Kuhmoinen saa olla ylpeä isosta joukosta musiikin taitajia ja toinen toistaan upeaäänisimmistä laulajista. Seuraavan kerran pelimannit esiintyvät 10. Haukkasalon ja Pihlajakosken urheilukisailussa oli vuorossa tällä kertaa kirkkovenesoutu. vsk SITOUTUMATON PAIKALLISLEHTI Palveluasumisen paikka ehkä pakko ottaa vastaan naapurikunnasta f Sivu 3 ” On mukava tulla Kuhmoisiin töihin. – Ajattelin silloin vuonna 2016, kun olimme hankkineet tämän paikan, että voi kun jonain päivänä tuolla aitan edessä soittaisi iso bändi ja nousevalla nurmikolla istuisi yleisö kuuntelemassa, ja nyt se on todellista, muistelee Ari Kajander. f Sivu 6 f Sivu 5 Tyrskyissä voittoon Kuhmoisten Sanomat Irtonumero 2,00 € Keskiviikkona 24. Kuhmoisten Pelimannit harjoittelevat syyskuusta lähtien joka perjantai Kuhmolassa. Laulusolistit vuorottelivat tuttujen ja tuntemattomimpien säveltäjien kappaleiden tulkitsijoina. Laulun sanat kotiseuturakkaudesta kuvastivat hyvin ulkoilmakonsertin tunnelmaa. joulukuuta kirkossa joulukonsertissa. Opettaja Leena Tuohisaari uudesta työpaikastaan. Uuras vei voiton kotikentällään ylivoimaisesti. ”Täällä tavoitat sen, luonnon rikkauden, joka yhäti kutsuu luo”, lauloi Seija Ruokola Taimi Lahtisen sanoin Kuhmoisten Pelimannien solistina sunnuntaina Suuressa kesäkonsertissa Tapialassa. Esiintyjät olivat tarkkailleet sääennusteita jännityksellä ja Haikean kauniita säveliä suvipäivänä Arja Heinilä Ani Haukilahti odottaneet, että luvatut sadepilvet siirtyisivät seuraavaan päivään, ja niin kävikin. Tapialan pihapiiri on kuin tehty ulkoilmakonsertteja ajatellen. N:o 34 – 2022 – 72. elokuuta 2022 Kysy lisää: ilmoitukset@ kuhmoistensanomat.fi • T Ä S SÄ O N I LM OI TT A J A N • T ÄSS Ä O N ILM O I TT AJ A N • W W W YKKÖSPAIKKA Arja Heinilä Kuhmoisten Pelimannien kesäkonsertti Tapialassa 21. elokuuta Laulusolisteina Seija Ruokola, Pekka Lehmussaari, Ari Kajander, Päivi ja Kimmo Malin, Atte Unnaslahti ja Oiva Ruokonen. – Jos alkaa tuntua siltä, että haluaisi tanssia, ei muuta kuin vieruskaveri mukaan ja tanssimaan, kehottaa Ari Kajander tervetulopuheessaan. Kuhmoisten Pelimannit solisteineen mahtuvat hyvin aitan seinustan suojiin ja yleisö pääsee levittäytymään nousevaan katsomoon nurmelle.. Lämmin ilma, auringon paiste ja poutapilvet loivat yhdessä kauniin pihapiirin ja hyvien järjestelyjen kanssa kesäiset puitteet konsertille. Ohjelmistoon oli koottu sopivassa suhteessa haikean kauniita, hitaan tunnelmallisia, menevämpiä ja humoristisia kappaleita. – Jos joku tunsi pistoksen sydämessään ja soittaa jotain instrumenttia tai laulaa, niin Pelimanneihin vaan mukaan, täällä on tilaa ja todella hyvä meininki, houkuttelee Kajander musiikinharrastajia yleisöstä
Ruumiillinen työ kauniissa kesä-Suomessa on ollut ukrainalaisille terapeuttista. 24.8.2022 . Miksi se sen jälkeen on uitettu kunnan kunnossapidosta vastaavan työntekijän rantaan, ei omalle paikalleen. . Aikaisempina vuosina elämä on ollut säännöllistä pendelöintiä Suomen ja Ukrainan välillä: kesät Kuhmoisissa, talvet kotimaassa. Sunnuntaile at alkoivat taas Kuhmolassa. MUTTA: Tänään ei huolita huomisesta, tänään juhlitaan vapaata, itsenäistä Ukrainaa! LUKIJAPOSTI ” Tosiasia kuitenkin on, että heistä monet ovat kovan psyykkisen paineen alla. KOLUMNI Liisa Brander-Keskinen PÄÄKIRJOITUS Anna Karhila anna.karhila @kuhmoistensanomat. Kuhmoisten kunta tarjosi toukokuussa noin 20 ukrainalaiselle vuokra-asunnot. Patavesi-Torvela ja Kärpänkylä tulivat seuraaviksi. . Silloinkin elettiin oudon leutoja talvia, mutta ei puhuttu vielä ilmastonmuutoksesta, vaan saasteista. Suomen luonnon päivää vietetään lauantaina muun muassa Linnavuorella. Meidänkin vakiotyöntekijöitämme ajautui pakolaisvirran vieminä Kanadaan, Portugaliin, Saksaan ja Puolaan. Euroopassa sen sijaan on kärsitty niin ankarasta helteestä ja sen seurauksena niin ankarasta kuivuudesta, ettei vastaavaa ole koettu 500 vuoteen. Nyt tulevaisuus on hämärän peitossa ja ympärivuotiseen työllistymiseen vaaditaan edes välttävää kielitaitoa. Se heijastuu Suomeenkin saakka, sillä kuivuus ja kuumuus pakottavat esimerkiksi Norjan ja Italian säännöstelemään sähkön tuottamista vesivoimalla. Lauantain helteisessä kesäsäässä ratkaistiin luontotuntemuksen mestaruus kyläyhdistyksen laavun ympäristössä, jonne oli noin kolmen kilometrin matkalle sijoitettu 14 luontoaiheista kysymystä. Nekin asiat saatiin korjattua, joten toivoa ei kannata menettää. Sveitsissä ja Ranskassa kuumuus aiheuttaa ongelmia jopa ydinvoimaloille, koska jäähdytysvesi ei ole tarpeeksi viileää. Kirjoittaja on vaimo ja äiti, joka elää kuplassaan Kuhmoisten kirkolla. Muista turvallisuus venetsialaisissa! Älä jätä tulta vartioimatta. Laituri on palautettava kuntalaisten käyttöön ilman sen enempiä byrokratian rattaita. Projektiteknikon mukaan laituri pelastettiin entisen leirintä-alueen rantaan. Aurinko laskee 20.53 Onnea nimipäivänä! Tänään Perttu, Bertta To Loviisa Pe Ilmi, Ilma, Ilmatar La Rauli Su Tauno Ma Iina, Iines, Inna, Inari Ti Eemeli, Eemil, Eemi Ke Arvi Viikon tärpit . Marjatilallamme Harjunsalmella työskentelevät ukrainalaiset juhlivat arkisen aherruksensa lomassa. Kirjoitusten enimmäispituus on 2 500 merkkiä välilyönteineen. Toisaalta yhtä synkältä uutiset vaikuttivat edellisen energiakriisin aikana 1970-luvulla. Nyt on Kuhmoisten kuusi Hyvää syntymäpäivää, Ukraina oppivelvollisuusikäistä ukrainalaislasta jo palannut pulpettiensa ääreen. Jukka Leppänen Helteisessä luontokisassa tasatulos Suomessa on saatu nauttia tänä vuonna varsin tavallisesta kesästä. Tulevana talvena varaudutaan jopa suunniteltuihin sähkökatkoihin. Nykyisessä maailmantaloudessa maat ovat yhä riippuvaisempia toisistaan, ja siksi meilläkin sähkön hinta kipuaa ylöspäin. . Kunnan alumiinivene on ollut uimalassa yli 40 vuotta. Tänään keskiviikkona 24. Toimitus voi muokata ja lyhentää tekstejä tarvittaessa. Marjatilan sadonkorjuu jatkuu vielä muutaman viikon, minkä jälkeen reilut kymmenkunta työntekijäämme palaa tämän hetkisten tietojemme mukaan Ukrainaan. Palokunnalla on vene. Aurinko nousee 5.49 . Hellepäiviä on toki ollut paljon ja harvinaisen myöhään elokuussa, mutta kesä on ollut silti sellainen kuin Suomen kesä on: vuoroin sataa ja vuoroin paistaa, joskus ukkostaa ja joskus on todella kylmää. Hyvähenkisessä kisailussa Puukkoisten ja Harjunsalmen kylät päätyivät tasatulokseen. Se on tavallaan nurinkurista – vasta kun ilmastonmuutos alkaa pakottaa meidät toimimaan sen ehkäisemiseksi, me alamme oikeasti miettiä mitä voisimme tehdä. Hurjien