>>8
TORSTAI 2. HUHTIKUUTA 2015
Palkinto
Idän Taigalta
kannustusta
Kaesan Kotileipomolle . >> 2. Miten
käynee nyt. >> 12
Sommelon ohjelma julkistettiin keskiviikkona.
Kuvassa Pekka Huttu-Hiltunen jakaa
lomakkeita, joihon saattoi riipustaa
parhaimman Sommelon julisteen numeron.
Sommelon toimistolla oli avoimien ovien päivä
keskiviikkona. >> 6-7
Malmsténia
tarvittiin 1940
Georg Malmstén pyydettiin viihdyttämään kotiutusta odottavia joukkoja
keväällä 1940. >> 13
Pesonen kuuma
nimi Ruotsissa
Jääkiekkoilija Janne Pesonen vakuutti suorituksillaan ruotsalaiset. >>8
NRO 26
PERUSTETTU 1959
IRTONUMERO 2 e
JARNO HILTUNEN
Iso päätös
Yrittäjäksi: Maarit
Mikkonen ryhtyi
päätoimiseksi
yrittäjäksi >> 12-13
Suurtaimenta
Änätistä
Vireillä uusi yritys tehdä
Änätistä maankuulu
suurkalajärvi. 6 414880 126585
15014
WWW.KUHMOLAINEN.FI
Vaalit
Kuhmon Perussuomalaiset
Ari Korhosen
tukijaksi. Hän
on ehdokas hyökkääjäpalkintoon. >> 18
Pääkirjoitus: Johdatusta elävään musiikkiin ja kulttuuriin lapsille
Työväenliikkeen kanssa olen kävellyt samaa jalkaa tähänkin asti, eikä se nytkään muutu.
Oiva
Heikkinen
Kuhmo
Aion kyllä äänestää, mutta en vielä tiedä ketä.
Puoluekin on vähän vielä auki.
Katja
Heikkinen
Kuhmo
Ei, en tiedä vielä, en puoluettakaan. Olen äänestänyt kaikissa vaaleissa seurakuntavaaleista lähtien. Hiihtäjä Juho
Mikkonen voitti Finlandia-hiihdon perinteisen 50 kilometrin kilpailun ja parisprintissä sotilaiden maailmanmestaruuden CISM:n kisoissa Ruotsissa. Paikka Suomen MM-kisamaajoukkueessa ei olisi yllätys.
Johdatusta elävään musiikkiin
ja kulttuuriin lapsille
K
uhmossa on vuosikymmenien
aikana muotoutuneet vahvat
kulttuurin ja musiikin perinteet. Äänestän niin, että tulee muutosta politiikkaan. Niiden perusteella otan lopullisen selvyyden.
Aulis
Heikkinen
Kuhmo. Rytmien ja sävelmaailman luoma vetovoima näkyi lasten
kasvoilla ja kuului kättentaputuksina konsertissa.
Kuhmon musiikkiopiston, Kontion koulun
ja yhteislukion musiikkiopetus ei varmasti
mene hukkaan. Viikoittaiset nuorten
muusikkojen harjoitukset hiovat heidän taitojaan, antavat uusia haasteita sekä auttavat
musiikkiopistossa opiskelevia toimimaan ja
soittamaan yhdessä. Puolue on jo tiedossa.
Seppo
Pulkkinen
Kuhmo
Kyllä äänestän. Keskenään varmasti
tuttu kolmikko on tehnyt nyt Ruotsissa hienoja maaleja eri
joukkueissa.
Kannattaa seurata, sillä Pesosen mestaruus 3 eri pääsarjassa olisi taas uutta kuhmolaista jääkiekkohistoriaa. Jokelalla saattaa olla lompakossaan lappu,
A
Mahtaako Skellefteåssa asua muita
kuhmolaisia??
josta rätinki selviää.
Urheilussa on vielä tulossakin. Päätän sitten, kun vaalimainokset
tulevat torille. Nyt Pesonen on lähestymässä liigamestaruutta Ruotsissa, jonka jälkeen hänellä olisi 3 maasta tai pääsarjasta mestaruuksia.
Suomen liigasta mestaruuksia on koossa 4, KHL.stä 1 ja
Ruotsissa Pesosen joukkue Skellefteå AIK on nyt vahva ehdokas mestariksi. Ja ampumahiihtäjä Paavo Puurunen otti vielä SMpronssia Raahessa miesten kympillä. Niinpä niin.
Eihän tietenkään asiakkaita eli
potilaita tarvitse huomioida.?
Joo, kunhan työntekijöillä hyvä olla,
viis asiakkaista,
jotka maksaa.
Keskustelua terveysaseman
ilmastointiremontista ja puupään
purkamisesta.
Gallup: Joko olet päättänyt, ketä äänestät vaaleissa?
En ole päättänyt, mutta äänestän kyllä totta
kai. Jos näette KuhmoSkin puheenjohtajaa Antti Jokelaa, niin kysäiskää, mikä on
seuran SM-mitalisaldo pelkästään yleisistä sarjoista kaikenkaikkiaan. Kuhmo-Skin Petteri Koivisto voitti KLL:n
mestaruuden ja Hopeasommassa hän oli mitaleilla. En ole vielä
päättänyt. SHL.ssä tuli vastaan sellaisia joukkueita, joita en
suunnilleen tiennyt olevan olemassakaan, kuten Vaxjö Lakers.
Växjön joukkueesta tuli minulle sarjan kakkossuosikki,
koska joukkueessa pelaa Pesosen entinen tutkapari Nick
Johnson. Ikämieshiiihtäjät kävivät täyttämässä palkintokaappiaan Venäjällä. huhtikuuta 2015
2 KESKUSTELE
Kolumni
Pääkirjoitus 2.4.2015
Antero Komulainen
Päätoimittaja Martti Huusko
antero.komulainen@almamedia.?
Kirjoittaja on paikallislehti
Kuhmolaisen toimittaja.
Vilkaiskaa
Ruotsiin päin
K
uhmolaisessa urheilussa ehti taas tapahtua helmi-maaliskuussa. Se on tärkeää, kun itse
opinnot ovat hyvin yksilökeskeisiä.
Taikajousten kevätkonsertti osoitti mukavalla tavalla, kuinka pienetkin lapset eläyty-
vät aitoon konserttiin täysin siemauksin. Yllättävän monet lapset
pääsevät kokemaan elävän musiikin elämyksiä nuorina erilaisissa esityksissä Kuhmo-talon hienoissa puitteissa.
Kuhmon musiikkiopiston oppilaiden Taikajouset-yhtye on kulttuurikasvatustyössä
monella tavoin tärkeä. Sen puolesta
kannattaa tehdä työtä.
www.kuhmolainen.?
?Älkää nyt puupäätä hajottako.
Jos näin tehdään, niin
arkkitehtuuri on Kuhmossa
todella nollatasolla.?
?Viilentävä järjestelmä on
tarkoitus tehdä noin 50
huoneeseen, ei kuitenkaan
potilasosastoille. Miehet pelasivat samassa joukkueessa AHL:ssä
kaudella 2008-2009. Jääkiekkoilija Janne Pesoselle ovet näyttää aukeavan menestyviin seuroihin ja hän
on usein niissä joukkueissa myös päämestarina. Linköping HC:tä on seurailtava samasta syystä, kun siellä pelaa Je. KUHMOLAINEN Torstaina 2. Musiikkiopetusta saavat lapset ja nuoret pääsevät tutustumaan soittamalla tai laulamalla aivan uuteen maailmaan
ja omien taitojen luomiin mahdollisuuksiin.
Kevätpuhallus, Sommelo ja Kuhmon kamarimusiikki ovat sitten tapahtumia, joissa nämä hankitut taidot ja laadukas tekeminen tavoittavat laajan kuulijakunnan. Lisäksi Pesosella on se mahtava maailmanmestaruus vuodelta 2011.
Kun Pesonen ja KHL-seura AK Bars purkivat sopimuksensa kesken kauden ja hän siirtyi Ruotsin jääkiekkoliigaan
SHL:ään, niin minulla ainakin kävi niin, että aloin puolihuomaamatta Pesosen seuran kautta tutustua Ruotsin liigaan. Alle
kouluikäisen tytön tai pojan antamat aplodit
lähtivät varmasti sydämestä. Ta?e
näin
saadaan raportit ja muut tarvittavat toiminnot toimiviksi
ja kilpailukykyisiksi. pantin 0,40
PL
Raj. Jatkuvat selvittelyt tuovat lisäkustannuksia. pantin 0,40
pkt
-21%
Etu K-Plussa-kortilla
Ilman
K-Plussakorttia
11,49/ kg
Atria hiillosmakkarat ja
grillipihvit
320-400g
3,75-4,69 kg
Torstaina 2.4.
Hyvärisen leipomon
konsulentti
-46%
Etu K-Plussa-kortilla
ERÄ
2
PAKETTIA
Pääsiäiseksi
meiltä myös kukat
ja kakut.
Ilman K-Plussa-korttia 2,79/ pkt (6,98-8,72 kg)
Pääsiäisen aikaan palvelemme
KIIRASTORSTAINA klo 8-21, PE suljettu
LAUANTAINA klo 8-18, SU-MA suljettu.
kpl
PALVELEMME:
To
8.30 . ?Kainuusta saa ottaa
mallia. 1erä/ tal.
JUHLA MOKKA
KAHVI
500g
IA
3
TT
PAKE
RS
Kymppi
MÄMMI
700g
2,55 kg
/ pkt (7,98 kg)
99
-korttia ja yks. 1,9kg Uusi-Seelanti, pakaste
100 899
100 3?
KPL
KG
-61%
Raj. 16
Facesta
viikottain
virkeitä
ruokavinkkejä,
kurkkaa!
KUHMO
Tavallista parempi Ruok ak auppa
KUHMO, Torikatu 24, puh. Pidetään kiinni työpaikoista Kainuun kunnissa. 21
SULJETTU
Su
Koulukatu 22, p. toinen
puoli on, että hallinnon tukipalvelut ovat jatkuvasti selvitysten alla. Jatkuva selvittely ulkopuolisten toimijoiden kanssa vie työntekijöiden resursseja ja kuntien rahaa eikä kehitä toimintaa.
Valtakunnallista sote uudistusta valmistellaan, mitä
muutoksia ja lisävelvoitteita
se tuo kunnille ja kuntayhtymille. liittyen ylijäämän palautukseen jäsenkunnille. Samassa artikkelissa korostetaan kuntarajat ylittävän toiminnan toimivuutta.
Kainuusta on malliksi moneen ja saamme olla ylpeitä
omasta sote-mallistamme,
jota olemme rakentaneet 10
vuotta. Tietojärjestelmäpalvelut voidaan hoitaa omassa hallinnassa olevilla järjestelmillä.
Tällöin myös kehittäminen
pysyy omissa käsissä. Olen seurannut
meidän palkka-, talous- ja
tietohallinnon työntekijöiden työskentelyä hallintokokeilun alusta saakka vuodesta 2005, järjestelmiä on rakennettu ja kehitetty edelleen. huhtikuuta 2015 KUHMOLAINEN
3
Eikö Kainuun
hyviin tuloksiin
uskota?
Pääsiäispöytään
parhaita makuja
huipputarjouksin!
MIELIPIDE Sanomalehti
Keskisuomalainen kirjoittaa
27.3. Taitoa ei tuo
lisäarvoa nykyisiin järjestelmiin.
Annetaan työntekijöille
työrauha kehittää toimintaa
yhdessä kuntien kanssa. Miltä Sinusta tuntuisi, jos työpaikkasi olisi luupin alla joka toinen vuosi. 3pkt/tal. 21
SULJETTU
Pe
La
8.30 . Sote-mallimme tuottaa jäsenkuntien kaikki sosiaali- ja terveyspalvelut lasten
päivähoitoa lukuun ottamatta ja tuottaa alueen kunnille
myös hallinnollisia tukipalveluita.
Tämän ?kolikon. 5pl/tal.
-57%
Etu K-Plussa-kortilla
Ilman
K-Plussakorttia
2,35/ pl
1,30 l
sis. Mitä lisäarvoa uusi
selvitystyö tuo. Etu K-Plussa-kortilla
Ilman
K-Plussakorttia
2,59/ kpl
3,98 l
Fanta ja Sprite 1,5l kmp,
0,40 l, sis. Taitoa ei ole tietojärjestelmien tuottaja. Julkiset verovaroin
tuotettavat palvelut tehdään
pääosin omana työnä mukaan lukien tukipalvelut.
Kirjoita
mielipide
tai kirjeitse osoitteeseen Kainuuntie 103, 88900 Kuhmo.
Kirjoituksen maksimimitta on noin 3 000 merkkiä.
Muistathan liittää mielipiteen mukaan myös oma nimesi, vaikka haluaisitkin kirjoituksesi julkaistavan nimimerkillä.
Nimettöminä tulleita kir-
joituksia emme voi julkaista.
Lyhyitä mielipiteitä voi lähettää myös tekstiviestillä.
Lähetä viesti numeroon
17192.
Kirjoita tekstiviestin alkuun KUH ASIA ja sen jälkeen viestisi.
Julkaisemme myös lukijoiden ottamia kuvia.
Mielipiteitä voi Kuhmolaiseen lähettää joko sähköpostilla osoitteeseen toimitus.
kuhmolainen@almamedia.?
-16%
Etu K-Plussa-kortilla
10??
179
ERÄ
JUHLA
Tuore
(Norjan)
MOKKA
500 g
KIRJOLOHIFILEE
6,66 kg, myös
tumma paahto
Ella Kiljunen
pääluottamusmies Jyty
Kainuun sote
39
1
95
7
kg
(1,39 kg)
kg
(7,95 kg)
Naudan
SISÄPAISTI
JUHLAMOKKA
90
9
00
10
kg
500 g
(9,90 kg)
100
Viennetta
JÄÄTELÖKAKUT
3 pkt/tal.
Valion voi
(normaalisuolainen)
99
1
500g
3 pkt/tal
Kabanossi
grillimakkarat
50
4
2 pkt
Taloussokeri
10 kg/tal.
089
Pirkka olut
24-pack
2399
Olvi lonkerot
996
6 pack
Fanta ja Sprite
100
1,5 l
pl/ 5 pl tal.
