Myös paperisten lomakkeiden palauttaminen onnistuu Kuntalan pisteen kautta. On mahdollista, että monet ovat jo tottuneet asioimaan Jämsässä. Toimistovirkailija Marjatta Järvinen opastaa tarvittaessa myös kunnan yhteispalvelupisteen asiakastietokoneen käyttämisessä. Järvinen miettii, että on vaikea arvioida, kuinka ahkerasti kuhmoislaiset ryhtyvät käyttämään yhteispalvelupistettä. Kunnanvirastossa avautui maanantaina yhteispalvelupiste, joka helpottaa asioimista Kansaneläkelaitoksen eli Kelan, työja elinkeinotoimiston sekä poliisin kanssa. Myös työja elinkeinotoimisto eli entinen työvoimatoimisto edellyttää työnhakijoilta joitakin henkilökohtaisia käyntejä. Kuhmoisten hallintojohtaja Sanna Luukkanen kertoo, että valtio maksaa pienen korvauksen yhteispalvelupisteen laitehankinnoista ja Kela tukee kuntaa pienellä summalla siitä hyvästä, että kunta hoitaa sille kuuluvia tehtäviä. Yhteispalvelupisteestä huolehtii kunnan toimistovirkailija Marjatta Järvinen. Kunnanvirastolla on aiemminkin neuvottu lomakkeiden täyttämisessä, mutta nyt palvelu tehdään näkyväksi ja sitä tarjotaan julkisesti. – En kuitenkaan ole esimerkiksi Kelan virkailija enkä voi tietää kaikkea, Järvinen täsmentää. Marjatta Järviseltä voi varata ajan lupa-autossa asiointiin, ja häneltä voi noutaa poliisin lomakkeita. Kuhmoisten Sanomat Irtonumero 1,50 € N:o 1 2011 61 vsk Keskiviikkona 5. Poliisin lupa-auto jatkaa käyntejään Yhä on joitakin asioita, joita varten vaaditaan henkilökohtaista käyntiä virastossa, eikä yhteispalvelupiste voi niissä auttaa. – Kaikkia lomakkeita ei kuitenkaan voi täyttää verkossa, ja moni haluaa paperin pöydälle silmiensä eteen, Järvinen sanoo. Omassa rauhassa tietokoneelle Yleisökone sijaitsee kunnanviraston neuvonnan takana sermien suojassa. Marjatta Järvinen kertoo, että Kelan lomakkeista monet voi täyttää ja palauttaa internetin avulla. Hän neuvoo muun muassa tukien hakemisessa ja auttaa lomakkeiden täyttämisessä. Se on iso asia, joten toivomme, että asukkaat käyttävät palvelua, Luukkanen sanoo. Yhteispalvelupisteestä on saatavana erilaisia lomakkeita, joista useimmat tulostetaan verkosta asiakkaan toiveen mukaan. Virastot ovat järjestäneet hänelle koulutusta, jotta hän pystyy neuvomaan kuntaYhteispalvelupiste avautui Kuntalassa laisia. Verkkopalvelujen käyttämiseen tarvitaan usein henkilökohtaista tunnistautumista. Kuntalassa on myös yleisötietokone, jolla asiakkaat voivat itse käyttää virastojen verkkopalveluja. – Kaikki eivät ehkä halua mennä kirjaston koneelle, tai kirjasto ei ole auki juuri silloin, kun sitä tarvitsisi, Järvinen perustelee tietokonepistettä. Toisaalta yhteispalvelupiste sijaitsee viereisessä huoneessa suljettavan oven takana, sillä virkailijan kanssa saatetaan käydä luottamuksellisia keskusteluja. Yhteispalvelupisteen yleisökoneessa ei ole sähköisen henkilökortin lukijaa, mutta tunnistautua voi pankkitunnusten avulla. Järvinen neuvoo lomakkeiden täyttämisessä ja tarvittavissa liitteissä. – Kuhmoisten kunta haluaa tarjota tämän palvelun ja auttaa kuntalaisia. Passit ja henkilökortit täytyy kuitenkin itse noutaa poliisilta. Monia Kelan tukia voi jo hakea internetin kautta.. Kunta kustantaa suurimman osan Marjatta Järvinen myöntää, että lomakkeiden täyttäminen voi olla hankalaa. Yhteispalvelupiste on avoinna jokaisena arkipäivänä, ja näinä aikoina pääsee myös asiakaskoneelle. Suurimmaksi osaksi kunta avustaa valtion palveluja omalla kustannuksellaan. Jos niitä ei halua käyttää, täytyy tyytyä paperilomakkeeseen. Sitä ei haluttu sijoittaa eteiseen, jotta asiakkaat saavat hoitaa asioitaan rauhassa. – Monet lomakkeet ovat jopa monisivuisia. Poliisin lupapalveluauto jatkaa kuitenkin käyntejään Kuntalan pihassa parillisina viikkoina tiistaisin, joten poliisiasioita varten ei välttämättä tarvitse matkustaa Jämsään. Ymmärrän kuitenkin, että niiden täytyy olla hyvin ja tarkasti täytettyjä, koska käsittelijä ei tunne lomakkeen lähettäjää. – Poliisin palveluista vain kapea siivu on sellaisia, joissa voin auttaa, Järvinen sanoo. tammikuuta 2011 SITOUTUMATON PAIKALLISLEHTI Päivi Hotokka Pitääkö hakea asumistukea tai työttömyyskorvausta tai mietityttävätkö eläkeasiat. Omasta kunnasta saa näihin pulmiin apua
Kuhmoisten Sanomat Keskiviikkona 5. Iltapäivällä puhelimeni soi, ja sain kuulla, että auto pelittää taas. Pitkiä numeroita voi vielä harjoitella amerikkalaisten elokuvien lopputeksteistä, missä tekovuosi näillä perinteisesti on merkitty. Meiltä päin katsoessa onnelliset asuinsijat olisivat lännen puolella. Kun Kuhmoinen tulee liitossuunnastaan riippumatta aina kuulumaan oman piirinsä reuna-alueeseen, joudutaan jatkossakin sopeutumaan pitkiin matkoihin. Sitten kun numero löytyy, vika ei siitä korjaannu. – kuva Vesa Koivu Pitkän tauon jälkeen Kuhmoisissa järjestettiin maaliskuussa valtakunnallinen endurokilpailu, jossa ajoi muun muassa Ari Ansiomäki. Kalliskin laite voi nykyisin olla huono. Kesäisten pallokoulujen lisäksi hän pitää koululla liikuntakerhoa kaksi kertaa viikossa. Tätä voi jatkaa loputtomiin. On ikävää, kun talvikengän pohja katkeaa ensimmäisissä pakkasissa. Näyttää kuulemma siltä, että laitevalmistajat eivät enää tarkasta valmiita tuotteita. Nyt laukesi astianpesukone. Jos näin on, käyttövuotta kohti laskettuna kalliit kengät olivatkin ne halvemmat. Voi olla, että huono palvelu ja kaikenlainen knähnän myyminen on nykyaikaa, mutta ei meidän ole omalta kohdaltamme pakko mennä siihen mukaan. Ehkä Lahden suurkuntaliitoksesta sivuun joutuminen olikin hyvä asia, kun Lahti on vertailun kolmanneksi onnettomin, sijalla CCCXL. Tarjouskengillä kopsuttelet vuoden, kaksi, ja sitten ne menevät roskiin. Kangasala CVI ja siihen liittynyt Kuhmalahti jopa sadan parhaan joukossa XCV eli 95. Tietenkin hinnan suhteen pitää olla tarkkana, mutta pitäähän rahalla saada muutakin kuin paha mieli. – kuva Päivi Hotokka Kuhmoisten harrastajateatterin riemastuttavassa Jätkätnäytelmässä Humua esitti Raimo Nikkinen ja Ruusua Tiina Uotila. Moottori kävi, mutta ruoho ei katkennut. Seuraavana päivänä oli taas asiaa kaupunkiin. – kuva Päivi Hotokka Anne Tanhula toi Kuhmoisiin hopeaa sahdin SM-kilpailusta Lahdesta. Kisassa mitalit ja kaikki pistesijatkin menivät lähinnä ruotsinkielisille saariston tai rannikon kunnille. Hän kehotti varautumaan, että uusi kone ei kestä yhtä kauan ja se voi olla jo tullessaan rikki. Kun saamme hyvää palvelua, meidän pitäisi ymmärtää kiittää siitä ja suosia sellaisia liikkeitä. Kun hyvät talvisaappaat maksavat 35 prosenttia enemmän kuin tarjouskengät, kummat ostat. Hyvät kengät on kiva vetää jalkaan vielä kuudentenakin talvena. Orivesi (CCLIX) on samassa sarjassa Sysmän ja Keuruun kanssa. KuhMK:n Lauri Pohjonen edusti vuoden kuluessa paikkakuntaa myös EM-kisoissa. Ei aina, mutta usein sellainen liike sijaitsee Kuhmoisissa. Toisen kerran toisessa rautakaupassa akkukäyttöinen trimmeri lähti käyntiin, ja olin hullu ja menin ostamaan sen. Eteläiset pikku naapurimme Padasjoki ja Asikkala ovat sijoilla CXLIII ja CLXXV pärjäilleet vähän meitä ja paljonkin Päijät-Hämeen pääkaupunkia paremmin. 