– Diegon kuvista puolestaan muodostuu Mexico Moon -kuosissa kankaan keskelle meksikolainen toteemi. asti KELVENNE-RETKET PADASJOELTA 5.7.-3.8. Riikinkukko pudottaa pyrstönsä joka syksy, ja siksi näyttelyn somisteena on myös Diegon viimekesäinen pyrstö. Aikataulut: kulkeevettenhalki.fi RISTEILYT KUHMOISISTA La 17.6. Koska riikinkukon pyrstö on täynnä silmiä, sillä on paljon mystisiä ja symbolisia merkityksiä. heinäkuuta 2017 SITOUTUMATON PAIKALLISLEHTI KelossiKellosalmella Jamit Jay Lewis Gang Jay ay Le Lew ewis Gan Gang s Gang wis Gangggg Frederik pe 7.7. Risteily Arja Korisevan konserttiin Sysmään La 8.7. Tekstiilejä voi käyttää monella tavalla, sillä ne kestävät konepesun 60 asteessa. Niissä kulkee esimerkiksi pitkä kaari riikinkukkojen kotimaan Intian, Meksikon ja Afrikan kautta Itämerelle. Jos joku ihastuu kuoseihin, niitä on mahdollista tehdä lisää. Kirjaston galleriassa tekstiilejä on esillä sekä tyynyiksi ommeltuina että seinävaatteina. Innoitus näyttelyyn lähti juuri eläimistä, mutta kuten näyttelyn nimessä oleva sana jalostettu kertoo, aihe ja työt ovat jalostuneet hiljalleen. Kuhmoisten Sanomat Irtonumero 2,00 € N:o 27 2017 67. Komea pukkikuva kantaakin nimeä Pukki on pop. Lippuja Modetista ja Kelossilta 30.6. klo 20 02 la 8.7. Friidu & Diego yhdistävät Itämeren ja Intian MUKANA ILMOITUSLIITE NAPPAA TALTEEN !. Anna Karhila kaikki Mariella Rauhalan kasvattamia munasta tai pikkupennusta saakka. El Sheik on jo 32-vuotias, ja riikinkukotkin elävät pitkään. Kangas on painettu Aitoossa, ja kotimaista tuotantoa ovat myös Diegokuosista koivuviilulle painetut tarjottimet. Retki Erakonsaareen Su 25.6. – Olen valtavan innostunut näistä ideoista, ja keksin koko ajan lisää. klo 20 02 Hiljaiset Tähdet Hiljaiset Täähdet Matti Kallio Acoustic Liput ennakkoon 22 €, Portilta 28 €/ilta. Riikinkukon munasta otetusta kuvasta syntynyt Mastogloia kuvaa syntymää, sillä Mastogloia oli Itämeren esivaihe. Toisaalta kuvissa voi nähdä paljon muutakin. Kaikkia ideoita ei ole edes käytetty, sillä laadukas, paksu puuvillakanvaasi taipuisi mainiosti esimerkiksi kasseiksi. Risteily Tehinselälle Su 23.7. – Aito materiaali on tärkeää, samoin kotimaisuus. – Lähdin työstämään eläimistäni ottamia kuvia, leikittelemään niillä ja kehittämään tarinoita. Bred ei viittaa vain tekstiilien pitkään jalostamiseen, vaan myös kasvattamiseen, sillä teosten malleina olevat eläimet ovat Mariella Rauhala viimeisteli maanantaina kirjastossa näyttelyn tekstiilejä. Poptaide, Itämeri ja Meksiko Ideoita ja vaikutteita kuviensa työstämiseen Mariella Rauhala on saanut esimerkiksi poptaiteesta. Esillä ja ostettavissa on myös mdf-levystä tehtyjä lasinalusia. Taustalla on värikäs Pukki on pop -teos. TI, KE JA TO. vsk Keskiviikkona 5. Niissä kurkistelevat Mariella Rauhalan rakkaat eläimet, afrikkalainen kääpiövuohipukki Spurt, tanskalainen knapstrub-hevonen El Sheik, musta kissa Koksi sekä hurmaava riikinkukkopari Friidu ja Diego. Retki Erakonsaareen La 1.7. Kuhmoinen-Sysmä-Kuhmoinen La 1.7. Risteily Tehinselälle Su 9.7. Juhannus Risteily Tehinselälle Pe 30.6. Valokuvat ovat kahden vuoden aikana muuttuneet ensin kuviksi ja sitten tekstiileiksi. Risteily Tehinselälle Hinnat, aikataulut ja matkakuvaukset: kulkeevettenhalki.fi Anna Karhila Friidu & Diego: bred in Kuhmoinen Valokuvista tekstiilitaiteeksi Mariella Rauhala 3.–29.7.2017 Pääkirjaston galleria Toritie 42 Värikylläiset tekstiilit täyttävät heinäkuun ajaksi kirjaston gallerian
Esimerkiksi opettajan, lääkärin, poliisin ja palomiehen työt tuntuvat hyviltä vaihtoehdoilta. Kahvilaa pidetään avoinna viikolla 27 keskiviikosta sunnuntaihin, alkaen aamukymmenestä iltaan asti, lupaavat kahvilan pitäjät. Älä kerro niiden kaikkien olevan sopivia. Toinen vaihtoehto alle kouluikäisen työnkuvaksi on mediasta opittu vaihtoehto. Maamerkkinä on harmaa riihi, tien vasemmalla puolella, noin 50 metriä Pajulantietä valtatie 24:n liittymästä. f Jalkapallon kyläturnaukseen ehtii vielä tänään ilmottautua! f Harrastajateatterin Biokaasubisneksen ensi-ilta on vuorossa sunnuntaina. Vanhassa riihessä on tunnelmallista viettää kahvitaukoa vastapaistettujen munkkien kera. Se oli ensin paperikuvana työpöydän yläpuolella, myöhemmin tietokoneen näytöllä taustakuvana. Kuhmoisten Sanomat 2 Keskiviikkona 5. – Palasit sitten juurillesi. Neljäs vaihe on hetki, jolloin nuori keksii itseään kiinnostavan alan tai asian, mutta ei tarkkaa työtehtävää. si jostain auttamiseen liittyvästä ja vajaat 20 vuotta myöhemmin he jo kirjoittavatkin reseptejä lääkärintakki päällään. Toiset saattavat päästä neljänteen vaiheeseen kuin ilmaiseksi jo ala-asteikäisinä. Ja viime viikolla hekin saivat lisää vastauksia siitä, mikä heistä tulee isona. Lapsi saattaa olla selvillä vanhempansa ammatista ja se tuntuu itsellekin hyvältä vaihtoehdolta, vaikuttavathan vanhemmat ihan tolkun ihmisiltä. Sama länsitaivas, josta edesmennyt isäni osasi aina ennustaa seuraavan päivän sään. Lähdinkö edes koskaan kokonaan pois. Tiina Siikanen tiina.siikanen @kuhmoistensanomat.fi Tiina Siikanen Kesäkulkijoille tarjoutuu Harmoisissa viehättävä taukopaikka Kellosalmelle johtavan tien alussa. Kolmas ammatinvalinnanvaihe on yläasteiässä alkava ”en tiedä” -kausi. KOLUMNI Elina Järvenpää PÄÄKIRJOITUS LUKIJAPOSTI 5.7.2017 f Aurinko nousee 3.47 f Aurinko laskee 22.59 Onnea nimipäivänä! Tänään Unto, Untamo To Esa, Esaias Pe Klaus, Launo La Turo, Turkka Su Jasmin, Jade, Nanna, Ilta Ma Saimi, Saima Ti Noora, Elli, Nelli, Eleonoora Ke Hermanni, Herkko, Herman Viikon tärpit f Tänä iltana urheilukentällä vilistävät Hippo-kisojen osallistujat. Vapaasti Spiderman-sarjakuvaa lainaten – suuri valta tuo mukanaan suuren vastuun. Kirjoittaja on kuhmoislainen yliopisto-opiskelija, penkkiurheilija ja sarkasmin suurkuluttaja. Lantto-Virtasen perhe avaa vanhaan riiheen pop up -kahvilan Kuhtuuviikon ajaksi. Näytteillä on muun muassa reenjalaksia ja erilaisia puulapioita. Riihessä vieraileva voi kahvihetken lomassa tutustua tilan edellisen omistajan, puuseppä August Laaksosen kädentöihin. Mikä sinusta tulee isona. Tai auringonlaskun hetki Kopolan suuntaan. Itselläni se on näkymä Ala-Karkjärvelle lapsuudenkotini, nykyisen kesäkodin