Mälkönen toimii PäijätHämeen urheilussa ja liikunnassa lasten liikunnan asiantuntijana ja oli mukana kehonkoostumuksen mittauskiertueella antamassa vinkkejä perheille. Aikuinen sai olla tukena ja varmistamassa turvallisuuden, mutta ei nostaa lasta. Kuulostaa paljolta ja jopa työläältä, mutta ei arkisen liikunnan tarvitse olla kummoista, lohduttaa liikunnanohjaaja Heidi Mälkönen Päijät-Hämeen liikunnasta ja urheilusta. Anna lapsen liikkua ja auta vähän Eevi Piilonen ei tosin paljon äidin apua tarvinnut, kun hän näytti, kuinka kiipeilytelineen päälle pääsee. Päivi Hotokka Siikaa Sarvajärveen Sarvajärven osakalastuskunnan esimies Hannu Laitinen ja kalatalousneuvoja Marko Puranen laskivat kaksi saavillista kalanpoikasia Sarvajärveen. Saukontassussa suosituimmaksi näyttikin muodostuvan aidalle kiipeäminen, koska aitaa tai terassin seinää pitkin kapuaminen ei päiväkotipäivän aikana ole luvallista. Tampereen yhteys! www.meitinenerkia.fi 044 588 0478 Päivi Hotokka Suositusten mukaan alle kouluikäisten lasten pitäisi liikkua kolme tuntia päivässä. Eevi Piilonen kiipesi näppärästi kiipeilytelineeltä myös alaspäin Arki liikuttaa -tapahtumassa perjantaina. Päivi Hotokka. Mälkönen kertoo, että Arki liikuttaa -tapahtumiin on eri paikkakunnilla osallistunut mukavasti väkeä. Lapset ovat riemuissaan, kun kerrankin aikuinen auttaa heitä kiipeämään puuhun. asti – Lahti 18.50 15.40 Vääksy 18.10 16.10 Padasjoki 17.40 16.40 Kuhmoinen 17.10 Kuhmoinen–Lahti 11,80€ Huom. Heidi Mälkösen mukaan Arki liikuttaa -tehtäväpisteistä puuhun kiipeäminen on yleensä erityisen suosittu. lokakuuta 2020 SITOUTUMATON PAIKALLISLEHTI Ilveksenpentu tihutöissä kirkonkylällä f Sivu 8 ” Kuvien eteen voi joutua tekemään paljon työtä. Arki liikuttaa -tapahtumassa viime perjantaina Päiväkoti Saukontassun pihaan oli tehty valikoima tehtävärasteja, joissa lapsi kiipesi itse esimerkiksi jättipallon päälle, kiipeilytelineelle tai keinuun tai käveli takaperin hiekkalaatikon reunaa pitkin. Kuhmoisten tapahtumassa puu oli korvattu valaisintolpalla, koska täysikasvuisia puita ei aidan sisäpuolella ollut. Paras aika on jonkin toisen tapahtuman yhteydessä tai päiväkotien läheisyydessä lasten hakuaikaan, kuten Kuhmoisissa. Siitä kaksi tuntia voi olla tavanomaista liikkumista. – Kunhan antaa lapsen liikkua ja auttaa vähän. Arjessa Eevi kiipeilee leikkipuistossa, jossa lempipaikka on hämähäkkikeinu. Tunnin verran, pieniin pätkiin jaettuna, tulisi olla niin aktiivista, että hengästyttää ja tulee hiki. Tietokirjailija Sirkka-Liisa Ranta f Sivu 3 f Sivu 5 LINJA-AUTOVUORO sunnuntaisin 20.12. Kuhmoisten Sanomat Irtonumero 2,00 € N:o 44 2020 70. vsk Keskiviikkona 28. Siikaa istutettiin myös muihin Kuhmoisten järviin. – Ylipäätään perheliikunnalla on aina hyvä vastaanotto, kun jotain järjestetään
”Kaikkien huulilla tai ainakin mielessä on ollut tänä vuonna yksi sana, korona”. Olen nauttinut lähetyksistä ja mennyt monen Netin ilonaiheet eivät tule kaikkien luokse vanhuksen luokse pikku tietokoneeni kanssa. Auta siiliä selviytymään. Mikään ei myöskään estä keräämästä luonnosta esimerkiksi kauniita lehtipuiden syksyn värejä ja viemästä niitä vanhukselle kotiin iloksi. Eri asia on tietenkin epämukavuus, kuumuus, huono istuvuus ja huurtuvat silmälasit. lokakuuta, ja se jäi pysyväksi. Viimeisin kokemus hevosen selässä olosta oli vuodelta 1993, kun ratsastin Jordaniassa Petran kalliokaupunkiin. lokakuuta 2020 KOLUMNI Timo J. Emma on tehnyt paljon taidokkaita keppihevosia, ja minäkin olen ratsastanut niillä tontillemme tehdyllä keppihevosradalla. Kauniin syksyn innoittamana olen lähettänyt myös kortteja, jotka kuvaavat kaunista syysmaisemaa – tämä se vasta ilahduttaakin, kun posti tuo kortin – tai jos tuo. Seurasin pitkin syksyä kouluttajien Emmalle ja muille paikalle saapuneille tytöille antamia ratsastusohjeita. Koska maskeja on tottunut näkemään lähinnä terveydenhuollossa, tekee mieli ottaa turvallinen etäisyys kaikkiin, jotka sitä käyttävät. Haussa oleva tila on riittävän suuri sekä sisäilmaltaan puhdas ja siellä tulee olla keittiö uuneineen. Suurimmalla osalla iäkkäistä ei ole tietokonetta, monella alueella puuttuu myös toimiva nettiyhteys! Kuhmoisten–Padasjoen kappelineuvoston puheenjohtaja Esa Pyykkö kirjoitti ansiokkaasti todellisista ilonaiheista. Nykyään yksinäisetkin vanhuksetkin saavat harvoin kirjetai korttipostia. Sivistyslautakunta antoi tähän valtuutuksensa viime viikolla. Lisäksi ne ovat käsin maalattuja. Latvala kertoo, että mahdollisia tiloja on jo haarukoitu ja osa tarjolla olevista karsittu pois. Koska en joudu käyttämään maskia jokapäiväisessä työssä, ainoastaan silloin tällöin, tottuminen on pahasti kesken. . Olen erittäin tyytyväinen, että vielä kansaneläkeiässä arvasin kokeilla jotain uutta. Pääasiassa olemme käyneet Kittilässä. lokakuuta. Mutta, me emme saa unohtaa tätä suurta ikäryhmää, joka joutuu kärsimään sietämättömällä tavalla yksinäisyydestä pandemian kourissa. Jos kaikilla muilla on maskit, on noloa ja väärin mennä sekaan maskittomana. Kuhmoisten Sanomat 2 Keskiviikkona 28. Nuoret itse ovat ilmoittaneet, että he eivät halua uutta nuorisotilaa koululle, koska koululla joutuu joka tapauksessa oleskelemaan arkipäivisin. Entä jos olen ainoa suojavarusteen käyttäjä. Latvala uskoo, että päätös uudesta tilasta saadaan tehtyä vuoden loppuun mennessä. Edessä saattaa olla yhtä luminen talvi kuin viime vuonna. . ” Päätin, että nyt on hyvä tilaisuus kokeilla ratsastusta. Ajattelevatko muut, että olen sairas vai ylivarovainen. Aurinko nousee 7.38 . Hän ratsasti edellämme. Olen syksystä lähtien ollut hänelle vuorollani kuskina. Kirjoittaja on Kuhmoisista kotoisin oleva aktiivilintuharrastaja, joka on asunut Enontekiöllä yli 20 vuotta. Olin ollut hevosen selässä kerran kouluikäisenä. Yhdessä olemme nauttineet jumalanpalveluksesta tai konsertista. Kasvomaskien käyttöön tottuu, sanotaan. Viikkoa myöhemmin ratsastin kentällä. Silloin päätin, että nyt on hyvä tilaisuus kokeilla ratsastusta. Maskin takana tuttukin on vieras. Ja sitten psykologinen vaikutus. Monet tietävät, että oikeastaan olin vain ohikulkumatkalla, jolta sitten yllättäen jäin pysyvästi tänne. Nyt saattaa joukko maskiin pukeutuneita ihmisiä aiheuttaa outoa, primitiivistä pelkoa. Aurinko laskee 16.27 Onnea nimipäivänä! Tänään Simo To Alfred, Urmas Pe Eila La Arto, Arttu, Artturi Su Pyry, Lyly Ma Topi, Topias Ti Terho Ke