vsk SITOUTUMATON PAIKALLISLEHTI Ke 2.8.2023 Ravustuskausi on käynnissä ja saksiniekat nousevat pyydyksiin. Käsityöt ja kuvaamataito eivät todellakaan ole kivoja, Mikael kertoo. Juhani Nummela f Sivu 5 Minecraft-paita ja mustat housut, Mikael kuvailee uusia kouluvaatteitaan ja aikoo pukeutua niihin joka päivä. – Koulussa on matematiikkaa, äidinkieltä ja englantia. Ensi viikolla alkava koulutaival alkaa tutuista ympyröistä, vuosi esikoulussa kun on ehtinyt tutustuttaa nuorukaisen opinahjoonsa jo etukäteen. Mikaelilla on selvät suunnitelmat ensimmäisen kouluvuoden varalle. Paitsi pinaattikeitto.. Ensimmäinen Mikaelin haastattelussa kertoma asia oli se, että koulussa on jalkapallokenttä. Hän haluaa oppia lukemaan. Kirjaimet ovat jo hallussa ja numerotkin sujuvat melko hyvin – haastattelu keskeytyy toviksi, kun Mikael luettelee numeroita 140:een asti. Siellä ne ovat käyneet syömässä isompien kanssa, Kati Hattunen toteaa. Ruokatunti saattaa olla Mikaelinkin suosikkitunti, ainakin kaikki kouluruoka on hänen mielestään hyvää. Etenkin, jos saa pelata jalkapalloa. Vaikka kouluympäristö kokonaisuudessaan on tullut Mikaelille jo tutuksi, niin yksi asia on vielä vieras. Sinne hän ei kuitenkaan aio hankkiutua, eikä myöskään jälki-istuntoon. Päijänteestä saaliksi saadaan pääasiassa täplärapuja. – Äitinä pidän siitä, että eskari on koulumiljössä ja käytänteet tulevat tutuksi. Kari Laatikainen f Sivu 8 f Sivu 3 Kuhmoisten Sanomat Irtonumero 2,00 € N:o 31– 2023 – 73. Keväisessä tutustumispäivässä selvisi sekin, että ekaluokkalaisista vastuun ottaa opettaja Terhi Unnaslahti. Vaikkakin hän osaa kertoa, että kaikkein helpoin tapa päästä jälki-istuntoon on heitellä lumipalloja. – Läksyjä ei ole kiva tehdä, niitä tulee paljon! Mikael aavistelee ja muistuttelee äidin kanssa mieleen, että läksyt tehdään kotona heti koulupäivän jälkeen. Uutta reppua ei tarvittu, sillä vanha on hyvä. Penaaliakaan ei kuulemma tarvitse, sillä kynät kulkevat repussa ilmankin. Rapu-rapu-rallaa Rapu-rapu-rallaa Sanna Kantola Mikael aikoo oppia lukemaan Katja Alatalo Katja Alatalo Haastattelun tekeminen jännittää 7-vuotiasta Mikael Hattusta ehkä enemmän kuin koulun alku. ” Kasvit hoitavat itse itseään, kun ne ovat asettuneet pihaan. Liikunta on kivaa. ” Kaikki syöntijäljet viittaavat siihen, että susia laitumella on käynyt. Rehtorin puhuttelu
Lähivuosikymmenten aikana on mietittävä museon ja sen kokoelmien sijaintia 100-vuotisjuhlat mielessä. On suuri mahdollisuus hypätä sinne, missä ei todellakaan aiemmin kuvitellut olevansa ja laajentaa ymmärtämystään. Heillä saattaa olla jokin taito, jota he ovat hioneet vuosia harrastuksena. Tässä ajassa on mielestäni tyypillistä nopeiden voittojen tavoittelu. Ikkunaton, täyteen ahdettu tila ei houkuta kävijöitä ja perheen nuorimmista se voi tuntua pelottavalta. Kotiseutumuseon päivitystä tarvitaan. Minusta nimittäin tuntuu, että hekin, jotka ovat saavuttaneet jotakin näennäisesti nopeasti, ovat tehneet jo pitkään töitä saavutuksiensa eteen. Sittemmin siitä on tullut ammatti. Voin olla kiitollinen itselleni, että sain tutkinnon tehtyä sekä kaikille heille, ketkä ovat tukeneet minua opintojeni aikana. Koenkin, että on tärkeää pyrkiä avoimuuteen ja kuunnella täysin eriäviä näkemyksiä. Kuhmoisten kotiseutumuseo juhli viime viikolla 70-vuotissyntymäpäiväänsä. Arkistoihin on vuosien saatossa kirjattu tietoa esineiden valmistajista tai käyttöhistoriasta. Kun teen jotakin ja huomaan hetkeä myöhemmin, että ehkä asia olisi sittenkin pitänyt tehdä toisin, opin jälleen. Arkinen työnteko jää hämärän peittoon. Toimenpiteistä on jo aikaa ja jonkinlainen päivityksen paikka lienee lähivuosina tältäkin osalta edessä. Makasiini on arvokas rakennus, mutta soveltuuko se esinekokoelman säilytyspaikaksi ja näyttelytilaksi. 2.8.2023 f Aurinko nousee 4.50 f Aurinko laskee 21.59 Onnea nimipäivänä! Tänään Kimmo To Nea, Linnea, Neea, Vanamo Pe Veera La Salme, Sanelma Su Toimi, Keimo Ma Lahja Ti Sylvi, Sylvia, Silva Ke Erja, Eira, Nadja Viikon tärpit f Helteestä kärsivien olo helpottaa. Ikosen tervehdyssanoista paljastui, että kotiseutumuseon vanhimmat esineet ovat esihistorialliselta ajalta. Tämä saattaa kuulostaa piinaavan tylsältä, mutta mielestäni se on arvokas asia ymmärtää. Oppimista tapahtuu nimittäin koko ajan. Oppiminen vaatii kuitenkin päämäärätietoisuutta. Kokoelma koostuu osin lahjoituksista ja pääosa esillä olevista arjen tavaroista on talonpoikaiskäsitöitä. Museotilojen päivitystä odottaessa voidaan nuorempia ikäpolvia houkutella digitalisoiden esineistön esittelyä, lisäämällä museon toiminnallisuutta ja linkittämällä vaikkapa QR-koodeja museotietoihin. Huikeaa, kaikki tapahtui ihan vahingossa. Kun luen uutisia, kun selaan nettiä ja kun näen, miten ihmiset ympärilläni toimivat, opin koko ajan. Ennen kaikkea sain On ilo oppia ystäviä ja uusia ajatuksia. Elokuussa säät alkavat suosia ulkoliikuntaa. Epäonnistumiset ja onnistumiset veivät minua eteenpäin oppimisprosessissani. Tilanteita, joissa minulla oli kädessäni vain tiedonrippusia ja epävarmuutta. Kotiseutuyhdistyksen varapuheenjohtajan Eero Ikosen sekä Pirkanmaan Maakuntamuseon tutkijan Miinu Mäkelän tervehdystä tuli kahvin lomassa kuuntelemaan useita uteliaita. Olen vihdoin maatalousja metsätieteiden maisteri. Kori kainaloon ja menoksi KOLUMNI Emma Kaakko PÄÄKIRJOITUS Sanna Kantola toimitus @kuhmoistensanomat.fi Katja Alatalo Tämä kolumni on kunnianosoitus tehdylle työlle ja oppimiselle. Tämä on ehkä oppimisessa vaikeinta. Museo on toiminut nykyisellä paikallaan, vanhassa