181 on kotikuntamme sijaluku Ilta-Sanomien varmaankin leikkimieliseksi tulkittavassa kuntien onnellisuusvertailussa. Pyysin aamulla apua paikalliselta korjaamolta. Korjaaja sanoi, että 15 vuotta palvellut laite on lopussa. Ammattilaista hymyilyttää, kun hän katsoo näitä takuukorjaukseen tulevia laitteita, esimerkiksi rummun akseli on niin ohut, että se ei voi kestää. Paljon paremmin ei mene Jämsälläkään sijaluvulla CCCXI. Se noista ainakin on tulkittavissa, että kunnan pienuus sinänsä ei näyttäisi olevan huono asia. Hyvässä lykyssä ostohinnaltaan kalliimmat kengät on tehty niin, että ne voi korjata. Sitä ennen hän opasti kesäasukkaita sahdinteon saloihin Patavedellä. Kun samalla otetaan käyttöön uudet yhtenäiset laatuvaatimukset, odotetaan saatavan tasalaatuista palvelua koko valtakunnassa. TV-kuva pätkii. Tässä vertailussa isot kaupungit eivät ole pärjänneet kovin hyvin. Kuvassa Tapio Helinin Mukula. Sitä saa mitä tilaa Otsikkona on tällä kertaa 181 roomalaisin numeroin ilmaistuna. Tällaisten vertailujen onnellisuus on tietenkin pelkästään teoreettista ja laskelmat niin yksinkertaistavia, ettei asia ole suoraan sovellettavissa kenenkään elämää ohjaamaan, mutta on mielenkiintoista vertailla tuttuja kuntia ja miettiä, mikä aiheuttaa erot niiden sijoituksissa. Pyrkimyksenä on tulevaisuudessakin, että Kuhmoisten hyvä ja toimiva sairaankuljetus edelleen jatkaisi meidän kaikkien turvana. Käytin sitä tässä, kun nykyisinä ATK-aikoina ei enää lääkeresepteissä oikein voi. Kävi ilmi, että siimapäällä ei ollut mitään tarttumaa voimansiirtoon. Valittaminen ja uusien hankinta vie aikaa, voimia ja rahaa. – kuva Päivi Hotokka Atik Ismail ryhtyi pistämään liikettä kuhmoislaisiin lapsiin ja nuoriin. Toinen kodinkonekorjaaja varoitti tuotteista, joita myydään tyyliin ”hinnat alkaen”. Vastahakoinen myyjä ähelsi turhaan varttitunnin, kone ei lähtenyt käyntiin. Se, että otettiin kuntaliitosasiassa aikalisä, vaikuttaa nyt aika hyvältä taktiikalta. Kun viime vuosina on ollut vaihtelevaa keskustelua mahdollisen kuntaliitoksen tarpeellisuuden lisäksi myös sen suunnasta ilman, että olisimme päässeet asiasta lopullisiin johtopäätöksiin, voitaisiin tätä ”tutkimustulostakin” harkita käytettäväksi apuna suuntaa etsiessä. Suoraan pakasta vedetty jyrsin meni merkkihuoltoon. Omalla alallani uusi terveydenhuoltolaki tulee näillä näkymin voimaan lähivuosina ja sen mukaan esimerkiksi kuntien vastuulla oleva sairaankuljetus siirtyy sairaanhoitopiirien järjestettäväksi. Harmittaa. Jo nyt kunnan itsenäisyys on monessa asiassa melko suhteellista. Rengas oli paikattu, tuotu ja pantu paikoilleen. Kirjaston edessä seisova auto oli tunkattu ylös, pyörä oli irrotettu ja viety korjaamolle. Ja kun Soneran laajakaista oikuttelee, vikapalvelun numeroa ei ole missään. Espoo oli LVI ja muut oikeat kaupunkimme jossain kolmannensadannen sijan kahta puolta. CLXXXI Kuhmoinen sai saman vuoden sisällä kaksi ensimmäistä satatonnariaan eli yli 100 000 kiloa maitoa lypsänyttä lehmää. Erään kerran olin ostamassa puutarhajyrsintä ja pyysin, että myyjä käynnistää koneen ennen ostopäätöstä. Aikanaanhan nuo oli pakko opetella. Auton eturengas oli tyhjä. – kuva Päivi Hotokka. Kun osallistujia oli yhteensä 342, voidaan katsoa olevamme hyvällä keskitasolla. Voidaan vielä katsella ja miettiä eri vaihtoehtoja, vaikka ne vähissä ovatkin. Toivotan kaikille turvallista ja menestyksellistä alkanutta vuotta! Sehän on tämä MMXI. Valtio säätää kunnille monia erilaisia velvollisuuksia, joiden täyttämiseen kuluu suuri osa kunnallisverotuloista ilman, että kunta itse pääsisi asioista kovin tarkasti päättämään. Pikku hiljaa ohjaudutaan suurempia yksiköitä kohti. tammikuuta 2011 2 KOLUMNI Jyrki Järvinen PÄÄKIRJOITUS 5.1.2011 Vesa Koivu Olemmeko me tosiaan halunneet kahden euron t-paitoja, joita ei voi käyttää. Puhelin ei kuulu
Juho Pohjola tekee sepän töitä ja Heidi Tamminen geelikynsiä. tammikuuta 2011 Päivi Hotokka Päättynyt vuosi 2010 käynnistyi Kuhmoisissa siinä uskossa, että kuntaa sovitellaan yhdeksän muun kanssa Päijät-Hämeen maakunnan kokoiseen suurkuntaan. Myös kaukolämpöverkoston rakentamista kirkonkylään pidettiin esillä koko vuoden. Uusi kunta -hanke sai syksyllä nolon lopun, kun Lahtea lukuun ottamatta kaikki kunnat tyrmäsivät ajatuksen suurkunnasta. Heti maaliskuun puolivälissä Soininvaara kuitenkin käänsi kelkkansa ja ilmoitti yllättäen, että ei aio esittää Kuhmoista mukaan liitokseen. Palopäällikkö Veikko Rantala jäi kesän korvalla eläkkeelle, mutta Keski-Suomen pelastuslaitos ei enää nimitä pienille paikkakunnille omia palopäälliköitä. Pulma Kaukolan koulun ja Kuhmoisten lukion rehtorista jäi vielä ratkaisematta, koska vireillä on lukioyhteistyö Asikkalan, Padasjoen ja Sysmän kanssa. Kuhmoisten Osuuspankissa koettiin suuri muutos, kun toimitusjohtaja Heikki Vilppala jäi eläkkeelle 33 työvuoden jälkeen. Alkuvuodesta kunnan suurin teollisuusyritys Meteco toimi puolella aiemmasta henkilöstömäärästään, mutta toimitusjohtaja Jukka Autio lupasi, että tuotanto jatkuu Kuhmoisissa. Lumen painosta katkeilleet puut rikkoivat linjoja ja aiheuttivat sähkökatkoja. Keväällä kuntaan perustettiin lämpöyhtiö, ja yksityiselle maalle kaavoitettiin paikka lämpölaitokselle. Kuhmoisissa asiaa ei otettu valmiiksi päätettynä, vaan todettiin, että kunnan pitää itse päättää selvityksen jatkamisesta. Myöhään sunnuntai-iltana 8. Mikään kunnista ei pitänyt laajentumista ajankohtaisena, ja yhdistymisajatukset päätettiin unohtaa pariksi vuodeksi. Työttömyys huolestutti Vuoden 2010 alussa Kuhmoisten työttömyystilanne huolestutti. Kuhmoisten Sanomat 3 Keskiviikkona 5. Tontti jäi siistittynä odottamaan parempaa käyttöä. Vuoden loppua kohti tilanne alkoi hiljalleen parantua. Kuhmoisten edustajat keskustelivat kevään aikana Myrskyä ja tyyntä vuonna 2010 yhteistyökuvioista myös Jyväskylän, Jämsän, Tampereen ja Kangasalan kanssa. Tiedon valtatiestä eli valokuituverkossa toimivasta nopeasta laajakaistasta kiinnostui 350 Kuhmoisten vakituista tai vapaa-ajan asukasta. Työttömyysaste putosi noin 15 prosenttiin, mihin vaikutti se, että työllistettyjen määrä saatiin nousemaan noin 30 henkilöstä reiluun 50:een. Vuodelle 2011 varattiin rahaa verkoston suunnitteluun. – kuva Rea Peltola Tammikuussa 2010 ihmeteltiin lumisinta talvea pitkään aikaan. Elokuun myrskyistä yksi koetteli myös Kuhmoisia. – kuva Vesa Koivu Osana kirkonkylän siisteyskampanjaa Toritien varrelta purettiin vanha huoltoaseman rakennus ja sen yhteydessä ollut talo. Rantalan työtä jatkaa palomestari Tuomas Lyytikkä, jonka asemapaikka on pääosin Jämsässä. Vakuutus korvasi uuden ambulanssin hankinnan, mutta kustannuksia koitui odotusaikana käytetystä vuokra-autosta. sukupolvessa. Osuuspankille uusi johtaja Muukin yritystoiminta jatkui vilkkaana. Kunnan keittiöiden remontti alkoi syksyllä Päijännekodilta, jonka keittiö muutti tilapäisesti terveysasemalle. Marraskuussa äänestettiin seurakuntavaaleissa, jotka saivat huomiota koko maassa. Vierasvenesatamaan puolestaan lipui uusi lauttakioski. Vuoden yrittäjäksi valittiin Kalayhtymä Kääpä. Kuhmoisissa äänestäjien määrä nousi 27 prosenttiin, lähes kymmenellä prosenttiyksiköllä edellisistä vaaleista. Nuorten äänestäjien vaikutus näkyi