– Vanha sukeltaja neuvoi, että kaikki mitä voi tehdä veden päältä, sitä ei tehdä veden alta. Arthur Heickell on iloinen Vuoden rajamieheksi 2010 on valittu luutnantti Arthur Heickell Suomenlahden merivartiostosta. Merivartiosto kehitteli tätä varten oman pelastuspuvun, jonka avulla uhri voidaan tuoda pintaan. Ammattitaitonsa ja neuvokkuutensa lisäksi Heickellin asenne Rajavartiolaitosta, omaa työyhteisöä ja työtovereita kohtaa on esimerkillistä. Sukellusseura Marinus Tulija oli Sukellusseura Marinuksen esimies Kari Kolari, ja hiekkajaala toimi sukeltajien tukialuksena. vsk Keskiviikkona 6. – Taikuri itsekin oli yllättynyt tempustaan, Heickell virnistää. Ammattisukeltajan ammattitutkinnon Heickell on suorittanut vuonna 2002. Raskas polttoöljy on silloin kittimäistä tervaa, se pitää ensin lämmittää kuumalla vesihöyryllä, että sen saa liikkeelle, Heickell kertoo. – Työvuorojärjestelyt mahdollistavat sen, Heickell kertoo. Kun hän täytti 23 vuotta, vuorossa oli siirtyminen Merivartioston palvelukseen. Uusi pelastuspuku Niin kuin Rajavartiosto valintaperusteissaan kertoo vuoden rajamies on mukana monessa. Tukialuksena toimineen vartiolaiva Merikarhun paikkaa hylyn päällä valmistellaan, Arthur Heickell 3. Rajavartiolaitos – Itse työ ruokkii kekseliäisyyttä, Arthur Heickell kertoo. – Kun on viikko töitä ja viikko vapaata, ei tarvitse olla matkalla koko aikaa. – Perheeltähän tämä vaatii ymmärtämystä. Vuoden rajamies 2010 Taikuri itsekin hämmästyi Suomenlahti, elokuu 2010, öljyntorjuntaoperaatio käynnissä. Sen avulla laivan konemiehet ohjaavat poraa, joka puhkaisee meren pohjassa makaavan hylyn rungon. Mutta sukellusseura vaati vanhemmilta kirjallisen luvan ennen kuin se otti näin nuoria merelle. – Sukellusaika on yksi tunti, tuossa syvyydessä siitä jää aktiiviselle työskentelylle aikaa 15 minuuttia. Se on kuivapuku, joka antaa uhrille raikasta ilmaa, suojaa hypotermiaa ja kolhuja vastaan. Työskentely merellä ja veden alla on aina ryhmätyötä, ja Heickell ottaa tunnustuksen huomionosoituksena omalle vartiostolleen ja Merivartiostolle yleensä. Mies asuu Kuhmoisissa ja palvelee Suomenlahden merivartiostossa. – Onhan se hienoa työtä luonnon keskellä, vuodenaikojen vaihtuessa meri on aina kaunis. – Mutta muut jatkoivat syvemmälle, ja minua kiehtoi, mitä siellä oli. Arthur kiinnostui asiasta, ja pian hän pääsi mukaan kunnostamaan laivaa ja auttamaan koneremonteissa. Työssään Heickell on edesauttanut Rajavartiolaitoksen positiivisen julkisuuskuvan muodostamista sekä luottamuksen lisäämistä laajan yhteistyöverkoston keskuudessa. Heickellillä on siten ollut tärkeä rooli hyvän rajavartiomieshengen ylläpitämisessä ja kehittämisessä. – Pyysin vanhemmiltani luvan ja sain sen. Merivartiostossa mietittiin, mikä on pahin tilanne, mikä pelastustehtävissä voi tulla eteen. Merivartiosto myös kartoittaa vaarallisia hylkyjä Suomen Ympäristökeskuksen lukuun. Vuoden rajamies -titteli on jaettu 52 kertaa ja tämä oli viides kerta, kun valinta osui Merivartiostoon. Sen jälkeen leikattiin laivan pohja auki ja päästiin poraamaan polttoainetankkeihin läpiviennit ilmuletkuille. Ei sillä, eivät Päijänteen maisemat jää yhtään jälkeen merelle. – Äkkiä pakoon, omistaja tulee! yksi kavereista huusi, Arthur Heickell kertoo. Jut’n Feldman vaarattomaksi Viime kesänä Merivartiosto kävi käsiksi vuonna 1953 Helsingin edustalle uponneeseen Jut’n Feldman -nimiseen rahtialukseen. Kuhmoisten Sanomat Irtonumero 1,50 € N:o 14 2011 61. Alku oli melkeinpä sattuman kauppaa. Ulkopuolella on kahvat, joista pelastajat voivat ohjata uhrin pois pinteestä. – Syvällä meressä lämpötila on +4 astetta. vasemmalta. – Tämä on oikea menettely, kaikki valmistellaan etukäteen karttojen, laivojen piirustusten, tutkan ja robottien avulla. Kun mies menee alas, työmaa on selvillä ja työkalut odottavat siellä. Hylky oli 40 metrin syvyydessä melkein ylösalaisin kääntyneenä, ja siitä löytyi 5 000 litraa voiteluja polttoöljyä. Sitten ylös alaisin kääntyneen laivan runkoon kertynyt pilssivesi ja muu töhkä otettiin talteen. Vähän yli kymmenen vanhana Arthur kavereineen oli ongella Katajanokan rannassa, ja parempia onkipaikkoja hakiessaan he olivat kiivenneet rantaan ankkuroidun hiekkajaalan kannelle. – Huomasin, että siellä sai veneillä ja sukeltaa, ja muutenkin toiminta oli hyvin monipuolista. Oikealla näkyy hydrauliikkaporan käyttöpaneeli. Heickellille kertyy työmatkaa, kun hän asuu perheensä kanssa Kuhmoisissa ja työtehtävät ovat Suomenlahdella. Robottikamerat ja sukeltajat tutkivat ensin hylyn. Hylyt etsitään, kunto tutkitaan ja arvioidaan, onko öljyvuodon vaaraa. Heickell on merivartiostojen yhteisenä sukeltajaupseerina useiden vuosien ajan kehittänyt määrätietoisesti ja innovatiivisesti Rajavartiolaitoksen vedenalaisia toimintoja, jotka ovat johtaneet uusien toimintamenetelmien sekä teknisten ratkaisujen käyttöönottoon. – Kevyt polttoöljy taas lorisee karkuun pienestäkin reiästä. Heickell on suorittanut opistoupseerin tutkinnon vuonna 1997 ja opistoupseerin täydennyskurssin vuonna 2004. Projekti onnistui ja Merivartiosto teki hylyn vaarattomaksi.. Hommasin kolmen millin märkäpuvun, räpylät, snorkkelin ja maskin, niillä pääsi jo 3–5 metrin syvyyteen. Heickell on osallistunut useisiin valtakunnallisesti merkittäviin vedenalaisiin operaatioihin, joissa hänen erityisammattitaitoaan on tarvittu. – Tulija sanoi, että onkikaa pojat vaan, kunhan ette riko mitään. Merivartioston palvelukseen Viisitoistavuotiaana Arthur Heickell kävi laitesukelluksessa vaadittavan kurssin ja hankki myös rannikkolaivurin kirjat. ja yllättynyt Rajavartiolaitokselta samastaan tunnustuksesta. huhtikuuta 2011 SITOUTUMATON PAIKALLISLEHTI Vesa Koivu Arthur Heickell on valittu vuoden rajamieheksi 2010. Heickell on yksi johtavista vedenalaisen toiminnan asiantuntijoista Suomessa. Heickellin osaamista sukellustoiminnassa on käytetty laajasti sekä sisäisen turvallisuuden että ympäristöturvallisuuden kehittämisessä, mistä viimeisimpänä esimerkkinä voidaan todeta vedenalaisen rikospaikkatutkinnan kehittäminen Suomessa. Vastaus oli, että vaikein tehtävä olisi sellainen, jossa alus on uponnut, ja hylyn ilmataskuihin on jäänyt eläviä ihmisiä, jotka pitäisi saada pelastettua. – Ongelmia tulee vastaan, ja maailmalla ei ole vastauksia
Hän syntyi Kuhmoisissa 1874 ja kuoli Jämijärvellä 1934. Nuorethan tarvitsevat työtä perustaakseen kotia sekä perhettä. oppilas, joka suoritti koulunsa loppuun. Kiertokoulua oli aina pohjana, kun mentiin kansakouluun. Vuosittain tapahtui siirto korkeammalle osastolle, ja kesäkuussa 1888 ojennettiin käteen päästötodistus hyvin arvosanoin. Kuitenkin nykyisinkin väittävät tuloerojen vain kasvaneen kansalaisten keskuudessa. Monimutkaisista asioista ei käy tekeminen yksinkertaisia, vaikka vaalikone niin tekeekin. Mutta suurten mielipidekysymysten lisäksi kansanedustajat päättävät siitä, mitä tapahtuu meidän arkipäivässämme. En jaksa ymmärtää eläkeiän korottamisia. Joten sopiva nälkä jäi varmaan odottamaan ensi vuoden kisoja. Paikaksi tarjotaan Kokonniementien ja Lokkitien eteläpuolista aluetta, eli entistä kunnalliskodin riihen tonttia. Hyvä, että vihdoin alkaa tapahtua, mutta epäilyttää, että ongelmaksi koituu yksityisten kiinteistöjen valmius ottaa kaukolämpö käyttöön. Monella on ehdokas jo tiedossa, mutta osa meistä ei ole vielä päättänyt edes, mitä puoluetta äänestää. Kauppalehden vaalikone teki minusta demarin. Mistä on nyt kysymys, mitä on tekeillä. Veikko Mattila Kuhmoisten kunnan tarkastuslautakunnan puheenjohtaja Kaukolämpöä tulossa Onpa eduskuntaan pyrkyreitä, ei voi muuta kuin ihmetellä. Vanhemmat olivat menneet naimisiin, kun Ville oli renkinä Puukkoisten Hujalassa ja Saara piikana Vähä-Haljalassa. Moni aloitti, mutta päästötodistus jäi saamatta, kun taloissa ja torpissa kaivattiin työvoimaa. Sellaista se on. Kuinka oli mahdollista syrjäisestä torpasta päästä Jyväskylään seminaariin. Nykyistä aikaa on sekin, että moni sanomalehti on rakentanut verkkoon oman vaalikoneen, josta jokainen voi hakea itselleen sopivaa ehdokasta. Yksityisille käyttäjille hanke on ollut kovin ilmassa. Kuhmoisten Sanomat Keskiviikkona 6. KeskiSuomen piirin joukkue, jossa hiihtivät myös Aimo Ojala ja Seppo Joensuu, tuli hienosti hopealle, vain pisteen päähän kultaa voittaneesta joukkueesta. En jaksa ymmärtää halua kotouttaa ulkomailta tulleiden perheenjäseniä, koska muistelen virkamiesten haluja niiden kahden isoäidin karkottamiseen. Opettaja Linnasen sairaus ei ollut kovin vakava, koska hän kykeni eläkkeelle jäätyään kunnallisiin luottamustoimiin. Torpparikansan vaiheita selvitellessä kiintyi menneenä talvena huomio erääseen Kaarlo Linnaseen, josta tuli yksi laajenevan koululaitoksen työntekijöistä. Tuttuja ainakin oltiin; tehtiinhän Linnajärveltä taksvärkkiä Korolaan. Kun yksi ymmärtää kysymyksen yhdellä tavalla ja toinen toisella, vaalikoneessa kruksitkin menevät mihin sattuu ruutuihin. Ensimmäisen opettajan paikkansa Linnanen sai Tohmajärveltä lukuvuodeksi 1899–1900. Esimerkiksi, kannatatko Natoa, ydinvoimaa, tai vierastyövoimaa. Helsingin Sanomien vaalikoneen mukaan minun pitäisi äänestää kristillisdemokraatteja. Olipa ihminen äänestäjä tai kansanedustaja, ei ole helppo tietää, miten tulisi menetellä, että asiat hoituisivat parhain päin. huhtikuuta 2011 2 KOLUMNI Seppo Unnaslahti LUKIJAPOSTIA PÄÄKIRJOITUS 6.4.2011 Vesa Koivu Äänestys eduskuntavaaleissa on alkanut. Kahdeksan suositellun ehdokkaan joukossa oli seitsemän keskustalaista, kakkossijalla Mauri Pekkarinen. Melkoinen irtiotto entisestä elämänpiiristä oli Kaarlo Linnasen lähtö opintielle. Heillä kaikilla on torpparitaustaa monelta Kuhmoisten kylältä, ja sedät, tädit ja serkut asuivat torpissaan kivistä maaperää viljellen ja taksvärkkipäiviä tehden. Valtion setelipaino vain vinhasti pyörimään. Heikki Jokinen Edustajavaalit edessä Eläkeliiton valtakunnalliset hiihtomestaruuskilpailut pidettiin 27–29.3.2011 Ylitorniolla, Karemajoilla. Jossain ikivanhassa jenkassahan laulettiin, että ainahan on maksettava eikös juu, mitä tässä maalimassa velk... Sanomalehti Keskisuomalaisen vaalikone ja Helsingin