Arvonimi: director cantus Kaupunki rajoittaa muun muassa uimahallin kävijämäärää. TAMMIKUUTA 2022 NRO 3 JARNO HILTUNEN Kylän omat sanomat Kylälehti: Timoniemen netti on ollut mukana kylän elämässä jo yli 20 vuotta. Aikuisten harrastukset eivät ala vielä. >> 6 Koronatilanne huononee A Vaikka valtuutetun on ajateltava ja ymmärrettävä kokonaisuutta, voi äänestäjä vetää kotiinpäin ja äänestää oman kunnan ehdokasta.” Pääkirjoitus >> 2 6 4 1 4 8 8 1 2 6 2 5 7 www.metsakontio.fi Puh: 044 524 8715 LAADIMME METSÄVEROILMOITUKSIA Jaakko Kyllönen 171 Joakko on tolokun ihminen Vihreiden ehdokkaat Kuhmosta, koko Kainuun hyvinvointia edistämään! 270 289 291 277 PEKKA HUTTUHILTUNEN Musiikin tohtori, tutkija ANTTI SALLINEN Maantieteilijä, tutkija KATI SARVELA HLL, Terapeutti, Kuhmon kaupunginvaltuutettu SAKARI KUKKO Muusikko. PERUSTETTU 1959 | WWW.KUHMOLAINEN.FI | IRTONUMERO 2,50 € TIISTAI 11. >> 18 Timoniemellä asuva Maija Tähkävuori oli luomassa Timoniemen netti -kylälehteä ja toimi sen ensimmäisenä päätoimittajana. >> 8-9 Eläkkeellä olevalle opettajalle, Mauri Kuulalle on myönnetty arvonimi joulukuun alussa
Meri Koiviston ja Nils Dettmannin MetsäSinfonia dokumentti kolahti minuun ehkä juuri siksi, että siinä kuvattiin kahta hyvin erilaista todellisuutta, jotka Kuhmossa kohtaavat. Kuhmossa voi elää monenlaista elämää. päivään saakka. Hiiskumaton hiljaisuus, jonka rikkoo pakkasessa paukkuvat puut. A Hiiskumaton hiljaisuus, jonka rikkoo pakkasessa paukkuvat puut." Mainettaan parempi Kainuu Kolumni Mari Heikura mari.heikura@slpmedia.fi Kirjoittaja on Kuhmolaisen päätoimittaja K uhmolaisten aluevaaliehdokkaiden menestyminen aluevaaleissa on erityisesti kiinni kuhmolaisista äänestäjistä. Uusi kysymys: Äänestätkö aluevaaleissa. Sähköosakkeiden kauppa tehdään kahden viikon sisällä. Vuoden 1999 alusta viiden kunnan yhteistä neuvotteluryhmää johtanut Kuhmon kaupunginjohtaja Markku Kauppinen kertoi, että kauppakirja allekirjoitetaan todennäköisesti viikolla 3. Ainakin minulle Kuhmossa on aivan riittävästi kaikkea, jotta täällä on hyvä elää. Talven ja luonnon hiljaisuus rikkoutuvat kamarimusiikin säveliin. Erityisesti ravintolat, kaupat, huoltoasemat ja matkailuyritykset varasivat eurot jo aattona noudettavaksi. Toisaalta siinä samassa hetkessä voi olla sellaista, joka saa ajatuksen kulkemaan ja ideoita syntymään. Valtaosa kierrokselle tulijoista saapuu bussiryhmän mukana, osa linjakyydeillä ja osa takseilla. Sesonki kestää tammikuun 10. Palstan kokosi toimittaja Antero Komulainen. Juuri nyt on jokaisella mahdollisuus vaikuttaa siihen, miten palvelut tulevaisuudessa järjestetään. E nsimmäinen europäivä sujui Kuhmossa odotettua rauhallisemmin. www.kuhmolainen.fi K ainuun mainetyöstä on käyty keskustelua viime aikoina. Purevasta pakkasesta voi pujahtaa lämpimään saunaan, johon valon antavat myrskylyhty tai kynttilät. Valtaosa 400 kävijästä oli venäläisiä. En osaa sanoa, 23 prosenttia, 59 vastausta. Tapanina alkanut sesonki on tuonut joulukylään väkeä enimmillään 11 bussillista päivässä. On selvää, etteivät kaikki nauti arjesta, jossa vesi kannetaan avannosta, mutta he jotka nauttivat voisivat viihtyä hyvin Kuhmossa. Meille ne ovat arkea. Oman kunnan asioiden yksipuolinen ajaminen ei tietenkään saa olla kenenkään aluevaltuutetun päätarkoitus. Kauppa tehdään 630 markan osakehintatasolla ja Kuhmon osalta se merkitsee 84 miljoonaa markkaa. 20 VUOTTA SITTEN Venäläinen poika teki muotilla pipareita Kuhmossa Joulun Satukierroksella. Äänestämättä jättäminen ei ratkaise mitään Pääkirjoitus 11.1.2022 Paikallislehti Kuhmolainen, perustettu 10.7.1959 6 Päätoimittaja: Mari Heikura 040 7543 579 6 Jakelupäivystys: 0800 955 05 6 Sähköpostit: etunimi.sukunimi@slpmedia.fi % 34 43 23 K uhmon kaupunki, Suomussalmen kunta ja Vaalan kunta myyvät Kainuun Sähkö Oyj:n osakkeet ruotsalaiselle Graninge AB:lle. Tiedän, että on ihmisiä, jotka nauttivat kaupungin hulinasta ja suuresta määrästä vaihtoehtoja, mutta on paljon myös heitä, joille vähempi riittää. Kyllä pitäisi, 34 prosenttia, 87 vastausta. Toimitusjohtaja Irma Väisänen kertoo, että viime sunnuntaina kierroksella kävi 450 ihmistä. Monet äänestäjät haluavat äänestää oman paikkakuntansa ehdokkaita, erityisesti pienemmissä ja syrjäisemmissä kunnissa. Asia nousee esille erilaisissa yhteyksissä ja itse pohdin sitä loppiaisena saunaa lämmittäessäni. Pojan äiti ohjasi muottien käyttöä ja ikuisti videokameralla tapahtuman.. Täytyy huomauttaa, että on toki meilläkin suihku sisällä, eikä talvinen rantasaunan lämmitys ole mahdollista kuin vapaapäivinä. Ostajayhtiö on Ruotsin suurimpiin sähkönjakelijoihin kuuluva energiayhtiö. Ei ole siis lainkaan samantekevää innostuvatko kuhmolaiset äänestämään. Esimerkiksi viime tiistaina kylässä vedettiin läpi kahdeksan kierrosta. Kuun sirppi, joka luo omaa lumoaan taivaalle. Kainuun on monella tavalla mainettaan parempi paikka. Kuhmossa äänestämättä jättäminen tarkoittaa sitä, että muiden kuntien osuus aluevaltuutetuista kasvaa. Jos ei tähän mennessä ole ollut tyytyväinen sote-palveluihin, ei se ole mikään peruste jättää äänestämättä. Vapaa-aikaa voi viettää hyvin kiireettömästi. Vastaukset: Ei pitäisi 43 prosenttia, 109 vastausta. Kuhmolaisessa 4.1.2002 uutisoitiin muun muassa tulossa olevasta Kuhmon kaupungin sähköosakkeiden myynnistä, vilkkaasta Kalevalakylän Joulun Satukierroksesta ja ensimmäisestä europäivästä. Keskustassa kaikki on lähellä, myös luonto. Kiirettä on työelämässä täällä varmasti samalla tavalla kuin kaupungeissa, mutta vastapainona on hiljaisuuden ja luonnon tarjoaman kiireettömyys. Uskon, että juuri tässä on Kuhmon mahdollisuus. Näin kuhmolaiset voivat varmistaa mahdollisimman laajan edustuksen aluevaltuustossa. Ei tarvitse asua perukassa, jossa on omat etunsa sekä haittansa. Kun sinisessä hämärtyvässä talven iltapäivässä kävelee rantasaunalle ja kauhoo vettä avannosta ämpäriin, vallitsee ympärillä sellainen hiljaisuus ja rauha, että sitä on vaikea muualla tavoittaa. Haluammeko, että sotkamolaiset tai suomussalmelaiset päättävät meidän asioistamme. Yhteensä 255 vastaajaa. Yritykset voivat kuitenkin ottaa uudet setelit käyttöön vasta vuoden 2002 puolella. Tällöin muita kuntia suurempia äänestysprosentti on varmin tie saada oman kunnan ehdokkaita läpi enemmän kuin naapurissa. Yrittäjät hakivat uuden vuoden alla euromääräistä vaihtorahaa. tammikuuta 2022 Vanha kysymys: Pitäisikö Suomen liittyä Natoon. Suomussalmen osuus on noin 21 miljoonaa ja Vaalan yli 20 miljoonaa markkaa. 2 MIELIPIDE KUHMOLAINEN – Tiistaina 11. Siinä on jotakin, joka saa ajan pysähtymään ja kiireen unohtumaan. Nämä ovat asioita, jotka moni maailmalla, Suomessakin, mieltää elämykseksi. K alevalakylän Joulun Satukierros osoittaa vetovoimaisuutensa. Päätöksenteossa tarvitaan koko Kainuun asioiden ymmärtämistä. Mielikuva Kainuun nälkämaasta on mennyttä aikaa, sitä ei kannata ruokkia. Vaikka valtuutetun on ajateltava ja ymmärrettävä kokonaisuutta, voi äänestäjä vetää kotiinpäin ja äänestää oman kunnan ehdokasta
Ei saa vain olla yhden asian valtuutettu eikä myöskään pelkästään kotikuntansa edustaja, vaan kaikkien kainuulaisten edustaja. Ensihoito toiminnassa on myös tärkeää, että yhteys rajavartiolaitoksen kanssa toimii ja jatkuu. Korva-, nenä ja kurkkutautien erikoislääkäri Arno Talvisara ti 22.2. Mielipiteet: toimitus.kuhmolainen@slpmedia.fi, Kuhmolainen, Kainuuntie 103, 88900 Kuhmo. Meillä Kainuussa on monissa vaaleissa ollut hävettävän alhainen äänestysprosentti. Kaukolämmön hinta on noussut kautta maan. MIELIPIDE Historian ensimmäiset aluevaalit lähestyvät. Kainuu oli silloin oululaisten takamaata ja tervaporvareiden riiston kohteena. Jotkut kainuulaiset ovat sanoneet jopa ääneen, että aluevaalit ovat täällä turhat, koska tavoitteena on, että liitymme Pohjois-Pohjanmaahan. Ei pidä tulla kokoukseen vain kahvia juomaan ja istumaan hiljaa, ”joomiehenä”. Ultraäänitutkimukset myös ilman lähetettä. Paloja pelastustoimi nivoutuu joka tapauksessa soteen, koska ensihoitotoiminta on siihen liitetty ja näin tulee olla myös jatkossa. Uutisvinkit ja tiedustelut: Puhelimitse 044 332 5320, sähköpostitse toimitus.kuhmolainen@slpmedia.fi. Kainuulaiset tietävät varmasti itse omat asiansa parhaiten ja osaavat päättää niistä. Koska kyseessä on viherhumpan laulut ja hallitus ei tästä ota vastuuta, niin osa hinnan noususta lykätään tuleville sukupolville. mm. Se on ymmärrettävää, kun puhutaan varsin isosta muutoksesta ja myös rahoituksesta. Nimimerkkikirjoituksia julkaistaan vain poikkeustapauksissa. Vetoan kaikkiin äänioikeutettuihin kainuulaisiin, että nyt on lähdettävä äänestämään. Kyllä, lisälasku tulee kuluttajille, kotitalouksiin ja yrittäjille. 12 Miljoonaa Euroa vuorokausi. Jokaisen kainuulaisen, jolla on äänioikeus, on herättävä ja lähdettävä äänestämään. Mikko Polvinen Perussuomalaiset Aluevaaliehdokas Kuhmo/Kainuu Maamme hallitus on pysäyttämässä Suomen Koronapiikkisulkeinen jatkuu, jatkuu ... Jotta ei se raha edes Suomeen jää muuta kuin valtion velkana. Toimiva verkosto on myös tärkeä. Kun elämme jo kolmatta vuotta koronan kurimuksessa, sote-asioiden täytyy kiinnostaa jokaista. Teollisuudelle energia maksaa enemmän, kuin koskaan. Se tarkoittaa, että joudumme oululaisten määräysvaltaan. Laboratoriokokeet myös ilman lähetettä! Yleislääketieteen erikoislääkäri Merja Ruha ti 11.1., ma 17.1., ti 18.1. Ja siinä on synttärilahja pienimmillekin. Valtuustossa on pystyttävä ajamaan koko Kainuun etua ja tulee muistaa, että kaikkien kuntien sotepalvelut tulee turvata ainakin perustasolla. Toimiva päätöksenteko varmistaa, että mökin mummo kipeine polvineen ei kompastu byrokratian rattaisiin, vaan saa tarvitsemansa hoidon ajoissa. ENMG-tutkimukset lääkärin lähetteellä. Jokaiselle löytyy varmasti sopiva ehdokas.Ensimmäisissä aluevaaleissa päätetään siitä, ketkä ehdokkaat ovat sopivia tekemään päätöksiä meitä koskevissa sosiaalija terveysalan asioissa. Ahtaalla ovat lannoitteiden käyttäjät, kiinteistöjen vuokraajat ja yleensäkin kaikki teollisuus. Kirjoittajan nimeä ei anneta toimituksen ulkopuolelle. Sopimuspalokunnat ovat osoittaneet vahvuutensa ja edullisuutensa, kun pelastustilanne iskee päälle. MRI-kuvaukset (magneettirekka) la 22.1. Kidekuja 2, 3. Valtuutetun tulee pystyä hahmottamaan hyvinvointialueen eli koko Kainuun maakunnan roolia ja tehtäväkenttää. 0,3Mrd Euroa kuukausi, joka joulukuun osalta ei liene kaukana. Elävä maaseutu on tällä menolla sivu alakoulun historiankirjaa. www.kuhmolainen.fi. Yrityksille logistiikkakustannusten nousu on todella raju ja vaikuttaa kilpailukykyyn, sekä kuluttajahintoihin. Siellä toki vihreät saavat myös osansa harjoituksestaan. Ainoa tepsivä lääke pandemiaan on tässä: 2.Aikakirja 7:1214. ja ke 26.1. Velkaannumme ennätystahtia. Se ei saisi kuitenkaan jäädä vähemmälle huomiolle, vaikka sen rahoitus on turvattu muutaman vuoden päähän. Hyvinvointikeskustelussa painotus on soteen liittyvissä toiminnoissa. Tekstareihin tarkoitettujen viestien eteen kirjoitetaan tekstari. En ymmärrä, miten Keskustapuolue antaa tämän viherhumpan soida maamme hallituksessa. Kainuun hyvinvointialueen valtuustossa päätetään kainuulaisten sote-asioista ja -palveluista. LT, yleislääkäri, psykiatrian erikoislääkäriksi erikoistuva Juha Käkelä ke 26.1. Nyt on aika näyttää, että me haluamme päättää omista asioistamme jatkossakin. Se tarkoittaa, että sopimuspalokuntien (VPK) asema turvataan myös tulevassa hallinnon ja toimintojen uudistuksissa. Samalla Suomi OyAb tuo sähköä ulkomailta tälläkin hetkellä 3366 Megawattia, joka olisi sähkön suomihinnoilla 0,5 Miljoonaa Euroa tunnissa. Kirjoita napakasti. Fysiatrian erikoislääkäri Eija Ahoniemi to 10.2. Toimitus pidättää oikeuden lyhentää ja otsikoida tekstiä. 10 Miljardia lainaa tuleville sukupolville vuodessa näyttää olevan olankohautuksen arvoinen asia. Ajokorttitodistukset: tavallinen 80 €, laajennettu 90 €. Laboratoriotutkimukset arkisin lähetteellä tai ilman! Laboratorio avoinna ke 12.1., ma 17.1., ti 18.1., to 20.1., ma 24.1. Hänen tulee tietää, miten hän yksittäisenä valtuutettuna pystyy vaikuttamaan päätöksentekoon. On ennustettu, että äänestysaktiivisuus jää vähäiseksi. Maaseudulla toki tätäkin enemmän. Röntgenlääkäri Anita Hiltunen maanantaisin 31.1. Eikä petä! Jeremia TEKSTARIT Lähetä sana tekstari ja viestisi numeroon 044 332 5320. Tulee olla hereillä ja käyttää puheenvuoroja myös etäyhteyksien päästä. VASTAANOTTOPÄIVÄT VASTAANOTTOPÄIVÄT Nettiajanvaraus medika.fi Koulukatu 20, Kuhmo Ajanvaraus 08 6521 533 | ma-to klo 8-16, pe 8-14 medika.fi Palvelemme myös etänä – puhelinja nettiajanvaraus. Tulipalon tai muun katastrofin varalta resurssit tulee säilyttää ja valmiutta parantaa entisestään. Jaakko Kyllönen, aluevaaliehdokas (kok), Kuhmo Paloja pelastustoimen ja sopimuspalokuntien tulevaisuus turvattava HV-alueilla MIELIPIDE Yritysten ja yksityisten lompakko alkaa olla tyhjä ja suunta isoissa asioissa on menossa yhä rajumpaan suuntaan. Vastaanottokäynnin yhteydessä perimme toimistomaksun 20 €. työtä tai matkustusta varten, sekä vasta-ainetesti verikokeella. Kokonaisuuksien hahmottaminen on tärkeää joka asiassa. Siksi velalla laastaroidaan mainehaittaa, koska tämä on politiikkaa. Neurologian erikoislääkäriksi erikoistuva Perttu-Pekka Piirainen ke 26.1. Hyvinvointialueen vastuulle tuleva paloja pelastustoimen kustannus on murto-osa soteen verrattuna. Tästä yhteistyöstä on hyviä kokemuksia ja se on ollut erinomainen palvelu harvaanasutuilla ja maakunnan reuna-alueilla. Kulutta hinnat nousevat. Lataa sovellus Googlen Playtai Applen App Store -sovelluskaupoista, niin tiedät mistä Kuhmo puhuu. Ohje: Yleisönosastossa julkaistaan ensisijaisesti vain omalla nimellä kirjoitettuja mielipiteitä. Lainaa on yli 134 Miljardia euroa eli reilu 24 262 euroa/asukas. Nyt ovat kyseessä todella tärkeät vaalit. Kotikunnan velat tähän päälle. ja 25.1. MIELIPIDE. Yleislääketieteen, keuhkosairauksien ja allergologian erikoislääkäri Marko Karppinen tiistaisin 18.1. Helsingissä syksyn aikana 29,9%. ja ma 24.1. ja 14.2. Yleislääkäri, sisätauteihin perehtynyt Juho Jaakola to 20.1. Korona-aikana olemme nähneet, että kaikki viisaus ei suinkaan asu oululaisten päässä. Käsikirurgian erikoislääkäri Tuomo Korhonen ke 19.1. Ellemme ryhdistäydy, olemme ehkä jo tällä vuosikymmenellä siinä tilanteessa, että asioistamme päätetään Pohjois-Pohjanmaalla. Pääkonttorin virkamiesten ei pidä päästä kaappaamaan uudistusten varjolla kaikkea valtaa itselleen. Ortopedian ja traumatologian erikoislääkäri, liikuntatieteiden maisteri Imke Höfling to 13.1., to 20.1. Paineita sopimuspalokuntien lakkauttamiseen on jonkin verran ilmassa, mutta sitä virhettä ei tule tehdä. Meiltä nyt oireettoman henkilön koronatestit ja todistukset esim. Kirjoituksia ei palauteta. Tekstiviestit: Lähetä tekstiviesti tai whatsapp-viesti toimitukseen numeroon 044 332 5320. Erotus 780€/kk. Silloin Kainuulle koittaa kylmät ajat. Jos lisälainaa ei otettaisi ja sopeutettaisiin kerralla tämä yhteiskunta, niin täällä loppuisi leipä pöydästä. Matti Mulari talousjohtaja Kainuun maakuntavaltuuston pj 20172021 Aluevaaliehdokas (kesk) Haluavatko kainuulaiset päättää itse asioistaan. Vaalit ovat meille kainuulaisille erittäin tärkeät. Kliinisen neurofysiologian erikoislääkäri Samuli Kemppainen to 27.1. Vain kirurgiset asiakkaat. Voi todeta, että kaikki tulipalot ovat sammuneet joskus, mutta palo sammunut usein nopeammin, kun VPK on ollut sammutuksissa mukana. Varaukset nettiajanvarauksella tai puhelimitse. VPK:t tarjoavat erinomaisen harrastus mahdollisuuden nuorille ja monelle aukeaa ovi sen kautta pelastusalan ammatteihin. Keskimääräiselle autoilijalle polttoainelasku 175€/kk (135€/kk) 40€ lisälasku. Mitäpä se hyvejää –asenne on väärä ja jopa vaarallinen näiden vaalien alla. Eniten tämä iskee juurikin tänne, missä on pitkät etäisyydet ja kilpailukyvyn alentaminen ajaa täältä yritykset ja työpaikat pois. ja to 27.1. Jos historia kiinnostaa, silloin voi tutustua Kainuun tervakauden tapahtumiin. Kotitaloudelle suorasähkölämmössä hintaero: Pörssisähkön keskiarvo joulukuu 2022 (2021) 24,28c/ kWh (5,16c/kWh) = Kuukauden sähkölasku siirtoineen 1000€ (220€). krs, 88610 VUOKATTI Ajanvaraus 08 6521 533 | ma-to klo 8-16, pe 8-14 medika.fi | 24/7 Palvelemme myös etänä – puhelinajanvaraus. Meidän on nyt syytä osoittaa, että haluamme itse päättää omista asioistamme. Alueen jokaisen kunnan lähipalveluista ja elinvoimasta on pidettävä huolta. Valtuutetulta vaaditaan sinnikkyyttä, koska demokraattisessa järjestelmässä asioiden muuttaminen ja päätöksenteko vie monesti aikaa. Myös ilman lähetettä. Bensan hinta 1/2022 2€/ litra (1/2020 1,55€/litra). Ehdokkaalta on syytä kysyä, paneutuuko tämä asioihin, pystyykö hän oppimaan uutta ja ennen kaikkea onko hänellä aikaa syventyä päätöksentekoon
