Perillä on tarkoitus soutaa Jyväsjärvelle ja aivan Jyväskylän keskustaan Lutakon venesatamaan, laskettu aika on tänään keskiviikkona noin klo 16, matkaa on silloin takana noin 170 kilometriä. vsk Keskiviikkona 4. Ykskoivussa kuultiin ukkosen jyrisevän, ja Tehinselällä oli vähän ristiaallokkoa, mutta sekin oli kohtalainen soutaa, Kari Mäkitalo selvitti. Heidän jälkikasvunsa pelaa jääkiekkoa Lahden Kiekkoreippaassa, ja perhe on siinä tukena. Miesten varusteet ovat varsin kevyet. Kari Mäkitalo kertoi, että idea Suvisoudusta syntyi viime syksynä. Kun retkeläiset testasivat veneen nopeutta, täydellä miehistöllä kulku oli kevyt, matkavauhdiksi saatiin12 km/h, nyt Ykskoivun pohjoispuolella on soudettu 6–7 km/h. heinäkuuta Lahdesta Teivaan satamasta. Kuhmoisten Sanomat Irtonumero 2,00 € N:o 27 2012 62. edullisesti k-marketista! 9 95 kg 7 95 kg PORSAAN LEIKE Suomi maustamaton ja marinoitu Palvelusta! 6 95 kg GRILLIKYLKI Suomi maustamaton ja pintamaustettu Palvelusta! 18 95 kg Palvelusta! Takuumurea naudan SISÄPAISTIPIHVI Suomi maustamaton ja marinoitu KIPPARIN JÄTTIPIHVI porsaasta Suomi Palvelusta! Vesa Koivu Kuhmoisten kirkkovene seilaa hyvässä säässä Päijännettä Lahdesta Jyväskylään. Myös turvallisuudesta on huolehdittu. – Vähän kun kävelee, aamulla käydään taas innolla airoihin, Ari Karén oli varma. – Kelit ovat suosineet. Ensimmäisen päivän taival oli pitkä harppaus aina Asikkalan Pukkilanharjulle saakka, ja yöpyminen tapahtui Padasjoella Ykskoivun saaressa. heinäkuuta.. Kuhmoisten Kotiseutuyhdistyksen kirkkoveneen varusteisiin kuuluvat pelastusliivit, ja miehet ovat ilmoittaneet reittinsä ja aikataulunsa Päijänteen järvipelastajille. Maanantaina Kari Mäkitalo, Ari Karén, Kari Saarilahti, Jaakko Raita ja Tomi Salopino soutivat Ykskoivusta Kuhmoisten Ruolahdelle, tiistaina oli tarkoitus ehtiä Kärkisten salmeen ja keskivikkona Jyväskylään. Takana on myös lajinomaista harjoittelua, sillä osa heistä on osallistunut Sulkavan soutuihin. Vajaalla soutaminen vie kirkkoveneellä kiitämisen nautintoa, mutta nämä miehet eivät ole ensimmäistä kertaa ulkoilemassa. Ruolahdelle miehet suorivat yli Tehinselän, vaikka suojaisempiakin reittejä olisi ollut. heinäkuuta 2012 SITOUTUMATON PAIKALLISLEHTI KAUPPIAS HOITAA HOMMAN KIPPARI Toritie 53, Kuhmoinen puh. Ensimmäisellä etapilla Lahdesta Pukkilanharjulle veneessä oli täysi miehitys, ja soutamassa olivat myös juniorit Roope Mäkitalo ja Joonas Saarilahti. Miehet ovat tutustuneet Lahden jäähallilla. – Kuusi ja puoli tuntia veneessä, upeaa olla kuivalla maalla, Tomi Salopino tuumi astellessaan Ruolahden vierasvenesataman rantaa. – Ari puhui minulle omista soutusuunnitelmistaan. Kirkkoveneellä pitkin Päijännettä Kesäkuhmoislainen Kari Mäkitalo ystävineen soutaa Lahdesta Jyväskylään, miehet saapuivat Ruolahden vierasvenesatamaan illansuussa maanantaina 2. Päijänteen soutajat lähtivät liikkeelle viime sunnuntaina 1. Kari Mäkitalolla on ollut vapaa-ajan asunto Kuhmoisten Uotilansaaressa jo pian 20 vuotta, ja kun veneestä tuli puhe, hän tiesi, mistä sellaisen löytää. Telttojen, makuupussien, vaihtovaatteiden, keittimien ja kuivamuonan lisäksi ei paljon muuta ole mukaan otettu. Etapille Ykskoivu–Ruolahti soutumiehistö hupeni viiteen, ja silloin isossa veneessä on jo soutamista. – Ensimmäinen airopari johtaa, ja muut ovat ottaneet tahdin siitä. lisää: www.k-market.com HINNAT VOIMASSA TO-LA 5.-7.7.2012, ELLEI TOISIN MAINITA. Sanoin siihen, että otetaan kirkkovene ja mennään porukalla. 03 555 6061 kalle.uimonen@k-market.com Palvelemme: ma-pe 7-21 la 7-18 su 12-18 Kts
heinäkuuta 2012 2 KOLUMNI Heikki Vilppala LUKIJAPOSTIA PÄÄKIRJOITUS 4.7.2012 Vesa Koivu Vantaan lentoasemalla pukkasi hikeä lähtöselvitystä työstävän tietokoneen kanssa. Ei opaskylttejä tai neuvontaa. Ei ole mitään syytä suojella viranomaisilta noita rähinöitsijöitä, jotka pilaavat meidän kaikkien hyvän elinympäristön. Suomen hallitus julkisti viime keskiviikkona 27. Jos keskustalaiset voittavat vähän, se vain vahvistaa hallitusta vakaumuksessaan. Matka Andorraan ystävämme luokse vei bussilla kolme tuntia. Ainakin keskustan poliittiset vastustajat katsovat, että keskustan voima perustuu maalaiskuntien virkakuntaan ja luottamushenkilöstöön. Nyt näyttää siltä, että kokoomus ja demarit ovat kääntämässä tilanteen voitokseen. Uudetkaan kunnat eivät liitosten jälkeen pysty järjestämään peruspalveluja omalla rahalla, vaan valtionapujärjestelmää tarvitaan vastakin. Petri Saukkonen Vantaa Uskomaton väkivalta on vallannut Suomen. On tämä kovaa meidän muiden kannalta. Ehkä lukuisten vapaa-ajan kuhmoislaisten äänillä on merkitystä. Valitettavasti sillä, miten kunnallisvaalit Kuhmoisissa menevät, ei taida olla painoa. Oikeuslaitoksen ja lainsäädännön suuntaus on koventaa tuomioita vähäistenkin väkivaltarikosten suhteen, se koventaa samalla myös ravintolapahoinpitelijöiden tuomioita ja eristää väkivaltaan syyllistyneet rangaistusten ajaksi yhteiskunnasta. Irronneiden pölykapseleiden määrästä päätellen samaan kuoppaan on langennut muitakin. Valloitus olisikin ollut vaikeaa syrjäisen ja erittäin vaikeakulkuisen sijainnin vuoksi. Ei hallituksellekaan ole väliä, mitä papereissa lukee, kunhan vain asia saadaan toimeksi. Sairaalat ja leikkaavat kirurgit ovat jo riittävän ylityöllistettyjä ilman noita tyhmääkin typerämpiä tapapahoinpitelijöitä. Valtiovarainministeriön tuore kuntakysely ja sen tulokset on hylätty, samoin tavoitteet säästää rahaa ja tehostaa hallintoa. Hallituksen julistus 27. Rikollisuus on erittäin vähäistä. Nuo harvalukuiset mutta sitäkin harmillisemmat rähjäkaverit eivät lisää kuhmoislaisten yrittäjien menestystä ammateissaan, saati kadunmiesten viihtyvyyttä. Ajattelipa asiaa miltä kannalta tahansa, julistus on tökerö ja tulee ymmärrettäväksi vasta valtapoliittisesta näkökulmasta. Kadut ovat siistejä, eikä roskia näy. Tämä on aivan hatusta vedetty luku ilman asiaperusteita. Rajan ylityspaikat menevät nykyisin tunnelin kautta Ranskan ja Espanjan puolelle. Asukkaiden on itse hoidettava eläkevakuutuksensa, lapsilisiä ei tunneta ja sairaanhoidosta joutuu maksamaan 25 prosenttia itse. Se on Matkailu avartaa, sanotaan! pinta-alaltaan vain puolet Kuhmoisten pinta-alasta, ja asukkaita 93 000. Tehokkaammin toimineita kuntia tahdotaan nyt liittää näiden tuhlareiden alaisuuteen. Rengas ja alumiinivanne menivät käyttökelvottomiksi. Alkoholi, tupakka, kosmetiikka ja merkkivaatteet ovat vähintään 25 prosenttia halvempia kuin Suomessa. Heidänkö takiaan meidän pitää menettää viihtyisä maaseutu! Ei tähän auta muu kuin perussuomalaisten iso voitto tulevissa kunnallisvaaleissa, ja niillä on se Halla-aho. Maantielain 23.6.2005 /503, 33§ mukaan ”Maantie on pidettävä yleistä liikennettä tyydyttävässä kunnossa”, sitä Kylämäntien nykyinen kunto ei käytännössä ole. Andorra on pieni itsenäinen valtio noin kolme kilometriä korkeiden vuorien ympäröimänä, Pyreneitten vuoristossa Ranskan ja Espanjan välissä. Se, että samalla maalaisdemarit ja maalaiskokoomus pyyhäistään roskakoriin, on pikku juttu. Kuhmoisten Sanomat Keskiviikkona 4. Julistuksella maan hallitus ottaa itselleen vapaat kädet lakkauttaa ja liittää kuntia halunsa mukaan. Ettei vaan myöhästytä menimme jo 20 minuuttia etuajassa pysäkille. Ulkomaalainen saa asumisluvan alussa vuodeksi edellytyksellä, että on asunto, lisäksi saattaa joutua maksamaan vielä pantin tapaisen maksun. Ollaan varmoja, että puolue hiipuu, kun sen tukiverkko häviää. Veroja ei ole. Onneksi menimme, koska bussi teki juuri lähtöä, tosin eri pysäkiltä. Oleskeluluvalla maassa asuu monen maan kansalaisia, eniten englantilaisia eläkeläisiä. Humalainen tapaärhentelijä ei etukäteen tiedä tuomionsa pituutta saati seurauksia uhrille, uhrihan voi lyönnin seurauksena kaatuessaan Nauti Kuhmoisten kesästä saada vakavia kallovammoja. Näin ajatellaan. kesäkuuta on kaikin puolin kummallinen, ja sen voi asiaperustein osoittaa virheelliseksi, mutta se on energian haaskausta. Mutta 20 000 on MaalaisliittoKeskustapuolueelle tarkoitettu myrkkypilleri, jolla on saatu lakkautuslistalle lähes 300 kuntaa. Yöllä Barcelonan kentällä Espanjassa tuli orpo olo etsittäessä Andorraan lähtevää bussia. Humalaisten ärhentelijöiden tekosina on vuotuisissa tilastoissa luettavissa monta kuollutta viatonta uhria, jotka ovat väkivaltaisesti päänsä lattiaan lyötyään menehtyneet ravintoloiden lattioille tai pihoille. Vallan täyteyttä. Palkasta peritään ainoastaan pieni sosiaalimaksu. Eivätkä ravintolarähjät luo Kuhmoisille menestyvän, turvallisen paikkakunnan mainetta, jos joku haluaisi rakentaa ja muuttaa asumaan kanssamme kauniiseen Kuhmoiseen. Vankila odottaa, ehkä opettaa Kylämäntien kuoppaan on moni auto langennut. Ranska ja Espanja sopivat jo 1100luvulla, että kumpikaan maa ei valtaa sitä. Rajavalvonta on kummankin