Raj. Selvitystyö itsessään maksaa kunnille
65.000 euroa ja sen lisäksi vie
hallinnon tukipalveluiden
henkilöstön työaikaa ja työpanosta. 655 0095 Ma
12 . Torstaina 2. Sote
on suurin asiakas ja yhteisistä palveluista tuotetaan 50 ?
60 % sotelle. Vaihtoehtoisesti tietojärjestelmäpalvelut voidaan ostaa suoraan Tieralta.
Taitoaan liittyminen tuo
lisäkustannuksia kunnille ja
kuntayhtymälle; nykyinen
soten tuottama palkka- ja taloushallinnon kokonaispalvelu pitää sisällään myös
neuvonnan ja ohjauksen, joka Taitoalta ostettaessa tulisi
olemaan erikseen laskutettavaa lisätyötä.
Viimeisimmässä Taitoaselvityksessä vuodelta 2013
huomasimme, että olemme
Kainuussa hallintokokeilun
ansiosta edelläkävijöitä monessa palkka- ja taloushallinnon toimintamallissa ja prosessissa verrattuna Suomen
muihin kuntiin. Edellinen
selvitys tehtiin vajaa 2 vuotta
sitten.
Tietojärjestelmien vaihtoprojekti maksaa useita miljoonia euroja ja vie lisäksi
työntekijöiden työaikaa. 0207 343 950,
Nämä
tarjoukset
voimassa
TO-LA
2.-4.4.
ellei toisin
mainita.. 3,
Ilman K-Plussa
Viennetta jäätelökakut
650ml 1,53 l
Kariniemen
KOIPIREISIPALAT
ERÄ
Affco lampaan luuton paisti
n. Tavoitteisiin on päästy
ja toimintaa kehitetään ja halutaan kehittää edelleen. Sinut pakotettaisiin tekemään
selvityksiä omasta työstäsi;
onko työsi ollut tarpeeksi
tuottavaa
Ei vain omia eläkepäiviä passaillen.
Mikko Polvinen
Kaupunginhallituksen jäsen
Kahden pienen lapsen isä
LUKIJAN KUVA
Raimo Piirainen,
kansanedustaja (sd)
Pihavalo Earth Hourin iltana Tapionkartanolla.
KAUKO HUOTARI. Tämä ratkaisu on
kuitenkin tiensä päässä. Verotuksen pitää
olla oikeudenmukaista ja tärkeää on tukea pienituloisten
ostovoiman kehitystä veropolitiikalla.
Lähtökohtana on pidettävä, että alle 40 000 euroa
vuodessa ansaitsevien verotusta voidaan keventää ja yli
70 000 euron tasolla kiristää.
Pienituloisten kevennykset
tehtäisiin korottamalla työtulo- ja eläkevähennystä.
Tässä ajassa on paljon yhtäläisyyksiä rakenteita ravistelleeseen lamaan 90-luvun
alussa, jolloin voitot oli maksimoitu ja rahastettu, heikompiosaiset jätetty oman
onnensa nojaan hokemalla
jokaisen vastuuta vain omasta itsestään. Kuitenkin vielä
ratkaisevampaa on se, mitä
toimenpiteitä asioiden korjaamiseksi aidosti tehdään.
Hyvä tahto ei kuitenkaan yksin riitä. Se ei kaatunut varattomuuteen, vaan kehittämisen jarruttamisen taannuttamaan kulttuuriin yrityksen
sisällä.
Sukanvarsitalous ei meitä
pelasta, se hitaasti taannuttaa. Lapsiperheiden tulevaisuus ei ole kovin lupaava.
Nykyinen kehityssuunta
rakentaa veropommia jäljellejääville asukkaille. huhtikuuta 2015
4 KESKUSTELE
ELLI, INKERI JA KAISA
Kiitos!
MIELIPIDE Kiitos Ritva
Eskeliselle, kiitos Kuhmon
seurakunnalle, kuski Risto
Pääkköselle ja kiitos kaikille
kuudelle kuhmolaiselle, jotka
lähditte mukaan 23.3. tullaan
käyttämään. Vanhojen muistelu, sorminäppärä
politiikka ja nykymallin virkamiestyö ei kaupunkiamme
pelasta.
Jokainen lapsiperhe miettii asioita sen kautta, millainen tulevaisuus heidän lapsillaan kotikunnassaan on
mahdollinen. Meillä loppuu ensin tekijät, sitten vasta loppuvat rahat. Kehittämisen keskeisessä
osassa on ollut raha. Lukiokoulutus lähtee Kuhmosta tällä menolla ennemmin
tai myöhemmin. Tarjoamaan työtä ja positiivista kehitystä.
Nyt perustettu työryhmä
oli jo kuukausi sitten tuomassa esitystä, jossa kuntalaiset
aktivoidaan vahvasti mukaan
kotikuntamme kehittämiseen. Olisiko
jo aika tehdä jotain toisin?
Päättäjissä on paljon heitä,
Suitset veronkiertäjille
MIELIPIDE Eduskuntavaalit on kansalaisen väylä
ottaa kantaa Suomen suuntaan.
Juuri nyt yhteiskunnallinen
kehitys kaipaa vahvan kansanliikkeen ääntä puolustamaan kansalaisten oikeutta
koulutukseen, työhön, toimeentuloon sekä oikeudenmukaiseen verotukseen.
SDP on suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan keskeinen arkkitehti. Annettiin
ymmärtää, että kuntalaiset
aktivoiva malli olisi jotenkin
kuntalain kanssa ristiriidassa
tai ainakin huolestuttavassa
asennossa.
Nyt asia on selvitetty, eikä
ristiriitoja kuntalain kanssa
ole. Olen aktivoinut yhdistyksiä, tehnyt
paksun nipun valtuustoaloitteita ja muutoin ehdottanut
uusia toimintamalleja.
Virkamiesjohto ja osa poliitikoista pitävät nykyistä tekemistä hyvin ja erinomaisenkin riittävänä ja ikään
kuin asiat muuttuisi samalla
tavalla tekemällä erilaiseksi.
Ei muutu. SDP sai tuolloin
kansalta vahvan mandaatin
ja teki suuren työn siivotessaan silloisen porvarihallituksen jälkeensä jättämiä
sotkuja.
SDP:n valtakaudella Suomi nousi jaloilleen, kasvoi ja
vaurastui. Kuitenkaan isossa kuvassa en ole
eniten huolissani rahasta,
vaan kehittämisen kulttuurista. Tulokset ovat nähtävillä. Perinteinen virkamiesosaamisen korostaminen asukkaiden osallistamisen sijasta nähdään toisaalla
ratkaisuna. Ei tule pysymään tällä menolla, kun
maksajat vähenevät.
Olen toisaalta innostunut,
mutta osittain myös pettynyt
siihen, kuinka tilanteeseen
suhtaudutaan. Josko ensi viikolla päästäisiin asia päättämään ja siten tekemään asioita?
Maksamme veroissamme
EU:lle varoja, joita erinäiset
kehitysrahastot meille byrokratian kautta tarjoaa. Investoimme ja käytämme varoja,
kuin veronkantokyky pysyisi
entisessään. Yhteiskunnan ei pidä antaa veronkiertäjille synninpäästöä, kun samanaikaisesti säästöjä ja ta-
jotka haluavat palauttaa päätöksentekoa kuntalaisille.
Kaupunki perusti työryhmän
pohtimaan sitä, miten kaupungin kehityshankkeisiin
varatut 100 000. Se ei lähde sillä, millä se on tullutkin
MIELIPIDE Olemme voineet viime aikoina todeta, että Kuhmossa on Suomen pahin työttömyyden rakenne.
Ikärakenne on huolestuttava
ja asukasluku laskee parilla
sadalla henkilöllä vuodessa.
Veronmaksutaulukossa kuntamme oli Suomen kovimpien verottajakuntien joukossa
22 sijalla vuonna 2014. Tämä
raha on aidosti kehittämisrahaa, joka on tarkoitettu juurikin kehittämään maatamme,
kuten Viro ja Puola ovat esimerkillisesti omassa maassaan tehneet.
Kuhmon kaupungissa on
suhtauduttu tähän mahdollisuuteen hyvin penseästi. Erityistä tässä on se, että tämä päätös ei miellyttänyt
virkamiesjohtoa ja joitain yksittäisiä päättäjiä. Valmistelu oli
kuitenkin jo tehty niin, että
teki päättäjät mitä tahansa,
niin rahat eivät päässeet hyödyttämään kuntalaisia vuoden alusta saakka. Saimme nauttia
päivän aikana henkistä ja
ruumiillista ravintoa, tavata
vanhoja ja uusia tuttuja, olla
vertaistensa seurassa, saimme terveiset Oulusta uudelta
?järjestösihteeriltä?.
Näistä päivistä saa voimaa,
taas jaksaa jatkaa itse kukin
omalla polullaan.
Onnellisuus ei ole tila, johon
päädytään, vaan matkustustapa.
Matkasta kiittäen
Päiväkoti Satumetsä kiittää vapaa-aikapalveluita mahtavasta mäestä jäähallin vieressä.
Eeva Piirainen
Hyvä
Mette!
MIELIPIDE Se on vaan nyt
niin, että todella upeeta. Toimenpiteisiin ja
ideointiin suhtaudutaankin
osittain skeptisesti. 100 000?:n rahaston, jonka lähtökohtainen käyttötarkoitus on olla vauhdittaja yhdistysten hankkeille ja kuntalaisten aktivointiin.
Jos yhdistykset saavat esimerkiksi 70% hankerahoitusta EU:lta, 20% omaa rahaa,
niin kaupungin varaamat varat riittävät kymmenien työttömien työllistämiseen ja
kaupungin kehittämiseen.
Kaupungin panos palautuu
verona ja KELA:n sakkomaksun välttämisenä kaupungille. Vanhemmat
miettivät myös oikeuttaan olla läsnä lastensa aikuistuessa. Kiitos Mette! Jatka samaa rataa.
Menestystä ja onnea!! :-)
Säde
MAARIT AHTONEN
Mette Heikkilä konsertoi Elisa
Sunin säestämänä.
Kurjuus. Isoa kuvaa on kyettävä
viemään eteenpäin. Esimerkkinä mainitsen
Nokian. Kaupunginvaltuustossa lähes kaikki
ryhmät esittävät aidon huolensa tilanteesta, johon olemme tulleet. Merkit näkyvät Koulukadun varrelta ja savuttomista
taloista kylien raiteilla.
Tarvitsemme uusia ihmisiä kehittämisen pariin. KUHMOLAINEN Torstaina 2. Päätökset ovat kyettävä
tekemään lapsia ja lastenlapsia ajatellen. Ideoita ja kehittämisen johtamista. Monet tänä
päivänä itsestään selvinä pidettävistä julkisista palveluista ja kansalaisten oikeuk-
sista on sosialidemokraattisen kansanliikkeen aikaansaannoksia.
Nähdyissä vaalikeskusteluissa liian vähälle huomiolle
on jäänyt veronkierto ja keinot sen torjumiseksi.
Esimerkiksi terveydenhuollosta ja muista julkisista
palveluista rahan kuppaaminen ulkomaisille sijoittajille
on saatava loppumaan rakenteita uudistamalla ja käytäntöjä kehittämällä. Kajaaniin rovastikunnalliseen syöpäpotilaitten virkistyspäivään.
Oli aivan kirjaimellisesti virkistyspäivä. Yhdistykset ovat jo osittain passivoituneet kaupunkimme
päätöksenteon ennakoimattomuudesta ja palvelusta, jota he ovat saaneet kehittämistoimia suunnitellessa.
Menetämme valtavasti henkistä pääomaa ja tarmoa, jota
yksityisillä ihmisillä, yhdistyksillä ja yrityksillä on tarjota.
Päättäjät varasivat ensim-
louden sopeutusta vyörytetään kansalaisten maksettavaksi.
SDP:n verolinja on kristallin kirkas. Samaa tarvitaan
nyt ja SDP on valmiina savottaan.
mäisen kerran vuodelle 2015
n
Kalastus muilla tavoilla olisi kuitenkin
mahdollista, mutta sekin mitoitettaisiin kestäväksi kalakantojen kannalta. Työt on määrä toteuttaa kesäkuussa.. Valmistelu ei vielä ollut
sellaisessa vaiheessa, että ne
olisi voitu ottaa listalle, kertoo talousjohtaja Eija Jansson.
Talousarviossa on 110 000
euron määräraha uusiin
hankkeisiin varautumiseksi.
Talousarviossa ei kuitenkaan
ole tarkemmin määritelty
määrärahan myöntämisperusteita. Lentiiralainen
Reino Pakarinen on kalastanut Änätillä vuosien ajan.
Sääntöjen valmistelu
olikin vielä kesken
Jarno Hiltunen
jarno.hiltunen@almamedia.?
Kuhmon kaupunginhallituksen esityslistalla 31. Matkaan kolmikko
lähtee 30. 1.5.
Luvassa on sopimuksen
allekirjoittaminen ja juhlallisuuksia.
Kuhmon kaupunginhallituksella ei ole huomautettavaa malminetsintälupahakemuksesta Havukkasuo 1:lle ja
Havukkasuo 2:lle. Alue sijaitsee Juttuajärven itäpuolella.
Havukkasuon kimberliittipiippu saattaa sisältää ti-
on noin 2 000 vapakalastajalle tehty kysely, johon vastanneista yli 80 prosenttia oli
kiinnostunut suomalaisista
sisävesien suurkalakohteista.
He olivat myös valmiita maksamaan tällaisella järvellä kalastamisesta.
Nyt Suomessa ei pohjoisimman Lapin lisäksi ole
houkuttelevia taimenvesiä, ja
kalastajat joutuvat lähtemään kalaan Ruotsiin ja Norjaan.
Lentiiran osakaskunnan puheenjohtaja Tarmo Niskanen on hankkeen kannalla:
. Viisihenkinen kaupunginhallituksen nimeämä
työryhmä on laatinut sääntöjä määrärahan myöntämisperusteiksi.
Eija Komulaisen kannatettu esitys voitti kaupunginhallituksen äänestyksessä eikä Kuhmon kaupunki lähde
mukaan asiakkaaksituloselvityksen tekemiseen Kunnan
Taito Oy:n kanssa.
