– Samuel jaksoi kiertää tunnollisesti kaikki paikat, mutta Jeremias lintsasi hieman. lokakuuta 2014 SITOUTUMATON PAIKALLISLEHTI Tuomo Hyttinen Viikko sitten tiistaina Kuhmoisten upouusi Puuhapuisto koki ensimmäisen muodonmuutoksen. Ainakin peilitalolla, maisemajunalla ja vuoristoradalla oli uutteria suorittajia. Elina Laatikainen, Mikael Koli, Väinö Laitila ja Eero Sumioinen suorittivat tarkkuusheittorastia intohimoisesti. vsk Keskiviikkona 8. – Emilia, tuu hämppiskeinuun, joku innokas vaatii. Tempaus oli osa jokavuotista valtakunnallista Varpaat vauhtiin! -kampanjaa, joka korostaa liikunnan merkitystä kaikenikäisten arjessa. – Tarkoituksena on, että lapset kiertäisivät huvipuiston rasteja aikuisten seurassa. Mukavaa, että tällaisia tempauksia järjestetään, Rantanen sanoo. Tytti Rantanen kiersi rasteja poikiensa, 6-vuotiaan Samuelin ja 3-vuotiaan Jeremiaksen, kanssa. Rasteilla muun muassa laskettiin pikkumatolla liukumäkeä, seikkailtiin labyrintissa ja jonglöörattiin. Myös vanhemmat olivat tapahtuman järjestämisestä mielissään. Huvipuistopäivä saikin liikkeelle yli 30 lasta. – Tarkkuusheitto! Siinä sai vaan antaa mennä, Samuel Rantanen sanoo. – Pyörivät hyrrät! Oli kiva kun sai juosta mäkeä alas, Emilia Pohjoisvirta kertoo. Lopullista selvyyttä asiaan ei saada. –Aleksi kiersi autoradalla oikein Päijälän reitin, Tuula Piili kertoo. – Keltainen kiipeilyteline on paras laite. – Jyväskylässä leikkipaikkoja hävitetään, mutta Kuhmoisissa niitä rakennetaan lisää! Se on harvinaista tällaisina aikoina, Tuula Piili sanoo. Tilaisuus aloitettiin iltapäivällä kolmelta, jotta mahdollisimman moni vanhempi ehtisi mukaan. Myös päivähoidon henkilökunta antaa kehuja Puuhapuistolle. Kun lapset saivat kaikki kymmenen suorituspistettä kierrettyä, huvipuistopassi tarkastettiin kioskilla. Puuhapuisto keräsi kiitoksia Liikuntapaikat ruuhkautuivat ajoittain, kun rastien sisällöt veivät tekijät mennessään. Sieltä vanhemmille annettiin kotiin vietäväksi lehtinen, jossa kerrotaan vinkkejä liikunnan ujuttamisesta jokaisen lapsen arkeen. Huvipuisto muuttuu pikku hiljaa takaisin Puuhapuistoksi. – Täytyy olla tarkkana, että kaikki mukulat pysyvät tallessa, hoitaja Tuula Piili sanoo. Aleksi Pohjoisvirta, Toni Urpunen, Henna Urpunen ja Emilia Pohjoisvirta nauttivat karusellirastista. Osanottajat saivat Kopposen pitämältä kioskilta oman huvipuistopassinsa, jossa heille annettiin tavoitteeksi käydä kymmenellä eri liikuntapaikalla suorittamassa Varpaat vauhdissa huvipuistossa tehtäviä. Tämä on koko perheen tapahtuma, päivähoidon ohjaaja Katri Kopponen kertoo. Siinä otettiin leikkivarjon reunoista kiinni ja pyörittiin ympyrää laulun säestämänä. Sen alle voi rakentaa vaikka pesän, Jeremias Rantanen kertoo. Päivähoidon henkilökunta nimesi leikkipuiston huvipuistoksi yhden päivän ajaksi. Mikä oli lasten suosikkirasti. Hämppiskeinu houkutti Teemapäivä alkaa olla lopuillaan. Kuhmoisten Sanomat Irtonumero 2,20 € N:o 41 2014 64. Uudessa Puuhapuistossa mielikuvitus lähtee lentoon, ainakin jos Rantasen perheeltä kysytään. Taustalla hoitaja Emmi Salminen piti huolen siitä, ettei meno äitynyt liian kiihkeäksi.. Vauhdikkaita tilanteita riitti
Tuhannet ekaluokkalaiset aloittavat koulutiensä ja vanhemmat opiskelijat palaavat kesän jäljiltä takaisin koulunpenkille. Jo ensi vuoden alussa tulee voimaan lääkäripäivystystä koskevien määräysten muutos. Henki tämän ajan on niin kiireinen, nuoren vaeltajan mukaansa temmaten. Nyt lakkautuksen syyksi esitettiin vähäistä tarvetta, mutta oikein missään ei esitetty tilannetta kokonaisuutena. Tästä on viimeksi uutisoitu EteläSuomen sanomissa viime viikolla. lokakuuta 2014 2 KOLUMNI Jyrki Järvinen LUKIJAPOSTIA PÄÄKIRJOITUS 8.10.2014 Niina Huuhtanen Edellisellä kerralla kirjoittelin keväällä, ja synkistelin vähän sairaankuljetuksen saatavuutta. Jos matkustaa kaupunkipaikan päivystykseen kiireetöntä asiaa näyttämään, joutuu siellä ensin jonottamaan kauan ja sen jälkeen luultavasti saa hoidokseen ohjeen hakeutua omalle terveysasemalle arkipäivänä. Ilahduta! Järjestä pieniä yllätyksiä lenkillä, kotona tai pihalla. lokakuuta vaarallinen läheltä piti -tilanne, kun henkilöauton kuljettaja lähti ohittamaan edellä ajavaa autoa. Pelkään, ettei siinä synny säästöjä eikä toiminnan käytännöllistä tehostumista. Meinasi ennusteesta pahentua, kun vähän yllättäen sairaanhoitopiirimme meinasi lopettaa sairaankuljetus-ensihoitopalvelut kunnastamme kokonaan. Parin vuoden kuluttua saattaa asia olla esillä uudelleen. Ihmisen vastuulla on myös omasta koiratietämyksestään huolehtiminen. Käytännöllisesti katsoen siis kaikesta. Sairaanhoitopiiri ja hätäkeskuslaitos pitävät kuljetusten yksityiskohtaisia tietoja salassa pidettävinä ja sitä ne tietenkin yksittäisinä ovatkin. Ole ystävä! Sinun ei tarvitse mieltää itseäsi suurena johtajana, vaan ystävänä, opettajana ja vastuunkantajana. Melkein toivon, että asia viivästyisi eduskunnassa sen verran, että sitä ei ehdittäisi ennen ensi kevään eduskuntavaaleja päättämään, jolloin saataisiin aikaa paremmalle valmistelulle. Älkää siis epäröikö kertoa mielipidettänne. Se luottaa sinuun kaikessa ja antaa oman vilpittömän rakkautensa. Vanhuksilla siellä yksi toive ois, jospa tänään vielä, joku tulla vois. Näiden palvelujen ruuhkautuessa on entistä tärkeämpää välttää niiden väärinkäyttöä kiireettömiin asioihin. Rohkeasti kohti muutosta Yksinäinen vanhus ääressä ikkunan. Karavaani kulkee samalla tavalla kuin ennenkin, vaikka vanhojen kasvojen tilalle on tullut uusia. Kiitokseksi tästä saan luottavaisen ja iloisen ystävän, joka mielellään ottaa kontaktia vapaaehtoisesti vaikeissakin ympäristöissä! 5. Kyseessä oli kuitenkin vain erävoitto. Palvelun hyödyllisyyden tai tarpeellisuuden arvioimiseksi pitäisi kuitenkin olla jonkinlaisia tietoja Sairasta menoa käytettävissä, kun niitä on vuosikymmenet kerätty. Tämä johtaa päivystysvastaanottojen keskittymiseen entisestään. 3. Toimintojen hallinnon keskittäminen muutamiin suuriin sairaalakaupunkeihin ei luultavasti tule tuomaan terveydenhuoltoon pelkkää parannusta. Uuden sote-kuvion myötä sellaista kuitenkin nyt kiivaasti suunnitellaan. Kun sinä tiedät mitä teet, ja miten opetat, oppii koira nopeammin, eikä sen tarvitse tuntea arjessa epävarmuutta sinun toiminnastasi, se saa luottaa sinuun varauksetta. Pelkältä viikon lomalta palautumiseen menee hetki. Ihminen päättää muun muassa koiran ajanvietosta, ulkoiluajoista, ruokinnasta ja sosiaalisista suhteista. Naapurissa oleva paljon pienempi Asikkala on saanut lääkäripalvelunsa toimimaan oikein hyvin viimeisten kolmenkymmenen vuoden ajan. Vanha sanonta on, ettei pidä ruveta korjaamaan sellaista, mikä ei ole rikki. Lahden kaupungissa on hyviä systeemeitä, mutta lääkäripula on ollut terveyskeskuksessa toistakymmentä vuotta. 4. Näkee tiellä joskus kiireisen kulkijan. On annettava tuoreeseen alkuun liittyvän innostuksen ja jännityksen viedä mukanaan tilanteisiin ja paikkoihin, joihin ei aiemmin ole uskaltanut lähteä. On hyvä miettiä niiden merkitystä meille, ja etenkin meidän merkitystä niille. Syksy tuo muutoksia myös Kuhmoisten Sanomiin. Siihen on mahdollista toki valmistautua paremmin. 