>> 5 Metsäkirkko äänestytti Kuhmon kaupungin ja seurakunnan yhdessä järjestämä laskiaisrieha houkutteli Kalevalan hiihtokeskukseen runsain määrin lapsia ja perheitä. >> 2 Kuhmolaisen päätoimittajan vaihtotilaisuus oli Neljässä Kaesassa keskiviikkona. PERUSTETTU 1959 | WWW.KUHMOLAINEN.FI | IRTONUMERO 2,50 € PERJANTAI 12. >> 12 Laskiainen houkutteli ulos Kiertueteatteri Taimine kävi esittämässä näytelmänsä Tie your camel yläkoululaisille ja lukiolaisille keskiviikkona. Aiheet olivat vakavia, näytelmä rento. >>5 Talvisotamuistomerkin rakentamisesta äänestys kaupunginhallituksessa. >> 6 Uusi päätoimittaja Kuhmolainen: Martti Huusko hyvästeli ja uusi päätoimittaja Timo Kyllönen esittäytyi. HELMIKUUTA 2016 NRO 12 112-päivänä Yrjö Piirainen ja Eero Heikkinen miettivät autonsa varusteita. Märkä sää ei lasten menoa haitannut, päinvastoin. >> 10 Vaikeita asioita näyttelemällä jarno hiltunen 6 4 1 4 8 8 1 2 6 5 8 5 1 6 6. >> 8-9 Kirkkovaltuusto valitsi urakoijan seurakuntakeskuksen korjaajaksi äänestyksen jälkeen. Remontti tulee sittenkin Elementti Sampo toimittaa CLT-tasoelementit sote-yhtymän tilaamaan asumispalveluyksikköön Kajaaniin. >> 6 112-päivänä Teemapäivänä paloautolla pääsivät ajamaan lapsetkin. >> 4-5 Pääkirjoitus: Olisi syytä pohtia, voitaisiinko Kuhmoon perustaa Suomen itsenäisyyden 100-vuotismetsikkö
Aili Kinnunen Kuhmo Arvo Väisänen Kajaani Heimo Pikkarainen Kuhmo Sari Pääkkönen Kuhmo En ole kuhmolainen, mutta miksi ei. Alkuvuosina luotiin uutta: Kuhmosta oli juuri tullut kaupunki, rajanylityspaikan puolesta taisteltiin ja Vartiuksesta tuli kansainvälinen rajanylityspaikka, teollisuuden kehittämiseen panostettiin, Kalevalakylä hotelleineen oli uusi ja Kuhmo-talon suunnitelmat alkoivat toteutua. Mutta se ei olisi aivan niin juhlavaa. Juhlavuosiin liittyen olisi syytä pohtia, voitaisiinko Kuhmoon perustaa Suomen itsenäisyyden 100-vuotismetsikkö. Ilmassa oli kasvun ja kehityksen tunnelma. Peukkua kaikille siitä. Jaksosta tuli pitempi kuin minä tai perheeni luulimme. Kyllä. Tähän on vaikuttanut myös kasvanut verkkokauppa. Kiitos myös Kuhmolaisen henkilökunnalle ja ennen muuta omalle perheelleni. Onkin ollut mukava nähdä, kuinka monissa yrityksissä uusi polvi on ottanut ohjat. Kaikki unelmat eivät toteutuneet. A Työ paikallislehdessä on haastavaa mutta samalla myös etuoikeus. Sillä voitaisiin tukea esimerkiksi kulttuuria tai nuorisotyötä. Viime vuodet ovat olleet haastavia. Keskustelua seurakuntakeskuksen korjauksesta K aikella on aikansa. 044 332 5330 Jarno Hiltunen. Nyt on hiljaisempaa. Kuhmossa on ollut säpinää. Työpaikat ovat huvenneet. Joku vuosi menee niin penkit lahoaa ja kukaan ei pidä ympäristöä siistinä, kun näiltäkin sotien muistelijoilta voimat vähenee ja nuoria ei tule tilalle.” www.kuhmolainen.fi Päätös on oikea. Kuhmossa on ollut mukava asua ja työ on ollut todella kiinnostavaa. Sieltä on löytynyt raaka-ainetta tervaan, puujalosteisiin ja lämmitykseen. Valtion työpaikkojen vähentymisen ja yritysten lopettamisen myötä myös kaupan ja palveluiden kysyntä on pudonnut. Halvemmalla kyllä päästäisiin, jos hinnan perusteeksi otettaisiin kaupungin 30-vuotisjuhlavuosi. Suomen itsenäisyyden 100-juhlavuoden aattona olisi hyvä nostaa esiin Kuhmo metsineen valtakunnalliseen tietoisuuteen. Siellä voi rauhoittua. Nyt olen torilla myymässä kalaa. Sadasta aarista riittäisi palstoja 10 000 halukkaalle. Ihmisten tulisi ottaa opiksi, myös seurakunnassa. Olen semmonen metsäihminen. Aamupäivällä kävi kauppa jollain lailla. Määrä olisi sellainen, joksi kaupungin tuleva väkiluku voitaisiin taas toiveikkaasti asettaa. Ovatpa monet nuoret aloittaneet uuden yrityksen. 2 KESKUSTELE KUHMOLAINEN – Perjantaina 12. Tekstiiliteollisuus ja muu paikkakunnalle hankittu tuontiteollisuus hiipuivat vähitellen. Kun annan nyt tilaa nuoremmille, haluan kiittää kaikkia teitä, joiden kanssa olen vuosikymmenien ajan saanut toimia yhdessä. Edelleen Kuhmossa löytyy tilaa yrittämiselle. N äin Kuhmon pitäjän 150-vuotisjuhlan ja kaupungin 30-vuotisjuhlan kynnyksellä on hyvä miettiä, mitä konkreettisia asioita voisimme yhdessä nostaa esiin. Muistomerkit ovat aina tarpeen. Jos palstan hinta olisi sopivasti juhlavuoteen liittyen 100 euroa, koko juhlametsiköstä saatava pääoma olisi juhlava summa. Harvat pääsevät näkemään ja kokemaan yhteisön elämää niin läheltä ja monipuolisesti kuin paikallislehdessä työskentelevä. Parhaat ovat yhä voimissaan ja tarjoavat paljon kaivattua työtä. Metsät ovat aina olleet Kuhmolle tärkeitä. Teemaan liittyen sata aaria eli yksi hehtaari vapaaehtoiseen suojeluun otettua maata voitaisiin yhteismetsänä jakaa yhden neliömetrin osiin ja myydä halukkaille. Myös monet vakaalla pohjalla olleet kuhmolaisyritykset jatkoivat toimintaa ja kehittyivät. Työ Kuhmolaisessa on ollut etuoikeus. Nuoria kannattaa kannustaa ja tukea myös jatkossa. Kuhmoon virtaa tavaraa verkkokaupoista ja rahaa maailmalle. Sieltä on löytynyt rauhaa elämän eri tilanteisiin. Minun mielestäni se on asiaan kuuluva. Onneksi Kuhmo Oy:n kehittäminen Lauri Nakarin johdolla onnistui, vaikka metsien suojelu toikin ylimääräisiä haasteita. helmikuuta 2016 ”Etsikää joku satraappi, joka saa tämän järjettömän hankkeen (Metsäkirkon rakentaminen) pysäytettyä heti. Haikeasti kohti uutta Kolumni Martti Huusko martti.huusko@slpmedia.fi Kirjoittaja on Kuhmolaisen päätoimittaja Kyllä. Sain reilut 26 vuotta sitten mahdollisuuden toimia Kuhmolaisen päätoimittajana Tero Keräsen, Eero Jalavan, Matti Piiraisen ja Esa Vallin työn jatkajana. Pian päättyy osaltani syksyllä 1989 alkanut jakso Kuhmolaisen päätoimittajana. Gallup: Tarvitaanko Kuhmossa Metsäkirkkoa sotamuistomerkiksi. Paavon pitäisi olla tiukkana, että urakkatarjous pitää, eikä laskutustuntien määrä lähde liitoon. Tämä pitää paikkansa myös paikallislehtityössä. Satanen olisi sittenkin parempi. Kuhmon tärkein luonnonvara metsä mukaan juhlintaan Pääkirjoitus 12.2.2016 Päätoimittaja Martti Huusko Puh. En ole perehtynyt asiaan, mutta en näe estettä
Le Coq GREIPPILONKERO 4,7% 0,33l 12-pack 4,06 l, sis. pantit 1,80, hinta voimassa 1.6.2015 alkaen PACK 12 Libero Teippija Housuvaipat 30-88kpl/pkt 0,10-0,28/ kpl 17 € 17 € 17 € Perjantaina 12.2. 3,69 pkt (7,38 kg) PAKETTIA 3 Ben&Jerrys JÄÄTELÖT 500ml 7,98-9,98 l, myös Core, Creek ja Mini Mix 4x100g Lisää mahtavia Superpäivien tarjouksia kaupassamme! 9 95 9 95 Pack 9 95 Coca Cola 0,33l 15-pack sekä Bonaqua 0,33l 24-pack 0,95-1,56 l, sis. ellei toisin mainita Tavallista parempi Ruokakauppa KUHMO Palvelemme MA-PE 8-21, LA 8-18, SU 12-18 Palvelutiskimme palvelee ma-to 9-17, pe 9-18, la 9-15 Tuore KIRJOLOHI kokonaisena Suomi/ Ruotsi -14% Etu K-Plussa-kortilla Atria Takuumurea naudan sisäja paahtopaisti Suomi, palana 9 95 9 95 kg 9 95 Vital MEHUJUOMAT 1l 0,99 l Juhla Mokka KAHVI 500g 6,33 kg ilman korttia tai yks. 040 829 8890 Tarjoukset voimassa PE-SU 12.-14.2. pantit 2,25-2,40 17 88 17 88 Pack 17 88 A. Perjantaina 12. helmikuuta 2016 – KUHMOLAINEN 3 KUHMO, Torikatu 24, puh. Hyvärisen Leipomon konsulentti Maanantaina 15.2. 0,49 prk (2,45 kg) ERÄ! 1 99 1 99 rs/ps 1 99 Perunat 5kg 0,40 kg Suomi Passion 3kpl/150g Kolumbia Pirkka Vihreä rypäle 500g 3,98 kg, Etelä-Afrikka Pirkka tumma rypäle 400g 4,98 kg, Etelä-Afrikka ERÄ! HEDELMIÄ ja VIHANNEKSIA 99 99 prk 99 PURKKIA 10 2 50 2 50 erä 2 50 LISÄÄ HINTASUPERIA! OSTA JA SÄÄSTÄ. Rajoitus 1 erä/ talous. Porokylän Leipomon konsulentti 9 50 9 50 erä 9 50 3 99 3 99 kpl 3 99 PAKETTIA 2 Rajoitus 2 kalaa/ talous 4 99 4 99 kg 4 99 -48% Etu K-Plussa-kortilla Valio maustetut JOGURTIT 200g 1,25 kg ilman korttia tai yks
Tiistaisessa kirkkovaltuustossa Jorma Piirainen teki esityksen Rakennus Kemppaisen tarjouksen hyväksymisestä, jota Matti Ryynänen kannatti ja muistutti, että remontilla on kahden vuoden takuu. Kohde on tuotantonsa vastikään Kuhmossa aloittaneen Elementti Sampo Oy:n ensimmäinen toimitettava kohde. Tilaelementtiteknologiaa käytettäessä huoneistot rakennetaan muuttovalmiiksi tehtaalla. Lisäksi todettiin väistötiloissa työskentelevien ihmisten olevan tyytyväisiä ja oireilemattomia. Urakan laskenta-aika jäi lyhyeksi, mikä saattoi Paavo Mäntymäen mukaan vaikuttaa tulleiden tarjousten vähäiseen määrään. Tarjouskilpailun mukaisten urakkatarjousten pyytäminen ja sitten hylkääminen ei ole leikin asia, totesi Jorma Piirainen. Sen mukaisesti kirkkovaltuustolle esitettiin, että tarjousta ei hyväksytä, koska Sisäilmakeskuksen suosituksen mukaisesti oletuksena oli, että korjaustenkaan jälkeen osa henkilöstöstä ei todennäköisesti voisi työskennellä seurakuntakeskuksessa. – On selvästi epävarmaa, mitä remontilla saadaan aikaiseksi. Voi tulla eteen sekin, että tässä on tehty iso virhe, totesi Jaakko Mikkola. Seurakuntakeskuksen kellaritilojen korjausta varten lähetettiin kokonaisurakkatarjouspyynnöt rakennusliikkeille. Tehdas sijaitsee Kuhmossa Kantolan puuteollisuuskeskittymässä. Sillä olisi pitänyt saada talo kuntoon. Neuvostossa päätökseksi äänestyksen jälkeen tuli poikkeava kannatettu esitys Timo Kyllösen päätösehdotuksesta. – Miten ne eroavat toistaan, kun toinen on puolet kalliimpi kuin toinen, ihmetteli muun muassa Kirsi Virtanen. Vaarana olisi joutua maksamaan 50 000 euroa uhkasakkoa Aluehallintovirastolle, mikäli korjauksia ei tehtäisi heinäkuuhun mennessä. – Plus sen lisäksi, jos urakkatarjous hylätään, niin kuin kirkkoneuvosto esittää, on Rakennus Kemppaisella mahdollisuus vaatia vahingonkorvausta urakkatarjouksen hylkäämisestä ilman pätevää syytä. – On hienoa päästä hyödyntämään paikallista kainuulaista puuta toiminnassamme, Juntunen sanoo. Kainuun sote rakennuttaa Rajavartioston alueelle Kajaaniin nelikerroksisen hoivakodin. Hän myös muistutti, että ongelmallisten tilojen kapseloinnin kustannukset olisivat myös selvästi korkeammat kuin korjausten tekeminen. Elementti Sampo sai tilauksen Kajaanista Jari Appelgren on aloittanut työt Elementti Sammolla. Ryhtyykö se rönsyilemään uutta remonttia. Rakennusaika työmaalla lyhenee, koska rakennus tehdään pääosin tehtaalla. Valtuustossa esitettiin mielipiteitä myös lisätutkimusten tekemiseksi. Lisäksi on määritetty ne työt, mitä remontti sisältää. Ne rahat olisi ihan tyhjään pantu. Kohteen elementtien valmistus alkaa Kuhmossa helmikuussa 2016. Jorma Piiraisen kannatettu esitys Rakennus Kemppaisen tarjouksen hyväksymisestä voitti äänestyksen saaden 12 ääntä, kun taas 11 äänesti tarjouksen hylkäämisen puolesta. Massiivipuurakenteiden elementtitoimittajista on Elementti Sammon tuotantojohtaja Erkki Salmirinteen mukaan ollut pulaa. Jo tästä voi tulla ero. Rakennusliike Halonen Oy:n urakkatarjous oli 234 500 euroa ja Rakennus Kemppainen Oy:n 102 672 euroa. Hän myös ihmetteli sitä, että onko Suomi sellainen maa, että tulee sakko, jos ostaja päättää olla ostamatta. Rakennus Kemppaisella on tällä hetkellä Kuhmossa kuitenkin työmaa, mutta Rakennusliike Halonen joutuisi perustamaan uuden. Päätökseen edettiin pitkän keskustelun ja äänestyksen tuloksena tiistaina. Hinnan perusteella ei voi sanoa, että tekeekö toinen paremmin tai huonommin, Jorma Piirainen huomautti. Puheenjohtaja Tuomas Kettunen lupasi heti alussa tulossa olevan historiallisen kokouksen ja kirkkoherra Timo Suutari komppasi. Tuhkakeskiviikon hengessä Seurakuntakeskuksen korjaa Rakennus Kemppainen Elementti Sampo Oy toimittaa CLTtasoelementit Kajaaniin Rajamiehentielle uuteen hoivakotiin. Rakennusliike Halosen toimitusjohtaja Jarmo Juntusen mukaan puukerrostalo tuo rakentamiseen uusia mahdollisuuksia. Määräaikaan mennessä tuli kaksi tarjousta, joista halvinta eli Rakennus Kemppaisen tarjousta esitettiin kirkkoneuvostossa hyväksyttäväksi tammikuussa. Juha NeuvoNeN. Elementti Sammon tavoitteena on työllistää 50 henkilöä vuoden 2017 alussa. Tarjousten huomattava suuruusero herätti myös ihmettelyä kirkkovaltuutettujen keskuudessa. Elementti Sammon tehtaan toinen vaihe valmistuu keväällä 2016. Alueella tuotetaan entuudestaan saha-, höylä-, hirsi-, ikkunaja CLTtuotteita. helmikuuta 2016 Jarno Hiltunen jarno.hiltunen@slpmedia.fi Kirkkovaltuusto hyväksyi Rakennus Kemppaisen tarjouksen seurakuntakeskuksen korjaustöistä. Näin ollen myös kosteudenhallinta paranee, kun rakennus saadaan säältä suojaan nopeasti. Seurakunnan talouspäällikkö Paavo Mäntymäki totesi eron voivan selittyä monella tavalla. 4 PUHEENAIHEET KUHMOLAINEN – Perjantaina 12. – Urakkatarjousten taakse en voi katsoa. – Vastustan remonttia. – Tuhkakeskiviikko ja alkava katumuksen ja paaston aika käyvät hyvin siihen tunnelmaan, mistä keskustelua nyt tullaan käymään. – Kyseessä on kohtuullisen pieni urakka, tiedä kuinka kiinnostuneita rakennusliikkeet olivat siitä. Pääurakoitsijana toimii Rakennusliike Halonen Oy ja elementtitoimittajana Elementti Sampo Oy. Juntusen mukaan CNC-työstämällä tehtävät CLT-aihiot ja elementit ovat mittatarkkoja ja vakioidut työvaiheet erittäin tehokkaita paikalla rakentamiseen verrattuna. Laskuvirhettä tuskin on tehty. Kaksi miljoonaa on jo pantu remonttiin. Nyt on tutkimuksen paikka, totesi Jaakko Mikkola. Toisessa vaiheessa valmistetaan tilaelementtejä. Kuopion Sisäilmakeskus on todennut, että remonttia ei kannata tehdä ja luotan näihin asiantuntijoihin. Rakennuksen kantavat rakenteet ovat massiivipuista CLT:tä. Elementtiasennuksen toimittaa Rakennussauma Komulainen Ky