viljamakasiinissa 70 vuotta. Oikeasti ammattilaiseksi kasvetaan vähitellen. Kiitos. Oppiminen ei ole läheskään jatkuvasti tietoista, vaan sitä tapahtuu kaiken ohella huomaamatta. Kenenkään ei tarvitse muuttua alan rautaiseksi ammattilaiseksi heti, vaan työn voi tehdä askel kerrallaan. Kupurasolki on 1000-luvulta ja vanhimmat rahat Ruotsin vallan ajajalta 1600ja 1700-luvuilta. Työ alkoi jo reilu seitsemän vuotta sitten. Tarinoita, joissa yhtäkkiä ollaan keskellä menestystä. f Ruokasieniä alkaa vähitellen löytyä metsästä. Tätä työmäärää ei vain tuoda esille tai se mainitaan vain ohimennen, mukavasti jutustellen. Oppiminen on myös muuttumista, sillä ajatukset muokkaantuvat sitä mukaa, kun tietoa tulee lisää. Some on täynnä WAU-juttuja ja huimia kokemuksia. Oppimisesta on kannettava vastuu. Tänäänkin opin elämässäni jotakin. Vuosiin mahtui riemua onnistumisista, mutta myös pitkiä iltoja kotitehtäviä tehdessä ja turhautumista vaikeiden asioiden äärellä. Resursseja lisäämällä lahjoitusten antajat voitaisiin jatkossa haastatella yksityiskohtaisesti ja kirjata ylös mahdollisimman tarkkaan tiedot museoon päätyvistä esineistä, niiden omistajista ja käyttöhistoriasta. Täten saavutettu ymmärrys on pysyvää. Esinekokoelmaa uudistettiin temaattisesti 2010-luvulla. Valtion rahoituksen kiristyessä rahareikiä on varmasti muitakin, mutta pitkän tähtäimen visio kannattaa pitää mielessä: uusi tila kotiseutumuseolle. Tietoa ja taitoa ei vain voi noutaa jostakin, ja pitää niitä hyppysissään loppuelämänsä, vaan todellinen osaaminen on vuosikausia kestävää työtä ja kertaamista. f Ralllikansa täyttää ainakin Päijälän metsät lauantaina. Muistetaan käyttäytyä. Ja tätä korostetaan, mutta miksi. Oikeasti vain kourallinen ihmisistä saattaa todellisuudessa kokea jotakin näin mahtavaa. Esimerkkini oppimisesta liittyy viimeaikaiseen saavutukseeni. elokuuta 2023 ” Tässä ajassa on mielestäni tyypillistä nopeiden voittojen tavoittelu. Tietojen avulla näyttelyä voitaisiin jatkossa tarvittaessa tarinallistaa. Kotiseutuhistoria kuuluu kaikille ja paikkakunta, joka menettää elävän kosketuksen histriaansa, menettää juurensa. Kotiseutumuseon syntymäpäivää juhlittiin äskettäin. Kuhmoisten Sanomat 2 Keskiviikkona 2. Olen todennut, että vaikka suljin koulunovet perässäni, opiskelu ei lopu. Kirjoittaja on tuore agronomi, MMM. Museon kävijämäärän kuitenkin toivottaisiin nousevan. Työ ja elämä ovat oppia täynnä. Nähdään helppoja mahdollisuuksia ja suuria unelmia, mutta unohdetaan, että työnteko on välttämätöntä
Kesällä Vallenius toi yhteisöön kuuluvia artisteja esiintymään Kuhtuu –tapahtumaan. Sanna Kantola We are one -festivaalin puuhanainen ja tuottaja Sari ”Sakke” Vallenius kertoo, että tapahtumasta tulee ensi vuonna kaksipäiväinen. Koosta riippuen rapuja keitetään 8-12 minuuttia. Veden täytyy kiehua koko ajan. Kuhmoisten Sanomat Keskiviikkona 2. Fakta f We are one on live-musiikkiyhteisö, jonka Vallenius aloitti Facebookissa koronavuosien aikana. – Päälinjat pysyvät samoina: WAO-artisteja ja kotimaisia esiintyjiä, kuhmoislaisia taiteilijoita unohtamatta. Kanta on elinvoimainen, Janne Inkiläinen Kalayhtymä Käävästä sanoo. Kuhmoinen kuhtuu ja WAO ensi kesänä kaksi päivää musiikkia ja iloa – Ilman työpariani Max Haapa-ahoa ja vapaaehtoisia en olisi selvinnyt urakasta, Sakke Vallenius kiittelee apuvoimiaan. Kaikille avoin palautetilaisuus Syyskuussa järjestetään esiintyjien ja vapaaehtoisten työntekijöiden palautetilaisuus, johon kaikki tapahtumasta kiinnostuneet ovat tervetulleita. Näin meillä on enemmän aikaa hioa kaikkia yksityiskohtia, Vallenius vakuuttaa. Vesistöstä toiseen siirrettäessä rapupyydykset pitää desinfioida. Järjestämme sinne vähintään kaksi lavaa. – Tutkimusten mukaan Päijänteen rapukannassa ei ole havaittavissa hälyttäviä määriä rapuruttoa. Sanna Kantola Ravustuskausi alkoi 21.heinäkuuta ja jatkuu pitkälle syksyyn päättyen lokakuun lopussa. Aikaa oli vain viisi kuukautta, mikä oli liian vähän. Jos tykkää helposti kuorittavista äyriäisistä, niin nyt on oikea aika ryhtyä järjestämään rapujuhlaa, Inkiläinen vinkkaa. Näin saadaan myös keskitettyä yleisöä yhteen paikkaan, Vallenius toteaa. f Rapu vaihtaa kitiinikuorensa useamman kerran kasvukauden aikana ja pystyy kasvattamaan uuden raajan menetetyn tilalle. elokuuta 2023 3 ” Jatkossa toimimme enemmän Sahanrannassa. Päijänteestä nousee mertaan täplärapua – Täplärapu on lisääntynyt hyvin jo useita vuosia, jokirapua ei täällä saaliksi yleensä saa, Inkiläinen to– Kun muistaa siirrellä pyydyksiä, niin saa hyvin saalista, muistuttaa Janne Inkiläinen ravustajia. – Eräs tärkeä seikka on suhde yhteistyökumppaneihin ja sponsoreihin. Ravut pöytään f Rapusaalis huuhdotaan raikkaalla, kylmällä vedellä ennen keittämistä. Ravut lisätään kiehuvaan veteen yksitellen tai hyvin pienissä erissä, näin keittoveden lämpötila ei laske ja ravut kuolevat heti. Mirko Miettinen Kesän 2023 tapahtuman valmistelut alkoivat saman vuoden alussa. – Meillä riitti kuitenkin väkeä hyvin eri tehtäviin, joten uskomme, että vapaaehtoistyövoimaa riittää kahdellekin päivälle. Täpläravun kuori on sileä. Täpläravun sakset ovat suuremmat ja pulleammat kuin jokiravun, ja saksien hangassa on vaaleat tai sinertävät täplät. Yhteistyötahojen löytämiseen ja sitouttamiseen käytän nyt enemmän voimavaroja, Vallenius korostaa. Ravustamiseen tarvitaan teaa. f Jokirapu on määritelty erittäin uhanalaiseksi vuonna 2019. Tapahtuma on vielä uusi, eikä sitä tunneta, mutta tästä on hyvä rakentaa eteenpäin. Vallenius otti myös henkilökohtaista lainaa, jotta