>> 5
Uudet puusepät saivat todistukset torstaina.
Heistä ainakin kahdella on jo varma työpaikka
tiedossa. >>8
WWW.KUHMOLAINEN.FI
PERJANTAI 1. Sillä kaksikko pelasti kahvin ja kahvileipien myynnin opiskelijoille ja henkilökunnalle KAO:n Kuhmon toimipaikassa. Kumpikaan miehistä ei olisi 5 vuotta sitten voinut murskaamolla tai
rakennuksella uskoa, että tässä ollaan.
Uskomaton kahvila
Nuori yritys: Opiskelijat pelastivat koululleen kahvilan >> 16
Yhteistyö
vauhtiin
Matti Pääkkönen veti ensimmäisen kaupunginhallituksen kokouksen
maanantaina. >> 4
Kerjääjäryhmä
kävi Kuhmossa
Yhteensä 5-6 ovelta ovelle
kerjääjää ja kaupustelijaa
saapui Kuhmon keskustaan tiistai-illaksi. >> 2. HELMIKUUTA 2013
Kiekkomies
Yrjö Kärki toimii
JYP-Akatemian
joukkueenjohtajana. Metsäverot
Metsäveroilmoituksen
täyttöön sai
neuvontaa. >> 3
Pääkirjoitus: Paloniemen leirikeskus nousisi käyttöön yhteistyöllä. >>18
NRO 9
PERUSTETTU 1959
IRTONUMERO 2 e
ANTERO KOMULAINEN
Paloniemestä
eroon
Kuhmon kirkkovaltuusto
totesi väistämättömän ja
pani Paloniemen leirikeskuksen myyntiin. >> 4
Merkonomiksi Kuhmossa opiskelevien Vesa Haverisen (vas.) ja Teemu Moilasen nuori yritys on KK Kahvi. Vaikka työtilanne ei juuri nyt ole paras mahdollinen, on puusepänteollisuus Kainuussa niin merkittävää, että ammattilaisille
löytyy töitä ajan myötä. >> 16-17
Teiden hoidosta
moitteita
Ei saa Koillistie Määttä
vieläkään puhtaita
papereita kuhmolaisilta
tienkäyttäjiltä. Kaupunginjohtaja sai kokouksessa
palkatonta vapaata
Osa heistä on oikeasti
köyhiä, osa kerjää työkseen. Sellaisella käyttömäärällä, mitä Paloniemeä on käytetty, ei leirikeskusrakennuksia kannata ylläpitää. Uskoa oli vielä vuonna 2003, jolloin valmistui uusi, ajanmukainen sauna palvelemaan Paloniemessä touhuavia.
On todella valitettavaa, että Panoniemen
leirikeskuksessa rakennusten kunto on rapistunut käytön puutteessa.
Kaikesta huolimatta Kuhmossa on paljon
ihmisiä, jotka mielellään osallistuisivat leireille tai virkistyspäiville kodin lähellä. Muistan
kotona yli 40 vuotta sitten 2 nälkäistä romanimiestä tuli hevosella ja kysyivät: Hai,
autetaanko sitä täällä ruoan antimilla. Nyt kaikille leirikeskuksille ei tietenkään ole käyttöä, mutta mikään kulmakunta ei ole valmis omastaan luopumaan.
Kyllä täällä Kuhmossa on tosiaan säästytty paljolta, kun
on säästytty kuntaliitoksilta. Sen sijaan talouspäällikkö Paavo Mäntymäki
kertoi, että jos joku nyt leirikeskuksesta tarjoaa pyydetyn
750 000 euroa, niin se pitää myydä.
Järjen ääni siis voitti. helmikuuta 2013
2 KESKUSTELE
Kolumni
Pääkirjoitus 1.2.2013
Marjatta Kurvinen
Päätoimittaja Martti Huusko
marjatta.kurvinen@almamedia.fi
Kirjoittaja on Kuhmolaisen toimittaja.
Maalaisjärjen
käyttö sallittu
K
uljen edelleen Kuhmossa vaaleanpunaisin silmälasin varustettuna.
Nyt minua hämmästyttää se, miten
kevyesti onnistui kirkkovaltuustolta
keskiviikkona päätöksenteko leirikeskuksen myymisestä.
Kirkkovaltuuston puheenjohtaja Eila
Kyllönen oli itsekin vähän yllättynyt siitä, miten vähän asia
on seurakuntalaisia puhuttanut. Tutkimusten,
joiden tuloksena todetaan suden tappaneen sekä syöneen
peuroja ja hirviä. Jos kerjääjä olisi humalassa,
en antaisi mitään. Seurakunnalla niitä on kolme ja
kaupungilla kaksi. Turkissa on kerjäämässä
maan asukkaitakin. Ovelta ovelle kerjääjälle
en antaisi mitään. Kuinka paljon
yhteiskunnan rahaa palaa
kiilusilmien seuraamiseen ja
tutkimiseen. Vain yksi henkilö oli ilmaissut hänelle, ettei leirikeskusta ehkä kannattaisi myydä.
Kirkkoherra Timo Suutarille oli asiasta kommentoitu, sillä hän vihjasi kokousväelle, että seurakuntalaiset ovat esittäneet hänelle pelkonsa siitä, minkälainen taho leirikes-
A
On säästytty paljolta,
kun on säästytty
kuntaliitoksilta.
kuksen ostaa.
Mitään varauksia ostajan suhteen ei kuitenkaan virallisesti asetettu. Nyt eläkeläismiestä painaa huoli rakkaan
paikan tulevaisuudesta. tammikuuta 2013
Suomen Luonto -lehti 1/2013
Sotkamo-lehti 29. Annoimme leivän puolikkaan, voita ja lihaa.
Viljo
Haverinen
Kuhmo
En ainakaan kadulla kerjääjille enkä ovelta
ovelle kerjäävillekään. myös omat leirikeskukset.
Toiminta valaa uskoa
elämään ja tulevaisuuteen
K
irkkovaltuusto teki keskiviikkona vuoden ensimmäisessä kokouksessaan merkittävän päätöksen, kun puheenjohtaja napautti pöytään yksimielisesti ja
ilman keskustelua, että Paloniemen leirikeskus pannaan myyntiin.
Vajaassa neljässäkymmenessä vuodessa
seurakunnan järjestämä toiminta on muuttunut täysin entisestä. Seurakunnan tehtävä on jossain ihan muualla.
En voi olla muistelematta edellistä asuinpaikkaani. KUHMOLAINEN Perjantaina 1. Niiden seurauksena monin
paikoin Suomea istuu samoissa kirkko- ja kaupunginvaltuustoissa valtuutettuja, jotka huolehtivat joka saumassa
oman entisen kuntansa alueen asioista henkeen ja vereen.
Ja tottahan se onkin, että kuntaliitoksissa usein pienempi kunta joutuu luopumaan. Pikkuhiljaa sieltä kaikkoavat
ennen kunnantalolla olleet palvelut, kirkkoherranvirastot ja
niin . Myös
seurakunnan, kaupungin ja muiden toimijoiden yhteistyöllä käyttövuorokausien määrä
räjähtäisi varmasti ylöspäin.
Hyvää esimerkkiä näyttää Suomussalmi.
Lääninrovasti Risto Kormilainen kertoi, että
Roinilan leirikeskuksessa on niin paljon toimintaa, ettei emäntien työaika tahdo riittää.
2
Järvi on yksi syy, jonka
vuoksi Urho Väisänen
muutti eläkepäivikseen
takaisin synnyinseudulleen.
?Kyllä tämä järvi on meille
jonkerilaisille sellaista sielunmaisemaa.. Vielä 1970-luvulla etsittiin kuumeisesti paikkaa leirikeskukselle
Vuonna 1977 eduskunta hyväksyi aluevaihtosopimuksen, jonka myötä vajaan yhdeksän
hehtaarin maa-alue ja sillä sijainneet kiinteistöt siirtyivät seurakunnalle.
Kymmenen vuoden kuluttua 1987 vihittiin
käyttöön piispa Jukka Malmivaaran ohjeen
Muut mediat
1
Lapsena isänsä menettäneen, sokean juristin
Timo Karppisen matka alkoi
Kuhmon sivukylän pientilalta ja on päätynyt pankkiin, Suomen Wall Streetille
Helsingin Vallilaan. Yksi saaressa oleva ei ole ollut edes käytössä, mutta onkohan sitäkään saatu myydyksi.
Siellä ongelmallisen vyyhdin ovat aiheuttaneet kuntaliitokset, joiden myötä myös useita seurakuntia leirikeskuksineen on liitetty yhteen. Olen kuitenkin joskus
kerjääjälle antanut jotain.
Maija
Pulkkinen
Kuhmo
En ainakaan rahaa, ehkä ruokaa. Vaatimaton mies ei omaa panostaan
halua korostaa, vaan antaa
suurimman kiitoksen äidilleen Enni Karppiselle, joka
nukkui pois viime marraskuussa 90-vuotiaana.
mukaan rakennettu uusi päärakennus. Ja toimintaa riitti. Sinne jäi 22 000 asukkaan paikkakunta tappelemaan viiden
leirikeskuksensa kanssa. tammikuuta 2013
Gallup: Antaisitko kerjääjälle rahaa kadulla tai kotiovellasi?
Kyllä, antaisin. Järvelle laadittu rantakaava toisi
mökkirivistöt molemmin
puolin vanhaa tsasounan
paikkaa.
3
Etelän media voisi uutisoida susien vahtaamisen
ja pannoittamisen kustannuksista. Päätellen
suden ulosteesta löytyneistä
karvoista ja luunkappaleista.
Merja Salmela
Sampsa Oinaala
Pertti Granqvist
Helsingin Sanomat 17. Eri keräyksien vuoksi kiertäviä on myös käynyt ovilla ja keräyksiin veteraanien hyväksi osallistun aina.
Laina
Kampman
Kuhmo. Suomessa
olen nähnyt kerjääjiä Helsingissä, mutta en
täällä enkä Kajaanissa tai Oulussa.
Ökkes
Alci
Kuhmo
Kyllä sellaiselle lahjoittaisin jotain, jolla on
oikeasti hätä
. tammikuuta olin kävelemässä tietä
vaimoni kanssa. Kirjoituksia koskevat
tiedustelut 010 665 9017. Tekstiviestit: Lähetä viesti numeroon 17192. 20%
PE-LA 1.?2.2.
Kaikista jo
alennetuista
tuotteista
TERVETULOA
OSTOKSILLE!
M U OT I
EISA
Koulukatu 7, 88900 KUHMO
P. Urakoitsijan
eli Koillistie Määtän aura-au-
KARI KOMULAINEN
Eisan
LISÄALE
. . Hänen
mukaansa asiasta lähetettäisiin tieto myös aluevalvojalle
ja urakoitsijalle.
Sunnuntaina 27. Kirjoita
alkuun KUH
ASIA ja sen jälkeen viesti.
Eikö voitais näilläkin rahoilla työllistää nuoret kesätöihin, kun käytetään rahaa latujen kunnossapitoon! Nuoret tarttee työtä!
Työttömyyseläkeläiset voivat itse hoitaa niitä latuja!
Harmittaa, kun aina heikoimmat jää kärsijäksi,
heissähän on tulevaisuus!!
Kirjoita
mielipide
Mielipiteitä voi Kuhmolai-
seen lähettää joko sähköpostilla osoitteeseen toimitus.
kuhmolainen@almamedia.fi
tai kirjeitse osoitteeseen Keskuskatu 10, 88600 Sotkamo
Julkaisemme myös lukijoiden kuvia, joita voi lähettää samoihin osoitteisiin, ensisijaisesti sähköpostilla.
Laatutiessä laatukuopat
MIELIPIDE Pohjois-Pohjanmaan ely-keskuksen liikenne- ja infrastruktuurin
aluevastaava Asko Pöyhönen
todistelee, että tienpito Kuhmonkin alueella on kunnossa: urakoitsijoille asetetut
laatuvaatimukset on määritelty valtakunnallisten toimintalinjojen mukaan, urakoitsija todistaa toimintansa
laadun tilaajalle erilaisin raportein, ja sekä Pöyhönen että ulkopuolinen laadunvalvontakonsultti käyvät tutkimassa työn laatua paikan
päällä.
Asun Kuhmon Sylväjän
kylällä. (08) 655 0930
Mitä tapahtuu?
MENOTPALSTA
kertoo.
Kari Komulainen lähetti todisteeksi kuvan siitä, miltä tie näyttää lanauksen jälkeen.
to sattui tielle samaan aikaan. 010 538 0111,
ark. Edam 24 %,
Finlandia, Oltermanni,
Polar 15%, Kippari
275-300 g
(11,63-12,69 kg
g)
kg)
Atria
HIILLOSMAKKARA
OMO Sensitive
COLOR
1350 g (2,96 kg)
400 g (4,98 kg)
Ma 4.2.
Porokylän RUISVUOKA
420 g (4,50 kg)
1
199 199 349 199 399 89
rs
kg
pkt
p
kt
AK Market
pkt
pkt
Torikatu 24, 88900 Kuhmo
p. Jotta pääsisin kotiin
tai kotoa pois, minun on ajettava kilometrin verran Kortejärventietä. Hyvärisen Leipomo
Ma 4.2. Se on kauttaaltaan huonossa kunnossa.
Tiistaina 22. Hyvärisen Leipomo
Naudan
A
PAISTIJAUHELIH
1590 339
400 g (8,48 kg)
kg
pkt
Tarjoukset voimassa pe . 8 . 3.2., tai niin kauan kuin tavaraa riittää.
