>> 8 Tervasoutu lähti matkaan 6 4 1 4 8 8 1 2 6 5 8 5 1 6 2 3. KESÄKUUTA 2016 NRO 46 Yritykset Ismo Piispanen tuo Hotelli Kalevalaan uutta osaamista. >> 2 Everstiluutnantti Petteri Soini kertoo Suomi-Ruotsi-yhteistoiminnasta Vuosangassa. Palveluseteliyrittäjyyden ennakoidaan kasvavan. Metso16-harjoitus päättyy tänään perjantaina. Oikealla ruotsalaisten CV90-rynnäkköpanssarivaunu ja vasemalla kotimainen, jo väistyvää kalustoa oleva T55-taistelupanssarivaunu. >> 6 Jarno Hiltunen Pääkirjoitus: Lapsiperheiden kotipalvelu on supistunut hyvin merkittävästi muutamassa kymmenessä vuodessa, vaikka tarve ei välttämättä ole muuttunut lainkaan. Kainuun Sote ei myönnä lapsiperheille lainkaan seteleitä, mutta tilanteeseen valmistellaan muutosta uuden sosiaalihuoltolain perusteella. PERUSTETTU 1959 | WWW.KUHMOLAINEN.FI | IRTONUMERO 2,50 € PERJANTAI 10. >> 9 Lauluryhmä Ilona on neljän kuhmolaisen naisen perustama lauluryhmä. >> 10 Ruotsi ja Suomi kohtasivat Metso16: Taisteluharjoituksessa Vuosangassa oli mukana ruotsalaisia joukkoja. Mukana kulkee tervatynnyri. >> 4-5 Palvelusetelillä vaihtoehtoja Määttä-suvun tervasoutu alkoi keskiviikkona iltatapahtumalla ja matkaan kohti Oulua soutajat lähtivät eilen torstaina
Voin laittaa merkin Raamatun, Koraanin, Oneironin tai Juoppohullun päiväkirjan väliin, mutta ei merkki siitä miksikään muutu. Ne olivat silmät, joissa ei ollut hitustakaan itsesääliä tai katkeruutta. On toivottavaa, että se toteutuisi myös käytännössä, sillä asiantuntijoiden mukaan konkreettinen käytännön apu perheissä on jaksamista edistävää ja ongelmia ennalta ehkäisevää toimintaa parhaimmillaan. Perheiden näkökulmasta voikin olla niin, että samalla kun apua on tarjolla aiempaa vähemmän, kynnys pyytää ja vastaanottaa sitä on kasvanut. Kaikki hassut asiat ja hyvät vitsit saavat nauramaan. Uusi sosiaalihuoltolaki pyrkiikin nostamaan tarjolla olevan kotipalvelun määrä nykyisestä. Miksikö. Arvoja, jotka ainakin itse liitän suomalaisuuteen. kesäkuuta 2016 Ei uskoisi vielä näitä “häirikkökarhuja” aivan joka kylällä olevan. Koskettavinta eivät olleet Mäntymaan sanat vaan hänen silmänsä. Toivo Haverinen Kuhmo Tarmo Lahtinen Kuhmo Kari Sorjonen Kuhmo Siiri Ylijoki, Kuhmo Sofia Kyllönen, Kuhmo Se oli varmaan aamulla kun rouva lähti töihin. Lapsiperheiden avuntarpeesta on herätty keskustelemaan viime aikoina jopa huomattavan paljon. Minut saa nauramaan tilannekomiikka. Minulle isänmaallisuus tiivistyy Oskari-ukiltani perityssä hopeisessa kirjanmerkissä, jota koristaa leijonavaakuna. Kodinhoitajan työnä oli nimensä mukaisesti helpottaa perheen arkea leipomalla, siivoamalla ja hoitamalla lapsia. Se ohjaa lukemista ja muistuttaa missä mennään. Ainakin niillä, joiden mielestä Suomea puolustetaan parhaiten sulkemalla rajat. Minun tulosteeni eivät kuitenkaan ole ihmishenkiä kalliimpia. Joka päivä nauran vähäsen. Lamavuosikymmenellä palvelua supistettiin rajusti, ja tällä hetkellä sen piiriin kuuluu vain noin puolitoista prosenttia perheistä aikaisemman yli seitsemän prosentin asemasta. Oskari-ukin merkki symboloi esimerkiksi sellaisia arvoja kuin rehellisyys, suoraselkäisyys ja kyky ajatella itse. Silti se on aina sama ja sopii minkä kirjan sivuille vain. A Kannattaa olla tarkkana kenen pussiin pelaa.” Mikä on isänmaallista. Kannattaa olla tarkkana kenen pussiin pelaa, jos väittää, että on isänmaallista torjua pakolaisia ja syrjiä islaminuskoisia. Sotaveteraaneille isänmaallisuus oli ja on sitä, että uhrasi itsensä muiden puolesta. www.kuhmolainen.fi Onnea ja myötätuulta sukuseuran venematkalle. Katseessa, joka on katsonut veljien kuolevan. Puhuimme Euroopassa liikkeellä olleesta pakolaisvirrasta. Eipä sitä isäntää voi katsella vakavana. 6 Päätoimittaja: Timo Kyllönen 044 332 5320 6 Jakelupäivystys: 0800 955 05 6 Sähköpostit: etunimi.sukunimi@slpmedia.fi Anne SAlminen. ”20-vuotiaana toivoin, kun miljoonia ihmisiä oli uhrattu, että ihmiskunta voisi jo viisastua, mutta ei toivoa näy”, veteraani sanoi vakavana. Tänä aamuna neljävuotiaan lapsen aamutouhuille. Sellaista on informaatiosodankäynti. Tämän päivän kahvikonsertissa esitämme naurukuorokappaleen, jossa nauramme kuorossa. (...) Karhulle muutaman kymmenen kilometrin matka yössä on leikintekoa ja nuoren karhun reviiri voi olla vielä muutenkin hakusessa, joten Vuosangalla ammuttu karhu on voinut hyvinkin olla sama karhu kuin Timoniemellä. Joskus innostun kertomaan vitsejä itsekin. Lapsiperheiden kotipalvelu jäänyt liian vähälle huomiolle Pääkirjoitus 10.6.2016 Paikallislehti Kuhmolainen, perustettu 10.7.1959 No nythän minä nauroin kun kysyit. Vaikka katseen kantaja oli kokenut kärsimyksiä, joita nuoremmat sukupolvet eivät osaa kuvitellakaan – tai toisaalta ehkä juuri siksi – silmät kimaltelivat viisautta sekä inhimillistä, lämmintä, surullista ymmärrystä. Gallup: Milloin nauroit viimeksi ja miksi. Kiitollisia isäntiä ovat ainakin mitähattua-lehdet ja trollitehtaat, jotka yrittävät luoda Suomelle vihollista kiillottaakseen omaa kuvaansa ystävänä. 2 KESKUSTELE KUHMOLAINEN – Perjantaina 10. Samaan aikaan moni muukin asia on muuttunut: yhä useampi käy töissä kodin ulkopuolella, työelämän vaatimukset ovat kasvaneet ja yhteiskunta on muuttunut yhteisökeskeisyydestä yksilökeskeisempään suuntaan. Nuoren miehen pöyhkeä ylpeys, jos sitä koskaan oli ollutkaan, oli karissut vuosikymmeniä sitten pois. Nauru tulee niin luonnollisesti, että ei ollut vaikeaa. Mitä se on Sinulle. Määttä P uurot ja vellit ovat menneet sekaisin monella isänmaallisuudesta kirjoittavalla. Aloitimme tänään torstaina harjoitukset. K unnallinen kodinhoitaja oli 1970 ja 1980-luvuilla sekä vielä 1990-luvun alkupuolella yleinen ja tervetullut arjen apulainen lukemattomissa lapsiperheissä. Kolumni Anne Salminen anne.salminen@slpmedia.fi Kirjoittaja on Kuhmolaisen kesätoimittaja. Ulkopuolisen avun tarve ei välttämättä ole pienentynyt lainkaan. Vuosi sitten Sotkamo-lehden juttukeikalla sain etuoikeuden keskustella sotaveteraani Heikki Mäntymaan kanssa. Oltiin hyvällä tuulella ja meillä oli mukava hetki. Kaikki hauska naurattaa. Sellainen syvyys on vain katseessa, joka on nähnyt sodan. Kyllähän se kieltämättä harmittaa, että nykyään esimerkiksi yliopistossa pitää maksaa tulostuksesta ja erilaiset etuudet ovat jatkuvasti höylän alla, koska auttaminen ei heti tuota rahaa. Veteraani suri sitä, että sodasta kärsivät eniten lapset, naiset ja vanhukset
ellei toisin mainita KG 5 90 K-Ruokamestarin porsaan kasslerpihvit Suomi KG 19 95 Sipulinippu Suomi Tuoreet ruodottomat nieriäfileet Ruotsi Raparperi 500g Suomi, 3,98 kg Kariniemen kananpojan siipibox Hot&Sweet n.1,5kg KPL HK Kabanossi Grillimakkarat 360-400g 4,98-5,53 kg Lapin Kulta III olut 0,33l 24-PACK 2,32 l sis. kesäkuuta 2016 – KUHMOLAINEN 3 KUHMO, Torikatu 24, puh. Perjantaina 10. n.1,5kg, pintamaust. Hyvärisen Leipomon konsulentti JÄÄVUORISALAATTI Ruotsi 3 € yksittäin 1,95/ pkt (3,95/kg) Tavallista paremmasta ruokakaupasta Tavallista paremmasta ruokakaupasta KG 4 95 Tavallista parempi Ruokakauppa KUHMO MA-PE 8-21, LA 8-18, SU 12-18 KG 19 90 Naudan SISÄFILEE n.1,2kg, pakaste, Uusi-Seelanti PE-LA 10.-11.6. pantit 3,60, hinta voimassa 2.1.2016 alk. 040 829 8890 Tarjoukset voimassa PE-SU 10.-12.6. Porokylän Leipomon konsulentti Maanantaina 13.6. n.1kg Perjantaina 10.6. 1 99 Maitokolmio MEIJERIVOI 500g normaalisuolainen, 3,00 kg Maustetut savulohifileet kanttarelli, provenceyrtit-parmesan, yrttivalkosipuli, Norja KG 26 95 KG 3 95 PKT 1 99 PACK 21 99 Avokado 800g Peru, 1,25 kg PS 1 00 Kesäntuoretta: Herkkutorilta KG 1 € Atria porsaan ULKOFILEE Suomi maustam. PAKETTIA 2 Koko kesän Palvelutiskimme palvelee ma-pe 9-17, lauantaina 9-14 SAMAT HINNAT! NIPPU 1 69 Iso hampurilaissämpylä 4 kpl/300g 4,17 kg ja Iso grahamhampurilaissämpylä 4 kpl/330g 3,79 kg 2 50 RS 5 99 PAKETTIA 2 Jensen ´s Bulled Pork, Chicken tai Beef ja Ribsit 450-550g 10,89-13,31 kg
– Taustalla on kotipalvelun suuntaaminen ikääntyvän väestön tarpeisiin. Lattialta löytyvän käärmeen ymmärtäisin, mutta se on erikoista, että miten se on kaivautunut purun läpi, Kyllönen kertoo vuonna 1958 rakennetusta talosta. Matti Kyllönen Matti Kyllönen pyydysti kyykäärmeen pitkän listan avulla.. Talon isäntä Matti Kyllönen kertoo, että saatuaan käärmettä koskevan puhelun työmaalleen hän piti sitä ensin vitsinä. – Kuhmon ikärakenne on kuitenkin sellainen, että kotipalvelun palvelutarve kasvaa jatkossa. Kainuun soten perhepalvelujohtaja Matti Heikkinen kertoo, että Kainuun sote järjestää sitä omana työnä ja ostotyönä, sillä maakunnassa ei myönnetä lainkaan palveluseteleitä lapsiperheille. Yksi yrityksen työntekijöistä, kuhmolaissyntyinen Jenni Malinen laajentaa yrityksen toimintaa parhaillaan Kuhmossa. Kasvavaa palvelutarvetta kuvastaa Sallisen yrityksen rakettimainen kasvu: alunperin hänen aikomuksenaan oli työllistää vain itsensä, mutta puolessatoista vuodessa Sallisesta onkin tullut kymmenen hengen työnantaja. kesäkuuta 2016 Timo Kyllönen timo.kyllonen@slpmedia.fi Kotipalveluyritysten palveluille on jatkuvasti enemmän tarvetta, kun ikääntyvien ihmisten kotona asumista halutaan tukea erilaisia kotityöpalveluja ostamalla. Matti Heikkinen kertoo, että kun vuonna 1992 kainuulaisista lapsiperheistä oli kotihoitoavun piirissä 7,4 prosenttia, vuonna 2014 sama luku oli 1,5 prosenttia. Jenni Malinen kertoo, että yritykseltä voi ostaa kaikkea mahdollista kotiapua pois lukien kotisairaanhoidon palveluja. – Olen joskus kuullut, että käärme on tullut taloon liesituulettimen kautta, mutta siellä on tietysti ollut jossakin reikä. Pitkäaikaista asuinsijaa ei talosta käärmeelle tullut, sillä Kyllönen kertoo ottaneensa pitkän listanpätkän ja tintanneensa sillä kyyn palomuuria vasten. – Se voi olla mitä tahansa kotisiivouksen, lasten hoidon, verhojen ripustamisen ja kaupassa käymisen väliltä eli kaikkea, mikä auttaa arjen pyörittämisessä. Kun lupa myönnetään, se voi alkaa tuottaa palveluja omalla rahalla maksavien asiakkaiden ohella myös palveluseteliasiakkaille. – Paluumuutimme Kuhmoon 2,5 Lappeenrannassa vietetyn vuoden jälkeen, kun rajavartijamieheni sai siirron Nuijamaalta Jämäkseen, Malinen kertoo. Setelien käyttö vaihtelee kuitenkin Kainuussa huomattavasti eri kuntien välillä. Myös Taru Sallinen uskoo, että alalla on kasvun mahdollisuuksia. – Tilanne on kuitenkin muuttumassa, sillä lapsiperheiden palveluseteliasia on vireillä, Heikkinen sanoo. Lappeenrantalaisen Simolan Kotityöpalvelujen yrittäjä Taru Sallinen sanoo, että kysymys on ennaltaehkäisystä. Kotiin palattuaan hän kuitenkin joutui toteamaan, että kyyhän se sieltä kurkisteli. Kyykäärme tuli pirttiin välikaton kautta Lapsiperheille ei vielä myönnetä palveluseteleitä Viime vuonna muuttuneen sosiaalihuoltolain mukaan kuntien on järjestettävä lapsiperheille välttämätön kotipalvelu. Lisää valinnanvapautta Palveluseteliyrittäjien määrän ennakoidaan kasvavan, kun kotona asuvien ikäihmisten määrä kasvaa. Jenni Malinen palasi Kuhmoon ja toi mukanaan lappeenrantalaisen Simolan kotityöpalvelut -yrityksen tarjoamat palvelut. Myös kunnan toimintakulttuuri vaikuttaa: pienissä kunnissa naapuriapuun saatetaan luottaa enemmän kuin muualla. Kotihoidon palvelupäällikön Pirkko Hyvösen mukaan vaihtelu johtuu palvelutarjonnasta: esimerkisi Kajaanissa on runsaasti kotipalvelua tarjoavia pienyrityksiä, kun taas Kuhmossa palvelua ovat tarjonneet pääosin suuret toimijat. Timo Kyllönen timo.kyllonen@slpmedia.fi Hietaperän Korpelan talossa koettiin keskiviikkona merkillinen tilanne, kun talonväki huomasi kyykäärmeen katselevan pirtin tapahtumia palomuurin ja katon rajasta. Vastuualuepäällikkö Jaana Mäklin kertoo, että vanhuspalveluissa asiakkaat ovat hyvin löytäneet erilaisten palvelusetelien käyttömahdollisuudet ja käyttäneet palvelusetelipalveluntuottajan valinnassa omaa valinnanvapauttaan. Nykyään yrityksen asiakkaista kolmasosa maksaa palvelut omalla rahalla ja loput seteleillä. Yritys on parhaillaan hakeutumassa Kainuun Soten seteliyrittäjäksi. Kainuun Soten palveluseteli vanhuspalveluissa on kohdistettu hoivapalveluiden ostoon. Kolmas asiakasryhmä ovat yritykset. – Kun aloitin puolitoista vuotta sitten, minulla oli heti tunne, että palvelun tarve on kova ja tekijöitä vähän. Niinpä uskon, että alalla on mahdollista työllistää itsensä yrittäjänä, Hyvönen sanoo. Uudella sosiaalihuoltolailla tätä tilannetta halutaan korjata. – Palvelujen ostaminen yrityksiltä ennaltaehkäisee kunnan maksamia kalliita ja pitkiä hoitojaksoja laitoksissa. Lapsiperheille annettava kotipalvelu on vähentynyt rajusti 1990-luvulta. Alueella on runsaat 20 palveluseteliyrittäjää kotipalveluissa ja saman verran ympärivuorokautisissa hoivapalveluissa. 4 PUHEENAIHEET KUHMOLAINEN – Perjantaina 10. – Ihmettelen sitä, että miten se on pystynyt tulemaan tuonne, kun välilaipio ja seinät ovat purutäytteiset
