Valtakunnallinen Nälkäpäiväkeräys sai alkunsa Pälkäneeltä vuonna 1980. Kouluissa Nälkäpäivää vietettiin syömällä puuroa tai omia eväitä. Nyt edessä siintävät ansaitut eläkepäivät. Hänen hoivissaan on varttunut satoja paikallisia lapsia. ” Metsälenkillä mieliala paranee ja stressi lievittyy. – Summa on vain hieman alle viime vuoden tuloksen, mutta jälleen erinomainen, SPR:n Kuhmoiten osaston puheenjohtaja Heli Sorri riemuitsi ja lähetti kiitoksensa paitsi paikallisille myös kausiasukkaille. – Sadalla litralla keittoa varaudumme päivään, viime vuonna se loppui ihan hieman kesken, Sorri ja SPR:n vapaaehtoistyöntekijä Saara Westerholm kertoivat. Pitkään keiton keitti Maila Kaiterlahti, mutta viime vuosina soppakauhan varteen on tarttunut Ritva Noponen. – Ehkä se on vähän sellainen ylpeyden aihekin meille. vsk SITOUTUMATON PAIKALLISLEHTI Ke 2.10.2024 Katja Alatalo Ulla Salmi on työskennellyt Kuhmoisten kunnan palveluksessa yli neljäkymmentä vuotta. Ensi vuodeksi kaksikko lupailee keitosta myös vegaanista versiota, sillä sitä on jonkin verran kyselty. VUOSIKYMMENIEN KASVATUSTYÖ VUOSIKYMMENIEN KASVATUSTYÖ Katja Alatalo Katja Alatalo Viime viikon torstaista lauantaihin käynnissä ollut Suomen Punaisen Ristin Nälkäpäiväkeräys tuotti Kuhmoisissa noin 2 900 euroa. Seija Larinen f Sivu 3 Sirkka Riihimäki oli yksi Kuhmoisten 46 vapaaehtoisesta Nälkäpäiväkerääjästä. Markku Haulivuori f Sivu 5 f Sivut 4–5 Kuhmoisten Sanomat Irtonumero 2,00 € N:o 40 – 2024 – 74. Kuhmoinen on vuodesta toiseen ollut väkilukuun suhteutettuna Hämeen piirin ykköskerääjiä. – Vapaaehtoinen Mailis Korhonen keksi, että jätetään yksi ateria syömättä ja lahjoitetaan rahat Afrikan nälkää näkeville. ” Hiukset laitetaan, oli tilanne mikä hyvänsä. Nälkäpäiväkeräys on alkanut Kuhmoisissa vuonna 1988 ja hernekeittotapahtuma on alusta asti ollut osa keräystä. Mailis on jo edesmennyt, mutta Nälkäpäivä elää vahvasti, SPR:n Hämeen piirin järjestöasiantuntija Johanna Raivio kertoi. Jälleen kerättiin huippusumma
Katja Alatalo toimitus @kuhmoistensanomat.fi Julkinen liikenne maaseudulla vaatii uusia ratkaisuja Syyskuun lopussa julkaistussa Ylen uutisessa filosofian tohtori ja kouluttaja Kaisa Vuorinen sanoo kehun vastaavan yhteen ihmisen perustarpeista. Syystä annetun kritiikin voi toki odottaa johtavan jonkinlaiseen kehitykseen, mutta ylösnoustessa päähän vedetyt negatiiviset kakkulat, jotka saavat kantajansa roiskimaan ympäripyöreitä moitteita, aiheuttavat vain pahaa mieltä. Niinpä haluamme laittaa hyvän kiertämään ja olla mukana levittämässä positiivista mielialaa suurien ja vaikeiden asioiden kanssa painiskelevaan pitäjäämme. Katja Haukkasalossa vietettiin kesäkauden päättäjäisiä Venetsialaisittain 28.9. Bussiliikenne Kuhmoisista Helsingin ja Jyväskylän suuntaan loppui seuraavan talven ajaksi. 2 Kuhmoisten Sanomat Keskiviikkona 2. VR:llä hiljaisempiin junavuorohin riittävän ajoissa ostetut liput voivat olla jopa alle puolet normaalitaksoista. Pidäthän huolen muististasi. Tästä numerosta alkaen julkaisemme sivuillamme lukijoidemme lähettämiä kehuja ja kiitoksia. lokakuuta 2024 ” En voi asua paikkakunnalla, josta ei ole kunnollista julkista liikennettä. Taksapolitiikka kunnan ostamissa vuoroissa voisi olla päinvastainen. Tässä tapauksessa taksapoliitiikalla ja kunnan tuella turvattaisiin vuoron ajaminen. Taitoa voi kuitenkin harjoitella siinä missä kutomista ja uimistakin. Raimo Kippariin on kiva mennä, sieltä saa ystävällistä palvelua. Kiitos mummi ja vaari ihanista yhteisistä hetkistä Kuhmoisten mummilassa. Saadessaan kehun saa myös vahvistuksen siitä, että on toisille merkityksellinen. Niitä voi lähettää viestillä numeroon 040 716 8052 ja ne julkaistaan nimimerkillä lähettäjän niin halutessa. Lasten olympialaisten palkittuja, Aada Mörö (vasemmalla), Hilda Mörö, voittaja Milla Karila, Vilja Karila, Laila Mörö. f Julkaistavat kehut ja kiitokset voi lähettää viestillä numeroon 040 716 8052. Vähemmän matkustajia keräävä vuoro olisi nettimyynnissä kalliimpi kuin kansoitetumpi, jolloin liikennöitsijä saisi riittävän tuoton halvemmillakin taksoilla. Kehut ja kiitokset toimitetaan perille vaikka toimiston ovelle. Tuija Olen kiitollinen hienosta kuntosalista. Täällä osataan kehua. Nelostien siirtyminen 1990-luvulla Päijänteen itäpuolelle oli tappio julkisen liikenteenkin kannalta. Siellä on hyvä reenata. Kehut julki Kirjoittaja on entinen vakinainen ja kausiasukas Kuhmoisissa. Sirpa Kivilaakso. Muistan, miten 1960-luvun alussa Helsingistä Jyväskylään kulkevissa pikavuoroissa saattoi olla juhannuksen alla jopa 15 lisäautoa. Kun muutama vuosi sitten kunnan kyselyssä kysyttiin, mikä estää minua entistä kuhmoislaista paluumuuttamaan Kuhmoisiin, vastasin, että en voi asua paikkakunnalla, josta ei ole kunnollista julkista liikennettä. Kyse on asukkaiden peruspalvelusta. Nykyistä Nelostietä Helsingistä Jyväskylään ajavat bussit pysähtyvät edelleen muun muassa Hartolan ja Joutsan tienhaaroissa. Se saa aikaiseksi hyvän mielen. Harmi, sillä kehu saa aikaan myönteisiä tunteita, mikä parantaa vuorovaikutusta. Maaseutukuntien tulisi mielestäni turvata verovaroin välttämätön julkinen liikenne. Kirjastoon on aina mukava tulla. Suurissa kaupungeissa asuvat ja maaseutukunnissa asuvat ovat epätasa-arvoisessa asemassa ja tulevat entistä epätasa-arvoisemmiksi, jos näin käy. Aikuiset kisasivat ilmakivääriammunnassa ja bingossa. Kehutaan ja kiitetään kotikunnastamme vieläkin parempi. 