Sahatavaran paketoinnissa iltavuoroa aloittamassa Teemu Huotari ja Jussi Klemetti. >> 2 Muistitietoa talteen Kuhmolaislähtöinen Pirita Kähkönen harrastaa korealaisia kamppailulajeja. Antero KomulAinen. Pelkät irtisanomiset ovat lyhytnäköinen malli. Niihin sisältyy olennaisesti vastustajan kunnioittaminen. >> 9 Saikkua, kiitos! Suosittu teatteriesitys terveydenhuollon maailmasta Kuhmoon. >> 5 Kansalaisja työväenopistojen valtakunnallinen muistitiedon keruu päättyy 15. PERUSTETTU 1959 | WWW.KUHMOLAINEN.FI | IRTONUMERO 2,50 € PERJANTAI 11. >> 18 Paljon hakemuksia Oppisopimuksella: Kuhmo Oy sai 46 hakemusta sahaprosessinhoitajan oppisopimuskoulutukseen. Asiantuntijat paikalla! Katso jäätävät kaudenavaustarjoukset liitteestämme tämän lehden sisäsivuilta! paikalla lauantaina! SAMI JAUHOJÄRVI Koulutusja laatupäällikkö Aapo Mikkonen kertoi, että Kuhmo Oy:n sahalaitoksella on suoritettu aikaisemmin 60 ammattitutkintoa työn ohessa. Kymmenen valittiin. LOKAKUUTA 2019 NRO 81 Kirjastot Kainet-kirjastot saivat uudet nettisivut ja uusia toimintoja. päivänä lokakuuta. Yhtiöllä on myös työntekijöidensä joukossa entuudestaan koulutettuja työnohjaajia, jotka hekin saavat saavat marraskuussa vielä täydennyskoulutusta. >> 10 Abba-hittien konsertti-ilta 6 4 1 4 8 8 1 2 6 5 8 5 1 9 4 1 INTERSPORT PIIPPONEN, VUOKATTI AVAUS HIIHTOKAUDEN LA-SU 12.-13.10. >> 15 KAOn konservatorion opiskelijat, 17-henkinen yhtye tulee esittämään ABBAhittejä. >> 6 Pääkirjoitus: Yt-neuvottelujen tärkein tehtävä on katsoa työn tekemisen tapoja
Mutta entäpä oikean, toiselle vahingollisen tiedon levittäminen. Ensimmäinen lukuvuosi oli 1955–56, jolloin koulu toimi vielä palosaseman vesitornin suojissa. Näillä rajoilla vastakkain ovat hyvä ja vaikea tilanne. Muun muassa näitä kysymyksiä pohdimme Tuupalan alakoulun kuudesluokkalaisten kanssa sananvapautta käsittelevillä tunneilla. Hälyttävän moni suomalainen ei tunne sananvapauden tosiasiallista sisältöä, vaan käyttää sitä keppihevosena vaikka minkälaisten lokakampanjoiden oikeuttamiseksi. Costa Rica on vapaan lehdistön maana ainoa lajissaan Amerikan mantereilla, yhtä hyvä tilanne sillä suunnalla on ainoastaan saarivaltio Jamaikalla. Sitä voidaan kehittää vuoteen 1980 mennessä lisäämällä lehmämäärää 400:lla ja keskituotosta lehmää kohti 800 kilolla. RSF:n mukaan lehdistönvapaus on hyvällä tasolla ainoastaan runsaassa kymmenessä maassa koko maailmassa. Työnantajien ja -tekijöiden tulisi neuvottelussa keskittyä etsimään uusia tapoja katsoa työtä ja sen tekemistä. Sosiaalija terveydenhuoltokulujen paisuminen pakottaa etsimään säästöjä kunnan perustoiminnoista, mikä ei ole helppo tehtävä. Nimimerkki Tilastojen taustat V alheellisen tiedon levittäminen on väärin, sen tietää jokainen. Samaan aikaan yhteistoimintaneuvottelut ovat alkamassa myös sote-kuntayhtymässä. Kuhmolaisessa 9.10.1959 esiteltiin Kuhmon maatalouden kehittämissuuntia, kerrottiin kiertävän naisteollisuuskoulun uudesta lukuvuodesta ja uutisoitiin poliisin tekemästä viidennestä pontikkatehdaslöydöstä. Työnantajilla on tässä luonnollisesti suurin vastuu. Taloustilanteesta seuraa raskasta sopeutumista Pääkirjoitus 11.10.2019 Paikallislehti Kuhmolainen, perustettu 10.7.1959 6 Päätoimittaja: Timo Kyllönen 044 332 5320 6 Jakelupäivystys: 0800 955 05 6 Sähköpostit: etunimi.sukunimi@slpmedia.fi K uhmon Teollistamistutkimuksessa todetaan, että kunnan nykyiseen peltoalaan verrattuna on noin 3-kertainen määrä raivaamiskelpoista maata, jonka käyttöönoton tulisi tapahtua etusijassa siellä, missä samalla voitaisiin edistää tervettä kylämuodostusta. Rankki löysi määränpäänsä läheisestä joesta. Ensinnäkin on tiedostettava, että sote-kuntayhtymän taloustilanne velvoittaa sitä toimimaan. Ei lehdistöä, ei riippumatonta tiedonvälitystä. Missään muualla rajanaapureiden ero ei ole niin räikeä kuin Suomen ja Viron Venäjän-rajoilla sekä Nicaraguan ja Costa Rican välisellä rajalla. www.kuhmolainen.fi Onko TE-toimisto nostanut niin sanotusti kädet pystyyn, kun työttömät ja työpaikat eivät kohtaa?. Ratkaisut on kyettävä tekemään yleinen etu edellä. Se on herättänyt kritiikkiä, sillä hoitotyön tekijöiden tiedetään olevan jo nyt erittäin tiukilla. Järjestö on jakanut maat niissä toteutuvan lehdistönvapauden suhteen viiteen luokkaan: hyvä, tyydyttävä, ongelmallinen, vaikea ja erittäin vakava tilanne. Kuhmolainen poliisimies tapasi puuhakkaan tehtailijan pullojen pesussa. Toimittajat ilman rajoja -järjestön (RSF) mukaan Suomi on lehdistönvapaudella mitattuna maailman toiseksi paras maa. A Oikeusvaltio ei kestä yhdenkään tukipylvään murtumista. Lehdistönvapaus ja yksittäisten kansalaisten sananvapaus linkittyvät toisiinsa joko suoraan tai useamman mutkan kautta, mutta niillä on ehdottomasti keskinäinen yhteys. 60 vuotta sitten Kuva Kainuun kirtävän naiskotiteollisuuskoulun edellisen lukuvuoden 1958-59 oppilastöiden näyttelystä Kuhmon kirkonkylän vanhalla kansakoululla. Yleisin syy on ollut se, että lipun hinta on ollut lopulta suurempi kuin mitä tilauksen yhteydessä verkkokaupassa on lippujen hinnaksi esitetty... Arvostelun ohella täytyy muistaa kaksi asiaa. Peruskuntien säästöyritykset omasta toiminnastaan paisuvien sote-kulujen täysimääräiseksi kattamiseksi ovat mahdottomia. Sananvapaus ei ole mielivaltaa Kolumni Timo Kyllönen timo.kyllonen@slpmedia.fi Kirjoittaja on Kuhmolaisen päätoimittaja. lokakuuta 2019 ”Heti kun netistä etsit lipua mainittuun tapahtumaan (KAOn konservatorion Abba-hitit) ensimmäisenä niitä tarjoaa Viagogo. Jos yritän kuvitella sananvapauden tulevaisuutta Suomessa, se ei näytä ongelmattomalta. Mikä antaa periksi ensimmäisenä: lehdistöntai sananvapaus, oikeuskäytännön linja vai viranomaisten valvonta. Suora yhteys näillä vapauksilla on esimerkiksi siten, että sananvapauteen kuuluu myös oikeus vastaanottaa julkista tietoa. Opetettavina aineina ovat olleet kutominen, ompeleminen ja teoreettiset aineet. Nykyisistä pelloista on lähes 55 prosenttia kirkokylän ja Kajaaniin johtavien teiden varressa. päivänä Kainuun II kiertävän naiskotiteollisuuskoulun uusi lukuvuosi. Palstan kokosi toimittaja Antero Komulainen. Raivaamisen ohessa olisi vanhojen viljelysmaiden käyttöä voimaperäistettävä. K uhmon kirkonkylän vanhalla kansakoululla alkoi lokakuun 1. Jos sananvapauden loukkaukset yleistyvät yksityiseksi mielletyssä ja myös julkisessa sanankäytössä, pitkällä aikavälillä kehitys tulee muuttamaan yhteiskuntaa. Hevosten määrä lienee jo laskenut sille tasolle, mikä lienee todennäköistä myös lähitulevaisuudessa. Tämä viime lauantaina hävitetty ”tuotantolaitos” oli viides kuluvana vuonna hävitetyistä pontikkatehtaista. Pelkät irtisanomiset ilman neuvotteluja tehtävänkuvien muutoksista tai jonkin ylimääräisen pois jättämisestä ovat turhia, ja ongelmat ovat edessä uudestaan jonkin ajan kuluttua. Oikeusvaltio ei kestä yhdenkään tukipylvään murtumista. Olemmeko rikkoneet jotakin, jota emme enää osaa korjata. 2 KESKUSTELE KUHMOLAINEN – Perjantaina 11. Luonnonolosuhteet suosivat karjataloutta, joka onkin päätuotantosuuntana. Aihepiiri on vaikea lapsille, mikä ei ole lainkaan yllättävää ottaen huomioon, että sananvapauden käyttäminen näyttää olevan mahdoton tehtävä myös monille aikuisille. Toiseksi on huomattava, että yhteistoimintaneuvottelut ovat ennen kaikkea väline etsiä keinoja työn uudelleen järjestelemiseksi, vaikka yt-menettelyä pidetäänkin nykyään käytännössä irtisanomisten synonyyminä. Opettajana toimi Maija Turunen.. I lmeisesti Kuhmon Teollistamissuunnitelman innoittamana perusti eräs sotkamolainen isäntämies pontikkatehtaan Vepsän kylälle Sotkamon ja Kuhmon rajan läheisyyteen. K uhmon kaupunki on liittynyt Kainuussa Kajaanin ja Paltamon joukkoon ilmoittamalla yhteistoimintaneuvottelut käynnistämisestä talouden tasapainottamiseksi. Juuri tästä kuluttajavirasto varoitti
Metsähallitus haluaa nimenomaan huolehtia virkistysarvoista hakkuun jälkeen siten,että alueella pystyy liikkumaan turvallisesti. Kirjoituksia ei palauteta. 040 750 2090 Janne Sirviö, sijoittaminen ja säästäminen janne.sirvio@lahitapiola.fi Puh. 08 814 2318 Jari Komulainen, yritysasiakkaat jari.komulainen@lahitapiola.fi Puh. Jaakko Mikkola kaupunginvaltuutettu (kd) Kuhmo Kysymys Metsähallitukselle Kirjoittaja kysyy, eikö virheellisesti tehtyä maanmuokkausta voida teettää uudelleen. Uutisvinkit ja tiedustelut: Puhelimitse 044 332 5320, sähköpostitse toimitus.kuhmolainen@slpmedia.fi. Onko sitä esimerkiksi sakotettu väärin tehdystä työstä. 050 597 0340 Asiantuntijamme palvelevat sinua alueellasi: Kuhmon toimisto: MA-PE klo 10-12.00 ja 13.00-15.30, muina aikoina ajanvarauksella. 08 814 2300 Antti Kurkinen, henkilöasiakkaat antti.kurkinen@lahitapiola.fi Puh. Hän ei tiennyt, miten asiassa on toimittu. Minulle kerrottiin, että Kivivaaran metsäpohjan muokkauksen tehnyt yritys ei ollut noudattanut Metsähallituksen ohjeita ja muokkaus oli tehty väärin. JaaKKo MiKKola. Niinpä suunnistimme sinne. 040 836 9289 Sami Siira, yritysasiakkaat sami.siira@lahitapiola.fi Puh. Menin kysymään, että missä mahtaisi olla noin 4 vuotta vanhoja aukkohakkauksia. Ystävällinen virkailija ehdotti Lieksan tien varressa olevaa Kivivaaraa. 040 867 4127 Kirsi Haverinen, henkilöasiakkaat kirsi.haverinen@lahitapiola.fi Puh. Kysyin metsänhoitoesimieheltä, että miten kyseisen yrityksen kanssa on toimittu. 040 750 2090 Janne Sirviö, sijoittaminen ja säästäminen janne.sirvio@lahitapiola.fi Puh. Lähtisin etsimään sieltä vattuja. 040 509 4358 Marko Keränen, maatila-asiakkaat marko.keranen@lahitapiola.fi Puh. 050 597 0340 Asiantuntijamme palvelevat sinua alueellasi: Kuhmon toimisto: MA-PE klo 10-12.00 ja 13.00-15.30, muina aikoina ajanvarauksella. 040 057 2987 Mikko Sirviö, yritysasiakkaat mikko.sirvio@lahitapiola.fi Puh. ja MA 14.10. Kirjoittajan nimeä ei anneta toimituksen ulkopuolelle. Kainuuntie 86, 88900 KUHMO Puh. Kainuuntie 86, 88900 KUHMO Puh. 08 814 2300 Antti Kurkinen, henkilöasiakkaat antti.kurkinen@lahitapiola.fi Puh. Olen Kuhmon kaupungin luottamushenkilö ja tiedän, että jos kunnan urakassa yritys ei toimi sovitulla tavalla tai työhön ei olla tyytyväisiä, niin kunta teettää työn uudelleen tai keskeyttää yhteistyön kyseisen yrittäjän kanssa. Jari Komulainen, yritysasiakkaat jari.komulainen@lahitapiola.fi Puh. Hyvärisen Leipomon konsulentti Herkkutori palvelee to klo 10-15, pe klo 10-17 ja la klo 10-15, TERVETULOA! Hyvärisen konsulentin runsaista valikoimista perjantaina ja maanantaina 10.RÖNTTÖNEN 3 KPL 2 49 pkt Maitokolmio MEijERiVoi 500 g (4,98 kg) normaalisuolainen ja laktoositon VoiSiLMÄPULLA RiiSiPiiRAKKA 1 49 kg SÄiLÖNTAKURPiTSA 99 kpl 3 59 kpl Lohimestarin tuore KiRjoLoHi 5 99 RAJOITUS: 2 kalaa/talous Erä Uutuus! kg Kuhmo RAJOITUS 2 pkt/talous sUOMi 95 kpl 49 kpl cALLUNA 13 cm, Saksa Yksittäin 3,99 €/kpl MIELIPIDE Sain elokuussa jälleen hyvää palvelua metsähallituksen Kuhmon toimistosta. lokakuuta 2019 – KUHMOLAINEN 3 Mielipiteet: toimitus.kuhmolainen@slpmedia.fi, Kuhmolainen, Kainuuntie 103, 88900 Kuhmo. Toimitus pidättää oikeuden lyhentää ja otsikoida tekstiä. 040 509 4358 Marko Keränen, maatila-asiakkaat marko.keranen@lahitapiola.fi Puh. 040 867 4127 Kirsi Haverinen, henkilöasiakkaat kirsi.haverinen@lahitapiola.fi Puh. Mielestäni Metsähallituksen tulisi teettää Kivivaaran maanmuokkaus ja mahdolliset istutukset uudelleen, että alueen virkistysarvot voidaan palauttaa. 040 836 9289 Sami Siira, yritysasiakkaat sami.siira@lahitapiola.fi Puh. Kirjoita napakasti. 040 829 8890 Tavallista parempi ruokakauppa PE 11.10. Ohje: Yleisönosastossa julkaistaan ensisijaisesti vain omalla nimellä kirjoitettuja mielipiteitä. Menin sitten kysymään Metsähallitukselta, että eikö maanmuokkaus pidä tehdä siten, että alueella pystyy ihminen vaivattomasti kävelemään. Nimimerkkikirjoituksia julkaistaan vain poikkeustapauksissa. Maapohja oli muokattu siten, että siellä oli kuoppia ja monttuja ja isoja kiviä sekä hakkuutähteitä niin sikin sokin, että marjojen etsiminen piti keskeyttää. Olisin etsinyt marjoja mielellään aukon reunoilta, mutta aukolla kulkeminen oli hyvin vaikeaa. Nyt minulle jäi epäselväksi, että miten Metsähallitus toimii, jos urakoitsija ei toimi sovitulla tavalla. Tekstiviestit: Lähetä tekstiviesti tai whatsapp-viesti toimitukseen numeroon 044 332 5320. ELLEI TOISIN MAINITA HYVÄKÄS 500 g Ilman korttia 2,65-3,09 kpl (9,82-15,45/kg) PALVELEMME: MA-LA 8-21, SU 10-21 torikatu 24, KUHMO, p. Pyydän kohteliaimmin Metsähallitukselta vastausta tähän asiaan tämän lehden palstoilla. 08 814 2318 Satokauden laarista TARJOUKSET VOIMASSA tO-sU 10.-13.10. 040 057 2987 Mikko Sirviö, yritysasiakkaat mikko.sirvio@lahitapiola.fi Puh. Perjantaina 11
– Monien yrittäjien ongelma on, että mahdollisilla työntekijöillä on väärät ja vanhentuneet mielikuvat heidän tarjoamistaan töistä. Mukana suunnittelussa on yrittäjien ohella edustajat nuorisovaltuustosta, lukiosta, yläkoulusta, Kainuun kesäyliopistosta sekä useammalta kaupungin eri palvelualueelta. Hänen mukaansa Kuhmolaisilla työnantajilla on tässä suuri mahdollisuus. Hän sanoo, että vastavuoroisesti tärkeää on tuoda esiin työelämän joustomahdollisuuksia. – Vapaan tutustumisen lisäksi toimintaansa esittelevillä toimijoilla on mahdollisuus pitää lyhyitä esittelypuheita, Eila Vilén kertoo. Tarjolla on runsaasti myös kokoaikaista työtä. Messujen aamupäivä on varattu yläkoululaisten vierailuille, lukiolaiset ja muut kiinnostuneet ovat vuorossa kello 12.30 jälkeen. Tutkimuksessa toteutetaan myös puhelinhaastatteluja ja fokusryhmätapaamisia, joissa syvennetään sähköisessä kyselytutkimuksessa saatuja tietoja. Hän kertoo, että tälläkin hetkellä kuhmolaisille yrityksillä on työntekijöitä ulkopaikkakunnilla. Tavoittesiin on listattu muun muassa pitovoimatekijöiden vahvistaminen ja vetovoimatekijöiden nostaminen esille osana viestintää ja tulomuuttopalveluja Hanke selvittää myös Tuupalan koulukeskuksen ja metsästyslain 8. Mielikuvat näistä ammateista ovat monesti virheellisiä. Saatua tietoa hyödynnetään kaupungin viestinnän, tulomuuttopalveluiden ja peruspalvelujen kehittämisessä. Kaupungilta vastine hallintooikeudelle Timo Kyllönen timo.kyllonen@slpmedia.fi Kuhmolaisten yritysten sekä kaupungin viesti paikkakunnan nuorille ja samalla muillekin työnhakijoille on selvä: täällä on töitä. – Jokainen näistä työpaikoista, vaikka muutaman tunnin kuukaudessa tehtävät kiiretuuraukset, ovat parasta mahdollista harjoittelua työelämää varten. Esimerkiksi rakennusalan työpaikat puuttuvat listalta kokonaan, Malinen sanoo. Veijo Malinen sanoo, että Rekrymessujen yksi keskeinen tavoite on tarjota ajankohtaista tietoa työn sisällöistä. Työtä tehdessään huomaa, että osaa vaikka mitä, ja se antaa itseluottamusta etsiä töitä myös jatko-opiskelupaikkakunnilta. Tällä järjestäjäpohjalla toteutettavat Rekrymessut ovat Eila Vilénin mukaan valtakunnallisesti tarkasteltuna ellei nyt aivan poikkeuksellinen, niin ainakin ei-tavanomainen tempaus. Puhelinkyselyt ja fokusryhmätapaamiset pidetään lokamarraskuussa 2019. – Tapahtumassa esitellään tarjolla olevia sesonki-, osa-aikaja kesätyöpaikkoja. Kyse on lokakuun 2017 kaupunginvaltuuston päätöksestä, jonka mukaan Kuhmon kaupunki sijoittaa Kuhmon Yrityssammon kautta SVOP-sijoituksena 1,0 miljoonaa Kuhmossa toimivaan Elementti Sampo OY:hyn. Yleishyödylliseen kehittämishankkeeseen on myönnetty Elävä Kainuu -Leaderin hankerahoitusta. – Kyselyn avulla kartoitetaan Kuhmossa asuvien sekä kuhmolaisten vapaa-ajan asukkaiden näkemyksiä siitä, mitkä ovat Kuhmon erityiset pitovoimaja vetovoimatekijät, kaupunginjohtaja Tytti Määttä kertoo. – 29. Tässä vaiheessa kaupunginhallitus jätti vastineen valittajien vastaselvitykseen. Rekrymessuilla avataan ovia työelämään A Työtä pitäisi osata esitellä nuorille uudella tavalla, joka avaisi paitsi työn konkreettista sisältöä, myös yrityksen arvomaailmaa. Kyseinen metsästyslain pykälä koskee kuntalaisen oikeutta metsästää valtion alueella. – Tämän nettikyselyn tuloksia voidaan hyödyntää jo vuoden 2020 talousarvion ja toimintasuunnitelman suuntaamisessa, Määttä toteaa. Tapahtuma pidetään lukion salissa. Rekrymessuilla yritykset ja koulut esittelevät toimintaansa omilla pisteillään, joita yleisöllä on mahdollisuus kiertää. Kysely on osa kuntalaisten ja eri kunnan sidosryhmien osallistamista. Kysely toteutetaan 10. Määrä on suurempi kuin vuosi sitten pidetyillä rekrymessuilla. Kuhmolaisia nuoria kannustetaan etsimään töitä paitsi kesälomille, myös juhlapyhien ajaksi tai kiireapulaiseksi. Hankkeen kokonaiskustannukset ovat 45 500 euroa. Lisäksi annetaan tietoa erilaisista opiskelumahdollisuuksista Kuhmossa, esimerkiksi oppisopimuskoulutuksesta, sivistystoimenjohtaja ja yhteislukion rehtori Eila Vilén kertoo. Kyselyyn vastaaminen kestää keskimäärin noin 15 minuuttia. Hän jatkaa, että työtä pitäisi osata esitellä nuorille uudella tavalla, joka avaisi paitsi työn konkreettista sisältöä, myös yrityksen arvomaailmaa. Sieltä saa kokemusta eri aloilta ja tietenkin rahaa, mutta ennen kaikkea se on oppimiskokemus. Hankkeessa tutkitaan Kuhmon pitoja vetovoimatekijöitä. Jotta työt ja tekijät kohtaisivat ja viesti tavoittaisi mahdollisimman laajan yleisön, laaja yhteistyöjoukko järjestää Rekrymessut marraskuun ensimmäisenä päivänä. – Nuorilla on jonkin verran opettelemista siinä, mitä työnantaja odottaa heiltä ja mitä työssä oleminen tarkoittaa, Veijo Malinen sanoo. Kyselyyn voi vastata www.kuhmo.fi -sivustolla Ajankohtaista-osiosta, Linkki löytyy Pitoa ja vetoa Kuhmoon tutkimuskysely -nettitiedotteesta. Kuhmolaisille tehdään myös kysely hankkeen toimesta. Kyselyyn vastaamalla voi vaikuttaa Kuhmon palveluiden kehittämiseen. Vastaamalla kyselyyn voi vaikutta siihen, miten Kuhmon tulomuuttopalveluita ja peruspalveluita kehitetään sekä mitä asioita korostetaan kaupungin viestinnässä jatkossa. Veijo Malinen Kuhmolainen toimitus.kuhmolainen@slpmedia.fi Kaupunki sai rahoituksen Pitoa ja vetoa Kuhmoon -hankkeelle. Lukuisilla aloilla työtä voi tehdä joustavasti ja jopa täysin etänä. Jos vastaaja haluaa osallistua palkinnon arvontaan, yhteystiedot voi jättää kyselyn loppuun. – Työnantajan arvot ovat nuorille hyvin tärkeitä. lokakuuta sähköisesti. Tutkimus valmistuu tammikuussa 2020, jolloin kaupunki järjestää avoimen tilaisuuden tutkimuksen tuloksista. Julkinen tuki hankkeelle on 23 350 euroa. Työelämätaitoja ei voi harjoitella missään muualla kuin työelämässä. Kuhmon Yrittäjien puheenjohtaja Veijo Malinen sanoo, että tällä hetkellä on luetteloitu kolmattakymmentä työntantajaa, jotka etsivät työntekijöitä erilaisiin työsuhteisiin. Veijo Malinen toteaa, että olipa työskentelypaikkakunta tulevaisuudessa mikä tahansa, töiden opetteleminen nuorena on hyvä asia. Eila Vilén huomioi, että Rekrymessujen ympärillä tehtävällä työllä on työn ja tekijöiden yhteensaattamisen ohella suuret kasvatukselliset tavoitteet. – Jos nuoret saavat Kuhmossa myönteisen kokemuksen työelämästä, se voi kantaa niin pitkälle, että he miettivät aikanaan Kuhmoa myös paluumuuttoja työskentelypaikkakuntana. Esimerkiksi hitsari voi nykyään ohjata hitsausrobottia toimistosta käsin, ja moton kuljettaja työskentelee kesät talvet t-paita päällä lämpimässä hytissä. – Enkä usko, että tässä on vielä kaikki. 4 PUHEENAIHEET KUHMOLAINEN – Perjantaina 11. – Minä toivoisin, että jokainen nuori olisi jonkin verran töissä jo kouluja opiskeluaikana. Kymmenet kuhmolaiset työnantajat hakevat työntekijöitä sekä kiire-, lomaettä kesätyöntekijöiksi. Työelämä-teema on esillä kouluissa myös messujen alla. Opintoohjaajat teettävät ennen messuja yläkoululaisilla ja lukiolaisilla ennakkotehtäviä, joissa perehdytään muun muassa työelämän pelisääntöihin. lokakuuta 2019 Kaupunginhallitus käsitteli vastaselvityksen antamisen Pohjois-Suomen hallinto-oikeudelle. Päätöksestä jätettiin kolme valitusta hallinto-oikeuteen, mutta yksi niistä on vedetty pois. Vastaajaa ei voida tunnistaa vastausten perusteella. pykälän merkitystä pitoja vetovoimatekijöinä
Meillä on työnantajana hyvä maine, totesi Ruha. Työtä on tarjolla muun muassa kaivoksilla, metalliteollisuudessa, matkailussa, puutuoteteollisuudessa ja puhdistuspalvelualalla sekä sosiaalija terveydenhuollossa. lokakuuta 2019 – KUHMOLAINEN 5 Kuhmolainen toimitus.kuhmolainen@slpmedia.fi Kainuussa odotetaan olevan runsaasti kysyntää työntekijöistä seuraavien kuukausien aikana useimmilla toimialoilla. Myös rakenteellinen työttömyys on pienentynyt viimeisen vuoden aikana ja se jatkaa alenemistaan seuraavina kuukausina. AnTero KomulAinen Kuhmolaisia nuoria kannustetaan etsimään töitä paitsi kesälomille, myös juhlapyhien ajaksi tai kiireapulaiseksi. – Uskomme, että löysimme hyviä koulutettavia. Kuhmo Oy:ssä alkaa marraskuun alussa yhteistyössä KAO:n kanssa puuteollisuuden ammattitutkinnon oppisopimuskoulutus sahaprosessinhoitajaksi. Lisäksi koulutuksessa opetetaan varsinaisista sahalaitoksen töistä muun muassa päälinjan ja pienpuulinjan sahurin työt, sahatavaran lajittelu, dimensiolajittelu, kuivaamon hoito, paketointi, sahatavaran lähettäminen ja muuta. Hakijoita oli kaikista naapurikunnista ja kauimmainen Tampereelta. Lisäksi Kainuun ikärakenne vaikuttaa työvoiman riittävyyteen: työmarkkinoille tulee vuosittain yli 500 nuorta vähemmän kuin sieltä eläköityy. Perjantaina 11. Tilanne jatkuu samankaltaisena vielä useita vuosia eteenpäin. Mikkonen kertoi, että koulutuksen aikana myös yhtiön nykyisillä työntekijöillä on tässä yhteydessä samaan aikaan mahdollisuus suorittaa ammattitutkinto, jos sellainen puuttuu. Sahaprosessinhoitajaksi koulutettavat oppivat sahalaitoksella useita työvaiheita tuotannon alkupään tukkien lajittelusta tuotannon loppupäähän trukinkuljettajan töihin. Työtekijöstä tarve useilla toimialoilla Kainuussa Metallialalla työntekijöiden tarve on jatkunut vuosien ajan. Elinkeinoliikenneja ympäristökeskus (ely-keskus) tiedottaa, että viime vuosien hyvä talouskehitys on parantanut huomattavasti Kainuun työllisyystilannetta. Kuhmo Oy on yksityinen Kuhmossa sijaitseva sahayritys. EUja ETA-maihin suuntautuvia rekrytointeja tehdään enenevässä määrin EURES-työnvälityspalvelun kautta. Pääpaino kahden vuoden koulutuksessa on työssäoppimisessa. Kuhmo Oy työllistää suoraan 140 henkilöä ja välillisesti noin 300 henkilöä. ArKisTo: rAijA suoPAjärvi Eila Vilén ja Veijo Malinen kertovat, että marraskuun alussa pidettävät Rekrymessut on useiden toimijoiden yhteinen tempaus, jonka toivotaan tuovan työelämää lähelle nuoria. Koulutus toteutetaan yhdessä Kainuun ammattiopiston kanssa ja se alkaa 4. Yhtiö tarjosi 10 paikkaa puuteollisuuden ammattitutkinnon oppisopimuskoulutukseen sahaprosessinhoitajaksi. Kainuun työttömyys on laskenut jo yli neljä vuotta yhdenjaksoisesti ja alenee edelleen seuraavan puolen vuoden aikana. Uusitun alueellisen työlupalinjauksen mukaan yhä useampaan työhön voidaan hankkia työvoimaa EU:n ulkopuolelta ilman saatavuusharkintaa, mikä nopeuttaa työluvan saamista. Timo Kyllönen. Koulutusja laatupäällikkönä työskentelee Aapo Mikkonen Kuhmosta. päivänä marraskuuta. Kuhmo Oy:n koulutusja laatupäällikkö Aapo Mikkonen kertoi, että valittujen 10 koulutettavan ikä vaihtelee 16–35 vuodessa. Kainuun väestökehityksen sekä työvoiman saatavuuden näkökulmasta työperäisen maahanmuuton edistäminen ja ulkomaisen työvoiman saaminen maakuntaan on välttämätöntä. Timo Kyllönen/ArKisTo Kuhmo Oy sai 46 hakemusta koulutukseensa Antero Komulainen antero.komulainen@slpmedia.fi Kuhmo Oy sai 46 hakemusta sahaprosessinhoitajan oppisopimuskoulutukseen. Koulutus kestää kaksi vuotta lokakuuhun 2021 saakka. Kuhmo Oy:n sahalaitoksella on suoritettu aikaisemmin 60 ammattitutkintoa työn ohessa. Uusia avoimia työpaikkoja oli tarjolla 15 prosenttia enemmän elokuusta 2018 heinäkuuhun 2019 kuin sitä edeltävällä vastaavalla jaksolla. He sanovat, että satunnaistenkin töiden tekeminen opiskelun ohessa olisi jokaiselle nuorelle hyvää työelämäkasvatusta. Kuhmo Oy:n toimitusjohtaja Tommi Ruha totesi olevansa yhtiön puolesta tyytyväinen, että hakijat ovat olleet kiinnostuneita Kuhmo Oy:n tarjoamista työpaikoista. Mikkonen arveli koulutuksen suosion keskeiseksi syyksi, että Kuhmo Oy on vakaa työnantaja, joka ei ole ollut ensimmäisenä lomauttamassa työntekijöitään. Koulutettavista kahdeksan on Kuhmosta, yksi Sotkamosta ja yksi Suomussalmelta. Teoriaopetusta kahden vuoden aikana on 20–25 päivää. Yhtiöllä on myös työntekijöidensä joukossa entuudestaan koulutettuja työnohjaajia, jotka hekin saavat saavat marraskuussa 2019 vielä täydennyskoulutusta. Sen liikevaihto on 95,6 miljoonaa euroa vuodessa ja se tuottaa sahatavaraa yli 400 000 kuutiometriä vuodessa. Vaikka talouskasvu on hidastunut, Kainuussa on toteutumassa hankkeita ja investointeja, joiden myötä työpaikkoja syntyy lisää