tunnelin suulla. Perheen isä surmasi lapsensa, on taas yksi tarina jollaisia saamme lukea toinen toisensa jälkeen tiedotusvälineistä. Kylämän tien kunnosta käydään keskustelua vuodesta toiseen, mutta mitään muutosta tien ylläpitoon ei tunnuta saavan. Kaupat ovat hyvin varustettuja ja tuotteet korkealaatuisia. Kenenkään ei pitäisi sietää vuodesta toiseen väkivaltaisesti juovuksissa mellastavien agressiokäyttäytymistä julkisilla paikoilla. Kuoppa oli pienen mäennyppylän päällä, joten sitä ei voinut nähdä tulosuunnasta ennen ”kolahdusta”. Andorraa sanotaan veroparatiisiksi. Samaan aikaan, samat kaverit , vuodesta toiseen, esiintyvät väkivaltatilastoissa nautittuaan alkoholia suomalaisten maalaiskylien anniskeluravintoloissa, ärhenneltyään sivullisille. Nyt olisi sitten pudotettava keskustalaiset, ja siihen tarvitaan kuntauudistus. Tie kulki noin kymmenen vuoristotunnelin läpi ja kiemurteli vuorten rinteillä. Juhannuksen vietto sai aikaan ikävän muiston, kun syvä kuoppa Kylämäntiessä aiheutti autolle muutaman sadan euron lisäkustannuksen. Metsähallitus on myynyt Kylämän tienoilta viime vuosina paljon mökkitontteja, joten käyttö on lisääntynyt vuosi vuodelta. Kuhmoisten anniskeluravintoloissa ovat yhdet ja samat kaverit saaneet mellastaa ja pahoinpidellä ulkopaikkakuntalaisia ravintolaasiakkaita ja kesämökkiläisiä vuodesta toiseen. Ne haluavat käyttää keskustan heikkoutta hyväkseen ja antaa Maalaisliitto-Keskustapuolueelle lopullisen kuoliniskun. Andorra on myönteinen poikkeus, jossa sain liikkua rauhassa häiritsijöiltä. Tämän osoittaa se, kuinka turhaa oli vastata valtiovarainministeriön äskeiseen kuntakyselyyn. Tie on autoilijoille suorastaan vaarallinen, kun kuoppia muun muassa väistellään vastaantulijoiden kaistalle. – kuva Petri Saukkonen Perussuomalaisten voitto viime eduskuntavaaleissa yllätti vanhat puolueet. No, kysymällä usealta henkilöltä neuvoja tuli. Andorra on käytännössä ollut noin 1 000 vuotta itsenäinen. Hallituksen mukaan kunnassa pitää olla vähintään 20 000 asukasta. kesäkuuta perusteet, joiden mukaan hallitus etenee kuntauudistuksessa. Andorrassa asuva ystäväni kertoi, että poliisilla on ollut tapana antaa selkään rikospaikalta kiinni saaduille rosvoille. Vanhat valtio-oppineet ja demareitten ja kokoomuksen terävä pää ovat jo viisikymmentä vuotta haaveilleet, että Suomeen saataisiin jos ei nyt aivan kaksipuoluejärjestelmää niin kuitenkin kahden valtapuolueen johtama poliittinen elämä. Olipas tarkalla jäädä yöksi Barcelonan kentälle. Maailman turuilla olen törmännyt aggressiivisiin kaupustelijoihin ja hihasta vetäjiin. Jyrki Kataisen hallituksen mukaan Suomessa on vain muutama kaupunki, jotka täyttävät nykyisen hallituksen kuntakriteerit. tapariehujat voidaan rinnastaa samaan kategoriaan. Jokaisen meidän velvollisuus onkin, lainsilmissä, ilmoittaa jo ajoissa viranomaisille väkivaltaisesti käyttäytyvistä tapapahoinpitelijöistä ravintoloissa ja kaduilla, kuten myös vaarallisista rattijuopoista liikenteessä. Ravintoloissa humalaiset, ns. Kunnolliset tiet ja sähköt maahan saatiin vasta 1930–1940luvulla. Kyllähän kesäkuhmoislaisten viihtyvyys heikkenee ja kiinteistön arvo alenee, jos pitäjä taantuu. Tekee mieli mulkoilla vastaan tulevia keskustalaisia. Maa saa tulonsa pääasiassa vilkkaasta turistivirrasta, ja useat laskettelukeskukset ovat merkittävä tulonlähde. Maahan ei pääse muuta kautta, ellei ole hyvä vuoristokiipeilijä jyrkillä lumisilla vuorilla. Neljä suurta vaihtui kolmeen suureen, kun SKDL/SKP hupeloi itsensä historian roskatynnyriin. – Mielenkiintoinen, monia kysymyksiä ja ajatuksia herättävä matka. Talot on rakennettu paikallisesta kivestä ja sopivat hyvin maisemaan. Juhannuksena tien kunto vastasi lähinnä Venäjän huonoiksi mainittuja sivuteitä. Perheväkivalta on kriminalisoitu ja johtaa poikkeuksetta yleisensyyttäjän toimiin. Nämä kaupungit ovat juuri niitä kaupunkeja, jotka hukkaavat sote-rahaa vasemmalle ja oikealle. Ruoka on samanhintaista kuin meillä, ja jotkut tuotteet ovat jopa kalliimpia. Maahanmuuttajalla pitää olla työpaikka ja asunto saadakseen määräaikaisen asumisluvan. Näin vältytään monilta surullisilta, turhilta vammautumisilta ja kuolemantapauksilta. Koko valtiosta ei löydy jalkapallokenttää suurempaa yhtenäistä tasaista paikkaa. Työttömyys on olematon, pakolaiset ja kerjäläiset eivät pääse maahan. Kymmenen prosentin arvonlisävero on tulossa. Vaikuttaa siltä, että hoito on talviaurausta lukuun ottamatta Kylämän tie kuntoon lakkautettu
– En oikein tiedä mitä tapahtui. Päijänne on kyllä tosi mukava, vähän vaan liian kylmää vettä, mies hymyilee. Nuoren miehen innokkuus harrastukseen on lähtenyt omalta isältä. Turusta Kuhmoisiin matkannut valmentaja sanoo, että Päijänteellä on selvästi haasteellisemmat tuulet kuin merellä. – Porukka kyllä purjehtii vatsalla, ruokailutilasta huudellaan. Selvisi, että vuonna 1955 syntynyt pääkaupunkiseudulla asuva mies oli riidellyt vaimonsa kanssa mökillä Kuhmoisissa, ja päättänyt ajaa kotiin. Startti-ryhmä harjoittelemassa purjehdustaitoja oppi-jollilla Päijänteen aurinkoisilla aalloilla. Kylät-osasto löytyy toistaiseksi Matkailu-otsikon alta. Ajoneuvo meni lunastuskuntoon, mutta mies selvisi vammoitta. Kannattaa siis käydä katsomassa osoitteessa www. Espoolaiset sisarukset Anni ja Elina Sankila lomailevat Kuhmoisten Tehinniemellä. Pelastuslaitoksen arvion mukaan onnettomuuden syynä oli liian suuri nopeus mutkaisella soratiellä, jossa oli tietöiden jäljiltä runsaasti irtosoraa. Jotkut ovat kokeneempia ja toisille kokemus on aivan uusi. Tapahtuma sattui Orivedentiellä kohdassa, jossa asfaltti vaihtuu sorapinnaksi. Pitää tietää missä istuu ja miten purje on. Keli oli suosiollinen, tuuli puhalsi sopivasti, eikä torstain kaltaisia puuskia tullut. Leiriläisiä Espanjasta Kun päivän ensimmäinen purjehdustuokio on ohi, porukka rynnistää ruokailemaan. Kuhmoisten Sanomat 3 Keskiviikkona 4. Fuengirolassa Aurinkorannikon suomalaisen koulun opettajana työskentelevä Petri Ojala on tullut leirille vaimon ja kahden lapsen kanssa. Aloittelijoille sopivia ovat oppi-jollat, jotka ovat hieman isompia ja raskaampia kuin kilpapurjehduksessa käytettävät optimisti-jollat, joita on myös käytössä. Lisäksi olisi hyvä tiedostaa, että ohjaa oikeaan suuntaan. Parasta on ehkä se, kun saa olla järvellä. Ulkopaikkakuntalainen mies puhalsi alkometriin 1,62 promillea ja hänet kuljetettiin Lahteen, josta matka jatkui julkisilla kulkuneuvoilla. Purjehdusleiristä on nuoren mielestä etua myös omalla veneellä, kun he osaavat auttaa esimerkiksi ohjaamisessa ja purjeiden laittamisessa. Vapaaehtoisvoimin pyöritettävällä leirillä ateriatkin valmistuvat omin voimin. Kuhmoislainen Onni osallistuu nyt toista kertaa EteläPäijänteen Jollakeskuksen järjestämälle purjehdusleirille. – Harjut ja puut saavat tuulen pyörimään. Kuhmoisten Sanomat Nainen menetti autonsa hallinnan torstaina iltakuuden aikaan Orivedentiellä sillä seurauksella, että auto luisui Hahmajärveen. Ruokailua lopettelevien leiriläisten kotipaikat sijaitsevat niin Kuhmoisissa, Muuramessa kuin Espanjassakin. – Se on pidempi kuin zoomi ja jolla, ja sillä pääsee lujaa, Onni Hinskala tietää kertoa omasta kulkupelistään. Istuin samalla puolella kuin purje, ja sitten tuuli otti kiinni ja kaaduin, Elina kertaa torstain tapahtumia nauraen. Oman Still 380-jollansa mukanaan tuonut nuori harjoitteli viime perjantaina startteja Päijänteellä. – Täällä on todella kiva henki, kertoo purjehdusvalmentaja Jonas Krogell. Optarit, zoomit ja stillit ovat veneitä, joissa Tanhualla leireilevät nuoret viihtyvät. Kuhmoisten Sanomat Lauantaina alkuillasta poliisi sai ilmoituksen ulosajosta 24-tiellä Arrakosken pohjoispuolella. 