kesäkuuta 2019 SITOUTUMATON PAIKALLISLEHTI Palvelen sinua asuntoasioissa Kuhmoisissa Vesa Teräväinen Kiinteistönvälittäjä, LKV p. Kuhmoisten Sanomat Irtonumero 2,00 € N:o 23 2019 69. vsk Keskiviikkona 5. 040 769 8133 vesa.teravainen@op.fi Palvelen sinua asuntoasioissa Päivi Hotokka KESÄlehti 24 sivua
Yhteensä yli tuhat venettä tämän kokoisessa kunnassa kuulostaa paljolta, mutta liikaa se ei ole. . Nykyään veneily liittyy enimmäkseen vapaa-aikaan. Kiireen ja arjen keskellä kannattaa pysähtyä seuraamaan luonnon ihmeitä, se virkistää ja tuo uutta puhtia elämään ja olemiseen. Tiedot käyvät ilmi Helsingin Sanomien toukokuussa julkaisemasta hakukoneesta. Se tavoittaa helposti kuulijan. Mun onneni kukkii kuin omenapuu, kevätöissä valoisissa. Järvellä tapahtuu harvoin vakavia onnettomuuksia, mutta täysin vaaratonta vesillä liikkuminen ei ole. Ely-keskuksen mukaan pikavuoropysäkkien kyltit ovat poistumassa kaikkialta Keski-Suomesta. kesäkuuta asti. Monen kotimaisen laulajan tulkitsemana se saa yhä uusia sävyjä. Aurinko nousee 3.46 . Eino Leino kirjoitti tämän kauniin runon. Lisäksi kesä oli kasvimaiden kitkemistä ja heinäpellolla hikoilua hyttysten ja paarmojen syötävänä. Varmasti muistamme, että kesään kuuluu usein muutakin kuin vain aurinkoa ja lämpöä. Ja usein olen nähnyt Rekolantien alussa vanhan sairaalan tontilla nelihenkisen rusakkoperheen viettävän yhdessä rauhallista päivää. Luulen, että jokainen muistaa sen, kuinka lapsuuden kesät olivat aina aurinkoisia ja kuumia. Oi, antaos taivas tyyntä nyt ja sitten sä annatkin muuta. Satamaan johtavalla väylällä voi olla muitakin liikkeellä, mutta järvelle mahtuvat kaikki, niin kanootit kuin suuret veneet ja vesiskootteritkin. Vaikka lähtisi kauniina kesäpäivänä Päijänteen vesille, Kuhmoisten edustalla ei ole varsinaista ruuhkaa. On kuitenkin muistettava, että sataman väylällä on nopeusrajoitus, jota pitää noudattaa. Kyltit poistetaan siksi, että bussiyhtiöt päättävät itse, millä pysäkeillä niiden autot pysähtyvät. Koska olemme yhtenäiskoulu, eli samassa rakennuksessa saattaa samaan aikaan olla oppilaita vaikka kolmosluokasta lukioon, lukiolaisille vaadittaisiin opiskeluun ja oleskeluun oma tila, jossa nuorempien oppilaiden ilonpito ei häiritsisi. Eila Takala Tarkkaile luonnon ihmeitä Päivi Hotokka Kuhmoisten Sanomien lukijalla on ollut vaikeuksia saada Onnibusin linja-auto pysähtymään Harmoisten pikavuoropysäkillä. Uusi kesä on alkamassa, ja monenlaiset tapahtumat kokoavat ihmisiä yhteen nauttimaan tästä melko lyhyestä ajanjaksosta, jossa aistejamme hemmottelevat lämpö, runsas valo, kukkien kauneus ja tuoksu, metsien puut ja raikkaat tuulet. Toivon, ja haluan myös uskoa, että päättäjämme tekevät viisaita ratkaisuja ja uskaltavat panostaa meihin nuoriin. Päästä lemmikkisi varjoon äläkä ainakaan jätä sitä autoon. Aurinko laskee 22.51 Onnea nimipäivänä! Tänään Sulevi To Kyösti, Kustaa, Kustavi Pe Suvi, Roope, Robert, Robin La Salomon, Salomo Su Ensio Ma Seppo Ti Impi, Immi Ke Esko Viikon tärpit . Aikaisemmin keväällä, paljon ennen omenankukkia, lintujen laulu on sellaista jähmeää sekä ponnetonta harjoittelua, ja kun luonto kukkii parhaimmillaan, niiden ääni on jo kirkas ja täyteläinen sekä riemua täynnä. Tässä taannoin kävellessäni kaupasta kotiin päin näin, kun rusakko loikki kirkonmäeltä sankarihaudoille päin. Tästä Kuhmoisten Sanomien kesälehdestä voi kuitenkin lukea myös siitä ajasta, jolloin maatilaa pidettiin tiettömässä saaressa ja niin ihmiset kuin maitotonkatkin kulkivat vain veneellä. Rannoissa on tämän lisäksi varmasti satoja, ehkä jopa tuhat soutuvenettä. Moottoriveneillä kuljetaan saarimökeille, kalastetaan ja tehdään retkiä Päijänteellä. Vaikka sisäilmaongelmia ja muita terveysriskejä aiheuttavat tekijät saataisiin poistettua, sen lisäksi että ongelmat voivat uusiutua, koulussa pitäisi tehdä paljon muutakin jotta oppimisympäristö olisi mahdolliMe ansaitsemme terveen koulun simman mielekäs. Pelkkä korjaus ei kuitenkaan millään riitä. joon äläkä ainakaan jätä sitä autoon. Digitalisaatio vaatisi enemmän pistorasioita ja kunnolla toimivat projektorit joka luokkaan. En siis ole yllättynyt, että joku olisi valmis tyytymään pelkkään koulun korjaukseen sen halpuuden vuoksi. Elämme hyvinkin pitkälti rahaan pohjautuvassa ja rahasta riippuvaisessa maailmassa. Pitkän talven jälkeen on kuin heräisimme talviunilta ja kuin karhut venytellen lähdemme liikkeelle. Hellesää tulee. Näitä ajatuksia ja tunteita uusi kevät tuo aina tullessaan. Päivi Hotokka paivi.hotokka @kuhmoistensanomat. Aika on kuitenkin nämäkin muistot kullannut. Hämmästymme joka kerta sen vehreyttä ja tuoksuja. Yleispäteviä pikavuoropysäkkejä ei enää ole olemassa. Siitä huolimatta oma kulkuneuvo täytyy tuntea ja sääolosuhteet ottaa huomioon. Metalliromun keräys jatkuu Nuutinrinteen hallilla 10. Koulutuksen avulla nuorista kasvatetaan hyviä yhteiskunnan jäseniä, jotka osaavat pitää huolta itsestään ja muista. Pitkällä tähtäimellä se myös säästää, sillä kun ihmiset ovat terveitä, terveydenhuollon kulut pienenevät. Se tarkoittaa 280 venettä tuhatta asukasta kohti, ja kunnan asukaslukua kohti määrä on 11:nneksi suurin koko Suomessa. Pelastusvälineet on oltava mukana. Kuhmoisten Sanomat 2 Keskiviikkona 5. Sen lisäksi, että uusi koulu lisäisi vetovoimaa ja auttaisi säilyttämään ihanan pikkulukiomme, on nuorten terveyden oltava ykköskriteeri ja asia joka pitää säilyttää. Itse valmistun jo vuonna 2020, joten mitä ikinä koululle tehdäänkään, se ei minuun juurikaan vaikuta. Raparpereista saat hyvää juomaa esimerkiksi sitruunahapon ja sokerin avulla. Niin kuin omenapuu antaa satoa, toisinaan runsaastikin, myös alkava kesä voi olla meille mahdollisuuksia täynnä ja rikastuttaa meitä sekä elämäämme monin tavoin. Reetta Sihto Kuhmoisten yhtenäiskoulun lukion seniori Olen usein lenkillä ollessani huomannut, että rusakoita on paljon liikkeellä. Jotta tämä toteutuu, pitää koulun tilojen olla terveet ja toimivat. Matkahuollon nettisivujen mukaan valtatie 24:llä kulkevat Onnibusin autot pysähtyvät Kuhmoisissa Harjunsalmella, Rauhamäessä, Kuhmoisten keskustassa ja Harmoisissa. On koleaa ja sade piiskaa. On siis bussiyhtiöiden tehtävä huolehtia, että kuljettajat osaavat pysähtyä reitin mukaisilla pysäkeillä. Luvussa eivät suinkaan ole mukana kaikki Kuhmoisiin sijoitetut veneet, sillä vain vähintään 5,5 metriä pitkät purjeja moottoriveneet täytyy rekisteröidä. Varhaisessa vaiheessa lauluopintojani tämä laulu tuli ohjelmistooni ja on edelleen yksi suosikeistani suomalaisessa lauluaarteistossa. kesäkuuta 2019 KOLUMNI Heljä Järvinen PÄÄKIRJOITUS LUKIJAPOSTI 5.6.2019 . Olen silti huolissani tulevista sukupolvista. Suomen kesä on lyhyt ja kaunis, kuin omenapuun kukinta. Lyhyeen runonpätkään Eino Leino on sisällyttänyt paljon erilaisia ajatuksia ja tunteita. Sellaista se kesä on. Onhan Kuhmoisissa yli 3 100 vapaa-ajanasuntoa. Ihmettelemme Omenankukat luontoa ja sen kauneutta. Kuhmoisissa ehkä eniten puhuttava asia tällä hetkellä on koulumme kohtalo. On hyvä suhtautua avoimin ja sydämellisin mielin ihmisiin ja nauttia taas uudesta alkavasta kesästä. Pikavuoropysäkkien merkit poistuvat Keski-Suomesta Lukijalle kuitenkin kerrottiin sekä Matkahuollon että Onnibusin asiakaspalvelusta, että Harmoisten pikavuoropysäkki on yhä olemassa siitä huolimatta, että myöskään Onnibusin sivulla sitä ei näy. Kunnanvaltuustolle on esitetty kolme vaihtoehtoa, joista kahdessa rakennetaan uutta ja yhdessä vain korjataan vanhaa. Muuttolintujen paluu tuntuu aina yhtä suloiselle ja niiden laulu tuo iloa jokaiseen aamuun ja iltaan. Kuljettaja ei pysähtynyt, koska pysäkillä ei ollut pikavuoropysäkin merkkiä. Vähäinen kokemukseni on, että Päijänteellä muita liikkujia kohtaan ollaan huomaavaisia. . Tutuksi tämä teksti on tullut Oskar Merikannon säveltämänä ihastuttavana lauluna ja monien kesäkonserttien suosikkikappaleena. Täällä on veneille tilaa. Ja varsinkin meidän kunnassamme, jossa on lukuisa määriä järviä ja lampia, kesät kuluivat rattoisasti uiden ja välillä jopa rannalla värjötellen. Siellä pitäisi olla tarpeeksi tilaa kaikille, jotta vältytään reviirikiistoilta. Lähes kaikki rekisteröidyt veneet ovat moottoriveneitä, sillä joukossa on vain 23 purjevenettä. ” Kun luonto kukkii parhaimmillaan, lintujen ääni on jo kirkas ja täyteläinen. Tiesitkö, että Kuhmoisiin on rekisteröity yhteensä 626 venettä. Kirjoittaja on kuhmoislainen sairaanhoitaja. Pulaan joutuneita kuulemma autetaan nopeasti
Mäntsälästä Kuhmoisiin lukioon muuttanut Larinen oli ensimmäisen viikon jälkeen valmis muuttamaan takaisin. Hybridimallissa uuteen rakennukseen sijoitettaisiin valtaosa perusopetuksen ja lukion opetustiloista, hallinnon ja oppilashuollon tilat sekä keittiö ja ruokala. Kuhmoisten lukio KeskiSuomen 2. Kauppila ja Pirjo Dorn, o.s. Luokassamme on monipuolista osaamista eri aloilta, Ahokas tiivisti. Alustavan hankeaikataulun mukaan uusi koulurakennus otettaisiin käyttöön loppuvuodesta 2021. Kunnanhallitus päätti maanantaina, että sivistystoimenjohtajan virka julistetaan haettavaksi kesäkuun aikana. kesäkuuta 2019 Päivi Hotokka Vaikka tuoreet ylioppilaat olivat jo antaneet kaikkensa ylioppilaskirjoituksissa, Tuuli Ahokas ja Iida-Kaisa Larinen antoivat vielä juhlapuheessa palan itsestään kevätjuhlan yleisölle. – Me emme ole koskaan ryhmänä kieltäytyneet mistään. Hybridimallin kustannusarvio on 5,7 miljoonaa euroa. Mallissa ison, sisäilmaongelmista kärsivän A-rakennuksen tilalle rakennetaan pienempi, noin 2 500 neliömetrin kokoinen uusi koulurakennus. Poliisin mukaan ei ole käynyt ilmi, että he olisivat käyneet aiemmin varkaissa muualla. Rehtori päätyi siihen, että näillä kaikilla on vaikutusta. Vuonna 1969 Kuhmoisista valmistuivat ylioppilaiksi muun muassa Sinikka Huikuri o.s. Härkälä, Kari Ahola, Riitta Lahnaoja, o.s. Joukkue tuulettaa, kun työ on tehty. Syksyllä yhtenäiskoulun rehtorina aloittanut Juha Nupponen kertoi puheessaan huomanneensa, kuinka Kuhmoisissa oppilaat ja opiskelijat hallitsevat käytöstavat. Ole rohkea, aloita, jatka Koulunsa päättäville yhdeksäsluokkalaisille ja ylioppilaille Nupposella oli kolme ohjetta: – Yksi: ole rohkea. Hän pohti, johtuuko se kotikasvatuksesta, hämäläis-keskisuomalaisesta luonteenlaadusta vai pienen koulun ilmapiiristä. Nyt tutusta koulusta ja luokkakavereista irti päästäminen tuntuu kuitenkin hyvin haikealta. Päivi Hotokka Kuhmoisten Sanomat Kunnanhallitus kallistui maanantaina sille kannalle, että Kuhmoisiin rakennetaan niin sanottu hybridimallin uusi koulu. Me pystymme yhteistyöhön kaikkien kanssa. Kolme: jatka, älä jää lepäämään laakereillasi. Hän ei kuitenkaan saanut muutValmentaja jaksoi uskoa joukkueeseensa toa aikaiseksi, ja hiljalleen kotiutuminen alkoi. Terho on aloittanut työt Kuhmoisissa vuoden 2009 alussa. Kuhmoisten Sanomat Sivistystoimenjohtaja Pertti Terho on irtisanoutunut virastaan 31. Pienemmät Bja C-rakennukset jäävät toistaiseksi koulun käyttöön. – Ja koulussa on edelleen entisiä käytäviä ja tiloja. Puunmyynnistä äänestys Kuhmoisten Sanomat Kunnanhallitus päätti lykätä kunnan puukauppaa. Lopullisesti rahoituksesta päätetään syksyllä ensi vuoden talousarvion laadinnan yhteydessä. Kunnanvaltuusto tekee asiasta lopullisen päätöksen maanantaina 17. Ahokas kertoi, kuinka hän peruskoulun jälkeen toivoi pääsevänsä nopeasti pois Kuhmoisista. Paikalta poistuessaan varkaat heittivät osan viemästään metallista pois, mutta osa oli saatu autoon. Investointi on tarkoitus rahoittaa lyhytaikaisella lainalla ja veronkorotuksilla. Lukioaikana luokka kuuli, että heidän luokanvalvojansa Kari Anttila oli kehunut porukkaa opettajainhuoneessa. Kuhmoisten Sanomat 3 Keskiviikkona 5. Noin 8 000 kuution leimikosta saatiin kolme tarjousta, joista korkein oli 266 000 euroa. Joukkoa epäillään varkauden yrityksestä. toukokuuta. Äänin 6–1 hallitus päätti pyytää myöhemmin uudet tarjoukset.. Rantala, Anneli Pastila o.s. Hännikäinen. Kaksi: aloita, kun suunnitelmasi alkaa hahmottua. Riitta Lahnaojalle päällimmäisin muisto lukioajoilta on mukavat luokkakaverit ja hyvä luokkahenki. STT:n vertailu ottaa huomioon lukioon sisään päässeiden peruskoulun päättötodistuksen keskiarvon ja vertaa sitä kevään ylioppilaskokeiden tuloksiin. Koulupäätöstä valmistelleen ohjausryhmän mukaan tämä vaihtoehto koulun uudistamiseksi on kokonaistaloudellisesti paras. Poliisi tavoitti auton ja viisi ulkomaalaista henkilöä Kuhmoisten ja Jämsän väliltä. – Silloin oli juhlapäivänä kova helle. Kuhmoisten Sanomat Kuhmoisten yhtenäiskoulun lukio pärjäsi STT:n lukiovertailussa toiseksi parhaiten Keski-Suomessa, kun paras oli Muuramen lukio. Ylioppilaat valmensi maaliin asti luokanvalvoja Kari Anttila. Uudisrakennus suunnitellaan siten, että sen laajentaminen on myöhemmin mahdollista. Ylioppilaiden puhe kosketti niin yleisöä kuin puhujia itseäänkin. Lättilä, Raili Simola, Eira-Maija Savonen o.s. – Nyt toivon, että voisin sanoa olevani Kuhmoisista kotoisin, koska tämä paikka tuntuu enemmän kodilta kuin Mäntsälä. Terhon viimeinen virkasuhdepäivä on 31. Esimerkiksi seitsemännen luokan luokkakuva on otettu tuossa portaikossa. Kiinteistön omistaja huomasi pihassa liikettä ja pakettiauton aamulla kello Metallivarkaat jäivät kiinni 7.30 aikaan ja soitti hätäkeskukseen. Mutta mikä tässä luokassa sitten oli erityistä. Terho on vuoden alusta lähtien työskennellyt Hankasalmella yhtenäiskoulun ja lukion rehtorina ja ollut tänä aikana virkavapaalla Pertti Terho irtisanoutui Kuhmoisista. Kunnanhallituksen mukaan kokonaiskustannukset irtaimistoineen eivät saisi ylittää tätä summaa. – Kari uskoi meihin koko matkan niin kuin Jukka Jalonen uskoi Leijonajoukkueeseen, Ahokas kiitti. Kengät hiersivät, kun kävelimme sankarihautausmaalle viemään tervehdyksen, naiset muistelivat. Kuhmoisten Sanomat Talvella tulipalosta kärsineessä Harjunhovin kiinteistössä Harjunsalmella kävi varkaita viime viikon maanantaina 27. Vanhoihin Bja C-rakennuksiin jäisi viisi luokkahuonetta sekä taitoja taideaineiden tilat. Juhlan kunniavieraita olivat tänäkin vuonna riemuylioppilaat, 50 vuotta sitten Kuhmoisista ylioppilaiksi valmistuneet. Kaikkien Suomen lukioiden joukossa Kuhmoisten lukio sijoittui tässä vertailussa 52:ksi. Tänä keväänä tehtävä päätös koskee vain investointivarausta, ja rakentamisesta sekä rakennuksen yksityiskohdista päätetään erikseen. toukokuuta. kesäkuuta. Valmistujaiskuvan 18 nuoresta paikalle oli päässyt seitsemän. heinäkuuta. Kunnanhallitus: uusi, pieni koulu Vaihtoehtoisesti Bja Crakennukset voidaan peruskorjata. Vertailussa on mukana neljä pakollista ylioppilaskoetta. He saivat hallista saaliikseen noin 20 kiloa metalleja, mutta jäivät kiinni hyvin pian teon jälkeen