kenties siinä, että kirkkovaltuustoon valittiin myös 18-vuotias Oskari Juurikka. Remontin ajan ruoka kuljetetaan terveysasemalta Päijännekodille. Ensimmäistä kertaa uurnille päässeet 16–17-vuotiaat olivat selvästi ahkerampia äänestäjiä kuin muualla Suomessa, sillä heistä äänesti 34 prosenttia. Kunnan rakennusmestariksi palkattiin Tapio Laine. Kuhmoisten seurakunnalla oli syytä juhlaan, koska kirkkoherra Jukka Erolan pari vuotta kestänyt kausi virkaatekevänä päättyi, ja aika vakituisena kirkkoherrana alkoi toukokuun alussa. Kunnan eteläosassa Petri Lehmussaaren tilalla aloitettiin kurkkujen viljely ja Sorolan tilalla Hunajakioski. Kirkkovaltuustossa aloittaa yhdeksän uutta ja kuusi entistä jäsentä. Kuntaan palkattiin lokakuussa työnsuunnittelijaksi Mira Jokinen, jonka tehtävänä on kehittää Kuhmoisiin oma työllistämismalli. Syksyllä joukkoon astui seurakuntapastoriksi tuore pappi Mira Vaha. Aluksi rakentamisen uskottiin alkavan pian, mutta monet Keski-Suomen kunnat, myös Kuhmoinen, jäivät pohtimaan tarjousta. Pitkäaikaistyöttömiä oli väkilukuun nähden enemmän kuin missään muualla Suomessa. – kuva Vesa Koivu Kuhmoisten omaa kirkkovenettä kunnostettiin tammikuusta alkaen, ja helluntaina oli vesillelaskun aika. Lupauksia lunastettiin syksyllä, kun Nuutinrinteeseen avattiin Metecon uusi komposiittimateriaaleja käyttävä tuotantolinja. Silti ainoastaan osuuskunta Kuuskaista tarjoutui rakentamaan verkon. Perheyrityksen jäsenet ovat Päijänteen kalastajia 3. Kevättalvella kuntaa kohtasi epäonni, kun SPR:n Kuhmoisten osaston ambulanssi syttyi autotallissa itsestään tuleen ja paloi korjauskelvottomaksi. ja 4. – kuva Päivi Hotokka. Pahimmillaan työttömänä oli 20 prosenttia kunnan työikäisistä, sillä lomautukset ja irtisanomiset vähensivät töitä rakennusja metallialalta. Joulukuussa viime töikseen kunnanvaltuusto päätti, että sivistystoimenjohtaja Pertti Terhon työ muutetaan kokopäiväiseksi. Siitä huolimatta Kuhmoinen on mukana seuraamassa, millaisia yhteistyömahdollisuuksia sillä olisi Asikkalan, Padasjoen ja Sysmän kanssa. Valtuusto päätti äänin 11–10 vetäytyä selvityksestä. Kirkonkylällä Pappilantie päällystettiin uudelleen ja Toritien kunnostussuunnitelmassa otettiin ensimmäisiä askelia. Vaatekauppa Putiikki Veera joutui lopettamaan, mutta tilalle saatiin hierontaa ja fysioterapiaa tarjoavat Hanne Alanko ja Piia Arrenius. Ihanan sileä Tampereentie Kesän jälkeen autoilijat iloitsivat, sillä Tampereentie sai uuden päällysteen Kuhmoisista aina Kuhmalahden Pohjaan asti. Helmikuussa kuntalaisista kootut toimikunnat vasta aloittelivat työtään, ja selvittäjä Osmo Soininvaara toivotti kuhmoislaiset tervetulleeksi. Seurakuntaan vakituiset kasvot Kuhmoislaisten hyvinvoinnista huolehtimaan nimitettiin viime vuonna uusia ihmisiä. elokuuta kaatui metsää muun muassa Puukkoisilla ja Kylämällä. Hänen seuraajakseen valittiin 30vuotias Teemu Sarhemaa, jolla on sukujuuria Kuhmoisissa. Sahanrantaan meininkiä toi uusi ravintolayrittäjä Tapio Leppänen, joka perusti mutkattoman Hämeen Tuopin
Elämän reppu on usein painava. klo 17 Sydämestäni tulvii kiitollisia ajatuksia kaikkia Teitä kohtaan, jotka niin monin eri tavoin muistitte minua syntymäpäivänäni. Palkkakustannusten odotetaan nousevan 2,4 prosenttia vuoden 2010 talousarvioon verrattuna. su. Jäsenmäärän väheneminen selittyy kuolleiden määrällä ja muutamalla kirkosta eroamisella. LAPSIJA NUORISOTYÖ Tauhakerho srk-kodin kerhohuoneessa ke 12.1. Läsnäolo on puhunut. Tie on mutkainen ja rosoinen. Tila on ollut vuokrattuna Kuhmoisten sotainvalidit ry:lle. Edellisenä vuonna määrä oli 6. Uuden kortin tilaamista voi myös lykätä myöhemmäksi. Värit eivät muutu. Tietää kelpaavansa, olevansa hyväksytty. Iloiset ja surulliset tapahtumat tuovat kyyneleet silmiin aina vain herkemmin. Toimintatuottoja vuonna 2011 odotetaan kertyvän 318 000 euroa (301 000 euroa). Taivaan Isä teitä kaikkia siunatkoon ja varjelkoon! tv. Rukouskammioissa ovat sanat olleet läsnä. Saamme olla siinä hiljaa ilossa ja itkussa. Messu kirkossa 1. Viime vuonna Kuhmoisten seurakuntaan liittyi muutoin kuin kasteen kautta 4 henkilöä. Alkavan vuoden suurin investointi on kirkon ulkomaalaus, johon on varattu 80 000 euroa. Koko Suomessa kirkosta eronneiden määrä kaksinkertaistui vuoteen 2009 verrattuna. Rantatonttien myynnistä odotetaan kertyvän 115 000 euroa, sama kuin edellisessäkin talousarviossa. Kehitys on havaittavissa myös Kuhmoisissa, sillä vuonna 2010 Kuhmoisten seurakunnasta erosi 18 henkilöä. klo 10. Vuokra-aika päättyy 31.5.2011. Verokortit tulossa. VALMISTUNEITA Kuhmoisten kirkonmäkeä tammikuisena pakkaspäivänä. Kortit tulevat voimaan helmikuun alussa. fi/verokortti. Toiset ihmiset tulevat tärkeämmiksi. Vuonna 2009 kuolleiden määrä oli 47. Pesonen) & Niklas Neumann KIITOKSET Vuosien kuluessa huomaa, miten erilaiset asiat ja tilanteet herkistävät toisin kuin nuorempana. Halu auttaa, kulkea vierellä lisääntyy. Kuhmoisten Sanomat Keskiviikkona 5. klo 11.30 kirkkoherra Jukka Erola. Toisen ihmisen kivut käyvät kohti, osaksi omaa elämää. Minusta on välitetty, kannettu huolta. Saamme olla antamassa ja saamassa. Tunteet ovat ”pinnassa”. Jos ei halua jonottaa, verokorttiin voi tehdä muutoksia internetissä osoitteessa www.vero. Kirkkovaltuusto valitsi Keski-Suomen seurakuntien kehitysvammaistyön yhteisjohtokuntaan vuosiksi 2011 – 2012 varsinaiseksi jäseneksi Päivi Sorrin sekä varajäseneksi Kaarina Palvan. Tammikuussa voimassa on vielä vuoden 2010 verokortti. Kuljetaan yhdessä – siinä vierellä. koulun joululoma ma jauhelihakastike, perunat, salaatti ti lihamureke, perunat, salaatti ke kalaruoka, perunat, salaatti tänään Lea, Leea to Harri pe Aku, Aukusti, August la Titta, Hilppa su Veikko, Veli, Veijo, Veikka ma Nyyrikki ti Kari, Karri ke Toini Koulunkäyntiavustajan ammattitutkinnon Jämsän ammattiopistossa ovat suorittaneet Terttu Auranen, Vuokko Karakorpi, Mirja Nieminen, Minna Nuuttila ja Mirjam Ruokonen. loppiaisesta 9.1. tammikuuta 2011 4 HARTAUSKIRJOITUS Eila Carlson Olet lämpimästi tervetullut Kuhmoisten seurakunnan tilaisuuksiin! www.kuhmoistenseurakunta.fi Messu kirkossa loppiaisena 6.1. Kuljetaan vierellä tänä alkavanakin vuonna. Lukuja joudutaan odottamaan tammikuun lopulle asti. Muuttajia enemmän kuin ennen 23.12.