Erityisesti Pitkärannan perhe arvostaa hyvää päiväkotia, jossa hoitajien vaihtuvuus on pientä. Vuosi sitten hän joutui jättämään runoilijalle hyvästit.. Takaa kurkistavat sisarukset Armi ja Lauri. Alkuvuonna syntyi yli 3 500 lasta vähemmän kuin vuonna 2021. Miila Pitkäranta kertoo, Loppukesään osui vauvasuma että heidän perheessään lapsisunnitelmiin on vaikuttanut Kuhmoisten kunnan lapsimyönteisyys. Päivi Hotokka Runoilijaystävän muisto säilyy Päivi Hotokka Haukkasalossa mökkeilevä Leena Kirstinä työsti kaksi vuotta Kirsi Kunnaksen elämäkertaa. N:o 44 – 2022 – 72. Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan syntyvyys on tänä vuonna ollut koko maassa mittaushistorian pienintä. Syntyvyys on keskittynyt vuoden jälkipuolelle, sillä lapsista kuusi on syntynyt heinä–syyskuussa. Muuttoliike ei ole tänä vuonna vaikuttanut Kuhmoisten asukasmäärään, sillä uusia asukkaita ja kunnasta pois muuttaneita on ollut alkuvuonna saman verran. Vanhemmat lapset ovat menneet päiväkotiin 1-vuotiaana ja viihtyneet. Myös Kukka-koira on tämän vuoden lapsi, huhtikuussa syntynyt. – Laurilla oli siellä heti lempitädit, Miila sanoo. Tilastokeskuksen ennakkotiedon mukaan kunnan väkiluku oli syyskuun lopussa 2 126. Kuhmoisten pienissä väestöluvuissa valtakunnalliset kehityssuunnat eivät kuitenkaan näy, koska lasten määrä on pieni ja ikäluokkien koot vaihtelevat. – Ajattelimme, että miksikäs ei. Asiantuntija Katja Kotalampi f Sivu 3 f Sivu 5 Kuhmoisten Sanomat Irtonumero 2,00 € Keskiviikkona 2. Viime aikojen syntyvyys on ollut kaikkiaan pientä, viimeksi yli 10 lasta syntyi vuonna 2018. m ak sa ja : eh do ka s it se Päivi Hotokka Kuhmoisissa on syntynyt tänä vuonna syyskuun loppuun mennessä kahdeksan vauvaa. elokuuta. marraskuuta 2022 Sitoutumattomat 19 Risto Ojala teol.maist., yht.maist. Keväällä ja alkukesällä Kuhmoisiin oli enemmän tulijoita kuin kunnasta pois lähteviä, mutta heinä–syyskuussa pois on muuttanut 9 ihmistä enemmän kuin uusia asukkaita on tullut. Kun lapsilla on pieni ikäero, ehkä he leikkivät keskenään. Koska kuolleisuus on suurempaa kuin syntyvyys, Kuhmoisten väkiluku on alkuvuonna vähentynyt 32 ihmisellä. vsk SITOUTUMATON PAIKALLISLEHTI Kuuden suden lauma tallentui videolle f Sivu 3 ” Uskon, että kunnostamalla vanha puhdistamo ollaan turvallisella polulla. Miila-äidin sylissä oleva Katri Pitkäranta on yksi loppukesän vauvoista. Esimerkiksi vuonna 2020 Kuhmoisissa syntyi vain viisi lasta. Katri asuu vanhempiensa Miila ja Pekka Pitkärannan sekä sisarustensa Armin, 4, ja Laurin, 2, kanssa Ansiolahdentiellä. Ei ollut mitään estettä. Loppukesän vauvoista yksi on Katri Pitkäranta, joka syntyi 26
Sain kertoa kirjallisuuden ystäville, kuinka teokseni oli syntynyt vuodesta 2015 alkaen. On muuttajia, jotka eivät olisi tulleet kuntaan, jos valokuitua ei olisi ollut saatavilla. Molempia tarvitaan, langatonta verkkoa ja valokuitua. Asilammen lenkin lyhtyihin kaivataan taas kynttilöitä antamaan valoa kulkijoille. Sahalahtelaisille Luopioinen on lähinaapuri ja naapurin menneisyys kiinnosti. Aiheena oli Luopioisten historia, josta kertova tietokirja laskettiin lukijoiden käsiin viime toukokuussa. Näin minulle on ennenkin käynyt. Kunnan vastuulle 1,6–1,8 miljoonaa Kun lasketaan yhteen kunnan sijoittama pääoma, aiemmin luottotappioksi kirjattu lainaosuus ja jäljelle jäävä lainasumma, jonka kunta joutuu takausvastuun perusteella maksamaan, kunnan rahoitus laajakaistaverkosta on 1,6–1,8 miljoonaa euroa. – Yhtiötä on tekohengitetty vuosikaudet. Hän muistuttaa, että kunnat ympäri Suomen ovat vaikeuksissa, kun valtion laajakaistatuki jäi alkuperäisiä lupauksia pienemmäksi. Verkkoyhteyksien hinnat pysyvät ennallaan. Päätöksen verkon myynnistä tekee Kuhmoisten Laajakaista Oy:n yhtiökokous. Kuntien ensi vuoden veroprosentti saadaan vähentämällä nykyisestä 12,64 prosenttiyksikköä. Juonessa on riittänyt käänteitä toisensa jälkeen, mutta loppu on sentään onnellisehko. Tuttua, perin tuttua se oli, vaikka olin pitänyt kannet kiinni toukokuusta asti. Kaikilla on vettä, mutta maaperässä on suuria vaihteluita. Olinhan silloin laskenut ”lapseni” maailmalle mysöttäväksi. Suuri hyöty oli vertailuista kuntien kesken. Menkääpä kertomaan kokonaisen kunnan historia noin 140 vuoden ajalta yhdessä tunnissa! Minulta meni kaksi. Asia viedään kuitenkin myös kunnanvaltuuston hyväksyttäväksi, koska kunta omistaa Kuhmoisten Verkkopalvelut Oy:n, joka omistaa enemmistön Tappiolliselle laajakaistaverkolle löytyi ostajaehdokas Laajakaista Oy:stä. Tiistaina kirjastossa askarrellaan vanhoista kirjoista jotain uutta. – Minä pidän tätä erittäin hyvänä suunnitelmana, sanoo kunnanhallituksen puheenjohtaja Kari Paajanen (kok.) – Saamme laajakaistaverkon taakse paljon laajemmat hartiat. Aurinko nousee 7.51 . Kuntaveroksi 9,11% Päivi Hotokka Kuhmoisten kuntavero on ensi vuonna 9,11 prosenttia, esittää kunnanhallitus. Kellon viisarit vilistävät vilkkaasti, eikä harvapuheinen hämäläinen pysy vauhdissa. Kunnanhallituksen esityksen mukaan myös Kuhmoisten kiinteistöverot pysyvät ensi vuonna ennallaan. Tutkiessani Luopioisten vaiheita ja siirtäessäni tutkimustuloksia tämän päivän lukijoille kertomukseksi ja toivottavasti tulevillekin sukupolville tietopankiksi, huomasi toistuvasti vastuunsa määrän. Kuhmoisten Sanomat 2 Keskiviikkona 2. Kauppasumma nousee 1,2 miljoonaan euroon, mikäli kunta hankkii valokuituvalmiuden myös Kuhmoisten kunnan vuokrakiinteistöt Oy:n vuokra-asuntoihin. – Se on aika hyvä tukisumma, vaikka ei olekaan niin suuri kuin kunnalle luvattiin, Väyrynen sanoo. Siinä tuli vanhaa kerrattua mieluisasti, ei pakonomaisesti. Kunnanhallitus päätti maanantaina esittää, että kunnanvaltuusto hyväksyy suunnitelman ja tekee päätökset sen toteuttamiseksi. Valokuitunen Oy on tarjonnut laajakaistaverkosta miljoona euroa. Hän pitää verkon myyntiä hyvänä ratkaisuja, koska asiakkaiden laajakaistapalvelut säilyvät ja jopa paranevat, kun suurempi yritys voi tarjota laajempia palveluja. Ketään ei epäillä rikoksesta, kukaan ei ole henkilökohtaisessa takausvastuussa eikä kunnan talous horju. Näyttää siltä, että vähintään yksi näytös tarinasta on nyt päättymässä, jos Kuhmoisten Laajakaista Oy myy verkon Valokuitunen Oy:lle. Tärkeintä oli kertoa, mitkä olivat suurimmat Vanhan kertausta murrokset, tapahtumat ja taustat Luopioisissa vuosien 1868–2006 välillä. Jos pysyttelisi kellossa väkisin, paljon tärkeää jäisi sanomatta. Pyhäinpäivän iltana siunauskappelissa sytytetään poisnukkuneille 57 kynttilää. Nämä kaikki tässä maakunnassa ovat eläneet kukin omalla tavallaan. Tyydyttävä päätös laajakaistalle. Pahaa ei ole kuulunut, ja siitä on mieleni hyvä. – Se on ollut sijoitus siihen, että saamme toimivan verkon. Siellä säännöllisesti kokoontuva Kirjan ystävien ryhmä pyysi Kuhmoisten miestä vieraaksi. Kaikilla oli sama lääninhallitus, oli Hämeen pohjoinen vaalipiiri, Kuhmoinen ja Luopioinenkin kuuluivat samaan Jämsän tuomiokuntaan, ja kruununvoudin luokse asioille tultiin Harmoisiin. Kuhmoinen otti riskin ja päätti teettää työn suureksi osaksi omistamansa yhtiön kautta. Kuntavero pienenee hyvinvointialueiden aloittamisen vuoksi. Verkon myymiselle vaihtoehtoja olisivat käytännössä olleet Laajakaista Oy:n konkurssi tai kunnan jatkuva rahoitus yhtiölle, minkä laillisuus olisi kyseenalaista. Jokaisella pitäjällä on oma ilmeensä, syntyvaiheensa ja kehityskaarensa. 