Kuhmon Talvisotamuseon Vaietut arktiset sodat -näyttelyn avajaisnauhan leikkaamisen kunniatehtävän sai Kainuun rajavartioston komentaja Mika Rytkönen. Lisätietoja tehtävästä antaa päätoimittaja Martti Huusko, p. Alma Aluemedia -liiketoimintayksikkö kokoaa yhteen 32 Alma Median maakunta-, paikallisja kaupunkilehteä sekä niiden verkkopalvelut. 050 315 5849 ONKO TÄMÄ SINUN MAINOSPAIKKASI. KLO 12 18 SOITA p. Arvostamme alan koulutusta ja työkokemusta. Henkilöstöä meillä on noin 800 kahdeksassa eri maakunnassa. Näyttely kertoo sodankäynnin historiasta pohjoisilla alueilla. Avajaisnauhaa pitivät museonjohtaja Hilkka Tampio ja Kuhmon kaupunginhallituksen puheenjohtaja Heikki Huotari. >> 18 Kalliojoella kylätunnelmaa 6 4 1 4 8 8 1 2 6 2 5 7 Pitopalvelu Täyteja voileipäkakut Tmi Susanna Kyllönen 050 342 2896 Paitapuoti&Kahvila maalaismiljöössä Hukkajärventie 11, Kuhmo AVOIN 10. HEINÄKUUTA 2022 NRO 55 Talvisotamuseo laajeni Avajaiset: Kuhmossa avattiin digitaalinen näyttely Vaietut arktiset sodat viime perjantaina. 23.7. 044 332 5330. Täytä hakemus viimeistään 30.6.2013 osoitteessa www.kuhmolainen.?. Tehtävä tulisi ottaa vastaan 1.9.2013. Haemme Kuhmolaiseen uutistyöstä innostunutta ja monipuolista TOIMITTAJAA Työympäristönä on luonnonläheinen ja kulttuurin täyteinen, vireä Venäjän rajakaupunki Kuhmo. Tarjoamme Sinulle haastavan ja mielenkiintoisen työn innostuneessa ja hyvähenkisessä joukkueessa. Kyseessä oli kansainvälinen FinLinerullaluisteluretki, joka tällä kertaa alkoi Vartiuksen raja-asemalta. Siteitä kylään tuntuu olevan monella, niin kesäasukkailla kuin muualla kauempana asuvilla. MARJA-STIINA SUIHKO. Ajokortti on välttämätön. Osallistujia oli useista maista. PERUSTETTU 1959 | WWW.KUHMOLAINEN.FI | IRTONUMERO 2,50 € TIISTAI 12. Odotamme Sinulta aktiivisuutta, uutisvaunua, sujuvaa kielenkäyttöä ja valokuvaustaitoa sekä oma-aloitteisuutta ja kykyä itsenäiseen työskentelyyn. Kuhmolainen on Alma Mediaan kuuluvan Alma Aluemedian kustantama, Kuhmossa kaksi kertaa viikossa ilmestyvä paikallislehti. >> 22 Rullaluistelijat pitkällä retkellä Kalliojoen kyläilta on monelle tuttu ja odotettu kesän tapahtuma. >> 4 Kuhmoon saapui yli 30 rullaluistelijaa viime lauantaina
Oletettavasti saattoauto on aura-auto, joka pitää tien auki juuri sen aikaa, että halukkaat pääsevät turvallisesti sen perässä ylängön yli. Kyllä 49 %, 104 vastaajaa. Pellot ovat pieniä lämpäreitä vähän muuta aluetta rehevämmissä laaksoissa. Karun kaunis Pohjois-Norja on mielenkiintoinen matkakohde, mutta en tiedä, olisiko minusta asumaan niin syrjässä. Ylängön takana ei maataloutta enää näkynyt, mutta porot laidunsivat meren rantojen luonnonniityillä. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) totesi, että tämän kesän aikana koronaa on ollut kiertämässä runsaasti. Etukäteen on vaikea tietää, kuinka jyrkkä tartuntojen noususta lomakauden jälkeen tulee. Tien molemmissa päissä ennen ja jälkeen ylängön on puomi. Kalastus lienee tärkeimpiä elinkeinoja. Se on sitä varten, että tie voidaan sulkea, kun lumi tukkii tien. Viisaasti tehty. Viljelijäkin haluaa palkan tulevan tehdystä työstä, MTK:n väki sanoo. Ensin ajetaan ylämäkeen noin 20 kilometriä ja sitten saman verran alamäkeen. THL:n asiantuntijan mukaan tartuntojen määrän lasku taittuu kesällä, mutta nyt aletaan pikku hiljaa nousta. Tien ja sataman lisäksi Berlevågissa on lentokenttä. Koronarokotusten sarja suojaa sairastuvia. Se aikoo suositella neljänsien koronarokoteannosten laajentamista loppukesästä. Lomakausi on menossa ja yleisöä paikoin runsaasti koolla. Koronatilanne on Kainuussa rauhallinen, mutta Kainuun sote muistutti, että taudin uhka ei ole ohi. Se kulkee yli tunturiylängön. Kainuussa oli juhannuksen kahta puolta tartuntoja yli 360, mutta todellisuudessa määrä on suurempi. Paikallisesta kaupasta ostettu maitopurkki kertoi, että maito on tuotettu kyseisellä alueella. Korkea lämpötila teki kilpailupäivästä raskaan. Lopullinen suositus varmistuu viimeistään elokuun alussa. Koko perheen tapahtumaan on saapunut lapsiperheitä ja suunnistajille järjestetty jumppaa. Muun muassa Kuhmon Kamarimusiikki antoi konserttiyleisölle maskisuosituksen. Oli varsin mielenkiintoista käydä Norjassa Varangin niemimaalla Berlevågin kunnassa. Puomin luona on aikataulu, jonka mukaan tiellä pääsee kulkemaan vain saattoauton kanssa. Yhteensä 214 vastausta. Nyt on menossa jo kolmas kesä, jossa koronavirus on vaikuttamassa. Musiikkijuhla Sommelo tiedotti tapahtuman lopussa, että koronaa ilmeni. 127 senttimetrin pituisen hauen hän sai vetouistelureissulla Kuhmon Änättijärvestä. A Paikallinen maitopurkki kertoi, että maito on tuotettu kyseisellä alueella." Saavutettavuus on suhteellista Kolumni Mari Heikura mari.heikura@hillagroup.fi Kirjoittaja on Kuhmolaisen päätoimittaja T änä kesänä on eletty jo normaalimpaa kesää ja tapahtumien aikaa. Myös terveysasema siellä on siitä kertovan liikennemerkin perusteella. Mielenkiintoinen havainto noilta karuilta seuduilta on maatalous. Vastaukset: Ei 51 %, 110 vastaajaa. On myös totuttu selviytymään sähkökatkoksista, tai vastaavista poikkeustilanteista, varmasti paremmin kuin kaupungeissa tai tiuhaan asutussa Suomessa. Joka tapauksessa paikalliset ovat varmasti tottuneet selviytymään omatoimisesti. Jo kolme osakilpailua on ehditty suunnistaa, edellispäivänä torstaina kovassa helteessä. Sitä en tiedä, kuinka usein puomit on suljettuna ja saattoauto käytössä. Sarjassaan kärkeen meni myös Unto Kyllösen Lammasjärvestä kalastettu, yli neljä kiloa painanut kuha. K uhmolaisen Suurin kala 2002 -kilpailussa ylivoimaiseen johtoon haukisarjassa meni Pauli Moilanen 15-kiloisella hauellaan. www.kuhmolainen.fi M eillä Kainuussa on totuttu puhumaan pitkistä etäisyyksistä ja hankalasta saavutettavuudesta. Maailmancupia