Juhlavideo on kuhmoislaisten nuorten kuvaama ja koostama. Vielä viime hetkillä joulua edeltävänä maananKeski-Suomi väistyy Pirkanmaan tieltä taina peruutettiin myös uudenvuodenyön ilotulitus. Sivut 2–6 Palvelen sinua asuntoasioissa Kuhmoisissa Vesa Teräväinen Kiinteistönvälittäjä, LKV p. Jouni Järvenpäätä auttoivat työssä Kuhmoisten Yrittäjien Unto Sarvala ja Juha Simola. – Näytämme, mitä meillä on tarjota Pirkanmaalle, kunnanvaltuuston puheenjohtaja Minna Korppila kuvailee. – Tälle ei voi mitään. Sahanrantaan kaavailtujen kansanjuhlien sijasta maakunnan vaihtumista vietetään kunnan julkaiseman juhlavideon kera. Sivu 6 . Järvenpään mukaan maakuntakylttien muutokset Jämsän ja Kangasalan rajalla tehdään lähempänä vuodenvaihdetta, todennäköisesti uudenvuodenaattona torstaina. Videolla nähdään kooste kuhmoislaisesta yritysja yhdistystoiminnasta. Sen jälkeen, kun pultit oli irrotettu, oli vain sekuntien kysymys, kun Keski-Suomi vaihtui Pirkanmaahan. Enää päivä Pirkanmaahan. Entisestään tiukentuneet koronarajoitukset peruuttivat kaiken uudenvuodenyölle suunnitellun juhlinnan. Juhlallinen hetki järjestettiin näytöstyyliin, koska Pirkanmaa-kyltin kiinnittäminen haluttiin ikuistaa kunnan uudenvuoden videolle. joulukuuta alkaen 17. Kunnan juhlavideo julkaistaan uudenvuodenaattona kunnan kotisivulla ja Pirkanmaan liiton sivulla. Kyltin takana työskentelevää Jouni Järvenpäätä auttoivat Juha Simola ja Unto Sarvala. Kuhmoisten Sanomat Irtonumero 2,00 € N:o 53 2020 70. tammikuuta asti kaikki yli kymmenen hengen yleisötilaisuudet sisäja ulkotiloissa on kielletty. Länsija Sisä-Suomen aluehallintovirasto ilmoitti joulukuun puolivälissä, että 22. 040 769 8133 vesa.teravainen@op.fi Palvelen sinua asuntoasioissa Päivi Hotokka Ensimmäinen Pirkanmaamaakuntakyltti nousi valtatie 24:llä Kuhmoisten ja Padasjoen rajalle jo maanantaina aamupäivällä. Rikoskomisario Veli-Pekka Välisaari . Suunnitelmat olivat hyvät, mutta nyt ei ole mahdollisuutta pitää mitään kokoontumisia, Paajanen sanoo. Lisäksi videolla on Pirkanmaan edustajien tervehdyspuheita kuhmoislaisille. joulukuuta 2020 SITOUTUMATON PAIKALLISLEHTI Nuorisotila saattaa pysyä paloasemalla . Sivu 3 ” Annan uudenvuodenlupauksen, että parannamme tiedottamista. vsk Keskiviikkona 30. Kunnanhallituksen puheenjohtaja Kari Paajanen perustelee päätöstä aluehallintoviraston määräyksellä. Päivi Hotokka Jokunen autoilija saattoi hieraista silmiään alkuviikolla, kun Padasjoen rajalle ilmestyi jo maanantaina Pirkanmaan kyltti
Monesti myös toistellaan, että maakuntarajat eivät ole muureja, vaan yhteistyötä tehdään niiden yli. Reilun vuoden aikana olemme tottuneet kuulemaan, että maakunnan vaihtuessa arkiset asiat pysyvät ennallaan. Saarnat toistuivat säännöllisesti, lopulta joka ilta kello 20 aikaan. Siinä sängynreunalla oli monenmoisia testaajia, muun muassa kunnanlääkäri Pirilä piikkeineen. Tämän tapahtuman jälkeen hän koki pakottavan tarpeen puhua parannuksesta. Hän halusi kuulla mielipiteemme kotimaastaan. Viimeisen kerran Kuhmoisissa hän puhui Hinskalan pirtissä. Iltaisin hänen luokseen vaeltaa pitkä autojono uteliaita kuulijoita, parhaina iltoina lähes puoli tuhatta. joulukuuta 2020 KOLUMNI Jussi Seppälä PÄÄKIRJOITUS 30.12.2020 . Ihmiset olivat tallanneet oikoteitä pihojen ja metsien läpi kuullakseen ja nähdäkseen Sallin. Salli ilmoitti, että lauletaan rippikoulusta saamamme muistovirsi On ihanata ylistää. Tuntui yllättävältä, että tapahtumat Kuhmoisissa edelleen askarruttavat miestä. Useamman siellä käynnin jälkeen Kim il-Sungin poika kolmannesta avioliitosta, Kim Pyong-il, joka oli akkreditoitu Suomen suurlähettilääksi, kutsui meidät, minut ja Harri Pelkosen illalliselle vieraakseen Pohjois-Korean suurlähetystöön Helsingissä. Puhuttua kieltä ei pystytty tunnistamaan. Ryhdyttyään itsekin saarnaamaan Nykänen menetti työnsä opettajana. Saarnan jälkeen hän vaipui rauhalliseen 20–30 minuuttia kestävään uneen. Maakunnan vaihtumiseen oli enää noin kaksi viikkoa, kun uutinen yllätti: poliisin kenttäyksiköt tulevatkin tammikuusta alkaen Kuhmoisiin useimmiten Kangasalta, ei Jämsästä. Tammikuussa 1950 Laatokka kertoo Salokankaan esiintyneen ennen joulua Jyväskylässä Nyrölän kansakoululla, kun hän oli koulun opettajan Tapio Nykäsen vieraana. Kirsti Göös Unissasaarnaaja Päivi Hotokka Kirsti Göösin kertoma tarina Saarnaaja-Sallista herätti sekä kertomuksen puhtaaksi kirjoittaneen Göösin tyttären että toimituksen mielenkiinnon. Merkillisimpiä työurani sattumuksia olivat muutamat työtehtävät juuri Japanissa, Taiwanissa, Kiinassa ja molemmissa Koreoissa. Päivi Hotokka paivi.hotokka @kuhmoistensanomat. En keksinyt muuta kuin nimesin käärmeviinan, jota emme täällä Suomessa saa. Vielä reilua kuukautta aikaisemmin Sisä-Suomen poliisilaitoksen poliisipäällikkö Timo Vuola vakuutti, että Jämsä pysyy lähipoliisiasemana. Toimita joulukalenterikisan vastaukset toimitukseen viimeistään 4. Lopuksi Salli ilmoitti puhuvansa seuraavan kerran Kuhmoisten kirkossa kello 18 . Tähänastisissa selvityksissä ei vielä ole avautunut, miten hätäkeskukset onnistuvat toimimaan silloin, kun puhelut ruuhkatilanteessa ohjautuvat mihin tahansa vapaaseen hätäkeskukseen. Salli pyysi minua istumaan sängynreunalle ja pitämään häntä kädestä kiinni – näin tehtiin. Pirkanmaan suunnalla on syytä riittää partioita myös Kuhmoisiin silloin, kun tarve on. Syyskuun alkupuolella hän vaipui ensimmäisen kerran outoon unitilaan, jonka aikana hän alkoi saarnata. Mutta siihen ei kirkko lupaa antanut. Rippikoulutoverini oli muuttunut unissasaarnaajaksi. Muistelemisen herätti Kuhmoisten kunnalle tuttu mies, Fagerroos. Hän piti tärkeänä, että lähipoliisiasema on lähellä. Seuraavissa kaadoissa pulloni joutui tarkastukseen etukäteen! Seikkailurikasta ja menestyksekästä vuotta 2021 niin Kuhmoisille kuin kuhmalaisille! Silloinkin oli kesä. Erolla luulisi olevan merkitystä poliisipartioillekin. Hänellä näyttäisi olevan turnauskestävyyttä, joka olisi aikanaan pitänyt hyödyntää. Salli oli hiljainen, vaatimaton tyttö. Hän soitti adventtiviikolla ja kertoi kokemuksistaan teollisuusyrittäjänä Kuhmoisissa. Kovaääniset välittivät puheen ulos. Sisä-Suomen poliisilaitoskin toimii kahden maakunnan alueella. Ensi vuonna näemme, kuinka paljon poliisin jo ennestään pitkät vasteajat pitenevät Kuhmoisissa sen vuoksi. Tilanne oli kuitenkin rauhallinen, ja Jyväskylässä pidettiin vain tavanomaisia uskonnollisia kokouksia, joissa ei tapahtunut mitään poikkeavaa. Nyt löytyi kuitenkin organisaatio, joka pitää rajoista kiinni: hätäkeskuslaitos. Jämsästä Kuhmoisiin voi ajaa liki 40 kilometriä valtatietä