Yhtiön taloudellisena tavoitteena on kattaa kiinteistöjen hoitokulut perittävillä vuokrilla. Tasalyhennykset suoritettaisiin puolivuosittain 30. Aloitti toimintansa tammikuussa 2015, kun kaupunki yhtiöitti kaukolämmön siirto -liiketoimintansa . Päätösehdotuksena oli, että kaupunginhallitus jatkaisi Kuhmon Lämpöenergialle myönnetyn 250 000 euron suuruisen käyttöpääomalainan laina-aikaa. Yhteisverkko ei ole teleoperaattori, vaan sen verkkoon pääsee joko DNA:n tai Soneran asiakkuuden kautta. Yrityssampo on Kuhmon kaupungin tytäryhtiö, joka rakentaa, rakennuttaa, hallinnoi ja vuokraa kiinteistöjä Kuhmossa toimiville teollisille ja kaupallisille yrityksille. Hinnan nousuun vaikutti lähinnä puurakenteinen meluvalli. Perjantaina 12. Yhteisverkko laajenee Kainuuseen keväällä Yhteisverkon rakentamisprojekti käsittää tukiasemien asentamisen yli 2000 mastoon. Suurempiin rakennusten korjauskuluihin yhtiö tarvitsee kuitenkin konserniemon tukea. Jaakko Mikkola puolsi lisätutkimusten tekemistä. Kuhmon Lämpöenergia Oy:lle myönnetyn luoton laina-ajan jatkamisen käsittelyn kaupunginhallitus siirsi seuraavaan kokoukseen. Yhtiön kassatilanne ei kuitenkaan mahdollistanut takaisinmaksua. Kaupunginhallitus jätti työryhmän pohdittavaksi sankarivainajien nimien esiin tuomisen. Siitä rakennustyö etenee kohti Kajaania ja eteläistä Kainuuta niin, että Sotkamo ja Kuhmokin olisi tehty jo toukokuun loppuun mennessä. . Se vastaa uuden, yhteisen matkaviestinverkon rakennuttamisesta Pohjoisja Itä-Suomen alueelle. Jaa-ääniä tuli 8 ja ei-ääniä 2. Nimien piti tulla melumuuriin. Jarno Hiltunen Jarno Hiltunen jarno.hiltunen@slpmedia.fi Kuhmon kaupunginhallitus päätti jättää hankehakemuksen Elävä Kainuu Leaderille Metsäkirkon suunnittelua ja toteutusta varten. Velkakirja on allekirjoitettu joulukuussa 2014 Marjatta Kurvinen marjatta.kurvinen@slpmedia.fi Suomen Yhteisverkko rakennuttaa tänä keväänä matkaviestinverkkoa Kainuuseen. Muutetun päätösesityksen mukaan kaupunginhallitus edellytti Metsäkirkon melumuurin rakentamisesta luopumista ja kustannusten karsimista. Sen uudet 2G-, 3Gja 4G-verkkoyhteydet kattavat puolet Suomen pinta-alasta. Lainan takaisinmaksuaika olisi viisi vuotta ja takaisinmaksu suoritettaisiin vuoden 2020 loppuun mennessä. Hän ei kuitenkaan uskalla luvata, että jokaiseen mahdolliseen käyttöpaikkaan saataisiin kaikkia tyydyttävät yhteydet. helmikuuta 2016 – KUHMOLAINEN 5 Jorma Piirainen ajoi pontevasti seurakuntakeskuksen korjausta kirkkovaltuuston kokouksessa tiistaina. Kustannusarvion piti olla 70 000 – 80 000 euroa, mutta se kohosikin noin 140 000 euroon. Päätökseksi tuli kaupunginjohtajan muutettu päätösehdotus. Jyrkänkoskelle Metsäkirkon yhteyteen on suunniteltu melumuuri, koska tiellä menee jatkuva liikenne.. Kyseinen DNA:n ja TeliaSoneran yhteinen matkaviestinverkko parantaa kuuluvuutta ja tuo 4G-yhteyksiä myös taajaman ulkopuolisille alueille. Kuhmossa rakentaminen ajoittuu viikoille 20 – 21. Yhteisverkko on jo toteuttanut lähes koko Lappiin nopeat 4G-yhteydet. – Yleinen kuuluvuus paranee merkittävästi ja 4G-verkko laajenee käytännössä kaikkialle, missä on nyt joko meidän tai Soneran matkapuhelinverkko, sanoo DNA:n radioverkkojohtaja Jarkko Laari. Puheenjohtaja esitti suoritettavaksi nimenhuutoäänestyksen, joka hyväksyttiin yksimielisesti. Ei äänestivät Antti Komulainen ja Unto Kyllönen. Khl piti kustannusarvion 70 000 eurossa Metsäkirkko menetti meluvallinsa Fakta Kuhmon Lämpöenergia Oy . Yhtiön olisi pitänyt maksaa velka takaisin kaupungille kokonaisuudessaan joulukuun loppuun 2015 mennessä. Talvisotamuistomerkiksi tarkoitettu Metsäkirkko herätti keskustelua Kuhmon kaupunginhallituksessa.Tuolloin Antti Komulainen esitti Unto Kyllösen kannattamana, että hankkeesta luovutaan. Suomen Yhteisverkko on DNA:n ja TeliaSonera:n perustama yhteinen verkkoyhtiö. Ensimmäisenä verkko rakennetaan Ylä-Kainuuseen esimerkiksi Suomussalmelle viikoilla 15 – 17 eli huhtikuun puolivälissä. – Kuuluvuuskartassa tulee aina olemaan joissakin paikoissa aukkoja, arvioi Laari. Syynä olivat kohonneet kustannukset, sillä Metsäkirkon kustannusarvio kaksinkertaistui alkuperäisestä. Kuhmon kaupungin sataprosenttinen tytäryhtiö . Vuoden 2016 korjauskuluiksi on arvioitu 45 000 euroa. Kaupunki myönsi yhtiölle käyttöpääomalainaa 250 000 euroa . Yhteisverkko jopa monikymmenkertaistaa tiedonsiirtonopeuksia Pohjois-Suomen alueilla. Kuhmon Lämpöenergian hallitus teki tammikuussa 2016 päätöksen, jonka mukaan esitti Kuhmon kaupungille käyttöpääomalainan lainaajan jatkamista. Jaa äänestivät: Heikki Heikkinen, Minna Karjalainen, Tuomas Kettunen, Eija Komulainen, Marja-Stiina Suihko, Matti Pääkkönen, Kari Nikulainen ja Helena Kampman. . Kainuussa rakentaminen ajoittuu tähän kevääseen. kesäkuuta alkaen. Hanketta eteenpäin vievä työryhmä toivoi meluvallia, mutta kaupunginhallitus piti sitä liian kalliina. Ne, jotka kannattivat kaupunginjohtajan päätösesitystä, äänestivät jaa ja ne jotka kannattavat Antti Komulaisen esitystä, äänestävät ei. . . Kuhmon Yrityssampo Oy sai konserniavustusta 30 000 euroa, jonka verran sille oli kuluvalle vuodelle budjetoitu
Ylipalomies Mika Heikkinen ehdottaa, että auton lämmitys säädetään alemmaksi ja autolla liikkeelle lähdettäessä puettaisiin päälle sellainen varustus, että sillä tarkenee ulkonakin. Miten on, onko teillä minkälainen varustus autossa onnettomuuden varalta, Kuhmon 112-päivään osallistuneet Yrjö Piirainen ja Eero Heikkinen. Kun vastaanottavia kuntia on paljon, mikään yksittäinen kunta ei joudu kantamaan yksin liian suurta osaa vastaanotosta, vetoavat elykeskukset. Uusien kuntien lisäksi jo nyt pakolaisia vastaanottavia kuntia pyydetään lisäämään vastaanotettavien pakolaisten määrää. Rintasyöpäseulontoja järjestetään 50 – 69-vuotiaille naisille 20 – 26 kuukauden välein. 112-päivässä jaettiin tänä vuonna erityisesti liikenteeseen liittyvää tietoa. Loppuvuonna mammografiassa pystyi jo käymään myös Kuhmossa ja Suomussalmella, ja sama käytäntö jatkuu myös tänä vuonna, kertoo perhepalvelujohtaja Matti Heikkinen Kainuun sotesta. – Taskulamppu, köysilippu hinausta varten ja ensiapulaukku, aloittaa Yrjö Piirainen. Lämmintä varustusta pitäisi olla kaikkia autossa matkaavia varten, niin lapsille kuin vanhuksillekin. Eero Heikkiseltäkin löytyy myös ensiapulaukku. Ei ole kummallakaan, mutta Heikkinen arvelee, että ensiapulaukussa on avaruushuopa. Tällöinkin kunta on vastuussa kotouttamisesta. Mammografian ja synnynnäisten aineenvaihduntasairauksien lisäksi Kainuun sote järjestää myös kohdun kaulaosan syövän seulontoja 30 – 60-vuotiaille naisille viiden vuoden välein. Jos matkaan lähtee kevyillä vaatteilla, kolarin sattuessa tulee vilu. helmikuuta 2016 Marjatta Kurvinen marjatta.kurvinen@slpmedia.fi Nykyisin autot ovat niin lämpimiä, että liikkeelle tulee lähdetyksi pikkukengissä ja paitasillaan. Autoon kaiken varalta lämmintä mukaan Nykyajan autot ovat lämpimiä usein jo liikkeelle lähdettäessä. Raskaana oleville järjestetään varhaisraskauden yleinen ultraäänitutkimus, kromosomipoikkeavuuksien selvitys sekä ultraäänitutkimus vaikeiden rakennepoikkeavuuksien selvittämiseksi. Tutkimus tehdään vauvalle synnytyksen jälkeen sairaalassa. Pakolaisten aktiivinen vastaanotto eli kuntapaikkojen myöntäminen on kunnille vapaaehtoista. – Sitä lämmintä varustetta pitäisi olla autossa ainakin helposti saatavissa, jatkaa paloesimies Kari Kähkönen. 6 PUHEENAIHEET KUHMOLAINEN – Perjantaina 12. Kunnille esitetään yli tuhannen pakolaisen vastaanottamista. Myös huomioliivi olisi syytä olla mukana. – Ei sitä vaan osaa varautua, kun harvoin sattuu, sanoo Eero Heikkinen. Osa oleskeluluvan saaneista turvapaikanhakijoista muuttaa kuntiin myös itsenäisesti, vaikka kunta ei olisi tehnytkään päätöstä vastaanottaa pakolaisia. 112-päivänä paloauton viereen pystytetty teltta on yksi neljästä Kainuun pelastuslaitoksen käytössä olevasta ilmakaariteltasta, joita käytetään sekä kolariettä palopaikoilla, kertoo Mika Heikkinen. Siellä on varusteita painelastasta lähtien, ja Heikkisellä ensiapukurssikin käytynä. Kuntapaikan myöntävä kunta järjestää oleskeluluvan saaneiden pakolaisten vastaanoton, muun muassa asunnon ja huolehtii osaltaan kotouttamisesta suunnitelmallisesti alusta alkaen. Mutta onko lämmintä vaatetta. Sekä Mika Heikkinen että Kari Kähkönen huomauttavat myös siitä, että mukana kannattaa olla sellaiset välineet, että saa renkaan vaihdetuksi ja että myös osaa sen vaihtaa. Puukko on kyllä mukana, sanoo Yrjö Piirainen. Autossa ei välttämättä ole edes mukana lämpimiä varusteita. Ely-keskus korvaa kunnille pakolaisten vastaanotosta koituvia kuluja. Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun ely-keskukset toivovat, että kunnat tulisivat laajasti mukaan vastaanottotyöhön. Mika Heikkinen muistuttaa, että ensiapulaukku olisi hyvä olla autossa mukana, samoin joku valon lähde, kuten taskulamppu. A Ei sitä vaan osaa varautua, kun harvoin sattuu." Eero Heikkinen eläkkeellä oleva linja-autonkuljettaja 112-päivässä Koko Kainuun mammografiaeli rintasyöpäseulonnat järjestettiin viime vuonna alkuvuoden ajan Kajaanissa, mistä Kainuun sote sai paljon kielteistä palautetta, kun mammografiaan jouduttiin ajamaan pitkiä matkoja. Alueella tarvitaan ely-keskusten mukaan nyt paljon uusia kuntia mukaan vastaanottotoimintaan. Kuhmossa päivä järjestettiin torstaina No-Pan Autolla. Ne eivät sisälly valtakunnalliseen seulontaohjelmaan, mutta sosiaalija terveysministeriö on suositellut tekemään ne kaikille Suomessa syntyville lapsille. – Ennen oli minullakin lapio, mutta eipä ole enää. Nykyautoissa ei ole enää vararenkaita vaan varusteet, joilla renkaan saa tilapäisesti paikatuksi. Myös käsisammutinta suositellaan mukaan auton varustukseen. Ely-keskukset tarjoavat pakolaisia Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun ely-keskukset ovat lähettäneet alueen kuntiin kirjeen, jossa esitetään kunnille vastuujakoa alueelle sijoitettavien pakolaisten vastaanottamisessa. Mammografiaa taas myös Kuhmossa. Ely-keskusten tiedotteessa todetaan, että jos kuntapaikkoja ei saada, pakolaisten ainoa mahdollisuus on muuttaa kuntiin itsenäisesti. Hän kertoo joskus sattuneensakin tien päällä paikalle, jossa auto on hyytynyt ja auton matkustajat palelluksissa, kun kunnon varusteita ei ole ollut mukana. Ei hyvä, sanovat pelastajat. Ely-keskusten tehtäviin kuuluu neuvotella kuntien kanssa oleskeluluvan saaneiden turvapaikanhakijoiden ja kiintiöpakolaisten sijoittamisesta. Uusiakin seulontoja alkamassa Kainuun sote-yhtymässä aloitetaan keväällä 2016 synnynnäisten aineenvaihduntasairauksien seulonnat. Kainuun soten hallitus hyväksyi keskiviikkona seulontojen järjestämisessä noudatettavat periaatteet ja yleiset ohjeet. Hänellä on autossa myös pieni lapio, monitoimityökalu, puukko ja pieni kirves
On makuupussisetti ja avaruuslakana, sekä hiittipussi, jonka voi laittaa vaikka onnettomuuden uhrin kainaloon lämpöä antamaan. Esitys soveltuu erinomaisesti näkövammaisille. 08 6155 2244 ti-pe klo 16.30-19. helmikuuta 2016 – KUHMOLAINEN 7 S-PANKIN PALVELUNEUVOJA LA 13.2. Tavoitteena on tehdä Suomesta Euroopan turvallisin maa. Älä aja ohi ojaanajaneesta! Nykyään on yhä yleisempää, etteivät tielläliikkujat pysähdy tarkistamaan tilannetta, jos näkevät esimerkiksi ojaanajaneen auton. Esimerkiksi ojassa olevan auton katolle voi laittaa varoituskolmion tai sitoa antenniin huomioliivin. Pelastuslaitoksella on itsellään monenlaista varustetta onnettomuuteen joutuneen auttamiseksi. klo 18 ja la 20.2. 655 0095 Palvelemme: ma-la 8.30 – 21, su 12 – 21 H E I K U R A 5 90 Possun ULKOFILE kg 4 90 Nauta-sika JAUHELIHA kg 5 99 TULPPAANI 7 kpl/kimppu 2 kimppua Yksittäin 3,50/kimppu 6 90 Porsaan KYLJYKSET kg 2 99 4 00 HK SININEN LENKKI 500-580 g (3,45-4,00/kg) Aino KERMAJÄÄTELÖT 900 ml (4,43/l) 3 99 kpl pkt Hyviä K-Plussakorttitarjouksia ExTRAPALvILEIKKELEET 300-400 g (7,48-9,97/kg 2 pkt Hyvää Ystävänpäivää!. 112-päivää vietetään eri puolilla Suomea joka vuosi helmikuun 11. 112-päivä . 112-päivänä paloauton viereen pystytetty teltta on yksi neljästä Kainuun pelastuslaitoksen käytössä olevasta ilmakaariteltasta, joita käytetään sekä kolariettä palopaikoilla, kertoo Mika Heikkinen. Pitää vähintään pysähtyä ja olla hätäkeskuksen päivystäjälle silmänä ja korvana. Kajaani Infon lipunmyynti 08 6155 2555 ma-pe klo 9-16.30. Lämminhenkisen näytelmän pääosassa ja kapellimestarina itse Riku Niemi! Perustuu kirjan Sotaromaani-versioon eli ”sensuroimattomaan” Tuntemattomaan sotilaaseen. 112-päivänä järjestetään tapahtumia, joiden tavoitteena on kiinnittää ihmisten huomio vahinkojen ja onnettomuuksien ennaltaehkäisemiseen. Tapahtumajärjestäjinä toimivat eri turvallisuustoimijat yhdessä. . Musiikin säestys Jari Rättyä. Perjantaina 12. klo 18, la 13.2. PIKKU PRINSSI Antoine de Saint-Exupéry. . klo 14. päivänä. Ensi-ilta 13.4. – Meidän ensisijainen tehtävähän on auttaa ihmisiä, sanoo Mika Heikkinen. Ensi-ilta la 20.2. KLO 10-15 KAINUUNTIEN S-MARKETISSA S-PANKKI.FI Liput 25-5 e. Ryhmät 044 7100 454 ja 044 7100 350. Kähkönen vakuuttaa, etteivät kolariautot sillä tavalla räjähtele kuin elokuvissa. Hänellä on kaksi suositusta: Ojaanajaja voisi jättää jonkun merkin autoon, että siitä on lähdetty hakemaan apua. Marjatta Kurvinen www.kuhmolainen.fi Koulukatu 22, p. ja ke 17.2. Toisaalta ohiajajan olisi aina syytä pysähtyä tarkistamaan, onko ojassa olevassa autossa ketään sisällä ja miltä tilanne muuten näyttää. . Palava auto on tietysti eri asia. . 112-päivä muistuttaa myös hätänumerosta 112 ja siitä, että numero toimii kaikissa EU-maissa. Kolariautoa ei ole syytä pelätä. Varoituskolmio on autoissa pakollinen. He voivat vain soittaa hätänumeroon ja kertoa, että siellä ja siellä on auto ojassa. Yhteinen laulu ja musiikkihetki ti 16.2. Telttaan saa lämpimään patjoille jopa kymmenen ihmistä. Kahvila avoinna. Dramatisointi ja ohjaus Juha Luukkonen. – Telttaa otetaan onnettomuuspaikoille hyvin matalalla kynnyksellä mukaan, kertoo Kähkönen. Palopaikalla telttaa voidaan käyttää myös omaisuuden suojaamiseen. esityksen jälkeen vietämme pienen yhteisen lauluja musiikkihetken esiintyjien kanssa. klo 14, pe 19.2. NIIN KUIN TAIVAASSA Kay Pollakin elokuvaan perustuva musiikillinen draamakomedia. Ääniteatteria perin kummallisesta maailmasta. Parin vuoden ajan Kuhmossa on ollut käytössä myös ilmakaariteltta, jonka pelastuslaitos saa pystyyn parissa minuutissa ja lämpimäksi varttitunnissa. . 112-päivänä puhutaan arjen turvallisuudesta ja siitä, miten jokainen voi osaltaan huolehtia turvallisuudesta. Teatteritalon lipunm. . . – Pelastuslaissa on auttamisvelvoite. RAKKAUDESTA Musiikillinen kudelma rakkaudesta, sen rotkoista, vuorenhuipuista ja tienristeyksistä. Lisää: www.kajaaninteatteri.. PELASTETAAN ÄITI Satunäytelmä perheen pienimille Seuraavat esitykset pe 12.2. – Meille tulee sitten hälytys ja voidaan joutua tarkistamaan auto, joka on ollut ojassa jo pitkään ja sieltä on lähdetty hyvässä järjestyksessä hakemaan apua, kertoo Kari Kähkönen. Suosittelemme 3-8-vuotiaille
