Iltahämärän laskeuduttua parikymmentä kuhmoislaista sytytti kynttilät sankarihaudoille, jotka oli paljastettu paksun lumikerroksen alta. Toisen kerran Suomi joutui kauppatavaraksi keväällä 1812. Talvisodassa menehtyi keskimäärin 230 ihmistä vuorokaudessa. Seurakunta järjesti illalla myös nuorille oman itsenäisyyspäivän vastaanoton. – Olisiko Suomikin voinut silloin itsenäistyä Norjan lailla ruotsin vallan alaisuudesta 1900-luvun alussa ja välttyä vuoden 1918 vapaussodalta. Karhumäen mukaan Ruotsi vaihtoi ajatuksen Suomen takaisinvalloittamisesta ystävyyteen Venäjän kanssa. Karhumäki siteerasi sopimustekstiä suoraan: – Neuvostoliiton turvallisuutta ja strategisia rajoja koskevat vaatimukset Suomeen, Baltian maihin, Puolaan ja Romaniaan nähden tunnustetaan periaatteessa oikeutetuiksi. – Vuonna 2004 sattuneessa rekan ja linja-auton yhteentörmäyksessä Konginkankaalla menehtyi 23 ihmistä. – Maailman historia tuskin tuntee pahempaa kaksisivuista paperia, jota käytettiin toisen maailmansodan sytykkeenä vain viikkoa myöhemmin sen allekirjoittamisesta, kun Saksa hyökkäsi Puolaan, Karhumäki sanoi hyökkäämättömyyssopimuksesta. Meillä on upea, luonnoltaan rikas maa, kesäkuhmoislainen Veikko Karhumäki totesi juhlapuheessaan.. Heinäkuussa 1807 Ranska antoi Venäjälle suostumuksen Suomen valtaukseen. Illan pimentyessä jokaiselle sankarihaudalle sytytettiin kynttilä. – Meillä on oltava rohkeutta antaa heille sitä hoitoa ja huolenpitoa, jonka he tarvitsevat, vaikka joutuisimme sen vuoksi luopumaan jostakin. joulukuuta 2010 SITOUTUMATON PAIKALLISLEHTI Päivi Hotokka Muut valtiot ovat käyneet Suomesta kauppaa neljästi historian aikana, esitti Veikko Karhumäki itsenäisyyspäivän juhlapuheessaan Kuhmolassa. Tämä sopimus johti Suomen sotaan, jonka jälkeen Suomi liitettiin Venäjän suurruhtinaskuntaan. Itsenäisyyspäivän perinteisiin kuuluivat päiväjuhlan lisäksi messu ja sen jälkeinen kunniakäynti sankarihaudoilla. Juhlan tervehdyssanat lausui kunnanvaltuuston varapuheenjohtaja Mira Jokinen. Sopimuksen seurauksena Suomi joutui talvisotaan, jonka menetyksiä Karhumäki kuvasi vertaamalla niitä viime vuosikymmenten onnettomuuksiin. Siinä Englanti tunnusti Neuvostoliiton oikeuden etupiiriajatteluun. – Meillä on neljä upeaa vuodenaikaa. Ruotsi ja Venäjä sopivat Ruotsin taistelevan Napoleonia vastaan, jotta Norja saataisiin liitetyksi Ruotsiin. Hän muistutti, että nyt on aika kunnioittaa heitä, jotka ovat puolustaneet isänmaata ja Kuhmoista. Rohkeutta antaa hoitoa ja hoivaa Neljännen kaupankäynnin aika oli 1940-luvun alussa, jolloin Neuvostoliitto ja Englanti tekivät keskinäisen salaisen sopimuksen. Päivittäin 10 suuronnettomuutta Kolmannen kerran kauppaa käytiin elokuussa 1939, jolloin Saksa ja Neuvostoliitto solmivat hyökkäämättömyyssopimuksen, jonka salaisella lisäpöytäkirjalla Suomi joutui itänaapurin etupiiriin. Kuhmoisten Sanomat Irtonumero 1,50 € N:o 49 2010 60 vsk Torstaina 9. – Suojaksi akselivaltojen tulevaisuudessa tekemiä hyökkäyksiä vastaan tunnustetaan Neuvostoliitolle oikeus hankkia tukikohtia ja perustaa ”vuokrasopimuksia” tekemällä varuskuntia. Kynttilöitä saapui sytyttämään reilu parikymmentä paikkakuntalaista. Itsenäisyyspäivän juhlayleisö kiitteli Karhumäen puhetta erityisesti siitä, että hän toi historiasta esiin yksityiskohtia, joista ei usein puhuta. – Toisella esimerkillä ilmaisten, saisimme lukea lehdistä Estonian uppoamisesta kahdesti viikossa viidentoista viikon ajan. Karhumäki on tämän vuoden kesäkuhmoislainen ja eläkkeellä oleva lentokapteeni. Talvisota merkitsi kymmentä tuollaista päivittäistä onnettomuutta 105 päivän ajan. Karhumäki pohti, mitä Salaiset sopimukset heittelivät Suomea olisi tapahtunut, jos Suomen sodassa olisi käynyt toisin tai jos Ruotsi olisi yrittänyt vallata Suomea takaisin Napoleonin avulla
Tuen kohdentaminen myös ensiharvennusmetsiin on perusteltua, sillä korjuukustannukset laskevat ja hehtaarikohtaiset kertymät ovat suurempia. Tuotantoeläimillä iso päivystysalue Myös tuotantoeläinten päivystysjärjestelyt muuttuvat. Sieltä hän tavoittaa aina päivystävän eläinlääkärin, jolta saa neuvoja tai ohjeen tuoda lemmikki vastaanotolle. Markkinahinnan mukaan elävä syöttötariffi kannustaa tuottamaan sähköä silloin, kun se on kalleinta. Suomen kieli on arvokas osa kulttuuriamme, ja vaikka kielen kuuluukin muuttua ajan myötä, tarpeellinen määrä sääntöjä varmistaa, että se pysyy ryhdissään. Hyvä kieli soljuu mutkattomasti eteenpäin ja saa lukijalle aikaan hyvän mielen. joulukuuta. Siitä huolimatta avustajienkin tekstiä täytyy jonkin verran muokata helppolukuisuuden ja kielen yhtenäisyyden vuoksi. Pilkunviilaus kuuluu toimittajan ammatti-identiteettiin, mutta säännöillä on myös merkitystä. Aikamoista vastaan vänkäämistä oli sekä opposition että toisen päähallituskumppanin puolesta. Kuhmoisten osalta jätehuolto toimii hyvin, koska täällä on järjestetty esimerkiksi pienmetallien keräys. Uusiutuvaa energiaa Anne Kalmari kansanedustaja kesk. On historiallinen hetki, että saamme syöttötariffin tuulelle, biokaasulle ja metsäenergialle Suomessakin. Toisaalta yksityisessä puheessaan ja viestittelyssään ihmiset rikkovat sääntöjä jatkuvasti, mutta ymmärtävät silti toisiaan. suomen kirjakieltä verrataan. Juuri ennen lehden painoon menoa Kuhmoisten Sanomien toimituksessa luetaan vielä kerran kaikki jutut läpi. Samoin energiajätteen keräys vähentää kaatopaikalle kertyvän jätteen määrää. Keskustelu näissä välineissä on epävirallista jutustelua, mutta silti kirjoitettua. Minimiläpimittarajan poistaminen vähentää tarkastuskustannuksia. Tämä on hyvä asia, sillä Suomen talvet tuntien me jokainen ymmärrämme, että sähköstä on pula paukkupakkasilla. Verot ollaan kyllä valmiita keräämään pienistä puroista periferiastakin, mutta energiaa ei muka samoin opein voisi syntyä. Tarkistamme, että lukijan on helppo saada selvää tekstistä. Kuhmoisten puolesta päätöksen tekee 15. joulukuuta Keurusselän ympäristölautakunta, koska Kuhmoinen kuuluu Keuruun kanssa samaan yhteistoiminta-alueeseen. Pieneläinten eli lemmikkien päivystys siirtyy kunnaneläinlääkäreiltä yksityisten klinikoiden huolehdittavaksi. joulukuuta 2010 2 LUKIJAPOSTIA PÄÄKIRJOITUS 9.12.2010 Päivi Hotokka Olen iloinen, että valiokunnissani on saatu viimein valmiiksi uusiutuvan energian paketit. Kuhmoisten Sanomat Torstaina 9. Virka-aikaan lemmikin voi valinnan mukaan viedä joko kunnaneläinlääkärille tai yksityiselle klinikalle. Esimerkiksi lainasanoja menee ja tulee, mutta joidenkin tapojen noudattaminen pitää huolta siitä, että suomen tunnistaa suomeksi. Omia juttujamme kohtaan saatamme olla hyvinkin kriittisiä, mutta vieraileville kirjoittajille sallimme enemmän poikkeuksia säännöistä, jotta heidän oma tyylinsä tulee esille. Saa käyttää muitakin asemia Jos lemmikkieläin sairastuu äkillisesti arkisin kello 16:n jälkeen, viikonloppuisin tai arkipyhinä, omistajan tulee soittaa pieneläinpäivystyksen yhteiseen numeroon, joka ilmoitetaan myöhemmin. Kaiken kaikkiaan, energiapuulle pitäisi löytyä jatkossa enemmän markkinoita. Joka tapauksessa periaate, jossa yli 100 kVA sähköä tuottavat laitokset saavat tavoitehintaa 83,5 euroa megawattitunnilta, kannustaa investointeihin. Naapurikunnat Padasjoki ja Kuhmalahti ovat tässä asiassa edistyneempiä. Vornasen mukaan yksi sopimusosapuoli on epävarma kannastaan. Yleensä ottavat, Anne Vornanen sanoo. Kuhmoinen kuuluu tuotantoeläinten