– Oman päätelmäni mukaan lehikäisten alkuperä ulottuu aikaan ennen leivinpapereita tai uunipeltejä. Paistetaan uunissa, annetaan vetäytyä ja nautitaan voin kanssa – ilman lantunlehteä, joka toimittaa leivinpaperin virkaa. Päivikki Savola opastaa, kuinka lehikäistaikina levitetään lähes lantunlehden reunoille asti. Vedestä, riihikuivatusta rukiista ja ohrasta sekoitettu vellimäinen taikina lusikoidaan lantunlehtien päälle sentin paksuiseksi kerrokseksi. Ne olivat arkiherkkua aina, kun leivinuuni lämmitettiin. Löysä taikina on pitänyt saada kuumalle kivelle tai arinalle paistumaan, Savola kertoo. Osa Äskölään viime keskiviikkona kokoontuneista muistaa lehikäiset hämärästi, mutta muistikuvat ovat vähintäänkin kuuden vuosikymmenen takaa. Olisikin kiinnostavaa tietää, kuinka yleisiä lehikäiset ovat Kuhmoisissa olleet, Savola sanoo. Tänään ne paistetaan sähköuunissa– ja herkkua niistä tuli sielläkin. – Lehikäisiä leivottiin Linnajärven torpassa, samoin kotonani kirkonkylän Kurjenkallionmäellä. Paksuutta saa olla hieman alle sentti. – Lapsuudenkodissani Myhkylässä valmistettiin lehikäisiä 1960-luvulta. Liisa Brander-Keskinen urheiluharjoituksissa f Sivu 8 Vappu Åhman ja Marja Ahola muistavat lehikäiset lapsuudesta. ” Mieluummin minä lehmiä silittelen. KAUSI PÄÄTTYI VALOIHIN KAUSI PÄÄTTYI VALOIHIN Lantun lehdellä paistuu perinneherkku Katja Alatalo Arja Heinilä K O P I O P A L V E L U värija mv-kopiot ja tulosteet A4/A3 Kuhmoisten Sanomat Toritie 52, Kuhmoinen ma 9.30-15 ti, ke, pe 9.30-13 to suljettu Katja Alatalo Leivottiinko teillä lehikäisiä. Mitä lehikäiset ovat. Lehikäisten ohje on nähtävillä verkkosivuillamme www.kuhmoistensanomat.fi. Kuhmoislaiset lehikäiset ovat perinneleipäsiä. Illalla satamassa tunnelmallisessa värivalaistuksessa Ravintola Sahanranta ja Lauttakioski päättivät kesäkauden. Lehikäisten maailmaan leipurit johdatteli Linnajärven torpan ruokataloudesta kertoneen historiikin kirjoittanut Päivikki Savola. Vappu Åhman muistaa lehikäiset myös. Savola osti ehjiä lantunlehtiä luomutilalta Evolta.. ” Meistä on toisillemme hyötyä ja kannustamme toisiamme. Anne Ahola lomittajan työstään f Sivu 3 f Sivu 4 Kuhmoisten Sanomat Irtonumero 2,00 € N:o 35 – 2024 – 74. vsk SITOUTUMATON PAIKALLISLEHTI Ke 28.8.2024 Lauantaina pelattiin jalkapalloa, mölkkyä ja kyläiltiin. Ainakin Kärpänkylän seudulla on niitä leivottu. Innostus tuli naapurista Terrijärveltä, Marja Ahola muistelee. Googlesta saa Savolan mukaan kolme eri vastausvaihtoehtoa, mutta kuhmoislaisilla lehikäisillä ei ole mitään tekemistä lehtitaikinan tai raudalla paistamisen kanssa
Liikkumattomuus aiheuttaa vuosittain 1,4 miljardin euron kustannukset. Koulukyydit suunniteltiin tietysti niin, että mahdollisimman monta koululaista saatiin samaan taksiin tai bussiin. Kunnanhallituksen puheenjohtajan Kari Paajasen mukaan myös kunnanhallitus kokee suurta huolta etelä-pohjoissuunnan liikenteen päättymisestä. f Päijälän Linnavuorella vietetään Suomen luonnon päivää. Kuntastrategian toimeenpano-ohjelma on asiakirja, jossa kunnan eri toimialat kertovat, kuinka ne aikovat jokapäiväisessä työssään toteuttaa kuntastrategiaa. Jos ei valtion talous huoleta, niin aina voi miettiä, kuinka aikaisessa vaiheessa haluaa ojentaa vastuunsa vanhuuspäivien laadusta hyvinvointialueille. Alkuvuoden tilikausi on ollut vuokrakiinteistöissä taloudellisesti heikompi kuin edellisenä vuonna. Ohjelma sai osalta valtuutetuista kritiikkiä siitä, että se voisi olla tiiviimpi ja ytimekkäämpi. – Olemme jo omatoimisesti tehneet suunnitelman siitä, kuinka liikenne saataisiin toimimaan. 2 Kuhmoisten Sanomat Keskiviikkona 28. Olen surullisena seurannut esimerkiksi kaukoliikenteen bussien lakkautuksia. Uskomatonta kyllä, pitkät välimatkat voivat myös lähentää ihmisiä. Tutkimusten mukaan 76 prosenttia suomalaisista liikkuu liian vähän. Sanotaan se taas kerran: Kuhmoisissa on loistavat puitteet liikunnan harrastamiseen – kiitos kunnan, seurojen ja esimerkiksi Oriveden seudun opiston. Toivon, että ihmisten elämän levittäytyminen laajemmalle tarkoittaa panostuksia siihen, että Suomessa olisi mahdollisimman helppoa liikkua. Sen sijaan henkilöstö sekä kiinteistönhuoltoja siivouspalvelut toimivat Peltosen mukaan hyvin. Suomi on kuitenkin suurten etäisyyksien maa, joka myös pyrkii olemaan hiilineutraali 2035 mennessä. Hyvät tarinat ikäihmisten kotihoidosta ja laitoshoidosta ovat olleet viime aikoina vähissä. Suunnistakaamme korin kanssa metsään. Hän toivoo Kuhmoisissa tuulija aurinkovoiman perusteellista yhteiskartoitusta ennen kaavoitusesityksiä. Eniten työpaikkojen määrä laski palveluja myyntityössä sekä rakennus-, korjausja valmistustyössä.. Tiedot ovat peräisin UKK-instituutin kustannuslaskurista. Toimintakyky ja terveys unohtuvatkin usein liikunnan hyödyistä puhuttaessa – keskustelu kääntyy helposti ulkonäköön, päälle istuviin vaatteisiin ja taulukoiden antamiin ihannepainoihin. Vain harvoin tultiin suorinta reittiä. Tämä tarkoittaa 20 prosentin muutosta. Lainan myöntäjä Kuntarahoitus Oy vaati pöytäkirjaan tarkentavia kirjauksia asioista, jotka kunnanjohtaja Valtteri Väyrysen mukaan olisivat joka tapauksessa olleet hoidossa. Työttömien määrä lisääntyy Kuhmoisissakin Kuhmoisissa oli vuosi sitten heinäkuussa 61 työtöntä, kun tänä vuonna heitä oli 73. Kuljen itse Tampereelta Helsinkiin töihin, ja lähipiirissäni on monia, joiden elämästä on varsinkin etätöiden ansiosta tullut monipaikkaisempaa. On pakko ajatella, mitkä kaikki asiat voisi hoitaa samalla reissulla. Lisäksi Puukila haluasi valtuuston kokouksiin muut asiat -pykälän ja avoimen kilpailutuksen Sahanrannan ravintolaja majoituspalvelujen tuottamisesta. Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta oli heinäkuun lopussa Kuhmoisissa 9,6 prosenttia. Lisäksi meillä näkyy olevan loistavia tsemppareita, jotka tekevät tärkeää työtä saadakseen eri ikäryhmät liikkeelle. En koskaan ajatellut asiaa sen kummemmin: olen aina viihtynyt hyvin autossa, ja kaveritkin kulkivat sivukylille. Nyt se on vain rahasta kiinni. Kimppakyydit ja muut järjestelyt tulevat varmasti lakanneiden bussilinjojen tilalle ihmisten omasta aloitteesta. Välimatkat tuovat tietenkin eteen myös monia haasteita. Sama kehitys näkyy myös Kuhmoisissa, mutta pienemmässä mittakaavassa. Uskon kuitenkin ihmisten luovuuteen. Joukkoliikenteen vahvempi tukeminen ei olisi tässä yhtälössä ihan perusteetonta. Luku on yhä pienempi kuin maakunnan keskimääräinen työttömyysprosentti, joka oli 11,5. Tämän viikon lehdessä on juttua sekä lasten päivän kestäneestä jalkapalloleiristä että ensi kesän aikuisyleisurheilukisoihin valmistautuvista “entisistä lupauksista” – kuten urheilijat itse itseään kutsuvat. – Jos se maksaa, se maksaa. Tavoitteena terveys Päivi Hotokka Hiljattain valmistuneen kuntastrategian toimeenpano-ohjelman mukaan Kuhmoisten kunta muun muassa pyrkii vaikuttamaan julkisen liikenteen lisäämiseen. Kirjoittaja on viestinnän monitoiminainen ja penkkiurheilija, joka kaipaa järvimaisemia. Samaan suuntaan kulkevat saattavat järjestää kimppakyydin, ja jos jonkun tiedetään käyvän töissä naapurikaupungissa, on tätä helppo pyytää noutamaan matkan varrelta vaikka oma Tori-löytö. Elintapasairauksista kallein on 2-tyypin diabetes, jonka kustannukset ovat kymmenkertaiset masennuksen aiheuttamiin kustannuksiin verrattuna. Se oli kaikille sivukylillä kasvaneille ihan tavallista. Ajattelen myös, että ei ole oikein, että jossain bussiin voi hypätä kymmenen minuutin välein kun toisaalta liikenne lopetetaan kokonaan. Vaikka tavoitteena onkin esiintyä kisakentällä ja pieni kilpailu muita vastaan motivoi lapsia panemaan parastaan, on liikunnan perimmäinen tarkoitus joku muu kuin olla kaikista paras. f Kirkkoveneet kisailevat Pihlajakoskella. Kun kaikki palvelut eivät ole kulman takana, tulee tietty suunnitelmallisuus luonnostaan. Seuraavaksi kunta neuvottelee ely-keskusten ja naapurikuntien kanssa siitä, kuinka ne voisivat osallistua ostoliikenteen kustannuksiin. Niin kävi koulukyydeissäkin: kun lukiossa en enää kuulunut koulukyytien piiriin, vei naapuri minut työmatkallaan kouluun. Kassavarat ovat riittämättömät ja ostovelkoja on runsaasti. Se on enemmän kuin järkevää. Tämä kohta sai aikaan keskustelua kunnanvaltuuston syyskauden ensimmäisessä kokouksessa. Avoin Kuhmoinen -ryhmän Osku Puukila teki kokouksessa kolme valtuustoaloitetta. 28.8.2024 f Aurinko nousee 6.00 f Aurinko laskee 20.39 Onnea nimipäivänä! Tänään Tauno To Iina, Iines, Inna, Inari Pe Eemeli, Eemil, Eemi La Arvi Su Pirkka Ma Sinikka, Sini, Justus Ti Soile, Soili, Soila Ke Ansa Lauantaina tapahtuu: f Marttojen sienipäivä aloittaa sieniviikot. Tavoitteena on järjestää bussiyhteys Kuhmoisista sekä etelään Lahteen että pohjoiseen Jyväskylään. Tämä ei ole mikään aina-hiihdettiin-ylämäkeen-henkinen kertomus, vaan ylistys sille joustavuudelle, jota pitkät välimatkat ja niiden jakaminen muiden ihmisten kanssa voivat opettaa. Eniten työttömiä oli Tampereella, 13,8 prosenttia, ja vähiten Pälkäneellä, 6 prosenttia. Ja Välimatkoista ja niiden taittamisesta joustavuus ei ole edes ainoa taito, jota välimatkat kehittävät. Paajanen lupaa, että asia hoidetaan kuntoon, kunBussiyhteydet hoidetaan kuntoon han sille annetaan jonkin verran aikaa. Se on selvää, että yrittäjä ei voi ajaa kannattamatonta vuoroa omaan piikkiinsä. Päivi Hotokka Työttömien määrä on vuodessa kasvanut Pirkanmaalla yli 4 500 henkilön verran. elokuuta 2024 ” Uskon kuitenkin ihmisten luovuuteen. Kiitos futisleirin ja yleisurheilutreenien järjestäjille. Erkki Lekkerimäki sen kiekonheiton lomassa osuvasti sanoitti: Kaiken liikunnan taustalla on tavoitteena se, että voisi asua vaimon kanssa kotona mahdollisimman pitkään. Koulumatkat kestivät yleensä vajaan tunnin suuntaansa, joskus vähän enemmänkin. Takuun viivästyminen haittaa remontteja Kuhmoisten kunnan vuokrakiinteistöt Oy:n osavuosikatsauksessa toimitusjohtaja Alli Peltonen toteaa, että lähes kaikki taloissa tarvittavat remontit on pitänyt siirtää tai keskeyttää, koska takuuasia on ollut pitkään ratkaisematta. KOLUMNI ELINA JÄRVENPÄÄ PÄÄKIRJOITUS Katja Alatalo toimitus @kuhmoistensanomat.fi Lapsena Kuhmoisissa koulumatkani oli 25 kilometriä suuntaansa. Tällainen joustavuus ei välttämättä ole tavoiteltavaa, mutta ihailtavaa se on. Niinpä koukkasimme milloin Ruolahden ja milloin Puukkoisten kautta matkalla Pihlajakoskelle. Koko Pirkanmaalla oli heinäkuussa uusia avoimia työpaikkoja peräti 65 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin. Kuhmoisten työttömistä 45 oli miehiä ja 28 naisia. Kunnanvaltuusto hyväksyi maanantaisessa kokouksessaan täydennykset keväällä tekemäänsä vuokrataloyhtiön takauspäätökseen. Kirkonkylän asuntojen käyttöaste on 82 prosenttia, Päijälässä ja Ruolahdella käytössä oli viisi asuntoa kahdestatoista
