TAMMIKUUTA 2016 NRO 1 Urheilun vuosi Kuhmolaiset urheilijat menestyivät monissa lajeissa. Maalaus vie kohti valoa Kuhmon Talven korkeatasoinen musiikkitarjonta keräsi viikonvaihteessa runsaasti kuulijoita. Maalaus on vainajien huoneessa. Asukkaat pian uusiin tiloihin. Silloin juhlittiin kaupungiksi muuttumista. >> 5 Timo Kyllönen Kuhmolaisen uusi päätoimittaja 6 4 1 4 8 8 1 2 6 2 5 7 1 6 1 Martti Huusko. >> 6 Uuden hoivakoti Honkalinnan tilat läpäisivät viimeisen tarkastuksen. >> 2 Vuoden viimeisenä päivänä ei Kuhmon keskustaan tullut väkeä kuten 30 vuotta aikaisemmin. >> 8 Lähetystyöhön Bulgariaan Filosofian maisteri Timo Kyllönen on valittu Kuhmolaisen uudeksi päätoimittajaksi. Tällä hetkellä hän toimii Nurmeksessa ja Valtimolla ilmestyvässä Ylä-Karjalassa taittavana toimittajana . Kyllönen aloittaa päätoimittajana helmikuun alussa. >> 12-13 Pommi Kuhmon kaupungiksitulojuhlat päättyivät kyyneliin 1985. PERUSTETTU 1959 | WWW.KUHMOLAINEN.FI | IRTONUMERO 2 € TIISTAI 5. Jouni ja Jonna Haverinen lähtevät puolen vuoden kotimaan jakson jälkeen taas lähetystyöhön Bulgariaan maan vähemmistöryhmään kuuluvien turkkilaisten pariin. >> 8 Pääkirjoitus: Vuosi 2016 käynnistyy hyvässä vireessä. >> 14 Honkalinnaan muutto 12.1. >> 4 Hillitysti vuoteen 2016 Kuhmo: Pitäjän 150-vuotisjuhla helmikuussa >> 4 Ester Moilasen maalaus tuo lohtua ja valoa raskaaseen hetkeen
On helppo toteuttaa sitä valmiiksi säädettyä muotoa. Kalevalan kankaalle voisi tulla uutta yritystoimintaa, mitä on kuulemma jo vähän vireilläkin. Sen jälkeen tilaa on lähes sadalle asukkaalle. Myös sillä sektorilla kysyntä näyttää hyvältä. A Ainakin yhden asian tiedän muuttuvan." Uutta odotellessa V uodenvaihteen jälkeen kiristynyt pakkanen on nähtävä hyvänä merkkinä. Mauri Keränen Kuhmo Niilo Polvinen Kuhmo Jouko Kyllönen Kuhmo Onni Heikkinen Kuhmo .. Yhden asian ainakin tiedän muuttuvan, sillä Kuhmolainen saa uuden päätoimittajan. Vaikeasta taloussuhdanteesta huolimatta kuhmolaisella metalliosaamisella on ollut kysyntää. Kehityksen aalto voi kantaa pitkälle. eikä taida pidot siitä parantua. Kaupungin päättäjät uskovat tulevaisuuteen. Yhtä lailla vanhempi väki saa arvoisensa palvelut, kun hoivakoti Honkalinna avaa ovensa, ja asukkaat pääsevät uusiin tiloihin. Niitä tapoja ja perinteitä liittyy erityisesti juhlapyhiin. 044 332 5330 Ka, niinhän se on, että väkiluku vähenee. www.kuhmolainen.fi M eitähän on ainakin kahdenlaisia. Uuden puukoulun tarjouslaskenta alkaa olla loppusuoralla, ja pian käynnistyy Suomen ensimmäisen CLT-elementeilla toteutettavan koulun rakentamistyö. Toisista meistä tuntuu, että kaikki on hyvin, kun tehdään perinteisesti niin kuin ennenkin. Voisi muuttaa pitäjään uutta idearikasta väkeä, joiden ideat otettaisiin lämpimästi vastaan. Kaikki on normaalia, niin kuin ennenkin. Miksi pitää tehdä perinteisesti. 2 KESKUSTELE KUHMOLAINEN – Tiistaina 5. Mitkä voisivat muuttua. Vuosi 2016 käynnistyy hyvässä vireessä Pääkirjoitus 5.1.2016 Päätoimittaja Martti Huusko Puh. Olen välillä ehkä liiankin innokkaasti pyrkinyt pois perinteistä ja totutuista tavoista sekä työssä että vapaa-aikana. Sama tilanne on myös puualalla. Crosslam Kuhmo tuottaa elementtejä uudelle elementtitehtaalle. Kieltää 61 % Sallia 39 % Vastaajia yhteensä 321 Uusi kysymys: Teitkö uudenvuoden lupauksen. Gallup: Ennusta, mitä Kuhmolle tapahtuu vuonna 2016 % 39 61 Marjatta Kurvinen marjatta.kurvinen@slpmedia.fi Kirjoittaja on Kuhmolaisen toimittaja. Ei tarvitsisi yrittää perukkalaisten epätoivoisesti yrittää herättää noiden apukoulun priimusten eli Kainuun isompien kuntien huomiota. Puukoulun valmistumisen jälkeen perusopetuksen oppilailla on opinahjo, missä opetukseen ja muuhunkin toimintaan liittyvät olosuhteet ovat maan huippua. Se säätö siitä, mitä kuuluu milloinkin tehdä, on tehty ihmisen päänupin sisällä. Se on hieno asia. Kyllä niin käy, että kansa vähenee. MarjaTTa Kurvinen. Toiset tuntevat olonsa turvallisiksi, kun kaikki säilyy ennallaan. Riittävän hyvin. Yhä enempi on eläkeläisiä ja liikemiehiä lähtee pois, kun ei ole tavaran ostajia. Otan muutoksen uteliaana vastaan. Kuhmolaisia kuunneltaisiin ja arvostettaisiin myös maakuntakeskuksessa. Mikähän muuttuu. Vähemmälle huomiolle on jäänyt Nopan Metallin konepajan laajennus. Kuhmolaiset kokisivat aina vaan parempaa itsetuntoa, olisivat yhteistyöhaluisia ja -kykyisiä. Toiset meistä taas kyselevät, voisiko sittenkin tehdä toisin. Myös yli 40 vuotta vanhusväkeä palvellut hoivakoti saneerataan. Julkinen rakentaminen on nähtävä positiivisena asiana. tammikuuta 2016 Viikon kysymys: Pitääkö vuodenvaihteessa rakettien ja pommien räjäyttäminen sallia vai kieltää. Nyt voivat puukuljetukset käynnistyä myös hankalammilta leimikoilta. On tarkalleen säädetty, miten esimerkiksi joulu kuuluu viettää eli missä vaiheessa kuuluu tehdä mitäkin. Luulen kuuluvani jälkimmäisiin. Mitä asioita Kuhmossa voisi tänä vuonna muuttaa. Ei kuitenkaan pitäisi pitää sitä säätönuppia niin kireällä, että pyrkisi säätelemään sillä muidenkin ihmisten tekemisiä ja olemisia, jos se ei mitenkään omaa elämää oikeasti haittaa. Toiset saavat puhtia muutoksista. Puutahan Kuhmossa tarvitaan. Voi muuttaa asioita, jotka on ihan turhaan syyttä suotta tehty niin kuin aina ennenkin. Vuoden vaihtuminen antaa mahdollisuuden muutokseen. Kantolan alueelle voisi tulla uusia, suuria tilauksia ja sahatavaran hintakin voisi edes vähän nousta. Kainuun terveyspalvelut yhdessä hoidettuna on myönteistä. Tämmöisenä rauhallisena säilyy tämä elämä täällä. Nyt muidenkin yritysten kannattaa olla aktiivisia
Lähetteemme ovat voimassa terveyskeskuksen laboratoriotutkimuksiin ja myös röntgenkuvauksiin. MIELIPIDE Kauneimmat kiitokset Kuhmon terveysaseman henkilökunnalle sisareni hyvästä hoidosta Kiitos terveysasemalle ja saattohoidosta. • Kirurgi Esko Ripaoja ma 11.1. Silloin kun ilves tai mikä tahansa suurpeto vierailee pihassa, olisi se ilmoitettava poliisille, petoyhdysmiehelle tai riistanhoitoyhdistykselle. Ilveshavaintoja Tassuun oli tehty viime vuonna 230 havaintoa, joista pihahavaintoja 53. Niinpä sen on aina löydettävä sulaa ruokaa. Nämä pihassa vierailut ovat vaarallisia silloin, kun pieniä lapsia nukutetaan kuistilla. Kirjoittajan nimeä ei anneta toimituksen ulkopuolelle. Info: Ilmoita pihassa oleva suurpetohavainto poliisille 112 Lähimmälle petoyhdysmiehelle( löytyy rhy:n kotisivuilta) Riistanhoitoyhdistykselle 044 5081572 Tee ilmoitus mahdollisimman nopeasti, ettei jäljet peity. Kirjoituksia koskevat tiedustelut 010 665 9017. tammikuuta 2016 – KUHMOLAINEN 3 Mielipiteet: toimitus.kuhmolainen@slpmedia.fi, Kuhmolainen, Kainuuntie 103, 88900 Kuhmo. Kirjoita viestin alkuun KUH ASIA sitten viesti Ohje: Kirjoittajan on ilmoitettava nimensä ja yhteystietonsa toimitukselle, vaikka kirjoitus toivottaisiinkin julkaistavaksi nimimerkillä. Suurpetojen elinaluetta ei ole asutuksen läheisyys, vaan ne kuuluvat erämaihin ja niitä löytyy Kuhmosta. Vähiten havaintoja on tullut itäisestä Kuhmosta. ja ti 26.1. Suurpetojen vierailut pihoissa tuovat turvattomuutta ja pelkoa ihmisissä. Useissa keskustan pihoissa vieraillut ilves söi joulukinkun, kinkun rasvat ja päälle ilmeisesti hörppäsi olutta. Suurkiitos siitä! Maarit Hyvönen Normaalia, herätään koulutusasiaan, kun ns. vatsa, nivelet ja kilpirauhanen. • Gynekologi Marika Kabel pe 12.2. gynekologiset tutkimukset (ultra), luomenpoistot, todistukset, sydänfilmit, rasitusEKG ja Holter-tutkimukset. TEKSTARIT www.kuhmolainen.fi KUHMO Torikatu 24, Kuhmo, puh. (08) 652 1533 www.kuhmonlaakaripalvelu.fi Uusimme myös reseptit, Kela korvaa osan kuluista! Nyt myös nettiajanvaraus www-sivuiltamme www.kuhmonlaakaripalvelu.fi • Gynekologi Eeva Kajalo pe 29.1. Kaikki kirurgiset taudit, pkltoimenpiteet, luomenpoistot, tukija liikuntaelinsairaudet, urheiluvammat, tapaturmat, eläkeasiat, työkyvyn arvioinnit, ajokorttija asetodistukset. Toimitus pidättää oikeuden lyhentää ja otsikoida tekstiä. ja su 31.1. Uutisvinkit: Puhelimitse 044 332 5320, sähköpostitse toimitus.kuhmolainen@slpmedia.fi. MRI-kuvaukset (magneettirekka) su 17.1. klo 9 – 18. Teette arvokasta työtä. Kokoa mieleisesi lounas tai päivällinen ateriabaarin runsaasta valikoimasta! Palvelemme myös loppiaisena klo 12.00-18.00 pussi 99 Miniluumutomaatti 250g Espanja, 3,96 kg Lääkäreiden vastaanottopäivät Kysy myös päivystyksestä Koulukatu 10 Kuhmo, puh. Se on oppinut saamaan ruokaa kuistilta ja pihoista. Olavi Pääkkönen toiminnanohjaaja Ilveskanta nousee rajusti Kuhmossa Kuvassa ilveshavainnot Tassusta 2015. Kirjoita napakasti. Erikoislääkärin lähetteellä. perjantaina 8.1. Mm. Tavallista parempi Ruokakauppa Palvelutiskimme palvelee ma-ti 9-17, perj. Asiakkaat vauvasta vaariin. • Röntgenlääkäri Anita Hiltunen su 17.1. Tämä keskustassa liikkuva ilves tulee vierailemaan edelleen Kuhmon keskustan pihoissa. Olen nähnyt hautausmaalla variksien nokkivan ja pyörittelevän kynttilöitä, ja onhan oravatkin aikamoisia vekkuleita. Kirjoituksia ei palauteta. Parhaista raaka-aineist a koottu tuore ja raikas salaattibaari. Ilveskannan vahvuutta osoittaa myös se, että 2015 syksyn ilvesjahti meni nopeasti. Ilves ei pysty käyttämään jäätynyttä ravintoa. Tekstiviestit: Lähetä viesti numeroon 17192. En mene takaamaan sitä, onko tämä turvallista. Naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri. Siellä on vähän havannoijia ja alue on laaja eikä metsätiet ole auki talvisin. Poronhoitoalueella ilves on ollut vahva poron tappaja. 230 havaintoa, joista 53 pihahavaintoa. 9-18 ja lauantaisin 9-15 Salaattija ateriabaari yhteishintaan KG 14 90 APPELSIINIT 1,5kg Espanja, 0,66 kg LOPUT JOULUMAKEISET RS 99 PKT 1 89 Atria kuoreton NAKKI 900g 2,10 kg -50% norm.hinnasta Salaattibaarista... Kokoa meillä mieleisesi! Ateriabaarista... Naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri. Voisi olettaa, että myös metsäpeuran vasat ovat sen herkkua. Kartan mukaan havainnot sijoittuvat ympäri Kuhmoa. • Yleislääketieteen erikoislääkäri Airi Mäkinen ma 11.1. on housussa. Olisi tärkeää ettei jätettäisi ruokaa kuistille, josta ilveksen on helppo se hakea. Vajaassa viikossa poistettiin 15 lupailvestä. Ultraäänitutkimukset. Hänen kuolinhetkellään hoitajat osasivat todella hienovaraisesti ja potilasta kunnioittaen tehdä työnsä ja huomioida myös meidät läsnäolevat omaiset. Tiistaina 5. 040 829 8890 tänään 8-21, loppiaisena 12-18 to-pe 8-21, la 8-18, su 12-18 Tarjoukset TI-KE 5.-6.1., ellei toisin mainita. Jälkien perusteella ilves lienee noin parivuotias hyvässä kunnossa oleva eläin. MIELIPIDE Joulunaikaiset ilves vierailut keskellä Kuhmon keskustaa osoittavat ilveksen kannan nousun voimallisuuden. Mm