Hertta Viikon tärpit . Samaan aikaan alitajunta haluaa sopeutua joukkoon. Ehtona on, että vuokranantaja sitoutuu tekemään tarvittavat remontit ja sisäilmatutkimukset omalla kustannuksellaan. Toisinaan minua on haastateltu lintuasioista myös paikallislehteen. Lähiaikoina ilmestyy uusin kirjani Matka (Palava Sydän). Puuhaa ja mietittävää riittää alkaneeksi talveksi. Ehkä voisin yrittää. Pohdin myös aihetta uuteen kirjaani. Erilainen syksy Emma on käynyt ratsastamassa yli kahden vuoden ajan. Suomessa oli asukkaita (31.12.2018) 5 518 000, joista yli 65-vuotiaita oli 21,9 prosenttia. Maskia käyttäessään tututkin ihmiset näyttävät vierailta. Jokaiselta halukkaalta löytynee joku idea, miten voi olla lähimmäisen tukena. Ensin toimin pelkästään kuljettajana ja kuvaajana. Pyhäinpäivän muistotilaisuus järjestetään tänä vuonna kirkossa. Kiersimme kouluttajan kanssa Levin lähellä olevan hevosja huskytilan metsäpolkuja. Tilasin postitse jopa oman kypärän, joten tarkoitus on ratsastaa myös jatkossa. Kasvojen ilmeistä suuri osa jää piiloon, kun yli puolet kasvoista peittyy. Päivi Hotokka paivi.hotokka @kuhmoistensanomat. Kiitos Esa Pyykölle Sanan kulma -kirjoituksesta Kuhmoisten Sanomissa 21. Kuvasin elokuun lopulla Ounasjärven rannalla Eijan 11-vuotiaan siskontytön kanssa pieniä Schleich-hevosia ratsastajineen. Talvipesän ehtii vielä rakentaa. Meidän tulisi kehittää toimia, miten saamme helpotusta heidän elämäänsä. Vähitellen mielenkiinto lisääntyi. Kun poltat kynttilää, katso etteivät lapset tai eläimet pääse kaatamaan sitä. Oli lokakuun alkupuolta, kun tallille ei ilmaantunut Emman lisäksi muita ratsastajia. Leppänen PÄÄKIRJOITUS LUKIJAPOSTI 28.10.2020 . Olemme kuvanneet myös keppihevosia, oikeita hevosia, lintuja, koiria ja syksyistä luontoa. Kyse on ulkopuolisilta vuokrattavista tiloista, sillä kunnalla on tyhjillään vain suurta remonttia kaipaavia kiinteistöjä, kuten Kuhnu ja Kuntalan asuinrakennus. Surullista on todeta, että netin tuomat ilonaiheet tulevat vain niiden luokse, joilla on tietokone ja nettiyhteydet. – Paloasema on toki vaihtoehto, mutta lähtökohtana on, että sieltä lähdetään, koska yläkerralle on käyttöä kokoustilana, Latvala sanoo. Ensin alkuun sellainen ajatus ei tullut edes mieleen. Uskallanko mennä mukaan. Markkinoilta puuttuvat vielä kukkakuosiset ja värikkäät kertakäyttömaskit, jotka ovat sekä tehokkaita että kauniita ja ystävällisen näköisiä. Sivistyslautakunta valtuutti Latvalan ja Forsbergin neuvottelemaan vuokrasopimuksen ehdoista vuokranantajien kanssa. Haluan, että edes ihmisten ilmeitä voi lukea peittelemättä. ”Monille tilanne on ollut vaikea, arki on muuttunut...” ”Joitakin ilonaiheitakin vuoteen on mahtunut...” Nettiyhteydet ”pelastajana”... Tänä syksynä linturetkeily on jäänyt lähes olemattomiin. Ne on suunniteltu huolella jokaista yksityiskohtaa myöten. Totisesti, en toivo, että kasvomaskien käyttämisestä tulee tulevaisuudessa normi julkisissa kokoontumisissa. Se lienee yksi maskisuosituksen tavoitteistakin korona-aikana, mutta inhimillinen yhteys jää maskin takana käydyissä keskusteluissa liian vähäiseksi. Suurin osa enontekiöläisistä tuntee minut aktiivisena lintuharrastajana. Olen seurannut kuluneen neljännesvuosisadan lintuja miltei päivittäin, joten ei ole ihme, että olen tullut tunnetuksi lintumiehenä. Ratsastin yksin ilman, että kouluttaja olisi pitänyt kiinni talutushihnasta. Ja siihen tarvitaan ihmistä, lähimmäistä! Seurakuntien diakoniatyötä tekevät ovat tehneet jo maaliskuusta lähtien voimiensa äärirajoilla työtä! Me kukin voimme helpottaa heidän työtään. Todennäköisesti, mutta kauanko aikaa siihen menee. Syyskuun viimeisenä päivänä tuli kuluneeksi 25 vuotta Enontekiölle muutostani. Emma kyseli usein minulta, että milloin minä ratsastan. Terveille ihmisille maskista ei ole varsinaista haittaa, kunhan muistaa hengittää rauhallisesti. Lumitöitä tiedossa. Olen saanut myös sitä kautta hyvää opetusta. Kynttilöitä sytytetään 63. Olen huomannut, että erittäin virkistävää ja elämäniloa tuovaa on, kun soitan. Jäljelle on Nuorisotilaksi useita vaihtoehtoja jäänyt noin neljä Kuhmoisten keskustassa sijaitsevaa tilaa. Helinä Keskinen Helsinki Päivi Hotokka Sivitystoimenjohtaja Mikko Latvala ja nuoriso-ohjaaja Satu Forsberg ryhtyvät kartoittamaan uudeksi nuorisotilaksi sopivia huoneistoja. Kunnan keskusta olisi heille mieluisin sijainti. Maskia kannattaa käyttää, koska nykytiedon mukaan se vähentää ilmaan ja toisten hengitysteihin pääsevien virusten määrää, mikäli porukassa on taudinkantajia. Hettaan satoi ensilumi 17. Raviin en arvannut vielä hevosta pyytää
– Yksiköt voivat harkita omien tapahtumiensa järjestämisen itse, Latvala sanoo. Julkaistujen teosten joukossa on Leppäkosken eli Päijälän ja Ruolahti-Tehin kyläkirjat, Kuhmoisten kunnan 150-vuotisjuhlan kunniaksi julkaistu teos sekä Luutsaaren kalapirtin ja Kuhmoisten Lotta-järjestön ja suojeluskunnan historiat. Kuhmoisiin muuttaneiden määrä on samalla tasolla kuin alkuvuonna, mutta syksyisin opintojen alkaminen aiheuttaa yleensä poismuuttoa kaupunkeihin. Vaikka heinä–syyskuussa nettomuutto oli kahdekMuuttoliike niukasti plussalla san henkilön verran tappiolla, koko vuoden muuttoliike oli syyskuun lopussa kolme henkilöä plussan puolella. Talonpoikaiskulttuurisäätiö puolestaan myönsi Rannalle viime vuonna kunniakirjan kirjallisesta tuotannosta. Ne olivat ihan erilaisia projekteja kuin muut kirjat, jotka ovat pitkälti yksinäistä puurtamista. – Luulimme, että 20 vuodessa saisimme talon valmiiksi, mutta kaikki on vieläkin kesken. Väkiluku on vuoden alusta lähtien vähentynyt 29:llä ja oli ennakkotiedon mukaan syyskuun lopussa 2 177. Myös liikuntatoimen Kuhmolassa järjestämä ryhmäliikunta perutaan vuoden loppuun asti. Suomen tietokirjailijat ry:n jakama palkinto myönnetään tunnustuksena laajasta ja ansiokkaasta tietoteostuotannosta, ja tänä vuonna sen sai kuusi tietokirjailijaa. Anna Karhila Sirkka-Liisa Ranta ei uskalla laskea kirjoihin käyttämiään työtunteja. Kunnan työntekijät noudattavat etätyösuositusta, eivätkä välttämättä ole jatkuvasti tavattavissa kunnanvirastossa. Talon toinen pääty tosin on edelleen verstastilana ja vailla ikkunalaseja. Heinänteko on muuttunut koko ajan vauhdilla. Pelkästään taustatyötä olen voinut tehdä aiheeseen usein vuosia muiden projektien lomassa. Kuhmoisten Sanomat Loppukesä ei tuonut Kuhmoisiin muuttovoittoa. Esimerkiksi