Pirkanmaalla rokotuksia annetaan raskaana oleville normaalien neuvolakäyntien yhteydessä. Kilpailutöistä valitaan äänestyksellä yksi suunnitelma, josta teetetään osastolle oikea maskotti. Gradian meneillään olevista hierojaopinnoista Anne ajattelee olevan hyötyä oman kropan huoltamiseen. Arja Heinilä Anne Aholalla on pihallaan omia kanoja. Lomittajien työ tutuksi Arja Heinilä Miltä sinusta tuntuisi, jos kameramies olisi odottamassa keittiössä, kun aamulla heräät ja hoiput unisena aamiaiselle. Hyvinvointialueen johtaja Marina Erhola toteHyvinvointialue laski säästötavoitetta aa tiedotteessa, että Pirkanmaalla alijäämäennuste asukasta kohti on yksi maan pienimmistä. päivänä. – Tottakai lähden, oli hän heti kysyttäessä vastannut. Alkuvuoden aikana henkilöstön saatavuus ja työssä viihtyminen ovat parantuneet aiemmasta. Maskottikilpailun voittaja julkistetaan lapsen oikeuksien päivänä 20. Telian mukaan vanhentunut 3G-verkko suljetaan, koska uudemmat verkot tarjoavat suuremman nopeuden ja tiedonsiirtokapasiteetin. Ja kun olet menossa saunaan rentoutumaan, seuraisi kuvaaja sinua lauteille kamera suristen. Tammi–kesäkuussa 86 prosenttia potilaista pääsi Pirkanmaalla perusterveydenhuollon palvelujen piiriin alle 14 vuorokaudessa yhteydenotosta. Koskaan ei ole samanlaista päivää. Anne on tehnyt lomittajan töitä neljäkymmentä vuotta. Osallistumaan on kutsuttu kaikki 1.–6-luokkien oppilaat. Anne Ahola tietää, miltä tuntuu olla aamusta iltaan kuvattavana. Eläköityminen uhkaa ammattikuntaa Sanasta lomittaja saattaa monelle tulla mieleen huivipäinen nainen, joka istuu lypsyjakkaralla lehmän kyljessä kiinni käsillään lypsäen. Vaikka robotit hoitavat lypsyn, ovat muut työt moninkertaistuneet karjakokojen suurentuessa. Anne on käynyt puhumassa koulussa 8-luokkalaisille lomittajan ammatista ja pyrkinyt innostamaan nuoria maatalouskouluun lomittaja-linjalle. elokuuta 2024 Kuhmoisten Sanomat ” Olisi ihanaa, jos karjat olisivat niin pieniä, että jokaisen lehmän tuntisi nimeltä. Säästötoimet ovat onnistuneet, ja aluehallitus laski tulevaisuuden säästötavoitetta 20 miljoonasta eurosta 12 miljoonaan euroon. Ammatin ihanuus, raadollisuus ja elämänmakuisuus tulee siinä peittelemättä esille. Niissä myös turvallisuus ja energiatehokkuus on parempi kuin vanhoissa verkoissa. Lomittajalla oltava hyvä fyysinen kunto Lomittajat-sarjassa on kahdeksan jaksoa. – Sitten olemme pulassa. Tampereen ympäristökunnissa verkko lakkautetaan syyskuun lopussa. Viime aikoina enää noin prosentti mobiilin dataliikenteestä on kulkenut Telian 3G-yhteydet loppuvat 3G-verkossa, ja myös puheluita soitetaan paljon 4G-verkossa. – Mutta sekin on raskasta. Jos tekisi puolet ja puolet kumpaakin työtä, hän suunnittelee. Kymmenen vuoden sisällä puolet lomittajista jää eläkkeelle. Lomittajat-ohjelmassa ei kilpailla ketään vastaan. Irtisanomisuhan alla on 80 henkilötyövuotta. Kaikki kilpailutöiden tekijät ja äänestäjät osallistuvat kirja-arvontaan. Mitä isompia navetat ovat, sitä enemmän tarvitaan työvoimaa ja yrittäjien työpanosta. Tulevissa yhteistoimintaneuvotteluissa käsitellään hyvinvointialueen asiantuntijaja johtamistyötä. Kuhmoisten Sanomat Kuhmoisten kirjastolla on meneillään kilpailu, jossa koululaiset suunnittelevat kirjaston lastenja nuortenosastolle maskotin. Viime kesänä kuvattiin Ylen reality-sarjaa Lomittajat, ja Anne oli mukana yhtenä neljästä lomittajasta, joiden työskentelyä seurattiin. – Jossain vaiheessa iski pieni väsymys, mutta en vaihtaisi viime kesää mihinkään, hän tunnustaa. THL:n suosittelema rokote on vapaaehtoinen ja maksuton. Sarja kuvaa lomittajien arkea muuttuvassa maataloudessa ja heidän tärkeää rooliaan maatalousyrittäjien tukemisessa. Mieluummin minä lehmiä silittelen. Lomittajat-televisiosarja f Lomittajat on dokumentaarinen sarja, jossa seurataan neljän suomalaisen maatalouslomittajan elämää kolmen kuukauden ajan. Annea ei ole kaduttanut päivääkään, vaikka kamera seurasi käsivarren mitan päässä hänen touhujaan päivä toisensa jälkeen. Rokote antaa vastasyntyneelle suojan hinkuyskää vastaan.. – Ja toiseksi, etteivät tilalliset uupuisi ja että Suomessa säilyisi maatalous. Sairauspoissaolojen vähentäminen vaatii kuitenkin edelleen työtä. Kuhmoisten Sanomat Pirkanmaan hyvinvointialueen hallitus on tyytyväinen alueen talouden kehitykseen. lokakuuta mennessä, ja yleisöäänestys käynnistyy 7. Kilpailutyöt palautetaan kirjastolle 1. – Hektinen kesä, täynnä läyhkettä, ilmaisee asian Veikko, Annen mies. Siinä ei ole mitään näyteltyä eikä lavastettua. marraskuuta. Samaan aikaan yhtiön 3G-yhteydet päättyvät Keski-Suomessa ja Ahvenanmaalla. Eläinrakkaat lomittajat mahdollistavat tilallisten loman ja hengähdystauon työstä, kun he pitävät huolta eläimistä ja tilan tehtävistä. Todellisuus on nykyään jotain ihan muuta. f Lomittajat pakertavat raskaassa työssä, johon liittyy maaseudun murros, jaksaminen sekä ilmastonmuutoksen vaikutus maatalouteen. lokakuuta. – Iän myötä väkisinkin kroppa alkaa sanoa niks ja naks. Kuhmoisten Sanomat Telia sammuttaa 3G-verkkonsa myös Kuhmoisten alueella ensi viikolla. Sarjassa päästään kurkistamaan myös maatalouslomittajien rentoutumisen hetkiin ja vapaa-aikaan haastavan työn lomassa. Maaseudun ihmeidentekijät huolehtivat tilan elukoista, isoista koneista ja maatalousyrittäjistä murheineen. Toukokuussa avatulle Pirhan digiklinikalle oli kesäkuun loppuun mennessä rekisteröitynyt noin 44 000 käyttäjää ja klinikalla oli käyty yli 29 000 keskustelua. Anne käy pelaamassa sählyä, tanssimassa, ja uimassa ojassa, joksi hän uimapaikkaansa kutsuu. Hinkuyskärokote odottaville Kuhmoisten Sanomat Raskaana oleville annetaan hinkuyskärokotteen tehosteannos raskausviikoilla 16–32. Lisäksi hän on Maatalouslomittajat ry:n puheenjohtaja. Voittaneen maskotin suunnittelija saa yllätyspalkinnon ja luokalleen joulukuussa järjestettävän sanataidepajan. Alkuvuoden tietojen perusteella tehty hyvinvointialueen talousennuste loppuvuodeksi on 69 miljoonaa euroa alijäämäinen. Saa käyttää erilaisia koneita, esimerkiksi traktoria, kurottajaa ja pienkuormaajaa, listaa Anne. – Jos yksikin nuori saa ohjelmasta inspiraation lähteä opiskelemaan lomittajaksi, on tehtävä täytetty. Ensimmäinen esitetään Ylellä syyskuun 2. – Lomittajan täytyy olla eläinrakas. Lomittaja voi suunnitella työjärjestyksensä itse. – Ne eivät ole kovia enää munimaan, mutta ovat mukavia kavereita, nauraa Anne. Vaikka lomittajan työ on fyysistä, täytyy kunnostaan pitää huolta. Töiden tekniikka on vapaa: maskotin voi esimerkiksi piirtää, maalata tai muoLapset suunnittelevat kirjastolle maskotin vailla. 