Kuhmoisten Sanomat Irtonumero 1,50 € N:o 23 2010 60 vsk Keskiviikkona 9. – Ja kierrellä muailmata vähän. Veikko Rantala on asunut koko ikänsä Kuhmoisissa ja tähän asti vieläpä samassa talossa. Eniten ovat lisääntyneet hälytykset liikenneonnettomuuksiin ja ensivastetehtäviin. Tärkeä työ on tietenkin johtaa sopimuspalokuntaa eli Kuhmoisten VPK:ta. – Välillä jonakin vuonna hälytystehtäviä on voinut olla neljä, joista kolme on ollut rakennuspaloja ja yksi maastopalo. 2 erää/talous Perjantaina 11.6.2010 SINUHEN KONSULENTTI 10-17 9 95 -25 % -25 % HK VOIMASSA 10.-12.6.2010 -22 % VOIMASSA 10.-12.6.2010 VOIMASSA VAIN PE Hinnat voimassa 10.-16.6., ellei toisin mainita! Päivi Hotokka Palopäällikkö Veikko Rantalalla on kokemusta Kuhmoisten pelastustoimesta 40 vuodelta. – Olen oppinut tuntemaan miehet ja he tietävät minut, joten toimeen on tultu. Rantala pohtii, että joskus aiemmin vapaaehtoisia palomiehiä on ollut helpompi saada mukaan toimintaan. kesäkuuta 2010 SITOUTUMATON PAIKALLISLEHTI KIPPARI Toritie 53, Kuhmoinen Puh. Päivi Hotokka Veikko Rantalan jäätyä eläkkeelle Kuhmoisiin ei saada enää omaa palopäällikköä. Nyt autossa on 4–5 miestä, vaikka autoja olisi käytössä useampia. Hän on muun muassa työskennellyt rakennusmestarin kanssa ja tarkistanut myönnettävät rakennusluvat paloturvallisuuden kannalta. Nyt nuorista miehistä ei ole tunkua, ja nykyiset palomiehet ikääntyvät hiljalleen. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että viranhaltija on joinakin päivinä viikosta Kuhmoisissa ja joinakin päivinä Jämsässä. Vakituisen palokunnan kanssa on helpompaa, koska palomestari tietää tarkkaan palomiesten koulutusasteen. – VPK:n kanssa työskentely on mielenkiintoista. – Siihen aikaan, kun olin sivutoiminen palopäällikkö, sahalta lähti hälytyksiin miehiä mustanaan, autossa saattoi olla jopa 20 miestä. Palopäällikön tehtävänä on ollut huolehtia kunnassa paloturvallisuudesta kaikin puolin. Myös palotarkastukset kuuluvat hänen työhönsä. Virka muutetaan palomestariksi, ja sen sijoituspaikaksi tulee Jämsä ja Kuhmoinen. (03) 555 6061 kalle.uimonen@k-market.com Palvelemme: Ma-pe 7-21 La 7-20 Su 11-20 KAUPPIAS HOITAA HOMMAN k-market kesäntekijä! kg Lihapalvelusta! SUOMALAINEN PORSAAN ULKOFILEEPIHVI eri marinadeissa VOIMASSA 9.-12.6.2010 Valio APPELSIINITÄYSMEHU 1 l NAUDAN JAUHELIHA 400 g, raj. Rantala kertoo, että usein VPK:n toiminnassa voi hyödyntää palomiesten siviiliammattia. Nyt hän on tosin muuttanut eläkeasuntoon. Nykyisin myös hälytetään helposti apua naapurikunnista. Nyt hälytyksiä on vuosittain 60–80, ja yksi tai kaksi niistä on rakennuspaloja. Ennen piti käydä todella pahasti ennen kuin hälytettiin, nyt ei tarvitse olla kuin auto ojassa, Rantala sanoo. Palomiehiksi ei ole tunkua Veikko Rantala toimi ensimmäisen kerran Kuhmoisten sivutoimisena palopäällikkönä vuosina 1970–1976. Tulevina vuosina Rantala aikoo ainakin osallistua renkinä peltoja metsätöihin poikansa omistamilla mailla. Hänen mukaansa palokunta voi olla onnettomuuspaikalla tarpeen esimerkiksi liikenteen ohjauksessa, sillä poliisi tulee usein vielä pidemmän matkan päästä. Pelastuslaitoksen johtokunta päättänee viran uusista järjestelyistä ensi viikolla. Hälytysten luonne muuttui 40 vuodessa Päätoimisen palopäällikön viran hän sai vuonna 1993 ja jää siitä eläkkeelle heinäkuun alussa. Jos tulee eteen kinkkinen juttu, voi lähteä toimistosta ja mennä välillä paikkaamaan letkuja tai tekemään muita huoltotöitä. Tässä ajassa moni asia on muuttunut, muun muassa hälytystehtävien määrä ja luonne. – Se on työn huono puoli, että aina jollekin on sattunut onnettomuus, ja joutuu näkemään toisten hätää. – Pienempiin kuntiin ei enää sijoiteta pysyvästi palomestareita, sanoo pelastusjohtaja Simo Tarvainen Keski-Suomen pelastuslaitoksesta. 1 erä/talous JÄÄVUORISALAATTI Sinuhe KARJALANPIIRAKKA 85 2 00 4 00 1 49 2 00 Ilman K-Plussa-korttia 1,09 tlk (1,09/l) Ilman K-Plussa-korttia 1,88 pkt (4,70/kg) Ilman K-Plussa-korttia yksittäin 2,69 rs (6,73/kg) tlk (0,85/kg) 2 pkt (2,50/kg) 2 rs (5,00/kg) kg 7 kpl HK CAMPING GRILLIMAKKARAT 400 g, raj. Rantala on jo lopettanut työt ja viettää parhaillaan vuosilomaa. Nyt palopäällikön viransijaisena toimii palomestari Pauliina Kopra. – Nykyään pyydetään palokunta herkästi mukaan onnettomuuksiin. Päällikön virka jaetaan Kuhmoisten Sanomien irtonumeromyynti R-KIOSKI K-MARKET KIPPARI S-MARKET KUHMOINEN NESTE KUHMOINEN TOIMITUS. Veikko Rantalan ei tarvitse enää lähteä hälytyksen perään. Sopimuspalokunnan taitotaso on kirjavampi, ja täytyy osata laittaa oikea mies oikeaan tehtävään. Työstä on jäänyt mieleen paljon, mitä muistella keinutuolissa, tosin useat tapahtumat ovat ikäviä. – Tämä on hyvin itsenäinen työ. Isoihin rakennuspalohälytyksiin on kuitenkin toistaiseksi riittänyt miehiä, ja pienet hälytykset hoidetaan vähemmällä väellä
Eli, kun olen loukannut, niin olen myös noussut – sopinut sotkemani asiat. Kuhmoisten Sanomat Keskiviikkona 9. Kosteutta siis on päässyt rakenteisiin yhtä lailla taivaalta, maasta kuin rakennuksen sisältäkin. Yläpohja oli tuulettunut niin tehokkaasti, että rakennus, jota olimme laiminlyöneet vuosia, oli kaikesta huolimatta selviytynyt mainiosti. Kuhmoinen sijaitsee sellaisessa kulmassa, että sen on vaikea sulautua mihinkään suurkuntaan. Eikä kasvateta ”rohkeutta” esimerkiksi penkomalla kylillä toisten ihmisten elämää. Mutta! Jos se sädekehä, joka loistaa yllämme, onkin Siinain vuoren savua, jota kirkastaa lain salamat, alkaakin hälventyä, niin rakkaudessa tehdyt teot puuttuvatkin tyystin, eikä jäljellä olekaan muuta kuin ”rikin katkua” ja siivoamattomat sotkut. ”Siitä tunnet sä ystävän, kun on vierelläs vielä hän, kun turhat tuttavat luotas ois, hävinneet pian pois”. Mutta älä sairastu ja vanhene. Sitten maltillinen kerros kunnolla hengittävää selluvillaa lisäeristeeksi vintille. Sinne halajavat myös lapseni perheineen, aina kun vaan on tilaisuus. Mutta kun mies joutui sairaalaan, tuli asiaan yllättävä käänne. Anteeksi suo nämä oikkuni mun... Eläminen anteeksiantamattomuuden tilassa paljastuu monesti senkin kautta, kun katseet loukattujen ihmisten kanssa eivät kohtaa, vielä vuosienkaan jälkeen. Silloin olet pulassa. ”Älä sano, ettet ole koskaan kaatunut, vaan että olet aina noussut ylös”. Päivystyksessä istuttuaan muutaman tunnin voi tavata lääkärin, joka työntää käteen reseptin, sen enempää tutkimatta tapausta. Mätäpaiseet pitää hoitaa ja haavojen antaa arpeutua kunnolla. On kuhmoislaisten onni, ettei teitä huolita Lahden suurkuntaan. Miehen tuttavanainen oli loukannut tätä oikein verisesti sanoin, ja asia jäi sikseen joksikin aikaa tapahtuman jälkeen. Terveyskeskustoiminta on ulkoistettu. Joidenkin kuhmoislaisten rakennusten vanhimmat osat saattavat olla 1600-luvultakin. Miten olisi. Kesäasukkaiden mielipiteillä ei liene suurtakaan painoa näissä kuntakeskusteluissa. Perinteitä vaalitaan