Mainittu yhtiö tuottaa ja
kehittää asiakasomistajilleen
talous- ja henkilöstöhallinnon palveluja.
Kuhmon kaupunki toteuttaa kevyenliikenteen väylän
siirtämisen. Onnettomuus
tapahtui tiistaina iltapäivällä.
Henkilövahinkoja ei sattunut ja rekan kuljettaja soitti
itse apua paikalle. huhtikuuta 2015
6 PUHEENAIHEET
LUKIJAN KUVA
Poliisi ohjaa liikennettä onnettomuuspaikalla.
Rekka ojaan
Lentiirantiellä
Venäläinen rekka ajautui
puolittain kyljelleen ojaan
Lentiirantiellä. Poliisi pysäytti liikenteen noston ajaksi.
Liittymä
uudelle
koululle
Kaupunginhallitus myönsi
poikkeamisluvan uudelle liittymälle Hyryntieltä rakennettavalle Tuupalan yhtenäiskoululle.
Kuhmon kaupungin tilapalvelut hakee poikkeamislupaa, koska liittymä on tarpeellinen koulun sujuvalle ja
turvalliselle liikennöinnille.
Ehtona luvalle oli se, että
liittymä on tarpeellinen liikennejärjestelyille ja hanke
ei aiheuta haittaa kaavan toteuttamiselle eikä alueiden
käytön muulle järjestämiselle.
Ennen rakentamiseen ryhtymistä Ely-keskukselta on
haettava työ- ja liittymälupa.
Poikkeamislupa on voimassa
kaksi vuotta päätöksentekopäivästä.
Änätin
taimen
verkosta
Aikomus: Änättijärvestä
suunnitellaan suurtaimenen kalastuskohdetta. Hankkeen toteutuminen
edellyttäisi kaikenlaisen kalastuksen mitoittamista, ja
muun muassa verkkokalastuskieltoa.
Metsähallituksen vetämänä valmistelu hanke on vasta
suunnitteluvaiheessa. KUHMOLAINEN Torstaina 2. Kuhmon KaPe
Kiinteistö Oy on ostanut kaupungilta maa-alueen, jolla
olevan kevyenliikenteen yhteyden Pohjois-Pohjanmaan
Elinkeino- ja ympäristökeskus edellyttää joko säilytettäväksi tai uudelleen rakennettavaksi muualle.
Väylä laskee Neste-huoltamon pihan kulmalta vinosti
Peuranpolulle. maaliskuuta olleet uusien hankkeiden määrärahan säännöt
poistettiin listalta puheenjohtajan päätöksellä.
. Hän
kuitenkin kertoo, että edellinen, 90-luvulla Änätissä toteutettu järvilohihanke jätti
osalle kalastajista pahan
mantteja, joten jatkotutkimukset ovat tarpeellisia.
Tutkimuksilla määritetään
kimberliittipiipun laajuus ja
arvioidaan, sisältääkö kimberliitti timantteja.
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto pyysi Kuhmon kaupungilta lausuntoa Karelian
Diamond Resources Public
Limited Companyn malminetsintälupahakemuksesta
mainituille alueille.
Vuonna 1995 tutkimuskohteesta löytyi useita kimberliittipiipusta irronneita indikaattorimineraaleja, jotka
ovat timantin seuralaismineraaleja.
Alueen hyväksikäytön
mahdollisuudet arvioidaan
nyt tehtävien tutkimusten tulosten perusteella.
Verkkokalastus Änätillä loppuisi muikkuverkkojen pitoa lukuunottamatta uuden hankkeen
myötä. Se edellyttäisi
verkkokalastuskieltoa
ja ainakin alussa myös
tehokkaita istutuksia.
Marjatta Kurvinen
marjatta.kurvinen@almamedia.?
Vartiuksen ja Lentiiran osakaskunnat päättävät lähiviikkoina, lähtevätkö ne mukaan
Metsähallituksen suunnittelemaan hankkeeseen tehdä
Änättijärvestä suurtaimenvesi. Soitto tuli
hätäkeskukseen kello 14.10.
Paikalla ollut ohikulkija
kertoo, että onnettomuus
sattui 30 kilometriä Kuhmosta Lentiiraan päin ja että tiellä
oli sohjoa. Sen
toteutuminen edellyttää osakaskuntien mukaantulon lisäksi myös sitä, että hankkeelle löytyy rahoitus.
Kyse on valtakunnallisesta
hankkeesta, johon alustavasti harkitaan mukaan Änätin
lisäksi myös muita kalavesiä,
myös Kuhmosta.
Suunnittelija Heikki Laitala Metsähallituksesta kertoo, että hankkeen taustalla
Troikka lähtee
Kostamukseen
Jarno Hiltunen
jarno.hiltunen@almamedia.?
Kostamuslaiset ovat kutsuneet Kuhmon kaupungilta
kolme edustajaa kuullakseen
Kuhmon ajatuksia uudeksi
yhteistyösopimukseksi.
Kuhmon kaupunginhallitus vastasi kutsuun myöntävästi ja nimesi edustajiksi Aimo Ter v a m äen , M at t i
Pääkkösen ja Juhana Juntusen. huhtikuuta.
Kostamuksen piirin johtaja Anna Bendikova ja Kosta-
muksen kaupunginjohtaja
Pavel Selinskiy kutsuivat
kustakin ystävyyskaupungista kolme henkilöä vierailulle
Kostamukseen 30.4.. Se siirtyy 10 ?
20 metriä nykyisestä etelään.
Uuden kevyenliikenteen väylän rakentamisesta koituvat
kustannukset jaetaan KaPe
Kiinteistön ja Kuhmon kaupungin kesken. Ei haittaisi, vaikka Kuhmossa olisi yksi tällainen
suurtaimenkohde, hän sanoo.
Vartiuksen osakaskunnan
puheenjohtaja Seppo Pöllänen ei ota asiaan kantaa
Iivantiiran koulu klo 13.00
su 12.4. yhteydessä
Kuhmo-Skin tilille
Kuhmon Op 517700-475737
(IBAN: FI97 5177 0040 0757 37
BIC: OKOYFIHH).
Tiedonantoihin osallistujan nimi/
matka+sarja.
LISÄTIETOJA:
Toimisto avautuu
kisapäivänä klo 9.00
Kuhmon urheilukeskuksessa,
Martinpolku 4-5,
88900 KUHMO.
Järjestäjät:
Tapahtumaa tukevat:
Kuljetusliike Kampman Oy
KONE-KAIRA OY. (21 km ja 10 km
klo 12.30 mennessä).
Ilmoita seuraavat tiedot:
Nimi, sarja, seura, puh.nro,
juoksijakortin nro. 044 332 5320.
maun suuhun ja he suhtautuvat uuteen hankkeeseen
epäilevästi.
. Syynä lienee Laitalan arvion mukaan ollut se, että osa kaloista
lähti vaeltamaan ja loput kalastettiin pois hankkeen päätyttyä.
Nyt samaa virhettä ei aiota
tehdä. Myös ammattimainen verkkokalastus järvessä
loppuisi.
. (JK 22,50 ?).
Maksu suoritetaan ilm. (JK 27 ?).
n parhaille,
Palkinnot sarjoje
liin tulleille.
mitalit kaikille maa
YHTEYSHENKILÖT:
Antti Jokela 0445234220 antti.jokela@kuhmo.net
Juha Kähkönen 0405747634 juha.kahkonen@gmail.com
Lisät. Nyt järvestä
saadaan vain silloin tällöin
noin kolmikiloisia eli pyyntikokoisia luonnontaimenia.
Kuhmolainen
Q
R
W
D
U
D
0
0DUDWRQ SXROLPDUDWRQ
MD NP
ODXDQWDLQD
LÄHTÖPAIKKA: Kuhmon urheilukeskus, Martinpolku 4-5
LÄHTÖAIKA: maraton klo 11.00, puolimatka ja 10 km klo 13.00
REITTI: Matkasta riippuen 1-4 kierrosta, reitillä Peuranpolku-Kannintie-Kanninvaarantie-Haatajantie-Piilolantie
Matkat ja sarjat:
42,2 km M/N, M/N40, M/N50, M/N60
21,1 km M/N, M/N40, M/N50, M/N60
10 km M/N
Osuuskunnan hallitus
www.kuhmolainen.fi
Osanottomaksut ja ilmoittautuminen
Ilm. ja Lentiiran osakaskunta
19. Kalastuksen painopistettä
siirrettäisiin uistelun lisäksi
katiska-, nuotta- ja rysäpyyntiin.
. 30 . Jos hanke käynnistyy,
on tarkoitus pysyvästi mitoittaa kalastus niin, että järvitaimenen kalastus on kestävää
sekä valita istukkaat niin, että ne eivät vaeltaisi alavirtaan.
Ainakin aluksi järvitaimenkannan lisääminen Änätissä vaatisi istutuksia, koska
järven luontainen taimenkanta on hyvin pieni. Niskasen arvion mukaan luontaisen taimenkannan lisääntymiseksi myös metsäojituksen pilaamia taimenen lisääntymisalueita pitäisi kunnostaa.
50 . 25 . Vartiuksen osakaskunta
päättää suhtautumisestaan
10. Hietaperän koulu klo 18.30
la 11.4. 10.30. sähköpostilla 22.7. (JK 18 ?),
jälki-ilm. Torstaina 2. Koskenmäen koulu klo 18.30
pe 10.4. mennessä
antti.jokela@kuhmo.net
Jälki-ilmoittautuminen kisapäivänä urheilukeskuksen toimistolla,
Martinpolku 4-5, 25.7.2015 klo
9.00 . huhtikuuta.
Mitä tapahtuu?
MENOTPALSTA
Luoteis-Kuhmon kyläverkko-osuuskunta
järjestää infotilaisuuksia kiinteistöissä
tehtävistä kytkennöistä ja
tarvittavista laitteistoista.
kertoo.
Kuhmolainen julkaisee Menot-palstaa
JOKA TIISTAI.
Toimita menovinkkisi
sähköpostilla osoitteeseen
toimitus.kuhmolainen@
almamedia.?
(mainitse viestin otsikossa
Menot-palsta) tai
Intotilaisuuksia
järjestetään seuraavasti:
to 9.4. tapahtuman kotisivuilla: http://kuhmomaraton.blogspot.com/
Osallistumismaksu 10 km 22.7.
mennessä 20 . huhtikuuta 2015 KUHMOLAINEN
7
ARKISTO/ANTERO KOMULAINEN
FAKTA
. Härmän kylätalo klo 14.00
Tilaisuuden alussa kahvitarjoilu.
Tervetuloa, osuuskunnan jäsenet
ja asiasta kiinnostuneet!
soittamalla p. Monta vuotta oli kalastusrajoituksia, ja sitten kävi
niin kuin kävi.
Järvilohijärveä Änätistä ei
siinä hankkeessa tullut. jos haluat 10 %
alennuksen.
Osallistumismaksu 42 km ja 21 km
22.7. Hankkeen toteutuessa Änätissä kiellettäisiin kaikki kalaverkot lukuunottamatta muikkuverkkoja. 60-luvuilla Änätti oli
vielä hyvä taimenvesi ja on
osittain juuri historiansakin
takia valikoitunut hankkeeseen mukaan. mennessä 25 ?
(JK 22,50 ?), jälki-ilm
Leipomon ja
kahvilan toiminta on lähtenyt liikkeelle hyvin.
Vuosikokouksessa Suomussalmella valittiin yrittäjäjäsenet Idän Taigan hallitukseen. Kuhmon perussuomalaisten uusi puheenjohtaja Mikko Polvinen
ohitti silloin valinnassa Komulaisen, vaikka Komulaisella oli viime kunnallisvaaleissa suurempi henkilökohtainen äänimäärä.
Samoihin paikkavalintoihin liittyen 2 vuotta kaupunginhallituksen jäsenenä ollut
Riitta-Maria Härkönen ilmoitti eroavansa Kuhmon
perussuomalaiset ry:stä ja
olevansa jatkossa sitoutumaton perussuomalainen. huhtikuuta 2015
8 PUHEENAIHE
MARJATTA KURVINEN
Ilmo Komulainen
Idän
Taiga
kannusti
Komulainen Palkitseminen: Kaesan
jatkaa
Kotileipomolle palkinto
valtuustonuorten yrittäjien
ryhmässä
Perussuomalaisten Kuhmon
kaupunginvaltuutettu Ilmo
Komulainen on suunnannut
takaisin puolueensa valtuustoryhmään.
Komulainen vahvisti asian
tiistaina puhelinhaastattelussa Kuhmolaiselle. KUHMOLAINEN Torstaina 2. Tämä
tilanne on voimassa edelleen.
rohkeasta ratkaisusta,
yritteliäisyydestä, Kuhmon elinvoimaisuuden
lisäämistä ja uskon
luomisesta tulevaisuuteen
Antero Komulainen
antero.komulainen@almamedia.?
Idän Taiga ry arvostaa korkealle Kaesan Kotileipomon
muuton keskustaan, viihtyisän kahvilan perustamisen ja
siihen kokonaisuuteen liittyvät investoinnit. Yhdistyksen kevätkokous hyväksyi
kannanoton maanantai-iltana.
Kannanoton oli valmistellut yhdistyksen hallitus ja kevätkokous hyväksyi sen yksimielisesti.
Kokouksen keskusteluissa
kannanottoa saateltiin matkaan niin, että yhdistys toimii tämän kannanoton mukaan, mutta jokainen saa äänestää tietysti haluamallaan
tavalla.
Kuhmon perussuomalaiset perustelivat Ari Korhosen
taakse asettumista sillä, että
pienyrittäjyyden tukeminen
ja nykypäivän työelämän
haasteisiin vastaaminen nousevat teemoina tärkeiksi kehittämisen kohteiksi.
Kuhmon yhdistyksen mielestä kansanedustajaehdokkaista Korhonen sopii näiden
asiakohtien edistäjäksi koulutuksensa, laajan työkokemuksensa ja kielitaitonsa ansiosta.
Kokouksen puheenjohtajana toimi yhdistyksen varapuheenjohtaja Antti Komulainen, joka johti kevätkokouksen läpi kannanottoineen
18 minuutissa. Kaupungin
edustajat ja SF-Caravanin
edustajat ovat käyneet ennakkoon katsomassa ja hy-
väksymässä paikat. Yhdistys hyväksyi kokouksessa toimintakertomuksen, tilinpäätöksen ja antoi hallitukselle vastuuvapauden. 2014.