2.10.2024 f Aurinko nousee 7.29 f Aurinko laskee 18.46 Onnea nimipäivänä! Tänään Valio To Raimo Pe Saija, Saila, Frans La Inka, Inkeri Su Pinja, Minttu Ma Pirja, Pirkko, Birgitta, Pipsa, Piritta, Pirita Ti Hilja Ke Ilona Viikon vinkit f Torstaitupa palaa kesätauolta tällä viikolla. f Lokakuu on Euroopan unionin maissa vuoden pisin kuukausi – 745 tuntia. f Kehut ja kiitokset julkaistaan nimettöminä. Aihetta kritiikille nähdään useammin kuin kehuille, ja se on koko ihmiskunnan ongelma. Kun bussiliikenne vapautettiin kilpailulle, taksat putosivat Onnibusseilla lähes ilmaisiksi, mutta useilta maaseutupaikkakunnilta hävisi Kuhmoisten tapaan bussiliikenne. ELY-keskusten ostama valtion rahoittama liikenne kattaa vain osan liikennetarpeesta. Samoin lukijan kuvat. Tavoitteena on ohjata liikakysyntää hiljaisempiin vuoroihin. Lajeina vauhditon pituushyppy, saappaanheitto, konkkaus, limbokisa. Kuinka paljon iloisempaa mielialaa loisikaan ympärilleen, jos edes kerran päivässä muistaisi jotakuta kiittää ja kehua. Toisaalta kulkiessani paunulaisella Oriveden Päilahdessa sijaitsevasta mummolasta Kuhmoisiin Tampere-Viitapohja-Orivesi-Kuhmoinen -vuorolla saatoin joskus olla ainoa Kuhmoisiiin tullut matkustaja. f Muistikahvila kokoontuu ensi maanantaina. Suurissa kaupunkikunnissa välttämätöntä julkista liikennettä tuetaan jo nyt suurelta osin kuntien verovaroin. Kate tuli korkeampien taksojen myötä muilta vuoroilta. Lukutoukka Onpa kiva kun aamulla tervehditte kadulla iloisesti. Suomalaiset eivät toisiaan liikaa kehu. Kehua ja kiittää voi pienistäkin asioista, tai vaikka viestillä. Me täällä toimituksessa tiedämme sen. Kivaa syksyä, nähdään pian! Helmi ja Eemeli Viikistä Kiitos maailman parhaat naapurini kaikesta antamastanne avusta ja tärkeästä ystävyydestä! Arja Hei kirjaston Eeva, olet huippu asiakaspalvelija. Helsingissä keskustellaan, pitäisikö kaupunkiliikenne Tallinnan tapaan muuttaa kokonaan kaupungin maksamaksi. Lukijapostien sekä lukijoiden kuvien yhteydessä julkaistaan kirjoittajan ja kuvan ottajan nimet. Luvassa totutusti kiinnostavaa asiaa. KOLUMNI PENTTI RAUHALA PÄÄKIRJOITUS LUKIJAN KUVA OTA YHTEYTTÄ TOIMITUKSEEN f Palautetta, lukijapostia ja oikaisupyynnöt voi lähettää osoitteeseen toimitus@kuhmoistensanomat.fi. Kehujen ja kiitosten lausumisen sanotaan olevan vaikeaa. Kuhmoislaiset eivät ole perinjuurin negatiivisia. Kysymättä, pyytämättä, kaverin kautta, kaupan kassalla. M.M. Ennen nykyistä kaiken vapaan kilpailun hyvyyteen uskovaa aikaa bussitaksat olivat suhteessa ansiotasoon paljon korkeammat kuin nyt, mutta säännöstelty liikennelupa edellytti ajamista myös vähäliikenteisemmillä vuoroilla. KEHUT Ihana asioida S-marketissa siellä aina saatavan loistavan palvelun vuoksi
Ammattilaistuotteita käytettäessä riittää pähkinän kokoinen määrää. – Pidän kuntademokratian kannalta tärkeänä sitä, että tekisimme parhaaseen mahdolliseen tietoon perustuvia päätöksiä, eikä vedettäisi yhtäläisyyksiä tämän ja hankkeen seuraavan vaiheen välille, Pitkäranta totesi ja jatkoi, että prosessissa ollaan vasta niin alussa, että voimakasta kannanottoa sen puolesta tai vastaan ei kannattaisi itselleen sementoida. Suomessa nirsevimabia tullaan tarjoamaan alkavalla talvikaudella kaikille RSV-epidemian aikana syntyville lapsille sekä heille, jotka ovat epidemian alkaessa alle kolmen kuukauden ikäisiä. Etenkin Pitkäranta ja Paajanen muistuttivat Puukilaa monta kertaa siitä, että nyt ei päätetä tuulivoimaloiden rakentamisesta, vaan vasta mahdollisuudesta selvittää, voisiko Karijärvelle edes tuulivoimaloita tulla. Idea omasta yrityksestä syntyi alkukesästä. – Jos hiuksissa on muotoilutuotteita ja ulkona kova pakkanen, niin hiuksia olisi hyvä vähän suojata. – Siellä puhuttiin paljon yrittämisestä ja opetusohjelma, jossa olin mukana, oli yrityksen kasvuun johtaminen. Valmiste on ollut käytössä viime talvikaudella useissa maissa, joissa se on estänyt jopa 90 prosenttia RSV:n aiheuttamasta sairaalahoidosta. Myrskyn aloitteessa todetaan, että osallistumisja arviointisuunnitelma asetettaisiin nähtäville vielä tämän vuoden aikana. RS-virusinfektion ehkäisemiseksi on kehitetty pitkävaikutteinen vasta-aine nirsevimabi, joka voidaan antaa jo vastasyntyneelle. 3 Keskiviikkona 2. Larinen kehottaa välttämään hiusten jäätymistä, mutta myös kuuman ja kostean yhdistelmää. Minut on otettu hyvin vastaan. Työttömien määrä kasvoi Katja Alatalo Paikkakunnan tuoreimmalla hiusalan yrittäjällä Seija Larisella on hihassaan muutama vinkki tulevan talven varalle. Asiakkaiden tarpeiden Larinen uskoo Kuhmoisissa olevan samat kuin pääkaupunkiseudullakin – sitä paitsi pitäjässä on paljon muualta tulleita esimerkiksi etätöissä. Puukila puolusti kovaan ääneen aloitteen jättäneitä ja totesi, että kovan työn tehneiden aloitteen laatijoiden yli ei pidä kävellä. lokakuuta 2024 Kuhmoisten Sanomat Kuhmoisten Sanomat Pirkanmaalla on alkamassa pienten lasten RS-virusinfektioiden ehkäisy. Vauvoille RSVrokotteita Kuhmoisten Sanomat Työttömien työnhakijoiden määrä nousi Kuhmoisissa viidellä henkilöllä siirryttäessä heinäkuusta elokuuhun. Ja saunaan kannattaisi mennä kuivilla hiuksilla, Larinen vinkkaa. Pistoksen voi antaa samassa yhteydessä rokoteohjelman rokotteiden kanssa. – Jos värjätessä pitää yhdistää kahta eri ainetta, niin kyse ei ole enää sävyttävästä shampoosta vaan kestovärjäyksestä, ja kestoväreissä on yleensä ammoniakkia mukana. Pirkanmaan ELY-keskuksen ennakointiasiantuntija Juha Salminen arvelee työttömien työnhakijodien määrän jatkavan laskuaan kahden viimeisen vuosineljänneksen aikana. Nyt käyntimäärät ovat vähentyneet ja asiakkaille tehtävät kokonaisuudet ovat suurempia. Koko Pirkanmaalla työttömien työnhakijoiden määrä on lyhyen aikavälin vertailussa hienoisessa laskussa, mutta silti 4 661 henkilöä enemmän kuin vuoden 2023 elokuussa. Katja Alatalo Seija Larisen mukaan yksi tämän hetken muodikkaimmista hiustyyleistä on permanentti, ja sellaista haluavat nykyään myös miehet. – Nyt kun tukia leikataan, niin sekin voi vaikuttaa jonkin verran. – Olin kuusi vuotta liiketyössä, sen jälkeen valmistuin ammatinopettajaksi ja tein sitä työtä 37 vuotta. Puukila vetosi yhä kuntalaisaloitteen jättäneisiin ja sanoi, että ei vastusta tuulivoimaa, mutta Karijärvi on paikkana huono. Yhtälailla kuntalaisten yhteydenottoja kertoivat saaneensa Paajanen, Pitkäranta ja Lehtonenkin – heiltäkin, jotka