päivänä lokakuuta ja neuvottelut aloitetaan 21. lokakuuta 2019 Antero Komulainen antero.komulainen@slpmedia.fi Kansalaisopiston toiminnalla Kuhmossa on komea perinne. Kaupunginhallitus päätti irtisanoa sopimuksen myös tietohallinnon osalta. Kansalaisopiston antaman opetuksen tuntimäärä Kuhmossa oli 5803 oppituntia viime lukuvuotena 2018–2019. Kaupunginhallitus päätti irtisanoa tukipalvelujen järjestämistä koskevan yhteistoimintasopimuksen Kainuun Sote-kuntayhtymän kanssa 31.12.2019 Kuhmon kaupungin osalta. Kainuun kunnat ovat päätyneet yhtenäiseen ratkaisuun jatkosta, että Kainuun Sote-kuntayhtymän kanssa tehty palvelusopimus irtisanotaan. Korotuksen saaminen edellyttää hyväksytyn talouden sopeuttamissuunnitelman olemassaoloa. Kunnat toivovat uudelta haettavalta palvelulta joustavuutta, käyttäjäystävällisyyttä ja jatkuvaa kehittämistä. Kansalaisopistojen keskeisin tehtävä on edelleen paljolti sama kuin sen aloittaessa Kuhmossa vuonna 1963. Sotkamon kansalaisopistolla on toimipaikka Kuhmossa ja sillä järjestelyllä kansalaisopisto toimii nyt Kuhmossa. Näiden Kuhmon perukoiden ja keskustaajaman 50 hengen yhteiskokoonpano järjesti erityisen matineaesityksen heti vapunpäivän jälkeen keväällä 1993 ja kuntoutuskodin sali oli täynnä yleisöä. Neuvotteluesitys annettiin 9. Tällöin ei tarvita erillistä määräaikaista sopimusta vuodelle 2020 Jatkossa Kuhmon kaupungilla ja Kainuun kunnilla on mahdollista järjestää talousja henkilöstöhallinnon palvelut hankkimalla ne edelleen Kainuun Sotelta yhtiöjärjestelyillä, jonka omistaisivat kuntatoimijat ja jossa Kuhmo olisi osakkaana. Siinä olivat mukana Sylvästen, Muoarijoiden, Tervaksien, Kuhmosten ja Hietasten lauluryhmät. Kuntien osuus palvelun käytössä suhteessa SOTEen ja tulevaan maakuntakokonaisuuteen on hyvin pieni. Kuhmon kaupunki on hakenut harkinnanvaraisen valtionosuuden 2019 korotusta. 6 PUHEENAIHEET KUHMOLAINEN – Perjantaina 11. Valtakunnallinen muistitiedon ja perinteen kerääminen kansalaisja työväenopistoista Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkistoon on aivan loppusuoralla. Toinen vaihtoehto on tuottaa palvelut itse, mutta se ei ole nyt todennäköinen malli. – Tuon kansalaisopiston piirin opettaja Annikki Karttimo oli siinä alkuvaiheessa nykyisen ammattini kannalta tärkeä henkilö. Kuhmossa Sylväjän kylällä muistetaan matkasta sellainen tapaKansalaisopistolta löytyy vahva perinne Kuhmon kansalaisopisto aloitti vuonna 1963. Hietaperässä 80-luvulla kylän laulupiiriin osallistui koululainen Keijo Piirainen, josta tuli myöhemmin Pudasjärven seurakunnan kanttori. Illan aikana asioita käytiin läpi yhdessä. Nyt Kuhmon osalta irtisanottavaksi tulevassa sopimuksessa on vuoden irtisanomisaika ja sopimus päättyy 31.12.2020. Ensimmäiseksi varahenkilöksi nimettiin Tytti Määttä, kaupunginjohtaja, sekä toiseksi varahenkilöksi Juhana Juntunen, kaupungin hallintojohtaja. Kuhmon kirjastossa järjestettiin viime maanantai-iltana perinnetiedon keruutapahtuma johon saapui neljä osallistujaa. Kajaanin kaupunki irtaantui sopimuksesta talousja henkilöstöhallinnon osalta vuoden 2017 alusta alkaen. Kolmas vaihtoehto on kilpailuttaa palvelut tai neuvotella palvelusopimus markkinoilla jo nyt olevien kuntatoimijoiden omistamien yhtiöiden kanssa. päivänä lokakuuta. Mustalaisruhtinattaren harjoitukset käynnissä keväällä 1993. Kansalaisopistossa kylien lauluryhmät ovat esittäneet musikaaleja, muun muassa Mustalaisruhtinattaren vuonna 1993. Kursseille mennään virkistäytymään, vapaa-ajan harrastuksiin tai hakemaan tietoa tai työelämään. Kansalaisopiston piiriläisistä viulussa Leevi Kivioja vieressään Kaisa Autio ja istumassa Airi Immonen. Määrärahoja ja tunteja kansalaisopistolla oli käytettävissä tuolloin eri tavalla kuin nyt. Talousjohtaja Jansson kaupungin pääneuvottelija. Olin Hietaperän ryhmässä mukana ja laulu oli vahvin instrumenttini, mutta Annikki antoi minulle ryhmän säestystehtäviä. Seuraavina vuosina toiminta kävi laajimmillaan. Kainuun kunnat ovat järjestäneet talousja henkilöstöhallinnon ja ictpalvelunsa hankkimalla ne Kainuun sote -kuntayhtymältä vuonna 2010 solmitun ja 2013 päivitetyn yhteistyösopimuksen nojalla. Kaupunginhallituksen kokouksessa läsnä ollut kaupunginvaltuuston puheenjohtajisto todettiin esteelliseksi, sillä he työskentelevät kaupungin palveluksessa. Annikki Kartimo ja Kuhmon 50 kansalaisopistolaista kävivät esittämässä Mustilaisruhtinattaren osia myös Kajaanissa Kaukametsän salissa. Antero KomulAinen/ArKisto Antero Komulainen antero.komulainen@slpmedia.fi Kuhmon kaupunginhallitus päätti koko kaupungin henkilöstöä koskevien yt-neuvottelujen käynnistämisestä tiistaina ja nimesi pääneuvottelijaksi Eija Janssonin, joka on kaupungin talousjohtaja. Pelkästään 80ja 90-lukujentoiminta antaa kuvan erittäin moniulotteisesta kansalaisopistotoiminnasta Kuhmossa. Suomessa kansalaisopisto on toiminut 120 vuotta. Toiminta kasvoi ja 70ja 80-lukujen taitteessa opintopiirejä oli 140 ja opiskelijoita 2500 lukukaudessa. Takana Keijo Piirainen ja Aino Komulainen. Kuhmon kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tuomas Kettunen työskentelee Kuhmon kaupungin maaseutusihteerinä, valtuuston I varapuheenjohtaja Antti Komulainen Kuhmon kaupungin kuljetussuunnittelijana ja II valtuuston varapuheenjohtaja Maarit Rauhala työskentelee Kuhmossa peruskoulun lehtorina. Säestin heitä pianolla, kertoi Piirainen Pudasjärveltä. Opettajia oli heti alussa 12. Valtuuston puheenjohtajisto poistui asian käsittelyn ajaksi kokouksesta. Sotkamon kansalaisopiston rehtori Merja Ojalammi ja suunnittelija-opettaja Marjut Sonninen keskustelivat osallistujien kanssa kansalaisopiston vaiheista ja kannustuvat osallistujia lähettämään muistitietojaan. Kaupunki käynnistää koko kaupunkia koskevan yhteistoimintamenettelyn, jossa tarkastellaan palvelujen muotoilu ja laaditaan talouden sopeuttamissuunnitelma vuosille 2020–2022 toteutuksen suunnittelemiseksi
Perusperiaate on, että Kainuun sote järjestää ainoastaan sille kuuluvat lakisääteiset sosiaalija terveydenhuollon tehtävät. Kurssikeskus valmistui samana aloitussyksynä. Kela selvittää tarkemmin rekisteritiedoista löytyneiden asiakkaiden oikeuden takuueläkkeeseen ja ottaa tarvittaessa asiakkaaseen yhteyttä. Kainuun soten talouden tasapainottamisohjelmaan sisältyy laajaalaisia, kuntayhtymän hyväksyttyyn strategiaan perustuvia toiminnan muutoksia, joiden taloudellisia vaikutuksia ei välttämättä voida vielä tarkasti tietää. Kuhmon piireissä on tehty puuveneitä, huonekaluja ja kaappikelloja ja monia muita puutöitä. Menettelyssä säästöjen saamisen keinoja ovat eläköitymisten hyödyntäminen tehtävien uudelleenjärjestelyssä, työntekijämitoitusten uudelleentarkastelu, mahdolliset lomautukset ja irtisanomiset. Henkilöstön yhteiskäyttöä ja liikkuvuutta lisätään. Sähköinen ajanvaraus laajennetaan kaikille tulosalueille heti, kun se on mahdollista. Henkilöstön työhyvinvointia tuetaan muun muassa kolmivuotisella hankkeella Tiedosta – työhyvinvointia ja tuottavuutta. Koulut oli käyty, mutta ammattikoulutus edessä. Takaisinsoittojärjestelmää laajennetaan muun muassa sosiaalipalveluihin. Takuueläke on pienituloisen eläkeläisen turva. Kainuulaisten hyvinvointia ja toimintakykyä tukevaa HYTE-yhteistyötä tehostetaan. Se turvaa Suomessa asuvalle henkilölle vähimmäiseläkkeen 784,52 euroa/kk (vuonna 2019), jos hänellä ei ole muita eläketuloja tai niiden määrä on enintään 777,84 euroa/kk (vuonna 2019). Asiakkaan ei siis tarvitse itse tehdä mitään, vaan hän voi odottaa Kelan yhteydenottoa. Sähköiset palvelut otetaan entistä laajemmin käyttöön, ja asiakkaiden kanssa asioidaan mahdollisuuksien mukaan myös Skype-yhteyksillä. Samanlaista kevätjuhlaperinnettä ei ole kaikissa Kainuun kunnissa. Kainuun soten oman toiminnan ja ostopalvelujen kustannusten ja vaikuttavuuden vertailua lisätään. Arvioitu toimintakulujen kasvu suhteessa tilinpäätökseen 2018 on 5,7 miljoonaa euroa ja 1,7 prosenttia. Kainuun palveluverkkoa uudistetaan asiakkaiden tarpeiden mukaisesti, saatavuus ja saavutettavuus huomioiden ilman kuntarajoja. SLP-arkiSto Takuueläke on hakematta lähes 15 000:lla eläkeläisellä Kelan rekisteritietojen mukaan 14957 pienituloista eläkeläistä voisi saada takuueläkettä. Takuueläkkeen määrä on pienempi silloin, kun henkilö saa takuueläkkeen alkaessa varhennettua vanhuuseläkettä. Takuueläkettä voi hakea verkkoasiointipalvelussa, suullisesti tai paperilomakkeella, ja siinä on kuuden kuukauden takautuva hakuaika. Kuntakohtaisissa HYTE-työryhmissä etsitään yhdessä kuntien, kolmannen sektorin ja yritysten kanssa ratkaisuja ongelmiin sekä toimintamalleja, joilla ongelmia voidaan ehkäistä ennalta. Kansalaisopiston kevätnäyttelyt ja kevätjuhlat ovat edelleen Kuhmossa erittäin suosittuja. 08 655 0095 Palvelemme: ma-la 8 – 21 su 10 – 21 H E I K U R A TARJOUKSET VOIMASSA PERJANTAISUNNUNTAI ELLEI TOISIN MAINITTU 3 90 3 99 5 90 9 90 7 90 99 Leikkeletiskistä Atria Lauantai MAKKARA VALIO juustoviipaleet 270-300 g Nivan KIRJOLOHI Lihatiskiltä Naudan KULMAPAISTI Lihatiskiltä Possun ULKOFILE Akonlahden JÄÄSALAATTIPUSSI kg pkt (13,30-14,78/kg) kg kg kg kpl PE-LA 1 99 kpl (6,63/kg) PE Hyvärisen OHRARIEVÄ 300 g Lokakuun Plussatarjouksia 5 00 3 00 3 80 Fazer sininen maitosuklaalevy 200 g PIRKKA ohukaiset 400 g Lipton pyramiditee 20 ps 2 kpl 2 rs 2 kpl Vo im as sa 27 .1 0. Vuoden 2020 talousarviossa pyritään siihen, että Kainuun soten toimintakulut ovat kaksi prosenttia pienemmät kuin vuoden 2019 ennuste. Henkilöstömitoitusta suhteessa asiakastarpeeseen kartoitetaan, ja kartoituksen perusteella resursseja kohdennetaan uudelleen asiakkaiden tarpeen mukaisesti. Kuhmon kansalaisopisto aloitti vuonna 1963. Perjantaina 11. Esimerkiksi vanhuspalveluissa laajennetaan etäkäyntejä ja sähköisen oven avauksen käyttöä. Takuueläkkeen hakijan on haettava Suomesta ja muista maista kaikki eläkkeet, joihin hänellä on oikeus. aloittaa koko Kainuun soten henkilöstöä koskevan yhteistoimintamenettelyn. Kuhmossa on opiskeltu ja suoritettu kansalaisopistossa kasvatustieteen ja aikuiskasvatuksen approbatureita, koulutettu perhepäivähoitajia, koulutettu sijaiskasvattajia, tehty puuveistoksia, ohjattu lasten ja aikuisten kansantassiryhmiä, opiskeltu musiikkia, pitsinnypläystä, kasvivärjäystä, ommeltu kansallispukuja ja turkiksia, tehty monenlaisia upeita käsitöitä ja paljon muuta. Elokuun lopussa 2019 takuueläkettä sai hieman yli 103 500 henkilöä. Elokuun 2019 loppuun ulottuvan talouden osavuosiraportin ennusteen mukaan Kainuun soten kuluvan vuoden tilikauden tulos toteutuu 20,6 miljoonaa euroa alijäämäisenä. Aloitusvaiheessa Kuhmon kansalaisopistossa oli 12 opettajaa ja oppiaineina olivat kielet ja käsityöt Opetusta annettiin myös Lentiirassa ja Kuumussa Jo 70ja 80-lukujen taitteessa opintopiirejä oli 140 ja opiskelijoita 2500. . Vuoden 2018 tilinpäätöksessä kuntien maksuosuus oli 290,8 miljoonaa euroa. Koko henkilöstöä koskevassa ytmenettelyssä tavoitteena on kahden miljoonan euron vuotuinen säästö. Laajimmillaanlaisopiston toiminta oli 1980-luvulla. Kainuun soten yhtymähallitus hyväksyi talouden tasapainottamistoimet 2019-2023 käsiteltäväksi yhtymävaltuuston ja yhtymähallituksen talousja strategiaseminaarissa, joita tarkennetaan talousarviossa 2020 ja taloussuunnitelmassa 2021– 2023. Nyt uusia säästötoimenpiteitä ovat muun muassa henkilöstömitoitusten uudelleen tarkastelu ja koko henkilöstöä koskevan yt-menettelyn aloittaminen. Erityisesti miehet ovat pitäneet puutyöpiireistä. lokakuuta 2019 – KUHMOLAINEN 7 Kansalaisopistolta löytyy vahva perinne us, että Mustilaisruhtinattaressa rooliesitykseen tulossa ollut eläkeläinen Kaisa Autio oli pukeutut esiintymisasuunsa ennakkon huolellisesti valmiiksi, eikä häntä meinattu päästää asunsa vuoksi Kaukametsän eteisaulaa pitemmälle. Kainuun soten ytneuvottelut koskevat 3700 työntekijää Koulukatu 22, Kuhmo, p. Muun muassa Kainuun soten johtamisjärjestelmä uudistetaan vuosina 2019–2021. Muodostetaan hallitusohjelman mukaisia sote-keskuksia, joissa on palvelutarpeen mukainen palveluvalikoima. Talousja henkilöstöhallinnon palvelujen tehokkain ja toiminnan kannalta järkevin tuottamisen tapa selvitetään, ja kuntayhtymä voi jatkossa tuottaa nämä palvelut itse tai ostaa ne ulkopuoliselta palveluntuottajalta. Lisäksi toteutetaan uuden sairaalan suunnitelmiin sisältyviä toimenpiteitä, jotka tuovat noin viiden miljoonan euron vuotuiset säästöt siinä vaiheessa, kun uusi sairaala on kokonaisuudessaan käytössä. 20 20 as ti. Eläköityvien tehtävät tarkastellaan ja tarvittaessa täytetään tarkoituksenmukaisella tavalla. Keskitetty työvuorosuunnittelu otetaan käyttöön vuoteen 2023 mennessä. Asiakasja palveluohjausta monipuolistetaan ja keskitetään ajanvarausta. Eri toimintasektoreita (tulosalueita) ylittävää johtamista tehostetaan uudessa sairaalassa sekä esimerkiksi kotiin vietävien palvelujen johtamisen ja toimintojen yhdistämisellä. Heistä noin 100 000 sai myös kansaneläkettä. Opiston toiminnan keskuspaikkana oli silloin kurssikeskus keskustassa Torikadun ja Rajakadun välissä. 1. Täyteen takuueläkkeeseen on oikeus henkilöllä, joka ei saa mitään muita eläkkeitä. Laki takuueläkkeestä tuli voimaan vuonna 2011. Lääkärien rekrytointia tehostetaan. Uudenlainen kustannustehokas palveluverkko ja sote-keskukset tehdään yhdessä kuntien kanssa hyödyntäen myös sähköisiä ja liikkuvia palveluja. Palvelusetelin käyttöä on laajennettu ja sitä laajennetaan edelleen, jos se on kustannustehokasta. Kuntien hyväksymä maksuosuus vuodelle 2019 on 276 000 miljoonaa. Huotari asuu Lentuankylän Hanhelassa ja muisteli, että omalla kylälläkin pidettiin kansalaisopiston puutyöpiiri, jossa tehtiin päretöitä ja taikinatiinu. Vuoden 2019 talousarvio ja käyttösuunnitelma ovat epärealistisia suhteessa toteutuneeseen tilinpäätökseen 2018, sillä kuntien antama maksuosuusraami vuodelle 2019 on 14,8 miljoonaa (5,1 %) pienempi kuin tilinpäätöksessä 2018 toteutunut maksuosuus. Markku Huotari kansalaisopiston päretyöpiirissä helmikuussa 1986 keskustassa. Takuueläke hakematta lähes 15 000:lla Kuhmolainen toimitus.kuhmolainen@slpmedia.fi Kainuun sosiaalija terveydenhuollon kuntayhtymän yhtymähallitus päätti torstaina 9.10. Kuhmossa oli kasvamassa suuret ikäluokat aikuisikään. as ti Vo im as sa 1. On tehty lasikuitukanootteja, opiskeltu kieliä, hiottu kivikoruja, opiskeltu pienpetojen pyyntiä, Lisäksi on harrastettu runsaasti taidetta, kulttuuria sekä jumppaa ja liikuntaa. Kotihoito ja muut kotiin vietävät palvelut, ensihoito, tehostettu palveluasuminen ja muut asumisen ratkaisut säilyvät kunnissa. Se koskee 3700 työntekijää ja siinä tavoitellaan noin kahden miljoonan euron vuotuista kustannussäästöä. Sen piirin ohjaajana oli Tauno Haverinen Niskalammen talosta. Keskimääräinen takuueläke oli 179 euroa/kk
0440 823 417, www.puhdaspesu.fi Tasalan Kuukkeli Oy Jalonkatu 11, Suomussalmi p. Suomussalmi, Hirvijahtia tytöille ja naisille 7.-10.11. Keväällä luvassa on mm. 0400 389 283 Voimakatu 3, Suomussalmi p. 0400 186 279, 040 718 3196 Kauppakatu 10, Suomussalmi p. Kuluvan syksyn aikana järjestämme vielä mm. Kiitos kaikille tukijoillemme! Isännöintipalvelut p. ja 2.11. f i 9,50 KYYHKYPATRUUNA SELLIER & BELLOT PARCOURS 12/70 25 kpl rasia ER Ä! Kyröntie 93, Suomussalmi p. KUHMOLAINEN – Perjantaina 11. 5 €). Suomussalmi/Hyrynsalmi, Jänisjahtia tytöille ja naisille 14.12. Löydät meidät myös Facebookista sekä Instagramista. Lisätietoja p. 050 430 5545 Hyryntie 18, Hyrynsalmi p. 044 577 1011 puheenjohtaja Pia Inkala ja p. 4 1 5 3 9 3 3 3 i n f o @ j a h t i a i t t a . 0207 705 770 s u o m u s s a l m i Kainuuntie 129, Kuhmo p. ja 30.11. Kainuun kaunis luonto ja metsä ovat mittaamattoman arvokkaita aarreaittoja, joista jokaisen meistä tulisi saada elämyksiä, iloa ja rauhaa. Syyskuussa 2019 Erätulien tuotto kokonaisuudessaan lahjoitettiin Suomussalmen sosiaalitoimelle vähävaraisten lapsiperheiden auttamiseen. 2020 Suomussalmi, Jahtiviikonloppu tytöille ja naisille 2.2.2020 Kainuun Korpinaiset ry, Vuosikokous 5.-7.6.2020 Suomussalmi, Lasten eräleiri 13.6.2020 Kajaani, Villiyrttikurssi. 020 718 9850 Kaivu ja Louhinta Kinnunen Oy Hakalantie 2, Suomussalmi kk p. Kainuun Korpinaiset ry on Suomen Metsästäjäliiton jäsenyhdistys ja jäsenenä olet myös Suomen Metsästäjäliiton jäsen ja saat käyttöösi ison ja vaikutusvaltaisen liiton tarjoamat jäsenedut. 10 €, alle 18-v. 045 639 9754 sihteeri Sani Mäkeläinen, info@kainuunkorpinaiset.fi. Tule mukaan toimintaamme, liity jäseneksi nyt ilman liittymismaksua (norm. Kuhmo, Hirvijahtia tytöille ja naisille 26.10. 045 615 0411 Risteentie 12, Suomussalmi p. 040 652 5048 RAHTIMIEHENTIE Kasarminkatu 43 B, Kajaani p. lokakuuta 2019 Yhdistyksemme toimintaa voi helposti kuvata yhdellä sanalla – ERÄILY, johon mahtuu niin metsästys, kalastus, marjastus, sienestys, retkeily kuin hortoilukin – jokaisen oman kiinnostuksen mukaan. 050 325 8966 Jarmon eräpalvelu www.kainuunkorpinaiset.fi Tulevia tapahtumia: 19.10. (08) 711 246 Koukun Koiratarvike p. Yli 14-v. tarkoitettu tyttöjen metsästysleiri, Metsoleiri järjestetään myös Suomussalmella syksyllä 2020. Erittäin suosittu lasten eräleiri järjestetään tulevana kesänä ainakin Suomussalmella. Monenlaista mukavaa siis luonnossa. klo 9.00 17.00 EDUSTAJAT PAIKALLA: Benelli, Tracker, Zoli, Ruger, Howa, Swedteam, Sauer, Zeiss, Härkila, Lowa, Ase-utra AFFINITY 12/76 795,189,89,PROSTAFF 2-7x32 RANGE 308 50 KPL +BARNES KOKOKUPARI HIRVIPATI 20 KPL Takuu 30 vuotta! Franchi huppari kaupan päälle! Esittelyssä uusi Tracker Artemis K a s a r m i n k a t u 4 3 B K a j a a n i P u h . WaSH naismetsästäjien kansainvälinen konferenssi, Puola 26.11. 12,50 €/v. Kainuun Korpinaiset ry on Suomen ainoa naisten ikioma eräyhdistys ja sen jäseneksi ovat tervetulleita liittymään kaikki eräilystä kiinnostuneet tytöt ja naiset. 040 153 9333 myymälässä perjantaina 9.8. 040 178 8895 Tule mukaan toimintaamme ! Lehtovaarantie 1 a, Ruhtinansalmi p. 050 323 3753 Keskuskatu 16, Suomussalmi p. (08) 711 062 Turjanhovi Kalliokatu 2, Suomussalmi p. 029 7030 0110 Rahtimiehentie 1, Suomussalmi kk p. (08) 741 068, 0400 188 851 Siikarannantie 7, Suomussalmi p. 045 691 1660 p. 044 975 5401 Kurimontie 17, Suomussalmi p. Hyrynsalmi, Jänisjahtia tytöille ja naisille 24.-26.1. pilkkipäiviä sekä kesän koittaessa tutustutaan myös hortoilun maailmaan villiyrttikurssilla. ja 26.10. Jäsenmaksu on 25 €/v., alle 18-v. jänisjahteja tytöille ja naisille sekä mahdollisuuksia päästä tutustumaan sekä osallistumaan hirvenmetsästykseen. Kainuun Korpinaiset ry on poliittisesti riippumaton yhdistys ja ottaa vuosittain osaa monenlaiseen hyväntekeväisyystoimintaan
Perjantaina 11. 050 65 343 Timo Kyllönen timo.kyllonen@slpmedia.fi Kuhmon kaupunginkirjaston verkkosivuille hakeutuva on löytänyt itsensä tästä viikosta alkaen uusituilta sivuilta. Nyt sivu on oikean kokoinen katsoopa sitä koneella, tabletilla tai kännykällä, Pulkkinen kertoo. Nyt kannattaa tarttua tarjoukseen ja hyödyntää näkyvyys koko maakunnan alueella. Tulevaisuudessa Finnassa on mahdollista käyttää myös museoiden digitaalisia palveluja. lokakuuta 2019 – KUHMOLAINEN 9 Kätevimmin tavoitat asiakkaasi mainostamalla. Perheet saavat lasten korttien lainat näkyviin vanhempien tunnusten yhteyteen. 050 315 5849 Sotkamo-lehti | Miia Väisänen, p. VAIVATONTA Yksi aineisto yhteen lehteen riittää. KOTI Teema julkaistaan ti 22.10. Kainet-kirjastojen finna-sivua ovat muokanneet Marju Pulkkisen ohella Jarkko Oinonen Kajaanista sekä Anette Karjalainen Suomussalmelta. Varaa ti 15.10. Vanhoille sivuille ei kuitenkaan enää tarvitse mennä tuttua palvelua saadakseen, sillä uusilta sivuilta löytyvät kaikki totutut toiminnot. Sivuilla voi selata aineistoa, uusia lainat ja tehdä varauksia. Finna on hakupalvelujen kokonaisuus, jota ylläpitää ja kehittää kansalliskirjasto. – Tärkeimmästä päästä uudistuksia on sivuston skaalautuvuus eri laitteille. Finna on syntynyt osana opetusja kulttuuriministeriön Kansallinen digitaalinen kirjasto -hanketta (2008–2017). Tällä hetkellä Finnassa on mukana yli 300 organisaatiota. mennessä! KATTAVAA Alueidemme kaikki yli 15-vuotiaat lukevat paikallislehtiämme. 050 438 2831 Kainuun Sanomat | Teemu Moilanen, p. Finna on hakupalvelujen kokonaisuus, johon kuuluu monia sivustoja valtakunnallisen finna.fi:n lisäksi. Kainet-Finna -verkkokirjastosta löytyy myös Kainet-kirjastojen yhteystiedot ja aukioloajat sekä linkit kirjastojen omille kotisivuille. Finna-verkkokirjaston etusivulta löytyy linkki myös vanhoille sivuille, jotka ovat toiminnassa kuluvan vuoden loppuun saakka. Kolmantena uutena asiana hän nostaa esiin kehittyneemmät hakupalvelut. Kirjautuminen uudelle sivustolle tapahtuu entiseen tapaan kirjastokortilla ja nelinumeroisella PIN-koodilla. Tämä on tosi hyvä lisä palveluun, Pulkkinen sanoo. Toinen etenkin lapsiperheitä palveleva uudistus on mahdollisuus liittää alaikäisten kortteja vanhemman tunnuksiin. Monilla on hänen mukaansa käsitys, että sähköiset palvelut maksavat jotakin. Finnan sisällöistä vastaavat palveluun osallistuvat arkistot, kirjastot ja museot. Ota heti yhteyttä myyjääsi! Kuhmolainen | Eine Kotamaa, p. Valmistamme tarvittaessa myös mainoksesi. – Kun palveluun kirjautuu sisään, siellä voi lisätä lasten kortteja niiden tunnuksilla. Seutuvaraus voidaan periä, samoin maksu kaukolainasta ja myöhästymismaksut, mutta ne ovat nimellisiä korvauksia. – Finna polkaistiin käyntiin hankkeessa, mutta sen ylläpito ja kehittäminen jatkuu nyt kansalliskirjaston omana työnä, Marju Pulkkinen kertoo. Koti-teemasta luetaan ajankohtaiset ja monipuoliset kotiin ja sisustamiseen liittyvät jutut. Kirjastonhoitaja Marju Pulkkinen Kuhmon kirjastosta kertoo, että uusien sivustojen tarkoituksena on ollut lisätä käytettävyyttä sekä joitakin uusia palveluja. Liittämisen voi tehdä itse. Uuden tai unohtuneen PINkoodin saa kirjastossa käydessä. Se kehittyy jatkuvasti ja korvaa vaiheittain suomalaisten kirjastojen, arkistojen ja museoiden asiakkaille suunnattuja verkkopalveluita. Samalla tulivat esitellyksi myös eKirjaston palvelut. Aikaisempi Kainet-kirjastojen ulkoasu on vaihtunut Finnaverkkokirjastoon. TEHOKASTA Suositut lehtemme luetaan tarkkaan – myös mainokset! EDULLISTA Saat mainoksen yhdellä hinnalla kaikkiin neljään lehteen. Finna-verkkokirjasto tarjoaa aiempaa kehittyneemmät hakupalvelut. – Kirjasto on lakisääteinen palvelu, joten aineiston käytöt ovat aina maksuttomia olivatpa ne sähköisiä tai tavallisia. Omia lainoja on uusittu pitkään jo sähköisesti, mutta e-aineistojen mahdollisuudet ovat edelleen monille uusi asia. Kainuu Plus -mainosliitteet ja teemat ovat Kuhmolaisen, Sotkamo-lehden, Ylä-Kainuun ja Kainuun Sanomien yhteisiä tuotteita, joiden avulla tavoitat tehokkaasti asiakkaat Kainuussa. 040 751 1749 Kainuun Sanomat | Saija Utriainen, p. Pulkkinen kertoo, että ihmisiä kiinnostaa erityisesti eKirjasto-palvelujen maksuttomuus. Lisäksi jokaisen tunnuksen voi nimetä erikseen lasten mukaan. Marju Pulkkinen esitteli Finnaverkkokirjastoa Kuhmossa tiistaina vietetyssä SeniorSurf-päivässä. Finna-pohjan päälle jokainen toimija voi muokata omanlaisen sivuston ja lisätä siihen erilaisia toimintoja. Niiden osalta tietoisuus lisääntyy koko ajan. Lisää käytettävyyttä uusilta sivuilta Finna-verkkokirjaston etusivulta löytyy nopeasti paitsi hakutoiminto, myös paikallisten kirjastojen tiedot. Neljän lehden yhteinen teema tarjoaa kattavan näkyvyyden mainoksellesi koko Kainuussa. 050 438 0786 Ylä-Kainuu | Titta Toivanen, p. KuvaKaaPPaus. Sivusto on kainuulaisten kirjastojen yhdessä suunnittelema, ja on yhteinen kaikkien muiden paitsi Sotkamon kirjaston kanssa. Kainet-kirjastojen sivulle on esimerkiksi lisätty Kirjasammon suositukset, jotka nousevat valtakunnallisesta kirjastot.fipalvelusta. – Muun muassa uutuusseuranta ja hakulistojen tallentaminen, ettei palveluun tarvitse aina syöttää uudelleen tiettyjä hakukriteerejä. – Ihmiset ovat kiinnostuneita sähköisistä kirjastopalveluista. Kansalliskirjasto vastaa Finnan kehittämisestä ja ylläpidosta, mutta palvelua kehitetään yhdessä Finnan yhteistyökumppanien kanssa
10 ELÄMÄNMENO KUHMOLAINEN – Perjantaina 11. Tiistaina kokoontunut Kuhmon kaupunginhallitus pyytää Kainuun ely-keskukselta, että Vuonteenkosken myllyn suojelurajaus koskisi vain myllyä ja sen välitöntä läheisyyttä. VIP-liput alakerta 84€, yläkerta 88€. Museovirasto on tehnyt suojelusta esityksen, joka sisältää yhteensä 16 vesimyllyä Kainuun alueella. Kahden tunnin mittaisessa konsertissa kuullaan laaja kattaus Abban suurimpia hittejä. Abba on yksi kaikkien aikojen suosituimmista ja tunnetuimmista yhtyeistä, joka nousi kansainväliseen suosioon vuonna 1974 voitettuaan Eurovision laulukilpailun. Lipputoimisto | Ticketmaster | Kajaanin Prisma | Kajaani Info | Neste Koskiportti, Kajaani VIP-liput sis. KAOn konservatorion ”Thank you for the music” -konsertti Kuhmo-talossa 30.10 klo 19.00 Abba-musiikin kaksituntisessa konsertti-illassa ”Thank you for the music” esiintyy kahdeksan laulajaa sekä yhdeksän hengen bändi. Molemmat viime viikonlopun Kaukametsän konsertit olivat loppuunmyytyjä. Koskien kunnostus huomioitava myllyjen suojelussa. Kajaanissa konsertti saavutti todella suuren suosion. Syynä on koskienkunnostushanke. Kuhmoon saapuva ”Thank you for the music” -konsertti esittää Abban tuotantoa kahdeksan laulajan sekä yhdeksän hengen bändin kokoonpanolla. Abban musiikki on säilyttänyt suosionsa näihin päiviin saakka. lokakuuta 2019 Raskaampaa kekriä kajaanihalli K18 Pidätämme oikeudet muutoksiin www.kajaan ifest.fi/kekri fest ENNAKKOLIPUT 39€ / OVELTA 45€. Muuta huomautettavaa Kuhmolla ei suojeluesityksestä ollut. KAOn 17-henkinen yhtye tuo Abba-hitit Kuhmoon Kuhmolainen toimitus.kuhmolainen@slpmedia.fi Kainuun ammattiopiston konservatorion opiskelijat tulevat esittämään yhden kaikkien aikojen merkittävimmän pop-yhtyeen, Abban, tunnetuimpia kappaleita 17-henkisen yhtyeen voimin. Elyn pitää huomioida suojelukohteiden ympärillä olevaa elinkeinotoimintaa ja maanomistusta sekä linjata kohteiden ylläpitovastuista, päättäjät evästävät elyä. Kaupunginhallitus huomautti myös, että suojeluesityksiä tehtäessä tulee kuulla ja osallistaa prosessin aikana. Kuhmossa esitys koskee viittä kohdetta eli Vuoteenkosken ratasmyllyä Nivalla, Niskankosken ratasmyllyä Saunajärvellä, Lammasperän Levävaaran Kotijoen myllyä, Kuusamonvaaran ratasmyllyä ja Juortanan hierinmyllyä. omat VIP-anniskelutilat ja RockMenu buffetin Varaukset kajaanifest@gmail.com 0440 584 837 Majoitus ja pääsylippu tapahtumaan 79€/hlö/vrk/2hh Original Sokos Hotel Valjus www.sokoshotels.fi varauskoodi BKEKRI RockMenu Buffet pe 1.11. Kao Kuhmo haluaa, että Vuonteenkosken myllyn länsipuolella sijaitseva kalanviljelylaitos otetaan huomioon Kainuun vesimyllyjen suojelussa
Toimii nollan molemmin puolin kaikissa lumiolosuhteissa. lokakuuta 2019 – KUHMOLAINEN Intersport Piipponen, Vuokatti Vuokatinhovintie 2, 88610 Vuokatti • P. 79 90 Vuokatin ulkolatu on avattu!. 349,FISCHER Speedmax Classic (599,-) Kauden 2016-17-malli! Kaude navaus tarjou s! 249,FISCHER Speedmax Jr Skate (299,-) Kauden 2018-19-malli! Kaude navaus tarjou s! Swix Racing Service Test HF -voiteet VAIN MEILTÄ: FISCHER asiantuntija t paikalla: LAUANTAINA SUNNUNTAINA Juhani Repo OLYMPIAVOITTAJA SAMI JAUHOJÄRVI HF8 Harder 180g Nimensä mukaisesti kovempi, väriaineeton versio legendaarisesta punaisesta HF kasista. Perjantaina 11. www.facebook.com/intersportpiipponen Tarjoustuotteita rajoitetusti! maastohiihdon paalupaikalta Vuokatista! Jäätävät kaudenavaustarjoukset SPORT TO THE PEOPLE Laadukas asiakaspalvelu! Suksien testaus ympäri vuoden! Uusimmat tuotteet ja viimeisimmät tiedot! Suksien ostajalle SMmitalista rahat takaisin! Meiltä ostetuille suksille täydellinen toimintatakuu! Ammattitaitoinen, Fischer Racing Center koulutettu henkilökunta! Piipponen tarjoaa: HIIHTOKAUDEN AVAUS LA-SU 12.-13.10. DHF104 180g White Marathonin pohjalta kehitetty todella kulutuskestävä HF -luisto tykkilumiolosuhteisiin lämpötilasta riippumatta. (08) 617 8636 Palvelemme ma-pe 10-18, la 10-15 ja su 11-15
Siksi Odlolla on ratkaisu toimivaan vaatetukseen olipa sää ja lämpötila mitkä tahansa. FISCHER RCS Carbonlite Classic FISCHER RCS Carbonlite Skate 289,399,FISCHER kilpasukset huippuvalikoimista kaikille alustoille aina maailmancup-tasoon asti. Kevyt, pehmeä, lämmin ja kosteutta siirtävä, sanalla sanoen ”Yakwarm”. Näin saavutetaan varma pito ja erinomainen tasapainoinen luisto. Nopeat ja luistavat mallit kaikkiin olosuhteisiin. Kiitos ainutlaatuisen teflon-päällysteen lian tarttuminen ja jäätyminen on kertakaikkiaan minimaalista. Monojen koot Snowstar 25-33 ja Sprint 33-40. lokakuuta 2019 Sensaatiomainen alusvaateuutuus! Materiaalina merinovillan ja primaloftkuidun sekoite. Jakin villa on myös erittäin pehmeää, sen kosketus iholla on äärimmäisen miellyttävä. Voittamaton valinta hiihtäjille, joilla kilpaileminen on verissä ja tavoitteet korkealla. Taito luoda ja yhdistellä toimivia kerroksia on 70 vuoden kokemuksen tulosta. Erikoiserä kauden 18-19 mallia. Paidan huppu lisää käyttömukavuutta kylmissä keleissä. Jakin villa on kevyttä ja ilmavaa, se myös tasaa lämpöä. Odlon intohimona on luoda toimivia vaatteita nykyihmiselle, jolla on aktiivinen elämäntapa. Suorituskykyiset, hengittävät ja kevyet huippuluokan kilpakengät. Uutta Yakwarm-teknologiaa, hiihtotakki naisille ja miehille. Kaksi erillistä pitokarvaa on upotettu muuttuvalla syvyydellä epäsymmetrisesti molemmille puolille olasta. Viking Primaloft liivi naisille ja miehille Viking Prima Set alusasut naisille ja miehille ODLO YAKWARM 79 90 79 90 Odlo Performance Blackcomp Odlo Millennium S-thermic mekko Odlo Millennium Yakwarm takki Odlo Millennium Yakwarm trikoot Täydellisesti istuva saumaton alusasu. Miesten lämpimät hiihtotrikoot taattua Yakwarmia. Maastohiihtoa harrastavan naisen muotituote nro 1. Aluspaita Alushousut 99 90 129,229,79 90 89 90 Odlo on teknisten alusvaatteiden pioneeri ja johtava innovatiivisten urheiluvaatteiden tuottaja. Villa on ainutlaatuisen lämmintä, asuvathan jakit Himalajan rinteillä todella kylmissä olosuhteissa. Yhdistettynä polyesterin hyviin kosteudensiirtoominaisuuksiin saamme ainutlaatuisen materiaalin myös korkean intensiteetin liikuntaan. Mohair-pitokarva takaa pidon myös kovilla ja jäisillä alustoilla. KUHMOLAINEN – Perjantaina 11. 149,Koko setti nyt pakettihintaan FISCHER peruspaketti junioreille. Erittäin urheilullinen skin-pitopohjasuksi! Kaksi erillistä 100% mohair-pitokarvaa takaa poikkeuksellisen hyvän pidon kaikissa olosuhteissa. Huipputason perinteisen hiihtäjille, jotka hakevat etua jäisellä tai kovalla alustalla. FISCHER huippusukset ja -hiihtokengät kaikkiin olosuhteisiin aikuisille ja lapsille! FISCHER Twin Skin helpoin suksimalli haastaviin ja vaihteleviin keliolosuhteisiin! Erikoiserä kausien 16-17 ja 18-19 malleja. Odlo toimii aktiivisesti yhteistyössä urheilijoiden kanssa ja saa suoraa palautetta käyttäjiltä. FISCHER Speedmax 3D Skate tai Classic FISCHER RCS Skate tai Classic FISCHER TwinSkin Speedmax 3D FISCHER TwinSkin Race FISCHER TwinSkin Carbon FISCHER Speedmax ja Carbonlite Classic Jr FISCHER Carbonlite Skate H-Plus (499,-) (299,-) 599,399,679,349,399,199,499,Sisältää FISCHER CRS Race tai Sprint Crown sukset + XJ Sprint/Snowstar monot ja Tour Step In Jr siteet CRS Race malli on voideltava suksi ja Sprint Crown malli pitopohjasuksi. Epäsymmetrisesti sijoitetut mohair-pitokarvat takaavat tehokkaan potkun ja pidon tällä äärimmäisen kevyellä ja nopealla kilpasuksella. Odlon uusin teknologinen löytö on jakin villa
