Eivätkä ongelmat laskutuksessa jääneet tuohon. Sitä Littu ei vielä tiedä, mitä äidin asuminen hoitoineen Jaatilanrannassa maksaa. Lukuisia kyydityksiä ja kaavakkeita Katja Alatalo Merja Litun keväälllä 95 vuotta täyttänyt äiti joutui melkoiseen Pirkanmaan hyvinvointialueen pyörittämään karuselliin murrettuaan lonkkansa toukokuun 12. 15.11. Lokakuun alussa onnellisesti Jämsän Jaatilanrantaan päättyneen sairassaagan aikana äiti ehti piipahtaa Jämsän ensiavussa, Tampereen Acutassa, Tampereen yliopistollisessa keskussairaalassa, Tammenlehväkeskuksessa Tampereella sekä vuodeosastoilla Ikaalisissa, Orivedellä ja Kuhmoisissa. – Jossain luki, että asiakkaan pitäisi itse huolehtia maksukattoasiasta. vsk SITOUTUMATON PAIKALLISLEHTI Ke 8.11.2023 ” Hälläväliä-isiä on todella paljon. Laskuttajallekin oli kuitenkin epäselvää, huomioidaanko kuntoutusjakso Tammenlehväkeskuksessa maksukattoon. Julkaisu on ilmestynyt ja on myynnissä tuttuun tapaan paikallisissa liikkeissä. Mutta entä ne asiakkaat, jotka eivät osaa kysyä. Mikko Ampuja f Sivu 3 Kuhmoisten Sanomat Irtonumero 2,00 € N:o 45 – 2023 – 73. Asia oli laskutuksen kanssa selvitettävissä, mutta he eivät voi ottaa tilinumeroita maksun palautusta varten vastaan puhelimessa, vaan piti täyttää kaavake. Laskuttaja selvitti asian, mutta joutui kirjoittamaan vielä yhden hyvityslaskun Litulle. Kun maksukatto on täyttynyt, vuodeosaston vuorokausimaksut pienenevät ratkaisevasti ja kuluvan vuoden lääkärikäynnit ovat maksuttomia, Littu kertoo. Ilmoitusaineistot pe 10.11. klo 12 mennessä Ota yhteyttä heti – ilmoitukset@kuhmoistensanomat.fi Ensi Ensi viikolla! viikolla! Teemalehti Teemalehti luettavissa luettavissa verkossa verkossa ilmaiseksi! ilmaiseksi! KOPIOPALVELU värija mustavalkokopiot ja -tulosteet A3-kokoon asti Kuhmoisten Sanomat Toritie 52, Kuhmoinen ma 9.30–15, ti, ke ja pe 9.30–13, to sulj. Littua eivät työllistäneet vain äidin hoitoon liittyvät käytännön asiat. – Äidin hoitoon olen ollut koko ajan tyytyväinen. Lukuisista hoitopaikoista ja ambulanssikyydeistä huolimatta hän uskoo, että työntekijät tekevät voitavansa, mutta lääkäreistä lähtien moni tuntuu olevan varsin kädetön Pirhan valtakoneistossa. Litun onneksi laskutuksessa oltiin tarkkana ja hänelle ilmoitettiin maksukaton täyttymisestä. Jussi Raiskio f Sivu 5 Merja Littu on tyytyväinen äitinsä saamaan hoitoon ja palveluun. Osa kevään hoitojen laskutuksesta on vielä saamatta, Keski-Suomen hyvinvointialueelta laskuja on tullut kahteen kertaan. Äitinsä asioita käytännössä yksin hoitanut Littu ei moiti Pirhan toimia vaan nostaa päällimmäiseksi huolensa niistä vanhuksista, joilla ei ole omaisia tai muita asioidenhoitajia. Ambulanssikyytejä tuli lukuisia. Tuo kaavake ei ollut ainut, joka Litun piti kesän aikana täyttää. Myös raha-asiat toivat mukanaan omat haasteensa. – Nehän eivät tule postissa järjestyksessä ja niinhän minulle kävi, että maksoin väärän. päivä. Sillä hetkellä hyvityslaskuja oli postissa matkalla viisi, ja niistä yksi kuului maksaa. Lehti on myös tilattavissa: kuhmoistenjoulu@gmail.com Kuhmoisten Kotiseutuyhdistys ry. Olen omasta mielestäni voinut kysyä koko ajan kaikilta apua: vuodeosaston ihmisiltä, fysioterapeutilta, asiakasohjaajalta. ” Sähköpyörä madaltaa kynnystä lähteä polkemaan, vaikka sekin on liikuntaa. f Sivu 6 Katja Alatalo METSÄ METSÄ -teema -teema 15.11
Samalla he myönsivät, että ilmoitusmyynti on muuttunut natiivimarkkinoinnin myötä sellaiseksi, että se sekoitetaan helposti journalistiseen sisältöön. f Toimitus voi muokata ja lyhentää tekstejä. Kunnan workshop kouluttaa. Säestyksistä vastasi kanttori Hannele Erola. Kirjoittaja on Kuhmoisten vapaa-ajan asukkaat ry:n kunniapuheenjohtaja. Eli kysymys on siitä, kuka ottaa kantaakseen haitat, jotka puhtaan energian tuottaminen aiheuttaa. Betonia kärrättiin 10 000 autokuormaa. Tiestön tieltä poistettiin hiilinieluna toimivaa metsää 40-70 metrin leveydeltä. Suomen suurin tuulipuisto sijaitsee Kannuksessa. KIRJOITA Seuraa meitä myös verkossa! www.kuhmoistensanomat.fi. Niiden aika ehkä tulee, mahdollistaahan monipuolinen ilmoitusmyynti lehden ilmestymisen ja demokratian toteutumisen tulevaisuudessakin. Onko kysymys onnenpotkusta, joka pelastaa hiipumassa olevat pikkukunnat. Kiitos Demokraatti-lehden ansiokkaan tutkimuksen paljastui, että Malagassa ilmestyvän Fuengirola.fi -lehden päätoimittaja oli lähestynyt Aaltolaa ”vähän huonoin sanakääntein.” Espanjalaisena yrityksenä Fuengirola.fi -lehti ei ole Julkisen sanan neuvoston jäsen. Mutkalammin tuulipuistossa on 69 tuulivoimalaa, jotka levittäytyvät 4 800 hehtaarin alueelle. Maanomistajia voi houkuttaa tuulivoimaloiden tuoma merkittävä vuokratulo. Kuhmoisten Sanomat 2 Keskiviikkona 8. Massoja on siirretty ja rahdattu satojatuhansia, ellei miljoonia kuutiota. Lopuksi istuttiin vielä rupattelemaan kahvitarjoilun äärellä yhdessä Päijännekodin asukkaiden kanssa. Haastattelin tuulipuiston läheisyydessä asuvaa kokemusasiantuntijaa, joka on sukulaiseni. järjestetyssä Päijännekodin konsertissa esiintyivät Pekka Lehmussaari, laulu, Pekka Pohjola, laulu ja kitara ja Seppo Soinila, sello. Mereltä tai Lapin tuntureilta voisi löytyä riittävästi paikkoja tuulivoimaloille. Myöskään ilmoitusmyynnin ja toimituksellisen materiaalin välistä yhteistyötä meillä ei tehdä. Konsertin oli järjestänyt Kuhmoisten kappeliseurakunta yhdessä Kuhmoisten SPR:n ystäväpalvelun kanssa. Tuulivoimaloiden sijoittaminen Etelä-Suomeen alueille, joilla on kymmeniätuhansia kesämökkejä, tuottaa oleellisen haitan suurelle väestömäärälle. Aaltola antoi Journalistin haastattelussa ymmärtää, että ostamalla mainostilaa printtijulkaisusta voisi saada palstatilaa myös juttupuolelta. Energiataloudessa on meneillään ihmiskunnan historian kenties mittavin taloudellinen ja teknologinen mullistus, jossa pyritään eroon fossiilisesta