Vuoden lopussa Idän Taigalla oli jäseniä 58, joista yhteismarkkinoinnissa mukana
44.
Idän Taigan toteuttamista
markkinointitoimista ja
hankkeista sekä muusta kir-
Kalevalakylän alueen kunnostustilanteeseen kevätkokous palasi keskustellen. Hanke
kustansi osittain Senaatintorille kolme Wild Taiga alueen
esiintyjää.
Lisäksi toteutettiin Kainuun kulttuurimatkailun
kansainvälistäminen Kuhmo?Suomussalmi, 1.9.2013?
31.12. Syynä
oli muun muassa ilmenneet
laiminlyönnit. Yhdistys
luovutti kannustepalkinnon
kunniakirjoineen Kaesan Kotileipomon yrittäjille, hallituksen puheenjohtaja Henriikka Huuskolle ja toimitusjohtaja Marianne Huuskolle.
Idän Taiga markkinoi ja
myy Kuhmon ja Suomussalmen matkailua ja pitää yllä
niihin liittyviä hankekokonaisuuksia.
Idän Taigan kuhmolainen
varapuheenjohtaja Sari Rusanen perusteli palkintoa sillä, että se myönnettiin nyt
yritteliäisyydestä, Kuhmon
elinvoimaisuuden lisäämisestä ja uskon luomisesta tu-
levaisuuteen. Aloite vaikutti
siihen, että Kalevalakylän kehittämistarve tuli todellisemmaksi, perustettiin matkailutyöryhmä ja kohteen vuokrasopimuksen purku ja rakennusten takaisinosto vauhdittui ja lopulta toteutui vuonna
2014.
ARKISTOKUVA
Perussuomalaiset
tukevat Ari Korhosta
Antero Komulainen
antero.komulainen@almamedia.?
Kuhmon Perussuomalaisten
paikallisyhdistys asettuu tukemaan sotkamolaista kansanedustajaehdokasta Ari
Korhosta tämän kevään
eduskuntavaaleissa. Hän osallistui jäsenenä myös Kuhmon Perussuomalaisten paikallisyhdistyksen kokoukseen maanantai-iltana.
Vuoden 2015 ensimmäisessä kaupunginvaltuuston
kokouksen jälkeen Ilmo Komulainen kertoi aikeestaan
erota perussuomalaisten valtuustoryhmästä ja aikoi perusta oman valtuustoryhmän
tai jatkaa sitoutumattomana.
Syynä oli silloin perussuomalaisten kaupunginhallituspaikan täyttö. Ilmo Komulainen kysyi, eikö
matkailuautoja saada jo ensi
kesänä järvimaisemaan Tönölän leirintäalueelle.
Yhdistyksen varapuheenjohtaja Antti Komulainen ja
myös Aimo Tervamäki päivittivät tilannetta, että Kuhmon matkailutyöryhmä tekee töitä asian eteen.
Matkailuautojen pysäköintialue on ensi kesänä Kalevalan liikuntakeskuksessa.
Peseytymis- ja wc-tiloja tarvitaan, joten liikuntakeskuksen huoltorakennus on myös
siinä käytössä. Kokous pidettiin viime
maanantaina.
Hallituksen jäsenet ovat
Sabrina Logeais (Taiga Spirit), Veikko Huovinen (Kultainen Kukko), Urpo Heikkinen (Upitrek), Ari Mäki-Runsas (Hotelli Kiannon Kuohut), Irene Paasovaara (Loma-Hossa) ja Kirsi Piirainen
(Hotelli Kainuu). Rusanen lisäsi,
että leipomon yhteyteen rakennettu kahvila on ihana
paikka.
Yrittäjä Henriikka Huusko
kertoi, että viimeisetkin uudet laitteet on leipomon puolelle asennettu. Puheenjohtajana jatkaa Lassi Rautiainen (Wildlife Safaris Finland)
ja varapuheenjohtajana Sari
Kaesan Kotileipomon yrittäjät Henriikka Huusko (vas.) ja Marianne Huusko ottivat vastaan Idän Taiga ry:
Rusanen (Kuhmon Kamarimusiikki).
A
Mahtavaa, että
toitte leipomon
ja uuden
kahvilan
keskustaan.?
Sari Rusanen
Idän Taiga ry:n varapuheenjohtaja
Vuonna 2014 Idän Taigalla
oli meneillään neljä omaa
hanketta, vuoden mittainen
kansainvälinen markkinointihanke Vientiverkostohanke
III 1.5.2013?30.4.2014, Kiinaan ja Venäjälle suunnattu
Tuuma-hanke 1.5. SF-Caravan ry on leirintämatkailun
valtakunnallinen keskusliitto.
Kaupunginvaltuutettu
Antti Komulainen jätti kesäkuussa 2013 Kuhmon Perussuomalaisten valtuustoryhmän aloitteen, joka koski
Kuhmon kaupungin ja aikoinaan Finspirit Oy:n kanssa
tehdyn maanvuokrasopimuksen tarkastamista. ?31.12.
2014, kustannusarvioltaan yli
0,4 miljoonan euron e Wild
Taiga, 12.1.?30.9.2014, jonka
suurin ponnistus oli vuonna
2014 Kainuu Helsingissä -ta-
pahtuman valmistelu. Vuosi 2014 oli
Kuhmossa perussuomalaisille paikallisen toiminnan ja
politiikan vuosi.
Kuhmon Perussuomalaiset
tukee yhdistyksenä puolueen
sotkamolaista ehdokasta Ari
Korhosta
ei virallisesti eikä epävirallisesti. dem työväenyhdistys tekee vaalityötä
SDP:n ja sen Oulun vaalipiirin ehdokkaiden hyväksi.
Työväenyhdistyksen puheenjohtaja Jouni Kilpeläinen sanoi kevätkokousiltana,
ettei yhdistyksellä ole kärkiehdokasta, jonka taakse se
selkeästi asettuisi . Hän sai silloin Kuhmosta hieman yli 600 ääntä.
Työväenyhdistyksen johtokuntaan kuuluvat 2015 puheenjohtaja Kilpeläisen lisäksi Vesa Rantanen, Kari Nikulainen, Eira Piipponen,
Kari Peltonen, Jukka Lankinen, Martti Malinen ja
Miia Ainasoja.
Työväenyhdistyksen puheenjohtaja Jouni Kilpeläinen.
P
7 7 a
P
7 7 7
a
P. Torstaina 2. Yhdistyksen talkoolaiset tekevät jo vaalityötä ja muun muassa jakavat ehdokkaiden
mainoksia.
Kuhmossa SDP:n osalta
tilanne on nyt myös siksi
mielenkiintoinen, että puolueella oli 4 vuotta sitten eduskuntavaaleissa ehdokkaana
kuhmolainen Kari Nikulainen. huhtikuuta 2015 KUHMOLAINEN
ANTERO KOMULAINEN
:n kannustepalkinnon yhdistyksen varapuheenjohtajalta Sari Rusaselta viime maanantaina.
joittivat kainuulaiset lehdet,
yhdestä seminaarista YLE
Pohjois-Suomi ja Raatteen
tiestä matkailukohteena Kainuun Sanomat, Lapin Kansa
ja Pohjolan Sanomat.
Yhdistyksen sisällä toteutettiin 4 hanketta, joissa järjestettiin koulutusta, kehitettiin uusia tuotteita, markkinoitiin sekä kotimaassa että
kansainvälisesti ja tuotettiin
yhteismarkkinointimateriaaleja.
Maa- ja metsätalousminis-
teriössä valmistellaan metsästyskaudelle 2015 lupamenettelyä eläinten ruokintaan.
Idän Taigan kanta on, että
Wildlife-yrityksille on turvattava toimintamahdollisuudet, mutta villit yksityiset
ruokintapaikat on saatava
loppumaan.
Yhdistyksen mukaan asiasta vallitsee yksimielisyys
myös metsästäjien kanssa,
mutta toimiva lainsäädäntö
puuttuu.
Vuonna 2015 Idän Taigalla
on suunnitteilla hankkeet:
noin 1,5-vuotinen Uudet Wild
Taiga-alueet, 16.2.2015?15.9.
2017, koulutus- ja tuotekehityshanke ja lisäksi sillä on
käynnissä 4 muuta hanketta.
Wild Taiga -brändia kehitetään.
Yhdistys kehittää ja markkinoi luonto- ja kulttuurituotteita ja kohdistaa ne keskeisille asiakkaille.
Yhdistys pyrkii hankkimaan paljon myös monenlaista medianäkyvyyttä kotimaassa ja ulkomailla.
Työväenyhdistys
pyörittää vaalityötään
Antero Komulainen
antero.komulainen@almamedia.?
Kuhmon Sos
^ 7
Meidän on varmistettava se, että säilytämme itsenäisyytemme emmekä anna
määräysvallan omista asioistamme siirtyä maamme rajojen ulkopuolelle.
?Suorat sanat - selvät linjat?
Vaaliteemat ovat oikeudenmukaisuus, työ ja yrittäminen, itsenäinen Suomi,
koulutus ja tulevaisuus ja hyvinvointi.
Eila Aavakare
62-vuotias kajaanilainen
kaupunginvaltuutettu ja kaupunginhallituksen jäsen.
Koulutus: kansainvälisen liiketoimintalinjan yo-kauppa-
teknikko, metsätila-/designyrittäjä.
Olen jäsenvaaleilla valittu
kansanedustajaehdokas Oulun vaalipiiristä, Kajaanista.
Olen vahva, energinen, maltillinen neuvottelija ja taloushallinnon taitaja. Elinkeinojen kehittämisen
painopisteet ovat kaivannaistoiminta, puurakentaminen
ja koko biotalous, joiden kehitysnäkymien mahdollisuudet ovat hyvät. Elämänmyönteisyys ja terveet elämäntavat kantavat minua
myös poliittisessa päätöksenteossa.
Koulutukseltani olen kan-. Venäjä on suuri mahdollisuus,
mutta on ymmärrettävä, että
se on aina suurvalta ja heikoimmillaankin aina vahvempi myös sotilaallisesti
kuin me. Kelan valtuuskunnan puheenjohtaja
Kansanedustaja 19831987, 1989-1991 ja 2011-2015
Eduskunnassa tarvitaan
myös niitä, joilla on riittävä
elämänkokemus ja näkemystä oikeudenmukaisuudesta.
Nyt on hetki, johon tarvitaan
ryhtiä ja rehellisyyttä.
Suomeen on luotava järjestelmä jossa on eläkekatto.
Katto olisi 4000 - 5000 eur/
kk. Kattavan koulutustarjonnan on otettava huomioon nuoret ja aikuiset. Keskon
tukkumyyjän tehtävistä siirryin marraskuussa 1979
SMP:n järjestösihteeriksi valmistelemaan vuoden 1983
eduskuntavaaleja ja tulin valituksi kansanedustajaksi.
Lähes 20 vuotta olen tehnyt Venäjän kauppaa ja tänä
aikana olen oppinut myös
sen miten Venäjään ja venäläisiin tulee suhtautua. Suomen on oltava
hyvissä ja luottamuksellisissa
suhteissa jokaiseen ilmansuuntaan ja pidettävä uskottava puolustus.
Maamme uskottavuus ja
luottamuksellisuus kumpuaa
siitä, että emme ole sotilaallisesti liittoutuneet mihinkään
ilmansuuntaan. huhtikuuta 2015
10 EDUSKUNTAVAALIT 2015
Kainuu
kohti
nousua
Eduskuntavaalit 2015:
Osaamista, yrittämistä
ja yhteistyöntä matkalla
maakunnan
hyvinvointiin
Perussuomalaisten Kainuun
piirin vaalitavoite kevään
2015 eduskuntavaaleissa on
on saavuttaa sellainen tulos,
jolla saadaan vähintään yksi
perussuomalainen kansanedustaja Kainuusta.
Perussuomalaisten mielestä kainuulaisten hyvinvointi ja elämisen laatu tehdään osaamisella, yrittämisellä ja yhteistyöllä.
Kainuun kannalta keskeistä on luonnonvarojen kestävä
hyödyntäminen.
Luonnonvarat, matkailu ja
biotalous ovat mahdollisuus
saada Kainuuseen lisää työpaikkoja. Koulutus: Kauppakoulu, merkantti
Luottamustehtävät: Valtiovarainvaliokunnan varapuheenjohtaja. Vasemmalla puolueen istuva kansanedustaja Pent
jaanilainen Eila Aavakare ja sotkamolainen Ari Korhonen.
Perussuomalaisten
kainuulaisehdokkaat
Pentti Kettunen
73-vuotias kajaanilainen kansanedustaja Kajaanista. Keinoina ovat uusiutuvat energiamuodot.
Koulutuksen tarjonta ja saavutettavuus tulevat säilymään keskeisinä tulevaisuuden kysymyksinä Kainuun
kannalta. Kunnallispolitiikassa, kaupunginvaltuutet-
tuna, kansanedustajana tulee
täyteen 27 vuotta. Tavoite on nähtävä
työllisyys-, yrittäjyys- ja teollisuuspolitiikkana.
Kainuun tasapainoiseen
kehittämiseen tarvitaan yli
vaalikausien ulottuvaa poliittista sitoutumista.
Kainuusta on rakennettava kilpailukykyinen maakunta. Tästä meidän on myös jatkossa pidettävä kiinni, Naton jäsenyyttä
emme näillä näkymin tarvitse. Lähdin
mukaan politiikkaan 1970-luvulla Suomen Maaseudun
Puolueen riveistä. Isompia eläkkeitä ei makseta. Siihen tarvitaan
terveyden ja toimintakyvyn
kohentumista.
Terveyden laajapohjainen
edistäminen on keskeinen
strateginen kysymys maakunnan väestön toimintakyvyn ja palveluiden turvaamisessa.
Työllisyyden ja toimeentulon parantumisella turvataan
Kainuun perussuomalaisilla on tulevissa eduskuntavaaleissa ehdolla kolme henkilöä. Ne pitää hyödyntää.