Erittäin urheilullinen skin-pitopohjasuksi! Kaksi erillistä 100% mohair-pitokarvaa takaa poikkeuksellisen hyvän pidon kaikissa olosuhteissa. Jakin villa on kevyttä ja ilmavaa, se myös tasaa lämpöä. Miesten lämpimät hiihtotrikoot taattua Yakwarmia. Näin saavutetaan varma pito ja erinomainen tasapainoinen luisto. Jakin villa on myös erittäin pehmeää, sen kosketus iholla on äärimmäisen miellyttävä. 149,Koko setti nyt pakettihintaan FISCHER peruspaketti junioreille. FISCHER RCS Carbonlite Classic FISCHER RCS Carbonlite Skate 289,399,FISCHER kilpasukset huippuvalikoimista kaikille alustoille aina maailmancup-tasoon asti. Nopeat ja luistavat mallit kaikkiin olosuhteisiin. Kaksi erillistä pitokarvaa on upotettu muuttuvalla syvyydellä epäsymmetrisesti molemmille puolille olasta. Paidan huppu lisää käyttömukavuutta kylmissä keleissä. Siksi Odlolla on ratkaisu toimivaan vaatetukseen olipa sää ja lämpötila mitkä tahansa. Erikoiserä kauden 18-19 mallia. Suorituskykyiset, hengittävät ja kevyet huippuluokan kilpakengät. Viking Primaloft liivi naisille ja miehille Viking Prima Set alusasut naisille ja miehille ODLO YAKWARM 79 90 79 90 Odlo Performance Blackcomp Odlo Millennium S-thermic mekko Odlo Millennium Yakwarm takki Odlo Millennium Yakwarm trikoot Täydellisesti istuva saumaton alusasu. Mohair-pitokarva takaa pidon myös kovilla ja jäisillä alustoilla. Huipputason perinteisen hiihtäjille, jotka hakevat etua jäisellä tai kovalla alustalla. Taito luoda ja yhdistellä toimivia kerroksia on 70 vuoden kokemuksen tulosta. Monojen koot Snowstar 25-33 ja Sprint 33-40. FISCHER huippusukset ja -hiihtokengät kaikkiin olosuhteisiin aikuisille ja lapsille! FISCHER Twin Skin helpoin suksimalli haastaviin ja vaihteleviin keliolosuhteisiin! Erikoiserä kausien 16-17 ja 18-19 malleja. Kiitos ainutlaatuisen teflon-päällysteen lian tarttuminen ja jäätyminen on kertakaikkiaan minimaalista. Odlo toimii aktiivisesti yhteistyössä urheilijoiden kanssa ja saa suoraa palautetta käyttäjiltä. Aluspaita Alushousut 99 90 129,229,79 90 89 90 Odlo on teknisten alusvaatteiden pioneeri ja johtava innovatiivisten urheiluvaatteiden tuottaja. Perjantaina 11. Kevyt, pehmeä, lämmin ja kosteutta siirtävä, sanalla sanoen ”Yakwarm”. Odlon uusin teknologinen löytö on jakin villa. lokakuuta 2019 – KUHMOLAINEN Sensaatiomainen alusvaateuutuus! Materiaalina merinovillan ja primaloftkuidun sekoite. FISCHER Speedmax 3D Skate tai Classic FISCHER RCS Skate tai Classic FISCHER TwinSkin Speedmax 3D FISCHER TwinSkin Race FISCHER TwinSkin Carbon FISCHER Speedmax ja Carbonlite Classic Jr FISCHER Carbonlite Skate H-Plus (499,-) (299,-) 599,399,679,349,399,199,499,Sisältää FISCHER CRS Race tai Sprint Crown sukset + XJ Sprint/Snowstar monot ja Tour Step In Jr siteet CRS Race malli on voideltava suksi ja Sprint Crown malli pitopohjasuksi. Villa on ainutlaatuisen lämmintä, asuvathan jakit Himalajan rinteillä todella kylmissä olosuhteissa. Maastohiihtoa harrastavan naisen muotituote nro 1. Epäsymmetrisesti sijoitetut mohair-pitokarvat takaavat tehokkaan potkun ja pidon tällä äärimmäisen kevyellä ja nopealla kilpasuksella. Yhdistettynä polyesterin hyviin kosteudensiirtoominaisuuksiin saamme ainutlaatuisen materiaalin myös korkean intensiteetin liikuntaan. Odlon intohimona on luoda toimivia vaatteita nykyihmiselle, jolla on aktiivinen elämäntapa. Uutta Yakwarm-teknologiaa, hiihtotakki naisille ja miehille. Voittamaton valinta hiihtäjille, joilla kilpaileminen on verissä ja tavoitteet korkealla
Sopii hyvin niin ulkoiluun kuin intensiiviseen harjoitteluun lähes vuoden ympäri. 159,99,Vuokatin ulkolatu on avattu! 99 90. Anatomisesti muotoillut treenitrikoot aktiiviseen harjoitteluun. www.facebook.com/intersportpiipponen Tarjoustuotteita rajoitetusti! SPORT TO THE PEOPLE Suomen kattavin valikoima Swixja Ulvang-tuotteita Intersport Vuokatista! Ku va : Je re Al en Ulvang Rav 100% Round Neck tai Pants Swix Dynamic Jacket Swix Focus Jacket Swix Dynamic Pant Swix Focus Tights Swix KR35 ja KR50 liisterit Pehmeää vastuullisesti tuotettua 100% merinovillaa. lokakuuta 2019 Intersport Piipponen, Vuokatti Vuokatinhovintie 2, 88610 Vuokatti • P. Todella joustava treenitakki, joka sopii aktiivisille hiihtäjille niin pitkiin harjoituksiin kuin intensiivisiin vetoihin. KUHMOLAINEN – Perjantaina 11. Varustettu ainutlaatuisilla TCS & TBS -järjestelmillä 119,69,Todella joustavat treenihousut aktiivihiihtäjälle niin pitkille lenkeille kuin intensiivisiin vetoihin. Kevyt, suorituskykyinen hiihtotakki aktiiviseen harjoitteluun. (08) 617 8636 Palvelemme ma-pe 10-18, la 10-15 ja su 11-15. 59,10,Paita tai housut 3 kpl (70,-) SWIX Quantum Four TCS Quantum 4 on todella jäykkä ja äärimmäisen kestävä komposiittisauva, joka soveltuu monen tasoiselle hiihtäjälle harrastajasta pitkien matkojen massahiihtäjään
Opiskelut veivät hänet eri eri paikkakunnille ja harrastus vaihtui korealaisiin lajeihin. . Vaikka kauppa vei paljon isän aikaa, oli hän silti koko ajan läsnä tyttärensä elämässä, sillä aina oli mahdollisuus mennä isän luo kaupalle. Korealaisissa kamppailulajeissa kunnioitetaan vastustajaa UlkokUhmolainen Pirita Kähkönen . – Vastustajat ovat samalla myös hyviä ystäviä, joita kehutaan hyvästä matsista ja onnistumisista kisan jälkeen, ja heidän kanssaan käydään läpi ottelussa olleita tekniikoita. Näissä kamppailulajeissa vastustajan kunnioituksella on suuri merkitys. Lajeja voi treenata kaikenikäisenä. Elämä pyöri kaupan ympärillä. Vuosien saatossa Kähkönen on oppinut myös heidän vahvuutensa ja heikkoutensa, joten yllättäviin tekniikoihin törmääminen on harvinaista. Kähköselle hänen harrastamansa korealaiset kamppailulajit ovat enemmänkin elämäntapa. Perjantaina 11. Kilpakentillä Kähköselle on tullut myös menestystä. Hän harrasti Kajaanissa Han Moo Doa ja vaihtoi Kirkkonummelle muutettuaan sisaruslajiin, Hoi Jeon Hapkidoon. Kesken ottelun tämä oli onnistunut yllättäen haastavassa tekniikassa ja Kähkönen päätti onnitella häntä suorituksesta. . – Se oli isän elämäntyö. Muun muassa Hoi Jeon Hapkidossa hän on kilpaillut MM-kisoissa voittaen oman sarjansa, samoin Haedong Kumdossa Euroopan tasolla. Viimeksi katsoi elokuvan: Quentin Tarantinon Once Upon a Time in Hollywood, joka on ”tietyllä tapaa tyypillinen Tarantinoleffa, mutta ei ehkä lempileffoja”. Se oli minulle tärkeä asia. Fyysisten rajoitteiden ei tarvitse koitua esteiksi, sillä jokaiselle löytyy oma tapa treenata ja kehittää itseään sekä ihmisenä että harrastajana. Han Moo Do on Suomesssa kehitetty korealaisperäinen kamppailulaji ja eräs sen taustalta löytyvistä lajeista on juuri Hoi Jeon Hapkido. Se oli myös opetus, joka jäi Piritan mieleen ja kantoi myös aikuisena. . Ottelu jatkui sen jälkeen normaalisti, mutta pitkään tapahtuneen jälkeenkin Kähkösellä ja hänen ystävällään riitti asiasta riemua. – Itsekin kasvattajana ja vanhempana pidän tärkeänä, että vanhemmalla on työn keskellä aikaa lapsilleen ja hän ottaa lasta huomioon. – Opiskelin lastentarhanopettajaksi ja tein samalla opettajan paperit. . Joulukuussa tulossa perheenlisäystä. Seurauksena oli yleisön nauruun repeäminen ja nauruaan pidättelePirita Kähkönen harrastaa korealaisia itsepuolustuslajeja, Hoi Jeon Hapkidoa ja Haedong Kumdoa. Luki viimeksi: Maukka ja Väykkä -lastenkirjaa oppilaille. Ammatti: apulaisrehtori, luokanopettaja . Perhe: Avomies ja yli vuoden ikäinen tytär. Lapsuudessa hän seurasi läheltä yrittäjän arkea, sillä Kähkösen isällä oli pieni kauppa Kuusamonkylällä. Kilpailuissa hän on saavuttanut kärkisijoja. – Aina isä on ottanut minut mukaan arkeensa. Piritta KähKönen vän kisatuomarin huomautus, että kesken ottelun ei saa tehdä moista. Koulussa on noin 650 oppilasta.. Nykyään Kähkönen työskentelee apulaisrehtorina Nissnikun peruskoulussa Kirkkonummella, Masalassa. . Pirita Kähkönen Helsingissä järjestetyissä SM-kisoissa 2015. . Pirita Kähkösen isä, Osmo Kähkönen, toimi Kuusamonkylällä kyläkauppiaana. Niihin kytkeytyvät aasialaisen filosofian ajatukset ihmisten ja ympäristön kunnioittamisesta kiehtovat häntä. Se on eräs syy, miksi ne kiehtovat Pirita Kähköstä. Kerran Kähkönen oli otellut kilpailijan kanssa, joka oli myös hänen hyvä ystävänsä useamman vuoden takaa. Kähkösen lajit ovat Suomessa verrattain pieniä, joten erityisesti naisten mustien vöiden sarjoissa vastustajat ovat usein käyneet tutuiksi leireiltä tai lähiseuroista. . lokakuuta 2019 – KUHMOLAINEN 15 Jarno Hiltunen jarno.hiltunen@slpmedia.fi Pirita Kähkönen aloitti 14-vuotiaana Kuhmossa karateharrastuksen. Se tapahtui täysin automaattisesti. Isänsä uraa seuratessaan ja joskus myös hyllyjen täytössä apuna ollessaan Kähköselle tuli myös yrittäjän arki tutuksi. Vaikka otteluissa on täyskontakti ja välillä sattuu tyrmäyksiä ja vahinkojakin, kuten murtumia, niin aina tavoitteena on kunnioittaa vastustajaa eikä loukata ketään tahallisesti. Innostus uravalinnalle syntyi kouluavustajana vietetyn vuoden aikana. Harrastukset: pääasiassa kamppailulajit, joiden lisäksi muun muassa neuloo. . Etelä-Suomessa Kähkösen lajivalikoimaan löysi vielä tiensä Haedong Kumdo – korealainen miekkailu. Itsepuolustuslajien rinnalla kulkeva aasialainen filosofia ihmisten ja ympäristön kunnioittamisesta sekä itsensä jatkuvasta kehittämisestä puhuttelee Kähköstä siinä määrin, että hän puhuu elämäntavasta. Kauppa oli pieni ja kaikki ihmiset kylällä tunsivat toisensa. Pirita Kähkönen suuntasi kasvatusja opetusalalle
Tutkimuksen tuloksia esitellään yleisölle tieteen ja taiteen menetelmiä yhdistävässä näyttelyssä vuonna 2022. LähiTapiolalta 100 000 euroa yleishyödyllisille toimijoille Itä-Suomen yliopistossa on alkanut tutkimus, jossa selvitetään muun Onko jokin tietty puu sinulle tärkeä. Tutkimuksessa suuren aineiston perusteella voidaan arvioida, millaiset puut ja millaiset ihmiset löytävät toisensa. uef.fi/puutlahellamme.. Raamattu puhuu synnin orjuudesta. Tutkimustieto lisää kulttuurista ymmärrystä puiden merkityksistä. Hartaus Aune Mikkonen lehtori, eläkeläinen Kuhmolainen toimitus.kuhmolainen@slpmedia.fi Suomen luonnonsuojeluliiton kuhmolainen paikallisjärjestö LentuaSeura täyttää tänä vuonna 50 vuotta. Lakien ja säädösten avulla on turvattu niin toisten kuin omakin elämä ja omaisuus. Pelastus on lahja, joka on tarjolla jokaiselle. Puihin liittyy visuaalisia mieltymyksiä, mutta myös muistoja. Syntiin taipuvaisina, välillä lankeavina, me saamme kuitenkin elää ”vapauteen vapautettuina” ja taistella syntiä vastaan. Sana sanoo, että jokainen, joka tekee syntiä, on synnin orja. Teoilla, hyvällä elämällä, ei taivaspaikkaa ansaita. Toki omin voiminkin, tahdon päätöksellä, moni asia voi korjaantua. Lentua-Seura on Kainuun vanhin ympäristöjärjestö ja se on ollut myös perustamassa kattojärjestöään Suomen luonnonsuojeluliittoa. Juhlavuoden päätapahtuma pidetään Kuhmo-talossa maanantai-iltana 14. Kuinka yleinen omantunnon turruttamiskeino onkaan vakuutella itselleen: niinhän ne kaikki tekevät. A Pelastus on lahja, joka on tarjolla jokaiselle. lokakuuta 2019 J okainen ihminen kaipaa vapautta. Yhdistyksen sääntöjen mukaan sen tarkoituksena on ”herättää harrastusta ympäröivän luonnon ja luonnonvarain suojeluun sekä niiden ominaisuuksia säilyttävään taloudelliseen ja virkistyskäyttöön ja siten edistää toimialueensa aineellista ja henkistä kehitystä.” Puheenjohtaja Antti Sallinen toteaa, että tavoite on edelleen ajankohtainen, vaikka säännöt on hyväksytty jo 26.1.1969, yhdistyksen perustamiskokouksessa. Lahjoitusten saajiin voi vaikuttaa äänestämällä Facebookissa kymmenestä valitusta kohteesta. 16 ELÄMÄNMENO KUHMOLAINEN – Perjantaina 11. Yhdistyksestä todetaan, että tuona aikana muun muassa ratkaistiin Lentuan ja Elimyssalon nykyisten suurten luonnonsuojelualueiden kohtalo. Lähilahjan saajia voi esitetyistä kohteista olla myös useampi kuin yksi toimija. Perusongelma – ihmisen ero Jumalasta – korjaantuu vain Jeesuksen hankkiman anteeksiannon kautta. Ehdotuksiksi lahjoitusten saajiksi valikoitui kymmenen kohdetta ympäri Kainuu-Koillismaan aluetta. Orja vai vapaa. Tutkimukseen toivotaan osallistujia kaikenikäisistä suomalaisista, joille joku yksittäinen puu on tärkeä. Antti Leinonen LähiTapiola Kainuu-Koillismaa jakaa 100 000 euroa yleishyödyllisille toimijoille. Lentua-Seuran juhlavuoden päätapahtuma otsikolla ”Kuhmon luonnon muutokset” Kuhmo-talossa ma 14. Tämän lisäksi on suuri joukko niitä, jotka ovat joutuneet erilaisten riippuvuuksien orjiksi. Tilaisuus on kaikille avoin ja sinne on vapaa pääsy. Kuitenkin tämän päivän maailmassa on miljoonia esimerkiksi pakkotyön, ihmiskaupan ja pakkoavioliittojen orjuuttamia. Asiakasraadissa on ollut mukana asiakkaita Kuusamosta, Kajaanista, Hyrynsalmelta, Ristijärveltä, Suomussalmelta, Paltamosta ja Kuhmosta. Kehotus lähimmäisen rakastamiseen tuo siunausta niin omaan kuin toisten elämään. Luultavasti myös erilaiset puut miellyttävät ihmisiä kotipihalla, kaupunkipuistossa tai metsässä. Lahjoituskohteita voi äänestää lokakuun loppuun saakka. lokakuuta otsikolla ”Kuhmon luonnon muutokset”. Tutkimukseen voivat kaikki halukkaat osallistua vastaamalla lyhyeen kyselyyn verkossa osoitteessa www. Se on myös kehotus taistella tässä maailmassa rehottavaa monenlaista orjuutta vastaan. Joidenkin lempipuu on osa omaa tai suvun elämäntarinaa. Hankkeen etenemistä voi seurata blogissa hankkeen verkkosivulla ja sosiaalisessa mediassa. – Suhde puuhun tulee näkyväksi viimeistään silloin, kun ihmiselle tärkeä puu on uhattuna, kertoo tutkimushankkeen johtaja, professori Eeva-Stiina Tuittila metsätieteiden osastolta. Äänestystulos ohjaa lopullista päätöstä, jonka LähiTapiola Kainuu-Koillismaan hallitus saajista tekee. Suomalaisten suhdetta metsiin tutkitaan paljon, mutta tutkimus suhteesta yksittäisiin puihin on vasta alussa. Tiedolle on käyttöä esimerkiksi kaupunkisuunnittelussa, viheralueiden hoidossa ja metsäsuunnittelussa. Tutkimusta rahoittaa tieteen ja taiteen yhteistyöhön kannustava Koneen Säätiö. Puusuhteiden tutkimiseen käytetään suomalaista kirjallisuutta, puuvalokuvia, äänitaidetta, kyselylomakkeita, haastatteluja ja luonnontieteen menetelmiä. Asiakkaista koostunut työryhmä on kartoittanut toimialueen paikkakunnilta sopivia toimijoita saajakohteiksi. Ala-Heikkilä toimi seuran puheenjohtajana sen ensimmäiset kaksitoista vuotta. Ohjelmaan sisältyy FT Gergely Várkonyin esitelmä, joka kertoo luonnon muuttumisesta, Tero Poukkasen luontovalokuvia vuosikymmenten varrelta ja keskustelua luonnon ja luonnonsuojelun tulevaisuudesta. Jumalan avulla moni orjuuttava kahle katkeaa. Sanan kiellot ja ohjeet todesta ottava välttyy monelta murheelta tässä elämässä. Vapauden varjolla ei saa tehdä pahaa eikä loukata toisen oikeuksia. lokakuuta klo 18. Usko ei poista perusihmisyyttämme. Tutkimukseen etsitään nyt osallistujia kaikkialta Suomesta. Syy on vieritettävä toisen niskoille, valhe on peitettävä toisella valheella. Ei ole helppo irtaantua tupakan tai viinan himosta. Juutalainen lakihurskaus vaati pikkutarkkaa käskyjen pitämistä, jopa niin, että terve järki unohtui. Metsätieteilijöistä, kulttuurintutkijoista ja taiteilijoista koostuva ryhmä perehtyy ihmisten ja puiden väliseen arkeen, tunteisiin ja piirteisiin neljän vuoden ajan 2019 – 2022. Sapattina sairaita parantava Jeesus oli fariseusten mielestä lainrikkoja. Ajattelepa kymmentä käskyä. Perustajajäsenet Lentua-Seurassa olivat Markus Ala-Heikkilä, Reino Harinen, Tapio Nummi, Leo Pulkkinen, Aarne Sopanen ja Erkki Vanninen. Tutkituksi tulee myös se, kuinka suomalainen kirjallisuus kuvaa puuyksilöitä ja puusuhteita. Kristityn vapaus on vapautta suoritususkonnollisuudesta. Tulevan maanantain juhlatapahtumassa on aiheena paitsi seuran historia myös ajankohtaisemmat kysymykset. Tutkimusryhmä on luomassa uutta tapaa yhdistää eri tieteenja taiteenalojen lähestymistapoja. Myös Kuhmosta on mukana kohteita. muassa, mikä tekee joistakin yksittäisistä puista ihmisille erityisen tärkeitä. Synnin kierre katkeaa, kun omatunto herää, ja ihminen tajuaa tarvitsevansa armahdusta. Jumalan käskyjen vastainen teko, vaikkapa varkaus, valehtelu tai aviorikos, on usein peitettävä toisella teolla. Jumalan sanan ohjeet eivät ole laki ja taakka, vaan suoja ja turva. Tilaisuus on kaikille avoin Lentua-Seuralla juhlatapahtuma Elimyysalon suojelu on keskeinen osa 50 vuotta Kuhmossa toimineen Lentua-Seuran historiaa. Ihmisoikeusjulistus kieltää kaikki orjuuden ja orjakaupan muodot. Onneksi arkisessa elämässä on monia rajoitteita mielivaltaiselle vapaudelle. Peliriippuvaista riivaa himo, joka vie rahat ja elämän onnen
Vertymäalueita ei kannata käyttää ravinnoksi eikä edes antaa koirille mahdollisten lyijyjäämien vuoksi, metsästysampumapäällikkö Jussi Partanen neuvoo. 044 738 4308. Tilanne vaihtelee hirvitalousalueesta riippuen, ja noin puolella hirvitalousalueista hirvikanta on edelleen tavoitetasoa tiheämpi. klo 19:00 Liput alkaen 30,00 € / www.lippu.fi Vuosien jälkeen Kuhmo-talossa! RUOKALISTAT KOTIHOITOATERIAT Ma: Nakkikeitto, juusto, tuorekurkku, ruispuolukkapuuro Ti: Sitruunainen broilerikastike, peruna, herne-maissi-paprika, tuoresalaatti, ruusunmarjakiisseli Ke: kirjolohikiusaus, isot kasvissuikaleet, punajuuri-porkkanaomenasalaatti, mustikkakiisseli To: lihapyörykkä, ruskeakastike, perunat, porkkanaviipale, tuoresalaatti, vadelmarahka Pe: palapaisti, peruna, isot juureskuutiot, tuoresalaatti, sekamarjakeitto La: possunlihakeitto, suolakurkku, mustaherukkavispipuuro Su: Riistalihakäristys, perunasose, puutarhurinkasvis, kerroskiisseli KOuLuRuOKA Peruskoulu, lukio, ammattiopisto, työkeskus, päivätoiminta ja päiväkoti Ma: Nakkikeitto, Edam-juusto, klementiini Ti: Sitruunainen broilerikastike, perunat, mustaherukkahillo, jäävuorisuikale, paparikakuutio, kurkkukuutio Ke: kirjolohikiusaus, punajuurisuikale, porkkanasuikale, omenasuikale To: lihapyörykkä, ruskeakastike, perunat, kaaliraaste, kesäkurpitsasuikale, retiisisuikale Pe: Ohrasuurimopuuro, lauantaimakkara, sekamarjakeitto Muutokset mahdollisia Tervetuloa kahvittelemaan Lakkatielle la 19.10. Kalevalaa voi tehdä kuviksi syyslomalla Sinivalkoiset Tangot la 30.11.2019 klo 18.00 Kuhmo-talo, Lentua-sali Konsertissa kuullaan suomalaisia tangoja aina 1950–60-luvuilta tähän päivään. klo 10 – 12. Syyslomaviikolla maanantai-illasta tiistaiaamuun 14. Hirvenmetsästyksessä käytetään nykyisin jo paljon lyijyttömiä metsästysluoteja, joiden ansiosta arvokkaaseen riistalihaan ei jää lyijyjäämiä. Päiväkerhot, perhekerhot, puuhakerho ja varhaisnuorten kerhot eivät kokoonnut vko 42. sunnuntai helluntaista 13.10. Susitilanteen vuoksi on osassa Suomea jouduttu vähentämään koiran käyttöä metsästyksessä ja pitäytymään perinteisessä ajoketjumetsästyksessä. Toden teolla hirvenmetsästyskauden avaa kuitenkin vasta 12. Kalevala kuviksi -kerho on suunnattu yli 9-vuotiaille ja se kokoontuu Tuupalan alakoulun kuvaamataidon luokassa. Metsästyksestä saaliksi saadun riistalihan arvo on Suomessa noin 60 miljoonaa euroa, ja se muodostuu pääasiassa hirvieläinten lihasta. lokakuuta 2019 – KUHMOLAINEN 17 Kirjoittajat: Ismo Leikola ja Kalle Pylvänäinen, Ohjaus: Otto Kanerva Näyttelijät: Mikko Kivinen, Ville Keskilä ja Kalle Pylvänäinen Kuhmo-talo, Lentua-sali perjantai 18.10. Pysäyttävän koiran käyttö on kuitenkin tärkeä osa Suomalaista hirvenmetsästyskulttuuria, Partanen korostaa. Kainuuseen on myönnetty 1797 lupaa, kun niitä viime vuonna oli 2065. Pe 18.10. LOUNAS Ikolan pappilassa lähetystyön hyväksi. Klo 13 VIIKKOMESSU SELKOKIELELLÄ, tilaisuus on kaikille avoin ja sen jälkeen on tarjoilua. 044 206 3850 Su 13.10. Suomessa tavoitteena on 68 000 – 85 000 yksilön talvikanta koko maassa. Opastajina kuvien tekemisessä toimivat taiteilijat Kamil ja Fady Dow Israelista. Aterian hinta: 7 € sis. 18. Hirvenmetsästyksen tarkoituksena on säädellä hirvikannan kokoa ja rakennetta hirvitalousalueille asetetun tavoitetason mukaiseksi. syyskuuta osassa Pohjois-Suomea, ja muualla maassa vahtimismetsästyksenä pelloilla, joten osa hirvenmetsästysluvista on voitu jo käyttää, kertoo Jussi Partanen Metsästäjäliitosta. Kuhmolainen julkaisee Menot-palstaa JOKA TIISTAI. ja 16.10. – Klo 11:00 Matti ja Ritva Vatajan läksiäisjuhla. Syynä tähän on hirvikannan pienentyminen noin 11 prosentilla viime kauden metsästyksen tuloksena. – 15.10. Lupia myönnettiin noin kahdeksan prosenttia vähemmän kuin viime vuonna. Kuvia on tarkoitus käyttää Kuhmon katuilmeen elävöittämisessä. 27 € ja ryhmä 25 € (10 hlö) Seuruejahti on Suomessa hyvin organisoitua ja vastuullista, ja yhä useampi metsästäjä käyttää hirvestyksessä lyijyttömiä metsästysluoteja, kerrotaan Suomen Metsästäjäliitosta. Keskiviikko 16.10. Klo 10 alk. Hirvi on arvoriista ja sen käsittelyssä kannattaa muutenkin kiinnittää huomiota hyvään riistahygieniaan, hän jatkaa. 13:00 Hartaus ja ruokajakelu. Yhä useampi hirvi kaatuu lyijyttömillä metsästysluodeilla Hirvenmetsästys koiran kanssa ja ajoketjussa alkaa lauantaina 12. Tiistai 15.10. leivät, salaatin, juomat ja kahvin. – Lyijyluoteja käyttävien on hyvä muistaa puhdistaa lihasta vertymät sekä runsaasti puhdasta kudosta osuma-alueen ympäriltä. lokakuuta koko maassa. 044 738 4300 tai kuhmo.seurakunta@evl.fi. Kurssikokoontumisiin kuuluu ateria, minkä vuoksi ilm. (08) 617 2371 l www.kuhmonseurakunta.fi Kirkkotie 6-8 Kuhmon seurakunta Perjantai 11.10. klo 18. Syyslomalla voi tehdä Kalevala-aiheisia kuvia, kun Juminkeon järjestämä kerho alkaa. Su 20.10. Se on tarkoitettu erityisesti etsijöille ja epäilijöille sekä uskonperusteitaan syventäville. MENOT -PALSTA kertoo. 11:00 Jumalanpalvelus. Riistakeskus on myöntänyt tulevalle metsästyskaudelle yhteensä 50 385 hirvenkaatolupaa. 18:00 Sanan ja rukouksen ilta. Arkisto www.kuhmolainen.fi Mitä tapahtuu. www.kuhmolainen.fi. lokakuuta alkava metsästys ajoketjussa ja koiran kanssa. Klo 14.30 HARTAUS Lepokynnään salissa, Virkatie 2. väliajan Liput: alk. Lisätiedot ja ilm. – Hirvijahti alkoi jo 1. 8:30 Radio Kajaus, Sana sunnuntaiksi, Matti Vataja. Klo 10 MESSU seurakuntakeskuksen salissa (l+s: Suutari, k: Gogolev, PYHÄKOULU kokoontuu jumalanpalveluksen aikana), kirkkokahvit ja SIIONIN VIRSIEN veisuut, k: Gogolev. Perjantaina 11. – Etenkin, kun ajoketjua on joissakin seuroissa enää vaikea saada kasaan jäsenistön ikääntyessä ja maaseudun autioitumisen myötä. Riistakeskus on myöntänyt tulevalle metsästyskaudelle 50 385 hirvenkaatolupaa. Klo 12 MESSU Lentiiran kirkossa (l: Hakulinen, s: Jukka Aikkila, k: Tauno Harinen), lounas 8/5 € tai kahvit ja SEURAT, puhujana Veli Mertala, Ranualta. Ti 15.10. järjestetään Piilolassa YÖKERHO 6 – 10 -vuotiaille. Kaikki tervetulleita! P. Tule pohtimaan kristinuskon perusteita ALFA-kurssille Kurssi alkaa Ikolan pappilassa to 31.10. Anne Pääkkönen p. Kuhmo-talon lipunmyynti puhelimitse 08 615 55451, www.lippu.fi sekä ovelta Kalle Jussila & Kauko Simonen Kuhmon Mieslaulajat Kesto 2 tuntia sis. p. Kalevala kuviksi -kerho toimii 14.10., 15.10. Toimita menovinkkisi sähköpostilla osoitteeseen toimitus.kuhmolainen@ slpmedia.fi (mainitse viestin otsikossa Menot-palsta). Muistamiset tukemalla Kuhmon Kivan lasten ja nuorten toimintaa tilille FI 9151 7700 4050 8950 HELLUNTAISEURAKUNTA Rajakatu 5 www.kuhmonhelluntaisrk.net puh. Hanke on saanut rahoitusta Elävä Kainuu Leaderilta
