Arvaja jäi oikealle, kun rautavene puski syksyä ennustavassa pilvisäässä kohden Edessalmen kapeikkoa. Tuli niin hyvä mieli, että toivoi matkan vain jatkuvan. Laivaemäntä Liisa Kannisto kutsui matkalaisia vuorollaan laivan pikkuruiseen etukajuuttaan. Pari purjevenettä oli matkalla kohti Judinsaloa. Pyhänpään ohi on jo tultu, ja aletttiin olla Aavarannan korkeudella. S/s Aure lähestyy Edessalmea viime perjantaina 31. syyskuuta 2012 SITOUTUMATON PAIKALLISLEHTI Vesa Koivu Valtavat määrät höyryä puhkuen s/s Aure irroittautui Jämsänjoen laituristaan ja kääntyi joen alajuoksulle. S/s Auren kapteeni Lauri Partanen kiersi loitolta Askonniemen Kynsikaivonkärjen petolliset karikot, ja pian olimmekin jo Pihlajakosken satamassa, jossa pysähdyttiin. Tehinselän yli, saarten välitse etelään päin katsoen vastaranta katosi näkyvistä. Paljon väkeä höyrylaivan liikuttamiseen tarvitaankin. Ja jatkuihan se. Lokit liitelivät laiskasti, ja vesiliikenteen turvaksi pystytetty loisto, Tehinsilmä, oli kallellaan niin kuin aina ennenkin.. Lomalaisten vene näkyi rantautuvan Vasikkasalon mökkilaituriin. Miehet ovat tehneet omat laulunsa myös Vaherille, Pihlajakoskelle ja itselleen s/s Aurelle. Pihlajakoskella järjestettiin jo perinteiset Venetsialaiset, Ala-Karkjärvellä sytyteltiin lyhtyjä ja paistettiin lettuja ja Kuhmoisten Sataman liepeillä kokoonnuttiin yhteen Sataman valot -juhlaan. Paksu pilvimatto väistyi, ja taivaan kattoi korkealta harsoinen ja utuinen yläpilvi. Kohta oltiin taas matkalla kohti Kuhmoisten kirkonkylää, mutta kun Judinsalonselkä alkoi vaihtua Tehinseläksi, aika tuntui pysähtyvän. Sitten kun reitti toi aluksen Hyllän, Suppan, Sarvisalon ja Lampsalon ohi, oltiin jo leppoisissa maisemissa. Höyrykone jyskytti uskollisesti, ja keula leikkasi aaltoja, ja silti Kätkytsalo, Lokkiluoto ja Oinaantakko lähestyivät vain hitaasti. Lauri Partanen osti Metsähallituksen hinaajana pitkään toimineen laivan vuonna 2006 ja siirsi sen Näsijärveltä Päijänteelle. vsk Keskiviikkona 5. Osa porukasta kävi ruokailemassa paikallisessa ravintolassa, toiset kiertelivät katselemassa kylää ja kävivät kaupassa. Oli veikeä istuskella melkein kuin leikkimökissä, maistella kahvia ja rupatella niitä näitä. Päivä kirkastui, ja aallot alkoivat kimmeltää. Lauantaina oli luvassa yleisöristeilyjä Kuhmoisten edustalla ja sunnuntaina paluu Jämsään. Viime viikonvaihteessa eri puolilla Kuhmoisia vietettiin kesäkauden päättäjäisiä. Tarvittava höyry kehitettiin haloilla, joita kului noin yksi kuutiometri tunnissa, nyttemmin lämpö tuotetaan naftalla, jota kuluu noin 100 litraa tunnissa. Laivan pilli huusi, koneet jyskyttivät, ja taustalta kohosi haikea hanurin soitto. Aalloilla armaan Päijänteen Höyrykone ja potkuri pyörivät samaan suuntaan ja samaa nopeutta. Poliisivene tuli vastaan ja kaarsi Sikosaarten viertä. Ohikulkijat saapuivat ihailemaan komeaa alusta, ja retkeläiset tutustuivat Pihlajakoskeen ja sen tarjoamiin palveluksiin. elokuuta. Gröndahl on monia meriä käynyt merimies ja kuuluu nyt s/s Aurenkin miehistöön. Ensikertalaiselle Jämsänjoki on pitkä, kunnes Kaipolan jälkeen Päijänteen avarammat vedet alkavat avautua. Kuhmoisten Sanomat Irtonumero 2,00 € N:o 36 2012 62. Höyrylaiva s/s Auren perjantainen purjehdus Jämsänjoelta Kuhmoisiin oli osa viikonloppua. Tilanteeseen sopivasti laivan keskusradio kaiutti Veli-Matti Grönvallin säveltämää ja Kelpo Gröndahlin sanoittamaa Jämsänjoesta kertovaa laulua. Keltainen lossi kiikutti viikonlopun viettäjiä mantereelta Haukkasaloon
mummon lihamyllyjä löytyy kirppareilta muutaman euron hintaan. Kutsumattomia vieraita pitää pyytää selväsanaisesti poistumaan tontilta, mutta laittomuuksiin ei pidä ryhtyä. Kiinteistöveron lisäksi kunta saa osansa mökkiläisKylämäntie ten ostoksista ja myy heille hyvään hintaan tontteja perien kaavoitusynnä muita maksuja. World Trade Centerin tornien sortumista seuratessa tuntui epätodelliselta, varsinkin kun olin aikoinaan katsellut maisemia toisen tornin näköalapaikalta. Valitettavasti seuraava kesä voi tuoda uudet rikolliset, jopa aiempaa suuremman joukon. Marjan siemenissä oleva terveellinen öljy ja marjan kuitu jää hyödyntämättä, koska ne jäävät mehustuksen jälkeiseen massaan. Valvontakamerasta tulee ilmoittaa kyltillä tai tarralla esimerkiksi portin pielessä, eikä kameraa saa suunnata niin, että sillä voi kuvata naapurin pihaa. Marjat kannattaa jauhaa jäisinä, jolloin myllyn kaikista raoista ei pursu nestettä, kuten tuoreita marjoja jauhettaessa tapahtuu. Tämä ilmiö ei ole mitenkään uusi, vaan jatkuu vuodesta toiseen kenenkään puuttumatta siihen. Varkaat ahkeroivat erityisesti kesäisin, joten talven lähestyessä murtojen toivotaan vähentyvän. Mennessäni mökillemme joudun ajamaan sitä ja ajaessani kyselen itseltäni, kuka korvaa autolleni sillä tiellä tulleet vahingot ja vauriot. Epäilyttävistä kulkijoista voi ilmoittaa poliisille, mutta poliisikaan ei pysty tekemään paljon, jos rikosta ei vielä ole ehtinyt tapahtua. Hän ei ollut aluksi uskoa silmiään, vaan ihmetteli, onko puussa valkoinen perhonen. Tähän mennessä on mennyt ainakin kaksi levypyörää soikeaksi tien äkkisyvissä kuopissa, joita on tuhansittain. Rikoskomisario Ville Hahl Päijät-Hämeen poliisilaitokselta kertoo Etelä-Suomen Sanomissa, että monet asuntomurrot ovat liittyneet epämääräisiin kaupustelijoihin. Rahan lisäksi nämä sodat, tai oikeastaan niiden erittäin kyseenalainen oikeutus, ovat vieneet Yhdysvalloilta myös paljon sen kansainvälistä arvovaltaa. Vaikka Yhdysvallat Osaman lopulta saikin hengiltä, on pakko todeta hänen loppujen lopuksi onnistuneen antamaan tuhoisan iskun läntiselle talousjärjestelmälle, vieläpä sen omalla avustuksella. Heidän kanssaan on kuitenkin syytä olla tarkkana. syyskuuta 2012 2 KOLUMNI Jouni Kuningas LUKIJAPOSTIA PÄÄKIRJOITUS 5.9.2012 Päivi Hotokka Euroopan velkakriisi on tärkeä, mutta samalla sen verran itsestään selvä aihe, että olen hieman miettinyt kannattaako siitä edes kirjoittaa. Niin tai näin, jääräpäiset poliitikkomme eivät edes osaa tehdä päätelmiä tapahtumien kulusta tai eivät uskalla enää muuttaa linjaansa, vaikka maalaisjärjellä on ymmärtänyt jo ajat sitten, että rahan pumppaaminen velkamaille ei mitään auta. Seppo Samila pitkää kesää Kylämällä viettävä Eeva Aaltosen omenapuu Päijälänraitilla innostui kukkimaan syyskuun alussa. – kuva Anja Vyyryläinen Kukat ja omenat yhtä aikaa. Jos tielle ei kerta kaikkiaan voida tehdä mitään, niin kunta voisi perustaa lossilinjan Liivelahdesta Säikääseen tai järjestää isopyöräiset autojenkuljetusautot viemään autot ehjinä ainakin Kylämälle asti. Omaisuudesta täytyy kuitenkin pitää huolta. ja maailmantalous tumat olivat. Pian Yhdysvallat keksi iskujen tekijäksi al-Qaidaterroristiverkoston ja syylliseksi sen johtohahmon, Osama Bin Ladenin. Olen ristinyt tuotteen köyhän miehen jugurtiksi, koska A. Väistämätöntä siten tosin siirretään, mutta kalliisti. Tekijöitä on useita, sillä ulkomaalaisia rikollisryhmiä on saatu kiinni, mutta teot eivät ole loppuneet. Konepoiminta tilallamme meni pieleen. Jos mökin paikka ei olisi muuten loistava Isojärven rannalla, se olisi jo myynnissä, sillä se näyttää olevan meille ainoa vaihtoehto, kun äänioikeutta ei ole tässä kunnassa. Viime aikoina Kuhmoisissa ja lähiympäristössä ovat huolta ja ihmetystä aiheuttaneet kuuromykkää esittävät kaupustelijat. Taloihin on tultu päiväsaikaan Fiksu varoo varkaita kauppaamaan