Jouluiset askartelupajat Jouluiset askartelupajat Satu Forsberg Monipuolista tuotantoa 24-halliin Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta ke 13.12. Hallin sijainti kulkureitin varrella ja isojen kaupunkien lähellä ainakin miellyttää. Tulevaisuus näyttää, mihin kannattaa panostaa. vsk SITOUTUMATON PAIKALLISLEHTI Ke 7.12.2023 Jämsän 4h-yhdistys oli maanantai-iltana mukana nuorisotilalla järjestämässä jouluisia askartelupajoja. Lisäksi yhtiö valmistaa Päijänne-laitureita, joiden tuotantoa on kaavailtu myös Kuhmoisiin. Katja Alatalo HUOM! Enää viikko aikaa toimittaa joulutervehdyksiä 20.12. Halli soveltuu tuotantoon sellaisenaan. Kuhmoinen pe 15.12. – Paljon on tarjolla yhteen halliin tuotantoa, Mikko Simonen myöntää itsekin. Askartelemassa olivat Salla Keskinen, Pipsa, Isla ja Minttu Suominen, 4H:n työharjoittelija Vilma Ouni sekä Jose Kauppinen. Kuukausivuokra on vuonna 2024 3 100 euroa kuukaudessa (alv prosenttia) ja 1.1.2025 alkaen 6 200 euroa kuukaudessa (alv prosenttia). Tuomme sinne vain vähän toimistoja keittiön kalusteita, joita henkilökunta tarvitsee, Simonen kertoo. Lisäksi Simonen heittää ilmoille ajatuksen polttopuiden tekemisestä sekä loisteputkien ja paristojen kierrätykseen tarkoitettujen telineiden valmistamisesta. – Olemme suunnitelleet Kuhmoisiin laiturituotantoa, linnunruokien pakkausyksikköä sekä henkilönostinten purkamista ja tarkastusta. Halli sopii myös varastotilaksi. Marieblats Oy pyörittää muun muassa seitsemää Tarvikeskus -nimistä tavarataloa. Tarvikekeskuksen myymälää Kuhmoisiin ei siis ole tulossa, eikä tuotantotilaksi suunniteltu 24-halli sellaiseen sopisikaan. Olemme kasanneet muutamia savusaunoja vanhoista hirsistä – katsotaan miten se onnistuu, Marieblats Oy:n yrittäjä Mikko Simonen avaa yhtiön suunnitelmia. Vääksy to 14.12. Kuhmoisten Sanomat Irtonumero 2,00 € N:o 49 – 2023 – 73. 4 Kuhmoisten Sanomat myös facebookissa!. joululehteen. Teemme jonkin verran myös puutarhakalusteita, venetelakoita ja elementeistä kasattavia varastoja ja autotalleja. – Paljon sinne tavaraa joulukuun aikana ajetaan ja alkuvuodesta aloitetaan tuotanto. Sysmä Tarjoamme joulukahvit konttoreissamme klo 9:30 14:00 Kiitämme kaikkia asiakkaitamme sekä yhteistyökumppaneitamme kuluneesta vuodesta! Lämpimästi tervetuloa! Katja Alatalo Kunnanhallitus päätti viimeviikkoisessa kokouksessaan vuokrata 24-hallin jämsäläiselle Marieblats Oy:lle. Työpaikkoja kuitenkin avautunee, kunhan tavarat saadaan tuotua paikalle. 24-hallissa olisi korkeuden puolesta mahdollista korjata myös kuorma-autoja, joita Marieblats Oy:llä itselläänkin muutamia on
Valtuuston vuosi on vähäisistä kokouksista huolimatta ollut värikäs. Siinä missä toiset saattavat tietysti myös nauttia kilpailuista ja voiton tavoittelusta, ei tähän tulisi mielestäni kannustaa muiden lasten kustannuksella. Kokous oli viides, joten turhan usein valtuutettuja ei ole koolle kutsuttu. Moni kriittinen ajattelija olisi varmaan tyytyväinen, jos kunnassa pohdittaisiin kuka sammuttaa valot sen sijaan, että siellä luottamushenkilöt, viranhaltijat ja työntekijät tekevät työtä entistä paremman tulevaisuuden eteen. Opetushallitus kirjoittaa myös verkkosivuillaan, että kaikilla oppilailla on oikeus positiivisiin liikuntakokemuksiin riippumatta heidän henkilökohtaisista ominaisuuksistaan, ja ettei omasta hyvinvoinnista huolehtimiseen kuulu kohtuuton kurinalaisuus. Kunnanjohtaja osallistui Tampereen kesäyliopiston järjestämään koulutukseen, ja sen osana järjestettiin Sveitsin koulutusmatka. Ja esimerkiksi ”Harrastamisen Suomen malli”, johon sivistystoimenjohtaja on kauhonut Kuhmoisten lapsille ja nuorille valtionavustuksina 91.000 euroa, on napattu Islannista Suomeen. Mielestäni on kannatettavaa, että noita maksuja hankitaan takaisin kotiinkin päin, esimerkiksi lasten ja nuorten kasvua edistämällä. Tämä onkin mielestäni hyvin tiivistetty, ja toivon että muuan pietarsaarelaisen kertomat kokemukset eivät enää jatkossa toistuisi. Tässä ei tila riitä, joten vinkkaan mainioon matkaraporttiin ”Islannin ihme nuorisotyöntekijän silmin”. Esimerkiksi Ilta-Sanomat julkaisi alkuvuodesta jutun, jossa he jakoivat lukijoidensa kokemuksia koululiikunnasta. Löytyy helposti googlettamalla. Vastine Kuhmarissa julkaistuun yleisönosastokirjoitukseen ”Läpinäkyvyyttä kuntamatkailuun”. Islannin matka ei ollut huvimatka vaan opintomatka. Mallista on koko aukeaman juttu samaisessa Kuhmarissa kuin räksytys ”Läpinäkyvyyttä kuntamatkailuun”. Sivistystoimenjohtaja Pertti Terho ” Matkoista on tehty asianmukaiset päätökset kunnan hallintosäännön mukaan ennakkoon. Olen itsekin jäänyt miettimään menneitä liikuntatunteja hieman hämmentyneenä. Onkohan haukulla muuta tarkoitusta kuin herättää katkeruutta ja vihaa. Sivistystoimenjohtajan kolumni Kuhmarissa numero 47 on herättänyt haukkua kunnan työntekijöiden tekemistä Islannin ja Sveitsin matkoista. Uskon ja toivon asian onneksi muuttuneen hieman nykyaikana, ja oli hienoa kuulla Kuhmoisten yhtenäiskoulun taholta pari viikkoa sitten erään juttukeikan yhteydessä, että esimerkiksi heidän kerhotoiminnassaan pyritään karsimaan turha kilpailu. f Lauantai on joulutorien päivä Kuhmolassa ja Asemuseon pihalla. Kirjoittaja kaipaa matkaraporttia. EU:lle Suomi maksoi viime vuonna yhteensä 2,307 miljardia euroa, mikä tekee asukasta kohden 144 euroa. KOLUMNI LILA LAMMI PÄÄKIRJOITUS Katja Alatalo toimitus @kuhmoistensanomat.fi Olen kuullut elämäni aikana useita valitusvirsiä siitä, kuinka koululiikunta on syypää monien urheilulajien karttamiseen vielä aikuisiälläkin. Siten karavaani kulkee, vaikka koirat haukkuvat. Keskustelusta valtuuston kokouksissa on lähes yksin vastannut Avoin Kuhmoinen ryhmän Osku Puukila, joka on paitsi