–7.1. Elli Saarinen on sopinut Veljesmajan hoidosta Sotainvalidiyhdistyksen kanssa siten, että kaupan toteutuessa Veljesmaja on kuhmoislaisten sotainvalidien käytössä kuten nykyisinkin. Siellä on myös saanut viedä rakastavan Vapahtajan luo niin monet ystävät. klo 10. Ville Haapalahti on valmistunut sähköasentajaksi Jämsän ammattiopistosta. Väestörekisterin pitäminen muuttuu, ja siihen liittyen vanhat kirkonkirjat kuvataan digitaaliseen muotoon, siihen on varattu 5 000 euroa. Vuoden 2009 lopussa jäseniä oli 2295. tammikuuta. Verotoimistot ja niiden puhelinpalvelu ovat tammikuussa ruuhkaisia. Siellä ovat kyyneleet tuttuja. Meidän tiemme täällä tunnetaan. Seurakunnan jäseniä menehtyi 37. Viime vuoden aikana seurakunnasta muutti pois 78 ihmistä, mutta muista seurakunnista muutti tilalle 79 jäsentä. Ilomme ja itkumme ovat taivaassa tutut. Tiedetään: tuo välittää! Olen saanut olla paljon saajan puolella. Siellä on kiitetty kaikista niistä, jotka ovat välittäneet. Vuonna 2010 seurakunnassa kastettiin 12 lasta, kun edellisenä vuonna kastettuja oli 15. Eeva VIHITYT Helsingissä 30.12.2010 Pipsa (s. Henkilöstön määrä pysyy vuoden 2010 tasolla. Sählykerho koululla to 13.1. Tilan pinta-ala on 5800 m 2 . Omaishoitajien päiväkahvit srk-kodin Lasarus-salissa ke 12.1. Kirkkovaltuusto päätti myydä Elli Saariselle Peonniemi-nimisen tilan Rn:o 12:27, joka sijaitsee Kuhmoisten kunnan Päijälän kylässä Ylä-Karkjärven rannalla. Nurmelan mukaan tontin koko ja muoto muuttuivat siitä, mitä oli luvattu lohkomisen yhteydessä, minkä takia Nurmela oli esittänyt tontin hinnan alentamista 10 000 eurolla. Seurakuntakodin Mariasaliin hankitaan ryijy, siihen on varattu 12 000 euroa. Seurakunta odottaa, että verotuloja kertyy alkavana vuonna 454 000 euroa, vuodelle 2010 verotuloja oli budjetoitu 432 000 euroa. Seurakunta ei ole vielä saanut kaikkia viime vuoden tietoja Väestörekisterikeskuksesta, mutta alustavan laskelman mukaan seurakunnan jäsenmäärä 31.12.2010 oli 2257. Seurakunnan vuoden 2011 talousarvio 760 000 euroa Kuhmoisten Sanomat Kuhmoisten seurakunnan jäsenmäärä väheni alustavien laskelmien mukaan 38 henkilöllä vuoden 2010 aikana. Vierellä on kuljettu, usein mitään sanomatta. Tilastokeskus ei tänä vuonna julkaise vuodenvaihteessa alustavia arvioita kuntien asukasmääristä. Kirkkovaltuusto päätti vuonna 2007 hyväksyä Ilkka Nurmelan tarjouksen ja myydä rakennuspaikan Liivelahdessa Nurmelalle 66 000 euron hintaan. Torstaituvan seurakuntahetkessä Kuhmolassa to 13.1. klo 16. Perhekahvila srk-kodissa ke 12.1. klo 10-12. Aina ei edes sanoja tarvitse vaihtaa, katse riittää. Vuonna 2009 seurakunnasta poistui 55 jäsentä. Vaikeisiin asioihin ja kysymyksiin etsii vastauksia toisen kanssa. Kari Laatikainen on valmistunut maaseutuyrittäjäksi Pohjoisen Keski-Suomen oppimiskeskuksesta. Samassa yhteydessä on tarkoitus korjata vastaan tulevat pienet lahoviat ja maalata myös kellotapuli ja vanhan kirkkotarhan porttirakennus. Aistitaan toisen mieli. Kuhmoisten Sanomat Uudet verokortit saapuvat vastaanottajille viimeistään 14. klo 13. Yhdessä kysellään, itketään ja yritetään ottaa seuraava askel. Monen ystävän ja läheisen elämän vaiheet koskettavat toisin kuin ennen. Vierellä VIIKON NIMET KOULURUOKA Vesa Koivu Kuhmoisten kirkkovaltuusto kokoontui 13.12.2010 seurakuntakodin Martta-salilla ja hyväksyi seurakunnan talousarvion vuodelle 2011, samoin Hautainhoitorahaston talousarvion vuodelle 2011. Kiinteistön pinta-ala on 4220 m 2 ja kauppahinta 45 000 euroa. Puun hinnan suotuisan kehityksen myötä puutavaran myynnistä saatavia tuloennusteita on nostettu 20 000 euroa edelliseen talousarvioon verrattuna. Kirkkovaltuusto päätti nyt 13.12.2010 alentaa tontin hintaa niin, että seurakunta myy Ilkka Nurmelalle Kotarinne-nimisen tilan Rn:o 12:20 Kuhmoisten kunnan Päijälän kylässä, Isojärven Liivelahdessa hintaan 61 000 euroa
Nimikin oli valmiina, Kuhmoisten Sanomat. Lehden joulukuun numeron etusivulla on uutinen siitä, että 9.12.1951 on vietetty Kuhmoisten Osuuskassan uudistilojen tupaantuliaisia. Vielä lehden ensimmäisen julkaisuvuoden aikana saatiin julkaistua myös ensimmäinen kuva Kuhmoisista. Kunnanhallituksen puheenjohtaja Emil Peltola kirjoitti Vuoden 1951 huhtikuun numerossa Kuhmoisten Nuorisoseura kutsui yleisöä Kuhmolan vappujuhlaan. Lahtelaisen Hämeen Autokeskus Oy:n mainoksessa on kuvattuna Ferguson-traktori peräkärryineen ja etukuormaajineen. Kanttori Risto Mattila : Tietysti tavallaan hyvä ajatus, mutta epäilen, ettei lehti tule täällä menestymään. Älä pistä tätä sentään lehteen. Samoin lähinnä maaja metsätalouteen liittyviä kirjoituksia. Vuoden viimeisessä lehdessä oli kuusi sivua. Alkuun Kuhmoisten Sanomat painettiin Kangasalan Kirjapainossa ja syyskuusta lähtien Lahden Kirjapainoja Sanomalehti Oy:n painossa. Ehkä kaksi kolme numeroa, mutta sitten –. Lehden sivun koko vaihteli, tammikuun numerossa sivun leveys oli 37 senttiä ja korkeus 51 senttiä, kesäkuun lehdessä vastaavat luvut olivat 30 senttiä ja 46 senttiä. Kirjoitus huipentui Kuhmoisten Valo ja Voima Oy:n ja Hämeen Sähkön välillä 5.7.1950 hyväksyttyyn sopimukseen, jonka nojalla Kuhmoinen liitettiin valtakunnalliseen sähköverkkoon. Aiheen käsittely jatkui sivulla 4, ja siellä on kuva kunnanhallituksen puheenjohtaja Emil Peltolasta. Reino Ansiomäki : Se elää kitkuttaa päivän kerrallaan, niikuin TyhjäsKustaa. Lehden avulla ”valoa” syrjäkyliinkin. Ei anneta Kuhmoisten Sanomien ”nuorena nukkua”. Nelisivuinen lehti ilmestyi ensimmäisen kerran tammikuussa 1951 ja sen jälkeenkerran kuussa. Emil Peltolan 5-osainen kirjoitus Kuhmoisten sähköistämisestä oli näistä ensimmäinen. Toivotaan, että yritys onnistuu. Kuvat harvinaisia Painolaattojen tekeminen valokuvista oli tuohon aikaan kallista, ja valokuvia oli lehVesa Koivu Toimittajaksi lupautunut opettaja Pekka Ehnqvist kirjoitti ja kokosi suurimman osan lehdestä. tammikuuta 2011 Punaisen Ristin osaston lehti Vesa Koivu Kuhmoisiin perustettiin Suomen Punaisen Ristin osasto 26.11.1950. Pitäjähän käy valistuneesta pitäjästä ja kun olemme näinkin kaukana liikekeskuksista, on hyvä, että on oma pitäjälehti. Syyskuussa painopaikka vaihtui Lahteen, painopaperin laatu parani ja valokuvat lisääntyivät. Aiheina oli esimerkiksi ruotsalaisen lastenkodin vihkiäiset Saksan Hampurissa tai henkilökuva amerikkalaisesta invalidihuollon asiantuntijasta professori Howard Ruskista. Varmaankin maaherra oli antanut painolaatan lehden käyttöön, samoin laatan, joka tarvittiin sivulle 3 painetun Kansanhiihdon Hämeen läänin kiertopokaalin kuvaan. Punaisen Ristin osasto levitti toimintaansa kirkonkylältä kylille, ja perusti tätä varten asiamiesverkoston. kuva Kuhmoisten Sanomat joulukuu 1951. Hämeen läänin maaherra Sigurd Mattsson tervehti Kuhmoisten Sanomia lehden aloittaessa ilmestymisensä. Tauno Kaukola : Kyllä ajatus on hyvä, mutta epäilen riittääkö aiheita jatkuvaan kirjoitteluun. Lehteen kaikkia valistuspyrkimyksiä. Vuosikerta koostui näin 12 lehdestä. Laine, Eino Aalto ja Arvi Kaarlehto. Etusivulla oli surukehyksiin sijoitettu kuva Suomen marsalkasta ja SPR:n kunniapuheenjohtajasta C.G. Sen lisäksi muutamat liikeyritykset ottivat hoitaakseen Kuhmoisten Sanomien tilaushankintaa. Kannatan! Puhelinvälittäjä Kerttu Laakso : Tietysti mukava asia kun Kuhmoisiin oma lehti! Ylioppilas Sirkka Koskela : Jalo ajatus! Myös vakituinen juorupalsta. Lehden avustajiin lukeutuivat myös Helmer Littu, A.L. Kesäkuun lehdestä löytyy seuraava valokuva. Liian pieni kunta, ei taida taloudellisesti kannattaa. Osa Kuhmoisten Sanomien ensimmäisistä ilmoituksista oli tuki-ilmoituksen luontoisia, mutta varsin mukavasti oli myös paikallisten liikkeiden suurelle yleisölle tarkoittamia ilmoituksia. Tulevaisuushan sen näyttää. Opettajatar Olga Pavila : Tavattoman hyvä. Toivokaamme yhteisesti epäilyt vääriksi. Lehden päätoimittajaksi valittiin SPR:n osaston sihteeri, opettaja Pekka Ehnqvist, taloudenhoitajaksi ja ilmoitushankkijaksi kauppias Paavo Valassalmi. joulukuuta, ja jo samassa kokouksessa päätettiin ryhtyä julkaisemaan