päivystysalueeseen, joka ulottuu Etelä-Savon Kangasniemeltä Pirkanmaan Virroille. Kuhmoisten Sanomat Punainen Risti järjestää verenluovutustilaisuuden Kuhmolassa perjantaina 10. Keskustelemme yhdyssanasäännöistä ja taivutusmuodoista, etsimme oikealta kuulostavia ratkaisuja. Pienpuun energiatuen tukitaso on 10 euroa kuutiolta, hehtaarilta saa tukea enintään 45 kuutiolle. Uusi laki astuu voimaan keväällä, kun EU on sen hyväksynyt. Muutos on lopullisia päätöksiä vailla. Kunnaneläinlääkärit suorittavat kiireelliset toimenpiteet ja perushoidon, mutta erikoishoitoa varten tarvitaan eläinlääkäriasemien välineistöä. Saamme uutta työtä ja teknologiakehitystä maaseudulle. Kirjoitettu kieli on kokenut suuren muutoksen viime vuosina, kun tekstiviestit ja internetin keskusteluominaisuudet ovat luoneet uusia mahdollisuuksia kielenkäyttöön. Vakituisesti päivystävät pieneläinklinikat sijaitsevat Jyväskylässä, Äänekoskella ja Karstulassa. Säännöt myös rytmittävät kieltä ja tekevät sen lukemisesta miellyttävää. Tariffijärjestelmämme on erilainen kuin pelkistetty takuuhinta, mikä on käytössä useissa muissa maissa. Ne varmistavat sen, että lukijat, joilla jokaisella on erilainen tausta, tulkitsevat tekstiä mahdollisimman samalla tavoin. Pilkkujen ja isojen alkukirjainten pitää olla kohdallaan. Siinä vaiheessa huomiota kiinnitetään lähinnä tekstin kieliasuun. Aiemmin virallisemman kirjoitetun tekstin ja epämuodollisen puhutun kielen välillä oli suurempi kuilu. Ympäristöterveyspäällikkö Anne Vornanen Keurusselän ympäristönja terveydensuojelutoimistosta sanoo, että lautakunnalla tuskin on syytä jättää sopimusta hyväksymättä, sillä se on jo Lemmikkien lääkäripäivystys siirtymässä yksityisille pyytänyt tekstiin muutoksia. – Joululahjan voi antaa myös tässä muodossa, Mirja Heinonen kannustaa. Siksi puhekielen säännöt tai säännöttömyys ovat hiipineet myös kirjoitettuun tekstiin, etenkin nuorten käytössä. Joulun lamput Toritiellä Kävikö meille niin kuin lehden lukija viime numerossa palkäsikin, että jouluvalojen sijaan meillä on vain joululamput! – kuva Vesa Koivu. Onko säännöillä oikeastaan mitään väliä. Asiakas maksaa päivystävälle eläinlääkäriasemalle kyseisen aseman päivystyshinnaston mukaan. Kuhmoisista tulee esimerkiksi Karstulaan matkaa liki 180 kilometriä. – Veripalvelun henkilökunta pitää siitä huolen, että kaikki menee oikein. Monet kuhmoislaiset lemmikinomistajat ovat tähänkin asti käyttäneet Tampereen tai Lahden päivystyspalveluja. Tällä viikolla energialait viimeinkin nuijitaan suuressa salissa pöytään. Jämsän seudun jätehuollosta Vapaa-ajan asukas Päivi Hotokka Keski-Suomen eläinlääkäripäivystykset saattavat muuttua heti vuoden vaihteessa. Yhtä usein sitä moititaan virheistä ja huolimattomasta kielenkäytöstä. Metsähallitus ei ole samalla potilla, mutta kunnat ja seurakunnat saavat 5 euron tuen. Omaan käyttöön otetusta puusta tukea ei saa. Myynnin minimimäärä, joka voi koostua usealta hehtaarilta piennarpuita myöten, on 40 kuutiota. Liikkuva veripalvelu saapuu jo toisen kerran tänä vuonna Tampereelta, ja Kuhmoisten yhteyshenkilönä toimiva Mirja Heinonen varaa SPR:n verenluovutus Kuhmolassa tilat päivää varten ja järjestää avustavan henkilökunnan, kahvitarjoilun ja siihen lisäksi pikkusuolaista. Olemme sitoutuneet EU:n ilmastotalkoissa nostamaan uusiutuvan energian osuutta lähes 10 prosenttia. Anne Vornasen mukaan lemmikkipäivystyksen siirtämisellä yksityisille asemille tavoitellaan eläinlääkärien työtaakan pienentämistä. Pieneläimille ja tuotantoeläimille aiotaan perustaa omat päivystyksensä, ja päivystävän eläinlääkärin saa kiinni aina samasta, maakunnallisesta numerosta. Katsomme, että virkkeet ovat riittävän selkeitä ja sanat ymmärrettäviä. Lehtitekstiä käytetään usein esimerkkinä, johon muuta Kuka kaipaa kielioppia. Näiden lisäksi jotkin klinikat päivystävät harvemmin. Joskus tuntuu hullulta viilata sääntöjä kohdalleen viimeisen päälle, vaikka tekstin ymmärtäisi vähemmälläkin nipottamisella. Ja mitä sääntöjä pitäisi noudattaa, kun kieli muuttuu ja sen perässä myös säännöt. – Mikään ei estä hakeutumasta muiden maakuntien klinikoille, jos ne ottavat vastaan. Nykyisessä järjestelyssä päivystysvuoro on osunut kullekin lääkärille varsin usein. Tällä alueella päivystää yhtä aikaa kolme eläinlääkäriä. Vastaavan toiminnan järjestäminen Kuhmoisissa ei maksa mahdottomia. Kunnaneläinlääkärit keskittyvät päivystysaikana suuriin eläimiin, ja päivystysalueet laajenevat. Toisaalta Kuhmoisista puuttuu kokonaan niin sanottu pienjäteasema, jossa otettaisiin vastaan esimerkiksi rakennusjätettä. Yhteispäivystystä ei voida kuitenkaan aloittaa, elleivät kaikki yli kymmenen osapuolta hyväksy sopimusta. Muutoksen eläinlääkärin päivystyksessä aiheuttaa reilu vuosi sitten voimaan tullut eläinlääkintähuoltolaki, joka edellyttää maakunnallista tai seudullista päivystystä sekä keskitettyä puhelinnumeroa. Myös tuotantoeläimille tulee oma puhelinnumeronsa, josta päivystävän eläinlääkärin saa aina kiinni
Haavoittunut mies kuljetettiin ambulanssilla Tampereelle hoitoon, hänellä ei ole välitöntä hengenvaaraa. Ari Ansiomäen mukaan Kärme Kustaan reitti on huomattavasti vaikeampi ja hitaampi kuin tavalliset endurokilpailut. MTK Hämeen mukaan lakiesitys mahdollistaa joissain tapauksissa myös pakkolunastuksen käytön reitin perustamiseksi. Ely-keskuksille ollaan antamassa valta muun muassa hyväksyä uudet, 6–8 metriä leveät maastoreitit, jotka eivät saa olla muussa käytössä, esimerkiksi metsäautoteinä talvella. Uudet läänintaiteilijat Kuhmoisten Sanomat Ilkka Säynätjoki Kuhmoisista on valittu MTK Hämeen johtokuntaan vuosille 2011–2013. Kuhmoisten Sanomat Kuhmoislainen, vuonna 1992 syntynyt mies saapui Toritietä Suvantolaan, valtatie 24:n risteykseen 6.12.2010 kello 19. Päivi Hotokka Osittain kuhmoislaisista ajajista koostuva joukkue sijoittui kuudenneksi itsenäisyyspäivänä Hämeenlinnassa ajetussa endurokilpailussa. joulukuuta pidetty syyskokous otti kantaa valmisteilla olevaan maastoliikennelakiin ja esitti, että kelkkareittien hallinnoimisen tulisi vastakin kuulua kunnan tehtäviin. Auto ajautui ojaan tien vasemmalle puolelle keula kohti Kuhmoista. – Taloudellista tukea tarvittiin esimerkiksi kodin perustamiseen, uusiin sairaaloihin ja monien vammojen kuntoutukseen. Poliisi tutkii asiaa. Valoverkon rakennuskustannuksia pidetään kunnissa kuitenkin liian suurina. Vähitellen Tarja Halosen jännitys laukeaa, ja tomera nainen komentaa ”pojat” kiillottamaan hopeat. Kaukolan koulun ja lukion itsenäisyysjuhlassa näyttäytyivät muiden presidenttien ohella Urho Kekkonen, Mauno Koivisto, Tarja Halonen ja Martti Ahtisaari.. – Kisa sujui muuten hyvin, mutta minulta puhkesi eturengas. Se saatiin kuitenkin huollettua, Ansiomäki kertoo. Helsingin kesäolympialaisten aikaan vuonna 1952 Coca-cola-yhtiö lahjoitti sotainvalidien veljesliitolle yli 700 000 pulloa cokista varainhankintaa varten, ensimmäiset pullot jotka Suomessa myytiin. Mielestäni on kohtuutonta, että syrjäseudulla ihminen joutuu maksamaan 1200 euroa samasta liittymästä, jonka kaupunkilainen saa ilmaiseksi tai lähes ilmaiseksi, sanoo työvaliokunnan puheenjohtaja, Kinnulan kunnanjohtaja Juha Urpilainen. – Kilpailu koulutusja työpaikoista on kovaa. MTK Häme toimii Hämeen ja Päijät-Hämeen sekä osin Pirkanmaan ja Keski-Suomen alueella ja sillä on alueellaan noin 12 500 jäsentä. Jokainen näytelmän lukuisista roolihahmoista oli