Sen hän kuitenkin
Mikäli Kuhmo haluaa musiikkilukion toiminnan käynnistyvän, vaatii se Ari Kontron mukaan määrätietoista ja pitkäjänteistä toimintaa, jossa pitää olla mukana kaupungin päättäjien, kamarimusiikin, musiikkiopiston ja koko elinkeinoelämän. joulukuuta työn Kainuun lukion tulosalueen johtajana. Näenkin, että Kuhmolla on hyvät mahdollisuudet saada käynnistettyä musiikkilukiotoiminta. ovat. Lukion tai edes kunnan ponnistelut eivät yksin riitä, hän muistuttaa.
>
Sivu12. Tasapainottamisohjelmassa on huomioitava kuntien palvelurakenne.
>
Sivu 10
Kuhmon lukion musiikkilinjan rokkaava konsertti esiintymässä viime lukuvuonna.
Kuva: Mari Heikura
Musiikkilukioon mahdollisuudet
Toimeen tartuttava: Kainuun lukion uuden tulosalueen johtajan Ari Kontron mielestä Kuhmolla on hyvät mahdollisuudet saada musiikkilukio. Erityisesti Kuhmosta ja Sotkamosta löytyi runsaasti kuvia, jotka kertovat, millä tavoin ihmiset liikkuivat ennen vanhaan.
Vielä tässä vaiheessa Ari Kontro ei halua ottaa laajemmin kantaa Kainuussa toimivien lukioiden kehittämis- tai toimintamahdollisuuksiin. 18 vuoden työrupeamaansa hän muistelee tyytyväisenä. Musiikkiopetusta annetaan musiikkiopiston ja lukion puolesta jo nyt laajasti, lisäksi Kuhmossa on hyvä pohja muutoinkin musiikkilukiotoiminnalle, arvioi Kontro. VUOSIKERTA Hinta: 1,50
> www.kuhmolainen.fi
Ostopalvelusopimukselle sinetti
Valtuusto hyväksyi Kajaanin, Kuhmon ja Sotkamon päätöksen esittää Maaseutuvirastolle ostopalvelusopimusta.
>
Sivu 6
Palvelurakennetta muutettava
Maakunnan tulopohja ei kasva. Kehittyy: Vartius osa isoa kansainvälistä väylää > Sivu 3 MPK: Kuhmon koulutusosasto lakkautettiin > Sivu 8 Autokoulu: Kuhmon Kuljettajakoulutus aloitti > Sivu 9
Nro 96
PERJANTAI 2.12.2011
52. Kainuussa on lupa. Vain se on mahdollistanut määrätietoisen kehittämistyön.
Vuodesta 1993 lähtien Sotkamon lukion rehtorina toiminut Ari Kontro aloitti torstaina 1. Lupa-asia on sikäli hyvällä tolalla, että Kainuun maakunnalla on musiikkilukiolupa jo olemassa.
Kalenterissa on myös kuhmolaista linja-autoilua.
Historialliset linja-autot kalenterissa
Matti Haapavaaran kalenterissa voi tutustua kainuulaisen linja-autoilun historiaan. Urheilulukio- ja IB-lukiohankkeiden myötä havaitsin, kuinka tärkeää koko paikkakunnan ponnistelut tavoitteen saavuttamiseksi
Uusi Kainuun lukion tulosalueen johtaja Ari Kontro uskoo, että Kuhmoon on mahdollista saada musiikkilukiotoiminta, kunhan halua siihen on riittävästi. Sen sijoituspaikka on vain ratkaistava.
Martti Huusko
Hyvillä mielin tulosalueen johtajana aloittava Kontro on siitä, että hän on saanut Sotkamosta vankkumattoman tuen kunnan johdolta niin virkamiehiltä kuin luottamushenkilöiltäkin. Viimeisenä työpäivänään Kontro siivosi työpöytäänsä Sotkamossa. Vuonna 1994 varmistui urheilulukion toiminnan jatkuminen, 2000-luvulle tultaessa toteutettiin mittava lukion laajennus, sitten siirryttiin hallintokokeiluun, saatiin käynnistettyä IB-lukiotoiminta ja aivan viimeisenä on varmistunut IB-Sport-lukiotoiminnan aloittaminen.
"
Musiikkilukion toiminnan käynnistyminen vaatii laajaa yhteistä ponnistusta." Ari Kontro
toteaa, että IB-lukion saaminen Sotkamoon osoitti, että lukioiden kehittämisessä kaikki on mahdollista
Jos ei pidä varaansa, on pian hotkinut koko kuukauden suklaat. Laaja
yksimielisyys asiassa on välttämätöntä. Valtuustolle menevän ehdotuksen mukaan menot tulevat olemaan 525.957.745 mk. Ilmestyy tiistaisin ja perjantaisin.
Vihreää musiikkilukiolle
aakunnallinen lukio voi olla Kuhmolle suuri mahdollisuus. Oppilaiden ja samalla tarvittavien opettajien lukumäärä on tulevina vuosina vähenemässä nopeasti. Erikoislukio olisi Kuhmon lukiotoiminnan kannalta suuri mahdollisuus. SU 4.12.
Aurinko nousee: 9.21 Aurinko laskee: 14.21 Nimipäivät: Anelma, Unelma
Kun mikään ei riitä
Aurinko nousee: 9.24 Aurinko laskee: 14.19 Nimipäivät: Meri, Vellamo
J
Minna Kähkönen
Aurinko nousee: 9.26 Aurinko laskee: 14.17 Nimipäivät: Airi, Aira
MA 5.12.
Aurinko nousee: 9.29 Aurinko laskee: 14.15 Nimipäivät: Selma
oulun odotus kutittelee jo varpaanpäissä. Mikäli Kuhmo ja kuhmolaiset todella haluavat musiikkilukion toiminnan käynnistämistä, on asiaa vietävä eteenpäin kaikin mahdollisin tavoin. Vuosi toisensa perään. suurimpana syynä tähän on palkkojen nousu, mutta myös monet muut asiat ovat omalta osaltaan kasvattaneet talousarviota.
Lapsena piilouduin oman joulukalenterini kanssa huoneeseeni ja nakertelin jokaisen luukun takaa löytyvistä suklaista, salaa tietenkin, pienet palat nurkista. Koko ajan ollaan matkalla sinne: kyllä se elämä kohta alkaa. Pääkirjoitus paikallislehti Suur-Keuruussa
Kaija ja Jouko Huotari löysivät tämän vanhan valokuvan kuhmolaisen omakotitalon kaapista. Joulukuun alussa uudessa tehtävässään lukion tulosalueen johtajana aloittanut Ari Kontro arvioi, että musiikkilukiotoiminnan käynnistymiselle kamarimusiikkifestivaalien kotikaupungissa on hyvät mahdollisuudet. mk suurempi kuin edellisenä vuotena. Tilaaja voi kieltää tietojensa käytön em. Sama pätee joulukalenterisuklaan lisäksi elämään yleensäkin. Kukaan ei kuitenkaan pysty saamaan aikaan tuloksia yksin. Eikö elämämme ole muka täynnä pieniä jokapäiväisiä iloja: aamukahvi lempimukista, oman lapsen hymy, rakkaan lemmikin kehräys, kullan kainalo. Jos tunnistat siinä esiintyviä ihmisiä, kuvanottopaikan tai sinulla on muita tietoja, ota yhteyttä Kuhmolaisen toimitukseen puh. Mutta samalta suklaaltahan ne maistuivat. Jopa viimeinen, 24. Sen vuoksi eilen aloitettiin joka joulukuulta tuttu rituaalinomainen toiminta: ensimmäinen suklaakalenterin luukku avattiin ja sen takana odottava herkkupala pisteltiin parempiin suihin. Kontro kertoo aikaisempien erikoislukiohankkeiden Sotkamossa osoittaneen, että määrätietoisella ja ponnekkaalla toiminnalla on mahdollista saada aikaan
M
Päivyri
On hienoa, että maakunnallisen lukion tulosalueen johtaja näkee mahdollisuuksia musiikkilukiolle Kuhmossa.
lähes mitä vain. luukun takaa löytyvä suklaapala. En malttanut odottaa, vaan ajattelin, että seuraavan luukun suklaa maistuu varmastikin vielä paremmalta. Kiellot ja kyselyt rekisteriselosteesta kirjallisina ja allekirjoitettuina osoitteeseen: Kuhmolainen, Kainuuntie 103, 88900 Kuhmo.
www.kuhmolainen.fi
Sivunvalmistus: Kuhmolainen Paino: Suomalainen Lehtipaino Oy, Kajaani. Tyhjä joulukalenteri makaa luukut auki revittynä, suorastaan raiskatun näköisenä huoneen nurkassa ja mieltä painaa syyllisyys.
män paras aika kuuluu olleen joko menneisyydessä tai sitten sitä ei ole vielä saavutettu. Viime vuonna muodostui talousarvion summaksi 446.474.775 mk ja kun siihen lisätään lisätalousarvio, niin loppusummaksi tuli 495.354.775 m. Ja mikä pettymys se olikaan. tarkoituksiin ilmoittamalla siitä Kuhmolaisen asiakaspalveluun. Kun tuota elämään jäänyttä lipsautusta nyt pysähtyy miettimään, niin sen takana taitaa piillä ripaus viisautta. Eräs legendaarisen maineen saavuttanut entinen mäkikotka tokaisi aikoinaan, että elämä on ihmisen parasta aikaa. Siellä lähes kaikki uudet sillat ja moottoritiet on rakennettu EU-rahalla. Mutta heti kun petollisen makea suklaa on syöty, mielen täyttää odotus. Henkilötietolain edellyttämä rekisteriseloste on nähtävillä Kuhmolaisessa. Verotuksella tästä kootaan 203.776.992 mk. Musiikkilukion käynnistyminen muuttaisi kehityssuuntaa. 0200 58585 (mpm/ pvm), ennen klo 9.00.
Tilaushinnat force majeure varauksin Kestotilaus laskutusväli 12 kk 90,82 6 kk 47,70 4 kk 32,11 3 kk 24,77 2 kk 17,43 Määräaikaistilaus tilausaika 12 kk 111,00 6 kk 66,05
Hinnat voimassa 1.12.2011 alkaen. 2
|
PERJANTAINA 2. 086325320 tai sähköpostilla toimitus.kuhmolainen@sps.fi.
Asiakasrekisteri Kuhmolaisen asiakasrekisterissä olevia tietoja käytetään asiakassuhteen ylläpitoon ja hoitoon. Mitä me oikein etsimme. Muualta saapuvien oppilaiden myötä oppilasmäärä saataisiin taas kasvuun ja lukiokoulutuksen laatua pystyttäisiin erikoislukiona määrätietoisesti nostamaan.
Levikki: 5935 (LT2010) Kustantaja: Suomen Paikallissanomat Oy ISSN 0787-5312 Osoite: Kainuuntie 103, 88900 Kuhmo Puh: (08) 632 530, faksi: (08) 632 5334
Päätoimittaja Martti Huusko 632 5330 044 332 5330 martti.huusko @sps.fi
Asiakaspalvelu
Avoinna: ma pe klo 9 16 Puh: (08) 632 530 Sähköposti: asiakaspalvelu.kuhmolainen@sps.fi ilmoitukset.kuhmolainen@sps.fi Ilmoitushinnat: sivulla 6 alaosa
Markkinointipäällikkö Kirsi Kela 044 332 5332 kirsi.kela@sps.fi
Elämän menoa
PE 2.12. Mitäs nyt. Kaija ja Jouko Huotari kaipaavat tietoa kuvasta. Näistä opetus- ja sivistystoimen menot ovat 229.331.285 mk, terveysja sairaanhoitohuollon menot 62.345.600 mk, sosiaalihuollon menot 45.397.000 mk ja pääomamenot 96.327.700 mk. Miksi aina pitäisi saada enemmän. Kuhmolaisella ja muilla Alma Media Oyj -konserniin kuuluvilla lehdillä on oikeus käyttää ja luovuttaa rekisterissä olevia tietoja suoramarkkinointiin, etämyyntiin sekä mielipide- ja markkinatutkimuksiin henkilötietolain mukaisesti. JOULUKUUTA 2011
Pääkirjoitus
Kuhmolainen
Kuhmon seudun paikallislehti. Elämän alkamista ei tarvitse odottaa, koska hyvät ihmiset: elämä on tässä ja nyt. Tämän mukaan tulee ensi vuoden talousarvio olemaan lähes 30 milj. Itse yritän ottaa neuvosta vaarin ja nauttia elämästä päivä ja suklaapala kerrallaan.
Sinikka Karppinen 632 5342 sinikka.karppinen @sps.fi
Airi Makkonen 632 5343 airi.makkonen @sps.fi
Toimitus
Avoinna: ma pe klo 8.30 16.30 Puh. (08) 632 5320, 044 332 5320 Sähköposti: toimitus.kuhmolainen@sps.fi
Antero Komulainen työ: 632 5322 koti: 040 723 1050 antero.komulainen @sps.fi
Jarno Hiltunen työ: 632 5321 koti: 050 518 2950 jarno.hiltunen @sps.fi
Tunnetko tämän kuvan?
Minna Kähkönen työ: 632 5325 koti: 040 754 4686 minna.kahkonen @sps.fi Mari Heikura työ: 632 5323 koti: 040 754 3579 mari.heikura @sps.fi
Tilaukset
Jakeluhäiriöt varhaisjakelualueella puh. Nyt oppilasmääräennusteet ovat todella huolestuttavat. Miksi ei Suomessa. Elä-
Mutta pysähdytäänpä miettimään. Tai sitten roikutaan menneissä kuin nelivuotias unirievussaan, hellitään muistoja ja unohdetaan tämä päivä.
Miia Väisänen 632 5324 050 438 0786 miia.vaisanen @sps.fi
Tuija Huusko 632 5331 tuija.huusko @sps.fi
50 vuotta sitten
Kuhmon kunnanhallitus sai tiistaina käsitellyksi loppuun tulevan vuoden talousarvion. Hintaan lisätään voimassa oleva sovellettava arvonlisävero, jos Suomen arvonlisäverolaki sitä edellyttää.
Sanottua
Aivan toisenlainen meininki on Välimeren maissa. Jos alkaa etsiä aina vain enemmän ja parempaa, karu totuus on, että unohtaa elää ja arvostaa niitä asioita, mitä itsellä on. Kyseessä saattaa olla kuva hääjuhlista, koska kuvassa esiintyvällä naisella on yllään hääpukua muistuttava valkoinen mekko. Joskus tuntuu siltä, että aina pitäisi saada lisää, eikä mikään riitä. LA 3.12
Lähde: Kainuun maakunta -kuntayhtymä
Vartius osa suurta väylää
Barents Link: Kainuun lävitse kulkee Oulu-Arkangel -liikennekäytävä. Kainuun Venäjä -liiketoimintastrategian 2005 2012 tavoite on kehittää ja vahvistaa Via Vartius -yhtiöstä alueellinen Venäjälle suuntautuvien liiketoimintojen erikoisosaaja ja Kainuun Venäjä liiketoiminnan toteuttaja. Ostosmatkailu tulee lisääntymään. Yhteistyössä venäläisten kansa on yritetty poistaa liikenteen pullonkauloja. Kotimaisia matkailijoita niistä oli 90 prosenttia. Kansainvälisenä rajanylityspaikkana Vartius on siinä tärkeässä asemassa. Tiehanke käynnistyy toivottavasti jo keväällä Vartiuksen suunnalla, Keränen kertoi. Myös EU:n pohjoisen ulottuvuuden liikenne- ja logistiikkakumppanuus kuuluu kehittämissuunnitelmiin. Strategian mukaan maakuntahallinto tukee kainuulaisten yritysten Venäjälle suuntautuvia liiketoimintoja. Vartiuksellekin voisi avautua mahdollisuuksia projektitoimitusten hoitamisessa. Jokin aika sitten kansainvälisessä investointifoorumissa oli Moskovan rauta-
Olemme TÄNÄÄN PERJANTAINA me PERJ JANTA AINA AVOINNA NA KLO 19 saakka.
Vain tänään! KAIKISTA TUOTTEISTA
Meillä
Härmän toimintakeskukseen oli kokoontunut monia kiinnostuneita kuulemaan asiantuntijoiden alustuksia. Tämä on uusi asia, voi jopa sanoa, että uutinen, totesi Paavo Keränen.
ulkomaalaisia ja heistä venäläisiä 63 prosenttia. Henkilöliikenne koskettaa enemmän teitä, evästi Keränen Härmänkylän entiselle koululle kokoontunutta yleisöään. Asiaa lobataan parhaillaan. Ihmisten ostovoima on kasvanut siellä paremmin kuin muualla Karjalan tasavallassa. Heidän määränsä on kasvussa. Stokman-projekti sisältää kaasuputken, joka kulkee Murmanskista Suomenlahdelle. Venäläiset käyvät päivittäistavaraostoksilla Kainuussa. Pullonkaulat koskevat rajan toisella puolella tapahtuvaa liikennettä. Siihen sisältyisi palveluja perinteisen kaupan ulkopuolella. Raja-alueella rakennetaan voimakkaasti. Vartius on osa suurta liikenneväylää.
Jarno Hiltunen
Projektijohtaja Paavo Keränen Kainuun maakunta -kuntayhtymästä puhui Härmän toimintakeskuksessa Härmänkylällä Oulu-Arkangel -liikennekäytävästä ja sen mahdollisuuksista maanantaina 28. Keräsen mukaan onkin kummallista, että Kainuun osaamista ei ole siellä saatu vielä laajassa mitassa käyttöön.
tiistaisin ja perjantaisin verkossa joka päivä www.kuhmolainen.fi
Runsas valikoima sisustustuotteita ja valaisimia Heta VUODESOHVA
Sisusta joulu kotiin!
Henna LEPOTUOLI
795
Paljon RUOKAILURYHMIÄ alk.
Vartiukseen on investoitu runsaasti. Yhteistyötä edistetään talouden, kaupan, palvelujen, investointien ja tekniikan alalla, muun muassa puurakentaminen, matkailu ja liikunta sisältävät yhteistyön mahdollisuuksia. Tärkeä kehittämisalue on myös kumipyörillä tapahtuvien tuoretavarakuljetusten mahdollistaminen Vartiuksen kautta. Kostamus on parhaiten toimeentuleva kaupunki Karjalan tasavallassa. Keräsen mukaan mietinnässä on ollut erityinen Kainuu-kortti venäläisille asiakkaille. Kansainvälisen raja-aseman kehittämissuunnitelma sisältää muun muassa kantatie 89 leventämisen. PERJANTAINA 2. Siksipä on syntynyt ajatus 72 tunnin pikaviisumivapauden kokeilusta, jota sovellettaisiin rajan molemmin puolin. Kainuu-Arkangel-Pohjois-Pohjanmaa -yhteistyösopimuksen 2011 2014 mukaan osapuolet aikovat edistää kaikin tavoin alueidensa välistä yhteistyötä. Kaupat ovat kuitenkin kokeneet sen kilpailua rajoittavaksi.
Vartiuksen nykyinen kapasiteetti on noin viisi miljoonaa tonnia vuodessa eli tavaraliikenne (rautatie) toimii 50 prosentin teholla. JOULUKUUTA 2011
|
3
Liikennekäytävä kulkee Vartiuksen läpi Venäjältä maailmalle. Tämä on iso asia, jota on voimakkaasti ajettu Karjalan viranomaisten kanssa, Keränen totesi. Pään auki saaminen on joka tapauksessa tärkeää, koska alueella on tekeillä valtavia projekteja, muistutti Keränen. Henkilöliikennemäärät Vartiuksessa ovat vakiintuneet 400 000 500 000 rajanylittäjään vuosittain. Tällä hetkellä se kulkee Vainikkalan kautta. Vuonna 2008 Kainuussa oli noin miljoona yöpymistä. Elintarvikkeet Kostamukseen menevät tällä hetkellä Pietarin kautta. Kainuun Venäjä -työryhmä 2012 päivittää strategian ja ottaa kulttuurin siihen mukaan.
Vartiuksen liikenteen monipuolistamissuunnitelmiin kuuluu muun muassa konttiliikenteen aloittaminen. Myös rekkakaistojen saaminen rajalle on tärkeää, sillä Vartiuksessa henkilöautot ja rekat kulkevat nyt samassa jonossa. Se on ollutkin mukana esityksessä, mutta tipahtanut pois. Vartiuksen on ehdottomasti kuuluttava EU:n runkoverkkoon, Paavo Keränen painotti. Ajankohtainen on TEN-T-runkoverkko (Trans-European transport networks) eli Euroopan laajuinen tavara- ja henkilöliikenneverkko. Omalta osaltaan Kainuun maakunta -kuntayhtymä tekee osuutensa käytävän kehittämiseksi. Paavo Keränen (vas.) puhui Oulu-Arkangel -liikennekäytävästä ja sen tuomista mahdollisuuksista.
199 179
:n edustus
-15%
Joulukuussa palvelemme myös
SUNNUNTAISIN KLO 12 15
Koulukatu 14, Kuhmo, avoinna: ma-pe 9-17, la 9-13. Asiasta on jo tehty virallinen esitys. Merkittävä on myös Kontiomäki-Vartius -rataosan parannus. Barents Link yltää neljän valtion alueelle. marraskuuta. Myös Lietmajärvi-Kotshkoma -radan transitoliikenne ja logistiikka Vartiuksessa ja Kivijärvellä ovat tärkeitä aiheita.
teiden hallinnon edustaja esittänyt näkemyksen, että välillä Petroskoi-Kostamus-Vartius-Oulu olisi tarkoitus käynnistää henkilöliikenne. Mahdollinen haaraputki menisi Kostamukseen. Loput 10 prosenttia oli
Venäjä ja EU neuvottelevat viisumivapaudesta, mutta se ei toteudu lähiaikoina kaikessa laajuudessaan
68 ) Kokohieronta + jalkojenhoito (norm. Petri, Herkko, Janette, Pipsa, Aada ja lähipiiri.
Birgitalle
T. 3D-animaatio on puhuttu suomeksi.
Piiat: Katryn Stockettin romaaniin pohjautuvan elokuvan pääosissa nähdään Emma Stone, Viola Davis ja Octavia Spencer, kolme hyvin erilaista ja ainutlaatuista naista 60-luvun Missisippistä, joiden yllättävä ystävyys saa alkunsa salaisesta kirjaprojektista. 040 734 6797. klo 9 13 Sunnuntaina 11.12. Nopea Android 2.3 käyttöjärjestelmä. Matka yhteisiin 70 vee juhliinne pian hyvässä seurassa alkaa ;)
Sanna ja Heikki;
Tyttö pieni naurusuu, on kun taivaan täysikuu. Tervetuloa!
Sompamiehen
Pukinkonttiin tai itselle hyvinvointia tarjoushinnoin!!