2. Opettele ymmärtämään nimenomaan omaa koiraasi, sillä jokainen on myöskin yksilö ja toimii itselleen parhaalla tavalla. Se tarkoittaa sitä, että jostain vanhasta ja totutusta on luovuttava. Muista, että pennun tulee 8-16 viikon iässä tottua rauhallisesti kaikkeen, mitä se kenties tulee elämässään kohtaamaan, jotta niistä tulee koiralle normaaleja elämäntilanteita. Unohdettu Vanhusten viikosta 5.10– 12.10.2014 muistuttaen Ulla-Maija Sipola Eläinten viikon kunniaksi on hyvä pohtia millaista elämää tarjoamme koiraystävillemme. Tätä lehteä tehdään teille lukijoille ja teidän kanssanne. Jyväskylän seudulla on muutaman vuoden ajan tätä keskittämistä harjoiteltu ja nyt he ovat tulleet siihen tulokseen, että pienempiä terveysasemia lopetettaisiin. Tämä lehti on ensimmäinen, joka on kyhätty kasaan uudella kokoonpanolla. Sairaanhoitopiirin hoidettavaksi keskitetyn sairaankuljetuksen esille tullut varjopuoli on kuitenkin vain pientä esimakua siihen verrattuna, mitä tulossa oleva sote-uudistus tuo terveydenhuoltoon. Ottaa aikansa päästä takaisin normaaliin rytmiin. Jotkut saattavat nollata aivonsa lomalla niin tehokkaasti, etteivät työpöydän äärelle palattuaan enää muista salasanojakaan. Kuhmoisissa ja Jämsässä sekä perusterveydenhuolto että omalla alueella tuotettu erikoissairaanhoito ovat toimineet kohtalaisen hyvin. Kannathan kunnian kiitollisena! Maria Pesonen Kouluttaja ja luennoitsija Koirakoulu Onni Kuhmoisten Sanomat Valtatie 24:lla Myllykylän kohdalla tapahtui tämän viikon maanantaina 6. Siitä on luultavasti seurauksena ruuhkia ja kuljetusongelmia. Sen pitää säästää itseään niitä tapauksia varten, kun kuljetuksen aikana tarvitaan hoitoja valvontamahdollisuuksia. Toimituksessa tapahtuvat muutokset huolettavat varmasti monia lukijoita. Joku saattaa aloittaa päiväkirjan kirjoittamisen, toinen päättää tehdä elämäntaparemontin. Ja aina voi oppia uutta, kun vaan haluaa! Tässä viisi ajatusta kohti onnellista yhteiseloa: 1. Vaarallinen ohitus Myllykylän kohdalla Vastaantuleva henkilöauto sattui autoilijan epäonneksi olemaan poliisi, joka joutui tekemään äkkijarrutuksen välttääkseen törmäyksen ohittelijan kanssa. Uuteen totutteleminen vie aina kotvan. Opettele ymmärtämään koiraa! Opiskele koiran oppimista ja sen käytöksiä ja niiden syitä, eleitä ja liikkeitä. Ennakoi ja vältä virheet, ohjaa koiraa oikeaan ja palkitse runsaasti. Harjoittele paremmaksi kouluttajaksi. Vanhasta uuteen siirtyminen tuo mukanaan myös haikeutta. Koiraa kouluttaessa ole kannustava, johdonmukainen ja pyri onnistumisiin. Monesti sanotaan, että syksy on uudistusten ja muutosten aikaa. Esittele koiralle ihmisen maailma! Ihmisen tehtävä on esitellä yhteiskuntamme koiralle turvallisesti mutta kattavasti, jotta koira voi luottavaisin mielin elellä keskellä lajilleen epänormaalia ympäristöä. Tämä onneksi saatiin torjuttua laajalla adressikampanjalla. Linnut parveilevat ja alkavat vähitellen suunnitella matkaa etelänmaille. Kuhmoisten Sanomat pyrkii jokaisessa numerossa tarjoamaan lukijoille paikkakunnan tärkeimmät uutiset, olivatpa ne sitten suuria tai pieniä. Soittakaa, tulkaa käymään, lähettäkää sähköpostia tai nykäiskää meitä hihasta kaupan kassajonossa. Jos teillä on joku isompi ongelma, muista pyytää apua koiran mieleen Koira tarvitsee kannustavan ystävän ja opettajan ja käytökseen perehtyneeltä asiantuntijalta! Muista, ettet ylitä koiran rajoja, jos se on pelokas tai ahdistunut. Olet saanut elämääsi uuden ystävän, ja sinun tehtäväsi on kantaa vastuu ystäväsi hyvinvoinnista, aina. Entistä tärkeämpää olisi pyrkiä elämään ja toimimaan niin, ettei tarvitsisi päivystävää lääkäriä eikä ambulanssikuljetuksia. Omistajalla on siis paljon harteillaan, mutta onneksi he haluavat sen yleensä ylpeydellä kantaa. Me olemme aina valmiita vuoropuheluun. Me täällä toimituksessa otamme ilomielin vastaan juttuja kehitysideoita. Heitä kourallinen nameja etsittäväksi nurmelle, tuo uusi lelu! Aina niitä palkintoja ei tarvitse työllä ansaita, minäkin annan koirilleni palkintoja olemassaolosta. Tuttu lienee hälle taivaltaja tuo, vaan ei vanhuksille aikaansa hän suo. Kuhmoisten Sanomat Keskiviikkona 8. Sitten, jos saa ahaa-elämyksen hakeutua ambulanssilla sinne päivystykseen päästäkseen paremmin asioimaan voi käydä niin, että kiireettömän asian havaitessaan sairaankuljetus jättää todellakin kuljettamatta. Siitäkin on vanha sanonta, mitä kiireellä tekemällä saadaan aikaan. Koiranomistajan vastuu on valtavan suuri. Muutoksiin on kuitenkin pystyttävä asennoitumaan oikealla tavalla. Tapausta tutkitaan liikenneturvallisuuden vaarantamisena.
– Jos esimerkiksi Längelmäellä tarvitaan akuutisti jotain lääkettä, niin se voidaan tarvittaessa kuljettaa Kuhmoisista sinne saman päivän aikana. Kun apteekkari Eeva Anttila lähApteekille sivutoimipiste ti Rovaniemelle etsimään uusia haasteita isompaan apteekkiin, tiedusteli Lääkealan turvallisuusja kehittämiskeskus Fimea lähiseudun apteekkareilta, josko joku olisi kiinnostunut hakemaan lupaa Längelmäen sivuapteekille. Jotkut ovat taasen luulleet, että olen lopettanut Kuhmoisissa kokonaan. Hissitalon olisi tarkoitus valmistua ensi vuonna elo-syyskuun vaihteessa. Miehet välittävät erityisen kiitoksensa sekä vakituisille että loma-asukkaille. Molemmat suunnittelivat palvelevansa Kuhmoisten kuntaa kuluvan valtuustokauden loppuun asti. – Längelmäellä on kaksi osaavaa proviisoria, joista vähintään toinen on aina paikalla. Suorsa kertoo, että kahden apteekin pyörittämisen etuna asiakkaiden kannalta on se, että tuotteiden saatavuus paranee. Virkasuhteet loppuvat 31. Päätös siitä tehdään myöhemmin. Osa on luullut, että Längelmäen apteekki on lopetettu kokonaan, vaikka vain apteekkari on vaihtunut. Yhteistyötä on vuosien aikana tehty lukuisten mukavien ihmisten kanssa. Asuntojen kysynnän uskotaan kuitenkin kasvavan heti, kun rakentaminen alkaa. Jatkossa myös teknisen lautakunnan osastopäällikön tehtävät kuuluvat teknisen johtajan toimivaltaan. Maanantaisen kunnanhallituksen päätöksen myötä sekä nuorisotalon toimintojen uudelleenjärjestelystä että Kuhnun myynnistä aiheutuvat kustannukset selvitetään yksityiskohtaisesti. – Viimeisen kuukauden ajan on ollut hiljaisempaa, mutta sitä ennen minulle on tullut useita yhteydenottoja asiasta. Kaksikko ei myöskään halua eritellä syyllisiä. Silloin täytyy olla erityisen tarkkana. – Toivottavasti työhyvinvointia pystytään parantamaan. Alkuperäisistä suunnitelmista kerrostalo pieneni huomattavasti. Suurimman osan ajasta olen kuitenkin edelleen Kuhmoisissa. Onnettomuus tapahtui seitsemän aikaan illalla. Rakennustöiden eteneminen riippuu Niemisen mukaan tulevasta talvesta. Kumpikaan ei lähde tarkemmin avaamaan irtisanoutumisensa taustoja. Nieminen muistuttaa, että Jussinhovi tulee työllistämään myös valmistuttuaan ihmisiä. Tarkoituksena olisi, että vuodenvaihteessa rakennuksen muoto olisi jo selvillä. Ihmiset ovat olleet epävarmoja projektin toteutumisesta. Niina Huuhtanen Kuhmoisten apteekin apteekkari Hilkka Suorsa on laajentanut liiketoimintaansa Längelmäelle Länkipohjaan. – Minulle on tärkeää, että apteekkipalvelut säilyvät myös syrjäseudulla. Kolmen vuoden ajan Kuhmoisten apteekkia pyörittänyt Suorsa kertoo Längelmäen apteekin toimivan Kuhmoisten sivuapteekkina, jonka toiminnasta hänellä on omistajana päävastuu. Koska niin asuntoihin kuin liiketiloihin on varauksia tehty, uskalletaan työt vihdoin aloittaa. Duolla on myös yhteinen toive kunnan tulevaisuutta ajatellen. – Irtisanoutumisilmoituksen vastaanottaneet tietävät kyllä mistä ja keistä on kyse, Virolainen sanoo. Tuomo Hyttinen Kuhmoisten kunnan teknisen toimen johtaja Matti Lerssi ei aio heittäytyä työssään joutilaaksi, vaikka hän jätti irtisanomisilmoituksensa torstaina 25. Tuomo Hyttinen Kuhmoisten kunnanhallitus päätti maanantain kokouksessaan jatkaa selvitystöitä nuorisotalo Kuhnun tulevaisuudesta. Talvi sanelee aikataulun Ilkka