Päivi Hotokka Santra lensi eläkepäiville Päivi Hotokka Veljestuvan hoitajan Eila Puolitaipaleella eli Santralla oli jännittävä päivä keskiviikkona 29. Kaikki maamme perinnebiotoopit eli metsälaitumet, hakamaat, avoimet niityt ja kedot sekä niiden lajisto ovat uhanalaisia. Lähtö Kuhmolan pihalta klo 17 bussilla. Mikä valtaisa viherhiukkasten vyöry levittäytyi silmien edessä. Perinnemaisemilla tarkoitetaan perinteisen maatalouden synnyttämiä luontotyyppejä eli niittyjä, metsälaitumia ja hakamaita. Kirkon jälkeen edessä on Raamatun sanoin riemukas kotiinpaluu: Iloiten te saatte lähteä matkaan, ja onnellisesti te pääsette perille. Uusien, 2000-luvun arvioiden mukaan inventoiduista kohteista enää noin 50 prosenttia on ollut hoidossa. Päivi Hotokka Koulutuskuntayhtymä Gradiasta lähihoitajaksi ovat valmistuneet Niina Hölttä ja Marjut Uosukainen. Ei ole vaikea kuvitella, että ne myös soivat. Leena Kilpeläinen on valmistunut terveydenhoitajaksi (AMK) Hämeen ammattikorkeakoulusta. Engelin, käsialaa. Loputon vihreiden solujen massa teki kaiken aikaa työtään. Ely-keskus tekee inventointeja yksityisessä omistuksessa olevilla perinnemaisemakohteilla. Luonto loi ja soi. Kuhmoisten Sanomat 4 Keskiviikkona 5. Keväässä on suunnaton voima. klo 18 Vieraana ystäväseurakuntamme pastorit Ukrainasta ja Venäjältä. Haukkasalossa. Tie polveili peltojen ja metsien läpi. Inventoija ottaa yhteyden maanomistajaan ennen inventointia, ja maanomistaja voi halutessaan tulla mukaan maastokäynnille, jolla selvitetään historiaa, kartoitetaan kohteen puusto, kasvillisuus, erityisesti perinnemaisemille tyypillinen, harvinaistunut kasvilajisto, sekä maisemalliset arvot. Matkailupalvelujen tuottajaksi on valmistunut Jenny Juurikka. Ilm. Näillä alueilla elävistä kasvilajeista lähes kolmannes on uhanalaisia tai silmällä pidettäviä. – – Tämä tapahtuu Herran nimen kunniaksi ja on ikuinen merkki, joka ei koskaan katoa. Se meille muistuttaapi hyvyyttäs, Jumala. Kielot ja monet muut kukat näyttävätkin soittimilta. Inventointi ei velvoita maanomistajaa hoitamaan kohdetta, vaikka hoito onkin erittäin suositeltavaa. Lealle 0400 881030 to 11.6. Nämä suvisoinnut murtavat kaiken vastustuksen ja nousevat julkisuuteen kevätjuhlan merkiksi. Lisäksi varjon päällä pyöriteltiin palloja. – Ihan uskomatonta! Hurjaa! Puolitaival huudahti, kun sai luvan ottaa siteen pois silmiltä. toukokuuta, kun työuran viimeiset hetket olivat käsillä. Päivi Hotokka Päiväkoti Saukontassun väki vietti perheiden yhteistä iltaa viime viikon tiistaina. Päiväkoti Ke 4-viljanvelli, juustoinen broilerikeitto, pirtelö, sämpylä To Vehnähiutalepuuro, kalapuikot ja perunasose, marjakiisseli Pe Maustamaton jugurtti & hedelmäsose, uunimakkara ja perunasose, aprikoosi-vispipuuro Ma Kaurapuuro, kalkkuna-wok, vadelmarahka Ti Munakas, kala-kasvisvuoka, pannukakku Ke Ruishiutalevelli, broileri-capellipaistos, perunarieska Ajoin autolla sunnuntaiaamuna naapuriseurakunnan kirkkoon alkukesän auringossa. Eila ”Santra” Puolitaival ei epäröinyt hetkeäkään ennen kuin nousi Kokonniemen rannasta Matti Haikosen pienkoneeseen. Yllätys säilyi salassa siihen asti, kun vesitaso laskeutui Kokonniemen rantaan. Puut metsän humioivat taas lehtiverhossa. Keväisessä tapahtumassa urheilukentälle oli kunnan liikuntatoimen ja nuorisovaltuuston avustuksella pystytetty tehtäväpisteitä, joissa lapset saattoivat haastaa vanhempiaan kokeilemaan heille tuttuja puuhia – tai päinvastoin. Saavuin kirkolle, joka myös on Helsingin tuomiokirkon suunnittelijan, C.L. *Tervetuloa kuulemaan* Helluntaisrk. Konetta odotellessa Puolitaival pohti, että Veljestupa on ollut hieno työpaikka. Niiden alla tulvi jo sydänkesän kukkien tuoksu. kesäkuuta 2019 SANAN KULMA Risto Ojala VALMISTUNEITA Ruokapalvelu Tänään Uunimakkara, Vaniljakiisseli, hillo Tomaattikeitto, leikkele To Kasvispihvit ja juustokastike, mangorahka Vehnähiutalevelli Pe Rapea broilerileike, kaura-omenapaistos Jauheliha-perunasoselaatikko La Kinkkukiusaus, marjakiisseli Uunipuuro, mehukeitto Su Possustrogano , jäätelö Purjo-perunakeitto Ma Pustan makkarakastike, vadelmakiisseli Lihakeitto Ti Broilerikiusaus, ruusunmarjarahka Vehnävelli, leikkele Ke Sipulipihvit, persikkakiisseli Ruishiutalevelli, leikkele Ruokalista koskee Päijännekotia, terveysasemaa, toimintakeskusta ja kotipalvelua. Maaseudun jatkuvan muutoksen vuoksi aiemmin inventoidutkin kohteet kartoitetaan ja tiedot päivitetään. – Olen saanut vapaasti itse päättää siitä, miten teen työt. Samalla inventoija antaa tietoa kohteelle soveltuvista hoitomuodoista ja hoidon rahoitusmahdollisuuksista. Kirjoittaja on teologi ja Kuhmoisten Sanomien hartauskirjoittaja vuodesta 1982. Vuoret ja kukkulat riemuitsevat teidän edessänne. Esteradalla lapset johdattivat aikuiset ylittämään rimoja ja ryömimään aitojen ali, kun taas hyppynarupisteellä etenkin äidit pääsivät kokeilemaan, vieläkö hyppiminen sujuu. Päijännekodin ja kotihoidon väki oli järjestänyt Santralle lentävän lähdön eläkkeelle pienkoneella Kuhmoisten yllä. Tervetuloa! UUDEN ELÄMÄN ILTA To 6.6. Jo joutui armas aika ja suvi suloinen… Taas niityt vihannoivat ja laiho laaksossa. Kuhmoisten-Padasjoen kappeliseurakunta Naisten Tupailta to 13.6. Perinnemaisemia kartoitetaan. Psalmi kehottaa luontoa: Paukuttakoot käsiänsä virrat, ja vuoret yhdessä riemuitkoot Herran edessä. Se nousee luonnonkauneuttakin korkeammalle. Lapset edellä, aikuiset perässä Leikkivarjo nousi ilmaan ja laski alas, ja sen alle saattoi mennä telttaan. mennessä. Jesaja kirjoittaa: Vuoret ja kukkulat riemuitsevat teidän edessänne, ja kaikki metsän puut taputtavat käsiSuvisävelmiä ään. Se näkyi lehtien ja oksien kasvuna, kukkasilmujen paisumisena ja puhkeamisena valkeiksi kukinnoiksi. Kuhmoisten Sanomat Keski-Suomen ely-keskus jatkaa kesä-elokuussa perinnemaisemien kartoittamista maakunnassa. Toritie 44 www.tuleuskoon.. Suvivirren 571 oli pakko syntyä luonnon j a Luojan kiitokseksi ja ylistykseksi. Muita tehtäviä olivat muun muassa hernepussin heittäminen, purkkikävely ja valokuvasuunnistus. Ne virittivät helluntain sanomaan. Suomen uhanalaisista eliölajeista 24 prosenttia elää ensisijaisesti perinnebiotoopeilla. Arvokkaita perinnemaisemia löytyi 1990-luvun kartoituksissa koko Suomesta noin 20 000 hehtaaria, Keski-Suomesta 742 hehtaaria, joista oli tuolloin hoidossa 80 prosenttia. Lisäksi inventoidaan aiemmin inventoimattomia perinnemaisemakohteita. Pääoven edessä kasvoi käytävän molemmin puolin kaksi täydessä kukassa olevaa riippupihlajaa
– Poika on hyvä laskemaan verkkoja ja minä olen hyvä soutamaan. – Mutta tämä järvi on ihan yhtä kiva. Pilapiirtäjä esiintyi Kuhmoisissa myös Miesten kotaillan vieraana 24. Hän laittoi näytelmässä Karin kommentoimaan Kekkosen touhuja hyvinkin kriittisesti. Laalo tuo Kuhmoisiin käsikirjoittamansa musiikkinäytelmän Kari & Urkki. Tuolloin Laalo tosin ajatteli sitä lähinnä loppukirinä. Pilapiirtäjä Kerberos eli Kalevi Laalo piirsi Etelä-Suomen Sanomiin kuvan, jossa juoksija kyselee toiselta, pääsikö tämä juoksulukioon. Laalon mielestä pirttipöytä on oikein hyvä ja tukeva työskentelypaikka. Ihmettelen edelleen, miten sain sen aikaan 2–3 kuukaudessa, kun en edes piirtänyt joka päivä. Päivi Hotokka. Vuonna 1997 hänen pilapiirroksiaan alkoi ilmestyä Nykypäivässä ja vuonna 2002 Satakunnan Kansassa. Nykyään Laalo tekee noin 150 piirrosta vuodessa eikä edes pidä tahtia erityisen kovana. Leipätyönään hän kuitenkin toimi tiedotuspäällikkönä, sillä oli opiskellut lehdistöja tiedotusoppia Tampereen yliopistossa. – Kun saa lopputuloksen lähelle mielessä olevaa kuvaa, on aika hyvä olla. Hänellä on Kangasjärven rannalla perinteinen hirsimökki tontilla, joka on appivanhempien aikanaan valitsema. Ei ihme, että Kuhmoinenkin vilahtaa Kerberoksen piirustuksissa, sillä Kalevi Laalo on ollut Kuhmoisten kesäasukas vuodesta 1970 lähtien. Myös Kalevi Laalolla on suhde molempiin: Kari on hänen ehdoton esikuvansa, ja Kekkostakin hän kunnioittaa kirjoittajana ja valtiomiehenä. Muuten piirtämiseen kelpaavat aivan tavalliset varusteet. Pilapiirtäjä ei myöskään saa juuttua yhteen teemaan tai paasata. Kuhmoisten Sanomat 5 Keskiviikkona 5. Huvimaja on Kalevi Laalon lempipaikka Kangasjärven rannalla sijaitsevalla mökillä. Kalevi Laalo piirtää kuvan valmiiksi jo mielessään, mutta joskus se on todella vaikea saada viivoiksi paperille. Laalon mukaan monet tosin luulevat, että kun mökki sijaitsee Kuhmoisissa, se on Päijänteen rannalla. – Täällä on puhdas, hieno vesi, joka maistuu aivan raikkaalta kaivovedeltä. Uusi alku uralle löytyi vuonna 1993, kun hän ryhtyi piirtämään säännöllisesti Etelä-Suomen Sanomiin. Näytelmä kertoo kahdesta suomalaisesta kunkusta: pilapiirtäjä Kari Satiiria myös Kuhmolan lavalla Suomalaisesta ja presidentti Urho Kekkosesta. Nyt Laalo on piirtänyt päätoimisesti yli 25 vuotta. Mökillä tunnelma on rauhallinen ja inspiroiva. – Silloin menettää lukijat äkkiä. Päivi Hotokka Keväällä 2001 uutisissa pinnalla olivat edelleen Lahden hiihdon MM-kisojen dopingsotkut, ja samaan aikaan Kuhmoisiin oli perusteilla kestävyysjuoksulukio. – Välillä on tehtävä vaativampiakin aiheita. Piirtäjän lempipaikka on aivan rannassa sijaitseva huvimaja, jonne lankeaa hänen sanojensa mukaan mielettömän hieno valo. Laalo päätyi piirtämään liekehtivät tornit ja suden, joka toteaa: Ihminen on ihmiselle ihminen. Pitää saada mielipidejohtajat kiinnostumaan. Pilapiirtäjä pystyy vaikuttamaan Siemenet poliittisen pilapiirtäjän uralle kylvettiin jo Kalevi Laalon lapsuudessa. toukokuuta. Kekkosella oli kuitenkin myös toinen puoli, ja sitä Laalon kirjoittama satiiri käsittelee. Lähistöllä on hyvät lenkkeilymaastot, ja poikansa kanssa Laalo käy kalastamassa. Tapahtumasta ei voinut vääntää vitsiä, mutta jotain oli tehtävä. En tiedä. Kerberoksen eli Kalevi Laalon piirroksessa Kari ja Urkki seikkailevat Kuhmoisten rallipoluilla. Dopingin B-testin tulosta ei ole julkaistu, kuuluu vastaus. – Minulla ei ole tarvetta ottaa lehteä esiin sitä varten, että etsisin siitä aihetta piirrokseen. Nuoruudesta lähtien Laalo on elänyt yhteiskunnallisen keskustelun ymPilapiirros syntyy vaikka huvimajassa Päivi Hotokka Kalevi Laalon kirjoittamat hahmot heräävät eloon Kuhmolassa lauantaina 15. kesäkuuta 2019 ” Pitää saada mielipidejohtajat kiinnostumaan. Laalo oli 14-vuotias, kun hänen koululuokkansa piti Suodenniemen pappilassa bileet, ja pappilan kirjastosta hän löysi ensimmäisen kerran Kari Suomalaisen kirjan. Hän kokee, että pystyy piirroksillaan vaikuttamaan. Minulla on myös pitkä pinna. Järvi oli tärkeä syy siihen, miksi mökki nousi juuri tähän paikkaan. – Kekkonen oli rohkea, kun ryhtyi Neuvostoliiton kaveriksi ja pystyi pitämään homman kasassa. Näillä kahdella oli aikanaan jonkinlainen symbioottinen viha-rakkaussuhde. – Olen tehnyt täällä muun muassa 70-sivuisen sarjakuva-albumin. Se on varmaan sitä sisua. Toisekseen isä oli kauppias, ja kaupan tiskiltä nuori Kalevi haki pinon makulatuuripaperia piirtämisen harjoittelua varten. Laalon piirrokset eivät tosin käsittele pelkästään politiikkaa, vaan yhtä lailla esimerkiksi kulttuuria, urheilua ja kansainvälisiä aiheita. 150 piirrosta vuodessa Kalevi Laalo on myös työskennellyt Kangasjärven rannalla. Vain yksi vaikea aihe Kalevi Laalon mielestä pilapiirtäjä ei voi aina käsitellä aiheitaan helpolla tavalla, niin että ne uppoaisivat jokaiselle lukijalle. Jokaisella on omat kuulijansa. Näytelmässä on mukana kaksi kovatasoista laulajaa: Hannu Lehtonen ja Eero Sinikannel. 76-vuotias Kalevi Laalo aloitti poliittisena pilapiirtäjänä jo 1960-luvulla. – Silloin päätin, että minusta tulee pilapiirtäjä. – Heidän esiintymisensä pitää huolen siitä, että yleisö kokee kylmiä väreitä, Kalevi Laalo lupailee. – Maakuntalehden piirtäjä on yhtä hienossa asemassa kuin Hesarin. kesäkuuta. Lavalla nähdään myös päröimänä, joten politiikkakin on verissä. Hänen isänsä, sodan käynyt mies, ihmetteli avoimesti maailman menoa ja esitti voimakkaita kannanottoja sekä luovia näkemyksiä. – Ei sitä anna periksi, kun tuollainen juttu tulee eteen. Laalon uralla ei ole ollut kuin yksi vaikea pilapiirros, vuonna 2001 World Trade Centerin terrori-iskujen jälkeen. joukko suomalaista yhteiskuntaa edustavia hahmoja, jotka esiintyivät Karin pilapiirroksissa