Sanomien minikone puolestaan suosittelivat minulle kokoomuslaisia ehdokkaita. Hänen työtään jatkoi Jämijärvellä vuosikymmenet Matti Haaramäki, ja me nuoremmat tunsimme Leo Haaramäen samassa työssä täällä Kuhmoisissa. Linnajärveltä Seminaarinmäelle Kuhmoisten kaukolämpöhanke näyttää vihdoinkin nytkähtävän eteenpäin. Parhaan hyödyn vaalikoneista varmaankin saa, jos poimii niistä muutaman kiinnostavan ehdokkaan, ja lukee heidän äänestysselityksensä. Lienee erittäin hyvätuloinen työ ansioiltaan sekä muilta etuuksiltaan. Uuden valtuuston puheenjohtajana Linnanen toimi 1919–21. Sieltä on päästötodistus kirjoitettu 25-vuotiaalle Kaarlo Linnaselle vuonna 1899. Omat opettajamme muistamme kiitollisuudella. Yhtenä esimerkkinä saattoi olla Savi-Hukin poika Joonas Hukki, joka oli jo valmistunut Jyväskylän seminaarista. Korolan pappilan maalla on ollut Linnajärven torppa 1850-luvulta. Minkälainen myötävaikutus kirkkoherra Eugen Nyholmilla oli opintien avautumiseen. Ja mikä vaikutus oli ollut seminaarinlehtori P.J.Hannikaisella, joka vietti kesiään Koukanniemessä. Torpassa syntyi poika Kalle Ville Taavetinpojalle ja Saara Juhontyttärelle. Tätä ennen hän hoiti osuuskassaa, joka sijaitsi kirkonkylän kansakoululla. Jospa eduskuntaan valitut tosissaan miettisivät, miten valtion velkaa saataisiin lyhennettyä, ja miettisivät, onko viisasta mennä takaamaan muiden valtioitten pankkien tekemiä ”kupruja”. Tarjouspyynnön mukaan tarjoaja voi esittää rakentamista myös muulle kuin kyseiselle tontille. Monissa vaalikoneissa ehdokkaalle on varattu tilaisuus kertoa, mitä he tarkoittavat rasti ruutuun -vastauksellaan. Seuraavana vuonna hänen kouluunsa ilmoittautui 80 oppilasta, ja kunnan oli välttämättä palkattava apuopettajaksi puoliso Ida Linnanen. Neljä vuotta sitten hoettiin veteraaneista sun muista pienituloisista. Linnasen entiset oppilaat muistelivat pitäjänkirjassa opettajansa olleen ankaran järjestyksen ihmisen, joka löi karttakepillä tuhmia kynsille. Rouva Linnasella oli tapana ensin tukistaa ja sitten napauttaa karttakepillä. Järkevä paikka lämpökeskukselle on löytynyt, ja laitoksen rakentamiseksi on julkistettu tarjouspyyntö. Vastasin Ylen vaalikoneen kysymyksiin, ja minulle kävi niin, että kone suositteli minulle sellaisia hörhöjä, joita en missään tapauksessa voisi äänestää. Nyt kun kunnan tarjoama lämpölaitoksen sijoituspaikka on saatu pääpiirteittäin ratkaisuun, halutaan edetä ripeästi: lämpölaitoksen rakentamisesta on tarkoitus tehdä sopimus viimeistään syyskuussa 2011, ja lämpöä tulisi olla saatavissa viimeistään lokakuussa 2012. Vaikka keskustelu kaukolämpöhankkeesta on ollut pinnalla jo vuosikaudet, niin nyt kun alkaa jotakin tapahtua, ei kunnan tiedottaminen asukkailleen ole tilanteen tasalla. Kiireesti toivon yhteydenpitoa myös siihen suuntaan. Pyrki jo naurattamaan. Asuntoyhtiöiden liittymispäätöksiä ei ole mahdollista saada kuukaudessa eikä kahdessa. Eikös se ole vähän kuin hölmöläisten peiton jatkamista. Vaalikone raksuttaa Kansakoululaitos ja kansakoulujen opettajat nostivat suomalaisten sivistystasoa ratkaisevalla tavalla. Vaalikone sitten suosittelee ehdokkaita, jotka ovat vastanneet kuta kuinkin samalla tavalla. Ja tärkeitä kysymyksiähän ne ovat. Kansakoululaitoksen isän, Uno Cygnaeuksen kipsikuvan muistamme kansakoulun kaapin päältä. Kaarlo Linnanen oli 23. Ahkera itseopiskelu kansakoulun jälkeen ja korkealle asetettu tavoite ovat vieneet torpasta virkauralle. MTV:n vaalikone taas teki minusta vannoutuneen kepulaisen. Yleisiä kannattavuusselvityksiä kyllä on, mutta laskelmia yksityisten kiinteistöjen kustannuksista ja investointihalukkuudesta ei ole. Usein ihmiset tekevät niin, että menevät vaalikoneen sivulle ja vastaavat sen kysymyksiin. Kunta on julkaissut omia hankintailmoituskanaviaan myöten tarjouspyynnön, josta hankkeen sisältö aikatauluineen on todettavissa. Isovanhemmat aloittivat uudisraivauksen, Ville Linnanen jatkoi isänsä työtä, mutta poika raivasi tiensä kansansivistyksen vainioille. Oletan että tarjouspyyntö on muidenkin kuntalaisten saatavissa kunnan teknisestä toimistosta ja konsultti Planora Oy:ltä Oulusta, mutta mukavampi olisi kyllä ollut lukea hankkeen edistymisestä vaikka Kuhmoisten Sanomista. Tulevien kansanedustajien suurin haaste onkin miettiä, kuinka pätkätyöt saataisiin vaihdettua pitkäaikaisiksi sopimuksiksi. Kassa oli perustettu vuonna 1915 vähävaraisten viljelijöiden taloudellista ja sosiaalista asemaa kohottamaan. Viisaus on hyve, mutta kun sitä on annettu rajallisesti. Nykyaikana juuri ehdokkaan valinta on tärkeää, sillä erot samankin puolueen ehdokkaiden kesken voivat olla suuremmat kuin erot puolueitten välillä. Lapset oppivat taitoja ja tapoja, yhteiskunnan kehittyminen pääsi vauhtiin, ja suomalaisuus vahvisti heräävää kansakuntaa. Jos sitten lukee vaalikoneesta ehdokkaan oman äänestysselityksen, tulee ahaa-elämys: Vai tällä tavallako ehdokas käsitti kysymyksen! No, jos niin, silloin minunkin vastaukseni vaihtuu. Kunta ilmoittaa tarjouspyynnössään, että se suunnittelee rakentavansa keskustaan kaukolämpöverkoston ja etsii rakentajaa kaukolämpölaitokselle. Sirkka Ottelin Onnea pojat!. Kerran erään oppilaan isä tuli koululle kovistelemaan opettajaa: – Kyllä minä ne itte piiskaan kotonakin, ettei sun tartte. Seuraava vuosi toi lähemmäksi, Oriveden kirkonkylään, ja vuodesta 1901 Linnanen oli vakinaisessa virassa satakuntalaisessa Jämijärven pitäjässä, Peijarin koulun miesopettajana. Että haastetta olisi tulevillekin edustajille. He tekevät sen paitsi säätämällä lakeja myös päättämällä, miten valtion kymmenet miljardit eurot käytetään. Tämä torpanpoika sisäänkirjoitettiin Kuhmoisten ainoaan kansakouluun 19.1.1885, siis kesken kouluvuoden. Kyllä minäkin innolla osallistuisin työttömyyden poistamiseen. On kysymyksiä, joihin on helppo vastata kyllä tai ei. Eikä työttömyys ainakaan helpota. En jaksa ymmärtää, kuinka kulutusta lisäämällä työttömyyskin poistuu. Molemmat erosivat virasta sairauden takia vuonna 1920, kun Kaarlo Linnanen oli vasta 46-vuotias. Itseäni ärsyttää katsella telkkarista puolityhjää istuntosalia sekä edustajia juttelemassa keskenään peppu kohti puhemieskoroketta. Jämijärvelle valittiin ensimmäinen kunnanvaltuusto ilman poliittisia tunnuksia joulukuussa 1918
Kilpailut aiotaan järjestää myös ensi vuonna. Vekurinmäki ehti juuri alustavasti sopia, että kylärenkitoimintaan palkattaisiin kesäksi 3–6 uutta työntekijää. Iloiset pilkkijät ilmaantuivat punnituspaikalle kukin vuorollaan. Pilkit Pihlajakoskella. Naisten sarjassa ylivoimaiseen voittoon ylsi Terttu Siikarinen, jonka kalansaalis painoi yhteensä 1200 grammaa. Haapalahden pikkukalalle punnittiin painoa 0,25 grammaa. kyläyhdistyksen pilkkikilpailuihin. – Nyt emme myöskään voi jatkaa sellaisten työntekijöiden sopimuksia, joita ei aivan pakosti tarvita. – Tilanne on aika hankala, kun Kuhmoisten työllistämismallit ovat olleet tuloksellisia. – Minun kalani painoi ainakin 250 grammaa, Tomi Jokinen kertoi. Ainoa toivo on, että ely-keskus voisi kohdistaa saamansa varat uudelleen. Joukossa oli myös todella pieniä osanottajia, jotka nostivat avannosta suuria kaloja. Työnsuunnittelija Mira Jokinen kertoo, että rahojen loppumisesta kuuleminen oli hänelle hirveä shokki. Anne Heusala on järkyttynyt, koska kunta ei pysty yksin omalla rahoituksellaan hoitamaan työttömyysongelmaa. Pihlajakosken kaupan terassilta saattoi ostaa makkaraa, pullaa ja kahvia. Harjunsalmelaisella Risto Haapalahdella oli naurussa pitelemistä, pilkkiin oli tarttunut viiden sentin sintti. EU-rahaa ei kuitenkaan ole löytynyt. Viime vuonna uusia määrärahoja myönnettiin kesken vuotta valtion lisäbudjetissa. Ministeriöllä ei ole lisävaroja, joita voisi jakaa ongelmiin joutuneille alueille. – Tilanne koskettaa laajaa aluetta, Kuhmoisten lisäksi Jämsää, Keuruuta ja Joutsaa. Uskon, että se näkyy sosiaalitoimistossa asiakasmäärän kasvuna. Suurimman kalan oli nostanut Eino Äyräs, jonka vonkale oli peräti 380 grammaa painava. Aikaa oli kolme tuntia. määrärahat olivat pienempiä kuin viime vuonna, ja toimistossa oletettiin, että niiden lisäksi saadaan varoja Euroopan sosiaalirahastosta. klo 16:30-17:30, K-market Elina Järvenpää Pihlajakoskella kokoonnuttiin 2.4. Jo ennen kolmea alkoi rantaan saapua pilkkijöitä. 0400 71 4000 Tule keskustelemaan Voiton kanssa oikeista asioista Kuhmoisten Nesteelle maanantaina 11.4. – Kala söi kun söi, Haapalahti kuvaili. Ensimmäiset olivat tulleet jo aamulla tekemään testireikiä, joten vahva tieto kalojen sijainnista porukalla oli. Ruth ei lupaa nopeaa helpotusta tilanteeseen. Kansalliset Työllistämisrahat jo lopussa! Jämsänkoskelainen Maria Vekurinmäki työskentelee Kuhmoisten Työvoimareservin toiminnanjohtajana ainakin vuoden loppuun asti. Tule oman elämäsi, alasi tai paikkakuntasi asiantuntijana antamaan eväitä parempaan päätöksentekoon. Nämä suunnitelmat täytyy nyt hylätä. Kuhmoisissa ehdittiin juuri ja juuri tehdä sopimukset kesän maisemanhoitoprojektin työntekijöistä ennen kuin rahoitus katkesi. Leikkimieliseen kisaan ilmoittautui 26 henkilöä – 18 miestä ja kolme naista, sekä viisi lasta. – Olen tehnyt graduni työttömyydestä, joten tämä on minulle pitkäaikainen kiinnostuksen kohde. Ei auta kuin toivoa, että rahaa löytyy, Paavuori sanoo. Jos tilanne jatkuu, kesällä päättyviä työsuhteita ei voida uusia. Hänelle kerrottiin, että rahaa saattaisi saada lisää syyskuussa, ja uusin tieto on, että jotain pystytään ehkä raapimaan kasaan. – Palkkatuki myönnetään jälkikäteen laskutusta vastaan, selittää työmarkkinaneuvos Kimmo Ruth työja elinkeinoministeriöstä. Jäljelle jääneitä vähiä työllistämisvaroja säästetään Jämsässä uusien yrittäjien starttirahoiksi. Tieto oli hirveä shokki Tämä vuosi on nimetty Kuhmoisten kunnassa työllisyyden edistämisen teemavuodeksi. – Lisärahoitus ei auta syksyllä, koska kesällä renkitoiminnassa on suurin kysyntä. Miesten sarjassa kilpailu oli tiukempaa, mutta lopulta ylivoimaiseen voittoon nousi Veijo Hämäläinen, jonka saalis oli 4354 gramman painoinen. Puolenpäivän tienoilla pamahti lähtölaukaus, ja innokkaat pilkkijät säntäsivät letkassa järvelle kohti Pihlajalahden jäätä. – Olemme tavallista aikaisemmin siinä tilanteessa, että rahat loppuvat. M AIN O K SE N M AK SA JA : PA LO VO IM A R Y KUNTAYHTYMÄNJOHTAJA, KANSANEDUSTAJAEHDOKAS VAALIKIERTUE 15.1.