kahdeksankymmenen kilometrin tuntinopeutta, kesällä jopa sataa. Hyvän lähtökohdan tarjosi myös japanilaisen asiakkaan ja invesMuistoja vaellusvuosiltani toijan olemassaolo, jonka mukaantulon edellytys oli yksinoikeus palkkituotantoon. Aurinko laskee 15.06 Onnea nimipäivänä! Tänään Taavi, Taavetti, Daavid To Silvo, Sylvester Pe Uudenvuodenpäivä La Aapeli Su Elmeri, Elmo, Elmor Ma Tiitus Ruut Ti Lea, Leea Ke Harri To Aku Aukusti, August To Aku Aukusti, August Viikon tärpit . Kerrottiin hänen puhuneen vierasta kieltäkin. Koko hommahan sai alkunsa kunnan kiinnostuksesta liimapalkkituotantoon, johon pitäjä toki puuvaroineen tarjosi edellytykset. Kangasalta kilometrejä tulee lähes 70, ja matkaa pilkkovat taajamat, joissa nopeusrajoitus on 40–60 kilometriä tunnissa. Göösin tytär Pia Palander sai selville, että kyse on Salli Salokangas -nimisestä nuoresta naisesta. Pidä lemmikit sisällä uudenvuoden ilotulituksen aikaan. Yhden näistä pulloista hyödynsin syksyn hirvijahdissa ammuttuani hirven. Salokangas oli toista vuotta siten kokenut voimakkaan uskonnollisen herätyksen. Ainoita lahkosta kertovia Saarnaaja sai seuraajia Jyväskylässä lähteitä ovat tuon ajan Laatokka-lehdet. Laatokka kirjoittaa maailmanloppulaislahkosta viimeisen kerran helmikuussa 1950, jolloin sen mukaan Jyväskylässä vieraili ruotsalaisten lehtien toimittajia kyselemässä lahkosta. . Hätäkeskus katsoo maakuntarajaa. Kävin kerran polkupyörällä Sallin kotimökillä. Kotiin kävellessään hän näki metsätiellä ”kuin taskulampun ison valon, johon hän sitten kompastui”, muuta hän ei muistanut. Kaatoryyppy tarjottiin viiden senttilitran ryyppymukeista kannonpäässä kuten aina. Salokangas puolestaan palasi kotiinsa Kuhmoisiin. En osannut häntä lohduttaa, muuten kuin muistuttamalla noiden käänteiden olevan historiaa, ratkaisuja, joita ei saa muutettua. Hyvin teki kauppansa, maistui pontikalta, mutta ällistys oli melkoinen, kun veikot tutkivat tarkemmin pulloa kyykäärmeineen. Kuhmoisten Sanomat ilmestyy seuraavan kerran torstaina 7. tammikuuta. Varsinkin Pohjois-Korean unenomainen ilmapiiri jäi pysyvästi mielikuviini. Se on sitten oma tarinansa, josta yrittäjä kertoi kirjoitettavan muistelmat – hänen näkökulmastaan. Saarnan lopuksi hän puhui kielillä. Kirjoittaja on kuhmalainen patriootti useassa sukupolvessa. Häntä on jäänyt kalvamaan vuosikymmen sitten saamansa kohtelu, jolla tuhottiin hänen elämänuransa keksijänä ja käänteentekevien ratkaisujen puulevytuottajana. Istuimme käsi kädessä, ja tunsin miten Sallin käsi kostui ja kylmeni vuorotellen. Toivottavasti saamme viihdyttävää lukemista seuraavaksi jouluksi. Yllätys oli, että japanilaisyhtiö vetäytyi syistä, joita projektissa mukana olleet eivät tunnista. Muistan kysyneeni häneltä: ”Mitä sinulle on tapahtunut?” Salli kertoi olleensa keittiötyttönä Heretyn kämpällä. Joulukuussa lähellä olemisella ei enää ollut merkitystä, kun päätettiin, että tärkeintä ovat hätäkeskusalueiden rajat: Porin hätäkeskus ohjaa vain pirkanmaalaisia yksiköitä. Sahateollisuuskin ympäröivällä puunhankinta-alueella oli ajettu alas. Kuhmoisten Sanomat 2 Keskiviikkona 30. Aurinko nousee 9.38 . . Saarnaaja-Sallin puhe alkoi: ”Ajan kello on viittä vaille 12, minä puhun teille suomen nuoret – tehkää parannus.” Lääkäri pisteli Sallia jalkoihin, Salli ei reagoinut mihinkään. Vaikka muutakin on väitetty, etäisyys Kangasalle on selvästi pidempi kuin Jämsään. Siis nälkä kunnan teollistamiseksi jäi kytemään ja purkautui sitten Fagerroosin tarjoamaan ratkaisuun, joka oli varsin kaukana alkuperäisestä ideasta. Ihmismassat täyttivät kylätiet. Lokakuussa 1949 Laatokka kirjoittaa, että Kuhmoisten Hahmajärven kylässä on noin kuukauden ajan esiintynyt unissasaarnaaja, 18-vuotias metsätyönjohtajan tytär Salli Salokangas. ” Kim tiedusteli, mitä jäämme kaipaamaan PohjoisKoreasta. Möläytys johti siihen, että aulassa meitä odotti patteri käärmeviinaa mukaan otettavaksi. Varaa eläimille turvallinen tila ja pyri elämään normaalisti. tammikuuta. Kun Salokangas puhui saarnassaan maailmanlopusta, hän sai mukaansa kannattajia, myös opettaja Nykäsen. Herättyään horroksesta Salokangas ei tiennyt puhuneensa mitään. Kohteliain sanakääntein selvisimme vierailusta, jonka päätteeksi Kim tiedusteli, mitä jäämme eniten kaipaamaan Pohjois-Koreasta. Wikipediassa Salokangas yhdistetään vuodenvaihteessa 1949–1950 vaikuttaneeseen Jyväskylän maailmanloppulaislahkoon, jonka sanotaan saaneen alkunsa Salokankaan saarnoista. Kaikesta pitää toki ottaa opikseen. Muisto säilyy. Pidimme koko ajan toisiamme kädestä kiinni
Kuhmoislaisia ammattilaisia työskentelee Korppilan mukaan jo nyt runsaasti Pirkanmaalla. Tähän asti liikennettä on tullut lähinnä etelän suunnasta. Sinne kannattaa soittaa aina, kun miettii päivystykseen lähtemistä. Puhelun alussa kuhmoislaiset valitsevat palvelun tuottajaksi sairaanhoitopiirin. Hän toivoo, että jo ensi kesänä katukuvassa näkyisi entistä enemmän tamperelaisia, jotka tulevat tutustumaan esimerkiksi maakunnan uuteen suureen vesistöön, Päijänteeseen. Hänestä on hienoa, että Pirkanmaan suunnassa on oltu aktiivisia tekemään tuttavuutta. – Yhdessä tekeminen korostuu. Hankausta ovat aiheuttaneet raha-asiat, koska Pirkanmaan pelastuslaitoksen alaisuuteen siirryttäessä yhdistys joutuu itse kustantamaan esimerkiksi työterveyshuollon ja palkanlaskennan. Juha Karppista VPK:n jatko kuitenkin mietityttää. Vuokratilat maksaisivat kunnalle 15 000–20 000 euroa vuodessa. joulukuuta 2020 ” Olemme häilyneet Keski-Suomen ja Pirkanmaan rajoilla monta vuotta. – On valtava työ löytää rakentajia, Anne Heusala toteaa. – Nyt ei parane jäädä lepäämään laakereillaan, Paajanen sanoo. Hakemus tulee päätöksentekoon tammikuussa. Kun kaava saa lainvoiman, voidaan ryhtyä markkinoimaan aluetta ja ottamaan yhteyttä mahdollisiin rakentajiin. Hyvä vire halutaan säilyttää Päivi Hotokka Perjantaista alkaen Kuhmoinen kuuluu Pirkanmaan maakuntaan, mutta vielä on tekemistä siinä, että paikkakunta tunnettaisiin hyvin Tampereen suunnalla. Kuntakoko ei ole ratkaiseva, vaan tulemme yhtenä kuntana muiden joukkoon, Anne Heusala sanoo. Sivistyslautakunta päätti joulun alla esittää, että paloaseman koulutustiloista tehdään pysyvä nuorisotila. Myönteistä jännitettä tulevaisuuteen tuo myös Satamarinteen kaava, jonka toivotaan saavan vahvistuksen mahdollisimman pian, kun valitusaika päätöksestä umpeutuu. Pirkanmaan pelastuslaiVPK:n sopimus syntyi tos maksaa sopimuspalokunnille korvausta omien kriteeriensä mukaan. Vuokrakuluissa säästyvää rahaa voidaan käyttää nuorisotyön kehittämiseen. Kuhmoisten Sanomat Päinvastaisista