ikkunasta. Ja ilmeisesti pyyntö koski minuakin, koska aina yhdessä olemme. Oman kokemukseni mukaan yhä useampia nuoria kiinnostaa edelleen mökkeily. Vaikka päätyisimme tulevaan työhömme hetken mielijohteesta tai vuosia valmistautuen, meitä kaikkia yhdistää ammatinvalinnan viides vaihe. Huonompi on kuuluisa ”sinusta voi tulla mitä vain”. Kahvin tai mehun kanssa tarjolla on vastapaistettuja munkkeja ja pikkusuolaista. Metsänhoidolliset taitoni kuitenkin jäävät joulukuusen valintaan, joten toiveammattikin muuttui matkan varrella. Juurilleen paluusta on kyse myös taiteilja Aulikki Niemi-Savolaisen kohdalla, josta kerrotaan toisaalla tässä lehdessä. Kun suhde luontoon ja maaseutuun syntyy lapsena, ei se aivan helposti unohdu. Kouluikäinen tarvitsee konkreettisia ja itsenäisiä unelmia. Hän palasi kotitilalleen ja kunnosti sen myös muiden ihasteltavasti. Iso kiitos sille hienolle miehelle, joka auttoi minua Rkioskin edessä sunnuntaina, jäi siinä pelästyksissäni kiittämättä. Jäin miettimään tuota paluuta. Nuorella on jo 102 vaihtoehtoa. Silloin sukulaisille mutustellaan ajatusta jostain sähköön liittyvästä, jostain eläimiin liittyvästä, jostain lakiin liittyvästä ja monesta muusta. Kun nuori ei tiedä, vanhemmat ja sukulaiset voivat tsempata kahdella eri tavalla. Omat vanhempani ovat metsätalousyrittäjiä, ja kuten arvata saattaa, seitsemänvuotiaaksi saakka minusta piti tulla metsänhoitaja. Hyvänolon tunne, joka valtaa mielen viimeistään Harmoisten kohdalla vahvistaa, että kotiinpäin ollaan menossa. Tiina Siikanen Pop up -kahvila on auki Kuhtuu-viikolla Kellosalmentien alkupäässä. Nuori ei tiedä, mikä ura houkuttelee eniten, koska vaihtoehtoja on loputtomasti tai ei ollenkaan. Jokainen meistä kysyy itseltään työuransa aikana, olenko oikealla alalla. – Pesin riihen puhtaaksi painepesurilla ja puoliso Satu Virtanen on sisustanut sisätiloja viihtyisäksi vanhojen ryijyjen ja tavaPop up –kahvila nousi Harmoisiin roiden avulla, kertoo tilan isäntä Matti Lantto. Eri-ikäiset vastaavat tuohon kysymykseen eri tavoilla, viittä vaihetta noudattaen. Suurin osa toteaa jo teininä tehdyn valinnan yhä sopivan itselleen. Itse myönnän joskus maininneeni ajatuksen rocktähden urasta. Toiset kuitenkin uudelleen kouluttautuvat. Tämän sielunmaiseman valokuvasin jo varhain. Ihmisen juuriin ja kotiseutuun liittyy läheisesti myös ajatus sielunmaisemasta. He haaveilevat koko elämänsä esimerkik. Kesälomallaan monet kuhmoislaiset palaavat juurilleen ja ehkä myös sielunmaisemaansa. Tämän todentaa myös Tilastokeskus. Se on joko prinsessa, astronautti tai mutanttininjakilpikonna, mikä hahmo sen hetken hittisarjassa seikkaileekaan. Kouluikäinen haaveilee ammateista, joihin törmää omassa elämässään. Nyt heiltä tentataan tuttua kysymystä. Parempi valinta on ”löydät juuri itsellesi sopivan alan”. Toivottavasti tulee perille näin lehden välityksellä! Sitten kiitos sille reilusti keski-iän ylittäneelle miesparille, joka lauantaiKiitos na alkuillasta toivotti koiran helvettiin. Kesämökin omistajista 80 % on yli 50-vuotiaita. Vapaa-ajanpaikka kotitilan mailla tai muuten vaan kotikunnassa on muodostunut suvun tärkeäksi kohtaamispaikaksi. Viimeistään illaksi tyyntyvä järvinäkymä ja vehreänä kohoava Ravilansaari ovat pysyneet lähes muuttumattomana. Vapaa-ajan vietto saa vain uusia muotoja. Valtatielle on laitettu opasteita. ” Kouluikäinen haaveilee ammateista, joihin törmää omassa elämässään. Levytyssopimusta ei ole kuulunut vielä tähänkään päivään mennessä. Puutarhaviljelyn rinnalla hän maalaa akvarellitöitään inspiroivassa perinnemaisemassa. Vahvisti vain käsitystäni paikkakunnasta ja sen ihmisistä ja lisää muuttohaluja sekä antaa varoittavan esimerkin muille, että todellakaan ei kannata Kuhmoisiin muuttaa! Toki täytyy muistaa, että on kylässä muutama todellinen helmikin joukossa, ja valkea helmi loistaa todella kirkkaana tummaa taustaa vasten! Riitta Liimatainen ja se helvettiin matkalla oleva Otto-koira Juuristaan puu tunnetaan Mikä sinusta tulee isona Viime viikolla monet vastavalmistuneet saivat tiedon tulevasta opiskelupaikasta tai välivuodesta. Kun alle kouluikäiseltä lapselta kysytään toiveammattia, on vaihtoehtoja kaksi. Se ei tunnu auttavan, vaikka koira seisoi nurmikolla ja minä aivan jalkakäytävän reunassa, tiellä olemme silti, mutta ei se mitään. heinäkuuta 2017 Entinen koulukaveri totesi tavatessamme. Tosiasia kuitenkin on, että juureni ovat vahvasti Kuhmoisten hämäläisessä maaperässä. Asunnot, työpaikat vaihtuvat, mutta kesäkoti voi säilyä koko elämän. Pääemäntänä riihikahvilassa toimii perheen tytär Ida Lantto
Tässä työn alla on samppanjapullon avaamiseen tarkoitettu samppanjasapeli, Seimola näyttää. Kiinteistöstrategiassa määritellään muun muassa arvioitu korjaustarve sekä se, mitkä kiinteistöt pidetään kunnan omistuksessa ja mistä voidaan mahdollisesti luopua. Anna Karhila Kuhmoisten kunnan uusi tekninen lautakunta kokoontui ensimmäisen kerran viikko sitten, ja käsitteli kunnan kiinteistöstrategiaa. Risto Ojala Kotiseutuneuvos Seppo Unnaslahti piti Torpalla juhlaesitelmän MTK Kuhmoinen 100-vuotisesta historiasta. Juhlapäivä huipentui vielä illalla tansseihin Torpalla. – Aika helpolta tämä tuntuu, Tanninen kommentoi. Siitä kävi ilmi, että Kuhmoisissa on aikoinaan viljelty muun MTK Kuhmoisten puheenjohtaja Ilkka Säynätjoki ja sihteeri Jouni Joutsimatka esittelevät Seppo Unnaslahden kirjoittamaa kirjaa yhdistyksen 100-vuotisesta historiasta. Kiinteistöstrategia oli esillä toukokuussa kunnanhallituksessa, joka kuitenkin palautti sen vielä teknisen lautakunnan käsittelyyn. Sama summa jaettiin hyväntekeväisyyteen myös Kuhmoisissa, sillä Kuhmoisten Osuuspankki sulautuu Järvi-Hämeen Osuuspankkiin elokuun alussa. heinäkuuta 2017 Anna Karhila Kissakulman Torpan kulmalla tulijaa tervehtivät lauantaina kuivan heinän tuoksu ja ponin hirnahdukset. Jokaisella kunnalla on yksi edustaja jokaista alkavaa 4 000 asukasta kohden. muassa hamppua ja sokerijuurikasta. Taloustiedoilla täydennetty strategia palaa teknisen lautakunnan käsittelyyn syksyllä. Alustavan aikataulun mukaan vuoden 2019 alussa aloittavien uusien maakuntavaltuustojen vaalit järjestetään tammikuussa 2018. Mukana