uutisten edessä on helppo vaipua epätoivoon, sillä yhden ihmisen keinot vaikuttamiseen tuntuvat niin vähäisiltä. Sähkönsäästökeinoja on nyt melkein jokaisen pakko miettiä. Lukijapostia voi lähettää osoitteeseen toimitus@kuhmoistensanomat. Veli-Pekka Silvast Ilmo Laaksonen Harjunsalmen kyläyhdistys järjesti luontopolun Kuhmoisten pohjoisten kylien edustajille. Tosiasia kuitenkin on, että heistä monet ovat kovan psyykkisen paineen alla, kantaen huolta kotimaastaan ja sukulaisista, jotka ovat jääneet Ukrainaan. Heidän lisäkseen Suomeen – ehkä jopa Kuhmoisiin – haluaisi talvea vasten jäädä 12 henkilöä, joille etsitään nyt asuntoja. elokuuta 2022 oleva haaste. Tekstit julkaistaan nimellä, nimimerkki hyväksytään vain poikkeustapauksessa. Näin kirjoitat lukijapostiin . . Outoa ettei kunnan laituria voinut hakea työajalla, olipa siihen käytetty vene kenen tahansa. Työstä saatu palkka lisää hallinnan tunnetta. Päijänne oli heikossa kunnossa, Jämsänjoki täytyi kuolleista kaloista ja ilman pelättiin olevan jo vuonna 2020 hengittämiseen kelvotonta. Tänä vuonna Ukrainan itsenäisyys tuntuu myös meistä ulkopuolisista erityisen merkitykselliseltä, onhan siitä jouduttu maksamaan kova hinta. K eskellä Puukkoisten kyläpäällikkö Hannu Koskinen (punainen paita) ja oikealla Harjunsalmen kyläpäällikkö Pekka Ylänen. Laituriton ranta on kunnan liikunta-paikkojen lisäämisidean vastaista. Kevään korvalla oli ilmassa epätietoisuutta siitä, mihin sotaa pakenevat ukrainalaiset päätyvät. . Suomen kielen oppiminen on yksi edessä Suvantolan kadotettu laituri Ymmärrettävää on että muutaman viikon kokemuksella kaikki faktat kunnasta eivät voi olla hallussa tapahtumista ennen virkaan astumista. Kaikille yleinen, pieni, puistomainen paikka Koskenpartaan reunalla sopii alueen kuivan maan omarannattomille tonteille, joilta on lyhyt luontoreitti rantaan. Toivotaan, että tilanne heidän kotikonnuillaan on riittävän vakaa, ettei tarvitse pian taas lähteä uudelleen maanpakoon. Onneksi sentään virta toi väkeä myös Kuhmoisiin, joten tärkeimmät viljelyja sadonkorjuutyöt saatiin meillä ja naapuritiloilla hoidettua. Kuhmoisten Sanomat 2 Keskiviikkona 24. Ei täysin toivotonta. Laituri ei nyt vain kellu jossain lahdenpoukamassa, vaan on nimenomaan yksityisessä käytössä. On senioripuistoa, lasten leikkipuistoa, muhkuroita ynnä muuta. Onko kiveen hakattu ettei Suvantola ole kunnan uima-alue. elokuuta on itsenäisen Ukrainan valtion 31-vuotissyntymäpäivä. Esitän tekniselle toimelle faktojen tarkistamista koskien antamiaan vastauksia. Kiinteistönhoitajalla ei ole venettä.
Kuhmoisten erityispiir teenä on yhteistyö Jämsän kanssa. Hän työsken telee elokuun ajan puoli päiväisenä ja aloittaa syys kuun alussa kokopäiväise nä. Voimia Oy tulee vastaa maan esimerkiksi ateria ja puhtauspalveluiden järjes tämisestä. Ehdotuksen tarkoitukse na on tarve purkaa pitkä aikaispaikkojen jonotus tilannetta ja varata vuo deoaston paikat niille, jot ka lääketieteellisistä syistä tai asiakas ja potilastur vallisuuden takia tarvitse vat paikkaa vuodeosastol ta. Tuolloin ympäristö sihteerille siirtyvät myös jätehuollon palveluneuvo jan tehtävät. –Täällä on valveutunutta porukkaa. Nivalasta kotoisin ole va Luukinoja opiskeli Ou lun yliopistossa filosofian maisteriksi pääaineenaan Ympäristösihteerille myös jäteneuvonta maantiede ja erikoistumis alana luonnonmaantiede. Muut tukipalve luiden järjestämisestä vas taavat yhtiöt ovat Istekki Oy, Monetra Pirkanmaa Oy, Pirkanmaan Voimia Oy, Tuomi Logistiikka Oy, Monetra Oulu Oy, Sakupe Oy ja Servi Oy. Saa teh dä monenlaisia asioita. Kompostointiilmoitus ten avulla seurataan, kuin ka valtakunnalliset jät teiden kierrätystavoitteet toteutuvat. Sen pitää myös olla riittävän tilava ja hy vin ilmastoitu. Samoin suun terveydenhoidon hinnasto pysyy ennallaan kuvanta mispalveluita myöten, ei kä muutoksia tule myös kään vanhuspalveluiden hinnastoihin. Ympäristösihteeri on elokuun aikana saanut kuntalaisilta kysymyksiä muun muassa vieraslajeis ta ja kaivovesitutkimuksis ta. Hän toimi useamman vuoden kotiäi tinä, ja kun oli työnhaun aika, virka pienellä paik kakunnalla viehätti. Puutarhajätteen kompostoinnista ei tarvit se ilmoittaa. Ainoa pieni korotus hy vinvointialueen aloittaessa tulee terapiakäyntien mak suihin. – Se oli toiveenani, kun etsin työpaikkaa. – Ympäristö on rento ja toimenkuva laaja. elokuuta 2022 3 Päivi Hotokka Kuhmoisten uutena ym päristösihteerinä aloit ti elokuun alussa Jonna Luukin oja. Pakkaukset si sältävät kaiken tarvitta van näytteenottoa varten. Rento ja rauhallinen työympäristö Jonna Luukinoja muut ti PohjoisPohjanmaal ta Tampereelle miehen sä työn vuoksi. Kompostointiilmoituk set säilytetään kunnassa, ja kiinteistön haltijan tulee uusia ilmoitus viiden vuo den välein. Jämsän sosiaali ja tar veyslautakunta käsittelee ehdotusta tänään keski viikkona illan kokoukses saan.. Kuhmoisissa jätehuoltovi ranomaisena toimii tekni nen lautakunta. Pirkanmaan hy vinvointialueen tukipalve lujohtaja Pekka Erola sa noo, että esimerkiksi Kuh moisten kunnan Jämsästä ostamat hallinnolliset pal velut, kuten tietohallinto, siirtyvät joko hyvinvoin tialueen tai tukipalveluis ta vastaavan yhtiön järjes tettäväksi. Nämä odotukset ovat toistaiseksi toteutuneet Kuhmoisissa. Harjoittelun hän suo ritti Oulun seudun ympä ristötoimessa, ja jo tuol loin kuntaala alkoi tun tua omalta. Anna Karhila Jämsän sosiaali ja terveys lautakunta ehdottaa, että jatkossa Kuhmoisten ter veysaseman vuodeosastol la oleva asiakas ei voi kiel täytyä hänelle tarjotusta tehostetun palveluasumi sen paikasta, jos se sijait see Jämsän tai muun naa purikunnan alueella. Yksityiskohdat eivät kuitenkaan ole vielä selvillä. Kuhmoisten Sanomat Keskiviikkona 24. – Vielä emme kuiten kaan voi sanoa siitä, kuin ka käytännön asiat järjes tetään, sillä yhteistoimin taneuvottelut alkavat ensi viikolla. Kompostorin oltava tiivis mutta ilmastoitu Mikäli taloyhtiöllä on yh teinen kompostori, vain isännöitsijä tai muu vas tuuhenkilö tekee ilmoi tuksen. Asiakas voi tarjottuun paikkaan sijoittumisen jäl keen jatkaa jonottamista toivepaikkaansa Kuhmoi siin. Kotitalouden pora ja rengaskaivojen vesitut kimuksiin on ympäristö sihteeriltä saatavissa näy tepulloja. Hoitajakäynnit ovat edelleen maksuttomia. Asiakas maksaa edelleen perusterveydenhuollon lääkärikäynneistä 20,90 euroa kerralta ja päivys tyskäynneistä 28,70 euroa käynniltä silloin, kun käyn ti sijoittuu kello 20 ja 8 vä lille. Tukipalveluista tietoa ensi kuussa Anna Karhila