3 Keskiviikkona 28. Miksi sitten kannattaa lähteä lomittajaksi. Televisiosarjaan lähteminen oli tärkeää Annelle ensiksikin siksi, että lomittajan työn arvostus nousisi ja että ihmiset tietäisivät mitä lomittajat ylipäätään tekevät. – Olisi ihanaa, jos karjat olisivat niin pieniä, että jokaisen lehmän tuntisi nimeltä. Hänen päiviään dokumentoitiin videokameroin sekä töissä että kotona tiiviisti kolmen kuukauden ajan. Robottien lisäksi muitakin koneita käytetään paljon. 3G:ltä vapautuvat taajuudet voidaan ottaa 4Gja 5G-verkkojen käyttöön
Niin sai alkunsa Kuhmoisten Saukot -joukkue. Bilebändi viihdytti ravintolan illanviettäjiä. Liiallinen joutoaika saattaa helposti kulua epäterveellisiä herkkuja napostellen, verkkokaupoissa turhia ostoksia tehden tai vielä huonommillakin tavoilla. Työn puute ohjaa huonoille teille, kuuluu vanSu 1.9. ilmoittautuneille tiedoksi: Lähtö srk-kodilta klo 7.30. Kuvassa koko yhdeksänhenkinen joukkue (vasemmalta oikealle) Luukas Ahola, Aleksi Vahala, Kilian Guinness, Miro Lindsten, Toivo Järvinen, Elias Liivenkorkee, Ville Niemi, Roope Pulkki ja Vilma Syvälahti. Niinan poika on innokas jalkapallon pelaaja. Viidentoista täällä asutun vuoden aikana olen tavannut valtavan määrän eri tavoin lahjakkaita ihmisiä. Sen sai haltuunsa Kuhmoisten nuorisoseuran 2. f Toimitus voi muokata ja lyhentää tekstejä tarvittaessa. Kaikki osaaminen on arvokasta ja rakentaa yhteistä hyvää omalta paikaltaan. Yhä edelleen ilmaantuu uusia tuttavuuksia ja mitä ihmeellisimpiä Luojan lahjoja. Kilpailuun osallistui kaikkiaan kahdeksan joukkuetta. Saukot ovat harjoitelleet tiistaisin. klo 18 Viikkomessu. Sahanrannan alue oli puettu tunnelmallisiin värivaloihin. Mökkiolympialaiset, makkaranuotio, kahvila ja muutama peräkonttikirppis – muuta ei tarvita mukavahenkiseen päivään. 4 Kuhmoisten Sanomat Keskiviikkona 28. Vanhan kansan viisaudet ovatkin ajattelemisen arvoisia. Ihan alkuun tietenkin keksittiin joukkuenimi ja hankittiin pelipaidat. Kesäasukkaiden ja täällä opiskelevien nuorten merkitystä paikkakuntamme osaamispotentiaalille ei voi liikaa korostaa. – Koiran tulo perheeseen sai meidät ostamaan mökin. f Kirjoitusten enimmäispituus on 2 500 merkkiä välilyönteineen. Kylätutut ja mökkinaapurit saivat hyvän syyn nähdä toisiaan ja jutustella. Satamassa valoja Letunpaistaja ja grillimestari saivat rehkiä, kun lauantai-illan tunnelmasta nauttineet ihmiset liikuskelivat Lauttakioskin läheisyydessä. Hyödyllistä olisi kuitenkin aina muistaa, että useimmissa palvelutehtävissä ei tarvita huippuosaajia. Koulusta saatiin vielä kaksi pelaajaa lisää. ha viisaus. Seija Tanninen Arja Heinilä Jalkapalloleiri keräsi lauantaina 16 innokasta futaria urheilukentälle. Ihmisrakas Seela-barbet nautti olostaan Sappeen kentällä. Sampon 1. Kyläyhdistykseenkin olemme jo liittyneet. klo 14 Kahville Kirjastoon: Lähetyskahvila, Medialähetysjärjestö Sansa. Pronssi meni Kissakulmalle, samoin neljäs sija. Hän on ollut toistakymmentä vuotta mukana toiminnassa. Hinta 30 € mielellään tasarahana. Kaikki osallistujat palkittiin. Vieraana oli kaksi Sampon joukkuetta Lahdesta. Eläkeikäisten ympäri vuoden tekemä monipuolinen vapaaehtoistyö yhteisömme hyväksi on korvaamatonta. Sataman Valot -tapahtuma päätti Lauttakioskin ja Ravintola Sahanrannan kesäkauden. Kun vielä päivä on autuuden, se käytä Herraasi palvellen.” Näin kirjoitat lukijapostiin f Lukijapostia voi lähettää osoitteeseen toimitus@ kuhmoistensanomat.fi. Omien lahjojen tunnistaminen ei kuitenkaan ole helppoa. elokuuta 2024 SANA SAARA WESTERHOLM Kirjoittaja on kuhmoislainen perheenäiti, lähihoitaja ja väitöskirjatutkija. ka Henttonen. Ke 4.9. Niinan puolisolla Jarmo Kivipensaalla taas on kokemusta treenien vetämisestä ja tuomaroinnista. Tekstit julkaistaan nimellä, nimimerkki hyväksytään vain poikkeustapauksessa. joukkue. Kuhmoisten luonto tarjoaa siihen mahtavat puitteet. Taivaallinen Isämme on antanut meille jokaiselle lahjoja, joilla voimme palvella lähiyhteisöämme. Aina on joku, joka osaa paremmin. Tuomas Taipale, Hannele Erola. Saimme seitsemän hengen joukkueen kasaan Kuhmoisista, kertoo Niina Liivenkorkee. Paikalliset yrittäjät lahjoittivat palkinnot ja päivän evästyksen. Seurat mölkkykisassa Kuhmoisten nuorisoseurojen välinen mölkkykisa pidettin tänä vuonna Harmoisissa loppuviikosta. 4–6-luokkalaisten joukkue syntyi omasta tarpeesta päästä pelaamaan. Pelejä, leikkejä ja värivaloja. Kilpailussa hankittiin pisteitä pujottelussa, pituuspotkussa, syötössä, ponnauttelussa, puskussa ja kuljetus ja laukauksessa. Joutilas aika on kuitenkin myös tarpeellista. joukkue Lahdesta voitti mölkkykisat, mutta kiertopalkinto jätettiin kotikuntaan. Joutilaan ajan käyttö, siinä vasta taito! Mahdollisuuksia osallistua yhteisen hyvän rakentamiseen on runsaasti. Kylätapahtuma Lauantaina myös kyläiltiin Sappeessa. Järkevä, mielekäs tekeminen on hyödyksi sekä itselle että yhteisölle. – Bongasin Arrakosken Eloturnauksen netistä. Mikkelin retkelle 9.9. Vaikka palvelumieltä olisikin, epävarmuus ja toisiin vertaaminen usein vaikuttavat sen, että kynttilää pidetään vakan alla. Lauantain leirillä, jonne Arrakoskeltakin saapui pelikavereita, harjoiteltiin, kilpailtiin ja