jotakin, ja jos ovea ei ole avattu, rikolliset ovat murtautuneet sisään takaoven kautta. Marjukka Arpré-Keskinen Käsittääkseni Kylämäntien hoito on myyty jollekin. Joidenkin asiantuntijoiden mielestä edes tarkempi taloudenpito ei olisi pitkän ajan kuluessa säästänyt meitä talousromahdukselta, jonka lähtökohta on valtava rahantuhlaus turhiin terrorismisotiin. Jos olen ymmärtänyt oikein, niin kesäasukkaat ovat kunnan taloudelle elintärkeitä, mutta heistä huolehtiminen ei ole tarpeellista, koska heidän on pakko maksaa, mitä kunta päättää. Mustaherukkaa olen käyttänyt seuraavasti: Käsinveivattavalla lihamyllyllä jauhan 2–3 desilitraa jäisiä herukoita. Mustaherukasta yleensä: Tuoreessa marjassa on Cvitamiinipitoisuus korkea. Olin juuri pari päivää aiemmin tullut liki kuukauden vaellukselta, kävellyt läpi Pohjois-Lapin, joten kontrasti tunturien rauhallisuuteen oli valtava. piimä on edullista C. Nämä summat ovat niin suuria, että ne ovat yksi suurimpia syitä nykyiseen velkakriisiin, joka koskee lähes kaikkia läntisiä teollisuusmaita. Siksi turvallisuuden tunteeseen ei voi tuudittautua. No, se näistä itsestäänselvyyksistä, seuraavassa vähän toisenlainen näkökulma asiaan. Nyt viimeistään on aika ryhtyä lukitsemaan ovet ja sulkemaan ikkunat silloin, kun ei voi pitää vahtia kotona, oli sitten sienimetsässä, kauppareissulla tai yläkerrassa päiväunilla. Satuin itsekin olemaan ihmisten ilmoilla, vieläpä television ääressä, kun iskut alkoivat. On kurjaa, että tällaiset kulkurit synnyttävät helposti pelkoa ja vihaa kaikkia ovelle tulevia tuntemattomia kohtaan. Jo kameran olemassaolo ehkäisee varkauksia, ja pelkkä tarrakin voi auttaa. Jauhatustulos on tasainen verrattuna sauvasekoittimeen, josta aina jää ”retaleita”. Varovaisuudesta on pienempi vaiva kuin varkaiden jälkien selvittelystä, vaikka kuinka toivoisi, että syrjäisen tien perällä voisi olla turvassa rikollisilta Jos haluaa kotiinsa tarkempaa valvontaa, poliisit pitävät hyvinä kohtuullisen edullisia riistakameroita. Ei kai siitä nimittäin kovin monenlaiseen johtopäätökseen järkevä ihminen voi tulla, ja toisaalta Suomen sana ei ratkaisuissa paljon painaisi, vaikka olisimme yhtenäisinä rahan haaskausta vastaan. jos tai kun marjat ovat ilmaisia B. Juotava tuote, Mustaherukka ja mummon käsinveivattava lihamylly säilyy jääkaapissa muutaman päivän. Osaman saaminen tilille mahdollisista teoistaan osoittautui jenkeille liian hankalaksi, hän pysyi piilossa kovasta yrityksestä huolimatta. Alun perinhän terroriiskujen ideana oli hyökkäys Yhdysvaltojen taloutta ja poliittista johtoa vastaan, nyt USA auttoi Osamaa aloittamalla jo toisen sodan enemmän tai vähemmän iskujen seurauksena. Höyrymehuksi tehtynä 90 % C-vitamiinista katoaa taivaan tuuliin. 2. Kenelle lie ja kenelle kuuluu vastuu työn valvonnasta, ja onko kunta saanut, mitä on ostanut. Kuhmoisten Sanomat Keskiviikkona 5. Todellisuudessa syyt olivat varmaankin vähemmän ylevät, mutta joka tapauksessa Osama Bin Laden todennäköisesti nautti tilanteesta. Vuonna 2001 New Yorkissa ja Washingtonissa tapahtuneet terrori-iskut ovat jääneet varmasti kaikkien mieliin pysyvästi, niin poikkeuksellisia nuo tapahSyyskuun 11. Keskellä talvea vaaravyöhykkeessä ovat kuitenkin tyhjilleen jäävät kesämökit. Kun Yhdysvallat sitten vuonna 2003 hyökkäsi Irakiin, oli jälleen virallisesti syynä terrorismin vastainen sota ja joukkotuhoaseitten leviämisen estäminen. Toivon mukaan monessa kuhmoislaisessa pakasteessa on herukoita. Päätettiin hyökätä Afganistaniin, jonka Taleban-hallinto antoi ilmeisesti terroristien toimia maastaan käsin melko vapaasti. Sekoitetaan noin litraan rasvatonta piimää, sokeria tai hunajaa maun mukaan. Voisiko vastuullinen kunnan virkamies ilmoittautua, vaikka tässä lehdessä, jotta tietäisimme ketä kiittää. Kyselen samalla, mistä voin hakea korvausta autoni vaurioista. syyskuuta osa oksista tuotti omenoita samaan aikaan, kun uusia kukkia oli tulossa. Jos kysytään, mitä maksaja saa vastinetta, niin jäteauton käynnit, jotka hän maksaa erillisellä laskulla itse. Todelliset kulut kahdesta sodasta ja muista terrori-iskuihin välittömästi tai välillisesti liittyvistä toiminnoista ovat usean biljoonan euron luokkaa. Talebanit saatiin sodassa pääosin kukistettua, mutta lopullisesti maa ei ole rauhoittunut. Ne ottavat kuvia, kun havaitsevat liikettä, ja lähettävät tarvittaessa kuvat tai videon kännykkään tai sähköpostiin. Hetken ajattelin, että ehkäpä olisi ollut paras jäädä tunturiin vaeltelemaan, kun maailma on tällä välin näin hulluksi mennyt. Asuntomurtojen aalto vaivaa Lahden seutua ja Kanta-Hämettä, eikä Kuhmoinenkaan ole loppukesästä säästynyt murroilta ja niiden yrityksiltä. Virallisten Yhdysvaltojen budjettilukujen perusteella, jotka eivät siis kerro kuin sotilaalliset kulut, on pelkästään Irakin sotaan mennyt 590 miljardia euroa. Ja nämä ovat ainoastaan USA:n tuhlaamia rahoja, muitten NATO-maiden panostukset tulevat vielä päälle
– En sano, että pyrin siihen, että Kuhmoisten terveysaseman sulku ei toistu. Kerroin, että Kuhmoisissa on oltu toiveikkaita sen suhteen, että paikkakunnan kesäasukkaille tarjoamat palvelut paranisivat, kun uusien lakien mukaan myös vapaa-ajan asukkaat voisivat käyttää Kuhmoisten terveysasemaa. Tuolloin toimin myös pienen kylän, Kylänlahden, kylätoimikunnan puheenjohtajana. Hallintoylilääkäri Lajusen mukaan lääkärin työ terveyskeskuksessa voi parhaimmillaan olla palkitseva elämäntehtävä. Vain Kuhmoisten Lämpö Oy vastasi kutsuun. Sivutoimi vie kolme tuntia kahdessa viikossa. – Jo pelkästään kirjeenvaihdon pitäminen ajan tasalla on haaste, Lajunen kertoi. Peheeseen kuuluu vaimo ja kolme lasta. Kysyin kolme kertaa hallintoylilääkäri Lajuselta, eikö näin ollen olisi paikallaan lisätä lääkärikoulutusta. Omaa pientä perheyritys Famservices oy:tä lukuun ottamatta Heimo Lajusella ei ole omistuksia terveysalan yrityksissä. Tässä on varmasti vinha perä. Kirjeitä ei voi jättää lukematta, niihin on vastattava, ja usein vastaaminen edellyttää asiaan perehtymistä, selvitysten käynnistämistä ja sen jälkeen toimenpiteitä. elokuuta välisenä aikana. Jämsä ja Kuhmoinen siirtyvät vuoden 2013 alussa Keski-Suomen sairaanhoitopiiristä Pirkanmaan sairaanhoitopiiriin. Kunnanhallitus päätti nyt maanantaina esittää kunnanvaltuustolle, että kaukolämpöverkko rakennetaan Planora Oy:n 24.7.2012 tekemän suunnitelman mukaisesti ja, että valtuusto varaa talousarvioon 900 000 euron investointimäärärahan vuodelle 2013 kaukolämpöverkon rakentamiseen. Lääkärit ovat hakusessa Tilannetta ei helpota se, että lääkärit lähtevät virkavapaitten kautta, Jämsä ei siis voi tarjota virkaa tai vakinaista työsuhdetta vaan määräaikaista sijaisuutta. – kuva Heimo Lajunen Vesa Koivu Vuonna 2013 tarvittavista erikoissairaanhoidon palveluista käydään 4.9.2012 neuvottelu Jämsän sote-yhteistoiminta-alueen kuntien kesken. – Myös terveyspalvelujen käyttö on lisääntynyt, ihmisten kynnys lähteä lääkäriin on madaltunut. Hallintoylilääkäri Lajusen mielestä yksikön sulkeminen on yksi mahdollinen tapa hoitaa henkilökunnan vuosilomat. Kuhmolan maalaus liian kalliiksi. Lajunen on koulutukseltaan yleislääketieteen erikoislääkäri ja haluaa säilyttää tuntumaa potilastyöhön pitämällä yksityistä vastaanottoa yksityissairaala Mehiläisen Jyväskylän toimipisteessä. Rahat tähän on varattu. Tarjouspyyntö julkaistiin kesäkuussa. Kun halusin taustoittaa kysymyksiäni