Kuhmoisten Sanomat Irtonumero 2,00 € N:o 51 – 52 – 2023 – 73. vsk SITOUTUMATON PAIKALLISLEHTI Ke 20.12.2023 JouluJoululehti lehti Kuhmoisten Sanomat kiittää asiakkaitaan ja yhteistyökumppaneitaan kuluneesta vuodesta ja toivottaa kaikille rauhallista joulua & hyviä lukuhetkiä tulevalle vuodelle! Katja Alatalo
Lukutaitosijoitus on edelleen OECD-maiden keskiarvoa parempi. Kadotetun lukuvuoden mysteeri konkretisoituu vertaamalla sijoitusta Yhdysvaltoihin. Entä jos sijoittaisit sitä jälkikasvusi lukuharrastukseen. Vinkkaa nuorelle häntä kiinnostavia lehtiartikkeleita. Katsokaa yhdessä laatuelokuva ja jutelkaa näkemästänne. Silloin perheet ja suvut kokoontuvat saman pöydän ääreen nauttimaan paitsi pöydän antimista myös toistensa seurasta. Ihmiskunta tyhmistyy. Eivät puolueet ole sama kuin koko kansa. En jaksa vedättää jälkikasvua sagalla joulupukista, joka jättää lahjat tuomatta jos ruoka ei lautaselta hupene. Tutustuta taaperosi satuihin ja kuvakirjoihin. Perheen sijaan vietämme joulun ystävien kanssa ja suunnittelimme valmistavamme joulupäivänä illalliseksi pizzaa. Suurehko osa ei kannata mitään puoluetta. Tämä on pikkumaalle hyväksi havaittu selviytymisstrategia. Olen itse taipuvainen perinteiden ja lapsuusmuistojen vaalimiseen, mutta olen viettänyt joulua myös tuplavuoroa töissä painaen ja makaronilaatikkoa sohvalla syöden. Siksi nuorten lukutaito ei ole kuorrutetta, vaan tulevan henkisen kuntomme mittari. Lukutaito on kansalaistaito ja yksilön tärkeimpiä voimavaroja. Hömppä kilpailee huomiosta. kin säästö pullakahveissa ja kokouspalkkioissa. Kysymys kuuluukin: kuka tätäkin taas kysyy . Edellisessä tutkimuksessa (2018) nuoremme olivat sijalla 7. Veli-Pekka Silvast Joulua tulee pitäneeksi vuoden parhaana juhlana. Katja Alatalo toimitus @kuhmoistensanomat.fi Lainsäätäjän asetuksen mukaan oikea määrä kunnallisvaltuutettuja Kuhmoisten kokoisessa metropolissa (alle 5 000 asukasta) on kolmetoista. Se on silloin äänestävien kuntalaisten oikea tahtotila määrästä. Hyvin asioista perillä oleva tekee valistuneita koulutusja ammattivalintoja. f Kirjoitusten enimmäispituus on 2 500 merkkiä välilyönteineen. Pienen stressinpoikasen uhallakin on siivottava kaappien päälliset ja leivottava pakastin täyteen perinteisiä herkkuja, jotta täydellinen joulutunnelma voisi torppaan laskeutua. Pisa kartoittaa, minne yhteiskuntamme on matkalla. Miksi Kuhmoisissa on kaksikymmentäyksi. Sparraus kannattaa. Suomenkin historiaa kun lukee. f Toimitus voi muokata ja lyhentää tekstejä. Anna jälkeläisellesi aikaa ja läsnäoloa. Pirkko Lehto-Järvinen Sodasta. Jo kansakoulussa laulettiin ”Kaunis on kuolla sun joukkosi eessä” Sodassa kuolee paljon ihmisiä, mutta syntyy myös sankareita. Eikä fiksuuntumiselle ole ylätai alaikärajaa. Nuorissa on tulevaisuus. Sen voi olettaa olleen lain laatijankin tarkoituksen. Demokratia on sokea ilman sivistystä. Mieli ei saa olla maassa – onhan joulu. Eivät suomalaisnuoret – tai edes nuoret – yksin ole luokalleen jääneet. Ahdistavuuteen asti lahjoihin on törsättävä, kinkkua syötävä ja yöt valvottava lautapelien kanssa. 20.12.2023 f Aurinko nousee 9.37 f Aurinko laskee 14.56 Onnea nimipäivänä! Tänään Benjamin, Kerkko To Tomi, Tuomas, Tommi, Tuomo Pe Talvipäivän seisaus La Noel, Senni Su Eeva, Eveliina, Eevi, Aatami Ma Joulupäivä Ti Tapani, Teppo, Tahvo, Tapaninpäivä Ke Hannu, Hannes, Hans To Pia, Viattomien lasten päivä Pe Rauha La Taavi, Taavetti, Daavid Su Silvo, Sylvester Ma Uudenvuodenpäivä Ti Aapeli Ke Elmeri, Elmo, Elmer To Tiitus, Ruut KOLUMNI MIKKO KALLIONSIVU PÄÄKIRJOITUS NÄIN KIRJOITAT f Lukijapostia voi lähettää osoitteeseen toimitus@ kuhmoistensanomat.fi. Pyritäänkö nyt tietoisesti jatkamaan asetuksen rikkomista, kun vuoden loppuun mennessä puolueilta odotetaan vastausta niille mieluisasta määrästä valtuutettuja. Aina ei puolustauduta, usein myös hyökätään ja vallataan. Lainaa yhdessä kiinnostavia kirjoja ja sarjakuvia. Kuuluu asiaan odottaa joulua jo marraskuusta lähtien. Valtuutettujen kärki toivottavasti terävöityy, jos turhaan valittavia on joskus vähemmän. 2000-luvun alussa tulokset olivat vielä kansallinen ylpeydenaihe. Voiko pitkästynyt valtuutettu oikeasti kokea silloin olevansa oikealla postilla. Mikä voima luo myös sodan ihannoinnin. Vie perhe kirjastoon. Hyviä vuoden viimeisiä viikkoja kaikille. Mieltä saattavat rasittaa muutkin asiat kuin saunanlauteiden pesu ja paperinkeräykseen heitettävät hutaisten kirjoitetut joulukortit. Valituksi tulevat tarvitsevatkin siten jatkossa enemmän ääniä kuin mitä kylillä on kavereita ja sukua. Takana oleva hektinen vuosi saattaa vaatia yhteiselon sijaan kolmen päivän levon ja rauhan. Voisiko äidin rakkaus, ja yleensä rakkaus, ylittää vihollisen vihan. Laulun sanoja jatkaen ja toivoen ”hän jossain odottaa ja haluaa käskyn kuulla ja aseensa luovuttaa” Kaikesta huolimatta hyvää joulua kaikille. Nyt yhdysvaltalaisnuoret ovat kuitenkin lukutaidon osalta sijalla 9 – eli edellämme! Ei nuoriso pilalla toki ole. Todellisuudessa koulutukseen panostettiin. ”Käännyn puoleenne, kapteeni kuunnelkaa. Panosta perheen yhteisiin keskusteluhetkiin ja kulttuurikokemuksiin. Kysele lapselta säännöllisesti koulun kuulumisia. Voisiko Heikki Harman suomentamat laulunsanat kertoa totuuden ja toiveen koko maailmalle. Olemme katselleet jenkkejä sivistyksellisesti alaviistoon. Lisäksi tulokset ovat heikentyneet ylipäätään. Kirjoittaja on Kuhmoisten kirjaston pedagoginen informaatikko. Luin jostain, että venäläiset äidit protestoivat sotaan kutsuttujen poikiensa puolesta. Koska vääristely ja puolueellisuus rehottaa. Viettäköön jokainen ne itselleen sopivalla tavalla – muiden odotuksista välittämättä. Miksi. Säästöä se on pieni13 vai 21. Kännykälle jumahtanut, henkisesti poissaoleva isä tai äiti ei hoida kasvatustehtäväänsä. Hän äänestää ja kuluttaa järkevästi. Suomi keikkui toistuvasti koulutuksen kärkimaana. Rajoja siirretään ja mitaleita ripustetaan rinnuksille. Tai ehkäpä kyseessä on vuoden kotiaresti lukemisesta. Toiset vaalivat perinteitä vielä vähemmän ja kipuilevat miettiessään, kuinka ok on kieltäytyä paitsi sukulounaista myös porkkanalaatikosta, hautausmaakäynneistä ja joululauluista. Tekstit julkaistaan nimellä, nimimerkki hyväksytään vain poikkeustapauksessa. Minun rakkaani ei ole luotu sotimaan.” Mikä on se voima millä sodat syttyvät. On uskomatonta, kuinka tässä maailman ajassa, jossa koko ajan rikotaan vanhoillisia käsityksiä, murretaan lasikattoja ja uhataan normeja, joulu on säilyttänyt asemansa ja perinteensä. Kuhmoisten Sanomat 2 Keskiviikkona 20. Oma jouluanarkiani on melko kevyttä ja helppoa noudattaa. Yhteiskunta ei rakennu vain insinöörimatematiikalle. Kansanäänestys valtuutettujen määrästä voitaneen sujuvasti suorittaa presidentin vaalin yhteydessä: rasti ruutuun: 13 tai 21. Tee itselle sopiva joulu Kerrataanpa: kouluosaaminen heikkenee. joulukuuta 2023 LUKIJAPOSTI ” Hyvin asioista perillä oleva tekee valistuneita kolutusja ammattivalintoja. Moni myös otti erinomaisuutemme annettuna – kansallisena erityisominaisuutena. Joulunpyhinä on aikaa. f Lehdelle toimitettu materiaali on lehden omaisuutta ja se saa käyttää sitä omissa kanavissaan: Verkkosivuilla ja sosiaalisessa mediassa. Puhukaa kaikesta mahdollisesta. Rahaa ei ehkä ole törsättäväksi tilperhööriin, joka on esillä vain pari viikkoa vuodesta. Laskennallisesti tämä notkahdus vastaa yhden vuoden oppimäärää! Olemme hukanneet kouluvuoden verran opintietä. Joulukuussa teollisuusmaiden järjestö OECD arvioi jälleen 15-vuotiaiden koululaisten osaamista Pisa-tutkimuksella. Onko tämä vain puolueiden päätettävissä. Sivistys myös periytyy. Uusimmassa Pisa-tutkimuksessa Suomen nuoret ovat lukutaidon osalta Kadotettu lukuvuosi OECD-maiden sijalla 14. Vuoden 2022 tulosten mukaan suomalaisnuorten ote luonnontieteistä, matematiikasta ja lukutaidosta on entistä heikompi. Kuvitellaanpa kokonainen vuosi ilman oppikirjoja ja oppitunteja. Jälkikasvun osalta myös kotikenttä hoitaa työnsä huonosti. Suuri osa ei näytä reagoivan kokouksissa millään lailla yhtään mihinkään käsiteltävistä aiheista. Uusien sukupolvien kasvattaminenkin onnistuu parhaiten vähemmän taunoilta
Jos asiakas ei syystä tai toisesta avaa ovea ruokaa tuotaessa, käydään ovella toistamiseen kierron päätteeksi ja lopulta jakamatta jäänyt ruoka palautuu lähettävään keittiöön. Huokonen itse kertoo, että Miinan syntymän jälkeen hänen omatkin ajatuksensa luontoa ja maailmaa kohtaan ovat muuttuneet. Kuhmoisten Sanomat Leader Vesuri -ryhmä jatkaa Nuoriso Leader -rahoituksen myöntämistä 13– 25 -vuotiaille nuorille heidän omiin projekteihin. Huokonen on tehnyt elmäntyönsä metsurina, mutta kiinnostui jossain vaiheessa vanhojen niittyjen ennallistamisesta. Kaikki isäni niityt Miina Puolitaival Pääkirjaston galleriassa 16.12.2023 – 31.1.2024 Katja Alatalo Harva meistä poseeraa kameralle luontevasti, mutta Pentti Huokonen niin tekee. Nuoriso Leader -rahaa voivat hakea nuoret tai heidän kanssaan toimiva yhdistys. Ainakin, jos uskoo hänen tytärtään Miina Puolitaivalta, ja miksipä ei uskoisi, sillä Puolitaival on kuvannut isäänsä niin kauan kuin ylipäätään on kuvannut. Kindbergillä on sen verran suuri huoli äidin ravinnon saannista, että hän on päättänyt kieltäytyä Pirhan tarjoamasta ruokapalvelusta ja ottaa palvelun paikalliselta yrittäjältä, joka asioi kaupassa muutenkin äidin puolesta. Luonnon monimuotoisuuden säilyttäminen on itsellekin tärkeä aihe. Sähköinen hakulomake on avoinna tammija helmikuun ajan ja se löytyy Vesurin nettisivuilta. – Isällä on tosi kuvaukselliset kasvot ja hänestä on mukava ottaa kuvia. Tähän asti ruoka on valmistettu Päijännekodin Voimia-keittiöllä ja jaettu siitä Pirhan paikallisille asiakkaille. Suomen ilmavoimien kapteeni Melisa Huntuksen puheen yhteydessä kirjoitettiin, että oppivelvollisuus olisi tärkeä osa