johtava Pasi Ikonen oli tiistain osakilpailussa kolmas, ja kertoi miettineensä juoksun aikana maailmancupin pistetilannetta. Suomalainen maanviljelijä haluaa kasvattaa hyvän sadon ja tehdä töitä kunnolla. Lehmiä ajettiin laitumella ja lampaita saattoi laiduntaa aivan tien vieressä. Se on varmasti tärkeä osa saavutettavuutta ja luo turvallisuutta. Matkailijat ovat varmasti tuttu näky tuossakin kunnassa, mutta mikään massaturismin kohde se ei ole. Tilanne on kuitenkin parempi kuin vielä keväällä. Uusi kysymys: Aiotko poimia lakkoja tänä kesänä. 20 VUOTTA SITTEN Kainuun Rastiviikot järjestettiin heinäkuussa 2002 Kuhmossa. Annetut maskisuositukset kannattaa huomioida Pääkirjoitus 12.7.2022 Paikallislehti Kuhmolainen, perustettu 10.7.1959 6 Päätoimittaja: Mari Heikura 040 7543 579 6 Jakelupäivystys: 0800 955 05 6 Sähköpostit: etunimi.sukunimi@hillagroup.fi K ainuun Rastiviikot järjestettiin Kuhnossa Kilpelänkankaan suunnistusmaastoissa. Suurin Kala -kilpailun ahvensarjaa johtaa Janne Heikkinen 1305 gramman painoisella ahvenella, joka kalastettiin Ontojärvestä. Ehkä sitä tapahtuu vain kerran talvessa tai joka toinen talvi, mutta voihan tilanne olla myös viikoittainen. K uhmolaiset MTK:n osastojen maakuntatason liiton johtajat ovat tyytymättömiä Euroopan komission suunnitelmiin EU:n maatalouspolitiikan uudistamiseksi. 2 MIELIPIDE KUHMOLAINEN – Tiistaina 12. % 51 49. Viime kesänä 2021 Kuhmon isot kesätapahtumat eivät koronajälkiä jättäneet. Pahinta esityksessä oli, että maataloustuki erotettaisiin täysin tuotannosta, mikä veisi suomalaisilta viljelijöiltä yritystoiminnan mielekkyyden ja pyrkimyksen tuottaa laadukkaita maataloustuotteita. Jäämeren rannassa sijaitsevaan kuntaan vie yksi tie. Sen jälkeen tilanteeseen on jo reagoitu. Kunnan taajamasta löytyy kaksi kauppaa, pari pubia sekä leirintäalue ja tietenkin satama. Välissä on hieman tasaista. Palstan kokosi kesätoimittaja Sonja Pikkarainen. Toisaalta olisi mielenkiintoista nähdä talvi Jäämeren rannalla. Kuhmolaisessa 12.7.2002 uutisoitiin Kuhmossa järjestetyistä Kainuun Rastiviikoista, maatalouspolitiikan uudistussuunnitelmista sekä Kuhmolaisen Suurin Kala 2002 -kilpailua johtavasta, 15-kiloisesta hauesta. heinäkuuta 2022 Vanha kysymys: Oletko kylpenyt rantasaunassa tänä kesänä
Rajun yhteenoton jälkeen vanhemmat häätivät hänet kylmästi kotoa. Hän syntyi Oulaskankaalla, jos olisi syntynyt Oulussa, hän täyttäisi ensi vuonna Aborttiahdistus MIELIPIDE Kuhmon keskustanuoret ovat seuranneet käynnissä olevaa museokeskustelua huolestuneina. Kaupunki ei saa omalla toiminnallaan tai toimimattomuudellaan tuhota historiallista perintöämme. Yleislääketieteen potilaat, todistukset, rasitus-EKG tutkimukset. Hänen vanhempansa vaativat ehdotonta aborttia suvun maineen pelastamiseksi. ENMG-tutkimukset lääkärin lähetteellä. Tiistaina 12. Talvisotamuseo ei ole uudistanut näyttelyään