viittaamalla terveysaseman erityisen tärkeyteen kuhmoislaisten kannalta, hallintoylilääkäri Lajunen keskeytti minut ja kertoi, että hän kokee ymmärtävänsä kuhmoislaisia. Sisällä on vain lepäilty tai mahdollisesti yövytty. Kunnanhallitus päätti, että tontteja ryhdytään myymään kunnan omana toimintana. Kunnan tekninen lautakunta käsitteli asian18.8.2012 ja esitti Planora Oy:n suunnitelman hyväksymistä ja, että ensi vuoden talousarvioon varattaisiin 450 000 euroa kaukolämpöverkon rakentamista varten. – Esimerkiksi kuluneen kesän aikana Jämsän kaupungin vanhustenhoidon puolelta lähti kolme lääkäriä, ja uudet pitäisi palkata tilalle, Lajunen huokasi. Samalla aikataululla käydään neuvotteluja Mänttä-Vilppulan liittymisestä Jämsän ja Kuhmoisten muodostamaan sote-yhteistyöalueeseen. Mökin omistajan mukaan näyttää siltä, että mitään omaisuutta ei viety. Tarjouskilpailun hävinnyt Vapo Oy teki asiassa oikaisuvaatimuksen, jonka johdosta kunnanhallitus perui päätöksensä 4.7.2011 ja palautti asian uudelleen valmisteltavaksi. Kyse on siitäkin, että ala naisistuu. Vaikka hän tekisi parhaansa, kiitosta tulee kovin harvoin, jos koskaan, mutta kaikenlaiset kantelut lisääntyvät. Tuntuu ihmeelliseltä, että huippuasiantuntijoiden johtama organisaatio ei kykene järjestämään niin, että palvelu toimisi keskeytyksittä. Päijät-Hämeessä asuntomurrot työllistävät poliisia tiiviiseen tahtiin. Tuskin voi olettaa, että lääkäri tai kukaan muukaan ammattilainen uhrautuu tai tekee valintojaan sellaisen pitäjän hyväksi, jossa hän samaan aikaan saa huonoa kohtelua ja paikkakuntalaiset panettelevat häntä tai hänen perhettään. Jämsän kaupungin terveystoimen palveluksessa on hallintoylilääkärin lisäksi 16 muuta lääkäriä, eikä lääkärivaje Kuhmoisten terveysasemalla ole esimiehen ainoa huoli. Vaikeus tulee tietenkin hallintoylilääkärin asemasta. Kuntaa edustaisivat neuvotteluissa kunnanhallituksen puheenjohtaja Kimmo Malin, kunnanjohtaja Anne Heusala ja rakennusmestari Tapio Laine. Kuhmoisten kunta on tilannut Jämsän kaupungilta, että terveysasema toimii entiseen tapaan vuodet ympäri. – Jos pitäjässä halutaan pitää vakinaiset lääkärit, lääkärin kohteluun kannattaa kiinnittää huomiota, hallintoylilääkäri Heimo Lajunen vinkkasi. Mutta kaoottinen ja liian kiireinen työ voivat viedä siitä maun. Hän arvioi, että Pirkanmaalle siirtyminen vie työpäivästä neljänneksen, Mänttä-Vilppulan asiat enemmän, joskus yli puolikin päivää, ja vakityöt siihen päälle. Mökkimurto Kylämäntiellä Päivi Hotokka Kunta sai Kuhmolan julkisivun maalauksesta vain yhden urakkatarjouksen. Kuhmoisten kunnanhallitus kokoontui maanantaina 3.9. Päivän työlistalla on myös hallinnon varsinainen arki sekä Sosiaalija terveysalan lupaja valvontavirasto Valviran ja Vakuutusoikeuden postit sekä yksittäisten kansalaisten valitukset. Hallintoylilääkärin tehtävien lisäksi Heimo Lajunen toimii vielä kaksi kuukautta johtajana Keskija ItäSuomen sairaanhoitopiirien Kanerva-kaste -hankkeessa. Nyt jo 70 prosenttia opiskelevista on naisia, ja aikanaan he hankkivat lapsia ja ovat kolme vuotta pois työelämästä. Toimeen pantiin myös arpajaiset, joiden avulla saatiin uusista työpaikoista kiinnostuneiden lääkäreiden yhteystietoja. Kunnanhallitus merkitsi tiedoksi SKV Kiinteistövälityksen ilmoituksen, että se luopuu Tehinkärjen vapaaajantonttien myymisestä. – Ei kai kesäasukkaiden kannalta ole ongelma, vaikka terveyspalvelut olisivat Jämsässä, Lajunen torjui. Hyvä niin. ja nimesi neuvotteluihin valtuuston puheenjohtaja Silmu Sarvalan, valtuuston varapuheenjohtaja ja sote-tilaajalautakunnan jäsen Mira Jokisen sekä kunnanjohtaja Anne Heusalan ja hallintojohtaja Sanna Luukkasen. – Pidän kyllä järkevänä niin Pirkanmaalle siirtymistä kuin Mänttä-Vilppulan mukaantuloakin, mutta ekstraaikaa ne vievät. – Olen soittanut tätä listaa läpi. Planora Oy:n suunnitelma valmistui 24.7.2012. Lääkäreistä on siis pula, ja julkinen terveydenhoito kilpailee saadakseen lääkärinvakanssit täytettyä. 900 000 euroa lämpöverkkoon Päivi Hotokka Kylämäntien varrella sijaitsevaan kesämökkiin murtauduttiin torstain 16. – Ennen tehtiin pitkää päivää julkisen puolen vastaanotolla, siihen päälle 64 tuntia viikonloppupäivystystä ja lisäksi yksityisvastaanotto. Kokouksia riittäisi vaikka koko päiväksi, jollei sitä rajoittaisi, hallintoylilääkäri Lajunen sanoi. Neuvottelukutsut lähetettiin Vapolle ja Kuhmoisten Lämpö Oy:lle. Muotiin tullut hallinnon jatkuva entraaminen näkyy juuri tällä tasolla. Ei ihme, että kollegat pakenevat muihin tehtäviin. – Kaikki keinot ovat käytössä, Lajunen vakuutti. Muitakin keinoja on, mutta en voi kertoa kaikkea, etteivät muut nappaa meidän konstejamme. Kuhmoisten Sanomat 3 Keskiviikkona 5. Hän kertoi, että oli joukkueineen esimerkiksi Tampereen lääkäripäivillä esittelemässä Jämsän seutukuntaa. Mutta sen sanon, että jos kuhmoislaiset pystyvät pitämään terveysasemansa auki, minulla on tiedossa lääkäri tekemään kesän 2013 lomitukset. – Nämä asiat ovat minulle tuttuja, sillä olen työskennellyt pitkään terveyskeskuslääkärinä Lieksassa. Tekninen lautakunta päätti elokuun kokouksessa keskeyttää hankinnan, koska tarjous ylitti varatun määrärahan. elokuuta ja torstain 30. – Ei, kyllä heinäkuu on kuitenkin parasta lomaaikaa, ja Suomi on silloin kiinni. Sopimus runkoverkon suunnittelusta perustui Kuhmoisten kunnan ja Planora Oy:n välillä 7.2.2011 tehtyyn konsulttisopimukseen. Henkilökunta temppelin harjalla Hallintoylilääkäri Lajusen mukaan Kuhmoisten terveysaseman henkilöstö suhtautui suopeasti kesän 2012 sulkuun, ja henkilöstön kanta on ratkaiseva myös siinä, toimiiko terveysasema kesän 2013. Investointiohjelmassa Kuhmolan kunnostukseen oli kuitenkin varattu vain 45 000 euroa. Tältä kannalta kesäajan sulku on askel väärään suuntaan. – Lääkärikin on vain ihminen. Lajusen mukaan myös lääkärikunnan asenne työhön on muuttunut. Murtautujat pääsivät sisään ikkunan kautta. Kuhmoisten kunnan kehittämisasiamies Arto Kummala, Lassi Ruokola Kuhmoisten Lämpö Oy:stä ja Markku Sarajärvi Planora Oy:stä kokoontuivat 7.2.2012 neuvottelemaan hankkeesta, ja Ruokola kertoi yhtiön olevan yhä kiinnostunut toimittamaan lämmön. Päällikkövirkamiehen vastuulla on henkilökunnan palkkaaminen. Se pyrkii ehkäisemään ennakolta suomalaisia kansantauteja, ja sen yleisölle näkyvin osa on nettisivusto Terveysportaali, josta löytyy monipuolista terveystietoa, testejä ja vinkkejä. Jos terveysasema suljetaan, eikö varhainen kevät tai syksy olisi parempi aika. Caralou Oy:n tarjouksessa julkisivukunnostuksen ja esteettömyyden parantamisen hinta oli 50 000 euroa ilman arvonlisäveroa. Kesäsulku on kätevä Jämsän kaupungin hallintoylilääkäri Heimo Lajusella on paljon työkokemusta terveyskeskuslääkärinä toimimisesta. – Milloin tahansa lääkäri voi joutua syytetyn penkille vakavassa oikeudenkäynnissä. Joka kerta hän väisti kysymykseni. Jämsän kaupungin tuore hallintoylilääkäri Heimo Lajunen kuuluu jälkimmäisiin. syyskuuta 2012 Vesa Koivu Toisilla on pulaa työstä, toisilla on työtä liiankin kanssa. – Lääkäreitä on yli 20 000, enemmän kuin koskaan. Tänä päivänä terveyskeskuslääkäri ottaa vastaan 15 tai 17 ajanvarauspotilasta päivässä. Kunnanhallitus päätti 23.5.2011 hyväksyä Kuhmoisten Lämpö Oy:n tekemän tarjouksen, jolla se lupasi toimittaa lämpöenergian kirkonkylälle kaavailtua kaukolämpöverkkoa varten. Kun kyse on kymmenistä miljoonista euroista, sadoista työpaikoista ja huippuosaamista vaativista organisaatioista, järjesteltävää riittää. 5.9.2011 kunnanhallitus päätti siirtyä käyttämään neuvottelumenettelyä. Toivon, että me julkisen terveydenhoidon puolella pystymme olemaan riittävän houkutteleva työpaikka. – Kyse ei ole rahasta, haluan pitää kiinni lääkärin identiteetistä, että olen oikea lääkäri. Viime aikoina murtoja on tehty erityisesti Hollolassa, Lahdessa ja Nastolassa, mutta muutamia on kirjattu myös Padasjoelta. Planora Oy taas suunnitteli putkiverkon, jolla lämpö siirrettäisiin kuluttajille