Kainuun energiariippuvuutta on vähennettävä. Eurooppalaisen liittovaltion kehittyminen on estettävä
eikä Suomi voi olla sellaisessa kehityksessä mukana.
Nykykehitys on huolestuttava. Asutustilalta lähteneenä entisenä metsurina, tiedän mitä on ottaa leipä irti
kovalla työllä. KUHMOLAINEN Torstaina 2. Erityisesti on pidettävä huolta kattavasta lukioverkostosta Kainuussa.
Maakunnan ja kuntien yhteisenä tehtävänä on huolehtia terveydenhuollosta ja
vanhuksista. Säästyvillä eläkevaroilla
voitaisiin korottaa pienempiä
eläkkeitä.
Perussuomalaiset on ainoa puolue, joka selkeästi ja
johdonmukaisesti puolustaa
Suomen kansaa ja suomalaisia myös näinä vaikeina aikoina
Maaseutu nähdään myös valtakunnallisissa
visioissa yritteliäisyyteen ja
luovuuteen kannustavana
hyvänä elämisen ympäristönä, jossa osallisuus ja kansalaisyhteiskunta korostuvat.
Maaseudun arkea ei saa
kuristaa ajamalla alas poliisin, terveydenhuollon ja pelastuslaitoksen palveluita.
Turhalla byrokratialla ja säädöksillä ei saa aiheuttaa uusia ongelmia maaseudulla
asuville. Tämä on otettava
paremmin huomioon, ja ennen kaikkea kasvavia ja aloittavia pk-yrityksiä on tuettava
nykyistä paremmin.
Kilpailukyky kuntoon
Käänne energia- ja ilmastopolitiikkaan
Pk-yrittäjyys nostettava ansaitsemaansa arvoon
Ei saa kiusaa. Hyvinvointi syntyy elinvoimaisesta yksityissektorista.
Edelliset hallitukset ovat
2000-luvun virheellisellä politiikallaan tuhonneet maamme kilpailukyvyn. Suomalaisessa yhteiskunnassa
kiusaaminen ei rajoitu
pelkästään kouluun ja työpaikalle.
Monesti kiusaajia ovat myös
viranomaiset, jotka kohtelevat kansalaisia epäoikeudenmukaisesti esimerkiksi pompottelemalla heitä luukulta
toiselle. Haja-asutusalueiden jätehuoltoasetus on tällainen varoittava esimerkki.
tti Kettunen Kajaanista. Tarjoan aristelematonta, yrittäjämäistä sekä laajaa osaamistani käyttöönne.
Minulla on yli 20 vuoden yhtäjaksoinen lakimiesyrittäjyys takanani, joten ymmärrän yrittäjyyttä.
Koulutukseltani olen paitsi lakimies myös diplomi-insinööri. Koulutus: Oulun yliopisto, diplomi-insinööri 1987?1991, Lapin yliopisto, oikeustieteen kandidaatti 1991?1994, Oulun yliopisto, eMBA, 2003?2004
Luottamustehtävät: Kunnanhallituksen puheenjohtaja, Sotkamon kunta, 2013?
2014, Varajäsen, Valtakunnanoikeus, 2013. Auskultoin 1998
Kajaanin käräjäoikeudessa
saaden varatuomarin arvon.
Vuodet 1999?2001 toimin
henkikirjoittajana Kainuun
maistraatissa ja 2002-2004
projektipäällikkönä Oulun
yliopiston mittalaitelaboratoriossa. Torstaina 2. Työurani on hyvin monipuolinen. Yrityksemme maksuliikeasiat kuuluvat minun vastuualueeseeni. Materiaalin on tuottanut
puolueen piirijärjestö.
palveluiden rahoitus.
Maaseudun elinvoimaisuus
on turvattava. huhtikuuta 2015 KUHMOLAINEN
11
ARKISTO
VAALISARJA
. Vuosia kertyi siellä 29, joista suurimman osan toimin ulkomaan maksuliikeasiantuntijana. Kesällä 2014 aloitin
lopulta gol?n pelaamisen.
3
mieliharrastuksiani.
Vaaliteemat ovat lapset ja
nuoret, vanhukset, maaseutu, yrittäjyys
Ari Korhonen
49-vuotias asianajajayrittäjä
Sotkamosta. Nykyisin toimin mieheni kanssa
metsätilayrittäjänä. Uusina ehdokkaina vaaleissa ovat ehdolla ka-
sainvälisen liiketoimintalinjan yo-kauppateknikko. Purkaminen aloitettava
haja-asutusalueiden jätevesiasetuksesta.
Lupabyrokraatti ei saa hidastaa investointeja
Vakuutuslääkärijärjestelmää parannettava
Huomioitava lapsen oikeus
sekä isään että äitiin
Nollatoleranssi koulukiusaamiseen
Sulku vahingolliselle EU-byrokratialle
kuntaan. Tämän vuoksi olen joutunut kehittämään kielitaitoni tasolle, jolla pärjään myös
ulkomailla.
Suomi, ruotsi, englanti,
tyydyttävä saksa ja venäjän
alkeet onnistuvat. Suomalaisista on
ryhdyttävä nyt huolehti-
Kilpailukyky ja yrittäjyys etusijalle. , Puheenjohtaja, Sotkamon Perussuomalaiset ry, 2011?
Kainuu ja Pohjois-Suomi
tarvitsevat uudenlaista, energistä edunvalvontaa edus-
Timo Soini kertoo, että puolueella on viiden pääteeman vaaliohjelma.
4. Nyt vuorossa on perussuomalaiset. Lisäksi olen opiskellut töiden ohessa eMBA:ksi.
Perustin oman lakitoimiston
Sotkamoon heti valmistut-
tuani 1994. Aiemmin sarjassa
ovat ilmestyneet kokoomus,
sosiaalidemokraatit, keskusta
ja kristillisdemokraatit.
. Toimin
myös asiakasryhmien matkanjohtotehtävissä koti- ja
ulkomaan matkoilla.
Palkkatyöni ohella olen
toiminut yrittäjä/omistajana
suvun Expert kodinkone- ja
LVI-alan yrityksissä. Tällä hetkellä olen sotilasarvoltani reservin kapteeni.
Politiikkaan lähdin vuonna 2011 ja saimme perustaa
Sotkamoon oman paikallisyhdistyksen, jonka puheen-
johtajana toimin edelleen.
Kuntavaalivuoden 2012 toimin Perussuomalaisten
Kainuun piirin puheenjohtajana ja teimme parhaan tuloksen koko Suomen piireistä
16,4 %.
Sotkamossa nousu oli vieläkin suurempaa: 1,9 %:sta
22,9 %:iin ja valtuutettujen
määrä nousi nollasta kahdeksaan. Miljoona suomalaista elää köyhyysrajalla tai sen alapuolella.
Pienituloisuus vaikuttaa koko elämään ja sen valintoihin. työmatkapyöräilyä, hiihtoa, vaeltamista, metsästystä, moottoripyöräilyä sekä yhdistystoimintaa. Turhaa sääntelyä purettava. Työllisyyden ja talouskasvun selkäranka ovat ennen kaikkea pkyrittäjät. Myös turha sääntely
voidaan nähdä kiusaamisena. Näkymissä on
sekä uhkia että mahdollisuuksia.
Selkeitä tavoitteita ja pitkäjänteisyyttä tarvitaan yhteyksiin liittyvissä asioissa,
koska ne ovat riippuvaisia
pitkäjänteisistä yhteiskuntapoliittisista linjauksista.
Viiden pääteeman
vaaliohjelma
PERUSSUOMALAISET/MATTI MATIKAINEN
1
Julkinen talous kestävälle pohjalle. Ukrainan kriisi on osoittanut,
että turvallisuuspoliittinen tilanne voi nykymaailmassa
muuttua hyvinkin nopeasti.
Siksi on tärkeää, että Suomella on uskottava puolustus, joka pystyy takaamaan turvan
kaikissa olosuhteissa.
Puolustusvoimien rahoitus
riittävälle tasolle
Parlamentaarisen työryhmän esitys on minimi
Nato-jäsenyydestä voidaan
tehdä selvitys, jossa analysoidaan kiihkottomasti jäsenyyden haitat ja hyödyt
Jalkaväkimiinat takaisin
Sisäisestä turvallisuudesta
huolehdittava
maan. Meidän ei kuulu olla
koko maailman terveyskeskus tai sosiaalitoimisto.
Kestävä perhepolitiikka
Oikeudenmukainen sosiaaliturva
Tasavertaiset palvelut kaikille suomalaisille
Päivystysasetus purettava
Omaishoitajat asetettava
etusijalle vanhuksia ja eläkeläisiä unohtamatta
Yrittäjyyden kannustamiseksi käyttöön Vironmallinen
verokannustin ja ALV:n alarajan nosto
Kilpailukykyä haittaavat viherverot alas
5
Suomalaisista huolehdittava. Seuraavan
hallituksen on jatkettava
julkisen sektorin kestävyysvajeen umpeen kuromista.
Tarvittavat leikkaukset on
aloitettava maahanmuuton
ja kehitysavun tapaisista
maailmanparannusmenoista.
Pelkät leikkaukset eivät
kuitenkaan riitä, vaan myös
taloutemme ja työllisyytemme on saatava kasvu-uralle.
Velkaantuminen taitettava
Verotusta oikeudenmukaistettava ja kohtuullistettava
1 000 euron tulot kuussa verovapaasti
Autovero pois
Perussuomalaisten kehitysyhteistyömalli käyttöön
2
Isänmaan turvallisuudesta ei tingitä. Itse pääsin kunnanhallituksen puheenjohtajaksi 8,2
% henkilökohtaisella äänimäärällä (406), ollen samalla
koko Kainuun äänikuningas.
Harrastan monipuolisesti
kuntoliikuntaa, mm. Kainuun paikallislehdet julkaisevat ennen eduskuntavaaleja juttusarjan, jossa esitellään kainuulaiset ehdokkaat ja
puolueet.
. Lisäksi minulla on oma
designyritys, jonka tuotteet
teen ja markkinoin itse.
Noin puolet ajastani annan hyvin monipuolisille
luottamustehtävilleni, jotka
ovat minulle sydämen asia.
Olen Kajaanin kaupunginvaltuutettu, kaupunginhallituksen jäsen, sote-valtuutettu,
sote-valtuustoryhmän puheenjohtaja, maakuntien yhteistyöryhmän MYR:n jäsen,
maakuntahallituksen varajäsen ja pelastuslautakunnassa
olen kaupunginhallituksen
edustaja.
Arvostan kotia ja perhettä.
Luonto, liikunta, opiskelu,
kirjoittaminen ja laulu ovat
Tulevien päättäjien on
huolehdittava siitä, että Kainuun tiestö säilyy kunnossa.
Yhteyden ovat olleet aina
haasteellisia. Palkkatyöni olen tehnyt
rahalaitosmaailmassa. Mielivaltaiset leikkaukset on loputtava ja 90-luvun
laman virheitä ei tule enää
toistaa. Tuon jälkeen palasin
päätoimiseksi yrittäjäksi ja
2005 alkaen toiminimeni on
ollut Asianajotoimisto Ari
Korhonen.
Varusmiespalveluksen
suoritin heti lukion jälkeen ja
saavutin RUK:n kurssi 182
priimuksen arvon
Maailmankatsomus: Arvosta itseäsi, sitä kautta voit kunnioittaa muita.
. Ensin kaalinlehteä pehmitetään kaulimella ja riivitään haarukalla, jotta nesteet
tulevat esiin. piti tehdä ratkaisu.
Mikkonen päätyi irtisanoutumiseen työstään.
. Ja ihme ja kumma! Oliko
se kohteliaisuutta vai sattuma, en tiedä, mutta Heili Karjalasta tuli nyt uudestaan minun laulamaltani levyltä.
Jo talvisodan aikana
Malmsten näki sodan todellisia jälkiä Vaasassa sotasairaalassa vieraillessaan.
Hänen esiintymisensä kävelykuntoisille haavoittuneille sotilaille oli helpompi tehdä, mutta vaikeasti haavoittuneiden potilashuoneessa
meinasi ensimmäisellä kerralla tulla uskon puute.
Malmstén toteutti kuitenkin
heidänkin toiveensa ja piristi
sängyssä makaavia tutuilla
iskelmillään, kuten kappaleella Meidän Maija.. Kova-
ääninen Neuvostoliiton puolella rupesi pelaamaan.
. Juuri tuota avustaja- ja
saattajapalvelua alettiin kysellä. Sitten lehti laitetaan iholle ja vaikka tuorekelmua päälle, että pysyy paikallaan.
Yritys Maarit Mikkosella
on ollut sivutoimisena jo kaksi vuotta. Kolme viikkoa kiertelimme Suomussalmella ja Raatteessa, ja se kävi työstä. Koulutuksessa sukelsin
ihmeelliseen maailmaan.
Oma elämäkin muuttui
muun muassa ruoan suhteen, vaikka esimerkiksi eineksiä söimme aika vähän aiemminkin.
Koulutuksessa hän tutustui myös ravinto-oppiin ja
kasvilääkintään.
Hän kertoo, että esimerkiksi kaalinlehteä voi käyttää
kipu- ja turvotustiloissa oloa
helpottamaan. Kun ryhdyin opiskelemaan, minulla oli päivätyö
hakusessa. huhtikuuta 2015
12 ELÄMÄNMENO
Maarit
vaihtoi
yrittäjäksi
Luontaishoidot: Maarit Mikkonen
siirtyi palkkatyöstä kokopäiväiseksi
luontaishoitoalan yrittäjäksi
Jarno Hiltunen
ja.
KAHVITELLEN
jarno.hiltunen@almamedia.?
Lähihoitaja Maarit Mikkonen teki rohkean ratkaisun
tammikuussa, kun irtisanoutui palkkatyöstään Kultakuusen palvelukodista ja ryhtyi
täysipäiväiseksi yrittäjäksi.
Hoitola Aurinkokamari,
Mikkosen vyöhyketerapiaa ja
muita luontaishoitoja tarjoava yritys, toimii Kainuuntiellä.
. KUHMOLAINEN Torstaina 2. Aluksi hän teki hoitoja kotona, mutta myöhem-
Maarit Mikkonen sai perheeltään täyden tuen opiskelujensa aikana.
min jakoi hoitohuoneen Illusian Kaisa Kilposen kanssa.