Ilonaiheita kaupunginjohtaja löysi lumesta, rehellisestä talvesta, kyläilevien ystävien ja sukulaisten seurasta, pian ilotulituksesta ja tansseista. 4 PUHEENAIHEET KUHMOLAINEN – Tiistaina 5. – Kuhmolaiset puutuoteyritykset tähtäävät ekotehokkuuteen, menestystä on saavutettu perustamalla Suomen ensimmäinen CLT-tehdas, jonka kyljessä käynnistyy pian tilaelementtitehdas. Kuhmon muuttumista kaupungiksi juhlittiin monin tavoin. Kaikki päättyi kyyneliin, kun tuntemattomaksi jäänyt henkilö räjäytti kyynelkaasupommin juhlivien ihmisten keskuudessa. Vieraiden joukossa oli myös vanhoja kuhmolaisia kunnallisvieraita, mm. – Kuhmo tulee pärjäämään myös tulevina aikoina metsäklusterinsa ja kulttuurin voimin. Täällä Kuhmo-talolla yrittäjäjuhlassa neljä vuotta sitten ennustin biotalouden kauden alkavan, ja kaikkien kuhmolaisten iloksi olin – kerrankin – oikeassa! Hän uskoo biotalouden kestävien mittareiden pikkuhiljaa nousevan bruttokansantuotteen mittaamisen rinnalle. Kuhmo muuttui kaupungiksi 1.1.1986 KaupungiKsi ARKISTO LeenA SIRvIö Kaupunginjohtaja Eila Valtanen löysi Kuhmon juhlavuoden 2016 paljon iloisia, positiivisia asioita, joiden varaan tulevaisuutta on hyvä rakentaa. Tuohon aikaan ilotulituksen raketit laukaistiin kaupungin talon katolta. Vuoden 2016 ilonaiheet perustuvat Eila Valtasen mielestä osaamiseen. Tauno Rautiainen ja Tapio Nummi. Hilpeä meno päättyi, kun yleisön joukossa räjähti kyynelkaasupommi. tammikuuta 2016 Martti Huusko martti.huusko@slpmedia.fi Uuden vuoden puheessaan kaupunginjohtaja Eila Valtanen keskittyi iloon, kaikkeen siihen hyvään, kaikkiin niihin maailmanluokan asioihin, joista kuhmolaiset saavat olla ylpeitä. Pian Kostamus olikin Kuhmon ystävyyskaupunki. Hän myös muistutti, että Kuhmossa primäärienergian kulutuksesta 64 prosenttia on uusiutuvaa energiaa. Suuren yleisömäärän vuoksi tuhannen litran keitto loppui kesken. 3 Kuhmon kaupungiksi tuloa oli juhlimassa noin 7000 ihmistä. 1 Kunnanjohtaja Veikko Tikkanen muuttui vaudenvaihteessa 1985-1986 kaupunginjohtajaksi. Perukoista juhlapaikalle kuljetettiin linja-autokyydeillä noin 500 kuhmolaista. Kuhmossa ja Kainuussa ja Suomessa biotalous kukoistaa ja voi hyvin. Kuhmon Kamarimusiikin tarina on kansainvälisesti ainutlaatuinen, sen merkitys Kuhmolle ja Kainuulle ja Suomelle kaupunginjohtaja Eila Valtasen mielestä suunnaton! – Kuinka moni ovi onkaan avautunut Kuhmon Kamarimusiikin kävijöiden avulla, kuinka monen suuren EU-maan suurlähettiläät kuten Ranskan, Saksan, Espanjan, Itävallan diplomaatit ovatkaan käyneet täällä, tutustumassa biotalouden tositarinaan nimeltä Kuhmo, hän kysyi. Tuorein tilaus tuli Vantaan Jokelasta, mutta erityisen iloinen olen siitä, että Kajaaniin rakennettava hoivakoti on Suomen ensimmäinen puurakenteinen laitosrakennus aikoihin! Suureksi ilonaiheeksi kaupunginjohtaja nimesi puukouluhankkeemme. Elämme tarinoiden maailmassa. Kuhmolaiset elävät käytännössä ekologisesta puutuoteteollisuudesta, joka käyttää huipputeknologiaa. Kaupunkijuhlassa tarjottiin perinteistä kapakeittoa. Puheita, toritanssia, vieraita. MARTTI HuuSKO Vuodenvaihteessa ilotulitus keräsi Kontion koulun ja Kuhmo-talon alueelle väkeä.. Kuhmon tarina perustuu puutuoteteollisuuteen ja kulttuuriin, joissa molemmissa Kuhmo on yltänyt globaalisti merkittävälle tasolle. Vain 3000 ensimmäistä sai keittoa. Uuteen vuoteen siirryttiin Kuhmossa rauhallisesti. Ystävyyskaupunkien terveiset tulivat Kostamuksesta, Salasta ja Robertsforsista. Kaikkien kuhmolaisten kannattaa iloita ja tuoda jatkuvasti esille, markkinoida, tiedottaa kaikesta siitä mitä Kuhmossa on tehty ja osataan. Kunnanjohtaja pitämässä viimeistä puhettaan ennen keskiyötä. Valtanen muistutti, että Kuhmossakin toimii tehokas Maahanmuuttoviraston yksikkö. Suomi on uusiutuvan energian käytössä huippumaita, neljännes käytetystä energiasta on uusiutuvaa ja valtion tavoite on 38 prosenttia. Se on Suomen, ellei peräti maailmanennätys. Valtanen kertoi, miten hänet pysäytti vuoden 2015 puolella puutuoteasiantuntijamme viesti: puutuotealan kansainvälinen osaaja oli kysynyt häneltä, ymmärretäänkö Kuhmossa, Kainuussa ja Suomessa täysin, että myös puutuotealan kehitystyö ja puutuotealan klusteri ovat Kuhmossa maailmanluokan tasoa! – Olemme siis pienenä paikkakuntana saaneet kaksi maailmantason kärkeä aikaan, mistä voimme olla reilusti ylpeitä. – Tuupalan koulu rakennetaan ensimmäisenä Suomessa suomalaisista CLT-elementeistä, ja tavoitteena on pienille koululaisille terveellinen ja turvallinen, rauhallinen, uusia opetussuunnitelmia tukeva oppimisympäristö. Kantolan teollisuusalue tuottaa vuosittain noin 80 GWh enemmän energiaa kuin kuluttaa, mikä on Ilotulitus vei Kuhmon juhlavuoteen 2016 Räiskettä ja raketteja juhlavuoden kunniaksi Kuhmo-talolla. Mukana oli myös naapurikuntien edustajia. 4 Luonnollisesti ilotulitus juhlisti kaupungiksi tuloa. – Kun maailmalle vilkaisee, voimme iloita myös rauhasta, sivistyksestä, hyvistä kouluistamme, toimivasta terveydenhuollosta, hyvää tarkoittavista poliitikoista, korruptoimattomasta virkamieskunnasta – kun kuitenkin kaipaatte esimerkkejä, voimme erityisesti iloita ajan hermolla toimivista puolustusvoimista, rajavartiolaitoksesta ja poliisista sekä Maahanmuuttovirastosta, jotka ovat hoitaneet esimerkillisesti Suomen yllättäneen pakolaistulvan. Puhetta olivat kuuntelemassa myös Kostamuksen kaupungin edustajat. Kirpeässä pakkassäässä ilotulituksen näkivät kaikki paikalla olleet ja saivat ihailla sitä. 2 Kaupungintalon vastaanotolle osallistui parisataa kutsuvierasta. Suomen biotalouden moottori on metsäklusteri, sillä se tuo yli puolet biotalouden liikevaihdosta
– Täällä on juuri nyt paljon merkkejä, jotka ennakoivat hyvää kehitystä. Dieselin litrahinta kipusi samana vuonna yli 1,60 euron. Eila Valtanen Kaupunginjohtaja MarTTi Huusko Kaupunginjohtaja Eila Valtanen löysi Kuhmon juhlavuoden 2016 paljon iloisia, positiivisia asioita, joiden varaan tulevaisuutta on hyvä rakentaa. Perheeseen kuuluu vaimo ja lapsi maailmanluokan asia. Onko missään maailmassa teollisuusaluetta joka tuottaisi enemmän energiaa kuin kuluttaa. Ei kuitenkaan saa unohtaa sitä, että suurin työpaikkapotentiaali piilee pienissä ja keskisuurissa yrityksissä, niissä, joita ei niin helposti myydä ja osteta maailman kylmillä osakemarkkinoilla. Harrastaa metsänhoitoa ja liikuntaa, metsästystä ja musiikkia . Uusia mahdollisuuksia saattaa Eila Valtasen mielestä syntyä pienten biojalostuslaitosten ja lähiruuan käytön lisäämisen myötä. Polttoaineen hinnat reippaassa laskussa MarTTi Huusko Dieselin hinta on Kuhmossa alimmillaan 1,179 eurossa ABC:n ja Teboilin tankkauspisteissä. Nykyinen, vuodesta 1989 lähtien päätoimittajana toiminut Martti Huusko jää pois Kuhmolaisesta ja siirtyy eläkkeelle. Kuhmossa Nesteen 95 oktaanisen hinta oli 1,399 ja dieselin 1,222. – Mutta työtä on tehtävä, sillä Kuhmossakin on omat vahvuutensa, jotka kiinnostavat erityisesti kansainvälisiä, Euroopasta ja kauempaakin tulevia asiakkaita. Syntynyt Kuhmossa 27.1.1980 . . Työn alla oleva Kantolan kestävän kehityksen suunnitelma tähtää alueen liikevaihdon tuplaamisen sadasta miljoonasta kahteen sataan miljoonaan viiden lähimmän vuoden aikana. Biosellutehdas olisi kaupunginjohtajan mielestä upea hanke, jos siihen saataisiin investoija. Tiistaina 5. . Tapaan mielelläni ihmisiä nyt, kun toimin taas pitkän tauon jälkeen kotikaupungissani, toteaa Kyllönen. Kuhmolainen on Timo Kyllöselle tuttu, sillä hän toimi lehdessä toimitusharjoittelijana vuosina 2004 – 2005. Antti Ylönen antti.ylonen@slpmedia.fi Sekä bensiinin että dieselin hinnat ovat viime vuoden lopulla vajonneet raakaöljyn hinnan laskun myötä. Ylioppilas Kuhmon Yhteislukiosta 1999 . Nurmeksessa on Timo Kyllösen mukaan paljon samoja piirteitä kuin Kuhmossa. Jo aiemmin Kuhmossa on tehty vuosikymmeniä tiivistä yhteistyötä yritysten ja kaupungin sekä rahoittajien kesken, mistä haluan kiittää kaikkia kuntapäättäjiä, hankkeisiin osallistuneita yrityksiä ja yrittäjiä sekä hankkeista vastanneita ja hankkeiden työntekijöitä. Samalla hän kertoo, kuinka jo vuonna 2004 alkaneen toimittajajaksonsa aikana sai paljon tuttuja, joiden kanssa yhteys on säilynyt nyt yli vuosikymmenen ajan. Halvinta dieseliä möi puolestaan Tampereen Teboil, jossa löpöä sai tankata 1,09 euron litrahinnalla. Metsävarat antavat siihen mahdollisuuden. – Tänne saapuville pitää todella pystyä tarjoamaan jotakin ainutlaatuista, jotta he valitsevat muista matkailukeskuksista syrjässä olevat ja melko heikkojen kulkuyhteyksien takana olevat kohteet. Kalleinta 95-oktaanista bensiiniä kauppasi Kittilän ST1-asema 1,5 euron litrahinnalla ja samalla asemalla myös diesel oli kalleinta Suomessa 1,34 euroa litralta. – Syntyperäisenä kuhmolaisena toivon tietysti, että minut otetaan täällä vastaan ilman turhaa kursailua. Vuodesta 2006 on keskitytty energiatehokkaaseen puurakentamiseen, ja se tiukkuus kantaa nyt hedelmää. Mikäli vaikkapa puolet Suomen yksinyrittäjistä pestaisi sen toisen työntekijän, työpaikkoja syntyisi Suomeen 80 000 lisää. Työskennellyt Kuhmolaisessa toimitusharjoittelijana 2004– 2005 ja Ylä-Karjala-lehdessä taittavana toimittajana 15.3.2006 lähtien . Samalla bensiinin ja dieselin hintaero on kasvanut. . Filosofian maisteri Timo Kyllönen, aloittaa Kuhmolaisen päätoimittajana helmikuussa 2016. Kajaanissa dieselin edullisin hinta on 1,12 euroa litra.. Kuhmossa, kuten Nurmeksessakin, matkailun kehittäminen on haastavaa. Kajaanissa 95 oktaanisen bensiinin hinta oli maanantaina alimmillaan niin sanotulla ympyrän Nesteellä 1,32 euroa ja dieselin 1,12 euroa. . Halvimmillaan vuonna 2008 95-oktaanisen bensiinin hinta oli euron tuntumassa ja diesel maksoi vain 88 senttiä. Pienten ja keskisuurten yritysten arkea ja menestymisen mahdollisuuksia tulee kaikin keinoin helpottaa, kuten täällä Kuhmossa on tehty ja tehdään. A Kuhmo tulee pärjäämään myös tulevina aikoina metsäklusterinsa ja kulttuurin voimin. . Sama trendi näyttää jatkuvan tämän vuoden alussa. Näin alhaalla hinnat ovat viimeksi olleet vuoden 2010 alussa. Työn paikallislehti Kuhmolaisen päätoimittajana hän näkee haastavaksi mutta samalla myös entistä monipuolisemmaksi. Päätoimittajan tehtävät siirtyvät hänelle joustavasti saman kuukauden aikana. tammikuuta 2016 – KUHMOLAINEN 5 Ilotulitus vei Kuhmon juhlavuoteen 2016 Timo Kyllönen Kuhmolaisen päätoimittajaksi Martti Huusko martti.huusko@slpmedia.fi Kuhmolaisen uudeksi päätoimittajaksi on nimitetty 35-vuotias kuhmolainen filosofian maisteri, toimittaja Timo Kyllönen. Hinnat ovat nyt alimmillaan lähes kuuteen vuoteen. Kantolan suunnitelman onnistuminen tietäisi työtä ja toimeentuloa ainakin 70 – 100 ihmiselle, ja tätä Kuhmossa kaivataan. Filosofian maisteri Jyväskylän yliopistosta 2006 . . Teboililla myös 95 oktaavinen oli edullisinta eli 1,379 euroa litralta. MarTTi Huusko timo kyllönen . Sen jälkeen hinnat kallistuivat nopeasti ja loppuvuonna 2010 bensan hinta oli jo puolentoista euron tuntumassa. Erityisesti puualalla näen hyvät mahdollisuudet luoda uusia yrityksiä ja samalla myös työpaikkoja. Kapeimmillaan ero oli vain muutama sentti, kun se on nyt venähtänyt 20 senttiin. – Kuhmossa on selvästi kova tekemisen halu, hän vielä toteaa. Alueen kiinnostavuus kasvaa, kansainvälinen arkkitehtitoimisto on ilmoittanut halunsa sijautua Kuhmoon. Kuhmon tulevaisuuteen uusi päätoimittaja katsoo kohtuullisen toiveikkaasti. . Kalleimmillaan 95-oktaanisen bensiinin hinta oli vuonna 2012, jolloin keskihinta oli 1,70 euroa ja huippu 1,80 euroa. Kuhmolaisen uutena päätoimittajana helmikuussa aloittava Timo Kyllönen odottaa paljon uudelta, haastavalta työltään. – Mutta suurten hankkeiden lumoissa elänyttä Suomea, Kainuuta ja myös Kuhmoa ei saa tuudittaa siihen uneen, että tulevat ilonaiheemme tulisivat vain suurten hankkeiden kautta. Teboilin ja ABC:n tankkauspisteessä dieselin hinta oli Kuhmon halvin eli 1,179. . helmikuuta. Taittavaksi toimittajaksi hänet valittiin Nurmeksessa ja Valtimolla ilmestyvään Ylä-Karjala-lehteen maaliskuussa 2006, missä hän työskentelee edelleen ja toimii myös päätoimittajan varamiehenä. Kainuuseen puuhataan sellutehdasta, mikä on hyvä asia. Koko maan halvin 95-oktaanisen bensiinin hinta oli maanantaina Polttoaine.net -verkkosivuston mukaan Iin Teboililla, jossa litrahinta oli 1,25 euroa. Hän siirtyy Kuhmolaisen palvelukseen 1