Elintarviketoimijoiden yritysryhmähankkeeseen osallistuminen sai yrittäjä Marianne Huuskon miettimään, millaisia mahdollisuuksia Kuhmosta löytyy. Tammikuussa 2015 hyväksytyn sudenhoitosuunnitelman toimenpiteistä jo puolet on toteutettu. Pohjolan taloon ne voi tuoda. Pohjolan bistrolla on tiedossa vilkas tapahtumakesä. – Aikataulut ovat vielä epävarmoja, koska yritetään välttää päällekkäisyyttä muiden tapahtumien kanssa, Huusko kertoo. Hoitosuunnitelmassa esitellään hankkeita ratkaisujen löytämiseksi susikannan hoidon keskeisiin kipukysymyksiin. Sudenhoitosuunnitelman ja siinä esiintyvien hankkeiden tarkoituksena on löytää toimivia ratkaisuja susikannan hoitoon ja parantaa ihmisen ja suden välistä yhteiseloa. Vuokatin Viinin omenasiideri ja Erland Valkoinen marjaviini voittivat sarjoissaan hopeasijat Suomen Tilaviini 2016 -kisassa. Luvan voimassaoloaika on kymmenen vuotta. . Korpi Raikaa -yhdistyksen kanssa on suunnitelmia myös heinäja elokuulle. Potentiaalia käytetään nyt, kun Pohjolan bistro aloittaa toimintansa. Kuhmon Rakennuspojat oy hakee lupaa hiekanja soranottolupaa Kärenpään sora-alueelle 50 000 kuutiometrin määrälle. Anne SAlminen Oulun Käräjäoikeus määräsi tiistaina kuhmolaisen Ruokala Maikin yrityssaneeraukseen. Kun työhön ei myönnetä palveluseteliä, lapsiperheet saavat tukea vain kunnallisiin järjestämiin palveluihin. Sen vuoksi on perustettu susireviirikohtaisia yhteistyöryhmiä. Anne Salminen anne.salminen@slpmedia.fi Idea syntyi monen sattumuksen summasta. kesäkuuta 2016 – KUHMOLAINEN 5 Jenni Malinen palasi Kuhmoon ja toi mukanaan lappeenrantalaisen Simolan kotityöpalvelut -yrityksen tarjoamat palvelut. Yrittäjällä on hyviä uutisia koiraharrastajille. Päivän aikana avajaisia juhlistetaan avajaistarjouksilla, mutta varsinainen päätapahtuma sijoittuu iltaan, jolloin Korpi Raikaa -klubi valtaa tilan. Veli Kinnun ky hakee toistaiseksi voimassa olevaa lupaa kallion louhintaan, murskaukseen ja välivarastointiin Purnuvaaran kallioalueella. Kaesan kotileipomo vuokraa Pohjolan taloa kaupungilta. Kokeilun tulokset ja päätös jatkosta tulevat syksyllä. Bistrossa työskentelee kaksi täysipäiväistä työntekijää. Susien pihavierailujen estämiseksi keinoja Timo Kyllönen Lapsiperheille ei vielä myönnetä palveluseteleitä Jenni Malinen Simolan kotityöpalveluista sanoo, että Lappeenrannassa toimivaa Etelä-Karjalan sosiaalija terveyspiiriä, Eksotea, on kiitelty erityisesti lapsiperheiden parissa tehtävästä ennaltaehkäisevästä työstä. Se riippuu asiakkaista. – Elokuussa on lisäksi yksityistilaisuuksia, silloin joudutaan valitettavasti välillä pitämään yleisöltä ovia kiinni, Huusko sanoo. Kuhmon Kuljetus oy hakee lupaa hiekanja soranottoon Kovalankangas-nimiselle tilalle. Lupaa koskeva ottamisalue sijoittuu Ahvenlamminkangasnimiselle tilalle. – Keskustan kahvilaan ei valitettavasti ole voitu ottaa koiria, koska siellä on leipomon takia vähän erilaiset hygieniasäädökset. – Ajattelin, että täällä olisi potentiaalia tehdä vaikka mitä, Huusko muistelee. Yritys hakeutui saneeraukseen huhtikuun lopussa. Elokuussa bistrossa järjestetään myös kaudenpäätösilta. . Aikaisemmin yritys toimi Lepokynnäällä. Pohjolan taloon avattava bistro aloittaa Korpi Raikaa -klubilla. . Teknisen lautakunnan valvontajaosto käsitteli keskiviikkona maa-aineslupien myöntämistä kolmelle taholle ja päätti esittää kaupunginhallitukselle lupien myöntämistä. Ottoalueen laajuus on neljä hehtaaria ja ottomäärä 90 000 kuutiometriä kymmenen vuoden aikana. Hakijan mukaan alueella tehdään murskausta sekä räjäytyksiä noin kuukauden ajan vuosittain keskimäärin joka kolmas vuosi. Kaivannaisjätteen jätehuoltosuunnitelman mukaan ottamisalueelta saadaan kalliomursketta 40 000 kuutiometriä. – Siellä esimerkiksi kaksosperheet ovat automaattisesti oikeutettuja palveluseteleihin, joilla voi hankkia kotityöpalvelua. . Festivaalien aikana ravintola on auki joka päivä. MH-Kivi oy hakee lupaa siirtää sen nimissä oleva maa-aineslupa JPMatic oy:lle. Tom Waits Orchestra: Anttiesko Ronkainen (rummut), Aki Moilanen (basso), Lauri Antikainen (kitara), Matias Nieminen (koskettimet), Juho Hannikainen (saksofoni), Veikko Leinonen (laulu). Yksi hankkeista oli susien kannanhoidollinen metsästys, joka toteutettiin kaksivuotisena kokeiluna. Osoite: Väinämöinen 13 . Ottoalue on runsaan kahden hehtaarin laajuinen ja maa-aineksen ottamissyvyys on suurimmillaan kuusi metriä. – Tarpeen mukaan tehdään henkilökuntavaihtoa leipomon kanssa, Huusko kertoo. Suurimpina velkojina ovat verottaja, Nordea ja Finnvera. Perjantaina 10. Toimenpiteitä on toteutettu myös liittyen itse suteen, tiedonjakoon ja -hankintaan ja paikallisten mahdollisuuksiin olla edistämässä alueen susikannan hoitoa. Suunnitelma pyrkii tuomaan paikallisten äänen kuuluville. Illan esiintyjänä toimii Tom Waits Orchestra. Hän kannustaa Kainuun Sotea tutustumaan Eksoten malliin. Frisbeegolffareiden kannattaa pitää tarjouksia silmällä – Bistroon tulee erikoistarjouksia frisbeegolffareille, ja ollaan myös uuden radan avajaisissa mukana, Huusko sanoo. – Jos on tosi huono sää, voidaan sulkea aiemminkin, mutta voidaan toisaalta olla avoinna paljon pidempäänkin. . Koirat ovat tervetulleita pihapiiriin ja terassille, Huusko sanoo. Ottamissuunnitelman mukaisesti maa-aineksen ottosyvyys on suurimmillaan noin yhdeksän metriä. Sommelon aikaan bistron toiminta laajenee Keloon, minne Sommelon perjantain ohjelma sijoittuu lähes täysin. Maikki yrityssaneeraukseen Maa-ainesten hakemukset eteenpäin. – Sosiaalihuollon valinnanvapaudesta puhutaan hyvin vähän, Matti Heikkinen toteaa. Yhtenä toimenpiteenä on puuttua tehokkaasti susien pihavierailuihin. Bistron tuotteet ja valikoima vaihtelevat kesän mittaan ja niitä muokataan muun muassa marjasesonkien mukaan. Yhden sysäyksen antoi Pohjolan talossa järjestetty tilaisuus, johon Huusko talvella osallistui. Bistro on kamarimusiikkifestivaaleihin asti auki keskiviikosta sunnuntaihin puoliltapäivin iltaan. Fakta . Bistrossa raikaa lauantai-iltana Marianne Huusko kertoo, että bistrossa on kesän aikana myös muun muassa valokuvataidenäyttely. Ruokala Maikin lounasruokala ja pitopalvelu ovat toimineet Rajakadulla noin puolitoista vuotta. . – Otamme mielellämme vastaan myös muita tapahtumaideoita ja erilaisia esiintyjiä, Huusko sanoo. Huuskolla on hyviä uutisia koiraharrastajille. Kainuussa oli viime vuonna 144 perhettä kodinja lastenhoitopalveluissa ja perhetyössä 215 perhettä. Aukioloajat ovat joustavia. Tarkoituksena on löytää toimivampia ja yleisesti hyväksyttyjä tapoja susien pihavierailujen ehkäisemiseen. Meillä on puoli kahteen anniskelulupien puitteissa lupa olla auki, Huusko kertoo. Muun muassa kainuulaista street foodia tarjoileva ravintola avaa ovensa kello 12 ensi lauantaina. Tavoitteena on saada perheiden arki sujumaan ja edistää jaksamista. Pihavierailujen yhteydessä on toteutettu karkotuksia ja selvitetty syitä vierailuun
– Välillä sitä on kyseenalaistettu, että onko tämä kovin vanhakantainen, mutta monet maat miettivät tänä päivänä samanlaista rakennetta. Meillä on ensimmäistä kertaa Ruotsista mekanisoitu joukkue CV90-vaunuilla osallistumassa meidän harjoitukseen, kertoi everstiluutnantti Petteri Soini, Kainuun prikaatin koulutuspäällikö. Samalla se oli tammikuussa aloittaneiden miehistötehtäviin koulutettavien varusmiesten ja heinäkuussa aloittaneiden varusmiesjohtajien loppusotaharjoitus. – Tässä on tätä maanhankita asiaa viime aikoina edistetty, että saisimme lisää aluetta tähän ja neuvottelut ovat edenneet oikein hyvin. . Metsähallitus toteuttaa ostot ja vaihdot tästä kesästä alkaen. Tavoitteet: joukkojen perustaminen ja keskittäminen, puolustukseen ryhmittyminen, puolustusja hyökkäystaistelu, SuomiRuotsi-yhteistoiminta ja johtaminen . Alue myös laajenee. Taisteluiden jälkeen voidaan katsoa, mitä on tapahtunut ja antaa palautetta toiminnasta. Ajoneuvoja: noin 600. – 10.6. – Saadaan kustannustehokkaasti entistä parempia harjoitusmahdollisuuksia meidän joukoille ja yhtälailla ruotsalaisille. Maavoimat toteuttaa myös merkittävää osaa sotilaallisen kriisinhallinnan operaatioista. – Hallituksen ja eduskunnan linjaus on, että tuo määrä tuplataan, eli kokonaisvahvuus operaatiossa tulee olemaan syksystä 100 henkilöä. Vuodessa maavoimat kouluttaa kahden saapumiserän kautta reilut 20 000 varusmiestä sodan-ajan reserviin, minkä lisäksi koulutetaan noin 12 000 reserviläistä kertausharjoituksissa. Simulaatioita ja yhteistoimintaa. Harjoituksen johtajana toimii Kainuun prikaatin komentaja prikaatinkenraali Vesa Virtanen. – Kokemukset ovat erinomaiset. Harjoituksessa käyetty yhteinen kieli on englanti, joka on myös kansainvälisissä operaatioissa yleinen käyttökieli. Tieto tapahtumista kerääntyy simulaattorilaitteen keskusyksikköön. He poistuvat ikääntymisen myötä 2030-luvun alkuun mennessä. kesäkuuta 2016 Jarno Hiltunen jarno.hiltunen@slpmedia.fi Kuhmossa on juuri loppumassa Metso16-taisteluharjoitus. Merkittäväksi piirteeksi Itä-Ukrainan taisteluista hän toteaa lennokkien käytön tiedon saamiseksi taistelukentältä ja taistelun tilasta. . Harjoituksessa hyödynnettiin myös kaksipuolista simulaattorijärjestelmää. Ukrainasta tulevia kokemuksia ei voi soveltaa suoraan suomalaisiin olosuhteisiin. Päähenkilöstöryhmät meillä tulevat olemaan upseerit ja aliupseerit jo 2020-luvun puolivälissä. . Tästä tehdään niin sanotusti tavanomaista yhteistyötä. Maavoimat muokkaantuivat merkittävästi puolustusvoimien uudistuksessa. – Meillä on täällä Vuosangan alueella erinomaiset harjoitusmahdollisuudet. Uudistuneet maavoimat tikissä METSO16 . Harjoitusjoukot: Kainuun prikaati, Jääkäriprikaati, Lapin rajavartiosto, Utin jääkärirykmentti, Norrbottenin rykmentti Ruotsista Kainuun prikaatin komentaja prikaatinkenraali Vesa Virtanen ja maavoimien komentaja kenraaliluutnantti Seppo Toivonen kertoivat Vuosangassa olleesta taisteluharjoituksesta. Nyt selkeästi olemme maanpuolustukseen, puolustusvalmisteluihin ja koulutukseen keskittyvä organisaatio ja kaikki huoltoon ja tukeen liittyvät elementit on organisoitu puolustusvoimien muihin organisaatioihin. Kun puhutaan eri kieltä, tuo sekin haasteensa. Panssarikalusto: 11 . Muilla puolustushaaroilla – ilmavoimilla ja merivoimilla – on ollut yhteistoimintaa jo pidemmän aikaa. Uudempaa piirrettä edustavat koulutusoperaatiot. – Yleensä siihen kytkeytyy sitten se, että kun saadaan tieto, kyetään nopeasti myös vaikuttamaan. Järjestelmä