Päivi Hotokka Taidetta Hevonkuusessa Kirsi Kaulasen Andromeda-teos tervehti tulijoita Kylämällä Hevonkuusi pop-up -tapahtumassa. – Silloin kun on pakko. Liikunnanopettaja Teea Mäkinen kertoo, että tänä syksynä yläkoululaiset suunnistavat koulun liikuntatunneilla kolmen viikon ajan. Opettaja Tuure Lindén koodauskerhossa . Alakoululaiset harjoittelevat pääasiassa koulun ympäristössä, koska 45 minuutin tunnilla on vaikea ehtiä kunnolla maastoon. Valittavana oli kahden ja neljän rastin mittaisia reittejä, alkaen hyvin helposta. Hän kertoo harjoitelleensa suunnistamista koulussa ja armeijassa, mutta ei juuri sen jälkeen. Sivu 5 . Liikuntaviikko käynnistyi maastossa Päivi Hotokka Kuhmoisten liikuntaviikko alkoi maanantaina upeassa syyssäässä. Päijät-Rastin ja kunnan suunnistustapahtuma sai kuntoradan maastoon liikkeelle niin koululaisia kuin varttuneempiakin ihmisiä. Sivu 8 Ensi viikolla! Teemalehti METSÄ 6.10.2021 Varaa ilmoituspaikkasi nyt! Ota yhteyttä: ilmoitukset@ kuhmoistensanomat.. Elina Syrjänen. Kuhmoisten Sanomat Irtonumero 2,00 € N:o 39 2021 71. Ehkä tästä voisi saada jonkinlaisen kipinän. Ari Narikka, Sirpa Mikkola ja Seppo Mikkola pitivät rastien etsimisen välissä makkaranpaistotauon laavulla. Kynnys tutustua suunnistukseen oli laskettu mahdollisimman alas. Yhtenäiskoulun yhdeksäsluokkalaiset osallistuivat suunnistukseen liikuntatunnillaan. vsk Keskiviikkona 29. Vaikuttaa siltä, että aloitimme helpoimmasta radasta. Nuoret miehet kuitenkin sanovat, etteivät suunnista kovin usein. Karttoja viedään kirjastoon saataville, joten kuka tahansa kiinnostunut pääsee vielä tutustumaan helppoihin reitteihin. syyskuuta 2021 SITOUTUMATON PAIKALLISLEHTI S-market uudistuu kokonaan . – Tämä oli helppoa, kun kaikki rastit näkyivät kuntoradan varrelta, Seppo Mikkola totesi. Iisakki Turve ja Taavi Niemi olivat käyneet läpi jo kaksi kahden rastin rataa, kun he nappasivat mukaansa vielä kolmannen kartan. Tapahtuman järjestäjät Päijät-Rastista lupaavat jättää tapahtuman rastit kuntoradan maastoon ainakin pariksi viikoksi. Sirpa Mikkola väitti keskittyneensä maastossa lähinnä puolukoiden syömiseen, mutta oli erittäin ilahtunut niin tästä kuin muistakin Kuhmoisten maksuttomista tapahtumista. – Olen monta kertaa miettinyt, että voisi lähteä kuntorasteille. – Ei ollut kovin haastavaa. Seppo ja Sirpa Mikkola sekä Ari Narikka olivat etsineet puolet reittinsä rasteista ja tulivat välillä laavulle tauolle. Sivu 3 ” Tällä voi rakentaa oman robotin tai lähettää viestejä morseaakkosilla
Värikäs syksy on kaunista aikaa, luonto juhlii ennen talven tuloa. Lapset ja aikuiset kilpailivat tonkkumin heitossa, frisbeegol. Täällä taas vieressä rakennetaan ja liikenne kulkee talon ohi. Terveisiä vaan kaikille tapaamilleni sukulaisille ja tuttaville täältä Lahdesta. Eläkeliiton Kuhmoisten yhdistys on elvyttänyt paikkakunnalla tutun kilpailulajin tonkkumin heiton, jonka suomenmestaruuskin on saatu Kuhmoisiin vuonna 2018. Aurinko nousee 7.21 . Puurojen ystävänä pidin paljon Nälkäpäivän lounaasta, mutta monelle luokkakaverilleni se oli kauhistus. . Toivossa eletään. Itä-Afrikan nälänhädän uhrien auttamisesta keräys on laajentunut kaikkien katastro. Ristiäiset kuuluvat niihin, syntyihän sukuun pieniä vauvoja, muistuttaen, että elämä jatkuu. Anna Karhila anna.karhila @kuhmoistensanomat. Mökin verannalla istuessa olisi voinut laulaa metsässä ei liikahda lehtikään… Niin hiljaista oli, toki siinä joskus lenkkeilijä juoksi ohi ja muutama auto ja moottoripyörä rikkoi ihan mukavasti hiljaisuuden. Vaahteran punaiset lehdet lepattavat ikkunani alla, muistuttaen, että nyt on syksy. Ota heijastin käyttöön nyt. Yli 20 partiolaista päivysti kauppojen ovensuissa torstai-iltana. en uhrien avuksi sekä kansainvälisesti että kotimaassa. Afrikan lasten nälkä synnytti myös Nälkäpäiväkeräyksen, johon itse yhdistän aina koulussa tarjotun paljaan puuron. On aika muistella vaiherikasta kesää. Päivi Hotokka. Tarkista, riittääkö verokorttisi tuloraja vuoden loppuun asti. Jopa kolmasosa maailman maataloustuotannosta menee hukkaan hävikin takia. Jos et, vältä Päijälän seutua. Samaan aikaan jopa 40 prosenttia maapallon väestöstä kärsii kalorivajeesta. Pitkästä aikaa sai tavata sukulaisiaan, joita ei ollut aikoihin nähnyt, tai ollenkaan. Ihmekös tuo, Kuhmoisissahan on melkein kaikki jotakin kautta sukulaisia keskenään. Oli sentään muutama ilonpilkahdusNäkemiin Kuhmoinen kin. Kissanpentu löytyi jätepisteeltä Apua Kuhmoisista maailmalle Punaisen Ristin Nälkäpäivän lipaskerääjät liikkuivat Kuhmoisissa viime viikolla. Myös Edessalosta osallistui jämsäläinen Heinosten perhe yhteisten ystävien ja laivaharrastuksen merkeissä. Tämä unohtumaton kasvatuslause on varmasti tuttu kaikille 1980-luvun lapsille. Lypsykumit oli saatu Ruolahden maitotilalta. Kiinnitä välkyt vaatteisiin vaikka heijastinpäivänä 1.10. Nälkäpäivä-keräys sen sijaan on elänyt jo 41 vuotta. Ilta huipentui kuutamossa minigolf-kilpailuun ja loistavaan ilotulitukseen. Nälkää on yhä Kesä helteineen, sateineen, suruineen ja iloineen on taas takanapäin. Leikkimieliset pelit, musiikkiesitykset ja illan hieno ilotulitus kruuVenetsialaiset Haukkasalossa nasivat päivän. Venetsialaisten minigolf-turnauksen voittajat. Maria Ampuja Sirpa Kivilaakso Haukkasalon Uuraan urheilustadionilla vietettiin venetsialaisia lauantaina 25. Täällä muistelen Kuhmoisten kesää, edesmenneitä läheisiä, yhteisiä hetkiä. Pennun emosta tai sisaruksista ei saatu havaintoja. Tapauksella oli kuitenkin onnellinen loppu, sillä kissa pääsi Bäcklundin tuttavalle hoidettavaksi. syyskuuta 2021 PÄÄKIRJOITUS LUKIJAPOSTI 29.9.2021 . syyskuuta jättämään roskia Länkipohjantien jätepisteelle, hän löysi sieltä jotain jätteisiin kuulumatonta. Oli sukulaisia, tuttavia läheltä ja kaukaa. Eläinsuojelulaki sanoo yksiselitteisesti, että hoidossa olevaa