kysynyt ääneen askarruttavia kysymyksiä ja kertonut mielipiteensä, myös jättänyt useita valtuustoaloitteita. Kuhmoisten Sanomat 2 Keskiviikkona 7. Matkan tarkoituksena oli kunnallishallinnon näkökulmasta tutustua Sveitsin ainutlaatuiseen hallintojärjestelmään. Yksi niistä koski kunnanvaltuuston kokoonpanoa, laki kun sallisi Kuhmoisten kokoisessa kunnassa 13 valtuutetun kokoisen valtuuston. Esimerkiksi Padasjoen kunnanvaltuusto on kokoontunut neljästi, Pälkäneen kuudesti. Asioita käsitellään valtuustoseminaareissa. Mielen päällä on usein ollut esimerkiksi cooperin testi, jota oletan kouluissa edelleenkin harrastettavan. Asia on herättänyt närää, mutta asiaa tiedustellessa vastaus oli yksiselitteinen: Ei ole ollut tarvetta kokoustaa useammin. Suorittaminen vie liikunnasta ilon ” Kaikilla oppilailla on oikeus positiivisiin liikuntakokemuksiin. Äänestäjät ovat miettineet, mistä he saavat tietoa ehdokkaansa mielipiteistä, jos kokouksissa ei tarvetta keskustelulle ole. Valtuuston vuosi oli värikäs. Islannin matkalle osallistuivat seuraavat kunnat: Akaa, Juupajoki, Kangasala, Kuhmoinen, Pälkäne, Pirkkala, Sastamala, Tampere, Virrat, Valkeakoski ja Ylöjärvi. Matka rahoitettiin EU-rahalla. joulukuuta 2023 LUKIJAPOSTI Kirjoittaja on Kuhmoisten Sanomien toimittaja, joka vihaa kaikenlaisia pallopelejä. Pahimmillaan nuo huonot kokemukset voivat nimittäin tappaa motivaation niin yksittäiseen urheilulajiin kuin koko liikuntaan ylipäänsä. Olen itsekin yksi heistä, joihin muun muassa pakkohiihtäminen jätti peruskoulussa niin syvät arvet, ettei minua ole sen koommin nähty suksien päällä. 7.12.2023 f Aurinko nousee 9.20 f Aurinko laskee 15.01 Onnea nimipäivänä! Tänään Sampsa Pe Kyllikki, Kylli, Jean Sibeliuksen päivä, suomalaisen musiikin päivä La Anne, Anna, Anni, Anu, Anneli, Annika, Annikki, Annukka, Annu Su Jutta Ma Daniel, Tatu, Taneli, Daniela Ti Tuovi Ke Seija Viikon tärpit f Perjantaina liputetaan suomalaiselle musiikille ja sen pioneerille Sibeliukselle. Korppilan toimiessa puheenjohtajana hän muistutti, että myös valtuutetulla itsellään on tiedotusvastuu äänestäjille. Ministeriö tukee Marttisen toimintaa avustuksilla. Tiedän nimittäin omastakin kokemuksesta, että kiinnostus vaikkapa joukkuelajeja kohtaan hiipuu nopeasti, mikäli lajin niin sanotusti paremmin omaavat oppilaat nostetaan korkeammalle jalustalle, niin ettei altavastaajien suorituksilla jää juurikaan tilaa. Tällä Marttisella on Opetusministeriön mandaatti edistää nuorisoalan osaamista ja asiantuntijuutta – muun muassa monipuolista kansainvälistä toimintaa maakunnallisesti. Eräs pietarsaarelainen mies muun muassa kertoi, kuinka hänen käydessään koulua 70ja 80-luvuilla liikuntatunneilla korostettiin nimenomaan kilpailua ja voittamista. Opetushallituksen mukaan myönteisten kokemusten on osoitettu edistävän liikunnallisen elämäntavan omaksumista, mutta koululiikunnassakaan ei valitettavasti olla aina osattu huomioida sitä, että kaikkien kokemukset eivät aina ole sieltä positiivisimmasta päästä. Mitä opettaja tai oppilas itse edes tekee sillä tiedolla, kuinka paljon joku jaksaa cooperissa juosta. Mutta eikö se ole outoa, että lasten kestävyyttä testataan laittamalla heidät juoksemaan 12 minuuttia niin lujaa kuin mahdollista, vaikka juoksemista ei muuten juurikaan harjoitella. Kerrottakoon muutamia faktoja Islannin matkasta, jonka järjesti Nuorisokeskus Marttinen. Kirjoittaja luo kuvaa että nämä matka ovat ”hähmäistä kähmintää” eli niiden päätökset olisivat tehty kokousten tai hyvän hallintotavan vastaisesti. Kansainvälisen yhteistyön avulla luodaan toimintamalleja, joiden Islannin ja Sveitsin matkasta kautta tuetaan lasten ja nuorten kasvua kohti vastuullista ja aktiivista maailmankansalaisuutta. Maanantaisen kokouksen puheenvuorossa puheenjohtaja Kankkunen huomautti, että vaikka siltä ei näytä, niin valtuutetut ja virkamiehet työskentelevät hartiavoimin kunnan hyväksi. Valtuuston kokouksia on syytetty keskustelun puutteesta. Molemmista matkoista on tehty asianmukaiset päätökset kunnan hallintosäännön mukaan ennakkoon, ja ne ovat julkisesti luettavissa. Matka rahoitettiin Kesäyliopiston rahoituksella: omavastuuosuus kunnalle oli 680 euroa. Kuhmoisten kunnanvaltuusto kokoontui maanantaina viimeistä kertaa tänä vuonna. Eikä ole ollut muuallakaan. Hybridivaikuttamista. Tiedottaminen on kunnan lakisääteinen tehtävä, eikä palstatila lehdestä helpolla lopu. f S-Marketin aulassa olevista kuusista voi Kädentaitajissa äänestää kauneinta. Kuhmoisten Sanomat asettuu kuntalaisten toiveiden taakse ja odottaa päättäjien viestivän toimistaan enemmän. Kyselyyn oli vastannut yli 600 henkilöä, ja vaikka suurimmalla osalla oli joko myönteinen tai neutraali suhde koululiikuntaan, löytyi joukosta myös useampi liikuntatunneista traumatisoitunut henkilö. Tärkeintä oli siis tulos, eikä niinkään se, että yritti. Minna Korppila sai väistyä puheenjohtajan paikalta ja tilalle nousi Martti Kankkunen – tosin arvalla saatuaan suljetussa lippuäänestyksessä saman verran ääniä kuin Silmu Sarvala