Tiistaisin ja torstaisin pidetään myös alaikäisille lapsille ilmainen kesäkerho urheilukentällä . Etenkin jos liikut maastossa, ota käyttöön 112 Suomi -sovellus, joka lähettää tarkan sijaintitietosi automaattisesti hätäkeskukseen. Iltaisin, öisin ja viikonloppuisin lääkäripäivystys on Jämsän terveysasemalla. 03 5657 0115. Pesuvesi tulee järvestä ja likavesi johdetaan vedenpuhdistuslaitokselle. . Hammaslääkärin iltaja viikonloppupäivystys on Tampereella Acutassa, puh. Kesätekemistä . Satamassa on avautunut keppihevostalli. Mökkiläisen muistilista Lapset . Kuhmoisten uimakouluihin ehtii vielä ilmoittautua 14.6. Kaikille avoin matonpesupaikka sijaitsee Papinsaaren sillan vieressä, osoitteessa Papinsaarentie 19. . 020 638 3251. Tallin hevosia saa lainata, kunhan ne palauttaa omaan karsinaansa saman päivän aikana. Myös Toritien varrella nuorisotalon pihassa on pieni leikkialue . . Henkisessä hädässä palvelee ympäri vuorokauden kriisikeskus Mobile, puh. Matonpesu . . . . . . Luvassa on liikunnallisia pelejä ja leikkejä.. Kuhmoisten kunta järjestää tiistaisin ja torstaisin aamujumpan satamassa. Taksit . . Jos tarvitset apua heti etkä voi matkustaa päivystykseen, soita hätänumeroon 112. . Kuhmoisten Sanomat 6 Keskiviikkona 5. Takseilla ei ole enää päivystystä, joten jos tarvitset kyytiä, se kannattaa varata etukäteen. Lapsille parhaat uimarannat ovat AlaKarkjärven uimala ja Tehinhiekka noin 17 kilometrin päässä keskustasta. . . Lievissä terveyshuolissa auttaa lisäksi Toritiellä sijaitseva Kuhmoisten apteekki. mennessä, ja tervetulleita ovat myös vapaa-ajanasukkaat. Terveysaseman yhteydessä toimii laboratorio maanantaisin, tiistaisin ja torstaisin aamupäivällä. Toimintaohjeita voit kysyä päivystyksen puhelinnumerosta 020 638 3333. . Päivämäärät ja paikat näet keskiaukeaman tapahtumakale nterista. Maksuttomassa jumpassa verrytellään mieltä ja kehoa välineiden avulla tai ilman. Suunnistusseu ra Päijät-Rasti järjestää viidet iltarastit Kuhmoisissa kesä–elokuussa . Satamassa lasten leikkipaikalla pääsee muun muassa keinumaan ja kiipeilemään. Kuhmoisten terveysasema palvelee myös vapaaajanasukkaita akuuteissa terveyspulmissa arkisin kello 8–15, perjantaisin kello 8–14, puh. . Puuhapuiston monine leikkivälineineen löydät, kun käännyt Toritieltä kirjaston vierestä kevyen liikenteen väylälle ja katsot hetken kuluttua vasemmalle. kesäkuuta 2019 Terveys . Sieltä voi myös kysyä, onko jollakin yksittäisellä taksilla päivystystä esimerkiksi kesäloma-aikaan tai viikonloppuöisin. Tilaa taksi Keski-Suomen Aluetaksin numerosta. . 014 266 7150
. Kentälle saadaan kesän aikana myös tennisverkko. Lähin rautatieasema on pohjoisessa Jämsässä, etelässä Lahdessa. Koiraa voit uittaa satamassa veneenlask upaikalla. Varauskirjaa ei toistaiseksi ole, vaan pelata saa silloin, kun kentällä on tilaa. Otathan areenalle mukaan omat mailat. Sieltä löydät kaikkien paikallisten yrittäjien yhteystiedot. . . Mökkiläiset ovat hyvin tervetulleita osallistumaan kylän toimintaan, mutta joskus palveluita voi olla hankala löytää, jos ei vielä tunne kuntaa läpikotaisin. . . Kuhmoinen palvelee -lehden saa maksutta esimerkiksi monista keskustan yrityksistä tai kirjastosta. Linja-autoasema sijaitsee Kuhmoisten Nesteellä. Yli 70-vuotiaat harjoittelevat salilla ilmaiseksi ja maksavat vain kertaluonteisen polettimaksun. . Koululla sijaitseva kuntosali on käytössä läpi kesän. Älä unohda koulukeskuksen frisbeegolf-rataa ja hiljattain kunnostettua Ylä-Karkjärven kuntorataa! Rakentajat, metsurit, autonkorjaajat. Jämsään, Lahteen ja Helsinkiin kulkee kesällä kolme päivittäistä vuoroa. Kuhmoisten Sanomat 7 Keskiviikkona 5. . Eläinlääkär ipäivystyks et sijaitsevat esimerkiksi Jyväskyläss ä, Tampereell a tai Hattulassa. . Onnibusin aikataulut löydät osoitteesta matkahuolto. Salille voi ostaa esimerkiksi kuukausi-, vuositai 10 kerran kortin. Tässä muutama toimituksen kokoama vinkki sujuvaan kesänviettoon. Kiinnipitoa ikana 1.3.–19.8. Kun tarvitset apuvoimia mökkitontilla tai rentouttavaa hierontaa puutalkoiden jälkeen, hanki käsiisi Kuhmoinen palvelee -lehti. Kuhmoisista pääsee suoralla bussilla Tampereelle, Jämsään, Lahteen ja Helsinkiin. . . Liikunta . Koululla on käytettävissä uusi monitoimiareena muun muassa koripallon, jalkapallon ja sählyn pelaamiseen. . Bussi on Tampereen seudun joukkoliikenteen linja numero 42. Kuhmoinen palvelee vapaa-ajanasukkaitaan lähes samalla tavalla kuin vakituisiakin asukkaita. Myös Papinsaare n veneenlask upaikalta voi päästää koiran veteen. Bussi on Koiviston Auton operoima Onnibus Flex -linja numero F24. Tampereen liikenteen aikataulut löydät osoitteesta joukkoliikenne.tampere. pidäthän lemmikkisi hihnassa tai välittömäst i kytkettävis sä. Koirapuisto a Kuhmoisiss a ei ole. tai onnibus.com. . Lisäksi R-kioski myy kertakäyntikortteja. . Kuhmoiste n oman eläinlääkär in vastaanotto on terveysasem alla, puh. 0400 344 566 . . . . . kesäkuuta 2019 Lemmikit . Monet ovat ihastuneet kentän hyvinhoidettuun aitoon nurmeen. Tekstit: Päivi Hotokka, kuvat Päivi Hotokka ja Elina Syrjänen. Tampereen ja Kuhmoisten välillä kulkee kesäaikaan kaksi vuoroa päivässä, sunnuntaisin yksi. Näitä saa liikuntatoimesta. Julkinen liikenne . Urheilukentällä voi pelata ja juosta
Ensimmäinen matka on heinäkuun alkupäivinä, toinen elokuun alussa. Mukana on myös teoksia yhdeltä maamme tunnetuimmista kuvataiteilijoista, taidegraafikko, akateemikko Outi Heiskaselta. Palttoita luonnomateriaaleista Tuohen ohella takkeja on valmistunut muistakin materiaaleista. Luonto on läsnä niin taidemaalari Satu Laurelin, kuvataiteilija Elina Kujansuun kuin ympäristötaitelija ja kuvanveistäjä Jenni Tieahonkin töissä. Kodissa ihmisellä on mahdollisuus kasvaa, Lappalainen valottaa teoksen ideaa.. Tieaholle tekemisen kulmakiviä ovat luonnonmateriaalit, käsityö ja aika. Teoksissa paljon eläinaiheita ja värejä Näyttelyn organisoinut ja teemaksi kierrätyksen, luonnon sekä luonnonmateriaalit valinnut Sohvi Koskinen on tyytyväinen. Pöyryn sydäntä lähellä ovat käytetyt tekstiilit kuten astiapyyhkeet, pöytäliinat, lakanat tai vaatteet. Juuri tuohesta tehdyt varsat olivat ensimmäiset tuohiteokseni. – Mittakaavani on iso, ja tykkään tehdä töitä ulkona, mikä sekin suurentaa teosten kokoa. Hän yhdistelee eri materiaaleja ja tekniikoita. Nykytilkkutaideteokset ovat taidetta, joka ripustetaan seinille. Jos ympäristöön tuo pientä, se ei herää henkiin, hän sanoo. Lappalainen aloitti nykytilkkutaiteesta, mutta kiinnostus on sittemmin laajentunut. – Parissa näyttelytyössä olen käyttänyt perinteistä tuohipunonnan menetelmää tekemällä kierrätysmateriaaleista kolmiulotteisia teoksia, hän lisää. Avajaiset pidetään maanantaina 17. Kansainvälistä menestystä Juuri ulkomailta palkintoja on tullut vuosien varrella lukuisia, ja taiteilijan hengästyttävän pitkässä ansioluettelossa kansainvälisyys loistaa kirkkaana. Tekstiilitaiteilijana itseoppinut Lappalainen on varsinaiselta koulutukseltaan filosofian maisteri ja ammatiltaan äidinkielen opettaja, joka aloitti taiteilijanuransa työnsä ohella. Lisäksi työskennellessäni minulla on voimakas kokemus menemisestä ikään kuin nahkojen sisään, ja samaistun teokseen. Matkaan on paketoitu menopaluu opastuksineen Kuhmolan edestä, kahvi sekä puolentoista tunnin galleriavierailu. Jos omat voimat pettävät, hevonen kannattelee. Ura lähti liikkeelle Lappalaisen osallistuttua ulkomaisiin kilpailuihin ja ryhmänäyttelyihin. – Kaikki liittyy luontoyhteyteen, joka on must. – Koti on paikka, johon ihminen kasvattaa juuret ja kiinnittyy. Hänen töitään on julkisissa paikoissa sekä kokoelmissa Suomessa ja ulkomailla. Meillä on hyvin vähän ryhmänäyttelyjä, joihin tekstiilit olisivat otollisia teoksia, Lappalainen selittää. Parhaillaan 20-vuotistaiteilijajuhlaa viettävällä Tieaholla on juuri nyt Gallen-Kallelan Museon puistoalueella kahdeksasta ympäristötaideteoksesta koostuva oma näyttely Musta Joutsen. Niissä tiedostamaton ja tietoinen yhdistyvät, jolloin eläin saa ihmisälyn, ihminen eläimen aistit. Ja nyt Heiskasen loistava grafiikka valtaa jälleen mustan riihen, Koskinen hehkuttaa. palainen kertoo ja mainitsee esimerkkinä suomalaiset tuohikontit. Suuren mittakaavan taidetta Jenni Tieaho Jenni Tieahon Kuuhunkurkottaja siirtyy tänä kesänä Riihigallerian seinien sisään. – Ihastelin tuohen ihomaista pintaa, jossa on eri sävyjä ja kerroksia. Hänen töitään on kokoelmissa sekä Suomessa että ulkomailla. Laurel on Lontoossa ja Jyväskylässä koulutuksensa saanut taidemaalari, jolla on ollut näyttelyitä Suomen ohella ulkomailla. Paljon eläinaiheita maalaavan Kujansuun innoituksen lähteinä ovat suomalaisen luonnon lisäksi suomalaiset juuret ja ikiaikainen luontosuhde. Maitohorsmapalttoo on aikanaan ollut monitaideteoksessa osana tanssijan asua. Heiskasen teoksia nähtiin Riihigalleriassa viimeksi vuonna 2005. – Täällä tekstiilitaiteen alalla ei ole samoja mahdollisuuksia ulkomaihin verrattuna. Idea tehdä tuohesta syntyi taloa puulla lämmitettäessä. Tuohen pinta ihastutti Tieahon Riihigalleriassa olevien teosten keskeinen materiaali on tuohi. Hevonen on merkittävä. Tieahoa kiinnostavat myös ihmiseläinhahmot. Kuhmoisten Sanomat 8 Keskiviikkona 5. Kuhmoisissa Lappalaisen teoksia on ollut aiemmin kirjaston taidetekstiilinäyttelyissä. Kierrätysteemaa täydentävät tekstiilitaiteilijat Marita Lappalainen ja Eija Pöyry. Hän arvostaa kirjaston galleriatyötä ja pitää merkittävänä, että täällä on ollut mahdollista saada nykytilkkutaidetta esille. On mahdollisuus kuunnella, mihin suuntaan vanha työ johdattaa, Tieaho kertoo. Esimerkiksi perinnetekstiilien tekotavat viehättävät. Hänelle luonteenomaiset, suurikokoiset teokset eivät synny hetkessä. Kansainvälistyminen on ollut Lappalaiselle käytännön sanelemaa, koska näyttelyihin osallistumalla hänen on ollut mahdollista saada teoksiaan paremmin esille. elokuuta saakka. Tekstiilitaiteessa on olennaista erottaa nykytilkkutaide perinteisistä tilkkutöistä, kuten käyttöön tehdyistä tilkkutäkeistä. Lisäksi toukokuussa Tieahon kierrätetyistä kaljatölkeistä tekemä kolmemetrinen veistos Unennäkijä oli tärkeässä osassa Tavastian lavalla osana Tuuletar-yhtyeen levynjulkistuskeikkaa. Seuraavat Lappalaisen näyttelyt Riihigallerian jälkeen ovat Tahmelan huvilassa Tampereella sekä nykytilkkutaiteen TilkkuVirrat-tapahtumassa. Myös vanhoista kirjoista syntyy uusia töitä. Suunnitteilla ovat myös aiemmilta vuosilta tutut bussikuljetukset Riihigalleriaan. Vaistonvaraisuus ja alitajunnan virta ohjaavat työtä: – Meneillään olevaa teosta päättäessä syntyvät uuden työn idut, ja näin päättyvä työ kertoo seuraavan työn aiheesta. kesäkuuta, minkä jälkeen galleria on avoinna tiistaista sunnuntaihin 18. – Grafiikkakin on tavallaan kierrätystä. Elina Syrjänen Ympäristötaiteilija, kuvanveistäjä Jenni Tieaholta Riihigalleriassa ovat teokset Lumivarsat, Kuuhunkurkottaja ja pari vuotta sitten valmistunut Koivuntuohipalttoo sekä kehystettyjä valokuvia hänen ympäristötaideteoksistaan. Vuonna 2005 perustettu nykytilkkutaideryhmä, Pisto-ryhmä, jonka jäsen Lappalainenkin oli, ehti ennen pari vuotta sitten tapahtunutta lopettamistaan organisoida näyttelyjä aktiivisesti. kesäkuuta 2019 Elina Syrjänen Riihigalleriassa voi tänä kesänä tutustua kuuteen eri taiteilijaan, minkä lisäksi esillä on gallerian luojan Niilo Suojoen pysyvä näyttely. Hän otaksuu lastenkin pitävän näyttelystä, onhan mukana paljon värikkäitä töitä ja eläinaiheita. Tieahon työskentelylle on ominaista jatkuva tekeminen, jossa valmistuva työ yhdistyy orgaanisesti uuteen. Näyttelyn kierrätysteema toteutuu materiaaleissa: Lappalaisen taideteokset syntyvät käytetyistä tekstiileistä, kankaista, vanhoista langoista tai käytetyistä vaatteista. – Kerran vuodessa Kuhmoisten kirjastossa järjestetty nykytilkkutaideryhmän näyttely on ollut ihana perinne, hän kehuu. – Tällä hetkellä olen kiinnostunut punonnasta, joka on ikiaikainen, kaikissa kulttuureissa käytetty tapa tehdä käyttöesineitä, Lapgas kuten maitohorsman syysvillasta tehdyn takinkin. – Tavallaan uskon, että vaikutamme toisiimme voimakkaasti, emme tee asioita omin voimin, vaan kaikki yhteisestä energiasta syntynyt, Tieaho selventää. Teoksia kierrätysmateriaaleista Luonto on pääosassa Marita Lappalainen Kierrätysmateriaaleista punottu pienoisveistos Koti on talo, josta pistävät esiin juuret. – Hevonen on minulle mielikuvaja unieläin. Jo 15 vuotta sitten Tieaho teki palttoon kuusenoksista, sen jälkeen männynkävyistä ja haavanlehdistä; kielonlehdistä syntyi kimonomainen asu. Tekstiilitaide on Suomessa kuitenkin marginaalissa. Taidetekstiilejä Lappalainen on tehnyt jo vuodesta 1997 lähtien. Saniaispalttoiden pohjana on puolestaan ollut kanElina Syrjänen Tekstiilitaiteilija Marita Lappalaiselta Riihigalleriaan tulee taiteilijan tuoreimpia töitä. Ihmisen täytyy ajatella luontoa, tai muuten hänelle käy huonosti, Koskinen toteaa