tämänkesäinen tapahtuma saataisiin tuotettua. Ne myös huomioidaan paremmin, kun on jo näyttöä tapahtumasta.. Se on tappavan vaarallinen jokiravulle. f Ryhmässä on tavoitettavissa noin sata musiikkialan esiintyjää ja eri alojen taiteilijoita. – Tänä vuonna suunnittelussa lähdettiin siitä, että vapaaehtoisia on helpompi sitouttaa yhteen työpäivään, Vallenius sanoo. Ensi vuoden esiintyjävalinnoista Vallenius ei vielä kerro yksityiskohtia. Rapurutto jokiravun suurin vihollinen Täpläravun mukanaan tuoma PS1-rapuruttotyyppi on Suomessa yleistynyt. Vallenius haki myös aktiivisesti apurahoja, tukea ei tänä vuonna saatu. f Täplärapu on ollut vieraslajilistalla vuodesta 2015, sitä ei saa viljellä, eikä kasvattaa. Keskeisinä kehityskohteina Vallenius pitää kumppanuuksia ja erilaisia tukimuotoja. Kalatalouden keskusliiton mukaan yli 100 000 vapaa-ajan ravustajaa laskee rapumertansa vesiin vuosittain. – Jatkossa toimimme enemmän Sahanrannassa. Välineet täytyy kuivata, desinfioida tai pakastaa ennen siirtämistä vesistöstä toiseen. – Vuoden 2024 tapahtuman valmistelun käynnistämme heti palautekeskustelujen jälkeen. Rapuruton tärkein levittäjä on ihminen. – Haluamme kuulla sekä tekijöiden, että asiakkaiden palautetta, Vallenius sanoo. – Ravut ovat toistaiseksi pehmeäkuorisia, koska niillä on kasvukauden kuorenvaihto kesken. Festivaali keskitetään kirkonkylälle Juhlien päätöskonsertti järjestettiin Honkahovissa. Tanssipaikan sijainti ei tapahtuman ohjelmakokonaisuuden kannalta ollut paras mahdollinen. Ruton leviämistä vesistöstä toiseen voi estää ravustus-, kuljetusja käsittelyvälineiden tehokkaalla puhdistuksella. – Taloudellisia tavoitteita ei saavutettu, mutta olin siihen varautunut. Korona-aika hillitsi kysyntää Suurten juhlien puuttuessa rapujen menekki notkahti. Heidän joukostaan poimitaan ensi vuonnakin artisteja esiintymään Kuhmoisiin. – Hakemuksia voi nyt valmistella huolellisemmin ja lähettää aikaisemmin. – Snapsi ja saksi, tilliä ja suolaa! Snapsi ja saksi, tilliä ja suolaa! vesialueen omistajan lupa. Ravustaja voidaan määrätä maksamaan jokiravun suojeluarvo, 50 euroa, jokaista napattua rapua kohden. Ravustusaikana voi pyytää kotoperäistä, uhanalaista jokirapua tai alkuperältään pohjoisamerikkalaista täplärapua. Laittomasti ravustavaa odottavat sakot. Sanna Kantola Fakta f Vapaa-ajan rapusaalit ovat kokonaismäärältään noin 5 miljoonaa rapua vuodessa. Ravustusja kalastusvälineiden säilyttäminen talven yli ulkovarastossa auttaa hävittämään rapuruttoitiöt. Työikäisten (18-64-vuotiaat) täytyy lisäksi maksaa valtiolle kalastonhoitomaksu. Kävimme vilkaisemassa ravustuskauden alkua Kalayhtiö Käävän rapumerralla. Keitettävien rapujen tulee olla eläviä, kuolleina keitetyistä voi saada ruokamyrkytyksen. – Viime kesänä kauppa alkoi palautua normaaliksi, Inkiläinen kertoo. Inkiläinen itse nauttii rapunsa perinteiseen tapaan. Jos löytää luonnosta kuolleita rapuja, on niistä tehtävä ilmoitus Ruokaviraston valvontaosastolle
10:17). Lopun ajoista ennustaessaan Jeesus sanoo harhauttajien ja valehtelijoiden lisääntyvän. Sudet surmasivat Kuhmoisissa lampaita. Kuhmoisten Seniorien 35-vuotisjuhlat Kuhmolassa 23.8. Menoja on enemmän kuin tuloja ja toiminnan on kehityttävä, jotta yhdistys voi pitää huolta sille tärkeästä kurssikeskuksesta. Kuuloliiton toiminnanjohtaja Sanna Kaijanen haluaisi lisätä kurssikeskuksen tunnettuutta muidenkin yhdistysten keskuudessa, sillä se on oiva paikka virkistyskäyttöä ajatellen. Vaarallisimmat eksytykset tulevat juuSuden aika ri omista joukoista. Viime vuosina lisääntynyt valeuutisointi on sitä. s. Sitä tekevät kansojen johtajat ja media, joka levittää trolleja ja muuta valheellista tietoa. Aalto pohtii ja muistelee rippileiriä, jossa vantaalaisnuoret olivat haltioissaan ympäristöstä ilman houkutuksia ja maistuvasta kotiruoasta. Pyyhinvaellus Vehkajärven kirkolta Päijälän rukoushuoneelle 22.8. Talkooviikonloput ovat keränneet parhaimmillaan 30 ahertajaa, jotka auttavat mahdollisuuksiensa mukaan. Iltarastit Ylä-Karkjärvellä 9.8. Laavun avajaisten yhteydessä pidettiin vuosikokous, jonka jälkeen ilta jatkui makkaranpaiston ja pihapelien merkeissä. Naisten tupailta 20.8. Tämän viikon kirkollinen aihe on totuus ja harha. Pe 11.8. Tapahtumat Elokuu 1.8. Kopolan kannatusyhdistys juhli 40-vuotista taivaltaan viime viikon torstaina. Se oli sudenpentujen koulutusta. Juhlapuheide lisäksi iltapäivään kuului musiikkiesityksiä sekä hevosen tuoksuista yllätysohjelmaa. Lampaat voivat joutua hukkaan, hukan suuhun. Myös seurakunnissa on lisääntyvää hajaannusta. Yleisurheilutreenit urheilukentällä Kuhmoinen 5.8. Säännöllistä huolenpitoa Ahkerien talkoolaisten ja erilaisten avustusten turvin kannatusyhdistys pitää Kopolasta huolta mahdollisimman hyvin. Näyttely pääkirjaston galleriassa 6.8. Kuhmoisten Sanomat 4 Keskiviikkona 2. Käyttöastetta kasvatettava Sekä kannatusyhdistyksellä että Kuuloliitolla on yhteneväiset näkemykset siitä, miten tuloa voi hankkia lisää. Viime vuoden aikana uusittiin keittiö kokonaan, Sanna Kaijanen kertoo. Kymmenen henkeä työllistää koko repertuaarin keittiössä ja siivouksessa. Yhteislaulutapahtuma Kalholanniemessä 8.8. Vierailu Kauppilan talon kotimuseossa ja pihapiirissä 8.8. Sekin puhuu susista ja lampaista. – Tänä syksynä maalautetaan päärakennus ja tehdään maanpinnan muotoiluja. Kreikan sanat saada ja ottaa ovat kreikassa lambanein, jolla on molemmat merkitykset. 