>> 19 Pulkkiset panivat toimeksi 6 4 1 4 8 8 1 2 6 5 8 5 1 5 4 5. Siihen kootaan myös tarinoita Pulkkisista. >> 10 Pääkirjoitus: Kuhmossa luonnollinen tapa tuottaa energiaa on puun käytössä syntyvien sivutuotteiden jalostaminen eri tavoin energiaksi. MARRASKUUTA 2015 NRO 88 Muistettiin myös Eino Malisen hauta löytyi ja sille vietiin kynttilöitä. PERUSTETTU 1959 | WWW.KUHMOLAINEN.FI | IRTONUMERO 2 € PERJANTAI 6. Kuhmossa asuu noin 500 Pulkkista. >> 9 Näy! Näkymistempaus muistutti väkeä heijastinten tärkeydestä. Kuvassa Luken biokaasulaitos Sotkamossa. >> 5 Simo palasi yrittäjäksi Paluumuuttaja: Yrittäjyys mahdollisti Simo Raution palaamisen kotikonnuille. >> 2 Simo Rautio on Rakennusja kalustepalvelu Rautio Ky:n yrittäjä. Maatila voi muun muassa tuottaa energiaa biokaasulla. >> 6 Biokaasusta omaa energiaa Kuhmon Pulkkisista ryhdytään tekemään omaa sukukirjaa. Luken tutkija Elina Virkkunen puhui biokaasun hyödyistä Kuhmossa
Se tuo esille monia uusia kasvoja – voi puhua jopa lahjakkuuksista, jotka haluavat esittää osaamistaan Lentua-saliin saapuvalle yleisölle. Minulla on huippuisä. Aloittelevat ja vähän pitemmällekin ehtineet muusikot Kuhmossa tai vähän kauempanakin saisivat tervetullutta lavaesiintymisharjoitusta ja pystyisivät näin luomaan rutiinia vaikkapa Kuhmon tuleviin Tangolaulun taitokisoihin. Täällä Kuhmon Lämpö Oy:n tuottama kaukolämpö on laajassa ja tehokkaassa käytössä. Hän oli kova metsästysja kalastusmies. Veikko Kilpeläinen Kuhmo Lasse Suominen Kuhmo Meeri Kärnä Kuhmo Velipekka Tuovinen Kaavi Isä on nyt haudassa. Marjatta Kurvinen. Myös Kuhmo Oy tuottaa tällä hetkellä brikettiä eri puolilla Suomea käytettäväksi. Jo kahdettakymmenettä kertaa järjestetty kilpailu on monella tavoin kiinnostava. Harva kunta tai kaupunki pystyy Suomessa osoittamaan lähellekään samaa energiaomavaraisuutta kuin Kuhmossa. Lienenkö kerennyt isän sylissä ollakaan. 2 KESKUSTELE KUHMOLAINEN – Perjantaina 6. Kuhmo Oy tuottaa valtaosan lämpöyhtiön tarvitsemasta raaka-aineesta. Onneksi edes jotkut, kuten Vesantalo Ylä-Vieksillä on kokenut erilaisten hankkeiden myötä uuden nousun. Hänet haudattiin kaksi viikkoa sitten. Miltäpä kuullostaisi vaikkapa kuukausittain eri kylillä paikallisin voimin järjestetyt ohjelmalliset tangoillat. Näin pellettipolttimon omistajat kaukana Kuhmosta saavat puhdasta, uusiutuvaa materiaalia lämmön lähteeksi. Kela, Naapurinvaara ja Karanka olivat aikanaan Kainuun kesäisten tanssien vetovoimaisimpia keskuksia. Omat ratkaisut vaikuttavat energiataloudessa Pääkirjoitus 6.11.2015 Päätoimittaja Martti Huusko Puh. marraskuuta 2015 ”Aivan mahtavaa, että Kuhmo voi profiloitua upeilla villieläimillä! Nyt vain tuotteistamaan uusilla tavoilla susia ja muita luonnon ihmeitä.” ”Villieläimillä voi Kuhmo profiloitua, mutta ei niin, että joku laji tai jotkut lajit runsaudessaan ovat uhka toisille eläinlajeille. Yleisöä saapui läheltä ja kaukaa nauttimaan yhdessä olosta, tanssista ja kesäillan hienoista hetkistä. Kantolan teollisuusalueella voi nähdä muutoinkin, miten puualan yrityksistä Kuhmon AA-Puulta ja Crosslam Kuhmon tehtaalta kuivattu tavara liikkuu kuljetusputkia pitkin suoraan pellettitehtaan tuotantoon raaka-aineeksi. Hän eli 95-vuotiaaksi. Gallup: Millainen isä sinulla on/oli. Ne tarjosivat syrjäkylillä lähietäisyydellä nuorille mahdollisuuden tavata ja pistää jalalla koreasti. Hänestä jäi hyvät muistot. Isä täyttäisi joulukuussa 100 vuotta, jos eläisi. Samalla tapahtumat tarjoaisivat myös paikallisille asukkaille ja muille kiinnostuneille mahdollisuuden vähän erilaiseen liikuntaan. Samoin kilpailu osoittaa, kuinka paikallisesti ja laajemminkin ihmiset, suuri yleisö, haluaa tulla katsomaan ja kokemaan yhdessä esiintyvien esiintyjien kanssa tangon taikaa. Läheistä ja mukavaa Kolumni Martti Huusko martti.huusko@slpmedia.fi Kirjoittaja on Kuhmolaisen päätoimittaja V iime aikoina on puhuttu yhä enemmän uusista energiamuodoista. Näin Kuhmosta ja lähialueilta tuleva sahatukki käytetään parhaalla mahdollisella tavalla. Hän elelee yksin Kuopiossa ja on vielä hyvinvoiva mies. Hän teki elämäntyönsä yrittäjänä. Itselläni tangokokemukset ovat jääneet viime vuosina vähiin. Nykyään useimmat pienet seurantalot ovat hiljenneet. Täytyy sanoa, että ympäri Suomen tulleet tangolaulajat yllättivät myönteisesti tasokkuudellaan. Sitäkin kannattaa kokeilla. Olen ollut vauvasta asti orpo. Pienimuotoiset nostalgiatangot säännöllisesti eri kylillä järjestettynä voisivat tuoda kylille uudenlaista vipinää ja virkistystä. ” www.kuhmolainen.fi Jotenkin turhaa mennä luettelemaan ja arvioimaan susilaumojen määriä ennenkuin pysyvä lumi on maassa ja ennenkuin jäljistä on voitu varmistua laumoista. Muistan kuitenkin hyvin, minkälainen tunnelma vallitsi aikanaan Kelolla tanssilavan parhaina vuosina. Me lapset olimme siinä mukana. Kylätoimikunnat ovat juuri nyt haastavassa tilanteessa. Nykytekniikka mahdollistaa myös maataloudessa energiantuotannon karjankasvatuksen sivutuotteena. Kesällä hän täyttää 92 vuotta. Isä sai sodassa syövän ja kuoli vuonna 1945. Lukijat keskustelevat susikannan määrästä Kuhmossa K uhmon perinteinen römppäviikko alkoi viime viikonloppuna vauhdikkaasti Tangolaulun taitokisojen musiikkipläjäyksellä. Niiden pitäisi saada aikaan sykettä ja toimintaa kylätaloille, entisille kouluille. Siitä onnittelut ja kiitoksetkin aktiivisille kyläläisille. A Tangon taikaa voisi hyödyntää monin eri tavoin. 044 332 5330 Isät oli siihen aikaan savotoilla eivätkä ehtineet lasten kanssa puurtamaan. Susia on Kuhmossa runsaasti se tiedetään. Kuhmossa luonnollinen tapa tuottaa energiaa on puun käytössä syntyvien sivutuotteiden jalostaminen eri tavoin energiaksi. Isän kanssa opin työntekoon. Esillä on ollut tuulienergia, maasta pumppaamalla otettava lämpöenergia, aurinkopaneelit ja muut ratkaisut. Niiden merkitys oli todella suuri. Vähemmälle huomiolle ovat jääneet paikalliset pienet maamiesseurantalot, nuorisoseuratalot, työväentalot tai vain seurantalot
Hyvärisen Leipomon konsulentti Maanantaina 9.11. UUTTA MEILLÄ: Hiilihapollinen LÄHDEVESI 1,5l 6-pack 0,29 l sis. Perjantaina 6. 3.9.2015 alk.. ellei toisin mainita Uunituoretta! KPL 2 99 Hyvärisen Leipomon HYVÄKÄS 500g 5,98 kg PL 1 69 Pepsit ja Montain Dew virvoitusjuomat 1,5l 0,86 l sis. pantin 0,40 PACK 21 99 Tavallista parempi Ruokakauppa KUHMO MA-PE 8-21, LA 8-18, SU 8.11. 040 829 8890 Tarjoukset voimassa PE-LA 6.-7.11. Kunnon ruokajuhlat isälle! Tavallista paremmasta ruokakaupasta parhaita paloja eduksesi. Hyvärisen Leipomon konsulentti TUORE LOHIFILEE Norja Juomapuolta: 7 95 17 95 KPL 10 90 Sidottu KUKKAKIMPPU Hollanti PKT 3 99 PRESIDENTTIKAHVIT 500g 7,98 kg myös tumma paahto HK Takuumurea naudan ULKOFILEE Suomi KG 5 99 Palvelutiskimme palvelee ma-to 8-17, pe 8-18, la 8-15 KG 1 29 Hyvärisen Leipomon VOIPITKO 450g 11,09 kg Isänpäiväpöytään meiltä jos jonkinmoista kakkua! Tule valitsemaan mieleinen. marraskuuta 2015 – KUHMOLAINEN 3 KUHMO, Torikatu 24, puh. pantin 0,40 ilman korttia 2,49-3,05€/plo (1,39-1,77/l) sis. PACK 4 99 ATERIABAARI! Kokoa mieleisesi lounas tai päivällinen runsaasta valikoimastamme! 16,90 /kg Kunnon ruokajuhlat isälle! Tavallista paremmasta ruokakaupasta parhaita paloja eduksesi. pantit 3,60, hinta voim. suljettu Aina tuoretta! KG 69 Gala OMENAT Puola Conference PÄÄRYNÄT Hollanti IRTOMAKEISET KG KG KPL 4 99 Perjantaina 6.11. pantit 2,40 -28-44% Etu K-Plussa-kortilla Tuborg III-OLUT 0,33l 24-pack 2,32 l, sis
. Myös rakennusjätettä on löytynyt, kuten lankunpätkiä. Voimalaitokset 2,85 % . Niemiskyläntieltä on purettu pois vuonna 1973 valmistunut puinen, jatkuva palkkisilta ja tilalle rakennetaan uutta. Kuluvalta verovuodelta 2015 toimitettavassa verotuksessa kertyy kaupungille ennakkotiedon mukaan kunnallisveroa 24,6 miljoonaa euroa eli 127 000 euroa (-0,5 %) edellisvuotta vähemmän. Yleinen kiinteistövero 0,98 % . Vakituiset asuinrakennukset 0,54 % . Petola jäi taas talvilevolle Luontokeskus Petola on laskeutunut jälleen talvilevolle eli on sulkenut ovensa talveksi. Kiinteistöveroa Kuhmon kaupungin tavoitteena on kerätä vuoden 2015 tapaan noin 2,1 miljoonaa euroa. . Kuhmo pitää verot entisellä tasolla Paineita korotukseen oli, mutta talous pyritään tasapainottamaan rakenteellisilla muutoksilla verofakta . Kirkon alapohjaa raivataan Kaivinkone on häärinyt Kupsusenjoen siltatyömaalla.. Jo parin viikon ajan on kirkon luona nähty salaperäinen auto, josta on mennyt letku kirkon kivijalan sisäpuolelle. Uusi, puukantinen teräksinen palkkisilta valmistuu loppuvuodesta 2015. Paineet kiinteistöveron nostamiseen ovat melkoiset, mutta kaupunginhallitus esittää, että kiinteistöveroprosentit pidetään ennallaan vuonna 2016. Ihan kokonaan ei ovi kuitenkaan ole kiinni, vaan tilauksesta Petolaa esitellään ryhmille ja tilaisuuksia järjestetään sopimuksen mukaan. Arvioitu yhteisöverotuotto vuonna 2016 noin 2,4 miljoonaa euroa. Hankkeen kustannusarvio oli 356 310 euroa, mutta se alittui lähes 100 000 eurolla. . Kuhmon veroprosentti on tällä hetkellä 21,5. Tavoitteena oli myös selvittää monikerrosrakentamisen käytännön opetuspaikan toteuttamisen edellytykset osaksi Woodpoliksen toimintaa. Alustavan talousarvioennusteen 2016 mukaan Kuhmon kaupungin tulos on noin miljoonan verran alijäämäinen, elleivät kaupungin toimialat pysty karsimaan toimintamenojaan noin 3,7 %:lla kuluvan vuoden toimintamenoista. Kirkkoherra Timo Suutari kertoo, että siellä raivataan ja tasataan kirkon alapohjaa. Lisäksi pyrittiin saamaan puuelementtien valmistus ja puuelementtien asennus valtakunnalliseen rakennusalan perustutkinnon opetussuunnitelmaan. Hankkeen tavoitteena oli nostaa henkilöstön osaamisen tasoa, aikaansaada elementtija monikerrosrakentamisen ja puurakentamisen komponenttivalmistuksen koulutuskokonaisuus, tuottaa sitä varten oppimateriaali sekä myös verkkoja etäopetuksen toteutusmalli. . Nyt voimassa olevalla 21,5 prosentilla arvioidaan kunnallisveroa kertyvän vuonna 2016 noin 24,3 miljoonaa euroa ja yhteisöveroa noin 2,4 miljoonaa euroa. Kirkon alapohja on hyvin epätasainen, korkeimmat kumpareet ovat jopa puolimetrisiä. Kuhmon kaupungin tuloveroprosentti vuonna 2016 21,5 % . Liikenne ohjataan sillan viereen rakennettavan kiertotien ja varasillan kautta. Rakentamaton asuinpaikka 2,0 % . Myös kaupungin Woodpoliksessa toteuttama Puurakentamisen uudet liiketoimintaketjut -niminen hanke päättyi 31.8.2015. . Kaupungin Woodpoliksessa toteuttama Elementtija puukerrostalorakentamisen osaamisen kehittäminen -niminen hanke päättyi 31.8.2015. . Sen tavoitteena oli aikaansaada uutta liiketoimintaa kainuulaisille puunjalostusyrityksilVesi virtaa vuolaana Katerman voimalaitoksen alapuolella. Arvioitu kunnallisverotuotto vuonna 2016 noin 24,3 miljoonaa euroa . Maalämpöön siirtyminen tapahtuu Suutarin mukaan vuoden päästä. . Vuoden 2015 tulos on muodostumassa hieman ylijäämäiseksi, mikäli sote-kuntayhtymän tulos pysyy talousarviossa. Yhteisöveroa ennakoidaan tulevan 2,8 miljoonaa euroa. Yhteisöveron arvioidaan kasvavan edellisvuodesta 203 000 euroa (+ 7,7 %). Pohja tasoitellaan, jotta ilma pääsee kiertämään paremmin. Koska kirkon pohja on hyvin laaja, kestää operaatio arviolta kolme viikkoa ja ainakin ensi viikko vielä menee, että tulee valmista. Voimalaitosten kiinteistövero on suurempi kuin muiden kiinteistöjen. . Tällöin yleinen kiinteistövero olisi 0,98 prosenttia, vakituiset asuinrakennukset 0,54 prosenttia, muut asuinrakennukset 1,08 prosenttia, voimalaitokset 2,85 prosenttia ja rakentamaton asuinpaikka 2,0 prosenttia. Vuonna 2014 Kuhmon kaupungille kertyi ylijäämää noin 1,5 miljoonaa euroa. Korjaustyöt valmistuvat loppuvuodesta 2015. Tätä tavoitetta täsmennettiin hankkeen aikana koskemaan ainoastaan puuelementtien asennusta. – Imuroidaan hiekkaa ja maa-aineksia pois. Muut asuinrakennukset 1,08 % . Samalla tila valmistellaan maalämpölaitteita varten. marraskuuta 2015 Martti Huusko martti.huusko@slpmedia.fi Kuhmon kaupunginhallitus esittää valtuustolle sekä nykyisen veroprosentin että kiinteistöverojen pitämistä ennallaan. 4 PUHEENAIHEET KUHMOLAINEN – Perjantaina 6. Aikaansaatua opetussisältöä testattiin järjestämällä pilottikoulutus. Kupsusenjoen silta valmistuu joulukuussa Kupsusenjoen sillalla on menossa remontti
Aikataulullisesti vuorot palvelevat asiointija sivistystoimen kuljetustarpeita. Hankkeen konkreettisena tehtävänä oli kainuulaisen toimintamallin aikaansaaminen rakennusteollisuudelle tarkoitettujen puurakennetuotteiden ja järjestelmäpalveluiden kehittämiseksi. Kainuussa taksilupien määrä asukasta kohden vaihtelee 140 ja 693 välillä. Lähivaloilla ilman heijastinta liikkuva näkyy noin 40 metrin päästä, kun heijastimellinen yli 150 metrin päästä. . MarJatta kurvinen. Jarno Hiltunen jarno.hiltunen@slpmedia.fi Taas on se aika vuodesta, jolloin ilman heijastinta kulkeva jalankulkija maastoutuu pimeään niin etevästi, että autoilijan on vaikea häntä huomata. . Ihmiset luottavat liikaa katuvaloihin, eivätkä pane heijastinta killumaan takkiinsa. Martti Huusko martti.huusko@slpmedia.fi Kaupunginhallituksen mielestä Kuhmon taksilupien määrää ei ole tarpeellista lisätä, mutta lupia ei myöskään tulisi rajoittaa. . Jarno Hiltunen Martti Huusko le edistämällä suunnittelutoimistojen, rakennusliikkeiden, rakennuttajien ja puukomponenttitoimittajien välistä yhteistyötä. Koulujen oppilaita kuljetusten piirissä: Kontiolta 139, Tuupalasta 100 ja haja-asutusalueen kouluilta 77 oppilasta. Kuhmossa on tällä hetkellä yksi lupa 300 asukasta kohden. marraskuuta 2015 – KUHMOLAINEN 5 Vesi virtaa vuolaana Katerman voimalaitoksen alapuolella. Kuhmossa on nyt taksilupia riittävästi Koulukyyti on tärkeä monille syrjäkylien koululaisille. Juho sai poliiseilta pyöränvalon ja heijastimen. Tämän johdosta taksipalveluiden toiminta tulee säilyttää elinkelpoisena. Fakta . Älä maastoudu, käytä heijastinta! Vanhempi konstaapeli Juha Karppinen laittaa Juho Kyllösen pyörään valon. Toinen puoli asiasta on ajojen riittävyys ja toiminnan kannattavuus. Kaupunginhallitus päätti merkitä hankkeiden loppumisen ja niihin liittyvät toimenpiteet tietoonsa saatetuiksi ja hyväksyi ne. . Kellon lähestyessä pykälää, alkoi paikalle saapua enemmän koululaisia ja heijastimet tekivät kauppansa. . Niistä henkilöautolupia on 26 ja esteettömien autojen lupia neljä. Samalla sai tietoiskun siitä, kuinka edullisesta henkivakuutuksesta onkaan kysymys. Yksi lupa on keskimäärin 420 asukasta kohden. Lisäksi esikoululaisia ja päivähoidossa olevia sekä seurakunnan kerhoihin osallistuvia kulkee samoilla kyydeillä 59 lasta eli koulukuljetuksissa on yhteensä tällä hetkellä 375 lasta. Lisäksi hanke oli osaltaan edistämässä sekä CLT-levyjen että elementtien valmistuksen käynnistymistä Kuhmossa. Sopimuksia on noudatettu hyvin. Taksilupia Kuhmossa on tällä hetkellä 30. Pahimmassa tapauksessa seuraukset voivat olla kohtalokkaita. Vanhempien konstaapeleiden Juha Karppisen ja Paavo Väisäsen posti oli Tuupalan koululla. Kuhmon kaupungin henkilökuljetussopimukset ovat voimassa 31.7.2018 saakka. Perjantaina 6. Niinpä Kuhmossakin liikenneturvallisuustyöryhmä jakoi heijastimia jalankulkijoille ja valaisimia pyöräilijöille tiistaina. Hankkeen toteutuneet kokonaiskustannukset olivat 503 080,26 euroa. Sivistystoimen kuljetuksissa on autokalustona 1+8 hengen vaihtoehtoisvarustettua autoja 15 sekä 5–6 pienoislinja-autoja. Myös poliisi otti osaa näkymistempaukseen, jossa oli jaettavana 110 pyöränvalaisinta ja 55 heijastinta. Syytä muistutteluun on, sillä Liikenneturvan mukaan viime vuonna heijastinta taajama-alueella käytti 56 prosenttia suomalaisista ja valoa 48 prosenttia pyöräilijöistä. Taksilupien määrän kasvattaminen voisi lisätä kilpailua ja siten vaikuttaa suotuisasti julkisten kilpailutusten hintatasoon. Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskukselle antamassaan lausunnossa kaupunginhallitus toteaa taksipalveluiden ja lentokenttäyhteyksien olevan elinkeinoelämän kannalta tärkeitä ja tarpeellisia. Aamuisin kuljetukset tulevat keskustaan kello yhdeksäksi ja paluuvuorot lähtevät iltapäivisin kello 13.10 ja 15.10. Hankkeen kustannusarvio oli 555 800 euroa. Autokoot ja reitit määräytyvät perusopetuksen oppilaiden, esikoululaisten ja päivähoitolasten kuljetustarpeesta. Juho Kyllönen taittoi koulumatkaa polkupyörällä, kun näkymistempauksen väki pysäytti hänet. Esikoululaisista, päivähoidosta sekä seurakunnan kerhoihin kulkee samoilla kyydillä lisäksi 59 lasta. Koululaisten kuljetuksia hyödynnetään myös laajemmin maaseudun asukkaiden asiointiliikenteenä. Voimalaitosten kiinteistövero on suurempi kuin muiden kiinteistöjen. Painopisteenä oli puun käytön edistäminen kerrostalojen ja suurten puisten rakenteiden rakentamisessa. Kuhmon kaupungin alueella liikennöitsijät ovat toimineet sopimuksien mukaan eikä Kuhmon kaupunki ole joutunut puuttumaan sopimusrikkomuksiin viimeisen vuoden aikana yhtään kertaa. Kuhmon haja-asutusalueen oppilaiden kuljetusreittitarve on pysynyt samankaltaisena, vaikka koulukuljetusmatkat ovat pidentyneet ja oppilaiden määrä on vähentynyt. Oppilaista on kuljetusten piirissä Kontiolta 139, Tuupalasta 100 ja haja-asutusalueen kouluilta 77 oppilasta. – Pitäisi parantaa niin nuorten kuin aikuistenkin, summasi heijastinja polkupyöränvalotilanteen Karppinen. Koulujen loman aikana asiointiliikenne hoidetaan niin sanotuilla kutsupalvelutaksilla. Jakajat olivat liikkeellä jo ennen kahdeksaa aamulla, jotta koululaiset ja työmatkalaiset tavoitettaisiin. Lisäksi tehtävänä oli nettonollaenergiaratkaisun kehittäminen sekä yhteistyön edistäminen taloteknisten järjestelmien ja energiaratkaisujen toimittajien kanssa. Taksipalvelut ovat Kuhmossa tärkeitä vanhusten ja vammaisten mutta ennen muuta koululaisten kuljettamisessa. Hänen havaintojensa mukaan lapset ja nuoret ovat käyttäneet heijastimia ihan järkevästi. Etu on siis huomattava. Autoilijan voi kuitenkin olla vaikea havaita heijastimetonta kulkijaa hämärässä ja pimeässä. Koulukuljetuksissa on yhteensä tällä hetkellä 375 lasta. Hankkeen toteutukseen vaikutti rakentamisen heikko suhdannetilanne eikä kehittämistä päästy tekemään alun perin suunnitelluissa kohteissa. Kaupunginhallituksen hyväksymässä lausunnossa tuodaan esille myös se, että samalla autokalustolla on taloudellista ja tarkoituksenmukaista hoitaa oppilaskuljetusten yhteydessä myös maaseudulla asuvien asiointiliikennettä kaupungin keskustaan ja takaisin