kuvaesityksessä oli erilaisia maatalon töitä niittokoneen teroituksesta lampaiden kerintään ja rukiin niittoon. Avustuskohteet valittiin toukokuun loppuun menOP:n avustuksen saajat selvillä nessä jätettyjen hakemusten joukosta. Valtuuston jäsenten on oltava kunnanvaltuutettuja. Tuohitaitaja Pentti Liehu nosteli heinää itse tekemällään kolmipiikkisellä piruntalikolla. Juuret hänellä on kuitenkin Kuhmoisissa, sillä isoisä oli kotoisin Haukkasalon saaresta. Yksi keppiämistä kokeilleista oli kohta 9 vuotta täyttävä Oona Tanninen. Uusi tekninen lautakunta päätti kerätä lisää taloustietoja rakennuksista ja jätti strategian siksi vielä pöydälle. Kun lautakunta hyväksyy strategian, se siirtyy vielä kunnanhallituksen ja kunnanvaltuustoon käsittelyyn. MTK-toiminta jäi vuoden 1918 taistelujen alle. Seppä Pertti Seimola oli saapunut poljettavan ahjon ja alasimen kanssa Luhangasta. Keppiäminen houkutteli sekä aikuisia että lapsia, ja monet kokeneetkin keppiäjät kokeilivat mielellään taitojaan. – Tämä on Luojan kasvattama oksa, joka teroitettu valkealla. Yhdistyksen jäsenmäärä nousi silloin 800:aan, Etelä-Hämeen Liiton kärkisijoille. Vahvin edustus KeskiSuomen maakuntavaltuustossa on keskustalla, jolla on 20 paikkaa. – Rakennuskohtaisia taloustietoja ei vielä keväällä ollut saatavilla, eikä lautakunnalla ollut eväitä laittaa strategiaa nyt eteenpäin ilman niitä, teknisen lautakunnan puheenjohtaja Eero Ikonen sanoo. Mehiläisiä, takomista ja keppihevosia Oona Tanninen oli vielä jatkamassa keppihevosradalle ja luontopolulle. MTK Kuhmoisten sihteerinä toimiva Jouni Joutsimatka oli koonnut noin sadasta vanhasta valokuvasta koostuvan esityksen. – Korjaustarpeista on tehty jo keväällä taloudellinen arviointi, jossa jokainen kiinteistö on käyty osa kerrallaan läpi, Ikonen kertoo. Anna Karhila Keski-Suomen uusi maakuntavaltuusto valittiin viime viikolla. Kuhmoisten MTK on maamme vanhimpia Maataloustuottajain paikallisyhdistyksiä. Kuhmoisissa avustusta jaetaan kolmelle kohteelle. Hän oli valtion virassa ja myöhemmin maatalousalan professori. Keski-Suomen maakuntavaltuustossa on kaikkiaan 79 paikkaa. Ne Kiinteistöstrategia siirtyy syksylle Anna Karhila on jaettu neljään eri salkkuun sen käyttötarkoituksen mukaan. Se perustettiin kaksi viikkoa Helsingissä vuonna 1917 pidetyn suuren helluntaikokouksen jälkeen. Kuvissa esiintyivät myös vanhaan Tehiin hankittu Kuhmoisten ensimmäinen traktori, AIV-rehun teko 1930-luvulta ja salaojan kaivuu käsin. Kuhmoisten Sanomat Järvi-Hämeen Osuuspankki jakoi Suomi 100 -juhlavuoden kunniaksi jokaisessa toimialueensa kunnassa 10 000 euroa. Kuivempi heinä pysyy paremmin, kun piikkejä on monta. Tekninen lautakunta käsitteli kiinteistöstrategiaa ensimmäisen kerran marraskuussa 2016. Maakuntavaltuusto ja maakuntahallitus ovat Keski-Suomen liiton ylimpiä päätöksentekoelimiä. Kuhmoisissa oli tuolloin 500 tilaa, joilla oli yli 2 hehtaaria peltoa, ja yhdistyksen jäsenmäärä ylitti 600 henkeä. ToiVäki urhea uurastavainen minta aloitettiin uudelleen sotien jälkeen, kun MTK Kuhmoinen perustettiin toistamiseen 1946. Mannerheimin lastensuojeluliiton Kuhmoisten paikallisyhdistys sai avustuksen sataman leikkipaikan kehittämiseen. Kiinteistöstrategiaan on koottu kaikki kunnan omistamat kiinteistöt. Kuhmoisten Sanomat 3 Keskiviikkona 5. Partiolippukunta Korpisudet sai avustuksen kanoottien ja melomiseen tarvittavien varusteiden hankintaan. Varsinkin lapsille maatalousnäyttelyssä olikin paljon ohjelmaa. Ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin kirkkoherra Yrjö Soriola, Korolan virkatalon isäntä. Konekentälle oli tuotu nykyaikaisia maatalouskoneita, ja päivän aikana nähtiin muun muassa energiapuunkorjuuja rehuntekonäytös. Kuhmoisten edustajaksi maakuntavaltuustoon valittiin Kimmo Malin (kok) ja varaedustajaksi Mira Pitkäniemi (kok). – Kokosin ympäri kylää sata kiloa albumeita ja skannasin kuvia niistä kuvia, Joutsimatka kertoo. Perustajana oli Yrjö Hukkinen Harmoisten Hukin tilalta. Unnaslahden tilalta oli tuotu paikalle kolme vasikkaa, 30-vuotias aasiherra Tom ja lammas. MTK Kuhmoisten pitkäaikaisin vaikuttaja oli Juhani Peltola, joka oli puheenjohtajana vuosina 1960–85 kuolemaansa asti. Uusi valtuusto ja hallitus toimivat lisäksi soteja maakuntauudistuksen väliaikaisen valmistelutoimielimen poliittisina keskustelukumppaneina. – Viimeiset kolme vuotta työurastani opetin metalliartesaaneja Petäjävedellä. Hamppua ja sokeriruokoa Torpan sisällä esillä oli käsitöitä ja valokuvia. SDP:llä on 18 paikkaa, kokoomuksella 12, vihreillä 10, VasemMalin maakuntavaltuustoon mistoliitolla sekä Perussuomalaisilla 7 ja kristillisdemokraateilla 5. Samalla julkistettiin hänen kirjoittamansa historiateos Väki urhea uurastavainen. Torpan taakse oli niitetty rutikuivaa heinää. Keppiämistä eli seipäälle nostoa sai kokeilla kuka vain. Toimeliain oli yhdistyksen sihteeri Olavi Savijärvi Puukkoisilta. Kuhmoisten Kumu sai avustuksen beach-volleykentän kunnostamiseen.. Aikuisiakaan ei ollut unohdettu – monia varHeinän tuoksua, historiaa ja nykypäivää masti kiinnostivat esimerkiksi pärekaton naulausnäytös, Riilahden tilan mehiläiset ja Rosellin puukkopajan tuotteet sekä Lilja Järvisen pettuleipämaistiaiset ja kirjat. Pentti Liehu (vasemmalla) ja Oona Tanninen (keskellä) nostivat heinää seipäille eli kepittivät sitä, kuten Kuhmoisissa sanotaan. MTK Kuhmoisten 100-vuotisjuhlan kunniaksi järjestetty maatalousnäyttely tarjosi perinteitä, historiaa ja ripauksen myös uutta. Uusi maakuntavaltuusto jatkaa työtään vuoden 2018 loppuun eli uuden maakuntahallinnon aloittamiseen saakka. Torpan edustalla puolestaan pääsi Aittolahden tilan Papu-ponin kärryille
