Janus Hanski viihdytti yleisöä niin pitkään kuin sormet kestivät kylmiä kitaran kieliä. Janus Hanski osui kuusi vuotta sitten vaimonsa Sariannan kanssa Kruunuhaassa tyhjälle Helsingin joulukadulle, kun valoja kokeiltiin. Samalla Janus Hanski on viritellyt Kuhmoisten Yrittäjien kanssa isompaakin yhteistyökuviota. Neljä vuotta sitten kokeilimme Harmoisissa kesäjuhlaa ja huomasimme, että ihmiset tykkäsivät. – Käytän mielelläni omaa verkostoani ja kulttuurialan tuntemusta Kuhmoisten hyväksi. – Vuosi sitten minua pyydettiin Senaatintorille avaamaan Helsingin joulu, mutta kyllä tämä Kuhmoinen on kovempi juttu, Hanski totesi. joulukuuta 2020 SITOUTUMATON PAIKALLISLEHTI Harrastusten kausi päättyi äkisti . Kaikkien tapahtumien ei tarvitse olla edes suuria, monet nauttivat mukavasta yhteisolosta ihan päiväsaikaan ilman terassija alkoholimeininkiä. Suunnitteilla on Kuhmoisiin konsertteja ja mahdollisesti myös kesäfestivaali ehkä jo tulevana kesänä. Hän toteaa, että Kuhmoisiin mahtuu paljon nykyistä enemmänkin kulttuuritarjontaa. vsk Keskiviikkona 2. Anna Karhila Tällä kertaa ei vain tyhjälle kadulle Joulu alkuun puurolla Kasper, Emil ja Saku Liehu pitivät tauon metsästyksestä ja poikkesivat Päijälän joulutorille. Kuhmoisissa Janus Hanski on viettänyt kesiä ja osan talvistakin jo seitsemän vuoden ajan. Tule joulu kultainen ja No onkos tullut kesä saivat reilun satapäisen yleisön herkäksi, Kulkuset puolestaan aiheutti selvästi tanssijalan vipatusta. Kuhmoisten Sanomat Irtonumero 2,00 € N:o 49 2020 70. Sivu 6–7 . – Täällä on paljon tilaa, paljon kesäasukkaita ja vetovoimainen luonto. Näin kävi myös Kuhmoisten joulunavaukselle, mutta perjantai-iltana sysimustaan marraskuun iltaan sytytettiin kuitenkin jouluvalot muusikko ja laulaja Janus Hanskin säestäm änä. Koskenpartaalle taloa rakentava Tarmo Narikka . Nyt hänestä on tulossa yhä tiiviimmin vapaa-ajan kuhmoislainen, sillä Harmoisiin on valmistumassa tukikohdaksi nykyisen mummonmökin kanssa samalle tontille hirsitalo. 040 769 8133 vesa.teravainen@op.fi Palvelen sinua asuntoasioissa Anna Karhila Korona on peruuttanut tänä vuonna monta hauskaa ja kaivattua tapahtumaa. Avasin joulukadun -vitsikuva sai tykkäysvyöryn Facebookissa, ja sen jälkeen Hanski on julkaissut samanlaisia kuvia muun muassa Turusta ja Espanjan Malagalta. – Vanhan ajan malliin, mutta uudella hirsirungolla, Kuhmoisista syntyjään oleva Sarianna Hanski kertoo. Sivu 8 Palvelen sinua asuntoasioissa Kuhmoisissa Vesa Teräväinen Kiinteistönvälittäjä, LKV p. Päivi Hotokka. Tapahtumat eivät rajoitu välttämättä pelkkään musiikkiin, sillä Hanskin sydäntä lähellä on erityisesti musikaaliteatteri. Sivu 3 ” Kattoristikoiden tuoja kysyi, onko se viljasiilo
Takana ei ole sotaa – alkuperäinen kappale syntyi reaktiona Vietnamin sotaan – mutta taistelu koronaa vastaan on tuntunut aika ajoin sodalta. Perinteisen joulunavauksen puuttuessa Kuhmoisten Yrittäjät haluaa muilla keinoin muistuttaa, että paikallisia yrittäjiä kannattaa suosia joulun hankinnoissa. Jos itse voisin toivoa pukilta jotakin, se olisi ehdottomasti se, etten törmäisi lainkaan viime tippoihin enää tänä vuonna. Joulukukkakampanja Ikäihmisten iloksi on nyt käynnissä. Osassa kirjoituksia verrataan vuoden 2020 tilannetta johonkin menneeseen ”kulta-aikaan”, jos sellaista koskaan tosiasiassa on ollutkaan. Jotta Hollolan seurakunta vielä 2050-luvullakin huolehtii uskollisesti perustehtävistään myös Kuhmoisten ja Padasjoen alueilla, on sen rohkeasti mietittävä henkilöstörakennettaan, kiinteistöjään ja toiminnan muotoja jo 2020-luvulla. Muutama tippa taivaalta kyllä saa tulla, mielellään lumena. Sitä minun on vaikea ymmärtää. Lahjoituksen voi tehdä kukkakaupalla. Huolta pitäen joulusta eteenpäin. Lieneekö sitten sanonta Huonosta suunnittelusta seuraa puolivalmista kuitenkin totta. Edessämme ovat siis vuoden mahtavimmat viime tipat. Mielipidekirjoituksia on ollut sekä Kuhmoisten Sanomissa että Padasjoen Sanomissa, lisäksi vielä sosiaalisen median ryhmissä. Ja vaikka tippa ei perimätiedon mukaan tapa, toivon kuitenkin kaikille tipatonta adventtiaikaa ja tip-tap-tonttuleikkejä! Hollolan seurakunnan Kuhmoisten–Padasjoen kappeliseurakunnan alueella on viime aikoina ollut vilkasta kirjoittelua liittyen seurakunnan toimintaan, talouteen ja tulevaisuuteen. Kirjastossa tehtävämme on palvella jokaista kuntalaista toimintatyylistä huolimatta. Seurakunta puolestaan perustehtävänään …huolehtii jumalanpalvelusten pitämisestä, kasteen ja ehtoollisen toimittamisesta sekä muista kirkollisista toimituksista, kristillisestä kasvatuksesta ja opetuksesta, sielunhoidosta, diakoniasta ja lähetystyöstä sekä muista kristilliseen sanomaan perustuvista julistusja palvelutehtävistä. Jos esimerkiksi lainojen palautuskehoituksiin reagoi välittömästi, voi vielä välttyä myöhästymismaksuilta eikä tule tippa linssiin. Jouluradio kuuluu netissä ja radiossa. John Lennonin 49 vuoden takaisen joululauluklassikon suomenkielisen version sanat tuntuvat tänä jouluna harvinaisen osuvilta. Äitienpäivä vietettiin jo poikkeustilassa, nyt tulossa on erilainen itsenäisyyspäivä ja erilainen joulu. Eniten sopeutumista itseltäni vaatii se, että viime tipan ihmisille asioiden ennakointi ja hyvä suunnittelu eivät näyttäydy yhtä tärkeinä kuin itselleni. Asiat, jotka todennäköisesti ovat hyvin hallinnassa toisten mielestä, näyttäytyvät omiin silmiini kaaokselta ja tarpeettomalta sähläämiseltä. En varmaankaan pysty tässä kirjoituksessa vastaamaan kaikkiin kysymyksiin, keskustelu jatkunee erilaisilla foorumeilla tämän jälkeenkin. Kaavailemme seurakuntailtoja sekä Kuhmoisiin että Padasjoelle, joissa olisi mahdollisuus esittää kysymyksiä seurakuntamme johtaville viranhaltijoille. Niihin mielellään luetaan sellaistakin, mitä niihin ei kirkon itseymmärryksen mukaan ei kuulu. Maatalousmuseo Sarka ja Oulun yliopisto keräävät maaseutumuistoja. Kun teemme kalliita ja kauaskantoisia päätöksiä vaikkapa rakennuksista, on meidän mietittävä niiden käyttöä ennemminkin 2050-luvulla kuin muisteltava niiden käyttöä 1990-luvulla. Itsestään selvänä pidän sitä, että Hollolan seurakunnan jokaisella kolkalla on syytä olla hyvin toimintaa palvelevat ja tasapuoliset kiinteistöratkaisut. Pääsimme jouluun, ja yhdessä pääsemme siitä myös eteenpäin, kun pidämme huolta toisistamme ja terveydestämme. Viime hetken viipeltäjät nousevat koloistaan, onhan joulu useimmille se deadline, johon mennessä halutaan hoitaa rästiin jääneet työt sekä kotona että työmaalla. Mutta olen jo tähän ikään mennessä oppinut, että on monta tapaa toimia ja ei ole yhtä ainoaa oikeaa. Deadline kuulemma toimii heille kannustimena ja pakkona, joka saa luovuuden kukkimaan ja tehokkuuden huippuunsa. Joulukaan ei pakota siis lähtemään kauas koronapesäkkeiden jättiostoskeskuksiin. . Meillä on onneksi konsteja myös jouluvalmistelujen hoitamiseen etänä. Tällä hetkellä koronatilanne kuitenkin hankaloittaa suunnitelmia. . Ajattelen, että meillä kaikilla saa vapaasti olla mielipiteitä kuntien, seurakuntien ja valtion päätöksenteosta, mutta olen ollut lukevinani joistain mielipidekirjoituksista sellaista syyttelyä, missä HolloSeurakunnasta, sen olemuksesta ja tehtävistä lan seurakunnan tulkitaan ”ryövänneen” Kuhmoisten tai Padasjoen omaisuutta. Vuoden viimeinen kuukausi on pyörähtänyt käyntiin, ja yleensä joulun alla aika tunnetusti vilahtaa vikkelään. Voi, kunpa olisimme saaneet viettää joulun ilman koronan uhkaa! Onneksi ihan kaikkea ei ole pakko perua. Vaikka yhdessäoloa ei voi järjestää entiseen tapaan, meillä on onneksi maailmanaika, joka mahdollistaa videopuhelun vaikka toiselle puolelle maailmaa. Olemme olleet ainakin tähän asti varsin armollisia viime tipoille. Lukijapostia voi lähettää osoitteeseen toimitus@ kuhmoistensanomat. Aurinko laskee 15.06 Onnea nimipäivänä! Tänään Unna, Anelma, Unelma To Meri, Vellamo Pe Airi, Aira La Selma Su Niko, Niilo, Niklas, Niki, Niila, Nikolas, Nikolai Ma Sampsa Ti Kyllikki, Kylli Ke Anne, Anna, Anni, Anu, Anneli, Annika, Annikki, Annukka, Annu Viikon tärpit . Kirjoittaja on Kuhmoisten kirjaston vastaava kirjastonhoitaja. . Kirkossa kiinteistöstrategisen ajattelun kulmakiviä ovat nykyään monikäyttöisyys ja joustavuus, esimerkiksi vuokraaminen. Kehottaisin kuitenkin asiakkaita hakemaan joululukemiset kirjastosta hyvissä ajoin, sillä joudumme tällä hetkellä tilaamaan kirjoja seudun muista kirjastoista, joten suoraan hyllystä niitä on saatavilla vain rajallinen määrä. Tekstit julkaistaan nimellä, nimimerkki hyväksytään vain poikkeustapauksessa. Ilmoittautua voi Sarkan nettisivulla. Lopuksi muistutan kirkon ja seurakunnan perustehtävistä. Siksi tuntuu erityisen pahalta, että juuri nyt kaikki suljetaan ja perutaan. Jouluun ladataan paljon odotuksia, ja siihen liittyy erityisen paljon perinteitä, joissa yhdessäololla on suuri merkitys. Edellä mainitut arvot voivat olla seurakuntaelämän merkityksellisiä sivutuotteita, mutta kirkon ydintehtävänä, joille sen tulee olla uskollinen, on …julistaa Jumalan sanaa ja jakaa sakramentteja sekä toimii muutenkin kristillisen sanoman levittämiseksi ja lähimmäisenrakkauden toteuttamiseksi. Mieluiten keskustelisin heidän kanssaan, jotka panoksellaan kantavat vastuuta seurakunnastamme. Ja tietenkin asiakkaiden kannattaa laittaa joulupukin toivelistaan mukavaa lukemista ja uutuuskirjoja. (KL 1§ 2). (KL 4 § 1). Ihmisten erilaiset toimintatyylit asettavat omat haasteensa varsinkin työelämässä. Sieltä on luettavissa muun muassa havainto sukupolvien välisestä arvojen erosta. Ruokaostokset voi hoitaa