vanhassa mummolassa ja viihdytään omilla mökeillä. Katon harjalta näkyi sisälle ullakolle. Ja kun päällä on ehjä katto, jossa on kunnon räystäät, mikäs hätä talolla on. Syntyykö ”sisällissota”. yön mittaan vaeltaneet kodikkaaksi seurusteluryhmäksi torille. Ja päreiden alta paljastuivat kirkkaat ja kovat kattoruoteet. Hirsitalohan on kuin palapeli; jokaisen palasen voi ottaa pois ja korvata uudella samanlaisella Silloin kun talo on rakennettu nurkkakivien tai tuulettuvan rossipohjan päälle, alimmatkin hirret saattavat pysyä kuivina. Avattu kämmen kannattelee koko maailmaa.” – Kiinalainen sananlasku. Onneksi saan aina kesät viettää lapsuuteni maisemissa. Todellisessa ystävyydessä ei jätetä asioita hoitamatta, jos on munannut ystävyyden suhteen, vaan tekee kaikkensa, että ystävyys säilyy. Lahti on hyvä paikka asua, kun on terve, työssäkäyvä omillaan toimeentuleva. ”Puristetun nyrkin sisällä ei ole mitään. Minäkin odotin kauhulla, mitä paljastuu joskus 1950-luvulla rakennetun saunan riekaleiksi repeytyneen huopakaton alta. Toivottavasti muut yhteydet pelaavat paremmin. Se pienikin asia, jota ei ole sovittu, voi olla yöuniesi riesa. Onko pakko liittyä johonkin. Kuhmoisissa on paljon taloja, jotka on rakennettu 1800-luvulla. Itse asiassa viime vuosikymmeninä on käynyt ilmi, että muovit ja maalit saattavat mädättää rakennuksen hämmästyttävän nopeasti, jos ne estävät tuulettumisen. Kun huopa kiskottiin irti, alta näkyivät pehmenneet ja mustuneet päreet. Juureni ovat kuitenkin syvällä Kuhmoisten mullassa, jota esi-isänikin ovat möyrineet jo monen sukupolven ajan. Ei muuta kuin tuulettuva aluskate ja peltikatto päälle. Eikö voi enää jatkaa itsenäisenä kuntana ja ylläpitää yhteistyötä erinäisillä aloilla naapurikuntien kanssa. Olisi mukavampaa jos keskustelut käytäisi oman lehtemme palstoilla. Saunan katto olisi pitänyt tietysti korjata jo vuosia sitten, mutta aina se vain lykkääntyi. Olen mielenkiinnolla seurannut Kuhmoisten osalta kuntaliitos-suurkunta-keskusteluja. Yläpohjan purut olivat kuivat. Osa jälkikasvusta on muuttanut vakituisesti asumaan Kuhmoisiin. Jaetaanko pitäjä kahtia. kesäkuuta 2010 2 KOLUMNI Jouni Saarikoski LUKIJAPOSTIA PÄÄKIRJOITUS 9.6.2010 Rea Peltola Puistonpenkit olivat 8.6. Virikkeitä ja toimintaa riittää. Puu ei tarvitse suojakseen kyllästeitä eikä maalia, jos se tuulettuu kunnolla. Kirkko on valmistunut vuonna 1786. Yksi sana, anteeksi, on muutamien harvojen sanojen joukossa, jotka kuuluvat maailman vaikeimmin – tosissaan – lausuttujen sanojen joukkoon. Ei naimisiinkaan pääse kukkapuskalla, vaan sanomalla tahdon. Olen huomannut, että Kuhmoisissa terveyspalvelut toimivat hyvin esimerkiksi verrattuna Lahteen. Jos alimmat hirret olivat maata vasten, ne lahosivat hiljalleen, ja sitten ne vaihdettiin. Ja kun kosteutta on koetettu estää pääsemästä sisään rakenteisiin tiivistämällä, on usein käynyt niin, että jossakin tiivisteessä on kumminkin reikä. Oman kunniamme perään me kyllä olemme helposti huutamassa ja käräjöimässä, mutta täytyisi huomata se toinenkin osapuoli asiassa, koska kun itsekin teemme virheitä, niin anteeksipyyntöä ja -antoa pitäisi löytyä myös toisenkin kunnian vuoksi. Ehkäpä nykyrakentamisessakin kannattaisi yrittää saada aikaan rakennuksia, jotka sietävät vähän laiminlyöntiä. Anteeksipyyntö ei siis ole ostettavissa kukkapuskilla eikä millään muullakaan ”välikädellä”, jos se tehdään tosissaan sydämestä käsin. Sanotaan, että ”rohkeus on kasvatettu kyky kestää pelko, tappiot” – ja voisiko lisätä – myös omat munaukset, niin että korjaa möläyttämänsä asiat kuntoon. Maria Ampuja Terveiset Lahdesta Kuhmoisiin Jämsän Seudussa käydään ärhäkkää nettikeskustelua laajasti kuntamme asioista. Tai jonkun kerran vesijohto vuotaa, ja kosteutta pääsee rakenteisiin. Oltiinpa me uskossa, iskussa tai askossa, niin anteeksi pyytämättömät ja antamattomat asiat saavat meidät katkeroitumaan yhä enemmän ja enemmän, ja elämästä menee hohto. Hometalojen remonttiongelmista kuulee hiuksianostattavia tarinoita. Kumpikin osapuoli on oppinut anteeksi antamista ja pyytämistä. Mitä korkeampi kivijalka on, sitä paremmin rakennuksen alapohjakin tuulettuu. Mutta ihmeesti puu kestää kastumistakin, jos se vain edes välillä pääsee kuivumaan. Ja sitten kun rakenteita avataan, paljastuu haisevia ja pilalle pehmenneitä vaurioita. ”Ystävyys, joka kuolee, ei ole koskaan syntynytkään”. Näin kesän alkaessa olisi hyvä laittaa pois kaikki, mikä painaa ystävyys-/lähimmäisyysasioissa ja käydä sopimassa asiat kun se vielä on mahdollista, koska ”vuodet rientää pois, niin kuin niitä ollut ei ois, mutta sydämeen jäivät muistot murheineen” ”Jos luulet ettei jollain pienellä ole merkitystä, yritä saada unen päästä kiinni hyttynen huoneessa”. Tai asumisen mittaan joku lyö seinään pari naulaa, jotka puhkaisevat eristemuovit. Kaupunki maksaa firmalle, joka pitää terveyskeskuksen odotushuoneet tyhjillään. ”Ei se vielä määritä sinua mitä tunnet ja koet olevasi sisäisesti, vaan se kuinka sinä toimit ja teet arjessa”. Puutalo kestää Parantamisen varaa. Rakennuksessa on joskus ollut vuotava suihkukin, ja lattiat ovat sementtiä. Muualta puu ei ollut edes harmaantunut. Kuntalainen Toivomus Kuhmoisten Sanomille Kiitos ehdotuksesta! Asiaa on pohdittu, ja mahdollisesti syksyn tullen Kuhmoisten Sanomien kotisivuille avataan keskustelupalsta. Olenhan syntyperäinen kuhmoislainen, vaikka olosuhteiden pakosta olen asunut Lahdessa yli neljäkymmentä vuotta. Arpia jää aina jäljelle, mutta hyvin hoidettuina ne eivät enää vaivaa, vaan ne muistuttavat hyvällä tavalla, että tuonkin kautta sinusta tuli ihmisenä sävyisämpi ja nöyrempi. Ja pullot kannattaisi kyllä viedä kauppaan tai edes roskikseen, mistä ahkerat pullonkerääjät saavat ne ehjinä talteen. Eräs tosikertomus tästä asiasta. Ikävä vain, kun nämä asiat ovat repineet jo päättäjätkin hajalle. Me voimme kokea omassa sisäisessä ajatusmaailmassamme olevamme hyvinkin pyhiä ja hurskaita. Mutta olisi tietysti kiva, jos koristeeksi tuotaisiin omat kukka-astiat, eikä pihistettäisi naapuritalosta. Ehkä penkit toimisivatkin paremmin ryhmiksi aseteltuina. Toimitus. Siellä on koti, täällä on kortteeri. Voi hyvin olla, että sauna pysyy pystyssä toisetkin kuusikymmentä vuotta. Tuntuu vaan ihan maailmanlopun meininkiltä nämä suurkuntahankkeet. Huoneen ovelle tullessaan hän pysähtyi ja purskahti itkuun, laittoi oven kiinni ja juoksi miehen kaulaan, pyytäen mennyttä käytöstään anteeksi. Loukkaavasti käyttäytynyt nainen saapui kukkapuskan kanssa osastolle katsomaan potilasta, laittoi kukat maljakkoon, vaihtoi muutaman sanan ja kääntyi lähteäkseen pois. Kasvatetaan rohkeutta pyytää anteeksi, kun ”minä itte” on päässyt riehaantumaan sanoin ja teoin. Lääkärin aikoja et saa kuin muutaman viikon tai jopa kuukauden kuluttua. Sen sijaan käsittelemättömät harmaaseinäiset ladot säilyvät kovina niin kauan kun niissä on katto päällä ja alin hirsi irti maasta. Tiiviin ja tuulettumattoman rakenteen sisälle muodostuu ihanteelliset olot homeiden kasvulle. Puurakennus kestää aikaa, ellei se syty palamaan. Olipa sukunimesi vaikka Herlin, Ollila, Westerback tai Eastwood, niin nimi ei vie sinua kunniaan, vaan se mitä sinun sydämessäsi asuu. Sillä ”kunniaa ei löydy nimestä, vaan sieltä mitä kannat sydämessä”. Sairaanhoitaja ottaa kyllä ystävällisesti vastaan, noin viikon kuluttua ajan varauksesta jos hyvin sattuu. Kunhan vain puu pysyy edes suurin piirtein kuivana. Kun talojen lämmöneristystä on parannettu, rakenteiden sisään on saattanut jäädä kylmiä kohtia, joissa kosteus tiivistyy. Vanhaan aikaan talot rakennettiin kuivaperäisille paikoille, kumpareille ja moreenimaille. Parissa ruoteessa oli ihan räystäällä pehmeää puuta, ehkä kolmenkymmenen sentin matkalla
