On coolia puolustaa kiusattua Avajaisten yhteydessä julistettiin myös yhtenäiskouluun koulurauha. Sille sopii istahtaa välitunnilla, jos kaipaa leikkikaveria. – Haluatko tulla leikkiin. ” Jos se kuulostaa liian hyvältä, se on liian hyvää ollakseen totta. – Jos sinua kiusataan tai näet kiusaamista, niin muista kertoa siitä aikuiselle. – Jos huomaatte, että joku istuu tässä, ottakaa hänet mukaan. Jyrki Järvinen f Sivut 2 SIENIÄ JA HYVÄÄ OLOA SIENIÄ JA HYVÄÄ OLOA Päivi Hotokka Yksinäisyyden tunteen estämiseksi Kuhmoisten yhtenäiskoulun alaluokkien pihalla otettiin käyttöön kaveripenkki, jonka virallisia avajaisia vietettiin viime viikon keskiviikkona. Tämän lukuvuoden teemana on ”Et ole yksin”. Tukioppilas Eino Malin luki julistuksen, jossa muistutetaan, että yksinoloa ja yksinäisyyttä ei saa sekoittaa. Penkin ohjeissa annetaan vinkkejä siihen, kuinka kaverin voi pyytää mukaan. Yksinolo on vapaaehtoista, mutta yksinäinen kokee, että hänellä ei ole ketään kaveria. Ette voi tietää, kuinka kiva kaveri se on, sanoi tukioppilas Kasperi Järvenpää avajaistilaisuudessa. Sakari Tuominen f Sivu 3 f Sivu 6 Kuhmoisten Sanomat Irtonumero 2,00 € N:o 36 – 2024 – 74. Siinä jutellaan vain kivoja Kaveripenkiltä mukaan leikkiin asioita ja puhutaan nätisti. Yksinäisyyttä voi aiheuttaa kiusaaminen. ” Hyväkään hoitaja ei kuitenkaan saa kaikkia terveysasioita ratkaistua ilman lääkärin apua. Koululla päätettiin kuitenkin siirtää avajaiset syksyyn, jotta myös uudet eskarit pääsevät osallistumaan niihin. Päivi Hotokka Arja Heinilä. Takana olevalle kaveripenkille tuli avajaisissa suorastaan ruuhkaa. Esimerkiksi näin: – Mitä sinä haluaisit leikkiä. Se, että kiusaa, ei ole cool, vaan se, että puolustaa kiusattua, on cool! Kirjava pyöreä penkki on juttelupenkki, jossa puhutaan mukavista asioista. Yhtenäiskoulun oppilaat maalasivat penkit jo viime keväänä. Vuokko Liimatta on kerännyt lähimetsästä jo useita korillisia. Pyöreä kirjava penkki on nimeltään juttelupenkki. Pihassa on värikkäitä penkkejä kaksi, joista vaaleanpuna-vaaleansininen on kaveripenkki. vsk SITOUTUMATON PAIKALLISLEHTI Ke 4.9.2024 Kuivuus vaikuttaa sienisatoon, mutta tarkkasilmäinen löytää jo mukavasti saalista
Tuulivoimalat tulisi sijoittaa sinne, missä sähköä käytetään eniten ja häiriötekijät per asukas olisivat pienimmillään, eli suuriin kaupunkeihin ja teollisuuslaitosalueille. Maankäyttöjaos ei ole tehnyt päätöstä ostotarjousten hylkäämisestä. Sopimuksessa tulee huolehtia kunnan hallitsemasta rahastosta, jonne kertyy ensimmäisenä kymmenenä vuotena satavarmasti poisto-, siivousja ennallistamiskustannukset ja rahasto on kunnan hallinnassa päätöksen teossa. Pienten printtilehtien Postille maksama summa on kasvanut viime vuosina tuhansilla euroilla. Eläkkeisiin ja asiakasmaksuihinkin on tulossa kansalaisten kannalta heikennyksiä. Hoitajalle annetut konsultaatiotkin on kirjattava ja tilastoitava. Maankäyttöjaos on kunnanhallituksen alainen, eli kunnanhallitus voi nimetä asiantuntijajäseniä, joita maankäyttöjaosto voi kuulla. Monet päivälehdet ovat luopuneet viikonloppuna jaettavista printeistä. f Ala-Karkjärvellä soudellaan wenehtialaisten merkeissä perjantaina. 4.9.2024 f Aurinko nousee 6.18 f Aurinko laskee 20.16 Onnea nimipäivänä! Tänään Ansa To Roni, Mainio Pe Asko, Felix La Miro, Milo, Arho, Arhippa Su Taimi Ma Vertti, Isto, Eevert Ti Kalevi, Kaleva Ke Santeri, Santtu, Sandra, Aleksanteri, Ali, Aleksandra, Ale Viikon vinkit f Torstaina vietetään Yrittäjän päivää. Tai rahat eivät riitä kaikkien romuttuneiden tuulivoimaloiden hävittämiseen. Melkein kaikissa terveyskeskuksissa on vastaanottotyötä levitetty hoitajille ja parhaimmillaan tämä toimii hyvin. Tällä järjestelyllä varmistettaisiin kunnan tulojen jatkuva tasainen saanti lakimuutostai muissakin poikkeustilanteissa. Näin sivusta katsoen näyttää siltä, että on tullut rakennettua raskaanpuoleinen hallintokoneisto, joka on melkein ainoa asia, josta voidaan säästää ilman että potilaitten hoitoon puututaan. Potilastyössä on tehtävä kertomusmerkinnät käytössä olevaan sähköiseen tietojärjestelmään. Kunta on kuitenkin myynyt yksityiseen omistukseen puistoaluetta vanhan vanhainkodin edustalta. Puolueeton journalismi voi taistella uhkia vastaan verkkolehden avulla. Tuulivoimalan omistaja saisi vähentää käyttöoikeusmaksusta vuosittain tuuTuulivoimaloista livoimalan kunnalle maksaman kiinteistöveron. Nyt ei enää auta entisten sairaanhoitopiirien hyvä konsti, jolla kerättiin lisärahoitusta kunnilta, jos rahat loppuivat kesken. Valtionhallinnosta on jo ehditty esittää, että tappiollisimmat hyvinvointialueet yhdistettäisiin naapureihinsa. Posti pakottaa verkkoon Kirjoittaja on Jämsän terveyskeskuksessa työskentelevä, Kuhmoisissa asuva yleislääketieteen erikoislääkäri. Korotusta posti perustelee jaettavan paperipostin vähenemisellä. f Kirjoitusten enimmäispituus on 2 500 merkkiä välilyönteineen. Itse en ole vielä ollut hyvinvointialueen töissä, kun Jämsässä on siirtymä kesken. On selvää, että tuollaisia korotuksia ei lisätä ilmoitusja tilaushintoihin. Kunnan päättäjien tulee huolehtia, että kunta tekee sopimuksia, joista aika ei ikinä aja ohitse ja kunta on ajajan paikalla. Karja Alatalo toimitus @kuhmoistensanomat.fi Miten se menikään. Näin saadaan käsittelyssä oleviin kysymyksiin poliittisesti laajempia mielipiteitä. Siitä seuraa vaikeus saada vastaanottoaikoja varsinkin, jos henkilökunnasta on pulaa. Kunnat silloin maksoivat tai itkivät ja maksoivat. Tuleville polville ei saa jättää riesaksi rappeutuneita ja käytöstä poistettuja tuulivoimaloita. Lisäksi hallitus ei ole etsinyt (eikä nimennyt) ”lisäjäseniä” maankäyttöjaoston tueksi, vaan valtuutettuja maankäyttösuunnitelman valmistelun