eläintä ei saa jättää hoidotta tai hylätä. Työn ja elämän äänet kuuluvat asiaan, eivät ne häiritse. a on tyrmännyt Afrikan lasten hädän hyväksikäyttämisen ruokakasvatuksessa. Kuhmoisten Sanomat 2 Keskiviikkona 29. Nykyinen kasvatus. Ne elävät muistoissa. Haaste otettiin vastaan, ja voittaja Pentti Kuvaja heitti 5 lypsykumia eli tuttia maitotonkkaan. Kun elämää on takana enemmän kuin edessä, niin syksyllä ajattelee, vieläköhän ensi kesänä Kuhmoinen kuhtuu. Miten paljon suru-uutisia mahtuu pieneen ajanjaksoon. syyskuuta. loso. Tämän vuoden lipaskeräys päättyi lauantaina, mutta netissä voi keräykseen lahjoittaa vielä lokakuunkin ajan. Jostain syystä juuri hävikkiviikolle osui niitä monta. Vaikka korona-aika laittoi omia rajoituksiaan, muutama mukava tapaaminen silti järjestyi. . Ehkä niistä voi joskus kirjoittaa. Heidän kanssaan huomattiin, kuinka paljon löytyy samoja tuttuja, jopa sukulaisia ja sukulaisten paikkoja. ”Muista, että Afrikassa on lapsia, joilla ei ole ruokaa ollenkaan”. Sirpa Kivilaakso Päivi Hotokka Kun Timo Bäcklund pysähtyi perjantaina 10. Sen nälän muistaminen voisi olla joskus hyvä asia ainakin omalle kukkarolle, vyötärölinjalle ja täpötäydelle kompostille. Perinteiset venetsialaiset keräsivät puolisen sataa saarelaista viettämään kesäkauden päättäjäisiä. Vapaaehtoisesta talkootyöstä palkittiin Kimmo Mörö. Nautitaan syksyn väreistä. Kaikki koskettavat tavallaan. Omien lasten nirsoillessa tekisi mieli vetää joskus esiin Afrikan lasten nälkä -kortti. Kun syöjiä on välillä talossa neljä ja välillä vain yksi, tulee ruoanlaitossa ja ostoksissa tehtyä virhearviointeja. Vain muutama viikko sitten vietettiin hävikkiviikkoa, jonka aikana koetettiin herätellä ihmisiä pienentämään ruokahävikkiään. On taas vähän erilaista. Mikäli uutta kotia ei olisi ollut tarjolla, kissanpentu olisi pitänyt toimittaa pikaisesti Lahteen Päijät-Hämeen eläinsuojeluyhdistykselle, jolla on Kuhmoisten kunnan kanssa löytöeläinten talteenottosopimus. Tuli myös uusia tuttavuuksia. Se oli käyttökelpoinen keino, kun ruoka ei olisi oikein maittanut. ssa sekä pallojen ja renkaiden heitossa. Jäteastioiden läheisyydessä oli niin pieni kissanpentu, että sen silmät eivät olleet auenneet, noin pariviikkoinen siis. Aurinko laskee 18.57 Onnea nimipäivänä! Tänään Miko, Mika, Mikael, Miika, Miikka, Miska, Miko, Mikaela To Siru, Sirja, Sorja Pe Rauno, Rainer, Raine, Raino La Valio Su Raimo Ma Saija, Saila, Frans Ti Inka, Inkeri Ke Pinja, Minttu Ke Pinja, Minttu Pinja, Minttu Viikon tärpit . Ensimmäistä kertaa mukana keräämässä oli partiolippukunta Kuhmoisten Korpisudet. Pimenevässä yössä kuultiin trubaduuri Taikku Toivaista ja Project Haukkasalo -bändiä. Häpesin itse hävikkiviikolla omaa kulutustani. Venetsialaistoimikunta oli ideoinut Lilli Järvisen johdolla hauskan päivän koko perheelle. Jos lauantaina lähdet ralleihin, ajele rauhassa. Ehkä myös maailmalle, sillä Nälkäpäivä-keräyksestä huolimatta nälkä on Afrikassa yhä totta, ja karkkipussin hinnalla saisi yhdelle perheelle kokonaisen aterian
– Haastavaan työvoimatilanteeseen on yritetty etsiä ratkaisua muun muassa lisäämällä julkisuutta ja nostamalla tehtäväkohtaisia palkkoja, vastauksessa kerrotaan. Kiinteistö myydään Santtu Keskiselle hintaan 29 000 euroa. Anna Karhila Anna Karhila Päijännekodin henkilökunnalle tullaan järjestämään syksyn aikana lääkehoitoon liittyvä koulutusta. Kysyntää on lisännyt muun muassa se, että vuodeosastolta on lopetettu pitkäaikaispotilaiden paikkoja. Asukkaille pyritään lisäsi järjestämään mahdollisuuksia käydä Päijännekodin ulkopuolella. Aloitteen teki kokoomuksen valtuustoryhmään kuuluva Osmo Puukila (sit.), jonka mukaan lähetykset mahdollistaisivat kuntalaisille suoran ja läpinäkyvän päätöksenteon seuraamisen etänä. Asukkaille järjestetään myös tuolijumppaa, musiikkihetkiä ja bingoa, ja kuntosalia hyödynnetään aktiivisesti. Kuhmoisten kotihoidon ja Päijännekodin esimiehen Taru Rajalan laatima vastaus on toimitettu aville viime viikolla. Tällä hetkellä yksi toimi on täyttämättä, koska haku ei tuottanut tulosta. Haasteita on kuitenkin ollut muun muassa työntekijöiden motivoinnissa uusiin käytänteisiin, Päijännekodin toimintaa koskevassa selvityksessä todetaan. Avun ja levon tarve vaihtelee päivittäin Avin selvityspyynnössä pohdittiin esimerkiksi Päijännekodin hoitajamitoitusta ja pyydettiin jaottelemaan asukkaat sen mukaan, ovatko he yhden autettavia, kahden autettavia tai vuoteessa hoidettavia. Selvitys on lisäksi esillä tänään pidettävässä Jämsän kaupungin sosiaalija terveyslautakunnan kokouksessa. Lääkehoidon turvallisuuden liittyvien puutteiden lisäksi käynnillä havaittiin Päijännekodille lääkehoidon koulutusta vastauksessa todetaan, että Päijännekodin asukkailla on hankalia ja kivuliaita tukija liikuntaelinsairauksia ja parkinsonin tautia, joten joskus on päiviä, joina joku haluaa levätä vuoteessa. Takana avin kesäkuun tarkastuskäynti Koulutuksen järjestäminen liittyy Länsija Sisä-Suomen aluehallintoviraston Päijännekodilla kesäkuussa havaitsemiin puutteisiin. Samoin se vaihtelee, onko joku asiakas yhden tai kahden autettava. Lisäksi vapaaehtoiset osallistuvat asukkaiden hyvinvoinnin ja virkistymisen edistämiseen. – Hyvinvointipalvelujen rooli sivistystoimessa on nyt noussut voimakkaasti esille, ja siitä halutaan kysyä tarkemmin, kunnanhallituksen puheenjohtaja Kari Paajanen perustelee. Valtuustoaloitteessa esitetään, että Kuhmoisten kunnan tulisi selvittää ja aloittaa valtuuston kokousten videointi. Kauppaan kuuluvat tontti ja rakennus, mutta rakennusta ei myydä asumistai majoituskäyttöön. Lisäksi kunnanhallitus haluaa ennen valintaa tutustua kunnan organisaatiouudistuksen raakaversioon, joka on juuri valmistumassa. . Energiakulutuksen pienentämiseksi kylmäkalusteet vaihdetaan ovellisiin hiilidioksiditekniikalla toimiviin