energiasta. Tuulivoimaloita mutta minne. f Tekstit julkaistaan nimellä, nimimerkki hyväksytään vain poikkeustapauksessa. Ilmoituksilla ei saa palstatilaa Tuulivoimalat ovat levittäytymässä ympäri Suomen tuottaen päästötöntä energiaa. f Lukijan kuvan voi lähettää sähköpostilla toimitus@kuhmoistensanomat.fi -osoitteeseen tai viestillä toimittajien puhelinnumeroihin (kts. sivu 7) f Kerro kuvatekstissä, keitä kuvassa on, missä se on otettu ja mitä siinä tapahtuu. Piilomainonta on torjuttava.” Aaltolan saamaa huonoin sanakääntein muotoiltua tarjousta käsiteltiin viime perjantaina Ylen Viimeinen sana -ohjelmassa, Vieraana olleet Demokraatti-lehden päätoimittaja Petri Korhonen, Keskisuomalainen-konsernin toimitusjohtaja Vesa-Pekka Kangaskorpi sekä Talouselämä-lehden päätoimittaja Jussi Kärki torppasivat journalistisen sisällön ja ilmoitusmyynnin yhteistyön. Lämminhenkinen musiikkihetki keräsi runsaasti yleisöä. f Muistathan huolehtia, että kuvassa esiintyviltä ihmisiltä on lupa kuvan julkaisuun lehdessä. Alueelle rakennettiin tiestöä kymmeniä kilometrejä sekä 32 kilometrin mittainen voimalinja. Tuulivoimaloiden lähistöllä asuville niin vakinaisille kuin kausiasukkaillekin tuulivoimalat ovat uhka elinympäristön viihtyvyydelle. marraskuuta 2023 LUKIJAN KUVA ” Tiestön tieltä poistettiin hiilinieluna toimivaa metsää 4070 metrin leveydeltä. Mutkalammin kylän asukkaiden elinympäristö on ratkaisevasti huonontunut. Melu vastaa asunnon lähistöllä tavarajunan aiheuttamaa melua. Ehkä olisi aihetta laittaa jäitä hattuun eikä pyrkiä peittämään koko Suomea tuulivoimaloilla. Tuulipuisto pudotti alueen asuinkiinteistöjen arvon. KOLUMNI PENTTI RAUHALA PÄÄKIRJOITUS LÄHETÄ KUVA f Lukijapostia voi lähettää osoitteeseen toimitus@kuhmoistensanomat.fi. Kuhmoisissakin tiettävästi tuulivoimaloiden paikkojen kartoittajat ovat olleet liikkeellä. Toimittajat pöyristyivät, mutta lukijat naureskelivat. f Liitä mukaan tieto kuvaajan nimestä. Hän kertoi pohtineensa tuulipuiston tuottaman puhtaan energian kokonaishintaa ilmastonmuutoksen kannalta. Vähin, mitä voidaan vaatia, on avoin kansalaiskeskustelu. Nämä alueet ovat poissa hiilensidonnasta 50-70 vuotta. f Suomen latu suosittelee hämärähommia, eli nauttimaan pimeässä ulkoilusta. Keinoilla, joilla tämä pyritään toteuttamaan, on hintansa. Voimaloiden perustuksiin upposi 62 100 m 3 betonia. Sen paremmin kuntavaaliehdokkaat kuin paikalliset yrityksetkään eivät tule saamaan palstatilaa sen perusteella, minkä kokoisia ilmoituksia he ostavat. Sukulaiseni kysyy, minkä ajan kuluttua rakennustyön aiheuttamat päästöt on kuitattu. Katja Alatalo toimitus @kuhmoistensanomat.fi Median presidenttiehdokkaaksi nostama Mika Aaltola päätti kesken kampanjansa sohaista mediaa. JSN:n julkaisemissa journalistin ohjeissa todetaan, että ”ilmoituksellisen ja toimituksellisen aineiston raja on pidettävä selvänä. Niinhän asia on aina ollut ja tulee aina oleman. Voimaloiden vaatima betoniteräksen määrä on 125 000 kg/mylly. 8.11.2023 f Aurinko nousee 8.07 f Aurinko laskee 15.58 Onnea nimipäivänä! Tänään Aatos To Teuvo, Teo Pe Martti La Panu Su Virpi, Isänpäivä Ma Kristian, Ano Ti Iiris Ke Janina, Janika, Janette, Janita Viikon tärpit f Tekoäly avuksi matkailun markkinontiin. Kunnat ovat kiinnostuneet tuulivoimaloiden tuomasta kiinteistöverotulosta. f Sunnuntaina liputetaan isille, jotka saivat virallisen liputuspäivän vuonna 2019. Siitä aiheutuvat kaivostoiminnan ja valmistusprosessien päästöt rasittavat luontoa. Kuhmoisten Sanomissa ei natiivimarkkinointia eli niin sanottu advertoriaaleja ole näkynyt. Siinä kaikkien, joita asia koskee, tulee sanoa sanansa. Hannele Erola Sunnuntaina 22.10
Näin syntyi ajatus työsuhdepyöristä, ja vuotta myöhemmin firma oli pystyssä. Ne pääsevät esille Näkkälän työn rinnalle Kuhmoisten kirjaston ikkunaan. Se on iso juttu, Ampuja toteaa. Lisäksi pyöräily on edullista, ja välineistö on kehittynyt vuosien saatossa valtavasti. – 100 vuotta sitten kaikki tekivät fyysistä työtä ja olivat mahtavassa kunnossa. Erityisesti pienet kunnat hyötyvät hänen mukaansa työsuhdepyöräilystä, sillä niissä työmatkat ovat huomattavasti kohtuullisemmat kuin vaikkapa pääkaupunkiseudulla. – Vuodesta 2021 on ollut voimassa myös veroetu, jonka vuoksi on halvempaa hommata työsuhdepyörä kuin kävellä itse kauppaan, Ampuja kertoo. – Pyörät tulevat kumppaniyhtiöiden kautta, ja me katsomme, että ne ovat laadukkaita ja hyviä pyöriä, jotta ne varmasti sopivat asiakkaalle, Ampuja tiivistää. Voittajajulistetta käytetään mainonnassa. Valtakunnallisen kilpailun voittaja kilpailee julistekilpailun voitosta maailmanlaajuisesti. Nykypäivänä näin ei kuitenkaan ole, ja siksi arkiliikunta on supertärkeää, hän sanoo. Kilpailu on tarkoitettu 11–13 -vuotiaille nuorille. Piireistä jatkoon lähtevät julisteet valitaan joulukuussa. Jaetulle toiselle sijalle tulivat Jimi Kauppisen ja Fanni Anttilan työt. Rauhanjulistekilpailun teemana oli tänä vuonna Uskalla unelmoida. Etenkin sähköpyörät ovat olleet suosittuja viime aikoina, ja Ampujan mukaan kaikki niitä kokeilleet ovat innostuneet asiasta. Helppo ja hyödyllinen tapa liikkua Vaikka Ampuja myöntää itsekin tarvitsevansa autoa tullessaan esimerkiksi Kuhmoisiin tapaamaan vanhempiaan, luottaa hän arjessa ennen kaikkea pyöräilyyn sekä kävelyyn. Kilpailun seuraavassa vaiheessa piirit valitsevat omiensa joukosta voittajatyöt, jotka lähetetään valtakunnalliseen kilpailuun. Kuhmoisten Sanomat Keskiviikkona 8. Mikko Ampuja Katja Alatalo Lions clubin järjestämä kansainvälisen rauhanjulistekilpailun ensimmäinen vaihe on ohi ja paikallisista klubeista piireihin lähetettävät työt on valittu. Nelihenkinen raati perusteli Näkkälän työn voittoa hienolla idealla, hyvin ja värikkäästi käytetyllä tilalla, lämminhenkisyydellä ja omaperäisyydellä. Sähköpyöriä myydään hyvin Pyöräilyssä yhdistyy Ampujan mukaa paljon