Viikonloppupäivystäjän toimenkuvaa tulisi kehittää koko Kainuussa. Syrjäseutuja ei kuitenkaan saa unohtaa ja parhaita syrjäseutujen asiantuntijoita ovat sieltä tulevat paikalliset valtuutetut. Mikko Polvinen: Kyllä pysyy ja uusi rakennetaan. Miten nämä eri puolet voi huomioida tulevassa valtuustossa. Lisäksi on houkuteltava lääkäreitä Kuhmon vetovoimatekijöillä, jotka paikallisesti tunnetaan. Luonnollisesti kuhmolainen edustaja huolehtii tasapuolisista palveluista myös kotiseudulleen. On kulttuurinälkäiselle Kuhmo-talo ja mitä parhaimmat ulkoilumahdollisuudet. 1) Toimintamalli, joka vaati lääkäreitä tekemään 80 prosenttia diagnooseista etänä, on työntänyt lääkärit pois luotaan. Mikäli yksisilmäisesti ajaa vain omia etuja, ei saa mitään aikaan. Tärkeää on, että Kuhmossa on oma johtava lääkäri, joka haluaa kehittää ja uudistaa toimintaamme. 3) Sekä että. Jotta Kuhmo pysyy elinvoimaisena ja asuttavana tulevaisuudessa, tulee meillä olla oma terveysasema. Tämän tyyppinen toiminta on lääkäreiden koulutuksessa saamien ohjeiden ja toimintatapojen vastainen ja sotii myös lääkäreiden etiikkaa vastaan. Syrjäseutupalkanlisä otettava käyttöön. Joitakin lääkäreitten töitä voitaisiin siten siirtää sairaanhoitajille. Tärkeää on, että koko Kainuu pysyy asuttavana ja kaikilla kainuulaisilla on palveluita saatavilla lähellä itseään. Tapio Lipsonen: Sairaanhoitajille lisää palkkaa. Aluevaltuuston tehtävänä on ajatella Kainuuta kokonaisuutena ja valtuutetut toimivat koko Kainuun hyväksi. Oman terveysaseman nähdään säilyvän tulevaisuudessakin ja sen palvelujen halutaan olevan monipuolisia. 4 PUHEENAIHEET KUHMOLAINEN – Tiistaina 11. 2) Sote-kulut ovat nousseet paljon viime aikoina ja samalla palvelut ovat muuttuneet keskinkertaisiksi. 2) Mikko Polvinen: Asia toki jää nähtäväksi, miten johtaminen uusien päättäjien myötä muuttuu. Toivottavasti he palaisivat kandidaatteina ja myöhemmin valmistuttuaan tänne töihin. Asukkaiden palvelut edellä mennään. 3) Mikko Polvinen: Kainuuta tulee katsoa kokonaisuutena. tammikuuta ilmestyneestä Kuhmolaisesta. Kuhmossa asuu lääkäreitä, jotka ovat jättäneet Soten heikon johtamisen vuoksi. Samoin aluevaltuustoryhmille suunnitellut alueelliset puoluetuet pitäisi torpata heti alkuunsa. Yksityisten yritysten ja kolmannen sektorin toimijoiden hyödyntäminen voi useasti auttaa. Se on kaikkien kainuulaisten etu. Johtaminen ja toiminnan prosessit tulisi tarkastella kokonaisuutena uudelleen. Etävastaanottojen järkevä ja turvallinen käyttäminen sopivissa tilanteissa on keino sote-kulujen hillinnässä. Sotekeskukset tarvitsevat oman apulaisylilääkärin, joka yhdessä henkilöstön kanssa kehittää palveluprosesseja. 2) Mitkä ovat ne keinot, joilla mielestäsi sote-uudistus hidastaa sotekulujen nousua. Tällä hetkellä palvelut ovat osittain päällekkäisiä, joka lisää kustannuksia ja vähentää sujuvan terveydenhuollon toteutumista. Sosiaalidemokraattien osalta kysymykset esitettiin toritilaisuudessa viime viikon keskiviikkona ja vastaukset on luettavissa 7. Perussuomalaiset: kysymyksiin vastasivat Mikko Polvinen, Tapio Lipsonen ja Marika Tuomela. Tärkeää on myös saada muut asiat kuntoon, kuten laadukas asuminen Kuhmoon tulevalle lääkärille ja perehdytys Kuhmon terveyskeskuksen toimintatapoihin. Tapio Lipsonen: Minä ratkaisisin seuraavasti: jokaisen lääkäriksi opiskelevan tulee valmistuttuaan tehdä muutama kuukausi töitä Pohjoisja Itä-Suomen kunnissa. 1) Mikko Polvinen: Uskon siihen, että äänestäjät vaihtavat aluevaltuustoon sellaiset edustajat, jotka järjestelevät asian entistä paremmin. 1) Pelkkä sote-uudistus ei tuo Kainuuseen tai Kuhmoon lisää lääkäreitä, ei myöskään pelkkä lisäraha, siitä täällä Kuhmossa on runsaasti kokemusta. Marika Tuomela: Teen kaikkeni, että terveysasema pysyy Kuhmossa pitkien etäisyyksien vuoksi. Organisaation rakenneuudistuksen avulla voimme saada Kuhmoon lääkäreitä. Kuhmon perusterveydenhuollosta tulee tehdä houkutteleva työpaikka, jossa työntekijöillä on monipuolinen työnkuva, jolloin he pääsevät käyttämään kokonaisvaltaisesti ammattitaitoaan hyödyksi. Viikonloppujen lääkäripäivystys tulee saada kuntoon. tammikuuta 2022 Jarno Hiltunen Näin Kuhmolainen puolueilta kysyi: 1) Uskotko, että sote-uudistus tuo ratkaisun Kuhmon lääkäripulaan ja Kuhmoon saadaan lääkäreitä. Sote-kuluja voidaan hillitä sujuvoittamalla palveluiden järjestämistä. Tietoakin on ollut tarjolla siitä, mistä vaaleissa äänestetään.. 4) Pysyykö Kuhmossa oma terveysasema. Maaseudun houkuttavuutta pitäisi markkinoida hyvänä asuinpaikkana. Tästä toimintamallista on onneksi päästy eroon ja nyt lääkärit voivat toimia potilaiden kohtaamisessa sekä tutkimisessa joka kerta tapauskohtaisesti. Puolueiden paikallisilla edustajilla on useita keinoja lääkäritilanteen helpottamiseksi kunnallisella puolella. Olisimmeko tällöin tasa-arvoisessa asemassa muihin kainuulaisiin nähden palveluiden osalta. 3) Pitääkö paikallisten aluevaaliehdokkaiden ajaa paikallisia etuja vai kokonaisuuden etua. Pitemmällä tähtäimellä erityisesti hoitohenkilöstön löytäminen vaatii erityistä huomiota. 4) Kyllä pysyy. Marika Tuomela: Ikääntyvän väestön Sote-kulut tulevat kasvamaan. Palvelut tulee turvata, vaikka maksamalla kilpailukykyisempää palkkaa. Heidät tulisi saada takaisin julkiselle puolelle perinteisin keinoin: hyvällä johtamisella, paremmilla eduilla ja työyhteisön avulla. Erikoissairaanhoito on Kainuun Keskussairaalassa ja synnytysten turvaaminen myös Kajaanissa on tärkeää. Mitä tapahtuisi niille kaikille työntekijöille, jotka työskentelevät näissä yksikössä. Miten tämä tehdään käytännössä. Marika Tuomela: Aluevaltuustoon valittujen täytyy kyetä näkemään oman pesän ulkopuolelle, hahmottamaan maakunta kokonaisuutena ja kuntien erilaiset tarpeet, tilanteet ja ikärakenteet. Jotta kuluja voidaan estää kasvamasta, täytyy tarkkaan harkita hallintotason virkojen määrä ja palkkataso sekä tietenkin poliittisten luottamushenkilöiden palkkiot. Ei ole inhimillisestä näkökulmasta mahdollista, että Kuhmosta puuttuisi kokonaan vuodeosasto sekä päivystyspoliklinikka. Marika Tuomela: Olen leikitellyt ajatuksella: voisiko Kainuu myöntää opiskelustipendejä kainuulaisille, jotka hakevat lääketieteen opintoihin. Muutos maksaa, eikä rakennekaan ainakaan Kainuussa ja Kuhmolainen kysyi puolueilta hyvinvointialueesta: Näillä keinoilla puolueet helpottaisivat lääkäripulaa Puolueet vastasivat kysymyksiin sote-uudistuksesta ja siitä, painottuuko aluevaltuustoissa paikallinen vai kokonaisuuden etu. Etävastaanottoja hyödynnetään varmasti tulevaisuudessa, mutta niiden toteuttamisen tulee tapahtua lääkäreiden näkemysten mukaisesti. 2) Ei ole odotettavissa, että kulut eivät nousisi. Tapio Lipsonen: Kuhmon terveysaseman pysyminen on itsestään selvyys. Onhan täällä hyvät metsästys-, kalastus-, marjastusja sienestysmahdollisuudet. Lääkärin tehtävänkuvaan viikonloppuisin voisi kuulua päivystyksen lisäksi reseptien kirjaaminen, puolikiireelliset ja kiireettömät ajat, osastokierrot sekä työttömien terveystarkastukset. Johanna Huotari kertoo, että hänen tarkoituksensa on äänestää aluevaaleissa. Tietenkin omista pidetään huoli. Savoa Partners -mallin purkamisesta aloitetaan. On otettava huomioon maakunnan pitkät etäisyydet. Etätyö on tärkeä niiltä osin, kun potilaan tapaaminen ei ole välttämätöntä. Suomen Keskusta: kysymysiin vastasi Heikki Huotari. Terveysaseman tarjonnassa tulee olla monipuolisesti eri palveluita. Kuinka voisimme vierailla omaisten luona, jotka ovat sairaalahoidossa. Tapio Lipsonen: Paras tulos saadaan hyvässä yhteisymmärryksessä hyvään kokonaisuuteen pyrkien. Oleellista on, että uuden aluehallinnon henkilöstöpolitiikka on sellainen, että Kainuun työpaikat ovat houkuttelevia ja alueellisesta tasaarvosta huolehditaan mahdollisuuksien mukaan. Uskon, että jotkut lääkärit jäävät paikkakunnalle. Kansallinen Kokoomus: kysymyksiin vastasi Matti-Jussi Pollari. 4) Pysyykö Kuhmossa oma terveysasema
On kuitenkin pidettävä huoli siitä, että miten niitä tarjotaan siten, että myös esimerkiksi seniorit ja varattomat ihmiset varmasti tavoitetaan. Ihminen nähdään kokonaisvaltaisesti; ravinnon, liikunnan, unen ja sosiaalisten suhteiden merkitys otetaan kaikki huomioon. 1) Lääkäreitä Kuhmossa on, mutta julkisella puolella heistä on vajetta. Sosiaalityö on aivan liian aliarvostettua eikä sen merkitystä sairauksia ja pahoinvointia ennaltaehkäisevänä toimijana vielä riittävästi hahmoteta. Nyt, kun aluevaltuusto määrittelee missä mitäkin palvelua tulee olemaan, tarkastellaan tietenkin eri alueita ja niiden tarpeita. Kun huolehditaan hyvinvointialueen eduista, samalla huolehditaan myös kotikunnan parhaasta. Itselläni on tästä hyviä kokemuksia. Mielestäni terveyspalveluissa puhelinlääkäritoiminta sopii tiettyjen sairauksien hoitoon. Lisäksi digija etävastaanotoilla voidaan osittain korvata terveysja sosiaalihuollon lähipalveluja, ja näin nopeuttaa palveluun pääsyä ja laskea kuluja. Pitää siis kartoittaa työskentelyolosuhteet, työajat, tiimien kokoonpano, johtamiskulttuuri sekä palkkaus ja muuttaa ne sellaisiksi, että saadaan synnytettyä laadukasta työnimua ja lääkärit haluavat töihin myös julkiselle puolelle. Järjestetään matalan kynnyksen paikkoja ja tapahtumia, missä kannustetaan pitämään huolta itsestä ja muista. Sosiaalipalveluun puhelinpalvelu ei mielestäni sovellu, vaan asiakasta tulee haastatella aina henkilökohtaisesti. Jokaisella on oikeus saada hyvää ja tasalaatuista palvelua, oli hän sitten vaikkapa nuori masentunut, dementoitunut ikäihminen, työtön alkoholisti tai vammainen lapsi. Ei voi luvata kaikkea kaikkialle. Pekka Huttu-Hiltunen: Kuhmossa pysyy oma terveysasema. Ilman toimivaa yhteistyötä hyvinvointialue lakkaa olemasta ja se liitetään toiseen alueeseen. 2) Tärkeintä on ennaltaehkäisy. Tämä on joidenkin ihmisten kohdalla vaikuttanut siihen, että sairauslomat pitkittyvät ja myös sairauden hoito vaikeutuu ja mutkistuu. JARNO HILTUNEN Vasemmistoliitto: kysymyksiin vastasi Kirsi Virtanen. Ei ole realistista ajatella että asukkaiden etäisyys sote-lähipalveluista olisi useita kymmeniä tai jopa 100 kilometriä.. Asenteita pitää myös tuulettaa ja ottaa pääajatukseksi asiakaskeskeisyys. Ei ole muuta mahdollisuutta kuin aktiivisesti luoda positiivista imagoa Kuhmon terveyskeskuksesta ja vahvistaa positiivista kuvaa siitä työpaikkana. Perustelut menojen vähentymiselle tulevat siitä, kun ihminen pääsee nopeammin juuri hänen tilanteeseen liittyvään hoitoon. Kuhmossahan on ihan hyvä yksityislääkäritarjonta yksityisten palvelutuottajien kautta. Tässä ei pitäisi olla ongelmia koska Kainuun tilanne eri kunnissa on hyvin samantyyppinen. Tämä edellyttää uudenaikaista, osallistavaa johtamista ja hyvään työilmapiiriin panostamista. Siinähän lääkäri potilasta haastateltuaan määrää erilaisia kokeita otettavaksi, ja sitten määrää lääkityksen. Esimerkiksi Keravalle on saatu paljon lääkäreitä uudenlaisella johtamiskulttuurilla. 2) Tässä uudistuksessa on muun muassa tavoitteena helpottaa lääkäriin pääsyä. Nyt kun sote-uudistuksessa on tarkoitus helpottaa erikoislääkäriin pääsyä, niin se vähentää terveysmenoja. Ei ole oikein, että esimerkiksi vanhuspotilas joutuu hoitoon kauas omaisistaan. Oleellista on se, että Kuhmossa saa ensiavun heti sitä tarvitessa ja terveyteen ja sosiaalihuoltoon liittyvää ohjausta ja apua viikon aikana. 1) Kati Sarvela: Tilanne on haastava. Kati Sarvela: Monialaiseen yhteistyöhön (kasvatus, sosiaalityö, terveydenhuolto) panostaminen. Kokonaisuus on osiensa summa ja usein sen heikoin lenkki kertoo koko organisaation kyvystä toimia. Kati Sarvela: Kuhmolaisena minun tulee ajaa haja-asutusseutujen asiaa ja kunkin paikkakunnan väestön ominaispiirteiden huomioon ottamista. Päiväkodit, koulut sekä kolmas sektori eri yhdistyksineen ovat tässä avainasemassa varsinaisen sotehenkilöstön rinnalla. Kuhmoon toivoisi ainakin geriatriaan ja työterveyteen erikoistuneita lääkäreitä, sillä ikäihmisten toimintakyvyn ylläpitäminen ja työkyvyttömien työttömien saaminen eläkkeelle on meillä hyvin ajankohtaista. Kainuussa pitkät välimatkat pakottavat meidät keksimään uusia toimivia käytänteitä ja kun nyt myös pelastustoimi siirtyy alueelle, on koko tulevan organisaation jokainen osanen saatava parhaalla mahdollisella tavalla toimimaan, asiakas aina keskiössä. Tiistaina 11. 3) Valtuutetun tulee ajaa yhtä aikaa oman kunnan ja koko Kainuun etuja. Palvelut on räätälöitävä sen mukaan. Vihreä liitto: kysymyksiin vastasivat Kati Sarvela ja Pekka HuttuHiltunen. Tiedämme Kuhmossa olevan paljon vanhuksia ja huono-osaisuutta. Oikeudenmukaisuuden on ajettava itsekkyyden edelle. Ja kun kokonaisuutta katsotaan tasapuolisesti, niin se on kaikkien kuntien etu 4) Kuhmossa pitää säilyttää oma terveysasema ja vuodeosasto. Vähenevien resurssien ja vanhenevan väestön parissa terveydenhuolto tarvitsee innovatiivisia uusia ideoita, jotta palveluiden laatu pysyy hyvänä kaikille. 2) Pekka Huttu-Hiltunen: Sosiaali-, terveysja pelastuspalveluiden parempi keskinäinen yhteistyö ja koordinointi tuovat synergiaetuja ja mahdollistaa nykyistä huomattavasti paremman ongelmien ennaltaehkäisyn. Emme voi juuttua riitelemään paikallisista eduista toistemme kanssa. Ja on luonnollista, että lääkäriin pitää päästä Kuhmossa. 3) Pekka Huttu-Hiltunen: Kun lähtökohdaksi otetaan että kaikkien kuntien alueella tulee olla sote-keskus tai palvelupiste, ja että maakunnan tasolla tehdään yhteistyötä ja koordinaatiota jossa tavoitteena on tasa-arvoinen kohtelu asuinpaikasta riippumatta, lopputulos on koko alueen etu. Suomen Kristillisdemokraatit: kysymyksiin vastasi Jaakko Mikkola 1) Nyt kun valtio on sitoutunut Kainuunkin hyvinvointialueen sosiaalija terveysmenojen maksajaksi, niin lääkäripulan hoitaminen pois päiväjärjestyksestä pitäisi olla kovinkin helppoa. Esitykseni on tämä: hyvinvointivaltuuston tulee palvelusetelien kautta varmistaa että Kuhmossa ja koko Kainuun alueella kansalaiset voivat mennä yksityislääkäriin hakemaan palveluja, jos niitä ei paikallinen terveysasema voi sillä hetkellä tarjota. 3) Valittavat edustajat ajavat koko Kainuun asiaa. Silloin sairauslomat lyhenevät ja ihminen kuntoutuu nopeammin takaisin työkykyiseksi. tammikuuta 2022 – KUHMOLAINEN 5 Kuhmolainen kysyi puolueilta hyvinvointialueesta: Näillä keinoilla puolueet helpottaisivat lääkäripulaa automaattisesti tarjoa mitään sellaista uutta, että erityisiä säästöjä syntyisi. On huomattavasti helpompaa ja edullisempaa ylläpitää esimerkiksi normaalipainoa tai henkistä hyvinvointia, kuin korjata jälkikäteen niiden ongelmista aiheutuvia oireita siinä aina edes onnistumatta. 3) Jo sanana aluevaltuusto kertoo sen, että pitää huomioida koko alue ja sen pärjääminen. Se tarkoittaa sitä, että pidetään huolta terveydestä, niin fyysisestä kuin henkisestäkin. Erikoissairaanhoito vie 40 prosenttia sotekuluista. 4) Terveysasema, sotekeskus, rakennus tai sen nimi ei ole oleellista. Esimerkiksi sairaan lapsen kanssa matkustaminen Kajaaniin ei ole helppoa eikä suotavaa. Kainuun kannalta on tärkeää, että maksajiksi saadaan muitakin kuin me itse. 4) Kati Sarvela: Joudumme kuitenkin sopeutumaan siihen tosiasiaan että meillä tulevaisuudessa on enemmän virtuaalisia palveluita. Ongelmana on monen kainuulaisen kohdalla se, että terveyskeskuksesta ei ole riittävän nopeasti päässyt eteenpäin erikoislääkärin vastaanotolle. Säästöt on puristettava jokseenkin yhtä työläästi kuin tähänkin asti – toivottavasti ajattelu kuitenkin uudistuu. Onnistunut ennaltaehkäisy ei näy taseessa heti, mutta jos siihen ei nyt aleta tosissaan, ja kainuulaisten sairastavuus jatkaa kasvuaan, niin huonosti käy. Esimerkiksi perheneuvolatyö on keskeisessä roolissa sairauksien ennaltaehkäisyssä ja ylisukupolvisen osattomuuden katkaisussa. 4) Jo etäisyyksien takia Kuhmossa tulee säilymään terveysasema
Se tukisi työssä jaksamista. Kokouksessa hyväksyttiin julkilausuma, jossa PerusNaiset toteaa olevansa huolissaan sote-henkilöstön jaksamisesta. Piirihallituksen mielestä Kainuun hyvinvointialueen olisi oltava koko Kainuun kattava terveyspalveluverkosto, joka on myös vanhusten helposti saavutettavissa. Kauppaan hän menee maskin kanssa.. Osa sunnuntain laboratoriovarmistuksista on vielä kesken. Lisäksi oman käyttövuoron aikana, ennen tiloista poistumista, on pyyhittävä kaikki kosketuspinnat kaupungin liikuntatiloihin toimittamilla siivousnesteillä ja -liinoilla. Alustavan arvion mukaan työvoiman vähennystarve olisi enintään 75 henkilötyövuotta. Tartuntaketjujen selvittäminen tai yksittäisten altistumispaikkojen ilmoittaminen ei enää kaikilta osin ole mahdollista. Ongelma on, että näissä tapausmäärissä pienikin osuus voi nostaa hoitoa tarvitsevien määrän tasolle, joka vaikeuttaa terveydenhuoltoa. Kasvomaskien käyttösuositus on voimassa kaikille 10 vuotta täyttäneille kolmannelta vuosiluokalta alkaen. Epidemiatilanteen pahentuessa voidaan alueelle joutua asettamaan lisää rajoituksia. Kainuun soten tiedotteen mukaan alueella todetuista tartunnoista valtaosa on kajaanilaisilla, mutta tartuntoja on myös muissa kunnissa sekä ulkopaikkakuntalaisilla. Kainuussa on voimassa aluehallintoviraston määräämät yleisötilaisuuksia ja yleisiä kokouksia koskevat kokoontumisrajoitukset sisäja ulkotiloissa. Piirin puheenjohtaja Marko Mustosen lisäksi puheenjohtajistossa toimivat 1.vpj Mikko Suutari Ristijärveltä ja 2.vpj Marika Tuomela Kuhmosta. Suuren tartuntamäärän vuoksi niin jäljityksessä kuin yksityiskohtaisissa tilastoinneissakin on merkittävää viivettä. Terrafame käynnistää yt-neuvottelut Kainuun Perussuomalaisten piirihallitus kokoontui 2.1.2022 Sotkamossa. PerusNaisten tiedotteessa kerrotaan yhdistyksen katseen olevan tulevissa aluevaaleissa, joiden tärkeyttä yhdistyksen hallitus korostaa. Pienemmätkin kunnat ovat avainasemassa koko Kainuun elinvoimaisuuden kannalta ja tällöin peruspalvelut ja turvallinen arki on turvattava niissäkin resurssien mukaan, esimerkiksi julkisuudessa esiin nousseilla palvelubusseilla. Kuhmon kaupunki suosittaa siirtämään esimerkiksi järjestöjen ja yhdistysten kokoukset etätapaamisiksi tai myöhempään ajankohtaan. Rantapaviljongin pukuhuoneita voi käyttää samanaikaisesti enintään kaksi henkilöä naisten ja miesten puolella. Yhteensä tartuntoja oli noin 560 eli määrä lähes kolminkertaistui viikossa. Marika Tuomela PSpiirin 2. Kuhmon kaupunki korostaa koronavarotoimien tärkeyttä sekä erityisesti päivähoitoon ja kouluun saapumista vain terveenä. – Emme pysty kohtuullisessa ajassa tavoittamaan sairastuneita, saati kontaktoimaan altistuneita karanteenia varten. – Yleistäen sanottuna koronavirukselle altistuminen lähikontakteissa on tällä hetkellä mahdollista lähes kaikkialla, toteaa pandemiapäällikkö Lea Käsmä-Ronkainen. mikäli epidemiatilanne sen sallii. Myös aikuisten vapaaehtoisia harrasteryhmiä suositellaan huomioimaan vallitseva koronatilanne. Akkukemikaalitehtaan tuotannon ylösajo aloitettiin kesäkuussa. Silti elämä jatkuu ja sen tiimoilta täytyy olla tarkka pandemian suhteen. Yhdistyksen puheenjohtajaksi valittiin joulukuun syyskokouksessa Minna Partanen Kajaanista. varapuheenjohtaja Maija Räsänen, Mari Heikura Kainuussa todettiin perjantaina 149 koronatartuntaa, lauantaina 96 ja sunnuntaina noin 90. Terrafamella työskentelee myös kuhmolaisia. terveysliikunnan ryhmätoiminnot ovat ensiviikon tauolla ja alkavat 17.1. Tartuntatautilain perusteella kaupungilla on velvollisuus huolehtia muun muassa uimahallissa ja kuntosaleillaan riittävästä hygieniasta ja väljyydestä. Allastilassa voi samanaikaisesti olla enintään 20 henkilöä. Terrafamen akkukemikaalitehdashanke ja sitä myöten akkukemikaaliliiketoiminnan käynnistyminen suuressa mittakaavassa ovat viivästyneet muun muassa koronapandemian takia. Yhdistyksen hallitus ehdottaa, että tulevilla hyvinvointialueilla luodaan uusia toimintatapoja henkilöstön kuulemiseen. Tärkeä apu on myös, että sairastuneet itse ilmoittavat lähikontakteissa olleille tilanteesta. Varhaiskasvatuksen, perusopetuksen ja lukion osalta oppilaille, opiskelijoille ja Vaikka Eija Komulainen ei niin sanottua koronaväsymystä podekaan, tuntuu tilanne kuitenkin kummalliselta. Vuonna 2004 syntyneiden ja sitä nuorempien lasten ja nuorten ryhmätoiminnot on mahdollista käynnistää suunnitellusti. tammikuuta. Terrafamella työskentelee yli 800 vakituista henkilöä, ja neuvottelut koskevat yhteensä noin 680 työntekijää, toimihenkilöä ja ylempää toimihenkilöä. 