Tuhannen riemun rysä jatkaa kertomusta Luoman vuotta aiemmin kirjoittamasta komediasta Taistelevat koppelot, jonka Kuhmoisten Harrastajateatteri esitti vain muutama vuosi sitten. heinäkuuta vuoden 2013 tangokuninkaan Kyösti Mäkimattilan ja Varjokuva-bändin kanssa. Karaoken jälkeen lavalle nousevat mies ja kitara eli trubaduuri Harri Järvinen. elokuuta lavalle nousevat puolestaan Pekkaniskan Pojat. Yhtenä syynä lienee ollut kesän aurinkoinen sää. Viime vuosikin sujui mainiosti: – Viime kesänä Honkahovin tanssien yleisömäärä kasvoi, Syrjänen toteaa. Ohjaajan roolin kokonaisvastuusta huolimatta hän painottaa ryhmätyötä. Tanssikesää organisoivan Manu Syrjäsen odotukset ovat korkealla, koostuuhan kesän esiintyjäkaarti nimekkäistä ja kokeneista artisteista. Bileiltana Honkahovissa ovat voimassa A-oikeudet, ja juomien ohella myynnissä on pientä purtavaa. Lippuvaraukset voi tehdä Kuhmoisten Harrastajateatteriin puhelimitse tai sähköpostilla. kesäkuuta monipuolisesta ohjelmistostaan ja soundimaailmastaan tuttu, ahkerasti keikkaileva Sinitaivas-yhtye. Kalholanniemessä yksitoista kertaa esitettävän Tuhannen riemun rysän viimeinen näytös on 28. Biletapahtuman järjestävät Opasol Oy ja Kuhmoisten juhlapalvelu. elokuuta. Alkuillasta myös yleisö voi nousta estradille esittelemään laulutaitojaan, sillä ilta alkaa lavakaraokella. heinäkuuta on Honkahovissa tarjolla monenkirjavaa musiikkia ja tunnelmaa illasta aamuyöhön kestävässä biletapahtumassa. Eräänlainen huipennus on Honkahoviin 50-vuotistaiteilijajuhlakiertueellaan 16. Yltäkylläinen tarjous uhkaa kuitenkin suistaa naapurusten perhe-elämän raiteiltaan. heinäkuuta esiintyvät Matti ja Teppo viettävät 50-vuotistaiteilijajuhlaansa. Juhannuksena tanssittavat 39 vuotta sitten ensimmäisen keikkansa soittanut Charles Plogman ja Rosette-yhtye sekä pitkän linjan tamperelainen laulaja ja muusikko Jari Grek, joka saapuu Honkahovin solistiksi myös 2. Tanssikauden aloittaa 18. Näytelmien, romaanien ja kuunnelmien ohella Luoma on käsikirjoittanut useita tv-sarjoja. Pekka Puupäätäkin hän on päässyt harrastajateatterin suositussa produktiossa näyttelemään. Seinäjoen tangomarkkinoiden uusia tangokuninkaallisia kuullaan tuoreeltaan 6. kesäkuuta 2019 Elina Syrjänen Kuhmoisten Harrastajateatterin kesänäytelmä tänä vuonna on Tuhannen riemun rysä, Jokioisilla asuvan, vuonna 1944 syntyneen kirjailijan ja käsikirjoittajan Heikki Luoman komedia, joka saa ensi-iltansa Kalholanniemessä 7. Loppuillan yleisöä tanssittava bilebändi soittaa pari settiä, joiden välillä ja jälkeen musiikista vastaa DJ. Honkahovin kesässä tanssia ja biletystä Elina Syrjänen Honkahovissa tanssitaan tänä kesänä perinteiseen tapaan tiistaisin sekä juhannuslauantaina. – Ohjaaminen on haastavaa, koska ohjaajan käsissä on koko paletti, äänentoisto, valaistus, lavasteet… Mutta kaikki toimii, kun on hyvä porukka, Uotila kehuu. Viimeisenä tanssipäivänä tiistaina 13. – Hienona uutuutena Honkahovin pihapiirissä on upea makkaranmyyntikoppi. Jouni Uotila ohjaa harrastajateatterin tämänkesäisen näytelmän.. Heinäkuussa soitetaan jytää Lauantaina 27. Miehet pitävät jääräpäisesti kiinni omistamistaan maista, kunnes molemmille luvataan tiloista houkutteleva summa rahaa. Tapahtumat lähtevät liikkeelle venäläisen suursijoittajan tehtyä kunnalle usean miljoonan dollarin tarjouksen sadan hehtaarin maa-alueesta, mutta kaupan tiellä on kaksi pientilallista, Veijo Hurmalainen ja Pekka Lakealampi. Nykyaikaan sijoittuva komedia Luoma on ollut toistuvasti Suomen kesäteattereiden esitetyin näytelmäkirjailija. heinäkuuta sekä viime vuonna Honkahovissa esiintynyt Leif Lindeman ja Amore 30. – Tarinassa on eräitä samoja henkilöitä kuin Taistelevissa koppeloissa, esimerkiksi kaksi samassa naapurustossa asuvaa jäyhää miestä, Uotila lisää. heinäkuuta, Teemu Roivainen ja Energia 23. Tulipunaruusut tanssittaa yleisöä 9. Uotila on pitkän linjan teatteriharrastaja, jolle on ehtinyt kertyä kokemusta Kuhmoisten harrastajateatterin näyttelijänä aivan sen alkuajoista 1990-luvun alusta lähtien. – Tekstissä voi havaita kirjailijan piikittelyä, joka kohdistuu esimerkiksi EU:hun, kuntiin ja virkamiehiin. heinäkuuta saapuvat kiintotähdet Matti ja Teppo, jotka aikaisempien hittiensä ohella tuottavat jatkuvasti uutta musiikkia. Kepeyttä, piikittelyä ja romantiikkaa Samankaltainen on myös näiden kahden näytelmän teema: molemmissa harmonisen maalaisyhteisön elämään pyrkii ulkopuolinen taho, jolla ei välttämättä ole puhtaat jauhot pussissa. Tuhannen riemun rysä jatkaa siitä, mihin Taistelevat koppelot jäi Elina Syrjänen Harrastajateatterin väki vasemmalta oikealle ohjaaja Jouni Uotila, näyttelijät Eetu Harjula, Martti Pihlanen, Lotta Unnaslahti, Tiina Uotila, Alisa Puolamäki, Matti Mattila, Jukka Järvinen, Tarja Vesikallio ja Mirja Kolulahti rooleissaan harjoituksissa Kalholanniemen viime kesän lavasteissa, jotka modernisoidaan Tuhannen riemun rysää varten. Romantiikkaakin on mukana, Uotila kuvailee. – Teatterimme viimevuotisesta, menneisyyteen sijoittuvasta produktiosta Tuhannen riemun rysä eroaa muun muassa sijoittumalla nykyaikaan, näytelmän ohjaava Jouni Uotila kertoo. Mukaan Uotila tuli vaimonsa Tiinan ansiosta. Syrjänen uskoo tuoreen tangokuningattaren ja -kuninkaan vetävän yleisöä. Lisäksi käteisen ja korttien ohella maksuvälineenä käyvät tanssi-iltoina nyt Smartum-setelit ja Eazybreak-työsuhde-etupalvelu, Syrjänen kertoo. Matti & Teppo Promo Honkahovissa 16. Vuonna 2008 Luoman käsikirjoittama tv-sarja Turvetta ja timantteja sai Yleisö-Venlan. Hyvällä porukalla homma toimii Uotila oli mukana yhdessä pääosassa myös Ilmari Hannikaisen vuonna 1999 Kuhmoisissa esitetyssä laulunäytelmässä Talkootanssit. Kyseessä on kuitenkin kepeä maalaiskomedia, ja yleisölle luvassa on perinteistä kesäteatteria sympaattisine päähenkilöineen. heinäkuuta. Samalla Kalholanniemen lavasteet tuodaan 2000-luvulle ja modifioidaan modernimmiksi lavastemestarina toimivan Jouni Mäkisen toimesta. heinäkuuta. Keväällä Honkahovissa on uudistettu sisätiloja ja vuotava katto on korjattu. Kuhmoisten Sanomat 9 Keskiviikkona 5. Uotila on ohjannut harrastajateatterille aiemmin kolme kesänäytelmää ja kaksi talvinäytelmää. heinäkuuta
Erään teorian mukaan ihminen on kehittynyt nimenomaan luonnonympäristössä, ja oman aikamme kiihtyvä kaupungistuminen on ihmiskunnan historiassa lopultakin hyvin tuore ilmiö. Helppoja rentoutusharjoituksia Hyvinvointiretken harjoituksineen ohjaava Sini Malminiemi on koulutukseltaan niin biologi kuin ympäristökasvattaja, eräopas sekä koulutettu Metsämielija mindfulnessohjaajakin. Malminiemi pitää hyvinvointikierroksia viikonloppuisin läpi kesän kerran kuussa aina syyskuun alkupuolelle saakka. Esimerkiksi tunnin metsäkävelyn jälkeen ihminen selviytyy paremmin ongelmanratkaisua vaativista tehtävistä ja muistaa asioita paremmin. Metsämieli-menetelmän harjoitukset yhdistävät rentoutus-, virkistysja mielentaitoharjoituksia metsässä liikkumiseen. Risteilyllä tutustutaan erakko Toivo Pylväläisen elämään ja asuinmökkiin keskellä Tehinselkää sijaitsevassa Koreakoivun saaressa, joka tunnetaan myös Harhu-nimellä. Jenni-Maria III risteili Kuhmoisiin ensimmäisen kerran toukokuussa 2017. Retkille ilmoittaudutaan ennakkoon viimeistään viikko ennen retken alkua Erätaipaleen nettisivujen kautta, missä se myös maksetaan. Jenni Maria III -aluksella pääsee ihailemaan Päijänteen maisemia noin kahdeksi ja puoleksi tunniksi. – Luonnon vaikutus hyvinvointiin on ollut mediassa paljon esillä viime aikoina, ja onkin syntynyt monenlaisia menetelmiä, jotka hyödyntävät näitä hyvinvointivaikutuksia erilaisilla harjoituksilla, Malminiemi kertoo. Noin kolmen kilometrin pituisella reitillä liikutaan poluilla, joilta välillä poiketaan metsään tekemään helppoja, luontoyhteyttä syventäviä harjoituksia. Kuhmoisten Sanomat 10 Keskiviikkona 5. – Luontoyhteys tarkoittaa myös sitä, että ymmärretään jokaisen sään olevan hyvä sää. – Siksi aivomme eivät pysty lepäämään ruuhkaisessa, hektisessä kaupunkiympäristössä verrattuna vihreään ympäristöön, jossa ärsykkeet ovat tuttuja, kuten tuulen humina puissa. Oppaana teemaristeilyllä toimii sysmäläinen Markku Lepistö, joka on kirjoittanut kirjan Toivo Pylväläinen: Päijänteen erakko. Malminiemi kertoo myös fytonsideista eli puun eritSari Heliövaara Sysmäläinen laivanvarustamo Kulkee vetten halki järjestää tänäkin kesänä risteilyjä ja reittiliikennettä Kuhmoisten satamasta. Padasjoen satamasta m/s Elbatar risteilee heinäkuussa tiistaisin Kelventeelle. Retki voidaan vetää myös englanniksi ulkomaalaisia turisteja silmällä pitäen. Päijänne-risteilylle Kuhmoisten satamasta – Maisemaristeilyillä pyrimme käymään aina Tehinselällä, mutta jos aallokko on kova, käännymme Varpustenlinnanselältä takaisin, kertoo laivuri Jorma Sainio. Myös kognitiiviset toiminnot tehostuvat metsässä. Sari Heliövaara Elina Syrjänen Metsähallituksen yhteistyöyrittäjä Erätaival on pyörittänyt keväästä lähtien Isojärven kansallispuiston palveluja sekä siellä sijaitsevaa Heretyn kämppäkahvilaa, joka on avoinna toukokuusta lähtien aina lokakuun loppuun tiistaista sunnuntaihin. Näin metsä vahvistaa ihmisen terveyttä, ja toisaalta jos ei ole puita, ei ole kimaan luonnon yksityiskohtia ja ympäristön monimuotoisuutta. Muutama vuosi sitten kunnostetussa mökissä on säilynyt alkuperäinen kalustus ja esineitä. Näitä fytonsideja ihminenkin hengittää metsässä, ja juuri ne parantavat ihmisen immuunijärjestelmää lisäämällä tappajasolujen määrää veressämme. Myös vesistön koemme elvyttävänä, Malminiemi sanoo. Yksi kesän uutuuksista on hyvinvointiretki, jollainen oli tarjolla Heretyssä ensimmäisen kerran toukokuussa järjestetyn hyvinvointiviikonlopun aikana. Itsenäisen retkeilyn lisäksi Isojärvellä voi määrättyinä kesäviikonloppuina osallistua muun muassa pyöräilyyn, melontaan ja hyvinvointiin keskittyviin viikonlopputapahtumiin. – Jo kymmenen minuutin metsäkävelyn jälkeen syke, hengitystiheys ja verenpaine laskevat. Retkellä tehdään myös myönteistä ajattelua vahvistavia harjoitteita, ja lopuksi päästään rentoutumaan nuotiopaikalle. ” Kogni tiiviset toiminnot tehostuvat metsässä.. Heinä-elokuussa maisemaristeilyjä järjestetään kaikkiaan neljänä perjantaina, jolloin Jenni Maria III ajaa aikataulun mukaan aamulla Padasjoelta Kuhmoisiin ja iltapäivällä takaisin. Kannuslahden taukopaikalle on tänä kesänä tulossa uusi, taustalla näkyvä, hirrestä rakennettu esteetön keittokatos vanhan viereen. Japanilaisten tutkimusten mukaan oleskelu metsässä vahvistaa immuunipuolustustamme, koska luonnollisten tappajasolujen määrä verenkierrossa kasvaa, Malminiemi valottaa. Hyvinvointikävelyn kesto on kolme tuntia. Sadekaan ei hyvinvointiretkeä haittaa, koska silloin ilma on happirikasta ja metsän tuoksut voimistuvat. Retken minimiosallistujamäärä on kuusi ja maksimi 16 henkilöä. Huomio myös tuoksuihin Metsällä on elvyttävä vaikutus pelkästään siellä kävellessä, ja erilaisia harjoituksia voi tehdä itsekin, mutta Malminiemen mukaan ohjauksen avulla ihmiset keskittyvät harjoituksiin usein paremmin. Ensimmäinen maisemaristeily on tarjolla jo Kiepsaus-päivänä tämän viikon lauantaina. Ohjaaja Sini Malminiemi (vas.) on koulutukseltaan biologi, ympäristökasvattaja, eräopas sekä koulutettu Metsämielija mindfulnessohjaaja, joten hän tietää, mistä metsän tuottamassa hyvinvoinnissa on kyse. Lisäksi yritys järjestää heinäkuussa kaksi opastettua risteilyä Erakonsaareen. Malminiemen hyvinvointikävelyillään käyttämät menetelmät pohjaavatkin eri tutkimuksiin. Lähtö tapahtuu Heretyn kämppäkahvilan pihasta. Lopuksi rentoudutaan nuotiopaikalla. Tärkeitä ovat myös metsän tuoksut. Kävelyn aikana tutuksi tulevat muun muassa hengitysharjoitukset, mutta samalla keskitytään tutOhjattu metsäretki on kuin lääke Elina Syrjänen puun fytonsidejäkään. kesäkuuta 2019 tämistä puolustusaineista, jotka suojelevat sitä taudinaiheuttajilta ja tuholaisilta. Huonoa säätä ei olekaan, Malminiemi muistuttaa. Mukaan tarvitaan säänmukainen vaatetus, hyvät kävelykengät, vesipullo sekä nuotioeväät