asevelvollisuutta. Kindbergin äiti on Pirhan kotipalvelun asiakas. Samalla yhdistyivät niittyjen uhanalaiset kasvit ja isä, joka on vain yksi ainoa, Puolitaival kertoo näyttelyn teemasta. Kuhmoisten Sanomat Keskiviikkona 20. Pystyssä olevasta näyttelystä löytyy myös video Pentti-isästä niittohommissa. Videota teen myös ja jonkin verran installaatiota, Puolitaival kertoo. Nyssen nettisivuilla luvataan, että lippujen hinnat eivät muutu muutoksen yhteydessä. – Mielestäni siinä on hauska kontrasti. Hän tarvitsee avustajan joka kerta. joulukuuta 2023 3 Nyssellä edullisemmin Tampereelle Nuorisolle Leader-rahaa tarjolla Kuhmoisten Sanomat Nyssen tammikuussa voimaan astuva vyöhykeuudistus tekee linja-autoilusta Tampereelle entistä edullisempaa. ”Käytännössä 4–6 vyöhykkeen lippuja käyttävillä hinnat laskevat, sillä jatkossa he tarvitsevat vain kahden tai kolmen vyöhykkeen lipun”, sivuilla todetaan. Yhdenmukaista palvelua Tiina Tamiolan mukaan ruokapalveluiden muutoksen perusteena on Pirhan tahtotila palveluiden yhdenmukaistamiseksi kaikille asiakkaille. Kuhmoisiin kotiaterioita toimitetaan noin 40 kappaletta. – Missään nimessä aterioita ei jätetä oven ulkopuolelle, Tamiola painottaa. Miina Puolitaival kuvaa isäänsä rauhalliseksi kuvattavaksi, jonka perässä ei tarvitse juosta. – Ruokahetki voidaan toteuttaa joustavasti, kun ateriat voidaan lämmittää itselle sopivassa hetkessä, eikä ruokailua tarvitse ajoittaa siihen kohtaan, kun ateriat tuodaan, ikäihmisten asumisen palveluiden palvelujohtaja Tanja Karvonen toteaa. Koskaan hän ei ole ärtymystään osoittanut. Valokuvien lomaan Puolitaival on ripustanut kuivakukkakimppuja. – Ehkä näin korjaan tehometsätalouden jättämiä jälkiä. Ateriapalvelu on Pirhan myöntämä kotihoidon tukipalvelu, joka on tarkoitettu ensisijaisesti säännöllisen kotihoidon ja omaishoidon tuen asiakkaille, jotka eivät itse pysty valmistamaan tai hankkimaan riittävän monipuolista ruokaa tai joille ruokailu kodin ulkopuolella ei onnistu. Nuoriso Leader -rahoituksen tuen määrä on 100 – 1 000 euroa per projekti ja tuki voi olla enintään 90 prosenttia projektin kustannusarviosta. Ne ovat kuvauksellisia ympäristöjä. Isä innostui niityistä, puhui niistä ja kesällä kävelemme niillä usein yhdessä. Karvosen mukaan palaute kylmänä toimitetuista kotiaterioista on ollut hyvää ja ruokien makuun on oltu tyytyväisiä. Tuula Kindberg harmittelee, että tieto muutoksesta tuli hoitajalta suullisesti, eikä asiasta ole mustaa valkoisella. – Ihan kuin kameraa ei olisi. – Valokuvaus on minun pääasiallinen ilmaisumuoto. Oikaisu Katja Alatalo Pirhan kotiateriapalvelun asiakkaille kotiin jaettavat ateriat valmistetaan ensi vuoden alusta alkaen Koukun Helmessä Tampereella ja toimitetaan heille kylmänä kaksi kertaa viikossa. – Toimipaikassa tehtävien sisältö muuttuu ja työvuorojen tehtävät järjestellään uudelleen yhdessä henkilöstön kanssa, Tamiola sanoo ottamatPirha tarjoilee kotiaterian jatkossa kahdesti viikossa ja kylmänä ta sen tarkemmin kantaa mahdollisiin työpaikkojen vähenemisiin keittiöllä. Nuoria tulee olla projektissa vähintään kolme, lisäksi rahoitusta hakevalla ryhmällä tulee olla nimetty täysi-ikäinen vastuuhenkilö. Joustoa ruokailuhetkiin Ruoat Tampereelta asiakkaille toimittaa Voimian järjestämä kuljetuskumppani. Olen kyllä totuttanut häntä pitkään, yli kymmenen vuotta ja ärsyttävästikin osoitelllut kameralla. Kuljettaja lämmittää ruoan ateriatoimituksen yhteydessä, mutta muuten sen lämmittäminen on itse asiakkaan, hänen omaisensa tai kotihoidon työntekijän kontolla. Voimialla on myös kotiateriapalvelua yksityisille, mutta Kuhmoisissa palvelua ei ole tarjolla. Ruoka jaetaan mikron kestävissä astioissa. Toimitus pahoittelee tekstistä aiheutunutta virhetulkintaa. Tamiola ei siis sulje pois sitä vaihtoehtoa, että Voimia ostaisi kotiateriapalvelun paikalliselta tuottajalta. Jatkossa hoitoalan palveluiden tuen palvelujohtajan Tiina Tamiolan mukaan Päijännekodin Voimia -keittiö palvelee vain Päijännekodin asukkaita, joille ruoka kuumennetaan ja loppuvalmistetaan siellä. Vesuri-ryhmän hallitus arvioi hankkeen toteutuskelpoisen ja tekee hakemuksen myönteisen tai kielteisen rahoituspäätöksen. – Äidin itsenäisestä ruoan lämmittämisestä ei tule mitään. – Lisäksi ruokaturvallisuus paranee, kun ateriat tuodaan kotiin kylmänä ja tarvittaessa toimitukset ovat suoraan asiakkaan jääkaappiin. Kuitenkin Pirkanmaan Voimia hankkii palveluntuottajat kilpailutusten perusteella ja palveluiden hankinta tehdään ja arvioidaan kokonaisuuden pohjalta. Vyöhykeuudistuksen myötä Nysse luopuu kuudesta vyöhykkeestä ja jatkossa vyöhykkeitä on vain kolme A ja B -vyöhykkeet säilyvät ennallaan ja lopuista vyöhykkeistä muodostuu yksi iso C-vyöhyke. Ruoka Pirhan sijaan kaupasta Pirhan asiakkaiden omaisia muutos ruokapalveluissa epäilyttää. Katja Alatalo Ainoa isä uhanalaisilla niityillä. Näin ei tietenkään ole, vaan tarkoituksena oli tuoda ilmi sitä, miten suuri vaikutus oppivelvollisuudella ja sen suomalla koulutuksen tasolla on asevelvollisuuden laatuun. Siitä muodostui nopeasti meidän yhteinen juttu, Puolitaival kertoo. Tulokset isän ja tyttären yhteisestä ajanvietosta on nähtävillä pääkirjaston galleriassa ”Kaikki isäni niityt” -taidenäyttelyssä
Kauneimmat joululaulut on Suomen Lähetysseuran järjestämä tapahtuma, ja sillä on 50-vuotinen historia. Aina kiitit elämästä, rikkaasta ja hyvästä. Olit päiviemme ilo ja iltojemme valo ihana. Rakkaamme Kuhmoinen Jämsä Veikko Lauri Juhani KONIVUORI Ylitse kaikkien kyynelten, tuhat muistoa lohduttaa. 21.10.2023 Rakkaudella muistaen Pekka, Helmi-Maria, Akseli, Aurora ja Aaron Mika, Elina, Nelli ja Heidi sukulaiset ja ystävät Siunattu haudan lepoon Kuhmoisten Papinsaaressa 18.11.2023. Aina täynnä, vahvistaa 1993 Kuhmoisiin kanttoriksi saapunut Hannele Erola. Maailmalla vietettyjen vuosien aikana olen hoilottanut jouluvirsiä sekä Kuusamossa, Kangasalla että Valkeakoskella, ja joka paikassa tiensä on saanut kirkon penkkiin raivata kyynärpäätaktiikalla. – Oli se. joulukuuta 2023 ” Ehkä näiden suurtenkin kirkkotapahtumien kulta-aika on tässä kylässä takana päin. 14.8.2023 Ikävöiden ja kaikesta kiittäen Maija Satu, Jukka, Siiri ja Eemeli Sini, Mikko, Lotta ja Laura Heli ja Kari Jukka, Anne ja Julia siskot ja veli perheineen sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu 23.9.2023 Kuhmoisissa. Väki vähenee, perinteet jäävät Tuolloin 1990-luvun alussa Kuhmoisten kirkko oli kauneimpien joululaulujen aikaan täynnä, ainakin lapsen silmin katsottuna. 8.3.1959 Kuhmoinen k. Säynätjoki Kuhmoinen Kuhmoinen Salli Kaarina SALONEN Sammui loiste silmien valon, taukosi sykintä sydämen jalon, herposi käsi auttava, antava, rakkaus kaikkien kuormia kantava. Joka viikko. Luovuttajat kuvassa vasemmalta oikealle ovat: Leena Lahti, Inkeri Haarla-Kettunen, luovutuspuheen pitänyt Seppo Unnaslahti ja Unto Sarvala. klo 13 Tapaninpäivän messu Päijälän rukoushuoneella Lisää tapahtumia Kirkonseudussa ja www.hollolanseurakunta.fi Kuolleet Raimo Juhani Nikkinen 83 v Satu Ester Lähteenmäki 76 v KAHVITUPA La 23.12. s. Kotihoidolle ja kaikille Raimon hoitoon osallistuneille kaunis kiitos. Niin tai näin, jos olisin tiennyt, milloin käsillä ovat koko elämän viimeiset kauneimmat joululaulut Veikko-ukin kanssa, olisin jättänyt ihmettelyn vähemmälle ja keskittynyt ukin vieressä istumiseen. Kylander Rakkaamme Su 24.12. Toritie 44 Ritva Kaarina Kaleva Elit muita varten lempeästi hymyillen. s. Keskenkasvuisena sitä ihmetteli vain sitä, miksi ukki hinkusi kirkkoon laulamaan, kerta hänen nuorin poikansa, minun isäni, ei muistaakseni ollut mukana läheskään joka kerta. 19.11.2023 Espoo Rakkaudella kaivaten Eeva Hannu ja Terttu perheineen Rauno Hannele ja Jari perheineen muut sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitetaan 22.12.2023 läheisten läsnä ollessa. Lämmin kiitos osanotosta. klo 15 Jouluaaton jumalanpalvelus Papinsaaren siunauskappelissa Ma 25.12. Ne tallessa päivien menneiden, tuhat muistoa kultaakin kalliimpaa. Ti 26.12. Ehkä näiden suurtenkin kirkkotapahtumien kulta-aika on tässä kylässä takanapäin, Erola jatkaa. Vielä haastattelua tehdessä en osaa ottaa kantaa Erolan näkemyksiin. o.s. Ensin mainittu laulatti ainakin silloin Vaikka laulajien määrässä on kato käynyt, kerätään Kuhmoisten kirkossa Hannele Erolan mukaan kolmantena adventtina vuoden suurin kolehti. Kiitos osanotosta. Pitäisi kysyä Hämäläisen Pasilta ja Lindenin Marialta, mikä kouluissa nykyään on laulatuksen laita. klo 12–15 Poikkea tupaan maksuton tarjoilu Helluntaisrk. Tänä vuonna laulettiin vielä jouluviikon maanantaina koko kylän yhteisessä joulujuhlassa. s. Ja jos oli, niin ei ainakaan laulanut. SURUKIITOS o.s. – Luulen, että nuoria ei opeteta koulussa laulamaan samalla lailla kuin minun nuoruudessani 1970-luvulla. – Väkimäärä on vähentynyt vuosi vuodelta. 12.12.1946 Kuhmoinen k. Vain muistot ja rakkaus jäljellä on, kaipaus suuri ja sammumaton. Jos ikävä iskee, tutustu meidän verkkosivuihin www.kuhmoistensanomat.fi Lämmin kiitos teille kaikille jotka kunnioititte puolisoni Raimo Nikkisen muistoa ja olette olleet tukenani surussani. Lämmin kiitos osanotosta. Hannele. Rakkaamme Seija-Riitta Marjaana Vilén Ei lähtöäsi todeksi uskoa vois, niin äkisti lähdit luotamme pois. Kuhmoisten Sanomat 4 Keskiviikkona 20. Kirkossa laulettavien Kauneimpien joululaulujen lisäksi Kuhmoisissa on pitkään laulettu ensimmäistä adventtia edeltävänä lauantaina Päijälän rukoushuoneella ja loppiaisaattona Hahmajärvellä Aulikki Niemi-Savolaisen luona. Kuhmoisten Sanomat ilmestyy seuraavan kerran torstaina 4.1.2024. Lämmin kiitos osanotosta. 5.6.1945 k. Rakkaamme LUKIJAN KUVA Maiju Sarvala Sotien 1939–1945 Pirkanmaan Perinneyhdistys ry:n jäsenet luovuttivat seurakunnalle 31.5.2023 lakkautetun Kuhmoisten Sotaveteraanit ry:n puheenjohtajan tunnuksena olleen päivystäjän kilven. 27.10.2023 Espoo Syvästi kaivaten Pia ja Kimmo Joonas ja Minka Tuomas sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. Musiikintunneilla ei niinkään soitettu, vaan laulettiin. Väki kirkossa vähenee, mutta perinteiset laulut pysyvät Katja Alatalo Ollessani viittä vaille kouluikäinen kävelimme jokaisena kolmantena adventtina ukin ja mummin kanssa Hokkalanperästä kirkonmäelle. Kilven ottivat vastaan Kuhmoisten kappeliseurakunnan kappalainen Tuomas Taipale ja Kuhmoisten kappeliseurakunnan kappelineuvoston puheenjohtaja Vesa-Pekka Carlson. Kun sinä lähdit, vain muistot meille jää ja suru suunnaton. 14.7.1930 k. s. klo 8 Joulupäivän sanajumalanpalvelus kirkossa. Kaikki lauloivat