2.11.2022 . . Kotona oli vähän silmäiltävä, mitä kansien välissä oli. Kävi osittain niin kuin pelättiin, kun kunta joutui vastuuseen takaamistaan lainoista. Päivi Hotokka paivi.hotokka @kuhmoistensanomat. Aurinko laskee 16.14 Onnea nimipäivänä! Tänään Topi, Topias To Terho Pe Hertta La Reima Su Mimosa Ma Taisto, Erin Ti Aatos Ke Teuvo, Teo Viikon tärpit . Nyt on tehtävä jotain, koska emme halua päästää sitä konkurssiin, sanoo kunnanjohtaja Valtteri Väyrynen. Laajakaistaa arvostavat ne yritykset ja etätyöntekijät, jotka tarvitsevat varman ja nopean yhteyden. Paajasen mukaan kunnan talous ei kaadu siihen, että se maksaa pois loput laajakaistayhtiön lainat. Vaikka hanke olisi voinut sujua paljon paremminkin, kyseessä ei ole hutisijoitus. Ja kuulijathan odottavat hyvin jäsenneltyä esitystä. Ei ollut kyse keksityistä henkilöistä mielikuvien maailmassa, vaan oikeasta elämästä iloineen ja murheineen, lakeineen ja porsaanreikineen. – Tässä vaihtoehdossa yksikään henkilö ei joudu velkasaneeraukseen, mikä olisi ollut mahdollista konkurssitapauksessa, Väyrynen sanoo. Vastaavasti valtionvero kasvaa, joten kuntalaisten maksamat verot pysyvät samalla tasolla. Kuhmoinen voi olla tyytyväinen siihen, ettei lähtenyt mukaan Keski-Suomen Valokuituverkkoon, joka sekin on isoissa ongelmissa. Vanhan kertaus oli helppoa, olihan aineistoa ollut pöydällä seitsemän vuotta. Isoilla operaattoreilla ei ollut halua tai kykyä rakentaa ja ylläpitää verkkoa. Kuinka läheistä! Päivi Hotokka Valokuitunen Oy on tehnyt ostotarjouksen Kuhmoisten laajakaistaverkosta. Kaikesta huolimatta laajakaistalla on nyt satoja käyttäjiä, ja he saavat pitää palvelunsa. Käsialatkin olivat käyneet tutuiksi ja henkilöt parhaimmillaan keskustelukumppanien vertaisiksi, vaikka nimet onkin jo hakattu hautakiviin. Valtion tukea hanke on saanut noin miljoona euroa. Tarjottu kauppahinta ei kuitenkaan kata kaikkia velkoja, jolloin kunta lainojen takaajana joutuu maksajaksi. Ymmärtääkseen kuntahistorian taustoja, on hyvä tietää maakunnan historia. Väyrysen mukaan kunta voi maksaa laajakaistavelan pois nopeasti tai hiljalleen usean vuoden aikana, mutta päätöksiä asiasta ei vielä ole tehty. Lisäksi kunnalla on vastuuta Verkkopalvelut Oy:n lainoista. Kaikki ei mennyt ihan niin kuin piti: valtion tuki hankkeelle osoittautui pienemmäksi kuin odotettiin, ja liittymien tilausmäärät ovat jääneet arvioitua vähäisemmiksi. Verkon myynti ratkaisisi pulmallisen tilanteen, johon Kuhmoisten Laajakaista Oy on joutunut, kun yhtiön tulot eivät riitä lainojen maksuun. marraskuuta 2022 ” Menkääpä kertomaan kokonaisen kunnan historia yhdessä tunnissa! Kirjoittaja on kuhmalainen kotiseutuneuvos Kissakulmantien varrelta. Piti selviytyä tunnissa, meni kuitenkin kaksi. Langattomatkin yhteydet ovat hyviä, ja niiden edullisuus verrattuna kuidun korkeaan hintaan on varmasti houkutellut asiakkaita. Kunnanhallitus ohjeistaa Kuhmoisten Laajakaista Oy:tä, että sen tulee pyrkiä neuvotteluissa kauppahinnan maksimointiin ja tarkoituksenmukaisiin kauppaehtoihin. . Kuituverkko kuitenkin on ja pysyy, sille voi myöhemmin kehittyä myös uusia käyttötarkoituksia. KOLUMNI Seppo Unnaslahti PÄÄKIRJOITUS Viime viikolla oli asiaa naapurustoon Pirkanmaalla, Sahalahdelle. Laajakaista eli nopea valokuituverkko on esiintynyt Kuhmoisten Sanomien otsikoissa yli 12 vuotta. Kaikissa tapauksissa kunta olisi kuitenkin joutunut maksamaan. Iso merkitys on sillä, mihin kohtaa Hämettä pitäjä on sijoittunut. Sain kerrata vanhaa, eikä siitä paasaamisesta tahtonut loppua tulla
Turun hallinto-oikeus on kumonnut kolme viime vuonna sudenpyyntiin myönnettyä poikkeuslupaa. – Kuhmoisissa automaatio on nykyisellään erittäin heikko. On järkevämpää laittaa kuntoon puhdistamon puhdistustulos ja vähentää vesistön kuormitusta kuin siirtää päästöt kauemmas selälle, Katja Kotalampi muistuttaa. Laitosta ohjataan esimerkiksi kellokytkimillä, mikä vie paljon työntekijöiden resursseja. Siihen ollaan varaamassa tulevina kolmena vuotena kunnan investoinneista noin 380 000 euroa, mikäli valtuusto hyväksyy investointisuunnitelman. Uskon, että kunnostamalla tämä vanha puhVanhan saneeraus paras vaihtoehto Anna Karhila distamo ollaan turvallisella polulla. Tärkein toimenpide tulevissa investoinneissa on puhdistamon automaation parantaminen, johon varattu 70 000 euroa. Siksi puhdistamolle rakennettaviin sosiaalitiloihin on varattu 50 000 euroa. Automaatio pitää saada kuntoon Puhdistamon suurin haaste on saada uudessa ympäristöluvassa vaadittu ammoniumtypen poisto eli nitrifikaatio toimimaan ympäri vuoden. Ilmastusaltaan kompressorin uusimiseen täytyy varata 20 000 euroa. Se viedään vielä tämän syksyn aikana takaisin alkuperäiselle paikalleen 10 metrin syvyyteen syvänteen reunalle, vesilaitoksen hoitaja Tapio Nysten kertoo. – Kesällä toimimme jo ihan kriittisillä rajoilla, kun puhdistamon hoitaja oli poissa pelistä. Uhkatilanteessa soita hätäkeskukseen Susien kannanhoidollinen metsästys on tällä hetkellä jäissä. Kuuden suden lauma tallentui riistakameran videolle viime torstaina aamuyöllä Puukkoistentien ja 24-tien välisellä alueella. – Ammoniumtypen poistovelvollisuus on yleisempi läntisessä Suomessa, kuin Itä-Suomessa, joka on kauempana merestä. Heikki Ansiomäki kertoo olleensa lähdössä töihin aamukuuden aikaan. – Se jäi tien reunaan katselemaan, ja olimme silmäkkäin noin kahden metrin päässä toisistamme. Osa oli sitä mieltä, että purkuputkea täytyisi jatkaa kilometrin verran