Terveydenhuollon asiakas maksut pysyvät lähes en nallaan, kun hyvinvointi alue aloittaa toimintansa ensi vuoden alussa. Päivi Hotokka Uusi jätelaki vaatii teke mään ilmoituksen jäte huoltoviranomaiselle, kun kiinteistöllä kompostoi daan elintarvikejätettä. Kompostoinnin aloittamisesta, lopettami sesta tai muista muutok sista pitää ilmoittaa kah den kuukauden kuluessa. Kompostorin tulee olla tiivis, jotta haittaeläimet, kuten rotat, eivät pääse sen sisälle. Esimerkiksi netissä on ohjeita rakenta miseen, ympäristösihteeri Jonna Luukinoja kertoo. Rauhallisuu desta huolimatta töitäkin riittää tehtäväksi, mutta kukaan ei vahdi selän ta kana niiden tekemistä. Aluevaltuusto päät ti viime viikolla tukipalve luiden siirtämisestä seitse mälle yhtiöille, joista kukin vastaa tietystä tukipalve luiden alasta. Hyvä, että kun talaiset soittelevat, jos on jotain kysyttävää. Kuhmoisten uusi ympäristösihteeri Jonna Luukinoja tunsi aiemmin paikkakuntaa vain ohikulkumatkalta, mutta aloitti elokuun alussa perusteellisen perehtymisen. Päivi Hotokka Anna Karhila Hyvinvointialueelle siir tyvien terveydenhuollon tukipalveluiden eli esi merkiksi ateriapalvelun käytännön toteutuksen yksityiskohdat selviävät to dennäköisesti syyskuun ai kana. Pientalojen kimp pakompostorien osakkaat tekevät kukin talous oman ilmoituksensa. Lisäksi kom postoinnin toteutumista saatetaan valvoa. Lomake löytyy asumi sen ja rakentamisen pal velujen alta kohdasta jäte huolto. Kaivovesinäyte lähetetään postitse laboratorioon tut kittavaksi. Ilmoitusvelvollisuus koskee myös osaaikaisia asukkaita, jos kausiasun nolla kompostoidaan bio jätettä. Kompos tointiilmoitus tehdään kunnan nettisivulla oleval la sähköisellä lomakkeella. – Periaate kuitenkin on taata palveluiden säilymi nen vuodenvaihteessa ja sen yli. Olemassa olevista kompostoreista tulee teh Kompostointi-ilmoitukset vuoden loppuun mennessä dä ilmoitus vuoden lop puun mennessä, ja vuoden 2023 alusta lähtien ilmoi tus vaaditaan kaikista uu sista kompostoreista. – Itsekin pystyy sellaisen valmistamaan. Aiemmin esimer kiksi fysioterapia tai puhe terapiakäynti maksoi 10 euroa, ensi vuoden alusta hinta on 11,60 euroa. Jos tehostetun palve luasumisen paikkaa jono Paikka otettava naapurikunnasta tetaan kotihoidosta käsin, naapurikunnasta tarjottua paikkaa ei tarvitse ottaa vastaan. Haluamme ker toa ensin henkilökunnal le ennen kuin tiedotam me asiasta muille, Pirkan maan Voimia Oy:n liiketoi mintajohtaja Tarja Alatalo sanoo. Sinänsä ei tarvit se pelätä, että tekisimme jotain ihmeliikkeitä, Ero la lupaa. Myös erikoissairaanhoi don poliklinikkamaksu se Asiakasmaksut melkein ennallaan kä lääkärin, sairaanhoi tajan ja terapeuttien ko tikäyntien hinnat pysyvät ennallaan. – Takuuvarma vaihtoeh to kuitenkin on kaupasta hankittu kompostori
Suomen luonnon päivä Linnavuorella 28.8. elokuuta 2022 SANAN KULMA Ruokapalvelu Tänään Sipulipihvit, persikkakiisseli Ruishiutalevelli To Broilerikiusaus, ruusunmarjarahka Kesäkeitto Pe Cheddarkala, talkkunahyve Nakkikeitto La Makaronilaatikko, mangokiisseli Uunipuuro Su Sienestäjän porsashöystö, mousse Riista-punajuurikeitto Ma Hedelmäinen broilerikastike, mansikkakiisseli Ohravelli Ti Jauhelihakeitto, pannari + hillo Janssoninkiusaus Ke Merimiespata, hedelmärahka Mannapuuro Ruokalista koskee Päijännekotia, terveysasemaa, toimintakeskusta ja kotipalvelua. Kunniakirjaa Mirja Heinoselle olivat ojentamassa Jämsän sydänyhdistyksen kunniapuheenjohtaja Risto Skyttä ja edellinen puheenjohtaja Pekka Skyttä. Uusi toimistosihteeri aloittaa työtehtävänsä ensi vuoden alussa. Pilatuksen kuuluisa käsien pesu ei poistanut hänen todellista syyllisyyttään, hänen väärintekonsa tiedetään vielä tänäkin päivänä, kaksituhatta vuotta myöhemmin. – Sydänillat olivat pitkään tosi suosittuja. Kostonhalu ja katkeruus ovat ihmisluonteen syvimpiä tuntemuksia, jotka niin politiikassa kuin yksityisissä ihmissuhteissakin saattavat kyteä vuosien ajan, ennen kuin roihahtavat tulipaloksi. Mikäli myös kirkkovaltuusto hyväksyy kappalaisen viran perustamisen, virkavoidaan täyttää vuoden alusta. Bongaus on ajoitettu Suomen luonnon päivän viikonlopulle. Kunniakirja oli päivätty jo vuodelle 2020, mutta kokoontumisrajoitusten ja kesälomien vuoksi se päästiin nyt vasta ojentamaan palkitulle. Valintatyöryhmässä ovat mukana kappeliseurakuntien alueilta Vesa-Pekka Carlson ja Silja Savola. Hollolan seurakunta aikoo täyttää ensi vuoden alusta myös pitkään täyttämättä olleen seurakuntapastorin viran. Seurakuntapastorin virkapaikkana on Kärkölä ja alueellisen työn lisäksi virkaan sisältyy nuorisotyön kehittäminen koko seurakunnan alueella. Kuhmoisten Sanomat Suomen lepakkotieteellinen yhdistys ry järjestää elokuun viimeisenä viikonloppuna kansallisen Lepakkobongauksen. Kuhmoisiin oma kappalainen, toimistosihteeriäkin haetaan Arja Heinilä Sydänyhdistyksen kerhoiltoja vuodesta 2003 vetänyt Mirja Heinonen palkittiin Sydänliiton kultaisella ansiomerkillä. Pää tipahti kakkosdiktaattori äidin loistavan tilannetajun väläyksestä, vaikka sitten oman tyttären tanssin kautta. Tytär oli äitinsä vietävissä oleva välihälppäri, päätön kana joka ei välittänyt seurauksista, pääasia oli että humppa soi. /save-observations. Tapahtumat Elokuu 24.8. Koko perheen tapahtuma Työväentalolla 3.9. Messu Huhtalan torpalla 28.8. Santalat Padasjoelta 1.9. Marttojen hartaus ja iltatee Papinsaaren museokappelissa 26.8. Toimistosihteerin tehtävään sisällytetään valittavan henkilön osaamisen perusteella Kuhmoista ja Padasjokea koskevien tehtävien lisäksi koko seurakunnan laajuisia tehtäviä. klo 18–20.30. Toimistosihteeri tulee työskentelemään vuoropäivinä Padasjoella ja Kuhmoisissa. Nykyään seurakuntatoimistossa työskentelevä Sinikka Liljendahl on jäämässä eläkkeelle siten, että hänen viimeiset työpäivänsä ovat joulukuussa. Kun ihminen on kiiho ttanut itsensä vihaan jotakuta kohtaan, niin sen suuntaa ei enää muuta mikään, ei totuus, eikä rangaistuksen uhkakaan, sanoi minulle poliisi, joka oli perehtynyt virassaan sosiaalipuolen asioihin. Järjestin erilaisia tilaisuuksia ja niihin luennoitsijoita. Seurakuntatoimistoon haetaan sihteeriä Parhaillaan haetaan myös toimistosihteeriä, joka hoitaisi Kuhmoisten ja Padasjoen kappeliseurakuntien seurakuntatoimistoja. Silloin kuningas tuli hyvin murheelliseksi, mutta valansa ja pöytävierasten tähden hän ei tahtonut hyljätä hänen pyyntöään. Ihmiset jotka ovat vihan ja katkeruuden täyttämiä, ovat niiden orjia, eiköhän anneta heille anteeksi, ei heilläkään helppoa ole. Kuhmoisiin