Pilotissa kunnan asukkaille tarjotaan mahdollisuus saada apua terveyspalveluiden sähköiseen asioimiseen ja chat-palveluiden käyttöön. Kuulen välillä sellaista, että ”siihen minä en koske, eikä meille sellaista laitetta tule”, Häkkinen sanoo. Ja voihan se olla, että Sihto nähdään vielä K.K. ten yhä useammat saisi mukaan digitukeen, ei Häkkinen itsekään osaa vastata kysymykseen. Luulen, että noin 20–30 prosenttia ikäihmisistä ovat heitä, jotka eivät tule koskaan hankkimaan uusia digilaitteita, Häkkinen pohtii. Pienkonehuollon hyllyjen välissä puolipäiväisenä juoksupoikana. Sesonki on kesäkuukausina ja juuri tammija helmikuu ovat pienkonehuoltajalle hiljaisimpia. Usein tyydytään älypuhelimeen, vaikka ikääntyneiden olisi helpompaa käyttää vaikkapa tablettia suuremman tekstikoon takia. Lisäksi Kuhmoisten kirjaston erikoiskirjastovirkailija Eeva Markkanen on saanut Pirhalta oman koulutuksen, jonka avulla hän pystyy jatkossakin auttamaan heitä, jotka kaipaavat tukea Pirhan sivuilla navigoimiseen. Hän myöntää olleensa kovilla paitsi henkisesti myös fyysisesti. Kaikkia ei saa millään mukaan Häkkisen mukaan monet ikäihmiset vastustavat Kuhmoisissa sekä laitteiden hankkimista että niiden käyttämisen opettelua. Ruohonleikkuri huoltoon nyt Puutarhurit ja metsätyöläiset voivat kuitenkin huokaista helpotuksesta. Pienkoneet huolletaan Länkipohjantien varressa yhä. Paikallisilla yrityksillä voisi olla käyttöä osaavalle laskuttavalle työntekijälle. Harvakseltaan joku uusikin tulee paikalle. Hän on sitä mieltä, että digitalisaation hankaluudet sekä sen vastustaminen ovat ikäihmisten kohdalla usein lähinnä asenteesta kiinni. Autoala on murroksessa ja tulevaisuuden sähköautoja huoltaakseen olisi palattava koulunpenkille. – Viimeksi digikerhossa oli paikalla viisi henkilöä, ja he ovat usein samoja. Ja vaikka hyllyjä nyt myydään tyhjäksi, jättää Sihto nosturit ja rengaskoneet itselleen – kaiken varalta. toiminta on ajettu suuriin yksiköihin, ja helisemässä ovat nekin. Ei tietoa touhuista tulevaisuudessa Heikki Sihton tavoittelema 30-vuotinen yrittäjän ura jää kolme vuotta vajaaksi. Kun häneltä kysyy, miErkki Häkkinen ohjaa kirjastolla digikerhoa, joka järjestetään pääsääntöisesti parittomien kuukausien kolmantena keskiviikkona. Huoltoheikillä yli 15 vuotta palkollisena ollut Kari Kaitanen ruuvaa tammikuussa hallin seinään uudet kyltit, joissa lukee K.K. – On varmasti molemminpuolinen etu, että Kari saa tästä oman juttunsa. – Ei onnistu näillä maatalouslomittajan papereilla niiden korjaaminen. Kaikista tärkeintä olisi Häkkisen mielestä saada ikäihmiset itse innostumaan digiasioinnista, sillä pakottamalla se ei tule onnistumaan. – Se on tuhannen taalan kysymys. Kiinteistöt ovat rempallaan, polttopuut loppu, isyyslomat, pitämättä. Sihto sanoo myös ideoiden olevan loppu. Heikki Sihto aikoo joulukuun aikana luovuttaa paikkansa tiskin takana tiloissa yrittäjänä aloittavalle Kari Kaitaselle.. Katja Alatalo Matti Lehtinen poikkesi ostoksille maanantaina. – Onhan se kiinnostus vähän imartelevaa, yrittäjä itse myöntää. joulukuuta 2023 3 Aika pitämättömien isyyslomien Digitalisaation vastustaminen voi kostautua, kun Pirhan sähköiset palvelut yleistyvät Lila Lammi Pirkanmaan hyvinvointialueella on käynnissä uusi pilottihanke digitukeen liittyen sekä Kuhmoisten että Lempäälän kunnan kanssa. Silti osa haluaa pysytellä paperisissa versioissa. Kai se on tottumisesta kiinni. – Näitä hommia olen tehnyt koko ikäni ja asiakkailtakin on tullut toivomus, että jatkaisin, Kaitanen kertoo. Paluu pääpaikalle juoksupojaksi. Haaveita Sihtolla on, ja alaakin kiinnostaisi vähän vaihtaa. Lila Lammi Katja Alatalo HuoltoHeikin ovi käy maanantai-iltapäivänä ahkerasti. – Olen opetustilanteissa pyrkinyt kiinnittämään huomiota laitteiden turvalliseen käyttöön ja pelkojen poistamiseen. Jos saan edes yhden uuden henkilön mukaan, niin sekin on jo voitto, Häkkinen toteaa. Kaitanen pääsee aloittamaan yrittäjän uransa tutuissa tiloissa ja valmiin asiakaskunnan kanssa. Pienkonehuolto. Kuhmoisten Sanomat Keskiviikkona 7. Asenteet eivät aina ole kohdillaan Vaikka Kuhmoisissa on Markkasen mukaan todella laaja digituki, myöntää hän työssään huomanneensa maailman digitalisoitumisen myös hankaloittavan monien elämää. Erikoisliikkeet ovat katoava luonnonvara isoimmillakin paikkakunnilla. – Minulta saa nykyään sote-digitukea kirjaston asiakaspalvelun aukioloaikoina. – Siitä toipuminen kestää aikansa, mutta en tiedä, mitä teen sen jälkeenkään. Meillä on ollut mukavat vuodet, mutta aikansa kutakin. Jää nähtäväksi, miten Pirhan lisääntyvä digitalisointi tulee vaikuttamaan asiaan. Onhan sanomalehtiäkin helpompi lukea digitaalisena, kun tekstiä voi suurentaa ja hinta on edullisempi. Maaliskuussa edessä on ”polven vaihto”. Ruohonleikkuri kannattaa tuoda huoltoon nyt. Hankkeen avulla pyritään laajentamaan digituen mahdollisuuksia, sekä tekemään sähköisten terveyspalveluiden käytöstä helpompaa. Loppuunmyynti on saanut väen liikkeelle, mutta jokainen esittää myös pelonsekaisen kysymyksen: – Meinaatko todella lopettaa. Voin auttaa esimerkiksi löytämään Pirhan uuden chattibotin sekä terveyspalveluiden yhteystietoja. Saman on huomannut myös Erkki Häkkinen, joka on vetänyt senioreiden digikerhoa Kuhmoisten kirjastolla jo useita vuosia. Paikkakunnan koko asettaa omat rajoituksensa. Lomakkeiden täyttö ja terveydelliset asiat eivät kuitenkaan kuulu minulle, Markkanen selostaa. – On toki yksilöllistä, kuka oppii ja mitäkin, mutta vastarintaakin on havaittavissa
Kerrottavaa riittää. klo 12–15 Lounastuokio srk-kodilla. Partiolaisten uusi kerhomaja Toritien varressa keräsi uteliaita ohikulkijoita, samalla saattoi kirjoittaa joulutervehdyksen kuhmoislaiselle vanhukselle ja hörpätä kupin kuumaa glögiä. klo 12–15 Helluntaisrk. Josko adventin aikainen hidastaminen voisikin johtaa pysähtymiseen joulun sanoman äärelle. Se odotus palkitaan: ”Sillä lapsi on syntynyt meille, poika on annettu meille. Me odotamme Jeesus-lapsen syntymäjuhlaa, joulua, Jumalan Pojan syntymistä ihmiseksi, Logoksen inkarnoitumista. Sehän tulee ruotsin kielen sanasta ”vänta”, mikä on suomeksi aika yksiselitteisesti ”odottaa”. Hänellä on laaja elämänkokemus: hän on elämänsä aikana käynyt pääasiassa työnsä vuoksi yli 50 maassa. Glögin tuoksun, hangen narinan ja hengityksen höyryyntymisen ohella on mahdollista huomata yksin jäänyt lähimmäinen. Tällä kerralla se toteutuu