vuonna 2000. Martti Huusko martti.huusko@slpmedia.fi Uudenvuodenpäivänä käynnistyneen Kuhmon Talven ohjelmisto on ensimmäisessä välietapissa. . Suutari lupasi kuhmolaisvaltuutettu Jaakko Kyllöselle viedä opetusja kulttuuriministeri Sanni Gran-Laasoselle viestiä orkesterin erityisrahoitustarpeesta. Sunnuntai-iltana yleisön eteen saapuivat Kuhmo-talon Lentua-saliin pianisti Heini Kärkkäinen, viulisti Siljamari Heikinheimo, alttoviulisti Vladimir Mendelssohn ja sellisti Tuomas Lehto. Suuri osa yleisöstä oli tällä kertaa Venäjältä saapuneita matkailijoita, joille teatterimuoto on tutumpi. Valmistuin Turun taideakatemiasta vuonna 2009 ja nyt olen opettajana Riistavedellä, kertoi taiteilija esityksen päätyttyä. Kamarimusiikkikonsertti, joka koostui Beethovenin, Sukin ja Brahmsin teoksista, oli hieno päätös pitkän viikonlopun kulttuuritarjonnalle. Nythän Sinfonietta Lentuan toiminta ja tulevaisuus on jatkuvasti vaakalaudalla. Myös esityksen solistit saivat miehiltä kiitosta. Siitä lähti kipinä, joka vei minut opiskelemaan Turkuun teatteriilmaisua. . Soittajistoon kuuluu Kuhmon musiikkiopiston opettajia, edistyneimpiä oppilaita ja entisiä opettajia. Paula Vilmi Martti Huusko martti.huusko@slpmedia.fi Sinfonietta Lentuan uudenvuodenkonserttina esittämä Pjotr Tshaikovskin Joutsenlampi oli täysosuma Kuhmon kaupungin juhlavuoden avaukseksi. Itse konsertin onnistumisesta iloitsivat usein Sinfonietta Lentuassa kontrabassoa soittanut Olli Pautola ja pitkään Kainuun Sotilassoittokuntaa johtanut Ari Tamminen. . A Minusta on tärkeää, että lapset ja nuoret saavat tehdä uusia juttuja. Upea avaus Kuhmon juhlavuodelle Sinfonietta Lentua täytti nimikkosalin uudenvuodenkonsertissa Fakta . – Erityisrahoituksen saaminen olisi Sinfonietta Lentualle todella tarpeen, sillä täällä Kuhmossa tehdään todella hyvää työtä, arvioi Suutari. Niinpä kaikkialta Kainuusta saapuneet kuntien johtavat virkamiehet ja kuntapäättäjät sekä muu runsas yleisö olivat tyytyväisiä kuulemaansa. A Hieno konsertti. Erityisesti Sotkamon kunnanhallituksen puheenjohtaja Aimo Korhonen ja kunnanvaltuuston puheenjohtaja Jouko Korhonen ehtivät pohtimaan myös kunnan tiukkaa taloustilannetta. – Pääsin Kuhmo-talon lavalle ensimmäisen kerran seitsemänvuotiaana. Innoissaan olivat myös esitystä katsomassa olleet Maija ja Jenna. Hän pitää tärkeänä, että lapset ja nuoret pääsevät tekemään uusia juttuja teatterin eri muotojen kanssa. Esiintyjät hienoja taiteilijoita ja yleisöäkin runsaasti, kiitteli Lea Kallio. . – Kuhmon Talvi on tapahtuma hieno ja Kamarimusiikki on mielellään mukana luomassa sen ohjelmistoa, totesi toiminnanjohtaja Rusanen. tammikuuta 2016 Martti Huusko martti.huusko@slpmedia.fi Varjoteatteri oli mielenkiintoinen uusi avaus Kuhmon Talven ohjelmistossa. Sen ensiesiintyminen tapahtui 1.1. Oman lisänsä esitykseen toi elävä musiikki, joka oli sovitettu Ihmemaa-esityksen juoneen hienolla tavalla. Erityisesti jouset soivat orkesterissa upeasti. Nykyään Riistavedellä teatteria, nukketeatteria ja varjoteatteria ohjaava Paula Vilmi kertoi innostuneensa teatteriin ja taiteeseen Jukka Jauhiaisen innoittamana. Varjoteatteri lumosi kaikenikäisiä Paula Vilmi loihti erilaisilla silhueteilla ja elementeillä sadun tunnelmaa Lentua-salin näyttämön seinälle. – Tunnelma konsertissa oli upea. Sotkamolle pitäisi myös löytää uusi kunnanjohtaja maaliskuussa tehtävän jättävän Petri Kauppisen tilalle. . Erityisen mielissään hän on siitä, että eri toimijat toteuttavat tapahtuman yhteistyössä ilman raskasta organisaatiota. Myös konserttiyleisö antoi raikuvien aplodien jälkeen aulassa ylistäviä lausuntoja Jukka-Pekka Kuuselan johtaman Sinfonietta Lentuan esityksestä. Yleisön joukossa ollut kuhmolaisen kamarimusiikin pitkäaikaisimpiin ystäviin kuulunut Lea Kallio kertoi olevansa konsertista ihastuksissaan. . konserttiesiintyminen. Ensimmäistä kertaa Kuhmo-talon Lentua-sali oli lähes täynnä perinteisessä uudenvuodenkonsertissa. – Erityisesti jouset soivat jälleen kerran todella upeasti, kiitteli Olli Pautola. Molempien mielestä Joutsenlampi oli uudenvuodenkonsertiksi sopivat ja esitys oli upea. Siksipä niin valtuuston puheenjohtaja Anneli Kinnunen kuin kaupunginjohtaja Eila Valtanen olivatkin tyytyväisiä. Soittajia tulee myös muualta Kainuusta sekä Petroskoin Valtion Musiikkiakatemiasta. Niinpä keskustelut olivat kulttuurisävytteisiä, vaikka joissakin pöydissä pohdittiin myös sitä, minkälaisia haasteita juuri alkanut vuosi Kainuun eri kunnille asettaa. Sen soittajat kuulivat myös suosionosoituksista. Yleisöä viehätti erityisesti Johannes Brahmsin pianokvartetto, jonka taiteilijat esittivät tunteella ja täysipainoisesti. Soittajien lukumäärä vaihtelee ohjelmistosta riippuen 25–50 välillä. Heidän mielestään varjoteatteri oli jännä ja mielenkiintoinen kokemus. . Erityisen iloinen Kuhmo-talon johtaja ja Lentua Sinfoniettan intendentti Matti-Jussi Pollari olisi ollut, jos olisi kuullut Kokoomuksen kainuulaisen kansanedusta Eero Suutarin innostuneita sanoja. Kuhmo-taloon oli saapunut konserttiin reilusti yli 200 kuulijaa. Joutsenlampi oli Sinfonietta Lentuan 43. Jo konsertin tauolle tultaessa Joutsenlampi oli lämmittänyt yleisön mieliä. Lauantai-iltana Kajaanissa yleisömäärä jäi reiluun 120:een. Lauantain esitystä oli saapunut seuraamaan satakunta taidemuodosta kiinnostunutta. Kuhmon Talvi -kulttuuritapahtuman taiteellista tasoa Sari Rusanen pitää myös tänä vuonna korkeana ja ohjelmisto on hänen mielestään monipuolinen. Konsertin päätyttyä salin täyttänyt yleisö virtasi Kuhmo-talon aulaan hykerrellen hienosta konsertista. . Kuhmon Kamarimusiikin toiminnanjohtaja Sari Rusanen oli myös iloinen konsertin suosiosta. 6 ELÄMÄNMENO KUHMOLAINEN – Tiistaina 5. Olli Pautola Opettaja ja muusikko MarTTi Huusko MarTTi Huusko Sinfonietta Lentuan Kuhmon kaupungin juhlavuoden käynnistäneen uudenvuodenkonsertin lopputahtien jälkeen yleisö antoi runsaat aplodit.. Kuhmolaissyntyinen Paula Vilmi taikoi Lentua-salin näyttämön takaseinään vaikuttavan kuvaelman, joka vei katsojat mukanaan. konserttiproduktio ja 88. . Kuhmon festivaalille on hänen mukaansa tärkeää, että kainuulaisille ja muillekin musiikin ystäville tarjotaan kamarimusiikkia myös muulloin kuin kesällä. Kapellimestarina ja taiteellisena johtajana toimii Jukka-Pekka Kuusela. . Kuvassa soittajat Siljamari Heikinheimo viulu, Heini Kärkkäinen piano, Vladimir Mendelssohn alttoviulu ja Tuomas Lehto sello. . Sinfonietta Lentua on periodeittain toimiva lähialueorkesteri. Hieno konsertti lämmitti yleisön sunnuntai-iltana Kuhmon Talven kamarimusiikkikonsertti säväytti kuulijoita
A Minun taidenäyttelyni ovat olleet suurelta osin Helsingissä. Myös nuori luontokuvaaja Ville Heikkinen esittelee omia teoksiaan. Taidemaalariliiton tiloissa minulla on ollut yksi näyttely, selvittää Saarivaara. Heitä asia ei haitannut, sillä Jore Siltasen tahdittamana parketilla oli hivenen väljempää tanssia. – Niissä ei ole isoja kertomuksia. Siihen olikin syytä, sillä ilotulituksen jälkeen vuodenvaihteessa käynnistyi Kuhmon 150-vuotisjuhlavuosi. Hänen näyttelynsä avasi Kuhmon Talvi -tapahtuman. Taidesalongin näyttelyitä on kertynyt yhdeksän. Hän kuvaa maalauksiaan maisemallisen puoliabstrakteiksi. Perinteistä kapakeittoakaan ei ollut tarjolla. Vuodenvaihteen yli kahvila Juttuassa jatkuneet tanssit eivät saaneet liikkeelle normaalimäärää tanssipareja. – Esimerkiksi kirjailija Mooses (Seppo) Mentulan kirjoja oli esillä Saksassa Frankfurtin kirjamessuilla. Leveyspiiri -ryhmä. Sieltä hän suuntasi matkansa Helsinkiin, missä ensin opiskeli ja myöhemmin myös opetti Vapaassa taidekoulussa. Sinfonietta Lentuan Kuhmon kaupungin juhlavuoden käynnistänyt uudenvuodenkonsertti keräsi Kuhmo-talon Lentua-salin lähes täyteen.. Keskeistä on valon laadusta syntyvä tunnelma. – Ensimmäinen oma taidenäyttelyni oli vuonna 1990 esillä Taidesalongissa Helsingissä. Kai sen takia niitä on sanottu runollisiksikin, toteaa Saarivaara. Tiistaina 5. Hivenen juhlapaikalle saapuneet ihmiset ihmettelivät juhlavuoden käynnistymisen matalaa profiilia. Siihen varmasti vaikutti viiden euron sisäänpääsymaksu. Näin arvioivat muutamat tanssimaan saapuneet parit. Lähes kymmenen vuotta sitten muodostettiin myös kuvataiteilijoiden Latitude 64. Ryhmä nostaa esiin tänä vuonna sotkamolaissyntyisen taidemaalari Veikko Saarivaaran. Tällä kertaa ilotulitus oli hivenen tavanomaista hienompi. Kuhmo-talon ja Kontion koulun pihapiiriin saapui kuitenkin satoja kaikenikäisiä kaupunkilaisia kuuntelemaan kaupunginjohtaja Eila Valtasen puhetta, mutta ennen muuta seuraamaan ilotulitusta. Heidän töihinsä ja ajatuksiinsa. Monille kainuulaisille vielä vieraaksi jääneen taidemaalari Veikko Saarivaaran teoksissa hehkuu taiteilijan rakkaus väreihin. Martti Huusko martti.huusko@slpmedia.fi Kuhmossa ei vuodenvaihteessa nähty kolmenkymmenen vuoden takaista hulabaloota. tammikuuta 2016 – KUHMOLAINEN 7 Upea avaus Kuhmon juhlavuodelle Martti Huusko martti.huusko@slpmedia.fi Nyt jo kahdeksannen kerran järjestettävä Kuhmon Talvi -kulttuuritapahtuma säväytti ja säväyttää monipuolisuudellaan. Saarivaaran tie taidemaalariksi vei Sotkamon Saviahosta ensin Limingan taidekouluun 1980-luvun alussa. Veikko Saarivaara Sotkamolaislähtöinen taidemaalari Sinfoniettan kapellimestari JukkaPekka Kuusela ja orkesteri kiittää. Vuodenvaihteessa jalalla koreasti Juttuan parketilla Kahvila Juttuna parketilla oli tällä kertaa runsaasti tilaa uudenvuoden tansseihin saapuneilla. Loppiaiseen mennessä Veikko Saarivaaran taidenäyttelyn lisäksi yleisöllä on vielä mahdollisuus tutustua nuorten kuhmolaislähtöisiin kulttuurin nouseviin tähtiin. Taidenäyttely avasi Kuhmon Talven Pitkästä aikaa taiteen ystävät pääsevät tutustumaan taidemaalari Veikko Saarivaaran töihin. MarTTi Huusko MarTTi Huusko MarTTi Huusko Sinfonietta Lentuan Kuhmon kaupungin juhlavuoden käynnistäneen uudenvuodenkonsertin lopputahtien jälkeen yleisö antoi runsaat aplodit
Taulu kuvaa näin myös vanhaa tapaa, jonka mukaan kuoleman jälkeen avataan huoneen ikkunat, jotta sielu pääsee vapauteen. Maalaus luovutettiin terveysasemalle 30. Ihmiset, joiden kanssa olen yhteydessä, ovat muslimitaustaisia. Sanajumalanpalveluksen yhteydessä siunattiin Jouni Haverinen perheineen lähetystyöhön Bulgariaan. Siunauksen suorittivat kirkkoherra Timo Suutari yhdessä Timo Kyllösen, Jaakko Mikkolan ja Reijo Pulkkisen kanssa. Lähde: Kainuun sote Martti Huusko martti.huusko@slpmedia.fi Sunnuntaina 3. 8 ELÄMÄNMENO KUHMOLAINEN – Tiistaina 5. Kriisiryhmä on Kuhmoon vuonna 1994 perustettu lakisääteinen ryhmä, johon kuuluu nyt noin 20 koulutettua kriisityöntekijää. Se toisi lisää mahdollisuuksia työhön. . A Terveysaseman vainajien huone on paikka, jossa aika moni joutuu vierailemaan jossain elämänsä vaiheessa." Aila Immonen osastonhoitaja Terveysaseman vainajien huoneeseen saatiin kriisiryhmän kautta lahjoituksena maalaus. Äidin kanssa jää kotiin viisi kuukautta vanha Samuel. tammikuuta 2016 Marjatta Kurvinen marjatta.kurvinen@slpmedia.fi Kuhmon terveysaseman vainajien huone on omaisille raskas käyntipaikka. Ester Moilasen maalauksia on tulevan kuukauden ajan nähtävissä myös Kaesan Kotileipomon kahvilassa. Kriisiryhmää tarvitaan, kun sattuu traumaattinen, äkillinen ja odottamaton kriisi, jossa omaiset tarvitsevat tukea. Myös viisivuotias Noomi aloittaa eskarin. Hän kuuluu itsekin kriisiryhmään. Kuhmon kriisiryhmällä on noin 20 istuntoa vuodessa ja lisäksi puhelinkannatteluja niin, että ryhmän jäseniä tarvitaan yhteensä noin 35 – 40 kertaa vuodessa. Taulun pohja on heleän taivaansininen ja etualalla on avoin ikkuna. – Nyt lähtö Bulgariaan tuntuu aivan erilaiselta kuin neljä vuotta sitten. Työtään Bulgariassa turkkilaisen vähemmistöryhmän parissa Jouni Haverinen pitää toisaalta haastavana mutta samalla rikkaana. Moilanen teki ensin taulun taivaansinisen pohjan ja haudutti ajatusta puoli vuotta, kunnes ilmoitti ryhmän vastuuhenkilöille, että taulu on valmis luovutettavaksi. Ainoa toivomus oli, että taulu olisi neutraali sikäli, ettei liittyisi suoraan mihinkään uskontoon. Hän sai vapaat kädet. Kriisitilanteen jälkihoitoon voi sisältyä yksilöja ryhmätapaamisia, puhelimitse tapahtuvaa tukea, varhaista ryhmämuotoista tukemista ja konsultaatioapua viranomaisverkostoissa. Ryhmän vastuuhenkilöt ovat terveydenhoitajat Anneli Kinnunen ja Tuija Holopainen. . Tavoitteena lähetystyöntekijöillä on kuluvan vuoden aikana saada rakenteille kirkko myös Krushevaan. – Työ on vähemmistön parissa tapahtuvaa. Puolen vuoden tauon jälkeen Jouni ja Jonna Haverinen lastensa kanssa ovat nyt lähdössä Burgariaan Beshteraan lähetystyöhön. Työ on kokonaisvaltaista, kertoo Jouni Haverinen. Vasemmalta Ester Moilanen, Anneli Kinnunen, Tuija Holopainen, Aila Immonen ja Paula Piirainen.. Terveysaseman vainajien huoneen karuus tuli puheeksi kriisiryhmän kokoontumisessa. Jumalanpalveluksen jälkeen oli vuorossa kirkkokahvit ja Haverisen lähettiperheen lähtötilaisuus seurakuntakeskuksessa. Muillakin ryhmän jäsenillä on esimerkiksi hoito-, poliisi-, nuorisotai