28.9.1941 k. Katja Alatalo Sappeen kyläyhdistys ry otti lauantaina käyttöön kylälle rakennetun laavun. ei messua kirkossa). Kopolan hyvä henki aistittavissa Juhlapuheissa mainittiin toistuvasti Kopolan ainutlaatuisuus. Hänen puhettaan kuunnelleet juutalaiset lainopettajat syyttivät Jeesusta vääräksi opettajaksi ja harhaanjohtajaksi. Kopolaan mahtuu yöpymään kolmisenkymmentä henkeä, ruokaja luentosali vetävät saman verran. Avaussanat lausui kyläyhdistyksen puheenjohtaja Janne Rantala.. Sydän itkee kaipuuta, ikävää, enää muiston helmet kimmeltää. Moni on sanonut, että täällä on hyvä henki. Kuuloliiton puheenjohtajan Jouni Aallon mukaan Kopolassa saa olla rauhassa, mikä on tärkeää herkkiä – kuten kuulosairauksiin liittyviä – asioita käsitellessä. klo 18–19 Kristallivirralla Papinsaaren museokappelissa. Valhepaimenet etsivät omaa etua, tulevat tappamaan ja tuhoamaan, mutta hyvä paimen panee henkensä alttiiksi lampaiden puolesta. Kurssikeskuksen käyttöastetta tulisi lisätä. – Henkisen hyvinvoinnin parantamisen hinnoittelu on kuitenkin vaikeata. Koulutettavia on monia. Vieraana Seppo Unnaslahti. Secto Rally Finland Päijälässä 5.8.–6.9. Ihmissusien aikana Jeesuksen seuraajien on valvottava ja oltava valppaina. Hyvästä paimenesta puhuessaan Jeesus kertoi seuraajistaan ja itsestään sekä omasta kuolemastaan ennen sen toteutumista. – Enemmän tapahtumia ja enemmän henkilöitä per tapahtuma. Meille niin rakas äiti, mummi, vaarinmummi Su 6.8. Koulutien siunaaminen. Mahdollisuudet on myös muunlaiselle toiminnalle: kahvilalle, markkinoille, kesätapahtumille, Kaijanen pohtii. Sen voi aistia, Seppo Ketonen jatkaa. Lähitori Kuhmolassa 13.8. Jo tässä tilanteessa toteutui Jeesuksen opetus siitä, että väärät opettajat tulevat omasta joukosta. 12.6.2023 Kaivaten Riitta ja Kauno Harri ja Mai Kari ja Rita Jenna Jonni, Vilhelmiina ja Oona Visa Tinka Hautaus toimitettu läheisten läsnäollessa. Jeesus sanoo Isänsä rakastavan häntä, koska hän antaa henkensä – saadakseen tai ottaakseen sen jälleen takaisin (Joh. klo 17 Reppukirkko Kuhmoisten kirkossa. Ti 8.8. Kyläkirkko Puukkoisten Maamiespirtillä 18.8. Olemme samanvertaisia, helposti lähestyttäviä. Ihmiset lähtevät täältä vahvempina ja ehjempinä kuin ovat tullessaan, mutta minkä arvoinen se muutos on. Susi pyrkii hajottamaan lammaslauman, sillä siitä eroon joutunut yksinäinen lammas on avuton saalis. Susista olisi päästävä eroon, mutta ne ovat rauhoitettuja, lampaat ja lapset eivät. klo 18 Kyläkirkko Harmoisten nuorisoseuran talolla Kylätie 77 (huom. Tällaisia ovat valhepaimenet, jotka hajottavat laumaa ja eksyttävät ihmisiä. He torjuivat hänet ja aikoivat kivittää, mutta hän poistui heidän keskeltään. Avoimien ovien avulla voisi saada paikallisia tänne. – Paikka on kaunis. Tulevaisuus näyttää kuitenkin lupaavalta, sillä moni on luvannut olla toiminnassa mukana loppuun saakka ja yhteistyö Kuuloliiton kanssa toimii hyvin, Ketonen sanoo. Kiitos osanotosta. Lähitori Kuhmolassa 26.8. Seurakunnassa sudet voivat esiintyä lampaan asussa. – Tittelit häipyvät. Trolli on internet-slangissa viesti tai henkilö, jonka ensisijainen tarkoitus on aiheuttaa ristiriitoja. Ongelmat ovat tuttuja: tekijöistä on pulaa ja strategiaa pitää hioa. – Kannatusyhdistys voi kuten mikä tahansa keskivertoyhdistys Suomessa. elokuuta 2023 SANAN KULMA RISTO OJALA Kirjoittaja on teologi ja Kuhmoisten Sanomien hartauskirjoittaja vuodesta 1982. Katja Alatalo Neljää vuosikymmentä viime viikolla juhlinut Kopolan kannatusyhdistys painii monelle tutun ongelman kanssa. Lämpimät kiitokset Attendon Villa Tavastian henkilökunnalle rakkaamme hyvästä hoidosta. Kaikkea ei voi vastuukysymysten vuoksi talkoilla tehdä, mutta tarvittaessa tekijöitä riittää. Kyläkirkko Nuorisoseurantalolla Harmoisissa 7.8. Jeesus kertoo tästä vertauksessa, jossa hän sanoo olevansa hyvä paimen. Hyvä Jumalan sanan tuntemus on edellytys sille, että osaa tunnistaa lampaaksi pukeutuneet sudet. KuHa-23 Harrastusmessut koulukeskuksella Ilmoita tapahtumasi ajoissa: toimitus@kuhmoistensanomat.fi Kopola kaipaa kävijöitä Padasjoki Hämeenlinna Hellä Hanneli LOIPPO Niin äkkiä päivä sammua voi, ei kohtalon kello edeltä soi. Mitä enemmän kymmenen henkilön päiviä vietetään, sitä enemmän tulee tappiota, kannatusyhdistyksen puheenjohtaja Seppo Ketonen sanoo
Viestissä pyydetään aktivoimaan viestit, päivittämään tiedot ja yritetään saada klikkaamaan siinä olevaa linkkiä. – Ensimmäisiä toimia oli kurtturuusun hävittäminen. Muovilla ja muita kasveja lisäämällä kurtturuusut syrjäytettiin. Halusin puutarhan, jossa on mahdollisimman paljon kasveja, Nummela sanoo. Sosiaalisella luototuksella ehkäistään taloudellista syrjäytymistä ja ylivelkaantumista sekä edistetään henkilön itsenäistä suoriutumista. Puolivillissä puutarhassa ei tarvitse lannoittaa, haravoida – eikä leikata ruohoa. Nummela päätyi raivaamaan kasvustot ja peittämään aumamuovilla kasvualueen. Palvelu on tarkoitettu lyhytkestoiseksi avuksi niin, että sen avulla ennaltaehkäistään perhetilanteen vaikeutumista. – Eläkkeelle päästyäni mietin, mihin käyttäisin säästöistä kertyneen summan. – Älä tee, niin kuin minä tein eli aloita siitä, mihin lapiolla saa reiän. Tylsät ja työläät nurmikot pois Tyylisuuntaus, jossa luovutaan nurmikoista ja annetaan puutarhaja luonnonkasvien kasvaa runsaina ja melko vapaasti, tunnetaan niemellä English Cottage Garden (englantilainen mökkipuutarha). Miten puolivillin puutarhan voi perustaa. – Saatuani pienen perinnön, etsin vaatimatonta kesäpaikkaa maaseudulta, Nummela kertoo. Jälleen huijausviestejä Sosiaalista luottoa Pirhalta Lapsiperheille kotiapua Kuhmoisten Sanomat Pirkanmaan hyvinvointialue voi myöntää