vaikka kotisohvalta, joulukukat voi tilata ennakkoon, ja lahjaostoksia helpottamassa on jopa paikallisia verkkokauppoja. Nähdäkseni yksi ongelma tämänhetkisessä keskustelussa on katseen suuntaaminen liiaksi taaksepäin. Osa kirjoittajista on ollut seurakuntamme jäseniä, osa nähtävästi ei. Viime tipan ihmiset, manjanat, soveltuvat taas hyvin sellaisiin tehtäviin, joissa heidän toimintansa ei aiheuta harmia muiden Vuoden viime tippoja työtehtävien suorittamiselle. Järjestelmälliset ja ajoissa asiansa hoitavat ihmiset soveltuvat erityisen hyvin kirjastoalalle, jossa kokoelmien on oltava hyvässä järjestyksessä ja asiakkaiden pyyntöihin ja toiveisiin on vastattava nopeasti ja huolellisesti. Seurakunnan perustehtäviin ei kuulu rakennusten omistaminen tai erityisen paikallisidentiteetin vaaliminen. On myös syytä muistaa, että sekä Kuhmoisilla että Padasjoella on vahva edustus, väkilukuun nähden niin sanotusti yliedustus, Hollolan seurakunnan hallinnossa, jossa päätöksiä tehdään seurakuntahallinnon normaalin episkopaalis-demokraattisen mallin mukaisesti. Timo Huttunen Kirkkoherra Hollolan seurakunta Taas pääsimme jouluun. Tänäkin jouluna saa herkutella, antaa lahjoja ja olla iloinen. Valitettavasti joulu ei tuo helpotusta, päinvastoin tilanne on pahenemassa. Kuhmoisten Sanomat 2 Keskiviikkona 2. joulukuuta 2020 KOLUMNI Marjo Soininen PÄÄKIRJOITUS LUKIJAPOSTI 2.12.2020 . Näin kirjoitat lukijapostiin . Jospa tuollaiset illat saisimme järjestettyä alkuvuodesta 2021. Olen vakuuttunut siitä, että meillä johtavilla viranhaltijoilla (kirkkoherra, talouspäällikkö, kiinteistöpäällikkö) sekä luottamushenkilöillä on vilpitön halu ylläpitää mahdollisimman hyviä puitteita seurakuntaelämän toteutumiselle. Anna Karhila anna.karhila @kuhmoistensanomat. . Kirkon tilanteesta on tutkittua tietoa esimerkiksi tuoreessa kirkon nelivuotiskertomuksessa. ” Muutama tippa taivaalta kyllä saa tulla, mielellään lumena. Aurinko nousee 9.11
Kirjaston sulkemisen takia myös hevoshistorianäyttely päättyy viikkoa ennen suunniteltua, eikä kirjaston seuraava näyttely ala ennen tammikuuta. Ei yli 10 henkilön kokoontumisia Sairaanhoitopiiri antoi uudet suositukset sunnuntaina, koska Pirkanmaan koronatilanne muuttui viime viikolla huonompaan suuntaan. Sivukirjastot sulkeutuvat kokonaan. Esitettyjen urakoitsijoiden kanssa on pidetty neuvottelut 23. Niistä edullisin on Sähkö-Äijät Oy Jämsästä, 386 800 euroa. joulukuuta asti, mutta sivistystoimenjohtaja Mikko Latvala kertoo, että Kuhmoisissa päädyttiin pidentämään sulkuja loppiaiseen asti käytännön syistä. Jämsänkosken uimahalli Koskikara on suljettuna 2.–21. Pääministeri Sanna Marin painotti viime viikon torstaina pidetyssä tiedotustilaisuudessa toimenpiteiden ottamista käyttöön etupainotteisesti. joulukuuta. Ainoastaan perheja päiväkerhot jatkavat toimintaansa ulkotiloissa. Kuhmoisten kunnanhallitus esittää ensi viikolla kokoontuvalle valtuustolle, että mikäli Tampereen seutu valitaan, kunta varaa hanketta varten vuosille 2021–2016 enintään noin 50 000 euroa. Myös Kuhmoisten kunta suosittelee kasvomaskia kaikissa palveluissaan. Varaukset tehdään keskikirjastot.fi-sivulla, sähköpostitse tai puhelimella. Jumalanpalvelukset toiEi sittenkään joululauluja mitetaan ilman seurakuntalaisia, ja ne lähetetään suorana seurakunnan Facebook-sivulla. Sähköurakkaan tarjouksia saatiin neljä. kesäkuuta. asti. Lisäksi niin yksityiset kuin julkisetkin kokoontumiset suositellaan rajattavaksi korkeintaan 10 henkilöön. Ilmanvaihtourakkaan tuli kolme tarjousta, joista ehdolla on Ilmastointipalvelu Koskinen Oy Jyväskylästä, 336 500 euroa. Latvalan mukaan lukion opiskelijoille on nyt annettu vahva suositus käyttää maskeja, ja osa on tällä viikolla aloittanut maskin käytön. joulukuuta 2020 Rajoitukset f Pirkanmaan sairaanhoitopiirin suositukset ja avin kokoontumisrajoitus ovat tällä erää voimassa 21.12. Putkiurakkaan tuli vain yksi tarjous, LVI-KAT Oy Jämsästä, 348 200 euroa. f Kuhmoisissa sulkutoimet kestävät kunnan päätöksellä 6.1. Ne tekevät hakemuksensa 23. marraskuuta, eikä neuvotteluissa ilmennyt mitään, mikä estäisi näiden urakoitsijoiden valitsemisen. Poikkeuksellisesti osallistujamäärässä voidaan joustaa niin, että paikalle pääsevät kaikki lähiomaiset. joulukuuta asti, kun Päijät-Hämeen maakunta siirtyi koronaepidemian leviämisvaiheeseen. Kunnanvirasto on suljettu 21.–31. Kunnanhallitus teki esityksensä koulun urakoitsijoista maanantaina, ja valtuusto päättää valinnoista ensi viikolla. Koulun tilat ovat ainoastaan opetuskäytössä. Ilkka Niemisen johtama yritys on tuttu Kuhmoisissa, sillä se on rakentanut muun muassa Jussinhovin kerrostalon ja tekee parhaillaan Kuhmolan remonttia. Mikko Latvala myöntää, että Kuhmoisten yhtenäiskoulun lukiossa kasvomaskin käyttösuositus on haastava, koska lukiolaiset käyttävät samoja tiloja kuin peruskoululaiset, joilla maskisuositusta ei ole. Siten myös julkisissa sisätiloissa, museoissa ja teattereissa saa olla vain 10 henkilöä kerrallaan. f Alueiden pandemiaohjausryhmät voivat antaa suosituksia, mutta velvoittavat määräykset antaa aluehallintovirasto. Kuhmoisten kunnanviraston neuvonta palvelee normaalisti, mutta esimerkiksi tekninen toimi ja sivistystoimi palvelevat vain ajanvarauksella. Vastaavan kirjastonhoitajan Marjo Soinisen mukaan kevään kaltaista varausten omatoiminoutoa ei voida järjestää, koska lainausautomaatti on yläkerran remontin vuoksi pois käytöstä. Kunnan tehtävä olisi aikatauluttaa ja koordinoida tapahtumat sekä tehdä markkinointiyhteistyötä. Kuhmoisten Sanomat Uuden koulun rakennusurakoitsijaksi on ehdolla RTN Rakennus Oy Jämsästä. Työväenopisto joulutauolle Sairaanhoitopiirin suosituksessa kiristetyt rajoitukset ovat voimassa 21. Keskiviikosta alkaen kirjastosta voi ainoastaan noutaa varattua aineistoa, kun noutoajasta sopii etukäteen. Peruuttamiset koskevat muun muassa sunnuntaiksi 13. Sairaanhoitopiirin mukaan Pirkanmaa on lähellä siirtymistä koronaepidemian leviämisvaiheeseen, joten pandemiaohjausryhmä antoi tiukkoja suosituksia jo ennakkoon. Myös Kuhmoisten naisvoimistelijat ja partiolippukunta Kuhmoisten Korpisudet ilmoittivat päättävänsä syyskauden tähän. RTN Rakennus Oy:n tarjoama urakkahinta on 2,94 miljoonaa euroa. Virasto antoi määräyksensä kokoontumisrajoituksista tiistaina. Tiukasti tulkittuna siis jopa Padasjoelle matkustamista tulisi välttää. huhtikuuta mennessä, ja raati valitsee Euroopan kulttuuripääkaupungin 2026 kokouksessaan 2. Kirjastolta voi noutaa etukäteen varattua aineistoa, mutta koska ovet ovat kiinni, varausten noudosta pitää sopia etukäteen. f Seurakunta on tehnyt omat linjauksensa Päijät-Hämeen rajoitusten mukaisesti, jotka kestävät 14.12. Kuhmoisten Sanomat Kuhmoinen hakee Tampereen ja muiden Pirkanmaan kuntien kanssa Euroopan kulttuuripääkaupungiksi vuonna 2026. Sairaanhoitopiiri suosittelee välttämään matkustamista leviämisvaiheen maakuntiin, kuten Uudellemaalle ja Päijät-Hämeeseen. Lisäksi kirjasto pidetään suljettuna. Kunta on hankkinut kaikille työntekijöille visiirit, ja maskeja on tarjolla, Latvala kertoo. Kuhmoisten Sanomat 3 Keskiviikkona 2. Tällöin Kuhmoinen varaisi hankkeeseen 10 prosenttia alkuperäisestä summasta eli noin 5 000 euroa.. Kuhmoisten omaksi ehdotukseksi hakukirjaan on tulossa ufoteemainen tapahtumavuosi. Tiistaina, kun ovet olivat auki viimeistä päivää, tilapäisellä lainaustiskillä palveli Sirpa Nieminen-Köyrylä. Tartuntamäärät ovat kasvaneet ja positiivisten testitulosten osuus on noussut kahteen prosenttiin. Alkuviikolla tämä oli vasta suositus, mutta ohjausryhmä ehdotti aluehallintovirastolle yli 10 henkilön yleisötilaisuuksien ja kokousten kieltämistä. Kaikkien sisään tulevien vieraiden tulee käyttää maskia. Päivi Hotokka Kuhmoisten Sanomat Hollolan seurakunta perui jo viime viikolla lähes kaiken toimintansa 14. Rakennusurakkaan tuli viisi tarjousta. joulukuuta. V a r h a i s k a s v a t u k s e n työntekijöillä ei ole velvoitetta käyttää maskia, mutta Latvalan mukaan maskien ja visiirien käyttöä aletaan kokeilla, jotta lapset ja aikuiset tottuvat niihin. Ufoteema syntyi ideointitapahtumassa, joka järjestettiin Kuhmoisissa loUfoteemalla pääkaupungiksi. Lisäksi Jämsän työväHarrastustilat kiinni loppiaiseen asti enopiston joulutauko aikaistetaan alkamaan keskiviikkona, ja Jämsänjokilaakson musiikkiopisto siirtyy samaan aikaan etäopetukseen. joulukuuta suunniteltua Kauneimmat joululaulut -iltaa Kuhmoisten kirkossa. Tällöin Kylämällä järjestettäisiin kansainvälinen rajatietoa ja yliluonnollisia ilmiöitä esittelevä päätapahtuma. asti. Päivi Hotokka Kuhmoisten kunta sulkee keskiviikkona liikuntasalin, kuntosalin ja nuorisotilan Pirkanmaan sairaanhoitopiirin suosituksen mukaisesti. Sen ympärillä olisi erilaisia oheistapahtumia, joiden järjestäjiä olisivat paikalliset yhdistykset, liikuntaseurat ja yritykset. Maskit lukiolaisille ja opettajille Sairaanhoitopiiri on viime viikosta lähtien suositellut kasvomaskien käyttöä toisen asteen oppilaitoksissa sekä kaikilla julkisilla ja yksityisillä työpaikoilla. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tilastoinnin mukaan Kuhmoisissa on edelleen todettu alle viisi tartuntaa. Jämsässä tartuntoja on tänä vuonna ollut yhteensä 33, joista tuoreimmat viikonloppuna. kakuussa. Urakoitsijoilta vaaditaan esimerkiksi riittävää liikevaihtoa, kokemusta vastaavan tyyppisistä uraNieminen ehdolla koulun rakentajaksi koista ja näyttöä vähintään yhden Terve Talo -kohteen rakentamisesta. Kirkollisiin toimituksiin voi osallistua enintään 10 ihmistä mukaan lukien seurakunnan työntekijät. Kaikkien tarjousten vertailuperusteena on käytetty ainoastaan hintaa, mutta lisäksi valittavien urakoitsijoiden pitää täyttää määritellyt kriteerit. Kulttuuripääkaupungin tittelistä kisaavat Oulu, Savonlinna ja Tampereen seutu. asti. – Koulukeskuksen henkilökunnalla ja siellä vierailevilla pitää olla maski tai visiiri. Mikäli Tamperetta ei valita, hakua ja sen valmistelua pyritään hyödyntämään ilman kulttuuripääkaupunkistatusta