–16.4.2011 Tule tutustumaan! MIKAEL PALOLA 119 Haluan oppia tuntemaan vaalipiirini ihmisten arkea mahdollisimman laajasti ja totuudenmukaisesti. • Kuhmoinen, to 7.4. – Tarvitsemme tähän yhteiskunnan tukea. Ruth sanoo, että määrärahojen tilanne muualla maassa on samansuuntainen kuin Jämsän seudulla, mutta ei vielä yhtä paha. Kuhmoisten Sanomat 3 Keskiviikkona 6. Viime viikolla Kuhmoisten kunnalle ja Työvoimareservi ry:lle ilmoitettiin, että palkkatukeen ei enää riitä rahaa. Päivi Hotokka Viime vuonna työllistämismäärärahoja jäi Suomessa käyttämättä reilu 50 miljoonaa euroa eli 8,6 prosenttia koko potista. Emme voi perustaa toimintaamme epävarmoihin tietoihin. EU-rahaa ei saatavilla Jämsän TE-toimiston johtaja Heikki Paavuori myöntää, että rahat loppuivat jo vuoden ensimmäisen neljänneksen jälkeen. 2–3:n kuntaan työllistettäväksi ajatellun henkilön sopimukset jäävät kuitenkin tekemättä. – Annamme tukipäätöksiä vain pitkäaikaistyöttömille, jotka voivat päästä työharjoitteluun työmarkkinatuella. Paavuoren mukaan yksi järjestelmän ongelma on, että esimerkiksi työsuhteen katkeamisen takia käyttämättä jääneitä työllistämisrahoja on hyvin hankala jäljittää, jotta ne saataisiin uuteen käyttöön. Iloinen puheensorina kaikui ympäri Pihlajakosken läpi päivän. Tänä vuonna TE-toimistot ovat käyttäneet rahoja ripeästi heti alkuvuodesta, mutta määrärahoja on pienennetty viime vuodesta, koska hallitus totesi syksyllä Rahat loppumassa muualtakin Suomesta työllisyyden kääntyneen kasvuun. Työvoimareservin toiminnanjohtaja Maria Vekurinmäki aloitti työssään helmikuussa, ja lupaavan alun jälkeen on nyt pyörällä päästään. klo 8.30-11 Pullakahvit TERVETULOA Päivi Hotokka Kuhmoisissa hyvään vauhtiin päässyt pitkäaikaistyöttömien työllistäminen lähes pysähtyi, kun työllistämismäärärahat loppuivat Jämsän työja elinkeinotoimistolta täysin yllättäen. Viime vuoden loppupuolella työllistettyjen määrät kasvoivat, ja alkaneiden työsuhteiden kustannukset siirtyivät osittain maksettaviksi tämän vuoden rahoista. – Tämä tuntuu aivan pelleilyltä. huhtikuuta 2011 VOITTO SUOSAARI VOITTO SUOSAARI Voiton Puolesta ry www.voittosuosaari.fi puh. Tänä vuonna tilanne näyttää heikolta, koska vanha hallitus ei ehdi puuttua asiaan, ja kestää pitkään, ennen kuin uusi hallitus pääsee kunnolla töihin. Kuhmoinen on Vekurinmäelle ennestään tuttu, koska hän on aiemmin toiminut sosiaalityöntekijänä kunnan alueella. – Emme hyväksy tätä! Nyt leikitään isoilla asioilla, ahdingossa olleita ihmisiä on juuri päässyt työhön kiinni, kunnanjohtaja Anne Heusala sanoo tyrmistyneenä. Useimmat eivät hyödyntäneet koko aikaa, vaan pilkkivät minkä jaksoivat
Päivätuokio Ruolahden kirjastossa to 14.4. Tilaisuuden lopuksi seurakuntalaiset kirjoittivat yhteisen kirjeen rohkaistakseen Savosia kutsumustehtävässään Länsi-Japanin evankelisluterilaisen kirkon yhteydessä. klo 12. – Jeesuksen antama lähetyskäsky on, menkää ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni. Omaishoitajien päiväkahvit srk-kodin Lasarus-salissa ke 13.4. Yhteinen rakkaus kohdistuu laajempiin piireihin. Virossa sijaitsevan Puhjan kunnanhallitus on kutsunut Kuhmoisten kuntaa vierailulle Puhjaan 19.–22.5.2011. paastonajan su 10.4. – Elämä Kobessa jatkuu toistaiseksi entiseen malliin, vaikka saaren pohjoisosia ovat koetelleet suuri maanjäristys, tsunami ja rikkoutuneiden ydinvoimaloiden saasteet. klo 18. Eräs vanhus kertoi, en osaa vanheta kauniisti. Raamattupiiri Iltaruskon kerhohuoneessa ma 11.4. Katse ikkunasta ulos, mahtavaa, oikein vanhan ajan talvi. Tässä nuoremmille opittavaa. lauluja ja todistuksia Helluntaiseurakunta Toritie 44 TERVETULOA tänään kala, perunat, salaatti to cappellipaistos, salaatti pe jauhelihakeitto, tuore leipä, juusto ma jauhelihakastike, perunat, salaatti ti lihamureke, perunat, salaatti ke kalaruoka, perunat, salaatti tänään Ville, Vilho, Vili, Jami, Vilhelm, Viljami to Allan, Ahvo pe Suoma, Suometar la Elias, Eelis, Eeli, Eljas su Tero ma Verna, Minea ti Julia, Julius, Janna, Juliaana ke Tellervo Vesa Koivu Kunnanhallitus kokoontui maanantaina 4.4. Sari Behm Kansan Raamattuseurasta klo 9.30. Torstaituvan seurakuntahetkessä Kuhmolassa 7.4. Sinulta saan avun ja suojan. klo 13. klo 13. klo 11.30 kirkkoherra Jukka Erola. Niinpä meillekin on annettu elämän kruunu. Kertoman mukaan japani on vaikea kieli, sen sanasto on hyvin laaja ja sanojen merkitys vaihtuu toiseksi, jos puheen sävelkorkeus tai painotus vaihtuu. Kirjeissään Anssi Savonen on pohtinut myös sitä, miksi lähetystyö Japanissa polkee paikoillaan, kun samaan aikaan Aasian mannermaalla kristillisten seurakuntien jäsenmäärä kasvaa. Kunnanhallitus päätti ottaa kutsun vastaan. ja 13.4. Luonto kruunussaan Vesa Koivu Seurakuntakodin Marttasalissa vietettiin Japani-iltaa viime keskiviikkona 30. Kunnan hallintotoimisto ja sivistystoimisto pidetään suljettuna perjantaina 3.6.2011 sekä 4.–2.7.2011. Naisten aamukahvit srk-kodissa la 16.4. Meidän on valvottava, ettemme menetä sitä elämän viettelyksissä. klo 13. Herra sanoo: pidä mitä sinulla on, ettei kukaan ottaisi kruunuasi. Kunto kohenee lumitöitä tehdessä. Perhekahvila srk-kodissa ke 6. taivaassa to 7.4. Luonteenomaista on suvaitsevaisuus, ja toinen toisemme ymmärtäminen. Rantala näytti kuvia ja luki Savosten Suomeen läMinä rakastan Sinua, Herra, Sinä olet minun voimani. Savosten ensimmäinen vuosi Japanissa on kulunut suurelta osin kielen opintojen parissa. Ovat nähneet tyynet ja myrskyt, silti ovat elämäänsä tyytyväisiä. Kunnanhallitus päätti, että huoneiston tiloja voidaan myös vuokrata ja vahvisti vuokraksi 4,06 euOlemme saaneet katsella luontoa lumikruunussaan. Taivaallinen perintömme on Jumalan lahja. Kuhmoisten Sanomat Keskiviikkona 6. klo 9 alkaa aamupalalla. Hallintojohtaja Sanna Luukkanen neuvottelee Anne Leiposen Toiminimi Craftican vuokratarjouksesta. Rakkauden lähde on Jumalasta. klo 18. taivaassa to 14.4. Lähetyssihteeri Tarja Rantala jakoi seurakunnan lähettejä tukevia rukousaiheita. Sinä päästit minut turvaan, Sinä olet vuorilinnani. Onnittelu, kutsu ja kiitos paikallislehdessä tavoittaa!. – Lähettien sijoituspaikka on Koben kaupunki eteläisessä Japanissa, ja Savoset voivat hyvin, Tarja Rantala kertoi. Ilosanomapiiri 7. Seurakunnan lähetyssihteeri ja kirkkoneuvoston jäsen Tarja Rantala kertoi Kaarina ja Anssi Savosten kuulumisia, Savosethan toimivat seurakunnan nimikkolähettinä Japanissa. Seurakunnan lähetysilta hettämiä kirjeitä. Aamupäivä, sis. Naisia Raamatussa –raamattupiiri 7. aamukahvin 10 e. Rakennuspaikka sijaitsee Tehinkärjen eteläosassa Päijänteen rannalla. Ajattele metsän kruunupäitä, syöttömaat heillä heikkoja, luonto järjestää kaiken. Kantakaamme ilolla elämän kruunua. Jumalani, Sinuun minä turvaudun, Sinä olet kallio, olet kilpeni. klo 10-12. Kunnanhallitus päätti esittää valtuustolle, että se myöntää 3 500 euron lisämäärärahan energianeuvojan palkkaamiseen. Lounastuokio srk-kodissa ti 12.4. Tämä kunniakruunu on meidän päähän painettu vanhuutemme väistämättömänä merkkinä. Kunnanhallitus päätti esittää valtuustolle, että se Peltohokkalaa voi myös vuokrata myöntäisi eron ja valitsisi uuden varaedustajan jäljellä olevaksi toimikaudeksi vuoden 2012 loppuun. Kunnan omistama 122 neliön toimistotila Asunto Oy Peltohokkalassa, jota käytettiin valtion yhteispalvelupisteen toimitiloina vuoden 2008 loppuun saakka, on ollut myynnissä ja tyhjillään. Kuhmoisten seurakunnan lähetysilta jatkui kahvihetkellä, jonka aikana keskusteltiin muun muassa Japanin luonnonmullistusten vaikutuksesta hengelliseen elämään. maaliskuuta. ja päätti myöntää Erja Luotomaalle luvan rakentaa 10 neliömetrin aitta tilalle Mäntykallio RN:o 26:45 Kuhmoisten kunnan Päijälän kylässä, Velisjärven rannalla. Olkaamme toinen toisillemme tukena joka tilanteessa. Olemme Jumalan lapsia, taivasten valtakunnan perillisiä. Vanhene kauniisti, tämän kehotuksen tunnemme. Tilaisuuden aluksi nuorisotyönohjaaja Markus Rantanen piti lähetysaiheisen hartauden. Yhdessä kuvassa lähettiperhe poseerasi buddhalaistemppelin edustalla, toisessa lumisessa maisemassa, kolmas kuva esitti kevään ensi kukkia. Vauva-kirkko perhekahvilan yhteydessä 6.4. Rakennuspaikka sijaitsee Sahiniemessä Päijänteen rannalla. Kunnanhallitus myönsi Timo ja Teija Järviselle poikkeamisluvan Närvän ranta-asema-kaavaan tilalla Sahila RN:o 1:46 Kuhmoisten kunnan Närvän kylässä. huhtikuuta 2011 4 VIIKON NIMET HARTAUSKIRJOITUS Maila Kaiterlahti KOULURUOKA e Olet lämpimästi tervetullut Kuhmoisten seurakunnan tilaisuuksiin! www.kuhmoistenseurakunta.fi Messu kirkossa 5. klo 10. Kunnanhallitus myönsi Tuomas Hannikaiselle luvan rakentaa 30 neliön venesuoja tilalle Marjapaikka RN:o 2:85 Kuhmoisten kunnan Tehin kylässä. Kunnanhallitus hyväksyi Pia Romo pyynnön vuokrata Peltohokkalan tiloista 13 neliön huone edellä päätettyyn hintaan. Poikkeus antaa luvan lapekattoiseen rakentamiseen, loma-asunnon laajentamiseen 59 neliömetrillä sekä 25 neliön rantasaunan rakentamiseen. Pertti Laakso on pyytänyt eroa Päijät-Hämeen koulutuskonsernin yhtymäkokouksen varaedustajan tehtävästä. klo 10. Sanan ja rukouksen illat To 7.4.-11 klo 19.00 Pauli Rahkonen To 14.4.-11 klo 19.00 Heng. roa neliöltä