Espanjalainen
punainen
PAPRIKA
Valion JUUSTOVIIPALEET
mm. 18, su 12 . 3.2.
Savustettu
KIR JOLOHIPAL A
kpl
KONSULENTIT:
Pe 1.2. Uutisvinkit: Puhelimitse 044 332 5320, sähköpostitse toimitus.kuhmolainen@almamedia.fi.
TEKSTARIT
Lähetä viesti
numeroon
17192. 18
kpl. Autossa oli auran lisäksi alaterä, ja se oli laskettu
alas.
Terän käyttö ei vaikuttanut tiehen juuri millään tavalla, joskin se aurasi irtolu-
men tien sivuun. Toimitus pidättää oikeuden lyhentää ja otsikoida tekstiä. su 1. tammikuuta
valitin asiasta valtakunnalliseen tieliikennekeskukseen.
Ystävällinen naishenkilö otti
valitukseni vastaan ja arveli,
että tie pitää lanata. helmikuuta 2013 KUHMOLAINEN
3
Mielipiteet: toimitus.kuhmolainen@almamedia.fi, Kuhmolainen, Kainuuntie 103, 88900 Kuhmo. Kirjoita viestin alkuun
KUH ASIA sitten viesti Ohje: Kirjoittajan on ilmoitettava nimensä ja yhteystietonsa toimitukselle, vaikka kirjoitus toivottaisiinkin julkaistavaksi nimimerkillä. Itse tie jäi
yhtä koloiseksi kuin ennenkin. Perjantaina 1. Kirjoita napakasti. 3.2.
Pe -su 1. . 044 332 5320.
Tervetuloa AK-Markettiin!
Pe 1.2.
Hyvärisen HY VÄK
500 g (4,58 kg)
2
ÄS
99
Hollantilainen
vihreä RYPÄLE
500 g (3,98 kg)
Pe -su 1. 21, la 8 . Kirjoittajan
nimeä ei anneta toimituksen ulkopuolelle. Oheinen kuva on otettu
tiestä urakoitsijan tekemän
työn jälkeisenä päivänä.
Millaisia laaturaportteja
ely-keskus on mahtanut esi-
merkiksi tästä tiestä saada?
Minun on vaikea uskoa, että
tämänkaltainen kunnossapito täyttäisi minkäänlaisia
vaatimuksia.
Kari Komulainen
Kuhmo
Kuhmolainen julkaisee Menot-palstaa
JOKA TIISTAI.
Toimita menovinkkisi
sähköpostilla osoitteeseen
toimitus.kuhmolainen@
almamedia.?
(mainitse viestin otsikossa
Menot-palsta) tai
soittamalla p. Kirjoituksia ei palauteta
Kerjäysiltoina kuljetusauto löytyi vilkkaalta parkkipaikalta tai
huoltoaseman pihasta. Miehet kerjäsivät
tekstilappujen avulla rahaa
ovelta ovelle kiertäen. KUHMOLAINEN Perjantaina 1. myös takapihan ovet . ei kuuroksi tekeytyneenä
eikä silloinkaan, jos liikkeellä
olisi ?aito. Määtän edessä kirkkovaltuutettu Pentti Tuppurainen.
kerjääjän käynnistä.
Toisessa Kuhmon kohteessa kuuro kerjääjä oli lahjoituksen saatuaan halannut
ja yrittänyt aloittaa keskustelun eläkeläisen kanssa.
Kuhmon poliisille tuli ilmoituksia ryhmän liikkeistä.
Vielä kello 21:n maissa miehet ovat koputelleet ovia Hyrynsalmentien varren joissakin taloissa.
Asukkailta saatujen tietojen mukaan ryhmä kiersi aikaisemmin illalla myös Lammasjärventien varressa. Ryhmä oli liikkeellä
tiistaina alkuillasta noin kello
20:een. Tällaisen teon seurauksena muutkin kuin kuurot kärsivät. helmikuuta 2013
4 PUHEENAIHEET
Hautamaksut
ylös
Lisätuloja: Kuhmon
seurakunta panee Paloniemen leirikeskuksen
myyntiin ja nostaa hautapaikkamaksuja
Marjatta Kurvinen
marjatta.kurvinen@almamedia.fi
Kuhmon seurakunnassa ei
enää maaliskuun alusta lähtien ole tarjolla ilmaisia hautapaikkoja edes kuhmolaisille.
Kirkkolaki ei sellaisia salli.
Näin ollen kuhmolaisetkin
joutuvat maksamaan hautapaikkamaksun. Jotkut
yrittivät myydä tauluja.
Esimerkiksi Virkatien joissakin asunnoissa ovelta ovelle kiertänyt nuori mies esitti
muovitetun lapun, jossa hän
viestitti olevansa kahden
kauniin lapsen isä ja yksi
vanhempi on sairas. Virkatiellä
mies liikkui noin kello 19.30.
Yksi Kuhmossa ovelta ovelle kerjännyt ja kuurona esittäytynyt ulkomaalainen mies
alkoi kuitenkin kuulla talon
ovella tiistai-iltana. Hän ei
puhunut mitään. kuuro.
. Tämä ilmiö on aaltomaista ja
ajoittaista, välillä se tuntuu
katoavan, kun huijaus paljastuu, mutta jonkun ajan jälkeen siihen palataan jälleen,
sanoo Kuurojen liiton toiminnanjohtaja Markku Jokinen.. Maaliskuun alkuun asti
vastaavat maksut ovat 155 ja
215 euroa.
Uurnahautauksesta maksua tulee kuhmolaiselle 200
ja muun kunnan jäsenelle
400 euroa.
Vaikka maksuja nostetaankin, eivät ne vieläkään
täysin kata hautausmaan ylläpidosta aiheutuvia kustannuksia edes yhteisöverotuoton kanssa yhteen laskettuna.
Kuhmon kirkkovaltuusto
hyväksyi hautapaikkamaksut
yksimielisesti keskiviikkona.
Paloniemen leirikeskuksen
kirkkovaltuusto päätti yksimielisesti laittaa myyntiin.
Hintapyyntö on 750 000 euroa.
. Ohjaamoa lukuunottamatta pikkubussin lasit olivat
tummennettuja. ja se ohje kannattaa neuvoa myös nuorimmille kouluun lähtijöille.
Myös pihassa säilytettävät
autot, pyörät ja muut vastaavat kannattaa pitää lukossa.
Poliisi totesi myös, että omakotitalojen tontit ovat yksi-
tyisaluetta, jotka kuuluvat
kotirauhan piiriin.
Kuurojen järjestöt ja -yhteisöt eivät hyväksy kerjäämistä
. Eri puolilla Suomea,
myös pohjoisessa, kiersi ennen vuodenvaihdetta ryhmä,
joka vei tai tyhjensi asiakkaiden rahapusseja marketeissa.
Yksi ryhmän jäsenistä tuli
kaupassa kysymään neuvoa
ja käänsi huomion muualle.
Avustajat tyhjensivät sillä aikaa ostoskassista lompakon.
Ryhmän keikkoja yritettiin
selvittää keskitetysti ja tutkinnan johto oli pääkaupunkiseudulla.
Kuhmossa on kiertänyt
kaupustelijoita ja kerjääjinä
esiintyviä aikaisemminkin.
Poliisi on näissä yhteyksissä
muistuttanut, että ovet kannattaa lukita asunnon jäädessä tyhjilleen . Myöskään
sotaveteraaneilta tai heidän
puolisoiltaan ei hautapaikkamaksua peritä. Auton rekisteritunnuksen perusteella autoporukka on joutunut poliisin kanssa tekemisiin muualla Suomessa.
Kuhmon poliisi muistuttaa,
että omaisuudesta kannattaa
pitää huoli myös ostosreissuilla. Näissäkin tapauksessa peritään maksut
haudan kaivusta, peitosta ja
peruskunnostuksesta.
Tyypillisessä arkkuhautauksessa, jossa hautauksen
yhteydessä lunastetaan yksi
uusi hautapaikka, ovat hautauksesta perittävät kustannukset kuhmolaiselle yhteensä 400 euroa ja ulkopaikkakuntalaiselle yhteensä
1025. Kuhmon poliisille tuli sieltä pari
ilmoitusta.
Maanantaina kerjääjiä
liikkui myös Suomussalmella
Ämmänsaaressa.
Miesporukka oli Kuhmossa liikkeellä ruohonvihreällä
nelivetoisella Volkswagenpakettiautolla tai pikkubussilla, jossa oli puolalaiset kilvet. Takana kirkkoherra Timo Suutari, kirkkovaltu
valittu Eila Kyllönen sekä talouspäällikkö Paavo Mäntymäki. Maksua ryhdytään perimään myös esimerkiksi siinä tapauksessa,
jos vainaja haudataan hautaan, jonka hallinta-aikaa on
jäljellä alle 20 vuotta.
Vain niinsanotuille ainaispaikoille voi haudata ilman
paikkamaksua. Rippileirit saadaan
Lappukerjääjät ovella
olivat poliisin tuttuja
Antero Komulainen
antero.komulainen@almamedia.fi
Noin 5-6 hengen ulkomaalainen kerjäävä miesryhmä hajaantui Kuhmon keskustaan
ja kiersi ovelta ovelle tiistaiiltana. Ei kirkon ole niinkään
määrä hallinnoida kiinteistöjä ja omistaa vaan keskittyä
olennaiseen, evästi myyntipäätöksen tekoa kokouksen
alussa kirkkoherra Timo
Suutari.
Talouspäällikkö Paavo
Mäntymäki taas toi viestiä
seurakunnan työntekijöiltä,
jotka eivät pidä Paloniemen
säilyttämistä seurakunnan
omistuksena mitenkään tärkeänä. Kun talon
koira alkoi haukkua toisaalla,
niin kerjääjä oli säpsähtänyt
talon äänekkään lemmikin
ensimmäisestä haukusta.
Kuhmon poliisi sai ilmoituksen kuuroksi tekeytyneen
Martti Määttä epäili, etteivät Lentiiran tilat tyydytä käyttäjiä, vaikka tiloja remontoitaisiinkin. Tämä kerjääminen kuuroksi tekeytyneinä on monessa mielessä harmillista,
koska se vaikuttaa kuurojen
itsensä maineeseen
Tähän tarjoukseen kau-
punginhallitus tarttui.
Matti Pääkkönen liputtaa
säästöjen saamisessa pehmeämpien keinojen puolesta. 3.2. . Lisäksi tulee maksuja haudan kaivuusta, peitosta, peruskunnostuksesta ym. Pirkka
COSTARICA
Nauta-sika
JAUHELIHA
Possun
SUIKALEET
Luuton possun
KINKKU
00
4
59
6
95
7
89
6
2 pkt
1 erä/tal.
Appelsiinit
079
279
99
4
kg
Pepsi
1,5 l
Pirkka
Edam
juusto
2-pack
1 kg
kg
(6,59 kg)
kg
(7,95 kg)
kg
(6,89 kg)
Pirkka olut 24-pack
2280
1190
Olvi olut 12-pack
PALVELEMME:
Ma-la 8.30 . Uusi puheenjohtaja
Matti Pääkkönen (kesk.) arvioi kokouksen jälkeen, että
jos työskentely jatkuu samaan malliin, hyvin menee.
Ensimmäistä kokoustaan
hallitus istui kaksi ja puoli
tuntia. Haudan hallinta-aika on 30
vuotta ja koskemattomuusaika
arkkuhautauksissa 20 vuotta.
. Talous on saatava tasapainoon, mutta mieluummin
toimintamalleja kehittämällä
kuin pakkosäästöjä tekemällä.
Avustukset kaupunginhallitus myönsi karsittuna.
Kuhmon Musiikkiyhdistys
oli hakenut Kamarimusiikkia
varten 110 000 euron ja musiikkikursseja varten 13 000
euron avustuksia. Arkkuhaudan hallinta-ajan
pidennys kuhmolaisilta 2,33
euroa/ vuosi/hautasija, muilta
6,66 euroa.
. Arkkuhautasija maksaa kuhmolaisille jatkossa 70 euroa,
muille 200 euroa. Onko järkeä ruveta remontoimaan sinne uutta leirikeskusta?
Jaakko Mikkola arvioi, että
leirejä voitaisiin ehkä pitää
Sotkamon seurakunnan leirikeskuksessa tai osuuspankin
majalla, Liisa Malinen muistutti kirkon yläsalista ja Kirsi
Virtanen arvioi, että matkailuyrityksistäkin saisi edullista tilaa sesonkien ulkopuolella.
KOULURUOKA
Peruskoulu, lukio, ammattiopisto, työkeskus, päivätoiminta ja päiväkoti
Ma: Jauhelihakastike, peruna,
pastasalaatti
Ti: Broileripatukka, cyrrykastike, peruna, kiinankaali-paprikaananasraaste
Ke: Seikeitto, sämpylä, mustikkavadelmakeitto
To: Kasvispyörykät/juurespihvi, peruna, kermaviilikastike,
kreikkalainen salaatti tai pinaattiohukaiset, sipatti, peruna, marjahillo, kreikkalainen salaatti
Pe: Liha-makaronilaatikko,
porkkana-punaherukkasalaatti
Muutokset
mahdollisia.
Uusi kaupunginhallituksen puheenjohtaja Matti Pääkkönen ja kaupunginjohtaja Eila Valtanen vakuuttavat, että yhteistyö sujuu.
Siinä ei Kuhmossa ole tätä ennenkään Valtasen mukaan ollut ongelmia.