Jäljellä olevaksi, noin puoli vuotta kestäväksi kaudeksi Kuhmoisten Maakuntavaltuustossakin pääsee vaikuttamaan edustajan valitsee kunnanvaltuusto joulukuussa. Silloin tarvitsee men”Älä lähde vielä pois, kohti yötä valotonta” nä telakalle, se on alttarille, nöyränä, salaamatta yhtään mitään, ja pyytää anteeksiantoa Jumalalta ja ihmisiltä. Jämsässä on koulutettu hankkeeseen mentoreita, jotka voivat vetää miehille suunnattuja ryhmiä ja tukea toisia. Jeesus sanoi hänelle: Joka on kylpenyt, ei tarvitse muuta, kuin että jalat pestään, ja niin hän on kokonaan puhdas. Joskus on hyvä ihmiselle, että sokeutuu, että tulisi näkeväksi. Hän kuitenkin toteaa, että maakuntavaltuustoon tulee harvoin käsiteltäväksi sellaisia asioita, jotka ovat päivänpolttavia tai erityisen merkittäviä. Pirkanmaan maakunta-arkkitehti Hanna Djupsjöbacka kertoo, että Kuhmoisten alueella on vuodenvaihteen jälkeenkin voimassa Keski-Suomen maakuntakaava. Asiasta on tehty selvitys, ja vastauksessa todetaan muun muassa, että Tampereen seudun joukkoliikenteen yhteistyöneuvottelut eri toimijoiden kanssa jatkuvat vuonna 2021. Päiväkoti Tänään Riisihiutalevelli, smetanalohi, perunasose, hedelmäsmoothie To Vehnähiutalepuuro, kasvissosekeitto, grahamlihapiirakka, vispipuuro Pe Maustamaton jogurtti, marjasose, palapaisti, perunat, dippikasvikset Ma Kaurapuuro, liha-makaronilaatikko, ruusunmarjarahka Ti Munakas, jauhelihakeitto, pannukakku, marjasose Ke Ohrahiutalevelli, lohikiusaus, hedelmäsmoothie Kirjoittajan motto: Kaveria ei jätetä. 17.00 Kynttilät palavat sankarihaudoilla Pirkanmaan sairaanhoitopiirin ohjeistuksen mukaan kaikki yli 10 hengen yleisötilaisuudet on peruttu, myös partiolaisten kynttiläkulkue. – Kuhmoinen on meille Pirkanmaalla uusi ulottuvuus, ja on mukavaa saada kunta suunnittelun piiriin, Djupsjöbacka sanoo. Kynttilät sytytetään pienellä ryhmällä. Jokainen kriisi on uusi mahdollisuus. Tavoitteena on, että eri yhdistykset voisivat järjesMiehille tukea työelämässä tää tällaista toimintaa koulutettujen mentoreiden avulla. Älä lähde vielä pois, kohti yötä valotonta. Lisäksi Pirkanmaan liitto aloittaa ensi vuonna maakuntaohjelman uudistamisen. Ryhmät ovat maksuttomia ja ne on suunnattu pääasiassa 40–54-vuotiaille miehille. Kuhmoisten Sanomat 4 Keskiviikkona 2. Usein maakuntavaltuustolle tuodut asiat ovat vetoomuksia, aloitteita tai toimenpidesuosituksia. Maailman merta vaeltaessamme me tahraamme veneemme pohjaa monin eri tavoin, langeten houkutuksiin ja ylilyönteihin. Älä pelkää, sillä minä olen sinun kanssasi; älä arkana pälyile, sillä minä olen sinun Jumalasi; minä vahvistan sinua, minä autan sinua, minä tuen sinua vanhurskauteni oikealla kädellä. Tämän viikon maanantaina kokoontunut Pirkanmaan maakuntavaltuusto käsitteli esimerkiksi aiempaa maakuntavaltuuston valtuustoaloitetta koko maakunnan kattavasta joukkoliikennelipusta. Merkittävimmäksi asiaksi Malin nostaa maakuntakaavan, jonka maakuntavaltuusto hyväksyy. – Päijänne on jännittävä iso vesistöalue, ja Kuhmoisista tulee Pirkanmaan ainoa lossipaikkakunta. Maakuntakaavaan täydennysvaiheessa päivää Pirkanmaahan. – Koen, että pienen kunnan edustajana pystyn vaikuttamaan maakuntavaltuustossa yllättävän hyvin, jos käsittelyssä on sellainen asia, joka sitä vaatii, Malin kertoo. joulukuuta 2020 SANAN KULMA Jouni Saarikoski Kouluruoka Tänään Kala-kasvisvuoka, perunat To Lihapullat, perunasose Pe Juustoinen kalkkunakeitto, sämpylä Ma Lohikiusaus Ti Kalkkunawokki, nuudelit Ke Broilerin paistileike, riisi, currykastike Ruokapalvelu Tänään Lindströminpihvit, kahvikiisseli Helmivelli, leikkele To Carbonarakastike, puolukkarahka Lämmin kurkkukeitto Pe Juustoinen kalavuoka, persikkakiisseli Siskonmakkarakeitto La Broileripyörykkä, marjakiisseli Uunipuuro, mehukeitto Su Paahtopaisti, mousse Kukkakaalikeitto, munakokkeli Ruokalista koskee Päijännekotia, terveysasemaa, toimintakeskusta ja kotipalvelua. Marston) Tuoreen taisteluhengen herättämänä: Mä matkamies matonen, uskon tietä jatkaen. Maakuntaliiton toiminnasta ja taloudesta päättää maakuntavaltuusto, jossa on jäseniä jokaisesta maakunnan kunnasta. Pirkanmaan liiton ensi vuoden toimintaohjelmassa on maakuntakaavaprosessin käynnistäminen. Kohtalon kanssa ei kannata tanssia poskitangoa kovin myöhäiseen yöhön, koska kohtalo voi hyljätä kesken tanssin parketille, valot sammuvat, ja kaikki olikin siinä, jäljellä on vain läheisten itku ja parku: Älä lähde vielä pois, pysy hetki vielä siinä... Suurinta valtaa käyttävät asukasluvun mukaan Tampereen edustajat, joita on 21. (Jes.41:10) Kuhmoisten Sanomat Jämsässä on käynnistymässä Feeniks-hankkeen toiminta, joka auttaa työttömäksi jääneitä tai työttömyyden riskiryhmässä olevia miehiä oppimaan uusia muuttuvassa työelämässä tarvittavia taitoja. Kun onni vetäytyy horisontin taakse elämässämme ja kaikki kääntyy meitä vastaan, ja kaiken sen pimeyden keskellä me vieläpä sorrumme uhmassamme ikäviin asioihinkin, niin ei siltikään anneta periksi, vaikka kuinka syyllisyyskin iskisi. Hän on ilmoittanut olevansa halukas jatkamaan loppukauden myös Pirkanmaan maakuntavaltuustossa. (Joh.13:10) Juudaskin olisi voinut tunnustaa rikkomuksensa vielä siinä vaiheessa, kun Jeesus pesi hänenkin jalkansa, mutta Juudas ei luopunut petoksestaan, ei ehtoollisella ollessaankaan, vaan piti kavalluksen sydämellään ja näin luopui Jeesuksesta. Mentorit ohjaavat ja ideoivat itsensä näköistä ja osallistujia motivoivaa ryhmätoimintaa. Vuorovesi – se siunaus – tulee palaamaan takaisin, sillä meitä on kohdannut vain inhimillinen kiusaus, josta vaan on noustava, ihmisistä välittämättä. Kuhmoisista valitaan Pirkanmaan liittoon yksi edustaja. Maakuntaliitto muun muassa käynnistää maakuntaa kehittäviä hankkeita ja määrittelee koko maakuntaa koskevaa maankäyttöä maakuntakaavan avulla. Rehellisyys maan perii. Pelottava, sisäinen syvä pimeys voi joskus jonkun kohdalla avatakin ajoissa sisäiset silmät todellisuuteen ja saada myöntämään: elin väärin, tahdon tehdä kaikki toisin. Vaikka tavallisesti maakuntavaltuuston poliittiset voimasuhteet määräytyvät jäsenkuntien kuntavaalien tuloksen mukaan, Kuhmoinen saa valita loppukauden edustajan vapaasti. Julisteen alla oli teksti: Muista, vuorovesi palaa aina takaisin. Oppiminen tapahtuu rennosti, harrastusten lomassa ja yhdessä muiden miesten kanssa. Siihen merkitään esimerkiksi erilaisia vyöhykkeitä ja alueita, joille sijoitetaan toimintoja, kuten asumista tai teollisuutta. (Joh.13). Pirkanmaalla on voimassa maakuntakaava 2040, jonka maakuntavaltuusto hyväksyi vuonna 2017 ja joka tuli voimaan valitusten käsittelyn jälkeen vuonna 2019. (W. Tarvittaessa työelämän haasteisiin saadaan apua asiantuntijoilta. Maakuntaliiton alaisuudessa toimii myös maakuntahallitus, joka johtaa liiton käytännön työtä, sekä laaja maakunnan yhteistyöryhmä, joka linjaa, millaisia isoja hankkeita EU:n rakennerahastovaroista rahoitetaan. Päivi Hotokka Maakuntakaava ohjaa maankäytön suunnittelua koko maakunnan alueella. Koska Pirkanmaan kokonaiskaava on varsin tuore, se vastaa Djupsjöbackan mukaan hyvin nykyisyyttä. (Juha Tapio). Maakuntavaltuutetut ovat kunnanvaltuustojen edustajia, ja maakuntavaltuusto uudistuu ensi vuonna kuntavaalien jälkeen. Harvoin merkittäviä päätöksiä Keski-Suomessa Kuhmoista on tällä kaudella edustanut Kimmo Malin (kok.). Vain menneisyys on kahleinain, mut Joulun Herra on valonain. Jos kärsimämme tappio on herättänyt meissä lyömättömän taisteluhengen, ei mikään voi estää meitä onnistumasta uudessa yrityksessämme. Hyvää Itsenäisyyspäivää! Kuhmoisten kunta Julisteessa oli kuva valtameren rannalta, jossa oli yksinäinen vene kumollaan rantahietikolla kaukana vedestä. Mukavan ja kiinnostavan tekemisen lomassa keskustellaan muun muassa itsensä johtamisesta, työelämästä ja motivaatiosta. Kriisejä tulee riittämään, mutta uudet mahdollisuudet saattavat loppua. Pirkanmaan maakuntavaltuustossa on ennen Kuhmoisten liittymistä 61 jäsentä. Päivi Hotokka Kun Kuhmoinen vaihtaa maakuntaa, se siirtyy Keski-Suomen maakuntaliitosta Pirkanmaan liittoon. Maakuntavaltuusto hyväksyi talousarvion ja toimintasuunnitelman maanantaina. Ensimmäiset ryhmät käynnistyvät Jämsässä jo joulukuun aikana. Kuhmoisten-Padasjoen kappeliseurakunta Kuolleet: Toini Matilda Myllymäki 89 v Itsenäisyyspäivä 6.12.2020 11.00 Kunniakäynti sankarihaudoilla Linkki tapahtuman suoraan lähetykseen tulee kunnan nettisivuille: www.kuhmoinen.fi Seppeleenlaskun jälkeen samassa paikassa on katsottavissa juhlapuhe ja kaksi musiikkiesitystä. – Kun keskustellaan kaavan täydennystarpeista, Kuhmoinen tulee mukaan. Tulevaisuudessa alue kuitenkin otetaan mukaan kaavakäsittelyyn Pirkanmaalla, kun kaavaa täydennetään ja päivitetään. Sen jälkeen voimmekin jatkaa uskon pursitietä uusilla tuulilla. Joku on sanonut: Jumala ymmärtää virheet, mutta ei luovuttamista