simuloi muun muassa rynnäkkökivääritaistelijalle aseen toimivuutta ja osumista ja osuman saaneen liivissä se ilmoittaa, minkälainen osuma oli. Simulaation avulla on tavoitteena tuoda harjoituksiin taistelukentän realismia sekä kouluttaa miehistöä ja johtajia. Kriisi on myös merkki voimapolitiikan paluusta tavoitteiden saavuttamiseksi. Aliupseerien määrä on nyt ohittanut opistoupseerien määrän. – Maavoimien henkilökunta supistui uudistuksessa. – Meidän kauttamme ohjautuvat myös vapaaehtoiset reserviläiset maanpuolutuskoulutusuyhdistyksen harjoituksiin ja muihin vapaaehtoisiin harjoituksiin. Irakissa suomalaisten vahvuus on 49. Toivosen esittelemä keskeinen organisaationäkymä toi maavoimien uuden toiminnallisuuden esiin. Katsauksessaan sodan ajan joukkoihin ja niiden rakenteeseen Toivonen totesi maavoimien joukkorakenteen muodostuvan paikallisjoukoista, alueellisista joukoista ja operatiivisista joukoista. Henkilöstöpuolella näkyy sotilaspainotteisuus. Jarno Hiltunen Jarno Hiltunen jarno.hiltunen@slpmedia.fi Metso16-taisteluharjoitukseen osallistui myös ruotsalainen Norrbottenin rykmentti mekanisoidulla jalkaväkijoukkueella. Ajankohtaisena Toivonen nosti esiin valmistelujen kannalta Irakinkoulutusoperaation, jossa maavoimat on jo ollut kouluttamassa peshmerga-taistelijoita. Alueellisten joukkojen kehittämiseen on viime vuosien aikana kiinnitetty paljon huomiota ja niiden taistelutapaa ja varustusta on kehitetty. Harjoitus tapahtui monen kunnan alueella. Virtanen kertoi myös ympäristön maanomistajien suhtautuvan myönteisesti ampumaja harjoitusalueeseen. . Ukrainan kriisin jälkeinen aika on korostanut joustavaa ja nopeaa valmiuden kohottamista ja reagoimista erilaisiin uhkatilantesiin. Maavoimat on merkittävin asevelvollisten kouluttaja puolustusvoimissa. Osalla varumiehistä oli liiveissä ja kypärissä prismoja, jotka huomaavat aseista lähtevän lasersäteen. . – Johtaminen on taitolaji, mitä ei voi ikinä harjoitella liikaa. . Täällä on riittävästi tilaa harjoitella isommillakin joukoilla, hän muun muassa totesi. – Irak on siitä nyt uusimpia esimerkkejä, mutta jo pidempään olemme olleet muun muassa Malissa ja Somaliassa koulutusoperaatioissa. –Nyt sitä on aloitettu voimallisemmin myös maavoimien joukoissa. 6 PUHEENAIHEET KUHMOLAINEN – Perjantaina 10. Metso16-harjoituksen tavoitteena oli kehittää joukkojen suorituskykyä taistelussa laajalla alueella ja siihen osallistui yli 3000 ihmistä. Uudessa organisaatiossa perinteiset aluetoimistot on nivottu joukkoosastojen organisaatioon. – Sitten me tietysti arvioimme moniakin sotilaallisia tekijöitä, mutta ymmärrämme myös merkittävät erot Ukrainan kriisin ja esimerkiksi Pohjois-Euroopan välillä. Osa on pienempiä tarkkailijaja koulutusoperaatioita ja laajempia joukkojen operaatioita. Laajimmilaan maavoimat on sodan ajan organisaatiossa ja kokoonpanossa, jolloin kokonaisvahvuus nousee 160 000 taistelijaan, ja silloin tehtävänä on maahyökkäyksen torjunta. – Kriisinhallintaoperaatioita on käynnissä yllättävänkin paljon. Hän totesi maavoimien muokkaantuneen merkittävällä tavalla puolustusvoimauudistuksessa. Harjoitusaika: 3. Harjoituksen johtaja Kainuun prikaatin komentaja prikaatinkenraali Vesa Virtanen . Taistelijalla on gp-paikantimella varustettu liivi, joka lähettää tietoa siitä, mitä hän tekee metsässä. Yhteistoiminnalla pyritään tuottamaan lisäarvoa suorituskyvylle. Maavoimien komentaja kenraaliluutnantti Seppo Toivonen oli paikalla Vuosangassa tiistaina. Jatkumoa tähän on, että Kainuun prikaatin joukkoja osallistuu Ruotsissa harjoitukseen ja seuravaan loppusotaan täällä meillä saadaan ruotsalaisia joukkoja. – Opistoupseereja emme ole kouluttaneet moniin vuosiin. Joukkojen vahvuus: yhteensä 3178. Harjoituksessa on Soinin mukaan paneuduttu muun muassa siihen, miten kahta kansallista joukkoa johdetaan
– Haluamme kokeilla, mitä tapahtuu, kun siihen vielä erikseen panostetaan, Pollari jatkaa. Vuosien aikana on muodostunut näkemys siitä, mikä toimii tai ei toimi – ja mikä on kaikista tärkeintä. Keikkakalenterissa on vielä tilaa. Kesämuusikot toteuttavat perinteiseen tapaan kahvikonsertteja Juttua-kahvilassa kaikkina viikonpäivinä lauantaita lukuun ottamatta kello 14. kesäkuuta 2016 – KUHMOLAINEN 7 Anne Salminen anne.salminen@slpmedia.fi Kesämuusikoiden voi sanoa lähtevän joka vuosi soitellen kesään, mutta se tarkoittaa kaikkea muuta kuin valmistautumattomuutta. Lisäksi ohjelmassa on ainakin Suomi Soi -konsertteja, lastenkonsertteja ja esiintymisiä palvelukodeissa. Rajanylityspaikka on kyseisenä jatkettuna aukioloaikana myös muiden Vartius–Lyttä -rajanylityspaikkaa käyttävien matkustajien käytössä ja rajan voi ylittää tuolloin sekä Venäjältä Suomeen että Suomesta Venäjälle. Anne SAlminen H E I K U R A Koulukatu 22, p. Karjalan tasavallan vuotuinen juhlapäivä kiertää vuosittain Karjalan eri kaupungeissa. – Ryhmähenki syntyy soittajien kesken usein kuin itsestään, sillä musiikin tekeminen itsessään on ryhmäyttävää, Pollari sanoo. Muusikoille voi esittää toiveita kahvikonserttiohjelmistoon. Monet kesämuusikoista ovat mukana ensimmäistä kertaa. Raja auki lauantaina puoleenyöhön. – Viikko-ohjelmat on tarkoitus laittaa näkyviin kesämuusikkojen Facebook-sivuille, kunhan saamme toiminnan kunnolla käyntiin, Pollari sanoo. Kainuulaiset osallistuvat Kostamuksessa järjestettävän Karjalan tasavallan vuosipäivän ohjelmaan näkyvästi. Kuhmosta mukana ovat muun muassa Keiketys ja Kristallitytöt. – Tärkeintä soittamisessa on ilo, Pollari sanoo. kesäkuuta auki poikkeuksellisesti klo 24.00 saakka. ja emilia TalOuSPYYhe 4 rl ERÄ ERÄ Yksittäin ja ilman korttia 3,19 pkt Ilman korttia 3,49 kpl Kiannan MuiKKua Possun KaSleR kg (4,90 kg) kg (4,90 kg) 5 00 2 79 4 90 4 90 4 90 8 90 Kulta Katriina KahVi 2 pkt Popsi iso Vitonen naKiT 900 g Rajoitus 1 erä/tal. Mitä se käytännössä tarkoittaa. Yhteisöllisyys toimii kesän teemana Kesämuusikko-ohjaaja Tommi Tuikka (vas), Toni Huotari, Pekka Oinas-Panuma ja Jarno Huotari soittivat harmonikkamusiikkia kahvikonsertissa tiistaina. 08 655 0095 Palvelemme: ma-la 8.00 – 21, su 12 – 21 6 99 nauta-sika jauheliha naudan PaahTOPaiSTi Oltermanni KeRMajuuSTO 900-1000 kg 1 49 suomalainen KiRSiKKaTOMaaTTi 250 g kg rs (5,96 kg) kg (4,90 kg) kpl (6,99-7,76 kg) Kkortilla Kkortilla lotus Soft embo WC-PaPeRi 16 rl, valk. Aukioloaikaa on muutettu Kostamuksen kaupungissa järjestettävien Karjalan tasavallan vuosipäivän juhlallisuuksien vuoksi. – Yritämme keksiä keinoja, että kaikki pääsisivät osallistumaan niin soittoon kuin suunnitteluun ja saisivat äänensä kuuluviin, Tuikka kertoo. Konsertteihin on vapaa pääsy. Ohjaajineen muusikoita on 19. Sekä Pollari että kesämuusikoiden toinen ohjaaja Tommi Tuikka osallistuivat toimintaan ensimmäisen kerran vuonna 2009. Perjantaina 10. Aukioloajan tilapäisestä jatkamisesta on sovittu Kainuun ja Kalevalan alueen rajavaltuutettujen välillä. Vartiuksen kansainvälinen rajanylityspaikka on avoinna normaalisti päivittäin klo 07.30–21.30. Aukioloajan jatkamisella varmistetaan se, että tilaisuuksiin Suomen puolelta osallistuvat henkilöt ehtivät palata takaisin Suomeen juhlallisuuksien päätyttyä. Kun Pollarilta ja Tuikalta kysyy kesän musiikkiteemasta, vastaus on jazzin tai kansanmusiikin sijaan kaikkiin musiikkityyleihin sopiva ”yhteisöllisyys”. Kesämuusikkotoimintaan on lähtenyt mukaan monta uutta kasvoa. Soolokappaleiden lisäksi muusikot tulkitsivat Astor Piazzollan Libertangon. – Paljon on mietitty, että mikä toiminnan tarkoitus on ja mitä halutaan tehdä, kesämuusikko-ohjaaja Sara Pollari kertoo. – On tapahtunut vähän sellainen sukupolvenvaihdos, mukana on monta uutta kasvoa, Pollari kertoo. (6,38-7,09 kg) kpl (3,10 kg) kg (8,90 kg) Anne Salminen anne.salminen@slpmedia.fi Vartiuksen rajanylityspaikka pidetään lauantaina 11
Pääkkönen muistuttaa menneisyydestä kertoen Kuhmon olleen aikoinaan suurimpia tervantuottajia. Maksuton tapahtuma! Tule kokeilemaan yleisurheilua tänä kesänä omalla paikkakunnallasi ja vietä hauska päivä koko perheen kanssa. Iltatapahtuman pitopaikassa on vahvaa symboliikkaa, sillä se viittaa suoraan Kuhmon tervaperinteeseen, johon myös Määttien soutumatka nivoutuu. Kuhmon kaupungin tervehdyksen matkalle lähtijöille tuo kaupunginhallituksen puheenjohtaja Matti Pääkkönen. Jokainen käy hakemassa pipon, joka on varustettu juhlivan Kuhmon tunnuksella. Onpa Määttä-suvun symboleihinkin tervaperinne jättänyt jälkensä. Tervatynnyri Oulun kaupungille Kauko Määttä ja Jorma Määttä pitelevät käsissään symbolista tervatynnyriä, joka luovutetaan määränpäässä Oulun kaupungille. Puisen veneen läheltä sieraimiin leijuu oikea tervan aromi. Kuhmon mieleen tuova tuoksu. Määttä-suvun tervasoudusta tulee lisää juttua tiistain Kuhmolaiseen. Tarjolla on makkaraa, kahvia, elävää musiikkia ja Määttä-sukuseuran tuotteita. Rannalle on pystytetty pari telttaa. Tapahtumien tarkoituksena on, että lapset ja perheet viihtyisivät ja innostuisivat yleisurheilusta. kesäkuuta 2016 Jarno Hiltunen jarno.hiltunen@slpmedia.fi Ei se ehkä ole aivan oikea tervatynnyri, mutta symbolinen tervatynnyri kuitenkin, tuumii Määttien sukuseuran puheenjohtaja Kauko Määttä keskiviikkoiltana Tervansoutajan patsaalla. Jarno Hiltunen Määttä-suvun tervasoudun aloitustapahtuma keräsi väkeä Tervansoutajan patsaalle. Menossa on iltatapahtuma, jolla saatellaan matkaan seuraavana aamuna lähtevät soutajat. Hippo Yleisurheilukarnevaalit Kainuussa ovat uusi liikuntatapahtumien sarja, jossa on luvassa hauskaa ja monipuolista tekemistä yleisurheilun hengessä koko perheelle. Hän toteaa Kuhmon olevan todellisen puupitäjän, jolla on vuosisataiset perinteet puunjalostuksesta aina tervanruukuusta nykyaikaiseen puuhun perustuvaan teollisuuteen asti. Seuraahan se tervansoutajien reittiä. Tapahtumassa on mukavasti väkeä. – Kuhmon kaupunki luovuttaa soutajille pipot siltä varalta, että ilma on huonompi (soutaessa) kuin nyt, toteaa Pääkkönen lopuksi. – Kantolan alueen tehtaat tuovat toimeentulon suurelle joukolle kuhmolaisia, jatkaa Pääkkönen. 8 ELÄMÄNMENO KUHMOLAINEN – Perjantaina 10. Hippo Yleisurheilukarnevaaleissa ei tarvitse huolehtia kilpailupaineista, koska tekeminen on vapaamuotoista eikä tapahtumiin tarvitse erikseen ilmoittautua. Kun Määttä-suvun toteuttama tervasoutu on 18. Lisäksi hän huomioi, että Määttäsuvun tervasoututapahtuma ajoittuu aikaan, jolloin Kuhmo täyttää itsenäisenä pitäjänä 150 vuotta ja kaupunkina 30 vuotta. Kuhmo on myös uudistuvan energiankäytön edelläkävijä. kesäkuuta määränpäässään eli tervaporvarien historiallisilla sijoilla Oulussa, on tynnyri tarkoitus luovuttaa Oulun kaupungille. Hippo yleisurheilukarnevaalit kainuussa Järjestäjät: Kuhmon Kiva ja Kainuun Yleisurheilu yhteistyössä Kainuun OP-liiton ja Kainuun Sanomien kanssa. Kirkkovene, jolla soutumatka Kuhmosta Ouluun toteutetaan, lepää rannalla. Sillä on käyty jo huitaisemassa koemielessä noin 10 kilometrin lenkki, ja hyvinhän se Lammasjärveä halkoi. Yleisurheilukarnevaalit tarjoavat yleisurheilun lajiratoja sekä lajipisteitä, missä jokainen voi tehdä oman yleisurheilu suorituksensa useassa eri lajissa. Veneeseen mahtuu 14 soutajaa 15:n ollessa perämies. Veneen perässä liehuu lippu, joka kertoo, ketkä vesistöjä myöten ovat viilettämässä. Hippo Yleisurheilukarnevaali Kuhmo, urheilukeskus maanantai 20.6 klo 17-20. Hän lausuu kiitoksen sukuseuralle tilaisuuden järjestämisestä ja arvokkaan perinnetiedon välittämisestä eteenpäin