pelailtiin. Lauttakioski ja Ravintola Sahanranta päättivät kesäkautensa Sataman Valot -iltaan. Mölkkykapulat kolahtelivat kahdeksan joukkueen voimin Harmoisissa loppuviikon kilpailuissa. – Se, että halutaan olla yhdessä, ei muutu, vaikka tapahtumat muuttuvat, sanoi Sappeen kyläyhdistyksen rahastonhoitaja HilkKuhmoisten Saukot saivat viettää koko lauantaipäivän futailun merkeissä. Nokialaisista Tarja ja Kari Silvolasta tuli koiran ansiosta kesäkuhmoislaisia. Niinan ja Jarmon vapaaehtoisvoimin alkuunpanema viikkoharjoitus saa nyt jatkoa koulun alaisuudessa. Auringon laskettua lämmin päivä vaihtui viilenevään iltaan, mutta lettu ja makkara lämmittivät kesäkauden päättäjäisiin saapuneita vierailijoita. Moni luovaa ajattelua vaativa tekeminen nimenomaan vaatii rauhallista ja keskeytyksetöntä aikaa. Kaksi eniten pisteitä saanutta saivat erikoispalkinnon. Yhteisen hyvän edistäminen KYLILLÄ TAPAHTUNUTTA Kuhmoinen on pienestä väkimäärästään huolimatta monipuolisen osaamisen paikkakunta. Virressä 433 lauletaan puhuttelevasti ”Siis kuule kutsua Luojasi ja oikein käytä sun aikasi. Kyläyhdistyksessä on noin 200 jäsentä. Miten Suomi toimisikaan, jos työvoima muodostuisi pelkistä huippuosaajista
Itsenäisen kunnan asema on turvattava muutoin kuin halaamalla tuulivoimalayrityksiä. Autolautoillakin oli viikoittain useina iltoja esiintyjiä, enää vain viikonloppuisin. On parempi katsoa eteenpäin ja pohtia kunnan tulevaisuutta. Sahanrannan alue oli puettu tunnelmallisiin värivaloihin. Kiinteistöverot voidaan kohdistaa toisin, kuten määrätä kuntien tasausjärjestelmään. Verojärjestelmä voi muuttua. Tällöin kuntaan tarvitaan toinen tuulivoimapuisto, jotta pysyttäisiin totutussa kiinteistöverotasossa. Norolan Pojat voitti 2009 tanssiorkestereiden SM-kilpailun Ylläksellä ja toi voiton Keski-Suomeen parinkymmenen vuoden jälkeen, kun 1990 sen voitti Katri Helenan silloinen yhtye Petoman. Kuntaan on toimitettu aloite, johon pelkästään reilulla viikon työllä ja muutamien ihmisten voimin kerättiin 357 allekirjoitusta, joista 170 oli kuntalaisten, eli 8 prosenttia kunnan asukkaista. Parhaimmillaan Norolan Pojat esiintyi 50–100 kertaa Lavatanssikulttuuri tutuksi Honkahovissa vuodessa. En usko, että kunnanjohtaja on oikeassa Jämsän Seudussa väittäessään, että tuulivoimaa vastustajien joukko olisi vain pieni, mutta kovaääninen. elokuuta kerrottiin kiinteistöveron olevan 30 000 euroa yhdestä voimalasta, joten kymmeTuulivoimako vetovoimatekijä nestä voimalasta tämä olisi 300 000 euroa. Salonen soittaa yhtyeessä harmonikkaa, percussionia ja laulaa. Ei tämä osuus ole mitätön ryhmä. 5 Keskiviikkona 28. Pohdin kuitenkin, kuinka moni asuintai mökkikuntaa valitessaan painottaa kunnan taloutta, jos tulevan asuinpaikan vieressä möllöttää 300 metrisiä tuulivoimaloita. elokuuta Jämsän Seudussa, että tuulivoimalat olisivat kunnalle vetovoimatekijä ja perustelee, kuinka tuulivoimalakunnat ovat edelläkävijöitä. Tärkeää on kuunnella heitä, jotka tarkastelevat asiaa kunnan ja kuntalaisten tulevaisuuden näkökulmasta, eli kuhmoislaisia. Käsittelyssä on tärkeä viihtyvyyden, kunnan vetovoimaisuuden ja arjen mielekkyyden kysymys. Lauttakioski ja Ravintola Sahanranta päättivät kesäkautensa Sataman Valot -iltaan. Pohdin kuitenkin tuulivoimaloista saadun kiinteistöverotulon vaikuttavuutta suhteessa negatiivisiin vaikutuksiin. Kiinteistöverojen ohjaaminen kunnalle on valtakunnan politiikkaa. Emma Kaakko Kunnan asukas Hassin kylässä Jämsässä 1979 perustetun Norolan Pojat -tanssiyhtyeen perustajajäsen Veli-Matti Salonen kertoi Miesten Kotaillassa Honkahovissa perjantaina 16. Ennen Norolan Pojat kävi soittamassa viikolla ravintolatansseissa ja viikonloppuna lavatansseissa. Veli-Matti Salonen soitti Kotaillassa pari tuttua kappaletta ja vastasi kysymyksiin. Mietin, että esimerkiksi tuloveroprosentin mahdollinen alenema ei tulisi olemaan suuri tällä kiinteistöverotulon määrällä, vaikka tulo kohdistettaisiin kokonaan tuloveroprosentin alentamiseen. elokuuta yhtyeen 45-vuotisesta toiminnasta. Honkahovin parkkipaikalla oli Kotaillassa autoja kuin tanssi-iltaisin. Kuntataloutta vahvistamaan tarvitaan tulovirtoja. Olen samaa mieltä, että paikalleen ei pidä jäädä tallaamaan. Salonen kertoi tanssikulttuurista ja sen muutoksista, huvipaikkojen vähentymisestä, ravintolatanssien käytännössä loppumisesta. Tämä on spekulaatiota, mutta yhtä lailla on spekulaatiota väittää, etteivät tuulivoimalat vaikuttaisi asukkaisiin, viihtyvyyteen tai kiinteistöjen arvoihin negatiivisesti. Monet lavat ovat ohjelmatoimistojen hoidossa, ja niillä on useita lavoja ja esiintyjiä. Kiinteistöverotettava arvo laskee tuulivoimalan ikäaleneman myötä 2,5 prosenttia vuodessa. Norolan Pojilla on tänäkin vuonna katkeamattomasti esiintymisiä. Kuvassa koko yhdeksänhenkinen joukkue (vasemmalta oikealle) Luukas Ahola, Aleksi Vahala, Kilian Guinness, Miro Lindsten, Toivo Järvinen, Elias Liivenkorkee, Ville Niemi, Roope Pulkki ja Vilma Syvälahti. Vetovoimatekijäksi niitä ei mielestäni voida kutsua. Tanssilavojen kilpailijoiksi ovat tulleet muun muassa musiikkifestivaalit, netti ja tiskijukkien soittamat levyt. Olemme luultua suurempi osuus kuntalaisista ja vapaa-ajanasukkaista. Lukioiden vanhojen tanssit ovat hieman lisänneet nuoria tanssilavoille. Arja Heinilä Pelejä, leikkejä ja värivaloja. Sodan jälkeen maassamme oli 3 500 tanssilavaa, nyt noin 300. Auringon laskettua lämmin päivä vaihtui viilenevään iltaan, mutta lettu ja makkara lämmittivät kesäkauden päättäjäisiin saapuneita vierailijoita. elokuuta 2024 Kuhmoisten Sanomat LUKIJAPOSTIA Kunnanjohtaja Väyrynen kommentoi 15. Lavatanssit ovat yhä elävää toimintaa. Kunnat, joissa