Koronavuosi tosin on vähentänyt myyntiä niissä, kun taas verkkokauppa on vetänyt hyvin. Kuhmoisten siivouspalvelut, Nuutinrinteentie 35 f Pe 4.12. joulukuuta 2020 Anna Karhila Kuinka hankkia lahjaksi jotain kestävää, kauniisti muotoiltua ja paikallista. Ruoko Designin valikoimiin kuuluu lisäksi erilaisia kattaustuotteita, esimerkiksi leikkuulautoja, lasinalusia ja tarjoilukoreja. – Joulunalusaika ja etenkin viimeinen viikko ennen joulua ovat aina kiireisiä. Ruoko Designin tuotteita Luukut f Ke 2.12. Varasto on Kuhmoisissa, joten teoriassa noutokin onnistuu, jos tuotteen tilaa Sanna Ruokolalta sähköpostilla tai puhelimitse. Älä unohda yhteystietojasi! Jos jokin luukku jää etsimättä, voit täydentää puuttuvat kirjaimet arvaamalla. Samoin tiedotamme mahdollisista luukkuun liittyvistä rajoituksista. Anna Karhila – Tämä on ollut ankea vuosi, ja ankeutuu aina vaan. Ruoko Design -nimellä pian neljä vuotta erilaisia kattaukseen, sisustukseen ja pukeutumiseen tuotteita valmistanut Sanna Ruokola kertoo, että hänelle joulusesonki tuo jopa 40 prosenttia myynnistä. Niininen muistuttaa, että kukat saa myös kotiin toimitettuna. Kukkia voi tilata esimerkiksi puhelimitse tai verkossa Paikallinen lahja lämmittää jouluna Anna Karhila Ruoko Designin tuotteita löytyy verkkokaupan lisäksi Kuhmoisten Kädentaitajien myymälästä. Tehtävä ei kuitenkaan ole ihan helppo, joten älä lannistu heti! Arvomme kaksi palkintoa: yhden oikean vastauksen palauttaneiden kesken ja yhden kaikkien vastaajien kesken. Kotiinkuljetusta tai noutopalvelua käyttämällä voi välttää pahimman ruuhkan. Kuhmoisissa yhtälö on helppo ratkaista, sillä paikallisilta yrittäjiltä löytyy valmiiksi valikoimasta monen ikäisille sopivia lahjoja. Kuhmoisten kukkakaupassa ennakkotilauksille on monta eri kanavaa. Malliston tuotteistakin esimerkiksi kotelolaukkuja on nyt varastossa aika vähän. Myös leikkokukilla on jouluna kysyntää esimerkiksi joulupöydän kaunistajina. Kuhmoisten yrittäjien perinteinen joulunavaus on muistuttanut jo vuosien ajan siitä, että paikallisilta yrittäjiltä löytyy laaja valikoima lahjaksi sopivia vaihtoehtoja. Vältä ruuhka, tee ostokset ennakkoon toimivan e-kukkapalvelun kautta. Järvi-Hämeen Osuuspankki, Toritie 51 f La 5.12. löytyy myös yli pariltakymmeneltä pääosin suomalaiseen muotoiluun keskittyneeltä jälleenmyyjältä aina Rovaniemeä myöten. Yritämme vinkata ennakkoon, mitkä luukut ovat katsottavissa vain lyhyen aikaa, mikäli se on tiedossamme. Lehden painoon menon aikaan vapaina olivat luukut 14, 18 ja 21.. Nyt julkaisemme kalenteriluukkujen sijainnit viikoksi eteenpäin. Osassa on useampia kukkia, osassa yhtä kukkaa, mutta esimerkiksi koristeltuna. Nihtilän tilalta voi ostaa lahjakortin yksityiskäynnille, jolla saa paijata ja ruokkia eläimiä omalla porukalla. Hän muistuttaa samalla, että nyt jos koskaan ostokset kannattaa tehdä ennakkoon ja välttää siten pahinta joulunalusruuhkaa. Kuhmoisten Sanomat, Toritie 52 f Su 6.12. Kertokaa omia hyviä vinkkejä kuhmoislaisesta pukinkonttitarjonnasta! Kuhmoisten yrittäjien puheenjohtaja Eija Heinonen kannusti tuoreeltaan perinteisen joulunavauksen peruuttamisen jälkeen sosiaalisessa mediassa. Siksi kannattaa jouluksi tuoda jotain iloa ja väriä kotiin vaikka kukkien muodossa, kannustaa Kuhmoisten kukkakaupan yrittäjä Saija Niininen. – Kukan voi tilata myös ihan itselleen kotiin, ei se auto sitä tiedä, kenelle kukka menee. Sekin purkaa ruuhkaa joulunalusviikolta, kun kukan voi vain noutaa liikkeestä pikaisesti. Kuhmoisten Sanomat 5 Keskiviikkona 2. Jokaiseen luukkuun on liitetty kirjain, ja kaikki kirjaimet keräämällä niistä muodostuu numerojärjestyksessä fraasi eli saKerää yhteisen joulukalenterin kaikki kirjaimet nonta tai ilmaus. Poikkeuksena yhdessä luukussa on kaksi kirjainta. Paikallisen lahjan ei välttämättä tarvitse olla edes tavara. tammikuuta Kuhmoisten Sanomiin joko kortilla, kirjeellä tai sähköpostilla. Muistutamme luukuista myös Facebook-sivullamme edellisenä päivänä. – E-kukan kautta tilattiin esimerkiksi äitienpäivän aikaan todella paljon kukkatervehdyksiä, kun vierailut eivät koronatilanteen takia olleet mahdollisia. Lahjakortteja Ruoko Designiltä ei kuitenkaan saa– Verkkokaupan tekninen alusta ei valitettavasti tue sitä vielä. Voittajat ja kilpailun oikean vastauksen kerromme torstaina 7. Kun olet selvittänyt vastauksen, toimita se viimeistään maanantaina 4. Sitä kautta voi tilata kukan sukulaisille vaikka Rovaniemelle, Niininen vinkkaa. Ostokset voi tehdä verkossa ja joko noutaa marketista tai tilata suoraan kotiin. Joulukukkien ennakkotilauksen voi tehdä myös paikan päällä kukkakaupassa. Päijännekoti, pääovi, Kokonniementie 9 ” Mittatilaustöitä ei ehdi enää jouluksi tehdä. Lahjavaihtoehtoja löytää Kädentaitajien myymälän lisäksi vaikkapa Kapsäkistä, Tekevän pajalta ja Piililtä. Muista myös lahjakortti – Vaihtoehdot ja lahjakorttien kirjo ovat mittavat. tammikuuta ilmestyvässä lehdessä. Kuhmoisten kunnantalo, Toritie 34 f Ma 7.12. Ruoko Designin joulun kysytyin tuote on huopaa ja puuta yhdistävä kotelolaukku. – Moni on suunnitellut hankintaa pitkään ja ostaa penkin nyt lahjaksi. Kuhmoisten seurakuntakoti, 1. – Myös kevään ja kesän juhlat näkyvät myynnissä, nämä tuotteet ovat kuitenkin sellaisia lahjaesineitä. Kuhmoisten kukkakaupassa on tarjolla sekä yksittäisiä joulukukkia – joulutähteä, amaryllistä ja hyasintteja – että valmiita istutuksia. Myös lasten penkkejä menee verkkokaupan kautta kaupaksi lähes joka päivä. Kun joulunavaus tänä vuonna jouduttiin perumaan, Kuhmoisten Yrittäjät halusi sosiaalisen median kampanjalla muistuttaa, että tänä vuonna on erityisen tärkeä muistaa lahjaostoksilla paikallinen vaihtoehto. – Joulukukkien menekki on usein hankala arvioida, joten ennakkotilauksella voi varmistaa myös sen, että saa haluamansa kukan, Niininen vinkkaa. Sarin kotikahvila, Toritie 52 f To 3.12. Kuhmoisten Sora, Kokonniementie 3 f Ke 9.12. – Keväällä kysyntä oli kovaa, mutta hiipui kesällä, kun koronatilanne hellitti. Kipparissa aloitettiin keväällä koronatilanteen kiristyessä noutopalvelu ja ostosten kotiinkuljetus Kuhmoisten taajama-alueella maksua vastaan. Ahonen kertoo palveluiden tulleen valikoimaan jäädäkseen. Lahjakortin voi ostaa myös ruokakauppaan, ratsastustunneille tai esimerkiksi Sarin kotikahvilaan. Jos olet nopea, ehdit vielä mukaan järjestämään yhteistä joulukalenteria. Niitä on saatavilla Kuhmoisten kädentaitajien myymälästä, mutta penkkejä ei siellä kuulu valikoimaan. Päivi Hotokka Kuhmoisten yhteisen joulukalenterin ensimmäinen luukku avautui eilen tiistaina. kerroksen ikkuna, Kirkkotie 1 f Ti 8.12. Lahjakortteja Kuhmoisissa saa myös kauneushoitoloista, kampaajilta, partureilta, hierojilta ja siivoojilta. – Aluksi sain itse markkinoida tuotteita jälleenmyyjille, nyt niitä oikeastaan jo pyydetään myymälöihin. Täydennä aukot, jos osaat Järjestäjästä riippuu, onko luukku paikoillaan jouluun asti vai poistetaanko se aiemmin. Kaikkia Ruoko Designin tuotteita saa kuitenkin myös verkkokaupasta. – Mittatilaustöitä sen sijaan ei ehdi enää jouluksi tehdä. Nyt noutopalvelun ja kotiinkuljetuksen kysyntä on taas noussut. Ruokaostoksetkin voi ennakoida K-Market Kipparin kauppias Markus Ahonen kannustaa Saija Niinisen tapaan ennakoimaan jouluostoksia ja käyttämään kotiinkuljetuspalvelua
Viime vuoden 6 mökkilupaa oli aallonpohja, ja nyt palataan siis ennemmin normaalimäärään, Pasanen huomauttaa. Suunnittelu lähti tontin sijainnista ja siitä, että halusimme päänäkymien avautuvan järvelle. Kakkoskodista täytyy löytyä tilaa myös pariskunnan tyttärille. Ei räystäätöntä lasilaatikkoa Pia Narikka työskentelee rakennusalalla ja on nuoKoskenpartaan kivilinnaan tulee oma tähtitorni Tarmo ja Pia Narikka ihastuivat Koskenpartaan järvimaisemaan. Espoossa asuva ja työskentelevä pariskunta ei aio ainakaan ennen eläkeikää muuttaa Kuhmoisiin, mutta esimerkiksi metsäpalsta liikuttaa heitä paikkakunnalle usein. – Muita vaihtoehtoja ei edes punnittu, sillä Kuhmoisiin on siteitä sukulaisten kautta, ja matka on sopiva, Kuhmoisista kotoisin oleva Tarmo Narikka sanoo. Kivitalosta rakentuu Tarmo ja Pia Narikan Kuhmoisten tukikohta. Vaakakupissa painoi myös valmis kunnallistekniikka ja hyvä sijainti. Uusista rakennusluvista kaksi on myönnetty Koskenpartaan tonteille, ja kolmaskin rakennuslupa on vireillä samalla alueella. – Saimme tonteista meille mieluisimman, kun pääsimme valitsemaan ensimmäisenä, Tarmo Narikka tunnustaa. Uusien vapaa-ajanrakennusten rakennuslupamäärä on nyt jo tuplautunut viime vuoden kuudesta luvasta kahteentoista. Oman talon suunnittelu olikin ” Siellä voi säilyttää kätevästi seivästä, jos vanhemmiten alkaa harrastaa senioreiden seiväshyppyä. Kasvussa ovat erityisesti uusien asuinrakennusten luvat. Myös muiden rakennusten, joihin kuuluvat esi. Sen edustalle tehdään koko seinän mittainen terassi. – Kattoristikoiden tuoja kysyi, onko se viljasiilo. hänelle erittäin mieluinen projekti. Maanantaina työmiehet naputtelivat peltikattoa paikalleen, ja iltapäivällä oli saapumassa ikkunalasti. – Räystäättömät lasilaatikot näyttävät asuntomessuilla upeilta, mutta kun ikää tulee, ei viitsi kontata lattian rajassa pesemässä ikkunoita, ja räystäät ovat järkevä ratkaisu, joka pitää julkisivun kunnossa. joulukuuta 2020 rempana suunnittelut joitain omakotitaloja. Tärkeää oli myös se, ettei perille tarvitse ajaa hiekkateitä. – Sekin viehätti, että Ala-Karkjärvi on kirkasvetinen ja kovapohjainen, Pia Narikka lisää. Sauna rakennetaan koskenpuoleiselle sivulle erkkeriin, josta on näkymä myös järvelle. Kuhmoisten Sanomat 6 Keskiviikkona 2. – Kantava rakenne on eristeharkkojen sisään valettu betoni. Anna Karhila Marraskuun viimeiseen viikkoon mennessä Kuhmoisissa on myönnetty jo 72 rakennusja toimenpidelupaa, kun viime vuonna lupia