Kuhmoisten lukion ylioppilaat Simo Heino, Eemeli Juurikka, Sakari Järvinen, Kalle Laakso, Juho Markkanen, Lauri Nieminen, Olli-Pekka Nuuttila ja Niklas Peltonen painoivat lakin päähänsä.. Hyvä idea, joka voisi soveltua muillekin yrityksille! Jo joutui armas aika Rea Peltola Eemeli Juurikka seisoo koulun juhlasalissa ruusut sylissä ja ylioppilaslakki päässä. Kuhmoisten Sanomat 3 Keskiviikkona 9. Osa oppilaista jatkaa ammatilliseen koulutukseen, osa lukioon. Tänä vuonna rehtorit Pasi Hämäläinen ja Antti Karakorpi puhuivat koulutyössä vuosien mittaan saavutetuista onnistumisista, sitkeyden ja vastuun ottamisen merkityksestä, sopeutumisen ja haasteista selviytymisen tärkeydestä. kesäkuuta 2010 Rea Peltola Koulujen kevätjuhla lauantaina 5.6. Alueen pankit, yhdistykset, yritykset ja rahastot olivat lahjoittaneet rahaa ja muita palkintoja eri tavoin ansioituneille oppilaille jaettavaksi. Englanti ja äidinkieli menivät sitten odotettua paremmin. Juurikan ilme on valoisa. – En kadu, että sinne menin, Eemeli Juurikka hymyilee. – Menen armeijaan heinäkuussa, Eemeli Juurikka kertoo. Parhaan stipendin jakoi ilman muuta Meteco Oy. Sai katsoa 7. – Olen hakenut sekä yliopistoihin että ammattikorkeakouluihin. Kiitosta tuli myös stipendien muodossa. Kuhmoisten Sanomien stipendit saivat Tuomas Östman, Erkki Nieminen ja Senni Vesikallio. Kiitosta ja stipendejä Oppilaat saivat kiitosta koulutyöstä ja koulun yhteisön rakentamisesta. Sai laulaa kyynelet silmissä Suvivirttä ja huvittua Gaudeamus igiturin mahtipontisista sanoista. Välillä oli tietysti vaikeampaa keskittyä, mutta olihan siinä aikaa. Ja armeijaaikana asun Kuhmoisissa. Omakin vuoro tulee vielä. Ylioppilaat seisovat valkeat lakit päässään, viimeistä kertaa koululaisina. – Eiköhän kavereihin tule pidettyä yhteyttä. Lukuloma auttoi, kun ei ollut koulua. Tuomo Hauskanen ja Janne Kotajärvi viettivät koulun työelämään tutustumisjaksonsa Metecossa. Perhettä, sukulaisia, sisaruksia ja ystäviä pyörii ympärillä onnittelemassa. Peruskoulun lopettavien luokat hajaantuvat, kun osa oppilaista lähtee muualle opiskelemaan tai töihin. Ehkä olisi saanut enemmänkin töitä tehdä, Eemeli Juurikka pohdiskelee. oli sopivasti perinteinen ja sopivasti tuore. Varmaa kuvaa ei ole oikein muodostunut vielä, mutta sitten näkee, minne pääsee. luokan tukioppilaille tukioppilastodistukset. Kevätjuhla on joka vuosi, mutta pääosan esittäjät ovat joka kerta uudet. Fysiikka ja luonnontieteet olisivat voineet mennä paremminkin. luokan tyttöjen aika hurjaa tanssiesitystä ja kuunnella bändiä ja solistia, jotka esittivät uudempaa musiikkia. Mannerheimin lastensuojeluliiton Kuhmoisten osasto jakoi 9. vuotta aikaa miettiä, mitä haluaisi opiskella. Syksyllä otti ehkä kovemmille. Peruskoulun päättävät yhdeksäsluokkalaiset saivat päästötodistuksensa ruusujen kera. Matematiikka, luonnontieteet, koneistus, mekaniikka ja elektroniikka kiinnostavat. Mutta täällä tuskin on kauheasti tarjolla sellaisia töitä, joihin olen ajatellut opiskella, joten jossakin muualla tulee oltua ainakin sitten aluksi. – Ai miltäkö koulunkäynti tuntui. Nuoremmat oppilaat kuuntelevat välillä toiveikkaina, välillä ikävystyneinä. Vanhemmille kuulijoille taas muistuu mieleen kouluaikojen epävarmuuden ja pohjattoman rohkeuden yhdistelmä. – Kirjoituksiin opiskeleminen onnistui ihan hyvin. No se vaihteli. Aina uudet ikäluokat saavat kuunnella rohkaisevia sanoja maailmalle lähtemisen iloista ja vaikeuksista. Juhlat Mouhijärvellä alkavat puolenpäivän jälkeen. – Matematiikka meni aika järkevästi. ja 8. Nyt heille myönnettiin rahastipendin lisäksi kesätyöpaikat yrityksessä. – Sen jälkeen on puoli Lukiosta armeijan kautta maailmalle Tuoreet ylioppilaat kävivät lukion rehtori Antti Karakorven johdolla laskemassa ruusut sankarihaudoilla
klo 13. KIITOKSET TERVETULOA Sanaa ja rukousta To 10.6.-10 klo 19.00 Juha Lehto Helluntaiseurakunta Toritie 44 HENGELLISET Kuhmoisten lukio KeskiSuomen parhaimmistoa pistemäärien keskiarvoksi tuli 17,75. Jumala myös on puhunut ja puhuu tavalla joka saa ihmisen kuulemaan ja vastaanottamaan. Esitteen voi myös tilata postitse Maaseudun sivistysliitosta. Kuhmoisista Helsingin ja Jyväskylän suuntiin kulkevien pikavuorojen aikataulut eivät juurikaan muuttuneet. Kuhmoisten Sanomat Linja-autolippujen hinnat nousevat heinäkuun alussa. kesäkuuta. Matkan hinta 10e. Kuhmoisten Sanomat Keskiviikkona 9. Entä miten kellonsoitto ylipäätään voi herättää elottomat ihmiskäden luomukset tai kuolleiden vainajien henget. Keskiviikkokisat urheilukentällä, Kumu Ke 23.6. kesäkuuta ja tekee esityksensä kaupunginvaltuustolle. Esitys on yksimielinen. Kuhmoinen kiepsahtaa kesään La 12.6. Keskisuomalaisista lukioista Kuhmoisten edellä on vain neljä Jyväskylän lukiota: Jyväskylän normaalikoulu, Jyväskylän lyseon lukio, Korpilahden lukio ja Cygnaeus-lukio. ”Autuas se, joka tämän toisille lukee, autuaat ne, jotka kuulevat” (Ilm. Yli 16vuotiaiden nuorten leiri, liikuntatoimi ja seurakunta La 19.6. Kaikkia maailman ääniä ei myöskään voi yhtä aikaa kuulla. Jeesus huusi ristillä: ”Se on täytetty”. Kuhmoisten Sanomat Jämsän kaupunginjohtajan valintatyöryhmä esittää uudeksi kaupunginjohtajaksi hallintotieteiden maisteri Ilkka Salmista. Tampereelta Kuhmoisiin kulkevissa bussivuoroissa on pieniä muutoksia. Veronkorotus ja indeksitarkistus nostavat yhdessä lipunhintoja keskimäärin 3,69 Bussilippujen hinnat nousevat prosenttia. Kilpailun järjestävät Maaseudun sivistysliitto, Suomen maatalousmuseo ja Maaseudun Tulevaisuus. Listan parhaaksi nousi Helsingin suomalainen yhteiskoulu, jonka pistemäärä oli 22,74. Kilpailu jatkuu ensi vuoden tammikuun loppuun asti. Vehkajärvipyöräily, Vehkajärven nuorisoseura Ma-Pe 14.