Juice Leskisen, Hurriganesin, Pelle Miljoonan ja Mikko Alatalon. Perjantain semifinaalin 1. osasta tiensä jatkoon selvitti 110 laulajaa. Paikallislehden tehtävänä Timo Kyllönen näkee palvelujournalismin. Lauantain semifinaali huipentui finaaliin, johon valittiin jokaisen sarjan kymmenen parasta laulajaa. osassa. Kuhmolaisen päätoimittajana aloitti Timo Kyllönen Martti Huuskon jäädessä eläkkeelle. Sinä aikana lehtiala on kokenut täydellisen myllerryksen. helmikuuta 2016 The Revenant: Meksikolaisohjaaja Alejandro González Iñárritu on ohjannut tositapahtumiin pohjautuvan elämäkertaja erämaadraaman 1800-luvun alun Yhdysvalloissa eläneestä turkismetsästäjä Hugh Glassista. Kyllönen metsästää kanalintuja. Ahtonen voitti viime syksynä Kuhmossa pidetyn Tangolaulun taitokisan. Love Records – Anna mulle Lovee la ja su 14.00, ti 18.00. Kuhmolaisella on entuudestaan hyvä ja vahva lukijakunta. Kyllösen harrastuksiin lukeutuu niin kalastus, metsästys kuin metsäpalstan hoitaminenkin. Asiasta päätetään yhdistyksen vuosikokouksessa 19. Puheenjohtajana Irma Merentie on ollut yhdistyksessä yli 20 vuotta eli siitä asti, kun yhdistys tätä edellisen kerran pohti lakkauttamista. – Usko täytyy olla itsellä ja itse tuoda elinvoima kuntaan. Markku Uhlbäck voitti jälleen Markku Uhlbäck Martti Huusko ja Timo Kyllönen ottivat vastaan kutsuvieraita ja yhteistyökumppaneita päätoimittajan vaihtotilaisuudessa Neljässä Kaesassa keskiviikkona. Kyllönen painottaa, että Kuhmon ja kuntien elinvoimaisuus yleensäkin määritellään kunnan sisältä käsin. Oman yhdistyksen taival loppumassa Marjatta Kurvinen marjatta.kurvinen@slpmedia.fi Kuhmolaissyntyinen, nyt Kuopiossa asuva Markku Uhlbäck on jälleen voittanut laulukilpailun. Love Records – Anna mulle Lovee: Toimittaja Atte Blom, säveltäjä Otto Donner ja rumpali Christian Schwindt perustivat viisi vuosikymmentä sitten vaihtoehtoista musiikkia tarjonneen Love Recordslevyyhtiön. Tiedonvälityksen nopeutuminen digitaalisuuden ja internetin myötä tuo omat haasteensa toimittajille. Lehden kuuluu tarjota kiinnostavaa lukemista kaikille ryhmille monipuolisesti. – Se on ollut erittäin lämmin niin työyhteisön kuin asiakkaidenkin keskuudessa. Onpa hän joskus nuorempana käynyt jänismetsälläkin. Paperilehti on vahva, mutta myös verkko on tärkeä ja sitä kehitetään paperilehden rinnalla. Myös Uhlbäck on voittanut muutama vuosi sitten samaisen Tangolaulun taitokisan. Meidän täytyy rohkeasti vetää kotiinpäin. Verkkoja katiskakalastus sekä vetouistelu vievät hänet vesille. Hän kilpaili Wanhan tanssimusiikin sarjassa. Kuhmo merkitsee Timo Kyllöselle ennen kaikkea kotia. Nuorempia jäseniä ei yhdistys ole saanut houkutelluksi ainakaan aktiivitoimintaan mukaan. helmikuuta. Pajakkakinossa: The Revenant pe, ma ja ke 18.00, la ja su 16.00. Kaatuneitten Omaiset ja Sotaorvot yhdistyksen vuosikokous 19.2. Merentien äiti oli sotaleski ja aikanaan Kuhmon yhdistyksen rahastonhoitaja. – Lukijan on löydettävä lehdestä kaikki tärkeä tieto siitä, mitä paikkakunnalla tapahtuu. Tämä on perusasia lehden tekemisessä. Tällöin nopeassa työtahdissa korostuu täsmällisyyden, lähdekriittisyyden ja tiedon tarkistamisen tärkeys. Tunnemme monien kanssa jo entuudestaan, ja toivottavasti minua on myös helppo lähestyä. Alkukarsinnat seuraaviin Kultakurkku-karaoken, Suomen Kärkikaraoken ja Kimppakaraoken -loppukilpailuihin ovat jo käynnissä. 8 ELÄMÄNMENO KUHMOLAINEN – Perjantaina 12. Uskon, että tässä on helppo sopeutua tekemään hyvää yhteistyötä sidosryhmien ja lukijoiden kanssa. Harmaakarhun raatelema ja metsästystovereiden hylkäämä Hugh (Leonardo DiCaprio) vaeltaa yli kolmensadan kilometrin erämaataipaleen ja etsii petolliset metsästäjäkaverit käsiinsä. Lisäksi kilpailussa oli Wanha tanssimusiikki -sarja, jonka voitti Tuulia Silfver Jyväskylästä ja iskelmäsarja, jonka voitti Pirkko Hautamäki Kälviältä. Juoksemista harrastavan Kyllösen saattaa sulan maan aikana nähdä viilettämässä luontopoluilla. Kyllönen korostaa, että paikallislehden ja lukijoiden suhde on hyvin henkilökohtainen. Perjantaina Kuhmolaisessa on avoimet ovet.. Kyllöseltä on viime aikoina kysytty, miltä Kuhmon näyttää. – Saivat houkutelluksi minut silloin puheenjohtajaksi eikä siitä tehtävästä meinaa päästä eroon, Merentie kertoo. Tätä suhdetta pitää vaalia. Usein koko perhe on yhdessä luonnonhelmassa. – Tämä on synnyinseutua. Olen maatalon poika Jyrkänkylältä. – Me ollaan kohta kaikki yli 80-vuotiaita, niin kuin minäkin, kertoo Merentie. Vaihtoehtoisen ja kaupallisesti marginaalisen musiikin tarjoajana yhtiö teki tunnetuksi mm. DiCaprion lisäksi nähdään Tom Hardy, Domhnall Gleeson ja Will Poulter. Yhdistyksen jäsenistä enää harva on kaatuneitten omaisia, esimerkiksi leskiä tai sisaruksia. Suomen Kärkikaraoke 2015 -lopputapahtuma pidettiin viime viikonloppuna Saarijärvellä. Kaikki muut Kainuun kunnissa toimineet vastaavat yhdistykset ovat jo liittyneet Kainuun Sotaorpoihin. Tenna Talvi-Pietarila ojentaa Timo Kyllöselle mustaa valkoisella -t-paidan. – Minulla on perukan pojan kuviot taustalla. Kuhmolaislähtöinen Teemu Ahtonen ylsi myös loppufinaaliin. Nyt voitto tuli Suomen Kärkikaraoke -kisasta, jonka nykyiskelmäja pop-rock-sarjan Uhlbäck voitti. Luonto on tärkeä siellä viihtyvälle erämiehelle. Vuonna 1979 toimintansa päättänyt yhtiö tuotti lähes 400 LPlevyä. Mieleen muistuvat lapsuuden kaukalopallopelit kyläkoulun kaukalossa. Niin ovat myös Kaatuneitten Omaiset ja Sotaorvot -yhdistyksen hallituksen jäsenet ikääntyneitä. – Paikallislehti on lukijoille henkilökohtainen, tuttu ja turvallinen asia. Sanomalehtikentässä Kuhmolaisella on vahva asema, koska se on Kyllösen mukaan ainoa aidosti paikkakunnalla läsnä oleva tiedotusväline. Syynä oman toiminnan lopettamiseen on yhdistyksen puheenjohtaja Irma Merentien mukaan jäsenistön ja yhdistyksen toimihenkilöiden ikääntyminen. Päätoimittajan tehtävistä eläkkeelle jäävällä Martti Huuskolla on takanaan yli 26 vuotta paikallislehti Kuhmolaisessa. Silloin päätettiin vielä jatkaa. He ottivat toisistaan mittaa lauantaipäivänä käydyssä semifinaalin 2. Vastaanottoa uuteen tehtäväänsä Kuhmolaisessa hän kuvaa myönteiseksi. Myös sotaorpojen porukka alkaa ikääntyä. Kaatuneitten omaiset voivat liittyä Kainuun Sotaorpojen yhdistykseen kannatusjäseniksi. Kilpailuun kutsuttiin yli 900 laulajaa, jotka olivat selvittäneet tiensä jatkoon vuoden 2015 alkukarsinnoista. Jäseniä on nyt runsaat 40. Elokuva legendaarisesta levy-yhtiöstä Jarno Hiltunen jarno.hiltunen@slpmedia.fi Kuhmolaisen uuden päätoimittajan Timo Kyllösen on ollut helppo tulla töihin kotikonnuilleen. – Luonto on latautumisen ja virkistäytymisen paikka, Kyllönen luonnehtii. Paikallislehti on lukijalle henkilökohtainen Marjatta Kurvinen marjatta.kurvinen@slpmedia.fi Kuhmon Kaatuneitten Omaiset ja Sotaorvot -yhdistystä ollaan liittämässä Kainuun Sotaorvot -yhdistykseen. Jos kuhmolaisetkin siihen liittyvät, voivat he osallistua Kainuun yhdistyksen järjestämille retkille ja hengellisille päiville. klo 13 Tarinatuvalla
Puolisoja leskijäsenten yhteenlaskettu määrä liitossa oli 9 500. – Monista asioista voi olla erilaisia mielipiteitä ja näkemyksiä. helmikuuta 2016 – KUHMOLAINEN 9 Päätoimittajan vaihtotilaisuus pidettiin Neljässä Kaesassa keskiviikkona, jolloin SLP-kustannuksen toimitusjohtaja Tenna Talvi-Pietarila toivotti tervetulleeksi Kuhmolaisen uuden päätoimittajan Timo Kyllösen ja kiitti Martti Huuskoa työstä Kainuun lehtien hyväksi. Suutarin lista oli nimeltään Kansankirkon rakentajat, jolta Suutari meni läpi ainoana, ja Mikkolan lista Yhteisellä matkalla, jolta Mikkola meni läpi vertausluvultaan järjestyksessä kolmantena. . Hiippakuntavaltuuston pappisedustajaksi on valittu kirkkoherra Timo Suutari ja maallikkoedustajaksi psykologi Jaakko Mikkola Kuhmosta. Lisäksi Kuhmolainen on toiminut vuosia toimittajien ”kasvattiseurana” rekrytoimalla toimitusharjoittelijoita riveihinsä. Minusta on ollut mukava nähdä, että Kalevalan kuntoutuskodin ja muiden toimintojen kautta veteraanit ovat saaneet ansaitsemansa hoidon, hoivan ja elon ehtoon. Muun muassa Timo Kyllösen ja Kainuun Sanomien päätoimittajan Markus Pirttijoen ura on alkanut Kuhmolaisesta. Järjestön tavoitteena on pitää huolta sotainvalideista sekä heidän puolisoistaan ja leskistään. Tero Keränen perusti Kuhmolaisen vaimonsa Eevan kanssa 1959. Kajaanista valittiin pappisedustajien vaalissa valtuustoon Nuusa Parkkinen ja maallikkoedustajaksi Edustajia hiippakuntavaltuustoon Timo Hurskainen. Kuhmossa kahdeksan sotainvalidia Kuhmosta on valittu kaksi edustajaa hiippakuntavaltuustoon. . Eikä tämä tilanne ole muuttunut miksikään. Kun puolisojäsenet otetaan mukaan, niin suhde on 500 euroa per jäsen. Työskenteli aikaisemmin Nurmeksessa ja Valtimolla ilmestyvässä Ylä-Karjalassa taittavana toimittajana. – Juoruille haluttiin panna stoppi ja kertoa, mitä oikeasti tapahtuu. Vaalit toimitettiin tiistaina helmikuun 9 päivänä 2016. – Eläkkeelle jääminen mahdollistaa elämisen vapaammin, omien halujen ja aikataulujen mukaan, ilman hallintoon ja henkilöstöön liittyvää vastuuta. Kajaanista pappisedustajaksi valittiin Aila Kemppainen. Veljesliiton taseen mukainen omaisuus vuoden 2014 lopulla oli noin 7,2 miljoonaa euroa. Liiton tasolla sotainvalidien vuosittainen poistuma pieneni viime vuoden 20,2 prosentista 19,4 prosenttiin. Sotiemme veteraanit ovat erityisesti olleet lähellä Martti Huuskon sydäntä. Maallikkoedustajien vaalissa on äänioikeus kirkkovaltuustojen, kirkkoja seurakuntaneuvostojen jäsenillä. Sotainvalidien Veljesliitto käyttää varoja tarkan suunnitelman mukaisesti, jotta järjestö voi tukea jäseniään loppuun asti. Perjantaina 12. Kun hän tuli Kuhmoon, talvisodan alkamisesta tuli pian kuluneeksi 50 vuotta. Veljesliitto sekä aktiivinen kenttä ovat sitoutuneet jatkamaan sotainvalideista huolehtimista. . Kuhmosta ei ole kirkolliskokouksessa nyt edustajia. helmikuuta kello 10 – 14, jolloin lukijat voivat tavata sekä uutta että vanhaa päätoimittajaa. Toiminnan loppuminen on otettu huomioon myös liiton varojen käyttöä suunniteltaessa. Tärkeiksi asioiksi itselleen Huusko listaa Suomen itsenäisyyden, johon liittyvät asiat ovat Kuhmossa hyvin edustettuina; yrittäjyyden, sillä se on pohja, josta kaikki lähtee; yhteisöllisyyden ja pyrkimyksen ymmärtää toisia. Sotainvalidien Veljesliiton jäsenmäärät on saatu piireistä vuoden lopussa 2015. – Emme aio jäädä eläkkeelle sanan varsinaisessa merkityksessä. Martti Huusko jakoi osaamisensa ja päätoimittajuutensa parhaimmillaan kolmen Kainuun paikallislehden kesken. Puheessaan Talvi-Pietarila totesi Huuskolla olleen ison roolin siinä, että Alma Median aikoinaan ostettua Kainuun lehdet, paikallislehdet pääsivät omaan yhtiöönsä, jolloin niitä myös kehitettiin omina yksikköinään. Sotainvalidien Veljesliitto on vuonna 1940 sotainvalidien itsensä perustama veteraanija vammaisjärjestö. Lisäksi valtuustossa on pappisedustajana kolmaskin kainuulainen, kirkkoherra Esa Oikarinen Paltamosta. – Se oli ensimmäinen hetki, kun veteraaneille ja lotille todella annettiin arvo, jonka he ansaitsivat. . He olivat havainneet, että Kuhmossa tarvittiin joku välittämään paikallista tietoa. Koulutus: filosofian maisteri . Suunnitelmissa on perustaa yritys, jonka toiminta liittyy viestintään, markkinointiin ja konsultointiin. Jarno Hiltunen Jarno Hiltunen jarno.hiltunen@slpmedia.fi – Vuoden vaihteessa Kuhmossa sotainvalideja oli jäsenenä kahdeksan ja puolisojäseniä 31, kertoo Sotainvalidien Veljesliiton Kainuun piirin toiminnanjohtaja Juha Huttunen. Myös tietoteknisessä kehityksessä Tenna Talvi-Pietarila kertoi Martti Huuskon olleen edelläkävijän. Fakta Timo Kyllönen . Syntynyt Kuhmossa 27.1.1980 . Toimittajien kasvattiseura – Kun tulin Kuhmolaiseen, käytössä oli paperitaitto ja lähes kaikki tehtiin manuaalisesti. Kaikkiaan Veljesliitossa oli vuoden 2016 alussa jäsenenä 3 170 sotainvalidia. Perjantaina Kuhmolaisessa on avoimet ovet. – Olet tehnyt töitä yrittäjäasenteella, työajoista välittämättä. Tämä tekee noin 1 840 euroa sotainvalidia kohden. Uusi Kuhmolaisen päätoimittaja. Maallikkoedustajia ei kirkolliskokoukseen nyt Kainuusta valittu. Pappisedustajien vaalissa on äänioikeus hiippakunnan papeilla ja lehtoreilla. Tärkeimmät uutiset ovat luettavissa internetistä jos ei minuuteissa niin ainakin tunneissa. Sotainvalidien Veljesliitto suunnittelee jatkavansa toimintaansa vielä 2020-luvun alkupuolelle asti. – Onnekseni pelastit minut, uunituoreen kustantajan ja lupauduit luotsaamaan rautaisella ammattiotteella näitä kahta lehteä, Sotkamolehteä ja Kuhmolaista siihen asti, että löysimme lehdille arvoisensa päätoimittajat. Martti Huusko jää eläkkeelle, mutta hänellä ja vaimollaan Tuulikilla ei ole tarkoitus levätä laakereillaan. Ennen uutiset paukutettiin lehteen tiistaiksi ja perjantaiksi. Heitä oli vuoden lopussa 205. Tulokset olivat vielä torstaina tarkistamattomia.. Samalla valittiin myös kirkolliskokousedustajia. Harrastuksia kalastus, metsästys, metsäpalstan hoito ja juokseminen Martti Huusko ja Timo Kyllönen ottivat vastaan kutsuvieraita ja yhteistyökumppaneita päätoimittajan vaihtotilaisuudessa Neljässä Kaesassa keskiviikkona. Uusi aika oli kuitenkin jo ovella: tuloaan tekivät digitaalisuus, värikuvat ja 1990-luvun lopulla internet. – Nykyään lehteä tehdään täysin digitaalisesti tässä hetkessä. Perhe: vaimo ja lapsi . Kukaan muu ei paikallisesti kerää ja jalosta tietoa niin kuin paikallislehti ja sen toimittajat. . Kuhmolaisessa on avoimien ovien päivä perjantaina 12. Sotainvalidien puolisoja leskijäsenten määrä oli alueella suurempi. Alunperin Huuskon piti jäädä eläkkeelle jo viime kesänä. Varat on tarkoitus käyttää sotainvalidien vielä eläessä. . Niistä voi kuitenkin rakentaa hyvän kokonaisuuden, kun muistetaan kunnioittaa toinen toista. Luvuista käy ilmi, että Kainuun piirin alueella oli elossa vielä 112 sotainvalidia