. Kun niistä tehdään jotakin uutta ja tarjoillaan se erikoisella tavalla, kuten päreen päältä, on se paljonkin maailmaa nähneille matkailijoille todella eksoottista, Piispanen sanoo. Ne rahoittavat toimintansa sponsoreiden avulla. Azerothin rauhallinen valtakunta on sodan kynnyksellä, kun sen asukkaat kohtaavat pelottavan valloittajakansan. Hotelli Kalevalan keittiömestari. YKSI ILMOITTAUT UMINEN CUPIIN RIITTÄÄ! Ranskalaiskirjailija Antoine de Saint-Exupéryn vuonna 1943 julkaistuun pienoisromaaniin pohjautuva Pikku prinssi (Le Petit Prince) on Mark Osbornen ohjaama, kirjan ensimmäinen animaatiofilmatisointi. Stipendin sai Aarni Niemi, ei Aarne. Nykyaikaista on myös hyvin taiteellinen ruoanlaitto, jossa ruoka lähes maalataan lautaselle useissa kerroksissa. – Niillä, kuten El Bullilla, on kuitenkin kehittelijän ja edelläkävijän rooli, joita ilman ravintolamaailma olisi tänään aivan erilainen. Ismo Piispanen sanoo, että hyvä keittiö on tärkeintä hotellin houkuttelevuudessa. Ravintola on auki iltapäivästä iltamyöhään joka päivä ympäri vuoden. Tiistain 7. Kolmen osakilpailun jälkeen jaetaan sarjojen voittajille Kuhmolainen Yleisurheilucupin pokaalit. Mieluisin raaka-aine: kaikki käyvät. . Berliinissä suurlähettilään keittiömestarina työskennellessään hän muun muassa tarjosi ruokaa Hyrynsalmella tehdyiltä päreiltä. Mieluisin syötävä: karjalanpiirakat. . Ravintolan uudet tuulet Keittiömestari Ismo Piispanen sanoo, että kuhmolainen ravintolakeittiö voi ammentaa eksotiikkaa paikallisista asioista, kuten tervasta ja rukiista. – Me pyrimme paketoimaan elämyksen asiakkaalle valmiiksi. . Warcraft: The Beginning pe 20.00, la ja su 18.00. Jos ruoan valmistaminen on muuttunut, niin samoin on käynyt ruokalajin käsitteelle. . Toinen laite, lämpökutteri, valmistaa aina tasalaatuisen kastikkeen. Warcraft: The Beginning on brittiohjaaja Duncan Jonesin ohjaama seikkailuelokuva, joka perustuu Warcraft-videopelisarjaan. Työskennellyt aikaisemmin vastaavissa töissä muun muassa Suomen Berliinin suurlähetystössä, Lontoossa ja Äänekoskella. – On ongelma, jos matkailija pettyy ruokatuotteeseen. Perjantain 3. . klo 18.00 II osakilpailu torstaina 21.7. Oikaisuja Timo Kyllönen nattavia. Piispanen sanoo, että luovuus pääsee valloilleen ruuan esillelaitossa. joulukuuta 2016. Tosiasiassa tarkka paikka ei ole vielä tiedossa. . – Esimerkiksi circulaattori kypsentää pihvilihan vakuumissa tasalämpöiseksi, minkä jälkeen pihviä vain käytetään pannulla. klo 18.00 Kolmen osakilpailun Kesällä 2016 yleisurheilukentällä Sarjat: vuosina 2003-2011 syntyneille tytöille ja pojille. Hän kehitti muun muassa ruoanlaiton välineitä, jotka ovat tulleet ravintolakeittiöön jäädäkseen. mennessä! Kisoissa paikalla MLL:n KAHVIO! LASTEN YLEISURHEILUCUP Kuhmon Kiva Yhteistyössä kisoja järjestämässä Kilpailunumerot jaetaan osanottajille klo 17.30 alkaen yleisurheilukentän huoltorakennuksen edessä. – Nykyään yksi ruokalaji voi olla ruokailijan kasvojen eteen sumutettava tuoksu tai ruoka, jonka nauttimisen aikana kuunnellaan jotakin äänimaailmaa kuulokkeista. . Näin arvioi Hotelli Kalevalassa keittiömestarina aloittanut Ismo Piispanen, joka tietää, että ihmiset ovat valmiita liikkumaan erikoisuuden perässä pitkiäkin matkoja. Pikku prinssi pe 18.00, la ja su 16.00. Ravintolaruoka ja ennen kaikkea sen valmistamiseen liittyvä maailma on kokenut Ismo Piispasen uran aikana lähes täydellisen vallankumouksen. . Schettler kertoo, että hän on uudistanyt voimakkaasti koko hotellia, ja Piispasen myötä myös keittiö on nyt uudistunut. I osakilpailu torstaina 16.6. Perjantaina 10. . Annokset ovat vaativia ja aikaa vieviä, eivätkä sellaisia harrastavat ravintolat ole useinkaan kanIsmo Piispanen tuo Hotelli Kalevalaan kokemusta kansainvälisistä keittiöistä. Mieluisin ravintola: El Bulli, Ateljee, Savoy. Viimeiset merkonomit valmistuvat 2. Perinteisesti kyse on kahden maailman taistelusta ja joukoista nousee kaksi sankaria. Vallankumous on yhden ravintolan, espanjalaisen El Bullin ja sen rohkean pääkokin, Ferran Adrian, aikaansaannosta. Ei ole olemassa mitään rajaa mitä voi tehdä ja mitä ei. Kuhmolaisen konttoriin asiakaspalvelu.kuhmolainen@slpmedia.fi (p. Tarjolla on paikallisia erikoisuuksia ja perinteitä sopivasti uudella tavalla maustettuna. Lajeina: 5 – 6-vuotiaille 40 m:n juoksu 7 – 13-vuotiaille pituushyppy ja 60 m:n juoksu. Ismo Piispanen on suunnitellut Hotelli Kalevalan ruokalistat niin uudella tavalla, että hotellinjohtaja Sirpa Schettler arvioi, ettei vastaavia löydy koko Kainuusta. kesäkuuta lehden helkanuorista kertovassa jutussa oli nimivirhe. Tasalaatuisuus on juuri se, mihin ravintolakeittiössä pyritään: että pihvi ja kastike olisivat samanlaisia jokaisella asiakkaalla. . Kansainvälisestikin kokenut keittiömestari on ammentanut kainuulaista keittiötä maailmalle kauhallinen kerrallaan useiden vuosien ajan. Pohjois-Suomen ravintoloista puuttuu omaperäisyyttä, rohkeutta ja riskinottokykyä, joita vaaditaan keittiöiden uudistamiseen, Piispanen luettelee. Äiti (äänenä Kirsi Ståhlberg) valmentaa Pikku Tyttöä (Sanna Norra) aikuisuuteen, mutta naapurin omalaatuinen Lentäjä (Vesa Vierikko) sekoittaa suunnitelmat. Mitä keittiössä sitten enää, kun koneet valmistavat ruuan. Pääosissa nähdään Travis Fimmel, Paula Patton, Ben Foster ja Dominic Cooper. Elokuva kertoo esikuvansa mukaisesti vertauksien avulla ihmisen onnen tavoittelusta sekä lapsuuden ja aikuistumisen murroksesta. 010 665 9012) (Kaikkiin osakilpailuihin ei ole välttämätöntä osallistua.) HUOM! Myös II ja III osakilpailuun mukaan tulevien ilmoittautuminen 10.6. Pikku prinssi ja Warcraft isolla kankaalla Timo Kyllönen timo.kyllonen@slpmedia.fi Kainuulaisen ravintolaja matkailuelinkeinon kompastuskivi on vaikeus markkinoida meille niin arkipäiväisiä asioita kuten metsää ja järviä. Kaikki käy päinsä. Ilmoittautumiset cupiin viimeistään perjantaina 10.6. kesäkuuta 2016 – KUHMOLAINEN 9 Pajakkakinossa Kunkin osakilpailun jälkeen jaetaan muistopalkinnot. Ääni muuttaa ruoan koettua makua, Piispanen kertoo. Ympäri vuoden kantavana teemana on, että listat muuttuvat kauden mukaan. – Kuhmossa tällaisia asioita ovat esimerkiksi ruis, terva ja riista. klo 18.00 III osakilpailu torstaina 4.8. Omaa tuhoon tuomittua maailmaansa pakenevat örkkisoturit ovat valinneet Azerothin uudeksi alusmaakseen. kesäkuuta lehden Kainuun ammattiopiston Kuhmon toimipaikan kevätjuhlasta kertovassa jutussa sanottiin, että viimeiset juhlat järjestetään ensi vuonna Piilolassa. Suomenkielisen version on ohjannut Pekka Lehtosaari. Ikimuistoisin ruokailutilanne: Thaimaassa kadulla avotulella valmistettu ruoka.. Houkuttelevan ravintolan tehtävä on loihtia paikallisista aineksista ja perinteistä uusia kokemuksia, joita ei ole saatavissa muualta. kuka Ismo Piispanen . – Kun ennen ei tullut kysymykseenkään tarjota kylmää ja kuumaa samalla lautasella, nyt sillä ei ole enää mitään merkitystä
Ilona eli Elina Tielinen, Piia Kähkönen, Maarit Ahtonen ja Ella Karppinen saapuvat laulaen Suomi soi -tapahtumaan. Ryhmä aloitti toimintansa viime syksynä. Herramme kiitos kaikesta!” virsi 236 Kätesi laske Herramme Hartaus Anna Liisa Hakulinen Kirjoittaja on Kuhmon seurakunnan kappalainen. Ilona on neljän kuhmolaisen naisen perustama lauluryhmä, joka esiintyi Suomi soi -tapahtumassa maanantaina. Jarno Hiltunen Neljän naisen iloinen joukko Suomi Soi -tapahtumassa lauluryhmä Ilona esitti perinteisiä lastenlauluja. 050 315 5849 Hintaan lisätään alv 24 % Ilmoitusaineistot to 30.6. Konfirmoitava tunnustaa uskonsa kolmiyhteiseen Jumalaan yhdessä seurakunnan kanssa ja sanoo tahtovansa noudattaa tätä uskoa myös elämässään. Se oli loukannut itsensä pudotessaan. Miten tärkeä on sanoma Jumalan valtakunnasta ja ilosanoma, evankeliumi. Konfirmaatiovirressä veisaamme: ”Me emme nuoren puolesta, voi ottaa yhtään askelta. Kuitenkaan ryhmällä ei ole mitään kiveen hakattua teemaa, johon suuntautua, vaan lauluvalikoimaa täydennetään sen mukaan, mikä yhdessä sattuu kiinnostamaan. Ryhmästä todetaan, että he tulevat mielellään laulamaan syntymäpäiville ja muihin juhliin. Elämän lahjan antaja. Yrittäjä, ole näkyvillä luetussa mediassa. Vanhassa testamentissa ja Uudessa testamentissa punaisena lankana on Jumalan pelastushistoria. Valikoimaan kuului sellaisia perinteisiä lauluja, kuten Leijonan metsästys, Viisi pientä ankkaa ja Mörrimöykky. Ilmoitusvaraukset ti 28.6. Vanhempia ja isovanhempia tarvittaisiin siirtämään perinteisiä lastenlauluja eteenpäin. Heille tämän elämän ilot ja houkutukset ovat tärkeämpiä, he unohtavat Jumalan hyvyyden ja rakkauden ja lakkaavat kiittämästä Häntä. Surun ja sairaudenkin keskellä Hän on läsnä ja auttaa omiaan. – Minä ja Piia olemme ensin tavanneet ja tuskailimme sitä, että Kuhmossa ei ole työikäisille mitään laulujuttuja, jos haluaa laulaa kevyttä musiikkia, kertoo Elina Tielinen. Olisiko ollut, että aurinkoinen ilma ja kesäloman alkaminen vei lapset jonnekin muualle. Lisäksi Ilonan kohderyhmänä ovat olleet ikäihmiset, jotka tuntevat kyseisen aikakauden laulut hyvin. Ne valikoituivat juuri tuttuuden perusteella, jotta useimmat yleisöstä osaisi ne. Silloin heräsi ajatus perustaa lauluryhmä, ja tuumasta myös ryhdyttiin toimeen. Yleisöä oli paljon, mutta itse kohderyhmää, lapsia, ei juurikaan. Yhdestä syntisestä, joka kääntyy, iloitaan siellä enemmän kuin yhdeksästäkymmenestäyhdeksästä hurskaasta, jotka eivät ole parannuksen tarpeessa. Hyvä paimen jätti 99 lammastaan siksi ajaksi lammastarhaansa turvaan ja lähti etsimään kadonnutta lammastaan. Iloitkaamme ja viettäkäämme siis juhlaa:” Kätesi laske siunaten, suojaksi meidän kaikkien. Kuhmolainen julkaisee viisi Kuhmo Soi -teemaliitettä, joissa kirjoitetaan festivaalin tapahtumista, taiteilijoista ja ihmisistä Kuhmon kesässä. – Tässä vaiheessa harjoitellaan tällä porukalla, mutta eihän sitä tietenkään tiedä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan, mutta emme kuitenkaan halua hirveän isoksi ryhmäksi, huomauttaa Elina Tielinen. – Lapset kuitenkin tekevät esityksestä välittömän. Silloin esitettiin lastenlauluja. Siellä se kyyhötti viluissaan ja nälissään. Kaikki Messias-ennustukset toteutuivat Jeesuksessa Kristuksessa. Ilona esitti lastenlauluja Kahvila Juttuassa järjestetyssä Suomi soi -tilaisuudessa. Matkaevästä hyvää elämää varten. Hiljennymme hartauksissa ja jumalanpalveluksissa. Keskustelemme nuorille tärkeistä asioista ja opimme myös elämään toisten kanssa, välillä tosin saattaa olla vaikeaa ottaa lähimmäinen huomioon. kesäkuuta 2016 K esä erityisesti on nuorten konfirmaatioiden aikaa. Ryhmä esiintyy tarpeen mukaan ja on käynyt laulamassa muun muassa hoitokodeissa, jos on pyydetty. Palattuaan hän kutsuu ystävänsä ja naapurinsa ja sanoo:” Iloitkaa kanssani, minä löysin lampaani, joka oli kadoksissa. Hänet siunataan samalla siunauksella kuin kasteessa:” Herramme Jeesuksen Kristuksen armo, Jumalan rakkaus ja Pyhän Hengen osallisuus olkoon sinun kanssasi.” Kasteessa häntä oli siunaamassa myös vanhemmat ja kummit ja pieni seurakunta, nyt koko suuri seurakunta yhdessä konfirmoivan papin ja nuorisotyöntekijän ja kummin kanssa on siunaamassa häntä. Kuhmo Soi ilmestyy pe 8.7., ti 12.7., pe 15.7., ti 19.7., pe 22.7. 10 ELÄMÄNMENO KUHMOLAINEN – Perjantaina 10. Ilona on harjoitellut ja esittänyt vanhempaa, 1950 – 1960-lukujen iskelmää, sillä se kiinnosti kaikkia jäseniä. Menee enemmän pop-musiikin puolelle. Kaikilla Ilonan jäsenillä on musiikkiharrastustaustaa jo entuudestaankin. Nuoret saavat kasteopetusta, Jeesuksen antaman kasteja lähetyskäskyn ja kirkon opin mukaan. Ilonaan kuuluva Elina Tielisen lisäksi Ella Karppinen, Piia Kähkönen ja Maarit Ahtonen. Hän löysi vihdoin lampaansa ja kantoi sen hartioillaan takaisin laumaansa. Hän lähtee itse matkalleen, sen vaaroihin ja vastuuseen.” Rippikoulut on käyty tai niitä vielä käydään. Keskeistä rippikoulussa on edelleen kristinoppi, katekismusta ja Raamattua käytämme perusoppikirjoina, myös diakoniaa ja lähetystyötä ja hengellistä musiikkia opetemme. – Perinteisiä lastenlauluja ei nykyään paljon lauleta. Ilona nähtiin myös eläkkeelle jääneen kulttuurisihteeri Topi Mikkolan juhlissa. koko 1x31 hinta 85 € koko 1x42 hinta 115 € koko 1x65 hinta 170 € koko 2x31 hinta 185 € KAMARIMUSIIKKI SOI KUHMOSSA 10.-23.7. Jeesus sanoi:” Minä sanon teille: näin on taivaassakin. Kerta viikossa on varattu ryhmän harjoituksille. mennessä ilmoitukset.kuhmolainen@slpmedia.fi Kainuuntie 103, 010 665 9012 koko 2x42 hinta 255 € koko 2x65 hinta 325 € koko 2x88 hinta 390 € koko 3x65 hinta 450 € Jarno Hiltunen jarno.hiltunen@slpmedia.fi. Jos porukkaa olisi enemmän, tarvittaisiin johtaja, jota ryhmällä ei ole. Evankeliumi Jeesuksesta Kristuksesta on kristittyjen ilosanoma ja se on tarkoitettu myös kaikille maailman kansoille. mennessä Eine Kotamaa eine.kotamaa@slpmedia.fi Puh. Tarjoamme ilmoitustilaa 5 kpl:n sarjana yhteishintaan. pohtii Maarit Ahtonen. Jeesus opetti vertauksen kadonneesta lampaasta, joka oli eksynyt autiomaahan. Sana konfirmaatio tarkoittaa uskon vahvistamista. Kuhmo Soi -liite jaetaan tilaajien lisäksi festivaalien lipunmyyntija infopisteissä sekä kahvi-, ruokaja majoituspaikoissa. Pienemmässä ryhmässä on se etu, että yhteisille lauluharjoituksille on helpompi löytää kaikille sopiva aika