ensiarvioista huolimatta nuorisotila saattaa sittenkin jäädä paloasemalle. Takkahuonetta saunatiloineen voidaan vuokrata muille niinä iltoina, kun nuorisotila ei ole auki, etenkin viikonloppuisin sekä kesäja joulutaukojen aikana. – Se on ollut positiivinen yllätys. Syksyn aikana sivistystoimenjohtaja Mikko Latvala ja nuoriso-ohjaaja Satu Forsberg ovat tutustuneet muihin tilavaihtoehtoihin. Asiasta päättää kunnanhallitus. Lisäksi varallaolojärjestelmä, jossa pelastuslaitos on maksanut korvausta päivystäjälle, päättyy. Paajasen mielestä tärkeää maakunnan vaihtamisessa on, että muutos selkiyttää Kuhmoisten aseman lopullisesti. Valtuuston puheenjohtaja Minna Korppila uskoo, että päättäjät suhtautuvat hakemukseen myönteisesti. Yhden vuoden vuokria vastaavalla summalla paloaseman tilat voidaan remontoida nuoria varten. – Jos koronatilanne sallii, menemme taas Tampereelle kotimaan matkamessuille kutsumaan pirkanmaalaisia tänne ja viemään tietoa Kuhmoisista, Minna Korppila sanoo. – Nyt olemme häilyneet Keski-Suomen ja Pirkanmaan rajoilla jo monta vuotta. Päivi Hotokka Kuhmoisissa ensi vuonna tapahtuvista asioista selvästi tärkein on koulun rakennusprojekti. – Haluamme, että kasvua säteilisi myös tänne reuna-alueille: yrittäjille uusia työmahdollisuuksia ja verkostoja, jotka palvelevat elinkeinoelämää, Heusala kuvailee. Näkyvyyttä hakutuloksissa Odotuksena on, että Kuhmoinen pääsee ensi vuodesta alkaen osalliseksi Pirkanmaan yhä lisääntyvästä vetovoimasta. Nuorisovaltuusto toivoo lisäksi, että Sahatien katuvalot ajastetaan niin, että ne palavat vielä nuorisotilan sulkeutuessa, jolloin liikkumisesta tulee turvallisempaa. – Nytkin on jonossa henkilöitä ja yhteistyötahoja tulossa itse esittäytymään meille. Kunnan johtohenkilöt muistuttavat, että muut investoinnit pitää mitoittaa niin, että kaikkeen on varmasti varaa. – Katsotaan tulevaisuudessa, kuinka kassavirta riittää. Kuhmoisten Sanomat 3 Keskiviikkona 30. Pitkään valmisteltu sopimus ei täysin tyydytä VPK:n päällikköä Juha Karppista, mutta hän ei halua avata sopimuksen sisältöä julkisuudessa. tammikuuta kello 10. Myös jätevedenpuhdistamo vaatii investointeja. Numero 116117 palvelee silloin, kun oma terveysasema on kiinni. Paloaseman yläkerran muuttaminen pysyväksi nuorisotilaksi on kuitenkin selvästi edullisin vaihtoehto. viin siirtoseiniin. Nuoret saavat suunnitella tilan omannäköisekseen. Nettomuutto on plussalla ja uusia taloja rakennetaan. Yllättävän lämmin vastaanotto Kunnan johtohenkilöt ovat iloisia siitä, että Kuhmoinen on jo nyt otettu hyvin vastaan Pirkanmaalla. tammikuuta kaikille yhteisen päivystyksen palvelunumeron. On mielenkiintoista nähdä, miten maakunnan vaihtuminen vaikuttaa esimerkiksi sääkarttoihin. – Minulla on suuri odotus siitä, että tamperelaiset oppivat nyt tietämään, missä Kuhmoinen sijaitsee, Paajanen toteaa. Kuhmoisten VPK hakee nyt kunnalta taloudellista tukea toimintansa jatkamiseksi. Paajanen, kunnanjohtaja Anne Heusala ja kunnanvaltuuston puheenjohtaja Minna Korppila ovat yhtä mieltä siitä, että Kuhmoisissa on nyt käynnissä hyvä vire, joka pitää säilyttää. Päivystysapu neuvoo Kuhmoisten Sanomat Pirkanmaan sairaanhoitopiiri avaa perjantaina 1. Kuhmoisiin voidaan saada lisää osaavaa työvoimaa Pirkanmaan suunnasta, sillä kunnassa avoinna olevat työpaikat tulevat esiin, kun etsii hakukoneella paikkoja Pirkanmaalta. Nykyinen koulutussali varataan pelkästään nuorten käyttöön. Pirkanmaalaiset, tervetuloa Kuhmoisiin! Kunnanhallituksen puheenjohtaja Kari Paajanen odottaa, että tamperelaiset oppivat vihdoin tuntemaan Kuhmoisen. Paajasen mukaan villejä ideoitakin on heitelty, kuten kunnan mainoksia Tampereen seudun bussien kyljissä. – Mutta isot investoinnit eivät saisi kokonaan lopettaa normaalia elämää, kunnanhallituksen puheenjohtaja Kari Paajanen pohtii. Samoin Kuhmoisissa myynnissä olevat kiinteistöt näkyvät Pirkanmaalle kohdistetulla haulla. Kuhmoisten VPK siirtyy Pirkanmaan pelastuslaitoksen alaisuuteen maanantaina 4. Alueen rakentuminen on kymmenien vuosien projekti, mutta toisaalta esimerkiksi Sahatien alkuun kaavailtu, senioritaloksi sopiva kerrostalo olisi suhteellisen helposti toteutettavissa, Minna Korppila huomauttaa. Heusala muistuttaa, että maakunnan vaihtaminen turvaa kuhmoislaisille Pirkanmaan sairaanhoitopiirin palvelujen käytön myös tulevaisuudessa, mikäli sote-uudistus toteutuu. Kuhmoisilla on mainetta kesämökkikuntana, mutta lähinnä etelässä, Lahden ja pääkaupunkiseudun suunnalla, pohdiskelevat kunnanjohtaja Anne Heusala, kunnanvaltuuston puheenjohtaja Minna Korppila ja kunnanhallituksen puheenjohtaja Kari Paajanen. Meidät on otettu mukaan kaikkeen kehittämiseen, mihin olemme halunneet, esimerkiksi Euroopan kulttuuripääkaupunkihakuun. Takkahuoneessa voidaan pitää noin 10 henkilön kokouksia, mutta suuremmat kokoukset pyritään ohjaamaan uudelle koululle. Toisaalta kuhmoislaisten täytyy itsekin tehdä töitä sen eteen, että paikkakunta tulee tutuksi. Parhaimmillaan Satamarinne toisi kuntaan uusia asukkaita ja lisää töitä yrittäjille. Suunnitelman mukaan paloaseman keittiötä uudistetaan ja nykyiset taiteovet vaihdetaan paremmin toimiviin ja ääntä eristäNuorisotila jää paloasemalle. Päivi Hotokka Kuhmoisten VPK ja Pirkanmaan pelastuslaitos solmivat keskinäisen sopimuksen joulukuun alkupuolella. Numerossa arvioidaan kiireellisen hoidon tarve ja ohjataan oikeaan hoitopaikkaan. – Nyt kun joukkoliikennelippu Tampereelle halpeni, on todella edullista käyttää keskussairaalan terveyspalveluja. Työnsuunnittelijana työskentelevä Minna Korppila sanoo, että maakunnan vaihtuminen vaikuttaa myös työssäkäyntialueeseen. Jämsässä autoton ei pääse asioimaan kuin taksilla, Korppila lisää. Nuorisovaltuusto keskusteli nuorisotilasta joulukuussa, ja valtuusto suhtautuu myönteisesti siihen, että paloasemalle saadaan pysyvä tila. Numerosta saa myös itsehoito-ohjeita äkillisiin terveysongelmiin. Päivi Hotokka. Myös Paajanen uskoo, että kunnan esillä pitämistä helpottaa se, että Kuhmoinen on otettu Pirkanmaalla vastaan erittäin lämpimästi
