– Kyllä se tuntui vähän enemmän kestävyyskilpailulta kuin muina vuosina. Talkootöitä ja rallikansaa Talkootöitä ja rallikansaa Sanna Kantola Tero Tuiskula Kysy lisää: ilmoitukset@ kuhmoistensanomat.fi • T Ä S SÄ O N I LM OI TT A J A N • T ÄSS Ä O N ILM O I TT AJ A N • W W W YKKÖSPAIKKA Katja Alatalo Tullan urheiluautoilijoiden Joonas Lindroos ja kartturinsa Jouni Lampinen ajoivat viikonloppuna Jyväskylän MM-rallin yhteydessä käydyn kaksipäiväisen Pitkävetomies-kilpailun voittoon. ” Joka ilta jalkoja liotettiin suolavedessä ja teipattiin aamua varten hyvin. – Isoilla teillä hyökättiin, pikkutiet ajettiin hiljaa, ettei rikota renkaita ja autoa. Kilometrit lisääntyivät huomattavasti ja se verotti porukkaa, Lindroos totesi maanantaina. Se näkyi väliajoissa ja oli ihan tietoinen valinta, Lindroos kertoi. ” Kun lapset viihtyvät, niin koko perhe viihtyy. Aiempina vuosina Vetomies-kilpailu on ajettu yksipäiväisenä, mutta tänä vuonna sai valita ajettavakseen myös kaksipäiväisen kilpailun. Hänen ja Lampisen voittomarginaali toiseksi tulleeseen Tuukka Kauppiseen oli 1.38, 7. Perjantaina ajetut pohja-ajat ja etumatka muihin kuljettajiin mahdollistivat kuitenkin sen, että tarvittaessa Lindroos pystyi ajamaan varman päälle. Se näkyi väliajoissa ja oli ihan tietoinen valinta, Lindroos kertoi. Lisäksi sammutin Västilässä viimeisessä risteyksessä auton ja siinä hävittiin 5–7 sekuntia. Launtaisella Päijälän erikoiskokeella autosta hävisivät jarrut ja sama ongelma kiusasi Rapsulassa. Petri Nieminen f Sivu 5 f Sivu 6 Kuhmoisten Sanomat Irtonumero 2,00 € N:o 32– 2023 – 73. vsk SITOUTUMATON PAIKALLISLEHTI Ke 9.8.2023 Kunialat tulivat Päijälään katsomaan rallia pienen Viljami-poikansa kanssa. Märät olosuhteet yllättivät myös vetomiesluokan kuljettajat. – Olimme täällä myös viime vuonna, mutta silloin Viljami oli vielä äidin vatsassa, Sami Kuniala kertoo. – Sellaista ei ole ennen käynyt. Ralliviikonloppu sujui rauhallisesti. – Kyllä se oli aika lähelle nappi viikonloppu meiltä, Lindroos iloitsi. Sisä-Suomen poliisi uutisoi paikoittain pahoista ruuhkista, mutta suurilta ylilyönneiltä liikenteessä vältyttiin. Lindroos onnistui selättämään paikoittain jopa Safari-rallia muistuttavat olosuhteet. Kuljettajakaksikolle kestävyyskilpailu ei tuottanut ongelmia, mutta Lindroosin ajama BMW joutui koville. Täytyy tutkia, mistä se johtui. Lindroos luokkavoittoon Jyväskylässä. Taina Hinskala f Sivu 3 – Isoilla teillä hyökättiin, pikkutiet ajettiin hiljaa, ettei rikota renkaita ja autoa
Aloitin sitten koulunkäynnin normaali-ikäisenä, kun lupa-asiat olivat kunnossa. Välillä syödään eväät ja maalataan mustikoilla poskipäät punaiseksi. En vielä silloin käyttänyt kynää kirjallisiin harrastuksiin, vaan olin piirrellyt lehtien sivut täyteen autojen kuvia. Kyselemme asiakkailta alkusyksyn aikana mielipiteitä nykyisestä lehtivalikoimasta ja otamme vastaan toiveita uusista lehdistä. Koira tulee ulkoilutettua. Lukutaitoni oli niin hyvä, että sain ensimmäisenä syksynä lukea äidinkielen tunneilla lainakirjoja, kun toiset opettelivat tavaamaan ja lukemaan. Paloniemi oli monitaitoinen ja -toiminen mies, joka toimi muusikkona, soitinrakentajana sekä luottamustehtävissä. Sulkakynän kärkeä kastettiin pulloon. KOLUMNI TIMO J. Äitini todistus olikin erinomainen. Jaakkolan Mamma eli opettaja Aili Jaakkola taisi toimia viimeistä vuotta opettajana. Kun keskittymiskyky on kärpäsen luokkaa, parin pakastusrasiallisen kerääminen käsin on aivan riittävä suoritus. Muistan vieläkin, kun kuusivuotiaana tulin äidin kanssa koululta kotiin ja menimme pellolle töihin. Viimevuotiseen tapaan tarjoamme taas asiakkaille mahdollisuuden vaikuttaa kirjaston lehtivalikoimaan. Tekstit julkaistaan nimellä, nimimerkki hyväksytään vain poikkeustapauksessa. Kirjastot saavat listan lehdistä, josta tilaus tehdään kuntakohtaisen määrärahan puitteissa. Kauden toivotuin iltapala on sienipizza. Pulpetin kannessa oli pyöreä kolo mustepulloa varten. f Koululaiset aloittelevat koulutiensä. Seuraavalla Kristallivirralla 11.8. Saalispaikkojen salaaminen voi pahimmillaan katkaista sukupolvia kestäneen keräilyn perinteen. Nyt tarkkuutta liikenteessä! f Laurin päivä on vanhan kansan mukaan syksyn ensimmäinen päivä. Puolukoiden tilanne näyttää lupaavalta. Kuhmoisten Sanomat 2 Keskiviikkona 9. Sadonkorjuun kulta-aika Risto Ojala Viimeisimmässä Kristallivirralla-tilaisuudessa aiheina oli kristalli, kristallilasi ja vuorikide, spektri eli kirjo ja sateenkaari, taiteilija M.C. Olkaahan siis hereillä ja käykää vastaamassa lehtikyselyyn elo-syyskuun aikana! ” Aineistomäärärahoista painettuihin lehtiin käytetään noin kolmannes. Hän oli vielä niitä vanhan ajan opettajia, jotka ilmaisivat mielipiteensä oppilaista suorasanaisesti. Opettajalla oli hyvä muisti. f Kirjoitusten enimmäispituus on 2 500 merkkiä välilyönteineen. Lehtitilaukset on tehtävä alkusyksystä, lokakuun puoliväliin mennessä. En koskaan unohda sitä, kun Mamma moitiskeli kovaan ääneen: ”Miksi sinulla Timo on noin huono käsiala, kun äidilläsi oli niin kaunis käsiala?” Äitini oli mennyt kouluun 1930-luvun alussa, siis noin 30 vuotta aiemmin. Jos ei ollut tarkkana, mustetta saattoi tippua pulpetin kannelle, ja mikä pahinta, myös kouluvihkoon. 