– 12.6. Kirjaja äänitepöytä. 4. klo 10 liturgia. maksutta Tiedustelut ja varaukset: Ilkka Halmetoja puh. klo 18 ensi-ilta 12.6. Kuusamonkylä. Myös lapset on huomioitu teemapäivän ohjelmassa. Tyhjin vatsoin ei Kainuun kyliä tarvitse kiertää, vaan herkullisia puffetteja löytyy lähes joka kylältä. Huomaa näytäntöajat! Tervetuloa! Käteismaksu! Pe 20.00, la ja su 18.00 -K12/910€ (3D) 2h 3min Seuraavana OHJELMANSIIRTOKETJUN MITTAUSJA HENKILÖKUNNAN VIRKISTYSTAUKO Tapaamisiin heinäkuussa! Pe 18.00, la ja su 16.00 Kiitän kovasti kaikkia minua lakkiaispäivänä muistaneita. klo 18 17.6. Tervetuloa! P. Tapahtuma tuo kylien toimintaa esille muistuttaen, että kylillä eletään tässä ajassa. 044 738 4308. Useat kylät ovat päättäneet lähteä mukaan kierrätysteemalla. Seurakunta järjestää Kuhmon kirkko 200 -juhlavuoden kunniaksi taideja runokilpailun teemalla ”Kotikirkkoni” kesäkauden 2016 aikana. Jonna KarJalainen Huomisessa Avoimet kylät -teemapäivässä on ohjelmaa talkoista poniajeluun. Tervetuloa! Hyrynsalmen Harrastajateatteri ry esittää Jouni-Pekka Hynysen kirjoittaman ja Tapani Kyllösen ohjaaman näytelmän Hyrynsalmen Kylätalo Iskulla Asematie 1, 89400 Hyrynsalmi Liput: aikuiset 10 e lapset alle 12 v. Esimerkiksi Otanmäessä on luvassa poniratsastusta, pomppulinna, kasvomaalausta sekä arvontaa. Kylät esittelevät toimintaansa sekä järjestävät asukkailleen ja muille tapahtumavieraille monenlaista tekemistä. Lisätietoja ja kyläkartta: http:// avoimetkylat.fi/kylat-kartalla/ Kylillä vilkas päivä Kuhmon Kuusamonkylällä vietetään puutarhaja taidepäivää Urho Kähkösen upeassa puutarhassa. Mainualla kunnostetaan Kellovaaran laavu sekä raivataan kuntopolkua. Ystävällisin terveisin Essi Pulkkinen Kiitos muistamisesta lakkiaispäivänäni! Vilma HELLUNTAISEURAKUNTA Rajakatu 5 www.kuhmonhelluntaisrk.net Pe 10.6. 4 – 12 -vuotiaiden lasten PÄIVÄLEIRI klo 9.30 – 15 ma 20.6. Heikon ihmisen lauluryhmä. Tapahtumassa myös kirpputori ja kahvio. Käytetty tavara vaihtaa omistajaa myös muun muassa Paltamon Savirannassa ja Sotkamon Heinämäellä. klo 18 15.6. 11:00 Jumalanpalvelus. Perjantaina 10. Teemapäivänä on kiva poiketa lähikylillä, tutustua itselle uusiin kyliin tai tehdä kiertoajelu maaseudun maisemissa. Hakasuolla taas kierretään kotiseutupolkua. 5 e alle 7 v. www.kuhmolainen.fi Joka päivä verkossa!. 18:00 Sanan ja rukouksen ilta. klo 14 13.6. klo 18 19.6. Kylätoimintaan ja kylien ympäristöön tutustutaan myös retkeillen. Yhteislaulua ja musiikkia. (08) 617 2371 l www.kuhmonseurakunta.fi Kirkkotie 6-8 Kuhmon seurakunta Lauantai 11.6. Kuurna-Komiahon alueella vietetään laulajaisia Erkinpolun varrella. Katso lisätietoa www.kuhmonseurakunta.fi ja osallistu kilpailuun. 11:00 Jumalanpalvelus. Klo 18 Turvallisesti huomiseen – SANOIN JA SÄVELIN ILTA Kuhmon kirkossa, mukana Jouko Puhakka, Virve Seilonen. Ti 14.6. klo 14 KEKSIJÄ Rajakatu 56 p. Sotkamon Naapurinvaaralle pyydetään ottamaan mukaan työkintaat, sillä luvassa on vieraslajien kitkemistä. Klo 10 KONFIRMAATIOMESSU Kuhmon kirkossa, päivärippikoulu (l: Maire Komulainen, s: Hakulinen, k: Gogolev). Veikko Määttä ja Leila Kinnunen Maanantaisin Kuhmo-talolla klo 18.30 Kulttuuritoimi Vapaa pääsy. . Su 12.6. Ilm. Muutamat kylät viettävät teemapäivää talkoiden merkeissä. RUOKALISTAT KOTIHOITOATERIAT Ma: Stroganoff, peruna, lanttukuutio, kukkakaali-kurkku-kurpitsasalaatti, luumukiisseli Ti: Broileriperunalaatikko, isot kasvissuikaleet, porkkana-retikkaraaste, sekamarjakiisseli Ke: Ranskalainen kala, ruohosipulikastike, perunasose, aurinkoinen kasvissek., kaali-punakaali-persikkasalaatti, suklaakiisseli To: Jauhelihakeitto, edam juusto, tuorekurkku, mansikka-puolukkakeitto Pe: Lindströminpihvi, ruskea kastike, peruna, kahden kaalin sekoitus, jäävuori-hunajameloni, retiisisalaatti, puolukkakiisseli La: Siskonmakkarakeitto, juusto, boysenmarjamannapuuro Su: Porsaansuikalepata, perunasose, paolavihannes, hedelmäsalaatti RuOKALISTA Työkeskus, päivätoiminta ja päiväkoti Ma: Stroganoff, perunat, kukkakaali-kurkku-kurpitsasalaatti Ti: Broileripasta, porkkana-retikkaraaste Ke: Ranskalainen kala, perunasose, kaali-punakaali-persikkasalaatti To: Jauhelihakeitto, rieska, juusto, mansikka-puolukkakeitto Pe: Lindströminpihvi, ruskea kastike, peruna, jäävuori-hunajameloni, retiisisalaatti Muutokset mahdollisia Lämpimästi kiittäen Antti Huusko Jonna Karjalainen toimitus.kuhmolainen@slpmedia.fi Tulevana viikonloppuna kannattaa harrastaa maakuntamatkailua, sillä Kainuun toimeliaat kylät ovat pistäneet töpinäksi. kesäkuuta 2016 – KUHMOLAINEN 11 Kiitos muistamisesta lakkiaispäivänäni! Eveliina Essi Salminen muistamisesta ylioppilaspäivänäni! Lämmin kiitos KAJAANIN ORTODOKSINEN SEURAKUNTA Kuhmon kirkko La 11.6. www.ort.fi/kajaani 2016 13.6. Puutarhaja taidepäivä Urho Kähkösen upeassa puutarhassa (Kostamustie 2210) kello 12 – 16. Klo 18 ILTAHARTAUS siunauskappelissa. Su 12.6. sunnuntai helluntaista 12.6. Kylien monipuolisten tapahtumien järjestelyistä ja ohjelmista vastaavat kylien aktiiviset ihmiset, yhdistykset, yritykset ja toimijat. klo 17 ehtoopalvelus. Kuhmon Kuusamonkylän väki kokoontuu puutarhaja taidepäivään Urho Kähkösen upeaan puutarhaan. Su 19.6. 040 541 7565 perjantai sunnuntai maanantai keskiviikko perjantai sunnuntai 10.6. Keskiviikko 15.6. lapsen nimi, ikä, huoltajan nimi, puh. Hietaperän koululla (Pohjoispuolentie 2091). Avoimet kylät Kuhmo . Lauantaina vietettävään valtakunnalliseen Avoimet kylät -päivään on ilmoittautunut yhteensä 25 kylää Kainuusta. ja allergiat. Kajaanin Paltaniemellä vietetään vilttikirppistä, mikäli sää on suotuisa. Tiedustelut ja ilmoittautumiset 7 päivää ennen leirin alkamista: emilia.pulkkinen@evl.fi tai puh. Kilpailu on avoinna kuhmolaisille nuorille ja aikuisille. 13:00 Hartaushetki ja ruokajakelu. 040-540 9262 www.pajakkakino.net Elokuvat 10. Järjestää: Kuusamonkylän kyläyhdistys ja taiteilija Urho Kähkönen, 050 5050748 ja 040 7360795. Valtakunnallisesti mukaan on lähtenyt viitisensataa kylää. – to 23.6
010 423 3109 Avoinna ma, ke, to 7 – 15 KEMIALLINEN JA VESIPESULA PESEE KAIKKI PYYKKISI Katso edulliset hintamme www.liaton.fi Lankapuh. 044 332 9016 KUHMON TIETOKONEHUOLTO Hammasteknikot/-lääkärit Kainuuntie 88, Kuhmo www.aijanhammas.fi Ajanvaraukset p. 0400 889 672. (08) 652 0020 Fysioterapiapalveluja Avoinna arkisin klo 9.00 – 16.30, Huoltotie 9 • Huoltoja tukipalvelu • Tietokoneja oheislaitemyynti Puh. KaivinKonetyöt, mätästyKset, ojanKaivut . • palotikkaat • . raivausja istutustyöt painekyllästettyä terassilautaa: ruskea, täysisärmäinen SHP 28x95 sileä 1,35 € /jm SHP 28x120 uritettu 1,80 € /jm Maalattua ulkoverhouslautaa: 1 x pohjaja pintamaalaus UYW 28x170 harmaa 2,80 € /jm Karelment Oy Teollisuustie 2, 75530 NURMES www.samitalo.fi Tiedustelut puh. listat ym. MUURAUSTYÖT Hannu 044 525 2800 Vesa Haverinen 050 316 0748 Puh. 2 tn Cat 301.5 kumitela-alustainen kaivinkone . 08-655 1651 Iivantiira Kekkostie 5050 puh. 010 665 9012 METSÄTYÖ Kari Pääkkönen p. www.jalkasalonkihyvahoiva.com Päivi Komulainen Koulukatu 10 p. Jalkahoidot . (08) 652 1533 www.kuhmonlaakaripalvelu.fi Lääkäreitä Hierojia Jalkahoitoja Koulutettu hieroja Kainuuntie 88 p. KUHMOLAINEN – Perjantaina 10. Myös kotija laitoskäynnit Kinttupolku 19 A p. (08) 655 0167 MAIJA IMMONEN Kainuuntie 88, p. 044 250 8513 . (08) 652 0055 • Fysioterapia • Lymfaterapia • Akupunktio • Nivelja nikamakäsittelyt Asiantuntevaa palvelua • Hieronnat • Tukisukat ja -hihat Koulukatu 10 Kuhmo, puh. . RAKENNUSTARVIKKEET Puutavaraa rakentamiseen : Palvelemme ma – pe 7 – 17, la 9 – 13 Katso tarjouksemme kotisivuiltamme www.puuhanski.net Työsuorituksia Työsuorituksia Työsuorituksia Yleisiä palveluja AA-ryhmä kokoontuu Keskiviikkoisin klo 19 ja sunnuntaisin klo 18. Etukuormaajalla varustettu 4-veto traktori KONETYÖ HAVERINEN www.konetyohaverinen.com REMONTOINNIT, TULISIJOJEN MUURAUKSET JA YM. 040 768 4600 Pekka . mukaan myös asennuspalvelua sähköja kylmälaiteasennukset Harri Pikkarainen p. Piha-, pienkoneja puutarhatyöt . 046 892 6336 Matias p. Tukisukat . 0500 281 392 Koulukatu 13-15 • maanrakennustyöt kaivinkoneilla ja pyöräkuormaajalla • lavettija maa-aineskuljetukset • JITA-jätevesijärjestelmät ja rumpuputket • betoniset rumpu/kaivonrenkaat • Rumtec-teräsrummut Jouni & 0400 385 769 VELI KINNUNEN KY Hannu Pulkkinen, p. 040 722 3909 25 v. 050 302 7029, Koulukatu 14, Kuhmo myynti@kiantakeittiot.fi | www.kiantakeittiot.fi Avoinna ma-pe 10-17 TYÖNTEKIJÄ JOuSTAVASTI • atk-tukipalvelut Kyösti Kyllönen 044 544 4382 • siivousja kotityöt • remonttija sekatyöt • sijaisomaispalvelut P. 040 531 2449 sähköalan ammattilainen. Siivous, ruuanlaitto, leipominen . 0400 386 891 email: kuhmon.kuljetus@kuhmo.net Huoltotie 11, 88900 Kuhmo KUHMON KULJETUS OY • maa-ainesten kuljetukset • sorat, hiekat, murskeet • nosturija vaihtolavatyöt • lavettikuljetukset • maarakennustyöt yksikköhinnoin tai kokonaisurakkana Remonttija asennuspalvelut, tapetoinnit, kaakeloinnit, paneloinnit, maalaukset, kostean tilan remontit, korjaustyöt, peruskorjaukset, uudelleen rakentamiset ym. 040 569 0096 SILMÄLÄÄKÄRI OPTIKKO facebook.com/ yhdyskulma Optikoita JalkahoitaJa, kotija laitoskäynnnit Kuhmo-Sotkamo-Kajaani Jalkojenhoitajan ammattitutkinto/hieroja Seija Pulkkinen 040 139 7122 www.kukka-maaria.fi www.jaloillesi.fi/ Puutavaraliikkeitä Puusepänkatu 16, p. Huoltotyöt KotIAPU KEttUNEN Jukka Kettunen puh. 044 368 7050 Tilaukset: Matti p. 040 537 2930 l SAHATAVARAT l HÖYLÄTAVARAT l LISTAT l LEVYT l OVET l KESTOPUUT l IcOPAL-KATTOHUOVAT l YM. 045 874 1077 lähihoitaja, jalkahoidon at suorit. ammattitaidolla Kainuuntie 88, Kuhmo p. 040 4161 710 Terveysja hyvinvointipalvelut • Sotaveteraanija sotainvalidien laitoskuntoutukset • Lotta Svärd kuntoutus • Kelan kuntoutusja sop.valmennuskurssit • Kelan yksilölliset laitoskuntoutukset • Fysioterapiat (myös lähetteellä) • Hemmotteluhoidot • Jalkahoidot • Hoivaja majoituspalvelut Vaihde p. Vyöh.terap. Henkilökohtainen avustaminen . 0400 295 966, 040 5185 829 Leikkaa talteen l Nuohoukset l Ilmastoinnin puhdistukset Palvelut hoitaa HORMITOHTORI KY Ari laukkanen & 0400 275 129 Leikkaa talteen l Nuohoukset l Ilmastoinnin puhdistukset Palvelut hoitaa HORMITOHTORIT OY Ari laukkanen & 0400 275 129 P. Pesuloita Rakennuspalveluja www.hemppa.fi, p. VAKAAllA AMMATTITAIdOllA. 