omaa pitäjänlehteä. Valtuuston puheenjohtaja Emil Lättilän aiheena puolestaan oli maanteiden talviauraus. Pian lehden palstoille ilmaantuivat myös Kuhmoisten kunnan ilmoitukset, yhdistysten kokousilmoitukset, ilmoitukset juhlatilaisuuksista ja huutokaupoista, ostetaan ja myydään -ilmoitukset, kiitokset ja kuolinilmoitukset. Hänen kuvansa on tervehdyksen yhteydessä lehden ensimmäisessä tammikuun numerossa. Kaikki voisivat paremmin seurata pitäjän asioita. Hahmajärvi Annikki Niemi, Aino Virtanen Harmoinen Elli Jylhä Haukkasalo Anni Sarhemaa kirkonkylä Meri Pirilä, Sirkka Viinamäki Kylämä Airi Hietanen Leppäkoski Helmi Tennilä Lummene Aune Kallio-Häkkä Patavesi Ina Lipponen Peltolan kylä Katri Peltola Pihlajakoski Helvi Härö Poikkijärvi Armi Sipilä Puukkoinen Helvi Savijärvi Ruolahti Ida Ranta Sappee Meri Weissell liikkeet kirkonkylä Kuhmoisten Pukimo, Kuhmoisten Apteekki, Kuhmoisten Osuuskassa, Heinon Kirjakauppa, Niilo Heikkinen Puukkoinen Osuuskauppa Seppo Kuhmoisten Sanomien asiamiehet 1951 Vesa Koivu Hyväpuheiset kuhmoislaiset keksivät jo pian ihmetellä vähäsivuista lehteään kysymällä: tässä on kannet, missä lehti. Toimituskuntaan valitut olivat luvanneet kirjoitusapua, ja he myös pitivät lupauksensa. (Pistänpäs osan.) Maanvilj. Näin haastateltavat haastoivat: Autoilija Lauri Jokinen : Miks’ei, ei hullumpi ajatus. Yhdistyksen hallitus järjestäytyi 19. Joht. Lehteen uutisia pitäjästä, pitäjän elämästä. Seuraava valokuva oli Kuhmoisten Sanomien helmikuun numerossa 1951. dissä vähänlaisesti. Toritien varrella sijaitseva rakennus tunnetaan nykyään ”Vanhana Pankkina”. Innostus asiaa kohtaan on suuri, vaikkakin jotkut pienellä epäilyllä suhtautuvat lehden jatkuvaan olemassaoloon. Kuhmoisten Sanomat 1951 n:o 1 Haastattelimme allaolevia pitäjäläisiä Tässä kannet,missä lehti. Alusta alkaen Kuhmoisten Sanomat on julkaissut kirjoitussarjoja. Mannerheimista, joka oli juuri kuollut. Paikallisia kynäilijöitä jo ensimmäisen numeron etusivulla urheilukentän tarpeellisuudesta. Lehden toimituskuntaan valittiin edellisten lisäksi osaston puheenjohtaja, hammaslääkäri Veikko Viinamäki, kunnanlääkäri Olavi Pirilä, apteekkari Saima Suominen, kirjakauppias Reeta Heino, terveyssisar Pirkko Koskinen, terveyssisar Hilma Ilmanen, opettaja Leo Haaramäki ja kauppias Kullervo Lindman – kaikki SPR:n osaston luottamushenkilöitä. Samat asiamiehet nimettiin myös Kuhmoisten Sanomien asiamiehiksi. Lehden tekijöitä oli toki turha moittia, lehteä tehtiin paikkakunnan voimavarojen mukaan. Kuhmoisten Sanomat 5 Keskiviikkona 5. Syyskuun numeron etusivulla on uutinen maaherra Mattssonin Kuhmoisten kuntaan tekemästä virallisesta tarkastusmatkasta, ja siinä yhteydessä myös kuvat maaherrasta ja Kuhmoisten kunnanvaltuuston puheenjohtaja Emil Lättilästä. Yhdistystä perustamassa olivat eturivin kuhmoislaiset, toki niin, että terveysalan ammattilaiset olivat parhaiten edustettuna. Suuri osa Kuhmoisten Sanomienkin vähistä kuvista koostui tuohon aikaan kansainvälisessä tai valtakunnallisessa jakelussa olevista kuvalaatoista. Ilmoitusvälineenä lehti on paras mahdollinen, etenkin jos se ilmestyisi vaikkapa kerran viikossa. heidän mielipiteistään oman pitäjälehden perustamisesta
Moottorikelkkailu Kelkkailu-urat Lummenteelta Kuhmoisiin ja Kuhmoisista Jämsään on ajettu hyviksi tampparilla. Edellytämme hyviä atk-taitoja, kehittämismyönteisyyttä, kykyä itsenäiseen työskentelyyn sekä hyvää yhteistyökykyä. – Kun autoa ryhdyttiin muotoilemaan, tarvittiin sahaa, kirvestä ja puukkoja, Heikki Vilppala kertoo. Tämän tunnelman mahdollisti Sami, ja siitä hänelle kiitos! Heikki V. Ryytjärven laavulle johtava latupohja on ajettu, mutta latuja ei vielä ole. Reitti vaatii lumitöitä, tasoittamista ja viitoittamista. Lisätietoja antaa hallintojohtaja Sanna Luukkanen, puh. Lumipeite hidastaa jään paksuuntumista. Toiminta tapahtuu yhteiskristilliseltä pohjalta ja vaatii yhteishenkeä, jota voi vain Pyhä Henki puhaltaa. Yhdysladulla on joitakin hiekkaisia tienylityksiä. Höttöistä pakkaslunta tarvittiin paljon, että siitä sai jotain rakennettua. Kun Ryytjärven latu ensimmäisen kerran tehdään, hiihtäjien tulee varautua siihen, että ladulla on vielä joitakin kivenkärkiä esillä. Kun vielä Vilppalan poika Pekka saatiin Jämsästä työporukkaan, auto valmistui sopivasti uuden vuoden aaton aatoksi. Papinsaaren sillan valaistus jouluaattona loi hienon tunnelman hämärtyvään iltaan. Yhtiön liikevaihto on vain puolisen miljoona. Tilat tavaroiden keräyspisttä varten on saatu Helluntaiseurakunnalta. Ladut Karkjärven kuntorata, 2,6 kilometriä, sekä koulun ja kuntoradan välinen yhdyslatu, noin 1 kilometri, ovat avoinna sekä perinteisen että vapaan tyylin hiihtäjille. Työ alkaa 1.3.2011 tai sopimuksen mukaan. Päijänteelläkin jäätä on 20–35 senttiä, riippuen jään päällä olevan lumen määrästä. – Se oli minun ensimmäinen autoni, sillä kelpasi ajaa. Hanke on vanhaa tekniikkaa, se on puhdas yritystuki eikä Laajakaista on Lock-Woodia suurempi riski investointi ja sen rahalliset riskit ovat kaksinkertaiset Lock-Woodiin nähden. Ehkä monien puolesta Maila Alm Miksi eteisessä. Pertti Järvinen Kun väyliä aurataan ja hiekoitetaan, jättäkää kelkkailijakaista. Kuhmoisten tunnetusti luonnonkauniissa ympäristössä arki ja vapaa-aika sujuvat ja yhteydet muualle toimivat! Kuhmoisten kunnassa julkistetaan uudelleen haettavaksi TALOUSSIHTEERIN toimi. tammikuuta 2011 6 H A U V A N M I E L I H A L U I L T A I M A I S U A L U S H I U T A L E I R I S A L U E A R S I T M E L O N I L A D A V O I T E L I S A E S T E A T I K A T A U L I I T S E A A T T O O L O S P A R I I S I U T R A A L N I I A T A P A K I N A T A S K A R E T A R R A T O S A T D E S I A J O T T S A A R I T A K S E L I T L A T U U N M O I T E O U N A S P A T U S L U P P O L O I T T O S I I S A A P E A A A R N O L A P I N P O J A T K E N N E L K A S T A J A K O P A R A K A T O A P U R I T A H T O P O I S I T U S E T T I N G A T A O P A S T E Jouluristikon vastaukset Päijänteen rannalla sijaitseva Kuhmoinen on eteläisin Keski-Suomen kunnista. Kuhmosten kuntaa sen sijaan eivät riskit näytä arveluttavan. Heikki Vilppala on lapsineen ja lapsenlapsineen rakennellut lumiveistoksia monena talvena. Vastustan Kuhmoisille tässä muodossa tarjottua laajakaistaa kolmesta syystä. Mahdollinen tappio vastaa kahden vuoden verotulojen menetystä. Kuhmoisten Sanomat Keskiviikkona 5. Volkswagen-Lumi-64 Heikki Vilppalan tyttären poika Deniz tuli joululomallaan käymään Kuhmoisissa, ja tekeille pantiin vuoden 1964 mallia oleva kuplaVolkkari. Tavaroita ja vaatteita voi toimittaa sinne torstaisin. Jäälle alkaa paikoittain nousta jonkin verran vettä, mutta pakkasella sohjo jäätyy. Jään päällä saattaa olla vettä. – Volkswagen-64 on autojen auto, Heikki Vilppala sanoo. Siis: Ylitse kaikkien rajojen, tuska ja murhe on yhteinen. Ehdotustani ei jostain syystä haluttu kirjata kunnanvaltuuston kokouspöytäkirjaan. LUKIJAPOSTIA Myös Kuhmoisten Israelin ystävät ja muut samanhenkiset kristityt ovat saaneet tilaisuuden antaa humanitaarista apua Israelille. Kiitos juhlavalaistuksesta TALVIKELI Luistelu Koulukeskuksen kaukalo ja sitä kiertävä luistinrata ovat