kannattavat kaavoituksen aloittamista. Jos sitä kertyy hiuksiin monta kerrosta, niin se ei tee hiuksille hyvää, Larinen sanoo. Yrityksiä meni nurin, sillä asiakkaita ei voinut ottaa ja asiakkaistakin moni jäi työttömäksi. – Kaikkien kuntalaisten yhteydenottojen ja esitettyjen faktojen jälkeen en voi missään nimessä lähteä kannattamaan kaavoitusaloitetta. Jos ostaa halvan shampoon, ostaa enemmän vettä ja sitä on käytettävä enemmän, että se tehoaa. Larisen mukaan päätökseen saattoi vaikuttaa se, että hän valmistui 58-vuotiaana MBA-tutkinnosta. Pitkärannan lisäksi kokoomuksen Kari Paajanen sekä perusuomalaisten Ville Lehtonen kertoivat avoimesti puoltavansa osayleiskaavan laatimista. Paikalliset kollegat ohjaavat minulle asiakkaita, yhteistyö on huippu hieno juttu. – Miksi ei tänne yhtä hyvin kuin jonnekin muualle. Nirsevimabi-pistoksen saa syntymänsä jälkeen Taysissa ja vanhemmat vauvat neuvolakäynnillä. Hiushuone Seila viettää avoimia ovia tulevana lauantaina. Silmu Sarvala (sd) muistutti, että kuntalaisilla on mahdollisuus osallistua myöhemmissä vaiheissa hankkeen etenemiseen ja Paajanen totesi, että on valmis vaikka neuvoa antavaan kansanäänestykseen, kunhan kaikki saatavilla olevat faktat ensin selvitetään. Yhteistyö yrittäjien välillä huippu juttu Seija Larinen on tehnyt elämäntyönsä hiusalan opettajana Helsingissä. Kesäpaikka on säilynyt kotipitäjässä ja todennäköisesti edessä on muutto Mäntsälän kodista Kuhmoisiin. – Eläkeläiset ovat suuri asiakasryhmä ja pelastus meidän alallamme, vaikka kampaajalla käyvät kyllä kaiken ikäiset, Larinen sanoo. Avoin Kuhmoinen -ryhmän valtuutettu Osku Puukila ilmoitti jättävänsä päätöksestä eriävän mielipiteen. Larinen tykkäsi sekä opettamisesta että opiskelijoista, mutta myöntää usein haaveilleensa omasta liikkeestä, jossa saa olla asiakkaan kanssa rauhassa. Pekka Pitkäranta ja Eero Ikonen kokoomuksen riveistä perustelivat aloitteen huomiotta jättämistä sillä, että jo siinä penätty kolmen kilometrin etäisyys tuulivoimaloiden ja rakennusten välillä tekee voimaloiden rakentamisen Kuhmoisiin mahdottomaksi. Kunnanvaltuusto päätti asiasta lähes yksimielisesti maanantaisessa kokouksessaan. Ennen päätöstä tuulivoimaosayleiskaavan laatimisesta valtuusto oli todennut, että yli kolmensadan kuntalaisen ja kausiasukkaan allekirjoittama kuntalaisaloite kaavoitusperiaatteista ei johda toimenpiteisiin. Mutta yleinen suuntaus on kyllä se, että hiukset laitetaan – oli tilanne mikä hyvänsä, Larinen sanoo. Pitkäranta huomautti lisäksi, että aloitteen hyväksyminen ei antaisi mahdollisuutta hyödyntää muitakaan alueita tuulivoiman rakentamiseksi. Hän on käynyt keskikoulun Kuhmoisissa ja lähtenyt maailmalle 1976. Viime vuoden elokuuhun verrattuna työttömiä työnhakijoita oli seitsemän enemmän. – Jos hankkeen päälle nyt laitetaan kivi, niin mihinkään täällä ei tuulivoimaa tule, Lehtonen totesi ja samaa painottivat Pitkäranta ja Paajanen. Vielä 1990-luvulla kampaajalla käytiin usein, ja joskus vain kampauksen vuoksi. Eläkepäivät eivät olleet Seijan juttu Katja Alatalo Kuhmoisten kunta käynnistää Karijärven alueelle tuulivoimaosayleiskaavan laatimisen tuulivoimayhtiö Myrsky Energia Oy:n esityksestä. Kotona tehtävien käsittelyiden kanssa pitäisi myös olla varovainen. – Ne ovat vain laimennettuja. Yksi vastusti Karijärven alueen kaavan laatimista. Kuhmoisiin Larisen toivat juuret. Jäin eläkkeelle vuoden vaihteessa, mutta huomasin nopeasti, että eläkkeellä oleminen ei ole minun juttuni, Larinen kertoo. Larisen kolmas vinkki koskee marketeissa myytäviä hiustuotteita, joissa sinänsä ei ole mitään vikaa. Eläkeläiset suuri asiakasryhmä Hiusala kärsi koronavuosista siinä missä muutkin alat
Sen neljä tähteä ovat navigaatiotähtiä. klo 18 messu. Se on rukoilemista. klo 14 Kahville Kirjastoon: MLL:n Kuhmoisten yhdistys: Salla Koskinen. – Muutos oli iso, mutta ei lainkaan vastenmielinen. Kun ajat ovat tällaiset, niin apua tarvitsevat tarvitsevat sitä entistä enemmän, SPR:n Kuhmoisten osaston puheenjohtaja Heli Sorri kertoo. Salmen uravalinta tuntuu luontevalta. lokakuuta 2024 SANA RISTO OJALA EVANKELIUMIN ILTA To 3.10. Silloin askarrellaan talkoilla ystävänpäiväkortteja, jotka suklaasydämien kera jaetaan ikäihmisille. Omat lapset olivat sopeutuvaisia ja jakoivat lelunsa, Salmi muistelee. – Toki ajattelin olevani perhepäivähoitaja vain sen aikaa, kun omat lapset ovat pieniä. Salmi itse on sisaruksista vanhin ja oppi kantamaan vastuuta nuoremmista. Ke 9.10. Etelän risti on tunnuksena eteläisen pallonpuoliskon monien maiden lipuissa, muun muassa Australian, Uuden Seelannin ja Brasilian lipuissa. Se oli viime vuonna Jämsän seurakunnan nuorisotapahtuman nimi. Kun ajat ovat tiukat, niin kaikilla on mielessä lähellä ja kaukana tapahtuvat asiat. Kuolleet Sulo Tapani Salminen 78 v, Markku Tapani Janhonen 69 v Mitä ’kädet ristissä’ on. Eteläisellä pallonpuoliskolla on tunnettu tähtimerkki Etelän risti. Raivio, Westerholm ja Sorri kaikki kertovat huomanneensa, että aikojen ollessa haastavat ihmisten auttamishalu lisääntyy. Olohuoneen kattoon maalasin ison ristikuvion. Se tuntuu tuovan ihmisiä yhteen, halutaan tulla vapaaehtoiseksi ja liittyä lähiyhteisöön ja tehdä hyviä asioita muiden kanssa. Lasten kanssa aamusta iltaan Kun Ulla Salmi aloitti, oli kunnassa lukuisia perhepäivähoitajia. Mitä ’silmät ristissä’ on. – Ystävätoiminta on aktiivista ja uusia ystäviä on tullut. Vaikeat ajat herättävät halun auttaa teemalehti ilmoitukset@ kuhmoistensanomat.fi HARRASTA JA VOI HYVIN 16.10.. Jeesus varoitti paholaisesta, joka on valheen isä. Hän kertoo niitä varoen, ettei kukaan tunnista tekstistä itseään, Satoja lapsia on Ullan sylistä maailmalle lähtenyt Katja Alatalo Vuosittainen Nälkäpäiväkeräys on SPR:n lippulaiva ja mediassa näkyvistä kampanjoista suurin. 