-18.6. klo 14. Kaiken mitä ihminen tarvitsee, hän saa ilmaiseksi Jeesukselta. Ketä sinä kuulet. Salminen johtaa tällä hetkellä eteläisessä Kanta-Hämeessä sijaitsevaa Lopen kuntaa. Keskiviikkokisat urheilukentällä, Kumu To 17.6. Entäpä me eurooppalaiset ja suomalaiset, jotka olemme kristillisen lähimmäisenrakkauden niin erinomaisesti sisäistäneet. Kielikoulussa eräs, itsensä lähinnä buddhalaiseksi mieltävä, japanin kielen opettaja kertoili shintolaisuuden ja buddhalaisuuden eroista. Ja kuka sinua kuuntelee. Kuhmoisten Sanomat Hevosiin liittyviä muistoja, ajatuksia ja kokemuksia kerätään kirjoituskilpailussa. klo 18.30. Parhaille teksteille jaetaan palkintoina yhteensä 10 000 euroa. Kangasalan lukion sijoitus on 106. asti Kuhmoisten Sanomat Ilta-Sanomien tekemässä lukiovertailussa Kuhmoisten lukio sijoittuu sijalle 151, selvästi keskikohdan paremmalle puolelle. Lopella on reilut 8 000 asukasta. Kesäajan linja-autoaikataulut tulivat voimaan maanantaina. Jämsän kaupunginhallitus käsittelee valintaa 14. 1:3). Konfirmaatiomessu kirkossa Su 20.6. Raamatun mukaan ”usko syntyy kuulemisesta, mutta kuulemisen synnyttää Kristuksen sana” (Room. Kesän avajaistanssit Honkahovissa, Hanna Talikainen & Octavia Su 20.6. Kuhmoisten lukion. Kyynärön ja Kuhmoisten välillä Toritun kautta kulkee kesävuoro arkipäivisin kerran päivässä kumpaankin suuntaan, aamulla Kuhmoisiin ja iltapäivällä Kyynäröön. Heikoimman eli Pirkanmaan aikuislukion pisteet olivat 12,61. Raamatun sanan kautta Jumala opastaa meitä tunnustamaan hänelle syntimme ja vastaanottamaan pelastuksen Jeesuksen sovitustyön tähden. Kuulla ja tulla kuulluksi. Täällä Japanissa, jossa olemme lähetystyössä, elävät sopuisasti rinnakkain alkuperäisempi uskonto shintolaisuus sekä Intian ja Kiinan kautta tullut buddhalaisuus – joka sekin on jo hyvin vanha ja pitkäaikainen uskonto täällä. fi/kulttuuritoiminta. Elävä Jumala kuulee meitä, ihan jokaista. Tässä on hyvä uutinen. Kilpailussa on kaksi sarjaa: tosipohjaiset kertomukset ja kaunokirjallisuus. Tätä sanomaa eivät kaikki ole vielä kuulleet. Matkahuollon mukaan kustannusindeksiä ovat nostaneet eniten työvoimakustannukset, joiden osuus alan kaikista kustannuksista on noin puolet. klo 10. klo 18.30. 11. Kukapa myöskään kuulisi kiinalaista kielikoulukaveriamme, joka ylpeästi kertoi olevansa ateisti. Ilmoittautumiset to 17.6. Jämsän lukio on 17,02 pisteellä sijalla 255 ja Jämsänkosken lukio 15,92 pisteellä sijalla 379. Julkisen liikenteen arvonlisävero nousee heinäkuussa 8 prosentista 9 prosenttiin. IltaSanomat vertaili lukiokohtaisia keskiarvoja kirjoittajien pakollisten kokeiden puoltoäänistä. Ketä ”herätetään” tällaisessa uskonnossa, jossa ei ole jumalaa. Metsäkirkko Kylämän Riistamiesten kodalla su 13.6. Hintoja korottavat sekä arvonlisäveron korotus että kustannusindeksin nousu. Kuka lopulta kuulee yksittäistä, pientä ihmistä maailmassa, jossa meneillään on isoja ja tärkeitä asioita, kuten Kreikan talouskriisi ja aluillaan olevat jalkapallon maailmanmestaruuskisat. Olet lämpimästi tervetullut Kuhmoisten seurakunnan tilaisuuksiin! www.kuhmoistenseurakunta.fi Messu kirkossa 3. Yksilön ääni, on se sitten hätähuuto tai muu mielenilmaus, hukkuu – tai hukutetaan – tovereiden toimesta. Suuri vastuu on ihmisellä. Lähtö srk-kodilta klo 7.45 ja paluu klo 22. Piirustusja akvarellimaalauskurssi Kuhmoisten työväentalolla, Jämsän työväenopisto Ti 15.6. Kiekkoja moukarikisat koulun kentällä, Kumu To-La 10.-12.6. Shintolaisuudessa on monia jumalia, buddhalaisuuteen ei pohjimmiltaan kuulu usko jumaluuteen. kesäkuuta 2010 4 VIIKON NIMET HARTAUSKIRJOITUS Anssi Savonen Aasia on monien uskontojen tyyssija. Jos toista ääntä kuuntelee, toinen viesti jää kuulematta. Miesten kotailta Pihlajakoskella Seppälässä to 17.6. 10:17). Kaunokirjalliseen sarjaan voi lähettää novelleja, kertomuksia tai runoja, joiden aihepiiri liittyy hevoseen. Opettajalta kysyttäessä, hän ei osannut kertoa, miksi myös buddhalaistemppelissä kelloa kilautetaan. Ilkka Salmista esitetään Jämsän johtoon TAPAHTUMAT tänään Ensio to Seppo pe Impi, Immi la Esko su Raili, Raila ma Kielo, Pihla ti Vieno, Moona, Viena ke Päivi, Päivikki, Päivä Hyvä tilaajamme, kun osoitteesi muuttuu, kerro meillekin, jotta saat Kuhmoisten Sanomat tuoreeltaan luettavaksesi! Yhteystietomme sivulla 7. Frisbeegolf-kilpailu Kaukolan koululla Ke 16.6. Atik Ismailin jalkapallokoulu urheilukentällä Ke 23.6. Kuhmoisten lähilukioista parhaalla sijalla on Padasjoen lukio, joka on listassa 55:s. Retki Kansanlähetyspäiville Lahteen la 3.7. Kesäkuu Ke 9.6. Arvioinnissa kiinnitetään huomiota muistikuvien rikkauteen ja omakohtaisuuteen sekä kerronnan omaperäisyyteen. Sinitaivas-näyttely avautuu Päijälän Riihigalleriassa, jatkuu 8.8. Lähtö srk-kodilta klo 18. su helluntaista 13.6. Atik Ismailin jalkapallokoulu urheilukentällä Ke 23.6. Edellisen kerran bussilippujen hintoja korotettiin kaksi vuotta sitten. Raamattupiiri Päijälän rukoushuoneella Su 13.6. Talon isäntä Jussi Seppälä kertoo Pihlajakosken ja Jämsän rajakahakoista menneillä vuosisadoilla. Molempien uskontojen alttareilla kilautetaan kelloa, shintolaisuudessa tällä toiminnalla pyritään herättämään jumala. Kuntoilupäivä Pihlajakoskella Su 13.6. VÄESTÖMUUTOKSIA Kastettu: Elias Jalo Tapio Helin Muuramen seurakunnasta. Kiinan kommunistisella puolueella lienee enemmän kuin tarpeeksi työtä 1,4 miljardin kansalaisen kuulemisessa. Listassa on yhteensä 459 lukiota. 03 5232310. Apt. Esimerkiksi arki-iltaisin Tampereelta lähtee auto kello 18.25. Raamattupiiri Iltaruskossa ma 14.6. Kotiseuturisteily m/s Elbattarella Sysmään Ti 22.6. Ei ole samantekevää mihin suuntaan ääntänsä korottaa. Ympäristöja toripäivä Pihlajakoskella Su 13.6. Raamattupiiri Päijälän rukoushuoneessa su 13.6. Kuuleeko kukaan. Tosikertomuksissa voi kertoa esiKirjoita kilpailuun hevosista merkiksi erilaisista hevosiin liittyvistä tapahtumista tai hevospersoonallisuuksista tai omista tunteistaan ja kokemuksistaan. Valtuusto valitsee uuden kaupunginjohtajan 23. Retki Särkänniemeen, nuorisotoimi Pe-La 18.-19.6. Tarkemmat ohjeet kilpailuun osallistumisesta voi katsoa osoitteesta www.msl. Molemmissa temppeleissä kuitenkin rukoillaan – rahalahjan antamisen jälkeen. klo 14 mennessä kirkkoherranvirastoon puh