Nieminen kertoo saaneensa viime viikolla rakennustarkastajalta vahvistuksen Kuhmoisten Jussinhovin rakennusluvasta. Hän uskoo, että uusille palveluiden äärellä oleville huoneistoille on kysyntää. Samalla päivämäärällä irtisanoutunut rakennusmestari Markus Virolainen lupaa myös hoitaa virkansa loppuun kunniallisesti. – Elementtitoimittajat on kilpailutettu, mutta se viimeinen enterin painallus vielä puuttuu. Tällä hetkellä teknisen toimen osastopäällikön tehtävät on jaettu niin, että tekninen johtaja vastaa rakennuslautakunnan ja rakennusmestari teknisen lautakunnan alaisista asioista. Tavoite vaatii paljon myös toimielimiltä, sillä kunta työnantajana on sitoutunut huolehtimaan muun muassa työntekijöidensä jaksamisesta, Virolainen kertoo. – Haluamme säilyttää ne hyvät ihmissuhteet, jotka täällä ovat syntyneet. Nieminen sanoo, että As Oy Kuhmoisten Jussinhovissa aiotaan käyttää mahdollisimman paljon paikallista työvoimaa. Kiinteistönvälittäjä Hellevi Laaksonen Jämsän OP-Kiinteistökeskus Oy:stä kertoo, että on myynyt Kuhmoisissa uudistuotantoa viimeksi 1990-luvun alussa. Jämsässä saatetaan myydä kerrostaloasuntoa puolikin vuotta, kun Kuhmoisissa sellainen menee kuukaudessa. Nuorisotalo vaakalaudalla Peurakolari valtatie 24:lla Kuhmoisten Sanomat Valtatie 24:lla Kissakulman kohdalla sattui viime lauantaina 4. Myöhemmin kiinteistössä tarvitaan tietenkin talonmiesja siivouspalvelua, joten sitäkin kautta saadaan hyödynnettyä paikallista ammattitaitoa. Paikallisia työntekijöitä Nieminen on iloinen siitä, että keskustassa sijaitseva joutomaa saadaan vihdoinkin hyötykäyttöön. Lähtöpäätös ei siis ollut yhteinen, mutta syyt irtisanoutumisen taustalla olivat. Paikallisen metsästysseuran jäsenet jäljestivät pian tapahtuneen jälkeen loukkaantuneen eläimen ja kävivät lopettamassa sen.. Tämä on iso plussa. Nyt rakennettava talo on pohja-alaltaan 200 neliömetrin kokoinen ja vastaa näin ollen normaalia omakotitaloa. Lerssin irtisanoutumisen jälkeen Virolainen veti asiasta omat johtopäätöksensä. – Hommat hoidetaan niin kuin on sovittu, jotta seuraajamme pääsevät jatkamaan mahdollisimman kivuttomasti, Virolainen kertoo. Minä kuljen edestakaisin Kuhmoisten ja Längelmäen väliä, ja olen paikalla aina tarvittaessa. Uuden hissitalon kuudesta asunnosta neljä on edelleen vapaana ja talon kaksi liiketilaa on alustavasti varattu Kuhmoisten kunnalle. Tekninen johtaja ei ole juurikaan ehtinyt ajatella elämää vuonna 2015. Jussinhovi rakenteilla Teemu Sarhemaa, Mira Jokinen, Hellevi Laaksonen ja Ilkka Nieminen tutustuivat uuden hissitalon suunnitelmiin ja pohjapiirroksiin viime viikon perjantaina Kuhmoisten Osuuspankissa. – Jos tänne jään, voin jatkossa katsoa kuntaa ilman rakennusvalvontaviranomaisen näkökulmaa. – Asuntokauppa käy paremmin Kuhmoisissa kuin Jämsässä. Sivistyslautakunta oli aiemmin esittänyt kunnanhallitukselle, että nuorisotyö siirretään Kuhmoisten paloaseman yläkerran tiloihin ja että muu nuorisotalon toiminta siirretään korvaaviin tiloihin. lokakuuta peurakolari. Emme lähde ovet paukkuen, Lerssi lisää. Väestö on niin Längelmäellä kuin Kuhmoisissakin iäkästä, joten ihmisillä täytyy olla mahdollisuus käyttää kotiapteekkia myös pienillä paikkakunnilla. – Tehtävämme on huolehtia alaistemme hyvinvoinnista. Olisi suotavaa, että henkilöstö jaksaisi tehdä töitä ilman turhaa lisärasitusta. Hienoa, että se saadaan toteutettua. joulukuuta. Nuorisolaki velvoittaa kuntaa järjestämään nuorisotyötä. lokakuuta 2014 Irtisanoutumisissa ei dramatiikkaa Niina Huuhtanen As Oy Kuhmoisten Jussinhovin rakennustyöt käynnistyvät ensi viikolla. syyskuuta. Samalla kunnanhallitus päätti esittää valtuustolle, että virkojen tehtäväsisältöjä muutetaan. Virkojen tehtäväsisältöjen uudistaminen vaatii hallintosäännön muutoksen. Kahdestaan emme siihen pystyneet, vaan olisimme tarvinneet koko organisaation tuen, Lerssi sanoo. – Meillä on töissä rakennusmiehiä ja aliurakoitsijoita 10–15 henkilöä. Henkilöauton kuljettaja ei loukkaantunut onnettomuudessa, mutta hänen autoonsa etuosa vaurioitui peuran osuttua auton keulaan. – Tätä hanketta on synnytetty nyt kahdeksan vuotta. Matti Lerssi taas on 25 virkavuoden jälkeen uuden tilanteen edessä. – Pakkanen on pahin etenkin valujen kannalta. Tuotteiden saatavuus paranee Kun Hilkka Suorsa sai ensin varmistettua, onko sivuapteekin ostaminen liiketaloudellisesti kannattavaa ja onko henkilökuntaa saatavilla, hän päätti tarttua mahdollisuuteen. Juuri nämä ihmiset ovat olleet heidän työssään kantava voima. Osa apteekin asiakkaista on ihmetellyt nähdessään Suorsan palvelevan sekä Kuhmoisissa että Längelmäellä. Kuhmoisten Sanomat 3 Keskiviikkona 8. Nuorisotoiminnan uudelleenjärjestelyn tavoitteena on parantaa nuorisotoimen palveluja. Ei ole haluttu innostua ennen kuin on saatu varmuus siitä, että kerrostalo todella tulee tänne, rakentaja Ilkka Nieminen RakennusTekniikka I.Nieminen Oystä sanoo. Joutomies kahden työn välissä kuvaa ehkä parhaiten tulevaisuuttani, Lerssi kertoo. Työhyvinvointiin on panostettava Markus Virolainen jää vuodenvaihteessa vanhuseläkkeelle. Längelmäen apteekin ostaminen ei ollut Suorsalle itsestään selvää. – Ihmiset ovat olleet huolestuneita ja osin hämillään. Selvityksen valmistuttua asia tuodaan kunnanhallitukselle uudelleen päätettäväksi. Viime talven kaltainen sää olisi Niemisen mielestä paras mahdollinen rakentamiseen. Hallintosääntöä muutetaan Maanantaina irtisanoutumisia käsitellyt kunnanhallitus merkitsi irtisanomiset tiedokseen. Kuhmoisissa nuorisotyötä tehdään yhteistyössä muun muassa koulun, liikuntatoimen, yhdistysten ja seurakunnan kanssa
– Meille luonnossa liikkuminen ja valokuvaaminen kulkevat käsi kädessä. Luonto herättää ajatuksia Varsinaista taiteilijataustaa pariskunnalla ei ole. Vierailija YTT, tv-dokumenttiohjaaja Esa Sironen kertoo Jaakko Juteinista ja näyttää elokuvan Jaakko Jeteini – Kuinka Suomesta tuli Suomi. VÄESTÖMUUTOKSIA Kuollut: Antti Eevertti Seppälä Pihlajakoskelta 75 v. Käymme satunnaisesti myös Isojärvellä, mutta sinne on vähän enemmän matkaa. lokakuuta 2014 4 ONNITTELUT VIIKON NIMET HARTAUSKIRJOITUS Jouni Saarikoski KOULURUOKA Tervetuloa Helluntaisrk. Olimme muina miehinä keräämässä puolukoita, kun selkämme takana rasahti oksa. Emme kerkeä kuvaamaan sitä tänä vuonna, sillä talvi on tulossa, Nevalainen sanoo. Kirkkokahvi srk-kodissa messun jälkeen. Se, että tapahtuuko Jumalan tahto maan päällä, on kiinni ihmisestä itsestäänkin, kuunteleeko hän yleensäkään Jumalaa ja jos kuuntelee, niin lähteekö myöskin liikkeelle hämyisille kujille ja aitovierille. Laulut ”Viisikielisestä”. Ajatus näyttelyn pitämisestä syntyi hyvien otosten myötä. Kirkkokuoron harjoitusta ei ole to 16.10. Tavoitteena ikuistaa mäyrä Majavien lisäksi kirjastoa kuvittavat myös ilvekset, telkät ja pöllöt. Isojärven reissujen myötä Kuhmoisten kirjasto tuli tutuksi ja keksimme tarjota näyttelyä sinne, Nevalainen kertoo. Toritie 44 EVANKELIUMIN-ILLAT Torstaisin klo 19 9.10. Väkeä tulvi seurakuntaan alamaailman synkiltä kujilta ja ylemmänkin luokan paraatikaduilta tungokseen asti. Pariskunta on harrastanut majavien valokuvaamista noin viisi vuotta. Kuhmoisten Sanomat Keskiviikkona 8. ”Jumala vaikuttaa tahtomiseen ja tekemiseen, jotta Hänen hyvä tahtonsa tapahtuisi”, Filip 2:13. Kuukausien päästä asiantuntijat tulivat siihen johtopäätökseen, että tiimissä oli liian monta pastoria. – kuva Niina Huuhtanen. Näyttelyssä esillä olevat kuvat on otettu viimeisen kolmen vuoden aikana. Seuraavana vuonna ruotsalaiset voittivat jälleen. Jeesus