6 PUHEENAIHEET KUHMOLAINEN – Tiistaina 11. tammikuuta 2022 Terrafame on käynnistänyt säästöohjelman, jonka tavoitteena on yhteensä 10 miljoonan euron vuotuiset säästöt. Järjestäytymiskokouksessa varapuheenjohtajaksi valittiin Minna Ronkainen Sotkamosta ja sihteeriksi sekä rahastonhoitajaksi Olga Alanne Kajaanista. Neuvottelut alkavat 17.1.2022, ja niiden arvioidaan kestävän vähintään helmikuun 2022 lopulle. Korostamme, että vaikka ei olisi huolissaan omasta terveydestään, niin edes muiden ihmisten vuoksi on tärkeää, että kaikki tekevät oman osansa pandemian torjunnassa, pyytää Käsmä-Ronkainen. Hallituksen varsinaisena jäsenenä toimii Jaana Kemppainen Puolangalta. Tärkeä etappi on nyt tammikuussa järjestettävät aluevaalit, joissa perussuomalaisilla on kattava ehdokaslista. Tämän lisäksi myös muun yhteiskunnan toimintaa tulisi pystyä ylläpitämään. Akkukemikaalitehtaan tuotannon ylösajoa jatketaan. Urheilukeskuksen kuntosalissa voi kuntoilla samanaikaisesti viisi henkilöä ja Kalevalan liikuntakeskuksen kuntosalissa kolme. Säästöohjelman tavoitteena on parantaa yhtiön kansainvälistä kilpailukykyä ja kannattavuutta. Kainuun keskussairaalassa on tällä hetkellä hoidossa yksittäisiä potilaita, mutta erilliselle pandemiaosaston perustamiselle ei toistaiseksi ole tarvetta. – Ohjeiden noudattaminen tai noudattamattomuus voi tuntua mitättömältä asialta yksilön näkökulmasta, mutta kaiken kertautuminen sadoilla tai tuhansilla vaikuttaa ratkaisevasti. Terrafame on 10.1.2022 antanut tuotannollisin ja taloudellisin syin kutsun yhteistoimintalain mukaisiin muutosneuvotteluihin kaikille henkilöstöryhmille, pois lukien akkukemikaalitehtaan henkilöstö. Tartunnanjäljitys siirtyy Kainuussa antamaan positiivisen tuloksen saaneille jatko-ohjeet ja ensitiedon eristysmääräyksestä pääosin tekstiviestillä. – Rokotussuoja auttaa aivan ratkaisevasti siihen, että vakavien sairastumisten osuus on pieni. PerusNaiset järjestäytyi Kainuun PerusNaiset ry:n hallitus järjestäytyi 9. Piirisihteeriksi valittiin jatkamaan Jaana Kerman Paltamosta. Tämän vuoksi pyydämme, että ihmiset itse kaikin keinoin vähentävät kontaktejaan, jotta jatkotartuntoja tulisi vähemmän, muistuttaa Kainuun soten terveysjohtaja Susanna Halonen. Sairastuneet voivat auttaa tartunnanjäljitystä listaamalla itse kontakteja ja yhteystietoja valmiiksi ja toimittamalla ne pyydettäessä jäljitykselle. Kuhmon uimahallin asiakasmäärä rajoitetaan niin, että yleisövuorolla yhtäaikaisesti otetaan asiakkaita sisään 10 naisten puolelle ja 10 miesten puolelle. Jokaisen käyttäjäryhmän on huolehdittava, että eri ryhmät eivät kohtaa harrastustiloissa toisiaan. Ensimmäisiä tuote-eriä on toimitettu asiakkaille loppuvuoden 2021 aikana. Kuhmon kaupungin varautumisen johtoryhmä linjaa, että aikuisten Kaupungilta rajoituksia harratuksiin Kainuun koronatilanne on vuoden ensimmäisen viikon aikana muuttunut nopeasti huonommaksi
. Kaupunginhallitus päättää näistä valinnoista kokouksessaan 11.1.2022. Sopimukset irtisanotaan, koska Mela on päättänyt yhdistää Muhoksen, Posion, Ristijärven, Sallan, Siikalatvan, Sodankylän, Sotkamon ja Ylitornion paikallisyksiköt yhdeksi yksiköksi 1.1.2023 alkaen. Perussuomalaisten valtuustoryhmän tekemä aloite some-kanavien poliittisen keskustelun paikasta ja valtuuston kokousten suorista videoinneista esitetään valmisteltavaksi kaupunginjohtajalle, hallintojohtajalle sekä hyvinvointiaktivaattorille. . Kauppaan hän menee maskin kanssa. Maatalouden rakennemuutoksen takia on tullut tarve uudistaa lomituksen paikallisyksikkörakennetta yhdistämällä nykyisiä paikallisyksiköitä suuremmiksi kokonaisuuksiksi. Kuhmon kaupunki on vastannut pyyntöön, että Taksipalvelu on sitoutunut sopimukseen sopimuskauden hinnoilla, eikä kaupunki katso hinnantarkistamiseen olevan aihetta. Näin ollen Sotkamon kunta irtisanoo Kuhmon kanssa tehdyn sopimuksen 1.1.2023 alkaen. Aloite Piilolakankaan lähiötuvan toiminnan turvaamiseksi esitetään valmisteltavaksi hallintojohtajalle ja työllisyydenasiantuntijalle. MARI HEIKURA/ARKISTO Kaupungilta rajoituksia harratuksiin OHJEET Vältä tarpeettomia kontakteja . Päivystys ei tarjoa yleistä koronaneuvontaa; soita, jos tarvitset hoidon tarpeen arviointia. Lomituksen hallinto suuremmalle yksikölle Kaupunginhallitus päättää tänään 11.1.2022 kokouksessaan työllisyydenohjaajan määräaikaisen viran perustamisesta. Kati Sarvela nousee valtuustoon Kaupunginvaltuustoon nousee esityksen mukaan Marja-Stiina Suihkon tilalle Vihreän liiton 1. Kaupunki hankkii työnantajana työntekijöilleen FFP2-tason maskit niihin työtehtäviin, joissa riskianalyysin perusteella on kohonnut riski saada tartunta. Päivystysapu 116 117 on ruuhkautunut koronaan liittyvistä tiedusteluista. . Asiasta on käyty kirjallista keskustelu Kaupungin ja Kuhmon Taksipalvelu Oy:n avustajan, Jenni Välimäen kesken. Testiajanvarausnumerossa 040 165 0020 on ruuhkaa. Päätösehdotuksessa esitetyssä vastauksessa todetaan, että hinnankorotukseen Kuhmon Taksipalvelu Oy:lle ei ole aihetta. tammikuuta 2022 – KUHMOLAINEN 7 Taksipalvelu vaatii hinnan korotuksia kaupungin henkilökuljetuksiin Mari Heikura Kuhmon kaupunginhallitus saa tänään 11.1.2022 kokouksessaan käsiteltäväkseen Kuhmon Taksipalvelu Oy:n reklamaation henkilökuljetuksia koskevasta sopimuksesta. ANTERO KOMULAINEN/ARKISTO Vaikka Eija Komulainen ei niin sanottua koronaväsymystä podekaan, tuntuu tilanne kuitenkin kummalliselta. Kuntakokeiluun tarvitaan lisää resursseja. varavaltuutettu Kati Sarvela. Elokuussa 2021 Sotkamon kunta sai Melalta kirjeen, jossa se irtisanoo sen ja Sotkamon kunnan välisen maatalousyrittäjien lomituspalvelulain mukaisen toimeksiantosopimuksen. Kotitestausta suositellaan, mutta sen negatiivinen tulos ei poissulje tartunnan mahdollisuutta. Jos saat hengitystieoireita, pysy kotona ja vältä lähikontakteja muiden kanssa. . . Valtuustoaloitteet etenevät valmisteluun Vuoden viimeisessä valtuuston kokouksessa 20.12.2021 jätetyt valtuustoaloitteet ovat niin ikään kaupunginhallituksen listalla tiistaina. Lisäksi nyt maskisuosituksen piiriin tuleville pienemmille lapsille tarjotaan kertakäyttöisiä maskeja koulukäyttöön. . Kuhmon kaupungin tulkinnan mukaan polttoaineen hinnan nousu ei ole ollut poikkeuksellista. Kaupunginvaltuusto myönsi Suihkolle eron kaikista luottamustehtävistä tämän vuoden alusta lukien. Ota koronarokotteet. Kainuussa koronatestaus toimii ajanvarauksella arkisin kuntien terveysasemilla. . Mikäli oireet ovat voimakkaita ja henkilöllä on esimerkiksi on hengitysvaikeuksia, pitää ottaa yhteyttä terveydenhuoltoon tai hätätilanteessa 112:een. Kokouksen esittelytekstissä todetaan, että maatalousyrittäjien lomituspalvelulain 10 pykälän mukaan paikallishallinto pitää järjestää siten, että lomituspalvelut voidaan toteuttaa mahdollisimman tarkoituksenmukaisesti kunnissa, joissa palvelujen tarvetta esiintyy. Pian tämän jälkeen Taksipalvelu jätti pyynnön hintojen korottamisesta poikkeuksellisten hintojen nousun vuoksi. JARNO HILTUNEN huoltajille tiedotetaan Wilmalla. Kaupunki muistuttaa, että kokoontumisrajoituksilla ei voida yksin estää koronaviruksen leviämistä. Kuhmon Taksipalvelu Oy vaatii hinnan korotuksia henkilökuljetuksiin. . Tällä hetkellä työllisyyden kuntakokeilussa työskentelee työllisyysohjaaja (1 henkilötyövuosi, htv) vakituisessa tehtävässä sekä työllisyysasiantuntija (0,5 htv) ja työllisyysohjaaja (0,5 htv) määräaikaisissa tehtävissä. Tartuntatilanne on vakava ja sen pahenemisen estämiseksi kaikkia asukkaita ja alueella oleskelevia kehotetaan noudattamaan Kainuun soten antamia ohjeita. Ajanvaraus tehdään ensisijaisesti Omasoten verkkopalvelusta. Esittelytekstin mukaan kuntakokeilussa työskentely edellyttää virkasuhdetta, koska te-hallinnon järjestelmien käyttäminen edellyttää virkasuhdetta. Mari Heikura Kuhmon kaupunginhallitus saa tämänpäiväisessä kokouksessaan tiedoksi, että Sotkamon kunta on päättänyt irtisanoa Kuhmon kaupungin kanssa tehdyn maatalousyrittäjien lomituspalveluja koskevan sopimuksen. . . Lisää resursseja työllisyyden hoitoon Maatalousyrittäjien lomituspalveluiden hallintoa keskitetään entistä suurempiin yksiköihin. Silti elämä jatkuu ja sen tiimoilta täytyy olla tarkka pandemian suhteen. Taksipalvelu on allekirjoittanut sopimuksen optiovuodesta (1.8.2022–31.7.2023) joulukuussa 2021. Vähennä kaikkia tarpeettomia lähikontakteja: välttämättömissä tilanteissa noudata varovaisuutta, säilytä turvavälit ja käytä kasvomaskia. Kuhmon kaupungin vastineessa todetaan, että ostoliikennesopimus on pätevyysjärjestyksessä ensimmäinen, mikäli eri sopimukset ovat ristiriidassa ja ostoliikennesopimustekstin perusteella kaupungilla ei ole velvollisuutta korottaa hintoja 1.2.2022 alkaen. Kuhmon Taksipalvelu Oy vaatii sopimusrikkomukseen vedoten, että Kuhmon kaupunki korottaa hintoja 1.2.2022 alkaen 1,2 prosenttia. Sopimus päättyy vuoden 2022 aikana. Testauskapasiteettia on nostettu, mutta viivettä saattaa esiintyä.. Tiistaina 11. Soittaminen ennen päivystykseen saapumista nopeuttaa palvelua ja vähentää odotusta. Vastaavasti Maatalousyrittäjien eläkelaitos (Mela) on irtisanonut sopimuksensa Sotkamon kunnan kanssa, koska tarkoituksena on yhdistää alueita laajemmiksi kokonaisuuksiksi. Tehtävään on varattu määräraha vuoden 2022 budjetissa. Päätösesityksen mukaan määräaikainen työllisyysohjaajan virka perustetaan 31.12.2023 saakka, 50 prosentin työajalla. . Kuhmon maatalouden lomituspalvelun hallinto on hoidettu Sotkamosta käsin vuodesta 2004 lähtien. Sopimuksen mukaan Sotkamon kunta on huolehtinut sekä Kuhmon että Kajaanin lomituspalveluiden hallinnollisista toimenpiteistä. Kuhmon kaupunki ei näe niille perustetta. Kuhmon Vanhustentalo ry:n johtokunnan jäseneksi kaupunginhallitus esittää kaupungin edustajaksi puhtausja ateriapalvelupäällikkö Päivi Kyllöstä. Koronatestauksen kapasiteettia on Kainuussa nostettu ja sote ohjeistaa, että koronatestiin pitää hakeutua, mikäli on koronainfektioon viittaavia oireita, kuten nuhaa, yskää, kurkkukipua, kuumetta ja ripulia. Tee koronakotitesti ja tarvittaessa varaa aika Kainuun soten testauspaikkaan (Omasote.kainuu.fi). Vaatimus perustuu polttoaineen hinnoissa tapahtuneeseen poikkeukselliseen muutokseen. Välimäki on Suomen Taksiliitto ry:n lakimies
– Sitä oli kiva lukea, koska siinä oli entisistä tuttavista ja paikoista. – Kynnys ei ole korkea, Haverinen sanoo. – Tultiin kerran naapurin naisten Maija Tähkävuori muistelee kylälehden alkuvaiheita. Ja paljon muuta. Lehden nimeen liittyy humoristinen ajatus. Siellä Tähkävuori on viettänyt lapsuutensa sotavuodet ja elämänsä kesiä. Hän on muun muassa vastannut Timoniemen netin taitosta. Lehden sivuilla on kerrottu kylän uutiset ja tapahtumat, ja onpa siellä ollut muisteluja ja historiaakin. tammikuuta 2022 8 ELÄMÄNMENO Jarno Hiltunen – Lehden merkitys on siinä, että se kertoo kyläläisille kylän omista tapahtumista, esimerkiksi harrastustoiminnasta, ja näin yhdistää kyläläisiä yhteen, muotoilee Helena Haverinen. ”Kun internetyhteydet alkoivat yleistyä, oli Alpo Haverinen todennut, että eiköhän panna lehden nimeksi Timoniemen netti, kun ei meillä muuta nettiä ole”, kertoo Tähkävuori. Paikkakunnalla ilmestyi myös lehti nimeltä Saukkolan Sanomat. KUHMOLAINEN – Tiistaina 11. Timoniemen netti mukana kylän elämässä Kylälehti Timoniemen netti perustettiin vuonna 2000 kertomaan oman perukan elämästä.. Timoniemen netin ensimmäinen päätoimittaja oli Maija Tähkävuori, joka luopui tehtävästään vuonna 2007: – Sellaisella kauniilla lauseella, että `seitsemän vuotta Timoniemen tähden ja nyt minä lähden`, hän naurahtaa. – Taittohommaa olen tehnyt 13 vuotta. Lehden päätoimittajana toimii Alpo Haverinen. Kylälehti sai alkunsa juttutuokiosta erään kansalaisopiston piirin jälkeen, mutta esikuva ja kipinä tulivat kauempaa, Tähkävuoren isän syntymäkylältä, Korpilahden Saukkolasta. Koululla oli ollut kansalaisopiston piiri
Ihmiset ottivat tulokkaan vastaan myönteisesti ja kyläyhdistyskin lähti voimakkaasti asian taakse. – Jos tuota kaupungin kulttuuriavustusta näinä vuosina ei olisi saatu, niin eihän tuota lehteä olisi pystytty tekemään. Timoniemen netti on osa kyläkulttuuria, ja kylälehtenä Kuhmossa ainoalaatuinen.. Lehden nimeen liittyy humoristinen ajatus. Timoniemen nettejä vuosien varrelta. – Kummilehteämme Saukkolan Sanomia siteeraten ilmestyimme epäsäännöllisen säännöllisesti. Sitten on yksityisiltäkin lukijoilta tullut avustusta, kertoo Haverinen. JARNO HILTUNEN JARNO HILTUNEN JARNO HILTUNEN TIMONIEMEN NETTI TIMONIEMEN NETTI FAKTA Timoniemen netti . Oma lehti rakensi Tähkävuoren mukaan kylähenkeä, ja tietenkin teki paikallisia asioita tutuiksi. Naiset kiinnostuivat asiasta. Painokustannuksiin tarvittiin kuitenkin tukea, sillä se vaati eniten rahaa. Lehteä tehdessään Tähkävuori tutustui itsekin kylään ja ihmisiin. . Helena Haverinen vastaa lehden taitosta. – Niinhän sitä sitten ruvettiin tekemään semmoista, jota ei oltu koskaan ennen tehty. tammikuuta 2022 – KUHMOLAINEN 9 Maija Tähkävuori muistelee kylälehden alkuvaiheita. Lehti ilmestyi tuolloin neljä kertaa vuodessa. Kun lehteä ryhdyttiin tekemään, piti tietenkin mennä sellaisiin paikkoihin, joissa ei ollut ennen käynyt, ja ihmisten luokse, joita ei ollut aikaisemmin tavannut. Kaikesta muusta selvittiin vapaaehtoisten voimin aina jakelua myöten. – Eikä se ollut minulle vaikeata. Lehdessä on 20 – 24 sivua . . Ajatuksiltaan hän sanoo olevansa maalainen, vaikka onkin syntynyt Helsingissä ja asunut Turussa. Aloitti vuonna 2000 ja ilmestyy nykyään kerran vuodessa . Syyskuussa 2007 lehdessä taas oli juttu nuorista, jotka olivat lähdössä maailmalle opiskelemaan. Kouluikäisenäkin Tähkävuori kirjoitteli. Eräs palsta lehden sivuilla oli Meidän koulu. Timoniemen netin tekijät ovat pysyneet kylällä, mikä osaltaan on Tähkävuoren mukaan vaikuttanut innon säilymiseen lehden toimittamiseen yli 20 vuoden ajan. Apujoukkojakin alkoi ilmaantua. Melkoisen säännöllisesti kuitenkin. Tähkävuorelta on ilmestynyt myös kirja: Myntyrin lapset: Isosiskon muisteluksia, joka kuvaa sotaajan lapsuutta. Helena Haverinen kertoo kaupungin avustuksen olevan tärkeä lehdelle. kanssa pois ja puhelin, että ruvettaisiinko mekin tekemään kylälehteä vähän sen Saukkolan Sanomien mukaan. – Mä kun en ole mikään eläinihminen. – Se oli hupaisa asia. . Kun kylälle esimerkiksi muutti uusia asukkaita, pyydettiin heiltä tietenkin haastattelua. Päätoimittajana toimii Alpo Haverinen. – On hienoa, kun saa asua tällaisessa paikassa ja tehdä täällä hommia. . Koirajutun teko oli ollut Tähkävuorelle haaste. Toimituksessa on mukana etupäässä 4 henkilöä . – Se oli aika ratkaiseva juttu, että sain tehdä tällaista työtä, jossa sai kirjoittaa. – Järjestettiin, että kuka kirjoitti, kuka hoiti taloutta ja kuka jakoi lehdet, Tähkävuori selvittää. Juttu piti tarkistuttaa, jotta se oli varmasti kirjoitettu oikeilla sanoilla. Lehdessä kirjoitettiin kaikenlaisesta kylän elämästä, kuten koulusta, hiihtokilpailuista, metsästysseurasta ja koiraharrastajista. Alkuaikoina lapset saattoivat piirtää myös lehden kansikuvia. . Painos vaihdellut 75 – 150 kappaleen välillä . Logon siihen suunnitteli Timoniemen koulun oppilas. Hänen mukaansa viime vuonna avustus kattoi lehden painatuksen, mutta aikaisempina vuosina kyläyhdistys on joutunut laittamaan lisää rahaa sen päälle. ”Kun internetyhteydet alkoivat yleistyä, oli Alpo Haverinen todennut, että eiköhän panna lehden nimeksi Timoniemen netti, kun ei meillä muuta nettiä ole”, kertoo Tähkävuori. Alpo Haverinen istuu päätoimittajan tuolilla. – Olen kirjoitellut myös runoja, ja niitä on antologioissa, joita on täällä Kuhmossa toimitettu, juttelee Tähkävuori. Lehden nimessä on havaittavissa Timoniemen vaaran muotoa. Tiistaina 11. Kirjan nimi tulee Saukkolan kylässä sijainneen mökin nimestä