aikoihin. Kaasua, kaasua, kaasua, kaasua, jarrua. Suomalaisessa luokassa oppilaat saivat 4 viikkotuntia opetusta ruotsia vieraana kielenä. _______________________________________________ KORVA-, NENÄ JA KURKKUTAUTIEN ERIKOISLÄÄKÄRI Arno Talvisara to 14.7. Toivomme, että Kuhmon museot ovat tulevaisuudessa ajan hengessä kulkevia, mutta perinteitä vaalivia historian turvaajia sekä ennen kaikkea turvallisia käyntikohteita niin museovieraille kuin niiden henkilökunnalle. _______________________________________________ AJOKORTTITODISTUKSET tavallinen 80 €, laajennettu 90 €. Hänellä ei ollut nukkurättiä vaan aapiskukkokirja aina kainalossa. Tyttöjä oli peukalo pystyssä tienvieret täynnä. Juontajana Veikko Pöllänen. Oman erikoisalan ja yleislääketieteen potilaat, todistukset. Tuupalan museo antaa asiakkailleen mahdollisuuden tutustua kuhmolaiseen elämäntyyliin aikana ennen meitä. No vaimoni suvun äo. _______________________________________________ ORTOPEDIAN JA TRAUMATOLOGIAN ERIKOISLÄÄKÄRI Liikuntatieteiden maisteri Imke Höfling to 14.7. Puolen vuoden kuluttua kielenkannat aukesivat ja oppi samantien lukemaan. Sanoin hänelle: pieni lapsi oppii valtakielen vängällä. Aborttiahdistus jäi. _______________________________________________ KORVA-, NENÄJA KURKKUTAUTIEN ERIKOISLÄÄKÄRI Teemu Pieskä ke 10.8., to 11.8. Tapio Lipsonen LABORATORIO Avoinna ti 12.7., ke 13.7. Muutimme Suomeen. Nyt tämä kokoelma on aika tuoda museovieraiden nähtäville. Aloitti koulun suomalaisessa luokassa 6-vuotiaana. Haluaa niillä levätä muutkin kun kaljankittaajat, jatkuvaan roudaavat neljäpenkkiä yhteenkasaan,vaan ei takaisin mistä ottivat. Lukuisat kuhmolaiset ja Kuhmoon vierailemaan saapuvat turistit ovat kiinnostuneita siitä, millaista elämää Kuhmossa on vuosisatojen saatossa vietetty. Kirjoituksia ei palauteta. Varmasti jokainen abortin tehnyt miettii mielessään, mitä tuli tehdyksi. Kirjoittajan nimeä ei anneta toimituksen ulkopuolelle. Kuhmo, urheilukeskus 15. työtä tai matkustusta varten, sekä vasta-ainetesti verikokeella Varaa aika netissä medika.fi SOITA 08 6521 533 Ma To klo 8 16, Pe 8 14 Varaa aika puhelimitse Palvelemme myös etänä – puhelinja nettiajanvaraus. _______________________________________________ YLEISLÄÄKÄRI Sisätauteihin perehtynyt Juho Jaakola to 14.7., ti 2.8. Ei kerrannut. Yläaste ja lukio menivät loistavasti läksyjä lukematta. Tytöt tulivat kyytiin, toinen heistä kolmeksikymmeneksi vuodeksi. Koska museoiden heikko tila on jäänyt aiemmin vaille sen ansaitsemaa julkista keskustelua, kannustamme paikallislehtemme tutkivan journalismin osastoa perehtymään niiden nykytilaan. Minulle biologille sikiö on ihminen, on aina ollut. Kirjoita napakasti. Toimitus pidättää oikeuden lyhentää ja otsikoida tekstiä. nousi kuitenkin. _______________________________________________ Meiltä myös oireettoman henkilön KORONATESTIT JA TODISTUKSET