tahtoo olla tänäänkin kadonneitten lampaittensa parissa, Joh.10:1–42. Suomalaisilla taas Kuppilat kuntoon Suomi oli yksi sisälähetystyöntekijä lyijykyniä teroittelemassa ja seitsemän pastoria raapustamassa saarnoja tyhjille penkkiriveille. Ajattelin aikanaan, että kun ulkoilemme muutenkin paljon, niin sama se on ottaa kuva maisemasta tai luontokappaleesta, Nevalainen sanoo. Johto osoitti lisää huomattavaa toimintakykyä ja palkkasi konsultit tutkimaan oman työporukan koostumusta. klo 18. Lähtö linja-autoasemalta klo 9.30, ajetaan Toritietä. Mukana Anssi Savonen ja Kuhmoisten Kirkkokuoro. su helluntaista 12.10. Jyri 30-vuotta äippä + kotiväki ONNEA! HENGELLISET Ruotsalaisen seurakunnan työntekijät voittivat suomalaiset ylivoimaisesti sisälähetystyössä. Imagosyistä Suomen seurakunnan johto päätti asettaa projektiryhmän ratkaisemaan ongelmaa. klo 10. Toritie 57, pe 10.10. Kohteina Mäntän kirkko (mukana kirkkoherra Manta Junttila), Gustafja Göstamuseot sekä Myllyranta. Ennen valokuvauksen aloittamista kohteisiin piti tutustua ennakkoon parin kolmen vuoden ajan. Ensi vuotta varten suomalaiset ovat päättäneet panostaa kolehdin keruuseen ostaakseen automaattikynänteroittimen ja uuden jalopuisen saarnapöntön. Majavat on kuvattu pääosin Evon retkeilyalueella. Miesten kotailta Kuhmolassa , os. Asiantuntijoiden raportin perusteella seurakunnan johto teki välittömästi tarpeelliset muutokset työntekijäkuvaan. Pitkien analyysien jälkeen ryhmä havaitsi, että ruotsalaisilla oli viisi sisälähetystyöntekijää kiertämässä kaupungin hämyisiä kujia, sekä kaksi diakonia ja yksi pastori ottamassa vastaan uusia tulokkaita. – Saimme kuin vahingossa paikallistettua mäyrän pesän riistakameroiden avulla. Majavat tottuivat aviopariin niin hyvin, että ne rohkenivat tulla miltei kosketusetäisyydelle. Seuraavalle keväälle on myös kehitteillä uusi kuvausprojekti. Hannu Nevalaisen ja Piitu Loppi-Nevalaisen ottamia kuvia pienistä, karvaisista ja hellyttävistä otuksista roikkuu kuukauden ajan Evon luonto esillä kirjastossa Kuhmoisten pääkirjaston gallerian seinillä. – Työnjako on sellainen, että Piitu hoitaa makrokuvat ja minä keskityn liikkuviin kohteisiin, Nevalainen selventää. – Se oli sattuman kauppaa. Seurakunta järjestää Kuhmoisten alueelta kirkkokyydin, sen voit tilata Kuhmoisten taksiasemalta 03 555 1250. Tulijoita oli jo niin paljon, että päätettiin pitää kaksi eri jumalanpalvelusta sunnuntaisin. Haaveissa on, että kameran muistikortille saataisiin tallennettua mäyrä. Ilmoittautumiset 23.10. Majavahan se siellä oli. klo 18. Suomalainen johto erotti sisälähetystyöntekijän huonoon työsuoritukseen vedoten, mutta kukitti toiset työntekijät ja nosti heidän palkkojaan heidän osoittamien ponnisteluiden tähden. klo 18.15. Uudistuva seurakunta Lankinen Arja, Mäkelä Eino, Ojala Risto, Sorri Päivi Uusiutuvaa energiaa päätöksentekoon Carlson Vesa-Pekka, Hjelm Markku, Järvenpää Taina, Järvinen Heljä, Liehu Tellervo, Malin Kimmo, Raivonen Kari, Simola Jarmo, Simola Niina, Sinivaara Lea, Unnaslahti Seppo, Uotila Jouni Kotikirkko turvallinen lähiyhteisö Hypén Jorma, Isojärvi Arja, Jokinen Mira, Kaiterlahti Maila, Korvenranta Henriikka, Koskinen Anu, Lahti Arja, Läntelä Tellervo Kuhmoisten SDP Kolulahti Mirja, Korpela Heljä, Salmi Ulla, Tanninen Kati Seurakuntavaalien ehdokkaat 2014 Onnittelu, kutsu ja kiitos paikallislehdessä tavoittaa! Tuomo Hyttinen Majavalampi Hannu Nevalainen ja Piitu Loppi-Nevalainen Valokuvanäyttely Kuhmoisten pääkirjaston galleria Toritie 42 4.10.–31.10. – Se on meitä lähinnä oleva suuri metsäalue. klo 19. Lisäksi sisälähetystyöntekijän motivoimiseksi kehitettiin bonuspistejärjestelmä. Näin lahtelainen Hannu Nevalainen kuvailee hetkeä, jolloin pariskunnan innostus majavain valokuvaamiseen alkoi. Ilosanomapiiri 7. 03 523 2310. Seurakuntaretki Mänttään 7.11. Mukana eri järjestöt. mennessä kirkkoherranvirastoon (ei pe) puh. Seppo Ottman Tänään Kalakeitto, leikkele, vihannes To Nautalastukastike, perunat, salaatti Pe Kinkkukiusaus, salaatti Tänään Hilja To Ilona Pe Aleksi, Aleksis La Otso, Ohto Su Aarre, Arto Ma Taina, Tanja, Taija Ti Elsa, Else, Elsi Ke Helvi, Heta ”Tulkaa, kiittäkää minun kanssani Herraa, kunnioittakaamme yhdessä hänen nimeään!” Ps 34:4 www.kuhmoistenseurakunta.fi Vanhustenviikon messu kirkossa 18. Kirkkokuoro. Lisätietoja Tarja Vesikallio 040 523 8503. Ennen Kuhmoisten kirjaston näyttelyä kaksikon valokuvia on ollut esillä muun muassa Heinolan lintutalossa ja Iitin kirjastossa. Raamattupiiri Päijälän rukoushuoneessa to 16.10. taivaassa ti 14.10. Pariskunta käy Evon retkeilyalueella kuvaamassa majavia noin 2–7 kertaa viikossa. Retken hinta 40 € sisältää lounaan, kahvit ja pääsyliput. Hannu Nevalainen ja Piitu Loppi-Nevalainen pystyttivät valokuvanäyttelyn Kuhmoisten pääkirjaston galleriaan viime lauantaina. – Metrisellä ruohonkorrella olisi voinut vaikka silittää majavan kuonoa, Hannu Nevalainen kertoo. Pauli Rahkonen 16.10. Hahmajärventie 392, ke 8.10. Lauluja lähetysilta Vintturissa, os. Nyt seurakunnassa on kolme apupappia, kolme pastoria, yksi konsulttipastori ja sisälähetystyöntekijä
Kolmikilometrinen Lortikan lenkki on liikaa mukaan lähteneille lapsiperheille . Osanottajat odottavat jo seuraavan syksyn patikkaa, joka suunnitelmien mukaan suuntautuu jälleen Isojärvelle. Vahterjärven ja Isojärven korkeusero on melkomoinen, noin 60?70 metriä. Unohdetut pirtit harmittivat Erämaasamoilun jälkeen suunnataan takaisin autoille. Kuhmoisten Sanomat 5 Keskiviikkona 8. Viime talvi oli niin vähäluminen, ettei tänne päässyt tuomaan puukuormaa. Rakennuksia on kuitenkin lyöty laimin. Sekin oli todella kiva reissu, Seija Tanninen muistelee. Salojärven talo oli hieman kauempana. Aluksi patikkaretkiä järjestettiin Kissakulman lähiympäristössä. Haara-aho on vesivahingon vuoksi mennyttä. Retkeilijät ovat varmaan polttopuiden puutteessa polttaneet nekin, Pekka Koivunen sanoo. Hieman yli kymmenen urheaa retkeilijää lähtee kiertämään jääkauden muovaamaa mäkistä maastoa, ja loput jäävät laavulle tai suuntaavat kotia kohti. Toivottavasti sumu hälvenee päivän mittaan. Arja Kuningasta (vas.) kiitettiin päivän päätteeksi asiantuntevasta opastuksesta Isojärven maisemissa. Historiaetappien jälkeen retkeilijät sanovat toisilleen hyvästit. Talvella olemme opetelleet paikallishistoriaa. Molemmat paikat ovat peräisin 1800-luvulta ja nykyisin Metsähallituksen omistuksessa. Mukavia tällaiset liikuntapäivät. Ihastuksen valtaan joutui myös seurueen opas Arja Kuningas, kun hän 1970-luvulla muutti Kylämälle. Ultran toimituksen pihalta lähdetään autoilla kohti Salojärven tilana tunnettua historiallista paikkaa. Kun porukan viimeinenkin jäsen on valmis, retki voi alkaa. . Lenkin jälkeen kokoonnutaan jälleen Vahterjärven laavulle eväiden tuhoamisen merkeissä. . . . Eihän täällä ole edes makkaratikkuja, Terttu Kopsala huudahtaa. Reitit on merkitty hyvin ja niillä on turvallista liikkua. Hiillosta odotellessa on aikaa muistella patikkaretkien historiaa. Ultra-lehden toimituksen eteen on kokoontunut 23 hengen ryhmä, jonka tarkoituksena on lähteä Kissakulman nuorisoseuran järjestämälle patikkaretkelle Isojärven kansallispuiston maisemiin. Tämänkertainen matka on toinen, joka järjestetään Isojärvellä. Kuvassa oikealla Seppo Unnaslahti ja Sulo Salminen. Siksi otimme omat puut mukaan, Kuningas kertoo. . lokakuuta 2014 Tuomo Hyttinen Vesisade lakkaa juuri kellon lyödessä yhdeksää lauantaiaamuna. Oppaaksi lupautunut Arja Kuningas toivoo kuitenkin yhtä asiaa. Silloin osa lähti