Karpo-elokuvassa katsojia oli aika paljon. Nyt työn alla on eläkepäivien ilona Korppilan talon historia, johon Ranta on koonnut sirpaleita jo vuosia. Sunnuntaina nähty Nimby-elokuva oli vuoden viimeinen. Lisäksi kunta painottaa suosittelevansa kasvomaskin käyttöä palveluissaan. – Tuntipalkka jäisi niin pieneksi, että se harmittaisi. Luvassa on jonkinlainen lähetys tai video. – Saattaa olla, että kirjoitan vielä jotain muutakin, aiheita ainakin riittäisi. Muuton aikaan Ranta oli juuri väitellyt kansatieteen tohtoriksi aiheenaan Kuhmoisten kirkonkylän muutokset 1900-luvulla. Tietokirjailijapalkinto tuli yllätyksenä Päivi Hotokka Kuhmoisten kunta linjasi viime viikolla, että koronaepidemian leviämisen estämiseksi sekä elokuvanäytökset että kunnan suuret tapahtumat perutaan marrasja joulukuulta. Valtatie 24:llä Kuhmoisten ja Jämsän alueella kaikki 100 kilometrin nopeusrajoitukset alenevat 80 kilometriin tunnissa. Ranta myöntääkin ajattelevansa visuaalisesti ja panostavansa kuvien valintaan. En aluksi vastannut soittoonkaan, Ranta nauraa. Korkeampi nopeusrajoitus voi jäädä voimaan sellaisilla tieosuuksilla, jotka ovat riittävän turvallisia esimerkiksi keskikaiteen vuoksi. – Emme ota kunnassa turhia riskejä. Pirkanmaan sairaanhoitopiiri ei suosittele yli 50 henkilön tapahtumien järjestämistä. Kunnan perinteinen itsenäisyyspäivän juhla toteutetaan tänä vuonna sähköiLoppuvuoden elokuvat peruttiin sesti. Perusteluissa kehutaan myös kirjojen runsasta ja kuvatekstejä myöten hiottua kuvien käyttöä. Rannan viimeisin kirja on omakustanteena tehty oman suvun historia. Vaikka ajokelit voivat pysyä vielä jonkin aikaa hyvinä etenkin keskellä päivää, pimeys on liukkauden lisäksi perusteena ajonopeuksien laskemiseen. Tällaisia osuuksia on Keski-Suomessa muun muassa valtateillä 9 ja 4. Helsingin yliopistoon hänet veivät ensin opiskelu ja sitten myös työ, mutta viikonloput kuluivat aina Kuhmoisissa Kalle Nurmisen kanssa. Esimerkiksi tänään keskiviikkona kirjastossa pidettävä sahan historiasta kertova tilaisuus järjestetään, mutta osallistujien tulee käyttää kasvomaskia. Anna Karhila Kuhmoisissa asuva kansatieteilijä Sirkka-Liisa Ranta palkittiin lauantaina Helsingin kirjamessuilla tietokirjailijapalkinnolla. lokakuuta 2020 jalta. Ranta opiskeli ensin kutojaksi Lempäälän kotiteollisuuskoulussa ja ehti tehdä alan töitäkin, mutta kiinnostui kansatieteestä jo kutojaopintojen aikana. luokalla oppikoulussa. 20 vuoden aikana Ranta ja arkkitehtinä toimiva Kalle Nurminen ovat kunnostaneet Korppilan vanhaa vaalien. Latvala pohtii. Myös marraskuulle suunniteltu Kuhmoisten maakunnanvaihtoon liittyvä kuntalaistilaisuus joudutaan perumaan. Heinänteko onkin uudempaa perinnettä Ranta on kirjoittanut kahdenkymmenen vuoden kaikkiaan yli 10 tietokirjaa, joiden joukossa on sekä tilaustöitä että omasta kiinnostuksesta kummunneita, erilaisten maaseudun ilmiöiden kulttuurihistoriaa luotaavia teoksia. Kuhmoisten Sanomat 3 Keskiviikkona 28. Tuoreen tietokirjailijapalkinnon perusteluissa mainitaan, että Sirkka-Liisa Rannan tuotantoa yhdistää elämänmakuinen ja ihmistä kunnioittava ote. Nopeusrajoitukset alenevat talveksi. Linjausta on selvennetty siten, että asiakaspalvelutilanteessa sekä kunnan työntekijän että asiakkaan tulisi käyttää maskia. – Tiesin, ettei minulla tule koskaan olemaan täällä hyvää palkkaa, mutta saan tehdä mitä haluan. Se on ehdottomasti kannattanut, en ole koskaan katunut ratkaisua, Ranta sanoo. Ranta on avustanut myös taiteilija Svetlana Ruohon omakustannekirjan teossa ja toimittanut vuonna 2017 ilmestyneen, karjalaisuutta ennen talvija jatkosotaa käsittelevän teoksen Sydän Karjalassa. Heinä–syyskuussa paikkakunnalle muutti Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan 33 henkilöä, ja samaan aikaan pois muutti 41 henkilöä. Ranta on kirjoittanut paljon myös Kuhmoisista. – En osannut ollenkaan odottaa palkintoa. Tänä vuonna paikkakunnalle on syntynyt yhteensä neljä lasta, kun samaan aikaan 36 henkilöä on kuollut. Sivistystoimenjohtaja Mikko Latvala kertoo, että päätös tehtiin varotoimenpiteenä. Ei palkka, vaan mielekäs työ Sirkka-Liisa Ranta on syntynyt Alavudella, mutta asunut lapsuutensa Tuurissa, Soinissa, Karstulassa ja Peräseinäjoella. Kaikki ovat aiheita, jotka ovat kiehtoneet Rantaa pitkään. Hänen arvostava asenteensa maaseudun maisemaa, rakennuksia ja käsityökulttuuria kohtaan herättää palkinnon antajien mukaan lukijassa nostalgiaa. Kunnan julkiset palvelut pysyvät kuitenkin auki, mukaan lukien kirjasto ja Kuhmola sekä kuntoja liikuntasali. Hän tiesi, ettei Kuhmoisissa olisi hänelle koskaan koulutusta vastaavaa työtä, mutta hänellä olikin palo ja taito kirjoittaa kirjoja. Kirjojen aiheina ovat muun muassa heinänteko, tuohi, suomalainen teekulttuuri, naisten työt ja suomalaisten maatilojen tuvat ja pihapiirit. Sirkka-Liisa Rannan kirjoista vuonna 2006 ilmestynyt, SKS:n julkaisema Hellettä, heinäpoutaa on palkittu Valtion tiedonjulkistamispalkinnolla. Esimerkiksi Hellettä, heinäpoutaa -kirjaan löysin pari todella hienoa kuvaa Pellervo-seuran arkistosta, jota pystyy tutkimaan vain seuran tiloissa. – Kylähistoriat ovat rakentuneet vetämieni työväenopiston kurssien poh– Etsimme vanhaa taloa, ja löysimme Korppilan. Voimme järjestää turvavälit, mutta pysyvätkö hygienia-asiat silti kunnossa. – Kuvien eteen voi joutua tekemään paljon työtä. Kuhmoisten asukasluvun väheneminen kuitenkin jatkuu, koska kuolleisuus ylittää syntyvyyden. ” Tiesin, ettei minulla tule koskaan olemaan täällä hyvää palkkaa, mutta saan tehdä mitä haluan. Elokuvien kävijämäärä on vaihdellut, ja enimmillään katsojia saattaa olla yli 50. – Esimerkiksi heinänteosta olin halunnut kirjoittaa jo kauan ja osoittaa, että nostalgiset muistot heinäseipäineen eivät ole kovin vanhaa historiaa. Se oli silloin autio ja tuntui menevän omasta edestään, ja tuumimme, että jos muut eivät sitä ryhdy kunnostamaan, meidän on ryhdyttävä. Kuhmoisten Sanomat Talven ja pimeän ajan nopeusrajoitukset tulevat teille tänään keskiviikkona. Katsojamäärä on tänä syksynä ollut selvästi pienempi kuin muina vuosina. Hänen mukaansa elokuvanäytösten keskeyttämistä pohdittiin jo alkusyksystä. Toisaalta olemme todenneet, ettemme tarvitse enempää tilaa. Kuhmoisiin perhe muutti, kun Sirkka-Liisa oli 4