Hän kertoo suorittaneensa joitakin yliopiston kursseja lukion ohella. Keskisen mukaan kilpailuohjelmointi on aivan eri asia kuin tavallinen ohjelmointi, mutta silti hauskaa. Aiemmalta koulutukseltaan Söderholm on laivakokki, ja hän on työskennellyt laivoilla sekä ravintoloissa vuosina 1985–1999. Pitää miettiä myöhemmin, mitä muuta opiskelen. Lämmintä tilaa on yhteensä 70 neliömetriä. Kuhmoisten Harjunsalmella vietettyjen ylioppilasjuhlien jälkeen Keskinen suuntasi kuitenkin takaisin Pirkanmaalle, missä odottivat kesätyöt Nokiassa tutussa työpaikassa. Söderholmin mukaan jotkut miehet ajattelevat yhä, että naiset voi laittaa vain siivoamaan ja maalaamaan, vaikka naulapyssy pysyy heidän kädessään yhtä hyvin kuin miesten. Hän pohtii oman toiminimen perustamista, sillä juuri nyt on huono aika hakeutua vieraalle töihin. Söderholm suunnitteleekin, että voisi suorittaa vielä vesieristämisen ammattinäytön ja hakea VTT:ltä sertifikaatin. Tuloksena oli 13. Rakentaja toivoo ulkotöiden valmistuvan kuun loppuun mennessä. On vaativaa hallita hyvin kaikki rakentamisen osa-alueet. Opettajatkin sanoivat, että on itsestä kiinni, saako koulutuksesta irti vähän vai paljon. Tietotekniikkakilpailuissa ratkaistaan algoritmien avulla ohjelmointiin liittyviä ongelmia. Kilpailuohjelmoinnissa etsitään vain ratkaisu, jolla ohjelma toimii. Päivi Hotokka Kuhmoisista kotoisin oleva Santtu Keskinen suoritti lukion tavallista ripeämpään tahtiin. Santtu Keskinen juhli ylioppilastutkintoaan Harjunsalmella, mutta palasi heti viikonlopun jälkeen kesätöihin Nokian toimipisteeseen Pirkanmaalle. Siksi minua kiinnostavat eniten laatoitus ja muut sisärakennusvaiheet, kuten panelointi. Lukio ja vähän yliopistoa kahdessa vuodessa Santtu Keskinen jakoi ylioppilaskirjoitukset kolmeen osaan ja kirjoitti yhteensä seitsemän ainetta: matematiikan, fysiikan, kemian, äidinkielen, englannin, ruotsin ja biologian. Santtu Keskinen on osallistunut muihinkin alan kilpailuihin, ja menestys avasi hänelle ovet Helsingin yliopistoon opiskelemaan tietojenkäsittelytiedettä. – Töissä projektit ovat pidempiä ja niissä suunnitellaan ohjelmien rakenteita. Tässä ajassa suoritetaan lukion pakolliset kurssit, työskennellään kaksi päivää viikossa Toijalassa Nokian toimipisteessä ja tehdään myös matematiikan ja tietojenkäsittelytieteen yliopistoopintoja. Niinpä hän valitsi yläasteekseen matematiikkapainotteisen Töölön yhteiskoulun, joka sijaitsee Helsingissä. – Varmaankin suuntaudun algoritmiikkaan, mutta se ei vielä riitä yliopistossa. kesäkuuta 2010 Päivi Hotokka Harjoittelupaikka oli lähellä, kun kuhmoislainen Suvi Söderholm suoritti talonrakentajan tutkintoa Jyväskylän aikuisopistossa. – Kirjoituksissa pystyy pärjäämään keskinkertaisesti tai melko hyvin suhteellisen vähällä panostuksella. Apua on ollut mukana vaikeimmissa paikoissa, kuten katon tekemisessä. Söderholm pohtiikin, että aikuiskoulutus ei välttämättä sovi aivan kaikille parikymppisille, sillä opintojen suorittaminen vaatii jonkin verran elämänkokemusta. – Päivässä on 12 oppituntia, yksi tunti kestää 45 minuuttia. Hän nimittäin työskenteli ja suoritti näyttökokeita oman talonsa laajennustyömaalla. – Mutta tietoa on sen verran, että en ainakaan tee mitään isoja mokia. – En näytä mitenkään heiveröiseltä, mutta huomasin, että perustusja runkotyöt ovat rankkoja. Tutkintoon vaaditaan yhteensä kuusi näyttökoetta. Opintoihin kuuluu kaikki perustusten tekemisestä viimeistelyyn, ja pelkästään alan lainsäädäntö ja määräykset muuttuvat jatkuvasti. Päivöläläiset suorittavat ylioppilastutkinnon Valkeakosken lukiossa, mutta koska opettajat tulevat opettamaan kansanopistolle, lukiolla täytyy käydä vain kirjoitusten aikana. Parhaiten eli laudaturin arvoisesti sujui matematiikka. sija ja hopeamitali, mikä oli paras suomalaissijoitus. Opiskelu jatkuu omalla rakennustyömaalla – Kannatti pitää korvat auki tunneilla, sillä sain lähes kaikista teoriaopinnoista kiitettävän. Sen jälkeen hän on kerrannut oppeja työja elinkeinotoimiston järjestämällä korjausrakentamisen kurssilla. Hänen kurssillaan vain kolme kymmenestä aloittajasta sai koko tutkinnon heti valmiiksi. Ei ollut ongelma, että joutui lähtemään kotoa. Toinen työssäoppimispaikka oli terveyskeskuksen korjaustyömaalla ja Ala-Karkjärven rantaan valmistuneen rivitalon rakennuksella. – Opinnoissa oli aika paljon itsenäistä opiskelua. Söderholm ja hänen miehensä rakentavat laajennuksen lähes kokonaan itse. Kiinnostus on vienyt hänet myös kansainvälisiin tietotekniikkaolympialaisiin, jotka käytiin tänä vuonna Tartossa. Suvi Söderholmin työn alla on laajennusosan ulkoverhoilu, jota varten hän naulaa koolauksia paikoilleen. Laajennusosaan valmistuu sauna, kylpyhuone, takkahuone ja lämmin verstastila sekä kellari. Rakennusalalle hänet veti kiinnostus rakentamiseen ja kokemus oman vanhan talon remontoinnista. Rakentaminen on rankka ala Suvi Söderholmin kurssilla oli alkuun viisi naista ja viisi miestä, mutta naisista kaksi ja miehistä kaksi lopetti opinnot kesken. Santtu Keskinen tiesi jo ala-asteella, että matematiikka kiinnostaa häntä. – Lopulta siitä vaivannäöstä ei ole älyttömän paljon hyötyä. Toisaalta rakennustyö vaatii hyvää fysiikkaa. – kuva Rea Peltola. Tiiviin opiskeluohjelman ja pienen ryhmän vuoksi aineissa on melko vähän valinnanvaraa. Suvi Söderholmin kesä kuluu omalla rakennustyömaalla. – Kyllä voi sanoa, että se on hyvin vaativa kilpailu. Muutoin sisäoppilaitoksessa opiskelu oli Keskiselle sopiva valinta. Päivölän kansanopiston matematiikkalinjalla Valkeakoskella opiskellaan yksi kesä ja kaksi lukuvuotta. Söderholm valmistui vuoden ja neljä kuukautta kestäneestä koulutuksesta oikeastaan jo jouluna. Korkeimpiin arvosanoihin täytyy opiskella aika paljon, ja silloin täytyy olla hyvin kiinnostunut aineista, Keskinen arvioi. Kyllä tämä on vähän raskas linja, Keskinen myöntää. – On mukava asua kavereiden kanssa, eikä ole välimatkoja kuljettavana. Kuhmoisten Sanomat 5 Keskiviikkona 9. Olin itsekin yllättynyt sijoituksestani ja olen siitä ylpeä. Söderholm sai talonrakentajan koulutuksesta hyvät pohjatiedot ja -taidot alaa varten, mutta toteaa, että ei ole vielä täyden ammattilaisen tasolla esimerkiksi työskentelyn nopeudessa. – Kesällä töitä olisi, mutta ne kestävät vain muutaman kuukauden
Lähtö pe klo: 16.00 nuorisotalon pihasta ja paluu samaan paikkaan la klo: 21.00. Eemeli oli ostanut Kodin Kukasta pienen lumihiutaleen taimen omaksi kukakseen. Englantilaisessa puutarhassa Viimeinen kohteemme oli Eija´s Garden, Eija Klaucken puutarha Ruotsinpyhtään Ahvenkoskella. Ehkä perikuntien ja muiden sellaisten kannattaisi ottaa harkintaan, kannattaako antaa kiinteistöjen rapistua tai maksaa ylläpidosta, jos käyttöä ei kuitenkaan ole, Veikko Mattila kysyy.. Alle 10-vuotias tarvitsee mukaan huoltajan tai esim. Tahdon vielä kiittää kaikkia retkelle osallistuneita upeasta matkaseurasta ja kivoista juttutuokioista! Nauttikaamme kaikki kesän kauneudesta ja iloitkaamme puutarhojemme kukoistuksesta! Onnelliset matkalaiset kukkineen Japanilaisessa puutarhassa – kuvat Pinja Sinivaara VANHEMPIEN NUORTEN LEIRI 18. Puutarhassa on kahvila ja myymälä, jossa on patsaita ja kaikkea kivaa puutarhan somistukseen. Ilmeisesti kaikki puutarhasta kiinnostuneet ovat samanhenkisiä, iloisia ja aistit auki kulkevia, kauneutta rakastavia kanssamatkaajia. Nyt Mattila aikoo keskittyä enemmän Kuhmoisiin, kun hän on saanut Padasjoen toimistolleen uuden toimistonhoitajan. Veimme aurinkoisen sään mennessämme ja saimme tehdä kukka-ostoksiamme kastumatta. Lähtijöitä tarvitaan vähintään 20, jotta reissu onnistuu. Myytävänä on myös kasveja, joita Eija on suosinut puutarhassaan. Muuripuutarhan tiilimuuri oli perustettu valetulle alustalle routimisen estämiseksi, ja muuria tulevat