9-vuotias Pihla on harjoitellut purjehdusta myös Fuengirolassa. – Espanjassa on meduusoja, suolavettä ja vesi on lämpimämpää, neito luettelee Välimeren ja Päijänteen eroavaisuuksia. Tehinniemellä mökkeilevät Sankilan siskokset Elina, 14, ja Anni, 12, ovat olleet mukana leireilemässä jo kahtena vuonna. – Oli kylmää vettä, mutta sain optarin nopeasti ylös, nuori jatkaa. Olosuhteet pelittävät niin maalla kuin vedessäkin. Zoom8-jollilla purjehtivat jo hieman kokemusta omaavat nuoret, ja Still 380-jollat ovat puolestaan vauhdikkaimpia, ja niihin mahtuu useampi henkilö kerralla. Leiriläisten käytössä on erilaisia purjeveneitä. Kylien sivuja rakennetaan ja muokataan kesän 2012 aikana. Onni kertoi ottaneensa purjehdustuntumaa Päijänteen aalloilla jo muutaman kerran ennen leiriä. LUKIJAPOSTIA. Tyttöjen perheellä on oma vene, joka odottaa ankkuroituna Paraisilla. kuhmoinen.fi. Lähistöllä olleet mökkiläiset havaitsivat tapahtuman ja tulivat auttamaan. Kesäkuhmoislaisiakin leiriltä löytyy. Projektisuunnittelija Rea Peltola toivoo, että sivujen käyttäjät kommentoivat ja tekevät korjauksia ja ehdotuksia kyläsivujen parantamiseksi jo työn kuluessa. – Päätettiin, että tänne täytyy tulla uudelleen, viime vuonnakin leirillä ollut Ojala kertoo. – En ole purjehtinut kauheasti muualla kuin täällä. Olen kyllä ehdottanut, jos voitaisiin hankkia oma zoomi, Elina kertoo. Työ etenee kylä kerrallaan, sivukyliltä aina Päijälän kylän palvelut esille kirkonkylälle asti. Kuhmoisten Sanomat Kuhmoisten kunnan Kylien palvelut esille -projekti etenee. heinäkuuta 2012 Henna Siponen Jiippi, styyra, halssi ja monet muut maallikon ymmärryksen ylittävät termit ovat purjehtijoiden perussanastoa. Leiriläiset ovat iältään 7–14vuotiaita. Nyt kunnan kotisivuille on tuotu Päijälän kylän palveluita ja tapahtumia. Tyttöjen mielestä purjehtimisessa on vaikeinta se, että koko ajan täytyy keskittyä moneen asiaan. Perheen molemmat lapset ovat innokkaita purjehtijoita. Kuljettaja selvisi vamAuto luisui Hahmajärveen moitta, mutta autoon tuli vaurioita. – Kun iskäkin on purjehtiPurjeet ylös ja luovimaan nut pienenä. Purjehdusta ei opetella kilpailumielessä, tärkeitä on hyvä fiilis ja rento oppiminen. Krogell on opettanut nuorille lähtöjä, ja seuraavaksi hän aikoo käydä läpi vesien väistämissääntöjä. – Kun on monta venettä vesillä, täytyy tietää, kuka väistää. 10–13-vuotiaat nuoret saivat apua palokunnalta, jonka avustuksella peräluukkua väännettiin ylös sen verran, että yksi nuorista sai napattua säätimen luukun alta. Kuhmoisten Sanomat Kolme nuorta jäi kiikkiin henkilöauton sisälle viime viikon tiistaina Konivuorentiellä. – Lähdetään sunnuntaina merelle kolmeksi viikoksi Anni sanoo. Molemmat suosittelevat leiriä, sillä kivaa on, eikä mahdolliset veneellä kaatumisetkaan haittaa. – Kaikki on vaikeaa jos tuulee oikein kovaa, he toteavat. – Täällä on kivaa ja oppii purjehtimaan, Onni Hinskala, 11, kertoo. Auton lukitusta ohjaava kaukosäädin tipahti takaluukkua suljettaessa tiivisteen ja luukun väliin. Leiriläisillä on joka päivä kaksi vesiharjoitusta, jonka lisäksi teoriaa opiskellaan kuivalla maalla. Samalla voi tarkistaa, että oma suosikkipalvelu linkkeineen löytyy myös kunnan sivuilta. Ennen Arraskoskea mies Riita Kuhmoisissa, ojaan Padasjoella oli kuitenkin menettänyt autonsa hallinnan, ja ajoneuvo suistui oikealle ojaan törmäten vielä matkalla puuhun. Kolmessa eri ryhmässä on yhteensä 38 nuorta oppilasta. – Perusajatus on, että purjehduksesta saadaan lapsille koko elämän kestävä harrastus, kertoo yhtenä leirin ohjaajista toimiva Panu Tast. Huonoa tuuria oli mukana, Auto lukossa, kolme sisällä sillä juuri kaukosäätimen lukitseva nappula jäi puristuksiin, eikä auton ovet avautuneet sisäpuolelta
Suurelle yleisölle Ligeti lienee tunnetuin siitä, että edesmennyt arvostettu amerikkalainen elokuvaohjaaja Stanley Kubrick käytti hänen teoksiaan elokuvissaan 2001: Avaruusseikkailu ja Eyes Wide Shut. heinäkuuta 2012 4 HARTAUSKIRJOITUS Aulikki Niemi-Savolainen ONNITTELUT ONNITTELUT 1 v . Kaupin tapa soittaa Bachia on melko romanttisvaikutteinen, mutta ei kuitenkaan yliampuva. Kempffiin verrattuna Kaupin tulkinta on hyvin samansuuntainen, mutta dynaamiset vaihtelut eivät tule yhtä selkeästi esiin. JUUSALLE! T. Se on sanoma Jeesuksen Kristuksen aikaansaamasta rauhasta Jumalan ja ihmisen välille, rauhasta, joka Raamatun lupauksien mukaan saavuttaa joskus koko luomakunnan. – kuva Vesa Koivu. Kahvipöydässä kastetilaisuuden jälkeen vieras kertoi liikuttavimmista tietämistään ristiäisistä. Ligetin musiikki poikkeaa tyyliltään radikaalisti totutusta, ja hänen pianoteostensa kuulemista ensimmäisen kerran voisi perinteisiin tyylisuuntiin tottuneille kuvata jopa eräänlaiseksi shokiksi. Hautausmaakierros päättyi kappeliin. Ja kuitenkin, risti on voiton merkki. Nykyään Kauppi elättää itsensä pianistina konsertoimalla keskimäärin 30 kertaa vuodessa. Selkeää mieleenpainuvaa melodiaa, josta ottaa kiinni, ei ole. klo 19. Kansanlaulukirkko Vintturissa, Hahmajärventie 392, su 8.7. Ligetin sävellykset kuulostavat välillä jopa riitaisilta ja ne sisältävät erittäin voimakkaita dynaamisia vaihteluja. Tähän todennäköisesti suurimmalta osalta vaikutti tilan akustiikka ja japanilaisvalmisteinen sangen kovaääninen soitin. klo 10. Ohjelmassa oli tällä kertaa Ligetin ja Chopinin musiikkia – yleisön iloksi Kauppi innostui soittamaan vielä kaksi ohjelman ulkopuolista kappaletta: I osa Bachin englantilaisesta sarjasta G-mollissa ja Chopinin preludi. Selkeiden melodioiden puuttuessa en vain saanut etydeistä oikein kiinni, milloin edellinen loppui ja seuraava alkoi, kun Kauppi ei pitänyt taukoja kappaleiden välissä. Vai jätämmekö vastaamatta. Ristiäisissä, niin kuin nimikin sanoo, kastettava saa ristinmerkin otsaansa ja rintaansa, merkin iankaikkisesta elämästä ja turvasta Vapahtajassa, joka omistetaan yksinkertaisella uskolla. Papinkaulus pilkotti asepuvun alta, ja kastemaljana oli kypärä. Jumalan puolelta kaikki on valmista. Anne Kauppi opiskeli Espoon musiikkiopistossa vuosina 1970–1973 ja Sibelius-Akatemiassa vuosina 1973–1980, jolloin hän suoritti pianonsoiton III-kurssin maksimiarvosanoin ja piti ensikonserttinsa vuonna 1980. Anne Kauppi seurakuntakodilla Pianisti Anne Kauppi soitti Ligetin ja Chopinin musiikkia Kuhmoisten seurakuntakodilla sunnuntaina 1. Raamattupiiri Päijälässä Hartikaisella to 5.7. Chopinin nopeat etydit hän selvitti virheittä hyvin tempossa pysyen. Ligetin Etydit kuvaavat hyvin elävästi kärsimystä ja juutalaisten kohtaloa toisessa maailmansodassa ja luovat kuulijaankin välillä hyvin ahdistuneen olon. klo 15. Valitettavan usein saa ammattisoittajiltakin kuulla hyvin mekaanista soittoa, josta tulkinta ja tunteet ovat jääneet taka-alalle. Mummi ja Ukki, Tiina, Kati-täti ja Jukka Olet lämpimästi tervetullut Kuhmoisten seurakunnan tilaisuuksiin! www.kuhmoistenseurakunta.fi Messu kirkossa apostolien päivänä 8.7. Pianisti itse muisteli, että hänen edellisestä Kuhmoisten esiintymisestä olikin ehtinyt vierähtää jo pitkälle toista kymmentä vuotta. Eikä sitä puutu rauhankaan ajasta, mistä kertovat monet hautausmaamme muistomerkit ja niiden järkyttävät tarinat. Chopin (1810–1849) edustaa perinteisempää pianomusiikkia parhaimmillaan. Chopinin etydit ovat lähes pakollista ohjelmistoa musiikkikorkeakoulujen loppututkinnoissa ja pianokilpailuissa. VÄESTÖMUUTOKSIA Kuollut: Aarre Arvi Lehtinen Lahden Launeen seurakunnasta 78 v. 1962) konsertoi Kuhmoisissa viime sunnuntaina. Konsertista jäi harvinaisen positiivinen vaikutus. Kaupin soittotekniikka oli erinomainen, ja hän eläytyi soittoonsa koko olemuksellaan – näen hänessä ehkä jotain yhteistä edesmenneen Glenn Gouldin (1932–1982) kanssa. Ristiäiset ja hautajaiset Onnittelut kultahääpäivänä 7.7.2012! Vesa, Susanna ja Saija perheineen Hiljenny hetkeksi Kirkkko ja siunauskappeli avoinna kesä-elokuussa ma-to 9-15 pe 9-13 Tuure Lindén Suomen arvostetuimpiin pianotaiteilijoihin kuuluva Anne Kauppi (s. Kuhmoisten Sanomat Keskiviikkona 4. Sen eteisen seinälle koottuihin koulujen kivitauluihin on kaiverrettu kunkin kylän talvija jatkosodassa kaatuneiden nimet – kauhistuttava määrä surua ja ahdinkoa. Mitä me vastaamme Jumalalle. Hän oli tuttavan albumissa nähnyt kuvan ”sieltä jostain”: upseerit kastoivat toveriaan keskellä palanutta, talvista metsää. heinäkuuta. Ehkä yksi merkittävimmistä asioista, joka erottaa ammattilaisen ja musiikin harrastajan on se, että ammattilainen pystyy soittamaan tällaista musiikkia, mistä esimerkiksi minun on vaikea saada minkäänlaista otetta. VIIKON NIMET tänään Ulla, Ulpu to Unto, Untamo pe Esa, Esaias la Klaus, Launo su Turo, Turkka ma Jasmin, Ilta, Jade ti Saima, Saimi ke Elli, Noora, Nelli, Eleonoora Ristiäiset ja opastettu kiertokäynti paikkakunnan hautausmaalla, muutaman päivän välein. Hän opiskeli Juilliardin musiikkikorkeakoulussa New Yorkissa vuosina 1980–1985 suorittanen post-graduate diplomin opettajinaan professorit Ania Dorfman, Adele Marcus ja Györy Sandor. Chopinin melodiat ovat persoonallisia ja mieleenpainuvia, ja hänen musiikissaan näkyy erityisesti Johann Sebastian Bachin (1685–1750) vaikutus. Sekin on vastaus. Sunnuntain konsertti alkoi osilla IX ja VII György Ligetin vuosina 1951–1953 säveltämästä pianosarjasta Musica Ricercata. Kaupin esittämistä etydeistä nro12 c-mollissa lienee tunnetuin ja mieleenpainuvin, tunnen sen parhaiten saksalaisen Wilhelm Kempffin (1895–1991) esittämänä. Suomen lisäksi hän on konsertoinut Ruotsissa, Saksassa, Sveitsissä ja Yhdysvalloissa. Kastettu: Joonas Valtteri Niittymäki Lopen seurakunnan jäseneksi. On niin turvallista, että useimmat meistä on jo vauvana kastettu Jeesuksen omaksi ja merkitty ristinmerkillä. Ligeti (1923–2006) oli Itävallassa suurimman osan elämästään viettänyt unkarilaissyntyinen säveltäjä ja yksi merkittävimpiä avantgardisteja. Näin enimmäkseen barokkimusiikin kuuntelijalle Ligeti ei vielä yhdessä konsertissa oikein avautunut, mutta hieno asia oli se, että Kauppi soitti lopuksi vielä kaksi Ligetin etydeistä uudelleen ja toisen kerran kuultuna niitä ehkä jo ymmärsi hieman paremmin