hän on muuttanut 1960-luvulla. Hirvimestaruuskilpailut Aukeasuon ampumaradalla 27.8. Tuija Käki-Lahtinen. (Ilta-Lehti) Kaikillahan meillä joskus kuohahtaa tunteissa kostonhalu, mutta jos sitä jää hautomaan, niin kuin kotkaemo muniaan, niin hautomisen tuloksena voi kuoriutua sellainen raatelija, että työkavereitten, alaisten tai jopa läheisten on hyvä pitää kunnolliset lenkkarit lähettyvillään. Tässä esimerkki: Ja vaikka he eivät löytäneet mitään, mistä hän (Jeesus) olisi kuoleman ansainnut, anoivat he Pilatukselta, että hänet surmattaisiin. Pyrkimyksenä on, että sen myötä kaikki 13 seurakunnan pappisvirkaa olisivat täytettyinä. Ja Pilatushan tapatti syyttömän, jotta oma titteli säästyisi. Lepakkobongauksen ideana on havainnoida lepakoita yhden tunnin ajan omavalintaisessa paikassa esimerkiksi pihassa, kesämökillä, puistossa tai lähellä sijaitsevan vesistön rannassa. Vierailijana sotilaspastori Marko Haukkamäki. Jussi Keltakankaan yhtyeen Kari Tapio -konsertti seurakuntakodissa Syyskuu 2.9. Hollolan kirkkoneuvosto päätti kappalaisen viran perustamisesta viime viikolla, mutta päätös vaatii vielä Hollolan kirkkovaltuuston hyväksynnän. Kuhmoisten Sanomat 4 Keskiviikkona 24. Havainnot voi ilmoittaa Suomen Lajitietokeskuksen palvelussa laji.. Ja Herodiaan tytär (Salome) tuli sisälle ja tanssi, ja se miellytti (isäpuoli) Herodesta ja hänen pöytävieraitaan. Toritie 44 www.tuleuskoon.. (Markus 6:22 Äiti pääsi vihdoinkin sähläri tytär Salomen kautta kostamaan Johannes Kastajalle sen, mitä hän oli tätä kohtaan sisimmässään Sisäinen sotamme tekee ympärillämme uhreja hautonut. Uuden toimistosihteerin paikan hakuaika päättyy 11. Kansallinen lepakkobongaus Tämä pieni lepakko nukkui rauhassa alikulkutunnelin katonrajassa, eikä se häiriintynyt edes ohikulkijoista. Ala-Karkjärven Wenehtialaiset 3.9. Hän on tehnyt työuransa Kuhmoisissa sairaanhoitajana, ja viimeiset työvuotensa hän uurasti kotisairaanhoidossa. Hän siirtyy vuoden 2023 alussa Hollolan kappalaiseksi, jolloin hänen eritysosaamistaan pystytään hyödyntämään myös kirkkoherranviraston esihenkilötyössä sekä mahdollisesti Hollolan alueelle perustettavan piirineuvoston toiminnan ohjaamisessa. syyskuuta ja päätös valinnasta tehdään kirkkoneuvostossa lokakuun alussa. (Apt.13:28). Mirja Heinonen on syntyisin Padasjoelta. Ihmismieli saattaa olla todella epäjohdonmukainen silloin, kun väärät vaikuttimet ovat sitä ohjaamassa. Kouluruoka Tänään Smetanakala To Broilerikastike, nuudelit Pe Puuro, mehukeitto Ma Broilerilasagne Ti Jauhelikastike, perunasose Ke Kala-kasvisvuoka, perunat Kuhmoisten-Padasjoen kappeliseurakunta Kuolleet: Olavi Ensio Blåstedt 86 v EVANKELIUMIN-ILLAT ja RAAMATTUPIIRIT vuoroviikoin torstaisin klo 18 25.8. Miesten kotailta Kuhmolassa: sotilaspastori Marko Haukkamäki 27.8. Raamattupiiri Helluntaisrk. Elokuva Kuhmolassa: Laitapuolen hyökkääjä 31.8. Luuseri kuningas Herodes piti arvovaltansa kunnan kerman silmissä ja tapatti Johanneksen, vaikkei sisimmässään olisi millään tahtonutkaan. Kappalaisen valinnan tekee Kuhmoisten kappeliseurakunnan tuleva oma neuvosto. Kuhmoisten ja Padasjoen muodostaman yhteisen kappeliseurakunnan kappalaisena toimii nykyään Ari Pelkonen. Anna Karhila Vuoden vaihteessa toimintansa aloittava Kuhmoisten kappeliseurakunta saa oman kappalaisen. Kirjoittaja on kunnan velvoitetyöllistetty. Ja hän meni kohta kiiruusti sisälle kuninkaan luo, pyysi ja sanoi: ”Minä tahdon, että nyt heti annat minulle lautasella Johannes Kastajan pään”. Kerhoiltojemme päätarkoitus oli kuitenkin hermojen lepuuttaminen, kertoo Mirja Heinonen. Sydänterveyden edistäjälle tunnustus Arja Heinilä Kuhmoisten-Padasjoen kappeliseurakunta Miesten Kotailta Kuhmolassa perjantaina 26.8. Sataman valot Sahanrannassa Ilmoita tapahtumasi ajoissa: toimitus@kuhmoistensanomat. Niin kuningas sanoi tytölle: ”Ano minulta, mitä ikinä tahdot, niin minä annan sinulle.” Niin hän meni ulos ja sanoi äidilleen (Herodiaalle): ”Mitä minä anon?” Tämä sanoi: ”Johannes Kastajan päätä”
Täällä on paljon tilaa, luontoa ja turvallisuutta. Tämän kolmen kunnan matkailuyhteistyön olisi tarkoitus toimia linkkinä Tampereelle ja lisätä matkailijoiden kiinnostusta Kuhmoisten suuntaan. Metriset aallot loiskivat välillä veneeseen. Matka jatkui Uuraalla vauhdikkaasti, Pipalaiset sinnittelivät perässä. Kansainvälistymiseenkin tarjotaan apua ja koulutusta Visit Tampereelta. Kansainvälisyyteen kannattaa panostaa Visit Tampere tarjoaa jäsenilleen tapahtumia ja koulutuksia. Lämmin hellesää siivitti soutajia. Kisan lähtölaukaus ammuttiin haulikolla klo 12, samaan aikaan alkoi myös sorsastus. Haukkasalon ympärisoutu on noin 25 kilometriä. Ani Haukilahti Haukkasalon Uuras (etualalla) oli punapaitaisia Pipalaisia nopeampi saaren ympäri käydyssä kilvassa. Yhteishenki oli hyvä molemmilla. Kuhmoisten Sanomat Keskiviikkona 24. Useat lähtivät omilla veneillään kilpailijoiden perään. Innokkaita osallistujia löytyi molemmista seuroista tarvittavat 14 soutajaa ja perämies. Päivi Hotokka Visit Tampereen toimitusjohtaja Jari Ahjoharju ja Tampereen kilpailukykyjohtaja Anna-Kaisa Heinämäki tulivat Kuhmoisiin kannustamaan yrittäjiä verkostoitumaan ja näkyvyyttä lisäämään matkailijoiden houkuttelemiseksi kuntaan.. Pipa lainasi kirkkoveneen Jämsästä ja Uuras sai Tampereen Takolta. Yhdessä lähdetään kisaamaan ja kaikki haluavat voittaa. – Koronan jälkeen matkailu elpyy nopeasti. Haukkasaloa lähdettiin kiertämään vastapäivään. Ilmastomme raikkaus ja puhtaus suosii matkailijaa eteläeurooppalaiseen kuivuuteen ja kuumuuteen verrattuna. Pihlajakosken veneessä perää piti Markus Seppälä ja Haukkasalon venettä luotsasi kokenut maailmanmestari Paavo jr Salonen. Arja Heinilä Visit Tampere vieraili Kuhmoisissa houkuttelemassa kuntaa ja yrittäjiä jäsenikseen. Nyt vain odotellaan, minkä lajin urheilukisaan Pipan joukkue haastaa Uuraan seuraavaksi. Visit Tampereen toimitusjohtaja Jari Ahjoharju kannustaa yrityksiä entisestään verkostoitumaan keskenään, jotta matkailijat löytäisivät paikkakunnan mahdollisuudet. Katsojille oli varattu yksityinen yli 100-vuotias sisävesialus Pulp, jonka kapteeni Lauri Partanen on hienosti entisöinyt ja uudistanut. elokuuta 2022 5 Sirpa Kivilaakso Haukkasalon Uuras ja Pihlajakosken Palloseura soutivat kilpaa kirkkoveneillä Haukkasalon ympäri viime lauantaina tuulisessa säässä. Visit Tampereen mukaan matkailu on tuonut Tampereelle 500 miljoonaa euroa, ja kun muu Pirkanmaan otetaan mukaan, voi lukuun lisätä 100 miljoonaa, Ahjoharju sanoo. Katsojat ja