huolellisesti puvustettu ja harjoiteltu. Kilpailuun osallistui yhteensä 120 joukkuetta, joissa ajoi 360 kuljettajaa. Matkustajina olleet kaksi saman ikäistä nuorta naista tarkistuttivat niskojaan paikalla käyneessä ambulanssissa. Halosen tuskaillessa juhliaan huoneeseen hiipii Menneiden linnanjuhlien henki, joka vie presidentin tapaamaan edeltäjiään. Kuhmoisten sotainvalidien naisjaoston puheenjohtaja Marjatta Hukki toi juhlaan yhdistyksen terveiset. Kolajuomaa invalidien hyväksi Inkiläinen totesi, että elämä ei aina ole ollut yksinkertaista, mutta toisaalta nykyäänkin ihmiset joutuvat kohtaamaan hankaluuksia. Tänään laajakaistarakentamista mietitään pohjoisen Keski-Suomen seutuedustajiston työvaliokunnassa. Paikallinen kolmen hengen seurue ajautui sanaharkkaan, jonka päätteeksi yhtä vuonna 1961 syntynyttä miestä ammuttiin käsiaseella ja puukotettiin. Peltikolari ja suistuminen 24-tiellä MUUT MEDIAT Pohjoisen Keski-Suomen kunnat pohtivat uusia vaihtoehtoja nopean nettiyhteyden rakentamiseen. – Mitä jos kaupassa ei olisikaan sokeria tai kahvissa olisi osa voikukanjuurta. Molempien läänintaiteilijoiden kausi on kolmivuotinen ja alkaa vuoden 2011 alusta. Itsenäisyyspäivän juhlia on takana jo monia, mutta silti linnan emäntää jännittää tuleva ilta. Ansiomäen joukkue tuli kuudenneksi kovimmassa ykkösluokassa. Abiturientti Mirka Inkiläinen halusi itsenäisyyspäivän puheessaan kiittää myös opettajia heidän työstään juhlan eteen ja muistuttaa, kuinka helposti arvostus toisten tekemää työtä kohtaan unohtuu. – Tämä on enduromiesten tapa viettää itsenäisyyspäivää, hän hymyilee. Kolmihenkisistä joukkueista jokainen kuljettaja ajaa kolme noin tunnin mittaista kierrosta. Stop-merkistä ja etupenkissä istuvasta nuoresta naisesta huolimatta nuori mies ajoi pysähtymättä valtatien yli. Invalideista on elossa vielä 14. Poliisi otti mieheltä ajokortin pois, ja miestä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Kekkonen hiihtää puusuksilla ja Paasikivi polttelee piippuaan. Endurojoukkue suoriutui itsenäisyyspäivän kiemuroista Kuhmoisia edustaneessa joukkueessa ajoivat Kuhmoisten moottorikerhon Ari Ansiomäki, kesäkuhmoislainen Tom Nordman, joka kuuluu Vantaan moottorikerhoon, sekä edellisten yhteinen tuttava Aaro Kohilo Orimattilasta. Valtatietä kulkeneen auton kolme matkustajaa ja kuljettaja selvisivät törmäyksestä lähes säikähdyksellä. Hän muistutti, että Kuhmoisista lähti sotiin 1 500 henkilöä, ja sotien päätyttyä paikkakunnalla oli 100 sotainvalidia, joista kaksi oli naisia. En sano, että sitä oltaisiin nyt hylkäämässä, mutta pohdimme myös muita vaihtoehtoja, miten laajakaista voitaisiin rakentaa kaikille kohtuulliseen hintaan. Uusiin rooleihin sopeutuminen voi olla vaikeaa. Kärme Kustaan kiemurat on perinteinen partioajona käytävä kilpailu. Ilkka Säynätjoki MTK Hämeen johtokuntaan Väkivaltaa ravintolassa Kuhmoisten Sanomat Keski-Suomen poliisilaitos tiedottaa, että Kuhmoisten keskustassa sijaitsevassa ravintola Tehissä sattui väkivaltainen välien selvittely maanantain vastaisena yönä 6.12.2010 klo 00.43. Päivän kunniaksi hän pohti työtä, jota isovanhemmat ovat tehneet nykyyhteiskunnan hyväksi. Lähes samaan aikaan itsenäisyyspäivän iltana nuori nainen ajoi henkilöautiolla valtatietä 24 pohjoiseen. Toisten työn arvostus unohtuu Itsenäisyyspäivän juhla on perinteisesti ollut abiturienttien järjestämä, mutta ikäluokkien pienentyessä mukaan on tarvittu kaikki lukiolaiset ja lisäksi yläkoululaisia. Pöytähopeatkin ovat kiillottamatta. Nainen menetti ajoneuvonsa hallinnan Vanhan Eurooppa 4 hotellin jälkeen vasemmalle kaartuvassa, jäisessä mutkassa. Kaikki pystyivät kuitenkin jatkamaan matkaansa. Yle.fi 30.11.2010 Laajakaistavaihtoehdot puntarissa Päivi Hotokka Presidentti Tarja Halonen valvoo yöllä vuoteessaan. Järjestöt ovat vuosien aikana keränneet sotainvalideille varoja monin eri tavoin. Syyskokous toi esiin, että maanomistajat eivät ole jo nykyisin käytössä olevia, vapaaehtoisiin sopimuksiin perustuvia, moottorikelkkareittejä vastaan, mutta uuden lain kaavailuja on vaikea hyväksyä. Mannerheim on ryhdikäs sotilasasussaan ja Kallio kantaa mukanaan kuivunutta kättä muistona pakkotilanPresidenttiäkin jännitti lukiolaisten näytelmässä teesta allekirjoittaa valtakirja Moskovan rauhansopimusta varten. Halosen ärrät sorahtivat oikeaoppisesti, eikä Koiviston turkulainen puhetapa ollut kaukana autenttisesta. joulukuuta 2010 Kuhmoisten Sanomat Keski-Suomen taidetoimikunta on 3.12.2010 valinnut saarijärveläisen Pasi Saarisen nuorten kulttuurin läänintaiteilijaksi ja jyväskyläläisen Sari Ilmolan kulttuurituottaja-läänintaiteilijaksi. Autot romuttuivat hinauskuntoon. Poliisi otti kiinni tapahtumapaikan välittömästä läheisyydestä kaksi keskiikäistä miestä, joita epäillään teon tekijöiksi. Jokainen Suomen historian presidentti seuraa toistaan, ja väliin lennähtää myös Ellen Svinhufvud, jonka presidentti Pehr Evind Svinhufvud sai puolisokseen tavattuaan hänet Padasjoella. Naisia ei välttämättä arvosteta työelämässä, ja miesten oletetaan osallistuvan kotitöihin. – Kuuskaistan tarjous on meille ehkä liian kallis. Kuljettajan kertoman mukaan hän jarrutti kaarteeseen, ja auton perä lähti luistoon. Kuhmoisten Sanomat 3 Torstaina 9. Tästä kohtauksesta lähti liikkeelle riemastuttava Presidentillinen uninäytelmä eli Presidentdrömspel , joka esitettiin Kaukolan koulun itsenäisyyspäivän juhlassa viime perjantaina. Ainoan tarjouksen haja-asutusalueiden laajakaistarakentamisesta on tehnyt verkko-osuuskunta Kuuskaista. Järjestön Hämeenlinnassa 2. Hukki kertoi, että veljesliitto olisi voinut saada myös lisenssin juoman valmistamista varten, mutta Coca-colaa pidettiin tuolloin vain ohimenevänä ilmiönä. Näyttämölle marssivat Ahtisaari sombrerossa, Nobel-mitali kaulassaan ja Koivisto palloiluverkkareissa. Orivedentielle aikonut auto osui kohti Lahtea kulkeneen henkilöauton vasempaan kylkeen sillä seurauksella, että Lahden suuntaan mennyt auto ajautui perä edellä kaiteeseen
Sillä Hän kyllä haluaa pitää kiinni, kun vain annamme siihen mahdollisuuden. Oi mieluummin valitsen Jeesuksen kuin mitään maailmassa. Pyhä Henki on aina meitä auttamassa, ja Hän on Jumalan ja Jeesuksen Henki. 0400 240081 ja muualta Kuhmoisista taksiasemalle puh. Harjunsalmi-Pihlajakoski-Ruolahti -suunnalta soitto taksiautoilija Marko Aarroskarille puh. Ilosanomapiiri 7. Kuhmoisten Sanomat Torstaina 9. Vuoden 2011 rippikouluun ilmoittautuminen kirkkoherranvirastoon puh. klo 18. Kirkkovaltuuston kokous srk-kodissa ma 13.12. Jo koulussa hänen taipumuksensa huomattiin, mutta hän päätti ryhtyä liikunnalliselle alalle. Mutta Jumala on tahtonut antaa jotain vielä parempaa. klo 19. Jeesuksen vahvasta ja varmasta kädestä voimme aina pitää kiinni. Taivaaseen käy matkamme, maa ei viihdyttää saa meitä. Torstaituvassa Kuhmolassa Kauneimmat Joululaulut to 16.12. Monissa Riti Kähkösen töissä on satumaisia aiheita tai tunnelmia. Monimutkaisella pate de verre -tekniikalla on syntynyt lasiveistoksia. Lounastuokio srk-kodissa ti 14.12. Taustalla pate de verre -tekniikalla toteutettu Jääliekit -sarja. Oi jos sinne minäkin, murheen maasta pääsisin. taivaassa to 9.12. NUORISOTYÖ Teemaillassa joulujuhla 7. Mattoa reunustaa unkarilaisella sormitekniikalla kudottu nauha. Mutta kiitos että joka päivä ja joka hetki on meillä mahdollisuus turvata Herraan. Siksi meidän sanoma kulkeekin ihmiseltä ihmiselle ja maasta