tueksi. Tuetaan ja arvostetaan sitkeitä uurtajia. Vhs-kasetit on vaihdettu älytelevisioiden suoratoistopalveluihin ja siirrytty saunasta sairaaloihin synnyttämään. Myös poistoilla aleneva kiinteistöveron tuotto ei vaikuttaisi Kuhmoisten kunnan verotuloja alentavasti. Lämpimänpuoleinen kesä on mennyt jälleen kovin nopeasti. Ari Karlsson Kylämä Kuhmoisten Sanomien jakelukustannukset nousevat lokakuun alussa yhdeksän prosenttia. Ehdotukseni on, että kullekin tuulivoimalalle Kuhmoisten kunta tekisi käyttöoikeussopimuksen toiminnan alun kiinteistöveron määräisenä. Hyväkään hoitaja ei kuitenkaan saa kaikkia terveysasioita ratkaistua ilman lääkärin apua. Onnistuihan Nokia Areenankin sijoittaminen keskelle Tamperetta. Ei ainakaan, jos kaikki johtajat jäävät suunnittelua jatkamaan. Osku Puukilan lukijapostikirjoitus 21. Viikoittain ilmestyvien paikallislehtien on vaikea supistaa printtien ilmestymispäiviä. Vuodeosaston toiminnan loppumisen syyksihän ilmoitettiin hoitajapula. Lehtitalot, sekä isot että pienet, ovat postin kustannusten kanssa pulassa. Kuhmoisten päättäjille: Jos tuulivoimaa sijoitetaan Kuhmoisiin, niin tulot pitäisi hoitaa niin, että ne eivät ajan myötä alenisi. Niin kuin siitä varallisuus lisääntyisi, kun kaksi persaukista pakotetaan yhteen. f Lähiruoan tärkeydestä muistutetaan lauantaina viettämällä lähiruokapäivää. Hyvinvointialueitten valtuustoissakin on turhauduttu: Valtuutetut eivät käytännössä mitään pääse päättämään, kun virkamiesvalmistelussa asiat on kovin suunniteltu. Jos se on kovin hidasta ja työlästä, ehtii vastaanottotyössä tavata ja hoitaa vähemmän potilaita kuin aiemmin. Sama yleiskorotus koskee kaikkia aikakausja sanomalehtiä. Muun muassa tältä osin muistelen lämmöllä kahtatoista vuottani Kuhmoisten terveysasemalla vuosisadan alussa. Painopisteen siirtyminen printistä verkkoon on edessä Kuhmoisten Sanomillakin ensi vuoden aikana. Joltisellakin kauhulla odotan sitä aikaa, että potilaitten hoidosta aletaan etsiä säästöjä. Kaikki Suomen hyvinvointialueet ovat enemmän tai vähemmän kuralla. Mitä vähemmän paperipostia on jaettavana, sitä enemmän posti nostaa hintojaan. Melko rauhallista on ollut sekä työmaalla että kotona. f Toimitus voi muokata ja lyhentää tekstejä tarvittaessa. syyskuuta 2024 ” Kaikki Suomen hyvinvointialueet ovat enemmän tai vähemmän kuralla. Varsinainen talouskatastrofi kuitenkin taitaa olla sosiaalija terveydenhuollossa. Maankäyttöjaos ehdotti keväällä, että kunta laatii laajemman maankäytön ohjeistuksen, jonka perusteella myyntipäätöksiä voidaan tehdä. Sähköyhtiöt pitävät varmasti puolensa. Tuon homman epätoivoisuus näkyy siinä, että muutamaltakin alueelta on jo johtajia lähtenyt katselemaan mukavampia hommia ja useammassakin on yt-neuvottelut aloitettu. Vielä muutama vuosi sitten oli Aamulehdessä kartta, jossa Kuhmoisten terveysaseman säilyttämisen syyksi esitettiin sitä, että siellä on vuodeosasto. elokuuta ilmestyneessä Kuhmoisten Sanomissa sisälsi virheitä. Valtion varat ovat tarpeeseen nähden riittämättömiä. Ja vieläpä päivittäin ja aamukahvin aikaan.. KOLUMNI JYRKI JÄRVINEN LUKIJAPOSTI PÄÄKIRJOITUS NÄIN KIRJOITAT f Lukijapostia voi lähettää osoitteeseen toimitus@ kuhmoistensanomat.fi. Tekstit julkaistaan nimellä, nimimerkki hyväksytään vain poikkeustapauksessa. Ei minkään ulkopuolisen rahaston tai vastaavan kanssa, jonka kanssa voi joutua pitkiinkin oikeusprosesseihin. Pitäjän tapahtumista pystytään kertomaan ajankohtaisesti, eikä tiedon saavutettavuus ole kiinni Postin, tai kenenkään muun ulkopuolisen tahon toiminnasta. Ukrainan sotakaan ei näytä oikein hyvin menevän. Saas nähjä, miten meitin käy. Tutuilta olen kuullut tarinoita kankeista tietojärjestelmistä ja epäkätevästä ATK-tuesta. Suurien kaupunkien keskustoissa on ääntä ja hälinää vuorokaudet ympäriinsä. Verkkolehteä tehdessä voi unohtaa käytännön haasteet, joiden kanssa viikoittain painitaan: Kuinka pitkiä tekstejä lehteen mahtuu, ja mitä kaikkia kuvia on mahdollista käyttää. 2 Kuhmoisten Sanomat Keskiviikkona 4. Käyttöoikeusmaksu sidottaisiin indeksiin, niin rahan arvon aleneminen ei alentaisi kunnalle tulevia tuloja. Pienen totuttelun jälkeen paikallisuutisetkin tuntuvat omilta, kun ne pääsee lukemaan tuoreeltaan kirkkaalta zoomattavalta näytöltä tuhruisen sanomalehtipaperin sijaan. Tekstin mukaan kunta on torjunut rantapuiston ostotarjoukset Mylly-Suutolan alueella. Kalliit jakelukustannukset vaarantavat kansalaisten pääsyn puolueettoman tiedon pariin ja ovat uhka demokratialle. Tästä on meilläkin jo saatu esimakua, mutta eri syystä. Korotus ei ole ainoa laatuaan. Eikä se mitään hyödyttäisikään. Jaos ei ole päätöksentekoelin, vaan se valmistelee kunnanhallituksen päätöksiä. Siihenkin menee sitä enemmän aikaa, mitä työläämpi tietojärjestelmä on käyttää. Nyt rahat tulevat valtiota, joka on kovastikin tiukempi vastapuoli. Siitähän on jo seurannut veronkorotuksia. Oikaisu Emma Kaakon laadukas kirjoitus tuulivoimasta herätti omatkin ajatukset. Laajemmissa sfääreissä asiat ovat vakaan tuntuisesti päin prinkkalaa