Lindqvistin esitystä kannatti hollolalainen Juha Simola, joka oli paikalla varavaltuutettuna, mutta kappelin korjausesitys voitti äänin 30–2. Ilman vähennystä tilikauden tulos olisi alijäämäinen noin 100 000 eurolla. Emme saata yhtään jatkaa elämämme, juoksun matkaa. Eivät kestä aarteet maan, tieto, arvo, valtakaan. Jämsän sosiaalija terveyslautakunta päätti marraskuussa, että näiden kyytien välityksen hoitaa vuosina 2021–2026 Keski-Suomen matkojenyhdistelykeskus Oy. Aika on itkeä ja aika nauraa. Monet vaihteet päiviemme täällä aina koemme. Nyssen liput halpenevat Käteisellä ostetun lipun hinta putoaa 15,50 eurosta 11,50 euroon. Silmä ei saa näkemisestä kylläänsä eikä korva täyttään kuulumisesta. Kätevät ry:n Marja Helne kiittää kaikkia kilpailuun osallistuneita koristelijoita ja äänestäjiä. päivään asti. tammikuuta lähtien. Kirkkovaltuusto äänesti päätöksestä. Irja Annikki Rajala 92 v. Toivomme selviävämme koronatilanteesta. Elämässä juuri pienet asiat ovat suuria, ja niillä tuomme iloa ja lohdutusta. Päiväkoti Tänään Mannapuuro, rapea kalapala, perunat, kananmunakastike, hedelmäsalaatti To Munakas, porkkana-makkarakeitto, pannukakku Pe Uudenvuodenpäivä Ma Kaurapuuro, jauhelihakastike, spaghetti, marjakiisseli Ti 4-viljan puuro, broilerin paistileike, riisi, currykastike, marjarahka Ke Loppiainen To Vehnähiutalepuuro, kasvissosekeitto, grahamlihapiirakka, vispipuuro Kirjoittaja on seurakunnan vapaaehtoistyöntekijä. Valtatie 24:ää liikennöivän Onnibusin aikatauluhaun mukaan tammikuussa liikennöi molempiin suuntiin kaksi vuoroa arkisin ja sunnuntaisin, mutta lauantaisin vuoroja ei kulje lainkaan. joulukuuta. Maailman myrskyjen kesPäivi Hotokka Kuhmoisista pääsee matkustamaan bussilla Tampereelle aiempaa edullisemmin 4. Aiemmin Kuhmoisista matkustava ei ole voinut ostaa kaikkia Nyssen lipputyyppejä, mutta vyöhykkeen muutoksesta alkaen kaikki liput ovat saatavilla. Siitä lähtien Kuhmoinen kuuluu F-vyöhykkeeseen, ja aikuisten lipun hinta matkakortilla maksettuna alenee 9,90 eurosta 7,20 euroon. Aika kuljettaa meitä mukanaan. Jämsän kanssa tehtävän sote-yhteistyön vuoksi Kuhmoinen kuuluu Keski-Suomen alueeseen, kun sote-kuljetuksia kilpailutetaan. Vuosi on meitä koetellut ankarasti koronan tähden, mutta koetamme elää toivon varassa. Häilyvä on elämämme, varjo vaelluksemme. Yhteensä kilpailussa annettiin 188 ääntä. Henkilökohtainen rukouksemme on aidoimmillaan, kun omin sanoin puhumme Jumalan kanssa. Seurakunta aikoo ensi vuonna tarkastella sekä kiinteistöjen määrää että henkilöstörakennetta. Taksit toistaiseksi Keski-Suomessa Kuhmoislaisten taksien kyljissä lukee vuodenvaihteen jälkeenkin Keski-Suomen aluetaksi. Ei pysähdy taipaleelle, mutta loppuu kerran. Kevättalvella Kuhmoisista liikennöi arkisin kolme vuoroa Kuhmoisista Tampereelle sekä lauantaisin ja sunnuntaisin yksi vuoro. Mobiililipun saa ensi vuonna 9,90 eurolla. Martti Kalevi Nikkinen 90 v. Monet ovat nykypäivinä löytäneet rukoushelmet oman henkilökohtaisen Taakse jäänyt vuosi kellä ne ohjaavat Jumalan yhteyteen. rukouselämänsä tueksi. Jokaisen meidän elämässämme kerran liikkeelle lähtenyt aika juoksee oman matkansa. Koivusen ja Lehtosen kuusi sai 90 ääntä. Kuhmoisten-Padasjoen kappeliseurakunta Kuolleet: Irene Kyllikki Hypén 90 v. Asiasta päätti kirkkovaltuusto tiistaina 15. Tämän urakan ulkopuolelle jäävät muun muassa valaisimien uusiminen, Papinsaaren kappeli korjataan lasimosaiikkiteoksen restaurointi ja tilapäisen vainajien säilytystilan järjestäminen. Lisäksi siunauskappelin tekniikkaa ja lämmitysjärjestelmä uusitaan. Mekin jokainen ponnistelemme oman kuntomme ja terveytemme puolesta. Toiseksi sijoittui Kuhmoisten Nesteen kuusi 56 äänellä. joulukuuta 2020 SANAN KULMA Maila Kaiterlahti Ruokapalvelu Tänään Merimiespata, mansikkakiisseli Mannapuuro, leikkele To Jauhelihakääryleet, hedelmärahka Nakit, perunasose, perunasalaatti Pe Poronkäristys, perunasose, suklaamousse Savukalakeitto La Kalkkunakiusaus, tyrnikiisseli Uunipuuro, mehukeitto Su Pannupaistetut silakat, muusi, marjakiisseli Sienikeitto, munakokkeli Ma Bolognesekastike, aprikoosihyve Punajuuri-sosekeitto Ti Lohi-kasvisvuoka, sitruunakiisseli Kauravelli, leikkele Ke Ylikypsää possua, piparimousse Jauheliha-perunavuoka To Kaalikääryleet, mustikka-puolukkakiisseli Juustokeitto, leikkele Ruokalista koskee Päijännekotia, terveysasemaa, toimintakeskusta ja kotipalvelua. Kauko Lindqvist teki vastaesityksen, jonka mukaan kappelia ei korjattaisi, vaan se käytettäisiin käyttöikänsä loppuun ja sitten purettaisiin. Korjausurakan tekijäksi valittiin tamperelainen Rappaustekniikka Laurell Oy, jonka tarjous oli hiukan vajaa miljoona euroa. Kauppa vaatii kirkkohallituksen vahvistuksen. Kuhmoinen on kuulunut Tampereen joukkoliikenteen G-lisävyöhykkeeseen, joka poistuu vuodenvaihteessa, kun Kuhmoinen siirtyy Pirkanmaalle. Kuhmoisten kukkakaupan kuusi sai 26 ääntä ja Anna Juurikan kuusi 16 ääntä. (Virsi 384) Hyvää alkavaa vuotta ja terveyttä. Paluukyytejä Tampereelta kulkee arkisin kaksi ja viikonloppuisin yksi vuoro päivässä. Remontti rahoitetaan lainalla, jonka vakuudeksi asetetaan metsäomaisuutta Kuhmoisten alueelta. Saarnaajan kirjassa todetaan: Kaikki sanat uupuvat kesken, kukaan ei saa sanotuksi kaikkea. Kaikella on määräaika, ja aikansa on asioilla taivaan alla. Voittokuusta koristivat enkelit, tähdet ja pallot. Emmekö tahtoisi uutena vuotena löytää ilomme pienten tehtävien suorittamisesta. Aluetaksin toimitusjohtaja Harri Holttinen sanoo, että tällä tietoa Kuhmoisten taksit pysyvät Keski-Suomen välityspalvelussa. Päivi Hotokka Papinsaaren siunauskappeli remontoidaan siitä huolimatta, että seurakunta arvioi projektiin tarvittavan noin 1,5 miljoonaa euroa. Pirkko Koivusen ja Leena Lehtosen koristeleman kuusen sävyjä olivat hopeanharmaa ja kullankeltainen. Anna Karhila Rajoitukset jatkuvat Kuhmoisten Sanomat Avin asettama 10 henkilön kokoontumisrajoitus jatkuu tammikuun 17. Kuhmoisten kunta puolestaan pitää tämänhetkisen tiedon mukaan kirjaston sekä kuntoja liikuntasalin ovet kiinni 10. Päivi Hotokka Enkelikuusi voitti koristelukisan Kuhmoisten Sanomat Osuuskunta Kuhmoisten Kädentaitajien ja Kuhmoisten Kätevät ry:n perinteisessä kuusikilpailussa voittajaksi nousi Pirkko Koivusen ja Leena Lehtosen koristelema kuusi. Pohjaesityksenä oli Risto Ojalan läpi viemä kirkkoneuvoston päätös, jonka mukaan kappeli korjattaisiin saadun urakkatarjouksen mukaisesti. Kuhmoisten Sanomat 4 Keskiviikkona 30. Kirkkovaltuusto hyväksyi vuodelle 2021 talousarvion, jonka loppusumma on 23 600 sen jälkeen, kun siihen on lisätty poistoeron vähennys 124 000 euroa. Papinsaaren kappelin julkisivun betonielementit ovat erikoisen muotoisia ja ohuita, minkä vuoksi niiden uusiminen on erityisen hankalaa. tammikuuta asti.. Kirkkovaltuusto päätti myös Velisjärven leirikeskuksen myynnistä jämsäläiselle Ekosen orpohuoltosäätiölle