SOITA 010 665 7200 Arkisin klo 9–15. Puhelun hinta 8,35 snt/puh. Hei mainostaja tai lehden tilaaja Äänestä Keskustan asiantuntevia naisehdokkaita. + 16,69 snt/min. Vaihtoehtoina meillä ovat sähköpostilaskutus tai e-lasku. KUHMOLAINEN – Tiistaina 11. M ak sa ja : K es ku st an ai st en K ai nu un p iir i ry 293 320 332 347 301 325 335 357 295 323 333 349 304 327 336 358 298 324 334 355 308 316 318 328 330 331 Aaltonen Helena hallintotieteiden maisteri, eläkkeellä Sotkamo Alasalmi Aila toimittaja, eläkeläinen Kajaani Kettunen Ulla farmaseutti Kajaani Heikkinen Aila tiimipäällikkö Kuhmo Kinnunen Eveliina ensihoitaja Kajaani Matero Maija sairaanhoitajaopiskelija, lähihoitaja Sotkamo Rimpiläinen Anni KM, erityisluokanopettaja Kajaani Heikkinen Salla palveluesimies Ristijärvi Komulainen Eija maatalousyrittäjä Kuhmo Mikkonen Katariina nuorisoja yhteisöohjaaja Kajaani Sorri Johanna ensihoitaja AMK Hyrynsalmi Helttunen Erja työvoimakoordinaattori, kliininen asiantuntija YAMK Suomussalmi Korhonen Marja-Leena osastonhoitaja, eläkeläinen Sotkamo Mikkonen Roosa erityisopettaja Kuhmo Tikkanen Tia-Maria opiskelija Sotkamo Immonen Marjatta yrittäjä, eläkeläinen Kajaani Kyllönen Jonna opiskelija Kajaani 338 363 Moilanen Heli terveydenhoitaja, eläkeläinen Paltamo Veteläinen Milla ylioppilas Suomussalmi 339 364 342 Moisanen Kirsi lehtori Sotkamo Virkkunen Tuula asiakasohjaaja Kajaani Määttä Piia nuoriso-ohjaaja Sotkamo Kela Hanna sairaanhoitaja, seksuaalineuvoja Suomussalmi Kemppainen Katja sairaanhoitaja Puolanka Leinonen Minna sosionomi (AMK), perheohjaaja Kajaani Lukkari Anne opettaja Sotkamo Lukkarinen Seija sairaanhoitaja, psykoterapeutti Kuhmo Oinas-Panuma Kaisa yhteiskuntatieteiden maisteri Kuhmo Maaranen Anne kuntouttavan työtoiminnanohjaaja Paltamo Patronen Kaija toimistosihteeri, eläkeläinen Kajaani Kemppainen Tuovi sairaanhoitaja (AMK), psykoterapeutti Suomussalmi. Lehden tilaaja, tee e-laskupyyntö kätevästi omassa verkkopankissasi. Muuta laskutustapasi helposti joko soittamalla asiakaspalveluumme tai lähettämällä sähköpostia. siirry nyt sähköiseen laskutukseen Muuta laskutustapasi ekologiseen sähköiseen laskutukseen. tammikuuta 2022 10 Uutiset läheltäsi! SÄHKÖPOSTILLA osoitteeseen ks.levikki@kainuunsanomat.fi Mainitse sähköpostissa asiakasnumerosi
harmonikka, muita tietoja kouluksesta Syyssalo 256 Marketta kotvaNeNkoristeiNeN Yrittäjä, 57-vuotias, fil. harmonikka, muita tietoja kouluksesta Syyssalo 256 Marketta kotvaNeNkoristeiNeN Yrittäjä, 57-vuotias, fil. Jokaisella on oikeus arvokkaaseen ja itsensä näköiseen vanhuuteen. harmonikka, muita tietoja kouluksesta Syyssalo 256 Marketta kotvaNeNkoristeiNeN Yrittäjä, 57-vuotias, fil. harmonikka, muita tietoja kouluksesta Syyssalo 256 Marketta kotvaNeNkoristeiNeN Yrittäjä, 57-vuotias, fil. FIKSULLE TALOUDENPIDOLLE. Se turvaa palvelut myös tulevaisuudessa. harmonikka, muita tietoja kouluksesta Syyssalo 256 Marketta kotvaNeNkoristeiNeN Yrittäjä, 57-vuotias, fil. harmonikka, muita tietoja kouluksesta Syyssalo 256 Marketta kotvaNeNkoristeiNeN Yrittäjä, 57-vuotias, fil. harmonikka, muita tietoja kouluksesta Syyssalo 256 Marketta kotvaNeNkoristeiNeN Yrittäjä, 57-vuotias, fil. harmonikka, muita tietoja kouluksesta Syyssalo 256 Marketta kotvaNeNkoristeiNeN Yrittäjä, 57-vuotias, fil. LAADUKKAILLE IKÄIHMISTEN PALVELUILLE. Pidetään huolta hyvinvointialueiden ammattilaisten jaksamisesta. harmonikka, muita tietoja kouluksesta Syyssalo 256 Marketta kotvaNeNkoristeiNeN Yrittäjä, 57-vuotias, fil. harmonikka, muita tietoja kouluksesta Syyssalo 256 Marketta kotvaNeNkoristeiNeN Yrittäjä, 57-vuotias, fil. harmonikka, muita tietoja kouluksesta Syyssalo 256 Marketta kotvaNeNkoristeiNeN Yrittäjä, 57-vuotias, fil. IHMISTEN VAPAUDELLE VALITA. Epäkohtiin vanhusten hoivassa on puututtava. harmonikka, muita tietoja kouluksesta Syyssalo 256 Marketta kotvaNeNkoristeiNeN Yrittäjä, 57-vuotias, fil. harmonikka, muita tietoja kouluksesta Syyssalo 256 Marketta kotvaNeNkoristeiNeN Yrittäjä, 57-vuotias, fil. Jos uskot suomalaiseen tolkkuun ja maalaisjärkeen, äänestä Kokoomusta. harmonikka, muita tietoja kouluksesta Syyssalo 256 Marketta kotvaNeNkoristeiNeN Yrittäjä, 57-vuotias, fil. harmonikka, muita tietoja kouluksesta Syyssalo 256 Marketta kotvaNeNkoristeiNeN Yrittäjä, 57-vuotias, fil. harmonikka, muita tietoja kouluksesta Syyssalo 256 Marketta kotvaNeNkoristeiNeN Yrittäjä, 57-vuotias, fil. Parantamalla pääsyä mielenterveyspalveluihin vähennämme inhimillistä kärsimystä, sairauspoissaoloja ja työkyvyttömyyttä. harmonikka, muita tietoja kouluksesta Syyssalo 256 Marketta kotvaNeNkoristeiNeN Yrittäjä, 57-vuotias, fil. harmonikka, muita tietoja kouluksesta Syyssalo 256 Marketta kotvaNeNkoristeiNeN Yrittäjä, 57-vuotias, fil. Tarvitsemme palveluiden tuottajiksi julkisen sektorin lisäksi yrityksiä ja yhteisöjä. harmonikka, muita tietoja kouluksesta Syyssalo 256 Marketta kotvaNeNkoristeiNeN Yrittäjä, 57-vuotias, fil. harmonikka, muita tietoja kouluksesta Syyssalo 256 Marketta kotvaNeNkoristeiNeN Yrittäjä, 57-vuotias, fil. harmonikka, muita tietoja kouluksesta Syyssalo 256 Marketta kotvaNeNkoristeiNeN Yrittäjä, 57-vuotias, fil. harmonikka, muita tietoja kouluksesta Syyssalo 256 Marketta kotvaNeNkoristeiNeN Yrittäjä, 57-vuotias, fil. harmonikka, muita tietoja kouluksesta Syyssalo 256 Marketta kotvaNeNkoristeiNeN Yrittäjä, 57-vuotias, fil. harmonikka, muita tietoja kouluksesta Syyssalo 256 Marketta kotvaNeNkoristeiNeN Yrittäjä, 57-vuotias, fil. harmonikka, muita tietoja kouluksesta Syyssalo 256 Marketta kotvaNeNkoristeiNeN Yrittäjä, 57-vuotias, fil. harmonikka, muita tietoja kouluksesta Syyssalo 256 Marketta kotvaNeNkoristeiNeN Yrittäjä, 57-vuotias, fil. harmonikka, muita tietoja kouluksesta Syyssalo 256 Marketta kotvaNeNkoristeiNeN Yrittäjä, 57-vuotias, fil. harmonikka, muita tietoja kouluksesta Syyssalo 256 Marketta kotvaNeNkoristeiNeN Yrittäjä, 57-vuotias, fil. harmonikka, muita tietoja kouluksesta Syyssalo 256 Marketta kotvaNeNkoristeiNeN Yrittäjä, 57-vuotias, fil. harmonikka, muita tietoja kouluksesta Syyssalo 256 Marketta kotvaNeNkoristeiNeN Yrittäjä, 57-vuotias, fil. harmonikka, muita tietoja kouluksesta Syyssalo 256 Marketta kotvaNeNkoristeiNeN Yrittäjä, 57-vuotias, fil. harmonikka, muita tietoja kouluksesta Syyssalo 256 Marketta kotvaNeNkoristeiNeN Yrittäjä, 57-vuotias, fil. harmonikka, muita tietoja kouluksesta Syyssalo 256 Marketta kotvaNeNkoristeiNeN Yrittäjä, 57-vuotias, fil. harmonikka, muita tietoja kouluksesta Syyssalo 256 Marketta kotvaNeNkoristeiNeN Yrittäjä, 57-vuotias, fil. Esimerkiksi palveluseteli antaa asiakkaalle mahdollisuuden vaikuttaa siihen, mistä palvelunsa hankkii. Jokaisen on voitava luottaa siihen, että hoitoa ja hoivaa saa silloin, kun sitä tarvitsee. harmonikka, muita tietoja kouluksesta Syyssalo 256 Marketta kotvaNeNkoristeiNeN Yrittäjä, 57-vuotias, fil. harmonikka, muita tietoja kouluksesta Syyssalo 256 Marketta kotvaNeNkoristeiNeN Yrittäjä, 57-vuotias, fil. harmonikka, muita tietoja kouluksesta Syyssalo 256 Marketta kotvaNeNkoristeiNeN Yrittäjä, 57-vuotias, fil. harmonikka, muita tietoja kouluksesta Syyssalo 256 Marketta kotvaNeNkoristeiNeN Yrittäjä, 57-vuotias, fil. harmonikka, muita tietoja kouluksesta Syyssalo 256 Marketta kotvaNeNkoristeiNeN Yrittäjä, 57-vuotias, fil. harmonikka, muita tietoja kouluksesta Syyssalo 256 Marketta kotvaNeNkoristeiNeN Yrittäjä, 57-vuotias, fil. harmonikka, muita tietoja kouluksesta Syyssalo 256 Marketta kotvaNeNkoristeiNeN Yrittäjä, 57-vuotias, fil. harmonikka, muita tietoja kouluksesta Syyssalo 256 Marketta kotvaNeNkoristeiNeN Yrittäjä, 57-vuotias, fil. Sillä me haluamme, että hoiva ja turva lisääntyvät ja turha hallinto vähenee, kerroksien lukumäärästä riippumatta. harmonikka, muita tietoja kouluksesta Syyssalo aaNESTa RatkaiSua, ala aseTusta. harmonikka, muita tietoja kouluksesta Syyssalo 256 Marketta kotvaNeNkoristeiNeN Yrittäjä, 57-vuotias, fil. harmonikka, muita tietoja kouluksesta Syyssalo 256 Marketta kotvaNeNkoristeiNeN Yrittäjä, 57-vuotias, fil. harmonikka, muita tietoja kouluksesta Syyssalo 256 Marketta kotvaNeNkoristeiNeN Yrittäjä, 57-vuotias, fil. harmonikka, muita tietoja kouluksesta Syyssalo 256 Marketta kotvaNeNkoristeiNeN Yrittäjä, 57-vuotias, fil. harmonikka, muita tietoja kouluksesta Syyssalo 256 Marketta kotvaNeNkoristeiNeN Yrittäjä, 57-vuotias, fil. harmonikka, muita tietoja kouluksesta Syyssalo 256 Marketta kotvaNeNkoristeiNeN Yrittäjä, 57-vuotias, fil. harmonikka, muita tietoja kouluksesta Syyssalo 256 Marketta kotvaNeNkoristeiNeN Yrittäjä, 57-vuotias, fil. harmonikka, muita tietoja kouluksesta Syyssalo 256 Marketta kotvaNeNkoristeiNeN Yrittäjä, 57-vuotias, fil. harmonikka, muita tietoja kouluksesta Syyssalo 256 Marketta kotvaNeNkoristeiNeN Yrittäjä, 57-vuotias, fil. harmonikka, muita tietoja kouluksesta Syyssalo 256 Marketta kotvaNeNkoristeiNeN Yrittäjä, 57-vuotias, fil. harmonikka, muita tietoja kouluksesta Syyssalo 256 Marketta kotvaNeNkoristeiNeN Yrittäjä, 57-vuotias, fil. harmonikka, muita tietoja kouluksesta Syyssalo 256 Marketta kotvaNeNkoristeiNeN Yrittäjä, 57-vuotias, fil. harmonikka, muita tietoja kouluksesta Syyssalo 256 Marketta kotvaNeNkoristeiNeN Yrittäjä, 57-vuotias, fil. harmonikka, muita tietoja kouluksesta Syyssalo 256 Marketta kotvaNeNkoristeiNeN Yrittäjä, 57-vuotias, fil. harmonikka, muita tietoja kouluksesta Syyssalo 256 Marketta kotvaNeNkoristeiNeN Yrittäjä, 57-vuotias, fil. harmonikka, muita tietoja kouluksesta Syyssalo 256 Marketta kotvaNeNkoristeiNeN Yrittäjä, 57-vuotias, fil. HYVINVOIVALLE JA OSAAVALLE HENKILÖSTÖLLE. harmonikka, muita tietoja kouluksesta Syyssalo 256 Marketta kotvaNeNkoristeiNeN Yrittäjä, 57-vuotias, fil. harmonikka, muita tietoja kouluksesta Syyssalo 256 Marketta kotvaNeNkoristeiNeN Yrittäjä, 57-vuotias, fil. PALVELUIDEN SAATAVUUDELLE. LAADUKKAILLE JA YHDENMUKAISILLE PELASTUSPALVELUILLE. harmonikka, muita tietoja kouluksesta Syyssalo 256 Marketta kotvaNeNkoristeiNeN Yrittäjä, 57-vuotias, fil. harmonikka, muita tietoja kouluksesta Syyssalo 256 Marketta kotvaNeNkoristeiNeN Yrittäjä, 57-vuotias, fil. LASTEN JA PERHEIDEN HYVILLE PALVELUILLE. harmonikka, muita tietoja kouluksesta Syyssalo 256 Marketta kotvaNeNkoristeiNeN Yrittäjä, 57-vuotias, fil. harmonikka, muita tietoja kouluksesta Syyssalo 256 Marketta kotvaNeNkoristeiNeN Yrittäjä, 57-vuotias, fil. harmonikka, muita tietoja kouluksesta Syyssalo 256 Marketta kotvaNeNkoristeiNeN Yrittäjä, 57-vuotias, fil. harmonikka, muita tietoja kouluksesta Syyssalo 256 Marketta kotvaNeNkoristeiNeN Yrittäjä, 57-vuotias, fil. harmonikka, muita tietoja kouluksesta Syyssalo 256 Marketta kotvaNeNkoristeiNeN Yrittäjä, 57-vuotias, fil. harmonikka, muita tietoja kouluksesta Syyssalo 256 Marketta kotvaNeNkoristeiNeN Yrittäjä, 57-vuotias, fil. KYLLÄ. 256 Marketta kotvaNeNkoristeiNeN Yrittäjä, 57-vuotias, fil. TERAPIATAKUULLE. harmonikka, muita tietoja kouluksesta Syyssalo 256 Marketta kotvaNeNkoristeiNeN Yrittäjä, 57-vuotias, fil. harmonikka, muita tietoja kouluksesta Syyssalo 256 Marketta kotvaNeNkoristeiNeN Yrittäjä, 57-vuotias, fil. harmonikka, muita tietoja kouluksesta Syyssalo 256 Marketta kotvaNeNkoristeiNeN Yrittäjä, 57-vuotias, fil. harmonikka, muita tietoja kouluksesta Syyssalo 256 Marketta kotvaNeNkoristeiNeN Yrittäjä, 57-vuotias, fil. harmonikka, muita tietoja kouluksesta Syyssalo 256 Marketta kotvaNeNkoristeiNeN Yrittäjä, 57-vuotias, fil. harmonikka, muita tietoja kouluksesta Syyssalo 256 Marketta kotvaNeNkoristeiNeN Yrittäjä, 57-vuotias, fil. Apua on saatava nopeasti, kun sitä eniten tarvitsee – kaikkialla Suomessa. harmonikka, muita tietoja kouluksesta Syyssalo 256 Marketta kotvaNeNkoristeiNeN Yrittäjä, 57-vuotias, fil. harmonikka, muita tietoja kouluksesta Syyssalo 256 Marketta kotvaNeNkoristeiNeN Yrittäjä, 57-vuotias, fil. harmonikka, muita tietoja kouluksesta Syyssalo 256 Marketta kotvaNeNkoristeiNeN Yrittäjä, 57-vuotias, fil. harmonikka, muita tietoja kouluksesta Syyssalo 256 Marketta kotvaNeNkoristeiNeN Yrittäjä, 57-vuotias, fil. harmonikka, muita tietoja kouluksesta Syyssalo 256 Marketta kotvaNeNkoristeiNeN Yrittäjä, 57-vuotias, fil. harmonikka, muita tietoja kouluksesta Syyssalo 256 Marketta kotvaNeNkoristeiNeN Yrittäjä, 57-vuotias, fil. harmonikka, muita tietoja kouluksesta Syyssalo 256 Marketta kotvaNeNkoristeiNeN Yrittäjä, 57-vuotias, fil. harmonikka, muita tietoja kouluksesta Syyssalo 256 Marketta kotvaNeNkoristeiNeN Yrittäjä, 57-vuotias, fil. M ak sa ja : Kokoomus sanoo NOPEALLE HOITOON PÄÄSYLLE. harmonikka, muita tietoja kouluksesta Syyssalo 256 Marketta kotvaNeNkoristeiNeN Yrittäjä, 57-vuotias, fil. harmonikka, muita tietoja kouluksesta Syyssalo 256 Marketta kotvaNeNkoristeiNeN Yrittäjä, 57-vuotias, fil. harmonikka, muita tietoja kouluksesta Syyssalo 256 Marketta kotvaNeNkoristeiNeN Yrittäjä, 57-vuotias, fil. harmonikka, muita tietoja kouluksesta Syyssalo 256 Marketta kotvaNeNkoristeiNeN Yrittäjä, 57-vuotias, fil. harmonikka, muita tietoja kouluksesta Syyssalo 256 Marketta kotvaNeNkoristeiNeN Yrittäjä, 57-vuotias, fil. harmonikka, muita tietoja kouluksesta Syyssalo 256 Marketta kotvaNeNkoristeiNeN Yrittäjä, 57-vuotias, fil. harmonikka, muita tietoja kouluksesta Syyssalo 256 Marketta kotvaNeNkoristeiNeN Yrittäjä, 57-vuotias, fil. harmonikka, muita tietoja kouluksesta Syyssalo 256 Marketta kotvaNeNkoristeiNeN Yrittäjä, 57-vuotias, fil. Varhainen tuki ja apu ehkäisee ongelmien syntymistä. harmonikka, muita tietoja kouluksesta Syyssalo 256 Marketta kotvaNeNkoristeiNeN Yrittäjä, 57-vuotias, fil. harmonikka, muita tietoja kouluksesta Syyssalo 256 Marketta kotvaNeNkoristeiNeN Yrittäjä, 57-vuotias, fil. harmonikka, muita tietoja kouluksesta Syyssalo 256 Marketta kotvaNeNkoristeiNeN Yrittäjä, 57-vuotias, fil. harmonikka, muita tietoja kouluksesta Syyssalo 256 Marketta kotvaNeNkoristeiNeN Yrittäjä, 57-vuotias, fil. harmonikka, muita tietoja kouluksesta Syyssalo 256 Marketta kotvaNeNkoristeiNeN Yrittäjä, 57-vuotias, fil. harmonikka, muita tietoja kouluksesta Syyssalo 256 Marketta kotvaNeNkoristeiNeN Yrittäjä, 57-vuotias, fil. harmonikka, muita tietoja kouluksesta Syyssalo 256 Marketta kotvaNeNkoristeiNeN Yrittäjä, 57-vuotias, fil
Aluevaaliehdokas Juhani Seppänen aiheellisesti otti esiin ja esitti kysymyksen ”kauhuskenaario vai realistinen tilannekuva.” Tähän kysymykseen ei kukaan ole vaivautunut vastaamaan tai kommentoimaan. Nämä ovat kuitenkin tärkeät vaalit, hyvinvointialueet päättävät monista asioista, jotka ovat olleet tähän saakka kuntien hoidettavina. Hoitoon pääsy pitää turvata kaikille. Nyt samat suut kampanjoivat, ettei missään mitkään palvelut katoa, jopa päinvastoin. Se nostaa vain veroastetta ja vaikutus on marginaalinen. Liikunnan aika on nyt. Kainuun HV-alueella tulee olemaan jo lähtökohtaisesti tarve sopeuttamistoimenpiteille sekä lisärahoitukselle. Tosiasia on, että kaikki alueet joutuvat pärjäämään sillä budjetilla, joka niille myönnetään, velkaa ei saa ottaa. Miksi. Kyse on usein koko elämäntapoja koskevasta remontista, jossa tarvitaan tiedollista ohjaamista sekä ennen kaikkea läsnä olevaa tukea. Laadukas ja monipuolinen koulutus, vapaa-ajan harrastusmahdollisuudet sekä yrittäjyyttä tukeva elinkeinopolitiikka yhdessä toimivien terveysja pelastuspalveluiden kanssa ovat hyvinvoinnin kulmakiviä. Hallitus ajoi hyvin määrätietoisesti meidät tähän tilanteeseen, jossa sotepalvelut keskitetään hyvinvointialueille. Sininen liekki 2 kokoomuslaista asiaa aluevaaleista juuri Sinulle | 2/2022 Aluevaalien ytimessä oleva terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen on hyvinvointialueiden lisäksi edelleen myös kuntien tehtävä. Vuonna 2022 Kainuun Soten kulut ovat 370 M€ eli n. Koulutetut liikuntaosaajamme ovat vielä toistaiseksi vähän hyödynnetty voimavara, joilla olisi annettavaa liikunnan edistämiseen aina päiväkodeista seniorikoteihin. Kokoomus kannattaa ennemmin valtionosuusjärjestelmää ja rahojen jakamista sairastavuusindeksin mukaan. Kaikkea ei yksinkertaisesti voi luvata. Kainuussa on jopa kansainvälisessä mittakaavassa merkittävä liikunnan koulutuskeskittymä sekä maakunnan kokoon nähden erinomaiset liikunnan harrastusmahdollisuudet. Muistakaa käydä äänestämässä, sillä sydän on oikealla! Jyri Saastamoinen Kainuun Kokoomuksen pj Aluevaalikeskusteluissa ja julkaisuissa on puhuttu aivan liian vähän taloudesta. Eikä ole yhdentekevää, miten yhteisiä veroeurojamme käytetään. Hallitus sotea halutessaan puhui säästöistä, nyt heidän ehdokkaansa puhuvat siihen malliin, että sote olisi avoin lupa polttaa rahaa. Tämä olisi hyvä tunnustaa. Kokoomus vastustaa maakuntaveroa, koska se johtaisi vain työn verotuksen kasvuun. Julkisella ja avoimella sektorilla. Kaikki varmasti ovat samaa mieltä, että kainuulaisten hyvinvointi ja elämä on turvattava sekä palvelut toimivat lähellä tai etänä. Kokoomus pitää ensiarvoisena myös pelastustoimen resurssien turvaamista. Liikunnan edistäminen tulee kirjata isolla hyvinvointialueen strategioihin sekä huolehtia siitä, että liikunnan edistäminen näkyy vahvasti myös maakuntaja kuntastrategioissa sekä kuntien hyvinvointisuunnitelmissa. Liikunnan lisääminen yksilötasolla onnistuu harvoin vain sanomalla. Palveluja on pakko kehittää. Ei valtion, kunnan tai maakunnan, jotka niitä hallinnoivat. Pitää muistaa, että on vain meidän, veronmaksajien rahaa. Liikkumattomuus ei kosketa vain aikuisia, vaan mikä huolestuttavinta, alle kouluikäisistä lapsista vain 10– 20 % liikkuu terveytensä kannalta riittävästi. Mistä Kainuulle 400 M€, jolla voimme tarjota kaikkea kaikille. Kun potilas saadaan heidän käsiinsä, on ammattimainen hoito jo alkanut. Jo nyt tiedämme, että maakunnan / hyvinvointialueen rahoitus on hataralla pohjalla, vaikka valtio (veronmaksajat) tulee miljardeineen mukaan alku taipaleella. Talous ei kuitenkaan tässä keskustelussa ole irrallinen asia. Vähälle huomiolle on jäänyt se, ainakin epäselväksi, mitä tämä kaikki maksaa ja miten palvelun sekä siihen liittyvän hallinnon rahoitamme. Joka tapauksessa potilaat pitäisi saada jonoista hoitoon. Liikunta sopivassa määrin annosteltuna on kiistatta kustannustehokkain tapa edistää yksilön terveyttä. Liian vähäisestä liikunnasta aiheutuu varovaisenkin arvion mukaan keskimäärin noin 550 euron vuotuiset kustannukset asukasta kohti. Osalle meistä monet asiat hoituisivat jopa paremmin hyvin järjestetyillä digitaalisilla palveluilla. Veikkaan, että tätä rahaa ei löydy valmiiksi alijäämäiseen talouteen. Pelastustoimen merkitys kasvaa väestön ikääntymisen myötä. Kohtalon kysymys. 