4 Kuhmoisten Sanomat Keskiviikkona 2. Ura lasten parissa venähti vuosissa, mutta myös laajeni. Siellä voi pitää silmät ja kädet ristissä. Joidenkin jälkikasvu ehti myös Ullalle hoitoon. Syksyisin ja keväisin pidetyillä konserteilla osasto kerää varoja ja on näyttävästi esillä eri tapahtumissa ympäri vuoden. SPR:n Kuhmoisten osaston lippulaiva on vapaaehtoistyöntekijä Saara Westerholmin mukaan Torstaitupa, joka käynnistyy kesätauon jälkeen tällä viikolla. – Tänä vuonna olemme auttaneet äskeisen Tampereen ampumistapauksen silminnäkijöitä. Toritie 44 www.tuleuskoon.fi Ristissä Kirjoittaja on teologi ja Kuhmoisten Sanomien hartauskirjoittaja vuodesta 1982. Toisinaan perhepäivähoitajat suuntasivat itse vaikkapa laivalle. Myöhemmin maalasin samankaltaisen pienemmän ristin ulko-oven sisäpuolelle. Se nousee taivaanrannalle ennen Etelän ristiä ja voi harhauttaa purjehtijoita. lehdessä ollut väärä kellonaika. Osan heistä Salmi on saatellut koulutaipaleelle asti. Niin pitkä on ollut Ulla Salmen ura Kuhmoisten kunnan työntekijänä. Myös ystävätoiminta on Kuhmoisissa elpymässä koronan jälkimainingeista. Kiitokset ja halaukset jääneet mieleen Salmella riittäisi tarinoita hoitamistaan lapsista kirjaksi asti. Ke 25.9. Hän on pitäjän toistaiseksi viimeinen perhepäivähoitaja ja siirtyi päiväkotiin vasta elokuussa 2022. Etelän risti sekoitetaan joskus Väärään ristiin, Valeristiin. Siellä on oltu Mikon päivästä 1786 lähtien jo 238 vuotta, alkuun monisatapäisellä joukolla, noin kahdeksan sukupolven ajan, kun sukupolven pituus on 30 vuotta. Samoin Viertolan kouluampuminen on ollut pitkä prosessi. Minulle tuli työajat, Salmi kertoo. Ystävänpäivä on yksi osaston isoista vuosittaisista tapahtumista. Hänen äitinsä oli sekä lastenhoitaja että perhepäivähoitaja. – Ihminen on pohjimmiltaan hyvää tahtova. Neljä vuosikymmentä sitten rakensin isäni kanssa omakotitalon. Kuhmoisten kirkossa on turvallista olla ristin suojassa. Kun ajat ovat heikot, niin vapaaehtoistyö näyttäytyy entistä tärkeämpänä, Westerholm sanoo. Jeesuksen paluun edellä valheen valta saavuttaa huippunsa, mikä ilmenee muun muassa nykyisin lisääntyvinä valeuutisina. Kun Jumala johdatti Israelin kansan pois Egyptin orjuudesta, viimeinen vitsaus oli esikoisten kuolema. klo 18 Helluntaisrk. Se muistuttaa sanaa pasah, mennä ohi, jättää väliin. Salmi on toiminut paikallisten perhepäivähoitajien luottamushenkilönä ja ohjannut Naisvoimistelijoissa satujumppaa. – Torstaituvalla on pitkät perinteet, sitä on pidetty yli 30 vuotta, Westerholm sanoo. Su 6.10. Tuomas Taipale, Hannele Erola. Salmi arvelee, että hänen silmiensä alla on varttunut kuutisensataa paikallista lasta. Oikea aika on klo 18 ei klo 10. Salmi muistelee neljän vuosikymmenen takaista aikaa lämmöllä: Perhepäivähoitajat muodostivat hyvän tiimin, joka keräsi rahaa saadakseen muun muassa Mikko Alatalon konsertoimaan Kuhmoisiin. Keräyksen avulla kartoitettavalla katastrofirahastolla autetaan Suomessa merkittävästi. – Tänä vuonna on päätetty kesätienesteistä laittaa viisi korttia lisää. Monilla suvuilla kirkossakäyntiperinne on siirtynyt sukupolvelta toiselle. Psykologian valmiusryhmä on ollut siellä viikkoja tekemässä työtä perheiden ja lähiluokkien lasten kanssa, SPR:n Hämeen piirin järjestötoiminnan asiantuntija Johanna Raivio kertoo. Sen alla on turvallista olla, ristin suojassa. Viime vuosien tapaan Kuhmoisten osasto jakaa diakoniatyön ja Mannerehimin lastensuojelu liiton kanssa joulumieltä lahjakorttien muodossa. Heitä oli paljon ja heille on järjestetty henkistä tukea sekä purkutilaisuuksia psykologien toimesta. Sitten piti olla isommat kattilat. Pääsiäinen on peräisin heprean sanasta pesah, suomeksi pääsiäinen. Kodinkin sai vihdoin muuttaa kodiksi, eikä tarvitse yksin suunnitella päivän ohjelmaa. Se voi olla kieroon katsomista tai ristiin katsomista tai väsyneenä olemista. Se on tärkeä merenkävijöiden navigoinnin, suunnistamisen merkki. – Teimme paljon yhteistyötä. Nyt Salmella siintävät edessä ansaitut eläkepäivät. Se muistuttaa Jumalan Moosekselle antamasta käskystä pääsiäisen vietosta ja ovenpielien sivelystä karitsan verellä. klo 18 Martti ja Ritva Pohjoisvirta SANAA JA YHTEYTTÄ To 10.10. Katja Alatalo Neljäkymmentäneljä vuotta ja kuukaudet päälle. Vapaaehtoistyöstä on tullut monelle myös harrastus, kolmikko pohtii. Mutta jos ovenpielet oli sivelty karitsan verellä, kuolemanenkeli ohitti sellaisen talon. Salmi aloitti perhepäivähoitajana huhtikuussa 1980 omien lasten ollessa pieniä. Vanhusten viikon aloitusmessu. Kaikille riitti lapsia, välillä heitä oli kahdeksankin. Se muodostuu kulmissa olevista sydämistä. Jo alkuvuosina huomasin Kuhmoisten kirkon katossa kauniin ristikuvion
Liikuntavastaava muistutti senioreita myös Karkjärven kuntoradasta ja viikottaisista ohjatuista liikuntatunneista. Esimerkkinä terveellisestä ravinnosta tarjoiltiin herkullinen kasvissosekeitto vapaaehtoisten emäntien Liisa Häkkisen, Kaarina Hakalan ja Johanna Nuuttilan organisoimana ja kokkaamana. Kunto kohoaa kuin huomaamatta ja tasapainoa ylläpitävät lihakset saavat monipuolista harjoitusta. Nopeajalkaisia lapsia nykyään Kaksi viimeistä vuotta Salmi on ollut töissä Saukontassussa. Salmella oli palautelaatikko vanhempia varten, mutta asiat hoidettiin usein puhumalla. Sauvojen käytöllä ylävartalokin saa hyvää kiertoliikettä, luettelee Haulivuori. Nyt on aikaa kävellä ja jumpata – liikkumista ei parane lopettaa. Lumiseen aikaan piha oli täynnä käytäviä, joita pitkin pienimpienkin oli helppo kävellä. Senioreiden liikuntavastaava Markku Haulivuori piti luennon ”Liikunta ja ravinto”. Tämän päivän lapset kuulemma ovat ”vähän sellaisia nopsajalkaisia”, joita joutuu välillä toppuuttelemaan siinä kaikki. Haulivuori painotti hyvän ja riittävän ravinnon saannista sekä levon tärkeydestä liikunnan tukena ja rinnalla. Ehdokkuutta ensi kevään kunnallisvaaleissa Salmi ei ole vielä lyönyt lukkoon, mutta suostuu jossittelemaan: – Voisihan se olla kivakin, jos pääsisi vielä valtuutetuksi. Ei jäisi heti kaikki pois arjesta ja olisi tekemistä, jossa pitää olla tarkkana. 