Mannerheimin Lastensuojeluliiton Kuhmoisten yhdistys kuuluu Järvi-Suomen piiriin, jonka toiminta-alueena on Keski-Suomi ja keskuspaikkana Jyväskylä. Kuhmoisten Sanomat 5 Keskiviikkona 30. Laura Vanzo / Visit Tampere Anna Karhila Pitkään valmisteltu maakunnan vaihtuminen on tämän lehden ilmestymisen aikaan vain yhden päivän ja kahden yön päässä. Yksi kuvallisen gallupin ulkopuolelle jääneistä vastaajista tiesi Kuhmoisten siirtyvän Pirkanmaan maakuntaan ja nimesi jopa kunnanjohtajan oikein. Partiotoiminnassa Kuhmoisten suuntana on sen sijaan Häme. Yhdistyksillä monta eri suuntaa Sijainti maakuntajaon rajamailla näkyy erityisesti Kuhmoisten järjestötoiminnassa. Padasjokikin tunnettiin paremmin huonekalutehtaiden ansiosta, mutta Kuhmoista ei osattu sijoittaa sen naapurikunnaksi. Kun läänijakoa uudistettiin vuonna 1997, Keski-Suomen läänistä tuli osa isompaa Länsi-Suomen lääniä. Nimestä tulee mieleen, että siellä voisi olla tehtaita ja että siellä voisi asua joku serkun kaima. Pirkanmaan maakunnan hallinnollinen keskus on Tampere, jonka tunnetuimpia maamerkkejä ovat kuvan Näsinneula, Tammerkoski ja tehdaskiinteistöt. Poliisilaitos ei vaihdu, sillä sekä Keski-Suomi että Pirkanmaa kuuluvat Sisä-Suomen poliisilaitokseen. Teksti ja kuvat: Elina Syrjänen Päivi Hotokka Elina Syrjänen Kuhmoisten Sanomat kävi joulun alla Tampereen joulutorilla kysymässä, mitä Pirkanmaan pääkaupungissa tiedetään maakuntaan liittyvästä Kuhmoisista. – Kuhmoisissa on tällä hetkellä vielä 4 sotaveteraania. Sen osat olivat historiallisesti kuuluneet Hämeen ja Satakunnan maakuntiin, läänijaossa sen alueet puolestaan kuuluivat ennen vuotta 1960 peräti neljään eri lääniin. joulukuuta 2020 Mitä tiedät Kuhmoisista. Maataloustuottajien MTK Kuhmoinen kuuluu MTK Hämeen alueeseen, jonka pääpaikkana on Hämeenlinna. Niin kauan kuin he ovat elossa, kuulumme Lahden piiriin, mutta muistelutyön alkaessa siirrymme Pirkanmaalle. Osa yhdistyksistä on joko vanhastaan Pirkanmaan aluetta, vaihtamassa maakunnan myötä aluetta tai vaihtanut sinne jo ennen maakunnan vaihtamista. Muissa maatalousalan järjestöissä, esimerkiksi kalatalousalueessa ja hevosjalostusliitossa, Kuhmoisten suuntana on kuitenkin Etelä-Suomeen alue ja Lahti. Piiriä vaihtaneisiin järjestöihin kuuluu esimerkiksi Kuhmoisten Yrittäjät, joka vaihtoi Keski-Suomen alueelta Pirkanmaalle jo vuosi sitten. Sitä ennen nykyisen Pirkanmaan pitäjistä osa kuului Satakuntaan ja osa Hämeeseen. Maakunta vaihtuu, mikä muuttuu. Yhteistyö soteasioissa jatkuu Jämsän kanssa edelleen entisellään ainakin siihen saakka, että mahdollista sote-uudistusta viedään eteenpäin. Aluetta tulee lähivuosina vaihtamaan ainakin Kuhmoisten Sotaveteraanit, joka kuuluu nykyään Lahden piiriin. Samaa sanovat myös ne, jotka ovat käyneet markkinoimassa kuntaa Tampereella järjestetyillä messuilla. Keski-Suomen liitto perustettiin jo 1929, kun Pirkanmaan liitto sai alkunsa vasta vuonna 1956. Esimerkkejä erilaisesta suuntautumisesta löytyy paljon. Päijät-Häme ja Pirkanmaa ovat vakiintuneet omiksi maakunnikseen 1950-luvulla. Keski-Suomessa maakunta-aate oli kuitenkin virinnyt jo 1800-luvun lopulla. Haastatelluista ihmisistä vain yksi, Jämsänkoskelta kotoisin oleva, tiesi suunnilleen Kuhmoisten sijainnin. Läänijako lakkautettiin vuoden 2009 lopussa ja osa läänien tehtävistä siirtyi maakunnille. Riistanhoitoyhdistys taas kuuluu Pohjois-Hämeen alueeseen, joka käsittää suurelta osin Pirkanmaan maakunnan alueen. päivä Pirkanmaahan. Uudemman maakuntajaon suhteen se on kuitenkin ollut viimeisen 50 vuoden aikana poikkeuksellisen liikkuvainen, sillä Pirkanmaa tulee olemaan kolmas maakunta, johon kunta kuuluu. Se sijaitsee varmaan jossain pohjoisen tai idän suunnalla. Kyseessä on luultavasti pieni paikkakunta. Iida Reinikka, Tampere – Varmaankin kunta Suomessa. Kuhmoisista tuli tuolloin osa Keski-Suomea. Tammikuun neljäs päivä vuorossa on pelastuslaitoksen vaihdos sekä hätäkeskusalueen vaihtuminen Vaasasta Poriin. Läänijaossa nykyisen Pirkanmaan alue muodosti yhdessä Kanta-Hämeen maakunnan kanssa Hämeen läänin vuosien 1831–1997 ajan. Toisaalta myös Keski-Suomi syntyi virallisesti vasta vuonna 1960, kun Keski-Suomen lääni perustettiin. Kuhmoinen on viime aikoina saanut myönteistä näkyvyyttä muun muassa Helsingin Sanomissa ja Ylellä, mutta paljon tarvitaan vielä lisää. Janina Peltonen, Tampere – Tiedän, että Jämsästä on Kuhmoisiin lyhyt matka! Olen alun perin Jämsänkoskelta kotoisin ja olen käynyt joskus pienenä Kuhmoisissa. Tämäkin gallup-kierros toi esiin, että kuhmoislaisten on tehtävä hurjasti töitä, jotta paikkakunnan nimi saadaan kaupunkilaisten tietoisuuteen myös lännessä. Eläkeliiton Kuhmoisten yhdistys puolestaan kuuluu Keski-Suomeen, mutta Kuhmoisten Seniorit Hämeen piiriin. Heidi Lähteenmäki, Riihimäki – En tiedä Kuhmoisista mitään. Peruspalvelut jatkuvat muuten lähes entisellään, sillä sairaanhoitopiiri on vaihtunut jo vuonna 2013. Yhtä aikaa maakunnan vaihtumisen kanssa vaihtuvat vaalipiiri ja käräjäoikeus Keski-Suomesta Pirkanmaalle. Maakunnan vaihtuminen näkyy vuodenvaihteen jälkeen vahvimmin pelastusja poliisitoimessa. Vuonna 1974 Kuhmoinen siirtyi Hämeen läänistä Keski-Suomen lääniin, mutta maakuntajaossa Kuhmoista pidettiin edelleen Päijät-Hämeen osana. Vuoden 1973 loppuun saakka Kuhmoinen kuului 1950-luvulla muodostuneeseen Päijät-Hämeen maakuntaan, joka käsitti historiallisen Hämeen maakunnan itäosat sekä Päijänteen toisella puolella sijaitsevan Itä-Hämeen alueen. Sitä askelta ei ole vielä otettu, mutta aika lähellä se on, Kuhmoisten sotaveteraanien puheenjohtaja Jussi Seppälä sanoo. Osa järjestöistä on suuntautunut jo vanhastaan Lahden suuntaan, osa taas Hämeeseen, osa puolestaan kuuluu Keski-Suomeen. Myös Kuhmoisten nuorisoseurat kuuluvat Nuorisoseurojen Etelä-Hämeen aluetoimiston alueeseen, jonka pääpaikkana on Lahti. Maakuntaa on vaihdettu usein Kuhmoinen on kuulunut keskiajalta periytyvien historiallisten maakuntien aikaan aina Hämeeseen. Pauli Arola, Tampere – Minulla ei ole Kuhmoisista mitään tietoa. Sekä Päijät-Häme, Keski-Suomi että Pirkanmaa ovat maakuntina syntyneet virallisesti melko myöhään. Lähipoliisiasemaksi hälytystehtävien osalta sen sijaan vaihtuu Jämsän tilalle Kangasala, mistä kerrotaan enemmän tämän lehden sivulla 6. Hän oli todennäköisesti kunnellut Ylen radiouutista aiheesta