1960-luvun alussa kirjoitettiin vielä oikealla musteella. Minua ei kuitenkaan huolittu kouluun kuusivuotiaana. Kaikista ei ole lähtemään metsään karttasovellus kourassa yrittämään ja erehtymään. Kirjoittaja on Kuhmoisista kotoisin oleva aktiivinen lintuharrastaja, joka on asunut Enontekiöllä yli 20 vuotta. kotiseutuneuvos Seppo Unnaslahti kertoo 1930 valmistuneen kappelin suunnittelijasta, maanviljelijä Väinö Paloniemestä. Taisi hiki valua otsalta, kun monta tuntia raapustelin A-kirjainta harjoitusvihkoon. f Toimitus voi muokata ja lyhentää tekstejä tarvittaessa. Katja Alatalo toimitus @kuhmoistensanomat.fi Äitini kertoi, että olin oppinut lukemaan neljävuotiaana ja laskemaan helpohkoja laskuja jo ennen kouluikää. Aineistomäärärahoista painettuihin lehtiin käytetään noin kolmannes. Nimekkeiden määrä pysyy jotakuinkin samana, joten joku aiemmin tilatuista lehdistä jää pois, kun uusi tulee tilalle. Trendi on tuhansia vuosia vanha, joskin tämän päivän pakastimet tekevät säilömisen helpommaksi kuin esi-isillämme. Toki kirjoittaa osasin, mutta käsialani oli auttamattoman huono. Loppukesän sateet pelastivat mustikat. Kantarellit kultaavat metsät ja muita ruokasieniä tupsahtaa esiin lokakuuhun asti. Jouduin, sillä kävin äitini kanssa jo tasan vuotta aiemmin koululla. Metsässä tulee huomaamatta ulkoiltua liikuntasuositusten verran. Mainitsin, että jouduin Huono käsiala kouluun. Verenpaine ja pulssi tasoittuvat. Myöhemmin, 1990-luvun lopulla toimin Enontekiöllä koulunkäyntiavustajana ja jonkin aikaan myös luokanopettajan sijaisena. elokuuta 2023 KIRJASTON KUULUMISIA MINNA POLLARI ” Taisi hiki valua otsalta, kun monta tuntia raapustelin A-kirjainta. 9.8.2023 f Aurinko nousee 5.09 f Aurinko laskee 21.39 Onnea nimipäivänä! Tänään Erja, Eira, Nadja To Lauri, Lasse, Lassi Pe Sanna, Susanna, Sanni Susanne La Kiira, Klaara Su Jesse, Okko Ma Onerva, Kanerva Ti Marja, Jaana, Marjo, Marita, Marjatta, Marjut, Marianne, Maritta, Marjaana, Marianna, Marjukka, Jatta Ke Aulis Viikon tärpit f Keskiviikkona liputetaan Tove Janssonille ja suomalaiselle taiteelle. Minä ujona poikana häpesin silmät päästäni opettajan tylyä arviointia. LEPPÄNEN PÄÄKIRJOITUS Näin kirjoitat f Lukijapostia voi lähettää osoitteeseen toimitus@kuhmoistensanomat.fi. Keräillä voi omiin tai muiden tarpeisiin. Kuten viime vuonnakin kyselyyn voi vastata sähköisesti (linkit löytyvät kirjaston nettisivuilta sekä Facebook-sivulta) ja luonnollisesti myös perinteisesti paperilomakkeella kirjastossa. Ainakin opettajan mielestä. Sähköiset aikakauslehtipalvelut kasvattavat suosiotaan – ilahduttavasti myös Kuhmoisissa – mutta painettu lehti on edelleen tärkeä osa kokoelmaa. Osasin siis lukea, kun lopulta jouduin Puharilan alakansakoulun ensimmäiselle luokalle. Kustantajat asettavat tilauksille määräajan eikä muutoksia määräajan umpeuduttua voi enää tehdä. LehAsiakkailla mahdollisuus vaikuttaa tiin varattu osuus määrärahasta on kiinteä, joten lehtivalikoimaa ei kasvateta. Minun kohdallani taisi olla niin, että naapurikunnan kouluun ei päässyt ilman Kuhmoisten ja Längelmäen kuntien päättäjien suostumusta. Omia apajia varjellaan viimeiseen asti. Valitettavasti piirustustaitoni eivät ole kehittyneet niistä ajoista. Escherin kristallografia sekä kristalli Raamatussa. Myös eräs tyttö sai lueskella lainakirjoja. Äiti taisi olla hieman pettynyt, mutta minä riemuitsin, kun sain olla vielä vuoden kotona. Teatteri+Tanssi&Sirkus, vaikka kukaan ei sitä ole toivonut eikä kenenkään ole nähty kyseistä lehteä lukevan. Oma kolmivuotias viihtyy marjamättäällä joskus saippuakuplia puhallellen, toisinaan taas kourakaupalla marjoja keräten. Valitettavasti lukuja kirjoitustaito eivät kulje käsikädessä. Satoa korjaavilla on kulta-aika. Lehtien lainakierto selviää kirjastojärjestelmästä ja se otetaan toki huomioon, mutta kysely on tärkeä, senkin vuoksi, että osa lehdistä on sellaisia, että niitä käydään lukemassa vain kirjastossa, eikä välttämättä lainata enää kotiin. Marjastus, sienestys ja säilöminen eivät mene pois muodista. Uudet lehtivuosikerrat alkavat ilmestyä tammikuussa 2024. Minua huonomman lukutaidon omaavat pääsivät etenemään A-kirjaimesta jo ennen minua. Mahdolliset pakkomarjastamiseen liittyvät lapsuuden traumat selätetään nuorena, sillä saadakseen syödä satoa läpi talven, on ne pakkaseen kerättävä (tai ostettava). Tämä vastauksena kysymykseen miksi valikoimassamme on esim. Samoin lapsi. Korin täyttyessä mielen valtaa onnistumisen ilo. Askeleita kertyy, kyykkäilyä, kumartelua ja kantamista ei voi välttää. Opetusja kulttuuriministeriö myöntää yleisille kirjastoille vuosittain määrärahan, joka on käytettävä vähälevikkisten kulttuurilehtien tilaamiseen. Mustasukkaisimmat eivät kerro niistä edes jälkikasvulleen. Lehtivalikoimassa on myös muutamia kulttuurilehtiä, joiden tilaamiseen kirjastot velvoitetaan. Koulutien saattoi aloittaa siinä iässä, jos opettajat katsoivat lapsella olevan riittävästi taitoja koulunkäyntiin. Kristallivirralla kristallista. Samaa matalan kynnyksen periaatetta yritän toteuttaa omassa sadonkorjuussani. Kuhmoisten kirjastoon on tilattu 43 aikakauslehteä ja 10 sanomalehteä