kohtalaisessa kunnossa, mutta pakkasten takia rataa ei ole voitu jäädyttää kovin usein. – Ja lapiota, Deniz Karaburcak lisää. Kuhmoisten 2.500 asukkaan kunnassa rikkautena ovat laajat metsäalueet, sadat järvet ja osaavat ihmiset. Jeesuksen ainoa toivomus on kaikki voittava rakkaus. Ajankohtainen latutilanne päivitetään Kuhmoisten kunnan internetsivuille heti, kun ladut on ajettu koneella. taloussuunnittelu, talousarvion sekä tilinpäätöksen laadinta, raportoinnit, arvonlisäveroasiat. Jäät Pieniä järviä peittää yli 25 senttimetrin kerros vahvaa teräsjäätä. Kuoreen tunnus ”Taloussihteeri”. Jäälle noussut vesi sitoi lunta, mutta kasteli samalla työkalut ja käsineet. Kunta tiedottaa Vesa Koivu Joulun välipäivinä Heikki Vilppala, Pekka Vilppala ja Deniz Karaburcak rakensivat lumiauton Papinsaaren sillan kainaloon. Myös hakemuksensa 30.12.2010 mennessä jättäneet otetaan huomioon tointa täytettäessä. päivänä Helluntaiseurakunnan tiloissa. Mainitut seikat selvisivät valtuustolle noin kuukausi sitten pidetyssä asiaa koskeneessa seminaarissa. Lisätietoja saa osoitteesta www.iha.fi. Kiitos! Iloinen potkukelkkailija Toive hiekoittajille Miksi Jeesuksen seimi ei ollut kirkossa vaan eteisessä. Ainoaksi rakentajaksi ilmoittautuneen yhtiön edustaja kertoi valtuustolle, että sen oma pääoma oli menetetty kokonaan. Rakennettavaksi aiottu, muutama sata tuhatta euroa kunnan rahoitusta edellyttävä kaapeli ei jää kunnan vaan rakentajan omaisuudeksi ja sen mahdollisesti jopa yli 10 miljoonaan nouseva kokonaiskustannus jää kunnan takaamaksi ilman mitään vakuutta. Pelkkä rukous ei aina riitä, vaan on rukoiltava taloudelIsraelia avustamaan lista tukea, ja sitä on myös annettava, jotta avustustuotteet voitaisiin toimittaa avuntarvitsijoille. Hakuaikaa jatketaan siten, että hakemukset opintoja työtodistuksineen toimitetaan 28.1.2011 klo 15 mennessä osoitteeseen: Kuhmoisten kunta, Toritie 34 A, 17800 Kuhmoinen. kuhmoinen.fi/liikunta/ latutilanne.html. Myös 30 kilometrin Sunttilan lenkki on hyvässä ajokunnossa. Taloussihteerin tehtävät muodostuvat pääkirjanpitäjän työtä vastaavista kunnan laskentatoimen työtehtävistä, joita ovat mm. Ehdotin kunnanvaltuuston joulukuun kokouksessa, että vuoden 2011 investointien joukosta poistetaan etukäteen jo paljon rummutettu laajakaistahanke. Myös koulun ja Ala-Karkjärven välinen yhdyslatu on kunnostettu. Ensimmäinen kokoontuminen oli jo marraskuussa Tarinatalossa. Toiminnanjohtaja Esa Suojala tulee jatkossakin pitämään kokouksia Kuhmoisissa, seuraava kokous on ensi tiistaina, tammikuun 11. Latutiedot ovat osoitteessa www. Toimi täytetään 4 kk:n koeajalla. Kari Keskinen. Tällainen menettely ei voi olla hyväksyttävää oman kunnan elinkeinojen edistämistä. 020 638 3111 tai sähköposti: sanna.luukkanen@ kuhmoinen.fi. Heitetäänkö se ensi vuonna ulos. Valtuuston puheenjohtaja totesi, että en saanut kannatusta yhdeltäkään valtuuteltua. Jämsässä ja lähes kaikissa muissa Keski-Suomen kunnissa on hanke jo torjuttu. Israelissa autetaan apua tarvitsevia uskontoon katsomatta, siellä on paljon messiaanisia juutalaisia sekä ei-kristittyjä, myös arabeja, jotka ovat paluumuuttajia vailla kotia. Siunauksin eteenpäin. Kelpoisuusehtona tehtävään on opistotai ammattikorkeakoulututkinto (merkonomi, tradenomi tai vastaava) ja kokemus laskentatoimesta. Paikalla oli Israelin Humanitaarinen Avustustyö Ry:n uusi toiminnanjohtaja, pastori Esa Suojala, joka on entuudestaan tunnettu evankelista. Jäällä liikkuminen todennäköisesti vaikeutuu, kun lunta sataa lisää, sillä paikoitellen jäälle on alkanut nousta vettä. Palkkaus määräytyy KVTES:n 01HAL031:n mukaan. Matkaa kertyy yhteen suuntaan yhteensä yli 55 kilometriä. Ala-Karkjärven jäällä on noin 4 kilometrin mittainen perinteisen ja vapaan tyylin latu. Kupla ja sen tekijät Heikki Vilppala, Pekka Vilppala ja Deniz Karaburcak Maaningalta Papinsaaren sillan kupeessa. Ensimmäisenä päivänä lumiaihio kohosi lokasuojien korkeudelle, toisena ylös asti. Heitä myös meidän tulee auttaa, sillä se on Jeesuksen antama kehotus
Pienlaskutuslisä alle 25,e :n ilmoituksista on 3,30 e . ja Eurooppa OPASOL OY p. Varsinaiset juttutarjoukset sovitaan päätoimittajan kanssa erikseen. alv 23%) Etusivulla 1,43 e /pmm Tekstissä 1,25 e /pmm Takasivulla 1,33 e /pmm Seurapalsta 1,85 e /rivi Johan on markkinat Edullinen rivi-ilmoitus yksityishenkilöille. 0400 783 630 __________________________ Teemu Sarhemaa 0400 551180 __________________________________ __________________________ Seijan Pidot Tmi Seija Ruokola 0400 980 292 __________________________ Pitopalvelu Hopeaharju 040 7070 488 __________________________ T:mi Suvi Söderholm p. (03) 555 1202, 040 5517540 __________________________________ Etsi ja löydä REMONTTIAPUA lehti-ilmoituksella!. 040-536 5663, 0400-350 483 __________________________ Lindroosin Sora Oy Puh. 045 132 3348 __________________________________ Parturi-Kampaamo Sini Salonen Toritie 50, Kuhmoinen p. klo 9-17 Seppolantie 16, Jämsä p. 050 526 4475 RAKENNUSTARVIKKEET Ikkunoita ja ovia mittatilaustyönä Ruokolan Puu Oy 040 824 7331 RAKENTAMISPALVELUT Pe-Ra Rakentajapalvelu uudisrakentaminen, omakotitalot, huvilat, saneerauskohteet 0400-593 031 Kuhmoinen pertti.nevalainen@pp3.inet.fi __________________________ Rakennushuolto P. 555 6090 Veikko Mattila p. 0400 634 924 __________________________ Kari Paajanen p. Toimituksella on oikeus lyhentää ja muokata tekstejä. ja 21.4. Anna juttuvinkki! Kuhmoisten Sanomien toimitus toivoo juttuvinkkejä. Tervetuloa! Historiapiiri Torpalla ti 11.1.11 klo 18.00. Ilmoittautumiset Anna-Liisalle puh. Liikuntatoimi Kunnanvirasto pidetään suljettuna pe 7.1.2011. Peltonen Padaskeittiöt-kalusteet kodinkoneet rakennusalan työt p. 050 331 5833 PUTKILIIKKEET Putkiasennus Lehtonen Ky Kokonniementie 12 0400 638 764 __________________________ LVI-Saarinen Oy Ville Saarinen 044 500 8889 Salmijärventie 54, Kuhmoinen PUUTAVARALIIKKEET Pajulan tila sahatavaraa, myös kyllästettyä polttopuita p. Vääksy p. 050 331 5833 Sertifioitu märkätila-asentaja Laatoitusym. Alle 25,e :n ilmoituksesta perimme pienlaskutuslisän 3,30 e . Mistä aiheesta Sinä haluaisit lukea. Kerro mielipiteesi! Lukijapostia-palstalla voit kiittää, kehua tai antaa kritiikkiä ajankohtaisista asioista. 040 547 1511 HAMMASLÄÄKÄRIT Erikoishammasteknikko Paula Mertsalmi hammasproteesit, tiivistykset ja korjaukset p. 0400 852 532 __________________________ LIKAKAIVOJEN TYHJENNYKSET Traktoriurakointi Vesa Arrenius p. Edullista näkyvyyttä puoleksi vuodeksi kerrallaan: 3 riviä/6 kk vain 89,e ja 5,90e/lisärivi (alv 0%) LIIKEHAKEMISTO KAIVOLIIKKEET Porakaivoliike Kallioniemi Oy Jämsä (014) 761 168 www.porakaivoliikekallioniemi.fi KIINTEISTÖPALVELUT, POLTTOPUUT Kuhmoisten Talonmiespalvelu Mökkija kiinteistöhuollot Lokakaivojen tyhjennykset Vaihtolavakuljetukset Polttopuut ja valmistus 0400-779 632 / 040-504 7374 KIINTEISTÖNVÄLITYS Asuntomarket Hannu Syyslahti LKV (A) Rauhank. (014) 718 688, 0400 647 931 __________________________ Lasimestari ky. Auto ajaa linja-autoasemalta Toritietä Suvantolan luo menoja tulomatkoilla. (sis. 0400 798143 p. 040 587 7830 __________________________________ Toritien Hiushuone Toritie 52, Kuhmoinen Sari Markkanen 0400 944 726 __________________________ T:mi Laura Lindsten 044 28 27 165 Toritie 44, Kuhmoinen PERUNKIRJOITUSJA PESÄNSELVITYSPALVELUT Kari Paajanen P. 0400 634 924 veikko.mattila@kiinteisto.inet.fi KOTIAPU Siivousja Kotipalvelu AR-MI Clean Ay 045 120 9378 /Arja ja Mia KUKKAKAUPAT JA HAUTAUSTOIMISTOT Kuhmoisten Kukkakauppa ja Hautauspalvelu Taina Hinskala, puh. Kirjoita mieluiten omalla nimelläsi. 