klo 19 . . Tämmöinen aihe ja teksti on tietysti hyvin ajassa kiinni. Tämä maailma näyttää olevan ehtymätön aarrearkku komedianikkareille. Muiden pähkinöiden myönteiset vaikutukset olivat vähäisempiä, mutta kuitenkin merkitseviä. Ensi kesäksi on kuitenkin valmisteilla erilaisia kesäteatteriesityksiä. Kolmisenkymmentä grammaa eli 10 – 20 saksanpähkinää päivässä riittää. Sovitus ja ohjaus: Otto Kanerva ja työryhmä . Mikko Kivinen toimii freelancerina ja hänellä on monta rautaa tulessa Saikkua, kiitos! -näytelmän lisäksi. Kalle Pylvänäinen, tuottaja, käsikirjoittaja ja näyttelijä, kertoo, että jatko-osien tekeminen huumorinäytelmille ei ole mitenkään tavatonta, vaikka draamoille niitä ei kovinkaan usein tehdä. Energiapitoisten pähkinöiden paradoksaalinen vaikutus painoon voi johtua monesta syystä. Saksanpähkinöiden (walnuts) syöntiin liittyi painon nousun pienentyminen 29 prosentilla ja lihavuusriskin vähentyminen 15 prosentilla. Väliin tuntuu siltä, että uudistuksia tehdään uudistuksien vuoksi ja unohdetaan potilas ja ihminen sieltä hoitoketjun päästä. Kaikkein tehokkaimmin painon nousua hillitsi erilaisten makeiden välipalojen korvaaminen pähkinöillä.. Jo puolen tarjoiluannoksen eli 14 gramman lisäykseen päivittäin syötyjen pähkinöiden määrässä liittyi painon nousun merkitsevä hidastuminen ja lihavuuden (painoindeksi yli 30) kehittymisriskin pienentyminen. . Komedian tekeminen vaatii Kivisen mielestä asioiden rohkeaa viemistä absurdiuden tasolle. Se ei ole ihan helppo laji tuo komiikan tekeminen. Jatko-osa 2017 ja helmikuussa kolmas jatko-osa . Tutkittavien paino nousi keskimäärin 0.32 kiloa vuodessa, 1.28 kiloa jokaisen neljän vuoden jakson aikana ja 6.4 kiloa koko seurannan aikana. Ne ovat kuitenkin jääneet vähemmistöön. Näytelmä on kehittynyt ja muuttunut monien esitysten aikana, mikä Kivisen mukaan on jopa komedian peruslaki. . – Sitä pitääkin muuttaa. Hauskuus syntyy Kivisen mukaan päässä ja kovalla työllä. Näyttelijät: Mikko Kivinen, Ville Keskilä ja Kalle Pylvänäinen . – Tässä on nyt muutama vuosi sote-ratkaisua väännetty ja hoitajamitoitukset sun muut ovat olleet esillä hyvin keskeisinä budjettikeskustelussa, kertoo Mikko Kivinen. Esityksessä nähtäville Mikko Kiviselle, Ville Keskilälle ja Kalle Pylvänäiselle Saikkua, kiitos! on tällä hetkellä suurin työllistäjä ja se vie heidät esiintymislavalle 130 – 140 kertaa vuodessa. Pähkinöiden pureskelu vie energiaa ja ne pitävät kylläisenä pitkään. – Kyllähän mut on sillä lailla leimattu koomikoksi – eikä siinä mitään. . Saikkua, kiitos!, terveydenhuoltoa käsittelevä suosittu komedia saapuu Kuhmo-talon lavalle ensi viikolla. Pähkinöiden energiapitoisuus on kuitenkin suuri ja siksi niiden syömisen on pelätty suurentavan lihomisriskiä. Nora NorrliN Pähkinöitä pidetään tasapainoisen ruokavalion tärkeänä osana. Yli 60 prosenttia tutkituista lisäsi päivittäin nauttimiensa pähkinöiden määrää seurannan aikana. Sitten on lisäksi kaikenlaisia keikkahommia. Kuhmo-talossa perjantaina 18.10. Tuotanto: Iltama A Yleensä komiikan lähtökohta on se, että mille itse nauraa, sille nauravat muutkin. Käsikirjoitus: Ismo Leikola ja Kalle Pylvänäinen. Näytelmässä käsitellään komediallisin keinoin Kainuussakin hyvin ajankohtaisia ilmiöitä: terveyskeskuksia ja sairaaloita, lääkäreitä ja potilaita, terveyttä ja sairautta, mikä varmasti on lisännyt sen kiinnostavuutta. . Ihan mielelläni siihen leimaudunkin. Niiden kuidut sitovat rasvoja ja näin vähentävät rasvojen ja energian imeytymistä suolistosta. Matti Viljanen BMJ Nutrition, Prevention and Health doi:10.1136/ bmjnph-2019-000034 Pähkinöistä apua painonhallintaan Pähkinöiden laadukkaat rasvat lisäävät rasvahappojen hapettumista ja sitä kautta lämmöntuotantoa ja rasvakudoksen vähentymistä. Kullakin näyttelijällä on myös useita roolihenkilöitä. – Tällä hetkellä en ole missään teatterissa vierailemassa. 18 KUHMOLAINEN – Perjantaina 11. Yli 150 000 katsojaa on sen jo nähnyt ja näytelmä on poikinut pari jatko-osaakin. Jos rupeaa vain toistamaan itseään, niin esitys kuolee. lokakuuta 2019 Jarno Hiltunen jarno.hiltunen@slpmedia.fi Saikkua, kiitos! on teatterin ystävien mielestä ollut kiinnostava näytelmä. Vaikka Kivisellä on painotus ollut komediassa, on hän tehnyt myös vakavia rooleja, ja mielellään tekeekin. Kivinen miettii esityksen ydinsanomaa: – Ehkä se on se, että ihmisistä pitäisi pitää huolta, jotta he eivät hukkuisi byrokratian rattaisiin. Ensi-ilta 2013. Tuore amerikkalaistutkimus hälventää näitä pelkoja osoittaessaan, että pähkinät hidastavat iän myötä tapahtuvaa kilojen kertymistä. Heidän ravintotottumuksiaan, elämäntapojaan, painoaan ja terveydentilaansa kartoitettiin neljän vuoden välein yli 20 vuoden ajan. – Yleensä komiikan lähtökohta on se, että mille itse nauraa, sille nauravat muutkin. Mikko Kivinen esittää suurimman osan aikaa lääkäriä, mutta hänellä on myös muita henkilöhahmoja. Kyseessä ei ole yhtenäisellä juonella varustettu näytelmä, vaan esitys etenee sketsitykityksenä, joiden välissä on lauluosuuksia. Esityksessä kuullaan Duo Aspirin -orkesteria Ismo Leikolan lauluin . Sketseissä esiintyvät Kalle Pylvänäinen, Mikko Kivinen ja Ville Keskilä. Hän muistuttaa, että tarkoitus ei ole loukata ketään tai tehdä pilkkaa vakavilla asioilla, mutta ilmiöitä tuodaan esille komiikan valossa. Komediaa soten ajan hermolta Fakta Saikkua, kiitos! . Tutkimuksessa hyödynnettiin kolmea terveydenhoitohenkilökunnasta koostuvaa aineistoa, joihin kuuluu yhteensä yli 140 000 henkilöä. Ylenmäärin pähkinöitä ei kuitenkaan kannata syödä. . Myös komediallisesti sitä kannattaa muuttaa
P. 7/2020. Lisätiedot, kuvat ja varaukset facebook.com/ ekurapyora/ tai 041 318 4593. markiisi, ilmastointi, invertteri. P. 389 € www.smartia.fi Betonigrilli ulkoja sisäkäyttöön. 050 400 8373. 040 507 7849 Ovipinnoituspalvelua 50-90 -luvun väli-/keittiök.-/vaatekaapin oville. Vuokra 390 e/vko. VAIHTOVIIKOT! Reilu hyvitys, kun vaihdat vanhan sahasi uuteen Stihliin. P. Uudet kodinkoneet varmasti halvalla! Myös iltaisin. 050 576 1546. 045 139 6620. Sormivammojen ehkäisemiseksi pelaamme normaalia kevyemmällä pallolla. Kainuun Ovipinnoite. Yksiö 35 m² Kajaanin ydinkeskusta, hissitalo. ILMALÄMPÖPUMPUT KODINKONEET KYLMÄLAITTEET l l l Sähkötyöt ammattitaidolla neljän asentajan voimin, alueena Kainuu. Talvirengassarja, Hankook, 165/70/13, uudenver. P. 044 946 0701. Nuask. 10 000 km välein. p. P. 040 551 5335. 2010, 1.5 dci, aj. Annetaan Petäisenniskan venesatamasta verkkokoppi (lattia lahonnut). 040 731 2621. 87 tkm. ja tarvikkeet. P. P. Kuljetus tarvittaessa. Heinälato 3,80 x 3,80. Sinä kuntoilusta kiinnostunut senioriikäinen tai vähän nuorempikin mies tai nainen. Lastenpyörä. Vuokra 500€/sop. Myytävänä Kuivaa 33 cm koivupilkettä toimitettuna. Vesikourusyöksyt 2 kpl, ruskea pelti. Sisäilmaja homekoiratutkimukset Kainuussa. Hyvin varusteltu, mm. Kajaanin ydinkeskustassa hissitalossa 3 h+k, 71 m2. 044 069 8724. Tarvitsemme joukkoomme täydennykseksi muutamia pelaajia. 0500 374 187. Raymarine kaiku. 044 978 4936. 044 294 4004 Halutaan vuokrata Nyt edullisesti kaikenlaiset remonttityöt: maalaus, laatoitus, laminaatit, kattotyöt jne.. P. Myydään tai vuokrataan Kajaanin keskustassa, Vienankatu 8, remontoidussa kerrostalossa siisti kaksio 51 m2, alin kerros. 4500 €. Rakennuslupapiirustukset, energiatodistukset 0400 798 504 Renault Scenic vm. Luottotiedot tarkistetaan. Kysy Et pety. Luotettava auttaja/ennustaja. 050 596 3865 185x14 kitkarenkaat, 10 km ajettu, hp. Tunturi. Toimiva traktori, max. klo 9-14 Hyryntie 31 Hyrynsalmi (pizzerian vier.) Tervetuloa! Valkea suksiboxi, mahtuu 5-6 paria rinnakkain, hp. P. 200e. Perjantaina 11. 17 Kajaani. Matkailuauto Dethleffs Globe 4, vm. Soita: Jukka (040 7374 734) / Tmi Markku Vuorentausta. PALVELEMME KAINUUN ALUEELLA Kirkkokatu 22, Kajaani Urheilutie 34, Ristijärvi p. P. P. 050 590 9852. P. T. 045 341 0579. Myös OP-rahoituksella. 044 997 7484. Audi A6 pitkällä leimalla, siisti, V6-kone, ajettu metanonilla. Moottorikelkan parija etureki. 044 995 4649 Rivitalo 3h+k+wc+s+ph+wc (82,5 m²) ja autokatospaikka (16 m²).Olohuoneessa korotettu katto. P. 050 322 8234, 040 418 7412. H. P. Kajaanissa Teppanassa. Terhi Vario T45, Mercury F50 ja traileri Muuli V750 LP. Luottotiedot tarkistetaan. Opel Astra 1,6 vm. P. n. Lista tulossa. 100e. 040 580 8840. Kajaanilaista työvoimaa. Koivupilkettä 30 ja 50 cm, 4,5 m3 irtokuorma toimitettuna Kni-Sot, 240e. Tied. Syksyn merkit tarjoukset jatkuu, jyrsimet, hakkurit, trimmerit, puhaltimet, painepesurit, raivaussahat. Palokangas kt-kolmio 73 m² ensimmäinen krs. 0400 546 937. 08 741 068 Palvelemme ma-pe 9-17, la 9-13 LAATUKESKUS HEIKURA KY Hyryntie 18, Hyrynsalmi www.laatukeskushyrynsalmi.fi Moottorivene ja traileri. Hissitalon 1. yms. P. 0440 295 650 Noudetaan polttopuuksi kelpaavaa puuta, laudat, lankut, rangat. Katsv. 040 717 7261 Kasarminkatu 15 kaksio. Tmi konttorikeskus Väisänen p. 0503244025, 0503650535 Htai p-auto, as.vaunu/auto, käteisellä. 0400 120 350. 040 513 5897. Soita 0445400558. Kuolinpesät, muuttotyhjennykset. Osittain kalustettu kaksio, Koulukatu 8 vapaa. 08 629 792 HÄRKÖNEN & KERÄNEN HAUTAUS PALVELU Kainuussa liiketilat sekä 3h + k + sasunto, myös myynti mahdollinen. P. Yksiö, lasitettu parveke, Piilopolku 11, heti vapaa. lokakuuta 2019 – KUHMOLAINEN 19 Koti-Kajaani | Keskiviikko 9.10.2019 18 || Kainuun Sanomat Koti-Kajaani Kuhmolainen Sotkamo-lehti Ylä-Kainuu Myytävänä | Ostetaan | Halutaan vuokrata | Vuokralle tarjotaan | Kaikenlaista YHDE LLÄ ILMO ITU KSE LLA TA VO ITA T KOK O KAINUUN Jätä ilmoitus Kainuun Pörssiin lehtesi verkkosivujen kautta. P. Ti-su 10-24, 1,99 e/min. Vanha mopo, esim. 2006, ajettu n. 044 513 4058 Autoallin nosto-ovet alk. Täysjousto sähkömaastopyörävuokraus. 040 734 4723. Tarjotaan vuokralle lämmintä talvisäilytystilaa veneille yms., Suomussalmi. 040 845 8417. Puh. 040 7023853 tai 044 5507511 tai 044 5224380. vene ja moottori, peräkärry, lastenpyörä, aurinkopullo, tv, ym. Kuljetus järjestyy. Yksiö 32 m² Rajalähiössä. Autolle sähkötolppa. Vuokralle tarjotaan Myytävänä Kaikenlaista Kaikenlaista Kainuun Sanomat Koti-Kajaani Kuhmolainen Sotkamo-lehti Ylä-Kainuu Alk. 24, myös vuokraus mahd. www.kainuunhomekoirapalvelu.fi. Koneellinen ilmanvaihto, lattialämmitys (kl), keskuspölyimuri, ilmalämpöpumppu ja verhovalot. 2000 kg. 044 3400 230. 0500 397 975. Poikien pyörä 26”, 3-vaiht. 046 5912405.. Rukalta lomahuoneisto viikoille 45, 46 ja 47. Pilkekone Palax Kombi 2 ja autonkuljetuskärry kant. P. Koiramiehet huom! Fasaaneita koulutukseen. Naistenpyörä 28”. Androidja peruskassakoneet. Lumityöt, kantojyrsinnät, pihapuiden kaato, mökkitalkkaripalvelut. P. 040 513 2633 Kuhmo Ota uusi suunta elämääsi. P. Katso tori.fi. Puh. 044 564 7759 Pese matot harjaamatta ! Swipen pesuaineet ja Aloe Vera -tuotteet, Anja p. P. Kirppis la 12.10. Sisältäen arkun, kahvat tai uurnan, kukan, vaatetuksen, arkkuun huoltamisen ja kuljetuksen Kainuun alueella. Vetokoukku. 0400 166 343 Challenger 304 asuntoauto, Fiat 1.9 TDI, vm 2001, 288 tkm. 044 327 7482 myynti@konttorikeskus.com www.konttorikeskus.com Äänilevyt, kirjat, astiat, mitalit, huonekalut, kellot, maljakot, rahat, työkalut ja koneet, matot, valaisimet ym. Koivupilkettä 33cm pitkää. Öljyt v. Vuokralle tarjotaan Tulossa huutokauppa ilman pohjahintoja! Väyrylän koulu 19.10. 0500 291 635. 045 123 4568. Soita p. 0400 120 350. www.rempaksi.. Mm. Soita Tarjalle 050 338 7860. Laadukasta, kuivaa koivupilkettä 35 ja 50 cm, alk. Autohallipaikka, Välik. Kalustettu 58 m² kaksio Teppanassa pienkerrostalossa. Ossin Kodinkonehuolto Edullinen huoltohinta ja ajokilometrit. Kirjallinen sopimus ja työmme on kotitalousvähennyskelpoinen. Varaosa& Huoltopalvelu p. 0400 168 083. P. Vapautuu 1.11.-19. 050 522 2835. Lisätietoja puh. Hyvällä pidolla ollut. 0400 281 991, (08) 712 150. Tavarakirppis, Kalevankatu 1, Kajaani. Kalastustarvikkeet, aseet, metsästyspatruunat, savikiekot. Myynti, huolto, ohj. Vapaa heti. 044 541 27 69. 100 000 km, metallin väri, ilmastointi. 39 €/m³. 220 tkm. 040 575 7567. P. Koeajo mahdollista. Kuhmo. Mäkeläinen Oy. Ostetaan venetraileri. Tuletko harrastamaan lentopalloa mukavassa seurassa Kajaani Hallilla ma ja to klo 12. 0400 586 055. Puh. Myös unien tulk. Isot remontit tehty. Ostetaan Remontoitu ok-talo Kontiomäen keskustassa. 200e. 044 533 8353. mukaan. P. P. 044 329 2248 ilt. P. 040 831 4389 Kalaa Kajaanin Tokmannilla Kasarminkadulla perjantaina ja lauantaina 11 12.10.2019 klo 10 alk. Tilapäiseen työhön otetaan konekirjoittaja. Vuokra 440 €, luottotiedot tarkistetaan. 040 532 6420 Hautauspaketit alkaen 390 e . Puh. Ei seksilinja. krs, lasitettu parveke, päätyhuoneisto. 040 5071 343 KT 3h + k, 76,5 m2. Vapaa sopii myös toimistoksi. Ei autopaikkaa. 780e. Puh. 040 745 0237, Sotkamo. TAXI TANELI HEIKKINEN Inva/tIlataxI 1+8 veteraanI/pyörätuolIkuljetukset kuljetukset ympärI suomen, myös venäjälle traIlerIkuljetukset 0400 284 010 041 317 6449 045 205 4535 H-auton peräkärry, isolla lavalla. Traktorin kippitelikärry Tuhti 90, siisti. 0400 239 200, tuomo@ohtonen.fi Rivitalokaksio saunalla 50m² , rauhallisella okt-alueella 67000€, 044 298 2779 kello 16 jälkeen Toimistotilaa n.60 m² edullisesti. 0400 488 521 Rutikuivaa, laadukasta sekapilkettä ja kookasta keskuslämmityspuuta toimitettuna. P. Puh. Hp. 4000 €. Kylmäja kodinkonehuolto Manninen Oy, Suomussalmi. P. P. Kaikenlaista 30 vuoden kokemus kylmä-, kodinkoneja laitoskonehuollosta , myös ilmalämpöpumppujen myynti, asennus ja huolto . P. Ostetaan/noudetaan metalliromut ja autot. P. Huom!!! Kainuun edullisimmat kattoremontit! Tilaa Nyt! Kevään asennuksiin, sadevesijärjestelmät kaupanpäälle. -13, aj. P. 9,90€ Pieni perhe etsii hyväkuntoista ja kaunista kaksiota tai kolmiota kodikseen Hetteenmäen, Teppanan tai Kuusanmäen alueelta. P. 044 712 2000 (24 h) Lönnrotinkatu 3, Kajaani, ma-pe 10-16 www.hautauspalveluhelmi.fi HAUTAUSPALVELU HELMI Kuhmossa kalustettu yksiö, Kainuuntie 86. Sari 0700 84 444, ota talteen. 040 869 8813. P. Naapurissa tankkaajat huom! 90 l tankki, 2 x renkaat. P. 155x13 nastarenkaita 2 kpl, hp
12.34 Meidän pitää puhua (12). 19.10 Uutisextra. 08.30 Viidakon veijarit (S). KUHMOLAINEN – Perjantaina 11. 11.30–12.00 Spotlight : Hätähuuto Viking Linelta. 18.30 Taivaallista menoa: Sisäinen kompassi. 19.00 Frendit (S). 12.25 Yle Oddasat. 21.49 Urheiluruutu. 15.00 Rantabaari (12). 14.30 Cup Iran. 09.30 Islannista maailman huipulle: Heiða Rún Sigurðardóttir. YLE KUVAPALVELU. 21.45 Theroux ja järkkyneet äidit. 18.10 Urheiluruutu. 18.30 Tulevaisuuden pohjoismaiset unelma-asunnot. 00.11 Elokuva: Mies joka ei osannut sanoa ei (7). 19.00 Suurin pudottaja Suomi. 21.49 Urheiluruutu. 12.30 Simpsonit (7). 08.05 Kolmikko ja kyberkulta (7). 15.00–17.18 YLE TEEMA. 11.00 Daniel Olin. 13.30 UEFA Champions League: Viikkomakasiini. 21.00 Roba (12). 22.20 Päivän sää. 07.40 Paavo Pesusieni (7). YLE TV1 05.55 Noin Viikon Studio. 08.30 Ruskean kastikkeen maa. 17.00 Simpsonit (12). 23.12 Docstop: Pillupäiväkirjat. 23.15–00.13 Royn täytyy selvitä. 10.30 Purtavaa Pohjolasta. 19.00 Salaisuuksien kesä (12). 09.05 Flinkkilä & Tastula. 10.50 Find me in Paris. 14.30 Franciscus – paavi, joka koskettaa. 23.50 Yle Live: Father John Misty. 10.30 Magdalena Åberg Dok 2019 Video. 17.25–20.00 YLE FEM. MTV3 06.15 Aamusää. 19.30 Kettu (12). 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. TORSTAI 17.10. 20.00 Akuutti: Apua eläimiltä. MTV3 08.00 Formula 1 Ennakkotunnelmat. 20.30 Yle Uutiset. 19.10 Tulosruutu. 17.00 Simpsonit (12). 08.59 Galaxi. 00.30–01.00 Puoli seitsemän. 17.10–17.55 Ruoasta ja rakkaudesta (12). 11.30–12.30 Duudsonit: Päällikkö. 03.25 Pelastushelikopteri (S). 22.00 Kymmenen uutiset. 08.14 Galaxi. 00.00 48 tuntia rikoksesta (12). 17.00 Simpsonit (7). 10.00–11.00 Lemmen viemää. 19.30 Frendit (S). 10.00 Emmerdale. 09.30 Mutsi (S). 10.00 Syke (12). 22.00 #Subleffa: Independence Day – Uusi uhka (12). 09.00 Tulevaisuuden pohjoismaiset unelma-asunnot. 20.00 Yksin kotona Suomi. 22.55 Liiga: Ari Vallin Show. 20.48 Viki, Köpi & Henkka tieteen armoilla 2. 22.20 Päivän sää ja Tulosruutu. 21.00 Kiehtova maailma: Sue Perkinsin Ganges. 18.00 Yle Uutiset. YLE TV2 06.50 Lastenohjelmaa (S). 18.45 Arto Nyberg. YLE TV1 05.55 Laika, Lada, Marx ja mä. 09.30 Eläinsairaala (S). 16.30 Uusi päivä (S). 20.00 Laika, Lada, Marx ja mä. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 11.30 Simpsonit (7). 10.00 Emmerdale. 12.30 Salatut elämät (S). 07.40 Paavo Pesusieni (7). 16.00–16.41 Milanon naisten paratiisi (12). 02.00 Pelastushelikopteri (S). 16.25 Haluatko miljonääriksi?. 12.49–13.20 Aleksis Kiven jäljillä. 18.10 Casualty (12). SUB 06.30 Lastenohjelmaa (S). 22.00 Syke (12). 18.00 Ulosottomiehet. 16.05 RSO Musiikkitalossa. 02.55 Pelastushelikopteri (S). 14.55 Kadonneen jäljillä (S). 20.55 Urheiluruutu. 08.40–08.45 Tilt Esports. 17.25 Purtavaa Pohjolasta. SUNNUNTAI 13.10. YLE TV1 05.55 Elossa 24h. 11.08 Find me in Paris. 16.00 Rantabaari (12). 16.45 Suomen huutokauppakeisari. 18.10 Casualty (12). 11.00 LIVE: Onnenarpa. 16.00 Eduskunnan kyselytunti. 09.41 Pipas & Douglas (7). 13.55 Remppa vai muutto. 22.45 Elokuva: Wallander: Syyllisyys (16). 14.55 Kadonneen jäljillä (S). 20.49 Viki, Köpi & Henkka tieteen armoilla 2. 18.00 Yle Uutiset. 11.05 Jumalanpalvelus. 03.10 Ihmeelliset ihmiset. 16.30 Liigalive 360. 19.50 Sportliv. 00.30 Radio Suomipopin Helsinki-päivän konsertti. 23.15 Uusi Kino: Iholle (7). 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi. 08.41–08.45 Leo (S). 17.00 Yle Uutiset. 22.45 Elokuva: Pulp Fiction – tarinoita väkivallasta (16). TIISTAI 15.10. 21.00 A-studio. 11.00 LIVE: Onnenarpa. 16.30 Kauniit ja rohkeat (S). 10.00 Emmerdale. 14.30 Simpsonit (12). 21.00 Love Island Suomi. 20.30 Frendit (S). KESKIVIIKKO 16.10. 22.58 Muuttopäiväkirjat. 18.00 Taitoluistelun Finlandia Trophy: P ja M lyhyt. 15.30 Muuttopäiväkirjat. 02.30 Pelastushelikopteri (S). 00.20 Rantabaari. 17.10–17.55 Ruoasta ja rakkaudesta (12). 13.30 Holby Cityn sairaala (12). 17.00 Fort Boyard Suomi. 22.35 Rikospaikka. 08.10 Palomies Sami (S). 14.50 Sohvaperunat. 00.00 Selviytyjät Suomi Extra. 20.00 Vain elämää. 18.25 Emmerdale. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 09.00 Bob’s Burgers (S). 21.00 Temptation Island Suomi 6. 09.30 Mutsi (S). 10.00 Remppa vai muutto. NELONEN 06.00 Lastenohjelmaa (S). 12.14 Oddasat. 11.10 MasterChef Australia. 07.10 Ritariprinsessa Nella (S). 21.00 Kellot soi (7). 19.46 Some deep story 2019 / video: SDS: Palkalla ei pärjää. 21.00 #Subleffa: Puhdistus (16). 01.45 Love Island Suomi. 17.45 Vain elämää. 20.30 Yle Uutiset. 13.15 Gabriel, tule takaisin! (7). 23.27–00.00 Docstop: Millenniaalimonologit. 10.50 Yle alueuutiset. 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 06.25 Ylen aamu: Ylen Aamu-tv. 13.30 Holby Cityn sairaala (12). 00.10–00.40 Puoli seitsemän. 01.05 Theroux Miamin jättivankilassa (12). 22.00 Koston kierre (12). 16.45 Yle Oddasat. 17.15 Lääkärit vastaan internet. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 12.14 Oddasat. 14.19–14.52 Aleksis Kiven jäljillä. 06.25 Ylen aamu: Ylen Aamu-tv. 10.50 Find me in Paris. 20.00–00.08 YLE TEEMA. 10.00 Remppa vai muutto. 15.40 Sohvaperunat. 19.00 The Wall Suomi. 15.45 Luontoretkellä Antarktiksella. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 00.10 Arman Pohjantähden alla (7). YLE TEEMA & FEM 08.35–12.00 YLE FEM. 03.30 Pelastushelikopteri (S). 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 09.00 Eläinsairaala (S). 19.20 Päivän sää. 09.00 Yksin kotona Suomi (S). 18.10 Casualty (12). 13.55 Tilt Esports. 14.45 Back to business (12). 16.00 Yökylässä Maria Veitola. 07.10 LEGO City esittää (7). 21.30 Perjantai-dokkari: Ilkosillaan. 14.00 Ruokamatka Meksikoon. 17.30 Rantabaari (12). 08.40 LEGO Ninjago: Masters of Spinjitzu (7). 18.25 Emmerdale. 11.55 Simpsonit (12). 17.25 Daniel Olin. 22.25 Tulosruutu. 22.10 Lotto, Jokeri ja Lomatonni. 09.30 Eläinsairaala (S). 11.05 Yle alueuutiset. 20.58 Keno ja Synttärit. 12.01 Lars Monsenin koiravaljakko. 13.40–13.54 Mittatilaustyönä. 09.00 Bob’s Burgers (S). 20.00–01.40 YLE TEEMA. 08.05 Historia: Unohdettu Obert Ost. Lande. 19.25 Tulosruutu. 19.00 Seitsemän uutiset. 17.30 Simpsonit (12). 03.10 Scorpion (12). 21.15 Hyvät katsojat. 12.30 Ruoasta ja rakkaudesta (12). 18.21 Yle Uutiset alueeltasi. 22.49 Kino: Kohtalokkaat numerot. 01.15 Bull (12). 19.00 Seitsemän uutiset. YLE TEEMA & FEM 08.30–12.00 YLE FEM. 11.00 Strömsö. 19.00 Naissotilaat. 15.50 Eläinsairaala (S). 20.30 Yle Uutiset. 15.45 Eläinten ystävät. 12.50 Minun musiikkini. 16.30 Kauniit ja rohkeat (S). 12.00 Sami Yaffa – Sound Tracker. 19.20 Päivän sää. 15.20 Lars Monsenin koiravaljakko. 22.00 Kymmenen uutiset. 16.45–17.15 Grönlannin unelmakodit. 09.30 Puoli seitsemän. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 13.00 Ninja Warrior. 20.00 La república – tasavalta (12). 10.00–11.00 Lemmen viemää (12). 08.40–08.48 Patu-koira (7). 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 19.25 Tulosruutu. 10.00 First Dates Suomi. 21.00 Villi kortti. 11.00 LIVE: Onnenarpa. 20.30 Spotlight : Hätähuuto Viking Linelta. 17.10–17.55 Neiti Fisher nuoremman tutkimukset (12). 19.30 Frendit (S). 21.00 Efter Nio. 23.55–00.35 Ykkösaamu. Neljä nuorta naista Moona, Miisa, Jenni ja Pirita aloittavat taipaleensa armeijan harmaissa. 01.55 Love Island Suomi. 08.15 Kapteeni Kari (7). 10.21 Find me in Paris. 23.00 Oddasat. 09.00 Iloa puutarhasta. 18.00 Yle Uutiset. 22.25 Game of Thrones (16). 04.00–05.00 Astral-TV. 09.30 Puoli seitsemän. 18.00 Ulosottomiehet. 22.20 Päivän sää. 12.30 Mitä tänään syötäisiin?. 00.30–01.30 True Detective (16). 11.25 Mutsi (S). 20.00 Haluatko miljonääriksi?. 16.00 Salatut elämät (12). 18.30 Mahtimuksut. 23.30 Arman ja Suomen rikosmysteerit (7). 22.30 Stand Up! (S). 13.30 Huomenta Suomi Extra. 22.00 #Subleffa: Isku Mogadishuun (16). 14.30 Ambulanssi apuun!. 11.16 Find me in Paris. 07.40 Paavo Pesusieni (7). 09.30 Puoli seitsemän. 18.30 Unelmien talo. 08.50 HS Lasten uutiset. 12.00–17.20 YLE TEEMA. 10.21 Find me in Paris. 20.30 Yle Uutiset. 01.25 Rantabaari (12). 08.12 Superapulaiset. 17.00 Rantabaari (7). 08.30 Unna Junná. 17.25–20.00 YLE FEM. 02.55 Sub.doc: Hurjat sääilmiöt. NELONEN 06.00 Lastenohjelmaa (S). 20.30 Yle Uutiset. 11.08 Find me in Paris. 22.25 Tulosruutu. 16.00–16.45 Doc Martin (7). 10.00 Emmerdale (7). 09.10 Huomenta Suomi Extra. 22.30 Selviytyjät Suomi Extra. 21.05 A-Talk. 22.00 Temptation Island Suomi 6 Extra. 13.00 Leila kokkaa maalla. 11.30 Päivä elämässä. 13.30 Holby Cityn sairaala (12). 19.27 Naissotilaat. 09.43 Sohvaset (7). 22.46 Minun teatterini: Lauluharjoitus. 17.00–18.00 Pikku Kakkonen. 13.30 Teknavi. 12.00 Elävä arkisto esittää. 16.00 Arto Nyberg. 16.30 Kauniit ja rohkeat (S). 18.21 Yle Uutiset alueeltasi. 17.30 Huuma. 03.00 Kauppaneuvos Jethro (S). 14.05 Hauskat kotivideot. 21.00 Miami (12). 08.35 LEGO Legends of Chima (7). 01.50 Rikospaikka. 16.25 Onnenarpa. 09.50 Uusi päivä (S). 01.30 Amerikan rajavartijat. 18.21 Yle Uutiset alueeltasi. 20.00 Rantabaari. 19.00 Magdalena Åberg Dok 2019 Video. 19.15 Tämä tästä. 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 23.35 American Horror Story (18). NELONEN 06.00 Ritariprinsessa Nella (S). 13.00 Ninja Warrior. 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. 12.50 Downshiftaajat (12). 08.55 Muumilaakson tarinoita (S). 12.00–17.20 YLE TEEMA. 10.00 Yksineläjä Severin. 16.50 Novosti Yle. 21.05 Perjantai. 22.30 Muuttopäiväkirjat. 21.49 Urheiluruutu. 09.12 Ville ja Lousku vauhdissa (7). (12). 11.00 Yle Uutiset. 08.30 Muumilaakson tarinoita (S). 20.00 Maajussille morsian. 10.50 Yle alueuutiset. 18.45–19.35 Avara luonto: Saarten monet kasvot. 16.00 Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa. 09.00 Bob’s Burgers (S). 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 22.15 Keno ja Synttärit. 18.00 Suurin pudottaja Suomi. 10.50 Yle alueuutiset. 15.10 Ylen Aamu-tv: Tänään otsikoissa. 13.15 Hilman päivät (S). 20.55 Urheiluruutu. NAISSOTILAAT, maanantaina 14.10. 18.00 Ulosottomiehet. 15.55 Eläinsairaala (S). 10.57 Norjaa ristiin rastiin. MAANANTAI 14.10. 08.41–08.45 Leo (S). 00.45–01.40 Uusi Kino: Mars kuvien takaa (S). 11.50 MTV3:n tähdet – Musiikkivideo: Perhe. 09.35 Winx-klubi (7). 12.29 Oddasat. 11.09 Find me in Paris. 08.50 Nuottien matkassa. 08.27 Tipu Touhukas (S). 19.00 Seitsemän uutiset. 17.25–00.13 YLE FEM. 17.10 Ruoasta ja rakkaudesta (12). 09.50 Lääkärit vastaan internet. 10.30–12.30 Tanssii Tähtien Kanssa. 23.30 Jone ja tähdet. 23.45–00.45 Promises and Lies: UB40:n tarina. 13.22 Meidän pitää puhua (12). 17.00 Simpsonit (7). 15.35 Telinevoimistelun MM: Telinefinaaleita. 09.00 Casualty (12). 13.55 Remppa vai muutto. 18.15 Strömsö. YLE TV1 07.00 Talot huokuvat historiaa. 08.41–08.45 Leo (S). 01.00 Anthony Bourdain – kohti tuntematonta. 01.00 Amerikan rajavartijat. 09.00 Bob’s Burgers (S). 17.10–17.55 Neiti Fisher nuoremman tutkimukset (12). 08.10 LEGO Ninjago: Masters of Spinjitzu (7). 17.07 Murha paratiisissa (12). 10.00 Sydämen asialla (7). 11.08 Find me in Paris. 20.00 Rantabaari. 12.00 Emmerdale. 09.20 Nuori Robin Hood (S). 15.05 Pisara. 18.00 BUU-klubben. 15.30 Salatut elämät (S). 11.00 LIVE: Onnenarpa. 22.50 Prisma: Testosteroni – miehuuden lähde. 19.30 Frendit (S). 12.00 Emmerdale. 16.25 Pientä pilaa. 13.30 RSO Musiikkitalossa – lavan takana. 19.00 Seitsemän uutiset. 08.10 LEGO Ninjago: Masters of Spinjitzu (7). 16.30 Moderni perhe (S). 21.50 Kino: Menashe. 15.10 Vatsani ja minä. NELONEN 06.00 Lastenohjelmaa (S). 09.50 Uusi päivä (S). 13.15 Keinumorsian (7). 08.10 LEGO Ninjago: Masters of Spinjitzu (7). 00.35 #Subleffa: Poliisiopisto 2 – Eka komennus (12). 06.25 Huomenta Suomi. 09.10 Huomenta Suomi Extra. 17.25 MasterChef Australia. 13.00 Uusi päivä (S). 09.01 Näin meillä (7). SUB 06.30 Lastenohjelmaa (S). 02.10 Perttu – tehtävä Kiinassa. 19.20 F1 Extra. 19.28 Naissotilaat. 10.00 Päivä elämässä. 21.45 Yle Uutiset. 13.50 Yksin kotona Suomi (S). 13.00 Ninja Warrior. 22.00 Deutschland 86. 09.00 Eläinsairaala (S). 22.20 Päivän sää. 16.00 Kolme miestä ja tyttö (12). 17.30 Simpsonit (12). 08.50 Muumilaakson tarinoita (S). 18.30 Puoli seitsemän. 07.35 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (S). 18.30 Puoli seitsemän. 06.25 Huomenta Suomi. 10.00 Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa. 17.10–17.20 Syötävät sävelet: Pelimies Trazom. 19.00 Naissotilaat. 17.25 Strömsö. 18.00 BUU-klubben. 22.35 F1 Extra. 18.00 Anthony Bourdain – kohti tuntematonta. 06.25 Huomenta Suomi. 11.45 Itse asiassa kuultuna : Antti Tuuri. 22.35 F1 Extra. 08.27–08.48 Merten syvyyksissä (7). 22.00 Hiljainen todistaja (16). 13.30 Holby Cityn sairaala (12). 23.50–00.30 Downshiftaajat (12). 11.15 Laika, Lada, Marx ja mä. 16.50 Novosti Yle. 19.30 Tanssii Tähtien Kanssa. 16.40 Onnenarpa. 09.00 Eläinsairaala (S). 19.00 Itse asiassa kuultuna : Kaj Chydenius. 13.30 Holby Cityn sairaala (12). 23.05 Bull (12). 12.30 Salatut elämät (12). 22.00 Elokuva: Sooloilua (12). 20.00 Romeshin epämukavuusmatkat. 01.55 Love Island Suomi. 19.00 Hauskat kotivideot. 18.00 BUU-klubben. 20.30 Noin Viikon Studio. 14.00 First Dates Suomi. 10.30 Kokkisota. 09.30 Eläinsairaala (S). 16.00 Moderni perhe (7). PERJANTAI 11.10. 20.00 Syke (12). 15.00–15.52 Isä Matteon tutkimuksia (12). 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 10.00–11.00 Lemmen viemää (7). 19.00 Frendit (S). 22.00 Kymmenen uutiset. 11.00 Närbild. 06.25 Ylen aamu: Ylen Aamu-tv. 18.21 Yle Uutiset alueeltasi. 15.00 Ihmemies MacGyver (12). 16.50–17.18 Elämän tarkoitus. 09.05 Mitä tänään syötäisiin?. 23.24 Kosmos: Chydeniuksen laulukirja. 08.00 Yle Uutiset. 21.00 Arman Pohjantähden alla (S). 08.35 LEGO Legends of Chima (7). 11.30 Kotoisa. 17.30 Simpsonit (12). 21.45 Yle Uutiset. 20.00 First Dates Suomi. 12.30 Salatut elämät (12). 23.32–23.50 Uusi Kino: Isäntä (12). 15.00 Love Island Suomi. 08.05 Avara luonto: Saarten monet kasvot. 02.15 Scorpion (12). 23.05 Jäljet päättyvät Berliiniin (12). 20.30 Rillit huurussa uusi kausi (S). 14.30 Simpsonit (7). 12.45 RSO Musiikkitalossa. 09.01 Patu-koira (7). 10.00 Jumalanpalvelus. 14.05 Stadi vs. 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi. 17.25–20.00 YLE FEM. 12.10 Yle Oddasat. 08.29 Otso ja sopulit (7). 14.30 Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa. 14.00 Simpsonit (7). 14.00 Maajussille morsian. 12.00 Emmerdale. 15.55 Eläinsairaala (S). 09.30 Mutsi (S). 12.30 Meidän pitää puhua (12). 17.25 Tanskalainen maajussi. 09.30 Tanskalainen maajussi. 23.25–00.15 Syke (12). 23.50–00.20 Puoli seitsemän. 13.00 Ninja Warrior. 22.50 Oddasat. 08.41–08.45 Leo (S). 15.00–15.52 Isä Matteon tutkimuksia (12). 16.00 Kauniit ja rohkeat (S). 1/9. 01.30 Elokuva: Jussi Pussi (7). 20.00–20.45 Minun musiikkini. 06.55 Vili Vilperin seikkailut (S). 09.30 Puoli seitsemän. 15.00 Yle Uutiset. lokakuuta 2019 TV VIIKKO 11. 13.05 Suurin pudottaja Suomi. 00.20 Julkkis Pomo piilossa. 10.00–11.00 Lemmen viemää (7). 15.10 Sami Yaffa – Sound Tracker. 17.00–18.00 Pikku Kakkonen. YLE TV2 06.50 Lastenohjelmaa (S). 21.00 A-studio. 14.50 Jalkapallon naisten liiga: JyPK – TiPS. 22.40 Ulkolinja: Vaarallinen kulta. 18.25 Emmerdale. 03.50 Myytinmurtajat. 23.10–00.08 Yle Live: Father John Misty. 15.30 Ina <3 Suomi. 20.55 Urheiluruutu. 22.35 Uutisvuoto. 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi. 12.10 Yle Oddasat. 20.00 Noin Viikon Studio. 19.25 Tulosruutu. 18.15 Eränkävijät. 00.30 Mad Cook Show (S). 22.45 Oddasat. 