Pullonkaulana on kannattavuus. Varastot mukaan lukien se maksoi noin 300 000 euroa ilman arvonlisäveroa. Jarno Hiltunen jarno.hiltunen@slpmedia.fi – Biokaasulla voidaan tuottaa maatilan oma energia ja saada myyntiuotteitakin, kertoo vanhempi tutkija Elina Virkkunen Luonnonvarakeskus Luken Sotkamon toimipaikasta. . Eräällä tilalla on vain toistakymmentä lehmää, mutta sinne rakennettiin silti biokaasulaitos. Keinolannoitteita tarvitaan vähemmän, kertoo Virkkunen. Investointiavustus olisi kouriintuntuva tapa kohentaa biokaasun tuotannon kannattavuutta suomalaisilla maatiloilla. Maatila voi tuottaa oman energiansa biokaasulaitoksessa. Enemmän on jätteitä käsitteleviä laitoksia. Biokaasulaitoksessa lanta käsitellään, jonka jälkeen jäännös levitetään pellolle. – Iso juttu on ravinteiden saaminen omasta takaa. . Syntyy hapettomissa oloissa, kun pieneliöt mädättävät eloperäistä ainesta: kaatopaikoilla, soilla ja eläinten suolistoissa . Luke Sotkamoon ollaan hankkimassa liikennemetaanin puhdistusja tankkausyksikköä. Myös tiedon puute on oma haasteensa. 6 PUHEENAIHEET KUHMOLAINEN – Perjantaina 6. Biokaasulaitosta varten ei tarvitse olla tiettyä määrää lehmiä tai sikoja. 655 0095 Palvelemme: ma-la 8.30 – 21 Su suljettu 1 79 Fanta, Sprite, CocaCola 1,5 l 6-pack kg (4,99 kg) 5 99 Possun ulkofile kg 5 49 10 00 JUHLA MOKKA 3 pkt 9 90 Naudan SISÄPAISTI kg (9,90 kg) kpl 9 90 Present konvehti 3 kpl 7 90 Porsaan KYLJYKSET kg (7,90 kg) pl. Suosio perustuu sähköstä maksettavaan Suomea korkeampaan hintaan. Maatiloilla on usein jo valmiina varastointiin käyviä rakennuksia, joten niitä ei välttämättä tarvitse tehdä. vuogas.fi Elina Virkkunen puhui biokaasusta maataloudessa Kuhmon kaupungintalolla maanantaina. Rovaniemen hovioikeuden syyskuussa Kyllösen ja työttömien yhdistyksen välisessä asiassa tekemä sovintopäätös myös palautti Seija Kyllösen jäsenyyden työttömien yhdistyksessä. Biokaasun tuottaminen on tällä hetkellä kannattavaa lähinnä oman energian tuottamiseksi, mutta kyse on muustakin kuin vain siitä. . Biokaasu palvelee myös vähähiilisyyttä ja tuo rahallista säästöä, koska lannoitteita ei tarvitse ostaa. Moottoripolttoaineena biokaasu on oma lukunsa, koska ajoneuvokaasun puhdistaminen ja paineistaminen vaativat omat laitteensa. Kaasuseos, joka sisältää syntypaikan mukaan 40 – 70 % metaania, 30 – 60 % hiilidioksidia ja pieniä määriä muita kaasuja, kuten rikkivetyä . Virkkusesta onkin ilahduttavaa, että laitteiden toimittajia on alkanut ilmaantua markkinoille. . Tavoitteena on, että tulevaisuudessa biokaasulaitoksen voisi ostaa valmiina niin kuin hakelaitoksenkin. Asemalla on jo biokaasuauto, ja traktori muutetaan biokaasua käyttäväksi. Se on Virkkusen mukaan parempaa kuin raakalanta. Kasvit voivat käyttää typen paremmin hyväkseen, ja lannoitteena jäännös sopii myös luomutilojen käyttöön. Syyttäjänvirasto teki tutkintapyynnöstä syyttämättäjättämispäätöksen helmikuussa 2015. Seija Kyllönen toivoo, että työttömien yhdistys palauttaisi oma-aloitteisesti myös muiden syksyllä 2013 erotettujen jäsenten jäsenyyden. Esimerkiksi Suomussalmella on tila, joka tuottaa biokaasulla kaiken tarvitsemansa lämmön ja 80 prosenttia sähköstä. Oulun syyttäjänvirasto oli käsitellyt jo aikaisemmin Kuhmon Työttömien yhdistyksen Seija Kyllösestä tekemät tutkintapyynnöt. Seija Kyllönen liittyi taas Kuhmon Työttömien Yhdistyksen jäseneksi Jarno Hiltunen Pirkka olut 24-pack 23 99 Atria Gotler 1 kg 4 90 Nautasika jauheliha kg 99 Satsumat kg 4 99 Maustettu UUNIFILEE Koulukatu 22, p. Osa biotaloutta, jolla tarkoitetaan taloutta, joka käyttää uusiutuvia luonnonvaroja, ravinnon, energian, tuotteiden ja palveluiden tuottamiseksi kestävästi . Lähde: Luke Lisätietoja: www. marraskuuta 2015 Martti Huusko martti.huusko@slpmedia.fi Kuhmon Työttömien Yhdistyksen toiminnanjohtajana pitkään työskennellyt, mutta syksyllä 2013 jäsenyydestäkin erotettu Seija Kyllönen liittyi tiistaina uudelleen yhdistyksen jäseneksi maksamalla jäsenmaksunsa. Tuotettu metaani Suomessa: suurin osa kaatopaikoilta, myös keskitettyjä laitoksia, maatilalaitoksia Suomessa on vain 12 . Biokaasulaitoksen tekeminen ja sen käyttämät raaka-aineet ovat tilakohtaisia. Suomessa biokaasulaitos on tällä hetkellä vain 12 maatilalla. Laitoksessa tila tuottaa lämpöä ja sähköautoon sähköä. Luken tutkimusaseman VuoGas-biokaasulaitos Sotkamossa perustuu nurmen käyttöön. Saksassa biokaasulaitos toimii sitä vastoin noin 7000 maatilalla. Oma kiinnostus ratkaisee Fakta Biokaasu . . Se on vähän. – Aika paljon on pelle pelottomia, jotka itse ovat tehneet laitoksen. Biokaasulaitoksen perustamisessa oma kiinnostus on kaikkein tärkein
Perjantaina 6. pantin 0,40) Kivikylän Pulled Pork 250 g (13,80/kg) Atria Naudan XXXL jättileike 390 g (24,33/kg) Apetit Savukirjolohi n. Suomalainen Suomalainen 2 59 9 95 2 98 9 95 kg 9 49 3 45 9 26 3 69 Kulta Katriina Kahvi suodatin-/pannujauhatus, tummapaahto,luomu 450-500 g (5,96-6,62/kg) Elonen Kinuskikreemikakku 10 h 800 g (12,44/kg) Sinebrychoff Perinnekalja 1,25 l plo (1,75/l) (sis. suljettu 1 69 1 95 Nauris Suomi, 1 lk (1,95/kg) hinta voimassa ma-la 2.-7.11. marraskuuta 2015 – KUHMOLAINEN 7 Arkisin 8–21 Lauantaisin 8-18 Laajankangas ja Kuhmon Koulukatu la 8–21 Sunnuntaina 8.11. Jukolan juusto Aito cheddar 160 g (23,06/kg) 3 98 Kotimaista Karjalanpaisti 600 g (6,63/kg) 1 Meiltä isälle myös kainuulaisen leipomon kakkuja! Hyvää Isänpäivää! Olemme suljettuna su 8.11. Persimon Espanja, 1 lk (1,69/kg) hinta voimassa ma-la 2.-7.11. pantit 2,70) Hinta voimassa 26.3.2014 alkaen. saakka.. Hinta voimassa la 7.11. 800-1600 g Lapin Kulta 18 x 0,33 l tlk, 5,94 l (2,79/l) (sis
Sotkamossa on neljä laumaa, joista yksi on Pohjois-Karjalan ja toinen Pohjois-Savon kanssa yhteinen. Sopeumistaan huolimatta metsäkanoilla ei mene hyvin. Esittelee Pohjolan kahdeksan kanalintulajia, metson, teeren, pyyn, riekon, kiirunan, fasaanin, peltopyyn ja viiriäisen. Hän on keskittynyt viimeiset pari vuotta juuri kanalintujen kuvaamiseen. Arvio susilaumojen määrästä perustuu petoyhdyshenkilöiden kirjaamiin havaintotietoihin. Luken arvion mukaan Suomessa on 22–43 susilaumaa. Metso on kuin alkemistin unelma, Koskimies jatkaa. . Metsäkanat on luotu Pohjolan talvea varten. Kun nämä kaksi yhdistävät voimansa, voi odottaa, että jälki on priimaa. . Ne käyttävät ravinnokseen jokapaikan kasveja, kuten metso havunneulasia. Arviossa on hyödynnetty myös Suomen riistakeskuksen aluetoimistojen ja riistanhoitoyhdistysten sekä Luken maastohenkilökunnan havaintoja ja tietoja pannoitettujen susien paikkatiedoista. Teeret ja pyyt ovat huvenneet puoleen. Hän ei tarjoa kuivaa tietokirjatekstiä vaan elävästi kerrotun lukukokemuksen. Markus VaresVuo Marjatta Kurvinen marjatta.kurvinen@slpmedia.fi Kuhmon alueella asustaa Luonnonvarakeskuksen (Luke) uusimman susikanta-arvion mukaan kuusi susilaumaa. Kirja esittelee kanalintujen sopeutumia ympäristöönsä, elintapoja ja kannanmuutoksia. Tämä yhdistelmä vaikuttaa oivalta idealta, arvioi biologi ja tietokirjailija Pertti Koskimies. Koko eläminen kuluttaa energiaa vain 1,7 kertaa niin paljon kuin jos lintu makaisi letkuissa sairaalan sängyllä. . Koskimies on yhdessä luontokuvaaja Markus Varesvuon kanssa julkaissut kirjan Metson suku, Suomen kanalinnut. LuonnonVarakeskus. Talvella se tarvitsee pakkasista ja pyryistä huolimatta energiaa vain neljäsosan enemmän kuin kesän lämmössä. Pertti Koskimies ja Markus Varesvuo: Metson suku, Suomen kanalinnut, Docendo 2015. . Lintukuvillaan Varesvuo on voittanut palkintojakin kansainvälisissä kilpailuissa. Punainen viiva kertoo toisaalta poronhoitoalueen, toisaalla itäisen ja läntisen kannanhoitoalueen välisen rajan. . Suomen itärajan koko pituudelta elää viidestä kymmeneen susilaumaa, jotka elävät osittain Venäjän puolella. Jälkihavaintoja on vähän. Kuolleista metsäkanoista on kirjoitettu lukuisia kirjoja. Laumahavaintoja on kirjattu 1. Pääpaino on metsäkanoissa. Ilman lumikieppiä säästöliekille virittynyt metso ei kuitenkaan pitkistä ja kovista pakkasista selviytyisi, sillä lumessa lintu säästää energiastaan kolmasosan tai jopa puolet ulkoilmaan verrattuna. elokuuta ja 27. 240 sivua. Niinpä se onkin. Lopullinen kanta-arvio susikannan koosta valmistuu metsästyskauden jälkeen tammi-helmikuussa 2016. Varesvuokin on toki soitimella käynyt mutta onnistunut myös tallentamaan kuviinsa monia harvinaisia tilanteita, kanahaukan lentämässä peltopyy kynsissään, alaviistosta otettuja lähikuvia koppelosta poikasineen ja riekkojen taisteluja reviirien laidoilla. Toisaalta ne ovat erikoisen suurpiirteisiä ruokavaliossa. Niistä kaksi on yhteisiä Sotkamon ja Suomussalmen kanssa. Ne ovat varustautuneet talveen erikoisen hyvin, höyhenpeitteisin jaloin ja moninkertaisin, ilmavin höyhenpuvuin. . Pääsyy on tehokas metsätalous, Metsäkanat on luotu Pohjolan talvea varten Metsäkanat ovat sopeutuneet ankaraan talveen, mutta eivät tehometsätalouteen Kirja . Kuhmossa kuusi susilaumaa Luken kartassa vihreät pallerot kuvaavat varmempaa, kysymysmerkillä merkityt pallerot epävarmempaa havaintoa susilaumoista. . Näistä 5–10 on yhteisiä Venäjän kanssa. Metsokanta on romahtanut 1960-luvulta 2000-luvun alkuun mennessä alle puoleen. – Metsäkanan ydin on nöyryys, vaatimattomuus, tyytyminen vähään, toista ääripäätä kuin ihmisen ahneus, kirjoittaa Koskimies. marraskuuta 2015 Marjatta Kurvinen marjatta.kurvinen@slpmedia.fi Metsäkanat ovat samalla erikoisia ja tavallisia. Riekot ovat kadonneet Etelä-Suomesta lähes kokonaan ja Kainuussakin kolmasosaan. lokakuuta välisenä aikana 192 kappaletta. Luke antaa joulukuussa uuden väliarvion, jossa pyritään tarkentamaan laumoissa elävien susiyksilöiden lukumäärää. 8 ELÄMÄNMENO KUHMOLAINEN – Perjantaina 6. Tämä kirja kuitenkin kertoo elävistä metsäkanoista, niiden sopeumista ympäristöönsä ja elintavoista eri vuodenaikoina. Luonnonvarakeskus tähdentää, että näin alkusyksyllä ennen lumentuloa tehty susikannan koon arviointi sisältää huomattavan määrän epävarmuustekijöitä. Hän vyöryttää lukijalle valtavan tietopaketin Pohjolan kahdeksasta kanalintulajista. Varesvuo on Suomen tämän hetken johtavia lintukuvaajia, Koskimies taas kymmeniä julkaisuja enimmäkseen linnuista kirjoittanut tietokirjailija. Teerensoidinta on kuvattu kyllästymiseen asti. Myös Nurmeksen ja Lieksan laumat liikkuvat osin Kainuun puolella
Markus VaresVuo Marjatta Kurvinen marjatta.kurvinen@slpmedia.fi Sotahistoriasta kiinnostunut ja Laamasenvaaran käyntiä suunnitellut Antti Fager-Pintilä sai paikallisen oppaan Laamasenvaaran käynnilleen sunnuntaiksi. Koskimies kirjoittaa arvostaen metsästäjien tekemästä riistanhoitotyöstä mutta toivoisi, että jahtia sopeutettaisiin lintutiheyksiin paremmin. lokakuuta Tarinatuvalla. Koskimies kirjoittaa, että kanahaukan ja kotkan pesimäpiireillä metsäkanojen pesinnät onnistuvat paremmin kuin muualla. PaaVo ahtonen Eläkeliiton Kuhmon yhdistyksen eli Ketterien syyskokous pidettiin torstaina 29. Viimeviikkoisen lehtijutun jälkeen on ilmaantunut enemmänkin kiinnostusta käydä Laamasenvaarassa. Ketterien puheenjohtajana jatkaa Terttu Puranen. – Paljon oli porukkaa ja hyvä se, hän jatkaa. Siitä oikealle. marraskuuta 2015 – KUHMOLAINEN 9 joka on silponut metsät ja tuhonnut mustikkavarvikkoja. – Oli mahdottoman mukava reissu, Ahtonen jatkaa omasta puolestaan. Syyskokous hyväksyi hallituksen laatiman toimintasuunnitelman sekä tuloja menoarvion vuodelle 2016. – Kertoi muistavansa sen päivän kuolemaansa asti, kertoo vieraansa tuntemuksista Paavo Ahtonen. Lapsiperheitä oli mukana monta ja iäkkäämpiä myös niin, että retkelle osallistui yli 20 henkilöä. Kiirunakuvillaan Varesvuo on voittanut palkintojakin. Uusina jäseninä hallitukseen valittiin Martti Määttä ja Rauha Määttä. Erovuorossa olevista valittiin jatkamaan Anja Heikkinen, Liisa Malinen ja Elvi Pulkkinen. Ahtoset huomasivat perjantain Kuhmolaisesta jutunpätkän lähellä Turkua asuvasta Fager-Pintilästä ja hänen aikeistaan käydä Laamasenvaarassa. Paikassa on myös roskaastia. Kanahaukkaa ei voi syyttää. Vieras potkiskeli mättäitä ja yhdestä mättäästä paljastuikin kirveenterä, jonka he ottivat mukaansa. Isot siipipedot syövät siellä pikkupedot vähiin. Ahtoset etsivät Fager-Pintilän yhteystiedot ja Paavo Ahtonen sopi miehen kanssa tapaamisen sunnuntaiaamuksi 1. Kirves lie jäänyt paikalle venäläisiltä. Ahtonen kertoo, että uusi käynti paikalla on jo suunnitteilla. – Ilma suosi meitä ja vielä on syksy, kertoo kyläyhdistyksen puheenjohtaja Helena Piirainen. Avainasemassa ovat myös metsästäjät. Puheenjohtajan lisäksi hallituksen muodostaa kymmenen jäsentä. Kuudes hautarivi. Paikalle oli saapunut 51 yhdistyksen jäsentä. Tarinatupakerhon lisäksi toimintasuunnitelma sisältää kolme muuta kerhoa: askarteluja käsityökerho, laulukerho ja liikuntakerho. Perjantaina 6. Kiitos mukana olosta, toteaa Piirainen. Katovuosina ei lintuja pitäisi ampua juuri ollenkaan. Miehet kävivät yhdessä Laamasenvaarassa. Ohi ensimmäisen risteyksen toiseen risteykseen, joka sijaitsee notkossa. – Oli onnistunut reissu. Metsäkanoja on mahdollisuus auttaa hoitamalla elinympäristöjä. Joillekin kävi tosin hassusti, sillä he pitivät sellaista vauhtia, että kävelivät harhaan. Hautakivi muistuttaa sankarihautojen kiveä ja sen hommasi haudalle vuosikymmeniä sodan päättymisen jälkeen Kauko Pulkkinen yhteistyössä suvun ja seurakunnan kanssa. Oppaana toimi Paavo Ahtonen, jonka äidin veli Laamasenvaarassa talvisodan ensimmäisenä päivänä menehtynyt 13-vuotias Eino Malinen oli. Lauvuslaiset kävivät syksyisellä patikkaretkellä Alanteen särkillä ja makkaranpaistossa Hanhilammen laavulla. Jatkuva kasvatus ilman isoja aukkoja sopii metsäkanoille. Metsästyskauden ajoittuminen syksyyn alentaa suoraan kevään pesivää kantaa, sillä metsäkanojen kuolleisuuden huippu on tuolloin jo ohitettu ja talven kynnykselle elossa selvinneillä olisi hyvät mahdollisuudet selviytyä kevääseen asti. Pieni makaava kivi rivin päässä. Kulje siunauskappelia kohti. Laamasenvaarassa oppaan kanssa Paavo Ahtonen ja Antti Fager-Pintilä löysivät Laamasenvaarasta oheisen kirveenterän, josta varsi oli lahonut jo pois. Kerhotoiminnan lisäksi ensi vuoden toimintasuunnitelmaan sisältyy sekä Kainuun piirin että yhdistyksen järjestämiä juhlia, matkoja ja retkiä. Hallituksessa jatkavat Marjatta Heikura, Mauri Kuula, Jorma Soikkeli, Meeri Suutari ja Toivo Suutari. Miehet tutkivat käynnillään Laamasenvaaran tarkkaan. Siunauskappelin edestä lähtee käytävä vasemmalle. Metsänhoitajien ja metsästäjien ponnistelut eivät kuitenkaan auta, jos ilmastonmuutos vie lumen eivätkä kanalinnut pääse kieppiin. Matkoista ja retkistä mainittakoon Israelin ja Jordanian matka huhtikuussa, retki Joensuun laulujuhlille elokuussa ja kylpyläretki Kunnon Paikkaan Siilinjärvelle. Elinvoimaisimmat teerikukot kokoontuvat syyssoitimille, joilta ei tutkimuksen mukaan pitäisi lintuja metsästää. Toimintaa neljässä eri kerhossa. Mene sinne. Eino Malisen hauta sijaitsee uudella hautausmaalla ja löytyy Talvisotamuseon antaman ohjeen mukaan: Mene uuden hautausmaan parkkipaikalle. Lauvuslaiset patikkaretkellä Retkelle osallistui noin 20 henkilöä. marraskuuta. Kännykällä heidät ohjattiin oikeaan paikkaan