selälle päin. Hän laittoi valoja ja kolisteli autotallin ovea, mutta vasta kun hän ajoi tallista pihatielle, susi loikkasi tien yli muutaman metrin päässä autosta. Jarmo Hietanen muistuttaa, että uhkaavassa tilanteessa poliisi pystyy määräämään eläimen lopetettavaksi nopealla aikataululla. Ilmastusaltaiden fyysisten betonirakenteiden kunto on vielä tarkistettava. den pentuja, jotka ovat ainakin osittain irtaantuneet laumasta. Vaikka nyt laitettaisiin miljoonia euroja uuteen, senkin laitteet alkavat vanhentua heti, ja muutamien vuosien päästä käsissä olisi ihan samanlaiset ongelmat kuin nyt, sanoo jätevesiasiantuntija Katja Kotalampi KVVY Tutkimus Oy:sta. marraskuuta 2022 3 ” Kesällä toimimme jo ihan kriittisillä rajoilla. – Putki on tarkistettu sukeltamalla ja se on ehjä, mutta sen pää on liikkunut taaksepäin ja on tällä hetkellä seitsemän metrin syvyydessä. Nyt on löytynyt selkeitä asioita, joilla puhdistustulos saadaan kuntoon. Metsästyslakia pyritään parhaillaan muuttamaan niin, että poikkeusluvat menisivät läpi hallinto-oikeuksissa. Purkuputki nousi pintaan heinäkuun alussa, kun pumppaamon alarajahälytys ei toiminut ja pumppu työnsi putkeen ilmaa. Hietasen tiedon mukaan sudet eivät ole viime aikoina aiheuttaneet vahinkoja Kuhmoisissa. – Hirvet myös väistävät susialueelta muualle, Hietanen kertoo. Infotilaisuuden päätteeksi kahville kokoontuivat Kuhmoisten puhdistamon ympäristölupaa valvova ylitarkastaja Seppo Järvinen Pirkanmaan ely-keskuksesta, Kuhmoisten kunnan vesihuoltolaitoksen hoitaja Tapio Nysten ja jätevesiasiantuntija Katja Kotalampi KVVY Tutkimus Oy:sta.. Laumahavainnon lisäksi susista on syksyllä tehty harvinaisen paljon pihahavaintoja. Kotalampi on tutkinut ja analysoinut elokuusta alkaen Kuhmoisten puhdistamon toimintaa kunnan tilaamana konsulttityönä. Kuhmoisten Sanomat Keskiviikkona 2. Kuhmoisten riistanhoitoyhdistyksen petoyhdyshenkilö Jarmo Hietanen vahvistaa, että kuvassa näkyy johtajaparin lisäksi neljä tämän vuoden pentua. Kaikki havainnot susista tulee ilmoittaa riistanhoitoyhdistyksen petoyhdyshenkilöille, joiden yhteystiedot löytyvät Suomen riistakeskuksen nettisivulta riista.fi. Hietanen arvelee, että asialla eivät välttämättä ole olleet Kuhmoisten lauman sudet, mutta asiaa ei voi varmasti tietää. Suoraan vesistöön joutuva ammoniumtyppi kuluttaa happea ja happamoittaa vesistöä. – Normaalioloissa vanha kompressori riittää, mutta kun sakoja umpikaivolietettä tulee paljon kerralla, varakompressori käynnistyy. Toissa lauantaina aamulla susi nähtiin pihassa sekä Kissakulmalla että Ansiolahdella. Uusi kompressori riittää yksinään. Ferrosulfaattialtaan sa neeraukseen kuluu 30 000 euroa, samoin sakeuttamon koneiston uusimiseen. Päivi Hotokka Kuhmoisten susilaumasta on ensimmäistä kertaa saatu vahvaa todistusaineistoa. Anna Karhila Kuhmoisten jätevedenpuhdistamon tulevaisuudesta perjantaina pidetyssä tilaisuudessa sanoma oli selvä: uutta puhdistamoa ei kannata rakentaa, vaan vanha kannattaa saneerata. – Mutta kaikki kuluu ja vanhenee. Jämsän seutu ja Keskisuomalainen kertoivat viime viikolla suden tappaneen hirvikoiran Jämsän Heräkulmalla. Puhdistamoissa mitataan yleensä automaattisesti esimerkiksi hapen ja kiintoaineen määrää, joiden avulla ohjataan prosessia automaattisesti. – Laitoksen on pakko toimia koko ajan, joten näkisin, että on parempi saneerata vanha laitos kuntoon kuin rakentaa kokonaan uusi. Sari ja Heikki Ansiomäen pihassa eläin oli ilmeisesti ollut aivan talon vieressä. – Purkuputken paikka on määrätty ympäristöluvassa. Puhdistamolla on asioita, joita ei edes saa tehdä yksin, ja särkymävaraa on oltava, Kuhmoisten kunnan tekninen johtaja Hemmo Saartoala sanoo. Sitä ei pidä sekoittaa kokonaistypen poistovelvollisuuteen, joka on yleensä vain isommilla puhdistamoilla, Kotalampi sanoo. Lisäksi puhdistamon työvoimatilanne on varmistettava. Kotalampi korostaa, että puhdistamo on ikäisekseen hyvässä kunnossa, sen kapasiteetti on riittävä ja käytössä olevat kemikaalit ovat oikeita. Jos näyttää, että se ei väistä, vaan tulee kohti esimerkiksi kun ulkoiluttaa koiraa, pitää soittaa hätäkeskukseen. Katso video Kuhmoisten susilaumasta Kuhmoisten Sanomien nettisivulta kuhmoistensanomat.fi. Purkuputkelle tehdään silti tänä syksynä vielä toimenpiteitä, sillä putken pää siirretään sukellustyönä takaisin paikalleen. – Normaalisti susi väistää ihmistä. Purkuputki laitetaan paikalleen Perjantain infotilaisuudessa kuntalaiset nostivat esiin kaislikoiden tuhoutumisen purkuputken pään luona. Se ei ole kovin kustannustehokasta ja melutaso on korkea. KVVY Tutkimus Oy:n on Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistyksen omistama laboratorioja asiantuntijapalveluita tarjoava yritys. Sen jatkaminen on kallista ja vaatisi uuden luvan. Susilauma vaikeuttaa hirvestystä Kuhmoisten pohjoisosissa, koska metsästäjät eivät uskalla päästää koiria metsään etsimään hirviä. Pihoissa on kuitenkin nähty yksinäisiä susia, ja Hietanen arvelee, että nämä ovat edellisvuoSusista viikoittain pihahavaintoja Kuuden suden lauma tallentui riistakameraan viime torstaina aamuyöstä. Kuhmoisissa samat henkilöt hoitavat sekä puhtaan veden että jätevesipuolen töitä, eikä niillä ole erillisiä sosiaalitiloja
Ajattelin, että haluan joskus vanhana tulla oikeaksi uskovaksi, mutta ensin haluan vähän nauttia elämästä. – Tuki tulee nousemaan, mutta emme tiedä vielä kuinka paljon ja milloin, Vesuri-ryhmän toiminnanjohtaja Raisa Saarilahti-Kulju sanoo. 