joukkueiden kannattajat kirittivät ja huusivat jo satamassa. Uuraan joukkue Haukkasalosta teki vastahaasteen kirkkovenesoutuun, Lilja Järvinen kertoo. – Yritysten nettisivujen kääntäminen englanniksi voisi olla helppo ensimmäinen askel kansainvälisyyteen. – Käyttäkää yrittäjät hyväksenne Aamulehden ilmaista Menovinkit-palstaa. – Kuhmoinen on tuonut Päijänteen Pirkanmaalle, yritetään saada ihmiset hoksaamaan se, Ahjoharju sanoo. Tampereelta paikalle olivat tulleet Visit Tampereen toimitusjohtaja Jari Ahjoharju ja Tampereen kilpailukykyjohtaja Anna-Kaisa Heinämäki, joka on viettänyt vapaa-aikaansa Kuhmoisissa. Pipa selvisi matkasta lähes puoli tuntia perässä. Uuras Pipaa parempi Haukkasalon ympärisoudussa Molemmissa joukkueissa oli vakituisia ja kesäasukkaita mukana. Sen kannelta oli hauska seurata veneiden vauhdikasta kulkua saaren ympäri. Tärkeänä kehityskohteena Ahjoharju pitää yritysten kansainvälistymistä. Joukkueet lähtivät Pihlajakosken satamasta Uuraan saadessa pian johtoaseman. Kilpailuvalttina puhtaus ja raikkaus Tämän hetken trendit suosivat Suomea matkailumaana. Paikalliset urheiluseurat kisailivat jo viime talvena, jolloin Pipa haastoi Uuraan viestihiihtokilpailuun. – Minulla on vahva tahtotila saada tällainen henkilö töihin ja olen tekemässä siitä esitystä kunnanvaltuustoon, kertoo Kuhmoisten kunnanjohtaja Valtteri Väyrynen. Järvinen kertoo haukkasalolaisilla olevan vahva joukkuehenki ja voiton tahto. Kuhmoisten, Pälkäneen ja Kangasalan kunnissa on ollut suunnitteilla yhteisen matkailuhenkilön palkkaaminen. Kisan voitti Uuraan joukkue ajalla 2 tuntia 8 minuuttia 30 sekuntia. Yritysmatkailukin tulee palaamaan, mutta ei ehkä kokonaan, sillä etätapaamiset ovat tulleet jäädäkseen, sanoo Ahjoharju. Anna-Kaisa Heinämäki kehottaa kuhmoislaisia yrittäjiä nostamaan näkyvyyttään. Yrityksen tarkoitus on lisätä verkostoitumista ja yhteistyötä matkailun virkistämiseksi Tampereen ja Kuhmoisten alueilla ja välille. – Saksaan laitetaan tälKuhmoinen toi PäijänteenPirkanmaalle lä hetkellä paukkuja, sillä sieltä tulee suurin osa ulkomaisista matkailijoista, kertoo Ahjoharju. Tuuli puhalteli 8 metriä sekunnissa ja puuskassa jopa 15 metriä sekunnissa
– Toimin tämän vuoden psykologian, uskonnon, . Minulla on vuoden mittainen työsopimus. Minua on ilahduttanut nuorten valmius keskusteluun oleellisista aiheista. loso. Vielä muutama viikko sitten Kapsäkissä ja Jaskan kirppiksellä vieraillessamme en tiennyt, että tulisin työskentelemään näissä maisemissa seuraavan vuoden. Tulin tänne Kuhmoisiin noin 10 vuotta sitten vapaa-ajan asukkaaksi ja korona-ajan sekä etätöiden yleistymisen myötä minusta tuli vakiasukas. Jos keli pysyy hyvänä, työt saadaan käyntiin jo tänä syksynä. Kuhmoislaiset ovat ottaneet sotaa paenneet ukrainalaiset hienosti vastaan ja tuki on tarpeen jatkossakin. Ennen Kuhmoisiin tuloa hän työskenteli Karjaan yhteiskoulussa ja teki erilaisia sijaisuuksia opintojensa aikana. mennessä Pipsa 0400 344 582 tai Tarja 040 523 8503 Arja Heinilä Kuhmoisten yhtenäiskouluun on saapunut viisi uutta opettajaa tulevaksi lukuvuodeksi. Asuttuani vuosia ulkomailla suurkaupungeissa, Berliinissä ja Kiovassa, viihdyn nykyisin erittäin hyvin maaseudun rauhassa Puukkoisilla. Olemme yhteisöllinen ja aktiivinen noin 2300 asukkaan kunta. On mukava tulla Kuhmoisiin töihin. Vilma Tervomaa – Kuhmoisten koulu vaikuttaa mukavalta työpaikalta. Heitä on koulussa tällä hetkellä 6. Oloni on hyvin tervetullut. Leena Tuohisaari – Tulin opettamaan 3.– 4. Hän on määräaikainen sivutoiminen tuntiopettaja lukuvuodella 2022–2023. – Kuhmoisten koulu vaikuttaa ihanan tiiviiltä yhteisöltä, ja uskon, että tulen viihtymään siellä erittäin hyvin. Hörhänojalla rakennetaan laskeutusallas, Kolmikouran yläpuolella ennallistetaan korpea ja Terrijärventien varrella tehdään elinympäristöjen ennallistamista lähteelle ja korpimetsälle. Haemme Kuhmoisten kuntaan sivistystoimenjohtajaa 1.10.2019 lukien tai sopimuksen mukaan Sivistystoimenjohtajan kelpoisuusehtona on soveltuva ylempi korkeakoulututkinto. 0500 234 230. Ratsastuspainotteinen lukiomme ja vuoden 2019 alussa valmistunut päiväkoti rikastuttavat jo ennestään monipuolista palvelutarjontaamme. Katrin Dahlberg opettaa valmistavan opetuksen luokkaa, joka käytännössä tarkoittaa ukrainalaisoppilaita. Dahl berg on koulussa määräaikaisena. Hankkeen työt maksaa Metsäkeskus Kemera-varoista. Arja Heinilä Juuliska Jokinen Yhtenäiskoulun uudet opettajat Vilma Tervomaa, Katrin Dahlberg ja Pinja Peltohaka ehtivät pikaiseen yhteiskuvaan koulun alkuhulinoista huolimatta. Katrin Dahlberg – Alun perin olen kotoisin Itä-Helsingistä. Muuttoni Kuhmoisiin on muuttanut omaa vapaa-aikaani, mutta tyypillisesti se kuluu kirjallisuuden, videopelien ja D&D -pelin parissa. – Siihen menee varmasti muutamia viikkoja. – Rakentamisen ohella lenkkeilen maalaismaisemissa, mökkeilen, luen tai kuuntelen kirjoja, käyn avantosaunassa ja tapaan ystäviä. – Olimme viime viikolla tutustumassa kohteisiin töiden toteuttajan sekä esimerkiksi metsänhoitoyhdistyksen ihmisten kanssa, kertoo Tiina Lintuharju vesiensuojeluhanketta hallinnoivasta Metsäkeskuksesta. Vapaa-ajallani laulan Cantare-kuorossa Jämsässä, käyn perhepartiossa ja aikuispartiossa ja marttailen Harjunsalmen martoissa. Maastotyöt toteuttaa jämsäläinen Forest House Oy. Oppilaat ja kollegat ovat mukavia ja olen heti alusta lähtien saanut paljon apua ja tukea käytännön asioissa. www.kuhmoistensanomat.?. – Valmistava opetus kestää noin vuoden ja sinä aikana oppilaiden on tarkoitus oppia perusopetukTervetuloa uudet opettajat seen siirtymiseen tarvittava suomen kielen taito. Hän kulkee kouluun Tampereelta, jossa on työskennellyt sijaisena. Lisäksi toivomme halua olla rakentamassa tulevaisuuden kuntaa myönteisellä otteella, isojen kokonaisuuksien hallintaa ja lainsäädännön tuntemusta. Kuhmoisten Sanomat 6 Keskiviikkona 24. Työt toteuttava Forest House ottaa seuraavaksi yhteyttä maanomistajiin ja toimittaa tarkemmat suunnitelmat MetsäkeskukselKukasjärvellä töihin jo syksyllä le. Tehtävään haetaan henkilöä, jolla on opetushallinnon osaamista, kunnallishallinnon yleistä tuntemusta, kuntatalouden riittävää osaamista sekä hyvät vuorovaikutus-, yhteistyöja esimiestaidot sekä kykyä strategiseen ajatteluun. Kuhmoinen on savuton kunta. klo 9–13 Sadonkorjuu-, leivonnaisja kirppispöytiä varaa pöytäsi Arja 050 544 5281 (10 €/pöytä) Lapsille kivaa tekemistä. Oppilailtakin olen saanut hyviä ulkoiluvinkkejä. – Asun Kuhmoisissa ja työskentelen Padasjoella