on tuulivoimaloita, ovat kasvattaneet tuulivoimaloiden lukumäärää, sillä kiinteistöverojen muodostama rahavirta on kuivuva. Sekö on kuntamme tulevaisuus 20 vuoden päästä. Kiinteistöverotulojen vähennyttyä puistoalue on vain jatkuvasti ujeltava teollisuusalue, joka häiritsee kaikkia ja hyödyttää harvoja. Yhtye soitti kahdeksan vuotta kolmihenkisenä – Veli-Matti, isä ja pikkuveli – ja sitten viisihenkisenä. Viimeistään kymmenen vuoden päästä ikäalenema on merkittävä. Kuhmoisten Sanomissa 21. Ikäluokkani ajattelee vastuullisuutta ja päästöttömyyttä. Risto Ojala Kuhmoisten Saukot saivat viettää koko lauantaipäivän futailun merkeissä. Sen säestettäviä ovat olleet muun muassa Reijo Taipale, Reijo Kallio, Tarja Lunnas, Satu Pentikäinen, Matti Esko ja Aki Hietala. Tuulivoimalayhtiöt perustelevat asiat parhain päin omien intressiensä mukaan. Aikaisemmin ne olivat eri yhdistysten omistuksessa ja vapaaehtoisten hoidossa. Kunnan talous voi parantua tuulivoimaloiden myötä, mutta samalla heikennetään ympäröivää maisemaa ja luontoa, jotka ovat aitoja vetovoimatekijöitä matkailussa ja mökkeilyssä
6 Kuhmoisten Sanomat Keskiviikkona 28. PÄIJÄNTEEN LUKKOJA MÖKKIPALVELUT ABLOY KÄYTTÖLUKOT, TURVALUKOT, SARJOITUKSET YMS. elokuuta 2024 Padasjoen Kirjapaino PAINOPALVELUT LÄHELTÄ aineisto@padasjoen-kirjapaino.inet. 0400 457 341 Sähkötyöt niin pieniin kuin suuriinkin tarpeisiin helposti ja joustavasti! sahkoasennusturve@gmail.com Eemeli Turve 040 166 4495 ASENNUS SANEERAUS VIKAKORJAUKSET TARVIKKEET AUTONLATAUS AURINKOSÄHKÖ sähköasennukset, huollot, vikakorjaukset Jarmo Laakso 040 829 8158 jarmo.laakso@paijanne-sahko.fi www.paijanne-sahko.fi facebook – Päijänne Sähkö Oy PÄIJÄNNE SÄHKÖ OY PÄIJÄNNE SÄHKÖ OY Parturi-Kampaamo Hohka Edesniemi 46 Jämsä p. Myös purkutyöt, niin isot kuin pienet. Autojen peltityöt, maalaukset, huollot, tuulilasit, renkaat, vakuutusyhtiön työt. klo 15.00 Laskeudumme syksyyn... 044 361 0135, khseiren@outlook.com HEMMOTTELUA SYKSYYN peruskasvohoito 59 € kasvojen tehohoito 77 € hemmo elu kasvohoito 92 € hiusten ja hiuspohjan haudehoito 46-66 € PPUUBB W Waannhhaa PPaannkkkkii PPUUBB W Waannhhaa PPaannkkkkii Toritie 44 p. 03 874 590 Avoinna ark. Alvit nousee, mutta yhdessä tuumin eteenpäin. Kirsi Uosukainen myyntijohtaja, LKV 040 582 7015 kirsi.uosukainen@km.fi Hyödynnä edut ja palvelut lähellä! METALLIROMUT Noudan! Kaikki metallit, autot, maatalouskoneet, työlaitteet sekä isot koneet. 040 725 2010 Kauniit hiukset syksyyn! Nyt on oikea hetki varata aika hiustenhoitokäsittelyyn! Tervetuloa Arvajalle koko perheen parturi-kampaamoon! Tori e 50, Kuhmoinen p. 03 555 1117 Ensimmäinen BBIINNGGOO llaa 1144..99.. Tammitie 3, Padasjoki 03 551 2186 040 652 7141 w w w .p ad as jo en sa no m at . 9–17, la 9–14 RAKENNUS-, PUUTARHAja TALOUSTARVIKKEET (SEO:n vieressä) Taulunmäentie 1 PIENMOOTTORIBENSIINI 2T/4T, 5 L Teräketjuöljy 3 L LASINPESUNESTE 4 L Erikoisvalopetrooli 5 L 5,50 5,50 19,95 19,95 5,90 5,90 /m /m 7,90 7,90 /kpl /kpl 4,90 4,90 AURINGONKUKANSIEMEN 10 kg LÄHDEVESI 5,1 L 2 prk 3,00 3,00 18,90 18,90 DunWore 4,2 kw infrapunaKAASULÄMMITIN Terassilämmitin 1200 W Aseöljy 150 ml Voiteluvaseliini 400 g CRC 5–56 monitoimiöljy 250 ml 21 21 ,90 ,90 16,90 16,90 11,90 11,90 1,69 1,69 VAHAKANKAAT 120–140 cm Pehmomatto 65 cm Kynnysmatto 50 x 80 cm 7,90 7,90 /m /m PUUTARHAMULTA 40 L 4 ps Puutarhaturve 80 L SYYSLANNOITE 10 L Kuorikate 50 L 2 ps BETONILAATTA 30x30x5 cm 10 10 €€ 56,00 56,00 Tupla SALAOJAja SADEVESIPUTKI SN 8, 110/95 mm x 6 m RUMPUPUTKI SN 4, 315 mm x 6 m Viemäriputki 110 mm x 6 m Rännikaivo 315/110 mm Saunakaivo matala 19,90 19,90 115,90 115,90 17,90 17,90 19,95 19,95 5 5 ,90 ,90 7 7 ,60 ,60 5 5 ,90 ,90 99 99 €€ 239 239 €€ 10 10 €€ ULKOTULI 4–6 h, 2 kpl Lyhty tummanharmaa, 15x15x20 cm Lyhtykynttilä 5 kpl 1,85 1,85 14,90 14,90 1,80 1,80 HIIRENLOUKUT Broditec hiirentorjunta-aine Etanarae 800 g Peurakarkoite 250 ml 16,90 16,90 10,90 10,90 alk. POIKKEA PANKILLA! Liity KUPONKIilmoittajaksi EDULLISEEN kuukausihintaan! Ota yhteyttä: ilmoitukset@kuhmoistensanomat.fi 045 636 3889 Soita E a! KUHMOISTEN SIIVOUSPALVELUT ta SYYSKUUN VAHAUSTARJOUS! SYYSKUUN VAHAUSTARJOUS! AUTOLLE Cartec Perfect Polish -VAHAUS & KEVYT SISÄPUTSI 79 € EURORAUTA OY VARASTOMYYNTI p. WEBASTO virallinen jälleenmyyjä, takuumyynti ja vianhaku. Metallin kierrättäjä Kuhmoisissa ja lähialueilla! Otto Haggrén, Jämsä p. OBD 2 vianhaku ja –määritys. 2,10 2,10 24,50 24,50. Meiltä myös KATTOPESUT JA MAALAUKSET www.lukkomokki.fi 040 570 1790 044 244 9779 timo@paijanteen.fi www.paijanteen.fi Kiinteistönvälitystä Kuhmoisissa ja lähialueilla Aleksi 34, 15140 Lahti Tehokas ja tykätty. TarinaTalossa tutut Kaijan LLIIIIVVIIPPÄÄIIVVÄÄTT ppee 2277..––llaa 2288..99.
Aina vinkkiä ei voi heti toteuttaa, mutta jossain vaiheessa toivejuttu ehkä ilmaantuu lehden sivuille. Tervetuloa! KUHMOLASSA SU 1.9. 0400 783 630, (03) 555 6137 PITOPALVELU yms. näköislehden) 94,50 € 12 kk määräaik. 040 769 8133 Päijänteen Kiinteistöpalvelut LKV www.paijanteen.fi Timo Sormunen p. 0400 852 532 Kuhmoisten Sanomat TOIMITUS Puolueeton kotiseutulehti ISSN 0356-228X Uutismedian liiton jäsen Levikki 2 228 (LT-2022) Asiakaspalvelu, ilmoitusmyynti ja -valmistus Tuija Käki-Lahtinen ilmoitukset@kuhmoistensanomat.fi Valmis pdf-aineisto julkaisuviikon maanantaina klo 12 ja valmistettavan ilmoituksen aineisto edellisen viikon perjantaina klo 12 mennessä. klo 13 kirjaston alakerrassa. 