Asiakkaiden toiveisiin vastattu – Monet tekijät vaikuttivat valintaan, mutta yksi syy on ollut varmasti se, että meillä peruspalvelut toimivat tehokkaasti. Sepelkyyhkyn metsästyskausi on lyhyt ja kiivas, sillä suurin osa sepelkyyhkyistä muuttavat etelään jo syyskuun aikana. Hinskala huomauttaa, että myös luotettavuus on asiakkaille tärkeää. – Tässä ajatellaan kokonaisuutta. Kesäkauden jälkeen katse tulevaan Hinskalan toiveena on vahvistaa Päijänteen satamien välistä yhteistyötä. Kuhmoisten Sanomat Keskiviikkona 9. Kohtuulliset hinnat houkuttavat asiakkaita. elokuuta 2023 3 Fakta f Lauttakioski on aloittanut toimintansa vuonna 2010. Koulumatkatuen ehdot ovat erilaiset sen mukaan, onko opiskelijalla oikeus oppivelvollisuuslain mukaiseen maksuttomaan koulutukseen. Sepelkyyhky on pieni ja kevyt lintu ja sen ampuminen onnistuu hyvin esimerkiksi teräshaulipatruunoilla. Se voi saada useita poikueita kesässä, joten osalla sepelkyyhkyistä on pesintä kesken metsästyskauden alkaessa. Vaikka koulut alkavat ja lomakausi lähestyy loppuaan, kävijöitä satamaan voi löytyä etätyöläisistä ja loppukesän lomailijoista. Satamassa tavoitellaan kävijämäärän kasvattamista ja siksi hintataso halutaan pitää maltillisena. Näyttelyn on kerännyt Jukka-Pekka Lehtinen. Sanna Kantola. Yöpyminen satamassa hyödyttää jokaista palveluiden tuottajaa alueella, Hinskala muistuttaa. – Ottakaa puhelimella kuvia ja muuttakaa parhaimmat niistä vaikkapa postikorteiksi, kannustaa Lehtinen. Kuhmoisten Sanomat Sepelkyyhkyn metsästys alkaa tämän viikon torstaina. – Palvelut ovat auki aikataulun mukaan, satoi tai paistoi. Kioskilla seurataan tilannetta ja toivotaan, että asiakkaita riittää myös elokuun aukioloajalle. Sanna Kantola Kirjastolla on elokuussa pienoisnäyttely valokuvausaiheisista postikorteista. Tämän vuoden keväällä astui voimaan lyijyhaulien käyttökielto vesistöjen ja kosteikkojen läheisyydessä. Kirjaston näyttelyyn Lehtinen on luonut kiinnostavan kattauksen erityylisiä postikortteja useilta vuosikymmeniltä. Erityisesti lapsiperheitä on pyritty huomioimaan. Taina Hinskala on ollut tyytyväinen kesätyöntekijöihinsä. Täytyy kuunnella herkällä korvalla asiakaspalautetta. Kelan sivuilta löytyy laskuri, jolla opiskelija voi selvittää, saako hän koulumatkatukea. Jos alaikäinen opiskelija ei voi hakea tukea itse OmaKelassa, huoltaja voi hakea tuen tämän puolesta. – Lisää asiakkaita tarkoittaa lisää asiakkaita kaikille. Kokeilusta saadaan mallia seuraaviksi kesiksi. Mikä on ollut menestyksen salaisuus. Kioskin asiakaspalvelua kehitetään jatkuvasti. – Kannustan kesätyöntekijöitä sisäistämään työnsä keskeisen aseman asiakaspalvelussa. Sanna Kantola Pieni palo Ruolahdella alku viikosta Kyyhkyjen metsästys alkaa Koulumatkatukea OmaKelasta Kuhmoisten Sanomat Ruolahdella Santalantiellä paloi kaksi pientä varastorakennusta sunnuntain ja maanantain välisenä yönä. Hakua varten nuori tarvitsee omat verkkopankkitunnukset tai mobiilivarmenteen. Sanna Kantola Asiakkaat ovat toivoneet sataman Lauttakioskin kesäaukiolonajan pidennystä ja kioski on vastannut tarpeeseen. Palon sammutustyöt jatkuivat yhden yksikön toimesta vielä maanantaiaamuna. – Jatkamalla aukioloa yritämme myös aktivoida ihmisiä matkailemaan kotimaassa pitempään, Hinskala toteaa. Tuen voi hakea myös hakemuslomakkeella. Kun lapset viihtyvät, niin koko perhe viihtyy, Hinskala hymyilee. – Päivittäin pohdimme asioinnin sujuvuutta ja toiminnan kehittämistä. f Kesäisin asiakaskäyntejä on noin 600 päivittäin. Talven aikana tavataan eri alojen yrittäjiä ja pohditaan uusia yhteistyömahdollisuuksia. Hän on harrastanut valokuvausta 60-luKamera kuvissa kirjastolla vulta lähtien ja postikortteja hän on keräillyt noin neljäkymmentä vuotta. Pitkin kesää järjestään pieniä tapahtumia ja ohjelmaa rannassa. Pyörät ovat olleet suosittuja, jopa niin, että kaksi pyörää on eksynyt omille teilleen, niitä kaivataan takaisin satamaan. f Kioskilta voi ostaa sataman palveluita, tarjolla on muun muassa yöpymispalvelut, urheiluvälineiden, pyörien ja veneiden vuokraus, saunaja pesupalvelut. Kuhmoisten Sanomat Koulumatkatukea voi hakea OmaKelassa. Oona Tamminen huolehti kesällä Lauttakioskilla palvelun sutjakkaasta sujumisesta. Esimerkiksi vessat, saunat ja suihkut ovat aina siistejä ja toimintakunnossa. Oma-aloitteisuus ja kokonaisuuden hahmottaminen ovat henkilökunnan tärkeitä avuja, Hinskala sanoo. Vanhimmat valokuvaamiseen liittyvät postikortit ovat 1900-luvun alusta. Metsästys tulee kohdistaa sepelkyyhkyparviin, koska ne koostuvat poikasista ja pesinnän lopettaneista linnuista. Kuhmoisten satama on valittu kolmesti vuoden vierassatamaksi, viimeksi vuonna 2020. Useita kortteja on ryyditetty huumorilla. – He pystyvät tehokkaasti ratkaisemaan ongelmia ja