ei tilaisuutta 13.7. Kesäkahvila Tassi on avoinna maanantaista lauantaihin elokuun puoliväliin eli koulujen alkamiseen saakka. Japanilainen ystäväni käveli kanssani aika pitkään sanomatta mitään. ”Tue nuorta itsenäisyyteen” Anna Karhila Anna Karhila Havaintoja Leena Airaksisen grafiikkaa 4.7.–6.8.2017 Kapsäkin kahvila Tassi Toritie 61 Kapsäkin kesäkahvila Tassissa voi heinäkuun ajan nauttia myös taiteesta, sillä Heinon kirjakaupan vanhaan navettaan kunnostetun kesäkahvilan tiloissa on esillä Leena Airaksisen grafiikkaa. Kesäkahvila on näyttelylle mitä mainioin paikka, sillä Airaksista kiehtovat etenkin puut ja vanhojen rakennusten ja miljöön yksityiskohdat. Metalligrafiikassa eli etsauksessa työ syövytetään kuparilevylle. Santalat Padasjoelta Helluntaisrk. Näiden väliset ylimenojaksot, aamu ja ilta, ovat usein ne ajankohdat, jolloin rauhoitumme tai valmistaudumme uuteen. Herkälle japaninpaperille vedostetut linnut ja hyönteiset tervehtivät tulijaa Tassin ovella. Pese käet -teoksessa pestään käkiä vadissa. Jumala on luonut maailmanjärjestyksen niin, että on päivittäin aktiivinen jakso (useimmille päivä) ja hiljainen jakso (yö). Silloin olemme myös usein herkimmillään kuulemaan Jumalan hiljaista puhetta sydämissämme. Kuhmoisten kirkkoon klo 12 Terttu Hassi esittelee kirkkotekstiilit klo 13 Messu luonnonkukin koristellussa kirkossa Kirkkokahvit seurakuntakodilla messun jälkeen. Päätteeksi pieni hartaushetki. Paikka oli laaksossa, eikä siellä kuulunut sillä hetkellä mitään muuta kuin lintujen laulua. Toki melunkin keskellä hän voi ”päästä läpi”, mutta me olemme usein keskittyneitä muihin asioihin puuhastellessamme omiamme, emmekä kuuntele kunnolla. Kuhmoisten Sanomat 4 Keskiviikkona 5. – Koska grafiikka on minulle vain harrastus, näyttelyiden pitäminen ei ole niin tärkeää. Eila Kirstinä Jo 70 -v! Kävin kerran eräässä luontokohteessa Tokiosta kotoisin olevan miehen kanssa. (Psalmit 62:5). Hän on ollut jo 20 vuoden ajan Espoossa teatteri Hyökyvuoressa yleismiehenä, joka sekä näyttelee, lavastaa ja puvustaa että kirjoittaa näytelmiä. Sitten hän avasi suutaan ja sanoi varovasti. Tervetuloa yhteisen KIRKKOPYHÄN tapahtumiin 9.7. heinäkuuta 2017 SANAN KULMA Tom Riska Kutsu ja kiitä lehtiilmoituksella! Tervetuloa EVANKELIUMIN-ILLAT Torstaisin klo 18 6.7. – Pelottavaa! Hiljaisuus taisi olla hänelle uusi kokemus. Lämpimästi tervetuloa! Tervetuloa syntymäpäiväkahville Kissakulman Torpalle 16.7. Onnellinen kuitenkin se, jolla on jatkuva yhteys Isään, olosuhteista riippumatta. Mutta hiljaisuus on valttia ja hiljaiset hetket, olivat ne sitten kuinka lyhyitä tahansa, kiinnipitämisen arvoisia. Grafiikka, teatteri ja nikkarointi Grafiikan lisäksi Airaksinen harrastaa teatteria. Tassiin Airaksisen työt päätyivät omistajapariskuntaan kuuluvan Juha Kuljun kautta, sillä Kulju oli Airaksisen kollega Espoossa. – Grafiikka tuntui alkuun liian hitaalta, mutta nyt olen tehnyt metalligrafiikkaa jo 35 vuotta. – Joskus on hauska hassutella. klo 18 Hautausmaakierros vanhalla hautausmaalla sekä sankarihaudoilla. Töitäni on kuitenkin ollut esillä lähes vuosittain. Olen tehnyt esimerkiksi Käet-sarjan, joka sai alkunsa sanonnoista ”käet taskussa” ja ”käet selän takana”. Hän päätyi maalaamisen, savitöiden ja kuvanveiston kautta grafiikkaan, vaikka ei alkuun ajatellut sen olevan hänen juttunsa. Puut ovat komeita ja kauniita, ja ne ovat myös ihmiskunnan keuhkot. Odota yksin Jumalaa hiljaisuudessa, minun sieluni, sillä häneltä tulee minun toivoni. Ei välttämättä siistiä sisätyötä Airaksinen teki työuransa luokanopettajana Espoossa, ja grafiikka on ollut hänelle aina vain harrastus. Se on sisätyötä, eikä välttämättä edes siistiä. Airaksinen ihailee etenkin mäntyjä sekä vanhaa, itsekseen harmaantunutta puuta, joka tuottaa ikääntyessään upeita kuvioita. Toritie 44 KUTSUT VALMISTUNEITA Kirjoittaja on vastuunkantaja Päijälän kristillisessä yhdistyksessä ja Päijälän kyläaktivisti. Minua ei kuitenkaan aja tekemisen pakko, vaan tekemisen hauskuus. – Melkein jokaisessa työssäni näkyy puu, jos ei muuten, niin piilossa. Hän osallistuu joka kesä kahden viikon taideleirille Kuusamossa, ja sieltä alkunsa saaneita aiheita näkyy töissä paljon. klo 14. – Grafiikka vaatii tietyn välineistön ja työtilan, joten sitä ei voi tehdä missä vain. Seppo Unnaslahti kertoo haudoista. Kolmas rakas harrastus on nikkarointi, joka alkoi voiveitsen tekemisestä ja on päätynyt nyt heinäladon kunnostamiseen. Hiljaisuus voi toki joillekin olla pelottavaa, mutta se on myös osoittautunut monilHiljaisuus le melun keskeltä tuleville joksikin, jota alkaa kaipaamaan, kun sen kanssa ensin vaan ystävystyy. – Innostuin vedostamaan kuvia aina vain lisää Suomi 100 -juhlavuoden kunniaksi, Leena Airaksinen kertoo Sata pisaraa -teoksen synnystä. Innoituksen lähteenä puut ja vanhat rakennukset Elina Poikala on valmistunut Jyväskylän ammattikorkeakoulusta kuntoutuksen ohjaajaksi (AMK).. Työvaiheita on paljon, ja jokainen vie edeltävää enemmän aikaa, sillä syövytysten vaikutusaika kaksinkertaistuu aina uuden työvaiheen jälkeen
Kuhmoisten Sanomat ILMOITUSLIITE Keskiviikkona 5. heinäkuuta 2017 POIMI TALTEEN JA HYÖDYNNÄ LIITTEEN PALVELUT!
050-5725881 www.metsamestarit.fi metsamestarit@gmail.com Metsäpalvelu MetsäMestarit PÄIJÄNTEEN LUKKOJA MÖKKIPALVELUT ABLOY KÄYTTÖLUKOT, TURVALUKOT, SARJOITUKSET YMS. 040 725 2010 Hohka Parturi-Kampaamo. Meiltä myös KATTOPESUT JA MAALAUKSET www.lukkomokki.fi 040 570 1790 TILAUSAJOT PIKKUBUSSILLA 044 422 1271 Palvelemme myös Kuhmoisten alueella Paikallislehti tavoittaa – luithan tämänkin! Edesniemi 46 Arvaja Jämsä Ter vetu loa Palv elta vaks i! p. heinäkuuta 2017 Kantojyrsintää puh. Kuhmoisten Sanomat ILMOITUSLIITE Keskiviikkona 5
7) • poikkea toimistollamme: Toritie 52, Kuhmoinen (katso aukioloajat s. Tilaa nyt loppuvuodeksi lehdet! Anna lahja, josta on iloa ympäri vuoden – tilaa ystävälle tai itselle Kuhmoisten Sanomat Tilaaminen käy kätevästi • oheisella tilauskupongilla (postimaksu maksettu) • sähköpostitse: ilmoitukset@kuhmoistensanomat.fi • nettisivuillamme: www.kuhmoistensanomat.fi • puhelimitse: 040 515 2345 (katso aukioloajat s. Kuhmoisten Sanomat ILMOITUSLIITE Keskiviikkona 5. 7). heinäkuuta 2017 Hyvä Kuhmoisten Sanomien tilaaja! Kun osoitteesi muuttuu, ilmoitathan siitä meillekin
heinäkuuta 2017 HALUATKO OLLA MUKANA ILMOITUKSELLASI. HALUATKO OLLA MUKANA ILMOITUKSELLASI. OTA YHTEYTTÄ: ilmoitukset@kuhmoistensanomat.fi. OTA YHTEYTTÄ: ilmoitukset@kuhmoistensanomat.fi SEURAAVA ELI ELOKUUN LIITE ILMESTYY 2.8. Kuhmoisten Sanomat ILMOITUSLIITE Keskiviikkona 5