16.8.1935 Kuhmoinen 9.10.2022 Lahti s. Olen polkuni päässä, tuhansistani erään – ja niitä on täynnä maa. Yritystukien prosentti nousee Ensi vuoden puolella on tulossa lisää ilouutisia yritystukia hakeville, sillä Leader-rahoituksen tukiprosentti on nousemassa Jämsässä ja sen vaikutusalueeseen kuuluvissa Tukea esimerkiksi aurinkopaneelien asennukseen kunnissa eli Kuhmoisissa, Keuruulla ja Multialla. Ihan niin kuin Jeesus on luvannut: Minä olen tullut, että heillä olisi elämä ja olisi yltäkylläisyys. Maataloustuotteita valmistavat yritykset voivat hakea avustusta 35 prosentille investoinnin kustannuksista ja muut maaseudulla toimivat yritykset 30 prosentille kustannuksista. Tukihaku uusiutuvan energian investointeihin avataan uudelleen ensi vuoden puolella, mutta aikataulusta ei ole vielä tarkempaa tietoa. Leader-ryhmissä eletään nyt välivaihetta, sillä tukikausi on loppumassa vuoden lopussa. Pia, Tarmo, Maiju ja Meija Juha, Kaisa, Henna ja Toni ystävät ja tuttavat Lea Marjatta URPUNEN Rakkaamme Rakkaudella kaivaten Vai löytyikö. Altti Nuuttilan maalauksia kirjastossa 6.11. marraskuuta 2022 SANAN KULMA Ulla Lahtinen KIITOKSET Ruokapalvelu Tänään Juustoinen broilerikeitto, pannari, hillo Jauheliha-perunavuoka To Kaalikääryleet, marjarahka Juustokeitto, leikkele Pe Rapea kalaleike, persikkakiisseli Helmivelli, leikkele La Savustettua possua, jäätelö Uunipuuro, mehukeitto Su Burgundinpata, mousse Savuporokeitto, munakokkeli Ruokalista koskee Päijännekotia, terveysasemaa, toimintakeskusta ja kotipalvelua. Tällä hetkellä yritysten investointeihin myönnetään tukea Leaderin kautta 20 prosenttia, mutta jatkossa tukea saa enemmän. Rakennusta esittelivät Mika Liehu ja Pentti Koli. Miesten kotailta siunauskappelissa, intendentti Kirsi Koivisto ja lasitaiteilija Jouni Kopsa Ilmoita tapahtumasi ajoissa: toimitus@kuhmoistensanomat. Rehellisesti voin sanoa, että elämästä tuli melkeinpä suuri seikkailu. Kuinka ollakaan, sitten osuimme kerran iltahartauden aikaan samaan bussiin miehen uskoon tulleen luokkakaverin kanssa. Siunaus toimitettu 29.10.2022 läheisten läsnä ollessa. Naisten tupailta seurakuntakodissa: viittomakielen tulkki Outi Uosukainen 18.11. Jos nyt laittaa hankkeen alulle, sen vireilläolo ei jatku hankekauden yli. – Yritysrahoitukseen voi tulla setelityyppisiä ratkaisuja. Jussi Järvinen ym. Uskoin Jumalaan, mutta pidin häntä vain varalla. Johanna Hasun kertoo kirjoistaan kirjastossa 12.11. Kirjoittaja on päijäläläinen paluumuuttaja, sydämellä kotikylä ja Päijälän kristillinen yhdistys. Tapahtumat Marraskuu 5.11.–7.12. Ja lopun varmaan arvaatte. Muun muassa Päijälän seudun metsästysseuran riistankäsittelytilan rakentamiseen on saatu Leader-tukea. Runon ja musiikin iltapäivä Kuhmolasssa 12.11. Toritie 44 www.tuleuskoon.. k. – Meidän rahamme ovat nyt sidottuna tämän kauden hankkeisiin. Kätke se vaikka yöpöydän laatikkoon oikeaa hetkeä odottamaan. Tukea saa esimerkiksi aurinkopaneelien tai ilmalämpöpumppujen asentamiseen. Opimme myös yhteisessä elämässämme pyytämään ja antamaan anteeksi. Kävin lapsena pyhäkoulua ja tyttökerhoa, jossa opin turvaamaan Taivaan Isään murheessa kuin Se löytyi murheessa. Oma tarinani on aika tavallinen. Rupesimme kuitenkin mieheni kanssa lukemaan joka ilta pienen pätkän Raamatusta, vaikkemme ymmärtäneet siitä oikeastaan mitään. Eräopas ja retkeilytoimittaja Olli Järvenkylä vierailee kirjastossa 13.11. No tietysti Se löytyi -kirjanen, joka postin piti tuoda joka kotiin Suomenmaassa (ellei ilmaisjakelu ole kielletty). Uuden hankekauden alku riippuu siitä, milloin maaseuturahoitusta koskeva laki ja asetukset saadaan hyväksyttyä eduskunnassa. Saimme lähteä yhdessä tutustumaan suureen Jumalaan, löysimme vanhojen lisäksi uusia ystäviä, joiden kanssa pohtia elämän suuria kysymyksiä. Tuntui, että kaikesta onnellisuudesta huolimatta sydämessäni oli Jumalan kokoinen musta aukko. Kehityshankkeissa painottuvat hankkeista viestiminen, ympäristö, yhteistyö, kansainvälisyys, digitaalisuus ja nuoret. Pelkäsin kuitenkin koko ajan, että jotain pahaa tapahtuu, en saa olla näin onnellinen. Tällä tietoa tulevalla hankekaudella investointihankkeiden käytännöt säilyvät ennallaan. Nyt kannattaa suunnitella hankkeita, ja hakea niitä sitten, kun uusi hankekausi alkaa. Raamattupiiri Helluntaisrk. On julkisuuden henkilöitä, yrittäjiä, tutkijoita, pastoreita ja tavallisia ihmisiä – ihan niin kuin sinä ja minä, jotka ovat joutuneet elämässään vaikeuksiin, mutta löytäneet tasapainon Jumalan avulla. Lämmin kiitos osanotosta. Kirjanen kertoo 16 tositarinaa ihmisistä, jotka ovat löytäneet elämäänsä kestävän perustan ja saaneet rauhan sydämeensä löydettyään uskon Jeesukseen. Raisa Saarilahti-Kulju vinkkaa, että tukia ei kannata sen takia hakea nyt. Löysin onnekseni hyvin nuorena puolison ja pääsin opiskelemaan, menimme naimisiin ja kaikki oli hyvin. Rukous toi elämääni turvaa, sillä lapsuus ei aina ollut ihan tasaista; isä oli näitä sodan satuttamia. (Joh. Kuhmoisten Sanomat 4 Keskiviikkona 2. On viileä ilta, eräs päivä on mennyt, on painunut metsien taa. Jostain syystä kuvittelin, että uskovan pitää kulkea rumissa vaatteissa ja kaikki kiva on kiellettyä. Hän kotiin kutsui väsyneen, onneen ja rauhaan iäiseen. k. 10.11. Elokuva Kuhmolassa: Supermarsu 2 18.11. Nyt investointihankkeiden budjetin alaraja on 10 000 euroa, mutta ensi vuonna se saattaa olla 8 000 euroa. Hän kutsui itsensä meille kylään. Jääski 16.10.2022 Kuhmoinen s. Kuhmoisten-Padasjoen kappeliseurakunta Kastetut: Taisto Antero Tervala Kuolleet: Jaakko Kalevi Hännikäinen 84 v EVANKELIUMIN-ILLAT ja RAAMATTUPIIRIT vuoroviikoin torstaisin klo 18 3.11. Tukea haetaan Ruokaviraston Hyrrä-asiointipalvelussa. Fiksun varautumisen ilta Kuhmolan pihassa 11.11. Yhteiskuljetus Jämsänkosken uimahalliin 10.11. Ei se ollut mikään simsalabim-juttu: en muuttunut hetkessä ehjäksi ihmiseksi, mutta se oli uusi alku meille molemmille. Siis mikä. Luultavasti tukea saa jatkossa kuitenkin myös vähän pienempiin hankkeisiin. – Viimeisin tieto arvio on, että uusi hankekausi alkaisi maaliskuussa. Mutta aika rikkinäinen, epävarma ja pelokas ihminen minusta tuli. Tukipäätökset tekee alueen ely-keskus. Pelko väistyi Jumalan tuntemisen kasvaessa. (Aila Meriluoto) Siunaus toimitettu 29.10.2022. 10:10) Suosittelen sydämestäni testaamaan! Anna Karhila Maaseudulla toimivat mikroja pienyritykset voivat marraskuun loppuun saakka hakea tukea uusiutuvaan energiaan siirtymiseen. Muistikahvila Kuhmolassa 10.11. Luotin siihen, että Jumala auttaa, kun häntä huutaa avuksi – ja auttoihan hän. Elokuva Kuhmolassa: Punttikomedia 7.11. Kuhmoinen kuuluu kokonaan maaseutualueeseen, jolla tuen haku on mahdollista. Anna Karhila Kiitos kaikille muistamisesta! Tuomo. Toivon, ettet heitä kirjasta paperikeräykseen lukematta sitä, vaikkei se tällä hetkellä tuntuisikaan ajankohtaiselta. Lämmin kiitos osanotosta. Illan päätteeksi polvistuimme mieheni kanssa yhdessä ja pyysimme Jeesusta sydämeemme. Kaarina Pia ja Petri Jaakko Kalevi HÄNNIKÄINEN Rakkaamme Syvästi kaivaten 27.7.1938 Näin Taivaan Isä päätti sen, sydämen lyönnin viimeisen