su helluntaista 9.9. Päijälän päivätuokio rukoushuoneessa ke 19.9. Japanilaisen ajattelun mukaan hyvien tulosten pitäisi olla mahdotonta, sillä suomalaisilla koululaisilla on niin lyhyet koulupäivät ja niin paljon lomaa. Raamatussa kerrotaan, että Jumala asetti lepopäivän ihmistä varten. Asuntolan asukkaat ja suurin osa juhlaväestä olivat rovasti Palvalle tuttuja. Musiikki soi, ja Rauno Virtanen lauloi kaikille tuttuja lauluja, jotka virittivät kuulijoita haikeaan tunnelmaan. Lämmin kiitos Teille kaikille, jotka kunnioititte rakkaamme Eeva Laaksosen muistoa ja otitte osaa suruumme. Lähtö srk-kodilta klo 12.30. Omaishoitajien ja hoidettavien retki Elli Saarisen mökille pe 7.9. Raamattupiiri Päijälän rukoushuoneessa to 13.9. elokuuta Kuhmoisten asuntolan pihapiiri täyttyi pöydistä ja tuoleista, osa niistä oli sijoitettu suureen huvitelttaan. klo 19. Unnaslahti) ja Jyrki Lampela Jokioinen SURUKIITOKSET Sanotaan, että suomalainen työmoraali yhdistettynä japanilaisiin työaikoihin on tappava yhdistelmä. Omaiset Vesa Koivu Tänä vuonna tulee kuluneeksi 20 vuotta siitä, kun Kuhmoisten Vainiontielle rakennettiin kehitysvammaisia palvelemaan tarkoitettu asuntola. Kaikkien tuntema Heikki Syrjä on asunut Päijäläkodissa alusta asti. Toiselle puolen pihaa oli varustettu salaattipuffetti ja grilli makkaranpaistoa varten. Pirkko Koivunen kertoi, että heitä on tässä koko pöydällinen Hahmajärven tyttöjä. nimen Anni Minttu Maaria Kiitos kaikille meitä monin tavoin muistaneille! Mari (o.s. Aterian yhteydessä ohjelmahetki. Avioliittoon vihitty: Ville Samuli Rantanen ja Milla Erika Nybacka molemmat Kuhmoisten seurakunnasta. Oletko ajatellut mistä se johtuu, että me suomalaiset arvostamme myös lepoa ja vapaa-aikaa. VÄESTÖMUUTOKSIA Kuollut: Risto Eemil Gabriel Takanen Kirkonkylästä 86 v. – Meillä on täällä rentoa touhua, rovasti Palva kertoi. Asukkaita on 12. – Marja Nieminen on hahmajärveläisiä, ja niin olemme me muutkin. Laila Riihilahti on asunut asuntolassa melkein alusta saakka, hänellä on oma huone ja maanantaisin hän käy koululla siivoamassa. – Kuhmoisissa käydään, vaikka kauempana asutaankin, Eila Sisso kertoo. Liikkeellä olo ja toimiminenkin on tärkeää, sillä työskennellessämme toteutamme ihmisen tehtävää luomakunnassa ja lähimmäisten palveluksessa. Syrjä on tyytyväinen elämäänsä. – Taisi olla kuntoutusohjaaja Timo Takala, joka pyysi, että tulisin käymään, ja siitä se lähti. klo 10. TaikaPetteri -esitys ke 19.9., jolloin ei perhekahvilaa. Kuhmoisten asuntolan puutarhajuhlat jatkuivat vapaan yhdessäolon merkeissä ja huipentuivat ennen iltayhdeksää Merja Nissisen leipomiin täytekakkuihin, joita kaikki kiittivät. – Mökki on Kuhmoisten Hahmajärvellä, tavataan tuttuja ja muistellaan menneitä. Isoskoulutus alkaa 7. – Ei asuntolassa ennen ole näin isoja juhlia ollut, Riihilahti kertoi puheensa jälkeen. Lämmin kiitos teille kaikille, jotka kunnioititte rakkaamme Jaakko Palomäen muistoa ja otitte osaa suruumme. Kuhmoisten asuntola on autettua asumista. Myös lomamatka Turkkiin oli hauska, Lapissakin olen käynyt. – Hyvin olen viihtynyt, käyn talvisin Työväenopiston posliinimaalauspiirissä. avoinna klo 12–16. Viime torstaina 30. Perhekahvila srk-kodissa ke 12. ja Antti Olavi Lahnajärvi Päijälästä 77 v. Marja Nieminen on asunut asuntolassa 17 vuotta, myös hän osallistui puutarhajuhliin. Japanilaiselle jatkuva tavoitettavuus ja työn äärellä pysyminen on tärkeää. 9. Tuonnempana rovasti Juha Palva jutteli Risto Luukkosen ja Osmo Torkkelin kanssa. klo 18. – Asuntola alkoi 17.3.1992, ja Mirja Lepola ja Janne Utriainen olivat täällä minua vastaanottamassa, Heikki Syrjä muisteli.. Vaikka japanilainen voittaa mennen tullen työtuntien ja työpäivien määrissä suomalaisen kollegansa, väittäisin silti suomalaisen saavan tulosta aikaan vuoden aikana suunnilleen yhtä paljon. Puutarhajuhlat Vainiontiellä tänään kalapuikot, kananmunakastike, perunat, salaatti to jauheliha-perunalaatikko, salaatti pe toiveruokapäivä: kananugetit, currymajoneesi, lohkoperunat, salaatti tänään Roni, Mainio to Asko pe Miro, Arho, Arhippa la Taimi su Isto, Eevert, Vertti ma Kalevi, Kaleva ti Santeri, Aleksanteri, Santtu, Aleksandra, Sandra, Ali, Ale ke Valma, Vilja Kehitysvammaisten Toimintakeskus valmistui Kuhmoisiin vuonna 1988 ja asuntola neljä vuotta myöhemmin. ja sai kasteessa 4.8. Suomalainen toimii rajattuna työaikana täydellä teholla ja lähtee sitten lepäämään. klo 12. klo 18. Laila Riihilahti piti tervetuliaispuheen, joka oli laadittu runomittaan. – Aikoinaan 1970-luvulla opettaja Alma Porttila veti minut mukaan kehitysvammaisten kerhotyöhön, kokoonnuttiin vanhalla seurakuntakodilla, se taisi olla Tukiyhdistyksen toimintaa. Lounastuokio srk-kodissa ti 18.9. Suomalainen kesäilta oli leppeimmillään, ilta-aurinko paistoi jo vinosti, mutta ilma oli lämmin. Sen kunniaksi järjestettiin nyt puutarhajuhla. klo 17. Japanilaisten opettajien mielestä ihanneoppilas ei nuku tenttiä edeltävänä yönä, vaan pänttää loppuun asti. Japanin kieltä opiskellessani oli suuri kiusaus lähteä täkäläisten kielenopettajien Lepopäivän siunaus vaatimuksiin mukaan. Marjatta ja tytöt perheineen Emman herttainen pikkusisko syntyi juhannusaatonaattona 21.6. Jo heti alkuun oli saapuvilla kuutisenkymmentä ihmistä, ja koko ajan tuli lisää väkeä. – Hauskinta oli, kun minulla oli 50-vuotisjuhlat. Kuitenkaan ilman Jumalan siunausta emme voi saada aikaan mitään, eihän meillä olisi tätä yhtä ainoaa elämääkään ilman Häntä. Samanaikaisesti kielikouluni opettajat eivät lakanneet hämmästelemästä, kuinka suomalaisilta koululaisilta vuodesta toiseen mitataan maailman parhaita oppimistuloksia. taivaassa ti 11.9. – Minusta hauska käydä Toimintakeskuksessa ja katsoa, mitä on tekeillä ja mitä on saatu aikaan. Ja yhtä lailla Herra antaa omilleen, vaikka he nukkuisivat (Psalmi 127:2). taivaassa ti 18.9. Minä ja sisareni Tuovi Vuorio asumme täällä Kuhmoisissa. Näytti miltä näytti, kaikki tulee Jumalan kädestä. Kirkkoherranvirasto on to 6.9. Kuhmoisten Sanomat Keskiviikkona 5. Sisaremme Riitta Vuorio asuu Pirkkalassa, ja Eila Sisso on tätä nykyä lahtelainen. Seurakunnan toivottiin edelleen järjestävän kerhotoimintaa. syyskuuta 2012 4 KASTETUT VIIKON NIMET HARTAUSKIRJOITUS Anssi Savonen KOULURUOKA Olet lämpimästi tervetullut Kuhmoisten seurakunnan tilaisuuksiin! www.kuhmoistenseurakunta.fi Messu kirkossa 15. Hoitaja on paikalla ympäri vuorokauden, ja hänen tehtävänsä on auttaa asukkaita elämään omaa elämäänsä. Lounaan hinta 6 € . – Porukka on huumorintajuista, heitetään läppää ja asiaakin puhutaan. Ilosanomapiiri 7.taivaassa ke 5.9. klo 10–12. klo 13. On laulettu virsiä ja järjestetty tietokilpailuja ja niin edelleen. Samassa pöydässä istui myös Tuovi Vuorio, joka on viihtynyt yli 15 vuotta Päijäläkodin asuntolassa. Nuortenilta 7. Heikki Syrjä asuu omaa huonettaan, hän käy kaupassa Toimintakeskuksen asioissa ja hoitaa asiointia muutenkin