555 1066, 040-708 7647 __________________________ Tili Salo 040-508 3459 tili.salo@mbnet.fi www.tilisalo.com VAKUUTUKSET Tapiola-ryhmä Palvelupiste Kuhmoisissa Jami Liivenkorkee P. Kierros Hahmajärven ympäri jatkuu. Aina vinkkiä ei voi heti toteuttaa, mutta jossain vaiheessa toivejuttu ehkä ilmaantuu lehden sivuille, muodossa tai toisessa. Määräajan jälkeen jätetyistä ilmoituksista peritään lisämaksuna 3,50 e /ilmoitus. Ilmoitusja tilausasiat, ilmoitusvalmistus, markkinointi toimitusjohtaja Kati Sirén 050 469 4922 TOIMITUS Toimittaja Päivi Hotokka 045 635 5335 ELÄINLÄÄKÄRIPÄIVYSTYKSEN PUHELINNUMEROT MUUTTUVAT arkipäivä klo 16 08 viikonloppu perjantai klo 16 maanantai klo 08 sekä pyhäpäivät Lemmikkieläinpäivystys Tuotantoeläinpäivystys 31.12.2010 klo 16 alkaen: 3.1 2011 klo 16 alkaen: 0600 19 222 0600 14 600 Keurusselän ympäristönja terveydensuojelutoimisto LÄÄKÄRIT Kuhmoisten Reumayhdistys ry tiedottaa: jumppa jatkuu 11.1.2011 klo 14.00 terveyskeskuksen kuntoutuksessa. sekä keskiviikkoretket 19.1., 16.2., 16.3. Kuhmoisten Sanomat 7 Keskiviikkona 5. Lehden vastuu ilmoituksen julkaisemisen yhteydessä sattuneesta virheestä rajoittuu ilmoituksen hintaan; puhelimitse annettujen ilmoitusten virheestä vastuu on ilmoittajan. (03) 555 1437 Fax (03) 555 6538 sähköpostiosoitteet: ilmoitusja tilausasiat: ilmoitukset@kuhmoistensanomat.fi juttuym. (03) 5512 177, 040 5415 723 Keskustie 6, Padasjoki HAUTAKIVET Loimaan Kivi Oy Myynti Kuhmoisissa Olavi Keränen 050-5707 333 __________________________ Polar Granit Oy Korpilahti P. 0400-779 632 / 040-504 7374 LOUHINTAURAKOINTI Suoritan ammattitaidolla kaikenlaistalouhintaa, esim. hoidot, hieronta, lääkintävoim., akupunktio. Tervetuloa! Kuhmoisten Sotaveteraanit ry/Naisjaoston päiväkahvit Kuhmolassa maanantaina 10.1.2011 klo 13. 0400 852 532 KULTASEPÄNLIIKKEET Kelloja, kultaa, silmälaseja Kelloliike M. Panostaja Ari Rajala 0400-711492 METALLIJA KONEISTUSTYÖT MP-koneistus 0400 805 830 mpkoneistus@gmail.com OMPELUKONELIIKKEET Myynti-huolto ja esittelyt Jämsän Husqvarna Mottilantie 2 (014) 713 992 PARTURI-KAMPAAMOT Kaisan HiusPalvelut Toritie 50, Kuhmoinen p. tammikuuta 2011 Kunta tiedottaa SEURAT TORILLA TAVATAAN Kuhmoisten Sanomat Puolueeton kotiseutulehti Sanomalehtien Liiton jäsen Levikki 3068 (LT-2008) ISSN 0356-228X Painopaikka Lehtisepät Oy Päätoimittaja Vesa Koivu 040 484 0352 ILMOITUSJA TILAUSASIAT p. Ilmoitusaineisto tulee jättää lehden toimitukseen viimeistään julkaisuviikon maanantaina klo 11.30 ja vedosilmoitukset edellisen viikon perjantaina klo 13 mennessä. Hinta kolmelta riviltä 10,e ja lisärivit 3,e /rivi. Tapahtumavinkit on hyvä lähettää ainakin viikkoa tai kahta ennen. Taiteilijatarvikkeita ja täyden palvelun kehystämö.Edullisesti (24h). 0400-425 708 Yhteyspäälliikkö, VTS Ermo Piispanen, p. kivien ja kallion louhintaa tonteilta, teiltä, pelloilta sekä piikkaustyöt. Katso seuraavien retkien ilmoittautumiset ja ajankohdat muistettavaa-palstalta. 050 913 6226 www.juhansahko.net JULKISET KAUPANVAHVISTAJAT Veikko Mattila p. Piili Kuhmoinen (03) 555 1222 LASIJA KEHYSLIIKKEET Lasi ja Kehys Kaikki lasialan työt ja tuulilasit. Peltonen p. 9, Lahti, 0400 490 773 asuntomarket@syyslahti.fi __________________________ Länsi-Päijänteen Kiinteistötoimisto Oy LKV(A) Toritie 50, Kuhmoinen p. Lähtö linja-autoasemalta klo 11.30. ja 13.4. toimitukselliset asiat: toimitus@kuhmoistensanomat.fi etunimi.sukunimi@kuhmoistensanomat.fi www.kuhmoistensanomat.fi Asiakaspalvelukonttori avoinna: ma ja ke 9-15, ti ja pe 9-13, to sulj. erikoiskuljetukset/kotim. tyhj. 555 1331 kuhmoistentilitoimisto@pp.inet.fi __________________________ Tilitaito Iris Nieminen Orivedentie 5 p. Tilaushinnat 2011 (kotimaa) 12 kk/kestotilaus 51 e 12 kk / määräaik. Kissakulman Ns. 020 730 4040 Fax 014-712 951 Lindroos Esa 0400-344 531 __________________________ SÄHKÖASENNUKSET SÄHKÖ-RUOKOLAHTI OY Suunnitelmat/asennukset 03-555 0111 ja 040-700 1165 __________________________ T:mi Sähköasennus Tapio Halttunen A-ryhmä Kirkkotie 18 Puh/fax 555 6310 Kuhmoinen 0400-742310 __________________________ PK-Sähköpalvelut Oy 050 911 3255 pertti.kehusmaa@elisanet.fi __________________________ Sähkötyö J.Peltonen 050-9136226 www.juhansahko.net SÄLEKAIHTIMET Kotimaiset sälekaihtimet mittatilauksena edullisesti, nopeasti. Tervetuloa! KUULUTUS Kunnanvaltuusto on päätöksillään 15.11.2010 hyväksynyt seuraavat kaavat: § 62: Päijänteen rantayleiskaavan muutos (Haukkasalon-Pihlajakosken osayleiskaava) / Haukkasalo § 63: Sisäjärven rantaosayleiskaavan muutos (eteläiset osat) / Harmoinen, Pippuri Päätöksistä ei ole määräajan kuluessa valitettu Hämeenlinnan hallinto-oikeuteen, joten päätökset ovat lainvoimaisia 23.12.2010. TIETORUUSU Kirkkotie 8,0400477 809 www.tietoruusu.fi FYSIKAALISET HOIDOT Hierontaa ja fysioterapiaa Toritie 55, ajanvaraukset: Piia Arrenius 045 237 3236 Hanne Alanko 0400 452 524 ________________________ Fysioterapeutti Eija Puikkonen Fysik. Ikkunat, ovet, pleksit, lasit suurvarastosta. (03) 555 1437 postiosoite: Toritie 52, 17800 Kuhmoinen Puh. remonttityöt suvi.soderholm@suomi24.fi SIIVOUSPALVELUT Siivouspalvelu Valkjärvi kaikki siivousalan palvelut p. Hyvää Uutta Vuotta 2011! Sydänkerhon kokoontumiset jatkuvat ma 10.1.11 Kuhmolassa klo 16.00-18.00. 045 636 3889 / Eija SORAA JA MURSKEET Kuhmoisten Sora Oy Puh./Fax (03) 5551 292, Olli Nummelin P. Kunnanhallitus PÄIVÄRETKET JÄMSÄNKOSKEN UIMAHALLIIN jatkuvat to 13.1.2011. 040 827 1583 __________________________________ Timo Ansiomäki 0400 353 886 __________________________________ Kuhmoisten Talonmiespalvelu Kuorma-autolla likakaiv. Seuraavat torstairetket 27.1., 10.2., 10.3., 24.3., 7.4. 03-555 1680 KULJETUSLIIKKEET Pika-, rahti-, lavettiym. 0500 79 79 00 www.kkcenter.fi TILITOIMISTOT Kuhmoisten Tilitoimisto Toritie 64, p. Ilmoituksia välitetään myös muihin lehtiin niiden omilla ilmoitushinnoilla. 5551119 __________________________ Papinsaaren Kukka ky Hautauspalvelu ja kaikki alan palvelut p. 014-821 234 Hautakivet suoraan valmistajalta tehtaan hinnoilla www.polargranit.fi ILMALÄMPÖPUMPUT Tmi Markku Kaakko p. 040-746 9617 kuhmoinenkeittiot@gmail.com www.kuhmoinen-keittiot.fi __________________________ T:mi Vesa Peltonen pesuhuoneet, saunat, laatoitukset, saneeraus, rakennusalan työt p. Taulujen kehystys sekä taiteilijan tarvikkeet. Ark. 0400 783 630, (03) 555 6137 __________________________ Kuhmoisten Osuuspankki Teemu Sarhemaa (03) 5445100 perunkirjoitukset testamentit kauppakirjat PITOPALVELU Kuhmoisten Seurahuone Juhlaja pitopalvelu. tapahtumat OPASOL OY p. Liitä aina mukaan myös nimesi ja yhteystietosi. 040-759 6774. Yli 75-vuotiaat 5 e . 