kalusteisiin. KokoukAloite kokousten videoinneista set tulisi lähettää verkossa suorana ja tallentaa lisäksi kuntalaisten myöhemmin katsottaviksi. Lisäksi farmaseutti jalkautuu lokakuussa henkilökunnan mukaan yhdeksi työpäiväksi, jolloin henkilöstö voi kysellä arjessa esiin nousevia kysymyksiä. Lisäksi raportin mukaan lääkehoitoon on osallistunut oppisopimustyöntekijä, jolla ei ole lääkehoidon pätevyyttä. Myymäläjärjestys muuttuu ja kaikki kalusteet uusitaan. Lisäksi harrastustoiminnan ja virikkeiden määrää arvioitiin puutteelliseksi, eikä käynnillä saatu selvyyttä siitä, mikä on Päijännekodin oikea hoitajamitoitus ja kuinka se toteutuu. kesäkuuta kaksi päivää aiemmin saapuneen nimettömän epäkohtailmoituksen perusteella. Osuuskauppa Keskimaan ryhmäpäällikkö Mikko Lehtinen kertoo, että myymälää pyöräytetään 90 astetta ja kulkusuunta muuttuu myötäpäivään. Näillä tiloilla on suuri vaikutus päivittäiseen työhömme. Investoinnin kustannusarvio on noin 900 000 euroa. Virkistystoimintaa monelta taholta Avin tarkastuksessa Päijännekoti sai moitteita myös asukkaiden viriketoiminnan puuttumisesta. Aluehallintoviraston kesäkuinen tarkastuskäynti Päijännekodille poikii nyt ainakin lääkekoulutusta. Kuhmoisten Sanomat Kuhmoisten S-market uudistetaan kokonaan tämän syksyn aikana. Uudistuksessa S-marketin ilme päivitetään uuden konseptin mukaiseksi. S-market on avoinna koko remontin ajan. Samalla valtuuston kokouksia varten tulisi suunnitella ja toteuttaa videointijärjestelmä, jolla kyetään tarpeen vaatiessa järjestämään sekä kunnanvaltuuston kokoukset että mahdollisesti myös muut hallinnon kokoukset etänä. Uudistuksen avajaisia on tarkoitus viettää joulukuun alussa ennen kiivaimman joulukaupan alkua. Aiemmista suunnitelmista poiketen valtuusto Kuhnun kaupasta päätös ei vielä valinnut uutta sivistystoimenjohtajaa. Myymälän takatiloja ja asia kaswc remontoidaan. Kaikki asiakkaat pyritään avustamaan vähintään kerran päivässä vuoteesta ylös, mikäli heidän kuntonsa sen sallii, mutta itsemäärämisoikeutta kunnioittaen. Harkinnassa on lisäksi yhteistyön jatkaminen Pharmacian kanssa ensi vuoden alussa lääkehoidon arvioinnilla. Va. Päijännekodin oppisopimustyöntekijät lasketaan kuitenkin hoitajamitoitukseen mukaan vain ajoittain, ja silloinkin vain osa-aikaisesti. Kunnanhallitus haastattelee kaksi kärkihakijaa uudelleen ensi viikolla. Taru Rajalan laatimassa ” Ketään ei pakoteta nousemaan vuoteesta. Tulijoita jonossa, paikkoja liian vähän Aville annetussa vastauksessa myönnetään, että etenkin menneen kesän aikana Kuhmoisissa on ollut haasteita saada rekrytoitua hoitajia. Myymälämuutosten lisäksi saamme remontin aikana parannettua myös taustatilojemme, kuten kylmätilojen ja muiden varastotilojen toimivuutta. Myös uudet kassapöydät ovat paljon odotettu uudistus henkilökunnallemme, iloitsee Kärkkäinen. syyskuuta 2021 puutteita tai epäselvyyksiä muun muassa työvuorolistoissa, johtamisessa ja esimiestyössä, omavalvonnassa sekä asiakkaiden palvelutarpeiden arvioinnissa. Koulutuksessa käydään läpi asioita, jotka ovat Päijännekodilla aiheuttaneet lääkehoidon turvallisuudelle eniten haasteita. Päivi Hotokka Kunnanvaltuusto sinetöi maanantain lyhyessä kokouksessaan nuorisotalo Kuhnun myynnin. Aville annetussa vastauksessa kuitenkin huomautetaan, että Päijännekodilla on hoitohenkilökunnan lisäksi 90 prosentin työaikaa tekevä erillinen päivätoiminnan ohjaaja, jonka työpanos kohdistuu harrastustoimintaan, hyvinvointiin ja virkistymiseen. Keskisen aikeena on vuokrata kiinteistö Kuhmoisten aistien puutarhan ystävät ry:lle. kunnanjohtaja Sanna Luukkanen vastasi aloitteeseen heti kokouksessa, että hallintotoimistossa on jo aloitettu videointien valmistelu. – Hoitajien kanssa on sovittu, että esimerkiksi iltavuoroon 12.30 tuleva hoitaja lähtee asukkaiden kanssa ulos tai huonolla säällä järjestää muuta puuhaa, esimerkiksi lehdenlukutai lauluhetken, vastauksessa kerrotaan. – Lääkehoidon käytäntöjä on Päijännekodilla kehitetty viimeisen 1,5 vuoden aikana. Käytännössä kuitenkin vain yksi asiakkaista on sellainen, jolla tällaisia päiviä on viikottain. Hoitajat osallistuvat toimintaan resurssien puitteissa. – Jos joku kokee olevansa liian väsynyt nousemaan vuoteesta, häntä kyllä kannustetaan ja yritetään houkutella, mutta ketään ei pakoteta nousemaan vuoteesta, vastauksessa todetaan. Koulutuksen järjestää lääkehoidon turvallisuuteen erikoistunut koulutuspalvelu Pharmacia. Avi teki Päijännekodille ennalta ilmoittamattoman tarkastuskäynnin 18. Kuhmoisten Sanomat Kuhmoisten kunnanvaltuuston kokousten videointien aloittamisesta tehtiin maanantaina valtuustoaloite. Keskimaa on tänä ja viime vuonna uudistanut useita S-marketejaan uuden ilmeen mukaisiksi.. – Uudistus tuo lisää näyttävyyttä esillepanoihin seS-marketissa alkaa iso remontti kä raikastaa ja selkeyttää myymäläkokonaisuutta, toteaa S-market Kuhmoisten myymäläpäällikkö Laura Kärkkäinen. Vastauksessa myönnetään myös, että tehostettujen palveluasumisen paikkojen kysyntä ei vastaa tarjontaa, ja osa asiakkaista on jonottanut paikkoja pitkään. Lisäksi Keskimaa aikoo uudistuksen yhteydessä päivittää myymälän valikoiman vastaamaan asiakkaiden tarpeita. Kuhmoisten Sanomat 3 Keskiviikkona 29. Avi esitti Jämsän kaupungille selvityspyynnön käynnillä havaituista asioista