0400 386 394 GlASS-TECH-SYSTEM TUULILASIN KORJAUKSET • GTS TURVAMERKINNÄT LATTIOIdEN HIONNAT sekä muut kodin remontit Eero Piirainen p. (08) 652 0127 kukka-emilia@hotmail.fi INTERFLORA Kukkaja Hautauspalvelut Koulukatu 14 Kukkakeskus P. pesut ja kastelut • Siirtolavat 8 15 m 3 , vuokraukset ja tyhjennykset • ADR-kuljetukset • Arkistojen tuhoukset • Siirrettävät wc:t 4 kpl Koulukatu 12, 88900 KUHMO Jätepakkaaja-auto 044 294 0901 Loka-auto (24 h) 044 294 0900 Toimisto (08) 653 0121 jateyhtyma@kuhmo.net www.jateyhtyma.fi Ympäristölogistiikka ja kuljetus JÄTEKULJETUKSET Kuljetusliikkeitä v Kainuuntie 88, Kuhmo p. 050 593 0660 Tapani Kettunen TEHTAALTA MYYNTI Myymme talopaketteja, kattoristikoita ja rakennustarvikkeita edullisesti suoraan tehtaalta (arkipäivisin klo 8–16) KEVÄÄN TARJOUKSESSA HYVÄLAATUISTA Risto p. laitteet, tarvikkeet Kainuuntie 92, 88900 Kuhmo . 050 545 3115 TRAKTORIJA KONEHUOLTO J UHO V ILMI 040 520 3778 Timo p. (08) 622 977, 045 7731 6800 Myös kosmetologipalvelut Ma-pe 8-18, la 9-15 www.salonmammamia.fi Täältä ilmoituksesi huomataan! NAUTI PAIKALLISESTA PALVELUSTA Kauneushoitoloita Myös perusjalkahoidot. Koneellista puunKorjuuta hankintana tai pystykaupalla . Kuntohoitaja/hieroja Katja Kukila P. Rajakatu 52, Tarinatupa Onko alkoholiongelmia. 0443 281 392 kodinkonehuollot Kari Tuononen p. 040 595 8501 Myös kotikäynnit Parturi-kampaamo Vienantie 33, p. Matkapuh. (08) 655 7111 Väinämöinen 2, www.hyvinvointisampo.fi Puh. 040 187 5375 Profiilipellit, saumakatot, vesikourut, kattoturvatuotteet, listat ja piipunpellitykset ym. 0400 281 392 Mika Haverinen p. (08) 652 0924 Parturi-kampaamo Parturi-kampaamo Kuhmon Koulukatu 8 p. 0400 384 927 kuhmonpihajavihertyo@kuhmo.net l Pihaja vihertyöt l Kivityöt l Kaivuja l Maisemoinnit metsäkuntalla l Lumityöt maansiirtotyöt MAANRAKENNUSTYÖT, TIENvARSIEN RAIvAUKSET . 044 353 1007 Parturi-kampaamo Koulukatu 5 p. 044 299 1121 Kampaamoja Mäkikatu 10, p. Huotari p. kunnossapito . KYSY p. 0440 505 805 Piilolantie 100, 88900 Kuhmo Hyvän ilman kampaamo Koulukatu 13-15, 88900 Kuhmo P. 8,28 snt/puh + 5,95 snt/min. 040 561 4898 Kiertävä hieroja, Kalevalainen jäsenkorjaaja puh. 0600 398 300 TAKSIASEMA 24 h vuorokaudessa Taksit tarpeen mukaan – jopa 8 henkilölle Pyörätuolija paarikuljetukset P. 040 531 2449 Työntekijä joustavasti • atk-tukipalvelut • siivousja kotityöt • remonttija sekatyöt • sijaisomaispalvelut P. asennus p. 0400 282 358 Peltiveljekset Pöllänen Ay • sadevesijärjestelmät . peltityöt Sop. 0400 296 261 Kainuuntie 86 RISTO HAVERINEN KOuluTETTu Puh. 044 202 3958 Kainuuntie 88 II krs • 88900 KUHMO Koivukoskenkatu 15 L 3 • 87100 KAJAANI Tilija Tarkastustoimisto Ari Piirainen Oy • Tilintarkastukset • Kirjanpidot • Yritysjärjestelyt/sukupolvenvaihdokset • Perukirjat/perinnönjaot Koulukatu 13-15, Kuhmo eeva.komulainen@tilit.inet.fi www.tilieeva.fi p. 0400 336 310 Kukkakauppoja ` Kuhmon Kiinteistöpalvelut Oy LKV Kainuuntie 91, 88900 Kuhmo Juha Ahtonen 050 328 2020 Toimisto 044 286 3990 Huolto/päivystys 0440 682 084 www.kpkuhmo.fi Isännöinti Kirjanpito Siivous Kiinteistönhoito Kiinteistönvälitys Kauppa-/arviokirjojen laadinta Julkinen kaupanvahvistus • Jätesäiliöiden myynti • Jätesäiliöiden tyhjennykset • Sako/hiekkakaivojen tyhjennykset • Viemärien avaukset, sulatukset ja pesut • Katujen, pihojen ym. Appelgrén Myydään klapisirkkelin teriä P. 0400 125 587 Petri p. 8,28 snt/puh + 17,04 snt/min. 040 764 5726 Parturi-kampaamo Joustavat aukioloajat. jalkojenhieronta . 040 250 5242 www.kotiapukettunen.com Kuhmo, p. rakennuspeltityöt Jauratie 8, Kuhmo ik.peltitarvike@gmail.com IK-PELTITARVIKE OY HAMMASlÄÄKÄRI Tuomas Parkkinen Kainuuntie 85, Kesportin vieressä www.hammasparatiisi.fi Puh. 050 550 4011 Tilitoimistoja TAKSIASEMA 24 h vuorokaudessa Taksit tarpeen mukaan – jopa 8 henkilölle Pyörätuolija paarikuljetukset www.kuhmontaksipalvelu.fi P. 044 746 2058 henrisuominen1@gmail.com keittiökalusteet ja -remontit ovenvaihdot liukuovet, komerot wc-kalusteet kodinkoneet mittaus, suunnittelu, asennus Puh. kaikki sähköalan palvelut kotitalouksille ja yrityksille www.paikallis-sahko.fi suunnittelu, toteutus . RAHTISAHAUSTA M. 0400 383 067 KuNNAllISTEKNIIKAN PÄIVYSTYS (24 h) P. 050 373 7895 HO HOIITO TO SOPPI Koulukatu 8 Erikoishoitoloita ELÄINLÄÄKÄRI Sari Sievänen p. 0400 293 411 Kainuuntie 99, Kuhmo http://personal.fimnet.fi/ elainlaakari/ss Eläinlääkäreitä ATK-palveluja Kainuuntie 88, Kuhmo p. 040 581 9916 metsayhtyma.kahkonen@suomi24.fi KLAPIPILKONTAA tehokkaalla siirtokalustolla KLAPIMYYNTIÄ KYSY TARJOUS! PIHAPUIDEN KAADOT • pilkonnat, puiden ja oksien poisvienti. 044 710 5000 Kaupungin vaihde (08) 615 5521 Kuhmon kaupunki Pajukuja 4, p. 0600 398 300 Takseja www.kuhmontaksipalvelu.fi LVI-alan erikoisliikkeitä Ota yhteyttä P. kesäkuuta 2016 12 ELÄMÄNMENO Anita 040 754 4282 Mustikkatie 18 Kotileipomoja Kuvausja mediapalvelut Kiinteistöpalveluja Kaija Romppanen Hakatie 4 Sormula puh. 15 tn Cat 312 M pyöräalustainen kaivinkone kauhankallistaja ja pyörittäjä
ammattitaidolla Kainuuntie 88, Kuhmo p. 040 187 5375 Profiilipellit, saumakatot, vesikourut, kattoturvatuotteet, listat ja piipunpellitykset ym. 010 665 9012 METSÄTYÖ Kari Pääkkönen p. Huoltotyöt KotIAPU KEttUNEN Jukka Kettunen puh. Kuntohoitaja/hieroja Katja Kukila P. (08) 652 0055 • Fysioterapia • Lymfaterapia • Akupunktio • Nivelja nikamakäsittelyt Asiantuntevaa palvelua • Hieronnat • Tukisukat ja -hihat Koulukatu 10 Kuhmo, puh. Myös kotija laitoskäynnit Kinttupolku 19 A p. 040 722 3909 25 v. 044 368 7050 Tilaukset: Matti p. KaivinKonetyöt, mätästyKset, ojanKaivut . 045 874 1077 lähihoitaja, jalkahoidon at suorit. 046 892 6336 Matias p. 044 710 5000 Kaupungin vaihde (08) 615 5521 Kuhmon kaupunki Pajukuja 4, p. 0600 398 300 TAKSIASEMA 24 h vuorokaudessa Taksit tarpeen mukaan – jopa 8 henkilölle Pyörätuolija paarikuljetukset P. Koneellista puunKorjuuta hankintana tai pystykaupalla . Siivous, ruuanlaitto, leipominen . 050 550 4011 Tilitoimistoja TAKSIASEMA 24 h vuorokaudessa Taksit tarpeen mukaan – jopa 8 henkilölle Pyörätuolija paarikuljetukset www.kuhmontaksipalvelu.fi P. 0400 384 927 kuhmonpihajavihertyo@kuhmo.net l Pihaja vihertyöt l Kivityöt l Kaivuja l Maisemoinnit metsäkuntalla l Lumityöt maansiirtotyöt MAANRAKENNUSTYÖT, TIENvARSIEN RAIvAUKSET . 050 545 3115 TRAKTORIJA KONEHUOLTO J UHO V ILMI 040 520 3778 Timo p. 044 332 9016 KUHMON TIETOKONEHUOLTO Hammasteknikot/-lääkärit Kainuuntie 88, Kuhmo www.aijanhammas.fi Ajanvaraukset p. 050 302 7029, Koulukatu 14, Kuhmo myynti@kiantakeittiot.fi | www.kiantakeittiot.fi Avoinna ma-pe 10-17 TYÖNTEKIJÄ JOuSTAVASTI • atk-tukipalvelut Kyösti Kyllönen 044 544 4382 • siivousja kotityöt • remonttija sekatyöt • sijaisomaispalvelut P. 044 299 1121 Kampaamoja Mäkikatu 10, p. laitteet, tarvikkeet Kainuuntie 92, 88900 Kuhmo . 050 373 7895 HO HOIITO TO SOPPI Koulukatu 8 Erikoishoitoloita ELÄINLÄÄKÄRI Sari Sievänen p. (08) 622 977, 045 7731 6800 Myös kosmetologipalvelut Ma-pe 8-18, la 9-15 www.salonmammamia.fi Täältä ilmoituksesi huomataan! NAUTI PAIKALLISESTA PALVELUSTA Kauneushoitoloita Myös perusjalkahoidot. (08) 652 1533 www.kuhmonlaakaripalvelu.fi Lääkäreitä Hierojia Jalkahoitoja Koulutettu hieroja Kainuuntie 88 p. Matkapuh. (08) 652 0924 Parturi-kampaamo Parturi-kampaamo Kuhmon Koulukatu 8 p. • palotikkaat • . RAHTISAHAUSTA M. Vyöh.terap. 0400 383 067 KuNNAllISTEKNIIKAN PÄIVYSTYS (24 h) P. 044 202 3958 Kainuuntie 88 II krs • 88900 KUHMO Koivukoskenkatu 15 L 3 • 87100 KAJAANI Tilija Tarkastustoimisto Ari Piirainen Oy • Tilintarkastukset • Kirjanpidot • Yritysjärjestelyt/sukupolvenvaihdokset • Perukirjat/perinnönjaot Koulukatu 13-15, Kuhmo eeva.komulainen@tilit.inet.fi www.tilieeva.fi p. (08) 652 0127 kukka-emilia@hotmail.fi INTERFLORA Kukkaja Hautauspalvelut Koulukatu 14 Kukkakeskus P. 040 4161 710 Terveysja hyvinvointipalvelut • Sotaveteraanija sotainvalidien laitoskuntoutukset • Lotta Svärd kuntoutus • Kelan kuntoutusja sop.valmennuskurssit • Kelan yksilölliset laitoskuntoutukset • Fysioterapiat (myös lähetteellä) • Hemmotteluhoidot • Jalkahoidot • Hoivaja majoituspalvelut Vaihde p. RAKENNUSTARVIKKEET Puutavaraa rakentamiseen : Palvelemme ma – pe 7 – 17, la 9 – 13 Katso tarjouksemme kotisivuiltamme www.puuhanski.net Työsuorituksia Työsuorituksia Työsuorituksia Yleisiä palveluja AA-ryhmä kokoontuu Keskiviikkoisin klo 19 ja sunnuntaisin klo 18. 040 569 0096 SILMÄLÄÄKÄRI OPTIKKO facebook.com/ yhdyskulma Optikoita JalkahoitaJa, kotija laitoskäynnnit Kuhmo-Sotkamo-Kajaani Jalkojenhoitajan ammattitutkinto/hieroja Seija Pulkkinen 040 139 7122 www.kukka-maaria.fi www.jaloillesi.fi/ Puutavaraliikkeitä Puusepänkatu 16, p. 0400 386 891 email: kuhmon.kuljetus@kuhmo.net Huoltotie 11, 88900 Kuhmo KUHMON KULJETUS OY • maa-ainesten kuljetukset • sorat, hiekat, murskeet • nosturija vaihtolavatyöt • lavettikuljetukset • maarakennustyöt yksikköhinnoin tai kokonaisurakkana Remonttija asennuspalvelut, tapetoinnit, kaakeloinnit, paneloinnit, maalaukset, kostean tilan remontit, korjaustyöt, peruskorjaukset, uudelleen rakentamiset ym. 040 768 4600 Pekka . 8,28 snt/puh + 5,95 snt/min. 0400 282 358 Peltiveljekset Pöllänen Ay • sadevesijärjestelmät . 0443 281 392 kodinkonehuollot Kari Tuononen p. 040 250 5242 www.kotiapukettunen.com Kuhmo, p. 044 353 1007 Parturi-kampaamo Koulukatu 5 p. Henkilökohtainen avustaminen . listat ym. jalkojenhieronta . asennus p. 040 537 2930 l SAHATAVARAT l HÖYLÄTAVARAT l LISTAT l LEVYT l OVET l KESTOPUUT l IcOPAL-KATTOHUOVAT l YM. 044 746 2058 henrisuominen1@gmail.com keittiökalusteet ja -remontit ovenvaihdot liukuovet, komerot wc-kalusteet kodinkoneet mittaus, suunnittelu, asennus Puh. peltityöt Sop. 8,28 snt/puh + 17,04 snt/min. 0400 889 672. Tukisukat . rakennuspeltityöt Jauratie 8, Kuhmo ik.peltitarvike@gmail.com IK-PELTITARVIKE OY HAMMASlÄÄKÄRI Tuomas Parkkinen Kainuuntie 85, Kesportin vieressä www.hammasparatiisi.fi Puh. 0500 281 392 Koulukatu 13-15 • maanrakennustyöt kaivinkoneilla ja pyöräkuormaajalla • lavettija maa-aineskuljetukset • JITA-jätevesijärjestelmät ja rumpuputket • betoniset rumpu/kaivonrenkaat • Rumtec-teräsrummut Jouni & 0400 385 769 VELI KINNUNEN KY Hannu Pulkkinen, p. MUURAUSTYÖT Hannu 044 525 2800 Vesa Haverinen 050 316 0748 Puh. 0400 336 310 Kukkakauppoja ` Kuhmon Kiinteistöpalvelut Oy LKV Kainuuntie 91, 88900 Kuhmo Juha Ahtonen 050 328 2020 Toimisto 044 286 3990 Huolto/päivystys 0440 682 084 www.kpkuhmo.fi Isännöinti Kirjanpito Siivous Kiinteistönhoito Kiinteistönvälitys Kauppa-/arviokirjojen laadinta Julkinen kaupanvahvistus • Jätesäiliöiden myynti • Jätesäiliöiden tyhjennykset • Sako/hiekkakaivojen tyhjennykset • Viemärien avaukset, sulatukset ja pesut • Katujen, pihojen ym. 0400 295 966, 040 5185 829 Leikkaa talteen l Nuohoukset l Ilmastoinnin puhdistukset Palvelut hoitaa HORMITOHTORI KY Ari laukkanen & 0400 275 129 Leikkaa talteen l Nuohoukset l Ilmastoinnin puhdistukset Palvelut hoitaa HORMITOHTORIT OY Ari laukkanen & 0400 275 129 P. Appelgrén Myydään klapisirkkelin teriä P. Pesuloita Rakennuspalveluja www.hemppa.fi, p. 040 595 8501 Myös kotikäynnit Parturi-kampaamo Vienantie 33, p. 0400 386 394 GlASS-TECH-SYSTEM TUULILASIN KORJAUKSET • GTS TURVAMERKINNÄT LATTIOIdEN HIONNAT sekä muut kodin remontit Eero Piirainen p. Jalkahoidot . 040 581 9916 metsayhtyma.kahkonen@suomi24.fi KLAPIPILKONTAA tehokkaalla siirtokalustolla KLAPIMYYNTIÄ KYSY TARJOUS! PIHAPUIDEN KAADOT • pilkonnat, puiden ja oksien poisvienti. 