4800 €/asukas, valtakunnan keskiarvo on n. Vastuullisen ”lupaajan” pitäisi kertoa, mistä rahat otetaan pois, jotta lupaus voitaisiin toteuttaa. Kuitenkin, kun ottaa huomioon kasvavan hoivan tarpeen ja palvelujen vaatimuksen sekä alenevan väestökehityksen sekä heikentyneen kuntien kantokyvyn, niin yhtälö muuttuu vaikeaksi. Se ei ole ongelmaan ratkaisu, eikä korjaa kokonaisrahoitustilannetta. Kyse on vain siitä, uskalletaanko resursseja missä määrin siirtää tai lisätä ennaltaehkäisevään työhön. Me haluamme, että rahat käytetään vastuullisesti ja että kaikille turvataan mahdollisimman hyvät sote-palvelut. Hyvinvointialueen ja kuntien saumattomalla yhteistyöllä liikunnalla on paljon mahdollisuuksia suoraan yksilön terveyden edistämisessä, mutta myös laajemmin Kainuun hyvinvoinnin luojana. Taloudesta on huolta kantanut vain muutama aluevaaliehdokas. Vasemmistohallituksen ajatuksena on tuoda tarjolle apuun maakuntavero. Erikoisesti Kainuulla ei tähän ole varaa. He ovat kuitenkin aivan ensi linjassa palveluketjussa. Osa toiminnasta on myös vaarojen ennaltaehkäisyä, mikä säästää rahoja ja estää kärsimyksiä. Hyvinvointialueen, kuntien, oppilaitosten, yritysten ja järjestöjen entistä tiiviimmällä ja strategisesti mietityllä yhteistyöllä liikuntaosaamisella voidaan lisätä merkittävästi sekä yksilön tason liikettä että maakunnallista vetovoimaa ja yrittäjyyttä. Monet miettivät, uskaltaako vallitsevassa tilanteessa mennä edes äänestämään. Maakuntaverolle sanomme EI. Teemu Takalo (sit.) Toiminnanjohtaja, Liikuntatieteiden tohtori, Kajaani Vesa Mäkipää Valmennuksen johtaja, Sotkamo Liike on lääke, mutta isossa kuvassa vielä paljon enemmän Hyvät ystävät, olemme käymässä vaaleihin hyvin erikoislaatuisissa olosuhteissa. Mutta myös perinteisiä palveluja tarvitaan. Tekemistä riittää, sillä tällä hetkellä esimerkiksi kolmannes kunnista ei käsittele lainkaan liikunta-aktiivisuutta hyvinvointikertomuksissaan, ja vain puolessa kunnista on poikkihallinnollinen liikkumisohjelma. 3600 €/asukas. Äänestä vastuullisten päätösten puolesta Jaakko Kyllönen, aluevaaliehdokas, nro 171 (kok) Kuhmo Muistakaa käydä äänestämässä!. Taloudelliset sekä johtamisresurssit luovat edellytykset laadukkaille palveluille. Pääosa on keskittynyt vaatimaan hyviä ja laadukkaita palveluja ynnä hoivaa, jopa seiniä. Alijäämät on katettava ja uusi keskussairaala maksamatta. Ero on melkoinen ja tämä osoittaa, että hoivapalveluiden tarve Kainuussa on varsin suuri. Toki toivomme, että tilanne matkan varrella muuttuu ja mannaa sataa taivaalta. Tämä jos mikä on lähipalvelua. Millä rahoitamme. Kuka antaa 400 M€. Viesti on ristiriitainen: he keskittävät palvelut soteen, mutta kuitenkaan niitä ei pitäisi keskittää, vaan pitää kaikki paikallisena! Pelastustoimi tuntuu koko ajan jäävän terveydenhuollon jalkoihin. Todennäköisesti joudumme tekemään hyviä, iloisia, mutta myös huonoja ja ikäviä ratkaisuja kuntalaisten kannalta. Tarvitaan systemaattista liikuntaja elintapaneuvontaa, joka maksaa itsensä takaisin moninkertaisesti. Kasvavien sote-kulujen leikkaaminen on mahdollista ja hyvinvointialueenkaan kohdalla liikunnan merkitystä ei voi liikaa korostaa. Laskennallisesti tämä tarkoittaa Kainuussa noin 39 miljoonan euron vuosittaista laskua
Sotkamo 218 Arto tolonen Aluejohtaja Ristijärvi 211 reA stricker Lehtori Kajaani 212 santeri surmA-Aho ICT-asiantuntija Sotkamo 213 Hannu suutAri DI, yrittäjä Kajaani 214 erikA taJakkAHaApAnieMi KM, erityisopettaja Kajaani 215 teemu takalo (sit.) Toiminnanjohtaja, liikuntatieteiden tohtori Kajaani Tutustu ehdokkaisiin www.kainuunkokoomus.fi/aluevaalit. Suomussalmi 153 PaAvo enroth Varatuomari, tietokirjailija Kajaani 154 Markku göös Eläkeläinen Hyrynsalmi 155 Jouni HaAtAjA Yrittäjä, liikennöitsijä Kajaani 156 Auli Halonen KM, apulaisrehtori Kajaani 158 Miia Heikkinen Aluepäällikkö Suomussalmi 157 Matti Heikkinen (sit.) YTL Kajaani 159 saMpPa HoManen (sit.) Yrittäjä Paltamo 160 Markku Hyvärinen Liiketoimintajohtaja, eläkk. Kajaani 161 saMi Juntunen Ylipalomies Suomussalmi 165 ArJa keski-liikAlA Eläkeläinen Paltamo 166 verneri koMulainen Opiskelija Kajaani 167 ilAri koskimies Myyntijohtaja Kajaani 168 PiA kuittinen Ekonomi, opettaja Sotkamo 169 HannA kuvaJa Yrittäjä Sotkamo 162 reijo kaipAinen Koneurakoitsija Sotkamo 163 MinnA karjAlAinen KM, luokanopettaja Kuhmo 164 suvi karjAlAinen YTM Kajaani 170 risto kuvaJa Yrittäjä, autoilija Kajaani 171 JaAkko kyllönen Toimitusjohtaja Kuhmo 175 kiMmo laAsonen Yrittäjä, toimitusjohtaja Sotkamo 176 krista laukkanen (sit.) Kahvilatyöntekijä Sotkamo 177 Jani leino Y rityspankkiiri Sotkamo 178 JuHo leinonen Opettaja (LO/ AO), KM Kajaani 179 Markus leinonen DI, projektipäällikkö Kajaani 172 Jari kyllönen Yrittäjä Kuhmo 173 Marjut kyllönen Projektiasiantuntija Suomussalmi 174 Pasi laAjAlA Tutkija Sotkamo 180 Akseli lePpänen Toimitusjohtaja, KTM Kajaani 181 tuukka leskelä (sit.) Opiskelija Kajaani 185 Pauli MoilAnen Rakennusmestari Kajaani 186 reijo MoilAnen Yrittäjä Paltamo 187 saMi MäHönen Taloushallinnon asiantuntija Sotkamo 188 Marika Mäkelä Varhaiskasv. Kajaani 194 teuvo Peltomäki D I Kajaani 200 MattiJussi PollAri Ekonomi Kuhmo 220 kalevi valtAnen Eläkeläinen, vartija Sotkamo 221 Pentti viHanto DI, osastopäällikkö Sotkamo 222 unto väisänen KM, luokanopettaja Sotkamo 223 Heli väliMäki Toimistovastaava Sotkamo 219 Janne tolonen Toimittaja Kajaani 201 ursula Pöri Valokuvaaja, yrittäjä Kajaani 207 kaisA scHroderus Palvelupäällikkö Sotkamo 204 Markku rönty Lääketieteen lisensiaatti Kajaani 208 JuHani sePpänen Asianajaja Suomussalmi 205 Jyri saAstaMoinen Apteekkari Paltamo 209 kari sirviö Projektipäällikkö Sotkamo 206 kari saukkonen (sit.) Upseeri Kajaani 202 Anssi rautiainen Liikennöitsijä, yrittäjä Suomussalmi 203 kari rusanen Yrittäjä Kajaani 210 toivo sistonen Talousneuvos Kajaani 216 MiAriikkA tervonen Yrittäjä Kajaani 217 tiMo toijonen Sairaanhoitaja, eläkk. 3 Sininen liekki kokoomuslaista asiaa aluevaaleista juuri Sinulle | 2/2022 Äänestä TOIMINTAA, älä byrOkrAtIAA. lastenhoitaja Kajaani 189 Airi Mäkinen (sit.) Erikoislääkäri Sotkamo 182 Petri Makkonen Toimitusjohtaja Sotkamo 183 erJa Mannersuo Agrologi (AMK) Kuhmo 184 Matti Mentilä (sit.) Yrittäjä Paltamo 190 vesa MäkiPää Valmennuksen johtaja Sotkamo 191 Pasi Määttä Yrittäjä Sotkamo 195 Markku PeltonieMi Yrittäjä Paltamo 196 outi Penttinen Yrittäjä Sotkamo 197 JaAkko PerhovAara Toimitusjohtaja, ekonomi Kajaani 198 Petri Pesonen Oikeustieteiden opiskelija Suomussalmi 199 lasse PikkArAinen Yrittäjä Kajaani 192 sannA PakkAlAJuntunen Opettaja Kajaani 193 Jenni PartAnen Restonomi AMK, sosionomi-opisk. 151 Perttu AlAkorPi Luokanopettaja Kajaani 152 JukkAPekkA AlAnko Luokanopettaja, eläkk
Päivittäinen liikunta on tärkeää lapsen terveelle kasvulle ja kehitykselle. Rahoitustaso ei vielä ole täysin täsmentynyt, hoidon määrä ennakoidaan lisääntyvän ikääntymisen ja sairastavuuden vuoksi. Liikunnan merkittävä rooli useiden sairauksien ennaltaehkäisyssä ja yleisesti terveyden ylläpitämiseksi on todistettu useissa tutkimuksissa. Tehty työ lasten ja nuorten liikunnan eteen lisää tulevan hyvinvointialueemme vetoja pitovoimaa sekä säästää sosiaalija terveystoimen kustannuksia merkittävästi. Vuonna 2013 kainuulaisista lukiolaisista 8,1 prosenttia oli kokenut kohtalaista tai vaikeaa ahdistuneisuutta viimeisen kahden viikon aikana, kun vuonna 2021 hälyttävästi joka viides kainuulainen lukiolainen koki ahdistuneisuutta. Talous on merkittävässä osassa tulevan hyvinvointialueemme palvelujen turvaamisessa. Nuoret ikäluokat ovat polarisoituneet eli ääripäät korostuneet niin huonokuin hyväkuntoisten osalta. Tilastot puhuvat karua kieltä. Läpi elämän jatkunut säännöllinen liikunta samoin kuin sen lisääminen aikuisiässä, on tärkeää liikunnan suorien terveyshyötyjen vuoksi ja myös mahdollisten muiden terveellisten elintapojen omaksumisen kannalta. Ikääntyessä liikunta auttaa ylläpitämään kokonaisvaltaista toimintakykyä, joka helpottaa jokapäiväisistä toiminnoista ja arjesta selviytymistä. Koko kylä kasvattaa ja auttaa -periaate kunniaan! Houkutteleva työpaikka Uskallammeko uudistaa käytäntöjä ja rakennetta kannustavana ja kuuntelevana työnantajana. Historiallinen sote-muutos tuo yhteen sosiaalija terveyspalvelut ja pelastustoimen aluehallinnon alle. Tässä tarvitaan nyt erityisesti palvelevia käsiä ja vanhenevassa maakunnassa uusia keinoja torjua yksinäisyyttä. Ehkäistään ennalta liikutaan yhdessä – äänestetään maalaisjärjellä! Jaakko Perhovaara kaupunginvaltuuston jäsen, aluevaaliehdokas (kok.) Kajaani Liikunta hyvinvoivan Kainuun perusta THL:n kouluterveyskyselyt ovat surullista luettavaa. Uudet tekniikat (etä-digi-video-konsultaatio ym.) tuovat hoidon ja tutkimuksen lähemmäksi, jopa kotiin. Neuvolaja perhepalvelujen hyvää tasoa on edelleenkin ylläpidettävä. Yksityiset yritykset mukaan yhteistyöhön Tarvitsemme myös julkisen ja yksityisen terveydenhuollon sekä työterveyden saumatonta yhteistyötä ja palvelusetelin aktiivista käyttöönottoa. Kainuussa on nyt tunnistettu tarve perusterveydenhuollon vahvistamiseen kasvavien erityissairaanhoidon kustannusten sijaan. Matalan kynnyksen mielenterveyspalvelut eivät palvele ainoastaan lapsia ja nuoria, vaan kaikkia muksusta muoriin. Tämän lisäksi mielenterveyteen ja sen hoitamiseen liittyy valitettavasti vielä tämänkin päivän yhteiskunnassa tabuja. Ennen kaikkea yhteiskunta säästää tulevaisuudessa pitkän pennin, puhumattakaan itse yksilöstä. Tarvitsemme myös terapiatakuun – hoitoon on päästävä pikaisesti, sillä mieli ei odota. Huolestuttavinta on lasten ja nuorten fyysisen kunnon jatkuva huonontuminen ja psyykkisten ongelmien lisääntyminen. Hyvinvoiva nuoriso on siis meille vakuus tulevaisuuden palvelujen saatavuuden turvaamiseksi. Ihminen on kokonaisvaltainen olento – sekä ruumiista että mielestä on pidettävä huolta. Millainen maine meillä nyt on. On myös tärkeää, että hyvinvoinnin rakentajasukupolvelle huolehditaan arvokas vanhuus kunnioitus elämäntyölle. Omaa vastuuta ei voi unohtaa Meidän kaikkien on välttämätöntä lisätä omaa tietoisuutta ja vastuuta omasta hyvinvoinnistamme. Jokainen meistä voi vaikuttaa talouteen osallistumalla vastuullisesti verojen maksamiseen ja erityisesti huolehtimalla itsestämme ja läheisistämme. Kainuun kaltaisella hyvinvointialueella lasten ja nuorten asiat voivat jäädä muiden varjoon. Yleisesti ottaen voidaan todeta, että lasten ja nuorten pahoinvointi Suomessa ja myös Kainuussa on lisääntynyt nousujohteisesti viime vuosina. Onko Kainuussa päätösvaltaa. Ennaltaehkäisevä työ fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin hyväksi ei edes välttämättä tuota suuria kustannuksia yhteiskunnalle, jos jokainen ottaa sen sydämen asiakseen! Rakennamme yhdessä tulevaisuutemme nyt on tie auki muutoksiin. Myös ahdistuneisuus on lisääntynyt kainuulaisilla nuorilla. Yksi tärkeimmistä liikunnan hyödyistä on myös, että yhdessä liikkuessaan lapsi oppii vuorovaikutustaitoja ja toisten huomioon ottamista. Nyt malli on kolmiportainen: terveydenhoitajalta yleislääkärille, ja vasta sitten psykiatrille. Kouluterveydenhuolto tärkeässä roolissa Uusien valtuutettujen on varmistettava, että kouluterveydenhuolto säilyy vähintäänkin yhtä hyvällä tasolla kuin nyt. Tuoreen tutkimuksen mukaan liikunnallinen elämäntapa aikuisuudessa ei aina vaadi liikunnallista lapsuutta. Säännöllisellä liikunnalla ylläpidetään ja parannetaan lihaskuntoa, joka edesauttaa parempaan tasapainoon ja pienempään kaatumistapaturmien riskiin sekä ehkäisee osaltaan sairastumista muistisairauksiin. Palvelujen tarvetta voimme kuitenkin jo usein ennalta ehkäistä eli vähentää omilla järkevillä valinnoilla, teoilla ja päätöksillä. Petri Pesonen aluevaaliehdokas (kok.), Suomussalmi oikeustieteen opiskelija Nuorille tärkeitä matalan kynnyksen mielenterveyspalveluita tarvitaan. Mitä tämä sitten voisi tarkoittaa. Meillä on kolme keskeistä ongelmaa: hoitoonpääsyn vaikeus, pitkät jonot ja ennakkoluulot. Liikunta tukee lapsen fyysistä kehittymistä, edistää oppimista ja tukee motoristen taitojen kehittymistä. Unto Väisänen Aluevaaliehdokas (kok) Kainuun sote-valtuutettu Sotkamon kunnan hyvinvointijaoston pj Tie auki muutoksiin Hyvinvointialueen tuottamien sosiaalija terveyshuollon sekä pelastustoimen palvelujen saatavuus on nyt aluevaalien ”kuuma peruna”. Lasten ja nuorten harrastamisen mahdollistaminen on erittäin tärkeää terveysvaikutusten ja syrjäytymisen ehkäisemisen vuoksi. Tästä lienee poliittinen yksituumaisuus, mutta keinovalikoima ja palvelupisteet keskusteluttaa, kuten myös sen hinta. Tarvitsemme siis sydäntä ja järkeä emmekä byrokratiaa. Varhaiskasvatuksessa tunnistetaan ja ennakoidaan, perusopetuksen tukimuodot ovat tärkeitä, kodin lämpöä unohtamatta. Tärkeää on myös riittävän tuen tarjoamista ihmislapsen alkutaipaleella. Palvelua yhdestä pisteestä ja olemassa olevia muualla testattuja käytänteitä hyödyntäen. Urheiluharrastus tuo mukanaan terveelliset elämäntavat ja paljon uusia saman arvomaailman omaavia ystäviä. Lasten ja nuorten kynnys kertoa vaikeuksistaan ja vaikkapa kiusaamisesta saattaa olla verrattain korkea, minkä vuoksi kouluterveydenhuollon ammattilaiset ovat tärkeässä roolissa. Välitön apu tulee taata sitä tarvitsevalle asuinpaikasta riippumatta. Työvoiman rekrytoinnin haastetta helpotetaan kasvattamalla henkilökunnan arvostusta ja avaamalla työvoiman saannille rajat työperusteiselle maahanmuutolle. Sininen liekki 4 kokoomuslaista asiaa aluevaaleista juuri Sinulle | 2/2022 Sininen Liekki 2/2022 kokoomuslaista asiaa aluevaaleista juuri Sinulle Maksaja: Kainuun Kokoomus ry Päätoimittaja: Miariikka Tervonen Taitto: Kaista Design, Miina Lukkari, Kajaani Painopaikka: Suomalainen Lehtipaino, Kajaani Ensimmäiset aluevaalit tuovat esille kysymyksiä. Toki osalle on välttämätöntä tarjota henkilökohtaista hoitohenkilöstön tai lääkärin kontaktia. Siksi tarvitaan asenneilmapiirin muutos. Lapset ja nuoret ovat tulevaisuuden hyvinvointialueemme veronmaksajia eli sosiaalija terveyspalvelujen kustannusten maksajia. Mitä tässä tapahtuu, mikä muuttuu tai miten se koskettaa minua. Kainuuseen tarvitaan lisää matalan kynnyksen mielenterveyspalveluita. Ikääntyvien liikunnalla mahdollistetaan myös sosiaalisten kontaktien ylläpito ja ehkäistään syrjäytymistä. Onko tuleva aluevaltuusto kumileimasin ministeriöiden velvoitelistoille, vai saavatko kainuulaiset itse päättää palveluistaan. Mieli ei odota Kun esimerkiksi nuori kertoo koulussa ongelmistaan, hänet pitäisi lähettää suoraan oikeaan paikkaan. Kaikki eivät kuitenkaan synny ilman yhteiskunnan tukea, aktiivisia toimijoita, riittäviä resursseja ja kaikkien yhteistyötä. Ennaltaehkäisevä työ on kultaakin kalliimpaa – vastakkainasettelua esimerkiksi nuorten ja iäkkäiden välillä ei tarvita. Esimerkiksi lähes joka neljäs kainuulainen 8.tai 9.-luokkalainen kokee terveytensä keskinkertaiseksi tai huonoksi, kun vuonna 2006 vastaava lukema oli 16,8 prosenttia. Kyllä saavat nyt tarvitaan kainuulaista yksituumaisuutta ja visiota tulevasta. Koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa liikunnan harrastamista
Keräyksen tuotosta puolet palautuu paikkakunnalle. Kuhmon keräys on mukana keräyksen 15 paikkakunnan MobilePaykokeilussa. • Kullekin paikkakunnalle on räätälöitävä sen väestön erityispiirteet huomioivat palvelut. tammikuuta 2022 – KUHMOLAINEN 15 Ei keskittämällä, vaan kehittämällä palvelut lähelle! 325 Eija Komulainen 145 131 99 107 132 ENEMMÄN HYVINVOINTIA VÄHEMMÄN HALLINTOA MIRVA HEIKKINEN 366 yhteisöpedagogi AMK, kirkon nuorisotyönohjaaja, Sotkamo, sit. 291 hammaslääkäri, terapeutti kouluttaja ja hyvinvointiyhteistyön sillanrakentaja.. Kuhmossa keräyksen toteuttavat kymmenen mukana olevaa vammaisja terveysjärjestöjen paikallistet tai alueelliset yhdistykset. ensihoitaja AMK M ak sa ja He ik ki Hu ot ar i 306 Kohti ikäystävällistä Kainuuta • Lääkäriin pääsy • Sujuvat hoitoketjut • Terve talous ja johtaminen 308 Marjatta Immonen yrittäjä/eläkeläinen M ak sa ja M ar ja tt a Im m on en Kuhmossa järjestetään Pieni ele-keräys aluevaalien aikana sekä ennakkoäänestyksen että varsinaisen vaalipäivän äänestyspaikoilla. Tiistaina 11. • Kaikkia palvelunkäyttäjien ääniä on kuunneltava, ei vain hyväosaisten. M ak sa ja : Ku lu nta la hd en py . Heikki Huotari Laadukkaat lähipalvelut ovat sosiaalija terveydenhuollon kivijalka. YRJÖ SORVARI 378 diakoni, sosiaalityöntekijä, Sotkamo HANNU TUORINIEMI 379 lähihoitaja, Sotkamo Katso lisää: www.kd.?/kainuu Yhteistyötä kainuulaisten hyväksi 355 Ei ihan missä sattuu vaan siellä missä sattuu Anni Rimpiläinen 45, erityisluokanopettaja Kajaani Kainuun hyvinvointialue Hyvinvointia Kainuussa Lähipalveluihin, perusterveydenhuoltoon ja ennaltaehkäisevään työhön panostaminen asiakkaan tarpeita vastaavasti. JAMI KÄHKÖNEN 371 sosionomi, Suomussalmi JAAKKO MIKKOLA 372 psykologi, sairaanhoitaja, Kuhmo AARO MIKKONEN 373 metsätalousinsinööri, Puolanka, (KP), sit. • Sote-ammattilaisten oma hyvinvointi sekä työilmapiiri on otettava järjestelmän laatukriteeriksi. SAMI KILPELÄINEN 368 agronomi, hankintajohtaja, Sotkamo, (KP), sit. Keräyksen taustalla on Pieni ele ry ja keräys on poliittisesti sitoutumaton. Keräys toteutetaan lipaskeräyksenä ja Kuhmossa MobilePayn numeron 24473 kautta. Aluevaalien yhteydessä Pieni ele-keräys Kati Sarvela • Tarvitsemme esteettömän terveydenhuollon, sosiaalityön ja kasvatuksen yhteistyötä. ESA K JUNTUNEN 367 velkaneuvoja, pankinjohtaja, Kajaani, sit. VEIJO MOILANEN 374 teollisuuspalomestari, Kajaani ANTTI SCHRODERUS 375 opettaja, Kajaani, (KP), sit. ERJA KONTTINEN 369 tutkimusmestari, Paltamo HEIDI KOTILAINEN 370 sosionomi (YAMK), projektipäällikkö, Sotkamo, sit. EERO SEPPÄNEN 376 eläkeläinen, kirjailija, Suomussalmi JOUKO SORMUNEN 377 luomuviljelijä, lähiruuan tuottaja, Sotkamo, (KP), sit