Kirkossa laulettavien Kauneimpien joululaulujen lisäksi Kuhmoisissa on pitkään laulettu ensimmäistä adventtia edeltävänä lauantaina Päijälän rukoushuoneella ja loppiaisaattona Hahmajärvellä Aulikki Niemi-Savolaisen luona. Jumala osaa lähestyä jokaista yksilöllisesti. 9:1), saa jälleen vahvan merkityksen. Turhaan. Kun vaimo otti lapsen syliinsä, hän huomasi, etPikku kämmenissä naulanjäljet tä sillä oli pienissä kämmenissään naulanreiät. – Mummot ja vaarit tulevat sinne lapsenlapsineen. Mutta vieläkin suurempaan heikkouteen hän suostui: vihapuheen ja väkivallan kohteeksi. Hänen seuraansa hakeutuikin erityisesti niitä ihmisiä, jotka olivat tietoisia omasta heikkoudestaan. Laulajat ovat kuitenkin kaikenikäisiä. Syylliseksi syyllisten sijasta. Silloin pidimme oikein joulukonsertin. Se kokoaa suomalaisia kirkkoon hyvissä merkeissä, Hannele Erola sanoo. ”Selkäni minä annoin lyötäväksi, poskieni parran revittäväksi, en peittänyt kasvojani pilkalta ja syljeltä.” Lopulta hän suostui aikanSain muutama päivä sitten betlehemiläiseltä ystävältäni kuvan seimen lapsesta. Tehdäkseen tämän ymmärrettäväksi hän lähetti luoksemme Poikansa. Rauhallista joulua ja turvallista uutta vuotta! Väki kirkossa vähenee, mutta perinteiset laulut pysyvät Katja Alatalo 1990-luvun lopulla, kun olin vihdoin päässyt koulun penkille. Raamatun sana: ”Kansa, joka pimeydessä vaeltaa, näkee suuren valon.” (Jes. Lasten laulutaidon tai -innon laantumisesta kertoo sekin, että enää yli 20 vuoteen lapset eivät ole kerääntyneet alttarille laulamaan Joulupuu on rakennettu ja Joulukirkkoon -lauluja. Kuhmoisten Sanomat Keskiviikkona 20. Ideoimme siskon kanssa ”Pakanalliset joululaulut” -tapahtuman, sillä kukapa ei haluaisi veisata Sikaa, Nisse-polkkaa tai Oravan joulua. Ehkäpä en istunutkaan urkuparvella sunnuntaina yksin, vaikka vieruskaveria ei ollutkaan. Siunattua Vapahtajamme syntymäjuhlaa! Mari Parkkinen Mikkelin hiippakunnan piispa sa häpeällisimpään rangaistukseen, ristinkuolemaan. Väki ei ole vähentynyt – se on kadonnut. Ja jollain ihmeen tavalla Kauneimmat joululaulut kokoavat kerran vuodessa kirkkoon myös heitä, jotka eivät kirkollisveroa maksa. Laulut tarjoavat yhteisöllisyyttä Kolmantena adventtina suuntaan kulkuni tutulle kirkonmäelle. – Sitä perinnettä ei ollut enää 2000-luvun alussakaan – valitettavasti, Erola sanoo. Tuli on otettu Jeesuksen syntymäkirkon lampukasta, jossa se on palanut tiettävästi jo tuhat vuotta. Melkein, nuorisolaiset loistavat poissaolollaan, mutta käsi sydämellä – kävitkö itse kirkossa teini-iässä. Yksi syy joululaulujen tunnettuuden vähenemiseen ja osaamattomuuteen on ilmiselvä. – En uskalla ottaa uusia lauluja laulettavaksi. Tänä vuonna laulettiin vielä jouluviikon maanantaina koko kylän yhteisessä joulujuhlassa.. Vaikka laulajien määrässä on kato käynyt, kerätään Kuhmoisten kirkossa Hannele Erolan mukaan kolmantena adventtina vuoden suurin kolehti. Betlehemin Rauhantuli on jälleen lähtenyt matkaan Jeesuksen syntymäkirkosta ja sitä viedään parhaillaan eri puolille maailmaa. Näin heikkona Jumala oli ja on helposti lähestyttävä. Tuntuu, että alueella on aina eletty konfliktien keskellä. Ihmisen luontainen mielikuva Jumalasta on mahtava majesteetti, pelottava lähestyttäväksi. Mutta selittääkö sekään tyhjiä kirkonpenkkejä täällä ”herran kukkarossa”, jossa seurakunnan kuitenkin sallitaan osallistuvan säännöllisesti lasten kasvatustyöhön. Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Niistä suurin osa tunnustuksellisia virsiä, ja kaikenlainen tunnustuksellisuuden tarjoileminen on opinahjoissa pannassa. Hänen vaimonsa alkoi käydä kirkossa ja kertoi Jeesuksesta, mutta mies ei suostunut lähtemään mukaan. Tulen jakamisen aloittivat itävaltalaiset partiolaiset auttaakseen hädässä olevia lapsia. Ei palatsiin eikä temppeliin, ei edes saunaan vaan haisevaan karjasuojaan. Kenties samasta syystä lauluvihosta on kuluvalla vuosituhannella löytynyt joka vuosi Arki huolesi kaikki heitä, En etsi valtaa loistoa, Heinillä härkien kaukalon, Jouluyö, juhlayö ja Maa on niin kaunis. Optimistisena ja tapoihini tottuneena olen reilusti etuajassa, pitäähän sitä päästä hyville paikoille istumaan. Vielä hirveämpää olisi se, että lauletaan uusia joululauluja joita kukaan ei osaa. Vaikka pimeys olisi yötäkin pimeämpää, niin pieni liekki Valon ja rauhan lähettiläinä valaisee pimeyden. Porsaita äidin oomme kaikki ja Joulu on taas sen sijaan kuuluvat kotioloissa sujuvan. Joulun sanoma on valon ja rauhan sanoma. Nainen ojensi vauvan hänelle ja käski pitää siitä huolta. Hän suostui ihmisen kapaloitavaksi, imetettäväksi, hoivattavaksi. Mietin laulettavat laulut niin, että ne sopivat monenlaiselle laulajalle ja ovat helposti yhdessä laulettavia. Kaiteen yli kuikkiessani väkimäärä tuplaantuu. Vauvasta vaariin, kuten sanonta kuuluu. Perinnettä halutaan siirtää lapsille, Erola jatkaa ja sanoittaa sekä omat lapsuuden muistikuvani että tulevaisuuden haaveeni. Enkelien ilmoitus kaikuu sotien, konfliktien, suurten ja pienten elämän haasteiden keskelle: ”Älkää pelätkö, minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle. Sain Betlehemistä myös toisenlaisen viestin. Tällä kertaa Jeesus-lapsi makasi romahtaneen talon raunioilla. Viimeksi mainittu laulettiin myös sekä ukin että mummin hautajaisissa. Jeesuksen syntymän aikaan Rooma miehitti aluetta ja kansa odotti Vapahtajaa. Betlehemin Rauhantulen ovat vuosien varrella vastaanottaneet useat maailman johtajat ja merkkihenkilöt, kuten eri valtioiden päämiehet ja paavi. joulukuuta 2023 5 SANAN KULMA ANITA OJALA Kirjoittaja on eläkkeellä oleva luokanopettaja ja kuhmoislainen vuodesta 1976. Hän on Kristus, Herra.” Kun tänä jouluna sytytät kynttilän, lähetä samalla rukous Pyhän maan sekä maailman lasten puolesta. Ehkä kotikasvatuksessa on parantamisen varaa. Jumalan heikkous on jotain, mitä ihminen ei koskaan olisi keksinyt. Tietysti se, että sattuisi ainoana laulamaan väärin ja väärässä kohtaa. Eräänä yönä vaimo herätti miehensä kiihtyneenä ja kertoi nähneensä unessa naisen, jolla oli sylissään vastasyntynyt vauva. Rauhantulen symbolinen merkitys on suuri tänä epävakaisena maailman aikana, kun pimeys on vallannut alaa. Onneksi Erola tietää sen. Kauneimmat joululaulut on Suomen Lähetysseuran järjestämä tapahtuma, ja sillä on 50-vuotinen historia. Urkuparvella istuessani pystyn näkemään kolmisenkymmentä laulajaa. Mutta Paavalin sanoin: ”Jumalan hulluus on ihmisiä viisaampi ja hänen heikkoutensa ihmisiä voimakkaampi.” Ilman tätä heikkoutta emme tietäisi Jumalan rakkaudesta emmekä pääsisi siitä osallisiksi. Mutta mokistakin selviää, vakuuttaa Erola, joka on joskus Marian Pojan ”sotkeutunut ihan lahjakkaasti”. Oma lähes nelivuotiaani ei vain vielä osannut yhtyä Heinillä härkien kaukalon -viisuun, vaikka se lauluvihkosessa onkin lasten joululauluksi merkitty. Tuo kuva kertoo sykähdyttävästi Pyhän maan tämänhetkisestä tilanteesta. Seimen lapsen valo loistaa Jumalan rauhan sanomaa. Poika luopui taivaallisesta asemastaan, tuli sikiöksi ihmisen kohtuun ja syntyi köyhään perheeseen. Kyyneleet nousivat miehen silmiin. Kyllä hän on sitäkin, mutta myös muuta: rakastava Isä. Tutuista suosikeista ei luovuta Tiedättekö, mikä olisi kauheinta, mitä Kauneimmissa joululauluissa voisi tapahtua. Hän oli kuuliainen vanhemmilleen, opetteli kävelemään ja puhumaan, toimi rakentajana. Väkivalta ja sota repivät rikki perheitä ja monen elämää. PIISPAN TERVEHDYS Mies inhosi uskonnollisia auktoriteetteja, sillä hän oli kokenut heidän taholtaan painostusta. Hän ymmärsi unen viestin: Jeesus pyrki hänen elämäänsä, mutta ei parrakkaana auktoriteettina vaan pienenä avuttomana lapsena, jollaisia mies rakasti. – Kauneimmat joululaulut ovat kaikesta huolimatta yhteisöllinen tapahtuma. Jumala syntyy ihmiseksi – maailman valoksi – pienessä Jeesus-lapsessa. Suomessa tulen ovat vastaanottaneet arkkipiispa ja eri hiippakuntien piispat. Ruotsissa liekin vastaanottaa kuningas Kaarle XVI Kustaa