– Ylhäällä neljäs vasemmalta on äitini Helvi Ojala, ja minäkin olen kuvassa mukana niin kuin äidin olemuksesta voi päätellä. Rakastava mieli ja puhdas luonne ovat tärkeitä. Liikuntaviikon vaunutreffit Kuhmolan edustalla 1.10. Kuvassa numero 2 tiedettiin jo ennalta olevan Edvin ja Kauko Pasinen tamman ja varsan kanssa. Heidän välistään kurkistaa Iivari Rantanen. Talo on edelleen olemassa, mutta se ei ole enää tämän näköinen. Yksinkertaiset ja terveet elämäntavat karaisevat tahtoa ja lujittavat luonnetta. Onnittelemassa kävi muun muassa Timo Kvist, joka lurautti päivänsankarille laulunkin. Synttärisoppaa torilla 70 vuotta täyttänyt Unto Sarvala (oik.) juhli tiistaina 21. Liikuntaviikon yhteislenkki Ryytjärven laavulle 30.9. Tomi Paldaniuksen kitarakonsertti Kuhmolassa 3.10. Tervetuloa! Sanotaan, että Suomen kansa on katajan kaltainen terve kansa. Samoin kuvassa 6 ainakin vasemmalla puolella on vanha Pörvälä. Kehonkoostumusmittaus Kuhmolassa 2.10. Päiväkoti Tänään Ruishiutalevelli, broilerilasagne, jogurtti To Mannapuuro, kalakeitto, marjoja ja hedelmiä Pe Murot, jauhelihatomaattikastike, perunat, smoothie Ma Kaurapuuro, kasvispihvit, perunasose, kermaviilikastike, jogurtti Ti Ohrahiutalevelli, hedelmäinen broilerikastike, täysjyväriisi, rahka Ke Mannapuuro, rapea kalapala, perunat, kermaviilikastike, hedelmäsalaatti Kirjoittaja on seurakunnan vapaaehtoistyöntekijä. Kuhmoisten Sanomat 4 Keskiviikkona 29. Onni ja sivistys on sitä, että henki voittaa aineen. Esivanhempamme osasivat tarvittaessa tyytyä vähään, kieltäytyä, jopa kärsiäkin. Ajankohta on vuoden 1938 loppukesä, sanoo Aimo Ojala. Mutta tämä korona-aika mullistaa kaiken, ei olekaan niin varmaa, mitä milloinkin tapahtuu. Päivi Hotokka Kuhmoisten Sanomat Kuhmoisissa aikaisemminkin esiintynyt soolokitaristi Tomi Paldanius soittaa Kuhmolassa jälleen ensi sunnuntaina 3. Niin autuas aina on antaa, kun itse on kokenut Jumalan rakkautta. Kirjapiiri Päijälän pirtillä: Ritva Hellstenin Raija 9.10. kello 18 Seurakuntakodissa. Tässä talossa kuvaaja Oiva Ojala asui ja kehitti valokuviaan ennen kuin hankki sodan jälkeen oman tilan. Päivi Hotokka Keskiviikkona 15. – Tauno Virtanen kaatui joulukuussa 1939 Sallassa. Suomen MM-rallin erikoiskoe Päijälässä 2.10. Neljäs vasemmalta on jompikumpi Helvi Ojalan siskoista. Katajainen kansa Suurta ja kestävää ei synny helpoissa ja mukavissa oloissa. Aimo Ojala vahvisti taustalla näkyvän talon vanMonelle henkilölle löytyi nimi haksi Pörväläksi. Sen sijaan kuvan 6 oikea puoli jakoi mielipiteitä. Naiset oikealla lienevät Suoma ja Sisko Salmenpieli. A.Ojala P.Hyttinen 7.9. Siinä on Tauno Virtanen Kylämällä sijaitsevan Piippalan talon edessä. Liikuntaviikon melontaa Päijälässä Lokakuu 1.10. Kuvaa 1 kukaan ei tunnistanut varmasti. Tule mukaan keskustelemaan ja vastaamaan kyselyyn. Me olemme kalevalaista kansaa. Ken eniten uhraa, on onnekas vain. Sarvala ei luvannut paikallislehdelle laajempaa merkkipäivähaastattelua. Asiaa kommentoineista lukijoista osa oli sitä mieltä, että siinä on Pörvälän talon toinen pää, osan mielestä kuva on peräisin muualta. Olen syntynyt helmikuussa 1939. syyskuuta 2021 SANAN KULMA Maila Kaiterlahti VALMISTUNEITA Kouluruoka Tänään Kalakeitto, ruisleipä, tuorepala To Italianpata Pe Makkarakastike, perunat Ma Makaronilaatikko Ti Hernekeitto, pannari, hillo Ke Smetanakala, perunasose Ruokapalvelu Tänään Sipulipihvit, persikkakiisseli Ruishiutalevelli, leikkele To Broilerikiusaus, ruusunmarjarahka Kesäkeitto, leikkele Pe Cheddarkala, talkkunahyve Nakkikeitto La Makaronilaatikko, mangokiisseli Uunipuuro, mehukeitto Su Palapaisti, mousse Riista-punajuurikeitto Ma Hedelmäinen broilerikastike, mansikkakiisseli Ohravelli, leikkele Ti Jauhelihakeitto, pannari, hillo Janssoninkiusaus Ke Merimiespata, hedelmärahka Mannapuuro, leikkele Ruokalista koskee Päijännekotia, terveysasemaa, toimintakeskusta ja kotipalvelua. Liikuntaviikon Padel Open House 3.10. Onni tai sivistys ei ole sitä, että eletään ylellisesti, syödään herkullisesti, pukeudutaan hienosti, asutaan komeasti ja eletään nautinnoissa. Valokuvaaja Oiva Ojalan lapset Aimo Ojala ja Eeva Lehtonen löysivät kuvista sukulaisiaan ja tuttuja paikkoja. Kuvan 4 tunnisti Ari Ampuja. Alarivissä vasemmalla on Ojalan ja Lehtosen pappa Aukusti Ojala, hänen siskonsa Hilja Rantanen ja Iida Ojala. syyskuuta julkaistuista, Aino Ruokolan lähettämistä kuvista selvisi lukijoiden avustuksella ainakin viiden kuvauspaikka ja runsaasti kuvissa esiintyvien henkilöiden nimiä. Minna Asplundin grafiikkaa kirjastossa 29.9. Kuva 5 on otettu Salmenpielen talolla. Miehet ylärivissä vasemmalta ovat Ojalan mukaan Iivari Salmenpieli, Lauri Ojala ja Mauno Rantanen, joka kaatui talvisodassa. Kulttuuripäivä Päijälän pirtillä 10.10. Sillä on ruumiin kuntoa ja tahdon voimaa. syyskuuta korona-ajan malliin: hän tarjoili torilla avoimessa tilaisuudessa lohisoppaa ja omenapiirakkaa. Luja ja puhdas luonne on yksilöllinen ja kansalle tärkeä. lokaKitarataituri Paldanius konsertoi kuuta. Kuvassa 3 Ojala ja Lehtonen tunnistivat mummunsa Iida Ojalan menossa aamulypsylle Aukeissuon torpalla. Jumala ei ole antanut meille pelkuruuden henkeä, vaan voiman, rakkauden ja terveen harkinnan hengen. Sellainen kansa voi säilyttää vapautensa ja täyttää tehtävänsä kansakuntien joukossa. Palvelemisen ja antamisen autuus on yksi läksy, jota saamme opetella. Kahvitarjoilu. Usko Jeesukseen Kristukseen antaa meille myös oikeaa ja tarvittavaa rohkeutta. Syksyn kiertueella kuullaan vanhojen klassikoiden lisäksi uusia kitarasovituksia. Seija Irene Peltonen on 20.8.2021 valmistunut kauppatieteiden maisteriksi Jyväskylän yliopistosta. Elojuhla ja myyjäiset Päijälän rukoushuoneella EVANKELIUMIN-ILLAT ja RAAMATTUPIIRIT vuoroviikoin torstaisin klo 18 30.9. Tapahtumat Syyskuu 20.9.–16.10. Kuhmoisten-Padasjoen kappeliseurakunta vai Kuhmoisten kappeliseurakunta. Aimo Ojala pohti, voisiko se olla Piimäkorven talo. Toritie 44 www.tuleuskoon.fi Kuhmoisten-Padasjoen kappeliseurakunta SEURAKUNTAILTA Kuhmoisissa ma 11.10. Raamattupiiri Helluntaisrk. Jumala tahtoo antaa meille nykypäivän kansalle voiman, rakkauden ja raittiuden hengen. Keikoilla soi myös suomalaissävelmiä, muun muassa Myrskyluodon Maija.. Elokuva Kuhmolassa: Luokkakokous 3 – Sinkkuristeily 5.10