5 Keskiviikkona 2. mutta ainakin ”siivota siivota siivota täytyy” -laulu tuli tutuksi kotonakin – sen tahdissa kun kerättiin aina lelut paikalleen ennen uloslähtöä. – Se on hyvää vastapainoa lasten kanssa olemiselle. Vanhemmistakin tuli läheisiä. Olen nähnyt kaupungeissa päiväkoteja, joissa on satoja lapsia ja hoitajillakin aika rankkaa. Fyysisen kunnon lisäksi mielenterveys on yhteydessä kaikkeen hyvinvointiin. Keinusta tuli suosittu laulupaikka, jonka penkillä opeteltiin niin Elefanttimarssin kuin Piippolan vaarinkin sanat. Katja Alatalo Arja Heinilä Satoja lapsia on Ullan sylistä maailmalle lähtenyt. Seniorit suunnittelivat seuraavaa retkeään Isojärven kansallispuistoon. Paljon olisi muistoja ja kerrottavaa, mutta parhaiten Salmelle on jäänyt mieleen ne hetket, kun hoitolapset tulivat halaamaan ja kertomaan, miten kiva päivä on ollut. Jos nälkä iski kesken ulkoilun, saattoi Salmi vaikka grillata lapsille makkarat. Teknologia on tullut osaksi sekä työntekijöiden että lasten arkea. Haulivuori keskittyi puheessaan liikunnan, ja erityisesti luonnossa liikkumisen tärkeyteen terveyden ylläpitämiseksi. Pääsin aina kertomaan jotain lapsen päivästä ja sain vanhemmilta tukea ja apua erilaisiin asioihin lasten kanssa. Liikuntavastaava Markku Haulivuori (oikealla) piti luennon aiheesta terveellisen lounastarjoilun jälkeen. Sitten he oppivatkin kyselemään, mitä huomenna on luvassa. – Yhdessä vaiheessa olohuoneessa oli iso pöytä. Kuhmoisten Senioreiden kuukausittaiset tapaamiset ovat kaikille avoimia. Tein siihen aina aamuksi lapsille jonkun yllätyksen, jonka parissa he pääsivät tekemään jotain uutta. – Ehkä tässä on jo tarpeeksi tehty. – Pystyimme puhumaan kaikista asioista. Pihan puutarhakeinu muistuttaa Ulla Salmea omien hoitolasten kanssa vietetystä ajasta. Liikunnan, ravinnon ja levon merkitys hyvinvointiin oli Kuhmoisten Senioreiden teemana syyskuun tapaamisessa. Työn kuva kyllä on muuttunut. Työuran päätymisen jälkeen iloa arkeen tuovat lapsenlapset. Päivätyönsä ohella Salmi on toiminut kunnan luottamustoimissa vuodesta 1989 lähtien. Alkavia eläkepäiviä Salmi myöntää odottaneensa. Kyselyistä huolimatta Salmi ei suostu päivittelemään nykylasten , tai -vanhempien, menoa ja meininkiä. Hän on kolunnut läpi eri lautakunnat ja ollut kunnanvaltuutettuna vuodesta 1994 lähtien yhtä kautta lukuun ottamatta koko ajan. Kävelysauvojen käytön opastuslenkistä puhuttiin myös. lokakuuta 2024 Kuhmoisten Sanomat Metsälenkki ja oikea ravinto tekee hyvinvoinnin Arja Heinilä Vanhaa tuttua, mutta aina yhtä ajankohtaista asiaa hyvinvoinnista kuultiin Kuhmoisten Senioreiden tapaamisessa viime viikolla. Ulkona olevasta keinusta muodostui laulupaikka, jonka penkissä lapset uskaltautuivat laulamaan yksinkin. – Metsälenkillä mieliala paranee, verenpaine laskee ja stressi lievittyy. Hoidossa on maahanmuuttajien lapsia, ja välillä ylitettävänä melkoinen kielimuuri. Luusto vahvistuu tömähtelystä ja sauvojen avulla voi saada tukea epätasaisessa maastossa. Se oli mukavaa. – Pienellä paikkakunnalla on ollut niin ihanaa olla töissä. Hän lähettää kiitokset paitsi työkavereille myös esihenkilölleen Tiina Oksaselle, jonka jutulle alaisten on ollut helppo mennä
0400 457 341 Padasjoen Kirjapaino PAINOPALVELUT LÄHELTÄ aineisto@padasjoen-kirjapaino.inet. 0500 234 230. Metallin kierrättäjä Kuhmoisissa ja lähialueilla! Otto Haggrén, Jämsä p. 040 725 2010 Kauniit hiukset syksyyn! Nyt on oikea hetki varata aika hiustenhoitokäsittelyyn! Tervetuloa Arvajalle koko perheen parturi-kampaamoon! Kuhmoisten kunta sijaitsee Päijänteen länsirannalla, valtatien 24 varrella. lehdessä. lokakuuta 2024 Autojen peltityöt, maalaukset, huollot, tuulilasit, renkaat, vakuutusyhtiön työt. kunta ja MLL PPUUBB W Waannhhaa PPaannkkkkii PPUUBB W Waannhhaa PPaannkkkkii Toritie 44 p. 040 740 6374 Syksyn piristykseksi kivoja kasveja CALLUNAT 12 cm Lämpimä sti tervetuloa ! Tarjous Kuhmoisten Kukkakauppa ja Hautauspalvelu 10 € 3 kpl Lämpimä sti tervetuloa ! Seuraa Kuhmoisten Sanomia myös facebookissa! EURORAUTA OY VARASTOMYYNTI p. Kuhmoinen on savuton kunta. Lisäksi toivomme halua olla rakentamassa tulevaisuuden kuntaa myönteisellä otteella, isojen kokonaisuuksien hallintaa ja lainsäädännön tuntemusta. WEBASTO virallinen jälleenmyyjä, takuumyynti ja vianhaku. Tehtävään haetaan henkilöä, jolla on opetushallinnon osaamista, kunnallishallinnon yleistä tuntemusta, kuntatalouden riittävää osaamista sekä hyvät vuorovaikutus-, yhteistyöja esimiestaidot sekä kykyä strategiseen ajatteluun. Liity KUPONKIilmoittajaksi EDULLISEEN kuukausihintaan! Ota yhteyttä: ilmoitukset@ kuhmoistensanomat.fi 045 636 3889 Soita E a! KUHMOISTEN SIIVOUSPALVELUT ta PAIKALLINEN PAIKALLINEN HOIVAPALVELU HOIVAPALVELU Sairaanhoitaja Kaarina Siira Parturi-Kampaamo Hohka Edesniemi 46 Jämsä p. Ilmoittautumiset Satulle 040 541 0334 viim. Olemme yhteisöllinen ja aktiivinen noin 2300 asukkaan kunta. 9–17, la 9–14 RAKENNUS-, PUUTARHAja TALOUSTARVIKKEET (SEO:n vieressä) Taulunmäentie 1 LEHTIHARAVA Lehtisäkki 180 L Puunkantokori rottinki Palovaroitin IKKUNATIIVISTE 6 m Kynnysmatto 50 x 80 cm 59,90 59,90 5,95 5,95 alk. 14,90 14,90 10,90 10,90 HIIRENMYRKKY 342 Jyvä-, pastaja palasyötit PALAHUOPA musta 3 m 2 Tupla salaojaja sadevesiputki SN 8, 110/95 mm x 6 m BETONILAATTA 30x30x5 cm Kuivabetoni S100, 25 kg 1,69 1,69 8,90 8,90 379 379 €€ ULKOTULI 8–10 h Öljykynttilä 96 h LED-kynttilä lyhtyihin 2,90 2,90 1,80 1,80 2,50 2,50 Pienkonebensiini 2T/4T, 5 L LASINPESUNESTE 4 L, -20°C Teräketjuöljy 3 L LAMPPUÖLJY 5 L Silikonispray 400 ml 11,90 11,90 19,95 19,95 5,50 5,50 19,95 19,95 7,20 7,20 alk. Hakemus jätetään Kuntarekry-järjestelmässä https://www.kuntarekry.fi. Työhakemukset toimitetaan viimeistään 5.8.2019 klo 15 mennessä. 