Osoite: Pennitie 10 Sormulan teollisuusalueella. Vielä hän ei ole sen kummempia eläkesuunnitelmia tehnyt. Haverinen Ky on saanut jatkajan yrittäjä Seppo Haverisen siirryttyä eläkkeelle. Rautio päätti ryhtyä yrittäjäksi, koska halusi kokeilla jotakin vähän isompaa. Seppo Haverinen kertoo, että eläke on juossut jo viime joulukuun alusta. – Onhan sitä kaikennäköistä paperihommaa, ja lyhyellä aikavälillä on tullut uutta paljon, jota normaalityöläisenä ei ole osannut välttämättä ajatella. Lisäksi Rouault, van Dongen, Dufy, Marquet, Puy, Friesz ja Marquin edustivat omalla tavallaan tätä tyylisuunta. Seppo Haverinen jättäytyy eläkkeelle.. – Toiminimi ja firma eivät purkaudu, vaan jäävät pöytälaatikkoon. Simo Rautio (edessä) ryhtyi yrittäjäksi ja palasi kotiseudulleen. Kalusteiden valmistus jatkuu Martti Huusko martti.huusko@slpmedia.fi Toistakymmentä taiteesta ja taidehistoriasta kiinnostunutta kuhmolaista pääsi seuraamaan tiistai-iltana Kaukametsän opiston ensimmäistä etäluentoa, jossa opiston rehtori Aune Kariluoto kertoi Ranskassa vuosina 1905–1907 vaikuttaneesta fauvismista. Suomalaisista taiteilijoista tyylisuuntaa edustivat Kariluodon mukaan Ranskassa opiskelleet Tyko Sallinen ja Jarmari Ruokokoski. Martti Huusko A Ajattelen, että tällä alalla on tulevaisuutta. Yrityksen nimi on nyt Rakennusja kalustepalvelu Rautio Ky. Taidesuunnan tunnetuimpia taiteilijoita olivat Henri Matisse, André Derain ja Maurice de Vlaminck. Kuhmon näkövinkkelistä palvelut ovat kaukana, sanoo Haverinen. Taiteen villipedot kiinnostivat etänäkin Kaukametsän opiston rehtori Aune Kariluoto pystyi esittämään myös Kuhmossa Petolan luentosaliin kokoontuneille kuulijoilleen, miten fauvismi kehittyi ja miten tyylisuunnan taiteilijat maalasivat 1905-1907. marraskuuta 2015 Jarno Hiltunen jarno.hiltunen@slpmedia.fi Puutuote S. – Kun olen tiedottanut, että lopetan, on kaikkien suusta tullut, että on harmihomma. Fauvismilla on yhteys myös ranskalaiseen naivismiin. Kuhmosta on poistunut remonttien tekijöitä vuosien varrella. Luentoa seuraamassa ollut Sari Piirainen oli tyytyväinen etäluennon antiin. Kariluoto kertoi Kajaanista Kuhmoon Petolaan yhdistetyssä videoluennossa, kuinka taidesuunnan juuret ovat ranskalaisessa impressionismissa, sekä myös Cézannen, van Goghin, Gauguinin ja Signacin taiteessa. Simo Rautio Yrittäjä Rakennusja kalustepalvelu Rautio Ky Toimialaan kuuluvat huoneistoremontit ja kalusteet, joita firma valmistaa. Yrittäjäksi ryhtyminen on tuonut mukanaan uusia asioita. Simo Rautio ryhtyi yrittäjäksi ja Seppo Haverinen lähti eläkkeelle. Miehet uskovatkin, että nuoremmalle väelle on nyt tarvetta. Keväästä lähtien hän on ajanut toimintaa alas. – Täällä ovat harrastukset: mehtuut, kalastus ja sen semmoset. klo 7 – 16, jolloin voi tutustua uuteen yrittäjään. – Itsensä työllistäminen taitaa olla ainoa mahdollisuus tällä hetkellä, jos haluaa muuttaa takaisin kotikonnuille, sanoo lapsuutensa Saarikosken maisemissa viettänyt Rautio. Yritys Haverisella oli 39 vuotta, jona aikana ala on kehittynyt paljon. Uusi yrittäjä järjestää avoimet ovet ja kahvittelun maanantaina Sormulassa sijaisevassa yrityksessään. – Niihin ei ole joutanut paneutumaan. Hän sanoi olevansa kiinnostunut taiteesta ja kertoi vierailleensa säännöllisesti taidemuseoissa. Fauvismi on ranskalainen ekspressionistinen maalaustaiteen tyylisuunta ja se sai alkunsa vuoden 1905 Pariisin Syyssalongin näyttelystä, jossa räikeän värikkäillä teoksilla esillä olleista taiteilijoista alettiin käyttää pilkkanimeä, les fauves, villipedot. Sitten vain laitettiin homma käyntiin ja ruvettiin pistämään asioita eteenpäin. Rautio on työskennellyt rakennuksilla Etelä-Suomessa viitisen vuotta. – Sain isältä kuulla, että Seppo suunnittelee jäävänsä eläkkeelle ja etsii jatkajaa. Fauvismi nousi julkisuuteen vuonna 1905 Pariisin Syyssalongissa. Tämän luennon jälkeen pitää katsoa näyttelyiden tauluja vähän uusin silmin, Piirainen arvioi. – Tehtiin töitä perustuksista sisäremontteihin. 10 ELÄMÄNMENO KUHMOLAINEN – Perjantaina 6. – Näin tämä luento sattui hyvään saumaan. Yrittäjänä jatkaa Simo Rautio. Rakennusja kalustepalvelu Rautio Ky:ssä on avoimet ovet kahvittelun merkeissä ma 9.11. Näitä taiteilijoita ei juuri kiinnostanut 1900-luvun alun henkiset ja kirjalliset liikkeet, vaan taiteilijoita yhdisti vain samanlainen, ekspressiivinen maalaustapa. – Ajattelen, että tällä alalla on tulevaisuutta, toteaa Rautio
Luotamme siihen, että pystymme toimimaan jatkossakin kannattavasti ja kehittyvästi sekä saamme myös nuoria innostumaan tästä alasta. Järjestämme yhdessä mm. Uskomme, että jatkossakin maatalous ja puu ovat tukijalkoja Kuhmossa. juhlaliite 6.11.2015 J yvänen Tervehdys MTK-Kuhmon jäsenet ja kuhmolaiset! T. Myös paikallistasolla maataloustoimiston ja kaupungin kanssa tehtävä yhteistyö ja viestien välittäminen on yhdistykselle tärkeä. Myös tukihenkilö on luotettava kuuntelija. Maatalous oli silloin hyvin tarpeellinen elinkeino ja maataloustuottajat katsoivatkin, että täällä olisi tarve omalle etujärjestölle ajamaan ja kehittämään Kuhmon maaseudun oloja. Mennyt vuosi on ollut maataloudessa taloudellisen myllerryksen vuosi ja tämä kesä on ollut säiden puolesta melkoinen koettelemus märkyyden ja kylmyyden aiheuttaessa omat haittansa. MTK-johtokunta Petri Laaksosen laulun sanoin: ”Synnyinlahjaksi saatu on voimaa josta muualla puutetta on joka Suomea köyhäksi soimaa sisu sille on tuntematon vaikka taipuisi, taitu ei kuitenkaan katajaista se on ja se kestää vaan kiven harmajan kautta se tien puhkaisee ajat vaikeatkin hallitsee T iedon MTK-Kuhmon 70 v. EU-tuki-infopisteen sekä täyttöavustajat. Alkuvuosina toiminta olikin hyvin paikallislähtöistä ja konkreettista asioiden eteenpäin viemistä, esim. Yhdistys on perustettu v. Talvi tullee olemaan monelle tilalle vaikea, kun mietitään rehujen ja rahojen riittävyyttä. 1945 maamme toipuessa sodasta ja kiivaan jälleenrakentamisen aikaan. aas on vierähtänyt yksi vuosikymmen MTKKuhmon yhdistyksen toiminnassa ja on tullut täyteen 70 vuotta. Yhdessä pohtien asioihin löytyy ratkaisu. meijerin saanti Kuhmoon ja eläinlääkäripalvelut Vuosien ja vuosikymmenten kuluessa toiminnot ovat yhdistyksellä muuttuneet konkreettisista teoista enemmän viestien välittämiseksi MTK-Pohjois-Suomen liiton, yhdistyksen ja jäsenten välillä. Tällöin ei pidä jäädä yksin miettimään asioita,vaan täytyy ottaa yhteyttä neuvojiin ja rahalaitoksiin
Meidän kannattaa silti uskoa omaan tapaamme tuottaa laadukasta ruokaa eläimiä ja luontoa kunnioittaen. Näitä työpaikkoja ei ole varaa menettää. Ruokamarkkinoilla eletään poikkeuksellisen vaikeaa aikaa. Sekä Suomessa että EU:ssa tehdään työtä reilusti toimivien ruokamarkkinoiden puolesta. 1894 nyt 150-vuotisjuhlavuottaan viettävälle, Kuhmossakin seikkailleelle I K Inhalle. Tähän perusteita antavat muun muassa Suomen luontaiset vahvuudet, kuten runsaat ja puhtaat maaperäja vesivarat sekä todennäköisesti ilmastomuutoksen myötä paranevat kasvuolosuhteet. Puun käyttö kasvaa neljänneksen ja tämä tuo työtä ja toimeentuloa myös syrjäiselle maaseudulle. Yhdessä tekeminen ja vaikuttaminen ovat ihmisten välistä kanssakäymistä. Kesä oli viileä ja sateinen, mikä tuntuu tuottajan tuloissa. Kun yhdistämme nämä asiat, voimme todeta, että tulevaisuudessa elintarvikkeiden ja bioenergian raaka-aineille on kasvava kysyntä. Valtaa siirretään valtiolta paikalliselle tasolle. Kuhmo on iso pitäjä, ja sen maataloustuottajat merkittävimpiä haja-alueen yrittäjiä. Voisiko Kuhmo kehittyä siihen suuntaan, että kuhmolaisen tuottajan kannattaisi jälleen tuottaa myös porkkanaa, lanttua, perunaa, myydä itse oman tilan lihaa, juustoa, voita. Tässä biotaloudella ja bioenergialla on huomattavasti laajempi merkitys kuin vain metsäsektorin tuotteiden tai auringon ja tuulen hyödyntäminen. Nyt meidän vain täytyy yhdessä sinnitellen jaksaa yli nämä vaikeat hetket, sillä tunnelin päässä näkyy todellakin valoa! Markku Karjalainen kenttäpäällikkö MTK-Pohjois-Suomi ry Tulevaisuuden toimiala L. 12 MTK-Kuhmo 70 v. Tulevaisuus tehdään, toivon haaveitteni kantavan. Aktiivinen jäsenkunta ja toimivat yhdistykset ovat tämän työn perusta. Tällöin puhumme biotalouden noususta, josta osviittaa voi hakea maamme hallituksen ohjelmasta. Kainuulaisilla ja kuhmolaisilla maaja metsätiloilla on siis hallussaan tulevaisuuden kasvun ainekset. Maailma on mahdollisuuksia täynnä. Syyt ovat tässäkin maailmalla, mutta vaikutukset paikallisia. Voisivatko suuret keskuskeittiöt, kainuulaiset matkailuyritykset ja me kuluttajat pontevasti sitoutua vaatimaan paikallista ruokaa, toivoa oivien leipomoittemme lisäksi pieniä juustoloita, suoramyyntiä. Suomessakin lähestytään tuolloin 6 miljoonan henkilön rajaa. Sipilän hallitus on nostanut biotalouden yhdeksi kärkihankkeistaan. Me tiedämme, että puu ei Suomen ja Kainuun metsistä lopu. Tuulen suunta kääntyy vielä yllättävän nopeasti, kun maailma huomaa kestävän kehityksen välttämättömyyden. Lähes 300 000 suomalaista saa palkkansa kotimaisen maatalouden turvin. Suomen ravintoketjut ovat nykyään pitkiä. ämpimät onnittelut 70-vuotista taivaltaan juhlivalle Kuhmon yhdistykselle! MTK-järjestöllä on takanaan pitkä ja ansiokas työsarka suomalaisen yhteiskunnan ja maaseudun rakentajana. Paikallista osallistumista ja yhteen hiileen puhaltamista tarvitaan. Juhlan kunniaksi haluan haaveilla. Silti perusasiat säilyvät entisellään. Jotta vaikeista hetkistä päästään yli, täytyy näköpiirissä olla jotain positiivista ja konkreettista yrittäjille. Kainuulainen puhdas ravinto kelpaa. Samalla tähän on luvattu myös taloudellista panostusta investointeja ja toiminnan kehittämistä varten. Tämän päivän maaja metsätalous sekä koko kansantaloutemme ovat osa kansainvälistä talousjärjestelmää. MTK tarjoaa jatkossakin maaseudun ihmiselle suoran väylän vaikuttaa pellolta tai puun juurelta aina Brysseliin saakka. Hyödynnetään nämä mahdollisuudet omista vahvuuksista yhdessä rakentaen. On kiitoksen ja onnittelujen aika. Siis elintarvikkeiden raaka-aineiden kysyntä kasvaa kun samanaikaisesti meillä on hallussamme erinomaiset tuotanto-olosuhteet. Mukaan tulevat esimerkiksi peltoja eläinpuolen mahdollisuudet. Viime vuonna Lapin ProAgria ja MTT julkistivat selvityksen, jonka mukaan pienen lappilaisen Kieringin kylän ihmisten tuloista noin 60 – 70% virtaa ulos energian ja ravinnon ostoina, vaikka lappilaiset ovat kainuulaisten tapaan hyviä metsästäjiä, kalastajia ja kotitarveviljelijöitä. Suuret päätökset tehdään siellä, ja näissä neuvottelupöydissä olemme vahvasti mukana. Eila Valtanen emäntäpiika Kuhmon kaupunki ennyt kesä ja oikeastaan koko vuosi on koetellut viljelijöiden niin henkistä kuin fyysistäkin jaksamista. Maamme kansallisessa ruokastrategiassa tavoitellaan, että ruokasektori on kasvuala vuonna 2030. Kuinka pian voisimme tankata automme pieniltä, biopolttoainetta tuottavilta paikallisilta energialaitoksilta. Maaseudun ihminen on valmis kantamaan tämän vallan ja vastuun. Luottamus ihmisten kykyyn hoitaa kotiseutunsa asioita palautuu. Edunvalvonnan tuloksista saamme nauttia esimerkiksi siinä, että uusiutuvien luonnonvarojemme kysyntä kasvaa. Muutosten myllerryksessä muuan perusasia on pysynyt: elämämme ravinnosta. Toivotan MTK-Kuhmolle ja itärajan sitkeille ihmisille voimia ja menestystä tuleville vuosille. Pakkosuojelua korvataan vapaaehtoisuudella ja käytännölle vieraita normeja puretaan. MTK panostaa tähän työhön, sillä sieltä löytyvät kestävät ratkaisut maatalouden kannattavuusongelmien hoitoon. Samaa haluaa toivottaa toiselle merkittävälle sankarille, 70 vuottaan juhlivalle MTK-Kuhmolle Kuhmon kaupunki, ja uskon toivotuksiin yhtyvän jokaisen kuhmolaisen. Kuluttajan ruokakassin sisältö kiertää koko maassa Tuusulan keskusvaraston kautta. Tällä hetkellä maitotiloilla tuotetaan maitoa koko ajan kasvavia määriä ja metsissämme on puuta enemmän kuin koskaan aiemmin. Rahoituskausi vaihtui, tuet viivästyivät. Hoidettu ja tuottava metsä on myös parasta ilmastopolitiikkaa. Talonpoikaiset arvot lähtevät siitä, että ympäristömme säilytetään hyvässä kunnossa myös tuleville sukupolville. Tilojen bruttotulot ovat olleet keskimäärin sadantuhannen euron luokkaa, mikä on merkinnyt kertautuvia rahavirtoja koko kunnan alueelle. Edunvalvonnan luonne on muuttunut. Tämän tietää jokainen. Kun puulla on kysyntää ja tiet sekä peruspalvelut pidetään kunnossa, niin moni maaseudun nuori voi rakentaa kotinsa ja perheensä turvallisin mielin kotiseudulleen. Maailman tyrskyt ulottuvat Kainuuseen ja kaikkialle. Juha Marttila, MTK:n puheenjohtaja Innollista ja onnellista elämää sytämen yksinkertaisuutella, MTK:n tervehdys M toivotti Jyvöalahden Seni kirjeellään v. Kaupungin ja omasta puolesta haluan kiittää 70-vuotiasta, nuorekasta järjestöä ja sen jokaista jäsentä tärkeästä työstä oman kotiseudun hyväksi ja onnitella teitä jokaista. Tässä muutamia faktoja: Ruuan ja energian tarve kasvaa 40-50 prosenttia ja makean veden tarve 30 prosenttia, kun maailman väkimäärän arvioidaan ylittävän 9 miljardia vuonna 2030. Myös ympäristöpolitiikassa on käännetty uusi sivu. Suomalainen viljelijä tarvitsee palkan työstään
20,8?mm. Pieni mies sai meiltä lahjaksi bodyn. pituus . matalaprofiili • kärki karbidia •??Ø?9?mm,. flood Jäänasta •??patentoitu,. Olemme tehneet myös yhteistyötä koulujen kanssa. 20,8?mm. Piinaako mieltäsi asia, josta et voi puhua läheisille tai ystäville. Mtk-Kuhmo johtokunta Syksyyn! LED työvalo 27 W • 12/24 V • jännite 10 30 V DC • 9 x 3 W Epistar LED -poltinta • 1700 lm •??valokeila?60?,. matalaprofiili • kärki karbidia •??Ø?9?mm,. Ilmoittaudu riitalle p. Internetistä osoitteesta www.tukihenkilo.fi Valtakunnallinen tukihenkilöpuhelin klo 18-21 0105045760 Tukihenkilöitä Kuhmossa: Terttu Kyllönen, Puh. mennessä. Oletko yllättävässä, ratkaisua vaativassa elämäntilanteessa, mutta et tiedä, mistä aloittaisit. pituus . matalaprofiili • kärki karbidia •??Ø?9?mm,. •ei tieliikennekäyttöön BG1900T 99,180 kpl 189,ST88007 19 90 Onnittelut 70-vuotiaalle Kuhmon MTK:lle Kuhmon 4H-yhdistys Mtk Kuhmon 70-vuotisjuhlaliite Julkaisija Kuhmon Mtk ry Sivunvalmistus Kuhmolainen Painaminen Suomalainen Lehtipaino Oy Kajaani MTK-Kuhmon 70 v. •ei tieliikennekäyttöön BG1900T 99,180 kpl 189,ST88007 19 90 Syksyyn! LED työvalo 27 W • 12/24 V • jännite 10 30 V DC • 9 x 3 W Epistar LED -poltinta • 1700 lm •??valokeila?60?,. Lapset ja nuoret MTK:ssa KAINUU-KOILLISMAA Asiantuntijamme maaja metsätila-asioissa Ilpo Huotari, puh. pituus . 044-5325610 Seppo Kyllönen, Puh. Tukihenkilötyö on vertaisapua; se voi olla kuuntelemista, keskustelua, yhdessä tekemistä, ammattiavun etsimistä tai muuta apua, mitä ihminen voi lähimmäisenä toiselle ihmiselle antaa. flood Jäänasta •??patentoitu,. matalaprofiili • kärki karbidia •??Ø?9?mm,. •ei tieliikennekäyttöön BG1900T 99,180 kpl 189,ST88007 19 90 Syksyyn! LED työvalo 27 W • 12/24 V • jännite 10 30 V DC • 9 x 3 W Epistar LED -poltinta • 1700 lm •??valokeila?60?,. pituus . 040 736 0795, 24.11. MITÄ SAAN TUKIHENKILÖLTÄ. flood Jäänasta •??patentoitu,. Tuupalan koulun maa-, metsäja puutarhatalouden lukijat ovat vierailleet lähialueiden maatiloilla sekä käyneet kanssamme tutustumassa Seppälän oppilaitokseen. 20,8?mm. Tukihenkilö on ihminen, jolle voi puhua ja jonka kanssa voi etsiä ulospääsyä vaikeasta tilanteesta. flood Jäänasta •??patentoitu,. •ei tieliikennekäyttöön BG1900T 99,180 kpl 189,ST88007 19 90 Syksyyn! LED työvalo 27 W • 12/24 V • jännite 10 30 V DC • 9 x 3 W Epistar LED -poltinta • 1700 lm •??valokeila?60?,. 13 Onnea 70-vuotias MTK-Kuhmo! METSÄNHOITOYHDISTYS KAINUU TÄYDEN PALVELUN METSÄTALO! Meiltä kaikki palvelut aina metsänhoidosta puukauppaan, metsäsuunnittelusta tilan arviointiin, suometsien hoidosta metsätien rakentamiseen, lisäksi kiinteistönvälitys, omaisuudenhoitopalvelut sekä julkinen kaupanvahvistus. 20,8?mm. Kontion koulun oppilaat ovat vierailleet useana vuonna Koposessa. PYSY AJAN TASALLA – lue Kotitilalta-blogia: hkscanagri.fi/kotitilalta-blogi Leipurintie 6 • 88900 Kuhmo • kuhmonsahko@kuhmonsahko.fi Piirainen 0500 223 687 • Pulkkinen 0500 680 870 KUHMON SÄHKÖ OY Sähkötöitä Kuhmossa yli 50 vuotta SÄHKÖSUUNNITELMAT ja ASENNUSTYÖT MTK-Kuhmo 70 v. 040 358 6700 TerveTuloa pikkujouluun la 5.12.2015 klo 19.30 Hotelli Kainuuseen. •ei tieliikennekäyttöön BG1900T 99,180 kpl 189,ST88007 19 90 Syksyyn! LED työvalo 27 W • 12/24 V • jännite 10 30 V DC • 9 x 3 W Epistar LED -poltinta • 1700 lm •??valokeila?60?,. 20,8?mm. 20,8?mm. pituus . Illalliskortin hinta 15 € . MITEN LÖYDÄN TUKIHENKILÖN. matalaprofiili • kärki karbidia •??Ø?9?mm,. juhlaliite 6.11.2015 T iedon J yvänen. OTA YHTEYTTÄ! Tukihenkilö – rinnalla kulkija Asko Kauhanen 0400 377 894, Tarmo Vornanen 040 575 05075 Mtk-Kuhmo muistaa jäsenillemme syntyviä vauvoja pienellä lahjalla. •ei tieliikennekäyttöön BG1900T 99,180 kpl 189,ST88007 19 90 Syksyyn! LED työvalo 27 W • 12/24 V • jännite 10 30 V DC • 9 x 3 W Epistar LED -poltinta • 1700 lm •??valokeila?60?,. 050 538 2204 Martti Ryynänen, puh. Sinä tai läheisesi voitte tarvita tukihenkilöä, kun elämä satuttaa, pelottaa tai haluaisit muuten vaan keskustella jonkun ulkopuolisen kanssa. METSÄNHOITOYHDISTYS KAINUU RY, LKV Kuhmon toimisto, Koulukatu 14, 88900 Kuhmo Ari Karppinen 040-8651239, Sauli Kellokumpu 0400-384780, Timo Jalkanen 0400-384798, Timo Pikkarainen 0400-605772 www.mhy.fi/kainuu metsänhoitoyhdistys KAINUU Meillä metsänomistajat päättävät – ammattilaiset toteuttavat. 044-3650719 Voit soittaa tai paikallista tukihenkilöä voi pyytää myös käymään. matalaprofiili • kärki karbidia •??Ø?9?mm,. Sinua voi auttaa maaseudun tukihenkilö. pituus . flood Jäänasta •??patentoitu,. flood Jäänasta •??patentoitu,. IHMINEN ON TOISELLE TÄRKEÄ Toisen ihmisen tuki on tärkeää vaikeassa elämäntilanteessa. Viimeisin muistaminen oli Moonan ja Juhan luona Iivantiiran Mäntylässä