Toinen kerho on yläkouluikäisille suunnattu pelikerho, jossa voisi pelata haastavampia, paneutumista vaativia lautapelejä, etenkin strategiaja roolipelejä. – Siihen meillä on tarjolla hienoja välineitä, joita Pirkanmaan ja Keski-Suomen kirjastot ovat yhdessä hankkineet alueen kirjastoissa kiertäviksi, Kuhmoisten vastaava kirjastonhoitaja Marjo Soininen näyttää.. – Shakin voi ottaa ohjelmaan myöhemminkin, Penttilä lohduttaa itseään. Henna, Emilia ja Maiju pelaavat taustalla Can’t Stop -nimistä peliä. Koodauskerhon muut oppilaat seuraavat, kun Beebot kääntyilee, kulkee eteen ja taakse ja piippaa. Alakoulun kässäkerhossa on päästy jo askartelemaan. Keskelle päivää sijoittuvien kerhojen vetäjät koottin pääosin vapaaehtoisista opettajista, joilla on erityisosaamista kyseiseen kerhoon. Alakoululaisille on muun muassa bändikerho, koodauskerho ja kielikylpy. – Ajattelin, ensimmäinen kerta olisi suunnittelua, mutta tytöt aloittivatkin heti askartelun. Kuhmoisten yhtenäiskoulun shakkikerhoon torstaisin osallistuvat 7. Alakoulun 2., 3. Lisäksi kerhojen vetämiseen osallistuu myös muuta kunnan henkilökuntaa. 7. Kerhoa vetävällä Jarmo Penttilällä oli alkuun ajatus saada uusia harrastajia shakin pariin. Seuraavaksi me huovutamme. – Yläkoululaisille on tarjolla esimerkiksi kuntosalikerho, kungfu ja shakkikerho. Esimerkiksi alakoululaisten lukukerhoa vetää kirjastolla työskentelevä Eeva Markkanen, yläkoululaisten kuntosalikerhoa puolestaan liikunnanohjaaja Pipsa Suominen. ja 5. Kerhoja voi kokeilla ja vaihtaa jaksoittain, ja innokkaimmat voivat osallistua useampaan. – Jos kerho olisi koulun jälkeen, sinne ei välttämättä ehtisi osallistua esimerkiksi kyytien takia, Maiju sanoo. Pian oppilaat pääsevät itse kokeilemaan iPad-laitteilla yksinkertaisen animaation tekemistä. Kuhmoisten Sanomat 5 Keskiviikkona 29. Ohjaajakorvauksen lisäksi sillä voi maksaa kohtuullisia materiaalikuluja, Mariella Rauhala kertoo. Kerhojen suunnittelusKuhmoisissa kuultua -kerhot Alakoulun kerhot f Lautapelit f Musisointi ja laulu f Bändikerho f Koodaus f Kielikylpy f Käsityöja askartelu f Lukemista lapsille f Pihapelit Yläkoulu f Pallopelit f Kuntosali f Shakki ja lautapelit f Kungfu f Piirustus f Näytelmäkerho (koulun jälkeen) ” Tällä voi rakentaa vaikka oman robotin tai lähettää kaverille viestejä morseaakkosilla. Osa on tehnyt tikuista myös kalusteita. Liiketunnistin saa silmät loistamaan Alakoulun kolmen ensimmäisen luokan käsityöja askartelukerhossa innokas tyttöjoukko on ehtinyt jo rakentaa pahvilaatikoihin hienosti maalattuja huoneita, talleja ja pihoja. Kuhmoisten kirjastolla on jo valmiina suunnitelmat kolmeen erilaiseen kerhoon, joissa kerhokerta olisi vähintään tunnin mittainen. Kungfu saatiin mukaan, koska yhtenäiskoulun opettajista löytyi yksi kungfun harrastaja. – Se on mielenkiintoista! Siinä potkitaan ja vähän kuin nyrkkeillään, tai oikeastaan se on itsepuolustusta, Emilia kuvailee. luokan oppilaat Henna ja Emilia ja 8. Ensimmäinen suunniteltu kerho on mysteerikerho, jossa arvoitusten ratkaisemisen kautta innostettaisiin lukemiseen, kirjoittamiseen ja luovuuteen. – Ohjaajat saavat kerhojen vetämisestä korvauksen, sillä Kuhmoinen sai hankkeen toteuttamiseen Opetusministeriöltä 28 000 euron avustuksen. – Laitteen portteihin pystyy liittämään esimerkiksi mikrofonin, kaiuttimen, moottorin, radiolähettimen tai liiketunnistimen. Käsityöja askartelukerhoryhmiä on kolme, koska niihin ilmoittautui niin paljon oppilaita, Mariella Rauhala kertoo. Hankkeessa voidaan kuitenkin järjestää myös retkiä ja koulun jälkeiseen iltapäivään sijoittuvia pidempiä kerhoja. Kolmas kerho on puolestaan julkkiskerho, jossa harjoitellaan erilaisia mediaja sometaitoja, esimerkiksi radioäänittämistä, podcastien tekoa, kuvankäsittelyä ja kuvaamista. syyskuuta 2021 Anna Karhila Miltä kuulostaisivat kungfu tai lautapelit keskellä koulupäivää. silmät loistavat, kun Tuure Linden esittelee Microbit-nimistä koodauslaitetta. Kirjastolla mysteerejä ja somea Anna Karhila Harrastuskerhoissa tarjotaan alkuun ohjattua toimintaa koulupäivän aikana, niin että kyytioppilaatkin pääsevät osallistumaan. Suomen mallissa on tarkoitus mahdollistaa tasapuolisesti kaikille peruskouluikäisille lapsille maksuton harrastus koulupäivän lomassa. Koulupäivän keskelle sijoitetut kerhot mahdollistaa opetuskulttuuriministeriön Harrastamisen Suomen malli, johon yhtenäiskoulu pääsi mukaan omalla Kuhmoisissa kuultua -hankkeellaan. Roni Unnaslahti ja Joona Pitkäniemi pelasivat shakkikerhossa klassista Muuttuvaa labyrinttiä. Kuhmoisissa koulupäivän rytmi rakennettiin pikavauhtia uusiksi, jotta ruokailun yhteyteen saatiin pitkä harrastusvälitunti, johon puolen tunnin kerhot sijoitettiin. Oppilaiden toivomusten mukaan edetään, kerhoa ohjaava Terhi Unnaslahti kertoo. Kungfun osaaja löytyi koululta Suomen mallin harrastuskerhoihin osallistuminen on vapaaehtoista, mutta yhtenäiskoululla kaikkia oppilaita kannustetaan kokeilemaan edes yhtä kerhoa. Koulupäivän rakenne pikavauhtia uusiksi Shakkikerho on yksi yli 13 harrastekerhosta, joihin Kuhmoisten yhtenäiskoulun peruskoulun oppilaiden on mahdollisuus osallistua alkaneen lukuvuoden ajan. Tällä voi rakentaa vaikka oman robotin tai lähettää kaverille viestejä morseaakkosilla, Linden kuvailee. luokan oppilas Maiju vakuuttavat, että nimenomaan keskelle koulupäivää sijoittuva pelituokio houkutteli mukaan kerhoon. Kungfua ja koodausta keskellä päivää sa olennainen tekijä on ollut koulunkäynninohjaaja Minna Nuuttila, joka koordinoi myös koulupäivän jälkeen järjestettäviä tavallisia kerhoja. luokan oppilaille suunnatussa koodauskerhossa poikien Anna Karhila Vitosluokan Jimi Kauppinen (istumassa) esittelee Beebottia, johon voi ohjelmoida 40 komennon sarjan. Shakki ei kuitenkaan innostanut oppilaita, joten nyt kerhossa pelataan muita lautapelejä sen mukaan, mistä oppilaat kiinnostuvat. luokan Henna ja Emilia käyvät lautapelikerhon lisäksi pallopelikerhossa, ja Emilia on mukana myös kungfussa