Intialainen päähieronta + jalkahoito Jalkojenhoito (norm. PERJANTAINA 2. Laitteen sisäiseen ja ulkoiseen kestävyyteen on kiinnitetty erityistä huomiota, joten puhelin sopii erinomaisesti esimerkiksi rakennustyömaakäyttöön, vaativiin eräolosuhteisiin ja veneilyyn.
39
OBH Nordica LÄMPÖHUOPA
160x120cm
99
OBH Nordica VERENPAINEMITTARI
Elokuvia
Artturi Joulu - Joulupukin poika: Artturi Joulu paljastaa vihdoin vastauksen kaikkia lapsia aina askarruttaneeseen kysymykseen: miten Joulupukki ehtii toimittaa kaikki lahjat yhden illan aikana. 40 ) Puolihieronta + jalkojenhoito (norm. Artturi Joulu la, su ja ti klo 16.00, ma 18.00.
269
PALVELEMME JOULUNALUS VIIKONLOPPUISIN!
Lauantaina 3.12., 10.12., 17.12. Pertti Keinonen yhtyeineen
Onnea!
Vesi, lumi tai pöly eivät rajoita Samsungin uuden iskunkestävän kosketusnäyttöpuhelimen käyttöä. Se rikkoo yhteiskunnan normeja ja osoittautuu jopa vaaralliseksi.
Pajakkakinossa: Piiat pe, la, su ja ke klo 18.00. Hyvää syntymäpäivää
pukin konttiin!
Bosch LÄMPÖTYYNY
Kauan odotettu
SAMSUNG GALAXY XCOVER
Näin se homma etenee. (08) 655 0406 Avoinna ma-pe 9.30-18, la 9.30-14 www.moda.fi
KOTIHOITOATERIAT
Ma: Merimiespihvi, vihannessuikale, kiinankaali-hunajameloni-paprikasalaatti, puolukkakiisseli Ti: Palapaisti, perunasose, puutarhurinsekoitus, kartanosalaatti Ke: Hernekeitto, Edam-juusto, tuorekurkku, ohukaiset+hillo To: Silakkaleike, ruohosipulikastike, perunasose, herne-maissiporkkana, suklaakiisseli Pe: Makkarakastike, perunat, parsakaali/kukkakaali, kaalikartonoherkkusalaatti, mansikkakiisseli La: Jauhelihakiusaus, kasvissuikale, sekahedelmäkiisseli Su: Kaalikääryle, kastike, peruna, sateenkaariporkkana, päärynäkerroskiisseli
KOULURUOKA
Peruskoulu, lukio, ammattiopisto, työkeskus, päivätoiminta ja päiväkoti Ma: Merimiespihvi, kiinankaalihunajameloni-paprikasalaatti Ke: Hernekeitto, Edam-juustoviipale, tuorekurkku To: Silakkaleike, perunasose, porkkana-ananassalaatti Pe: Makkarakastike, peruna, kaalikartanoherkkusalaatti Muutokset mahdollisia
Kuhmolaista kädentaitoa
täyttää tänään pyöreät 20 vuotta, valmistuu eläintenhoitajaksi ja saa valkolakin päähänsä. klo 12 15
89
KUHMO Kainuuntie 92, p. Onnea ja kaikkea hyvää toivottaa kotiväki ja karvaiset ystävät.
Juulia
Käsityömyymälä Apilassa
Ukki miettiikö tässä jo bussikuskin uraa. 69 ) p. JOULUKUUTA 2011
|
5
ONNITTELUJA
LASTENPALSTA
Santa Claus
Joulu on saapunut Moda-myymälöihin! Laadukkaita lahjoja, joista on iloa pitkään joulun jälkeenkin.
is coming to town...
Laukkuusi möksävermeet, juhlapuku ja hellevaatteet passin kera pakkaa. 58 )
35 49 58
mieluummin kotikäyntejä
Täytettä
Ei ehkä kuvan tyttö tiennyt, että isona on neljän lapsen äiti ja polku hoitajaksi on vienyt. ja 18.12. isä ja äiti sekä Vili ja Puru
Essille
Naisen STI huppari 49,95 STI pyjamasetti 39,95 Miehen STI t-paita 12,95 STI pyjamahoustu 39,95
Kuhmo, Kainuuntie 76 p. 045 133 6238,
tiistaisin ja perjantaisin verkossa joka päivä www.kuhmolainen.fi
49
(norm. 020 793 5270, palvelemme ark. 9 17
Palvelunumeroihin soittaminen maksaa 8,21 snt/puh + 6,9 snt/min lankaverkosta tai 8,21 snt/puh + 16.9 snt/min matkapuhelinverkosta.
>. Luvassa on kaikki jouluisen klassikon ainekset sisältävä tarina koomisesti koheltavasta perheestä ja sankarin viittaa kapoisille harteilleen sovittelevasta Artturista. Mehtipeitossa jo 40 vuotta.
2.12.2011 ja onnea uuteen ammattiin 16.12.2011! T. Koko naamaa naurattaa, kun hän tänään onnen saa! Onnea
Tervetuloa palveltavaksi!
täyttäessäsi tänään 6 vuotta! T. Ei lennä nyt tilurissa eikä linjalla kuraa, vaan kävellään rannalla palmuista kujaa ja raekastaan mereen lujaa! matkaseurueessa onnittelemassa Anita, Sami, Henna, Brita ja Otto.
Avoinna ma-pe 9 17, aattoina 9 14 Koulukatu 9, puh
www.kuhmolainen.fi
olisivat kuitenkin kuntien päätösvallassa, eikä niitä ole ennalta määrätty. Päätimme esittää valtuustolle ostopalvelusopimusta, Karppinen totesi.
Kuhmon maaseutusihteeri Anja Karppinen esitteli asian kaupunginvaltuustolle kokouksessa. Valtuuston jäsen Jaakko Kyllönen (kok) näki asiassa jopa demokratiavajetta. Yksikköä johtaisi Sotkamon maaseutupäällikkö. Sotkamon, jolle järjestämisvastuu siirtyisi on toimitettava selvitys sopimuksen tekemisestä Maakuntavirastolle 1. Siitähän hulina syntyisi. Nyt viikon aikana on kovat neuvottelut.
Sopimuksesta ei erimielisyyttä
Valtuusto: Kaupunginvaltuuston kokouksessa hyväksyttiin yksimielisesti Kajaanin, Kuhmon ja Sotkamon kuntien päätös esittää Maaseutuvirastolle ostopalvelusopimusta, jossa maaseutuhallinnon tehtävien järjestämisvastuu siirtyisi Sotkamolle. Myös palvelu pelaisi hyvin, kun toimipisteet olisivat auki viisi päivää viikossa.
Kukin kunta olisi vastuussa oman toimipisteensä ja henkilöstönsä aiheuttamista kuluista, mutta yhteisestä hallinnosta aiheutuvat kustannukset jaettaisiin tasan kolmen kunnan kesken. Lehden suurin vastuu ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä on ilmoituksen hinta. Tarkoituksena olisi muodostaa maataloushallinnon yksikkö, jossa Sotkamo vastaisi maataloushallinnon järjestämisestä kuntien alueelle. Maaseutuvirasto tarkistaa esityksen ja vaatii tarvittaessa muutoksia tai voi myös hylätä sopimusehdotuksen kokonaan.
Kaupunginvaltuusto käsitteli kokouksessaan
myös vuoden 2011 talousarvion toteuttamista ja toteutumista. Sopimuksen on määrä tulla voimaan vuoden 2013 alussa. 6
|
PERJANTAINA 2. Sopimus sinäsä ei niinkään herättänyt keskustelua, mutta sen käsittelytapa puhutti kaupunginvaltuustoa. Taitaapi tulla markka takaisin.
Kaupunginvaltuusto kokoontui tiistai-iltana. Kaupunginjohtaja Eila Valtasen mukaan loppuvuosi näyttäisi menevän taloudellisesti hiukan paremmin kuin ennakoitiin. rivi 5,10 Seuraavat rivit 1,70 Hintoihin lisätään alv 23% Ilmoitusten jättöajat Tiistain lehteen edellisenä perjantaina klo 16.00 mennessä. Hallintojohtaja Juhana Juntunen vahvisti, ettei laki estä sellaista sopimusta. Perjantain lehteen rivi-ilmoitukset keskiviikkona klo 11 mennessä. Valtuuston jäsen Maarit Rauhala (kesk) totesi, että ihmisillä on usein suuri kynnys osallistua julkisiin kokouksiin, vaikka mielenkiintoakin olisi. Varovaisen toiveikkaasti sanon näin, mutta tulos riippuu lopulta siitä, millaiset joulukuun verokertymät ovat, hän totesi. Kyse on normaalista kuntayhtymän demokratiasta. JOULUKUUTA 2011
Gallup
Seuraatko euron tilannetta?
Matti Seilonen: Kyllä seuraan. Tehtävien hoitamiseen olisi osallistuttava yhteistoiminta-alueella vähintään viisi henkilöä. Minulla on nyt sellainen kuva, että työpaikat olisi turvattu, hän kommentoi asiaa. Kuntalaiset eivät voi tähän asiaan vaikuttaa kun kokoukset ovat suljettuja, sanoi Kyllönen. Jos tilanne muuttuu, ostopalvelusopimus on joustava ja melko helposti muunneltavissa, jos se on tarpeen, hän totesi. Kokouksiin osallistuvien edustajien on oltava rehellisiä ja luotettavia, hän kiteytti.
Viljelijöiden kannalta ostopalvelusopimukseen siirtyminen olisi kannattavaa. Päätökset ovat avoimia, vaikka kokoukset eivät olisikaan. Hallintokustannuksista ei ole vielä tietoa, mutta Karppinen totesi, että ajatuksena on vuoden 2013 seurannan perusteella. Maaseutuvirasto voi vielä vaatia siihen muutoksia tai hylätä sen kokonaan. Valtuuston jäsen Mikko Kanniainen (kesk) piti ostopalvelusopimusta huomattavasti parempana
vaihtoehtona kuin isäntäkunnan palveluksessa olemista. Sopimus koskee maaseutuelinkeinoviranomaisten tehtäviä, kuten EU:n tukien ja petovahinkojen käsittelyä sekä eläinrekisterin ylläpitoa. Näin ei pitäisi olla, mutta periaatteessa se on mahdollista. Yksikkö muodustuisi Kuhmon kaupungin maaseutusihteeristä ja maataloustoimiston kanslistista, Kajaanin kaupungin maataloussihteeristä sekä Sotkamon kunnan maaseutupäälliköstä ja maataloustoimiston sihteeristä. Kokous pidettiin viime tiistaina.
Kuntayhtymien kokoukset puhuttivat
Kaupunginvaltuuston kokouksessa oli esillä myös Kainuun jätehuollon kuntayhtymän perussopimuksen muuttaminen. Muina asioina käsiteltiin Kainuun jätehuollon kuntayhtymän perussopimuksen muuttamista ja kaupungin vesihuoltolaitoksen liittymismaksuja Haatajankylän toiminta-alueella vuodelle 2012. Tuntuu oudolta, että kokouksiin valittu edustaja voi periaatteessa tehdä itsenäisiä päätöksiä. Meillä on vaihtoehtoina joko se, että työntekijät olisivat joko isäntäkunnan palveluksessa ja sen työntekijöitä tai sitten tämä ostopalvelusopimus, jolloin työnjohdon vastuu ja tehtävät voitaisiin hoitaa lähes samoin kuin aiemminkin. Nyt ollaan sopimuksen teon ja käytännön järjestelyjen vaiheessa. tammikuuta 2012 mennessä. Perjantain lehteen edellisenä keskiviikkona klo 16.00 mennessä. Mutta jos emme nyt kokeile tätä, se jää varmasti kaivelemaan. Valtuuston jäsen Pekka Heikkinen (kesk) kuitenkin esitti kysymyksen siitä, estääkö laki sopimasta, että joku tietty kokous olisi avoin. Valtuusto voisi hänen mielestään ottaa oppia esimerkiksi siitä, millaisia käytäntöjä kuntayhtymän kokouksissa on Mauri Piirainen (vas) oli sitä mieltä, ettei kuntien valtuustojen pitäisi osallistua kokouksiin. Hän lisäsi kuitenkin, että on olemassa vielä pieni riski siitä, että Maakuntavirasto lähettää ehdotuksen bumerangina takaisin. Välihuutajia ei tarvita kokouksiin, hän totesi. Kun tv:n aukaisee, ei sieltä muuta tulekaan.
Ilmoitushinnat
Perushinnasto Ennen tekstiä 1,17 Teksti 1,15 Tekstin jälkeen 1,12 Takasivu 1,22 Kiitosilmoitukset 1,12 Kuolinilmoitukset 1,17 Lukijailmoitukset: lastenpalsta, onnittelut, terveiset 14,63 /ilmoitus Lukijan Tori 1 5 riviä 9,76 Seuraavat rivit 1,63 Yritysrivit 6,00 Nimimerkkilisä 3,61 Laskutuslisä 4,14 Seuratoiminta 1. Esimerkiksi neuvonta pysyisi silloin omassa kunnassa. Viljelijöiden kannalta ostosopimukseen siirtyminen olisi kannattavaa.
Minna Kähkönen
Toivo Haverinen: Väkisellä. Emme myöskään voi vielä tietää mikä tilanne on esimerkiksi kolmen neljän vuoden kuluttua. Kokous kesti 45 minuuttia.
Toivo Heikkinen: Seuraan. 84 3 palstaa .....128 4 palstaa .......172 5 palstaa .....216 6 palstaa .......260 Kysy tarjous verkkopalveluistamme. Heikkinen otti kantaa myös perussopimuksen muuttamiseen toteamalla, että teknisen lautakunnan on tiukasti seurattava, etteivät kustannukset kohoa kohtuuttomiin mittasuhteisiin. Aineistovaatimukset Ohjelmat: InDesign, Adobe Acrobat (PDF), Adobe Photoshop Aineiston siirto: · Internet: www.almamedia.fi/aineisto · Sähköposti: ilmoitukset.kuhmolainen@sps.fi Palstaleveydet mm 1 palsta .........40 2 palstaa ......... Kuntayhtymän kokouksissa on tolkut edustajat. Kuntalakien mukaan kuntayhtymien kokoukset eivät ole julkisia. Kuntakohtaiset työntekijämäärät
"
Ostopalvelusopimus on joustava ." Anja Karppinen
määritellä kustannusten määrä ja jokaisen kunnan osuus. Myös valtuuston jäsen Heikki Heikkinen (kesk) näki asian eri tavalla kuin Jaakko Kyllönen
JOULUKUUTA 2011
|
7
KOKO PERHEEN ILOINEN
perjantaina 2.12. torilla
klo 17.30
Tervetulotoivotus, Jari Kanerva Tonttulakitus Joulupukki saapuu, Helkanuorten ja seurakunnan tontut mukana Seurakunnan lapsikuoro laulaa Joulupukilla on asiaa Tonttukuoro laulaa Vuoden Kuhmolaisen palkitseminen Joulupukki kerää lasten kirjeet Myytävänä makkaraa ja mehua
M U OT I
EISA
Parturi-kampaamo Kuhmon
kirjakauppa
Hotelli
Hieroja
Otathan mukaan tonttulakin!
Torilla JOULUPUKIN KIRJELAATIKKO ja PIPARITARJOILU!
Kuntosali plus
KUHMON APTEEKKI. PERJANTAINA 2
Kun valtakunnallinen organisaatio päätettiin tänä vuonna muuttaa, se merkitsi myös Kuhmon koulutusosaston toiminnan päättymistä.
"
Kuhmolaisten kannattaisi hyödyntää lähellä tapahtuvat kouluttautumismahdollisuudet." Martti Hämäläinen
toteuttaminen Kajaanissa 16.18. JOULUKUUTA 2011
Rakenne uusiksi naisille toimintaa
MPK muuttuu: Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen (MPK) toiminnan rakenne on tämän vuoden aikana muuttunut. mennessä. Kuhmon paikallispäällikkönä jatkavan Martti Hämäläisen mukaan haluttu varmistaa se, että käytössä olevat resurssit voidaan kohdistaa tärkeimpään eli koulutukseen. 13. Palautetut kupongit ovat mukana äänestyksessä. Paikallispäällikkö Martti Hämäläinen totesi, että MPK:n historian viimeinen paikallis- ja koulutusosasto on toiminut vuodesta 1996 lähtien aktiivisesti ja tuloksellisesti. Paikallispäällikkö Martti Hämäläinen toivoi, että kuhmolaiset käyttäisivät tilaisuutta hyväkseen ja osallistuisivat Vuosanka 2012 harjoitukseen entistä aktiivisemmin. Toiminnan rakenteellisilla uudistuksilla on edelleen
Martti Hämäläinen kouluttamassa naisten erä- ja maastotaitokursseille osallistuneita naisia viisi vuotta sitten Vuosanka 2006 -harjoituksessa. Vuoden 2012 erityispiirteenä on vain naisille suunnattu valtakunnallinen Nasta12 Linna koulutuskokonaisuuden
Laaja koulutuskokonaisuus on edelleen Vuosangassa toukokuussa järjestettävä Vuosanka 2012 koulutustapahtuma. 14.12.2011
Äänestä mielestäsi kauneinta näyteikkunaa tai somistusta oheisella kupongilla. 11. 9. 5.
Parturi-kampaamo
88900 Kuhmo
Puhelin
15. DeeKoo Store. 8
|
PERJANTAINA 2. 12. Palauta kuponki Kuhmolaisen konttoriin ke 14.12. Tie tapahtumahetkellä oli erittäin liukas ja ajoneuvon vauhti alle 40 kilometriä tunnissa.
Historiallisessa kokouksessa oli paikalla kaksi toiminnassa koko ajan mukana ollutta henkilöä eli Heikki Hyvönen ja Martti Huusko.
Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen rakenne on viimeisen vuoden aikana tiivistynyt. Erityisesti hän nosti esille järjestyksenvalvojan kurssin, jonka myötä on mahdollista saada tiiviin koulutuspaketin avulla valmiudet toimia järjestysmiehenä.
Hämäläinen jatkaa liittohallituksessa
Suomen Reserviupseeriliitossa jatkaa myös ensivuonna puheenjohtajana kapteeni, professori Mika Hannula. 14.
M U OT I
EISA
Kuhmon 4H-yhdistys
kirjakauppa
1.
in Mielestäni kaune näyteikkuna tai somistus on
Äänestäjän nimi
numero:
KIRJEPOSTIMERKKI
2. maaliskuuta. Ajoneuvo ei kärsinyt mainittavia vahinkoja. Kainuun piiri on yhdistetty Pohjois-Suomen käsittävään laajaan alueeseen ja paikallinen erillisten osastojen toiminta on päättynyt. 3.
Lähiosoite
Kainuuntie 103
Postinro Postitoimipaikka
4. Äänestäneiden kesken arvomme lahjakortteja kilpailussa mukana oleviin liikkeisiin.
6. Hämäläinen toivoi, että mahdollisimman paljon kainuulaisia naisia osallistuu monipuoliseen ja tasokkaaseen koulutustapahtumaan. 10. Keskiviikkona kokoontunut Kuhmon koulutusosasto voikin todeta, että sen toiminta on valtakunnallisella päätöksellä loppunut. Molempien toimipaikka on Kajaani. Kuhmon koulutusosaston viimeisessä kokouksessa todettiin, että koulutus maakunnassa jatkuu vilkkaana. 8. Ajoneuvossa oli varusmieskuljettaja ja liikenneopettaja, joille ei aiheutunut henkilövahinkoja. Liittohallituksessa jatkaa luutnantti Martti Hämäläinen Kuhmosta, liittovaltuustossa kapteeni Martti Minkkinen Kajaanista ja neuvottelukunnassa majuri Seppo Tähkäpää Ristijärveltä. Siihen sisältyy erilliset kurssit katuturvallisuudesta, talvimaastotaidoista, selviytymisestä sähköttä, eläimen turvallisesta kohtaamisesta, harvaan asuttujen alueiden turvallisuudesta, arjesta ja ajanhallinnasta osana turvallisuutta sekä elämyksistä ja arjen turvallisuudesta.
Pohjois-Suomen alueeseen nyt kuuluvan Kainuun koulutus- ja tukiyksikön päällikkönä toimii Timo Toivonen. Suomen Reserviupseeriliitossa on 2800 jäsentä.
Jouluinen näyteikkuna ja somistuskilpailu
2.12. 7. Koulutuspäällikön tehtävään on nimitetty Seppo Salomaa. Kuhmon koulutusosasto lakkautettiin.
Martti Huusko
Prikaatin kuormaauto ojaan
Kainuun Prikaatin autokoulun kuorma-auto liukui ojaan Härmänkylässä Vartiustiellä noin kello 12 keskiviikkona
Luonnolliseksi laajentamisalueeksi todettiin autokoulu. Samassa osoitteessa on myös Kuhmon Kuljetus Oy, jonka toimi-
Kuhmossa toimii nyt kaksi autokoulua. JOULUKUUTA 2011
|
9
Esa Korhonen varajäsen Ilmo Komulaiselle
Perussuomalaisten Kainuun piirin kuhmolaisten piirihallituksen jäsenten varajäsenet valittiin niin, että Ilmo Komulaisen varajäsen on Esa Korhonen ja Aimo Tervamäen varajäsen Paavo Kärnä. Sen alaa tulee jatkossa olemaan ajokorttikoulutus mopokortista yhdistelmäkorttiin asti, kertoo johtaja Kari Juntunen. Käynnistelemme toimintaa joulukuun aikana. Pääjoukon paluumarssi ajoittuu torstaille 8. joulukuuta joukkoja saapuu Vuosankaan kello 8 14 välisenä aikana reittiä valtatie 5 kantatie 89. 1 x 25 pmm Koko 3. 2 x 30 pmm
27
Arvomme kaikkien 12.12. Kuhmon Kuljetus Oy:n toiminta jatkuu samanlaisena kuin tähänkin asti. Kuhmon Kuljettajakoulutus aloitti joulukuun alussa.
Jarno Hiltunen
tusjohtaja Juntunen on.
Kuhmon Kuljetus Oy on 1963 perustettu, pääsääntöisesti maanrakentamispuolella toimiva yritys. Harjoitukseen osallistuu yhteensä noin 600 henkilöä ja 120 ajoneuvoa. 2 x 25 pmm
"
Sen alaa tulee olemaan ajokorttikoulutus mopokortista lähtien." Kari Juntunen
B-opetuksessa käytetään Peugeot 508:aa, jonka lisäksi on vara-auto. Johtaja Kari Juntunen esittelee autokoulun autoa.
ampumaharjoitus pidetään Vuosangassa 3. Viime tiistaina Kuhmolaisessa julkaistusta uutisesta puuttui Ilmo Komulaiselle nimetty varajäsen. 8. Oletetaan, että henkilö opiskelee Kajaanissa ja haluaa käydä autokoulun
JOULULOUNAAN KAHDELLE NELJÄSSÄ KAESASSA.