sosiaalista luottoa vähävaraisille tai pienituloisille yksityishenkilöille. Muita suuria huoltotoimia ei tarvita. Innokas puutarhuri asui Helsingissä vielä 90-luvulla. Nummelan puutarhassa kukoistavat sekä puutarhaettä luonnonkasvit. Viesteissä on käytetty Suomen valtioneuvoston englanninkielistä logoa. Puutarha vei sydämen Nummela aloitti 2000-luvlla eläkesäästämisen. Puutarhan kasveja vaalii eläkeläinen Juhani Nummela. Kuhmoisten Sanomat Pirkanmaan hyvinvointialueen tarjoamaa lapsiperheiden kotipalvelua voi hakea sähköisellä lomakkeella tai puhelimitse. Myös voikukkien annetaan kukkia keväällä pölyttäjiä varten. Toinen vaihtoehto, kaivinkone, ei sekään olisi toiminut, koska maahan jää juuren pätkiä, joista uudet versot kasvavat. Nummelan Facebookiin perustamassa Puolivillit puutarhat -ryhmässä on lähes 10 000 jäsentä. Puutarhassa näkee runsaasti värililjoja (alhaalla vasemmalla ja ylhäällä oikealla). Ensimmäisen kesän jälkeen nurmikon höylääminen loppui. Vaihtoehtoina olivat maailmanympärimatka tai puutarha, Nummela kertoo. – Kasvit hoitavat itse itseään, kun ne ovat asettuneet pihaan. – Ratkaisu oli selvä. Heinäkuussa avoimena puutarhapäivänä Juhani Nummelan (alhaalla oikealla) puolivilliin puutarhaan kävi tutustumassa 70 kiinnostunutta katsojaa. Tuholaisia puutarhassa ei ole näkynyt. Viranomaiset, pankit ja yritykset eivät lähetä sähköpostina tai tekstiviestinä linkkejä sivustolleen. Kuhmoisten Sanomat Digija väestötietovirasto varoittaa Suomi.fi:n nimissä lähetetyistä huijausviesteistä. Eri puolilla pihaa kukoistavat niin luonnonkasvit kuin puutarhakukatkin. Myrkyttäminen oli ehdottomasti poissuljettu vaihtoehto. – Viikonloppuisin pakenin pääkaupungin kerrostaloelämää mökille Kuhmoisiin. Entisen kieltenopettajan päivät sujuvat puutarhaa ja kahta perheen koiraa hoitaen, ja verkkokursseilla italiaa opiskellen. Hän oli innokas kotipuutarhuri, Nummela sanoo. Palvelua voidaan myöntää perheelle, jossa on alle 18-vuotias lapsi ja perhe tarvitsee apua esimerkiksi lastenhoitoon tai arkirutiinien hallintaan. Ryhmässä käydään aktiivista keskustelua kaikesta puolivillin puutarhan hoitoon liittyvästä. Toinen suosikki ovat nauhukset, jotka houkuttelevat perhosia ja kukkameden kerääjiä. Innokkaan puutarhaharrastajan Juhani Nummelan pihasta löytyy runsaasti pölyttäjien suosimia nauhuksia. sosiaalista luottoa voi saada esimerkiksi velkojen järjestelyyn tai velkakierteen katkaisemiseen. Kuhmoisten Sanomat Keskiviikkona 2. Nauhukset, unikot, erilaiset ruusut ja liljat, auringonhatut ja sadat muut kukat houkuttavat pölyttäjiä. Ritarinkannus, maitokello, kuunlilja, kompassikukka...kukkamäärä on hengästyttävä. Puutarhaan ei ole suunniteltu ryhmiä, kasvit kasvavat vapaasti. – Kun muutin uuteen kotiini, piha oli millin mittaista nurmea tielle asti. – Kerran kesässä joudun vuohenputket konttaamaan läpi, että saan ne kuriin, Nummela toteaa. Pieni mökki löytyi lehti-ilmoituksella. Matka on kertaluontoinen juttu, puutarhasta riittää iloa vuosiksi eteenpäin. Vuonna 2017 löytyi Kuhmoisten kylältä sopiva omakotitalo ja sitä ympäröivä piha. elokuuta 2023 5 Pölyttäjien puolivilli paratiisi Sanna Kantola Sanna Kantola Kirkonkylän keskustan tuntumassa kukoistaa puolivilli puutarha. Vasemmalla kimalainen kerää mettä kultanauhuksesta. – Kasvien valinnat tein alussa täysin fiilispohjalta, mutta kokemuksen myötä suunnitelmallisuus on lisääntynyt, Nummela korostaa. Monet puutarhanhoito-opit ovat peräisin puutarhalehdistä, joita on tilattu kolme. Palvelu on maksullista.. Huolto ja ylläpito on mahdollisimman helppoa. Lapsiperheiden kotipalvelu tarjoaa varhaista tukea perheille, jotka ovat haasteellisessa elämäntilanteessa. Ehdottaisin, että rakennat puuSanna Kantola tarhasi penkki tai pala kerrallaan. Puiden lehdet tippuvat ja maatuvat maahan, raviten juuristoja. Luottoa voidaan myöntää henkilöille, joilla on kyky maksaa se takaisin, mutta jotka eivät saa muuta kohtuuhintaista lainaa esimerkiksi maksuhäiriömerkinnän vuoksi. Runsaasti lajeja sulassa sovussa Puutarhan siemenet ja taimet ovat Jämsän taimimyymälöistä tai -verkkokaupoista eri puolilta Suomea. – Olen varmaankin perinyt puutarhaintoni äidiltäni. Yksi muurahaiskeko torjuu kirvat ja etanoita ei toistaiseksi ole ollut. Tarkemmat ehdot sosiaalisen luoton myöntämiseen löytyy hyvinvointialueen verkkosivuilta. Nummelan puutarhassa kasvavat rehevät puut ja pensaat, hyötykasvit ja valtava kukkakirjo. Eläkeiän lähestyessä pysyvä muutto mökkiseudulle alkoi houkuttaa. Kasvit sijoitellaan niin, että rikkakasvit pysyvät poissa. Puutarhassa on suosittu liljoja, koska ne kukkivat kauan ja ovat varmoja talvehtijoita
0400 640 622 toimitus@kuhmoistensanomat.fi www.kuhmoistensanomat. Kirsi Uosukainen myyntijohtaja, LKV 040 582 7015 kirsi.uosukainen@km.fi Padasjoen Kirjapaino PAINOPALVELUT LÄHELTÄ aineisto@padasjoen-kirjapaino.inet. 040 716 8052 Ossi Simola p. WEBASTO virallinen jälleenmyyjä, takuumyynti ja vianhaku. Arvostamme kokemusta digitaalisesta julkaisemisesta. KYNNYSMATTO 50x80 cm 49,00 49,00 7,90 7,90 17,90 17,90 pkt 32,90 32,90. 