Mika ja Armi Piirainen viihtyvät työssään maatilallaan, mukana touhuissa lapset Nelli ja Akseli.. Kasvaville naudoille tarvittava vilja sekä rypsi ostetaan tilan ulkopuolelta, lisäksi ostetaan paalisäilörehua vuosittain. Ennakoivan toiminnan ja omatoimisen valmentautumisen merkitys on huomattava, sillä suurin osa Kainuun maatiloista sijaitsee riskialueella III tai IV, – siis alueilla, joissa on asumuksia kylätaajamassa tai asumuksia harvassa. Osa lehmävasikoista jää tilalle emolehmiksi ja osa kasvatetaan tilalla teuraiksi. Markkinointiosuuskunnan toiminnassa on keskitytty varsinkin teurashiehojen arvostuksen nostamiseen. Tila on mukana Kasvattajaosuuskunta Limousinen toiminnassa, joka myy ja markkinoi yhdessä teollisen yhteistyökumppanin kanssa jäsentensä eläimet. Karja ruokitaan pyöröpaaleihin korjatulla nurmija kokoviljasäilörehulla. Katermassa vierailivat Eeva, Riitta ja Tero Pihviä Katermasta – päärotuna Limousin A Vieraillessamme navetalla oli huomioitavaa hiljaisuus, eläimet olivat rauhallisia ja puhtaita.” MTK-Kuhmo 70 v. Suurin osa emolehmistä vasikoineen pääsee kesällä laitumelle. Piiraiset kertovat vaihtavansa kuivikkeet kerran viikossa ja lisäävän tarvittaessa. Päärotuna on Limousin, joukossa on muutamia puhdasrotuisia Aberdeen Angnus -lehmiä, siitosonnit ovat puhdasrotuisia Limousineja. Pelastuslainsäädännön uudistuksen yhteydessä kiinnitettiin erityisesti huomiota ennaltaehkäisyyn ja tulityöt käsitteenä nostettiin pelastuslakiin, jossa mainitaan, että ”Ryhdyttäessä tulityöhön… on huolehdittava riittävistä varotoimista”. Turhia äkkiliikkeitä täytyy tietysti välttää eläinten seassa ollessa. Emolehmiä ei lypsetä, lehmät hoitavat vasikoita 5-6 kuukauden ikäisiksi jonka jälkeen vasikat vieroitetaan. Veijo Malinen, tulityökorttikouluttaja Parsipihatossa vallitsee rauhallinen tunnelma, emolehmät vasikoineen pääsevät liikkumaan vapaasti. Tähän saakka naaraspuoliset naudat ovat olleet aliarvostettuja ,vaikka niistä saatava liha ei elintarvikkeena poikkea sonnien lihasta. Tulityökorttikoulutusta maatiloille Kuhmossa mahdollisesti viikolla 2/16 2000-luvulla Suomen maataloudessa on tapahtunut suuria muutoksia maatilojen lukumäärissä ja niiden kokoluokissa. Mullinavetassa eläimet makoilevat turpeella ja ruokohelvellä kuivitetuissa karsinoissa. Kesäkiireiden jo hieman hellittäessä poikii pieni ryhmä syyspoikivia lehmiä. Talon väki kertoi valinneensa roduksi Limousinen tämän lihakkuuden takia, lihantuotanto on kuitenkin tilan tuotantosuuntana. Poikimiset pyritään ajoittamaan pääsääntöisesti maalis-huhtikuulle ennen peltotöiden alkua sekä alkusyksyyn. Tällä hetkellä emolehmiä on yli 60, siitossonneja 4 sekä teuraaksi kasvatettavia hiehoja ja sonneja saman verran. Vieraillessamme navetalla oli huomioitavaa hiljaisuus, eläimet olivat rauhallisia ja puhtaita. Teurasikä sonneilla sekä hiehoilla on 17-20 kuukauden iässä. Tulitöitä joudutaan tekemään myös nykyisin tilapäisissä tulityöpaikoissa, joten alkusammutuskaluston tunteminen ja tulityölupakäytäntö tulisi olla tuttua ja helppoa, – osa yrityksen normaalia toimintaa. Mika aloitti tilanpidon vuonna 2006, silloin tilalla oli parikymmentä sonnia. Myös tähän vuoteen ajoittunut tukiuudistus alentuneine tukitasoineen on vaikeuttanut tilan pitoa monin tavoin. Tilan omat siitossonnit astuvat lehmät. Molemmat navetat ovat kylmäpihattoja, juomakupeissa on sähkövastukset jolloin juomavesi pysyy talvipakkasillakin sulana. Maatilojen määrän vähentyessä, on niiden kokoluokka samalla kasvanut ja toiminta muuttunut yhä selvemmin usean maatilayrityksien yhteenliittymäksi tai osakeyhtiöperusteiseksi liiketoiminnaksi, jossa työskentelee palkattuja työntekijöitä ja ostopalveluhenkilöstöä. Emolehmätilalla vasikan merkitys on suuri, lehmän ainoa tarkoitus on vieroittaa hyväkasvuinen vasikka. Piiraiset pitävät työstään ja toivovat suhdanteiden paranemista, jotta tilan toimintaa pystyisi edelleen kehittämään. Naudanlihan tuottajahinta on ollut laskusuunnassa jo kolmatta vuotta talouden taantuman sekä vähittäiskaupan halpuutuskampanjoiden johdosta. Emolehmätila on erilainen kuin maidontuotantotila. Osuuskuntaan kuuluu tällä hetkellä n. 2011 tilalle alettiin rakentamaan parsipihattoa emolehmille, ensimmäiset emolehmät hankittiin saman vuoden syksynä. Tilalle rakennettiin 2006 kylmäpihatto, jossa kasvatettiin teuraaksi välityksestä 6-8 kuukauden ikäisenä tulleita pihvivasikoita. 14 Kuulaana syyspäivänä kävimme tutustumassa Mika Piiraisen lihanautatilaan Katermassa, perheesen kuuluvat vaimo Armi sekä lapset Nelli ja Akseli. 50 tilaa eri puolilta maata. Poikima-aikana lehmiä valvotaan ympäri vuorokauden. Tulityökorttikoulutus onkin tarkoitettu juuri ennaltaehkäisevän ajattelun koulutukseksi ja tulityölupakäytänne arjen tarkistuslistaksi ennen tulityön suorittamista! Jos olet kiinnostunut tulityökorttikoulutuksesta, ota yhteyttä MTK-Kuhmon johtokunnan jäseniin. Vieroituksen jälkeen emolehmät ja vasikat ikävöivät toisiaan, huuto on muutaman päivän ajan kauaskantoista. Eläimet olivat pienestä lähtien tottuneet siihen, että ihmiset käyvät myös karsinoiden sisäpuolella, joten ne olivat rauhallisia ja uteliaita. Aikaisemmin Mika työskenteli myyjänä ja Armi lähihoitajana vuoteen 2008 saakka, jolloin hän jäi työskentelemään tilalle. Tilalle on toistaiseksi ostettu välityksestä vasikoita, mutta nyt alkaa omien emolehmien vasikoita olla jo riittävästi, ettei välitysvasikoita enää tarvitse ostaa. Sonnivasikat kasvatetaan myös teuraiksi mullipihatossa
– Mielellään ne menevät robotille. pyöräkuormaaja . lavetti . 0400 286 786, Tarja Poikela, p. Robotti käyttää myös vedinsuihketta. 020 718 9850 Kainuuntie 129, 88900 Kuhmo, www.nestekuhmo.fi Nesteeltä talvirenkaat OSTOKSISTA NOKIAN HAKKAPELIITTA 8 henkilöauton nastarengas . – Viljasektorilla on sama homma. lumityöt www.kuhmo.fi Kuhmon kaupunki onnittelee 70-vuotiasta Maataloustuottajain Kuhmon Yhdistys MTK-Kuhmo Ry:tä!. Lehmät eivät ole moksiskaan robottilypsystä. – Jonkin verran siinä on jo onnistuttu. Ei jää epäselväksi, että maatalon elämä on muuttunut paljon siitä, mitä se on joskus ollut. 040 776 4290 Maitotilojen palvelut, Voitto Kemppainen, p. Robottinavetta tilalla on ollut vuodesta 2007 asti. vakaa ja tarkka ohjaustuntuma Testivoittaja KESÄrEnKaat poiStohinnalla! Korotonta maksuaikaa 60 vrk Loput Tervetuloa rengaskaupoille! Kuljetusliike Hannu Kyllönen Oy Nyplärintie 952, 88760 Iivantiira, p.0400 216837 kuljetusliike.hannukyllonen@kuhmo.net . Saa pikkuisen kauemmin nukkua. Itäsuomalaisen maidontuotannon edelläkävijä Valio on vastuullinen suomalainen ! Valio Oy ja Osuuskunta ItäMaito onnittelevat MTK-Kuhmo ry:tä 70 vuoden menestyksekkäästä taipaleesta kainuulaisen maaseudun edunvalvojana ja elinvoimaisuuden ylläpitäjänä. maa-aineksen myynti . Pääkkönen laskee, että käyntejä on ainakin neljä kertaa vuorokaudessa. Peippolan tilalla luotetaan tulevaisuuteen, vaikka maidon hinta on tällä hetkellä alhaalla – tarvitsevathan ihmiset ruokaa jatkossakin. Pihattonavetta tukee myös eläinten luontaista käyttäytymistä, ja ne saavat liikkua vapaasti navetassa. Päätavoitteena Peippolan tilalla on tuotannon nostaminen. Kun robotti hoitaa lypsämisen, säästää se aikaa ja vaivaa. Automatiikka helpottaa elämää. Navetassa on käytävä pitkin päivää hoitamassa tarpeellisia asioita, kuten siivoamassa lehmien aluset, vaihtamassa kuivikkeet ja juottamassa vasikat. Itäsuomalaisen maidontuotannon edelläkävijä Valio on vastuullinen suomalainen ! Valio Oy ja Osuuskunta ItäMaito onnittelevat MTK-Kuhmo ry:tä 70 vuoden menestyksekkäästä taipaleesta kainuulaisen maaseudun edunvalvojana ja elinvoimaisuuden ylläpitäjänä. 15 Maatilaja maaseutuyrityspalvelut asiantuntijoiltamme Talouspalvelut ja spv:t, Osmo Tiikkainen, p. – Töitä tuli lisää, mutta olen ollut tilalla jonkin aikaa jo ennen sitä, Pääkkönen kertoo. Tilaa pyörittävän yhtymän jäseninä ovat Tero Pääkkönen avovaimonsa Kirsi Heikkisen ja veljensä Eero Pääkkösen kanssa. Myös sadot ovat jääneet pienemmiksi. Robotti toimii noin 50 lehmän kanssa. Sitä tarvitaan, koska lypsyrobotti pesee itsensä sisäisesti. 0400 282 092 kainuu.proagria.fi kainuu.maajakotitalousnaiset.fi Hyödynnä rahanarvoiset Neuvo 2020 -palvelut Onnittelumme 70-vuotta täyttävälle Kuhmon MTK:lle! Jarno Hiltunen jarno.hiltunen@slpmedia.fi Vuosi sitten keväällä tilalla tapahtui sukupolvenvaihdos. 040 569 7423, Eila Niskanen, p.0400 282 088, Minna Tanner, p. – Hyvä olot kun on eläimillä, niin sekin näkyy. Mennyt kesä on ollut vetinen ja se on vaikuttanut heikentävästi rehun laatuun normaaliin kesään verrattuna. Yksin, ilman ihmisiä, ei robottinavettakaan vielä pärjää. Valio Oy ja Osuuskunta ItäMaito onnittelevat MTK-Kuhmo ry:tä 70 vuoden menestyksekkäästä taipaleesta kainuulaisen maaseudun edunvalvojana ja elinvoimaisuuden ylläpitäjänä. Lehmät esimerkiksi voivat hakea ruokaa ”kioskista”, jolloin automatiikka annostelee ruoan lehmän kaulapannassa olevan tunnisteen mukaisesti. Tero Pääkkönen MTK-Kuhmo 70 v. – Aina toivotaan, että tuottajat saisivat työstään palkan. – Se helpottaa kummasti. Robottinavetan käyttäminen edellyttää tietokoneen käyttötaitoja. – Tänäänkin menin navettaan ennen kello seitsemää, mutta ei sinne tarvitse heti kuudelta lypsyaikaan mennä. Robotti jatkaa jaksamista, sanoo Tero Pääkkönen. 043 825 4202 Kasvinviljelypalvelut, Maarit Partanen p. ylivoimaiset pito-ominaisuudet kaikissa talviolosuhteissa . Ei tule liikuntaelinsairauksia. Valio on vastuullinen suomalainen ! Valio Oy ja Osuuskunta ItäMaito onnittelevat MTK-Kuhmo ry:tä 70 vuoden menestyksekkäästä taipaleesta kainuulaisen maaseudun edunvalvojana ja elinvoimaisuuden ylläpitäjänä. Pesunesteen täydentäminen esimerkiksi on säännöllistä työtä. maansiirto . Ammattilaiset tekevät tarvittavat huoltotoimet, mutta joitain toimenpiteitä pystyy itsekin tekemään. Aikaa jää muuhun. pienempi polttoaineenkulutus, entistä hiljaisempi, vähemmän tienkulutusvaikutusta . Jos pitkän uran meinaa tehdä, niin terveempänä säilyy. Itäsuomalaisen maidontuotannon edelläkävijä Itäsuomalaisen maidontuotannon edelläkävijä Valio on vastuullinen suomalainen! Neste Kuhmo puh. 0400 386 274 Yrityspalvelut, Soili Hypén, p. Tero Pääkkönen Peippolan tila Robottinavetassa lypsy on automatisoitu. 040 572 3197 Ympäristöpalvelut, Marjo Piirainen, p. Robottinavetta säästää aikaa ja ihmistä Peippolan tilalla Hietaperän ja Katerman välimaastossa on monta vuotta toiminut robottinavetta A Se helpottaa kummasti, robotti jatkaa jaksamista. Kun lehmä lähtee robotista, niin se suihkauttaa automaattisesti nestettä vetimiin estääkseen bakteerien pääsyn niihin. Päämäärää tavoitellaan hyvillä rehuilla ja jalostuksella. Pääkkönen kertoo millaista uutta teknologiaa maataloudessa nykyään on
Häiriöistä tulee hälytykset puhelimeen. maatalousyrittäjän työssäoloehto. Tältä ajalta ei makseta päivärahaa. Työttömyys voi yllättää monta tietä Voiko maatalousyrittäjä olla työtön. Maailman myllerryksissä pyritään pysymään mukana. sipulia, perunaa ja kaaleja. Ansiosidonnainen päiväraha ei ole vain palkansaajien yksinoikeus. Kasvihuoneet lämpiää hakkeella, varalämmityksenä on öljy. Jonkin ajan kuluttua rakennettiin kasvihuone, jossa kasvatettiin keräsalaattia kesäisin. Vain liittymällä yrittäjäkassaan on työttömäksi jääneellä yrittäjällä mahdollisuus saada ansiosidonnaista päivärahaa. SYT-kassa Suomen Yrittäjäin Työttömyyskassa (SYT-kassa) on suomalaisten yrittäjien vuonna 1995 perustama itsenäinen työttömyyskassa. Nykyisin pääkasvi on ruukkusalaatti. sairausja äitiyslomat sekä opiskelu, jolloin 48 kuukauden tarkastelujakso voi pidentyä jopa seitsemän vuotta. Koska maatalousyrittäjä voi saada ansiopäivärahaa. Akonlahden puutarhalla on aikojen saatossa kasvatettu monenlaisia kasveja ja yritystä kehitetään edelleen. Kasvit kasvavat joka päivä ja kasvuolosuhteita säätelee tietokoneet. MYEL-työtulon tasosta riippuvat niin sairausja vanhempainkuin työttömyyspäivärahat. MYEL-työtulo on maatalousyrittäjän sosiaaliturvan perusta Maatalousyrittäjän sosiaaliturva on sidoksissa MYEL-työtuloon, se ei ole pelkkä vanhuuseläkevakuutus. Kyllä voi, maatalousyrittäjä on työtön, kun hän on lopettanut maatalousyrittäjätoimintansa. Palkattuja työntekijöitä on läpi vuoden töissä 5, lisäksi kesäisin tarvitaan mansikanpoimijoita 10-15. Maatilapuolesta vastaa Tapio vaimonsa Outin kanssa kahdestaan pitämällä edelleenkin lypsykarjaa. SYT-kassaan kuuluminen on vapaaehtoista, mutta SYT:n yleiset ehdot ja työttömyysturvan taso on määritelty työttömyyskassaja työttömyysturvalaissa. Vuonna 2009 rakennettiin toinen kasvihuone. Kasvihuoneiden pinta-ala on 3000 neliömetriä ja mansikkaa kasvaa 3 hehtaarilla. Tästä johtuen MYEL-työtulo kannattaa mitoittaa realistiselle tasolle. .”. Tällöin alkoi salaattien ympärivuotinen kasvatus. Viime kesä olikin haasteellinen mansikanviljelyn kannalta, mutta hyvä syyskesä korjasi tilannetta. Työttömyysturvalain mukaan perheenjäseniä ovat maatalousyrittäjän kanssa samalla viljelmällä asuvat puoliso, lapset ja vanhemmat! Muutostilanteessa ota yhteyttä Mela-asiamieheen tai Melan asiakaspalveluun vakuutusasioiden hoitamista varten ja ilmoittaudu paikkakuntasi työja elinkeinotoimistoon työttömäksi työnhakijaksi. Toimituspäivät ovat maanantai, keskiviikko ja perjantai. Työssäoloehto ei kerry näiltä ajoilta. Lisätietoja: www.syt.fi, neuvonta@syt.fi SYT-kassasta turvaa takaiskujen varalle A Mailman myllerryksissä pyritään pysymään mukana. Maatalousyrittäjyys voi päättyä esimerkiksi tilan myyntiin, vuokraukseen, konkurssiin, selvitystilaan, viljelemättömyyteen tai tuotantosuunnan muutoksen johdosta(esim. Akonlahden puutarhalla on viljelty yli 40 vuoden aikana mm. Lisäksi viljellään lehtisalaattia, tilliä, persiljaa, ja makeaa friseesalaattia, joka on tänä syksynä tullut uutena valikoimaan. Lisäksi sähkökatkojen varalta on traktorikäyttöinen aggregaatti, mikä onkin tarpeellinen, koska myrskyt ovat lisääntyneet ja aiheuttavat sähkökatkoja. Työttömyysetuuksia maksetaan kuukausittain keskimäärin 950 jäsenelle. Salaatin kasvu siemenestä myyntikuntoiseksi salaatiksi kestää 5-7 viikkoa, persiljan ja tillin hieman vähemmän. TE-toimisto päättää, mistä päivästä lähtien kassa voi maksaa ansiosidonnaista päivärahaa työvoimapoliittisen lausunnon mukaan. Suomessa myös maatalousyrittäjät voivat kuulua työttömyyskassaan, joka maksaa työttömäksi jääneelle jäsenelleen ansiosidonnaista työttömyyspäivärahaa. MTK-Kuhmo 70 v. Ennen päivärahan maksamista pitää ilmoittautua työjaelinkeinotoimistoon työttömäksi työnhakijaksi. Akonlahdessa vierailivat Eeva ja Eija 16 Akonlahden puutarhalla muutos on jatkuvaa – hallittu muutos tärkeää Akonlahden puutarhan yrittäjät Hanna-Leena Huotari, Matti Huotari ja Tapio Komulainen salaattien keskellä. Omavastuuaika on aina viisi arkipäivää kaikilla päivärahan hakijoilla. Ehto täyttyy, jos 15 yrittäjyyskuukautta on kertynyt edellisten 48 kuukauden kuluessa. karjan myymisen johdosta). Kassan yleiset ehdot ja työttömyysturvan taso on määritelty työttömyyskassaja työttömyysturvalaeissa. Kun myyntierä lähtee, kylvetään saman tien vastaava määrä, joten aina on myyntikuntoisia tuotteita. 60-70-luvun taitteessa he alkoivat kasvattaa avomaalla juureksia ja vihanneksia myyntiin. Tuotteet kuljetetaan kauppoihin pääosin omilla jakeluautoilla. SYT maksaa työttömäksi jääneelle jäsenelle ansiosidonnaista työttömyyspäivärahaa. Avomaalla viljeltiin mm. Työja elinkeinotoimisto tutkii, täyttyvätkö työttömyyden edellytykset ja antaa SYT-kassalle sitovan lausunnon maatalousyrittäjän oikeudesta työttömyysturvaan. Maatalousyrittäjät voivat vakuuttaa itsensä työttömyyden varalta Suomen Yrittäjäin Työttömyyskassassa (SYT-kassa). Jos maatalousyrittäjä ilmoittaa MYEL-tulonsa työttömyysturvalain mukaiseen minimiin 12.326 €/v, niin kyllä päivärahakin jää aika pieneksi. Koululaisille ja opiskelijoille Akonlahti on sopivan matkan päässä keskustasta, että sinne pääsee polkupyörälläkin kesätöihin. Aikaansa seuraavien yrittäjien on hyvä jatkaa tulevaisuudessakin. Salaatteja pakataan 6 päivänä viikossa, maanantaista lauantaihin, ja sunnuntaina tehdään maanantain kuorma. Puutarha on osakeyhtiö, jossa osakkaina ovat Tauno ja Kaarina Komulaisen lapset Tapio Komulainen ja Hanna-Leena Huotari sekä Hanna-Leenan puoliso Matti Huotari. SYT-kassaan kuuluu tällä hetkellä yli 26 000 yrittäjää eri toimialoilta ja kaikenkokoisista yrityksistä. Valtalajikkeena on rapealehtinen jääsalaatti, jota myydään ruukussa ja leikattuna. Poikkeustapauksia ovat mm. tomaattia, keräsalaattia, porkkanaa ja joulukukkia. Ansiosidonnaista päivärahaa maksetaan maksimissaan 500 päivältä. MYEL-työtulo on laskentaperuste SYT-kassan jäsenmaksulle ja sitä kautta myös ansiosidonnaiselle päivärahalle. Lisäksi maatalousyrittäjän taloudellinen tilanne voi vaikuttaa päivärahan maksamisen alkamisajankohtaan. SYT-kassan minimijäsenmaksu on tänä vuonna noin 15 €/kk, sillä työttömyyspäiväraha on noin 850 € kuukaudessa, joka on noin 145 € enemmän kuin työttömäksi jäänyt maatalousyrittäjä saisi Kelasta. Tämä on ns. Vuonna 1999 tilalla tehtiin sukupolvenvaihdos, jonka yhteydessä toiminnot eriytettiin maatilaja puutarhapuoliin. Kassan tavoitteena on lisätä yrittäjien elämänlaatua ja turvallisuutta vapaaehtoisen työttömyysvakuutuksen avulla. Markkina-alueena on koko Kainuu, Pohjois-Karjala ja Ylä-Savo. Kassa antaa tilanteesta valituskelpoisen päätöksen. Ehtona on, että olet ollut SYT-kassan jäsenenä sekä toiminut maatalousyrittäjänä vähintään 15 kuukautta ja eläkevakuutus (MYEL) on ollut voimassa vähintään minimitasolla (12326 e/vuosi). Hän hoiti vaimonsa Kaarinan kanssa lypsykarjaa. Avomaalla viljellään vain mansikkaa. Tauno Komulainen osti Akonlahden tilan 1960-luvun alussa. SYT:n toimintaa valvoo Finanssivalvonta