peittämään lukuisat köynnöskasvit. Syömisen jälkeen jatkoimme matkaa kohti Haminaa ja Kodin Kukat -puutarhaa. Eija Klaucke tuli tutuksi television Pioniohjelmasta. Kuhmoinen 7.6.2010 Sivistyslautakunta Vesa Koivu Veikko Mattilalla on monta rautaa tulessa, Kuhmoisissa toimivan Länsi-Päijänteen kiinteistövälitys Oy LKV:n ja Kuhmoisten Toimistopalvelun lisäksi hänellä on Padasjoella Kiinteistövälitys Etelä-Päijänne Oy LKV. Useimmat uskoivat puutarhahulluuden iskevän viimeistään nyt, kun hyviä taimia ja mainioita vinkkejä saatiin roppakaupalla. Pikku palkinnot arvotaan syksyllä kauden aikana kisoihin osallistuneiden kesken. Enin osa matkaajista oli Kuhmoisista, jämsäläisiäkin oli mukana ja kauimmaiset Saakoskelta asti. Siellä oli isojen kivien väliin istutettuina atsaleoja ja alppiruusuja. Myös täällä oli tuoli levähtämistä varten. matkat ja rannekkeen). Retken hinta 35e (sis. Koko puutarhaa ei ole tarkoitus nähdä kerralla, vaan aina astutaan aivan kuin uuteen huoneeseen puutarhaa kierrettäessä. Kirsi Häme aloittaa oppisopimuksella kouluttautumisen isännöitsijän ammattiin. Ilmoittautumiset: Satu: 040 5410334 Pipsa: 040 7227034 Liikuntaja nuorisotoimi KESÄKUUN KISKAISUT Leikkimielinen frisbeegolf-kisa Kaukolan koulun frisbeegolfradalla ti 15.6.2010 klo 17.30 – 20.00. Tehtävä on toistaiseksi voimassa oleva, ja työaika 40 % koko työajasta. En rupea uusia asiakkaita erityisesti haalimaan, kun eläkevuodetkin jo häämöttävät. Ensi kerralla täytyy kyllä varmistaa, että auton tavaratila riittää sellaiselle kukkamäärälle! Onneksi takapenkillä oli tilaa ja saimme mahtumaan kaikki ostokset mukaan. vanhemman sisaruksen. Pieni Eemelikin huokasi Maija-äidin kainalosta retken olleen ihana, mutta väsyttävä. Mattila kertoo, että ostajia olisi, etenkin vapaa-ajan asunnot ja Päijänteen ranta kiinnostavat, mutta tarjontaa on vähän. Mukana oli kultaisessa keskiiässä olevista konkareista aina 3-vuotiaaseen Eemeli Laatuseen, pieneen puutarhurinalkuun. Lisätietoja antaa päivähoidon ohjaaja Kirsi Lehto puh. alkaen PÄIVÄHOIDON OHJAAJAA Työtehtäviin kuuluvat perhepäivähoidon hallinnolliset tehtävät, suunnittelu, pedagoginen ohjaaminen, yhteistyö eri viranomaisten ja vanhempien kanssa, tilastointi sekä perhepäivähoitajien palkkojen valmistelu. Ennen kisaa ensikertalaisille voidaan antaa opastusta lajista. Eija esitteli meille puutarhaa, joka perustuu englantilaiseen ajatteluun puutarhan ryhmittelystä erilaisiin ”huoneisiin”. Silmä lepäsi upeissa amppeleissa, laatikot täyttyivät pelargoneista, ahkeraliisoista, rautayrtistä ja muista kesäkukista. Oli myös runsaasti perennoja ja puita sekä pensaita valittavana. Liikuntatoimi Kuhmoisten kunta etsii joukkoonsa 2.8. Eija on kirjoittanut tämä vuonna ilmestyneen kirjan Elämyspuutarha, yksi piha, monta tunnelmaa . Onnistunut retki Haastateltuani retkelle osallistuneita arpajaisten lomassa yleisin mieleenpainuvin kohde oli ollut Eijan puutarha lukuisine upeine yksityiskohtineen. Pylväspuutarha koostui massiivisista tolpista köynnöskasveineen, Hiljaisuuden puutarhassa oli kaksi tuolia ja delfiinisuihkulähde. Karppilammen reunaa pitkin etenimme tämän kevään uutuuteen, japanilaiseen puutarhaan. Pensailla rajatussa Enkelipuutarhassa oli keskellä enkelipatsas, Cottage Garden oli perusenglantilainen puutarha, jossa oli yrttipenkit ja aidot kanat ja kukko. Kaikki kiittelivät myös mukavasta matkaseurasta. Samassa yhteydessä oli myös lihapalvaamo, josta sai savustettua possunkylkeä. Kelpoisuusvaatimuksena on lastentarhaopettajan tai sosiaalikasvattajan tutkinto (laki sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista, 272/2005). Kiinteistöille olisi kysyntää – Tai sitten voin ottaa vastaan vähän lisää isännöitäviä kiinteistöjä, jos taloyhtiöillä on siihen tarvetta. 020 638 3141. – 19.6.2010 Leiri on tarkoitettu tänä vuonna 16 täyttäville ja sitä vanhemmille. Ilmat suosivat, ja vasta Linja-auto kukkia täynnä! tulomatkalla satoi ukkosen voimin rakeita ja isoja vesipisaroita. kesäkuuta 2010 6 Kunta tiedottaa Lea Sinivaara Aurinkoisena lauantaiaamuna 29.5.2010 lähti pikkubussillinen innokkaita puutarhanharrastajia matkalle kohti Kymenlaakson puutarhoja. Hakuaika päättyy 22.6.2010. – Kuhmoisissakin on runsaasti vähällä käytöllä olevia kiinteistöjä. Veden soliseva ääni rauhoittaa ja luo oman tunnelmansa. Myös kelpoisuusehtoja täyttämättömät hakijat huomioidaan. Ensimmäinen kohteemme oli Viherpeukaloiden puutarha Kouvolassa. Retken järjesti Pihlajalahden maaja kotitalousseura. Leirimaksu 5e. Kottikärryillä saimme mukavasti vietyä kukat auton luokse, ja nimillä varustetut kukkalaatikot pakattiin tavaratilaan. Puutarhassa on selkeät, katetut ja kaarevat käytävät ja istutusalueet, jotka on aidattu eri materiaaleista rakennetuilla aidoilla tai kasvavilla pensailla ja puilla. Hakemukset, joihin tulee liittää ansioluettelo, toimitetaan osoitteella: Sivistyslautakunta, Kuhmoisten kunta, Toritie 34 A, 17800 Kuhmoinen. Kuhmoisten Sanomat Keskiviikkona 9. – Vastaisuudessa olen enemmän Kuhmoisissa ja voin lisätä kiinteistönvälitystä, Veikko Mattila sanoo. Kaupan päälle saimme juoda munkkikahvit. Hyviä hoitovinkkejä vaihdettiin matkojen aikana puolin ja toisin. Ilmoittautumiset viimeistään ti 15.6.2010, Satu 040 5410334 Pipsa 040 7227034 Liikuntatoimi ja seurakunta RETKI SÄRKÄNNIEMEEN Torstaina 17.6.2010 Lähtö nuorisotalon pihasta klo: 10.00 ja paluu samaan paikkaan viimeistään klo: 20.30
(03) 766 0099 LIKAKAIVOJEN TYHJENNYKSET Traktoriurakointi Vesa Arrenius p. 0400 798143 p. 555 1066, 040-708 7647 __________________________ Tili Salo 040-508 3459 tili.salo@mbnet.fi www.tilisalo.com VAKUUTUKSIA Tapiola-ryhmä Palvelupiste Kuhmoisissa Jami Liivenkorkee P. kesäkuuta 2010 KOKOUKSET SEURAT TORIMYYJÄT LÄÄKÄRIT Edullista näkyvyyttä puoleksi vuodeksi kerrallaan: 3 riviä/6 kk vain 87,e ja 5,50e/lisärivi (alv 0%) LIIKEHAKEMISTO ARKKITEHTISUUNNITTELU Kalle Nurminen arkkitehti SAFA suunnittelu, lupahakemukset, pääsuunnittelijan tehtävät, työnjohto Korppilankuja 46, Kuhmoinen p. tyhj. (03) 5512 177, 040 5415 723 Keskustie 6, Padasjoki HAUTAKIVIÄ Loimaan Kivi Oy Myynti Kuhmoisissa Olavi Keränen 050-5707 333 __________________________ Polar Granit Oy Korpilahti P. Varsinaiset juttutarjoukset sovitaan päätoimittajan kanssa erikseen. 0400 516 747 VARTIOINTI JA MURTOHÄLYTYSJÄRJESTELMÄT JämSec Security Vartiointija turvallisuuspalvelut P. Osallistumme Kiepsaus kesään 12.6. 0400-779 632 / 040-504 7374 LOUHINTAURAKOINTIA Suoritan ammattitaidolla kaikenlaistalouhintaa, esim. TIETORUUSU Kirkkotie 8,0400477 809 www.tietoruusu.fi AUTOJEN VARAOSIA Lada-autojen kaikkia varaosia, myös uusia. 045 132 3348 __________________________________ Parturi-Kampaamo Sini Salonen Toritie 50, Kuhmoinen p. alv 22%) Etusivulla 1,39 e /pmm Tekstissä 1,22 e /pmm Takasivulla 1,29 e /pmm Seurapalsta 1,83 e /rivi Johan on markkinat Edullinen rivi-ilmoitus yksityishenkilöille. 