heinäkuuta 2012 Henna Siponen Kuhmoisissa on viime viikkoina järjestetty vaarallisten jätteiden keräyksiä niin keskustassa kuin sivukylilläkin. Matkalla etelään veneet kiertävät Varpusenlinnan lenkin, jotta kilpailun kokonaispituudeksi saadaan tuttu 64 merimailia. Jos tuulet ovat suosiollisia, voivat nopeimmat veneet tulla maaliin jo lauantain puolella, mutta suurin joukko ylittää maaliviivan sunnuntaina aamuyöllä. Kuhmoisten kunnan ja Kuuskaistan välinen sopimus on laadittu siten, että myöhemmässä vaiheessa sopijapuoli Kuuskaistan korvaa perustettava verkkoyhtiö. kesäkuuta hyväksymässä sopimuksessa on sen lisäksi sovittu, että runkoverkon tekemisen yhteydessä Kuuskaista vetää kaapelit myös runkoverkosta perille asti laajakaistan tilaajan pihaan. Kuuskaista on pieni osuuskuntamuotoinen yritys, joka rakentaa valokuituverkkoja tietoliikenteen tarpeisiin. Runkoverkko ja liityntäpätkät Valtion hankkeessa lähdetään siitä, että kaupalliset operaattorit rakentavat laajakaistaverkon taajamiin omalla kustannuksellaan, ja julkista tukea on tarjolla vain runkoverkon rakentamiseksi maaseutumaisille alueille. Kunnanhallitus hyväksyi viikko sitten maanantaina 25. Keräykset organisoi Jämsän Jätehuolto liikelaitos, ja Erkki Salminen Oy kuljettaa jätteet pois liikelaitoksen toimeksiannosta. Hänen mukaansa hajaasutusalueella yleisimmät Vaarallisia jätteitä kerätty talteen keräyspaikalle tuotavat jätteet ovat juuri akkuja, myös erilaiset öljyt ovat yleisiä. Toisessa vaiheessa Kuuskaista ryhtyi hakemaan muitakin takaajia, ja Kuhmoisten valtuuston 12.12.2011 asettama ehto on, että muita takaajia on löydyttävä. Valtio jätti hankkeen käytännön johtamisen maakuntaliittojen tehtäväksi, ja Keski-Suomen maakuntaliitto on määritellyt, että Kuhmoisten kirkonkylä kuuluu kaupallisesti hoidettaviin alueisiin ja tukea saa verkon rakentamiseksi Kuhmoisten kylille. Kuuskaistan rahoitusosuus kylien runkoverkon osalta on noin 1 miljoona euroa, ja kunnalle koituva takausvastuu näyttäisi olevan noin 500 000 euron luokkaa. Kyse on rakennusaikaisesta rahoituksesta ja takauksista, vuonna 2015 rahoitus järjestetään uudelleen. Kunnanhallituksen maanantaina 25. – Näin se täytyy ymmärtää, että samalla kun koneet ja rakentajat ovat täällä paikalla ja kaapeloivat Kuhmoisten kyliä, homma hoidetaan myös kirkonkylän taajaman osalta, kehittämisasiamies Arto Kummala sanoo. Sopimus 25. Loppujen lopuksi laajakaistan käyttäjät maksavat itse tämän liityntäverkon hinnan, se peritään liittymisja kuukausimaksujen yhteydessä. kesäkuuta käsittää tällä erää vain Kuhmoisten kylille rakennettavan laajakaistaverkon. Valtion puolelta Kuhmoisten kunta hyväksyttiin tähän edulliseen 8 % maksuluokkaan, ja kunta selviytyy investoinnista helposti. Laajakaistan käyttäjäksi ja verkon omistajaksi Kun Kuuskaista runkoverkon rakentamisen yhteydessä vetää kaapelit runkoverkosta perille laajakaistan tilaajan pihaan, Kuhmoisten kunta on sitoutunut takaamaan myös tämän kylien liityntäverkon rakennusaikaisen rahoituksen. Kuuskaistahan on osuuskunta, johon kuka tahansa voi liittyä jäseneksi. Valtion hankkeelle varsinaiseksi pulmaksi ovat muodostuneet laajakaistan rakentajat, tai paremminkin niiden puute. solmittuun sopimukseen on kirjattu, että Kuhmoisten kunta lähtee takaajaksi vain siinä tapauksessa, että Finnvera tai joku muu vastaava taho lähtee takaajaksi vähintään yhtä suurella summalla kuin Kuhmoinenkin. Kirkonkyläläisten ja vapaa-ajan kuhmoislaisten kohdalla tarvitaan vielä lisäsopimuksia. Aluksi Kuuskaista pyysi kuntaa takaamaan rakentajan tarvitsemat lainat, mutta Kuhmoinen kieltäytyi siitä. Soneran, Elisan ja DNA:n kaltaiset suuret teleoperaattorit, joilla on voimavaroja, eivät ole lainkaan kiinnostuneita maaseudun verkosta, ja pienillä taas ei ole rahaa. Hinnat kaikkialla Keski-Suomessa ovat samat, ja osuuskunnan jäsenet saavat alennusta. – Akkuja on tullut yllättävän paljon, niitä on tuotu parillakin peräkärryllä, kertoo jätehuoltotarkastaja Tiina Haapalahti. Tehinselältä veneet suuntaavat Pulkkilanharjulle, josta kuljetaan Kelventeen eteläpuolta Padasjoen sataman edustalle. Kuhmoisten kylillä nyt tehty sopimus tuo supernopean laajakaistan töpselin toimiston tai olohuoneen seinään sille, joka ryhtyy palvelun käyttäjäksi. Tähän yhtiöön Kuhmoisten kunta voi ryhtyä vähemmistöomistajaksi 10 % osuudella. kesäkuuta 2012 luonnoksen operaattorisopimukseksi Kuhmoisten kunnan ja Verkko-osuuskunta Kuuskaistan välillä. Kotitalouksien vaarallisiksi jätteiksi lasketaan edellä mainittujen aineiden lisäksi esimerkiksi maalit, lääkkeet, energiansäästölamput sekä öljynja polttoaineensuodattimet. Kaapelia maahan keväällä 2013 Kuhmoisten Sanomat Pohjoismaiden suurin sisävesien purjehduskilpailu Päijännepurjehdus järjestetään tänä vuonna 19.–22.7. Kuuskaistan maksettavaksi tulee vähintään 34 % ja Kuhmoisten kunnan maksettavaksi 8 % eli 265 600 euroa. Vesa Koivu Kuhmoisten valtuusto päätti 12.12.2011 asetettuaan ensin erinäisiä ehtoja lähteä mukaan Laajakaista kaikille -hankkeeseen. Päijänteellä purjehditaan 40.kerran. – Hanke on sinänsä pitäjän kannalta tärkeä, mutta tekee mieli kysyä sitäkin, milloin viimeksi valtio on investoinut Kuhmoisiin 2 miljoonaa euroa, Arto Kummala kysyy. Romuakkuja tuotiin Pihlajakoskelle ja Kuhmolan taakse yhteensä yli 1800 kiloa, jäteöljyäkin otettiin talteen lähes 800 kiloa. Pienten jollien lisäksi kutsukilpailuna järjestetään vaativat ja vauhdikkaat 29erja 49erluokat. Lehden mennessä painoon keräysmäärät oli laskettu vasta Pihlajakoskelta ja keskustasta, joissa mobiilikeräykseen oli tuotu yhteensä yli 3,4 tonnia vaaralliseksi luokiteltavaa jätettä. Luokkina kilpailussa on aloittelijoiden optimisti ja Zoom8 -luokat. Keski-Suomen kaapeloimiseen valmistautuvalla Osuuskunta Kuuskaistalla ei mitenkään ole omia varoja näin suureen projektiin. Mutta osapuolten kesken on yhteisymmärrys, että myös kirkonkylän runkoverkko rakennetaan samojen nuottien mukaan, sillä sehän on Kuhmoisten valtuuston 12.12.2011 asettama ehto koko hankkeelle. Valtiolta kaksi miljoonaa euroa Kylille rakennettavan runkoverkon kustannusarvio on 3,3 miljoonaa euroa, siitä leijonanosan – enintään 58 prosenttia, noin 2 miljoonaa euroa – maksaa valtion Viestintävirasto. KeskiSuomen liiton hyväksyttyä Kuuskaistan laajakaistaverkkojen rakentajaksi osuuskunnan toiminta on laajentumassa Keski-Suomeen. Pre-Päitsi junioreille Ennen varsinaisen Päijännepurjehduksen alkua Korpilahden sataman tuntumassa purjehditaan torstaina ja perjantaina Pre-Päitsi Junior, joka on nuorille purjehtijoille tarkoitettu regatta. Kuhmoisten Sanomat 5 Keskiviikkona 4. – Aerosolia, loisteputkia ja paristojakin on tullut kiitettävästi, Haapalahti toteaa. – Järjesteltävää ja sovittavaa tässä vielä on, mutta realistinen aikataulu on, että kaapelia päästään kaivamaan maahan keväällä 2013. Purjeveneet lipuvat matkalle lauantaina viidellä eri lähdöllä. Etelä-Pohjanmaalla toimiva ja Alavutta keskuspaikkanaan pitävä osuuskunta on perustettu 17.11.2002. Valtioneuvoston käynnistämän hankkeen tavoitteena on taata vuoden 2015 loppuun mennessä kaikille kansalaisille mahdollisuus liittyä huippunopeaan tietoliikenneyhteyteen riippumatta asuinpaikasta. Käytännössä viimeisen pätkän pituus ja hinta vaihtelee melkein joka kodin kohdalla erikseen, mutta liittymähinta on kiinteä, se tarkoittaa sitä, liittymiskustannukset on tasattu kaikkien liittyjien kesken. Jätehuoltotarkastaja Tiina Haapalahti otti viime viikon tiistaina vastaan vaarallista jätettä Kuhmolan takana, ja Kari Sillman Erkki Salminen Oy:stä kuljetti ne sitten pois. Tänä vuonna lähtö on Korpilahdelta ja purjehtijoiden päämääränä on Padasjoen satama. Kuuskaista on jo lyönyt lukkoon hinnat, mitä verkkoon liittyminen ja sen käyttäminen maksaa. – Valtion hanke on perustettu maaseudun asukkaiden ja liike-elämän tarpeita ajatellen, mutta kyllä minun käsittääkseni laajakaista on tulossa yhtälailla vapaaajan asukkaiden käyttöön, kehittämisasiamies Arto Kummala sanoo. Näitä viimeisiä pätkiä runkoverkosta perille kotipihaan kutsutaan nimellä liityntäverkko. Pari viikkoa sitten jätteitä otettiin talteen Pihlajakoskella, sitten oli vuorossa kirkonkylä, ja eilen Jämsän Jätehuollon mobiilikeräys järjestettiin Sappeessa. Maanantaina 25.6. Omalta osaltaan valtio on määritellyt, että sen jälkeen kun valokaapeli on laskettu maahan, runkoverkko ei missään kohdin saa olla kahta kilometriä kauempana vakituisesti asutusta kotitaloudesta tai toimivasta yrityksestä