EURORAUTA OY VARASTOMYYNTI Taulunmäentie 1, p. 045 189 8288 Maista meidän ruokalistaa! Kanakoria! Pizzaa ja burgeria! ym. ym.! Toritie 63, 17800 Kuhmoinen Kuhmoisten Kukkakauppa ja Hautauspalvelu kuhmoistenkukkakauppa.ekukka.fi 040 740 6374 saijaniininen@gmail.com Callunat 12 cm ruukussa 3 kpl 10,Yrittäjä! Ilmoita lehdessä edulliseen kuponkihintaan. Toistolla säästät. Voit ryhtyä myös säännölliseksi kuukausi-ilmoittajaksi. Ota yhteyttä: ilmoitukset@kuhmoistensanomat.fi / 040 483 0860 Jouko Järvinen Mäkimaan Muhkun golfmestaruus ratkottiin tiistaina syyskuun 7. Risto Lehto 1) Matti Santanen 38 pistettä, 2) Martti Åkerlind 35, 3) Liisa Santanen 31, 4) Kauko Kalliomäki 30, 5) Arto Peurala 25, 6) Jouko Järvinen 23, 7) Tapio Suutari 22. Sääkin suosi – se oli pilvipoutainen eikä kovin kylmä. Voittaja Matti Santanen puttaamassa. Kuhmoisten Sanomat 6 Keskiviikkona 29. Meiltä myös KATTOPESUT JA MAALAUKSET www.lukkomokki.fi 040 570 1790 Autojen peltityöt, maalaukset, huollot, tuulilasit, renkaat, vakuutusyhtiön työt. TERVETULOA KUKKOON! Toritie 49, 17800 Kuhmoinen p. päivänä Pirkanmaan golfin Messukylän kentällä. info LOKAKUUN KUPONKI-ILMOITUKSET Hyödynnä edut ja palvelut! SANTTU LAHTINEN 050 3535 924 KAIVINKONEJA TRAKTORITYÖT MONIPUOLISET MÖKKITALKKARIPALVELUT KIINTEISTÖN JA PIHAN HUOLTOTYÖT santtu.lahtinen82@gmail.com Padasjoen Kirjapaino PAINOPALVELUT LÄHELTÄ aineisto@padasjoen-kirjapaino.inet. syyskuuta 2021 TULOKSET 044 244 9779 timo@paijanteen.fi www.paijanteen.fi Kiinteistönvälitystä Kuhmoisissa ja lähialueilla PÄIJÄNTEEN LUKKOJA MÖKKIPALVELUT ABLOY KÄYTTÖLUKOT, TURVALUKOT, SARJOITUKSET YMS. WEBASTO virallinen jälleenmyyjä, takuumyynti ja vianhaku. Mestaruus ratkottiin piste-bogey -kisana täysin tasoituksin. Mestaruuskisa oli järjesMuhkun golfmestariksi puttasi Matti Santanen tyksessä Muhkun 12. Lähemmäksi lippua kisattiin väylällä 16, ja lähimmäksi osui Martti Åkerlind. Pisin draivi -kisa käytiin väylällä 18, ja sen voitti Arto Peurala. 03 874 590 RAKENNUS-, PUUTARHAja TALOUSTARVIKKEET Ma-pe 9-17, la 9-14 www.eurorauta.weebly.com 13,90 TURVEPEHKU 140 L TUULENSUOJALEVY Hunton 12x1200x2700 kpl Valopetrooli 10 L Öljytäytteinen lämmitin 1000 w, 1500 w PALOVAROITIN Käyttö eläinten kuivikkeena, kasvualustana, maaparannukseen ja imeytykseen 4,90 KIPSILEVY Gyproc 13x1200x2600 ERISTEVILLAT Paroc extra 12,65 kpl ARINAT alkaen Saunan penkki alkaen PEHMOMATTO 65 cm 42,00 6,90 5,90 25,90 4,90 AURINGONKUKANSIEMEN 20 kg Talipallot 30 kpl muovisanko Suolakivi 10 kg 18,90 13,70 54,90 FINNFOAM FL 300 50x585x2485 pkt (7,27 m 2 /pkt) BETONILAATTA 30 cm PUUTARHAMULTA 4 pss 10,00 Puutarhakalkki 25 kg 8,90 JÄNISVERKKO 1,21 x 10 m 18,80 Räystäsverkko 0,3 x 10 m pss Kasvuturve 80 L 4,50 18,90 1,25 pkt m 6,90 7,50 AVOINNA ma-pe 8.30-17.00 la 9.00-14.00. OBD 2 vianhaku ja –määritys. Tammitie 3, Padasjoki 03 551 2186 040 652 7141 w w w .p ad as jo en sa no m at . Messukylän golfkenttä on 9-reikäinen, joten se kierrettiin kaksi kertaa
Ilmoituksia välitetään myös muihin lehtiin niiden omilla ilmoitushinnoilla. 045 636 3889 / Eija Pumppumies Puoliväli Oy 040 565 5148 www.pumppumies.fi Parhaat merkit, paras palvelu! myynti, asennus, huolto Sähkötyö J. 0400 131 170, Kirkkotie 8 PUTKILIIKKEET Putkiasennus Lehtonen Oy Kokonniementie 12 p. Peltonen p. Panostaja Ari Rajala 0400 711 492 PERUNKIRJOITUSJA PESÄNSELVITYSPALVELUT Kari Paajanen p. %) LIIKEHAKEMISTO __________________________ Teemu Sarhemaa 0400 551180 __________________________ ARKKITEHTISUUNNITTELU Kalle Nurminen arkkitehti SAFA suunnittelu, lupahakemukset, pääsuunnittelijan tehtävät, työnjohto Korppilankuja 46, Kuhmoinen p. 040 700 1165 __________________________ Sähkötyö J.Peltonen p. Ark. 040 551 7540 __________________________ Kuhmoisten Kukkakauppa ja Hautauspalvelu Toritie 63, p. 0400 783 630, (03) 555 6137 PITOPALVELU yms. www.urosenkukka.fi Kesäisin myös Papinsaaren Kukka HUUTOKAUPAT Kuolinja konkurssipesät, myös ostot. 014 716 119 / 0400 551 162 HAUTAKIVET Polar Granit Oy Hautakivet, kaiverrukset, entisöinnit Nyman Jaakko 045 662 6003 MAALÄMPÖPUMPUT Pumppumies Puoliväli Oy 040 565 5148 www.pumppumies.fi Maalämpöjärjestelmät avaimet käteen asennuksella! ILMALÄMPÖPUMPUT JULKISET KAUPANVAHVISTAJAT Kari Paajanen 0400 783 630 KAIVOLIIKKEET Porakaivoliike Kallioniemi Oy Jämsä (014) 761 168 www.porakaivoliikekallioniemi.fi KUKKAKAUPAT JA HAUTAUSTOIMISTOT Kuhmoisten Juhlapalvelu Oy Hautaustoimisto Irma Kallio p. Irma Kallio p. 0400 350 136 VUOKRATAAN KUHMOLASSA SU 3.10. 0400 980 292 ÄÄNENTOISTO Näyttelyt, messut, discot, juhlat, musiikkiym. Teemahankkeessa voidaan rahoittaa yhdistysten pieniä investointeja ja yhteisöllisyyttä lisäävien tapahtumien järjestämistä. (sis. erikoiskuljetukset/kotim. kivien ja kallion louhintaa tonteilta, teiltä, pelloilta sekä piikkaustyöt. Riveillä voit ostaa, myydä, vaihtaa, vuokrata yms. syyskuuta 2021 TOIMITUS Ilmoitusaineisto tulee jättää lehden toimitukseen viimeistään julkaisuviikon maanantaina klo 12 ja vedosilmoitukset edellisen viikon perjantaina klo 13 mennessä. 0400 852 532 __________________________ Metsäja maansiirtokoneiden kuljetukset ja siirrot, kant. 555 1331 kuhmoistentilitoimisto@ kuhmoistentilitoimisto.fi VARTIOINTI JA MURTOHÄLYTYSJÄRJESTELMÄT S & L Turvapalvelut Oy 24 h/vrk 050 596 0060 hälytysja kamerajärjestelmät vartiointipalvelut MÖKIT, KODIT, YRITYKSET www.turvapalvelut24h.fi Kuhmoisten Siivouspalvelut kaikki siivousalan palvelut p. 040 72 666 28 __________________________ PUUTYÖLIIKKEET, RAKENNUSTARVIKKEET Ikkunat, ovet sekä tilauspuusepäntyöt Ruokolan Puu Oy 040 824 7331 SIIVOUSPALVELUT SORAA JA MURSKEET Kuhmoisten Sora Oy Olli Nummelin p. 040 769 8133 Päijänteen Kiinteistöpalvelut LKV www.paijanteen.fi Timo Sormunen p. Paavolankatu 4, Jämsä p. Tilaushinnat 2021 (kotimaa) (sis. Petri Liehu p. 040 708 1456 LASILIIKKEET Jokilaakson Lasitus Korjaus/lasitukset 24/7, terassilasitukset yms. 24%) Etusivulla 1,92 € /pmm Tekstissä 1,67 € /pmm Takasivulla 1,75 € /pmm Seurapalsta 2,48 € /rivi Johan on markkinat Edullinen rivi-ilmoitus yksityishenkilöille. Kahvituksen tai Teams-linkin lähettämisen vuoksi ilmoittautuminen on välttämätön. Kolarikorjaukset ja -maalaukset. klo 17. Hakuaika on 30.11.2021 klo 16 asti. 040 536 5663, 0400 946 642 www.kuhmoistensora.fi Lindroosin Sora Oy p. 040 740 6374 KULJETUSLIIKKEET Pika-, rahti-, lavettiym. 