Se tarkoittaa suurvaltojen nyrkkivaltaa ja käsivarrenvoimaa etupäässä pakanamaissa. On myös kommunismi. Täältä puuttuu nykyisin ainakin kolonialismi. Näiden lisäksi on semmoinen oppisuuntaus, joka kantaa nimeä modernismi. Läheskään kaikkia niitä ei ole Suomessa, ja jos on, on sillä heppanen kannatus. Aate tavoittelee sekamelskaa, josta vihtahousukaan ei saa selvää. Kuhmoisten Sanomat 5 Keskiviikkona 6. Lammilaisten maaleista teki Raimo Rinne 2 ja Valto Haavisto sekä Mauno Karvonen yhden. – Hämeen läänissä on 74 ensiapuryhmää ja Kuhmoisten ryhmä osoittautui viime sunnuntaina Hämeenlinnassa pidetyssä kilpailussa läänin parhaaksi. Ei ihme, ettei Joukoa oltu yrityksistä huolimatta saatu langan päähän haastateltavaksi. huhtikuuta 2011 SUOMEN KULTTUURIRAHASTON STIPENDI JOUKO SARVALALLE Kuhmoisten Sanomat 1964 N:o 22 Jouko Sarvala on Jämsän Yhteiskoulun historian ensimmäinen kuuden ”ällän” ylioppilas. Maija Karma. Tytöt akoiksi, ja akat yhteisiksi. – Poliisi johtaa edelleen etsintöjen suoritusta, mutta nyt on SPR ottanut ohjelmaansa kouluttaa jokaiseen pitäjään etsintäryhmä. Kotitalo Koivula on ainoa Iso-Kalliojärven rannalla oleva talo. Rajojemme ulkopuolella häärivät aikanaan myös nihilistit. Ajoittain oli peli hyvää, mutta usein sorruttiin juoksemaan ryhmänä pallon perässä, ja ottelussa oli potkupalloilun makua. Kadonneen etsintää harjoiteltiin sunnuntaina Kuhmoisten Sanomat 1964 N:o 15 Matti-setä: Esittelemme muutaman ismin Maailmassa pesii monennimisiä ja -kaltaisia ismejä. Sotilaista tehdään apulannokkeita. – – Miltä nyt tuntuu. Nuohousaika käsillä TIKAPUUT JA KATTOTELINEET KUNTOON Kuhmoisten Sanomat 1964 N:o 11 Kuhmoisissa tämän kuun alkupäivinä pidetyissä Kävellen kuntoa -kampanjan avaustempauksissa käveli osuutensa n. Muutama ismi on tullut tänne pohjan perukoille. Nyt kun maailmassa on vain parisen oikeata keisaria, on nihilismikin lähellä absoluuttista nolla-pistettään. Lakia ei tarvita. Kiireinen kevätaika on käsillä, hän vastasi. Jumala pois viralta, ja Kuhmoisten Sanomat 1964 N:o 12 piru eläkkeelle. – Samassa kansojen yhteisössä häärivät myös anarkistit. Lähimpään puhelimeenkin on matkaa parisen kilometriä, maantielle yli 3 km. Tapasimme nuohooja Olavi Kareveden ja tiedustelimme nuohouskuulumisia. Löysimme 18-vuotiaan nuorukaisen kotoaan Kuhmoisista. – Suomessa eksyy vuosittain useita vanhuksia ja lapsia metsiin, totesi SPR:n Hämeen piirin toiminnanjohtaja kapteeni Erkki Korkama Saaresmajalla tänään. Niitä olisi kunnostettava jo ennen nuohoojan saapumista. 800 kuhmoislaista. On alkoholismi ja reumatismi. On suuri tekijä, sosialismi. Poliisit tapetaan. Erittäin paljon on heikkokuntoisia tikapuita, katoilla olevia askelmia ja telineitä, jotka ovat monessa tapauksessa suorastaan vaarallisia. Pakanamailla tässä kirjoituksessa tarkoitetaan lähinnä sellaisia maita, joissa niiden alkuasukkaat kumartavat ja palvovat puisia, luisia taikka kivisiä jumalaisia. Anasti toverinsa pyhäpukimet Kuhmoisten Sanomat 1964 N:o 4 Kuhmoisten ja Lammin pitäjäjoukkueiden välinen jalkapallo-ottelu pelattiin perjantai-iltana Kuhmoisten keskuskentällä. Sitä on jo paljon sen aatteen ihmisiä. Kuhmoisten poliisin ripeän toiminnan ansiosta saivat Mäntän poliisit anastajan kiinni ja 300 markan arvoiset vaatteet palautettiin omistajalleen. Uunien kunto ja varsinkin nokiluukkujen kunto on edelleenkin monissa paikoissa heikko. 184-senttinen koulunsa korkeushyppymestari saa lisäksi tänä keväänä vastaanottaa Suomen Kulttuurirahaston Yrjö Koskisen stipendin, joita jaetaan vain yksi vuodessa. Tullut merituulien mukana kai. Reumatismin kannattajia kuuluu olevan Suomessa noin 300.000. Kuhmoisten maalit teki Risto Lehto ja yhden kerran saattoivat lammilaiset itse pallon maaliin. Kirjan päällyksen on sommitellut tait. Kuhmoinen–Kangasalan tietyömaalla olevan Sappeen tukikohdan asuntoparakista otti tietyömies työtoverinsa vaatteet ja häipyi paikkakunnalta viime keskiviikkona. SPR on saanut työhön mukaan palokuntia ja muita järjestöjä. Se aatesuunra sanoi, että ”puukko selkään vain!”ja keisarin henki pellolle! Tämä vihanta oppi on kuollut keisarien mukana. Arvoltaan stipendi on 2000 mk. Teos on nuorisoromaani ”Katoava saari”, Kuhmoislaiselta kirjailijalta uusi teos Kuhmoisten Sanomat 1964 N:o 37 ja sen aihe keskittyy viiden nuoren, Masa ja Pena Vuoren, Leena ja Kai Rantalan sekä Tarja Lahtisen kesäisten elämysten ympärille. Ja niin edespäin. Kävelytempaus oli myös kylien välinen, voittajaksi tuli Jyrkynen 38 kävelijää, prosenttimäärä kylän asukasluvusta 33,0, seuraavina Sappee 51 käv., 21%, Haukkasalo 16/21%, Pihlajakoski 73/21%, Puukkoinen 63/18%, Harjunsalmi 78/18%, Ruolahti 74/17%, Patavesi 43/16%, Lummene 27/15%, Harmoinen 49/14%, Kylämä 34/11%, Kirkonkylä 120/9%, Päijälä 50/11%. Lähes 800 käveli Kuhmoisissa – Jyrkynen voittajaksi kylien välisessä kilpailussa Kuhmoisten Sanomat 1964 N:o 19. KUHMOINEN LÖI LAMMIN JALKAPALLOSSA 6–4 Kuhmoisten Sanomat 1964 N:o 27 Kuhmoisissa syntynyt, mutta nykyisin Nastolan Villähteellä asuva kirjailija Annikki Sankari on julkaissut jälleen uuden teoksen, joka on jo järjestyksessä kahdeksas. kysyi rehtori Arohonka klassillisen kysymyksen ja Jouko harkitsevaan tapaansa mietti hetken ennen kuin vastasi: – Hiukan ällistyttää
– Mitä tulisi tehdä. – Olisiko jotain tehtävissä. Ilmastonmuutos lisää sateisuutta, joka aiheuttaa ravinteiden lisääntymistä kaikissa vesistöissä. – Pitääkö tulkinta paikkansa. klo 10–19 ti 12.4. klo 10–15 ma 11.4. klo 10–19 to 7.4. klo 10–16 pe 8.4. Itserakkaat virkamiehet haluavat saavuttaa 3 5 jotain suurta elämässään, tyhjäntärkeilla ideoillaan, Paras-hanke ym. Kuhmoisten Sanomat lähetti kyselyn Keski-Suomen vaalipiirin eteläkulman ehdokkaille sekä niille vaalipiirin kansanedustajille, jotka ovat asettuneet ehdolle uuteenkin eduskuntaan. Susanna Huovinen kansanedustaja yhteiskuntatieteiden maisteri SDP Jyväskylä Päijänteen yleistila on kohtuullinen. Ennakkoon voi äänestää 6.–12. Toivon, että saamme sellaisen uuden eduskunnan ja hallituksen joka osaa arvostaa pieniä lukioita, jotka ovat usein opiskelija nuorten kotikunnissa. Kuhmoisissa vaalipäivän äänestyspaikkana toimii Kuhmola, osoite Toritie 57, 17800 Kuhmoinen. Kunnallisia toimintoja kootaan suurempiin yksikköihin Paraslain yms. Näissä hankkeissa maaseutu ja sen asukkaat kärsivät. Onko tilanne poliittisen ohjauksen kannalta parantunut kuntayhtymän purkamisen jälkeen. Kysely postitettiin 4.3. Parannettavaa kuitenkin riittää. Kirjaston äänestyspaikka avautuu joka aamu kello kymmenen, mutta sulkeutumisaika vaihtelee. – Kuka hyötyy. Eduskuntavaalit toimitetaan sunnuntaina 17. On väitetty, että KeskiSuomen Liiton maakuntaohjelma 2011–2014 jakaa maakunnan kahtia. Suuret kaupalliset operaattorit eivät ole kiinnostuneita projektista. Äänestysaika ja paikka Näin kysyttiin. Mikä on käsityksesi Päijänteen vesistön tilanteesta – vesien puhtaudesta, luonnon lohikannasta ja vedenpinnan korkeuden säännöstelystä. ke 6.4. 4 6 Tarvitaan vesiensuojelutyötä niin maataloudessa, yhdyskuntien jätevesissä kuin teollisuudessakin. Olisin odottanut viestintäministeriltä tässä asiassa ryhdikkäämpää toimintaa. Aili Dufva kauppateknikko, eläkeläinen Senioripuolue Jämsä Kuka hyötyy: Hyötyjiä ovat lobbarit ja virkamiehet, joilla ei ole ruohonjuuritason tuntemusta maaseudun elämästä. Ja sen päättävät opettajat ja oppilaat yhdessä, turhat virkamiehet ja lautakunnat pois. muistutus, että vastausaika oli päättymässä. Nyt Suomi on jo tipahtanut tietoliikenneyhteyksissä monen Euroopan maan kyydistä. saakka, ehdokkaille lähetettiin 25.3. Jos toteutus annetaan pienille operaattoreille, kuntien takausvastuut nousevat mahdottomiin. 1 2 3 4 5 6 Alun perin valtiovallan olisi tullut saada operaattoreiden kanssa valtakunnallisesti aikaa yhteiset pelisäännöt. ja vastausaikaa oli 28.3. – Entä Kuhmoisten kunnan kannalta. klo 10–16 Äänioikeutetun, joka haluaa äänestää ennakolta, on ilmoittauduttava ennakkoäänestyspaikassa vaalitoimitsijalle. huhtikuuta 2011 6 Eduskuntavaalien ehdokkaat vastaavat Vesa Koivu Eduskuntavaalien ennakkoäänestys alkaa tänään. Kuhmoisten Sanomat laati kuusi kysymystä, ja ehdokasta pyydettiin valitsemaan niistä kaksi ja vastaamaan niihin. Kuhmoisten Sanomat Keskiviikkona 6. Valtion korotetun tuen jatko pitää lain voimalla turvata ja pienten lukioiden jatkuvuus niin kauan kuin on tarve. klo 10–19 la 9.4. avulla. Onko budjettiohjaus todellista ja laskutus läpinäkyvää. Äänestäjä on velvollinen esittämään vaalitoimitsijalle selvityksen henkilöllisyydestään. Meillä on suuri vastuu tuleville sukupolville puhtaan veden ja ilmaston turvaamiseksi. Jollei, Miten maaseudun elinvoima turvataan. huhtikuuta, silloin äänestyspaikkana on Kuhmoisten pääkirjasto, osoite Toritie 42, 17800 Kuhmoinen. huhtikuuta 2011, ja vaalipäivänä äänestyspaikat ovat avoinna klo 9–20. klo 10–15 su 10.4. Voimavarat kohdistetaan kehityskäytävä Äänekoski–Jyväskylä– Jämsä -alueelle, ja muu osa maakuntaa saa korulauseita osakseen. Miten turvataan alueellinen lukiokoulutus paikallisesti, sen rahoitus, kun valtion pienille lukioille suunnattu, korotettu tuki päättyy vuoden 2012 lopussa. Läänit on lakkautettu, valtion sektoriviranomaiset koottu elyja avi-keskuksiin, ja kansalaisille tarkoitetut palvelupisteet on poistettu maaseudulta. On sanottu, että Jämsän seudun terveydenhuollon kuntayhtymä eli omaa elämäänsä, ja jäsenkunnat vain maksoivat laskun. Nyt on menty liikaa operaattoreiden selän taakse. Eivät ole saaneet aikaan yhtään järkeen menevää hanketta. Kuusi kysymystä Valtioneuvoston Laajakaista kaikille -hanke on KeskiSuomessa ajautunut umpikujaan