Näyttelijät korostavat, että tällaisena aikana, jolloin nettiympäristö tarjoaa vääränlaista kuvaa maailmasta, lapsille ja nuorille täytyy puhua asioista niiden oikeilla nimillä. – Silloin emme osanneet arvata näin rajua yhteiskunnan muutosta. . Hän paljastaa, että nyt nähdyn näytelmän käsikirjoitus sai alkunsa jo vuonna 2013, kun pakolaiskriisistä ei ollut mitään aavistusta. . Puolituntinen näytelmä on pian ohi, ja näyttelijät istahtavat lavan reunalle kertaamaan Tie Your Camelin teemoja. A Jos nuoret eivät ymmärrä näytelmän sanomaa, he ottavat munat ja tomaatit esiin ja sanovat, että painukaa muualle. Teatteri Taimine on kiertueteatteri. Läpi puolituntisen näytelmän kantaa teema vapaudesta ja vastuusta: kaikki, mitä teemme tai jätämme tekemättä, vaikuttaa yhteiskuntaan, kuten Stömbergin roolihahmo kiteyttää. Asioista ei pidä tehdä monimutkaisempia, vaan puhua suoraan. – Me olemme aidosti kiinnostuneita näytelmien kohderyhmistä, haluamme puhua heidän kieltään ja puolustaa heidän näkökulmiaan tässä koko ajan vaativammassa maailmassa, Wentzel sanoo. – Jos nuoret eivät ymmärrä näytelmän sanomaa, he ottavat munat ja tomaatit esiin ja sanovat, että painukaa muualle. . Tie Your Camelin on käsikirjoittanut ja ohjannut Tove Appelgren. . Perustettu vuonna 2002. Molemmilla on kypärämyssyt päässä, ja valtavat tutit ovat vuoroin suussa, vuoroin kädessä. CG Wentzel kertoo, että näytelmien aiheet nousevat nuorten maailmasta, kiertueilla käydyistä keskusteluista ja vinkeistä. Taimine tuottaa näytelmiinsä liittyen materiaalia, joiden avulla aiheiden työstämistä voi jatkaa. Tällä kertaa se herätteli nuorten ajatuksia vastuusta ja vapaudesta. . helmikuuta 2016 Kainuuntie 103, 88900 Kuhmo, p. Menossa on Teatteri Taiminen näytelmä Tie Your Camel, joka kertoo aikuiseksi kasvamisen kipukohdista, valinnoista ja vastuun ottamisesta. Tie Your Camel muodostaa trilogian yhdessä Piece of Caken ja True Love Sucksin kanssa. . Vakavia asioita huumorin avulla Fakta . Jos aikuiset eivät ymmärrä, he ajattelevat, että tämä on suurta taidetta. Timo Kyllönen. Toisella heistä suunnitelma on selvä yliopistokoulutusta myöten, toinen taas tuhertaa itkua siitä, kun ei pääse vielä edes pois pinnasängystä. Timo Kyllönen timo.kyllonen@slpmedia.fi Kaksi aikuista miestä keskustelee Tuupalan salin lavalla siitä, mitä heistä tulee isona. . Muina keskeisinä aiheina näytelmässä ovat vihan ja pelon lisääntyminen, väkivalta sekä erilaisuuden hyväksyminen. Silloin, kun miehet eivät esitä vauvoja, he ovat aikuisia, luolamiehiä tai Punahilkka ja susi. Tuottaa uutta draamakirjallisuutta. Se voi tuntua vaikealta, mutta se kannattaa. klo 10 – 14 Tervetuloa tapaamaan uutta ja vanhaa päätoimittajaa sekä muuta henkilökuntaa. Esitykset pääosin kaksikielisiä, kielinä suomi ja ruotsi. – Nuoret myös arvostavat sitä. Näyttelijät CG Wentzel ja Mikael Strömberg vaihtavat näytelmän edetessä rooleja lennosta. Esimerkiksi Tie Your Camel on tarkoitettu yläkoululaisille ja lukiolaisille, osa näytelmistä myös alakoululaisille, tarhaikäisille ja lasten vanhemmille. . CG Wentzel (vas.) ja Mikael Strömberg sanovat, että he haluavat puhua nuorille niin kuin ihminen ihmiselle eikä niin kuin aikuinen lapselle. Hän korostaa, että saadakseen viestin menemään perille nuorille täytyy puhua niin kuin ihminen ihmiselle, ei niin kuin aikuinen lapselle. Teatteri Taiminella on hyvin rajattu kohderyhmä. Kiertueteatteri Taimine piipahti Kuhmossa. Se myös tehoaa, Wentzel sanoo. Aihe ei voisi olla ajankohtaisempi tämän päivän Suomessa, CG Wentzel sanoo. . Kohderyhmänä lapset ja nuoret. Jos taas aikuiset eivät ymmärrä, he vain vetäytyvät tuolissaan taakse ja ajattelevat, että tämä on suurta taidetta. 010 665 9012 ilmoitukset.kuhmolainen@slpmedia.fi Kuhmolaisessa vietetään avoimien ovien päivää pe 12.2. Kahvitarjoilu. . . 10 ELÄMÄNMENO KUHMOLAINEN – Perjantaina 12
Muista ystävääsi LEHTILAHJALLA Näin tilaat: Tarjous on voimassa 15.2.2016 saakka kotimaan talouksiin, joissa ei ole voimassa olevaa tilausta. (08) 652 0127 Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2016! Meiltä laadukkaat Seppälän joulutähdet! Ystävänpäivänä avoinna klo 11-14. Piirrän pahviin sydämen, kauniin, herkän, punaisen. Sulle ystäväni annan sen kera lehden läheisen. 652 0155 ma-pe 9-17 la 9-13 Euran sydän Ystävälle ovh. Soita tilauksesi 010 665 9012 Puhelun hinta 0.088 €/min. klo 12 – 15 Kaesan Kotileipomon vieressä, Kainuuntie 87 KIRPPISPÄIVÄ Tervetuloa ostoksille! Kaesan Kotileipomosta Herkutteluhetkiin! Tuplaleivos kahdella haarukalla 5 € 2 kaakaota 6 € Avoinna su 14.2. – 20.2. Perjantaina 12. 040-540 9262 www.pajakkakino.net Kainuuntie 88, p. 2 kk nyt vain 24€ Kampanja: 15YST2 3 kk nyt vain 36€ Kampanja: 15YST3 Tekee arjesta juhlan tää, kun muistaa hyvää ystävää. Kainuuntie 86, Kuhmo Kainuuntie 108, p. Leena (norm. 43,50€) Tällä kupongilla 2 € alennus ystävänpäivän pääsylipusta! 1 kuponki/lippu Rajakatu 56 p. Meiltä lahjat ystävälle. Sähköpostilla: asiakaspalvelu.kuhmolainen @slpmedia.fi Mainitse myös kampanjatunnus. Tilausehdot osoitteessa: www.kuhmolainen.fi/asiakaspalvelu. Mansetin Ystävänpäivätarjous NOJATUOLIT ja mekANIsmITUOLIT TArJOUshINTAAN Koristetyynyt Muista ystävää 14.2.! p. su 14.2. Hyvää Ystävänpäivää! t. 39,. 29€) (norm. Kukat, kortit, suklaat ym. helmikuuta 2016 – KUHMOLAINEN 11 Tekstiviestillä: lähetä viesti KUH TILAA (väli) KAMPANJATUNNUS sekä nimesi, osoitteesi ja lahjan saajan nimi ja osoite numeroon 17192 Viestin hinta on 0,85 €. klo 12 – 16. 6520 533 -20 % Tarjoukset voimassa 12
– Ei sää sääreen tartu, Ritva Leppänen naurahti. Osallistujamäärästä näkee, että tapahtumat ovat perheille tärkeitä, Pulkkinen sanoi. Ei ihminen elä ainoastaan leivästä, vaan jokaisesta sanasta, joka lähtee Jumalan suusta, oli Jeesuksen vastaus Paholaiselle. Erityisen mukavana touhuna mieleen oli jäänyt mäenlasku. Hänelle tuli nälkä ja sen kiusaaja tiesi. Kirjastokoiratoimintaa on useissa kirjastoissa, myös Kainuun kirjastoissa muun muassa Kajaanissa ja Suomussalmella. – Olen tosi onnellinen, että perheet tulevat, kun järjestämme toimintaa. Jarno Hiltunen jarno.hiltunen@slpmedia.fi Liukujaiset on luvassa seurakuntakeskuksessa ystävänpäivänä 14. Ajatuksena on, että esimerkiksi lukemista opettelevat lapset voivat opetella ääneen lukemista koiran avulla. Samaa mieltä oli kaupungin starttipajan ohjaaja Miia Karppinen. 12 ELÄMÄNMENO KUHMOLAINEN – Perjantaina 12. Hän ymmärsi mitä sielunmurhaaja haluaisi. – Aikuiset aina valittavat säästä, mutta täällä on ollut tänään tosi hyvä meininki. Satutuokiossa kuullaan vaihtelevasti satuja, runoja ja loruja erilaisista aiheista. Rohkenemmeko tunnustaa Isän Jumalan edessä, etten voittanut kiusausta vaan lankesin. Sanan valossa on turvallista kulkea ja seurakunnan kokouksissa saamme kokea PyhänHengen yhteyttä. Jeesus oli itse kaikessa kiusattu niinkuin mekin, kuitenkin ilman syntiä. Meidänkin tulee päivittäin ruokkia itseämme Jumalan sanalla joka on Elämän leipää. Kaupunki ja seurakunta järjestivät laskiaisriehan nyt toista kertaa. Kaverikoiria lasten satutuokiossa kirjastolla Emilia Pulkkinen jututti nuotiopaikalla Elina Leppästä ja hänen rattaissa istunutta Peetu-poikaansa. – Siellä ei tarvitse istua hiljaa penkissä, vaan saa olla aidosti lapsi ja liikkua, jos siltä tuntuu. Jeesus tahtoisi tulla ystäväksi meille kaikille, emmehän tahdo torjua Hänen kutsuaan. Tuokion pituus on noin 20 minuuttia, jolloin kaikki – myös kaverikoirat – rauhoittuvat kuuntelemaan tarinointia ja uppoutuvat sadun maailmaan. Hän oli paastonnut ja rukoillut neljäkymmentä päivää. Myynnissä on makkaraa, paahtomaissia ja hattaraa. Se myös kannatti, sillä Kyllösen laskujen mukaan pelkästään perhepäivähoitajia ja lapsia tuli Kalevalaan linja-autokyydeillä yli 60. Timo Kyllönen timo.kyllonen@slpmedia.fi Nuotiomakkaran tuoksua, lasten kikatusta, liukkaita mäkiä ja lumileikkejä, siinä olivat tiistaisen laskiaisriehan keskeiset elementit. Tiistaipäivän lämmin sää pehmensi mäet ja muut ulkoilualueet paikoitellen sohjoksi asti, mutta se ei laskiaisriehan kulkua haitannut. – Lapset ovat saaneet laskea mäkeä, käydä kasvomaalauksessa ja syödä pullat ja juoda mehut. Kaverikoiratoiminnassa huomioidaan osapuolten turvallisuus ja mukavuus yhteistyössä alan ammattilaisten kanssa. Sanasta saamme uskon vahvistusta ja voimaa koetusten keskellä. Jeesus tunsi kiusaajan houkutukset. Kuhmon kirjasto järjestää kaverikoiratapaamisia kerran kuukaudessa satutuokion yhteydessä nyt keväällä. Seurakuntakeskuksessa voi osallistua erilaisiin kilpailuihin, arpajaisiin ja onnenpyörän pyöritykseen. Jeesus voitti kiusauksen muuttaa kivet leiviksi, eikä Hän kumartunut vihollisen eteen maailman aarteita saadakseen. Vain Hän voi meitä kiusattuja auttaa. Kirkon pihalla voi laskea mäkeä omalla liukurilla. Lapsityöntekijät auttavat, jos lasten kanssa tarvitaan apua, Pulkkinen vinkkasi. Liukujaiset ystävänpäivänä. Kalevalan hiihtokeskuksen parkkipaikan nurkassa lumivuorella leikkivät Topi, 5, ja Emma, 4, tiesivät, kuinka laskiaisesta otetaan ilo irti. Nuotiopaikalla makkaraa paistanut Ritva Leppänen kertoi tulleensa tapahtumaan tyttärensä Elina Leppäsen ja tämän lasten Nuutin, 3, ja Peetun, 1, kanssa. Liukujaiset seurakuntakeskuksella su 14.2. Kuhmon seurakunnan ja Kuhmon Hanka-Marttojen yhdessä järjestämä tapahtuma alkaa kello 11. Eivät ensimmäiset ihmiset paratiisissa, Aatami ja Eeva, voittaneet kiusaajan houkutuksissa, vaan lankesivat syntiin. Meidän tulee uskossa turvautua tähän Raamatun sanaan: ”Jos me tunnustamme syntimme, on Jumala uskollinen ja vanhurskas, Hän antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä.” Sunnuntaina vietämme ystävänpäivää. – Koen, että näistä tapahtumista molemmat osapuolet saavat jotakin, Karppinen sanoi. Hän ennakoi, että seurakunta ja kaupungin nuorisotyö voivat jatkossakin tehdä yhteistyötä myös muiden ikäryhmien kuin pikkulasten kanssa. Ritva Leppänen oli mielissään tapahtumien järjestämisestä lapsille. Hyvä tapahtuma ja hyvä olosuhteet, Kyllönen summasi. Jeesus tunsi Raamatun kirjoitukset ja Jumalan Sanalla Hän kumosi Saatanan houkutukset. Miia Karppisen mukaan starttipaja innostui yhteisen tapahtuman järjestämisestä sen vuoksi, että myös sille on tärkeää tehdä yhteistyötä lapsiperheiden kanssa. Hän tunsi Jumalan Sanan varoitukset eikä langennut vihollisen houkutteleviin tarjouksiin. Siksi ystävyyttä kannattaa vaalia tarkoin. klo 17.30. Jeesus kärsi ristinkuoleman meidän puolestamme. Jeesus, kiusausten voittaja Hartaus Reijo Pulkkinen Kirjoittaja on Kainuun kansanlähetyspiirin puheenjohtaja. helmikuuta 2016 S unnuntain evankeliumissa kerrotaan Jeesuksesta joka oli yksin erämaassa. Hän itse suihki tapahtumassa suksilla paikasta toiseen jänikseksi pukeutuneena. Topi oli laskenut Pohjolan talon viereisestä isosta mäestä pulkalla ja liukurilla ja syönyt makkaraa. Luotettava, uskollinen ystävä on Jumalan antama kallisarvoinen lahja. helmikuuta. Kirkolla alkaa kello 10 perhekirkko, kello 12 nuorten veisuuhetki ja kello 13 talviolympialaiset. Kuhmolainen toimitus.kuhmolainen@slpmedia.fi Kirjastossa voi nyt tutustua kaverikoiriin lasten satutuokioiden yhteydessä. Mehua saa ilmaiseksi. Ohjelmaa on myös kirkolla. Meillä on kuitenkin puolustaja Jumalan edessä, Jeesus, Jumalan Poika. Jeesus, vaikka oli Jumalan poika, oli ihminen niin kuin sinä ja minä. Tapahtuman alussa on mahdollista ensin tutustua kaverikoiriin, jonka jälkeen alkaa yhteinen satutuokio. Ohjelmaa myös kirkolla alkaen klo 10 perhekirkolla. Yksikään meistä ei ole sen jälkeen voinut selvitä lankeemuksitta. Tavoitteena oli seurakunnan johtavan lastenohjaajan Emilia Pulkkisen mukaan matalan kynnyksen tapahtuma, jonne on helppo tulla. Kaupungin perhepäivähoidon ohjaaja Riitta Kyllönen kertoi, että perhepäivähoitajien toivomuksesta hiihtokeskukseen järjestettiin kuljetus. Hän piti erityisesti Kalevalan alueen hyvistä mäenlaskumahdollisuuksista. Kahvilasta löytyy laskiaispullaa, kahvia ja teetä. – Minä tässä kiipeilen ja lasken sikin sokin, Emma tuumasi lumivuoren päältä. Mahdollisuus lisäksi mönkijäajeluun ja kasvomaalaukseen. A Rohkenemmeko tunnustaa Isän Jumalan edessä, etten voittanut kiusausta. Kaverikoiranohjaajat voivat vierailla koiriensa kanssa esimerkiksi kouluissa, kirjastoissa, päiväkodeissa ja erilaisissa tapahtumissa. Myynnissä on myös hernekeittoa ja jauhelihakeittoa. Päivässä mukana ovat myös pupu ja karhu. Syytön sovitti meidän syntisten ja monien kiusausten keskellä elävien rikkomukset. Ensimmäinen kaverikoiratapaaminen Kuhmon kirjastossa on tiistaina 16.2. Matalan kynnyksen tapahtuma Emma (vas.), Eero, Topi ja Mira nauttivat laskiaisriehasta tiistaina Kalevalan hiihtokeskuksessa. Kennelliiton kaverikoiranimikkeen alla toimivat koirakot toimivat samojen käytänteiden ja ohjeiden mukaisesti. Liukujaisten tuotto menee yhteisvastuukeräykseen. Lasten ilo tarttuu itsellekin, iloitsi karhun asussa tapahtumassa liikkunut Karppinen. klo 11 – 15. Lisäksi löytyy myyjäispöytä. Kajaanissa voi varata lukuajan koiralle. Kaverikoiratoiminnan lähtökohtana on, että kohtaamistilanteesta nauttivat ja saavat hyvän mielen kaikki osapuolet: asiakas, koiranohjaaja ja koira. Emilia Pulkkinen lähetti lapsiperheille toivomuksen, että perheet tulisivat yhtä runsain joukoin myös perhekirkkoihin