050 555 8742 www.ompelimooutis.fi Kuhmoisten Juhlapalvelu Oy Juhlaja pitopalvelu. Multaporkkanaa, punajuurta, sipulia ym. Kirjoita omalla nimelläsi, nimimerkki hyväksytään vain poikkeustapauksessa. ja Eurooppa OPASOL OY p. klo 9-17 • Seppolantie 16, Jämsä • p. Jussin Monipalvelut tmi Juha Lindstén p. tilaus 85 € Ilmoitushinnat 1.1.2021 alk. TERVETULOA! Ota MASKI mukaan Tied. Piili Kuhmoinen p. Kuhmoisten Sanomat 7 Keskiviikkona 29. 0400 228 822 Realisointipalvelu Relax Oy JOHAN ON MARKKINAT KERROSTALOYKSIÖ 30 m 2 LASITETTU PARVEKE p. 24 t. 20 v. Tervetuloa! Lisätiedot: Muistiohjaaja 050 301 0418. 040 547 5411 Jämsän Lasi ja Kehys Oy Kaikki lasialan työt, tuulilasit ja kehystys. kok. Hinta kolmelta riviltä 10 € ja lisärivit 4 €/rivi. alv. 044 244 9779 __________________________ Timo Sormunen 044 244 9779 SÄHKÖASENNUKSET SÄHKÖ-RUOKOLAHTI OY Suunnitelmat/asennukset p. 040 586 7729 www.countryhelp.fi HIERONTA JA LUONTAISHOIDOT Hermoratahieronta Anne Kaunistoinen p. klo 17 kuulemaan lisää Kunnantalolle, Toritie 34 A, Kuhmoinen tai Teams-tilaisuuteen 18.10. Toimitus voi lyhentää ja muokata tekstejä. Kahvitarjoilusta vastaa eläkeliiton Kuhmoisten yhdistys, kahvi + leivonnainen 3 €. 050 913 6226 www.juhansahko.net LIKAKAIVOJEN TYHJENNYKSET Traktorikalustolla Vesa Arrenius p. 24%. Hintoihin sisältyy alv. 0400 121 997 __________________________ KAIVINKONETYÖT CountryHelp Jyri Janhonen p. 040 779 4457 KULTASEPÄNLIIKKEET Kelloja, kultaa Kelloliike M. 10%) 12 kk / kestotilaus 79 € 12 kk / määräaik. 040 551 7540 __________________________ Seijan Pidot Tmi Seija Ruokola p. 040 8271583 __________________________________ Kuorma-autokalustolla Liekaiha Oy Jarkko Sumioinen p. 040 483 0860 tai 040 515 2345 asiakaspalvelukonttori avoinna: ma 9.30–15.00, ti, ke ja pe 9.30–13.00, to sulj. Vastaavat toimittajat Yhteiskunnalliset asiat Hannu Lahtinen Elinkeinoelämä Päivi Malin Kulttuuri ja vapaa-aika Eija Heinonen Puolueeton kotiseutulehti Uutismedian liiton jäsen Levikki 2 302 (LT-2020) ISSN 0356-228X Painopaikka Lehtisepät Oy postiosoite: Toritie 52, 17800 Kuhmoinen sähköpostiosoitteet: ilmoitukset@kuhmoistensanomat.fi toimitus@kuhmoistensanomat.fi www.kuhmoistensanomat.fi ILMOITUSJA TILAUSASIAT p. 040 553 5569 SEURAT Muistathan! Torstaitupa huomenna 30.9. Ad-autokorjaamo. Toimittaja Päivi Hotokka 045 635 5335 paivi.hotokka@ kuhmoistensanomat.fi Toimittaja Anna Karhila 040 716 8052 anna.karhila@ kuhmoistensanomat.fi Kuhmoisten Sanomat Asiakaspalvelu ja ilmoitusvalmistus Anna Engblom 040 483 0860 ilmoitukset@ kuhmoistensanomat.fi Tuija Käki-Lahtinen opintovapaalla Kuhmoisten Sanomat myös facebookissa! LOUNAAT TORIMYYJÄT ELOKUVAT Ota yhteyttä ja lisää yrityksesi liikehakemistoon! 6 kk 3 riviä vain 115 € +10 € / lisärivi (alv. Alle 25 €:n ilmoituksesta perimme pienlaskutuslisän 5,00 €. Myös rakentamisen ja sisustamisen palvelut. 050 913 6226 www.juhansahko.net KIINTEISTÖNVÄLITYS OP Koti Järvi-Häme Oy LKV, Vesa Teräväinen p. (014) 718 272, 0400 919 805 Runsaasti oman tuotannon kukkia, kaikki hautausalan palvelut. Pienlaskutuslisä alle 25 €:n ilmoituksista on 5 €. Lehden vastuu ilmoituksen julkaisemisen yhteydessä sattuneesta virheestä rajoittuu ilmoituksen hintaan; puhelimitse annettujen ilmoitusten virheestä vastuu on ilmoittajan. tapahtumat OPASOL OY p. 0400 638 764 OMPELUPALVELUT Ompelimo OutiS Outi Savunen p. p. 020 730 4040 / tilaukset www.lindroosinsora.fi Lindroos Esa 0400 344 531 TILITOIMISTOT Kirjanpitopalvelut MV mia@kirjanpitosi.fi www.kirjanpitosi.fi __________________________ Kuhmoisten Tilitoimisto Toritie 64, p. Oriveden PUOLUKKAA 3 €/l, 10 litraa 25 € (ämpäri kaupan päälle ) ja KANTARELLIA Nevala Vesuri-ryhmän Ideasta iloa –teemahankkeen haku alkaa! Tervetuloa ke 6.10. Määräajan jälkeen jätetyistä ilmoituksista peritään lisämaksuna 5,50 € / ilmoitus. Hintoihin sisältyy alv. 0400 739 226 Tampereentie 1250, Kuhmoinen __________________________ Hieronta, vyöhyketerapia, purentahoidot Irja Tervala p. alv. Anna juttuvinkki! Mistä aiheesta Sinä haluaisit lukea. 040 555 0454 kalle.nurminen@pp1.inet.fi AUTOKORJAAMOT Jokilaakson Autohuolto Oy Valtuutettu Citroen, Mitsubishi ja Peugeot huolto. p. 0400 647 931 LOUHINTAURAKOINTI Suoritan ammattitaidolla kaikenlaista louhintaa, esim. klo 11.00–14.00 Kaikille avoin yleisöluento pe 8.10.2021 klo 12–15 Kuhmola Toritie 57, Kuhmoinen MUISTISAIRAUKSIEN KOKO KUVA Geriatrian erikoislääkäri Pirkko Jäntti Tietoa myös Pirkanmaan Muistiyhdistyksen toiminnasta. 0400 852 532 __________________________ Markku Hjelm RA/INS, MHJ-Suunnittelu, suunnittelu, lupahakemukset, pääsuunnittelijan tehtävät, työnjohto, vastaava tj Korppilankuja 93, Kuhmoinen 050 551 2662 markku.hjelm@mhjs.fi RAKENNUTTAMINEN / TYÖNJOHTO Markku Hjelm RA/INS, MHJ-Suunnittelu, rakennuttaminen, valvoja, vastaava työnjohto Korppilankuja 93, Kuhmoinen 050 551 2662 markku.hjelm@mhjs.fi __________________________ Urosen Kukkakauppa ja Hautauspalvelu, Koskentie 11, Jämsä p. Lisätietoja ja ilmoittautumiset: toimisto@vesuri-ryhma.fi tai 050 378 4133 tai www.keskisuomenmaaseutu.fi/vesuri NÄYTTELYT GALLERIA ja KOTIMUSEO Länkipohjantie 158, Kuhmoinen Avoinna lokakuussa lähinnä viikonloppuisin pe–su klo 11–16 Esillä suomalaisen postikortin 150-vuotista historiaa ym. 0400 641 924 Harmoinen _________________________ Hieronta ja hermoratahieronta Kirsi Valkama p. 24%. Aina vinkkiä ei voi heti toteuttaa, mutta jossain vaiheessa toivejuttu ehkä ilmaantuu lehden sivuille, muodossa tai toisessa. Lukijapostia palstalla voit kiittää, kehua tai antaa kritiikkiä ajankohtaisista asioista. KLO 16 (maskisuositus) * K 12 * 6 € Maanantaina klo 10–11 KUHMOISTEN TORILLA hyvää Pälkäneen PERUNAA säkeittäin sopivasti useita eri lajikkeita