toimimaan työssään itsenäisesti! – Tänä kesänä Lauttakioskilla oli ensimmäistä kertaa värikkäät kyläpyörät vapaasti käytettävissä, Taina Hinskala kertoo. Satama on koko perheelle Lauttakioskin toiminta on monipuolista. Varastorakennukset olivat syttyneet palamaan salamoinnin jälkeen. – Kävi onnenkantamoinen, meillä on tänä vuonna työntekijä, joka pystyy jatkamaan töitä vielä kuukauden, joten Lauttis on auki elokuun loppuun asti, yrittäjä Taina Hinskala iloitsee. Sepelkyyhkyä metsästetään peltojen laidoilta tai metsiköistä peltojen läheisyydestä. Hinskala kertoo, että toiminta yrittäjänä satamassa on opettanut asiakaslähtöisyyttä. Rakennukset olivat olleet pitkään käyttämättä, eikä palossa tullut henkilövahinkoja. Työntekijöiden rooli on tärkeä
Pälkäneläinen Tapani Kittelä kertoo Kotaillassa pe 18.8. Arja Heinilä. Kaikkea on kokeiltu ja yritetty. Toritie 44 www.tuleuskoon.fi Kuhmoinen Hämeenlinna Tauno Iivari Täppinen Siell'kukkia täynnä on maa, sydän väsynyt levätä saa. Hiljaisuudesta Ampuja on kirjoittanut muun muassa kirjat Hyvä hiljaisuus ja Oikeus hiljaisuuteen. k l o 1 8 – 1 9 Kristallivirralla, Papinsaaren museokappelissa. Kirjastokin saa Ampujalta hehkutusta. Mielen täyttää ilo ja kiitollisuus. Viisas mies sen sijaan rakensi talonsa kalliolle. Usein vaikeudet tuovat ihmistä lähemmäksi Jumalaa. – Kuuntelen linnunlaulua. Hiljaisuuden vastapainoksi musaa Aviomieheensä Marko Ampujaan Outi Ampuja tutustui aikanaan Helsingissä. Kevät on ehdottomasti lempivuodenaikani. – Oli tosi mukavaa nähdä mökkiläisten lisäksi myös paikallisia Sahanrannassa. – Koen, että juureni ovat Kuhmoisissa. essa soittamiseen jää koko ajan enemmän aikaa. museolentotoiminnasta. Ma 14.8 klo 13 Päijälän päivätuokio Veera Mäkipään kodissa Luhtalantie 3. Musisoivaa tutkijaa ovat aina kiinnostaneet ääniasiat. Järvenpääläinen bändi keikkailee tarjoten menevää bilemusiikkia. Luonnosta on pidettävä huolta Outi Ampuja on aina ollut ympäristöstä kiinnostunut. Museolennoista Kotaillassa Arja Heinilä Tutkija Outi Ampuja nauttii Kuhmoisten mökillään luonnossa liikkumisesta ja luonnonrauhasta. Varsinkin kun tiedetään, että jatkuvalle melulle altistumisesta aiheutuu haittaa terveyHiljaisuustutkija rakastaa linnunlaulua delle. Mikä hiljaisuustutkijalle itselleen on hiljaisuus. Viisaan miehen talo ei sortunut, sillä se oli rakennettu kallioperustalle. klo 10 Kyläkirkko Puukkoisilla. Rakkaamme * Pe 1 1 . – Aivan loistava. Ampuja niittää pölyttäjille ja perhosille alueita ja laittaa pönttöjä linnuille. Kalliolle rakennettu Hän kehotti tuossa tilanteessa palaamaan Isä meidän -rukouksen sanoihin: ”Tapahtukoon Sinun tahtosi”. Olen iloinen, että pystyn olemaan mökillä välillä pidempiä aikoja, sanoo vapaana tutkijana toimiva Helsingin yliopiston dosentti Ampuja. Silti tuo vitsaus ei poistu vaan yhä pysyy. Toisinaan taas tulee hetkiä, jolloin joku saattaisi sanoa ”Voi mikä tuuri!”. Linnavuori on myös upea paikka. Miksei asialle tehdä mitään. Pyrin pääsemään mökille mahdollisimman varhain keväällä. Melu ympäristöongelmana ja sen synnyttämien reaktioiden kulttuurinen käsittely Helsingissä. Hän esittelee myös kesälle 2024 suunniteltua DC-3 -lentoa. Kevyt kulkea on, ei ahdista siellä ei tuskaa tunneta taivaan tiellä. Minusta on ihana katsoa ja kuunnella kun muuttolinnut saapuvat. Joskus elämää saattaa varjostaa pitkäaikainen vaikeus, josta ei tunnu olevan ulospääsyä. Ja mikä merkitys hiljaisuudella voi olla. Luonnossa kuuluvat äänet ovat osa hiljaisuutta. Nautin siitä suuresti, hän vastaa. Keräsin SKS:n (Suomen Kirjallisuuden Seura) ja Svenska litteratursällskapetin kanssa yhteistyössä keruuaineiston, missä kysyttiin ihmisten kokemuksia ja muistoja hiljaisuudesta. Kun rakennamme vahvalle pohjalle, Pyhään Raamattuun ja Jumalan johdatukseen luottaen, saamme perustukset, jotka eivät horju elämän koettelemuksissa. Ottmannit Jämsästä 17.8. Miehen perheellä on mökki Päijänteen saaressa ja sukulaisia asuu edelleen kunnassa. – Käyn siellä kirjoittamassa. Olen iloinen, että pystyn olemaan mökillä pidempiä aikoja. On helppo valittaa ja purnata, vaikeampi tyytyä osaansa ja luottaa siihen, että Taivaan Isä kyllä tietää, mikä on parhaakseni. Ampuja teki aiheesta gradun, ja myöhemmin väitteli saman aiheen tiimoilta tohtoriksi. Liikenteen äänet kiusasivat minua ja mietin miten tällaista voi olla. – Sen jälkeen olen julkaissut erilaisia tutkimuksia melusta. Väitöskirjan nimi on Melun sieto kaupunkielämän välttämättömyytenä. Su 13.8. Lasten kasvaHiljaisuutta ja ääniä eri näkökulmista tutkiva Outi Ampuja on syntyisin Isojärven maisemista. Lämmin kiitos osanotosta. – Määritän hiljaisuuden varsin rikkumattomana luonnonrauhana. Raamattupiiri Helluntaisrk. Kiitos kaikille Taunoa hoitaneille. Ehkä nopean ja helpon tien valitseminen kiehtoi. Ja siitä miten erityisesti kaupunkilaiset arvioivat ääniympäristön. Koen tärkeäksi, että jokainen yrittää auttaa luontoa omien voimavarojensa mukaan. Työn, perheen ja mökkeilyn lisäksi Ampujan aikaa jakaa musisointi. Toisinaan elämä koettelee ja testaa, minkä varaan olemme rakentaneet. – Olen tutkinut sitä mitä hiljaisuus ihmisille merkitsee. – Muutettuani Helsinkiin asuin hyvin meluisassa pienessä yksiössä. Jo lapsena muualle muuttanut Ampuja nauttii Kuhmoisten luonnosta nykyisin mökkiläisenä. EVANKELIUMIN-ILLAT ja RAAMATTUPIIRIT vuoroviikoin torstaisin klo 18 10.8. Vanhan talon rakenteissa asuu myös lepakoita. ” Luovassa työssä on hyvä vaihtaa maisemaa. Kuhmoinen-yhteys oli sattumaa. Bändillä on keikkoja mukavasti. Jokin mieltä painanut asia järjestyykin yllättäen kuin itsestään tai eteen avautuu yllättävä mahdollisuus. Sinne on aina kiva palata. Kun myrsky tuli, hiekalle rakennettu talo sortui. Tässä vertauksessa tyhmä mies rakensi talonsa hiekalle. 