03 874 590 Avoinna ark. Meiltä myös KATTOPESUT JA MAALAUKSET www.lukkomokki.fi 040 570 1790 Aleksi 34, 15140 Lahti Tehokas ja tykätty. PÄIJÄNTEEN LUKKOJA MÖKKIPALVELUT ABLOY KÄYTTÖLUKOT, TURVALUKOT, SARJOITUKSET YMS. 9.10. Ratsastuspainotteinen lukiomme ja vuoden 2019 alussa valmistunut päiväkoti rikastuttavat jo ennestään monipuolista palvelutarjontaamme. 6 Kuhmoisten Sanomat Keskiviikkona 2. 040 718 5959 vkot 24-26 tai sivistyslautakunnan puheenjohtaja Ilkka Säynätjoki ilkka.saynatjoki(at)kuhmoinen.fi p. Alle 12 v huoltaja mukaan. Haemme Kuhmoisten kuntaan sivistystoimenjohtajaa 1.10.2019 lukien tai sopimuksen mukaan Sivistystoimenjohtajan kelpoisuusehtona on soveltuva ylempi korkeakoulututkinto. Myös purkutyöt, niin isot kuin pienet. klo 19 CALLUNAM ARKKINAT TARINATAL OSSA JATKUU... Palvelussuhteen ehdot määräytyvät kunnallisen yleisen virkaja työehtosopimuksen mukaan. 3,30 3,30 7,90 7,90 32,90 32,90 /pkt 19,90 19,90 /kpl PUUTARHAMULTA 40 L, 4 pss Puutarhaturve 80 L Nurmikonsiemen 2,5 kg Kekkilän KOTIKOMPOSTORI 230 L JÄTEASTIA 240 L 21,50 21,50 4,90 4,90 59,90 59,90 Auringonkukansiemen 10 kg TALIRAVINNEMAKKARA 1 kg Rungonsuojaverkko 55 cm, 4 kpl 3,95 3,95 18,90 18,90 6,20 6,20 10 10 €€ AURAUSVIITTA 20 mm x 150 cm Kevytja kestopeitteet 1,50 1,50 Vahakangas 120–140 cm PEHMOMATTO 65 cm 7,90 7,90 /m 5,90 5,90 /m 7,90 7,90. Lähtö klo 8.30 Kuntalan pihasta. 03 555 1117 PIZZABBIINNGGOO lauantaisin klo 15 POIKKEA PANKILLA! Syksyinen kuulaus ja ensimmäinen KARAOKEILTA pe 4.10. Tehtävään valitun henkilön on esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan viimeistään 30 päivän kuluessa viran vastaanottamisesta. Järj. Kunta tiedottaa SYYSLOMAREISSU Jyväskylään ostoksille ja Peurunkaan kylpylään maanantaina 14.10. Lukeudumme Suomen hiilineutraalien kuntien joukkoon, joten ympäristöarvot ovat meille tärkeitä. OBD 2 vianhaku ja –määritys. Meillä viihtyy myös vapaa-ajanasukkaat, sillä kunnastamme löytyy yli 3000 vapaa-ajanasuntoa. Toritie 63 p. Lisätietoja tehtävästä antaa kunnanjohtaja Anne Heusala anne.heusala (at) kuhmoinen.fi p. Sivistystoimenjohtajan ominaisuuksina arvostamme kehittämismyönteisyyttä, kannustavaa johtamistapaa ja kykyä toimia yhteistyössä henkilöstön sekä luottamushenkilöiden ja sidosryhmien kanssa. Tammitie 3, Padasjoki 03 551 2186 040 652 7141 w w w .p ad as jo en sa no m at . Hinta 25 € / 20 € MLL jäsen, alle 4 v. Kirsi Uosukainen myyntijohtaja, LKV 040 582 7015 kirsi.uosukainen@km.fi 044 244 9779 timo@paijanteen.fi www.paijanteen.fi Kiinteistönvälitystä Kuhmoisissa ja lähialueilla Seuraavat kuponki-ilmoitukset 30.10. Hyödynnä edut ja palvelut lähellä! METALLIROMUT Noudan! Kaikki metallit, autot, maatalouskoneet, työlaitteet sekä isot koneet. ilm
Tuvassa ohjelmassa seurakuntahetki. 040 779 4457 KULTASEPÄNLIIKKEET Kelloja, kultaa Kelloliike M. Toimitus voi lyhentää ja muokata tekstejä. 040 708 1456 LASILIIKKEET Jokilaakson Lasitus Korjaus/lasitukset 24/7, terassilasitukset yms. Te R.K.L + muut lähetitte postia osoitteeseeni Ritvalle, joka ei ole nimeni. Taloyhtiössä hissi. 555 1331 kuhmoistentilitoimisto@ kuhmoistentilitoimisto.fi Päijät-Tili Toritie 44, p. juureksia. Linnan Saneeraus ja Pelti Mitsubishi Electric RW25 050 320 1518, www.linnatuli.fi ISÄNNÖINTIPALVELUT asuntotrio.fi, Toritie 50 Mika Lyytinen 040 727 4769 Mika Järvinen 0400 236 344 Päijänteen Kiinteistöpalvelut LKV, Anne-Maj Ronni, IAT p. 020 730 4040 / tilaukset www.lindroosinsora.fi Lindroos Esa 0400 344 531 SÄHKÖASENNUKSET PÄIJÄNNE SÄHKÖ OY Jarmo Laakso p. Alle 25 €:n ilmoituksesta perimme pienlaskutuslisän 5,00 €. 040 553 5569 TERVETULOA! Torstaituvan syyskausi alkaa 3.10. Hintoihin sisältyy alv. 0400 783 630, (03) 555 6137 PITOPALVELU yms. ILMOITUSAINEISTO Toimittaja Arja Heinilä 045 635 5335 toimitus@kuhmoistensanomat.fi Toimittaja Katja Alatalo 040 716 8052 toimitus@kuhmoistensanomat.fi Toritie 52, 17800 Kuhmoinen Avoinna: ma 9.30–15.00 ti, ke ja pe 9.30–13.00 to suljettu ILMOITUS-, TILAUSJA LASKUTUSASIAT p. 040 483 0860 ilmoitukset@kuhmoistensanomat.fi OSOITTEENMUUTOKSET ilmoitukset@kuhmoistensanomat.fi (perjantaina tehdyt muutokset ehtivät seuraavan viikon lehteen) Vastaavat toimittajat Yhteiskunnalliset asiat ja elinkeinoelämä Hannu Lahtinen Kulttuuri ja vapaa-aika Eija Heinonen Anna juttuvinkki! Mistä aiheesta sinä haluaisit lukea. 0400 638 764 S. (014) 718 272, 0400 919 805 Runsaasti oman tuotannon kukkia, kaikki hautausalan palvelut. klo 13.00 Kuhmolassa. KOTIMAISIA LOBOJA RUBINOLA -OMENOITA KUHMOISTEN TORILLA MAANANTAINA klo 10–11 TO oliviankana PE uunitortillat MA pasta bolognese TI savulohikiusaus KE kebabkastike Kuhmoinen (03) 555 6382 LOUNAS 3.–9.10. näköislehden) 94,50 € 12 kk määräaik. 040 8271583 Kuorma-autokalustolla Liekaiha Oy Jarkko Sumioinen p. Kirjoita omalla nimelläsi. Nopeat kaupat. Luento: Toimintakyvyn ja aivoterveyden tukeminen ravitsemuksen avulla. lokakuuta 2024 Kuhmoisten Sanomat KERROSTALOYKSIÖ 38 m 2. Kelan tuet ikäihmisille -palveluasiantuntija Anu Peuraniemen luento etäyhteydellä. Voisitteko ystävällisesti selvittää, mistä on kyse. 0400 852 532 Metsäja maansiirtokoneiden kuljetukset ja siirrot, kant. Hallitus Uusi-Pälsilä-Rumpalin yksityistien VUOSIKOKOUS la 19.10.2024 klo 13.00 Kissakulman Torpalla, Kissakulmantie 48. Petri Liehu p. p. LIIKEHAKEMISTO LOUNAAT SEURAT KOKOUKSET SEKALAISTA NÄYTTELYT TORIMYYJÄT JOHAN ON MARKINAT KUHMOLASSA SU 6.10. Riveillä voit ostaa, myydä, vaihtaa, vuokrata yms. 040 746 9617 www.kuhmoinen-keittiot.fi KIINTEISTÖNVÄLITYS OP Koti Järvi-Häme Oy LKV, Vesa Teräväinen p. alv 10 %) 12 kk jatkuva kesto (sis. Lehden vastuu ilmoituksen julkaisemisen yhteydessä sattuneesta virheestä rajoittuu ilmoituksen hintaan; puhelimitse annettujen ilmoitusten virheestä vastuu on ilmoittajan. KLO 16 #tuoksutON * K 12 * 6 € ELOKUVAT Parasta Pälkäneeltä PERUNAA Annabelle, Marabel, Afra säkeittän sopivasti ym. 040 829 8158 jarmo.laakso@paijanne-sahko.fi SÄHKÖ-RUOKOLAHTI OY Suunnitelmat/asennukset p. %) ARKKITEHTISUUNNITTELU Kalle Nurminen arkkitehti SAFA suunnittelu, lupahakemukset, pääsuunnittelijan tehtävät, työnjohto Korppilankuja 46, Kuhmoinen p. ja Eurooppa OPASOL OY p. Ti 15.10. Toimitsijamies Pe 4.10. Irma Kallio p. 040 769 8133 Päijänteen Kiinteistöpalvelut LKV www.paijanteen.fi Timo Sormunen p. Tupa auki 12–14. Pienlaskutuslisä alle 25€:n ilmoituksista on 5 €. 