Lahjakortteja voidaan vaatia satojen eurojen edestä. Kaikki parit selviytyivät kisan maaliin asti. Nämä voi lunastaa myös ulkomailla. Arja Heinilä. Viime viikkoisten sekä heinäkuisten Asemuseomurtojen päätekijä on vangittu 1974 syntynyt mies. Hän on tunnustanut syyllisyytensä heinäkuun alussa tehtyyn varkauteen, jolloin Asemuseolta vietiin 34 käsiasetta. f Eivät menneet, ellet syöttänyt niitä linkin takana olevalle sivulle. Tekstiviestinä lähetetty huijaus voi näyttää esimerkiksi tältä: ”Olet tekemässä tilisiirtoa 822 eur. Vastaanottaja saattaa myös saada sijoitusneuvoja, joiden avulla viestin lähettäjä kertoo rikastuneensa. Apua, klikkasin linkkiä, menikö pankkitunnukset. Rikosylikomisario Sakari Tuominen Sisä-Suomen poliisilaitokselta kertoo, että lahjakorttien pyytäminen todellakin on valitettavan yleinen tapa huijata. Osa porukasta ei ollut ennen käynyt Päijälässä. Viestit voivat näyttää tulevan tutulta ihmiseltä, mutta todellisuudessa lähettäjä on kaapannut kuvan ja luonut valeprofiilin. Apua, soitin tuohon numeroon, menikö pankkitunnukset. 1974 syntynyttä miestä epäillään törkeän pahoinpitelyn yrityksestä, koska hänen epäillään yrittäneen ajaa autolla Asemuseon omistajan päälle. Tuomisen mukaan yhteistä tapauksissa on, että henkilökohtaisilta vaikuttavissa viesteissä lähdetään pienistä asioista liikkeelle ja pyritään rakentaHuijari pyytää nyt ostamaan lahjakortteja maan luottamusta. Keskiviikkona 28. Hallitus vetäytyi loppuillaksi Pirtin saliin pitämään kokoustaan. Asemuseon varkaudesta epäilty pidätettynä Katja Alatalo Pirkanmaan käräjäoikeus vangitsi perjantaina Aseja varusmuseoon viime viikolla murtautuneen 1974 syntyneen miehen. Aseista suurin osa on vielä löytymättä. Rauhoitu ja pysähdy miettimään Lahjakortteja pyydetään maksuksi, koska niiden koodi on helppo lähettää verkon välityksellä eikä maksusta jää jälkiä pankkien järjestelmiin. Vesurin hallitus ja henkilökunta vetäjänään Raisa Saarilahti-Kulju tulivat Päijälään tutustumaan kylään ja hankkeisiimme Päijälään. Ota yhteys poliisin ja tee rikosilmoitus. Sakari Tuominen kehottaa erikoisen viestin saaneita rauhoittumaan hetkeksi ja pohtimaan, voiko asia olla näin. Muita lajeja olivat tikanheitto, kroketti ja frisbeegolf. Vesurin hallituksen kokouksia pyritään pitämään eri kylissä, jolloin jäsenet voivat tutustua niihin paikkoihin ja ihmisiin, jotka heiltä tukia anovat. Poliisi tutkii tapausta ryöstönä, pahoinpitelynä, törkeänä pahoinpitelynä ja törkeänä rattijuopumuksena. Olen menettämässä rahani, pakko toimia äkkiä! f Rauhoita tilanne ja toimi harkiten. Poliisin mukaan huijauksia on tehty viime aikoina myös verkon ostoja myyntisivustoilla sekä tekstiviesteillä. Laavulla paisteltiin ja maisteltiin grillimakkaroita. Jos epäilet viestin luotettavuutta, ota ensisijaisesti yhteys omaan pankkisi palvelunumeroon, ei viestinä tulleeseen yhteystietoon. elokuuta tehtyyn murtoon osallistui toinenkin, vuonna 1979 syntynyt mies. Apua, syötin tunnukset! f Ole pikaisesti yhteydessä pankkisi palvelunumeroon. Leena Bragge Leena Bragge Vesuri tutustui Päijälään LUKIJAPOSTI Päivi Hotokka Kuhmoisissa myyjät ovat tämän vuoden aikana tunnistaneet tapauksia, joissa epäillään verkkorikollisten huijaavan ihmisiltä rahaa pyytämällä ostamaan lahjakortteja kaupasta. Mikäli et ole, soita numeroon xxx.” Viestissä olevaan numeroon ei tule soittaa eikä linkkejä klikata. Huijaus voi alkaa monella tavalla eikä noudata tiettyä kaavaa. Käytetyn tavaran kauppapaikoilla myyjät ovat voineet saada viestillä linkkejä, jotka johtavat huijaussivustoille. Risto Lehto ja Lilja Järvinen parina tavoittelevat voittoa jousiammunnassa. Ohjelmassa oli muun muassa luontopolun kiertäminen ja käynti monipalvelukeskuksessa, johon on tulossa uittoja metsätyönäyttely. syyskuuta 2024 Kuhmoisten Sanomat Vesurin viestintäsuunnittelija Jukka Salmi (vasemmalla) oli rakentanut Päijälän kentälle neljä erilaista Leader-aiheista ”olympialajia” kisailtavaksi. Salin seinien ja katon lasikuulapuhalluksella tehty puhdistus oli myös yksi hankkeistamme. 3 Keskiviikkona 4. Jonkin ajan kuluttua pyydetään rahaa, ensin pienempiä ja sitten suurempia summia. Huijarit tekeytyvät netissä tutuiksi ja kauppaavat pyytävät ostamaan muun muassa lahjakortteja. Huijaukseen liittyy usein kiireen, pelon tai hädän tuntu. f Eivät menneet, ellet luovuttanut niitä puhelimessa toisaalle. Viime keskiviikkona viedyt seitsemän lupavapaata mustaruutiasetta löytyivät kiinnioton yhteydessä kiinniotettujen miesten anastetusta ajoneuvosta. Huijari pyytää usein kansainvälisten yritysten, kuten Applen, Googlen tai pelipalvelu Steamin lahjakortteja. Lähettäjä voi väittää sairastuneensa tai hän voi tarjota tilaisuutta ansaita suuren summan rahaa. TOIMI NÄIN Apua, sain puhelimeeni viestin rahojen siirtämisestä. Lisäksi videotallenteet paljastivat, että ryöstöön syyllistynyt oli ajanut auton Asemuseon pihaan ennen varsinaista tekoa, joten häntä epäillään myös törkeästä rattijuopumuksesta. Huijari saattaa esittää tuntematonta ihailijaa, joka haluaisi tutustua, mutta henkilökohtainen tapaaminen ei hänelle sovi. Aseiden kätkemiseen liittyen poliisi on ottanut kiinni useita henkilöitä. Huijaukselta näyttäviin viesteihin ei tule reagoida vaan ne tulee poistaa. – Jos se kuulostaa liian hyvältä, se on liian hyvää ollakseen totta. Sivustoilla kalastellaan maksukorttitai verkkopankkitietoja. Hän oli pidätettynä ja hänet on asetettu matkustuskieltoon. Kuvituskuvassa on kaupan oikeita lahjakortteja
Silloin päätin kaivaa esiin Raamatun laukkuni pohjalta ja kuunnella, olisiko Jumalalla minulle jotain sanottavana. Jos minulla on ollut murheita ja vaikeuksia, olen puhunut niistä Jumalalle. Vaikka olisin halunnut, en ole osannut tai ehtinyt hiljentyä. Sillä uskon vakaasti, että meillä on rukouksia kuuleva Jumala, joka tietää, mikä on meille hyväksi. Tiedän, että Jumala ei tarvitse rukouksiani. Mahtaako monikaan kesäleiriläisistä ihmetellä, mikä häkkyrä häiritsee liikkumista riihen keskellä. Kunnes Jumala järjesti niin, että jouduin kolmeksi yöksi sairaalaan, ihan ypöyksin omaan huoneeseen, en voinut puhua kenellekään muulle. Mutta kun avasin tv:n, sieltä tuli vain sotauutisia Lähi-Idästä ja Ukrainasta, tulvia Sudanissa, myrskyvaroituksia Japanissa, ympäristörikos Suomessa. Silti olen onnellinen, että minulla on Taivaan Isälle puhumisen mahdollisuus. Isäsi joka salassa näkee, palkitsee sinut.” (Matt. klo 18 Helluntaisrk. klo 18 Jussi Järvinen SANAA JA YHTEYTTÄ To 12.9. Su 8.9. klo 13 Päijälän päivätuokio Elvi ja Esa Hartikaisen kodissa, Pitkävedentie 350. Ryhmällä on käynnissä hanke, joka tallentaa luonnonenergian avulla toimivia rakenteita. Kuhmoisten Korpisudet: Niina Saarinen. EVANKELIUMIN ILTA To 5.9. Ke 11.9. 