Lehden tietoon poliisiuutisia tulee pääosin koko Sisä-Suomen poliisilaitoksen yhteisistä päivittäistiedotteista, joissa on kuitenkin nykyisin tiukentuneiden tiedottamislinjojen takia entistä vähemmän Kuhmoisten tapauksia. joulukuuta 2020 Anna Karhila Yhdeksättä kertaa jaetun Kuhmoisten Sanomien vuoden tiedottaja -palkinnon sai tänä vuonna Jämsän poliisiasema. – Meille voi kuitenkin aina soittaa ja kysyä tarkempia tietoja tapauksista, autamme parhaamme mukaan. Tiedottajapalkintoa olivat vastaanottamassa Jämsän poliisilaitoksella rikoskomisario Veli-Pekka Välisaari, taloussihteeri Henna Hellsten, tutkintasihteeri Anna-Maija Silván ja vanhempi rikoskomisario Arto Koivumäki. Niitä luetaan paljon, ja niitä kaivataan aina lehteen. Koska hätäkeskus välittää poliisia koskevat hälytystehtävät suoraan poliisipartioille, maakunnan vaihto vaikuttaa suoraan siihen, mistä poliisipartiot lähtevät hoitamaan hälytystehtäviä, Sisä-Suomen poliisin valvontaja hälytystoimintasektoria johtava ylikomisario Harri Nojonen sanoo. Poliisiasemalta lähtevien partioiden matka Kuhmoisiin joka tapauksessa pidentyy, sillä Jämsästä on Kuhmoisiin matkaa noin 40 kilometriä, Kangasalta puolestaan noin 68 kilometriä. Uutisesta ei saisi tunnistaa Jämsän poliisiasemalla tiedottajapalkinto otettiin kiitoksin vastaan. VaikJämsän poliisiasemalla vastataan auliisti kysymyksiin ka tiedottaminen ei ole poliisiaseman ydintehtäviä, komisarioiden kanssa on aina helppoa ja mutkatonta asioida. Oikea-aikainen tiedottaminen myös katkaisee siipiä huhuilta. – Sitä ei tosin pysty vielä sanomaan, muuttuvatko vasteajat vähemmän kiireellisissä Bja C-luokan tehtävissä, Aro pohtii. – Tapauksen luonteesta ja mittakaavasta riippuen tutkintayksikkö voi tulla Kuhmoisiin Jämsästä tai esimerkiksi Jyväskylästä. Vuosi sitten poliisi joutui käymään Kuhmoisissa useamman kerran muun muassa kauppahuone Koskelaan tehtyjen murtojen takia. Mikäli rikospaikalla tarvitaan teknistä tutkintaa, tutkintayksikkö voi tulla myös Tampereelta, Harri Nojonen listaa. Syynä kenttäyksikön vaihtumiseen on se, että hätäkeskusalue vaihtuu maakuntavaihdoksen yhteydessä. Varsinkin pienellä paikkakunnalla ihmiset voi helposti jopa tunnistaa, jos esimerkiksi syntymäaika kerrotaan, Välisaari selventää. EsimerPoliisi tulee sittenkin Kangasalta kiksi kolaripaikoilla saatetaan tarvita poliisin lisäksi sekä pelastuslaitosta että ensihoitoa. – Olemme ilahtuneita palkinnosta. Kuhmoisten Sanomat 6 Keskiviikkona 30. – Tiedotteisiin poimitaan nykyään isompia tapauksia, eikä yksityiskohtia kerrota enää niin paljon. Kiitokset kuuluvat tietysti koko laitoksen väelle. Harri Nojonen muistuttaa, että samaa kiireellistä hälytystehtävää hoitamaan tulee tehtävän luonteesta riippuen usein hoitamaan myös muita kuin poliisin yksiköitä. Tutkinta pysyy Jämsässä Vaikka poliisi lähtee jatkossa Kuhmoisia koskeviin hälytystehtäviin ensisijaisesti Kangasalta, tutkinta-asioissa Kuhmoinen kuuluu edelleen Jämsän poliisiaseman alaisuuteen. Poliisiuutiset ovat lehden perusjuttuja. Anna Karhila Anna Karhila Poliisipartiot tulevat Kuhmoisiin hälytystehtäviin ensi vuoden alussa sittenkin Jämsän sijaan Kangasalta. Aro kuitenkin muistuttaa, että lähtöpaikkana on harvoin poliisiasema, sillä kenttäyksiköt ovat lähes aina partiointitehtävissä. Poliisiaseman pienistä resursseista huolimatta lehti on saanut isommista asioista suoria tiedotteita, ja toisinaan jopa hyvää täsmätiedotusta meneillään olevista asioista. tammikuuta 2021. Mikäli tarkempaa tutkintaa tarvitaan, se ohjataan Kuhmoisiin edelleen Jämsästä. – Lisäksi hätäkeskus ohjaa aina lähimmän partion kaikkiin A-luokan tehtäviin, kansankielellä hälytysajoon, eli henkeä ja terveyttä välittömästi uhkaaviin tapauksiin ja niihin murtoihin, joissa tekijä voi vielä olla tavoitettavissa. Valtaosassa poliisin tehtävistä rikospaikkatutkinnan hoitaa hälytystehtävään ohjattu partio. Tähän saakka Kuhmoinen on kuulunut Keski-Suomen mukana Vaasan hätäkeskusalueeseen, mutta 4. Meidän oma tiedottaminen voisi toki aina olla aktiivisempaa, ja annankin tässä todistajien läsnäollessa uudenvuodenlupauksen, että parannamme tiedottamista, rikoskomisario Veli-Pekka Välisaari sanoo. Vaihdos astuu voimaan yhdessä pelastuslaitoksen ja hätäkeskuksen vaihdon kanssa 4. Tällaista tietoa saatiin esimerkiksi keväällä sattuneesta tapauk sesta, jossa paikalliset siviilit auttoivat poliisia varkaan kiinnisaamisessa. joulukuuta. Päivi Hotokka. Poliisilaitos ei sen sijaan vaihdu, sillä sekä Pirkanmaa että Keski-Suomi kuuluvat samaan Sisä-Suomen poliisilaitokseen. – Tässä vaiheessa rikostutkintaan ei tule muutoksia, vaan Kuhmoisten tapaus ten tutkinta hoidetaan edelleen Jämsässä, Harri Nojonen sanoo. Määräys Kuhmoisten siirtymisestä Jämsän kenttäyksikön alaisuudesta Itä-Pirkanmaan kenttäyksikön alaisuuteen tuli poliisihallitukselta tiistaina 15. Kiireelliset A-luokan tehtävät hoidetaan kuitenkin edelleen lähimmän partion periaatteella. Lähin partio tulee aina kiireellisiin Kenttäyksikön vaihtuminen tarkoittaa sitä, että muille kuin A-luokan kiireisille, välitöntä reagointia vaativille tehtäville poliisi tulee jatkossa Kangasalta eikä Jämsästä. Kaikissa tapauksissa ei ole aina selkeää sekään, tulisiko tiedotus hoitaa koko laitoksen yhteisessä tiedoteviestinnässä vai suoraan asemalta. Sekin on mahdollista, että Jämsän partio voi käydä Kuhmoisissa joskus myös rutiininomaisesti, sillä se ei ole kiellettyä. – Se edesauttaa tehtävän hoitamista, kun eri viranomaisten yksiköt ohjataan paikalle samasta hätäkeskuksesta. Kuhmoisten Sanomat kiittää Jämsän poliisiasemaa siitä, että asemalla nähdään aina vaivaa, kun lehti tarvitsee tietoja. Poliisiuutisten julkaiseminen lehdessä luo lukijoille turvallisuuden tunnetta ja viestii siitä, että rikoksiin puututaan. Itä-Pirkanmaan kenttäyksikköön kuuluu Kangasalan lisäksi Pälkäne. tammikuuta alkaen Kuhmoinen kuuluu muun Pirkanmaan tapaan Porin hätäkeskusalueeseen. Sekä Nojonen että Jämsän kenttäyksikköä johtava komisario Ari Aro vakuuttavat, ettei hälytystehtävien siirtyminen Kangasalle näy käytännössä kansalaisille mitenkään. Myös poliisin lupapalvelut voi hoitaa edelleen millä tahansa poliisiasemalla. Välisaari myöntää, että tietoturvasyistä tiukentunut linja aiheuttaa välillä hankaluuksia. – Hätäkeskusalueet on sidottu tiukasti maakuntien alueisiin