Uusia ideoita ikkunaan liittyen on kuitenkin syntynyt niin pääsiäisen kuin Sari Salminen kertoo remontoineensa konttorin ennen sen käyttöön ottoa. Asiaan vaikuttaa luonnollisesti myös koiran koko sekä totuttu ruokavalio, eikä kinkku itsessään ole läheskään yhtä vaarallista kuin siitä tihkuva rasva. Sitä on todella kiva laittaa, ja on ihanaa, että se ilahduttaa myös muita, Salminen toteaa. Lisäksi Salminen on yhdessä ystävänsä kanssa sisustanut Konttorin ikkunan uuteen uskoon, ja asetellut lasin taakse niin joulukuusen kuin myös erilaisia jouluaiheisia leluja sekä nukkekodin. Jouluikkuna muuttuu vuoden mittaan vapunkin varalle, ja Salminen kertoo nukketalon tulevan elämään eri vuodenaikojen mukaan, sillä varastosta löytyy myös kesään sopivaa tavaraa. Maalasin sitä keittiön pöydän ääressä pienellä pensselillä siniseksi, mikä oli ihan hauskaa, ja nyt se nukkekoti taas siistin näköinen. Tämä ei kuitenkaan yleensä kannata, sillä mahanpurujen lisäksi lemmikin voi tahtomattaan asettaa vaaraan. Parasta olisi pitää kaikki suklaat poissa koiran ulottuvilta, sanoo eläinlääkäri Sonja Virtanen. Sari Salminen Lila Lammi Erilaiset jouluherkut kuuluvat lähes kaikkien juhlapöytään, ja kun pääsee itse nauttimaan sellaisista, saattaa myös ajatus oman lemmikin hemmottelemisesta ylimääräisillä makupaloilla houkutella. – Jos koiralle antaa yhtäkkiä jotain todella rasvapitoista, kuten vaikkapa kinkun rasvaa, niin se voi pahimmillaan aiheuttaa haimatulehduksen, joka voi olla hengenvaarallinen, Virtanen kertoo. Kyseinen toimisto on rakennettu jo 1800-luvulla, ja Salmisen mielestä myös Kuhmoisten Konttorilla vallitsee samanhenkinen tunnelma, sillä myös se on sisutettu vanhaa aikaa kunnioittaen. – Siksi onkin ehkä parempi olla antamatta mitään ylimääräistä, vaikka siitä tuleekin ihmisille hyvä mieli, kun he saavat hemmotella lemmikkiään, Virtanen toteaa. Minulla on paljon kaikkea turhaa tavaraa, ja näin saan sen kotoa pois. Lisäksi Virtanen huomauttaa, että toiset eläimet ovat niin herkkämaJoulupöydän antimet eivät sovellu lemmikeille haisia, ettei niille voi antaa mitään poikkeavaa ilman että niiden vatsa menee sekaisin. Kuhmoisten Sanomat 6 Keskiviikkona 20. Myös ruoka-aineallergioilla on vaikutusta asiaan. – Se oli järkyttävän hapertunut ja eltaantunut. Sekä rusinat että viinirypäleet tulisi myös pitää poissa koiran ulottuvilta, sillä niiden liiallisesta syömisestä voi aiheutua munuaisvaurioita. Uusia ideoita on jo kehitteillä Salmisen mukaan tilaa saa tulevaisuudessa lainata myös vaikkapa yhtiökokouksiin tai muuhun vastaavan, ja hänen on jossain kohtaa tarkoitus tuoda myös koiraystäviä pötköttelemään ikkunalle. Olen myös nähnyt pieniä kyliä, joissa on pelkkiä tyhjiä näyteikkunoita, mikä on mielestäni tylsää. – Koristeet täytyy toki silloin siirtää pois tieltä, hän sanoo. Omaa lemmikkiä kannattaa hemmotella ainoastaan sen omaan ruoansulatukseen sopivilla herkuilla. Iloa syntyy puolin ja toisin Vaikka Konttori on hankittu pääsääntöisesti etätyötilaksi, on siellä ehditty järjestää myös jouluisia pop up -myyjäisiä, joista saatu tuotto annetaan hyväntekeväisyyteen. Salminen kertoo jopa tuoneensa Konttorille Hypolta ostaneensa valtavan kristallikruunun. Hän kertoo tuntevansa olonsa kotoisaksi Konttorilla, sillä se muistuttaa Salmista hänen työpaikastaan Helsingin Yrjönkadun Hypossa eli Suomen Hypoteekkiyhdistyksessä. Siinä missä itse koristeiden asetteluun ei Salmisen mukaan mennyt kuin pari tuntia, kului vanhan nukkekodin kunnostamiseen sitäkin enemmänkin aikaa. Mitä tummempaa, sitä myrkyllisempää. Sama koskee äkillistä rasvan nauttimista. Vaikka suklaan sisältämän teobromiinin sietokyky on koirilla yksilöllistä, voi pienikin määrä olla vaarallista. joulukuuta 2023 Joululehti Lila Lammi Toritiellä sijaitseva etätyötila kantaa nimeä Konttori, vaikka omistaja Sari Salmisen mukaan nimeä ei varsinaisesti keksittykään ikinä erikseen. – Sen tuominen ei ollut ihan yksinkertaista, hän paljastaa. FAKTA Koirille ja kissoille ei sovi antaa muun muassa f Suklaata f Ksylitolia f Kofeiinia f Sipulia f Avokadoa f Viinirypäleitä ja rusinoita Lila Lammi. Hän myös paljastaa ystävänsä käyvän tarvittaessa vaihtamassa patterit ikkunassa näkyviin valoihin, jotka syttyvät iltaisin itsestään ajastimella. – Esimerkiksi suklaa on koirille myrkyllistä, eikä sitä tulisi antaa niille ollenkaan. Pelkät verhot eivät ilahduta ketään, Salminen sanoo. – Ihan varmasti koristelen jatkossakin ikkunaa. Ostin sen espoolaiselta nukketaloharrastajalta somistustarkoitukseen viime kesänä, Salminen kertoo. – Tykkään laittaa ikkunaa. Termi jäi käyttöön lähinnä siitä syystä, että Salminen on itse pankissa töissä. – Niille vaarallisempia voivat olla joulukukat, kuten joulutähti, koska kissat tykkäävät useammin maistella erilaisia huonekasveja, Virtanen sanoo. – Pankillahan mennään konttorille töihin, ja tämä on minun etätyöpisteeni, Salminen toteaa. Siinä missä moni koirille sopimaton ruoka ei myöskään ole hyväksi kissoille, ei asiasta kuitenkaan tarvitse kissojen kohdalla huolehtia yhtä paljoa, sillä kissat eivät ole yhtä kovia syömään ihmisten ruokia
– Pyrimme aattona keräämään mahdollisimman paljon asukkaita samaan tilaan heidän oman kuntonsa mukaan. Uutena vuotena pantiin samat uusiksi, lipeäkalaa riitti pyhiksi, samoin lanttulaatikkoa. Hän kertoo viettäneensä useita jouluja töissä, ja myöntää tänäkin vuonna erikseen pyytäneensä päästä jouluksi töihin. Lisäksi tunnelmaa tuo joulun alla vietettävä glögi-ilta, jonka aikana jokaiselle asukkaalle luetaan ääneen runo kortista, jonka Kuhmoisten seniorit heille askartelivat. Vaari piti huolen, ettei sahtia koskaan käytetty juopottelutarkoitukseen. Aulassa kuusi, pöydällä puuro ja kynttilät valoaan hohti. Oli juhlan tuntua, kun vaari ja Lauri hohtimien kanssa nylkivät nahkoja kuivista kaloista. Ei sitä tarvitse surkutella, että joku joutuu olemaan joulun töissä. – Joulut hoitolaitoksissa ovat yleensä lämpimiä ja positiivisia. Mutta ihanan hyvää ja valkoista kalaa siitä tuli. Niin ja ostettiinhan jouluksi myös rusinoita, sellaisia isoja ruukkurusinoita, joista keitettiin rusinasoppaa puuron kanssa syötäväksi. Oli myös joulutorttuja, koska äiti oli oppinut niitä pappilassa leipomaan. Linnajärvellä sahti oli vain pöytäjuomana, vaikka olisi ollut käyneempääkin. Jotkut jopa kyselevät, että tuleeko tänä vuonna pukkia, Gynther toteaa. – Kyllä se nostattaa usein hymyn huulille, kun joulupukki saapuu. Koristeiden lisäksi joulua valmistellaan muun muassa kuuntelemalla Kuhmoisten pelimannien soittamista sekä kauneimpia joululauluja. Siinä on oma tunnelmansa, Gynther tiivistää. Asukkaatkin osaavat jo nykyään käydä kurkistelemassa, että joko tonttu on ilmestynyt paikalleen, Gynther naurahtaa. Joulu tulee Eräs harvoja muistoja äidistäni oli, kun hän jouluaattoiltana kantoi kukkuraista lipeäkalakarottia pöytään ja sanoi: ”Se on hyvää, kun se tutisee.” Muutama päivä ennen joulua tehtiin sahti. – Vaikka joku ei muuten juurikaan osallistuisi keskusteluun, niin tutut sanat tulevat heti kun alamme laulaa. On kunnossa kaikki, ei murheita kellään, siis riemuiten joulua kohti.” Päijännekodin väki toivottaa kaikille ihanaa joulunaikaa! Joulurunotervehdys kodissa. Hän myös huomauttaa, että monet asukkaat nauttivat tällaisesta arjesta poikkeavasta toiminnasta, vaikka joulupukki ei olisikaan itselle merkittävä osa joulua. Aattona paistettiin uunissa palanen sianlihaa, kokonaisen kinkun paisto olisi ollut tuhlausta. Lisäksi illalla kylään saapuu joulupukki. Siksi pukki on koettu tarpeelliseksi myös PäijänneJoulun perinteet juurtuvat syvälle Päivi Gynther Päijännekodin kuusi koristellaan jo itsenäisyyspäiväksi sinivalkoisilla koristeilla sekä pienillä suomenlipuilla, jotka myöhemmin vaihdetaan perinteisiin joulukoristeisiin. Puuro oli kokonaisista kauraryyneistä tehty uunipuuro. Perunalaatikko ehkä aatonaattona. Siinä ne jouluruuat sitten olikin. Oli setsuuria, tosin hyvin tummaa, melkein ruisjauhoista tehtyä, mutta oli niin hyvää. Huolehdimme myös talon puolesta siitä, että kaikki asukkaat saavat vähintään yhden joululahjan, Gynther kertoo. Vaikka joulupukki ei olisi kuulunut kaikkien omaan lapsuuteen, on valtaosalla Päijännekodin asukkaista kuitenkin jälkikasvua, joiden myötä pukin vierailuun jouluna on totuttu. Perinteet luovat turvallisuutta ja tunnelmaa sekä kotoisuutta. – Eräs uusi hoitaja aikoi laittaa tontun tänä jouluna eri paikkaan, ja siitä tuli sanomista. – Meillä on hyvin perinteinen joulu, niin kuin monilla kotonakin. Siihen mekin pyrimme. Ensimmäinen osa julkaistiin 11.10. Kuulitko illalla ikkunan takaa, kun tonttu pihalla hiipi. Hymyili sitten suojassa parran, kun näki jo valmiin joulun. Myöskään salin vieressä olevan takan katolla mäkeä alas laskevaa tonttukoristetta ei missään nimessä saa siirtää. Puuroa, soppaa ja perunalootaa tehtiin tarpeen mukaan uutta. aiheena oli omavaraisuuteen perustuva entisajan ruokatalous, jossa niukkuus oli yleinen vieras. Taattua tunnelmaa kaikille asukkaille Eräs yllättävä asia joulussa on Gyntherin mukaan se, että jopa muistisairaat ihmiset osaavat usein ulkoa vanhojen joululaulujen sanat. Leivottu oli tietysti myös. Jo siinä hajussakin oli ihmeellistä joulun hohtoa. joulukuuta 2023 7 Joululehti Lila Lammi Joulun odotus alkaa Päijännekodissa yleensä jo varhain, kun hoivakodin tiloja aletaan koristella kyntteliköillä sekä erilaisilla jouluvaloilla ja -esineillä. Joulupukki viihdyttää iästä riippumatta Perinteiseen joulupöytään kuuluu niin kinkkua kuin laatikoita, ja myös Päijännekodissa tarjotaan aattona jouluruokaa niin asukkaille kuin henkilökunnallekin. Ohutta ohrarieskaa, pullaa ja piparkakkuja. Niin ja kuivaa lihaa käytiin leikkaamassa aitasta asetille! Äitini Kerttu Nihtilä (1921– 1988) kirjoitti tämän muisteluksen 1980-luvulla tausta-aineistoksi Elintarviketieteiden laudaturseminaariesitelmääni varten. Kaupasta ei tuotu muuta kuin kahvi, sokeri, siirappi, vehnäjauhot, hiivaa, silliä ja kapakalaa (lipeäkalan tekoon). Ei lähitorpissa tiedetty, mitä tortut olivat! Niin, tuotiinhan sieltä kaupasta jouluksi myös teepaketti. ja toinen 8.11.. Olihan siinä monta liotusvaihetta ja veden vaihtoa. Sekaporoksi se kala liotettiin. Esimerkiksi joulukuusen paikka on aina ollut niin sanotussa juhlasalissa, eli heti Päijännekodin tuloaulassa. Sairaanhoitaja Päivi Gyntherin mukaan moni pitää tärkeänä, että niin koristeet kuin kuusikin löytävät aina samalle, tutulle paikalleen. Puhdasta koivuntuhkaa ja vettä vaan kalojen päälle. Tirkisti, tarkisti, muistiin laittoi Päijännekodin väen touhun. Aattoiltana ennen nukkumaanmenoa keitettiin teetä, ja niitä torttuja oli sen teen kanssa. Yritti sisään kurkkia salaa ja tikkaille hiljaa kiipi. Lanttulaatikko tehtiin pari päivää ennen joulua. Se on aina liikuttava hetki, kun joulun tunnelmaan pääsevät mukaan myös he, jotka eivät välttämättä muuten enää ymmärrä, mitä ympärillä tapahtuu, Gynther sanoo. LUKIJA MUISTELEE: LINNAJÄRVEN TORPAN RUOKATALOUS 1920-LUVULLA OSA 3 / 8 Jouluun valmistautuminen aloitettiin lipeäkalasta. ” Kyllä se nostattaa usein hymyn huulille, kun joulupukki saapuu. Kuhmoisten Sanomat Keskiviikkona 20