hyvää, sillä se on eduksi niin ihmisen terveydelle kuin myös ympäristölle. Yrityksen nimi Vapaus tulee siitä, kun Mikko Ampuja luki jonkun aiemmin kirjoittaneen: ”Onko vapaampaa fiilistä, kuin ajaa pyörällä kesäyössä, kesämekossa?” Vaikka kesämekosta ei kuulemma ole omakohtaista kokemusta, niin sana vapaus jäi kuitenkin mieleen elämään. Kuhmoisista matkaa jatkaa Oleanna Näkkälän työ. – Sähköpyörä madaltaa kynnystä lähteä polkemaan, vaikka sekin on liikuntaa, hän sanoo. Työsuhdepyörien suosiosta kertoo ehkä sekin, että Vapaus on saavuttamassa vuoden 2023 loppuun mennessä noin 30 miljoonan euron liikevaihdon. marraskuuta 2023 3 Työsuhdepyöräilyssä yhdistyy monia hyviä puolia Oleannan rauhanjuliste jatkaa kilpailussa Lila Lammi Kun Mikko Ampuja varttui Kuhmoisissa, oli hänellä tapana liikkua pyörällä paikasta toiseen. Ampuja oli tuohon aikaan alkanut pohtia, mitä hän vastaisi tyttärelleen, kun tämä tulevaisuudessa kysyisi mitä isä teki ilmastokriisin aikaan. Vaikka Vapauden pyöriä liisataan toistaiseksi lähinnä Suomessa, kertoo Ampuja heidän aloittelevan operointia myös Ruotsissa. Isoimpia asiakkaita ovat tällä hetkellä muun muassa Telia ja Elisa, ja Ampujan mukaan Vapaus panostaa siihen, että asiat tehdään muille helpoksi. Pyöräily kannattaa monestakin syystä Työsuhdepyörien etuja on Ampujan mukaan monia. Ampujan mukaan Vapaus pyrkii nimensä mukaisesti hoitamaan työsuhdepyörien hallinnoinnin niin, että asiakas olisi vapaa kaikista liisaukseen liittyvistä murheista. Jimi Kauppisen, Oleanna Näkkälän ja Fanni Anttilan julisteet tulevat esille kirjastolle. – Voittajaa ei valittu erikseen, mutta kärkinelikko sai palkinnoksi ilmaista konsultointia ja sijoittajayhteyksiä, Ampuja kertoo. Se voi olla työnantajan tapa kannustaa henkilöstöä liikkumaan, minkä lisäksi pyörän saa liisatessa kätevästi osamaksulla. – Pelkästään Euroopassa asuu 150 miljoonaa työssäkäyvää ihmistä sellaisilla alueilla, joissa on käytössä työsuhdepyörämalli. Katja Alatalo. Myös valtaosa Ampujan Vapaudeksi ristimän yrityksen työsuhdepyöristä on sähköpyöriä, ja Ampuja kertoo pyöräilyn ilmiön kasvavan yhä maailmalla. – On ollut kiva nähdä, että kaupungit ja kunnat ovat alkaneet panostaa siihen, että pyörillä olisi mukavaa ja turvallista liikkua, Ampuja toteaa. Kuhmoisten yhtenäiskoulusta kilpailuun osallistui kuusi työtä. – Kilpailun ideana on, että kouluissa pohditaan rauhan asiaa, Kuhmoisten Lions Clubin rauhanjulistekilpailun vastaava Arja Honkanen kertoo. – Kaikkien pitää uskaltaa unelmoida riippumatta taustasta ja sukupuolesta, Näkkälä kertoo värikkäästä työstään, joka kuvaa erilaisia ihmisistä eri taustoista. Lopulta autoilu väheni, ja pyöräily teki paluun Ampujan elämään jopa niinkin suuressa mittakaavassa, että hän päätyi perustamaan oman, pyöriä liisaavan yrityksen saatuaan lapsen vuonna 2017. – Otin lopputilin työstäni konsulttina, ja aloin miettiä keksinkö jotain, joka menisi yksiin omien arvojeni ja tämän aikakauden haasteiden kanssa, hän kertoo. Vaikka työelämä vei lopulta muualle, huomasi hän autoilun olevan monin paikoin hankalaa – etenkin isoissa kaupungeissa. Lisäksi Vapaus valittiin juuri EU:n kasvuyrityksien neljän parhaan joukkoon, vaikka osallistujia oli 700
Halloween-tapahtumassa kirjastolla riitti puuhaa Kuolleet Esko Aulis Majuri 83 v KAHVITUPA La 11.12. Raamatun sanat ”Totisesti: kaiken, minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle.” (Matt. klo 12–15 *maksuton tarjoilu* Helluntaisrk. 25:40) nousivat mieleen. Jumala oli lähettänyt tämän lempeän ihmisen juuri tähän tilanteeseen, auttamaan ja lohduttamaan. – Yhteistyöllä tällaista pystyy järjestämään, Pollari iloitsee. Lähimmäisen tarpeet eivät aina ole taloudellisia eikä edes aikaa vieviä, vaan yksinkertainen kuulumisten kysyminen voi olla juuri se, mitä lähimmäisemme sinä päivänä eniten tarvitsee. Lila Lammi Ritva Helmisen marraskuun kaktus puhkesi Päijännekodilla juuri oikeaan aikaan täyteen loistoonsa. Joudumme nöyrtymään sekä lähimmäisen edessä anteeksi pyytäen että itsellemme. Järjestämällä tapahtuman kirjasto halusi myös tuoda oman panoksensa kunnan yhteisöllisyyteen. 6:8). Marja Lahtinen Viime viikon lehdessä Laulun aarre -lastenlaulukilpailusta kerrottavassa jutussa väitettiin, että Matias Lindénin musiiOikaisu kinopettaja on Maria Lindén. Rakennuksen alakertaan oli järjestetty erilaisia pelejä ja leikkejä, minkä lisäksi tarjolla oli kakkuja kahvitarjoilua. Valtaosa lapsista näyttikin heittäneen ylleen joko luurankopuvun, noidanhatun tai jonkin muun naamiaisasun. Näin konkreettisesti edessäni sitä rakkautta, josta Galatalaiskirje meille puhuu. Osallistujat pääsivät kisaamaan esimerkiksi munaviestissä ja napsivat syömäpuikoilla kulhosta karkkia niin paljon kuin ehtivät minuutissa. Olin todistamassa tilannetta, jossa usko vaikutti hyvät teot. – Minun kasvoni maalattiin jo kotona, mutta osa oli kulunut pois, joten ne korjattiin, kertoo paikalle saapunut Elli Inkiläinen. Tapahtuman myötä kirjaston haluttiin osoittaa olevan kiva vapaa-ajanviettopaikka. Elävä usko näkyy armollisuutena lähimmäistä kohtaan ja monin muinkin myönteisin tavoin sosiaalisessa kanssakäymisessä. Lain saarna auttaa omantunnon heräämisen, evankeliumin armo lohduttaa ja muistuttaa ristin sovitustyöstä. Illan musiikista vastaa Ka Mala solistinaan Seija Ruokola. Yrittäjäjuhla on Kuhmoisten Yrittäjät ry:n voimanponnistus. Väsymykset ja murheet painavat eikä oma oleminen vastaakaan niitä ihanteita, joita itselleen on asettanut. Hän kertoo juhlineensa Halloweenia myös viime vuonna koululla. Inkiläinen on pukeutunut pörröiseen, viime jouluna lahjaksi saamaansa haalariin, ja tehnyt itse asuun sopivat korvat. Joudumme toteamaan, että oma astia on tyhjä. Kuhmoisten Sanomat 4 Keskiviikkona 8. Pukukilpailuun kertoi osallistuneensa myös Vilma Syvälahti, joka oli hankkinut tapahtumaa