esim. Ohje: Yleisönosastossa julkaistaan ensisijaisesti vain omalla nimellä kirjoitettuja mielipiteitä. Tekstiviestit: Lähetä tekstiviesti tai whatsapp-viesti toimitukseen numeroon 044 332 5320. ja to 21.7. Kun ylioppilaskirjoitukset lähestyivät, sanoin pojalle: Kaikki kaverisi pänttäävät viittätoista tuntia päivässä ja sinä vaan pelaat lentopalloa ja pleikkaa, kertaisit edes tuota saksaa. Hän sanoi, riittää, kun tunnilla kuuntelee. ja ke 3.8. Tekstareihin tarkoitettujen viestien eteen kirjoitetaan tekstari. ja ke 24.8. talvisodan aikana, kun historiallisesti merkittäviä kohteita on menetetty sodan tuoksinassa. Kadun vieläkin tuota kannustusta, jos et saa kuutta… Myöhemmin hän kävi mensan testissä ja sai äo:n 182, 1 kuudesta miljoonasta. Oli iljettävää katsoa sitä kukerrusta ja kehua: Tätä poikaahan ei pitäisi olla olemassa, aborttipoikaa. Lähdin Nastolaan upseerioppilas Niutasen luokse etsimään. A Kaupunki ei saa omalla toiminnallaan tai toimimattomuudellaan tuhota historiallista perintöämme." 50 vuotta. _______________________________________________ LT, YLEISLÄÄKÄRI Psykiatrian erikoislääkäriksi erikoistuva Juha Käkelä ti 20.9. Jos olisin antanut periksi, hyväksynyt abortin, olisin onneton, en se sama, mikä olen nyt. 010 665 7200 asiakaspalvelu.kuhmolainen@ slpmedia.fi Ilahduta ystävääsi onnittelulla Kuhmolaisessa. Linja-autokuljetus la alk. ja to 14.7. Kuhmon keskustanuoret haluavat vaalia tärkeää perintötietoa ja paikalliset museot tarjoavat tähän oivat mahdollisuudet. Niin kävi, että tyttöystäväni tuli myöhemmin ennen häitä raskaaksi. _______________________________________________ YLEISLÄÄKETIETEEN, KEUHKOSAIRAUKSIEN JA ALLERGOLOGIAN ERIKOISLÄÄKÄRI Marko Karppinen ti 23.8. ja to 15.9. Vastaanottokäynnin yhteydessä perimme toimistomaksun 20 €. Vaihtuvilla näyttelyillä turistien lisäksi myös paikalliset saadaan innostettua museoon uudelleen ja uudelleen. Lisätiedot www.kuhmonmobilistit.fi Tervetuloa! KUHMON MOBILISTIEN NÄYTTELY Radio-ohjattavien autojen esittelyä. Talvisotamuseo on tehnyt tärkeää arkistointityötä mahdollistaakseen laadukkaiden näyttelyiden tuottamisen. ja pe 26.8. Laboratoriokokeet myös ilman lähetettä! _______________________________________________ YLEISLÄÄKETIETEEN ERIKOISLÄÄKÄRI Merja Ruha ti 12.7., ke 13.7., ti 19.7. Arjen historia ei saa saa unohtua tai jäädä törkeästi talvisodan jalkoihin “tavallisuutensa” vuoksi. Aukiolot PE 12-18, LA 9-18, SU 9-15 MIELIPIDE RUK:n kurssijuhla 130 kesällä 1969 lähestyi. Se ei ole Kuhmon keskustanuorten mielestä hyväksyttävää. Myös ilman lähetettä. Ei saanut, sai viisi, matematiikka, fysiikka, kemia, ruotsi, englanti ja saksa, aine jäi pisteen päähän. Kuhmon kulttuurihistoriallinen perintö on kokenut kovia menetyksiä mm. Kuhmo | Koulukatu 20 Vuokatti | Kidekuja 2, 3. Lasten polkuautokilpailu la klo 14. Minulla ei ollut vielä morsianta