Kyllönen * 28.10.1946 Kuhmossa † 05.02.2016 Kuhmossa Lämmöllä muistaen omaiset ja ystävät ”Kotirannan tuolla nään, kauniin, kirkkaan määränpään. 040 747 9403. Ti 16.2. noutopöytä . ruoka-annokset . Kansanlähetyksen kautta (muistotili Kuhmon osuuspankissa FI41 5177 0020 0969 76). Klo 18-20 DONKKIS Big Night 7-14-vuotiaille srk-salissa. 11:00 Jumalanpalvelus, Veijo Grönholm. klo 11 – 18 Koulukatu 13-15 (Erikoishammasteknikko J.K. Perjantaina 12. Klo 11-15 LIUKUJAISTAPAHTUMA Yhteisvastuukeräyksen hyväksi srk-keskuksen ja kirkon sisätiloissa sekä pihaympäristössä. Lämmin kiitos osanotosta. Klo 10 PERHEKIRKKO Kuhmon kirkossa (l: Suutari, s: Hakulinen, k: Gogolev). Kuhmon seurakunta Rakkaamme Hilja Liisa POLSO o.s. Nukketeatteria, musiikkia, kilpailuja, opetusta, toimintaa ja arvontaa. isä, äiti ja Henna. Pirjo Juntunen Sotkamosta kertoo maailmanlaajuisesta Hanna-työstä. Kiittäen ja kaivaten Airi Terttu Tarja ja Tapio Martta-sisko perheineen lastenlapset ja lastenlastenlapset sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu läheisten ja ystävien saattamana. tilat) ”GOODIS” Aasialainen makuelämys… Tervetuloa ruokailemaan tai kirppikselle! Lisätietoja 050 572 4420 . Unilukkarista. Muistotilaisuuteen ilmoittautuminen viimeistään 21.2.2016, puh. Siellä rakkaani mua odottaa, väsynyt sydän levon saa. Rakas äitimme, mummumme ja isomummumme Saimi TERVO o.s. Keskiviikko 17.2. Onnea nuorekkaalle 50-kymppiselle. kasvisruokaa . Maanantai 15.2. (08) 617 2371 l www.kuhmonseurakunta.fi Kirkkotie 6-8 1. Rakkaamme Lauri Paavo HIRVILAHTI * 18.08.1934 Kuhmo † 09.01.2016 Kuhmo Emme nähneet kun silmäsi sulkeutui, emme hyvästiä sanoa saaneet. Yaroslav Malko ja Andrei Sergeinko kertovat Ukrainan seurakuntaverkoston avustusja päihdetyöstä, sekä sotalapsiprojektista. Lämmöllä muistaen Hilja Eija, Ari, Katja, Tiina ja Henri Päivi, Olavi, Mikko ja Kati Jouni, Iina, Joona ja Niklas sukulaiset ja ystävät Siunattu läheisten läsnä ollessa. Su 21.2. Miesten raamattupiiri osallistuu Ukraina-iltaan. – 17.2. Mukana vieraita Ukrainasta. Toivottaen vaimo, tyttäret ja vävypojat + muu suku p. Pe 19.2. 18:00 (huom.) JUMALA VOI! Timo ja Hanna Puustelli. Rajakatu 56 p. Vapaa pääsy! Isosia tarvitaan jo klo 17.30 alk. Tervetuloa! Timo Kyllönen Emilia Pulkkinen jututti nuotiopaikalla Elina Leppästä ja hänen rattaissa istunutta Peetu-poikaansa. Klo 18 Ikolan pappilassa NAISTENILTA. klo 18 KUHMO RUKOILEE -ilta Kuhmon helluntaiseurakunnassa. Lämmin kiitos osanotosta. 13:00 Hartaushetki, ruokailu ja ruokajakelu. Huomaa näytäntöajat! Tervetuloa! Käteismaksu! Pe, ma, ke 18.00 La ja su 16.00 12 Oscarin ehdokas! La ja su 14.00, ti 18.00 1h 50min RAVINTOLAPÄIVÄ ja KIRPPIS su 21.2. 040-540 9262 www.pajakkakino.net Elokuvat 12. Tervetuloa! Kuhmon yhteislukio Wanhojen tanssit HELLUNTAISEURAKUNTA Rajakatu 5 www.kuhmonhelluntaisrk.net Su 14.2. Adressien asemasta pyydämme tukemaan Hiljalle rakasta lähetystyötä Ev.lut. Ei täältä kauniimmin lähteä vois, kuin hiljaa nukkua pois. Sinne armon aallot vie, yhä valkenee vain tie. koko ohjelma pe 5.2. suolaista ja makeaa . Heikkinen * 30.10.1922 † 19.01.2016 Kun kuuntelee tuulen huminaa on kuin rakkaamme saapuisi kertomaan: mulla koti on uusi ja kaikki hyvin, miks’ kuljette silmin kyyneltyvin. klo 18.30 Liput 8 € aik./5 € lapset alle 12 v. Nyyttäri-pisteeseen voi tuoda pientä naposteltavaa. Kuhmo-talolla pe 19.2. 18:00 Yhteiskristillinen Kuhmo rukoilee -ilta. Kevyt kulkea on yhdessä siellä, ei tuskia tunneta Taivaan tiellä. Kts. myös erikoisruokavalio Kiitos muistamisesta ja Hyvää Ystävänpäivää! Eine Polvinen P. Armon meri se on.” Hilja siunataan Kuhmon siunauskappelissa 26.2.2016 kello 12.00, minkä jälkeen muistotilaisuus Kuhmon seurakuntakeskuksessa. Kuvan pellavapää 15.2. Kahvitarjoilu. vuosia täyttää, vauhtia ja tarmoa vielä riittävän näyttää. 18:00 Äijäilta (alakerrassa). Aluksi kahvit ja arvontaa lähetystyön hyväksi. Rukouspalvelua. helmikuuta 2016 – KUHMOLAINEN 13 Emma (vas.), Eero, Topi ja Mira nauttivat laskiaisriehasta tiistaina Kalevalan hiihtokeskuksessa. 010 665 9012, asiakaspalvelu.kuhmolainen @slpmedia.fi Tilattu lehti luetaan! Paljon Onnea 4-vuotiaalle Mikaelille 14.2.2016 T. Klo 18 UKRAINA-ILTA srk-keskuksessa. Mukana vieraita Ukrainasta. paastonajan sunnuntai 14.2. Tervetuloa! Naisten raamattupiiri osallistuu naisteniltaan. Ke 17.2. Tiistai 16.2
– Maanantaina oli muutaman ensityönnön jälkeen aivan viimeisenä. Sotkamoon ja Suomussalmeen verrattuna hinta on vain vajaat kolmannes ja Kajaaniin verrattuna vielä edullisempi. Kuvassa myös joukkuekaverit Paavo Vesterinen, Sakari Matikainen ja ankkuri Seppo Väisänen. Petri Koivisto oli hiihtoonsa tyytyväinen ja iloitsi muun joukkueen kanssa kultamitalista. – Vuosien aikana olen jäänyt MMlähdössä vain kaksi kertaa ilman mitalia. Merkille pantavaa on, että Rai-Ta Sport Oy:n toimittama Optium joustokaukalo on ensimmäinen Jääkiekkoliiton sääntöuudistuksen vaatimukset täyttävä kaukalo koko Kainuussa, selvittää Piirainen. Hänen edelleen kiilasi viisi suomalaista. Heimo Piirainen arvioi, että jäähallilla ollaan asennuvalmiita toukokuun alussa. Näin jääkiekkoväki vastaa osaltaan yli puolesta uudistamiskustannuksista. Kuhmon Jäähalli Oy:n toimitusjohtajana Heimo Piirainen antaa kiistosta kaupungille hyvästä yhteistyöstä. Torstain 45 kilometrin perinteisen kisassa Petri ei yltänyt aivan mitalille vaan sijoitus oli kuudes. Veteraanien MM-kisoista on tullut Eero Väisäselle vuosien myötä kauden tärkeä huipennus. MM-kulta viestistä Martti Huusko martti.huusko@slpmedia.fi Kuhmon Jäähalli Oy:ltä on juuri lähtenyt tilaus, jolla se hankkii Kuhmon jäähalliin uuden joustokaukalon. Työtä helpottaa merkittävästi se, että Rai-Ta Sport Oy toimitti myös pari vuotta sitten peruslaatan, jonka päälle uusi kaukalo varusteineen asennetaan. Uudistuksen yhteydessä vaihtoaitiot siirtyvät katsomon vastakkaiselle puolelle ja toimitsija vastavasti katsomon alle. Nyt halliyhtiö panostaa tulevaisuuteen ja hankkii Kuhmoon uuden joustokaukalon. veteraanien MM-kisojen kultamitalista. Mitali tuli joukkueella Paavo Vesterinen, Eero Väisänen, Sakari Matikainen ja Seppo Väisänen. Petri Koivisto lähti omalle vapaan osuudelleen vapaalla tyylillä. Martti Huusko. Suomen joukkue, jossa hiihtivät Jussi Hytönen, Veikko Hietaoja, Timo Hämäläinen ja Ilmo Pulkkinen, hävisi Italialle 2.15,4. Tässä sarjassa sijoittui hopealle Venäjä lähes 40 sekuntia Suomen takana ja kolmanneksi Norja. 14 URHEILU&LIIKUNTA KUHMOLAINEN – Perjantaina 12. Kolmas oli Norja, joka hävisi Suomelle yli kolme minuuttia. – Jäähalliyhtiö on osaltaan vienyt toimintaa hallissa eteenpäin hankkimalla äskettäin pari uutta kuivauskaappia, lisäkatsomon ja kovaääniset. Masters World Cup: Petri Koivistolla kultaa tuoneen viestin jälkeen kaikki mitalin värit kasassa. Voittoon hiihti Esa Mursu. Kisapäivä käynnistyy kello 9 ja palkintojenjako on kello 15. helmikuuta 2016 Martti Huusko martti.huusko@slpmedia.fi Kuhmon Kivan veteraanihiihtäjä Eero Väisänen iloitsi keskiviikkona jo 40. Näin Petrillä on Vuokatista kultaa, hopeaa ja pronssia. Uusi joustokaukalo tykötarpeineen eli suojaplexeineen, aitioineen ja mattoineen asennetaan mahdollisimman pian jään sulattamisen jälkeen. Kuhmon Kivan Eero Väisänen saavutti Vuokatin veteraanien MM-kisoissa viestissä 40. Näin palvelut ovat kehittyneet, huomauttaa Piirainen. Hän selviytyi viiden kilometrin lenkistä hyvin ja toi Suomen ensimmäisenä vaihtoon. Ankkuri Jari Kalliokoski saikin tehdä paineettoman hiihdon ja toi joukkueensa ensimmäisenä maaliin. Pronssille viestissä hiihti Ilmo Pulkkinen M06-sarjassa. Ilmo totesi, että tällä kertaa kaksi kärkijoukkuetta meni omaa vauhtiaan eikä Suomi pystynyt oikein haastamaan niitä. Jäähalliin joustokaukalo ensimmäisenä Kainuussa Kuhmon Jäähalli Oy:n toimitusjohtaja Heimo Piirainen on tyytyväinen halliyhtiön ja kaupungin yhteistyöhön. Mitali tuli myös torstain pitkällä perinteisen 30 kilometrin matkalla, kun Eero hiihti maaliin kolmantena pronssille Norjan Oddvar Vehusheloon ja Venäjän Petr Kuznetsovin jälkeen Ensimmäisiin MM-kisoihinsa osallistuva Kuhmo-Skin Petri Koivisto saavutti keskiviikkona M03-sarjan viestissä Suomen joukkueessa kultamitalin. Valitettavasti maanantaina mitali jäi saamatta voitelun epäonnistuttua. Jäähalliyhtiön ja kaupungin yhteistyön ansiosta hallivuorojen hinta on Kuhmossa huomattavasti alhaisempi kuin muualla Kainuussa. Kultamitalin ratkettua Eero Väisänen oli todella tyytyväinen, sillä maanantaina hänen hiihtonsa ja mitalitoiveensa menivät voitelun epäonnistumisen vuoksi. Tällä kertaa kaksi joukkuetta suoriutui 4x5 kilometrin viestissä huomattavasti suomalaisia nopeammin. Tälle vuodelle kaupunki on varannut 10 000 euroa jäähallin toiminnan kehittämiseen ja vuodelle 2017 40 000 euroa. Italia voitti reilun 11 erolla ennen Venäjää. Pystyin kuitenkin nousemaan lopulta viidenneksi, selvitti Eero. Hän osallistui MWC-kisoihin ensimmäisen kerran vuonna 1987. Olosuhteet Vuokatissa ovat muuttuneet melkoisesti. Suomen M03-joukkueen kultamitalijoukkue tyytyväisenä maalissa. Sään lauhtumisen vuoksi perinteistä mentiin liisterikelissä. – Jäähalliyhtiö halusi varautua vajaan 110 000 euron investoinnilla, että sarjapelit jatkuvat Kuhmossa myös vuoden 2017 alkaessa. Ilmo Pulkkinen M06-joukkueessa viestipronssille. MM-kisojen päätösmatkat eli vapaan tyylin pisimmät kilpailut hiihdetään perjantaina, jolloin Ilmo Pulkkinen starttaa 45 kilometrille. Kuvassa Petri Koivisto, Erik Holm, Jari Kalliokoski ja Mika Leinonen. kultamitalinsa. Eero Väisäselle jo 40. Keskiviikon viestissä voiteluongelmia ei ollut ja tasapainoisella esityksellä joukkue jätti toiseksi sijoittunutta Venäjää lähes 40 sekuntia. Jäähalliyhtiön toimitusjohtaja Heimo Piirainen on tyytyväinen siihen, että jo tässä vaiheessa voitiin hankkia uusi, sääntöjen mukaan vuodesta 2017 lähtien pakollinen joustokaukalo
KUHMO Kainuuntie 86, puh. helmikuuta 2016 – KUHMOLAINEN 15 Kuhmon Kivan Eero Väisänen saavutti Vuokatin veteraanien MM-kisoissa viestissä 40. 040 751 1749 titta.toivanen@slpmedia.fi www.sotkamolehti.fi Sanna Koivusalo, p. Haluathan mainontasi olevan: + KATTAVAA + TEHOKASTA + VAIVATONTA + EDULLISTA Lukijoita 52.000 kpl! Seuraavat teemat: TI 12.4. TeeMA AIneIsTopäIvä TI 23.2. Liikenne ja ajoneuvot TI 3.5. 040 587 2067 sanna.koivusalo@slpmedia.fi www.kuhmolainen.fi Eine Kotamaa, p. 050 329 8236, ma-pe 9-17, la 9-13 viikolla 8, ma – la 22. valmistuslisä 0,05 €/pmm sekä alv 24% Rakentaminen ja sisustaminen ti 1.3. 044 524 8717/Heikki Muistathan , että metsäveroilmoitus on annettava viimeistään 29.2. – 27.2. Iltapala Tilaisuus päättyy klo 20.30 TERVETULOA! Rajoitetun paikkamäärän ja iltapalan järjestämisen vuoksi ennakkoilmoittautuminen 19.2.2016 mennessä puh. Kuvassa myös joukkuekaverit Paavo Vesterinen, Sakari Matikainen ja ankkuri Seppo Väisänen. Kesäteatterit Hintoihin lisätään mahd. Haluttu ja siksi luettu Martti Huusko Suomen M06-joukkueen ankkurina hiihtänyt Ilmo Pulkkinen onnittelee sarjansa tuttua ja kovaa vastustajaa, tällä kertaa Italian joukkueen voittoon nostanutta Guido Masieroa. Piha ja puutarha TI 28.6. kultamitalinsa. Kolme lehteä! www.ylakainuu.fi Titta Toivanen, p. Sepänkatu 1 A 5, 75700 Valtimo, p. -50 % (ei koske Oriflamea ja kirpputoria) normaalihinnoista kaikki TUoTTEET Kuhmo-talon Pajakka-salissa tiistaina 23.2.2016 klo 18.30 OHJELMA Kuhmon Osuuspankki metsätilojen rahoittajana Hannu Kurkinen, toimitusjohtaja UPM Bonvesta metsätilat Riitta Väisänen, myyntipäällikkö Matti Huhtala, maankäyttöpäällikkö UPM Bonvesta sopimuskiinteistövälittäjien puheenvuoro Seppo Kairikko, Asuntoja Metsätori Oy Yrjö Heikkilä, Kainuun Metsävälitys LKV Kysymyksiä ja keskustelua. Perjantaina 12. 010 255 0523 tai kuhmo@op.fi METSÄILTA www.kuhmolainen.fi. Teemme sen puolestasi, tervetuloa käymään toimistollamme. 044 524 8715/Kaija, 044 524 8716/Vesa SOTKAMO Kainuuntie 3, puh. 050 315 5849 eine.kotamaa@slpmedia.fi Kysy tarjousta myös verkkopalveluistamme! Verkossa yli 20 000 kävijää viikossa. METSÄNOMISTAJA 2x42 (99x42 mm) 130 € 2x134 (99x134 mm) 258 € 3x134 (150x134 mm) 358 € 3x180 (150x180 mm) 391 € 5x180 (254x180 mm) 629 € Muut koot – pyydä tarjous! Esim