varten mustan peruukin sekä viitan. Juuri näissä hetkissä armo on läsnä. Henkilökunnan apuna olivat Touko Nihtilä, Petri Kuivalainen, yhtenäiskoulun oppilaita sekä Sari Liehu Sarin Kotikahvilasta. marraskuuta 2023 LUKIJAN KUVA SANAN KULMA Kirjoittaja on kuhmoislainen perheenäiti, lähihoitaja ja väitöskirjatutkija Satuin taannoin näkemään niin pyyteetöntä auttamista, että tämä tilanne nousee edelleen usein mieleeni. Tuossa hetkessä kirkastui konkreettisesti se, miten Taivaallinen Isä pitää meistä ihmisistä huolta, kaikenlaisissa elämäntilanteissa ja kohtaloissa. Koin tilanteen näkemisen myös omalle uskonelämälleni siunaukseksi, tärkeäksi muistutukseksi. Toimitus pahoittelee virhettä.. Näitä vastaan ei ole laki.” (Gal. Paavali muistuttaa meille ”Joka kylvää siemenen itsekkyyden peltoon, korjaa siitä satona tuhon, mutta se, joka kylvää Hengen peltoon, korjaa siitä satona ikuisen elämän.” (Gal. Striimaus. – Äskettäin toteutetussa asiakastyytyväisyyskyselyssä toivottiin selvästi koko perheen tapahtumia. – Yritysmuodolla tai toiminnan koolla ei ole väliä, yrittäjäjuhla on kaikille ja kaikkia yrittäjiä juhlitaan samalla arvokkuudella, juhlan järjestelyistä vastaava Taina Hinskala kertoo. Hinskalan mukaan juhla on hyvä hetki huokaista hyvän ruoan lomassa, tavata yrittäjäkollegoita ja vaihtaa hetkeksi vapaalle. Myös Inkiläinen, vaikka hän totesi ensimHiireksi pukeutunut Elli Inkiläinen yritti ratkaista puista pulmapeliä. Matiaksen musiikinopettaja on kuitenkin Pasi Hämäläinen. klo 10 messu kirkossa. Su 12.11. mäisen yrityksensä päätteeksi pelin olevan vaikea. Myynnissä oleva illalliskortti sisältää kolme ruokalajin illallisen ruokajuomineen. Juhlapaikka on keskeisellä sijainnilla ja illan aikana on useampi taksi ajossa, Hinskala vinkkaa. Lila Lammi Kirjastolla vietettiin Halloweenia pyhäinpäivän aattona eli viime perjantaina. Arki koettelee meitä jokaista. Tämä vastasi siihen toiveeseen, kulttuurija kirjastopalveluiden esihenkilö Minna Pollari kertoo. 5:22–23). Lisäksi paikalla oli erikoiskirjastovirkailija Eeva Markkanen, joka teki lapsille kasvomaalauksia. Juhlaan ehtii ilmoittautua vielä tällä viikolla. Leikkien lisäksi tapahtumaan kuului asukilpailu, johon sai osallistua arvontalapulla. Tärkeintä asun valinnassa olikin hänen mukaansa juuri teemaan sopiva väri. Vastaus kyselyn toiveisiin Halloween-tapahtuma oli osa kirjaston Kuka muka lukee -hanketta. Kaikki mukaan pelaamaan Suosituimmaksi leikiksi osoittautui ainakin jonon perusteella eräs pulmapeli, jossa neliapilan muotoiseen alustaan yritetään sovittaa viittä puukappaletta. Aikaa oli vain kolme minuuttia, mutta pelin oikein suorittaneille oli luvassa palkinto. Mustiin sonnustautunut Vilma Syvälahti piti värivalintaa tärkeänä halloween-asua valitessa. Lisäksi kirjaston henkilökunta halusi tutustua asiakkaisiinsa paremmin. päivä marraskuuta. – Yrittäjäjuhlassa on myös mainio mahdollisuus viettää koko henkilöstön vuotuista pikkujoulua tai muuta juhlaa. Sääntöjen niin salliessa moni innostuikin kokeilemaan peliä useampaan kertaan. Luther opettaa, että pelastumme yksin uskosta, yksin armosta ja yksin Kristuksen tähden. Juhlaan ovat kuitenkin tervetulleita muutkin kuin Yrittäjät ry:n jäsenet. Yrittäjäjuhla huipentuu vuoden yrittäjän julkaisuun illan aikana. Tutussa raamatunkohdassa kuvataan hengen hedelmiä seuraavasti: ”Hengen hedelmää taas ovat rakkaus, ilo, rauha, kärsivälliArjen tilanteita syys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, lempeys ja itsehillintä. Ei ole mitään omaa ansiota tai kerskausta, millä kelpaisin Jumalalle. Toritie 44 Poikkea tupaan Yrittäjät kokoontuvat juhlimaan Kuhmoisten Sanomat Vuosittaista Yrittäjäjuhlaa vietetään Kuhmolassa lauantaina 18
Lisättiin vettä sekä pari kourallista hakkuja ja annettiin kiehahtaa. – Isän ja lapsen väliseen kiintymyssuhteeseen ei mielestäni eron jälkeen kiinnitetä riittävästi huomiota. Kun se siellä 3-4 tuntia muhi, niin imeltyi ihan itsekseen. Isien pitäisi ottaa asiat vakavammin. Isältä ei odoteta vastuuta Raiskio puhuu mielellään epäkohdista, joihin on etäisänä törmännyt. Hän olisi aikanaan ollut valmis jäämään koti-isäksi ja huolehtimaan paitsi lapsesta myös kodista. Lapsen kanssa yhdessä tekeminen korostuu Raiskion puheissa usein. Aittarivin perimmäinen osa oli ruoka-aitta. Mitä se tekee lapsen ja vanhemman suhteelle. Aiheen oli omavaraisuuteen perustuva entisajan ruokatalous, jossa niukkuus oli yleinen vieras. Nämä toimivat kesäisin myös nukkuma-aittoina. Päivikki Savolan kuva-arkisto ”Isien pitäisi ottaa asiat vakavammin” Katja Alatalo Isänpäivänä isän tehtävä on viettää aikaa lapsen kanssa ja tehdä kotihommien sijaan hauskoja asioita. – Kun mennään Hoploppiin, niin siellä vanhemmat naputtavat puhelinta. Sitten sinne lotkautettiin pala voita, survottiin perunat, laitettin suola ja maito. Lapsen viikkotapaamiset pitää järjestää itse. – Jos kaikki on hiljaa, niin ihmiset ahdistuvat. Jos vaikeista asioista puhuisi enemmän, niin meillä olisi vähemmän terveydellisiä ongelmia. – Poika kun tykkää noista moottorivehkeistä. Samassa uunissa imeltyi marjamämmi jälkiruuaksi. Jussi Raiskion kotialbumi. Jussi Raiskio on kertonut isyyteen liittyvistä haasteista avoimesti sosiaalisessa mediassa. – En kuitenkaan valita. Esimerkiksi varhaiskasvatuskeskustelut pidetään etävanhemmalle vain erikseen pyydettäessä. Muusia tarjoiltiin pyhäruokana Mutta sunnuntaiaamuisin tehtiin aina perunamuusia, vielä minunkin muistini ajan. Raiskio on etävanhempi ja näkee poikaansa pääasiassa parin viikon välein pidennetyn viikonlopun ajan. Voin hengähtää itsekin sitten, kun lapsi on päiväunilla. Hakkusoosi syntyi näin: Vasikanrasvassa ruskistettiin ohraja ruisjauhoja sekä sipulia. Se voi olla jäänne aiemmilta vuosilta. En ole missään nähnyt, että isä jäisi kotiin ja nainen lähtisi töihin. Makkarasoosi taas näin: verimakkaran paloja ja ”purkiaisia” keitettiin maidossa ja jos oli, niin pantiin nokare voita joukkoon. Istuminen puhelin kourassa ei muutenkaan saa Raiskiolta ymmärrystä. Kokonainen maksa käärittiin sian mahapaitaan (sian mahassa oleva ohut kalvo, jossa oli rasvaa), sidottiin ja paistettiin padassa varmaan useampi tunti. Lapsen tapaaminen tuo arkeen niin paljon iloa. Lopusta muusista tehtiin päivälliseksi laatikko: lisättiin maitoa, vähän vehnäjauhoja ja pantiin uuniin. Nyt syötiin perunan kanssa hakkusoosia ja makkarasoosia. Sitten oli vielä eräs erikoinen herkku, nimittäin maksapaisti. Kun näkee, miten hän kasvaa ja miten paljon asioita hänen kanssaan voi tehdä. Viljalaarit olivat täynnä ruista, ohraa ja kauraa, lihatiinu suolattua lihaa, orressa roikkui pärekopassa kuivalihaa. Kuhmoisten Sanomat Keskiviikkona 8. Se oli pyhäaamun ruokaa se. Sitten vaan vettä ja suolaa ja annettiin hetken kiehua eikä laitettu jauhoja ollenkaan. Mahapaita esti maksaa kuivumasta ja siitä tuleva rasva mehevöitti paistin. Hälläväliä-isiä on todella paljon ja jos asenne on eron sattuessa se, niin peli on menetetty. Päivikki Savola Äitini Kerttu Nihtilä (1921– 1998) kirjoitti tämän muisteluksen 1980-luvulla tausta-aineistoksi Elintarviketieteiden laudaturseminaariesitelmääni varten. Viikonloput Kuhmoisissa täyttyvät mökkeilystä, luistelusta, hiihdosta, moottoriurheilusta, yhdessä tehdyistä kotiaskareista ja muiden lapsiperheiden tapaamisesta. Raiskio itse on töistä pois joka toinen perjantai viettääkseen päivän poikansa kanssa. Perunat keitettiin kuorineen ja sitten pojat hyppysiinsä puhallellen kuorivat ne muusikiuluun, joka oli tehty närepuusta (mänty ja kataja olisivat antaneet makua). Että muusi oli ihanaa, keltaista ja venyvää! Ei tule Olympia-perunastakaan niin hyvää kuin mitä se lapsuuden perunamuusi oli. – Tapaamisissa ei ole hukkaan heitettävää aikaa, vaan haluan tehdä paljon asioita, Raiskio sanoo. – On meilläkin pelikonsoli, mutta sillä pelataan harvoin. Se oli poikien homma. marraskuuta 2023 5 LUKIJA MUISTELEE: LINNAJÄRVEN TORPAN RUOKATALOUS 1920-LUVULLA OSA 2 / 8 Se myöhäissyksy oli runsauden aikaa! Oli tuoretta soppaa (lihakeittoa), sylttyä, makkaraa ja roppanaa. Raiskio on kaikkea muuta kuin hälläväliä-isä. Niin ajattelee viisivuotiaan pojan isä Jussi Raiskio. Ensimmäinen osa julkaistiin 11.10. Isot siskot ja veljet tappelivat, kuka saisi sitä enempi syödäkseen! Hakkuja makkarasoosia Viikot ennen joulua, ne elettiin säästäväisesti, varsinaisiin lihoihin ei juuriMyöhäissyksy oli runsauden aika kaan koskettu, koska edessä oli pitkä talvi ja kevät. Lapsi itse tuo iloa arkeen Osallistuvalle isälle etärooli on raskas henkisesti ja fyysisesti. Tampereella työpäivän jälkeen järjestetyn arki-iltaisen tapaamisen jälkeen Raiskio on kotona myöhään ja herätys on aamulla aikaisin. Keskimmäinen oli vaatteille ja tekstiileille ja ensimmäinen työkaluille. Tämä mahapaita oli lopulta ruskea ja rapea. Minä opettelin voltteja trampoliinilla pojan kanssa yhdessä. Isänä Raiskio uskoo yhdessä tekemisen ja esimerkin voimaan. Sen muusin kanssa oli kastike: ohuet siansiivut ruskistettiin hyvin, sipulirenkaat lisättiin ja saivat ruskistua. – Naisen rooli on aina ollut hoitaa koti ja lapsi. Tänä vuonna kaksikon suunnitelmissa on mennä katsomaan supercrossia Tampereelle. Ei 20 vuotta sitten näprätty puhelimia vaan tehtiin yhdessä enemmän ja lapset voivat paremmin
– Jotain hyötyä siitä, että vanhuksia roudataan edestakaisin. Ambulanssi vei äidin Jämsään, sieltä hän pääsi kuin pääsikin Kuhmoisten vuodeosastolle. Tähän mennessä äitiä oli siirretty seitsemän kertaa ambulanssilla ja kerran taksilla. Kotiuttamista edelsi vaadittavat hoitoneuvottelut asiantuntijoiden kanssa. – Teen kohtuullisen pitkiä työpäiviä, mutta papatan tästä asiakkaille. Hammashoitola häviämässä Metsäteema ilmestyy ensi viikolla Kuhmoisten Sanomat Kuhmoisten Sanomien vuosittainen metsä-teemainen lehti ilmestyy ensi viikolla. Toukokuun 12 päivä äiti kaatui ja mursi lonkkansa. Äidin muisti oli alkanut rakoilla, eikä hän enää tiennyt, missä hän parhaillaan oli. Pirkanmaan hyvinvointialueen palvelurakenteen uudistamisen myötä se aikoo vähentää alueen 53 toimipistettä 30:een. Se ei ollut kenenkään vika, lonkkamalja jää helposti väljäksi, eikä tuon ikäisellä ihmisellä ole lihaksia ympärillä tukemassa. Täältä on sinne matkaa 142 kilometriä, eikä minulla ole autoa. Monet tuntevat äitini, mutta tuntemattomatkin muistavat kysyä, miten äiti voi. Hän pohtii kuitenkin siirron järkevyyttä: äidillä on nyt turvallinen paikka, jonne hän on kotiutumassa.. Tällä kertaa sellainen löytyi Orivedeltä. – Hoidon hinta on tosiaan vielä auki. Löytyykö Jämsästä vai Tampereelta. Onko se sitten säästöä. – Toinen vaihtoehto olisi ollut se, että jäädään odottamaan Pirhan alueelta vapautuvaa paikkaa, ja sehän olisi voinut löytyä mistä vain, Littu kertoo. Äiti kuitenkin pääsi Orivedeltä Kuhmoisiin. Liikkuminen oli jo käynyt huonoksi, olihan alkukesästä edessä 95. Kaikki tekivät parhaansa äidin kotiuttamisessa. Tällä kertaa äidin lonkka operoitiin Jämsässä ja hän sai olla osastolla kaksi viikkoa ilman kotiuttamiskiirettä. – Siellä äidin kunto romahti. Tällä kertaa se oli Ikaalisissa. Puolentoista viikon kotona oleilun jälkeen äiti kaatui jälleen. Minun käskettiin soittaa keskukseen, he tietäisivät, jos äiti on siirretty jonnekin. Toimenpiteen ollessa ohi alkoi jälleen vuodeosastopaikan metsästys. Acutasta luultavasti otetaan vastaan se paikka, joka ensimmäisenä löytyy. Perusteluna toimipisteen sulkemiselle ovat rekrytointihaasteet, toimipisteen pienuus ja käyttäjämäärän todennäköinen väheneminen tulevaisuudessa. Teemalehti on luettavissa verkossa maksutta. Äidillä on nyt turvallinen paikka, jonne hän vähitellen kotiutuu. Littu pohtii. Viiden päivän vuodeosastojakson jälkeen Ikaalisissa alettiin