03 874 590 RAKENNUS-, PUUTARHAja TALOUSTARVIKKEET (SEO:n vieressä) Taulunmäentie 1 ULKOMAALI Kantri 2,7 L Maston spraymaalit YLEISMAALI puulle ja metallille valk. Kuhmoisten Sanomat hakee TOIMITTAJAA Kerran viikossa ilmestyvä paikallislehti Kuhmoisten Sanomat hakee osa-aikaista toimittajaa vakituiseen työsuhteeseen. KAASUGRILLI Albany 3 Grillihiili 14 L Grillinpuhdistusaine 750 ml 199,00 199,00 5,20 5,20 4,95 4,95 4 pss 4 pss PUUTARHAMULTA 40 L SYYSLANNOITE Plus 10 L KIUASKIVET 20 kg Pienkonebensiini 2T/4T 5 L Teräketjuöljy 3 L 10 10 €€ 19,90 19,90 48,90 48,90 19,90 19,90 18,90 18,90 6,20 6,20 17,90 17,90 PALAHUOPA 3 m 2 Kattoja alushuoparullat SOKKELIKAISTAT alk. Meiltä myös KATTOPESUT JA MAALAUKSET www.lukkomokki.fi 040 570 1790 ELOKUUN KUPONKI-ILMOITUKSET Hyödynnä edut ja palvelut! Edesniemi 46 Jämsä Tervetuloa palveltavaksi! PARTURI-KAMPAAMOPALVELUT *Leikkauspalvelut *Hoitopalvelut *Kiharaja värjäyskäsittelyt *Kampaukset *Ripsien ja kulmien kestovärjäykset LAAJ LAAJA VALIKOIMA KOTIHOITOTUOTTEITA p. EURORAUTA OY VARASTOMYYNTI ma–pe 8–17, la 9–14 p. 040 725 2010 Hohka Parturi-Kampaamo TÄSSÄ VOISI OLLA YRITYKSESI MAINOS! Ota yhteyttä: ilmoitukset@kuhmoistensanomat.fi Liity ilmoittajaksi edulliseen kuponkihintaan! 7 EDELLYTÄMME • Adobe Photoshop ja InDesign -ohjelmistojen käytön hallintaa • kokemusta uutiskirjoittamisesta • sujuvaa suullista ja kirjallista ilmaisutaitoa • ripeää ja vastuullista otetta työhön • kykyä itsenäiseen työskentelyyn • valmiutta työskennellä myös iltaisin ja viikonloppuisin • mahdollisuutta oman auton käyttöön Toimittajan työ sisältää kaikkia toimituksellisia tehtäviä. Tarjoamme joustavan ja rennon työympäristön sekä monipuoliset tehtävät. Palkka sopimuksen mukaan. Autojen peltityöt, maalaukset, huollot, tuulilasit, renkaat, vakuutusyhtiön työt. 1,2x2,50 Rungonsuojaverkko 55 cm 4 kpl 12,30 12,30 RAPU-ROSVO rapumerta WEKE-SUMPPU Fishnet katiskat alk. 044 244 9779 timo@paijanteen.fi www.paijanteen.fi Kiinteistönvälitystä Kuhmoisissa ja lähialueilla PÄIJÄNTEEN LUKKOJA MÖKKIPALVELUT ABLOY KÄYTTÖLUKOT, TURVALUKOT, SARJOITUKSET YMS. 8x10 cm/15 cm/20 cm Rumpuputki 315 x 6 m SN4/SN8 alk. Tammitie 3, Padasjoki 03 551 2186 040 652 7141 w w w .p ad as jo en sa no m at . Tule meille töihin! HAKEMINEN Lähetä hakemuksesi palkkatoivomuksella sekä 1-2 juttunäytettä 4.8.2023 mennessä. 115,90 115,90 6,90 6,90 7,90 7,90 24,90 24,90 19,95 19,95 TURVEPEHKU 140 L Käyttö: eläinten kuivikkeena, kasvualustana, maanparannukseen ja imeytykseen 5,90 5,90 RUOHOMATTO 90 cm harm, rusk, musta, vihr. Paikka täytetään mahdollisimman pian. elokuuta 2023 Aleksi 34, 15140 Lahti Tehokas ja tykätty. valokuvausta, kuvankäsittelyä ja lehden taittoa. OBD 2 vianhaku ja –määritys. Työhön kuuluu mm. Kuhmoisten Sanomat 6 Keskiviikkona 2. Yhteystiedot: toimitus@kuhmoistensanomat.fi tai Kuhmoisten Sanomat toimittajahaku Toritie 52 17800 Kuhmoinen Lisätiedot: Katja Alatalo p. musta, tummanharmaa 0,8 L OVIJA IKKUNAMAALI 0,45 L 46,90 46,90 8,50 8,50 10,90 10,90 RÄYSTÄSVERKKO 0,3x10 m Myyräverkko alk
0400 980 292 ÄÄNENTOISTO Näyttelyt, messut, discot, juhlat, musiikkiym. 050 913 6226 www.juhansahko.net LIKAKAIVOJEN TYHJENNYKSET Traktorikalustolla Vesa Arrenius p. OSOITTEENMUUTOKSET ilmoitukset@kuhmoistensanomat.fi (perjantaina tehdyt muutokset ehtivät seuraavan viikon lehteen) Kuhmoisten Sanomat SEURAT KOKOUKSET Asiakaspalvelu, ilmoitusmyynti ja -valmistus Tuija Käki-Lahtinen (lomalla 13.8.2023 asti) sijaisena Jeremy Roselli 040 483 0860 ilmoitukset@ kuhmoistensanomat.fi Valmis pdf-aineisto julkaisuviikon maanantaina klo 12 ja valmistettavan ilmoituksen aineisto edellisen viikon perjantaina klo 12 mennessä. Kirjoita omalla nimelläsi. ILMOITUSAINEISTO JOHAN ON MARKKINAT HALUTAAN OSTAA METSÄTONTTI TAI -TILA TEHIN ALUEELTA p. Alle 25 €:n ilmoituksesta perimme pienlaskutuslisän 5,00 €. 050 572 1565 VAIN 3 PÄIVÄÄ Hei kestotilaaja, ota näköislehti käyttöösi! Lue tuoreet uutiset aamulla, mökillä tai matkalla. Lisätietoja: ilmoitukset@kuhmoistensanomat.fi. alkaen arkisin 6.30–19.00 la 8.00–19.00 su 9.00–19.00 Keittiö palvelee 10–18.30 ILMOITUS Kuhmoisten Sanomissa tuo alueemme myyjät ja ostajat lähelle toisiaan! Ota yhteyttä: ilmoitukset@ kuhmoistensanomat.fi 040 483 0860 VUODEVAATE JA TEKSTIILI MARKKINAT Kuhmoisissa 2.–5.8. elokuuta 2023 7 LOUNAAT TOIMITUS Vastaavat toimittajat Yhteiskunnalliset asiat Hannu Lahtinen Elinkeinoelämä Päivi Malin Kulttuuri ja vapaa-aika Eija Heinonen Puolueeton kotiseutulehti Uutismedian liiton jäsen Levikki 2 302 (LT-2020) ISSN 0356-228X Painopaikka Lehtisepät Oy postiosoite: Toritie 52, 17800 Kuhmoinen sähköpostiosoitteet: ilmoitukset@kuhmoistensanomat.fi toimitus@kuhmoistensanomat.fi www.kuhmoistensanomat.fi ILMOITUSJA TILAUSASIAT p. Toimitus voi lyhentää ja muokata tekstejä. Martinkatu 2 Klo 9–18, la 9–13 8 kpl erilaisia tyynyjä alk. 16 € Petaus patjoja alk. 040 571 0327 henni@paijat-tili.fi VARTIOINTI JA MURTOHÄLYTYSJÄRJESTELMÄT S & L Turvapalvelut Oy 24 h/vrk 050 596 0060 hälytysja kamerajärjestelmät vartiointipalvelut MÖKIT, KODIT, YRITYKSET www.turvapalvelut24h.fi Kuhmoisten Siivouspalvelut kaikki siivousalan palvelut p. H Länkipohjantie 150 Kuhmoinen, p. Peltonen p. 040 740 6374 KULJETUSLIIKKEET Pika-, rahti-, lavettiym. 040 547 5411 PERUNKIRJOITUSJA PESÄNSELVITYSPALVELUT Kari Paajanen p. Ti 22.8. 040 540 9090 kai.kultalahti@hotmail.com KEITTIÖT Rakennushuolto Pekka Peltonen Hörhäntie 2, 17800 Kuhmoinen p. 10%) 12 kk / kestotilaus (sis. Hintoihin sisältyy alv. (sis. 040 708 1456 LASILIIKKEET Jokilaakson Lasitus Korjaus/lasitukset 24/7, terassilasitukset yms. klo 18 Yhteislaulutilaisuus Kalholanniemessä. Tilaushinnat 2023 (kotimaa) (sis. tilaus 95 € Anna juttuvinkki! Mistä aiheesta Sinä haluaisit lukea. 040 72 666 28 PUUTYÖLIIKKEET, RAKENNUSTARVIKKEET Ikkunat, ovet sekä tilauspuusepäntyöt Ruokolan Puu Oy 040 824 7331 SIIVOUSPALVELUT SORAA JA MURSKEET Kuhmoisten Sora Oy Olli Nummelin p. %) Onko alkoholiongelma. (014) 718 272, 0400 919 805 Runsaasti oman tuotannon kukkia, kaikki hautausalan palvelut. 