pelastusalan pohjakoulutus. Työskentelemme Beshterassa yhdessä seurakunnan papin kanssa. Nyt huonetta valaisee Ester Moilasen sinne lahjoittama taulu, jossa on keveä ja ilmava tunnelma. Kuuden kuukauden lomalla Suomessa perhe on nauttinut siitä, että kaikki ovat saaneet puhua suomen kieltä ja tavanneet runsaasti sukulaisia ja tuttavia. Sen on maalannut kuhmolainen Ester Moilanen. Ester Moilanen ilmoitti silloin saman tien voivansa tehdä huoneen seinälle taulun. Keveyttä raskaaseen hetkeen Kriisiryhmä . Moilanen lahjoitti työn Kuhmon kriisiryhmän kautta. Kriisityöllä pyritään tukemaan kriisin käsittelyä. – Itse olen paljon lasten kanssa ja olemme viihtyneet lähetysalueella oikein hyvin, hän vakuuttaa. MarTTi Huusko Maalaus (kuvassa taustalla) luovutettiin terveysasemalle viime perjantaina. Sillä pyritään vahvistamaan myös olemassa olevaa lähiverkostoa ja auttamaan kriisissä olevan selviytymistä prosessin aikana. Kriisityöntekijöiden tehtävänä on auttaa yksilöllisesti ja tarpeen mukaan kriisin kohdannutta. Kriisiryhmän työntekijät toimivat rinnallakulkijoina ja kuuntelijoina heti kriisin alkuvaiheessa ja myös muiden auttajien tukena. Yhteistyötä tehdään myös Rajavartioston kanssa. Haverisen arki on Jonna-äidin mukaan sujunut Bulgariassa alun jälkeen ihan mukavasti. tammikuuta kirkkoherra Timo Suutari iloitsi siitä, kuinka Kuhmon seurakunnan juhlavuosi saattoi käynnistyä lähettiperheen siunaamisella tehtäväänsä. Perheen elämä lähetysalueella muuttuu, sillä lapsista vanhin, Niilo aloittaa koulun. – Halusin maalaukseen ilmaa ja tilaa, väylän toiseen maailmaan, kertoo Ester Moilanen. . Kuhmossa kriisiryhmän vahvuus on siis varsin hyvä. joulukuuta, jossa sen ottivat kiitollisina vastaan osastonhoitaja Aila Immonen ja palveluesimies Paula Piirainen. Seurakunnan juhlavuosi alkoi lähetin siunauksella Jouni ja Jonna Haverisen lähettiperhe siunattuna ja taas valmiina lähtöön kohti Bulgariaa. Paikat ja ihmiset ovat tuttuja Besterassa, kertovat Jouni ja Jonna. Ulkoisestikin huone on ollut kovin karu valkoisine tiiliseinineen. Ryhmään kuuluu hoitohenkilökuntaa sekä julkiselta että yksityiseltä puolelta, poliisin, pelastuslaitoksen ja ensihoidon työntekijöitä, työntekijöitä seurakunnasta ja esimerkiksi kaupungin nuorisotyöstä
valmistuslisä 0,05 €/pmm sekä alv 24% Terveys ja hyvä olo ti 19.1. Muut kärkikymmenikköön Kuhmossa ulottuneet elokuvat ovat uusin James Bond, Onnelin ja Annelin talvi, Napapiirin sankarit 2, Star Wars: The Force Awakens, Fast & Furious 7 ja Luokkakokous. Kuorot: Virsikuoron harjoitukset maanantaisin (11.1. sunnuntai loppiaisesta 10.1. Kahdenkymmenen katsotuimman elokuvan joukossa oli kahdeksan kotimaista elokuvaa. Lentiira: Diakoniapäivystys tiistaisin ja torstaisin klo 9-10 Kuhmon srk-keskuksessa. Kuollut: Juho Topi Sulevi Haverinen 80 v., Väinö Eelis Kähkönen 88 v., Kirsti Johanna Piirainen 92 v. 040 751 1749 titta.toivanen@slpmedia.fi www.sotkamolehti.fi Sanna Koivusalo, p. Rajakatu 56 p. 7.1.). klo 10 sanajumalanpalvelus Kuhmon kirkossa (l+s: Kupiainen, k: Lohi). 2 henkilökunnalle Väinön hyvästä hoidosta. Kotimaisen elokuvan katsojaosuus oli 29 prosenttia. La 9.1. 050 315 5849 eine.kotamaa@slpmedia.fi Kysy tarjousta myös verkkopalveluistamme! Verkossa yli 16 000 kävijää viikossa. Ti 12.1. Vuoden jo täyttää, iloiselta näyttää. 040-540 9262 www.pajakkakino.net Tervetuloa! Käteismaksu! Ti 18.00 -K7/49€ 1h 37min Suosikkikomedia NUOTIN VIERESTÄ Ke 14.00 ja 16.00 To ja pe 18.00, La 16.00 -K7/48€ (3D) 1h 41min. 13.12.2015 Kuhmo Niin väsyneenä loppumatkan kuljit, uneen rauhaisaan sä silmät suljit. 1. 040 587 2067 sanna.koivusalo@slpmedia.fi www.kuhmolainen.fi Eine Kotamaa, p. Lämmin kiitos Kuhmon Terveyskeskus os. Klo 10.15 tuolijumppa srk-keskuksen salissa. Klo 13 raamattuja keskustelupiiri Kuumun Riihelässä, Kuumuntie 970. Kotimaisen elokuvan katsojamäärä – 2,6 miljoonaa – on suurin 60-luvun lopulla alkaneen luotettavan tilastoinnin aikana. Tämä ei ole mitenkään poikkeuksellista, sillä sama elokuva on kärjessä myös esimerkiksi Suomussalmen Kino Retikassa ja kymmenen kärjessä muuallakin. klo 17-18 (7-9 v.) ja ma 11.1. Lisätietoja: Marja-Leena Suutari puh 044 738 4317, marja-leena.suutari@ evl.fi. Parikanniemisäätiön Raamattupäivät 9.-10.1. Erä/taitokerho alakouluikäisille. Klo 12 messu Iivantiiran srk-kodilla (l+s: Petri Tiusanen, k: Martti Väisänen). Tiistaina 5. Toiseksi suosituin oli kotimainen Luokkakokous ja kolmanneksi suosituin uusi Star Wars -elokuva, joka pyörii elokuvateattereissa vielä vuodenvaihteen jälkeenkin. klo 10 messu Kuhmon kirkossa (l: Kupiainen, s: Suutari, k: Lohi). alk.) klo 17.15 srk-keskuksen salissa. klo 10 Lauvuksen työseura rivitalolla, Helena Piiraisella. Varhaisnuorisotyö: Pelikerho 3-6 luokkalaisille lukion liikuntasalissa torstaisin klo 18.3019.30 (alk. 10.11.1927 Kuhmo k. Lapsija perhetyö: Vuoden 2016 lapsityön kerhokausi alkaa vkolla 2, ma 11.1.2016. – Uudistuva elokuvateatterikanta yhdistettynä menestyviin ulkomaisiin ja kotimaisiin elokuviin on ennätysvuoden takana, Koistinen arvioi. Vkolla 2, maanantaisin (11.1. srk-keskuksessa: klo 12 raamattutunti: Tuomarien kirjan sanomaa (Petri Tiusanen), klo 13 kahvit, klo 13.30 uutisia Israelista (Kamil ja Fady Dow), klo 14.15 raamattutunti: Ruutin kirja ja joulun sanoma, klo 18 Parikanniemisäätiön seurat Lyyli ja Eero Koistisella, Metsäkatu 37, mukana Petri Tiusanen ja Matti Kostamo. klo 18 Lentiiran työseura kylätalolla. Lähes joka kolmas katsoja valitsi kotimaisen elokuvan. Sitä esitettiin Kuhmossa myös yhteisvastuukeräyksen hyväksi. 13.1.). Nuorisotyö: La 9.1. Haluathan ilmoittelusi olevan: + KATTAVAA + TEHOKASTA + VAIVATONTA + EDULLISTA Haluttu ja siksi luettu Lukijoita 52.000 kpl! Seuraavat teemat: TI 2.2. Poikkeuksellisena ehkä voidaan pitää, että Kuhmossa kymmenen kärkeen on ylettänyt dokumenttielokuva Autolla Nepaliin. Onnea Leeville 5.1.2016! :llä äiti, isä, mummut ja ukit 2x42 (99x42 mm) 130 € 2x134 (99x134 mm) 258 € 3x134 (150x134 mm) 358 € 3x180 (150x180 mm) 391 € 5x180 (254x180 mm) 629 € Muut koot – pyydä tarjous! Esim. Kuhmon toiseksi katsotuin oli Risto Räppääjä ja Sevillan saituri ja kolmanneksi suosituin Kätyrit, jotka molemmat ovat lasten elokuvia. klo 14 päihdeongelmaisten raamattupiiri Lähiötuvalla, Karhunpolku 3 A (alakerta). 010 665 9012, asiakaspalvelu.kuhmolainen @slpmedia.fi Tilattu lehti luetaan! www.kuhmolainen.fi Väinö Eelis KÄHKÖNEN s. Ti 12.1. klo 9:30-15:30 Kesärippikoulun Kirkko I-tapaaminen Kuhmon kirkossa. Hyvin tyytyväinen saa olla, hyrisee Suomen Filmikamarin toimitusjohtaja tero Koistinen. Ke 13.1. King`s Kids-kerho kouluikäisille srk-keskuksen kerhotilassa keskiviikkoisin klo 17.30-19 (alk. – 2015 oli paras elokuvavuosi yli 30 vuoteen ja paras kotimaisen elokuvan vuosi ainakin yli 40 vuoteen. klo 1819 (10-12 v.). Perhekerhot kokoontuvat edelleen; Piilolan srk-kodilla tiistaisin klo 9.30-11 ja Lentiiran kirkossa/srk-talolla tiistaisin klo 10-11.30. Piilolan srk-kodilla (Karhunpolku 2 N). Koko Suomen suosituin oli uusin James Bond -elokuva eli 007 Spectre. Opiskelu ja koulutus TI 1.3. Kirkkokahvit ja Parikanniemisäätiön seurat, puhujana Matti Kostamo. klo 10 messu Lentiiran kirkossa (l: Suutari, s: Petri Tiusanen, k: Harinen). Kätilö Kuhmossa suosituin onnitteluja p. Rakentaminen ja sisustaminen Hintoihin lisätään mahd. Jumalanpalveluksen jälkeen srk-keskuksessa kirkkokahvit ja Herättäjä-Yhdistyksen seurat. 1. Loppiainen 6.1. alk.) klo 9-10.30 aloittaa avoin kerho perhepäivähoitajille, perheille ym. On hiljaisuus ja suru sanaton, mutt’ tiedämme – sun hyvä olla on. Vuoden ensimmäinen kokoontuminen srk-keskuksen kerhotilassa pe 8.1. Lisätietoja: Jouko Malinen puh 044 738 4312, jouko.malinen@evl.fi. Kokonaiskatsojamäärä oli paras sitten vuoden 1983. Vapaa pääsy. Kolme lehteä! www.ylakainuu.fi Titta Toivanen, p. Klo 17.30 alkaen kahvitarjoilu. Kirkkoherranvirastossa on myytävänä: erihintaisia suruadresseja, onnittelukortteja, Kuhmon kirkko 200 vuotta –vuosikalenteri 2016 (10 €) ja Esivaltaa vastaan –näytelmädvd (15 €) sekä Rauha Määtän kirjoittamaa kirjaa Elämäni polku (27 €). klo 18 naisten raamattupiiri kokoontuu Lähetyssopessa. Diakoniatyö: Diakoniapäivystys tiistaisin ja torstaisin klo 9-10 srk-keskuksessa. Kuhmossa. klo 14 päihdeongelmaisten raamattupiiri Lähiötuvalla, Karhunpolku 3 A (alakerta). Ma 11.1. Suomen Filmikamari on julkaissut viime vuoden suosituimpien elokuvien listan eri paikkakunnilla. KUHMO Jumalanpalveluselämä ja yleinen srk-työ: Ti 5.1. TeeMA AIneIsTopäIvä TI 12.1. Suomalaiset kävivät vuonna 2015 elokuvissa 8,8 miljoonaa kertaa. Lisätietoja: jouko.malinen@evl.fi tai Jouko Malinen puh 044 738 4312. Kuhmon Pajakkakinossa kärkisijaa pitää kotimainen elokuva Kätilö. Kiittäen ja syvästi kaivaten Timo perheineen sisko ja veli perheineen muut sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa 2.1.2016. tammikuuta 2016 – KUHMOLAINEN 9 Ei juhlia Hannu Kyllönen Onnea nyt pojalle, oikein tomeralle. sunnuntai loppiaisesta 10.1. Kerhossa pelataan sählyä ja muita pelejä
Suunnistuksen aluemestaruuskilpailuissa Sotkamossa Kuhmon Peurat otti neljä mestaruutta. Ilmo Pulkkinen menestyi hienosti veteraanien MM-kisoissa Venäjällä. Urheiluvuosi 2015: MM-mitaleita veteraaniurheilijoille ja Juho Mikkoselle Menestystä ja kovaa työtä kuhmolainen arkisTo kuhmolainen arkisTo kuhmolainen arkisTo Ilmo Pulkkinen onnistui mainiosti veteraanien MM-kisoissa Syktyvkarissa Venäjällä. Liigakiekkoilija Joonas Komulainen siirtyi ensin Raumalle ja kauden päätteeksi Vaasan Sportiin. 10 URHEILU&LIIKUNTA KUHMOLAINEN – Tiistaina 5. Kesällä nuoriso liikkui monen eri lajin piirissä. Hieno saavutus oli se, että Juho valittiin kauden päätteeksi Suomen sprinttimaajoukkueeseen. Kiva HT raivasi lopulta tiensä III-divisioonan välieriin. Ryhmä pääsi esiintymään Sib Danceen eli Sibeliuksen 150-vuotisjuhlavuoden tapahtumaan Hämeenlinnassa. Kuhmolaiset hevoset jatkoivat edelleen hyviä esityksiä. Kivattarien naiset osallistuivat joukolla Helsingissä maailmanlaajuiseen Gymnastrada-voimistelufestivaaliin. Maajoukkuepaidan saivat pukea ylleen myös nuoret Kiva HT:n kasvatit Tuomas Ahtonen ja Aleksi Klemetti. Kultaa tuli molemmissa SM-kisoissa. Kuhmo-Skin hiihtäjä Juho Mikkonen aloitti kauden lupaavasti Suomen cupissa, mutta sairastelu vie parhaan terän miehen kaudesta. Tanssin meno oli muutoinkin vahvaa Kuhmossa. Maaliskuussa parivaljakko keräsi yhteensä neljä veteraanien kultamitalia Syktyvkarissa Venäjällä. Sarjansa ykköseksi suunnistivat myös D16-sarjan Saini Kyllönen, D40-sarjan Päivi Kinnunen ja D55sarjan Eija Juntunen. Jobinpostia tuli Lentiirasta, missä toista kertaa perätysten jouduttiin perinteiset jääravit perumaan huonon jäätilanteen vuoksi. Kuhmolaista uintiosaamista löytyy myös Euroopan tuplamestariksi uineen Swimming Club Vuokatin rintauimari Jenna Laukkasen taustalta. Kesällä nuorten maajoukkueessa ajanut Peetu nousi kauden päätteeksi jääradan A-luokkaan. Jennan valmentajana toimii nuorena Kuhmon Uintiseuraa edustanut Toni Piirainen. Kuhmo-Skin Petteri Koivisto hiihtää tässä Hopeasompa 2015:ssä pronssille oulun Virpiniemessä. Helmikuussa Ruotsiin Skellefteå AIK:n riveihin siirtynyt Pesonen pelasi hyvin ja oli taas maajoukkuepaidassa. Naispelaajista kansainvälistä kokemusta saivat Eerika Huotari ja Annika Heikkinen, jotka voittivat 15-vuotiaiden tyttöjen turnauksessa Genevessä pronssimitalit. Vesille lähtivät Kuhmon Melojien ryhmät, jotka pääsivät nauttimaan runsaista vesireiteistä. Sarja on M15 ja matka 5 km vapaalla. Hiihdossa veteraanit Eero Väisänen ja Ilmo Pulkkinen pitivät edelleen vauhtia. Voittoon suunnisti myös Suomussalmen Rastia edustava Eero Väisänen H65sarjassa Kuhmolainen maratonin voittoon juoksi heinäkuun lopulla Daniel Kannapinn. ResUl:n ampumahiihtomestaruudet ratkaistiin maaliskuun puolivälissä Kuhmossa. Monet vierasjoukkueet ihmettelivät Kuhmon jäähallin tunnelmaa. Nuorten sarjoissa Petteri Koivisto pärjäsi mainiosti ja hän hiihti hopeasompapronssille