6:6) Samassa yhteydessä Jeesus opettaa yksinkertaisen Isä meidän -rukouksen. Päivi Hotokka Iso määrä lapsia ja nuoria istuu taas Velisjärven leirikeskuksen riihessä kesäisin. Sieltä Jelena Pejkovic, thaimaalainen Chompoo Watanyoo ja hanketta organisoiva arkkitehti, nykyisin Längelmäellä asuva Markku Mattila jatkoivat Kuhmoisiin. Arkkitehdit tekevät piirustuksia vapaaehtoistyönä, mutta heille kustannetaan ylläpito projektin aikana. Siksi kansainvälisen Vernadoc-yhteistyöverkoston arkkitehdit kiinnostuivat Velisjärven riihestä ja saapuivat toissa viikolla Kuhmoisiin tallentamaan sen mittauspiirustuksiin. Olen pari kertaa viime aikoina törmännyt vuorisaarnan kohtaan: ”Mutta kun sinä rukoilet, mene kammioosi ja sulje ovesi ja rukoile Isääsi, joka on salassa. Ti 10.9. – Meillä Serbiassa on käytännössä vain yhden tyyppisiä tuulimyllyjä, mutta Pohjanmaalla näitä Mittauspiirrokset tehdään heti mittauspaikalla lyijykynällä lopulliseen kokoon. Tällaisia mekanismeja on enää jäljellä hyvin vähän, eikä niistä ole saatavissa koottua tietoa. Todennäköisesti noin sata vuotta sitten hevoset tuottivat käyttövoiman puimakoneelle pyörittämällä ratasta. Metodia elvytettiin 1990-luvulla, ja vuonna 2005 aloitettiin kansainväliset Vernadoc-projektit, joissa tallennetaan rakennusperintöä kaikkialta maailmasta. Ke 11.9. Messukumppanina Pataveden-Torvelan kyläyhdistys. syyskuuta 2024 SANA ULLA LAHTINEN Kutsu, kiitä ja onnittele lehti-ilmoituksella! ilmoitukset@ kuhmoistensanomat.fi Kirjoittaja on päijäläläinen paluumuuttaja, sydämellä kotikylä ja Päijälän kristillinen yhdistys. Ensin Pohjanmaan tuulimyllyjä Velisjärven kohde on kiinnostava myös siksi, että se on autenttinen. Keliaakikon tulee noudattaa gluteenitonta ruokavaliota tarkasti, sillä pienikin jatkuva gluteenimäärä on keliakiaa sairastavan terveydelle haitallista. Hän tietää ilmankin, mitä tarvitsen, mutta itse tarvitsen Jumalan läheisyyttä elämääni. Myönnän, että tv:n kaukosäädin oli käden ulottuvilla kiusauksena. En tiedä, miten selviäisin ilman sitä. 4 Kuhmoisten Sanomat Keskiviikkona 4. Pohjalaiset tuulimyllyt innostivat Pejkovicia, koska ne olivat monimuotoisia. Enää ei kuitenkaan liene elossa ketään, joka sen muistaisi ja osaisi kertoa esimerkiksi koneen osista tarkemmin. Arja Heinilä Arja Heinilä Tällä viikolla vietetään keliakiaviikkoa. klo 14 Kahville Kirjastoon. Velisjärven riihen hevoskierto tallennettiin Vastaavanlaisia piirustuksia on tehty Suomessa jo 1800-luvulla. Marjo Kortelainen, Heikki Ruokonen. Hänen appiukkonsa hemmottelee miniäänsä itse leipomillaan gluteenittomilla kakuilla ja piirakoilla. Mutta kun kaikki menee hyvin, ja elämä on täynnä tapahtumia, rukouskin jää vähemmälle pelkiksi ”siunaa tämä päivä”-huokauksiksi. Onneksi kauppojen gluKeliaakikon on tiedettävä ruuan koostumus pilkun tarkasti Elina Laine on saanut ruokavalionsa tasapainoon keliakiadiagnoosin jälkeen. Psalmeista löytyy aina ja löytyi nytkin tilanteeseen sopivaa Jumalan puhetta: ”Hän antaa enkeleilleen käskyn varjella sinua, missä ikinä kuljet, ja he kantavat sinua käsillään, ettet jalkaasi kiveen loukkaisi.” (Ps. Hevoskiertoa suojasi oletettavasti aikoinaan vain katos ilman seinälaudoitusta. – Eläinten voimalla käytettävät mekanismit käyvät jatkuvasti harvinaisemmiksi, serbialainen arkkitehti Jelena Pejkovic sanoo. Kesäni on ollut kovin hektinen, niin että koskaan ei tunnu olevan aikaa pysähtyä. 91:11-12) Mene kammioosi. Toritie 44 www.tuleuskoon.fi Minulle rukous on ollut lapsesta saakka luonnollista puhetta Taivaan Isälle. Gluteenittoman ruokavalion noudattaminen on lisääntynyt myös muilla kuin keliaakikoilla viimeisten vuosikymmenten aikana. Jos en ole viettänyt tarpeeksi aikaani Taivaallisen Isäni seurassa, oloni alkaa tuntua jotenkin tyhjältä. Heitä emännöi arkkitehti Kristiina Kokko, joka osallistui piirtämiseen ensimmäistä kertaa. klo 12 Puikkopiiri srk-kodilla. Kristiina Kokon (oik.) työtä katsomassa Chompoo Watanyoo (vas.), Markku Mattila ja Jelena Pejkovic. klo 10 Messu Pataveden kylällä, Kurkelan torpassa. Keliakiaan gluteenittomuus on ainoa hoitokeino. Sen jälkeen ne tussataan työpöydän ääressä. Keliakia on elinikäinen autoimmuunisairaus, joka voi oireilla monin tavoin ja johon voi sairastua minkä ikäisenä tahansa. Joskus olen saanut selkeän avun, joskus vastaus ei ole ollut toivomani. Se on hevoskierto, jonka avulla riihessä on puitu viljaa hevosvetoisesti. Tänä kesänä varsinainen Vernadoc-leiri järjestettiin Jalasjärvellä, missä 14 kansainvälistä osallistujaa piirsi tuulimyllyjä