luokanopettajan virassa. Olen kuitenkin enemmän kuin innoissani uudesta työpaikasta! Pinja Peltohaka Pinja Peltohaka on määräaikainen matematiikan ja fysiikan opettaja. Luokanopettaja Leena Tuohisaari tuntee itsensä tervetulleeksi kouluun. Tehtävään valitun henkilön on esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan viimeistään 30 päivän kuluessa viran vastaanottamisesta. Hakemus jätetään Kuntarekry-järjestelmässä https://www.kuntarekry.fi. luokasta ylöspäin. Lisätietoja tehtävästä antaa kunnanjohtaja Anne Heusala anne.heusala (at) kuhmoinen.fi p. Palvelussuhteen ehdot määräytyvät kunnallisen yleisen virkaja työehtosopimuksen mukaan. KOKO PERHEEN TAPAHTUMA TYÖVÄENTALOLLA Syrjänmäentie 6 la 3.9. Tuohisaari remontoi miehensä kanssa vanhaa hirsitaloa, joten sen parissa kuluu paljon aikaa. Työväenyhdistys ry Kuhmoisten Sanomat myös facebookissa! Anna Karhila Kukasjärvellä meneillään olevassa vesiensuojeluhankkeessa päästään ehkä jo tänä syksynä tekemään maastotöitä. Vapaa-ajalla minut löytää usein sienimetsästä. Kun ne on hyväksytty ja Metsäkeskus on antanut rahoituspäätöksen, työt voidaan aloittaa. Ilmoittautumiset 2.9. Maria Lindén opettaa Kuhmoisissa musiikkia. Kuhmoisten uudessa, upeassa koulussa on hyvä henki. Kuhmoisten sienimaastot ovat vertaansa vailla, sanoo Katrin Dahlberg. 040 718 5959 vkot 24-26 tai sivistyslautakunnan puheenjohtaja Ilkka Säynätjoki ilkka.saynatjoki(at)kuhmoinen.fi p. Olen käynyt lapsesta saakka vähintään kerran kesässä Kuhmoisissa ystäväni mökillä. Hän on valmistunut kaksi vuotta sitten Helsingin Yliopistosta ja on muuttanut Kuhmoisiin pääkaupunkiseudulta. – Kuhmoisten yhtenäiskoulussa vallitsee ensinäkemältä hyvä ja tiivis yhteishenki; apua saa aina, hän kertoo. elokuuta 2022 Kuhmoisten kunta sijaitsee Päijänteen länsirannalla, valtatien 24 varrella. Käytössäsi myös yli 12 vuoden arkisto. Tervetuloa! JAETAAN ILMAPALLOJA KAHVIO AVOINNA Järj. Lisäksi kollegat ovat mukavia ja avuliaita, kertoo Vilma Tervomaa. Kuten tunnetussa sanonnassa sanotaan, tarvitaan koko kylä kasvattamaan lapsi. Kunta tiedottaa YSTÄVÄN KANSSA LUONTOON Ikäihmisten retkipäivä 8.9.2022 Isojärven kansallispuistoon Lähtö klo 10 seurakuntakodilta yhteiskuljetuksella ja paluu viimeistään klo 13.30 Heretyn kämppäkahvilalla tarjolla kahvit ja retkieväät, halutessa voi retkeillä opastetusti Kannuslahden laavulle. Valmistuin kesäkuussa saksan ja englannin opettajaksi, mutta olen tehnyt viimeiset kaksi vuotta luokanopettajan eri pituisia sijaisuuksia Sahalahdella ja Kuhmalahdella, kertoo Leena Tuohisaari. Hei kestotilaaja, ota näköislehti käyttöösi! Pyydä asiakasnumerosi: ilmoitukset@ kuhmoistensanomat. Vapaa-ajalla hän harrastaa ryhmäliikuntaa ja animaatioelokuvia. Se on metsänhoitopalveluita tarjoava yritys, joka kuuluu UPM:n luomaan, metsänhoitopalveluja tarjoavaan franchisingketjuun. Työhakemukset toimitetaan viimeistään 5.8.2019 klo 15 mennessä. an ja historian opettajana lukiossa sekä opetan yläasteella uskontoa ja historiaa. Sivistystoimenjohtajan ominaisuuksina arvostamme kehittämismyönteisyyttä, kannustavaa johtamistapaa ja kykyä toimia yhteistyössä henkilöstön sekä luottamushenkilöiden ja sidosryhmien kanssa. Kaikissa opettamissani ryhmissä on reippaanoloisia ja kohteliaita nuoria. Laskeutusaltaan töitä voidaan tehdä jopa talvella, mutta muut kohteet vaativat kuivan kesäkelin, joten saattaa käydä myös niin, että työt siirtyvät ensi kesäkauteen. Lukeudumme Suomen hiilineutraalien kuntien joukkoon, joten ympäristöarvot ovat meille tärkeitä. Kuhmoisten koulun henkilökunta ja oppilaat vaikuttavat mukavilta. Olen sisustusintoilija, jonka pahe on kirpputorien kiertely. Maria Lindén Maria Lindén opettaa musiikkia koululla 5. Kukasjärven vesiensuojeluhankkeessa toteutetaan maastotöitä kolmella kohteella. Pienet koulut ovat lähellä Tuohisaaren sydäntä, sillä hän on itse opiskellut sellaisissa. yhdysluokkaa ja lisäksi opetan kuudesluokkalaisille saksaa. Meillä viihtyy myös vapaa-ajanasukkaat, sillä kunnastamme löytyy yli 3000 vapaa-ajanasuntoa. Lue tuoreet uutiset aamulla, mökillä tai matkalla. Nyt syksyllä aloitan myös vetämään lasten sählykerhoa kotipaikkakunnallani Kuhmalahdella. Edelleen ystäväporukkamme perinteinen mökkireissu on yksi kesäni kohokohdista. Urheiluni on tapahtunut BodyCombatin tai tanssin kautta, mutta täällä Kuhmoisissa ollessani aion hyödyntää urheiluun kaunista luontoa
Kuhmoisten naisvoimistelijat ry. Irma Kallio p. kukkakaali-savujuustokeitto, lihapata kasvissosekeitto, maksakastike lihakeitto, lasagnette to kanakeitto, lihapullat pe ti ke la suljettu (vain tilauksien nouto) su–ma suljettu LOUNAS arkisin klo 11-14 LOUNAS Kuhmoinen (03) 555 6382 TO Mangokana PE BBQ-possu MA Burgundinpata TI Pinaattinen uunikala KE Chili Con Carne TO Mangokana PE BBQ-possu MA Burgundinpata TI Pinaattinen uunikala KE Chili Con Carne Avoinna ma–pe 6.30–18, la 8.00–18, su 9–18 Keittiö palvelee 10.00–17.30 arkisin klo 11-14 25.–31.8. alv. Palstalla on rantayleiskaavan osoi. Jussin Monipalvelut tmi Juha Lindstén p. Hoitokunta Poikkea torille ostoksille! #t uo ks ut O N. Hyvä kuponkiilmoittaja! Marttailta ma 5.9. Hintoihin sisältyy alv. 040 547 5411 LOUHINTAURAKOINTI Suoritan ammattitaidolla kaikenlaista louhintaa, esim. Petri Liehu p. Tervetuloa ! Toritie 52, 040 565 2198 Avoinna ti–pe 9–16 Lounas 25.–31.8. 25.–31.8. Kirjoita omalla nimelläsi. www.urosenkukka.. __________________________ Kuhmoisten Tilitoimisto Toritie 64, p. KUKKAKAUPAT JA HAUTAUSTOIMISTOT Kuhmoisten Juhlapalvelu Oy Hautaustoimisto Irma Kallio p. tapahtumat OPASOL OY p. 020 730 4040 / tilaukset www.lindroosinsora.. Kuhmoisten Juhlapalvelu Oy Juhlaja pitopalvelu. Kahviraha 3€. p. 24 t. Kuhmoinen klo 9-10 GRILLIPIHVIT 9, 95 / kg 0400 872 461 Ota yhteyttä ja lisää yrityksesi liikehakemistoon! 6 kk 3 riviä vain 115 € +10 € / lisärivi (alv. Timo Sormunen p. Kuhmoisten Sanomat Keskiviikkona 24. Jokilaakson Kattoja Kouruvaruste 040 734 8271 Hannu Lankinen 040 551 7531 JP Oksanen PUTKILIIKKEET Putkiasennus Lehtonen Oy Kokonniementie 12 p. %) LIIKEHAKEMISTO __________________________ Teemu Sarhemaa 0400 551180 __________________________ ARKKITEHTISUUNNITTELU Kalle Nurminen arkkitehti SAFA suunnittelu, lupahakemukset, pääsuunnittelijan tehtävät, työnjohto Korppilankuja 46, Kuhmoinen p. 040 589 9872 MYYDÄÄN Syyskausi alkaa viikolla 35. Lindroosin Sora Oy p. 10%) 12 kk / kestotilaus 82 € 12 kk / määräaik. OSOITTEENMUUTOKSET ilmoitukset@kuhmoistensanomat.fi (perjantaina tehdyt muutokset ehtivät seuraavan viikon lehteen) Kuhmoisten Sanomat Kesätoimittaja Arja Heinilä 040 630 3260 toimitus@ kuhmoistensanomat.fi Toimittaja Anna Karhila 040 716 8052 anna.karhila@ kuhmoistensanomat.fi Asiakaspalvelu ja ilmoitusvalmistus Tuija Käki-Lahtinen 040 483 0860 ilmoitukset@ kuhmoistensanomat.fi Päivi Hotokka lomalla 28.8.2022 asti SEURAT KOKOUKSET JOHAN ON MARKKINAT 4,2 ha hoide. 