16.50 Novosti Yle. 15.45 Yle Oddasat. 20.58 Keno ja Synttärit. 16.20 Onnenarpa. 09.55 Yle Uutiset. 18.30 Puoli seitsemän. 14.30 Simpsonit (7). 02.40 999: Mikä hätänä. 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 19.39 Sportnytt. 20.00 Frendit (S). 21.00 Love Island Suomi. 09.25 Chaplin (S). 14.00 Pitääkö olla huolissaan?. 19.00 Jone ja tähdet. 17.00 Taitoluistelun Finlandia Trophy. 15.00 Ihmemies MacGyver (12). 11.30–12.30 Yökylässä Maria Veitola. 09.35 Kauniit ja rohkeat (S). 11.05 Yle uutiset Viikko viitottuna. 09.35 Kauniit ja rohkeat (S). 23.10 Ennen kuolemaa. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 22.45 Docstop: Pillupäiväkirjat (12). NELONEN 06.00 Lastenohjelmaa (S). 03.15–04.12 Miehitetty (12). 00.05 Roba (12). SUB 09.00–10.00 Crazy Ex-Girlfriend (S). 08.26 Galaxi. 11.00 Efter Nio 2016. 19.30 Salatut elämät (12). 16.30 Uusi päivä (S). 02.45 Bull (7). 19.30 Salatut elämät. 15.00 Yle Uutiset. 23.45–00.10 Hillo (12). 19.30 Frendit (S). 22.35 Asian ytimessä, Jaakko Loikkanen. 16.30 Huuma. YLE TV2 06.50 Lastenohjelmaa (S). 08.22 Tenavat (7). 20.30 Rillit huurussa uusi kausi (S). 20.30 Päivä elämässä. 13.55 Remppa vai muutto. 08.15 Heinähattu ja Vilttitossu (S). 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 01.30 Pelastushelikopteri (S). 18.30 Formula 1 Paalupaikka. 23.55–00.25 Puoli seitsemän. 13.15–14.48 Varaventtiili (7). 13.50 IRONMAN 70.3 Lahti 2019. YLE TEEMA & FEM 08.00–12.00 YLE FEM. 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. 09.00 Unelmien talo. 10.00 Sydämen asialla (7). 10.35 First Dates Suomi. 09.30 Belle ja Sebastian (7). 16.00–17.20 Francon jälkeen – Alcantaran perhe. 15.55 Jone ja tähdet. 23.20 Hillo (12). 16.00 Salatut elämät (12). 15.00–15.54 Isä Matteon tutkimuksia (12). 22.25 Tulosruutu. 12.30 Neiti Fisher nuoremman tutkimukset (12). 09.23 Late Lammas (S). MTV3 06.15 Aamusää. 17.00 Sunnuntailounas (S). 17.25–19.59 YLE FEM. 22.55 Docstop: Pillupäiväkirjat. 14.10 Ammatti: kirjailija: Veikko Huovinen. 22.30 Selviytyjät Suomi (S). 21.00 Pitääkö olla huolissaan?. 23.20 First Dates Suomi. 21.49 Urheiluruutu. 10.30 Mitä tänään syötäisiin. 11.14 Find me in Paris. 11.40 Find me in Paris. 11.38 Find me in Paris. 09.30 Eläinsairaala (S). 16.45 Yle Oddasat. 19.25 Tulosruutu. 12.30 LIVE: Tiedä ja Voita. 13.28 Uusi päivä (S). 19.00 Seitsemän uutiset. 08.30 BUU-klubben. 10.30 MasterChef Australia. 13.25 Simpsonit (7). 11.45 –12.20 Docstop: Millenniaalimonologit. 06.25 Huomenta Suomi. 14.30–14.45 Eläinten ystävät. 13.20 Kino: Mitä tuleman pitää (12). 14.55 Kadonneen jäljillä (S). 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 18.30 Puoli seitsemän. 10.00 Unelmien talo. 16.15 Syke (12). 19.00 Frendit (S). 12.30 Ruoasta ja rakkaudesta (12). 09.00 Eläinsairaala (7). 09.00 Jalkapallounelmia (7). 14.00 Simpsonit (7). 08.00 Nuori Robin Hood (S). 15.00 Yökylässä Maria Veitola. 22.00 Rallin SM: Kausikooste. 22.20 Elokuva: Muuttohaluton poikamies (7). 12.00–17.15 YLE TEEMA. 23.45–00.20 Puoli seitsemän. Totuttelu tiukkaan kuriin aiheuttaa heti päänvaivaa. 16.00 Doc Martin (7). 19.30 Frendit (S). 19.00 Seitsemän uutiset. 20.00 Perttu – tehtävä Kiinassa. 00.20 Penn & Teller: Naruta meitä! (7). 22.00 Kymmenen uutiset. 17.00 Suomen huutokauppakeisari. 12.30 LIVE: Tiedä ja Voita. 13.15 Meidän pitää puhua (12). 12.10 Yle Oddasat. 12.20 Avoimena: Oliver lusmuilee (12). 20.55 Urheiluruutu. 22.00 Kino: Pawn Sacrifice – kohtalokas siirto (S). 19.20 Päivän sää. YLE TEEMA & FEM 08.12–12.00 YLE FEM. 15.00 Currentzis ja Kopatchinskaja. SUB 06.30 Lastenohjelmaa (S). 14.50 Pilanpäiten. 17.30 MasterChef Australia. 13.55 Remppa vai muutto. 19.00 Frendit (S). 13.35–14.05 Uusi Kino: Kaikki kääntyy parhain päin (12). 01.00 Ylpeästi erilaiset (S). 17.00 MasterChef Australia. 14.30 Tyttöjen erämaaseikkailu. 18.00 BUU-klubben. 18.21 Yle Uutiset alueeltasi. 18.00 Yle Uutiset. 22.00 Subleffa: Älä sano sanaakaan (16). 20.00 La república – tasavalta (12). 21.00 Historia: Mullistavat keksinnöt. 19.27–19.55 Naissotilaat. 22.45 Skavlan. 10.00–11.00 Lemmen viemää (12). 12.00 Emmerdale (7). 12.30 LIVE: Tiedä ja Voita. 10.30 Spotlight : Kaasu pohjassa kohti hiilineutraalia liikennettä. 08.22 Skede!. 09.10 Huomenta Suomi Extra. 11.45 MasterChef Australia. 14.05 Kiehtova maailma: Sue Perkinsin Ganges. 15.30 Duudsonit: Päällikkö (7). 15.10 Ylen Aamu-tv: Tänään otsikoissa. 13.30 Elävä arkisto esittää. 15.58 Muuttopäiväkirjat. 16.30 Uusi päivä (S). 11.35 Kummeli (7). 09.10 Huomenta Suomi Extra. 10.45 Seniori työssä. 18.30 Mitä tänään syötäisiin. 09.35 Kauniit ja rohkeat (S). 08.36–08.48 Näin meillä (7). 12.45 Tanskalainen maajussi. 01.10 Elokuva: Mafiaperhe (16). 12.40 Meidän pitää puhua (12). 00.35 Roba (12). 15.10 Ylen Aamu-tv: Tänään otsikoissa. 15.50 Novosti Yle. 23.00 Kellot soi (7). 20.00–23.50 YLE TEEMA. 16.00–16.39 Milanon naisten paratiisi (12). 08.30 Maalaan vaietun näkyväksi. 08.15 Alvin ja pikkuoravat (S). 12.00–12.53 Historia: Kulttuurien juurilla. NELONEN 06.00 Lastenohjelmaa (S). 08.25 Muumilaakson tarinoita (S). 09.30 Mutsi (S). 03.55–05.00 Astral-TV. 09.08 Lassie (7). 20.28 Muuttopäiväkirjat. 08.35 LEGO Legends of Chima (7). 00.55 Ina <3 Suomi. 03.40–04.32 Miehitetty (7). 19.25 Tulosruutu. 12.00–17.18 YLE TEEMA. 19.29 Yle Nyheter TV-nytt. 02.55 Love Island Suomi. 08.00 Heinähattu ja Vilttitossu (S). 18.10 Casualty (12). lokakuuta 2019 20 TV-VIIKKO PSM-sivuvaihto // Torstaina 10. 20.00 Chuck Berry. 16.00 Kolme miestä ja tyttö (7). 07.25 Ritariprinsessa Nella (S). 15.45 Syke (7). 20.35 Hillo (12). 13.45 Hyvät katsojat. MTV3 06.15 Aamusää. 08.25 LEGO Ninjago: Masters of Spinjitzu (7). 15.10–15.15 Muuttopäiväkirjat: Extra. 12.30 LIVE: Tiedä ja Voita. 00.00 48 tuntia rikoksesta (12). 14.30 Eleonorin värikäs elämä. 09.35 Kauniit ja rohkeat (S). 17.00 Viiden jälkeen. 19.30 Huuma. 17.25 Antiikkikaksintaistelu. 17.00–17.57 Pikku Kakkonen. 18.00 Yle Uutiset. 18.55 Mitä tänään syötäisiin?. 11.44 Tämä tästä. 21.00 Big Brother Suomi. 22.30 Syke (12). 12.00 Kino: Avaruuden pirut (12). 18.00 Superapulaiset. 21.00 Subleffa: Poliisiopisto 4 – Korttelipoliisit (S). 09.00 Eläinsairaala (S). 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. 21.45 Yle Uutiset. 15.00 Yle Uutiset. 16.30 Moderni perhe (S). 20.00 Suurin pudottaja Suomi. 21.05 Kino Klassikko: Mona Lisa (16). 23.00 Lauri Mäntyvaaran tuuheet ripset (12). 16.50 Novosti Yle. 19.00–19.55 Historia: Leipää kansalle (12). 15.55 Suurin pudottaja Suomi. 11.00 Efter Nio 2016. 16.30 The Wall Suomi. 16.00 A-studio. 23.10 Pitääkö olla huolissaan?. 20.00 Ina <3 Suomi. 19.30 Salatut elämät (12). 08.26–08.48 Villi tulevaisuus (7). 16.30 Ulosottomiehet. 12.00 Simpsonit (7). 19.20 Päivän sää. 20.58 Keno ja Synttärit. 04.50–05.45 Miehitetty (12). SUB 06.30 Lastenohjelmaa (S). 18.25 Emmerdale. 16.45 Yksin kotona Suomi. 20.00 Hyvin huonosti käyttäytyvät koirat. 00.30 Elokuva: The Recruit (16). 12.20–12.35 Vatsani ja minä. 23.30–23.50 Hillo (12). 09.50 Uusi päivä (S). 11.00 Mutsi (S). 21.00 Elokuva: Call Girl (16). 18.00 Yle Uutiset. 22.15 Viikon sää. 20.58 Keno ja Synttärit. 09.30 Puoli seitsemän. 11.13 Uusi päivä (S). 20.00 Närbild. 10.00 Ruokamakasiini. 12.01 Turkan seitsemän veljestä. 12.30 LIVE: Tiedä ja Voita. 17.00 Yle Uutiset. 13.00 Elokuva: Sydämen mekaniikka (7). 09.00 Yle Uutiset. YLE TV2 06.50 Lastenohjelmaa (S). 11.50 Karhumies. 20.00–00.45 YLE TEEMA. 20.00 Jone ja tähdet. 16.45 Yle Oddasat. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 20.30 Frendit (S). 08.15 Legendat (7). 15.15 Syke (12). 09.10 Huomenta Suomi Extra. 22.25 Tulosruutu. 21.30 Vedetään hatusta. 15.00 Yle Uutiset. 21.00 Pirjo (S). 14.30 Fort Boyard Suomi. 18.00 BUU-klubben. 10.50 Yle alueuutiset. SUB 06.30 Lastenohjelmaa (S). 17.00 Viiden jälkeen. 10.00 Taivaallista menoa: Sisäinen kompassi. 13.15 Noin Viikon Studio. 15.40 Noutajaa odotellessa. YLE TEEMA & FEM 08.30–12.00 YLE FEM. 21.00 Sohvaperunat. 08.30 Ruokamakasiini. 17.00 Yle Uutiset. 19.30 Selviytyjät Suomi (S). 13.30 Huomenta Suomi Extra. 06.40 Myyrä ja Panda (S). 18.10 Urheiluruutu. 14.00 Fort Boyard Suomi. 01.00 Elokuva: Agentti 000 ja kuoleman kurvit (S). 12.40 MasterChef Australia. 02.50 Tilt Esports. 22.50 Rantabaari. 15.00 Yle Uutiset. 15.10 Ylen Aamu-tv: Tänään otsikoissa. 14.00 Pitääkö olla huolissaan?. 16.30 Pientä pilaa. 23.05 Formula 1 kooste: Japanin osakilpailu. 22.00 Kymmenen uutiset. 14.30 Simpsonit (7). 12.00 Montserrat Caballé ja Marilyn Horne. 21.00 The Wall Suomi. 12.30 Ruoasta ja rakkaudesta (12). 00.05 Duudsonit: Päällikkö. 14.55 Kadonneen jäljillä (S). 08.00 Yle Uutiset. 23.35 Billions (12). 15.05 Radio Suomipopin Helsinki-päivän konsertti. 14.45 Syke (7). 04.40–05.33 Rikoksista pahin (12). 16.30 Moderni perhe (7). 17.00 Pikku Kakkonen. 15.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 12.00 Vatsani ja minä. 13.15–14.21 Morsian yllättää (S). 14.00 Simpsonit (7). 01.20 Valheen jäljillä. 10.00 Sydämen asialla (7). 18.30 Simpsonit (7). 21.50 Downshiftaajat (12). 09.30 Mutsi (7). 17.00 Yle Uutiset. 16.00 Kolme miestä ja tyttö (7). 10.00 Remppa vai muutto. 06.25 Ylen aamu: Ylen Aamu-tv. Jos armeija tekee pojasta miehen, mitä se tekee tytöstä. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 03.50–04.42 American Horror Story (18). 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 01.30 Supertähdet (S). 11.00 Pisara. 15.00 Ihmemies MacGyver (12). 15.00 Ihmemies MacGyver (12). 09.00 Mahtimuksut. YLE TV2 06.50 Lastenohjelmaa (S). 20.00 Duudsonit: Päällikkö. 09.00 Yle Uutiset. NELONEN 06.00 Lastenohjelmaa (S).. 00.55 Rantabaari (7). 09.50 Uusi päivä (S). 18.00 BUU-klubben. 12.41 Syke (12). 11.35 Kummeli (7). 12.05 Uusi päivä (S). 16.00 Kolme miestä ja tyttö (S). 15.45 A-studio viittomakielelle tulkattuna. 21.00 Suomen huutokauppakeisari. 22.20 Päivän sää. 16.00 Milanon naisten paratiisi (12). 14.35 Ilvesten elämää. 18.55 Mitä tänään syötäisiin?. 08.42 Lentoyhtiö Ramajet. 12.10 Yle Oddasat. 02.20 Pitääkö olla huolissaan?. 20.00 Suomen huutokauppakeisari. 18.30 Skavlan. 19.50 Strömsöstä poimittua. 11.00 LIVE: Onnenarpa. 11.30 Yksineläjä Severin. 21.05 Pientä laittoa (12). 19.00 Naissotilaat. 14.50 Villi kortti. 10.00 Sydämen asialla (7). 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 22.55 Oddasat. 13.00 Simpsonit (7). 09.05 Ylen Aamu-tv. 21.00 Love Island Suomi. 20.00 Fort Boyard Suomi. 14.00 Simpsonit (12). 00.00 Fort Boyard Suomi. 10.00 Remppa vai muutto. 21.55 Kino Suomi: Cleaning up! (S). 17.25 Ulosottomiehet. 15.10 A-studio. 08.00 Nuori Robin Hood (S). 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi. 09.25 Viidakkojytä (S). 08.00 Minä, Hugo Käld. 06.25 Huomenta Suomi. 18.55 Mitä tänään syötäisiin?. 10.44 Find me in Paris. 22.00 Kymmenen uutiset. 18.30 Puoli seitsemän. 09.15 Nuori Robin Hood (S). 08.21 Galaxi. 15.35 The Wall Suomi. 21.45 Yle Uutiset. LAUANTAI 12.10. 04.05–05.05 Ihmemies MacGyver (12). 08.09 Kesäleiri (7). 15.10 Elossa 24h. 08.35 Teini-ikäisten mutanttininjakilpikonnien nousu (7). 22.25 Tulosruutu. YLE TV2 06.50 Lastenohjelmaa (S). 08.30 Kauhakaupalla Pohjolan luontoa. 21.30 Sunnuntailounas (S). 10.45 Uusi päivä (S). 10.45–10.55 Perjantai-dokkari: Mopojonnet. 22.00 Kriminalisti (12). 16.00 Salatut elämät (12). 11.00 Maajussille morsian. 13.30 Huomenta Suomi Extra. Perjantai. 17.25–20.00 YLE FEM. 21.45 Yle Uutiset. 08.30 Viidakon veijarit (S). 21.00 Theroux ja yliopistojen seksirikokset. 19.30 Frendit (S). 20.30 Rillit huurussa uusi kausi (S). 16.50–17.19 Elämän tarkoitus. 14.00–14.53 Prisma: Testosteroni – miehuuden lähde. 09.35–10.00 Winx-klubi (7). 02.20 60 päivää kiven sisässä (12). 16.30 Rantabaari (12). 17.00 Viiden jälkeen. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 20.55 Urheiluruutu. 18.00 First Dates Suomi. 19.00 Hyvän karman sairaala (12). 00.40 Elokuva: Poliisiopisto (12). 15.00 Rakettitiedettä. 21.40 Teemalauantai esittää. MTV3 07.00–07.30 Formula 1 Ennakkotunnelmat. 08.15 Legendat (7). 13.00 Ninja Warrior. 22.45 Elävä arkisto esittää. 20.00–02.00 YLE TEEMA. YLE TEEMA & FEM 08.30–12.00 YLE FEM. 20.58 Keno ja Synttärit. 19.00 Frendit (S). 22.20 Päivän sää. 13.30 Huomenta Suomi Extra. 09.00 Vain elämää. 18.55 Mitä tänään syötäisiin?. 20.00 La república – tasavalta (12). 19.00 Naissotilaat. 11.00 Mutsi (S). 13.30 Huomenta Suomi Extra. 17.45 MasterChef Australia. 23.00 Jone ja tähdet. – 17.10. 14.00 Taitoluistelun Finlandia Trophy: JT vapaa. 17.50 Taitoluistelun Finlandia Trophy: N vapaa. 08.35 Tämä tästä. 23.20–23.45 Hillo (12). 18.00 Liigalive 360. 21.30 True Detective (16). 02.50 First Dates UK. 10.17 Uusi päivä (S). 00.30 Gordon Ramsay: Kuppilat kuntoon 24 tunnissa. 23.00 Sannikka & Ukkola. 19.39 Sportnytt. 11.00 Tanskalainen maajussi. 09.50 Uusi päivä (S). 21.49 Urheiluruutu. 18.30 Aika on meidän (12). 12.55 Simpsonit (7). 12.52 La república – tasavalta (12). 19.00 Kavionjälkiä: EM-Vermo. 23.20 First Dates UK. 16.35 Elokuva: Madagascar 3 (7). 18.30 Haluatko miljonääriksi?. 09.31 Villit futarit (7). 22.00 Syke (12). 16.50 Novosti Yle. 10.00–10.50 Sydämen asialla (7). 10.00 Yle Uutiset. 22.25 Tulosruutu. 17.00–00.05 YLE FEM. 20.00 Rantabaari. 08.00 Taikapuutarhan pikkuötökät (S). 00.25 Rantabaari (12). 10.00 Kohteessa: Serbia. 09.00 Efter Nio. 18.00 Yle Uutiset. 12.30 Salatut elämät (12). 15.40 Villi kortti. lokakuuta 2019 TV-VIIKKO // A7 A6 // TV-VIIKKO PSM-sivuvaihto // Torstaina 10. 10.21 Find me in Paris. 20.58 Keno ja Synttärit. 12.25 Simpsonit (12). 16.05 A-Talk. 09.00 Casualty (12). 19.15 Telinevoimistelun MM: Miesten 6-ottelu. 14.00 Asian ytimessä, Jaakko Loikkanen. 00.50 First Dates UK. 16.00–16.41 Milanon naisten paratiisi (12). 21.41 Peter Greenawayn aakkoset. 22.30 Arman Pohjantähden alla (S). 17.00 Viiden jälkeen. 13.31 Turkan seitsemän veljestä. 23.05 Ina <3 Suomi. 08.23 Galaxi. 11.35 Kummeli (7). 20.00 Telinevoimistelun MM: Telinefinaaleita. 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi. (12). 06.55 Vili Vilperin seikkailut (7). 15.00 Ihmemies MacGyver (12). 21.05 A-studio. 08.10 LEGO Ninjago: Masters of Spinjitzu (7). 02.30 Pietarin kapellimestari (16). 18.30 Tanskalainen maajussi. 22.45–00.15 Jack Taylor (16). 08.29 Aika härdelli! (7). 10.05 Ykkösaamu. 08.59 Galaxi. 11.00 Formula 1: Japanin osakilpailu. 07.50 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (S). 03.25 Top Gear. 17.00 Yle Uutiset. 13.00 Sohvaperunat. MTV3 06.15 Aamusää. 22.00 Pientä laittoa (12). 16.00 Salatut elämät (S). 19.20 Päivän sää. YLE TV2 06.50 Lastenohjelmaa (S). 12.14 Oddasat. 12.32 Uusi päivä (S). 21.00 Amazing Race. 23.05 Docstop: Pillupäiväkirjat. SUB 09.00–10.00 Crazy Ex-Girlfriend (S). 14.30 Sannikka & Ukkola. 16.45 Yle Oddasat. 17.00 Vakisuhteessa. 13.55 Remppa vai muutto. YLE TV1 05.55 MOT: Kylmän sodan suomalaisagentit. 19.00 Kauhakaupalla Pohjolan luontoa. 10.30 Tanskan aarteenmetsästäjät. 00.50–02.00 Saturday Night Fever – 40 vuotta huumaa. 09.05 Mitä tänään syötäisiin?. 23.15 Perjantai. 08.24 Joraavat juurikkaat (S). 10.44 Find me in Paris. 14.30 Love Island Suomi. 11.30–12.30 Perttu – tehtävä Kiinassa. 13.00 Taidetutkimukset. YLE TV1 07.05 Luontomatkalla. 08.08 Galaxi. 20.00 Sannikka & Ukkola. 12.45 Antiikkikaksintaistelu. Kuri ja järjestys. 03.50–04.45 Julkkis Pomo piilossa. 12.14 Oddasat. 09.43 Minun kaksi perhettäni (S). 06.25 Littlest Pet Shop: Meidän oma maailma (S). 10.44 Find me in Paris. 21.00 Kaikki se mitä en muista (12). 10.00 Emmerdale. 21.40 Ennen kuolemaa. 08.10 LEGO Ninjago: Masters of Spinjitzu (7). 15.00 Love Island Suomi. 10.30 Suomen kaunein koti. 20.00 Frendit (S). 15.30 Rantabaari (7). 16.50 Novosti Yle. 17.00 Yle Uutiset. 01.55 Ulosottomiehet. 17.00 Viiden jälkeen. 22.00 #Subleffa: Musta noita (12). 09.05 Mitä tänään syötäisiin?. 10.30 Uutisvuoto. 21.00 Love Island Suomi. 23.00 Villi kortti. 10.30 Tobias leipoo maailmalla. 12.30 Ruoasta ja rakkaudesta (12). 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. 12.30 Tanskalainen maajussi. 20.00 Daniel Olin. 09.30 Eläinsairaala (7). 20.45 Urheiluruutu. 22.00 Syke (12). 12.50 Kehonkieli. 09.00 Casualty (12). 22.00 Ulkolinja: Taistelu Hongkongista (12). 14.00 Teknavi. Perjantai. MTV3 06.15 Aamusää. 23.45–00.05 Aina täydellinen. 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi. 12.33 Muuttopäiväkirjat. 19.40–20.25 Juttu joka ei jätä rauhaan (12). 12.05 Muuttopäiväkirjat. 15.26 Vatsani ja minä. 21.50 Taitoluistelun Finlandia Trophy: N lyhyt. 14.35 Liikkeellä luonnossa: Luonnon antimia. 16.30 Moderni perhe (7). YLE TV1 05.55 Eränkävijät. 10.44 Find me in Paris. 22.00 Kymmenen uutiset. 15.00 Love Island Suomi. (12). 22.35 Oddasat. 15.00–15.51 Isä Matteon tutkimuksia (12). 16.50–17.18 Elämän tarkoitus. 09.55 Joraavat juurikkaat (S). 02.50 999: Mikä hätänä. 00.00 Ambulanssi (12). 20.00 Muuttopäiväkirjat. 10.00 Jaksa paremmin. 22.55 Kellot soi (7). 17.25 Ruskean kastikkeen maa. 19.00 Yksin kotona Suomi. 12.00 Ginan maailma. 12.00–16.39 YLE TEEMA. 09.00 Bob’s Burgers (7). 19.30 Salatut elämät (S). 21.00 Yökylässä Maria Veitola. 10.00 Remppa vai muutto. 22.50 Rantabaari. 09.30 Minä ja ritarini (7). 09.35 Kauniit ja rohkeat (7). 08.15 Alvin ja pikkuoravat (S). 17.00 Yle Uutiset. 16.30 Uusi päivä (S). 15.00 Yle Uutiset. 23.00 Poliisit 2019 (7). 21.00 Subleffa: Poliisiopisto 3 – Jatkokoulutuksessa (12). 09.05 Mitä tänään syötäisiin?. 02.25 Tilt Esports. 19.25 Tulosruutu. 12.00 Emmerdale. 20.30 Yle Uutiset. YLE TEEMA & FEM 08.30–12.00 YLE FEM. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 19.00 Seitsemän uutiset. 12.00–17.19 YLE TEEMA. 01.25 Theroux Miamin jättivankilassa (12). 20.50 Urheiluruutu. 15.00 Yle Uutiset. 22.00 Kylmäävä tapaus (12). 16.30 Emmerdale. 16.30 Kauniit ja rohkeat (7). 09.00 Casualty (12). 03.40 Myytinmurtajat. 08.35 LEGO Legends of Chima (7). 11.00 Aika on meidän (12). 12.00 Perttu – tehtävä Kiinassa. 20.30 Yle Uutiset. 12.30 Salatut elämät (S). 15.00–15.52 Isä Matteon tutkimuksia (12). 17.00–17.56 Pikku Kakkonen. 08.44–08.50 Kujeilevat eläimet (S). 11.35 Kummeli (7). 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 16.55 Onnenarpa. 08.00 Nuori Robin Hood (S). 14.55 Kadonneen jäljillä (S). 21.00 Temptation Island Suomi 6. 10.21 Find me in Paris. 01.00 Amerikan rajavartijat. 12.00 Adam & Eva. 18.25 Liiga: JYP – Pelicans. 19.28–19.55 Naissotilaat. 11.00 Yle Uutiset. 16.55 Onnenarpa. 14.00 Duudsonit: Päällikkö (7). Yle TV2 klo 19.00. 19.45 Sohvaperunat. 20.00 MOT: Kylmän sodan suomalaisagentit. 09.00 Casualty (12). 19.30 Salatut elämät (12). 19.00–19.48 Prisma: Ehkäisypillerin vaarat. 21.00 Ensitreffit alttarilla. 15.05 Perjantai. 12.00 La república – tasavalta (12). 22.36 Teknavi. 19.00 Frendit (S). 16.00–16.43 Milanon naisten paratiisi (12). 17.10 Flinkkilä & Tastula. 16.00 Kellot soi (7). 21.00 Taitoluistelun Finlandia Trophy. 13.50 La república – tasavalta (12). 23.30 Valkoisia valheita (12). 06.25 Ylen aamu: Ylen Aamu-tv. 16.15 MOT: Kylmän sodan suomalaisagentit
10.00–11.00 Lemmen viemää (12). 10.00–11.00 Lemmen viemää (12). 00.05 Duudsonit: Päällikkö. 00.00 Fort Boyard Suomi. 21.00 Taitoluistelun Finlandia Trophy. 16.45–17.15 Grönlannin unelmakodit. 11.00 Yle Uutiset. 22.45–00.15 Jack Taylor (16). 19.30 Salatut elämät (12). 19.00 Salaisuuksien kesä (12). 18.30 Mitä tänään syötäisiin. 22.00 Rallin SM: Kausikooste. 15.10 Elossa 24h. 09.55 Joraavat juurikkaat (S). 12.00 Simpsonit (7). 22.46 Minun teatterini: Lauluharjoitus. 10.44 Find me in Paris. 19.00 Naissotilaat. 13.30 Huomenta Suomi Extra. 22.45 Oddasat. 20.00 Rantabaari. 19.40–20.25 Juttu joka ei jätä rauhaan (12). 22.36 Teknavi. 13.00 Sohvaperunat. NELONEN 06.00 Lastenohjelmaa (S). 20.30 Yle Uutiset. 09.00 Bob’s Burgers (7). 13.00 Leila kokkaa maalla. 21.05 A-studio. 09.30 Puoli seitsemän. 18.25 Emmerdale. 12.30 Salatut elämät (S). 11.00 Pisara. 14.55 Kadonneen jäljillä (S). 08.09 Kesäleiri (7). 21.45 Yle Uutiset. LAUANTAI 12.10. 23.35 American Horror Story (18). 19.00 Frendit (S). 12.30 LIVE: Tiedä ja Voita. 20.00 Hyvin huonosti käyttäytyvät koirat. NELONEN 06.00 Lastenohjelmaa (S).. 07.50 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (S). 14.30 Eleonorin värikäs elämä. MTV3 06.15 Aamusää. 19.50 Strömsöstä poimittua. 20.00 Rantabaari. 18.30 Tulevaisuuden pohjoismaiset unelma-asunnot. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 08.15 Alvin ja pikkuoravat (S). 12.30 LIVE: Tiedä ja Voita. 19.20 Päivän sää. 18.21 Yle Uutiset alueeltasi. 12.00 Elävä arkisto esittää. 22.00 Kriminalisti (12). 09.00 Bob’s Burgers (S). 18.21 Yle Uutiset alueeltasi. 10.30 Tobias leipoo maailmalla. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 22.55 Docstop: Pillupäiväkirjat. 16.00 Moderni perhe (7). 01.00 Anthony Bourdain – kohti tuntematonta. 08.41–08.45 Leo (S). 16.45 Yle Oddasat. 20.00 First Dates Suomi. 00.20 Rantabaari. 23.10–00.08 Yle Live: Father John Misty. 11.10 MasterChef Australia. 12.50 Minun musiikkini. 22.00 Ulkolinja: Taistelu Hongkongista (12). 15.45 Luontoretkellä Antarktiksella. 21.30 Sunnuntailounas (S). 16.00 Milanon naisten paratiisi (12). 14.30 Cup Iran. 18.00 Liigalive 360. 23.27–00.00 Docstop: Millenniaalimonologit. 22.55 Liiga: Ari Vallin Show. 10.00–11.00 Lemmen viemää (7). 16.35 Elokuva: Madagascar 3 (7). 16.30 Rantabaari (12). 18.00 Yle Uutiset. 20.00 Suomen huutokauppakeisari. 21.45 Yle Uutiset. 22.25 Tulosruutu. 23.10 Pitääkö olla huolissaan?. 01.55 Ulosottomiehet. 15.00 Ihmemies MacGyver (12). 02.55 Sub.doc: Hurjat sääilmiöt. 09.55 Yle Uutiset. 20.00 Maajussille morsian. 10.00 Remppa vai muutto. 16.00–16.41 Milanon naisten paratiisi (12). MTV3 06.15 Aamusää. 00.11 Elokuva: Mies joka ei osannut sanoa ei (7). 15.10 A-studio. 09.43 Sohvaset (7). 11.00 LIVE: Onnenarpa. 17.25 Ulosottomiehet. 16.30 Uusi päivä (S). 09.05 Mitä tänään syötäisiin?. 19.30 Frendit (S). 22.00 Kymmenen uutiset. 23.15 Uusi Kino: Iholle (7). 12.49–13.20 Aleksis Kiven jäljillä. 20.30 Yle Uutiset. 22.35 Rikospaikka. 12.55 Simpsonit (7). 09.00 Eläinsairaala (S). 16.30 Moderni perhe (7). 21.45 Yle Uutiset. 22.00 #Subleffa: Independence Day – Uusi uhka (12). 19.00 Kauhakaupalla Pohjolan luontoa. 23.00 Oddasat. 15.00 Rantabaari (12). 08.15 Legendat (7). 17.10–17.20 Syötävät sävelet: Pelimies Trazom. 20.30 Rillit huurussa uusi kausi (S). 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 22.35 Oddasat. 18.55 Mitä tänään syötäisiin?. 16.25 Pientä pilaa. 02.10 Perttu – tehtävä Kiinassa. 12.00 Sami Yaffa – Sound Tracker. YLE TV2 06.50 Lastenohjelmaa (S). Kuri ja järjestys. 18.10 Casualty (12). YLE TV1 07.05 Luontomatkalla. 04.00–05.00 Astral-TV. 12.00 Kino: Avaruuden pirut (12). 20.00 Akuutti: Apua eläimiltä. 19.30 Tanssii Tähtien Kanssa. 12.00 Ginan maailma. 10.00 Yksineläjä Severin. 21.00 Kaikki se mitä en muista (12). 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 19.30 Kettu (12). 12.00–17.19 YLE TEEMA. 16.40 Onnenarpa. 22.00 Pientä laittoa (12). 12.30 Salatut elämät (12). 22.20 Päivän sää. 22.00 Syke (12). 18.30 Puoli seitsemän. 08.30 BUU-klubben. 10.00 Emmerdale (7). YLE TEEMA & FEM 08.30–12.00 YLE FEM. 21.05 Kino Klassikko: Mona Lisa (16). 11.09 Find me in Paris. 21.05 A-Talk. 12.30 Neiti Fisher nuoremman tutkimukset (12). 10.44 Find me in Paris. 02.30 Pelastushelikopteri (S). 00.50–02.00 Saturday Night Fever – 40 vuotta huumaa. 21.49 Urheiluruutu. 15.30 Salatut elämät (S). 12.25 Yle Oddasat. 16.50 Novosti Yle. 09.00 Yksin kotona Suomi (S). 19.00 Seitsemän uutiset. SUB 06.30 Lastenohjelmaa (S). 11.30 Simpsonit (7). 17.10–17.55 Ruoasta ja rakkaudesta (12). 18.45–19.35 Avara luonto: Saarten monet kasvot. 20.30 Päivä elämässä. 01.30 Elokuva: Jussi Pussi (7). 18.00 BUU-klubben. 18.00 Taitoluistelun Finlandia Trophy: P ja M lyhyt. 18.00 Ulosottomiehet. 10.30 MasterChef Australia. 18.30 Puoli seitsemän. 15.30 Muuttopäiväkirjat. 01.10 Elokuva: Mafiaperhe (16). 15.10 Vatsani ja minä. 03.40–04.32 Miehitetty (7). 22.40 Ulkolinja: Vaarallinen kulta. 09.10 Huomenta Suomi Extra. 10.45–10.55 Perjantai-dokkari: Mopojonnet. 21.49 Urheiluruutu. 01.50 Rikospaikka. 21.00 Historia: Mullistavat keksinnöt. 18.55 Mitä tänään syötäisiin?. 11.45 MasterChef Australia. 00.25 Rantabaari (12). 22.25 Tulosruutu. 09.15 Nuori Robin Hood (S). 08.30 Viidakon veijarit (S). 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. YLE TV1 05.55 Eränkävijät. 10.00 Päivä elämässä. 18.00 Suurin pudottaja Suomi. 21.40 Ennen kuolemaa. 12.00 Montserrat Caballé ja Marilyn Horne. 09.41 Pipas & Douglas (7). 19.30 Salatut elämät. 15.00–15.52 Isä Matteon tutkimuksia (12). 08.10 LEGO Ninjago: Masters of Spinjitzu (7). 10.00 First Dates Suomi. 22.00 Syke (12). 08.50 Nuottien matkassa. 13.55 Remppa vai muutto. 17.25–20.00 YLE FEM. 13.55 Remppa vai muutto. Jos armeija tekee pojasta miehen, mitä se tekee tytöstä. YLE TV2 06.50 Lastenohjelmaa (S). 08.59 Galaxi. 15.45 Yle Oddasat. 01.15 Bull (12). 09.50 Uusi päivä (S). 23.05 Bull (12). 19.00 Magdalena Åberg Dok 2019 Video. 20.35 Hillo (12). 16.20 Onnenarpa. 19.20 Päivän sää. 08.27 Tipu Touhukas (S). 13.00 Ninja Warrior. 02.50 First Dates UK. 19.00–19.55 Historia: Leipää kansalle (12). 02.30 Pietarin kapellimestari (16). 08.23 Galaxi. 13.28 Uusi päivä (S). 20.28 Muuttopäiväkirjat. 13.15 Gabriel, tule takaisin! (7). 15.00 Yle Uutiset. 02.50 Tilt Esports. 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. 21.45 Yle Uutiset. 16.00–16.39 Milanon naisten paratiisi (12). 09.30 Minä ja ritarini (7). 18.25 Emmerdale. 18.21 Yle Uutiset alueeltasi. 19.00 Hyvän karman sairaala (12). (12). 16.30 Ulosottomiehet. 22.30 Stand Up! (S). 13.30 Holby Cityn sairaala (12). 15.58 Muuttopäiväkirjat. 19.00 Naissotilaat. 21.49 Urheiluruutu. 10.00 Jumalanpalvelus. 10.00 Ruokamakasiini. 23.00 Kellot soi (7). 20.00–00.08 YLE TEEMA. 06.25 Ylen aamu: Ylen Aamu-tv. 23.20 Hillo (12). 13.55 Remppa vai muutto. 10.00 Sydämen asialla (7). 20.00 Frendit (S). 16.00 A-studio. 10.50 Find me in Paris. 10.21 Find me in Paris. 02.15 Scorpion (12). 21.00 Temptation Island Suomi 6. 21.00 Roba (12). YLE TV1 05.55 Laika, Lada, Marx ja mä. 09.30 Eläinsairaala (7). 06.25 Huomenta Suomi. YLE TV1 07.00 Talot huokuvat historiaa. 03.50–04.45 Julkkis Pomo piilossa. 09.30 Eläinsairaala (S). 20.00 Närbild. 16.50 Novosti Yle. 17.00 Simpsonit (7). 15.55 Suurin pudottaja Suomi. 08.00 Nuori Robin Hood (S). 18.10 Casualty (12). 18.00 BUU-klubben. 20.00 Vain elämää. 16.00 Kolme miestä ja tyttö (7). 08.50 Muumilaakson tarinoita (S). 22.25 Game of Thrones (16). 12.30 LIVE: Tiedä ja Voita. 04.40–05.33 Rikoksista pahin (12). 16.30 Moderni perhe (S). 10.44 Find me in Paris. 11.00 Närbild. 22.00 Kymmenen uutiset. 19.00 Naissotilaat. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 20.00 Rantabaari. 21.00 Kellot soi (7). 16.50 Novosti Yle. 15.00 Yle Uutiset. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 16.15 Syke (12). 13.31 Turkan seitsemän veljestä. 23.50–00.20 Puoli seitsemän. 08.36–08.48 Näin meillä (7). 21.00 Theroux ja yliopistojen seksirikokset. 23.55–00.35 Ykkösaamu. 13.55 Tilt Esports. 16.15 MOT: Kylmän sodan suomalaisagentit. 22.00 Elokuva: Sooloilua (12). 18.25 Emmerdale. 22.45 Elokuva: Wallander: Syyllisyys (16). 11.00 Daniel Olin. 19.00–19.48 Prisma: Ehkäisypillerin vaarat. 15.00 Ihmemies MacGyver (12). 19.39 Sportnytt. 