valittuna. _______________________________________________ FYSIATRIAN ERIKOISLÄÄKÄRI Eija Ahoniemi to 4.8. _______________________________________________ KLIINISEN NEUROFYSIOLOGIAN ERIKOISLÄÄKÄRI Samuli Kemppainen pe 19.8. Me alle 30-vuotiaat kuhmolaiset emme osaa kertoa kaikkea rakkaan kotikaupunkimme historiasta ja siitä syystä tarvitsemme museoita myös vuosikymmenien päästä. Varaukset nettiajanvarauksella tai puhelimitse. Kyllä nyt poika kelpasi vaimoni vanhemmillekin. _______________________________________________ YLEISLÄÄKÄRI Petteri Kauhanen pe 22.7., ti 26.7. TEKSTARIT Lähetä sana tekstari ja viestisi numeroon 044 332 5320. ja pe 29.7. ja ti 6.9. En tietenkään suostunut eikä lopulta tyttöystävänikään. Toinen poikamme kuoli elettyään 8 tuntia. Me Kuhmon keskustanuoret vaadimme, että museota ryhdytään välittömästi uudistamaan vaihtamalla sen iän ikuinen näyttely, ja tarjoamalla uusia näkökulmia talvisotaan. Vaadimme Tuupalan museon korjaustöiden välitöntä aloittamista, jotta lahjoituksena saatu, yksi Kuhmon vanhimmista rakennuksista ei joutuisi nykymaailman välinpitämättömyyden uhriksi. krs p. Uutisvinkit ja tiedustelut: Puhelimitse 044 332 5320, sähköpostitse toimitus.kuhmolainen@slpmedia.fi. Niutanen ajoi volkkarilla kohti tanssilavaa. klo 10 täysin tunnein Matkahuolto-Kainuuntie-Uimahallin parkkipaikka ja paluu klo 10.30, 11.30 jne. Vain kirurgiset asiakkaat. Nimimerkkikirjoituksia julkaistaan vain poikkeustapauksissa. Olimme 19-vuotiaita stuiduja. On pettymys, jos et saa kuutta laudaturia. Poika syntyi. Tuupalan museo on päästetty käyttökelvottomaan kuntoon ja työntekijöiden terveys ja hyvinvointi on vaarannettu. Uusi diginäyttely on jo askel kohti parempaa, mutta toivomme kehitystyötä myös Talvisotamuseon varsinaisessa toiminnassa. Iltavastaanotot. Ruotsinopettaja tuli ihmettelemään. Koulukypsyystestissä testaaja sanoi: Ihmelapsi, keskittyy kuin aikuinen. Kiinnostavaa on myös se, miten paikallinen teollisuus ja kulttuuri on saanut alkunsa. Kaksivuotiaana käytin häntä lääkärissä, koska ei ruvennut puhumaan. MRI-KUVAUKSET Magneettirekka la 30.7. Kuhmon Keskustaanuorten puolesta, Roosa Mikkonen Kuhmon museoiden tulevaisuus on turvattava Eikö noille rantaraitinpenkkien siirtelijöille saada mitään kuria. Viidesluokkalaisten 30-sivuisessa valtakunnallisessa tasokokeessa poikani sai koulumme 150 viidesluokkalaisesta parhaat pisteet. _______________________________________________ KÄSIKIRURGIAN ERIKOISLÄÄKÄRI Tuomo Korhonen ke 10.8. ja to 28.7. Kun poika lähti ensimmäisiin kirjoituksiin, sanoin hänelle: Et ole tehnyt mitään näiden yo-kirjoitusten eteen. heinäkuuta 2022 – KUHMOLAINEN 3 Mielipiteet: toimitus.kuhmolainen@slpmedia.fi, Kuhmolainen, Kainuuntie 103, 88900 Kuhmo. Hän oli 5-vuotias, kun muutettiin Ruotsiin. – 17.7.2022 Liput 8 €/pv, 12 €/3 pv. Rompemyyntipaikka 5 €/metri, sähkö 15 €. iltavastaanotot