Nyt Kirstinä, tietokirjailija, suomentaja ja kirjallisuuden tutkija, muistelee Kunnasta Kuhmoisten Haukkasalossa, jossa hän viettää vapaa-aikaansa nykyisen puolisonsa Matti Singon kanssa. Pirkkalaiskirjailijoiden tapaamisiin kutsuttiin myös puolisot, ja kerran kokouksessa Kunnas kysyi, voisivatko he tulla Kirstinöille kylään. Mökillä mukana on Afrikassa syntynyt Mimi-koira. Tapaaminen kirjailijapiireissä Leena Kirstinä ja Kirsi Kunnas tutustuivat alun perin Tampereen kirjallisissa piireissä, koska Kirstinän ensimmäinen aviomies oli runoilija Väinö Kirstinä. Pirjo Sinko puolestaan menehtyi tapaturmaisesti vuonna 2014. Kuhmoisten Sanomat Keskiviikkona 2. Kunnaksen palaute kuitenkin oli, että teksti oli ihanasti kirjoitettu. – Urheasti teimme sitä yhdessä Kirsin kanssa. Pariskunta on tullut kalastamaan, saunomaan savusaunassa, ottamaan vastaan vieraita ja laittamaan mökkiä talvikuntoon. – Vielä vuosi sitten tämä ei tuntunut niin dramaattiselta ajatukselta kuin nyt. Myöhemmin kävi ilmi, että Helsingistä muuttaneen Kunnaksen sopeutuminen Tampereelle ei käynyt täysin kivuttomasti. Lisäksi hän on ollut vaikuttava henkilö ympäristönja luonnonsuojelussa. Kirstinä toimi muun muassa liiton puheenjohtajana. Kirstinä ja Sinko olivat tuttuja 1970-luvun lopulta lähtien, kun Sinko tuli toiminnanjohtajaksi Äidinkielen opettajain liittoon. Lisäksi täällä Haukkasalossa on ihana kalastaa ja uida! Tietokirjailija, suomentaja ja kirjallisuuden tutkija Leena Kirstinä nauttii Haukkasalossa kalastamisesta, uimisesta ja marjastamisesta. Kunnas kertoi ihmetelleensä esimerkiksi sitä, että erään joulun alla ikkunoihin alkoi ilmestyä punaisia viisisakaraisia tähtiä. Naiset olivat ystäviä 1970-luvun alusta lähtien, ja suhde syveni, kun Kirstinä kirjoitti elämäkerran Kirsi Kunnas – sateessa ja tuulessa, joka ilmestyi vuonna 2014. Seuraavana päivänä Kirstinä vielä soitti 96-vuotiaalle Kunnakselle, muutaman päivän kuluttua maanantaina runoilija ei enää vastannut. Haukkasalon mökillä Kirstinä ei kuitenkaan ehtinyt käydä ennen Pirjon kuolemaa. Runoilija taisteli 1970-luvulla Tampereen verkatehtaan piipun pystyssä pysymisestä ja viimeksi 2010-luvulla Eteläpuiston säilyttämisen puolesta. Kunnas luki ennakkoon koko käsikirjoituksen kaksi kertaa: työn keskivaiheilla ja kirjan taittovaiheessa. Hän säikähti, onko Suomi miehitetty. – Kyllä tunsi, vaikka hän oli itse päättänyt, että haluaa muuttaa sille seudulle. Urakan aikana Kirstinä teki paljon tutkimustyötä Runoilijan syvällisin tuntija monenlaisesta kirjallisesta aineistosta, muun muassa Kunnaksen haastatteluista. Kirstinä ja Sinko jakavat mökkeilyaikansa Haukkasalon ja Kirstinän Valkealassa sijaitsevan mummolan välillä, kaupunkikoti heillä on Helsingin Pitkänsillanrannassa. Kirstinä uskoo, että tämä johtui kuukausikokousten juhlallisesta asiallisuudesta, ja kuuluihan joukkoon useita arvostettuja kirjailijoita, kuten Väinö Linna ja Kalle Päätalo. Hänen nimiinsä on perustettu esimerkiksi Tampereelle Tiitiäisen satupuisto ja Ylöjärvellä on suojeltu Tiitiäisen metsä. Kaksi leskeä löysi toisensa Leena Kirstinälle ovat pitkältä ajalta tuttuja Tampereen seutu ja Luopioinen, jossa hänellä ja Väinö Kirstinällä oli mökki. Päivi Hotokka Tasan vuosi sitten Leena Kirstinä tapasi runoilija Kirsi Kunnaksen viimeisen kerran. Leena Kirstinä oli kaupungissa enemmän kotonaan, koska muutti Kymenlaakson Valkealasta Kangasalle jo kouluikäisenä ja kävi oppikoulun Tampereella. Leena Kirstinä koki aineistonkeruun jännittäväksi, koska pääsi tutustumaan perusteellisesti sodanjälkeiseen aikaan ja modernismin syntyyn 1950-luvulla. Kävi niin, että kaksi kohtalotoveria ja perheystävää ryhtyi tukemaan ja lohduttamaan toisiaan. Vanhempi ei voi olla innostumatta, kun näkee, kuinka lapsi innostuu. Kunnas leikitti Kirstinöiden tytärtä Annaa, ja siitä alkoi ystävyys. marraskuuta 2022 5 ” Tiitiäisen satupuu kolahtaa melkein kaikkiin. – Tiitiäisen satupuu kolahtaa melkein kaikkiin. – Kirsi oli räiskyvä ihminen, mutta Pirkkalaiskirjailijoiden kokouksissa hän kuului hiljaisiin niin kuin minäkin. Hän toi Kunnakselle terveisiä heidän yhteisen ystävänsä hautajaisista, he joivat kahvia ja juttelivat. Kirsi Kunnaksen ja Leena Kirstinän työtapana oli keskustella puhelimessa tuntikausia. Kuhmoisissa hän ei kuitenkaan ollut käynyt ennen kuin sai Matti Singosta elämänkumppanin. WSOY:n toimitusjohtaja Timo Julkunen ar vioi Kunnaksen elämäkerran alkusanoissa, että Leena Kirstinä tuntee Kunnaksen ja hänen tuotantonsa syvällisemmin kuin tuskin kukaan muu Suomessa. Leena Kirstinä oli tuolloin jo eläkkeellä Jyväskylän yliopiston kirjallisuuden professorin tehtävistä. Kunnas oli ensimmäinen puheenjohtaja vuonna 1972 perustetussa Pirkanmaan perinnepoliittisessa yhdistyksessä, jonka tavoitteena oli ensisijaisesti alueen rakennusperinteen suojeleminen. Kirsi Kunnas näkyy ympäristössä Kirsi Kunnas tunnetaan parhaiten lastenrunoistaan, mutta hänellä on myös laaja aikuisten runojen tuotanto. – Marjojen perässä ja perunamaan vuoksi siirtyilemme paikasta toiseen. Päivi Hotokka. Muisteleminen on raskasta, hän sanoi. Kirsi oli kuollut levollisesti omassa vuoteessaan, Leena Kirstinä kirjoittaa jälkisanoissaan Kirsi Kunnaksen elämäkerran tänä vuonna ilmestyneessä toisessa painoksessa. – Ne ovat ihmisten näkyvissä joka päivä. Myöhemmin hän onkin saanut kiitosta siitä, että on löytänyt kirjaa varten sellaisia lähteitä, joita ei kukaan ollut vielä tutkinut. Myöhemmin hän kysyi Kirstinää elämäkerran tekijäksi. – Innostuin kauheasti, mutta en kertonut asiasta Kirsille. Luonnon suojelemisen aate näkyy Leena Kirstinän mielestä paitsi Kunnaksen tuotannossa myös hänen ympäristössään. Elämäkerta vaati häneltä kahden vuoden työn. Hän tutustui myös Matti Singon puolisoon Pirjo Sinkoon, joka toimi samassa liitossa ja työskenteli pitkään Opetushallituksessa opetusneuvoksena. Kirsi Kunnaksen puoliso Jaakko Syrjä puolestaan oli kuuluisan Mikko Mäkelän piirin menestyneitä kirjailijoita ja Suomen kirjailijaliiton ensimmäinen puheenjohtaja, joka tuli maakunnasta. Kunnas ei puuttunut tekstiin paljon, mutta oli tarkkana, mitä hänen yksityisasioistaan sanottiin. Se ei ollut kuitenkaan niin hankalaa kuin ajattelin. Runoilija kysyi Leena Kirstinältä, tunsiko Pohjois-Pohjanmaalta kotoisin ollut Väinö Kirstinä vierautta Tampereella. Syntyi paljon muistiinpanoja, ja ne tarkastettiin. Väinö Kirstinä kuoli vuonna 2007 ärhäkkään syöpään kolmessa viikossa. Hän puhui aikuisille vuosikymmenestä toiseen siitä, kuinka heidän kannattaisi lukea ääneen lapsille. Kunnaksen kirjallisen vaikuttavuuden avaimena Kirstinä pitää uutta tapaa kirjoittaa lapsille, nerokasta kielellä leikittelyä, huumoria ja hänen tavattoman hienoja esiintymisiään. Urheasti yhdessä elämäkertaa Kirstinä uskoo, että siemen elämäkerran kirjoittamiseen oli Kunnaksen Puut kantavat valoa -kokoelma, johon Kirstinää vuonna 1999 pyydettiin kirjoittamaan jälkisanat. Vasta kun kirja oli julkaistu, ihmettelin, miksi en kysynyt häneltä mitään