julkaistava erikoislehti kertoo, miltä Kainuu ja Kainuun Sanomat näyttivät 50 vuotta sitten. 050 433 0153 Kainuun Sanomat Toni Heikkonen puh. 050 315 5849 Sotkamo-lehti Miia Väisänen puh. 010 665 9012 Ma pe klo 9.00 15.00 Puhelun hinta 8,35 snt/puh. Täydennä printtinäkyvyytesi digissä, jolloin saat lisää kiinnostuneita silmäpareja tuotteillesi ja palveluillesi. Entä mitä uutta ammattia kiitettiin joulun parhaaksi lahjaksi. Kätevimmin tavoitat heidät mainostamalla. Ota yhteyttä myyjääsi! Kainuun Sanomat Sanna Kiiveri-Haverinen puh. KUHMOLAINEN – Tiistaina 11. 050 438 0786 Ylä-Kainuu Titta Toivanen puh. Varaus ja aineisto 25.1. 040 717 0760 Kuhmolainen Eine Kotamaa puh. Hinta 0,90 €. Uutisia läheltäsi! 45€ 3 kuukautta Tilaa Kuhmolainen lahjaksi tai iloksi itsellesi! (norm. Mitä maksoi kaupassa lanttulaatikko tai persikkamaito. Millaiset asiat silloin olivat uutisia. Kainuun Sanomien perjantaina 11.2. + 16,69 snt/min. Näin tilaat Kuhmolaisen helposti TEKSTIVIESTILLÄ numeroon 13234 KUH TILAA kampanjatunnus nimi osoite sähköposti sekä lahjansaajan nimi osoite sähköposti. 040 751 1749 Kainuun Sanomien erikoislehti Pysy mukana! VERKOSSA www.kuhmolainen.fi/tilaustarjous Tarjous on voimassa kotimaan talouksiin, joissa ei ole voimassa olevaa tilausta. 60€) Kampanjatunnus 22K3 Saat kaiken tämän: * Kuhmolaisen kotiin kannettuna * näköislehden * verkon maksulliset sisällöt * sovelluksen. mennessä. SÄHKÖPOSTILLA asiakaspalvelu.kuhmolainen@slpmedia.fi Mainitse viestissäsi kampanjatunnus. Kainuu 1972 -lehti tavoittaa nostalgiannälkäiset lukijat. Tilausehdot osoitteessa www.slpkustannus.fi/tilausehdot SOITTAMALLA puh. tammikuuta 2022 16 Kainuu 1972 Millainen oli kohti tulevaisuutta ponnistava Kainuu vuonna 1972
tammikuuta 2022 – KUHMOLAINEN 17. Tiistaina 11
Jo lapsena hän oli kovasti mieluillut kokeilemaan kansakoulun urkuharmonia, ja oli kuin olikin saanut opettajalta luvan. Seurakuntaelämässä Kuula on myös tuttu kasvo. Sitä kuultiin viimeksi joulukuussa yhdistyksen 50-vuotisjuhlassa Kuhmo-talolla. Se esiintyi muun muassa Seinäjoelle järjestetyillä Eläkeliiton liittopäivillä. Mukana oli parhaimmillaan yli 40 laulajaa, mikä teki kuoron toiminnasta merkittävää. Nuoret perustivat tuohon aikaan myös bändejä omatoimisesti. Koulussa laulettiin paljon kansanlauluja, maakuntalauluja ja isänmaallisia lauluja. Työn ohessa hän kuitenkin opiskeli erikoistuen musiikin opetukseen. Opinto-ohjaajan vakinaisessa virassa 1985 – 1991, opinto-ohjauksen lehtorin vakinaisessa virassa 1991 – 2013. Koulussa järjestettiin myös levyraati. – Suurin osa meni tähän kuoroon, etenkin 9-luokkalaiset, kertoo Kuula. tammikuuta 2022 Jarno Hiltunen Eläkkeellä olevalle opettajalle Mauri Kuulalle myönnettiin director cantusin arvonimi presidentin esittelyssä 3. Musiikilla on Kuulan mukaan hyvin terapeuttinen vaikutus ihmisiin. Arvonimen historiallinen tausta on kirkollisessa musiikkimaailmassa, mutta nykyisin sen voi saada yleensä musiikkialalla toimiva henkilö. . Kuhmon kunnallisen keskikoulun uskonnon opettaja 1971 – 1972, jonka jälkeen toimi yläasteen uskonnon tuntiopettajana . Toiminut muun muassa Kuhmon Virsikuoron ja Ketterät-kuoron johtajana. . – Mutta se kiinnostus tuli varmaan muutakin kautta kuin koulun musiikinopetuksen kautta. . 18 ELÄMÄNMENO KUHMOLAINEN – Tiistaina 11. . – Me teimme paljon matkoja eri seurakuntiin ja pidimme niissä konsertteja. joulukuuta. Siellä se esitti muun muassa Kuhmo-aiheisia lauluja. Hän alkoi sunnuntaisin kävellä opettaja ikkunan editse, jos vaikka saisi kutsun soittamaan: monesti saikin. Kuhmossa musiikki on luonnollinen osa ympäristöä, mikä Kuulan mukaan on ollut motivoivaa. – Omalla kotikylällä pidin jo pyhäkoulua. Se oli herättäjäyhdistyksen kuoro. Vanha virsi Taalainmaan karjamajoilta on alkamassa. Yläasteen oppilaskuoron Kuula perusti 1970-luvun alussa. Nyttemmin kuoro on yhdistynyt Eläkeliiton Kuhmon yhdistyksen Ketterät-kuoroon. Sen pohjalta syntyi myös Do Re Mi -kuoro. Sitä hän johti kymmenisen vuotta. – Sillä pystyi kompensoimaan. Mauri Kuula on saanut director cantusin arvonimen. Musiikki on ollut Mauri Kuulalle aina ykkösasia. . Erityisen lämpimiä muistoina mieleen nousevat laulumatkat entisen kotipitäjän, Kannuksen, kirkkoon. Kuhmossa seurakunnan luottamustehtävät tulivat mukaan heti alussa. Jonkin verran konsertoitiin, mutta ei siinä mitassa kuin nykyään tehdään. Musiikin opetus oli erilaista Kuulan opettaja-aikana kuin nykyään, muun muassa opetukselliset tavoitteet olivat erilaiset. . . Yläasteen opinto-ohjauksen aineenopettaja 1983 – 1985 . Alkujaan director cantus on kuitenkin merkinnyt oppilaitoksen laulun opettajaa. Laulut noudattivat vuodenkulkua ja juhla-aikoja, mutta oli kevyempääkin musiikkia. Nykyään puhutaan jopa parantavasta musiikista. Mauri Kuulalle myönnetty arvonimi Mauri Kuula nauttii urkuharmonin soittamisesta. Yläasteen ja lukion yhteinen musiikin lehtori 1977 – 1983 . Kuula oli soittanut niin kauan, että selkä oli kipeytynyt, mutta silti soittamaan piti päästä toisenkin kerran, ja kolmannenkin... Opettanut musiikkiopistossa ja kansalaisopistossa . Ensimmäisenä vuonnaan Kuula opetti vain uskontoa. Kuhmoon hän saapui vastavalmistuneena kansakoulun opettajana vuonna 1971 alkuun toimien tuntiopettaja kunnallisessa keskikoulussa. – Me lauloimme jopa neliäänisiä nuorisokuorolauluja. . Oppilailla, joilla ei ollut laulunlahjaa ja jotka eivät soittaneet mitään, oli mahdollisuus menestyä teoriassa ja musiikin historiassa. Kuorolla on laaja ohjelmisto ja ennen koronaa se on esiintynyt monenlaisissa tilaisuuksissa. Erilaisia luottamustoimia seurakunnassa, muun muassa jumalanpalvelusja musiikkityön johtokunnassa ja kirkkovaltuutettuna 1991 – 2022.. Opettajan virassa Kuula ehti toimia yli 40 vuotta. Peruskoulu-uudistus oli juuri alkamassa. Sitä oli hänelle anonut Eläkeliiton Kuhmon yhdistys ja hakemukseen oli puoltolausunnon antanut myös Kuhmon seurakunta, jossa toimimisesta Kuulalla on pitkä kokemus takanaan. Kuula loi kuitenkin aina uudestaan oppilaskuoron pohjan, ja oli käynyt sitä varten muun muassa nuorisokuorokurssin. Se on antanut myös näkökulmia musiikin historiaan opetustyössä. . JARNO HILTUNEN MAURI KUULA . Virsikuoroa hän ryhtyi johtamaan 1986. Kuulan johdolla 22 laulajan kuoro on toiminut vuodesta 2014. Musiikki antaa aivan omanlaisensa kanavan toteuttaa itseään ja kokea asioita ja elämää. . Yläasteen yleiseksi aineenopettajaksi, musiikki ja uskonto 1974 – 1977 . Kerhona toiminut kuoro järjesti aina keväisin kevätkonsertin. Opetukseen sisältyi laulamista, musiikin historiaa ja kuuntelua sekä musiikin teoriaa. – Se ei ollut varsinaisesti seurakunnan nimissä, vaikka esitti täysin seurakunnallista musiikkia. Virsikuoroa Kuulla ohjasi 34 vuotta. – Tilanne oli semmoinen, että valtakunnassa oli äärimmäisen vähän opettajan virkoja auki, Kuula kertoo. Musiikki ja laulu ovat kulkeneet hänen elämässään aina mukana. Hän viihtyi kuoron johtajana
Lämmin kiitos osanotosta. Seurakunnan työntekijät tavoitat puhelimitse ja yhteystiedot löytyvät seurakunnan verkkosivuilta. Nivan jäälyhtytapahtuma on peruttu Juminkeoissa avautuu Vauktan unen süles -valokuvanäyttely 12. Käytä tarvittaessa kasvomaskia. Juminkeko on avoinna maanantaista perjantaihin kello 12 – 18. sunnuntai loppiaisesta 16.1. Lähetämme linkin sähköpostiisi. .luokkalaisille klo 17-18. Seurakuntakeskuksen ulko-oven edessä on postilaatikko, mihin myös voi jättää yhteydenottopyynnön työntekijälle, esirukouspyynnön tms. Jumalanpalvelukset ja toiminta Ti 11.1. tammikuuta 2022 – KUHMOLAINEN 19 JAAKKO MIKKOLA psykologi, sairaanhoitaja Terveysasemat säilytettävä joka kunnassa ENEMMÄN HYVINVOINTIA, VÄHEMMÄN HALLINTOA 372 M ak sa ja : K D :n Ku hm on pa ik al lis os as to ja Ja ak ko M ik ko la Rakkaamme Lilja Inkeri MÄÄTTÄ o.s. klo 14 ‘Lähiötuvan raamattupiiri’ kokoontuu seurakuntakeskuksen Kellarissa. Kuollut: Sirkka Kaarina Heikkinen 79 v., Eeva Kirsti Kilpeläinen 86 v., Lilja Inkeri Määttä 86 v. Seurakuntakeskuksen ulko-ovet ovat avoinna ma-pe klo 9-11.30 ja 12.30-14. klo 18 miesten raamattupiiri kokoontuu seurakuntakeskuksen Lähetyssopessa. Yv-2022 keräyksellä autetaan koronan seurauksista kärsiviä lapsia ja nuoria. Lapsiparkki (2 vuotiaasta alkaen) joka toinen perjantai klo 15-18. Pelija leikkikerho Tuupalan puukoulun salissa keskiviikkoisin 1.-3. Eräja taitokerho 3-6 lk srk-keskuksen Siivellä tiistaisin klo 17.30. tammikuuta. klo 17.30-19.30 Teams-verkkokokouksena. 044 738 4317. Äänestysauto on Nivalla perjantaina kello 12–12.30 (Nivantie 385) ja Korhonen toivoo, että jäälyhdyt tuovat iloista tunnelmaa äänestäjille. viestin. Kerhot kokoontuvat: päiväkerhot 2,5 5 –vuotiaille, perhekerho Piilolan kerhohuoneella tiistaisin klo 9.30-11 sekä puuhakerho 6-10 -vuotiaille Piilolan kerhohuoneella tiistaisin klo 15-17. TUOMON HHH Puolihieronta 40 € Kokohieronta 70 € P. Kiittäen ja ikävöiden lapset ja lastenlapset perheineen sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu 7.1.2022. Lähimmäispalvelun vapaaehtoisten tapaaminen siirtyy, ei kokoontumista ke 12.1. Puhelimitse voi sopia kirkollisista toimituksista, asioida kirkkoherranvirastossa ja taloustoimistossa sekä tilata haudanhoitosopimuksen. klo 18 naisten raamattupiiri kokoontuu seurakuntakeskuksen salissa. Osa keräystuotosta kohdistuu kuhmolaisten nuorten hyväksi. Naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri Marjo Pantti Kuhmo: 19.1. Julkiset avajaiset on peruttu koronatilanteen takia ja ne järjestetään kutsuvierastapahtumana. 044 738 4308. Kuorot To 13.1. kuoronjohtaja Martti Väisänen, p. Lisätietoja: marja-leena.suutari@evl.fi, p. – luokkalaisille klo 16-17 ja 4.-6. LC Kuhmo/Kuhmonniemi avustaa Ma 17.1. klo 16 alkaen Löytäjätkuoron harjoitukset seurakuntakeskuksen salissa. Uusi ajankohta ilmoitetaan myöhemmin. Tervetuloa mukaan kertomaan omat ideasi! Ilmoittaudu 17.1. 0500 755 782 Naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri Heidi Räty Kuhmo: 12.1., 16.2. Herkkupöytä (nyyttäriperiaatteella) ja monia erilaisia toimintapisteitä. Löhöilta 12-17-vuotiaille srk-keskuksen Kellarissa torstaisin klo 1820. EILA KILPELÄINEN/ARKISTO YHTEISÖPALAVERI YHTEISVASTUUKERÄYKSEN TOTEUTTAMISESTA tiistaina 18.1. Vauhdilla heikentynyt koronatilanne johti siihen, että kyläyhdistys päätti perua tapahtuman. Ohjelmassa opetusta, laulua, Sakun ja Ruutin vuoropuhelu. Kuoroon toivotaan myös uusia laulajia mukaan. klo 14 ‘Lähiötuvan raamattupiiri’ kokoontuu seurakuntakeskuksen Kellarissa. Kiitämme Kuhmon kotihoidon ja terveyskeskussairaalan henkilökuntaa rakkaamme hyvästä hoidosta. Nivalla järjestettiin kaksi vuotta sitten jäälyhtytapahtuma. Kyläyhdistyksen puheenjohtaja Juhani Korhonen kuitenkin kertoo, että noin 100 jäälyhtyä sytytetään perjantaina Nivantien päähän sillan kupeeseen, Onkipuron sillalle ja savupirtin luokse. Asioi terveenä ja käytä tarvittaessa kasvomaskia. Kastettu: Walto Elliot Autio. mennessä anu.haverinen@evl.fi tai puh. Nivalla kulkijoita siis ilahduttaa pieni määrä jäälyhtyjä perjantaina, vaikka tapahtumaa ei ole. Ti 18.1.klo 17-19 seurakuntakeskuksessa Donkkis Big Night, koululaisille tarkoitettu toiminnallinen ilta. Näyttely kertoo kuvin vepsäläisten kylien ihmisistä, maisemista, elintavoista, arkkitehtuurista ja muista vepsäläisen kulttuurin erityispiirteistä. To 20.1. 044 738 4312. Ota yhteyttä: p. Juminkeossa valokuvia Vepsänmaalta KUHMO Kokoonnumme kirkkoon jumalanpalveluksiin ja tilaisuuksiin turvavälejä noudattaen ja käsihygieniasta huolehtien. 2. Varhaisnuoret ja nuoret Kerhoihin ilmoittautumiset ja lisätiedot puh. 044 738 4315, anne.malinen@evl.fi tai p. Lapset ja perheet Kerhoihin ilmoittautumiset ja lisätiedot puh. Tarvittaessa kokoontumisaika on mahdollista siirtää myöhäisemmäksi. Klo 14.30 hartaus Lepokynnään salissa, Virkatie 2. Sen tekijä, kirjailija ja kulttuurin tutkija Markku Nieminen, on liikkunut Vepsänmaalla viidellä eri vuosikymmenellä tallentaen perinnettä valokuvaamalla ja äänittämällä. Ke 19.1. Nivan kylälle suunniteltu jäälyhtytapahtuma ensi lauantaiksi on peruttu. Näyttely on esillä maaliskuun loppuun asti. Pääkkönen * 10.2.1935 Kuhmo † 5.12.2021 Kuhmo Loistat tähtenä taivaallamme, elät muistoissa mukanamme. 044 738 4314, anu.haverinen@evl.fi. Tied. 044 339 0648. klo 10 messu Kuhmon kirkossa (l: Pääkkönen, s: Antola, k: Lohi). Ti 18.1. Tykkää ja tutustu! Kuhmolainen on Facebookissa!. Kutsumme mukaan eri yhteisöjen, yhdistysten ja seurojen edustajia ideoimaan vuoden 2022 Yhteisvastuukeräystä Kuhmossa. Tiistaina 11. klo 14-15.30 kirkkokuoro kokoontuu seurakuntakeskuksen salissa. Diakoniatyö Diakoniavastaanotto toimii ajanvarauksella. 044 738 4314. Niemisen valokuvanäyttely aloittaa tämänkertaisen Vepsän kulttuurivuoden tapahtumat Suomessa. Nyt tapahtuma joudutaan perumaan jo toisen kerran koronan takia. Kirkkoherranvirastossa on myytävänä onnittelukortteja, surunvalitteluadresseja ja Päivän tunnussana –kirjasta. Laboratorionäytteenotto lähetteellä tai ilman! Pekka Tiura Fysiatrian erikoislääkäri • Krooniset kivut, niska-, selkä-, ja nivelvaivat Kuhmo: 21.1
044 554 8331 www.suunnittelueevakaisa.fi Suunnittelutoimisto Eeva-Kaisa *rakennuslupakuvat Tilitoimistot Koulukatu 14, 88900 Kuhmo, p. 08 655 7111/vaihde www.hyvinvointisampo.fi Palvelut myös yksityisasiakkaille • Lääkärin-, sairaanja terveydenhoitajan palvelut • Laboratoriopalvelut • Fysioterapia, jalkahoidot • Ensiapukoulutukset Koulukatu 20 Kuhmo LOUNAS joka päivä 10.30–13.30 Kotileipomot ja pitopalvelut Aki Nieminen puh. 0400 889 672 Myös Kainuuntie 117, 88900 Kuhmo, www.varikkosuora.fi AVOINNA: ma-pe klo 7.30-17.00 Myymälä p. pesut ja kastelut • Siirtolavat ja kontit 8 35 m 3 , vuokraukset ja tyhjennykset • ADR-kuljetukset • Arkistojen tuhoukset • Siirrettävät wc:t (Baja-Maja) 8 kpl Ympäristölogistiikka ja kuljetus JÄTEKULJETUKSET Koulukatu 12, 88900 KUHMO Jätepakkaaja-auto 044 294 0901 Loka-auto (24 h) 044 294 0900 Toimisto (08) 653 0121 jateyhtyma@kuhmo.net www.jateyhtyma.fi METSÄTYÖ Kari Pääkkönen p. Kainuuntie 92, KUHMO Puh. 040 531 2449 • siivousja hoivatyöt • puutarhaja sekatyöt Puusepänkatu 16, p. 0400 901943 aki.nieminen@kuhmonikkuna.com www.kuhmonikkuna.fi MUISTA KOTITALOUSVÄHENNYS! MAX. 040 506 2121 Vanhusten ateriapalvelut pitopalvelu Maikkuli Oy Kotileipomot ja pitopalvelut Juhlat, muistotilaisuudet 0400 202 833 juttuakahvila.fi P. 08 653 0410, korjaamo p. Kaupanvahvistus Kiinteistönvälitys Anita Mikkonen Oy LKV Anita Mikkonen, YKV, LKV Koulukatu 14 p. 040 722 3909, Kainuuntie 86 KOULUTETTU Kiertävä hieroja, Kalevalainen jäsenkorjaaja puh. Kuntohoitaja/hieroja Katja Kukila HO HOIITO TO SOPPI P. 0400 120 481 hannu.karhu@asianajotoimistokarhu.fi Avoinna ke klo 9-16 tai sopimuksen mukaan NUOHOUS 35€ Mikko p. Uutena palveluna nyt myös piirustusten tulostus ja skannauspalvelu. 044 353 1007 Ajavaraus myös netissä www.salonmammamia.fi ma-pe 8-18, la 9-15 * Parturi-kampaamopalvelut * Kauneushoitola p. Rajakatu 52, Tarinatupa Onko alkoholiongelmia. 040 537 2930 l SAHATAVARAT l HÖYLÄTAVARAT l LISTAT l LEVYT l OVET l KESTOPUUT • ERISTEET • YM RAKENNUSTARVIKKEET Puutavaraa rakentamiseen : Palvelemme ma – pe 8 – 16, la suljettu Katso tarjouksemme kotisivuiltamme www.puuhanski.com Sami p. Miina | 010 665 7216 miina@kaistadesign.. 0400 293 411 Kainuuntie 99, Kuhmo VELI KINNUNEN KY • maanrakennustyöt kaivinkoneilla ja pyöräkuormaajalla • lavettija maa-aineskuljetukset • JITA-jätevesijärjestelmät ja rumpuputket • betoniset rumpu/kaivonrenkaat • Rumtec-teräsrummut Jouni & 0400 385 769 www.velikinnunenky.fi Mainostoimistopalvelut Monikanavaista markkinointia kaikilla välineillä, kaikissa medioissa. 044 978 9566 www.care4u.fi, info@care4u.fi Sammuttimet ja sammutinhuollot Kainuuntie 101, 88900 Kuhmo P. 4800€/ KOTITALOUS www.kuhmonikkuna.com Tommi Moilanen 044 974 1924 KUHMON IKKUNA Pyydä ilmainen tarjous ikkunaja ulko-ovi remontistasi, toteutamme suunnittelun toiveidesi mukaisesti. 045 690 8249 www.kuhmontyovire.fi . 0400 295 966, 040 752 4999 www.paikallis-sahko.fi KAJAANI | KUHMO | SOTKAMO | SUOMUSSALMI | KUUSAMO | OULU | KUOPIO ELÄINLÄÄKÄRI Sari Sievänen p. tammikuuta 2022 20 Asianajajat Autokorjaamot Kierrätys Metsänhoitopalvelut Monialapalvelut Kiinteistönvälitys Paikallista ja parasta palvelua! www.kuhmolainen.fi Työsuoritukset Parturi-kampaamot Rakennuspalvelut Varaa oma mainospaikkasi p. Tutustu myös asennettuihin kohteisiimme Facebookissa! Sudenpolku 18, p. • HUOLTO • MYYNTI • tietokoneet • puhelimet • televisiot • riistakamerat • valvontakamerat • aurinkosähköjärjestelmät • Tracker-koiratutkat ma-pe klo 9.00-16.30 Lääkäripalvelut RISTO HAVERINEN Puh. www.jalkasalonkihyvahoiva.com Jalkahoidot Fysioterapiapalvelut ATK-palvelut Myös perusjalkahoidot. PUUNKORJUU hankintana ja pystykaupalla, myös ENERGIAPUUKOHTEET . varaa myyntipaikkoja . KUHMOLAINEN – Tiistaina 11. ISTUTUKSET, TAIMIKONHOITO . MAIJA IMMONEN Kainuuntie 88, p. 045 213 2920 anita@anitamikkonen.fi Koulukatu 13-15 88900 KUHMO Puh. 050 373 7895 Kainuuntie 91 Erikoishoitolat Hierojat Valokuvausliikkeet www.m-ekuva.fi Koulukatu 8 Avoinna ma, ti, to klo 9 – 17, muulloin sopimuksen mukaan p. 08 6520 066 myynti@varikkosuora.fi, korjaamo@varikkosuora.fi • Määräaikaishuollot • Ilmastointihuollot • Tuulilasit • 4-pyöräsuuntaukset • Automaattivaihteiston huuhtelut • Renkaat • Hitsaustyöt Asianajaja on asianajajaluetteloon hyväksytty lakimies, jolla on säädetty kokemus ja taito. Yleiset palvelut • Jätesäiliöiden myynti • Jätesäiliöiden tyhjennykset • Sakoja umpikaivojen tyhjennykset • Viemärien avaukset, pesut ja kuvaukset viemärikameralla • Katujen, pihojen ym. 050 315 5849 050 315 5849 050 315 5849 NETTIAJANVARAUS www.aijanhammas.fi Kainuuntie 88, Kuhmo p. 044 202 3958 • Kainuuntie 88 II krs, 88900 KUHMO • Koivukoskenkatu 15 L 3 , 87100 KAJAANI Työsuoritukset P. 045 874 1077 Päivi Komulainen lähihoitaja, jalkahoidon at suorit. 