huhtikuuta 2011 Eduskuntavaalien ehdokkaat vastaavat Anne Kalmari kansanedustaja maaja metsätalousyrittäjä Keskusta Kivijärvi Pitää osin paikkansa. Teimme historiallisen päätöksen koskien kotimaista uusiutuvaa energiaa, ja investoinnit on nyt pantava toimeen. Budjettiohjaus ei riitä. Globaali energiaja ilmastopolitiikka sekä pula ruuasta ja puhtaasta vedestä nostavat suomalaisen maaseudun mahdollisuuksia. Erikoissairaanhoidon kustannusvastuu valtiolle. Tieja tietoverkkoihin on panostettava erityisesti. Kiistaa on ollut tilojen ja laitteiden vuokrasopimuksista.. Nämä työllistävät, luovat vaurautta ja takaavat ihmisten elinolot maaseudulla. Kuntalaskutuksen on oltava luotettavaa. Yhteispalvelupistein saamme valtion palvelut takaisin jopa niille alueille, mistä ne ovat karanneet. Kuhmoisissa tulee turvata lääkäri-, hammaslääkärija muut lähipalvelut. Kuitenkaan homma ei toimi nyt niin kuin pitäisi, ja neuvonkin, että älkää antako lankaliittymää pois, ennen kuin uusi langaton on testattu. 5 Jämsän seudun terveydenhuollon kuntayhtymä järjesti Aila Paloniemi kansanedustaja toimittaja Keskusta Jyväskylä En näe, että Keski-Suomen maakuntaohjelma jakaisi maakunnan kahtia. Kotipitäjäni kokeilu oli erittäin onnistunut. 1 On sairasta säästää terveydestä! Koko kuluneen vaalikauden Keskusta ja Kokoomus riitelivät hallin2 tomalleista. Kuhmoisten Sanomat 7 Keskiviikkona 6. Olen itsekin liittynyt osuuskuntaan tätä asiaa edistämään. Meidän pitää panostaa jatkossa myös pienten yritysten alkutaipaleeseen. Valtion palvelujen vieminen pois maaseudulta ja kauas käyttäjiltään on suuri virhe. Olisi ehkä ollut viisasta aikoinaan solmia yhteistyösopimuksia sairaanhoitopiirin kanssa. Äänekoski–Jyväskylä–Jämsä -alue kehittyy ripeämmin kuin muu maakunta. Maaseudun vahvuuksia ovat lähiruoka ja lähienergia, joihin tulee panostaa. Palvelu ei saisi heiketä, mikäli kiinteä liittymä vaihtuu langattomaan. Tämä on mielestäni liian pieni väestöpohja sairaalan toimintaan. Lankayhteydet on säilytettävä siihen saakka, kun tilalle on tarjottavissa uudet kiinteät yhteysverkot tai toimiva langaton yhteys. Kuntayhtymän väestöpohja on noin 24 000 asukasta. 1 Kaikilla pitää olla oikeus toimiviin laajakaistayhteyksiin. Ne tuovat runsaasti uusia työpaikkoja maaseudulle. Uudistukset on tehty kuntia ja palvelujen käyttäjiä kuulematta. Kokemukset laskutuksen läpinäkyvyydestä ovat vielä puutteellisia, toimintahan on pyörinyt uudella rakenteella vasta puoli vuotta. Valtiovalta ja maakuntahallinto ovat uhranneet maaseudun keskittämisen alttarille. Maakuntaliiton pitää tukea matkailun kehittämistä tasapuolisesti eri puolilla maakuntaa. Uusiutuva energia ja puhdas ruoka tuovat työtä ja toimeentuloa etenkin maaseudulle. Juuri hyväksytty Paras-lain muutos heikentää myös sosiaalipalveluja ja kunnan päätösvaltaa. Läänien sijaan tulleet elyja avi-keskukset Lauri Oinonen kansanedustaja pastori Keskusta Keuruu Kansanedustajana edellytän pienten lukioiden korotetun valtion tuen jatkamista vuoden 2012 jälkeenkin. Lisäksi lähibioenergia on mahdollisuus, jota tulee edistää. Päijänteen rantamailla -yhteistyö, jossa kootaan eri kuntien yrittäjyyttä, palveluita ja osaamista yhteen, on erittäin kannatettava ajatus. 1 2 paitsi perusterveydenhuollon, myös pyöritti aluesairaalatoimintaa. ovat kansalaisille vieraita ja etäisiä. Nopeat tietoliikenneyhteydet on turvattava kaikkialle, ja teihin ja ratoihin ja niiden kunnossapitoon on satsattava. 3 Esitykselläni turvataan myös pienten lukioiden kehittäminen ja pätevien opettajien saanti. Kaikki muut ovat menettäjiä. 4 Toimi Kankaanniemi kansanedustaja sosionomi Kristillisdemokraatit Uurainen Keski-Suomi on jakautunut entistä nopeammin kahtia. Terveydenhuolto on koottava niin, että se sairaankuljetuksesta erikoishoitoon asti järjestetään tehokkaasti ja tasapuolisesti asuinkunnasta, iästä ja taloudellisesta asemasta riippumatta. Innovaatiot ovat yhtä tärkeitä maaseudulla kuin isoissa keskuksissa. Kaikissa suhteissa toiminta ei ole ollut ongelmatonta. Koska lukioiden tarve on jatkossakin olemassa, esitän pienten lukioiden korotetun tuen pysyvää jatkoa oppilaiden tasapuolisen lukiokoulutuksen turvaamiseksi, asuinpaikasta riippumatta. Laajakaista kaikille -hanke ei etene ilman valtion vastaantuloa takauksiin. Tämä vaatii suunnan muutosta keskittävään ja suuruutta ihannoivaan politiikkaan, jota on harjoitettu koko maassa ja Keski-Suomessa. Voimavaroja on ohjattava enemmän muille alueille kehityksen kääntämiseksi. Kuntaja palvelurakenneuudistus, jota virheellisesti kutsutaan nimellä paras, on heikentänyt maaseudun palveluja sekä lisännyt asiakkaiden ja veronmaksajien kustannuksia. Paras-laista hyötyvät vain maakuntakeskukset saadessaan uusia veronmaksajia maaseudulta siirretyistä työntekijöistä. Sairaat kärsivät
3 5 myöten, hajota ja hallitse, ja siinä samassa häviää palvelut kuntalaisilta. – Pitääkö tulkinta paikkansa. 1 2 Jämsän terveydenhuollon kuntayhtymässä olivat kaikki siihen kuuluvat kunnat edustettuina. Läänit on lakkautettu, valtion sektoriviranomaiset koottu elyja avi-keskuksiin, ja kansalaisille tarkoitetut palvelupisteet on poistettu maaseudulta. Onhan opettajat, kiinteistöt ja opetusvälineet usein yhteisiä. Voimavarat kohdistetaan kehityskäytävä Äänekoski–Jyväskylä– Jämsä -alueelle, ja muu osa maakuntaa saa korulauseita osakseen. Missään nimessä en hyväksy nykysuuntausta, jossa ollaan viemässä piePertti Riihinen prosessimies, hydrauliikkaasentaja Vasemmistoliitto Jämsä Ei hyödy kukaan tästä suuntauksesta, nykymalli vain lisää muuttotappiota maaseuduille. Tilanne on parantunut monella tavalla. Ehdottomasti. 1 2 3 4 5 6 Käytännössä Keski-Suomen liitto on ollut vuosien varrella kiinnostunut pääasiassa maaseutukuntien kehittämisestä. Samalla tavalla on edustajat mukana päätöksenteossa uudessakin mallissa, joskin Kuhmoisten asema on osakkuuden suhteen ulkopuolinen. Kuhmoisten Sanomat Keskiviikkona 6. Kehittämispanoksen suuntaaminen tälle akselille Aira Putkonen fysioterapeutti, yrittäjä Kokoomus Jämsä Jämsän seudun terveydenhuollon kuntayhtymä eli omaa elämäänsä ilman, että kunnilla olisi ollut keinoja 1 säteilee voimaa myös muualle Keski-Suomeen. Sosiaalija terveydenhuolto on yksi kokonaisuus, ja asiat ovat paljon julkisempia kuin ennen. Valtioneuvoston Laajakaista kaikille -hanke on KeskiSuomessa ajautunut umpikujaan. – Kuka hyötyy. KeskiSuomen liitto muistaa myös maaseutuvaltaisia kuntia. kansanedustaja, elinkeinoministeri yhteiskuntatieteiden maisteri Keskusta, Jyväskylä Mauri Pekkarinen ei vastausta. Tuntuukin usein näin maakuntavaltuutettuna, että Keski-Suomessa ei olla kehittämässä kuin Jyväskylän seutua. Mikä on käsityksesi Päijänteen vesistön tilanteesta – vesien puhtaudesta, luonnon lohikannasta ja vedenpinnan korkeuden säännöstelystä. Maakunnan voimavarat ovat kuitenkin Äänekoski– Jyväskylä–Jämsä -akselilla pääosin. huhtikuuta 2011 8 Eduskuntavaalien ehdokkaat vastaavat On väitetty, että Keski-Suomen Liiton maakuntaohjelma 2011–2014 jakaa maakunnan kahtia. Kunnallisia toimintoja kootaan suurempiin yksikköihin Paras-lain yms. Koko Keski-Suomen maakuntaa on kehitettävä kokonaisuutena myös maaseutukunnat mukaan lukien. Siksi valtion on lisättävä rahoitusta pienille lukioille. Juuri oma lukio lisää pienen kunnan vetovoimaa. On kuitenkin tärkeä huomata kehittämisen veturi. 2 ohjata sen toimintaa. avulla. Mutta jos pääsen kansanedustajaksi niin uskon, että sanomani menee perille, ja jos ei mene, niin väännän rautalangasta mallin ja vien sen tulevalle pääministerille henk.kohtaisesti. Koko maakunta on pidettävä asuttuna, siihen voimme paljonkin vaikuttaa muun muassa koulutusja työvoimapoliittisilla päätöksillä. Kaikilla oli sananvalta niin budjettiin kuin muuhun päätöksentekoon. Suuret kaupalliset operaattorit eivät ole kiinnostuneita projektista. Tähän olen yrittänyt puuttua päättäjänä kovasti, mutta niin usein ollaan jääty ”suurempien jalkoihin”. On sanottu, että Jämsän seudun terveydenhuollon kuntayhtymä eli omaa elämäänsä, ja jäsenkunnat vain maksoivat laskun. Onko budjettiohjaus todellista ja laskutus läpinäkyvää. – Mitä tulisi tehdä. Tämä nykymalli on porvarihallituksen ovelaa taktiikkaa aluehallintoa niltä paikkakunnilta kaikki palvelut pois. Kuhmoisiin tulee kopio. – Olisiko jotain tehtävissä. – Entä Kuhmoisten kunnan kannalta. Jyväskylän maakunnan Tuula Peltonen kansanedustaja erityisluokanopettaja SDP Jämsä keskuksena tulee olla veturi, joka imee vetovoimallaan ja säteilee hyvinvointia koko maakuntaan. Kaikki ovat kuitenkin tasavertaisina päätöksenteossa. Jollei, Miten maaseudun elinvoima turvataan. Usein käy, että lukion lopettaminen laittaa peruskoulunkin uuteen arviointiin. Tulkinta, että vain Äänekoski–Jyväskylä–Jämsä -akseli saisi kaiken ja muu maakunta unohtuisi, ei pidä paikkaansa. Jos toteutus annetaan pienille operaattoreille, kuntien takausvastuut nousevat mahdottomiin. Esimerkiksi ensihuollon järjestelyt ovat ensimmäistä kertaa julkisen keskustelun kohteena. Miten turvataan alueellinen lukiokoulutus paikallisesti, sen rahoitus, kun valtion pienille lukioille suunnattu, korotettu tuki päättyy vuoden 2012 lopussa. Kysymys on todella hyvä, se on tärkeä osa kokonaisuutta, kun puhutaan pienten kuntien elinvoimaisuudesta. Yksi pienen lukion mahdollisuus on, että se verkostuu. Sote-tilaajalautakunta on myös vaatinut niin kunnallisen kuin yksityisenkin toiminnan parempaa valvontaa. Onko tilanne poliittisen ohjauksen kannalta parantunut kuntayhtymän purkamisen jälkeen
operaattoreille määrätty yleispalveluvelvoite voisi helpottaa tilannetta, mutta silloinkin kustannukset karkaisivat käsistä. Nykyiselläkään palvelujen tuotantotavalla ja -koneistolla meillä ei ole varaa toimia tulevaisuudessa. Pörssiyhtiöt myös terveydenhuollon alalla ja liikenne-elinkeinonharjoittajat kuljetusmatkojen pidetessä. Myös lukioiden keskinäistä yhteistyötä, verkottumista ja etäopetusta on edistettävä. Seuraavan eduskunnan pitäisi katkaista keskittämiskehitys, jota on harjoitettu myös koulutuksen osalta. Ihmiset maksavat kustannuksia yhä enemmän. Menestyminen yliei kuvaa 1 3 kiksi puuhake ja biokaasu sekä lähija luomuruoan tuotannon tukeminen. nittelevat pörssiyhtiöt sekä tietoliikenneoperaattorit. Pelkästään sosiaalija 4 5 Pienten lukioiden tuki ei ole loppumassa 2012, vaan pienet lukiot saavat tuon jälkeenkin korotuksen. Maaseudulla asuntojen arvo laskee, kiinteistöveroja määrättäessä tätä ei kylläkään huomioida. Lukioiden verkottumista tietoliikenneyhteyksien avulla tulee tukea. Yksityistiemaksut nousevat. On kiire luoda toimiva järjestelmä. terveyspalveluiden kulut nykykäytänteillä tulevat yli kaksinkertaistumaan jo lähivuosina. Siihen liittyvä valmistelu on jo käynnissä, joten syksyllä voidaan tehdä tarvittavat tarkistukset, joilla varmistetaan laajakaistatavoitteen toteutuminen vuoteen 2015 mennessä. Pienten lukioiden korotettua valtionosuutta ei olisi saanut poistaa. Se haittaa elämää maaseudulla, eikä houkuttele uusia asukkaita. Näin voidaan tarjota korkeatasoinen opetus pienissäkin lukioissa. Viimeisen 20–30 vuoden aikana mobiiliteknologia on kehittynyt huimin askelin. peruspalvelu. Tehokasta, varmaa ja toimivaa laajakaistaa odottaessa ovat syrjäseutujen yhteydet vaarassa. Kehityskäytävän ulkopuoliset alueet ovat raaka-ainevarastoja. Maaseutu autioituu. Kuhmoisten Sanomat 9 Keskiviikkona 6. Asiakkailla mitaten psykiatrit, psykologit, poliisit, tuomarit, vankilat; asiakkaita on liian kanssa. Siksi nykyinen hallitus päätti aikaistaa laajakaista kaikille -hankkeen välitarkastelua vuodella. Palvelut häviävät vähän kerrassaan kaupat, koulut, kansalaisopistot. Väite pitää paikkansa. 