ilmaiseksi. Kuhmoisten infopiste 040 359 4543. meno jatkuu Kiepsaus-pubin, musiikin ja karaoken parissa 14.30-19.00 KIEPSAUS-KARAOKE, Kuhmola. Riihigalleriantie 82, Kuhmoinen. 19 km kirkonkylältä, os. kesäkuuta 2019 11 RIIHIGALLERIAN kesän 2019 taiteilijavieraat ympäristötaiteilija, kuvanveistäjä Jenni Tieaho taidegraafikko, akateemikko Outi Heiskanen kuvataiteilija Elina Kujansuu kuvataiteilija Satu Laurel tekstiilitaitelija Marita Lappalainen tekstiilitaiteilija Eija Pöyry sekä Niilo Suojoen maalausten pysyvä näyttely Avajaiset maanantaina 17.6.2019 klo 18.00 Näyttely on avoinna 18.8.2019 saakka ti – su klo 12.00 – 17.00 Tervetuloa! Riihigalleria sijaitsee Päijälän kylällä, n. Pääsymaksut (kortti ja käteinen) 5 € , alle 15-v. Kyläyhdistyksen kahvio (maksu käteisellä). Tied. Kuhmoisten Sanomat 11 Keskiviikkona 5
Kesäasukkaiden ja senioreiden kirkkopyhä Kuhmoisten kirkossa 7.7. klo 18 Kirkkokonsertti: Lauri Voipio sello ja Lauri Väinmaa piano. Satutunti kirjastossa 7.6. Riihigallerian kesänäytt ely 18.6. Tori sillan kupeessa Päijälässä 6.7. Tori sillan kupeessa Päijälässä 29.6. Timo Leppäsen valokuvanäytt ely Päijälän Rukoushuoneella 2.7. Riihigallerian kesänäytt elyn avajaiset 18.6.–18.8. kesäkuuta 2019 HUOM! katettu katsomo i o o aikuiset 15€ lippuvaraukset: 044 7277 477 lapset 4-12v. (ti -su) Päijälän Rukoushuone avoinna ti ekirkkona, Timo Leppäsen valokuvanäytt ely Heinäkuu 18.6.–18.8. Lisätietoja yhdistyksen kotisivuilla www.kkyh.. Opastett u kierros Papinsaaren hautausmaalla 17.6.–20.6. Anna Juurikan näyttely Pihlajakosken kulttuurimakasiinissa 26.6. Taidenäytt elyn avajaiset kirjaston galleriassa 8.6. Kesän?kaikki?risteilyt?aikatauluineen?löydät www.kulkeevettenhalki.fi 0400 933 806 METSURIJA ARBORISTIPALVELU J. Satutunti kirjastossa 19.6. klo 13 Tapialassa Viihdeorkesteri Vinos konsertti Kevyesti keskellä kesää: sooloja Ari Kajander, Pekka Lehmussaari ja Jukka Luukkanen, Seppo Soinila sello, Paula Tervala piano. Honkahovin tanssit: Charles Plogman & Rosett e ja Jari Grek 24.6.–7.7. Laulunäytelmä Kuhmolassa: Kari ja Urkki 15.6. Hippokisat urheilukentällä 5.7. Juhannuskokko Kylämän yhteisrannalla 22.6. klo 15–17 Kuhmolassa Laulunäytelmä Kari & Urkki: Karina Juhani Sorvali, laulajina Hannu Lehtonen ja Eero Sinikannel, haitarisäestys Jarno Kuusisto, piirrokset ja käsikirj. Taidenäytt ely: Riitt a Ott elin ja Marjukka Sahakangas kirjaston galleriassa 5.6. Konsertti Päijälän Rukoushuoneella 6.7. Riihigallerian kesänäytt ely 24.6.–7.7. Ohjelma á 15 euroa. Isojärven ympäri III -koti seuturetki 12.6. Sahti mestaruuskilpailut Euron Paikassa 15.6. Jaakko Heinämäen esitelmä kirjastossa 7.6. • la 13.7. pj. Metalliromun keräys Pihlajakoskella 29.6. metsätyöt metsurijaarboristi@protonmail.com metsurijaarboristi.fi Kuhmoisten kulttuuriyhdistys ry Kulttuuria yli 35 vuotta ajan aalloilla • la 15.6. Tuu meille kylään – kylä matkailijoiden silmin -ti laisuus Kuhmolassa 13.6. Kätevien pop-up-myymälä Wanhan Pankin rakennuksessa. Livemusiikkia Ravintola Sahanrannassa 22.6. klo 14 Aki ja Sara Sääskilahti harmonikka: näyttelyyn vapaa pääsy, konserttiohjelma á 10 euroa. klo 20–24 Kuhmolassa Rokkikonsertti: Kuhmoislaista rokkia yli 50 vuoden ajalta tähän asti, ohjelma á 10 euroa. Huutokauppa, match show ja takakontti kirppis Sappeen kentällä 6.7. kanssa. Seurakunnan metsäseikkailupäivä Isojärven kansallispuistossa 7.6.–8.6. Honkahovin tanssit: Kyösti Mäkimatti la & Varjokuva ja Jari Grek 3.7. Runon ja suven ilta Pihlajakosken Makasiinikahvilassa 6.7.–7.7. Lasten lauantaikerho Päijälän Rukoushuoneella 6.7. Toripäivä ja peräkontti kirppis Pihlajakoskella 29.6. Naisten tupailta Haukkasalon lossilla 14.6. Pu. • su 7.7. Ennakkoilmoittautuminen. Yhteislaulua Kalholanniemessä 28.6.–29.6. • su 14.7. Toripäivä Pihlajakoskella 8.6. klo 18 Kissakulman Torpassa Historiapiiri, Vapaa-ajan as.yhd. Livemusiikkia Ravintola Sahanrannassa 6.7. • to 18.7. Ennakkoilm. Kirppis Pihlajakosken NS-talolla 7.7. Kuhmoinen Kiepsahtaa kesään! 8.6. Tori sillan kupeessa Päijälässä 16.6. yhdistyksen kotisivuilla: osallistujien nimet, sähköpostiosoitteet ja puh.nrot. Ohjelma á 15 euroa. Harrastajateatt eri, ensi-ilta: Tuhannen riemun rysä Kalholanniemen kesäteatt erissa 7.7. Kulttuuriyhd. Lauri Voipion ja Lauri Väinmaan konsertti kirkossa 21.6. pihapuunkaadot . • ti–to 9.–11.7. Honkahovin tanssit: Sinitaivas 19.6. klo 13–20 Päijänteellä Musiikillinen risteily: m/s Elbatar. 12€ osoite: Kavarmäentie 156 ryhmät 20 hlö 13€ www.padasjoenharrastajateatteri.com LI PU T TERVETULOA! Kiepsahda risteilylle la 8.6. Tanssit Kylämän Seurantalo Jukolassa 29.6.–14.7. Tori sillan kupeessa Päijälässä 8.6. Kissakulman Ns. • ke 19.6. Maisemaristeily Päijänteellä 11.6. Kätevien kesämyyjäiset Kuhmolassa 6.7. klo 8–16 Kuhmolan torilla Kuhtuutori: Torimyyntiä, myyjien ja yleisön haastatteluja. Digipäivä kirjastossa 12.6. Anna Juurikan näyttely Pihlajakosken kulttuurimakasiinissa 30.6.–31.7. klo 19 Vanha-Puolamäessä Kesäkonsertti Elokuvasävelmiä: Jonas Hirvelä viulu ja Matti Ekman harmonikka. 50 v. Kirppis Kuhmoisten työväentalolla 30.6.–31.7. Aikuiset?20?,?lapset?4-12?10?,?alle?4v?ilmaiseksi. Laivakahvila?palvelee?täysin?oikeuksin. puiden hoitoleikkaukset . Runon ja suven ilta Päijälän Pirti llä 6.7. klo 12–18 Päijännekodissa Taidenäyttely Eino Viikilän maalauksia ja veistoksia, Veli Ähtävän veistoksellisia maalauksia ja avajaiskonsertti ti 9.7. TERVALA . • pe 12.7. Tilaa paikallislehti, niin pysyt menossa mukana! Kuhmoisissa tapahtuu kesällä 2019 Kesäkuu 3.6.–29.6. Maisemaristeily Kuhmoisten satamasta 13-15.30. Vinos-viihdeorkesterin konsertti Tapialassa 7.7. etti, vapaaehtoismaksu. kuukävelystä 20.7.1969. Opastett u kierros Papinsaaren hautausmaalla 8.7. Ennakkoilmoittautuminen. • ma 8.7. Liisa Kontturi-Rytkönen: Vapaa-ajan asukkaiden historiasta ja tilastoja nykypäiviltä, järj. Iltarasti t Solkerinvuoressa 11.6. Rakennustarvikkeiden vaihtopäivät 24-hallilla 17.6. Täysikuu 16.7. Miesten Kotailta, Kylämän Seurantalo Jukolassa 15.6. Kalevi Laalo (Laalo ja Sorvali ovat Kuhmoisten vapaa-ajanasukkaita). Kuhmoisten Sanomat 12 Keskiviikkona 5. Lasten lauantaikerho Päijälän Rukoushuoneella 29.6. Runon ja Suven ilta, vieraana Maria Ampuja, Vanha-Puolamäen Koti museossa 6.7. Ohjelma á 15 euroa. Iltarasti t Harmoisissa 2.7
Livemusiikkia Ravintola Sahanrannassa. mennessä Liisa Peake p. Akvarellikurssi Pihlajakoskella 14.7. Kuhtuu-tori Kuhmolan torialueella 13.7. Harrastajateatt eri: Tuhannen riemun rysä Kalholanniemen kesäteatt erissa 12.7. Yhteislauluilta Riihigalleriassa 15.7.–21.7. Iltarasti t Hakinharjulla 13.8. Marja Helne p. Harrastajateatt eri: Tuhannen riemun rysä Kalholanniemen kesäteatt erissa 20.7. Riihigallerian kesänäytt ely 3.8. Ilm. Neste Ralli 2019 3.8. Kahviraha 5€. Iltarasti t Harmoisissa 9.7. Kirppis ja Käsityöpuoti Pihlajakosken kultt uurimakasiinissa 8.7. Kyläkirkko Pihlajakosken Makasiinikahvilassa 23.7. Rokkikonsertti Kuhmolassa 13.7. Lasten lauantaikerho Päijälän Rukoushuoneella 20.7. Rauha Koivusen näytt ely Pihlajakoskella 16.7. Harrastajateatt eri: Tuhannen riemun rysä Kalholanniemen kesäteatt erissa 18.7. 9.7. klo 10–14 Kuhmolassa • POP UP myyntiä 8.7. Bileilta Honkahovissa 28.7. Eino Viikilän taidenäytt ely Päijännekodilla, avajaiskonsertti 9.7. Rantakalaja toripäivä Pihlajakoskella 10.8. Kesäkauden päätt äjäiset Kylämällä 31.8. Livemusiikkia Ravintola Sahanrannassa 6.8. Elvis Gospel -konsertti Kuhmoisten kirkossa 11.7. Maaja koti talousseuran tori Pihlajakoskella 13.7.–14.7. Päijälä-Forum Päijälän Pirti llä 17.8. Lasten lauantaikerho Päijälän Rukoushuoneella 13.7. Honkahovin tanssit: Matti ja Teppo 17.7. Harrastajateatt eri: Tuhannen riemun rysä Kalholanniemen kesäteatt erissa 10.7. Opastett u kierros Papinsaaren hautausmaalla Elokuu 18.6.–18.8. Harrastajateatt eri: Tuhannen riemun rysä Kalholanniemen kesäteatt erissa 18.7. Tule ostamaan ja myymään! ilmoitukset@kuhmoistensanomat.. Honkahovin tanssit: Tulipunaruusut 10.7. Harrastajateatt eri: Tuhannen riemun rysä Kalholanniemen kesäteatt erissa 30.7. kesäkuuta 2019 auto: 1+7 KYSY 2-laadun tomaattia • KESÄMYYJÄISET 6.7. klo 18 Vanha-Puolamäen Kotimuseossa, Orivedentie 63 Kirjailijavieras ja muu ohjelma vahvistuu lähiaikoina. Kuhmoisten Sanomien lukijamatka 24.8. Tori sillan kupessa Päijälässä 20.7. Kesäjuhla Päijälän Rukoushuoneella 13.8. Iltarasti t Hakinharjulla 6.8. Roskat pois nurkista -tempaus 30.8. Kansalliset aikuisyleisurheilukilpailut urheilukentällä 20.7. Honkahovin tanssit: Pekkaniskan Pojat 17.8. 3.7. 040 592 0565 helnemarja@gmail.com • RUNON JA SUVEN ILTA 6.7. Musiikillinen risteily Päijänteellä 14.7. alk. Kuhmoisissa tapahtuu kesällä 2019 8.7.–14.7. Suomen luonnon päivän tapahtuma Isojärvellä 31.8. Harrastajateatt eri: Tuhannen riemun rysä Kalholanniemen kesäteatt erissa 14.7. Honkahovin tanssit: Energia & Teemu Roivainen 24.7. Historiapiiri Kissakulman torpalla 9.7. 045 139 8309 tai liisa.peake@gmail.com KU HMOISTEN KÄTE VÄT RY . Kuhmoisten Sanomat 13 Keskiviikkona 5. Honkahovin tanssit: Tangokuningas ja tangokuningatar 2019 10.8. Harrastajateatt eri: Tuhannen riemun rysä Kalholanniemen kesäteatt erissa 25.7. Jousiammuntakoe koulukeskuksella 22.8. Nuorisoseuran kesäjuhlat & iltamat Pihlajakoskella 20.7. Hirvimestaruuskilpailu Aukeasuon ampumaradalla 24.8. Kesäkonsertti Vanha-Puolamäessä 20.7. Tori sillan kupeessa Päijälässä 11.8. Tori sillan kupeessa Päijälässä 3.8. Harrastajateatt eri: Tuhannen riemun rysä Kalholanniemen kesäteatt erissa 21.7. noin 2 viikon ajan Wanhan Pankin rakennuksessa, Toritie 44 Tied. Tori sillan kupeessa Päijälässä 27.7. Yhteislauluilta Riihigalleriassa 21.7. Harrastajateatt eri: Tuhannen riemun rysä Kalholanniemen kesäteatt erissa 27.7. –11.7. Honkahovin tanssit: Amore & Leif Lindeman 31.7. Livemusiikkia Ravintola Sahanrannassa 18.8. Kesätori Päijälän Pirti llä 13.7. Livemusiikkia Ravintola Sahanrannassa 21.7. Lasten lauantaikerho Päijälän Rukoushuoneella 27.7
Riihigallerian näyttelyn avajaiset 18.06.?17.08. f i Oma tontti järvimaisemista P I R K A N M A A N P O R T T I P Ä I J Ä N T E E L L E Kuhmoinen Kesä Kuhmoisissa 2019 07.06. Eino Viikilän taidetta Päijännekodissa, avajaiskonsertti 09.07. 12.07. kesäkuuta 2019 A U R I N K O R I N N E Varaa pian tontti uudesta kotikunnastasi! Osalla uusista Koskenpartaan tonteista on oma ranta ja Aurinkorinteeltä näkyy Kuhmoisten satama. Yhteislauluilta Riihigallerialla Päijälässä 31.07. Kuhtuutori Kuhmolan torilla 14.07. Tule tutustumaan ja pistäydy samalla Päijänteen suosituimmassa vierasvenesatamassa. Papinsaaren hautausmaan opastettu kierros 03.08. k u h m o i n e n . Musiikillinen risteily m/s Elbattarella Päijänteellä 20.07. Suomen luonnon päivän tapahtuma Isojärven kansallispuistossa Kuhmoisten tapahtumista löydät lisää ajan kohtaista tietoa nettisivuilta, facebookista ja Kuhmoinen Palvelee -lehdestä. w w w . Papinsaaren hautausmaan opastettu kierros 07.0728.7. Kansalliset aikuisyleisurheilukilpailut urheilukentällä 21.07. ajalta Kuhmolassa 13.07. Kuhmoislaista rokkia 50 v. Päijälä-Forum Päijälän Pirtillä 31.08. Kalholanniemen kesäteatterissa ”Tuhannen riemun rysä” 09.07.?11.07. Tuomolan toritanssit Kuhmolan kentällä 08.06. Neste Ralli 2019, Pihlajakosken ja Päijälän erikoiskokeet 17.08. Honkahovin tiistaitanssit (tiistaisin 13.8.saakka) 07.07. Riihigallerian näyttely avoinna Päijälässä 18.06. Päiväkoti Saukontassun avoimet ovet 16.06. Kuhmoisten Sanomat 14 Keskiviikkona 5. Kiepsaus Kesään –tapahtuma keskustassa ja sahanrannassa 08.06. K O S K E N P A R R A S. Papinsaaren hautausmaan opastettu kierros 17.06