Toritien joulunavaus ulkoilmatapahtumana Kuhmoisten-Padasjoen kappeliseurakunta Kuolleet: Hanneli Marjatta Hukki 87 v Jukka Toivo Antero Lindroos 64 v Hollolan seurakunnan kirkkoherranvirasto ja seurakuntatoimistot siirtyvät 1.11. Kunnia vain Jumalalle, Hältä saimme Jeesuksen. Rakkaudessaan meitä ohjaa, vaikka hautaan vaipuisin, taipuisi en valheen valtaan, synnist meidät ostanut. Ennen tarkempia neuvotteluita olisikin selvitettävä, onko talkootöitä tehneillä vielä toiveita siitä, Saaresmajasta haaveillaan matkailijoiden tukikohtaa miten maja-aluetta tulisi tulevaisuudessa käyttää. Vielä on avoinna esimerkiksi sekin, kuka majaa hallinnoi nykyään ja kuka jatkossa voisi olla alueella toimijana. 040 740 6374 saijaniininen@gmail.com Pyhäinpäivän muistamiset Kukkakaupalta! Toritie 63, 17800 Kuhmoinen Kuhmoisten Kukkakauppa ja Hautauspalvelu kuhmoistenkukkakauppa.ekukka.fi Armonpäivä, uus kun koitti, voitti Jeesus pimeyden. Näin saa tuntee rakkauttaan, jonka meille lahjoitti. Selkäänhän ei Isä anna, vaan nyt kantaa eteenpäin. Sen Hän meille täällä näytti, kuinka käyttää ihmistä. – Reserviläisjärjestöistä aliupseerien toiminta on jo hiipunut, mutta Reserviupseerit toimii yhä. Kenen syömmes eläis Herran sanat nää, ne oikeet ois. Kuhmoisten nuorisovaltuuston yleiskokous paloasemalla 30.10. – Tässä vaiheessa on keskusteltu avoimesti ja alustavasti kaikenlaisista vaihtoehdoista. Vois nyt tuntee rakkautta, Jeesus on sen antanut. Vaikka haimme maailmasta, Jeesus meidät pelastaa. Kari Paajanen kertoo, että Kuhmoisten kunta sekä maa-alueen omistava Hollolan seurakunta ovat ehtineet jo käydä ensimmäiset alustavat neuvottelut asiasta. Kuhmoisten Sanomat 4 Keskiviikkona 28. Seurakunnan maa, reserviläisten maja Saaresmajan maa-alueen omistaa Hollolan seurakunta, mutta mökin ja rantasaunan ovat rakentaneet Kuhmoisten reserviläiset talkoovoimin 1960-luvulla. Valheen sanaan, turhuudessaan, Jeesus vain vois uudistaa. Naistenpäivä seurakuntakodissa 27.11. Voiskin tuntee, saapuu hän, ilmoittanut meille tän. Teemme työmme, siunaa yömme, emmekä lyös veljeä, sisarenkin puoleen käännyn, ettei nääntyis pelkoonsa. Tapahtumat Lokakuu 28.10. Rakennukset ovat edelleen ryhdissään, mutta kaipaavat kipeästi remonttia. Linnavuori jää kuvassa oikealle.. Pyhäinpäivän iltajumalanpalvelus kirkossa Marraskuu 7.11.–7.12. Hevoshistorianäyttely kirjaston galleriassa 13.11. Laukaissut on Sanan säilän, tämän päivän huomiseen, elänkin vain Jumalalle, kumartaen Jeesusta. Loppuun viekin, johtaa tiemme, silläkin Hän johdattaa. Tiedän, että tänään kelpaan, ystävällein rakkaalle. Voiskin tuntee, saapuu hän, ilmoittanut meille tän. Kestää täällä rakkautemme, jonka saamme Jeesukselt. Anteeks antoi, nyt Hän elää, kantoi yli eilisen. Kohdata saan ystävänkin, tänkin tuntee Jumala, yhdessä nyt kumarrumme rukoukseen nöyrinä. Saaresmajan pihassa voisi olla esimerkiksi nuotiopaikka, kota tai katos, ja mahdollista voisi olla jopa Saaresmajan mökin ja rantasaunan saaminen jollain tapaa matkailijoiden käyttöön. Miesten kotailta Kopolan kurssikeskuksessa 14.11. Saaresmajan pihapiiriissä on toiminut 1970-luvulla myös ampurata. Tiedän, että tänään kelpaan, ystävällein rakkaalle. Naisten tupailta kirjastossa 13.11. Uskommehan Jumalaamme, saamme tuntee Jeesuksen, kenen Henki antoi vallan, kaatoi Hän näin Saatanan. Huhuihin ei pidä luottaa, eikä suotta uskoisi. Rauhan kautta, merkkins antoi, kaatoi sodat Tänään kuulun Jeesukselle maailman, eikä enää edes herkin ihminen tääl pelkäisi. Tänään kuulun Jeesukselle, enhän muuhun luottaiskaan. Majaa on hallinnoinut aikanaan majatoimikunta, mutta nyt neuvotteluosapuolena ei oikein ole mitään virallista organisaatiota, Paajanen tietää. Vihollisen Hän tääl kaataa, ei se pääsis ihmiseen. Toimija ei ole vielä tiedossa Reserviläiset ovat vuokranneet aikanaan Saaresmajaa, mutta viime vuosina kevytrakenteista ja kookasta mökkiä ei ole enää käytetty lainkaan. Kuhmoisten sahan historiaa kirjastossa 28.10. Selkeä on Sana Herran, vaan tää kerran totta ois. Armonpäivä uus kun koitti, voitti Jeesus pimeyden. Vaikka kipu raastoi rintaa, niin ol kallis hintamme, sen Hän maksoi rakkaudellaan, jonka antoi sydämeen. Huolemme näin Hälle heitän, Hän on synnit peittänyt, keitti meille aamupuuron, kuuron korvat aukaisi. – Elinvoimajaos esitti ajatuksen, että kunta voisi mahdollisesti edistää alueen käyttöä. Linnavuoren kävijöille maja olisi erinomainen taukopaikka, sillä vuoren parkkipaikalta on alle sadan metrin kävelymatka Saaresjärven rannalla sijaitsevalle majalle. Sekä seurakunta että kunta suhtautuvat majan matkailukäyttöön myönteisesti, mutta Paajanen painottaa, ettei mitään ole vielä päätetty. Tahtoosihan nyt näin taivun, ennen kuin käyn kuoleman, tiedän että Jeesus elää, puolellamme rukoillen. lokakuuta 2020 SANAN KULMA Pertti Järvinen Kirjoittaja eli vaimon ja koirien kanssa neljännesvuosisadan ajan Kuhmoisten maaperällä. Anna Karhila Kuhmoisten Linnavuoren kupeessa sijaitsevasta Saaresmajasta haaveillaan tukikohtaa Linnavuorella vieraileville matkailijoille. Sen kaunis katos on yhä hyväkuntoisena pystyssä lähellä rantaa. Anna Karhila Saaresmajan pihasta aukeaa näkymä Saaresjärvelle. palvelemaan ainoastaan puhelimitse ja sähköpostitse. Jeesus kosti Kiusaajalle, Hän tään kaiken aloitti. Näillä näkymin toimintatapa on käytössä vuoden loppuun, muutoksista ilmoitamme, mikäli epidemiatilanne sallii seurakuntatoimistojen ovien avaamisen ennakoitua aiemmin. Neuvottelut asiasta ovat vasta aivan aluillaan, mutta idea tuntui kyllä oikein kannatettavalta, Kuhmoisten kunnanhallituksen puheenjohtaja Kari Paajanen (kok.) sanoo. Kuhmoisissa ja Padasjoella asiointi hoituu ottamalla yhteyttä toimistosihteeri Sinikka Liljendahliin ma–to klo 9–13 puhelimitse 040 749 2283 tai sähköpostitse kuhmoisten.seurakunta@evl.fi tai padasjoen.seurakunta@evl.fi . Lisäksi pihassa on muutama pieni ulkorakennus. Koronapandemia on jälleen leviämässä ja sen takia Hollolan seurakunnan kirkkoherranvirasto Sovituksenkirkolla ja seurakuntatoimistot Kuhmoisissa, Padasjoella ja Kärkölässä palvelevat 1.11.2020 alkaen seurakuntalaisia ainoastaan puhelimitse ja sähköpostitse. Omastansa Herra antaa, on Hän kaiken kantanut, vaan vois myöskin pois tään ottaa, jos ei totta puhuisi. Vaikka oisin köyhä lapsi, taikka harmaahapsonen