1 5 Uskon vakaasti teknologian kehitykseen ja laajakaistan hoituvan langattomasti joko maanpäällisenä tai satelliittien välityksellä. Tämä ei saa johtaa peruspalveluiden ajautumiseen liian kauaksi ihmisen arjesta. Toteutetuissa kilpailutuksissa tarjouksia on tullut vain noin puoleen hankkeista. Korotettu valtionosuus on todella tärkeä, jotta alueellinen saavutettavuus turvataan. Siirtymistä Jyväskylän koulutuskuntayhtymään on vielä harkittava. Paras-hanke on sotkenut kuntaja palvelurakennetta. Tämä kyseinen määräaika koskee kuntaliitostilanteita, Henna Virkkunen kansanedustaja, opetusministeri Kokoomus Jyväskylä Toimivien tietoliikenneyhteyksien pitäisi olla jo aivan 3 4 joiden osalta jos yhdistyminen tehdään ennen vuoden 2012 loppua, säilyy tuolloin pienten lukioiden lisä, vaikka muuten edellytykset eivät täyttyisi. Jotta pystymme pitämään yllä edes likimain nykyisen tasoista hyvinvointiyhteiskuntaa, on pakko etsiä edelleen uusia tapoja säästää kuluista. Näin ei kaikkialla vielä kuitenkaan ole. Maaseudun elinvoimaisena säilyminen vaatii korulauseiden sijaan aktiivista maaseutupolitiikkaa. Äänekoski–Jyväskylä–Jämsä -kehityskäytävä on yksi tapa mallintaa Keski-Suomen kehittämistä. Alueiden elinkelpoisuuteen ei panosteta. Ainoastaan Voitto Suosaari rakennusarkkitehti, yrittäjä Keskusta Jämsä Kaiketi hyötyjä on palveluiden käyttäjä. Lähipalvelut lähienergian ja lähiruuan ohella luovat työtä, turvallisuutta ja tasaarvoa. Muitakin konsteja on etsittävä kuin palvelujen keskittäminen. Sairaat, vanhukset ja lapsiperheet kärsivät. Sitä jatkamalla ja kasvattamalla turPäivi Ryhänen merkonomi, perheenäiti Kristillisdemokraatit Jämsä Viimeisten vuosien aikana lähipalvelujen alasajo on ollut nopeaa. Kohta kaikki maatalous on valtavaa tehdasmaista tuotantoa. Uusiutuvien energiamuotojen kehittäminen, esimerMari Äikäs opettaja, YTM Vihreät Jämsä Lukion tärkein tehtävä on antaa opiskelijoille korkeakouluopintojen vaatimat valmiudet. Hallinnollisesti jo samaa lukiota olevien Jämsän ja Jämsänkosken lukioiden pitää yhdistyä. Keski-Suomessa valtion 3 5 vattaisiin lukion säilyminen myös Kuhmoisissa. Kotikutoiset sovellukset EU-direktiiveistä vaikeuttavat tilannetta entisestään. Vahva seutulukio on etu kaikille opiskelijoille. Tällä säädöksellä on haluttu vauhdittaa Parashanketta. Jos Kuhmoinen halua säilyttää oman lukionsa, se vaatii etäopintoja tai internetin kautta tarjottavia muiden lukioiden kursseja.. Yleisen tiestön rapautumiEila Sahala osastosihteeri Perussuomalaiset Jämsä Hyötyjiä ovat konsultit, ohjelmistoja myyvät ja suunsella on merkittävä vaikutus kuljetuksille ja yksityisille ihmisille. paikallishallinnon palvelut ja työpaikat on keskitetty Jyväskylään. oppilaskirjoituksissa vaatii eri oppiaineiden syventäviä ja soveltavia kursseja, joihin pienten lukioiden resurssit ei riitä. Myös toimiva palveluliikenne ja ajokelpoiset tiet auttavat pitämään maaseudun asuttuna. Tarvitaan hyvät, toimivat tietoliikenneyhteydet, joiden avulla esimerkiksi etätyön tekeminen maaseudulta käsin onnistuu. Maaseutu pitää saada eläväksi ja toimivaksi. Kriittisintä on terveydenhuollossa. huhtikuuta 2011 Nuorelle pitää turvata keskiasteen koulutuspaikka kohtuullisen matkan päähän asuinpaikasta. Virkamiehet, ei enää tarvitse kohdata ihmistä, ja kun ei ole toimivia tietoliikenneyhteyksiä ei kukaan eikä mikään häiritse
Tehtävässä tarvitaan myös esimiestaitoja ja liikuntatoimen talouden hallintaa. huhtikuuta 2011 10 Kunta tiedottaa KUULUTUS YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖKSESTÄ Kuhmoisten rakennuslautakunta on tehnyt ympäristönsuojelulain (86/2000) 28 §:n mukaisen päätöksen ympäristöluvasta. – Ahvenia, särkiä ja yksi kiiski, hän luetteli päivän saalistaan. Kun palkintojen jako tuli vuoroon, väkeä oli koolla jo kuutisenkymmentä. Kalastuskunnan esimies Ilmoitus rakennuslupahakemuksen vireille tulosta Rakennusvalvontaviranomaiselle on tullut vireille Hämeen Tuoppi Oy:n hakemus ravintolan terassin laajentamiseksi ja valokatteen rakentamiseksi Kuhmoisten kunnan Lästilän kylässä tiloilla Veneranta RN:o 19:2 ja Sahatie 7 RN:o 4:158. Kalastuskunta suosittelee lipulla varustettuja merkkejä. Hakemukset ja ansioluettelo viimeistään 21.4.2011 osoitteella Sivistystoimisto, Kuhmoisten kunta, Toritie 34 A, 17800 Kuhmoinen. Kilpailuun otti osaa kolmisenkymmentä pilkkijää Kuhmoisista, Padasjoelta, Jämsästä, Toivakasta, Kuorevedeltä, Nokialta, Lahdesta ja Jyväskylästä. – 4.5.2011 klo 9 – 15. Kalastuskunnan esimiehenä jatkaa Kari Bragge. Sähköt on. Hahmajärven Erän sihteeri Markku Niemi selvitti, että metsästysseuralle pilkkikisat ovat talviajan yhdessäoloa ja kevyttä ajankulua, vaikka järjestelyissä aina on oma vaivansa. Ympäristölupapäätös on nähtävillä Kuhmoisten teknisessä toimessa ajalla 4.4. Kuoksenjärven kalastuskunta istuttaa siikaa ja taimenta TULOKSET TULOKSET. Kalastuksenvalvojina toimivat Kari Mattila, Esko Kylmälahti, Asser Konttila ja Pekka Tolvanen. Hakemusasiakirjat ovat nähtävänä teknisessä toimistossa toimiston aukioloaikoina. Torstaisin toimisto on suljettu. Kokouksessa käsitellään sääntöjen vuosikokoukselle määräämät asiat. Kuhmoisissa 31.3.2011 Rakennuslautakunta KOKOUKSET Yläkarkjärven kalastuskunnan vuosikokous pidetään Karkjärven koululla 16.4. Kuhmoinen 6.4.2011, rakennuslautakunta Jämsän työväenopisto Työväenopiston Kuhmoisten osaston kevätnäyttely on avoinna pääkirjastossa pe 8.4 . – Eino Lamberg Jyväskylästä tiesi kertoa, että täällä on kisat, niin tultiin tänne. Puh. Joku oli lähtenyt mukaan tenttiluvun lomassa aivan vain ulkoilun kannalta. Remontoitu, siistikuntoinen koti 2. Muistutukset on toimitettava viimeistään 21.4.2011 klo 15.00 mennessä Kuhmoisten kunnan rakennuslautakunnalle. – Kivat kisat nämä olivat, Jouni Neuvonen sanoi. krs:ssa. Tämän kevään kilpailut olivat vuorossa viime lauantaina 2. alkaen. 040 763 1130. (014) 719 090 Sirpa Lahti 040 508 3671 LKV, julk. käyttövesiputkistot, vesikatto ja ulkoovet uusitut. Lisätietoja tehtävästä antaa sivistystoimenjohtaja Pertti Terho 020 638 3112. Juhlasunnuntaina näyttely kirjastossa on auki klo 14-17. 0400 889 174. Hv 89,10 e , vesi kul. ELOKUVAT SEKALAISET Kuhmoisten kunnan sivistystoimi hakee LIIKUNNANOHJAAJAA jolla on osaamista liikuntapaikkojen hoitamisesta. Liikunnanohjaaja vastaa liikuntapalvelujen järjestämisestä, kehittämisestä ja uudistamisesta ja osallistuu liikuntapaikkojen käytännön kunnossapitotöihin. Heti vapaa. Naapureille varataan tilaisuus kirjallisen muistutuksen tekemiseen. Tehtävässä noudatetaan 4 kk:n koeaikaa. kaupanvahvistaja www.kiinteistomaailma.fi Johan on markkinat myydään Salmijärven rannalta pieni saunamökki. Vapaa pääsy! Kuhmoisten osaston kevätjuhla on KOULUKESKUKSEN vanhassa salissa, Länkipohjantie 64, sunnuntaina 17.4.2011 klo 15 alkaen. Aamuyhdeksältä osanottajat ilmoittautuivat, saivat kilpailukorttinsa ja suuntasivat pitkän ja kapean Piippalanlahden jäälle. 2011 klo 13.00. Piili. Digitaalinen vaaka oli niin herkkä, että tuulen paine pyrki lisäämään vaakaan muutaman gramman ylimääräistä. Puoleen päivään mennessä pikkukaloja oli kertynyt mukavasti, ja saalista kartuttaakseen hän kairasi vielä monta uutta avantoa. Lapsesta asti olen onkinut ja käynyt kalassa, 86-vuotias Virtanen kertoi. Kalastuslupia myyvät Aino Repo, Eeva-Kaarina Ruokola ja Kelloliike M. –Tämä käy aivan kuntoilusta. Tämä estettiin nostamalla vaakituspöydälle pahvilaatikkoja tuulen suojaksi. paikan muutos entisestä, Kuhmola on eduskuntavaalien äänestyspaikka!) Tämä musiikin ja ilmaisutaiteen juhla sisältää esityksiä eri opintopiireistä. Verkot on merkittävä vähintään yhden litran kokoisella valkoisella koholla verkkojatan molemmissa päissä. Muistutukset ja mielipiteet on toimitettava kirjallisina kuulutusaikana (4.5.2011 klo 15) mennessä Kuhmoisten rakennuslautakunnalle osoitteeseen Kuhmoisten kunta, Rakennuslautakunta, Toritie 34, 17800 Kuhmoinen. Tehtävä täytetään toistaiseksi 1.9. P. 040 410 2343 Vesa Koivu Hahmajärven Erä on järjestänyt pilkkikisat Kuoksenjärven Piippalanlahdella jo monen vuosikymmenen ajan. Taloyhtiössä mm. Edellisvuosien tapaan kalastuskunta myy virkistyskalastuslupia myös ulkopuolisille, uutuutena on mökkikohtainen vuosilupa. 251125 KIINTEISTÖMAAILMA Asuntojämsä Oy LKV Keskuskatu 10-12, 42100 Jämsä puh. Kello 13 pilkkijät suuntasivat järveltä takaisin Piippalan talon pihapiiriin, jossa kalat punnittiin. Tila sijaitsee osoitteessa Sumioistentie 412 17710 Torittu. Tontti 4 ha. Kuoksenjärven pilkkikilpailut 2.4.2011 Kilpailun suurin kala – Jouni Neuvonen, hauki 1304 grammaa Yleinen sarja 1 Jouni Neuvonen 3740 grammaa; 2 Pekka Heinänen 2342; 3 Kai Suntela 2082; 4 Eino Lamberg 1840; 5 Sauli Ahola 1268; 6 Visa Ketonen 1258; 7 Petri Ojanen 694; 8 Onni Nieminen 664; 9 Kalle Ahola 490 Ikämiehet 1 Kari Vuorinen 1874; 2 Jaska Suntela 1762; 3 Jaakko Sulkunen 1542; 4 Veikko Ahlroth 1382; 5 Koivusalo 1284; 6 Jaakko Ojanen 1154; 7 Ahti Pennanen 1029; 8 Eero Korpeinen 1018; 9 Pekka Syvänen 914; 10 V-P kankainen 524; 11 nimetön 216; 12 Eino Korpela 208 Naiset 1 Seija Ahlroth 1640; 2 Lotta Aaltonen 1312; 3 Lahja Virtanen 1114; 4 Raija Huttunen 1000; 5 Anja Korpeinen 890; 6 Sisko Halonen 724 Nuoret 1 Tessa Kettula 180; 2 Teea Kettula 126; 3 Kerttu Teräs 80 Pihlajakosken pilkkikisat 2.4.2011 Suurin kala – Eino Äyräs 380 grammaa Miehet: 1 Veijo Hämäläinen 4 354; 2 Kalevi Kärkkäinen 2 836; 3 Viljo Siikarinen 2 575; 4 Martti Hellsten 1 655; 5 Eino Äyräs 1 635; 6 Hannu Kilpeläinen 1 480; 7 Tapio Rujala 1 327; 8 Risto Haapalahti 1 258; 9 Paavo Äikäs 1 213; 10 Jukka Haapalahti 752 Naiset: 1 Terttu Siikarinen 1 200; 2 Kaarina Lahnamaa 550; 3 Satu Jokinen 95 Nuoret: 1 Severi Seppälä 555; 2 Selia Seppälä 266; 3 Tomi Jokinen 255; 4 Loviisa Seppälä 225; 5 Pietari Seppälä 120 Kuhmoisten Sanomat Kuoksenjärven kalastuskunta piti vuosikokouksensa 18. Alkuun kilpailun tukikohtana toimi Metsähallituksen kämppä, nyttemmin Piippalan talon pihapiiri, jonka talon isäntä Raimo Laakso on luovuttanut keväisen ulkoilutapahtuman käyttöön. Lahja Virtanen Jämsänkoskelta on käynyt Kuoksenjärven kisoissa aina, kun vain on saanut kyydin. Martintie 4 A 5. Kesätapahtumaa ei alkavana kesänä järjestetä. Oikea elämyspaketti! Hinta 67.000 e. Vh 24.700 e . Kalaa nousi järvestä aamupäivän aikana yhteensä 35 kiloa. Puh. – Kisat ovat myös kalavesien hoitotyötä, kun roskakalaa saadaan pois vesistä. maaliskuuta. Voittajaksi selvisi Jouni Neuvonen Toivakasta, ja hän sai palkinnoksi uuden jääkairan. Tervetuloa viettämään mukava keväinen iltapäivätuokio! Vapaa pääsy! PS. mukaan. 