0400 638 764 PUUTYÖLIIKKEET, RAKENNUSTARVIKKEET Ikkunat, ovet sekä tilauspuusepäntyöt Ruokolan Puu Oy 040 824 7331 SIIVOUSPALVELUT Kuhmoisten Siivouspalvelut kaikki siivousalan palvelut p. 0400 638 764 PERUNKIRJOITUSJA PESÄNSELVITYSPALVELUT Kari Paajanen p. 24%) Etusivulla 1,95 € /pmm Tekstissä 1,70 € /pmm Takasivulla 1,77 € /pmm Seurapalsta 2,48 € /rivi Johan on markkinat Edullinen rivi-ilmoitus yksityishenkilöille. Petri Liehu p. 040 166 4495 TILITOIMISTOT Kirjanpitopalvelut Mia V Ky mia@kirjanpitosi.fi www.kirjanpitosi.fi Kuhmoisten Tilitoimisto Toritie 64, p. Irma Kallio p. 040 740 6374 Urosen Kukkakauppa ja Hautauspalvelu, Koskentie 11, Jämsä p. Linnanherran opastamat kierrokset vuorelle klo 11 ja 13, lähtö portaiden alapäästä. 555 1331 kuhmoistentilitoimisto@ kuhmoistentilitoimisto.fi Päijät-Tili Toritie 44, p. Pienlaskutuslisä alle 25€:n ilmoituksista on 5 €. 040 779 4457 KULTASEPÄNLIIKKEET Kelloja, kultaa Kelloliike M. Kirjoita omalla nimelläsi. 040 547 5411 LIKAKAIVOJEN TYHJENNYKSET Traktorikalustolla Vesa Arrenius p. TILAUSHINNAT 2024 (kotimaa, sis. Aihe: Onko sydänsairaus periytyvä?. Lauantaina 31.8. www.urosenkukka.fi Kesäisin myös Papinsaaren Kukka KULJETUSLIIKKEET Pika-, rahti-, lavettiym. 040 555 0454 kalletapani.nurminen@gmail.com AUTOKORJAAMOT Jokilaakson Autohuolto Oy Valtuutettu Citroen, Peugeot, Mitsubishi huolto. 040 483 0860 ilmoitukset@kuhmoistensanomat.fi OSOITTEENMUUTOKSET ilmoitukset@kuhmoistensanomat.fi (perjantaina tehdyt muutokset ehtivät seuraavan viikon lehteen) Vastaavat toimittajat Yhteiskunnalliset asiat ja elinkeinoelämä Hannu Lahtinen Kulttuuri ja vapaa-aika Eija Heinonen Anna juttuvinkki! Mistä aiheesta sinä haluaisit lukea. Kuhmoisten vapaa-ajan asukkaat, Kuhmoisten kotiseutuyhdistys, PatavedenTorvelan kyläyhdistys ja Kuhmoisten yrittäjät. tilausjakso diginä ilmoitukset@ kuhmoistensanomat.fi 58 € 25 € Liikehakemisto: 6 kk 3 riviä vain 115 € +10 € / lisärivi (alv. 0400 638 764 S. 040 700 1165 SÄHKÖASENNUS TURVE OY Kaikki sähköalan työt p. 24 t. 040 551 7540 Seijan Pidot Tmi Pitopalvelu Seija Ruokola p. alv. 24%. tapahtumat OPASOL OY p. 0400 121 997 HIERONTA JA LUONTAISHOIDOT Hieronta, vyöhyketerapia, purentahoidot Irja Tervala p. 040 829 8158 jarmo.laakso@paijanne-sahko.fi SÄHKÖ-RUOKOLAHTI OY Suunnitelmat/asennukset p. Paavolankatu 4, 42100 Jämsä p. Hinta kolmelta riviltä 15 € ja lisärivit 5 €/rivi. 040 8271583 Kuorma-autokalustolla Liekaiha Oy Jarkko Sumioinen p. Ilmoituksia välitetään myös muihin lehtiin niiden omilla ilmoitushinnoilla. KLO 16 #tuoksutON * K 7 * 6 € KOKO PERHEEN TAPAHTUMA TYÖVÄENTALOLLA Syrjänmäentie 6 la 7.9. (014) 718 272, 0400 919 805 Runsaasti oman tuotannon kukkia, kaikki hautausalan palvelut. mennessä 050 544 5281 /Arja ( 10 €/pöytä). Riveillä voit ostaa, myydä, vaihtaa, vuokrata yms. ILMOITUSHINNAT 2024 (sis. TO sweet and sour kana PE metsäsienipossu MA riistakäristys TI rapea seitipala KE jauhelihalaatikko Kuhmoinen (03) 555 6382 LOUNAS 29.8-4.9. Alle 25 €:n ilmoituksesta perimme pienlaskutuslisän 5,00 €. 040 571 0327 henni@paijat-tili.fi VARTIOINTI JA MURTOHÄLYTYSJÄRJESTELMÄT S & L Turvapalvelut Oy 24 h/vrk 050 596 0060 hälytysja kamerajärjestelmät vartiointipalvelut MÖKIT, KODIT, YRITYKSET www.turvapalvelut24h.fi ÄÄNENTOISTO Näyttelyt, messut, discot, juhlat, musiikkiym. TERVETULOA! ULKONAKIN TAPAHTUU! Järj. alv 10 %) 12 kk jatkuva kesto (sis. ja Eurooppa OPASOL OY p. 020 730 4040 / tilaukset www.lindroosinsora.fi Lindroos Esa 0400 344 531 SÄHKÖASENNUKSET PÄIJÄNNE SÄHKÖ OY Jarmo Laakso p. 0400 852 532 Metsäja maansiirtokoneiden kuljetukset ja siirrot, kant. Kuhmoisten Juhlapalvelu Oy Juhlaja pitopalvelu. 98 €, 6 kk 59 €, 3 kk 42,50 € 12 kk jatkuva digikesto 58 € (kysy myös muita vaihtoehtoja asiakaspalvelusta) Katkaistun lehtitilauksen tilausmaksuja ei palauteta. p. 040 746 9617 www.kuhmoinen-keittiot.fi KIINTEISTÖNVÄLITYS OP Koti Järvi-Häme Oy LKV, Vesa Teräväinen p. 24%. elokuuta 2024 Kuhmoisten Sanomat Tilaa näköislehti ja lue lehti verkossa! 12 kk jatkuva digikestotilaus + arkisto 3 kk määräaik. Työväenyhdistys ry SÄÄVARAUS LIIKEHAKEMISTO LOUNAAT SEURAT ELOKUVAT Sydänkahvila 3.9. 044 493 8191 JULKISET KAUPANVAHVISTAJAT Juhani Luumi 050 431 5632 juhani.luumi@mhy.fi Teemu Sarhemaa 0400 551180 Timo Sormunen 044 244 9779 KAIVINKONETYÖT CountryHelp Jyri Janhonen p. %) ARKKITEHTISUUNNITTELU Kalle Nurminen arkkitehti SAFA suunnittelu, lupahakemukset, pääsuunnittelijan tehtävät, työnjohto Korppilankuja 46, Kuhmoinen p. Hintoihin sisältyy alv. Hintoihin sisältyy alv. Linnan Saneeraus ja Pelti Mitsubishi Electric RW25 050 320 1518, www.linnatuli.fi ISÄNNÖINTIPALVELUT asuntotrio.fi, Toritie 50 Mika Lyytinen 040 727 4769 Mika Järvinen 0400 236 344 Päijänteen Kiinteistöpalvelut LKV, Anne-Maj Ronni, IAT p. 045 636 3889 / Eija SORAA JA MURSKETTA Kuhmoisten Sora Oy Olli Nummelin p. klo 9–13.30 Syyssadon& leivonnaisten myyjäiset Kirppispöytiä ja lapsille tekemistä Pöytävaraukset 4.9. Painopaikka Lehtisepät Oy www.kuhmoistensanomat.fi Lehdelle toimitettu materiaali on lehden omaisuutta ja se saa käyttää sitä omissa kanavissaan: Verkkosivuilla ja sosiaalisessa mediassa. 040 586 7729 www.countryhelp.fi KAIVOLIIKKEET Porakaivoliike Kallioniemi Oy Jämsä (014) 761 168 www.porakaivoliikekallioniemi.fi KEITTIÖT Rakennushuolto Pekka Peltonen Hörhäntie 2, 17800 Kuhmoinen p. 0400 131 170, Kirkkotie 8 MAALÄMPÖPUMPUT Pumppumies Puoliväli Oy 040 565 5148 www.pumppumies.fi Maalämpöjärjestelmät avaimet käteen asennuksella! Putkiasennus Lehtonen Oy p. Kahvija mehutarjoilu. ILMOITUSAINEISTO Toimittaja Arja Heinilä 045 635 5335 toimitus@kuhmoistensanomat.fi Toimittaja Katja Alatalo 040 716 8052 toimitus@kuhmoistensanomat.fi Toritie 52, 17800 Kuhmoinen Avoinna: ma 9.30–15.00 ti, ke ja pe 9.30–13.00 to suljettu ILMOITUS-, TILAUSJA LASKUTUSASIAT p. 014 716 119 / 0400 551 162 HAUTAKIVET Polar Granit Oy Hautakivet, kaiverrukset, entisöinnit Nyman Jaakko 045 662 6003 ILMALÄMPÖPUMPUT Pumppumies Puoliväli Oy 040 565 5148 www.pumppumies.fi Parhaat merkit, paras palvelu! Myynti, asennus, huolto Putkiasennus Lehtonen Oy p. Tervetuloa! Järj. klo 11–14 arkisin 6.30–18.00 la 8.00–18.00 su 9.00–18.00 Keittiö palvelee 10–17.30 Pe 6.9.2024 klo 13.00 aloitetaan Kuhmolassa kerho bingolla, 2 kierrosta 5 euroa, yhteislaulua, kahvi 4 €. Tule myymään itse, ei tarvitse hinnoitella. 