Kahva on kotimaista puuta, omenapuuta, visaa, tyrniä, paatsamaa tai raidan juurta. – Olen tehnyt näitä lähemmäs 20 vuotta. Hassin työt on värjätty viime kesänä, sillä alkukesä on ollut viileä, ja värjäys käy paremmin lämpimissä vesissä, keskikesä on hyvä. Purkin kannessa on meidän leima ja päiväys. Neulatyyny sormuksessa. – Kaikki arvat voittavat, naiset kertoivat. – Tämä on tapa viettää lomaa. Johanna Hakamäki kertoi tehneensä käsitöitä pienestä tytöstä asti. Runojakin on syntynyt pitkin matkaa, ensimmäiset jo vuonna 1948, vaikka vasta nyt ne ovat päätyneet kirjoihin ja kansiin. – Aikaisemmin lausuin muitten runoja, myöhemmin omiakin. Hahmajärvellä kesiään viettävä Pirjo Laitinen osui myyjäisiin melkein sattumalta. Hänen äitinsä Kerttu Savijärvi aloitti ja hankki elinkeinoluvan vuonna 1962, ja niin kuin Hassi itse sanoo, hän on melkeinpä lankakoppaan syntynyt. Jämsän työväenopistossa opettava Tarja Nevalainen on valmistanut puukkoja kuutisen vuotta. Hämäläinen on alkujaan kesäkuhmoislainen, mutta vuonna 1997 hän muutti vakituisesti Kuhmoisiin. Vien eteenpäin isoäidin perintöä. Kuhmoisten Sanomat Keskiviikkona 4. Kuhmolan kesämyyjäisiin oli saapunut runsaasti myyjiä Kuhmoisia kauempaakin. – Kellanvihreä saadaan koivunlehdestä tai kanervasta, suosin kanervaa, sillä sen väri on kestävämpi. Hahmajärvellä vapaa-aikojaan viettävä Pirjo Laitinen osti Hakamäeltä käsintehtyjä postikortteja. – Teen kaiken alusta loppuun itse ja käytän kierrätysmateriaalia, mikä muuten menisi romuksi. Illalla näyttelymehiläiset kehineen pääsevät takaisin pesäänsä. Hän tuli ystäviensä mukana Laukaasta ja on ensimmäistä kertaa myymässä Kuhmoisissa. Kotajärven tekstiilinäyttelyjen kantava voima ja tekstiilitaiteilija Hassi ei kovin usein esiinny julkisuudessa, mutta Kädentaitajien myyjäisistä hänet tapaa. Terttu Hassi kertoo, että kädentaitajien myyjäisiin on aina hauska tulla.. Siitä sai selvän kuvan, millaisissa oloissa hunaja syntyy. Näiden puukkojen terä on puimurin repijäkoneen piikeistä. – Tänne Kädentaitajien myyjäisiin on niin kiva tulla, Eila Lius halaa ensimmäisenä, Terttu Hassi kertoi. – Yleisöä oli reippaasti, ja erityisen iloinen olen siitä, että kesäkuhmoislaiset ovat löytäneet meidän myyjäisemme. Suuri osa hunajasta myydään suoraan tilalta, Riihilahden hunajaa on saatavissa myös K-Kipparista ja Kädentaitajien myymälästä. Heti yläaulassa järjestävän yhdistyksen, Kuhmoisten kädentaitajat ry:n edustajat Leena Nurminen ja Leena Jäntti-Honkanen kaupittelivat arpoja. – Mehiläisten täyteen rakentama kehä lingotaan ja saatu hunaja siivilöidään. Rasiojan valikoimissa on pipoja, joihin ommeltu kuvia, kasseissa myös lasten kokoja. Kahvi, mehu ja leivonnaiset tekivät kauppansa, ja vohvelin sai mansikkahillon lisäksi myös tuoreesta tämän kevään raparperihillolla höystettynä. Saparot ja helmet koristivat Anna-Leena Avovaaran hellelakkeja. Runoja ja karjalanpiirakoita Taimi Lahtinen on julkaissut runokirjan Säkeitä ja säveliä vuonna 2011. Hän osti käsintehtyjä kortteja Johanna Hakamäeltä. – En ole vielä ajatellut, kenelle lähetän. Kuhmoisten Kädentaitajat ry:n kantava voima Eila Lius oli tyytyväinen myyjäisten onnistumiseen. Siinä syy, miksi hän tuli Kuhmolan myyjäisiin. Hän oli saapunut KuhmoKesämyyjäisissä kierrätystä ja kättentaitoja laan myymään kirjaansa ja kirjoittamaan niihin omistuksia. Kun ompelen, ajatukseni ovat myös siinä, että voin tuottaa iloa arjen askareisiin, elämänhallintaa ja kierrätystä. heinäkuuta 2012 6 Vesa Koivu Viime lauantaina 30.6. – Näitä lastenlaukkuja nuoret käyttävät käsilaukkuina, Rasioja selvittää. – Levitän käsityön ilosanomaa, että voi omin käsin tehdä. Ovat varalla sitten kun tarvitsen, Laitinen selitti. Kaunista kotitarpeeseen Jyväskyläläisellä luokanopettaja Johanna Hakamäellä on kummitäti Kuhmoisissa. Teemalla väriä elämään, Hakamäki tiivisti. Jouni ja Maarit Joutsimatka ovat kasvattaneet mehiläisiä pian kymmenen vuotta Sappeessa, aivan pitäjän länsirajalla. Kuhmoisten Martat olivat järjestäneet puffetin Kuhmolan alakertaan, sen tarjoilut olivat tervetulleita niin ostajille kuin myyjillekin. Saarikoskia vastapäätä Anna-Leena Avovaara Kellosalmelta esitteli säkkikankaasta valmistettuja lippiksiä ja lierihattuja. Heidän tyttärensä Anna Joutsimatka esitteli myyjäisten yleisölle oman perheen hunajaa tuotenimellä Riihilahden hunajaa. Terttu Hassi on tehnyt pitkän päivätyön käsitöiden parissa. – Riisipuuro, koko maito, kuori ruisjauhosta, vähän vehnää sitkoa antamaan, ja voilla voidellut, Sinikka Hämäläinen esitteli ensimmäisen kerran vuonna 1972 palkittuja karjalanpiirakoitaan. Telineeseen oli asetettu kaksi mehiläispesän kehää ja lasiseinien välissä mönki tuhansittain mehiläisiä. Samassa pöydässä, viereisellä myyntipaikalla Taimi Lahtisen kanssa istui Sinikka Hämäläinen, joka myi piirakoita. Punainen saadaan opuntiakaktusta vaivaavasta kilpikirvasta, se on hyvin vahva väri 1 tl riittää 100 lankagramman värjäämiseen. Kun tyyli on löytynyt, niin siinä pysytään, tänä kesänä vaihtelua saadaan saparoittein ja helmien avulla. Salin puolella myyntipöytää pitivät Jaana ja Sofia Saarikoski, he olivat leiponeet mustikkapiirakkaa, ja Sofia oli vielä koristellut paperipainoksi sopivia pikku kiviä. Tarjolla oli itse tehtyjä koruja, sormuksia, nappeja ja kaikenlaista muutakin. Kädentaitajien pöytä pursui arpajaisvoittoja. Laitinen perheineen oli lähtenyt Hahmajärveltä kaupoille ja ihmetteli, miksi torilla oli niin paljon autoja, vaikka torilla ei ollut mitään. Esillä oli luonnonväreillä värjättyjä lankoja, sukkia, peittoja, ryijyjä, keinutuolin mattoja ja pesukäsineitä. Nyt myyntipöydän ääressä Taimi Lahtinen ja Sinikka Hämäläinen huomasivat, että he asuvat melkein naapureina Lammasmäen suunnalla. Seuraavassa pöydässä Leila Rasiojalla on esillä kaikkea ommeltua, neulottua, virkattua ja askarreltua. Ja toden totta, pöytä ei ollutkaan myyntipöytä vaan kukkuroillaan eri lahjoittajilta saatuja palkintoja
Ei elämän tragedia ole ennenkään ollut vieras aihe Eino Viikilälle, mutta pikku patsaissa hän on usein kätkenyt sen hymyn ja tilannekomiikan kääreisiin. En usko, että niissä on kovin suurta muutosta entiseen. Eino Viikilällä on se lahja, että hän näkee helposti elämän outouden ja meidät kaikki siinä räpiköimässä puutteinemme ja ansioinemme. kesänäyttely on avoinna Pataveden Torvelassa. Viikilä on ryhtynyt lakan avulla krakeloimaan valmiita maalauksia, ja tuloksena ovat halkeilleet ja eloisat väripinnat. Puupiirrokset tekniikkana ovat johtaneet Viikilää kohti vakavampaa ilmaisua, päällimmäiset virnistykset ja naurun kutkatukset ovat pyyhkiytyneet pois, kun Viikilä on leikannut vanerimuotteja. Viikilä ja meidän pieni elämämme Meripoika Porkkanaviinit Syö kuormasta Aamupala Emosusi ja Eino Viikilä Iloni ja lohtuni Tähtitieteilijä. Olemme siinä pienine ja suurine toiveinemme hanttikortit kädessä. Ehkä sentään uutta ovat nuo tähtitaivaalle kurottavat hahmot. heinäkuuta 2012 Vesa Koivu Ateljeenäyttely veistoksia, grafiikkaa, maalauksia Eino Viikilä 1.-8.7.2012 Kurkelantie 88,Kuhmoinen Eino Viikilän 9. Useinhan Viikilä lähtee jostakin meille kaikille tutusta tilanteesta, kommelluksesta, jonka hän kuvaa huvittunein ja myötätuntoisin silmin. Ateljeen puolella on sitten runsaasti uutta, Viikilä on kehitellyt uusia tekniikoita ja tehnyt puupiirroksia ja pieniä öljymaalauksia. Kuhmoisten Sanomat 7 Keskiviikkona 4. Ei liikaa, mutta sen verran, että se saa ajatukset liikkeelle. Pirkko Viikilän huolehtima puutarha kukoistaa, ja Eino Viikilän uudet ja vanhat työt ovat kuin kotonaan lehvien ja kukkasten keskellä. Monet uusista töistä on valettu pronssiin, ja kiveen hakattua ja kivitavarasta muotoiltua on vähemmän kuin joskus aikaisemmin. Maalausten värit ovat nyt entistä vivahteikkaammat ja syvemmät, sen lisäksi uuden käsittelyn takia kuvasto irtautuu vähän arkisista yhteyksistään. Ne kertovat meille edelleen pilakuvan ja karikatyyrin osuvuudella pienestä onnesta, joka meille kullekin on tarjolla. Tänä kesänä Viikilän maalaukset viehättävät silmää. Ei hän tuomitse eikä opeta, ja sen vuoksi me voimme häntä rakastaa. Pikku maalausten uutuus on niiden pintakäsittelyssä. Uusvanha ulkoasu ei pelkästään lisää yksityiskohtia kuviin, vaan se myös tukee suurin harppauksin Viikilän asiaa