kuhmoistensanomat.fi. Ideana on mahdollistaa kesäkulkijoille tilaisuus rauhoittumiseen kauniissa ja pyhässä ympäristössä. Näin niiden kauneus ja kivilajien sävyt tulevat esiin. Vintturissa pidettävä Kansanlaulukirkkokin onnistuu sateen sattuessa myös sisätiloissa. Nykyisin hänen tuotantonsa on akvarelleja. Vanhat huonekalut ja leivinuuni henkivät aidon hämäläispirtin henkeä. Yli 25 vuoden uurastus näkyy nyt punaisen päärakennuksen ympärille levittäytyvinä kunnostettuina, harmaina aittarakennuksina ja ihastuttavana puutarhana, mistä kaikesta huokuu sopusointu ja perinteiden vaaliminen. Esimerkiksi talvella lämpöä eristävistä kolminkertaisista ikkunoista siirretään sisemmät kesäksi varastoon. Pienen kesäisen tuotepaketin saa Liisa Blomroos, joka oli panostanut kilpailuun lähettämällä useamman kesäisen kuvan. Tontilla on myös paljon kalliota, jota on taidokkaasti hyödynnetty istutusten ryhmittelyssä. Puutarhassa on tilaa myös rönsyille, mutta rikkaruohojen paljous sateisena kesänä tulee välillä yöunia häirisemään. Tiina Siikanen Aulikki Niemi-Savolainen Saunakuvakisaan löytyi monta tunnelmallista saunaa Anna Karhila Kuhmoisten Sanomien saunakuvakisaan tuli ilahduttavan monta tunnelmallista saunakuvaa. Matkailija pääsee tutustumaan myös ympäröivän kylämiljöön historiaan ja kulttuuriin. heinäkuuta 2017 Tiina Siikanen Hiljaisuus Akvarelleja Aulikki Niemi-Savolainen 6.–28.7.2017 Tiekirkko, Päijälän rukoushuone Orivedentie 1613 Aulikki Niemi-Savolaisen puutarhatila Hahmajärven Vintturissa on monelle tuttu paikka. Liisa Blomroos Elina Niiranen Karoliina Kääpä Hannu Toivonen Kesäkuhmoislaisen Liisa Blomroosin sauna sijaitsee Isojärven rannalla. Kaikki alkoi pienestä vesiväripaletista Niemi-Savolaisen taiteellinen luomisvire kumpuaa värin ja valon yhdistelmistä. – Se on kyllä isännälle kova homma. Pallo symbolisoi taiteilijan kerran lattialla havaitsemaa lasikantaista nuppineulaa, jossa auringonvalo taittui henkeäsalpaavan kauniisti. Samanlaista auringonvalon leikkiä hän ihastelee yhä uudelleen myös puutarhassaan. Ajan hengen mukaisesti se on koottu useasta eri rakennuksesta. Puolet vuodesta hän on agrologi, joka kunnostaa puutarhatilaansa. Tiina Siikanen Päijälän rukoushuone toimii jälleen heinäkuussa Kuhmoisten Tiekirkkona. Kuhmoisten Sanomat 5 Keskiviikkona 5. Perimätiedon mukaan päärakennus on peräisin vuodelta 1843. Syvällä olevat juuret ja rakkaus kotiseutuun synnyttivät Niemi-Savolaiselle vahvan velvollisuudentunteen alkaa kunnostaa kotipaikkaa myös muiden iloksi. Toisen puoliskon hämäränä aikana hän omistautuu taiteelle. Kuvio viittaa hänelle kauan sitten tapahtuneeseen voimakkaaseen taide-elämykseen. Perennaryhmät vuorottelevat sopusoinnussa luonnonkukkaryhVärin ja valon yhdistelmiä sekä taiteessa että puutarhassa mien ja hyötykasvimaiden kanssa. Niemi-Savolaiselle ovat luontevinta tunnekokemuksesta kumpuavat abstraktit aiheet, eivät niinTänä kesänä esillä olevat akvarellityöt ovat pääosin valmistuneet talvikaudella 2015–2016. Katso kaikki kuvat sivuiltamme osoitteesta www. Poikkea Tiekirkossa rauhoittumassa Päijäläläiset haluavat tarjota 105-vuotiaassa rukoushuoneessa hieman erilaisen tiekirkkoelämyksen. Joissakin hänen töissään katselija voi kuitenkin havaita punaisen pallon. Taiteilijahistoriaan ovat toki kuuluneet myös perinteiset öljyvärit. Hän on avannut kotinsa ja upean perinnepuutarhan vierailijoiden ihasteltavaksi useana kesänä. – Pesen kalliot joka vuosi. Mutta vanhan talon pitää antaa tuulettua myös ikkunan raoista kesäaikaan. Kuva suorastaan kutsuu saunomaan ja pulahtamaan raikkaaseen veteen! Liisa Blomroos. Hämärän aikaan maalaaminen tekee töistä utuisen vaaleita. Vintturi on Niemi-Savolaisen lapsuudenkoti, jonne hän palasi maailmalta kotiin sanan varsinaisessa merkityksessä. Talossa on tilava pirtti, jonne tarvittaessa mahtuu lähes neljäkymmentä henkeä. Puutarhaviljelyn perustana on terve, eliöpitoinen maaperä. kään asiat. Ystävältä kerran saatu pieni vesiväripaletti muutti tekniikan ikään kuin vahingossa läpikuultavaan, eloisampaan akvarellimaalaukseen. Puutarhan lisäksi myös talon sisätiloissa tehdään kausivaihdoksia. Taidenautintona on tarjolla Aulikki Niemi-Savolaisen akvarellitöiden näyttely. Kuvan maalaus on nimeltään Vihan malja Aulikki Niemi-Savolainen siirtyy kesäksi puolisonsa kanssa aittaan nukkumaan. Yleensä Tiekirkot sijaitsevat pääteiden varrella. Hämärän aika jää maalaamiselle Niemi-Savolaisen vuosi jakautuu kahtia
Kuhmoisissa 7.6.2017 Kunnanhallitus Elina Syrjänen Elina Syrjänen Kuhmoinen Kuhtuu alkoi Kulttuuriyhdistyksen ja Päijälän kristillisen yhdistyksen järjestämällä urkuja pianokonsertilla. ruokailun ja opastuksen) Lisätied./ilmoittautumiset ma 10.7. – Olin kuvannut vuosia esimerkiksi eläimiä ja maisemia, mutta se oli sellaista räiskimisitä. ruoka-aineallergioista. Haluaisin oppia hallitsemaan valoa vielä paremmin. Keskiaikainen hymni päivittyi tuoreeksi versioksi huipentaen konsertin. klo 12 mennessä arja.narikka@hotmail.com tai 050 561 6090 Kerro ilmoittautuessasi mahd. Kuten haastattelupäivänä, kun Savijärvi rämpi prinsessamekkoon pukeutuneen 7-vuotiaan serkkunsa ja ison salaman kanssa sataman rannan rämeikössä. Yleisö sai laulaa mukana virressä On meillä aarre verraton. Hän on konsertoinut kotimaan ohella Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Esiintyjänä on tunnettu Edith Piafin unohtumattomia sävelmiä tulkitseva näyttelijä-laulaja Päivi Mäkinen säestäjänään Tapani Puranen. – Se olisi tärkeä etappi, ihan kuten oman näyttelyn pitäminenkin. Anna Karhila klassikoita kuin Kaj-Erik Gustafssonin omiakin sävellyksiä. Ulkomaillakin esiintynyt urkuri ja säveltäjä KajErik Gustafsson (s. Prinsessamekko, salama ja rämeikkö Pihlajakoski on Savijärvelle rakas paikka, sillä mummola sijaitsee sataman läheisyydessä. Nyt olen haastanut itseäni opettelemaan keinovalojen käyttöä. – Pidän siitä, että tunne tai tunnelma näkyy kuvasta vahvasti. Konsertin päätti Gustafssonin Urkufantasia, improvisaatio Piae Cantiones -sävelmästä Ramus virens olivarum. Vuoden opiskelun tulokset ovat nyt esillä Pihlajakosken satamamakasiinissa. Lisätietoja: www.kuhmoinen.fi Tervetuloa mukaan! Sivistystoimi VOIMAAN TULLUT TORITIEN ASEMAKAAVAMUUTOS Kuhmoisten kunnanvaltuusto on kokouksessaan 22.5.2017 hyväksynyt seuraavan kaavan: § 26 Toritien