040 541 3823 www.markkukaakko.com __________________________ Sähkötyö J. tilaus 56 e 6 kk:n tilaus 35 e 3 kk:n tilaus 29e Ilmoitushinnat 1.1.2011 alk. Vieraana pastori Mira Vaha. 040-555 0454 kalle.nurminen@pp1.inet.fi ATK-PALVELUT Tietotekniikka, laiteasennukset, kotikäynnit. 040 512 5855 __________________________________ Parturi-Kampaamo Tikantupa Toritie 54, Kuhmoinen p. 020 755 1810 www.jamsasecurity.com __________________________ Secman Turvapalvelut 24 h 040 522 88 44 Vartiointipalvelut Murtohälytysjärjestelmät __________________________ S & L Turvapalvelut Oy 24 h/vrk 050 596 0060 hälytysja kamerajärjestelmät vartiointipalvelut MÖKIT, KODIT, YRITYKSET www.turvapalvelut24h.fi ÄÄNENTOISTO Näyttelyt, messut, discot, juhlat, musiikkiym. Toritie 64 (Pohj.portti) 040-522 3645 ’ HAKETUS Ruokolan Metsäkuljetus Oy p. Hintoihin sisältyy alv 23%. 0400 516 747 VARTIOINTI JA MURTOHÄLYTYSJÄRJESTELMÄT JämSec Security Vartiointija turvallisuuspalvelut P. 0400 759 383 vesa.t.peltonen@pp.inet.fi __________________________ T:mi Suvi Söderholm p. Hinta 9 e sisältää matkat, sisäänpääsyn ja ohjatun allasvoimistelun. Riveillä voit ostaa, myydä, vaihtaa, vuokrata yms. Irma Kallio p. (03) 766 0099 __________________________ ARKKITEHTISUUNNITTELU Kalle Nurminen arkkitehti SAFA suunnittelu, lupahakemukset, pääsuunnittelijan tehtävät, työnjohto Korppilankuja 46, Kuhmoinen p
Ohjaajien tavoitteena on vierailla kaikilla alueen noin 460 tilalla vuosina 2011– 2013, koska uuden lain mukaan jokaiselle kotieläintilalle pitää tehdä lomituksen palvelusuunnitelma. Kelkka suti ensin jäisellä alustalla, mutta kun tela sai pitoa lumesta, kelkka lähti liikkeelle vauhdilla ja osui perä edellä puuhun. 1,42-1,49 prk (9,47-9,93/kg) Ilman K-Plussa-korttia yks. Keski-Suomen ely-keskuksen mukaan Kuhmoisissa oli marraskuun lopussa työttömänä 10 ihmistä enemmän kuin lokakuun lopussa, yhteensä 157 henkilöä. Vuoteen 2009 verrattuna tilanne on kuitenkin parantunut reilusti, sillä työttömiä oli Työttömien määrä pysynyt lähes ennallaan 21,5 prosenttia vähemmän. Käynnin aikana kartoitetaan maatalouslomittajan työaika ja työolosuhteet. Kuhmoisten Sanomat Internetissä tai kuntien toimipisteissä on vielä helmikuun loppuun asti mahdollisuus kertoa mielipiteensä siitä, kuinka sosiaalipalvelut toimivat Kuhmoisissa ja Jämsässä. Kahvitarjoilu Tervetuloa, odotamme Sinua! Lisää toiminnastamme myös kotisivuillamme www.iha.fi. Kuhmoisten Sanomat Keskiviikkona 5. fi/kuntalaiskysely. (03) 555 6061 kalle.uimonen@k-market.com Palvelemme: Ke 7-21, To 6.1. 2,69 pkt (6,73/kg) -34% 4 95 1 99 -20-38% VOIMASSA 3.-30.1.2011 5 00 4 prk (8,33/kg) -11-16% 2 00 2 rs (2,50/kg) -22% 2 rs! 4 prk! KEITTOJUURES JA VIHANNESSEKOITUS 200-250 g, pakaste 1 00 5 ps (0,80-1,00/kg) -45% 3 00 3 tlk (1,00/l) -18% Marli Vital MEHUJUOMAT 1 l 5 ps! 3 tlk! Valio MARJAKEITOT 750 g-1 kg (ei Ge. 0,37 ps (1,48-1,85/kg) TONNIKALAPALAT 200/150 g VOIMASSA 3.-30.1.2011 uuteen vuoteen k-market kipparista! Grillattu KOKONAINEN BROILERI Pouttu GOUTER-, JAHTIJA LAUANTAITANKO 800 g VOIMASSA 3.-30.1.2011 Findus ALASKANSEITI 400 g, pakaste Ilman K-Plussa-korttia 2,49-3,26 kpl (3,11-4,08 kg) kg pkt (2,49/kg) Ilman K-Plussa-korttia yks. Kuhmoisten Sanomat Sysmän kunnan lomituspalveluohjaajat alkavat tammikuussa kiertää lomitusalueensa kotieläintiloja. Reetta ja Taisto Kuhmoisten Sanomat Moottorikelkka karka si hallinnasta, kun vuonna 1941 syntynyt mies peruutti moottorikelkkaa autotallista perjantaina 31.12.2010 aamupäivällä kello 11 aikaan Moottorikelkkaonnettomuus Haukkasalossa Kuhmoisten Haukkasalossa. Jämsän sosiaalija terveystoimi saa kyselyn tuloksen käyttöönsä loppukeväästä, ja niiden perusteella voidaan tehdä toimintaan muutoksia aikaisintaan vuonna 2012. 1,90-1,99 tlk (1,90-2,65/kg) Ilman K-Plussa-korttia yks. Tutkimuksessa kysytään, ovatko kuntalaiset saaneet sosiaalipalveluja silloin, kun ovat tarvinneet ja ovatko palvelut vastanneet tarpeita. Kyselyn toteuttaa Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL, joka tutkii, miten palvelurakenneuudistus on vaikuttanut sosiaalipalveluiden Vielä ehtii vastata kyselyyn sosiaalipalveluista laatuun. 1,23 tlk (1,23/l) 2 pkt (4,38/kg) VOIMASSA 3.-30.1.2011 Flora VOIMASSA 3.-30.1.2011 VOIMASSA 7.-8.1.2011 Ilman K-Plussa-korttia yks. Kuljettaja ei käyttänyt kypärää. Tukityöllistettyjen osuus Kuhmoisten työvoimasta on kasvanut hiljalleen. Yli vuoden työttömänä oli ollut 66 henkilöä. Kuhmoisten työttömistä 96 oli yli 50-vuotiaita ja 10 alle 25-vuotiaita. Kuhmoisten Sanomat Työttömien määrä Kuhmoisissa lisääntyi hiukan viime vuoden loppua kohti, mikä on vuodenajalle tyypillistä. KIPPARI Toritie 53, Kuhmoinen Puh. Myös Kuhmoinen hankkii lomitusLomituspalveluohjaajat kiertävät tiloja palvelut Sysmästä. Alkoholilla ei ollut osuutta tapahtumiin. Marraskuun lopussa työharjoittelussa, työvoimakoulutuksessa tai tuetussa työssä oli 5,2 prosenttia kaikista työikäisistä. Jämsän seudulta kyselyyn toivotaan vähintään 500:aa vastausta, sillä tämän määrän perusteella voi jo tehdä johtopäätöksiä. Monet Kuhmoisten naapurikunnista pääsivät lähelle tätä keskiarvoa. klo 12-15 TERVETULOA! ISRAEL-TILAISUUS Helluntaiseurakunnan tiloissa Toritie 44 ti 11.1.2011 klo 15 Puhuu IHA ry:n toiminnanjohtaja Esa Suojala, musiikissa Pertti Järvinen sekä Tarja ja Seppo Ottman. Tästä huolimatta Kuhmoisten työttömyysaste oli marraskuussa jälleen Keski-Suomen suurin, 15,1 prosenttia. tammikuuta 2011 8 Kuhmoisten Sanomat maksaa postimaksun Vuosikerta kestotilauksena 51 e Vuosikerta määräaikaisena 56 e TILAAN KUHMOISTEN SANOMAT vuodeksi 2011 Lehden saaja Lähiosoite Postinumero Postitoimipaikka Maksajan nimi (jos on eri henkilö) Lähiosoite Postinumero Postitoimipaikka Uusi tilaaja Entinen tilaaja Vastauslähetys Tunnus 5004639 17800 Kuhmoinen Kuhmoisten Sanomat Pääkirjaston galleriassa ”TARUJEN TAMMIKUU” Tanja Palomäki-Riippa öljykankaalle runoin 8.1.-4.2.2011 Avajaiset 8.1. Mies ja kyydissä ollut poika loukkasivat itseään. Kysely toteutetaan Jyväskylässä, Jämsässä, Kinnulassa, Kuhmoisissa, Multialla, Muuramessa, Pihtiputaalla, Saarijärvellä ja Viitasaarella. Paperisen version kyselystä voi noutaa esimerkiksi Kuhmoisten kunnantalon neuvonnasta. Hyvä tilaajamme, kun osoitteesi muuttuu, kerro meillekin, jotta saat Kuhmoisten Sanomat tuoreeltaan luettavaksesi! Yhteystietomme edellisellä sivulla.. Tilakäynnin ajankohta sovitaan aina etukäteen maatalousyrittäjän kanssa. Padasjoella työttömiä oli 9,9 prosenttia työvoimasta, Kuhmalahdella 9,1 prosenttia, Orivedellä 10,5 prosenttia ja Jämsässä 12,9 prosenttia. Koko Suomen työttömyysaste oli marraskuun lopussa 9,3 prosenttia. Kyselyyn voi vastata internet-osoitteessa www.thl. suljettu pe 7-21, la 7-20 ja su 11-20 KAUPPIAS HOITAA HOMMAN VOIMASSA 3.-30.12.2010 Flora MARGARIINIT 400 g Ilman K-Plussa-korttia 1,29 rs (3,23/kg) Ilman K-Plussa-korttia yks. lus) Valio VOIMASSA 3.-30.1.2011 3 00 2 tlk (1,50-2,00/kg) -21-14% 2 tlk! 2 pkt! 3 50 Hyvää Uutta Vuotta! Tulkoon uusi vuosi onnellinen sukulaisille ja ystäville! t. Kuljettaja sai vammoja päänseudulle, ja hänet toimitettiin sairaalaan. Tämä on peräti reilut 65 prosenttia enemmän kuin vuotta aikaisemmin