toiseen, ja rukous siunatun Israelin puolesta antaa siunauksen jokaiselle. Kauneimmat Joululaulut 3. Huolia on, ja ne nousee joskus pintaan, vaan meillä on suurin voima ja auttaja. Työ ja tehtävä, mikä meille on annettu, on tärkeää, ja se vie päätökseen, kunhan kuljemme rukoillen Jeesusta aina auttamaan kaikessa meitä jokaista. Liikettä ja väriä lasissa ja tekstiilissä Kuhmoisten kirjaston näyttelyssä vuorottelevat riemastuttavat väriläikät sekä pienet ja herkät lasityöt. klo 11.30. Vielä tähän lopuksi tahdon laskea jokaisen autuaaseen elämäntunteeseen ja todellisuuteen Jeesuksessa ja Jeesuksen johdatuksessa: Tuolla Taivaan asunnoissa, autuaissa Jumalan, itku on ja murhe poissa, siellä ilo ainian. Mä tiesin mitä kaipasin, vain rakkautta Jeesuksen. En kuitenkaan hae mitään suurta, pääasia on, että pääsen toteuttamaan itseäni. Lasitekniikoita ja vessan matto Kähkösen näyttelyssä on lähes kaikilla lasinkäsittelytekniikoilla tehtyjä teoksia. klo 12. Kaanaanmaahan kuljemme koleoita korpiteitä. Vaikka onkin välillä myös suvantopaikkoja – ja sellaisiakin, joissa ei aina ole lepo ja rauha paikalla, vaan vastapuoli yrittää ahdistaa. 03 523 2310 ma-ti 13-14.12.2010 klo 8.30-15.30. Lähetysmyyjäiset srk-kodissa su 12.12. Hän pitää erityisesti puista ja vedestä. taivaassa pe 17.12. klo 18. klo 13. Mä etsin jotain, kaipasin, en löytänytkään. mennessä Kirpputorille puh. Messu kirkossa 3. Sadut ja luonto inspiroivat Keskellä näyttelysalia roikkuu lasiteos Omakuva ja rinssi , jossa taiteilijan leninginhelma liehuu kuin tanssissa. Siksi toivotankin kaikille hyvää elämää eteenpäin ja siunausta joululle ja tulevalle ajanjaksollemme! Hiljenny adventtina kotikirkossa!. Hän opiskeli liikuntatieteiden kandidaatiksi ja on toiminut muun muassa joukkuevoimistelun valmentajana. Kähkösen mukaan hänen liikunnallisuutensa näkyy yhä teoksissa, joissa on paljon liikettä. Kuinka ihanaa onkaan olla Hänen armostaan pelastettuja, ja Hänen armonsa meitä varjelee, suojaa ja johtaa. Oi mieluummin valitsen Jeesuksen kuin omaisin rikkaudet maailman. klo 15.(huom. Näin olemme kuin kahden maan kansalaisia, ja tuonne, minne matkamme käy, on meidän isänmaamme oleva. 12.12. Oi mieluummin valitsen Jeesuksen ja antaudun käteensä johtavaan, kuin et oisin valtias voimakkain mutta synnin kahleissa. Tekstiilitöitäkin on monenlaisia: huovutusta, metallilangasta tehtyjä kudoksia, unkarilaista perinnekuviota – sekä taiteilijan uusi vessan matto. klo 10. Miesten kotailta Arvajan Urheilutalolla (Arvajanreitintie 6) to 16.12. Myös luonnon värit inspiroivat Kähköstä. – Tämä on ensimmäinen isompi työni, ja siinä on paljon sellaista, jonka tekisin nyt toisin, Riti Kähkönen kertoo. Tässä laulussa olisi jo se kaikki, mitä elämässäni on ollut ja mitä on. 03 5551250 ma 13.12.klo 18 mennessä. adventtisu. Flipperi -niminen huovutustyö on tarkoitettu kotikäyttöön, mutta sitä ennen sillä on edustustehtävä näyttelyssä. On lasinpuhallusta, lasimaalausta, tiffany-tekniikkaa, syväsulatusta uunissa, hiekkapuhallusta ja lasiapplikaatiota. Vaikka kotimaamme on Suomi, on isänmaamme oleva se maa, joka on Jumalan valitsema ja Hänen silmäteränsä, siis Israel. Kauneimmat Joululaulut raamattupiirissä Iltaruskossa ma 13.12. klo 18. kirkossa 12.12. 040 523 8503. Riti Kähkönen on kutonut paneeliverhon kuparilangasta ja täydentänyt taideteoksen sulatuslasineliöillä. Aluksi hän oli huolissaan, riittääkö teoksia näin suureen saliin, mutta näyttelyä kootessa saatiin huomata, että esineitä on itse asiassa liikaa. Sain kutsun kuulla Herran Jeesuksen, niin aukes mulle portti, kotihin. Siis yksin Hän meille riittävi, eikä vain meille, vaan jokaiselle, myös heille se kertokaamme. Sain hältä anteeks syntivelkani. adventtisu. klo 18. – Nyt koen olevani sillä tiellä, jolla minun olisi pitänyt olla jo ajat sitten. klo 12. Silloin miettimään mä jäin, onko turhaa kaikki näin, ain vastausta sulta anelen. klo 18.30. Kanttori Hannele Erola. Suuri ja syvä rauha ja rakkaus vallitsee ja hallitsee jokaista. Kauneimmat Joululaulut -tilaisuuden jälkeen. Siis rukous on se tärkeä työ, mitä moni hiljaisemman tuntuinen kristitty tekee, ja se on sitä voimaa itse Jumalasta ja puhetta Hänelle. Päivätuokiolaisille on kuljetus. Jeesus rakastaa jokaista ja tahtoo jokaisen pelastaa, ei vain nyt joulun aikana vaan aina joka päivä. Mukana kanttori Hannele Erola. Ei ole mitään pahaa, ei vääryyttä, ei itkua, kipua, ei parkua. Yksi toistuva aihe on Taikuri Joko-Joko , päähenkilö sadussa, jota Kähkönen on aina kertonut lapsille. Siitä huolimatta hän ei suostu luopumaan omakuvastaan, vaikka monet olisivat halunneet sen ostaa. joulukuuta 2010 4 KIITOKSET VIIKON NIMET HARTAUSKIRJOITUS Pertti Järvinen KOULURUOKA TERVETULOA Sanan ja rukouksen ilta To 9.12.-10 klo 19.00 Esko Vainio Helluntaiseurakunta Toritie 44 Olet lämpimästi tervetullut Kuhmoisten seurakunnan tilaisuuksiin! www.kuhmoistenseurakunta.fi HUOM! Miesten kotailtaa ei ole 10.12. – Siellä on meillä yhteinen ilo ja rauha. Se ilosanoma, että Jeesus rakastaa jokaista ja tahtoo pelastaa myös jokaisen pois maailmasta ja synnin kahleista. Riti Kähkösen matka taitelijaksi on ollut monivaiheinen. Kähkösellä on sekä lasiettä tekstiiliartesaanin koulutus, ja Kuhmoisiinkin hän on tuonut molempien alojen töitä. Siksi minäkin tahdon Mieluummin valitsen Jeesuksen elää ja tehdä juuri sen oikean valinnan, mitä seuraava laulu ilmoittaa. Olkaamme siis turvallisin mielin ja rohkeat. Siksi voimme jättäytyä aina Hänen hoivaansa heti aamulla, päivällä, illalla ja koko yön. Lähtö srk-kodilta klo 18. Siinä muotoillaan ensin vahasta malli, jonka avulla tehdään kipsimuotti. Myyjäistuotteita voi tuoda srkkodille ennen Kauneimmat Joululaulut -tilaisuuden alkua. HENGELLISET Päivi Hotokka Minun maailmaani 1.12.2010–4.1.2011 Kuhmoisten pääkirjaston galleria Toritie 42 Riti Kähkönen – Täällä saan koko hulluuteni esille, iloitsee tamperelainen lasija tekstiilitaiteilija Riti Kähkönen Kuhmoisten kirjaston galleriassa. Hänen on jopa vaikea kuvata mitään pysähtynyttä. tänään Anna, Anne, Anni, Anu, Anneli, Annikki, Annika, Annukka pe Jutta la Tatu, Daniel, Taneli su Tuovi ma Seija ti Jouko ke Heimo tänään riistakiusaus, salaatti pe kalakeitto, tuore leipä, leikkele ma makaronilaatikko, salaatti ti possupata, perunat, salaatti ke nakkikeitto, ruispala, juusto Kun synnin yössä vaelsin, oli pimeää. – Ne eivät suoraan siirry töihini, mutta luultavasti alitajunnan kautta. Asialista nähtävänä kirkkoherranvirastossa to ja ma klo 10-14. Muotti täytetään lasimurskalla, joka sulatetaan uunissa. Täällä täytyy taivaltaa, Taivaassa on isänmaa. Cantare-kuoron konsertti kirkossa to 16.12. Näyttely alkaa jo ikkunan vitriinistä ja jatkuu lainaustiskin yläpuolella liikehtivien mobileiden kautta alakertaan. Työttömien jouluateria srk-kodissa pe 17.12. Omaishoitajien ja hoidettavien joulupuuro srk-kodin Mariasalissa ke 15.12. Jouluvaellus srk-kodin ympäristössä ke 15.12. aika). Ilmoittautumiset 13.12. klo 18. – Nyt teen enemmän lasia, mutta olisi taas kauhea draivi päästä kangaspuiden ääreen. 050 3048269 tai Tarja Vesikalliolle puh