7:24–27). – Pöllöjen ja muiden kolopesijöiden asunnoille on kysyntää. Kuhmoisten Sanomat 4 Keskiviikkona 9. – Soitan myös muissa bändeissä. Heinäkuussa Sahanrannassa keikkailleessa Pientä Säätöä -bändissä hän soittaa soolokitaraa. Siitä tuli upea tutkimusaineisto, josta tein julkaisuja. 20.2.1934 14.7.2023 Puolisoa, isää, ukkia ja isoukkia rakkaudella kaivaten ja kiittäen Sirpa Päivi Pasi ja Minna Henna, Toni, Aada ja Minea Riikka ja Sampo Lotta ja Miska sukulaiset ja ystävät Siunattu läheisten läsnä ollessa. Tuntuu epäreilulta. Eräs uskovainen ystäväni lausui kerran hankalasta tilanteesta viisaasti. Kuva on otettu Helsingissä Kaisaniemen puistossa, johon kaupunkilainen voi tulla pakoon liikenteen melua. Raamatussa on vertaus kahdesta rakentajasta (Matt. Hiljaisuus koetaan monella tavalla Myöhemmin Outi Ampuja on tutkinut kokemuksellista hiljaisuutta. Luovassa työssä on hyvä vaihtaa maisemaa. elokuuta 2023 SANAN KULMA Saara Westerholm Kirjoittaja on kuhmoislainen perheenäiti, lähihoitaja ja väitöskirjatutkija. Vieraana Seppo Unnaslahti. – Minua huolestuttaa ilmaston lämpeneminen ja lajikato. Ajattelen, että kun luonnonresursseja käyttää, käytön mukana tulee myös vastuu. Kuhmoisissa syntynyt, mutta jo kolmevuotiaana pois muuttanut Ampuja pitää mökkikuntaansa mukavana kylänä. Käyn siellä usein. Silloin voimme huomata, ettei mikään maailman korskeus vedä vertoja uskon aarteelle. Sopivia pesäkoloja ei tahdo löytyä, sillä vanhoja metsiä on niin vähän jäljellä. Isojärven kansallispuistossa käyn seuraamassa mitä majavat ovat puuhastelleet. 8
Sadosta on ennustettu oikein hyvää. Lisäksi totesimme ensimmäisenä päivänä, että pisteillä oli ruuhkaa, joten sovimme ottavamme jatkossa omat eväät mukaan. – Yllättäen siviilit huomasivat, että militaryresteillä pääsee helposti vessaan. Puolukatkin ovat jo punaisia, mutta kerättäväksi niistä ei ole. Nieminen marssi Etelä-Suomen sotilasreserviläisjoukkuessa 13 muun reserviläisen kanssa. – Se oli huikea kokemus kerrassaan. f Maailman suurin marssitapahtuma f Tänä vuonna 18.7. 45 000 osallistujasta vain noin 5 000 on sotilaita. Joillakin oli evästä tarjolla, mutta minä yritin välttää syömistä, ettei flunssa tai korona tartu, Nieminen kertoi. Kantarellit ovat herkullisia kastikkeessa, mutta ne voi myös säilöä sokerilla, kanelilla ja neilikalla maustaen. elokuuta 2023 5 FAKTA f Vierdaagse, eli neljän päivän tapahtuma. Kuhmoisten Sanomat Marjametsät kutsuvat yhä Katja Alatalo Vadelmia löytyy tällä hetkellä ”ihan älyttömästi”, ja sateista huolimatta ne ovat hyvälaatuisia. Nieminen kantoi mukanaan kolmen litran juomarakkoa, jonka täytti kolmesti päivän aikana. Männiköissä kantarellit eivät viihdy. Kengät saivat olla sotilashenkiset, maiharessa ei tarvinnut marssia. Jalat kovilla asvalttiteillä Nieminen lähti neljän päivän marssille reserviläisystävänsä yllyttämänä, joskin vankan liikuntataustan omaavana. – Se on jaloille kurjaa. Muuten maasto on melko tasaista, Hahmajärven mäkisiin maisemiin tottunut Nieminen kommentoi. Huoltopisteillä, eli militaryresteillä pääsi marssin aikana vessaan ja sai ruokaa. – Onneksi olen yli 50-vuotias. – Metsässä on tarjolla vaikka ja mitä, mutta etsiä pitää. Kotijoukot kyllä vähän ihmettelivät, kun piti lähteä pyörää kokeilemaan. Petri Niemisen (pikkukuvassa) joukkueenjohtaja salli takkien riisumisen kuumimpaan aikaan, samoin reput sai olla omasta takaa. – Joukkueenjohtaja vastasi siitä, että joukkue tuli maaliin tiettyyn aikaan mennessä. Sitten aloin kävellä pitkiä lenkkejä joka toinen viikonloppu. Siitäkin huolimatta, että älykello ranteessa näytti harjoitteluvalmiuden olevan huimat 1 / 100. Ajoin auton terveyskeskuksen pihaan, tein siitä lenkin Jämsään päin, pidin autolla ruokatauon ja tein lenkin toiseen suuntaan, Nieminen kertoi. Petri Nieminen Katja Alatalo Syksyn kantarellisato on parhaimmillaan parin viikon kuluttua, jos vesisateet jatkuvat. Jalat teipaten ja tuplasukilla Nijmegenin marssin viimeinen marssipäivä huipentuu viiden kilometrin kunniakujaan ja kaupungissa pidettävään suurjuhlaan. Täsmäpaikkoja ei ole kertoa,. Sitä nuorempien piti kantaa 10 kiloa painavaa reppua. Maratonin verran marssia päivittäin Nieminen oli ensimmäistä kertaa mukana perinteikkäällä Nijmegenin marssilla. Kuhmoisten Sanomat Keskiviikkona 9. Jos kontrollipunnituksessa reppu painoi