0400 425 708 Toritie 55, Kuhmoinen Hyvää joulua ja onnea vuodelle 2024! kiittää asiakkaitaan ja yhteistyökumppaneitaan kuluneesta vuodesta ja toivottaa Rauhaisaa Joulua ja Onnekasta tulevaa vuotta! Kiitämme menneestä vuodesta ja toivotamme kaikille mukavaa joulunaikaa ja onnea tulevalle vuodelle! Hoivaja kotipalvelu Johanna Peltonen Rakennushuolto Pekka Peltonen Kiitos asiakkaille ja yhteistyökumppaneille kuluneesta vuodesta ja Hyvää Joulua ja Onnea Uudelle Vuodelle! RAKENNUSPALVELU J. Puolamäki Kiitän asiakkaita ja yhteistyö kumppaneita kuluneesta vuodesta ja toivotan kaikille HYVÄÄ JOULUA JA ONNEA VUODELLE 2024! Tmi SANTTU LAHTINEN. Isännöintitoimisto Toivotamme asiakkaillemme Hyvää Joulua ja Onnea vuodelle 2024! Kiitos kuluneesta vuodesta . joulukuuta 2023 Joululehti Ompelimo Outi Asiakkaitamme kuluneesta vuodesta kiittäen ja hyvää joulua toivottaen Tmi Paul Savunen & Hyvästä yhteistyöstä kiittäen toivotamme joulun aikaa rauhaisaa ja vuotta hyvää alkavaa! Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta asuntotrio.. 2024 KKiiiittooss kkuulluunneeeessttaa vvuuooddeessttaa 22002233.. Kuhmoisten Sanomat 8 Keskiviikkona 20. H Hyyvvääää JJoouulluuaa jjaa ttuuuullttaa ppuurrjjeeiissiiiinn V Vuuooddeellllee 22002244!! Kiitos kuluneesta vuodesta 2023. Hyvää Joulua ja tuulta purjeisiin Vuodelle 2024! Asiakkaitamme ja yhteistyökumppaneitamme kiittäen toivotamme Hyvää Joulua ja Onnea vuodelle 2024! Jami Liivenkorkee puh. Rauhallista joulua sekä onnellista uutta vuotta! Laarin paja Lomalla 16.12.–7.1
. . joulukuuta 2023 9 Joululehti Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta! Lämpimät kiitokset kaikille asiakkaille kuluneesta vuodesta. . 040 725 2010 Parturi-kampaamo Hohka Asiakkaitamme ja yhteistyökumppaneitamme kiittäen toivotamme Kuhmoisten Tilitoimisto 2024! . Kuhmoisten Harrastajateatteri ! Riemullista Joulua ja Hyvää Uutta Vuotta 2024 Isännöinti Alli Peltonen kiittää asiakkaitaan ja yhteistyökumppaneitaan hyvin sujuneesta yhteistyöstä Mukavaa Joulun aikaa ja Onnea Uudelle Vuodelle! Toritie 63, 17800 Kuhmoinen Kuhmoisten Kukkakauppa ja Hautauspalvelu Lämmin Kiitos vuodesta 2023! Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2024! Hyvää Joulua! toivottaa NUOHOOJA Jarmo Salonen Hyvää Joulua! toivottaa NUOHOOJA Vesa Laakso 2024! Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2024 Toivottaa Vesa Isojärvi K iitos kuluneesta vuodesta ja kaikille hyvää joulua sekä onnea uudelle vuodelle! Rauhallista Joulua ja Onnea tulevalle vuodelle! kiittää asiakkaitaan ja yhteistyökumppaneitaan. Sari Markkanen shiatsu gua sha reiki Hyvää joulua ja onnea vuodelle 2024 Tia Leino 041 315 7737 p. Hyvää Joulua ja Onnea vuodelle 2024!. Kuhmoisten Sanomat Keskiviikkona 20. ja Iloista Vuotta 2024! KKiiiittttääää aassiiaakkkkaaiittaaaann kkuulluunneeeessttaa vvuuooddeessttaa jjaa ttooiivvoottttaaaa kkaaiikkiillllee H Hyyvvääää JJoouulluuaa jjaa O Onnnneeaa vvuuooddeellllee 22002244!! Rauhallista Joulua ja Hyvää Uutta Vuotta 2024! Kiitokset asiakkaillemme vuodesta 2023
Lapset ottavat kädestä kiinni ja näyttävät pukille varatun tuolin. – Kukas minä sitten olen, jos en joulupukki. Salaa vanhemmilta olivat sen harjoitelleet, pukki kertoo. – Sanoin, että siellä Rovaniemellä käy päivittäin niin paljon lapsia pukkia katsomassa, että kaikkien nimiä ei voi muistaa. Minä sanoin, että pukilla ei sellaista sääntöä ole, jaoin lahjat, ja sen jälkeen pikkulikka hyppäsi polvelle ja lauloi hienon laulun. Polvelle ovat välillä istahtaneet vanhemmatkin likat, kirkonkylällä siihen pääsi ison talon vanha emäntä. Kerran oli jäänyt liukuesteet lapikkaisiin laittamatta, ja heti ensimmäisessä paikassa joulupukki liukasteli itsensä kumoon ja lahjat lensivät hankeen. Eräässä talossa vanhemmat tyttäret kyselivät, mitä kuuluu pukin muorille. Joulupukki harmittelee kovasti sitä, kuinka jotkut saavat kymmenittäin lahjoja, repivät ne auki ja kysyvät lopuksi, että ”tässäkö kaikki”. Kyllä pukki tietää: Lapset innostuvat pehmeistä paketeista ja puisista leluista www.koneurakointirantala.com K Koonneeuurraakkooiinnttii H Heennrrii R Raannttaallaa Koneurakointi Henri Rantala K Kiiiittääm mm mee kkuulluunneeeessttaa vvuuooddeessttaa jjaa ttooiivvoottaam mm mee Kiitämme kuluneesta vuodesta ja toivotamme RRaauuhhaalllliissttaa JJoouulluuaa jjaa M Meenneessttyykksseekkäässttää vvuuoottttaa 22002244 Rauhallista Joulua ja Menestyksekästä vuotta 2024. Se oli mahtava. ja 6.1. – Hahmajärvellä oli kerran kiva paikka. – Puukkoisilta soitettiin nyt ajoissa, että tule heille viimeisenä, jos siellä päin käyt. Se, onko joulupukkia todella olemassa, mietityttää lapsia yhä. Hyvää Joulua ja Onnea Vuodelle 2024! Toritie 42, 17800 Kuhmoinen Katja Alatalo Joulupukki joutuu aattoiltana kierrellessään vastaamaan moniin kiperiin kysymyksiin. Joskus apua liikkumiseen tulee yllättävältä taholta. Vanhin ei kestä enää kuljetusta ja nuorin vasta opettelee muorin hommia. Liukasteluja ja tippuvia housuja Ilman apuvoimia ei joulupukki pitkästä aattoillasta selviä. Risut lähtivät pukin matkaan Joulupukin vierailun kruunaavat tietysti juhlaväelle jaettavat lahjat. – Kylämällä kerran olivat isäntä, emäntä, vaari ja mummu ottaneet jouluglögiä hieman liikaa. Illan aikana pukille esitetään lukuisia erilaisia lauluja tanssiesityksiä, ja saattaapa pukki itsekin lasten kanssa lauluun yhtyä. Vaikka pääpaikka Korvatunturilla onkin, niin Kuhmoisissa oleva Konttivuoren välivarasto tulee tarpeeseen. Sitä lapset vähän ihmettelivät, mutta kyllä joulupukiltakin voi housut tippua. – Minä vastasin, että kenelle niistä. Pukille ei ole pakko laulaa Joulupukki on seurannut suomalaisperheiden joulunviettoa kauan ja toteaakin ilolla, että siistimmäksi on mennyt. – Yhdessä paikassa isä Joulupukki on edelleen aattoillan toivotuin vieras. Poika mietti hetken ja sanoi, että ole sitten joulupukki, pukki muistelee. Kuhmoisten Sanomat 10 Keskiviikkona 20. Eikä ohjelmakaan ole aina pelkästään joululauluja. Siellä odottivat viisivuotias tytär ja seitsemänvuotias poika, ja isä ilmoitti kovaan ääneen, että pukille on laulettava, muuten ei lahjoja tule. Alkoholin kanssa ei lasten parissa joulua vietettäessä enää läträtä. Pehmeät paketit ovat taas suosiossa, ja elektronisiin laitteisiin tottuneet lapset innostuvat käsin tehdyistä puisista leluista. Siellä pitää mennä paljuun, ja silloin reki voi jäädä illaksi parkkiin, joulupukki naurahtaa. Toiset ovat tyytyväisiä vähempään. joulukuuta 2023 Kiitämme lukijoita, ilmoittajia ja kirjoittajia kuluneesta vuodesta ja toivotamme Hyvää Joulua ja menestyksellistä Uutta Vuotta! Kuhmoisten Kotiseutuyhdistys ry Joululehti Avoinna ma-pe 9–17 • la 9–13 Joulu ja loppiainen: suljettu 25.–26.12., 1.1. 10-, 12ja 14-vuotiaat pojan tyttäret esittivät pukille rokkitanssin. Hän kiersi minun kanssani koko aaton, käytiin 12 paikkaa ja 240 kilometriä tuli auton mittariin, joulupukki muistelee. – Kerran kiinteistövälittäjä Sormusen Timo soitti ja kysyi, että saako hän lähteä joulupukille kuskiksi, kun haluaisi nähdä pitäjää. Eräänkin vanhemman pojan kanssa piti asiasta vähän väitellä. Aikuisten joulut ovat sitten erikseen. – Kerran pettivät henkselit. Mutta tämän talon minä muistan, ja ketä siinä asuu, kiireiltään haastateltavaksi istahtanut joulupukki kertoo. Kommelluksitta ei pukkikaan reissuista selviä. Päijälänraitilla asuva Topias-poika ihmetteli kerran kovasti, miten pukki voi aattoiltana muistaa hänen nimensä, vaikka nimi ei ollut kesällä Rovaniemellä tullut mieleen. Kuvassa pukin polvelle on päässyt Malla. Välillä autolla voi jäädä kiinnikin, mutta silloin pyörän alle laitetaan pukin parta ja matka taas jatkuu. Niiden jälkimainingeissa joulupukkikin on saattanut herätä aamulla vierailupaikan sohvalta
Ystävykset päänä ja jalkana Nykynuoria toivottaisiin mukaan vapaaehtoistoimintaan. Siellä perheen nuori neiti oli kiukutellut koko aattoillan niin, että äiti oli jo varoitellut pukin hakevan lahjat pois, jos käytös ei muutu. Sylvin päästä tulee paljon ideoita, minä olen hänen jalkansa. – Ystävyytemme Leenan kanssa on uskomaton voimavara. SPR:n ensimmäinen ystäväkurssi vuonna 1980 on jäänyt Tuovisen mieleen hienona muistona. Kyllä pukki tietää: Lapset innostuvat pehmeistä paketeista ja puisista leluista ” Kerran pettivät henkselit. Sota-ajan eläneenä hänelle on muutenkin selvää, että toisia autetaan. Sylvin päästä tulee ideoita ja Leena on hänen jalkansa.. – Silloin alahuuli alkaa väpättämään, mutta siitäkin on selvitty. Itku loppui, kun annoin hänelle kettupuuhkan. Myös positiivinen elämänasenne on peruja lapsuuden kodista. – SPR jalkautuu Saukontassuun Nallesairaalan muodossa ja koulun kanssa teemme yhteistyötä Nälkäpäivä-keräyksen kanssa edelleen, mutta nuorisotoimintaan ei ole vielä löytynyt vetäjää. Kukaan ei ole jäänyt ilman lahjoja. Se on niin suuri rikkaus, tuumii Sylvi Tuovinen. – Se oli jotenkin mukava siirtymä, hän sanoo. Illan aikana pukille esitetään lukuisia erilaisia lauluja tanssiesityksiä, ja saattaapa pukki itsekin lasten kanssa lauluun yhtyä. Yhtenä jouluna joulupukki jatkoi matkaansa ja pysähtyi tutussa perheessä Lahdessa. Ystävyys ei loppunut, vaikka monet muuttivat toiselle paikkakunnalle. Vein sitten risut mennessäni pois, joulupukki kertoo. Lions Club Kuhmoinen palkitsi vuoden hyväntekijän Kuhmoisissa. Pohdinta paikallisesta hyväntekijästä alkoi lokakuisessa vuosikokouksessa. Vanhempiakin pitää joskus huomauttaa Välillä meinaa unohtua, että pukki kuulee ja näkee vuoden aikana yllättäviä asioita. Eläkkeelle jäämisen jälkeen Torstaitupa tuntui Pienimäki-Nummelinista luonnolliselta jatkumolta. Sitä lapset vähän ihmettelivät, mutta kyllä joulupukiltakin voi housut tippua. – Kuinka helppoa oli löytää vapaaehtoisia. Nuorilla