– Nyt tuntuu, että elämällä on jatkuvuutta, kun tila ei mene myyntiin. Ennen sillan rakentamista eläinauto haki teuraaksi menevät lehmät nykyisen Tampereentien puolelta. Salmen yli johtaa pengersilta. – Osaan varautua hankkimalla ruokaa pakkaseen. – Moni sanoi silloin, että saaren rauha menee, mutta minulla ei ole sellaisesta mitään havaintoa. – Yhden retkeilevän porukan olen tänäkin keväänä nähnyt kulkevan sinne polkupyörillä reppujen kanssa. Metsän ja mökkien lisäksi Hiukkolansaaressa on kiinnostava maantieteellinen kohde. Elämällä on jatkuvuutta Lehtipuiden runsaus Hiukkolan tilan ympärillä johtuu siitä, että tilan pellot istutettiin koivulle parikymmentä vuotta sitten. Eteläreunaa pitkin kulkee polku, ja aivan rannassa kasvaa mahtavia vanhoja honkia. Autolla pääsee Kuhmoisten kirkonkylän palvelujen ääreen parissakymmenessä minuutissa. Eeva Uosukainen löytää Hiukeenniemestä yhä kauneutta, vaikka on kulkenut näissä maastoissa jo lähes 60 vuotta. – Aikanaan Hiukeenniemeen oli aika kova liikenne. Asiansa hän hoitaa, kun jälkipolvi tulee käymään. Uosukainen arvelee, ettei edes uskaltaisi asua tilalla talvella yksin pimeän aikaan. Jopa parin kilometrin pituinen, mutta hyvin kapea Hiukeenniemi alkaa aivan Hiukkolan tilan takaa ja ulottaa häntänsä pitkälle Lummenneen länsiosaan. Heillä oli 6–10 lypsävää lehmää ja noin 10 hehtaaria peltoa. Koska liki kymmenen Kuhmoisissa vietetyn vuoden aikana minulla ei ole ollut tarvetta käydä Hiukkolansaaressa, sinne täytyy lähteä muuten vain. Postilaatikot kertovat vapaa-ajanasunnoista, joita saaressa on ainakin satakunta. Nykyisin hän asuu talvet Lahdessa, mutta tänäkin vuonna muutti Hiukkolansaareen jo huhtikuun puolella. Uosukaisen tyttärenpoika on innostunut pitämään paikkoja yllä. Pian Tampereentieltä kääntymisen jälkeen silta ylittää Uitinsalmen, jonka takana Hiukkolansaarentie halkoo havumetsää. Kouluauto haki kyytiläiset samasta paikasta Toritunniemestä. Omaan ruokapöytään kasvatettiin vuosittain sika, ja joskus pidettiin vasikkaa kasvamassa. Se yhdistettiin mantereeseen sillalla 1980-luvulla, mutta vakituisia asukkaita ei enää ole – vapaa-ajan-asuntoja sen sijaan ainakin satakunta. Tosin Eeva Uosukaisella ei ole ajokorttia. Tila kuitenkin elää yhä. Ja naapurit ohikulkiessaan kysyvät, tuodaanko jotakin kaupasta. Kahdessa kohdassa niemi katkeaa lähes kokonaan, mutta aivan kärkeen asti pääsee silti kävellen. Mökkiläiset ovat omilla rannoillaan ja käyvät asioilla samalla tavoin kuin me, ei kukaan rällää tien päällä, Eeva Uosukainen naurahtaa. Niemi on harjumainen muodostelma, jonka luonto on mäntykangasta. Sitten saavutaan saaren etelärannalle, missä puut Hiukkolansaaren rauha säilyy vaihtuvat lehtipuiksi ja tie johtaa Eeva Uosukaisen pihaan. Päivi Hotokka Uitinsalmi erottaa pohjoisessa Hiukkolansaaren mantereesta. Syksyisin ja keväisin kelirikkoaika hankaloitti elämää vaihtelevasti. – Maisemat ovat suoraan sanoen huonontuneet entisestä, mutta se nyt on pikkujuttu, Eeva Uosukainen tuumii. Maito kulki veneellä ja kelkalla Eeva ja Aimo Uosukainen pitivät saaressa maatilaa Aimon vanhempien kanssa. Tie Hiukeenniemeen kulkee Uosukaisen pihasta, ja ennen pihaa tielle on asetettu ajokieltomerkki. Silloin lehmät uitettiin salmesta yli. Kartalla se näyttää valtavalta, Lummenneen lähes kokonaan halkaisevalta saarelta. Merkin luona on kuitenkin pysäköintitilaa, joten kävellen niemeen on lupa kulkea. Uosukaisten kahdesta tyttärestä vanhempi aloitti koulunkäyntinsä Harmoisten koulussa, mutta nuorempi kävi koulun Sappeessa. Hiukkolan tilan pihapiiriä pidetään hyvässä kunnossa, vaikka viljelyksiä tai kasvimaata ei enää ole.. Ennen pimeys ja eristyneisyys ei tuntunut missään, kun ympärillä oli perhe ja käytettävissä kulkuneuvoja. – Keväällä jäiden lähtö meni aika nopeasti ohi, mutta syksyt olivat arvaamattomia. Talvella maitotonkat kuljetettiin milloin milläkin, esimerkiksi potkukelkalla, suksikelkalla tai autolla. Jos äkkiä tuli kova pakkanen ja välillä taas lauha, saattoi olla muutamia päiviä, jolloin ei päässyt ollenkaan mantereelle. Maidon kuljetus ja asiointimatkat hoituivat niin, että talolta kuljettiin koivukujaa rantaan ja sieltä veneellä noin kilometrin matka Toritunniemeen, joka sijaitsee Padasjoen puolella. 1990-luvulla saaressa paljon maata omistava yritys myi suuren määrän rantatontteja mökinrakentajille. Ylempänä metsä on harvennettu. kesäkuuta 2019 Päivi Hotokka Hiukkolansaareen on harvoin asiaa. Niemessä on Hiekkapakaksi kutsuttu nuotioja uimapaikka. Kuhmoisten Sanomat 15 Keskiviikkona 5. Hän käy Hiukkolansaaressa kesäkaudella joka viikonloppu ja talvisinkin toisinaan ja tekee polttopuut sekä traktorityöt. Se väheni selvästi, kun merkki laitettiin, Uosukainen kertoo. – Hankalaahan se paikoin oli, kun ei ollut tietä. Talo tosin on nykyisin Uosukaisen tyttären omistuksessa. Sähkötkin saareen saatiin vasta myöhään. Padasjoen puolella syntynyt Eeva Uosukainen on asunut Hiukkolan tilalla liki 60 vuotta, siitä lähtien kun tuli sinne miniäksi vuonna 1960. Kävellen retkelle Hiukeenniemeen Hiukkolan tilan lisäksi saaressa on ollut vajaa kymmenen muuta vakituisesti asuttua kiinteistöä. – Kun tie tuli, kuusi vuotta maitoauto ehti hakea maidot tilalta. Olosuhteet tilalla ovat nyt hyvin toisenlaiset kuin vielä 1970-luvulla. Tien varrella on hakkuuaukeita ja tukkipinoja, siellä täällä vilahtaa talo, mökki tai vedenpinta. Uosukainen epäilee, että kiinnostus on jäänyt pojalle siitä, kun tämä lapsena aina istui papan traktorin kyydissä
010 254 7992 tai op.fi Vesa Teräväinen 040 769 8133 kiinteistönvälittäjä, LKV Nina Leppänen 010 254 7948 rahoituspalvelut -Riittävän suuri, mukavan pieniOlemme Sinua varten! Armi Peltonen 010 254 7949 rahoitusja vakuutuspalvelut Mirkkaliina Pettersson 010 254 7936 lakipalvelut Marjaana Luukko 010 254 7921 päivittäispalvelut Sanna-Maria Peltonen 010 254 7950 sijoitusja rahoituspalvelut Villepekka Ojala 040 827 2570 asiakkuuspäällikkö Teemu Sarhemaa 040 055 1180 toimitusjohtaja julkinen kaupanvahvistaja Jari Vinko 050 612 09 kiinteistönvälittäjä LKV, julkinen kaupanvahvistaja Rasmus Solajoki 010 254 7967 yritysja maatalouspalvelut Tutustu valikoimaan www.aureskoski.fi kyllästettynä sahattuna höylättynä Terassit, paviljongit ja pihakalusteet Terassit, paviljongit ja pihakalusteet Piharakennukset w w w. kesäkuuta 2019 Tavoitat meidät parhaiten suorista numeroistamme ja sähköpostilla (etunimi.sukunimi@op.fi) Kassapalvelut Kuhmoinen: ma, ke ja pe 9.30–12.30 Padasjoki: ti ja to 9.30–12.30 Neuvontapalvelut ajanvarauksella ma-to 9.00-19.00 ja pe 9.00-16.00 p. n e t 4 4 5 9 2 3 1 3 4 Löydät Kuhmoisten Sanomat facebookista – käy tykkäämässä! Kesälehti on luettavissa myös verkossa.. p a u l a r i v i n o j a . Kuhmoisten Sanomat 16 Keskiviikkona 5
KONSTA HIETANEN Vasikkarokki KE 31.7. Faktalaatikon fakta numero yksi on tässä . rakennusten pohjat / salaojaremontit piharakentaminen / kaivinkonetyöt kiviaines toimitus / jätevesiratkaisut vaihtolavavuokraus Keinuhongan Tila & tilamyymälä Keinuhongantie 54, 17610 Auttoinen, padasjoki 040-7545455/puoti 040-5628580/suvi www.keinuhonka.fi www.suvimarja.fi kesäkaudella 1.6.-11.8. ” Tämä on nosto. TERO VAARA 17.7. kalle.jaakkola@keinuhonka.. KONSTA HIETANEN 17.7. ARTTU WISKARI 24.7. Faktalaatikon fakta numero kaksi on tässä KEINUHONKA OY KULJETUS KALLE JAAKKOLA KEINUHONGANTIE 54, 17610 AUTTOINEN puh. JANNE TULKKI 10.7. ARTTU WISKARI keinuhongan tila, keinuhongantie 54, 17610 Auttoinen, padasjoki www.keinuhonka.fi www.suvimarja.fi 040-5628580/suvi A&J KANKKUNEN OY Toritie 13 17800 Kuhmoinen p. Fakta . Kun putki on rikki ja ulos valuu shitti, Päijät-Hämeen Putkimiehet on silloin hitti! ilmoitukset@ kuhmoistensanomat.. JANNE TULKKI 10.7. JÄTEVESIRATKAISUT AVAIMET KÄTEEN PAKETTINA! LÄMMITYS ILMASTOINTI JÄTEVESI KÄYTTÖVESI SUUNNITTELU PÄIJÄT-HÄMEEN PUTKIMIEHET OY, Keskustie 18, 17500 Padasjoki puh. TERO VAARA 24.7. 040 554 3882, www.putkimiehetoy.?, posti@putkimiehetoy.. klo 18-22 Ikärajaton Lippu 5€ ” ” Tämä on nosto. Kuhmoisten Sanomat 17 Keskiviikkona 5. avoinna ma-pe 10-18 , la 10-16 , su 12-18 heinäkuussa keskiviikkoisin 10-22 sisustustuotteet / vaatteet-ja asusteet / kahvila-ravintola lihaja lähiruokamyymälä / ryhmäretkikohde / kokouspalvelut heinäkuussa joka keskiviikko klo 18-22 BÖNDE bileet Koko perheen -ilmainen sisäänpääsyEsiintymässä 3.7. 0400 560 344 Lip-Lap Laiturit Jalotakka-tuotteet www.kankkula.fi. 0400 715 639 www.keinuhonka.. kesäkuuta 2019 ilmoitukset@ kuhmoistensanomat.. HEINÄKUUSSA JOKA KESKIVIIKKO KLO 18-22 -ilmainen sisäänpääsyBÖNDE bileet Keinuhongan Tilalla koko perheen HEINÄKUUSSA JOKA KESKIVIIKKO LIVE-ESIINTYJÄ GRILLIBUFFA MYYNTIKOJUJA SONNIKIERROS KLO 18-18.30 3.7
JUHLATELTAT Kauttamme myös juhlateltat. Viime kesänä uusien yrittäjien aloittaessa kunta teki Sahanrannan tiloissa remonttia, muun muassa keittiö ja terassia uusittiin. Bändikesän polkaisee käyntiin tuolloin Telaketju-yhtye, joka järjesti viime kesänä villit bileet Sahanrannassa. – Arkisin tarjolla on yksi kotiruokatyyppinen lounasvaihtoehto sekä salaattipöytä. Noutopöydästä lautasannoksiin Ravintolapalveluiden puolella suurin muutos viime kesään verrattuna on tapahtunut lounasruokailussa, jossa siirryttiin noutopöydästä lautasannoksiin. Kiepsaus-lauantaina terassialuetta laajennetaan alapihalle. Suosituinta syötävää satamaravintolassa ovat pizzojen ja burgereiden lisäksi kala-annokset. 050 454 2999 kratmo.fi • Autohuollot • Raskaskonehuollot • Renkaat ja rengastyöt, myös isot renkaat • Ilmastointihuollot ja pakokaasutestit • Bosch vikadiagnoosi • Webasto ja Eberspächer • Pesupalvelut! Kultapellonkuja 120, Kuhmalahti Korjaamo 0440 684 521 korjaamokultapelto@gmail.com Hydrauliikkaletkut ja liittimet 0500 846 709 / 24/7 h Kultapellonkuja 120, Kuhmalahti Valtuutettu -HUOLTO Sari Heliövaara Ravintola Sahanrannassa biletetään tänä kesänä bändien tahdissa, kun viime kesänä tunnelmoitiin trubaduurien ja duojen musiikin parissa. Kuhmoisten Sanomat 18 Keskiviikkona 5. Majoitustoiminta Sahanrannassa jatkuu entiseen tapaan. – Esiintymässä on useita erilaisia kokoonpanoja, niin bilebändejä kuin esimerkiksi legendaarisia Agents-hittejä soittavia rautalankamuusikoita, kertoo satamaravintolan yrittäjä Janne Laukkarinen. Sari Heliövaara. Majatalon alakerrassa palvelee tänä kesänä muun muassa sisustustarvikkeita ja lahjatavaraa myyvä Merimiehen vaimon satamakauppa. Keikat järjestetään pääSahanrannan kesässä bilebändejä sääntöisesti ravintolan terassilla, huonon sään sattuessa esiintyminen siirretään sisätiloihin. kesäkuuta 2019 MOOTTORIHUOLTO Huollamme työkoneet, veneet ja niiden laitteistot. Nuutinrinteentie 5 17870 Kuhmoinen Puh. Myös ruokalistaa on uudistettu viime kesästä. Viime viikolla Sahanrannan ulkokattoa pestiin tulevaa maalausta varten. Elävän musiikin lisäksi Sahanrannassa järjestetään kesän mittaan useampia discoiltoja. Tämän kesän ohjelmassa on vain ulkokaton maalaus, joka on tarkoitus saada tehdyksi ennen kiivainta kesäsesonkia. Kiepsaus-viikonlopusta lähtien bändi nousee satamaravintolassa lavalle joka toinen lauantai-ilta. Lounasaikaan voi tilata myös ala carte -listalta toisin kuin noutopöydän aikaan viime kesänä, kertoo Laukkarinen. Sauna lämpiää tilauksesta, kerralla lauteille mahtuu noin kymmenen löylyttelijää. Yrittäjät ovat itse kohentaneet saunatiloja muun muassa hankkimalla pukuhuoneeseen sohvia ja nojatuoleja sekä uusimalla sisustusta
Päivi Hotokka. – Helteisinä kesäpäivinä satamaan käy pyrkimässä paljon veneitä, joista moni joutuu kääntymään pois, kun ei veneelle ole tilaa. Suosituimpia annoksia ovat pizzat, burgerit ja Päijänteen muikku, jota paikallinen kalastaja Jorma Kääpä toimittaa Wonkamieheen. Ralliviikonloppuna elävää musiikkia on tarjolla sekä perjantaina että lauantaina. Kesäkaupasta löytyvät perustarpeet kahvista jäätelöön, maitoon ja virvokkeisiin. – Beetfools on yleisön suuri suosikki ja kesänpäättäjäiset ilman Bat ja Ryydiä ei olisi mitään. Odotukset rallin suhteen ovat korkealla, sillä uusittu reitti kulkee nyt aivan ravintolan vierestä. Oula Näkkäläjärvi ja Tuomo Luukkonen nautiskelivat alkukesästä Wonkamiehen terassilla ravintolan kauden avajaispäivänä viime lauantaina. kesäkuuta 2019 Taulunmäentie 1, Padasjoki, p. Viime kesänä kauppaan saatiin myös lihatiski. Kuhmoisten Sanomat 19 Keskiviikkona 5. Venepaikkoja kaivataan lisää Veneilijät muodostavat merkittävän osan kesäravintolan asiakkaista kesämökkiläisten lisäksi. Arolaisen mukaan vierasvenepaikkoja kaivattaisiin kipeästi lisää Pihlajakosken satamaan. Heille tarjoili Tomi Jokinen. Toissa kesäksi valmistuivat uudet saunatilat ja terassin laajennus, ja viime kesänä kyläkaupan puolta uudistettiin ja rakennettiin tilaussaunaan uusi terassi. 03 874 590 EURORAUTA www.eurorauta.weebly.com VARASTOMYYNTI Ma-pe 8-17, la 9-14 • rakennustarvikkeet • taloustuotteet • puutarhatarvikkeet HYÖDYNNÄ PALVELUT! kotiisi tai loma-asuntoosi VALOKUITULIITTYMÄ Kuhmoisten Laajakaista Oy Vellahdentie 1, Kuhmoinen Asiakaspalvelu: tiistaisin klo 9-15 p. Ravintolan puolella ruoan myynti on kasvanut ja väkevien alkoholijuomien menekki puolestaan laskenut. 040 8377 931 Sari Heliövaara Pihlajakoskella sataman kupeessa sijaitseva kesäravintola Wonkamies tarjoaa tänäkin kesänä elävää musiikkia joka lauantai-ilta. Wonkamiehen tiloja on uudistettu viime vuosina reippaalla kädellä. Esiintyjien joukossa on yleisön kestosuosikkeja aiemmilta kesiltä, mutta myös uusia nimiä. Uusia esiintyjiä on muun muWonkamiehessä soivat uudet ja vanhat suosikit assa Mikko Alatalo, kertoo Wonkamiehen yrittäjä Jouni Arolainen