perjantaina 8.12., joka on kansallissäveltäjämme Jean Sibeliuksen päivä. Joulussa me suomalaiset tutkitusti arvostamme rauhaa ja kiireettömyyttä. Normaalilla hätäisellä kiireellä tulisi helposti ohittaneeksi. Hänen säveltämänsä On hanget korkeat nietokset ja En etsi valtaa loistoa, kuuluvat kauneimpiin joululauluihin. Kaksikko kertoi illan tunnelman olevan hyvä, vaikka kaikkiin Toritien kuusiin ei valoja oltu ehditty vielä perjantai-iltaan mennessä laittaakaan. Kappalainen Tuomas Taipale Kotaillassa Sibelius oli myös joulun säveltäjä. Odottamisella on itse asiassa aste-eroja vauhdin hidastamisesta totaaliseen pysähtymiseen. joulukuuta 2023 SANAN KULMA TIMO HUTTUNEN Kirjoittaja on Hollolan seurakunnan kirkkoherra. Adventin aikana on hyvä hiljentää vauhtia. KAHVITUPA La 9.12. Adventtiin kuuluu odotus. Joulukuun Kotailta on perinteisesti liittynyt joululauluihin. Kaipaamme siis pysähtymistä. Hän kantaa valtaa harteillaan, hänen nimensä on Ihmeellinen Neuvontuoja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen Isä, Rauhan Ruhtinas.” (Jes. s. Nyt hän toimii Lahden kaupungin kansainvälisen osaamisen päällikkönä. Hiljennä vauhtiasi. Kahdeksasluokkalaisten arpajaisvoittokori ammotti tyhjyyttään pian ilta kuuden jälkeen, eikä kukkakaupallakaan muurinpohjalettuja riittänyt kotiin vietäväksi. Hitaammin kulkiessa ehtii kysymään toisen kuulumiset ja jakamaan matkaa yhdessä. Kuhmolassa laskettujen puurolusikoiden perusteella jouluun laskeutui noin 350 kävijää – joukossa Seija Hännikäinen ja Arja Sumioinen. Illan aluksi tarjoillaan joulutorttuja ja -glögiä Risto Ojala Juha Valta tulee tiistaina 12.12. Hitaammin kulkiessa näkee paremmin. Hän aloitti koulunkäyntinsä Nepalissa lähetysvanhempien lapsena ja on toiminut Nepalissa sen jälkeen useita kertoja, Juha Valta kertoo Nepalista viimeksi Suomen Lähetysseuran maatoimiston päällikkönä lokakuun loppuun asti. Joulun avausta järjestämässä ollut Kuhmoisten Yrittäjät ry:n Mia Varvikko oli tyytyväinen arvioituun kävijämäärään ja etenkin siihen, että joukossa näkyi paljon vieraita ja eri-ikäisiä kasvoja. Kutsu, kiitä ja onnittele lehtiilmoituksella! Kylänraitille syttyivät jouluiset valot Esko Ensio HEINONEN Kädet ahkerat, paljon uurastaneet, lepoon hiljaiseen ovat vaipuneet. Se sanoma on vielä paljon enemmän kuin rauhaa ja kiireettömyyttä, se on sanoma Vapahtajan syntymästä. Odottaminen saa palkintonsa. Seurakuntakodissa järjestettävässä Kotaillassa Tuomas Taipale kertoo elämänja työurastaan sekä kappalaisen työstä – ja laulattaa joululauluja. Aistit terävöityvät. klo 15 Jouluaaton jumalanpalvelus Papinsaaren siunauskappelissa. Joulukuun alku oli pitänyt pukin kiireisenä ja rekikin kuului jääneen Konginkankaalle. Hitaammin kulkiessa havaitsee enemmän. 8.11.2023 Ikävöiden ja lämmöllä muistaen Mirja Anne ja Alpo Juulia ja Miro Anu ja Jarmo Jyri, Jami ja Joni muut sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu 2.12.2023 läheisten läsnä ollessa. Kuhmolan alakerrassa koululaisten myyntipöydät notkuivat jouluisia koristeita, kukka-asetelmia sekä leivonnaisia. Venttaa vähän! Odota vähän. lehteen: Su 24.12. Torin hiljentyessä Wanhasta pankista alkoi kantautua karaoken sulosäveliä. Adventin aikana odotus tihenee viikoittain lisääntyvien sytytettävien adventtikynttilöiden ja päivittäin avattaAdventtaa vähän! vien adventtitai joulukalenterin luukkujen myötä. 9:6) Siunattua joulun odotusta! Risto Ojala Tuomas Taipale kutsuttiin vierailijaksi joulukuun Miesten Kotailtaan paitsi kappalaisena myös kanttorikoulutuksensa vuoksi. Rakkaamme Kuolleet: Esko Ensio Heinonen 86 v Su 10.12. Lapsia houkuttelivat erityisesti Nihtilän tilan pieni Helinä-poni sekä Nesteellä karamellia jakava joulupukki. klo 10 Kauneimmat joululaulut messu Ti 12.12. Lämmin kiitos osanotosta. Olet ansainnut levon rauhaisan ja kiitokset kaikkein kauneimmat. Toritie 44 Poikkea tupaan maksuton tarjoilu Venttaa vähän! Omaan puhekieleeni kuuluu termi ”ventata”. pääkirjaston galleriassa pidettävään Lähetyskahvilaan kertomaan kokemuksiaan Nepalin lähetystyöstä. Odotus huipentuu jouluaattona, jolloin ainakin meidän perheemme (partiolaisten) adventtikalenterista paljastunee perinteinen kuva Pyhästä perheestä Betlehemin eläinsuojassa. Hinta 5 € Oikaisu viime viikon 29.11. – Olemme käyneet vasta Kipparissa kinkkuarvonnassa, mutta vatsat ovat jo täynnä puuroa ja herkkuja, iltaansa vasta availevat Hännikäinen ja Sumioinen kertoivat. Milla ja Onni Sääskilahti ehtivät vielä kurkistamaan Nesteelle kurkistamaan joulupukin herkkukoriin. Kuhmoisten Sanomat 4 Keskiviikkona 7. Adventin aikana me odotamme. Sydämellinen kiitos kaikille Eskoa hoitaneille. Katja Alatalo Kuhmoisten joulun avausta vietettiin viime perjantaina talvisessa ja lumisessa säässä. Pysähdy. 10.5.1937 k
f Lahjoittaa voi ympäri vuoden monella eri tavalla. Joulukuun alku oli pitänyt pukin kiireisenä ja rekikin kuului jääneen Konginkankaalle Aino Helin uskaltaui Mari Turpeen taluttaman Helinä-ponin satulaan. Vesikallio uskoo keräysten tulevan tänäkin vuonna tarpeeseen, sillä monissa kodeissa taloudellinen tilanne on huono ja tuotteiden sekä palveluiden hintojen nousu aiheuttaa ongelmia. Lehtinen muistelee pitäneensä ensimmäisen joulukorttinäyttelyn jo 1980–90 -luvun vaihteessa. Mannerheimin lastensuojeluliiton sekä Suomen punaisen ristin paikallisyhdistykset ja -osastot etsivät apua tarvitsevat perheet yhteistyössä muun muassa seurakuntien kanssa – Lahjakorteista on paljon iloa ja apua tarvitseville, ja sillä voi ostaa sitä, mitä tarvitsee. Puukila ehdotti, että talousarviosta tiputettaisiin pois Kuntalaan suunniteltujen sähköautojen latauspiste, lykättäisiin tulevaisuuteen sataman polttoaineen jakelupisteen siirron suunnittelu