Työ alkoi sopuisasti
Hallinto:
Uusi kaupunginhallitus aloitti
Marjatta Kurvinen
marjatta.kurvinen@almamedia.fi
Kuhmon uusi kaupunginhallitus peruutti työntekijöiden
lomautukset ja tyytyi vapaaehtoisiin palkattomiin vapaisiin.
Yhtään äänestystä ei ensimmäisessä kokouksessa
käyty. Valtuusto antaa lopullisen lausunnon kuntarakenteesta, mutta kaupunginhallituksen jo hyväksymässä
lausunnossa todetaan, ettei
kuntaliitosselvitys saisi automaattisesti johtaa kuntaliitokseen.
Lausunnossa suhtaudutaan nihkeästi maantieteellisesti kovin suurien kuntien
perustamiseen ja todetaan,
ettei pakkoliitoksia tule harjoittaa muissa kuin kriisikunnissa.
Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän
kaltainen yhteistyö pitäisi
jatkossakin Kuhmon kaupunginhallituksen mielestä
olla mahdollista.
Kaupungin taloustilanteen
paraneminen antoi hallitukselle mahdollisuuden esittää
valtuustolle, että lomautukset perutaan ja tyydytään vapaaehtoisiin vapaisiin, joita
oli haettu 107 viikon verran.
Kaupunginjohtaja Eila
Valtanen sai jo pyytämänsä
4 viikon palkattoman virkavapauden. Perjantaina 1. Päätökseen vietiin
kolmisenkymmentä asiaa.
Isojakin periaatteellisia
asioita oli listalla, kuten sosiaali- ja terveydenhuollon tuleva järjestely ja kuntaliitokset. 21
Koulukatu 22, p. 655 0095 Su
12 . Siellä majoitus kuitenkin jouduttaisiin hoitamaan
lattiamajoituksena.
Valtuutettu Eine Karvonen taas epäili Lentiiran keittiön riittävyyttä.
Mäntymäki myönsi, että
keittiö ei riitä mutta kysyi heti perään:
. 21. Ymmärrettävä esitys,
vaikka tuntuukin vaikealta
luopua leirikeskuksesta, arvioi kirkkovaltuutettu Jaakko
Mikkola ilmeisesti aika monen valtuutetun suulla.
Keskustelu kääntyikin nimittäin hyvin nopeasti siihen, mistä jäljellejääville leireille löytyy pitopaikka.
On arvioitu, että leirit voitaisiin pitää seurakunnan
Lentiirassa omistamissa tiloissa. Ihminen ja Kosmos -tapahtumaa kaupunki tukee
4 650 eurolla.
1. Yhdistys
sai 104 000 ja 12 000 euroa.
Pajakkakino sai 8 835 euroa, kun se haki 12 000 euroa,
4H-yhdistys sai 33 480 euroa
hakemansa 42 000 euron sijaan. Uurnahautasija maksaa kuhmolaisille 50
euroa ja muille 100 euroa.
. Vanhukset taas eivät mielellään
yövy leireillä.
. Veteraanille ja hänen puolisolleen luovutetaan yksi kahden hautasijan hautapaikka
veloituksetta.
. Valtanen halusi
näin olla esimerkkinä ja kantaa oman kortensa kekoon
säästöjen saavuttamiseksi.
Lisäksi kaupunginjohtaja
pyysi, että hänen palkkansa
jäädytetään nykytasolle siihen saakka, ettei Kuhmon
kaupungille enää kartu alijäämää. helmikuuta 2013 KUHMOLAINEN
5
MARJATTA KURVINEN
MARJATTA KURVINEN
FAKTA
. siten, että
seurakunta perii hautauksesta
kuhmolaiselta 400 euroa ja ulkopaikkakuntalaiselta 1025
euroa.
uston puheenjohtajaksi uudelleen
KOTIHOITOATERIAT
Ma: Jauhelihakastike, peruna,
herne-maissi-paprika, pastasalaatti, karviaiskiisseli
Ti: Broileripatukka, currykastike, peruna, kahden kaalin sekoitus, kiinankaali-ananas-paprikasalaatti, puolukkakiisseli
Ke: Seikeitto, kurkku, mustikka-vadelmakeitto
To: Kasvispyörykät/juurespihvi/pinaattiohukainen, juustokastike/sipatti, peruna, porkkanasuikale, kreikkalainen salaatti,
rusina-persikkakeitto
Pe: Liha-makaronilaatikko, romanescokasvis, porkkana-punaherukkasalaatti, maitokiisseli +
hillo
La: Kaalikääryle, kastike, peruna, pitopöydänkasvis, puolukkahillo, rahkavaahto
Su: Uunilohi, tillikastike, perunasose, kruunusekoitus, leivonnainen
järjestetyksi muualla
eniten Kainuun
suojelualueista. Yrittäjät voisivat
kouluttaa henkilökuntaa ennen kaikkea ennen sesonkeja.
Yrittäjänaiset teki esityksensä, koska Kuhmon kaupungin keskustasta ei ole
vuosiin löytynyt virallista
matkailuinfoa, jonne paikalliset yrittäjät olisivat voineet
maksutta tuoda omia esitteitään matkailijoiden käyttöön. Valtaosaa Kainuun ojittamattomista soista ei ole suojeltu.
Soihin kohdistuu muitakin uhkia kuin turvetuotanto.
Sellaisia ovat muun muassa
vanhojen ojitusten kunnostus- ja täydennysojitukset ja
pellon raivaus.
Erityisen suuri merkitys
soiden tulevaisuudelle on sillä, millaisille soille ja turvemaille kunnostusojitukset,
turpeen otto ja mahdollinen
pellonraivaus kohdistetaan.
Sallinen on toiveikas: Kainuun suoselvitys -projektin
seminaarissa syksyllä 2012
eri toimijoiden edustajat vakuuttivat sitoutumistaan
Kainuun soiden monipuoliseen ja vastuulliseen käyttöön.
Info
halutaan
kaupungintalolle
muuttunut. Valtavan suuren ojituspinta-alan perusteella voi silti
olettaa, että kohteita tarvittaessa kyllä löytyy, mutta ei
pelkästään metsätaloudellisesti vähätuottoisilta soilta,
arvioi suoselvityksen tekijä
Antti Sallinen.
Pohjois-Pohjanmaan ja
Kainuun metsäojitettujen
soiden pinta-alasta noin 22
prosentin arvioidaan olevan
kannattamattomia ja niistä
Antti Sallinen
Kainuun suoselvityksen tekijä
Kommentti
FAKTA
. Metsätaloudellisesti vähätuottoiset ojitusalueet saattavat olla
pienikokoisia, niiden maanomistus olla sirpaleinen eikä
turvevarojakaan ole välttämättä riittävästi.
. Kuitenkin myös
15 sellaista suota kiinnostaa
turvetuotantoa, jotka ovat
luonnontilaisia.
Geologian tutkimuskeskus
on tutkinut Kainuussa satojen soiden turvevaroja, pääosin Kainuun länsi- ja eteläosissa. Eri valiokunnissa on oltu eri mieltä ja
suuri valiokunta päätyi vasta
äänestyksen jälkeen kannattamaan tietyin ehdoin turvemaiden kyntökieltoa.
Ymmärrän oikein hyvin,
että ilmaston suojelun nimissä suunniteltu turvemaiden
kyntökielto on maanviljelijöiden kannalta hankala. Infon
olisikin tuotava esille tasapuolisesti kaikkia paikallisia
yrittäjiä ja yhteisöjä.
Edustajat
lautakuntiin
Kuhmon kaupunginhallitus
on nimennyt edustajansa
lautakuntiin.
Sivistyslautakunnassa kaupunginhallitusta edustaa
Heikki Heikkinen, teknisessä lautakunnassa Kari Nikulainen ja teknisen lautakunnan valvontajaostossa Antti
Komulainen.. KUHMOLAINEN Perjantaina 1. Lopullisesti asia
ratkeaa tämän kevään aikana
europarlamentin ja EU-maiden maatalousministerien
neuvotteluissa.
Suomenkin hallituksessa
ja eduskunnassa on asiasta
oltu monta mieltä. Sitä enemmän suota on sekä Elimyssalon että Juortanansalon suojelualueilla.
noin puolet olisi riittävän
paksuturpeisia turvetuotantoa ajatellen.
Kansallisen suostrategian
mukaan soiden luonnontilaa
muuttava käyttö eli maa-,
metsä- ja turvetalous on keskitettävä luonnontilaisesta
muuttuneille soille.
Kainuussa mielenkiintoa
turpeenottoon kohdistuu 39
sellaiselle suolle, joiden luonnontila on jo merkittävästi
Kainuussa on kuitenkin
luonnontilaisia soita valtakunnan keskiarvoa vähemmän. Kuhmossa on kuitenkin jo nyt varsin paljon suojeltuja soita, joten suojelun lisäämisen tarve
kohdistuu muualle Kainuuseen.
Marjatta Kurvinen
marjatta.kurvinen@almamedia.?
. Niillä
on arvoa paitsi luonnon myös
esimerkiksi matkailun kannalta.
MARJATTA KURVINEN
Kirkkovaltuusto
teki valintoja
Marjatta Kurvinen
marjatta.kurvinen@almamedia.?
Kuhmon kirkkovaltuuston
puheenjohtajana jatkaa Eila
Kyllönen. Tutkituista soista vajaat puolet on luonnontilaltaan sellaisia, että ne sopivat
turvetuotantoon.
Kainuu on Suomen kolmanneksi soisin maakunta.
palkattaisiin kuhmolaisia
alan opiskelijoita tarpeen
mukaan kesätöihin, mikä olisi hyvä tilaisuus kaupungille
myös osoittaa harjoittelupaikkoja kuhmolaisille opiskelijoille. Jospa
kuitenkin olisi järjestettävissä, että pellonraivauskin voitaisiin ohjata muille kuin
luonnontilaisille soille.
Soita ei Suomessa ole perinteisesti paljon arvostettu.
Ehkä kuitenkin pitäisi. Kainuun Natura-alueista toiseksi eniten suota on Kuhmon
Elimyssalolla, vaikka se ei olekaan soidensuojelualue.
. Suojelualueisiin kuulumatto
mista soista on Kuhmossa ojittamatta 20 prosenttia. Se on
myös varsin hyvä lintusuo.
Teerisuon-Lososuon luonnonsuojelualueesta suota on 1800 hehtaaria eli 11. Suojelemattomat suot on
pisteytetty lähinnä niiden luontoarvojen mukaan. Varapuheenjohtaja on Jaakko Mikkola.
Kirkkoneuvoston puheenjohtaja on kirkkoherra Timo
Suutari, varapuheenjohtaja
Veikko Tikkanen ja jäsenet
Martti Hannikainen, Kalle
Malinen, Aune Mikkonen,
Irene Väyrynen, Mauno Kuvaja, Mauri Kuula, Tyyne
Kähkönen, Rauha Määttä ja
Anita Korhonen. Kaupunkiin saapuvat
ihmiset kuitenkin odottavat
saavansa yhdestä paikasta
tietoa kaupungin palveluista,
nähtävyyksistä, tapahtumis-
Nyt näyttää siltä, ettei kainuulaistenkin maanviljelijöiden pelkäämä turvemaiden
raivauskielto tule voimaan.
Europarlamentin maatalousvaliokunta on hylännyt
EU:n komission ajaman raivauskiellon. ja Meeri Hannikainen.
Kasvatustyön johtokunnan puheenjohtaja on Niina
Huotari ja jäsenet Kirsi Virtanen, Alpo Karppinen, Anssi
Kärnä ja Maire Pulkkinen.
Diakoniatyön johtokunnan puheenjohtaja on Anu
Haverinen, Leena Kettunen,
Eila Kyllönen jatkaa kirkkovaltuuston puheenjohtajana.
Martti Määttä, Anja Väisänen
ja Jukka Lankinen.
Lähetystyön johtokuntaan
kuuluvat Veikko Tikkanen
(pj), Alli Lipsonen, Liisa Malinen, Tauno Harinen ja Eine
Karvonen.
Kuhmon Yrittäjänaiset esittää, että Kuhmon kaupungintalon aulaan avataan ensi kesään mennessä nykyisen
kaupunki-infon yhteyteen
myös matkailijoita palveleva
matkailuinfo.
Yrittäjänaisten mielestä
matkailuinfon toteuttaminen
ei vaatisi suuria panostuksia.
Yrittäjille varattaisiin infosta
paikka tuoda esitteitään matkailijoiden saataville.
Kesän matkailukaudeksi
ta sekä retkeily- ja liikuntamahdollisuuksista. Maakunnan suopintaalasta on ojitettu 74 prosenttia. Heistä uu-
sia kirkkoneuvoston jäseniä
ovat Tikkanen ja Hannikainen.
Yleisen seurakuntatyön
johtokunnan puheenjohtaja
on Mauno Kuvaja ja jäsenet
Elvi Pulkkinen, Mauri Kuula,
Sisko Jehimo. Kuhmolaisista soista eniten pisteitä ovat
saaneet Saunajärven ja Jonkerin välissä sijaitseva Nevonsuo sekä lähellä Hyrynsalmen
rajaa sijaitseva Saarisuo. helmikuuta 2013
6 PUHEENAIHEET
MARJATTA KURVINEN
Luonnontilaiset suot
voi säästää
A
Valtavan
suuren ojituspinta-alan
perusteella voi
olettaa, että
kohteita löytyy.
Suoselvitys: Turvetuotantoon löytyy
Kainuusta muita kuin
luonnontilaisia soita
Marjatta Kurvinen
marjatta.kurvinen@almamedia.?