0500 160 029 Fysioterapiaja hierontapalvelut Päivi Pesonen Ky Jalkahoitoja Myös perusjalkahoidot. liukuovetja komerot . 8,28 snt/puh + 5,95 snt/min. 0600 398 300 Takseja www.kuhmontaksipalvelu.fi LVI-alan erikoisliikkeitä Täältä ilmoituksesi huomataan! Rakennusja kalustepalvelu Rautio Ky PALVELEE ALUEELLASI . 040 537 2930 l SAHATAVARAT l HÖYLÄTAVARAT l LISTAT l LEVYT l OVET l KESTOPUUT l IcOPAL-KATTOHUOVAT l YM. 040 722 3909 24 v. Appelgrén Myydään klapisirkkelin teriä P. (08) 655 7111 Väinämöinen 2, www.hyvinvointisampo.fi AA-ryhmä kokoontuu Keskiviikkoisin klo 19 ja sunnuntaisin klo 18. 086 521 343, 0400 185 359 Koulukatu 14, Kuhmo Puh. asennus p. keittiöremontit avaimet käteen palveluna . Kainuun Tietomikro Oy Myymälä 6530065 Huolto 044-5530064 Kainuuntie 85 Ma-Pe 9-17 Virusten / haittaohjelmien poisto Laajakaistaliittymät Huolto ja varaosat kaikkiin merkkeihin Puhelinliittymät Uudet tietokoneet ja oheislaitteet Puhelimet ja tarvikkeet a p u a P C h u o l l o s t a m m e Avoinna arkisin klo 9.00 – 16.30, Huoltotie 9 • Huoltoja tukipalvelu • Tietokoneja oheislaitemyynti Puh. kaikki sähköalan palvelut kotitalouksille ja yrityksille www.paikallis-sahko.fi suunnittelu, toteutus . 044 202 3958 Kainuuntie 88 II krs • 88900 KUHMO Koivukoskenkatu 15 L 3 • 87100 KAJAANI Tilija Tarkastustoimisto Ari Piirainen Oy • Tilintarkastukset • Kirjanpidot • Yritysjärjestelyt/sukupolvenvaihdokset • Perukirjat/perinnönjaot Koulukatu 13-15, Kuhmo eeva.komulainen@tilit.inet.fi www.tilieeva.fi p. Myös kotija laitoskäynnit Kinttupolku 19 A p. 655 2121, 040 506 2121 Rajakatu 52 Pitopalveluja K A H V I L A JUTTUA Annan Pitopalvelu K u h M o t a l o p. 0400 125 587 Petri p. 8,28 snt/puh + 17,04 snt/min. Kuntohoitaja/hieroja Katja Kukila P. 655 1651 Iivantiira Kekkostie 5050 puh. Matkapuh. 0500 281 392 Koulukatu 13-15 Pajukuja 4, p. www.jalkasalonkihyvahoiva.com Päivi Komulainen Koulukatu 10 p. Kainuun Tietomikro Oy Myymälä 6530065 Huolto 044-5530064 Kainuuntie 85 Ma-Pe 9-17 Virusten / haittaohjelmien poisto Laajakaistaliittymät Huolto ja varaosat kaikkiin merkkeihin Puhelinliittymät Uudet tietokoneet ja oheislaitteet Puhelimet ja tarvikkeet a p u a P C h u o l l o s t a m m e Hidasteleeko tietokoneesi. 0440 505 805 Rajakatu 36, 88900 Kuhmo Hyvän ilman kampaamo Koulukatu 13-15, 88900 Kuhmo P. 044 746 2058 henrisuominen1@gmail.com keittiökalusteet ja -remontit ovenvaihdot liukuovet, komerot wc-kalusteet kodinkoneet mittaus, suunnittelu, asennus Puh. 0400 336 310 Hierojia Kiertävä hieroja, Kalevalainen jäsenkorjaaja puh. 040 595 8501 Myös kotikäynnit Parturi-kampaamo Vienantie 33, p. huoneistoremontit lattiasta kattoon Pennitie 10, Kuhmo, p. ammattitaidolla Kukkakauppoja ` Puh. 0400 889 672, www.aijanhammas.fi . (08) 655 0167 MAIJA IMMONEN Kainuuntie 88, p. Huotari p. (08) 652 0127 kukka-emilia@hotmail.fi INTERFLORA Kukkaja Hautauspalvelut Koulukatu 14 Kukkakeskus P. jalkojenhieronta . 0400 383 067 KuNNAllISTEKNIIKAN PÄIVYSTYS (24 h) P. 0400 202 833 Rakennuspalveluja www.hemppa.fi, p. 010 665 9012 HAMMASlÄÄKÄRI Tuomas Parkkinen Kainuuntie 85, Kesportin vieressä www.hammasparatiisi.fi Puh. Pesuloita Maija Kyllönen P. 040 569 0096 SILMÄLÄÄKÄRI OPTIKKO facebook.com/ yhdyskulma Optikoita Kiertävä JalKahoitaJa Kuhmo-Sotkamo-Kajaani Jalkojenhoitajan ammattitutkinto/hieroja Seija Pulkkinen 040 139 7122 www.kukka-maaria.fi www.jaloillesi.fi/ Puutavaraliikkeitä Puusepänkatu 16, p. kylpyhuoneja Wckalusteet . (08) 652 0020 Hammasteknikoita Fysioterapiapalveluja Hidasteleeko tietokoneesi. 0400 384 927 kuhmonpihajavihertyo@kuhmo.net l Pihaja vihertyöt l Kivityöt l Kaivuja l Maisemoinnit metsäkuntalla l Lumityöt maansiirtotyöt TRAKTORIJA KONEHUOLTO J UHO V ILMI 040 520 3778 Timo p. 040 561 4898 Koulukatu 10 Kuhmo, puh. pesut ja kastelut • Siirtolavat 8 15 m 3 , vuokraukset ja tyhjennykset • ADR-kuljetukset • Arkistojen tuhoukset • Siirrettävät wc:t 4 kpl Koulukatu 12, 88900 KUHMO Jätepakkaaja-auto 044 294 0901 Loka-auto (24 h) 044 294 0900 Toimisto (08) 653 0121 jateyhtyma@kuhmo.net www.jateyhtyma.fi Ympäristölogistiikka ja kuljetus JÄTEKULJETUKSET Kuljetusliikkeitä v Kainuuntie 88, Kuhmo p. (08) 652 0055 • Fysioterapia • Lymfaterapia • Akupunktio • Nivelja nikamakäsittelyt Asiantuntevaa palvelua • Hieronnat • Tukisukat ja -hihat Koulutettu hieroja Kainuuntie 88 p. RAKENNUSTARVIKKEET Puutavaraa rakentamiseen : Palvelemme ma – pe 8 – 16, la suljettu Katso tarjouksemme kotisivuiltamme www.puuhanski.net Työsuorituksia Yleisiä palveluja Terveysja hyvinvointipalvelut • Sotaveteraanija sotainvalidien laitoskuntoutukset • Lotta Svärd kuntoutus • Kelan kuntoutusja sop.valmennuskurssit • Kelan yksilölliset laitoskuntoutukset • Fysioterapiat (myös lähetteellä) • Hemmotteluhoidot • Jalkahoidot • Hoivaja majoituspalvelut Vaihde p. 050 550 4011 Tilitoimistoja KAIVINKONETYÖT Siirrot omalla kalustolla. 050 545 3115 Työsuorituksia Puh. Ari Kähkönen, Tuulijärventie 233, 88930 Lentiira puh. 010 423 3109 Avoinna ma, ke, to 7 – 15 KEMIALLINEN JA VESIPESULA PESEE KAIKKI PYYKKISI Katso edulliset hintamme www.liaton.fi Lankapuh. 044 710 5000 Kaupungin vaihde (08) 615 5521 Kuhmon kaupunki sähköja kylmälaiteasennukset Harri Pikkarainen p. kunnossapito . (08) 622 977, 045 7731 6800 Myös kosmetologipalvelut www.salonmammamia.fi Täältä ilmoituksesi huomataan! NAUTI PAIKALLISESTA PALVELUSTA Kauneushoitoloita Kainuuntie 88 (takapiha) p. KUHMOLAINEN – Perjantaina 12. 044 299 1121 Kampaamoja Mäkikatu 10, p. 040 764 5726 Parturi-kampaamo Joustavat aukioloajat. 040 531 2449 Työntekijä joustavasti • atk-tukipalvelut • siivousja kotityöt • remonttija sekatyöt • sijaisomaispalvelut P. 044 332 5853 Kontionkatu 11 B KOULUTETTU HIEROJA HERMORATAHIEROJA Kuhmon Kiinteistöpalvelut Oy LKV Kainuuntie 91, 88900 Kuhmo Juha Ahtonen 050 328 2020 Toimisto 044 286 3990 Huolto/päivystys 0440 682 084 www.kpkuhmo.fi Isännöinti Kirjanpito Siivous Kiinteistönhoito Kiinteistönvälitys Kauppa-/arviokirjojen laadinta Julkinen kaupanvahvistus • Jätesäiliöiden myynti • Jätesäiliöiden tyhjennykset • Sako/hiekkakaivojen tyhjennykset • Viemärien avaukset, sulatukset ja pesut • Katujen, pihojen ym. 0400 295 966, 040 5185 829 Leikkaa talteen l Nuohoukset l Ilmastoinnin puhdistukset Palvelut hoitaa HORMITOHTORI KY Ari laukkanen & 0400 275 129 Leikkaa talteen l Nuohoukset l Ilmastoinnin puhdistukset Palvelut hoitaa HORMITOHTORI KY Ari laukkanen & 0400 275 129 P. 050 302 7029, Koulukatu 14, Kuhmo myynti@kiantakeittiot.fi | www.kiantakeittiot.fi Avoinna ma-pe 10-17 TYÖNTEKIJÄ JOuSTAVASTI •atk-tukipalvelut Kyösti Kyllönen 044 544 4382 • siivousja kotityöt • remonttija sekatyöt • sijaisomaispalvelut P. Jalkahoidot . 044 353 1007 Parturi-kampaamo Koulukatu 5 p. 045 874 1077 lähihoitaja, jalkahoidon at suorit. rakennuspeltityöt Jauratie 8 ik.peltitarvike@gmail.com IK-PELTITARVIKE OY Ota yhteyttä ja varaa paikka ilmoituksellesi! Alk. 040 195 4789 www.rakennusjakalustepalvelu.fi rakennusjakalustepalvelurautio@gmail.com. (08) 652 0924 Parturi-kampaamo Parturi-kampaamo Kuhmon Koulukatu 8 p. 040 4161 710 TAKSIASEMA 24 h vuorokaudessa Taksit tarpeen mukaan – jopa 8 henkilölle Pyörätuolija paarikuljetukset www.kuhmontaksipalvelu.fi P. 40 € + alv/kk P. 0400 281 392 Mika Haverinen p. 040 187 5375 Profiilipellit, saumakatot, vesikourut, kattoturvatuotteet, listat ja piipunpellitykset ym. 0400 293 411 Kainuuntie 99, Kuhmo http://personal.fimnet.fi/ elainlaakari/ss Eläinlääkäreitä ATK-palveluja Kainuuntie 88, Kuhmo p. Tukisukat . 0400 386 394 GlASS-TECH-SYSTEM TUULILASIN KORJAUKSET •GTSTURVAMERKINNÄT LATTIOIdEN HIONNAT sekä muut kodin remontit Eero Piirainen p. 0400 296 261 Kainuuntie 86 RISTO HAVERINEN KOuluTETTu Puh. 044 332 9016 KUHMON TIETOKONEHUOLTO Hammaslääkäreitä Kainuuntie 88, Kuhmo Ajanvaraukset p. RAHTISAHAUSTA M. 050 373 7895 HO HOIITO TO SOPPI Koulukatu 8 Erikoishoitoloita ELÄINLÄÄKÄRI Sari Sievänen p. 040 531 2449 sähköalan ammattilainen. helmikuuta 2016 16 ELÄMÄNMENO Anita 040 754 4282 Mustikkatie 18 Kotileipomoja Kuvausja mediapalvelut Kiinteistöpalveluja Kaija Romppanen Hakatie 4 Sormula puh. laitteet, tarvikkeet Kainuuntie 92, 88900 Kuhmo . Vyöh.terap. 040 717 5423 • maanrakennustyöt kaivinkoneilla ja pyöräkuormaajalla • lavettija maa-aineskuljetukset • JITA-jätevesijärjestelmät ja rumpuputket • betoniset rumpu/kaivonrenkaat • Rumtec-teräsrummut Jouni & 0400 385 769 VELI KINNUNEN KY Hannu Pulkkinen, p. 0443 281 392 kodinkonehuollot Kari Tuononen p. (08) 652 1533 www.kuhmonlaakaripalvelu.fi Lääkäreitä Kainuuntie 88, Kuhmo p. Rajakatu 52, Tarinatupa Onko alkoholiongelmia. 0600 398 300 TAKSIASEMA 24 h vuorokaudessa Taksit tarpeen mukaan – jopa 8 henkilölle Pyörätuolija paarikuljetukset P
040 537 2930 l SAHATAVARAT l HÖYLÄTAVARAT l LISTAT l LEVYT l OVET l KESTOPUUT l IcOPAL-KATTOHUOVAT l YM. 0600 398 300 TAKSIASEMA 24 h vuorokaudessa Taksit tarpeen mukaan – jopa 8 henkilölle Pyörätuolija paarikuljetukset P. 044 332 9016 KUHMON TIETOKONEHUOLTO Hammaslääkäreitä Kainuuntie 88, Kuhmo Ajanvaraukset p. Tukisukat . Ari Kähkönen, Tuulijärventie 233, 88930 Lentiira puh. 0400 296 261 Kainuuntie 86 RISTO HAVERINEN KOuluTETTu Puh. 050 302 7029, Koulukatu 14, Kuhmo myynti@kiantakeittiot.fi | www.kiantakeittiot.fi Avoinna ma-pe 10-17 TYÖNTEKIJÄ JOuSTAVASTI •atk-tukipalvelut Kyösti Kyllönen 044 544 4382 • siivousja kotityöt • remonttija sekatyöt • sijaisomaispalvelut P. 040 531 2449 sähköalan ammattilainen. 040 531 2449 Työntekijä joustavasti • atk-tukipalvelut • siivousja kotityöt • remonttija sekatyöt • sijaisomaispalvelut P. RAKENNUSTARVIKKEET Puutavaraa rakentamiseen : Palvelemme ma – pe 8 – 16, la suljettu Katso tarjouksemme kotisivuiltamme www.puuhanski.net Työsuorituksia Yleisiä palveluja Terveysja hyvinvointipalvelut • Sotaveteraanija sotainvalidien laitoskuntoutukset • Lotta Svärd kuntoutus • Kelan kuntoutusja sop.valmennuskurssit • Kelan yksilölliset laitoskuntoutukset • Fysioterapiat (myös lähetteellä) • Hemmotteluhoidot • Jalkahoidot • Hoivaja majoituspalvelut Vaihde p. liukuovetja komerot . (08) 655 7111 Väinämöinen 2, www.hyvinvointisampo.fi AA-ryhmä kokoontuu Keskiviikkoisin klo 19 ja sunnuntaisin klo 18. laitteet, tarvikkeet Kainuuntie 92, 88900 Kuhmo . 0400 336 310 Hierojia Kiertävä hieroja, Kalevalainen jäsenkorjaaja puh. 8,28 snt/puh + 5,95 snt/min. 0400 384 927 kuhmonpihajavihertyo@kuhmo.net l Pihaja vihertyöt l Kivityöt l Kaivuja l Maisemoinnit metsäkuntalla l Lumityöt maansiirtotyöt TRAKTORIJA KONEHUOLTO J UHO V ILMI 040 520 3778 Timo p. 040 722 3909 24 v. 0600 398 300 Takseja www.kuhmontaksipalvelu.fi LVI-alan erikoisliikkeitä Täältä ilmoituksesi huomataan! Rakennusja kalustepalvelu Rautio Ky PALVELEE ALUEELLASI . RAHTISAHAUSTA M. asennus p. pesut ja kastelut • Siirtolavat 8 15 m 3 , vuokraukset ja tyhjennykset • ADR-kuljetukset • Arkistojen tuhoukset • Siirrettävät wc:t 4 kpl Koulukatu 12, 88900 KUHMO Jätepakkaaja-auto 044 294 0901 Loka-auto (24 h) 044 294 0900 Toimisto (08) 653 0121 jateyhtyma@kuhmo.net www.jateyhtyma.fi Ympäristölogistiikka ja kuljetus JÄTEKULJETUKSET Kuljetusliikkeitä v Kainuuntie 88, Kuhmo p. 655 2121, 040 506 2121 Rajakatu 52 Pitopalveluja K A H V I L A JUTTUA Annan Pitopalvelu K u h M o t a l o p. 0400 386 394 GlASS-TECH-SYSTEM TUULILASIN KORJAUKSET •GTSTURVAMERKINNÄT LATTIOIdEN HIONNAT sekä muut kodin remontit Eero Piirainen p. kaikki sähköalan palvelut kotitalouksille ja yrityksille www.paikallis-sahko.fi suunnittelu, toteutus . 044 202 3958 Kainuuntie 88 II krs • 88900 KUHMO Koivukoskenkatu 15 L 3 • 87100 KAJAANI Tilija Tarkastustoimisto Ari Piirainen Oy • Tilintarkastukset • Kirjanpidot • Yritysjärjestelyt/sukupolvenvaihdokset • Perukirjat/perinnönjaot Koulukatu 13-15, Kuhmo eeva.komulainen@tilit.inet.fi www.tilieeva.fi p. Kainuun Tietomikro Oy Myymälä 6530065 Huolto 044-5530064 Kainuuntie 85 Ma-Pe 9-17 Virusten / haittaohjelmien poisto Laajakaistaliittymät Huolto ja varaosat kaikkiin merkkeihin Puhelinliittymät Uudet tietokoneet ja oheislaitteet Puhelimet ja tarvikkeet a p u a P C h u o l l o s t a m m e Avoinna arkisin klo 9.00 – 16.30, Huoltotie 9 • Huoltoja tukipalvelu • Tietokoneja oheislaitemyynti Puh. 040 195 4789 www.rakennusjakalustepalvelu.fi rakennusjakalustepalvelurautio@gmail.com. 0400 889 672, www.aijanhammas.fi . 044 299 1121 Kampaamoja Mäkikatu 10, p. 044 353 1007 Parturi-kampaamo Koulukatu 5 p. 0400 202 833 Rakennuspalveluja www.hemppa.fi, p. Matkapuh. 050 550 4011 Tilitoimistoja KAIVINKONETYÖT Siirrot omalla kalustolla. 40 € + alv/kk P. 050 545 3115 Työsuorituksia Puh. 040 595 8501 Myös kotikäynnit Parturi-kampaamo Vienantie 33, p. huoneistoremontit lattiasta kattoon Pennitie 10, Kuhmo, p. ammattitaidolla Kukkakauppoja ` Puh. Perjantaina 12. 0443 281 392 kodinkonehuollot Kari Tuononen p. 044 710 5000 Kaupungin vaihde (08) 615 5521 Kuhmon kaupunki sähköja kylmälaiteasennukset Harri Pikkarainen p. (08) 652 0020 Hammasteknikoita Fysioterapiapalveluja Hidasteleeko tietokoneesi. helmikuuta 2016 – KUHMOLAINEN 17 Anita 040 754 4282 Mustikkatie 18 Kotileipomoja Kuvausja mediapalvelut Kiinteistöpalveluja Kaija Romppanen Hakatie 4 Sormula puh. Vyöh.terap. Kainuun Tietomikro Oy Myymälä 6530065 Huolto 044-5530064 Kainuuntie 85 Ma-Pe 9-17 Virusten / haittaohjelmien poisto Laajakaistaliittymät Huolto ja varaosat kaikkiin merkkeihin Puhelinliittymät Uudet tietokoneet ja oheislaitteet Puhelimet ja tarvikkeet a p u a P C h u o l l o s t a m m e Hidasteleeko tietokoneesi. Pesuloita Maija Kyllönen P. 045 874 1077 lähihoitaja, jalkahoidon at suorit. 040 561 4898 Koulukatu 10 Kuhmo, puh. (08) 652 0055 • Fysioterapia • Lymfaterapia • Akupunktio • Nivelja nikamakäsittelyt Asiantuntevaa palvelua • Hieronnat • Tukisukat ja -hihat Koulutettu hieroja Kainuuntie 88 p. kylpyhuoneja Wckalusteet . (08) 622 977, 045 7731 6800 Myös kosmetologipalvelut www.salonmammamia.fi Täältä ilmoituksesi huomataan! NAUTI PAIKALLISESTA PALVELUSTA Kauneushoitoloita Kainuuntie 88 (takapiha) p. 0400 281 392 Mika Haverinen p. Huotari p. 0440 505 805 Rajakatu 36, 88900 Kuhmo Hyvän ilman kampaamo Koulukatu 13-15, 88900 Kuhmo P. 8,28 snt/puh + 17,04 snt/min. 0500 281 392 Koulukatu 13-15 Pajukuja 4, p. 0400 293 411 Kainuuntie 99, Kuhmo http://personal.fimnet.fi/ elainlaakari/ss Eläinlääkäreitä ATK-palveluja Kainuuntie 88, Kuhmo p. 655 1651 Iivantiira Kekkostie 5050 puh. 0500 160 029 Fysioterapiaja hierontapalvelut Päivi Pesonen Ky Jalkahoitoja Myös perusjalkahoidot. 040 764 5726 Parturi-kampaamo Joustavat aukioloajat. 050 373 7895 HO HOIITO TO SOPPI Koulukatu 8 Erikoishoitoloita ELÄINLÄÄKÄRI Sari Sievänen p. 044 332 5853 Kontionkatu 11 B KOULUTETTU HIEROJA HERMORATAHIEROJA Kuhmon Kiinteistöpalvelut Oy LKV Kainuuntie 91, 88900 Kuhmo Juha Ahtonen 050 328 2020 Toimisto 044 286 3990 Huolto/päivystys 0440 682 084 www.kpkuhmo.fi Isännöinti Kirjanpito Siivous Kiinteistönhoito Kiinteistönvälitys Kauppa-/arviokirjojen laadinta Julkinen kaupanvahvistus • Jätesäiliöiden myynti • Jätesäiliöiden tyhjennykset • Sako/hiekkakaivojen tyhjennykset • Viemärien avaukset, sulatukset ja pesut • Katujen, pihojen ym. Kuntohoitaja/hieroja Katja Kukila P. 0400 295 966, 040 5185 829 Leikkaa talteen l Nuohoukset l Ilmastoinnin puhdistukset Palvelut hoitaa HORMITOHTORI KY Ari laukkanen & 0400 275 129 Leikkaa talteen l Nuohoukset l Ilmastoinnin puhdistukset Palvelut hoitaa HORMITOHTORI KY Ari laukkanen & 0400 275 129 P. 010 423 3109 Avoinna ma, ke, to 7 – 15 KEMIALLINEN JA VESIPESULA PESEE KAIKKI PYYKKISI Katso edulliset hintamme www.liaton.fi Lankapuh. www.jalkasalonkihyvahoiva.com Päivi Komulainen Koulukatu 10 p. Myös kotija laitoskäynnit Kinttupolku 19 A p. keittiöremontit avaimet käteen palveluna . kunnossapito . 040 569 0096 SILMÄLÄÄKÄRI OPTIKKO facebook.com/ yhdyskulma Optikoita Kiertävä JalKahoitaJa Kuhmo-Sotkamo-Kajaani Jalkojenhoitajan ammattitutkinto/hieroja Seija Pulkkinen 040 139 7122 www.kukka-maaria.fi www.jaloillesi.fi/ Puutavaraliikkeitä Puusepänkatu 16, p. 040 187 5375 Profiilipellit, saumakatot, vesikourut, kattoturvatuotteet, listat ja piipunpellitykset ym. 010 665 9012 HAMMASlÄÄKÄRI Tuomas Parkkinen Kainuuntie 85, Kesportin vieressä www.hammasparatiisi.fi Puh. 044 746 2058 henrisuominen1@gmail.com keittiökalusteet ja -remontit ovenvaihdot liukuovet, komerot wc-kalusteet kodinkoneet mittaus, suunnittelu, asennus Puh. (08) 652 0924 Parturi-kampaamo Parturi-kampaamo Kuhmon Koulukatu 8 p. Jalkahoidot . 040 717 5423 • maanrakennustyöt kaivinkoneilla ja pyöräkuormaajalla • lavettija maa-aineskuljetukset • JITA-jätevesijärjestelmät ja rumpuputket • betoniset rumpu/kaivonrenkaat • Rumtec-teräsrummut Jouni & 0400 385 769 VELI KINNUNEN KY Hannu Pulkkinen, p. 040 4161 710 TAKSIASEMA 24 h vuorokaudessa Taksit tarpeen mukaan – jopa 8 henkilölle Pyörätuolija paarikuljetukset www.kuhmontaksipalvelu.fi P. 0400 383 067 KuNNAllISTEKNIIKAN PÄIVYSTYS (24 h) P. Appelgrén Myydään klapisirkkelin teriä P. jalkojenhieronta . (08) 652 1533 www.kuhmonlaakaripalvelu.fi Lääkäreitä Kainuuntie 88, Kuhmo p. (08) 655 0167 MAIJA IMMONEN Kainuuntie 88, p. rakennuspeltityöt Jauratie 8 ik.peltitarvike@gmail.com IK-PELTITARVIKE OY Ota yhteyttä ja varaa paikka ilmoituksellesi! Alk. Rajakatu 52, Tarinatupa Onko alkoholiongelmia. 0400 125 587 Petri p. 086 521 343, 0400 185 359 Koulukatu 14, Kuhmo Puh. (08) 652 0127 kukka-emilia@hotmail.fi INTERFLORA Kukkaja Hautauspalvelut Koulukatu 14 Kukkakeskus P