Ellen Kallio toi Sataman valot -tapahtuman koiranäyttelyyn villakoiransa Sofian. Heili Petri Ojala HeiPS 4/8/2/0/0 230,3 8. Kutsuttuja olivat järven ympäristöstä niin tutut kuin vieraatkin. Viimeisessä, 18. Leikkimielisessä koiranäyttelyssä riitti palkintoja niin kuuliaisimmalle, herttaisimmalle, jaloimmalle, vilkkaimmalle, kuin hassuimmallekin hurtalle. Bonsdorff TePS 12/0/28/0/7 118,4 12. Vene osallistui kolNiiles Airolan venekunta voittoisa Päijänteellä vene kippari seura osakilpailujen yhteissijoitukset pisteet 1. Eila Liuksen paviljongilla noin 30 henkilöä kävi paistamassa lettuja. Kuhmoista pitää satamanaan myös Veikko Kekkosen Kuikka, joka osallistui yhteen osakilpailuun ja sijoittui tuolloin 22:ksi. Karoliina Heikki Ilola HeiPS 2/2/5/0/3 356,8 3. – Reippaita nuoria soutelijoita kävi sateesta huolimatta, Päivi Sorri kiittää. kesäkuuta Ykskoivun ja Kuhmoisten välillä, 30. Tänä vuonna kilpailtiin 16. Aino ja Oona Tanninen pysähtyivät kaarnalaivojen askartelupisteellä.. Festivo Samppa Jaro LPS 5/6/0/4/5 294,7 5. Melina Juha Hiltunen APS 10/0/0/11/0 95,6 15. Myös keskustassa AlaKarkjärven ranta-asukkaat juhlivat kesäkauden päätöstä. Valot loistivat laitureilla ja kosken rannalla, osa vierailijoista piti sadetta veneissään, ja alkuillasta ravintola Vonkamiehessä muutama pöydällinen odotteli Bat & Ryyd -kaksikon showta alkavaksi. heinäkuuta Päijätsalon purjehduksessa, 4. Roxmary Juha Peltonen HeiPS 3/0/0/16/0 104,8 14. Kilpailussa käytetään LYS-tasoitusjärjestelmää, jotta erilaiset purjeveneet voivat kilpailla keskenään. Gwinea Panu Tast APS 11/11/25/3/0 193,2 9. Sorrin rannan makkaragrillille löysivät etenkin kävelijät. Kuhmoisten sataman alkuillan ohjelmaa sää ei häirinnyt, sillä lasten askarteluja pelipisteet sekä onginta olivat teltan suojissa. Kokonaistuloksissa Kuikan sijoitus oli 42:s. elokuuta Punapään ympäripurjehduksessa. Etualalla eniten yleisöääniä kerännyt Mitsu. Etelä-Päijänne ranking on Asikkalan pursiseuran, Heinolan pursiseuran, Hollolan veneseuran, Lahden purjehdusseuran ja Tehin purjehdusseuran järjestämä matkapurjehduksen kilpailusarja. Ala-Karkjärven ranta-asukkaat toivat laitureille lyhtyjä juhlistamaan kesäkauden päättymistä. Obelix Jorma Selin LPS/HVS 6/4/0/2/1 341,1 4. Ellen Kallion ja Kiia Sjöholmin perheellä on kesäpaikka Päijänteen saaressa noin kymmenen minuutin venematkan päässä satamasta. Kaarnalaivoja maailmalle Kesän päättäjäisjuhlaa maustoi syksyä ennakoiva sadesää. – Sofia tykkää riehua, Ellen kertoi puuhistaan koiran kanssa. kesäkuuta Harhun–Varpusenlinnan kierrolla, 14. Sofia hyppää paikaltaan metrin ylöspäin. – Aivan mahtavasti kävi vieraita, ja ihmisillä oli hauskaa, Lius kertoo. Illan tummuessa sataman soihdut syttyivät. Aili Niiles Airola TePS 1/1/0/1/4 372,8 2. Tänä kesänä saaressa on harrastettu Sofia-koiran kanssa temppuja, kuten lankulla kävelemistä ja hyppyjä. Osakilpailut purjehditaan Tehinselän ympäristössä. lussa, ja hänenkin pisteeltään olivat hyvät kaarnankappaleet huvenneet. Tehin purjehdusseuraa edustava Aili voitti kolme viidestä osakilpailusta. Celavie Kauko Kanninen HeiPS 0/5/1/0/0 170,4 10. Cara Mia Ilkka Korhonen LPS 14/7/0/0/10 124,3 11. Yksi veneellä saapuneista seurueista päätti lähteä autokyydillä Kuhmoisten keskustan satamaan. Reilun tunnin kuluttua tapahtuman alkamisesta Paula Rivinoja huolehti, vieläkö avaimenperän askartelumateriaaleja riittää kaikille halukkaille, sillä Venetsialaistulia pohjoisesta etelään puupalikoiden pino oli käynyt pieneksi. – Purjeveneen masto on veneen pituinen, Kulju opasti. Lettukestit Ala-Karkjärvellä Pihlajakosken satamassa venetsialaisilta oli jonkin verran hiljaisempi kuin aikaisempina vuosina. – Sofia myös varastelee kaikenlaista, tavaroita saa hakea pitkin peltoja, Sjöholm kertoo. Juliaana Sampsa Kärnä LPS 7/0/0/0/9 110,8 13. Ellen Kallion villakoira Sofia palkittiin kauneimmasta nimestä. Kuhmoisten Sanomat 5 Keskiviikkona 5. Vaikka eloja syyskuun vaihteessa vietettäviä venetsialaisia pidetään mökkija veneilykauden päättäjäisinä, Sjöholmin ja Kallion mökkeily jatkuu Kuhmoisissa ympäri vuoden. Toinen kesäkuhmoislainen Henrik von Bonsdorff on kipparina Shearlangstone IV -veneessä, joka sijoittui kilpailusarjassa yhdenneksitoista. Vieressä Juha Kulju neuvoi kaarnalaivojen askarteKuhmoisten Sanomat Kesäkuhmoislainen Niiles Airolan kipparoima vene Aili purjehti Etelä-Päijänne rankingin voittoon tänä kesänä. Hattiwatti Heikki Hämäläinen JVS 0/0/3/0/0 94,0 meen osakilpailuun. Tytöt viimeistelivät veneen itse hiomalla. Kolmanneksi rankingissa sijoittui Jorma Selinin kipparoima Obelix, joka edustaa Lahden purjehdusseuraa ja Hollolan veneseuraa, mutta jonka kotisatama on Kuhmoinen. syyskuuta 2012 Päivi Hotokka Vaeltajakoira, venekoira, pyöräilevä koira, hiiriä pyydystävä koira sekä kymmenen muuta esittäytyivät yleisölle Sataman valot -tapahtuman alkajaisiksi lauantaina. Shearlangstone IV Henrik v. Heidän käsityksensä mukaan Sahanrannassa samanaikaisesti järjestetty tapahtuma vei väkeä Pihlajakoskelta. elokuuta purjehditussa osakilpailussa vene oli neljäs, ja yhteen osakilpailuun se ei osallistunut. Juha Kulju avusti laivan muodon vuolemisessa, koska puukkoa askartelijat saivat käyttää vain omien vanhempien valvonnassa. Vettä pitkin tulijoita oli vähemmän, mutta jokunen uskalsi lähteä ylittämään järveä. Siksi he tulivat mielellään katsomaan, kun satamassa tapahtuu. Yrittäjien sekä Kuhmoisten kunnan järjestämä tapahtuma jatkui Euron Paikan sikajuhlilla ja Hämeen Tuopin bändiillalla. Iisa Kääpä ja Sanni Hellstén siirtyivät koiranäyttelyn katsomosta maalaamaan itselleen avaimenperiä, ja maalin kuivumista odotellessa he rakensivat kaarnalaivat. Mastoon kiinnitettiin yksi tai kaksi tuohista purjetta, joku sai ylimmäiseksi mahtumaan jopa kolmannen aivan pienen. RoXina Teemu/Sami Kallio LPS 9/3/16/0/6 260,5 7. Pihlajakoski oli lauantai-iltana valaistu ulkotulin Koskelantien kohdalla. Vimma Olli Pynnönen APS 0/9/9/5/2 287,3 6. elokuuta Pirttisaaren purjehduksessa ja lopuksi vielä 18
On kivaa, että kaikki tykkäävät, Nurmela sanoi. Itse koottu salaatti maittaa Salaattikupit ovat pienet, jotta kukaan ei ottaisi enempää kuin jaksaa syödä. Kuhmoislainen Nurmela opiskelee oppisopimuksella kokiksi, ja hänen on määrä valmistua syyskuun lopussa. – Tämä oli vanhuksillekin yllätys. Tällä viikolla Keski-Suomessa vietetään lasten ruokakulttuuriviikkoa, ja eilen tiistaina päivähoidon lapset osallistuivat sadonkorjuujuhlaan Päijännekodilla. Noutopöytään oli katettu lukemattomia ruokalajeja syksyn sadosta: lantturaastetta, kyssäkaalia, tillikurkkuja, sienisalaattia, kasvissosekeittoa, lohkoperunoita, broileriwokkia ja täytettyjä paprikoita sekä itse tehtyjä porkkanasämpylöitä. Ruokailemaan oli kutsuttu muun muassa kunnan ja terveysaseman henkilökuntaa ja Toimintakeskuksen väkeä. Syksyinen teemalounas oli yksi hänen näyttötöistään. Ryhmiksen porkkanat eivät kasvaneet kovin isoiksi, mutta salaattia saatiin hyvin. puh. Puolueiden ja valitsijayhdistysten hakemukset ehdokaslistojen julkaisemisesta sekä ilmoitukset vaaliliitoista ja yhteislistoista on annettava kunnan keskusvaalilautakunnalle viimeistään tiistaina 18.9.2012 ennen klo 16.00. Kokonaisuus syntyy upeasta musiikista, ripauksesta itämaista eksotiikkaa, räävittömästä suorasta puheesta ja toiminnasta. Jälkiruuaksi sai valita