Kainuuntie 103, 88900 Kuhmo P. Suunnitelmissa on antaa koulutusta myös raskaampiin korttiluokkiin. Maanantaina 5. Harjoituksen johtaa everstiluutnantti Petri Launonen. Joulu- ja tammikuun aikana alkavat B-ajokorttija mopokorttikoulutukset sekä pimeän ajon ja kakkosvaiheen koulutukset. Mopoopetusta varten on mopoauto. Syyskuussa Kuhmon Kuljetus Oy:lle haettiin aputoiminimi: Kuhmon Kuljettajakoulutus. klo 16 mennessä.
Tervehdykseesi voit valita kuvan veloituksetta.Valitse vaikka näistä:
Koko 1. Joukot siirtyvät Vuosankaan moottorimarssilla lauantaina 3. Juntusen mukaan luku elää ja vaihtelee. Pyrimme silloin järjestämän opetuksen viikonlopuksi.
Kuhmolaisessa torstaina 22.12.
Valitse Sinulle sopivin ilmoituskoko ja toimita tervehdys ilmoituskonttoriimme viimeistään perjantaina 16.12. joulukuuta iltapäivälle ja illalle reitille kantatie 89 ja valtatie 5.
Yksityisten ja yhdistysten
Uusi autokoulu aloitti Kuhmossa
Ajo-opetus: Kuhmon Kuljetus Oy laajentaa autokoulutoimintaan. joulukuuta. Se perustettiin viime syyskuussa.
Ammunnat alkavat Vuosangassa
Lauantaina alkaa ampumaharjoitus Vuosangassa. Valinnat oli tehty Kainuun piirin syyskokouksessa 27.11.2011. 1 x 30 pmm
32
Koko 4. mennessä joulutervehdyksen jättäneiden kesken
42
Hinnat sisältävät arvonlisäveron.
Hyvä palvelu, ammattitaitoinen henkilökunta ja joustavuus ovat Juntusen mukaan vahvuuksia, joihin autokoulussa kiinnitetään huomiota. Kari Juntunen toteaakin tilanteen asettavan omat haasteensa pienellä paikkakunnalla. (08) 632 530, fax (08) 632 5334 ilmoitukset.kuhmolainen@sps.fi. PERJANTAINA 2. Osakasautoilijoilla on autoja noin 10 kappaletta. Maanrakennus ajoittuu sulan maan aikaan, joten yhtiön toimintaa haluttiin laajentaa. Kari Juntusen lisäksi opetusta antaa Toivo "Topi" Keinänen. Autokoulu toimii Huoltotie 11:ssä, josta löytyvät opetustilat. joulukuuta kello 8 14 välisenä ai-
kana reittejä valtatie 5 kantatie 89 ja valtatie 6 kantatie 76 tie 888 tie 900 tie 904. Ajattelimme, että tästä lohkeaa meillekin oma palanen.
Kuhmossa. Kainuun Prikaatin tammikuussa ja heinäkuussa palvelukseen astuneiden varusmiesten joukkokoulutuskauden Kuhmon Kuljettajakoulutuksen sihteerinä toimii Virpi Pulkkinen. Se mahdollistaa mopokortin suorittamisen myös talvella. Yrittäjä Ilmo Komulainen on Kuhmossa perussuomalaisten paikallisyhdistyksen puheenjohtaja. Autokoulu tulee antamaan myös ammattipätevyyskoulutusta kuorma- ja linja-autonkuljettajille. Kari Juntunen toteaa, että työtilaisuudet ovat vähentyneet pitkällä aikajanalla.
22
Koko 2
Tasapainottamisen on oltava jatkuvasti luottamusja virkamiesten mielessä. Aamulla kello 8 aikaan Suomen liput nostetaan salkoihin. Sankarihaudalle siirrytään marssirivistönä. Tuloja sen sijaan tulee lisää vain noin 3,7 prosenttia. Strategian mukaan Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon suurimmat riskit liittyvät rahoitukseen ja henkilöstön saatavuuteen. Juhlan järjestää Kuhmon kaupunki, seurakunta ja Kansalaisjärjestöt yhteistyössä.
Kainuun maakuntavaltuuston vuoden viimeistä kokousta sävyttivät synkät talousuutiset. Yrjö Sorvari (kd) arvioi että budjetin kompastuskiveksi muodostuu aikomus olla palkkaamatta yhtään uutta työntekijää.
Maakuntavaltuutetut olivat yhtä mieltä tasapainottamisohjelman tarpeesta. Kuntien maksuosuus 250 miljoonaa euroa kattaa 70 prosenttia kaikista tuloista. Timo Krogerus (sit) huomautti, että tasapainottamisohjelmasta on apua vain, jos hallintokokeilu jatkuu vuoden 2012 jälkeen. Hyvä kuulla, että nyt puhutaan oikeasti rakenteellisista muutoksista. Toivo Sistonen (kok) halusi tietää, mikä on sosiaali- ja terveysjohtajan linjaus HES-asiassa. edellyttää tiukkaa talouskuria ja maakuntahallituksen on pidettävä johto tiukasti käsissään. Sitoutumattomien Timo Krogeruksen mukaan Kainuun maakunta -kuntayhtymän laiva tarvitsee nyt erittäin rajuja ohjausliikkeen muutoksia. Piiraisen mielestä sopeuttamisohjelma on pantava välittömästi käytäntöön ja katsottava, että säästöjä oikeasti syntyy. Kello 11.30 järjestetään kahvitilaisuus Kahvila Juttuassa Kuhmo-talolla. Vasemmiston ryhmää edustanut Jouko Korhonen oli huolissaan henkilöstön jaksamisesta ja sairauspoissaolojen kasvusta. Myös saattohoito voidaan järjestää potilaan kotiin, jos omaiset ja asiakas sitä haluavat ja henkilökunnan osaaminen riittää. Korhosen mukaan talousarvion toteutuminen. Heikki Kemppainen on oikeassa, että myös hallintoa on tarkasteltava, Jaakko Kyllönen (kok) sanoi. Tolosen mukaan menojen kasvu on saatava kuriin. Lääkärin määräämiä lääkehoitoja voidaan antaa paitsi kotikunnan terveyskeskuksessa, myös asiakkaan kotona. Tulopohja ei ole kasvamassa, joten ainoaksi vaihtoehdoksi jäävät rakenteelliset muutokset. Meidän on tehtävä uusi tasapainottamisohjelma, jossa huomioidaan myös kuntien palvelurakenne, Tolonen sanoi.
Kristillisdemokraattieja edustava Yrjö Sorvari Sotkamosta ja vasemmistoliiton Unto Sirkeinen Puolangalta vaihtoivat ajatuksia torttukahvien äärellä. Toimintaterapiaa ja fysioterapiaa järjestetään sekä lähipalveluna että seudullisesti. Talousarvio sallii korkeintaan 3,1 prosentin, eli kustannustason nousua vastaavan menojen kasvun. Strategia sisältää muutamia kipukynnyksiä, jotka pitää pystyä ratkaisemaan. HESin ja Kainuun maakunta -kuntayhtymän välinen sopimus on voimassa vuoden 2012 loppuun asti. Meillä ei ole näköpiirissä missään muodossa parempia vaihtoehtoja kuin tämä, Korhonen sanoi. Akuuttihoito pitäisi olla lähes 100 prosenttisesti omalla seudulla, Kemppainen sanoi. Kotiseudun seppeleen kirkkopuistoon laskee Kuhmon Maanpuolustusnaiset ja kansalaisjärjestöjen seppeleen Kuhmon Rajasisaret. Tämä malli on ollut käytössä aikaisemminkin, mutta nyt se kirjataan ylös, sosiaali- ja terveysjohtaja Maire Ahopelto sanoi esitellessään palvelustrategiaa maakuntavaltuuston kokouksessa maanantaina. Ristijärven, Puolangan ja Hyrynsalmen ensihoidosta ja ambulanssikuljetuksista vastaava yritys on esittänyt kuntayhtymälle 13,8 prosentin hinnankorotusta. Kello 12.30 on itsenäisyyspäivän kansalaisjuhla Lentua-salissa. Palvelujen tuottamista yhdessä on jatkettava ja opittava virheistä. Tuntuu, että täällä on luovutettu tietyissä asioissa eikä enää edes yritetä, Yrjö Puurunen sanoi perussuomalaisten ryhmäpuheenvuorossa. Pelkään, että pienten ja keskisuurten kuntien käy sietämättömäksi kantaa ne, Krogerus sanoi. Tilaisuudessa juhlapuheen pitää kaupungin hallintojohtaja Juhana Juntunen. Partisaaniuhrien haudalle seppeleen laskee Kuhmon Reserviläiset. Korhosen mukaan Kainuun mallilla on kuitenkin pystytty tuottamaan palvelut kustannustehokkaasti. Tilanteesta ei selvitä ilman yhteistyötä, talousjohtaja Asta Tolonen sanoi esitellessään ensi vuoden talousarviota maakuntavaltuutetuille. Ensisijainen vaihtoehto saattohoidolle on asiakkaan kotikunnan terveyskeskus. Palvelujen saatavuutta vaikeuttaa puute pätevästä henkilökunnasta. Raimo Piiraisen (sd) mielestä talousarvioon täytyy suhtautua erittäin kriittisesti. Heikki Kemppainen (kesk) esitti, että ohjelmassa pitää huomioida myös hallintoja organisaatiorakenne. Keskustan ryhmäpuheenvuoron pitänyt Timo Korhonen vetosi vielä Kainuun kuntiin hallintokokeilun jatkon puolesta, vaikka aikataulu onkin tiukka. Samaan aikaan Kuhmon Maanpuolustusnaiset sytyttää kynttilät sankarihaudoille, kirkkopuistoon ja partisaaniuhrien haudalle. Muuten alijäämät tulevat ensi vuonna kuntien maksettavaksi. Mutta niin, että palveluja ei viedä pienituloisilta ja lapsiperheiltä. Kotisairaanhoitajat antavat suonensisäistä lääkehoitoa, jos potilaan vointi sen sallii. Koulutustoimiala varautuu ikäluokkakehityksen aiheuttamaan tulopohjan leikkaukseen vuodesta 2013 alkaen. kehitys on pakko hyväksyä, mutta sitä ei saa päästää riistäytymään. Viimeisimmän ennusteen mukaan maakunnan alijäämä nousee tänä vuonna 7,4 miljoonaan euroon. toksitta. Puheen sankarihaudalla pitää Pentti Tuppurainen. Koulutusjohtaja Anssi Tuomisen mukaan edessä ovat 7 miljoonan euron sopeuttamistoimet olipa koulutuksen järjestäjä kuka tahansa. Päivitetyssä palvelustrategiassa linjataan muun muassa saattohoidon ja suonensisäisen lääkehoidon järjestämistavat. Nyt ote on päässyt välillä lerpahtamaan, Osmo Polvinen (vas) sanoi. Palvelujen tuottamisen tapoihin on mietittävä muutoksia kokonaisvaltaisesti. Toimintatuotot ovat 358 miljoonaa euroa. Suutari oli huolissaan erityisesti alijäämän kertymisestä yhtä aikaa sekä kunnissa että maakunnassa. Lähipalveluina pysyvät lisäksi muun muassa sairaan- tai terveydenhoitajien vastaanotto, lääkärin päiväaikainen vastaanotto ja päivystysvastaanotto, mielenterveystyöntekijöiden vastaanotot, riippuvuuksien hoitopalvelut sekä hammashuolto. Palvelut pitää järjestää mahdollisimman hyvin, mutta tulojen mukaan on elettävä. JOULUKUUTA 2011
Palvelu- ja hallintorakennetta pakko muuttaa kunnissa
Palvelut: Maakuntavaltuusto hyväksyi talousarvion ja päätti laatia uuden talouden tasapainottamisohjelman.
Sirkku Rautio
Liput liehuvat joulukuun kuudentena.
Itsenäisyyspäivää vietetään juhlavasti
Itsenäisyyspäivän juhlallisuudet Kuhmossa alkavat perinteisesti. Kuntayhtymän toimintamenot ovat ensi vuonna 350 miljoonaa euroa. Akuutti vuodeosastohoito terveyskeskuksissa pysyy sen sijaan seudullisena palveluna. Ohjelmassa on muun muassa Kamarikuoron ja Kuhmon Puhallinorkesterin esitykset, Kansalaisopiston pienten tanssijoiden tanssiesitys ja kunniamerkkien jakoa. Sosiaali- ja terveyslautakunta pohtii nyt, korotetaanko hintoja vai otetaanko sairaankuljetus omaksi toiminnaksi, Ahopelto sanoi.
Ollaanko me saattohoitotilanteessa. Olemassa olevat voimavarat tulisi nyt suunnata uudelleen. Saarnan ja liturgian pitää kirkkoherra Timo Suutari ja kanttorina toimii Aki Tyni. Sankarihaudalle seppeleet laskevat Kuhmon Rajavartio, kotiseudun seppeleen Rauhanturvaajat ja kansalaisjärjestöjen seppeleen Kuhmon Kiva urheiluseura. Jumalanpalveluksen jälkeen lasketaan seppeleet kirkkopuistoon ja sankarihaudalle ja seppelpartio menee partisaaniuhrien haudalle. Talousarviosta Väisänen totesi, että vihreät eivät hyväksi sotepalvelujen alasajoa. Talousarvio 2012 on olemassa olevan palvelutason säilyttämisbudjetti, sosiaali- ja terveysjohtaja Maire Ahopelto totesi. 10 |
PERJANTAINA 2. Maakuntavaltuutettu Tapani Kemppaisen (kesk) mukaan palvelustrategiaan lisätyt ruksit parantavat palveluja mutta eivät lisää maakunnan menoja. Alijäämäkierre on katkaistava heti. Perjantaina varmistuneiden lukujen mukaan maakunnan menot kasvavat tänä vuonna jopa yli 7 prosenttia. Myös Piirainen ja vihreiden Sanni Väisänen vetosivat hallintokokeilun jatkon puolesta. Maakuntavaltuusto hyväksyi Kainuun maakunta -kuntayhtymän vuoden 2012 talousarvion muu-
Kokoomuksen Eero Suutarin mukaan negatiivinen
Lähipalvelut pysyvät ennallaan
Sosiaali- ja terveystoimen lähipalvelut pysyvät Kainuussa ennallaan ensi vuonna. Olemme onnistuneet paljossa, mutta meidän on tehtävä vielä enemmän, Juhani Seppänen (kok) summasi. Avustajana on Mieskuoro, jota johtaa Jarmo Kokkonen. Vielä muutama viikko sitten alijäämää arvioitiin kertyvän 5,2 miljoonaa euroa. Sosiaali- ja terveystoimialan rahoitustarve kasvaa seuraavan 10 vuoden kuluessa nopeammin kuin kuntien tulot. Kello 10 alkaa juhlajumalanpalvelus Kuhmon kirkossa
Kuhmolaisen sivuilla julkaistavista ilmoituksista Tonttupiilo-merkki (ei Kuhmolaisen omista ilmoituksista). Lentosotakoululla on käynnissä lentotoimintaharjoitus Sawo 2011 ja pimeälennot Hornetilla. JOULUKUUTA 2011
| 11
Paluu pommitettuun Kuhmoon
Evakosta: Riihimäkeläinen Pekka Huotari muistelee evakosta paluutaan Kuhmoon talvisodan päätyttyä.
Talvisodan päätyttyä aloimme suunnitella paluuta kotikonnuille 6 7 kuukauden evakkoreissulta. Useiden tahojen järjestämä kutsuvierasiltajuhla jatkuu Kaukametsässä konsertin jälkeen. Härkävaunukyydit junalla välillä Sotkamo-Haapajärvi ja takaisin. Jotkut näkymät ja kokemukset ovat jääneet erikoisesti mieleen. Sitten kun pääsimme kotikylän suuntaan, olivat näkymät vielä karmeammat. Kirjaa yritykset, joiden ilmoituksista merkit löysit, oheiseen kuponkiin. PERJANTAINA 2. Kun matkaa jatkettiin, alkoi näkyä myös hautaamattomia, maalla ja järvissä kelluvia "raatoja", niin kuin silloin oli tapana sanoa. joulukuuta. Harjoituksen tiedottaja vahvisti asian. Hevosten ruhot mätäni-
Sitä lemua, joka mottien tienoilla oli, ei voi verrata mihinkään muuhun." Pekka Huotari
Sawo 2011 -harjoituksesta välähdyksiä taivaalla
Taivaalla näkyi useita isoja välähdyksiä maanantai-iltana. Oli ikävää katseltavaa salmella kelluvat turvonneet ruhot. Pe 9.12. Koneista käytettiin omasuojalaitteisiin kuuluvia heitteitä. Niitäkin saattoi olla mottialueilla satoja pienelläkin alalla. 16.12. Pe 16.12.
Tonttupiilo Kainuuntie 103 88900 Kuhmo
Oikein vastanneiden kesken arvomme 3 kpl LAHJAKORTTEJA AK-Supermarkettiin. Kuva: Kuhmon museo
Ota osaa Kuhmolaisen hauskaan joulukisaan!
Pe 2.12.
onttuT
PIILO
KIRJEPOSTIMERKKI
Etsi joulukuussa 2.12. Kun tulimme silloiseen Kuhmon kirkonkylään, kirkko oli ensimmäinen sodan tuhoista kärsinyt: ovet, ikkunat, alttari ja penkit sikin sokin. Prikaatin henkilöstön sekä itsenäisyyspäivänä ylennettävien ja palkittavien reserviläisten päiväjuhla järjestetään maanantaina kello 14 varuskunnan muonituskeskuksessa.
Luelahdella oli pellonreunassa iso puna-armeijan joukkohaudalle tehty puinen rakennelma, jonka huipulla punainen tähti. Kuhmolainen Kari Kettunen näki 10-15 perättäistä välähdystä taivaalla noin kello 20.30 Sotkamon puolella.
Sitä lemua, joka mottien tienoilla oli, ei voi verrata mihinkään muuhun. Lähistöllä olleet vanhat viljamakasiinit olivat palaneet ja itse kylän keskustassa oli paljon raunioita, pelkkiä savupiippuja. Se patsas on suomalaisten pystyttämä, joka sillä paikalla nyt on.
"
Jouduimme olemaan isän syntymäkodissa jonkin aikaa, kun emme saaneet mennä Saunajärven kylälle, joka oli pahinta "sodan jättömaata". Konsertti alkaa kello 17 ja se on suljettu tilaisuus veteraaneille saattajineen. 632 530, fax 632 5334 asiakaspalvelu.kuhmolainen@sps.fi www.kuhmolainen.fi. Ne alueet haisivat vuosia jälkeen päinkin. Jokaiseen lehteen on kätketty kaksi -merkkiä.
Kun olet löytänyt kaikki kymmenen merkkiä, palauta kuponki Kuhmolaiseen joko postitse tai tuomalla konttoriimme, kuitenkin viimeistään tiistaina 20.12.
PIILO
Ti 6.12. Voittajan nimi julkaistaan Kuhmolaisessa torstaina 22.12.
Kainuuntie 103, p. Ti 13.12. Niillä, jotka purnaavat hevosen "munkin" tai koiran kakan, jopa tuoreen pihan hajusta, ei ole hajuakaan hajusta.
Kuhmon kirkko kärsi pahoja vahinkoja talvisodassa. Alkoi näkyä liian matalaan haudattuja vainajia, joiden polvet olivat jääneet näkyviin. Oli raadonsyöjillä elämänsä kevät, ja niitä oli paljon: korppeja, kettuja ja raatokärpäsiä pilvin pimein.
Prikaati järjestää konsertin veteraaneille
Kainuun Prikaati järjestää itsenäisyyspäivän aattoillan konsertin sotiemme veteraaneille Kaukametsässä Kajaanissa maanantaina 5. Syy oli se, että Hornetit kiitivät Kuhmon ja Kainuun taivaalla ja harjoituksessa. vät osin hautaamatta. Kontiolan salmen yli kuljettiin silloin vielä lossilla
kennöinnin Kontiomäeltä Suomussalmelle ja Puolangan kautta Utajärvelle. A. TILAA TEKSTIVIESTILLÄ, lähetä tekstiviesti numeroon 17255 TILAAKUH LV11MA sekä nimesi ja osoitteesi. Tilaajan tietoja voidaan käyttää henkilötietolain mukaisesti markkinointitarkoituksiin. JOULUKUUTA 2011
Linjurien historiaa kalenterissa
Historiaa: Jälleen kerran tulevalle vuodelle on luotu uusi kalenteri, joka esittelee samalla historiaa. Ennen talvisodan syttymistä Kainuussa oli kahdeksan postiautolinjaa. Tällä kertaa on vuorossa linjaautoilu Kainuussa.
Martti Huusko
itsenäisyyden alkuvuosikymmeninä. Henkilöt Elsa Kyllönen (vas), Anna Pääkkönen, Otto Kyllönen, Kalle Heikura ja Antti Huotari sekä Oton veli Kalle Kyllönen sekä Reino Pöllänen ja Reino Haverinen. POSTITA OHEINEN KUPONKI
Maksajan nimi (ellei tilaaja ole maksaja) Lähiosoite Postinro Postitoimipaikka
Tunnus 5007536 00003 VASTAUSLÄHETYS
Kainuuntie 103, 88900 Kuhmo p. 1920-luvulle tultaessa linja-autot yleistyivät. jensä Oton firmasta itsenäiseksi yrittäjäksi vuonna 1946. Nämä ja paljon muuta mielenkiintoista löytyy teemakalenterista, jota on myynnissä kainuulaisissa kirjakaupoissa 15 euron hintaan. Hän irtautui vel-
Postiautot tulivat Kainuuseen vuonna 1924. Tämän vuoden taidekalenterit loppuivat ." Matti Haapavaara
Kansilehden jälkeen kalenterin hankkineet saavat terävän ja kattavan tietoiskun linja-autoliikenteen ja oikeastaan koko Kainuun autoilun ensi vuosikymmenistä. (08) 632 530 asiakaspalvelu.kuhmolainen@sps.fi www.kuhmolainen.fi
Haluan vastaanottaa Kuhmolaisen ja Alma Median tiedotteita ja markkinointiviestejä matkapuh. Tarjoushinta alv 0% on 35,96 (norm. Tällä kertaa kalenterin kansilehdillä, kuukausittaisilla kalenterisivuilla ja takakannessa esitellään kainuulaisen linja-autoliikenteen historiaa monipuolisesti valokuvien kera.
"
Teemakalenterit kiinnostavat. Kun hän liikkui Lentiiran ja kirkonkylän väliä pari, kolme kertaa viikossa, ihmiset pyysivät häntä toimittamaan myös omia asioitaan. 58,71 ).