Luonnontilaisten soiden
määrän väheneminen on
mahdollista pysäyttää, todetaan juuri valmistuneessa
Kainuun suoselvityksessä.
Projektin loppuraportissa
todetaan, että edellytykset
onnistumiselle ovat olemassa. Soiden kestävän ja vastuullisen käytön tavoite on
sovitettavissa yhteen myös
soiden luonnontilaa muuttavien toimien kanssa, kunhan
toimenpiteiden sijainti ja
käytetyt menetelmät valitaan
viisaasti.
Ihan helppoa esimerkiksi
turpeenoton suuntaaminen
jo ojitetuille soille ei ole
helmikuuta 2013 KUHMOLAINEN
7
Voimassa S-Etukortilla 31.1.?3.2.
2
Etusi 22 %
69
Suomalainen
Atria
Jauheliha 9,5 %
400 g (6,73/kg)
Ilman S-Etukorttia 3,49 (8,73/kg)
2
85
Vaasan
Runebergintorttu
2 kpl/180 g
(15,83/kg)
0
Voimassa to-su
Voimassa to-su
79
/kg
Navel
Appelsiini
Egypti, 1-lk
1
29
/kg
Rainbow
Verigreippi
Usa, 1-lk
Voimassa pe 1.2.
Säävaraus
7
Suomalainen
65
/kg
X-tra
Porsaan pihvifilee
kermamarinoitu
alkuperämaa Saksa
2
99
Rainbow
Broilerin
fileesuikaleet
300-350 g
(9,97-8,54/kg)
Lähituottaja
5
0
Valio
Viilis
200 g (2,45/kg)
2
39
Ingman
Maustetut
kermajäätelöt
1 l/pkt
Etusi 32 %
1
00
/3 kpl
Ingman
Kalinka-jogurtit
150 g (1,35/kg)
Yksittäin tai ilman S-Etukorttia 0,49/kpl (3,27/kg)
90
Lähituottaja
/kg
Kainuun Kalatuote
Kuusamon muikut
n. Perjantaina 1. 500 g/rasia
Etusi 31 %
Hinta voimassa
2 alk.
21.5.2012
49
Voimassa S-Etukortilla 31.1.?3.2.
19
98
Olvi
III 18 x 0,33 l
5,94 l (2,91/l)
sis. pantit 2,70
1
99
Ämmän Leipä
Grahamsämpylä
8 kpl/400 g (4,98/kg)
Ilman S-Etukorttia 2,89 (7,23/kg)
Etusi 20 %
4
39
Rainbow
Edam-juusto 17 %
800 g (5,49/kg)
Ilman S-Etukorttia 5,55 (6,94/kg)
ABC-Lohtajan S-market
palvelee
joka päivä 6?24 h.
Palvelemme arkisin 8?21 , lauantaisin 8?18, sunnuntaisin 12?18
Vuokatti la 8?20, Kajaanin Laajankangas ja Kuhmon Koulukatu la 8?21, su 12?21
Joskus ei ole kalaa ollenkaan, joskus muutama kala,
kertoo Antti Immonen.
Talvikalastus on hänelle
tuttua. Ja aina täällä jotain uutta kuulee.
Metsänomistajan suurimpiin menoeriin kuuluvat
usein metsän uudistamiskulut.
. Kala ui
verkkoon Leväniemen suunnalla 24. Mukava käydä verkolla.
Jonkun verran tulee kalaakin. Aiemmin on arvioitu, että keskussairaalan lakkauttaminen vastaisi kolmen
UPM:n paperitehtaan menettämistä.
Eipä sillä, että uuden sairaalan rakentamiselle olisi
Kainuussa vaihtoehtoja.
Oys ei voi hoitaa Kainuun
erikoissairaanhoidon potilaita, sillä sen seinät tulevat vastaan. Kaikki kuitit ja tositteet tulee arkistoida, neuvoi Laitinen.
Ilmoituksen voi tehdä itse
tai teettää sen valmiiksi esimerkiksi tilitoimistolla.
. Kiinnostusta
neuvonnalle riitti, sillä ilmoittautuneita koulutukseen
oli 32.
. helmikuuta 2013
8 PUHEENAIHEET
OLAVI PÄÄKKÖNEN
Iso 10,1 kilon painoinen hauki
talvikalastusta harrastavan
Antti Immosen käsissä.
Yli 10 kilon
hauki
talviverkossa
Antero Komulainen
antero.komulainen@almamedia.fi
Kuhmolainen Antti Immonen on saanut Ontojärvestä
10,1 kilon hauen. Vuonna 2012 saadut Kemera-tuet
on laskettava nyt verotettavaksi tuloksi. tammikuuta.
Yli 10 kilon hauki ei ole kovin yleinen saalis, mutta toisaalta Ontojärvi alkaa olla
kuuluisa isoista hauistaan.
. On verottajan päätös,
voiko koneita vähentää vai ei.
Perusteiden tulee olla erityisen hyvät. Hänen mukaansa
hoitotyöhön kuuluu nykyisellään paljon työtä, joka voitaisiin ?automatisoida?.
. Veroilmoitusten täyttämistä helpottaa se, että paperit on säilytetty kansiossa aikajärjestyksessä. Laitinen muistuttaa kuitenkin, että perusteeksi eivät riitä pelkät hupiajelut.
. Hänen mukaansa sairaalassa on paljon ?hotellitasoista. Kalastusharrastus on
eläkkeellä ollessa yksi mukava sosiaalinen tapahtuma,
kertoi Immonen eilen lähtiessään Olavi Pääkkösen
kanssa taas verkoille.
Immonen arvioi, että ehkä
tämä hauki on suurin, mitä
hän on saanut.
Sairaalan
hinta
selville
Konsultti: Työntekijöistä
voidaan saada
jopa yli 5 miljoonan
euron vuosisäästöt
Antti Goman
Kainuun uusi keskussairaala
maksaa yli sata miljoonaa euroa.
Erikoissairaanhoito haukkaa summasta 82 miljoonaa
ja perusterveydenhuolto
noin 23 miljoonaa.
Reilun sadan miljoonan
euron investointi on kuitenkin tärkeä Kainuun aluetaloudelle. Papereita täyttäessä saa
olla tarkkana, että yksityiskohdat menevät oikein, totesi Laitinen.
Kalenterivuodelta annettava kausiveroilmoitus postitetaan verottajalle yleensä
yhdessä metsätalouden veroilmoituksen kanssa.
Asiakirjojen ja tositteiden
Uuden sairaalan suunnittelun johtoryhmän puheenjohtaja Maire Ahopelto, projektinjohtaja Jukka Juvon
telivät uuden sairaalan toimintaperiaatteita keskiviikkona.
MARJATTA KURVINEN
arkistoiminen on tärkeää, sillä muistiinpanot tulee säilyttää seuraavat kuusi verovuotta.
. Silloin laskelman teettämisestä koituvat kulut voi
laittaa veroilmoitukseen,
Kaisa Laitinen huomautti.
Kirsti Niskanen tuli metsäverokurssille, koska omistaa pienen
metsäpalstan. Lisäksi menoja aiheutta-
vat matsänhoitomaksu, metsätalouden matkat, taimet ja
muut hoitokulut, hän luetteli.
Metsätaloudessa käytettävät mönkijät ja moottorikelkat voi joissain tapauksissa
vähentää verotuksessa. Hänen takanaan kurssimaksua maksamassa
Matti Huotari, joka on käynyt vuosittain metsäverokurssilla.
. Koneiden käytön
pitää olla osa metsätalouden
harjoittamista.
Metsäverotukseen tulee
muutoksia joka vuosi. Kalastuksen kanssa
hän on ollut tekemissä koko
ikänsä ajan.
. työtä, jota voisivat
tehdä muut kuin hoitoalan
ammattilaiset.
Vuodeosastopaikkojen väheneminen vähentää hoitohenkilökunnan tarvetta.
Lukuihin on päädytty nykyisen potilasmäärän perusteella.
Projektia johtava ylilääkäri
Jukka Juvonen antaa esimerkin. Eikä Oysissa hoidattaminen toisi säästöjä, sillä laskut lankeaisivat sieltäkin potilaiden kotikunnille.
Uuden sairaalan rakentamista puoltaa sekin, ettei
vain vanhoja tiloja remontoimalla voida ottaa käyttöön
uusia toimintamalleja, joiden
uskotaan säästävän vuosittain miljoonia euroja rahaa.
sairaalan suunnittelijat panevat toivonsa uusien toimintamallien tuomiin säästöihin.
Henkilöstömenoista voidaan toimintatapoja muuttamalla säästää jopa 5?6 miljoonaa vuodessa, johtaja Olli
Tolkki Nordin Healthcare
Groupista sanoo.
Ja se on hänen mukaansa
vasta varovainen arvio.
Tolkin laskelmissa säästöt
otettaisiin hoitohenkilökunnasta ja sairaalan tukipalveluista. Kaikki siihen. KUHMOLAINEN Perjantaina 1. Hoitaja voi työvuoronsa
aikana esimerkiksi tilata tavaraa, annostella lääkkeitä ja
laskostaa liinavaatteita.
Kainuun uuden keskus-
Tulevaisuuden suurimpia
antti.goman@almamedia.fi
Verotietoutta
metsänomistajille
Jonna Karjalainen
jonna.karjalainen@almamedia.fi
Arvonlisäverovelvollisen
metsänomistajan tulee palauttaa kausiveroilmoitus ja
2C-lomake helmikuun loppuun mennessä.
Kausiveroilmoitus on tehtävä, vaikka metsänomistaja
ei olisi myynyt viime vuonna
lainkaan puuta.
Suomen Metsäkeskuksen
koulutusasiantuntija Kaisa
Laitinen opasti keskiviikkona kuhmolaisille metsänomistajalle veroilmoituksen
täyttämistä. Hän harrasti talvista
verkkokalastusta työvuosinaankin. Moni kokee veroilmoitusten täyttämisen hankalaksi
Sen
sijaan Pohjois-Pohjanmaalle
saattaa muodostua useampi
yhteistyöalueen kokonaisuus.
Sote-ministeriön Oulun
yliopistollisen keskussairaalan erityisvastuualueelle nimeämät selvityshenkilöt valmistelevat helmikuun loppuun mennessä esityksen siitä, miten sote-palvelut pitäisi
Pohjois-Suomessa järjestää.
MIKÄ?
Palvelurakenneuudistus
. Saneeraukseen menisi 13 000 neliötä.
Kalliimpia ovat erikoissairaanhoidon osastojen uudisrakentaminen ja remontointi. Erityisosaajia voidaan
helpommin järjestää kahden
tai kolmen kunnan alueelle,
Kainuun sote-kuntayhtymän
johtaja Maire Ahopelto sanoo.
Sote-alueen päätettäväksi
jää, millä tavalla se palvelunsa tuottaa ja järjestää.
. helmikuuta 2013 KUHMOLAINEN
9
ANTTI KÄRKKÄINEN
MITÄ
Aikataulu
. Synnytys, keskola ja valvontaosasto haukkaavat potista noin 16 miljoonaa euroa.
Erikoissairaanhoidon korjausrakentaminen maksaa
arviolta noin 25 miljoonaa.
Uusia vuodeosastoja rakennetaan perusterveydenhoidon ja erikoissairaanhoidon tarpeisiin noin 15 000
neliötä. Laurikainen kritisoi sitä,
että kuntarakennetta rukataan uusiksi ennen valtionosuusrahoituksen uudistamista ja valtakunnallista
sote-ratkaisua.
Kainuun kaltainen yhtenäinen alueellinen hallinto-
rakennelma on syntymässä
myös Länsi-Pohjaan, Lappiin
ja Keski-Pohjanmaalle. Kokemus on osoittanut
sen, että sosiaali- ja terveydenhuolto erikoissairaanhoito mukaan lukien täytyy yhdistää tiiviisti toisiinsa, Laurikainen ilmaisi.
Samalla hän toi esiin sen,
että Kainuun kunnat eivät
halua sote-hallinnon ja rahoitusvastuun siirtämistä sotealueeltaan laajemmille erityisvastuualueille.
Sote-uudistuksen lähtökohtana on turvata lähipalvelut kuntien yhteistyöllä.
. Helmikuun alussa paikallisyhdistykset viettävät Naisvoimaa-päivää.
Huhtikuussa järjestetään
Helsingissä sidosryhmille
suunnattu seminaari, jossa
keskustellaan järjestöjen
merkityksestä hyvinvoivan
yhteiskunnan rakentajina.
Syyskesällä maa- ja kotitalousnaiset jakavat auringonkukkia taajamien naisille
maaseudun naisen tervehdyksen saattelemana.
Lisäksi Maa- ja kotitalousnaiset järjestää Luut lujiksi
liikunnalla -kampanjan, jossa
saa liikunta- ja ravintoneuvoja osteoporoosin ja luiden
heikkenemisen estämiseksi.
Sote-palvelut
kuntayhtymältä
Palvelurakenneuudistus: Kainuussa
kokeiltuun malliin ei suuria muutoksia
Aino Tiirikkala
aino.tiirikkala@almamedia.fi
Kainuun kunnat tukevat
kuntayhtymäpohjaista sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämistä myös jatkossa.
Vain perusterveydenhuoltopalvelunsa itse järjestävä
Puolanka miettii kantaansa.
Vaala haluaa edelleen hakea
sote-ratkaisunsa yhteistyössä Pohjois-Pohjanmaan
suunnan kanssa.