Virpiniemessä. Lentopallossa kuhmolaisten ykkösjoukkueeksi nousi B-tyttöjen Kiva-Lentiksen joukkue. Ravit ajettiin toukokuussa Kajaanissa. Toisenlaista tunnelmaa jäällä saatiin kokea toisen kerran Kuhmossa järjestetyissä moottoripyörien jäärata-ajojen SM-osakilpailuissa. Tuliaisina oli myös muita mitaleita. Jääkiekossa Kuhmon Kiva HT sai koottua miesten edustusjoukkueen, jota kannattamaan saatiin hienosti yleisöä. Yllätyskultaa tuli uinnissa, kun Marjukka Lyytinen ui lokakuussa Nizzassa European Masters Gamesissa kultamitalin 50 metrin selkäuinnissa. Myös Valtteri Sievänen nousi nuorten maajoukkueen haastajaryhmään hyvien esitysten ansiosta. Liigavauhtiin päästi myös Saku Kinnunen, joka nousi Kalpan edustusjoukkueeseen. Kilpailun järjestänyt Konneveden Moottorikerho muisti myös Peetun isää Mika Aaltoa seuran Taistelijan pytyllä kiitoksena Mikan hienosta työstä Kuhmon kisojen järjestelyissä. Tapahtumaan saapui reilut 21 000 osallistujaa yli 50:stä eri maasta. Rastiviikko suunnistettiin 2015 Suomussalmella. tammikuuta 2016 Martti Huusko martti.huusko@slpmedia.fi Urheiluvuosi 2015 ei tuonut aivan sitä mitä odotettiin. Tanssin puolella menestyivät Ritva Kuhan ohjaama Kristallitytötryhmä. Mainittava on muun muassa Zombi-Kemp, joka ravasi voittoon Oulun Toto4-raveissa. Kuhmolaisia ilahduttivat Janne Pesosen otteet. H40-sarjavoiton nappasi Jouko Kinnunen. Tuomas Ahtonen ja Aleksi Klemetti pääsivät pelaamaan jääkiekon nuorten maajoukkueessa.. Sarja voittoon kiisi H70AL -sarjassa Kauko Kilponen. Kisassa oli mukana myös kuhmolainen nuori motoristi Peetu Aalto. Pronssimitalin hän voitti 100 metrin vapaauinnissa. Kiva HT:n jääkiekkotoiminta oli laajaa. Syksyllä joukkue voitti Suomussalmen Palloseuran joukkueen ensimmäistä kertaa. MM-kultamitalin Juho nappasi sotilaiden MM-kisoista Ruotsissa parisprintissä yhdessä Ristomatti Hakolan kanssa. Hän varmisti kotiradalla sarjansa SM-kakkossijan. Lisäksi hän voitti hopeaa 50 ja 100 metrin perhosuinnissa sekä 50 metrin vapaauinnissa. Kuhmon Kivan painonnostoperinteitä jatkoi oivallisella tavalla Vaito Kääriäinen. Palkintokaappiin tuli täydennystä myös Finlandia-hiihdon voitosta, jossa Juho Mikkonen voitti tiukan sekuntikisan 50 kilometrin matkalla. Nuorten ja naisten otteet ilahduttivat monia. Vaito voitti Rovaniemellä syyskuussa MM-hopeaa 70-vuotiaiden miesten 105 kilon sarjassa. Yleisurheilijoita ilahdutti urheilukentän pinnoitteen uusiminen loppukesästä. Tarjolla oli yleisurheilua, jalkapalloa ja pesäpalloa
Kuhmon Kiva-Lentiksen B-tyttöjen lentopallokausi alkoi lokakuussa iloisissa merkeissä Rion olympiauinteihin Jenna Laukkanen valmistautuu tutun valmentajan, aikanaan Kuhmon Kiva Uintiseuraa menestyksellisesti edustaneen Toni Piirainen avulla. Talvikaudella 2015-2016 Peetu Aalto ajaa jäärataa kovassa seurassa. Kuva Kuhmon torilta.. Kuva Grindelwaldista Sveitsistä. Kuhmon paikallisravit jouduttiin siirtämään toisen kerran Lentiirasta Kajaaniin. Tiistaina 5. Marjukka Lyytinen osallistui Nizzassa viiteen lajiin 30 – 34-vuotiaiden naisten sarjassa. Eerika Huotari ja Annika Heikkinen voittivat 15-vuotiaiden tyttöjen turnauksessa Genevessä pronssimitalit Kuhmo-liigan mestaruusottelussa HC Kiekkopojat voitti Ärjyn 3-0 ResUL:n normaalimatkan mestaruusmitalit ratkottiin upeassa säässä. Kuhmon Kivan Vaito Kääriäinen voitti Rovaniemellä veteraanien painonnoston MM-kilpailuissa MM-hopeamitalin 70-vuotiaiden miesten 105 kg:n sarjassa. Pronssimitalin hän sai 100 metrin vapaauinnista. tammikuuta 2016 – KUHMOLAINEN 11 Ilmo Pulkkinen menestyi hienosti veteraanien MM-kisoissa Venäjällä. Kultaa tuli 50 metrin selkäuinnista, hopeaa 50 metrin ja 100 metrin perhosuinnista sekä 50 metrin vapaauinnista. Juha honkala kuhmolainen arkisTo kuhmolainen arkisTo marTTi huusko kuhmolainen arkisTo marTTi huusko marTTi huusko kuhmolainen arkisTo marTTi huusko marTTi huusko marTTi huusko PerTTi GranqvisT Johannes Pulkkinen Samalla kun Eero Väisänen on toiminut Kivan puheenjohtajana hän on osallistunut menestyksellisesti veteraanien MM-kisoihin. Kuhmolainen maraton juostiin heinäkuussa hyvässä säässä. Mukana sarjassa on myös Mika Kallio. Kuhmolaisen Tanssin Ystäviä ja Kivattaria edustanut Kristallitytöt ylsi Hämeenlinnan Sib Dance -kilpailun finaaliin
07.33 Noksu (S). 12.30 Teiniäidit. 19.30 Rakkautta Detroitissa (S). 07.02 Maapallottelua. 17.10–17.55 Kotiin takaisin (12). 10.50 Onnenarpa. 21.00 Kauhukeittiö. 15.30 Miehen puolikkaat (7). 02.15 Zero Hour (12). 12.00 Teiniäidit. 19.30 Sel8nne (S). 15.00 Tulossa: Akin ja Ritan rakkausdieetit. 10.30 Theroux ja kuolemansairaat. 21.00 SuomiLOVE. 18.58 HSsää. 07.30 Humps (S). 08.00 Astral Tv. 11.10 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi. 15.15 Yle Oddasat. TV TV l PERJANTAI 8.1. 18.55 Mitä tänään syötäisiin?. 00.35 Tyrant (12). MTV3 05.30 Aamusää. 21.00 Suomen huutokauppakeisari. 10.00 Kotiin takaisin (12). 22.00 Kymmenen Uutiset. 15.00 Yle Uutiset. 07.38 Musapoksi. 17.55 Emmerdale (S). 07.34 Neppajymykerho. 19.20 Päivän sää. 16.25 Yökylässä Maria Veitola. 09.00 Gordon Ramsay – pannu kuumana. 08.00 Yle Uutiset. 18.00 Holby Cityn sairaala (12). 19.00–19.55 Kiehtova maailma: Kuhiseva Kalkutta. 12.05 Elokuva: Alvin ja pikkuoravat (S). 17.30 Kauniit ja rohkeat (7). 09.30 Huomenta Suomen Uutiset. 23.35 Miehitetty. 10.05 Emmerdale (S). 20.00 Simpsonit (7). 15.05 Yle News. 10.30– 11.16 Jäätävä maraton. 22.55 Tulossa: Quantico (7). 19.00 Tatuoinnin varjopuolet. 21.05 Hercule Poirot: Esirippu laskee (12). 11.05–12.00 Lääkärit. 15.25–16.55 Suden arvoitus (7). 15.00 Yle Uutiset. 11.30 Ihmiskokeita. 09.30 Vuosirenkaita. 20.50 Naurupalat (7). 03.10 Hurja painonpudotus UK. 08.41 Pok ja Mok (7). 08.55 Supernelikko (7). 09.40 Kauniit ja rohkeat (7). 08.28 Kesäleiri (7). 20.00 Mäkihypyn maailmancup. 08.55 Supernelikko (7). 09.50 Hurja painonpudotus UK. 02.00–06.00 Voittostudio. 11.25 Yle Uutiset Häme. 11.05 Yle Uutiset Uusimaa. 20.30 Yle Uutiset. 02.00 Himohamstraajat (7). 06.25 Huomenta Suomi. 17.00 Walker, Teksasista (12). 16.50 Novosti Yle. 20.55 Anna Karenina (12). 08.30 Hauskat eläinvideot. 22.35 Predators (16). 23.05 Laihduin 300 kg (7). 19.35 Jääkiekon Nuorten MM: Loppuottelu. 18.00 Emmerdale (S). 10.00 Kotiin takaisin (12). 15.50 Himohamstraajat (7). 08.20 Eläinten ABC. 22.00 Poliisit – kotihälytys (12). 17.40 Tulossa: Ihon alla. 07.00 Guinness World Records û Ihmeelliset ennätysvideot. Helsinki. 17.45 MasterChef Australia. MTV3 06.00 Voittostudio. 09.35 Kauniit ja rohkeat (S). 20.30 Simpsonit (7). 11.25 Yle Uutiset Häme. 07.25 Transformers Rescue Bots (7). 20.30 Yle Uutiset. 13.00 Kioski: Marjan vallassa. 18.55 Mitä tänään syötäisiin?. 23.00–00.30 Bad Luck Love (16). 15.20 SFtarina. 14.25 Hurja painonpudotus UK. 08.05 Historia: Olof Palmen tarina. 15.20–16.50 Ampumahiihdon MC: Miesten pikamatka. 07.04 Millä mennään. 12.00 Teiniäidit. 14.50 Tulevaisuuden tekniikkaa. 12.35 Murdochin murhamysteerit (12). 22.20 Päivän sää. 13.30 Erätulilla. 23.25–00.10 Yle Live: Herra Ylppö & Ihmiset. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. HD. 08.50 Kerrostaloelämää (7). 20.58 Keno. 11.50 LIVE: Tiedä ja Voita. 08.00 Elias ja pelastusryhmän seikkailut (S). 06.55 Bumba (S). 07.50 Hauskat eläinvideot. 20.00 Saman taivaan alla: Unelmien nainen. 00.15–03.09 FOLKraati. 12.00 Yle Uutiset Pohjois-Suomi. 00.40 Eurojackpot ja Jokeri. 00.00 Elokuva: Punainen vaara (16). 11.10 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi. 19.20 Päivän sää. 16.50 Onnenarpa. 16.40 Himohamstraajat (7). 17.05 MasterChef Australia. 00.45 Mustamaalattu (7). 14.00 Hurja painonpudotus UK. 11.15 Yle Uutiset Lounais-Suomi. 14.15 Suhdekoukerot (7). 14.50 Tulevaisuuden tekniikkaa. 12.00 Yle Uutiset Pohjois-Suomi. 23.30 Yle Uutiset. 13.25–14.50 Teerenpeliä (S). 13.00 Kioski: Aleksi´s wonderland. MTV3 06.00 Astral Tv. 08.27 Peter Pan (7). 09.10 Paavo Pesusieni (7). 15.15 Yle Oddasat. 09.55 Yle Uutiset. 16.30 Hinnalla millä hyvänsä (7). 22.25 MTV Sport Uutiset. 19.30 Miehen puolikkaat (7). Yle TV1 07.30 Tosi tarina: Vellipeikkoja odotellessa. 11.30 Yle Uutiset Pirkanmaa. 12.00 Yle Uutiset Pohjois-Suomi. 21.00 Miehitetty. 17.55 Emmerdale (12). 00.00 Tyhjätaskut (S). 20.00 Tosi tarina: Paulin kotiinpaluu. 06.53 Kim ja Kai (S). 13.25 Punainen viiva (7). 21.00 Kurjat kuppilat. 13.30 Erätulilla. 07.43 Stella ja Sami (S). 07.10 Pingu (S). 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. 22.00 Ulkolinja: USA:n naiset astuvat valtaan. 00.10 Paratiisihotelli (7). 10.00 New Yorkin herkut. 17.00 Walker, Teksasista (12). 07.00 Satuja Soitosta. 10.10 Villiä menoa eläintarhassa (7). 07.20 Aamusää. 20.00 Totuuden treffit. 22.00 Kymmenen Uutiset. 18.30 Suomi on ruotsalainen. 11.45 Yle Uutiset Itä-Suomi. 15.35 Cristela. 19.00 Naapurit-tuloslähetys. 08.50 Gordon Ramsay – pannu kuumana. 21.00 Rouva Ministeri. tammikuuta 2016 TV TV l TIISTAI 5.1. 19.30 Ola, Topi ja Tapsa 300 vuotta. 07.17 Samu ja Salla (S). 17.45 MasterChef Australia. 11.05– 12.00 Lääkärit. 06.51 Nimipäiväonnittelu: 8.1. 19.05 Kolme miestä ja tyttö (7). 22.00 Theroux ja kuolemansairaat. 23.55 SM-Liiga: Illan Parhaat. teollisuudessa. 13.25–14.50 Oi kallis Suomenmaa (7). 10.05 Emmerdale (S). 18.30 Hanssin-Jukka. 08.33 Ötökät (S). Yle TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 06.00 Lazy Town (S). 21.30 Elokuva: Rocky II – Uusintaottelu (16). 23.40–00.35 Luonnon hintalappu. 12.35 Murdochin murhamysteerit (12). 14.45 Walk the Line (12). 11.50 LIVE: Tiedä ja Voita. 06.00 Studio55.fi. 12.35 Murdochin murhamysteerit (12). 15.05 Yle News. 22.20 Päivän sää. Pingviinien, naalien, lumiapinoiden ja jääkarhun poikasten on samalla opittava myös etsimään ravintoa. 14.35 Pientä pintaremonttia. 11.00 Yle Uutiset. 12.35 Murdochin murhamysteerit (12). 13.00 Kioski: Rakelin kuplassa. 20.30 Simpsonit (7). 09.30 Huomenta Suomen Uutiset. Sub 06.00 Astral Tv. 09.25 Herra Heinämäki ja leijonatuuliviiri (7). 17.10 Kotiin takaisin (12). 17.10 Von Hertzen Brothers keikka majakkaluodolla. 11.30 Lähdetään luontoon. 00.00 Vampyyripäiväkirjat (12). 07.39 Kuminakuja 19 (S). 15.30 Middle (S). 09.51 Late Lammas (S). 19.00 Kotikylä (12). 08.00 Elias ja pelastusryhmän seikkailut (S). 18.55 HS-uutiset. 01.00 Mind Games (7). 06.52 Lauran tähti (S). 03.15 Himohamstraajat (7). 22.15 Viking Lotto ja Jokeri. 12.00 Teiniäidit. 08.17 Viidakkokirja (7). 22.55–00.45 Komisario Montalbano (12). 01.40 Laihduin 300 kg (7). 13.30 Nigel Marvenin pingviinisafari. 07.20 Aamusää. 20.00 Kuppilat kuntoon, Jyrki Sukula!. 06.25 Ylen aamu-tv. 15.00 Yle Uutiset. 16.55 Hotellit kuntoon, Gordon Ramsay. 09.05–09.50 Kotiin takaisin (12). 08.48 Karvinen special (7). 20.00 Kuppilat kuntoon, Jyrki Sukula!. 09.50 Hurja painonpudotus UK. 18.30 Suomi on ruotsalainen. 23.30 Arrow (16). 07.04 Jokeri Pokeri Box. 16.00 Amazing Race. 16.00 Piilokamera. 01.00 Bones (12). 10.45 Mittatilaustyönä. 22.35 Nouseva aurinko (16). 09.05 Prisma: Legendaarinen jättiläiskalmari. 06.52 Lilli ja kukkaisystävät (S). 14.20 Guinness World Records û Ihmeelliset ennätysvideot. Geneettisesti identtiset kaksoset selvittävät kokeen avulla, onko pari lasia viiniä päivässä aterialla parempi kuin humalahakuinen juominen viikonloppuna. 19.00 Suomen huutokauppakeisari. 19.05 Isän tyttö (S). Yle TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 12.20 Oddasat. 19.10 MTV Sport Uutiset. 06.52 Tiketi Tok (S). Yle TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 19.30 Uuno Turhapuro armeijan leivissä (7). 10.00– 10.50 Jumalanpalvelus. 13.25 Jumalan tuomio (7). 21.25 Lentopalloa: Olympiakarsinta FRA – FIN. 14.00 Diili. 20.00 Tosi tarina: Muutto. 16.20 Vääpeli Körmy ja Marsalkan sauva (S). 17.10–17.55 Kotiin takaisin (12). 17.55 Musiikkivideo. 09.30 Vuosirenkaita. 07.50 Mokon suuri maailma (S). 11.50 Yle Uutiset Pohjanmaa. 11.50 Yle Uutiset Pohjanmaa. 22.10 Päivän sää. 11.50 LIVE: Tiedä ja Voita. 09.05 Studio55.fi. 14.00 Ilmojen hurjapäät. 14.00 Hädänalaisten eläinten ystävä. 14.00 Moone Boy (7). 