myös LatokuusikonKuorejärven lenkille. Patikkareissu ei suinkaan pääty tähän, vaan jäljellä on vielä kaksi pysähdystä Haara-ahon ja Vahterin tonteilla. Kosteus ei retkeilijöitä pelota, sillä kumisaappaat ja muu asianmukainen varustus takaavat mukavuuden metsäreissulla. . Retkillä käymme sitten paikan päällä katsomassa, mitä tulikaan opiskeltua, Pekka Koivunen kertoo. Kolmattakymmentä patikoijaa pääsee noin kolmen vartin kävelyn jälkeen nuotiopaikalle. Samaa mieltä on myös Seppo Unnaslahti. Isojaon aikaan väliä talon ja muun rakennuskannan välillä piti olla 200?300 metriä tulipaloriskin vuoksi, Unnaslahti kertoo. Kartalla etäisyys kääntöpaikasta ei ole pitkä, mutta todellisuudessa korkeuseroa on. Vahtervuoren puretusta kolmionmittauspaikasta näki hyvällä säällä Jämsään asti, Kuningas sanoo. . Vahterjärven puuliiteri kumisee kuitenkin tyhjyyttään. Patikointi liittyy läheisesti seuran historiapiirin toimintaan. Ensin mentiin Harmoisiin, sitten Lummenneen alueelle ja lopulta jopa Sappeeseen asti. Sitä ennen kansallispuistosta on nautittava pienemmällä porukalla. Vahterin saisi kuitenkin vielä kunnostettua, jos omistajalla olisi tarpeeksi tahtoa, Arja Kuningas manaa. Yksin ollessaan täällä voi todella kuulla metsän hiljaisuuden, Kuningas kertoo. . Kissakulman Patikoiden paikallishistoria tutuksi nuorisoseura on järjestänyt maastoretkiä keväisin ja syksyisin vuodesta 2000 lähtien. Kotiseutuneuvos Seppo Unnaslahti osoittaa ensin tien vieressä sijainnutta riihen paikkaa, josta on jäljellä enää uunin jäännökset. . nuorin osanottaja on 2 -vuotias. Päivä on ollut antoisa niin historian kuin liikunnan merkeissä. Onneksi Arja Kuningas päästää retkeilijät pälkähästä. Reissua kehutaan sopivan mittaiseksi, vaikka yllätyksiäkin tuli. Haara-ahosta muutti viimeinen asukas pois 1970-luvulla. Isojärven maisemat ovat niin jylhät, että horisonttia ihailisi mielellään selkeänä. Askelmittarin lukema yllätti Makkaranpaiston jälkeen retkikunta jakaantuu. . Kuvassa Arja Kuningas (vas.), Maila Kaiterlahti, Terttu Kopsala ja Sulo Salminen.. . . Isojärven kansallispuisto on todella hieno kokemus ensikertalaiselle. Siellä on tarkoitus lämmittää tulilla päivän ensimmäiset makkarat. Sitten hän siirtää sormensa kohti vastapäistä koivikkoa. Sieltä matka jatkuu kohti Vahterjärven nuotiopaikkaa. Isojärven kansallispuisto on sen verran laaja, että välillä on varmuuden vuoksi hyvä tutkia karttaa. – Tuossa purossa riittää vettä keväisin, kun talven lumet sulavat, Seppo Unnaslahti tuumii Lortikan lenkkiä kiertäessään. Näitä saisi olla useamminkin, Pekka Koivunen tuumaa. On synti, että hienot hirsitalot päästetään näin huonoon kuntoon, Unnaslahti sanoo. Isojärven kaunis luonto lumoaa patikoijat. Vahteri tyhjeni hieman aikaisemmin. Askelmittariini on kertynyt 8 300 askelta, ja vielä olisi matkaa tehtävänä. Makkara maistui kiipeämisen jälkeen Ensimmäisen historiaetapin jälkeen retkikunta vie autonsa muutaman kilometrin päähän Vahterintien kääntöpaikalle. Kun kotitienoo tuli tutuksi, piiriä oli pakko laajentaa. Olimme keväällä 2013 kiertämässä Heretyn luontopolkua
Muissa lehdissä vain kirjoitetaan, mutta täällä työhön kuuluu myös kuvaamista ja taittoa. Kunnanvirastosta patikkaretkelle Tuomo Hyttinen kertoo tuntevansa myös Kuhmoisten kuntaa, sillä hän on kuluneena ja edellisenä kesänä ollut töissä kirjastossa ja harjoittelussa sivistystoimistossa. – Paikallislehdessä saa tehdä kaiken alusta loppuun, se on todella hyvää työkokemusta. Erityisen ikimuistoinen oli Anssi ja Mauno Savosen sumopaininäytös, jollaista tuskin on ennen rukoushuoneella nähty. Lehdessä haluamme kertoa ajankohtaisista ja tulevista asioista Kuhmoisten yhteisöissä, yrityksissä sekä vapaaehtoistyössä. lokakuuta Päijälän rukoushuoneella vietettiin Elojuhlia. Selvitystyö käynnistyi perjantaina. Lavalle pääsi myös kahdeksan kuukauden ikäinen Natanael.– Lapset toivovat lumista talvea, koska Kobessa ei juuri satanut lunta, kimonoon pukeutunut Kaarina Savonen kertoo. Heti aluksi Hyttinen sai myös huomata, että mökkeily ja kesätyö Kuhmoisissa eivät vielä ole tutustuttaneet paikkakuntaan laajasti. – Haluan kertoa, mitä ne merkitsevät kuntalaisen kannalta. Toimitusjohtajan irtisanouduttua hallituksen keskuudesta valittiin uusi toimitusjohtaja hoitamaan tehtävää vastikkeetta. Vauhdikkaan esityksen aikana esiteltiin japanilaista elämää ja sikäläistä kulttuuria diojen välityksellä. Keskiviikkona 8. Sopeutuminen kotimaahan ei ole sujunut ilman kommelluksia. Ilmestymiskerroista tai lehden koosta ei hallitus halunnut eikä halua jatkossakaan Henkilöstömuutoksia Kuhmoisten Sanomissa tinkiä. Savoset ovat tehneet lähetystyötä nousevan auringon maassa miltei viisi vuotta. – Aluksi oli myös outoa, kun lähes kaikki autot on parkkeerattu nokka edellä ruutuihin, Kaarina Savonen kertoo ja nauraa. Kokouksessa käsitellään seuraavat asiat: § 67 Teknisen johtajan ja rakennusmestarin irtisanoutumiset / Virkojen ja hallintosäännön muutokset § 68 Lausunto sosiaali ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta sekä mahdolliset muut asiat. – Kristittyjä on Japanissa noin prosentti väestöstä. Odotan innolla, että pääsen kiertämään kyliä. Lisäksi mukana on varsinainen kuntarakenneselvittäjä Aleksi Saukkoriipi Pälkäneeltä. Tähän mennessä Kuhmoinen on näyttäytynyt yksiulotteisena. – Esimerkiksi Päijälä, Kylämä ja Puukkoinen ovat olleet minulle tuntemattomia. Ensimmäinen tilaisuus järjestetään ennen vuodenvaihdetta ja toinen keväällä. Työryhmät ja selvittäjä tekevät käytännön työn. – Molemmissa pitää seurata tiiviisti aikaa, mutta journalismi vaikuttaa vapaammalta ja monipuolisemmalta, koska siinä voi tutustua asioihin laidasta laitaan. Lehdellä on oltava päätoimittaja tai vastaava toimittaja. Kuhmoisten kunnanhallitus nimesi edustajansa maanantaisessa kokouksessaan. Tänä syksynä hän pääsee seuraamaan muun muassa Toritien remontin valmistumista ja Puuhapuiston käyttöönottoa. Jo neljän ensimmäisen työpäivän aikana Tuomo Hyttinen ehti tehdä vaikka mitä. Kuluja ei saanut asiasta tulla, joten hallituksen keskuudesta valittiin kolme hallituksen jäsentä lehden vastaaviksi toimittajiksi vastikkeetta. Tuomo Hyttinen Sunnuntaina 5. – Paluu Suomeen oli samanlainen kulttuurishokki kuin muutto Japaniin aikoinaan. Myös hallitus luopui palkkioista. Kun muutamassa päivässä ehtii kirkkoon, metsään ja kunnanvirastoon, mihin kaikkialle pääseekään koko vuoden aikana. Vastaavat toimittajat eivät osallistu toimitustyöhön, mutta kantavat vastuun lehdestä sekä toimivat toimittajien tukena. Lisäksi paikalle saapunutta miltei 30-henkistä yleisöä laulatettiin japanilaisen kristillisen laulun tahtiin. Koska tuloja ei ole pystytty kasvattamaan riittävästi, oli löydettävä uusia säästökohteita. Entuudestaan tutulta tuntui kirjoittaa uutista viranhaltijoiden irtisanoutumisesta, mutta viikonloppuna hän pääsi myös patikkaretkelle ja Päijälän rukoushuoneelle. Uutta tehtävää tarjottiin päätoimittajalle, mutta hänen kieltäydyttyään tehtävästä toimitukseen palkattiin Niina Huuhtasen työpariksi Tuomo Hyttinen. Esitelmän jälkeen vs. – On paljon sellaista, mihin pääsee kiinni vain ajan kanssa. Säästötoimenpiteet ovat koskettaneet koko henkilöstöä ja osaa tehtävistä hoidetaan nyt talkoilla. Tänä syksynä hän aloitti lisäksi journalistiikan opinnot. Lehteä tehdään teille lukijoille ja toivomme kuulevamme myös teiltä toiveita ja ajatuksia lehden sisällöstä. lokakuuta 2014 Kuhmoisten Sanomat 6 Kunta tiedottaa Kunnanvaltuuston kokous pidetään Kuntalassa maanantaina 13.10.2014 