Tärkein vientisatama oli tapulikaupunki Loviisa, jolla siis oli oikeus käydä ulkomaankauppaa ja johon Anianpellosta oli paras tieyhteys. Paitsi kaljaaseja, puutavaraa kuljetti myös joukko proomumaisia purjelotjia, muun muassa Längmanin kolmimastoiset Karhu , Alku ja Lentävä . Päijänne-kaljaasit puutavaralastissa Puutavaramäärien kasvu vaati luonnollisesti kuljetuskapasiteetin lisäystä, talvisin jäitse tapahtuvat hevoskuljetukset eivät enää riittäneet. Kun Päijänteen varsilla ei laivanrakennustaitoista väkeä ollut, rakentajat tuotiin Suomenlahden rannikolta, ja he kouluttivat itselleen seuraajia paikkakuntalaisista. Ladut, luistinrata, avantouinti Vesa Koivu Pienten järvien ja lampien jää kantaa jo jalan kulkevan Kuhmoisten suunnalla. Tähän tarkoitukseen alettiin rakentaa Päijänne-kaljaaseja. Kunnan liikuntapaikkahoitaja Harri Pihkalalla ja Olli Vainiolla on oma jääntekolaite: Työkoneen kärryssä on säiliö, josta vesi valuu poikittaiseen, jäätä laahaavaan putkeen. Paluumatkalla tuotiin kauppatavaraa Päijänteen varren kauppiaille. Kauppaneuvos Sucksdorff teetti kolmimastoiset kaljaasit Metsä , Konstantin ja HelenaKristiina Korpilahden Rutalahden sekä Jämsänkosken sahoille. Vainio kiittää luistelijoita, jotka ovat kolanneet lumia kaukalosta, mutta toivoo, että lumia ei jätettäisi kaukalon seinävierille vaan lapioitaisiin saman tien yli kaukalon laidan. Kaljaasilaivasto syntyi 1800-luvun alkupuolella, kun puutavaran vientikauppa alkoi vilkastua, ja sen seurauksena Päijänteen varrellekin perustettiin useita sahalaitoksia – sahatavarakauppaa olivat rajoittaneet vielä 1700-luvun loppupuolelle saakka ankarat määräykset sahattavien tukkien määristä. Sen asukkaat hoitivat puutavaraliikennettä kesäisin kaljaaseilla Päijännettä pitkin ja talvisin hevosraidoilla Anianpellon tavaramakasiineilta Loviisaan. Kaljaasit rakennettiin Päijänteen pohjoispäässä, ja rakentajat tuotiin Pohjanlahden rannikolta. Montako proomua siellä Purjelaivat Päijänteellä Voi olla, että Päijänne-kaljaaseista ei ole kuvia, sillä valokuva on niin uusi keksintö, että se rantautui Suomeen vasta 1860-luvulla. Näin luistinradalle saadaan 0,5 mm uusi, hyvä pinta. Yläkuvan kaljaasi Hanna on rakennettu Himangalla vuonna 1885 ja kaljaasi Ilmi Pyhärannan Santtiossa vuonna 1890. Näistä kaljaaseista tunnetaan kauppias Dunajeffìn vuonna 1848 rakennuttamat Anna ja Toivo , joiden pituus oli 58 jalkaa (17,7 m) ja kantavuus 40 lästiä, noin 98 tonnia. – En vielä ole tutustunut Ala-Karjärven jäähän, mutta Ylä-Karkjärvessä oli jo viikko sitten 20 cm mustaa teräsjäätä, Olli vainio kertoo. Päijänteen pohjoispäässä kaljaasit eivät päässeet kaupungin rantaan saakka ennen Äijälänsalmen ruoppausta vuonna 1840. Ensimmäinen tunnettu Päijänne-kaljaasi oli mainitun Rutakosken sahan kaljaasi, jonka vetoisuus oli 800 tolttia lautoja (1 toltti = 12 kpl) tai 1200 tynnöriä jauhoja (1 tynnöri = 165 l), se oli siis melko suuri. Vuonna 1855 Loviisan kaupunki kuitenkin paloi, ja sen jälkeen kaupan painopiste siirtyi Porvooseen. Pienten reikien kautta vesi valuu jäälle, ja perässä seuraava kangas tasaa veden. Asilammen hiihtolenkkiä ei vielä päästä hiihtämään, ehkei koko talvena. Alueella alkaa puunkorjuu, ja kunnan liikuntatoimi ei tee latuja ennen kuin metsätyöt ovat ohi. Kiekkokaukalo ja luistinrata on saatu jäädytettyä. Vienti tapahtui Loviisan, Porvoon sekä vähäisessä määrin myös Helsingin kautta. Kuhmoisten Sanomat 5 Torstaina 9. Päijänteen varrelle perustetuista sahoista vanhimpia tunnettuja lienevät vuonna 1751 perustettu Nyystölän saha ja vuonna 1798 perustettu Arrakosken saha, molemmat Padasjoelle. Nämä laivat olivat 25–35 metriä pitkiä, kaksitai kolmemastoisia, kahvelipurjeilla varustettuja rahtialuksia, jotka rakennettiin sahatavaran kuljetusta varten. Tällöin aluksia ryhtyivät rakennuttamaan jyväskyläläiset kauppiaat kauppatavaran tuontia ja vientiä varten. Seuraavina olivat kaksimastoiset kaljaasit Nauru ja Totuus, jotka rakennutti konsuli Björksten Pihlajakosken sahalle. – Vapaan tyylin latu on kunnossa, ja perinteisen tyylin ladullakin voi hiihtää, kun muistaa hiukan varoa. – Tulee huono jää, jos siihen sekaan jäätyy lunta tai lumikokkareita. Luntakin näyttää olevan, mutta lumi on kovin kuohkeaa, ja kun se tampataan ladun pohjaksi, siitä ei paljon kerry. Päijänteellä seilanneista purjerahtareista saa kyllä käsityksen, sillä meren rannikolla kaljaaseja rakennettiin kutakuinkin vanhaan malliin aina 1940-luvulle saakka. Ensimmäinen nimeltä tunnettu kaljaasi oli kolmimastoinen Aino, jonka rakennutti puutavarakauppias Längman vuonna 1834. Kerran opittu puulaivojen rakennustyö ei kuitenkaan loppunut kaljaasien myötä, vaan jatkui höyryhinaajien vetämien puuproomujen rakentamisena. MUISTOJA KOTISEUDULTA Vesa Koivu Maisema on talvinen. Sitä ennen lastit piti purkaa salmen suulla ja lastata pienempiin lotjiin kaupungin satamaan viemistä varten. Suomen ympäristökeskuksen mukaan useiden järvien vedenpinnat ovat KeskiSuomessa yhä ajankohtaan nähden alhaalla. Kirkonkylän suunnalta tultaessa ei pidä mennä Kukkostensalmea ulommas. Toisin paikoin pururadan puru ja maa voi pilkottaa. Sisämaan puolella jää on noin 20 senttiä paksu, mutta Kukkostensalmesta ulommas vain kymmenkunta senttiä. Vääksyn kanavaa ei vielä ollut. Kokemattoman ei silti kannata ruveta seikkailemaan, sillä jää voi olla hyvinkin petollinen virtapaikoissa ja jokien ja purojen suulla. – Tehin iso selkä lainehtii vapaana, kalastaja Jorma Kääpä kertoo. Liikuntasihteeri Olli Vainio kertoo, että kuntoradalla pääsee jo hiihtämään. Tehinselkä on sula. Alusten käsittelyyn tottuneet miehet tuotiin myös rannikolta. Monien sahojen yhteydessä oli vetotelakka eli sliippi, jota käytettiin proomujen rakentamiseen sekä hinaajien huoltoon. Sen pituus oli 19 syltä, noin 34 metriä, ja vetoisuus 450 tolttia lautoja ja lankkuja. Avantouimarit ovat jo ryhtyneet jokatalviseen huvitukseensa. Jyväskyläläisillä kauppiailla oli tuolloin ainakin viisi muuta kaljaasia, jotka rahtasivat heidän kauppatavaroitansa ja olivat hieman pienempiä kuin puutavarakaljaasit. joulukuuta 2010 Heikki Heimala Moniko Päijänteen nykyisistä purjehtijoista tietää, että Päijänteellä on aikoinaan ollut kymmeniä aluksia käsittävä oikea purjelaivasto, niin sanotut Päijänne-kaljaasit. Sellainen oli vielä 1930-luvulla Kuhmoisten Sahankin konepajan lähellä. Kauppiaat laivanvarustajina Toinen kaljaasien rakennusvaihe alkoi Jyväskylän kaupungin perustamisesta vuonna 1837. Ryytjärven hiihtolatua ja Ala-Karkjärven jäälatua ryhdytään valmistelemaan, kunhan lunta saadaan. Totuus oli 19 syltä pitkä. Ensimmäisellä matkallaan se tosin juuttui pohjaan Vorikanniemen ja Uotilansaaren välisessä salmessa – se kun täyteen lastattuna ui liian syvässä – mutta myöhemmin se lienee palvellut hyvin aikansa kuten Päijänteen lukuisat muutkin puuproomut. Kaljaasit rakennettiin yleensä sahalaitosten läheisyydessä ja ne tehtiin merellä seilaavien esikuvien mukaisiksi. Aluksi tiivis yhteistyö vesistön tuntevien ranta-asukkaiden kanssa oli heille välttämätöntä, sillä ensimmäisen laivaväylän Anianpellon–Äijälänsalmen välille kartoitti ja viitoitti luutnantti Lönneström vasta vuonna 1850. Päijänteen vedenkorkeus on kuitenkin ajankohdan keskimääräisellä tasolla ja pysynee joulukuun loppuun asti suunnilleen nykyisissä lukemissa. Avanto on alkavaksi talveksi siirretty Sahanrantaan, lautakioskin laituriin. – Kun on varovainen, Päijänteen sisälahtien jäällä voi jo liikkua. Anianpeltoon, jolle Lahti jo vuonna 1727 oli menettänyt markkinaoikeutensa, syntyi tällöin ”merimieskylä”. Muuramen saha rakennettiin vuonna 1851. Kuhmoisiin perustettiin kolme sahaa, vuonna 1830 Kotakosken, vuonna 1839 Leppäkosken ja vuonna 1840 