Tuotemerkkejä mm. kesäkuuta 2019 JÄMSÄ Lindemaninkatu 9 • Ark.8–19, la 8–16, su 11–16 • Puh. 7378-2 Gym Sport Air Track 3m ILMAVOLTTIRATA • ilmalla täytettävä voimistelualusta, joka sopii moneen käyttöön, Cheerleading, parkour, trikkaus ym. Tyylikonsultti Minna Nikander auttaa löytämään sopivat vaatteet ja värit. Vaateputiikista kauniita asukokonaisuuksia. KYSY LISÄÄ MYYMÄLÄSTÄMME! PUH 050 525 9958 MYÖS MUITA KOKOJA, KYSY LISÄÄ MYYMÄLÖISTÄMME! MYÖS PAKETTIAUTON RENKAAT! 10 ,kpl 19 90 AIROT BENSAKANISTERI 20L • irroitettava kaatonokka kannun kyljessä säilyy aina mukana. VALIKOIMISSAMME: •KAUSITUOTTEET •LEMMIKKITUOTTEET •TALOUSTAVARAT •SIIVOUS •PESUAINEET •MAKEISET •VENEILYTARVIKKEET •KALASTUSTARVIKEET •POLKUPYÖRÄTARVIKKEET •ATK-TARVIKE •KODIN ELEGTRONIIKKA •AUTOTARVIKKEET •TYÖVAATTEET •TYÖKALUT •SÄHKÖTARVIKKEET •VALAISTUSTARVIKE •LVI-TARVIKE •PORANTERÄT/HIONTA •PIENRAUTA •MAALIT •MAALAUSTARVIKE •SILIKONIT/LIIMAT •AKUT •ÖLJYT/NESTEET •SUOJAPEITTEET •VUOKRA-AUTO (PAKETTIAUTO JA BUSSI) JA KAIKKEA MUUTA! MEILTÄ VOIT VUOKRATA MYÖS MUUTTO/KULJETUS AUTOT SEKÄ PIKKUBUSSIT KYSY LISÄÄ LIIKKEEN AUKIOLOAIKOINA 040 557 2328 TAI 040 557 2376. Witikkalan Kartano Avoinna ma-pe 10-17, la 10-15 P. 014 716 410 RUOVESI Joensuuntie 1 • Ark.9–18, la 9–15, su 11-15 • Puh. VUOKRATAAN KUORMA-AUTO N. Piidioksidiyhdiste tuottaa alhaisen vierintävastuksen ja polttoainetehokkuuden. Vakaa ja erinomainen suorituskyky. • pidemmillä matkoilla sovitaan erikseen. Riviera Maison, Lexington, Greengate, Lampe Berger, Durance, Pipols Basaar, Snö of Sweden, Balmuir. PELASTUSLIIVIT 1495,kpl PAVILJONKI BARCELONA 3X3 • juhlava puutarhapaviljonki tilava ja tyylikäs harmaa • hyttysverkot vetoketjuilla RIIPPUKEINUTUOLI • muovirottinki • valkoinen, musta PAINOPEITTO 140CM X 200CM • 6-12 kg RoyalGourmet SÄHKÖSAVUSTIN • sopii niin lihalle kuin kalalle • 1100w, sis ritilä ja rasvapelti 39 ,99 ,kpl kpl PENKKI SÄILYTYSLAATIKOLLA • Säilytystilaa 280l. • Mitat: L100 cm, k 10 cm, p 300 cm • Paino:15 kg, patjan paino 12kg pari ALK. Vain Jämsä Vain Jämsä + + + + POLTTOAINEET POLTTOAINEET 24 95 kpl ALK. 0500 400 148, Koskentie 12, Jämsä. Kuhmoisten Sanomat 20 Keskiviikkona 5. Mos Mosh, Please, Peura, Pura, Ze-Ze, Laurie, Lexington, Masai, Zoey. 25M³ 50 30 snt/km snt/km 50 ,30 ,vrk vrk alk. Optimoitu ääriviiva tarjoaa mukavan ajokokemuksen. 249 ,149 ,129 ,99 ,kpl kpl kpl kpl MYÖS MITTATILAUSTYÖNÄ! SOITA 040 5552729 TAI POSTI@PAIJANNELAITURIT.FI MALLI 4 • Pääty 126 cm * 201 cm • Silta 84 cm * 293 cm • 2 ponttoonia • Kantavuus 320 kg Ruskea uralauta 730 € MALLI 2 • Pääty P 203 cm * L 300 cm • Silta L 125 cm * P 405 cm • 5 ponttoonia • Kantavuus 800 kg Ruskea uralauta 1350 € 699,1299,kpl kpl PAIJANNELAITURIT.FI RUUVIPAALUT 80 CM 19€/KPL 3 KPL/50€ 115 CM 29€/KPL 3 KPL/70€ 160 CM 39€/KPL 3 KPL/100€ SENIORISKOOTTERI Moottori 650w • kantama 60 km, riippuen ajooloshteista • tukeva ja turvallinen sekä vauhdikkaasti kulkeva 3-pyöräinen senioriskootteri • vakiona kaatumisenesto • 500D, 2500gr/m² päälletikkaus/ 1000D 0.60mm puristettu PVC • Vakiovarusteet: 1 SUP erikoiskäsipumppu painemittarilla, kantolaukku ja korjaussarja. Mekko Ze-Ze 59,95€/kpl Myymälästä laadukkaat lahjat Tuotemerkkejä mm. • Säädettävissä vähentämällä tai lisäämällä ilmaa. 0400 126 159 COMFORTMAX AS H202 KESÄRENKAAT 185/65-15 179 ,195/65-15 179 ,205/55-16 189 ,205/60-16 209 ,225/45-17 219 ,MEILTÄ RENKAIDEN VANNETYÖ 4 KPL JA ALLE VAIHTO RENGAS SARJAN OSTAJALLE! 50 ,HABILEAD Hinnat/ rengassarja (4 kpl) Erityinen kulutuspinta takaa erinomaisen hiljaisuuden ja hyvän pidon tiehen. temppuilu. Koot 36-50. 0400 191 115, 0400 213 118 (työkalut) TEKEVÄN IHMISEN KAUPPA! www.tarvikekeskus.fi MEILTÄ YLI 40.000 TUOTETTA! HALLI Taipaleenraitti 1 • Ark.9–17, la 9–14, su 10-14 • Puh. • Säänkestävä Witikkalan Kartano Kahvilasta ma-pe herkullinen lounas 9,90€ Kahvion tuotteet leivotaan kartanolla, kuten pullat, kakut ja piirakat, myös tilauksesta kotiin
Lauantai-iltapäivän tähtiesiintyjänä Virve Rosti. Futiksen kyläturnaus, bilebändi Naistenhaku klo 22-02 Pe 19.7. asti: ma-to12-18, pe-la klo 11-20, su 11-17 14.6.-11.8: ma-to 9-21, pe-la 9-22, su 11-20 Lisätietoja & varaukset: www.kiuasniemimarina.?, marina@kiuasniemi.?, p. 040 725 2010 Edesniemi 46 Jämsä Muista hoitaa hiuksiasi myös kesällä: KATTAVA VALIKOIMA TUOTTEITA HIUSTEN JA HIUSPOHJAN HYVINVOINTIIN PARTURI-KAMPAAMOPALVELUT *Leikkauspalvelut *Hoitopalvelut *Kiharaja värjäyskäsittelyt *Kampaukset *Ripsien ja kulmien kestovärjäykset Hohka Parturi-Kampaamo PÄIJÄNTEEN LUKKOJA MÖKKIPALVELUT ABLOY KÄYTTÖLUKOT, TURVALUKOT, SARJOITUKSET YMS. 040 487 8555 p. Päijännepurjehdus, bilebändi klo 22-02 La 20.7. – Ensimmäisissä järjestämissäni kilpailuissa oli 40 osallistujaa, Kauppinen kertoo – Yleensä osallistujia on 20–30, Kaitanen jatkaa. Lauantaina päiväkoti Saukontassussa avoimet ovet. Päijännepurjehdus, kilpailun startti klo 10 La 27.7. Juhannuskokko klo 21-22, bilebändi Lotta Skog klo 22-02 La 6.7. Harrastuksella on omat haaransa myös Kuhmoisissa. Kuhmoisten Sanomat 21 Keskiviikkona 5. Kisahevosia on tavallista ostaa toisilta harrastajilta, jotka valmistavat keppihevosia myyntiin. . Keppihevoskisoissa kilpaillaan sekä esteettä kouluratsastuksessa. He eivät itse enää ratsasta keppihevosilla, mutta ajatuksissa on vielä jatkaa kilpailujen järjestämistä muille. Perjantaina 7.6. Silja Kauppinen ja Iina Kaitanen ovat järjestäneet paikkakunnalla yhteensä neljä keppihevoskilpailua, joihin saapui kilpailijoita kaukaakin, jopa usean tunnin ajomatkan päästä. – Pieni hevonen on hyvä, koska sillä on helpoin ratsastaa isompia esteitä. Se ei saa olla liian kevyt, mutta ei liian painavakaan. aloitellaan toritansseilla ja maksuttomilla etkobileillä. Silja Kauppiselle ja Iina Kaitaselle keppihevoskilpailujen järjestäminen on myös tulonlähde, sillä järjestäjä tienaa osallistumismaksuista ja puffetin pitämisestä. Meiltä myös KATTOPESUT JA MAALAUKSET www.lukkomokki.fi 040 570 1790 Päivi Hotokka Keppihevoset liikuttavat tuhansia lapsia ja nuoria Suomessa. – SM-kilpailuissa korkeimmat luokat ovat 120 senttiä. . Palkintoina keppihevoskilpailuissa on yleensä ruusukkeita, joskus myös pokaaleja. . Street Hockey -turnaus DJ klo 10-16 Tapahtumiin vapaa pääsy! Aukioloajat: 13.6. Siellä voi radalla olla myös erikoisesteitä, kuten muureja, tytöt kertovat. Nuorten mukaan osallistujat ovat hyvinkin kilpailuhenkisiä ja tulevat paikalle hakemaan voittoa tai sijoitusta. Kouluratsastuksessa voi luokkana olla esimerkiksi kür, jossa esitetään ohjelma musiikin tahtiin. Esteratsastuksen luokat alkavat pienistä noin 20 sentin esteistä, korkeimmat luokat tavallisissa kilpailuissa voivat olla metrisiä. Pe 21.6. Esteluokat voidaan arvostella tyylin tai nopeimman ajan perusteella. – Myös hiekkakentillä voi pitää kilpailuja, mutta aika suuri tila siihen tarvitaan. Ilmiö on niin suuri, että jopa kansainvälinen lehdistö on kirjoittanut suomalaisesta keppariharrastuksesta. Päivi Hotokka koulutettu hieroja ja vyöhyketerapeutti Irja Tervala Kirkkotie 8 0400 131 170. Siitä huolimatta tunnelma kilpailuissa on hyvä. Iina Kaitanen ja Silja Kauppinen pitävät lauantain Kiepsaus kesään -tapahtumassa yleisölle lajiesittelyn keppihevosratsastuksesta. Niitä voi tilata esimerkiksi Instagramin kautta tai hankkia tapahtumiin tulevilta myyjiltä. Estetolpat he ovat tehneet itse ja käyttäneet puomeina aurauskeppejä. Clear round -luokissa ilman virKeppihevoskisat vetävät osallistujia hepisteitä radan suorittaneet saavat palkinnon. kesäkuuta 2019 Kiepsaus 8.6. Uiva venenäyttely klo 11-15 La 13.7. Keppihevosharrastukseen voi tutustua lauantaina Kiepsaus kesään -tapahtumassa, jossa Kauppinen ja Kaitanen pitävät aiheesta lajiesittelyn. Kaikki kannustavat toisiaan ja tsemppaavat, vaikka ratsukoilta putoaisi puomeja. Pieni hevonen sopii isoille esteille Kauppinen ja Kaitanen ovat järjestäneet kisat koulun liikuntasalissa
0400974177 pe 8.30 18.00 la 9.00 14.00 AVOINNA ma-to 8.30 17.00 Ansiolahdentie 4, Kuhmoinen KAUPPAHUONE TEKEVÄN PUOTI Kuntotie 1, Kuhmoinen AVOINNA LAUANTAINA 8.6. Opiskelu on ohi ennen kuin huomaakaan. /avustukset ja rahastot/nuorisotoimen avustukset. – Kun tavoite on selkeänä mielessä, sitä puskee vaikka läpi harmaan kiven. Jatko-opinnotkin siintelevät haaveissa jossain tulevaisuudessa. liikuntatoimi NUORISOTOIMEN AVUSTUKSET Nuorisojärjestöjen perusavustusta haetaan sivistystoimistosta saatavalla lomakkeella (mukaan myös liitteet), lomakkeet voi tulostaa myös osoitteesta www.kuhmoinen.. Ensimmäisen vuoden Hölttä kulki tekemässä lähihoitajan perusopintoja lähiopintoina Gradian Jämsän toimipisteessä. ma-to 8–15, pe 8–14 8.7.–4.8. I 10 15 Tapahtuman järjestää Digisti kylässä -hanke yhdessä Kuhmoisten kirjaston kanssa. 10.6.–25.7.2019 tiistaisin ja torstaisin • Aamujumppa satamassa klo 9.00–9.30 • Kesäkerho urheilukentällä klo 10.00–11.00 Lisätietoja www.kuhmoinen.. Kohdeavustusta haetaan vapaamuotoisella hakemuksella. Toivotko sujuvuutta sähköiseen asiointiin. 5.6.–7.7. ma-to 8–15, pe suljettu *käteismaksu Sari Heliövaara – Hammashoitajan pitää olla aina askeleen edellä hammaslääkäriä ja tuntea hänen työtapansa, kiteyttää Niina Hölttä, yksi tänä keväänä ammattiin valmistuneista kuhmoislaisista. klo 9–13 Tarjoamme pullakahvit ja arvomme kävijöiden kesken pienen yllätyspaketin. – Opinnot on mahdollista suorittaa nykyään hyvinkin joustavasti oman elämäntilanteen mukaan. avoinna klo 9-15 (Nuutinrinteentie 64) Onko nurkkiisi jäänyt ylimääräisiä ja sinulle tarpeettomia rakennustarvikkeita, ovia, ikkunoita, listoja, maaleja, tapetteja, ruuveja ym.. Lisätietoja tapahtuman Facebook-sivulla! kauppahuonekoskela p. Hän kannustaa kaikkia vastaavassa tilanteessa olevia lähtemään rohkeasti opiskelemaan. Perusavustusta voivat hakea sellaiset nuorisojärjestöt, joiden jäsenistä vähintään 2/3 on alle 29 vuotiaita. Kuhmoisten Sanomat 22 Keskiviikkona 5. kesäkuuta 2019 Kunta tiedottaa Rakennustarvikkeiden vaihtopäivät 24-hallilla 17. Hammashoitaja joutuu työskentelemään hankalissa työasennoissa, minkä vuoksi myös työergonomiaan on tärkeää kiinnittää huomiota. Opintojen läpi viemisessä auttoivat motivaatio ja määrätietoisuus, jotka aikuisopiskelijalla olivat kohdallaan. – Jokainen työpäivä ja asiakas on erilainen. – Työ on asiakaspalvelua ja käsityötä, jossa asiakkaan huomioiminen ja sorminäppäryys on tärkeää, koska käytettävät instrumentit ovat usein kooltaan hyvin pieniä, kuvailee Hölttä. kuikka@kuhmoinen.. KLO 10-15! PÄIVÄN AIHEITA: Nettipankki Kanta-palvelu Digituki Kuhmoisissa Hyvinvointisovellukset ja -laitteet Sydämen rytmintarkastus Digitukiklinikka KUHMOISTEN KIRJASTO I 12.6. Kaipaatko uusia ideoita hyvinvoinnin edistämiseen. Hölttä kiittää myös puolisoaan Tuukka Liukkosta sekä ohjaajaansa, hammashoitaja Kirsi Rantaa, joka lähti tarvittaessa vapaapäivinäänkin mukaan koululla käymään. Joka päivä työssä tulee myös uusia asioita eteen. – Aluksi ajatuksena oli suorittaa laitoshuollon tai välinehuollon ammattitutkinto, mutta sitten Paula kertoi mahdollisuudesta lähteä lukemaan hammashoitajaksi. – Joskus olisi hienoa jatkaa suuhygienistiksi, mikä mahdollistaisi itsenäisen työskentelyn suun terveyden ammattilaisena. Ammattinsa parhaana puolena Hölttä pitää työn vaihtelevuutta. Huomioithan että tuotavan tavaran tulee olla edelleen käyttökelpoista! Tavaran vastaanotto on valvottua. Hölttä puristi opintonsa puoleentoista vuoteen, kun normaalisti opiskelu vie parisen vuotta. 040 541 0334 Tapahtuman järjestää Digisti kylässä -hanke yhdessä Kuhmoisten kirjaston kanssa. Höltälle järjestyi mahdollisuus hoitaa osaamisalan opinnot oppisopimuksella oman terveysaseman hammashoitolassa. TERVETULOA DIGIPALVELUPÄIVÄÄN KUHMOISTEN KIRJASTOLLE 12.6. Suunhoidon opinnot piti suorittaa Jyväskylässä, koska alan opetusta ei ole Jämsässä. 044 244 9779 timo@paijanteen.fi www.paijanteen.fi Kiinteistönvälitystä Kuhmoisissa ja lähialueilla. – Tukiverkon merkitys opiskelun aikana on ollut todella iso, onneksi molemmat isovanhemmat asuvat lähellä ja ovat olleet suurena tukena. Sari Heliövaara Niina Hölttä suoritti puolessatoista vuodessa opinnot, jotka yleensä vievät pari vuotta. Hölttä on opiskeluaikanaan työskennellyt viiden eri hammaslääkärin kanssa. Höltällä on kesäkuun loppuun asti jatkuva sijaisuus Kuhmoisten hammashoitolassa. Käytännössä siis hammashoitajaksi, joka työskentelee hammaslääkärin työparina. Stressaavinta oli perheen ja opiskelun yhteensovittaminen, sillä perheessä on kaksi pientä lasta, 4-vuotias Rasmus-poika ja tällä viikolla 2 vuotta täyttävä Viivi-tytär. – 20.6. Nuorisotoimen kohdeavustusta voivat hakea kaikki järjestöt, joiden toiminta kohdistuu alle 20 vuotiaisiin nuoriin ja siihen osallistuu vähintään 8 nuorta. 14.6.2019 klo 15 mennessä. Lisätietoja tapahtuman Facebook-sivulla! Haluatko kehittää digitaitojasi. Peruskoulun jälkeen Hammashoitajan pitää olla askeleen edellä kuhmoislainen opiskeli Lahdessa tarjoilijaksi, mutta Kuhmoisiin paluun jälkeen ei koulutusta vastaavaa työtä ole ollut tarjolla. Hölttä onkin työskennellyt terveysasemalla laitoshuoltajana ja välinehuollon sijaisena. Avustushakemukset tulee toimittaa osoitteella: Kuhmoisten kunta/ vs. Hölttä valmistui viime viikolla Gradia Jämsästä lähihoitajaksi suun ja hammashoidon osaamisalalta. Vaihtopäivät toimivat ’’tuo tullessasi ja vie mennessäsi’’ –periaatteella. Liikuntatoimintaan ei avustusta myönnetä. Lisätietoja nuorisonohjaaja Satu Forsberg puh. järj. sivistystoimenjohtaja Marjo Kuikka, Toritie 34, 17800 Kuhmoinen tai marjo. Lisäksi jokaisella hammaslääkärillä on omat työtapansa, jotka hammashoitajan on tärkeää oppia tuntemaan yhteistyön sujumiseksi. Kuhmoisten Sanomat seuraa oman paikkakunnan tapahtumat tiiviisti ja on kotiseudun viesti kaukana asuville. Aloite opiskelemaan lähtemisestä tuli esimies Paula Kauppiselta. Vaikka läpi harmaan kiven Niina Hölttä on nykyajalle tyypillinen ammatinvaihtaja. – Työssä oppiminen on ainakin itselleni kaikkein tehokkainta oppimista