asemakaavamuutos Kaava on tällä kuulutuksella tullut voimaan. Edith Piaf -konsertti Kuhmoisten kirkossa 12. Jokaisesta ihmisestä saa kauniin kuvan. – Kuva ei ole valmis, ennen kuin se on viimeistelty. Näyttelyssä kantava teema on tunne. Kolme Impromptua (1893) ovat säveltäjän varhaisempaa tuotantoa. Keskiajasta nykyaikaan Mielenkiintoinen ohjelma, josta Konttori-Gustafsson soiton lomassa kertoi, tarjosi tasapainoisesti niin Urkuri ja säveltäjä Kaj-Erik Gustafsson ja hänen puolisonsa, pianisti Annikka Konttori-Gustafsson konsertoivat Kuhmoisten kirkossa sunnuntaina. Ryhmien haasteista saa lisäksi mukavasti potkua omaan kuvaamiseen. Paljon apua esimerkiksi valaisuun Maija Savijärvi on saanut isältään Jari Savijärveltä, jonka kuvia oli Pihlajakoskella esillä viime vuonna. Hän liittyi valokuvaajayhteisöihin, joiden kokoontumisten kautTunne tekee hyvän kuvan ta hän löysi vertaistukea, uusia ideoita, yhteisiä kuvausretkiä ja malleja kuviin. heinäkuuta 2017 Kunta tiedottaa Kuhmoisten sivistystoimi järjestää Musikaalimatka 31.8.2017 Viulunsoittaja katolla Tampereen työväenteatteri Esitys alkaa klo 17, kesto n. 8 vuoden ajan graafikkona työskennellyt Savijärvi asuu kuitenkin Vantaalla, ja myös useimmat kuvat on otettu pääkaupunkiseudulla. 040 359 4542 tai kirjasto@kuhmoinen.fi Matka järjestetään, jos lähtijöitä vähintään 15. Haaveilin keskittymisestä muotokuviin ja taiteellisempaan ilmaisuun. Anna Karhila Minä olen Maija Savijärven valokuvia 1.–31.7.2017 Pihlajakosken satamakasiini Pihlajakoskentie 408 Vuosi sitten valokuvausta kymmenen vuotta harrastaneen Maija Savijärven into kuvaamiseen lopahti ja hän pohti, myisikö kameransa kokonaan pois, vai aloittaisiko tosissaan unelmiensa tavoittelun. Myös kansainvälinen Lions järjestö täyttää tänä vuonna 100 vuotta. Konsertti on osa Lions-liiton Punainen Sulka -kampanjaa. Joskus kuvaaminen vaatii myös venymistä ja viitseliäisyyttä. Juhlava ja monumentaalinen aloitus, Sibeliuksen ensimmäinen varsinainen urkuteos Intrada syntyi 1925 Ruotsin kuningasparin vierailua varten. Retki on avoin kaikille yrittäjille, ei vain yhdistyksen jäsenille! järj. Savijärvi ei halua olla dokumentoija, vaan mielikuvien ja kenties taiteenkin luoja. Keräys kuuluu itsenäisyyden Suomi 100 -ohjelmaan. 1980-luvulla löydetyt, vaatimattomat suomenruotsalaiset kansansävelmät muuntuivat säveltäjänsä Gustafssonin käsissä rikkaasti varioiviksi urkukoraaleiksi. Vaikka Maija ei haaveile valokuvaajan urasta ammattia, hän haaveilee valokuvaajan ammattitutkinnon suorittamisesta. Muotokuvassa on lisäksi tärkeää nähdä, miten kohde on edukseen. heinäkuuta.. Pelkään kuitenkin, että kadottaisin innostuksen ja luovuuden, jos kuvaisin työkseni. Lipun ja matkan hinta: 70 € (eläkel.), 65 € (perus) Tiedustelut ja sitovat ilmoittautumiset viimeistään pe 4.8.2017 kirjastoon puh. Takana on omakuva studiovalaistuksessa. 2 h 40 min väliaikoineen Lähtö matkahuollosta klo 17.00. Kiehtova Kuhmoinen -hanke Edith Piafia Leijonien kirkkokonsertissa Kuhmoisten Sanomat Ensi viikon keskiviikkona on kesäkonserttien tarjonnassa vuorossa Lions Club Kuhmoinen järjestämä kirkkokonsertti. Jokaisella kuvalla on nimi, joka kuvastaa jotain tunnetta. Hei yrittäjä! Lähde mukaan opintomatkalle Sysmään sunnuntaina 16.7.2017 Laiva lähtee Kuhmoisten satamasta klo 8 ja on perillä Suopellossa klo 10. Utuisen vaaleanpunaisessa kuvassa kukkia katseleva tyttö kantaa nimeä Lempeys. Toisaalta haluan säilyttää luonnollisuuden, kuva ei saa olla liian överi. Vantaalaisessa teehuoneessa otettu Lempeys on yksi Maija Savijärven suosikkikuvista kuvauksesta jääneen hyvän mielen takia. Päivän aikana tutustumme Sysmän matkailukohteisiin. Kuhmoisten Sanomat 6 Keskiviikkona 5. Lisäksi kuultiin suurelle yleisölle tuntemattomaksi jääneen Juhani Pohjanmiehen (1893 1959) pianoteos Mietelmiä ja Erkki Melartinin (1875 1937) elegantti Sade sarjasta Surullinen puutarha. – Yhdessä oppiminen on paljon tehokkaampaa. Osallistumismaksu max 40€/hlö (sis. Konttori-Gustafssonkin aloitti Sibeliuksella. Harvoin maalaispaikkakunnille saadaan näin korkeatasoisia muusikoita, mutta yleisön onneksi konsertin pianistilla on sukusiteitä Kuhmoisiin. Yleisöä oli kirkossa vain kolmisenkymmentä, mikä oli menetys poissaolijoille. Kaksi muuta säveltäjän urkuteosta, Intradaa pelkistetymmät Preludium ja Postludium taas löytyivät 1982 Ainolan ullakon suursiivouksessa. 1953) on Sibelius-Akatemian tohtorikoulutusyksikön johtaja, joka aikanaan suoritti pianotutkinnon sekä Sibelius-Akatemiassa että Berliinissä. Hänen vaimonsa, musiikin tohtori, pianisti Annikka Konttori-Gustafsson (s. 1942) on toiminut myös urkujensoiton opettajana, kuoronjohtajana ja Paraisten urUrut ja piano lumosivat kuulijat Kuhtuun avauksessa kupäivien taiteellisena johtajana. Kuhmoisissa keräyksen tuotto käytetään paikallisten nuorten työllistämiseen vanhusten palvelutalossa Päijännekodissa. Savijärvi alkoi työskennellä tosissaan tavoitteidensa eteen. – Kuvaan sekä studiossa että luonnonmiljöössä. Valokuvaukseni on muuttunut myös paljon sosiaalisemmaksi. Osa tunteesta ja tunnelmasta syntyy jälkikäsittelyssä. Takaisin Kuhmoisissa olemme klo 19
klo 9-17 Seppolantie 16, Jämsä p. Asunto uusittu, lasitettu parveke. www.urosenkukka.fi Kesäisin myös Papinsaaren Kukka KULJETUSLIIKKEET Pika-, rahti-, lavettiym. 0400 980 292 PUTKILIIKKEET Putkiasennus Lehtonen Oy Kokonniementie 12 p. lämmintila + autot. Ilmainen kustannusarvio. Esimies Morsiusniemen yksityistien KOKOUS su 23.7.2017 Paikka: Aidassaari/ Toppinen Kuljetus klo 13.45 Sukkalahden laiturista. Panostaja Ari Rajala 0400 711 492 LUONTAISHOIDOT Hermoratahieronta Anne Kaunistoinen p. Pienlaskutuslisä alle 25,e:n ilmoituksista on 5,e. 0400 852 532 __________________________ Metsäja maansiirtokoneiden kuljetukset ja siirrot, kant. 040 848 0094 heikki.nummela47@ gmail.com keskiviikkona ja lauantaina klo 9-11 Tervetuloa! ROINILAN LIHATILAN LIIKKUVA LIHATISKI PERJANTAINA Kuhmoinen klo 9-10 Vieläkö jaksaa GRILLATA. p. Kuhmoisten Sanomat 7 Keskiviikkona 5. 