myönnettiin koko vuoden aikana yhteensä 52. Pia Narikka sanoo, että suunnittelussa on otettu huomioon myös käytännöllisyys. Rakenne on Keski-Euroopassa yleinen, mutta Suomessa passiivikivitaloja on lähinnä vain Helsingin, Turun ja Tampereen seudulla. Kunnallistekniikka ja hyvät yhteydet Harmaana marraskuun iltanakin keskeneräisen talon sisältä avautuu hieno maisema Ala-Karkjärvelle. – Emme ole perinteisiä mökkeilijöitä, vaan kaipaamme kesäkotia, jonne on hyvät liikenneyhteydet ja jossa on helppo tehdä esimerkiksi etätöitä, Tarmo Narikka muotoilee. Tonttivalinnassa ratkaiseva tekijä oli sekä veden läheisyys että valmis kunnallistekniikka. Kaksikerroksisen talon alakertaan sijoittuu järven puolelle olohuone, keittiö ja makuuhuone, yläkertaan puolestaan tulee oleskeluaula, makuuhuone ja työhuone. – Sisätiloissa päästään pian lämpimään, kun ovet ja ikkunat sekä katto saadaan paikalleen. Vieressä kohisee vielä koski. Passiivirakenteen lisäksi ihmetystä uuden talon rakennustyömaalla on herättänyt autotallin ja autokatoksen yhdistävän talousrakennuksen kylkeen rakentuva torni. Mökkilupiakin enemmän Myös mökkirakentaminen on tänä vuonna kasvanut. Pääsuunnittelijana projektissa oli mukana arkkitehti Jukka Ulvinen, joka on suunnitellut useampia passiivikivitaloja. Viime vuosina uuAnna Karhila Koskenpartaan uuden asuinalueen ensimmäinen talo on marraskuun hämärässä alkanut saada jo hahmoaan. Itsestäänselvää oli myös se, että tonttia etsittiin Kuhmoisista. Vasemmalla on talon erikoisuus, kaksikerroksinen torni. Tähtitorni vai seiväsvarasto. – Vapaa-ajanrakennusten lupien määrä tosin vaihtelee. Rakennuslupia on myönnetty tänä vuonna ennätyksellisen paljon sien asuinrakennusten lupia on myönnetty vuodessa 1–2, mutta tänä vuonna lupia on myönnetty jo viisi. Kuhmoisten kunnan rakennustarkastaja Lauri Pasanen hämmästelee kasvun määrää. Parhaillaan vastaavia poikkeuslupa-anomuksia on vireillä kolme. Toukokuussa myönnettiin lisäksi kaksi poikkeuslupaa loma-asunnon muuttamisesta vakituiseksi asunnoksi. – Oli ihana päästä pohtimaan ja pyörittelemään pohjaratkaisuja. – Arvostamme esimerkiksi sitä, että perillä odottaa lämmin etäkoti. Sen jälkeen voidaan jatkaa sisäpuolen töitä, Tarmo Narikka kertoo. – Koskenparras on selkeästi vauhdittanut asuinrakentamista, mutta olisiko myös koronatilanne lisännyt kysyntää maaseudulle ja järvien lähelle, kun uudisrakentaminen on kasvanut tänä vuonna näin paljon, Pasanen pohtii. Tämä on markkinoiden energiatehokkain ja tiivein ratkaisu, ja hengittää silti hyvin, Tarmo Narikka näyttää. Narikoille oli selvää sekin, että vanhaa kohdetta ei etsitä, vaan rakennetaan uusi talo, jossa on valmiina kaikki mukavuudet
Etupihalle on tulossa asfaltti, muuten piha pyritään pitämään luonnonmukaisena ja helppohoitoisena. Myös kunnan tuloveron uskotaan kasvavan. Kuhmoisten Sanomat 7 Keskiviikkona 2. Heitä on ollut esimerkiksi maanrakennuksessa, lvija sähkötöissä. Viime vuonna ilmoituksia esimerkiksi pienistä varastoista, laitureista tai jätevesijärjestelmistä tehtiin 52 ilmoitusta, kun tänä vuonna ilmoituksia on tehty vain 25. Tavoitteena on, ettei nurmikkoa olisi ollenkaan, ettei tänne tarvitse lähteä varta vasten leikkaamaan ruohoa, Tarmo Narikka sanoo. Verotulojen arvioidaan kasvavan noin 8,5 prosenttia. Kunnanvaltuusto käsittelee budjettia ensi viikolla. Pelkän ilmoituksen vaativa pienrakentaminen on vähentynyt vielä enemmän. Kunnanhallitus teki maanantaina pieniä muutoksia seuraavien vuosien investointiohjelmaan, joka viedään valtuuston hyväksyttäväksi. joulukuuta 2020 Koskenpartaan kivilinnaan tulee oma tähtitorni Anna Karhila Tarmo ja Pia Narikka ihastuivat Koskenpartaan järvimaisemaan. – Käyttötalous ja vuosikate näyttävät hyviltä, mutta investoinneissa täytyy olla tosi tosi tarkkana, kunnanjohtaja Anne Heusala arvioi. Verotulot kasvavat Koulun rakentamiseen ei aiota ottaa uutta pitkäaikaista lainaa. Hän toteaa, että kunnan täytyy tehdä arvovalintoja siinä, mitä investointeja voidaan koulurakennuksen lisäksi tehdä. Erityisesti he kiittelevät Kuhmoisten kuntaa joustavuudesta ja rakentajaystävällisyydestä. Toimintatuotot kasvavat noin 14 prosenttia, mikä johtuu osittain siitä, että jätehuolto siirtyy kunnan omaksi toiminnaksi. Lisää lainoja on kuitenkin kunnan omistamilla yhtiöillä. Sen sijaan lisärakentamiseen, eli esimerkiksi laajennuksiin, haettavien lupien määrä on laskenut viime vuoden 11 luvasta 7 lupaan. Lisäksi kunnanvaltuusto on määritellyt koululle tiukan budjettiraamin, jossa täytyy pysyä. – Aika paljonkin on sellaista rakentamista, johon lupaa tai edes ilmoitusta ei tarvita. – Tästä ei tule pihakilpailukohdetta. Lyhytaikaisia lainoja kunnalla oli talousarvion tekohetkellä 2,5 miljoonaa euroa. Tai säilyttää kätevästi seivästä, jos vanhemmiten alkaa harrastaa Kuhmoisten kentällä senioreiden seiväshyppyä. Suurin osa työstä ajoittuu ensi vuodelle. Asuinrakennusten ja loma-asuntojen muutostöissä rakennuslupa vaaditaan vain isompiin muutoksiin. Ensi vuodelta siirrettiin vuodella eteenpäin Toritien remontin ensimmäistä vaihetta, ja Kuntalaan suunniteltua sähköauton latauspistettä kahdella vuodella. Ensi vuodelle varataan koulun investointeihin 5 miljoonaa euroa ja muihin investointeihin 1,3 miljoonaa euroa. Kyseessä on niin mittava hanke. Tiukkaa tavoiteaikataulua talon valmistumiselle ei ole. Sisätilojen pintojen tarkempi suunnittelukin alkaa vasta sitten, kun viimeistelytyöt alkavat olla käsillä. – Sinne voi lähteä myös jäähylle, jos tunteet kuumenevat. Kunnanhallituksen maanantaina hyväksymän talousarvion loppusumma on 297 000 euroa plussalla. – Emme voi velkaantua liikaa. – Täällä on eri tavalla vapautta kuin kaupungissa, jossa asiat otetaan usein pilkuntarkkoina. Rakennuslupia on myönnetty tänä vuonna ennätyksellisen paljon Se oli myös ainoa asia, josta jouduimme rakennusluvassa tinkimään, sillä sitä piti vähän madaltaa, Tarmo Narikka nauraa. Koulun konekatos kuitenkin aikaistettiin Tulossa isojen investointien vuosi rakennettavaksi ensi vuonna. Vaakakupissa painoi myös valmis kunnallistekniikka ja hyvä sijainti. Jämsän kaupungilta ostettavien sote-palvelujen kustannusten arvioidaan kasvavan ensi vuonna 3,8 prosentilla. Päättyvän vuoden talousluvut näyttävät Kuhmoisissa valoisilta. Asioihin suhtaudutaan positiivisesti ja kaikkeen pyritään etsimään ratkaisu. Kunnalla on vuoden lopussa pitkäaikaista lainaa 371 000 euroa, ja sitä lyhennetään ensi vuonna 47 000 eurolla. Isäntäpari ei paljasta ihan kokonaan sen käyttötarkoitusta, mutta ainakin tähtien tarkkailuun se sopii. merkiksi varastot ja talousrakennukset, lupamäärä on noussut reilusti. Ylijäämää ennustetaan kertyvän noin 237 000 euroa. Palveluiden ostoon täytyy varata aiempaa enemmän rahaa, koska jätehuolto vaatii esimerkiksi jätekuljetusten hankkimista. Tähän vaikuttaa esimerkiksi hoitajamitoituksen muutos ensi vuonna. Vuokrataloyhtiöllä on vuoden lopussa pitkäaikaista lainaa 1,8 miljoonaa euroa ja Kuhmoisten Verkkopalvelut Oy:llä 2,9 miljoonaa euroa. Kunnan taseessa on aiemmilta vuosilta kertynyttä ylijäämää liki 6 miljoonaa euroa. Kunnan menojen arvioidaan kasvavan 4,1 prosenttia verrattuna vuoteen 2020. Kunta saa kuitenkin valtionosuuksia liki 9 miljoonaa euroa. Vasemmalla on talon erikoisuus, kaksikerroksinen torni. – Vähentynyt luku selittyy sillä, että jätevesijärjestelmien rakennettiin vuonna 2019 selkeästi tätä vuotta enemmän, Pasanen kertoo. Lisäksi vuokratulot kasvavat, kun Kiurukujan ja Veljestuvan asunnot siirtyvät kunnan omistukseen. – Keittiöstä meillä on kuitenkin olemassa tarjous, jonka avulla saimme vesija sähköpisteet kohdalleen, Pia Narikka sanoo. Ajatuksena oli jättää osa puista tontille, mutta koneiden jäljiltä kaikkea ei saatu säästettyä. Valtionosuudet pienenevät Kuhmoisten saamat valtionosuudet pienenevät ennakkotiedon mukaan ensi vuonna 3,1 prosenttia. Torni kohoaa autokatoksen ja autotallin yhdistävän talousrakennuksen viereen. Uuden koulun työmaalla tehdään parhaillaan rakennuksen pohjia. Viime vuonna muihin rakennuksiin myönnettiin 32 rakennuslupaa, tänä vuonna lupia on myönnetty jo 47. Ikkuna-aukoissa sen suojana ovat nyt laudat. Henkilöstömenoja kasvattavat palveluneuvojan palkkaaminen jätehuoltoon ja yhden uuden siistijän palkkaaminen. – Kivitalorakentajaa ei kuitenkaan löytynyt paikallisista, eikä täällä taida olla rappaajaakaan. Torniin tulee talon tapaan kaksi kerrosta. Pihakilpailut jätetään muille Tarmo ja Pia Narikka iloitsevat siitä, ettei rakennusprosessin aikana ole tullut vielä suurempia yllätyksiä. Päivi Hotokka Vaikka Kuhmoisten ensi vuotta leimaa valtava investointi, uuden koulun rakentaminen, on kunta valmistellut vuodeksi 2021 selvästi ylijäämäisen talousarvion. Lauri Pasanen muistuttaa, että tilastoihin tallentuu vain osa rakentamisesta. Päivi Hotokka. Verotuloja puolestaan arvioidaan tulevan 9,2 miljoonaa euroa. Narikat ovat pyrkineet käyttämään mahdollisimman paljon paikallisia tekijöitä. Tämä johtuu esimerkiksi siitä, että valtio on korottanut kuntien yhteisöveron jako-osuutta. Passiivikivitalon ydin on eristeharkkojen väliin valettu betoni. Vuonna 2021 Kuhmoisten kunnan tulojen ennustetaan kasvavan