Illusian lähdettyä Aurinkokamari toimii huoneistossa nyt
yksin.
Nimen yritykselle Mikkonen keksi vuosi sitten. Yritys tarjoaa muun muassa vyöhyketerapiaa, shiatsua ja rentoutushoitoja.
Luontaishoitojen lisäksi
yrityksellä on avustus- ja
saattajapalvelua.
. Konserttisaleiksi
korsut olivat pieniä.
Kerran Malmsten sai apua
ohjelmistoon itärajan takaa
naapureilta sen jälkeen, kun
hän esitti ohjelmanumeronsa
viimeisen kappaleen. Siellä kysyttiin, haluaisinko mennä laulamaan Suomussalmelle ja Raatteeseen.
Linjoilla olivat taistelut tauonneet muutamia päiviä aikaisemmin, ja tunnelma joukoissa alkoi olla kärsimätön.
Pojat eivät enää oikein käsittäneet, miksi heitä pidettiin
siellä yhä, vaikka maassa oli
rauha. Viimeksi katsottu elokuva:
Pajakkakinossa Luokkakokous: ?Juoni ei ollut kovin hyvä,
mutta siinä oli kohtia, jotka
naurattivat?.
. Kaikilla oli jo kiire kotiin, kertoo Malmstén 75 vuoden takaisista tapahtumista.
Suomussalmella talvisodan taistelut olivat suurelta
osin ohi jo tammikuun lopussa ja joukkoja siirrettiin sieltä
Kuhmoon.
Kun sitten joukkoja talvisodan päätyttyä Kuhmostakin alettiin kotiuttaa, se tehtiin huomattavilta osin Suomussalmen kautta. Kyseessä on
vanha kansanlääkinnän
konsti.
Georg Malmstén lauloi
rauhoitellen 1940
Antero Komulainen
antero.komulainen@almamedia.?
Georg Malmstén (1902-1981)
kertoo muistelmakirjassaan
Duurissa ja Mollissa (Kirjayhtymä 1964), että hän sai heti
talvisodan päätyttyä kutsun
esikuntaan ja ehdotuksen
lähteä Kainuuseen.
. Hän haki koulutukseen
ja sen aikana luontaishoidot
alkoivat kiinnostaa laajemminkin.
. Hän oli
matkannut ympäri maata jaKainuussakin Dallapé-orkesterin pitkillä kesäkiertueilla
1930-luvulla.
Kevään 1940 Raatteen ja
Suomussalmen matkalle
Malmsténille lähti säestäjäksi tuttu haitarinsoittaja Kau-
Myöhemmin jatkosodan aikana viihdytysjoukkojen toiminta oli laajaa. Tein hoitoja yläkerran
huoneessa, jonne aamupäivän aurinko paistoi.
Mikkonen valmistui diplomi-vyöhyketerapeutiksi helmikuussa.
AHEDENSTRÖM/SA-KUVA-ARKISTO
kuhmolaisia ja sotkamolaisia, kotiutettiin Suomussalmella.
Malmstén oli valmis toteuttamaan käskyn ja hän oli
tottunut menemään. Meillä oli tunnin kestävä ohjelma,
jonka veimme läpi kahteen
pekkaan, 4-5 kertaa päivässä.
Välillä ajettiin hevosella huonoja huoltoteitä kovassa pakkasessa 30 kilometriä kerrallaan, kertoo Malmsten.
Duo esiintyi taivasalla Suomussalmen kevättalvisessa
metsässä. Viimeksi luettu kirja: MatsEric Nilssonin Aitoa ruokaa.
. Puolisoni ja minä
olimme aina tehneet kolmivuorotyötä eikä perheellä ollut yhteistä vapaa-aikaa.
Alunperin Mikkonen oli
päättänyt ottaa lähemmin
selvää vyöhyketerapiasta, johon oli internetissä tutustunut. Tottakai pyörittelin sitä
pitkään mielessäni ja isännän
kanssa kävimme keskustelu-
Pohjakoulutuksena Mikkosella on luontaishoitajakoulutus ja sen lisäksi diplomivyöhyketerapeutin koulutus.
Yhteensä koulutukset kestivät kolme vuotta.
. Aurinkokamariin liittyy luonnonläheisyyteen viittaavia mielleyhtymiä, jonka lisäksi se
muistuttaa alkuperäisestä
toimintatilasta Mikkosen kotona.
. Perhe: mies ja 2 kouluikäistä
poikaa.
. Sille näytti olevan tarve.
Mikkonen oli jo toiminut
sivutoimisena yrittäjänä,
mutta kokonaan yrittäjäksi
heittäytyminen ei ollut yksinkertainen päätös.
. Esimerkiksi ErP 14, jossa oli paljon
Maarit Mikkonen
. Voimaannuttaa: ulkosauna
ja sen lempeät löylyt.
. George Malmsten esiintymässä Helsingin
Messuhallissa uudenvuodenaattona 1942.
ko Hillari Kotivalo Tekonen,
joka oli muun muassa Dallapé-vuosilta tuttu.
. Karateharrastus jäänyt
kiireitten takia, mutta toiveessa on aloittaa se joskus uudestaan.
. Syksyllä alkoi näyttämään siltä, että vaikka teen
puolikasta palkkatyössä, ei
aika riitä . Harrastaa: Viihtyy kävelylenkeillä ja perheen kanssa luonnossa
Asiakkaan oma kokemus terveydentilastaan on äärimmäisen
tärkeä.
Sommelon avajaisia vietetään keskiviikkona 1. heinäkuuta Kuhmon torilla. Vihdoin kotona pe, la
ja su 14.00, ti 18.00. Ihmisellä on kehossaan
vyöhykkeitä eli heijastepisteitä. Ajatus tuntuu menevän
eteenpäin.
Asiakkaan oma kokemus tärkeä
Jarno Hiltunen
Vyöhyketerapia on Maarit
Mikkosen mukaan kokonaisvaltainen hoitomuoto, jossa
hoidetaan koko ihmistä eikä
vain oiretta.
. huhtikuuta 2015 KUHMOLAINEN
JARNO HILTUNEN
13
?Sommelo tuntuu
lyöneen läpi?
Musiikkijuhla: 1O vuotta täyttävän
musiikkijuhlan koko ensi heinäkuun
ohjelma julki
Jarno Hiltunen
jarno.hiltunen@almamedia.?
Musiikkijuhla Sommelon ensi kesän ohjelma julkaistiin
keskiviikkona. Big Game
la ja ma 16.00.
MARTTI HUUSKO
Taikajouset innosti
lapset konsertissa
Martti Huusko
martti.huusko@almamedia.?
Kontion koulun 1?4-luokkien oppilaat, Hietaperän koulun oppilaat sekä päiväkodeissa ja päivähoidossa olevat lapset olivat innokkaana
yleisönä keskiviikkoaamuna
musiikkiopiston oppilaiden
muodostaman Taikajousetorkesterin kevätkonsertissa.
Monille tuttu elokuvamusiikki valloitti Kuhmo-talon
Lentua-salin täyttäneen nuoren yleisön niin, että lapset
kuuntelivat keskittyneesti ja
antoivat jokaisen esityksen
jälkeen raikuvat aplodit.
Konsertin päättänyt Can
Can imaisi katsojat mukaan
niin, että he taputtivat rytmikkäästi tahtia Taikajousten esitykselle.
Päiväkoti Satumetsän tytöt
olivat mukana katsomossa ja
kertoivat pitäneensä konsertista. Jackson) ja maailman kohtalo on hetken aikaa
13- vuotiaan suomalaispojan
(Onni Tommila) käsissä.
Pajakkakinossa: Fast&Furious 7 to,
la ja ma 18.00. 5. Sommelolla
on on nyt juhlavuosi, sillä
kansanmusiikkifestivaali järjestetään kymmenennen kerran.
. Vyöhyketerapialla
pystytään helpottamaan
muun muassa hormonaalisia
ja stressiperäisiä vaivoja. Sakari Kukko halusi, että
40-vuotisjuhlakonsertti tulee
nimenomaan Kainuuseen,
Kuhmoon ja Sommeloon.
hyväksyminen.
Klaus Härön Miekkailija
tarkastelee Stalinin ajan Neuvosto-Eestin 1950-luvun lähihistoriaa liikunnanopettaja
Endelin ja Haapsalun lasten
kautta.
Pääsiäisajan uusintoina
nähdään parhaan ulkomaisen Oscarin voittanut, Pawel
Pawlikowskin ohjaama puolalaisnunnan tarina Ida sekä
Konserttien sarja jatkuu Kuhmossa perjantai-iltaan saakka. turkoosi polkupyörä ja Suuri Kainuun kansanmusiikin konsertti. heinäkuuta 2015
. Mikkosen mielestä
äärimielipiteitä löytyy puolin
ja toisin. Jos en olisi järjestelytehtävissä kiinni, yrittäisin käydä mahdollisimman monessa tapahtumassa.
Jalmari Helanderin ohjaama
Big Game. Tärkeitä teemoja
ovat ystävyys ja erilaisuuden
FAKTA
Sommelo
. Parasta heidän mielestään oli merirosvoelokuvan
Musta hetki -kappale, mutta
myös muut kevätkonsertin
kappaleet olivat hyviä.
Oman lisänsä kevätkon-
Musiikkiopettaja Minna Blom johti tällä kertaa Taikajousten kevätkonsertin, jossa Sanna Karppinen esittämässä kappaletta Pidä minusta kiinni elokuvasta Tyttö, sinä olet tähti.
serttiin toi Sanna Karppinen, joka oli laulusolistina
kotimaisen elokuvan Pidä
minusta kiinni -kappaleella ja
brittiläisen suosikkielokuvan
Notting Hill kappaleella.
Rytmikkään ja vetävän esityksen tarjosivat Mikko
Blom ja Lenni Turunen esittämällä Tähtien sota -elokuvasta kappaleen Musta hetki.
Pojat eivät soittaneet pääsoittimiaan, mutta viisi vuotta musiikkiopistossa oli antanut Mikolle valmiuden istahtaa myös kakkossoittimensa
pianon ääreen ja Lennille
paukuttaa rumpuja sekä huolehtia lyömäsoittimilla konsertin rytmistä.
Suurelle yleisölle kevätkonsertin toinen esitys oli
keskiviikkoiltana.. Katso täydellinen ohjelma:
www.sommelo.net/?/
musiikkikorvaa hellii Piirpauke.
Pekka Huttu-Hiltunen
odottaa Folk Big Bandille salia täyteen, sen verran myönteistä suitsutusta tämä omaperäisen saundin suvereenisti hallitseva orkesteri on saanut osakseen.
Piirpaukekin juhlii, sillä se
on ollut yhtyeenä olemassa
täydet neljä vuosikymmentä.
. Esimerkiksi jalkapohjassa ne ovat voimakkaita.
Varpaat kuvastavat pään
aluetta ja kantapää lantion
aluetta, kertoo Mikkonen.
Vyöhyketerapia vaikuttaa
hänen mukaansa etenkin
hermoston kautta. Torstaina 2. Torstaina teemana on Runolaulu ja Kaleva. Seminaareja Sommelossa on
yhteensä kolme. Lauantaina Sommelo onkin sitten siirtynyt Uhtualle, Vienan
Karjalaan.
Sommelo päättyy Haikolassa sunnuntaina 5. Hän itse edustaa so-
vittelevaa kantaa diplomivyöhyketerapeuttina.
. USA:n presidentin
(Samuel L. Esimerkiksi selkävaivoihin oletetaan pystyttävän vaikuttamaan painelemalla heijastepistettä jalan sisäsyrjästä.
Koululääketiede suhtautuu varauksella luontaishoitoihin. heinäkuuta.
Omasta puolestaan Pekka
Huttu-Hiltunen pitää keskiviikon juhlakonserttia tämän
kesän huippuhetkenä Kuhmossa, mutta huippuesiintyjiä on luvassa pitkin festivaalia.
. Tuntuu selvästi, että
Sommelo on lyönyt itsensä
läpi. Tapahtumia jo 29.6. Keskiviikkona aiheena on Kalevala kuvataiteessa ja perjantaina Kalevala ja Kainuu.
Perjantai-illan ohjelmaan
kuuluu muun muassa Emilia
Lajunen . alkaen
Kajaanissa, Kuhmossa ja Suomussalmella
. Lääkehoitoa tarvitaan
myös tottakai, mutta koululääketiedettä ja vaihtoehtohoitoja olisi tarkasteltava rinnakkain. Kysyntä on aktiivista
paikkakunnalla ja muualla
ulkomaita myöten, kertoo
tyytyväisenä Musiikkiyhdistys Pro Sommelon puheenjohtaja Pekka Huttu-Hiltunen.
Hänen mukaansa esiintyviltä ryhmiltä ja taiteilijoilta
on tullut tavanomaista enemmän myös omia ehdotuksia.
. Järjestetään 1. Miekkailija pe
18.00. Ida pe ja su 16.00. Noin 100 esiintyjää ja 40
konserttia Kainuussa ja Vienan
Karjalassa
. Silloin aiheesta on luvassa seminaari
ja iso runolaulukonsertti. . Luvassa on heti kaksi huippukonserttia, kun lauteille astuu
ensin Sibelius-Akatemian
Folk Big Band ja sen jälkeen
ELOKUVIA
Maailmanensi-iltansa Kuhmossakin saanut vauhtidraama Fast&Furious 7 jatkaa vielä kolmen esityksen verran.
Teinityttö Tippi sekä Maapallon valtaavaan Böö-kansaan kuuluva Oho seikkailevat 3D-animaatiossa Vihdoin
kotona
Simonin kirkko
sekä neitsyt Marian kirkko, joka on Pyhän maan vanhimpian kirkkoja - Konstantinuksen äidin Helenan rakennuttama. Kasteessa meidät
tehdään osalliseksi Kristuk-
taa niitä ja kärsii kanssamme.
Ylösnousemus kertoo
kaikkivaltiaasta Jumalasta.
Kärsimyksellä ja kuolemalla
ei ole viimeistä sanaa. Sen
alkuperä on itse illaton Valkeus, joka eli meidän keskellämme ja valaisi koko maailman ylösnousemuksen kirkkaalla loistolla.