ja varattaisiin 20 000 euroa Orivedentien varressa olevan Terveystalon sukitukseen. f Lahjakortin voi saada Suomessa asuva lapsiperhe, johon kuuluu ainakin yksi alle 18-vuotias. f Tämän vuoden keräystavoite on 1 540 000 euroa, lahjakortteja jaetaan 22 000 perheelle. Mäkinuutintien infran rakentaminen on imaissut lähes 200 000 euroa, vaikka alueelta on myyty vain yksi teollisuustontti. – Vuosi 2025 menee vielä todennäköisesti hyvin, mutta sen jälkeen on ruvettava miettimään, miten käyttötalouspuolelta otetaan säästöjä ja miten sinne saadaan lisää tuloja, Paajanen varoitteli. Suurimpia kulueriä ovat 24-hallin lämmitystavan muutos, johon on varattu 250 000 euroa, jätevedenpuhdistamon investoinnit, joihin on varattu 300 000 euroa sekä Mäkinuutintien infran toinen vaihe, johon on varattu 150 000 euroa. Kuhmolassa myyntipöydät notkuivat. Korteista vanhin on 120 vuotta vanha. Kuhmoisten Sanomat Keskiviikkona 7. Kari Paajanen huomautti, että summasta suurin osa käytettiin Nuutinrinteentien varteen rakennettuun kunnallistekniikkaan, ei suinkaan pieneen pätkään Mäkinuutintietä. f Keräykseen voi lahjoittaa koko vuoden aikana. Kuhmoisissa avun pyytäjien määrä on pysynyt viime vuodet melko samana, Vesikallio kertoo. Investoinnit herättivät keskustelua Katja Alatalo Kuhmoisten kunnanvaltuusto hyväksyi sille esitellyn talousarvion siitäkin huolimatta, että Avoin Kuhmoinen -ryhmän valtuutettu Osku Puukila teki vastaehdotuksen sen investointiosaan. joulukuuta 2023 5 FAKTA f Hyvä joulumieli -keräys järjestetään 27. Jätevedenpuhdistamo tekee parhaillaan tappiota. Kuka tahansa ei voi saada esimerkiksi Hyvä joulumieli -lahjakorttia, Vesikallio kertoo. kerran. Ohjeet löytyvät netistä sivulta www.hyvajoulumieli.fi Kylänraitille syttyivät jouluiset valot Joulumieltä jaossa lahjakortein Katja Alatalo Kuhmoisten kappeliseurakunta jakaa jälleen tänä vuonna Hyvä joulumieli – lahjakortteja ruokakauppoihin. Myös ensi vuosi on talouden arvioidaan jäävän plussalle 176 245 euroa. Puukilan esitystä kannatti Risto Ojala (kd). – Jos on taloudellisen tuen tarvetta, niin asiakkaan kanssa selvitetään tuloja menotietoja ja kartoitetaan taloudellista tilannetta. Hallitus esitti lisämäärärahoja 24 200 euroa Satamarinteen infran rakentamiseen, 25 000 euroa koulun aulan lisätöihin sekä 49 400 euroa Mäkinuutintien infran rakentamiseen. Joulun ajan lahjakortti mahdollistaa sen, että voi ostaa esimerkiksi kinkun, muita ruokatarvikkeita tai vaikka lapselle lahjan, Vesikallio sanoo. Ensin täytyy kuitenkin tehdä toimeentulohakemus ja selvittää, saako apua sen kautta. 70 euron arvoiset kortit ovat diakoniatyöntekijän Tarja Vesikallion mukaan tarkoitettu lapsiperheille, joilla on tiukka taloudellinen tilanne. Sekä kunnanhallituksen puheenjohtaja Kari Paajanen että Kokoomuksen Pekka Pitkäranta muistuttivat, että laki vaatii ensivuoden aikana sähköautojen latauspisteen julkisiin rakennuksiin, joissa on yli kuusi autopaikkaa. Seurakunnalla on mahdollisuus antaa myös muuta taloudellista apua esimerkiksi kaupan maksusitoumuksella tai lahjakortilla. Milla ja Onni Sääskilahti ehtivät vielä kurkistamaan Nesteelle kurkistamaan joulupukin herkkukoriin. Hyvä Joulumieli -keräys on koko maan laajuinen keräys, johon sekä yksityiset ihmiset että yritykset lahjoittavat rahaa. Lisäksi valtuustossa puhuttivat tämän vuoden investointeihin esitettävät lisämäärärahat. Yksi vaihtoehto on käyttötaksojen, kuten jätevesimaksujen korottaminen. – Joulun alla on monenlaisia menoja. Enni-serkku seurasi kävellen mukana. Ensi vuoden investointeihin on varattu rahaa 1 415 000 euroa. JP Lehtinen. Kuluvan vuoden talousarvion toteuma on otettu syyskuun lopussa ja sen perusteella kunnan tämän vuotinen tulos on 497 627 euroa ylijäämäinen. Juuri talousarvion investointiosa herätti valtuustossa keskustelua. Katja Alatalo Jukka-Pekka Lehtinen on kerännyt pääkirjastoon jälleen näyttelyn joulukorteista
FAKTAA f Pihlajakosken ja Päijälän lähikirjastot ovat talvitauolla 1.12.2023 29.2.2024. Kunta tiedottaa Lähikirjastojen talvitauolle löytyvät hyvät perustelut LUKIJAN KUVA ANTINKORVEN JÄTEASEMAN AUKIOLOT loppuvuosi 2023 torstaisin klo 15–17 ja 16.12. Sitä tehdään, mihin rahat riittävät, Pollari toteaa. Sivistystoimenjohtajan ominaisuuksina arvostamme kehittämismyönteisyyttä, kannustavaa johtamistapaa ja kykyä toimia yhteistyössä henkilöstön sekä luottamushenkilöiden ja sidosryhmien kanssa. Työhakemukset toimitetaan viimeistään 5.8.2019 klo 15 mennessä. – Virkailijan työpanosta tarvitaan nyt ensisijaisesti Kuhmoisten kirjastossa, hän sanoo. – Sivistyslautakunnassa ei ole valmisteilla asiaa kyläkirjastojen lakkauttamisesta, hän huomauttaa. Ratsastuspainotteinen lukiomme ja vuoden 2019 alussa valmistunut päiväkoti rikastuttavat jo ennestään monipuolista palvelutarjontaamme. Kysely on auki 20.12.2023 asti. Toivomuksena on, että kortit runoineen luettaisiin saajalle. Lukeudumme Suomen hiilineutraalien kuntien joukkoon, joten ympäristöarvot ovat meille tärkeitä. Toisin sanoen käyttäjän tulee olla virkasuhteessa esimerkiksi kuntaan tai valtioon. Olemme toistaiseksi pyrkineet lähikirjastojen pop up -toiminnalla vastaamaan näihin vaatimuksiin, Terho sanoo. Kiitos siitä heille. f Kuhmoisten kirjastolla ja netissä on käynnissä asiakaskysely, johon toivotaan mahdollisimman paljon vastauksia ja kehitysideoita. Pollarin mukaan myös talvikuukaudet ovat kirjastolla työntäyteiset. joulukuuta 2023 Kuhmoisten kunta sijaitsee Päijänteen länsirannalla, valtatien 24 varrella. ja pyhäinpäivänä 2.11. Meillä viihtyy myös vapaa-ajanasukkaat, sillä kunnastamme löytyy yli 3000 vapaa-ajanasuntoa. Avaimet löytyvät kyläyhdistyksiltä. f Kaikkien kyselyyn vastanneiden kesken arvotaan 20 euron