Sivistystoimenjohtajan ominaisuuksina arvostamme kehittämismyönteisyyttä, kannustavaa johtamistapaa ja kykyä toimia yhteistyössä henkilöstön sekä luottamushenkilöiden ja sidosryhmien kanssa. Palautukset vain etuoven vieressä olevaan luukkuun. Sisäliikuntatilat eli liikuntaja kuntosali sekä koulun luokat suljetaan koulun ulkopuoliselta liikuntatoiminnalta 2.12.2020–6.1.2021 väliseksi ajaksi. Mutta nyt on marraskuu, torikojut on jouduttu pystyttämään ulos, ja koronavirus vähentää ihmisten halua liikkua. Hakemus jätetään Kuntarekry-järjestelmässä https://www.kuntarekry.fi. joulukuuta 2020 Kunnanvaltuuston kokous Kuntalassa maanantaina 7.12.2020 klo 18.00 alkaen. Toivottavasti pysymme terveinä, jotta voimme juhlia. 8. Tehtävään haetaan henkilöä, jolla on opetushallinnon osaamista, kunnallishallinnon yleistä tuntemusta, kuntatalouden riittävää osaamista sekä hyvät vuorovaikutus-, yhteistyöja esimiestaidot sekä kykyä strategiseen ajatteluun. – Kävimme katsomassa myös uuden luontopolun alun. Kuhmoisissa 1.12.2020 Minna Korppila kunnanvaltuuston puheenjohtaja Kuh moi ste n kun ta sija its ee Päi jän tee n län sira nna lla , val tat ien 24 var rel la. Mei llä viih tyy myö s vap aaaja nas ukk aat , sillä kun nas tam me löy tyy yli 300 vap aaaja nas unt oa. Tänä aikana kirjastosta voi noutaa vain etukäteen varattua aineistoa. Myös käsija yskimishygieniasta tulee huolehtia. Kokouksen tarkistettu pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä maanantaina 14.12.2020 kunnan internetsivuilla www.kuhmoinen.fi. Toive suvun yhteisestä joulusta Maaret Vesanen on joutunut jäämään ulos odottamaan koirien Pantsen ja Akun kanssa, kun Eero ja Helmi Vesanen pistäytyvät sisällä nauttimassa glögiä ja torttua. Noudosta tulee sopia etukäteen. Maaret Vesanen tutustui joulutoriin koirien Pantsen ja Akun kanssa, jotka ovat bostoninterrierin ja kääpiövillakoiran sekoituksia, kutsumanimeltään bossi-poo. – Ainakin ajattelimme yrittää syödä yhdessä. Päivi Hotokka – Hiljaisen puoleista on ollut, kuvailee Kaija Dahlman Päijälän joulutorin aamupäivää lauantaina. Lisäksi toivomme halua olla rakentamassa tulevaisuuden kuntaa myönteisellä otteella, isojen kokonaisuuksien hallintaa ja lainsäädännön tuntemusta. fi p. Työhakemukset toimitetaan viimeistään 5.8.2019 klo 15 mennessä. Helmi saa mukaansa myös kaikille lapsille ojennetun, Pirtin tontun valmistaman yllätyspussin. Samalla on kiva tulla katsomaan Pirtin tapahtumaa. 7. Kokouksessa käsitellään seuraavat asiat: § 62 Kunnan edustajan nimeäminen Pirkanmaan liiton maakuntavaltuustoon § 63 Papinsaaren tiehoitokunnan anomus velan takaisinmaksuajan pidentämiseksi § 64 Kaavan hyväksyminen / Satamarinteen asemakaava ja asemakaavan muutos § 65 Kiinteistön ja rakennusten ostaminen Kuhmoisten Vanhustentaloyhdistys ry:ltä § 66 Kuhmoisten Vanhustentaloyhdistys ry / Rahoitusanomus ja velkakirjan hyväksyminen § 67 Kuhmoisten kunnan vuokrakiinteistöt Oy / Lisärahoituksen myöntäminen § 68 Uuden koulurakennuksen rakennus-, sähkö-, ilmanvaihtoja putkiurakoiden tekijöiden valinta § 69 Kuhmoisten kunnan osallistuminen Tampereen Euroopan kulttuuripääkaupunki 2026 -hakuun § 70 Vuoden 2021 talousarvion ja vuoteen 2023 ulottuvan toimintasuunnitelman hyväksyminen § 71 Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan ohje sekä mahdolliset muut asiat. Pirkanmaan sairaanhoitopiiri suosittelee välttämään yli 10 henkilön yksityisja yleisötilaisuuksien sekä yleisten kokousten järjestämistä. Työväenja musiikkiopiston kurssit jäävät joulutauolle ja palaavat ensi vuoden puolella. Tehtävään valitun henkilön on esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan viimeistään 30 päivän kuluessa viran vastaanottamisesta. Sivi sty sto im enj oht aja n om ina isu uks ina arv ost am me keh ittä mismyö nte isy yttä , kan nus tav aa joh tam ist apa a ja kyk yä toi mia yht eistyö ssä hen kilö stö n sek ä luo tta mus hen kilö ide n ja sid osr yhm ien kan ssa . Lahtelainen, Längelmäeltä kotoisin oleva Dahlman on pitänyt myyntikojua myös Päijälän kesäja syystoreilla, ja silloin kauppa kävi vilkkaasti. Kunnanviraston neuvonta palvelee normaalisti, mutta muut toimistot (mm. Luk eud um me Suo men hiili neu tra alie n kun tie n jou kko on, jot en ym pär ist öar vot ova t mei lle tär kei tä. Vielä ei saalista ole tullut, mutta jahti jatkuu. Kirjaston ovet pidetään suljettuna 2.12.2020–6.1.2021 välisen ajan. Sivukirjastot suljetaan kokonaan 2.12.2020–6.1.2021. Olemme yhteisöllinen ja aktiivinen noin 2300 asukkaan kunta. 0500 234 230. Pirkanmaan sairaanhoitopiiri suosittelee maskin käyttöä kaikilla työpaikoilla ja vapaa-ajalla muita ihmisiä tavattaessa. tekninen ja sivistys) palvelevat vain ajanvarauksella. Aineisto varataan joko netistä www.keskikirjastot.fi, sähköpostilla kirjasto@kuhmoinen.fi tai puhelimitse 040 359 4542. Tätä ennen kaupaksi on mennyt lähinnä joulukortteja. Kuhmoinen on savuton kunta. Maksuton ehkäisy kattaa sekä hormonaalisen ehkäisyn että kondomit, ja se maksaisi yhteensä noin 30 000 euroa vuodessa.. 040 718 595 9 vko t 2426 tai sivi sty sla uta kun nan puh een joh taj a Ilkk a Säy nät jok i ilkk a.s ayn atjo ki(a t)k uhm oin en. Koronavirus aiheuttaa Vesasten joulunalusaikaan pientä epävarmuutta. Kuhmoisten Sanomat 8 Keskiviikkona 2. Sisällä Päijälän Pirtissä riisipuuron, glögin ja joulutorttujen tarjoilu aiheutPäijälässä ehdittiin avata joulu taa keittiöön pientä kuhinaa. Lisä ksi toi vom me hal ua olla rak ent am ass a tul eva isu ude n kun taa myö nte ise llä otte ella , iso jen kok ona isu uks ien hal lin taa ja lai nsä ädä nnö n tun tem ust a. Asiointiin tarkoitettujen asiakastietokoneiden välttämätön käyttö on turvallisuusohjeet huomioiden mahdollista. Tavoitteena on viettää samanlainen joulu kuin ennenkin: kotiin Lahteen tulisivat koolle oman perheen lisäksi isovanhemmat molemmilta puolilta sekä Maaretin siskon perhe. Lisä tie toj a teh täv äst ä ant aa kun nan joh taj a Ann e Heu sal a ann e.h eus ala (at ) kuh moi nen .fi p. He ovat poikenneet joulutorille pitämään taukoa keskellä metsästyspäivää. Sairaana tai oireisena ei saa liikkua kodin ulkopuolella, paitsi kun käy koronatestissä. Teh täv ään val itu n hen kilö n on esit ettäv ä hyv äks yttä vä lää kär int odi stu s ter vey den tila sta an viim eist ään 30 päi vän kul ues sa vira n vas taa not tam ise sta . Suosittelemme kaikkien asioiden hoitamista sähköisesti. Kunta tiedottaa KUHMOISTEN KUNNAN JOHTORYHMÄN KORONATIEDOTE 30.11.2020 Seuraavat linjaukset on tehty Pirkanmaan sairaanhoitopiirin suositusten ja paikallisen arvioinnin perusteella: 1. 2. Silloin pitää käyttää matkalla kasvomaskia. 050 234 230 . Päätös perustui Jämsässä viime vuonna tehtyyn valtuustoaloitteeseen, jonka allekirjoitti 27 valtuutettua. – Kun ei tiedä, millaisissa olosuhteissa ja millä porukalla joulua voi viettää. Kuh moi nen on sav uto n kun ta. Ole mm e yht eisöl lin en ja akt iiv ine n noi n 230 asu kka an kun ta. Ensi kesänä yritämme päästä sinnekin, Maaret kertoo. Hak em us jät etä än Kun tar ekr y-jä rje ste lm äss ä http s:// www .ku nta rek ry. Kunnan vähävaraisille tarkoitettujen maskien jako siirtyy toistaiseksi kirjastolta kunnanviraston neuvontaan 2.12.2020 alkaen. Lukeudumme Suomen hiilineutraalien kuntien joukkoon, joten ympäristöarvot ovat meille tärkeitä. Rat sas tus pai not tei nen luk iom me ja vuo den 201 9 alu ssa val mist unu t päi väk oti rik ast utta vat jo enn est ään mon ipu olis ta pal vel utar jon taa mm e. Palvelussuhteen ehdot määräytyvät kunnallisen yleisen virkaja työehtosopimuksen mukaan. Kun lauantai lähenee puoltapäivää, Kaija Dahlman myy enkelinsiivet. Pal vel uss uht een ehd ot mää räy tyv ät kun nal lise n yle ise n virk aja työ eht oso pim uks en muk aan . fi. Kuhmoisten kunta sijaitsee Päijänteen länsirannalla, valtatien 24 varrella. Teh täv ään hae taa n hen kilö ä, jol la on ope tus hal lin non osa am ist a, kun nal lish allin non yle ist ä tun tem ust a, kun tat alou den riitt ävä ä osa am ist a sek ä hyv ät vuo rov aiku tus -, yht eist yöja esim ies tai dot sek ä kyk yä stra teg ise en aja tte luu n. Nuorisotila suljetaan pois käytöstä joulutauon 2.12.2020–6.1.2021 ajaksi. Asiakastietokoneiden käyttö tulee sopia etukäteen. Päivi Hotokka Ilmainen ehkäisy alle 25-vuotiaille Kuhmoisten Sanomat Jämsän ja Kuhmoisten yhteistoiminta-alueella tarjotaan ensi vuodesta lähtien ilmainen ehkäisy alle 25-vuotiaille. Musiikkiopisto siirtyy etäopetukseen 2.12.2020 alkaen. 040 718 5959 vkot 24-26 tai sivistyslautakunnan puheenjohtaja Ilkka Säynätjoki ilkka.saynatjoki(at)kuhmoinen.fi p. Väestöliitto ja sen yhteistyötahot ovat jo pitkään tavoitelleet julkisesti rahoitettua ehkäisyä alle 25-vuotiaille. 5. Kaikissa kunnan palveluissa on kasvomaskisuositus. Työ hak em uks et toi mite taa n viim eist ään 5.8 .20 19 klo 15 men nes sä. – Ajattelimme vielä lähteä ajomiehiksi. Vesasten mökki sijaitsee Poikuskulmalla, ja he ovat tulleet tarkistamaan, että siellä on kaikki hyvin. Kunnanvirasto on joulun pyhien aikaan suljettuna 21.–31.12.2020. Jyväskyläläisillä, Päijälään mummolaan tulleilla Emilillä ja Kasperilla on ollut varsin hyvä joulunavauspäivä: he ovat saaneet riisipuuroa jo aamupalaksikin. Ratsastuspainotteinen lukiomme ja vuoden 2019 alussa valmistunut päiväkoti rikastuttavat jo ennestään monipuolista palvelutarjontaamme. Hae mm e Kuh moi ste n kun taa n sivi sty sto im enj oht aja a 1.1 0.2 019 luk ien tai sop im uks en mukaa n Sivi sty sto im enj oht aja n kel poi suu seh ton a on sov eltu va yle mpi kor kea kou lut utk int o. 3. 6. Haemme Kuhmoisten kuntaan sivistystoimenjohtajaa 1.10.2019 lukien tai sopimuksen mukaan Sivistystoimenjohtajan kelpoisuusehtona on soveltuva ylempi korkeakoulututkinto. Meillä viihtyy myös vapaa-ajanasukkaat, sillä kunnastamme löytyy yli 3000 vapaa-ajanasuntoa. Lisätietoja tehtävästä antaa kunnanjohtaja Anne Heusala anne.heusala (at) kuhmoinen.fi p. 4. Saku, Emil ja Kasper Liehu ovat jo lähes tyhjentäneet puurolautasensa. Asiasta päätti sosiaalija terveyslautakunta viime viikolla. Tapaamiset tulee sopia etukäteen, koska kunnan työntekijät noudattavat etätyösuositusta, eivätkä ole aina tavattavissa virastolla. Itse asiassa heti seuraavana päivänä käy ilmi, että Päijälän joulunavaus jäi yhdeksi viimeisistä tapahtumista ennen rajoitusten astumista voimaan