Metsänhoitoyhdistykset hakeutuivat vuoden 2015 alusta alkaen MTK:n jäseniksi ja ovat sen jälkeen olleet tärkeä osa MTK:n toimintaa metsänomistajien etujen ajamisessa. Se on EU:n kokoinen jätelautta. 399 € Norm. Meiltä saat asiantuntija-apua kaikissa maatalouden rahoitusasioissa, pankkipalveluissa sekä vakuutuksissa. Kestävyys tarkoittaa sitä, että tulevaisuuden hakkuumahdollisuudet turvataan ja ne edelleen kasvavat sekä hakkuissa otetaan huomioon metsäsertifioinnin ja lakien mukaiset ympäristönormit. Muutos uusiutuvien biomassojen laajempaan hyödyntämiseen on käynnissä. Metsäteollisuuden vuotuisesta puuntarpeesta 80 % tulee yksityismetsistä. Jopa autoteollisuus mullistuu nanosellukuitujen ansiosta. Biotalouden nousu näkyy jo metsäja energiateollisuuden mittavissa investointisuunnitelmissa. Metsänhoitoyhdistys Kainuu on yksityisen metsänomistajan asialla! Heikki Rahko, kenttäpäällikkö, MTK:n metsälinja, Kajaani Metsätalouden näkymät positiivisia Metsien lisääntyvä hyödyntäminen pelastaa maapallon lisäksi Suomen maaseudun ja mahdollistaa jatkossa nykyistä kannattavamman metsänomistuksen Puh. 495€ Tervetuloa! Metsävarallisuuden asiantuntija Osuuspankki on maamme paras maatalouden pankkija vakuutuspalveluiden osaaja. Kuhmossa on viime vuosina hakattu keskimäärin 233 000 kuutiometriä vuodessa yksityismailta eli lisääntyvät hakkuumahdollisuudet lisäävät Kuhmon yksityismetsien rahavirtoja 50 %:lla nykytilanteeseen verrattuna. Viranomaiset, elinkeinoelämä ja järjestöt pyrkivät päätöksentekijöiksi yksityismetsiin. marjatta kurvinen www.kinnusenmylly.fi Pohjoisen puhtaasta viljasta HUSQVARNA-teräpaketti Alkuperäinen Husqvarna. Suomelle se on suuri mahdollisuus. Kaikkialla merissä on jo mikroskooppisen pieneksi hajonnutta muovia. Metsänhoitoyhdistykset hoitavat paikallista metsänomistajien edunvalvontaa ja palvelua. Maanomistajien etuja pystytään tehokkaasti ajamaan omien organisaatioiden kautta. 0400 386 891 email: kuhmon.kuljetus@kuhmo.net Huoltotie 11, 88900 Kuhmo KUHMON KULJETUS OY • maa-ainesten kuljetukset • sorat, hiekat, murskeet • nosturija vaihtolavatyöt • lavettikuljetukset • maarakennustyöt yksikköhinnoin tai kokonaisurakkana MTK-Kuhmo 70 v. SUORITUSKYVYLTÄÄN YLIVOIMAINEN. Organisaatiouudistuksessa maakunnallisten metsänomistajien liittojen toiminta ajettiin alas. Metsänomistajat ovat huolehtineet niin hyvin metsiensä hoidosta Kuhmossa, että yksityismetsistä on mahdollista hakata kestävästi vuodessa yli 350 000 kuutiometriä. Kasvihuonekaasujen voimakas lisääntyminen ilmakehässä ja valtameriin kertyvä muovija muu tekokuitupohjainen jäte aiheuttavat maailmanlaajuisia ympäristöongelmia. Tulevaisuus näyttää hyvältä metsäteollisuuden ja metsänomistajan näkövinkkelistä. Yhdessä hyvä tulee.. 69 € HUSQVARNA 445/ Tehokas ja helppokäyttöinen saha monipuoliseen käyttöön. Jo päätetyillä tehdasinvestoinneilla pieniläpimittaisen puun käyttö lisääntyy kahdeksalla miljoonalla kuutiolla, mikä tuo neljänneksen lisäyksen nykykäyttöön. maksuliike, rahoitus, varainhoito, vahinkovakuutukset, lainopilliset palvelut sekä henkilövakuutukset. KOOLTAAN KOMPAKTI. MTK:n organisaatiouudistus tehostaa metsänomistajien edun ajamista kannolta Brysseliin Yksityismetsien merkitys on ylivoimainen maamme metsäteollisuuden raaka-ainehuollossa. Metsien vuotuisia hakkuita ollaan nostamasta 55 miljoonan kuutiometrin tasosta 70 miljoonan tasoon. Hakkuiden lisäämismahdollisuuksista pääosa on yksityismetsissä. T ule käymään Kuhmon Osuuspankissa tai lue lisää osoitteesta op.?/maatalous. MTK:n työkenttää on maakunnissa, valtakunnallisesti ja kansainvälisesti tehtävä metsänomistajien etujen ajaminen. Tehostaakseen etujensa ajamista metsänomistajat muuttivat metsäedunvalvontaorganisaationsa kaksiportaiseksi. Monissa metsäalan töissä on onneksi kilpailua, mutta metsänomistajien edunvalvonnassa sitä ei ole. Kaikki öljypohjaiset tuotteet on jo korvattavissa puupohjaisilla tuotteilla. Metsien käyttöön kohdistuu ulkopuolista painetta kotimaassa sekä ulkomailta. 325, 1,3/1,5 mm, 13” VAIN 49 € Norm. Jo päätettyjen hankkeiden lisäksi on suunnittelupöydällä kymmenen miljoonan kuutiometrin lisäkapasiteetin rakentaminen. T arjontaamme kuuluvat mm. Edunvalvonta on sitä tehokkaampaa, mitä tiiviimmin metsänomistajat sitoutuvat omaan edunvalvontaorganisaatioonsa. Sitä joko tekee metsänomistajien hallitsemat organisaatiot metsänhoitoyhdistykset ja MTK tai edunvalvonta jää tekemättä. 2 ketjua ja terälevy. Maailma on hukkumassa muovijätteeseen. Suurin jätepyörre on USA:n ja Japanin välissä. Kysy lisää! AGCO Suomi Oy Esa Sutinen, 040 352 2228 UUSI N-SARJA Kirkkaasti lisää tehoa! Lisätietoja: www.suomenrehu.fi Öljy, hiilen ja maakaasun käyttöön perustuva maailmanjärjestys tikittää viimeistä suoraa. Astu siis tuttuun lähikonttoriisi ja totea itse: saat laajan tarjonnan kaikista ?nanssipalveluista sekä parhaan asiantuntemuksen aina paikallisesti. 17 Palveluksessanne, Suomi! Vain Atrian eläinkuljetusauton matka vie maan joka kolkkaan
yhdistyksen internet-osoite: mtk.fi/liitot/pohjoissuomi/yhdistykset/kuhmo / NEUVO 2020 -PALVELUT Varmuutta, optimointia ja verkostoja Kauneimmat Kiitokset kaikille ilmoittajille ja lehdentekoon osallistuneille! Leipurintie 14-16 p. Jos sinulla on sähköpostiosoite, ilmoita se sihteerille. Hyödynnä ProAgrian asiantuntijoiden osaaminen • Varmistat tukien saannin täysmääräisenä ja tiedät, mitä lainsäädännön ja tukiehtojen vaatimukset tarkoittavat käytännössä maatilallasi • Kartoitat uudet mahdollisuudet tukijärjestelmän hyödyntämiseen sekö arvioimme ympäristö-, hyvinvointitai energiansäästötoimenpiteiden soveltuvuutta ja kannattavuutta maatilallesi • Löydät yrityksesi kehityskohteet ja parannat tulosta. ProAgrian asiantuntijat tekevät myös kartoituksia ja selvityksiä, mikä voi herättää kiinnostusta tilalle soveltuviin uusiin ympäristötoimiin, energiaratkaisuihin ja hyvinvointitoimenpiteisiin. Alma Aluemedia -liiketoimintayksikkö kokoaa yhteen 32 Alma Median maakunta-, paikallisja kaupunkilehteä sekä niiden verkkopalvelut. Energiatehokkaat NOSTO-OVET Meiltä laadukkaat ovet autotalleihin, katoksiin, kalusto – ja huoltotiloihin ,maatiloille sekä teollisuushalleihin. Henkilöstöä meillä on noin 800 kahdeksassa eri maakunnassa. Myös vanhojen ovien vaihto avaimet käteen periaatteella. Tehtävä tulisi ottaa vastaan 1.9.2013. Neste polttoja voiteluaineet . Neuvo2020 -palveluiden avulla saat varmuutta ja oikeellisuuden tarkistamista ehtoihin ja säädöksiin sekä vaatimusten ymmärtämiseen ja noudattamiseen käytännössä. 18 www.laatulastu.fi Pyydä tarjous Kuhmon tehtaalta! – puhtaasti Kainuusta – Puh. Suunnitteluja mittapalvelu. 040 503 7122 Laitemyynti Erkki Sykkö, 0400 276 317 Huolto & asennus Ilkka Pikkarainen, 0400 271 096 PLUS + :aa hyvillä päätöksillä DeLaval VMS ™ Paljon enemmän kuin lypsyrobotti MTK Kuhmo 99 x 44 mm.indd 1 22.10.2015 8:55:01 !"#$"%&'"()**+,'" VUOKATTI Eeva ja Tuomo Tolonen Suovaarantie 63, 88610 Vuokatti puh. (08) 665 203, marjatila@marjatilakuusela.fi Eeva 0400 280 907 Tuomo 0400 380 587 Hannes 040 742 4203 Marjatila Kuusela Eeva ja Tuomo Tolonen Suovaarantie 63, 88610 Vuokatti Eeva 0400 280 907, Tuomo 0400 380 587, Hannes 040 742 4203 marjatila@marjatilakuusela.fi . 0500 167 779 reijo.malinen(at)saunalahti.fi kähkönen riitta siht. Täytä hakemus viimeistään 30.6.2013 osoitteessa www.kuhmolainen.?. Puh. Arvostamme alan koulutusta ja työkokemusta. MyyNTi – ASENNuS – HuOlTO Energiatehokkaat NOSTO-OVET Meiltä laadukkaat ovet autotalleihin, katoksiin, kalusto – ja huoltotiloihin ,maatiloille sekä teollisuushalleihin. 040 533 2605 eija.komulainen(at)kuhmo.net Malinen Reijo varapj. Myös vanhojen ovien vaihto avaimet käteen periaatteella. 040 730 5716 eeva.huotari(at)kuhmo.net Heikkinen Sauli 044 298 2812 Ohtonen Jarkko 0400 656 851 Piirainen Mika 044 291 8548 Pikkarainen Jouni 044 033 2399 Pääkkönen Tero 040 410 1896 Faktoja Neuvo 2020 -maatilojen neuvontapalveluista • Asiantuntijapalveluun on käytettävissä 3500 euroa/tila ohjelmakauden aikana. (08) 655 0496 Avoinna ma – pe klo 7 – 17 Perheesi vakuutukset ja auton rekisteröinti Pohjolassa. Lisätietoja tehtävästä antaa päätoimittaja Martti Huusko, p. 044 524 8717 www.metsakontio.fi PUUKAUPPA OJAJA TIEHANKE TIEISÄNNÖINTI Veljekset Pääkkönen Ay Energi apuukauppaa Teiden ja pihojen kesäja talvikunnossapito Pekka p. 045 8906 230 myynti@laatulastu.fi Kuusikymppinen onnittelee 70-vuotiasta MTK-Kuhmoa! Kainuuntie 86, 88900 Kuhmo Puh. Suunnitteluja mittapalvelu. 050 555 4401 www.gardiset.fi Myynti – Asennus – Huolto Meiltä laadukkaat ovet autotalleihin, katoksiin, kalustoja huoltotiloihin, maatiloille sekä teollisuushalleihin. Suunnitteluja mittapalvelu. 044 524 8716 Kainuuntie 3, 88600 Sotkamo Puh. Maatilojen neuvontajärjestelmän neuvojat on hyväksytty järjestelmään pätevyyden, koulutusten ja tentin kautta. • Tarjolla neuvontaa koko ohjelmakauden ajan, vuosina 2015–2020. Linjatie 14, 80140 Joensuu Energiatehokkaat NOSTO-OVET Meiltä laadukkaat ovet autotalleihin, katoksiin, kalustoja huoltotiloihin, maatiloille sekä teollisuushalleihin. Suunnitteluja mittapalvelu. 044 332 5330. Energiatehokkaat NOSTO-OVET Meiltä laadukkaat ovet autotalleihin, katoksiin, kalusto – ja huoltotiloihin ,maatiloille sekä teollisuushalleihin. Yhdistys tiedottaa myös sähköpostitse. Leena Eronen 050 394 9819 RAUTAKAUPPA LEHTO KY Kainuuntie 74, 88900 Kuhmo P. Myös vanhojen ovien vaihto avaimet käteen periaatteella. Myös vanhojen ovien vaihto avaimet käteen periaatteella. Annamme rahanarvoisia ohjeita ja toimenpidesuosituksia ja saat ulkopuolisen näkemyksen yrityksesi kehittämiseen Ota yhteyttä ProAgria Kainuun Neuvo 2020 -asiantuntijoihin Ympäristö Kalliokoski Katariina 0400 282 086 Niskanen Eila 0400 282 088 Piirainen Marjo 043 825 4202 Poikela Tarja 0400 386 274 Tanner Minna 040 572 3197 Tuotantoeläimet Juntunen Jaana 0400 286 785 Kemppainen Voitto 040 569 7423 Kämäräinen Helena 044 362 7846 Niskanen Eila 0400 282 088 Piirainen Marjo 043 825 4202 Tanner Minna 040 572 3197 Energia Poikela Tarja 0400 386 274 Luonnonmukainen tuotanto, tuotantoeläimet ja kasvintuotanto Kalliokoski Katariina 0400 282 086 Kämäräinen Helena 044 362 7846 Niskanen Eila 0400 282 088 Piirainen Marjo 043 825 4202 Tanner Minna 040 572 3197 Kasvinsuojelu Juntunen Jaana 0400 286 785 Lisätietoja Neuvo 2020 -palveluista: http://proagria.fi/asiantuntijapalvelut/neuvo-2020 MTK-Kuhmo 70 v. Tarjoamme Sinulle haastavan ja mielenkiintoisen työn innostuneessa ja hyvähenkisessä joukkueessa. 0400 283 491, Matti p. Myös vanhojen ovien vaihto avaimet käteen periaatteella. 040 736 0795 riitta.kahkonen(at)luukku.com huotari eeva varasiht. • Neuvonta on maksutonta viljelijälle, maksat vain alv:n osuuden. Linjatie 14, 80140 Joensuu Kuhmo, Jussi 044 588 5752 Ari 0440 274 761 info@monipalvelumaatta.fi. Energiatehokkaat NOSTO-OVET Meiltä laadukkaat ovet autotalleihin, katoksiin, kalusto – ja huoltotiloihin ,maatiloille sekä teollisuushalleihin. • Neuvonta on luottamuksellista ja erillään tarkastuksista. Suunnitteluja mittapalvelu. Myös vanhojen ovien vaihto avaimet käteen periaatteella. Suunnitteluja mittapalvelu. Suunnitteluja mittapalvelu. 050 555 4401 www.gardiset.fi Myynti – Asennus – Huolto Meiltä laadukkaat ovet autotalleihin, katoksiin, kalustoja huoltotiloihin, maatiloille sekä teollisuushalleihin. Ajokortti on välttämätön. Odotamme Sinulta aktiivisuutta, uutisvaunua, sujuvaa kielenkäyttöä ja valokuvaustaitoa sekä oma-aloitteisuutta ja kykyä itsenäiseen työskentelyyn. Myös vanhojen ovien vaihto avaimet käteen periaatteella. Nurmenja viljansiementen, muovien ja säilöntäaineiden ennakkomyynti käynnissä Kysy tarjous! johtokunnan yhteystiedot: Komulainen Eija pj. Kuhmolainen on Alma Mediaan kuuluvan Alma Aluemedian kustantama, Kuhmossa kaksi kertaa viikossa ilmestyvä paikallislehti. Puh. 08 655 0056 Parhaimmat Onnittelumme 70-vuotiaalle yhdistykselle! Haemme Kuhmolaiseen uutistyöstä innostunutta ja monipuolista TOIMITTAJAA Työympäristönä on luonnonläheinen ja kulttuurin täyteinen, vireä Venäjän rajakaupunki Kuhmo
Myös kylätoiminta ja Niemiskylän hengellinen elämä saavat oman käsittelynsä. . Pulkkisten sukuseuran tarkoituksena on selvittää suvun vaiheita ja historiaa, vaalia suvun perinteitä ja edistää yhteenkuuluvaisuuden tunnetta jäsentensä keskuudessa. Perjantaina 6. Täältä suku on levinnyt yli maan ja erityisesti Kainuuseen ja Keski-Pohjanmaalle. Terttu Honkasaari, joka nykyään asuu Vantaalla, odottaakin muiden aktiivisten sukuun kuuluvien jäsenten kanssa, että sukukirjaa varten saadaan koottua materiaalia ripeään tahtiin. Suvun varhaisimmat tiedot ovat Savosta, nykyisen Mikkelin – Juvan alueelta. Esimerkiksi tällaisista tarinoista seuran hallitus nostaa kesäkuussa seuran Internet-sivuilta olleen kuvauksen 1700–1800 luvuilta Kuhmon Lenduan kylän Petuckan talosta. Isästään Määttä kertoo paljon, sillä äidin kuoltua oli isä kaikkein läheisin. marraskuuta 2015 – KUHMOLAINEN ELÄMÄNMENO 19 Martti Huusko martti.huusko@slpmedia.fi Pulkkisen sukuseuran vuosikausia ylläpitämä sukukirja-asia ei ole edennyt. Se harmitti Rauhaa pikkutyttönä, sillä hän olisi halunnut tehdä voikukista seppeleitä. Kirjaa voi ostaa mainostoimisto Sivuttaresta ja Rauha Määtältä. Ensimmäiseen sukukirjan kokoamistapaamiseen ammattiopistolle saapui parikymmentä aktiivista Pulkkisen suvun jäsentä. Jarno Hiltunen Martti Huusko. – Minua auttoi selviämisessä rakas puoliso ja lapset. Jarno Hiltunen jarno.hiltunen@slpmedia.fi Työstä luopuminen oli Rauha Määtälle kova paikka. Kuhmossa Pulkkisen suku on vaikuttanut vuodesta 1590 lähtien, jolloin ensimmäiset Pulkkiset saapuivat pitäjään Täyssinän rauhan solmimisen jälkeen. Aluksi talonkin nimi oli Pulkkila, selvittävät Ilmo Pulkkinen ja Terttu Honkasaari. . . Nykyaikaiseen tapaan työtä helpottamaan on avattu verkossa työalue, johon Kuhmon Pulkkisten sukuun liittyvää materiaalia on jo kerätty. Diakoniatyöstä on useita alalukuja. – Ensimmäiset tiedot löytyvät vuodelta 1615, jolloin Matti Matinpoika saapui nykyisen Kuivalan alueelle Lentiiraan. – Enimmillään Kuhmossa on elänyt noin 750 Pulkkisen sukuun kuuluvaa. Sukuseuran hallitukseen kuuluvan Ilmo Pulkkisen mukaan Rautjärvellä on jo ehditty kokoamaan oma alueellinen sukukirja. Elämäni polku kertoo perheen perustamisesta, aikuisopiskelusta, työskentelystä lapsi-, sosiaalija diakoniatyössä sekä kaupungin ja seurakunnan luottoamushenkilönä toimimisesta. . Koko maassa sukuun kuuluvia on yli 8 000. Tarinat ovat hallituksen mielestä mukavia lukea ja kannustavat ”perkaamaan” myös omia juuria. . Rauhan elämän polku kääntyi kirjaksi asti Elämäni polku kertoo Rauha Määtän monivaiheisesta ja henkisesti rikkaasta elämästä. Kuhmon sukukirja on pistetty jalalle, koska kaupungin asuu tällä hetkellä noin 500 Pulkkista. Rahaa oli vähän, mutta yhteistyöllä saatiin paljon aikaiseksi. Hankkeelle on hyvät perusteet, sillä sukuseuran hallitus kannustaa kokoamaan myös yksittäisiä tarinoita, kuvauksia Pulkkisten esi-isistä, mutta myös tuoreemmista tapauksista jaettavaksi jälkipolville. – Tavoitteenamme on, että mahdollisimman moni toimittaa materiaalia, historiallista tietoa, tarinoita ja kuvia verkon kautta, jotta niistä voidaan sitten koota paikallinen sukukirja, toteaa hankkeen puuhahenkilöihin kuuluva Ilmo Pulkkinen. Lauantaina 31. Vastaavia tarinoita kaivataan lisää. Sukuseuran kirjahankkeen lykkääntyminen pisti liikkeelle kuhmolaiset. Sukuseura ry:n kotipaikka on Kuhmo ja toimialueena koko maa. Tarina alkaa Sotkamon Tipasojalta ja vuodesta 1945, jolloin Rauha syntyi. Otti kuitenkin aikansa ennen kuin hän pystyi hyväksymään sen, että ei pääse enää rakkaaseen työhönsä seurakunnalle. Elämäni polku -muistelmateoksessaan Rauha Määttä kertoo muun muassa sairastumisestaan ja toipumisestaan, mutta myös monesta muusta. En tiedä, miten olisin jaksanut elää, jos ei olisi ollut niin hyvää perhettä, sisaruksia ja työtovereita. Kuhmon Pulkkisille oma sukukirja Fakta . Isä, Jaakko Tervo, hoiti heinäpellot niin hyvin, että niissä ei kasvanut voikukkia. Siitä syystä on Kuhmossa ryhdytty toimiin. . . Kylätoimikunnan työ alkoi 1980. Tarkoitus oli siivota jonkin aikaa Mikkolan talossa, mutta loppujen lopuksi visiitti venyi. Pulkkisten sukuseura on rekisteröity 15.10.1996. Kuhmoon hän tuli ensimmäisen kerran 16-vuotiaana. Hän oli toiminut kahdeksan vuotta diakoniatyöntekijänä, kun aivoinfarkti iski. Pulkkisia asuu enemmän Rautjärven alueella, Mikkelin Anttolan seudulla, Vetelissä ja Kuhmossa. Nyt on vuorossa Kuhmo. Tässä hänet on kuvattu kotitalollaan Rinteelässä. Heidän mielestään on mielenkiintoista nähdä, minkälaista materiaalia Kuhmosta löytyy. Pulkkisten sukuseuran Kuhmon alueellista sukukirjan kokoamistyötä olivat käynnistämässä valtakunnallisen sukuseuran rahastonhoitajana toimiva Terttu Honkasaari ja sukuseuran hallituksen kuhmolainen jäsen Ilmo Pulkkinen. Nyt hän on asunut Kuhmon Niemiskylällä yli 50 vuotta. Määttä toipui infarktista niin ripeästi, että lääkäri sanoi sitä ihmeeksi. Pääosa heistä asuu pääkaupunkiseudulla ja Etelä-Suomessa, kertoo Ilmo Pulkkinen. lokakuuta kokoontui ammattiopiston ruokalassa paikallisia Pulkkisen sukuseuran jäseniä, joiden tavoitteen on ryhtyä tekemään omaa Kuhmon Pulkkisten sukukirjaa. EteläKarjalassa Rautjärven alueella valmistui ensimmäinsen alueellinen sukukirja