Mitä nopeammin tilaat, sitä suuremman edun saat!
SOITA ASIAKASPALVELUUMME p. Hansamerkkisessä linjurissa oli peräti 30 hevosvoimaa. Suomussalmi-Kuhmo-linja avattiin vuonna 1927 ja seuraavalla vuosikymmenellä 1933 postiautot ryhtyivät liikennöimään linjalla Kajaani-Kuhmo-Nurmes. Kalenteri tietää kertoa myös sen, kuinka Otto Kyllönen ryhtyi Kuhmossa linja-automieheksi. Historian tietojen valossa ensimmäinen linja-autoliikennereitti kulki Nurmeksen kauppalasta Sotkamon kautta Kajaaniin. (08) 632 530. Siitä pääsikin sitten laivakyydillä Kajaaniin saakka. Korhonen aloitti liikennöinnin rautateiltä kirkonkylään. Siihen aikaa linja-auto oli todella tärkeä liikkumisväline, kun maalta lähdettiin kirkonkyliin tai kirkonkylistä Kajaaniin kaupunkiin asioimaan.
Elämäntyönsä lehtimiehenä tehnyt Matti Haapavaara ei ole jäänyt lepäämään laakereillaan. Kesällä linja-autot liikennöivät Kuhmoniemen ja Ontojoen väliä. Otto hankki kuorma-auton vuonna
Linja-auto on tuonut matkustajia 1930-luvulla Kuhmosta Sotkamon Tikkasenmäelle. Kyllösellä on asemapaikka myös Sotkamossa. Auto oli liikenteessä joka päivä lähes 14 tuntia. 12 |
PERJANTAINA 2. 1926. Hänen työnsä tuloksena on ilmestynyt seitsemäs teemakalenteri. Sinulla on oikeus kieltää tietojesi käyttö. Kuljetusyrityksessä olivat mukana myös veljekset Kalle, Antti ja Heikki. Otto kantoi postia aikuisikänsä kynnyksellä 1920luvulla. 64 )
KUHMOLAINEN MAKSAA POSTIMAKSUN
Hinnat sisältävät arvonlisäveron 9 %. Hän kuljetti Sisullaan matkustajia sekä pika-, kiito-
Antti Kyllönen aloitti linjaautoliikenteen sotavuosien jälkeen. Pienen tauon jälkeen auto jatkaa matkaansa Kajaaniin. Silloin postiautot aloittivat lii-
Matti Haapavaara kertoo olevansa tyytyväinen siihen, että erityisesti Kuhmosta ja Sotkamosta löytyi runsaasti kuvamateriaalia, joka kertoo nykyajan ihmisille, millä tavoin ihmiset liikkuivat jo ennen Suomen itsenäistymistä ja
UMISTARJOUS! T U T U ST
i lahjaksi uhmolainen itselle ta Tilaa oma K
OSI LOPPUVU ÄÄLLE! KAUPAN P
Kiitos, tilaan Ku Kuhmolaisen ____ / _____ alkaen u
4 KK VAIN
Tilaajan nimi Lähiosoite Postinro Puhelin Postitoimipaikka
39 39 9
(LV11MA)
% Etusi jopa 42
4 kk
n vai
39
(norm. , kappale- ja rahtitavaraa. Lisätietoa saat konttoristamme.. Palvelu toimii Elisan, Soneran, DNA:n ja Saunalahden liittymillä. Kuivalon Oton eli Otto Kyllösen ensimmäinen linja-auto oli kuvan Ford, jonka hän hankki vuonna 1927. Vuonna 1938 auto aloitti liikennöinnin joka arkipäivä Sotkamosta Kuhmoon ja Kajaaniin edestakaisin. Ostetaan auto, niin palvelusten pyytäjien asiat hoituvat vaivattomasti. Sen lavalla kuljetettiin tavaroiden lisäksi myös matkustajia. Ja Otolla sytytti. numeroon ________________ sähköpostilla osoitteeseen_____________________________________
Tekstiviestitilauksen hinta on 0,84 . Tekstiviestitilauksessa puhelinnumerosi välittyy lehdelle. Kuva otettu Hankarannassa.
Sotkamossa V.A. Kyllösen autot liikkuvat nykyään jouhevasti ympäri Suomea
-05, aj. P. Kello 17.30 tonttujoukkueet ottavat toisistaan mittaa jalkapallossa. (08) 632 530 Keskuskatu 10, Sotkamo P. 50. 0400 683 886. 010 665 6000 Kauppakatu 10, Suomussalmi P. Unto Heikuran kirja "Ensin täytyy kuolla". 040 829 4879. P. 86, S- myynti, asennus ja huolto. (08) 123 4567.
15
Annetaan 3-vuotias, kiltti tyttökissa hyvään kotiin. P. Huippu-siivousliinat vä. Kuhmon kauppaliikkeet pitävät ovensa auki silloin kello 20:een asti, joten paraatin ja jalkapallo-ottelun jälkeen on vielä hyvin aikaa piipahtaa jouluostoksille.
Ilmoita edullisesti rivi-ilmoituksena kolmessa lehdessä samalla hinnalla: TORSTAISIN Ylä-Kainuussa, PERJANTAISIN Kuhmolaisessa ja Sotkamo-lehdessä.
Jätä ilmoitus soittamalla, sähköpostilla tai nettisivujemme kautta!
Kainuuntie 103, Kuhmo p. Tarjolla lämmintä vaatetta ja pyyhkeet. ja ti-la 10-24, 1,97 /min. 040 578 3003.
Myydään
Vuoden 2009 joulunavauksessa nähtiin ja kuultiin tonttulauluja.
Kuva: Jarno Hiltunen.
Tontut valtaavat joulukaupungin
Tapahtumia: Joulukuu on alkanut ja sen myötä joulunodotuskin toden teolla. P. Meiltä ilmalämpöpumput: Hyväk. Kuhmon Yrittäjien jouluavaus järjestetään tänään perjantaina Kuhmon torilla. Torilla järjestettävässä jalkapalloturnauksessa pelaavat ainakin Kuhmon Yrittäjänaisten ja Kuhmon Yrittäjien tonttujoukkueet.
Kestotilaaja, muistathan hyödyntää rivi-ilmoitusetusi!
MALLI
Rivi-ilmoitus 1 5 riviä ja valokuva
MALLI
Hyväkuntoinen, vähän ajettu. 044 masta. Laskutuslisä 5,09
Ilmoituksen jättöaika keskiviikkona klo 11.00 mennessä.
Moottorikelkka Yamaha Sekalaista RS Venture TF vm. Luov. P. 80 . Torilla joulupukki ottaa paraatin vastaan. joulukuuta. la 3.12. 044 026 0138. tervetuloa! Tarjous: viikon Myyd./ann. S-salmi. P. maan ja jäntin pentuja. Kuhmon pikku Jatkettava, puinen lasten ym. P. Ensimmäisen kerran vuoden kuhmolainen on valittu vuonna 1988, joten vuorossa on 23. . palkinnon saaja. kahvitarjoilu ja arpajaiset, P. 0700 84 444, ota talteen. (08) 741 550. Myös kotileivonnaisia, S-Marketin aulassa pe la. vko 52. Pese matot harjaamatta! Swi- 3950 km, nelitahtinen, hyvä- Annetaan sekarotuisia harpen pesuaineet ja Aloe Vera- kuntoinen. (08) 633 000
ilmoitukset.ylakainuu@sps.fi
ilmoitukset.kuhmolainen@sps.fi
ilmoitukset.sotkamolehti@sps.fi
www.kuhmolainen.fi
www.sotkamolehti.fi
www.ylakainuu.fi. Hp. Mäkeläinen Oy, p. H. 532 5610. 040 513 2633. Paraatin jälkeen Kuhmon musiikkiopisto esittää soivaa tonttuohjelmaa Kuhmo-talon kahvila Juttuassa kello 13 14. 0400 283 257 Met- perheisiin. OK-talo, rv. JOULUKUUTA 2011
| 13
* Paljon TARVIKKEITA JOULUASKARTELUUN JOULUKORTTEJA Kauniita LAHJATAVAROITA ja * laadukkaita LELUJA pukinkonttiin 10 kpl * LAHJAKORTIT myymälään tai hoitolaan (jalka-, kasvo- ja käsihoidot)
Ihania!
e Tule Joulu Kultain
n!
1
Palvelemme jouluun saakka myös SUNNUNTAISIN klo12-16
Tervetuloa!
P. Kylmä- ja kodinkonehuolto poltin. 0400 240 174. P. Sijoitetaan 2 kaunista Welsh Kuivaa, hyvälaat. 655 0174, Kainuuntie 80 Kuhmo
www. Hyvä Jämä-öljykattila, mu- kaksio Pitämällä 59,5 m2, kana kaikki, Oilon Junior- hyväkunt., oma sauna. rivit 2,00 1 5 riviä + kuva 15 Yritysrivit 6 /rivi + alv alv. 040 961 7642. Wimax-laajakaistaantenni. Siitä paraati jatkaa Kainuuntielle Kuhmolaisen talon nurkalle ja Kainuuntietä torilla. 040 754 3579. Sari säyhtymä Kähkönen, Kuhmo. Kuh- näyttelyistä kiinnostuneisiin Luotettava auttaja/ennustamoon. P. Kulkue lähtee liikkeelle Kontion koululta kello 12. klo 10-16 pipariavain. (08) 123 4567.
Kolmessa lehdessä samalla hinnalla! essa hinna
Ohjelmassa on joululeikkejä ja lauluja lasten esittämänä sekä vuoden kuhmolaisen palkitseminen. alueelta. 040 825 7612. joulukuuta kello 17.30. Edullisia autoja! 10 % käOikea Littlest Pet Shop sirahalla Ämmänsaaresta. Joulupukki tonttuineen vierailee tietenkin joulun-
Ohjelma tapahtuu rekan lavalla, jolloin pienemmätkin näkevät esitykset paremmin.
Tonttuparaati ilahduttaa kuhmolaisia perjantaina 16. 040 354 0755. 050 566 4252. P. rusasenkulma.fi
1 5 riviä 12,00 , seur. sänky Kuhmo Sotkamo kukkoja, piirakoita, rieskoja, P. savukalaa. P. Kahden viikon päästä jouluista tunnelmaa kaupungille tuovat pienet tontut paraatillaan.
Mari Heikura
avauksessa ja joulupukille voivat lapset jättää kirjeitä. Hinta yhteensä 240 050 514 9957. P. vuokralle RT- myyntipaikka 20 . Kirpputori Löytö-Kellarilla tietokone + langaton USB- Katso! Nettiauto/Nikulaoy. PERJANTAINA 2. tuotteet Anja p. P. Seurakunta myy joulunavauksessa mehua ja makkaraa.
"
Kuhmon Yrittäjät järjestää torilla joulunavauksen perjantaina 2. T. P. Yli 400 pikkutonttua marssii itse tehdyt punaiset tonttulakit päässään Kontion koululta Kontionkatua Juminkeon nur-
Pidennetyt aukioloajat tarjoaa oivan mahdollisuuden tehdä myös jouluostoksia perjantaina 16. 33 ja 50 cm kotiin toim. joulukuuta. Joulun avaukseen on suotavaa saapua tonttukaupungin tyyliin tonttulakki päässä.
Yli 400 pikkutonttua marssii itse tehdyt punaiset tonttulakit päässään."
kalle. Kerrostalokaksio (44,5 m2) salmi, 3 h+k+s 100 m2, auSotkamon keskustassa, 3 totallirakennus 48 m2, oma Suomussalmen ATK-huolkrs., oma sauna, lasitettu tontti 1,5 ha, 20 km taaja- tokeskus, Keskuskatu 24, parveke, heti vapaa. koivupilkettä Corgi Cardigan narttua Ota uusi suunta elämääsi. oinen. P. 712 150. 040 910 5551. Kysy lisää p. Pekanahon ja Siimeksen koGiesser-veitset, teroittitikirppis varauksella joka päiOstetaan met. 040 569 3085
krs Myös kotikäynnit. (08) 653 0065, 050 552 3550
Lattian hiontaja lakkaustyöt sekä muut remontit
Eero Piirainen
HAMMASTEKNIKOITA
Koulukatu 8 p. 0400 383 067, 0500 125 600
JÄTEKULJETUKSET
ja kuljetus
KUHMON IKKUNA OY Kantolan teollisuusalue Puh. 0400 125 587
Hiushuone Tuulia
0440 505 805
Ma pe 9.00 17.00, muulloin sopimuksen mukaan
Kainuu.com -palvelukeskus Kainuuntie 85, 88900 KUHMO p. (08) 655 0187, 045 126 4000
HORMITOHTORI KY
Ari Laukkanen 0400 275 129
ERIKOISHOITOLOITA
Kainuuntie 88, II krs. 0600 398 300
Tämän tilan hinta on 47 /kk (+alv 23%)
Soita p. 655 2121, 040 506 2121
RAHTISAHAUSTA
AMMATTITAIDOLLA
TTT:n ja Sandvikin pyörösahan terät
KULJETUSLIIKKEITÄ
PUUSEPÄNLIIKKEITÄ
M. Kainuuntie 80, p. 08-655 0174
Kyösti Kyllönen 044 544 4382
PESEE KAIKKI PYYKKISI
Katso edulliset hintamme www.liaton.fi
KEMIALLINEN JA VESIPESULA
P. 044 332 9089
Myös muut huollot ja korjaukset. 040 722 3909
PITOPALVELUJA
Torikatu 9, KUHMO p. (08) 622 977, 045 7731 6800 www.salonmammamia.fi
KYLLÖNEN ....... 044 353 1007
Leipurintie 14-16, p. 044 275 0084 Koulukatu 14, 2. Puh. 652 0202
Juolukkakuja 2, Kuhmo
tyhjennykset sulatukset ja pesut ja kastelut
Koulukatu 8
(Käynti Rajakadun puolelta)
RENGASLIIKKEITÄ
3
FYSIOTERAPIAPALVELUJA
Elämäsi kuntoon.
Kuhmon Kainuuntie 99 Hierontapiste
Koulutettu hieroja
Koulutettu hieroja, hermoratahieroja
p. 0500 680 870
LEHTITUOTTEET
Kysy lisää p. Matkapuh. 044 332 5853 Heikki Huotari p. (08) 652 1343, 0400 185 359 MYÖS AKUPUNKTIO ja ÄÄNENHUOLTO
Päivi Komulainen Kinttupolku 19 A
HyväHoiva
KAMPAAMOJA
Jalkasalonki
Avoinna: Ma-pe 8-18, la 9-14 Koulukatu 13-15, 88900 Kuhmo Puh. 8,28 snt/puh + 5,95 snt/min. Muina päivinä Kajaanissa.
FYSIOTERAPIAPALVELUJA
JALKAHOITOJA
Jalkahoidot Hieronnat Kuppaukset
KAMPAAMOJA
LÄÄKÄREITÄ
TYÖSUORITUKSIA
HANNU KARHU
Koulukatu 5, p. 045 133 6238 Mieluummin kotikäyntejä.
jalkahoidot parafiinihoito vyöhketerapeuttinen jalkojen hieronta
ATK-PALVELUJA
Kainuuntie 88 (takapiha) p. 655 0496
Vienantie 33,
, vuokraukset ja tyhjennykset
Paula Kyllönen p. (08) 632 530
Teitä palvelevat -sivulla
Päivi Pesonen Ky
Hakatie 4
puh. 655 1303, 044 299 1121
Rajakatu 36, 88900 Kuhmo
Kysy tarjous ilmoituksellesi!
ERIKOISHAMMASTEKNIKKO Timo Kyllönen
Kainuuntie 88, Kuhmo
MAIJA IMMONEN
Kainuuntie 88,
KAUNEUSHOITOLOITA
KAUNEUS- JA JALKAHOITOLA
www.kuhmolainen.fi PESULOITA
TUULILASIN KORJAUKSET
P. (08) 632 530
Kainuuntie 103, Kuhmo
Ammattitaidolla erilaiset
Timo Kinnunen Oy
Kantolan teoll.alue, Takojahalli puh. Tuomo Piirainen p. www.pksintukka.com
Keijo Aaltonen
Tämän tilan hinta on 56,40 /kk (+alv 23%)
Soita p. 044 297 6069
Anita 040 754 4282
Mustikkatie 18
Irene Piirainen Koulutettu hieroja Koulukatu 8 C,
Koulutettu hieroja
Kainuuntie 88
G O L D W E L L Teija p. 010 423 3109 Avoinna ma, ke, to 7 15
Lankapuh. Koulukatu 13-15, Tarinatupa
www.kuhmolainen.fi. 0400 686 161 Avoinna to 9 16. 0400 120 481
30 vuoden kokemuksella.
Asianajotoimisto
Fysioterapia Lymfaterapia Akupunktio Nivel- ja nikamakäsittelyt Hieronnat Tukisukat ja -hihat
Koulukatu 10
Koulukatu 10 Kuhmo,
puh. 050 373 7895
Koulutettu kuppari
HOI HOITO
SOPPI
Anneli Haaksila p. ja fax 0207 940 660 Myynti ja tekninen neuvonta 0207 940 663
Kuntohoitaja/hieroja Katja Kukila P. 045 639 7657
Hieronnat Jalkahoidot Suolahuone Päivä- ja yöparkki
Ilmoita edullisesti
Iivantiira, Kotiharju puh. (08) 632 530
www.kuhmolainen.fi ELÄINLÄÄKÄREITÄ
HIEROJIA
Kiertävä hieroja, Kalevalainen jäsenkorjaaja Koulukatu 5, p. 14 |
PERJANTAINA 2. 0500 385 655 PULKKINEN ...... (08) 632 530
LAKIASIAINTOIMISTOJA
www.kuhmontaksipalvelu.fi
YLEISIÄ PALVELUJA
Onko alkoholiongelmia?
Lakiasiaintoimisto
Sini p. Huotari
GLASS-TECH-SYSTEM
Erja Heikkinen
p. P. JOULUKUUTA 2011
T E I T Ä P A L V E L E VA T
ASIANAJAJIA
Asianajotoimisto PAAVO ENROTH
Kainuuntie 88, II krs. 8,28 snt/puh + 17,04 snt/min.
Leikkaa talteen
Nuohoukset Ilmastoinnin puhdistukset
Palvelut hoitaa
Puh. 040 595 8501
Koulukatu 12, 88900 KUHMO Jätepakkaaja-auto 044 294 0901 Loka-auto (24 h) 044 294 0900
TAKSEJA
24 h vuorokaudessa Taksit tarpeen mukaan jopa 8 henkilölle Pyörätuoli- ja paarikuljetukset
TAKSIASEMA
P. Myös ilt. (08) 632 530
AA-ryhmä kokoontuu
Keskiviikkoisin klo 19 ja sunnuntaisin klo 18. ja viikonl.
PIENKONEHUOLTO
Harri Halonen, puh. 050 530 1335
Mar-Leen Hiukset
Maija Kyllönen Virkatie 2 (Lepokynnäs) P. 040 531 2449
ELÄINLÄÄKÄRI Sari Sievänen
Huoltotie 11, Kuhmo
KOTILEIPOMOJA
PARTURI-KAMPAAMO
Pajukuja 4 p. (08) 655 0167
Kainuuntie 88 II krs,
TYÖNTEKIJÄ JOUSTAVASTI
KAUNEUSPISTE
Kasvo-, jalka- ja käsihoidot Kestovärjäykset Meikkaukset ym. 655 1651
PARTURI-KAMPAAMO
Kysy lisää p. Appelgrén
Siirto ja asennus veloituksetta
PERJANTAINA 2. Työvalmennuskeskus Työsilta -hanke: hankevetäjä (rekrytointi) Kaisa Karhu-Härkönen (044 2501 961), työvalmentaja Maija Leinonen (044 2501 950) työvalmentaja Jukka Kettunen (040 686 0838), hankesihteeri Keijo Mikkonen (044 2501 960), työnjohtaja Pentti Piirainen (044 3501 962) ja hankekoordinaattori Katja Heikkinen (044 2501 980). Sillä olisi tarvetta ensihoito- ja ensiaputehtävissä.. JOULUKUUTA 2011
| 15
T E I T Ä P A L V E L E VA T
KIINTEISTÖPALVELUJA RAKENNUSPALVELUJA TYÖSUORITUKSIA
KUHMON KIINTEISTÖPALVELUT OY
Kainuuntie 86, 88900 Kuhmo
TALOPAKETTIMYYNTI:
KAIVINKONETYÖT
Siirrot omalla kalustolla. 044 725 5260 Laskutus Sisko Kyllönen p. inet.fi. 655 0621
LASKENTAPALVELUT OY
Koulukatu 14, 88900 Kuhmo, p. (08) 655 2091, 050 550 4011, fax (08) 655 2092
VAKUUTUSPALVELUJA
Puh. Vastaajiksi halutaan alueiden vakituiset asukkaat, kesäasukkaat ja yrittäjät. 0207 935 270 www.paikallis-sahko.fi
RAUTIA rakentamiseen ja remontointiin kokonaispalvelut meiltä jotta onnistuisit kerralla.
TALOMYYNTI ja REMONTTIPALVELUT
pienet ja isommat kodin remontit Kotitalo-talopaketit, Kimara-mökit ja -talot Reima Korhonen p. 040 717 5423
kiinteistönvälitys isännöinti kiinteistönhuolto siivous kirjanpito julkinen kaupanvahvistus kauppa- ja arviokirjojen laatiminen
VELI KINNUNEN KY
Reima Korhonen p. Kuhmon alueella liikkuvissa kuntayhtymän ambulansseissa tieto potilaista ja esimerkiksi sydänfilmit siirtyvät gms-verkkoja pitkin 3G-alueella nopeammin ja muualla Kuhmossa hitaammin. Kysely eteni kylän palvelupäivässä viime lauantaina. kuhmolainen.fi
KAINUUN METSÄNPARANNUS
Puutavaraa n: LEVYTUOTTEET rakentamisee KYLLÄSTETTY PUUTAVARA
SAHATAVARAT
Metsätalouden palvelut
Kysy lisää p. 632 530
Palvelemme ma pe 8.00 16.00, la 9.00 13.00
Puusepänkatu 16, GSM 040 537 2930
* kunnostusojitusten ja * tuhkalannoitukset metsäautoteiden suunnittelu * KEMERA-hakemukset ja toteutus * maanmuokkaukset ym. Kartoitus ulottuu Lentiiraan
ja lähikyliin Vartiukseen, Kuumuun, Iivantiiraan ja Rahajärvelle. Kävijät täyttivät noin 50 lomaketta palvelukartoituksesta. Otamme vastaan hyväkuntoisia huonekaluja, kodinkoneita, taloustavaroita, rakennustarvikkeita ym. Lentiiran kyläyhdistys on jättänyt tällä viikolla tarjouksen kylän keskellä sijaitsevasta koulukiinteistöistä. Kirpputori: Otamme vastaan vaatetavaraa, isommat lahjoituserät noudamme kotoa. Työttömien vuoro on keskiviikkoisin klo 13 - 15. 044 202 3958
LVI-ASENNUSPALVELU
uudisrakennus- ja saneerauskohteet Jaakko Korhonen p. Toimipisteet suljetaan maanantaina 5.12.11 klo 14.00. Lajitteluasema Jaurakko avoinna osoitteessa Jaurakatu 3: ti 12.00 18.00, pe 9.00 15.00. Lahjoitustavaralaatikko löytyy vielä entisestä paikasta Toimintakeskuksen pihasta. Lajitteluasemalle haravointijätteen ja oksien tuonti avoinna 24 h / vrk. veloituksetta. 0500 191 378 Meiltä myös edullinen Rautia-rahoitus (Edellyttää luottopäätöstä)
Ari Piirainen Oy
Tili- ja Tarkastustoimisto
Kainuuntie 88 II krs
KUHMON TOIMISTOSTA SAAT:
Kotitalouden vakuutukset kilpailukykyisillä hinnoilla.Ota yhteyttä! Vain IF-vakuutuksista saat S-bonusta!