Pihlajakosken sahat. Kaupan vapauduttua sahoja alettiin perustaa vauhdilla, ja jo vuonna 1808 sahoja oli Sysmän Rutakoskella ja Jämsänkoskella, vuonna 1816 Korpilahden Rutalahdella ja vuonna 1819 Haapakoskella. Hän rakennutti Haapakosken sahalle myös kaljaasit Maria ja Rauha . – Oma viritelmä, Olli Vainio kuittaa. rakennettiin, ei ole tiedossani, mutta yhdestä on tietoja – se oli Päijänteen suurin puuproomu, jossa tavallisten kahden lastiluukun sijasta oli kolme luukkua ja jolla oli pituutta 30 metriä – Vääksyn kanavan sulkukammion pituus oli 35 metriä. Olli Vainio neuvoo myös siinä, että luistelijat eivät jäädytyksen aikana pöllyttäisi penkoilta lunta jäälle. Se, että ne ovat kadonneet rantaasukkaidenkin muistista, johtunee siitä, että näiden alusten käyttö väistyi höyryhinaajien ja proomujen tieltä jo1880-luvulle tultaessa, eikä vanhaa kuva-aineistoakaan ole säilynyt. Vielä Vääksyn kanavan avaamisen jälkeenkin vuonna 1871 oli kanava-asiakirjojen mukaan muutamia kaljaaseja liikenteessä. Sahalaitoksia perustivat ja rahoittivat Päijänteen rantojen asukkaat ja etenkin satamakaupunkien puutavarakauppiaat. Samaan aikaan oli myös Jämsänkosken sahalla jo purjealus
Hakemusta koskevat kirjalliset huomautukset on toimitettava 31.12.2010 klo 15.00 mennessä rakennuslautakunnalle, osoite Toritie 34 A, 17800 Kuhmoinen. Kuhmoisissa siitä on ollut apua myös vuorijalavan suojelussa. Tarkoituksena on, että maanomistaja saa tiedon maillaan esiintyvistä uhanalaisista lajeista viimeistään siinä vaiheessa, kun hän suunnittelee metsänhoidon toimenpiteitä. – Maanomistajat ovat suhtautuneet asiaan hirveän myönteisesti. Metsäkeskuksen ja Keski-Suomen ely-keskuksen edustajat kävivät maastossa tarkistamassa tilanteen. Maastokäynnillä todettiin, että vuorijalavien eteen on nousemassa kuusikko, joka varjostaa jalavia ja jonka karike happamoittaa maata. Kosteissa lehdoissa kasvava vuorijalava on rauhoitettu koko maassa. Tavoitteena on tasata ilveskantoja niin, että tihentymäalueita ei synny. Ahman luokitus muuttui erittäin uhanalaisesta äärimmäisen uhanalaiseksi. Ei ilveslupia Kuhmoisiin Paikallisilta yhdistyksiltä tuli 66 hakemusta. 36 prosenttia uhanalaisista lajeista elää metsissä ja 23 prosenttia lajeista perinneympäristöissä ja muissa sen kaltaisissa. Ilveksen metsästysaika alkoi joulukuun alussa ja päättyy helmikuun lopussa. Kun hän toimitti metsänkäyttöilmoituksen Metsäkeskukseen, siellä huomattiin, että tietojärjestelmän mukaan alueella kasvaa harvinaista vuoripussisammalta. Riistanhoitopiiri myönsi Pohjois-Hämeeseen pyyntiluvat yhteensä 25 ilvekselle. Maallikko ei pysty sitä havaitsemaan, kertoo biologi Johanna Hallman KeskiSuomen ely-keskuksesta. Puut säilyttävät kosteuden Kuhmoisten eteläosassa metsää omistava henkilö suunnitteli viime talvena hakkuita. Naarasta, jolla on pennut, ei saa ampua. Kokouksen tarkistettu pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä maanantaina 20.12.2010 kunnanviraston hallintotoimistossa. Kuhmoisissa on ainakin kaksi rohkaisevaa esimerkkiä siitä, kuinka häviämisvaarassa olevia kasvilajeja voidaan suojata normaalin metsänhoidon yhteydessä. – Sammal vaatii kostean pienilmaston, jossa kalliota pitkin tihkuu vettä, Hallman sanoo. Kokouksessa käsitellään seuraavat asiat: § 74 Eron myöntäminen Jämsän kaupungin ja Kuhmoisten kunnan yhteisestä tilaajalautakunnasta / Keskinen Kari § 75 Jäsenen nimeäminen Jämsän kaupungin ja Kuhmoisten kunnan yhteiseen tilaajalautakuntaan § 76 Liittyminen Kuntien takauskeskuksen jäseneksi § 77 Sivistystoimenjohtajan tehtävät / Viran muuttaminen kokoaikaiseksi § 78 Kuhmoisten kunnan kaukolämpöverkon perustaminen § 79 Vuoden 2011 talousarvion sekä vuoteen 2013 ulottuvan toimintasuunnitelman hyväksyminen sekä mahdolliset ilmoitusasiat ja muut asiat. Rakennuspaikka sijaitsee nk. Kuhmoisissa 7.12.2010 Silmu Sarvala kunnanvaltuuston puheenjohtaja Kuhmoisten Sanomat Uhanalaisten eliölajien luettelo on päivitetty Suomessa. Ilves ja karhu luokitellaan nyt vaarantuneiksi lajeiksi, vaikka niiden määrä on kasvanut. Kuhmoisten riistanhoitoyhdistyksen alueelle haettiin kolmea ilveksenkaatolupaa, mutta Pohjois-Hämeen riistanhoitopiiri ei myöntänyt yhtäkään. joulukuuta 2010 6 Kunta tiedottaa Rakennuslupahakemuksen vireille tulo Kuhmoisten Lämpö Oy hakee rakennuslupaa hakelämpökeskuksen rakentamiseksi määräalalle tilasta Muurila RN:o 7:45 Kuhmoisten kunnan Lästilän kylässä. Viime talvena Kuhmoisissa kaadettiin yksi ilves. Päivi Hotokka Kuhmoisissa ei metsästetä ilveksiä tänä talvena. Kuivina aikoina kosteutta ei olisi tarpeeksi, ja rankkasateella vettä ja maa-ainesta valuisi suuria määriä. Vaellussiika, napapiirin eteläpuoliset sisävesien taimePäivi Hotokka Talousmetsissä kasvavat uhanalaiset lajit huomataan uuden seurantajärjestelmän ansiosta aiempaa paremmin. Nyt Suomessa määritellään uhanalaisiksi 2 247 lajia eli reilu 10 prosenttia tutkituista lajeista. Hallmanin mukaan KeskiSuomessa on vain noin kuusi luonnonvaraista vuorijalavan esiintymispaikkaa. Mukana on enimmäkseen kasvija sienilajeja, mutta myös joitakin koppakuoriasia. Uusimmassa arviossa järvilohi ja Saimaan nieriä ovat äärimmäisen uhanalaisia. Suomen 248 lintulajista 59 arvioitiin uhanalaisiksi. Metsäkeskus voi kertoa maanomistajalle esiintymistä silloin, kun tilakohtaista metsäsuunnitelmaa tehdään, mutta etenkin alkuvaiheessa tietoja annetaan ennen toimenpiteitä tehtävän metsänkäyttöilmoituksen yhteydessä. Yli puolet esiintymistä on suojelualueilla. Piirin mukaan luvat myönnettiin hakijoille, joiden alueilla on pysyvä, lisääntyvä ilveskanta. Kuhmoisten Sanomat Torstaina 9. Olemme hyvin pystyneet yhdessä miettimään suojelukeinoja, Hallman kertoo kokemuksia paikkatietojärjestelmän käytöstä. Kuhmoisten eteläosassa sijaitsevaa esiintymää ei ollut aiemmin suojeltu. Maanomistajan kanssa päästiin kuitenkin yhteisymmärrykseen siitä, että rinteen alaosaan ja esiintymän yläpuolelle jätettiin jonkin verran puita. Siksi olikin onni, että lajeja tuntevat harrastajat olivat tehneet paikalta tuoreen ja tarkan havainnon. Edelliseen arvioon verrattuna 186 lajin tilanne on parantunut ja 356 lajin tilanne huonontunut. Yhdistykset voisivat siten pohtia metsänomistajien kanssa, miten lajien säilymistä pystytään käytännössä turvaamaan. – kuva Anna Uusitalo Uusista lajeista uhanalaisia net ja ankerias ovat erittäin uhanalaisia. Rakennuslautakunta KUNNANVALTUUSTON KOKOUS pidetään Kuntalassa maanantaina 13.12.2010 alkaen klo 18.00. Tulevaisuudessa on odotettavissa sellainenkin parannus, että Metsäkeskus ilmoittaa löytyneistä uhanalaisista eliöistä heti maanomistajille. Jos kallion päällä ei olisi puita, vedentulo voisi muuttua. Uhanalaisten lajien paikkatietojärjestelmää tarjotaan myös metsänhoitoyhdistysten käyttöön. Syrjänmäen harjun takana olevan pellon reunassa. Maaja metsätalousministeriön mukaan Suomessa elää noin 2 400 ilvestä. Keski-Suomessa on kuluneiden neljän vuoden aikana testattu paikkatietojärjestelmää, johon on tallennettu uhanalaisten lajien esiintymispaikkoja. Viimeksi uhanalaiset lajit arvioitiin kymmenen vuotta sitten. Vuoripussisammal ja vuorijalava saivat elintilaa – Jyrkänteillä viihtyvä sammal on pienikokoinen ja vaikeasti tunnistettava. 