klo 15 Pelataan... WEBASTO virallinen jälleenmyyjä, takuumyynti ja vianhaku. LEHDESSÄ Aineistot 25.11. a . Edesniemi 46 Jämsä * Muista! Isälle lahjakortti! * Hanki! Pikkujouluihin sievät tuotepaketit! * Hoida! Hiusasiat kerralla kuntoon! * Lisäksi! Tuotetarjouksia ja uutuuksia! p. Toritie 52, 040 565 2198 Avoinna ti–pe 9–16 Lounas 3.–9.11. marraskuuta 2022 MARRASKUUN KUPONKI-ILMOITUKSET Hyödynnä edut ja palvelut! Autojen peltityöt, maalaukset, huollot, tuulilasit, renkaat, vakuutusyhtiön työt. ae 5 Nuutinrinteentie 35 Tuo venetekstiilit pesuun ja kyllästykseen. Tyydytä nälkä PITSALLA tai vaikkapa TEHARILLA. klo 12 mennessä ilmoitukset@kuhmoistensanomat.. info 044 244 9779 timo@paijanteen.fi www.paijanteen.fi Kiinteistönvälitystä Kuhmoisissa ja lähialueilla PÄIJÄNTEEN LUKKOJA MÖKKIPALVELUT ABLOY KÄYTTÖLUKOT, TURVALUKOT, SARJOITUKSET YMS. Tammitie 3, Padasjoki 03 551 2186 040 652 7141 w w w .p ad as jo en sa no m at . u TOIMINTAVIIKONLOPPUNA KARAOKEILTA Pe 4.11. 3.–9.11. 044 361 0135, khseiren@outlook.com HARJOITUSHINNOIN 2. OBD 2 vianhaku ja –määritys. 03 555 1117 PUB Wanha Pankki Wanhan Pankin BINGO a a t L le n .. Kuhmoisten Sanomat 6 Keskiviikkona 2. 5 m SULANAPITOKAAPELI 4 m 18,90 139 € Auringonkukansiemen 10 kg SYÖTTÖAUTOMAATIT alk. Meiltä myös KATTOPESUT JA MAALAUKSET www.lukkomokki.fi 040 570 1790 Padasjoen Kirjapaino PAINOPALVELUT LÄHELTÄ aineisto@padasjoen-kirjapaino.inet. VUODEN KOSMETOLOGIOPISKELIJAN TEKEMÄT HOIDOT Katso marraskuun tarjoukset: www.seiren.palvelee.. LOUNAAT POIKKEA PANKILLA! Toritie 44 p. 1,20 12,50 12,30 21,90 5,90 8,90 32,90 439 €. riista-sienikeitto, paistettua lohta kasviskeitto, makkarakastike siskonmakkarakeitto, lihapata to kalakeitto, lihapullat pe la–ma suljettu ti ke EURORAUTA OY VARASTOMYYNTI ma–pe 9–17, la 9–14 p. Soita Eijalle 045 636 3889 VENEILIJÄ: MUISTA MYÖS RENGASHOTELLIMME! Myös korjausompelu ja talvisäilytys meiltä! Nuutinrinteentie 35 LOUNAS arkisin klo 11-14 LOUNAS Kuhmoinen (03) 555 6382 TO Valkosipulikana PE Kurpitsalihapata MA Kebabkastike TI Lohipasta KE Jauhelihapihvit Avoinna ma–pe 6.30–18, la 8.00–18, su 9–18 Keittiö palvelee 10.00–17.30 arkisin klo 11-14 3.–9.11. klo 19 alkaen La 5.11. Tori e 50, Kuhmoinen p. 03 874 590 RAKENNUS-, PUUTARHAja TALOUSTARVIKKEET (SEO:n vieressä) Taulunmäentie 1 Kekkilä 230 L KOTIKOMPOSTORI Kaminapuhallin HÄKÄVAROITIN Optinen palovaroitin AJASTIN 24 h, IP 44 47,90 19,90 5,90 6,90 HIIRENSYÖTTI Broditec HIIRENLOUKKU Supercat 2 kpl 6,90 10,90 VAHAKANKAAT 120/140 cm PEHMOMATTO leveys 65 cm 6,90/m 5,90/m Dunwore 4,2 kW infrapuna SÄHKÖ/KAASULÄMMINTIN Ulkojatkojohto 2-os. Suolanuolukivi 10 kg Kevytsoraharkkoja (190x590) 100, 125, 150, 200, 240 ja 290 mm PALAHUOPA 3m 2 (musta) TUPLASALAOJAja SADEVESIPUTKI SN 8, 110 mm x 6 m RUMPUPUTKI SN 4, 315 mm x 6 m 19,90 115,90 27,90 Rauhallista Pyhäinpäivää! HAUTALYHTY 14x14x25 cm HAUTAKYNTTILÄ 36 h, 2 kpl Kauniit ulkolyhdyt alk. 040 725 2010 Hohka Parturi-Kampaamo Anna joululahjavinkki! JOULUKUUN KUPONGIT 30.11
Kesäisin myös Papinsaaren Kukka RAKENTAMISPALVELUT Kanuuna Oy Saunaja kylpyhuoneremontit, laattatyöt, sisäremontit ja sisustuskirvesmiehen työt. Tule ideoimaan ja kehittämään kylämme toimintaa. kivien ja kallion louhintaa tonteilta, teiltä, pelloilta sekä piikkaustyöt. Hintoihin sisältyy alv. 050 555 8742 www.ompelimooutis.. alv. 0400 641 924 Harmoinen _________________________ Hieronta ja hermoratahieronta Kirsi Valkama p. KUKKAKAUPAT JA HAUTAUSTOIMISTOT Kuhmoisten Juhlapalvelu Oy Hautaustoimisto Irma Kallio p. 040 551 7540 __________________________ Seijan Pidot Tmi Seija Ruokola p. klo 12.30. Tervetuloa! Ma 28.11. Lukijapostia palstalla voit kiittää, kehua tai antaa kritiikkiä ajankohtaisista asioista. 040 571 0327 henni@paijat-tili.. Panostaja Ari Rajala 0400 711 492 PERUNKIRJOITUSJA PESÄNSELVITYSPALVELUT Kari Paajanen p. näköislehden) 82 € 12 kk / määräaik. TERVETULOA! Ke 9.11. 050 913 6226 www.juhansahko.net LIKAKAIVOJEN TYHJENNYKSET Traktorikalustolla Vesa Arrenius p. p. 0400 783 630, (03) 555 6137 PITOPALVELU yms. Timo Sormunen p. Hilkka ja Pirjo virkistävät muistia visailuilla! Tervetuloa nuortumaan ja virkistäytymään. Piili Kuhmoinen p. Kokouksessa käsitellään myös sääntömääräiset asiat. Tervetuloa! Hallitus Tervetuloa Torstaitupaan 3.11. Jussin Monipalvelut tmi Juha Lindstén p. 040 540 9090 kai.kultalahti@hotmail.com Rakennushuolto Pekka Peltonen Hörhäntie 2, 17800 Kuhmoinen p. 0400 852 532 __________________________ Urosen Kukkakauppa ja Hautauspalvelu, Koskentie 11, Jämsä p. Minun ääneni -hanke esittäytyy, vierailulla hankepäällikkö Kaisa Tienvieri. Mitä eroa on muiden hierontahoitojen kanssa. __________________________ Päijät-Tili Toritie 44, p. tilaus 89 € Ilmoitushinnat 1.1.2022 alk. Kuhmoisten Sanomat Keskiviikkona 2. Koiravaljakkosafarit Lapissa, luonto-opastuksia ja puutarha-apua & neuvontaa. 014 716 119 / 0400 551 162 HAUTAKIVET Polar Granit Oy Hautakivet, kaiverrukset, entisöinnit Nyman Jaakko 045 662 6003 MAALÄMPÖPUMPUT Pumppumies Puoliväli Oy 040 565 5148 www.pumppumies.fi Maalämpöjärjestelmät avaimet käteen asennuksella! ILMALÄMPÖPUMPUT JULKISET KAUPANVAHVISTAJAT Kari Paajanen 0400 783 630 KAIVOLIIKKEET Porakaivoliike Kallioniemi Oy Jämsä (014) 761 168 www.porakaivoliikekallioniemi.. Tilaushinnat 2022 (kotimaa) (sis. 045 636 3889 / Eija Pumppumies Puoliväli Oy 040 565 5148 www.pumppumies.fi Parhaat merkit, paras palvelu! myynti, asennus, huolto Sähkötyö J. Ilmoituksia välitetään myös muihin lehtiin niiden omilla ilmoitushinnoilla. __________________________ Kuhmoisten Tilitoimisto Toritie 64, p. Pienlaskutuslisä alle 25 €:n ilmoituksista on 5 €. Hintoihin sisältyy alv. 24%. 040 8271583 __________________________________ Kuorma-autokalustolla Liekaiha Oy Jarkko Sumioinen p. ja Eurooppa OPASOL OY p. Tule mukaan askartelemaan vanhoista kirjoista koristeita ja muuta kivaa. Lotta Unnaslahti vierailee ja kertoo nuorten asiaa. Kuhmoisten Juhlapalvelu Oy Juhlaja pitopalvelu. klo 12 Kuhmolassa Nuorisovaltuuston pj. Alle 25 €:n ilmoituksesta perimme pienlaskutuslisän 5,00 €. KLO 16 #tuoksutON * K 7 * 6 € K u h m o i s t e n S e n i o r i t r y : n sääntömääräinen SYYSKOKOUS Kuhmolassa ti 8.11.2022 klo 13.30. 