lahjakortti. joka on ottanut hoitaakseen kaupungin kirjastotoiminnan. – En tiedä mikä lämmityksen tilanne on nyt, mutta silloin kirjastolla oleminen ei ollut kenenkään kannalta suotavaa. ja 30.12. Lisäksi toivomme halua olla rakentamassa tulevaisuuden kuntaa myönteisellä otteella, isojen kokonaisuuksien hallintaa ja lainsäädännön tuntemusta. Kirjastovirkailijan työpanosta satutaan vain silloin tarvitsemaan enemmän Kuhmoisten kirjastolla, minkä vuoksi sivukirjastojen sulkeminen on katsottu järkeväksi. Olemme yhteisöllinen ja aktiivinen noin 2300 asukkaan kunta. Korteissa oli niinkin vanhoja, jonka saaja tuntee jo lapsuudesta. jouluhetken Vainiontien asuntolalla. Siellä kunta on lahjoittanut kirjastokokoelmansa kyläyhdistykselle, Minna Pollarin mukaan kirjaston talvikuukaudet ovat myös työntäyteiset. Hänen mukaansa talvisulku ei tarkoita sitä, että kirjastoja oltaisiin sulkemassa pysyvästi. Kyse on ainoastaan tauosta. Hanna Järvinen. 0500 234 230. Hän sanoo, että mikäli kylien kirjastopalveluita haluttaisiin kehittää, olisi siihen oikea tapa tehdä niistä omatoimikirjastoja. Hakemus jätetään Kuntarekry-järjestelmässä https://www.kuntarekry.fi. Lila Lammi Senioriyhdistyksen kädentaitajat tuunasivat marraskuussa 130 vanhaa joulukorttia. Yksi ratkaisu asiaan voisi olla myös Mänttä-Vilppulan mallin seuraaminen. Tarkoitus on keskustella yhdessä siitä, miten kirjastojen tiloja voidaan kehittää, ja kuinka hyvin päättäjät voivat näihin toiveisiin vastata. Sivukirjastojen toiminta ei lopu Pollari haluaa korostaa, että kirjastossa pyritään kyllä hoitamaan asiat niin hyvin, kuin olemassa olevilla resursseilla vain on mahdollista. Mutta kun resursseja on vähän, pitää tehdä valintoja. Se osoittaa kirjastotoiminnan olevan tärkeä palvelu kunnan asukkaille, Pollari sanoo. f Talvitauon aikana tiloissa ei voi hoitaa kirjastoasioita, mutta kaikki muu toiminta on mahdollista entiseen tapaan. asti lauantaisin klo 9–11 suljettu 23. Sirkka Toivonen LUKIJAN KUVA SPR:n ystävätoiminta järjesti 29.11. Palvelussuhteen ehdot määräytyvät kunnallisen yleisen virkaja työehtosopimuksen mukaan. Vuoden 2024 viimeinen aukiolopäivä on torstai 19.12. – Kunnallista toimintaa säätelevät monet lait, ja ne ovat kaikki erittäin tarkkaan säädeltyjä, Terho sanoo. Sekä Pollari että Terho kannattavat tätä ajatusta. Tehtävään haetaan henkilöä, jolla on opetushallinnon osaamista, kunnallishallinnon yleistä tuntemusta, kuntatalouden riittävää osaamista sekä hyvät vuorovaikutus-, yhteistyöja esimiestaidot sekä kykyä strategiseen ajatteluun. Meidän oli lopulta helppo tehdä henkilöstökokouksessa päätös siitä, että pidämme talven ajan taukoa sivukirjastojen osalta, Pollari sanoo. Kuhmoisten Sanomat 6 Keskiviikkona 7. 040 718 5959 vkot 24-26 tai sivistyslautakunnan puheenjohtaja Ilkka Säynätjoki ilkka.saynatjoki(at)kuhmoinen.fi p. Syiksi mainittiin tuolloin vähäinen asiakaskunta sekä epäkunnossa oleva lämmitysjärjestelmä, minkä vuoksi sisäilman lämpötila oli alle kymmenen astetta. ” Sitä tehdään, mihin rahat riittävät. Kuhmoinen on savuton kunta. Hän myös huomauttaa, että koska kirjastojärjestelmä lasketaan viralliseksi henkilöstörekisteriksi, ei sitä voi käyttää kuka tahansa. Musiikkitervehdyksen tapahtumaan toi Hilma Järvinen (harmonikka) ja Saara Westerholm (poikkihuilu). ” Kirjastolaki ei koske kyläyhdistyksen ylläpitämää toimintaa, joten heillä on vapaammat kädet asian suhteen. Kuvassa vasemmalla on ystävätoiminnan vapaaehtoinen Leena Lehtonen. Kortit on viety Päijännekodille, mistä ne jaetaan asukkaille, vuodeosastolle sekä kotihoitoon. Laki säätelee kirjastojen toimintaa Sivistystoimen johtaja Pertti Terhon mukaan ongelmana on ollut myös lainsäädäntö, joka edellyttää kunnalliselta kirjastotoiminnalta tiettyjä aspekteja. Tehtävään valitun henkilön on esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan viimeistään 30 päivän kuluessa viran vastaanottamisesta. 2024 torstaisin klo 15–17 (touko-heinäkuussa klo 15–18) ja 6.4.–14.12. – Olen kuitenkin todella ilahtunut siitä, että kirjastojen toiminnasta on syntynyt näinkin kiivasta keskustelua. – Ne liittyvät niin henkilöstöön, tiloihin, kuin laitteisiinkin. – Nollabudjetilla se on kuitenkin mahdotonta. Haemme Kuhmoisten kuntaan sivistystoimenjohtajaa 1.10.2019 lukien tai sopimuksen mukaan Sivistystoimenjohtajan kelpoisuusehtona on soveltuva ylempi korkeakoulututkinto. – Kirjastolaki ei koske kyläyhdistyksen ylläpitämää toimintaa, joten heillä on ikään kuin vapaammat kädet asian suhteen, Terho sanoo. Lisätietoja tehtävästä antaa kunnanjohtaja Anne Heusala anne.heusala (at) kuhmoinen.fi p. Kuhmoisten kunta, jätehuolto 044 901 7711 jatehuolto@kuhmoinen.fi leikk aa talte en Lila Lammi Kuhmoisten sivukirjastojen sulkeminen Päijälässä ja Pihlajakoskella talven ajaksi on herättänyt paljon keskustelua kyläläisten keskuudessa. Hän myös toteaa, että vaikka näiden tilojen vuokrat ovat yhteensä vain noin 300 euroa kuukaudessa, on niinkin pienellä summalla merkitystä heidän pienessä budjetissaan. Nettiin on kerätty jopa adressia kyseisten palveluiden säilyttämiseksi. Heillä on myös suunnitelmissa järjestää joulun jälkeen keskustelutilaisuudet sekä Pihlajakosken että Päijälän edustajien kanssa. myös lauantaisin klo 9–11 Poikkeukset aukioloaikoihin: suljettu helatorstaina 9.5., juhannuspäivänä 22.6. Kirjastopalvelujen esihenkilö Minna Pollari kertoo, että vastaavaa talvisulkua pohdittiin alun perin jo vuosi sitten, kun Pihlajakosken kirjaston aiempi työntekijä ehdotti asiaa. Adressin on käynyt allekirjoittamassa noin 40 henkilöä