alle sen, marssija hylättiin. – Joka ilta jalkoja liotettiin suolavedessä ja teipattiin aamua varten hyvin. Aikaa marssiin oli noin puoli vuorokautta ja loppupäivästä pystyimme pitämään jo pidempiä taukoja. Se on maailman vanhin marssitapahtuma ja järjestetään Hollannissa Nijmegenin kaupungin ympäristössä. Myös mustikkaa himoitsevien kannattaa yhä suunnata metsään. Niemiselle oli tärkeää päästä kävelemään asvaltille, sillä suurin osa Nijmegenin marssin reitistä kulkee asvaltilla. Sateet synnyttävät sienisadon Kantarellit viihtyvät kuusien ja koivujen parissa. Yleisö kukittaa marssijat miekkaliljoin. Reissu oli niin unohtumaton, että uskoisin lähteväni sinne uudestaan, Nieminen totesi. Reitti huipentuu viimeisenä marssipäivänä via Gladiolaan, viiden kilometrin kunniakujaan, jossa marssijat kukitetaan miekkaliljoin kuin gladiaattorit ikään. Näin kerrotaan marjastajien suilla. – Hormonitoiminta meni urakasta varmaan niin sekaisin, että olo oli koko ajan todella valpas. Sellaisen urakan jälkeen luulisi jaksavan vain kaatua sänkyyn, mutta Petri Nieminen lähti kotiuduttuaan kokeilemaan uutta maastopyöräänsä. – 21.7.2023 f Alankomaissa vuosittain järjestettävä Neljän päivän marssi f Kävellään 4x40 km Nijmegenin kaupungin ympäristössä f Osallistuja vuosittain noin 45 000, joista noin 5 000 on sotilaita noin 30 eri maasta. Kantarelleja vinkataan etsimään sieltä, missä kasvaa sekä kuusia että koivuja. – Kun on käynyt kymmenen kertaa marssimassa, saa kultaisen ansioristin. Samoilla apajilla kannattaa käydä useasti, viikon kuluttua edellisten sienten keräämisestä näkyville on voinut pompsahtaa jo uusia. Nieminen vakuuttaa matkan taittuneen kuitenkin hymyssä suin, muiden kanssa jutellen ja toinen toistaan tukien. Näin arvelevat syksyn satotilannetta aktiivisesti Kuhmoisissa seuranneet sienestäjät. – Korkeille mäntykankaille, jossa kevään pakkaset eivät päässeet pilaamaan kukintoja. Olisi kiva, jos sienipaikoista voitaisiin puhua avoimesti ja jakaa reseptivinkkejä vaikka Kuhmoisten omassa Facebook-ryhmässä, sienimättäältä kerrotaan. Mustikat kasvoivat sateiden myötä ja osa niistä on vielä kypsymässä, kokemusasiantuntija kertoo. Katja Alatalo Neljä päivää, hieman yli 170 marssittua kilometriä ja 4-6 tunnin yöunia. Tapa pohjautuu antiikin Roomaan, missä gladiaattoreita muistettiin vastaavalla tavalla. f Järjestetty vuodesta 1909 lähtien. – Ensin piti saada hapenottokyky mahdollisimman hyväksi. Arjessa askeleita tulee 15 000 päivässä, treenilenkit hän aloitti vuoden alussa, tosin juosten. Seuraavina päivinä oli vähän vaikea herätä, siinä kaikki, Nieminen totesi. Päivittäiset marssimatkat vaihtelivat 40 kilometrin molemmin puolin. Kaduille kannettaan sohvia, pöytiä ja stereoita, ja marssijoita kannustetaan jopa startissa, joka tapahtuu varhaisimmillaan puoli neljältä aamuyöltä. Pitkien marssien luulisi olevan raskaita paitsi jaloille myös pääkopalle. Alun perin sotilasmarssiksi tarkoitettu nelipäiväinen tapahtuma kerää lähtöviivalle nykyään myös siviilejä. Ehkä. Kantarellikausi on kuivuuden vuoksi hieman tavallista myöhemmässä. Marssille startattiin aamuvarhaisella, jolloin oli viileää, mutta puoleenpäivään mennessä lämpötila oli kohonnut yli 25 asteen. – Oluet heillä oli, mutta kukaan ei ollut humalassa. Kantarellien lisäksi metsästä alkaa löytyä haperoita, kehnäsieniä ja rouskuja. Minulla oli kahdet sukat päällekkäin marssilla, ja vaihdoin ne kuiviin joka tauolla. Tunnetaan nimellä Nijmegenin marssi. Sotilasreserviläisjoukkueet marssivat puolustusvoimien maastopuvuissa. Kunto kesti hyvin, eivätkä jalatkaan joutuneet niin koville kuin sen joukkuekaverin, jonka marssi jäi kesken rakkojen vuoksi. Kunniakujaa pitkin maaliin Paitsi marssijoita Nijmegenin marssi kerää kaupunkiin myös turisteja. Paikallismedian mukaan heitä tulee 1,5, miljoonaa. – Metsään jää joka syksy paljon keräämättömiä sieniä ja marjoja
Eurajoelta ralleihin saapunut Kunialan perhe on Vetomiesosuuden aikana autoparkissa lepäämässä. MM-kuljettajat palaavat Jyväskylään kello 20.00. Katselualueet on tarkasti rajattu nauhalla. Rakennusvaiheeseen menee noin kolme viikkoa ja tapahtuman jälkeen seuraa kaksipäiväinen purku. – Kaksikymmentä vuotta ollaan ajoja kierretty, Kirsi Liuksiala sanoo. – Tulin vapaaehtoistöihin katsomaan sitä, miten tällainen iso tapahtuma järjestetään. Ensimmäinen auto on jo liikkeellä. Osa heistä on yöpynyt autoissaan tilapäisellä parkkipaikalla läheisellä pellolla. Vasemmalla Anita Ojala, Ulla Lahtinen ja Elvi Hartikainen rukoushuoneen keittiössä kello 5.15. – Kun ne menee lujaa, niin sitä on hauska katsoa, Aapo tiivistää kisatunnelmat. Rallialueella oli töissä yli 300 vapaaehtoista. Makkaran ohella tarjolla on juomia, makeisia ja lettuja. Kello 16.00 Vetomiesrallin osallistujat palaavat palkintojen jakoon Jyväskylään. Poikani Aapo tuli auttamaan ja jännittämään ajoja, Ilkka Koponen kertoo. – Kun käveltiin kylän raitilla pimeän jälkeen, niin hypättiin ojaan, jos näkyi lähestyvän auton valot tai kuului ääni, muistelee joku. – Päijälä on parhaita