Jarno Hiltunen jarno.hiltunen@slpmedia.fi Tanssiteatteri Routa tarjosi nykytanssia noin tunnin mittaisessa esityksessään keskiviikkona. Haemme Kuhmolaiseen uutistyöstä innostunutta ja monipuolista TOIMITTAJAA Työympäristönä on luonnonläheinen ja kulttuurin täyteinen, vireä Venäjän rajakaupunki Kuhmo. Tanssiteos oli muutoinkin avoin tulkinnoille, eikä siinä ollut sen kummempaa juonta, alkua tai loppua, vaan teos koostui erilaisista näkökulmista. Kysymme siis, mitä tästä opimme. Pimeys verhosi tanssijat, ja heidän sähkövalonsa ainoastaan paljasti kohdassa olevan ihmisen. Miten vaikea onkaan ymmärtää toista ihmistä. Ajattelemmeko: ”Mitä ihmiset siitä sanovat?” Kumpi on tärkeää. Herramme käski kerätä aarteita taivaaseen, ja sen vuoksi olen käyttänyt elämäni toisten palvelemiseen. ”Portista ei saa viedä lainkaan matkatavaroita”, rikas mies sanoo surullisena. Muista Isää 8.11. Minua kiehtoo hänen kuvitteellinen kertomuksensa kolmesta henkilöstä, jotka kuoleman jälkeen ovat taivaan portilla. ”Minulla ei ole mitään tuotavana. 43,50€) Kampanja: 15ISM3 6 kk nyt vain 69€ (norm. Liekö ajankohta arki-iltana tai sitten esityksen ”vaikeus” verottanut heitä. Välillä ihmiset puhuivat päällekkäin englanniksi ja suomeksi. Emme myöskään pääse sinne omilla teoillamme, emme edes niillä, joita pidämme hyvinä. Toinen pyrkijä on nukkavieruihin vaatteisiin pukeutunut hurskaan näköinen nainen. Pian katsoja ymmärsi, että he mitä ilmeisimmin puhuivat samasta näytelmästä, tai siihen valmistautumisesta, mitä katsoja on juuri seuraamassa. Mitään emme voi viedä taivaaseen. Tarjoamme Sinulle haastavan ja mielenkiintoisen työn innostuneessa ja hyvähenkisessä joukkueessa. Henkilöstöä meillä on noin 800 kahdeksassa eri maakunnassa. ”En ole koonnut suurta omaisuutta. Nykytanssin keinoin toteutetun esityksen voi tulkita tutkivan ihmisten välistä kommunikaatiota ja sen esteitä. Onko meillä rohkeutta avata ovi. Esityksessä käytettiin myös äänitettyä puhetta, joka välillä kuulosti siansaksalta. 87€) Kampanja: 15ISM6 Kanta-asiakkaana saat myös itse lahjan! 3 kk:n lahjatilauksesta kahden viikon lehdet. Jossakin vaiheessa lavalla oli vain yksi tanssija, joka tuijotti suoraan yleisöön liikkumatta. Lisätietoja tehtävästä antaa päätoimittaja Martti Huusko, p. Täytä hakemus viimeistään 30.6.2013 osoitteessa www.kuhmolainen.?. Luen parhaillaan Adrian Plassin kirjaa Tavallisen tallaajan tienviitoja. Tämä tarina on kerrottu vakavassa mielessä ja Raamatun opetukset muistaen. alkoi kahden paikallaan seisovan miehen jutustelulla. Katsojien näköja kuuloaistit joutuivat ristiriitaan. Alma Aluemedia -liiketoimintayksikkö kokoaa yhteen 32 Alma Median maakunta-, paikallisja kaupunkilehteä sekä niiden verkkopalvelut. Puhuttelevan liikkeellelähdön jälkeen esitys varioi eri tavoin ymmärtämisen ja kommunikaation teemoja. Roudan naiset ja Joensuun kaupunginteatterin miehet tekivät hienon ja eheän työn esityksessään ja saivat siitä palkkkion taputuksina. Arvostamme alan koulutusta ja työkokemusta. Lentua-salissa ollut esitys veti vain kymmenisen katsojaa. Tätä jatkui jonkin aikaa, kunnes muut tanssijat ottivat hänet joukkoonsa. Mutta mitä tapahtuukaan, jos annamme sydämemme Jeesukselle, kun hän kolkuttaa sydämemme ovelle. A Mitä tapahtuukaan, jos annamme sydämemme Jeesukselle." Matkalaukkuja taivaaseen. Mukaan liittyi myös kaksi tanssivaa naista ja musiikkia. Ajokortti on välttämätön. Teos I´m trying to tell you Ymmärrätkö. Tilausehdot osoitteessa: www.kuhmolainen.fi/asiakaspalvelu. ”Eikä meidän anneta jättää laukkujamme portin ulkopuolellekaan”, nainen nyyhkyttää. marraskuuta 2015 I hmisen mieltä askarruttaa kysymys, mitä kuoleman jälkeen tapahtuu ja onko vainajan osa hyvä vai paha. Mutta minulla on laukussani kirjanpitoni, johon olen koonnut kaikki hyvät teot, joita olen tehnyt.” Kolmas on väsyneen näköinen mies, jolla on yllään vain lannevaate. Tekstiviestitilauksen hinta on 0,85 €, puhelun hinta 0.088 €/min. 044 332 5330. Yllätyksiä on luvassa, kun ratkeaa, kuka pääsee taivaaseen. Ensin portille saapuu hienosti pukeutunut mies, jolla on laukussaan ”elinikäiset rikkaudet”. Ymmärrätkö oli tehty yhteistyössä koreografi Lucy Guerinin ja säveltäjä Robin Foxin kanssa. Vaikka mitään ei hetkeen varsinaisesti tapahtunut, oli tilanne silti tihentynyt merkityksestä, jonka jokainen katsoja tulkitsi omasta näkökulmastaan. Hänellä on paljon pienempi laukku. Odotamme Sinulta aktiivisuutta, uutisvaunua, sujuvaa kielenkäyttöä ja valokuvaustaitoa sekä oma-aloitteisuutta ja kykyä itsenäiseen työskentelyyn. Hän jättää pohdinnat lukijalle. Hän kuvittelee omaisuudellaan ja puheillaan järjestävänsä itsensä portista sisään. Esiintyjinä olivat Olli-Kalle Heimo, Tuukka Jukola, Maija Nurmio ja Kira Riikonen. Tehtävä tulisi ottaa vastaan 1.9.2013. Hän sanoo: ”Minä seison ovella ja kolkutan. Kuhmolainen on Alma Mediaan kuuluvan Alma Aluemedian kustantama, Kuhmossa kaksi kertaa viikossa ilmestyvä paikallislehti. Tietyssä vaiheessa kosketeltiin myös elämän haurauteen liittyviä kysymyksiä ja puhutiin pelosta vammautua vaikeasti liikenneonnettomuudessa. ”Meidän on kannettava niitä ikuisesti.” Sitten tyhjin käsin saapunut henkilö menee portille. Portti avataan ja enkeli sanoo hänelle: ”Tervetuloa, tämä sydän, joka täällä on ja joka sädehtii kuin kirkkain timantti, on varmaan sinun.” Kertomuksen kirjoittaja ei selitä mitään. 3 kk nyt vain 34,50€ (norm. Olen antanut sydämenikin pois.” Rikas mies ja hurskaan näköinen nainen menevät portille, mutta palaavat pian pettyneinä. Hartaus Pentti Tuppurainen Kuhmon seurakunnan vapaaehtoistyöntekijä Tekstiviestillä: lähetä viesti KUH TILAA (väli) KAMPANJATUNNUS sekä nimesi, osoitteesi ja lahjan saajan nimi ja osoite numeroon 17192 Sähköpostilla: asiakaspalvelu.kuhmolainen @slpmedia.fi Mainitse myös kampanjatunnus. Koska kysessä oli ensijaisesti taideteos, pystyi katsoja toki nauttimaan tanssin estetiikasta ilman sen kummempia alaysointiyrityksiäkin. Soita tilauksesi 010 665 9012 Kuhmolaisen lehtilahjalla isä varmasti tykkää! Näin tilaat: Tarjous on voimassa 6.11.2015 saakka kotimaan talouksiin, joissa ei ole voimassa olevaa tilausta. 6 kk:n lahjatilauksesta yhden kuukauden lehdet. Vähitellen miesten tanssilliset liikkeet alkoivat ohjata katsojien huomiota, mutta silti miehet jatkoivat keskustelua kuin ei mitään. Niihin emme voi vedota. Kumpaa seurata: tanssia vai vuorosanoja, jotka uhkasivat koko ajan peittyä kuvatunlaiseen ”kohinaan”. Jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, minä tulen hänen luokseen, ja me aterioimme yhdessä, minä ja hän.” (Ilm. Pelottavatko seuraukset, jos alamme seurata Jeesusta. Hän tulee tyhjin käsin. 20 ELÄMÄNMENO KUHMOLAINEN – Perjantaina 6. 3:20) Mutta kuulemmeko koputuksen kaiken elämän hälinän läpi
Liput 5 €. Ennakkomyynti Kuhmo-talon toimisto puh. Ma 9.11. Ohjelma jatkuu la klo 13-18 srk-salissa. klo 18 Hyvinvointi Sampo, Väinämöinen 2 Asiantuntija Sari Talla kertoo Wellness-tuotteiden käytöstä ja hyödyistä. Laulu raikaa pahvilaatikkovarastossa, kun sen työntekijät järjestävät laatikoita riviin, jonoon ja pinoon. sunnuntai helluntaista 8.11. – 8.11. klo 20–24 Maarit Peltoniemi & Coralia Rozzor LTD Oy Pielisentie 44, Lieksa p. ”Jumalan työtoverina” EVANKELIOIMISKURSSI 6. Liput 15/10 €. La 31.10. Järj. Vapaa pääsy. Laatikoiden laskeminen tuottaa suurta päänvaivaa eikä puuhaa ainakaan helpota varastoon eksyvä vieras, joka kyselee kummia. Ke 11.11. 04002 97 213 kaesa@kaesankotileipomo.fi www.kaesankotileipomo.fi Koulukatu 3, p. Kuhmon kuorot Jarmo Kokkosen johdolla musisoivat otsikolla Suomi, sisu & Sibelius. Kuhmon seurakunta Kainuuntie 84, www.eskobar.fi sisältää salaattipöydän, leivät, piirakat, levitteet, kotijuomat sekä täytekakkukahvit. Päivän aikana kerrotaan muun muassa siitä, miten työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu toteutetaan Kainuussa. klo 15.00 KAINUUN TANGOLAULUN TAITOKISAT -finaali. Su 8.11. Kuhmon Kamarikuoro & Kuhmon Mieslaulajat. Ilm. Maistiaisia. Perjantaina 6. Pe 13.11. Noutopöydästä * SIENIKEITTO * PORSAANFILEE * PAISTETTU LOHI 20 € 8 € Aik. Liput 10 €. (08) 617 2371 l www.kuhmonseurakunta.fi Kirkkotie 6-8 Perjantai 6.11. Vierailevina esiintyjinä näemme jopa Helsingistä ylistettyä Kajaanin Tanssin Äijät -ryhmää ja taidokasta Sotkamon baletin ryhmää Galina Ermakovan ohjauksessa. Arvo Haverinen, Vienantie Valmiit kakut tai kakkupohjat kaesalta! Kaesan Kotileipomo Oy Kainuuntie 87, 88900 Kuhmo, p. klo 10 -15 Kaesan Kotileipomon vieressä, Kainuuntie 87 Pöytävaraukset 040 7277031/Mia 0440 711108/Marianne Kaesan Kotileipomo avoinna 7-15 Päivän tarjouksena pullakahvit 3 € aamupala tarjolla klo 8-11 KIRPPISPÄIVÄ Tervetuloa ! La 31.10 – 30.11. Anna lamppuuni öljyä, Herra! – Evankeliset Mariasisaret 14. Tämä esitys on nimensä mukaisesti tehty pahvista. 18:00 Sanan ja rukouksen ilta. klo 19.00 I’M TRYING TO TELL YOU – YMMÄRRÄTKÖ Suomi-Austraalia -yhteistyö. Tervetuloa! La 7.11. klo 18 Jumalan kohtaamisen ilta. TAIDENÄYTTELY ”Kianto ja Huovinen” Kuhmo-talolla. Säestäjinä Jouko Ainasoja ja Seppo Kyllönen. Ti 10.11. Kakkukahvit 4 € . Klo 10 SANAJUMALANPALVELUS Kuhmon kirkossa (l: Kupiainen, s: Raimo Lappi, k: Gogolev ). Avajaiset Kuhmo-talolla la 31.10. klo 9.30 PELKKÄÄ PAHVIA. 040 184 8770 su 8.11. Mukana Oriflamen uutuudet. Lauantai 14.11. klo 18.30 TOIVEITTEN YHTEISLAULUILTA Pajakka-salissa. Älä suotta jonota, tilaa ja hae liput etukäteen. Teatteri Rollo. Hän kertoo, mitä työhön kuntoutus on Green Caren avulla. 13:00 Hartaushetki, ruokailu ja ruokajakelu. Liput 15/10 €. Klo 17 ei partiokerhon kokoontumista tänään. klo 15.00 KAINUUN TANGOLAULUN TAITOKISAT -karsinta. Klo 17.30 alk. Su 8.11. Klo 10 alk. Klo 11.30-16 kirkkoherranvirasto ja kaikki seurakunnan toimistot suljettu työntekijöiden koulutuksen vuoksi. Kainuuntie 91 puh. (08) 6155 5451, (08) 6155 5450. Tanssin illassa esiintyvät kuhmolaisen tanssin harrastajat taaperoikäisistä senioreihin vauhdikkailla, koskettavilla ja taidokkailla tansseilla. Kuhmon srk-keskuksessa. Kesto 40 minuuttia. Tervetuloa mukaan! Järj. klo 11 – 15 HELLUNTAISEURAKUNTA Rajakatu 5 www.kuhmonhelluntaisrk.net Pe 6.11. klo 10 srk-keskuksessa Maija Ingetin syntymäpäiväseurat. klo 19.00 TARA – nuorten teatteriesitys. 17:30 Radio Kajaus, Hyvän sanoman hetki. myytävänä torilla lähetystyön hyväksi JÄTKÄNJUUSTOA (myös omiin astioihin), SUOLASARVIA, RÖNTTÖSIÄ, KAKKUJA (myös gluteenittomia) ym. Esitys on suunnattu 3 – 10 -vuotiaille. Kokemuksia ja löytöjä, Kaija Suhonen kertoo. Pe 6.11. Ti 10.11. ISÄNPÄIVÄLOUNAS p. Su 1.11. Tara esitetään Kuhmolaisen Katariina Kanniston dramatisoimana esityksenä. 044 500 1705 Rajakatu 56 p. klo 15 hirvikeitto ja seurat Myllylässä. 044 950 1915 • Liput 15€ p. Kilpailua säestää molempina päivinä Kuhmon Römppäorkesteri. Kajaanilainen Tanssiteatteri Routa. Mukana monenlaista musiikkia ja yllätyksiä. – 10.11. klo 18.30 KUHMOLAISEN TANSSIN ILTA. (08) 652 1573 su 8.11. klo 13.00. Hinta: 12 € , alle 12 v. Su 8.11. 24. Ma 3.11. Suomen Kuntaliiton työllisyyden kuntakokeilujen pääsihteeri Erja Lindberg tulee kertomaan, mitä kuntakokeilut antoivat valtakunnallisesti. Jatketaan siitä mihin Taiteiden yönä jäätiin. 0400 871 460 Keskuskatu 16, Suomussalmi KAUNEUSHOITOLA Matleena Pigment oinnit Pigmentoinnilla 290,marras-joulukuussa Kauneusja hyvinvointi-ilta ti 10.11. Ke 4.11. Liput 12/10 €. klo 15.00 KAAMOKSEN KAATAJAISET. Huomaa näytäntöajat! Tervetuloa! Käteismaksu! Pe ja su 15.00, ti 18.00 -K12/98€ 2h 15min Pe, la ja ma 18.00 -K16/139€ (3D) 1h 35min La 16.00 -K12/910€ 1h 31min Su 18.00 Kuhmossa Kainuun työllisyysseminaari Kuhmossa järjestetään tiistaina 17. Klo 11-13 ISÄNPÄIVÄLOUNAS srk-keskuksessa. Liput 20/15 €. 040-540 9262 www.pajakkakino.net Elokuvat 6. 11:00 Jumalanpalvelus. Tervetuloa! KUHMON RÖMPPÄ 31.10.-13.11.2015 Kuhmo-talolla TANSSIT LIEKSAN La 7.11. 6 € , alle 4 v. Paikalla on tutkija Raija Lääperi Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta. Sen jälkeen kuullaan Kuhmon Green Care -hankkeesta. klo 18 Kuhmo rukoilee. klo 11 – 15 24€/hlö, isät puoleen hintaan, lapset 1€/ikävuosi Isänpäivälounas avoinna la klo 7 – 15 la 7.11. 044 534 2140 P. srk-keskuksessa, Raimo ja Ulpu Lappi. Myynnissä arpoja. Tarjolla: porsaanfile kermakastikkeella, perunat, lanttukuutiot, punajuurisalaatti, vihreäsalaatti, leivät, juomat, kakkukahvit. Kuhmolaisen tanssin ystävät. Lisäksi palataan vielä vuoden vaihteessa loppumassa olevaan Kajaanin ja Kuhmon työllisyyden kuntakokeiluun ja kerrataan, mitä saatiin aikaan. – 15.11. Juuli Niemen esikoisteos. marraskuuta Kainuun työllisyysseminaari. Klo 12.30 lähetystilaisuus Kuhmon kirkossa, Haveristen perhe, Ulpu ja Raimo Lappi. Kuhmon Kuvataideyhdistys. ennakkoon p. Kaikille osallistujille tuotelahja. Onnea Antille 5.11. marraskuuta 2015 – KUHMOLAINEN 21 En juhli. Vapaa pääsy. lapset 6 – 12 v. ilmaiseksi. Iltapäivällä keskitytään Green Care -toimintaan. syntymäpäivän johdosta! Rakkaudella äiti, mummu ja ukki onnitteluja Hyvää Isänpäivää!
– Meillä on kaksi selkeää linjaa nuorille hiihtäjille. Harjoittelun täytyy olla monipuolista, riittävää ja kehitystason huomioivaa. – Se on todella paljon tämänkokoiseen kylään, sanoo Jokela. Päätettiin keskittää resurssit siihen, mitä pidettiin tärkeimpänä, lapsiin ja nuoriin. – Ei nuorten kanssa passaa olla diktaattori. Urheilukeskukseen on tulossa uusi kuuluttamorakennus siirrettävää mallia, jota voidaan käyttää muuallakin. Käskemisestä on siirryttävä innostamiseen ja ohjaamisesta itseohjautuvuuteen. Muun muassa Kuhmo-Skin puheenjohtaja Antti Jokela painotti latukoneen hankinnan tärkeyttä. Kuhmo-Skissä tärkeintä lapset ja nuoret Urheiluseura hakeutui sinettiseuraksi eli antoi lupauksen urheilevan lapsen ja nuoren parhaaksi. Vapaa-aikatoimen johtaja Timo Heikkilä tapasi urheiluseurojen edustajia valtuustosalissa keskiviikkona. Hän kertoi tulevista koulutuksista, hankkeista ja muista ajankohtaisista asioista. Tämän päivän lapset ja nuoret ovat erilaisia kuin ennen. – Selvä peli, ei ole vaihtoehtoja. Tiedon pitää kulkea hyvin ja myös sosiaalista mediaa täytyy hyödyntää. Kaupunginhallituksen asettama tavoite tekee rahana noin 40 000 euroa. Moni asia Kuhmo-Skissä on jo hyvin. Hiihtoliitto on uudistanut tänä syksynä sinettiseurakriteerit ja seurat hakevat uudelleen sinettiseurastatusta. Erilaiset yksilöt on otettava huomioon. marraskuuta 2015 Marjatta Kurvinen marjatta.kurvinen@slpmedia.fi Kuhmo-Ski uusi lupauksensa lasten ja nuorten hyväksi, kun se hakeutui ja hyväksyttiin sinettiseuraksi. Toimintatavat täytyy olla selkeät ja viestintä avointa ja vuorovaikutteista. Uudella latukoneella pärjättäisiin hyvinkin vuoteen 2030 asti. Sen täytyy antaa elämyksiä ja haasteita. Myös uusia karttoja on tarkoitus hankkia. Kuhmo-Ski hyväksyttiin ensimmäisten yhdeksän seuran joukossa sinettiseuraksi. Sinettiseurakriteereiden mukaan seurassa täytyy olla kannustava ja innostava ilmapiiri ja yhdessä tekemisen kulttuuri. Nuorisoja hiihtokoulutoiminta on vireää. 22 URHEILU&LIIKUNTA KUHMOLAINEN – Perjantaina 6. Liikuntakulttuuri muuttuu. Tuetaan kilpailutoiminnasta kiinnostuneita ja toisaalta tarjotaan valmennus-, ohjaajaja harrastetoimintaa niille, jotka eivät suuntaudu kilpailutoimintaan, Kuhmo-Skin puheenjohtaja Antti Jokela selvittää. Ei riitä, että on nettisivut, joita päivitetään harvakseltaan. Vesiputki hiihtokeskuksen viereisestä lammesta on lumetusta varten jo vedetty, mutta näillä säillä lumentekoon ei voi ryhtyä. Tuottajalähtöisyydestä on siirryttävä asiakaslähtöisyyteen ja massatuotteista räätälöityyn. Antti Jokelan mieli palaa jo lumettamaan hiihtolatuja. Jos sitä ei voida tehdä, supistuisi latuverkko jopa puoleen nykyisestä. Keskiviikkoisessa tilaisuudessa tarkoitus oli kuunnella seurojen näkemyksiä ja toiveita. Tilaisuudessa puhui myös seurakehittäjä Tuomas Karjalainen Kainuun Liikunnasta. Myös seuran talouden täytyy olla kunnossa. Isoihin investointeihin kuuluu uuden latukoneen osto vuonna 1999 hankitun tilalle. Silloin Hiihtoliitto tarkistaa, onko toimintaa viety oikeaan suuntaan. Dramaattisesti palveluja ei ole tarkoitus heikentää, mutta liikuntapaikkojen ja nuorisotyön menoja on säästötavoitteiden vuoksi tarkistettava ensi vuonna. Viestinnän kehittäminen tuli Kuhmo-Skin kotiläksyksi ensimmäisestä koulutustilaisuudesta, jossa analysoitiin seurojen nykytilanne. – En tiedä, pystytäänkö avustukset säilyttämään nykyisellään. Vetäjiä on kahdeksan, pääasiassa nuorten sarjoissa hiihtäviä tai hiihtäneitä seuran jäseniä. Pitää olla yhdessä olemista ja tekemistä, tai nuoret äänestää jaloillaan, arvioi Jokela. Jo muutama vuosi sitten seura on päättänyt keskittyä hiihtokoulu-, nuorisoja kilpailutoimintaan. Hiihtokoulu on seuralle ensiarvoinen sikälikin, että se tarjoaa lapsille ensikosketuksen seuraan. Heikkilä pohdiskeli säästöjen mahdollisia vaikutuksia muun muassa kaupungin liikuntaseuroille jakamiin avustuksiin. – Pitää saada oikeat henkilöt viestintää tekemään, sanoo Jokela ja arvioi, että sitä tekevät jotkut muut kuin hän itse ja näyttää vähemmän älykästä kännykkäänsä. Koulutusta on tulossa lisää ja vuoden päästä seuraa auditointi. Jarno Hiltunen jarno.hiltunen@slpmedia.fi Vapaa-aikatoimen talousarviosta pitäisi nipistää 3,7 prosenttia säästöjä. – Suhteessa väkilukuun voidaan haastaa kuka tahansa, kehaisee Jokela. Kuntohiihtäjiä seura huomioi yksittäisissä tapahtumissa eikä kuntoliikkujia palvelevia viikoittaisia ryhmiä enää ole. Säästöpaineita liikuntaan Antti Jokela (vasemmalla) piti latukoneen hankkimista erittäin tärkeänä. Hiihtokoululaiset on jaettu kolmeen ryhmään lähinnä iän perusteella. – Asioita katsotaan nykyään pikkuisen liikaa talouden kautta. Ohjausja valmennustoiminnan täytyy olla suunnitelmallista kaikissa ryhmissä. – Semmoinen summa on iso asia, totesi vapaa-aikatoimen johtaja Timo Heikkilä Kuhmon kaupungintalolla keskiviikkona, jossa hän tapasi urheiluja liikuntaseurojen edustajia. Heikkilä muistutti nuorisoja liikuntatyön merkittävästä ennaltaehkäisevästä roolista. Jarno Hiltunen. Kuhmo-Skin seuraaktiiveja oli tämän takia viime viikonloppuna Hiihtoliiton järjestämässä koulutuksessa. Kuhmo-Skin hiihtokoulussa aloitti tänä syksynä liki 60 lasta. Antti Jokela arvioi, että tavoitteet ovat realistisia ja niitä kohti pyrkiminen on vaivan arvoista