050 526 4475 Lindroosin Sora Oy p. erikoiskuljetukset/kotim. 044 244 9779 __________________________ Timo Sormunen 044 244 9779 SÄHKÖASENNUKSET SÄHKÖ-RUOKOLAHTI OY Suunnitelmat/asennukset p. ja Eurooppa OPASOL OY p. Pienlaskutuslisä alle 25 €:n ilmoituksista on 5 €. 040 700 1165 __________________________ Sähkötyö J.Peltonen p. Hinta kolmelta riviltä 15 € ja lisärivit 5 €/rivi. GALLERIA ja KOTIMUSEO Länkipohjantie 158, Kuhmoinen Avoinna elokuussa to-su klo 11–16 la 22.7. 040 555 0454 kalletapani.nurminen@gmail.com AUTOKORJAAMOT Jokilaakson Autohuolto Oy Valtuutettu Citroen, Peugeot, Mitsubishi huolto. Määräajan jälkeen jätetyistä ilmoituksista peritään lisämaksuna 5,50 € /ilmoitus. 040 769 8133 Päijänteen Kiinteistöpalvelut LKV www.paijanteen.fi Timo Sormunen p. 040 553 5569 Ti 8.8. Käytössäsi myös 10 vuoden arkisto. Lehden vastuu ilmoituksen julkaisemisen yhteydessä sattuneesta virheestä rajoittuu ilmoituksen hintaan; puhelimitse annettujen ilmoitusten virheestä vastuu on ilmoittajan. Tuominen Tauno p. Käsitellään sääntömääräiset asiat. Jussin Monipalvelut tmi Juha Lindstén p. www.urosenkukka.fi Kesäisin myös Papinsaaren Kukka RAKENTAMISPALVELUT Kanuuna Oy Saunaja kylpyhuoneremontit, laattatyöt, sisäremontit ja sisustuskirvesmiehen työt. Myös pikkuhommat. 050 913 6226 www.juhansahko.net KIINTEISTÖNVÄLITYS OP Koti Järvi-Häme Oy LKV, Vesa Teräväinen p. 040 536 5663, 0400 946 642 www.kuhmoistensora.fi TILITOIMISTOT Kirjanpitopalvelut MV mia@kirjanpitosi.fi www.kirjanpitosi.fi __________________________ Kuhmoisten Tilitoimisto Toritie 64, p. 020 730 4040 / tilaukset www.lindroosinsora.fi Lindroos Esa 0400 344 531 __________________________ __________________________ ISÄNNÖINTIPALVELUT asuntotrio.fi, Toritie 50 Mika Lyytinen 040 727 4769 Mika Järvinen 0400 236 344 Ota yhteyttä ja lisää yrityksesi liikehakemistoon! 6 kk 3 riviä vain 115 € +10 € / lisärivi (alv. Linnan Saneeraus ja Pelti Mitsubishi Electric RW25 050 320 1518, www.linnatuli.fi __________________________ __________________________ PUUTAVARAA Myydään polttopuuta ja sahatavaraa. näköislehden) 89 € 12 kk / määräaik. Irma Kallio p. alv. SUOSIKKIKENKÄ p. Tervetuloa! TO Parmesankana PE Punaviinipossua LA RALLILOUNAS MA Makkarapihvit TI Smetanakala KE Kiusauksia Kuhmoinen (03) 555 6382 LOUNAS 3.-9.8. 040 483 0860 tai 040 515 2345 asiakaspalvelukonttori avoinna: ma 9.30–15.00, ti, ke ja pe 9.30–13.00, to sulj. 0400 638 764 S. Hintoihin sisältyy alv. 0400 783 630, (03) 555 6137 PITOPALVELU yms. tapahtumat OPASOL OY p. Petri Liehu p. klo 9–18 SUOMALAISIA LAATUKENKIÄ HALVALLA! TANSSIKENKIÄ! Kävelykenkiä (myös leveitä malleja), työ-/terveyssandaaleja, lenkkareita, ym. Hirviveikot ry:n kesäkokous pidetään Ylä-Karttilassa, Harjunsalmella 12.8.2023 klo 11.00. Kesäkokouksen jälkeen pidetään hirvikokous. 555 1331 kuhmoistentilitoimisto@ kuhmoistentilitoimisto.fi __________________________ Päijät-Tili Toritie 44, p. Piili Kuhmoinen p. arkisin klo 11–14 Aukioloajat 7.8. klo 13 Kuhmoisten Seniorien 35-vuotisjuhlat Kuhmolassa. Riveillä voit ostaa, myydä, vaihtaa, vuokrata yms. 040 551 7540 __________________________ Kuhmoisten Kukkakauppa ja Hautauspalvelu Toritie 63, p. 24%) Etusivulla 1,95 € /pmm Tekstissä 1,70 € /pmm Takasivulla 1,77 € /pmm Seurapalsta 2,48 € /rivi Johan on markkinat Edullinen rivi-ilmoitus yksityishenkilöille. Kuhmoisten AA-ryhmä kokoontuu ke ja su klo 18.00 Rekolantie 1, Iltaruskon kerhohuone. 0400 852 532 __________________________ Urosen Kukkakauppa ja Hautauspalvelu, Koskentie 11, Jämsä p. 0400 798 143 p. pe 4.8. 2 kpl/15 € Muotoon ommeltu lakana alk. Tervetuloa. 0400 852 532 __________________________ Metsäja maansiirtokoneiden kuljetukset ja siirrot, kant. 040 550 5556 / Sakke Toimittaja Sanna Kantola 045 635 5335 toimitus@ kuhmoistensanomat.fi Toimittaja Katja Alatalo 040 716 8052 toimitus@ kuhmoistensanomat.fi NÄYTTELYT LIIKEHAKEMISTO __________________________ Teemu Sarhemaa 0400 551180 ARKKITEHTISUUNNITTELU Kalle Nurminen arkkitehti SAFA suunnittelu, lupahakemukset, pääsuunnittelijan tehtävät, työnjohto Korppilankuja 46, Kuhmoinen p. p. 0400 645 561 LIIKE SULJETTU 7.–27.8. Kahviraha. 040 8271583 __________________________________ Kuorma-autokalustolla Liekaiha Oy Jarkko Sumioinen p. 040 746 9617 www.kuhmoinen-keittiot.fi PUTKILIIKKEET Putkiasennus Lehtonen Oy Kokonniementie 12 p. 0400 131 170, Kirkkotie 8 Kuhmoisten Juhlapalvelu Oy Juhlaja pitopalvelu. 0400 121 997 __________________________ KAIVINKONETYÖT CountryHelp Jyri Janhonen p. Paavolankatu 4, 42100 Jämsä p. Aina vinkkiä ei voi heti toteuttaa, mutta jossain vaiheessa toivejuttu ehkä ilmaantuu lehden sivuille. Yhteistyössä Pelimannien ja Senioreiden kanssa. 045 636 3889 / Eija Pumppumies Puoliväli Oy 040 565 5148 www.pumppumies.fi Parhaat merkit, paras palvelu! Myynti, asennus, huolto Sähkötyö J. 040 586 7729 www.countryhelp.fi HIERONTA JA LUONTAISHOIDOT Hieronta, vyöhyketerapia, purentahoidot Irja Tervala p. alv. Ilmoitushinnat 1.1.2023 alk. suljettu Kuvataiteen ja keräilykulttuurin ystävät TERVETULOA! Tied. 040 551 7540 __________________________ Seijan Pidot Tmi Seija Ruokola p. 24%. 014 716 119 / 0400 551 162 HAUTAKIVET Polar Granit Oy Hautakivet, kaiverrukset, entisöinnit Nyman Jaakko 045 662 6003 MAALÄMPÖPUMPUT Pumppumies Puoliväli Oy 040 565 5148 www.pumppumies.fi Maalämpöjärjestelmät avaimet käteen asennuksella! ILMALÄMPÖPUMPUT JULKISET KAUPANVAHVISTAJAT Kari Paajanen 0400 783 630 KAIVOLIIKKEET Porakaivoliike Kallioniemi Oy Jämsä (014) 761 168 www.porakaivoliikekallioniemi.fi KUKKAKAUPAT JA HAUTAUSTOIMISTOT Kuhmoisten Juhlapalvelu Oy Hautaustoimisto Irma Kallio p. 24%. Lukijapostia palstalla voit kiittää, kehua tai antaa kritiikkiä ajankohtaisista asioista. 040 779 4457 KULTASEPÄNLIIKKEET Kelloja, kultaa Kelloliike M. Ilmoituksia välitetään myös muihin lehtiin niiden omilla ilmoitushinnoilla. 24 t. 25 € Naisten ja miesten housut 10 € Huippu halvat naisten paidat 5 € KENKÄMYYNTI KUHMOISISSA MARTINTIE 2, ke 2.8. Kuhmoisten Sanomat Keskiviikkona 2. Ei ennakkoilmoittautumista