Niiden tulee kasvaa järvessä vielä useamman vuoden ajan, ennen kuin niitä kannattaa kalastaa ravinnoksi. Siika kasvaa hyvin pienissä järvissä Kuhmoisiin tuli viime viikon torstaina noin 400 kilon lasti siianpoikasia. Kalat kulkevat kalatalouskeskuksen kuorma-autossa, joka on tehty tätä tarkoitusta varten. Jotta kalat pärjäävät autossa kuljetuksen ajan, kuljetusveden täytyy pysyä alle 10-asteisena, ja kaloja pitää olla vedessä sopiva määrä. f Osakaskunnat omistavat yhteiset vesialueet ja vastaavat niiden hallinnosta ja hoidosta. Yhteensä poikasia toimitetaan 20–30 järveen, joista suurin on tietysti Päijänne. Pienissä järvissä niitä myös saadaan Siikaistutukset kannustavat kalastamaan pikkujärvillä saaliiksi suhteellisesti paremmin. Olosuhteiden pitää olla kunnossa, Ranta täsmentää. Istutusten kustannuksista puolet katetaan osakalastuskunnan pyydysmerkkimaksuilla, ja puolet rahoituksesta tulee Päijälän kalastuskunnalta, johon Sarvajärven osakalastuskunta kuuluu. Yhdellä merkillä saa esimerkiksi virvelöidä yhdellä vavalla tai kalastaa yhdellä katiskalla. Tämä ei kuitenkaan ollut syksyn ainoa kuorma. Laitisen mukaan vedet ovat tämän vuoksi luontaisesti puhtaita ja hyviä virkistyskalastukseen. Hän pyytää sieltä ahventa ja haukea. Siikaa kannattaa kuitenkin istuttaa myös pieniin järviin, koska ne kasvavat siellä hyvin, jopa puolet nopeammin kuin Päijänteessä. Kalastuskunnat saavat valtiolta korvausta, joka kertyy valtion kalastonhoitomaksuista. Sarvajärven osakalastuskunta pyrkii myös pitämään järvensä rauhallisina. Toisaalta ne ovat virtakutuisia eivätkä siten lisäänny helposti. Sarvajärven osakalastuskunnan esimies Hannu Laitinen ja Hämeen kalatalouskeskuksen kalatalousneuvoja Marko Puranen kantavat poikaset tieltä järveen, ja Puranen laskee ne varovasti veteen. Niitä toimitettiin Sarvajärven osakalastuskunnan lisäksi useille kalastuskunnille ja -yhdistyksille, jotka istuttivat siikaa muun muassa Isojärveen, Kuoksenjärveen, Pälämään ja Velisjärveen. Lähes puolet talouksista lunastaa säännöllisesti pyydysmerkit. Kerrallaan poikasia tulee yleensä 4 000–6 000. tä kannattaa pitää huolta. Pian kalat hajaantuvat etsimään suojapaikkoja. Sarvajärveen siikaa istutettiin tänä syksynä kaksi saavillista, 2 400 kappaletta. Järvet, joille tänä vuonna siikaa istutettiin, kattavat lähes 80 prosenttia koko vesialueesta. Esitys kalastonhoitomaksun ulottamisesta yli 65-vuotiaisiin kaatui eduskunnassa. Sarvajärven osakalastuskunta on istuttanut alueensa järviin siikaa lähes vuosittain ainakin yli 40 vuoden ajan. – Harvassa järvessä siika lisääntyy tehokkaasti. Maksuista kertyvä summa kuitenkin pienenee, koska kalastajien määrä vähenee. Ne kasvavat isokokoisiksi ja pärjäävät monenlaisissa vesistöissä. f Kalastusyhdistykset vuokraavat osakaskunnilta oikeuden hoitaa ja hyödyntää vesiä. Istutuksia maksetaan pyydysmerkkituloilla Istutettavat kalat ovat planktonsiikaa, jota kasvatetaan luonnonravintolammikoissa ympäri Suomea. Vesilintujen metsästys järvillä on kielletty, ja moottoriveneilyä ei suositella, paitsi sähkömoottorilla. Sarvajärven osakalastuskunnan alueella on 70–80 taloutta, joista suurin osa on kausiasukkaita. Hannu Laitinen toivoo, että kaikki vapaa-ajankalastajat maksaisivat oman alueensa pyydysmerkkimaksut, koska niiden avulla kalakannat pidetään kunnossa. Myös happipitoisuuden pitää olla oikea. Jämsässä asuvan Laitisen oma mökkijärvi on kuitenkin niin pieni, ettei sinne kannata istuttaa kaloja. lokakuuta 2020 Osakaskunnat f Kuhmoisissa on 15 osakaskuntaa, osakalastuskuntaa tai kalastusyhdistystä, jotka huolehtivat kalavesistä ja myyvät alueensa järville lupamerkkejä. – Kuhmoisten kalavedet ovat niin mainiot, että niisTimo Meronen punnitsee saaviin oikean määrän siianpoikasia Sarvajärveen istutettavaksi. Yhden kesän ikäisten siianpoikasten keskimitta on 11 senttiä ja keskipaino 8,6 grammaa. Verkkoon tarvitaan kolme merkkiä. Päivi Hotokka Keski-Suomen kalatalouskeskuksen toiminnanjohtaja Timo Meronen siirtää haavilla siianpoikasia saaviin ja punnitsee vaa’alla oikean määrän. Siten valtiolta tulevat korvaukset vähenevät, ja Sarvajärven osakalastuskunta päätti nostaa pyydysmerkkien hintoja vuodeksi 2021, jotta kalojen istutukset turvataan tulevaisuudessakin. Marko Puranen laskee alle 9-grammaiset poikaset järveen, mistä ne lähtevät heti etsimään suojapaikkoja. Tänä vuonna poikaslasti maksoi noin 2 000 euroa. Kalat saavat uuden kodin Sarvajärvestä, jota hoitaa Sarvajärven osakalastuskunta. Osakalastuskunnan kolmeen pienempään järveen, Auvoon, Petkeljärveen ja Kalliojärviin poikasia tuli puolet tästä, 1 200 kappaletta kuhunkin. Kuhmoisten Sanomat 5 Keskiviikkona 28. Yhteen talouteen kalastuskunta myy korkeintaan kolme merkkiä. Alueen järvet sijaitsevat korkealla, 120–170 metriä merenpinnan yläpuolella eli 40–90 metriä Päijänteen yläpuolella. – Siikaa istutetaan Kuhmoisiin huikean paljon, kymmeniä tuhansia poikasia, arvioi Hämeen kalatalouskeskuksen toiminnanjohtaja Tomi Ranta. Vesien yhteispinta-ala on 254 hehtaaria. Päivi Hotokka. Kalavesistä kannattaa pitää huolta Sarvajärven osakalastuskunnan alueeseen kuuluu yhteensä 20 järveä, joista Sarvajärvi on selvästi suurin, 112 hehtaaria. Merkeistä saatavat rahat käytetään lähes kokonaan istutuksiin. f Tiedot näistä löytyvät Eteläja Keski-Päijänteen kalatalousalueen nettisivulta www.ekpk.fi f Sivulta voi tarkistaa esimerkiksi osakaskuntien ja yhdistysten alueet, lupien myyjät sekä ohjeet ja mahdolliset rajoitukset. ” Siikaa istutetaan Kuhmoisiin huikean paljon. – Istutukset pitävät yllä kiinnostusta kalastukseen pienissäkin järvissä, Ranta sanoo
2.11. 1,4 kg 5 90 kg Suomalainen Rajoitettu erä! 9 98 kg Voim. Paulig Kaupunkikahvit 400–500 g (7,90–9,88/kg) Rajoitettu erä! 3 19 Valio AURA ® murennettu sinihomejuusto 150 g (21,27/kg) 5 65 Frödinge Pakastekakut (ei mutakakku) 280–565 g (10,00–20,18/kg) 6 95 Voim. Rainbow Lohifilee Norja Rajoitettu erä! Vain kotitalouksille. Kuhmoisten Sanomat 6 Keskiviikkona 28. 28.10.–1.11. lokakuuta 2020 VIIKONLOPPUIHIN MEIDÄN KESKEN. smarket.kuhmoinen S-market Kuhmoinen ma–la 6–21, su 9–21. 22.10.–1.11. Pyhäinpäivänä 31.10 palvelemme sunnuntaiaukioloajoin. HK Karjalanpaisti 900 g (7,72/kg) Suomalainen Rajoitettu erä! Voim. 3 95 Voim. Snellman Maatiaispossun maustettu uunifilee n. 29.10.–4.11. asti Rainbow Miniluumutomaatti 250g (3,92/kg) Espanja 98 Voim. 28.10.–1.11