12.15 Yle Oddasat. 20.58 Keno. 18.00 Ikuisesti nuori. 22.30 Myytinmurtajat. 12.05 Yle Uutiset Lappi. 22.35 Tappajan näköinen mies (16). Kuvassa jääkarhut. 10.00 Pikku Kakkonen. 01.00 Mustat lesket (7). 07.50 Hauskat eläinvideot. 23.00 SM-Liiga: Illan Parhaat. 16.05 Himohamstraajat (7). 09.10 Paavo Pesusieni (7). 12.00 Teiniäidit. 21.05 Itse asiassa kuultuna: Pentti Linkola. 18.58 HS-sää. 16.50 Novosti Yle. 11.45 Yle Uutiset ItäSuomi. Prisma: Humala vai tissuttelu. MTV3 05.55 Aamusää. 02.05–05.55 Voittostudio. 11.00 Myytinmurtajat. 19.00 Hauskat kotivideot. 01.45–06.05 Voittostudio. 11.40 Yle Uutiset Keski-Suomi. 11.15 Yle Uutiset Lounais-Suomi. 06.55 Bumba (S). 16.05 Piilokamera. 15.20–16.50 Ampumahiihdon MC: Naisten pikamatka. 15.15 Yle Oddasat. 06.51 Nimipäiväonnittelu: 5.1. Yle TV1 07.20 Aamusydämellä. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 22.35 Yle Uutiset. 14.00 Jäätävä maraton. Nelonen 05.00 Ennustaja-TV. UUSI SARJA, 1/7: Robotit. 20.00 Simpsonit (7). 03.00–05.00 Ennustaja-TV. 14.25 Herkkuja: Banaanisokki. 18.40. 20.00 Klikkaa mua (S). 12.00 Piilokamera. 19.00 Hauskat kotivideot. 18.00 Ikuisesti nuori. 07.47–08.11 Milli ja Molli (S). 12.20 Luontoretkellä lintusaarella. 14.00 Unelmien koti. 15.00 Yle Uutiset. 17.30 Kauniit ja rohkeat (S). 21.00 Elokuva: Morning Glory (7). 23.00 Kohde (12). 11.30 Yle Uutiset Pirkanmaa. 07.37 Lauri kilpa-auto (S). 10.00 Elokuva: Kaksin karkuteillä (7). 20.00 Kuppilat kuntoon, Jyrki Sukula!. 08.00 Astral Tv. 22.40 W.E. 09.00 Holby Cityn sairaala (12). 14.00 Unelmakoti puoleen hintaan. 13.40 MTV.doc: Lumiapinoiden valtakunta. 20.00 Simpsonit (7). 01.05 Rikoksista pahin (12). 11.00 Omin silmin maailmasta. 07.30 Guinness World Records û Ihmeelliset ennätysvideot. 13.00 Maailman kauheimmat naapurit. 11.00 Yle Uutiset. HD. 17.00–17.55 Pikku Kakkonen. 08.06 Vekarat! (S). 19.05 Tyhjätaskut (S). 19.00 Hurja painonpudotus UK. 12.30 Teiniäidit. 15.00 Farm Kings. 18.10 Suomi on ruotsalainen. 23.50 Siskonpeti (7). 18.40. 11.45 Yle Uutiset Itä-Suomi. 13.30 Grand Designs Australia. 22.05 Urheiluruutu. 11.00 Yle Uutiset. 08.20 Late Lammas (S). 11.30 Juna kulkee – pyryssä ja pakkasessa. Yle TV1 06.01.2016 klo. 08.15 Littlest Pet Shop (S). 08.00 Astral Tv. 22.25 MTV Sport Uutiset. 18.00 Holby Cityn sairaala (12). 18.00 Myytinmurtajat. 07.00 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (7). 10.00 Lemmen viemää (7). 11.40 Yle Uutiset KeskiSuomi. 01.10 Mustat lesket (12). 08.40 Maija Mehiläinen (S). 17.00 Pikku Kakkonen. Robotit tekevät jo puolestamme monenlaisia tehtäviä mm. 12 TELEVISIO KUHMOLAINEN – Tiistaina 5. 00.00 Rysän päällä. 00.35–01.25 Koukussa (16). 19.30 Miehen puolikkaat (7). 10.05 Emmerdale (12). 21.00 Koukussa (16). 10.00–11.00 Lemmen viemää (7). 06.51 Nimipäiväonnittelu: 7.1. 11.15 Yle Uutiset Lounais-Suomi. 18.22 Yle Uutiset alueeltasi. 15.10 Yle Uutiset selkosuomeksi. 22.00 Yle Uutiset. 19.20 Päivän sää. 09.05 Studio55.fi. 01.30 Bones (16). 23.00 Totuuden treffit. 15.00 Top Chef Suomi: Kaksintaistelu. 11.40 Yle Uutiset KeskiSuomi. 09.00 Holby Cityn sairaala (12). 07.17 Laura (S). 10.35 Emmerdale (S). 19.20 Päivän sää. 22.40 Newsroom (12). 21.25 Keno. 20.30 Simpsonit (7). 10.05 Emmerdale (S). 06.25 Ylen aamu-tv. 17.05 Tulossa: Ihon alla. Sub 06.00 Voittostudio. 10.35 Emmerdale (S). 19.00 Seitsemän Uutiset. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 19.30 Miehen puolikkaat (7). 07.50 Mokon suuri maailma (S). 14.50 Eläimet lähellä sydäntä. 20.00 Simpsonit (7). 02.05– 05.30 Voittostudio. 19.00–20.52 A Good Year – Mainio vuosi (7). 16.50 Novosti Yle. 17.00 Yle Uutiset. 14.55 Gordon Ramsay – pannu kuumana. 16.00 Amazing Race. 12.30 Teiniäidit. T: BBC. 20.45 Urheiluruutu. 09.35 Kauniit ja rohkeat (S). 18.55 Mitä tänään syötäisiin?. 13.00 Kioski: Kaarlen maailma. 08.35 Sherlock Jakki (S). 11.05 Utsjoen Beckhamit (S). 19.00 Naapurittuloslähetys. 08.20 Martine (7). 07.29 Albi Lumiukko (S). 21.50 Kotikatsomo: Mieletön elokuu (7). Yle TV1 05.55 Pimeä historia: Ihmiset Raatteen tiellä. 19.00 Seitsemän Uutiset. 17.25 Kauniit ja rohkeat (S). 11.30 Yle Uutiset Pirkanmaa. 13.45 Hauskat eläinvideot. 10.45 Mittatilaustyönä. Yle TV2 07.01.2016 klo. 09.00 Yle Uutiset. 09.35 Kauniit ja rohkeat (S). 09.05 Gordon Ramsay – pannu kuumana. 11.10 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi. 17.00 Walker, Teksasista (12). 21.00 Downton Abbey (12). 11.05–12.00 Lääkärit. 10.05–10.50 Kotiin takaisin (12). 22.00 Arrow (16). 14.15 Hauskat eläinvideot. 17.10–17.55 Kotiin takaisin (12). 01.35–06.00 Astral Tv. 21.00 Sub.doc: Valtamerten pinnan alla (S). 15.05 Yle News. 10.35 Emmerdale (12). 18.30 Lentopalloa. 15.05 Yle News. 16.35 Onnenarpa. 20.30 Simpsonit (7). 02.00–06.00 Voittostudio. 06.00 Lazy Town (S). Avara luonto: Lumen keskelle syntyneet. 07.18 Ritari Mikke (S). 07.08 Lulu kilpikonna (S). 23.00 Extant (12). 13.30 Erätulilla. 16.00 Piilokamera. 02.30–06.00 Astral Tv. 10.00 Pikku Kakkonen. 19.30 Miehen puolikkaat (7). 14.00 Diili. Nelonen 05.00 Ennustaja-TV. 19.05 Friends with Better Lives (S). Sub 06.00 Voittostudio. 00.00 Paratiisihotelli (S). 10.35 Emmerdale (7). 11.25 Yle Uutiset Häme. 12.30 Teiniäidit. 14.30 Pientä pintaremonttia. 06.51 Nimipäiväonnittelu: 6.1. 00.30 Eurojackpot ja Jokeri. 08.20 Eläinten ABC. 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. 20.55 Urheiluruutu. Kuinka hyisen kylmään elinympäristöön syntyneet eläinpienokaiset selviytyvät ensimmäisistä elinkuukausistaan. 06.25 Red Caps (S). 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. 17.00 Yle Uutiset. 02.10 Himohamstraajat (7). 17.55 Emmerdale (S). 21.55 Quantico (12). 07.47 Kimmo Kuu (S). 19.45 Löytöretkiä maailmaan. 07.00 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (7). 18.00 Holby Cityn sairaala (12). 17.00 Yle Uutiset. 23.35 Rush (16). 07.25 Transformers Rescue Bots (7). (16). 16.00 Onnenarpa. 00.30 Empire (12). 06.25 Huomenta Suomi. 07.55 Töötti ja Pulteri (S). 16.20 Pimeä historia: Ihmiset Raatteen tiellä. 20.30 Yle Uutiset. 12.15 Yle Oddasat. 15.20 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa. 07.06 Popi Kissa (S). 10.00 Lähdetään luontoon. Yle TV1 09.01.2016 klo. 07.07 Q Putti 5 (S). 08.35 Eläinten ABC. Sub 06.00 Voittostudio. 08.33 Joraavat juurikkaat (S). 15.05 Gordon Ramsay – pannu kuumana. 18.25 Emmerdale (S). 12.20 Oddasat. 23.00 Isän tyttö (S). 12.15 Yle Oddasat. 17.00 Pikku Kakkonen. 18.00 Yle Uutiset. 13.30 Erätulilla. 15.10 Yle Uutiset selkosuomeksi. 17.00 Yle Uutiset. 11.30 New Yorkin herkut. 08.00 Hauskat eläinvideot. Nelonen 05.00 Ennustaja-TV. 14.30 Luojan kiitos!. 18.58 HS-sää. 19.00 Naapurit-tuloslähetys. 12.05 Yle Uutiset Lappi. 19.00 Seitsemän Uutiset. 21.00 Quantico (12). 18.40 Prisma: Humala vai tissuttelu?. 22.25 MTV Sport Uutiset. TV TV l KESKIVIIKKO 6.1. 18.55 HS-uutiset. Yle TV1 05.55 Tosi tarina: Muutto. 02.45 Himohamstraajat (7). 15.30 Gordon Ramsay – pannu kuumana. 23.00– 00.40 Ensin tulee rakkaus. 14.30 Herkkuja: Sitruunaletut. 10.00–11.00 Lemmen viemää (S). 21.55 Urheiluruutu. 22.00 Kymmenen Uutiset. 08.05 Historia: Olof Palmen tarina. 19.00 Naapurit-tuloslähetys. 18.22 Yle Uutiset alueeltasi. 16.00 Amazing Race. 00.35 Vampyyrien sukua (12). 19.35 Jääkiekon Nuorten MM : Loppuottelu. 22.10 Koukussa (16). HD. 17.25 Viking Loton ja Jokerin tulokset. 01.35–06.00 Voittostudio.. 12.40 Jamie Oliverin säästöateriat. 10.00 Yle Uutiset. 18.30 Emmerdale (S). 21.00 Parental Guidance (7). 23.35–00.25 Prisma: Miehen vai naisen aivot?. 22.00 Empire (12). 20.00 The Voice of Finland. 03.45–05.00 Ennustaja-TV. 08.15 Littlest Pet Shop (S). Selostus Niki Juusela. 17.00 Walker, Teksasista (12). 23.00 Catfish – deittihuijarit. 17.25 Kauniit ja rohkeat (S). 08.46 Tiketi Tok, taitonäytöksen aika (S). 19.30 Uuno Turhapuro armeijan leivissä (7). 18.00 Yle Uutiset. 21.50 Yle Uutiset. 20.30 Yle Uutiset. 14.40 Herkkuja: Makeat suukot. 09.35 Viking Loton ja Jokerin tulokset. 09.09 Pipsa Possu (S). 20.55 Urheiluruutu. 14.50–15.18 Kuntoiluriippuvainen. 15.25 Tulossa: Akin ja Ritan rakkausdieetit. 22.00 Kymmenen Uutiset. 20.58 Keno. 21.00 Mustamaalattu (7). 10.00–11.00 Lemmen viemää (S). 04.15–05.00 Ennustaja-TV. 10.50 Onnenarpa. 22.20 MTV Sport Uutiset. 13.30 Haaveiden talo hartiapankilla. 04.10–05.00 Ennustaja-TV. 12.05 Yle Uutiset Lappi. 18.58 HS-sää. 13.45 Hauskat eläinvideot. 08.30 Eläinten ABC. 11.05 Yle Uutiset Uusimaa. 15.55 Itse asiassa kuultuna: Pentti Linkola. 08.50–08.55 Kerrostaloelämää (7). 18.25 Emmerdale (12). 18.22 Yle Uutiset alueeltasi. 20.00 Mäkihypyn maailmancup. 14.45 Pikku Kakkonen. 09.00 Yle Uutiset. Refereras på svenska av Christoffer Herberts och Antti Koivukangas. 07.52 Richard Scarry: Touhulan arvoituksia (S). 01.35 Louie (7). Yle TV2 05.01.2016 klo. 11.00 Eläimet lähellä sydäntä. 14.15 Hauskat eläinvideot. T: BBC. 20.55 Urheiluruutu. 18.25 Emmerdale (12). 19.00– 19.55 Kulissien takana: Uusi Sherlock. 14.45 Gordon Ramsay – pannu kuumana. 18.55 HS-uutiset. 22.20 Päivän sää. 19.00 Mr Selfridge (12). 15.10 Yle Uutiset selkosuomeksi. 22.50 Yle Uutiset. 11.00 Yle Uutiset. 17.55 Hauskat kotivideot. 15.20 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa. 08.50 Gordon Ramsay – pannu kuumana. 23.10 Tulossa: Ihon alla. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 16.25 Klikkaa mua (S). 08.35 Jack (7). 18.00 Yle Uutiset. 18.55 HS-uutiset. 08.00 Hauskat eläinvideot. 15.20 SF-tarina. 22.55 Tulossa: Ihon alla. 21.00 Siskonpeti (7). 16.00 Amazing Race. 15.50 Dokumenttiprojekti: Isoisäni Mäntyranta. 15.45 Jääkiekon Nuorten MM : Pronssiottelu. 00.35 Bosch (12). 13.45 Hauskat eläinvideot. 16.10 Himohamstraajat (7). 19.30 Manitbois (S). 07.30 Guinness World Records û Ihmeelliset ennätysvideot. 23.00 Hyvät ja huonot uutiset. 16.50 Novosti Yle. Miten haitallista alkoholi on terveydelle. 19.00 Seitsemän Uutiset. 12.20 Oddasat. 11.50 Yle Uutiset Pohjanmaa. 07.23 Saku & Vaakku (S). 07.34 Metkat Mesiläiset (S). 06.25 Red Caps (S). TV TV l TORSTAI 7.1. 23.15 Elokuva: Sin City (16). 11.05 Lääkärit. 10.50 Onnenarpa. 07.00 Guinness World Records û Ihmeelliset ennätysvideot. 18.00 Yle Uutiset. 07.41 Pusse (S). Nelonen 05.00 Ennustaja-TV. Yle TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 15.10 Yle Uutiset selkosuomeksi. 08.40 Maija Mehiläinen (S). 11.05 Yle Uutiset Uusimaa. 08.00 Yle Uutiset. 18.00 Myytinmurtajat