Panostaja Ari Rajala 0400 711 492 METALLI-, PELTIJA KONEISTUSTYÖT MP-koneistus p. OSTETAAN PÄIJÄNTEEN RANTATONTTI / TILA Huonokuntoiset rakennukset ei este, saaripaikkojakin saa tarjota, (ei välttämättä rakennusoikeutta). 040 483 0860 tai 040 515 2345 asiakaspalvelukonttori avoinna: ma 9.30–15, ti, ke ja pe 9.30–13, to sulj. Piili Kuhmoinen p. Kirjoita omalla nimelläsi, nimimerkki hyväksytään vain poikkeustapauksessa. (sis. 040 7089 512 SOUTUVENE, HYVÄKUNTOINEN p. 045 137 2276 mia@kirjanpitosi.. Tilaa kesäksi ja pysy menossa mukana! Tilaa kesäksi ja pysy menossa mukana! ilmoitukset@ kuhmoistensanomat.. 0400 980 292 PUUTYÖLIIKKEET, RAKENNUSTARVIKKEET Ikkunat, ovet sekä tilauspuusepäntyöt Ruokolan Puu Oy 040 824 7331 RAKENTAMISPALVELUT Pe-Ra Rakentajapalvelu uudisrakentaminen, omakotitalot, huvilat, saneerauskohteet p. Anna juttuvinkki! Mistä aiheesta Sinä haluaisit lukea. Riveillä voit ostaa, myydä, vaihtaa, vuokrata yms. Peltonen Padaskeittiöt-kalusteet kodinkoneet rakennusalan työt p. 050 913 6226 www.juhansahko.net LIKAKAIVOJEN TYHJENNYKSET Traktorikalustolla Vesa Arrenius p. (014) 718 272, 0400 919 805 Runsaasti oman tuotannon kukkia, kaikki hautausalan palvelut. 0400 852 532 __________________________ Metsäja maansiirtokoneiden kuljetukset ja siirrot, kant. Alle 25,e:n ilmoituksesta perimme pienlaskutuslisän 5,00 e. klo 12.00 Tervetuloa! öljyväritöitä, hiilipiirroksia, gra ikkaa, akvarelleja LUONTO JA IHMINEN Marjukka Sahakangas ja Riitta Ottelin Avoinna: ma, ke, pe 12-19 ti ja to 10-16 • la 10-15 KUHMOISTEN KIRJASTON GALLERIASSA 3.6.–29.6.2019 MYYDÄÄN valmiiksi tehtyjä HUUSSEJA. klo 9-17 • Seppolantie 16, Jämsä • p. p. Tervetuloa! ROINILAN LIHATILAN LIIKKUVA LIHATISKI PERJANTAINA Kuhmoinen klo 9-10 muurikkasuikaletta! 0400 872 461 Reumayhdistyksen jäsenet! Kesäkahvit maanantaina 10.6.2019 klo 13.00 Kahvila Tassi, Kapsäkin takana. alv 24%) Etusivulla 1,92 e /pmm Tekstissä 1,67 e /pmm Takasivulla 1,75 e /pmm Seurapalsta 2,48 e /rivi Johan on markkinat Edullinen rivi-ilmoitus yksityishenkilöille. 040 700 1165 __________________________ Sähkötyö J.Peltonen p. _________________________ Rakennushuolto P. 040 177 5069 LIIKEHAKEMISTO _________________________ Teemu Sarhemaa 0400 551180 HUUTOKAUPAT Kuolinja konkurssipesät, myös ostot. Petri Liehu p. Ark. 0400 739 226 Tampereentie 1250, Kuhmoinen PUTKILIIKKEET Putkiasennus Kaunistoinen Arttu Kaunistoinen p. Pienlaskutuslisä alle 25,e:n ilmoituksista on 5,e. 040 129 2386 mikko.sulanto@msu-metsapalvelu.. 040 779 4457 3 kk määräaikainen tilaus KESÄTARJOUS 25 € sis. Runsaasti oman tuotannon kukkia, kaikki hautausalan palvelut. kesäkuuta 2019 SEURAT KOKOUKSET NÄYTTELYT TORIMYYJÄT OSTETAAN METSÄPALSTA / ISOMPI METSÄALUE KUHMOISISTA. www.urosenkukka.. 040 586 7729 www.countryhelp.nettisivu.org __________________________ T:mi Vesa Peltonen saunat ja pesuhuoneet p. 0400 131 170 Irja Tervala __________________________ Hermoratahieronnan mestari Kirsi Valkama p. 014 716 119 / 0400 551 162 HAUTAKIVET Polar Granit Oy Hautakivet, kaiverrukset, entisöinnit Nyman Jaakko 045 662 6003 MAALÄMPÖPUMPUT Pumppumies Puoliväli Oy 040 565 5148 www.pumppumies.fi Maalämpöjärjestelmät avaimet käteen asennuksella! ILMALÄMPÖPUMPUT JULKISET KAUPANVAHVISTAJAT Kari Paajanen 0400 783 630 KAIVOLIIKKEET Porakaivoliike Kallioniemi Oy Jämsä (014) 761 168 www.porakaivoliikekallioniemi.. 24 t. Tilaushinnat 2019 (kotimaa) (sis. www.kirjanpitosi.. Jussin Monipalvelut tmi Juha Lindstén p. 0400 289 740 __________________________ Putkiasennus Lehtonen Oy Kokonniementie 12 p. 050 461 7575 KAIVINKONETYÖT CountryHelp Jyri Janhonen p. 040 8271583 __________________________________ Timo Ansiomäki p. 040 555 0454 kalle.nurminen@pp1.inet.. 0400 759 383 HIERONTA JA LUONTAISHOIDOT Hermoratahieronta Anne Kaunistoinen p. 0400 121 997 __________________________ OP Järvi-Häme Mirkkaliina Pettersson 010 254 7936 perunkirjoitukset testamentit edunvalvontavaltakirjat __________________________ MN-Putkiasennus Oy p. 045 636 3889 / Eija Pumppumies Puoliväli Oy 040 565 5148 www.pumppumies.fi Parhaat merkit, paras palvelu! myynti, asennus, huolto Sähkötyö J. Tervetuloa tutustumaan myös iltaisin ja viikonloppuisin, Päijälänraitti 14. tilaus 78 e Ilmoitushinnat 1.1.2019 alk. TERVETULOA! 040 553 5569 040 553 5569 Uusi-Pälsilä-Rumpalin yksityistien VUOSIKOKOUS 20.6.2019 klo 18.00 Kissakulman Torpalla, Kissakulmantie 48. 040 706 6359 J-P Lehtisen GALLERIA ja KOTIMUSEO Länkipohjantie 158, Kuhmoinen Avoinna kesällä lähinnä viikonloppuisin: pe ja su 11–17 • la 10–15 Esillä kuvataidetta, valokuvia, tulitikkuetikettejä, vanhaa lasia ja postikorteilla Suomen lipun ja saunomisen historiaa. Lukijapostia palstalla voit kiittää, kehua tai antaa kritiikkiä ajankohtaisista asioista. Irma Kallio p. 0400 228 822 Realisointipalvelu Relax Oy __________________________ ARKKITEHTISUUNNITTELU Kalle Nurminen arkkitehti SAFA suunnittelu, lupahakemukset, pääsuunnittelijan tehtävät, työnjohto Korppilankuja 46, Kuhmoinen p. 020 730 4040 / tilaukset www.lindroosinsora.. erikoiskuljetukset/kotim. alv 10% Tilauksen tulee alkaa viimeistään 19.6.2019. erikoiskuljetukset/kotim. 040 551 7540 __________________________ Seijan Pidot Tmi Seija Ruokola p. ÄÄNENTOISTO Näyttelyt, messut, discot, juhlat, musiikkiym. 040 746 9617 kuhmoinenkeittiot@gmail.com www.kuhmoinen-keittiot.. Toimitus voi lyhentää ja muokata tekstejä. KUKKAKAUPAT JA HAUTAUSTOIMISTOT Kuhmoisten Juhlapalvelu Oy Hautaustoimisto Irma Kallio p. Kesäisin myös Papinsaaren Kukka KULJETUSLIIKKEET Pika-, rahti-, lavettiym. 0400 353 886 __________________________________ _________________________ Kuorma-autokalustolla Liekaiha Oy Jarkko Sumioinen p. VAKUUTUKSET OP Vakuutus Oy OP Järvi-Häme Armi Peltonen p. Paavolankatu 4, Jämsä p. Yhteydenotot 0400 357 853 ke 12.6.2019 klo 13 YHTEISLAULUT Päijännekodilla ke 19.6.2019 klo 14 YHTEISLAULUT Vuodeosastolla. Lehden vastuu ilmoituksen julkaisemisen yhteydessä sattuneesta virheestä rajoittuu ilmoituksen hintaan; puhelimitse annettujen ilmoitusten virheestä vastuu on ilmoittajan. Lindroosin Sora Oy p. ja Eurooppa OPASOL OY p. 044 244 9779 _________________________ Timo Sormunen 044 244 9779 SÄHKÖASENNUKSET SÄHKÖ-RUOKOLAHTI OY Suunnitelmat/asennukset p. 040 740 6374 __________________________ Urosen Kukkakauppa ja Hautaus-palvelu, Koskentie 11, Jämsä p. 0400 593 031 Kuhmoinen pertti.nevalainen@pp3.inet.. Hintoihin sisältyy alv 24%. TOIMITUS Ilmoitusaineisto tulee jättää lehden toimitukseen viimeistään julkaisuviikon maanantaina klo 12 ja vedosilmoitukset edellisen viikon perjantaina klo 13 mennessä. Kesäisin myös Papinsaaren Kukka Pika-, rahti-, lavettiym. 0400 647 931 LOUHINTAURAKOINTI Suoritan ammattitaidolla kaikenlaista louhintaa, esim. alv 10%) 12 kk/kestotilaus 72 e 12 kk / määräaik. kivien ja kallion louhintaa tonteilta, teiltä, pelloilta sekä piikkaustyöt. __________________________ Kirjanpitopalvelut MV p. Ilmoituksia välitetään myös muihin lehtiin niiden omilla ilmoitushinnoilla. Määräajan jälkeen jätetyistä ilmoituksista peritään lisämaksuna 5,50 e /ilmoitus. SIIVOUSPALVELUT SORAA JA MURSKEET Kuhmoisten Sora Oy Olli Nummelin p. 0400 638 764 OMPELUPALVELUT Ompelimo OutiS Outi Savunen p. Hintoihin sisältyy alv 24%. 0400 783 630, (03) 555 6137 PITOPALVELU yms. 040 587 7830 PERUNKIRJOITUSJA PESÄNSELVITYSPALVELUT Kari Paajanen p. Tapaamisiin! AVAJAISET la 8.6. Vastaavat toimittajat Yhteiskunnalliset asiat Hannu Lahtinen Elinkeinoelämä Päivi Malin Kulttuuri ja vapaa-aika Eija Heinonen Puolueeton kotiseutulehti Sanomalehtien Liiton jäsen Levikki 2 526 (LT-2017) ISSN 0356-228X Painopaikka Lehtisepät Oy postiosoite: Toritie 52, 17800 Kuhmoinen sähköpostiosoitteet: ilmoitukset@kuhmoistensanomat.fi toimitus@kuhmoistensanomat.fi www.kuhmoistensanomat.fi ILMOITUSJA TILAUSASIAT p. Aina vinkkiä ei voi heti toteuttaa, mutta jossain vaiheessa toivejuttu ehkä ilmaantuu lehden sivuille, muodossa tai toisessa. Myös rakentamisen ja sisustamisen palvelut. PARTURI-KAMPAAMOT Parturi-Kampaamo Tikantupa Toritie 54, Kuhmoinen p. Kuhmoisten Sanomat 23 Keskiviikkona 5. Petri Liehu p. JOHAN ON MARKKINAT Kuhmoisten Kukkakauppa ja Hautauspalvelu Taina Hinskala, p. 040 769 8133 Päijänteen Kiinteistöpalvelut LKV www.paijanteen.. 040 72 666 28 ________________________________ Kuhmoisten Juhlapalvelu Oy Juhlaja pitopalvelu. __________________________ Urosen Kukkakauppa ja Hautaus-palvelu p. Hinta kolmelta riviltä 10,e ja lisärivit 4,e/rivi. p. Lindroos Esa 0400 344 531 TILITOIMISTOT Kuhmoisten Tilitoimisto Toritie 64, p. 050 913 6226 www.juhansahko.net POLTTOPUUT Polttopuita myytävänä Harjunsalmella! Voitto Arrenius p. Puh. 040 767 4198 KIINTEISTÖNVÄLITYS Järvi-Hämeen OP-kiinteistökeskus Oy, Vesa Teräväinen p. 20 v. p. kok. 555 1331 kuhmoistentilitoimisto@ kuhmoistentilitoimisto.. 040 708 1456 LASI& KEHYSLIIKKEET Jämsän Lasi ja Kehys Oy Kaikki lasialan työt, tuulilasit ja kehystys. Toimittaja Päivi Hotokka 045 635 5335 paivi.hotokka@ kuhmoistensanomat.fi Toimittaja Elina Syrjänen 040 483 4642 toimitus@ kuhmoistensanomat.fi Kuhmoisten Sanomat Asiakaspalvelu ja ilmoitusvalmistus Tuija Käki-Lahtinen 040 483 0860 ilmoitukset@ kuhmoistensanomat.fi. www.urosenkukka.. METSÄPALVELUT MSU-Metsäpalvelu ky Kiipeilykaadot, pihapuiden kaadot, raivaus, istutus ja hakkuu Mikko Sulanto p. 040 779 4457 KULTASEPÄNLIIKKEET Kelloja, kultaa Kelloliike M. Peltonen p. Ad-autokorjaamo. tapahtumat OPASOL OY p. 0400 852 532 Kuhmoisten Siivouspalvelut kaikki siivousalan palvelut p. Kolarikorjaukset ja -maalaukset. AUTOKORJAAMOT Jokilaakson Autohuolto Oy Valtuutettu Citroen, Mitsubishi ja Peugeot huolto. 040 551 7540 __________________________ Kuhmoisten Kukkakauppa ja Hautauspalvelu Taina Hinskala, p. 0400 641 924 Harmoinen __________________________ Klassinen hieronta ja vyöhyketerapia, Kirkkotie 8 p. 010 254 7949 VARTIOINTI JA MURTOHÄLYTYSJÄRJESTELMÄT S & L Turvapalvelut Oy 24 h/vrk 050 596 0060 hälytysja kamerajärjestelmät vartiointipalvelut MÖKIT, KODIT, YRITYKSET www.turvapalvelut24h.. 040 536 5663, 0400 946 642 www.kuhmoistensora.. 050 555 8742 www.ompelimooutis.. 0400 805 830 www.mp-koneistus.. 24 t. ja Eurooppa OPASOL OY __________________________ Metsäja maansiirtokoneiden kuljetukset ja siirrot, kant
Viimeisenä kohteena meillä oli Porkkalan Puutarha, joka sijaitsee aivan Lammintien varressa Sankolassa. Eila Rönni kertoi retkeläisille marjaviinien valmistuksesta. pantti 0,80€ 9 95 KG Palvelutisk istä tuore a kotimaista kalaa sekä herkkuja grilliin! Palvelutisk istä tuore a kotimaista kalaa sekä herkkuja grilliin! OLVI Jaffa 0,95 l 3 PULLOA (sis. Voimassa TO-SU 6.-9.6. 750g Toritie 53, 17800 Kuhmoinen puh. Tähän aikaan alkukesästä ei perennatarha ole parhaimmillaan, sillä kasvit ovat vielä pieniä ja juurikaan kukkivia kasveja ei ollut esillä. PIRKKA Kivennäisvedet ja vichy 1,5 l Erä! Savukirjolohifilee n. Tämä puutarha on perennaystävien aarreaitta, lajeja ja lajikkeita on runsaasti ja puutarha on ovat erikoistuneet harvinaisempiin kasveihin. Viiniyrityksen omistavat molemmat pojat puoliksi, toisella pojalla on oma yritys Helsingissä. pantti 0,80€ 9 00 3 PKT KULTA KATRIINA Jauhetut kahvit PLUSSAKORTILLA • • • 3 PKT Lea Sinivaara Jälleen kerran Pihlajalahden maaja kotitalousseuran puutarharetki saatiin viettää aurinkoisessa ja jopa paahteisessa kesäsäässä. Marjaviinit alkavat jo nykyään olla hyvin samanlaisia kuin rypäleviinit, valmitus tehdään mehusta kuivaksi käyttämisellä, jonka jälkeen viimeinen makeus lasketaan laskentakaavan avulla sokeria lisäämällä. MUNKKIKAHVIT Osallistu arvontaan ja voit voi aa tuotepalkintoja! Palvelu pelaa kesäaikana ark. Lautsian kartanossa kävimme syömässä maittavan lounaan seisovasta pöydästä ja saimme samalla esittelyn kartanon vaiheista. Kultapellosta matka jatkui Huutijärvelle Honkasen puutarhaan, jossa silmä lepäsi upeiden kesäkukkien kukkameressä. 7-21 la 7-21 su 9-21 3 50 2 pulloa sis. asti. pantti ) Palvelu tiski palvelee kesällä torstaista lauantaihin! Juomatarjoukset voimassa KOKO KESÄN 25.8. kesäkuuta 2019 Voimassa xx.xx.20xx asti MALLIKAUPPA Ollaanko Facebook-kavereita. pantti 1,20) 0,51€/l 3 PLO 99 PLO (sis. Virkistyshetken matkaan toi käynti Rönnvikin viinitilalla Hämeenlinnan tien varressa Laitikkalassa. kmarketsuomi Kaikki kesän ainekset läheltä. Kuhmoisten Sanomat 24 Keskiviikkona 5. Maalla on pakko olla multiyrittäjä: Kultapellon puutarha tuottaa elantoa kesäisin kesäkukkien ja vihannesten taimimyynnillä, joka on Erika Kartsepin valtakuntaa. Loppuviikon tarjoukset. Autohuoltoliike ja lämpölaitokset hakKukkien kauneutta ja viinin makeutta keineen työllistävät ympäri vuoden. Kävimme vierailemassa Terolan Taimitarhassa Tuulosessa. Jouko Lähteenmäki. Ensimmäinen kohteemme oli Kultapellon Puutarha Kuhmalahdella. Tilan vanha emäntä Eila Rönni kertoi toisen pojan vastaavan maataloudesta, josta tulee 80 prosenttia tulosta. 03 555 6061 markus.ahonen@k-market.com KIPPARI KYLÄKAUPPAPÄIVÄ 8.6.2019 Tarjoamme kyläkauppapäivän johdosta KIEPSAUSLAUANTAINA 8.6. Tästä toiminnasta vastaa Erikan puoliso Petri Täyrönen. 16 95 KG Erä! HYVÄ APAJA Savusiika 750g 2 pulloa sis. Puutarhuri Sinikka Wegelius kertoi heidän kasvattavan taimia lisäämällä ja siemenestä, osa tulee muualta. Tällä kertaa 46 osallistujan matka suuntautui naapurikyliin. Näin saadaan viiniin juuri oikea alkoholipitoisuus