Määräajan jälkeen jätetyistä ilmoituksista peritään lisämaksuna 5,50 € /ilmoitus. Myös pikkuhommat. Linnan Saneeraus ja Pelti Mitsubishi Electric RW25 050 320 1518, www.linnatuli.fi Sähkötyö J. Painopaikka Lehtisepät Oy www.kuhmoistensanomat.fi LIIKEHAKEMISTO Liikehakemisto: 6 kk 3 riviä vain 115 € +10 € / lisärivi (alv. Sappeen kentällä (Takkulantie 43) PE Lasagne MA Jauhelihakastike TI Uunilohi KE Makkaraperunat Kuhmoinen (03) 555 6382 LOUNAS 8.-13.12. 040 555 0454 kalletapani.nurminen@gmail.com AUTOKORJAAMOT Jokilaakson Autohuolto Oy Valtuutettu Citroen, Peugeot, Mitsubishi huolto. 040 551 7540 Seijan Pidot Tmi Seija Ruokola p. Peltonen p. Hinta kolmelta riviltä 15 € ja lisärivit 5 €/rivi. Tervetuloa! Kuhmoisten RHY, Lummeneen Erä ry, Sappeen kyläyhdistys JOULURAUHAN JULISTUS METSÄN ELÄIMILLE Lauantaina 16.12. klo 16.00 Ohjelma Kuhmoisten kirkossa 15 € Tervetuloa! Pelimannien joululevyjä saatavana jäseniltä ja Kädentaitajilta. Anjalle 050 384 8492. p. arkisin klo 11–14 arkisin 6.30–18.00 la 8.00–18.00 su 9.00–18.00 Keittiö palvelee 10–17.30 TO 14.12.2023 JOULULOUNAS klo 11 -> 13.12. Kirjoita omalla nimelläsi. Nesteeltä klo 8.15! Paluumatkalla poiketaan Viipurilainen -leipomolla ja sen jälkeen autossa pienet arpajaiset. Aina vinkkiä ei voi heti toteuttaa, mutta jossain vaiheessa toivejuttu ehkä ilmaantuu lehden sivuille. 044 493 8191 JULKISET KAUPANVAHVISTAJAT Kari Paajanen 0400 783 630 Teemu Sarhemaa 0400 551180 Timo Sormunen 044 244 9779 KAIVINKONETYÖT CountryHelp Jyri Janhonen p. Sit.ilm. 040 779 4457 KULTASEPÄNLIIKKEET Kelloja, kultaa Kelloliike M. Tervetuloa! Kuhmoisten Sanomat TOIMITUS Puolueeton kotiseutulehti ISSN 0356-228X Uutismedian liiton jäsen Levikki 2 228 (LT-2022) Asiakaspalvelu, ilmoitusmyynti ja -valmistus Tuija Käki-Lahtinen ilmoitukset@kuhmoistensanomat.fi Valmis pdf-aineisto julkaisuviikon maanantaina klo 12 ja valmistettavan ilmoituksen aineisto edellisen viikon perjantaina klo 12 mennessä. joulukuuta 2023 7 LOUNAAT KOKOUKSET ELOKUVAT TORIMYYJÄT SEURAT Torstaituvassa Kuhmolassa 7.12. 0400 798 143 p. KUHMOISTEN TORILLA klo 10–11 Hyvää Pälkäneen PERUNAA Marabel, Annabelle, Afra säkeittäin sopivasti. %) ARKKITEHTISUUNNITTELU Kalle Nurminen arkkitehti SAFA suunnittelu, lupahakemukset, pääsuunnittelijan tehtävät, työnjohto Korppilankuja 46, Kuhmoinen p. Kuhmoisten Juhlapalvelu Oy Juhlaja pitopalvelu. Lehden vastuu ilmoituksen julkaisemisen yhteydessä sattuneesta virheestä rajoittuu ilmoituksen hintaan; puhelimitse annettujen ilmoitusten virheestä vastuu on ilmoittajan. 0400 131 170, Kirkkotie 8 MAALÄMPÖPUMPUT Pumppumies Puoliväli Oy 040 565 5148 www.pumppumies.fi Maalämpöjärjestelmät avaimet käteen asennuksella! PERUNKIRJOITUSJA PESÄNSELVITYSPALVELUT Kari Paajanen p. Multaporkkanaa, punajuurta ja sipulia ym. 0400 852 532 MAANANTAINA 11.12. 040 700 1165 Sähkötyö J.Peltonen p. Piili Kuhmoinen p. Lukijapostia palstalla voit kiittää, kehua tai antaa kritiikkiä ajankohtaisista asioista. Tervetuloa! Ohjelma 5 € TULKOON JOULU! KUHMOISTEN PELIMANNIEN JOULUKONSERTTI JOULUKONSERTTI Lauantaina 16.12. Tervetuloa kannustajatkin. 020 730 4040 / tilaukset www.lindroosinsora.fi Lindroos Esa 0400 344 531 SÄHKÖASENNUKSET SÄHKÖ-RUOKOLAHTI OY Suunnitelmat/asennukset p. Irma Kallio p. Paavolankatu 4, 42100 Jämsä p. Petri Liehu p. 040 571 0327 henni@paijat-tili.fi VARTIOINTI JA MURTOHÄLYTYSJÄRJESTELMÄT S & L Turvapalvelut Oy 24 h/vrk 050 596 0060 hälytysja kamerajärjestelmät vartiointipalvelut MÖKIT, KODIT, YRITYKSET www.turvapalvelut24h.fi ÄÄNENTOISTO Näyttelyt, messut, discot, juhlat, musiikkiym. Nevala Jämsänjokilaakson musiikkiopiston Kuhmoisten toimipisteen SYYSLUKUKAUDEN PÄÄTÖSKONSERTTI ke 13.12.2023 klo 18 Kuhmolassa Alakerrassa Kuhmoisten yhtenäiskoulun 4.-5. 0400 121 997 HIERONTA JA LUONTAISHOIDOT Hieronta, vyöhyketerapia, purentahoidot Irja Tervala p. viim. 040 536 5663, 0400 946 642 www.kuhmoistensora.fi Lindroosin Sora Oy p. 040 769 8133 Päijänteen Kiinteistöpalvelut LKV www.paijanteen.fi Timo Sormunen p. www.urosenkukka.fi Kesäisin myös Papinsaaren Kukka KULJETUSLIIKKEET Pika-, rahti-, lavettiym. 24 t. Riveillä voit ostaa, myydä, vaihtaa, vuokrata yms. 040 8271583 Kuorma-autokalustolla Liekaiha Oy Jarkko Sumioinen p. tapahtumat OPASOL OY p. Hintoihin sisältyy alv. KLO 16 #tuoksutON * S * 6 € K u h m o i s t e n Nuorisoseura ry:n sääntömääräinen SYYSKOKOUS pidetään pe 15.12.2023 klo 18 Kuhmoisten Kädentaitajien tiloissa (Toritie 54). Tuominen Tauno p. 0400 638 764 PUUTAVARAA Myydään polttopuuta ja sahatavaraa. erikoiskuljetukset/kotim. 040 540 9090 kai.kultalahti@hotmail.com SIIVOUSPALVELUT Kuhmoisten Siivouspalvelut kaikki siivousalan palvelut p. ILMOITUSHINNAT 2023 (sis. 040 551 7540 Kuhmoisten Kukkakauppa ja Hautauspalvelu Toritie 63, p. TILAUSHINNAT 2023 (kotimaa, sis. Hintoihin sisältyy alv. klo 12.15 seurakuntahetki. Toimitus voi lyhentää ja muokata tekstejä. 050 526 4475 PUUTYÖLIIKKEET, RAKENNUSTARVIKKEET Ikkunat, ovet sekä tilauspuusepäntyöt Ruokolan Puu Oy 040 824 7331 RAKENTAMISPALVELUT Kanuuna Oy Saunaja kylpyhuoneremontit, laattatyöt, sisäremontit ja sisustuskirvesmiehen työt. 014 716 119 / 0400 551 162 HAUTAKIVET Polar Granit Oy Hautakivet, kaiverrukset, entisöinnit Nyman Jaakko 045 662 6003 ILMALÄMPÖPUMPUT Pumppumies Puoliväli Oy 040 565 5148 www.pumppumies.fi Parhaat merkit, paras palvelu! Myynti, asennus, huolto S. 10.12. Kuhmoisten Sanomat Keskiviikkona 7. Tervetuloa! Hallitus Kuhmoisten Nuorisoseura. 040 708 1456 LASILIIKKEET Jokilaakson Lasitus Korjaus/lasitukset 24/7, terassilasitukset yms. järjestämä kahvio. 0400 852 532 Metsäja maansiirtokoneiden kuljetukset ja siirrot, kant. 24%. Keilareissu Lahteen. 