alkaen klo 18.00. Japanilaiset eivät ole kauhean tiukkoja uskonnon suhteen, vaan uskovat vähän kaikkeen, Anssi Savonen kertoo. Tehdyt toimet ovat olleet välttämättömiä, jotta Kuhmoisten Sanomat ilmestyy jatkossakin viikoittain. Tämän jälkeen pidettiin pienimuotoinen huutokauppa, jonka tuotot menivät kirkon lähetystoiminnan hyväksi. Kuhmoisten Sanomien hallitus Päivi Hotokka Kuhmoisten Sanomien tuore toimittaja Tuomo Hyttinen, 25, odottaa pääsevänsä tekemään uutisia, etenkin kuntamaailmassa tapahtuvista uudistuksista. Ohjausryhmässä ovat edustettuina kaikki kolme kuntaa tasavahvuisina. Selvityksessä tarkastellaan kuntaliitoksen mahdollisia hyötyjä ja haittoja. Elojuhlassa sumopainittiin Anssi ja Kaarina Savonen kertoivat Päijälän rukoushuoneella lähetystyöstään Japanissa. Hain paikkaa, ja pääsin töihin. Kuntalaiset saavat vaikuttaa selvitystyöhön kahdessa kuntalaistilaisuudessa, jotka järjestetään jokaisessa selvityskunnassa. Lehden olemassaolo on koko kunnan kannalta ensisijaisen tärkeää. Lisäksi hallitus joutui tekemään päätöksen päätoimittajan tehtävän lakkauttamisesta 1.10 alkaen ja toimittajan tehtävän perustamisesta. Kun palasimme, niin kumartelimme jopa puhelinliikkeen myyjiä, Savonen sanoo. Alustavan suunnitelman mukaan valtuustot kokoontuvat kaksi kertaa talven ja kevään aikana. – Paikallislehden tekeminen vaatii, mutta myös antaa paljon, toimittaja Tuomo Hyttinen uskoo. Kuntien valtuustot kokoontuvat selvityksen aikana yhdessä pohtimaan liitoksen mukaisen uuden kunnan strategiaa. Vantaalta alun perin kotoisin olevan Hyttisen muita työpaikkoja ovat olleet esimerkiksi lentokenttä, Vantaan kaupungin viherrakennusyksikkö, autovuokraamo Kunta-asiat tiiviiseen tarkkailuun ja hotelli. Kulut ovat kasvaneet vuodesta toiseen, mutta tuloja ei ole pystytty kasvattamaan vastaavasti. Kunta-asiat ovat Hyttiselle tuttuja, koska hän on opiskellut neljän vuoden ajan hallintotieteitä Tampereen yliopistossa ja suuntautunut kunnallisoikeuteen. Tänä vuonna yhtiökokous velvoitti hallitusta suurempiin muutoksiin. Selvitystä johtaa ohjausryhmä, jonka alla toimii kuntajohtajien muodostama neuvotteluelin ja kaksi työryhmää. Henkilöstön edustajaksi vahvistettiin aiemmin syyskuussa valittu Sami Hellstén. Suomeen Savosen perhe palasi heinäkuussa. Säästöjä on tehty vuosien aikana, mutta ei riittävästi. Kokouksen tarkistettu pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä maanantaina 20.10.2014 kunnanviraston hallintotoimistossa. Tuomo Hyttinen Kangasalan, Kuhmoisten ja Pälkäneen kuntien edustajat kokoontuivat lokakuun kolmantena päivänä ensimmäistä kertaa kuntarakenneselvityksen ohjausryhmän kokoukseen Pälkäneen kunnantalolle. Tulosten on määrä valmistua maaliskuun loppuun mennessä. kirkkoherra Auni Kaipia vei jumalanpalveluksen loppuun. Nyt hän on ensimmäistä kertaa lehtityössä. Iltapäivällä yhdeltä alkaneessa tapahtumassa kuultiin Savosen perheen kokemuksia Japanista. Jokaisesta kunnasta mukana on valtuuston puheenjohtaja, kunnanhallituksen puheenjohtaja, kunnanjohtaja ja henkilöstön edustaja. – Kuulin puolisoltani Niina Huuhtaselta, että Kuhmoisten Sanomissa on tulossa muutoksia, ja sinne tarvitaan toimittajaa. Kuhmoisten Sanomien kulurakenne ja sieltä saatavat säästöt on käyty tarkkaan läpi työtehtävittäin. Kuhmoisissa 7.10.2014 Mira Jokinen kunnanvaltuuston puheenjohtaja Kuhmoisten Sanomat Viimeiset kahdeksan vuotta ovat olleet Kuhmoisten Sanomille taloudellisesti vaikeita
0400 121 997 LOUHINTAURAKOINTI Suoritan ammattitaidolla kaikenlaistalouhintaa, esim. Anna juttuvinkki! Kuhmoisten Sanomien toimitus toivoo juttuvinkkejä. Varsinaiset juttutarjoukset sovitaan päätoimittajan kanssa erikseen. Teemana trikoopipon ompelu. 040 551 7540 __________________________ Seijan Pidot Tmi Seija Ruokola 0400 980 292 PUTKILIIKKEET Putkiasennus Lehtonen Oy Kokonniementie 12 0400 638 764 __________________________ M. klo 9–16 LOHTA ja RAUTUA Kalasäilyketarjous 14 € / 3 purkin valikoima. 555 1066, 040 708 7647 __________________________ Tili Salo 040 508 3459 tili.salo@mbnet.fi www.tilisalo.com VAKUUTUKSET Pohjola Vakuutus Kuhmoisten Osuuspankki Armi Peltonen 010 257 1201 __________________________ LähiTapiola Palvelupiste Kuhmoisissa Jami Liivenkorkee P. (sis. (014) 718 272, 0400 919 805 Runsaasti oman tuotannon kukkia, kaikki hautausalan palvelut. Hintoihin sisältyy alv 24%. Mistä aiheesta Sinä haluaisit lukea. Toimittaja Päivi Hotokka opintovapaalla 1.9.-14–31.5.-15 sijaisuutta hoitaa: Toimittaja Niina Huuhtanen 040 769 4777 Toimittaja Tuomo Hyttinen 040 358 1888 Kutsu kaverit koolle ilmoituksella! Johan on markkinat vuokrattavana Avara yksiö. Kuhmoisten Työväenyhdistys ry:n SYYSKOKOUS su 26.10.2014 klo 17.00 Työväentalolla. Tapahtumavinkit on hyvä lähettää ainakin viikkoa tai kahta ennen. (014) 821 234 Hautakivet suoraan valmistajalta tehtaan hinnoilla www.polargranit.fi HUNAJAA Hunajakioski/Sorolan Tila Oy Sumioistentie 193, 17710 Torittu p. N Putkiasennus 050 461 7575 PUUTAVARALIIKKEET Pajulan tila sahatavaraa, myös kyllästettyä polttopuita p. Kuhmoisten Sanomat 7 Keskiviikkona 8. Railille puh. mennessä 040 557 0640. peruutetaan! KOKOUKSET PUOLUKKAA LAPIN LAKKAA Kuhmoisten tori Pe 15.30 – 16. 040 536 5663, 0400 350 483 _________________________ Lindroosin Sora Oy Puh. tilaus 68 e Ilmoitushinnat 1.1.2014 alk. Tervetuloa! Johtokunta KOTISEUTUPÄIVÄ Päijälän Pirtillä la 11.10.2014 klo 15. Ke 15.10.2014 klo 13 kokoonnumme Päijännekodille laulamaan yhdessä asukkaiden kanssa, kahvi 2 €. 0400 516 747 VARTIOINTI JA MURTOHÄLYTYSJÄRJESTELMÄT Secman Turvapalvelut 24 h 040 522 88 44 Vartiointipalvelut Murtohälytysjärjestelmät __________________________ S & L Turvapalvelut Oy 24 h/vrk 050 596 0060 hälytysja kamerajärjestelmät vartiointipalvelut MÖKIT, KODIT, YRITYKSET www.turvapalvelut24h.fi ÄÄNENTOISTO Näyttelyt, messut, discot, juhlat, musiikkiym. p. 9, Lahti, 0400 490 773 asuntomarket@syyslahti.fi __________________________ Kiinteistömaailma Asuntojämsä Oy LKV Keskusk. 0400 122 494 ILMALÄMPÖPUMPUT Sähkötyö J. 040 746 9617 kuhmoinenkeittiot@gmail.com www.kuhmoinen-keittiot.fi SIIVOUSPALVELUT AR-MI Clean ay 045 120 9378 / Arja ja Mia armiclean@luukku.com __________________________ Kuhmoisten Siivouspalvelut kaikki siivousalan palvelut p. Yhdistys maksaa matkat ja lounaan. Käsitellään sääntömääräiset asiat sekä sääntömuutokset. 0400 779 632 / 040 504 7374 __________________________________ ARKKITEHTISUUNNITTELU Kalle Nurminen arkkitehti SAFA suunnittelu, lupahakemukset, pääsuunnittelijan tehtävät, työnjohto Korppilankuja 46, Kuhmoinen p. 046 544 9230 __________________________ Pe-Ra Rakentajapalvelu uudisrakentaminen, omakotitalot, huvilat, saneerauskohteet 0400 593 031 Kuhmoinen pertti.nevalainen@pp3.inet.fi __________________________ Rakennushuolto P. alv 10%) 12 kk/kestotilaus 63 e 12 kk / määräaik. (03) 555 6607 RAKENTAMISPALVELUT Kattomestarit Oy Katot kuntoon, pesuja maalaustyöt kaikki pinnat, asennus pelti ja huopa. kivien ja kallion louhintaa tonteilta, teiltä, pelloilta sekä piikkaustyöt. Hinta 13 €, yli 75-vuotiaat 7 €. 040 570 1790 LUONTAISHOIDOT Hermoratahieronta Anne Kaunistoinen 0400 641 924 Harmoinen __________________________ Vyöhyketerapia Psykologinen vyöhyketerapia Irja Tervala 0400 131170 METALLI-, PELTIJA KONEISTUSTYÖT MP-koneistus 0400 805 830 www.mp-koneistus.fi __________________________ Mikan mökkija kiinteistöpalvelu Piipunpellitykset, rakennuspeltityöt, Kysy lisää! 