0400 281 392 Mika Haverinen p. www.jalkasalonkihyvahoiva.com Päivi Komulainen Koulukatu 10 p. Huotari p. raivausja istutustyöt painekyllästettyä terassilautaa: ruskea, täysisärmäinen SHP 28x95 sileä 1,35 € /jm SHP 28x120 uritettu 1,80 € /jm Maalattua ulkoverhouslautaa: 1 x pohjaja pintamaalaus UYW 28x170 harmaa 2,80 € /jm Karelment Oy Teollisuustie 2, 75530 NURMES www.samitalo.fi Tiedustelut puh. 040 764 5726 Parturi-kampaamo Joustavat aukioloajat. kaikki sähköalan palvelut kotitalouksille ja yrityksille www.paikallis-sahko.fi suunnittelu, toteutus . 0400 125 587 Petri p. 08-655 1651 Iivantiira Kekkostie 5050 puh. 0400 293 411 Kainuuntie 99, Kuhmo http://personal.fimnet.fi/ elainlaakari/ss Eläinlääkäreitä ATK-palveluja Kainuuntie 88, Kuhmo p. Perjantaina 10. KYSY p. (08) 655 0167 MAIJA IMMONEN Kainuuntie 88, p. VAKAAllA AMMATTITAIdOllA. kesäkuuta 2016 – KUHMOLAINEN 13 Anita 040 754 4282 Mustikkatie 18 Kotileipomoja Kuvausja mediapalvelut Kiinteistöpalveluja Kaija Romppanen Hakatie 4 Sormula puh. 2 tn Cat 301.5 kumitela-alustainen kaivinkone . 040 531 2449 Työntekijä joustavasti • atk-tukipalvelut • siivousja kotityöt • remonttija sekatyöt • sijaisomaispalvelut P. 040 561 4898 Kiertävä hieroja, Kalevalainen jäsenkorjaaja puh. 15 tn Cat 312 M pyöräalustainen kaivinkone kauhankallistaja ja pyörittäjä . (08) 652 0020 Fysioterapiapalveluja Avoinna arkisin klo 9.00 – 16.30, Huoltotie 9 • Huoltoja tukipalvelu • Tietokoneja oheislaitemyynti Puh. (08) 655 7111 Väinämöinen 2, www.hyvinvointisampo.fi Puh. . 050 593 0660 Tapani Kettunen TEHTAALTA MYYNTI Myymme talopaketteja, kattoristikoita ja rakennustarvikkeita edullisesti suoraan tehtaalta (arkipäivisin klo 8–16) KEVÄÄN TARJOUKSESSA HYVÄLAATUISTA Risto p. 0440 505 805 Piilolantie 100, 88900 Kuhmo Hyvän ilman kampaamo Koulukatu 13-15, 88900 Kuhmo P. 044 250 8513 . Rajakatu 52, Tarinatupa Onko alkoholiongelmia. 040 531 2449 sähköalan ammattilainen. 0400 296 261 Kainuuntie 86 RISTO HAVERINEN KOuluTETTu Puh. 010 423 3109 Avoinna ma, ke, to 7 – 15 KEMIALLINEN JA VESIPESULA PESEE KAIKKI PYYKKISI Katso edulliset hintamme www.liaton.fi Lankapuh. Piha-, pienkoneja puutarhatyöt . Etukuormaajalla varustettu 4-veto traktori KONETYÖ HAVERINEN www.konetyohaverinen.com REMONTOINNIT, TULISIJOJEN MUURAUKSET JA YM. kunnossapito . 0600 398 300 Takseja www.kuhmontaksipalvelu.fi LVI-alan erikoisliikkeitä Ota yhteyttä P. mukaan myös asennuspalvelua sähköja kylmälaiteasennukset Harri Pikkarainen p. pesut ja kastelut • Siirtolavat 8 15 m 3 , vuokraukset ja tyhjennykset • ADR-kuljetukset • Arkistojen tuhoukset • Siirrettävät wc:t 4 kpl Koulukatu 12, 88900 KUHMO Jätepakkaaja-auto 044 294 0901 Loka-auto (24 h) 044 294 0900 Toimisto (08) 653 0121 jateyhtyma@kuhmo.net www.jateyhtyma.fi Ympäristölogistiikka ja kuljetus JÄTEKULJETUKSET Kuljetusliikkeitä v Kainuuntie 88, Kuhmo p
HELKAMA & MERIDA polkupyörät. TIETOKONEHUOLTO JA -MYYNTI IT-Ylä-Kainuu p. P14(600g): 1) Niilo Kähkönen Kiva 31.87. MÄKELÄINEN p. Kaikenlaista kalaa. 0500 281 338. Harjoituksia joukkueet jatkavat kahdesti viikossa niin kauan kuin kesäkelejä riittää. 045 7731 7750 DNAja SAUNALAHTI-LIITTYMÄT. Vapautuu 1.7.2016 alkaen. 0440 847 545 Otetaan vastaan hyväkuntoista puhdasta vaatetavaraa ja monenlaisia muitakin tavaroita. Vapaa. Tässä turnauksessa kuhmolaisilla on kolme ManCity joukkuetta. 0400 239 200. OMAKOTITALO Hyrynsalmelta max. 044 294 4212. 044 501 6634. P. P12(3.0kg): 1) Lenni Turunen Kiva 5.71, 2) Jasperi Heikkinen Kiva 5,55. Kuivaa 48 cm KOIVUHALKOA Kuhmossa. M17(700g): 1) Valtteri Heikkinen Kiva 33.48. Tervetuloa katsomaan ja tekemään löytöjä! KUHMON TYÖTTÖMIEN YHDISTYS RY:N KONKURSSIPESÄN LOPPUUNMYYNTI Ekotorilla osoitteessa Kainuuntie 93, Kuhmo maanantaina 13.6.2016 klo 9.00-14.00. Kaikenlaista JARIN ATK-PISTE TIETOKONEHUOLTO. P. Pennut Kajaanissa. Turnaukseen saapuu joukkueita ympäri Kainuuta. P13(400g): 1) Eero Piirainen Kiva 12.92. 050 527 1896 Hyrynsalmi. T9(400g): 1) Anniina Heikkinen Kiva 5.24. 010 665 9013 ilmoitukset.sotkamolehti@slpmedia.fi Kainuuntie 103, Kuhmo, p. KALAN MYYJÄ Sotkmon Tokmannilla pe 10.6.2016 klo 9 alkaen. 050 551 2823, 050 494 5012. Tolonen Oy, Hyrynsalmi, p. 0400 488 330. 0400 302 617/Jukka. P. 040 767 7203 S-salmi. P. Sunnuntaina on vuorossa valioliigaturnaus, jossa pelaavat 2001 – 2004 syntyneet. myös pienempään. Vaihd. KT-KAKSIO Tietäväisenkadulla Ämmänsaaressa, alin kerros. P. P. T9(2.0): 1. 010 665 9014 ilmoitukset.ylakainuu@slpmedia.fi Akkoniementie 4, Sotkamo, p. Vuokralle tarjotaan LOMAMÖKKI mukavuuksilla Suomussalmen Piispajärvellä. RT-KAKSIO 60 m 2 Varsitie Vuokatti. P10(2.5kg): 1) Joonas Pääkkönen Kiva 5.33. Verkkoon/lehteen: • Lehtien verkkopalvelussa/Jätä ilmoitus Lehteen: • Sähköpostilla • Soittamalla konttoriin VIIMEISTÄÄN KESKIVIIKKONA KLO 11.00 HALKOJA edullisesti. p. SUOMI veneet & SUZUKI perämoottorit. P. P. Anniina Heikkinen Kiva 1.96. P. www.nettimokki.com/ suomussalmi/7218. M17(5.0kg): 1) Valtteri Heikkinen Kiva 8.46. P12(400g): 1) Jasperi Heikkinen Kiva 13.54, 2) Lenni Turunen Kiva 6.42. P. 045 128 4260. 040 834 0540 (Kuusamo). P. Ostetaan RT-KOLMIO Suomussalmelta. Yhteydenotot Elisa p. B 3.9 km 1) Arto Huotari KuPe, 38.39, 2) Päivi Kinnunen KuPe, 40.29, 3) Kauko Kilpeläinen KuPe, 44.41, 4) Mika Kähkönen KuPe, 49.52, 5) Marjut Kyllönen KuPe, 51.40, 6) Leena Heikkinen KuPe, 55.49, 7) Antti Immonen KuPe, 1.05.23, 8) Seppo Malinen KuPe, 1.07.14, 9) Tom Sandström KuPe, 1.09.17, 10) Pentti Saavinen KuPe, 1.12.10, 11) Tommi Ruha KuPe, 1.18.51, 12) Taina Hyvönen KuPe, 1.20.28, 13) Jarmo Hyvönen KuPe, 1.20.30. Otteluiden aikana urheilukeskuksen huoltorakennuksessa toimii KUJA ry:n kahvio, jossa on tarjolla kahvia ja makeaa kahvileipää, makkaraa, vohveleita ja pizzaa. P. 0400 239 200. Soita 040 544 9752 Tuija Huusko. P. Kaukolämpö. LUOTETTAVA AUTTAJA/ENNUSTAJA. kesäkuuta 2016 Tuloksia Kesäkauden avaus H Elävää musiikkia tauotta H Liput 16 € H Karaoke H H Mahtavat maisemat H Naisten valtaa H B-oikeudet H www.napis.com Teuvo Oinas & Kiintotähti la 11.6. P. P. Tied. 30.4. 0400 281 991, 08 712 150. YKSIÖ Kuhmossa, Piilopolku 11, 30 m 2 + parveke. Lautasvaaran maastossa. Vuokra 580 €/kk+vesi+ sähkö. KIINTEISTÖJA LAITEHUOLTO T. Siisti KOLMIO Kuhmon keskustassa, 66 m², lasitettu parveke, parkettilattiat, alin kerros, maatasossa ei noustavia portaita. Tuotto menee lähetystyön hyväksi. Kylmäja kodinkonehuolto Manninen Oy, Suomussalmi, p. Peurarastit suunnistettiin 7.6. 0400 283 283. M19(6.0): 1) Eetu Suutari Kiva 12.00. Lauri Seppänen p. 10 km keskustasta. Hyvät metsästysja kalastusmahd. T17(3.0): 1. 08 741 068, 0400 188 851 WWW.LAATUKESKUSHYRYNSALMI.FI Kivakisat 6.6.2016 tulokset Kuula M35(7.2kg): 1) Esko Pääkkönen Kiva 7.81. 040 701 3651/Sari soitto/ viesti. Upea TUULILASIVENE 4,5x1,7 m+50 hv MOOTTORI. Vuokrataan tai myydään YKSIÖ 34 m 2 Ämmänsaaren keskustassa. KAKSIO Kuhmon keskusta, Koulukatu 8. Edullinen huoltohinta ja ajokilometrit, myös ilt. 044 041 4756. Soita 015 446 200 tai 050 564 2393/Leena. 044 533 6082. Kauppakatu 10, Suomussalmi, p. Hyväkuntoinen 4-veto TRAKTORI varustettuna etukuormaajalla. P. Heti vapaa. Kesän kolmas Kainuun nappulaja valioliigaturnaus järjestetään Kuhmon Urheilukeskuksessa viikonloppuna 11. Nappulaja valioliigaa viikonloppuna Kivakisoissa riitti repasta mieltä koleasta säästä huolimatta. C 2.0 km 1) Merja Kähkönen KuPe, 32.13, 2) Senja Huotari KuPe, 33.02, D 1.7 km 1) Joona Hirvilahti VeVe, 30.08, 2) Miska Immonen KuPe, 34.15, 3) Sanni Kähkönen KuPe, 35.27, 4) Sanna, Teemu,Elmo ja Otto Nurminen Teemu, 50.24, 5) Maisa ja Pasi Määttä KuPe, 1.13.20. LASTEN PIHAKIIKKU, 2-osainen. 040 747 2067, www.jarinatk-piste.fi OSSIN KODINKONEHUOLTO. Ilmalämpöpumput, kodinkoneet ja kylmälaitteet. 5” PELKKAHIRSIKEHIKKO Kuhmossa. Mökkitalkkaripalvelut, lumityöt ja konetyöt yms. M40(7.2kg): 1) Tuomo Heikkinen Kiva 9.58. P. 044 533 8353. 1.390 €. M45(700g): 1) Pekka Suutari Kiva 34.04. STIHL sahaja raivurikampanjat jatkuvat. P. MUIKKUA ja MUUTA KALAA Sotkamon Työväentalon pihalla lauantaina 11.6. Vuokra 590 € + kulut. 0400 281 248, Suomussalmi. 050 566 4252. ENNUSTAN tulevaa korteista vuosien kokemuksella. P11(400g): 1) Matias Lehtinen Kipinä 26.94, 2) Aapo Piirainen Kiva 13.76. Lähetyksen Kirpputori Kainuuntie 90 (ma–pe 10–16, la 10–13), puh. tarkastamia, sirutettuja ja rekisteröityjä. klo 9-10. 044 532 5561. El.lääk. Ei seksilinja. 08 710 435. Rapalan SUOMI KALASTAA ämpärit. Karhunkierros 49, 889600 Suomussalmi, Kemppainen Alpo/ansa. P. 040 479 5653. JÄMTLANNINPYSTYKORVAN PENTUJA, karhuverisistä käyttövaliovanhemmista. 9,5 m 2 , sopivin aitaksi tai saunaksi. kesäkuuta. Ota uusi suunta elämääsi. Kajaanin Hakan organisoimassa turnauksessa pelaavat nappulaliigaa lauantaina vuonna 2005 – 2012 syntyneet tytöt ja pojat. Kalastustarvikkeet. P. Hp. Ylä-Kainuu torstaisin, Sotkamo-lehti ja Kuhmolainen perjantaisin. Myös unien tulk. pesuun. P14(4.0kg): 1) Julius Pääkkönen Kiva 5.33. Nouto tai kotiin toimitus. SWIPEN pesuaineet mattojen ym. Osanottajia 36. P. P. Tulokset 07.06.2016 A 5.0 km 1) Taisto Pulkkinen KuPe, 49.15, 2) Janne Hyvönen KuPe, 57.06, 3) Pauli Kärnä RasPi, 1.05.18, 4) Mika Kinnunen KuPe, 1.14.25, 5) Urpo Piirainen KuPe, 1.18.28, 6) Pentti Manninen KuPe, 1.40.22, 7) Timo Kyllönen 1.52.53. 35.000 €. Ratamestarina toimi Eija Juntunen. 040 587 5819. RT-KAKSIO 68,5 m 2 Rauramonpellolta Sotkamosta. Hp. Annika Heikkinen Kiva 7.34. Vanhoja LATOJA tai uusia HALKOVAJOJA 2 kpl. Synt. M45(800g): 1) Jaakko Ylhäinen Kiva 36.51. Isä KARH1 KVA Kontiolan Elliot, emä KVA Kolleem Ailu. 30 vuoden kokemuksella KYLMÄ-, KODINKONEja LAITOSKONEHUOLTOA, myös ILMALÄMPÖPUMPPUJEN myynti, asennus ja huolto. Keihäs M35(800g): 1) Mika Kähkönen Kiva 30.40, 2) Esko Pääkkönen Kiva 20.06. 0400 168 083. M50(700g): 1) Ville Lehtinen Kipinä 56.00. Vanhoja RAHOJA, myös juhlarahat. klo 20.00-01.30 ja Maarit Peltoniemi orkestereineen Ilmoitus julkaistaan kolmessa lehdessä yhden ilmoituksen hinnalla. 60,5 m 2 . P. RT-OSAKE S-salmen Pitämä, 2 h+k+s+ at+var. Ti-su 10-24, 1,99€/min. PESE MATOT harjaamatta! Swipen pesuaineet ja Aloe Vera-tuotteet Anja p. Kesän aikana joukkueet pelaavat turnauksen vielä Hyrynsalmella, Suomussalmella, Paltamossa ja Kajaanissa. Vesistö ja marjamaat vieressä. 040 769 2618. P. JÄMTLANNINPYSTYKORVAN PENTUJA. Vapautuu kesäkuussa. Kotiintuotuna Kuhmon keskusta al. Kuhmolaisia lapsia ja nuoria pelaa ManCity-joukkueessa tänä kesänä 130, määrä on reilusti enemmän kuin aiempina vuosina eli innostus jalkapalloharrastukseen on kasvanut kovasti. – 12. 040 513 2633. 14 URHEILU&LIIKUNTA KUHMOLAINEN – Perjantaina 10. VARAOSA& HUOLTOPALVELU. Sari 0700 84 444, ota talteen. Vain käteismaksu.. Vapaa 1.7. 010 665 9012 ilmoitukset.kuhmolainen@slpmedia.fi Myydään MINIKAIVURITYÖT, KANTOJYRSINTÄ Pensaiden siirrot, hinauspalvelu. Etsitään KAUKOLÄMMÖN LÄMMÖNVAIHTIMEN VAIHTAJAA Ämmänsaareen. P. Suomen Kivivalmisteen laadukkaat HAUTAKIVET kevään tarjouksin kesän toimituksiin. VIKING ajo-, ruohonleikkurit/jyrsimet. 0400 572 764 Sotkamo. M40(800g): 1) Tuomo Heikkinen Kiva 38.47. WEKE katiskat. 0400 886 535/ Jere Laukkanen. M45(7.2kg): 1) Pekka Suutari Kiva 9.83, 2) Jaakko Ylhäinen Kiva 9.19. P10(400g): 1) Mika Lehtinen Kipinä 18.03, 2) Joonas Pääkkönen Kiva 9.83. T17(500g): 1) Annika Heikkinen Kiva 23.82. Halutaan vuokrata Etsin hyväkuntoista KAKSIOTA/KOLMIOTA heinäkuun alusta alkaen SotkamoVuokatti akselilta. Joukkueita on yhteensä kuusi, joista osa ikäluokista on vielä jaettu väreittäin omiin joukkueisiinsa