0400 783 630, (03) 555 6137 PITOPALVELU yms. lk. 050 913 6226 www.juhansahko.net TILITOIMISTOT Kirjanpitopalvelut Mia V Ky mia@kirjanpitosi.fi www.kirjanpitosi.fi Kuhmoisten Tilitoimisto Toritie 64, p. LOBO-, AMOROSA ja RUBINOLA-omenoita. ILMOITUSAINEISTO Toimittaja Lila Lammi 045 635 5335 toimitus@kuhmoistensanomat.fi Toimittaja Katja Alatalo 040 716 8052 toimitus@kuhmoistensanomat.fi Toritie 52, 17800 Kuhmoinen Avoinna: ma 9.30–15.00 ti, ke ja pe 9.30–13.00 to suljettu ILMOITUSJA TILAUSJA LASKUTUSASIAT p. 555 1331 kuhmoistentilitoimisto@ kuhmoistentilitoimisto.fi Päijät-Tili Toritie 44, p. 040 483 0860 tai 040 515 2345 ilmoitukset@kuhmoistensanomat.fi OSOITTEENMUUTOKSET ilmoitukset@kuhmoistensanomat.fi (perjantaina tehdyt muutokset ehtivät seuraavan viikon lehteen) Vastaavat toimittajat Yhteiskunnalliset asiat ja elinkeinoelämä Hannu Lahtinen Kulttuuri ja vapaa-aika Eija Heinonen Anna juttuvinkki! Mistä aiheesta sinä haluaisit lukea. 24%) Etusivulla 1,95 € /pmm Tekstissä 1,70 € /pmm Takasivulla 1,77 € /pmm Seurapalsta 2,48 € /rivi Johan on markkinat Edullinen rivi-ilmoitus yksityishenkilöille. ja Eurooppa OPASOL OY p. 0400 980 292 PUTKILIIKKEET Putkiasennus Lehtonen Oy Kokonniementie 12 p. Pienlaskutuslisä alle 25€:n ilmoituksista on 5 €. 050 913 6226 www.juhansahko.net ISÄNNÖINTIPALVELUT asuntotrio.fi, Toritie 50 Mika Lyytinen 040 727 4769 Mika Järvinen 0400 236 344 Päijänteen Kiinteistöpalvelut LKV, Anne-Maj Ronni, IAT p. näköislehden) 89 € 12 kk määräaik. 95 €, 6 kk 55 €, 3 kk 39 € 12 kk jatkuva digikesto 56 € (kysy myös muita vaihtoehtoja asiakaspalvelusta) Katkaistun lehtitilauksen tilausmaksuja ei palauteta. Ilmoituksia välitetään myös muihin lehtiin niiden omilla ilmoitushinnoilla. KUHMOLASSA SU 10.12. alv. 040 586 7729 www.countryhelp.fi KAIVOLIIKKEET Porakaivoliike Kallioniemi Oy Jämsä (014) 761 168 www.porakaivoliikekallioniemi.fi KEITTIÖT Rakennushuolto Pekka Peltonen Hörhäntie 2, 17800 Kuhmoinen p. alv 10 %) 12 kk jatkuva kesto (sis. 040 740 6374 Urosen Kukkakauppa ja Hautauspalvelu, Koskentie 11, Jämsä p. 24%. 044 244 9779 KUKKAKAUPAT JA HAUTAUSTOIMISTOT Kuhmoisten Juhlapalvelu Oy Hautaustoimisto Irma Kallio p. 045 636 3889 / Eija SORAA JA MURSKETTA Kuhmoisten Sora Oy Olli Nummelin p. (014) 718 272, 0400 919 805 Runsaasti oman tuotannon kukkia, kaikki hautausalan palvelut. 040 746 9617 www.kuhmoinen-keittiot.fi KIINTEISTÖNVÄLITYS OP Koti Järvi-Häme Oy LKV, Vesa Teräväinen p. 040 547 5411 LIKAKAIVOJEN TYHJENNYKSET Traktorikalustolla Vesa Arrenius p. klo 15.00 alk. Alle 25 €:n ilmoituksesta perimme pienlaskutuslisän 5,00 €
– Kunnan tulee kartoittaa hallinnossaan virkojen ja työtehtävien päällekkäisyydet säästöjen saavuttamiseksi, Puukila totesi aloitteessaan. Rehtorin virka sivistystoimenjohtajalle. Kuhmoisten Sanomat Lummenne-järvellä sattui ikävä onnettomuus sunnuntaina 3. Puukila perustelee aloitettaan käyttötalouden kulujen säästämisellä sekä sillä, että nykyisellä sivistystoimenjohtajalla on rehtorin pätevyys sekä työkokemusta. Paikalle tuli myös ensihoito, mutta moottorikelkkaa kuljettanut henkilö menehtyi tapahtumapaikalle elvytysyrityksistä huolimatta. Katja Alatalo Avoin Kuhmoinen -ryhmän valtuutettu Osku Puukila jätti maanantain kunnanvaltuuston kokouksessa valtuustoaloitteen, jolla hän pyytää kuntaa selvittämään, voisiko kunnan sivistystoimenjohtajan sekä yhtenäiskoulun rehtorin virat yhdistää. 20.12. Poliisi suorittaa asian suhteen kuolemansyyn tutkintaa, eikä tapahtumiin epäillä liittyvän rikosta. Lehtemme välityksellä joulutervehdys tavoittaa kätevästi sukulaiset, naapurit sekä ystävät lähellä ja kaukana. kmarketsuomi TUORE Kokonainen kirjolohi VALIO Voi 500 g (6,98/kg) SUNNUNTAI Vehnäjauho 2 kg (0,99/kg) MENU Kananmuna M10, 580 g (2,60/kg) PANDA Juhlapöydän konvehti 300 g (9,97/kg) PKT RS PKT PSS 2 KPL PLUSSA-KORTILLA ERÄ! Ilman Plussa-korttia 9,99/kg HINNAT VOIMASSA TO–SU / ELLEI MUUTA MAINITTU / NIIN KAUAN KUIN ERÄT RIITTÄÄ. 03 555 6061 markus.ahonen@k-market.com KIPPARI Ollaanko Facebook-kavereita. Samaan seurueeseen kuulunut henkilö, joka oli vähän matkan päässä tapahtumasta, pääsi paikalle nopeasti ja yritti elvyttää järvestä nostamaansa henkilöä siinä onnistumatta. 6 99 SNELLMAN Maatiaispossun ulkofilee n. 1,3 kg Plussa-etu –30 % ••••• Plussa-etu –25 % ••••• 2 KPL KG 7 95 Nyt leivotaan! ------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Yhteinen Joulukortti Kirjoita joulutervehdyksesi viereisille riveille tai kortille, liitä mukaan 5 € ja toimita se meille to 14.12. joulukuuta 2023 Ilman Plussa-korttia 3,99 rs ORVATUNTURILLA ON MISTÄ VALITA PALVELU PELAA MA–LA 8–21 SU 10– 19 RS KG MYLLYN PARAS Torttutaikina 1 kg DRONNINGHOLM Tähtitorttumarmeladit ELONEN RAPEAKUORINEN Maalaisleipä 380 g VAIN K-MARKET KIPPARISTA! 2 79 2 80 2 99 3 49 1 49 1 99 Toritie 53, 17800 Kuhmoinen Puh. Laita joulutervehdys lehteemme! HALUATKO YRITYKSESI JOULUTERVEHDYKSEN LEHTEEN. OTA YHTEYTTÄ AJOISSA! MUKANA JOULUTERVEHD YKSET! Lehti-ilmoi tus tavoittaa, laita LAHJAVIN KKI yritykseltäs i! Kuhmoisten Sanomat, Torite 52, 17800 Kuhmoinen Aineistot tulee olla toimituksessa viimeistään to 14.12. Kunnan nykyinen sivistystoimenjohtaja Pertti Terho on aiemmissa yhteyksissä hoitanut hallinnollisen rehtorin työtehtävät. Esimerkkinä vastaavasta järjestelystä Puukila mainitsi Sysmän, jossa rehtorina ja sivistystoimenjohtajana toimii yksi henkilö. 2200..1122.. ilmoitukset@kuhmoistensanomat.fi JOULULEHTI 20.12. Yhteinäiskoulun rehtorina toimii tällä hetkellä Juha Nupponen. Veli-Pekka Välisaari Sisä-Suomen poliisista kertoi Aamulehdelle, että he saivat hälytyksen tapahtumasta noin kello 14, kun Jäihin vajonnut kelkkailija menehtyi järven päällä ajanut moottorikelkka vajosi jäihin. mennessä osoitteella: Kuhmoisten Sanomat Toritie 52 17800 Kuhmoinen Huom! Tällä kupongilla vain yksityisten joulutervehdykset. joulukuuta. Ilman Plussa-korttia 9,99 kg. Kuhmoisten Sanomat 8 Keskiviikkona 7