Laatikaisen mukaan yksi versio tapahtuneesta on se, että peto ei ole edes käynyt verkkoaidan sisällä, vaan vuohi on maannut aivan aidan vieressä ja sen kylkeen on päästy käsiksi aidan läpi. Tietoa ystävätoiminnasta 13.12. Nihtilään jäänyt Vallu-vuohi on saanut kaverikseen 16-viikkoisen Artun, joka opettelee tilan elämään. PALVELU PELAA MA–LA 8–21 SU 10– 21 POIMI LOPPUVIIKON EDULLINEN OSTOSKORI KPL 5 99 KOKKIKARTANO Pastat tai lasagnet 600-650 g (9,22-9,98/kg) Ilman Plussa-korttia 7,39 kpl (11,37-12,32/kg) Ilman Plussa-korttia 6,09 pkt (12,18-13,53/kg) Plussa-etu –18% ••••• KG 9 95 ERÄ! HÄTÄLÄ Tuore kokonainen lohi kasvatettu, Norja Irto tai pakattu kaupan valikoiman mukaan Rajoitus 2 kpl/talous Voimassa 3.–5.8. Oli kävijä mikä hyvänsä, sen pihavierailu aiheuttaa harmia. Maa alueella oli niin kuivaa, että siihen ei ollut jäänyt vierailijoista jälkiä. Olet lämpimästi tervetullut, ota tuttavasikin mukaan! Lähitoriohjaaja Elina Sihto 040 351 3757, elina.sihto@pirha.fi Ohjelma 9.8. Yhdistysten järjestämä ohjelma 29.11. Lähitorilta saat myös digitukea. Kuhmoisten kunta tarjoaa kyydin lähitorille, jos sinulla on haasteita saapua paikalle omatoimisesti. Kotiavun palveluntarjoajia esittelemässä palveluita 20.9. Tilan emäntä Mari Turve oli herännyt tiistain vastaisena yönä laumanvartijakoiriensa haukkuun, mutta hänen ehdittyä pihalle tilanne oli rauhoittunut. Paikka: Kuhmola, Toritie 57, 17800 Kuhmoinen (huomioi uusi paikka) Aika: 9.8.2023 alk. Yhdistysten järjestämä ohjelma 15.11. Kuhmoisten Sanomat 8 Keskiviikkona 2. Kuhmoisten riistanhoitoyhdistyksen toiminnanohjaaja Kari Laatikainen tai Luonnonvarakeskuksen SusiLIFEN suunnittelija Mikko Jokinen eivät lähde arvailemaan vahingonaiheuttajaa. klo 6.00-21.00 Tervetuloa! AVOINNA ARKISIN 7–20 • LA 5.8. 6.00–21 • SU 9–20 Kuhmoisten Sanomat myös facebookissa! ja verkossa www.kuhmoistensanomat.fi. Voit osallistua ryhmätoimintaan ja tapahtumiin sekä tulla tapaamaan tuttuja. – En saanut selvyyttä siitä, mikä pihassa on ollut. parillisten viikkojen keskiviikkoina klo 11.30–14 Mahdollisista muutoksista tiedotetaan Kuhmoisten lähitorin Facebook-sivulla ja lähitorilla. – Meillä oli harvinainen srva-tehtävä (suurriistavirka-apu), sillä kävimme partion kanssa etsimässä kadonneita lampaita. elokuuta 2023 Kuhmoisten lähitori, syksyn 2023 ohjelma Lähitoreilta saat neuvontaa ja palveluohjausta sekä apua arkea askarruttaviin asioihin. Edellisiltana tehtiin tapahtumapaikan lähellä näköhavainto kahdesta sudesta, Kari Laatikainen kertoi. Kulttuuriohjelmaa 1.11. Plussa-etu –18% ••••• Katja Alatalo Nihtilän tilalla viime viikolla petohyökkäyksen kohteeksi joutunut vuohi on jouduttu lopettamaan. – Jos eläimiä ruvettaisiin ottamaan joka ilta sisälle, niin kuivittamiseen ja siivoamiseen käytettävä työmäärä olisi valtava. Ne löytyivät läheltä. 03 555 6061 markus.ahonen@k-market.com KIPPARI Ollaanko Facebook-kavereita. Suun terveysasiaa sekä tietoa hyvinvointiteknologiasta / laitelaukkuun tutustuminen 4.10. Pikkujoulut Petoja pihoissa Toritie 53, 17800 Kuhmoinen Puh. Toiminta on kaikille avointa ja maksutonta. Syyllisestä ei varmuutta Teon aiheuttajasta ei ole varmuutta. Myös lampaita vietiin laitumelta Nihtilän tilan lisäksi toisella lammastilalla Kuhmoisissa kävi viime viikolla kutsumattomia vieraita. Puuttuneista puolet palasivat kotiin päivän aikana, mutta loput löytyivät metsästä lähes kokonaan syötynä. Aamulla selvisi, että vuohen kyljestä puuttui pala. Kaikki syöntijäljet viittaavat siihen, että susia laitumella on käynyt. Vuohitarhan verkkoaita on kaksi metriä korkea, ja tilaa kiertää riistakeskuksen ohjeiden mukaan rakennettu sähköistetty petoaita, jolta on vuohitarhaan matkaa 15 metriä. Omistajan mennessä keskiviikkoaamuna aitaukseen lampaista kahdella oli verinen kaula ja osa lampaista puuttui. Ensimmäinen epäilys oli, että aitauksessa on vierailut ilves. Tietoa muisti-asioista 23.8. – On mahdollista, että tällä käynnillä on ollut mukana pentuettakin, mutta se on vain spekulaatiota, Jokinen sanoo. Mikko Jokinen ei voinut käyntinsä jälkeen vahvistaa, oliko laitumella käynyt yksi vai useampi susi. Lähitorilla mahdollisuus omakustanteiseen keittolounaaseen sekä kahviin. Kuljetusten tilaukset edelliseen päivään mennessä ohjaaja Elinalle. kmarketsuomi PKT PS 4 99 59 LÖFBERGS Jauhetut kahvit 450-500 g (9,98-11,09/kg) Ei Next generation coffee lovers, Fair, luomu eikä papukahvit Suomalainen jääsalaatti 100 g (5,90/kg) HINNAT VOIMASSA TO–SU / ELLEI MUUTA MAINITTU / NIIN KAUAN KUIN ERÄT RIITTÄÄ. Kuhmoinen (03) 555 6382 Tankkaa itsesi * MAITTAVALLA RALLILOUNAALLA klo 10-> * ROLLSIN HAMPURILAISANNOKSILLA klo 10 -> * ULKOMYYNNISSÄ klo 11 -> PÄIJÄNTEEN MUIKKUA JA PYTTIPANNUA (SÄÄVARAUKSELLA) OLEMME RALLIHULINASSA MUKANA la 5.8. Vanhustenviikon ohjelmaa 18.10. Vierailija ei osunut riistakameraan. Sitä paitsi niiden lajityypilliseen käytökseen kuuluu laiduntaminen, Turve pohti. En ole nähnyt vuohtakaan elävänä, joten kaikki on spekulaatiota, Jokinen vahvistaa