0400 805 830 www.mp-koneistus.fi PERUNKIRJOITUSJA PESÄNSELVITYSPALVELUT Kari Paajanen p. 040 779 4457 KULTASEPÄNLIIKKEET Kelloja, kultaa Kelloliike M. alv 10%) 12 kk/kestotilaus 74 € 12 kk / määräaik. 040 483 0860 tai 040 515 2345 asiakaspalvelukonttori avoinna: ma 9.30–15, ti, ke ja pe 9.30–13, to sulj. Irma Kallio p. Hintoihin sisältyy alv 24%. 050 555 8742 www.ompelimooutis.fi Kuhmoisten Juhlapalvelu Oy Juhlaja pitopalvelu. KIMMON KENKÄ TORILLA TORSTAINA 29.10. Kirjoita omalla nimelläsi, nimimerkki hyväksytään vain poikkeustapauksessa. 20 v. 050 913 6226 www.juhansahko.net POLTTOPUUT Polttopuita myytävänä Harjunsalmella! Voitto Arrenius p. erikoiskuljetukset/kotim. Petri Liehu p. 040 555 0454 kalle.nurminen@pp1.inet.fi AUTOKORJAAMOT Jokilaakson Autohuolto Oy Valtuutettu Citroen, Mitsubishi ja Peugeot huolto. 040 767 4198 KIINTEISTÖNVÄLITYS OP Koti Järvi-Häme Oy LKV, Vesa Teräväinen p. 24 t. Kuhmoisten AA-ryhmä k o k o o n t u u t o j a s u klo 18.00, Rekolantie 1, Iltaruskon kerhohuone. 0400 852 532 Kuhmoisten Siivouspalvelut kaikki siivousalan palvelut p. Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat sekä Sääntömuutos 2. klo 9-17 • Seppolantie 16, Jämsä • p. 0400 638 764 OMPELUPALVELUT Ompelimo OutiS Outi Savunen p. 0400 121 997 __________________________ MN-Putkiasennus Oy p. 040 536 5663, 0400 946 642 www.kuhmoistensora.fi Lindroosin Sora Oy p. 0400 131 170 Irja Tervala PUTKILIIKKEET Putkiasennus Lehtonen Oy Kokonniementie 12 p. Kolarikorjaukset ja -maalaukset. (sis. Alle 25 €:n ilmoituksesta perimme pienlaskutuslisän 5,00 €. 014 716 119 / 0400 551 162 HAUTAKIVET Polar Granit Oy Hautakivet, kaiverrukset, entisöinnit Nyman Jaakko 045 662 6003 MAALÄMPÖPUMPUT Pumppumies Puoliväli Oy 040 565 5148 www.pumppumies.fi Maalämpöjärjestelmät avaimet käteen asennuksella! ILMALÄMPÖPUMPUT JULKISET KAUPANVAHVISTAJAT Kari Paajanen 0400 783 630 KAIVOLIIKKEET Porakaivoliike Kallioniemi Oy Jämsä (014) 761 168 www.porakaivoliikekallioniemi.fi KUKKAKAUPAT JA HAUTAUSTOIMISTOT Kuhmoisten Juhlapalvelu Oy Hautaustoimisto Irma Kallio p. alv 24%) Etusivulla 1,92 € /pmm Tekstissä 1,67 € /pmm Takasivulla 1,75 € /pmm Seurapalsta 2,48 €/rivi Johan on markkinat Edullinen rivi-ilmoitus yksityishenkilöille. 0400 641 924 Harmoinen _________________________ Hermoratahieronnan mestari Kirsi Valkama p. Toimitus voi lyhentää ja muokata tekstejä. Ilmoituksia välitetään myös muihin lehtiin niiden omilla ilmoitushinnoilla. 045 636 3889 / Eija Pumppumies Puoliväli Oy 040 565 5148 www.pumppumies.fi Parhaat merkit, paras palvelu! myynti, asennus, huolto Sähkötyö J. KAIKKI HUOMIOIDAAN. p. Matka-aika n. 1h Lahdesta. 040 8271583 __________________________________ Timo Ansiomäki p. 040 708 1456 LASI& KEHYSLIIKKEET Jämsän Lasi ja Kehys Oy Kaikki lasialan työt, tuulilasit ja kehystys. 0400 759 383 _________________________ SEURAT Onko alkoholi ongelma. Myös rakentamisen ja sisustamisen palvelut. 0400 783 630, (03) 555 6137 PITOPALVELU yms. 040 72 666 28 __________________________ PUUTYÖLIIKKEET, RAKENNUSTARVIKKEET Ikkunat, ovet sekä tilauspuusepäntyöt Ruokolan Puu Oy 040 824 7331 RAKENTAMISPALVELUT Rakennushuolto P. 040 746 9617 kuhmoinenkeittiot@gmail.com www.kuhmoinen-keittiot.fi SIIVOUSPALVELUT SORAA JA MURSKEET Kuhmoisten Sora Oy Olli Nummelin p. KLO 9-17. lokakuuta 2020 KOKOUKSET TORIMYYJÄT TOIMITUS Ilmoitusaineisto tulee jättää lehden toimitukseen viimeistään julkaisu-viikon maanantaina klo 12 ja vedosilmoitukset edellisen viikon perjantaina klo 13 mennessä. tilaus 80 € Ilmoitushinnat 1.1.2020 alk. 044 244 9779 _________________________ Timo Sormunen 044 244 9779 SÄHKÖASENNUKSET SÄHKÖ-RUOKOLAHTI OY Suunnitelmat/asennukset p. 020 730 4040 / tilaukset www.lindroosinsora.fi Lindroos Esa 0400 344 531 TILITOIMISTOT Kirjanpitopalvelut MV mia@kirjanpitosi.fi www.kirjanpitosi.fi __________________________ Kuhmoisten Tilitoimisto Toritie 64, p. 050 913 6226 www.juhansahko.net LIKAKAIVOJEN TYHJENNYKSET Traktorikalustolla Vesa Arrenius p. OTA YHTEYTTÄ: HEIKKI 0400 865 935 OSTETAAN KUPONKI-ILMOITUKSET julkaistaan ke 4.11. Hintoihin sisältyy alv 24%. Panostaja Ari Rajala 0400 711 492 METALLI-, PELTIJA KONEISTUSTYÖT MP-koneistus p. 0400 647 931 LOUHINTAURAKOINTI Suoritan ammattitaidolla kaikenlaista louhintaa, esim. 040 586 7729 www.countryhelp.fi HIERONTA JA LUONTAISHOIDOT Hermoratahieronta Anne Kaunistoinen p. Piili Kuhmoinen p. Toimittaja Päivi Hotokka 045 635 5335 paivi.hotokka@ kuhmoistensanomat.fi Toimittaja Anna Karhila 040 716 8052 anna.karhila@ kuhmoistensanomat.fi Kuhmoisten Sanomat Asiakaspalvelu ja ilmoitusvalmistus Anna Engblom 040 483 0860 ilmoitukset@ kuhmoistensanomat.fi Tuija Käki-Lahtinen opintovapaalla Ota yhteyttä ja lisätään yrityksesi liikehakemistoon! 3 riviä / 6 kk vain 115 € ja 10 € / lisärivi (alv 0%) LIIKEHAKEMISTO _________________________ Teemu Sarhemaa 0400 551180 HUUTOKAUPAT Kuolinja konkurssipesät, myös ostot. 040 700 1165 __________________________ Sähkötyö J.Peltonen p. Pienlaskutuslisä alle 25 €:n ilmoituksista on 5 €. Määräajan jälkeen jätetyistä ilmoituksista peritään lisämaksuna 5,50 € / ilmoitus. (014) 718 272, 0400 919 805 Runsaasti oman tuotannon kukkia, kaikki hautausalan palvelut. Anna juttuvinkki! Mistä aiheesta Sinä haluaisit lukea. Lehden vastuu ilmoituksen julkaisemisen yhteydessä sattuneesta virheestä rajoittuu ilmoituksen hintaan; puhelimitse annettujen ilmoitusten virheestä vastuu on ilmoittajan. Vastaavat toimittajat Yhteiskunnalliset asiat Hannu Lahtinen Elinkeinoelämä Päivi Malin Kulttuuri ja vapaa-aika Eija Heinonen Puolueeton kotiseutulehti Sanomalehtien Liiton jäsen Levikki 2 354 (LT-2019) ISSN 0356-228X Painopaikka Lehtisepät Oy postiosoite: Toritie 52, 17800 Kuhmoinen sähköpostiosoitteet: ilmoitukset@kuhmoistensanomat.fi toimitus@kuhmoistensanomat.fi www.kuhmoistensanomat.fi ILMOITUSJA TILAUSASIAT p. Ark. 555 1331 kuhmoistentilitoimisto@ kuhmoistentilitoimisto.fi VARTIOINTI JA MURTOHÄLYTYSJÄRJESTELMÄT S & L Turvapalvelut Oy 24 h/vrk 050 596 0060 hälytysja kamerajärjestelmät vartiointipalvelut MÖKIT, KODIT, YRITYKSET www.turvapalvelut24h.fi ÄÄNENTOISTO Näyttelyt, messut, discot, juhlat, musiikkiym. Peltonen Padaskeittiöt-kalusteet kodinkoneet rakennusalan työt p. kok. ja Eurooppa OPASOL OY p. Riveillä voit ostaa, myydä, vaihtaa, vuokrata yms. Kuhmoisten Sanomat 7 Keskiviikkona 28. Ad-autokorjaamo. Jussin Monipalvelut tmi Juha Lindstén p. 0400 739 226 Tampereentie 1250, Kuhmoinen __________________________ Klassinen hieronta ja vyöhyketerapia, Kirkkotie 8 p. Paavolankatu 4, Jämsä p. 040 551 7540 __________________________ Kuhmoisten Kukkakauppa ja Hautauspalvelu Toritie 63, p. Lukijapostia palstalla voit kiittää, kehua tai antaa kritiikkiä ajankohtaisista asioista. Aineistot pe 30.10.2020 klo 13.00 mennessä ilmoitukset@kuhmoistensanomat.fi Hyvä Yrittäjä! MTK Kuhmoinen ry:n SYYSKOKOUS to 5.11.2020 klo 13.00 Kissakulman Torpalla, Kissakulmantie 48. 