Aluksi se oli vaikeaa, koska olin koko ikäni piirtänyt vapaalla tyylillä. Aloittelevana hyötypuutarhurina olen tehnyt havainnot kahdesta nyrkkisäännöstä. Piirtämisessä on kolme tasoa: ääriviivat, materiaalien pintarakenne ja varjostukset. Gluteenitonta ruokavaliota on siis syytä noudattaa pilkun tarkasti. Koska oireet olivat keliaakikolle epätyypillisiä, ei keliakiaa osattu epäillä. Jelena Pejkovic tallentaa seuraavaksi Montenegrossa oliivipuristamon, joka toimii ihmisvoimalla. Toinen sääntö on muunnelma osakesäästäjien osta ja unohda -strategiasta; kylvä ja unohda. Tässä tavassa pitää vain seurata metodia, jolloin päästään toivottuun lopputulokseen. Ja varmasti vielä jotain muutakin vaivaa, jota nyt en edes jaksa muistaa. – Suolaiset piirakkamme ovat aina gluteenittomia. Arkkitehdit viettivät ensin muutaman päivän Velisjärvellä tekemässä mittauksia ja piirtämässä tuloksia lyijykynällä. Tämän jälkeen he tulivat kirkonkylälle Toivonmäen saliin tussaamaan töitä. Todennäköisesti vuonna 2026 projektista julkaistaan kansainvälinen raportti, johon kuvat sisältyvät. Mittakaavaan tehdyistä piirustuksista näimme, että pienin mylly voisi mahtua suurimman sisälle! Piirrostyötä paikan päällä Projektissa käytettävä piirustusmetodi perustuu siihen, että kaikki tieto kerätään yhdelle paperille heti lopulliselle paikalleen. Tietouden lisääntyessä yhä useampi osaa varautua keliaakikkovieraisiin. kään. Huolehtia, ettei kuivu. Sarin Kotikahvilan lounaslista on useimmiten keliaakikoille sopiva. – Ne on tehty hengellistä tarkoitusta varten ja ne voivat olla vesi-, tulitai käsikäyttöisiä. KELIAKIA f Keliakia on elinikäinen autoimmuunisairaus, joka voi oireilla monin tavoin ja johon voi sairastua minkä ikäisenä tahansa. Sen jälkeen ne tussataan työpöydän ääressä. Huolehtia, ettei homehdu. Vilja-allergia taas paranee usein aikuistumisen myötä. f Jos keliakiaa ei hoida oikein, kasvaa riski esimerkiksi suoliston lymfoomalle ja osteoporoosille. Gluteenipitoisia ainesosia voi esiintyä yllättävissäkin tuotteissa, kuten jäätelöissä, jogurteissa ja makeisissa. Jos metri kertaa metrin kesäkurpitsapellosta tulee kilo jokaisella askeleella, niin joku matemaatikko voisi helposti laskea kaavan millä maailman ruokapulaa helpotettaisiin radikaalisti. Nyt keliakiaviikon kunniaksi löytyy makeitakin herkkuja ilman gluteenia, lupaa kahvilan Sari Liehu. teenittomia tuotteita tarjoavat hyllyt ovat monipuolistuneet ja laajentuneet vuosi vuodelta. Tästä vankkana esimerkkinä tomaatti. – Nykyään teen vain gluteenitonta ruokaa, jota puolisonikin on jo tottunut syömään. Ei jatkoon. Kristiina Kokon (oik.) työtä katsomassa Chompoo Watanyoo (vas.), Markku Mattila ja Jelena Pejkovic. Jelena Pejkovic kertoo, että piirtämisessä on kolme tasoa: ääriviivat, materiaalien pintarakenne ja varjostukset. Siitä teen aina kaksi eri versiota. Ja se olisi meille monelle kovin tuttu. Vuonna 2022 piirrettiin Luutsaaren kalapirtti ja vuonna 2023 Jämsän rajalla sijaitseva Kassalan paja. Jos nyt kesäkurpitsoiden alkuunsaattamista kylvämiseksi voi sanoa. f Keliakia on elinikäinen. Gluteenitonta ruokavaliota noudattavan on tärkeää huomioida tarpeeksi monipuolinen ruokalautanen. Ilman vaivaa, ilman sen kummempaa huomiota. – Olen piirtänyt tällä työtavalla vuodesta 2017 lähtien. Lounaat ovat tällä viikolla suunniteltu varta vasten keliaakikoille. Lopputuloksena sitten yksi valmiiksi mädäntänyt, ja toinen, joka ei suostu mädäntymään, muttei kyllä kypsymäänTaas kuuluu ”plops” Kirjoittaja on rakkauden perässä Kuhmoisiin joutunut kaupunkilaispoika, joka kummastelee maalaistapoja. Velisjärven riihen hevoskierto tallennettiin oli kolmea eri tyyppiä. Vielä kuitenkin voi joutua tilanteisiin, missä tuntee olonsa ulkopuoliseksi. Chompoo Watanyoota kiinnostavat bhutanilaiset rukousmyllyt. Päivi Hotokka Keliaakikon on tiedettävä ruuan koostumus pilkun tarkasti ” Ei jatkoon. Ensimmäinen sääntö, että mitä enemmän rakkautta, vaivaa ja huolenpitoa annat kasville, sitä surkeampi lopputulos. Tällä ei ruokapula parane. Kokemukseni viljelystä on kyllä sen verran vähäinen, ettei tämä nyt aivan aukoton teoria liene. Se kuitenkin diagnosoitiin sattumalöydöksenä. Havaintoni kuitenkin on, että kun tomaatit, puhun nyt sadon molemmista tomaateista, veivät kaiken huomioni, niin kesäkurpitsapellosta kuului ”plops” jokaisella askeleella. Elina on ennestäänkin hoikka. Ja toistaa tuota loputtomiin. Huono syöminen kostautui laihtumisella ja vetämättömyydellä. Jelena Pejkovic luonnosteli varjostuksen erikseen. Esimerkiksi yksi hehtaari kesäkurpitspeltoa ruokkisi miljoona ihmistä. f Elintarvikkeiden pakkausmerkinnät kannattaa lukea huolellisesti. Mittauspiirrokset tehdään heti mittauspaikalla lyijykynällä lopulliseen kokoon. Tuo mitä makoisin marja. – Kahviloiden pakastimissa on useimmiten jotain minullekin, jos tuorepuolelta ei mitään löydy, Elina kertoo. Mutta sitten vain kohteliaasti kieltäydyn ottamasta, en halua tehdä siitä mitään numeroa. Ainakin yksinkertaisen miehen hyötypuutarhakokeilujen perusteella tälläinen saattaisi olla olemassa. 5 Keskiviikkona 4. Lisäksi niiden koko vaihteli. Joskushan vaikeisiin ongelmiin löytyy yksinkertainen ratkaisu. Kuhmoisten rakennuksia on dokumentoitu Vernadoc-projekteissa aiemminkin. Varsinkin kuidun saantiin kannattaa kiinnittää huomiota. Nykyisin keliakia voidaan useimmissa tapauksissa todeta helposti verikokeiden perusteella. f Parhaillaan on menossa tutkimuksia, joiden tavoitteena on kehittää uusia hoitomuotoja keliakiaan.. f Keliakiaa sairastavilla gluteeni käynnistää ohutsuolessa tulehdusreaktion ja tuhoaa suolinukkaa. Monille ravintoloille on jo itsestään selvää huomioida erikoisruokavaliot. Ne eivät tuota ruokaa, vaan hengenravintoa. Gluteenittomien jauhoseosten leivontaominaisuudet ovat parantuneet ja pakastealtaista löytyy keliaakikon suuhun sopivia leivonnaisia koko ajan enemmän. syyskuuta 2024 Kuhmoisten Sanomat ILKKA IHMETTELEE Olisiko ruokapulaan yksinkertainen ratkaisu. Paitsi makaronilaatikko. Elina Laineen keliakia todettiin kahdeksan vuotta sitten. – Joskus sellaisissa juhlissa, joissa ei tiedetä ruokavaliostani, saatan joutua vain ihailemaan kakkuja ja piirakoita, joita muut saavat herkutella. Sitä saa kastella, leikata varkaita, antaa lannoitetta, höpötellä hempeitä ja taas kastella. Itse söin mitä sattuu, lähinnä jauhelihaa ja riisiä. Siellä tiedot säilyvät ja ovat myöhemmin tutkijoiden käytettävissä. Lopputulos on pikkutarkka ja elävän näköinen. Velisjärven riihen piirroksessa hän joutui tekemään valintoja