01.55 Love Island Suomi. 15.05 Pisara. 08.25 LEGO Ninjago: Masters of Spinjitzu (7). 13.00 Ninja Warrior. 12.05 Uusi päivä (S). 09.00 Casualty (12). 22.50 Prisma: Testosteroni – miehuuden lähde. 10.05 Ykkösaamu. 11.00 Aika on meidän (12). 18.21 Yle Uutiset alueeltasi. 14.35 Liikkeellä luonnossa: Luonnon antimia. 14.30 Simpsonit (7). 08.25 Muumilaakson tarinoita (S). 11.08 Find me in Paris. 09.30 Mutsi (S). 14.00 Simpsonit (12). 14.30 Simpsonit (12). 17.07 Murha paratiisissa (12). 19.00 Seitsemän uutiset. 17.00 Simpsonit (12). 02.20 Pitääkö olla huolissaan?. 03.25 Top Gear. 08.00 Heinähattu ja Vilttitossu (S). 11.45 Itse asiassa kuultuna : Antti Tuuri. 23.45–00.20 Puoli seitsemän. MTV3 07.00–07.30 Formula 1 Ennakkotunnelmat. 21.00 Kiehtova maailma: Sue Perkinsin Ganges. 15.05 Perjantai. MTV3 06.15 Aamusää. 11.00 LIVE: Onnenarpa. 20.00 Frendit (S). 14.00 Pitääkö olla huolissaan?. 13.00 Simpsonit (7). 15.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 19.29 Yle Nyheter TV-nytt. 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 01.25 Theroux Miamin jättivankilassa (12). 22.35 Asian ytimessä, Jaakko Loikkanen. 19.30 Frendit (S). 09.30 Tanskalainen maajussi. 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi. 11.30–12.30 Yökylässä Maria Veitola. 20.00 Perttu – tehtävä Kiinassa. 09.50 Uusi päivä (S). 08.30 Muumilaakson tarinoita (S). 21.00 Subleffa: Poliisiopisto 3 – Jatkokoulutuksessa (12). 08.10 LEGO Ninjago: Masters of Spinjitzu (7). 16.00 Salatut elämät (12). Yle TV2 klo 19.00. 10.21 Find me in Paris. 19.00 The Wall Suomi. 11.16 Find me in Paris. 08.30 Unna Junná. 18.30 Aika on meidän (12). 08.22 Skede!. 09.30 Eläinsairaala (S). 22.58 Muuttopäiväkirjat. 09.35 Kauniit ja rohkeat (S). 09.00 Casualty (12). 08.15 Kapteeni Kari (7). 08.10 Palomies Sami (S). 19.25 Tulosruutu. YLE TV2 06.50 Lastenohjelmaa (S). 06.25 Ylen aamu: Ylen Aamu-tv. 12.10 Yle Oddasat. 11.35 Kummeli (7). 19.00 Seitsemän uutiset. 22.45 Skavlan. 20.00 Yksin kotona Suomi. 06.25 Ylen aamu: Ylen Aamu-tv. 10.50 Yle alueuutiset. 12.00 Emmerdale (7). YLE TEEMA & FEM 08.30–12.00 YLE FEM. 13.50 La república – tasavalta (12). 22.30 Arman Pohjantähden alla (S). 20.30 Noin Viikon Studio. 15.00 Ihmemies MacGyver (12). 16.45 Suomen huutokauppakeisari. 08.35 LEGO Legends of Chima (7). 17.00 Simpsonit (7). 21.00 Pitääkö olla huolissaan?. 14.05 Kiehtova maailma: Sue Perkinsin Ganges. 17.00 Yle Uutiset. 11.00 Formula 1: Japanin osakilpailu. MTV3 06.15 Aamusää. 21.00 Amazing Race. 21.00 Love Island Suomi. 20.49 Viki, Köpi & Henkka tieteen armoilla 2. 17.25 Purtavaa Pohjolasta. 22.45 Docstop: Pillupäiväkirjat (12). 18.30 Puoli seitsemän. 17.25 Strömsö. 11.30 Päivä elämässä. 15.40 Sohvaperunat. 14.00 Pitääkö olla huolissaan?. 12.52 La república – tasavalta (12). 14.50 Pilanpäiten. 23.45–00.10 Hillo (12). 20.00 Daniel Olin. 22.00 #Subleffa: Musta noita (12). 20.45 Urheiluruutu. 06.40 Myyrä ja Panda (S). 14.35 Ilvesten elämää. 21.00 Subleffa: Poliisiopisto 4 – Korttelipoliisit (S). 20.00–23.50 YLE TEEMA. 09.30 Mutsi (S). YLE TEEMA & FEM 08.30–12.00 YLE FEM. 00.00 Selviytyjät Suomi Extra. 15.40 Villi kortti. 07.40 Paavo Pesusieni (7). 18.30 Puoli seitsemän. Perjantai. 20.00 La república – tasavalta (12). 09.50 Uusi päivä (S). 16.30 Kauniit ja rohkeat (7). 03.40 Myytinmurtajat. 14.45 Back to business (12). 02.45 Bull (7). 21.00 Love Island Suomi. 09.00 Eläinsairaala (7). KESKIVIIKKO 16.10. NELONEN 06.00 Lastenohjelmaa (S). 12.45 RSO Musiikkitalossa. 10.21 Find me in Paris. 22.50 Oddasat. 21.00 Miami (12). 20.30 Rillit huurussa uusi kausi (S). 12.30 Salatut elämät (S). 14.00–14.53 Prisma: Testosteroni – miehuuden lähde. 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi. 09.00 Bob’s Burgers (S). 08.35 Teini-ikäisten mutanttininjakilpikonnien nousu (7). 07.10 Ritariprinsessa Nella (S). 03.25 Pelastushelikopteri (S). 21.30 Perjantai-dokkari: Ilkosillaan. 14.45 Syke (7). YLE KUVAPALVELU. 20.58 Keno ja Synttärit. 14.30 Simpsonit (7). 11.05 Jumalanpalvelus. 09.01 Näin meillä (7). 08.00 Yle Uutiset. 11.30–12.30 Perttu – tehtävä Kiinassa. 21.05 Pientä laittoa (12). 18.00 Yle Uutiset. 13.15–14.48 Varaventtiili (7). 06.25 Huomenta Suomi. 20.30 Rillit huurussa uusi kausi (S). 20.30 Frendit (S). 10.00 Taivaallista menoa: Sisäinen kompassi. 17.00 Viiden jälkeen. 16.30 Moderni perhe (7). 21.00 A-studio. 11.38 Find me in Paris. 10.00 Kohteessa: Serbia. 00.00 48 tuntia rikoksesta (12). 11.25 Mutsi (S). 06.25 Ylen aamu: Ylen Aamu-tv. Totuttelu tiukkaan kuriin aiheuttaa heti päänvaivaa. 23.35 Billions (12). 20.00 Telinevoimistelun MM: Telinefinaaleita. 12.14 Oddasat. 16.00 Salatut elämät (12). 08.05 Avara luonto: Saarten monet kasvot. 15.30 Rantabaari (7). 12.14 Oddasat. 08.41–08.45 Leo (S). 18.30 Formula 1 Paalupaikka. 15.10 Sami Yaffa – Sound Tracker. 18.30 Haluatko miljonääriksi?. 13.00 Taidetutkimukset. 11.00 LIVE: Onnenarpa. 23.12 Docstop: Pillupäiväkirjat. 18.00 Ulosottomiehet. YLE TV2 06.50 Lastenohjelmaa (S). 17.10–17.55 Neiti Fisher nuoremman tutkimukset (12). 18.30 Unelmien talo. 14.00 Ruokamatka Meksikoon. SUNNUNTAI 13.10. SUB 06.30 Lastenohjelmaa (S). 10.30 Uutisvuoto. 14.55 Kadonneen jäljillä (S). 21.00 Yökylässä Maria Veitola. 19.10 Tulosruutu. 22.00 Deutschland 86. 02.25 Tilt Esports. 08.00 Nuori Robin Hood (S). 08.10 LEGO Ninjago: Masters of Spinjitzu (7). 22.25 Tulosruutu. 23.20 First Dates UK. 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 17.25 Daniel Olin. 20.30 Yle Uutiset. 19.15 Telinevoimistelun MM: Miesten 6-ottelu. 14.30 Franciscus – paavi, joka koskettaa. 12.00 La república – tasavalta (12). 16.45 Yksin kotona Suomi. 11.00 LIVE: Onnenarpa. 22.35 F1 Extra. 09.30 Belle ja Sebastian (7). 18.00 BUU-klubben. 13.30 Holby Cityn sairaala (12). 23.00 Poliisit 2019 (7). 19.50 Sportliv. 03.30 Pelastushelikopteri (S). 15.26 Vatsani ja minä. 21.00 Temptation Island Suomi 6. 08.42 Lentoyhtiö Ramajet. 16.45 Yle Oddasat. 01.30 Amerikan rajavartijat. 21.50 Taitoluistelun Finlandia Trophy: N lyhyt. 12.45 Tanskalainen maajussi. YLE TV1 05.55 MOT: Kylmän sodan suomalaisagentit. 14.00 Maajussille morsian. 12.00 Emmerdale. 17.00 Yle Uutiset. 10.00 Emmerdale. 17.30 Simpsonit (12). 06.25 Littlest Pet Shop: Meidän oma maailma (S). 20.00 Romeshin epämukavuusmatkat. 19.30 Frendit (S). 12.50 Downshiftaajat (12). 10.57 Norjaa ristiin rastiin. 19.00 Jone ja tähdet. 08.29 Aika härdelli! (7). 22.25 Tulosruutu. 16.00 Doc Martin (7). 12.05 Muuttopäiväkirjat. lokakuuta 2019 TV VIIKKO 11. 15.00 Ihmemies MacGyver (12). 23.00 Sannikka & Ukkola. YLE TV1 05.55 Noin Viikon Studio. 21.00 Arman Pohjantähden alla (S). 01.45 Love Island Suomi. 23.30 Arman ja Suomen rikosmysteerit (7). 20.58 Keno ja Synttärit. 06.25 Huomenta Suomi. 12.00 Adam & Eva. 16.30 Huuma. 16.30 Uusi päivä (S). 17.00 Taitoluistelun Finlandia Trophy. 17.15 Lääkärit vastaan internet. 09.35 Kauniit ja rohkeat (7). 08.40–08.48 Patu-koira (7). 02.55 Pelastushelikopteri (S). 11.00 Strömsö. 22.20 Päivän sää. 13.22 Meidän pitää puhua (12). 09.00 Eläinsairaala (S). 08.00 Taikapuutarhan pikkuötökät (S). 13.55 Remppa vai muutto. 18.30 Taivaallista menoa: Sisäinen kompassi. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 09.50 Lääkärit vastaan internet. 00.55 Rantabaari (7). 20.00 Fort Boyard Suomi. 00.45–01.40 Uusi Kino: Mars kuvien takaa (S). 08.35 LEGO Legends of Chima (7). 03.55–05.00 Astral-TV. 00.30 Gordon Ramsay: Kuppilat kuntoon 24 tunnissa. 12.00–12.53 Historia: Kulttuurien juurilla. 20.00 Syke (12). 19.25 Tulosruutu. YLE TV2 06.50 Lastenohjelmaa (S). 15.55 Eläinsairaala (S). 09.00 Eläinsairaala (S). 00.35 Roba (12). 21.49 Urheiluruutu. 17.25 Antiikkikaksintaistelu. 08.10 LEGO Ninjago: Masters of Spinjitzu (7). 09.35 Kauniit ja rohkeat (S). 02.40 999: Mikä hätänä. 08.35 Tämä tästä. 11.30 Kotoisa. 13.30 Elävä arkisto esittää. 22.20 Päivän sää ja Tulosruutu. 11.30–12.00 Spotlight : Hätähuuto Viking Linelta. 08.30 Kauhakaupalla Pohjolan luontoa. 16.00 Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa. 14.00 Teknavi. 17.10–17.55 Neiti Fisher nuoremman tutkimukset (12). 09.05 Mitä tänään syötäisiin?. 19.28–19.55 Naissotilaat. 00.40 Elokuva: Poliisiopisto (12). 20.48 Viki, Köpi & Henkka tieteen armoilla 2. 08.15 Heinähattu ja Vilttitossu (S). 09.10 Huomenta Suomi Extra. 21.00 Elokuva: Call Girl (16). 18.00 Yle Uutiset. 09.35 Kauniit ja rohkeat (S). 13.00 Ninja Warrior. 14.30 Simpsonit (7). 13.30 Teknavi. 17.00 Yle Uutiset. 11.44 Tämä tästä. 08.26–08.48 Villi tulevaisuus (7). 14.55 Kadonneen jäljillä (S). 18.00 BUU-klubben. 15.10 Ylen Aamu-tv: Tänään otsikoissa. 10.30 Purtavaa Pohjolasta. 17.00 Viiden jälkeen. 15.00 Love Island Suomi. 12.30 Ruoasta ja rakkaudesta (12). 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi. 08.30 Maalaan vaietun näkyväksi. 08.30 Ruskean kastikkeen maa. 15.15 Syke (12). 09.00 Bob’s Burgers (S). 14.00 Duudsonit: Päällikkö (7). 09.30 Puoli seitsemän. 01.05 Theroux Miamin jättivankilassa (12). 11.14 Find me in Paris. 12.00 Emmerdale. 12.10 Yle Oddasat. 20.00–00.45 YLE TEEMA. 16.05 A-Talk. 11.35 Kummeli (7). 06.25 Huomenta Suomi. 22.00 Kino: Pawn Sacrifice – kohtalokas siirto (S). 11.00 Maajussille morsian. 08.55 Muumilaakson tarinoita (S). 15.20 Lars Monsenin koiravaljakko. 13.30 Huomenta Suomi Extra. 14.00 Simpsonit (7). 16.25 Onnenarpa. 23.25–00.15 Syke (12). 09.50 Uusi päivä (S). (12). 20.30 Yle Uutiset. 1/9. 17.00 MasterChef Australia. 18.00 BUU-klubben. 19.20 Päivän sää. 15.55 Jone ja tähdet. YLE TEEMA & FEM 08.12–12.00 YLE FEM. 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi. MAANANTAI 14.10. 15.30 Duudsonit: Päällikkö (7). 10.00–11.00 Lemmen viemää. 13.30 Holby Cityn sairaala (12). 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 13.30 Huomenta Suomi Extra. 09.43 Minun kaksi perhettäni (S). 17.00 Yle Uutiset. 14.05 Stadi vs. 17.30 Simpsonit (12). – 17.10. 10.00 Yle Uutiset. 08.10 LEGO Ninjago: Masters of Spinjitzu (7). 04.05–05.05 Ihmemies MacGyver (12). 00.30–01.00 Puoli seitsemän. 18.00 Yle Uutiset. 09.30 Eläinsairaala (S). 23.05 Ina <3 Suomi. 23.30 Valkoisia valheita (12). 08.00 Nuori Robin Hood (S). 11.55 Simpsonit (12). 14.00 Asian ytimessä, Jaakko Loikkanen. 16.00 Salatut elämät (12). PERJANTAI 11.10. 12.32 Uusi päivä (S). 10.00 Sydämen asialla (7). 01.25 Rantabaari (12). 14.55 Kadonneen jäljillä (S). SUB 06.30 Lastenohjelmaa (S). YLE TEEMA & FEM 08.30–12.00 YLE FEM. 22.25 Tulosruutu. 17.30 MasterChef Australia. 19.15 Tämä tästä. 22.00 Syke (12). 10.30 Spotlight : Kaasu pohjassa kohti hiilineutraalia liikennettä. 10.35 First Dates Suomi. 17.30 Huuma. 18.00 Yle Uutiset. 11.35 Kummeli (7). 15.00–15.54 Isä Matteon tutkimuksia (12). 16.00 Salatut elämät (S). 14.50 Villi kortti. 14.19–14.52 Aleksis Kiven jäljillä. 12.00 Emmerdale. 01.00 Ylpeästi erilaiset (S). 16.00 Yökylässä Maria Veitola. 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. 19.00 Seitsemän uutiset. 12.14 Oddasat. 09.00 Bob’s Burgers (S). 23.50 Yle Live: Father John Misty. 08.29 Otso ja sopulit (7). 12.00 Perttu – tehtävä Kiinassa. 23.00 Jone ja tähdet. 15.00 Yle Uutiset. 17.25–20.00 YLE FEM. 20.00–01.40 YLE TEEMA. 21.00 Big Brother Suomi. 00.10–00.40 Puoli seitsemän. 22.00 Kymmenen uutiset. 20.30 Yle Uutiset. 15.00 Love Island Suomi. 22.30 Muuttopäiväkirjat. 19.00 Itse asiassa kuultuna : Kaj Chydenius. 07.25 Ritariprinsessa Nella (S). 11.08 Find me in Paris. 07.35 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (S). MTV3 08.00 Formula 1 Ennakkotunnelmat. 08.22 Tenavat (7). SUB 06.30 Lastenohjelmaa (S). 09.00 Unelmien talo. 15.55 Eläinsairaala (S). 17.45 MasterChef Australia. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 22.45 Elävä arkisto esittää. 09.30 Islannista maailman huipulle: Heiða Rún Sigurðardóttir. 10.50 Yle alueuutiset. 19.20 F1 Extra. 08.05 Kolmikko ja kyberkulta (7). 21.30 Vedetään hatusta. 15.50 Eläinsairaala (S). 09.00 Vain elämää. 09.10 Huomenta Suomi Extra. 00.10 Arman Pohjantähden alla (7). 17.00 Yle Uutiset. 18.00 Yle Uutiset. 19.27–19.55 Naissotilaat. 11.05 Yle alueuutiset. 23.15–00.13 Royn täytyy selvitä. 11.08 Find me in Paris. 16.00 Rantabaari (12). 15.00–15.51 Isä Matteon tutkimuksia (12). 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. YLE TEEMA & FEM 08.35–12.00 YLE FEM. YLE TEEMA & FEM 08.00–12.00 YLE FEM. 08.26 Galaxi. 08.40–08.45 Tilt Esports. 12.01 Turkan seitsemän veljestä. 20.00 Ina <3 Suomi. 08.00 Minä, Hugo Käld. 00.30 Elokuva: The Recruit (16). 20.30 Spotlight : Hätähuuto Viking Linelta. 06.55 Vili Vilperin seikkailut (7). 06.55 Vili Vilperin seikkailut (S). 22.20 Päivän sää. 16.55 Onnenarpa. 21.50 Kino: Menashe. 09.30 Eläinsairaala (S). 15.40 Noutajaa odotellessa. 20.58 Keno ja Synttärit. 09.00 Iloa puutarhasta. 15.10 Ylen Aamu-tv: Tänään otsikoissa. 19.00 Naissotilaat. NELONEN 06.00 Lastenohjelmaa (S). 16.50–17.18 Elämän tarkoitus. 18.30 Simpsonit (7). 21.00 Love Island Suomi. 23.20 First Dates Suomi. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 10.00 Remppa vai muutto. 12.30 Salatut elämät (12). 16.00 Eduskunnan kyselytunti. 17.00–18.00 Pikku Kakkonen. 08.40 LEGO Ninjago: Masters of Spinjitzu (7). 15.00 Yökylässä Maria Veitola. 22.10 Lotto, Jokeri ja Lomatonni. 09.05 Mitä tänään syötäisiin?. 08.00 Yle Uutiset. 12.30 Mitä tänään syötäisiin?. 02.50 999: Mikä hätänä. 12.50 Kehonkieli. 14.30 Fort Boyard Suomi. 18.00 Anthony Bourdain – kohti tuntematonta. 08.24 Joraavat juurikkaat (S). 15.00–17.18 YLE TEEMA. 13.40–13.54 Mittatilaustyönä. 19.00 Frendit (S). 19.45 Sohvaperunat. 12.29 Oddasat. 17.25 Ruskean kastikkeen maa. 19.00 Frendit (S). 03.15–04.12 Miehitetty (12). 17.25–00.13 YLE FEM. 12.30 Meidän pitää puhua (12). 09.23 Late Lammas (S). 12.40 Meidän pitää puhua (12). 20.00 La república – tasavalta (12). 18.21 Yle Uutiset alueeltasi. 20.00 Noin Viikon Studio. 12.00–17.18 YLE TEEMA. 23.05 Jäljet päättyvät Berliiniin (12). 20.00 Chuck Berry. 16.50–17.18 Elämän tarkoitus. 16.30 Liigalive 360. 22.50 Rantabaari. 00.30–01.30 True Detective (16). 19.00 Hauskat kotivideot. 19.00 Seitsemän uutiset. 19.30 Frendit (S). 12.30 Ruoasta ja rakkaudesta (12). 23.30 Jone ja tähdet. 12.45 Antiikkikaksintaistelu. 13.55 Remppa vai muutto. 13.20 Kino: Mitä tuleman pitää (12). 12.30 LIVE: Tiedä ja Voita. 10.00 Syke (12). 11.00 Tanskalainen maajussi. 10.17 Uusi päivä (S). 19.00 Suurin pudottaja Suomi. 21.00 #Subleffa: Puhdistus (16). 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 22.00 Hiljainen todistaja (16). 12.20 Avoimena: Oliver lusmuilee (12). Perjantaina 11. 10.45 Uusi päivä (S). Perjantai. 11.50 Karhumies. 09.31 Villit futarit (7). 20.00 Jone ja tähdet. 02.20 60 päivää kiven sisässä (12). 00.55 Ina <3 Suomi. 22.55 Oddasat. 22.00 Subleffa: Älä sano sanaakaan (16). 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi. 14.30–14.45 Eläinten ystävät. 21.40 Teemalauantai esittää. 17.00 Yle Uutiset. 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. 10.00 Remppa vai muutto. 21.45 Theroux ja järkkyneet äidit. 15.00 Yle Uutiset. 16.05 RSO Musiikkitalossa. 15.45 Syke (7). 18.00 Superapulaiset. 15.00 Yle Uutiset. 16.30 Uusi päivä (S). 21.41 Peter Greenawayn aakkoset. 19.25 Tulosruutu. 13.30 Huomenta Suomi Extra. 11.00 LIVE: Onnenarpa. SUB 09.00–10.00 Crazy Ex-Girlfriend (S). 12.10 Yle Oddasat. 19.30 Salatut elämät (S). 10.00 Jaksa paremmin. 16.50 Novosti Yle. 20.58 Keno ja Synttärit. 15.35 The Wall Suomi. 08.59 Galaxi. 20.58 Keno ja Synttärit. 23.45–00.45 Promises and Lies: UB40:n tarina. 09.00 Yle Uutiset. 18.30 Tanskalainen maajussi. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 02.00 Pelastushelikopteri (S). 17.25 Tanskalainen maajussi. 14.30 Sannikka & Ukkola. 17.00–18.00 Pikku Kakkonen. 19.00 Kavionjälkiä: EM-Vermo. 21.05 Perjantai. 15.00–15.52 Isä Matteon tutkimuksia (12). 23.00 Villi kortti. 18.25 Liiga: JYP – Pelicans. 09.01 Patu-koira (7). 08.05 Historia: Unohdettu Obert Ost. 22.20 Elokuva: Muuttohaluton poikamies (7). 10.00 Sydämen asialla (7). 09.05 Ylen Aamu-tv. 13.50 IRONMAN 70.3 Lahti 2019. 09.10 Huomenta Suomi Extra. 20.00 MOT: Kylmän sodan suomalaisagentit. 20.55 Urheiluruutu. 21.30 True Detective (16). 23.10 Ennen kuolemaa. 23.15 Perjantai. 22.00 Koston kierre (12). 20.00 Duudsonit: Päällikkö. 22.20 Päivän sää. 14.30 Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa. 09.25 Viidakkojytä (S). 14.00 Fort Boyard Suomi. 01.00 Elokuva: Agentti 000 ja kuoleman kurvit (S). 06.25 Huomenta Suomi. 20.00 Suurin pudottaja Suomi. 13.15 Noin Viikon Studio. 09.10 Huomenta Suomi Extra. 10.00–10.50 Sydämen asialla (7). 15.00 Currentzis ja Kopatchinskaja. 17.00–17.56 Pikku Kakkonen. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 09.08 Lassie (7). 19.00 Frendit (S). 10.00 Remppa vai muutto. 09.00 Jalkapallounelmia (7). 11.00 Mutsi (S). 12.30 Salatut elämät (12). 08.30 Viidakon veijarit (S). 10.00 Emmerdale. 13.50 Yksin kotona Suomi (S). 13.25 Simpsonit (7). 17.10–17.55 Ruoasta ja rakkaudesta (12). 09.00 Tulevaisuuden pohjoismaiset unelma-asunnot. 08.27–08.48 Merten syvyyksissä (7). 16.00 Kauniit ja rohkeat (S). 13.15 Meidän pitää puhua (12). 16.30 Moderni perhe (S). 17.00–17.57 Pikku Kakkonen. 19.30 Salatut elämät (12). 22.30 Selviytyjät Suomi (S). 10.30 Kokkisota. 17.00 Sunnuntailounas (S). 14.50 Sohvaperunat. 10.00 Remppa vai muutto. 07.40 Paavo Pesusieni (7). 22.20 Päivän sää. 18.10 Casualty (12). 12.20–12.35 Vatsani ja minä. 18.45 Arto Nyberg. 11.00 Yle Uutiset. 09.30 Puoli seitsemän. 00.30 Mad Cook Show (S). 21.00 A-studio. 22.25 Tulosruutu. 09.00 Casualty (12). 09.00 Eläinsairaala (S). 18.00 First Dates Suomi. 19.30 Huuma. 22.35 F1 Extra. 03.00 Kauppaneuvos Jethro (S). 09.35–10.00 Winx-klubi (7). 15.00 Ihmemies MacGyver (12). 20.00 Muuttopäiväkirjat. 11.45 –12.20 Docstop: Millenniaalimonologit. 00.20 Penn & Teller: Naruta meitä! (7). 23.32–23.50 Uusi Kino: Isäntä (12). 09.30 Puoli seitsemän. 12.14 Oddasat. 23.00 Lauri Mäntyvaaran tuuheet ripset (12). 07.40 Paavo Pesusieni (7). 09.30 Puoli seitsemän. NAISSOTILAAT, maanantaina 14.10. 14.00 First Dates Suomi. 12.40 MasterChef Australia. 12.41 Syke (12). 16.45 Yle Oddasat. 13.00 Ninja Warrior. 17.00 Fort Boyard Suomi. 10.00 Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa. 12.33 Muuttopäiväkirjat. 20.00 La república – tasavalta (12). 21.00 Ensitreffit alttarilla. 01.00 Amerikan rajavartijat. 17.25–20.00 YLE FEM. 14.30 Love Island Suomi. 03.50 Myytinmurtajat. 13.15–14.21 Morsian yllättää (S). 19.30 Salatut elämät (12). 13.35–14.05 Uusi Kino: Kaikki kääntyy parhain päin (12). 12.30 Simpsonit (7). 00.00 Ambulanssi (12). 03.10 Scorpion (12). 14.10 Ammatti: kirjailija: Veikko Huovinen. 11.13 Uusi päivä (S). 17.00 Pikku Kakkonen. 12.30 Ruoasta ja rakkaudesta (12). 09.12 Ville ja Lousku vauhdissa (7). 10.50 Yle alueuutiset. 16.30 Emmerdale. 22.00 #Subleffa: Isku Mogadishuun (16). 13.00 Elokuva: Sydämen mekaniikka (7). 09.30 Mutsi (S). 15.10 Ylen Aamu-tv: Tänään otsikoissa. TIISTAI 15.10. 22.00 Kymmenen uutiset. 18.30 Skavlan. 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi. 10.00 Sydämen asialla (7). 19.46 Some deep story 2019 / video: SDS: Palkalla ei pärjää. 15.45 Eläinten ystävät. 21.49 Urheiluruutu. 20.00–20.45 Minun musiikkini. 11.50 MTV3:n tähdet – Musiikkivideo: Perhe. 12.01 Lars Monsenin koiravaljakko. 13.00 Ninja Warrior. 21.00 Sohvaperunat. 11.35 Kummeli (7). 02.55 Love Island Suomi. 10.00–11.00 Lemmen viemää (7). 22.00 Kymmenen uutiset. 23.20–23.45 Hillo (12). 23.50–00.30 Downshiftaajat (12). 18.15 Strömsö. 22.15 Viikon sää. 16.50 Novosti Yle. lokakuuta 2019 TV-VIIKKO // A7 A6 // TV-VIIKKO PSM-sivuvaihto // Torstaina 10. 23.45–00.05 Aina täydellinen. 16.50 Novosti Yle. 19.28 Naissotilaat. 16.25 Haluatko miljonääriksi?. TORSTAI 17.10. 11.30 Yksineläjä Severin. 22.00 Kymmenen uutiset. 15.50 Novosti Yle. 13.15 Keinumorsian (7). 19.00 Frendit (S). 01.30 Pelastushelikopteri (S). 08.15 Legendat (7). 15.30 Ina <3 Suomi. 00.20 Julkkis Pomo piilossa. 10.00 Unelmien talo. 19.30 Frendit (S). 18.10 Urheiluruutu. 17.00 Simpsonit (12). 08.35 LEGO Legends of Chima (7). 20.00 Haluatko miljonääriksi?. 21.00 Efter Nio. 16.55 Onnenarpa. 17.00 Viiden jälkeen. 09.35 Kauniit ja rohkeat (S). 23.24 Kosmos: Chydeniuksen laulukirja. 18.55 Mitä tänään syötäisiin?. 09.00 Efter Nio. 09.05 Mitä tänään syötäisiin?. 23.05 Docstop: Pillupäiväkirjat. 13.45 Hyvät katsojat. 19.25 Tulosruutu. 16.30 Kauniit ja rohkeat (S). 17.00 Rantabaari (7). 20.58 Keno ja Synttärit. YLE TV1 05.55 Elossa 24h. 17.00 Vakisuhteessa. 16.00–17.20 Francon jälkeen – Alcantaran perhe. 17.25–20.00 YLE FEM. 16.00 Kolme miestä ja tyttö (7). 08.14 Galaxi. 14.00 Simpsonit (7). 14.30 Tyttöjen erämaaseikkailu. 15.00 Love Island Suomi. 14.55 Kadonneen jäljillä (S). 12.00–16.39 YLE TEEMA. 17.00 Yle Uutiset. 14.05 Hauskat kotivideot. 21.55 Kino Suomi: Cleaning up! (S). NELONEN 06.00 Lastenohjelmaa (S). 22.00 Kymmenen uutiset. 10.30 Tanskan aarteenmetsästäjät. 01.00 Amerikan rajavartijat. 08.12 Superapulaiset. 17.10 Ruoasta ja rakkaudesta (12). 12.10 Yle Oddasat. 19.00 Seitsemän uutiset. 17.00 Viiden jälkeen. 08.35 LEGO Legends of Chima (7). 15.10–15.15 Muuttopäiväkirjat: Extra. SUB 09.00–10.00 Crazy Ex-Girlfriend (S). 23.55–00.25 Puoli seitsemän. 01.20 Valheen jäljillä. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 00.35 #Subleffa: Poliisiopisto 2 – Eka komennus (12). 08.15 Alvin ja pikkuoravat (S). 22.00 Temptation Island Suomi 6 Extra. 10.50 Find me in Paris. 11.00 Efter Nio 2016. 08.41–08.45 Leo (S). 08.44–08.50 Kujeilevat eläimet (S). 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 09.00 Casualty (12). 16.30 Uusi päivä (S). 20.55 Urheiluruutu. 09.35 Winx-klubi (7). 13.30 Holby Cityn sairaala (12). 09.00 Mahtimuksut. 16.30 Kauniit ja rohkeat (S). 00.30 Radio Suomipopin Helsinki-päivän konsertti. 21.15 Hyvät katsojat. 16.45 Yle Oddasat. 21.50 Downshiftaajat (12). 16.50–17.19 Elämän tarkoitus. 20.00–02.00 YLE TEEMA. 08.50 HS Lasten uutiset. 00.00 48 tuntia rikoksesta (12). 04.50–05.45 Miehitetty (12). 10.50 Yle alueuutiset. 08.21 Galaxi. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. NELONEN 06.00 Lastenohjelmaa (S). 12.00–17.20 YLE TEEMA. 20.55 Urheiluruutu. 12.00 Emmerdale. 12.00–17.20 YLE TEEMA. 09.30 Mutsi (7). 15.45 A-studio viittomakielelle tulkattuna. 10.00 Emmerdale. 18.00 BUU-klubben. 13.30 RSO Musiikkitalossa – lavan takana. 08.08 Galaxi. 10.30 Magdalena Åberg Dok 2019 Video. 19.10 Uutisextra. 20.55 Urheiluruutu. 15.10 Ylen Aamu-tv: Tänään otsikoissa. 20.30 Yle Uutiset. 06.25 Ylen aamu: Ylen Aamu-tv. 09.00 Casualty (12). 11.15 Laika, Lada, Marx ja mä. 15.35 Telinevoimistelun MM: Telinefinaaleita. 17.50 Taitoluistelun Finlandia Trophy: N vapaa. 12.30 LIVE: Tiedä ja Voita. 18.55 Mitä tänään syötäisiin?. 08.41–08.45 Leo (S). 18.25 Emmerdale. 22.30 Syke (12). 18.10 Urheiluruutu. 23.30–23.50 Hillo (12). 21.00 Pirjo (S). 19.00 Yksin kotona Suomi. 10.30–12.30 Tanssii Tähtien Kanssa. 21.00 The Wall Suomi. 17.30 Rantabaari (12). 19.20 Päivän sää. 10.30 Mitä tänään syötäisiin. 20.00 Laika, Lada, Marx ja mä. 18.30 Mahtimuksut. 19.25 Tulosruutu. 07.10 LEGO City esittää (7). 03.50–04.42 American Horror Story (18). 19.00 Frendit (S). 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 12.30 Tanskalainen maajussi. 17.25 MasterChef Australia. 20.00 Sannikka & Ukkola. 10.44 Find me in Paris. 00.50 First Dates UK. 11.00 Mutsi (S). 19.27 Naissotilaat. 16.30 The Wall Suomi. 22.45 Elokuva: Pulp Fiction – tarinoita väkivallasta (16). 22.00 Kylmäävä tapaus (12). SUB 06.30 Lastenohjelmaa (S). 16.00 Kolme miestä ja tyttö (12). 16.00 Kellot soi (7). 18.00 Ulosottomiehet. 15.00 Yle Uutiset. 17.45 Vain elämää. 13.00 Uusi päivä (S). 20.30 Yle Uutiset. 22.35 Uutisvuoto. 10.00 Emmerdale. 19.30 Selviytyjät Suomi (S). 18.15 Eränkävijät. 16.00–16.45 Doc Martin (7). 17.00 Viiden jälkeen. 09.00 Yle Uutiset. 16.00 Kolme miestä ja tyttö (S). 16.00 Arto Nyberg. 16.30 Kauniit ja rohkeat (S). 16.00–16.41 Milanon naisten paratiisi (12). 22.49 Kino: Kohtalokkaat numerot. 13.30 Holby Cityn sairaala (12). MTV3 06.15 Aamusää. 23.05 Formula 1 kooste: Japanin osakilpailu. 09.50 Uusi päivä (S). 08.30 Ruokamakasiini. 18.30 Puoli seitsemän. 10.30 Suomen kaunein koti. 17.00 Suomen huutokauppakeisari. Neljä nuorta naista Moona, Miisa, Jenni ja Pirita aloittavat taipaleensa armeijan harmaissa. 14.00 Taitoluistelun Finlandia Trophy: JT vapaa. 19.39 Sportnytt. 21.00 Suomen huutokauppakeisari. 12.30 Ruoasta ja rakkaudesta (12). 13.05 Suurin pudottaja Suomi. lokakuuta 2019 – KUHMOLAINEN 21 PSM-sivuvaihto // Torstaina 10. 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 19.25 Tulosruutu. 12.34 Meidän pitää puhua (12). 09.20 Nuori Robin Hood (S). 16.30 Pientä pilaa. 22.50 Rantabaari. 22.55 Kellot soi (7). YLE TV2 06.50 Lastenohjelmaa (S). NELONEN 06.00 Ritariprinsessa Nella (S). 00.05 Roba (12). 20.55 Urheiluruutu. 19.20 Päivän sää. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 13.30 UEFA Champions League: Viikkomakasiini. 11.00 Efter Nio 2016. 14.00 Simpsonit (7). 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 20.50 Urheiluruutu. 13.15 Hilman päivät (S). 22.15 Keno ja Synttärit. 16.00–16.43 Milanon naisten paratiisi (12). 15.00 Rakettitiedettä. 17.00–00.05 YLE FEM. 01.30 Supertähdet (S). 15.05 Radio Suomipopin Helsinki-päivän konsertti. 11.30–12.30 Duudsonit: Päällikkö. 14.30 Ambulanssi apuun!. 17.25–19.59 YLE FEM. (12). 15.00–15.52 Isä Matteon tutkimuksia (12). 09.30 Mutsi (S). 18.00 Yle Uutiset. 13.30 Huomenta Suomi Extra. 03.10 Ihmeelliset ihmiset. 14.50 Jalkapallon naisten liiga: JyPK – TiPS. 12.25 Simpsonit (12). 21.00 Love Island Suomi. 18.10 Casualty (12). 09.25 Chaplin (S). 20.30 Frendit (S). 21.00 Villi kortti. 09.05 Flinkkilä & Tastula. 17.30 Simpsonit (12). 10.21 Find me in Paris. 15.00 Yle Uutiset. 21.45 Yle Uutiset. 17.10 Flinkkilä & Tastula. YLE TV2 06.50 Lastenohjelmaa (S). 11.05 Yle uutiset Viikko viitottuna. 19.00 Seitsemän uutiset. 10.45 Seniori työssä. 19.30 Frendit (S). 12.00 Vatsani ja minä. Lande. 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. 12.00–17.15 YLE TEEMA. 01.55 Love Island Suomi. 22.30 Selviytyjät Suomi Extra. 11.40 Find me in Paris