on nykyään niin paljon muita harrastuksia, kertoo Leena Pienimäki-Nummelin. lokakuuta ja julkistaa vuosittain valtakunnallisen Vuoden hyväntekijän. Vuoden palvelijat Pienimäki-Nummelin ja Tuovinen ovat olleet ystävyksiä jo yli 40 vuotta. Marraskuun klubikokouksessa päädyimme siihen, että Sylvi Tuovinen ja Leena Pienimäki-Nummelin ilman muuta ansaitsevat tunnustukset, kertoo LC Kuhmoisten presidentti Pertti Terho. Sen sai eräskin lapsi huomata muutama vuosi takaperin joulukadun avajaisissa, kun joulupukki karamelliä tarjoillessa ojensi isääkin siitä, kuinka siellä Joensuussa ei sitten punaisia päin ajella. Minä kerroin rehtorin soittaneen Korvatunturille, ja pyysin poikaa kertomaan itse, mitä temppuja oli tullut tehtyä. Toisten auttamisesta saa itselleen niin paljon, se ei ole vaan antamista. Sylvi Tuoviselle tulee vielä yksi ilahduttava muisto siitä, kun sotaveteraaneja oli vielä muutama jäljellä ja heille haettiin ystäviä. Minä vastasin, että sukulaissetä Ampujan Ari oli välittänyt toiveen pukille. Joulupukki on edelleen aattoillan toivotuin vieras. Avun antaminen on saamista – Olemme todella ilahtuneita saamastamme kiitoksesta. – Toiset lapset itkevät ja menevät äidin helmoihin tai pöydän alle, mutta kun pukki rauhassa istuu, niin kyllä he lahjat tulevat lopulta hakemaan. Vuoden palvelijat Sylvi Tuovinen ja Leena Pienimäki-Nummelin ovat olleet ystävyksiä jo yli 40 vuotta. Kuvassa pukin polvelle on päässyt Malla. Teemme tiivistä yhteistyötä ja henki on aina ollut hyvä, Pienimäki-Nummelin sanoo. Tästä LC Kuhmoinen on saanut idean palkita kunniakirjalla vuoden hyväntekijän Kuhmoisissa, nimellä Vuoden palvelija. Se oli hienoa nähdä miten ihmiset olivat valmiita auttamaan. joulukuuta 2023 11 Joululehti oli laittanut risupaketin lahjojen sekaan. Jos lapsia on paljon ja lahjasäkkejä monta, saattaa joku lapsista joutua odottamaan omaa ensimmäistä pakettiaan pitkään. – Siihen aikaan ihmiset huomioivat enemmän toisiansa, hän sanoo. Kuhmoisten Sanomat Keskiviikkona 20. Vaikka vapaaehtoistyö antaa vähintäänkin yhtä paljon kuin ottaa, tekee kiitos siitä vieläkin vaikuttavamman, sanoo Sylvi Tuovinen. Vuoden hyväntekijä on leijonahenkinen persoona, joka luo ja ylläpitää yhteisymmärrystä, toimii epäitsekkäästi ja puolustaa heikompia. – Tänä vuonna ehdokkaita oli poikkeuksellisen monta, joko ajankohtaisuuden tai pitkän ”hyvän tekemisen uran” perusteella. – Menin yllätyskäynnille. Lapset ottavat kädestä kiinni ja näyttävät pukille varatun tuolin. Leijonahenkiset hyväntekijät Suomen Lions-liitto viettää Hyvän päivää 8. Tyttö kysyi, että mistä pukki tiesi hänen haaveilleen sellaisesta. Joulupukkia myös pelätään, mutta ei onneksi niin paljon, että koko aattoilta menisi pilalle. Hän rohkaisee muita ihmisiä kehittämään paikkakuntaa ja yhteisöä ilman henkilökohtaista taloudellista hyötyä, eikä lunasta menestystään toisten kustannuksella. – Tämä harrastus tuo omaan henkiseen puoleen ja elämään muutenkin valoa. Poika kertoi sellaisiakin, joista isä ei ollut kuullut. Ossi Käki Arja Heinilä Kehystetyssä kunniakirjassa lukee: ”Vuoden palvelija 2023. Esiintyjätkin tulevat ilmaiseksi mukaan. Hän tunsi paljon ihmisiä terveyskeskuksen ajalta ja ihmiset tunsivat hänet. – Paikalle tuli 38 osanottajaa ja niistä monet jäivät ikuisiksi ystäviksi. Tunnustuksena pitkäaikaisesta vapaaehtoistoiminnasta Kuhmoisten hyväksi sekä Torstaituvan järjestelyvastuusta yli 30 vuoden ajan”. Ja tietysti TorsArja Wirzenius Auttaminen on rikkaus taitupa! Meillä on niin hyvä henki ja sopu työntekijöiden kesken, jossa jokainen tekee ilmaista työtä. Tyttö-rukka meni aivan hervottomaksi ja lupasi tehdä mitä vain, kunhan lahjoja ei viedä. Tuovinen on saanut vanhemmiltaan mallin toisten auttamiseen jo lapsuudessa
Leila ja Aulis Ystävät ja tuttavat, joulurauhaa ja onnen täyteistä tulevaa vuotta 2024. Seija Aalto Rattoisaa joulua kaikille tutuille ja hyvää tulevaa vuotta 2024. t. Kirsti Lahnalahti Jouluterveiset sukulaiset ja naapurit Hokkiksesta. t. Rauhallista joulua ja onnellista uutta vuotta 2024 kaikille. Aila Haarala Hyvää joulua ja onnea vuodelle 2024 kaikille. Riitta ja Kari Hyvää joulua ja uutta vuotta tutuille! t. Leena Lehtonen Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta 2024! t. Tuire ja Martti Takanen. Raija ja Aarno Pipari tuo joulun, kynttilä tuo joulun, rakkaus tuo joulun! Hyvää joulua ja onnea tulevalle vuodelle. Pirjo Lehtonen Ystävät ja tuttavat! Oikein hyvää joulun aikaa ja onnea vuodelle 2024. Johanna ja Jouko Simola Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta! t. t. Sari ja Heikki Ansiomäki Hyvää joulua ja parempaa uutta vuotta 2024. Virpi ja Erkki Lekkerimäki Rauhaisaa joulua ja iloa ja onnea vuodelle 2024. t. t. t. Reetta Joulun aikaa rauhaisaa, uutta vuotta turvaisaa! Kriisinhallintaveteraaneille terveiset! t. Pentti Mäkinen Suomäestä Rauhallista joulua ja onnekasta tulevaa vuotta. t. t. t. Marja-Leena ja Raimo Hynninen Hyvää joulua ja onnellista vuotta 2024 sisaruksille perheineen. Reijo Oinas Rauhallista joulua ja kulttuuririkasta uutta vuotta 2024. Ilmassa on ripaus taikaa, rauhallista joulun aikaa. Mari ja Martti Korppila Rauhallista joulua ja hyvää uutta vuotta. t. t. t. Timo, Kaisa ja Maiju Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta. Lämpöiset jouluterveiset Pihlajakummusta. t. t. t. t. t. Maria ja Pauli Jokinen Hyvää ja rauhaisaa joulua ystävät ja tutut. Riitta ja Heikki Piilonen Hyvää joulua ja onnea tulevalle vuodelle. Anna-Liisa Ylänen Kun ilta saapuu ylle maan, luoden sinihohdettaan, kuulen laulun hiljaisen, rauha täyttää sydämen. Sirkka Hanki Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta. Jukka-Pekka Lehtinen Rauhallista joulua ja onnea vuodelle 2024. Leila ja Pertti Helminen Rauhaisaa joulun aikaa ja onnea vuodelle 2024. t. Tiina ja Jouni Uotila Rauhallista joulua ja uutta vuotta 2024. Hyvää joulua rakkaat sukulaiset ja ystävät sekä onnellista, rauhaisaa uutta vuotta 2024. Taimi Lahtinen Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta 2024. Aila Mantila Hyvää joulumieltä kaikille! t. Harjulan tontut Muurahaispolulta Hyvää rauhaisaa joulun aikaa ja onnea uuteen vuoteen 2024. t. Ulla Salmi Hyvää joulua. Maire Ruokola Rauhallista joulua ja onnellista uutta vuotta. Tuula ja Matti Piili Taivahalta sataa lunta, kaunis on joulun valtakunta. Heikki Mäkinen Hyvää joulua ja onnea vuodelle 2024. Seija, Markku ja Ari Korpela Joulun aikaa rauhaisaa, vuotta hyvää alkavaa. Helvi ja Kalle Raivonen Iloista joulua ja onnellista uutta vuotta 2024. Anna-Liisa Kortelahti Hyvää joulua ja onnea vuodelle 2024! t. t. Alma Pateli toivottaa hyvää joulua ja mukavata tulevaa vuotta 2024. Marjatta ja Veikko Mattila Lämmin joulutervehdys. Kuhmoisten Sanomat 12 Keskiviikkona 20. Seija ja Seppo Hyvää joulua ja uutta vuotta 2024. Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta 2024. Onnea vuodelle 2024. Hyvää uutta vuotta. t. Vataja M & E Lumi valkoinen peittää maan, kietoen meidät joulun tunnelmaan. t. t. Erkki ja Säde Tarula Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta kaikille tutuille, sukulaisille ja hoitajille. joulukuuta 2023 Yhteinen joulukortti Lämpimät joulun toivotukset Riitalta ja Jounilta Saksanpolulta. Aarne Rantala Rauhaisaa joulun aikaa ja hyvää uutta vuotta 2024 ystäville ja sukulaisille. Riitta ja Esa Lahnalahti Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta 2024! t. Marketta ja Teuvo Saarinen Toivotan lämmintä joulua ja rauhaa uuteen vuoteen, sukulaiset ja ystävät. Vesa Nurminen perheineen Hyvää joulua ja rauhallista uutta vuotta 2024! t. t. Markku Arvaja Hyvävointista joulua ja turvattua uutta vuotta! t. Raija ja Kari Kaikille kansalaisille hyvää joulua ja onnea vuodelle 2024. t. t. Helmi ja Veikko Mäenpäästä Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta 2024 kaikille ystäville ja tuttaville! t. Pirkko perheineen Hyvää joulua ja onnea vuodelle 2024. t. t. t. Taina ja Markku Iloista joulun aikaa ja parempaa uutta vuotta! t. t. Mirja ja Eero From Tumma taivas jouluyönä, tähdet tuikkii valovyönä. Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta 2024! t. t. t. t. t. t. t. t. Vesku, Jaana ja Niilo Velisjärventieltä Hyvää joulua ja onnea uudelle vuodelle. Terttu Ahonen Rauhallista joulun aikaa ja onnea vuodelle 2024. Pertti Toivonen Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta 2024. t. Paula Tanninen Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta. t. t. t. Rauhaisaa joulua ja kaikkea hyvää tulevalle vuodelle. t. t. Tuija ja Jouko Lähteenmäki Pyöräilevä Pena Ansiolahdentieltä toivottaapi kaikille rauhaisaa joulun aikaa ja parempaa uutta vuotta 2024. t. t. t. Eila ja Seppo Unnaslahti Rauhallista joulua ja onnea uudelle vuodelle 2024. Seija Tanninen Hyvää joulua ja onnekasta uutta vuotta 2024. Maija Läntelä Joulun iloa ja valoa jokaiseen kotiin sekä parempaa uutta vuotta. Leena Rahikainen Rauhaisaa joulun aikaa ja onnea vuodelle 2024. t