0400 798 143 p. Petri Liehu p. 040 553 5569 Kuvataiteen ja keräilykulttuurin ystävät TERVETULOA! K u h m o i s t e n S a n o mat Oy:n ylimääräinen YHTIÖKOKOUS Kuhmoisten Sanomien toimistolla, Toritie 52, to 10.11.2022 klo 15. Kaijalle p. Kirjoita omalla nimelläsi. Irma Kallio p. VARTIOINTI JA MURTOHÄLYTYSJÄRJESTELMÄT S & L Turvapalvelut Oy 24 h/vrk 050 596 0060 hälytysja kamerajärjestelmät vartiointipalvelut MÖKIT, KODIT, YRITYKSET www.turvapalvelut24h.. 0400 121 997 __________________________ KAIVINKONETYÖT CountryHelp Jyri Janhonen p. 050 913 6226 www.juhansahko.net KIINTEISTÖNVÄLITYS OP Koti Järvi-Häme Oy LKV, Vesa Teräväinen p. (014) 718 272, 0400 919 805 Runsaasti oman tuotannon kukkia, kaikki hautausalan palvelut. alv. 040 547 5411 LOUHINTAURAKOINTI Suoritan ammattitaidolla kaikenlaista louhintaa, esim. (Seuraavalla kerralla 10.11.22 Seurakuntahetki). Kaikille muistiasioista kiinnostuneille avoin kohtaamispaikka. Lindroosin Sora Oy p. 040 483 0860 tai 040 515 2345 asiakaspalvelukonttori avoinna: ma 9.30–15.00, ti, ke ja pe 9.30–13.00, to sulj. 0400 980 292 ÄÄNENTOISTO Näyttelyt, messut, discot, juhlat, musiikkiym. marraskuuta 2022 7 Kuhmoisten Sanomat myös facebookissa! TOIMITUS Ilmoitusaineisto tulee jättää lehden toimitukseen viimeistään julkaisuviikon maanantaina klo 12 ja vedosilmoitukset edellisen viikon perjantaina klo 13 mennessä. 044 244 9779 __________________________ Timo Sormunen 044 244 9779 SÄHKÖASENNUKSET SÄHKÖ-RUOKOLAHTI OY Suunnitelmat/asennukset p. 10%) 12 kk / kestotilaus (sis. OSOITTEENMUUTOKSET ilmoitukset@kuhmoistensanomat.fi (perjantaina tehdyt muutokset ehtivät seuraavan viikon lehteen) Kuhmoisten Sanomat Toimittaja Anna Karhila 040 716 8052 anna.karhila@ kuhmoistensanomat.fi Asiakaspalvelu ja ilmoitusvalmistus Tuija Käki-Lahtinen 040 483 0860 ilmoitukset@ kuhmoistensanomat.fi Toimittaja Päivi Hotokka 045 635 5335 paivi.hotokka@ kuhmoistensanomat.fi SEURAT KOKOUKSET LIIKEHAKEMISTO __________________________ Teemu Sarhemaa 0400 551180 __________________________ ARKKITEHTISUUNNITTELU Kalle Nurminen arkkitehti SAFA suunnittelu, lupahakemukset, pääsuunnittelijan tehtävät, työnjohto Korppilankuja 46, Kuhmoinen p. 040 700 1165 __________________________ Sähkötyö J.Peltonen p. 040 769 8133 Päijänteen Kiinteistöpalvelut LKV www.paijanteen.. 040 586 7729 www.countryhelp.. Myös pikkuhommat. Aina vinkkiä ei voi heti toteuttaa, mutta jossain vaiheessa toivejuttu ehkä ilmaantuu lehden sivuille. Hinta kolmelta riviltä 15 € ja lisärivit 5 €/rivi. Lindroos Esa 0400 344 531 TILITOIMISTOT Kirjanpitopalvelut MV mia@kirjanpitosi.. Lehden vastuu ilmoituksen julkaisemisen yhteydessä sattuneesta virheestä rajoittuu ilmoituksen hintaan; puhelimitse annettujen ilmoitusten virheestä vastuu on ilmoittajan. PUTKILIIKKEET Putkiasennus Lehtonen Oy Kokonniementie 12 p. 040 708 1456 PUUTAVARAA Myydään polttopuuta ja sahatavaraa. tapahtumat OPASOL OY p. 24%) Etusivulla 1,95 € /pmm Tekstissä 1,70 € /pmm Takasivulla 1,77 € /pmm Seurapalsta 2,48 € /rivi Johan on markkinat Edullinen rivi-ilmoitus yksityishenkilöille. erikoiskuljetukset/kotim. Paavolankatu 4, 42100 Jämsä p. Tervetuloa! JOHAN ON MARKKINAT HALUTAAN OSTAA METSÄTONTTI TAI -TILA TEHIN ALUEELTA p. 555 1331 kuhmoistentilitoimisto@ kuhmoistentilitoimisto.. 0400 852 532 __________________________ Metsäja maansiirtokoneiden kuljetukset ja siirrot, kant. Tuominen Tauno p. 040 72 666 28 __________________________ PUUTYÖLIIKKEET, RAKENNUSTARVIKKEET Ikkunat, ovet sekä tilauspuusepäntyöt Ruokolan Puu Oy 040 824 7331 SIIVOUSPALVELUT SORAA JA MURSKEET Kuhmoisten Sora Oy Olli Nummelin p. Anna juttuvinkki! Mistä aiheesta Sinä haluaisit lukea. Päijännekodilla yhteislaulut! Pihlajakosken päivitetyn kyläsuunnitelman esittely ja sääntömä ärä inen SYYSKOKOUS lauantaina 12.11.2022 klo 12.00 Sinivaaroilla, Koskelantie 6 Pihlajakoski. ELOKUVAT TAIDENÄYTTELY Altti Nuuttila 5.11.–7.12. 0400 739 226 Tampereentie 1250, Kuhmoinen __________________________ Hieronta, vyöhyketerapia, purentahoidot Irja Tervala p. Yhteislaulua ja kahvi 4 €. www.kirjanpitosi.. kirjaston alakerrassa Altti Nuuttila NÄYTTELYT KUHMOLASSA SU 6.11. 040 555 0454 kalletapani.nurminen@gmail.com AUTOKORJAAMOT Jokilaakson Autohuolto Oy Valtuutettu Citroen, Peugeot, Mitsubishi, Kia huolto. on pikkujoulut! Ilmoittauduthan viim. 040 550 5556 / Sakke. Vuokko Liimatta kertoo aiheesta "Oravan pyörästä yhden hengen karuselliin". 24%. (sis. Tavataan tuvassa klo 12-14 kahvittelun merkeissä. 040 779 4457 KULTASEPÄNLIIKKEET Kelloja, kultaa Kelloliike M. 050 526 4475 LASILIIKKEET Jokilaakson Lasitus Korjaus/lasitukset 24/7, terassilasitukset yms. klo 16.30–18. Tervetuloa! Pirkanmaan Muistiyhdistyksen Kuhmoisten Muistikahvila ma 7.11.2022 klo 14:00-15:30 Kuhmolan alakerta, Toritie 57, Kuhmoinen. 040 740 6374 KULJETUSLIIKKEET Pika-, rahti-, lavettiym. 040 746 9617 www.kuhmoinen-keittiot.. HIERONTA JA LUONTAISHOIDOT Hermoratahieronta Anne Kaunistoinen p. 24 t. Ti 8.11. Riveillä voit ostaa, myydä, vaihtaa, vuokrata yms. www.urosenkukka.. klo 13 Kuhmolassa Mikko Sees kertoo jäsenkorjauksesta. 3.11. 040 551 7540 __________________________ Kuhmoisten Kukkakauppa ja Hautauspalvelu Toritie 63, p. Määräajan jälkeen jätetyistä ilmoituksista peritään lisämaksuna 5,50 € /ilmoitus. Aiheena tilintarkastajan valinta. 020 730 4040 / tilaukset www.lindroosinsora.. 0400 131 170, Kirkkotie 8 OMPELUPALVELUT Ompelimo OutiS Outi Savunen p. 040 545 8498. Pe 4.11. Kuhmoisten Siivouspalvelut kaikki siivousalan palvelut p. Toimitus voi lyhentää ja muokata tekstejä. Peltonen p. 0400 638 764 Ota yhteyttä ja lisää yrityksesi liikehakemistoon! 6 kk 3 riviä vain 115 € +10 € / lisärivi (alv. %) ASKARTELUILTA kirjastolla ti 8.11. GALLERIA ja KOTIMUSEO Länkipohjantie 158, Kuhmoinen Avoinna marraskuussa pe, la ja su klo 11–16 Tied. Vastaavat toimittajat Yhteiskunnalliset asiat Hannu Lahtinen Elinkeinoelämä Päivi Malin Kulttuuri ja vapaa-aika Eija Heinonen Puolueeton kotiseutulehti Uutismedian liiton jäsen Levikki 2 302 (LT-2020) ISSN 0356-228X Painopaikka Lehtisepät Oy postiosoite: Toritie 52, 17800 Kuhmoinen sähköpostiosoitteet: ilmoitukset@kuhmoistensanomat.fi toimitus@kuhmoistensanomat.fi www.kuhmoistensanomat.fi ILMOITUSJA TILAUSASIAT p. 040 536 5663, 0400 946 642 www.kuhmoistensora.