0400 353 886 __________________________________ _________________________ Kuorma-autokalustolla Liekaiha Oy Jarkko Sumioinen p. Aina vinkkiä ei voi heti toteuttaa, mutta jossain vaiheessa toivejuttu ehkä ilmaantuu lehden sivuille, muodossa tai toisessa. www.urosenkukka.fi Kesäisin myös Papinsaaren Kukka KULJETUSLIIKKEET Pika-, rahti-, lavettiym. LOUNAAT JOHAN ON MARKKINAT RANTAPAIKKA Päijänteen länsipuolelta, eteläsuuntaan avautuvalta rannalta. 050 461 7575 KAIVINKONETYÖT CountryHelp Jyri Janhonen p. 0400 980 292 AURINKOSÄHKÖ Aurinkopaneelit ja -järjestelmät myy Dosolar Oy Tutustu: www.dosolar.fi / Ota yhteyttä Markkuun 0400 607 223 tai markku@dosolar.fi T:mi Vesa Peltonen saunat ja pesuhuoneet p. Tilaushinnat 2020 (kotimaa) (sis. 040 740 6374 __________________________ Urosen Kukkakauppa ja Hautauspalvelu, Koskentie 11, Jämsä p. 0400 228 822 Realisointipalvelu Relax Oy __________________________ ARKKITEHTISUUNNITTELU Kalle Nurminen arkkitehti SAFA suunnittelu, lupahakemukset, pääsuunnittelijan tehtävät, työnjohto Korppilankuja 46, Kuhmoinen p. Peltonen p. Hinta kolmelta riviltä 10 € ja lisärivit 4 €/rivi. tapahtumat OPASOL OY p. 0400 852 532 __________________________ Metsäja maansiirtokoneiden kuljetukset ja siirrot, kant. Tervetuloa! Johtokunta Hyppölän yksityistien ylimääräinen VUOSIKOKOUS 21.11.2020 klo 12.00 Kissakulman Torpalla, Kissakulmantie 48. 040 769 8133 Päijänteen Kiinteistöpalvelut LKV www.paijanteen.fi Timo Sormunen p. 040 551 7540 __________________________ Seijan Pidot Tmi Seija Ruokola p. ja päätetään uusien sääntöjen hyväksymisestä. kivien ja kallion louhintaa tonteilta, teiltä, pelloilta sekä piikkaustyöt
5. 4. asti. Kuhmoisten kunta toimii hankkeen toteuttajana. Tove voidaan näyttää koronatilanteen sen salliessa. Uutena yhteistyökumppanina mukaan liittyy puheluiden aineiston analysoinnin hoitava DrAI Oy. Tätä ei kuitenkaan voida tietää varmasti. Robottipuheluita kokeiltiin jo keväällä osana koronaviestintää. Hakemus jätetään Kuntarekry-järjestelmässä https://www.kuntarekry.fi. – Katsotaan, ottiko se opikseen vai tuleeko vielä uudestaan, Hauskanen miettii. Palvelutiski avoinna to–la. Hak em us jät etä än Kun tar ekr y-jä rje ste lm äss ä http s:// www .ku nta rek ry. Teh täv ään hae taa n hen kilö ä, jol la on ope tus hal lin non osa am ist a, kun nal lish allin non yle ist ä tun tem ust a, kun tat alou den riitt ävä ä osa am ist a sek ä hyv ät vuo rov aiku tus -, yht eist yöja esim ies tai dot sek ä kyk yä stra teg ise en aja tte luu n. Palvelu pelaa: MA-LA 7-21 SU 9-21 Toritie 53, 17800 Kuhmoinen Puh. Puheluiden sisältö käsitellään täysin nimettömästi ja tietoturva huomioiden. Kevään tapaan yhteistyökumppaneina toimivat tekniset ratkaisut robottipuheluihin toimittava On-Time Research Solutions Oy sekä hankkeen rahoittava Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitra. Liikuntaja kuntosali pidetään auki toistaiseksi. Ilveksen metsästyskausi alkaa kuitenkin vasta joulukuun alussa. klo 18.00 alkaen. Kokeiluhanke on osa Suomen itsenäisyyden juhlarahaston Sitran Kansanvallan peruskorjaus -projektia, jonka yksi keskeinen tavoite on kehittää uudenlaisia osallisuuden tapoja sekä parantaa suomalaisen päätöksentekojärjestelmän uudistumiskykyä. Ahola näki eläimen pihallaan ja kertoo, että kyseessä oli sama yksilö. 040 718 595 9 vko t 2426 tai sivi sty sla uta kun nan puh een joh taj a Ilkk a Säy nät jok i ilkk a.s ayn atjo ki(a t)k uhm oin en. Pentti Hauskanen kertoo, että Kuhmoisten keskustan lähistöllä pyörii ilveksiä koko ajan. Sivi sty sto im enj oht aja n om ina isu uks ina arv ost am me keh ittä mismyö nte isy yttä , kan nus tav aa joh tam ist apa a ja kyk yä toi mia yht eistyö ssä hen kilö stö n sek ä luo tta mus hen kilö ide n ja sid osr yhm ien kan ssa . Kuh moi nen on sav uto n kun ta. Miehet pohtivat, onko pentu jäänyt orvoksi, sillä tämän ikäisen pennun pitäisi vielä liikkua emonsa mukana. Sivistystoimenjohtajan ominaisuuksina arvostamme kehittämismyönteisyyttä, kannustavaa johtamistapaa ja kykyä toimia yhteistyössä henkilöstön sekä luottamushenkilöiden ja sidosryhmien kanssa. Kunnan järjestämät sisätiloissa pidettävät yleisötapahtumat perutaan marrasja joulukuulta. Mei llä viih tyy myö s vap aaaja nas ukk aat , sillä kun nas tam me löy tyy yli 300 vap aaaja nas unt oa. Meillä viihtyy myös vapaa-ajanasukkaat, sillä kunnastamme löytyy yli 3000 vapaa-ajanasuntoa. Kuhmoinen on savuton kunta. Lukeudumme Suomen hiilineutraalien kuntien joukkoon, joten ympäristöarvot ovat meille tärkeitä. Hae mm e Kuh moi ste n kun taa n sivi sty sto im enj oht aja a 1.1 0.2 019 luk ien tai sop im uks en mukaa n Sivi sty sto im enj oht aja n kel poi suu seh ton a on sov eltu va yle mpi kor kea kou lut utk int o. Suosittelemme välttämään pukuhuoneiden käyttämistä, mikäli se on mahdollista. Puhelurobotti soittaa jälleen numerosta 03 4109 1510 . Kuhmoisten Sanomat 8 Keskiviikkona 28. Asiakkaiden tulee noudattaa maskisuositusta ja huolehtia turvaväleistä sekä käsija yskimishygieniasta. 6. Loukkuun jääneitä ilveksiä voidaan myös pannoittaa, mutta silloin eläimen pitäisi olla vähintään 10-kiloinen. fi p. Käyttäjien tulee huolehtia turvaväleistä sekä käsija yskimishygieniasta. 