Kun tv-sarjaan oli päässyt 16 tunnin haastattelusta vain 10 sekuntia, tarjoaa uusi näyttely paljon enemmän. Koronaepidemia hyvin todennäköisesti kiihtyy syksyllä. 4 PUHEENAIHEET KUHMOLAINEN – Tiistaina 12. . Tietotausta lisää ymmärrystä ja vahvistaa toivetta, ettei vastaavaa tapahtuisi enää koskaan, korostaa Hostikka. Näyttelyn isot, helppokäyttöiset kuvaruudut houkuttelivat avajaisyleisön heti syventymään tarjolla olevaan tietosisältöön kaikessa rauhassa ja omaan tahtiin. Tvsarja ja digitaalinen näyttely ovat NTRNZ media Oy:n tuotantoa. Talvisotamuseon yhteydessä on mahdollisuus tutustua uudella tavalla talvisotaan ja sodankäyntiin pohjoisilla alueilla. heinäkuuta 2022 Marja-Stiina Suihko Kuhmossa avattiin perjantaina 8.7. – On varmistettava, että tarinamme ja historiamme ei häviä tai tule hävitetyksi. Kainuun soten terveysjohtaja Susanna Halonen muistuttaakin terveysturvallisesta käyttäytymisestä kesän tapahtumissa. Mika Rytkönen Kainuun rajavartioston komentaja saanut kansainvälisiä palkintoja ja laajan kansainvälisen levityksen. Kainuulaisten rokotekattavuudessa on edelleenkin puutteita. – Pari päivää tapahtumien jälkeen ilmaantuvuus nousee hetkellisesti, Halonen ennustaa. Todellisuudessa määrä on toki suurempi, sillä kotitestillä todetut lieväoireiset tartunnat eivät tilastoihin kirjaudu. Eri puolille Pohjolaa tehtävät näyttelyt käsittelevät toisen maailmansodan tapahtumia koko arktisella alueella pyrkien yleiskäsitykseen ja sodan syiden selvittämiseen. THL:n tämänhetkisen arvion mukaan kolmen rokotteen sarjan jälkeen tehosterokotuksia annettaisiin seuraavasti: . alkaen kaikille 12–59-vuotiaille, jotka kuuluvat vakavan koronavirustaudin riskiryhmiin. Määttä korosti esimerkiksi isoäitien sota-aikaisen kirjeenvaihdon tärkeyttä. Lisäksi vanhempien ikäryhmien sekä riskiryhmiin kuuluvien suoja vakavaa koronatautia vastaa alkaa hitaasti hiipua. Sairaalassa koronapotilaita on Halosen mukaan tällä hetkellä varsin vähän, teho-osastolla ei yhtään. Aiheita ovat muun muassa 1930-luku, Lapin sota ja tuhot, Suomussalmen taistelut, Kuhmon taistelut, Saksan raaka-aineriippuvuus, mediasota, asemasota ja olosuhteet, saksalaisten vetäytyminen ja kansainväliset toimittajat Suomessa. A Kuhmo oli tärkeä osa pohjoista sodankäyntiä ja Suomen yhteistä voimainponnistusta, jolla hyökkääjä pysäytettiin ja maamme itsenäisyys säilytettiin. Kuhmon kaupunginjohtaja Tytti Määttä tutustumassa yhteen tauluista Vaietut arktiset sodat -näyttelyn ja samannimisen tv-sarjan tuottajan Teemu Hostikan kanssa. Kesäkuun alussa tehdyn tutkimuksen mukaan Kainuussa yleisin virusvariantti oli BA.2. Näyttely on toteutettu Kuhmon kaupungin, yrittäjien ja yhdistysten yhteisenä EAKR-hankkeena nimeltä Kalevankankaan kehittäminen kalevalaisuuden ja sotamatkailun näkökulmista. . THL:n julkaisemassa tuoreimmassa tilastossa Kainuussa oli 20. Tuottaja Teemu Hostikka.. Kaks:n drive in-testiasema on avoinna mato kello 8.30–15.30 ja pe 8.30–14.30. . Yleisen turvattomuuden lisääntyessä on tärkeää, että Kainuun rajavartioston vastuulla olevalla 406 kilometrin mittaisella itärajalla on rauhallista. digitaalinen näyttely Vaietut arktiset sodat. kesäkuuta –3. 