Kainuun kuntien edustajat
keskustelivat tiistaina Kajaanissa palvelujensa järjestämisestä osana valtakunnallista
sote-rakenneuudistukseen
liittyvää selvitystä.
Paltamon kunnanjohtajan
Arto Laurikaisen mukaan
Kainuun nykyinen kuntayhtymämalli vastaa parhaiten
alueen kuntien tarpeita.
. Pyrkii turvaamaan ihmisten
tasavertaisen kohtelun asuinpaikasta riippumatta.
. Kainuun haasteita ovat verotulojen vähentyminen ja kasvava
eläköityminen.
. Silloin myös nuorempia metsänomistajia oli enemmän,
Laitinen sanoi.
Hänen mukaansa vain
harva saa päätulonsa metsästä.
Enemmänkin metsän
omistaminen on harrastus tai
sivutulo.
Kainuun uuden sairaalan rakentaminen on tarkoitus
aloittaa jo vuonna 2015. toiminnanjohtaja
Marjatta Pikkarainen.
Hän uskoo, että myös
Kuhmossa innostutaan tapahtumista.
Järjestön juhlavuosi huipentuu järjestöväen juhlaan
ja Maa- ja kotitalousnaisten
Keskuksen juhlakokoukseen
16. Kaikki on kiinni, miten
jäsenyhdistykset innostuvat.
Yleensä Kuhmon yhdistykset
ovat olleet kivasti mukana,
kertoo ts. Tavoite varmistaa sote-palvelujen järjestämiseen riittävä
väestöpohja koko maassa.
. Helmikuussa ne menevät uuden sairaalan suunnittelun johtoryhmään, maaliskuussa maakuntahallitukseen, huhti-toukokuussa sosiaali ja terveydenhuollon kuntayhtymän jäsenkuntiin ja kesäkuussa sotevaltuustoon.
ongelmia on rahojen riittämisen lisäksi se, miten Kainuuseen saadaan osaavaa hoitohenkilökuntaa.
Aiemmin on ollut pulaa
lääkäreistä, kohta on myös
hoitajista.
Eläköitymistahti on tällä
hetkellä 60?80 vuodessa,
Maire Ahopelto kertoo. Todennäköisesti keskus-
Sosiaali- ja terveydenhuollon erityispalveluiden järjestämiseen
tarvitaan ministeriön linjauksen mukaan jatkossa vähintään 50
000 asukkaan väestöpohja.
sairaala säilyy edelleen. Paikallisyhdistykset, joita on yli 1 500,
järjestää jäsenilleen muun
muassa erilaisia kursseja, retkiä ja tapahtumia.. Suunnitelmat lähtevät kierrokselle kevään ajaksi. 2030
vanhuspalvelujen henkilöstössä on satojen henkilöiden
vaje, Ahopelto maalaa.
Kuntien edustajia askarrutti
tiistaina se, millä periaatteella terveyspalvelujen rahoitus
on jatkossa tarkoitus järjestää. Ennen metsätalous liittyi
oleellisesti maatalouteen. Tahti kiihtyy lähivuosina.
Työn alle
vuonna
2015
nen ja konsulttiyhtiö Nordic Healthcare Groupin johtaja Olli Tolkki esit-
liittyvät menot saa siis vähentää verotuksessa.
Kainuussa on yhteensä
noin 12 000 metsänomistajaa.
Laitisen mukaan suurin
osa metsänomistajista on eläkeikäisiä.
Vain noin kahdeksan prosenttia kaikista metsänomistajista on alle 40-vuotiaita.
. Hallituksen linjauksen mukaan taloudellisen
kantokyvyn lisäksi sote-alueiden on kyettävä houkuttelemaan työntekijöitä. Valmista pitäisi tulla kahdessa
vuodessa.
Vanha potilastorni säilyy
ja korjataan perusteellisesti.
Vuodeosastoja torniin ei
enää sijoiteta.
Uusia tiloja suunnitellaan
rakennettavan noin 19 000
neliötä. Erikoissairaanhoidossa uusiin vuodeosastoihin uppoaa noin 35 miljoonaa ja perusterveydenhoidossa noin 16 miljoonaa.
Maa- ja kotitalousnaiset 80 vuotta
Jarno Hiltunen
jarno.hiltunen@almamedia.fi
Tämä vuosi on maa- ja kotitalousnaisten juhlavuosi.
Maa- ja kotitalousnaisten
Keskus sekä monet maakunnalliset piirikeskukset ja paikalliset yhdistykset täyttävät
80 vuotta.
Juhlavuoden tunnuslause
on Maa- ja kotitalousnaiset Aitojen asioiden puolesta.
Juhla näkyy monenlaisena
toimintana. Perjantaina 1. Vuosina 2020 . Sote-peruspalveluja järjestävällä alueellakin pitää olla 20
000 asukasta.
ETTI KANTOLA
Maa- ja kotitalousnaiset jakavat auringonkukkia juhlavuoden
kunniaksi.
. marraskuuta Tampereella.
Maa- ja kotitalousnaiset
on yksi Suomen suurimmista
naisjärjestöistä lähes 60 000
jäsenen voimin. On
auki, paljonko kunnissa tulee
olemaan yhteisiä palveluita,
Ahopelto sanoo.
Kainuun kuntien johto haluaa kehittää kuntayhteistyötä eteenpäin myös hallinnon
osalta
Hän
voitti synnin, kuoleman ja perkeleen vallan viattomalla kärsimisellään, kuolemallaan ja ylösnousemuksellaan.
Näin uusi ihminen saa elää
Jeesuksen Kristuksen opetuslapsena tässä pimeässä maailmassa
tuoden valoa ja toivoa. "Minä
olen maailman valo. 24.2. Kahvikolehti yhteisvastuulle
1. Mitä
se antaa?
12.3. Suo
ilo, voima, ymmärrys, sinulle olkoon ylistys armosi suuren tähden. Päiväkin pitenee vähitellen. klo 18
Uudistunut
elämä! . Luennoítsijoina Henrik Perret ja Leif
Nummela.
2. . Huom. Hän, joka
seuraa minua, ei kulje pimeässä,
vaan hänellä on elämän valo."
Joh. Paloniemikesärippikoulun jumalanpalveluspäivä.
Klo 12 messu Iivantiiran srkkodilla. 14 Lounas, arpajaiset ja tuotemyyntiä
klo 12 YV-tietoisku
Lounas Menu: porsasvatkuli, perunat, salaatit,
leivät, ruokajuomat, marjakiisseli ja kahvi
Lounaan hinta: 8 E/ 4 E(7?12v.) / alle kouluikäiset ilmaiseksi vanhemman seurassa
Israel-ilta
su 10.2. Hänelle kuuluu
kiitos ja ylistys nyt ja aina.
"Valkeus iankaikkinen, valaise sydämeni. Virsi 543.
Anna Liisa Hakulinen
kappalainen
Helmikuun tapahtumia
Laskiaissunnuntai 10.2.
Klo 10 perhejumalanpalvelus
Kuhmon kirkossa. päivän ohjelma erillisestä ilmoituksesta.
Klo 18 Israel-ilta srk-keskuksessa. Jeesus Kristus on sovittanut ne
Golgatalla ristinpuussa. Jeesus Kristus ottaa
omansa iloiten vastaan.
"Suuri on Jumalamme ajasta
aikaan. klo 18
Kuhmon
srk-keskuksessa.
Vieraana pastori Gennadi Shaulov . Meillä on rukouksia
kuuleva Jumala ja Herra, joka
auttaa meitä. -luentotilaisuus Kuhmon kirkossa.
Torstai 14.2.
Klo 12 Ystävänpäivätilaisuus
srk-keskuksen salissa. Jumalanpalveluksessa mukana olevia lapsia kutsutaan
alttarin etuosaan laulamaan yhdessä virsi 492 Ystävä sä lapsien
Seurakuntakeskuksessa:
L lounas: hernekeitto/jauhelihakeitto, leivät ja juomat
hinta: 4 E (aikuiset), 2 E(7 . Mukana
laulaja Kyösti
Kytökoski.
7-kymppisille oma
syntymäpäiväjuhla
loppuvuoden puolella
Parivuotisen käytännön
mukaisesti kutsutaan tänä
vuonna 70 vuotta täyttävät
viettämään yhdessä merkkipäivää. Huolienkin
keskellä! Sanan ja sävelen
ilta. paastonajan sunnuntai
24.2.
Klo 10 messu Kuhmon kirkossa, kirkkokahvit ja lähetysseurat srk-keskuksen salissa.
Yhteisvastuukeräyksen
avaus su 3.2.
Kirkossa: klo 10 Messu
Seurakuntakeskuksessa:
klo 11 . Vieraana Gennadi
Shaulov Qatsrinin ja Haifan
päihdekodista.
Tiistai 12.2.
Klo 18 Uudistava Sana! -Mitä
se antaa. Jumalanpalveluksessa mukana
olevia lapsia kutsutaan alttarin
etuosaan laulamaan yhdessä
virsi 492 Ystävä sä lapsien.
Klo 11-15 perinteinen liukujaistapahtuma Yhteisvastuukeräyksen hyväksi srk-keskuksessa. Kahvit.
Kansanlähetyksen luentotilaisuus ?Ajankohtainen Jeesus?
22. 12 v.) alle kouluikäiset vanhemman
seurassa ilmaiseksi
L kahvila: laskiaispullia 1 E, vohveleita 1 E, kahvi, tee 0,50 E
mehu ilmainen
L Iloiset liukujaislaulelot klo 12 ja klo 13 kokoushuoneessa
L onnenpyörä 1 E
L ilmapalloja
L kasvomaalausta 0,50 E/kuva
L makkaranpaistoa 1 E
L hartiahieronta 0,50 E/min
L poniajelua 4 E
L arpajaiset 1 E /arpa tai 2 E/3 arpaa
L mönkijäajelua 1 E
L arvauskilpailuja 1E/arvaus
L mahdollisuus mäenlaskuun,
L popcornia 0,50 E
omat liukurit mukaan
L myyjäispöytä
Nallekarhu ja Leijona menossa mukana.
Päivä toteutetaan yhteistyössä Hanka-Marttojen kanssa.
Päivän tuotto yhteisvastuukeräyksen hyväksi.
Tervetuloa
mukaan!. 8: 12 Nämä Jeesuksen sanat pappi lausuu sytyttäessään
kastekynttilän ja lahjoittaessaan
sen juuri kastetulle. klo 18 Uudistava Sana! . Mitä
se merkitsee?
16.4. Jumalan Sanasta ja rukouksesta ja
sakramenteista saamme avun,
kunnes matkamme päättyy ja
pääsemme perille Taivaan kotiin. Pois pyyhi velka
syntien ja laiminlyöntieni. Kirje postitetaan
päivänsankarille noin kolme viikkoa ennen merkkipäivää.
Perhejumalanpalvelus klo 10 Kuhmon kirkossa
Huom. klo 19
Sana kantaa
. Saamme joka päivä
elää kasteen armosta. Kuhmossa.
Raamattuluennot
srk-keskuksessa: pe klo 18 ja 19.30;
la 23.2. klo 10 alk. Toivottavasti valoisa aika lisääntyy
myös sielumme pimeyteen. Juhlatilaisuus
järjestetään tämän vuoden
loppupuolella ja kutsu juhlaan lähetetään merkkipäivän viettäjälle lähempänä
ajankohtaa. Qatsrinin ja Haifan päihdekodeista, Pohjoisen Sydän
-Lev Hatsafon järjestöstä.
Tervetuloa!
Katso lisää tapahtumia viikoittain paikallis- ja maakuntalehdissä sekä www.kuhmonseurakunta.fi.
Laskiaissunnuntaina 10.2. Taival
on välillä vaivalloinen ja on vaikea nähdä taivaallista valoa kaiken epäuskon, sairauden tai surun keskellä. Kuhmon seurakunnan tiedotuslehti 1/2013
K
Vojmvllbsj!po!ljslpowbsujkb!fmj!tvoujp-!kpolb!ufiuåwjjo
bjlpjobbo!lvvmvj!ljslpttb!ovllvwjfo!ifsåuuånjofo/
"Valkeus iankaikkinen"
evättalven kirkas
aurinko välillä jo
pilkistää lumisten
puiden takaa. 15 srk-keskuksessa
Uudistumisen aika!
Luentosarja jatkuu tiistaisin Kuhmon kirkossa.
Illoissa mukana julistustyöntekijä
Jouko Puhakka.
12.2. Siellä Kristus valo
vain loistaa ja Hän tulee vähitellen elämäämme valaisemaan.
Kerran uskomme muuttuu näkemiseksi ja Jumalan lasten vapaudeksi kirkkaudessa Taivaan
kodissa jo perille päässeiden
joukossa. Lähimmäinen kaipaa lohdutuksen ja
toivon sanaa ja rinnalla kulkijaa, voit lyhyelläkin matkalla
häntä kannustaa eteenpäin. Kirkkokahvit ja Gideon
-työn seurat.
Klo 15 gospelmessu srk-keskuksen salissa. Kts. Sinne olemme kauan ikävöineet. Kristus Jumalan kirkkauden säteily
valaiskoon elämäämme. Työntekijän kotikäyntiä voi toki toivoa tarvittaessa myös 70 vuotta täyttäessään.
Seurakunta lähettää onnittelukirjeen 75-, 80-, 85-, 90vuotiaille ja yli 90 vuotta täyttäville. klo 11 . Hän johdattaa meitä
ainiaan." (Psalmi 48: 15) On
suurta Jumalan armoa koko elämämme. paastonajan sunnuntai
17.2.