Pääsiäisyön evankeliumis-
vaan myös meille jokaiselle
kristitylle annettu ylösnousemuksen ja iankaikkisen
elämän juhla . Olenko siinäkin ulkopuolinen sivustakatsoja?
Voisiko pääsiäinen kuulua
myös minulle?
Pyhässä kasteessa jokainen ihminen puetaan Kristukseen. sama valo, joka kerran loisti
Betlehemin luolan yllä. Kun Marian kirkkoa on yritetty tuhota, ovat tihutyönte-
A
Jeesus on todella
kulkenut juuri
täällä!
kijät aina halvaantuneet, kerrotaan. Laaksojen kirkkaat vesilähteet on eristetty tai tukittu . Toukokuussa 2002
Israelin armeija räjäytti taivaan tuuliin pienen, kauniilla
paikalla sijainneen Pyhän Barbaran kirkon, joka oli seissyt
uskollisena maamerkkinä alueen kristillisestä historiasta.
Niinpä Aboudin kylän kristitty asukas voi hoitaa oliivipuitaan, silloin kun Israelin sotilaat eivät sitä estä. Ne ovat vielä ei-kenenkään maalla, vaikka
ovatkin aina olleet kyläläisten omistuksissa. Ei ole yhtään ihme, miksi turhautuminen ja
mielenosoitukset nousevat uutisiin.
Läheisillä kukkuloilla kulkijan pysäyttävät tyhjät haudat.
Nekin ovat Rooman valtakunnan ajoilta. Hautaluolia on
useita, osa siistejä ja tyhjiä. Messiaan kirkon rauniot, paikalla missä kyläläiset sanovat Jeesuksen opettaneen vuoren rinteellä.
Muita kirkkoja kylän alueella ovat mm. Oma ulkopuolisuuden kokemus kärjistyy maisemassa, jossa luonto, ihmiset ja koko ympärillä
oleva maailma puhkeaa kukkaan. Siksi
pääsiäinen on meille suuri
juhla, josta yhä uudelleen haluamme päästä osallisiksi.
Suuren paaston aikaan toimitettavissa ennenpyhitettyjen lahjain liturgioissa kuulimme, kuinka ?Kristuksen
valkeus säteilee kaikille?.
Pääsiäisenä tuo sama valo sananmukaisesti loistaa kirkkaana koko maailmassa.
Ylösnousemuksen illaton
valo täyttää kaiken, eikä kuolemalla ole enää sijaa. Aboudin kylästä
löytyy 9 toimivaa tai raunioitunutta kirkkoa! Vanhin kirkon
paikka on ns. Ne
kertovat meille kristityn tulevaisuudesta. Näin saamme jatkuvasti
vaeltaa yhä uudelleen pääsiäisilossa ja kantaa pääsiäisen
valoa mukanamme . Silloin moni ihminenkin tuntee
saavansa uutta virtaa ja voimaa elämään. Hän sanoo viimeisen sanan maan päällä. Hänen voittonsa on myös sinun voittosi!
Pääsiäisenä 2015
A
Kristuksen
voitto on myös
meidän
voittomme.?
sen kuolemasta ja ylösnousemuksesta. 18, la 9 . Kylän halki kulkee Rooman
valtakunnan aikainen kävelyreitti Jerusalemista Galileaan. Tämä Jumala ei ehkä ota
pois kaikkia ristejämme.
Mutta Kristuksessa hän kan-
Jari Jolkkonen
Kuopion hiippakunnan piispa
Tulkaa ottakaa Valo
Tulkaa, ottakaa Valo! Näillä
valovirrelmän sanoilla alkaa
pääsiäisyön aamupalvelus.
Puoliyön lähestyessä alttaria
valaisevasta liekistä tuodaan
valo myös kirkkosaliin, jossa
se siirtyy tuohuksesta toiseen
valaisten pian koko kirkon.
Seurakunta kulkee ristisaatossa kirkon ympäri laulaen, palavat tuohukset kädessään. seurakunnan
kirkkoherra
Palestiinan
tyhjät haudat
A
boudin kylä sijaitsee noin 30 km Jerusalemista luoteeseen Palestiinan Länsirannalla. Jeesus on todella
kulkenut juuri täällä!
Kevät on suurten tunteiden
aikaa. Kaamos väistyy, luonto herää ja valo lisääntyy. huhtikuuta 2015
14
Sinun voittosi on meidän voittomme
Hartaus
Timo Suutari
Kirjoittaja on Kuhmon ev.lut. Kylässä asuu noin
400 kristittyä ja noin 200 muslimia ?
?on aina asunut?, sanovat kyläläiset.
Kristinusko on ollut tässä Läntisen Samarian kylässä esillä
Jeesuksen omista opetuspuheista lähtien. Kukkakedot alkavat hautaluolien suuaukoilta. 044 2944 400
www.cafetorilla.?
www.facebook.com/cafetorilla
Etusi saat
esittämällä
Kuhmolaisen
kanta-asiakaskortin.
Kanta-asiakas 2013
kestotilaajana
olet kanta-asiakas. Osallistuessamme Herran pyhästä ehtoollisesta toistamme suuren
viikon ja pääsiäisen tapahtumia. Pääsiäi-
sen ilo on sellaista iloa, johon
myös iloton voi osallistua.
Ylösnousemuksen valo yltää
myös yksinäisen kasvoille. Ja silloinkin, kun et pääse sanan ja sakramenttien äärelle, usko rohkeasti, että
Kristus tulee luoksesi uskon
kaipauksessa. Ehkä ne lopulta ovat kuitenkin ainut kestävä aarre. Siksi pääsiäisyön messuun kuuluu poikkeuksellinen elementti, pyhän kasteen muistaminen.
Pääsiäisevankeliumin ja
saarnan jälkeen pappi astuu
kastemaljan äärelle, valuttaa
kädellään vettä ja julistaa
keskellä pimeää yötä: Kristuksen ylösnousemuksen valossa iloitsemme siitä, että
hänen voittonsa on myös
meidän voittomme.
Kristuksen voitto on myös
meidän voittomme. Tähän
toivoon myös masentunut
Job kurottautuu:
Minä tiedän, että lunastajani elää. Minä
saan tänä pääsiäisenä muistaa kastetta, viettää ehtoollista ja juhlia ylösnousemusta
Alavan kirkossa.
Kutsun sinut näihin juhliin. Marian kirkon ikivanha arameankielinen tekstilaatta on vielä seinässä luettavissa, se on harvoja kirjoituksia Jeesuksen äidinkielellä LähiIdässä. 15. Pääsiäinen ei ole Kristuksen ylösnousemuksen muistojuhla,
Elia
Oulun metropoliitta
Ilmoituksen maksaja: Miikka Kortelaisen tukiryhmä
kanta-asiakasetusi ole hyvä
100% TORILLAN
BURGERIT alk.
Kuhmolaisen kanta-asiakaskortilla -10% pääsiäisen ajan
550
Avoinna pääsiäisen aikaan: to 9 . Muulloin varauksesta.
P. 17, ma 11 . ulos
kirkosta, omaan elämäämme
ja koko maailmaan.
Kristus nousi kuolleista!
Totisesti nousi!
Kristus är uppstånden!
Sannerligen uppstånden!
Kristas kaggöödi jamm´
jest! Tuodi kaggöödi!
A
Kristuksen
valkeus
säteilee
kaikille.?
sa kuulimme kuinka ?Valo
loistaa pimeydessä, pimeys
ei ole saanut sitä valtaansa.?
(Johannes 1:5). Mainosten imelä hymy
tuntuu irvistykseltä, joka
vain korostaa ulkopuolisuuttani.
Kevääseen osuu myös ristin ja ylösnousemuksen pääsiäinen. Marraskuussa 2000 läheisen siirtokunnan juutalaiset ja Israelin armeija leikkasivat tai polttivat kylän liepeiltä
satoja oliivipuuta, kyläläisten elannon. (Job.
19:25)
Kuopion hiippakunnassa
on monta alttaria, jonka äärellä pääsemme kosketuksiin
Kristuksen voitosta ja ylösnousemuksen ilosta. Mieli ilahtuu
auringosta ja puhkeaa kukoistukseen.
Ehkä siksi juuri keväällä
myös mielen masennus ja yksinäisyys tuntuvat tavallistakin raskaammilta. vettäkään ei saisi olla liikaa näkyvillä.
Tällaisen elämän menon keskellä alkaa jo ihmetellä, kuinka
Aboudin kylän asukkaille kaikki oman maan käyttö on hyvin epävarmaa. Se
ei perustu siihen hyvään, mitä me olemme ja teemme,
vaan siihen hyvään, mitä
Kristus on tehnyt meille.
Risti kertoo myötätuntoisesta Jumalasta, joka samaistuu heikkoihin, asettuu häviäjien puolelle ja kärsii ristillä. Pääsiäisyönä
mekin saamme olla ylösnousemuksen todistajia ja kokea
itse, kuinka pimeyden voimat kukistanut Kristus hallitsee koko maailmaa. Liekit ovat pieniä, mutta me tiedämme kantavamme Valoa, jonka edessä pimeys on voimaton.
Mikä sitten on tuo ihmeellinen valo, jota kannamme?
Kyseessä on Kristuksen valo
. Ainoa asia,
mikä kyläläisille takuuvaramasti jätetään ovat tyhjät haudat. todellinen
juhlien juhla ja riemujen riemu.
Pääsiäisen ilo täyttää meidät myös vuoden jokaisena
sunnuntaipäivänä. Vain olemassa olevien talojen yhteyteen voi rakentaa ja etäisemmille viljelmille päästetään maanomistajia harvemmin hoitamaan oliivipuitaan. KUHMOLAINEN Torstaina 2
18.00 Sanan ja rukouksen ilta.
Pe 10.4. maaliskuuta. 040 759 1055) tai
Aulille (p. Stipendirahastoihin kertyi 2450 ?.
Kiitos nuorten puolesta.
Helli Hyytiäinen
Kainuuntie 91
puh. 040 725 0035) tiistaihin 7.4. 8.30 Radio Kajaus,
Sana sunnuntaiksi, Pirkko
Lindqvist. 044 500 1705
La 4.4. maaliskuuta 2013 ja papiksi 1. Klo 11.00 Pääsiäisjumalanpalvelus: Jeesus
elää!
Ti 7.4. Kirkkoherrana Kajaanissa hän aloitti 1. helmikuuta 2011.
Pastori Reijo Marjomaa on
syntynyt Haapavedellä 1956
ja on työskennellyt Kajaanin
ortodoksisessa seurakunnassa vuodesta 2006 eri tehtävissä seurakunnan pääkirkossa
ja kirkkoherranvirastossa.
Hän on toiminut muun muassa pääkirkon isännöitsijänä, uskonnonopettajana ja
kanslianhoitajana. kesäkuuta 2014. 2005 opetus-, henkilöstöhallinto- ja esikuntatehtävissä.
Olen viettänyt ?lapsen
joulua. 11.00 Ehtoollisjuhla,
lapsille pyhäkoulu.
Su 5.4. 18.30, tilaisuus päättyy klo 20.
Kotini on täynnä tavaraa . Ennen kirkollisia
tehtäviä Reijo Marjomaa palveli Puolustusvoimissa
1978 . klo 16.30 alkaen.
Ohjelmaosuus n. Suurella osalla heistä on jokin vamma tai pitkäaikaissairaus.
Pieni ele -keräyksen tuotto
pappina Helsingin ortodoksisessa seurakunnassa. klo 18 kokous.
Teemana Viadoloroosa.
Ke 8.4. klo 18 rukouskokous.
Tervetuloa!
Rajakatu 5
Pe 3.4. Oulun ortodoksisen hiippakunnan piispan metropoliitta Elian päätöksellä Kajaanin ortodoksisen seurakunnan kirkkoherran tehtäviä
hoitaa pastori Reijo Marjomaa aina siihen saakka kunnes kirkkoherran toimi vakinaisesti täytetään.
Ennen Kajaania arkkimandriitta Andreas Larikka
on toiminut muun muassa
kirkkoherrana Mikkelissä,
hiippakuntasihteerinä Helsingin hiippakunnassa ja
Pieni ele
äänestyspaikalla
Äänestyspaikoilla kerätään
varoja kotimaan vammais- ja
terveystyölle.
Eduskuntavaalien yhteydessä järjestetään jälleen 18
vammais- ja terveysjärjestön
yhteinen Pieni ele -keräys.
Tavoitteena on kerätä kaksi
miljoonaa euroa lahjoituksia.
Tämä vaatii 34 prosentin kasvun aiempaan eduskuntavaalien keräysennätykseen
nähden.
Äänestyspaikoilla on vapaaehtoistyössä yli 10 000
kerääjää. huhtikuuta 2015 KUHMOLAINEN
15
Andreas
Larikka
irtisanoutui
Kuhmolainen
toimitus.kuhmolainen@almamedia.?
Kajaanin ortodoksisen seurakunnan kirkkoherra vaihtuu,
koska kirkkoherra Andreas
Larikka on irtisanoutunut
tehtävästään 23. Torstaina 2. 13.00 Hartaushetki,
ruokailu ja ruokajakelu.
Tervetuloa!
www.kuhmonhelluntaisrk.net
ONNITTELUJA
7($77(5, 5(7,.$66$
Kutsumme Teidät
isämme Jorma Karjalaisen ja
veljemme Altti Karjalaisen
muistotilaisuuteen lauantaina 11.4.2015
klo 13.00 alkaen Kahvila Juttuaan.
Halutessanne voitte osallistua myös Jorma Karjalaisen
siunaustilaisuuteen lauantaina 11.4.2015
klo 12.00 Kuhmon siunauskappelissa.
Ilmoittautumiset Aarnille (p. haluaisin nähdä maailmaa avaraa.
Jos haluat lahjan antaa, voit matkakassaan pienen avustuksen kantaa.
Ystävällisesti teidät tervetulleeksi toivottaa Eeva Piirainen
3bb6,b,6(1 68857$166,7
/DQNDODXDQWDLQD NOR ²
+XOOXQKDXVND WDULQD SDULVWD VXKWHHVWD
7R NOR
3H NOR
6X NOR
7L NOR
7R NOR
6X NOR
7R NOR
3H NOR
6X NOR
/LSXW ½ NlWHLQHQ. pari viikkoa.