joko marjapiirakkaa tai uuniomenaa. – Miltä tämä maistuu, lapset kyselevät toisiltaan. Lapset ovat saaneet koota salaattinsa itse keväästä lähtien. – Olemme saaneet tänä kesänä uusia astioita. Riisiä ryhmiksessä on tarjottu harvoin, joten kuvan tunnistaminen vaatii vähän miettimistä. Salaattia omalta kasvimaalta Ennen ruokailun aloittamista ruokalista tutkitaan Marjatta Ojalan esittelemältä tarjottimelta, jolla ruuat on esitetty kuvin ja sanoin. vaihemaakuntakaavan teemojen osalta vastaamaan Keski-Suomen maakuntakaavaa niillä alueilla, jotka siirtyivät Längelmäen kunnasta Jämsän kaupungille. Runsas ja herkullinen lounas sai kehuja joka suunnasta. Tämä on ollut yllätys henkilökunnallekin. klo 9 – 12. Vaalilain 38 §:ssä tarkoitetut täydennykset ja oikaisut on tehtävä kunnan keskusvaalilautakunnalle viimeistään ke 26.9.2012 ennen klo 16.00 ja vaalilain 40 §:n 2 mom:ssa tarkoitetut ilmoitukset viimeistään to 27.9.2012 ennen klo 12.00. – Lapset popsivat ruohosipulia ihan pelkiltään, hoitaja Heljä Hynninen sanoo. Heikki Hector Harma, Laura Allonen, Lotta Kaarla, Tuukka Raitala, Kai Vaine. Lisäksi kumotaan lainvoimaisen maakuntakaavan vastaavia merkintöjä. Pääruuaksi on luvassa kanaa ja riisiä. Lämpimän ruuan Ojala annostelee valmiiksi lautasille. 4. Hoitolapset ovat kesän aikana tutustuneet myös ruuan kasvatukseen. Ryhmiksen hoitajat ovat perehtyneet sapere-menetelmään, jossa lapset tutustuvat ruokiin kaikkien aistiensa avulla. Vaihemaakuntakaavan luonnos on nähtävillä 3.9.2012 – 5.10.2012 jokaisessa Keski-Suomen kunnassa ja KeskiSuomen liitossa (Sepänkatu 4, Jyväskylä) sekä verkkoosoitteessa www.keskisuomi.fi/4.vmk Palautteen kaavaluonnoksesta pyydämme lähettämään kirjallisena 5.10.2012 mennessä osoitteeseen KeskiSuomen liitto, Sepänkatu 4, 40100 Jyväskylä, sähköpostilla osoitteeseen kirjaamo@keskisuomi.fi tai verkkosivujen kautta osoitteessa www.keskisuomi.fi/4.vmk Lisätietoja antavat Olli Ristaniemi p. Ryhmiksen pihalla on pieni kasvimaa, jossa kasvaa salaatteja, porkkanoita, herneitä, tilliä ja ruohosipulia. – Minä syön tosi paljon salaattia! – Mä syön porkkanaa. Valtuutetuille valitaan varavaltuutettuja jokaisen kunnallisvaaleissa esiintyneen vaaliliiton, puolueen ja yhteislistan ensimmäisistä valitsematta jääneistä ehdokkaista sama määrä kuin valtuutettuja, kuitenkin vähintään kaksi. Osa lapsista kertoo, että eivät syö salaattia kotona, osalle kasvikset maistuvat. Lipun ja matkan hinta: 60e/perus, 55e/eläkel, 45e/opisk, lapset ja tyött. – Ennen minä sekoitin salaatin, ja siihen se jäi. Toimintakeskuksen porukka kiitteli ruokaa sopivan mausteiseksi, muttei liian tuliseksi. Topi annostelee ryhmiksen noutopöydässä tomaattia salaattikuppiinsa sen verran kuin aikoo tänään syödä. Kuhmoisissa 30.8.2012 KESKUSVAALILAUTAKUNTA KUULUTUS KESKI-SUOMEN 4. vaihemaakuntakaava päivittää Keski-Suomen maakuntakaavan kaupallisen palveluverkon ja tarvittavilta osin siihen liittyvää alueja yhdyskuntarakennetta, osoittaa puolustusvoimien meluja suoja-alueita, tarkistaa virkistystoimintojen alueita ja muuttaa Pirkanmaan 1. Keittojen kanssa tarjottavat letut ja pannukakut ovat ilman muuta herkkuja. Esitys, joka pursuaa iloa ja luottamusta tasa-arvoisuuteen, uskoa väkivallattomaan maailmaan ja tulevaisuuteen. VMK) luonnos asetetaan nähtäville valmisteluvaiheen kuulemista varten maankäyttöja rakennuslain 62 §:n ja maankäyttöja rakennusasetuksen 30 §:n mukaisesti. vaihemaakuntakaavan (4. Päivähoidon ohjaajan Katri Kopposen mukaan salaatin syöminen on muutoksen jälkeen kolminkertaistunut. maakuntakaavaa 4. Musikaalin ohjaus Maarit Pyökäri ja rooleissa mm. 040 591 5901. Kasvimaasta on voinut käydä nappaamassa syötävää ulkoilun lomassa. 040 595 0007 ja Hanna Kunttu p. Sitovat ilmoittautumiset sivistystoimistoon viimeistään to 13.9. Monet suoriutuvat siitäkin nopeasti ja pyytävät lisää. ja 27.9. Lihapullat kuuluvat ryhmisläisten suosikkeihin, ja myös kala on maistunut hyvin. – Tuplahyvälle. 040 595 0052, Jarmo Koskinen p. Vaaliasiakirjoja ottaa vastaan keskusvaalilautakunnan sihteeri Kuhmoisten kunnanvirastossa, Toritie 34 A, 17.9. Ryhmäperhepäiväkodin lapset saavat kukin vuorollaan ottaa lounaan alkusalaattia sen verran kuin haluavat. Rock, Rauha ja Rakkaus. syyskuuta 2012 6 Kunta tiedottaa HAKEMUKSET PUOLUEEN EHDOKASLISTAN JA VALITSIJAYHDISTYSTEN EHDOKASLISTAN JULKAISEMISESTA SEKÄ ILMOITUKSET YHTEISLISTASTA JA VAALILIITOSTA Kuhmoisten kunnassa 28.10.2012 toimitettavissa kunnallisvaaleissa valitaan 1.1.2013 alkavaksi nelivuotiskaudeksi kuntalain mukaan 21 valtuutettua. – Tomaatti on parasta, Ida sanoo. Nyt lapset syövät sitä nälkäänsä, hoitaja Marjatta Ojala sanoo. Raaka-aineita pyrittiin saamaan lähiseudulta, mutta esimerkiksi omenoita ei onnistuttu hankkimaan. Kurkut Syyslounas keräsi kehuja Päijännekodilla ja kirsikkatomaatit tulivat kuitenkin Harmoisten puutarhalta, marjoja Keskisen marjatilalta ja metsästä Seppo Joensuun poimimina. Yhteislistan ulkopuolella olleen valitsijayhdistyksen ehdokkaana valitulla valtuutetulla ei ole varavaltuutettua. Aina joskus joku ottaa silti liikaa, mutta tälläkään kertaa kukaan ei jätä salaattia lautaselle. Muiden kanssa omaa vuoroaan odottaa Nestori. Hän huomauttaa, että alle kouluikäiset ovat ruokakasvatukseen hyvän ikäisiä, sillä he innostuvat helposti maistamaan uusia makuja. Samoin perhepäivähoitajat ovat hoitaneet kasvimaita lasten kanssa. Kaikki ainekset ovat tarjolla erillään, joten jos ei tykkää salaatista, saa ottaa vain tomaattia ja persikkaa. – Erittäin maukasta. Tervetuloa mukaan! Sivistystoimi Päivi Hotokka Salaattipöydässä on perjantaina tomaattia, persikkaa ja salaattia. 020 638 3109. ja 18.9. Nestori ilmoittaa lempiruuakseen nakkikeiton. Jyväskylässä 15.6.2012 KESKI-SUOMEN LIITTO MAAKUNTAHALLITUS Teatterimatka Lahden kaupunginteatteriin pe 5.10.12 ROCKMUSIKAALI HAIR Hippisukupolven rauhan ja rakkauden ylistyslaulu. Mira Nurmelan näyttötyönä syntyi Päijännekodille syksyinen noutopöytä.. Lähtö matkahuollosta klo 17.15. Kuhmoisten Sanomat Keskiviikkona 5. Päivi Hotokka Mira Nurmelan ja muun Päijännekodin keittiön henkilökunnan valmistama lounasbuffet ihastutti ruokailijoita eilen tiistaina. – Erittäin hyvälle. – Mä syön herneitä. Nekin houkuttelevat syömään, Ojala kertoo. VAIHEMAAKUNTAKAAVA Valmisteluvaiheen kuuleminen Keski-Suomen 4. klo 14 – 16 sekä 26.9