Karl Fazer Maitosuklaa tai Sininen & Valkoinen konvehdit 270 g (12,04/kg) 325 rajoitettu erä 895 Rajoitettu erä kg Suomalainen rajoitettu erä 1490 kg Voim. Kuhmoisten Sanomat 9 Keskiviikkona 2. 7.12. asti Kotimaista Porkkana, lanttu tai punajuuri 2 kg (0,49/kg) 098 598 Voim. Paulig Presidentti kahvit (SJ tai PJ) 450–500 g (6,98–7,76/kg) 3?9 rajoitettu erä Voim. joulukuuta 2020 smarket.kuhmoinen S-market Kuhmoinen ma–la 6–21, su 9–21 JUHLAPÖYTÄ MAISTUVAKSI S-MARKETISTA Voim. Palvelemme itsenäisyyspäivänÄ sunnuntai aukioloajoin. Atria Takuumurea naudan sisäpaisti n. 3.–6.12. 3.–9.12. 3.–13.12. Rainbow Lohifilee Norja Valio Kolmiopalajuustot 245–300 g (19,93–24,41/kg) Voim. 1 kg Vain kotitalouksille. 3.–6.12
joulukuuta 2020 Autojen peltityöt, maalaukset, huollot, tuulilasit, renkaat, vakuutusyhtiön työt. mansikka/ mustikka 22,11,50 /kpl 17,Aqualan L, Duo, Plus Perusvoiteet 9,50 /kpl 14,/kpl Multivita Magnesiumsitraatti + B6 purutableteissa useita makuja JOULUKUUN TARJOUKSET Sumioistentie 139, 17710 Torittu Jouluksi HUNAJATALON lahjapakkaukset ja lahjakorit Tilaukset: sorola@pp3.inet.fi 0400 413 521 Ilmoituksesi voisi olla tässä! Kuponki-ilmoitus 2x40 pmm HYVÄ YRITTÄJÄ! Liity vuoden 2021 kuukausi-ilmoittajaksi edulliseen kuponkihintaan. 045 189 8288 Tervet uloa! Live-m usiikk ia! JOULUKUUN KUPONKI-ILMOITUKSET Hyödynnä edut ja palvelut! kuhmoistenkukkakauppa.ekukka.fi 040 740 6374 saijaniininen@gmail.com Toritie 63, 17800 Kuhmoinen Kuhmoisten Kukkakauppa ja Hautauspalvelu Joulu lähestyy... Meiltä myös KATTOPESUT JA MAALAUKSET www.lukkomokki.fi 040 570 1790 TOIMITILA PESULAN YHTEYDESSÄ Nuutinrinteentie 35, Kuhmoinen ANTON ÄIKÄS esiintyy Kukossa la 5.12. (03) 555 1270 KUHMOISTEN Multivita Plus Monivitamiini 200 tabl. klo 21.00 HUOM! Yksityistilaisuus klo 18.00–20.00, jonka jälkeen vapaa pääsy keikalle! Toritie 49, 17800 Kuhmoinen p. Fiilus Arkeen 30 tabl. 045 6393 883 kuhmoinen.kaden@pp.inet.fi Tä llä ku po ng ill a ka hv i ja pu lla ve lo itu ks et ta ! Taulunmäentie 1, p. OBD 2 vianhaku ja –määritys. 03 874 590 EURORAUTA OY www.eurorauta.weebly.com VARASTOMYYNTI Ma-pe 8-17, la 9-14 RAKENNUS-, PUUTARHAja TALOUSTARVIKKEET SAUNAVIHTA koivu KIUASKIVET 20 kg Saunapenkit alkaen AURINGONKUKASIEMEN 20 kg Taliravinnemakkara 1 kg SIEMENTANKO 290 g Maapähkinä 5 kg KASVOMASKI 50 kpl TUULENSUOJALEVY Hunton PÖYTÄKUUSI koristeltu 50 cm 3,90 3,90 7,90 ARINAT alkaen 4,90 27,00 PALOVAROITIN optinen Häkävaroitin 17,90 SÄHKÖLÄMMITIN 1500 w öljytäytteinen 39,90 m 3,90 48,00 8,90 19,80 2,90 2,50 13,90 13,70 54,90 16,90 Talouspyyherulla 92 m 4,00 5,90 ULKO-JA SISÄAJASTIMET 3,90 TUULILASINSUOJA 162x96 cm magneettiikiinnitys TUULILASINPESUNESTE 5 l, -20 c Jouluiset vahakankaat 3,90 FINNFOAM 50 mm FL300 7,27 m 2 HAJUSIEPPO 50 l JÄTEASTIA 240 L, vihr. Devisol D3 20 mikrog 200 tabl. Ota yhteyttä: ilmoitukset@kuhmoistensanomat.fi KUHMOISTEN KÄDENTAITAJAT OSUUSKUNTA Joulun lahjat ja herkut Kädentaitajilta! Herkkuja myös tilauksesta. harm. 52,90 JÄTEVAUNUSETTI 2x10 l. 044 244 9779 timo@paijanteen.fi www.paijanteen.fi Kiinteistönvälitystä Kuhmoisissa ja lähialueilla PÄIJÄNTEEN LUKKOJA MÖKKIPALVELUT ABLOY KÄYTTÖLUKOT, TURVALUKOT, SARJOITUKSET YMS. WEBASTO virallinen jälleenmyyjä, takuumyynti ja vianhaku. Vältä ruuhka tilaamalla ennakkoon ja valitse nouto tai toimitus! ma–pe 9–17, la 9–13 Toritie 42, p. Muista Lahjakortit! OSUUSKUNTA KUHMOISTEN KÄDENTAITAJAT S-marketin alakerrassa, Toritie 54, 17800 Kuhmoinen puh. Kuhmoisten Sanomat 10 Keskiviikkona 2
muita juureksia sekä KOTIMAISIA LOBOomenoita! Nevala JOHAN ON MARKKINAT TORIMYYJÄT ROINILAN LIHATILAN LIIKKUVA LIHATISKI PERJANTAINA 4.12. 020 730 4040 / tilaukset www.lindroosinsora.fi Lindroos Esa 0400 344 531 TILITOIMISTOT Kirjanpitopalvelut MV mia@kirjanpitosi.fi www.kirjanpitosi.fi __________________________ Kuhmoisten Tilitoimisto Toritie 64, p. tapahtumat OPASOL OY p. 040 700 1165 __________________________ Sähkötyö J.Peltonen p. 050 555 8742 www.ompelimooutis.fi Kuhmoisten Juhlapalvelu Oy Juhlaja pitopalvelu. Ad-autokorjaamo. u Jos käytät Lehtiluukkua ensimmäistä kertaa, kirjoita Luo uusi käyttäjätunnuskohtaan sähköpostiosoitteesi. Irma Kallio p. Lehden vastuu ilmoituksen julkaisemisen yhteydessä sattuneesta virheestä rajoittuu ilmoituksen hintaan; puhelimitse annettujen ilmoitusten virheestä vastuu on ilmoittajan. Paavolankatu 4, Jämsä p. Ilmoituksia välitetään myös muihin lehtiin niiden omilla ilmoitushinnoilla. Arvio liikennekatkon kestosta on 7.–11.12.2020. p. tilaus 80 € Ilmoitushinnat 1.1.2020 alk. alv 10%) 12 kk/kestotilaus 74 € 12 kk / määräaik. 0400 783 630, (03) 555 6137 PITOPALVELU yms. Tilaushinnat 2020 (kotimaa) (sis. Kuhmoisten Sanomat 11 Keskiviikkona 2. 050 913 6226 www.juhansahko.net LIKAKAIVOJEN TYHJENNYKSET Traktorikalustolla Vesa Arrenius p. Anna juttuvinkki! Mistä aiheesta Sinä haluaisit lukea. 045 636 3889 / Eija Pumppumies Puoliväli Oy 040 565 5148 www.pumppumies.fi Parhaat merkit, paras palvelu! myynti, asennus, huolto Sähkötyö J. kivien ja kallion louhintaa tonteilta, teiltä, pelloilta sekä piikkaustyöt. Pienlaskutuslisä alle 25 €:n ilmoituksista on 5 €. 24 t. 040 746 9617 kuhmoinenkeittiot@gmail.com www.kuhmoinen-keittiot.fi SIIVOUSPALVELUT SORAA JA MURSKEET Kuhmoisten Sora Oy Olli Nummelin p. Peltonen p. Hei kestotilaaja, ota näköislehti käyttöösi! Pyydä meiltä asiakasnumerosi ja... Peltonen Padaskeittiöt-kalusteet kodinkoneet rakennusalan työt p. 0400 805 830 www.mp-koneistus.fi PERUNKIRJOITUSJA PESÄNSELVITYSPALVELUT Kari Paajanen p. 040 740 6374 __________________________ Urosen Kukkakauppa ja Hautauspalvelu, Koskentie 11, Jämsä p. erikoiskuljetukset/kotim. kok. 0400 739 226 Tampereentie 1250, Kuhmoinen __________________________ Klassinen hieronta ja vyöhyketerapia, Kirkkotie 8 p. Piili Kuhmoinen p. 0400 131 170 Irja Tervala PUTKILIIKKEET Putkiasennus Lehtonen Oy Kokonniementie 12 p. Hinta kolmelta riviltä 10 € ja lisärivit 4 €/rivi. Lukijapostia palstalla voit kiittää, kehua tai antaa kritiikkiä ajankohtaisista asioista. Kuvataiteen ja keräilykulttuurin ystävät TERVETULOA! (MASKI MUKAAN!) Hyvä Kuhmoisten Sanomien tilaaja. ja Eurooppa OPASOL OY p. 044 244 9779 _________________________ Timo Sormunen 044 244 9779 SÄHKÖASENNUKSET SÄHKÖ-RUOKOLAHTI OY Suunnitelmat/asennukset p. Vastaavat toimittajat Yhteiskunnalliset asiat Hannu Lahtinen Elinkeinoelämä Päivi Malin Kulttuuri ja vapaa-aika Eija Heinonen Puolueeton kotiseutulehti Sanomalehtien Liiton jäsen Levikki 2 354 (LT-2019) ISSN 0356-228X Painopaikka Lehtisepät Oy postiosoite: Toritie 52, 17800 Kuhmoinen sähköpostiosoitteet: ilmoitukset@kuhmoistensanomat.fi toimitus@kuhmoistensanomat.fi www.kuhmoistensanomat.fi ILMOITUSJA TILAUSASIAT p. 0400 647 931 LOUHINTAURAKOINTI Suoritan ammattitaidolla kaikenlaista louhintaa, esim. Panostaja Ari Rajala 0400 711 492 METALLI-, PELTIJA KONEISTUSTYÖT MP-koneistus p. 014 716 119 / 0400 551 162 HAUTAKIVET Polar Granit Oy Hautakivet, kaiverrukset, entisöinnit Nyman Jaakko 045 662 6003 MAALÄMPÖPUMPUT Pumppumies Puoliväli Oy 040 565 5148 www.pumppumies.fi Maalämpöjärjestelmät avaimet käteen asennuksella! ILMALÄMPÖPUMPUT JULKISET KAUPANVAHVISTAJAT Kari Paajanen 0400 783 630 KAIVOLIIKKEET Porakaivoliike Kallioniemi Oy Jämsä (014) 761 168 www.porakaivoliikekallioniemi.fi KUKKAKAUPAT JA HAUTAUSTOIMISTOT Kuhmoisten Juhlapalvelu Oy Hautaustoimisto Irma Kallio p. p. 040 8271583 __________________________________ Kuorma-autokalustolla Liekaiha Oy Jarkko Sumioinen _________________________ p. Kirjoita omalla nimelläsi, nimimerkki hyväksytään vain poikkeustapauksessa. u Nyt voit lukea lehteä! u Salasana tulee sähköpostiisi, jotta voit myöhemmin uudelleen kirjautua lukemaan näköislehteä. alv 24%) Etusivulla 1,92 € /pmm Tekstissä 1,67 € /pmm Takasivulla 1,75 € /pmm Seurapalsta 2,48 €/rivi Johan on markkinat Edullinen rivi-ilmoitus yksityishenkilöille. 040 551 7540 __________________________ Kuhmoisten Kukkakauppa ja Hautauspalvelu Toritie 63, p. 0400 228 822 Realisointipalvelu Relax Oy __________________________ ARKKITEHTISUUNNITTELU Kalle Nurminen arkkitehti SAFA suunnittelu, lupahakemukset, pääsuunnittelijan tehtävät, työnjohto Korppilankuja 46, Kuhmoinen p. 0400 852 532 Kuhmoisten Siivouspalvelut kaikki siivousalan palvelut p. 0400 759 383 _________________________ LOUNAAT Maanantaina klo 10–11 Kuhmoisten torilla hyvää Pälkäneen PERUNAA säkeittäin sopivasti ym. Riveillä voit ostaa, myydä, vaihtaa, vuokrata yms. 040 767 4198 KIINTEISTÖNVÄLITYS OP Koti Järvi-Häme Oy LKV, Vesa Teräväinen p. 0400 121 997 __________________________ MN-Putkiasennus Oy p. (sis. 0400 638 764 OMPELUPALVELUT Ompelimo OutiS Outi Savunen p. 040 555 0454 kalle.nurminen@pp1.inet.fi AUTOKORJAAMOT Jokilaakson Autohuolto Oy Valtuutettu Citroen, Mitsubishi ja Peugeot huolto. Toimittaja Päivi Hotokka 045 635 5335 paivi.hotokka@ kuhmoistensanomat.fi Toimittaja Anna Karhila 040 716 8052 anna.karhila@ kuhmoistensanomat.fi Kuhmoisten Sanomat Asiakaspalvelu ja ilmoitusvalmistus Anna Engblom 040 483 0860 ilmoitukset@ kuhmoistensanomat.fi Tuija Käki-Lahtinen opintovapaalla Ota yhteyttä ja lisätään yrityksesi liikehakemistoon! 