11,20 € , 6-7 riv. P. Puh. 010 665 9012 • ilmoitukset.kuhmolainen@ slpmedia.fi • www.slpkustannus.fi/ lukijailmoitukset Keskustanuorten Kuhmon osasto ry:n syyskokous pidetään to 17.10. 20 € , 4-5 riv. Lohkoa johtaa Cobrien joukkue Oulaisista. Tässä kohtaa suomalaisuuden stereotypia ei pidä paikkansa, vaan meillä on ollut yleisön kanssa paljon hersyviä ja hauskoja hetkiä monessa paikassa. Sitä kautta pääsin mukaan myös Nelosen stand up -ohjelmaan, joka taas on hyvä markkinointielementti, Oikarinen sanoo. – Tämmöisestä porukasta löytyy tekijä jokaisen huumorimakuun ja samalla useampi näkökulma komiikkaan, Oikarinen sanoo. Kaksi vuotta sitten hän voitti Vuoden tulokas -tittelin, joka on tuonut mukavaa nostetta koomikon uralle. Stand up -koomikko Lasse Oikarinen kaivaa komiikkaa omasta elämänpiiristään tänään Kuhmossa. kello 19. Vuonna 2013 stand up -komiikan tekemisen aloittanut Oikarinen voitti stand up -komiikan Vuoden Tulokas -tittelin syksyllä 2017. Molemmat pelit pelataan Linnanmaan jäähalleissa. Tracker 1000 maximal tutkapanta . Hän kertoo, että alalla on varsin hyvä yhteishenki. Tämän niin sanotun suoravastaanoton käyttöönotto edellyttää, että siitä on erikseen sovittu työnantajan ja työterveyshuollon kesken, ja asia on kirjattu työterveyshuollon toimintasuunnitelmaan. Ei laskutuslisää. Useimmat muut joukkueet ovat pelanneet kolme ottelua, Kiva HT kaksi. 0400 163 922.. Työfysioterapeutille 2020 voi päästä ilman lähetettä Kuhmon Kiva HT:n miesten III-divisioonajoukkueella on tulevana viikonloppuna kaksi vierasottelua Oulussa. – Ehkä se kaikkia yhdistävä tekijä on, että täytyy olla talenttia kertoa asioita hauskasti ja maalata mielikuvia niin, että yleisö näkee niissä hauskuuden, jota kertoja tavoittelee. 7,90 € , 4-5 riv. Lisäksi on mahdollisuus tehdä seurantakäynti sekä ergonomiaselvitys asiakkaan työpisteessä ja antaa työkykyä edistävää neuvontaa ja ohjausta asiakkaan työpaikalla. lokakuuta 2019 Timo Kyllönen timo.kyllonen@slpmedia.fi Suomalainen stand up -komiikka on kehittynyt nopeasti, vaikka sitä on tehty maailman mittakaavassa vasta verrattain vähän aikaa, kolmisenkymmentä vuotta. Hänen tyyliinsä kuuluu kertoa paljon omasta elämästään ja niistä tilanteista, jotka hän itse kokee koomisena. 010 665 9012 • ilmoitukset.kuhmolainen@slpmedia.fi • www.slpkustannus.fi/lukijailmoitukset PÖRSSI Kuhmolainen Pörssi on yksityisille ja yrityksille tarkoitettu kauppapaikka. Näin arvioi perjantaina Juttua-kahvilassa esiintyvä Lasse Oikarinen, joka pyrkii omassa stand up -komiikassaan universaaliuteen. Kiva HT:n miehillä kaksi vierasottelua Palsta on tarkoitettu järjestöjen ja yhdistysten sisäiseen tiedottamiseen. Siinä mielessä se on universaalia, Oikarinen kuvailee. Rivi 1,80 € + alv SEURAT SEURAT • p. – Mun ideologia tehdä stand upia ja komiikkaa on pyrkimistä siihen, että kertomani jutut passaisivat mahdollisimman monen ihmisen elämäntilanteisiin, ja että juttujen hauskuus olisi löydettävissä eri ikävaiheissa. Suoravastaanotto koskee tukija liikuntaelinongelmia. Suoravastaanoton tarkoituksena on erityisesti tukea työntekijän työkykyä ja työhön paluuta. Uudistuksesta tiedotti sosliaalija terveysministeriö. Lasse Oikarinen esiintyy Kuhmossa tänään perjantaina yhdessä Antti Akonniemen, Ville Kormilaisen ja Sakke Korhosen kanssa. klo 18 alkaen Nuorisotila Yläkerrassa. 29 € . Stand up -ilta Juttua-kahvilassa 11.10. Kysymyksessä on alan vuosittainen kisa, johon kutsutaan mukaan kunkin hetken lupaavimpia henkilöitä. ”Tiedättekö sen tunteen, kun...” Stand up -koomikko Lasse Oikarinen kertoo olleensa alalla vuodesta 2013 alkaen. 040 703 4134. 3 h+k kerrostai rivitalosta keskustasta. Vuorovaikutteisuus onkin yksi stand upin ominaispiirteistä. Sekin on hauskaa, että laji on monipuolistunut, sillä nyt meillä on hyvin monenlaisella tyylillä tekeviä. Hinnat: yksityisille (sis. 1.12. Cobrat ja Kiva HT ovat ainoat tappiottomat joukkueet. Toisena on Utajärven Urheilijat. Monesti huomaa, että jotkut ovat tulleet jopa siinä toivossa, että heille juteltaisiin lavalta. – Täytyy sanoa, että tänä päivänä yleisö on hyvin perillä siitä, mitä laji tarkoittaa. Yrityksille (+ alv 24%): 2-3 riv. Työfysioterapeutti tekee hoidon tarpeen arvion ja suunnitelman asiakkaan työkyvyn edistämiseksi. Kaikki 14-29-vuotiaat ovat tervetulleita tutustumaan toimintaan! Halutaan vuokrata Myydään • p. 18,50 € . 15,20 € , 8 riv. Siitä kertoo muun muassa tekijöiden yhteiset, sisäiset tapahtumat, joissa nuoret pääsevät kokeilemaan komiikkaansa ensimmäisen kerran ja vanhemmat tekijät treenaamaan uusia juttujaan. Oikarinen arvioi, että Suomessa on nykyään kolmisenkymmentä ammattimaista stand up -koomikkoa ja parisataa aktiivista, runsaasti esiintyvää harrastajaa. Suoravastaanottoa voivat toteuttaa vain työterveyshuoltotiimiin kuuluvat erillisen lisäkoulutuksen saaneet työfysioterapeutit. Se on sekä syy että seuraus sille, että tyylilaji on alun perin lähtöisin pieniltä klubeilta eli verrattain intiimeistä tilanteista. A Monesti huomaa, että jotkut ovat tulleet jopa siinä toivossa, että heille juteltaisiin lavalta. 22 KULTTUURI KUHMOLAINEN – Perjantaina 11. Kun kysymys on perimmäiseltä olemukseltaan tarinankerronnasta, mitä kerronnan ominaisuuksia erityisesti stand up -koomikko tarvitsee. Tarjolla pientä hyvää. – Tykkään myös paljon improvisoida lavalla sekä keskustella yleisön kanssa ja tehdä siitä tilanteesta hauska. – Viime vuosina alalle on tullut paljon innokkaita, uusia tekijöitä. Lauantai-iltana Kiva HT kohtaa Laser HT Akatemian ja sunnuntaina päivällä OYUS:n, jonka kuhmolaisjoukkue voitti kotihallissaan syyskuun lopussa. alv 24%) 1-3 riv. alk. Miika StorM Kuhmolainen kuhmolainen.toimitus@slpmedia.fi Vuoden 2020 alusta lähtien työntekijä voi päästä työfysioterapeutin vastaanotolle ilman erillistä lähetettä tai työterveyshuollon ammattihenkilön tekemää arviota työfysioterapeutin konsultaation tarpeesta. Hän sanoo, että kun lavalle nousee useampi koomikko, se mahdollistaa monipuolisen ja useampaa erilaista tyyliä tarjoavan illan. Ei kaupallista toimintaa sisältäviä ilmoituksia. – Kun tuollaisen meriitin saa, se tietää keikkoja ja tilaisuuksia isommilta tuotantoyhtiöiltä
Klikkaa ilmoituspohjaa. Ilmoituksen pohjassa on valmiiksi marginaalit 6 mm reunasta, joiden sisään tekstilaatikko sijoitetaan. Lisätietoja koulutuksesta: KAO Mirja Puumalainen-Tampio p. Palstanleveys tarkoittaa siis ilmoituksen leveyttä. Hakuaika päättyy 31.10.2019 Kouluttajana toimii Kainuun ammattiopisto. Siirrä vihreä vaakapalkki oikeaan paikkaan. Timo Kyllönen 044 332 5320 Toimittaja Jarno Hiltunen 050 430 7458 Toimittaja Antero Komulainen 050 566 2493 Konttori avoinna: ................. Huomioitavaa PDF-tiedostossa Lehteen lähetetään aina PDF-tiedosto. Tarvittavat EU-logot tai yhteistyökumppaneiden logot sijoitetaan myös alareunaan, tällöin kouluttajan yhteystiedot voi sijoittaa lisätietojen yhteyteen. – 27.10 huoltotoimenpiteiden vuoksi. 0400 308 998 Kysy lisää! Vesitornin kirppiksen AVAJAISET Ohjelmassa klo 12 alkaen aloitussanat Juhana Juntunen / Kuhmon Työvire ry., Kuhmon kaupungin ja Kainuun TE-toimiston edustajien tervehdys, lukiolaisten musiikkiesitys. 48€ Vuosikerta .................... Tarvittaessa käydään raja ko. klo 11 HärmänKyLä Tervetuloa!. Lehdellä voi olla määriteltynä ilmoituksille myös minimikoko. Valitse Page Tool/Sivutyökalu (kuvakkeessa pieni musta nuoli ja sivu). 0800 95 505 MAHDOLLISET JAKELUHÄIRIÖT TILAUSHINNAT Kestotilaus 12 kk maksuvälillä ........ Työvoimakoulutukseen hakeudutaan sähköisellä lomakkeella osoitteessa www.te-palvelut.fi. klo 10-12, vieraana pelastuslaitoksen edustaja. Mahdolliset yhteystiedot sijoitetaan logon yhteyteen. Layers/Tasot-valikon saat näkyviin Window/Ikkuna-valikosta kohdasta Layers/Tasot. Nmi poratr, quas sum conserf. Ilmoituksen koon muuttaminen Muuta tarvittaessa ilmoituksen leveyttä ja arvioitua korkeutta riippuen tekstimäärästä. p. lokakuuta 2019 – KUHMOLAINEN 23 sarjakuvat SUPERMUKULA B. Toimii myös märällä lumella. Koon muuttamisen jälkeen ilmoituksen elementit tulee sijoitella uudelleen. Voit tuoda jo etukäteen koneesi Kirppikselle, Piilolantie 47, puh. sähköpostit ....... Mikäli lehti ei ylivoimaisen esteen (esim. 045 690 8249. PDF-tiedosto kannattaa nimetä tähän tyyliin: Mallin rakenne Layereillä/tasoilla on Tekstit, Grafiikka ja Ohjeet. www.kuhmo.fi KUHMON KAUPUNKI TIEDOTTAA SPR terveyspiste ti 15.10. Ilmoituksen pohjassa on marginaalit, joiden sisään tekstilaatikko sijoitetaan. Koulutuksesta pidetään INFOTILAISUUS 21.10.2019 kello 10.00 TE-toimistossa Kuhmossa, Koulukatu 6. Vastuu virheistä ja huomautukset: Lehden suurin vastuu hyväksytyn ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä tai ilmoituksen poisjäännistä on ilmoituksen hinta. Ilmoituksen nimeäminen Ilmoituksen nimi tulee muuttaa vastaamaan ilmoituksen todellista kokoa. Väliotsikko Arial Bold 9 pt Faceper epreptatus quiam dipsandebit eiunt autdiciumlu faceper epreptatus quiam dipsandebit eiunt autdiciumluken coresnatur as volorumdebis maio. 4557 kpl Kustantaja: ........................... lihavoida verkko-osoitteet tms). Perjantaina 11. 132€ 6 kk maksuvälillä ............ Ilmoittajan nimi koko mm Ilmoituksen otsikko väri/mv TE_Ilmoituksen nimi_92x170_Pohjalainen_vari.pdf lehti mihin ilmoitus menee LEHTI-ILMOITUS Leveys märitellään lehden palstanleveyden mukaan ja korkeus riippuu tekstimäärästä, yleensä korkeusasteen pienin mittamuutosyksikkö on 5 mm. 050 411 4070 info@ispk.fi Pyydä tarjous! Sotkamo, Paltamo, Kuhmo, Kajaani Kutsu maanmittaustoimitukseen Kuhmon kaupungissa kiinteistöllä 290-412-4-23 saunaranta tehtävässä vesijätön lunastustoimituksessa rajanaapurina on järjestäytymätön Yhteinen maa-alue 290-412-8781. Tervetuloa. VIRTANEN AJAN SÄVEL Sitoutumaton – Sanomalehtien Liiton jäsenlehti 10.7.1959 Päätoimittaja........................ Korkeus on sen sijaan ilmoittajan päätettävissä ja voi vaihdella paljonkin riippuen tekstimäärästä. Myyntitoiminta Vesitornin kirppiksellä alkaa jo maanantaina 9.5. 0500-686 387 www.kauppapuutarha.com ari.partanen@ kajaani.net KUHMO HUOMiO! Tuli este auto joutui korjaamolle. Etlab idevollor sent, volorumque occat. 044 797 4521 sekä www.te-palvelut.fi ja Kainuun TE-toimisto Suvi Sormunen p. Suurenna tai pienennä ympäröivä kehys vetämällä vasemmasta alakulmastaan (tai vasemmasta reunasta kun säädät leveyttä ja alareunasta kun säädät korkeutta) haluamaasi kohtaan. Obis corpor soluptaes de verunte eiumad magnimus aletke emquo maximet fugiatem repariti ut vellestisti nemiuntiumo volut odic te offici conecus et reprovid quatempos csentus otatisq uidunt, si volupta dit veri dit recus restem ipiet. Ilmoituksen koko Esimerkki-ilmoituksen koko on 92 mm x 170 mm (eli se on kaksipalstainen). 72€ 4 kk maksuvälillä ............ arkisin klo 9-11 ja 12-14, la suljettu Sähköpostit: ......................... Se tehdään ilman leikkausvaroja/bleedejä press-asetuksilla, ellei lehdestä toisin ilmoiteta. klo 9.00. • • • • • • OMPELUKONEIDEN JA SAUMUREIDEN HUOLTOPÄIVÄ Vesitornin Kirppiksellä ti 15.10. asiakaspalvelu.kuhmolainen@slpmedia.fi ilmoitukset.kuhmolainen@slpmedia.fi toimitus.kuhmolainen@slpmedia.fi Henk.koht. Lehti toimitetaan ylivoimainen este (lakko ym.) varauksin. Tarvittavat tekstityylit ovat Paragraph Styles/Kappaletyylit -valikossa. tiistai: aineistot perjantaina klo 16 perjantai: aineistot keskiviikkona klo 16 Kainuun pörssi: aineistot tiistaina klo 10 LT 2018 ................................ aluetta vastaan. Kuhmon Työvire ry, hallitus TERVETULOA TUTUSTUMAAN KUHMON UUTEEN KIRPPIKSEEN! PUH. Lehdellä on täydet oikeudet kaikkeen julkaistavaksi lähetettyyn aineistoon. Tee tämä viimeisenä, kun teksti on sijoitettu ja tiedät, mikä on ilmoituksen lopullinen korkeus. TE-palvelujen logon paikka on vasemmassa yläkulmassa marginaaleja noudattaen. Joidenkin Tabloid-lehtien ilmoituskorkeus voi myös olla määrätty, tämäkin pitää tarkistaa mediakortista. Tekstilaatikon pitää alkaa vähintään 6 mm etäisyydeltä logon kuviosta. Tämän ilmoitusmallin minimikorkeus on 55 mm. etunimi.sukunimi@slpmedia.fi Osoite: .................................. Kuhmolaisella ja muilla SLP Kustannus Oy -konserniin kuuluvilla lehdillä on oikeus käyttää ja luovuttaa rekisterissä olevia tietoja suoramarkkinointiin, etämyyntiin sekä mielipideja markkinatutkimuk siin henkilötietolain mu kaisesti. Ilmoitukset ja tilaukset 010 665 9012 Mediamyynti: ....................... 045 690 8249 • PIILOLANTIE 47 torstaina 12.5. Henkilötietolain edellyttämä rekisteriseloste on nähtävillä Kuhmolaisessa. www.kuhmolainen.fi Katso jutun videosisältö Katso lisää kuvia Avaa juttuun liittyvä linkki P. Suomalainen Lehtipaino Oy, Kajaani 010 Yritysnumeroon soittaminen maksaa 8,35 snt/puhelu + 16,69 snt/minuutti (sis. Koulutuspaikkakunta on Kuhmo. Logon kokoa ei saa muuttaa. Kainuuntie 103, 88900 Kuhmo Puhelin: ................................ Kehyksen koon muuttaminen Avaa Grafikka-layer/taso ja siirrä kehyselementti niin, että se on oikeasta yläkulmastaan oikealla kohdalla ilmoitukseen nähden. Tekstilaatikko voi alkaa vähintään 6 mm etäisyydeltä logon kuviosta. Voit korvata esimerkkitekstin omalla tekstillä joko kopioimalla tekstiä toisesta tiedostosta tai File/Place (Tiedosto/Sijoita) -komennolla. Toimitusinsinööri Seppo Järvinen, 050 502 5375, seppo.jarvinen@ maanmittauslaitos.fi Tekstin sijoittaminen ja tekstityylit Piilota Grafikka-layer/taso sillä se helpottaa tekstin muokkaamista. Sam, que volum estis dolec impori andi sequos excerferunt molupta lodent eteostquatur amestdis derenisplamnim. Osa teoriaopetuksesta tapahtuu verkon kautta ja videoluentoina. te-palvelut.fi Työvoimakoulutus Pääotsikko Arial Regular Otaspedi tatur. tarkoituksiin ilmoittamalla siitä Kuhmolaisen asiakaspalveluun. Vko 42 vesijumpat sekä terveysliikuntaryhmät ovat normaalisti, vko 43 jumppia ei ole. Tarvittaessa tekstin muotoilua voi muuttaa myös manuaalisesti (esim. Kehyksen kokoa täytyy muuttaa siten, että se sopii uuden ilmoituksen muotoon. Asiakasrekisteri: Kuhmolaisen asiakasrekisterissä olevia tietoja käytetään asiakassuhteen ylläpitoon ja hoitoon. Yleisin palstanleveys kahdelle palstalle on 92 mm, mutta se voi vaihdella (74, 81, 92 tai 125 mm), joten tarkista mitat etukäteen lehden verkkosivuilta mediakortista. alv 10 %) Ma – la klo 7.00 – 11.00 Puhelut palvelunumeroon ovat maksuttomia. Liikuntapalvelut Myytävänä LUMILINKO Työleveys 2,3 m. Kouluttajan logo ja tarvittavat muut logot Kouluttajan logo sijoitetaan vasempaan alareunaan. Kiellot ja kyselyt rekisteriselosteesta kir jallisina ja allekirjoitettuina osoitteeseen: Kuhmolainen, Kainuuntie 103, 88900 Kuhmo. Kiertävä terveyspiste: • ma 14.10. 198€ (hinnat sis. xxx xxx.xxx.@xxxx.xx xxxxxxxxx xxxxxxxxxx TE-palvelujen lisätiedot (tarpeen mukaan) : Koulutusneuvonta 0295 020 702 facebook.com/koulutusneuvonta www.te-palvelut.fi/xxx Koulutuspaikan nimi Kadunnimi XX PL XXX | 12345 Kaupunki www.koulutuspaikanverkko-osoite.fi Kouluttajan logo Työvoimakoulutus Kainuun TE-toimisto järjestää työvoimakoulutuksena Kuhmossa SOSIAALIja TERVEYSALAN PERUSTUTKINNON, LÄHIHOITAJA KOULUTUKSEN, 687759 Tavoitteena on suorittaa sosiaalija terveysalan perustutkinto osaamisalana sairaanhoito ja huolenpito. Layers/Tasot-valikosta voit valita näkyviin tarvitsemiasi layereitä, lukita niitä tai piilottaa tarpeettomia (silmä auki -> layer on käytössä, silmää ei näy -> layer on kiinni). SLP Kustannus Oy Painopaikka: ........................ klo 12 Lentiira • to 31.10. Tarkista vielä, että reunat näkyvät valmiissa PDF-tiedostossa. klo 11 Kuumu • la 26.10. Lasten peuhatunnit syyslomalla ke 16.10. Tarvittavat EU-logot tai yhteistyökumppaneiden logot sijoitetaan myös alareunaan, tällöin kouluttajan yhteystiedot voi sijoittaa lisätietojen yhteyteen. Työvoimakoulutus on tarkoitettu 20-vuotta täyttäneille työttömille ja työttömyysuhanalaisille työnhakijoille, joilla on riittävät edellytykset tavoitteena olevan tutkinnon suorittamiseen ja ammatissa toimimiseen. Muistutukset on tehtävä viimeistään kahdeksan (8) päivän kuluessa ilmoituksen julkaisemisesta. As magnam res et eossus essedi volorei ctenisqui dipsales porum, sapietestiure pr maiore volluptassitodkmmo expedit ionsequatem estoraccus ullupta. Poista esimerkkiteksti ja laita sen tilalle oma teksti. Myyntijohtaja Kirsi Kela 044 332 5332 Julkaisupäivät: ..................... Koulutusaika 7.1.2019 – kesto henkilökohtaisen suunnitelman mukaan. Tekstit-layerillä on esimerkkiteksti. Ti laaja voi kieltää tietojensa käytön em. Voit syöttää ylävalikkokenttään oikean leveyden (W:) ja korkeuden (H:). Myyntineuvottelija Eine Kotamaa 050 315 5849 ..................................................... 029 503 9109. Tulen Kuhmon torille pe 18.10.2019 Uimahalli tiedottaa p. Kun teksti on sijoitettu, voit tarvittaessa muokata edelleen ilmoituksen korkeutta Page Tool -sivutyökalun avulla. alv 24 %). Koulutus toteutetaan pääsääntöisesti Kuhmossa hoiva-alan eri työpaikoilla, joissa opiskelijat tekevät ohjattuna tutkinnon osiin liittyviä työtehtäviä useiden kuukausien ajan. lakko) tai asiakkaasta johtuvan syyn vuoksi voi julkaista ilmoitusta, lehti ei vastaa ilmoittajalle aiheutuneesta vahingosta. klo 13 – 16. klo 12 18 Kahvitarjoilu klo 18 asti. Toimitus aloitetaan keskiviikkona 23.10.2019 klo 10.00 osoitteessa Kekkostie 1134, Kuhmo Asianosaisen poissaolo ei estä toimituksen käsittelyä. Tarkista ylävalikosta, että mitat (W: ja H:) ovat samat kuin mallipohjan mitat ja että kehys on kohdallaan. 044 725 5417 Uimahalli on suljettu 17. puh. Kajaanissa Kainuun ammattiopistolla järjestetään vain yksittäisiä opiskelupäiviä. klo 9.00-18.00 30 vuoden kokemuksella huolletaan kaiken merkkiset koneet. Huolehdi siitä, että myös yhteistyö logot ovat painokelpoisia. Kouluttajan lisätiedot (jos ei ole mukana tekstissä) : xxxxxxxxxxx xxxxxxxxxx, puh
. Velvoite käyttää talvirenkaita pitenee koko maassa kattamaan myös marraskuun ja maaliskuun. lokakuuta 2019 Sirkku Rautio sirkku.rautio@slpmedia.fi Talvirengassäännöt muuttuvat, kun uusi tieliikennelaki astuu voimaan 1.6.2020. . Renkaanvaihto kannattaa pyrkiä suorittamaan hyvin valaistussa tilassa säältä suojassa. Vaatimus koskee muun muassa kokonaismassaltaan enintään 3,5 tonnia painavia henkilöautoja, pakettiautoja, moottoripyöriä, mopoja ja perävaunuja, joiden massa on 750–3 500 kiloa. Vaatimusta ei sovelleta traktorin ja perävaunun tai hinattavaan laitteen muodostamaan ajoneuvoyhdistelmään silloin, kun ajoneuvoyhdistelmän suurin sallittu nopeus tiellä on enintään 60 kilometriä tunnissa. Lainsäätäjän tavoitteena on ollut huomioida Suomen vaihtelevat sääolot sekä Eteläja PohjoisSuomen tarpeet nykyistä paremmin. Sirkku rautio Miten. Uudessa laissa talvirenkaiden käytöstä määrätään seuraavasti: ”Jos sää tai keli sitä edellyttää, marras-, joulu-, tammi-, helmija maaliskuun aikana on käytettävä talvirenkaita.” Kelillä, jolloin talvirenkaiden käyttöä edellytetään, tarkoitetaan tieolosuhteita, joissa alueen tieverkolla myös pienemmät tiet huomioon ottaen, on tarve käyttää talvirenkaita olemassa olevan tai mahdollisen liukkauden vuoksi. . – Talvirenkaat kannattaa vaihtaa alle kelin eikä kalenterin mukaan, Autonrengasliitto muistuttaa. Talvirengaspakko alkaa Suomessa 1.12. . Se edellyttää autoilijoilta entistä suurempaa vastuuta valita renkaat olosuhteiden mukaan. Tilanne 1.6.2020 alkaen . Tieliikennelaki muuttuu ensi vuonna. . Päivälämpötila +2...+4 astetta. Vaihdon yhteydessä kannattaa tarkistaa renkaiden, jarrupalojen sekä iskunvaimentimien kunto. Autonrengasliitto muistuttaa lisäksi, että märällä kesäkelillä kesärenkaat toimivat selvästi talvirenkaita paremmin. Jos käyttää henkilötai pakettiautossa nastarenkaita, ne on asennettava ajoneuvon kaikkiin pyöriin. Lähde: autotalli.com Lämmintä Suomessa toissapäivänä Kylmää toissapäivänä Paikallisennuste tänään Kotimaa iltapäivällä Kotimaa 20 25 30 15 10 5 0?C +5 +10 +15 +20 +25 +30 Odotettavissa tänään Kainuussa Sää vuosi sitten KUHMO Nurmes Valtimo Meteorologi Juha Föhr +4 +4 +3 +5 3 Lauantaina Sunnuntaina Maanantaina Tiistaina +5°C 3 +5°C 4 +3°C 2 +2°C 2 Bogskär +10,1 °C Alajärvi ?7,6 °C Heikkoa tai kohtalaista etelänpuoleista tuulta. . – Testitulosten mukaan pohjoisiin olosuhteisiin tarkoitettu kitkarengas ei pärjää sadekelillä edes loppuun kuluneelle kesärenkaalle. Jos sää tai keli sitä edellyttää, marras-, joulu-, tammi-, helmija maaliskuun aikana on käytettävä talvirenkaita, joiden kulutuspinnan pääurien syvyys on vähintään 3,0 millimetriä. Tilanne nyt . ja päättyy helmikuun loppuun. Nastarenkaita saa kuitenkin käyttää sekä marraskuussa että maaliskuussa ja myös muulloin, jos ajokeli niin vaatii. Yksittäistapauksessa liikenteenvalvoja määrittelee, onko olosuhde sellainen, että talvirenkaita on käytettävä. Velvoite koskee henkilö-, pakettija erikoisautoissa, joiden kokonaismassa on enintään 3500 kg sekä moottoripyöriä, mopoja, kolmipyöriä ja nelipyöriä sekä perävaunuja, joiden massa on 750–3 500 kg. Pilvistä ja monin paikoin vesisadetta. Raskaammissa ajoneuvoissa on käytettävä vetävillä akseleilla (lukuun ottamatta ohjaavia vetäviä akseleita) talvirenkaita, joiden kulutuspinnan pääurien syvyys on vähintään 5 millimetriä. Auton käyttäjän tulee aina huolehtia ennakoiden, että talvi ei pääse yllättämään ja alla on lain edellyttämät renkaat. . Edelleen voimassa oleva nykyinen tieliikennelaki laki ei sekään kiellä toimimasta kelin mukaan. . . Nastojen määrät ajoneuvon eri renkaissa ei saa poiketa toisistaan siten, että siitä aiheutuu vaaraa. Yöpakkasen jälkeen tienpinta voi olla jäässä. . 24 KUHMOLAINEN – Perjantaina 11. . . . Autoilijoita on syytä valistaa jatkossakin keliin sopivasta rengastuksesta, Autonrengasliiton tiedotteessa todetaan. Tutkimusten mukaan nykyiset nastarenkaat kestävät asfalttikulutusta hyvin, joten kelin vaatiessa talvirenkaat voi huoletta vaihtaa alle jo lokakuussa. Pelkkä kalenteriin katsominen ei siis enää ensi vuoden syksynä riitä talvirenkaiden vaihtoajankohdan määrittämiseen. Laki velvoittaa käyttämään talvirenkaita jo marraskuussa. . Tämän aikavälin laki velvoittaa käyttämään talvirenkaita henkilö-, pakettija erikoisautoissa, joiden kokonaismassa on enintään 3500 kg. Toisaalta velvoite on sääsidonnainen eli koskee talvikeliä. Talvirengaspakko koskee myös ulkomailla rekisteröityjä henkilöja pakettiautoja, mikäli ajoneuvoilla ajetaan Suomessa. Kajaani Kuhmo Sotkamo +8°C 2 +9°C 2 +8°C 2 la su ma Joensuu Kajaani Lahti Oulu Rovaniemi Pori Jyväskylä Helsinki Tampere Turku Vaasa Kemi 6 10 7 2 8 5 8 3 5 7 7 10 5 9 7 2 7 4 7 3 4 5 6 9 5 6 4 2 5 4 5 3 3 5 5 6 10 8 7 6 6 2 1 1 10 6 6 3. Talvirenkaan kulutuspinnan pääurien syvyyden tulee olla vähintään 3 millimetriä. Se korostaa autoilijan vastuuta käyttää sääja keliolosuhteisiin sopivia renkaita. . Talvirenkaita on kesäkuuhun 2020 saakka pakko käyttää joulukuusta helmikuuhun. Kannattaakin seurata tarkasti sääennusteita. Talvirengaspakko säilyy, mutta muuttuu sääperusteiseksi ensi vuoden kesäkuun alusta lähtien. . Omatoimisen renkaanvaihtajan kannattaa hankkia laadukas tunkki ja muut tarvittavat työvälineet. Renkaanvaihdon jälkeen irrotetut renkaat kannattaa pestä huolellisesti ja jättää kuivumaan ennen varastointia. Renkaat kelinei kalenterin mukaan Milloin. Kainuussa talvirenkaisiin siirtyminen alkaa olla ajankohtaista. Talvirenkaita on käytettävä kelin niin vaatiessa marraskuusta maaliskuun loppuun saakka sekä tarvittaessa myös muulloin. Syksyn ensiliukkailla tarvitaan ehdottomasti talvirenkaita. Huomiota kannattaa erityisesti kiinnittää siihen, näkyykö iskunvaimentimissa vuotoja, näyttävätkö jarrupalat hyväkuntoisilta ja näkyykö jarruletkuissa halkeamia ja väsymisen merkkejä. Muilla akseleilla sekä mainitulla ajoneuvolla vedettävän perävaunun ja hinattavan laitteen kaikilla akseleilla on tällöin käytettävä renkaita, joiden kulutuspinnan pääurien syvyys on vähintään 3,0 millimetriä. Pohjois-Suomessa tämä ei kuitenkaan ole uutta, sillä Kainuun korkeudella talvirenkaita tarvitaan aina ennen joulukuuta, joka on nykyinen talvirengaspakon alkamisajankohta
Sen toiminta loppui 2010 ja reumapotilaiden hoito siirrettiin keskussairaaloihin ja terveyskeskuksiin. Nykyisin yhdistys kustantaa kaiken toimintansa ja tilavuokransa jäsenmaksuilla, käsitöiden ja kudontatarvikkeiden myynnillä sekä satunnaisilla tapahtumatuotoilla ja pienillä projektituilla. Invaliidijärjestöjen Keskusliiton hallitus päätti 10.5.1946 ryhtyä luomaan reumasairaiden omaa järjestöä: ”...reumaattisten olisi perustettava paikallisia yhdistyksiä, jotka luovat perustan maatakäsittävän Reumaliiton perustamiselle.” Ensimmäinen reumayhdistys perustettiin 1.9.1946 Helsingissä, ja pian sen jälkeen yhdistyksiä perustettiin eri puolille Suomea. Maailman terveysjärjestön (WHO) vuoden 1978 määritelmän mukaisesti myös tukija liikuntaelinsairaudet sisältyivät reuman käsitteeseen. Sen nimeksi tuli Reumaliitto-Reumaförbundet (vuodesta 1988 Suomen Reumaliitto ry). Puheenjohtajaksi valittiin Heikki Lundberg. 1600-luvulta lähtien reumaa hoidettiin rautapitoisissa lähteissä eli ns. https://www.reumaliitto.fi/fi/reumaliitto/tietoa-meista/historia Reumaa sairastavien edunvalvonnan historiaa Saariselän aluepäivien matkaseurue. Suomen Reumaliitto 1947–2007 . Sosiaalinen työ olikin alkuaikoina Reumaliiton toiminnassa tärkeällä sijalla. Toisen ongelman muodosti eri puolilla maata niiden reumapotilaiden hoito, jotka eivät tarvinneet varsinaista sairaalahoitoa. Yhdistys hankki tukikohdakseen oman toimitilan, Reumatuvan, jo vuonna 1977, minkä ylläpitämisen mahdollisti kunnan antama vuokratuki. Viimein Reumasäätiön sairaala Heinolassa aloitti toimintansa 1951. Vuonna 2008 Reumaliitto perusti kahdeksan aluetoimikuntaa ja muutti aluesihteereiden nimikkeet aluekoordinaattoreiksi. Tilaisuuden jälkeen pidetyssä yhdistyksen perustamiskokouksessa hyväksyttiin Reumaliiton järjestyssäännöt ja päätettiin yhdistyksen nimeksi Kuhmon reumayhdistys r.y. Yhdistys päätti järjestää ompeluseuroja, myydä arpoja ja hankkia uusia jäseniä. . Lääkityksen vahvuudesta oltiin huolissaan, mutta hoidon tulokset olivat kuitenkin kiistattoman hyviä. Tautitilanteen paheneminen sodan lopulla selittää sitä kasvua, joka reumatyössä tapahtui 1940ja 1950-luvulla Vaikea reumatilanne nousi voimakkaasti julkiseen keskusteluun sodanjälkeisinä vuosina ja ajatus reumaa sairastavien omasta yhdistyksestä nousi esille. Hallinnollinen vastuu kuului koko ajan Reumaliitolle, mutta lääkinnällisen vastuun kantoivat klinikan johtava lääkäri ja Kainuun Keskussairaala. Kuhmon reumayhdistys r.y. Kansanparantajat hoitivat reumasairauksia mm. Ongelmaksi muodostui nyt sairaalasta palaavien potilaiden jatkohoito ja tarkkailu. juhlalehti 11.10.2019 R Kuhmon reumayhdistys r.y perustettu 14.10.1969 Suomen Reumaliiton jäsenyhdistys toimintatilat ja käsityömyymälä: Rajakatu 48-52, Kuhmo avoinna keskiviikkoisin 10-13 (muulloin jos kutojia on paikalla) s-posti: kuhmonreumayhdistys@gmail.com https://kuhmonreumayhdistys.yhdistysavain.fi/ löydät meidät myös facebookista Fakta: Reippailua Saariselän Kaunispäällä.. Nivelreuma oli paljon vaarallisempi tauti, koska sen lääkitys oli huonompi ja sairaudenhoito oli kehittymätön, eikä sekään ollut kaikkien ulottuvilla. Elias Lönnrot kuvaili 1856 reumatautien oireita. Kuhmon reumayhdistys elää nyt muutosvaihetta, kuten muutkin yhdistykset. Teksti: Anna-Liisa Kilpeläinen, sihteeri, Eine Pöllänen, puheenjohtaja, Kuhmon reumayhdistys r.y. Reuma on lyhenne, jota tulisi käyttää lähinnä etuliitteenä.” Nivelreuman pelottavuuden pienentyessä muut reumasairaudet alkoivat saada enemmän huomiota Reumaliiton piirissä. Näiden epäkohtien korjaamiseksi Reumaliitto alkoi rakentaa Reumapoliklinikoiden (myöhemmin Reumatoimistojen) verkostoa, joita oli enimmillään 23. & Åberg.V. Reumasäätiön sairaalan aloitettua toimintansa vuonna 1951 oli luotu pohja reumasairauksien tehokkaalle sairaalahoidolle. Reumaliitossa hyväksyttiin ”...reumasairauksiksi: kuumereuma, nivelten taudit, selkäsairaudet sekä pehmytosasairaudet. Reumatoimistojen toiminta päättyi, kun 1970-luvun loppupuolella ne sulautettiin terveyskeskuksiin. Lähteet: Ahtola, A. Siinä reumayhdistyksellä on myös tulevaisuudessa paikkansa. Hapanlähteissä. Se johti ajan mittaan yhdistysten ja jäsenmäärän lisääntymiseen. Reumaliitto hakeutui heti yhteistyöhön kahden juuri perustetun reumayhteisön, Reumasäätiön ja Reumatologisen Yhdistyksen, kanssa. Reumasta ja sen hoidosta eumaa eri muodoissaan on ilmeisesti ollut aina; nivelrikkoa ja selkärankareumaa ainakin tuhat vuotta. Sairaalan perustamista tuki vahvasti myös marsalkka Mannerheim, joka itsekin kärsi reumasta. Lähdehoitoon erikoistuneita parantoloita ja kylpylaitoksia toimi eri puolella maata useita, joista myöhemmän hoidon kehityksen kannalta tärkeimpänä Heinolan kylpylä, joka perustettiin vuonna 1891. Merkittävä innovaatio oli, että Heinolan reumasairaalassa alettiin nivelreuman alkuvaiheessa antaa monta vahvaa lääkettä yhtä aikaa. Reumaan sairastutaan nykyään aikaisempaa vanhempana, harvinaisia reumasairauksia tunnistetaan helpommin kuin aikaisemmin ja lääkehoito on tehokkaampaa ja räätälöidympää kuin ennen, mutta vertaistuen tarve ei ole vähentynyt. (2007) Pois reumapeikon kynsistä. Reumaa sairastaville suunniteltiin omaa sairaalaa jo 1930-luvulla, mutta sota siirsi suunnitelmaa. Reumatoimistojen päätehtävä oli antaa reumaa sairastaville asiantuntevaa hoitoa lähellä heidän kotiseutuaan. Tilaisuudessa oli läsnä 22 henkilöä. Reumapotilaan sosiaaliturva oli 1950luvun alussa heikko, joten sairaus myös syrjäytti potilaan ja perheen sosiaalisesti. Ensimmäisten toimintavuosien tärkeitä saavutuksia oli Liikkuvan reumaklinikan saaminen Kainuuseen. ”Kipiästä paikasta tutaan, liiatenki yöseutuina, pakottava, polttava, raastawa, säilästelewä, wiiltäwä kolotus”. Vuonna 1975 Liikkuva reumaklinikka aloitti toimintansa Kainuun keskussairaalapiirissä. Reumaliiton keskeisimmän reumasairauden nivelreuman, vaarallisuus väheni 1980-luvun alussa lääkityksen parantuessa. Reumaliitto – sairauden hoidosta edunvalvontaan Talvisodan aikana ja erityisesti jatkosodan lopussa Suomen reumatilanne oli pahentunut, sillä molemmilla puolilla rintamaa riehui punatautiepidemia, jonka seurauksena suuri joukko suomalaisia sotilaita sairastui selkärankareumaan. Sillä oli keskeinen vaikutus reumasairauksien hoidon kehittymiseen Suomessa. Nivelet notkeiksi Kuhmon Reumayhdistyksen 50-v. Aktiivisella toiminnalla voimme vaikuttaa siihen mihin muutos johtaa. Yhdistyksen naistoimikunta hankki yhdistykselle toimintarahoitusta tekemällä käsitöitä ja myymällä niitä sekä järjestämällä tapahtumia. muurahaiskylvyillä, kuppauksella, tervalla, mehiläisillä, lannalla, savella ja erilaisilla taioilla. Hieman myöhemmin ponnisteltiin Invalidien oman asuintalon rakentamiseksi Kuhmoon. Kuhmon Reumayhdistyksen perustamisesta päätettiin 14.10.1969 reumavalistustilaisuudessa, jossa Reumaliiton järjestösihteeri Thor Ahlholm kertoi Reumaliiton toiminnasta. Jäsenmaksuksi päätettiin 3 markkaa. Taloudellisesti yhdistysoiminta on aina ollut haasteellista, niin myös alkuvuosikymmeinä. Ensimmäiset yhdistykset perustivat valtakunnallisen liiton 28.9.1947. Toiminta Kainuussa loppui 1977. Reumasäätiö rakensi sairaalaa Heinolaan ja Reumatologinen Yhdistys keskittyi reumasairauksien tutkimukseen. Toimintaa ja haasteita Reumasairauden vaikutus potilaan elämään oli 1940-1950-luvulla aivan toinen kuin tänään. Reumatoimistoista luopuminen merkitsi Reumaliiton roolin muuttumista erikoissairaanhoidon tarjoajasta yhä enemmän edunvalvojaksi, kasvattajaksi, tiedottajaksi ja kuntouttajaksi. Aluetoiminta Tehostaakseen jäsenpalvelujaan pääkaupunkiseudun ulkopuolella ja erityisesti Pohjois-Suomessa Reumaliitto aloitti vuonna 1986 aluesihteerien toiminnan Oulussa ja Rovaniemellä. Yhdistyksen alkuvuosina toiminta keskittyi reumaatikkojen edunvalvontaan, mutta pian ryhdyttiin erityisesti panostamaan jäsenten kuntouttavaan toimintaan ja virkistykseen. Erityisesti syrjäseutujen reumapotilaiden arkea helpottamaan aloitettiin Liikkuvan reumaklinikan toiminta