0400 634 924 __________________________ PUTKILIIKKEITÄ Putkiasennus Lehtonen Ky Kokonniementie 12 0400 638 764 __________________________ LVI-Saarinen Oy Ville Saarinen 044 500 8889 Salmijärventie 54, Kuhmoinen PUUTAVARALIIKKEITÄ Pajulan tila sahatavaraa, myös kyllästettyä polttopuita p. (neste). Nyt kaikki kuntoilemaan. Johtokunta Onnittelu, kutsu ja kiitos paikallislehdessä tavoittaa. Valkjärvi kaikki siivousalan palvelut p. Kiekkoja moukarikisat tänään klo 18.00 koulun kentällä. Pienlaskutuslisä alle 25,e :n ilmoituksista on 3,30 e . tapahtumat OPASOL OY p. 0405385435, 0400-289299. 045 636 3889 / Eija SORAA JA MURSKEITA Kuhmoisten Sora Oy Puh./Fax (03) 5551 292, Olli Nummelin P. Honkahovin siivoustalkoot ti 15.6. Toripöytä klo 8.00 (kirjasto), saappaanheitto klo 9-12 (viheriö), kulkueeseen klo 15.00 alk. Vääksy p. Toritie 64 (Pohj.portti) 040-522 3645 ’ HAKETUSTA Ruokolan Metsäkuljetus Oy p. O h j a t t u a j u m p p a a . Järj. 0400 783 630 __________________________ Heikki Vilppala p. 040-555 0454 kalle.nurminen@pp1.inet.fi ATK-PALVELUT Tietotekniikka, laiteasennukset, kotikäynnit. toimitukselliset asiat: toimitus@kuhmoistensanomat.fi etunimi.sukunimi@ kuhmoistensanomat.fi www.kuhmoistensanomat.fi Asiakaspalvelukonttori avoinna: ma ja ke 9-15, ti ja pe 9-13, to sulj. Kuhmoisten Sanomissa PAINETTU ON VALTAKUNNASSA LUETTU!. 0400 634 924 veikko.mattila@kiinteisto.inet.fi KOTIAPUA Siivousja Kotipalvelu AR-MI Clean Ay 045 120 9378 /Arja ja Mia KUKKAKAUPPOJA JA HAUTAUSTOIMISTOJA Kuhmoisten Kukkakauppa ja Hautauspalvelu Taina Hinskala, puh. Ark. 014-821 234 Hautakivet suoraan valmistajalta tehtaan hinnoilla www.polargranit.fi ILMALÄMPÖPUMPPUJA Tmi Markku Kaakko p. Irma Kallio p. Alle 25,e :n ilmoituksesta perimme pienlaskutuslisän 3,30 e . 555 1331, 0400-353900 __________________________ Tilitaito Iris Nieminen Orivedentie 5 p. 050 913 6226 www.juhansahko.net JULKISIA KAUPANVAHVISTAJIA Veikko Mattila p. 0400 346604, Orimattila Kuntoilupäivä Pihlajakoskella su 13.6. 040 547 1511 HAMMASLÄÄKÄRIT Erikoishammasteknikko Paula Mertsalmi hammasproteesit, tiivistykset ja korjaukset p. Taiteilijatarvikkeita ja täyden palvelun kehystämö.Edullisesti (24h). 0400 783 630, (03) 555 6137 PESULOITA Jämsänkosken Pesula Kuljetuspalvelut, brodeeraustyöt, kaikki alan palvelut, 0400 208 521 PITOPALVELUA Kuhmoisten Seurahuone Juhlaja pitopalvelu. 0400 821 549 KAIVOLIIKKEITÄ Porakaivoliike Kallioniemi Oy Jämsä (014) 761 168 www.porakaivoliikekallioniemi.fi KIINTEISTÖPALVELUT, POLTTOPUUT Kuhmoisten Talonmiespalvelu Mökkija kiinteistöhuollot Lokakaivojen tyhjennykset Vaihtolavakuljetukset Polttopuut ja valmistus 0400-779 632 / 040-504 7374 KIINTEISTÖNVÄLITYSTÄ Asuntomarket Hannu Syyslahti LKV (A) Rauhank. Ikkunat, ovet, pleksit, lasit suurvarastosta. Lehden vastuu ilmoituksen julkaisemisen yhteydessä sattuneesta virheestä rajoittuu ilmoituksen hintaan; puhelimitse annettujen ilmoitusten virheestä vastuu on ilmoittajan. klo 18. Anna juttuvinkki! Kuhmoisten Sanomien toimitus toivoo juttuvinkkejä. 0400 852 532 KULTASEPÄNLIIKKEITÄ Kelloja, kultaa, silmälaseja Kelloliike M. Mistä aiheesta Sinä haluaisit lukea. 03-555 1680 KULJETUSLIIKKEITÄ Pika-, rahti-, lavettiym. (014) 718 688, 0400 647 931 _________________________ SÄHKÖASENNUKSIA SÄHKÖ-RUOKOLAHTI OY Suunnitelmat/asennukset 03-555 0111 ja 040-700 1165 __________________________ T:mi Sähköasennus Tapio Halttunen A-ryhmä Kirkkotie 18 Puh/fax 555 6310 Kuhmoinen 0400-742310 __________________________ PK-Sähköpalvelut Oy 050 911 3255 pertti.kehusmaa@elisanet.fi __________________________ Sähkötyö J.Peltonen 050-9136226 www.juhansahko.net TILITOIMISTOJA Tilija kiinteistötoimisto JTV Oy Toritie 64, Kuhmoinen p. Taulujen kehystys sekä taiteilijan tarvikkeet. 020 730 4040 Fax 014-712 951 Lindroos Esa 0400-344 531 __________________________ __________________________ Lasimestari ky. 0400 759 383 vesa.t.peltonen@pp.inet.fi SADEVESIKOURUJA Jokilaakson Kattoja Kouruvaruste, p. Peltonen p. 020 755 1810 www.jamsasecurity.com __________________________ Secman Turvapalvelut 24 h 040 522 88 44 Vartiointipalvelut Murtohälytysjärjestelmät __________________________ S & L Turvapalvelut Oy 24 h/vrk 050 596 0060 hälytysja kamerajärjestelmät vartiointipalvelut MÖKIT, KODIT, YRITYKSET www.turvapalvelut24h.fi ÄÄNENTOISTO Näyttelyt, messut, discot, juhlat, musiikkiym. 040 827 1583 __________________________________ Timo Ansiomäki 0400 353 886 __________________________________ Kuhmoisten Talonmiespalvelu Kuorma-autolla likakaiv. Peltonen Padaskeittiöt-kalusteet kodinkoneet rakennusalan työt p. ilmoituksia välitetään myös muihin lehtiin niiden omilla ilmoitushinnoilla. halutaan vuokrata Halutaan vuokrata pieni OK-talo tai mummonmökki luonnonrauhasta. (paikka K-kaupan lähellä) * Naisten taskullisia housuja, hameita, capreja, (farkku, college, puuvilla, polyester, neulos ym.) MYÖS PIENILLE JA PYÖREÄHKÖILLE * Naisten kesälippiksiä SIRPAN KOTIKUTOMO P. Pihlajakosken Kyläyhdistys ry. (03) 555 1202, 040 5517540 __________________________________ Seijan Pidot Tmi Seija Ruokola 0400 980 292 __________________________ __________________________ Kari Paajanen p. 040-536 5663, 0400-350 483 __________________________ Lindroosin Sora Oy Puh. Piili Kuhmoinen (03) 555 1222 __________________________ LASIJA KEHYSLIIKKEITÄ Lasi ja Kehys Kaikki lasialan työt ja tuulilasit. 555 6090 Veikko Mattila p. p. Tapahtumavinkit on hyvä lähettää ainakin viikkoa tai kahta ennen. (03) 555 1437 postiosoite: Toritie 52, 17800 Kuhmoinen Puh. Kuhmoisten Sanomat 7 Keskiviikkona 9. Ilmoitusaineisto tulee jättää lehden toimitukseen viimeistään julkaisuviikon maanantaina klo 11.30 ja vedosilmoitukset edellisen viikon perjantaina klo 13 mennessä. 040-746 9617 kuhmoinenkeittiot@gmail.com www.kuhmoinen-keittiot.fi __________________________ T:mi Vesa Peltonen pesuhuoneet, saunat, laatoitukset, saneeraus, rakennusalan työt p. 0400-425 708 Yhteyspäälliikkö, VTS Ermo Piispanen, p. (03) 555 1437 Fax (03) 555 6538 sähköpostiosoitteet: ilmoitusja tilausasiat: ilmoitukset@kuhmoistensanomat.fi juttuym. Kerro mielipiteesi! Lukijapostia-palstalla voit kiittää, kehua tai antaa kritiikkiä ajankohtaisista asioista. kivien ja kallion louhintaa tonteilta, teiltä, pelloilta sekä piikkaustyöt. 040 512 5855 __________________________________ Parturi-Kampaamo Tikantupa Toritie 54, Kuhmoinen Laura 044 2827 165 Pia 040 5877 830 __________________________________ Toritien Hiushuone Toritie 52, Kuhmoinen Sari Markkanen 0400 944 726 PERUNKIRJOITUSJA PESÄNSELVITYSPALVELUT Kari Paajanen P. erikoiskuljetukset/kotim. 