3 riviä / 6 kk vain 115 € ja 10 € / lisärivi (alv 0%) LIIKEHAKEMISTO _________________________ Teemu Sarhemaa 0400 551180 HUUTOKAUPAT Kuolinja konkurssipesät, myös ostot. 050 461 7575 KAIVINKONETYÖT CountryHelp Jyri Janhonen p. 040 708 1456 LASI& KEHYSLIIKKEET Jämsän Lasi ja Kehys Oy Kaikki lasialan työt, tuulilasit ja kehystys. 0400 641 924 Harmoinen _________________________ Hermoratahieronnan mestari Kirsi Valkama p. (014) 718 272, 0400 919 805 Runsaasti oman tuotannon kukkia, kaikki hautausalan palvelut. 040 177 5069 OSTETAAN Tervetuloa jouluostoksille TEKEVÄN PUOTIIN (Kuntotie 1) Avoinna ma–to 8–15, pe 8–14 Tulethan terveenä ja turvasuositukset huomioiden! NÄYTTELYT J-P Lehtisen GALLERIA ja KOTIMUSEO Länkipohjantie 158, Kuhmoinen Avoinna 4.–20.12.2020 pe, la ja su klo 11–16 Esillä mm. Aina vinkkiä ei voi heti toteuttaa, mutta jossain vaiheessa toivejuttu ehkä ilmaantuu lehden sivuille, muodossa tai toisessa. 050 913 6226 www.juhansahko.net POLTTOPUUT Polttopuita myytävänä Harjunsalmella! Voitto Arrenius p. Hintoihin sisältyy alv 24%. Tällöin tarvitset vain sähköpostiosoitteesi ja salasanan. Ark. 0400 980 292 AURINKOSÄHKÖ Aurinkopaneelit ja -järjestelmät myy Dosolar Oy Tutustu: www.dosolar.fi / Ota yhteyttä Markkuun 0400 607 223 tai markku@dosolar.fi T:mi Vesa Peltonen saunat ja pesuhuoneet p. Määräajan jälkeen jätetyistä ilmoituksista peritään lisämaksuna 5,50 € / ilmoitus. joulukuuta 2020 Liikennekatko Nivunniementiellä Harmoisissa. 040 551 7540 __________________________ Seijan Pidot Tmi Seija Ruokola p. Kolarikorjaukset ja -maalaukset. u Mene osoitteeseen kuhmoistensanomat.fi u Klikkaa palkista kohtaa NÄKÖISLEHTI. 040 536 5663, 0400 946 642 www.kuhmoistensora.fi Lindroosin Sora Oy p. Petri Liehu p. Alle 25 €:n ilmoituksesta perimme pienlaskutuslisän 5,00 €. Kuhmoinen klo 9-10 PALVIKASSLER 13,95€/kg! 0400 872 461 METSÄPALSTA / ISOMPI METSÄALUE KUHMOISISTA. 20 v. kuhmoisten sanomat.fi. Siltatyön takia liikennöinti Nivunniemeen Kalalahden sillan yli katkaistaan 7.12.2020 klo 7.00 alkaen. 0400 852 532 __________________________ Metsäja maansiirtokoneiden kuljetukset ja siirrot, kant. 040 586 7729 www.countryhelp.fi HIERONTA JA LUONTAISHOIDOT Hermoratahieronta Anne Kaunistoinen p. Myös rakentamisen ja sisustamisen palvelut. Hintoihin sisältyy alv 24%. Nivunniementien yksityistien hoitokunta TOIMITUS Ilmoitusaineisto tulee jättää lehden toimitukseen viimeistään julkaisu-viikon maanantaina klo 12 ja vedosilmoitukset edellisen viikon perjantaina klo 13 mennessä. 555 1331 kuhmoistentilitoimisto@ kuhmoistentilitoimisto.fi VARTIOINTI JA MURTOHÄLYTYSJÄRJESTELMÄT S & L Turvapalvelut Oy 24 h/vrk 050 596 0060 hälytysja kamerajärjestelmät vartiointipalvelut MÖKIT, KODIT, YRITYKSET www.turvapalvelut24h.fi ÄÄNENTOISTO Näyttelyt, messut, discot, juhlat, musiikkiym. Toimitus voi lyhentää ja muokata tekstejä. Kun osoitteesi muuttuu, ilmoitathan siitä meillekin. 040 779 4457 KULTASEPÄNLIIKKEET Kelloja, kultaa Kelloliike M. 040 769 8133 Päijänteen Kiinteistöpalvelut LKV www.paijanteen.fi Timo Sormunen p. 040 72 666 28 __________________________ PUUTYÖLIIKKEET, RAKENNUSTARVIKKEET Ikkunat, ovet sekä tilauspuusepäntyöt Ruokolan Puu Oy 040 824 7331 RAKENTAMISPALVELUT Rakennushuolto P. 040 483 0860 tai 040 515 2345 asiakaspalvelukonttori avoinna: ma 9.30–15, ti, ke ja pe 9.30–13, to sulj. Jussin Monipalvelut tmi Juha Lindstén p. klo 9-17 • Seppolantie 16, Jämsä • p. www.urosenkukka.fi Kesäisin myös Papinsaaren Kukka KULJETUSLIIKKEET Pika-, rahti-, lavettiym. Wanhoja Joululehtiä ym. u Syötä asiakasnumerosi kohtaan Lue tilaajatunnuksella
Kokeilua koordinoivan ja rahoittavan Sitran asiantuntija Joonas Leppänen kertoo, että puhelurobotti litteroi vastaukset eli muunsi ne tekstiksi. Lisäksi kunnanhallitus esittää valtuustolle rahoitusjärjestelyjä, jotka liittyvät kiinteistökauppoihin. kmarketsuomi Päivi Hotokka Suurin osa kuhmoislaisista vaikuttaa olevan tyytyväisiä kunnan palveluihin ja elämään paikkakunnalla, selviää robottipuheluiden analysoiduista vastauksista. Sen kauppahinta on noin 6 690 euroa, josta tontin osuus on 24 euroa. 03 555 6061 markus.ahonen@k-market.com KIPPARI PLUSSAKORTILLA Aino kermajäätelöt 900ml 3 rasiaa kympillä (3,70/l) ERÄ! HEIMON GOURMET Tuore ruodoton kirjolohifilee C-leikattu, Suomi, vakuumi, (9,95/kg) KG 9 95 KG 5 99 3 KPL 10 00 Ollaanko Facebook-kavereita. Sotainvalideille rakennetussa Veljestuvassa on kahdeksan asuntoa. Joistakin vastauksista saatiin irti vain yksittäisiä sanoja, joita ei voitu analysoida. Lisäksi 86 ihmistä soitti robotille takaisin. – Kehitysideat pitää hankkia jollakin muulla tavalla, esimerkiksi kyselyllä. Tulosten niukkuuteen vaikutti se, että vastaajien määrä Kuhmoisissa on suhteellisen pieni. Latvala on kiinnostunut kuulemaan, millaisia tuloksia saadaan myöhemmin suurempien kaupunkien robottipuheluista. Palvelu pelaa: MA-LA 7-21 SU 9-21 Toritie 53, 17800 Kuhmoinen Puh. Saimme olla mukana valtakunnallisessa kokeilussa ja näkyvillä. joulukuuta 2020 ” Kehitysideat pitää hankkia jollakin muulla tavalla. – Tavoitimme ihmisiä hyvin ja prosessi onnistui. Tekoäly luokitteli vastauksista tunnistettuja sanoja kategorioihin, jonka jälkeen työhön ryhtyi oikea ihminen, joka analysoi tulokset. Sekin asia pitää selvittää, kun kaikki kokeilukierrokset on tehty. Kiurukujan kahden rivitalon, joissa on yhteensä 10 asuntoa, hinta on euroa. Yhdistyksen hallituksen puheenjohtaja Martti Kankkunen kertoi lokakuussa, että vanhustentaloyhdistys koettiin tarpeettomaksi. TILAA JA MAKSA OSTOKSET VERKOSSA, NOUDA KAUPALTA TAI TILAA KOTIINKULJETUS www.k-ruoka.fi 03 555 6061 Toivomme riskiryhmiin kuuluvien asioivan liikkeessä aamupäivän aikana ja muiden asiakkaiden mahdollisuuksien mukaan iltapäivisin. Kunta on vuonna 1993 myynyt maa-alueen vanhustentaloyhdistykselle 100 markan hintaan. Kuhmoisten sivistystoimenjohtaja Mikko Latvala on tyytyväinen puhelukierrokseen. Kokeilussa soitettiin 1 126 puhelua, joista 500:aan saatiin vastaus. Terveysaseman takana sijaitsevat Iltaruskon rivitalot siirtyvät vanhustentaloyhdistykseltä Kuhmoisten vuokrakiinteistöt Oy:lle. Joonas Leppänen sanoo, että kun kokeilun onnistumista myöhemmin arvioidaan, robotin tekemää litterointia verrataan ihmisen tekemään. Sen sijaan etsitään keinoja demokratian vahvistamiseen, asukkaiden näkemysten huomioon ottamiseen. Yhdistyksen omaisuus siirtyy kunnalle tammikuussa 2021 ja asukkaiden vuokrasuhteet siirtyvät kunnalle tai vuokrataloyhtiölle helmikuun alusta lähtien. Sotainvalidien palvelutalossa Veljestuvassa on 8 asuntoa. ERÄ! SNELLMAN Maatiaispossun maustettu uunifilee tai suolattu juhlafilee n. Tekoäly pystyi analysoimaan 187 vastausta. Lisäksi yhdistyksen rahat riittävät ainoastaan pakollisten menojen hoitamiseen, eikä remontteja ole ollut mahdolVanhustentalot kunnalle alle 7 000 eurolla lista tehdä. Mikäli teknologiaa käytetään tähän tarkoitukseen, sen pitää olla nopeaa, kustannustehokasta ja ennen kaikkea luotettavaa. Tässä vaiheessa yksikään ihminen ei kuunnellut vasRobotti tulkitsi: Kuhmoislaiset tyytyväisiä palveluihin tauksia, vaan niitä käsittelivät ainoastaan koneet. – Vielä ei tiedetä, onnistuimmeko siinä. Kunta myös antaisi yhdistykselle anteeksi noin 46 000 euron lainan, joka on otettu kaukolämmön rakentamista varten. Robottipuheluiden päämääränä oli tavoittaa myös sellaisia asukkaita, jotka eivät tavallisesti osallistu kyselyihin. 1,3 kg (5,99/kg) OMAN KYLÄN KAUPPA Tarjoukset voimassa to–su / niin kauan kuin erät riittää / ellei muuta mainittu. Puhelukierros soitettiin useimmille täysi-ikäisille kuhmoislaisille marraskuun alussa. Vielä ei myöskään tiedetä, vaikuttiko koneen tekemä kielenkäännös tuloksiin. Kuhmoisten Sanomat 12 Keskiviikkona 2. Yhdistys maksaisi lainan takaisin kassassa olevilla varoilla ennen yhdistyksen purkautumista. Ensinnä kuhmoislaiset ovat tyytyväisiä saamiinsa palveluihin. Palvelutiski avoinna pe–la. Vuokrat eivät tässä yhteydessä muutu. Hän kuitenkin toteaa, että tuloksista ei ilmennyt juuri mitään yllättävää. Kuhmoisten Sanomat Kunta ostaa Kuhmoisten vanhustentaloyhdistys ry:ltä Kiurukujan rivitalot ja Veljestuvan. Kokeilu aiotaan toteuttaa esimerkiksi Riihimäellä. Rakennukset sijaitsevat kunnan omistamalla tontilla. Yhdistys on perustettu vuonna 1968 ja sen hallintoa on hoidettu talkooperiaatteella. Ei mitään yllättävää Vastauksista muodostui kolme pääteemaa. Kaukolämpölaina anteeksi Asumisen rahoitusja kehittämiskeskus ARA on huhtikuussa määritellyt kiinteistöjen kauppahinnat. Päivi Hotokka. Aineisto käsiteltiin siten, että vastauksia ei voi yhdistää vastaajaan. Vuokrataloyhtiölle myönnettäisiin 140 000 euron lisärahoitus Iltaruskon talojen ostamiseen ja korjauksiin. Vanhustentaloyhdistys on päättänyt, että yhdistys puretaan. Teknologian oltava luotettavaa Leppänen painottaa, että kokeiluissa ei ole kyse siitä, että Sitra haluaisi nimenomaisesti tehdä demokratiaa teknologian avulla. Sitran mukaan ongelmia saattaa aiheuttaa myös automaattilitteroinnin vaihteleva laatu. Asiasta päätti kunnanhallitus maanantaina. Vanhustentaloyhdistykselle myönnettäisiin 260 000 euron laina pankkilainojen lyhentämiseksi helmikuun loppuun asti. Tämän jälkeen vastaukset siirrettiin tekoälyn käsittelyyn. Kolmanneksi vastaajat kiittävät ja suhtautuvat myönteisesti yhteydenottoon. Toisessa teemassa viitataan terveyteen, koronavirukseen ja huoleen tulevaisuudesta. Se käänsi tekstit englanniksi, sillä Kuhmoisten kokeilukierroksella mukana olleen yrityksen algoritmi ymmärtää vain englantia