0400 228 822 Realisointipalvelu Relax Oy __________________________ ARKKITEHTISUUNNITTELU Kalle Nurminen arkkitehti SAFA suunnittelu, lupahakemukset, pääsuunnittelijan tehtävät, työnjohto Korppilankuja 46, Kuhmoinen p. Jussin Monipalvelut tmi Juha Lindstén p. Hp. 24 t. 040 779 4457 KULTASEPÄNLIIKKEET Kelloja, kultaa Kelloliike M. 20 v. 0400 641 924 Harmoinen __________________________ Vyöhyketerapia Psykologinen vyöhyketerapia p. 040 536 5663, 0400 946 642 www.kuhmoistensora.fi Lindroosin Sora Oy p. 014 716 119 / 0400 551 162 HAKETUS Ruokolan Metsäkuljetus Oy p. 90m2 Ulkorak.osit. 0400 497 873 METSÄPALSTA / ISOMPI METSÄALUE KUHMOISISTA. 040 129 2386 mikko.sulanto@msu-metsapalvelu PARTURI-KAMPAAMOT Parturi-Kampaamo Tikantupa Toritie 54, Kuhmoinen p. 0400 739 226 Tampereentie 1250, Kuhmoinen METALLI-, PELTIJA KONEISTUSTYÖT MP-koneistus p. 045 636 3889 / Eija Pumppumies Puoliväli Oy 040 565 5148 www.pumppumies.fi Parhaat merkit, paras palvelu! myynti, asennus, huolto Sähkötyö J. CA Väritek Oy 050 326 0046 OSTETAAN MYYDÄÄN Ok-talo 1240 m2 tontilla. Hintoihin sisältyy alv 24%. 040 551 7540 __________________________ Kuhmoisten Kukkakauppa ja Hautauspalvelu Taina Hinskala, p. Irma Kallio p. 040 547 1511 HAUTAKIVET Polar Granit Oy Hautakivet, kaiverrukset, entisöinnit Nyman Jaakko 045 662 6003 Hautakivien oikaisut Mika Piilonen p. 020 730 4040 / tilaukset www.lindroosinsora.fi Lindroos Esa 0400 344 531 SÄHKÖASENNUKSET SÄHKÖ-RUOKOLAHTI OY Suunnitelmat/asennukset p. Aina vinkkiä ei voi heti toteuttaa, mutta jossain vaiheessa toivejuttu ehkä ilmaantuu lehden sivuille, muodossa tai toisessa. Lehden vastuu ilmoituksen julkaisemisen yhteydessä sattuneesta virheestä rajoittuu ilmoituksen hintaan; puhelimitse annettujen ilmoitusten virheestä vastuu on ilmoittajan. Kirjoita omalla nimelläsi, nimimerkki hyväksytään vain poikkeustapauksessa. Hitsattavat huovat ja peltikaton asennukset. 040 72 666 28 ________________________________ Kuhmoisten Juhlapalvelu Oy Juhlaja pitopalvelu. 010 257 1201 VARTIOINTI JA MURTOHÄLYTYSJÄRJESTELMÄT S & L Turvapalvelut Oy 24 h/vrk 050 596 0060 hälytysja kamerajärjestelmät vartiointipalvelut MÖKIT, KODIT, YRITYKSET www.turvapalvelut24h.fi ÄÄNENTOISTO Näyttelyt, messut, discot, juhlat, musiikkiym. 040 177 5069 SAUNAN LAUTEIDEN VAIHTOPALVELU Vaihdon kesto n. kok. 0400 798143 p. erikoiskuljetukset/kotim. (03) 555 6607 RAKENTAMISPALVELUT Pe-Ra Rakentajapalvelu uudisrakentaminen, omakotitalot, huvilat, saneerauskohteet p. 050 913 6226 www.juhansahko.net Katon pesu-, huoltoja maalaustyöt. Ota yhteyttä ja lisätään yrityksesi liikehakemistoon! 3 riviä / 6 kk vain 115 € ja 10 € / lisärivi (alv 0%) HUUTOKAUPAT Kuolinja konkurssipesät, myös ostot. p. 040 746 9617 kuhmoinenkeittiot@gmail.com www.kuhmoinen-keittiot.fi SIIVOUSPALVELUT SORAA JA MURSKEET Kuhmoisten Sora Oy Olli Nummelin p. 050 913 6226 www.juhansahko.net TILITOIMISTOT Kuhmoisten Tilitoimisto Toritie 64, p. p. 0400 783 630, (03) 555 6137 __________________________ Kuhmoisten Osuuspankki Teemu Sarhemaa 010 257 1201 perunkirjoitukset testamentit kauppakirjat PITOPALVELU yms. (03) 5551119 __________________________ Urosen Kukkakauppa ja Hautaus-palvelu, Koskentie 11, Jämsä p. (014) 718 272, 0400 919 805 Runsaasti oman tuotannon kukkia, kaikki hautausalan palvelut. Hintoihin sisältyy alv 24%. heinäkuuta 2017 KOKOUKSET TORIMYYJÄT Sappeen nuorisoseura ry:n VUOSIKOKOUS pidetään Sappeen kentällä la 15.7.2017 klo 15.30 Kokouksessa käsitellään sääntöjen määräämät asiat sekä kenttäkiinteistön lahjoittaminen Kuhmoisten Sappeen kyläyhdistykselle. _________________________ Teemu Sarhemaa 0400 551180 LIIKEHAKEMISTO ________________________________________________________________________________________________________________________________________ Paikallislehti tavoittaa, luithan tämänkin... Tiehoitokunta Kutsu PELIporukka koolle lehtiilmoituksella! TOIMITUS Toimittaja Anna Karhila 040 358 1888 anna.karhila@ kuhmoistensanomat.fi Ilmoitusaineisto tulee jättää lehden toimitukseen viimeistään julkaisuviikon maanantaina klo 12 ja vedosilmoitukset edellisen viikon perjantaina klo 13 mennessä. 040 555 0454 kalle.nurminen@pp1.inet.fi AUTOKORJAAMOT Jokilaakson Autohuolto Oy Ad-autokorjaamo Valtuutettu Citroen ja Peugeot huolto Kolarikorjaukset ja -maalaukset Paavolankatu 4, Jämsä p. 040 185 2727 mikapiilonen@wippies.fi MAALÄMPÖPUMPUT Pumppumies Puoliväli Oy 040 565 5148 www.pumppumies.fi Maalämpöjärjestelmät avaimet käteen asennuksella! ILMALÄMPÖPUMPUT HOIVA-/KOTIPALVELUT Hoivaja kotipalvelu Johanna Peltonen p. 0400 852 Kuhmoisten Siivouspalvelut kaikki siivousalan palvelut p. 3h+k+s+ph+wc n. Toimittaja Päivi Hotokka perhevapaalla Toimittaja Tiina Siikanen 045 635 5335 tiina.siikanen@ kuhmoistensanomat.fi JOHAN ON MARKKINAT Hyvä Kuhmoisten Sanomien tilaaja. Riveillä voit ostaa, myydä, vaihtaa, vuokrata yms. kivien ja kallion louhintaa tonteilta, teiltä, pelloilta sekä piikkaustyöt. 050 526 4475 PUUTYÖLIIKKEET, RAKENNUSTARVIKKEET Ikkunat, ovet sekä tilauspuusepäntyöt Ruokolan Puu Oy 040 824 7331 __________________________ Sisustustarvike, S&A Rauta Oy Ansiolahdentie 4, Kuhmoinen p. 0400 353 886 __________________________________ Kuorma-autokalustolla Liekaiha Oy Jarkko Sumioinen p. 1-2 h. Tarvittaessa myös seinäja kattopaneelien uusiminen. Taulujen kehystys sekä taiteilijan tarvikkeet. p. ja Eurooppa OPASOL OY p. Peltonen p. Hinta kolmelta riviltä 10,e ja lisärivit 4,e/rivi. 0400 121 997 LOUHINTAURAKOINTI Suoritan ammattitaidolla kaikenlaista louhintaa, esim. tilaus 74 e Ilmoitushinnat 1.1.2017 alk. 040 830 5929 hoivapalvelujohanna@gmail.com JULKISET KAUPANVAHVISTAJAT Kari Paajanen 0400 783 630 KAIVOLIIKKEET Porakaivoliike Kallioniemi Oy Jämsä (014) 761 168 www.porakaivoliikekallioniemi.fi _ KUKKAKAUPAT JA HAUTAUSTOIMISTOT Kuhmoisten Juhlapalvelu Oy Hautaustoimisto Irma Kallio p. 040 587 7830 PERUNKIRJOITUSJA PESÄNSELVITYSPALVELUT Kari Paajanen p. 0400 805 830 www.mp-koneistus.fi METSÄPALVELUT MSU-Metsäpalvelu ky Kiipeilykaadot, pihapuiden kaadot, raivaus, istutus ja hakkuu Mikko Sulanto p. Piili Kuhmoinen p. 040 551 7540 __________________________ Seijan Pidot Tmi Seija Ruokola p. Peltonen Padaskeittiöt-kalusteet kodinkoneet rakennusalan työt p. 555 1331 kuhmoistentilitoimisto@ kuhmoistentilitoimisto.fi __________________________ Kirjanpitopalvelut MV p. Toimitus voi lyhentää ja muokata tekstejä. tapahtumat OPASOL OY p. Petri Liehu p. Anna juttuvinkki! Mistä aiheesta Sinä haluaisit lukea. 