JORMA LEVONEN HARRI KIISKINEN MARKKU KUITTINEN Kainuuntie 103 (Kuhmolaisen toimitalo) p. Lentiiran palvelupäivässä kävi parisataa osallistujaa viime lauantaina. 044 725 5263 Kunnallistekninen rkm Minna Jokelainen p. 0500 551 280 p. Kartoitus jatkuu ensi vuoden puolelle ja hankevetäjä Anja Pulkkinen vierailee naapurikylienkin taloissa.
Seuraava palvelupäivä järjestetään tammikuussa. Ekotori, itsepalvelukirppotori sekä kirpputori ovat muuttaneet uuteen osoitteeseen Kainuuntie 93. Raija Pulkkinen mietti yhtenä keskeisenä palvelutarpeena koulutettua ensiapuryhmää. Otamme vastaan lahjoituksena juureksia, vihanneksia, marjoja, yms. Avataan normaalisti keskiviikkona 7.12.11. 0207 935 276 laitteet, tarvikkeet myymälä puh. 044 710 5000 Kaupungin vaihde (08) 615 5521
Ilmoita edullisesti TEITÄ PALVELEVAT -SIVULLA
Kysy lisää p. 0500 204 003 Petri Pikkarainen p. Muuttuneet aukioloajat: Toimintakeskuksen asiakaspalvelutoimisto ja keittiö avoinna ma pe klo 9.00 14.30. sukunimi@kuhmontyosilta. 050 351 4415
ja pyöräkuormaajalla
Juha Ahtonen LKV P. Aloita syksyn kuntosaliharrastus: Työttömien yhdistyksen kuntosalivuoro Kuntosali SYKEplus alkaen 28.9. Uudet ja vanhat jäsenet tervetuloa. Jaurakon lajitteluasema 044 0710 076, Keittiö / tilaukset 044 9399 784 (leivonnaistilaukset vähintään 3 päivää ennen toimituspäivää), Ekotori 6551 111.
Lentiiran ja lähikylien palvelutarpeita kartoitetaan
Antero Komulainen
Lentiiran ja sen lähikylien palvelutarvekartoitus on käynnissä. 050 328 2020
KIRJAPAINOJA
RAKENNUSLIIKKEITÄ
Jouni 0400 385 769
Ammattitaidolla erilaiset
LEHTITUOTTEET
Kainuuntie 103, 88900 Kuhmo www. Kartoitusta toteutetaan Runon ja
Rajan Lentiira -esiselvityshankkeessa. (08) 632 530
HIRSIRAKENNUKSET pyörö- ja höylähirrestä
KALLIOJOEN HIRSITYÖ
p. Ekotori: Noudamme kotoa lahjoitustavarat, kuolinpesät ym. 050 495 6223
TYÖSUORITUKSIA
YLEISIÄ PALVELUJA
Meiltä saat asiantuntevat vinkit ja kokonaispalvelun sekä laadukkaat tarvikkeet.
Toivo Pulkkinen, p. * taimikon ja nuoren metsän hoidot * puukaupat ja hakkuut
P. 050 351 4415, sovi käynti.
kirjanpidot laskutukset
tilinpäätökset palkanlaskennat
veroneuvonta yritysneuvonta
Koulukatu 13-15, Kuhmo eeva.komulainen@tilit.inet.fi www.tilieeva.fi p. Suuremmat erät noudetaan tarvittaessa kotoa. Kuhmon Ekotori (08) 655 1111 (loossi- ja provisiopaikkojen vuokraukset ja tilitykset). 045 233 2280 p. Lomakkeen voi täyttää myös Lentiiran kyläyhdistyksen kotisivuilla. Yhdistyksen jäsenmaksulla 4,00 e/ vuosi voit käydä vuorolla maksuttomasti. net Yhteystietomme: Toimisto puh.+ fax, 6520 320, matkapuhelin 050 3280 339, sähköposti: kuhmon.tyottomat@co. (08) 655 0616, fax 655 0625
KUHMON
RAKENNUSPALVELUJA
sähköalan ammattilainen.
kaikki sähköalan palvelut kotitalouksille ja yrityksille
suunnittelu Kuhmo toteutus Kainuuntie 92, 88900 Kuhmo kunnossapito asennus puh. (08) 6155 5253 KUNNALLISTEKNINEN PÄIVYSTYS työajan ulkopuolella klo 6 22 p. Sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi. Ari Kähkönen, Tuulijärventie 233, 88930 Lentiira puh. Ohjeita laitteiden käyttöön ja vinkkejä lihaskuntoharjoitteluun. 655 0589, 0400 384 338, 0400 384 927
Kuhmon kaupunki/ Tekniikka- ja ympäristöpalvelut
VESIHUOLTOLAITOS JA LÄMPÖLAITOS Kaupungininsinööri Jari Juntunen p. 044 286 3707
LVI-LIIKKEITÄ
s Meiltä myö : työvaatteet
Kainuuntie 101 Kuhmo
www.puuhanski.net
TILITOIMISTOJA
p. 044 725 5254 Kunnallistekninen rkm Tero Uhlbäck p. 040 752 8963
VAPAA VOIMAVARA
Ruokalista: Ma Uuninakit + ranskanperunat, Ti Suljettu, Ke Kinkkukiusaus, To Jauhelihakeitto, Pe Kalaruoka (muutokset mahdollisia)
Pikkupaketti mukaan. Tervetuloa! Yleisurheiluväen joulupuuro Neljässä Kaesassa 16.12. 040 416 6558 Maire. 0403 063 064, 040 531 0340
puhelut 010 numeroihin: 8,21 snt/puhelu + max. KORHONEN, S-MARKET KUHMO.
Kutsu Sinulle, Elohopeakerholainen!
Vuosikokous/pikkujoulu
Kuhmo-talolla tiistaina 13.12.2011.
Puuropöytä on katettu kello 10 alkaen. Lauantaina 26. 0500 463 190
KERMANSAVI
La, su ja ti 16.00, ma 18.00
-K7/5Kesto 1 h 38 min.
Liput 8
le 50 ensimmäiselTERI kaupan päälle!
v. Kiva HT F2 joukkueen pelit ovat sujuneet hyvin.
15.10 Vuokatti: Kuki HT Hokki Red 17- 2 Kivan palkitut Juuso Pappila ja Valtteri Määttä. tervetuloa! Paloniemen Kyläyhdistys ry
KR Kilta Kuhmon osasto. Tervetuloa! Reumayhdistyksen jouluruokailu 4.12.-11 klo 15 Lounas-Kahvila Neljä Kaesaa. Puukaupan tulevaisuus on runkohinnoittelussa. mennessä Helville p. klo 12.00 E2 Kiva HT - MuJK klo 14.00 D2 Kiva HT - SoKi
Ajokoirien Kolmenkilvan järjestäjiltä suuret kiitokset tukijoillemme: PAIKALLIS-SÄHKÖ, KUHMON KULJETUS OY
(KTK), KUHMON RASKASKONE OY, NESTE KUHMO, LAATUKONE, TAPIOLA, KUHMON VÄRI KY, OSUUSKUNTA ITÄMAITO, KUHMON PYÖRÄ JA PIENKONE, LEHTO KY, KUHMON VARAOSA, K-TAVARATALO AUG. Koulutuskerta oli jo jakson kuudes. Omavastuu puolet aterian hinnasta. (08) 632 530 asiakaspalvelu.kuhmolainen@sps.fi www.kuhmolainen.fi
Tervetuloa elokuviin!
3 519 korkeus 1700 mm asennettuna + rahti
2 990
AADA
Kiva HT F2 pelannut hyvin kaksi turnausta
Juniorijääkiekon Kainuun Leijonaliigaa on pelattu jo kaksi turnausta. 010 538 0164 Kajaani: Tulikivi-studio, Kauppakatu 38, puh. 16,9 snt/min.. Se on puun myyjälle yksinkertaisempi ja katkontaerojen riski jää puun ostajalle,
kertoi Immonen. Immonen toi esiin senkin, että metsänhoitoyhdistykset ja metsäpalveluyritykset saa valvomaan korvausta vastaan puun myyjän etuja kaupan alkuvaiheesta puukaupan päätökseen. Ilm. Esimerkiksi 300 kiintokuution kaupassa valvontaan liittyy usein noin 2 päivän työtunnit suunnitteluineen, tarjousvertailuineen, myyntineuvotteluineen ja eri vaiheiden maastokäynteineen. Ilmoittautumiset 8.12. 70 )
Yhdessä hyvä tulee
T ilaa samallale tai lahjaksi
ja loppuvuoden numerot KAUPAN PÄÄLLE!
Hinnat sisältävät arvonlisäveron 9 %. klo 19. Kuhmon alueella toimii jo 23 runkohinnoitteluun kykenevää puunostajaa. Pikkujoulu Eskobarissa (kabinetti) 14.12.2011 klo 15.00. Kuhmossa lähes 20 naista käy metsänaisille suunnattua koulutusohjelmaa, jonka tietosisältöön vilkaistessa moni metsää omistava mies kalpenisi. Puolentoista vuoden koulutusjakson aikana perehdytään laajasti metsäasioihin: metsäsuunnitteluun, metsän kasvatukseen ja kannattavuuteen, puunmyyntiin, puunjalostukseen, metsäluonnon monimuotoisuuteen, metsätie- ja -oja-asioihin, metsätalouden rahoitukseen ja veroihin sekä metsätilan sukupolvenvaihdokseen. klo 11 17
Kuhmon Kangas- ja Sisustustalossa.
Ompelukoneliike KoneMinna p. 2012 SEINÄKALEN
Kainuuntie 103, 88900 Kuhmo, p. Hankeen tarjoama koulutus perehdyttää naiset metsäasioihin perus- ja erikoiskursseilla, opintomatkoilla ja vierailukäynneillä sitä hallinnoi Metsänomistajien liitto Pohjois-Suomi ry.
SEURAT
1. Aloitamme vuosikokouksen salissa kello 11.00 Avaus, toimitusjohtaja Hannu Kurkinen Toimintakertomus 2011 Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2012. päivänä marraskuuta järjestetyssä koulutuksessa. Arpajaiset. Lopuksi kahvitarjoilu.
Tervetuloa!
Tervetuloa
perjantaina 2.12. Korhonen Oy, puh. Immonen totesi, että alan toimijoilla, esimerkiksi yhdistyksellä ja metsäpalveluyrityksillä, on jo ennakkoon hyvä käsitys, miten kukin puunostajayhtiö ja urakoitsija markkinoilla toimii. Naiset syventävät entistä tietämystään metsäasioissa. 62,38 ).
4 kk
Kuhmolainen itsel vain
Arvomme kävijöiden kesken KOLME KASSILLISTA
Ammattiosastojen
PIKKUJOULU la 3.12.
Kysy lippuja Hotelli Kainuun respasta! SAK:n Kuhmon paikallisjärjestö ry
Rajakatu 56 040-5409262
www.pajakkakino.net
Huomaa näytäntöajat!
Pe, la, su ja ke 18.00
-K7/5Liput 8
Kesto 2 h 28 min.
JOULUISIA HERKKUJA.
OMPELUKONEIDEN myynti- ja huoltopäivä pe 2.12. Kuki HT - Hokki Red 16 -3 Kivan palkitut Vihtori Huotari ja Konsta Piirainen.
Kuhmo: Tulikivi-piste, Aug. rivi 5,10 + alv seuraavat rivit 1,70 + alv
Paloniemen kylän
pikkujoulu su 11.12.2011 klo 13.00 leirikeskuksessa. 040 911 5395. 16 |
PERJANTAINA 2. Palvelun oston voi vähentää verotuksessa. klo 9 15.
ille ja piparille joul ug lög
39
(norm. Tarjoushinta alv 0% on 35,96 (norm. SuPs KuKi HT 8 - 0 Kivan palkitut Miikka Tervo ja Daniel Haverinen 26.11 Suomussalmi: KuKi HT - Hokki White 10 - 3 Kivan palkitut Eetu Saarinen ja Aapo Pikkarainen. Toiminnanjohtaja Immonen korosti puukaupassa erityisesti kilpailuttamista, tarjousten vertailua, kokonaishintaa sekä runkojen katkonnan merkitystä myyntituloihin. Metsänhoitoyhdistyksen osalta Immonen totesi, että yhdistyksen taksa on yksi puukaupan läpiviennin, hakkuiden, tilitysten ja työn jäljen valvonnalta noin yksi euro kuutiota kohti. Jäsenet ja kyläläiset perh. Metsänainen-koulutus on metsästä kiinnostuneiden naisten oma käytännönläheinen koulutusjakso. Metsänhoitoyhdistys Kainuun toiminnanjohtaja Kalle Immonen luennoi kuhmolaisille kuulijoilleen puukaupoista ja edunvalvonnasta lauantaina 26. Tervetuloa! Hiihtovarusteiden kierrätysilta 5.12. klo 18 19 hiihtokeskuksen punttisalilla. päivänä marraskuuta järjestetty koulutus päättyi maastokäyntiin kohteessa, missä hakkuutyötä tehtiin monitoimikoneella. Marja-Liisa Kilpeläinen totesi, että tämä kiinnostava koulutus lisää mielenkiintoisella tavalla sitä ymmärrystä, mitä ihminen oman metsän tilaa arvioidessaan tarvitsee. Kuhmon Invalidit ry. Koulutukseen osallistunut Eine Pöllänen totesi,
että itse tehtynä urakoitsijoiden ja ostajien taustojen selvittely vaatisi paljon työtä. Vuoden viimeinen saunailta kiltalaisille to 8.12.-11 klo 18 Kalevalan Kuntoutuskodilla. Ohjelmallinen osuus: Helkanuoret Helli Hyytiäisen johdolla Juhlapuhe Kuhmon Musiikkiopiston oppilaiden esitys Kauneimmat joululaulut yhteislauluhetki Tilaisuuden kesto on noin tunti. klo 13.00 E2 Kiva HT - Hokki su 4.12. Jäsenet 10 . p. Ilmoita tulostasi Eerolle tekstarilla 041 444 4713 tai säpolla eero.vaisanen60@gmail.com.Toiminnassa mukana olleet tukijat, talkoolaiset, toimitsijat ja kivakisojen osanottajat tervetuloa!
KUHMON JÄÄHALLILLA
la 3.12. JOULUKUUTA 2011
Naiset opettelivat puukauppaa
Antero Komulainen
Jokainen metsän omistamiseen hiemankin perehtynyt tietää, miten paljon se vaatii osaamista
(08) 632 5324, 050 438 0786 ilmoitukset.kuhmolainen@sps.fi
Sanna Koivusalo Keskuskatu 10, 88600 Sotkamo P. Ne ovat kiinnostaneet asiakkaita ja kauppa on käynyt vilkkaana. Varpaita kutittelee räsy- tai villamatto. Petrolinsini-
Raikkaat värit sivuun Sisustustekstiilien tummenevat värit kertovat, että siirrymme talveen. OPKK:n myynnissä myös Piilolantielle rakennettavan rivitalon seitsemän huoneistoa. joulukuuta 2011
KOTI JA ASUMINEN
Asuntokauppa on edelleen vilkasta
Martti Huusko
Asuntokauppa käy edelleen vilkkaasti Kuhmossa. 010 665 6013, 040 587 2067 ilmoitukset.sotkamolehti@sps.fi
Titta Toivanen Kauppakatu 10, 89600 Suomussalmi P. Parhaiten menevät kaupaksi hyväkuntoiset omakotitalot, joiden hinta
liikkuu sadantuhannen euron molemmin puolin.
Sijoitusmarkkinoiden epävakaus on näkynyt myyntipäällikkö Tapani Pikkaraisen mukaan kiinteistökaupassa. Kesän raikas väripaletti on saanut väistyä, kun kodinsisustajat innostuivat syksyn ja talven tullen syvistä sävyistä. Omakotitalon ostajat ovat kuitenkin hintatietoisia. Näyttää siltä, että varsinkin iäkkäämmät ihmiset haluavat nyt muuttaa kerrostalo- ja rivitaloasuntoihin, Pikkarainen selvittää. Sängyissä suhisee satiini, pöytälevyä hellii pellava ja pää painetaan pehmeälle mokkanahkaiselle sohvatyynylle. Rohkeus persoonallisempaan värien käyttöön on kuitenkin trendi, joka kuplii pinnan alla.
Oma koti
Seuraava julkaisupäivä
Kainuulaista luotettavaa asuntokauppaa!
keskellä kainuulaista luontoa!
KAINUU PLUS ASUNTOMARKKINAT
5.1.2012
TEHOKASTA KATTAVAA VAIVATONTA EDULLISTA
MYYNTITIIMIMME
Sanna, Kirsi, Miia ja Titta palvelee Sinua Kuhmon, Sotkamon ja Ylä-Kainuun alueilla!
Miia Väisänen Kainuuntie 103, 88900 Kuhmo P. Onneksi Kuhmossa asuvat nuoret perheet haluavat päästä omakotitaloon ja näin myös omakotitaloilla on kysyntää, sanoo Tapani Pikkarainen. Niistä 34 on jo varattu.
Omakotitaloja on Kuhmossa runsaasti eli 60 70 myynnissä. Runsaan tarjonnan vuoksi niiden myyntiajat ovat huomattavasti pitempiä kuin kerrosja rivitalohuoneistojen. Pörrömatto ja moderni säkkituoli pehmentävät muuten karua sisustusta.
Kuva: Raisa Nerg
nen, oranssi, punainen ja vihreä luikertelevat suomalaisiin koteihin vaihtotekstiilien avulla. Tästä syystä hän on iloinen, että parhaillaan on
Torikadulla rakenteilla uusi kerrostalo. Tähän vaikuttaa myyntipäällikkö Tapani Pikkaraisen arvion mukaan kerrostalon hyvä sijainti ja se, että neljäkerroksinen talo on varustettu hissillä. Linnut, kasvit, kukat, maisemat sekä retrodesign ovat suosion huipulla.
syyssävyjen lisäksi tekstiilikirjossa vaanii muutama yllätysväri. (08) 633 0013, 040 751 1749 ilmoitukset.ylakainuu@sps.fi. Kysyntää ilmentää hyvin se, että tusinasta uudesta kerrostalohuoneistosta on jo yhdeksän varattu. Perjantai 2. Skandinaaveille turvalliset musta, valkoinen, harmaa ja beige ovat klassisia sisustusvärejä ja toimivat myös tänä syksynä. Myyntipäällikkö Tapani Pikkarainen Kainuun OP Kiinteistökeskuksesta kertoo, että varsinkin kerrostalo- ja rivitaloasuntojen kysyntä on edelleen hyvällä tasolla. Olemme saaneet uutena myyntiin UPM:n metsätiloja ja määräaloja. Maaleissa, maalaustekniikoissa ja tapeteissa tekstuuri on rosoisempaa. Ekohenki kuplii tänä syksynä etenkin tekstiilien suurieleisessä kuvioinnissa. Tuttujen
Erilaisten pintojen yhdisteleminen on muodissa. Ekologisuus ja kierrätys kiinnostavat kuluttajia edelleen sekä tekstiili- että pintamateriaaleissa. Myös muutoin tämä toimialue on viimeisen vuoden kehittynyt oikein myönteisesti.
Kerrostaloasuminen on entistä suositumpaa Kuhmossa.