kinnunen www.kuhmonlentokenttakuljetus.com Kuhmossa alkaa kesän aikana puukerrostalojen tilaelementtien valmistus. Tapahtuma järjestetään Urheilukeskuksen piha-alueella. 010 665 9012. www.kuhmo.fi KUHMON KAUPUNKI TIEDOTTAA Suomen Metsästäjäliiton haulilajien katsastukset Kuhmossa 8.6. Nyt haetaan henkilöitä SAATTOVALVOJAN koulutukseen. Tervetuloa koulutukseen pelaajat, vanhemmat ja kaikki kiinnostuneet. Kainuuntie 103, 88900 Kuhmo Puhelin: ................................. tuloksia Kutsu palaveriin Kuhmon pitäjän 150-vuotisja kaupungin 30-vuotisjuhlallisuudet jatkuvat. Metsästystrap 1) Hannu Mäkäräinen SOA 44, 2) Mika Pöllänen KajA 41, 3) Keijo Heikkinen KMAS 40. M50: 1) Hannu Haverinen 39. ALV 10%) Tiistai Perjantai, klo 16 Perjantai Keskiviikko, klo 16 AINEISTOAIKATAULU Ma – la klo 6.30 – 11.00 Puhelut palvelunumeroon ovat ilmaisia. 0800 95 505 MAHDOLLISET JAKELUHÄIRIÖT TILAUSHINNAT Kestotilaus 12 kk maksuvälillä ... Nämä erikoiskuljetukset vaativat toteutuakseen saattovalvonnan. Koulutus toteutetaan Kuhmossa 1.-5.8. asiakaspalvelu.kuhmolainen@slpmedia.fi ilmoitukset.kuhmolainen@slpmedia.fi toimitus.kuhmolainen@slpmedia.fi Henk.koht. Lehdellä on täydet oikeudet kaikkeen julkaistavaksi lähetettyyn aineistoon. Henkilötietolain edellyttämä rekisteriseloste on nähtävillä Kuhmolaisessa. etunimi.sukunimi@slpmedia.fi Verkkopalvelu: ...................... kesäkuuta 2016 – KUHMOLAINEN 15 sarjakuvat B. N: 1) Tuija Toivanen KMAS 41. M70: 1) Jukka Heikkinen KMAS 33, 2) Matti Niskanen KMAS 15. www.kuhmolainen.fi Osoite: ................................... päivänä 2016 järjestetään Kuhmo-talon ympärillä kyläyhdistysten, sukuseurojen, seurakunnan ja yritysten yhteinen tapahtuma teemalla ”koko kansan Kuhmo”. 43,60€ Vuosikerta ............... 10.7.1959 010 Yritysnumeroon soittaminen maksaa matkaja lankapuhelimesta 8,35 snt/puhelu + 16,69 snt/ minuutti (sis. Kaupunginvaltuuston esityslista on nähtävänä kaupungin nettisivuilla www.kuhmo.fi. 182,40€ (hinnat sis. Myyntijohtaja Kirsi Kela 044 332 5332 Toimittaja Jarno Hiltunen 050 430 7458 ........................................................Toimittaja Marjatta Kurvinen 050 566 2493 Ilmestymispäivät ................... (08) 652 0771 LAUANTAIVUORO L Vuoro 20 KUHMO (Eteläpuolta) 9.20 SOTKAMO 10.15 KATINKULTA (Eteläpuolta) 10.30 KAJAANI RAUTATIEASEMA 11.10 KAJAANI LINJA-AUTOASEMA 11.15 Vuoro 21 KAJAANI LINJA-AUTOASEMA 14.45 KAJAANI RAUTATIEASEMA (Pohjoispuolta) 14.50 KATINKULTA X VUOKATINHOVI X SOTKAMO (Eteläpuolta) 15.40 KUHMO 16.30 SUNNUNTAIVUORO SS Vuoro 20 KUHMO (Eteläpuolta) 12.50 SOTKAMO 13.45 KATINKULTA (Eteläpuolta) 14.00 KAJAANI RAUTATIEASEMA 14.40 KAJAANI LINJA-AUTOASEMA 14.45 Vuoro 20 KAJAANI LINJA-AUTOASEMA 15.10 KAJAANI RAUTATIEASEMA (Eteläpuolta) 15.15 SOTKAMO (Eteläpuolta) 15.55 KUHMO LINJA-AUTOASEMA 16.45 www.matka-kyllonen.fi matkatoimisto@matka-kyllonen.inet.fi KUHMO – KAJAANI – KUHMO AIKATAULU 5.6.2016 alkaen Sitoutumaton – Sanomalehtien Liiton jäsenlehti Päätoimittaja......................... Hakemukset pyydetään lähettämään sähköpostilla osoitteeseen peura-trans@peura-trans.com. Ilmoitukset ja tilaukset 010 665 9012 ........................................................Myyntineuvottelija Eine Kotamaa 050 315 5849 ...................................................... Kuhmolaisella ja muilla SLP Kustannus Oy -konserniin kuuluvilla lehdillä on oikeus käyttää ja luovuttaa rekisterissä olevia tietoja suoramarkkinointiin, etämyyntiin sekä mielipideja markkinatutkimuk siin henkilötietolain mu kaisesti. Muistutukset on tehtävä viimeistään kahdeksan (8) päivän kuluessa ilmoituksen julkaisemisesta. Kuhmo LT 2015 ................................. sähköpostit ........ Suomalainen Lehtipaino Oy, Kajaani Syntymäpäivä: ...................... Perjantaina 10. Puh. Kuhmossa 7. päivänä kesäkuuta 2016 kello 15.00 alkaen. klo 17. Metsästyshaulikko M: 1) Hannu Mäkäräinen SOA 47, 2) Janne Huotari SOA 44, 3) Mika Pöllänen KajA 43, 4) Pasi Toivanen KMAS 41, 5) Jouni Kaipainen OTAME 39, 6) Keijo Heikkinen KMAS 36. lakko) tai asiakkaasta johtuvan syyn vuoksi voi julkaista ilmoitusta, lehti ei vastaa ilmoittajalle aiheutuneesta vahingosta. tarkoituksiin ilmoittamalla siitä Kuhmolaisen asiakaspalveluun. Kuljetukset toteutetaan projektiluonteisesti. Timo Kyllönen 044 332 5320 Konttori avoinna: .................. tiistai, perjantai Levikkialue: ........................... Kysy vuoroista ja aikatauluista kuljettajalta p. Olympiavuoden kunniaksi ulkotapahtuman toimintapisteet rakentuvat olympia-aatteen ympärille ja perheet saavat osallistumisestaan olympiadiplomin. Lehti toimitetaan ylivoimainen este (lakko ym.) varauksin. Asiakasrekisteri: Kuhmolaisen asiakasrekisterissä olevia tietoja käytetään asiakassuhteen ylläpitoon ja hoitoon. 65,40€ 4 kk maksuvälillä ....... Erittäin huonolla säällä tapahtuma järjestetään entisen ammattiopiston liikuntasalissa. Liikuntatapahtuma lapsille Pesäpallon sääntökoulutusta pesiskentällä ti 14.6. kesäkuuta klo 17–19. Kainuuntie 84, 88900 Kuhmo, p. M60: 1) Paavo Haapala OTAME 35. Koulutukseen valittavilta vaaditaan oman auton käyttömahdollisuutta. Tilaelementtien kuljettaminen vaatii erikoiskuljetuksen mittojen mukaan. 4906 kpl Kustantaja: ............................ Saa hyppiä! -perheliikuntakiertue Urheilukeskuksessa ti 14. ilmoitukset.kuhmolainen@slpmedia.fi l Rivi 1,20 € + alv SEURAT SEURAT Palsta on tarkoitettu järjestöjen ja yhdistysten sisäiseen tiedottamiseen. Syyskuun 16. päivänä kesäkuuta 2016 kello 18 alkaen kaupungintalolla, kokoushuone Koskessa. Ti laaja voi kieltää tietojensa käytön em. Ei lakisääteisiä kokousilmoituksia, ei kaupallista toimintaa sisältäviä ilmoituksia. SLP Kustannus Oy Painopaikka: ......................... Tilaelementit valmistetaan tehtaassa suuriksi yksiön ja jopa kaksion kokoisiksi kappaleiksi, jotka kasataan rakennuspaikalla valmiiksi kerrostaloiksi. tai 17. arkisin klo 9-11 ja 12-14, la suljettu Sähköpostit: .......................... alv 24 %). Kutsumme edellä mainittujen tahojen edustajat yhteisen päivän suunnittelupalaveriin, joka pidetään torstaina 16. päivänä kesäkuuta 2016 Anneli Kinnunen kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Kuhmon lentokenttäkuljetus jatKuu. 117,60€ 6 kk maksuvälillä ....... Kokouksen tarkistettu pöytäkirja on yleisesti nähtävänä kaupunginvirastossa 17.6.2016 kello 10.00 – 14.00. Kiellot ja kyselyt rekisteriselosteesta kir jallisina ja allekirjoitettuina osoitteeseen: Kuhmolainen, Kainuuntie 103, 88900 Kuhmo. VIRTANEN AJAN SÄVEL Kuhmon kaupunginvaltuuston kokous pidetään kaupunginvaltuuston istuntosalissa, Koski 14. Vastuu virheistä ja huomautukset: Lehden suurin vastuu hyväksytyn ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä tai ilmoituksen poisjäännistä on ilmoituksen hinta. Mikäli lehti ei ylivoimaisen esteen (esim. Tervetuloa ideoimaan ja suunnittelemaan tapahtuman ohjelmaa! Kuhmon kaupunki Saa hyppiä! –perheliikuntakiertue saapuu Kuhmossa ensi tiistaina. Ei laskutuslisää. 040 563 4793 taksi t
Petola järjestää yhteistyössä Lentua-Seuran kanssa kasviretken Ikolan Pappilan ympäristöön. Metsähallituksen järjestämät lammaspaimenviikot alkavat myös Kuhmossa, kun lampaita ja niiden paimenia tulee ensimmäisen kerran Elimyssalon luonnonsuojelualueelle Levävaaran vanhaan metsänvartijan torppaan. Retken järjestelyissä ovat mukana Lentua-Seura ja Kuhmon Hanka-Martat. Elimyssalon retkeilyreitti kulkee Levävaaran kautta, joten lampaat ovat matkan varrella. Vuoden kotiseututeos julkistetaan Turun kansainvälisillä Kirjamessuilla 1. Tänä vuonna sen yhteydessä järjestetään yhteiskuljetus ja opastettu retki Hiidenportin kansallispuistoon. Suomen Kotiseutuliitto jakaa Vuoden kotiseututeos -palkinnon, jonka tarkoitus on kannustaa kotiseutukirjojen tekijöitä ja tuoda näkyvyyttä hyvälle kotiseutukirjallisuudelle. Tarkempaa tietoa kokoontumisesta löytyy sukuseuran kotisivuilla osoitteessa tauriaisensuku.fi. 15,20€/kk 24 80 €/2 kk Kampanja 16M2 37 20 €/3 kk Kampanja 16M3 49 60 €/4 kk Kampanja 16M4 Tauriaisen sukuseuran kokous järjestetään Kuusamossa 2.–3. 16 KUHMOLAINEN – Perjantaina 10. Kajaani Kuhmo Sotkamo +13°C 7 +12°C 5 +12°C 6 la su ma Joensuu Kajaani Lahti Oulu Rovaniemi Pori Jyväskylä Helsinki Tampere Turku Vaasa Kemi 12 16 12 11 15 14 14 12 10 12 11 14 14 18 15 13 17 16 15 14 13 15 12 17 15 20 17 17 18 16 15 18 9 14 11 17 11 12 10 10 11 8 10 8 4 1 5 10. Uutisia läheltäsi! – Kuhmolaisen Tilaa lahjaksi tai iloksi itsellesi! Kesätarjous Tarjous on voimassa 30.6.2016 asti kotimaassa talouksiin, joissa ei ole voimassa olevaa tilausta. Ilmoitathan, mikäli lahjan saaja on alle 18-vuotias. Petolan vilkkain kausi alkamassa Arkisto JArno Hiltunen Luontokeskus Petolassa on teemana metsäpeura. Tekstiviestitilauksen hinta on 0,85€. Tilausehdot www.kuhmolainen.fi/asiakaspalvelu vain 12 40 €/kk Norm. Yksi niistä on Kylä rajan kainalossa – Jonkerin kyläkirja. Kuhmon Kamarimusiikkia kuullaan myös Petolassa. Tarjolla on munkkeja ja muita leivonnaisia kahvikupposen kera. Sunnuntaina 17.7. Päivälämpötila 7...12 astetta. Suomen luonnon päivä on 27.8. Yöksi sateet vähenevät. heinäkuuta Kuusamo-opistolla. lokakuuta. SOITA TILAUKSESI 010 665 9012 Puhelun hinta 8,35 snt/puh + 16,69 snt/min. Jonkerin kyläkirja ehdolla Lämmintä Suomessa toissapäivänä Kylmää toissapäivänä Paikallisennuste tänään Kotimaa iltapäivällä Kotimaa 20 25 30 15 10 5 0?C +5 +10 +15 +20 +25 +30 Odotettavissa tänään Kainuussa Sää vuosi sitten KUHMO Nurmes Valtimo Meteorologi Ilkka Alanko +9 +10 +8 +11 5 Lauantaina Sunnuntaina Maanantaina Tiistaina +10°C 3 +13°C 6 +10°C 2 +14°C 2 Tohmajärvi Kemie +17,4 °C Saana ?3,4 °C Kohtalaista koillistuulta. Lahjatilauksessa myös lahjan saajan nimi, osoite ja sähköpostiosoite. Suomen Kotiseutuliitto on jakanut palkinnon vuodesta 2009. Luonnonkukkien päivävä 19.6. Painotus on tällä kertaa Oulujärven retkeilyalueella Manamansalossa, mutta myös Kuhmon Syväjärvi kuuluu Vapapäivän kohteisiin. Lammaspaimenviikot alkavat 13.6. Lentuan luontotuvalla toimivan kahvion kesäkauden avaus on 18.6. Tauriaiset kokoontuvat Kuusamossa Jarno Hiltunen jarno.hiltunen@slpmedia.fi Petolassa eletään vilkkaimman kesäkauden alkua. Teemana on metsäpeura. Petola on mukana Vapapäivän järjestelyissä 11.6. SÄHKÖPOSTILLA asiakaspalvelu.kuhmolainen@slpmedia.fi Mainitse myös kampanjatunnus. Petola on avoinna kesäkuun puoliväliin ma-pe klo 9 – 16, kesäkuun puolivälistä elokuun puoliväliin joka päivä klo 9 – 17 ja elokuun puolivälistä lokakuun loppuun ma-pe klo 9 – 16. Kota ja sopimuksen mukaan tupa ovat vuokrattavissa yrityksille ja yksityishenkilöille. Luontokeskuksen vaihtuva näyttely Metsäpeura Kainuussa kertoo eläimen vuoden kierrosta Antti Leinosen kuvin ja tekstein. Lisäksi metsäpeura on esillä auditoriossa, jossa on nähtävänä Kari Kemppaisen tekemä 11-minuuttinen elokuva, ja myös Hilpeä heinäkuu -tapahtumassa. klo 16 Petolassa on Dmitri Šostakovitšin musiikkia Danel-kvartetin esittämänä. Runsasta pilvisyyttä ja sadetta, myös ukkosta. Hilpeän heinäkuun aikana Petolan ohjelmia on tarjolla luontokeskuksen lisäksi myös Lentuan luontotuvalla. ja jatkuvat elokuulle asti. Vuoden kotiseututeoksen titteliä tavoittelee hulppeat 64 julkaisua. Kuhmon 4H-yhdistys on kesäkuun alussa avannut kahvilan Syväjärven virkistyskalastusalueella. Petolan kesään liittyvät monet muutkin tapahtumat. kesäkuuta 2016 Näin tilaat helposti: TEKSTIVIESTILLÄ Lähetä viesti KUH TILAA (väli) kampanjatunnus sekä nimesi ja osoitteesi numeroon 17192. Cafe Lentua pitää kahviota avoinna myös joinakin viikonloppuina ja tilauksesta. Kahvin ja pikkupurtavan lisäksi Cafe Lentuasta voi tilata ruokailuja sekä veneretkiä Lentualle. Kesäkahvilat toimivat Lentualla ja Syväjärvellä