9, Lahti, 0400 490 773 asuntomarket@syyslahti.fi __________________________ Länsi-Päijänteen Kiinteistötoimisto Oy LKV(A) Toritie 50, Kuhmoinen p. 046-6271087 KUHMOISTEN MARKKINOILLA LA 12.6. Riveillä voit ostaa, myydä, vaihtaa, vuokrata yms. Määräajan jälkeen jätetyistä ilmoituksista peritään lisämaksuna 3,50 e /ilmoitus. tilaus 52 e 6 kk:n tilaus 35 e 3 kk:n tilaus 26 e Ilmoitushinnat 2010 (sis. 0400-452 524 ________________________ Fysioterapeutti Eija Puikkonen Fysik. Toimitetaan. Hintoihin sisältyy alv 22%. P. S o u t u k i l p a i l u , k ä ve l y , juoksu-, ja pyöräilylenkk i . klo 9-17 Seppolantie 16, Jämsä p. 040-734 8271 sadevesikourut tikkaat/turvakiskot lumiesteet kattosillat kattoremontit www.kouruvaruste.fi SIIVOUSPALVELUA Siivouspalvelu H. Liitä mukaan myös nimesi ja yhteystietosi, vaikka kirjoittaisitkin nimimerkillä! Toi mitusjohtaja Kati Sirén 050 469 4922 TOIMITUS Toimittaja Päivi Hotokka 045 635 5335 Kesätoimittaja Rea Peltola 040 769 4777 VUOSIKOKOUS Jukolassa sunnuntaina 20.06.2010 klo 12.00 Kylämän Kyläyhdistys ry/Johtokunta Johan on markkinat myydään Myytävänä Kokonniemessä Päijänteen rannalla rt, 3h+k+s+at, 79m 2 . klo 12.00 satamassa. 050 526 4475 RAKENNUSTARVIKKEITA Ikkunoita ja ovia mittatilaustyönä Ruokolan Puu Oy 555 3128 RAKENTAMISPALVELUA Pe-Ra Rakentajapalvelu uudisrakentaminen, omakotitalot, huvilat, saneerauskohteet 0400-593 031 Kuhmoinen pertti.nevalainen@pp3.inet.fi __________________________ Rakennushuolto P. Toimituksella on oikeus lyhentää ja muokata tekstejä. Panostaja Ari Rajala 0400-711492 OMPELUKONELIIKKEITÄ Myynti-huolto ja esittelyt Jämsän Husqvarna Mottilantie 2 (014) 713 992 PARTURI-KAMPAAMOJA Kaisan HiusPalvelut Toritie 50, Kuhmoinen p. hoidot, hieronta, lääkintävoim., akupunktio. asti ILMOITUSJA TILAUSASIAT p. 0400 852 532 __________________________ Kuhmoisten Sanomat Puolueeton kotiseutulehti Sanomalehtien Liiton jäsen Levikki 3068 (LT-2008) ISSN 0356-228X Painopaikka Lehtisepät Oy Päätoimittaja Vesa Koivu Lomalla 18.7. Tilaushinnat 2010 12 kk/kestotilaus 49 e 12 kk / määräaik. ja Eurooppa OPASOL OY p. Hinta kolmelta riviltä 10,e ja lisärivit 3,e /rivi. 0400-675 670 FYSIKAALISET HOIDOT Koulutettu hieroja, luontaishoitaja Hanne Alanko Niemistöntie 2, p. 5551119 __________________________ Papinsaaren Kukka ky Hautauspalvelu ja kaikki alan palvelut p. P. Aina vinkkiä ei voi heti toteuttaa, mutta jossain vaiheessa toivejuttu ehkä ilmaantuu lehden sivuille, muodossa tai toisessa. 040 541 3823 www.markkukaakko.com __________________________ Sähkötyö J
T9: 1) Sanni Hellstén 2.86; 2) Reetta Sihto 2.78; 3) Maria Lättilä 2.59. P14: 1) Teemu Aittolahti 3.54. T12: 1) Annika Karppinen 12.65; 2) Jasmin Hännikäinen 11.25. Värivalojen loisteessa räppäsi Colosseum Music Lahdesta. 3-loikka: T12: 1) Annika Karppinen 7.58. kesäkuuta 2010 8 Kuhmoinen, ma–pe 7–21, la 7–18, su 12–18 Rainbow Meetwursti 400 g (6,45/kg) 1 09 /kg Suomi Tomaatti 1. 1 69 1 39 30 Hartwall Cool Grape tai Otto Long Drink 6 x 0,33 l, 1,98 l (4,24/l) (sis. P3: 1) Noa Stenholm 2.52. asti Hinta voimassa 13.6. T12: 1) Annika Karppinen 34.3. T8: 1) Sara Alhonen 7.43; 2) Päivi Leppänen 6.32. Keihäs, 400g: T9: 1) Reetta Sihto 8.68. T4: 1) Mona Kirvesmäki 7.85.T7:1) Nella Stenholm 6.25. Keskiviikkokisat 2.6.2010 Pituus: T4: 1) Mona Kirvesmäki 1.15. Monilla nuorilla oli tietysti päättäjäispäivänä muuta menoa. P10.1) Leevi Aittolahti 11.07; 2) Ali Achek 8.59 P12.1) Joona Aittolahti 16.57. 600g: T16: 1) Petra Laakso 20.46. Rea Peltola Raptapahtuma oli virkistävä avaus Kuhmoisissa; nuoren järjestämä nuorisotapahtuma. 8,40 + pantti 0,90) Rainbow Itämaiset Wokvihannekset 450 g (3,09/kg) Jacky Makupala vanukkaat 120 g (2,50/kg) Ingman Suklaa-, Mansikka-, Toffeetai Lakritsituutti 65–66 g (6,00–5,91/kg) 7 90 /kg HK Viljaporsaan sisäfilee n. T14: 1) Jenni Karppinen 30.96; 2) Leena Kilpeläinen 13.75. Vai olisiko samanlainen kutsukierros tehokas, jota vanhempienkin tapahtumissa harrastetaan. T8: 1) Päivi Leppänen 2.17; 2) Sara Alhonen 2.13. P9: 1) Ville Hakanen 2.59. P12: 1) Joona Aittolahti 3.12; 2) Jyri Laakso 2.58. T10: 1) Emmi Vesa 18.91; 2) Kaisa Hellstén 15.53. Tervetuloa! Hinta voimassa 13.6. 400g: naiset: 1) Anja Vyyryläinen 18.23; 2) Vappu Korvenpää 17.88. seitsemän aikaan illalla Kuhmolan salissa jytisivät tymäkät bassosoundit. P10: 1) Leevi Aittolahti 3.17; 2) Ali Achek 2.92. – Järjestäjät ja esiintyjät mukaan lukien paikalla oli ehkä viitisenkymmentä henkeä. Porukka kokoon Keskiviikkokisat 2.6.2010 Pallo: P1: 1) Anton Kirvesmäki 1.85. Jokainen soittaa parille kaverilleen ja varmistaa, että he ovat tulossa. Kuhmoisten Sanomat Keskiviikkona 9. – Kunnia kuuluu artisteille, jotka lähtivät juhlailtana esiintymään Kuhmoisiin, Satu Alenius sanoo. P8: 1) Veikko Hakanen 2.50; 2) Tuomas Lättilä 2.10. 4,98 + pantti 0,90) 5 88 Hinta voimassa 1.6.–31.7. alkaen 6 95 /kg Kariniemen Hunajamarinoituja fileepihvejä 6 kpl/1 kg Explosion rap jytisytti Kuhmolaa Rea Peltola Lauantaina 5.6. T12: 1) Saana Koskinen 3.08; 2) Amira Achek 2.95. – Haluan kiittää erityisesti Tarpilan Villeä, joka ideoi ja järjesti tapahtuman. lk. Kiitokset kuuluvat myös K-market Kipparille, joka sponsoroi puffetin tuotteet, järjestysmiehille, jotka tulivat talkoomielellä paikalle, Opasolille äänentoistosta sekä yleisölle, joka tuli paikalle ja käyttäytyi kaikin puolin hyvin. Toisaalta tuli mieleen, voisiko vaikkapa uimalan tienoille rakentaa lavan, jossa voisi esiintyä. T9: 1) Sanni Hellstén 39.0; 2) Maria Lättilä 40.7; 3) Reetta Sihto 42.7. Kun on itse nähnyt vaivaa paikan eteen, siitä tulee pidettyä huolta jatkossakin. T14: 1) Jenni Karppinen 9.18; 2) Leena Kilpeläinen 8.48. Jos nuoret itse rakentaisivat lavan, järjestäisivät tapahtumat ja hoitaisivat siivouksen, paikka pysyisi kunnossa. P9: 1) Ville Hakanen 21.95. TULOKSET TULOKSET KOMMENTTI Colosseum Music Lahdesta esiintyi yhtenä bändeistä Kuhmolassa päättäjäispäivänä.. Juoksu 200 m: P8: 1) Veikko Hakanen 42.3; 2) Tuomas Lättilä 42.7. T7: 1) Nella Stenholm 1.35. 300m: 1) Leena Kilpeläinen 58.2. – Tapahtuma sujui hyvin, kunnan nuoriso-ohjaaja Satu Alenius kertoo. saakka Martens Lager 6 x 0,33 l, 1,98 l (2,51/l) (sis. Yleisössä oli eniten 14– 15-vuotiaita, mutta oli siellä muutama ala-asteikäinen ja joku vähän vanhempi. asti Hinta voimassa 1.4. Yleisö oli pienenlainen, mutta hyväntuulinen. 2 58 4 89 X-tra Edamviipale 24% 800 g (6,11/kg) Herkut grilliin edullisesti Palvelemme sunnuntaisin klo 12–18. P14: 1) Teemu Aittolahti 26.27. Koulun päättäjäispäivän illaksi järjestetty päihteetön tapahtuma jatkui iltakymmeneen. T10: 1) Emmi Vesa 3.50; 2) Kaisa Hellstén 3.40. 600 g 1 49 8 95 /kg 9 30 39 Ruotsi Varhaisperuna, multa Atria Perinteinen Hiillos grillimakkara 400 g (3,73/kg) Norjalainen lohifilee, pakattu Suomalainen Suomalainen Hinta voimassa 13.6. T9: 1) Sanni Hellstén 13.55; 2) Maria Lättilä 10.82. P12: 1) Joona Aittolahti 34.0; 2) Jyri Laakso 39.7. T10: 1) Emmi Vesa 34.5; 2) Kaisa Hellstén 36.5. Pitäisiköhän vastaavia tapahtumia järjestää säännöllisesti, niin että väki osaisi tulla paikalle