0400 281 991, 08 712 150. Kotiintuotuna Kuhmon keskustan al. THERMOKSEN pullot, ne parhaat (kaikki mallit) ja paljon muuta. Ostetaan 60-80-luvun takavetoinen HENKILÖAUTO kunnostettavaksi. ”Tositarkoituksella”. Myös unien tulk. Esityksen mukaan kaikki lisäosuudet palautettaisiin osuudenomistajille niistä maksettuja lisäosuusmaksuja vastaan. Pyydä tarjous; 0400 283 624 tai info@eristevilla-kahkonen.fi Vintiltä rahaa! Ahaa! Oikein tehty katon lisäeristys säästää selvää rahaa. 040 747 2067, www.jarinatk-piste.fi OSSIN KODINKONEHUOLTO. Ti-su 10-24, 1,99€/min. P. Kuhmossa. MYYDÄÄN PURKUOSIA, Viitasaari. Lisätietoja asiasta Kuhmon Osuuspankista tai puhelinpalvelusta 010 255 0502. päivänä helmikuuta 2016 Kuhmon osuuspanKKI Hallitus Yhdessä hyvä tulee Nyt elohopeakerholaisten toive toteutuu! Hyvinvointi Sampo järjestää Hopeajumppaa keskiviikkoisin klo 10 – 11 alkaen 17.2. Pyydä tarjous; 0400 283 624 tai info@eristevilla-kahkonen.fi Vintiltä rahaa! Ahaa! www.ekovilla.com Ekovilla puhalluseristeet asennettuna yläja alapohjiin ja seiniin, myös lisätäytteeksi vanhan eristeen päälle. Kuhmossa 2. Sinua etsii 52-vuotias mies. 67-vuotias, erähenkinen mies etsii metsästyksestä ja kalastuksesta kiinnostunutta NAISTA mielellään Suomussalmelta tai lähiympäristöstä. 0400 239 200. Verkkoon/lehteen: • Lehtien verkkopalvelussa/Jätä ilmoitus Lehteen: • Sähköpostilla • Soittamalla konttoriin VIIMEISTÄÄN KESKIVIIKKONA KLO 11.00 Talvikalastukseen kairat, pilkit, morrit, syötit, reput, MUCK bOOT lämpösaappaat. Keskuskatu 3, Sotkamo. Kuhmolainen julkaisee Menot-palstaa joKa tiistai. -84-88, myös epäkuntoinen. Vuokrataan tai myydään uudehko OMAKOTITALO Seilosessa. Soita p. 040 738 7714. Keskiruskea NAHKAKALUSTO vuodemekanismilla. PESE MATOT harjaamatta! Swipen pesuaineet ja Aloe Vera-tuotteet Anja p. MOOTTORIKELKKAPURKAAMO Jaakko. P. Sivusta aukeava, koko 220x 80x25. KIINTEISTÖJA LAITEHUOLTO T. Ylä-Kainuu torstaisin, Sotkamo-lehti ja Kuhmolainen perjantaisin. 0400 126 494 Suomussalmi. Uutta vastaava SUKSIbOKSI, Kamei Topstar XL. TIETOKONEHUOLTO JA -MYYNTI IT-Ylä-Kainuu p. P. P. Sotkamon ISÄNNÄNVIIRIT 4,5 ja 6 m. PELTIKAAPISTO, lukittava. KIVA HT & otteluisäntänä Hyvää ystävänpäivää! VS su 14.2.2016 klo 16.00 OYUS (Oulu) III DIVARIN JÄÄKIEKKOA. Hinta 5 euroa/kerta, joka maksetaan paikan päällä. 050 308 0115. 18 KUHMOLAINEN – Perjantaina 12. P. Lisätietoa liikunnanohjaaja Jani Korhoselta, p. 010 665 9012 ilmoitukset.kuhmolainen@slpmedia.fi Myydään Myydään Munivia KANOJA. Ota uusi suunta elämääsi. Soita 040 5449752 Tuija Huusko. mukaan. 30 vuoden kokemuksella KYLMÄ-, KODINKONEja LAITOSKONEHUOLTOA, myös ILMALÄMPÖPUMPPUJEN myynti, asennus ja huolto. Uusi erä. Sari 0700 84 444, ota talteen. 0400 385 787. Vapaa. ARIENS lumilingot, STIHL sahat ja raivurit, metsurin turvavarusteet. Kaikenlaista JARIN ATK-PISTE TIETOKONEHUOLTO. 040 463 0145. tai sop. Puh. Pyydä tarjous; 0400 283 624 tai info@eristevilla-kahkonen.fi Edustajiston kokous IlmoItus Kuhmon osuuspanKIn jäsEnIllE Kuhmon Osuuspankin jäsenille ilmoitetaan, että osuuspankin edustajisto käsittelee 16. KIRPPUTORI Sotkamon seurakuntatalolla lauantaisin klo 9-12. Kuhmolaisen konttoriin nimim. bELARUS 825, vm. SWIPEN pesuaineet ym. YKSIÖ Kuhmossa 37 m 2 + terassi. P. LUOTETTAVA AUTTAJA/ENNUSTAJA. P. Kaikki huomioidaan. MÄKELÄINEN p. Htai P-AUTO/ASUNTOVAUNU/-AUTO, käteisellä. Ilmoitus julkaistaan kolmessa lehdessä yhden ilmoituksen hinnalla. 0400 168 083. 045 677 7171. päivänä maaliskuuta 2016 klo 18.30 pidettävässä varsinaisessa edustajiston kokouksessa sääntömääräisten ja muiden kokousasioiden ohella esitystä osuuspankin sääntöjen 11§:n mukaisten lisäosuuksien määrän vähentämisestä. 050 910 4594. Hei, missä olet sinä 38 – 52 v. Vuokralle tarjotaan KT-YKSIÖ 30 m 2 Pitämällä Suomussalmella. P. Kokousasiakirjat ovat osuuspankin jäsenten nähtävillä pankin konttorilla osoitteessa Koulukatu 10, Kuhmo sekä osoitteessa www.op.fi/kuhmo. 040 481 4633. 044 533 8353. P. 044 7452 256. P. 045 139 6620. 045 677 7171. 010 665 9014 ilmoitukset.ylakainuu@slpmedia.fi Akkoniementie 4, Sotkamo, p. 0400 166 983. www.kuhmolainen.fi Mitä tapahtuu. Edullinen huoltohinta ja ajokilometrit, myös ilt. 3-os. P. KATTOREMONTIT edullisesti ja takuutyönä. Vapaa 1.3. www.myyjaosta.com/1742931 TRAKTORI h. 045 7731 7750 DNAja SAUNALAHTI-LIITTYMÄT. 040 513 2633. MENOTPALSTA kertoo. P. Eränkäyntiin JÄRVISEN suksia 240-300 cm, RAPALA Low Rider Sled ahkio, PELICAN Snow Trek 45 ja 60 ahkiot. Vast. 050 379 2746. 010 665 9013 ilmoitukset.sotkamolehti@slpmedia.fi Kainuuntie 103, Kuhmo, p. (08) 741 068 WWW.LAATUKESKUSHYRYNSALMI.FI KALAA Myytävänä tuoretta SAVUja SUOLAKALAA sekä KUKKOJA Sotkamon Tokmannilla pe 12.2. P. Toimita menovinkkisi sähköpostilla osoitteeseen toimitus.kuhmolainen@ slpmedia.fi (mainitse viestin otsikossa Menot-palsta) tai soittamalla p. Ei seksilinja. 044 987 5948. P. Ilmalämpöpumput, kodinkoneet ja kylmälaitteet. P. Kylmäja kodinkonehuolto Manninen Oy, Suomussalmi, p. 050 365 1851. Sisältö vaihtuu viikoittain: vko 1 seniorijumppa, vko 2 chiball/asahi-jumppa (sopii hyvin senioreille), vko 3 venyttelyt ja rentoutus, vko 4 liikunnalliset pelit. Vuokrataan tai myydään uudehko OMAKOTITALO Seilosessa. 1 -kerros, ei portaita. Ostetaan KAKSIO Kuhmosta taajamaalueelta. NAINEN. max 15 000 €, myös pikkuvikaista voi tarjota. Liikunta lisää hyvinvointia! E l o h o p e a k e r h o l a i n e n ! RUOKALISTAT KOTIHOITOATERIAT Ma: Makkarakeitto, juusto, tomaatti, ruispuolukkapuuro Ti: Sitruunainen broilerikastke, peruna, syyssadonvihannes, amerikansalaatti-tomaatti-kurkku, ruusunmarjakiisseli Ke: kirjolohikiusaus, paola, punajuuri-porkkana-omenasalaatti, mustikkakiisseli To: lihapyörykkä, ruskea kastike, perunat, porkkanaviipale, kaalikultapikkelsi-retiisisalaatti, vadelmarahka Pe: palapaisti, peruna, isot juureskuutiot, kiinankaali-persikka-kesäkurpitsasalaatti, sekamarjakeitto La: lihakeitto, suolakurkku, mustaherukkavispipuuro Su: Riistalihakäristys, perunasose, puutarhurinkasvis, kerroskiisseli KOuLuRuOKA Työkeskus, päivätoiminta ja päiväkoti Ma: Makkarakeitto, tuorejuusto, klementiini Ti: Sitruunainen broilerikastike, riisi/peruna, mustaherukkahillo, amerikansalaatti-tomaatti-kurkkusalaatti Ke: kirjolohikiusaus, punajuuriomena-porkkanasalaatti To: lihapyörykkä, ruskea kastike, perunat, kaali-kultapikkelsi-retiisisalaatti Pe: Ohrasuurimopuuro, lauantaimakkara, sekamarjakeitto Muutokset mahdollisia Kauppakatu 10, Suomussalmi, p. 044 332 5320. P. P. P. 010 665 9017 tai laita sähköpostitse ilmoitukset.kuhmolainen@slpmedia.fi Ilahduta ystävääsi onnittelulla Kuhmolaisessa . Myös ei katsastetut. helmikuuta 2016 Oikein tehty katon lisäeristys säästää selvää rahaa. klo 10 alk. 044 028 0544. Mökkitalkkaripalvelut, lumityöt ja konetyöt yms
Se tehdään ilman leikkausvaroja/bleedejä press-asetuksilla, ellei lehdestä toisin ilmoiteta. Ilmoituksen koko Esimerkki-ilmoituksen koko on 92 mm x 170 mm (eli se on kaksipalstainen). Tarkista vielä, että reunat näkyvät valmiissa PDF-tiedostossa. tarkoituksiin ilmoittamalla siitä Kuhmolaisen asiakaspalveluun. ja Ski. 10:00 KuKi HT F1 turnaus 12:30 KuKiHT B2 – Ahmat Kuhmon Helkanuoret ry VUOSIKOKOUS pidetään 22.2.2016 klo 17.00 EskoBarissa, Kainuuntie 84. 0400 593 120. Layers/Tasot-valikon saat näkyviin Window/Ikkuna-valikosta kohdasta Layers/Tasot. Väliotsikko Arial Bold 9 pt Faceper epreptatus quiam dipsandebit eiunt autdiciumlu faceper epreptatus quiam dipsandebit eiunt autdiciumluken coresnatur as volorumdebis maio. 0407171346/ Olli Seppänen (os.008). arkisin klo 9-11 ja 12-14, la suljettu Sähköpostit: .......................... Layers/Tasot-valikosta voit valita näkyviin tarvitsemiasi layereitä, lukita niitä tai piilottaa tarpeettomia (silmä auki -> layer on käytössä, silmää ei näy -> layer on kiinni). Ilmoituksen pohjassa on valmiiksi marginaalit 6 mm reunasta, joiden sisään tekstilaatikko sijoitetaan. Kuntalaiset voivat osallistua suunnitteluun esittämällä mielipiteensä suunnitelman tavoitteista 25.2.2016 mennessä. Tekstilaatikko voi alkaa vähintään 6 mm etäisyydeltä logon kuviosta. Ilmoita kyyditystarpeesi sihteeri Leenalle puh. 09:00 Luisteluja Kiekkokoulu 10:15 KuKi HT E1 – Hokki White 12:45 KuKi HT D1 – Ahmat 14:30 KuKi HT B2 – YJK Su 14.2. Valitse Page Tool/Sivutyökalu (kuvakkeessa pieni musta nuoli ja sivu). Martti Huusko 044 332 5330, Timo Kyllönen 044 332 5320 Konttori avoinna: .................. Tarkista ylävalikosta, että mitat (W: ja H:) ovat samat kuin mallipohjan mitat ja että kehys on kohdallaan. Poista esimerkkiteksti ja laita sen tilalle oma teksti. klo 18.00 KAO:n ruokasalissa). klo 9 alkaen Tarinatuvalla. Osallistujille tarjotaan lounas kokouksen ja ohjelmaosuuden jälkeen. helmikuuta 2016 – KUHMOLAINEN 19 sarjakuvat B. Tervetuloa! Johtokunta Sotkamon kansalaisopisto Kuhmon toimipiSte Tarkemmat tiedot ja ilmoittautumiset internetissä, www.sotkamo.fi/kansalaisopisto, kaupungintalon infopisteessä, käymällä tai puh. etunimi.sukunimi@slpmedia.fi Verkkopalvelu: ...................... Ilmoituksen nimeäminen Ilmoituksen nimi tulee muuttaa vastaamaan ilmoituksen todellista kokoa. 2016 klo 19 Riikinahontie 146. Betonityökurssi härmän toimintakeskuksessa alkaen 9.5. Kehyksen koon muuttaminen Avaa Grafikka-layer/taso ja siirrä kehyselementti niin, että se on oikeasta yläkulmastaan oikealla kohdalla ilmoitukseen nähden. Logon kokoa ei saa muuttaa. Obis corpor soluptaes de verunte eiumad magnimus aletke emquo maximet fugiatem repariti ut vellestisti nemiuntiumo volut odic te offici conecus et reprovid quatempos csentus otatisq uidunt, si volupta dit veri dit recus restem ipiet. Lisätietoja Kainuun TE-toimisto, Pentti Hyypijev puh. Kylpyläretki 14. Ilmoittajan nimi koko mm Ilmoituksen otsikko väri/mv TE_Ilmoituksen nimi_92x170_Pohjalainen_vari.pdf lehti mihin ilmoitus menee LEHTI-ILMOITUS Leveys märitellään lehden palstanleveyden mukaan ja korkeus riippuu tekstimäärästä, yleensä korkeusasteen pienin mittamuutosyksikkö on 5 mm. Kiellot ja kyselyt rekisteriselosteesta kir jallisina ja allekirjoitettuina osoitteeseen: Kuhmolainen, Kainuuntie 103, 88900 Kuhmo. lihavoida verkko-osoitteet tms). Koon muuttamisen jälkeen ilmoituksen elementit tulee sijoitella uudelleen. – 6.8. Henkilötietolain edellyttämä rekisteriseloste on nähtävillä Kuhmolaisessa. As magnam res et eossus essedi volorei ctenisqui dipsales porum, sapietestiure pr maiore volluptassitodkmmo expedit ionsequatem estoraccus ullupta. Kokouksessa viedään päätökseen vuosikokouksen käsittelemättömät pykälät. klo 8.00 – 16.00 Kalliorannassa. Tekstin sijoittaminen ja tekstityylit Piilota Grafikka-layer/taso sillä se helpottaa tekstin muokkaamista. klo 9.30 alkaen. Lisätietoja matkasta ja ilmoittautuminen puhelinnumeroon 0445733628/ Jouni Lukkari (os.99). klo 10. Kun teksti on sijoitettu, voit tarvittaessa muokata edelleen ilmoituksen korkeutta Page Tool -sivutyökalun avulla. Tarvittaessa tekstin muotoilua voi muuttaa myös manuaalisesti (esim. 02950 39031 tai pentti.hyypijev@te-toimisto.fi Kuulutus Kuntalain 29 §:n ja hallintolain 41 §:n perusteella ilmoitetaan, että alla mainittu hanke ovat tullut vireille ja että sen toteuttamissuunnittelu aloitetaan välittömästi Kuhmon kaupungin kaupunkiympäristön palvelualueella. Tekstit-layerillä on esimerkkiteksti. Matkalle mahtuu mukaan 25 ensiksi ilmoittautunutta kummastakin osastosta. Järjestäjänä Kivattaret, Kiva Yleisurh. 