Syöminen, porukalla oleminen, pelaaminen ja sohvan mutkassa viltin alla löhöily villasukat jalassa suklaakonvehteja nautiskellen. t. Terttu ja Katja Niemi Hyvää joulua ja terveyttä uuteen vuoteen! t. Perhepiirissä, mutta paikka vaihtelee. Joulu on yksi suosikkijuhlapyhäni, ja koen itseni ehdottomasti jouluihmiseksi. AK ja Rauni Lampisen Risto toivottaa kaikille hyvää joulua ja onnekasta tulevaa vuotta. Mitä joulu sinulle merkitsee. t. Teemme yhdessä joulupöytään niitä ruokia, joista kukin tykkää. Mikä on paras lahja jonka olet sekä saanut että antanut. Koti puetaan jouluasuun jo hyvissä ajoin, itsenäisyyspäivänä viimeistään. t. Mikä onkaan ihanampaa ja rentouttavampaa, kuin pulahtaa saunasta avantoon kynttilöiden valaistessa reittiä! Osaatko rauhoittua jouluksi. Kaappeja en siivoa enkä jouluverhoja vaihda. Ritva ja Hannu Joulun aikaa, joulun taikaa, iloista oloa ja joulumieltä, hyvä olo löytyy sieltä. Varmaan jokin ajatuksella juuri minulle tehty tai valittu, esimerkiksi lempikirjailijan uusin kirja. Puuron jälkeen katsomme joulurauhan julistuksen tv: stä. Toisinaan saamme aattoaamun puurolle lasten tädit ja enon puolisoineen sekä muutaman serkun. Työnikin puolesta etsin pitkin vuotta uusia ideoita niihin ja muihin jouluaskarteluihin. Joulu on minulle rauhoittumisen aikaa läheisten kanssa. t. Kyllä osaan. JOULU-GALLUP KUNNAN TYÖNTEKIJÖILLE Mitä joulu sinulle merkitsee. Satu Forsberg, nuoriso-ohjaaja Valtteri Väyrynen, kunnanjohtaja Tiina Oksanen, varhaiskasvatuksen esimies Arja Wirzenius, hallintosihteeri. Rauhoittumista, villasukissa laahustamista, lasten kanssa oleilua ja yhdessäoloa. Vaikka tykkäänkin rauhoittua aaton ajaksi ja viettää sen miehen kanssa kahdestaan, on minulle kuitenkin tärkeää, että pääsen sen jälkeen tapaamaan sukulaisia ja varsinkin pieniä veljen lapsia, joiden riemu joulusta ja paketeista on hellyttävää seurattavaa. Marjatta ja Markus Hyvää joulua ja onnea vuodelle 2024 sukulaisille, ystäville ja naapureille! t. Annetuista lahjoista tulee mieleen mummolleni paperinarusta tekemäni kukkakimppu, jossa on valosarja. t. Kuhmoisten Sanomat Keskiviikkona 20. Joulu merkitsee minulle rauhaa, rakkautta ja läheisyyttä. Tykkään askarrella ja lähettää joulukortteja. Päiväkodissa jouluun valmistautuminen alkaa jo hyvissä ajoin marraskuussa, lasten jännitys ja innostus tarttuvat ja saavat vähän leikkisämmänkin puolen esiin meissä aikuisissa. Jouko ja Kaarina Hakala Rauhallista joulua ja hyvää uutta vuotta 2024 sukulaisille ja tuttaville. Joku voisi sanoa, etten osaa rauhoittua, mutta nautin tössöttämisestä ja siitä, että koko perhe on koolla pari päivää. Vietämme joulua kotona lasten, heidän puolisoidensa, lapsenlapsen ja mummojen kanssa. Mikä joulussa on parasta. Osaatko rauhoittua jouluksi. Unto ja Maiju Kun on joulu ja hyörinä lakkaa, huilataan hetki ja huomataan rakkaat. Haudoille viedään kynttilät ja joulusauna lämpiää. Mitä joulu sinulle merkitsee. Kyllikki Raivonen Hyvää joulua ja onnea vuodelle 2024. Juhlapäivinä aikuiset lapset ovat apuna, eivätkä onneksi odota äidin valmista ruokapöytää. Mitä joulu sinulle merkitsee. joulukuuta 2023 13 Yhteinen joulukortti Joulurauhaa ja taivaan isän siunausta uuteen vuoteen. Raili Sievänen Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta. Mikä joulussa on parasta. Tärkeintä ei ole paikka, vaan se yhdessäolo. t. Jouluinen tervehdys ja onnea tulevalle vuodelle, ystäville, sukulaisille ja naapureille. Eeva Grönlund Rauhallista joulua ja onnellista uutta vuotta 2024. Kyllä se varmasti on se tunnelma ja yhdessäolo. Jos jokin asia on erilailla kuin aikaisemmin, niin siitä ei mennä paniikkiin. Se on ainakin ollut mummolleni mieluinen lahja, kun se on hänellä ympäri vuoden esillä. Miten ja missä vietät yleensä joulua. Jos jokin on myöhässä, niin sillä ei ole väliä, koska aikaa on. Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta! t. En stressaa jouluna yhtään. Joulu merkitsee myös hyvää ruokaa, kynttilöiden polttamista, kuusen tuoksua ja yhdessäoloa. Osaatko rauhoittua jouluksi. Miten ja missä vietät yleensä joulua. Jouluvalmistelut tehdään jo ajoissa miehen kanssa yhdessä
– Se on helppo, sen voi viedä tai lähettää ja se tuo iloa ja tunnelmaa saajalle. f Tulilatvassa on paksut lehdet, jotka keräävät vettä, joten sitäkään ei tarvitse kastella usein. Niininen kehottaa varautumaan jouluun jo syksyllä ennen lumien tuloa ja noukkimaan kuivatetuksi ”kaiken mahdollisen” – maanomistajan luvalla tietysti. Tämän jälkeen päätetään kokeilun jatkumisesta, sivistystoimenjohtaja Pertti Terho kommentoi.. Kuntalisän kokeilua perustellaan ahtaaksi käyneellä päiväkodilla ja varhaiskasvatukseen osallistuvien lasten lukumäärän kasvamisella. Kuntalisää maksetaan perheille 1.8.2024 – 31.5.2025, kunhan kaikki vaadittavat ehdot täyttyvät. Kukkien koristelussa suositaan luonnollisia materiaaleja. Esimerkiksi joulutähdistä on tarjolla uusia värivariaatioita, ja tällainen ryppyinen versio, joka on vähän alkuperäistä napakampi, Kuhmoisten kukkakauppa ja hautauspalvelun yrittäjä Saija Niininen kertoo. joulukuuta 2023 ” En käytä muovinaruja tai hopeapapereita. Koristeilla saa tuunattua jouluiseksi ihan tavallisenkin viherkasvin, kuten hirvensarvisaniaisen. Näin kukasta tulee juhlavampi ja henkilökohtaisempi, Niininen toteaa. Koristeiksi käyvät kävyt ja kanelitangot. FAKTA f Joulutähti ei saisi saada vetoa, mutta ei liikaa lämpöäkään. Kotihoidontuen kuntalisä kokeiluun Kotihoidon tuen kuntalisän suuruus on 350 euroa kuukaudessa jokaisesta alle 3-vuotiaasta lapsesta. – Viime joululta jäänyt suojaruukku, jäkäläinen oksa, heinänkorsi, havu, sammalta juurelle ja pieni tonttu mukaan. Hyasintti, tulilatva ja amaryllis löytävät ihmisten koteihin vuodesta toiseen. Se ei saisi kuivua, eikä olla läpimärkä. f Hyasintti ja amaryllis tykkäävät viileästä ja lämpötilalla voi hidastaa liian nopeaa avautumista. Kuhmoisten Sanomat 14 Keskiviikkona 20. Joulukukka on sesonkituote Joulukukista amaryllis on yksinkertainen kukittaa seuraavanakin vuonna, katkaisee vain varren poikki, kun kukka on kuihtunut, piilottaa sipulin komeron nurkkaan ja muistaa ottaa sen seuraavana syksynä esiin. Joulukukat koetaankin yleensä sesonkituotteena. Kukkia ostavat kaikenikäiset, mutta yleensä niiden hankinta jää perheen naisväen kontolle. – Kyseessä on määräaikainen kokeilu, jonka tarkoituksena on saada kokemuksia perheiltä kuntalisästä ja arvioida sen vaikutuksia kunnan talouteen sekä varhaiskasvatuksen järjestämiseen. Sisaruslisää maksetaan 150 euroa kuukaudessa per perheen 3–5 -vuotias lapsi. Niitä saa ympäri vuoden, mutta senkin voi pukea joulun asuun, Niininen sanoo. Joulukukkien ”tuunaamisessa” vallitsevana trendinä on tällä hetkellä luonnonmukaiset materiaalit. Joulukukka säilyttänyt suosionsa Joulukortteja lähetetään vähemmän kuin aiemmin ja tavaralahjoja vältellään, mutta Niinisen mukaan joulukukka on suosionsa säilyttänyt. Syntyvyystilastojen perusteella määrä ei ole vähentymässä. Pärjää joulun yli pöydällä ikkunan lähellä ja kastellaan kädenlämpöisellä vedellä, jotta juuret eivät palellu. Ne tekevät juhlan, mutta ne laitetaan pois pyhien jälkeen. Joulukukkia ostettaessa ei perinteistä tingitä Katja Alatalo Rauhallista Joulua ja Onnea Uudelle Vuodelle Arto Satonen, kansanedustaja Harmoisten Puutarhan väki toivottaa Rauhallista Joulua & Onnekasta vuotta 2024! Rauhallista Joulua ja Onnea vuodelle 2024! Kuhmoisten Kulttuuriyhdistys ry Kuhmoisten Sanomat Kuhmoisten sivistyslautakunta päätti viime kokouksessaan kokeilla kotihoidontuen kuntalisän käyttöönottoa. Kuhmoisten kukkakauppa ja hautauspalvelun yrittäjä Saija Niininen kannustaa ihmisiä tuunaamaan rohkeasti vaikkapa viherkasveista jouluisen näköisiä. Tuunaa itse kukasta jouluinen Joulukukkia koristellaan paljon, ja Niininen kehottaa kaikkia tekemään sitä rohkeasti itse. Yksi suhteellisen tuore tulokas joulukukkien joukkoon on perhosorkidea. Viherkasvista on iloa vuosiksi eteenpäin. Joulukukkiin ei liity samanlaista symboliikkaa kuin esimerkiksi ruusuihin ja neilikoihin, joten mikä tahansa joulun suosikeista sopii kenelle tahansa. Kuhmoisten kunta toivottaa Rauhaisaa joulun aikaa ja menestystä alkavalle vuodelle! Joululehti Katja Alatalo Ikisuosikki joulutähti pitää pintansa joulukukkakaupassa, eikä muidenkaan perinteisten joulukukkien tarvitse pelätä suosion laskua. Koristeiksi käyvät kävyt ja kanelitangot, Niininen neuvoo. Itse en esimerkiksi käytä muovinaruja tai hopeapapereita. – Nyt luonnollisuus on trendi. – Uusia vaihtoehtoja tulee joka vuosi, ja vanhoista tutuista tulee uusia versioita. Aivan kuten pääsiäisenäkin. – Ihmiset kukittavat myös joulutähtiä uudelleen, mutta se on haastavaa. f Perhosorkideaa kastellaan maltillisesti silloin, kun ilmajuuret alkavat näyttää harmailta. Se vaatii pimeän käsittelyn ja sitä on huijattava, että se värjää lehtensä uudelleen, Niininen kertoo. Ei tarvitse paljon kastella, sllä sipuli kerää vettä. – Allergioita ja tuoksuherkkyyksiä on paljon, mutta tuoksuvillekin kukille on vaihtoehtoja, kuten tulilatva tai perhosorkidea. Silläkin meni parikymmentä vuotta ennen kuin se sai vakiinnutettua paikkansa perinteitä rakastavien suomalaisten kodeissa
erikoiskuljetukset/kotim. ILMOITUSHINNAT 2024 (sis. p. 0400 852 532 Metsäja maansiirtokoneiden kuljetukset ja siirrot, kant. 8.00–12.00 25.12. klo 18 Nesteellä Järjestetään yhdessä K-Market Kipparin kanssa Nesteen tontut vilkuttavat ja hyvää joulua sekä onnellista uutta vuotta 2024 toivottavat! Kiitos asiakkaille ja yhteistyökumppaneille! arkisin 6.30–18 la 8–18, su 9–18 Meiltä monenlaista mukavaa pukinkonttiin!. Herkkua on siinä monenlaista, monenlaista. ILMOITUSAINEISTO Toimittaja Lila Lammi 045 635 5335 toimitus@kuhmoistensanomat.fi Toimittaja Katja Alatalo 040 716 8052 toimitus@kuhmoistensanomat.fi Toritie 52, 17800 Kuhmoinen Avoinna: ma 9.30–15.00 ti, ke ja pe 9.30–13.00 to suljettu ILMOITUSJA TILAUSJA LASKUTUSASIAT p. 040 555 0454 kalletapani.nurminen@gmail.com AUTOKORJAAMOT Jokilaakson Autohuolto Oy Valtuutettu Citroen, Peugeot, Mitsubishi huolto. ja Eurooppa OPASOL OY p. Kirjoita omalla nimelläsi. KLO 21 DUO RAISA JA KIMMO TERVETULOA TERVETULOA KUKKOON! KUKKOON! Onko alkoholi ongelma. Toritie 52, 040 565 2198 Hyvää ja makoisaa joulua ja menestyksekästä vuotta 2024. Teemme tilauksia ja yksityistilaisuuksia tammikuun ajan. 040 769 8133 Päijänteen Kiinteistöpalvelut LKV www.paijanteen.fi Timo Sormunen p. 040 700 1165 Sähkötyö J.Peltonen p. Ilmoituksia välitetään myös muihin lehtiin niiden omilla ilmoitushinnoilla. Nopeat kaupat. Paavolankatu 4, 42100 Jämsä p. www.urosenkukka.fi Kesäisin myös Papinsaaren Kukka KULJETUSLIIKKEET Pika-, rahti-, lavettiym. 