60 yksilön ylimääräinen lupakiintiö on lisäksi varattu turvallisuutta uhkaavien ilvesten varalle.. Naapureille varataan tilaisuus kirjallisen huomautuksen tekemiseen. Neljä riistalintua luokiteltiin vaarantuneiksi: heinätavi, jouhisorsa, punasotka ja tukkasotka. Metsänomistajat myönteisiä Maanomistajat ovat lähes aina tietämättömiä siitä, että heidän maillaan esiintyy uhanalaisia lajeja. Vuoripussisammalen suojelu on vapaaehtoista. Vuorijalavan esiintymät pitää turvata lakisääteisesti. Hakemusasiakirjoihin voi tutustua kunnan teknisessä toimistossa toimiston aukioloaikoina, käyntiosoite Toritie 34 B. Luokan muutos johtuu siitä, että niiden kannan ei enää katsota saavan täydennystä Ruotsista, Norjasta ja Venäjältä. Kuhmoisissa sen kasvua turvataan poistamalla kuusikkoa esiintymän edestä. – Esiintymispaikkoja on niin paljon, että niistä ei ole ollut mahdollisuutta tiedottaa, Johanna Hallman pahoittelee. Ilman sitä sammalta ei olisi voinut talvisaikaan löytää. Metsäjänis arvioitiin silmälläpidettäväksi lajiksi, koska lumisen kauden lyhentyminen voi pienentää sen kantaa. Sammal kasvaa pohjoisjyrkänteellä, jonka alapuolelle suunniteltiin harvennushakkuuta ja yläpuolelle siemenpuuhakkuuta. Ministeriö on tänä talvena antanut luvan enintään 459 ilveksen kaatamiseen. Maanomistaja kertoi olevansa kiinnostunut kuusikon poistamisesta
Lähdemme Kuhmoisten linja-autoasemalta klo 15.00, Pihlajakosken satamasta 15.30 ja Jämsän linja-autoasemalta 16.00. Ottakaa mukaan mukavia juttuja ja joululaulujen sanoja, jotta saamme hauskan illan. 151 m. (03) 5512 177, 040 5415 723 Keskustie 6, Padasjoki HAUTAKIVET Loimaan Kivi Oy Myynti Kuhmoisissa Olavi Keränen 050-5707 333 __________________________ Polar Granit Oy Korpilahti P. Tilaisuus on avoin kaikille. Toimituksella on oikeus lyhentää ja muokata tekstejä. 0400-425 708 Yhteyspäälliikkö, VTS Ermo Piispanen, p. Taulujen kehystys sekä taiteilijan tarvikkeet. (014) 718 688, 0400 647 931 __________________________ Lasimestari ky. Peltonen Padaskeittiöt-kalusteet kodinkoneet rakennusalan työt p. toimitukselliset asiat: toimitus@kuhmoistensanomat.fi etunimi.sukunimi@kuhmoistensanomat.fi www.kuhmoistensanomat.fi Asiakaspalvelukonttori avoinna: ma ja ke 9-15, ti ja pe 9-13, to sulj. Tervetuloa iloiseen joukkoon! Pe10.12. 23.00 ja Kuhmoisiin 23.30. 040 827 1583 __________________________________ Timo Ansiomäki 0400 353 886 __________________________________ Kuhmoisten Talonmiespalvelu Kuorma-autolla likakaiv. Takaisin Pihlajakoskelle saavumme n. 0400 852 532 __________________________ Kuhmoisten Sanomat Puolueeton kotiseutulehti Sanomalehtien Liiton jäsen Levikki 3068 (LT-2008) ISSN 0356-228X Painopaikka Lehtisepät Oy Päätoimittaja Vesa Koivu 040 484 0352 ILMOITUSJA TILAUSASIAT p. 0400 783 630, (03) 555 6137 PITOPALVELU Kuhmoisten Seurahuone Juhlaja pitopalvelu. klo 18. P. Ikkunat, ovet, pleksit, lasit suurvarastosta. erikoiskuljetukset/kotim. 040 512 5855 __________________________________ Parturi-Kampaamo Tikantupa Toritie 54, Kuhmoinen p. Ilmoitusaineisto tulee jättää lehden toimitukseen viimeistään julkaisuviikon maanantaina klo 11.30 ja vedosilmoitukset edellisen viikon perjantaina klo 13 mennessä. (sis. Ruokailemme Patapirtissä menomatkalla. Matkan hinta jäseniltä 65 € , ei-jäseniltä 80 € . 040-7403934. Runojen lomassa lauletaan yhteislauluja Rantasten säestyksellä. 0400 634 924 __________________________ Kari Paajanen p. Panostaja Ari Rajala 0400-711492 METALLIJA KONEISTUSTYÖT MP-koneistus 0400 805 830 mpkoneistus@gmail.com OMPELUKONELIIKKEET Myynti-huolto ja esittelyt Jämsän Husqvarna Mottilantie 2 (014) 713 992 PARTURI-KAMPAAMOT Kaisan HiusPalvelut Toritie 50, Kuhmoinen p. Hinta kolmelta riviltä 10,e ja lisärivit 3,e /rivi. Ohjelma vapaa. alv 23%) Etusivulla 1,40 e /pmm Tekstissä 1,23 e /pmm Takasivulla 1,30 e /pmm Seurapalsta 1,85 e /rivi Johan on markkinat Edullinen rivi-ilmoitus yksityishenkilöille. Ilmoittautumiset Päiville viim. 31.12. tyhj. Tilaushinnat 2010 12 kk/kestotilaus 49 e 12 kk / määräaik. Kerro mielipiteesi! Lukijapostia-palstalla voit kiittää, kehua tai antaa kritiikkiä ajankohtaisista asioista. Peltonen p. Tupa on avoinna klo 10-13. Lehden vastuu ilmoituksen julkaisemisen yhteydessä sattuneesta virheestä rajoittuu ilmoituksen hintaan; puhelimitse annettujen ilmoitusten virheestä vastuu on ilmoittajan. tilaus 52 e 6 kk:n tilaus 35 e 3 kk:n tilaus 26 e Ilmoitushinnat 1.7.2010 alk. 0400 759 383 vesa.t.peltonen@pp.inet.fi SIIVOUSPALVELUT Siivouspalvelu H. hoidot, hieronta, lääkintävoim., akupunktio. klo 9-17 Seppolantie 16, Jämsä p. Glögitarjoilu piparien kera. joulukuuta 2010 ELOKUVAT SEURAT TORIMYYJÄT TYÖSUORITUKSIA Metsurin työt, pihapuun kaadot, reippaita rakennusmiehiä. (03) 555 1202, 040 5517540 __________________________________ Seijan Pidot Tmi Seija Ruokola 0400 980 292 __________________________ ARKKITEHTISUUNNITTELU Kalle Nurminen arkkitehti SAFA suunnittelu, lupahakemukset, pääsuunnittelijan tehtävät, työnjohto Korppilankuja 46, Kuhmoinen p. Ilmoituksia välitetään myös muihin lehtiin niiden omilla ilmoitushinnoilla. (03) 555 1437 postiosoite: Toritie 52, 17800 Kuhmoinen Puh. Alle 25,e :n ilmoituksesta perimme pienlaskutuslisän 3,30 e . Hintoihin sisältyy alv 23%. 5551119 __________________________ Papinsaaren Kukka ky Hautauspalvelu ja kaikki alan palvelut p. 040 471 3547 ROINILAN LIHATILAN LIIKKUVA LIHATISKI PERJANTAINA Kuhmoinen klo 9-10 nautajauheliha 8 ,90 e /kg 015 437 148 (auto käy vielä 17.12.) Edullista näkyvyyttä puoleksi vuodeksi kerrallaan: 3 riviä/6 kk vain 87,e ja 5,50e/lisärivi (alv 0%) LIIKEHAKEMISTO KAIVOLIIKKEET Porakaivoliike Kallioniemi Oy Jämsä (014) 761 168 www.porakaivoliikekallioniemi.fi KIINTEISTÖPALVELUT, POLTTOPUUT Kuhmoisten Talonmiespalvelu Mökkija kiinteistöhuollot Lokakaivojen tyhjennykset Vaihtolavakuljetukset Polttopuut ja valmistus 0400-779 632 / 040-504 7374 KIINTEISTÖNVÄLITYS Asuntomarket Hannu Syyslahti LKV (A) Rauhank. Ark. 040-555 0454 kalle.nurminen@pp1.inet.fi ATK-PALVELUT Tietotekniikka, laiteasennukset, kotikäynnit. Tervetuloa kaikki! Lähde mukaamme oopperamatkalle Jyväskylään perjantaina 21.1! Giuseppe Verdin MACBETH Lady Macbethin osan esittää Jenni Lättilä, joka palkittiin upeasti kolmanneksi kansainvälisessä Wagnerlaulukilpailussa Tanskassa marraskuussa. Vääksy p. Pihlajalahden maaja kotitalousseura SEKALAISET Johan on markkinat myydään Kuivaa kuusipelkkahirttä n. ja Eurooppa OPASOL OY p. Varsinaiset juttutarjoukset sovitaan päätoimittajan kanssa erikseen. 555 1331 kuhmoistentilitoimisto@pp.inet.fi __________________________ Tilitaito Iris Nieminen Orivedentie 5 p. tapahtumat OPASOL OY p. 0400 759 383. Nyt mahdollisuus saada hyviä voiteluvinkkejä ja tietoa sopivien suksien valintaan. Määräajan jälkeen jätetyistä ilmoituksista peritään lisämaksuna 3,50 e /ilmoitus. Anna juttuvinkki! Kuhmoisten Sanomien toimitus toivoo juttuvinkkejä. 0400 783 630 __________________________ Teemu Sarhemaa 0400 551180 __________________________________ PUTKILIIKKEET Putkiasennus Lehtonen Ky Kokonniementie 12 0400 638 764 __________________________ LVI-Saarinen Oy Ville Saarinen 044 500 8889 Salmijärventie 54, Kuhmoinen PUUTAVARALIIKKEET Pajulan tila sahatavaraa, myös kyllästettyä polttopuita p. TIETORUUSU Kirkkotie 8,0400477 809 www.tietoruusu.fi FYSIKAALISET HOIDOT Hierontaa ja fysioterapiaa Toritie 55, ajanvaraukset: Piia Arrenius 045 237 3236 Hanne Alanko 0400 452 524 ________________________ Fysioterapeutti Eija Puikkonen Fysik. Taiteilijatarvikkeita ja täyden palvelun kehystämö.Edullisesti (24h). 