Klo 10 sanajumalanpalvelus
Kuhmon kirkossa. Jeesus kulkee kanssamme joka päivä lupauksensa
mukaan. Sinut ja mi-
nut on kastettu Jeesuksen kuolemaan ja ylösnousemukseen.
Joka päivä saamme uskoa syntimme anteeksiannetuiksi
Kerhossa on aina
kahvit, mehut ja hartaushetki,
Lapsi voi aloittaa päiväkerhon kolme vuotta täytettyään.
hartaus suunnitellaan lasten ehdoilla. 7.-luokkalaisille)
Leirillä on monenlaista tekemistä; askartelua, ulkopuuhia ja hauskanpitoa! Leiri on maksuton. . voit tulla vaikka
kokeilemaan muutamaksi viikoksi, olisiko kuoro ?sinun juttusi?. Ulkomaan keräyskohteena on Kambodza.
Yhteisvastuu kutsuu meitä
kaikkia osallistumaan ja toimimaan omalla paikallamme. 044
738 4308, emilia.pulkkinen@
evl.fi
Haudanhoitohinnat v. helmikuuta 2013
Varhaisnuorten ja nuorten
kevään toimintaa
KatkiS-toimintailta 1. . 2013
ARKKUHAUTA-ALUEET
Ensimmäisen hautapaikan hoito kahdella kukalla 62 E,
seuraavat hautapaikat 18 E hautapaikalta sisältäen lisäkukan.
HOITOAIKA
Kesä
5 vuotta
10 vuotta
1HP
2HP
3HP
62 E
316 E
702 E
80 E
407 E
906 E
98 E
499 E
1109 E
METSÄHAUTAUSMAA ja
UURNAOSASTOT
4HP
HOITOAIKA
Kesä
Ensimmäisen hautapaikan hoito kahdel5 vuotta
la kukalla 40 E, seuraavat hautapaikat
12 E hautapaikalta sisältäen lisäkukan. konsertteja keväällä
Ke 13.2. Perhekerho kokoontuu
joka tiistai Piilolan srk-kodilla
klo 9.30 ja Lentiiran srk-talolla
joka ke klo 9.30.
Tule mukaan pyhäkouluun!
Pyhäkoulutyön keskeisin tehtävä on toteuttaa kirkolle annettua kasteopetustehtävää. 20 seurakuntasalissa (Kirkkotie 6-8)
Katkis on junioreiden toiminnallinen ilta. 044 738 4312, virve.heikkinen@evl.fi
Gospelmessut srk-keskuksen salissa 17.2. Lapsi
voi aloittaa päiväkerhon kolme
vuotta täytettyään. . klo 18 URKUKONSERTTI Kuhmon kirkossa, Kaisa Alasaarela. 24.3. Yli 300 000 suomalaisvanhusta kärsii yksinäisyydestä,
johon syynä voi olla esimerkiksi
liikuntakyvyn heikkeneminen,
jolloin ei enää itse pääse ulos.
Keräysvaroin etsitään syrjäytyneitä vanhuksia ja pyritään saamaan heidät palvelujen piiriin.
Vanhuksille koulutetaan vertaistukihenkilöitä sellaisista aktiivisista vanhuksista, jotka haluavat jakaa arkea ikäistensä
kanssa. srk-kes?Õ?ÃiÃÃ>°Ê *Õ?Õ>Ê />À>Ê -BÞ?iÛ?ÀÌ>Ê-Õ??i?Ê B?iÌÞÃÃiÕÀ>ÃÌ>°
Lisätietoa: lähetys- ja aikuisÌÞ??Ê Ã??ÌiiÀ?Ê >À>. (08) 617 2371
Fax (08) 614 1954
Sähköposti:
kuhmo.seurakunta@evl.fi
etunimi.sukunimi@evl.fi
Kotisivu:
www.kuhmonseurakunta.fi. 6. Tänäkin vuonna saamme antaa
omastamme lähimmäistemme
hyväksi lähellä ja kaukana,
emme vain taloudellisia varojamme, mutta myös aikaamme.
Ketkä ovat sinun lähelläsi olevat
vanhukset, joille sinä voit antaa
aikaasi?
Yhteisvastuun merkeissä tilaisuuksia järjestetään niin seurakuntakeskuksella kuin muuallakin. Kulku Paloniemeen omin kyydein.
Lähtijät saavat leirikirjeen.
Leireille ilmoittautuminen edellisen viikon keskiviikkoon mennessä
nuorisotyönohjaaja Virve Heikkinen p. Kolehti
seurakunnan musiikkityölle.
Lauluja voi toivoa kirkon ja
Kaisa Alasaarela.
seurakuntakeskuksen ovilla
oleviin laatikoihin tai ottamalla yhteyttä kanttoreihin. mailoja, jos ei ole omaa.) Kerho on maksuton! Kerhonohjaajina toimii Margareta Kettunen, Aleksi Kärnä ja
Lauri Pulkkinen. . 30.3.
Lähetys- ja aikuistyön
kevään tapahtumia
Lähetyssoppi pyörähtää käynÌ???Ê ?i???ÕÕ?Ê >ÕÃÃ>°Ê -iÕÀ>>Ê
kuhmolaisen ilmoittelua.
Tule mukaan lähetyksen vapaaehtoistiimiin! Luvassa leivontaa, ruuanlaittoa, käsitöitä,
teltan kokoamista/purkamista
torilla, arvan myyntiä ym.
Lähetystyön hyväksi huutokaupataan postimerkkejä 2 kertaa vuodessa Helsingissä. ii?>Ê -ÕÕtari puh. erillinen mainos
UÊ /?Ê £{°Ó°Ê ??Ê £ÓÊ 9ÃÌBÛB?päivätilaisuus srk-keskuksen
salissa, kahvikolehti yhteisvastuun hyväksi
UÊ/?ÊǰΰÊ??Ê£{°ÎäÊ*>>ÃÌ?najan veisuut Ruokala Maikissa, kahvikolehti ja arvontaa yhteisvastuun hyväksi
Kokeile siipiäsi kuorolaulajana!
S
eurakunnan kuorot etsivät koko ajan uusia laulajia.
Kuhmon seurakunnassa toimii neljä kuoroa:
Kirkkokuoro, jota johtaa Aki
Tyni, harjoittelee keskiviikkoisin klo 17.30
Löytäjät, jota johtaa Hannele
Puhakka, harjoittelee torstaisin
klo 16
Virsikuoro, jota johtaa Mauri
Kuula, harjoittelee tiistaisin klo
17
Armonia, jota johtaa Risto
Väyrynen, harjoittelee perjantaisin klo 18
Ota yhteyttä kuoronjohtajaan!
Tule rohkeasti mukaan ikään ja
kokemukseen katsomatta, ota
kaverisikin mukaan ja löydä
Diakoniatyön
tapahtumia
paikkasi! Älä suotta pelkää sitoutumista . -luokkalaisille torstaisin (17.1., 21.2.,
21.3., 25.4., 23.5.) klo 18 . . klo 12 eläkeläisten
kerho srk-keskuksen salissa
L To 21.2. Lapset saavat
leikkiä seurakunnan leluilla ja
aikuiset voivat keskustella heille
tärkeistä asioista samassa elämäntilanteessa olevien perheiden kanssa. 15. . klo 12 omaishoitajien kokoontuminen Ainolassa,
Koulukatu 20. klo 9 päihdeongelmaisten aamukahvit kokoushuoneessa
L
Pe 15.2. . Tervetuloa yksin ja yhdessä
Yhteisvastuun tapahtumiin!
Yli 300 000 suomalaisvanhusta kärsii
yksinäisyydestä. Jaakko Kupiainen, Viljo Huotari, Erkki Kilponen.
Tulossa kevään aikana: Kalevi Kiviniemi, urut, Suomen kanttorikuoro, perinteinen Kuhmon kuorojen kevätkonsertti sekä Tuusulan kirkkokuoron ja Kuhmon kirkkokuoron yhteiskonsertti!
Lapsi-, perhe- ja pyhäkoulutyön alkukevät
P
äiväkerhot (3 . klo 12 lähimmäispalveluryhmän kokoontuminen
srk-keskuksen salissa
L Ke 13.3. 044 738 4312
virve.heikkinen@evl.fi
Leirit Paloniemessä
22. 18.30 Kaon salissa
(ammattikoulu). Illan ohjelma sisältää pelejä, leikkejä, toimintapisteitä, opetus/hartaustuokion, nukketeatteria jne. (1. klo 10 joka sunnuntai (ei perhehartauksien ja
perhekirkkojen aikana) ja Piilolan srk-kodilla, Karhunpolku 2
N su 24.2. Ei tarvitse ilmoittautua ennakkoon, tule vain paikalle!
(Kerhopaikalta löytyy mm. klo 12.
Lisätietoa: johtava lastenohjaaja Emilia Pulkkinen puh. klo 12 eläkeläisten
kerho srk-keskuksen salissa
L Ti 19.3. Pyhäkoulussa opitut rukoukset ja hengelliset laulut tulevat lapsille kantavaksi voimaksi elämään.
Pyhäkoulu kokoontuu kirkon
keittiössä alk. klo 18 KIRKKOILTA Kuhmon kirkossa. 16.3. klo 18 KAUNEIMMAT
HENGELLISET TOIVELAULUT Kuhmon kirkossa. 11
11
Perjantaina 1. Ohjelmamaksu
Konevitsan luostarille.
La 23.2. ja 24.3. 6. Pyhäkoulussa on tärkeää antaa aikaa
pyhälle yhdessä lasten kanssa.
Lapselle pyhäkoulu on oma
kirkkohetki, jossa lapsi tulee
nähdyksi ja kuulluksi. erillinen mainos
UÊ-ÕÊ£ä°Ó°Ê??Ê££ÊqÊ£xÊ ?Õkujaiset seurakuntakeskuksella, kts. Toiveita otetaan vastaan 12.2. klo 18 ystävyysilta
maahanmuuttajille ja suomalaisille srk-keskuksessa
L Ti 12.3. 044 738 4312
virve.heikkinen@evl.fi
Pelikerho 3. klo 18 KONEVITSA-KVARTETTI
Kuhmon kirkossa. 24.3.
Raili Tapion kanssa!
L Naistenpäivät, aihe: ?Anteeksiantamus. Vapaita kerhopaikkoja voi tiedustella johtavalta lastenohjaajalta.
Perhekerhot kokoavat
yhteen samassa
elämäntilanteessa olevia
Perhekerho on tarkoitettu lasten
ja aikuisten kohtauspaikaksi.
Lapsi tulee perhekerhoon aina
aikuisen kanssa ja on kerhossa
tämän vastuulla.
Perhekerhojen toiminta on
lapsilähtöistä. Kerää
sinäkin merkkejä ja tuo lähetysja aikuistyön toimistolle tai virastolle.
Lähetyksen esirukouspiiri joka
Ì??ÃÌ>?Ê??Ê?ÊqÊ£äÊ-?«iÃÃ>°
L
Nimikkolähettimme Neno
Hadzihajdic Kroatiasta vierailee
seurakunnassamme 22. 5-vuotiaille)
kokoontuvat srk-keskuksessa
ja Piilolan srk-kodilla. Vapaaehtoinen ohjelmamaksu 10 E seurakunnan musiikkityölle.
La 16.3. 044 738 4317, marjaleena.suutari@evl.fi
L
Yhteisvastuu 2013 auttaa
yksinäisiä vanhuksia
Suomessa ja Kambod?assa
V
uoden 2013 Yhteisvastuukeräyksessä
on jälleen ajankohtainen ja tärkeä aihe:
vanhusten yksinäisyys ja syrjäytyminen. Nyyttäripisteeseen voi tuoda pientä naposteltavaa. Mukana muistihoitaja. Illan
päätteeksi arvotaan osallistujien kesken palkintoja.
Katkis-iltoihin on vapaa pääsy!
Lisätietoja: Nuorisotyönohjaaja Virve Heikkinen p. Perhekerhon vertaisryhmän tuki auttaa selviämään arjessa, ja usein pelkkä
ajatusten vaihto auttaa jaksamaan ja antaa vinkkejä arjen
pulmatilanteisiin. Kuoroissa sinua odottavat
uudet ystävät, uusi hieno harrastus ja onpa kuorolaululla todettu olevan lukuisia myönteisiä
terveysvaikutuksiakin!
Sävelet soivat
. klo 12 näkövammaisten kerho srk-keskuksen
salissa
L To 21.3. . 4.-luokkalaisille)
12. 14.4. Nyt kaikki mukaan pelaamaan!
Lisätietoja: Nuorisotyönohjaaja Virve Heikkinen p. Pelikerhoon mahtuu vielä
uusia kerholaisia! Ohjelmassa SÄHLYÄ ja mahdollisesti muitakin
sisäpelejä. Kuva: Stefan Bremer
UÊ *iÊ £°Ó°Ê ??Ê £ÓÊ 6Õ?`i?Ê
2013 yhteisvastuun info-tilaisuus, materiaalin jako ja päiväkahvit seurakuntakeskuksessa uusille ja vanhoille yvkerääjille ja vapaaehtoisille
UÊ -ÕÊ Î°Ó°Ê 9?Ìi?ÃÛ>ÃÌÕÕ?Ê
avaus, kts. saakka.
La 2.3. 10 vuotta
5HP
116 E
134 E
590 E
682 E
1313 E 1517 E
1HP
2HP
40 E
204 E
453 E
52 E
265 E
589 E
Kirkkotie 6-8, 88900 KUHMO
Puh. luokkalaisille
tiistaisin klo 17.30 . Lapset saavat myös kokemuksia ryhmässä
toimimisesta, jossa on monenikäisiä lapsia. Kahvimaksu 3 E.