040 700 1165 __________________________ Sähkötyö J.Peltonen p. 55000 € Päijälänraitti 24, Kuhmoinen Tied. Määräajan jälkeen jätetyistä ilmoituksista peritään lisämaksuna 5,50 e /ilmoitus. Lukijapostia palstalla voit kiittää, kehua tai antaa kritiikkiä ajankohtaisista asioista. (sis. 0400 638 764 __________________________ MN-Putkiasennus Oy p. 040 708 1456 LASI& KEHYSLIIKKEET Lasi ja Kehys Kaikki lasialan työt ja tuulilasit. Asiakaspalvelu ja ilmoitusvalmistus Tuija Käki-Lahtinen 040 483 0860 tuija.kaki-lahtinen@ kuhmoistensanomat.fi Kuhmoisten Sanomat Vastaavat toimittajat Yhteiskunnalliset asiat Hannu Lahtinen Elinkeinoelämä Päivi Malin Kulttuuri ja vapaa-aika Eija Heinonen Puolueeton kotiseutulehti Sanomalehtien Liiton jäsen Levikki 2734 (LT-2014) ISSN 0356-228X Painopaikka Lehtisepät Oy postiosoite: Toritie 52, 17800 Kuhmoinen sähköpostiosoitteet: ilmoitukset@kuhmoistensanomat.fi toimitus@kuhmoistensanomat.fi www.kuhmoistensanomat.fi ILMOITUSJA TILAUSASIAT p. 0400 350 136 RAKENTAMINEN Ruolahden Metsästysseura ry:n KESÄKOKOUS Sammalkodalla 14.7.2017 klo 19.00. Ilmoituksia välitetään myös muihin lehtiin niiden omilla ilmoitushinnoilla. Tervetuloa! VIIALAN KOTILEIPOMO mukana Kuhmoinen Kuhtuu -tapahtumassa lauantaina MARKKINATARJOUKSET: • mansikkaviineri 1€ • ruislimppu 1 € • markkinamunkit 10 kpl 4,50€. ja liiteri n.70m2 Hyvä maakellari. alv 24%) Etusivulla 1,85 e /pmm Tekstissä 1,61 e /pmm Takasivulla 1,69 e /pmm Seurapalsta 2,31 e /rivi Johan on markkinat Edullinen rivi-ilmoitus yksityishenkilöille. p. Ark. 040 483 0860 tai 040 515 2345 asiakaspalvelukonttori avoinna: ma 9.30–15, ti, ke ja pe 9.30–13, to sulj. (014) 718 688, 0400 647 931 LIKAKAIVOJEN TYHJENNYKSET Timo Ansiomäki p. 050 461 7575 PUUTAVARALIIKKEET Pajulan tila sahatavaraa, myös kyllästettyä polttopuita p. 0400 593 031 Kuhmoinen pertti.nevalainen@pp3.inet.fi _________________________ Rakennushuolto P. Tilaushinnat 2017 (kotimaa) (sis. Alle 25,e:n ilmoituksesta perimme pienlaskutuslisän 5,00 e. Irja Tervala 0400 131170 __________________________ Hermoratahieronnan mestari Kirsi Valkama p. Kun osoitteesi muuttuu, ilmoitathan siitä meillekin. 045 137 2276 mia@kirjanpitosi.fi www.kirjanpitosi.fi VAKUUTUKSET OP Vakuutus Oy Kuhmoisten Osuuspankki Armi Peltonen p. 0400 872 461 VUOKRATAAN Kerrostaloyksiö Toritieltä. alv 10%) 12 kk/kestotilaus 68 e 12 kk / määräaik. 0400 635 634 tai p
Löydät Kuhmoisten Sanomat myös facebookista – käy tykkäämässä! Tiina Siikanen Odotettu Työväentalon kirpputori käynnistyi maanantaina. Varoilla kunnostetaan lisää vanhaa rakennusta. Hän toimii kirpputorilla arpojen myynnistä vastaavana. klo 8 –16 Kuhtuutori, Toritie 57 • Perinteisellä Kuhtuutorilla on kymmenittäin torimyyjiä ja satoja torilla kävijöitä • Kulttuuriyhdistyksen pj. Ostosten lomassa voi viettää kahvihetken kotileivonnaisten kera. ERÄ! TUORE NORJAN Lohifilee raj. Tavataan taas keväällä 2018. Kaikki talon huoneet ovat täynnä monenmoista uudempaa ja vanhempaa tavaraa. kirpputorilla tavara vaihtuu tiuhaan. SAAKKA. Tuotto menee Kuhmoisten Työväenyhdistykselle. 0400 240 081 Pe 7.7. mennessä Marko Aarroskari p. 13 95 KG PINGVIINI Vaniljakermajäätelö 1 l, ei laktoositon, 1,00/ raj. Kotileipomo Hanki konsulentti klo 9-15 PAPINSAAREN KUKAN TAIMIMYYNTI JATKUU PERJANTAIHIN 7.7. 1 00 PKT -12 % PLUSSA-KORTILLA ERÄ! SÄÄVARAUS Päijänteen kalaa päivän hintaan! Voimassa KE-LA 5.-8.7.2017 PINGVIINI LAKTOOSITON Vaniljakermajäätelö 1 l, 2,00/l 2 00 PKT K-Market Kippariin! 2 PKT TORSTAINA 6.7.2017 Voimassa TO-SU 6.-9.7. Kuhmoisten työväentalo on päässyt mukaan viiden kärkijoukkoon Demokraatti-lehden äänestyksessä, jossa valitaan Suomen kaunein työväentalo.. Tällä Kirpputori auki Työväentalolla Tiina Siikanen Anne Nuuttila tutkii kiinnostuneesti hyväkuntoista retropöytäliinaa. Tarjolla PALJON ERI KALALAJEJA! Kalapalvelu on auki kesäaikaan MA-LA. Risto Ojala esittelee torimyyjiä • Koe, näe ja osta Kuhtuutorilla! • Koordinaattori Jorma K. Kuhmoisten Sanomat 8 Keskiviikkona 5. 2 kpl/tal. klo 20-24 Rokkikonsertti • Kuhmola, Toritie 57 • Paikallisia rokkibändejä ( Daddy´s Blues, Hazardi, Iivana Julma ja Varttisäkki) esiintyy ja näyttää taitojaan kaikelle kansalle • Kuhmoinen on ollut vahva musiikkipitäjä Hannikaisista alkaen ja on edelleen • Pääsylippu á 10/5 euroa (aikuinen/alle 12v.) Buffetti koululaisten hyväksi La 8.7. klo 19 Suven ja runon ilta (Eino Leinon päivä) • Kulttuurimakasiini, Pihlajakoskentie 420, Pihlajakoski • Vapaa pääsy • Kuljetus kirkonkylältä, menopaluu á 10 euroa Kyytitilaukset ke 5.7. 03 555 6061 kalle.uimonen@k-market.com TERVETULOA UUDEN AJAN K-Market Kippariin! KIPPARIN LAATUA! SUOMALAINEN Voimassa 3.7.-2.8.2017 HK KABANOSSI Voimassa KE-SU 5.-9.7.2017 KOKONAINEN Naudan ulkofilee Suomi, pihveinä tai palana, valmiiksi pakattu Grillimakkarat 360-400 g, 4,38-4,86/kg Ilman Plussa-korttia 1,99 pkt (4,98-5,53/kg) Voimassa KE-LA 5.-8.7.2017 KIPPARIN LAATUA! SUOMALAISET, TUOREET Porsaan leikkeet Suomi, valmiiksi pakattu Vesimeloni Espanja Kippari 8 95 KG 19 95 KG 3 50 2 PKT 85 KPL UUDET AUKIOLOAJAT: MA-PE 7-21 LA 7-20, SU 10-19 Tarjoukset voimassa TO-SU 6.-7.9.2017 ellei toisin mainita. Kyselyjä tuli tänä vuonnakin jo varhain keväällä. heinäkuuta 2017 To 6.7. 2 pkt/tal. Kuhmoisten Kulttuuriyhdistys ry 2017 LOPPUVIIKON OHJELMA Meidät löydät myös facebookista www.facebook.com K-Market KIPPARI Toritie 53, 17800 Kuhmoinen Puh. Jäntti-Honkanen kiittää porukan hyvää talkoohenkeä, jonka voimin saatiin taas myyntipaikat ajoissa järjestykseen. Myynnissä on vaatteita lapsille ja aikuisille, astioita, leluja, koristeja käyttöesineitä. Ja hinnatkin ovat kohdallaan. Kirpputori on avoinna kuusitoista päivää. Tarjolla oli 43 pöytäpaikkaa, jotka kaikki on varattu, kertoo Leena Jäntti-Honkanen. – Idean kesäkirpputorista saimme aikanaan paikkakunnalla lomaa viettäviltä ja kesäasukkailta. Kaivattiin myös tämän kaltaista kesätapahtumaa. LOPUT TAIMET SOPIVASTI ALENNETUIN HINNOIN! Kiitos asiakkaille kuluneesta kaudesta. Lehtonen Järj. Tarkemmat ajat myymälässämme