33 m 2 Kt 1h,kk,alkovi,kph,autopistokepaikka As Oy Paajarannassa. Tuplapotku, käyttämätön, tarpeettomana. Tervetuloa tutustumaan opistolaisten taiteen ja käsityön saavutuksiin. Rakennuspaikan osoite Sahatie 9. huhtikuuta. Verkkojata ei saa olla kolmea verkkoa pitempi. Pilkkikisat kaunilla Piippalanlahdella Piippalan talon pihapiirissä punnittiin Jouni Neuvosen päivän saalista. Kirkonkylältä päin matka kävi ensin Orivedentietä, sitten Hahmajärventietä pitkästi ohi Hahmajärven, kunnes käännyttiin Hirvijärventielle, jota sitäkin sai ajaa hyvän tovin. Opastus oli hoidettu selkeästi niin Hahmajärven kuin Kylämänkin suunnasta. Kelpoisuusvaatimuksena on liikunnanohjaajan tutkinto (Amk tai liikunnanohjauksen perustutkinto). Kuhmoinen 28.3.2011 Sivistystoimenjohtaja MYYDÄÄN Kuhmoinen, Tapiala n. – Kalahan on terveellistä ruokaa. Verkon silmäkoko on vapaa koko kalastuskunnan alueella. – pe 29.4.2011 kirjaston aukioloaikoina. Anja Korpeinen Padasjoelta on kiertänyt pilkkikisoja vuodesta 1980-luvulta lähtien. Suuri osa kilpailijoista oli kokeneita pilkkijöitä, jotka kiertävät kisoja pitkin talvea, mutta olipa mukana myös aloittelijoita ja lapsiperheitä. Tuhnuinen aamu kirkastui pilvipoutaiseksi ja tuulettomaksi kevätpäiväksi. Kuhmoisten Sanomat Keskiviikkona 6. Lupa koskee eläinsuojan laajennusta tilalla Hannula RN:o 17:31. Moottorivene Parlas 435 + 9,9 hv 4T Honda, kaikuluotain mukaan. Osoite: Toritie 34 A, 17800 Kuhmoinen. Tuloksia odotellessa pilkkijät nauttivat Hahmajärven Erän järjestämän puffetin lämpimiä juomia ja kuumia makkaroita. (Huom. Osakkaille myydään lupia kymmentä verkkoa varten, ulkopuolisille neljää verkkoa varten
(03) 555 1202, 040 5517540 __________________________ Seijan Pidot Tmi Seija Ruokola 0400 980 292 __________________________ Pitopalvelu Hopeaharju 040 7070 488 __________________________ T:mi Suvi Söderholm p. 5e. MATTO MEERI Kuhmoisten torilla to 7.4. alv 23%) Etusivulla 1,43 e /pmm Tekstissä 1,25 e /pmm Takasivulla 1,33 e /pmm Seurapalsta 1,85 e /rivi Johan on markkinat Edullinen rivi-ilmoitus yksityishenkilöille. remonttityöt suvi.soderholm@suomi24.fi SIIVOUSPALVELUT Siivouspalvelu Valkjärvi kaikki siivousalan palvelut p. Kaikki eläkeläiset ym. ja Eurooppa OPASOL OY p. Van Gogh, Pito, Siikli, Timo ym. Tervetuloa! Iloa liikunnasta Päivi Sorrin johdolla Päijännekodilla pe 8.4. 0400 852 532 KULTASEPÄNLIIKKEET Kelloja, kultaa, silmälaseja Kelloliike M. Panostaja Ari Rajala 0400-711492 METALLIJA KONEISTUSTYÖT MP-koneistus 0400 805 830 mpkoneistus@gmail.com OMPELUKONELIIKKEET Myynti-huolto ja esittelyt Jämsän Husqvarna Mottilantie 2 (014) 713 992 PARTURI-KAMPAAMOT Kaisan HiusPalvelut Toritie 50, Kuhmoinen p. Mistä aiheesta Sinä haluaisit lukea. Sydänkerhon iltapäiväkahvit Kuhmolassa 11.4.11 klo 1618. Ilmoituksia välitetään myös muihin lehtiin niiden omilla ilmoitushinnoilla. Ikkunat, ovet, pleksit, lasit suurvarastosta. Manninen .jmanninen.com Paljon tuotteita ale -20 – 50 % Digitaaliset yleismittarit alk. vuorossa seurakuntahetki klo 11.30, mukana kirkkoherra Jukka Erola. huhtikuuta 2011 SEURAT TORILLA TAVATAAN LÄÄKÄRIT Kuhmoisten Sanomat Puolueeton kotiseutulehti Sanomalehtien Liiton jäsen Levikki 3068 (LT-2008) ISSN 0356-228X Painopaikka Lehtisepät Oy Päätoimittaja Vesa Koivu 040 484 0352 ILMOITUSJA TILAUSASIAT p. Hinta kolmelta riviltä 10,e ja lisärivit 3,e /rivi. 5551119 __________________________ Papinsaaren Kukka ky Hautauspalvelu ja kaikki alan palvelut p. Edullista näkyvyyttä puoleksi vuodeksi kerrallaan: 3 riviä/6 kk vain 89,e ja 5,90e/lisärivi (alv 0%) LIIKEHAKEMISTO PITOPALVELU Kuhmoisten Seurahuone Juhlaja pitopalvelu. Lähtö linja-autoasemalta klo 11.30. Työkaluja sähkötarvikebussi tulee taas Työkaluja sähkötarvikebussi tulee taas TO 31.3. Aina vinkkiä ei voi heti toteuttaa, mutta jossain vaiheessa toivejuttu ehkä ilmaantuu lehden sivuille, muodossa tai toisessa. Kissakulman Ns. Kuhmoinen Neste klo 9-17 To r s t a i t u v a s s a Kuhmolassa on 7.4. 0400 516 747 VARTIOINTI JA MURTOHÄLYTYSJÄRJESTELMÄT JämSec Security Vartiointija turvallisuuspalvelut P. klo 13 Päijännekodilla. Anna juttuvinkki! Kuhmoisten Sanomien toimitus toivoo juttuvinkkejä. Tämän kevään viimeinen kokoontuminen. tilaus 56 e 6 kk:n tilaus 35 e 3 kk:n tilaus 29e Ilmoitushinnat 1.1.2011 alk. 050 913 6226 www.juhansahko.net JULKISET KAUPANVAHVISTAJAT Kari Paajanen p. Ilmoittautumiset Osmolle 040-7553520. 040-536 5663, 0400-350 483 __________________________________ __________________________________ Lasimestari ky. tarjoushinnoin Asennusja maakaapelit tarjoushinnoin Myymälä täysin uusittu, myymälässämme n. 040 827 1583 __________________________________ Timo Ansiomäki 0400 353 886 __________________________________ Kuhmoisten Talonmiespalvelu Kuorma-autolla likakaiv. Kinnulan tori klo 9–17 Ke 6.4. 040 541 3823 www.markkukaakko.com __________________________ Sähkötyö J. Kinnulan tori klo 9–17 TO 31.3. 0400-425 708 Yhteyspäälliikkö, VTS Ermo Piispanen, p. 9,90 Langattomat ovikellot tarj. 14,90 LED -loisteputket UUTUUS tarj. Taulujen kehystys sekä taiteilijan tarvikkeet. Kierros Hahmajärven ympäri jatkuu. 040-746 9617 kuhmoinenkeittiot@gmail.com www.kuhmoinen-keittiot.fi __________________________ T:mi Vesa Peltonen pesuhuoneet, saunat, laatoitukset, saneeraus, rakennusalan työt p. klo 13 Kuhmolassa. Hintoihin sisältyy alv 23%. asiasta kiinnostuneet tervetuloa! Kuhmoisten Seniorit ry Laulut ja bingo 8.4. Toimituksella on oikeus lyhentää ja muokata tekstejä. klo 9-17 Seppolantie 16, Jämsä p. Kuhmoisten Sanomat 11 Keskiviikkona 6. tyhj. Ajetaan Toritietä Suvantolan kautta. 10e, sis. 54,90 Aurinkokennotja tarvikkeet tarjoushinnoin Vesijohdon sulanapitokaapelit alk. Lämpimästi tervetuloa! Kuhmoisten Sotainvalidit ry:n Naisjaoston päiväkahvit ke 13.04.2011 klo 13.00 Veljestuvassa, Kokonniementie 9. 050 331 5833 Sertifioitu märkätila-asentaja Laatoitusym. 050 331 5833 PUTKILIIKKEET Putkiasennus Lehtonen Ky Kokonniementie 12 0400 638 764 __________________________ LVI-Saarinen Oy Ville Saarinen 044 500 8889 Salmijärventie 54, Kuhmoinen PUUTAVARALIIKKEET Pajulan tila sahatavaraa, myös kyllästettyä polttopuita p. Ilmoitusja tilausasiat, ilmoitusvalmistus, markkinointi toimitusjohtaja Kati Sirén 050 469 4922 TOIMITUS Toimittaja Päivi Hotokka 045 635 5335 Sähkötarvike J. (03) 5512 177, 040 5415 723 Keskustie 6, Padasjoki HAUTAKIVET Loimaan Kivi Oy Myynti Kuhmoisissa Olavi Keränen 050-5707 333 __________________________ Polar Granit Oy Korpilahti P. 020 730 4040 Fax 014-712 951 Lindroos Esa 0400-344 531 SÄHKÖASENNUKSET SÄHKÖ-RUOKOLAHTI OY Suunnitelmat/asennukset 040-700 1165 __________________________ T:mi Sähköasennus Tapio Halttunen A-ryhmä Kirkkotie 18 Puh/fax 555 6310 Kuhmoinen 0400-742310 __________________________ Sähkötyö J.Peltonen 050-9136226 www.juhansahko.net SÄLEKAIHTIMET Kotimaiset sälekaihtimet mittatilauksena edullisesti, nopeasti. mukaan! Historiapiiri Torpalla ti 12.4. 040 512 5855 __________________________________ Parturi-Kampaamo Tikantupa Toritie 54, Kuhmoinen p. Haittaako heikentynyt näkö arkeasi. 555 6090 Veikko Mattila p. 29,90 Energiankulutusmittari tarj. Tilaushinnat 2011 (kotimaa) 12 kk/kestotilaus 51 e 12 kk / määräaik. Alle 25,e :n ilmoituksesta perimme pienlaskutuslisän 3,30 e . Pienlaskutuslisä alle 25,e :n ilmoituksista on 3,30 e . 045 132 3348 __________________________________ Parturi-Kampaamo Sini Salonen Toritie 50, Kuhmoinen p. 9, Lahti, 0400 490 773 asuntomarket@syyslahti.fi __________________________ Kiinteistömaailma Asuntojämsä Oy LKV Keskusk. ym. toimitukselliset asiat: toimitus@kuhmoistensanomat.fi etunimi.sukunimi@kuhmoistensanomat.fi www.kuhmoistensanomat.fi Asiakaspalvelukonttori avoinna: ma ja ke 9-15, ti ja pe 9-13, to sulj. Peltonen p. Määräajan jälkeen jätetyistä ilmoituksista peritään lisämaksuna 3,50 e /ilmoitus. 020 755 1810 www.jamsasecurity.com __________________________ Secman Turvapalvelut 24 h 040 522 88 44 Vartiointipalvelut Murtohälytysjärjestelmät __________________________ S & L Turvapalvelut Oy 24 h/vrk 050 596 0060 hälytysja kamerajärjestelmät vartiointipalvelut MÖKIT, KODIT, YRITYKSET www.turvapalvelut24h.fi ÄÄNENTOISTO Näyttelyt, messut, discot, juhlat, musiikkiym. 0400 783 630 __________________________ Teemu Sarhemaa 0400 551180 KAIVOLIIKKEET Porakaivoliike Kallioniemi Oy Jämsä (014) 761 168 www.porakaivoliikekallioniemi.fi __________________________ KIINTEISTÖPALVELUT, POLTTOPUUT Kuhmoisten Talonmiespalvelu Mökkija kiinteistöhuollot Lokakaivojen tyhjennykset Vaihtolavakuljetukset Polttopuut ja valmistus 0400-779 632 / 040-504 7374 KIINTEISTÖNVÄLITYS Asuntomarket Hannu Syyslahti LKV (A) Rauhank. 0400 759 383 vesa.t.peltonen@pp.inet.fi __________________________ T:mi Suvi Söderholm p. 29,90 MP/auton akkulaturit ja akut alk. Ark. 040 824 9371 elina.wikman@gmail.com __________________________ Siivousja Kotipalvelu AR-MI Clean Ay 045 120 9378 /Arja ja Mia KUKKAKAUPAT JA HAUTAUSTOIMISTOT Kuhmoisten Kukkakauppa ja Hautauspalvelu Taina Hinskala, puh. 19,90 LED LENSER käsija otsavalaisimet alk. 14,90 LED -lamput 12V/230V tarj. (sis. Ilmoitusaineisto tulee jättää lehden toimitukseen viimeistään julkaisuviikon maanantaina klo 11.30 ja vedosilmoitukset edellisen viikon perjantaina klo 13 mennessä. Ovet ovat avoinna klo 10-13. Irma Kallio p. Aiheesta kertoo Maria Joutsen Näkövammaisten Keskusliitosta ma 11.4. Taiteilijatarvikkeita ja täyden palvelun kehystämö.Edullisesti (24h). Piili Kuhmoinen (03) 555 1222 LASIJA KEHYSLIIKKEET Lasi ja Kehys Kaikki lasialan työt ja tuulilasit. (03) 555 1437 postiosoite: Toritie 52, 17800 Kuhmoinen Puh. alk. Lehden vastuu ilmoituksen julkaisemisen yhteydessä sattuneesta virheestä rajoittuu ilmoituksen hintaan; puhelimitse annettujen ilmoitusten virheestä vastuu on ilmoittajan. 