Kuva: Jarno Hiltunen
Sisustaja nauttii näppituntumasta
Anna-Kaisa Jäntti
Näppituntuman antavat pinnat ovat tämän ajan trendi. Sisätilojen betonipinnat ja hiekkapuhallusta apinoivat seinäkoukerot kiinnostavat nyt maali- ja ta-
pettipintaisia tehosteseiniä enemmän. Rohkeiden sävyjen rinnalla yllättävät herkkä vaaleanpunainen ja sitruunankeltainen, jotka nousevat esiin suklaanruskean parina
KERROSTALOT Karhunpolku 1 B, 1h+kk+kph/ Vh. Mh. 3 ha. Rantatontti 3510 m², vuokra. H. 42.000 Kylmänjärvi, tupak, 21/24m2, v. H. 153/ 216 m2, v. Vh. 120.000 Kinttupolku 5, 4h+k+s, n. H. 58.000 Vh. Mh. 108/ 165 m2, v.1976. 63.000 Lentiiran Kirkkotie 22, 3h+k+s, 94/143 m2, v. Paritalon keskellä sijaitsevat molempien asuntojen autokatokset ja ulkovarastot. 1975. H. 80.000 Vh. 1973. H. 1968. 228.000 262300
Sotkamo okt 98 m2 4h, k, s, khh. 103/ 130 m2, v. 26,69 ha. 116/ 189 m2, v.1984. oik. Uuden veroinen, tyylikkästi sisustettu tilava koti päättyvän tien päässä. 169.000 Kuhmonniementie 60, 3h+ k+s, n. Vh. Rv. Mh. Tontti 1170 m². 148.000 RIVITALOT Lakkatie 36 A, 2h+k+s, 65 m2. 161/196 m2, v.1977. 75.000 Lammasjärvi, tupa+k+mh+parvi, 54 m2, v.1982, piharak. 138/ 171 m2, v.1973. H. 1981. H. H. 1970. 53.000 Kainuuntie 4 B, 2h+k+kph/wc, 54 m2. 143.000 OMAKOTITALOT Kannintie 16B, Paritalo, 3h+k+ s(yht.), 65/79 m2, v.1965. 64.996 Kontionkatu 39, 5h+k+s, 121 m2, autotallipaikka. 115.000 Kinttupolku 2, 4h+k+s, n. H. 050 588 9889
Kiinteistömaailma
Sotkamon Kodit Oy LKV Kainuuntie 26, 88600 Sotkamo Puh. Mh. Mh. 151/ 262 m2, v. KLO 12.00-12.30
OMAKOTITALOT
OMAKOTITALOT
Vuokatti okt 122/138 m2 5h, k, s, khh. 139.000 Kontionkatu 16, 5h+k+s, n. 129.000 261570
Jaakko Tanskanen, yrittäjä, LKV, p. Tontti n. H. 68.701 Karhunpolku 10 C, 3h+k+s, 77 m2. Erittäin hyväkuntoinen. H. H. 132.000 266824
Tipasoja 131 m2 4h, k. Pieni omakotitalo järven rannalla. 96.000 Kontionkatu 17 B, 4h+k+s, 93 m2, sis.autotallin. Vh. Kuikkaniementie 20, Vuokatti. 130.000 Koulukatu 32, 4h+k+s, n. Vh. -53. Siksi, että Pohjolan kotivakuutuskin on esimerkillisen virkeä: se pysyy aina sopivan kokoisena kotisi tarpeisiin. H. 1973. Mh. -06. 1956/71. Rv. Remontoitu, saunallinen yksiö. 183.000 261812
KUHMON KIINTEISTÖPALVELUT OY
Juha Ahtonen LKV, juha.ahtonen@kpkuhmo.fi p. 1948/1985. 1964. 18.000 Hirveläntie, tupa+k+parvi, 24 /35m2, v.1987, piharak. 83.852 Karhunpolku 6, 4h+k+kph+wc +s, 93 m2. rv.-11. k i i n t e i s t o m a a i l m a . H. 44.566 Torikatu 37 A, 3h+k+kph/wc+s, 77m2. ) .
w w w. 185.000 Piilolantie 24, 4h+k+s, n. Vh. Rak. (08) 613 0100
Välityspalkkio alk. 294.000 /huon. Mh. Erillinen autokatos/varasto rak. 76.000 Hakatie 24, 3h+k+s, 155 m2, v. 2000. Ja siksi, että voit maksella sitä pankki- ja vakuutusasioinnista kertyvillä OP-bonuksilla. Sauna/kph ja khh, keskeneräiset. Tontti 1 295 m². 228.000 263061
Vuokatti okt 144 m2 5h, k, s, khh. -84. Mh. 140 m. 159.000 Kainuuntie 24, 3h+k+s+allasos., n. 60.000 Karhunpolku 10 L, 3h+k+s, 77 m2. H. 65.000 Vh. Mh. 99.000 Kainuuntie 54, 5h+k+s, n. 56.480 Karhunpolku 1 A, 2h+kk+kph / wc, 45 m2. 165.000 Sylväjäntie 22, 3h+k+s, n. Mh. 1,55 ha. Koulukatu 41 C, 1h+kk+kph/ wc, 30 m2. Oma suojaisa piha. Lue lisää osoitteesta op.fi
Rakennuttaja Asunto Oy Kuhmon Piilolantupa Urakoitsija
Myynti ja esittely:
Op-Kiinteistökeskus Kainuu Oy
RAKENNUSSAUMA
KOMULAINEN KY
Koulukatu 10, 88900 Kuhmo email: kuhmon.opkk@op.fi toimisto 010 255 0507 Anita Mikkonen 010 255 0576 Tapani Pikkarainen 010 255 0571
KIINTEISTÖKAUPPAA KOKO KAINUUN ALUEELLA!
VAPAA-AJANASUNNOT Taipaleentie, tupak.+mh+wc, 28 m2, piharak. Mh. 67.000 Teerenpolku 10, 4h+k+s, 115 m2, v. H. 88.000 Koulukatu 9 A, 4h+k+s, 30 m2, sis.autokatospaikan. Vh. 114/ 160 m2, v.1974. H. Mh. 145 m2. Rv. valm. 1960/2008. H. 33.000 Kainuuntie 73 B, 1h+k+s, 32 m2. H. Rv. 2500
( s i s . 75.000 Selkäjärvi, tupak+pkh+s, 50 m2, v.1994/95, piharak. 82.000 Mustikkatie 46, 4h+k+s, 89/ 138 m2, v. Vh. a l v. Tila 3,7 ha, rantaviivaa n. 209.000 261351
Juholankylä okt 218/234 m2 6h, k, khh, s, th, harr.tila. loma-asunnolle ja 2 kpl ranta-saunoja. 95.000 Käkirinteentie 5, 3h+k+s, 100/ 150 m2, piharak., v. Mh. 43.000 Vh. Mh. 1965. 167.000 Hankarannantie 5 B, 4h+k+s, 105 m2. Ei vesistöä, 0,62 ha. 2 km kirkolta. 20,07 ha. 2010. H. 27.000 Peuranpolku 11 B, 1h+k+kph/ wc, 34 m2. 1985 rakennettu koti. Rv. 25.000 wc, 29,5 m2. 42.000 Valtimontie 1830, 4h+k+s, 110/128 m2, piharak., v. Leivolankylän rauhallisessa päässä, v. Vh. H. Mh. 95.000 Suvantotie 24, 4h+k+s, 118/ 165 m2, v.1979. 050 328 2020, Kainuuntie 86, 88900 Kuhmo
Lisää kohteitamme netissä!
Tipasoja okt 84,3 m2 3h, k, s. KOTI JA ASUMINEN
Perjantai 2. H. Makkosenmäellä, omalla tontilla v, 2005 rakennettu omakotitalo, Varaava takka, Erillinen autotalli. 159.000 Tervapolku 14, 5h+k+s, n. 125.000 Tapionkatu 6, 4h+k+s, n. H. H. määrä pinta-ala huoneiston tyyppi velaton hinta varaustilanne
3 kpl 1 kpl 2 kpl 1 kpl
45,0 45,5+32,5 45,0+14,5 45,0
2h+k+s 2h+k+s+parvi 2h+k+s+parvi 2h+k+s
94.500 118.000
vapaa vapaa varattu varattu
Jaa että miksi. f i. Ei vesistöä. H. 168.000 267115
KLO 12.45-13.15
Vuokatti okt 113 m2 4h, k, s, khh. 2009. Saattaa käydä jopa niin, että vakuutus kuittaantuu niillä kokonaan. 1993. 1981. 259.000 267020
RIVITALOT
Vuokatti rt 38,5 m2 1h, k, s. Alakerran asuintilat, keittiö ja ulkovuoraus uusittu 2011. H. 150/ 215 m2, v. 55.000 Vh. Mh. 159.000 270612
Leivolankylä okt 120 m2 4h, k, tkh, s. 150 m2, v. Tontti 1583 m². Pintarem. 98.000 Rajakatu 23, 4h+k+s, 99/189 m2, piharak., v. Palstatie 22 A, Vuokatti. joulukuuta 2011
ENNAKKOMARKKINOINTI KUHMON PIILOLANTUPA
ASUNTO OY
Osuuspankin virkeän asuntolainan seuraksi suosittelemme virkeää kotivakuutusta.
Rakentamisen suunniteltu aloitus 11.2011 valmistuminen syksy 2012
Huon. 215.000 Taipaleentie 66, 4h+k+s, 146/ 216 m2, piharak., v. 30.000 Piilopolku 11 A, 1h+kk+kph/wc, 36,5 m2. Tontti 5470 m². 188.000 264903
MAATILA
www.etuovi.com/ kiinteistopalvelut
KATSO KOHTEET NETISTÄ:
Vuokatti paritalo 72,5 m2 3h, k, s. Tämä koti on juuri valmistunut Vuokatin sydämeen, Jäätiönkylälle. H. Uutta vastaava. 0,41 ha. H. 2010, piharak. 95.000 Piilolantie 41, 2h+k+s, n. Koulu ja päiväkoti lähellä. 160.000 Vuokatti, 2 kpl:tta varusteltuja paritalohuon. 120 m2, piharak., v.1964. 68.000 266869
KLO 13.30-14.15
Sotkamo okt 119,4 m2 4h, k, khh, s, erillinen rantasauna (kelo). Vh. H. H. Kuikkaniemenkuja 2, Vuokatti. 191/236 m2, v.1975. 65.000 Koulukatu 16 A, 2h+kk+kph/ wc, 43 m2. 95/ 138 m2, v.1993. 98.000 Teerenpolku 16, 4h+k+s, n. 79.000 Koppelokuja 9, 4h+k+s, 107/135 m2, v. Vh. 2011. 2010. Vh. Erillinen autokatos/varastorakennus. 360.000
ESITTELEMME SU 4.12
Venäläisten asemia yritettiin vallata useita kertoja hyökkäämällä, mutta aina venäläiset löivät takaisin. Raassina hyväksyttiin Kuhmon reserviupseereihin 10.6.1944. Sota-ajan jälkeen Esko Raassina toimi Kuhmon re-. Ehti kulua vain kaksi viikkoa kun Raassina sai 20-vuotiaana vänrikkinä vastuulleen Nuokkijärven ja Uimosenjärven välisellä kannaksella sijainneen "Sakan" kenttävartion päällikkyyden. 2.12.2011 2. Pojan pojista Antti palvelee Erikoisjääkärikomppaniassa Imatralla ja Pekka Sodankylän Jääkäriprikaatissa. Lieksalaisen kirjailijan kapt evp Tauno Oksasen kirjassa, serviupseerikerhossa mm. Liittymispäiväksi kirjattiin Raassinan vänrikiksi ylentämispäivä. Kilpailu- ja urheilutapahtumia järjestettiin tuhkatiheään. kenttävartiojärjestelmästä ja sen toiminnasta. Hän kertoo, että yhteishenki oli erityisen hyvä varsinkin rintamalla olleiden upseereiden kesken. Enempiä ihmettelemättä Raassina tarttui kaksin käsin käteen ja nykäisi käden paikoilleen, ihmetellen itsekin jälkeenpäin miten hän sen taisi. Kerhomajan valmistumisen jälkeen järjestettiin paljon alustus- ja esitelmätilaisuuksia, joiden tiimoilta Prikaatin ja Rajavartioston johtokin pysyi hyvin tuttuna. Paikkakunnalle muuttaneet reservinupseerit saatiin pääsääntöisesti jäseniksi kerhoon. Vappujuhlia pidettiin omalla porukalla säännöllisesti. Ei ollut telttoja, korsuista puhumattakaan. Kävi kuitenkin niin, että siinä tiimellyksessä kilpakumppanin olkapää meni sijoiltaan ja käsi roikkui hervottomana. JOULUKUUTA 2011 PERJANTAINA
PITKOSPOLKU
|21 1
PÄÄTOIMITTAJA: Ilmo Pulkkinen JULKAISIJA: Kuhmon Reserviupseerikerho
2.12.2011
Puolustusvoimauudistus tulee, olemmeko valmiit pääkirjoitus sivu 2 Nuorta voimaa reserviupseerikerhoon sivu 6
Kuva: Jukka Eskelinen.
Esko Raassina 67 vuotta kerhon jäsenenä
Kuhmon reserviupseerikerho vietti elokuun lopulla 70vuotisjuhliaan leppoisissa merkeissä kerhomajalla. Siitä se luottamus ja kunnioitus alkoi vanhempienkin miesten silmissä karttua. Rohkeuttakin taisivat epäillä, mutta joutuivat loppujen lopuksi jopa toppuuttelemaan nuorta vänrikkiä. Juututtiin kolmeksi viikoksi paikalleen poteroihin, periksi ei annettu. Raassinan mukaan oli luonnollista, että vanhemmat jermut halusivat testata mistä puusta nuori vänrikki oli tehty. Raassinan poika, Antero ei isän toiveista huolimatta lähtenyt niin sanotusti vakituiseen palvelukseen, mutta on ylennetty reservissä Ilmavoimien kapteeniksi. Sotakokemuksista fyysisesti ja henkisesti raskaimpana Raassina pitää Tahkokosken taisteluita. Raassinan mielipiteen ymmärtää hyvin, kun tietää kuinka elintärkeä merkitys miinoilla oli mm. Kirjassa kerrotaan tarkemmin myös Esko Raassinan toiminnasta Rukajärven rintamalla. Itse asiassa hän liittyi Kuhmon reserviupseereihin jo hieman aiemmin ollessaan upseerikoulusta lomalla Kuhmossa. Silloin ei ollut vielä kerhomajaa, joten juhlapaikka etsittiin aina jostakin. Raassina ei ole sukunsa ensimmäinen eikä viimeinen sotilas, sillä hänen isänsä oli Saksan jääkäri Vapaussotaan liittyen ja palveli sodan jälkeen Kainuun Rajavartiostossa. Hän kertoo seuranneensa huolestuneena puolustusvoimiin suunniteltuja leikkauksia ja varsinkin jalkaväkimiinoista luopumista, mitä hän pitää aivan järjettömänä ratkaisuna. Raassinalle löylyjen ottaminen oli tuttua puuhaa, sillä isä oli koulinut poikansa löylynottoon jo kotisaunassa. Ilmo Pulkkinen
Esko Raassina.
Armoton erämaa, kerrotaan Rukajärven suunnan etulinjan taisteluista Jatkosodassa vuosina 1941-1944. sihteerinä, rahastonhoitajana ja urheilu-upseerina. Voidaan kai sanoa, että sotilaita neljässä polvessa. Ensimmäinen testi oli varsin perikansallinen, se tapahtui kenttävartion saunassa, missä katsottiin kestääkö vänrikki löylyä. Kokouksiakin pidettiin, mutta ajan hengestä johtuen, varsinkin alkuaikoina, niistä ei paljon pöytäkirjoja dokumenteiksi kirjoiteltu. Juhlijoiden joukossa oli mukana jo 67 vuotta kerhon jäsenenä ollut yliluutnantti Esko Raassina. Kirja antaa yksityiskohtaisen kuvan mm. Ylentämisen aikaan Raassina oli jo rintamalla, joten tieto ylennyksestä kantautui hänen korviinsa vasta juhannuksen alla. Raassinan mukaan siihen aikaan upseerikoulusta valmistuneet kuhmolaiset liittyivät lähes poikkeuksetta kerhon jäseniksi. Eläkepäiviään Raassina viettää Pajakkakosken niskalla olevassa omakotitalossaan lukemalla ja seuraamalla aikaansa. Nuoren miehen kyvyt ja tahto oli pantu merkille jo aliupseerina, mikä johti varsin nopeasti upseerien valmennuskurssin kautta upseerikurssille, josta edelleen suoraan etulinjaan kenttävartio "Väinöön" Tsirkka-Kemijoen varrelle. Niinpä kenttävartion löylykilpailu päättyi tasapeliin ja syöksyyn Nuokkijärven aaltoihin. Helppoja eivät olleet myöskään yölliset vartiovuorot hankalissa paikoissa, sillä koko ajan oli vaara joutua venäläisten vangiksi. kenttävartion puolustuksessa. Veteraanit olivat luonnollisesti kunniavieraina juhlissa
Kävelin työkseni rajalla, koiran kanssa tai ilman, metsästin vapaalla ja hoidin metsiä ylimääräisellä, ja perhettäkin oli siunaantunut sangen runsaasti (nyt neljä tyttöä ja neljä poikaa). Vaalien jälkeen poliitikot ovat olleet varovaisempia lausunnoissaan. Ole taas rakkaittesi kanssa. Jää sitten taas hetkeksi paikoilleen. Mutta sinä, joka olet tyytyväinen, ole tyytyväinen. Tuleepa siinä ajatelleeksi sitäkin millaisissa tunnelmissa mahtoivat sotiemme veteraanit suorittaa vartiovuorojaan rintamalla. Viisasta on myös nöyryys: Älä sulje kaikkia ovia takanasi uusien avautuessa äläkä koskaan ylenkatso kanssakulkijoitasi. Sain erämaakaupungista Lieksasta vakituisen pastorin viran. Tosin uskon vanhaan viisauteen, Jumalaan, mikä saattoikin olla voiman lähde muutokseen. Motivoituneena ja urakkatahdilla sain maisterin paperit neljässä vuodessa. Halusin lisää haasteita. Miehen usko tietoihinsa voitti "poikasen kirjaviisauden". Mikäli sinua edellä mainittujen kerhojen
jäseninä kiinnostaa tällainen jouluaattoillan tuokio sankarihaudalla, niin ota rohkeasti yhteyttä kerhojen puheenjohtajiin niin järjestämme toki mahdollisuuden siihen. On hienoa seurata kuinka ihmiset, säästä riippumatta, tulevat asettamaan hämärässä kynttilöitä omaistensa haudoille. Monivuotinen pohdinta alkoi. Kulloisenkin joulun sää on tuonut oman tunnelmansa vartiovuoroon, joskus pakkanen kipristelee poskipäitä, joskus tuuli tuivertaa korvallisissa. Suunniteltu varusmiesten maastoharjoituspäivien vähentäminen iskee suoraan sotilaitten palkkapussiin, sillä maastoharjoituksista maksetut lisäkorvaukset tuovat huomattavan lisän varsinkin nuoremmalle henkilöstölle. Niiden pääasiallisin huolenaihe on ollut kertausharjoitusvuorokausien väheneminen ja niiden myötä ammattitaidon ja puolustusvalmiuden katoaminen. Lehtitietojen mukaan myös Rajavartiolaitos on kiinnostunut tiedustelulennokeista, mikä on täysin ymmärrettävää. Tosin vain vuodeksi. Ilves ja karhu kiertelivät talomme ympärillä. Yhtiöittämisen ja kilpailuttamisen seurauksena pelätään, että leipä kapenee entisestään eikä sen pituudestakaan voi olla enää niin varma. Puolustusvoimien sotilashenkilöstöjärjestöt ovat myös heränneet puolustamaan saavutettuja etujaan, onhan väläytelty henkilöstön supistamista, varusmiesten maastovuorokausien vähentämistä ja luonnollisesti varuskuntia lakkautettaessa myös siirrot tulevat ajankohtaiseksi. Me kaikki olemme varmasti havainneet kuinka haavoittuvaa nykyaikainen tietotekniikka on vaikkapa vain tavallisten hakkereiden käsissä, saati sitten kun alan todelliset ammattilaiset pannaan asialle oikein luvan kanssa. Yksinkertaisimmillaan nämä välineet muistuttavat paikallisten harrastajien käyttämiä radio-ohjattavia laitteita, joilla voi käydä katsastamassa vaikka läheisiä hillasoita. Upseeriston suurta määrää puolustetaan mm. jalkaväkimiinojen poistumisesta aiheutuvalla puolustuskyvyn vajeella, mutta jos asiaan vähänkin perehtyy niin huomaa että ilman miinoista luopumistakin lennokit kuuluvat nykyaikaisen armeijan välineistöön. Totesin: Osta se tässä elämässä (ei pikavipillä!), sillä taivaassa ei tarvitse kaivaa ja kadotuksessa on vain lapiot käytössä. Tiedustelulennokkien hankintaa on perusteltu mm. sodan ajan tarpeella, mutta jos sodanajan joukkojen vahvuutta pienennetään, heijastuu se myös upseeriston määrään. Mielenkiintoinen elämä on edessäkin, muualla. Järjellä ajatellen, voiman alkulähde oli tyytymättömyys vallitsevaan tilaan. Älä anna liikkeittesi viedä heistä etäälle. Vai mitä mieltä olette kilometrien korkeudessa lentävästä, reaaliaikaista kuvaa maahan lähettävästä, pimeänäkölaittein varustetusta lennokista, joka voi toimia vaikka vuorokauden kerrallaan. Yhtiöittäminen tarkoittanee jatkossa sitä, että ruokahuolto voidaan kilpailuttaa alan yritysten kesken. Muutokset tulevat koskettamaan monia intressipiirejä eri muodoissa. Ajattelin laidasta laitaan: Sähkömies, hiace ja yrittäjyys tai metsäkoneen kuljetus ja rauha omille ajatuksille tai metsätalousinsinööriopinnot Tampereen englanninkielisessä opinahjossa tai OKL ja muiden mukulat omien lisäksi. Kiinnosti sen verran, että piti ottaa hieman selvää, mistä tässä kyber-henkilöstö asiassa on kysymys. Talon löysimme edellisen "työllistäjän", Venäjän, rajan läheisyydestä. Toisaalta toivoinkin sen rassaavan, mutta eri tavalla. Älköön muuten kukaan kadotusta tavoitelko. Taustalla on teknosota, tietoverkoissa ja järjestelmissä käytävä taistelu, jossa tiedustellaan, hyökätään ja puolustetaan niin kuin normaali sotatoimissa konsanaan.