040 185 2727 OMPELUKONELIIKKEET Myynti-huolto ja esittelyt Jämsän Husqvarna Mottilantie 2 (014) 713 992 PARTURI-KAMPAAMOT Parturi-Kampaamo Tikantupa Toritie 54, Kuhmoinen p. 020 730 4040 / tilaukset www.lindroosinsora.fi Lindroos Esa 0400 344 531 SÄHKÖASENNUKSET SÄHKÖ-RUOKOLAHTI OY Suunnitelmat/asennukset 040 700 1165 __________________________ Sähkötyö J.Peltonen 050 913 6226 www.juhansahko.net TILITOIMISTOT Kuhmoisten Tilitoimisto Toritie 64, p. Tuo myytävää, uutta tai vanhaa klo 11.3012.45 ja tule tekemään löytöjä! Kahvi 2 €. 0400 634 924 veikko.mattila@kiinteisto.inet.fi KUKKAKAUPAT JA HAUTAUSTOIMISTOT Kuhmoisten Juhlapalvelu Oy Hautaustoimisto Irma Kallio p. Peltonen Padaskeittiöt-kalusteet kodinkoneet rakennusalan työt p. Kirjoita mieluiten omalla nimelläsi. (014) 718 688, 0400 647 931 LIKAKAIVOJEN TYHJENNYKSET Timo Ansiomäki 0400 353 886 __________________________________ Kuhmoisten Talonmiespalvelu Kuorma-autolla likakaiv. Pienlaskutuslisä alle 25,e:n ilmoituksista on 4,e. Liitä aina mukaan myös nimesi ja yhteystietosi. 045 636 3889 / Eija __________________________ __________________________________ Kuorma-autokalustolla Liekaiha Oy Jarkko Sumioinen p. 24 t. 040 555 0454 kalle.nurminen@pp1.inet.fi HAKETUS Ruokolan Metsäkuljetus Oy p. Ilmoittautumiset Aimolle 12.10. Määräajan jälkeen jätetyistä ilmoituksista peritään lisämaksuna 5,50 e /ilmoitus. Ilmoituksia välitetään myös muihin lehtiin niiden omilla ilmoitushinnoilla. tyhj. Kuulemme jatkoa viime kevään esitelmälle kylän historiasta asiakirjojen valossa. Tilaushinnat 2014 (kotimaa) (sis. P. Asiakaspalvelu Taija Kuivalainen 040 515 2345 1.10.2014 alkaen Vastaavat toimittajat Hannu Lahtinen Päivi Malin Rauno Riihimäki TOIMITUS Puolueeton kotiseutulehti Sanomalehtien Liiton jäsen Levikki 2792 (LT-2013) ISSN 0356-228X Painopaikka Lehtisepät Oy postiosoite: Toritie 52, 17800 Kuhmoinen sähköpostiosoitteet: ilmoitukset@kuhmoistensanomat.fi toimitus@kuhmoistensanomat.fi palaute@kuhmoistensanomat.fi etunimi.sukunimi@kuhmoistensanomat.fi www.kuhmoistensanomat.fi ILMOITUSJA TILAUSASIAT p. Tervetuloa! Päijälän Kyläyhdistys Tapahtumakalenterissa aiemmin ilmoitettu Kotiseutuilta 1.11. Riveillä voit ostaa, myydä, vaihtaa, vuokrata yms. Kahvitarjoilu. Paluukyyti lähtee klo 14.30. klo 9-17 Seppolantie 16, Jämsä p. ja Eurooppa OPASOL OY p. 16.10.14. Petri Liehu 040 779 4457 KULTASEPÄNLIIKKEET Kelloja, kultaa, silmälaseja Kelloliike M. www.urosenkukka.fi Kesäisin myös Papinsaaren Kukka KULJETUSLIIKKEET Pika-, rahti-, lavettiym. sähkö ja vesi. Ilm. Ohjelmassa klo 11.30 alkaen vieraana kunnan johtavat viranhaltijat. Aina vinkkiä ei voi heti toteuttaa, mutta jossain vaiheessa toivejuttu ehkä ilmaantuu lehden sivuille, muodossa tai toisessa. Panostaja Ari Rajala 0400 711 492 LUKKOLIIKKEET Päijänteen lukko ja mökkipalvelu Lukkotyöt ja talonmiestyöt P. 040 136 3013, 045 636 3889 __________________________ Kuhmoisten Sanomat Ilmoitusaineisto tulee jättää lehden toimitukseen viimeistään julkaisuviikon maanantaina klo 12 ja vedosilmoitukset edellisen viikon perjantaina klo 13 mennessä. mennessä materiaalihankintojen vuoksi Tytille 050 345 5932. 040 551 7540 __________________________ Kuhmoisten Kukkakauppa ja Hautauspalvelu Taina Hinskala, p. Peltonen p. 0400 783 630 __________________________ Teemu Sarhemaa 0400 551180 KAIVINKONETYÖT CountryHelp Jyri 040 586 7729 www.countryhelp.nettisivu.org KAIVOLIIKKEET Porakaivoliike Kallioniemi Oy Jämsä (014) 761 168 www.porakaivoliikekallioniemi.fi KIINTEISTÖPALVELUT, POLTTOPUUT Kuhmoisten Talonmiespalvelu Mökkija kiinteistöhuollot Lokakaivojen tyhjennykset Vaihtolavakuljetukset Polttopuut ja valmistus 0400 779 632 / 040 504 7374 __________________________ SORAA JA MURSKEET Kuhmoisten Sora Oy Puh./Fax (03) 5551 292, Olli Nummelin P. 0400 783 630, (03) 555 6137 __________________________ Kuhmoisten Osuuspankki Teemu Sarhemaa 010 257 1210 perunkirjoitukset testamentit kauppakirjat PESULAPALVELUT JEC PESULA PALVELU OY Nuutinrinteentie 35, Kuhmoinen p. Lähtö linja-autoasemalta klo 11.30, ajetaan Toritien kautta. Martintie 2. Taulujen kehystys sekä taiteilijan tarvikkeet. Tervetuloa! 0400 398 093 LIIKEHAKEMISTO Edullista näkyvyyttä puoleksi vuodeksi kerrallaan: 3 riviä/6 kk vain 105,e ja 10,e/lisärivi (alv 0%) KIINTEISTÖNVÄLITYS Asuntomarket Hannu Syyslahti LKV (A) Rauhank. 430 €/kk sis. Kesän mukavat muistot mukaan. klo 10-13. 0400 798143 p. 044 970 0601 Lämmintä varastotilaa 10 €/m 2 . Ilmottautumiset 16.10. Ark. Juuri remontoitu. Toimituksella on oikeus lyhentää ja muokata tekstejä. Jussin Monipalvelut tmi Juha Lindstén 040 72 666 28 __________________________ Kuhmoisten Seurahuone Juhlaja pitopalvelu. 050 913 6226 www.juhansahko.net JULKISET KAUPANVAHVISTAJAT Kari Paajanen p. Tavarat turvaan mökiltä talveksi. Irma Kallio p. erikoiskuljetukset/kotim. To 16.10.2014 klo 9–16 järjestöpäivä Luonetjärvellä. 555 1331 kuhmoistentilitoimisto@ kuhmoistentilitoimisto.fi __________________________ Tilitaito Iris Nieminen Orivedentie 5 p. 044 970 0601 Torstaitupa Kuhmolassa 9.10. 10-12, 42100 Jämsä p. Ilmainen kustannusarvio. Nyt aiheena kylän torpparit. 040 5415 723 HAUTAKIVET Loimaan Kivi Oy Myynti Kuhmoisissa Olavi Keränen 050 5707 333 __________________________ Polar Granit Oy Korpilahti P. lokakuuta 2014 SEURAT TORIMYYJÄT Erkki savustaa ja myy Kuhmolan torilla to 9.10. Sydänkerhon lomakausi on päättynyt ja tapaamme taas Kuhmolassa ma 13.10.2014 klo 13.00. Alle 25,e:n ilmoituksesta perimme pienlaskutuslisän 4,00 e. Kerro mielipiteesi! Lukijapostia-palstalla voit kiittää, kehua tai antaa kritiikkiä ajankohtaisista asioista. Vieraana kotiseutuneuvos Seppo Unnaslahti. Lehden vastuu ilmoituksen julkaisemisen yhteydessä sattuneesta virheestä rajoittuu ilmoituksen hintaan; puhelimitse annettujen ilmoitusten virheestä vastuu on ilmoittajan. Pe 17.10.2014 klo 13 kierrätyshuutokauppa Kuhmolassa. (014) 719 090, 040 508 3671, 040 776 0642 asuntojamsa@kiinteistomaailma.fi __________________________ Länsi-Päijänteen Kiinteistötoimisto Oy LKV(A) Toritie 50, Kuhmoinen Veikko Mattila p. 0400 425 708 Aluejohtaja, VTS Ermo Piispanen p. tapahtumat OPASOL OY p. alv 24%) Etusivulla 1,71 e /pmm Tekstissä 1,49 e /pmm Takasivulla 1,56 e /pmm Seurapalsta 2,15 e /rivi Johan on markkinat Edullinen rivi-ilmoitus yksityishenkilöille. Hinta kolmelta riviltä 10,e ja lisärivit 4,e/rivi. 050 526 4475 PUUTYÖLIIKKEET, RAKENNUSTARVIKKEET Ikkunat, ovet sekä tilauspuusepäntyöt Ruokolan Puu Oy 040 824 7331 __________________________ Sisustustarvike Ansiolahdentie 4, Kuhmoinen p. yhden pipon materiaalikulut). Hintoihin sisältyy alv 24%. Tervetuloa kuulemaan, keskustelemaan ja kahvittelemaan. P. Vaihtoehtona ommella ryppytai normipipo lapselle. 040 587 7830 __________________________ Parturi-Kampaamo Hiushuone Puistotie 4 A 1, Kuhmoinen Sari Markkanen 0400 944 726 PERUNKIRJOITUSJA PESÄNSELVITYSPALVELUT Kari Paajanen P. Aiheena kunnan ajankohtaisasiat. (03) 5551119 __________________________ Urosen Kukkakauppa ja Hautaus-palvelu, Koskentie 11, Jämsä p. Illan hinta 5 € (sis. 045 114 1785. Tervetuloa! Te r v e t u l o a Marttailtaan ti 21.10 klo 17.30 Rantasille, Pappilantie 10. UIMAHALLIRETKI Jämsänkoskelle to. 040 515 2345 asiakaspalvelukonttori avoinna: ma ja ke 9.30–15, ti ja pe 9.30–13, to sulj. 0400 852 532 __________________________ Metsäja maansiirtokoneiden kuljetukset ja siirrot, kant. 0400 852 532 __________________________ PITOPALVELU yms. 040 547 1511 HAMMASLÄÄKÄRIT Erikoishammasteknikko Paula Mertsalmi hammasproteesit, tiivistykset ja korjaukset Vast.otto ma-ti 9-14 , Keskustie 6, Padasjoki p. Piili Kuhmoinen (03) 555 1222 LASI& KEHYSLIIKKEET Lasi ja Kehys Kaikki lasialan työt ja tuulilasit