040 587 7830 __________________________________ Toritien Hiushuone Toritie 52, Kuhmoinen Sari Markkanen 0400 944 726 PERUNKIRJOITUSJA PESÄNSELVITYSPALVELUT Kari Paajanen P. 9, Lahti, 0400 490 773 asuntomarket@syyslahti.fi __________________________ Länsi-Päijänteen Kiinteistötoimisto Oy LKV(A) Toritie 50, Kuhmoinen p. 045 636 3889 / Eija SORAA JA MURSKEET Kuhmoisten Sora Oy Puh./Fax (03) 5551 292, Olli Nummelin P. Hyvää ja Rauhaisaa Joulua! T. 0500 79 79 00 www.kkcenter.fi TILITOIMISTOT Kuhmoisten Tilitoimisto Toritie 64, p. Pienlaskutuslisä alle 25,e :n ilmoituksista on 3,30 e . 020 755 1810 www.jamsasecurity.com __________________________ Secman Turvapalvelut 24 h 040 522 88 44 Vartiointipalvelut Murtohälytysjärjestelmät __________________________ S & L Turvapalvelut Oy 24 h/vrk 050 596 0060 hälytysja kamerajärjestelmät vartiointipalvelut MÖKIT, KODIT, YRITYKSET www.turvapalvelut24h.fi ÄÄNENTOISTO Näyttelyt, messut, discot, juhlat, musiikkiym. Liitä aina mukaan myös nimesi ja yhteystietosi. Toritie 64 (Pohj.portti) 040-522 3645 ’ HAKETUS Ruokolan Metsäkuljetus Oy p. Ilmoitusja tilausasiat, ilmoitusvalmistus, markkinointi toimitusjohtaja Kati Sirén 050 469 4922 TOIMITUS Toimittaja Päivi Hotokka 045 635 5335 To r s t a i t u v a s s a Kuhmolassa 9.12. 014-821 234 Hautakivet suoraan valmistajalta tehtaan hinnoilla www.polargranit.fi ILMALÄMPÖPUMPUT Tmi Markku Kaakko p. klo12 k i n k k u b i n g o Kuhmolassa, jonka jälkeen klo 13 menemme laulamaan Päijännekodille. 020 730 4040 Fax 014-712 951 Lindroos Esa 0400-344 531 __________________________________ SÄHKÖASENNUKSET SÄHKÖ-RUOKOLAHTI OY Suunnitelmat/asennukset 03-555 0111 ja 040-700 1165 __________________________ T:mi Sähköasennus Tapio Halttunen A-ryhmä Kirkkotie 18 Puh/fax 555 6310 Kuhmoinen 0400-742310 __________________________ __________________________ PK-Sähköpalvelut Oy 050 911 3255 pertti.kehusmaa@elisanet.fi __________________________ Sähkötyö J.Peltonen 050-9136226 www.juhansahko.net SÄLEKAIHTIMET Kotimaiset sälekaihtimet mittatilauksena edullisesti, nopeasti. 555 1066, 040-708 7647 __________________________ Tili Salo 040-508 3459 tili.salo@mbnet.fi www.tilisalo.com VAKUUTUKSET Tapiola-ryhmä Palvelupiste Kuhmoisissa Jami Liivenkorkee P. 050 913 6226 www.juhansahko.net JULKISET KAUPANVAHVISTAJAT Veikko Mattila p. 040 547 1511 HAMMASLÄÄKÄRIT Erikoishammasteknikko Paula Mertsalmi hammasproteesit, tiivistykset ja korjaukset p. Kirjoita mieluiten omalla nimelläsi. 040-746 9617 kuhmoinenkeittiot@gmail.com www.kuhmoinen-keittiot.fi __________________________ T:mi Vesa Peltonen pesuhuoneet, saunat, laatoitukset, saneeraus, rakennusalan työt p. 0400-779 632 / 040-504 7374 LOUHINTAURAKOINTI Suoritan ammattitaidolla kaikenlaistalouhintaa, esim. 050 526 4475 RAKENNUSTARVIKKEET Ikkunoita ja ovia mittatilaustyönä Ruokolan Puu Oy 040 824 7331 RAKENTAMISPALVELUT Pe-Ra Rakentajapalvelu uudisrakentaminen, omakotitalot, huvilat, saneerauskohteet 0400-593 031 Kuhmoinen pertti.nevalainen@pp3.inet.fi __________________________ Rakennushuolto P. Mistä aiheesta Sinä haluaisit lukea. 045 132 3348 __________________________________ Parturi-Kampaamo Sini Salonen Toritie 50, Kuhmoinen p. Joulutervehdys paikallislehdessä tavoittaa ystävät lähellä ja kaukana!. ohjelmapaikalla klo 11.30 Paula Jokela lausuu runoja. 040-536 5663, 0400-350 483 __________________________ Lindroosin Sora Oy Puh. Valkjärvi kaikki siivousalan palvelut p. Tervetuloa! Hiihtojaosto Sydänkerhon pikkujoulu 13.12.10 klo 16-18 Kuhmolassa. 03-555 1680 KULJETUSLIIKKEET Pika-, rahti-, lavettiym. 040 541 3823 www.markkukaakko.com __________________________ Sähkötyö J. 555 6090 Veikko Mattila p. Kuhmoisten Sanomat 7 Torstaina 9. Aina vinkkiä ei voi heti toteuttaa, mutta jossain vaiheessa toivejuttu ehkä ilmaantuu lehden sivuille, muodossa tai toisessa. 0400 516 747 VARTIOINTI JA MURTOHÄLYTYSJÄRJESTELMÄT JämSec Security Vartiointija turvallisuuspalvelut P. 0400 798143 p. 0400 852 532 KULTASEPÄNLIIKKEET Kelloja, kultaa, silmälaseja Kelloliike M. Piili Kuhmoinen (03) 555 1222 LASIJA KEHYSLIIKKEET Lasi ja Kehys Kaikki lasialan työt ja tuulilasit. kivien ja kallion louhintaa tonteilta, teiltä, pelloilta sekä piikkaustyöt. 0400 634 924 veikko.mattila@kiinteisto.inet.fi KOTIAPU Siivousja Kotipalvelu AR-MI Clean Ay 045 120 9378 /Arja ja Mia KUKKAKAUPAT JA HAUTAUSTOIMISTOT Kuhmoisten Kukkakauppa ja Hautauspalvelu Taina Hinskala, puh. (03) 555 1437 Fax (03) 555 6538 sähköpostiosoitteet: ilmoitusja tilausasiat: ilmoitukset@kuhmoistensanomat.fi juttuym. Tapahtumavinkit on hyvä lähettää ainakin viikkoa tai kahta ennen. EL-Kuhmoisten yhdistys Jari Nieminen Hiihtoliitosta pitää suksien voitelunäytöksen koulukeskuksen tiloissa torstaina 9.12. Irma Kallio p. (03) 766 0099 __________________________ LIKAKAIVOJEN TYHJENNYKSET Traktoriurakointi Vesa Arrenius p. Riveillä voit ostaa, myydä, vaihtaa, vuokrata yms
Fazer Rukiiset Imatrantai Perunapiirakat 6 kpl, 390–420 g (5,00–4,64/kg) Atria Broilerin marinoitu paistileike 700 g (6,27/kg) Juhlakinkku potkalla, pakaste, 5–8 kg Suomalainen Hinta voimassa 12.12. pantit 3,60 4 00 -30% 2 kpl (2,13-7,84/kg) 3 00 -39% 5 00 2 pkt! 2 99 -16% 7 50 -23% 19 99 -17% VOIMASSA 2.12.2010.-2.1.2011 VOIMASSA 9.-16.12.2010 Kuhmoinen, ma–pe 7–21, la 7–18, su 12–21 Perinteisiä makuja edullisesti Palvelemme 19.12. Kilpailuun osallistuneet osallistuvat myös arvontaan. Kuuset on sijoitettu Alkon ja kädentaitajien myymälöiden väliseen käytävään, joka johtaa ylös S-markettiin. (03) 555 6061 kalle.uimonen@k-market.com Palvelemme: Ma-pe 7-21 La 7-20 Su 11-20 KAUPPIAS HOITAA HOMMAN HK Sininen LENKKI 500-580 g, raj. asti 1 39 /kg Arla Ingman Maustetut jogurtit 200 g (1,45/kg) 2 25 Coca-Cola, myös Zero 2 x 1,5 l, 3 l (0,73/l) (sis. Tervetuloa! Italia Kiivirasia 500 g (1,38/kg) 1. 3,25 rs (10,83/kg) Ilman K-Plussa-korttia 23,52 24-pack (2,52/l) Ilman K-Plussa-korttia 3,58 rs (5,97/kg) VOIMASSA 25.11.-24.12.2010 3 rs (8,33/kg) GRAAVIJA KYLMÄSAVUKIRJOLOHIFILEE 2 pkt (x,xx/kg) rs (4,98/kg) VOIMASSA 9.-15.12.2010 joulun odotukseen k-market kipparista! Ristorante PIZZAT 255-390 g pakaste VOIMASSA 9.-11.12.2010 pkt (1,59/kg) Fazer PRESENT RASIA 300 g III-OLUT 0,33 l tlk, 24-pack Ilman K-Plussa-korttia yks. 2,19 + pantti 0,80) Rainbow Maustetut sillit ja Ravintolafileet 500/550/ 580/600 g/ 275 g (8,18/kg) Ingman Maustetut kermajäätelöt, ei laktoositon, 1 l Myllyn Paras Torttutaikinalevyjä 1 kg 8 90 /kg 4 39 Pouttu Porsaan kermamarinoitu sisäfile e n. Lauantaihin 18.12. asti sunnuntaisin klo 12–21. 69 Rainbow Kermajuusto tai Kermajuusto 17 % 1 kg 5 70 Hinta voimassa 12.12. joulukuuta 2010 8 KIPPARI Toritie 53, Kuhmoinen Puh. asti 1 29 X-tra Lohkoperunat 1 kg Kädentaitajien perinteinen äänestys kauniisti koristellusta joulukuusesta on taas käynnissä. 700 g, alkuperämaa Tanska 1 95 3 90 /kg 1 89 29 2 99 1 59 Espanja Kurkku 1. Äänestä kuusen koristeluja 3 1 2 4 Kuhmoisten Sanomat. 2,49 pkt (4,29-4,98/kg) Ilman K-Plussa-korttia 4,30 pkt (8,60/kg) 2 kpl! 1 99 ps (1,33/kg) Myllyn Paras TORTTU TAIKINALEVYT 1 kg -23% Ilman K-Plussa-korttia 2,09 pkt (2,09/kg) KLEMENTIINI 1,5 kg, Espanja 1 59 24-pack (2,07/l) sis. saakka voi äänestää omaa suosikkia. lk. Kuhmoisten Sanomat Torstaina 9. lk. 1 erä/talous 2 pkt (2,59-3,00/kg) VOIMASSA 2.12.2010-2.1.2011 VOIMASSA 2.-24.12.2010 VOIMASSA 1.11.-31.12.2010 Valio OIVARIINI 600 g Ilman K-Plussa-korttia yks