Suuret kiitokset
monenlaisesta muistamisesta, te ihanat
ihmiset. Hänet vihittiin diakoniksi 24. mennessä.
Saadaksesi ilosta irti, sinun on jaettava se jonkun kanssa.
Siispä tulkaa sukulaiset, ystävät, tuttavat
nauttimaan kanssani kahvit
srk-keskukseen 9.4
.DUDRNH . 1h 35min
VIHDOIN KOTONA
Pe ja su 16.00
-K12/9- Liput 9. 1h 20min
IDA
Pe 18.00
-K7/4- Liput 9. (08) 617 2371 . Ari Lohi, urut.
Hiljaisen viikon lauantai 4.4.
Klo 22.30 pääsiäisyön messu Kuhmon kirkossa
(järjestää nuorisotyö).
Pääsiäispäivä 5.4.
Klo 10
messu Kuhmon kirkossa (l: Hakulinen, s:
Pääkkönen, k: Lohi). /LSXW ½ . 7.4.
+XRPDD Ql\WlQW|DMDW
To, la, ma 18.00
-K12/9- Liput 10. ja 19.
huhtikuuta.
Puolet kunkin kunnan keräyslippaiden tuotosta käytetään paikallisesti vammais- ja
terveysyhdistyksien kautta
esimerkiksi neuvontaan ja
vertaistukitoimintaan.
Toinen puoli käytetään
valtakunnallisesti vammaisten ja pitkäaikaissairaiden
aseman parantamiseen, esimerkiksi kuntoutukseen, tiedotukseen ja apuvälineiden
hankintaan.
HELLUNTAISEURAKUNTA
2KMDXV 8OOD 6FKURGHUXV
.lVLNLUMRLWXV *LOOHV '\UHN
(QQDNNRYDUDXNVHW S
Nuorekas Neljänsuora
6\OLQ Wl\GHOWl RQQHD
Jessikalle
Wl\WWlHVVlVL YXRWWD
7 lLWL LVl -XXVR -RQQD
-DVPLQD MD -RRQDV
ZZZ WHDWWHULUHWLNND QHW
ja
Matti ja Teppo
M
& Horizone
+XRP 9DSDDOLSXW HL YRLPDVVD
9lOL\|Ql VX NOR ²
Tanssiorkesterit:
Souvarit
ja
Mitä tapahtuu?
MENOTPALSTA
kertoo.
Kuhmolainen julkaisee Menot-palstaa
JOKA TIISTAI.
Toimita menovinkkisi
sähköpostilla osoitteeseen
toimitus.kuhmolainen@
almamedia.?
(mainitse viestin otsikossa
Menot-palsta) tai
soittamalla p.
riippuu vaalista ja äänestysvilkkaudesta. 2h 17min
FAST & FURIOUS 7
Pe, la ja su 14.00,
ti 18.00 3D
-K7/4- Liput 8. 1DLVWHQ YDOWDD ?
0DNVDMD
<ULWW¦Y¦Q .DLQXXQ
SDUKDDNVL U\
Kuhmon seurakunta
Puh. pääsiäispäivä 6.4.
Klo 10
sanajumalanpalvelus Kuhmon kirkossa
(l+s: Kupiainen, k: Gogolev).
Keskiviikko 8.4. 1h 30min
%,* *$0(
Tervetuloa elokuviin!
32+-2,6(1 ,+0,6(1 $6,$//$
INHIMILLISTÄ REVIIRIÄ PUOLUSTAEN
(,/$ $$9$.$5( 3V
0HWV¦WLOD\ULWW¦M¦ <R NDXSSDWHNQLNNR
.$16$1('867$-$(+'2.$6
ZZZ DDYDNDUH HGXVNXQWDDQ ?
. Europarlamenttivaalien paras keräystulos on miljoonaa euroa,
kun taas presidentinvaalien
keräys on parhaimmillaan
tuottanut 2,6 miljoonaa euroa.
Pieni ele -lipaskeräys järjestetään eduskuntavaalien
äänestyspaikoilla 8.?14. 044 332 5320.
www.kuhmolainen.fi
Helminauha
H
+XRP 9DSDDOLSXW HL YRLPDVVD
PAJAKKAKINO
Rajakatu 56
040-5409262
www.napis.com
www.pajakkakino.net
Elokuvat 2. Vapaa pääsy, ohjelma 10 ?.
Klo 19
messu Iivantiiran srk-kodilla (l+s: Kupiainen, k: Väisänen, Iivantiiran lauluryhmä).
2. . klo 18 Kalliojoen yv-tilaisuus Koitossa
vanhalla puolella, Kaurontie 51.. www.kuhmonseurakunta.fi
Kirkkotie 6-8
Kiirastorstai 2.4.
ehtoollismessu Kuhmon kirkossa (l: KupiKlo 19
ainen, s: Hakulinen, k: Gogolev). 1h 39min
MIEKKAILIJA
La ja ma 16.00
-K12/9- Liput 9. Kamari- ja mieskuoro,
johtaa Jarmo Kokkonen. (OlYll PXVLLNNLD . Kirkkokuoro avustaa.
Klo 10
messu Lentiiran kirkossa (l: Kerttu
Immonen,s: Maire Komulainen, k: Harinen).
Klo 17
Sotkamon Kamarikuoron konsertti Lentiiran kirkossa, johtaa Pirkko Kupiainen. Löytäjät
kuoro avustaa.
Klo 19
messu Lentiiran kirkossa (l+s: Suutari,
k: Lohi).
Pitkäperjantai 3.4.
Klo 10
sanajumalanpalvelus Kuhmon kirkossa
(l: Hakulinen, s: Suutari, k: Lohi).
Kirkkokuoro avustaa.
Klo 15
Yhdeksännen hetken muistomusiikki Kuhmon kirkossa
655 1651
PARTURI-KAMPAAMO
Parturi-kampaamo
p. 0400 296 261
KOULUTETTU
Parturi-kampaamo
MAIJA IMMONEN
Kainuuntie 88,
Kaija Romppanen
Hakatie 4 Sormula
p. 044 297 6069
<???????. julkinen kaupanvahvistus
. ??. 655 2121, 040 506 2121
Rajakatu 52
K A H V I L A
JUTTUA
Annan Pitopalvelu
K U H M O - TA L O
p. ADR-kuljetukset
.
W??. ??
Kukka- ja
Hautauspalvelut
Kukkakeskus
Koulukatu 14
P. ??????????????????
W. jalkojenhieronta
Koti- ja laitoskäynnit
Ympäristölogistiikka
ja kuljetus
Parturi-kampaamo
$
Timo Kyllönen
JÄTEKULJETUKSET
SILMÄLÄÄKÄRI
OPTIKKO
p.
??. pesut
ja kastelut
. 050 566 8202
www.lumotar.fi
kukka-emilia@hotmail.fi
INTERFLORA
^???. ??. siivous . 0400 293 411
Huoltotie 11, Kuhmo
http://personal.fimnet.fi/
elainlaakari/ss
Asiantuntevaa palvelua
?
?
?
?
?
?
Fysioterapia
Lymfaterapia
Akupunktio
Nivel- ja nikamakäsittelyt
Hieronnat
Tukisukat ja -hihat
Koulukatu 10
p. ????
<???????. 652 1455,
040 567 6842
Vienantie 33,
p. 010 423 3109
Avoinna ma, ke, to 7 . 086 550 196
Hiushuone Tuulia
0440 505 805
Hyvän ilman kampaamo
Rajakatu 36, 88900 Kuhmo
Päivi
Pesonen Ky
Fysioterapia- ja
hierontapalvelut
Koulukatu 14, Kuhmo
Puh. isännöinti . W????????
:??????????????. 0400 336 310
KUHMON
KIINTEISTÖPALVELUT OY
Kainuuntie 91, 88900 Kuhmo
www.kpkuhmo.?
. ???. Viemärien avaukset,
sulatukset ja pesut
. 044 299 1121
/b
ERIKOISHAMMASTEKNIKKO
Y Kuljetusliikkeitä
Optikoita
Koulukatu 8
Myös kotikäynnit
Hammasteknikoita
Mustikkatie 18
Koulutettu hieroja
Kainuuntie 88 (takapiha)
Hammaslääkäreitä
Irene Piirainen
Koulutettu hieroja
Hermorataterapeutti
Koulukatu 8 C, p. Eläinlääkäreitä
ELÄINLÄÄKÄRI
Sari Sievänen
p. ???????????????????
???????????????????
Koulukatu 14
p. 040 569 0096
Luontaishoitoloita
9\|K\NHWHUDSLD
6KLDWVX
5HQWRXWXVKRLGRW
$YXVWDMDSDOYHOXW
Lääkäreitä
KEMIALLINEN JA
VESIPESULA
PESEE KAIKKI PYYKKISI
Katso edulliset hintamme
www.liaton.?
Pajukuja 4
p. 15
Lankapuh. 045 874 1077
IDFHERRN FRP
\KG\VNXOPD
Joustavat aukioloajat.
0DDULW 0LNNRQHQ
GLSO Y\|K\NHWHUDSHXWWL OlKLKRLWDMD
S
.DLQXXQWLH NUV
ZZZ DXULQNRNDPDUL À
Kainuuntie 88, Kuhmo
HyväHoiva
Koulukatu 12, 88900 KUHMO
Jätepakkaaja-auto
044 294 0901
Loka-auto (24 h) 044 294 0900
Toimisto (08) 653 0121
jateyhtyma@kuhmo.net
www.jateyhtyma.fi
Mäkikatu 10, p. (08) 652 0127
Jalkahoitoja
Päivi Komulainen
lähihoitaja, jalkahoidon at suorit.
www.jalkasalonkihyvahoiva.com
Kinttupolku 19 A p. 044 353 1007
Anita 040 754 4282
100% MAALÄMPÖ SUOMESTA
.DLQXXQWLH .XKPR
3XK . 010 665 9017 tai ilmoitukset.kuhmolainen@almamedia.?
Jalkasalonki
. Kukkakauppoja
p. 8,28 snt/puh + 5,95 snt/min.
Matkapuh. kirjanpito . kauppa- ja arviokirjojen laatiminen
Juha Ahtonen LKV P. ?. ???. 040 595 8501
Koulutettu hieroja
TATIANA
TAMPIO
Ota yhteyttä ja varaa paikka
ilmoituksellesi!
Jalkahoidot y Tukisukat
Vyöh.terap. ammattitaidolla
Kainuuntie 88,
II krs.
Tuomo Piirainen
p. ??. (08) 655 0167
Koulukatu 14, 2. Katujen, pihojen ym. ?????????????
y
D??. ???. ??. ???. Sako/hiekkakaivojen
tyhjennykset
. krs
Myös kotikäynnit.
Parturi-kampaamo
RISTO HAVERINEN
Kainuuntie 86
Puh. huhtikuuta 2015
16
NAUTI PAIKALLISESTA
PALVELUSTA
ATK-palveluja
Hierojia
+LGDVWHOHHNR WLHWRNRQHHVL"
DSXD 3& KXROORVWDPPH
9LUXVWHQ KDLWWDRKMHOPLHQ SRLVWR
+XROWR MD YDUDRVDW NDLNNLLQ PHUNNHLKLQ
8XGHW WLHWRNRQHHW MD RKHLVODLWWHHW
.DLQXXQ
7LHWRPLNUR 2\
0\\PlOl
+XROWR
.DLQXXQWLH 0D 3H
KUHMON
TIETOKONEHUOLTO
ja tukipalvelu
ja
oheislaitemyynti
/DDMDNDLVWDOLLWW\PlW
3XKHOLQOLLWW\PlW
3XKHOLPHW MD WDUYLNNHHW
Fysioterapiapalveluja
y Huolto-
y Tietokone-
Avoinna arkisin
klo 9.00 . KUHMOLAINEN Torstaina 2. 0400 889 672,
www.aijanhammas.fi
p. 044 275 0084/Sini
044 972 3228/Tarja
Koulukatu 5
p. 040 722 3909
23 v. ??. kiinteistönhuolto
. Arkistojen tuhoukset
. (08) 652 0020
Kainuuntie 88
p. 050 328 2020
MAALÄMMÖISSÄ
ON EROJA
03
g b 6 6b
9 $ /7 8 8
$
7(778
6 ( 1 7$
-
Maija Kyllönen
P. (08) 652 1343,
0400 185 359
MYÖS AKUPUNKTIO ja
ÄÄNENHUOLTO
Riitta
Haverinen
Kainuuntie 88, Kuhmo
p. Siirrettävät wc:t 4 kpl
Pesuloita
puh. kiinteistönvälitys . 0400 202 833
LVI-alan erikoisliikkeitä
Hermoratahieroja
Marjo Piirainen
Kiinteistöpalveluja
. Jätesäiliöiden tyhjennykset
. 050 373 7895
Kiertävä hieroja,
Kalevalainen
jäsenkorjaaja
Kotileipomoja
Kampaamoja
.28/87(778 +,(52-$
+(5025$7$+,(52-$
3XK
.RQWLRQNDWX %
Parturi-kampaamo Kuhmon
p.
????. 040 561 4898
Parturi-kampaamo
Iivantiira
Kekkostie 5050
Kainuuntie 88, Kuhmo
Ajanvaraukset
p. ???. ????
D??. 045 105 7989
Puistokatu 12
HAMMASLÄÄKÄRI
Tuomas Parkkinen
Kainuuntie 85,
Kesportin vieressä
Kainuuntie 88, Kuhmo
p. 0500 160 029
Erikoishoitoloita
Kuntohoitaja/hieroja
Katja Kukila
P. Siirtolavat 8 - 15 m3,
vuokraukset ja tyhjennykset
. 040 764 5726
Kauneushoitoloita
P. <???. Jätesäiliöiden myynti
. ?????. (08) 652 0924
puh. 8,28 snt/puh + 17,04 snt/min.
Koulukatu 10 Kuhmo,
puh. (08) 652 1533
www.kuhmonlaakaripalvelu.fi
Pitopalveluja
www.hammasparatiisi.?
Puh. 040 4161 710
Rajakatu 36, p. 044 332 9016
. 16.30,
Huoltotie 9
Puh. (08) 652 0055
Myös perusjalkahoidot.
HOIITO
HO
SOPPI
Koulukatu 8
puh. ?????????????
W