014 716 119 / 0400 551 162 HAUTAKIVET Polar Granit Oy Hautakivet, kaiverrukset, entisöinnit Nyman Jaakko 045 662 6003 ILMALÄMPÖPUMPUT Pumppumies Puoliväli Oy 040 565 5148 www.pumppumies.fi Parhaat merkit, paras palvelu! Myynti, asennus, huolto S. 040 586 7729 www.countryhelp.fi KAIVOLIIKKEET Porakaivoliike Kallioniemi Oy Jämsä (014) 761 168 www.porakaivoliikekallioniemi.fi KEITTIÖT Rakennushuolto Pekka Peltonen Hörhäntie 2, 17800 Kuhmoinen p. Tuominen Tauno p. 040 740 6374 Urosen Kukkakauppa ja Hautauspalvelu, Koskentie 11, Jämsä p. alv. 044 493 8191 JULKISET KAUPANVAHVISTAJAT Kari Paajanen 0400 783 630 Teemu Sarhemaa 0400 551180 Timo Sormunen 044 244 9779 KAIVINKONETYÖT CountryHelp Jyri Janhonen p. 040 708 1456 LASILIIKKEET Jokilaakson Lasitus Korjaus/lasitukset 24/7, terassilasitukset yms. 045 189 8288 ISO KIITOS ASIAKKAILLEMME VUODESTA 2023 JA OIKEIN LEPPOISAA JOULUA! UUDENVUODEN AATTONA 31.12. 040 8271583 Kuorma-autokalustolla Liekaiha Oy Jarkko Sumioinen p. näköislehden) 94,50 € 12 kk määräaik. Aina vinkkiä ei voi heti toteuttaa, mutta jossain vaiheessa toivejuttu ehkä ilmaantuu lehden sivuille. Kuhmoisten Sanomat TOIMITUS Puolueeton kotiseutulehti ISSN 0356-228X Uutismedian liiton jäsen Levikki 2 228 (LT-2022) Asiakaspalvelu, ilmoitusmyynti ja -valmistus Tuija Käki-Lahtinen ilmoitukset@kuhmoistensanomat.fi Valmis pdf-aineisto julkaisuviikon maanantaina klo 12 ja valmistettavan ilmoituksen aineisto edellisen viikon perjantaina klo 12 mennessä. 555 1331 kuhmoistentilitoimisto@ kuhmoistentilitoimisto.fi Päijät-Tili Toritie 44, p. 9.00–18.00 Joulun aikaan palvelemme: Kuhmoinen (03) 555 6382 Uusi vuosi otetaan vastaan IILLO OTTUULLIITTUUKKSSEELLLLA A ILOTULITUKSELLA su 31.12. Hintoihin sisältyy alv. 24%) Etusivulla 1,95 € /pmm Tekstissä 1,70 € /pmm Takasivulla 1,77 € /pmm Seurapalsta 2,48 € /rivi Johan on markkinat Edullinen rivi-ilmoitus yksityishenkilöille. 040 551 7540 Seijan Pidot Tmi Seija Ruokola p. Peltonen p. 0400 798 143 p. 040 571 0327 henni@paijat-tili.fi VARTIOINTI JA MURTOHÄLYTYSJÄRJESTELMÄT S & L Turvapalvelut Oy 24 h/vrk 050 596 0060 hälytysja kamerajärjestelmät vartiointipalvelut MÖKIT, KODIT, YRITYKSET www.turvapalvelut24h.fi ÄÄNENTOISTO Näyttelyt, messut, discot, juhlat, musiikkiym. 040 551 7540 Kuhmoisten Kukkakauppa ja Hautauspalvelu Toritie 63, p. Kuiske kuuluu: ”Miltä ruoka maistaa, ruoka maistaa?” Tip-tap, tip-tap... 050 458 0532 HALUTAAN OSTAA TORIMYYJÄT ROINILAN LIHATILAN LIIKKUVA LIHATISKI TORSTAINA Kuhmoinen klo 9-10 Katso viikkotarjous FB 0400 872 461 LIIKEHAKEMISTO Liikehakemisto: 6 kk 3 riviä vain 115 € +10 € / lisärivi (alv. Lehden vastuu ilmoituksen julkaisemisen yhteydessä sattuneesta virheestä rajoittuu ilmoituksen hintaan; puhelimitse annettujen ilmoitusten virheestä vastuu on ilmoittajan. Riveillä voit ostaa, myydä, vaihtaa, vuokrata yms. 9.00–18.00 1.1. 040 746 9617 www.kuhmoinen-keittiot.fi KIINTEISTÖNVÄLITYS OP Koti Järvi-Häme Oy LKV, Vesa Teräväinen p. p. 050 526 4475 PUUTYÖLIIKKEET, RAKENNUSTARVIKKEET Ikkunat, ovet sekä tilauspuusepäntyöt Ruokolan Puu Oy 040 824 7331 RAKENTAMISPALVELUT Kanuuna Oy Saunaja kylpyhuoneremontit, laattatyöt, sisäremontit ja sisustuskirvesmiehen työt. Petri Liehu p. 24%. 0400 852 532 Kuhmoisten torilla torstaina 21.12. ykkosherkku.fi Toritie 49, 17800 Kuhmoinen p. 050 913 6226 www.juhansahko.net TILITOIMISTOT Kirjanpitopalvelut Mia V Ky mia@kirjanpitosi.fi www.kirjanpitosi.fi Kuhmoisten Tilitoimisto Toritie 64, p. alv 10 %) 12 kk jatkuva kesto (sis. 0400 121 997 HIERONTA JA LUONTAISHOIDOT Hieronta, vyöhyketerapia, purentahoidot Irja Tervala p. 040 547 5411 LIKAKAIVOJEN TYHJENNYKSET Traktorikalustolla Vesa Arrenius p. Kuhmoisten Sanomat Keskiviikkona 20. sulje u 26.12. Pienlaskutuslisä alle 25€:n ilmoituksista on 5 €. 040 779 4457 KULTASEPÄNLIIKKEET Kelloja, kultaa Kelloliike M. Alle 25 €:n ilmoituksesta perimme pienlaskutuslisän 5,00 €. 0400 638 764 PUUTAVARAA Myydään polttopuuta ja sahatavaraa. 0400 980 292 PUTKILIIKKEET Putkiasennus Lehtonen Oy Kokonniementie 12 p. 040 483 0860 tai 040 515 2345 ilmoitukset@kuhmoistensanomat.fi OSOITTEENMUUTOKSET ilmoitukset@kuhmoistensanomat.fi (perjantaina tehdyt muutokset ehtivät seuraavan viikon lehteen) Vastaavat toimittajat Yhteiskunnalliset asiat ja elinkeinoelämä Hannu Lahtinen Kulttuuri ja vapaa-aika Eija Heinonen Anna juttuvinkki! Mistä aiheesta sinä haluaisit lukea. joulukuuta 2023 15 LOUNAAT JOHAN ON MARKKINAT Huonokuntoinen mummonmökki tai autiotila. Kuhmoisten Juhlapalvelu Oy Juhlaja pitopalvelu. 24%. klo 9–10 PERINTEISET JOULUKALAT kylmäja lämminsavulohta, loimulohta, graavilohta Ykkösherkun myyntiautosta kts. 98 €, 6 kk 59 €, 3 kk 42,50 € 12 kk jatkuva digikesto 58 € (kysy myös muita vaihtoehtoja asiakaspalvelusta) Katkaistun lehtitilauksen tilausmaksuja ei palauteta. Määräajan jälkeen jätetyistä ilmoituksista peritään lisämaksuna 5,50 € /ilmoitus. (014) 718 272, 0400 919 805 Runsaasti oman tuotannon kukkia, kaikki hautausalan palvelut. 044 244 9779 KUKKAKAUPAT JA HAUTAUSTOIMISTOT Kuhmoisten Juhlapalvelu Oy Hautaustoimisto Irma Kallio p. Myös pikkuhommat. Hinta kolmelta riviltä 15 € ja lisärivit 5 €/rivi. 020 730 4040 / tilaukset www.lindroosinsora.fi Lindroos Esa 0400 344 531 SÄHKÖASENNUKSET SÄHKÖ-RUOKOLAHTI OY Suunnitelmat/asennukset p. Hintoihin sisältyy alv. 040 536 5663, 0400 946 642 www.kuhmoistensora.fi Lindroosin Sora Oy p. Irma Kallio p. 045 636 3889 / Eija SORAA JA MURSKETTA Kuhmoisten Sora Oy Olli Nummelin p. Yhteistyöstä kiittäen Kotikahvilan väki Kahvila on suljettu. Lukijapostia palstalla voit kiittää, kehua tai antaa kritiikkiä ajankohtaisista asioista. 040 540 9090 kai.kultalahti@hotmail.com SIIVOUSPALVELUT Kuhmoisten Siivouspalvelut kaikki siivousalan palvelut p. tapahtumat OPASOL OY p. Linnan Saneeraus ja Pelti Mitsubishi Electric RW25 050 320 1518, www.linnatuli.fi Sähkötyö J. %) ARKKITEHTISUUNNITTELU Kalle Nurminen arkkitehti SAFA suunnittelu, lupahakemukset, pääsuunnittelijan tehtävät, työnjohto Korppilankuja 46, Kuhmoinen p. TILAUSHINNAT 2024 (kotimaa, sis. Toimitus voi lyhentää ja muokata tekstejä. 24 t. Piili Kuhmoinen p. 10.00–18.00 31.12. 0400 783 630, (03) 555 6137 PITOPALVELU yms. Kuhmoisten AA-ryhmä kokoontuu ke ja su klo 18.00 Rekolantie 1, Iltaruskon kerhohuone. 0400 131 170, Kirkkotie 8 MAALÄMPÖPUMPUT Pumppumies Puoliväli Oy 040 565 5148 www.pumppumies.fi Maalämpöjärjestelmät avaimet käteen asennuksella! PERUNKIRJOITUSJA PESÄNSELVITYSPALVELUT Kari Paajanen p. LLO OUUNNA AA ATT LOUNAAT Vko 51 To Valkosipulikana Pe Suikalelihapata Vko 52 Ke Jauhelihakiusaus To Kana-pekonipasta Pe Uudenvuoden buffa Vko 1 Ti Makkarapata Ke Kinkkukiusaus To Yrttibroileri 24.12. 050 913 6226 www.juhansahko.net ISÄNNÖINTIPALVELUT asuntotrio.fi, Toritie 50 Mika Lyytinen 040 727 4769 Mika Järvinen 0400 236 344 Päijänteen Kiinteistöpalvelut LKV, Anne-Maj Ronni, IAT p. Painopaikka Lehtisepät Oy www.kuhmoistensanomat.fi Lehdelle toimitettu materiaali on lehden omaisuutta ja se saa käyttää sitä omissa kanavissaan: Verkkosivuilla ja sosiaalisessa mediassa
6 99 3 59 KG 9 95 Ilman Plussa-korttia 6,15-6,75 kpl Ilman Plussa-korttia 4,99/6-pack 22 95 10 00 Plussa-etu –12 % ••••• Plussa-etu –28 % ••••• Plussa-etu –45-50 % ••••• 3 KPL 7UP ZERO SUGAR, HARTWALL JAFFA SOKERITON JA NOVELLE PLUS Virvoitusjuomat 6 x 0,33 l tlk (1,31/l) sis. 3 kk määräaikainen digi ....... Vuoden 2024 ensimmäinen lehti: torstaina 4.1. pantit 1,80 Rajoitus 2 erää/ talous Coca-Cola Zero Sugar virvoitusjuoma 15 x 0,33l sis pantit 2,25 Rajoitus 2 erää/talous Coca-Cola Original virvoitusjuoma 15 x 0,33l (1,36/l) sis. joulukuuta 2023 Ilman Plussa-korttia 7,99 rs Ilman Plussa-korttia 4,99 kpl ORVATUNTURILLA ON MISTÄ VALITA RS KPL 3 KPL KPL RS PS PKT 2 RS PALVELUTISKI AVOINNA PE 22.12. Aineistot siihen pe 29.12. kmarketsuomi KALAONNI Tuore vakuumipakattu kirjolohifilee A-leikattu kasvatettu Suomi Rajoitus 2 fileetä/talous SNELLMAN Kunnon karjalanpaisti 500 g (13,98/kg) HK Aito nakki 350-360 g FORSSAN Majoneesisalaatit 350-400 g AINO Kermajäätelöt 850-900 ml (3,70-3,92/l) Myös laktoosittomat, kesyttömät ja kaurajäätelöt Rajoitus 1 erä/talous RIITAN HERKKU Jouluinen juustokakku 650 g (24,46/kg) Vihreä rypäle 500 g (4,58/kg) Etelä-Afrikka/ Namibia/Brasilia Klementiini 1,5 kg (1,53/kg) Espanja Leipäjuusto 310 g (11,58/kg) Suomalainen vakuumipakattu savustettu kirjolohifilee n. klo 18 NESTEELLÄ Järj. klo 12 mennessä. Neste Kuhmoinen & K-Market Kippari 2 RS 12 kk jatkuva digikesto + arkisto ....... ja LA 23.12. Tilausasiat: ilmoitukset@kuhmoistensanomat.fi Kuhmoisten Sanomat 6 kk määräaikainen digi ....... pantit 2,25 Rajoitus 2 erää/talous 15-PACK 2x6-PACK 15-PACK 8 99 7 00 7 99 Ilman Plussa-korttia 13,49 15-pack Ilman Plussa-korttia 12,79 15-pack Plussa-etu –45% ••••• Plussa-etu –36 % ••••• Plussa-etu –40 % ••••• 15PACK 15PACK Voimassa 31.12.2023 asti. Huomioi vuodenvaihteen aukioloaikamuutokset: vko 51 to–pe suljettu vko 52 avoinna vain pe 9.30–13.00 vko 1 ma suljettu Kuhmoisten Sanomat 2x 6-PACK. 03 555 6061 markus.ahonen@k-market.com KIPPARI Ollaanko Facebook-kavereita. Vuosi vaihtuu – nappaa naposteltavat mukaan Kipparista! Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta toivottaa Kipparin väki Plussakortilla ••••• MA–LA 8–21 SU 10– 19 UUDENVUODEN ILOTULITUS 31.12. 58 € 35 € 25 € Viikon kohokohta diginä. Tilaa lahjaksi tai itselle! www.kuhmoistensanomat.fi JOULUNAIKA JOULUNAIKA JA ALKUVUOSI 2024 Viikolla 52/2023 ei ilmesty lehteä. Kuhmoisten Sanomat 16 Keskiviikkona 20. 700 g KG ERÄ! ERÄ! HINNAT VOIMASSA TO–SU / ELLEI MUUTA MAINITTU / NIIN KAUAN KUIN ERÄT RIITTÄÄ. herkkuja JOULUPÖYTÄÄN! PALVELEMME jouluaattona 8–14 joulupäivänä 12–18 tapaninpäivänä 12–18 uudenvuoden aattona 10–19 2 99 4 00 Toritie 53, 17800 Kuhmoinen Puh. Tuoretta ja savustettua kalaa, smetanasilliä, kalaja sienisalaatteja, pateita ym. 2 29 2 29 15 90 ILOTULITEMYYNTI 28.–31.12