Nuotin vierestä -K7/41h 37min, ti 5.1. 09.00 Hurja painonpudotus UK. 15.55 Selviytyjät. Mari Kalkun & Runorun Musiikkijuhla Sommelon talvikonsertti, Kuhmo talo, 6.1. 16.55 Rouva Ministeri. 14.30 Amazing Race. 11.10 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi. 19.05 Urheiluruutu. 16.50 Novosti Yle. 08.17 Milin miljoona kysymystä (7). Joy (-S-) la, su ja ma 18.00. klo 18.00, su 10.1. 16.50 Novosti Yle. 15.00 Catching Hell. 12.35 Dokumenttiprojekti: Uhka kampuksella. 22.25 MTV Sport Uutiset. 12.30 Lähiöunelmia (7). 20.30 Simpsonit (7). 06.51 Nimipäiväonnittelu: 11.1. 10.00 Teiniäidit. 10.56 Teiniäidit. 13.40 Ampumahiihdon MC: Miesten takaa-ajokilpailu. 02.25–02.55 Kioski: Aleksi´s wonderland. 23.55 Extant (12). Eli kuinka Uuno Turhapuro sai niin kauniin (S). 11.10 Prisma: Oudoimmat luonnonilmiöt. 17.45 MasterChef Australia. 11.25 Yle Uutiset Häme. 01.20–02.10 Nuuskija (16). 21.00 Selviytyjät. klo 15–18. 20.55 Urheiluruutu. 18.55 HS-uutiset. 15.10 Prisma: Humala vai tissuttelu?. 10.00 Teiniäidit. 15.00 Yle Uutiset. 20.00 Myytinmurtajat. klo 16.00. 01.35–05.30 Voittostudio. TapahTumaT KUHMO Kuhmon Talvi, Eri paikkoja Kuhmossa, 1.1.–6.1. 08.08 Hilla ja avaruuden Eetu (S). Dome Karukosken elokuva uusnatsiporukan johtohahmosta, joka rakastuu kiihkeästi. 19.00 Historia: Castron vallankumous. 16.25 Hinnalla millä hyvänsä (S). 22.25 MTV Sport Uutiset. 13.00 Isän tyttö (S). 17.25–17.55 Uutisvuoto. 11.30 Pilanpäiten. 18.40 Avara luonto: Lumen keskelle syntyneet. 15.10 Pisara. 09.00 Galaxi. 18.55 HS-uutiset. 19.15 Häpy endkö. 18.55 HS-uutiset. 07.00 Onnenarpa. 14.25 Palloilua: Jääpalloa. 00.45 Supernatural (16). 20.00 Simpsonit (7). 00.50 Pahan jäljillä (16). 23.55 Quantico (12). 16.10 Ampumahiihdon MC: Naisten takaa-ajokilpailu. 09.35 Kauniit ja rohkeat (S). 16.00 Alppihiihdon maailmancup. 18.30 Alamäkiluistelua. 09.05–09.43 Aamusydämellä. 15.55 Elokuva: Madagascar 3 (7). 14.55 Top Gear Top 41. 19.33 Shetlandsaarten murhat (12). 10.30 Mitä tuli tehtyä. 08.35 Littlest Pet Shop (S). 15.05 Yle News. 19.00 Yle Uutiset. 17.10 Inhimillinen tekijä. 21.55 Urheiluruutu. 16.00 Valehtelevat viettelijät (12). 00.05 Pukumiehet (S). 21.30 Elokuva: Madagascar 3 (7). TV TV l MAANANTAI 11.1. 14.00–14.50 Historia: Tri Livingstonen päiväkirjat. 09.14 Pelihaaste. 10.00–11.00 Lemmen viemää (7). 17.10–17.54 Kotiin takaisin (12). 07.18 Arvaa kuinka paljon sinua rakastan (S). 15.10 Yle Uutiset selkosuomeksi. 08.01 Niksi-Nella (S). 18.00 Yle Uutiset. 19.05 Suomen surkein kuski. Kuhmon Talvi Luontokuvailta ”Luontokuvaajan vuosi Ville Heikkinen”, Luontokeskus Petola, Lentiirantie 342, 5.1. 18.15 Luontohetki: Eläintarinoita. Sub 06.00 Voittostudio. 19.00 Silicon Valley (12). 09.00 Tom & Jerry Kids Show (S). 14.25 Neljän tähden illallinen. 13.30 SuomiLOVE. 11.05 Yle Uutiset Viikko viitottuna. 13.30 David Hasselhoff Show. 23.35 Scorpion (12). 20.00 Mustat lesket (12). 06.56 Pingu (S). 02.20–06.00 Voittostudio. 10.00 Grand Designs Australia. 23.30–00.25 Viisasten kivi (S). 23.19 Girls (16). 02.40 Isänmaan toivot (7). 18.10 Urheiluruutu. 12.20 Oddasat. 07.29 Satuja Soitosta. 00.35 Rizzoli & Isles (12). 14.55 Alppihiihdon maailmancup. 06.25 Huomenta Suomi. 12.00 Simpsonit (7). 18.00 Suomen Urheilugaala : alkulämpö. 13.10 Ratsastuksen maailma. 08.07 Katti Matikaisen kirjamylly. 06.55 Bumba (S). 10.00 SM-liigan viikkomakasiini. 10.35 Emmerdale (12). 06.52 Lilli Pii (S). 04.05–05.00 Ennustaja-TV. 08.18 Anniina Ballerina (S). 00.55 Quantico (12). HD. 22.15 Viikon sää. TV TV l SUNNUNTAI 10.1. 22.00 Kymmenen Uutiset. 22.50 Game of Thrones (16). 11.55–12.53 SuomiLOVE. 13.30 Millerit (S). 12.00 Kolme miestä ja tyttö (7). 10.05 Emmerdale (S). 22.15 Lotto ja Jokeri. Nelonen 05.00 Ennustaja-TV. 00.35 Bones (12). MTV3 06.00–07.05 Voittostudio. Ensi-illassa Lauri Nurksen musiikillinen draamakomedia. 12.00 Yle Uutiset Pohjois-Suomi. 17.45 Kohti Rioa: Petra Ollin ryöstöretki. 04.45–05.00 Ennustaja-TV. 18.00 Holby Cityn sairaala (12). Valokuvanäyttely valottaa lähisukukansamme tämänpäiväistä eloa kahden Karjalasta kiinnostuneen valokuvaajan silmin. Uusin PIXAR3Danimaatio. 20.30 Au pairit Los Angelesissa. 18.22 Yle Uutiset alueeltasi. 22.00 Kymmenen Uutiset. 19.00 Hurja painonpudotus UK. Luontokuvailtoja on kaksi samansisältöistä klo 15 ja klo 18. 01.45– 06.00 Voittostudio. 02.05 Himohamstraajat (7). 08.05 Avara luonto: Lumen keskelle syntyneet. 22.45 Yle Uutiset. 17.10 Minä, Makwan Amirkhani. 14.30 Middle (S). 21.50 Yle Uutiset. 18.40 Peter Lund Madsen opintomatkalla. 16.00 Teinipomo. 20.30 Yle Uutiset. 23.46–00.15 Girls (16). 00.40 Game of Thrones (16). 19.20 Päivän sää. 15.05 Yle News. 03.50–05.00 EnnustajaTV. 01.40 Zero Hour (12). Yle TV1 10.01.2016 klo. 12.00 Teiniäidit. Tiistaina 5. 13.10 Ampumahiihdon MC: Miesten yhteislähtökilpailu. 22.00 Game of Thrones (16). 15.15 Yle Oddasat. 21.05 Leijonasydän (16). 08.20 Chuggington (S). 22.00 Elokuva: Spy Next Door (12). 17.00 Urheiluviikonloppu. 13.00 Simpsonit (7). 20.58 Keno. 18.25 Emmerdale (12). 21.30 Dokumenttiprojekti: Jumalan nimissä (12) Hebronissa j u u t a l a i s s i i r t o k u n t a o n rakennettu keskelle historiallista palestiinalaiskaupunkia. 07.48 Mimmi Lehmä ja Varis (S). Näyttelyn avajaiset 6.1.2016 klo 16. 11.05 Yle Uutiset Uusimaa. 01.55 Metcalfe: Lupaus (16). 16.00 Doc Martin (7). 16.30 Palloilua: Lentopalloa. Yle TV1 11.01.2016 klo. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 15.00 Yle Uutiset. 22.05 Girls (16). 21.05 Kotikatsomo: Leijonasydän (16). 08.05 Kiehtova maailma: Kuhiseva Kalkutta. 16.00 Neljän tähden illallinen. 21.55 Urheiluruutu. 10.00 Yle Uutiset. 20.58 Keno. 17.10 Anthony Bourdain – kohti tuntematonta. Yle TV1 08.00 Yle Uutiset. 18.10 Urheiluruutu. 15.30 Virittäjät. 19.05 Millerit (S). MTV3 06.00–07.10 Voittostudio. 07.56 Dinotassut (S). 07.04 Puuharit (S). 20.05 Vuosia nuoremmaksi. 19.05 Urheiluruutu. 07.25 Transformers Rescue Bots (7). 16.05 Seniori työssä. 19.20 MTV Sport Extra. 19.00 Naapurit-tuloslähetys. 08.05 Elias ja pelastusryhmän seikkailut (S). 13.00 Legenda suojelijoista (12). 15.00 Neljän tähden illallinen. Sub 06.00–08.00 Voittostudio. 10.30 Ravintola Kong Hans – unelma tähdistä. 16.20 Vääpeli Körmy ja Marsalkan sauva (S). 23.40 Sons of Anarchy (16). 08.24 Roni Neutroni (7). 16.45 Onnenarpa. Yle TV1 08.00 Yle Uutiset. 14.45 Näin Norjassa. 09.05 Tom & Jerry Kids Show (S). 07.50 Martta puhuu (S). 11.40 Yle Uutiset Keski-Suomi. 11.00 Mike & Molly (S). 21.50 Yle Uutiset. 17.00 SM-liiga: HIFK – KalPa. 11.00 Tanskan kaunein koti. 19.00 Seitsemän Uutiset. 08.30 Eläinten ABC. 14.15 Mitä tuli tehtyä. 14.00 Middle (S). 23.25 SM-Liiga: Illan Parhaat. 09.05 Ylen aamu-tv. 08.19 Maapallottelua. 08.50–08.55 Kerrostaloelämää (7). 21.50 Yle Uutiset. 15.15–15.54 Hädänalaisten eläinten ystävä. 21.00 Villi tusina (S). 20.45 Urheiluruutu. 21.00 Bones (12). 09.30 Huomenta Suomen Uutiset. 09.00 Hurja painonpudotus UK. Krisse Salmisen johdolla poliittista kenttää kyykyttävät Kari Hietalahti, Teemu Tammisalo, Mari Peranoski ja Taneli Mäkelä. 10.05 Ykkösaamu. 23.20 Kova laki: Erikoisyksikkö (16). 06.00 Studio55.fi. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. Uudella avovaimolla on tummaihoinen poika. 20.05 Aku ja 7 ihmettä (7). 22.00 Kymmenen Uutiset. 11.45 Yle Uutiset ItäSuomi. 15.10 Suhdekoukerot (7). 15.05 Yle News. 17.00 Pikku Kakkonen. 10.55 Teiniäidit. 09.22 Aika härdelli! (7). 12.55 MasterChef Australia. 14.00 Elämää Philadelphiassa (12). 21.15 YleLeaks. 13.45 Hauskat eläinvideot. 08.44 Babar ja Badun seikkailut (S). 14.00 Diili. 17.55 Emmerdale (12). 10.00 Kotiin takaisin (12). 14.05 Cheerleadingin SM. NäyTTElyT KUHMO Juminkeko, Kontionkatu 25. 00.00– 03.24 FOLK-raati. 21.30 Uutisvuoto. 19.00 SM-liiga: HIFK – KalPa. 14.30 Neljän tähden illallinen. 19.10 Siskonpeti (7). 21.00 Mustat lesket (12). 22.55 Girls (16). 09.30–10.00 Pokémon (7). 18.15 Kätilömies (7). 11.30 Yle Uutiset Pirkanmaa. 20.00 SuomiLOVE. 19.00 Seitsemän Uutiset. 18.00 Yökylässä Maria Veitola. 17.25 Kauniit ja rohkeat (S). Yle TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 22.25 MTV Sport Uutiset. 03.15 Isänmaan toivot (12). 00.00 Tulossa: Ihon alla. 21.00 A-studio. 11.00 Yle Uutiset. 08.10 Elias ja pelastusryhmän seikkailut (S). 18.00 Myytinmurtajat. 02.05–06.00 Voittostudio. 23.25 SM-liigan viikkomakasiini. 11.15 Ola, Topi ja Tapsa 300 vuotta. 12.05 Ilveksiä ja ihmisiä. 21.00 Totuuden treffit. 14.15 Saman taivaan alla: Unelmien nainen. 19.30 Salatut elämät (7). 06.25 Red Caps (S). 10.28 Teiniäidit. 11.30 Omin silmin maailmasta. klo 18, 8.1. 18.50 Tulossa: Akin ja Ritan rakkausdieetit. 09.00 Holby Cityn sairaala (12). 11.50 Yle Uutiset Pohjanmaa. 13.00 Urheiluviikonloppu. klo 14, 6.1. 17.00 Yle Uutiset. 19.10 MTV Sport Uutiset. 15.40 Ampumahiihdon MC: Naisten yhteislähtökilpailu. 13.00 Urheiluviikonloppu. 08.30 Guinness World Records û Ihmeelliset ennätysvideot. 20.20 Uusi Sherlock (12). Valokuvanäyttely Vieraana Vienassa ja Aunuksessa. 17.55 Pop’n’Roll. 11.55–12.53 Sukelluspioneerien jalanjäljissä. 07.39 Pasin ja Kielon valtakunta (S). Yle TV1 05.55 Tosi tarina: Paulin kotiinpaluu. 18.58 HS-sää. 12.50 Neljän tähden illallinen. 17.00 Valehtelevat viettelijät (7). 08.47 Petteri Kaniini (S). 16.00 Top Gear. klo 16, 7.1. 19.30 Salatut elämät (7). 22.20 Päivän sää. 09.28 Tenavat (7). 12.50 Paholainen pukeutuu Pradaan (S). Nelonen 05.00 Ennustaja-TV. 01.35–05.30 Voittostudio. 21.55 Urheiluruutu. 00.25 Myytinmurtajat – Top 25 Special. 11.40 MasterChef Australia. 19.00 Seitsemän Uutiset. 21.00 Kuninkaan mies: Maailman laidalla (12). 11.30 Tyhjätaskut (S). 00.30 Newsroom (12). 18.55 Naapurit-tuloslähetys. 19.00 Yle Uutiset. 17.40 Urheiluviikonloppu. 13.40 Niskavuoren naiset (7). 10.45 Seniori työssä. 15.55 Salatut elämät (7). 22.35 Wallander: Salaisuus (16). 21.30 Dokumenttiprojekti: Jumalan nimissä (12). 10.30 Tanskan kaunein koti. 01.50 Fringe – rajamailla (12). 10.50 Onnenarpa. 12.15 Yle Oddasat. 17.00 Yle Uutiset. Menoinfo Mari Kalkun esiintyy Kuhmossa loppiaisena.. 22.35 Legends (16). 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. 12.55 Murdochin murhamysteerit (12). 18.58 HS-sää. 21.00 Elokuva: Cowboys & Aliens (12). 01.05 Hotellit kuntoon, Gordon Ramsay. 6.1. 19.35 Siskonpeti-potpuri. 12.15 Arkistokuvia: Rahan rata (S). 11.55 MTV.doc: Sorsien sukua. 14.30 Glee (7). klo 18, 9.1. 18.00 Yle Uutiset. Yle TV2 07.45 Pikku Kakkonen. 06.00 Lazy Town (S). 07.00 Onnenarpa. 15.00 Yle Uutiset. 07.46 Nimipäiväonnittelu: 10.1. 09.01 Karvinen (7). ElokuvaT KUHMO Kunnon Dinosaurus (3D) -K7/41h 40min, 6.1. 09.25 Pokémon (7). 22.35 Mentalist (12). 23.30 Elokuva: Huomenna taistelun alettua (12). 12.35 Äidittömät (S). 20.00 Maastopyöräilijä kuilun partaalla. 19.00 Elokuva: Blondit luokkakokouksessa (S). 09.02 Nokkelikot (7). 10.00–10.50 Prisma: Oudoimmat luonnonilmiöt. Ohjelma: www.kuhmowinter.fi. 22.50 Rautarouva (12). 09.00 Elokuva: Alvin ja pikkuoravat (S). 11.05–12.00 Lääkärit. 08.40 Littlest Pet Shop (S). 03.05 Hurja painonpudotus UK. 11.30 Piilokamera. 07.48 Hyrräpäät (S). 13.35 Urheiluviikonloppu. 17.50 Hauskat kotivideot. 23.35 Millerit (S). 20.30 Yle Uutiset. 21.15 YleLeaks. 11.05 Pisara. 10.45 Mittatilaustyönä. 11.50 Kädettömät kokit. 09.05 Studio55.fi. 15.00 Kohti Rioa: Herman Kare -turnaus. 22.55 Rysän päällä. 09.00 Yle Uutiset. 19.30 Kioski: Aleksi´s wonderland. 11.00 Yle Uutiset. 16.00 Doc Martin (7). 18.00 Yle Uutiset. 22.05 Alamäkiluistelua. 19.45 Löytöretkiä maailmaan. 22.30 Girls (16). 11.00 Tanskan kaunein koti. 21.00 Independence Day – maailmojen sota (12). Yle TV1 09.01.2016 klo. 19.10 MTV Sport Uutiset. tammikuuta 2016 – KUHMOLAINEN 13 TV TV l LAUANTAI 9.1. 15.30 Fresh Off the Boat. 09.35 Lohikäärmeratsastajat (7). Lauantai-illan pelastaja YleLeaks ottaa kantaa viikon kuumimpiin tapahtumiin ja töppäyksiin. 22.40 Nuuskija (16). 12.30 Simpsonit (7). 07.00 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (7). 10.30 MasterChef Australia. Sub 06.00–08.00 Voittostudio. Yle TV2 07.45 Pikku Kakkonen. 17.00 Yle Uutiset. 13.20 Neljän tähden illallinen. 15.15 Luontohetki: Eläintarinoita. 21.25 Keno. 22.10 Päivän sää. Runorunin musiikissa soitinten hallinta yhdistyy perinnetietoisuuteen ja mielikuvituksellisuuteen. 10.00 Ihmiskokeita. 09.55 Loton ja Jokerin tulokset. 12.30 Teiniäidit. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 11.00 Yle Uutiset. – 4.3. klo 18. 13.00 Kioski: Marjan vallassa. 09.00 Galaxi. 19.05 Aku ja 7 ihmettä (7). 09.15 Late Lammas (S). 11.15 Yle Uutiset Lounais-Suomi. 15.40 Zoo Tales Special 1 (S). 06.25 Ylen aamu-tv. 00.05 Poliisit – kotihälytys (12). 11.00 Simpsonit (7). 09.55 Yle Uutiset. 11.50 LIVE: Tiedä ja Voita. 08.23 Ryhmä Hau (S). 23.30–00.10 Ykkösaamu. 07.50 Hauskat eläinvideot. 08.25 Chuggington (S). 20.50 Urheiluruutu. 10.28 Teiniäidit. 07.46 Nimipäiväonnittelu: 9.1. 20.00 Amazing Race. Petolan luontokuvaillat vetää Ville Heikkinen, 23-vuotias kuhmolainen luontokuvaaja, joka saa kuviinsa taltioitua hetken ja sen tunnelman. 03.45 Zero Hour (12). 15.40 Kolme tarinaa: Rumat ankanpoikaset. 11.25 MasterChef Australia. 11.24 Teiniäidit. 09.30 Saman taivaan alla: Unelmien nainen. 19.30 Miehen puolikkaat (7). 17.10 YleLeaks. 09.36 Villi tulevaisuus (7). 20.00 The Voice of Finland. 17.00 MTV Sport: Ravikunkku. 16.50 Himohamstraajat (7). 10.00 Star Wars Rebels (7). klo 16. 15.20 Ylen aamutv: Tänään otsikoissa. 21.00 Vares – Pahan suudelma (16). 14.55 Suomen huutokauppakeisari. 23.43 Game of Thrones (16). 01.05 Southland (16). 16.50 Novosti Yle. 02.50–06.00 Voittostudio. 14.30 Yle Live: Herra Ylppö & Ihmiset. 08.00 Astral Tv. 16.30 SM-liiga: Ennakkostudio. 16.00 Amazing Race. Voittaako rakkaus ennakkoluulot. 19.00 Naapurit-tuloslähetys. 13.55 Neljän tähden illallinen. 17.00 Walker, Teksasista (12). 11.30 Simpsonit (7). 18.00 Dieetit vaihtoon!. 12.05 Yle Uutiset Lappi. Nelonen 05.00 Ennustaja-TV. 09.00 Yle Uutiset. 20.00 Pimeä historia: Ahvenanmaan noidat. 08.30 Jaksa paremmin. 08.20 Hauskat eläinvideot. 21.00 Rauhassa – Robin. 23.35 Rikoksista pahin (12). 18.55 Mitä tänään syötäisiin?. 22.00 Ylikomisario Banks (16). ma-pe klo 12 – 18. 18.58 HS-sää. 18.05 Maailman kauheimmat naapurit. 18.30 Urheiluviikonloppu. 18.30 Akuutti. 19.10 Palloilua: Keilailua. MTV3 05.30 Aamusää. 19.00 Foylen sota (12). 20.30 Yle Uutiset. 15.30 Neljän tähden illallinen. 11.23 Teiniäidit. 13.30 Friends with Better Lives (S). Kuhmo-talo, Luontokeskus Petola, Kuhmo kaupunginkirjasto, Juminkeko. 01.28 Game of Thrones (16). 07.02 Nallepaini