Riveillä voit ostaa, myydä, vaihtaa, vuokrata yms. Pienlaskutuslisä alle 25 €:n ilmoituksista on 5 €. 040 746 9617 kuhmoinenkeittiot@gmail.com www.kuhmoinen-keittiot.fi SIIVOUSPALVELUT SORAA JA MURSKEET Kuhmoisten Sora Oy Olli Nummelin p. kivien ja kallion louhintaa tonteilta, teiltä, pelloilta sekä piikkaustyöt. 040 555 0454 kalle.nurminen@pp1.inet.fi AUTOKORJAAMOT Jokilaakson Autohuolto Oy Valtuutettu Citroen, Mitsubishi ja Peugeot huolto. Ad-autokorjaamo. Anna juttuvinkki! Mistä aiheesta Sinä haluaisit lukea. 050 555 8742 www.ompelimooutis.fi Kuhmoisten Juhlapalvelu Oy Juhlaja pitopalvelu. alv 24%) Etusivulla 1,92 € /pmm Tekstissä 1,67 € /pmm Takasivulla 1,75 € /pmm Seurapalsta 2,48 €/rivi Johan on markkinat Edullinen rivi-ilmoitus yksityishenkilöille. Peltonen p. 0400 980 292 AURINKOSÄHKÖ Aurinkopaneelit ja -järjestelmät myy Dosolar Oy Tutustu: www.dosolar.fi / Ota yhteyttä Markkuun 0400 607 223 tai markku@dosolar.fi T:mi Vesa Peltonen saunat ja pesuhuoneet p. Paavolankatu 4, Jämsä p. tapahtumat OPASOL OY p. 0400 641 924 Harmoinen _________________________ Hermoratahieronnan mestari Kirsi Valkama p. Lehden vastuu ilmoituksen julkaisemisen yhteydessä sattuneesta virheestä rajoittuu ilmoituksen hintaan; puhelimitse annettujen ilmoitusten virheestä vastuu on ilmoittajan. Jussin Monipalvelut tmi Juha Lindstén p. Myös rakentamisen ja sisustamisen palvelut. Aina vinkkiä ei voi heti toteuttaa, mutta jossain vaiheessa toivejuttu ehkä ilmaantuu lehden sivuille, muodossa tai toisessa. 040 8271583 __________________________________ Kuorma-autokalustolla Liekaiha Oy Jarkko Sumioinen _________________________ p. p. (014) 718 272, 0400 919 805 Runsaasti oman tuotannon kukkia, kaikki hautausalan palvelut. 050 913 6226 www.juhansahko.net POLTTOPUUT Polttopuita myytävänä Harjunsalmella! Voitto Arrenius p. 040 708 1456 LASI& KEHYSLIIKKEET Jämsän Lasi ja Kehys Oy Kaikki lasialan työt, tuulilasit ja kehystys. 0400 647 931 LOUHINTAURAKOINTI Suoritan ammattitaidolla kaikenlaista louhintaa, esim. 040 767 4198 KIINTEISTÖNVÄLITYS OP Koti Järvi-Häme Oy LKV, Vesa Teräväinen p. Hintoihin sisältyy alv 24%. 0400 759 383 _________________________ LOUNAAT NÄYTTELYT J-P Lehtisen GALLERIA ja KOTIMUSEO Länkipohjantie 158, Kuhmoinen Avoinna tammikuussa 2021 viikonloppuisin la ja su klo 11–16 Suomalainen saunaperinne pääsi Unescon listalle ja Suomalainen postikortti täyttää 150 vuotta! Tällaisissa merkeissä mennään vuoden 2021 loppuun saakka. Toimitus voi lyhentää ja muokata tekstejä. Kuhmoisten Sanomat 7 Keskiviikkona 30. 040 553 5569 MASKISUOSITUS EDELLEEN! ILMOITUS Kuhmoisten Sanomissa tuo alueemme myyjät ja ostajat lähelle toisiaan! Ota yhteyttä: ilmoitukset@ kuhmoistensanomat.fi Hei kestotilaaja, ota näköislehti käyttöösi! Pyydä asiakasnumerosi: ilmoitukset@ kuhmoistensanomat.fi kuhmoistensanomat.fi Lue tuoreet uutiset aamulla, mökillä tai matkalla. joulukuuta 2020 TOIMITUS Ilmoitusaineisto tulee jättää lehden toimitukseen viimeistään julkaisu-viikon maanantaina klo 12 ja vedosilmoitukset edellisen viikon perjantaina klo 13 mennessä. 040 483 0860 tai 040 515 2345 asiakaspalvelukonttori avoinna: ma 9.30–15, ti, ke ja pe 9.30–13, to sulj. 040 779 4457 KULTASEPÄNLIIKKEET Kelloja, kultaa Kelloliike M. 040 72 666 28 __________________________ PUUTYÖLIIKKEET, RAKENNUSTARVIKKEET Ikkunat, ovet sekä tilauspuusepäntyöt Ruokolan Puu Oy 040 824 7331 RAKENTAMISPALVELUT Rakennushuolto P. 040 769 8133 Päijänteen Kiinteistöpalvelut LKV www.paijanteen.fi Timo Sormunen p. 0400 783 630, (03) 555 6137 PITOPALVELU yms. u Nyt voit lukea lehteä! u salasana tulee sähköpostiisi, jotta voit myöhemmin uudelleen kirjautua lukemaan näköislehteä. Lukijapostia palstalla voit kiittää, kehua tai antaa kritiikkiä ajankohtaisista asioista. Kirjoita omalla nimelläsi, nimimerkki hyväksytään vain poikkeustapauksessa. Kuvataiteen ja keräilykulttuurin ystävät TERVETULOA! Tied. Käytössäsi myös 10 vuoden arkisto. www.urosenkukka.fi Kesäisin myös Papinsaaren Kukka KULJETUSLIIKKEET Pika-, rahti-, lavettiym. (sis. ja Eurooppa OPASOL OY p. 020 730 4040 / tilaukset www.lindroosinsora.fi Lindroos Esa 0400 344 531 TILITOIMISTOT Kirjanpitopalvelut MV mia@kirjanpitosi.fi www.kirjanpitosi.fi __________________________ Kuhmoisten Tilitoimisto Toritie 64, p. 050 461 7575 KAIVINKONETYÖT CountryHelp Jyri Janhonen p. Panostaja Ari Rajala 0400 711 492 METALLI-, PELTIJA KONEISTUSTYÖT MP-koneistus p. 555 1331 kuhmoistentilitoimisto@ kuhmoistentilitoimisto.fi VARTIOINTI JA MURTOHÄLYTYSJÄRJESTELMÄT S & L Turvapalvelut Oy 24 h/vrk 050 596 0060 hälytysja kamerajärjestelmät vartiointipalvelut MÖKIT, KODIT, YRITYKSET www.turvapalvelut24h.fi ÄÄNENTOISTO Näyttelyt, messut, discot, juhlat, musiikkiym. Hinta kolmelta riviltä 10 € ja lisärivit 4 €/rivi. Kolarikorjaukset ja -maalaukset. 0400 852 532 Kuhmoisten Siivouspalvelut kaikki siivousalan palvelut p. Piili Kuhmoinen p. tilaus 80 € Ilmoitushinnat 1.1.2020 alk. Vastaavat toimittajat Yhteiskunnalliset asiat Hannu Lahtinen Elinkeinoelämä Päivi Malin Kulttuuri ja vapaa-aika Eija Heinonen Puolueeton kotiseutulehti Uutismedian liiton jäsen Levikki 2 354 (LT-2019) ISSN 0356-228X Painopaikka Lehtisepät Oy postiosoite: Toritie 52, 17800 Kuhmoinen sähköpostiosoitteet: ilmoitukset@kuhmoistensanomat.fi toimitus@kuhmoistensanomat.fi www.kuhmoistensanomat.fi ILMOITUSJA TILAUSASIAT p. Ark. 050 913 6226 www.juhansahko.net LIKAKAIVOJEN TYHJENNYKSET Traktorikalustolla Vesa Arrenius p. 24 t. Tilaushinnat 2020 (kotimaa) (sis. Peltonen Padaskeittiöt-kalusteet kodinkoneet rakennusalan työt p. klo 9-17 • Seppolantie 16, Jämsä • p. 044 244 9779 _________________________ Timo Sormunen 044 244 9779 SÄHKÖASENNUKSET SÄHKÖ-RUOKOLAHTI OY Suunnitelmat/asennukset p. erikoiskuljetukset/kotim. 040 551 7540 __________________________ Seijan Pidot Tmi Seija Ruokola p. 0400 805 830 www.mp-koneistus.fi PERUNKIRJOITUSJA PESÄNSELVITYSPALVELUT Kari Paajanen p. 040 536 5663, 0400 946 642 www.kuhmoistensora.fi Lindroosin Sora Oy p. Alle 25 €:n ilmoituksesta perimme pienlaskutuslisän 5,00 €. 0400 121 997 __________________________ MN-Putkiasennus Oy p. 014 716 119 / 0400 551 162 HAUTAKIVET Polar Granit Oy Hautakivet, kaiverrukset, entisöinnit Nyman Jaakko 045 662 6003 MAALÄMPÖPUMPUT Pumppumies Puoliväli Oy 040 565 5148 www.pumppumies.fi Maalämpöjärjestelmät avaimet käteen asennuksella! ILMALÄMPÖPUMPUT JULKISET KAUPANVAHVISTAJAT Kari Paajanen 0400 783 630 KAIVOLIIKKEET Porakaivoliike Kallioniemi Oy Jämsä (014) 761 168 www.porakaivoliikekallioniemi.fi KUKKAKAUPAT JA HAUTAUSTOIMISTOT Kuhmoisten Juhlapalvelu Oy Hautaustoimisto Irma Kallio p. 0400 131 170 Irja Tervala PUTKILIIKKEET Putkiasennus Lehtonen Oy Kokonniementie 12 p. 040 700 1165 __________________________ Sähkötyö J.Peltonen p. 040 551 7540 __________________________ Kuhmoisten Kukkakauppa ja Hautauspalvelu Toritie 63, p. Ilmoituksia välitetään myös muihin lehtiin niiden omilla ilmoitushinnoilla. 0400 638 764 OMPELUPALVELUT Ompelimo OutiS Outi Savunen p. 0400 228 822 Realisointipalvelu Relax Oy __________________________ ARKKITEHTISUUNNITTELU Kalle Nurminen arkkitehti SAFA suunnittelu, lupahakemukset, pääsuunnittelijan tehtävät, työnjohto Korppilankuja 46, Kuhmoinen p. kok. Toimittaja Päivi Hotokka 045 635 5335 paivi.hotokka@ kuhmoistensanomat.fi Toimittaja Anna Karhila 040 716 8052 anna.karhila@ kuhmoistensanomat.fi Kuhmoisten Sanomat Asiakaspalvelu ja ilmoitusvalmistus Anna Engblom 040 483 0860 ilmoitukset@ kuhmoistensanomat.fi Tuija Käki-Lahtinen opintovapaalla Ota yhteyttä ja lisätään yrityksesi liikehakemistoon! 