L Ti 5.3. . klo 9 päihdeongelmaisten aamukahvit kokoushuoneessa
L Ke 20.2. (5. klo 15.
Hiljaisuuden retriitti Lentiirassa 29
Tämä uusi, silminnähden onnekas liitto kesti
noin kahdeksantoista vuotta
Yrjö Klipin kuolemaan saakka.
Meille tyttärille, muille su-. Suomessa vanhuksista yli 300 000
kärsii yksinäisyydestä. Osallistujien piti
annetussa ajassa ottaa valokuvat, yksi kutakin otsikkoa kohti.
Viimeisenä aiheena valokuvalle oli ?kaikkein kaunein?.
Kiersimme pyörällä etsien kaunista maisemaa, välillä testasimme, millaisen kuvan saisi, jos ottaisi kuvan vedestä
ja siitä heijastuvasta maisemasta. innostuva. Kaunis ihminen, lapsi,
nuori, aikuinen, vanhus . Lähimmäisistä, joiden hätä on meille niin
usein näkymätöntä. Kilpailijoille annettiin
lista, jossa oli kymmenen otsikkoa valokuvalle. Myös toinen toistaan kauniimpia kuviovillapuseroita, pirtanauhoja ja
solmioita, neulekoneella tai
käsin tehtyjä bonzoja, tunikoita, liivejä ja neulehameita
valmistui, kaikki kauniilla väreillä sommiteltuna.
Savupirtinaikaisilla kangaspuilla valmistui suuri
määrä kauniita räsymattoja.
Kankaanmaalauksen, matot
ja taiteen hän yhdisti maalaamalla (?tuunaamalla?) vanhoja kuluneita räsymattoja
uusilla maalatuilla raidoilla ja
Irma Väisänen ja päiväkodin väkeä uintiseikkailulla Pajakkakoskessa.
SATUMETSÄ
Entiset eskarilaiset Saana Piirainen ja Tiia Piirainen musisoimassa Irma Väisäselle.
Kuollut: Sinikka Viljanen 1928 . Ensi pyhänä alkava Yhteisvastuu muistuttaa meitä
niistä lähimmäisistämme, jotka on niin helppo jättää
huomiotta. Lopulta keksimme, mikä olisi valokuvauksemme kohde: ihminen, ihan tavallinen ja kuitenkin ainutlaatuinen ihminen. Hänen luovuutensa
kuvioilla. ?Kun askeleeni hidastuu ja muista jälkeen
jään, on Herra vielä vierellä, ei ohi riennäkään.. Se ei vaadi suuria. 2012
Innostunut ja luova
äiti ja maamo
Rakas äitimme ja maamomme Sinikka Viljanen nukkui
pois 27.12.2012 Kirkkonummen Veikkolassa, Tammikartano -hoivakodissa, joka oli
ollut hänen kotinaan noin
kahdeksan vuotta.
Hän oli syntynyt Pyhtäällä
6.10.1928 karjalaisten vanhempien, Aino ja Toivo Anttilan esikoisena.
Karjalaisesta geeneistä ja
ympäristöstä hän peri optimistisen elämänasenteen,
iloisuuden ja huumorintajun.
?Uskon, että kyllä kaikki järjestyy?, hän sanoi usein.
Ihmisenä äiti oli avarakatseinen, huumorintajuinen ja
?leikittelyyn. diakoni
M
uutama vuosi sitten osallistuin
ystäväni kanssa valokuvauskilpailuun. Persoonana positiivinen harvinaisuus!
Sinikka-äiti toimi yli kolmekymmentä vuotta Kuhmossa kansakoulun opettajana. Hänellä oli
aina aikaa istahtaa pöydän
ääreen rupattelemaan.
Vaikka hänestä ei haaveistaan huolimatta tullut arkki-
tehtiä, hän sai onneksi suunnitella ja piirtää oman ?ateljeekodin. Virsi
527:1.
Siirtyminen: Päiväkoti
Satumetsän johtaja Irma
Väisäsellä on ensimmäinen virallinen eläkepäivä
. Pitää vain suostua kulkemaan toisen
rinnalla ja antaa toisen kulkea rinnallasi.
Niin Yhteisvastuun aikana kuin sen jälkeenkin kuljetaan arjessa silmät ja sydän avoinna huomaamaan lähellämme elävät yksinäiset vanhukset, joille meillä on mahdollisuus olla ystäviä ja joista me voimme saada ystäviä.
Ja muistetaan yksinäisinäkin hetkinä, että Jumalamme
ei meitä hylkää. arvokas, Jumalan luoma,
omaksi kuvakseen.
A
Ystävänä olemiseen
ei tarvita oppiarvoja.
Elämä ei kuitenkaan aina näyttäydy niin kovin kauniina. Ystävänä olemiseen
ei tarvita oppiarvoja. Kun elämää saisi myös
vanhana jakaa yhdessä toisen ihmisen kanssa, vanhuus
voisi olla jo paljon kauniimpaa. Kuinka kaunis vanhus voisi myös
nauttia kauniista vanhuudesta. Minä
voin olla ystävä, sinä voit olla ystävä. Moni tällainen
matto roikkuu tälläkin hetkellä ystävien ja sukulaisten
kotien seinillä.
Myös upeita ikoneita, öljyvärimaalauksia ja silkkipaperista tehtyjä, suuria
?lasimaalauksia?on jäänyt
meidän tyttärien ja muiden
sukulaisten ja ystävien seinille muistuttamaan ihmisestä,
joka oli luovuudessaan uskomattoman ahkera ja aikaansaava.
Silti äiti oli aina läsnä eikä
poissaoleva oman perheen ja
ystävien suhteen. Kuhmoon, luonnonkauniille paikalle, kosken
rannan läheisyyteen.
Äiti jäi leskeksi vuonna
1988, isämme Erkki Viljasen
kuoleman jälkeen.
Hän jäi samana vuonna
eläkkeelle ja asui talvet Kanarian saarilla. Löysimme monia kauniita paikkoja, mutta mikään ei täyttänyt vaatimustamme: ?kaikkein kaunein?. Hei, hei, hei! Virta Irman
eläkkeelle vei, vei, vei!
Näin kajahti päivähoidon
työkavereista koostuvien
kannustusjoukkojen huuto,
kun veimme Irma-johtajamme puhdistautumaan työpölyistä Pajakkakosken kuohuihin eläkkeelle siirtymisen
kunniaksi.
Yhdessä me rohkeat naiset
saimme kokea jännittävän ja
hienon seikkailun aalloilla
keikkuessa.
Kodassa nuotiotulen lämmössä oli sitten mukava
muistella tapahtumia työvuosiesi varrelta ja laulella
tuttuja säveliä.
A
Hei, hei, hei!
Virta Irman
eläkkeelle vei!
Työkaverit
Hauska ja samalla haikea
oli viimeinen työpäiväsi Päiväkoti Satumetsässä.
Sait lapsilta lämpimiä halauksia ja lasten itsensä tekemiä piirustuksia ja kortteja.
Juhlassa sait avata suuren
ja soivan lahjapaketin, josta
paljastui jo koululaisiksi kasvaneiden entisten eskarilaisten kaunis musiikillinen lahja.
Lopuksi kajautimme kaikki yhdessä Peppi Pitkätossun
jäähyväislaulun.
Työskentelyaikasi kiertävässä päiväkodissa oli sinulle
tärkeä osa työhistoriaasi ja
antauduit tehtävään koko sydämelläsi perukan lasten
parhaaksi.
Koit työsi mielenkiintoiseksi ja haastavaksikin, koska työskentelyolosuhteet
kouluilla olivat hyvin moninaiset.
Sinnikkyytesi ja luovuutesi ansiosta sopeuduit taitavasti eri työympäristöihin.
Samoja työtiloja jouduttiin
tuolloin käyttämään koulun
väen ja eri tahojen kanssa, joten toiminta vaati myös hyvää yhteistyökykyä ja joustavuutta.
Kiinnostus esiopetukseen
sai sinut siirtymään Saarikos-
ja innostuksensa tarttui myös
oppilaisiin ja siksi hän oli pidetty opettaja.
Opettajatoverit olivat hänelle tärkeitä ja monien kanssa muodostuikin pitkäaikainen ystävyys.
Luovuus oli monipuolista,
mutta kankaanpainanta oli
hänen intohimonsa. Hän oli innostuva ja innostava opettaja, joka tarttui
suurella mielenkiinnolla uusiin ideoihin ja opetusmenetelmiin. helmikuuta 2013
12 ELÄMÄNMENO
Työpölyt
lähtivät
Kaunis vanhuus koskessa
Hartaus
Eeria Niemi
Kirjoittaja on Kuhmon seurakunnan vs. Kankaista hän teki verhoja ja
vaatteita, tauluja ja kortteja,
nukkeja (?äppöjä?) ja pannumyssyjä. Siellä hänen
kohdalleen osui, omien sanojensa mukaan, ?lottovoitto?,
kun hän tapasi toisen juuri
leskeksi jääneen hengenheimolaisen. KUHMOLAINEN Perjantaina 1
Kiitämme osanotosta.
Kiitos kaikille Sirkkaa hoitaneille.
Rakkaamme
Lyyti Impi
SORJONEN
o.s. . klo 17 Katumuskanoni.
www.ort.?/kajaani
HELLUNTAISEURAKUNTA
Rajakatu 5
ken koululle Päiväkoti Satumetsän esiopetusryhmän
opettajaksi. 040 734 6797
Kuhmon 4H-yhdistys, Koulukatu 9
Kuhmon seurakunta
Puh. ei
pyhäkoulua kirkon keittiössä.
La 18.00
KAAPPARI
-K7/4- 1 h 33 min 8?
ILMOITTAJA!
Hyödynnä näkyvyytesi
myös verkossamme
Kysy edullinen
tarjouksemme!
p. klo 17 Sovintosunnuntain Ehtoopalvelus.
Ke 13.2. klo 18 Rukousilta.
Tervetuloa!
Klo 13 MESSU Lentiiran kirkossa (Kupiainen), kirkkokahvit.
-S- 1 h 26 min 8?
Pe 20.00, ti 18.00
Klo 18 RAAMATUNTUTKISKELUA
srk-keskuksessa. Tervetuloa uudet ja vanhat kerääjät sekä vapaaehtoiset.
www.pajakkakino.net
Klo 10 MESSU Kuhmon kirkossa (l:Suutari, s:
Hakulinen). Lapsille pyhäkoulu.
Ma 4.2. Kähkönen
* 30.6.1927
9.1.2013
Kaivaten
Veikko-veli perh.
sisarten lapset perh.
Kun pitkän elämän elää saa,
voi tyynesti uneen nukahtaa.
Kaikki on valmista, avoin on tie,
Isä Taivaan omansa perille vie.
Siunaus on toimitettu 26.1.2013 Kuhmossa
läheisten ja ystävien läsnä ollessa.
Lämmin kiitos osanotosta suruumme. (08) 617 2371 L www.kuhmonseurakunta.?
Kirkkotie 6-8
Perjantai 1.2.
Klo 12 Yhteisvastuukeräyksen
INFOTILAISUUS, materiaalin jako
PAJAKKAKINO
Rajakatu 56
040-5409262
ja päiväkahvit srk-keskuksen salissa. Jeesuksen kiusaukset (Luuk. oman
pulkan, liukureita kerhosta löytyy. 23. klo 18 Evankelista,
muusikko Hannu-Heikki
Hyppönen vierailee.
Tervetuloa!
www.kuhmonhelluntaisrk.net
Tyttäret Unna, Inari ja Karela
perheineen
PE 1.2.
Aurinko nousee: 8.42
Aurinko laskee: 15.50
Nimipäivät: Riitta
LA 2.2.
Aurinko nousee: 8.39
Aurinko laskee: 15.53
Nimipäivät: Jemina, Lumi, Aamu
SU 3.2.
Aurinko nousee: 8.36
Aurinko laskee: 15.57
Nimipäivät: Valo
MA 4.2.
Aurinko nousee: 8.33
Aurinko laskee: 16.00
Nimipäivät: Armi, Ronja
Kun metsän suurin puu kaatuu,
on pitkään hiljaista.
Siunattu läheisten saattamana. Kiitämme Kalevalan
kuntoutuskodin henkilökuntaa Impin hyvästä hoidosta.
-TYÖAPUA
KODIN TEHTÄVIIN JA TILAPÄISEEN TYÖVOIMAPULAAN!
Tilaa puh. 4).
-K12/9- 1 h 40 min 8?
Laskiaissunnuntai 10.2.
VUONNA 85
Klo 10 PERHEJUMALANPALVELUS
Kuhmon kirkossa (l:Kupiainen, s:Hakulinen) Huom. Hinta: 8 . ja kahvit). 4.1923
k. Toivomme sinulle, touhukkaalle eläkeläiselle, kaikkea hyvää uuteen elämän vaiheeseen.
Tänään perjantaina on Irma Väisäsen ensimmäinen
virallinen eläkepäivä. Lapset saavat ottaa mukaan esim. Emme voineet enää samalla tavalla jakaa elämässämme tapahtuneita asioita,
iloja ja suruja hänen kanssaan keskustellen, koska hän
hiljalleen vaipui omaan maailmaansa, jossa varmasti oli
kuitenkin hyviä hetkiä. Siinä ohessa
suunnittelit ja organisoit päiväkodin muuttoa Satumetsän nykyisiin tiloihin Kuntokadulle.