040 700 1165 __________________________ Sähkötyö J.Peltonen p. Kuhmoisten Siivouspalvelut kaikki siivousalan palvelut p. 045 636 3889 / Eija Pumppumies Puoliväli Oy 040 565 5148 www.pumppumies.fi Parhaat merkit, paras palvelu! myynti, asennus, huolto Sähkötyö J. klo 13 mennessä. mennessä. Käsitellään vuosikokoukselle kuuluvat asiat. Tarkemmat tiedot löydät verkkosivultamme. 0400 783 630, (03) 555 6137 PITOPALVELU yms. Pienlaskutuslisä alle 25 €:n ilmoituksista on 5 €. www.kirjanpitosi.. Myös pikkuhommat. 040 483 0860 tai 040 515 2345 asiakaspalvelukonttori avoinna: ma 9.30–15.00, ti, ke ja pe 9.30–13.00, to sulj. 0400 980 292 ÄÄNENTOISTO Näyttelyt, messut, discot, juhlat, musiikkiym. Hinta kolmelta riviltä 15 € ja lisärivit 5 €/rivi. Alle 25 €:n ilmoituksesta perimme pienlaskutuslisän 5,00 €. 555 1331 kuhmoistentilitoimisto@ kuhmoistentilitoimisto.. kivien ja kallion louhintaa tonteilta, teiltä, pelloilta sekä piikkaustyöt. Lindroos Esa 0400 344 531 TILITOIMISTOT Kirjanpitopalvelut MV mia@kirjanpitosi.. 050 555 8742 www.ompelimooutis.. 24%. 0400 131 170, Kirkkotie 8 OMPELUPALVELUT Ompelimo OutiS Outi Savunen p. Ilmoittaudu p. LAITAPUOLEN HYÖKKÄÄJÄ LAITAPUOLEN HYÖKKÄÄJÄ MIES JOKA RAKASTI VAUHTIA ALEKSI MÄKELÄN ELOKUVA KUHMOLASSA SU 28.8. 0400 638 764 Ilmoitusaineisto tulee jättää lehden toimitukseen viimeistään julkaisuviikon maanantaina klo 12 ja vedosilmoitukset edellisen viikon perjantaina klo 13 mennessä. 040 769 8133 Päijänteen Kiinteistöpalvelut LKV www.paijanteen.. KLO 16 * K 16 * 6 € SPR Kuhmoisten osaston ystävätoiminnan ”Mitä kuuluu penkki” pidetään 25.8.22 alkaen klo 14 Terveyskeskuksen vuodeosaston pihassa. Tie perille. Lukijapostia palstalla voit kiittää, kehua tai antaa kritiikkiä ajankohtaisista asioista. 040 555 0454 kalle.nurminen@pp1.inet.. 24%. 044 244 9779 __________________________ Timo Sormunen 044 244 9779 SÄHKÖASENNUKSET SÄHKÖ-RUOKOLAHTI OY Suunnitelmat/asennukset p. elokuuta 2022 7 LOUNAAT ELOKUVAT TORIMYYJÄT ROINILAN LIHATILAN LIIKKUVA LIHATISKI TORSTAINA 25.8. Määräajan jälkeen jätetyistä ilmoituksista peritään lisämaksuna 5,50 € /ilmoitus. Toimitus voi lyhentää ja muokata tekstejä. 0400 121 997 __________________________ KAIVINKONETYÖT CountryHelp Jyri Janhonen p. VARTIOINTI JA MURTOHÄLYTYSJÄRJESTELMÄT S & L Turvapalvelut Oy 24 h/vrk 050 596 0060 hälytysja kamerajärjestelmät vartiointipalvelut MÖKIT, KODIT, YRITYKSET www.turvapalvelut24h.. 040 740 6374 KULJETUSLIIKKEET Pika-, rahti-, lavettiym. 040 708 1456 PUUTAVARAA Myydään polttopuuta ja sahatavaraa. Vastaavat toimittajat Yhteiskunnalliset asiat Hannu Lahtinen Elinkeinoelämä Päivi Malin Kulttuuri ja vapaa-aika Eija Heinonen Puolueeton kotiseutulehti Uutismedian liiton jäsen Levikki 2 302 (LT-2020) ISSN 0356-228X Painopaikka Lehtisepät Oy postiosoite: Toritie 52, 17800 Kuhmoinen sähköpostiosoitteet: ilmoitukset@kuhmoistensanomat.fi toimitus@kuhmoistensanomat.fi www.kuhmoistensanomat.fi ILMOITUSJA TILAUSASIAT p. tilaus 89 € Ilmoitushinnat 1.1.2022 alk. uu Kuhmoisten Linnavuoren Saaresjärveen. 040 779 4457 KULTASEPÄNLIIKKEET Kelloja, kultaa Kelloliike M. 040 536 5663, 0400 946 642 www.kuhmoistensora.. 040 72 666 28 __________________________ PUUTYÖLIIKKEET, RAKENNUSTARVIKKEET Ikkunat, ovet sekä tilauspuusepäntyöt Ruokolan Puu Oy 040 824 7331 SIIVOUSPALVELUT SORAA JA MURSKEET Kuhmoisten Sora Oy Olli Nummelin p. u metsäpalsta, joka rajoi. Panostaja Ari Rajala 0400 711 492 PERUNKIRJOITUSJA PESÄNSELVITYSPALVELUT Kari Paajanen p. Ruoniemen yksityistien VUOSIKOKOUS su 4.9.2022 klo 12 Soukkiossa. 0400 641 924 Harmoinen _________________________ Hieronta ja hermoratahieronta Kirsi Valkama p. 0400 739 226 Tampereentie 1250, Kuhmoinen __________________________ Hieronta, vyöhyketerapia, purentahoidot Irja Tervala p. 040 551 7540 __________________________ Kuhmoisten Kukkakauppa ja Hautauspalvelu Toritie 63, p. 0400 798 143 p. 014 716 119 / 0400 551 162 HAUTAKIVET Polar Granit Oy Hautakivet, kaiverrukset, entisöinnit Nyman Jaakko 045 662 6003 MAALÄMPÖPUMPUT Pumppumies Puoliväli Oy 040 565 5148 www.pumppumies.fi Maalämpöjärjestelmät avaimet käteen asennuksella! ILMALÄMPÖPUMPUT JULKISET KAUPANVAHVISTAJAT Kari Paajanen 0400 783 630 KAIVOLIIKKEET Porakaivoliike Kallioniemi Oy Jämsä (014) 761 168 www.porakaivoliikekallioniemi.. 040 8271583 __________________________________ Kuorma-autokalustolla Liekaiha Oy Jarkko Sumioinen p. 040 746 9617 www.kuhmoinen-keittiot.. AUTOKORJAAMOT Jokilaakson Autohuolto Oy Valtuutettu Citroen, Peugeot, Mitsubishi, Kia huolto. (014) 718 272, 0400 919 805 Runsaasti oman tuotannon kukkia, kaikki hautausalan palvelut. alv. SYYSKUUN KUPONKI ILMOITUKSET julkaistaan ensi viikon lehdessä Aineistot pe 26.8. ja Eurooppa OPASOL OY p. 040 540 9090 kai.kultalahti@hotmail.com Rakennushuolto Pekka Peltonen Hörhäntie 2, 17800 Kuhmoinen p. Aiheena pikkuleipien valmistus. 24%) Etusivulla 1,95 € /pmm Tekstissä 1,70 € /pmm Takasivulla 1,77 € /pmm Seurapalsta 2,48 € /rivi Johan on markkinat Edullinen rivi-ilmoitus yksityishenkilöille. 050 526 4475 LASILIIKKEET Jokilaakson Lasitus Korjaus/lasitukset 24/7, terassilasitukset yms. 0400 852 532 __________________________ Metsäja maansiirtokoneiden kuljetukset ja siirrot, kant. ö p. erikoiskuljetukset/kotim. Riveillä voit ostaa, myydä, vaihtaa, vuokrata yms. Anna juttuvinkki! Mistä aiheesta Sinä haluaisit lukea. 040 586 7729 www.countryhelp.. Tilaushinnat 2022 (kotimaa) (sis. Lehden vastuu ilmoituksen julkaisemisen yhteydessä sattuneesta virheestä rajoittuu ilmoituksen hintaan; puhelimitse annettujen ilmoitusten virheestä vastuu on ilmoittajan. Paavolankatu 4, 42100 Jämsä p. Tuominen Tauno p. 0400 852 532 __________________________ Urosen Kukkakauppa ja Hautauspalvelu, Koskentie 11, Jämsä p. klo 17 alkaen Kuhmoisten seurakuntakodin keittiössä. Kesäisin myös Papinsaaren Kukka RAKENTAMISPALVELUT Kanuuna Oy Saunaja kylpyhuoneremontit, laattatyöt, sisäremontit ja sisustuskirvesmiehen työt. KATTOJEN MAALAUKSET, KATTOTURVATUOTTEET Kattojen pesut, maalaukset, pinnoitukset, sammaleenestokäsitt., kattosillat, lumiesteet ja tikkaat. Ilmoituksia välitetään myös muihin lehtiin niiden omilla ilmoitushinnoilla. HIERONTA JA LUONTAISHOIDOT Hermoratahieronta Anne Kaunistoinen p. 040 551 7540 __________________________ Seijan Pidot Tmi Seija Ruokola p. Tuo suosikkireseptisi. Hintoihin sisältyy alv. Piili Kuhmoinen p. (sis. Peltonen p. 040 742 6427 / Hannele to 1.9. ilmoitukset@ kuhmoistensanomat. Vaihdellaan reseptejä ja maistellaan leipomuksiamme kahvin kera. Ohjelmassa hanurin soittoa ja pientä tarjoilua. Tiedustelut ja näy. 050 913 6226 www.juhansahko.net LIKAKAIVOJEN TYHJENNYKSET Traktorikalustolla Vesa Arrenius p. ama rakennuspaikka, josta komea näkymä Saaresjärvelle. Yhteistyössä Harjunsalmen Martat ja Kuhmoisten Martat. 050 913 6226 www.juhansahko.net KIINTEISTÖNVÄLITYS OP Koti Järvi-Häme Oy LKV, Vesa Teräväinen p. Aina vinkkiä ei voi heti toteuttaa, mutta jossain vaiheessa toivejuttu ehkä ilmaantuu lehden sivuille