0400 980 292 PUTKILIIKKEET Putkiasennus Lehtonen Oy p. erikoiskuljetukset/kotim. Kaikille avoin tilaisuus. Lukijapostia palstalla voit kiittää, kehua tai antaa kritiikkiä ajankohtaisista asioista. 040 551 7540 Kuhmoisten Kukkakauppa ja Hautauspalvelu Toritie 63, p. 040 708 1456 LASILIIKKEET Jokilaakson Lasitus Korjaus/lasitukset 24/7, terassilasitukset yms. klo 10–14 vietämme Suomen luonnon päivää Päijälän Linnavuorella. 040 536 5663, 0400 946 642 www.kuhmoistensora.fi Lindroosin Sora Oy p. Lehden vastuu ilmoituksen julkaisemisen yhteydessä sattuneesta virheestä rajoittuu ilmoituksen hintaan; puhelimitse annettujen ilmoitusten virheestä vastuu on ilmoittajan. Toimitus voi lyhentää ja muokata tekstejä. Piili Kuhmoinen p. 7 Keskiviikkona 28. 044 244 9779 KUKKAKAUPAT JA HAUTAUSTOIMISTOT Kuhmoisten Juhlapalvelu Oy Hautaustoimisto Irma Kallio p. Määräajan jälkeen jätetyistä ilmoituksista peritään lisämaksuna 5,50 € /ilmoitus
Viime keskiviikkona olivat ensimmäiset treenit ja lähtötasotestit. Lekkerimäellä on tavoitekin kirkkaana mielessään: – En tavoittele maailmanennätyksiä. Liisa Brander-Keskisen herättelemä aikuisyleisurheilijoiden joukko on (toistaiseksi) pieni, mutta sitäkin innokkaampi. Jokainen, joka on oikeasti urheillut kilpaa tietää, ettei viikossa voi lähteä mihinkään. Seuraotteluissa olen joskus heittänyt, ja muitakin lajeja tehnyt. 03 555 6061 markus.ahonen@k-market.com KIPPARI PALVELU PELAA MA–LA 8–21 SU 10–19 HINNAT VOIMASSA TO–SU / ELLEI MUUTA MAINITTU / NIIN KAUAN KUIN ERÄT RIITTÄÄ. – Saamme suorituksiin rutiinia ja varmuutta, Veli-Pekka Silvast komppaa. Useampi yleisurheilija lupautui mukaan ensi kesän kilpailuihin pelkästään Facebook-julkaisun myötä. Tähtäimessä on heittää ensi kesän kisoissa M80-sarjassa. Keväällä, kun kaikki ovat omatoimisesti kohottaneet peruskuntoa hiihtoladuilla ja uima-altaissa, lajiharjoittelu jatkuu taas kentällä. Tulokset jäivät urheilijoiden omaan tietoon, mutta hankkeen nimi julkaistiin. Pontimena sille toimii Veli-Pekka Silvastin kesällä 2023 Kuhmoisten Sanomiin kirjoittama lukijaposti, jossa hän peräänkuulutti paikallisilta yleisurheilijoilta ryhtiliikettä: Oman seuran järjestämissä kisoissa oli tuona kesänä vain kolme Kumun osallistujaa, kun kilpailijoita kokonaisuudessaan oli 130. Talveksi harjoitukset siirtyvät koulun liikuntasaliin. Nyt tiedämme lähtötasomme ja voimme kisoissa olla ylpeitä siitä, miten olemme kehittyneet, Brander-Keskinen toteaa. Monet urheilijat näkevät vaivaa ja matkustavat tänne pitkiä matkoja, mutta me emme vaivaudu edes paikalle, Liisa Brander-Keskinen (oikealla) harmittelee. Tavoitteena entisillä tulevaisuuden lupauksilla ei ole sen paremmin kulta kuin kunniakaan vaan henkilökohtainen onnistuminen. Porukan kannustuksella Entiset tulevaisuuden lupaukset harjoittelevat yhdessä urheilukentällä niin pitkään kuin sää sallii. Jos tulisimme kisoihin metsästä repäistynä, meitä hävettäisi. Aivan kuin olisi tarvittu joku vain Omin tavoittein kohti kotikisoja raapaisemaan tulitikku, ja ympärillä syttyy, Brander-Keskinen sanoo. Ensinnäkin käytössä on avain kentän varastoihin, jolloin kaikki tarvittava välineistö on urheilijoiden käytettävissä. 8 Kuhmoisten Sanomat Keskiviikkona 28. Toritie 53, 17800 Kuhmoinen Puh. elokuuta 2024 Katja Alatalo Katja Alatalo Kuhmoisten Kumun 90-vuotiskilpailut tulivat hieman liian nopeasti, mutta seuran entiset tulevaisuuden lupaukset lupaavat leikkimielisesti tähdätä paitsi ensi kesän myös seuran satavuotiskisoihin. Ilman pelkoa häpeästä Brander-Keskisen Facebookissa julkaisema kuvakaappaus Silvastin lukijapostista keräsi kolmisenkymmentä tykkäystä. Vaikka jokainen on vastuussa omasta lajiharjoittelustaan, on porukassa voimaa. 3 49 5 99 9 95 SUOMALAINEN NAUDAN JAUHELIHA 17% 400 g (8,73/kg) ERÄ! Atria GOTLERMAKKARA 1 kg (5,99/kg) Rajoitus 1 kpl/talous ERÄ! LEIPÄÄ EUROLLA Fazer Puikula pehmeämpi 100kaura 4 kpl, Fazer Puikula täysjyväruis 6 kpl tai Oululainen Reissumies täysjyväruis 220-355 g (2,82-4,55/kg) ERÄ! Hätälä TUORE KOKONAINEN KIRJOLOHI Kasvatettu Suomi Rajoitus 2 kalaa/talous rs kpl kg Voimassa 29.-31.8. Erkki Lekkerimäki tunnustaa, että ilman Brander-Keskistä hän ei olisi kiekkohäkkiin astellut. – Meistä on toisillemme hyötyä ja kannustamme toisiamme, Brander-Keskinen sanoo. Pituushyppy on päälajini, Lekkerimäki sanoo. – Joka vuosi viikko ennen kisoja kaverit alkavat kyselemään, mihin lajiin tänä vuonna osallistutaan. Menestyminen ei ole tärkeintä, vaan omissa tavoitteissa edistyminen, siitä ovat samaa mieltä Salla Keskinen, Erkki Lekkerimäki ja Veli-Pekka Silvast (vasemmalta oikealle). “Soisi kuhmoislaisilta itseltään enemmän osallistumisintoa lajeihin, Hippo-kisojen malliin”, Silvast kirjoitti. – Edellisistä heitoista on kyllä aikaa. Lisäksi esimerkiksi korkeushyppypatjan esiin kaivaminen käy näppärämmin porukassa. Vaan sitä, että saisimme asua Virpin kanssa mahdollisimman pitkään kotona. Se on Mission possible. – Tavoite on kivasti kerännyt porukkaa. Plussa-etu –39 % ••••• Ilman Plussa-korttia 9,95 kpl Ilman Plussa-korttia 3,99 rs Ilman Plussa-korttia 1,39-1,79 ps 1€ Plussa-etu –28-42 % ••••• ps Plussa-etu –12 % •••••