suunnitella äidin kotiuttamista. Mutta mieli ja muisti olivat terävät. Sanomat päiväjakeluun Helsingissä Kuhmoisten Sanomat Kuhmoisten Sanomien jakeluun on Helsingin postinumeroalueella tulossa muutoksia. Pian leikkauksen jälkeen äiti oli jo noussut jaloilleen ja hänet laitettiin Tammenlehväkeskukseen kuntoutukseen. Viiden viikon hoitojakso Kuhmoisten vuodeosastolla teki kuitenkin tehtävänsä ja heinäkuun alussa äiti pääsi kotiin. Vuodeosastohoitoa vaatinut äiti lähetettiin sieltä Ikaalisiin. Kuuden viikon hoitojakson aikana vielä ajateltiin, että äiti voitaisiin kuntouttaa kotiutettavaksi. Lonkan kuntoutus jäi kesken, Littu kertoi. – He sanoivat vievänsä äidin Tampereelle, mutta ei häntä sieltä seuraavana päivänä löytynyt. Leikatusta lonkasta löytyi ylimääräinen patti ja sinä päivänä, kun jalka piti kuvata, äidin yllätti kova kipu eikä hän päässyt omin avuin ylös. Kolme eri vuodeosastoa Asiat etenivät vikkelästi. Kuhmoisten Sanomat 6 Keskiviikkona 8. Pirhan sosiaalityöntekijä on ollut korvaamaton selvittäessään äidin hoidon hintaa, mutta vielä sitä ei tiedetä. – Ainakin täällä maalla tällaiset asiat sujuvat hienosti. Toimipisteen käyntimääriä vuodelta 2022 ei ole saatavilla. syntymäpäivä. Hoitoneuvotteluissa päädyttiin kuitenkin tehostettuun palveluasumiseen ja palvelusetelin avulla paikka olisi mahdollista saada Jämsästä Jaatilanrannasta. Täältä käsinhän paikkoja ei jaeta, vaan ne menevät yleiseen jakeluun Pirhalle. Paikka löytyi, hinta ei tiedossa Tällä kertaa kaatuminen oli aiheuttanut murtumia lannerankaan. Oli yöaika, eikä Kuhmoisten ambulanssi liiku yöllä. Kuhmoisten kotihoidostakin sanottiin, että heidän tietojensa mukaan äiti vietiin Tampereelle. Myös äidin koti Toritiellä laitettiin sellaiseen kuntoon, että hän pystyy siellä kapean rollaattorin kanssa liikkumaan. Oriveden ambulanssi sattui olemaan jälleen paikalla ja otti äidin kyytiin. Koululaisten pop up -määräaikaistarkastukset tehdään kouluilla liikuteltavien hoitokoneiden avulla. Lääkärin lausunnot paljastivat, että äidillä oli vanhoille ihmisille tyypillistä kompKuhmoisten Sanomat Kuhmoisten hammashoitolaa ollaan lopettamassa vuosien 2024 – 2026 aikana. Seuraavaksi soitin Jämsään ja sieltä hän löytyi. Äidille on vielä mahdollista hakea paikkaa Kuhmoisista. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että aikaisemmin keskiviikkona päiväpostin mukana jaettu Kuhmoisten Sanomat jaetaan torstaina aamuyöllä. ressiomurtumaa lantiossa, mutta nyt murtui muutakin. Metsäteema on perinteisesti hieman normaalia kahdeksansivuista lehteä paksumpi ja jututkin liittyvät metsään. Lääkitys oli alkanut purra ja vessakäynnit sujua. Littu lähettääkin kiitoksensa erityisesti paikalliselle fysioterapeutille sekä taloyhtiön isännöitsijälle, jotka kävivät yhdessä katsomassa, mitä muutoksia asunto vaatii. Kuhmoisten Sanomien näköislehti on luettavissa lehtiluukussa heti keskiviikkona puoliltaöin. – Kai täälläkin olisi paikkoja ollut, mutta kun ei ole niitä hoitajia. Hän oli kieltänyt soittamasta tyttärelleen yöllä, mutta oli tehnyt hälytyksen kotiuttamisen yhteydessä saaneella turvapuhelimella. Kukaan ei tiennyt muusta. Fyysisen toimipisteverkon supistuessa Pirha aikoo hyödyntää laajasti liikkuvia palveluita ja tehostaa digitaalisia palveluita. Ei löytynyt sieltäkään. Paaritaksi oli ajanut ilmeisesti navigaattorin kanssa lyhintä reittiä, mikä on melkoista hiekkatietä. Litulla itsellään on mennyt puoli vuotta pelkästään äitinsä asioita hoitaessa. Onneksi Oriveden ambulanssi sattui olemaan lähistöllä. Lehden päiväjakelun sanomalehdet jaetaan 13.11.2023 alkaen ilmestymispäivää seuraavana arkipäivänä aamuyöllä varhaisjakelun yhteydessä. Se ei tietenkään ole paikan vika, mutta heidän oli pakko lähettää äiti takaisin Acutaan. Acutassa äitiä pidettiin vain sen aikaa, kun tilanne vaati. Ambulanssi tuli todella äkkiä jä äiti vietiin Jämsään ensiapuun. Ennen niin virkeä ja toiminnallinen vanhus alkoi osoittaa luovuttamisen merkkejä. – Sain kuulla, että Kuhmoisistakin saattaisi olla vuodeosastopaikka vapautumassa ja mainitsin siitä Orivedellä. Kotiutuksen aika kuitenkin tuli, ja äiti oli jälleen hieman heikommassa kunnossa kuin aiemmin. Äiti vietiin jälleen Acutaan, jossa reisiluu laitettiin paikalleen nukutusta kevyemmässä humautuksessa. Jämsässä äidin lonkka kuvattiin, äiti vietiin Tampereelle Acutaan, sieltä osastolle ja leikattiin jo seuraavana päivänä. Merja Litulla on mahdollisuus hakea tehostetun palveluasumisen paikkaa äidilleen Kuhmoisista. Kiitos heille, että ovat jaksaneet kuunnella. Äiti ehti olla kotona kaksi ja puoli viikkoa, jonka jälkeen hän kaatui ja lonkka meni toistamiseen sijoiltaan. Littu aikoo kysyä äitinsä mielipidettä, mutta pohtii siirron järkevyyttä. Vuokrasopimuksessa ei ollut mainintaa siitä, mitä maksetaan ja minne. marraskuuta 2023 ” He sanoivat vievänsä äidin Tampereelle, mutta ei häntä sieltä seuraavana päivänä löytynyt. Hänellä todettiin munuaisaltaan tulehdus. Vaikka ei hän kovin hyvässä kunnossa ollut, sillä kotihoito kävi hänen luonaan kolmesti päivässä ja välillä öisinkin ja minä kävin töiden jälkeen. – Leikattu lonkka oli pois sijoiltaan. Äiti Pirhan pyörityksessä Katja Alatalo Merja Litun äiti oli pärjännyt kotona Kuhmoisten keskustassa ilman kotihoidon tukea. Kaikki ovat eläneet tätä tarinaa minun kanssani, Littu kiittelee. Osassa postinumeroalueita tämä jakelutapa otettiin käyttöön jo kesäkuussa. Ilmoituksia metsä-teemaan ehtii lähettämään vielä tällä viikolla. Littu itse oli äidin kotiuttamiskunnosta eri mieltä sikäläisen kotiuttamiskoordinaattorin kanssa, eikä äiti kotiin asti päässytkään