040 536 5663, 0400 946 642 www.kuhmoistensora.fi Lindroosin Sora Oy p. Kokouksessa käsitellään syyskokoukselle kuuluvat asiat. 24%. Määräajan jälkeen jätetyistä ilmoituksista peritään lisämaksuna 5,50 € /ilmoitus. klo 12.15 Kuhmolassa. 0400 121 997 HIERONTA JA LUONTAISHOIDOT Hieronta, vyöhyketerapia, purentahoidot Irja Tervala p. erikoiskuljetukset/kotim. 044 493 8191 JULKISET KAUPANVAHVISTAJAT Juhani Luumi 050 431 5632 juhani.luumi@mhy.fi Teemu Sarhemaa 0400 551180 Timo Sormunen 044 244 9779 KAIVINKONETYÖT CountryHelp Jyri Janhonen p. 045 636 3889 / Eija SORAA JA MURSKETTA Kuhmoisten Sora Oy Olli Nummelin p. Tervetuloa! Ti 8.10. Kaikille muistiasioista kiinnostuneille avoin kohtaamispaikka. Hintoihin sisältyy alv. Paavolankatu 4, 42100 Jämsä p. Kahviraha 5 €.Tervetuloa kaikki entiset ja uudet tupalaiset. 98 €, 6 kk 59 €, 3 kk 42,50 € 12 kk jatkuva digikesto 58 € (kysy myös muita vaihtoehtoja asiakaspalvelusta) Katkaistun lehtitilauksen tilausmaksuja ei palauteta. TILAUSHINNAT 2024 (kotimaa, sis. 040 571 0327 henni@paijat-tili.fi VARTIOINTI JA MURTOHÄLYTYSJÄRJESTELMÄT S & L Turvapalvelut Oy 24 h/vrk 050 596 0060 hälytysja kamerajärjestelmät vartiointipalvelut MÖKIT, KODIT, YRITYKSET www.turvapalvelut24h.fi ÄÄNENTOISTO Näyttelyt, messut, discot, juhlat, musiikkiym. Kuljetus kimppakyydillä Kuhmolasta (säävaraus).. Lukijapostia palstalla voit kiittää, kehua tai antaa kritiikkiä ajankohtaisista asioista. alv. www.urosenkukka.fi Kesäisin myös Papinsaaren Kukka KULJETUSLIIKKEET Pika-, rahti-, lavettiym. 040 740 6374 Urosen Kukkakauppa ja Hautauspalvelu, Koskentie 11, Jämsä p. 0400 638 764 PUUTYÖLIIKKEET, RAKENNUSTARVIKKEET Ikkunat, ovet sekä tilauspuusepäntyöt Ruokolan Puu Oy 040 824 7331 SIIVOUSPALVELUT Kuhmoisten Siivouspalvelut kaikki siivousalan palvelut p. 040 551 7540 Kuhmoisten Kukkakauppa ja Hautauspalvelu Toritie 63, p. 041 742 2312 VUOKRATAAN TAI MYYDÄÄN HALUTAAN OSTAA ROINILAN LIHATILAN LIIKKUVA LIHATISKI TORSTAINA Kuhmoinen klo 9-10 Katso viikkotarjous FB 0400 872 461 Liikehakemisto: 6 kk 3 riviä vain 115 € +10 € / lisärivi (alv. 0400 852 532 Kuhmoisten Sanomat TOIMITUS Puolueeton kotiseutulehti ISSN 0356-228X Uutismedian liiton jäsen Levikki 2 228 (LT-2022) Asiakaspalvelu, ilmoitusmyynti ja -valmistus Tuija Käki-Lahtinen ilmoitukset@kuhmoistensanomat.fi Valmis pdf-aineisto julkaisuviikon maanantaina klo 12 ja valmistettavan ilmoituksen aineisto edellisen viikon perjantaina klo 12 mennessä. 044 244 9779 KUKKAKAUPAT JA HAUTAUSTOIMISTOT Kuhmoisten Juhlapalvelu Oy Hautaustoimisto Irma Kallio p. la 26.10.) Tied. Tied. 040 555 0454 kalletapani.nurminen@gmail.com AUTOKORJAAMOT Jokilaakson Autohuolto Oy Valtuutettu Citroen, Peugeot, Mitsubishi huolto. p. ILMOITUSHINNAT 2024 (sis. Ilmoituksia välitetään myös muihin lehtiin niiden omilla ilmoitushinnoilla. klo 11–14 arkisin 6.30–18.00 la 8.00–18.00 su 9.00–18.00 Keittiö palvelee 10–17.30 GALLERIA ja KOTIMUSEO Länkipohjantie 158 Avoinna lokakuussa lähinnä viikonloppuisin pe, la ja su (sulj. 0400 638 764 PERUNKIRJOITUSJA PESÄNSELVITYSPALVELUT Kari Paajanen p. Kuhmoisten Yrittäjät ry:n SYYSKOKOUS 22.10.2024 klo 17.00. Piili Kuhmoinen p. 7 Keskiviikkona 2. 040 586 7729 www.countryhelp.fi KAIVOLIIKKEET Porakaivoliike Kallioniemi Oy Jämsä (014) 761 168 www.porakaivoliikekallioniemi.fi KEITTIÖT Rakennushuolto Pekka Peltonen Hörhäntie 2, 17800 Kuhmoinen p. Sarin Kotikahvilassa, Toritie 52. 040 547 5411 LIKAKAIVOJEN TYHJENNYKSET Traktorikalustolla Vesa Arrenius p. 24 t. 24%) Etusivulla 1,95 € /pmm Tekstissä 1,70 € /pmm Takasivulla 1,77 € /pmm Seurapalsta 2,48 € /rivi Johan on markkinat Edullinen rivi-ilmoitus yksityishenkilöille. tapahtumat OPASOL OY p. 040 700 1165 TILITOIMISTOT Kirjanpitopalvelut Mia V Ky mia@kirjanpitosi.fi www.kirjanpitosi.fi Kuhmoisten Tilitoimisto Toritie 64, p. 050 404 1544 Huonokuntoinen mummonmökki tai autiotila. 014 716 119 / 0400 551 162 HAUTAKIVET Polar Granit Oy Hautakivet, kaiverrukset, entisöinnit Nyman Jaakko 045 662 6003 ILMALÄMPÖPUMPUT Pumppumies Puoliväli Oy 040 565 5148 www.pumppumies.fi Parhaat merkit, paras palvelu! Myynti, asennus, huolto Putkiasennus Lehtonen Oy p. Pirkanmaan Muistiyhdistyksen Kuhmoisten Muistikahvila ma 7.10. Aina vinkkiä ei voi heti toteuttaa, mutta jossain vaiheessa toivejuttu ehkä ilmaantuu lehden sivuille. klo 12 ohjelmallinen tapaaminen Kuhmolassa. klo 14.00– 15.30 Kuhmolan alakerta, Toritie 57, Kuhmoinen. Bingo 2 kierrosta 5 €, kahvi 4 €, yhteislaulua. 0400 980 292 PUTKILIIKKEET Putkiasennus Lehtonen Oy p. 0400 131 170, Kirkkotie 8 MAALÄMPÖPUMPUT Pumppumies Puoliväli Oy 040 565 5148 www.pumppumies.fi Maalämpöjärjestelmät avaimet käteen asennuksella! Putkiasennus Lehtonen Oy p. 040 551 7540 Seijan Pidot Tmi Pitopalvelu Seija Ruokola p. 24%. Painopaikka Lehtisepät Oy www.kuhmoistensanomat.fi Lehdelle toimitettu materiaali on lehden omaisuutta ja se saa käyttää sitä omissa kanavissaan: Verkkosivuilla ja sosiaalisessa mediassa. Kuhmoisten Juhlapalvelu Oy Juhlaja pitopalvelu. Mukana Tuomas Taipale ja Hannele Erola. klo 12 Vierailu Aura-museossa. Hinta kolmelta riviltä 15 € ja lisärivit 5 €/rivi