Pääkkönen antoi kiitosta työmaapäällikkö Jouni Tertsuselle, jonka johdossa rakennustyö vietiin läpi tiukassa aikataulussa. – Hyvin, hyvin kylmältä näyttää viikon puoliväli. Kaupungin edustajien mukaan Honkalinnan rakentamisen taso vetää vertoja Kuhmo-talolle. Siinä käytiin läpi rakentaminen, kalusteet, laitteistot sekä tilattu varustelu. Vaihtelevaa pilvisyyttä, vähäisen pakkaslumisateen mahdollisuus. – Perjantaina aavistuksen verran tämän hetkisen ennusteen mukaan hellittää, mutta silloinkin pakkasta on 20 – 25 astetta, ehkä hieman kylmempääkin. Markku Pääkkönen Rakennusmestari MarTTi Huusko Pakkassää jatkuu koko viikon. Kajaanin Petäisenniskan mittauspisteessä oli sunnuntaina lunta vain kolme senttimetriä ja Sotkamossa kaksi senttimetriä. Ensi viikonlopuksi pakkasasteita näyttää tulevan 15 – 20. Kainuu on siinä rajalla. Pakkasta 20...23 astetta. Kajaani Kuhmo Sotkamo ?18°C 2 ?15°C ?16°C 2 ke to pe Joensuu Kajaani Lahti Oulu Rovaniemi Pori Jyväskylä Helsinki Tampere Turku Vaasa Kemi ?18 ?15 ?17 ?23 ?17 ?24 ?15 ?24 ?24 ?19 ?19 ?13 ?19 ?17 ?17 ?25 ?18 ?24 ?17 ?24 ?20 ?19 ?18 ?16 ?15 ?14 ?15 ?18 ?15 ?14 ?16 ?19 ?21 ?18 ?17 ?12 ?15 ?17 ?18 ?18 ?18 ?20 ?21 ?24 7 2 5 8. Saat sillä etuja heti. Uusi hoivakoti pian käyttöön Kuhmon kaupungin puolesta tarkastuksessa olivat mukana Markku Pääkkönen (oik) ja Ilmo Komulainen. Tällä työmaalla on ollut käytössä tarkka laatusuunnitelma sekä tiukat puhtaustasovaatimuksen rakennustöiden aikana. Tavanomaista kylmempää säätä luvassa Lämmintä Suomessa toissapäivänä Kylmää toissapäivänä Paikallisennuste tänään Kotimaa iltapäivällä Kotimaa 20 25 30 15 10 5 0?C +5 +10 +15 +20 +25 +30 Odotettavissa tänään Kainuussa Sää vuosi sitten KUHMO Nurmes Valtimo Meteorologi Joanna Rinne ?22 ?21 ?23 ?21 3 Keskiviikkona Torstaina Perjantaina Lauantaina ?24°C 2 ?19°C 3 ?20°C 4 ?18°C 3 Märket ?1,2 °C Kuusamo ?22,0 °C Heikkoa tuulta. – Suurin osa Suomea on tällä hetkellä aika lumetonta. Vertailukausi on vuodesta 1981 vuoteen 2010. Viikon päästä Suomeen virtaa hieman lauhempaa ilmaa ja lämpötila voi olla -10 – 15 astetta. tammikuuta ensimmäiset asiakkaansa. Rakennusvalvonnasta vastannut rakennusmestari Markku Pääkkönen ja kaupungin edustajana jälkitarkastuksessa mukana ollut Ilmo Komulainen olivat tyytyväisinä työn jälkeen. – Toki on huomattava, että esimerkiksi tekniikassa ja rakentamistavoissa on tapahtunut suuria muutoksia. Kunnon paukkupakkaset ovat vuorossa keskiviikkona ja torstaina, kun pakkanen kiristyy -30 – 35 asteeseen. Korkeapainevoittoinen sää ei tuo laajoja lumisateita. A Hoivakoti Honkalinnan rakentaminen on toteutettu todella korkeatasoisesti. Lumitilanne vaihtelee Kainuussa suuresti. Suomussalmella lunta oli 21 senttimetriä. Samoilla linjoilla olivat lvi-suunnittelusta vastannut Pertti Ruokolainen ja lv-rakentamisesta vastanneen LVI-Aitan Mikko Korhonen. Lisäksi olivat mukana Pertti Ruokolainen ja Mikko Korhonen, jotka tarkastavat ilmastointihuonetta. Alkuviikon pakkaslukemat ovat Kainuussa talviset kylmät, -15 – 20 astetta. 14 ELÄMÄNMENO KUHMOLAINEN – Tiistaina 5. tammikuuta 2016 Tämä etukortti on kohta Sinulla Hyvä kanta-asiakas! Posti tuo Sinulle pian Kuhmolaisen uuden kanta-asiakaskortin. Päivystävä meteorologi Ilona Láng Ilmatieteenlaitokselta kertoo, että alkanut viiden päivän jakso on esimerkiksi Kajaanissa 10 – 12 astetta tavanomaista kylmempi. Uudenvuodenaattona 2 600 kerrosneliön tiloissa liikkui tarkkaa asiantuntijajoukkoa, sillä meneillään oli vastaanottotarkastuksen jälkitarkastus. Molemmat ovat näkyneet sekä rakentamisen aikana että lopputuloksessa, painotti Markku Pääkkönen. – Viimeistely talossa on viimeisen päälle. Ja lisää vuoden varrella. Ota talteen tapaillaan! Kanta-asia kas 2016 Martti Huusko martti.huusko@slpmedia.fi Kuhmon uusi, Honkalinna-nimen saanut hoivakoti ottaa vastaan 12. Puolangan Paljakassa lunta on 40 senttimetriä. Täytyy sanoa, että työn jälki on todella korkealaatuista, totesivat Pääkkönen ja Komulainen. Lopputulosta voi verrata Kuhmo-taloon
sähköpostit ........ VIRTANEN AJAN SÄVEL PÄIVYRI Tänään on tiistai 5. Tule tutustumaan! luomuporkkanasosetta maa-artisokkasosetta juuressosetta bataattisosetta punajuuriperunasosetta Nyt saatte erilaisia soseita monenlaisiin ruokiin.. Katso lisätiedot http://www.kuhmo.fi/uimahalli Vesijumpat jatkuvat ma 11.1.2016. lakko) tai asiakkaasta johtuvan syyn vuoksi voi julkaista ilmoitusta, lehti ei vastaa ilmoittajalle aiheutuneesta vahingosta. Toimitusjohtaja Jussi Komulainen esittelee kehittyvää toimintaa. KIRJASTON AUKIOLOAJAT 5.1.2016 alkaen Ma-ke, pe klo 10.00 – 19.00 To klo 10.00 – 16.00 La klo 10.00 – 15.00 Arkipyhäaatot klo 10.00 – 16.00 Kulttuuritoimi KUHMO, Leipurintie 13, Puh. www.kuhmolainen.fi Osoite: ................................... Kainuuntie 103, 88900 Kuhmo Puhelin: ................................. Myyntijohtaja Kirsi Kela 044 332 5332 Toimitus 044 332 5320 Jarno Hiltunen 050 430 7458 ........................................................Marjatta Kurvinen 050 566 2493 Ilmestymispäivät ................... ALV 10%) Tiistai Perjantai, klo 16 Perjantai Keskiviikko, klo 16 AINEISTOAIKATAULU Ma – la klo 6.30 – 11.00 Puhelut palvelunumeroon ovat ilmaisia. Helmikuun saunailta to 4.2. Henkilötietolain edellyttämä rekisteriseloste on nähtävillä Kuhmolaisessa. Kiellot ja kyselyt rekisteriselosteesta kir jallisina ja allekirjoitettuina osoitteeseen: Kuhmolainen, Kainuuntie 103, 88900 Kuhmo. Kalevalan Kuntoutuskodilla) alkaen kello 18. Näitä kaikkia löytyy nyt meiltä. Kuhmo LT 2014 ................................. Katso perjantain lehdestä markkinatarjouksemme! No-Pan Auto, Kuhmolainen TI 5.1.2016 Koko: 99 x 100 mm • Aineisto: TO 31.12.2015 S L T T O I V O T U S N A A R A T A H A R H A T K A R U U U R A S P A R T A S U U K O R I S S A O S A T A I L M E A S E A N A L T U N I S O T O T N G K A A S O S T A R K S A P A R O K I V E T I N T I A A A M U I L O T A L I S T U S S O R J A A A R I B T I E T O K I S A A A T O S A S K I T T A L O I N A R I K O N I P I E N I I S Ä T Ö N T I L K E K I P U R L L K A P U S T A K A N A T A R H A A U T T I I L M A N A L A N K A A S K U I N T A I M I S T O N A A T I T S I K I Ä V Ä A T O S V A R T A L O E T A T A V I O T P O R A T A I P T E L Ä I N K A A O S B A N T U O S O I T E K E H U T M A N I L A U T U N N E V A A A T L A T O K A N T D N E V A T P U T I N K A A L I T R A K O N E N M A T I A S I H A I L U I N A T S U L I N K A S T A A K T R K A T I T M A N I A V A S K I S A K S A T P A K A R I M A A R I A T A L A I N V E T E L I M A L T T I K K U P A R I T L I T T E R A T O M U S U S I A I T T A I H A S T U N U T A V T O K I O A I N U T R R L O U K A T A R A S T A S V A A I T A A V O I N R O I K K A T A U T I N E N M E S T A R I N U O L L A O T T E E T R A T I A T T U O T T O A S T I A S T O Uudenvuoden ristikon ratkaisu www.kuhmo.fi KUHMON KAUPUNKI TIEDOTTAA KR Killan Kuhmon osaston tammikuun saunailta to 14.1. – 27.2.2016, lauantaisin klo 9.00 – 9.45. 174,00€ (hinnat sis. Nyt Family White 1,2 kg pulveri 17 € (norm. asiakaspalvelu.kuhmolainen@slpmedia.fi ilmoitukset.kuhmolainen@slpmedia.fi toimitus.kuhmolainen@slpmedia.fi Henk.koht. samassa paikassa kello 18 alkaen. Lehdellä on täydet oikeudet kaikkeen julkaistavaksi lähetettyyn aineistoon. Hyvinvointi Sampossa (ent. tarkoituksiin ilmoittamalla siitä Kuhmolaisen asiakaspalveluun. tiistai, perjantai Levikkialue: ........................... 23 €). Mukana Esko ja Maija-Liisa Luomaranta. (08) 617 820 Palvelemme: MA–PE 7.30–17, LA 9–13 www.nopanauto.fi • www.toyota.fi Tammimarkkinat! PE 8.1. AIKUISTEN UINNIN TEKNIIKKAKURSSI 16.1. 010 665 9012 ilmoitukset.kuhmolainen@ slpmedia.fi Kasviskalorit Oy Kainuuntie 126, 88900 Kuhmo Myymälä avoinna ma-pe klo 8-17, la klo 8-14 www.kasviskalorit.net Täydennämme Lieksan Laatuherkkujen valikoimaa. Muistutukset on tehtävä viimeistään kahdeksan (8) päivän kuluessa ilmoituksen julkaisemisesta. Lehti toimitetaan ylivoimainen este (lakko ym.) varauksin. Kuhmolaisella ja muilla SLP Kustannus Oy -konserniin kuuluvilla lehdillä on oikeus käyttää ja luovuttaa rekisterissä olevia tietoja suoramarkkinointiin, etämyyntiin sekä mielipideja markkinatutkimuk siin henkilötietolain mu kaisesti. Martti Huusko 044 332 5330 Konttori avoinna: .................. 112,80€ 6 kk maksuvälillä ....... Mikäli lehti ei ylivoimaisen esteen (esim. 5174 kpl Kustantaja: ............................ tammikuuta 2016 – KUHMOLAINEN 15 sarjakuvat B. Tiistaina 5. 0800 95 505 MAHDOLLISET JAKELUHÄIRIÖT TILAUSHINNAT Kestotilaus 12 kk maksuvälillä ... Vastuu virheistä ja huomautukset: Lehden suurin vastuu hyväksytyn ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä tai ilmoituksen poisjäännistä on ilmoituksen hinta. l Rivi 1,20 € + alv SEURAT SEURAT Puh. tammikuuta 2016 Aurinko nousee kello 09.49 ja laskee kello 14.25 Nimipäiviään viettävät: Ti: Lea, Leea Ke: Harri, loppiainen To: Aku, Aukusti, August Pe: Titta, Hilppa La: Veikko, Veli, Veikka, Veijo Su: Nyyrikki Ma: Kari, Karri Ti: Toini Mikä tahansa joki on valtava, jos se on suurin, minkä olet nähnyt. Suomalainen Lehtipaino Oy, Kajaani Syntymäpäivä: ...................... Tornikamari Kevätkauden avaus ma 11.1. 41,60€ Vuosikerta ............... etunimi.sukunimi@slpmedia.fi Verkkopalvelu: ...................... Titius Lucretius Carus Myydään SWIPEN pesuaineet ym. Ilmoitukset ja tilaukset 010 665 9012 ........................................................Myyntineuvottelija Eine Kotamaa 050 315 5849 ...................................................... arkisin klo 9-11 ja 12-14, la suljettu Sähköpostit: .......................... klo 10. SLP Kustannus Oy Painopaikka: ......................... 62,40€ 4 kk maksuvälillä ....... Soita 040 544 9752 Tuija Huusko. Ti laaja voi kieltää tietojensa käytön em. 10.7.1959 010 Yritysnumeroon soittaminen maksaa matkaja lankapuhelimesta 0,088 euroa/minuutti Asiakasrekisteri: Kuhmolaisen asiakasrekisterissä olevia tietoja käytetään asiakassuhteen ylläpitoon ja hoitoon. Sitoutumaton – Sanomalehtien Liiton jäsenlehti Päätoimittaja........................
suljettu Kuhmo Kainuuntie ke 6.1. ma–su 4.–10.1. ma–su 4.–10.1. 2,19 + pantit 0,80) Keräkaali 1–lk, alkuperämaa Suomi Hinta voim. tammikuuta 2016 16 ma–ti 8–21, ke 6.1. Navel Appelsiini 1–lk, alkuperämaa Kreikka Hinta voim. 1,3 kg 2 49 Rainbow Kahvit Suodatintai pannujauhatus, 500 g (4,98/kg) Suomalainen. 12–18 to–la 8–21, su 10–21 Kuhmo Kainuuntie la 8–18, su 12–18 S-market Kuhmo Kainuuntie palvelee loppiaisena 6.1. Apetit Kermaperunat Pakaste, 700–750 g (3,45–3,70/kg) Atria Kunnon herkkulenkki 450 g (6,42/kg) Atria Naudan XXXL-jättileike 390 g (24,33/kg) Suomalainen Suomalainen 5 99 kg Snellman Maatiaispossun uunifilee Maustettu, n. klo 12–18 Hyvää loppiaista! 2 99 4 95 98 3 39 9 49 2 89 2 59 89 kg 49 kg Pingviini Maustetut kermajäätelöt Laktoositon, 1 l Vaasan Ruispalat 6 kpl, 330 g (2,97/kg) Valio Oltermanni Kermajuusto tai Kermajuusto 17 % 0,9–1 kg (4,95–5,50/kg) Novelle Kivennäisvedet 2 x 1,5 l, 3 l (0,73/l) (sis. KUHMOLAINEN – Tiistaina 5