Kokoukseen voi osallistua myös Teams-yhteydellä, ohjeet www.pihlajakoski.fi. 040 536 5663, 0400 946 642 www.kuhmoistensora.fi Lindroosin Sora Oy p. Piili Kuhmoinen p. 040 586 7729 www.countryhelp.fi KAIVOLIIKKEET Porakaivoliike Kallioniemi Oy Jämsä (014) 761 168 www.porakaivoliikekallioniemi.fi KEITTIÖT Rakennushuolto Pekka Peltonen Hörhäntie 2, 17800 Kuhmoinen p. tapahtumat OPASOL OY p. Hintoihin sisältyy alv. 555 1331 kuhmoistentilitoimisto@ kuhmoistentilitoimisto.fi Päijät-Tili Toritie 44, p. 040 746 9617 www.kuhmoinen-keittiot.fi KIINTEISTÖNVÄLITYS OP Koti Järvi-Häme Oy LKV, Vesa Teräväinen p. Hintoihin sisältyy alv. Peltonen p. 0400 121 997 HIERONTA JA LUONTAISHOIDOT Hieronta, vyöhyketerapia, purentahoidot Irja Tervala p. Kuhmoisten Sanomat Keskiviikkona 8. 0400 783 630, (03) 555 6137 PITOPALVELU yms. %) ARKKITEHTISUUNNITTELU Kalle Nurminen arkkitehti SAFA suunnittelu, lupahakemukset, pääsuunnittelijan tehtävät, työnjohto Korppilankuja 46, Kuhmoinen p. näköislehden) 89 € 12 kk määräaik. KUHMOLASSA SU 12.11. Painopaikka Lehtisepät Oy www.kuhmoistensanomat.fi LIIKEHAKEMISTO Liikehakemisto: 6 kk 3 riviä vain 115 € +10 € / lisärivi (alv. marraskuuta 2023 7 ROINILAN LIHATILAN LIIKKUVA LIHATISKI TORSTAINA Kuhmoinen klo 9-10 Katso viikkotarjous FB 0400 872 461 LOUNAAT KOKOUKSET ELOKUVAT TORIMYYJÄT SEURAT NÄYTTELYT Kuhmoisten Sanomat TOIMITUS Puolueeton kotiseutulehti ISSN 0356-228X Uutismedian liiton jäsen Levikki 2 228 (LT-2022) Asiakaspalvelu, ilmoitusmyynti ja -valmistus Tuija Käki-Lahtinen ilmoitukset@kuhmoistensanomat.fi Valmis pdf-aineisto julkaisuviikon maanantaina klo 12 ja valmistettavan ilmoituksen aineisto edellisen viikon perjantaina klo 12 mennessä. klo 13–15 pikkujoulut Kuhmolassa. Eero Ikonen ja Väinö Nuuttila kertovat ja keskustelevat kokemuksistaan. Myös pikkuhommat. Linnan Saneeraus ja Pelti Mitsubishi Electric RW25 050 320 1518, www.linnatuli.fi Sähkötyö J. 044 493 8191 JULKISET KAUPANVAHVISTAJAT Kari Paajanen 0400 783 630 Teemu Sarhemaa 0400 551180 Timo Sormunen 044 244 9779 KAIVINKONETYÖT CountryHelp Jyri Janhonen p. www.urosenkukka.fi Kesäisin myös Papinsaaren Kukka KULJETUSLIIKKEET Pika-, rahti-, lavettiym. Pienlaskutuslisä alle 25€:n ilmoituksista on 5 €. 020 730 4040 / tilaukset www.lindroosinsora.fi Lindroos Esa 0400 344 531 SÄHKÖASENNUKSET SÄHKÖ-RUOKOLAHTI OY Suunnitelmat/asennukset p. 050 913 6226 www.juhansahko.net TILITOIMISTOT Kirjanpitopalvelut Mia V Ky mia@kirjanpitosi.fi www.kirjanpitosi.fi Kuhmoisten Tilitoimisto Toritie 64, p. 0400 852 532 Metsäja maansiirtokoneiden kuljetukset ja siirrot, kant. Tuominen Tauno p. Aina vinkkiä ei voi heti toteuttaa, mutta jossain vaiheessa toivejuttu ehkä ilmaantuu lehden sivuille. Tervetuloa! Ti 28.11. 95 €, 6 kk 55 €, 3 kk 39 € 12 kk jatkuva digikesto 56 € (kysy myös muita vaihtoehtoja asiakaspalvelusta) Katkaistun lehtitilauksen tilausmaksuja ei palauteta. 044 244 9779 KUKKAKAUPAT JA HAUTAUSTOIMISTOT Kuhmoisten Juhlapalvelu Oy Hautaustoimisto Irma Kallio p. 24%. Toimitus voi lyhentää ja muokata tekstejä. 040 547 5411 LIKAKAIVOJEN TYHJENNYKSET Traktorikalustolla Vesa Arrenius p. Hallitus TO Currykana PE Jauhelihapihvit kermakastikkeessa MA Lihapulla-nakkipannu TI Juustoinen uunikala KE Riistakäristys Kuhmoinen (03) 555 6382 LOUNAS 9.-15.11. 040 779 4457 KULTASEPÄNLIIKKEET Kelloja, kultaa Kelloliike M. klo 12.15. Määräajan jälkeen jätetyistä ilmoituksista peritään lisämaksuna 5,50 € /ilmoitus. Alle 25 €:n ilmoituksesta perimme pienlaskutuslisän 5,00 €. (014) 718 272, 0400 919 805 Runsaasti oman tuotannon kukkia, kaikki hautausalan palvelut. klo 12–14.30 digikerho kokoontuu kirjaston kokoustilassa. Mukana Asikkalan, Lammin ja Padasjoen senioriyhdistykset. 0400 425 717. 040 8271583 Kuorma-autokalustolla Liekaiha Oy Jarkko Sumioinen p. Kirjoita omalla nimelläsi. –12.12.2023 Kirjaston galleriassa kirjaston aukioloaikoina. erikoiskuljetukset/kotim. 040 555 0454 kalletapani.nurminen@gmail.com AUTOKORJAAMOT Jokilaakson Autohuolto Oy Valtuutettu Citroen, Peugeot, Mitsubishi huolto. 24%) Etusivulla 1,95 € /pmm Tekstissä 1,70 € /pmm Takasivulla 1,77 € /pmm Seurapalsta 2,48 € /rivi Johan on markkinat Edullinen rivi-ilmoitus yksityishenkilöille. Pihlajakosken kyläyhdistyksen sääntömääräinen SYYSKOKOUS pidetään su 19.11.2023 klo 16.00 Pihlajakosken kirjastossa, Pihlajakoskentie 388, Pihlajakoski. Tervetuloa Kuhmolaan Torstaitupaan 9.11. ja Eurooppa OPASOL OY p. Hinta kolmelta riviltä 15 € ja lisärivit 5 €/rivi. 040 540 9090 kai.kultalahti@hotmail.com SIIVOUSPALVELUT Kuhmoisten Siivouspalvelut kaikki siivousalan palvelut p. Petri Liehu p. Paavolankatu 4, 42100 Jämsä p. Lehden vastuu ilmoituksen julkaisemisen yhteydessä sattuneesta virheestä rajoittuu ilmoituksen hintaan; puhelimitse annettujen ilmoitusten virheestä vastuu on ilmoittajan. 24 t. Irma Kallio p. Ke 22.11. ILMOITUSHINNAT 2023 (sis. 0400 131 170, Kirkkotie 8 MAALÄMPÖPUMPUT Pumppumies Puoliväli Oy 040 565 5148 www.pumppumies.fi Maalämpöjärjestelmät avaimet käteen asennuksella! PERUNKIRJOITUSJA PESÄNSELVITYSPALVELUT Kari Paajanen p. 0400 852 532 SIRPA SUOMINEN KRISTIINA LÄHDE KUVIA VAPAUTUMISESTA RUNOT JOHANNA SUOMINEN 13.11. Riveillä voit ostaa, myydä, vaihtaa, vuokrata yms. alv. 040 769 8133 Päijänteen Kiinteistöpalvelut LKV www.paijanteen.fi Timo Sormunen p. arkisin klo 11–14 arkisin 6.30–18.00 la 8.00–18.00 su 9.00–18.00 Keittiö palvelee 10–17.30 Tilaa näköislehti ja lue lehti verkossa! 12 kk jatkuva digikestotilaus + arkisto ilmoitukset@ kuhmoistensanomat.fi Kuhmoisten Sanomat 56 € hinta 2023 METSÄ METSÄ -teema -teema Ensi viikolla! Ensi viikolla!. 040 551 7540 Seijan Pidot Tmi Seija Ruokola p. Aiheena ohjelmistoja laitehankinnat. mennessä Väinö Nuuttilalle, vaino.nuuttila@ gmail.com, p. Käsitellään sääntöjen mukaiset asiat. 040 700 1165 Sähkötyö J.Peltonen p. 0400 798 143 p. kuukausitapaaminen klo 12 Kuhmolassa: Projekteja Irakissa, Venäjällä ja Thaimaassa. Ma 27.11. Maksu 45 € /hlö suoritetaan Kuhmoisten seniorien tilille FI85 5176 0440 0162 17 ennen juhlaa. KLO 16 #tuoksutON * K 7 * 6 € Ti 14.11. Lukijapostia palstalla voit kiittää, kehua tai antaa kritiikkiä ajankohtaisista asioista. 