Ilmoitusaineisto tulee jättää lehden toimitukseen viimeistään julkaisuviikon maanantaina klo 11.30 ja vedosilmoitukset edellisen viikon perjantaina klo 13 mennessä. kivien ja kallion louhintaa tonteilta, teiltä, pelloilta sekä piikkaustyöt. 0400 425 708 Yhteyspäälliikkö, VTS Ermo Piispanen, p. (014) 821 234 Hautakivet suoraan valmistajalta tehtaan hinnoilla www.polargranit.fi HUNAJAA Hunajakioski/Sorolan Tila Oy Sumioistentie 193, 17710 Torittu p. 0400 516 747 VARTIOINTI JA MURTOHÄLYTYSJÄRJESTELMÄT Secman Turvapalvelut 24 h 040 522 88 44 Vartiointipalvelut Murtohälytysjärjestelmät __________________________ S & L Turvapalvelut Oy 24 h/vrk 050 596 0060 hälytysja kamerajärjestelmät vartiointipalvelut MÖKIT, KODIT, YRITYKSET www.turvapalvelut24h.fi ÄÄNENTOISTO Näyttelyt, messut, discot, juhlat, musiikkiym. 050 913 6226 www.juhansahko.net __________________________ Tapiolan Lämpöpumppu p. Tule mukaan! EL-Kuhmoisten yhdistys ry Johan on markkinat myydään Uusi pihasauna pukuhuoneella, sänky, pöytä+penkit. tapahtumat OPASOL OY p. klo 9-17 Seppolantie 16, Jämsä p. 24 t. Taiteilijatarvikkeita ja täyden palvelun kehystämö.Edullisesti (24h). Ilmoittele 050 324 6157 Anja. Määräajan jälkeen jätetyistä ilmoituksista peritään lisämaksuna 5,20 e /ilmoitus. ja Eurooppa OPASOL OY p. Pienlaskutuslisä alle 25,e :n ilmoituksista on 3,85 e . toimitukselliset asiat: toimitus@kuhmoistensanomat.fi etunimi.sukunimi@kuhmoistensanomat.fi www.kuhmoistensanomat.fi Asiakaspalvelukonttori avoinna: ma ja ke 9-15, ti ja pe 9-13, to sulj. 0400 631 811 Kuhmoislaista itsep. Yht.hinta n. klo 9-10 mahd.var.aukset 040-7336071 Helmi Nieminen, Konnuntie 75 KENKIÄ torstaina Kuhmoisten torilla 9-14 Kävelyja terveyskenkiä, Nokian kumisaappaita, Kuoma-lenkkareita ym. Panostaja Ari Rajala 0400 711 492 LUONTAISHOIDOT Hermoratahieronta Anne Kaunistoinen 0400 641 924 Harmoinen __________________________ Vyöhyketerapia Psykologinen vyöhyketerapia Irja Tervala 0400 131170 METALLIJA KONEISTUSTYÖT MP-koneistus 0400 805 830 www.mp-koneistus.fi OMPELUKONELIIKKEET Myynti-huolto ja esittelyt Jämsän Husqvarna Mottilantie 2 (014) 713 992 PARTURI-KAMPAAMOT Parturi-Kampaamo Sini Salonen Toritie 50, Kuhmoinen p. 0400 852 532 __________________________ Metsäja maansiirtokoneiden kuljetukset ja siirrot, kant. Hinta kolmelta riviltä 10,e ja lisärivit 3,e /rivi. 0400 798143 p. Tilaushinnat 2012 (kotimaa) (sis. 9, Lahti, 0400 490 773 asuntomarket@syyslahti.fi __________________________ Kiinteistömaailma Asuntojämsä Oy LKV Keskusk. 050 526 4475 PUUTYÖLIIKKEET, RAKENNUSTARVIKKEET Ikkunat, ovet sekä tilauspuusepäntyöt Ruokolan Puu Oy 040 824 7331 __________________________ Sisustustarvike Ansiolahdentie 4, Kuhmoinen p. 040 512 5855 __________________________________ Parturi-Kampaamo Tikantupa Toritie 54, Kuhmoinen p. Peltonen p. Petri Liehu 040 779 4457 KULTASEPÄNLIIKKEET Kelloja, kultaa, silmälaseja Kelloliike M. Alle 25,e :n ilmoituksesta perimme pienlaskutuslisän 3,85 e . 040 551 7540 __________________________ Seijan Pidot Tmi Seija Ruokola 0400 980 292 __________________________ Pitopalvelu Hopeaharju 040 7070 488 PUTKILIIKKEET Putkiasennus Lehtonen Oy Kokonniementie 12 0400 638 764 PUUTAVARALIIKKEET Pajulan tila sahatavaraa, myös kyllästettyä polttopuita p. (03) 5512 177, 040 5415 723 Keskustie 6, Padasjoki HAUTAKIVET Loimaan Kivi Oy Myynti Kuhmoisissa Olavi Keränen 050 5707 333 __________________________ Polar Granit Oy Korpilahti P. Keilauksen jälkeen käymme ostoksilla tavaratalo Valossa. 040 555 0454 kalle.nurminen@pp1.inet.fi ATK-PALVELUT Tietotekniikka, laiteasennukset, kotikäynnit. 040 827 1583 __________________________________ Timo Ansiomäki 0400 353 886 __________________________________ Kuhmoisten Talonmiespalvelu Kuorma-autolla likakaiv. 040 5080 349 www.tapiolanlampopumppu.fi JULKISET KAUPANVAHVISTAJAT Kari Paajanen p. Varsinaiset juttutarjoukset sovitaan päätoimittajan kanssa erikseen. Riveillä voit ostaa, myydä, vaihtaa, vuokrata yms. Anna juttuvinkki! Kuhmoisten Sanomien toimitus toivoo juttuvinkkejä. 040 746 9617 kuhmoinenkeittiot@gmail.com www.kuhmoinen-keittiot.fi __________________________ T:mi Vesa Peltonen pesuhuoneet, saunat, laatoitukset, saneeraus, rakennusalan työt p. 040 541 3823 www.ilmalampo.fi __________________________ Sähkötyö J. Ilmoitusja tilausasiat, ilmoitusvalmistus, markkinointi toimitusjohtaja Kati Sirén 050 469 4922 TOIMITUS Toimittaja Päivi Hotokka 045 635 5335 LIIKEHAKEMISTO Edullista näkyvyyttä puoleksi vuodeksi kerrallaan: 3 riviä/6 kk vain 92,e ja 6,50e/lisärivi (alv 0%) KAIVOLIIKKEET Porakaivoliike Kallioniemi Oy Jämsä (014) 761 168 www.porakaivoliikekallioniemi.fi KIINTEISTÖPALVELUT, POLTTOPUUT Kuhmoisten Talonmiespalvelu Mökkija kiinteistöhuollot Lokakaivojen tyhjennykset Vaihtolavakuljetukset Polttopuut ja valmistus 0400 779 632 / 040 504 7374 KIINTEISTÖNVÄLITYS Asuntomarket Hannu Syyslahti LKV (A) Rauhank. (03) 555 6607 RAKENTAMISPALVELUT Pe-Ra Rakentajapalvelu uudisrakentaminen, omakotitalot, huvilat, saneerauskohteet 0400 593 031 Kuhmoinen pertti.nevalainen@pp3.inet.fi __________________________ Rakennushuolto P. Vääksy p. Taulujen kehystys sekä taiteilijan tarvikkeet. Kuhmoisten Sanomat 7 Keskiviikkona 5. Toimituksella on oikeus lyhentää ja muokata tekstejä. 0400 759 383 vesa.t.peltonen@pp.inet.fi __________________________ SIIVOUSPALVELUT Kuhmoisten Siivouspalvelut kaikki siivousalan palvelut p. 045 636 3889 / Eija SORAA JA MURSKEET Kuhmoisten Sora Oy Puh./Fax (03) 5551 292, Olli Nummelin P. 040 547 1511 HAMMASLÄÄKÄRIT Erikoishammasteknikko Paula Mertsalmi hammasproteesit, tiivistykset ja korjaukset p. (03) 555 1680 KULJETUSLIIKKEET Pika-, rahti-, lavettiym. Tapahtumavinkit on hyvä lähettää ainakin viikkoa tai kahta ennen. 040 536 5663, 0400 350 483 __________________________ Lindroosin Sora Oy Puh. Peltonen Padaskeittiöt-kalusteet kodinkoneet rakennusalan työt p. 555 1066, 040 708 7647 __________________________ Tili Salo 040 508 3459 tili.salo@mbnet.fi www.tilisalo.com VAKUUTUKSET Tapiola-ryhmä Palvelupiste Kuhmoisissa Jami Liivenkorkee P. Mistä aiheesta Sinä haluaisit lukea. (014) 719 090, 040 508 3671, 040 776 0642 asuntojamsa@kiinteistomaailma.fi __________________________ Länsi-Päijänteen Kiinteistötoimisto Oy LKV(A) Toritie 50, Kuhmoinen Veikko Mattila p. Lähtö matkahuollosta klo 9.15. Ilmoituksia välitetään myös muihin lehtiin niiden omilla ilmoitushinnoilla. 0400 779 632 / 040 504 7374 LOUHINTAURAKOINTI Suoritan ammattitaidolla kaikenlaistalouhintaa, esim. (03) 555 1437 postiosoite: Toritie 52, 17800 Kuhmoinen Puh. (sis. 0400 477 809 www.tietoruusu.fi __________________________ ATK-tuki, kotisivut, tietoja kodinkonekorjaukset p. Ruokailumahdollisuus hallilla omalla kustannuksella. Ikkunat, ovet, pleksit, lasit suurvarastosta. 0400 852 532 __________________________ ARKKITEHTISUUNNITTELU Kalle Nurminen arkkitehti SAFA suunnittelu, lupahakemukset, pääsuunnittelijan tehtävät, työnjohto Korppilankuja 46, Kuhmoinen p. 020 730 4040 Fax 014 712 951 Lindroos Esa 0400 344 531 SÄHKÖASENNUKSET SÄHKÖ-RUOKOLAHTI OY Suunnitelmat/asennukset 040 700 1165 __________________________ T:mi Sähköasennus Tapio Halttunen A-ryhmä Kirkkotie 18, Kuhmoinen 0400 742 310 __________________________ Sähkötyö J.Peltonen 050 913 6226 www.juhansahko.net TILITOIMISTOT Kuhmoisten Tilitoimisto Toritie 64, p. Lehden vastuu ilmoituksen julkaisemisen yhteydessä sattuneesta virheestä rajoittuu ilmoituksen hintaan; puhelimitse annettujen ilmoitusten virheestä vastuu on ilmoittajan. 0400 783 630, (03) 555 6137 __________________________ Kuhmoisten Osuuspankki Teemu Sarhemaa (03) 5445100 perunkirjoitukset testamentit kauppakirjat PITOPALVELU yms. PUOLUKKAA Kuhm.torilla to 6.9. (03) 5551119 __________________________ Papinsaaren Kukka ky Hautauspalvelu ja kaikki alan palvelut p. matkan, keilauksen ja kengät. TIETORUUSU Kirkkotie 8, p. Ark. 555 1331 kuhmoistentilitoimisto@ kuhmoistentilitoimisto.fi __________________________ Tilitaito Iris Nieminen Orivedentie 5 p. Kerro mielipiteesi! Lukijapostia-palstalla voit kiittää, kehua tai antaa kritiikkiä ajankohtaisista asioista. 044 337 0779 Toritie 64, Kuhmoinen __________________________ PERUNKIRJOITUSJA PESÄNSELVITYSPALVELUT Kari Paajanen P. Aina vinkkiä ei voi heti toteuttaa, mutta jossain vaiheessa toivejuttu ehkä ilmaantuu lehden sivuille, muodossa tai toisessa. Jussin Monipalvelut tmi Juha Lindstén 040 72 666 28 __________________________ Kuhmoisten Seurahuone Juhlaja pitopalvelu. Liitä aina mukaan myös nimesi ja yhteystietosi. erikoiskuljetukset/kotim. 