paikkoja seurata rallia. Kello 8.05 viimeinen MM-kisaaja syöksähtää tielle Jyväskylässä. Viime vuonna rukoushuoneella keitettiin rallipäivänä 50 litraa kahvia. – Ylityspaikalla yleisön kanssa pitää höpötellä mukavia, Ikonen toteaa. Rescuekoirat Aapo ja Riki ovat mukana rallireissussa. Isä Sami, äiti Merja ja perheen poika Viljami ovat toista kertaa Päijälässä. elokuuta 2023 Sanna Kantola Elokuun ensimmäisenä viikonloppuna ajettiin Päijälässä MM-rallin erikoiskokeet EK12 ja EK16. Pian tuoreen kahvin aromi leijuu ilmassa. Päijälässä aamuvirkut katsojat saapuvat lipuntarkastuspisteille. Nykyään tiellä ei kuljeta sulkuaikana edes valoisina tunteina. Aamu käynnistyy rukoushuoneella Kello 5.00 lauantaiaamuna Secto Rallyn turva-autot lähtevät liikkeelle Jyväskylästä. – Keskiössä ei ole vain se yksi henkilö, joka ajaa autoa, taustalla on valtavasti erilaisia työntekijöitä, Karlia-Palomäki sanoo, tyhjentää kahvikuppinsa ja lähtee kohti omaa toimipistettään Lammela ykköstä. Ikonen on mukana myös rallin valmistelussa. Nykyään Helsingissä asuvan Karlia-Palomäen lapset ovat tänäkin vuonna mukana rallijärjestelyissä. Kello 11.00 alkaa samalla tieosuudella kansallinen oheiskilpailu Vetomiesralli. Koirat eivät autojen äänistä hermostu. – Vaikka suomalaiset nimiajajat ovat keskeyttäneet, niin silti on mukavasti riittänyt katsojia ja meille asiakkaita, toimitsijat myyntitiskillä myhäilevät. Päijälä on Karlia-Palomäelle tuttu paikka lapsuudesta. Osuuksilla romuttuneet tai vaurioituneet autot hinataan huoltoon. – Pulla sinapilla myytiin, Ilkka Koponen kuvailee myyntipisteen erikoisinta tilausta. Kello 18.00 lähtee viimeinen auto erikoiskokeelle. Ikonen kannattelee katsojien mielialaa EK12 käynnistyy 9.05. He hämmästelevät tapahtuman suurta kokoa ja väkimäärää. Päijälässä odotetaan päivän ensimmäistä erikoiskoetta. Alueen purkuja siivoustyöt kestävät iltaan. Päijälästä kilpailijoiden rallitaival jatkuu Rapsulaan ja Vekkulaan. Kauppa käy käteismaksulla Tauolla kello 13.00 Päijälän seudun kyläyhdistyksen myyntipisteellä kestosuosikki kuuma makkara myy hyvin. Kuhmoisten Sanomat 6 Keskiviikkona 9. Kello 6.30 ensimmäinen rallikilpailija starttaa autonsa Jyväskylässä. Aapo Koponen on autellut isäänsä ja muita toimitsijoita – ja seurannut tietysti rallia. Järjestysmies Jouko Ikonen puhaltaa pilliin ja nostaa oranssin suoja-aidan esteeksi tielle pyrkiville. Keittiön talkooväki ei ehdi ralliautoja ihailemaan. – Olemme töissä koko päivän, kotiinkaan ei pääse rallin liikennesulkujen vuoksi, joten täällä ollaan! Oikealla Jouko Ikonen on valmiina aloittamaan ralliyleisön ohjauksen tienylityspaikalla. Tapahtumaa järjestävät yhdistykset saavat tuottonVapaaehtoiset vievät rallijärjestelyt maaliin sa myyntipisteiden myynnistä. – Toin perheen nuoret talkootoimintaan, koska se on hyvä tapa esitellä kyläyhteisön elämää ja yhdistystoimintaa, Karlia-Palomäki sanoo. Kello 5.15 Päijälässä ensimmäiset vapaaehtoiset saapuvat rukoushuoneelle keittiövuoroon. Secto Rally Finlad MM-rallin Päijälän erikoiskokeiden järjestelyt ovat neljän yhdistyksen yhteinen ponnistus. Talkoolaiset kuljettavat päivän kassat ruokoushuoneelle tilitykseen. Kylän Aino-sillalla ryhdytään sulkemaan lipuntarkastuspistettä. Kisoja seurataan radiosta – 70-luvulla, ajettiin ympäri vuorokauden, talkoolainen Elvi Hartikainen kertoo. Kirsi ja Ari Liuksiala tulivat Nokialta asuntoautolla. Toimitsijan tehtävissä näkee rallikulttuurin erilaisesta näkökulmasta. Mäkimaan Muhku, Päijälän kristillinen yhdistys, Päijälän Seudun Kyläyhdistys ja Päijälän Seudun Metsästysseura takaavat rallien jouhean ja turvallisen sujumisen. Maksuvälineenä Päijälässä on käteinen, sillä wifin kuormittuessa mobiilimaksu ja maksupäätteet eivät toimi. Tiellä kulkee virolaisia, italialaisia, espanjalaisia ja ranskalaisia katsojia. – Hyvä porukkahenki on se, mikä saa vuodesta toiseen jatkamaan näitä talkoohommia, Ikonen paljastaa. – Jotkut tuotteet voivat jopa loppua, ja se on tietysti tavoitekin. Kello 22.00 rukoushuoneen valot sammuvat. EK 12:n viimeinen osallistuja polkaisee kaasua 10.35. Koska Lappi ja Rovanperä ovat jo tässä vaiheessa keskeyttäneet kilpailun, Kunialat kannustavat nyt Teemu Sunista. Lipuntarkastaja Merja Åkerlind toteaa, että viimeisen erikoiskokeen käynnistyttyä tarve tarkistuksille ja lipunmyynnille vähenee. Karlia-Palomäki valmistautuu päivään Kello 7.00 toimitsija Christina Karlia-Palomäki saapuu aamukahville. – Takavuosina rallikuljettajat kävivät kylällä harjoittelemassa ennen rallia. Sanna Kantola. Vetomiesrallin päätyttyä tie avataan noin tunniksi ja osa yleisöstä siirtyy jalkaisin kohti Liehunkulmaa. Niiden tehtävänä on tarkistaa MM-rallireitin turvallisuus ja ajettavuus ennen kisoja. Päijälässä käynnistyy kello 16.35 päivän viimeinen osuus, EK 16. Suomeen ja Päijälään kansainvälistä yleisöä vetää soratieralli, se on erikoisosuus, jota vastaavia ei muualla maailmassa ole. Päijälässä alkaa tien lanaus heti EK 16:n päätyttyä. Ilkka ja Aapo Koponen Pihlajakoskelta ovat ensimmäistä kertaa talkootöissä. Mutkan takaa kuuluu ralliauton moottorin jymy ja tienylityspaikalla kimakka vihellys repii ilmaa. Silloin oli mahdollista pyytää nimikirjoitusta vaikkapa Ari Vataselta. Tapahtumaa olivat järjestämässä tuttuun tapaan neljä paikallisyhdistystä. – Sillä tavalla sopu säilyy