Kuvanveistäjä Paula Salmelan tuotannon toistuvia teemoja ovat ihminen ja luonto. Miksi valita nimitys pop-upille. Pihapiirissä sijaitsee kuvanveistäjän valoisa työhuone ikkunoineen, jotka ovat paikallisen puusepän kädenjälkeä. Tekeillä dokumentti metsästä Luonto on Hiidenkarille tärkeä. – Zen-pajassa emme jahtaa hienoja valokuvauksellisia kohteita, vaan luotamme siihen, että kuvauskohteet löytävät kuvaajansa. Keskusteluja ja zen-valokuvausta Elina Syrjänen Lauantaina Seuralassa oli mahdollisuus osallistua zen-valokuvauksen työpajaan, jonka veti dharmaopettaja ja meditaatio-ohjaaja, yrittäjänä kuvallisen viestinnän tehtävissä lähes 30 ajan toiminut Mikko Vimalamitra. Kolisjärven eli Pienen Kalliojärven rannalla sijaitsevassa maalaistalossa on tapahtunut mielenkiintoisia ennenkin. Limingan muistoja on 20-vuotias kipsihevonen, Hiidenkarin opiskelutyö. Parhaillaan Heinolla on näyttely Espoon modernin taiteen museossa EMMAssa. 03 555 6061 markus.ahonen@k-market.com KIPPARI Ollaanko Facebook-kavereita. Kaulanen voitti vastikään presidentti Mauno Koiviston muistomerkin suunnittelukilpailun kiillotetusta, ruostumattomasta teräksestä valmistetulla teoksellaan Välittäjä, joka pystytetään Helsinkiin Pikkuparlamentin puistoon 2023. Hän muutti puolet tilasta luonnonsuojelualueeksi vuonna 2013. Näin siitä tuli vitsillä Hevonkuusi, Hiidenkari kertoo. Hevonen veti ensimmäisen puun maasta juurineen. Zen-valokuvauksessa pääosassa on intuitiivinen havaitseminen. Nyt pop-up kesti vain yhden päivän, jonka jälkeen teokset matkasivat takaisin omistajilleen. Yksi Hevonkuusi-sanan merkityksistä on kehotus häipyä tiehensä. OMAN KYLÄN KAUPPA Tarjoukset voimassa to–su / ellei muuta mainittu / niin kauan kuin erät riittää. Kuhmoisten Sanomat 8 Keskiviikkona 29. – Talon aiemman omistajan isä oli 1900-luvun alkupuolella omistanut vikurin hevosen. Tulijaa tervehti porvoolaisen Kirsi Kaulasen Andromeda, joka leijuu Seuralan porstuassa varjoja ja valon heijastuksia luovana ilmestyksenä. Se suojaa ja rauhoittaa. Kuhmoisissa asuva puutarhatoimittaja ja tietokirjailija Rea Peltola maalaili maatalouden tulevaisuutta Hiidenkarin kanssa. – Minulla on myös tekeillä metsäaiheinen dokumenttiprojekti, hän kertoo. syyskuuta 2021 ” Seuralakin voisi toimia kohtuullisen elämäntavan opiskelun paikkana. Kuljeskelu hitaasti luonnossa ja hengitteleminen irrottavat meidät arkipöhinästä, hän luonnehtii. Vieraina tunnettuja taiteilijoita Talon tupa sai lauantaina sisustukseksi korkealaatuista taidetta kuudelta taiteilijalta: Paula Salmelalta, Aaron Heinolta, Kirsi Kaulaselta, Sirkka Tapiolta, Hannele Torniaiselta ja tietenkin Seuralan emännältä itseltään. Retriitit ja erilaiset teemapäivät kuten kylvö-, metsä-, muinaispronssivaluja paperinvalmisSade Hiidenkari (oik.) apunaan taiteilija ja Laukaan Taidekeskus Järvilinnan koordinaattori, paperiartesaani Hannele Torniainen ripusti Sirkka Tapion ympäristötaideteoksen Chosen Hevonkuuseen ja muihin pihapiirin puihin. Dokumenttia varten Hiidenkari työryhmineen on saanut useammankin apurahan, viimeisimmän Tiedonjulkistamisen neuvottelukunnalta tänä syksynä. Keskustelu nauhoitettiin Seuralan tuvassa, ja se on katsottavissa internetissä. Sitten se kiinnitettiin toiseen kuuseen, joka ei lähtenytkään irti, siinä hevonen pysyi. tuspäivät ovat idealistalla niin ikään. Taiteen maisteriksi hän valmistui 2018 Aalto-yliopistosta. Pihalla kasvoi kaksi nuorta kuusta, joista toiseen hevonen sidottiin. Hiidenkarin ajatuksissa on viikon tai pari kestävä näyttely. Elina Syrjänen. Kuhmoisissakin työskentelevä Aaron Heino on puolestaan Hiidenkarin opiskelukavereita Lahden taideinstituutista. – Tulevaisuudessa ehkä Seuralakin voisi toimia taidekasvatuksen, taiteen tekemisen, omavaraisviljelyn, omavaraisen energiantuotannon ja kohtuullisen elämäntavan opiskelun paikkana, Peltola hahmottelee. Hiidenkari opiskeli kuvanveistäjäksi Lahden taideinstituutissa. Hiidenkari osti talon 25 vuotta sitten ja perusti sinne ekoyhteisön, jossa luonnonmukaiseen toimintaan yhdistyivät luovuus, taide ja tavoite omavaraisuudesta. Kenties tulevaisuudessa päästään nauttimaan taiteesta pidemmän kaavan mukaan. Tilaa kotiinkuljetus: www.k-ruoka.fi Toritie 53, 17800 Kuhmoinen Puh. Yhteisö hajaantui, ja taide vei Hiidenkarin opiskelemaan Limingan taidekouluun. Keskustelussa kuvataan tilanne ja ratkaisuja nykyisen ilmastonmuutoksen aikakautena. Pop-up on kuin uusi alku Seuralan aiemmalle toiminnalle, sillä Hiidenkarilla on suunnitelmia. kmarketsuomi KIPPARIN AUKIOLOAJAT TALVIKAUDELLA: MA –PE 7–21 LA 9–21 SU 10–18 Tervetuloa ostoksille! RS 2 99 HK Viljaporsas-nauta 600 g tai Vikkelät kanan jauheliha 600 g (4,98/kg) PLUSSA-KORTILLA KARINIEMEN Kananpojan minuuttipihvit 290-370g (10,68-13,62/kg) RS 3 95 3 PKT 10 00 PLUSSA-KORTILLA MEIRA Kulta Katriina jauhetut kahvit 450-500 g (6,67-7,41/kg), ei erikoissekoitukset 3 PKT Elina Syrjänen Kuhmoisissa ja Helsingissä asuva kuvanveistäjä Sade Hiidenkari järjesti lauantaina Kylämällä Seurala-nimisessä talossaan Hevonkuusi pop-up -tapahtuman, johon kuului niin kuvataidetta, avoimet ovet, keskustelutilaisuus kuin valokuvaustyöpajakin. Kaulanen ja Hiidenkari ovat ystäHevonkuusen alla kohdataan taas viä lähes 30 vuoden ajalta. Elämää nähnyt, mahtava Hevonkuusi sijaitsee yhä paikallaan vahvana ja elinvoimaisena