– Vähän sellaisia henkisiä asioita. – Kun pallo on hukassa, Äiti ja tytär jakavat näyttelytilan sitä on kiva etsiä, Mäkinen kertoo. Puitteet sopivat erinomaisesti tällaiseen tapahtumaan, joka sunnuntai-iltapäivällä keräsikin vajaat sata kuulijaa, osittain myös naapurikunnan puolelta. Hän kertoo, ettei näyttelyn nimi Ruoste ole sävyltään negatiivinen asia. Monipuolisesta ohjelmasta erityisesti Vili Vesterisen Granada-marssi soi komeasti. Näyttelyssä nähdään myös Mäkisen tekemää huovutustyötä. – Niihin olen todella tyytyväinen. Raikuvien aplodien saattamana trio soitti ylimääräisenä Ojalan Friikin polkan. Joskus oli mandoliinista tullut pendolino ja välillä ”Käpylän ravit” oli hylätty laukan vuoksi tai navigaattorin opastava naisääni oli lomalla. Hahmoja on ilmestynyt kynästä ilman, että olen ajatellut niitä piirtää. Hänen triossaan soitti myös Katja Lampinen sekä Heikki Lavonius. Installaatiossa on käytetty materiaaleina lasia, metallia ja villalankaa. Maalauksien lisäksi Juurikka on luonut tilaan installaatioita. Suuret teokset rakennetaan tilaan pala palalta. Näyttelyt avattiin viime perjantaina, ja teoksia pääsee ihailemaan koko heinäkuun. Tulevista näyttelysuunnitelmista Mäkinen ei lupaa mitään. Mestaripelimanni Heikki Lahden trio, jossa mestari itse soitti mandoliineja, Katja Lampinen haitaria sekä mandoliinia ja Heikki Lavonius bassoa sekä kitaraa, esitti taidokkaasti vaihtelevaa pelimannimusiikkia polkasta valssiin ja marssista katrilliin, olipa joukossa yksi tangokin. Reilun tunnin konserttiin mahtui seitsemäntoista kappaletta, joista viimeistä edellisenä Päijänne-valssi vedettiin raikuvana yhteislauluna, ja mikäpä oli yleisön laulaessa, kun säestys oli kohdallaan. heinäkuuta 2012 8 Henna Siponen Äidillä on Pallo hukassa ja tytär kuvailee, millaiselta hänen Ruoste näyttää. Vaikka työt sijaitsevat eri huoneissa, on niissä huomattavasti yhtäläisyyksiäkin. Pälvi Mäkinen on nimittäin nyt ensimmäistä kertaa näytteille asettajana, kun taas tyttärellä on meneillään jo neljäs näyttely työväentalolla. Juurikka myöntää. Installaatiot ovat aina kysymysmerkkejä. Ainakin värimaailmassa. Heikki Lavonius komppasi isolla bassolla mestarin itse näpelöidessä taidolla erilaisia mandoliineja. Kaikki muutkin kappaleet Katja Lampinen temmasi viisirivisellä taitavasti ja veti myös pari kappaletta matkaradion kokoisella kaksirivisellä. Installaatiot kasattu tilaan Mäkinen ja Juurikka rakensivat näyttelyn toinen toistaan tukien ja auttaen. Vasemmalla Anna Juurikan installaatio Sinun värisi. Kun pääsylipun hintaan kuului nuoriseuran järjestämät pullakahvit ennen konserttia, yleisöllä oli tilaisuus Pelimannimusiikkia Harmoisissa vaihtaa kuulumisiaan. Kappaleiden välillä mestari esitteli kappaleet ja kertoi myös niiden taustoista sekä hauskuutti yleisöä mukavalla jutustelulla. Avajaisissa tytärtään muusakseen kutsuva taiteilija kadehtii lastaan siinä, että tytär osaa suoltaa sanoja sisuksista. – Huopa on notkea ja tuntuu hyvältä käsissä, itse kokeilemalla huovutuksen opetellut nainen sanoo. Mäkisen maalausprosessit voivat johtaa aivan mihin vain. – Emme ole kauhean kaukana toisistamme, värit ovat vahvoja molemmilla, Anna Eero Ikonen Kuhmoinen Kuhtuu -viikon tapahtumiin oli järjestetty pelimannikonsertti Harmoisten nuorisoseurantalolla. Kuhmoisten Sanomat Keskiviikkona 4. Jämsäläinen Jussi Rantanen esitti Anna Juurikan ja Pälvi Mäkisen näyttelyiden avajaisissa suomalaisia lauluja.. Molempien taulut ovat värikkäitä. Heikki Lahti on mestaripelimanni no. – Jotain on aina mielessä kun tavarat tuodaan, mutta ei mitään valmista. Palloja etsitään ja ruostetta esitellään Pälvi Mäkisen ja Anna Juurikan näyttelyissä Kuhmoisten työväentalolla. Alussa oleva idea voi lopputuloksessa ollakin aivan erilainen. Usein tytär seuraa äidin jälkiä, mutta tässä tapauksessa se ei välttämättä mene niin. – Tulee jos on tullakseen. – Tuntuu yllättävän vaivattomalta, pöytälaatikkotaiteilijaksi itseään kuvaava Mäkinen toteaa hymyillen. Ruoste on se, mikä on ollut piilossa. Kaikkiaan konsertista jäi erittäin myönteinen kokemus, ja toivoisi tästä syntyvän perinteen tulevien vuosien Kuhtuu-tapahtumiin. Oikealla Pälvi Mäkisen akryylilla kankaalle maalatut taulut Vihreä virta, Vesimies sekä Hehku. 51, arvonimi on suotu kaikkiaan hiukan yli sadalle soittajalle
Nuoret näyttelijät maustavat raikkaasti tämän kesän keitosta. Kalholanniemessä tapahtumat alkavat vyöryä sunnuntain päivänäytöksessä, joka on näytelmän ensi-esitys. Vesa Koivu Kuhmoislainen Kustannus Oy Rajatieto järjestää Kuortaneen Urheiluopistolla 5.–8. Sitten alkoi taksimatka kohti Kuhmoista. Harjulan nuorisoseurantalolla lauantaina esitettävissä kahdessa pienoisnäytelmässä sekä vanhempi että nuorempi ruolahtelaisväki ovat kantaneet kortensa kekoon. Riemukaaren huipulla oli yllättävän paljon ihmisiä. Kävellessämme Pariisin kauniita pieniä katuja, näimme myös kuuluisan Amélien kahvilan – Café des deux Moulins – Punaisen Myllyn ja suuntasimme Pompidoukeskukselle. Aamiaisella söimme patonkia, croissantteja ja joimme aamukahvit, sitten katsomaan upeaa basilikatyylistä kirkkoa Sacre Coeuria. Nuorisoseuran järjestämissä juhlissa näytellään, pelataan, arvotaan ja tanssitaan. Suomi-instituutin vierailun jälkeen päätimme mennä syömään, ja löysimmekin ihanan italialaisen pizzerian, josta melkein kaikki tilasimme pizzat ranskaksi. Siellä ei ollut oikein mitään ihmeellistä. Pikkubussillinen kuhmoislaisia nuoria matkasi Helsinkiin, josta oli iltapäivällä lento Orlyn lentokentälle Pariisiin. Eikä syömistäkään unohdeta. Siellä ihastelimme erilaisia musiikkija tanssiesityksiä ja saimme hyviä otoksia myös videolle. Osa porukasta lähti heti aamusta Musée d’Orsay’hin, joka kuulemma oli yhtä hieno kokemus kuin muutkin nähtävyydet. Anne Enbergiä ja Pasi Hämäläistä onnistuneesta matkasta kiittäen, Jenni Karppinen, Heli Lehtinen, Kiia Mikkola, Tia Kuikka, Maija Ahola ja Joni Saarikivi Pariisi kutsui vappuna kuhmoislaisia ranskankielen opiskelijoita. Kuhmoisten Sanomat Raimo Turulan kesäteatterinäytelmä Reposen Onni on pujotettu harrastajateatterin pirtaan. Katettu katsomo suojaa sateelta ja paahteelta. Eiffel-torni valaistuna. Sitten lähdimme Louvreen, jossa pääsimme näkemään Mona Lisan. Vielä puolilta öinkin tapahtuu. Eiffelin jälkeen kävelimme Trocadero-aukiolle ja vielä reilu 2 km Riemukaarelle, jossa taas kipusimme noin 200 kpl portaita. Päivän päätteeksi Tapani Koivula vetää kosmisen Ufoillan. Ohjelmaa on paljon, ja kansainväliset luennoitsijat kiinnostavat. Meille kerrottiin kaikesta, mitä Suomi-instituutti tekee Ranskassa, ja hämmästyimme siitä, kuinka paljon Suomi onkaan Pariisissa esillä. Ultrapäivät samanhenkisiä ihmisiä, Arja Kuningas tiivistää kesäpäivien konseptia. Trocadero-aukion viereisillä rappusilla mies soitti kitaraa ja lauloi. Keskiviikko 2.5.2012 Lähdimme huonosta säästä huolimatta Luxembourgin puistoon. Perjantai. Suomessa ensimmäisenä selvitettiin, että olihan Suomi voittanut Slovakian jääkiekossa. Siellä tapasimme kaksi innokasta suomalaista nuorta työharjoittelijaa. Tiistai 1.5.2012 Heräsimme klo 8. Torstai 3.5.2012 Neljännen päivän aamuna päästiin jonottamaan Eiffelille. Eräs brasilialainen mies toivoi soitettavan tyttöystävälleen erästä kappaletta, ja kappaleen loputtua kosi tätä. Kun pääIhana, ihana Pariisi simme hostellille, olimme aivan poikki ja menimme melkein heti nukkumaan odottaen innolla seuraavaa päivää. Konkaripuolella häärivät Jaakko Hännikäinen, Urho Kiiskinen, Arja Korvenranta, Matti Mattila sekä Raimo Nikkilä. Arja Kuningas Ultralehdestä kertoo, että kesäpäivät järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 1976. Aamiaisen ja tavaroiden pakkaamisen jälkeen otimme metron ostoskeskukselle, jossa kukin sai rauhassa tehdä ostoksia. Perjantai 4.5.2012 Sitten tuli se vähiten odotettu aamu. Metrolla kohti lentokenttää, josta viime hetken tuliaiset ja lento kohti Suomea. Hissijono oli hurjan pitkä, joten päätimme käyttää portaita, joita oli noin 700 kpl suuntaansa. Heistä mainittakoon Jussi Udd, Saija Vaskisalo, Henriikka Korvenranta ja Juhani Vaskisalo. Kuhmoisten Sanomat 9 Keskiviikkona 4. Jalkojen lepuuttelun jälkeen käveltiin ravintolaan ja syötiin kolmen ruokalajin illallinen. Ruolahdella kesäjuhlat Kuhmoisten Harrastajateatteri tuo tänä suvena lavalle Raimo Turulan näytelmän Reposen Onni. Sitten lähdimme takaisin hostellille. Lentokentällä oli jo havaittavissa alati kasvavaa innostusta. Näkymät oli huikeat, ja kuvia tuli otettua paljon. Väsymys iski, ja suurin osa nukkui koko matkan nähden luultavasti unia Pariisista. Jotkut uskalsivat maistaa aivan uusiakin ruokalajeja, kuten etanoita ja raakaa lihaa. Lennon aikana tuli harmiteltua lisää, kuinka haluamme takaisin Pariisiin, mutta kyllä sitä koti-ikävääkin oli hieman ilmassa. heinäkuuta Ultrapäivät. Tänä suvena on pidettävä kiirettä, sillä esityksiä on vain 13. Ruoka oli hyvää ja jälkiruoka vieläkin parempaa. Ruolahden nuorisoseurassa tapahtui kevättalvella vallanvaihto, ja nykyään seuran hallituksen ja jäsenistön muodostaa kylän nuorempi polvi. Pariisissa alkoi jo ilta hämärtyä, joten etsimme vain jotain syötävää ja painuimme nukkumaan. Jokakesäinen kokoontuminen Kuortaneen urheiluopistolla on hyvin suosittu, kaikki 500 yöpymispaikkaa on tänäkin vuonna jo varattu, ja päiväseltään paikalle saapuvia tulee toinen mokoma. – kuva Jouni Uotila. Onni nimittäin laittaa pillit pussiin jo lauantaina 