Lumipukuinen kaksikko jouluyössä
On jouluaatto, kello lähestyy kuuttatoista, kaksi lumipukuista hahmoa marssii pimeässä kohti sankarivainajien muistomerkkiä ja asettuu puolituntiseen kunniavartiovuoroonsa. Seuratkaamme puolustusvoimauudistusta mielenkiinnolla, vaikka jotkut siihen liittyvät päätökset voivat näyttää ja tuntua järjettömiltä, niin yrittäkäämme katsella aina sen mitalin toistakin puolta. Mitä tekisin. Reserviläisjärjestöt ovat julkaisseet omia kannanottojaan. Eduskuntavaalien alla käydyissä keskusteluissa osa eduskuntavaaliehdokkaista nimesi jo oman ehdokkaansa lakkautettavasta varuskunnasta. Anna itsesi juurtua johonkin. Jumaluusoppi: Kreikka, hebrea, latina, englanti ja virkamiestutkinto toisella kotimaisella... Opinnot Joensuun yliopistossa alkoivat pääsykokeen läpäistyäni. Seppo ja Meeri Kärnä ovat tarjoilleet tapansa mukaan jouluglögiä ja pipareita. Toivottavasti tulevat päätökset palvelevat Puolustusvoimia ja Suomea kokonaisuutena ja vältytään suuremmalta siltarumpupolitikoinnilta. Turha minun oli väittää, että ei liitooravilla ole tapana... Ensimmäisenä reagoi JHL:n alainen puolustusvoimien ruokahuollon henkilöstö, joka suoritti ulosmarssin työpaikalta vastalauseena ruokahuollon yhtiöittämiselle. Marraskuussa 2011 Penna Parviainen Kainuun Prikaatin sotilaspastori
tietoakaan. Mitä tästä elämänpolusta tähänastisesta voisi sanoa. Tee ehkä sen jälkeen rohkea liike, yhteistyössä rakkaittesi kanssa. Edellä mainittu mies, vanhakantainen, eli myös todeksi oppia, jonka mukaan "Vanha koira ei opi uusia temppuja". Suurimmat poliittiset väännöt ja käännöt nähtäneen kuitenkin mahdollisten varuskuntien lakkautusten valmistelussa. Siinä saa hyvän muistutuksen siitä millaisen työn ja uhrauksen he ovat tehneet puolestamme. Reissutyö rajalla rassasi pääkoppaa. Hallituksen laatima budjettiesitys sisälsi monien muiden leikkausten lisäksi huomattavat leikkaukset puolustusmäärärahoihin. Hyökkäyksen tarkoitukset voivat olla moninaiset; tiedustelu, toiminnan muuntaminen tai toiminnan lamauttaminen kokonaan. Hyvää Itsenäisyyspäivää! Kuhmon reserviupseerikerhon puheenjohtaja Ilmo Pulkkinen
Leikkauksista huolimatta on pysyttävä ajassa mukana
Vaikka puolustusvoimien menoja ollaan leikkaamassa, on puolustusvoimien elettävä silti ajan hengessä, vai mitä ajattelette kyber- henkilöstön palkkaamisesta ja tiedustelulennokkien lisähankinnasta. Jää välillä tuleen makaamaan, tuumaamaan. Huomattavin Suomessa tehty julkinen operaatio, jossa tiedustelulennokkia käytettiin hyväksi, lienee Loimaan arvokuljetusryöstön paljastaminen. Yritä, erehdy, yritä uudelleen ja onnistu. Ilmeisesti PohjoisKarjalassa pelätään tosissaan Kontiolahdella sijaitsevan Kontiorannan varuskunnan puolesta, sillä käsiini sattui varta vasten asian vuoksi tehty 40-sivuinen Prikaatin puolesta -lehti, jossa Prikaatin lakkauttamisen vaikutuksia punnittiin varsin laajasti. Mutta jos alituiseen valitat ääneen tai mielessäsi, säästä muita ja itseäsi: lähde liikkeelle, toki rakkaittesi ehdoilla. Sitten pappisajatukset ei voisi vähempää kiinnostaa. JOULUKUUTA 2011
2.12.2011
Puolustusvoimauudistus tulee olemmeko valmiit
Kaikki eivät ole sopeutuneet ajatukseen tulevasta puolustusvoimauudistuksesta. Ruunaan kylä iloitsi väkiluku nousi kymmenellä prosentilla. Maakunnissa ei ole jääty odottelemaan päätöstä, vaan on aloitettu puolustustaistelu "omasta varuskunnasta". 2 22 |
PITKOSPOLKU
PERJANTAINA 2. "Varmasti lähti ja oli liito-orava." Entisenä metsurina, silloisena rajamiehenä ja teologian opiskelijana katsoin viisaammaksi vaieta. Tiedustelulennokeilla voidaan korvata jalan ja ajoneuvoilla tapahtuvaa tiedustelua ja valvontaa. Tähdet loistivat ilman katuvalojen heijasteita. Ylilyöntejäkin lienee uutisoinnissa tapahtunut, vai mitä ajattelette yhdessä valtakunnan päälehdessä olleesta uutisesta, jonka mukaan kertausharjoitukset lopetetaan neljäksi vuodeksi. Näin ovat veteraanien muistoa kunnioittaneet Kuhmon Reservinupseerit ja Kuhmon Reserviläiset jo vuodesta 1959, jouluaattona klo 1618, siis 52 vuoden ajan. Ollaanko näissä asioissa jälkijunassa, nämä touhuthan ovat olleet jo nykysotien jokapäiväistä keinovalikoimaa. Minä en uskonut kyseiseen oppiin, enkä usko vieläkään. Oli kuulemma lähtenyt Ferkun eturenkaan edestä maasta lentoon. Samaan aikaan ajatuksissa painoi varmaankin suuri huoli omaisista kotipuolessa ja rintamalla, ei tainnut joulurauhasta olla
Elämä mielenkiintoinen mahdollisuus
Suomalainen mies, keskimäärin, menee läpi vaikka harmaan kiven! Eräs tuttavani, vanhemman puoleinen miehenpuoli, kertoi metsässään asustavasta liito-oravasta. Parasta oli huomata, että pärjää siinä missä muutkin. Kova työ se oli, mutta urakka kantoi hedelmää. Tiedustelulennokkia voi sen huomaamattomuuden ja pitkän toiminta-ajan vuoksi varsin mainiosti käyttää myös muiden viranomaisten valvontatarpeisiin. Jokainen rapsahdus, pienikin, on voinut merkitä suurta vaaraa, eikä jännityksen virittämä mielikuvitus ole helpottanut tehtävää. Omana kokemuksenani voin sanoa, että viimeistään tuon vartiovuoron aikana tuntee joulurauhan laskeutuvan alueelle. Se merkitsee luonnollisesti suuria muutoksia puolustusvoimien nykyiseen toimintaan. Suomeen ollaan ilmeisesti hankkimassa kuitenkin hieman kookkaampia välineitä. Kokemuksesta voinkin sanoa, että vanha koira oppi uusia temppuja. Pääkoppa rassautui nyt halutulla tavalla... mielikuvilla. Kuitenkin olin tyytymätön ja levoton. Tällaisia uutisia lukiessa tulee ihmetelleeksi, mistä tällaisia väliaikatietoja tippuu. Muutamille kerhojemme jäsenille tämä vartiotehtävä kuuluu olennaisena osana joulun viettoon. Vanha sanonta kuului, että valtion leipä on pitkä, mutta kapea. Olemassaolon oikeutusta perustellaan Pohjois-Karjalan sotilaallisella tyhjiöitymisellä, Venäjän uhalla, maanpuolustushengen menettämisellä, verotulojen menetyksellä, ym. Tehtävään valmistautuminen ja varustautuminen ovat tapahtuneet perinteisesti läheisen kerrostalon alakerrassa. Tietotaitoa luulisi Suomesta löytyvän. Oli aika ottaa tehtävä vastaan Kainuun Prikaatin sotilaspastorina.. Ilmo Pulkkinen
Mieli oli kuitenkin levoton. Loppukirjoitus: Tuttavani haaveili kaivinkoneesta. Ulosmarssi toteutettiin kuitenkin vastuullisesti siten, etteivät varusmiehet suinkaan joutuneet siitä kärsimään. Kyse oli rohkeudesta, itsensä likoon laittamisesta, yritteliäisyydestä ja pappina ajattelen, että myös Luojan johdatuksesta ja siunauksesta
Kävin tutustumassa tähän museoon muutama viikko sitten ja suosittelen sitä kaikille Lontooseen matkustaville vastapainoksi viihteelle ja shoppailulle. Lisänsä tuo myös sodanajan taiteen esillepano, josta puhuttelevimpana Afganistanin sodan veteraanien kasvokuvagalleria taustatietoineen. Museo sijaitsee kymmenen minuutin kävelymatkan päässä Waterloon rautatie- ja metroasemasta ja pihassa sojottavat valtavat, 100-tonniset laivatykit, jotka opastavat vierailijan perille. pitkävartiset TALVISAAPPAAT
Kainuuntie 101 Kuhmo
Laivatykit.
85
Tervetuloa!
p. Useassa kohteessa voi seurata myös autenttisia filmejä sodasta. 050 538 0808, 044 294 4004 info@kopinliikennekoulu.com www.kopinliikennekoulu.com
Taxfree palautukset meiltä!
Joululahjaksi
Jalaksen talvikenkämallisto
TALVITAKIT HOUSUT PÄÄHINEET ym.
Esim. Museo keskittyy sotada ja Jugoslavia), Afganistanin sota ja kansainvälinen vakoilu. Lukemattomille matkailijoille myös museot, kuten British Museum ja Natural history museum kuuluvat kaupunkiloman tärkeimpiin käyntikohteisiin. rekonstruktio I maailmansodan asemasotatantereesta, jossa vierailija liittyy osaksi korsussa ja juoksuhaudassa konekivääritulessa hyökkäyskäskyä odottavaa sotilasjoukkoa. 040 752 8963
Stora Enson Tähtitilillä® metsä jatkaa kasvuaan puukaupan jälkeenkin. (08) 655 2091, 050 550 4011, fax (08) 655 2092
AUTOKOULUSSA OPETTAA AMMATTILAINEN
Kainuuntie 101 p. Tykkejä ja niiden miehen korkuisia, 900-kiloisia ammuksia tutkiskellessa selviää, että ne ovat olleet brittiläinen sotalaivan, Belfastin järeimpiä aseita, joilla se tulitti mm. Lajissaan ainutkertainen on myös sotamuseo Imperial War Museum, yksi maailman vaikuttavimmista sotamuseoista. maailman ensimmäinen hyökkäysvaunu Mark V, V1- ja V2-ohjukset ym. 655 0621
TAKSI
Kuhmo
TAKSIPALVELUA YMPÄRI VUOROKAUDEN 8+1 TILATAKSIT PYÖRÄTUOLI- JA PAARIKULJETUKSET SÄHKÖKÄYTTÖINEN PYÖRÄTUOLIHISSI LENTOASEMAN JATKOKULJETUKSET
historian esillepanossa aikaan ensimmäisestä maailmansodasta nykypäivään. JOULUKUUTA 2011
Liekinvaarantie 1602, Lentiira, p. 040 563 6582 www.storaensometsa.fi
Ota yhteyttä ja pyydä tarjous tai asiakaskäynti
KUHMON SÄHKÖ
Ari Laukkanen, nuohoojamestari
ari.laukkanen@hormitohtorit.inet.fi
0400 275 129. Onpa esillä myös George Bushin julistaman terrorismin vastaisen sodan laukaisseesta, tuhotusta World Trade Centeristä peräisin oleva murtunut teräspalkki. rakennuspiirustukset, viljelyskartat
Stora Enso Metsä Mika Piirainen, p. 4 24 |
PITKOSPOLKU
2.12.2011 PERJANTAINA 2. viime sodissa merkittävässä roolissa ollutta sotakalustoa. Shoppailijalle riittää loputtomasti butiikkeja ja tavarataloja, kulinaristille eksoottisia ravintoloita. Monitoreissa pauhaava Hitlerin propaganda ja dokumentit holokaustista saavat voimaan pahoin. Teatteri- ja musiikkitarjonnasta löytyy kaikkea mitä mieli halajaa. Turistinähtävyyksien lista on pitkä. Mutta missä onkaan Suomi, talvisota, jatkosota ja Mannerheim. Auvo Kärnä, res.kapt
Koulukatu 13-15, Kuhmo eeva.komulainen@tilit.inet.fi www.tilieeva.fi p. 044 315 8288
KAHVILA RUOKALA KAUPPA
Matkakohteena Imperial War Museum, Lontoo
Lontoo tunnetaan yhtenä maailman suurimmista kulttuurikaupungeista. Niinpä niin ei paljon missään! Tai jos nyt tarkkoja ollaan, niin jossakin kartoilla näyttäisi olevan sen verran tietoa, että Suomi kuului II maailman sodassa NatsiSaksan liittolaisiin - siis vihollismaihin, joita Imperial War museo ei liiemmin mairittele. Museo ei tyydy esillepanossaan vain esineistöön.
Pohjakerroksessa on mm. Erityisen hätkähdyttävä on polku, joka johtaa läpi II maailmansodan. Se lienee tarkoituskin, eikä siten ole ainakaan lapsille suositeltavaa katsottavaa.
Museossa tuodaan esille myös Vietnamin sota, kansanmurhat (viimeisimpänä Ruan-
www.kuhmontaksipalvelu.fi
PITOA TALVEEN! Meiltä polkupyörän
NASTARENKAAT
Laadukkaat pyörien VALOT
iden Renka s asennu AN SAMA N! INTAA H
HIRSIRAKENNUKSET pyörö- ja höylähirrestä
KALLIOJOEN HIRSITYÖ
p. Normandian maihinnousussa vaikuttava näky jo museon ulkopuolella. Keskusaulan katosta roikkuu lukuisia maailman sotien legendaarisia hävittäjiä, kuten Spitfire, Messersmith, Zero ja Mustang. 040 350 5594 Pekka Haverinen, p. Kysy lisää lähimmältä Stora Enson puunostajalta.
Maailman ensimmäinen hyökkäysvaunu Mark V.
NUOHOUSPALVELU ARI LAUKKANEN KY
Nuohoukset Ilmastointilaitteiden ja -kanavien huollot ja puhdistukset
Esim. Näyttää siis olevan meidänkin paikallaan pitää toiminnassa Talvisotamuseotamme sen verran puutteellista on IVM:n esillepano Suomen kohtaloista. Ala-aulassa on nähtävillä mm. Lontoon museoihin on mukava mennä myös siksi, että niihin pääsee ilmaiseksi - erinomainen vastaantulo tiedonhaluisille Britannialta, jossa muuten on kaikki kallista
Reserviläisiä koskevia muutoksia ovat sijoitetun reservin määrän pienentäminen sekä kertausharjoitusten vähentäminen muutamaksi vuodeksi lähes kokonaan. 0400 202 985 seppo.korpivuoma@luukku.com
Kuljetusliike HEIKURA KY
Kari p. Säästöjä ei kuitenkaan haeta supistamalla koulutustoimintaa, joten vuoden 2012 kurssit saadaan toteutettua suunnitelmien mukaisesti. MPK:n on löydettävä ensi vuonna yli 300 000 euron säästöt, joka on noin 10 % yhdistyksen vuosibudjetista. Salin varustuksena on televisio, videot ja piirtoheitin sekä varaava vuolukivitakka. Matti Halonen
Saumattomat vesikourut Listat Kattotarvikkeet Piipun pellitykset
Toivo Pulkkinen, puh. varuskuntien lakkauttamista ja puolustusvoimien organisaation keventämistä kolmiportaiseksi karsimalla sotilasläänien esikunnat pois. JA I. Myös korjaamotöistä, varaosista ja renkaista plussapisteitä. 020 7189 850
Veteraanivastuu keräys 2011 toteutettiin Kuhmon taajamassa ja sen lähialueilla Kainuun prikaatin varusmiesten suorittamana 24.9.2011. 2.12.2011 PERJANTAINA 2. 30 vuoden kokemuksella.
Asianajotoimisto
KUHMON NESTEELTÄ
Sotiemme veteraanit kiittävät
ostoksista. Timo Kinnunen Oy
Kantolan teoll.alue, Takojahalli puh. 0400 120 481
Koulukatu 5, 88900 Kuhmo Moisionkatu 2, 81700 Lieksa asianajotoimisto@karhu.inet.fi
Muutakin kuin karhunpalveluksia... (08) 655 0181, fax (08) 655 1468
Monikäyttöinen ja viihtyisä maja
Kuhmon Reserviupseerikerhon kerhomaja soveltuu erinomaisesti perhejuhlien pitämiseen, saunailtoihin sekä yritysten ja yhteisöjen kokouksiin. Suurimmat harjoituksemme ovat Naisten Valmiusliiton Nasta-harjoitus maaliskuussa sekä perinteinen Vuosankaharjoitus toukokuussa. Myös jo aiemmin mainitsemani puolustusvoimien säästötoimet tuovat mukanaan omat haasteensa. Näillä toteutettavilla supistuksilla on myös välillisiä vaikutuksia maanpuolustuksen vapaaehtoistoiminnalle. Vuokrahinnat: Saunatupa 80 vrk Koko majakiinteistö 150 /vrk Viikkohinta koko kiinteistöltä 700 Varaukset majamestarilta: Seppo Korpivuoma p. Keittiön varustukseen kuuluu jääkaappi, mikroaaltouuni, kahvin- ja vedenkeitin, sähköliesi sekä astiasto. Vapaaehtoistoiminnan merkitys tulee myös korostumaan veteraanien perinteiden ja maanpuolustustahdon vaalimisessa, sillä jatkossa kansalaistemme korkean maanpuolustustahdon säilyminen ei ole itsestään selvyys. 0400 227 222, Arto p. Tavoitteenamme on järjestää 48 kurssia, joilla annetaan koulutusta runsaalle 800 henkilölle 1550 vuorokauden verran. 0400 125 587
peltitarvike.t.kinnunen@co.inet.fi
Tervetuloa!
Neste Kuhmo
www.nestekuhmo.fi
Kainuuntie 129, Kuhmo, puh. Maanpuolustuskentän tiiviillä ja hyvällä yhteistyöllä uskon näistä haasteista myös hyvin selvittävän. 655 0589, 0400 384 338, kone 0400 643 260
Puu- ja puualumiini-ikkunat
Kantolan teollisuusalue p. Erityiset kiitokset osoitamme keräyspäällikkö Veikko Tikkaselle ja sihteeri Irma Väisäselle keräyksen käytännön järjestelyistä. Valtiovarainministeriön suunnittelema vapaaehtoisen maanpuolustuksen määrärahojen leikkaus on peräti 18 prosenttia. Säästötoimenpiteiksi on esitetty mm. Keräyksen tuotto oli 3500 euroa. Tämä leikkaus kohdistuu pääosin MPK:een, koska se saa suurimman osan kyseisistä varoista. Vuoteen 2015 mennessä on puolustusvoimien rakenteellisen uudistuksen oltava valmis ja samalla ajanjaksolla puolustusmäärärahoja leikataan noin 10 %. Veteraanisukupolven kokemukset eivät enää tulevaisuudessa välity suorina keskuuteemme. Toivotan Pitkospolun lukijoille hyvää Itsenäisyyspäivää! Timo Toivonen Kainuun koulutus- ja tukiyksikön päällikkö
KAINUUSTA KAIKILLE TEILLE
Kuljetusliike Peura-Trans Oy Kainuuntie 126, 88900 KUHMO puhelin (08) 632 650, fax (08) 632 6519 sähköposti etunimi.sukunimi@peura-trans.com www.peura-trans.com
Viihtyisä ja tilava KAHVIO Tuoreet PULLAT HAMPURILAISET
VARAOSAT ja TARVIKKEET henkilö- ja pakettiautoihin Nestekaasu edullisesti
Autohuolto ja -tarvike
K. Itse asiassa koulutustavoitteemme Kainuussa tulee jopa hieman kasvamaan ensi vuonna. Omatoimisen varainhankinnan voimavarojen hiivuttua kansalaisten ja yhteisöjen tuella on vuosi vuodelta yhä suurempi merkitys toiminnassamme. On kiittämisen aika. Puolustusvoimien kertausharjoitusten sekä sijoitetun reservin määrän laskiessa, näkisin MPK:n koulutustarpeen vastaavasti kasvavan. Majan salissa on tilaa noin 50 hengelle. Kiitos keräysorganisaatiolle, Kainuun prikaatille sekä maanpuolustusjärjestöjen edustajille arvokkaasta työstä veteraaniemme hyväksi. Lisäksi päärakennuksen noin 100 m2 sali mahdollistaa suurenkin joukon tilapäismajoituksen. Kiitos toimintaamme tukeneille, kansan käsi oli jälleen karttuisa. Majalla on erillinen puulämmitteinen rantasauna, jonka yhteydessä on takkatupa. 0207 940 663 fax 0207 940 660
Kiitämme ilmoittajiamme!
$-2.2577,.28/878.6(7
% MD 0OXRNDW ,,YDLKHHQ NXUVVLW SLPHlQ DMRQ NRXOXWXV
$00$77,3b7(9<<6 .28/878.6(7 DPPDWWLNXOMHWWDMLOOH
Kuhmon Reserviupseerit
.V OLVll QXPHURVWD WDL kuhmon.kuljettajakoulutus@kuhmo.net NXKPRQNXOMHWWDMDNRXOXWXV#NXKPRQHW Huoltotie 11, 88900 Kuhmo
Kysy lisää numerosta 040 147 7450 tai. MÄÄTTÄ KY
Kainuuntie 117, Kuhmo, p. Keräyksen tuotto tuloutetaan kokonaisuudessaan paikallisille veteraanijärjestöille sekä Kaatuneitten omaisille varsinaisten jäsenmäärien suhteessa ja käytetään kuntoutus ja hoitopalvelujen ostoon paikallisista yrityksistä. Sijoituksista vapautuvalle reserville tulee tarjota myös mielekkäitä ja haasteellisia tehtäviä maanpuolustuksen eri sektoreilla heidän siviiliosaamistaan entistä paremmin hyödyntäen. 040 520 6886
HANNU KARHU
p. Majan päärakennuksessa on kahden hengen makuuhuone ja rantasaunan takkatuvassa on lisäksi majoitusmahdollisuus kahdelle hengelle. MPK:n onkin kyettävä nostamaan niin sotilaallisen kuin varautumisja turvallisuuskoulutuksen tarjontaansa syntyvän koulutusvajeen kattamiseksi. Säästöpaineet kohdistuvat myös suoraan Maanpuolustuskoulutusyhdistykseen (MPK). Kerääjien oppaina ja kuljettajina toimivat paikallisten maanpuolustusjärjestöjen aktiivijäsenet. JOULUKUUTA 2011
PITKOSPOLKU
| 25 5
Tiukentuva taloustilanne ei lamauta MPK:n koulutustoimintaa
Viime aikoina on aktiivisesti keskusteltu ja kirjoiteltu puolustusvoimauudistuksesta sekä puolustusbudjetin säästötavoitteista
Kokemuksia varusmiespalveluksesta kuvaa varmaan hyvin se, että inttiin on ikävä. Ristijärvi 27.6 Puolanka 22.8. Yleisesti opiskeluun ja elämiseen on johtajakoulutuksesta ollut myös hyötyä. 040 537 2930, www.puuhanski.net
väskylän yliopistossa. (08) 655 0600, fax (08) 655 0607 e-mail: aapuu@kuhmonaa-puu.fi www.kuhmonaa-puu.fi/
Tällä hetkellä opiskelen Oulun seudun ammattikorkeakoulussa tradenomiksi, mutta alavalintaa pitää vielä harkita keväällä uudestaan. Tiedustelukomppaniassa oli hyvä palvella, kouluttajat olivat ammattitaitoisia ja yhteishenki yksikössä oli aika hyvä. Kajaani 21.3. Koulutus Onttolassa oli kovaa ja ukkoja tippuikin pois paljon varsinkin alkupalveluksen aikana. Varusmiespalvelus antoi minulle itseluottamusta mm. Kerho toivottaa kaikille tervemenoa verkkoon tutustumaan monipuoliseen reserviläistoimintaan. (08) 655 0616, fax 655 0625
KUHMON
kirjanpidot laskutukset tilinpäätökset
palkanlaskennat veroneuvonta yritysneuvonta
Puutavaraliike
PANEELIT LISTAT LATTIAT SAHATAVARAT LEVYTUOTTEET VÄLIOVET KESTOPUUT BITUMIKATTEET PALVELEMME ma pe 8 16, la 9 13
Puusepänkatu 16, Kantolan teollisuusalue, Kuhmo puh. Ei ole täysi valhe, kun väittävät, että intti on elämän hienointa aikaa. Sissikomppanian yhteishenki oli aivan uskomaton. Kokemukset varusmiespalveluksesta jäivät reilusti positiivisen puolelle. Opiskelun ja viikkorytmin aikatauluttaminen ja suunnitelmallisuus on kasvanut runsaasti, myöskin asioihin tarttuminen on paljon päämäärätietoisempaa ja rivakampaa: Ei ne kouluhommat ihmettelemällä valmistu tai ruoka tule lautaselle makoilemalla sängyssä. Heikura odottelee kertausharjoituksiin pääsyä ja toivoo, että niitä vielä olisi.