3. Päivi Hotokka. Kirjastot, nuorisotila ja Kuhmola pidetään auki toistaiseksi. Kunta tiedottaa KORONATIEDOTE Kuhmoisten kunnan johtoryhmä on tehnyt seuraavia linjauksia: 1. Kannustamme myös kaikkia Kuhmoisten kausiasukkaita soittamaan numeroon ja kertomaan omat ajatuksenne. Teknisistä syistä johtuen emme välttämättä saa käyttöömme kaikkien kuntalaisten numeroita, mutta haluamme antaa kaikille mahdollisuuden osallistua. Olemme yhteisöllinen ja aktiivinen noin 2300 asukkaan kunta. Pentti Hauskanen Kuhmoisten riistanhoitoyhdistyksestä toi maanantain ja tiistain väliseksi yöksi paikalle loukun, ja ilves jäi heKanoja tappanut ilves oli pentu ti kiinni. Lisä ksi toi vom me hal ua olla rak ent am ass a tul eva isu ude n kun taa myö nte ise llä otte ella , iso jen kok ona isu uks ien hal lin taa ja lai nsä ädä nnö n tun tem ust a. Tämän jälkeen ilveksestä saatiin jatkuvasti näköhavaintoja noin 100 metrin säteellä Aholan talosta. Ratsastuspainotteinen lukiomme ja vuoden 2019 alussa valmistunut päiväkoti rikastuttavat jo ennestään monipuolista palvelutarjontaamme. Tällä kertaa puhelussa voi antaa haluamansa pituisen sanallisen vastauksen. Elokuvatoimintaa ei järjestetä marrasja joulukuun aikana. Mikäli Suutolantiellä loukkuun jäänyt pentu jatkaa edelleen tuhojen tekemistä taajamassa, myös se voidaan kaataa lupien turvin. Suosittelemme kuitenkin asioiden hoitamista sähköisesti. Kehotamme kaikkia muitakin toimijoita pohtimaan suunnittelemiensa tapahtumien järjestämisen vaihtoehtoja. Talveksi kaksi ilveksen kaatolupaa Kun ilves päästettiin pois häkistä, se istui hetken paikoillaan ja livahti sitten nopeasti auton alle ja pihapusikkoon, minkä jälkeen sitä ei enää näkynyt. Osallistujat saavat ohjeet, joilla kuntoilua voi jatkaa kotona. Työ hak em uks et toi mite taa n viim eist ään 5.8 .20 19 klo 15 men nes sä. Liikuntatoimen Kuhmolassa järjestettävät ryhmät: Lihaksille voimaa ja Tuolijumppa perutaan marrasja joulukuulta. Hyvää loppusyksyä toivottaen! Kuhmoisten kunnan johtoryhmä Päivi Hotokka Veikko Aholan pihasta Suutolantieltä Kuhmoisten keskustasta loukutettiin tiistain vastaisena yönä ilveksen tämänvuotinen pentu. Myös käsija yskimishygieniasta tulee huolehtia. Kuhmoisten kunta on luomassa osallisuusohjelmaa, jonka kautta kuntalaiset pääsevät vahvemmin vaikuttamaan kunnan toimintaan ja sen kehittämiseen. Voit myös soittaa uudelleen, jos mieleesi tulee asioita, joita et maininnut ensimmäisessä puhelussa. Kunnalla ei valitettavasti ole tietoa siitä, ketkä kaikki ovat kausiasukkaita. TILAA JA MAKSA OSTOKSET VERKOSSA, NOUDA KAUPALTA TAI TILAA KOTIINKULJETUS www.k-ruoka.fi Tilaukset myös: kippari@k-market.com tai 03 555 6061 Toivomme riskiryhmiin kuuluvien asioivan liikkeessä aamupäivän aikana ja muiden asiakkaiden mahdollisuuksien mukaan iltapäivisin. Tarjoukset voimassa to–su / niin kauan kuin erät riittää / ellei muuta mainittu. Robotti käyttää kunnanjohtaja Anne Heusalan ääntä ja soittaa täysi-ikäisille kuntalaisille. Ilves kävi perjantaiaamuna Aholan kanalassa ja tappoi yhdeksän kanaa sekä kukon. Suutolantiellä loukkuun jäänyt ilveksenpentu päästettiin vapaaksi samalla paikalla, koska sen emo saattaa olla lähistöllä. 2. Palvelussuhteen ehdot määräytyvät kunnallisen yleisen virkaja työehtosopimuksen mukaan. 050 234 230 . 0500 234 230. Hyvien kokemusten pohjalta jatkamme nyt uudella osallisuuteen liittyvällä hankkeella, jossa kokeillaan robottipuhelua yhtenä keinona vahvistaa kunnan asukkaiden osallisuutta. Mm. Tapaamiset kannattaa sopia etukäteen, koska kunnan työntekijät noudattavat etätyösuositusta, eivätkä ole aina tavattavissa virastolla. Sen emo saattaa odottaa jossakin lähistöllä. Osana osallisuusohjelman laatimista Kuhmoisten kunta käynnistää uuden robottipuheluhankkeen. Toisaalta koko kunnan alueella ilveskannan arvioidaan taantuneen jonkin verran, koska havainnot ovat vähentyneet. Tehtävään valitun henkilön on esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan viimeistään 30 päivän kuluessa viran vastaanottamisesta. Tehtävään haetaan henkilöä, jolla on opetushallinnon osaamista, kunnallishallinnon yleistä tuntemusta, kuntatalouden riittävää osaamista sekä hyvät vuorovaikutus-, yhteistyöja esimiestaidot sekä kykyä strategiseen ajatteluun. Kuhmoisten kunta sijaitsee Päijänteen länsirannalla, valtatien 24 varrella. Kunnanviraston toimistot (ml. – Kun keräsin kuolleet kanat jätesäkkiin, se oli heti samana iltapäivänä käynyt repimässä säkin auki. Puhelukierros toteutetaan ma 9.11. Rat sas tus pai not tei nen luk iom me ja vuo den 201 9 alu ssa val mist unu t päi väk oti rik ast utta vat jo enn est ään mon ipu olis ta pal vel utar jon taa mm e. lokakuuta 2020 Kuh moi ste n kun ta sija its ee Päi jän tee n län sira nna lla , val tat ien 24 var rel la. Lisätietoja tehtävästä antaa kunnanjohtaja Anne Heusala anne.heusala (at) kuhmoinen.fi p. Haemme Kuhmoisten kuntaan sivistystoimenjohtajaa 1.10.2019 lukien tai sopimuksen mukaan Sivistystoimenjohtajan kelpoisuusehtona on soveltuva ylempi korkeakoulututkinto. Koska eläin osoittautui pieneksi pennuksi, se päästettiin uudestaan vapaaksi samalla paikalla. itsenäisyyspäivän juhla toteutetaan sähköisesti. 040 718 5959 vkot 24-26 tai sivistyslautakunnan puheenjohtaja Ilkka Säynätjoki ilkka.saynatjoki(at)kuhmoinen.fi p. Lisäksi toivomme halua olla rakentamassa tulevaisuuden kuntaa myönteisellä otteella, isojen kokonaisuuksien hallintaa ja lainsäädännön tuntemusta. Teh täv ään val itu n hen kilö n on esit ettäv ä hyv äks yttä vä lää kär int odi stu s ter vey den tila sta an viim eist ään 30 päi vän kul ues sa vira n vas taa not tam ise sta . Työhakemukset toimitetaan viimeistään 5.8.2019 klo 15 mennessä. Pal vel uss uht een ehd ot mää räy tyv ät kun nal lise n yle ise n virk aja työ eht oso pim uks en muk aan . Luk eud um me Suo men hiili neu tra alie n kun tie n jou kko on, jot en ym pär ist öar vot ova t mei lle tär kei tä. fi. Jos sinulle ei soiteta, niin voit itse soittaa puhelurobotin numeroon 15.11. tekninen toimisto) palvelevat toistaiseksi normaalisti. 03 555 6061 markus.ahonen@k-market.com KIPPARI Löydät meidät myös facebookista: @KmarketKippari Erä! SNELLMAN Maatiaispossun ulkofilee n.1,3 kg 5,95/kg Erä! HÄTÄLÄ Tuore lohifilee Norja, C-leikkuu, 8,95/kg rajoitus 2 kpl/talous KG 8 95 KG 5 95 PLUSSAKORTILLA Erä! VIENNETTA Jäätelökakut 650 ml 1,00/kpl, rajoitus 3 kpl/talous KPL 1 00 Palvelemme Pyhäinmiestenpäivänä normaalisti 7–21 OSALLISTUVA KUHMOINEN: ROBOTTI SOITTAA TAAS – OLETHAN VALMIS. – Aikuisen tai vuoden vanhan erauspennun olisi voinut kuljettaa muualle, Hauskanen kertoo. Pukuhuoneissa tartuntariski on korkea, kun sekä liikuntaettä kuntosalin kävijät käyttävät niitä. Kaikissa kunnan palveluissa on kasvomaskisuositus. Kuhmoisiin on myönnetty tälle talvelle kaksi ilveksen kaatolupaa. 7. Osa perutuista elokuvista esim. Ole mm e yht eisöl lin en ja akt iiv ine n noi n 230 asu kka an kun ta. Tämän vuoksi emme pysty hankkimaan numeroita ja soittamaan teille, mutta takaisinsoittomahdollisuuden ansiosta myös kausiasukkaat pääsevät vaikuttamaan Kuhmoisten kehittämiseen. Lisä tie toj a teh täv äst ä ant aa kun nan joh taj a Ann e Heu sal a ann e.h eus ala (at ) kuh moi nen .fi p