siitä, mitä lopullisessa kuvassa näkyy. Minulle vaikeinta on luottaa, että kuva syntyy. Hemoglobiinikin laski laskemistaan. Elina lähti tutkituttamaan itseään väsymyksen, sydämen tykytyksen ja iho-oireiden takia. – En mennyt ravintoterapeutille, vaikka sitä suositeltiin. Riihirakennus itsessään on suuri ja mielenkiintoinen, mutta piirros keskittyy hevoskäyttöisen osan esittämiseen. Kuvat julkaistaan raportissa Luonnonenergiaa hyväksi käyttävien rakennusten piirtäminen jatkuu vielä ensi vuoden ajan. En raaskinut ostaa erikseen kalliita gluteenittomia tuotteita. Ulkonasyömisen helppous riippuu paikasta. Toisten piirtäjien kuvissa esitetään mekanismin pohjapiirros, riihen julkisivu ja yksityiskohtia. Lapseni olivat tuolloin teini-iässä ja kokkailin heille entiseen tapaan. Kuidun saanti varmistetaan kasvisten, hedelmien, marjojen ja gluteenittomien viljavalmisteiden syömisellä
Tunnistamatonta sientä ei pidä missään nimessä maistaa. Varamiehet pelastivat tilanteen. Ylimpänä vasemmalla on musta torvisieni, ja siitä myötäpäivään seuraavana kantarelli, suppilovahvero, punikkitatti, voitatti, sillihapero, palterohapero, vaalea orakas, lampaankääpä, haaparousku, nurmirousku, karvarousku ja keskellä sikurirousku. Silloin sienten syönti voi aiheuttaa vatsakipuja, vatsan turvotusta ja ilmavaivoja. Valtaosa syötävistä sienistä on eri puulajien juurisieniä. Sateet houkuttelisivat niitä lisää jaloilleen. – Melkeinpä yhtä tärkeää kuin sienten terveellisyys, on metsässä kulkeminen. – Kantarellikastike on hyvää, mutta niistä voi tehdä muutakin. syyskuuta 2024 ” Jos maistuu pahalle, ei maku parane paistamallakaan. Kurssilla tullaan kokeilemaan Vuokon uusia reseptejä. Kirkkoveneet kisasivat Pihlajasaarten ympäri Arja Heinilä Haulikon pamauksesta starttasivat Pihlajakosken satamasta kaksi kirkkovenettä kisaan nopeimmista soutajista lauantaina. Hopeasija tuntui voitolta, hehkuttaa PiPan Janne Peltonen. Sienillä on ekosysteemissä tärkeä tehtävä, koska ne hajottavat kuolleita eliöitä ja palauttavat niiden sisältämiä ravinteita takaisin luonnon kiertokulkuun. Kun metsässä kulkee koko ajan maahan katsoen, voi suuntavaisto helposti mennä sekaisin tutussakin maastossa. Sienet ovat myös hyvä proteiinin lähde. Jos haluaa laajentaa sienituntemustaan, kannattaa lähteä retkelle konkarin kanssa, jonka kanssa voi turvallisin mielin poimia uusia ruokasieniä. Arja Heinilä Arja Heinilä ja maista. Vuokko järjestää tilauksesta sienikursseja kaverija työporukoille. Niiden terveelliset ainesosat kestävät säilömisen ja ruuanvalmistusprosessin. Kaiken lisäksi meillä oli melkein puolet naisia. Kaikenvärisiä haperoita löytyy nyt lähes varmasti. Sienet sopivat moneen ruokaan. Taita pieni pala hatusta, haista Viime viikkoisesta metsästä löytyi jo paljon erilaisia syömäsieniä. Korin täydeltä maukasta ravintoa Arja Heinilä Lauantai oli Suomen Luonnon päivä. Molempien joukkueiden kokoonpanoja haastoivat viime hetken peruuntumiset ja sairastumiset. 6 Kuhmoisten Sanomat Keskiviikkona 4. Terveellinen ja herkullinen ravinto on pöydässämme metsästä itse haettuna ilmaista. Tutkitustikin se alentaa verenpainetta ja vähentää stressiä. Nurmija karvarouskut sopivat suolasienten joukkoon mainiosti. Lähes kaikki rouskut täytyy keittää ennen syömistä, mutta sikurirousku ei kaipaa keittämistä. Muitakaan rouskuja ei kannata vähätellä. Sieniasiantuntija Vuokko Liimatta toimii kurssin vetäjänä. Ne toimivat symbioosissa puiden kanssa. Makustele hetki ja sylje pois. Haukkasalon Uuras souti tasavarmaan tahtiinsa Pihlajasaarten ympäri saaden kultamitalin. Sieni tuoksuu hyvin vahvasti curry-mausteelta. Sen voi pistää pannun kautta suoraan suuhun. Niitä ei voi saada liikaa. syyskuuta sienikurssin ”Sieniä metsästä pataan”. Yksikään hapero ei ole myrkyllinen, mutta jotkut lajit maistuvat niin kirpeiltä, ettei niitä kannata poimia syötäväksi. Löytyi yhteinen tahti ja matkalla kuului leppoisaa tarinointia. Hyvänä kakkosena lipui Pihlajakosken Pallon soutama vene maaliin. Haaparouskua pidetään parhaana sienisalaattisienenä. Lakista tulee veitsellä pistettäessä maitiaisnestettä. Joiltain ihmisiltä puuttuu ruuansulatusentsyymi, joka hajottaa sienisokerin suolessa osiinsa. Sienissä on hyvä ravintokoostumus. Sama päivä starttasi Marttojen sieniviikon. Uuraan soutajat Paavo Juniori Salonen, Johanna Mörö, Lotta Nieminen, Liina Hatunen, Jenny Niemelä, Saila Myllymäki, Armas Niemelä, Vesa Pöntiö, Tomi Immonen, Janna Hatunen, Mika Morri, Lilja Järvinen, Kimmo Mörö, Jere Niemelä ja Veikko Liimatainen.. – Erityisen hienon voitosta tekee se, että taas kerran suurin osa porukasta istui ensimmäistä kertaa kirkkoveneessä. Pihlajakosken Pallon veneen Markku Suonkanta, Daniel Levander, Henri Hyvärinen, Janne Peltonen, Mika Jokinen, Satu Jokinen, Esa Vitikainen, Tomi Jokinen, Niki Laakso, Marika Hyvärinen, Roope Kuikka, Noa Junno, Tomi Alatalo, Arto Vesamo ja Hannu Ilonen. Vuokon sienikorissa on veitsen lisäksi aina myös kompassi. Sienet ovat ihmisille hyvä ravinnon lähde. Kilpailevat kirkkoveneet saivat ponkaista lähtöpaikalle Yrjö Peltosen yksityislaiturilta. Olimme tyytyväisiä joukkueen ilmeeseen. – Ensiksikin täytyy olla satavarma, että tunnistaa sienen haperoksi. Jos maistuu pahalle, ei maku parane paistamallakaan, neuvoo Vuokko. Alkusyksy on hyvää haperoaikaa. Nuorin soutaja oli 15-vuotias, kertoo Uuraasta Lilja Järvinen. Kannattaa ennakkoluulottomasti kokeilla uusia reseptejä. Kaikki muut voivat nauttia sienistä mielin määrin. Niissä on muun muassa antioksidantteja, Bja D-vitamiinia, folaattia ja rautaa. Pihlajakosken maaja kotitalousseura järjestää 7. – Fiilis oli positiivinen