040 708 1456 LASILIIKKEET Jokilaakson Lasitus Korjaus/lasitukset 24/7, terassilasitukset yms. ILMOITUSAINEISTO Toimittaja Lila Lammi 045 635 5335 toimitus@kuhmoistensanomat.fi Toimittaja Katja Alatalo 040 716 8052 toimitus@kuhmoistensanomat.fi Toritie 52, 17800 Kuhmoinen Avoinna: ma 9.30–15.00 ti, ke ja pe 9.30–13.00 to suljettu ILMOITUSJA TILAUSJA LASKUTUSASIAT p. p. alv 10 %) 12 kk jatkuva kesto (sis. 0400 638 764 PUUTAVARAA Myydään polttopuuta ja sahatavaraa. 014 716 119 / 0400 551 162 HAUTAKIVET Polar Granit Oy Hautakivet, kaiverrukset, entisöinnit Nyman Jaakko 045 662 6003 ILMALÄMPÖPUMPUT Pumppumies Puoliväli Oy 040 565 5148 www.pumppumies.fi Parhaat merkit, paras palvelu! Myynti, asennus, huolto S. 040 551 7540 Kuhmoisten Kukkakauppa ja Hautauspalvelu Toritie 63, p. TILAUSHINNAT 2023 (kotimaa, sis. Tervetuloa. Kuhmoisten Juhlapalvelu Oy Juhlaja pitopalvelu. 040 483 0860 tai 040 515 2345 ilmoitukset@kuhmoistensanomat.fi OSOITTEENMUUTOKSET ilmoitukset@kuhmoistensanomat.fi (perjantaina tehdyt muutokset ehtivät seuraavan viikon lehteen) Vastaavat toimittajat Yhteiskunnalliset asiat ja elinkeinoelämä Hannu Lahtinen Kulttuuri ja vapaa-aika Eija Heinonen Anna juttuvinkki! Mistä aiheesta sinä haluaisit lukea. 24%. Erkki Häkkinen opastaa. Ilmoittautumiset 17.11. Ilmoituksia välitetään myös muihin lehtiin niiden omilla ilmoitushinnoilla. 040 740 6374 Urosen Kukkakauppa ja Hautauspalvelu, Koskentie 11, Jämsä p. 050 526 4475 PUUTYÖLIIKKEET, RAKENNUSTARVIKKEET Ikkunat, ovet sekä tilauspuusepäntyöt Ruokolan Puu Oy 040 824 7331 RAKENTAMISPALVELUT Kanuuna Oy Saunaja kylpyhuoneremontit, laattatyöt, sisäremontit ja sisustuskirvesmiehen työt. 040 571 0327 henni@paijat-tili.fi VARTIOINTI JA MURTOHÄLYTYSJÄRJESTELMÄT S & L Turvapalvelut Oy 24 h/vrk 050 596 0060 hälytysja kamerajärjestelmät vartiointipalvelut MÖKIT, KODIT, YRITYKSET www.turvapalvelut24h.fi ÄÄNENTOISTO Näyttelyt, messut, discot, juhlat, musiikkiym. Hauskaa jouluohjelmaa ja maukas jouluateria. 045 636 3889 / Eija SORAA JA MURSKETTA Kuhmoisten Sora Oy Olli Nummelin p. kuukausitapaaminen klo 12 Kuhmolassa: Inkeri Haarla-Kettunen kertoo Lotta Svärd -yhdistyksestä. Suomen Palveluskoirat-lehden päätoimittaja Päivi Hotokka kertoo aiheesta ja lehden toimittamisesta.Tavataan tuvassa klo 12–14. 050 913 6226 www.juhansahko.net ISÄNNÖINTIPALVELUT asuntotrio.fi, Toritie 50 Mika Lyytinen 040 727 4769 Mika Järvinen 0400 236 344 Päijänteen Kiinteistöpalvelut LKV, Anne-Maj Ronni, IAT p. 0400 980 292 PUTKILIIKKEET Putkiasennus Lehtonen Oy Kokonniementie 12 p
Ei sitä ole pakko tehdä, Unnaslahti sanoo. 03 555 6061 markus.ahonen@k-market.com KIPPARI Ollaanko Facebook-kavereita. kysyy yksi oppilaista. Korttien lisäksi oppilaiden on tarkoitus tehdä myös isänpäivärunoja, ja Unnaslahti kertoo isänpäivään liittyvän puuhastelun olevan monille mieluisa asia, vaikka kaikkien mielestä koulussa ei välttämättä kuuluisikaan tehdä isänpäiväkortteja. Kuhmoisten Sanomat 8 Keskiviikkona 8. 1,3 kg ERÄ! GREENDELI Voileipäkakut 750 g (18,60/kg) HK Sininen lenkkimakkara 580 g SINUHE PEHMEÄ sämpylä 360 g VAIN K-MARKET KIPPARISTA! 12 95 6 99 13 95 4 50 7 00 Toritie 53, 17800 Kuhmoinen Puh. kmarketsuomi PALVELU PELAA MA–PE 8–21 SU 10–19 KALATUKKU ERIKSSON Kokonainen kirjolohi Pakattu ATRIA Possu-nauta jauheliha 300 g (6,30/kg) KG 7 99 1 89 PKT KG, PS, KPL (1,00/kg) ERÄ! ERÄ! Plussa-etu –30% ••••• KULTA KATRIINA Jauhetut kahvit 450-500 g (7,00-7,78/kg) Myös tummat ja luomu, ei reilu, erikoiskahvisekoitukset eikä Plus-kahvit Rajoitus 1 erä/talous Ilman Plussakorttia 5,69 pkt Ilman Plussakorttia 9,99 kg Ilman Plussakorttia 2,99 pkt 2 PKT Plussa-etu –38% ••••• ERÄ HEDELMIÄ JA VIHANNEKSIA KG, PS, KPL (1,00-2,50/kg) Plussa-etu –24% ••••• 2 PKT Kortteja voi askarrella kenelle vain Lila Lammi Kuhmoisten yhtenäiskoulun ekaluokkalaiset valmistautuivat isänpäivään tänä vuonna hyvissä ajoin. – Olen aina sanonut, että lahjan tai kortin voi tehdä kenelle tahansa, vaikkapa itselle tai äidille. – Joku saattaa jättää isänpäiväkortin tekemättä myös siksi, että kortti on jo hankittu. Unnaslahti hymyilee lempeästi ja neuvoo, että kortin voi tehdä myös isoisälle, jos oma isä ei ole aktiivisesti mukana elämässä. marraskuuta 2023 MEILLÄ ON MISTÄ VALITA ISÄNPÄIVÄÄN ONNEA ISILLE HINNAT VOIMASSA TO–SU / ELLEI MUUTA MAINITTU / NIIN KAUAN KUIN ERÄT RIITTÄÄ. Tässä nyt piirtämässäni kuvassa isä ajattelee Toyotaa, sillä auto on hänelle tärkeä, Mikael Hattunen punaisessa huppparissa kertoo. – Entä jos minä en tarvitse isänpäiväkorttia. Oppilaiden pulpeteille on jaettu valkoista piirustuspaperia, johon on tarkoitus piirtää kuva omasta isästä. Oppilaat olivat halutessaan saaneet pukeutua teeman mukaisesti, ja kun opettaja Terhi Unnaslahti jakaa askarteluvälineitä, näkyy pulpettien ääressä niin luurankoja kuin viuhuvia lepakon siipiäkin. Tilanne on kuitenkin helposti ratkaistavissa, sillä oppilaat voivat halutessaan askarrella myös jotain muuta. Hänen mukaansa oppilaat tekivät aiemmin myös isänpäivälahjoja, ja kyseistä keskustelua käytiin jo silloin. – Olen tehnyt aiemminkin isänpäiväkortteja. – Moni odottaa innolla korttien tekoa, ja ylemmät luokat saattavat jopa harmitella sitä, etteivät he saa enää askarrella. Valmiit kuvat on tarkoitus liimata myöhemmin siniseen kartonkiin, jonka reunat koristellaan kultapaperilla. Saman pöydän ääressä askartelevat Vilho Piilonen, Eino Liivenkorkee sekä Paavo Inkiläinen Lila Lammi. 2 PKT PKT KG KPL 2 PKT ERÄ! ELONEN Suklaatryffelikakku 760 g (17,04/kg) SNELLMAN Maatiaispossun ulkofileet n. Unnaslahden mukaan oppilaat sanovat avoimesti, mikäli heillä ei ole isää, kenelle tehdä korttia. He aloittivat isänpäiväkorttien askartelun jo viime viikon perjantaina, eli samaan aikaan kun koululla juhlittiin Halloweenia