Henkilöstö mitoitettava jäsenmäärän mukaan 1) Mihin Hollolan seurakunnan tulisi suunnata resurssejaan, jos käytössä olevat varat vähenevät. Henkilöstömääriä ja Risto Ojala Teologian ja yhteiskuntatieteiden maisteri, Sitoutumattomat-ehdokaslista Kuhmoisten seurakunnan kirkkovaltuustossa 6 vuotta, lisäksi kirkkoneuvostossa ja ohjausryhmässä. marraskuuta. Hollolan seurakunnan kirkkovaltuustoon pyrkii seitsemän kuhmoislaista ehdokasta. Tilaa kotiinkuljetus: www.k-ruoka.fi Toritie 53, 17800 Kuhmoinen Puh. Hollolan seurakunnan kirkkovaltuustossa 6 vuotta, lisäksi kirkkoneuvostossa ja taloudellisessa jaostossa, sekä Kuhmoisten– Padasjoen kappelineuvoston jäsen. 2) Pääsemme paikallisesti kehittämään Kuhmoisten kappeliseurakuntaa, isommalla porukalla. . Ehdokkaita on yhteensä 64, joista 41 on naisia ja 23 miehiä. Kuhmoisten Sanomat esitteli ensimmäiset neljä ehdokasta viime viikolla, ja tällä viikolla ovat vuorossa loput kolme. . Kirkkovaltuuston jäsenenä Kuhmoisten seurakunnassa 4 vuotta ja Hollolan seurakunnassa 4 vuotta. klo 9.00–10.00 Hunajakonjakkiloimua, kylmäja lämminsavulohta, kalasäilykkeitä, hunajaa ja HIRVIPAISTEJA! perinnetuote.. Molempina ajankohtina Kuhmoisten äänestyspaikka on seurakuntakodissa. Kirkkovaltuutetut päättävät muun muassa kirkollisveroprosentista ja hyväksyvät seurakunnan talousarvion ja tilinpäätöksen. marraskuuta. 2) Oman kappeliseurakunnan toiminnassa itsenäisyys ja omaleimaisuus lisääntyvät sekä luottamusja vapaaehtoistoiminnassa vaikuttavien henkilöiden määrä kasvaa. Seurakuntavaaleissa saavat äänestää yli 16-vuotiaat seurakunnan jäsenet. 2) Uskon, että oma paikallinen kappeliseurakunta lisää kaivattua itsenäisyyden tunnetta, jonka menetyksestä moni harmistui Kuhmoisten fuusioituessa Hollolan seurakuntaan. Vaaleissa valitaan Hollolan seurakuntaan 33 kirkkovaltuutettua. Heistä viisi on nykyisiä kirkkovaltuutettuja, kaksi ensikertalaisia. Jäsen Kuhmoisten–Padasjoen kappelineuvostossa. 1) Kirkon ensisijainen tehtävä on ennen kaikkea hengellinen, siksi ydintehtäviin kuten evankeliumin julistamiseen on keskityttävä. Varsinainen vaalipäivä on sunnuntaina 20. & SU 10–18 Ollaanko Facebook-kavereita. 1) Toimintaa pitää olla vauvasta vaariin. . Joulukonsertti Järvi-Hämeen Osuuspankin omistaja-asiakkaille Asikkalan kirkossa torstaina 8.12.2022 klo 19.00 Konsertti on maksuton omistaja-asiakkaillemme. Ei aikaisempaa kokemusta seurakunnan luottamustehtävistä. Oma kappeliseurakunta ottaa myös paremmin huomioon työntekijöiden ja seurakuntalaisten toiveet. Tarjoukset voimassa to–su / ellei muuta mainittu / niin kauan kuin erät riittää. . tiloja on tarvittaessa supistettava jäsenkuntaa vastaavaksi, jos resurssit vähenevät. Seurakuntavaalit . kmarketsuomi ERÄ! HÄTÄLÄ Ruodoton lohifilee Kasvatettu, Norja, C-leikattu, pakattu Raj. Kysymykset ehdokkaille Päivi Hotokka Seurakuntavaalien ennakkoäänestys alkaa ensi viikolla. Kokoukset tulevat olemaan omalla paikkakunnalla. 2 kpl / talous 15 95 ERÄ! HK Takuumureat naudan paahtotai sisäpaistipala n. 1 lippu / omistaja-asiakas. . 1 kg KG POIMI LOPPUVIIKON EDULLINEN OSTOSKORI KG 12 95 ATRIA Nyhtöpossu karamelli n. Jotta seurakuntaelämä saadaan aktiiviseksi, tulee vapaaehtoistoimintaa ja sen koulutusta lisätä. 14 € Te rv et ulo a! Juhani Luumi Metsäasiantuntija ja luottamusmies, Sitoutumattomat-ehdokaslista. Nevala TORIMYYJÄT UUNITUOREITA KALAKUKKOJA Kuhmoisten torilla TORSTAINA 3.11. Ulla Salmi Varhaiskasvatuksen lastenhoitaja, Matalan kynnyksen kirkko -ehdokaslista. 03 555 6061 markus.ahonen@k-market.com KIPPARI PALVELU PELAA MA–PE 8.30–21 LA 5.11. . Ennakkoäänestys järjestetään 8.–12. marraskuuta 2022 21,50 € / hlö 4-12 v. 1) Seurakunnan henkilöstömitoitus on säädettävä jäsenmäärän mukaiseksi ja tarpeettomista tiloista luovuttava. Kiinteistöistä on säilytettävä Kuhmoisten kirkko ja seurakuntakoti sekä Papinsaaren kappeli. Kuhmoisten Sanomat 8 Keskiviikkona 2. Lippuja on rajoitettu määrä! Lippuja saat konttoreistamme 8.11.2022 klo 9.30 alkaen. 2) Mitä etua arvelet syntyvän Kuhmoisten omasta kappeliseurakunnasta. Lämpimästi tervetuloa! esiintyjä Suvi Teräsniska Maanantaisin klo 10–11 KUHMOISTEN TORILLA hyvää Pälkäneen PERUNAA säkeittäin sopivasti: Marabel, Annabelle, Siikli, Afra, Colomba Kotimaisia LOBOja RUBINOLA-omenoita Multaporkkanaa, punajuurta, lanttua, sipulia ym. 1,3 kg 10 95 ERÄ! GREENDELI Voileipäkakut 750 g (17,27/kg) 12 95 KPL (17,27/kg) 95 KPL Ilman plussa-korttia 14,85 kpl Plussa-etu –12% KG. Oma kappeliseurakunta todennäköisesti parantaa mahdollisuuksia järjestää enemmän seurakunnan toimintaa paikallistasolla