040 586 7729 www.countryhelp.fi KAIVOLIIKKEET Porakaivoliike Kallioniemi Oy Jämsä (014) 761 168 www.porakaivoliikekallioniemi.fi KEITTIÖT Rakennushuolto Pekka Peltonen Hörhäntie 2, 17800 Kuhmoinen p. 040 555 0454 kalletapani.nurminen@gmail.com AUTOKORJAAMOT Jokilaakson Autohuolto Oy Valtuutettu Citroen, Peugeot, Mitsubishi huolto. 020 730 4040 / tilaukset www.lindroosinsora.fi Lindroos Esa 0400 344 531 SÄHKÖASENNUKSET PÄIJÄNNE SÄHKÖ OY Jarmo Laakso p. tapahtumat OPASOL OY p. 040 551 7540 Kuhmoisten Kukkakauppa ja Hautauspalvelu Toritie 63, p. 040 551 7540 Seijan Pidot Tmi Pitopalvelu Seija Ruokola p. 7 Keskiviikkona 4. 24 t. 0400 783 630, (03) 555 6137 PITOPALVELU yms. 040 483 0860 ilmoitukset@kuhmoistensanomat.fi OSOITTEENMUUTOKSET ilmoitukset@kuhmoistensanomat.fi (perjantaina tehdyt muutokset ehtivät seuraavan viikon lehteen) Vastaavat toimittajat Yhteiskunnalliset asiat ja elinkeinoelämä Hannu Lahtinen Kulttuuri ja vapaa-aika Eija Heinonen Anna juttuvinkki! Mistä aiheesta sinä haluaisit lukea. 0400 852 532 Metsäja maansiirtokoneiden kuljetukset ja siirrot, kant. näköislehden) 94,50 € 12 kk määräaik. KOKO PERHEEN TAPAHTUMA TYÖVÄENTALOLLA Syrjänmäentie 6 la 7.9. , Päijäläntie 12 Myyntipaikat ilmaiset. alv. Toimitus voi lyhentää ja muokata tekstejä. Hintoihin sisältyy alv. syyskuuta 2024 Kuhmoisten Sanomat ROINILAN LIHATILAN LIIKKUVA LIHATISKI TORSTAINA Kuhmoinen klo 9-10 Katso viikkotarjous FB 0400 872 461 Liikehakemisto: 6 kk 3 riviä vain 115 € +10 € / lisärivi (alv. 0400 131 170, Kirkkotie 8 MAALÄMPÖPUMPUT Pumppumies Puoliväli Oy 040 565 5148 www.pumppumies.fi Maalämpöjärjestelmät avaimet käteen asennuksella! Putkiasennus Lehtonen Oy p. 040 536 5663, 0400 946 642 www.kuhmoistensora.fi Lindroosin Sora Oy p. ILMOITUSAINEISTO Toimittaja Arja Heinilä 045 635 5335 toimitus@kuhmoistensanomat.fi Toimittaja Katja Alatalo 040 716 8052 toimitus@kuhmoistensanomat.fi Toritie 52, 17800 Kuhmoinen Avoinna: ma 9.30–15.00 ti, ke ja pe 9.30–13.00 to suljettu ILMOITUS-, TILAUSJA LASKUTUSASIAT p. Ilmoituksia välitetään myös muihin lehtiin niiden omilla ilmoitushinnoilla. 040 8271583 Kuorma-autokalustolla Liekaiha Oy Jarkko Sumioinen p. Painopaikka Lehtisepät Oy www.kuhmoistensanomat.fi Lehdelle toimitettu materiaali on lehden omaisuutta ja se saa käyttää sitä omissa kanavissaan: Verkkosivuilla ja sosiaalisessa mediassa. 040 571 0327 henni@paijat-tili.fi VARTIOINTI JA MURTOHÄLYTYSJÄRJESTELMÄT S & L Turvapalvelut Oy 24 h/vrk 050 596 0060 hälytysja kamerajärjestelmät vartiointipalvelut MÖKIT, KODIT, YRITYKSET www.turvapalvelut24h.fi ÄÄNENTOISTO Näyttelyt, messut, discot, juhlat, musiikkiym. 22. Riveillä voit ostaa, myydä, vaihtaa, vuokrata yms. 044 493 8191 JULKISET KAUPANVAHVISTAJAT Juhani Luumi 050 431 5632 juhani.luumi@mhy.fi Teemu Sarhemaa 0400 551180 Timo Sormunen 044 244 9779 KAIVINKONETYÖT CountryHelp Jyri Janhonen p. 040 746 9617 www.kuhmoinen-keittiot.fi KIINTEISTÖNVÄLITYS OP Koti Järvi-Häme Oy LKV, Vesa Teräväinen p. KLO 16 #tuoksutON * S * 6 € LIIKEHAKEMISTO LOUNAAT TORIMYYJÄT SEURAT NÄYTTELYT KOKOUKSET ELOKUVAT TO hawaijinkana PE pippuripossu MA italianpata TI silakkapihvit KE uunimakkara Kuhmoinen (03) 555 6382 LOUNAS 5.-11.9. 0400 121 997 HIERONTA JA LUONTAISHOIDOT Hieronta, vyöhyketerapia, purentahoidot Irja Tervala p. 0400 638 764 S. 040 166 4495 TILITOIMISTOT Kirjanpitopalvelut Mia V Ky mia@kirjanpitosi.fi www.kirjanpitosi.fi Kuhmoisten Tilitoimisto Toritie 64, p. 040 708 1456 LASILIIKKEET Jokilaakson Lasitus Korjaus/lasitukset 24/7, terassilasitukset yms. klo 11–14 arkisin 6.30–18.00 la 8.00–18.00 su 9.00–18.00 Keittiö palvelee 10–17.30 GALLERIA ja KOTIMUSEO Länkipohjantie 158 Avoinna syyskuussa lähinnä viikonloppuisin pe, la ja su (sulj. 040 769 8133 Päijänteen Kiinteistöpalvelut LKV www.paijanteen.fi Timo Sormunen p. 24%) Etusivulla 1,95 € /pmm Tekstissä 1,70 € /pmm Takasivulla 1,77 € /pmm Seurapalsta 2,48 € /rivi Johan on markkinat Edullinen rivi-ilmoitus yksityishenkilöille. ja 28.9.) Tied. Kirjoita omalla nimelläsi. Alle 25 €:n ilmoituksesta perimme pienlaskutuslisän 5,00 €. Lukijapostia palstalla voit kiittää, kehua tai antaa kritiikkiä ajankohtaisista asioista. Tervetuloa! SYYSTORI Päijälän Pirtillä la 14.9.2024 klo 9–13 Tervetuloa ostamaan säilykkeitä, leivonnaisia, käsitöitä ym. 0400 638 764 PERUNKIRJOITUSJA PESÄNSELVITYSPALVELUT Kari Paajanen p. Paavolankatu 4, 42100 Jämsä p. Linnan Saneeraus ja Pelti Mitsubishi Electric RW25 050 320 1518, www.linnatuli.fi ISÄNNÖINTIPALVELUT asuntotrio.fi, Toritie 50 Mika Lyytinen 040 727 4769 Mika Järvinen 0400 236 344 Päijänteen Kiinteistöpalvelut LKV, Anne-Maj Ronni, IAT p. 0400 852 532 Kuhmoisten Sanomat TOIMITUS Puolueeton kotiseutulehti ISSN 0356-228X Uutismedian liiton jäsen Levikki 2 228 (LT-2022) Asiakaspalvelu, ilmoitusmyynti ja -valmistus Tuija Käki-Lahtinen ilmoitukset@kuhmoistensanomat.fi Valmis pdf-aineisto julkaisuviikon maanantaina klo 12 ja valmistettavan ilmoituksen aineisto edellisen viikon perjantaina klo 12 mennessä. Kuhmoisten Juhlapalvelu Oy Juhlaja pitopalvelu. 040 547 5411 LIKAKAIVOJEN TYHJENNYKSET Traktorikalustolla Vesa Arrenius p. 044 244 9779 KUKKAKAUPAT JA HAUTAUSTOIMISTOT Kuhmoisten Juhlapalvelu Oy Hautaustoimisto Irma Kallio p. Petri Liehu p. TILAUSHINNAT 2024 (kotimaa, sis. 040 700 1165 SÄHKÖASENNUS TURVE OY Kaikki sähköalan työt p. Aloitetaan ilta vuosikokouksella, jonka jälkeen saunotaan kahvija makkaratarjoilun kera. 045 636 3889 / Eija SORAA JA MURSKETTA Kuhmoisten Sora Oy Olli Nummelin p. ja Eurooppa OPASOL OY p. Irma Kallio p. 555 1331 kuhmoistentilitoimisto@ kuhmoistentilitoimisto.fi Päijät-Tili Toritie 44, p. 040 740 6374 Urosen Kukkakauppa ja Hautauspalvelu, Koskentie 11, Jämsä p. Piili Kuhmoinen p. Pienlaskutuslisä alle 25€:n ilmoituksista on 5 €. Aina vinkkiä ei voi heti toteuttaa, mutta jossain vaiheessa toivejuttu ehkä ilmaantuu lehden sivuille. 