0400 122 494 ILMALÄMPÖPUMPUT Tmi Markku Kaakko p. 0400 634 924 veikko.mattila@kiinteisto.inet.fi KOTIAPU Siivousja Kotipalvelu AR-MI Clean Ay 045 120 9378 /Arja ja Mia KUKKAKAUPAT JA HAUTAUSTOIMISTOT Kuhmoisten Juhlapalvelu Oy Hautaustoimisto Irma Kallio p. Piili Kuhmoinen (03) 555 1222 __________________________ LASI& KEHYSLIIKKEET Lasi ja Kehys Kaikki lasialan työt ja tuulilasit. Irma Kallio p. (03) 766 0099 LIKAKAIVOJEN TYHJENNYKSET Traktoriurakointi Vesa Arrenius p. 040 587 7830 __________________________________ Hiushuone Puistotie 4 A 1, Kuhmoinen Sari Markkanen 0400 944 726 __________________________ Parturi-Kampaamo Hiuspuoti p. tilaus 63 e 6 kk:n tilaus 38 e 3 kk:n tilaus 30 e Ilmoitushinnat 1.1.2012 alk. 040 551 7540 __________________________ Kuhmoisten Kukkakauppa ja Hautauspalvelu Taina Hinskala, p. P. (03) 555 1437 Fax (03) 555 6538 sähköpostiosoitteet: ilmoitusja tilausasiat: ilmoitukset@kuhmoistensanomat.fi juttuym. 10-12, 42100 Jämsä p. alv 23%) Etusivulla 1,55 e /pmm Tekstissä 1,35 e /pmm Takasivulla 1,43 e /pmm Seurapalsta 1,94 e /rivi Johan on markkinat Edullinen rivi-ilmoitus yksityishenkilöille. (014) 718 688, 0400 647 931 __________________________________ Lasimestari ky. Hintoihin sisältyy alv 23%. T:mi Ulla Pajuniemi Kpää. alv 9%) 12 kk/kestotilaus 58 e 12 kk / määräaik. klo 13-15. 0400 783 630 __________________________ Teemu Sarhemaa 0400 551180 __________________________ LÄÄKÄRIT TUOREMEHUASEMA marjat, omenat varaukset 0400-131170/Irja Tervala PALVELUJA TARJOLLA Keilaretki Lahteen ke 12.9. EL-Kuhmoisten yhdistys ry Vipeltäjät vetävät liikuntajumppaa Kuhmolassa pe 14.9. tyhj. 25 e, sis. 044 3201707 tuure@kuhmoistenasennus.net HAKETUS Ruokolan Metsäkuljetus Oy p. syyskuuta 2012 KOULUT JA KURSSIT SEURAT TORIMYYJÄT Kuhmoisten Sanomat Puolueeton kotiseutulehti Sanomalehtien Liiton jäsen Levikki 2872 (LT-2011) ISSN 0356-228X Painopaikka Lehtisepät Oy Päätoimittaja Vesa Koivu 040 484 0352 ILMOITUSJA TILAUSASIAT p. Kirjoita mieluiten omalla nimelläsi
– Kun olen ystävystynyt Leilan kanssa, uskallan tehdä pähkähulluja juttuja, Reinilä sanoo. Retki Hämeenlinnaan, Kuhmoisten kotiseutuyhdistys Su 30.9. Kuhmoisten Kotiseutuyhdistys Jämsän Silmäasemalla silmätautien erikoislääkäreiden vastaanotot Markku Katajakunnas to 13.09.2012 to 20.09.2012 to 27.09.2012 Kari Kauppinen ke 12.09.2012 ke 26.09.2012 Ajanvaraukset numerosta (014) 712 616 Päivi Hotokka Painajaista vai Ruususen untako Leila Hakkarainen, Jouko Heinänen ja Ritva Reinilä Kuhmoisten kirjaston galleria Toritie 42 3.–29.9.2012 Vierailija kohtaa ensimmäisenä prinsessan kengät kirjaston gallerian syyskuun näyttelyssä. Heinänen sanoo olevansa utelias näkemään, miltä valokuvan aihe näyttää tauluna ja miten lopputulos eroaa silmän näkemästä kuvasta. Lähtö Kuhmolan edestä la 22. Vuosien myötä taiteilijan oma mielikin on vapautunut. sivistystoimi. klo 18.00 Kuhmoisten Paloaseman kokoustilassa. – Kävelen vain, ja kuva tulee eteen. Mukana on näyttelyn nimen mukaista painajaistakin, muun muassa sairautta esittävä muotokuva. Brittiläinen The Royal Photographic Society on myöntänyt hänelle ARPS-arvonimen. Nyt värejä on paljon, ja jos sopivaa ei ole, maalaan itse. Heidän tuotantonsa on pääosin valokuvia, mutta Reinilä on tuonut näyttelyyn myös grafiikkaa ja mustetahratekniikalla toteutettuja mörköjä. – Minulla ei ole koskaan ollut nukkekotia, joten nyt tein tällaisen. Heinäsellä on edessään oma teoksensa Syyskuun lämpöä, Reinilän työ on nimeltään Ruskapihlaja. Ritva Reinilä on työskennellyt muun muassa lehtikuvaajana ja myöhemmin luontokuvaajana. Helsinkiläinen, kesiään Padasjoella viettävä Hakkarainen on työskennellyt paljon teatterin ja nukketeatterin parissa. Hakkarainen kertoo tutkivansa töissään paljon naiseutta ja äitiyttä. Hyvä Kuhmoisten Sanomien tilaaja, kun osoitteesi muuttuu, muistathan ilmoittaa siitä meillekin! Yhteystietomme sivulla 7. Operaatio Nälkäpäivä, järj. Voit ilmoittautua ehdokkaaksi myös Perussuomalaisten Keski-Suomen piirisihteeri Pekka Katajalle, puh. Heinäsen maisemavalokuvien joukossa on myös pastellivärimaalauksia. Elojuhla ja myyjäiset Päijälän rukoushuoneella Su 30.9. Leila Hakkarainen, Jouko Heinänen ja Ritva Reinilä sekä Hakkaraisen installaatio Prinsessan tanssiinkutsu. Ei niitä etsimällä löydä, hän kertoo kuvausretkistään. Mustan kukan ojentaja muistuttaa, että elämään mahtuu myös epäonnistuneita miessuhteita. Syystori ja kokous Päijälän Pirtillä La 15.9. Kalossit nukkekodissa Näyttelyn kolmea taiteilijaa yhdistää Padasjoen taideyhdistys. Leila Hakkaraisen Prinsessan tanssiinkutsu -installaatiossa kengät on valmistettu silkkipaperista, ne ovat siis silkkikengät. – Nyt filmi on joutunut naftaliiniin, koska se on niin kallista. Taika-Petterin esitys seurakuntakodissa La 22.9. Hän kuvaa Kuhmoisten näyttelyä uransa retrospektiiviksi. Ritva Reinilä ja Jouko Heinänen ovat aiemmin asuneet Padasjoella, mutta nykyisin Reinilän koti on Pukkilassa ja Heinäsen Lapinjärvellä. Hinta 40 e/henkilö sisältäen kahvit ja lounaan vanhalla kasarmialueella. Vanhin työ on vuodelta 1987, ja näytteillä on monenlaisilla tekniikoilla toteutettuja töitä maalauksista Naamakirjaan , jossa on kymmenissä pikkuruisissa kehyksissä kuvattu mielikuvia ihmisistä sosiaalisessa mediassa. – Itse ajattelen, että minä Pähkähullua ja prinsessaunelmaa olen se prinsessa. – 40 vuodessa kehystys on onneksi muuttunut vapaammaksi. En edelleenkään käytä lainkaan digiä, Reinilä kertoo. Kultainen nuoruus -installaatiossa kalossit ovat saaneet paikkansa katon alta. Kuhmoisten Sanomat Keskiviikkona 5. TAPAHTUMAT Syyskuu La 8.9. Ritva Reinilä kehystää itse työnsä. Kehystyksessä saa käyttää värejä Jouko Heinänen puolestaan on siirtynyt käyttämään digikameraa, vaikka hänenkin näyttelytöistään suuri osa on kuvattu filmille. Ennen valokuvien passepartoutkehyskartongit olivat aina mustia, valkoisia tai harmaita. 18.30. Nyt hän voi vaikkapa ripustaa taulun vinoon. Kun Hakkaraisen tuotantoon tutustuu syvemmin, huomaa, ettei kaikki ole vaaleanpunaista prinsessaunelmaa. Syyslounas Kissakulman Torpalla, Kissakulman nuorisoseura Lokakuu Pe 5.10 Matka Lahden kaupunginteatteriin, musikaali Hair, järj. – Kuvat ovat aika pitkälti syntyneet siten, että olen nähnyt hyvän valon, joka tuo esille värit ja muodot. Hän on julkaissut luontokuvistaan noin 700 postikorttia. Iivana Julma Pihlajakoskella To 13.9. Hän valitsee kehyksen värin siten, että kuvan valo nousee esille. 040 1780 400, pekka.kataja@ gmail.com Haluamme Sinut kunnallisvaaliehdokkaaksi OPASTETTU MAAKUNTARETKI HISTORIAAN Pääkohteina: Alho, Evo, Kyyrölän savipaja, Vanajanlinna, Suomen kasarmit, keskiaikainen ja 1800-luvun Hämeenlinna, Hämeen vanhin kirkko Hattulassa ja Rönnvikin viinitila. Tilaisuudessa voit ryhtyä myös Perussuomalaisten kunnallisvaaliehdokkaaksi. Ilmoittautumiset Kuhmoisten kirjastoon 17.9. syyskuuta 2012 8 Ilm oi tu ks en m ak sa ja : Pe ru ss uo m al ai st en K es ki -S uo m en pi iri ry KOKOUSKUTSU / RYHDY EHDOKKAAKSI Perussuomalaisten Kuhmoisten osaston perustava kokous pidetään to 6.9. mennessä. SPR La 15.9. syyskuuta klo 9.00 ja paluu n. Se kertoo ajasta, jolloin nailonsukat tulivat. Frisbeegolfin avoimet kunnanmestaruuskilpailut koulukeskuksen radalla Ke 19.9