2015-2016 Kysy lisää! Hintoihin lisätään alv 24% Muut koot, kysy tarjous! Kainuuntie 103, Kuhmo Eine Kotamaa p. Kuhmo-Skin kilpailutoiminta ei siis ole yhden hiihtäjän varassa. mennessä EXTRA ETU! Talvi-Kuhmoa voi lukea myös verkossa www.kuhmolainen.fi Talvi-Kuhmo jaetaan Kuhmolaisen, Sotkamo-lehden ja Ylä-Kainuun tilaajille paikallislehden välissä, majoitus-, ravitsemisyrityksissä, huoltoasemilla, kaupoissa, Vuokatti Infossa, Nurmeksen ABC:llä, Suomussalmen, Kuusamon ja Kajaanin matkailuinfossa sekä Kuhmolaisen konttorissa. Sinettiseurojen lasten ja nuorten urheilussa on tärkeää ilo, innostus, oppiminen ja kehittyminen sekä kaveruus ja yhdenvertaiset mahdollisuudet osallistua. – Hyvä ryhmä, joka harjoittelee, kiittelee Antti Jokela. mennesssä ilmoitukset.kuhmolainen @slpmedia.fi Hinta esim. Sinettiseuratoiminta aloitettiin vuonna 1992. Pakkasta pitäisi olla vähintään viisi astetta, jotta tykitys onnistuisi, mielellään jokunen aste enemmänkin. marraskuuta 2015 – KUHMOLAINEN Painosmäärä on 26 000 kpl. Lämpöaalto jatkuu niin pitkälle kuin ennustukset osaavat ennustaa. Lähde: www.sport.fi Lumi saisi jo tulla Kalevalan hiihtokeskuksessa on valmius aloittaa lumen tykitys ladulle. Tässä kannattaa olla mukana! Tilavaraukset ja aineistot 13.11. Perjantaina 6. Marjatta Kurvinen RUOKALISTAT KOTIHOITOATERIAT Ma: Broilerihöystö, peruna, ro ma nescovihannes, kiinankaalikar ta noherkku, paprikasalaatti, sydänys tävän puuro Ti: Lihamakaronilaatikko, parsa kaali, amerikansalaattikurkku ananas salaatti, boysenmarjakiisseli Ke: Lohikeitto, karjalanpii rakka, juusto, tomaatti, ba naani To: Maksamurekepihvi, rus kea kastike, peruna, ke sähel mise koitus, porkkana raaste, puolukkahillo, tropiikinvahto Pe: Kinkkukiusaus, paola, kaa lisateenkaarisalatti, hedelmä salaatti La: Sianlihaperunalaatik ko, kruunusekoitus, mustikka puu ro Su: Ranskalainen kala, kastike, pe runasose, hernemaissiporkkana, leivonnainen KOuLuRuOKA Peruskoulu, lukio, ammattiopisto, työkeskus, päivätoiminta ja päiväkoti Ma: Broilerihöystö, riisi, kiinankaa likartanoherkku paprikasalaatti Ti: Lasagnette/kasvislasagne, amerikansalaattikurkkuana nas salaatti Ke: Lohikeitto, tuorejuusto, kar jalanpiirakka, banaani To: Maksamurekepihvi, rus kea kastike, peruna, porkkana raaste, puolukkahillo Pe: Kinkkukiusaus, kaalisateen kaarisalaatti Muutokset mahdollisia. . lomailijan ja matkailijan tietopaketti ilmestyy tiistaina 24.11. Siinä palaa sekä aikaa että rahaa, mutta lumille on jo päästävä, sillä kilpailukausi alkaa jo noin kuukauden päästä. 050 315 5849 eine.kotamaa@slpmedia.fi aineistot: ilmoitukset.kuhmolainen@slpmedia.fi Verkkolehden sähköinen linkki omille kotisivuille 10 € (sis. . Hopeasommassa on jo puolentusinaa kilpailijaa. . . Työaikana siitä vastaavat kaupungin miehet, iltaisin ja viikonloppuisin vastuu tykityksestä siirtyy Skin aktiiveille. Toimintaa säätelevät sinettikriteerit. . Kuhmo-Skin keihäänkärkenä miesten yleisessä sarjassa hiihtää Juho Mikkonen. Putki on vedetty viereisestä lammesta, mutta sää ei suosi. Nuorten sarjassa valtakunnan tasolla kilpailee pari – kolme Skin hiihtäjää. . Sinetin saaminen on seuralle kunnia-asia, mutta se tuo myös vastuuta. . Se on Valon ja urheilun lajiliittojen yhteinen toimintamalli, joka rakentuu lapsen ja nuoren parhaan edistämiselle. Koko 1 x 42 mm 65 € Koko 1 x 65 mm 91 € Koko 2 x 42 mm 116 € Koko 2 x 65 mm 142 € Koko 2 x 88 mm 165 € Koko 2 x 111 mm 210 € Koko 3 x 42 mm 139 € Koko 3 x 88 mm 234 € Koko 5 x 65 mm 253 € Koko 5 x 88 mm 341 € Palstaleveydet: 1p 47 mm, 2p 99 mm, 3p 150 mm, 5p 254 mm Mikä. alv) TALVI KUHMO Tapahtuman järjestäjä! Kokoamme Talvi-Kuhmoon tiiviin tapahtumakalenterin talven tapa htumista. . Ilmoita tapahtumasi 17.11. Kun säät viilenevät, aloitetaan Kalevalan ladulle lumen tykitys. Sinetti on lupaus laadusta. Nyt Kuhmon kilpahiihtäjät joutuvat käymään hiihtämässä Vuokatin ruuhkaisella ensilumen ladulla
Kuntohoitaja/hieroja Katja Kukila P. www.jalkasalonkihyvahoiva.com Päivi Komulainen HAMMASLÄÄKÄRI Tuomas Parkkinen Vastaanotto Kainuuntie 85, Kesportin vieressä www.hammasparatiisi.fi Puh. 040 4161 710 Koulukatu 10 p. 0440 505 805 Rajakatu 36, 88900 Kuhmo Hyvän ilman kampaamo Koulukatu 13-15, 88900 Kuhmo P. 0500 160 029 Fysioterapiaja hierontapalvelut Päivi Pesonen Ky Jalkahoitoja Myös perusjalkahoidot. 0600 398 300 TAKSIASEMA 24 h vuorokaudessa Taksit tarpeen mukaan – jopa 8 henkilölle Pyörätuolija paarikuljetukset www.kuhmontaksipalvelu.fi P. (08) 655 0167 MAIJA IMMONEN Kainuuntie 88, p. (08) 652 1343, 0400 185 359 MYÖS AKUPUNKTIO ja ÄÄNENHUOLTO Koulukatu 14, Kuhmo Puh. 0400 296 261 Kainuuntie 86 RISTO HAVERINEN KOuLuTETTu Puh. 044 332 9016 KUHMON TIETOKONEHUOLTO Hammaslääkäreitä Kainuuntie 88, Kuhmo Ajanvaraukset p. 044 353 1007 Parturi-kampaamo Koulukatu 5 p. Tietokoneja oheislaitemyynti Puh. (08) 652 0127 kukka-emilia@hotmail.fi INTERFLORA Kukkaja Hautauspalvelut Koulukatu 14 Kukkakeskus P. jalkojenhieronta . 040 595 8501 Myös kotikäynnit Parturi-kampaamo Vienantie 33, p. KUHMOLAINEN – Perjantaina 6. Myös kotija laitoskäynnit Kinttupolku 19 A p. 044 332 5853 Kontionkatu 11 B KOULUTETTU HIEROJA HERMORATAHIEROJA Kuhmon Kiinteistöpalvelut Oy LKV Kainuuntie 91, 88900 Kuhmo Juha Ahtonen 050 328 2020 Toimisto 044 286 3990 Huolto/päivystys 0440 682 084 www.kpkuhmo.fi Isännöinti Kirjanpito Siivous Kiinteistönhoito Kiinteistönvälitys Kauppa-/arviokirjojen laadinta Julkinen kaupanvahvistus • Jätesäiliöiden myynti • Jätesäiliöiden tyhjennykset • Sako/hiekkakaivojen tyhjennykset • Viemärien avaukset, sulatukset ja pesut • Katujen, pihojen ym. marraskuuta 2015 TAKSIASEMA 24 h vuorokaudessa Taksit tarpeen mukaan – jopa 8 henkilölle Pyörätuolija paarikuljetukset www.kuhmontaksipalvelu.fi P. Kainuun Tietomikro Oy Myymälä 6530065 Huolto 044-5530064 Kainuuntie 85 Ma-Pe 9-17 Virusten / haittaohjelmien poisto Laajakaistaliittymät Huolto ja varaosat kaikkiin merkkeihin Puhelinliittymät Uudet tietokoneet ja oheislaitteet Puhelimet ja tarvikkeet a p u a P C h u o l l o s t a m m e Avoinna arkisin klo 9.00 – 16.30, Huoltotie 9 . 040 569 0096 SILMÄLÄÄKÄRI OPTIKKO facebook.com/ yhdyskulma Optikoita Kiertävä JalKahoitaJa Kuhmo-Sotkamo-Kajaani Jalkojenhoitajan ammattitutkinto/hieroja Seija Pulkkinen 040 139 7122 www.kukka-maaria.fi www.jaloillesi.fi/. Huoltoja tukipalvelu . 040 764 5726 Parturi-kampaamo Joustavat aukioloajat. pesut ja kastelut • Siirtolavat 8 15 m 3 , vuokraukset ja tyhjennykset • ADR-kuljetukset • Arkistojen tuhoukset • Siirrettävät wc:t 4 kpl Koulukatu 12, 88900 KUHMO Jätepakkaaja-auto 044 294 0901 Loka-auto (24 h) 044 294 0900 Toimisto (08) 653 0121 jateyhtyma@kuhmo.net www.jateyhtyma.fi Ympäristölogistiikka ja kuljetus JÄTEKULJETUKSET Kuljetusliikkeitä v Kainuuntie 88, Kuhmo p. 040 561 4898 Riitta Haverinen Koulukatu 10 Kuhmo, puh. (08) 622 977, 045 7731 6800 Myös kosmetologipalvelut www.salonmammamia.fi Täältä ilmoituksesi huomataan! NAUTI PAIKALLISESTA PALVELUSTA Kauneushoitoloita Kainuuntie 88 (takapiha) p. Kainuun Tietomikro Oy Myymälä 6530065 Huolto 044-5530064 Kainuuntie 85 Ma-Pe 9-17 Virusten / haittaohjelmien poisto Laajakaistaliittymät Huolto ja varaosat kaikkiin merkkeihin Puhelinliittymät Uudet tietokoneet ja oheislaitteet Puhelimet ja tarvikkeet a p u a P C h u o l l o s t a m m e Hidasteleeko tietokoneesi. 0400 293 411 Kainuuntie 99, Kuhmo http://personal.fimnet.fi/ elainlaakari/ss Eläinlääkäreitä p ATK-palveluja Kainuuntie 88, Kuhmo p. Jalkahoidot . 045 874 1077 lähihoitaja, jalkahoidon at suorit. 045 105 7989 Puistokatu 12 Kukkakauppoja ` Puh. 044 299 1121 Kampaamoja Mäkikatu 10, p. Tukisukat . (08) 652 0055 • Fysioterapia • Lymfaterapia • Akupunktio • Nivelja nikamakäsittelyt Asiantuntevaa palvelua • Hieronnat • Tukisukat ja -hihat Koulutettu hieroja Kainuuntie 88 p. ammattitaidolla Koulutettu hieroja TaTiana Tampio p. (08) 652 1533 www.kuhmonlaakaripalvelu.fi Lääkäreitä Kainuuntie 88, Kuhmo p. 0600 398 300 Takseja Anita 040 754 4282 Mustikkatie 18 Kotileipomoja Kiinteistöpalveluja Kaija Romppanen Hakatie 4 Sormula puh. Vyöh.terap. 0400 336 310 Hierojia Kiertävä hieroja, Kalevalainen jäsenkorjaaja puh. 0400 889 672, www.aijanhammas.fi . 040 722 3909 23 v. (08) 652 0020 ERIKOISHAMMASTEKNIKKO Timo Kyllönen Hammasteknikoita Fysioterapiapalveluja Hidasteleeko tietokoneesi. 050 373 7895 HO HOIITO TO SOPPI Koulukatu 8 Erikoishoitoloita ELÄINLÄÄKÄRI Sari Sievänen p. 655 1651 Iivantiira Kekkostie 5050 puh. (08) 652 0924 Parturi-kampaamo Parturi-kampaamo Kuhmon Koulukatu 8 p
0400 386 394 GLASS-TECH-SYSTEM TUULILASIN KORJAUKSET • GTS TURVAMERKINNÄT LATTIOIdEN hIONNAT sekä muut kodin remontit Eero Piirainen p. 040 717 5423 • maanrakennustyöt kaivinkoneilla ja pyöräkuormaajalla • lavettija maa-aineskuljetukset • JITA-jätevesijärjestelmät ja rumpuputket • betoniset rumpu/kaivonrenkaat • Rumtec-teräsrummut Jouni & 0400 385 769 VELI KINNUNEN KY hannu Pulkkinen, p. 0500 680 870 Leipurintie 6 • 88900 Kuhmo P. 0443 281 392 kodinkonehuollot Kari Tuononen p. 0400 281 392 Mika Haverinen p. 0400 295 966, 040 5185 829 Leikkaa talteen l Nuohoukset l Ilmastoinnin puhdistukset Palvelut hoitaa HORMITOHTORI KY Ari Laukkanen & 0400 275 129 Leikkaa talteen l Nuohoukset l Ilmastoinnin puhdistukset Palvelut hoitaa HORMITOHTORI KY Ari Laukkanen & 0400 275 129 Risto p. 040 531 2449 sähköalan ammattilainen. 0500 385 655 PULKKINEN ...... 0400 202 833 keittiökalusteet ja -remontit ovenvaihdot liukuovet, komerot wc-kalusteet kodinkoneet mittaus, suunnittelu, asennus Puh. mukaan myös asennuspalvelua P. (08) 655 7111 Kysy lisää! Väinämöinen 2, www.hyvinvointisampo.fi AA-ryhmä kokoontuu Keskiviikkoisin klo 19 ja sunnuntaisin klo 18. 050 302 7029, Koulukatu 14, Kuhmo myynti@kiantakeittiot.fi | www.kiantakeittiot.fi Avoinna ma-pe 10-17 TYÖNTEKIJÄ JOUSTAVASTI • atk-tukipalvelut Kyösti Kyllönen 044 544 4382 • siivousja kotityöt • remonttija sekatyöt • sijaisomaispalvelut P. (08) 655 0372, fax 655 1360 PIIRAINEN 0500 223 687 PULKKINEN 0500 680 870 Pajukuja 4, p. 040 187 5375 Profiilipellit, saumakatot, vesikourut, kattoturvatuotteet, listat ja piipunpellitykset ym. (08) 655 0372 • Fax 655 1360 KYLLÖNEN ....... Perjantaina 6. 8,28 snt/puh + 17,04 snt/min. KaivinKonetyötä ?. laitteet, tarvikkeet Kainuuntie 92, 88900 Kuhmo . Koneellista puunKorjuuta METSÄTYÖ Kari Pääkkönen p. kunnossapito . marraskuuta 2015 – KUHMOLAINEN LVI-alan erikoisliikkeitä Leipurintie 14-16 p. (08) 655 0496 Avoinna ma – pe klo 7 – 17 Rengasliikkeitä Puutavaraliikkeitä Rakennuspalveluja Hempan rakennus ja pihatyö • Rakentaminen • Remontit • Pihatyöt www.hemppa.fi, p. 0400 384 927 kuhmonpihajavihertyo@kuhmo.net l Pihaja vihertyöt l Kivityöt l Kaivuja l Maisemoinnit metsäkuntalla l Lumityöt maansiirtotyöt ?. 010 423 3109 Avoinna ma, ke, to 7 – 15 KEMIALLINEN JA VESIPESULA PESEE KAIKKI PYYKKISI Katso edulliset hintamme www.liaton.fi Lankapuh. 044 746 2058 henrisuominen1@gmail.com Puusepänkatu 16, p. asennus p. 0400 125 587 Petri p. 010 665 9012 KUNNALLISTEKNIIKAN PÄIVYSTYS (24 h) P. 050 550 4011 K UHMON L ASKENTAPALVELUT O Y Koulukatu 14, 88900 Kuhmo, p. kaikki sähköalan palvelut kotitalouksille ja yrityksille www.paikallis-sahko.fi suunnittelu, toteutus . 044 368 7050 Tilaukset: Matti p. 0500 281 392 Koulukatu 13-15 Leipurintie 6 • 88900 Kuhmo P. 8,28 snt/puh + 5,95 snt/min. 044 250 8513 – Talvikorjuukohteilla hankintana tai pystyyn ostettuna – Energiapuun korjuuta karsittuna tai koko runkoina ?. 040 531 2449 Työntekijä joustavasti • atk-tukipalvelut • siivousja kotityöt • remonttija sekatyöt • sijaisomaispalvelut P. 040 537 2930 l SAHATAVARAT l HÖYLÄTAVARAT l LISTAT l LEVYT l OVET l KESTOPUUT l IcOPAL-KATTOHUOVAT l YM. 046 892 6336 Matias p. Rajakatu 52, Tarinatupa Onko alkoholiongelmia. Matkapuh. 044 202 3958 Kainuuntie 88 II krs • 88900 KUHMO Koivukoskenkatu 15 L 3 • 87100 KAJAANI Tilija Tarkastustoimisto Ari Piirainen Oy • Tilintarkastukset • Kirjanpidot • Yritysjärjestelyt/sukupolvenvaihdokset • Perukirjat/perinnönjaot Koulukatu 13-15, Kuhmo eeva.komulainen@tilit.inet.fi www.tilieeva.fi p. 0400 282 358 Peltiveljekset Pöllänen Ay l sadevesijärjestelmät l palotikkaat l listat ym. RAHTISAHAUSTA M. Ari Kähkönen, Tuulijärventie 233, 88930 Lentiira puh. 050 545 3115 Työsuorituksia Puh. peltityöt Sop. Pesuloita Maija Kyllönen P. 010 219 5600, fax 655 0625 l kirjanpidot l tilinpäätökset l veroneuvonta l laskutukset l palkanlaskennat l yritysneuvonta Tilitoimistoja KAIVINKONETYÖT Siirrot omalla kalustolla. 0400 383 067 Ota yhteyttä ja varaa paikka ilmoituksellesi! p. 655 2121, 040 506 2121 Rajakatu 52 Pitopalveluja K A H V I L A JUTTUA Annan Pitopalvelu K u h M o t a l o p. (08) 655 0621 www.kuhmonputkityo.fi LÄ MPÖ ÄSSÄ A S E N TAJ A VALTUUT ETTU Täältä ilmoituksesi huomataan!. RAKENNUSTARVIKKEET Puutavaraa rakentamiseen : Palvelemme ma – pe 8 – 16, la suljettu Katso tarjouksemme kotisivuiltamme www.puuhanski.net Työsuorituksia Yleisiä palveluja Terveysja hyvinvointipalvelut • Sotaveteraanija sotainvalidien laitoskuntoutukset • Lotta Svärd kuntoutus • Kelan kuntoutusja sop.valmennuskurssit • Kelan yksilölliset laitoskuntoutukset • Fysioterapiat (myös lähetteellä) • Hemmotteluhoidot • Jalkahoidot • Hoivaja majoituspalvelut Vaihde p. Huotari p. 044 710 5000 Kaupungin vaihde (08) 615 5521 Kuhmon kaupunki Isännöinti Kirjanpito Siivous Kiinteistönhoito Kiinteistönvälitys Kauppa-/arviokirjojen laadinta Julkinen kaupanvahvistus sähköja kylmälaiteasennukset Harri Pikkarainen p. lumitöitä TRAKTORIJA KONEHUOLTO J UHO V ILMI 040 520 3778 Timo p. rakennuspeltityöt Jauratie 8 ik.peltitarvike@gmail.com IK-PELTITARVIKE OY 100% MAALÄMPÖ SUOMESTA MAALÄMMÖISSÄ ON EROJA Kainuuntie 101, Kuhmo Puh. Appelgrén Myydään klapisirkkelin teriä P
Kalusteiden teko Kuhmossa jatkuu! Tervetuloa tutustumaan uuteen yrittäjään kahvittelun merkeissä ma 9.11.2015 klo 7 – 16, Pennitie 10, Sormulan teollisuusalue. Htai P-AUTO/ ASUNTOVAUNU/-AUTO, käteisellä. 050 512 4817 tai 050 343 8902. ehdottomasti iltaisin p. Tervetuloa! Klo 10.00 E1 KuKi HT – SoKi P Klo 12.00 D1 KuKi HT – SoKi Klo 14.00 B2 KuKi HT – Kajastus Kampanjan tavoite on lisätä liikkujien määrää seuroissa ja tietoisuutta seurojen liikuntatarjonnasta. 70 m 2 . sop. 050 570 5523 Hyrynsalmi. Myös unien tulk. 0400 819 539 Suomussalmi. 0400 357 286 Merja Kivimäki. 040 762 0486. 0500 296 504. Eränkäyntiin hyvä ASEja PATIVARASTO, mm. KANNOT POIS Tarjousten perusteella arkkitehti H. Metsäyht. FIAT DUCATO 1.9 Turbo diesel, vm. Vap. euroa. Pyykkösen suunnittelema OMAKOTITALO Ämmänsaaren ydinkeskustassa. P. PIIKKIKETJUT 13,6 x 36. -98, erittäin siisti, kunto erinomainen. Hankkeen tehtävä on aikaansaada Kantolan alueelle vuodelle 2020 strateginen tavoite ja toimintasuunnitelma sen toteuttamiseksi. P. PIENKONEHUOLTO. P. SUOMUSSALMEN ATK-HUOLTOKESKUS, Keskuskatu 24, Suomussalmi. Maratonjumppa on avoin ja maksuton kaikille kuhmolaisille jumpasta kiinnostuneille ja innostuneille. P. Vapautuu 30.11. J. 6000 km. hyväksyä tai hylätä tarjouksen. L A AT U K E S K U S H Y R Y N SALMI.FI P. Laadukkaita TERASSILASEJA. P. MÄKELÄINEN p. marraskuuta. klo 11-18. PE 6.11.2015 klo 10 alk. Sammon paperisia osakkeita. TIETOKONEHUOLTO JA -MYYNTI IT-Ylä-Kainuu p. Kuiva, Ilaatu. PESE MATOT harjaamatta! Swipen pesuaineet ja Aloe Vera-tuotteet Anja p. KTtai RT-KAKSION (mahd. P. Nopea kauppa ilman kuluja myös KADONNEISTA osakekirjoista. W W W . P, 050 327 9359. 1.700 €. Kylmäja kodinkonehuolto Manninen Oy, Suomussalmi, p. Ei tupakointia, ei lemmikkieläimiä. Tiedustelut p. vast. Alueen liikevaihto on tällä hetkellä lähes 100 milj. 050 359 2909. Myyjä pidättää oik. P. Simo Rautio/Rakennusja kalustepalvelu Rautio Ky Kiitän asiakkaitani sekä yhteistyökumppaneitani kuluneista 39:stä vuodesta! Seppo Haverinen/Puutuote S. Kaikenlaista JARIN ATK-PISTE TIETOKONEHUOLTO. Vuokraoikeudella sijaitsee v. Hp. Ilmalämpöpumput, kodinkoneet ja kylmälaitteet. MOOTTORIKELKKA Lynx 3900 syngro, aj. P. 040 513 2633. Lisät. Kauppakatu 10, Suomussalmi, p. 0400 193 488. 040 565 8197. 0400 281 991, 08 712 150. 2.900 €. 045 139 6620. Kuhmossa KT-KAKSIO 49 m 2 . (08) 741 550. kalustettu) Sotkamosta tai Vuokatista. Myös ei katsastetut. Euroopan unioni Euroopan aluekehitysrahasto www.kuhmolainen.fi Joka päivä verkossa! www.kuhmolainen.fi. P. 040 581 9916 Kuhmo. 045 7731 7750 DNAja SAUNALAHTI LIITTYMÄT Ota uusi suunta elämääsi. 010 665 9018 ilmoitukset.ylakainuu@slpmedia.fi Akkoniementie 4, Sotkamo, p. AVOJA HARVENNUSLEIMIKOITA syksyn ja talven korjuuseen. Noin 1 km torille. 100 €, VARAVUOTEET 2 kpl. 040 747 2067, www.jarinatk-piste.fi OSSIN KODINKONEHUOLTO. Maraton alkaa zumballa, jatkuu kuntojumpilla ja palautteluilla. Tarjoa esim. 19.11.2015 nettihuutokaupalla osoitteessa www.huutokaupat.com. Mökkitalkkaripalvelut, lumityöt ja konetyöt yms. OSTETAAN OSAKEKIRJOJA. Kuhmon torilla ja LA 7.11.2015 klo 9 alk. KIINTEISTöJA LAITEHUOLTO T. Kivattaret osallistuu kampanjaan järjestämällä maratonjumppatapahtuman sunnuntaina 15. Ei seksilinja. Edullinen huoltohinta ja ajokilometrit, myös ilt. 050 596 6222 Kuhmo. Haverinen Ky SUORITAMME KAIKKIEN AUTOMERKKIEN • huollot • korjaukset • testaukset • säädöt • rengastyöt • renkaat • ilmastointihuolto • varaosat Kainuuntie 117, 88900 KUHMO, puh. p. P. P. -93, varusteltu, vetokoukku, 2 renkaat, huollettu ja siisti. STIHL saha & raivuri, syyskampanjat alkoivat, myös vaihtaen. P. (08) 741 068 Verkkoon/lehteen: • Lehtien verkkopalvelussa/Jätä ilmoitus Lehteen: • Sähköpostilla • Soittamalla konttoriin VIIMEISTÄÄN KESKIVIIKKONA KLO 11.00 3h+k KUHMO Kuhmon keskustassa, kerrostalo, 66 m², alin kerros, lasitettu parveke, koivuparketti, heti vapaa. Kysy lisää! P. Hp. P. Vuokralle tarjotaan RT-HUONEISTO oh, rt, k, 3-4 mh, s, khh Sotkamon keskustassa järven rannalla. Leppänen, astioita, vaatteita ym. Muuton tieltä huonekaluja, mattoja, valaisimia, tauluja mm. Koko hakuilmoituksen löydät osoitteesta www.woodpolis.fi Hakemukset ja CV tulee jättää Kuntarekryn kautta keskiviikkoon 18.11.2015 klo 16 mennessä. P. 045 130 9198. P. 0400 283 092 Suomussalmi. 040 749 5653 Kivattaret osallistuu Suomen Voimisteluliiton Lisää Liikettä – Mahtava Marraskuu -kampanjaan. Ylä-Kainuu torstaisin, Sotkamo-lehti ja Kuhmolainen perjantaisin. Voimisteluseuroissa marraskuu on mahtava KUHMON JÄÄHALLILLA la 7.11. Tavoitteena on luoda edellytykset liikevaihdon ja työpaikkojen merkittävälle kasvulle. 044 521 2121. Kuhmossa YKSIö, Rajakatu 39. 044 359 4438. Puh. (08) 655 0181, fax (08) 655 1468 Avoinna ma – pe 6.30 – 19, la 8.30 – 19 Autohuolto ja -tarvike vEIKKAUSpISTE Viihtyisämpi taukopaikka hyvää ja tuoretta KAHvIA ja pULLAA Kuhmon Woodpolis on kehittänyt puurakentamista pitkäjänteisesti ja alan kärkijoukossa. 0400 168 083. Kehittäminen jatkuu. Haemme innostunutta projektipäällikköä Kantolan alueen kestävä kehittäminen -hankkeeseen. Sari 0700 84 444, ota talteen. muk. Rv. Huolellisesti valmistettu, tilava KOIRANKOPPI. Ti-su 10-24, 1,99€/min. ym. 30 vuoden kokemuksella KYLMÄ-, KODINKONEja LAITOSKONEHUOLTOA, myös ILMALÄMPöPUMPPUJEN myynti, asennus ja huolto. KIRPPUTORI Sotkamon seurakuntatalolla lauantaisin klo 9-12. ala 118 m 2 , rak.ala 180 m 2 , oma tontti n. Kohdenumero 220120. Varma vuokra. P. 0400 239 200. Lisätietoja saat Tuulikki Huuskolta, tuulikki.huusko@woodpolis.fi tai 044 725 5300. Keskustasta n. 010 665 9013 ilmoitukset.sotkamolehti@slpmedia.fi Kainuuntie 103, Kuhmo, p. Maratonjumppatapahtuman su 15.11.15 klo 13-16 Kontion koululla. 0405812710 Ulosmitattu vuokraoikeus 290-405-167-76-L9 ja vuokramaalla sijaitsevat rakennukset Kuhmossa 3. Soita, pyydä tarjous tai kysy lisää! LjP Urakointi/Lauri Pyykkönen, p. marraskuuta 2015 KALAA Myytävänä tuoretta kalaa, savukalaa, kukkoja ym. 7,62x53R ja 30-06 kovat tarjoukset. Viime vuonna Kuhmossa aloitti CLT-levytehdas ja nyt on käynnistymässä massiivipuurunkoisten tilaja tasoelementtien valmistus. 050 325 6997. Kantojen jyrsintää, pihaja ongelmapuiden kaatoa koko Kainuun alueella. ja sauna n. MB C250 diesel, vm. 041 746 7177. 010 665 9012 ilmoitukset.kuhmolainen@slpmedia.fi Myydään Käsityönä tehty, jykevä PIRTTIKALUSTO, 85 x 180 cm, hp. KOIVUKLAPI 33, 50, 60 cm. Seurat saavat vapaasti päättää osallistumismuotonsa. Myös vanha ja viallinen kiinnostaa. P. Sotkamon keskustassa järven rannalla KAKSIO 53 m 2 ja 1 H+K, kph. Kuntojumppia ohjaavat seuran kuntojumppaohjaajat. Sotkamon torilla. KOTIKIRPPIS Ritvalla Leivolantie 22, Sotkamo, pe-su 6.-8.11. 0400 342 370. 2300 m 2 , kiinteistöllä lisäksi piharak. 044 533 8353. 26 KUHMOLAINEN – Perjantaina 6. MOOTTORIKELKKA. THERMOKSEN termospullot, VICTORINOXja MARTTIINI puukot, veitset. Halutaan vuokrata Eläkeläisnainen kiltin kissan kanssa vuokraa heti tai 15.11.2015 alk. Lasitetut parvekkeet. 3,5 km. Kähkönen. Kainuun ulosottovirasto Ilmoitus julkaistaan kolmessa lehdessä yhden ilmoituksen hinnalla. -72 rakennettu okt (4h+k+s), asuinpinta-ala 140 m 2 . Ostetaan Sotkamosta KERROStai RIVITALOASUNTO järvinäköalalla. 1980, 5 h, k, sauna, wc, huon. Yst. P. LUOTETTAVA AUTTAJA/ENNUSTAJA