28.7. Paluumatka kävi Champs Élysées’n ja sen huikeiden kauppojen kautta – muun muassa Louis Vuitton, Cartier jne. Kävelimme monia kilometrejä ja lopulta olimme Seinen rannalla. Se oli todella suuri ja erittäin kaunis. Yleisö lauloi mukana ja toivoi suosikkikappaleitaan. Kaikki oppilaat menivät ylimmälle tasolle, eli kolmanteen kerrokseen. – Hienossa ympäristössä Vuorossa 37. Kuhmoisten Sanomat Ruolahden kesässä tapahtuu lauantaina vaikka mitä. Juhlat kestävät, kuten valoisana kesänä pitääkin, yöhön asti. Reposen Onni ja kumppanit eivät ole sokerista, joten saa sataa vihaisia akkoja äkeet selässä, ennen kuin teatteriväki luovuttaa leikin kesken. Nähtyämme puiston ympäri lenkkeilevät ihmiset ja suloisesti leikkivät lapset lähdimme kohti Suomi-instituuttia. Komedia kertoo viljelijäperheen elämässä, jossa juonenkäänteitä riittää. Viekkautta, kieroilua ja Kesäteatteri suvilentoon romantiikkaakin mukaan mahtuu. Esimerkiksi Musee d’Orsayssa oli juuri sillä hetkellä ollut Akseli GallenKallelan näyttely. Oli kaunis vappupäivä, ja kadut olivat täynnä esiintyjiä, joita oli todella mukava katsella. – Niin, ja Ismo Leikola on luvannut esittää stand up -komikkaa. Myöhemmin illalla kävimme katsomassa valaistua Eiffeliä. Aamuisin on tarjolla joogaa ja meditaatiota, päivemmällä luentoja esimerkiksi anteeksiannosta ja sisäisestä eheytymisestä, astrologiasta, shamanismista, spiritismistä ja superruuasta. Kuvasimme Notre Dame -katedraalia. Lento sujui mukavasti, ja kentältä hostellille matkasimme Orlyval-junalla sekä metrolla. heinäkuuta 2012 Vappuna kuusi Kuhmoisten lukion ja Kaukolan koulun ranskankielen opiskelijaa ja kaksi valvojaa lähti kohti ihanaa Pariisia! Maanantai 30.4.2012 Vihdoin ja viimein koitti päivä, jota me kaikki olimme odottaneet
ja 22.–24.6. Kinkerit Pihlajakosken Makasiinikahvilassa Su 22.7. Mäkiautokisat, kesätori ja iltamat Päijälässä La 14.7. Irja Salomaa ja Anja Takanen Jehovan todistajien Tampereen opintopäivien väliajalla Pirkkahallissa lauantaina 23. 040 779 5106 Kaikille avoin leikkimielinen Frisbeegolf-kisa Kaukolan koulun frisbeegolfradalla tiistaina 10.7.2012 klo 18 Kisaan osallistuneiden kesken arvotaan kauden päätyttyä frisbee-palkintoja. Lasten urheilukerho Sappeen kentällä. Tuohija vaskitorvien kohtaaminen Peltovuoren juurella Vehkajärvellä La 21.7. Kansanlaulukirkko Vintturissa Su 8.7. Kuhmoisten Sanomat Keskiviikkona 4. Rivitalokaksio 56 m 2 Kokonniemestä. heinäkuuta 2012 10 Kuhmoisten Sanomat Jehovan todistajien Kuhmoisten seurakunta oli lähes sataprosenttisesti saapuvilla, kun Tampereella järjestettiin Jehovan todistajien valtakunnalliset opintopäivät 15.–17. Suven ja runon päivä Pihlajakosken rantamakasiinissa La 7.7. Kaikissa puheissa korostettiin sitä, että Jehovan toJohan on markkinat kadonnut vuokrattavana Naisten polkupyörä pyörätelineestä Puistotieltä. Musisointia Kapsäkin aitalla Pe 6.7. Palautathan, kiitos! 3h+k+parveke, 65 m 2 Sähkösyrjässä, 2. 050 3066 748. krs. kesäkuuta. Toripäivä Pihlajakoskella La 7.7. Terassitanssit Lehdesmäessä La 7.7. – 15.7. LC Kuhmoinen Ke 18.7. P. Heti vapaa. Sopraano Johanna Rusanen-Kartanon kirkkokonsertti, järj. Opintopäivillä luennoitiin ja keskusteltiin opetuksen merkeissä viekassydämisyydestä, puolisydämisyydestä ja sydämen puutteestakin. – kuva Osmo Takanen Menot Heinäkuu To 5.7. kesäkuuta. Kesäjuhlat Harjulassa Ruolahdella La 7.7. Konsertti Muistolan salissa, Päijälänaitti 8, esiint.Trio Soinnukas, Taavin ja Anun duo, kitaristi Taavi Kiviranta Ma–to 16.–19.7. P. Raamattu puhuu sydämestä usein kuvaannollisessa merkityksessä. Pihlajakosken nuorisoseuran kesäjuhla La–su 21.–22.7. Pe 20.7. Liikuntatoimi distajien mielestä uskontoon tulisi suhtautua vakavasti, koko sydämestä. Päijännepurjehdus Su 22.7. Vehkajärven näytelmäpiiri esittää Juhani Ahon Rautatien Touhulassa Pe 6.7. Samaan aikaan samanlaisia tilaisuuksia järjestettiin myös Oulussa ja Helsingissä, eri laskutapojen mukaan tilaisuuksiin osallistui 10 000–30 000 ihmistä. Kerttu Savijärven ja Seppo Elorannan yhteisnäyttely Kotajärvellä Su 8.7. Digikuvavestivaali Vehkajärven Touhulassa Ke 18.7. Kuoksenjärven kesätapahtuma Räikkösellä Su–Su 8. Kuhtuu-tori La 7.7. Paikalle saapuneita puhutteli myös Jehovan todistajat Tampereella esitetty kysymys: kenelle sydämesi kuuluu. Päivien tämän vuoden teemana oli Varjele sydäntäsi . Jalkapallon kyläturnaus urheilukentällä Su 15.7. Suven ja runon päivä Päijälän pirtillä Pe 6.7. Kuntahan se sopan keitti -tapahtuma Sahanrannassa. Kuhmoislainen Osmo Takanen kertoo, että perheet odottavat näitä suuria tilaisuuksia innostuneina, sillä tärkeän raamatullisen opetuksen lisäksi ne tarjoavat tilaisuuden tavata vanhoja tuttuja uskonveljiä ja -sisaria. Non Stop -nuorisokulttuuria Toritiellä Pe 6.7. Kesäolympialaiset Sappeessa La 14.7. Vehkajärven näytelmäpiiri esittää Juhani Ahon Rautatien Touhulassa La 14.7
Lainaa salkku ja selvitä kuinka voit vähentää oman kotisi tai vapaa-ajanasuntosi energianja vedenkulutusta. Ympäristötoimi PIHAKIRPPIS Ruolahdella 7.7. klo 9-17 Seppolantie 16, Jämsä p. reisitaskuhousuja, veryttelyhousuja (isoja kok.), farkkuja, henkseleitä, vöitä, boxereita, shortseja. Tiehoitokunta KARJUKOSKI-kokous su 22.7.2012 klo 15 Myllypaikassa koskien ko. 0400 783 630, (03) 555 6137 __________________________ Kuhmoisten Osuuspankki Teemu Sarhemaa (03) 5445100 perunkirjoitukset testamentit kauppakirjat PITOPALVELU yms. 10-12, 42100 Jämsä p. (03) 5551119 __________________________ Papinsaaren Kukka ky Hautauspalvelu ja kaikki alan palvelut p. Kirjoita mieluiten omalla nimelläsi. alv 9%) 12 kk/kestotilaus 58 e 12 kk / määräaik. Panostaja Ari Rajala 0400 711 492 LUONTAISHOIDOT Hermoratahieronta Anne Kaunistoinen 0400 641 924 Harmoinen __________________________ Vyöhyketerapia Psykologinen vyöhyketerapia Irja Tervala 0400 131170 METALLIJA KONEISTUSTYÖT MP-koneistus 0400 805 830 www.mp-koneistus.fi OMPELUKONELIIKKEET Myynti-huolto ja esittelyt Jämsän Husqvarna Mottilantie 2 (014) 713 992 PARTURI-KAMPAAMOT Parturi-Kampaamo Sini Salonen Toritie 50, Kuhmoinen p. (03) 5512 177, 040 5415 723 Keskustie 6, Padasjoki HAUTAKIVET Loimaan Kivi Oy Myynti Kuhmoisissa Olavi Keränen 050 5707 333 __________________________ Polar Granit Oy Korpilahti P. tilaus 63 e 6 kk:n tilaus 38 e 3 kk:n tilaus 30 e Ilmoitushinnat 1.1.2012 alk. 0400 852 532 __________________________ Metsäja maansiirtokoneiden kuljetukset ja siirrot, kant. Liitä aina mukaan myös nimesi ja yhteystietosi. asti LIIKEHAKEMISTO Edullista näkyvyyttä puoleksi vuodeksi kerrallaan: 3 riviä/6 kk vain 92,e ja 6,50e/lisärivi (alv 0%) KAIVOLIIKKEET Porakaivoliike Kallioniemi Oy Jämsä (014) 761 168 www.porakaivoliikekallioniemi.fi KIINTEISTÖPALVELUT, POLTTOPUUT Kuhmoisten Talonmiespalvelu Mökkija kiinteistöhuollot Lokakaivojen tyhjennykset Vaihtolavakuljetukset Polttopuut ja valmistus 0400 779 632 / 040 504 7374 KIINTEISTÖNVÄLITYS Asuntomarket Hannu Syyslahti LKV (A) Rauhank. tapahtumat OPASOL OY p. Piili Kuhmoinen (03) 555 1222 __________________________ LASI& KEHYSLIIKKEET Lasi ja Kehys Kaikki lasialan työt ja tuulilasit. TIETORUUSU Kirkkotie 8, p. Venekuljetus Sukkalahdesta klo 13.45. p. 020 730 4040 Fax 014 712 951 Lindroos Esa 0400 344 531 SÄHKÖASENNUKSET SÄHKÖ-RUOKOLAHTI OY Suunnitelmat/asennukset 040 700 1165 __________________________ T:mi Sähköasennus Tapio Halttunen A-ryhmä Kirkkotie 18, Kuhmoinen 0400 742 310 __________________________ Sähkötyö J.Peltonen 050 913 6226 www.juhansahko.net TILITOIMISTOT Kuhmoisten Tilitoimisto Toritie 64, p. Yhteislähtö klo 12.45 Kuhmolan edestä. (sis. 044 337 0779 Toritie 64, Kuhmoinen __________________________ PERUNKIRJOITUSJA PESÄNSELVITYSPALVELUT Kari Paajanen P. 040 551 7540 __________________________ Kuhmoisten Kukkakauppa ja Hautauspalvelu Taina Hinskala, p. 040 512 5855 __________________________________ Parturi-Kampaamo Tikantupa Toritie 54, Kuhmoinen p. klo 9-15, huonekaluja, astioita, lastenvaatteita ym. 0400 634 924 veikko.mattila@kiinteisto.inet.fi KOTIAPU Siivousja Kotipalvelu AR-MI Clean Ay 045 120 9378 /Arja ja Mia KUKKAKAUPAT JA HAUTAUSTOIMISTOT Kuhmoisten Juhlapalvelu Oy Hautaustoimisto Irma Kallio p. 044 3201707 tuure@kuhmoistenasennus.net HAKETUS Ruokolan Metsäkuljetus Oy p. 0400 852 532 __________________________ ARKKITEHTISUUNNITTELU Kalle Nurminen arkkitehti SAFA suunnittelu, lupahakemukset, pääsuunnittelijan tehtävät, työnjohto Korppilankuja 46, Kuhmoinen p. kiinteistön käyttöä. Alle 25,e :n ilmoituksesta perimme pienlaskutuslisän 3,85 e . klo 14–15 Mukana Kuuskaistan edustaja Nalle Lindström. 0400 783 630 __________________________ Teemu Sarhemaa 0400 551180 __________________________ LAAJAKAISTAN INFOTILAISUUS Kuhmolassa ke 18.7. Jussin Monipalvelut tmi Juha Lindstén 040 72 666 28 __________________________ Kuhmoisten Seurahuone Juhlaja pitopalvelu. 