040 779 4457 KULTASEPÄNLIIKKEET Kelloja, kultaa Kelloliike M. 24%. Aivoterveyttä seurapeleistä, pelataan bingoa.. Käsitellään sääntömääräiset vuosikokoukselle kuuluvat asiat. Hintoihin sisältyy alv. 0400 980 292 PUTKILIIKKEET Putkiasennus Lehtonen Oy p. Osoite: Lenkkitie 43 A, 17800 Kuhmoinen Pirkanmaan Muistiyhdistyksen Kuhmoisten Muistikahvila ma 9.9.2024 klo 14.00–15.30 Kuhmolan alakerta, Toritie 57, 17800 Kuhmoinen. Määräajan jälkeen jätetyistä ilmoituksista peritään lisämaksuna 5,50 € /ilmoitus. 24%. www.urosenkukka.fi Kesäisin myös Papinsaaren Kukka KULJETUSLIIKKEET Pika-, rahti-, lavettiym. Hinta kolmelta riviltä 15 € ja lisärivit 5 €/rivi. 040 829 8158 jarmo.laakso@paijanne-sahko.fi SÄHKÖ-RUOKOLAHTI OY Suunnitelmat/asennukset p. 98 €, 6 kk 59 €, 3 kk 42,50 € 12 kk jatkuva digikesto 58 € (kysy myös muita vaihtoehtoja asiakaspalvelusta) Katkaistun lehtitilauksen tilausmaksuja ei palauteta. alv 10 %) 12 kk jatkuva kesto (sis. klo 9–13.30 TERVETULOA! Värejä Vuosien Varrelta Jaana Palonen 4.9.–29.9.2024 Kirjaston galleriassa Toritie 42 Tervetuloa! MTK-Kuhmoinen SAUNAILTA JA VUOSIKOKOUS Tervetuloa jäsenet puolisoineen 13.9.2024 klo 17.00 Talasniemeen. %) ARKKITEHTISUUNNITTELU Kalle Nurminen arkkitehti SAFA suunnittelu, lupahakemukset, pääsuunnittelijan tehtävät, työnjohto Korppilankuja 46, Kuhmoinen p. Tilaa näköislehti ja lue lehti verkossa! 12 kk jatkuva digikestotilaus + arkisto 3 kk määräaik. p. 040 553 5569 TERVETULOA! Haukkasalo-Mustassalon kalastusyhdistys ry:n V U O S I K O K O U S 25.9.2024 klo 13.00 Nesteen yläkerran kokoustilassa. erikoiskuljetukset/kotim. (014) 718 272, 0400 919 805 Runsaasti oman tuotannon kukkia, kaikki hautausalan palvelut. Lehden vastuu ilmoituksen julkaisemisen yhteydessä sattuneesta virheestä rajoittuu ilmoituksen hintaan; puhelimitse annettujen ilmoitusten virheestä vastuu on ilmoittajan. 014 716 119 / 0400 551 162 HAUTAKIVET Polar Granit Oy Hautakivet, kaiverrukset, entisöinnit Nyman Jaakko 045 662 6003 ILMALÄMPÖPUMPUT Pumppumies Puoliväli Oy 040 565 5148 www.pumppumies.fi Parhaat merkit, paras palvelu! Myynti, asennus, huolto Putkiasennus Lehtonen Oy p. 0400 638 764 PUUTYÖLIIKKEET, RAKENNUSTARVIKKEET Ikkunat, ovet sekä tilauspuusepäntyöt Ruokolan Puu Oy 040 824 7331 SIIVOUSPALVELUT Kuhmoisten Siivouspalvelut kaikki siivousalan palvelut p. ILMOITUSHINNAT 2024 (sis. tilausjakso diginä ilmoitukset@ kuhmoistensanomat.fi 58 € 25 € KUHMOLASSA SU 8.9
Katso kuvia Linnavuorelta verkkosivuiltamme. ja to–pe 7.–8.11. Ilman ajanvarausta rokotuksen saa Kuhmoisten terveysasemalta • to 12.9. Plussa-etu –24% ••••• Plussa-etu –36% ••••• pirha.fi Lisätietoja pirha.fi/rokotukset Koronaja influenssarokotukset Kuhmoisissa Nyt rokotusajan voivat varata kaikki 75 vuotta täyttäneet ja voimakkaasti immuunipuutteiset iästä riippumatta. Tuhansista järvistään ja jylhistä metsistään tunnettu Suomi on ensimmäinen maa mailmassa, joka kunnioittaa luontoaan virallisella liputuspäivällä. ja pe 13.9. Linnavuorella vietettiin luonnon päivää. Tilaisuuden järjestivät tuttuun tapaan Vapaa-ajan asukkaat, Kotiseutuyhdistys, Patavesi-Torvelan kyläyhdistys sekä Yrittäjät. EDULLISET ERÄT VAIN KIPPARISTA 6 00 2 pkt 5 ps Plussa-etu –16 % ••••• 3 kpl TOMAATTINEN PASTA Katso resepti k-ruoka.fi tai K-Ruoka-sovellus. Suomen luonnon päivä – elokuun viimeinen lauantai – vakiintui liputuspäiväksi viime vuonna, joskin kotimaan luonnon puolesta on voinut liputtaa sisäministeriön suosituksesta jo vuodesta 2017 lähtien. Influenssarokotukset neuvoloissa ja kouluja opiskeluterveydenhuollossa käynnistyvät marraskuussa. klo 9–15: 65 vuotta täyttäneiden koronaja influenssarokotukset • ma 18.11. syyskuuta 2024 POIMI EDULLINEN OSTOSKORI PRK rs 2 pkt pkt ps 5 ps pkt 3 kpl Ilman Plussa-korttia 6,29 rs Ilman Plussa-korttia 3,99 kpl Ilman Plussa-korttia 5,25 pkt Saarioinen RUUKUT ja KULHOT 300 g (11,11/kg) Snellman KOTIMAINEN PALVIKALKKUNA tai PALVIKINKKU 350-400 g (9,98-11,40/kg) Kariniemen KANANPOJAN MINUUTTIPIHVIT 290-370 g (10,78-13,76/kg) Myllyn Paras MAKARONI 400 g Atria KUNNON ARKI UUNILENKKI 400 g (3,80/kg) Atria POSSUN PATALIHA 350 g (8,57/kg) Toritie 53, 17800 Kuhmoinen Puh. klo 9–15: 80 vuotta täyttäneiden ja voimakkaasti immuunipuutteisten koronarokotukset • pe 20.9. klo 9–15: 80 vuotta täyttäneiden influenssarokotukset Rokotusaikoja ei voi varata digiklinikalla. kmarketsuomi PALVELU PELAA MA–LA 8–21 SU 10–19 2 00 1 49 3 99 3 99 10 00 99 rs MINILUUMUTOMAATTI 250 g (3,96/kg) Espanja/Marokko JÄÄSALAATTI 100 g (9,90/kg) Suomi 99 HINNAT VOIMASSA TO–SU / ELLEI MUUTA MAINITTU / NIIN KAUAN KUIN ERÄT RIITTÄÄ. klo 9–15: 75 vuotta täyttäneiden koronaja influenssarokotukset • pe 1.11. Linnanherra Ola Nordman kertoi vierailijoille Linnavuoren historiasta sekä siitä, millaisessa käytössä matkailijoiden suosima retkeilypaikka tänä päivänä on. Varaa aika • digitaalisesti: omapirha.fi tai • soita 03 311 59501, ma–to kello 8–16 ja pe 8–15. Vuoren juurella oli tarjolla purtavaa, juotavaa ja haitarimusiikkia. Katja Alatalo Viime lauantaina liput nousivat salkoihin Suomen luonnon kunniaksi. 8 Kuhmoisten Sanomat Keskiviikkona 4. 03 555 6061 markus.ahonen@k-market.com KIPPARI Ollaanko Facebook-kavereita. Katja Alatalo Linnanherra Ola Nordman (toinen vasemmalta) johdatti kiinnostavilla kertomuksillaan ja tarkoilla tiedoillaan Linnavuoren valtaajat paikallisen muinaishistorian pariin. Kuhmoisissa Suomen luonnon päivää vietettiin jälleen Linnavuoren jylhissä maisemissa. ja ma 23.9. Ajanvaraus 65 vuotta täyttäneiden ja riskiryhmiin kuuluvien yli 18-vuotiaiden koronaja influenssarokotuksiin alkaa lokakuussa