Pääkirjaston galleriassa Tuula Kuusiston, Pirjo Kuulusan ja Raili Rannikon maalauksia 9.8. Keskimäärin näyttelyistä saa myytyä 1-3 teosta. Ajattelin, että en ikinä ryhdy niitä ruusuja maalaamaan, mutta toisin kävi, Kuulusa naurahtaa. Miesten kotailta 20.8. Harrastajataiteilijat Pirjo Kuulusa, Tuula Kuusisto ja Raili Rannikko pystyttävät ensimmäistä kertaa yhteisnäyttelyä Kuhmoisiin. – Ja yksin on tylsää tehdä näyttelyä, molemmat toteavat. Muutama vanhempi lyijykynätyö on myös esillä. Lähitori Kuhmolassa Ilmoita tapahtumasi ajoissa: toimitus@kuhmoistensanomat.fi. Kuhmoisten Seniorien 35-vuotisjuhlat Kuhmolassa 23.8. – Ja sen testaaminen, saako jonkin aiheen tai teeman onnistumaan, Kuusikko lisää. Kun kesäloma tänä vuonna alkoi, maalasin lähes viikon aamusta iltaan. KuHa-23 Harrastusmessut koulukeskuksella Syyskuu 2.9. Öljyväreihin taiteilija on tarttunut myöhemmin. Hän on myös opettanut posliinimaalausta. Posliinimaalauksesta öljyväreihin Kuulusa on työskennellyt pitkään posliiniväreillä. Kuulusa on uransa varrella työskennellyt myös entisöijänä ja koristemaalarina. – Posliininmaalaus tuli mukaan kuvioihin vähän varkain. Kirjaston näyttelyssä on esillä Kuulusan akryyli-, posliinija öljyväritöitä. Myyntiagentti olisi myös haussa, koska taidegalleriat eivät ota harrastajatekijöiden töitä myyntiin. Kyläkirkko Puukkoisten Maamiespirtillä 18.8. Pyyhinvaellus Vehkajärven kirkolta Päijälän rukoushuoneelle 22.8. Taitelijaryhmän työnjako on selvä. Kuulusa tiivistää kolmikon tuntemukset: – Ainahan sitä jollain uudella haastaa itseään! Kun näyttely on pystytetty, naiset voivat huokaista helpotuksesta. PALVELU PELAA MA–LA 8–21 SU 10– 21 POIMI LOPPUVIIKON EDULLINEN OSTOSKORI PKT 4 99 AINO Kermajäätelöt 850-900 ml (5,54-5,87/l) Ei laktoosittomat, kaurajäätelöt eikä kesyttömät Ilman Plussa-korttia 5,55 PKT (6,17-6,53/l) Ilman Plussa-korttia 5,09 pkt (13,39/kg) PS 1 99 K-MENU Sika-nauta jauheliha 300 g (6,63/kg) Plussa-etu –21% ••••• Plussa-etu –10% ••••• Sanna Kantola Noin 70 taideteosta nojaa kirjaston gallerian seiniin ja odottaa ripustusta. kmarketsuomi KG 1 19 Suomalainen kurkku HINNAT VOIMASSA TO–SU / ELLEI MUUTA MAINITTU / NIIN KAUAN KUIN ERÄT RIITTÄÄ. – Todetaan, että kyllä tästäkin hyvä tuli ja mennään kahville kehumaan toisiamme, kaikki nauravat. Lähitori Kuhmolassa 26.8. Kuusisto on viime vuosina maalannut akryyliväreillä kukka-aiheita ja niitä on nyt nähtävissä kirjaston näyttelyssä. Vivahderikas näyttelykokonaisuus Rannikolta on yhteisnäyttelyssä esillä pääasiassa akryyliväritöitä. Syystori Päijälän pirtillä 20.9. Sanna Kantola Hyvä Kuhmoisten Sanomien tilaaja. – Työskentelen taiteen parissa pääasiassa kesäisin, koska olen vielä mukana työelämässä, Kuusisto sanoo. Halu kokeilla uutta yhdistää ryhmää – Taiteen tekeminen on rentouttavaa. elokuuta 2023 ” Yksin on tylsää tehdä näyttelyä. – Maalaan mielelläni luontoaiheita, joita työstän modernilla otteella, Rannikko kertoo. Pirjo Kuulusa keskeyttää taulukiinnikkeiden vasaroinnin ja liittyy keskusteluun. Yksi syy siihen on ajan puute. Kun osoitteesi muuttuu, ilmoitathan siitä meillekin: 040 515 2345, 040 483 0860 ilmoitukset@kuhmoistensanomat.fi Kuhmoisten Sanomat Toritie 52 ma 9.30–15 • ti, ke ja pe 9.30–13 Tapahtumat Elokuu 5.8.–6.9. Kuhmoisten Sanomat 8 Keskiviikkona 9. 03 555 6061 markus.ahonen@k-market.com KIPPARI Ollaanko Facebook-kavereita. – Markkinat eivät vedä, vaikka tuotantoa riittäisi ja talo on jo täynnä töitä, Rannikko kuvailee. Raili oli yhteistyömme moottorina, hän etsi porukkaa tekemään yhdessä näyttelyä. – Minulla on sisäsyntyinen pakko päästä maalaamaan. Kuulusa valmistelee näyttelyesitteet, Rannikko hoitaa mainonnan ja Kuusikko pitää yhteyttä näyttelypaikkaan. Vaikka jokaisella naisella on vuosikymmenten kokemus taiteen parissa, korostavat he kaikki olevansa harrastajia. Kolmen taiteilijan yhteisnäyttely, kirjaston galleria 5.8.–6.9. Sataman valot Kuhmoisten Satamassa 9.9. Kuusikko ja Kuulusa lähtivät mukaan yhteistyöhön, koska ryhmänä voi rakentaa moni-ilmeisemmän kokonaisuuden. Lisäksi mahdollisuus kokeilla omia rajojaan saa jatkamaan työskentelyä, Rannikko sanoo. – Ensimmäinen yhteinen näyttelymme oli Hauholla vuonna 2014, Kuusisto muistelee. Kristallivirralla Museokappelissa 13.8. Lähitori Kuhmolassa 11.8. – Pirjo on meistä se, joka katsoo kokonaisuutta, Rannikko kehuu. Teosmyynti on pullonkaula Kaikki kolme taiteilijaa kertovat markkinoinnin olevan haasteellista. Naisten tupailta 18.8. Tervetuloa! PKT 3 99 KIVIKYLÄN Wanhanajan nakki 380 g (10,50/kg) Toritie 53, 17800 Kuhmoinen Puh. – Kuulumme kaikki Mäntän taideseuraan ja sen kautta myös löysimme toisemme. ”Sisäsyntyinen pakko päästä maalaamaan” Raili Rannikko seuraa vierestä, kun Pirjo Kuulusa sovittelee teosta yhteinäyttelyn seinälle