040 518 2178. Koulutus on tarkoitettu puuelementtien tuotantoon soveltuville, mielellään teknisen koulutuksen saaneille työttömille tai työttömyysuhanalaisille työnhakijoille. Huom.! Jäsenkortit saapuneet, jaetaan kerhoissa! Kuhmon Syöpäkerho kokoontuu ylimääräiseen kokoukseen Eskobarissa maanantaina 22.2. Muistutus lapsiperheiden saliliikuntatunnista la 13.2. Kokouksessa käsitellään sääntömääräisten asioiden lisäksi ja tehdään päätös osaston purkamisesta ja jäsenten liittymisestä Kainuun piirin henkilöjäseniksi. Suomalainen Lehtipaino Oy, Kajaani Syntymäpäivä: ...................... TE-palvelujen logon paikka on vasemmassa yläkulmassa marginaaleja noudattaen. Reissun hinta on jäsenelle 95€ ja puolisolle 95€. Askarteluja liikuntakerho to 18.2. Kainuuntie 103, 88900 Kuhmo Puhelin: ................................. Lisätietoja antaa kunnallistekninen rkm Minna Jokelainen, gsm 044 725 5265. tulevia kursseja: Venäjän aakkoset alkaen ti 23.2. Tervetuloa! Hallitus Korkean Eräpojat ry. Etlab idevollor sent, volorumque occat. PDF-tiedosto kannattaa nimetä tähän tyyliin: Mallin rakenne Layereillä/tasoilla on Tekstit, Grafiikka ja Ohjeet. Ilmoitukset ja tilaukset 010 665 9012 ........................................................Myyntineuvottelija Eine Kotamaa 050 315 5849 ...................................................... Tarvittavat EU-logot tai yhteistyökumppaneiden logot sijoitetaan myös alareunaan, tällöin kouluttajan yhteystiedot voi sijoittaa lisätietojen yhteyteen. 044 750 2078. Kuhmolaisella ja muilla SLP Kustannus Oy -konserniin kuuluvilla lehdillä on oikeus käyttää ja luovuttaa rekisterissä olevia tietoja suoramarkkinointiin, etämyyntiin sekä mielipideja markkinatutkimuk siin henkilötietolain mu kaisesti. 174,00€ (hinnat sis. Tarvittavat tekstityylit ovat Paragraph Styles/Kappaletyylit -valikossa. päivänä helmikuuta 2016 klo 10 hyvinvointi Sammossa. klo 17.00 – 19.30 KAO:n ruokasalissa. Suurenna tai pienennä ympäröivä kehys vetämällä vasemmasta alakulmastaan (tai vasemmasta reunasta kun säädät leveyttä ja alareunasta kun säädät korkeutta) haluamaasi kohtaan. Käsitellään yhdistyksen sääntöjen mukaiset vuosikokousasiat. Huolehdi siitä, että myös yhteistyö logot ovat painokelpoisia. sähköpostit ........ klo 17.00 – 20.30 (infotilaisuus 27.4. Retki Joensuun laulujuhlille 5. (08) 615 5521 tai Sotkamon kansalaisopistoon, puh. Matka-sihteeriltä saa tarkempia tietoja molemmista retkistä. te-palvelut.fi Työvoimakoulutus Pääotsikko Arial Regular Otaspedi tatur. Tekstilaatikon pitää alkaa vähintään 6 mm etäisyydeltä logon kuviosta. Klikkaa ilmoituspohjaa. klo 9 – 10.30 Kontion koululla. Kunnon Paikkaan Siilinjärvelle ja Kuopioon. Kuhmo LT 2014 ................................. mennessä, p. Voit syöttää ylävalikkokenttään oikean leveyden (W:) ja korkeuden (H:). klo 17.00 – 18.30 KAO:n luokassa 108. Vastuu virheistä ja huomautukset: Lehden suurin vastuu hyväksytyn ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä tai ilmoituksen poisjäännistä on ilmoituksen hinta. 10.7.1959 010 Yritysnumeroon soittaminen maksaa matkaja lankapuhelimesta 0,088 euroa/minuutti Asiakasrekisteri: Kuhmolaisen asiakasrekisterissä olevia tietoja käytetään asiakassuhteen ylläpitoon ja hoitoon. l Rivi 1,20 € + alv SEURAT SEURAT Sotainvalidien veljeSliiton Kuhmon oSaSto ry:n vuosikokous pidetään ma 29. 62,40€ 4 kk maksuvälillä ....... Huomioitavaa PDF-tiedostossa Lehteen lähetetään aina PDF-tiedosto. Elvi Pulkkiselle 26.2. johtokunta KOKOUKSET KUHMON JÄÄHALLILLA Tervetuloa! La 13.2. 5174 kpl Kustantaja: ............................ Mahdolliset yhteystiedot sijoitetaan logon yhteyteen. Ti laaja voi kieltää tietojensa käytön em. Koulutuksesta on infotilaisuus tiistaina 16.2.2016 klo 10.00 Kainuun TE-toimiston Kuhmon toimipaikassa Videoyhteys muihin TE-toimistoihin on mahdollinen – varmista asia oman alueesi TE-toimistosta! Hakuaika päättyy 29.2.2016 Hakeminen Koulutukseen haetaan internetissä osoitteessa www.te-palvelut.fi tai henkilökohtaisesti TE-toimiston kautta. klo 17. molemmille retkille matkasiht. Kahvitarjoilu klo 9.15 alkaen. Rastin ERä Ry sääntöjen määräämä talvikokous su 28.2.16 klo 13 Eskobarissa. Lisätiedot seurojen www. Muistutukset on tehtävä viimeistään kahdeksan (8) päivän kuluessa ilmoituksen julkaisemisesta. www.kuhmolainen.fi Osoite: ................................... pystyaidan tekeminen 7.5. Perjantaina 12. Lehdellä on täydet oikeudet kaikkeen julkaistavaksi lähetettyyn aineistoon. Vuosikokous su 21.2.2016 klo 14 Ravintola Eskobarissa. Vesihuollon suunnittelu Vesihuollon toiminta-alueen laajentuminen ja vahvistaminen vesihuoltoverkoston alueelle Akonlahti – Siikalahti. xxx xxx.xxx.@xxxx.xx xxxxxxxxx xxxxxxxxxx TE-palvelujen lisätiedot (tarpeen mukaan) : Koulutusneuvonta 0295 020 702 facebook.com/koulutusneuvonta www.te-palvelut.fi/xxx Koulutuspaikan nimi Kadunnimi XX PL XXX | 12345 Kaupunki www.koulutuspaikanverkko-osoite.fi Kouluttajan logo Työvoimakoulutus Elementti Sampo Oy, Kainuun TE-toimisto ja Kainuun ELY-keskus järjestävät Kuhmossa yhteishankintakoulutuksena: MASSIIVIPUURUNKOISTEN TILAJA TASOELEMENTTIEN VALMISTUS JA ASENNUS (REKRYKOULUTUS) 11.4. Lehdellä voi olla määriteltynä ilmoituksille myös minimikoko. Kouluttajan lisätiedot (jos ei ole mukana tekstissä) : xxxxxxxxxxx xxxxxxxxxx, puh. 41,60€ Vuosikerta ............... Ilmoituksen pohjassa on marginaalit, joiden sisään tekstilaatikko sijoitetaan. – 16.8.2016 (665374) Koulutuksen tavoitteena on kouluttaa Elementti Sampo Oy:n taloelementtitehtaan palvelukseen elementtivalmistajia ja -asentajia, jotka osaavat työskennellä tehokkaasti valmistusprosessissa. Ilmoituksen koon muuttaminen Muuta tarvittaessa ilmoituksen leveyttä ja arvioitua korkeutta riippuen tekstimäärästä. Siirrä vihreä vaakapalkki oikeaan paikkaan. 0800 95 505 MAHDOLLISET JAKELUHÄIRIÖT TILAUSHINNAT Kestotilaus 12 kk maksuvälillä ... Ilm. Korkeus on sen sijaan ilmoittajan päätettävissä ja voi vaihdella paljonkin riippuen tekstimäärästä. Nmi poratr, quas sum conserf. sivuilta. Mikäli lehti ei ylivoimaisen esteen (esim. VIRTANEN Kainuun rakennusliiton osastot 99 ja osasto 008 tekevät yhteisen risteily+hotellimatkan Tallinnaan 1-3.4.2016 (perjantai-sunnuntai) Pohjolan Matkan linja-autolla. Kokouksessa sääntöjen määräämät asiat. Matkalle lähtijän oltava vähintään 18 vuotias sekä voimassaoleva passi tulee olla mukana. ALV 10%) Tiistai Perjantai, klo 16 Perjantai Keskiviikko, klo 16 AINEISTOAIKATAULU Ma – la klo 6.30 – 11.00 Puhelut palvelunumeroon ovat ilmaisia. Voit korvata esimerkkitekstin omalla tekstillä joko kopioimalla tekstiä toisesta tiedostosta tai File/Place (Tiedosto/Sijoita) -komennolla. Kouluttajan logo ja tarvittavat muut logot Kouluttajan logo sijoitetaan vasempaan alareunaan. lakko) tai asiakkaasta johtuvan syyn vuoksi voi julkaista ilmoitusta, lehti ei vastaa ilmoittajalle aiheutuneesta vahingosta. Elementti Sampo Oy työllistää koulutuksen hyväksytysti suorittaneet, työhön soveltuvat henkilöt. Tarvittavat EU-logot tai yhteistyökumppaneiden logot sijoitetaan myös alareunaan, tällöin kouluttajan yhteystiedot voi sijoittaa lisätietojen yhteyteen. Tämän ilmoitusmallin minimikorkeus on 55 mm. asiakaspalvelu.kuhmolainen@slpmedia.fi ilmoitukset.kuhmolainen@slpmedia.fi toimitus.kuhmolainen@slpmedia.fi Henk.koht. Myyntijohtaja Kirsi Kela 044 332 5332 Jarno Hiltunen 050 430 7458 ........................................................Marjatta Kurvinen 050 566 2493 Ilmestymispäivät ................... Sam, que volum estis dolec impori andi sequos excerferunt molupta lodent eteostquatur amestdis derenisplamnim. tiistai, perjantai Levikkialue: ........................... Tee tämä viimeisenä, kun teksti on sijoitettu ja tiedät, mikä on ilmoituksen lopullinen korkeus. metsästäjän tutkintoon valmentava koulutus alkaen ma 10.3. Yleisin palstanleveys kahdelle palstalle on 92 mm, mutta se voi vaihdella (74, 81, 92 tai 125 mm), joten tarkista mitat etukäteen lehden verkkosivuilta mediakortista. 112,80€ 6 kk maksuvälillä ....... SLP Kustannus Oy Painopaikka: ......................... Iivantiiran seurakuntataloyhdistys ry Vuosikokous srk-kodilla la 20.2. Lehti toimitetaan ylivoimainen este (lakko ym.) varauksin. Tarinatupakerho to 25.2. Kehyksen kokoa täytyy muuttaa siten, että se sopii uuden ilmoituksen muotoon. – 15.3. www.kuhmo.fi KUHMON KAUPUNKI TIEDOTTAA KOKOUKSET www.kuhmolainen.fi. Tervetuloa mukaan! Riikinahon tiekunnan vuosikokous pidetään 26.2. Kuhmossa 12.2.2016 Kuhmon kaupunki, Kaupunkiympäristön palvelualue Sitoutumaton – Sanomalehtien Liiton jäsenlehti Päätoimittaja......................... Reissu maksetaan osasto 99:n tilille FI1980001300892933, 29.2.2016 mennessä (maksun viestikohtaan merkitään lähtijöiden nimet, syntymäaika sekä osaston nro). Joidenkin Tabloid-lehtien ilmoituskorkeus voi myös olla määrätty, tämäkin pitää tarkistaa mediakortista. Palstanleveys tarkoittaa siis ilmoituksen leveyttä
Aidosti Marion 70-vuotisjuhlakiertue Kuhmo-talossa 20.2. Marion Rung tulee jäähyväiskiertueellaan Kuhmoon. Karppanen Ky p. Lämpötila 0...?1 astetta. – Saan siitä energiaa ja toivottavasti yleisökin saa, hän sanoo. 70-vuotiaalla kokemuksia on enemmän kuin nuorilla ja tulkintakin on siten erilainen. Omia suuria konserttikiertueita hän ei kuitenkaan enää tämän jälkeen aio järjestää. OBD-testi 8 € Marjatta Kurvinen marjatta.kurvinen@slpmedia.fi Marion Rung laittaa nyt menossa olevalla konserttikiertueellaan peliin koko elämänkokemuksensa. helmikuuta 2016 Neste Kuhmo puh. Sopotin laulufestivaalien voitto vuonna 1974. Janita 105€ (175€) Pomar Core-Tex 70€ (119€) Sievi 80€ (139€) Rieker alk. Kalle MuncK Marion rung . . 020 718 9850 Korjaamo puh. 20 KUHMOLAINEN – Perjantaina 12. Hän on saanut edustaa kahdesti Suomea euroviisuissa, menestyä Sopotin laulukilpailuissa ja tehdä uraa myös Saksassa Suomen lisäksi. . Äänessä kuuluu koko elämä Marion Rung täytti joulukuussa 70 vuotta. Marion Rung on kiitollinen siitä, että saa edelleen laulaa ja esiintyä. Jo syksyllä alkanut konserttikiertue on saanut hyvän vastaanoton. Juhlapuheiden lomassa kuullaan musiikkia sekä nähdään My Dance -tanssikoulun oppilaiden esityksiä. 37€ -40-60 % Ja kaikki muut Nyt kaNNattaa tulla keNkäostoksille Timo Kyllönen timo.kyllonen@slpmedia.fi Huomenna lauantaina vietetään Kuhmo-talossa Kuhmon pitäjän 150-vuotisjuhlaa ja kaupungin 30-vuotisjuhlaa. Myös euroviisuista tutuksi tullut Tipi-tii on konsertin ohjelmistossa, mutta mukana on myös yllätyksiä ja taiteilijalle itselleen tärkeitä, mutta suurelle yleisölle tuntemattomammaksi jääneitä lauluja. klo 19. 10 € 15 € PAKOKAASUTESTI l Bensiiniautot l Dieselautot Kirjallinen todistus katsastusta varten voimassa 3 kk. 040 759 3967, 040 594 2732 Kainuuntie 129, 88900 KUHMO, www.nestekuhmo.fi Autokorjaamotarjous Tarjous voimassa helmikuun aikana ajan varanneille tällä kupongilla. Esim. 040 765 1090 Esim. Uusi levy on kuitenkin tekeillä. Monipuolinen kokemus myös teatterista on antanut varmuutta esiintymiseen myös suurilla konserttilavoilla. Kaikelle yleisölle avoimessa juhlavuoden pääjuhlassa puhuu valtiosihteeri Paula Lehtomäki. . . Bimbo-tyylillä Marion Rung viittaa takavuosien hitti-iskelmäänsä El Bimbo, jonka yleisö toki Kuhmon konsertissakin ensi viikolla kuulee. Juhlan lopuksi Tapani Tölli ja kaupungin johto luovuttavat 45 ansiomerkkiä Kaupungin toimistosihteeri Raili Suomalainen toivottaa kuntalaiset tervetulleiksi maksuttomaan ja kaikille tarkoitettuun juhlaan. – Musiikkia laidasta laitaan. Siitä saa herkkuja ystävänpäivään. Kajaani Kuhmo Sotkamo +3°C 6 +2°C 5 +3°C 5 la su ma Joensuu Kajaani Lahti Oulu Rovaniemi Pori Jyväskylä Helsinki Tampere Turku Vaasa Kemi ?2 ?1 ?2 ?2 ?2 ?1 ?3 ?1 ?4 ?2 ?4 ?1 ?4 ?5 ?1 ?2 1 ?5 ?1 1 ?1 ?4 ?5 12 5 13 15 KAIKKI tAlven KenGÄt (ei Sievin Arctis, Winters boot) Tervetuloa! Lasten kengät alk. . ---------------------------------määräaikaishuollot -huoltotarvikkeet -katsastuskunnostukset -diagnoositestaukset -nelipyöräsuuntaukset -teroituspalvelu Asennus ja Teroitus A. marjapirtelöä. . 1990-luvulla osallistui musikaaliin ja vieraili kesäteatterissa. Pilvistä ja ajoittaisia lumisateita. Ura alkoi vuonna 1961. 2000-luvulla oli mukana suositussa Leidit Lavalla -kokoonpanossa. Bimbo-tyyli ei ole enää tätä päivää. 040 511 2940,08 652 0066 Lämmintä Suomessa toissapäivänä Kylmää toissapäivänä Paikallisennuste tänään Kotimaa iltapäivällä Kotimaa 20 25 30 15 10 5 0?C +5 +10 +15 +20 +25 +30 Odotettavissa tänään Kainuussa Sää vuosi sitten KUHMO Nurmes Valtimo Meteorologi Kristian Roine ?1 ?1 ?1 ?1 4 Lauantaina Sunnuntaina Maanantaina Tiistaina ?2°C 5 ?1°C 4 ?1°C 1 ?5°C 5 Salo +5,3 °C Muonio ?9,7 °C Heikkoa tai kohtalaista kaakkoistuulta. Tämän jälkeen hän ei aio enää suurta omaa konserttikiertuetta tehdä. Tiedätkö tuotteen. Voitti toistamiseen Sopotin laulufestivaalit vuonna 1980. Ohjelmistossa on myös juutalaista musiikkia, kuten Mirjamin laulu. Rungin mukaan äänessä ja tulkinnassa kuuluu koko eletty elämä ja sen tuottamat tunteet. Hän kuvaakin konsertteja energian vaihdoksi esiintyjän ja yleisön välillä. Marion Rung täytti 70 vuotta joulukuussa ja on nyt jäähyväiskonserttikiertueella. helmikuuta. Hän osallistui vuonna 1962 euroviisuihin Tipi-tii-laululla. Hän sanookin tätä nykyä pitävänsä enemmän lauluista, joiden esittäminen vaatii tulkintaa. 20 € Kainuuntie 78, p. prk (300 g) 1,50 KoKKelipiimä Ei kun kokeilemaan! Helmikuun Tarjous: Bensa-autojen päästömittaus: 8 euroa OBD-mittaus: 5 euroa (sis.todistuksen katsastukseen) Tarjous voimassa 15.-29.2.2016. Marion Rung on kiitollinen saatuaan kokea monipuolisen uran. . Sekä KOKKelipiimää. Kaikille avoin juhla. – Kaikki elämässä tapahtunut jättää jälkensä sieluun, hän sanoo. Kasviskalorit Oy Kainuuntie 126, 88900 Kuhmo Myymälä avoinna ma-pe klo 8-17, la klo 8-14 www.kasviskalorit.net Lieksan Laatuherkkujen sOseita on nyt myynnissä. Mahdollisesti ensi syksynä ilmestyvältä levyltä on jo julkaistu sinkkuja, ja uutta materiaalia kerätään koko ajan. Kuntaliiton tervehdyksen juhlaan tuo Kuntaliiton hallituksen II varapuheenjohtaja, kansanedustaja Tapani Tölli. Toinen euroviisuedustus laululla Tom tom tom vuonna 1973. Kuhmo-talon lavalle hän nousee lauantaina 20. – Pyrkimys on, että tuon 2,5 tunnin aikana siirrymme yhdessä yleisön kanssa toiseen maailmaan, jossa arkiset murheet unohtuvat. Vaikka Marion Rung onkin nyt jäähyväiskonsertikiertueella, ei hän suinkaan lopeta laulamista tämän kiertueen jälkeen