044 745 2250, www.kalevalantt.fi • Kelan kuntoutus • Fysikaaliset ja hyvän olon hoidot • Ateriapalvelut kotiin vietynä • Kokousja juhlapalvelut • Sairaanhoitoja hoivapalvelut kotiin Väinämöinen 2, KUHMO Puh. Eine | 050 315 5849 eine.kotamaa@slpmedia.. Kiinteistönvälitys . 044 554 4850 Manikyyripalvelut Nuohouspalvelut Kuljetuspalvelut Puutavaraliikkeet AA-ryhmä kokoontuu ke klo 19 ja su klo 18. Kauppaja arviokirjojen laadinta . 48€) tulisija ja hormi taajamassa Tammikuun ajan Mikko p. 045 7731 6800 Koulukatu 13-15, Kuhmo Koulukatu 5, 88900 KUHMO Puh. (08) 652 0055 TEITÄ PALVELEVAT Juha, Salla, Siiri ja Elina S. Ota yhteyttä! Maija Kyllönen, Virkatie 2 p. 0400 125 587 Petri p. 010 219 5600 • Tilintarkastukset • Kirjanpidot • Yritysjärjestelyt/ sukupolvenvaihdokset • Perukirjat/ perinnönjaot Tilija Tarkastustoimisto Ari Piirainen Oy Puh. 0400 296 261 Minna 0500 160 029 Jalkaterapeutti 040 126 3110 Koulukatu 14 Eläinlääkärit Hammasteknikot ja -lääkärit Rajakatu 36, p. Asianajotoimistot hoitavat myös maksuttomia oikeudenkäyntejä. Kynsiartisti Ene Manikyyri, geelilakkaus, rakennekynnet p. (08) 655 0621 KODINKONEET ja KODINELEKTRONIIKKA: • Kylmälaitteet • Pesukoneet • Televisiot • Kodinkoneasennukset PAIKALLISTA PALVELUA • LVI-asennukset • Urakointi • Lämpöpumput • LVI-tarvikkeet ja vesikalusteet Avoinna ma-pe klo 7-16 Koulukatu 10 p. MÄTÄSTYKSET, OJANKAIVUT . rakennuspeltityöt Jauratie 8, Kuhmo ik.peltitarvike@gmail.com IK-PELTITARVIKE OY . Koulukatu 9, Kuhmo, p. Asianajajan toimintaa valvovat asianajajaliitto ja oikeuskansleri. 044 235 4268 TULISIJAMYYNTI, ASENNUS JA KORJAUKSET: WarmaUuni, NunnaUuni, Tiileri ja PorinMatti • Muuraus • Ilmastoinnin puhdistus • Pihaja ongelmapuiden kaato • Remontit • Lumenpudotukset, lumityöt ym.. 040 934 6665 info@ap-remontit.fi www.ap-remontit.fi Palvelut asumiseen, turvallisuuteen, puhtaanapitoon ja rakentamiseen. Mainokset • esitteet • asiakaslehdet • ?yerit • julisteet Logot ja yritysilmeet • nettibannerit Katso lisää www.kaistadesign.. 08 652 0924 Parturi-kampaamo Vienantie 33, p. 050 315 5849 1 x 31 mm 88 € + alv / kk 050 315 5849 p. tulosta säännöt ja hintalaput Myynti: Suomussalmi 044 982 4037 sani.keranen@kiantakeittiot.com Kuhmo 044 989 0699 tanja.kinnunen@kiantakeittiot.com Tuotanto 044 976 0985 tenho.kela@kiantakeittiot.com keittiökalusteet ja -remontit kalusteiden ovenvaihdot liukuovet, komerot wcja kylpyhuonekalusteet mittaus, suunnittelu, asennus l l l l l KIANTA KEITTIÖT REMONTIT laadukkaasti, siististi ja ammattitaidolla Aki Pääkkönen p. 08 655 0167 Koulukatu 13-15 Henry 044 332 9016 Ari 040 574 6997 kuhmontietokonehuolto.. 044 250 8513 kari.paakkonen@kuhmo.net . 044 235 4268 (norm. Myynnissä POLTTOPUURANKAA KAIKKI SÄHKÖALAN PALVELUT, LAITTEET JA TARVIKKEET. 040 187 5375 Profiilipellit, saumakatot, vesikourut, kattoturvatuotteet, listat ja piipunpellitykset ym. 040 2211 234, Koulukatu 13-15 2 x 31 mm palveluhakemistossa 164 € + alv / kk Varaa oma mainospaikkasi p. 045 625 8986 ROKULI HAMMAS OY ma-to klo 9-18, pe klo 9-17 facebook.com/vesitorninkirppis PIILOLANTIE 47, p
08 652 0924 Parturi-kampaamo Vienantie 33, p. Tutustu myös asennettuihin kohteisiimme Facebookissa! Sudenpolku 18, p. 48€) tulisija ja hormi taajamassa Tammikuun ajan Mikko p. Yleiset palvelut • Jätesäiliöiden myynti • Jätesäiliöiden tyhjennykset • Sakoja umpikaivojen tyhjennykset • Viemärien avaukset, pesut ja kuvaukset viemärikameralla • Katujen, pihojen ym. 040 506 2121 Vanhusten ateriapalvelut pitopalvelu Maikkuli Oy Kotileipomot ja pitopalvelut Juhlat, muistotilaisuudet 0400 202 833 juttuakahvila.fi P. Miina | 010 665 7216 miina@kaistadesign.. Kuntohoitaja/hieroja Katja Kukila HO HOIITO TO SOPPI P. 044 235 4268 TULISIJAMYYNTI, ASENNUS JA KORJAUKSET: WarmaUuni, NunnaUuni, Tiileri ja PorinMatti • Muuraus • Ilmastoinnin puhdistus • Pihaja ongelmapuiden kaato • Remontit • Lumenpudotukset, lumityöt ym.. 045 7731 6800 Koulukatu 13-15, Kuhmo Koulukatu 5, 88900 KUHMO Puh. 045 690 8249 www.kuhmontyovire.fi . Mainokset • esitteet • asiakaslehdet • ?yerit • julisteet Logot ja yritysilmeet • nettibannerit Katso lisää www.kaistadesign.. Asianajotoimistot hoitavat myös maksuttomia oikeudenkäyntejä. 050 315 5849 050 315 5849 050 315 5849 NETTIAJANVARAUS www.aijanhammas.fi Kainuuntie 88, Kuhmo p. (08) 652 0055 TEITÄ PALVELEVAT Juha, Salla, Siiri ja Elina S. 0400 296 261 Minna 0500 160 029 Jalkaterapeutti 040 126 3110 Koulukatu 14 Eläinlääkärit Hammasteknikot ja -lääkärit Rajakatu 36, p. 044 235 4268 (norm. 040 531 2449 • siivousja hoivatyöt • puutarhaja sekatyöt Puusepänkatu 16, p. 040 2211 234, Koulukatu 13-15 2 x 31 mm palveluhakemistossa 164 € + alv / kk Varaa oma mainospaikkasi p. MÄTÄSTYKSET, OJANKAIVUT . MAIJA IMMONEN Kainuuntie 88, p. Kainuuntie 92, KUHMO Puh. Asianajajan toimintaa valvovat asianajajaliitto ja oikeuskansleri. 08 653 0410, korjaamo p. ISTUTUKSET, TAIMIKONHOITO . 044 745 2250, www.kalevalantt.fi • Kelan kuntoutus • Fysikaaliset ja hyvän olon hoidot • Ateriapalvelut kotiin vietynä • Kokousja juhlapalvelut • Sairaanhoitoja hoivapalvelut kotiin Väinämöinen 2, KUHMO Puh. 044 353 1007 Ajavaraus myös netissä www.salonmammamia.fi ma-pe 8-18, la 9-15 * Parturi-kampaamopalvelut * Kauneushoitola p. 0400 293 411 Kainuuntie 99, Kuhmo VELI KINNUNEN KY • maanrakennustyöt kaivinkoneilla ja pyöräkuormaajalla • lavettija maa-aineskuljetukset • JITA-jätevesijärjestelmät ja rumpuputket • betoniset rumpu/kaivonrenkaat • Rumtec-teräsrummut Jouni & 0400 385 769 www.velikinnunenky.fi Mainostoimistopalvelut Monikanavaista markkinointia kaikilla välineillä, kaikissa medioissa. rakennuspeltityöt Jauratie 8, Kuhmo ik.peltitarvike@gmail.com IK-PELTITARVIKE OY . tammikuuta 2022 – KUHMOLAINEN 21 Asianajajat Autokorjaamot Kierrätys Metsänhoitopalvelut Monialapalvelut Kiinteistönvälitys Paikallista ja parasta palvelua! www.kuhmolainen.fi Työsuoritukset Parturi-kampaamot Rakennuspalvelut Varaa oma mainospaikkasi p. 050 373 7895 Kainuuntie 91 Erikoishoitolat Hierojat Valokuvausliikkeet www.m-ekuva.fi Koulukatu 8 Avoinna ma, ti, to klo 9 – 17, muulloin sopimuksen mukaan p. 044 978 9566 www.care4u.fi, info@care4u.fi Sammuttimet ja sammutinhuollot Kainuuntie 101, 88900 Kuhmo P. Ota yhteyttä! Maija Kyllönen, Virkatie 2 p. (08) 655 0621 KODINKONEET ja KODINELEKTRONIIKKA: • Kylmälaitteet • Pesukoneet • Televisiot • Kodinkoneasennukset PAIKALLISTA PALVELUA • LVI-asennukset • Urakointi • Lämpöpumput • LVI-tarvikkeet ja vesikalusteet Avoinna ma-pe klo 7-16 Koulukatu 10 p. 08 655 7111/vaihde www.hyvinvointisampo.fi Palvelut myös yksityisasiakkaille • Lääkärin-, sairaanja terveydenhoitajan palvelut • Laboratoriopalvelut • Fysioterapia, jalkahoidot • Ensiapukoulutukset Koulukatu 20 Kuhmo LOUNAS joka päivä 10.30–13.30 Kotileipomot ja pitopalvelut Aki Nieminen puh. 045 874 1077 Päivi Komulainen lähihoitaja, jalkahoidon at suorit. PUUNKORJUU hankintana ja pystykaupalla, myös ENERGIAPUUKOHTEET . 040 537 2930 l SAHATAVARAT l HÖYLÄTAVARAT l LISTAT l LEVYT l OVET l KESTOPUUT • ERISTEET • YM RAKENNUSTARVIKKEET Puutavaraa rakentamiseen : Palvelemme ma – pe 8 – 16, la suljettu Katso tarjouksemme kotisivuiltamme www.puuhanski.com Sami p. Kiinteistönvälitys . Kynsiartisti Ene Manikyyri, geelilakkaus, rakennekynnet p. 044 554 8331 www.suunnittelueevakaisa.fi Suunnittelutoimisto Eeva-Kaisa *rakennuslupakuvat Tilitoimistot Koulukatu 14, 88900 Kuhmo, p. pesut ja kastelut • Siirtolavat ja kontit 8 35 m 3 , vuokraukset ja tyhjennykset • ADR-kuljetukset • Arkistojen tuhoukset • Siirrettävät wc:t (Baja-Maja) 8 kpl Ympäristölogistiikka ja kuljetus JÄTEKULJETUKSET Koulukatu 12, 88900 KUHMO Jätepakkaaja-auto 044 294 0901 Loka-auto (24 h) 044 294 0900 Toimisto (08) 653 0121 jateyhtyma@kuhmo.net www.jateyhtyma.fi METSÄTYÖ Kari Pääkkönen p. 0400 120 481 hannu.karhu@asianajotoimistokarhu.fi Avoinna ke klo 9-16 tai sopimuksen mukaan NUOHOUS 35€ Mikko p. varaa myyntipaikkoja . Myynnissä POLTTOPUURANKAA KAIKKI SÄHKÖALAN PALVELUT, LAITTEET JA TARVIKKEET. Kauppaja arviokirjojen laadinta . Eine | 050 315 5849 eine.kotamaa@slpmedia.. 050 315 5849 1 x 31 mm 88 € + alv / kk 050 315 5849 p. 040 934 6665 info@ap-remontit.fi www.ap-remontit.fi Palvelut asumiseen, turvallisuuteen, puhtaanapitoon ja rakentamiseen. 08 655 0167 Koulukatu 13-15 Henry 044 332 9016 Ari 040 574 6997 kuhmontietokonehuolto.. Koulukatu 9, Kuhmo, p. Tiistaina 11. 0400 889 672 Myös Kainuuntie 117, 88900 Kuhmo, www.varikkosuora.fi AVOINNA: ma-pe klo 7.30-17.00 Myymälä p. 040 722 3909, Kainuuntie 86 KOULUTETTU Kiertävä hieroja, Kalevalainen jäsenkorjaaja puh. 040 187 5375 Profiilipellit, saumakatot, vesikourut, kattoturvatuotteet, listat ja piipunpellitykset ym. • HUOLTO • MYYNTI • tietokoneet • puhelimet • televisiot • riistakamerat • valvontakamerat • aurinkosähköjärjestelmät • Tracker-koiratutkat ma-pe klo 9.00-16.30 Lääkäripalvelut RISTO HAVERINEN Puh. 0400 125 587 Petri p. Uutena palveluna nyt myös piirustusten tulostus ja skannauspalvelu. 044 554 4850 Manikyyripalvelut Nuohouspalvelut Kuljetuspalvelut Puutavaraliikkeet AA-ryhmä kokoontuu ke klo 19 ja su klo 18. Rajakatu 52, Tarinatupa Onko alkoholiongelmia. 0400 901943 aki.nieminen@kuhmonikkuna.com www.kuhmonikkuna.fi MUISTA KOTITALOUSVÄHENNYS! MAX. Kaupanvahvistus Kiinteistönvälitys Anita Mikkonen Oy LKV Anita Mikkonen, YKV, LKV Koulukatu 14 p. 045 213 2920 anita@anitamikkonen.fi Koulukatu 13-15 88900 KUHMO Puh. 045 625 8986 ROKULI HAMMAS OY ma-to klo 9-18, pe klo 9-17 facebook.com/vesitorninkirppis PIILOLANTIE 47, p. 4800€/ KOTITALOUS www.kuhmonikkuna.com Tommi Moilanen 044 974 1924 KUHMON IKKUNA Pyydä ilmainen tarjous ikkunaja ulko-ovi remontistasi, toteutamme suunnittelun toiveidesi mukaisesti. 044 202 3958 • Kainuuntie 88 II krs, 88900 KUHMO • Koivukoskenkatu 15 L 3 , 87100 KAJAANI Työsuoritukset P. 044 250 8513 kari.paakkonen@kuhmo.net . 010 219 5600 • Tilintarkastukset • Kirjanpidot • Yritysjärjestelyt/ sukupolvenvaihdokset • Perukirjat/ perinnönjaot Tilija Tarkastustoimisto Ari Piirainen Oy Puh. www.jalkasalonkihyvahoiva.com Jalkahoidot Fysioterapiapalvelut ATK-palvelut Myös perusjalkahoidot. 0400 295 966, 040 752 4999 www.paikallis-sahko.fi KAJAANI | KUHMO | SOTKAMO | SUOMUSSALMI | KUUSAMO | OULU | KUOPIO ELÄINLÄÄKÄRI Sari Sievänen p. 08 6520 066 myynti@varikkosuora.fi, korjaamo@varikkosuora.fi • Määräaikaishuollot • Ilmastointihuollot • Tuulilasit • 4-pyöräsuuntaukset • Automaattivaihteiston huuhtelut • Renkaat • Hitsaustyöt Asianajaja on asianajajaluetteloon hyväksytty lakimies, jolla on säädetty kokemus ja taito. tulosta säännöt ja hintalaput Myynti: Suomussalmi 044 982 4037 sani.keranen@kiantakeittiot.com Kuhmo 044 989 0699 tanja.kinnunen@kiantakeittiot.com Tuotanto 044 976 0985 tenho.kela@kiantakeittiot.com keittiökalusteet ja -remontit kalusteiden ovenvaihdot liukuovet, komerot wcja kylpyhuonekalusteet mittaus, suunnittelu, asennus l l l l l KIANTA KEITTIÖT REMONTIT laadukkaasti, siististi ja ammattitaidolla Aki Pääkkönen p
M ak sa ja : He le na Aa lto ne n 293. pertti.granqvist@outlook.com 040 541 8696 Pertti Granqvist, Sotkamo eläkeläinen, toimittaja 75 Motto: ”Itsestäänselvyyksiä ei ole ja kyseenalaistaminen kannattaa aina.” Ennakkoäänestys 12.-18.1.2022 Vaalipäivä 23.1.2022 Jouni Heikkinen Ari Karppanen Ari Korhonen Hannu Korhonen Saara Lukkari Marko Mustonen Sirpa Mustonen Minna Ronkainen Pasi Ronkainen 12 21 26 27 38 44 60 59 45 https://vaalit.perussuomalaiset.fi/aluevaalit/alue/kainuu Eläkeläinen, Yrittäjä Vartija Poliisi Eläkeläinen Lähihoitaja Myyntipäällikkö Myyjä Veturinkuljettaja, Yrittäjä Prosessinhoitaja, Yrittäjä Sotkamon torilla TAVATAAN ! klo 11-14 LA 15.1.2022 LA 22.1.2022 Sekä kelie n sallie ssa myös välip äivin äkin seura a some / fb ilmoi ttelu a ! Sotkamon Perussuomalaiset Helena Aaltonen Hyvinvoinnin puolesta koko Kainuussa, laajalla kokemuksella. Silloin Kiva HT:n Kalle Heikkinen vei kuhmolaisjoukkueen johtoon ylivoimamaalilla Konsta Vihosen toimiessa syöttäjänä. 22 URHEILU&LIIKUNTA KUHMOLAINEN – Tiistaina 11. Kiva HT on sarjassaan neljäs, kun taas VTS putosi seitsemänneksi. – Kaiken kaikkiaan kokonaispeli Kiva HT selätti Vuokatti Team Sportin luvuin 6-4. Pian VTS kuitenkin pääsi tasoittamaan 2 -2 tilanteeseen. Toisessa erässä kotijoukkue kiri johtoon, kun Ville Määttä laukoi maalin Eetu Leinosen ja Tuomas Kyllösen syötöistä. Esimerkiksi ensimmäinen erä alkoi kolmella Kiva HT:n kaksiminuuttisella, jotka tulivat perä jälkeen. JARNO HILTUNEN KOKEMUSTA JA NÄKEMYSTÄ Harri Peltola maanviljelijä, pormestari M ak sa ja : Ha rri Pe lto la 350 Tervettä maalaisjärkeä päätöksentekoon soten ja pelastuslaitoksen toiminnasta. Ensin sotkamolaisjoukkue tasoitti tilanteen, mutta pian Kiva HT:n Tuomas Ahtosen maali vei kuhmolaiset jälleen johtopaikalle. Erätauolle lähdettiin 3-2 tilanteesta kotijoukkueen hyväksi. Kiva HT voittoon kotiottelussa, VTS kukistui kahdella maalilla KIVA HT-VTS . Kuhmolaisjoukkue pääsi kuitenkin tasoittamaan erän puolivälin jälkeen: maalin teki Jussi Heikkinen. Vaikka ottelu oli hiukan sekavan oloinen, vauhtia siitä ei puuttunut. Molemmat joukkueet pelasivat vauhdikasta peliä ja hyökäyspäässä kovasti karvattiin. Pistemiehet: Kiva HT: Kalle Heikkinen 1+1, Ville Määttä: 1+1, Tommi Klemetti 0+2, Arttu Heikkinen 1+0, Jussi Heikkinen 1+0, Anton Ovchinnikov 1+0, Tuomas Ahtonen 1+0, Konsta Vihonen 0+1, Tuomas Kyllönen 0+1, Eetu Leinonen 0+1, Valtteri Määttä 0+1, Juho-Ville Kyllönen 0+1. . Valtteri Määttä ja Ville Määttä toimivat syöttäjinä. Erän lopussa VTS sai aikalisän ja otti maalivahdin ulos, jolloin Arttu Heikkinen viimeisteli kuhmolaisjoukkueen voiton laukaisemalla kiekon sotkamolaisten tyhjään maaliin. . VTS:lle tuli kaksi perättäistä rangaistusta muutaman minuutin eroilla. Jäähyjä kuitenkin oli kuhmolaisjoukkueen näkökulmasta hiukan liikaa. . . Syöttäjänä toimi Tommi Klemetti. Maalivahdit: Kiva HT:n Oskari Huotari: 12 + 5 + 8 = 25, VTS:n Janne Savolainen: 6 + 12 + 9 = 27 . . Vastustaja hyödynsi Kiva HT:n pienet virheet maalinteossa. . Kuhmolaisten maalivahti otti etenkin lopussa kiinni ”pahoja koppeja”. Rangaistukset: 12-6 . Vauhdikas ottelu vei kuhmolaiset voittoon. Kolmannessa erässä ottelutilanteet vaihtelivat kiivaassa tahdissa. – Kyllä me parempia oltiin, että minun mielestä pisteet ansaittiin, kuittasi valmentaja Juha Ahtonen ottelun jälkeen. tammikuuta 2022 Jarno Hiltunen Kuhmossa pelatussa II divisioonan jääkiekko-ottelussa Kiva HT otti voiton VTS:tä lopputuloksella 6-4 erien ollessa 1-1,2-1 ja 3-2. – Huotarin Oskari pelasi tosi hyvin maalilla. Kiva HT voitti erän luvuin 3-2. – Oman pään pelaaminen on silleen, että rauhallisella, kontrolloidulla lähdöllä ollaan hyvin pelattu, mutta VTS on porukka, joka tulee tosi kovaa päälle, Ahtonen totesi. Erät:1-1,2-1 ja 3-2. VTS tasoitti, jonka jälkeen oli taas kuhmolaisten vuoro: Anton Ovchinnikovin maali Tommi Klemetin ja Kalle Heikkisen syötöistä toi taululle luvut 5-4. Lopputulos: 6-4 . oli hyvä, kiitti Ahtonen. Ottelun avausmaalin vei nimiinsä VTS ensimäisessä erässä
PÄIVYRI Tänään on tiistai 11. Kaikki huomioidaan. asiakaspalvelu.kuhmolainen@slpmedia.fi aineistot@slpmedia.fi toimitus.kuhmolainen@slpmedia.fi Henk.koht. Lehdellä on täydet oikeudet kaikkeen julkaistavaksi lähetettyyn aineistoon. 84€ 4 kk maksuvälillä ............ Tapahtumien Kuhmo Juminkeossa on avautuu keskiviikkona valokuvanäyttely Vepsänmaalta. Ti laaja voi kieltää tietojensa käytön em. puhelinpalvelu 010 665 9012 klo 9-15 Sähköpostit: ......................... lakko) tai asiakkaasta johtuvan syyn vuoksi voi julkaista ilmoitusta, lehti ei vastaa ilmoittajalle aiheutuneesta vahingosta. tammikuuta 2022 – KUHMOLAINEN 23 Sitoutumaton – Uutismedian liiton jäsenlehti 10.7.1959 Päätoimittaja........................ Suomen kansan sananlasku Ostetaan Mopedi. 228€ (hinnat sis. Elokuva kertoo prinsessa Dianan ja prinssi Charlesin avioliitosta, sen aiheuttamista vaikeuksista ja Dianan viimeisistä ajoista. puhelinpalvelu klo 8-16 Myyntipäällikkö Eine Kotamaa 050 315 5849 ..................................................... Kiellot ja kyselyt rekisteriselosteesta kir jallisina ja allekirjoitettuina osoitteeseen: Kuhmolainen, Kainuuntie 103, 88900 Kuhmo. 0295 023 062, anu.nurkkala@ely-keskus.fi. klo 13.00 ja Tarinatuvan jumppa to 13.1. tarkoituksiin ilmoittamalla siitä Kuhmolaisen asiakaspalveluun. Myyntijohtaja Kirsi Kela 044 332 5332 Julkaisupäivät: ..................... MARKKU NIEMINEN Asiakaspalvelupisteemme on suljettu toistaiseksi. tammikuuta 2022 Aurinko nousee kello 09.38 ja laskee kello 14.42 Nimipäiviään viettävät: Ti: Kari, Karri Ke: Toini To: Nuutti Pe: Sakari, Saku, Sasu La: Solja Su: Ilmari, Ilmo Ma: Toni, Anton, Antto, Anttoni Ti: Laura, Rukouspäivä Paljon maalla viisaita, kun merellä sattuu vahinko. Kuhmolaisella on oikeus käyttää ja luovuttaa rekisterissä olevia tietoja suoramarkkinointiin, etämyyntiin sekä mielipideja markkinatutkimuk siin henkilötietolain mu kaisesti. 010 665 9012 asiakaspalvelu.kuhmolainen@slpmedia.fi www.slpkustannus.fi/lukijailmoitukset ALUEVAALIT 2022 KUHMOSSA VARSINAINEN VAALITOIMITUS Digija väestötietovirasto huolehtii siitä, että äänioikeutettujen ilmoituskortit lähetetään viimeistään 24. päivänä ennen vaalipäivää niille äänioikeutetuille, joiden osoite on tiedossa. Tiedoksisaannin katsotaan tapahtuneen seitsemäntenä päivänä julkaisuajankohdasta. SLP Kustannus Oy Painopaikka: ........................ alv 10 %) Ma – la klo 7.00 – 11.00 Puhelut palvelunumeroon ovat maksuttomia www.kuhmolainen.fi TILAUSHINNAT SEURAT SEURAT Kuhmon Selkäyhdistys Ry:n jumpat alkavat vko:lla 2. 0787-5312 (painettu) ISSN: .................................... Mari Heikura 040 754 3579 Toimittaja Jarno Hiltunen 050 430 7458 Toimittaja Antero Komulainen 050 566 2493 Konttori suljettu .................. Kainuuntie 103, 88900 Kuhmo Puhelin: ................................ PÖRSSI • p. Muistutukset on tehtävä viimeistään kahdeksan (8) päivän kuluessa ilmoituksen julkaisemisesta. Vastuu virheistä ja huomautukset: Lehden suurin vastuu hyväksytyn ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä tai ilmoituksen poisjäännistä on ilmoituksen hinta. Mikäli lehti ei ylivoimaisen esteen (esim. 8 kappaletta Kivikylän tuotteita KONTINJOEN HERKKUKULMA KONTINJOEN MYYMÄLÄ SULJETTU TOISTAISEKSI puh. 156€ 6 kk maksuvälillä ............ Tiistaina 11. Lisätietoja antaa Kainuun ELY-keskuksen alueidenkäytön asiantuntija Anu Nurkkala, puh. Kainuun ELY ilmoittaa, että se julkaisee hallintolain 62 § ja 63 §:n nojalla verkkosivuilla yleistiedoksiannon, joka koskee rakennusperintölain 7 §:n (1085/2020) mukaista kuulemista, Salpalinjan merkittävimpien kohteiden suojelu Kainuussa (Kuhmo: Jyrkänkangas ja Saunajärvi sekä Suomussalmi: Purasjoen puolustusasema). 050 307 5439 KIVIKYLÄN MYYNTIAUTO KUHMON TORILLA KESKIVIIKKONA KLO 09.00 14.00 MAKKARAKASSI 10 € sis. Palvelemme puhelimitse maanantaista perjantaihin klo 9 – 15 010 665 9012 Puhelun hinta 8,35 snt/puhelu + 16,69 snt/min Palvelemme sähköpostilla asiakaspalvelu.kuhmolainen@slpmedia.fi Jakelupäivystys maanantaista lauantaihin klo 7 – 11 0800 95505 (maksuton numero) kuhmolainen.fi HERKKUKASSI 20 € sis. K-12, 2 h 28 min Kuhmon Pajakkakino: Spencer (12), to 15:00, Pajakkakino. Ilmoitus on julkaistu 11.1.2022 vaikutusalueen paikallislehdissä sekä Kainuun ELY-keskuksen Kuulutukset ja ilmoitukset -verkkosivulla (www.ely-keskus.fi/kuulutukset Kainuu), jossa myös asiakirjat ovat nähtävillä. Ilmoituskortin puuttuminen ei kuitenkaan estä äänioikeutettua äänestämästä. 050 307 5439 puh. 56€ Vuosikerta .................... 0500 587 896. Kuntosali Syke ti 11.1. Lehti toimitetaan ylivoimainen este (lakko ym.) varauksin. Markku Niemisen valokuvanäyttely Vepsänmaalta. Tervetuloa mukaan! Kuhmon Eläkeläiset ry. Muut Kuhmo Jäälyhtytapahtuma PERUTTU!, la 15:00, Nivankylän kyläyhdistys ry Kuhmo. Kuhmossa 11.1.2022 KUHMON KAUPUNGIN KESKUSVAALILAUTAKUNTA Timo Heikkilä Juhana Juntunen puheenjohtaja sihteeri Elokuvat Kuhmo Kuhmon Pajakkakino: SpiderMan: No Way Home (12), ti 18:00, Pajakkakino. 4 kappaletta Kivikylän tuotteita MAALAISHYYTELÖ KESKIVIIKKONA HYVÄRISEN LEIPOMON KUUMA KUKOT KLO 9 ALKAEN SAVUKYLKI tai KASSLER MYYNTIAUTOISSA MUKANA KAALIKÄÄRYLEET JA PALVARIN HERNEKEITTOA 3 PURKKIA / 5€. 2243-173X (verkkojulkaisu) 010 Yritysnumeroon soittaminen maksaa 8,35 snt/ puhelu + 16,69 snt/minuutti (sis. Asiakasrekisteri: Kuhmolaisen asiakasrekisterissä olevia tietoja käytetään asiakassuhteen ylläpitoon ja hoitoon. Varsinaisena vaalipäivänä sunnuntaina 23.1.2022 voi äänestää vain ilmoituskorttiin merkityssä äänestyspaikassa. Perjantaikerho, jumppa ja laulupiiri perutaan toistaiseksi. Ilmoituskortti pyydetään säilyttämään ja esittämään äänestyspaikalla äänestyksen jouduttamiseksi. alv 24 %). Tuttu supersankarimme Spider-Man on paljastunut, joka pakottaa hänet pyytämään apua Doctor Strangelta mutta se aiheuttaakin uusia, ennalta-arvaamattomia haasteita. 0800 95 505 MAHDOLLISET JAKELUHÄIRIÖT Kestotilaus 12 kk maksuvälillä ........ klo 18.00. tiistai: aineistot perjantaina klo 16 perjantai: aineistot keskiviikkona klo 16 Kainuun pörssi: aineistot tiistaina klo 10 Kustantaja: ........................... Ilmoitukset ja tilaukset 010 665 9012 (ma-pe klo 9-15) Mediamyynti: ....................... Varsinainen vaalitoimitus suoritetaan sunnuntaina 23.1.2022 eri äänestysalueilla seuraavissa paikoissa: 001 HIETAPERÄN ÄÄNESTYSALUE Hietaperän koulu, Pohjoispuolentie 2091 002 IIVANTIIRAN ÄÄNESTYSALUE Iivantiiran entinen koulu, Kekkostie 4264 003 LENTIIRAN ÄÄNESTYSALUE Lentiiran entinen koulu, Lentiirantie 4255 004 KORPISALMI-SAARIKOSKEN Kuhmo-talo, ÄÄNESTYSALUE Koulukatu 1 Äänestystoimitus alkaa vaalipäivänä kello 9.00 ja jatkuu yhtäjaksoisesti kello 20.00 asti. Tietosuojaseloste on nähtävissä lehden konttorissa tai osoitteessa www.kuhmolainen.fi. Kulttuuri Kuhmo Vauktan unen süles, ti 12:00 / ke 12:00 / to 12:00 / pe 12:00 / ma 12:00, Juminkeko. (Koronarajoitusten salliessa). sähköpostit ....... P. Suomalainen Lehtipaino Oy, Kajaani ISSN: .................................... etunimi.sukunimi@slpmedia.fi Osoite: .................................. • asiakaspalvelu.kuhmolainen@ slpmedia.fi • www.slpkustannus.fi/lukijailmoitukset ely-keskus.fi Ilmoitus yleistiedoksiannosta rakennussuojeluasiassa Kainuun elinkeino-, liikenneja ympäristökeskuksessa on 18.2.2020 tullut vireille Museoviraston esityksestä Salpalinjan merkittävimpien kohteiden suojelu Kainuussa rakennusperintölain (498/2010) mukaisena asiana
???. ????. ?. ????. Kajaani Kuhmo Sotkamo ?12°C 4 ?17°C 2 ?13°C 4 ke to pe Joensuu Kajaani Lahti Oulu Rovaniemi Pori Jyväskylä Helsinki Tampere Turku Vaasa Kemi 1 ?1 ?1 1 ?1 1 ?3 ?2 ?7 4 5 4 ?3 4 3 ?2 ?1 4 3 2 ?1 ?4 1 ?4 ?1 ?3 ?5 ?1 ?4 ?12 ?7 ?19 ?14 ?8 ?13 ?8 ?9 9 3 14 12. Päivälämpötila ?14...?19 astetta, myöhemmin pakkanen on heikompaa. ????????. ???????. ??????. ???????????????. ????????????????. ???????????????. 24 KUHMOLAINEN – Tiistaina 11. ?. ????????. ???????. ?????. ??????????. ????????. ???????. ?. ????. ?????. ????. ???. ?. ???????????. ?. ???????. ????????. ?. ???????. tammikuuta 2022 ?. ???????????????. ???????. ???. Vähitellen lisääntyvää pilvisyyttä mutta vasta yöllä lumisadetta. ???????. ?????????????????. Lämmintä Suomessa toissapäivänä Kylmää toissapäivänä Paikallisennuste tänään Kotimaa iltapäivällä Kotimaa 20 25 30 15 10 5 0?C +5 +10 +15 +20 +25 +30 Odotettavissa tänään Kainuussa Sää vuosi sitten KUHMO Nurmes Valtimo Meteorologi Juha Föhr ?17 ?17 ?18 ?19 4 Keskiviikkona Torstaina Perjantaina Lauantaina ?7°C 6 ?2°C 5 ?7°C 5 ?9°C 5 Bogskär +2,7 °C Muonio ?32,1 °C Vähitellen voimistuvaa etelätuulta. ?????. ??????????. ??. ?. ????. ???. ????????. ??????????????. ???. ??????. ????????????????. ?. ??????. ?. ?????. ???????
#soteuudistus #kainuunhyvinvointialue Kainuun hyvinvointialueen tiedotelehti tammikuu 2022 K A I N U U N hyvinvointialue Perustietoa Kainuun hyvinvointialueesta, aluevaaleista ja sote-uudistuksesta Millaiset ovat tulevaisuuden soteja pelastuspalvelut Kainuussa. Äänestä aluevaaleissa 23. tammikuuta!
Työllistämme tällä hetkellä noin 90 vakinaista henkilöä sekä sopimuspalokunnissa noin 130 henkilöä yhteensä 12 paloasemalla. Pelastuslaitos jatkaa toimintaansa ensihoidon kanssa uusissa tiloissaan aiempaan tapaan”. Hyvinvointialueen perustaminen tuo meidät entistä tiiviimmin sote-palveluiden yhteyteen ja jatkamme moniammatillista työtä kainuulaisten arjen turvallisuuden eteen”, kertoo Kainuun pelastusjohtaja Anssi Parviainen. ”Perusterveydenhuolto jatkuu aiemman sopimuksen mukaan yksityisen palvelutuottajan toimintana. Sote-uudistuksessa kuntien vastuu kainuulaisten hyvinvoinnin ja terveyden edistämisestä korostuu vahvasti. Kunnat vastaavat jatkossakin muun muassa päivähoidosta, opetuksesta, teknisistä palveluista, liikunnasta ja kulttuurista. Kainuun soten noin 3900 terveydenhuollon, sosiaalihuollon ja tukipalveluiden ammattilaista siirtyvät hyvinvointialueen palvelukseen ensi vuoden alussa – omat tutut hoitajat ja asiakastyöntekijät jatkavat siis edelleen”, toteaa Kainuun soten kuntayhtymän johtaja Maire Ahopelto. Erikoissairaanhoidon osalta Terveystalon sairaala kuten myös Kainuun keskussairaala palvelevat puolankalaisia entiseen tapaan. Myös Puolangan kunnan sote-toiminnot ovat jatkossa järjestämisvastuun osalta samassa kokonaisuudessa. Nämä ovat pääosin julkisia palveluja, ja niitä täydentävät entiseen tapaan yksityiset palveluntuottajat sekä järjestöt. Myös pelastuslaitoksen toiminnot ovat olleet alueellisia jo pitkään. Tämä johtuu jo vuosituhannen alkupuoliskolla tehdyistä isoista rakennemuutoksista, joiden myötä sosiaalija terveydenhuollon toiminnot on järjestetty yhteisessä kuntayhtymässä. Hyvä kainuulainen! Kainuun hyvinvointialue -lehti Julkaisija: Kainuun hyvinvointialueen väliaikainen valmistelutoimielin Päätoimittaja: Terho Pekkala Kuvat: Kainuun sote, Kainuun pelastuslaitos, STM, Teemu Sirviö (kansikuva) Taitto: Kaista Design, Kajaani Paino: Suomalainen Lehtipaino Oy Perustietoa Kainuun hyvinvointialueesta • Asukkaita n. Kainuussa uudistus tarkoittaa käytännössä sitä, että Kainuun pelastuslaitoksen ja Kainuun soten toiminnot sovitetaan yhteen. Hyvinvointialueen toiminnasta on säädetty sitä koskevassa laissa. 70 000 • Paloasemat, sosiaalihuollon palvelut ja terveysasemat kaikissa kunnissa sekä Vuolijoella Käynnissä on yksi suurimpia julkisia palveluita koskeva suomalainen uudistus. Kainuun hyvinvointialueen tiedotelehti | tammikuu 2022 2 Kainuussa sote-uudistus toteutuu monilta osin muuta maata pienemmillä muutoksilla. Suomessa on jatkossa yhteensä 21 hyvinvointialuetta, joista Kainuun maakunta on yksi. Muutos kunnittaisesta toiminnoista maakunnallisiin ei siis enää ole uusi asia kainuulaisille. Tämän vuoksi on tärkeää, että Sinäkin käytät äänioikeuttasi! Hyvinvointialueet velvoitetaan turvaamaan etenkin perusterveydenhuollon ja sosiaalihuollon lähipalvelut. ”Hyvinvointialue ei merkittäviltä osin tuo suuria muutoksia puolankalaisten arkeen”, luonnehtii Puolangan pormestari Harri Peltola. Vuoden 2023 alussa sosiaalija terveydenhuollon sekä pelastustoimen järjestämisvastuu siirtyy kunnilta uusille hyvinvointialueille koko maassa, Helsinkiä lukuun ottamatta. Palvelumuotoja on edelleen kehitettävä esimerkiksi täydentämällä toimipisteissä tarjottavia palveluita verkkopalveluilla ja kotiin tuotavilla palveluilla. ”Järjestämisvastuun muutos ei käytännössä suoraan vaikuta asukkaisiin, eikä edellytä toimenpiteitä kuntalaisilta. Uudistuksen myötä kainuulaiset valitsevat vaaleilla valtuutetut, jotka päättävät hyvinvointialueen toiminnasta, palveluista ja taloudesta. • Terveyskeskussairaalat Kuhmossa, Sotkamossa ja Suomussalmel la · Kainuun keskussairaala Kajaanissa · Henkilöstöä tulevalla hyvinvointialueella on noin 4000 · Vuosibudjetti arviolta 360 – 370 M€ Hoidamme ja turvaamme kainuulaisten arkea – yhdessä. ”Pelastuslaitos vastaa jatkossakin onnettomuuksien ennaltaehkäisystä, pelastustoiminnasta sekä varautumisesta
3 Kainuun hyvinvointialueen tiedotelehti | tammikuu 2022 Sinä valitset hyvinvointialueen päättäjät! Aluevaalit 23.1.2022 Ensimmäiset aluevaalit toimitetaan samalla tavalla kuin kunnalliset vaalit. Valtuusto päättää siis kainuulaisten erikoissairaanhoidon, paikallisten sosiaalija terveyskeskusten, päihdeja mielenterveystyöhön tai vammaisten hoidon, pelastustoiminnan tai lapsiperheiden palveluista. Valtuustossa ei ole kuntakiintiöitä. Vaalipäivänä voi äänestää vain siinä äänestyspaikassa, joka mainitaan äänioikeutetulle lähetetyssä äänioikeusilmoituksessa. Varsinainen vaalipäivä on sunnuntaina 23.1.2022. Äänestyspaikoista ja niiden aukioloajoista saat tarkempaa sinulle lähetystä ilmoituksesta tai oikeusministeriön vaalisivuilta vaalit.fi Hyvinvointialue on oma vaalipiirinsä eli Kainuussakin on mahdollisuus äänestää ehdokkaita koko hyvinvointialueelta, ja tulos lasketaan koko Kainuuta koskien. Valtuusto käyttää ylintä päätösvaltaa ja päättää hyvinvointialueen toiminnasta, palveluista ja taloudesta. Lisätietoja soteja hyvinvointialueiden uudistuksista löydät valtakunnalliselta sivustolta: soteuudistus.fi Äänestää voi myös ennakkoon 12.–18. Ennakkoäänestysaikana äänestyspaikan voi valita vapaasti. Esimerkiksi nopeasti ikääntyvän ja sairastavan sekä harvaan asutun Kainuun tilanne on monilta osin haastava. tammikuuta. Tätä varten kainuulaiset valitsevat päättäjänsä varmistamaan tavoitteiden toteutumisen. Miksi sote-uudistusta tarvitaan. Palvelujärjestelmää on muutettava, jotta voimme ylläpitää turvallisuutta ja hyvinvointia ympäri koko maan. Suomalaiset ikääntyvät ja tarve hoivalle kasvaa. Siksi Kainuussakin tarvitsemme uusia tapoja ja mahdollisuuksia toimia omaan ympäristöömme soveltuvilla tavoilla. Samalla meitä syntyy aiempaa vähemmän, eikä työssäkäyviä ja siten verotuloja ole riittävästi kattamaan palvelutarvetta. Tavoitteena on myös turvata ammattitaitoisen työvoiman saanti. Kainuun aluevaaleissa ehdolla on 379 henkilöä eri poliittisista puolueista. Kyse on siis myös lähipalveluitamme koskevista ratkaisuista vuoden 2023 alusta lukien. maaliskuuta 2022. Päätösvalta on alueen asukkaiden valitsemalla hallinnolla – Äänelläsi on siis merkitystä meidän kaikkien hyvinvointiin! Hyvinvointialueen ja tehtävät ovat hyvin samankaltaisia kuin nykyisten kuntien tai kuntayhtymien päätöksenteossa, mutta jatkossa ne ovat koko aluetta koskevia. tammikuuta. Suomessa hyvinvointialueet ovat väestöltään ja rakenteeltaan erilaisia. Aluevaalien vaalitapa on suhteellinen, avoin listavaali kuten kuntavaaleissa. Neuvolat, terveysasemien vastaanotot, hammaslääkärit, vanhusten hoito, keskussairaala, aikuissosiaalipalvelut, paloasemat tässä muutamia meidän kaikkien arkeen vaikuttavia tärkeitä palveluita. Kaikilla hyvinvointialueilla on jatkossa aluevaltuusto, joka valitaan aluevaaleilla neljän vuoden toimikaudeksi. Valtuutetut edustavat siis suoraan äänestäjiä, eivät esimerkiksi kuntia. Ennakkoäänestys kotimaassa alkaa 12. Suhteellinen vaalitapa tässä tarkoittaa sitä, että puolue saa aluevaltuustoon paikkoja samassa suhteessa kuin se saa ääniä vaaleissa. Kainuussa valitaan 59 aluevaltuutettua, jotka aloittavat toimikautensa 1. Sote-uudistuksen päämääränä on, että kaikki saavat laadukkaita sosiaalija terveyspalveluja yhdenvertaisesti ja että hyvinvointi ja terveyserot kaventuvat. Aluevaaleissa siis kainuulaiset itse valitsevat ketkä päättävät millaisia palveluita maakunnassa jatkossa järjestetään
Vain ratkaisujen myötä voimme varmistaa kainuulaisille hyvin toimivat palvelut. Rahoitusmalli sisältää myös kannusteita kustannusten kasvun hallintaan. talousasioiden, johtamisen, palveluiden, ICT:n sekä eri yhdyspintojen kysymysten ratkomiseksi. Henkilöstön edustajia osallistuu myös hyvinvointialueen työryhmiin ja muihin valmistelutoimiin. Kainuussa siirtyvää henkilöstöä on noin 4000. ”Eri tehtäväkokonaisuuksia varten on koottu viisi päätyöryhmää mm. Aluevaaleissa valittavat uudet päättäjät joutuvat ratkaisemaan mitä ja miten rahoituksella järjestetään eli rahoituksen ja toiminnan suhdetta on jatkuvasti arvioitava. Henkilöstöjärjestöt ja työnantajat neuvottelevat siirroista ja muista yksityiskohdista lakien ja sopimusten mukaisesti. Osapuolet myös tiedottavat henkilöstöä väliaikaisen valmistelutoimielimen toiminnasta ja valmistelun etenemisestä. Hyvinvointialueet organisoidaan tutuilla demokraattisen päätöksenteon menetelmillä. VATEn toimintaa Kainuussa johtaa valmistelujohtaja Timo Korhonen. Kainuun hyvinvointialueen valmistelu. Rahoituksen yksityiskohtia muokataan edelleen uudistuksen toimeenpanon edetessä. Miten hyvinvointialueen palvelut rahoitetaan. Valmistelua haastavat monet eri asiat – talous, osaavan työvoiman saatavuus ja palvelutarpeen kasvu keskeisimpinä ja kokoluokiltaan isoina. Hyvinvointialueet eroavat toisistaan palvelutarpeiden ja muiden taustatekijöiden suhteen. Valtion rahoitus katetaan käytännössä niin, että kustannuksia ja tuloja siirtyy kunnilta hyvinvointialueille. Yksittäisen alueen rahoitus määräytyy erityisesti soten sekä pelastustoimen tarpeiden mukaan. Asukkaat siis valitsevat itseään edustavat valtuutetut, jotka tekevät ratkaisuja alueen palveluita ja hallintoa koskien. euroa. Kainuun hyvinvointialueen tiedotelehti | tammikuu 2022 4 Asukkaiden osallisuus on yksi hyvinvointialueen suunnittelussa ja toteutuksessa huomioitava periaate. Alueet ovat rahoituksen käytön suhteen itsenäisiä, mutta palvelut on turvattava lainsäädännön mukaisesti. Henkilöstö luovutetaan ns. Hyvinvointialueen rahoitus koostuu Kainuussakin pääosin valtion rahoituksesta ja oman toiminnan tuloista. Tule mukaan seuraamaan live-lähetystä ”Miten hyvinvointialuevaalit vaikuttavat kansalaisen arkeen. Isompi tavoite on löytää ratkaisut, joilla tarvittavat hyvinvointipalvelut turvataan myös tulevaisuudessa kaikille kainuulaisille”, kertoo Korhonen. Osallisuutta vahvistetaan myös avoimilla palauteja keskustelutilaisuuksilla, joissa käsitellään ajankohtaisia tai asukkaiden esiin nostamia asioita. Hyvinvointialueilla ei uudistuksen alkaessa ole verotusoikeutta. vanhoina työntekijöinä. Hyvinvointialue huolehtii jatkossa myös nuorisosekä vanhusja vammaisneuvostojen toiminnan järjestämisestä. VATE muodostuu Kainuun kuntien, Kainuun soten sekä pelastuslaitoksen viranhaltijoista. Henkilöstön asema Ennen hyvinvointialueen toiminnan käynnistymistä vuoden 2023 alussa valmistelusta vastaa väliaikainen valmistelutoimielin (VATE), jonka tehtävistä on säädetty uudistusta koskevassa laeissa. Väliaikaisen valmistelutoimielimen yhtenä tehtävänä on suunnitella maakunnan alueen osallisuuden ja yhteistoiminnan järjestelyitä. Ensin on saatava valmiiksi väliaikaishallinto sekä siirtyvän henkilöstön, omaisuuden ja sopimusten selvittäminen. Kunnallisja valtion verotuksen muutokset pyritään tekemään niin, ettei verotus ei kiristy. Kainuun hyvinvointialueella vuoden 2023 budjetti on arviolta noin 360–370 milj. Valmistelussa on mukana esimerkiksi järjestöjen ja muun vapaaehtoistoiminnan edustajia. Kainuun hyvinvointialueen tulee olla myös aidosti hyvä työnantaja osaavan työvoiman varmistamiseksi”, korostaa Timo Korhonen. ”Työ jatkuu myös aluevaltuuston aloituksen jälkeen niin, että toiminnot voidaan siirtää hyvinvointialueelle 1.1.2023. ke 19.1 ja pe 21.1 klo 18-19.30 osoitteessa www.suomen.tv Osallisuus Lisätietoja Kainuun hyvinvointialueen verkkosivut löydät osoitteesta: sote.kainuu.fi/hyvinvointialue Katso myös lisätietoja ja vastauksia yleisimpiin kysymyksiin valtakunnalliselta sivustolta: soteuudistus.fi twitter.com/soteukainuu @kainuunhyvinvointialue @kainuun_hyvinvointialue Koko Suomessa hyvinvointialueille siirtyy yli 200 000 julkisen sektorin työntekijää