Mielestäni meidän kaikkien velvollisuutena on huolehtia ja ylläpitää myönteistä asennetta veteraanityötä kohtaan. – Tämä on tarjonnut aina työpaikan muutamalle ihmiselle. Yhdistyksen perustamisen aikaan työttömien asema yhteiskunnassa oli monella tapaa erilainen kuin nyt. Mira Jokinen ja Ari Karevesi kertovat, että Työvoimareservin kirpputorimyymälässä on tänä vuonna myynnissä muun muassa pöllönpönttöjä. En voinut vaikuttaa siihen itse millään tavalla. Mira Jokinen kertoo, että Työvoimareservin tavoitteena on työllistää etenkin pitkään työttöminä olleita henkilöitä. Vuonna 1994 perustetun, alkuperäiseltä nimeltään Kuhmoisten Työttömät ry:n, kasvot ovat muuttuneet vain hiukan viimeisten kahdenkymmenen vuoden aikana. – Täällä oppii tuntemaan jokaisen, kun elämme tätä arkea yhdessä. Valojen toimitusaika on noin kuusi viikkoa. Tavallaan se on hirveän haikeaa, kun aina joku on lähdössä. Tällainen yhteisöllisyys on toiminnanjohtaja Mira Jokisen mielestä valtavan tärkeää. Mummoni sanoi aina, että vaikka sydän olisi märkä, niin pitäisi hymyillä, Kirsi Karevesi sanoo. syyskuuta aloitteen, jossa hän esitti, että Toritien kunnostustöiden yhteydessä uusittaisiin myös jouluvaloköynnökset yhteistyössä Kuhmoisten kunnan kanssa. – Meidän kautta ihmiset ovat päässeet hyvin työelämään kiinni. Valaisinmallista kunta ja Yrittäjät ry keskustelevat yhdessä. klo 17.00 Liput 5 € – K16 – THE EQUALIZER oikeuden puolustaja ELOKUVAT Niina Huuhtanen Kuhmoisten Työvoimareservin kirpputorilla on tavallista, että joku tulee kahvilan puolelle istumaan ja kertoo höyryävän kuuman kahvikupillisen äärellä elämänhistoriansa pieniä yksityiskohtia myöten. Keräyspisteellä on saatavilla muun muassa ItäEuroopan köyhille lapsille lähetettävien joulupakettien pakkausmateriaaleja, paketin kokoamisohjeita sekä muita tarvikkeita ja ohjausta. Muutamasta henkilöstä alkunsa saaneella yhdistyksellä on tällä hetkellä 64 jäsentä. Lähetä paketti köyhälle lapselle Operaatio Joulun Lapsi on kansainvälinen yli sadassa maassa toteutettava joulukeräys, jonka toimintaa organisoi Suomessa Patmos Lähetyssäätiö. Lähetyssäätiö toimittaa kaksi rekkakuormallista joulupaketteja leikkija kouluikäisille lapsille. Monet saavat myös uskoa siihen, että omat kyvyt riittävät vielä jatkamaan työntekoa tai opiskelua. Yrittäjät ry:n tekemien tiedustelujen mukaan uudet valot maksaisivat noin 1 000 euroa kappaleelta ja valoja tarvittaisiin seitsemästä kahdeksaan kappaletta. Kyllä yhdistys on monta elämää varmasti pelastanut. Vaikka ihmisten vaihtuvuus hieman kaihoisaa onkin, ei kirpputorilla ole tapana synkistellä. – Se oli täydellinen järkytys. Sotaveteraaniliiton hallitus myönsi Sotaveteraaniliiton ansiomitalin 38 henkilölle ja Sotaveteraanien kultaisen ansioristin 29 henkilölle.. Ei siinä ollut mitään neuvottelumahdollisuutta. Kuhmoisten Sanomat Operaatio Joulun Lapsi -keräyspiste on avoinna Kuhmoisten Helluntaiseurakunnan tiloissa seitsemänä lauantaina loka-marraskuussa. – Yhdistys työllistää 6–20 henkeä. Joulun Lapsi -keräys tavoittaa vuosittain tuhansia lapsia. Niina Huuhtanen Kuhmoisten Yrittäjät ry ja Kuhmoisten kunta ovat päättäneet hankkia Toritielle uudet jouluvalot. Karevesi kertoo joutuneensa työttömäksi viime keväänä Stora Enson yhteistoimintaneuvotteluiden tuloksena. Heusalan tuella on muun muassa järjestetty keskiviikkoiset veteraanilounaat, joihin on osallistunut viikoittain 10–20 veteraania. – Eräs asiakas sanoi kerran, että jatkakaa vaan nauramista, kun se on niin mukavaa. Häpeää Karevesi ei tunne. – Meitä irtisanottiin iso joukko taloudellisten syiden takia. Talvella hieman väTyövoimareservissä ei anneta hymyn hyytyä hemmän kuin kesällä. Heusala sanoo olevansa yllättynyt saamastaan tunnustuksesta. Lisäksi käytössä oleviin valoihin saa uusia lamppuja ainoastaan ulkomailta tilaamalla. Suomesta lahjapaketit toimitetaan Romanian ja Moldovan köyhien kylien lapsille. Aina joku on lähdössä Työvoimareservin pitämän kirpputorin henkilöstö vaihtuu tasaiseen tahtiin.Työssäoloaika riippuu palkkatuen määrästä, mutta yleensä työtekijät ovat Työvoimareservin palveluksessa 6–12 kuukautta. Tulevasta en ole huolissani. – He olivat vähän toisen luokan kansalaisia. Kunnalle antamassaan aloitteessa Heinonen kertoo, että asiantuntija oli tarkastanut valot ja todennut, ettei iäkkäiden valojen kunnostus ole taloudellisesti järkevää. Uudet jouluvalot Toritielle Niina Huuhtanen Kuhmoisten kunnanjohtaja Anne Heusalalle on myönnetty Sotaveteraaniliiton ansiomitali. – Arvostan valtavasti tätä huomionosoitusta. Arkipäivisin hän saattaa esimerkiksi lajitella kirjoja tai nikkaroida linnunpönttöjä, jotka valmistuttuaan laitetaan kirpputorille myyntiin. Kuhmoisten kunta sitoutuu kustantamaan jouluvaloista puolet ja toteuttaa valojen hankinnan itse. Toiminta monipuolistui vähitellen, ja nimi vaihtui Työvoimareserviksi vuonna 2009. Irtisanominen oli järkytys Järjestäytymisen jälkeen työttömien asema parani. Toimintaa rahoittavat Kuhmoisten kunta ja KeskiSuomen ely-keskus. – Monille on liian suuri kynnys mennä työttömille suunnattuihin ryhmiin juttelemaan omista asioistaan. Nyt Karevesi on työkokeilussa Työvoimareservin kirpputorilla. Myös työttömyys on vuosien saatossa muuttanut muotoaan. Tänne on helppo tulla, varsinkin, kun paikan päältä löytyy monesti tuttuja juttukavereita. Yhdistyksiä alettiin perustaa innokkaasti Keski-Suomen alueelle ja ajatukset levisivät luonnollisesti myös Kuhmoisiin. Joukossa on työttömien lisäksi myös kannatusjäseniä, jotka kokevat yhdistyksen toiminnan tärkeäksi. Palkinto voidaan myöntää myös sotaveteraanille, joka toiminut muussa yhteydessä kuin liiton tai sen jäsentai tukiyhteisön antamissa luottamustai muissa tehtävissä. Myönteisen hengen hän on siirtänyt myös muihin kunnan viranhaltijoihin. Kuhmoislainen Ari Karevesi on yksi avun saaneista. Keskiviikkona 8. Perustava kokous pidettiin seurakuntakodilla toukokuun loppupuolella vuonna 1994. Tiskin takaa raikuu nimittäin nauru harva se päivä. Kuhmoisten Yrittäjät ry:n puheenjohtaja Eija Heinonen lähetti kunnalle 27. Pian tämän jälkeen muutaman hengen naisporukka alkoi koota omaa yhdistystä kasaan. Paikalla on aina joku, jolla on aikaa kuunnella. Suurin muutos on tapahtunut jäsenmäärässä. Sotaveteraaniliiton ansiomitali voidaan myöntää sotaveteraanityön päämäärien hyväksi kauan ja ansiokkaasti tai muutoin merkittävästi toimineelle henkilölle, joka ei ole sotaveteraani. Osa heistä on palkkatuella ja osa harjoittelussa. Kuhmoisten Työttömät ry:n perustajat saivat innoituksensa Padasjoella toimivasta työttömien yhdistyksestä, jonka jäsenet kävivät Kuhmoisissa vierailulla. Tällä hetkellä meillä on minun lisäkseni töissä yhdeksän henkilöä. Nykyään työttömyys voi olla vastassa kenellä tahansa ja milloin tahansa. Suomen Sotaveteraaniliitosta kerrotaan, että kunnanjohtaja Heusala on tukenut veteraanityötä asenteellisesti ja taloudellisesti virAnne Heusalalle ansiomitali kaanastumisestaan saakka. Ajattelen niin, että kyllä minä aina jotain keksin. Kunnanhallitus hyväksyi maanantaisessa kokouksessaan Toritien jouluvalohankinnan yhdessä Kuhmoisten Yrittäjät ry:n kanssa. Tyypillistä on myös se, että työttömyys koettelee enemmän yksin asuvia kuin lapsiperheitä. lokakuuta 2014 Kuhmoisten Sanomat 8 ROINILAN LIHATILAN LIIKKUVA LIHATISKI PERJANTAINA Kuhmoinen klo 9-10 NS-säilykkeet 4 prk/ 20 € 0400 872 461 Esitys Kuhmolassa su 12.10