Yhdistyksen toiminnanjohtaja sai tuomion törkeästä kavalluksesta. Tilaa kotiinkuljetus: www.k-ruoka.fi Toritie 53, 17800 Kuhmoinen Puh. 03 555 6061 markus.ahonen@k-market.com KIPPARI PALVELU PELAA MA–LA 7–21 SU 9–21 PL 1 99 Ollaanko Facebook-kavereita. Kuhmoisten Sanomat 8 Keskiviikkona 24. Hän kieltäytyy niistä kaikista. Wenehtialaiset ovat veneiden, valojen ja ilon tapahtuma, johon kutsutaan mukaan kaikkia kuntalaisia. – Kuhmoisten yhtenäiskoulu hankkii tarvittavat opetusmateriaalit omista varoistaan eikä siis kuormita paikallisia yrittäjiä tällaisella toiminnalla, muotoilee rehtori Juha Nupponen. Kirjoja kuitenkin tuli koululle Koulun alkaessa kuhmoislaiset yrittäjät hämmästelivät hanketta ja tiedustelivat yhtenäiskoulun kantaa. Suositus perustuu Kuhmoisten yhtenäiskoulun omaan kannanottoon. Tämän jälkeen rehtori tiedotti koulun periaatteesta ja ilmoitti Liikenne ry:lle, että koulu ei tarvitse kirjoja. Kuvakaappaus Liikenne ry:n nettisivulta. Liikenne ry kertoo nettisivullaan, että koulujen rehtoreilta kysytään aina suostumus ennen kirjojen hankintaa. Ala-Karkjärveltä löytyy useampia kunnallisia uimarantoja, jonne voi asettua viettämään rauhallista valon ja ystävien tapaamisen juhlaa omine valoineen ja retkieväineen. POIMI LOPPUVIIKON EDULLINEN OSTOSKORI Tarjoukset voimassa to–su / ellei muuta mainittu / niin kauan kuin erät riittää. Liikenne ry toimii samassa osoitteessa kuin Kouluinfo. Juha Nupponen kertoo, että paketissa oli kymmenen kirjaa sekä tiedot kolmesta paikallisesta yrityksestä, jotka ovat ne kustantaneet. Liikennetyökirjassa on alakouluikäisille suunnattuja liikennesääntöihin, -merkkeihin ja -käyttäytymiseen liittyviä tehtäviä. Nämä kirjat koulu ottaa käyttöön. Vuodesta 1992 toiminut Suomen Liikennevalistus ry lopetti eri medioiden mukaan toimintansa vuonna 2005, kun sen taustalta paljastui taloussotkuja. Elina Jokelan mukaan Liikenne ry on voittoa tavoittelematon yhdistys. Reppuun kannattaa varata mukaan illan ajaksi sään mukaiset varusteet ja illan retkieväät. Kipparina toimii Erkki Lekkerimäki. kmarketsuomi ERÄ! HÄTÄLÄ Tuore ruodoton lohifilee C-leikattu, vakuumipakattu, Norja Rajoitus 2 pkt/talous KG 16 95 PKT 5 49 PLUSSA-ETU Juhla Mokka jauhetut kahvit 400-500 g (10,98–13,73/kg) Rajoitus 2 pkt/talous KPL 5 79 PLUSSA-ETU BEN&JERRY´S Jäätelöt 427-465 ml (12,45–13,56/l) PLUSSA-ETU HARTWALL Jaffa virvoitusjuomat tai Vichy 1,5 l pl (1,06/l) sis. – Hanke keskeytettiin, ja toimitimme siihen asti lahjoitetut liikennetyökirjat, kertoo Liikenne ry:n hallituksen puheenjohtaja Elina Jokela. Paras veneenlaskupaikka on entisen leirintäalueen uimaranta. Elina Jokela vahvistaa, että hanke on tällä erää päättynyt Kuhmoisissa. Myöhemmin koululaisten liikennetyökirjoja on kaupannut Kouluinfo Oy. Nupponen sanoo, että kyselyjä vastaavista kampanjoista tulee vuosittain. Vene kiertää järveä arviolta 2 tunnin ajan. Esimerkiksi perinneleikkikirja on samanlaisella rahoitusmallilla kouluille tarjottava materiaali. Soutajia ja kaikkia osallistujia pyydetään ottamaan mukaan otsalamppuja tai muita valaisimia Valon juhla jälleen Ala-Karkjärvellä sekä lyhtyjä valaisemaan veneitä, rantoja ja laitureita. Yrittäjälle yhden kirjan hinta on 30 euroa. syyskuuta illan alkaessa hämärtyä. Liikenne ry puolestaan aloitti toimintansa kesäkuussa 2021. Jokelan mukaan hinta muodostuu muun muassa kirjojen teosta, painokuluista, kuljetuskustannuksista, toimipisteen kuluista, työntekijöiden palkoista, pakkauksesta ja lähetyksestä. – Mahdollisella voitolla sekä kehitämme nykyistä että tuotamme uutta liikenneopetusmateriaalia. Voit myös tuoda muualta oman veneesi Ala-Karkjärvelle ja nauttia illastamme. Rehtori ei tuolloin ottanut asiaan kantaa. Savon Sanomien mukaan yhtenä Kouluinfon työntekijänä toimi samanniminen henkilö kuin yksi Suomen Liikennevalistuksen vastuuhenkilöistä. pantin Ilman plussakorttia 7,09–7,35 kpl Ilman plussakorttia 2,65–3,15 pl Ilman plussakorttia 6,89 pkt. Kirkkovene lähtee kiertämään vastapäivään Ala-Karkjärven rantoja kynttilävalaistuja laitureita mukaillen, jolloin laitureilta viittoillen voi liittyä mukaan soutamaan. Kuhmoisten Kotiseutuyhdistyksen kirkkovene lasketaan perinteisesti Ala-Karkjärven vesille Rekolan uimarannasta Wenehtialaisillan ajaksi. Koulun henkilökunta oli keväällä ilmoittanut halukkuudestaan ottaa kirjat vastaan, mutta kampanjan laatu ei ollut heille täysin selvillä. Kaikkien kynnelle kykenevien toivotaan siivittävän Wenehtialaisten ajaksi valaistut veneensä vesille tuttuineen, kavereineen ja muuten vesille haluavien kanssa. Juhlaan voi osallistua myös järven rannoilla, jos ei halua vesille. Kampanjaa on kesän aikana toteuttanut Liikenne ry. Asia ei kuitenkaan päätKoulu ei kuormita yrittäjiä kirjahankinnoilla tynyt tähän, vaan pian pino liikennetyökirjoja ilmestyi koululle. Nämä kannanotot synnytti epätietoisuutta aiheuttanut kampanja, jossa yrittäjiä pyydettiin sponsoreiksi 1–2-luokkalaisten liikennetyökirjojen hankintaan. Kirkkoveneestä saa myös pelastusliivit omien puuttuessa. elokuuta 2022 Päivi Hotokka Kuhmoisten Yrittäjät ry ei suosittele kuhmoislaisille yrityksille osallistumista keräyksiin, joissa pyydetään lahjoittamaan koululaisille kirjoja tai muita materiaaleja. – Yrityksiä ei näin ollen kutsuta Kuhmoisten yhtenäiskoulun hankkeeseen mukaan. Kerääjillä yhteyksiä toisiinsa Liikennevalistusmateriaaleja kouluille kerääviä yhdistyksiä on ollut 1990-luvulta lähtien. Kuhmoisten Sanomat Perinteiset syyskuun ensimmäisen viikonlopun Ala-Karkjärven (Ala-Gardajärven) Wenehtialaiset järjestetään ensi viikon perjantai-iltana 2. Tamperelainen Kouluinfo Oy lopetti toimintansa kesäkuussa 2021