0500 79 79 00 www.kkcenter.fi TILITOIMISTOT Kuhmoisten Tilitoimisto Toritie 64, p. Nevala TORILLA TAVATAAN mahdollisen allasvoimistelun. Tervetuloa! Päiväretki Jämsänkosken uimahalliin ke 13.4. Varsinaiset juttutarjoukset sovitaan päätoimittajan kanssa erikseen. 040-555 0454 kalle.nurminen@pp1.inet.fi ATK-PALVELUT Tietotekniikka, laiteasennukset, kotikäynnit. Peltonen Padaskeittiöt-kalusteet kodinkoneet rakennusalan työt p. kivien ja kallion louhintaa tonteilta, teiltä, pelloilta sekä piikkaustyöt. 10-12, 42100 Jämsä p. 24,90 Airam-hehkulamput PIENI ERÄ Teollisuusloistevalot IP65 alk. 014-821 234 Hautakivet suoraan valmistajalta tehtaan hinnoilla www.polargranit.fi ILMALÄMPÖPUMPUT Tmi Markku Kaakko p. Vääksy p. Riveillä voit ostaa, myydä, vaihtaa, vuokrata yms. TIETORUUSU Kirkkotie 8,0400477 809 www.tietoruusu.fi FYSIKAALISET HOIDOT Hermoratahieronta Anne Kaunistoinen 0400 641 924 Harmoinen HAKETUS Ruokolan Metsäkuljetus Oy p. 49,90 AmPro työkalut tarjoushinnoin ENSTO sähköasennustarv . 0400 852 532 __________________________ ARKKITEHTISUUNNITTELU Kalle Nurminen arkkitehti SAFA suunnittelu, lupahakemukset, pääsuunnittelijan tehtävät, työnjohto Korppilankuja 46, Kuhmoinen p. 1500 tuotetta esim. alk. Multaporkkanaa, sipulia ym. 555 1331 kuhmoistentilitoimisto@ kuhmoistetilitoimisto.fi __________________________ Tilitaito Iris Nieminen Orivedentie 5 p. Liitä aina mukaan myös nimesi ja yhteystietosi. 555 1066, 040-708 7647 __________________________ Tili Salo 040-508 3459 tili.salo@mbnet.fi www.tilisalo.com VAKUUTUKSET Tapiola-ryhmä Palvelupiste Kuhmoisissa Jami Liivenkorkee P. tapahtumat OPASOL OY p. Kerro mielipiteesi! Lukijapostia-palstalla voit kiittää, kehua tai antaa kritiikkiä ajankohtaisista asioista. 0400 798143 p. (03) 766 0099 LIKAKAIVOJEN TYHJENNYKSET Traktoriurakointi Vesa Arrenius p. (014) 718 688, 0400 647 931 __________________________. Laulut 13.4. 0400 783 630, (03) 555 6137 __________________________ Kuhmoisten Osuuspankki Teemu Sarhemaa (03) 5445100 perunkirjoitukset testamentit kauppakirjat __________________________________ __________________________ Lindroosin Sora Oy Puh. erikoiskuljetukset/kotim. ja 15.4. Hinta 9e, aik. 0400 634 924 veikko.mattila@kiinteisto.inet.fi KOTIAPU Elinan apu p. Tapahtumavinkit on hyvä lähettää ainakin viikkoa tai kahta ennen. Yli 75-v. 040 547 1511 HAMMASLÄÄKÄRIT Erikoishammasteknikko Paula Mertsalmi hammasproteesit, tiivistykset ja korjaukset p. klo 13. Kirjoita mieluiten omalla nimelläsi. 050 526 4475 RAKENNUSTARVIKKEET Ikkunoita ja ovia mittatilaustyönä Ruokolan Puu Oy 040 824 7331 RAKENTAMISPALVELUT Pe-Ra Rakentajapalvelu uudisrakentaminen, omakotitalot, huvilat, saneerauskohteet 0400-593 031 Kuhmoinen pertti.nevalainen@pp3.inet.fi __________________________ Rakennushuolto P. klo 12 Kuhmolassa. 0400-779 632 / 040-504 7374 LOUHINTAURAKOINTI Suoritan ammattitaidolla kaikenlaistalouhintaa, esim. klo 9-11 Kuhmoisten torilla PERUNAA sopivasta säkeittäin. klo 18.00. (03) 555 1437 Fax (03) 555 6538 sähköpostiosoitteet: ilmoitusja tilausasiat: ilmoitukset@kuhmoistensanomat.fi juttuym. Kaikki eläkeläiset ym. 045 636 3889 / Eija SORAA JA MURSKEET Kuhmoisten Sora Oy Puh./Fax (03) 5551 292, Olli Nummelin P. 03-555 1680 KULJETUSLIIKKEET Pika-, rahti-, lavettiym. (014) 719 090, 040 508 3671, 040 776 0642 asuntojamsa@kiinteistomaailma.fi __________________________ Länsi-Päijänteen Kiinteistötoimisto Oy LKV(A) Toritie 50, Kuhmoinen p. 040 587 7830 __________________________________ Toritien Hiushuone Toritie 52, Kuhmoinen Sari Markkanen 0400 944 726 __________________________ T:mi Laura Lindsten 044 2827 165 Toritie 44, Kuhmoinen PERUNKIRJOITUSJA PESÄNSELVITYSPALVELUT Kari Paajanen P. Jämsä tori klo 9-17 To 7.4. 24,90 Langattomat sääasemat tarj. matkan ja sisäänpääsyn ja Ma 11.4
Loppuosan 100€ osuusmaksusta voit maksaa kahden seuraavan vuoden Bonuksilla. Omalla vuorollaan Rauno Virtanen antoi laulun kaikua, ja hänen tulkintansa E. Oletko sinä. Georg Otsin ohjelmistossa riittää hittibiisejä kaikille. Asiakasomistajuus kannattaa! Liity nyt, saat 2×10 € ostoseteliä. S-Etukortin saat heti käyttöösi, ja mukaan pääset 20 eurolla. tai puhelimitse Keskimaan asiakasomistajapalvelusta p. Konsertin päätteeksi solistit lauloivat yhdessä R. Tuntui siltä, että niin esiintyjät kuin yleisökin olivat kuin kotonaan. Vaan eipähän tilaisuus luettelemisesta parane, Pelimannit soittivat ja lauloivat niin vetoavasti, että itse suoritus jäi melkein huomiotta, ja kuulija antautui sävelten ja tunnelmien vietäväksi. Muuttuvat laulut vuosien mennen Aika pois paljonkin vie Muuttuuko ihminen ja mihin suuntaan Voi viedä huomispäivän tie Voisi luulla, että Muuttuvat laulut on venäläinen romanssi, mutta se on Rauno Lehtisen Georg Otsia varten säveltämä ja Tuula Valkaman sanoittama. Kitaristi Ari Heino esiintyi nyt ensikertaa solistisissa tehtävissä, hän aloitti laulamalla V. Kolmanovskyn laulusta Rakastan sinua elämä oli komea kunnianosoitus itselleen Georg Otsille. tai puhelimitse Keskimaan Kuhmoinen, ma–pe 7–21, la 7–18, su 12–18 S-Etukorttineuvoja myymälässämme perjantaina 8.4. Harmi, että en vieläkään erottanut klarinetin tai urkuharmoonin ääntä. Asiakasomistajaksi liityttäessä annettavat tiedot tallennetaan S-ryhmän asiakasomistajaja asiakasrekisteriin. Asiakasomistajaksi liityttäessä maksetaan Keskimaan osuusmaksu 100 €. Pelimannit olivat valmistelleet konsertin ohjelmistoa koko kuluneen talven ajan työväenopiston musiikkipiirissä Veli-Matti Grönvallin johdolla. Myös huilun, kitaran ja basson ääni kantoi hyvin, huilusoolo Babadzanian-Jevtusenkon kappaleessa Älä kiiruhda jäi erityisesti mieleen. Asiakasomistajaksi liityttäessä annettavat tiedot tallennetaan S-ryhmän asiakasomistajaja asiakasrekisteriin. Kuhmoisten Sanomat Keskiviikkona 6. pantit 3,60 SATSUMA Argentiina/Uruguay JÄÄSALAATTI 100 g, Suomi Tuore Lummenneen MUIKKU säävaraus 4 95 kg NAUDAN JAUHELIHA 400 g raj. Jo konsertin ensi tahtien jälkeen yleisö haki mukavampaa asentoa Kuhmolan kovilta puupenkeiltä. Tuttuja, koskettavia lauluja, tutussa paikassa, omien ihmisten esittämänä ja oman väen kesken. Vuoden 2010 lopussa asiakasomistajia oli 107 836. Saat myös Asiakasomistajaksi liityttäessä maksetaan Keskimaan osuusmaksu 100 €. Loppuosan 100€ osuusmaksusta voit maksaa kahden seuraavan vuoden Bonuksilla. Gittlerin Sirpaleet . (03) 555 6061 kalle.uimonen@k-market.com Palvelemme: ma-pe 7-21, la 7-18 ja su 12-18 KAUPPIAS HOITAA HOMMAN k-market kippari uudistuu! III-OLUT 0,33 l tlk 24-pack Ilman K-Plussa-korttia 23,52 24-pack (2,52/l) sis. Lisätietoa asiakasomistajuudesta saa osoitteesta: keskimaa.. Väkeä oli paikalla kaksi ja puoli sataa. Osansa tähän saattoi olla silläkin, että väenpaljous sai juhlasalin lämpötilan kohoamaan muutaman reippaan asteen. Bonus alkaa kertyä 50 euron kuukausiostoilla. Tämänkertainen Pelimannien kevätkonsertti oli kuin kuhmoislaisuutta parhaimmillaan. huhtikuuta 2011 12 KIPPARI Toritie 53, Kuhmoinen Puh. Harmonikka sopii erinomaisesti säestämään Georg Otsin lauluja. Erä! 2 rs! Ilman K-Plussa-korttia 5,95 kg Ilman K-Plussa-korttia yksittäin 2,79 rs (6,98/kg) -16% -19% Lisätietoja › www.keskimaa. Vuosien harjoitus kuului yhteissoitossa, ja esiintyminen oli entistä varmempaa. Sen voi maksaa kerralla kokonaan tai liityttäessä 20 €, jolloin loppuosa maksetaan kertyvällä Bonuksella 24 kk kuluessa. Muuttuuko ihminen ja mihin suuntaan Konsertin päätyttyä yleisö taputti valtoimenaan, ja esiintyjät kukitettiin. Bonus alkaa kertyä 50 euron kuukausiostoilla. Saat myös ilmaiset rinnakkaiskortit taloudessasi asuville perheenjäsenillesi. 1,2 kg 4 95 kg VOIMASSA 1.9.2010 ALKAEN 19 99 24-pack (2,07/l) sis. Ja pian ihmiset olivat asettuneet aloilleen, aika oli kuin pysähdyksissä ja ihmiset ajatuksissaan. Salanovin Uudelleen jos luokses tulla voisin . 010 767 3070 ma–pe klo 8–17, (0,0828 €/puhelu + 0,1199 €/min). Valgren Saarenmaan valssin , ja Rauno Virtanen pyysi yleisöä liittymään mukaan lauluun.. › * › › , › , Aivan! Hän on Keskimaan asiakasomistaja. S-Etukortin saat heti käyttöösi, ja mukaan pääset 20 eurolla. Liittymisedun 20 € saat liittymällä Keskimaan toimipaikoissa. Lisätietoja › www.keskimaa. 1 erä/talous 4 50 2 rs (5,63/kg) HK RYPSIPORSAAN HERKKUPAISTI n. Hyvä vain, että paikalla ei ollut virkaa tekevää palopäällikköä, sillä eihän hän olisi voinut ryhtyä Kuhmolaa tyhjentämäänkään. Heinon karhea ja miehekäs ääni on hyvä lisä Pelimannien ohjelmistossa. Ylipaikoilla oli niin paljon ihmisiä, että liikkuminen kävi jo vaikeaksi. Seija Ruokola oli hyvässä vireessä, ja Golemanin ja Corenzon Venezuelan pitkät juoksutukset soivat heleästi. Lisätietoa asiakasomistajuudesta saa osoitteesta: keskimaa.. Seija Ruokola aloitti kevätkonsertin esittämällä G.L. Sen voi maksaa kerralla kokonaan tai liityttäessä 20 €, jolloin loppuosa maksetaan kertyvällä Bonuksella 24 kk kuluessa. * Keskimaa maksoi asiakasomistajilleen vuonna 2010 Bonusta, maksutapaetua, ylijäämänpalautusta ja osuusmaksun korkoa yhteensä 31,4 miljoonaa euroa. Konsertin teemaksi oli valittu Georg Otsin laulut, ja valinta oli mitä onnistunein, sillä Kuhmola suorastaan pullisteli yleisöä. huhtikuuta. pantit 3,60 -17% 1 89 kg 1 19 ps (11,90/kg) VOIMASSA 6.-9.4.2011 TARJOUKSET VOIMASSA 7.-10.4., ELLEI TOISIN MAINITA. Liittymisedun 20 € saat liittymällä Keskimaan toimipaikoissa. Pekka Lehmussaari on tuonut rentoutta esiintymiseensä, ja hän prässää ääntään mainiosti, intensiivisyydessään se tuo mieleen Matti Inkisen ja Olavi Virran. klo 12–18 Vesa Koivu Kuhmoisten Pelimannien neljäs kevätkonsertti järjestettiin viime sunnuntaina 3. Joka puolella näkyi lämmenneitä katseita ja punaisia poskia