Ruokailun omavastuuosuus 10 €/hlö. Kainuulaiset juurekset edullisesti perunat 10 kg 8,90 €, porkkanat 10 kg 13,00 €, sipulit jne. Obis corpor soluptaes de verunte eiumad magnimus aletke emquo maximet fugiatem repariti ut vellestisti nemiuntiumo volut odic te offici conecus et reprovid quatempos csentus otatisq uidunt, si volupta dit veri dit recus restem ipiet. ilmaiseksi). Tervetuloa! Kuhmon Kiva HT Otteluisäntänä Hotelli Kainuu: Lähellä luontoa – Kuhmon keskustassa torin vierellä KIVAA jääkiekkoa Kuhmossa – tule mukaan ja viihdy Liminka vs. Ilmoituksen koko Esimerkki-ilmoituksen koko on 92 mm x 170 mm (eli se on kaksipalstainen). PDF-tiedosto kannattaa nimetä tähän tyyliin: Mallin rakenne Layereillä/tasoilla on Tekstit, Grafiikka ja Ohjeet. 0800 95 505 MAHDOLLISET JAKELUHÄIRIÖT TILAUSHINNAT Kestotilaus 12 kk maksuvälillä ... klo 19.00 Hotelli Kainuussa. 41,60€ Vuosikerta ............... Kuhmolaisella ja muilla Alma Media Oyj -konserniin kuuluvilla lehdillä on oikeus käyttää ja luovuttaa rekisterissä olevia tietoja suoramarkkinointiin, etämyyntiin sekä mielipideja markkinatutkimuk siin henkilötietolain mu kaisesti. Tarkista ylävalikosta, että mitat (W: ja H:) ovat samat kuin mallipohjan mitat ja että kehys on kohdallaan. Tiistaituokio 10.11.-15 klo 12.00 Seurakuntakeskuksessa. Etlab idevollor sent, volorumque occat. päivänä marraskuuta 2015 klo 18.00. Yleisin palstanleveys kahdelle palstalle on 92 mm, mutta se voi vaihdella (74, 81, 92 tai 125 mm), joten tarkista mitat etukäteen lehden verkkosivuilta mediakortista. Tervetuloa koko perheellä! Tekstin sijoittaminen ja tekstityylit Piilota Grafikka-layer/taso sillä se helpottaa tekstin muokkaamista. Tarvittaessa tekstin muotoilua voi muuttaa myös manuaalisesti (esim. Perjantaina 6. Omat vakuutukset on oltava voimassa. Lehti toimitetaan ylivoimainen este (lakko ym.) varauksin. Kouluttajan logo ja tarvittavat muut logot Kouluttajan logo sijoitetaan vasempaan alareunaan. Kun teksti on sijoitettu, voit tarvittaessa muokata edelleen ilmoituksen korkeutta Page Tool -sivutyökalun avulla. Sam, que volum estis dolec impori andi sequos excerferunt molupta lodent eteostquatur amestdis derenisplamnim. Mikolle puh. Ilmoitukset ja tilaukset 010 665 9012 ........................................................Myyntineuvottelija Eine Kotamaa 050 315 5849 ...................................................... * * * PIKKUJOULU la 28.11. Tervetuloa! Liput 5€ ja 2€ (alle 12 v. 0500 686 387 ari.partanen@kajaani.net www.kauppapuutarha.com Kuhmon torilla pe 6.11. Kainuuntie 103, 88900 Kuhmo Puhelin: ................................. Siirrä vihreä vaakapalkki oikeaan paikkaan. 0400 205 230 hannu@ikkunamaisteri.fi IKKUNAT ja OVET asennus ja rahoitus Kuhmon kaupunginvaltuuston kokous pidetään kaupunginvaltuuston istuntosalissa, Koski 10. 10.7.1959 010 Yritysnumeroon soittaminen maksaa matkaja lankapuhelimesta 0,088 euroa/minuutti Asiakasrekisteri: Kuhmolaisen asiakasrekisterissä olevia tietoja käytetään asiakassuhteen ylläpitoon ja hoitoon. tai Työlinjan koulutusneuvonta puh. te-palvelut.fi Työvoimakoulutus Pääotsikko Arial Regular Otaspedi tatur. Soitteleppa! Hannu Parkkisenniemi P. Kehyksen koon muuttaminen Avaa Grafikka-layer/taso ja siirrä kehyselementti niin, että se on oikeasta yläkulmastaan oikealla kohdalla ilmoitukseen nähden. Klikkaa ilmoituspohjaa. Tekstit-layerillä on esimerkkiteksti. Ilmoituksen koon muuttaminen Muuta tarvittaessa ilmoituksen leveyttä ja arvioitua korkeutta riippuen tekstimäärästä. Koulutuspaikat: Kajaani (663228) Sotkamo (663460) Kuhmo (663461) Suomussalmi (663459) KOTITYÖJA PUHDISTUSPALVELUJEN KOULUTUS 11.1.2016 – 28.2.2017 Hakuaika päättyy 4.12.2015. l Rivi 1,20 € + alv ilmoitukset.kuhmolainen@ slpmedia.fi SEURAT SEURAT www.kuhmolainen.fi Ilahduta ystävääsi onnittelulla Kuhmolaisessa Soita p. Tarvittavat tekstityylit ovat Paragraph Styles/Kappaletyylit -valikossa. Tarvittavat EU-logot tai yhteistyökumppaneiden logot sijoitetaan myös alareunaan, tällöin kouluttajan yhteystiedot voi sijoittaa lisätietojen yhteyteen. Lentuan LaatukaLan kaLasäiLykkeet jne. Kahvitarjoilu. Ti laaja voi kieltää tietojensa käytön em. Palstanleveys tarkoittaa siis ilmoituksen leveyttä. marraskuuta 2015 – KUHMOLAINEN 27 sarjakuvat B. Kiellot ja kyselyt rekisteriselosteesta kir jallisina ja allekirjoitettuina osoitteeseen: Kuhmolainen, Kainuuntie 103, 88900 Kuhmo. Koulutuspaikat: Kajaani (663247) Sotkamo (663462) Kuhmo (663463) Suomussalmi (663464) SOSIAALIJA TERVEYSALAN PERUSTUTKINTO, sairaanhoito ja huolenpito 8.2.2016 – 26.9.2017 Hakuaika päättyy 27.12.2015. Tarvittavat EU-logot tai yhteistyökumppaneiden logot sijoitetaan myös alareunaan, tällöin kouluttajan yhteystiedot voi sijoittaa lisätietojen yhteyteen. Korkeus on sen sijaan ilmoittajan päätettävissä ja voi vaihdella paljonkin riippuen tekstimäärästä. klo 16.00 Anja Huuskon kodissa os. Kuhmo-Ski ry Sääntömääräinen syyskokous ke 18.11.2015 klo 18.30 Kalevalan Hiihtokeskuksen kahviossa. Martti Huusko 044 332 5330 Konttori avoinna: .................. 040 730 1266. Tekstilaatikon pitää alkaa vähintään 6 mm etäisyydeltä logon kuviosta. Muistutukset on tehtävä viimeistään kahdeksan (8) päivän kuluessa ilmoituksen julkaisemisesta. päivänä marraskuuta 2015 Anneli Kinnunen kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Kuhmon Kehitysvammaisten tuki ry:n sääntömääräinen syyskokous ti 17.11.2015 klo 18 Kultakuusen Päivänpaisteessa, Kontiokatu 12 . TE-palvelujen logon paikka on vasemmassa yläkulmassa marginaaleja noudattaen. Se tehdään ilman leikkausvaroja/bleedejä press-asetuksilla, ellei lehdestä toisin ilmoiteta. Ilmoituksen pohjassa on valmiiksi marginaalit 6 mm reunasta, joiden sisään tekstilaatikko sijoitetaan. Joidenkin Tabloid-lehtien ilmoituskorkeus voi myös olla määrätty, tämäkin pitää tarkistaa mediakortista. www.kuhmolainen.fi Osoite: ................................... lakko) tai asiakkaasta johtuvan syyn vuoksi voi julkaista ilmoitusta, lehti ei vastaa ilmoittajalle aiheutuneesta vahingosta. Vastuu virheistä ja huomautukset: Lehden suurin vastuu hyväksytyn ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä tai ilmoituksen poisjäännistä on ilmoituksen hinta. Koulutuspaikat: Kuhmo (659830) Sotkamo (659542) Lisätietoja ja koulutuksiin hakeutuminen: www.te-palvelut.fi. Ilmoittajan nimi koko mm Ilmoituksen otsikko väri/mv TE_Ilmoituksen nimi_92x170_Pohjalainen_vari.pdf lehti mihin ilmoitus menee LEHTI-ILMOITUS Leveys märitellään lehden palstanleveyden mukaan ja korkeus riippuu tekstimäärästä, yleensä korkeusasteen pienin mittamuutosyksikkö on 5 mm. Nmi poratr, quas sum conserf. Kuhmo LT 2014 ................................. Huolehdi siitä, että myös yhteistyö logot ovat painokelpoisia. Kuhmon Sotaveteraanit ry. tarkoituksiin ilmoittamalla siitä Kuhmolaisen asiakaspalveluun. Kaupunginvaltuuston esityslista on nähtävänä kaupungin nettisivuilla www.kuhmo.fi Kuhmossa 3. lihavoida verkko-osoitteet tms). 010 665 9012 tai laita sähköpostitse ilmoitukset.kuhmolainen @slpmedia.fi Sitoutumaton – Sanomalehtien Liiton jäsenlehti Päätoimittaja......................... Kokouksen tarkistettu pöytäkirja on yleisesti nähtävänä kaupunginvirastossa 17.11.2015 klo 10.00 – 14.00. Tämän ilmoitusmallin minimikorkeus on 55 mm. Vieraana Antero Komulainen. III Divisioonan ottelu la 7.11. Suomalainen Lehtipaino Oy, Kajaani Syntymäpäivä: ...................... 5174 kpl Kustantaja: ............................ Mahdolliset yhteystiedot sijoitetaan logon yhteyteen. Lehdellä on täydet oikeudet kaikkeen julkaistavaksi lähetettyyn aineistoon. Ilmoittautumiset viimeistään 20.11. Mukana puoluesihteeri Asmo Maaselkä. Layers/Tasot-valikon saat näkyviin Window/Ikkuna-valikosta kohdasta Layers/Tasot. Poista esimerkkiteksti ja laita sen tilalle oma teksti. Valitse Page Tool/Sivutyökalu (kuvakkeessa pieni musta nuoli ja sivu). Arpajaiset, joissa arvonta suoritetaan kokoukseen osallistujien kesken. Ilmoituksen pohjassa on marginaalit, joiden sisään tekstilaatikko sijoitetaan. Väliotsikko Arial Bold 9 pt Faceper epreptatus quiam dipsandebit eiunt autdiciumlu faceper epreptatus quiam dipsandebit eiunt autdiciumluken coresnatur as volorumdebis maio. SLP Kustannus Oy Painopaikka: ......................... Huomioitavaa PDF-tiedostossa Lehteen lähetetään aina PDF-tiedosto. 174,00€ (hinnat sis. Suurenna tai pienennä ympäröivä kehys vetämällä vasemmasta alakulmastaan (tai vasemmasta reunasta kun säädät leveyttä ja alareunasta kun säädät korkeutta) haluamaasi kohtaan. Toimintaa järjestävät: Kuhmon vapaa-aikapalvelut, Kuhmon Kivattaret, Kuhmon Kiva Yleisurheilu ja Kuhmo-Ski. Tarkista vielä, että reunat näkyvät valmiissa PDF-tiedostossa. Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat ja yhdistyksen nimenmuutosasia. sähköpostit ........ Myös laatikoittain 5 kg 16,90 €, 12 kg 39,90 €. 112,80€ 6 kk maksuvälillä ....... Layers/Tasot-valikosta voit valita näkyviin tarvitsemiasi layereitä, lukita niitä tai piilottaa tarpeettomia (silmä auki -> layer on käytössä, silmää ei näy -> layer on kiinni). Tervetuloa! Johtokunta KOKOUKSET Kuhmon Mobilistit ry:n S Y Y S K O K O U S su 15.11. etunimi.sukunimi@slpmedia.fi Verkkopalvelu: ...................... Lisätietoa saa seurojen nettisivuilta. klo 9-14 Kotimainen herkkuomena Lobo 3,50 € kg. Tervetuloa! Johtokunta Kiva Pesis Sääntömääräinen syyskokous ke 25.11.2015 klo 18.00 Ravintola Eskobarissa. arkisin klo 9-11 ja 12-14, la suljettu Sähköpostit: .......................... 0295 020 702, koulutusneuvonta@te-toimisto.fi. Tervetuloa. ALV 10%) Tiistai Perjantai, klo 16 Perjantai Keskiviikko, klo 16 AINEISTOAIKATAULU Ma – la klo 6.30 – 11.00 Puhelut palvelunumeroon ovat ilmaisia.. asiakaspalvelu.kuhmolainen@slpmedia.fi ilmoitukset.kuhmolainen@slpmedia.fi toimitus.kuhmolainen@slpmedia.fi Henk.koht. 62,40€ 4 kk maksuvälillä ....... xxx xxx.xxx.@xxxx.xx xxxxxxxxx xxxxxxxxxx TE-palvelujen lisätiedot (tarpeen mukaan) : Koulutusneuvonta 0295 020 702 facebook.com/koulutusneuvonta www.te-palvelut.fi/xxx Koulutuspaikan nimi Kadunnimi XX PL XXX | 12345 Kaupunki www.koulutuspaikanverkko-osoite.fi Kouluttajan logo Työvoimakoulutus te-palvelut.fi Kainuun TE-toimisto järjestää työvoimakoulutuksena: HOTELLI-, RAVINTOLAJA CATERINGALAN KOULUTUS 11.1.2016 – 28.2.2017 Hakuaika päättyy 4.12.2015. Mikäli lehti ei ylivoimaisen esteen (esim. Voit syöttää ylävalikkokenttään oikean leveyden (W:) ja korkeuden (H:). Myyntijohtaja Kirsi Kela 044 332 5332 Toimitus 044 332 5320 Jarno Hiltunen 050 430 7458 ........................................................Marjatta Kurvinen 050 566 2493 Ilmestymispäivät ................... Toiminta ei ole ohjattua, ainoastaan valvottua ja vastuu liikkumisesta kuuluu perheille. Ruokaillaan. Voit korvata esimerkkitekstin omalla tekstillä joko kopioimalla tekstiä toisesta tiedostosta tai File/Place (Tiedosto/Sijoita) -komennolla. Ilmoituksen nimeäminen Ilmoituksen nimi tulee muuttaa vastaamaan ilmoituksen todellista kokoa. Koulukatu 29 B. Esillä sääntömääräiset asiat sekä uusien paikallisosaston sääntöjen hyväksyminen. VIRTANEN AJAN SÄVEL Suomen Kristillisdemokraatien (KD) Kuhmon po:n sääntömääräinen syyskokous pidetään su 15.11. tiistai, perjantai Levikkialue: ........................... Tee tämä viimeisenä, kun teksti on sijoitettu ja tiedät, mikä on ilmoituksen lopullinen korkeus. Logon kokoa ei saa muuttaa. klo 12.00 Riusalassa, Ollilantie 201. As magnam res et eossus essedi volorei ctenisqui dipsales porum, sapietestiure pr maiore volluptassitodkmmo expedit ionsequatem estoraccus ullupta. Lehdellä voi olla määriteltynä ilmoituksille myös minimikoko. Tervetuloa! Johtokunta Kuhmolaiset lapsiperheet LIIKKUMAAN! Kaikille lapsiperheille avoin ja maksuton saliliikuntatunti alkaen la 7.11.2015 klo 9.00 – 10.30 Kontion koulun liikuntasalissa. Tekstilaatikko voi alkaa vähintään 6 mm etäisyydeltä logon kuviosta. klo 17 Kajaani p. Kehyksen kokoa täytyy muuttaa siten, että se sopii uuden ilmoituksen muotoon. Koon muuttamisen jälkeen ilmoituksen elementit tulee sijoitella uudelleen. Henkilötietolain edellyttämä rekisteriseloste on nähtävillä Kuhmolaisessa. Kouluttajan lisätiedot (jos ei ole mukana tekstissä) : xxxxxxxxxxx xxxxxxxxxx, puh
28 KUHMOLAINEN – Perjantaina 6. Aluksi pilvipoutaa, illalla vesisadetta lounaasta, sateen etureunassa mahdollisesti räntää. Varaa aika op.fi tai puh. Pajakkakinossa Myös maan päällä pe ja su klo 15, ti 18.Paranormal Activity: The Ghost Dimension pe, la ja ma 18. Petzl OTSALAMPUT Halti Pito Mid Softshell NASTAKENGÄT miesten ja naisten mallit 79,90 € (99,90) 79,90 € MUISTA ISÄÄ JA UKKIA! tervetuloa! Kuusamon uistimen VUOSIUISTIN 2016 Halti erikoisALUSASUT 19,90 € 25,80 € McKinley 2 paria yht. Kuhmon Peurojen varapuheenRastiviikko 2017 Kuhmossa johtaja Urpo Piirainen kertoo, että nyt kokouksissa muun muassa käydään läpi edellisiä Rastiviikkoja ja katsotaan mitä opittavaa niistä on. klo 9-15 Teemme päivän aikana maksutonta SiSuSTuSSuunniTTeluA.. – Se vaatii yhteistyökumppaneita, muun muassa Kuhmon kaupungin mukanaoloa. 007 Spectre su 18. 010 255 0502. Ensimmäinen kilpailupäivä on 23. Napapiirin sankarit 2 la 16. -25 % MATOT -30 % toivottaa tervetulleeksi SISUSTUSLAUANTAIhin la 7.11. 0400 875 417 www.emkaluste.fi e-m.kaluste.oy@pp.inet.fi Kaikki kodin tuotteet väh. heinäkuuta 2017, kun Kamarimusiikki loppuu. Ohjelmistossa nähdään vielä 007 Spectre sekä Napapiirin sankarit 2. Isot tapahtumat eivät tahdo tapahtua ilman kaupungin panosta. VILLAPOHJASUKAT Marttiini VUOSIPUUKKO 2016 27 € Gyttorp TERMOSPULLO 0,75 l (38,50) 0,50 l (32,00) 29,90 € 14,90 € YHTEISHINTAAN! 29,90 € 19,90 € 39,90 € 59,90 € FLEECETAKKEJA 8848 Attitude, Halti, McKinley, Helly Hansen, Haglöfs Syksyn uusia huonekaluja ja trendejä Sisustusideoita, pienellä hankinnalla muutat kodin syyskuntoon – pöydälle lyhty, sohvalle tyyny ja lämmin huopa Sälekaihtimia ja rullaverhoja esittelee TJ-Kaihtimen Terhi Myöhänen. Ison tapahtuman järjestelytoimet ovat parhaillaan käynnissä. Omistaja-asiakkaana saat päivittäiset palvelut edullisemmin. marraskuuta 2015 Elokuvia Pankkimme on avoinna ma – pe 9.30 – 16.15 lisäksi neuvontapalvelut ajanvarauksella ma – ti klo 8.15 – 17.15. Norrbottenissa kuvatun kylätarinan keskiössä on musikaalinen Lena, jonka kirkkoherra Stig pyytää johtamaan kävijäpulaa potevan kirkon musiikkitoimintaa. Elokuvaa ei suositella säikyille ja heikkohermoisille. Myös maan päällä (Så ock på jorden) on itsenäinen jatko-osa vuonna 2004 ilmestyneelle elokuvalle Niin kuin taivaassa, johon pohjautuva näytelmä on parhaillaan Kajaanin kaupunginteatterin ohjelmistossa. Päivälämpötila +1...+3 astetta. Kajaani Kuhmo Sotkamo ?8°C 1 ?9°C ?9°C 1 la su ma Joensuu Kajaani Lahti Oulu Rovaniemi Pori Jyväskylä Helsinki Tampere Turku Vaasa Kemi 9 9 8 3 9 7 7 7 5 7 5 8 7 8 6 1 8 4 7 3 3 5 5 7 6 8 6 ?1 7 2 6 3 2 4 4 7 7 8 4 5 5 1 ?2 ?3 6 3 6 4 Kainuun Rastiviikko 2017 järjestetään Kuhmossa. Yhteistyössä: Kajaani Koulukatu 14, Kuhmo, p. Juurestrio Kasviskalorit oy Kainuuntie 126, 88900 Kuhmo Myymälä avoinna ma-pe 7.30-17, la 8-14 www.kasviskalorit.net 3,90 Isänpäivän ruokaan lisukkeeksi /kg Tule TuTusTumaan! Herkkumaan kokonaiset punajuuret 3 kg/prk Pakkaus sisältää porkkanaa, lanttua ja bataattia 5,50 25,80 € Alk. Yhdessä hyvä tulee Lämmintä Suomessa toissapäivänä Kylmää toissapäivänä Paikallisennuste tänään Kotimaa iltapäivällä Kotimaa 20 25 30 15 10 5 0?C +5 +10 +15 +20 +25 +30 Odotettavissa tänään Kainuussa Sää vuosi sitten KUHMO Nurmes Valtimo Meteorologi Riikka Lahtinen +1 +2 +2 +2 1 Lauantaina Sunnuntaina Maanantaina Tiistaina +5°C 4 +1°C 1 +1°C 2 +1°C 5 Piikkiö +12,8 °C Muonio ?7,6 °C Heikkoa etelän ja lännen välistä tuulta, illalla voimistuvaa lounaistuulta. Kyseessä on iso pinnistys järjestävälle seuralle. Viiden Paranormal Activityelokuvasarjan päättävä 3D-tarina Ghost Dimension kertoo Fleegesin perheen löytämän videokameran ja kuvamateriaalin hyytävistä vaikutuksista