3 riviä / 6 kk vain 115 € ja 10 € / lisärivi (alv 0%) LIIKEHAKEMISTO _________________________ Teemu Sarhemaa 0400 551180 HUUTOKAUPAT Kuolinja konkurssipesät, myös ostot. 0400 739 226 Tampereentie 1250, Kuhmoinen __________________________ Klassinen hieronta ja vyöhyketerapia, Kirkkotie 8 p. Hyvä Yrittäjä! Hyvää uutta vuotta 2021! Hyvää uutta vuotta 2021!. 20 v. ...ja seuraa ohjeita: Näköislehti ja 10 vuoden arkisto lisäetuna kestotilauksiin! Aineistot pe 8.1.2021 klo 13.00 mennessä ilmoitukset@kuhmoistensanomat.fi Vuoden ensimmäiset KUPONKI-ILMOITUKSET julkaistaan ke 13.1. Irma Kallio p. Petri Liehu p. 040 740 6374 __________________________ Urosen Kukkakauppa ja Hautauspalvelu, Koskentie 11, Jämsä p. Määräajan jälkeen jätetyistä ilmoituksista peritään lisämaksuna 5,50 € / ilmoitus. 040 586 7729 www.countryhelp.fi HIERONTA JA LUONTAISHOIDOT Hermoratahieronta Anne Kaunistoinen p. Tällöin tarvitset vain sähköpostiosoitteesi ja salasanan. 0400 852 532 __________________________ Metsäja maansiirtokoneiden kuljetukset ja siirrot, kant. alv 10%) 12 kk/kestotilaus 74 € 12 kk / määräaik. 045 636 3889 / Eija Pumppumies Puoliväli Oy 040 565 5148 www.pumppumies.fi Parhaat merkit, paras palvelu! myynti, asennus, huolto Sähkötyö J. Hintoihin sisältyy alv 24%. u mene osoitteeseen kuhmoistensanomat.fi u klikkaa palkista kohtaa NÄKÖISLEHTI u syötä asiakasnumerosi kohtaan Lue tilaajatunnuksella u jos käytät Lehtiluukkua ensimmäistä kertaa, kirjoita Luo uusi käyttäjätunnuskohtaan sähköpostiosoitteesi
Hänen tullessaan paikalle kiinteistö Tulipalo vaikutti lähteneen kynttilästä oli jo tyhjä. Kolmeen muuhun asuntoon tuli savuja vesivahinkoja. Seuraavana aamuna vanhustentaloyhdistyksen puheenjohtajan Martti Kankkusen päivä alkoi loputtomalla puhelinrumballa, kun hän selvitti paloon liittyviä asioita ja järjesteli evakuoitujen asukkaiden asumista. Palvelutiski avoinna vuoden vaihteessa ke ja to. Paloa sammutti jopa parikymmentä pelastuslaitoksen yksikköä Keski-Suomesta ja Päijät-Hämeestä. Kaikki ottivat tilanteen tosissaan, Oinas sanoo. Latvala kertoo, että tulipalosta evakuoidut olivat jonkin verran järkyttyneitä joutuessaan lähtemään kodeistaan, mutta kaikki pysyivät kuitenkin rauhallisina, eikä akuuttia hätää ollut. Palaneen talon huoneistoista osa on ollut huonokuntoisia, ja talon purkamista on suunniteltu. – Ensimmäisenä paikalla ollut paikallinen yksikkö teki oikeat toimet. Nokeentuneita puutarhatuoleja oli kannettu kauemmas palaneesta talosta. Hartikaisen mukaan myös evakuointi onnistui mallikkaasti. Keräys onnistui yli odotusten Kuhmoisissa ryhdyttiin heti palon jälkeisenä maanantaina organisoimaan tarvikekeräystä tulipalossa kotinsa menettäneille. Rakennuksen toinen pääty paloi kokonaan. 03 555 6061 markus.ahonen@k-market.com KIPPARI -10 % Päivi Hotokka Rekolantiellä sijaitsevassa vanhustentaloyhdistyksen omistamassa rivitalossa tapahtunut raju tulipalo tuhosi viisi asuntoa. joulukuuta kymmenen aikaan ja sitä sammutettiin pitkälle aamuyöhön. Tulipalo syttyi sunnuntai-iltana 20. Taustalla pahimmin palanut osa vanhustentaloyhdistyksen omistamaa rivitaloa. Tilanteeseen nähden kaikki sujui Kankkusen mukaan hyvin. kmarketsuomi PKT 2 99 MEILTÄ RÄISKYVÄT ILOTULITTEET UUDEKSI VUODEKSI! MEILTÄ RÄISKYVÄT ILOTULITTEET UUDEKSI VUODEKSI! Palvelu pelaa: MA-LA 7-21 SU 9-21 Toritie 53, 17800 Kuhmoinen Puh. Poliisin mukaan palo sai alkunsa kynttilästä. Keräyksen toteuttajaksi ryhtyi Punaisen Ristin Kuhmoisten osasto, ja tavaroita otettiin vastaan tiistaina ja keskiviikkona. HYVÄÄ VUOTTA 2021 KIPPARISTA! Tarjoukset voimassa to–su (niin kauan kuin erät riittää). – Keräys onnistui yli odotusten. Rikoskomisario Kari Aaltio Sisä-Suomen poliisista kertoo, että epäilyjä palon tahallisesta sytyttämisestä ei ole. Palon leviäminen saatiin pysäytettyä hyvin. Kuhmoisten Sanomat 8 Keskiviikkona 30. Talon keskivaiheilla sijainneesta asunnosta alkunsa saanut palo levisi talon kattorakenteisiin ja viereisiin asuntoihin. Oinas kuljetti välivarastoon kaksi pakettiautollista lahjoitustavaraa. – Hirveän paljon kiitoksia kuhmoislaisille SPR:n puolesta. Huonekaluja ei pystytty ottamaan vastaan suuria määriä, koska pieniin asuntoihin ei paljon kalusteita mahdu. TILAA JA MAKSA OSTOKSET VERKOSSA, NOUDA KAUPALTA TAI TILAA KOTIINKULJETUS www.k-ruoka.fi 03 555 6061 Toivomme riskiryhmiin kuuluvien asioivan liikkeessä aamupäivän aikana ja muiden asiakkaiden mahdollisuuksien mukaan iltapäivisin. He saivat mahdollisuuden muuttaa näihin asuntoihin, ja kolmaskin asunto vapautui pian. Kaksi palaneen talon asukasta pääsi yöllä vanhustentaloyhdistyksen läheiseen taloon, jossa oli asuntoja vapaana. Viereiseen, yöllisen savun takia evakuoituun taloon asukkaat pääsivät palaamaan heti maanantaina. Paikalla olleen Kuhmoisten kunnan sivistystoimenjohtajan Mikko Latvalan mukaan muutama ihminen pääsi vanhustentaloyhdistyksen vapaisiin asuntoihin, muutama Päijännekodille, osa sukulaisten tai ystävien luokse ja kaksi ihmistä majoittui koululla. PLUSSA-KORTILLA HK Aitonakit 350–420g (7,12–8,54/kg) PLUSSA-KORTILLA Tex Mex -tuotteet Ollaanko Facebook-kavereita. Uusia asuntoja löytyi heti Sosiaalipäivystys sai yön aikana hankittua hätämajoituksen kaikille talosta evakuoiduille asukkaille. Kerätyt tarvikkeet ovat nyt kunnan järjestämässä varastossa, ja SPR tekee tällä viikolla suunnitelman niiden jakamisesta tarvitseville. Kokoon saatiin tarpeellisia vaatteita ja astioita. Tavaroita tuotiin Kuhmoisista ja Padasjoelta, kertoi SPR:n Reijo Oinas tämän viikon maanantaina. Henkilövahinkoja onnettomuudessa ei kuitenkaan tapahtunut, vaan asukkaat saatiin evakuoitua ajoissa. joulukuuta 2020 ” Paikallinen yksikkö teki oikeat toimet. Keski-Suomen pelastuslaitoksen päivystävä päällikkö Janne Hartikainen kertoo, että sammutustyöt sujuivat hyvin. Myös viereinen rivitalo evakuoitiin, koska savu alkoi yöllä levitä sen suuntaan. Mahdollisesti kyseeseen voisi tulla epäily varomattomasta tulenkäsittelystä. Yhteensä rivitalossa oli kymmenen asuntoa. Aamuun mennessä sammutustyöt saatiin päätökseen ja rivitalon vartiointi luovutettiin kiinteistön omistajalle. Päivi Hotokka Mikko Latvala. Muuttotalkoita aloiteltiin heti maanantaina. Martti Kankkunen sanoo, että lopullista päätöstä purkamisesta ei kuitenkaan ole tehty, koska pienille asunnoille vaikuttaa olevan tarvetta. Yksi palaneen talon asukkaista kertoi, että hän voi odottaa uutta asuntoa muualla