Kuntalaisten eduksi luottamushenkilöt ja viranhaltijat toimivat. AvoinKuhmoinen Teamin valtuutettuna en aio tukea Karijärven tuulipuistohanketta. Valtuutettu Puukilan kirjoituksen mukaan kunnanhallitus on nimennyt omia jäseniään asiantuntijoiksi maankäyttöjaostoon. Asiaa on puitu jo vuosikymmeniä. 03 555 6061 markus.ahonen@k-market.com KIPPARI Ollaanko Facebook-kavereita. Valitun kokoonpanon tarkoituksena on saada vihdoin käsitys siitä, miten saadaan korjattua aikaisemmat kaupat ja niiden käyttöoikeudet omistajille. Lukuisten yhteydenottojen, kuulemieni perustelujen ja selvitysten jälkeen olen kantani luonut. Kunnanhallitus on nimennyt ryhmien ilmoittamat henkilöt työskentelyn osallistujiksi. Aikaisemminkin on myyty puistoalueita ja jopa kaavassa olevia rivitalotontteja tai omakotitonttien lisäalueita. Alkavassa selvitystyössä on tarkoitus kartoittaa, mitä tarvetta kunnalla ja kuntalaisilla on millekin alueelle sekä mitä alueita ja missä laajuudessa niitä hoidettaisiin tai kunnostettaisiin kuntalaisten käyttöön. Kuluvalla kaudella aloitettu kunnanvaltuuston kokousten videointi on tuonut kuntalaiset mukaan kokouksiin kuulemaan valtuutettujen aidot mielipiteet sekä sen, miten tehdyt päätökset syntyvät. Kunnanhallituksen omia jäseniä on nimetty ”asiantuntijoiksi” maankäyttöjaokselle. Ryhmät näin tekivätkin, lukuun ottamatta Kristillisten ja Avoin Kuhmoinen -ryhmiä, jotka eivät halunneet osallistua. Kunta järjestää säännöllisestitilaisuuksia, joihin toivotaan kuntalaisten osallistuvan ja ajankohtaisista asioista keskustelevan. 8 Kuhmoisten Sanomat Keskiviikkona 2. Iloinen asia on se, miten aktiivisesti kuntalaiset seuraavat oman kunnan asioita ja päätöksentekoa. Maankäyttöjaoston ja täydennetyn ryhmän on tarkoitus käydä läpi kirkonkylän asemakaava-alueen VLja P-merkinnöillä merkityt alueet, joista osa on ollut hoitamatta ja vailla kaavamerkintöjen mukaista käyttötarkoitusta. Muun muassa vuonna 2007 nykyinen valtuuston puheenjohtaja jätti ostotarjouksen hintaan euro per neliö Mylly-Suutolan Päijänteen puistoalueelta. Kunnanhallitus pyysi kaikkia valtuustoryhmiä nimeämään edustajansa työhön. Päätös perustuu maankäyttöjaoston 13.5. Kunnanhallitus ei siis ole valintoja tehnyt, vaan ne tehtiin valtuustoryhmissä. Kunnanhallitus hakee poliittista pohjaa maankäyttöjaoston päätösten tueksi, koska kyseessä on merkittävä työ. Hylkäävä esitys hyväksyttiin yksimielisesti (Kunnanhallitus §212 25.09.2007). Kukaan päättäjistä ei hae eikä kaipaa päätöksistä mitään omaa etua, vaan kaikki päätökset pyritään tekemään kunnan ja kuntalaisten etu edellä. lokakuuta 2024 LUKIJAPOSTIA Kunnassamme on tapahtunut kuluvan valtuustokauden aikana iloisia asioita. EDULLISET ERÄT VAIN KIPPARISTA Voimassa 3.–5.10. Elinympäristön merkitys on koonnut yhteen kuntalaiset ja kausiasukkaat. Osku Puukila AvoinKuhmoinen Team Kunnanhallitus päätti 17.6 aloittaa suunnitelmallisen ohjeistuksen laatimisen kunnan maankäytölle. Asia ei ole näin. Tuulivoima on hyvä asia oikeassa paikassa. On ikävää, että kunnan päätöksistä löydetään nykyisin vain negatiivisia puolia ja nekin puolitotuuksina kerrottuina. Kuntalaisten toimesta ja parhaaksi luottamushenkilöt ja viranhaltijat nimenomaan toimivat. Aurinkovoima lienee ymKuntalaisia kuunnellen päristölleen ystävällisempi vaihtoehto. Tai levitetään ”salaliittoteorioita”, joissa hakemalla haetaan, kuka päättäjistä mistäkin hyötyisi. Kuntalaisten lienee hyvä muistaa, että se, miltä se näyttää, sitä se myös todellisuudessa on. kmarketsuomi PALVELU PELAA MA–LA 8–21 SU 10–19 3 99 8 95 2 99 99 1 99 3 kpl 11 90 HINNAT VOIMASSA TO–SU / ELLEI MUUTA MAINITTU / NIIN KAUAN KUIN ERÄT RIITTÄÄ. Näin ollen lopulliset päätökset maankäyttöjaoston esityksistä tekee kunnanhallitus tai -valtuusto hallintosäännön mukaisesti. Kunnanhallitusko nyt asiantuntijoi itse itseään. Osa kuntalaisista on huvittuneena seurannut, miten yhteisten puistorantojemme myyntiä nyt yritetään vastustuksesta huolimatta kiireellä edistää kunnan johdon toimesta mitä mielikuvituksellisin byrokraattisin koukeroin ja poliittisin nimeämiskuvioin ennen valtuustokauden loppua. Päätöstenteossa on hyvä avata silmänsä näidenkin hankkeiden osalta ja keskittyä kunnioittavasti kuntalaisten kuulemiseen. Iloinen asia on yhteishenki, jolla ympäristövastuulliset lähtivät allekirjoittamaan yhteistä Karijärven tuulipuistohankkeeseen liittyvää kuntalaisaloitetta, jolla taattaisiin luonnon säilyttäminen myös tuleville sukupolville. Silloinen kunnanjohtaja ehdotti ostotarjouksen hylkäämistä. On lisäksi huomioitava, että maankäyttöjaosto on kunnanhallituksen jaosto, joka ei tee päätöksiä, vaan ainoastaan valmistelee ja tekee esityksiä hallitukselle, ja laajoissa asioissa hallituksen kautta valtuustolle. Iloinen asia on ollut myös kuntalaisten aktiivisuus ja yhteishenki Mylly-Suutolan Päijänteen puistorannan säilyttämiseksi ja kehittämiseksi kuntalaisten yhteiseen vapaa-ajan käyttöön. 1 49 Atria KUNNON ARKI LAATIKOT 350-400 g (4,30-3,80/kg) rs 7 99 3 kpl PLUSSAETU ••••• Plussa-etu –23 % ••••• Lahjoitus 0,05 Plussa-etu –19 % •••••. tekemään esitykseen. Toivon kuntalaisten olevan valtuutettuihin ja kunnanhallituksen jäseniin yhteydessä, kun joku asia mieltä askarruttaa. Eivätkö kutsutut asiantuntijat yleensä ole alan koulutettuja oikeita asiantuntijoita. Keskeneräisistä asioista ei vain aina voida käydä kovin laajaa julkista keskustelua. Kuka kuntalainen tässä pyörityksessä enää perässä pysyy. Kunnioitan sitä, että päättäjä puhuu kuntalaisille kasvotusten samoin sanoin kuin hän puhuu suljettujen päättäjäovienkin takana. Kari Paajanen, kunnanhallituksen puheenjohtaja Vastine Osku Puukilalle POIMI EDULLINEN OSTOSKORI PRK rs kg rs kg rs kg Ilman Plussa-korttia 4,95 rs Ilman Plussa-korttia 3,89 rs Yksittäin 4,50 kpl Ilman Plussa-korttia 2,59 rs KURKKU Suomi CALLUNA 13 cm Saksa (3,97/kg) ROOSA NAUHA MINILUUMUTOMAATTI 250 g (3,96/kg) Espanja, Marokko Snellman MAATIAISPOSSUN RAPEA WIENINLEIKE 2 kpl/340 g (11,74/kg) ERÄ! Kalaonni TUORE KOKONAINEN KIRJOLOHI Kasvatettu, Suomi Rajoitus 2 kalaa/talous ISOJA VAPAAN KANAN MUNIA 15 kpl/1020 g (2,93/kg) Atria PORSAAN ULKOFILEEPALA Toritie 53, 17800 Kuhmoinen Puh. Osa alueista on aiemmin myyty tai otettu muuhun kuin kaavan mukaiseen käyttöön. Ehkä tähänkin kirjoitukseen löytyy nimettömiä byrokratian oikaisukirjoituksia, joita jäämme odottelemaan vastakirjoitusten sijaan