Työskentelystäsi muistamme luovuutesi ja rohkeutesi heittäytyä eri rooleihin.
Lastentarhanopettajan ja
johtajan roolien lisäksi sukelsit innokkaasti ja taitavasti
niin hölmöläisemännän,
Muumimamman, Arkadian
Ullan kuin monien muidenkin ihanien roolihahmojen
maailmaan. 13
JARI KYLLÖNEN
Lämmin
kiitos
Äitimme
muistamisesta merkkipäivänäni.
Kalevi Heikkinen
Kaivaten
lapset perheineen
Hilma
KAJAANIN
ORTODOKSINEN
SEURAKUNTA
Kuhmon kirkko
Pe 1.2. Kilponen
s. Evästauko sisätiloissa.
www.kuhmolainen.fi. klo 11 Ehtoollisjuhla. Syntymäpäivä oli eilen torstaina.
Päiväkoti Satumetsän väki
Pe 1.2. Kuhmon Yrittäjien
kirkkopyhä ja Yhteisvastuukeräyksen avaus.
Huomaa näytäntöajat!
Pe ja ma 18.00
La ja su 14.00 ja 16.00
Kynttilänpäivä 3.2.
Klo 11 . pe) peruuntuvat.
Su 10.2. 044 500 1705
La 2.2. erillinen ilmoitus Unilukkarista.
Kaikissa lasten päiväkerhoissa viikolla 6 ulkoiluviikko,
pakkasraja -15. Tähtihetkiä päiväkotiarjessamme oli, kun
musisoit ja säestit laulujamme kitaralla tai kanteleella.
Työ oli sinulle paljon muutakin kuin tekemistä. klo 18 Raamattupiiri.
Su 3.2. 14 srk-keskuksessa LOUNAS (porsasvatkuli, perunat, salaatit, ym. klo 18 Kohtaamisen
ilta Esko Taipale ja Olavi
Stenroth.
Ke 6.2. pe 8.2. Rukousviikko, rukoushetket joka
päivä klo 10 ja klo 18. klo 17 Ehtoopalvelus.
Su 10.2. 15 LIUKUJAIS-
Su 18.00
ANNA KARENINA
-K12/9- 2 h 10 min 8?
Ke 18.00
PIIN ELÄMÄ (3D)
-K12/9- 2 h 6 min 8?
Tervetuloa elokuviin!
TAPAHTUMA srk-keskuksessa.
Päivän aikana monenlaista mukavaa ohjelmaa ja maittavaa syötävää.
Kts. Vaikka äiti ei pystynyt enää tunnistamaan meitä tyttäriäkään, uskomme, että muistot
elivät hänessä silloinkin, kuten hän elää meissä ja ympärillämme olevissa kädentöissä.
o.s. Löytäjät-kuoro avustaa. 010 665 9017
ilmoitukset.kuhmolainen@
almamedia.fi
www.kuhmolainen.fi
Klo 11 . klo 17 Suuriehtoopalvelus.
La 2.2. 31.12.2012
Kiitän
sydämen lämmöllä
merkkipäivääni
muistaneita.
Sirkka
MALINEN
Kainuuntie 91
puh. (aikuiset), 4 . (7 ?12 -vuotiaat), alle kouluikäiset vanhemman
seurassa ilmaiseksi.
Klo 12 srk-keskuksessa TIETOISKU Yhteisvastuukeräyksen teemasta.
PÄIVYRI
kulaisille ja ystäville äidin sairastuminen alzheimerin tautiin oli shokki, suru ja vaikea
asia. Muut
tilaisuudet (ma . Me koko Satumetsän
väki, pienet ja isot sekä muut
päivähoidon työkaverit, haluamme toivottaa sinulle Irma
paljon onnea syntymäpäivänäsi. klo 11 Jumalanpalvelus.
Tulossa:
Ti 12.2. Se oli
elämistä, yhdessä kokemista,
itsesi kehittämistä ja luovien
taitojen käyttämistä meidän
kaikkien parhaaksi. klo 9 Liturgia
Vapahtajamme Temppeliin tuominen
La 9.2. Tavassasi toimia heijastui vastuuntunto, huolenpito ja ystävälli-
syys. klo 10 Liturgia.
Su 10.2
0400 293 411
Huoltotie 11, Kuhmo
www.kuhmolainen.?
Tuomo Piirainen
Koulutettu hieroja
y?????
o????????
Päivi
Pesonen Ky
Fysioterapia- ja
hierontapalvelut
Koulukatu 14, Kuhmo
Puh. 050 373 7895
Myös perusjalkahoidot.
HOI
HO
ITO
SOPPI
Koulukatu 8
J Eläinlääkäreitä
ELÄINLÄÄKÄRI
Sari Sievänen
p. 0500 160 029
Asiantuntevaa palvelua
s
s
s
s
s
s
Fysioterapia
Lymfaterapia
Akupunktio
Nivel- ja nikamakäsittelyt
Hieronnat
Tukisukat ja -hihat
Koulukatu 10
p. 0400 296 261
p. KUHMOLAINEN Perjantaina 1. 040 561 4898
Jalkasalonki
HyväHoiva
Vienantie 33,
Kuljetusliikkeitä
p. 617 820 . 044 353 1007
t???
r4??H???
Juolukkakuja 2, Kuhmo
p. Varaosat p. 040 354 7244
Hiushuone Tuulia
0440 505 805
JÄTEKULJETUKSET
Hyvän ilman kampaamo
Ympäristölogistiikka
ja kuljetus
Rajakatu 36, 88900 Kuhmo
s*ÊTESÊILIÚIDENMYYNTI
s*ÊTESÊILIÚIDENTYHJENNYKSET
s3AKO HIEKKAKAIVOJEN
tyhjennykset
s6IEMÊRIENAVAUKSET. (08) 652 0924
21 v. (08) 652 0055
p. 617 8270
www.nopanauto.?
Kuntohoitaja/hieroja
Katja Kukila
P. helmikuuta 2013
Yhteisnäkyvyys verkkopalvelussa ja lehdessä
NAUTI PAIKALLISESTA
PALVELUSTA
§
ATK-palveluja
Asianajajia
Asianajotoimisto
HANNU KARHU
Koulukatu 5,
p. 655 1651
Kainuuntie 85, 88900 KUHMO
Autohuoltoja
Sini
Kaikkiin automerkkeihin
- määräaikais- ja muut huollot
- ilmastointilaitehuollot
- ohjauskulmien säätö
- tarvikeosat nopeasti
- alueen ajanmukaisin rengasliike
RISTO HAVERINEN
Koulukatu 5
p. 040 722 3909
öljyt
KUHMO p. 17.00
Kainuuntie 88,
puh. 0400 120 481
Muutakin kuin karhunpalveluksia...
30 vuoden kokemuksella.
LAITTEET - HUOLTO - TARVIKKEET LAAJAKAISTA- JA PUHELINLIITTYMÄT
Hierojia
Kotileipomoja
Kampaamoja
Kiertävä hieroja,
Kalevalainen
jäsenkorjaaja
Parturi-kampaamo
MAIJA IMMONEN
Myymälä 653 0065
Huolto
044 553 0064
avoinna ma-pe 9.00 . (08) 622 977,
045 7731 6800
www.salonmammamia.?
M
M
p. ammattitaidolla
KOULUTETTU
Parturi-kampaamo
Kaija Romppanen
Hakatie 4
Anita 040 754 4282
Mustikkatie 18
puh. (08) 655 0167
Kainuuntie 86
Puh. (08) 652 1343,
0400 185 359
MYÖS AKUPUNKTIO ja
ÄÄNENHUOLTO
Timo Kyllönen
Kainuuntie 88, Kuhmo
p. (08) 652 0020
Koulukatu 13-15,
88900 Kuhmo
Puh
sulatukset ja pesut
s+ATUJEN
(08) 652 0438, 0400 453 349
G
O
L
D
W
E
L
L
Mar-Leen
Hiukset
Forum II krs.
Teija
p. 040 849 1569
6ÊINÊMÚINEN
PARTURI-KAMPAAMO
Koulutettu hieroja, hermoratahieroja
Elämäsi kuntoon.
sFysioterapia
(myös lähetteellä)
sLymfaterapia
sHieronnat
s*ALKAHOIDOT
sSuolahuone
sPäivä- ja yöparkki
p. Kampaamo
Koulukatu 12, 88900 KUHMO
*ÊTEPAKKAAJA
AUTO
044 294 0901
Loka-auto (24 h) 044 294 0900
Toimisto (08) 653 0121
jateyhtyma@kuhmo.net
WWW JATEYHTYMA l
Täältä
ilmoituksesi
huomataan!
Kiinteistöpalveluja
KUHMON
KIINTEISTÖPALVELUT OY
Kainuuntie 91, 88900 Kuhmo
HAE
E
Nauti paikallisesta palvelususta: www.kuhmolainen ?
jalkahoidot M para?inihoito
vyöhyketerapeuttinen
jalkojen hieronta
p. 044 299 1121
Klassi?a ja rytmilli?ä
HIERONTAA
Kontiokatu 17 B 16, 88900 Kuhmo
p. 045 874 1077
Paula Kyllönen p. 044 060 7741
Parturi-kampaamo
Iivantiira
Kekkostie 5050
puh. krs
Myös kotikäynnit.
www.pksintukka.com
Koulukatu 14
HTTP PERSONAL lMNET l
ELAINLAAKARI SS
NAUTI
PAIKALLISESTA
PALVELUSTA
p. 086 550 196
p. 652 1455,
040 567 6842
Kainuuntie 88, Kuhmo
Koulukatu 14, 2. 044 332 5853
Puh. 652 0202
Koulutettu hieroja
Heikki Huotari p. 044 275 0084
Parturi-kampaamo
Kainuuntie 88,
II krs.
Erikoishoitoloita
@ Kukkakauppoja
PARTURI-KAMPAAMO
Pätevä palveluhakemisto
www.kpkuhmo.?
L kiinteistönvälitys L isännöinti L kiinteistönhuolto
L siivous L kirjanpito L julkinen kaupanvahvistus
L kauppa- ja arviokirjojen laatiminen
Juha Ahtonen LKV P. 050 328 2020. (08) 652 0127
Jalkahoitoja
Koulutettu kuppari
Irene Piirainen
Koulutettu hieroja
Hermorataterapeutti
Koulukatu 8 C, p. 044 332 9089
Parturi-kampaamo Kuhmon
Koulutettu hieroja
Päivi Töyrylä p. 044 297 6069
Kuhmon Kainuuntie 99
Hierontapiste
Fysioterapiapalveluja
p. 050 530 1335
Hae tuotteita tai palveluita:
Esim. (08) 655 0187
045 126 4000
Kainuuntie 88
Hammasteknikoita
ERIKOISHAMMASTEKNIKKO
INTERFLORA
Torikatu 9, KUHMO
()%2/*!
Kainuuntie 88 (takapiha)
kukka-emilia@hotmail.fi
Päivi Komulainen
Kinttupolku 19 A p. PIHOJENYM PESUT
ja kastelut
s3IIRTOLAVAT
M3,
vuokraukset ja tyhjennykset
s!$2
KULJETUKSET
s!RKISTOJENTUHOUKSET
s3IIRRETTÊVÊTWC T KPL
Parturi-kampaamo
Koulukatu 13, Kuhmo
Anneli Haaksila
p. 040 595 8501
Koulukatu 8
p
helmikuuta 2013 KUHMOLAINEN
Ammattitaidolla
erilaiset
LEHTITUOTTEET
Kysy lisää
p.
p.010
(08)665
6329017
530
Kainuuntie 103, Kuhmo
www.kuhmolainen.fi
LVI-alan erikoisliikkeitä
Tilitoimistoja
Meiltä myös
työvaatteet:
KUHMON
+AINUUNTIE
+UHMO
+OULUKATU . Perjantaina 1
+UHMO
P
FAX
www.kuhmonputkityo.?
L
KPS-PALVELUT OY
t PUTKIASENNUKSET
4IMO
t SÄHKÖASENNUKSET (ARRI
t KYLMÄLAITEHUOLTO
t KODINKONEHUOLTO
L
KIRJANPIDOT
LASKUTUKSET
L
L
TILINPÊÊTÚKSET
PALKANLASKENNAT
P
P
L
VERONEUVONTA
YRITYSNEUVONTA
AMMATTITAIDOLLA
TTT:n ja Sandvikin pyörösahan terät
M. Appelgrén
Siirto ja asennus veloituksetta.
P. 044 202 3958
Hakemisto
myös verkossa!
Kainuuntie 88 II krs
s +5(-/
+AUPPAKATU "
s +!*!!.)
Tili- ja Tarkastustoimisto
Ari Piirainen Oy
Lääkäreitä
s4ILINTARKASTUKSET s9RITYSJÊRJESTELYT
SUKUPOLVENVAIHDOKSET
s+IRJANPIDOT
s0ERUKIRJAT PERINNÚNJAOT
- kei?ökalusteet ja -remon?t
- ovenvaihdot
- liukuovet, komerot
- wc-kalusteet
- kodinkoneet
- mi?aus, suunni?elu, asennus
WWW KUHMONLAAKARIPALVELU l
L
+OULUKATU
. 0400 383 067,
0500 125 600
Leikkaa talteen
L
L
Nuohoukset
Ilmastoinnin
puhdistukset
Palvelut hoitaa
HORMITOHTORI KY
Ari Laukkanen
0400 275 129
Puh