555 1066, 040 708 7647 __________________________ Tili Salo 040 508 3459 tili.salo@mbnet.fi www.tilisalo.com VAKUUTUKSET Tapiola-ryhmä Palvelupiste Kuhmoisissa Jami Liivenkorkee P. heinäkuuta 2012 Kunta tiedottaa SEURAT TORIT Kuhmoisten Sanomat Puolueeton kotiseutulehti Sanomalehtien Liiton jäsen Levikki 2872 (LT-2011) ISSN 0356-228X Painopaikka Lehtisepät Oy ILMOITUSJA TILAUSASIAT p. Ilmoitusja tilausasiat, ilmoitusvalmistus, markkinointi toimitusjohtaja Kati Sirén 050 469 4922 Päätoimittaja Vesa Koivu 040 484 0352 Lomalla 9.7.-18.8. Hintoihin sisältyy alv 23%. Lisätietoja http://sappeenkyla.suntuubi.com. Ark. 040 547 1511 HAMMASLÄÄKÄRIT Erikoishammasteknikko Paula Mertsalmi hammasproteesit, tiivistykset ja korjaukset p. 0400 798143 p. Tervetuloa 291-878-1-0 -osakkaat! psta Pirjo Hyppänen 040 750 2009 Johanna Bister 050 59 38 005 AVOIMET TYÖPAIKAT Sinä reipas hoitoalasta kiinnostunut henkilö, tule avustamaan mukavaa miestä pyörätuoliin! Työhön sisältyy kevyttä kotityötä. (03) 766 0099 LIKAKAIVOJEN TYHJENNYKSET Traktoriurakointi Vesa Arrenius p. Lähtö linja-autoasemalta klo 12.30. 040 536 5663, 0400 350 483 __________________________ Lindroosin Sora Oy Puh. Tuomaala RÄYSTÄSKOURUA PRIMA alk. 0400 779 632 / 040 504 7374 LOUHINTAURAKOINTI Suoritan ammattitaidolla kaikenlaistalouhintaa, esim. Irma Kallio p. Ilmoituksia välitetään myös muihin lehtiin niiden omilla ilmoitushinnoilla. Suoraan valmistajalta. Ilmoittautumiset 10.7.12 ja maksu 10 e mennessä Kuhmoisten Osuuspankkiin. Ikkunat, ovet, pleksit, lasit suurvarastosta. 12 e /m AINOASTAAN PERJANTAINA 6.7. tyhj. Määräajan jälkeen jätetyistä ilmoituksista peritään lisämaksuna 5,20 e /ilmoitus. (014) 718 688, 0400 647 931 __________________________________ Lasimestari ky. Johtokunta Kuhmoisten Sotainvalidit ry:n Naisjaoston päiväkahvit 11.7.2012 klo 13.00 Veljesmajassa (Peonniemessä). 050 913 6226 www.juhansahko.net __________________________ Tapiolan Lämpöpumppu p. 040 746 9617 kuhmoinenkeittiot@gmail.com www.kuhmoinen-keittiot.fi __________________________ T:mi Vesa Peltonen pesuhuoneet, saunat, laatoitukset, saneeraus, rakennusalan työt p. Hinta kolmelta riviltä 10,e ja lisärivit 3,e /rivi. Kunnan energiasalkku on nyt lainattavissa kirjastosta. (03) 555 1680 KULJETUSLIIKKEET Pika-, rahti-, lavettiym. (03) 555 6607 RAKENTAMISPALVELUT Pe-Ra Rakentajapalvelu uudisrakentaminen, omakotitalot, huvilat, saneerauskohteet 0400 593 031 Kuhmoinen pertti.nevalainen@pp3.inet.fi __________________________ Rakennushuolto P. (014) 719 090, 040 508 3671, 040 776 0642 asuntojamsa@kiinteistomaailma.fi __________________________ Länsi-Päijänteen Kiinteistötoimisto Oy LKV(A) Toritie 50, Kuhmoinen Veikko Mattila p. 045 636 3889 / Eija SORAA JA MURSKEET Kuhmoisten Sora Oy Puh./Fax (03) 5551 292, Olli Nummelin P. Mistä aiheesta Sinä haluaisit lukea. 03-7333 576 KOKOUKSET Oletko kiinnostunut kotitaloutesi energiansäästöstä. Kuhmoisten Sanomat 11 Keskiviikkona 4. 040 5080 349 www.tapiolanlampopumppu.fi JULKISET KAUPANVAHVISTAJAT Kari Paajanen p. 24 t. 0400 477 809 www.tietoruusu.fi __________________________ ATK-tuki, kotisivut, tietoja kodinkonekorjaukset p. Lehden vastuu ilmoituksen julkaisemisen yhteydessä sattuneesta virheestä rajoittuu ilmoituksen hintaan; puhelimitse annettujen ilmoitusten virheestä vastuu on ilmoittajan. (03) 555 1437 postiosoite: Toritie 52, 17800 Kuhmoinen Puh. 0400 425 708 Yhteyspäälliikkö, VTS Ermo Piispanen, p. Tervetuloa! P. Tehint. Kuhmoisten torilla 10-12. 0400 759 383 vesa.t.peltonen@pp.inet.fi __________________________ SIIVOUSPALVELUT Kuhmoisten Siivouspalvelut kaikki siivousalan palvelut p. Kerro mielipiteesi! Lukijapostia-palstalla voit kiittää, kehua tai antaa kritiikkiä ajankohtaisista asioista. Peltonen Padaskeittiöt-kalusteet kodinkoneet rakennusalan työt p. Aina vinkkiä ei voi heti toteuttaa, mutta jossain vaiheessa toivejuttu ehkä ilmaantuu lehden sivuille, muodossa tai toisessa. 040 827 1583 __________________________________ Timo Ansiomäki 0400 353 886 __________________________________ Kuhmoisten Talonmiespalvelu Kuorma-autolla likakaiv. alv 23%) Etusivulla 1,55 e /pmm Tekstissä 1,35 e /pmm Takasivulla 1,43 e /pmm Seurapalsta 1,94 e /rivi Johan on markkinat Edullinen rivi-ilmoitus yksityishenkilöille. Taulujen kehystys sekä taiteilijan tarvikkeet. Puh. isoja capreja, strechfarkkuja, puntillista ja puntitonta housua, kiristämätöntä kuminauhatonta puuvillasukkaa. ja Eurooppa OPASOL OY p. 9, Lahti, 0400 490 773 asuntomarket@syyslahti.fi __________________________ Kiinteistömaailma Asuntojämsä Oy LKV Keskusk. Vääksy p. 050 526 4475 PUUTYÖLIIKKEET, RAKENNUSTARVIKKEET Ikkunat, ovet sekä tilauspuusepäntyöt Ruokolan Puu Oy 040 824 7331 __________________________ Sisustustarvike Ansiolahdentie 4, Kuhmoinen p. 040 555 0454 kalle.nurminen@pp1.inet.fi ATK-PALVELUT Tietotekniikka, laiteasennukset, kotikäynnit. Riveillä voit ostaa, myydä, vaihtaa, vuokrata yms. (03) 555 1437 Fax (03) 555 6538 sähköpostiosoitteet: ilmoitusja tilausasiat: ilmoitukset@kuhmoistensanomat.fi juttuym. 040 541 3823 www.ilmalampo.fi __________________________ Sähkötyö J. Työsuhde on jatkuva, pääsääntöisesti 3 viikonloppua töitä, minkä jälkeen viikko vapaata. 040 551 7540 __________________________ Seijan Pidot Tmi Seija Ruokola 0400 980 292 __________________________ Pitopalvelu Hopeaharju 040 7070 488 PUTKILIIKKEET Putkiasennus Lehtonen Oy Kokonniementie 12 0400 638 764 PUUTAVARALIIKKEET Pajulan tila sahatavaraa, myös kyllästettyä polttopuita p. Näytös ”Munaako herra ministeri” 19.7.2012 klo 15.00. Petri Liehu 040 779 4457 KULTASEPÄNLIIKKEET Kelloja, kultaa, silmälaseja Kelloliike M. Ilmoitusaineisto tulee jättää lehden toimitukseen viimeistään julkaisuviikon maanantaina klo 11.30 ja vedosilmoitukset edellisen viikon perjantaina klo 13 mennessä. klo 10-15 torilla Miest. 555 1331 kuhmoistentilitoimisto@ kuhmoistentilitoimisto.fi __________________________ Tilitaito Iris Nieminen Orivedentie 5 p. Taiteilijatarvikkeita ja täyden palvelun kehystämö.Edullisesti (24h). (014) 821 234 Hautakivet suoraan valmistajalta tehtaan hinnoilla www.polargranit.fi HUNAJAA Hunajakioski/Sorolan Tila Oy Sumioistentie 193, 17710 Torittu p. erikoiskuljetukset/kotim. 0400 122 494 ILMALÄMPÖPUMPUT Tmi Markku Kaakko p. Mahdolliset yhteydenotot 7.–8.7. 0400 516 747 VARTIOINTI JA MURTOHÄLYTYSJÄRJESTELMÄT Secman Turvapalvelut 24 h 040 522 88 44 Vartiointipalvelut Murtohälytysjärjestelmät __________________________ S & L Turvapalvelut Oy 24 h/vrk 050 596 0060 hälytysja kamerajärjestelmät vartiointipalvelut MÖKIT, KODIT, YRITYKSET www.turvapalvelut24h.fi ÄÄNENTOISTO Näyttelyt, messut, discot, juhlat, musiikkiym. Sappeen Kyläyhdistys Ry VUOSIKOKOUS ja KESÄOLYMPIALAISET la 14.7.2012 klo 12 Lehdesmäessä. Tapahtumavinkit on hyvä lähettää ainakin viikkoa tai kahta ennen. Pienlaskutuslisä alle 25,e :n ilmoituksista on 3,85 e . Tervetuloa kuulemaan ja kysymään! Kuhmoisten kunta Morsiusniemen yksityistien vuosikokous su 22.7.2012 klo 14 Hannu Toppisella Aidassaaressa. 040 587 7830 __________________________________ Hiushuone Puistotie 4 A 1, Kuhmoinen Sari Markkanen 0400 944 726 __________________________ Parturi-Kampaamo Hiuspuoti p. 0400 845 476. Tilaushinnat 2012 (kotimaa) (sis. kivien ja kallion louhintaa tonteilta, teiltä, pelloilta sekä piikkaustyöt. Miehet, tervetuloa mukaan! Sotainvalidien Veljesliiton Lahden piirin järjestämä kesäteatteriretki Heinolan kesäteatteriin. 156. KOKOUKSET To 5.7. Naist. Peltonen p. Toimituksella on oikeus lyhentää ja muokata tekstejä. toimitukselliset asiat: toimitus@kuhmoistensanomat.fi etunimi.sukunimi@kuhmoistensanomat.fi www.kuhmoistensanomat.fi Asiakaspalvelukonttori avoinna: ma ja ke 9-15, ti ja pe 9-13, to sulj. TOIMITUS Kesätoimittaja Henna Siponen 040 769 4777 Toimittaja Päivi Hotokka Lomalla 7.7. Varsinaiset juttutarjoukset sovitaan päätoimittajan kanssa erikseen. 2 e /m, PALOTIKKAITA alk. Anna juttuvinkki! Kuhmoisten Sanomien toimitus toivoo juttuvinkkejä
Boy Sillit ???-??. ?. ?. . ?. Kuhmoisten Sanomat Keskiviikkona 4. Tuomas Ylä-Närvä puh. kg Norjan Lohifilee pakattu . heinäkuuta 2012 12 S-market Kuhmoinen Toritie 54, 17800 Kuhmoinen Arkisin 7–21 Lauantaisin 7–18 Sunnuntaisin 12–18 . Hinta voimassa ?.–?.?. Atria Viljaporsaan ohutleike maustamaton ??. ?. kg Rainbow Porsaan sisäfilee naturel tai maustettu, alkuperämaa Tanska www.foodie.fm Katso vinkit: foodie.fm Esimerkkejä pysyvästi edullisista hinnoistamme. g (?,??-?,??/kg) Suomalainen Suomalainen MAANSIIRTOTYÖT 30 v:n kokemuksella TELAJA PYÖRÄALUSTAISELLA KAIVINKONEELLA PORAUSTA JA PIIKKAUSTA ym. Voimassa ??.?. ?. kg Kotimainen Kurkku . 0400 352316 Viihtyisiä kesäpäiviä Kuhmoisten Sanomien parissa!. saakka. g (?,??/kg)