Yöunetkin jäivät silloin vähiin niin töiden kuin kipujenkin vuoksi. Myöhemmin kuntoutuspaikkojen vähentyessä myös Apila on lopettanut toimintansa reumapotilaiden kuntouttajana. Reumasairaudet voivat olla joko tulehduksellisia tai ei-tulehduksellisia, riippuen sairaudesta. Nopeasti etenevä keuhkoinfektio on myös aiheuttanut käyntejä Helsingissä Meilahden sairaalassa. Hyvinvointi-Sammossa hän on ollut keskustelupiireissä reumaa sairastavien kuntoutusryhmissä. kaksi kuukautta. Pari vuotta ihmeteltyään oireita hän meni v. Hän kertoo päässeensä aina tarvittaessa hoitoon. Oireet voi laukaista kylmyys, tärinä tai tunne-elämän häiriöt. Kuhmossa toimiva Kalevalan kuntoutuskoti / Hyvinvointi-Sampo on ollut viimeisimpien vuosien ajan hänen kuntoutuspaikkansa. Hän on valmistellut Veijolle töihin eväät ja elänyt hänen kanssaan niin myötä kuin vastamäessä. Tällä hetkellä hän pistää itse Humiran -injektion. Pirjo on toiminut uinninvalvojana vuodesta 1990 vuoden 2016 loppuun, jolloin hän jäi eläkkeelle. Veijo Mikkoselle ja Pirjo Niskaselle Suomen Reumaliiton kultainen ansiomerkki K Perjantaina 11. Valtuustossa ollessaan hän saattoi edistää Kainuun ja Pohjois-Suomen sairaiden asiaa, vaikka helppoa äänensä kuuluviin saaminen ei aina ollut suurien kasvukeskusten jyrätessä syrjäseutujen edelle. Kirsti kertoo, ettei ole osannut miehensä sairautta sen kummemmin ajatella, koska se on kuulunut koko ajan heidän elämäänsä. Oireen ensimmäisessä vaiheessa tulee esille ihon kalpeus, joka muuttuu sinisyydeksi. Vuosittain Veijo on saanut käydä kuntoututusjaksoilla vähintään neljä viikkoa. Nyt hänellä on keinoniveliä polvissa, kyynärpäissä, olkanivelissä ja muissa pienissä nivelissä. Pirjo Niskanen. Tähän oli aloitettu Adalat -lääkitys. Oireen helpottaessa sormissa esiintyy punoitusta, joka antaa selkeän kuvan taudista. Sen jälkeen 1970-luvun alussa oli ns. Siitä lähtien Pirjo on ollut hallituksen jäsenenä ja aktiivisena toimijana yhdistyksessämme. Kansallisella tasolla hän on vaikuttanut Reumaliiton valtuuston varajäsenenä 2000-2003, ja varsinaisena jäsenenä 2004 2016. lokakuuta 2019 2 P Veijo Mikkonen. Useimmat reumasairaudet ovat autoimmuunisairauksia, mikä tarkoittaa sitä, että jokin laukaiseva tekijä aiheuttaa ihmiselle immunologisen järjestelmän pitkäaikaisen aktivoitumisen, esim. Lääkehoitoihin liittyy laboratoriokokeiden seuranta. Laukaisevana tekijänä voi olla mm. Tämän tehtävän Veijo kokee omakseen ja haluaisi jatkaa siinä edelleen. Pirjo käy lääkkeittensä vuoksi turvakokeissa KAKS:in ohjeiden mukaisesti noin kaksi kertaa vuodessa. Kirsti vaimon hän on tavannut 22-vuotiaana ja takana on pitkä avioliitto. Nykyisin pyritään itsehoidon ja omatoimisuuden lisäämiseen, mikä hänen mielestään joskus hankaloittaa yhteyden saamista ja siten viivästyttää hoidon toteutusta. Heinolan reumasairaalan lopettamisen jälkeen Veijo on käynyt Tapio Aholan ja Mikko Vasalan vastaanotolla. Heinolan reumasairaalassa ollessaan Veijo sai kimmokkeen reumapotilaiden etujen ajamiseen Reumaliiton kautta. Oxiklorin oli aloitettu ensimmäisenä lääkkeenä. Veijo pitää tärkeänä vertaistuen saamista sairastumisen aikana. Sairaalassa kysyttäessä, mihin ei ole keinoniveltä laitettu, niin lääkärikin on todennut, että helpompi luetella se, missä niitä ei ole. Pirjo kertoo, että vuonna 1989 autolla ajaessaan, hän huomasi sormensa menevän valkoisiksi. Veijolle on tehty yhteensä neljäkymmentäyhdeksän erilaista leikkausta, joista suurin osa nivelten alueelle. Aluksi hän kuului Kajaanin reumayhdistykseen, mutta vaihtoi Kuhmon reumayhdistykseen sen perustamisen jälkeen. Kirsti on autellut paitaa päälle Veijon sairauden ollessa pahimmillaan, kun käsien nosto ylös ei onnistunut. irjo Niskanen on toinen Kuhmon Reumayhdistyksen aktiivinen jäsen, jolle on myönnetty Suomen Reumaliiton kultainen ansiomerkki. Hoidoissa hän on käynyt yleensä yksityisellä puolella. Myös muut pienet niveleet turposivat ja liikkuminen alkoi olla kivuliasta. Reumaliiton Kangasalan kuntoutuslaitoksen yhtiöittämisessä, jolloin sen nimi muuttui Apilaksi. Vaskuliitti todettiin Kainuun keskussairaalassa v. Sen kuumeiset akuuttijaksot ovat vieneet voimia, mutta niistä hän on selviytynyt luottaen erikoissairaanhoidon ammattilaisten antamaan hoitoon. vaskuliitin. Kuhmon Reumayhdistyksessä Veijo on toiminut varapuheenjohtajana 1996-2000, varsinaisena puheenjohtajana 2001-2016 ja varapuheenjohtajana 2019-. Tutkimustulosten ja siihen liittyvien hoitomuutosten tiedon saamisen nopeasti puhelimella reumahoitajan kautta Veijo on kokenut hyväksi. Raynaudin oire eli valkosormisuus on verenkiertoelinten sairaus, jossa verenkierto estyy pienimmissä valtimoissa niiden kouristuksen vuoksi jaloissa, käsissä, poskissa tai korvissa yleensä symmetrisesti. Siihen aikaan niveliä puhdistettiin. Tällä hetkellä Pirjo kertoo voivansa hyvin nilkkaleikkauksesta huolimatta, joka nivelrikon vuoksi tehtiin keväällä 2019. Kirsti naurahtaa, että sairauden kanssa täytyy oppia elämään Veijon suvussa on todettu reumaa. Käytössä on ollut Salazopyrin ja sen jälkeen aloitettiin Trexan -lääkehoito, joka on edelleen biologisten lääkehoitojen kanssa käytössä. Hänellä on runsaasti omakohtaista kokemusta reumasairaudesta, siihen liittyvistä oireista, hoidoista ja reuman vaikutuksista elämään. Liikkeelle lähteminen on ollut tärkeää nivelten jäykkyydestä ja kivuista huolimatta. Siitä alkoivat tutkimukset. Armeijan aikana hän oli Lahdessa tutkimuksissa. Hän on tehnyt elämäntyönsä autoilun parissa. Hän on toiminut myös Reumaliiton Pohjois-Suomen aluetoimikunnassa ja Kainuun potilasyhdistyksessä. Hän kertoo ja nauraa, että hän sai yllätyksekseen tietää olevansa myös vuonna 1989 Kuhmon reumayhdistyksen hallituksen varsinainen jäsen. Yhteistyö keuhkoja reumapoliklinikan kanssa on ollut saumatonta ja hyvää. Sen jälkeen on ollut monenlaisia vaiheita kyhmyruususta vaskuliittiin ja sklerodermaan asti. Veijon ollessa armeijassa vuonna 1967 hänen sormien nivelet alkoivat kipeytyä. Allasjumppa ja kuntosalilla käyminen ovat kuuluneet viikottaiseen ohjelmaan kunnon ylläpitämiseksi. Heinolan reumasairaalassa Veijo oli ollut aluksi kolme kuukautta yhtäjaksoisesti seurannassa ja nivelten hoidoissa. Kuitenkin Veijo liikkuu omatoimisesti ilman apuvälineitä. Hän on ollut Suomen Reumaliiton jäsen vuodesta 1967. Prednisolon -lääkitys erilaisina annoksina on pitänyt taudin kurissa. 2005. Veijon toiminta reumaa sairastavien hyväksi on ollut niin monipuolista, että siitä saisi kokonaisen kirjan kirjoitettua. Hoidot ovat viidenkymmenen vuoden aikana paljon muuttuneet. Veijon perheeseen kuuluu kaksi lasta, jotka ovat lentäneet jo pois kotoa. Suomen Reumaliitto on myöntänyt Veijo Mikkoselle kultaisen ansiomerkin ansiokkaasta työstä reumapotilaidenja reumayhdistystoiminnan hyväksi . Ajan kanssa tauti kuitenkin aktivoitui. Kuorma-autonkuljettajana hän toimi vuoteen 1985, jonka jälkeen hän siirtyi taksimiehen töihin saatuaan osa-aikaeläkkeen 52-vuotiaana. Hän on kaikesta huolimatta pystynyt elämään täysipainoista elämää. Jo neljä-viisitoistavuotiaana hän aloitti isänsä mukana oman työuransa. Aluksi hoidettiin vain oireita parin vuoden ajan. Nivelet notkeiksi. Kun lääkitys todetaan sopivaksi niin seurantakokeiden ottamisen väli on n. uhmolainen 72-vuotias Veijo Mikkonen on sairastanut nivelremaa viisikymmentäkaksi vuotta. puristus tartuttaessa esineisiin tai niitä kannettaessa. Pirjo on liittynyt Kuhmon Reumayhdistykseen vuonna 1988, jolloin hän veti tuolijumppaa erityisliikuntaryhmissä. Armeijan aikana todetun sairauden vuoksi Valtionkonttori on maksanut Veijon hoitoihin liittyvät kulut. Veijon elämään on liittynyt monenlaisia tapahtumia, mutta hyvin sopeutuneena ja positiivisena henkilönä hän on edelleen elämänmyönteinen ja aktiivinen ihminen. Niiden saantikaan ei ole aina ollut itsestään selvyys, vaikka yleiskunnon laskun vuoksi olisi sitä tarvinnutkin. Reumasairauksiin kuuluvat tuki-ja liikuntaelimistön toiminnan häiriöt ja sairaustilat. Myöhemmin vaiva diagnostoitiin nivelreumaksi Heinolan reumasairaalassa vuonna 1969. kultahoito injektioina, josta olikin aluksi hyvä apu. Uusien lääkkeiden aloituksen jälkeen seurantakokeet otetaan kahden viikon välein. Voisi sanoa, että alttarilla annettu lupaus on toteutunut. Veijo Mikkonen ja Pirjo Niskanen saavat Suomen Reumaliiton kultaisen ansiomerkin Kuhmon Reumayhdistyksen 50-v juhlassa. Elämäntyönsä Pirjo on tehnyt Kuhmon kaupungille. Hän oli mukana mm. 1991 pyörällä ajaen Kuhmon terveyskeskuslääkäri Mäntylän vastaanotolle. Myös tunnottomuutta esiintyy paikallisesti. Sairauslomia ei ole kertynyt kovinkaan paljon hänen sinnikyytensä vuoksi. Myöhemmässä vaiheessa tuli autoiluun liittyen asuntoautolla liikkuminen harrasteeksi. Sopeutumisvalmennuskursseja ei järjestetty Veijon sairastuessa, mutta Heinolan sairaalassa ollessaan hän oli todennut katsellessaan muita potilaita, ettei ole yksin sairautensa kanssa. Ilman mitään kokeita Mäntylä oli todennut sairauden Raynaudin syndroomaksi nähtyään valkoiset sormet. Hänen sydämellään onkin muiden reumaa sairastavien tukeminen omaan pitkään kokemukseensa pohjautuen ja kohtalotovereita tavatessaan hän on pystynyt antamaan heille toivoa ja tulevaisuuden uskoa. Olihan Veijo todennut alkuvaiheissa Kirstille, että olisit sinä terveemmänkin miehen voinut saada. Nuorena miehenä hän teki työtä pitkiä päiviä, jopa kahta vuoroa, joten ylimääräisille harrastuksille ei jäänyt aikaa. Viikonloput meni autoja huoltaessa. Jo silloin, kun he tapasivat toisensa, Veijolla oli nivelet kipeät. Veijo Mikkonen on syntynyt 1947
08 620 411, shell.kuhmo@ykkospysakki.fi KEITTOLOUNAS Uutta meillä! Nyt tarjolla ARKISIN 10.30 – 15 AA MU PU UR O AR K. 044 735 4979 Veijo Mikkoselle ja Pirjo Niskaselle Suomen Reumaliiton kultainen ansiomerkki Ennen sairastumistaan Pirjo nautti ulkona liikumisesta, mutta sen jälkeen kylmä sää on rajoittanut sitä. Lämmin allasjumppa HyvinvointiSammossa on hyvää liikuntaa, jota Kuhmon Reumayhdistyskin on järjestänyt vuosittain. 6-20, la 7-20, su 7.30-20 Nivelet notkeiksi Reumayhdistyksen 50 v. Tällöin sen mahdollisti työttömyystuella saadut siivoustyöntekijät. Pirjo on kiitollinen jokaisesta päivästä ja nauttii elämästään. Parhaillaan reilut kolmekymmentä taloutta oli siivousringin piirissä. Myös niin sanotun siivousringin yhteyshenkilönä hän on toiminut useita vuosia. Tutustu myös asennettuihin kohteisiimme Facebookissa! MUISTA! Vielä tänä vuonna KOTITALOUSVÄHENNYS Max 4800 €/ kotitalous Kuhmon Raskaskone Oy | Pennitie 15 | Kuhmo | www.kuhmonraskaskone.fi Raskas kalusto Työt 044 732 6030 Varaosat 044 732 6544 Varaosat 044 732 6449 Hälytysnumero 044 732 6543 Henkilöautot Työt ja varaosat 044 738 0306 Katsastus 044 735 4979 KUHMON RASKASKONEELTA saat monipuoliset huoltopalvelut, vara-osat sekä tarvikkeet henkilöautoihin sekä raskaalle kalustolle. Teksti: Anna-Liisa Kilpeläinen, sihteeri, Kuhmon reumayhdistys r.y. 08 620 411, shell.kuhmo@ykkospysakki.fi KEITTOLOUNAS Uutta meillä! Nyt tarjolla ARKISIN 10.30 – 15 AA MU PU UR O AR K. lokakuuta 2019 Nivelet notkeiksi 3 Kuhmon Ikkuna Oy • Sammontakojankatu 8, 88900 Kuhmo puh. Fakta: Reumayhdistyksen 50-vuotisjuhlat su 13.10.2019 klo 13.30 Hyvinvointi Sampo, Väinämöinen 2, Kuhmo Ohjelma: Tervetuloa Hyvinvointi Sampoon toimitusjohtaja Jussi Komulainen Tervetuloa juhliin reumayhdistyksen puheenjohtaja Eine Pöllänen Kuin silloin ennen yhteislaulu & Lauluryhmä Ilona Juhlan aloitussanat reumayhdistyksen puheenjohtaja Eine Pöllänen Kuhmon kaupungin tervehdys kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tuomas Kettunen Tanssiesitys Itämaisen tanssin ja sotkamolaisten nuorten tanssiryhmä & Galina Ermakova Juhlapuhe Reumaliiton järjestötoiminnan asiantuntija Outi Pautamo Kevyttä musiikkia iltapäivän ratoksi Lauluryhmä Ilona Ansiomerkkien jakaminen Kahvia, kakkua ja seurustelua Tilaisuutta ennen on mahdollisuus omakustanteiseen lounaaseen HyvinvointiSammossa Reumalla on kahvio auki ja toimintaa tarjolla keskiviikkoisin klo 10-13. 08 652 0411, shell.kuhmo@ykkospysakki.fi, ark. Kunnostaan ylläpitävänä henkilönä hän on osallistunut allasjumppaan ja kuntosalitoimintaan ja samalla toiminut yhteyshenkilönä keräten omavastuuosuuksia sekä ylläpitänyt tilastointia osallistujista. Kuntoutuksissa tai sopeutumisvalmennuskursseilla Pirjo ei ole käynyt. (08) 655 0256 akyllonen@kuhmo.net www.akyllonen.fi . 6 – 20, la 7 – 20, su 7.30 – 20 Shell Kuhmo 16 Kainuuntie 122, puh. Pirjo on hyväksynyt sairautensa ja oppinut elämään sen kanssa. Pennitie 15, 88900 Kuhmo KATSASTUSPALVELUT nopeasti ja joustavasti Kuhmossa! Avoinna ma – pe 8.00 – 16.00 P. Tilausajot Puh. Suomen Reumaliiton Kultaisen ansiomerkin voi saada henkilö, joka on tehnyt ansiokasta, aktiivista ja vastuullista toimintaa Reumaliiton ja/tai sen jäsenyhdistyksen tavoitteiden hyväksi yli kaksikymmentä vuotta. V ELI K INNUNEN K Y Koulukatu 12, 88900 KUHMO Puh. (08) 652 0411 ark. Yhdistystoimintaan pyrkiviä aktiivisia henkilöitä on yleensä vähän. juhlalehti Taitto: Kuhmolainen Jakelu: Kuhmolaisen välissä. 4800€/ KOTITALOUS www.kuhmonikkuna.com Tommi Moilanen 044 974 1924 KUHMON IKKUNA Pyydä ilmainen tarjous ikkunaja ulko-ovi remontistasi, toteutamme suunnittelun toiveidesi mukaisesti. Viileyshän lisää Raynaudin oireita. Hymyilevänä henkilönä Pirjo ei ole kokenut yhdistystoimintaa raskaana taakkana. Reumayhdistyksen toiminta on pitkälle hallituksessa toimivien henkilöiden vastuulla. Kanarian saaret ovat tulleet tutuiksi, eteenkin Puerto Ricossa he ovat käyneet useampiakin kertoja. 0400 994 503 • www.kuhmonikkuna.com VUODESTA 1988 Pyydä maksuton tarjous ikkunaja ulko-ovi remontistasi, toteutamme suunnittelun toiveittesi mukaan. Kuhmossa reumayhdistyksen jäsenet saivat siivousapua koteihinsa kuukausittain yli kymmenen vuotta. Tähän liittyen palkintoja kerättäessä eri yritykset ovat tulleet tutuiksi Kuhmossa. Työllistämistuki lopetettiin 2017, jonka jälkeen siivousapua tarvitsevien on pitänyt hankkia se muuta kautta. 6–1 Matkahuolto: ark. Voi kysyä, onko niitä hän tarvinnutkaan. Lisäksi Pirjo on tehnyt pyyteetöntä työtä kutoen sukkia ja mattoja reumayhdistykselle myytäväksi. Kyllönen Oy:n ja Kattilinjojen tilausbusseilla kaikkialle . aki nieminen 0400 901 943 MUISTA KOTITALOUSVÄHENNYS! MAX. Bussimatkat A. . Vuonna 1993 Pirjo on valittu yhdistyksen rahastonhoitajaksi, jossa toimessa hän on edelleen. Jo sitä ennen hän oli tehnyt sihteerin ja rahastonhoitajan töitä varsinaisten ollessa estyneenä. Myös kuntosalilla hän on käynyt useina vuosina oman kuntonsa mukaan. 6–20, la 7–20, su 7.30–20 Suolaiset ja makeat kahvileivät • Autojen pesut • Peräkärryn vuokraus Kainuuntie 122, p. Ilmastoidut bussit, 10-56 paikkaa . 6–20, la 7–20, su 7.30–20 Suolaiset ja makeat kahvileivät • Autojen pesut • Peräkärryn vuokraus Shell Kuhmo Kainuuntie 122 puh. Kesällä oma mökki Kuhmossa on rakas paikka, jossa he viettävät paljon aikaansa. Hän elää päivän kerrallaan. Hän on järjestänyt arvontoja erilaisissa yhdistyksen tilaisuuksissa. Lopuksi voisi molemmista kultaisen ansiomerkin saaneista todeta: Kun kohtaat vaikeuksia elämässä ja näet positiivisena ihmisenä niiden taakse kätkeytyvät mahdollisuudet, niin saat itsellesi rikkaan elämän. Kuten edellä tuli ilmi, Pirjo liittyi Kuhmon Reumayhdistykseen vuonna 1988 ja seuraavasta vuodesta asti hän on toiminut aktiivisesti yhdistyksemme hallituksen jäsenenä. Perjantaina 11. 6–1 Matkahuolto: ark. Yhdistystoiminnassa mukana olleena hän on luonut uusia ystävyyssuhteita, saanut sosiaalista toimintaa ja paljon muuta aktiviteettia. Bussija pakettimatkat kotija ulkomaille . Juhani on kulkenut hänen rinnallaan antaen tukea niin konkreettisesti kuin henkisestikin. (08) 652 0421 kainuun.matka@akyllonen.fi www.kainuunmatkatoimisto.fi Shell Kuhmo Kainuuntie 122 puh. Miehensä Juhanin kanssa hän on matkustanut monena vuotena lomalle lämpimiin maihin. Toivo paremmasta päivästä on elänyt, vaikka pahimmillaan lyhytkin matka on ollut pitkä kulkea henkeä ahdistaessa
08-617 830 KUHMO Leipurintie 13, puh. välisellä ajalla Koulukatu 13-15, p. Duodecim. Reumahoitajan tehtäviin kuulukin opastaa asiakkaitaan näiden sähköisten tiedonlähteiden pariin. Tulevaisuudessa sähköiset palvelut lisääntyvät terveydenhuollossa. (N.d.). Teksti: Merja Haverinen, kansanterveyshoitaja / reumahoitaja, Kuhmon terveysasema Lähteet: Nivelreuma. Biologisten lääkkeiden käyttöönotto vuosituhannen alussa on ollut merkittävä edistysaskel reumahoidossa. (08) 655 0137 PALVELEMME ARK. Reumahoitajan työssä korostuu reumasairauksien ja lääketieteellisen hoidon seuranta, sairauden hoitotarpeen arviointi, sairauden etenemisen tarkkailu sekä lääkityksen tehon ja sivuvaikutusten seuranta. 045 7731 6800 www.salonmammamia.fi RAUTAKAUPPA LEHTO KY Kainuuntie 74, 08 655 0056 ma-pe 7-17, la 8-13 Rakennustarvikkeet Jauratie 3-5, 040 809 9190 www.lehtoky.fi Kainuuntie 79, Kuhmo, p. Reumahoitaja myös kartoittaa reumapotilaan apuvälineiden tarpeen ja on tarvittaessa yhteydessä toimintaterapeuttiin. (2010). Kainuun sotessa uutena palveluna on otettu käyttöön chat -palvelu, jonka kautta potilaat voivat olla yhteydessä reumahoitajaan ja kysyä neuvoa. https://tampub. (Reumahoitajan työnkuvaus n.d.) Kainuun soten terveysasemilla toimii yleensä kansanterveyshoitaja, joka on erikoistunut reumasairauksien hoitoon. Perjantaina 11. 08-617 820 KAJAANI Kettukalliontie 13, puh. – 29.11. Kuhmon terveysaseman reumahoitaja opettaa reumaa sairastaville potilaille, kuinka he tulkitsevat itse omia laboratoriokokeitaan, niin sanottuja turvakokeita. Reumahoitajan työnkuva on muuttunut paljon ja on koko ajan muutoksessa. 08 6557111/neuvonta, www.hyvinvointisampo.fi KAINUUNTIE 99 P. Reumaliitto. (08) 652 0127 kukka-emilia@kukka.fi Kainuuntie 87, Kuhmo p. Kansanterveyshoitaja ohjelmoi lääkitykseen liittyvät turvakokeet, on yhteydessä potilaaseen turvakoeseurannoista ja turvakokeiden tuloksista. Kauppaja arviokirjojen laadinta . Tampereen Yliopisto. 7-17, LA 9-13 Kainuuntie 95, p. Hoitosuunnitelmaan potilas määrittelee itse oman elämänsä tavoitteet muun muassa: tavoitteenani on selvitä mahdollisimman pitkään omatoimisesti kotona tai reumakivut pysyvät hallinnassa. Käypä hoito. Suomalaiselle reumahoidolle on tunnusomaista niin sanottu REKOhoito eli kolmen lääkkeen yhdistelmähoito. Potilasohjauksella tarkoitetaan neuvontaa ja ohjausta koskien sairautta, lääkitystä, elämäntapoja, itsehoitoa ja sairauden omaseurantaa. Vaikuttavuuden arviointi hoitoketjussa. Reumahoidon lääkitys on muuttunut oleellisesti. Lisäksi tulehtuneisiin niveliin pistetään kortisonia. Reumatalo.fi. Nykyään potilaan ei tarvitse lähteä Kajaanin asti saadakseen ohjausta aloitettavaan reumalääkitykseensä. uta.fi/bitstream/handle/10024/66667/978-951-44-8251-9. Biologisten lääkkeiden rinnalle ovat tulleet biosimilaarit, jotka ovat molekyylirakenteeltaan ja vaikutukseltaan samankaltaisia kuin alkuperäinen lääke, mutta halvempia. Tällä hetkellä käytetään muun muassa biologisia lääkkeitä, jotka reumaa sairastavat potilaat voivat pistää itse. . Näin lähipalveluja vahvistetaan ja kehitetään. pdf?sequence=1&isAllowed=y Reumahoitajan työnkuva. Viitattu 17.5.2019. Alussa reumalääkityksenä oli niin sanottu kultapiikki, jonka reumaa sairastavat potilaat kävivät saamassa piikkinä sairautensa hoitoon hoitajan vastaanotolla. 08-617 820 • Automyynti • huolto • vArAosAt • rengAsmyynti • korikorjAus • toyotA-rent PALVELEVA TOYOTA-LIIKE Koulukatu 20, Kuhmo, puh. Mikä mahdollistaa vaikuttavuuden ja vaikuttavuuden arvioinnin. Kansanterveyshoitaja saa tiedon joko paperilla tai viestillä reumaa sairastavasta potilaasta, jolle aloitetaan reumasairaudenhoitoon lääkitys. 0400 383 575 www.pyorajapienkone.fi. 08-617 830 KUHMO Leipurintie 13, puh. Reumahoitaja tutkii potilaan niveltilanteen, tarkastaa jalat ja arvioi jalkahoidonsekä tukipohjallistarpeen. Potilaat kokivat reumahoitajan vastaanoton joustavaksi ja helposti lähestyttäväksi palveluksi. (08) 652 1533 www.kuhmonlaakaripalvelu.fi ma-pe 8-18, la 9-15 Oppilastöistä -25 % 4. Reumahoitajan työtehtäviin kuuluu myös puhelinneuvontaa ja -vastaanottoa, jonne potilas voi ottaa yhteyttä kertoakseen voinnin muutoksista tai kysyäkseen verikoetuloksista ja lääkityksestä. Lääketiede kehittää uusia lääkkeitä koko ajan. Kiinteistönvälitys . Reumahoitaja seuraa itsenäisesti potilaiden vointia ja hoidon toteutumista, ja reumahoitajan tehtävänä on usein koordinoida potilaan kokonaishoitoa. Potilaan kokonaistilanne kartoitetaan kokonaisvaltaisesti ja hänelle laaditaan yhteistyössä hoitosuunnitelma. Reumahoitaja on mukana potilaan arjessa ja pohtii yhdessä ratkaisuja reuman hyvään hoitoon. https://www.kaypahoito.fi/hoi21010 Silvennoinen-Nuora, L. Johtamistieteiden laitos. https://www.terveyskyla.fi/reumatalo Reumahoitajan työnkuvan kehittyminen Kainuuntie 88, Kuhmo p. Akateeminen väitöskirja. (2015). Reuman hoitoon saa myös hyvää ja ajan tasalla olevaa tietoa Terveyskylän reumatalosta. Kaupanvahvistus Kiinteistönvälitys Anita Mikkonen Oy LKV Anita Mikkonen, YKV, LKV Koulukatu 14, anita@anitamikkonen.fi +358 (0)45 213 2920 PALVELEVA TOYOTA-LIIKE • AUTOMYYNTI • HUOLTO • VARAOSAT • RENGASMYYNTI • KORIKORJAUS • TOYOTA-RENT KAJAANI Kettukalliontie 13, puh. Reumahoitaja käy myös luennoimassa reumayhdistyksessä reumanhoitoon liittyvistä ajankohtaisista asioista. https://www.reumaliitto.fi/fi/ reuma-aapinen/reumataudit/nivelreuma Nivelreuma. Reumahoitaja on sairaanhoitaja tai terveydenhoitaja, joka työskentelee tavallisimmin reumatautien poliklinikalla tai terveyskeskuksessa. Viitattu 16.2.2019. Viitattu 17.5.2019. Reumahoitaja toimii lääkärin työparina asiantuntijahoitajana, ja on perehtynyt syvällisesti reumasairauksiin ja siihen liittyvään lääkehoitoon. Hän toimii tiiviissä yhteistyössä Kainuun keskussairaalan (KAKS) reumapolin kanssa. Viitattu 19.5.2019. (2017). Väinämöinen 2, 88900 Kuhmo P. Reumahoitaja kuuntelee ja kartoittaa potilaan oireita ja miettii potilaan kanssa, onko kyseessä reuman pahenemisvaihe vai onko reumalääkitys kokonaisuudessa riittämätön. Kolmannen sektorin osuutta tulee tulevaisuudessa kehittää entistä enemmän reumaa sairastavan potilaan tukemisessa. lokakuuta 2019 Nivelet notkeiksi 4 R eumaa sairastavien potilaiden hoito on muuttunut paljon viimeisen 50-vuoden aikana. 040 569 0096 Avoinna: ma-pe 9.30-17.00 Kesäretkellä Kuhmon Invalidien mökillä. (08) 655 0001 Palvelemme: ma – pe 9.00 – 18.00, la 9.00 – 15.00 Koulukatu 13-15 Henry 044 332 9016 Ari 040 574 6997 kuhmontietokonehuolto.. Useat reumaa sairastavat potilaat katsovat turvakokeittensa tulokset Omasoten kautta ja ovat tarvittaessa sitä kautta yhteydessä sähköisesti reumahoitajaan. Hoitajan yhtenä työtehtävänä reumasairauksien hoidossa on potilasohjaus. Reumahoitajan tulee pitää yllä ammattitaitoaan myös lääkehoidossa ja hänen tulee tietää muun muassa lääkkeiden sivuvaikutukset, jotta voi ohjata potilaan tarpeen mukaan lääkärin vastaanotolle. p. Reumahoitajat pitävät itsenäisiä hoitajavastaanottoja, jossa voidaan toteuttaa erilaisia toimenpiteitä kuten muun muassa lääkkeiden antoa ja itsepistettävien lääkkeiden ohjausta. Näin hoitajan rooli on muuttunut tiedon antajasta enemmänkin tasavertaiseksi valmentajaksi ja hän opettaa pitkäaikaissairaille potilaille itsehoitovalmiuksia. 040 930 7118 KUHMO . Silvennoinen-Nuora (2010, 197) kertoo väitöskirjassaan, että potilaat kokivat reumahoitajan vastaanoton terveysasemalla turvalliseksi ja kannustavaksi sekä reumahoitajan on vievän asiakkaan asioita eteenpäin