HALKOLIITERIT, PIHAVARASTOT, ROSKAKATOKSET, BIOLANIN KOMPOSTIKÄYMÄLÄT
P. Suomussalmi 1.9. (08) 652 0333, 040 777 9458 ilpo.heikkinen@timberframe.fi www.timberframe.fi. Onhan opettaja eräällä tavalla opetettavan ryhmän "johtaja". Niillä keinoin pärjää minusta muuallakin. No niinhän siinä sitten kävikin, että joukkueemme oli kisan nopein ja SissiK otti sille kuuluvan voiton "Kirkkiksellä": HENKI- HYVÄ, KUNTO- KOVA, SISSIT: PARAS! Varusmiespalveluksesta jäi myös hengen lisäksi palvelustoverit hyvin mieleen. Verkkosivut vastaavat tämän joukon tarpeisiin esittelemällä kerhomajan tärkeimmät tilat ja kaluston. Sotkamo 28.3. 040 552 7414, 0400 258 500
Teemu Heikuran mukaan hänen ei tarvinnut paljon miettiä millä puolen varusmiespalveluksen suorittaisi, sillä hänellä oli tietoliikennepuolen opiskelu meneillään kutsuntojen aikaan. Kajaani 12.5 Kajaani 9.6. Loppusuoralla taidettiin kantaa jo paria taistelutoveriakin, mutta saavuimme maaliin silti hurjan huutamisen saattelemana. Kilpailutoiminnalla on Kuhmon reserviupseerikerhossa keskeinen rooli. Siitä on varmasti hyötyä tulevassa opettajan ammatissa ja muutenkin tulevaisuudessa.
Haverinen Jussi, reservin vänrikki, 20 vuotta
Valitsin palveluspaikaksi Kainuun Prikaatin, koska se on lähellä kotia. Huomasin nopeasti, että parhaiten saavuttaa muiden arvostuksen olemalla oma aito itsensä. Heikki Kähkönen
Kainuun reserviläispiirien KILPAILUKALENTERI 2012
Talvikilpailu Pistooliampumahiihto Ampumahiihto Neliottelu Ruutiasekilpailu Mikon levyke Suunnistus Pistooliampumajuoksu Maastokilpailu Ampumajuoksu Ilma-asekilpailu Paltamo 14.3. JOULUKUUTA 2011
Nuorta voimaa reserviupseerikerhoon
Esko Haavisto, reservin vänrikki, 20 vuotta
Palveluspaikakseni valikoitui P-KR/ RJK Onttolassa. Kerhossa päätettiin kehittää tiedotustoimintaa ja luoda sivusto, joka palvelee erityisesti kerhomajan vuokraajia ja reserviläisurheilusta kiinnostuneita. Johtajakoulutus antoi myös uskoa omaan itseensä. Hän oli siis luonnollisesti
LASKENTAPALVELUT OY
Koulukatu 14, 88900 Kuhmo, p. Hyrynsalmi 14.6. Kuitenkin koulutuksessa vallitsi tietty reiluus, mitään ei vaadittu, mitä ei oltu opetettu. Jos Kajaanissa pystyisi yhä käymään armeijan rajalla, olisin varmaankin hakenut sinne, mutta kun ei voi niin en halunnut lähteä minnekään kauemmaksi. Oli mukavaa, että koulutus oli myös toiminnallista: metsässä vietettiin paljon aikaa ja toimittiin ryhmässä, mikä teki hommasta mielekästä. Sivustolle lisätään vuosittain kerhon syyskokouksen hyväksymä toimintasuunnitelma, josta ilmenee tulevan vuoden keskeiset tavoitteet ja suunnitteilla olevat tapahtumat. Reserviupseerikoulu oli hieno kokemus. Ja siellä tuli selväksi se, että asiat pitää hoitaa kunnolla ja vastuullisesti. Kyselyitä kerhomajasta tulee merkittävästi myös Kuhmon ulkopuolisilta tahoilta, jotka eivät ole paikalla ennen käyneet. Reserviläisurheilu on monipuolista ja tarjoaa haasteita kaikentasoisille urheilijoille ja kuntoilijoille. Heikura työskentelee nykyisin sähköverkkoasentajana ja kertoo että ehkä sitä nykyään osaa paremmin miettiä ja harkita tekemisiään. siten, että johtajana toimiminen onnistui ihan hyvin. Harmikseni KR:n varusmieskoulutus Kajaanissa oli lopetettu muutamia vuosia sitten ja jääkiekkoharrastus esti menon "erkkari"-testeihin, siten ainoaksi vaihtoehdoksi jäi Onttola. Kuhmo 16.5. Onneksi joukossamme oli niitä fyysisesti vahvoja tyyppejä, jotka kantoivat tarvittaessa toisten rynkkyjä tai kantamuksia. Sitä voi aina itse miettiä onnistuiko tehtävässään, hän tuumaa. Kainuun prikaatin läheisyys painoi palveluspaikan valinnassa. Myös kuluneen toimintavuoden aikana kerhomaja on toiminut hääjuhlien, vuosijuhlien, syntymäpäivien, saunailtojen ja erilaisten asiakastilaisuuksien pitopaikkana. Heikuran mukaan johtajakoulutus kyllä näytti onko sitä kykyä johtajatason hommiin ja millainen johtaja itse oli. Intissä sain todella hyviä kavereita, joiden kanssa näemme silloin tällöin, vasta viime viikonloppuna kokoonnuttiin varusmiesjohtajaporukalla. Kuitenkin lomamatkat Haminaan olivat niin pitkiä, että oli mukava tulla takaisin Kajaaniin.
Kuhmon AA-Puu Oy
Puusepänkatu 15, 88900 Kuhmo puh. Esiintyminen suurenkin joukon edessä on varmempaa ja erilaisten ihmisten kanssa toimiminen ja heidän johtamisensa on luonnollisempaa. Hain Tiedustelukomppaniaan, koska olin kuullut kavereilta, että siellä on hyviä hommia ja isäkin sitä suositteli. Ennen armeijaan lähtöä olin jo päättänyt, että haluan palvella rajalla, sillä suvussani ja tuttavapiirissäni oli rajavartiolaitos elänyt vahvana, toisaalta koin luonnolliseksi, että "rajakylän" poika kuuluu rajalle. Takaraivossa myös painoi veljen hyvät kokemukset ja otteet ERIKRJK:ssa Immolassa. Varsinkin opettaja opintoihin johtajakoulutus on antanut paljon. Se oli mielenkiintoinen ja tuntui vaativalta. Kirkasvetisen Kangasjärven rannalla sijaitseva kerhomaja on palvellut vuosikausia sekä majoittujia että juhlatilaisuuksien järjestäjiä. Heikuran mielestä inttiaika oli ihan mukavaa aikaa kun oppi olemaan ja oli niitä samanhenkisiä palvelustovereita. Kuhmo 13.10.
Puusepänkatu, 88900 Kuhmo puh. Matkan aikana osalla alkoi jalka painaa ja krampit iskivät pahasti pohkeisiimme. Verkkosivuilta löytyy Kainuun reserviläisurheilun kilpailukalenteri ja tietoja Kalevalan urheilukeskuksessa viikoittain järjestettävistä harjoituskilpailuista. 6 26 |
PITKOSPOLKU
2.12.2011 PERJANTAINA 2. Ainakaan näin jälkeenpäin.
Kerhon verkkosivut avattu
Kuhmon reserviupseerikerhon verkkosivut on avattu osoitteeseen www.rul.fi/ kuhmo. Parhaiten hyvä ryhmähenki jäi mieleen RU-kurssilta: kuuluisalla Kirkkojärven marssilla joukkueemme ainut tavoite oli voittaa. Mukavasti meni vuosi valtion leivissä, kun hän jälkeenpäin asiaa miettii. Heiltä sai tukea niin palvelukseen kuin siviilielämään liittyviin asioihin ja monien numerot ovatkin tarttuneet kännykän muistiin, ja yhteyttä on pidetty edelleenkin! Tällä hetkellä opiskelen matematiikan opettajaksi Jy-
Heikura Teemu Tapio, reservin vänrikki, 21 vuotta
viestipuolen mies. Pidin aselajistani, eli tiedustelusta, todella paljon
Akkukäyttöinen lämpöliivi
89 99
Kerholaiset urheilurintamalla
Vuoden 2011 merkittävimmistä tuloksista on vastannut Vaito Kääriäinen painonoston ja yleisurheilun saralla. Kääriäisen kilpailullinen nälkä ei ole loppunut tähän, sillä tähtäimessä ovat vuoden 2012 yleisurheilun veteraanien MM-kilpailut Jyväskylässä ja painonnoston MM-kilpailut Ukrainan Lvivssa. Kilpailuvuoden kohokohtia kiitettävä. Kiitokseksi
vapaaehtoisesta työpanoksesta yhdistykset järjestivät 19.11. 0207 935 276 asennus
Turvalliseen talviliikkumiseen
MYYNTI HUOLTO VARAOSAT
Liukuesteet Master koot s, m, l, xl
119
Jr
Sr
KAJAANI, Kettukalliontie 13, puh. Kuvassa Syke Plussassa kahvitilaisuudessa paikalla olleita palkittavia.
varten. Tietenkin ne yleensä tuovat jonkun killingin järjestäjän kirstun pohjalle, mutta elävöittävät paikkakunnan elinkeinoelämää muutenkin, etenkin jos järjestettävä tapahtuma on
useampipäiväinen. JOULUKUUTA 2011
PITKOSPOLKU
| 27 7
Luotettava talkoolainen on tapahtumajärjestäjän paras ystävä
Monipuolisen ja aktiivisen yhdistystoiminnan perusedellytys on vapaaehtoistyö. 617 830 KUHMO, Leipurintie 13, puh. Yhdistysten ja seurojen järjestämien tapahtumien kokonaisvaikutukset paikkakunnalla ovat moninaiset. 050 328 2020
Lämpösaappaat -50OC alk. Onpa sitä ollut jopa vientituotteeksi naapurikuntiin. Onneksi kuhmolainen talkoohenki on ollut vielä siinä määrin voimissaan, että on uskallettu anoa ja pystytty järjestämään vuosien saatossa mittaviakin tapahtumia. Jo perinteiseksi muodostunut toukokuun viikonloppu RESUL:n pistooliampumajuoksu- ja neliottelukilpailuissa, tällä kertaa Kuortaneella ja Seinäjoella, tuotti edellisvuosien tapaan mestaruuksia ja mitaleja roppakaupalla. LUISTIMIEN ja JÄÄKAIROJEN TEROITUS.
75 -25% 119
Potkurit alk. Järjestelyiltään kilpailut onnistuivat kokonaisuutena arvioiden hyvin ja kuhmolaisten osallistumisaktiivisuus oli
www.toyota.fi
suositut nastoitetut ICEBUG talvijalkineet miehille ja naisille.
Hinnat alkaen
Kuhmo, puh. 0207 935 275 myymälä puh. Kääriäinen keräsi kokoelmiinsa painonnostosta suomenmestaruuden ja kuulantyönnöstä hopeaa sekä Suomen että pohjoismaiden mestaruuskisoista. Perinteiseen tapaan Kuhmon reserviläiset ovat edustaneet kerhojaan ja Kuhmoa erilaisissa urheilu tapahtumissa ympäri Kainuuta ja Suomea. Ilman lukuisaa ja luotettavaa talkoojoukkoa näitäkään kilpailuja ei olisi ollut mahdollista anoa, saati järjestää. Väestön ikääntyminen ja väheneminen tuo uusia haasteita talkoopohjaiselle toiminnalle. Monissa talkootapahtumissa vastuuta voitaisiin jakaa enemmän. Esimerkiksi nuoret voisivat ottaa vastuulleen tehtäviä, jotka olisivat todellista työharjoittelua ja valmiuksien kehittämistä tulevaisuutta
KUHMONET
Oy Kuhmon Etäpalvelukeskus Ltd
KUHMON KIINTEISTÖPALVELUT OY
Kainuuntie 86, 88900 Kuhmo
kiinteistönvälitys isännöinti kiinteistönhuolto siivous kirjanpito julkinen kaupanvahvistus kauppa- ja arviokirjojen laatiminen
Juha Ahtonen LKV P. Kuhmon Reserviupseerikerho ja Kuhmon Reserviläiset ovat järjestäneet tänä vuonna yhteistoiminnassa kahdet Suomen reserviläisurheiluliiton mestaruuskilpailut. Madshus sukset Suksipaketti alk.
Aktiiviset ja luotettavat talkoolaiset palkittiin Reserviläisurheilijaliiton toimitsijamitaleilla. Talkootapahtumathan eivät ole pelkästään pakkotahtisia työsuorituksia, vaan niihin liittyy olennaisena osana seurustelu muiden talkoolaisten ja tapahtumaan osallistujien kanssa, siis sosiaalisia tapahtumia parhaimmillaan. Vuosia jatkuneet yhteiset, ammuntaan painottuvat harjoitukset Kalevalan liikuntakeskuksen ampumaradalla näkyvät kuhmolaisten ammuntatuloksissa erityisesti pistoolilajeissa. 617 820
890
Tervetuloa!
p.
o. Ilmo Pulkkinen
Suksien HIONTAja VOITELUPALVELU. Kuhmolaiset ottivat kilpailuista useita mestaruuksia ja mitalisijoja. Ilmo Pulkkinen
Uudet Borosan -tapetit e myymälässämm
Tule ja ihastu!
Kainuuntie 79
655 0137
Auttaa.
Kuhmolaisjoukkue Kuortaneella.
olivat tietenkin RESUL:n ampumahiihdon ja maastokilpailun mestaruuskilpailut, jotka järjestettiin Kuhmos-
sa. Tarvitaan enemmän yhteistyötä yli yhdistys- ja seurarajojen, mukaan tarvitaan myös nuorta väkeä. Harjoitukset jatkuvat ensi kesänä ja mukaan sopii. Varsin perinteistä on myös vähintään pullakahvin ja kisamakkaran tarjoaminen talkoolaisille ettei tarvitse tyhjin vatsoin kotiin palata, talkoolaisista pidetään hyvää huolta. Syke Plussassa kahvitilaisuuden, jossa aktiiviset ja luotettavat talkoolaiset palkittiin Reserviläisurheilijaliiton toimitsijamitaleilla. 2.12.2011 PERJANTAINA 2
Tänä syksynä osallistuttiin myös karhun metsästykseen seurueena. Saaliskiintiöt ovat valtionmailla 8 riekkoa ja 3 muuta kanalintua / päivä. 6.5.2012 Hotelli Viipuri omalla viisumilla 150 e
550 215
www.matka-kyllonen.fi
Kainuuntie 84, 88900 Kuhmo, p. Viime syksynä vuotuinen metsästyskortti maksoi 300 skr ja valtionmaiden päivälupa 250 skr. (08) 632 530 asiakaspalvelu.kuhmolainen@sps.fi
Kauttamme laadukkaat matkapalvelut matkaliput kotimaassa ja ulkomaille seuramatkat Osta jouluviisumit lahjaksi matkaaikataulut ja hinnat lahjakortti! Kysy myös edullista tarjousta ryhmällesi!
Hyvin eväin - matkalle minne vain
Kuhmo, puh. Kelin kanssa elokuussa on hikoilemisen lisäksi toinenkin ongelma, sillä mikäli sattuu saamaan saalista, niin miten säilyttää saaliin. saakka, tosin marras-, joulu- ja tammikuussa saa ampua ainoastaan urosteertä, uros metsoa sekä riekkoa. Seura rekisteröitiin vuonna 1978. Toimintaan kuuluu metsästysammuntojen järjestäminen jäsenistölle, riistanhoito ja hirvenmetsästyksen mahdollistaminen. Kelit ovat elokuun lopulla monesti hyvinkin lämpimät. 0500 202 325
Harri Tegelberg;
Kajaani, Paltamo, Ristijärvi, Puolanka ja Vaala
puh. 21.4.2012 Pärnuun, Hotelli Tervis 3-talo alk. Itse olen ollut aina laavutai kotamajoituksessa, jolloin iltaisin on keitelty nuotiolla lintuvelliä ja muisteltu päivän tapahtumia. Hiki virtaa, joten isännän ja koiran kunto kohenee, siitä
on hyvä aloittaa uusi metsästyskausi. (08) 655 0256, fax (08) 652 0428
e-mail: akyllonen@kuhmo.net, www.akyllonen.fi
www.kuhmolainen.fi
Koulukatu 12, 88900 Kuhmo, p. 0500 137 012
Matti Kyllönen; Hyrynsalmi ja Suomussalmi
puh. 8 28 |
PITKOSPOLKU
2.12.2011 PERJANTAINA 2. Kyllä se eräelämästä käy sekin eikä saalis ehdi pilaantua. 0201 303 415 matkat.kuhmo@pohjolanmatka.fi, www.pohjolanmatka.fi. Näin latvalinnustus ja ns. Seppo Korpivuoma Kuhmon res.ups.kerho
Lisää syitä pankin vaihtamiseen löydät osoitteesta tapiola.fi/pankki tai poikkea toimistossamme, Kainuuntie 88.
Puskajussien toimintaa
Reilumpaa pankkipalvelua.
Tervetuloa hyville matkoille!
Kylpylämatka 14. Yksi iso poikkeus on kuitenkin olemassa metsästysaika. Metsästyskortin voi hankkia ja maksaa netissä. Linnustus alkaa 25.8. Lintukannat ovat kohtalaiset, saaliina on ollut joku syksy vain yksi riekko ja joku toinen syksy pari metsoa. Aseet täytyy ilmoittaa myös poistuneeksi Ruotsista viimeistään 20 pv:n kuluessa palaamisesta. Metsästysoikeuksia myyvät mm. Nuoret miehet on saatu mukaan metsästysharrastukseen ja riistanhoitokin näyttäisi kiinnostavan tuoreita erämiehiä. Savolainen suunnistaa vieläkin ja edustaa Joensuun Ampujia pistoolilajeissa
ja karhujen jätöksiä kylläkin. 040 849 1569
35 35 350
Väinämöinen 2, 88900 Kuhmo
Maksaako pankkisi korkoa tilisi alhaisimman saldon mukaan?
Meillä se maksetaan jokaisen päivän saldolle.
Palveluntarjoaja: Tapiola Pankki Oy
netissä. Kuten innokkaat Kuhmo-jotoksen monivuotiset järjestelijät Risto Leinonen Kuopiosta ja Olavi Savolainen Joensuusta. (normaalihinta 40 ) TÄYSIHOITOPAKETTI 4 vrk (omatoimisen
Avoinna ma pe 8.00 15.30 Ajanvaraukset puh. 050 300 7756
Elämäsi kuntoon. Mökkimajoi-
tuksessa tämä ei ole ongelma, sillä mökinmajoittajilla on monesti pakastearkut, joihin saaliin voi laittaa, mutta miten säilöä, jos pakastinta ei ole. jatkuen aina 31.1. Siellä on paljon vähemmän kantoja ja kynnökköjä, kuin täällä kotona, vai liekö se tuntuma vieraskoreutta. Tämänsyksyinen hirvenmetsästys aloitettiin syyskuun lopulla ja
ensimmäiseen kahteen ei tavattu ainuttakaan hirveä Palosen alueella. yksityiset, seurat, firmat sekä lääninhallitukset valtionmaille. Ruotsiin metsälle mennessä tarvitset Ruotsin metsästyskortin, joka on voimassa aina vuoden kerrallaan 1.7. Saaliilla ei ole röyhtäilty, mutta aina on päästy seuraamaan seisojakoiran seisontoja sekä pystykorvan lintuhaukkuja. Hirviporukkaan kuuluu myös entisiä Kuhmon RU-kerhon jäseniä, jotka asuvat muualla Suomessa. Hyviä jäniskelejä odotellen.
Hirven kuljetusta Puskajussien malliin.
SM-tasolla ikämiehissä. Lahjakortit pukinkonttiin edullisesti
JALKAHOITO
(45 min., normaalihinta 43,63 )
www.kuhmo.eu
normaalihinta 380 )
SUOLAHUONE 5 x 40 min. 30.6. Seura on Metsästäjäliiton Kainuun piirin jäsenyhdistys. Koiralla täytyy olla tunnistesiru ja voimassa olevat rokotukset.. Mukana vietävät aseet ja patruunat täytyy ilmoittaa Ruotsin tulliin ennen maahan menoa, tämän voi tehdä joko mennessä tulliasemalla tai
Pyydä tarjous alueesi ostomieheltä:
Jukka Pulkkinen; Kuhmo, Nurmes, Valtimo ja Lieksa
puh. oma bussi mukana Bussimatka keväiseen Viipuriin 5. Ruotsin maastot ovat mukavia kulkea. huurremetsonpyynti on siellä vielä täysin mahdollista. Ensimmäisen kiekkosarjan voitti Seppo Korpivuoma 23 särjetyllä kiekolla ja toisen kilpasarjan Esko Kääriäinen 21 osumalla. Seuran haulikkokilpailuun osallistui vain kaksi seuran jäsentä ja ammuttaja Matti Halonen. Suden karvapaskoja
Vaito Kääriäinen Puskajussit ry puheenjohtaja
Laatumatkat laatubusseilla TILAUSAJOT CHARTERS
MUKANA kuhmolaisten arjessa ja juhlassa!
Kainuuntie 103, 88900 Kuhmo, p. Viime syksynä edellytettiin vielä lausuntoa koiran verestäkin, että rabieksen vasta-aineet olivat kohdallaan. Mikäli viet koiran mukanasi niin sekin tarvitsee omat "lupansa". Marraskuun toisella viikolla alkoi koirat löytämään hirviä ja saatiin kaatojakin kokea. Itse olen käynyt kaverien kanssa useamman kerran aloittamassa metsästyskauden jo elokuussa Ruotsin puolella. Metsästyskortti ei vielä oikeuta metsästämään mitään, vaan lisäksi tarvitset maanomistajalta metsästysoikeuden aivan kuten koti Suomessakin. Kaikki kaadot on saatu koirille. JOULUKUUTA 2011
Metsänomistajat, ostamme tukkivaltaisia leimikoita
Linnunpyyntiä Ruotsin maalla
Kanalinnustus on Ruotsissa melkein vastaavanlaista kuin Suomessa, maastot, linnut ja linnustuksessa käytettävät aseet ovat samanlaisia. (08) 652 0771, 040 590 9229
Ryhmämatkat Kainuusta
Puskajussit ry on Kuhmon Reserviupseerikerhon jäsenten perustama metsästysseura