15.8. Koronatilanne rauhallinen – taudin uhka olemassa KORONAROKOTUS . alkaen kaikille 60 vuotta täyttäneille . . Kuhmon näyttely on avoinna Talvisotamuseon aukioloaikoina, ja kulku Taidepajaan käy sieltä polkua tai ajotietä pitkin. Neuvostokäsitys talvisodan syttymisestä oli aikansa suurin valeuutinen, ja kysymys on ajankohtainen myös Ukrainan sodan informaatiotulvassa. heinäkuuta 365 tartuntaa. Koottiin Euroopan parhaat asiantuntijat ja valtaisa määrä materiaalia, animoituja 3D-karttoja, valtavasti tilastotietoa, satoja kuvia. alkaen kaikille 65 vuotta täyttäneille. . 1.9. Kuhmon Talvisotamuseon yhteydessä on mahdollisuus tutustua uudella tavalla talvisotaan ja sodankäyntiin pohjoisilla alueilla. Esimerkiksi juhannusta seurasi pieni tartuntapiikki. – Varautuminen on viisasta, korosti Rytkönen, jotta rajamme säilyy edelleenkin rauhallisena. Etelä-Suomessa on yleistymässä omikronmuunnoksen BA.5-alamuunnos. – Kolmansia rokotteita on vielä antamatta varsin paljon nuorille aikuisille. Vaietut arktiset sodat -näyttelyn ja samannimisen tv-sarjan tuottaja Teemu Hostikka kertoi, että idea sarjan tekemiseen syntyi jo yli viisi vuotta sitten yhdessä historioitsija Mika Kuljun kanssa. Terveysjohtaja ennustaa kesätapahtumien vaikuttavan tartuntamääriin. – Uudella tekniikalla historia tulee myös lähelle nuorisoa. Talvisotamuseossa ihmiset voivat turvallisessa ympäristössä samaistua myös ukrainalaisten kokemuksiin, kun arvokasta kulttuuriympäristöä tuhotaan. YLE Areenaan talletettu sarja on Näyttelyn isot, helppokäyttöiset kuvaruudut houkuttelivat avajaisyleisön heti syventymään tarjolla olevaan tietosisältöön kaikessa rauhassa ja omaan tahtiin. – Taudinkuva on ollut aika lievä, mutta esiin on tullut epäspesifiäkin löydöksiä. . Avajaisnauhan leikkaamisen kunniatehtävän sai Kainuun rajavartioston komentaja Mika Rytkönen. Vaietut arktiset sodat esille Kuhmossa Pekka Pajala Koronatilanne Kainuussa on tällä hetkellä rauhallinen, mutta missään nimessä taudinuhka ei ole ohi. Sen aiheuttama tauti on vakavuudeltaan samantasoinen kuin muidenkin koronamuunnosten, mutta se tarttuu entistäkin herkemmin. Meidän näytteenotossa positiivisia testituloksia on ollut päivittäin 20–50, Halonen kertoo. – Kuhmo oli tärkeä osa pohjoista sodankäyntiä ja Suomen yhteistä voimainponnistusta, jolla hyökkääjä pysäytettiin ja maamme itsenäisyys säilytettiin, totesi Rytkönen avajaispuheessaan. Esimerkiksi potilas on valitellut lievää korvakipua ja koronatesti on osoittautunut positiiviseksi, Halonen kertoo. . – Mihin voi vielä luottaa, kysyi kaupunginjohtaja Tytti Määttä tervetuliaispuheessaan. Heitä pitäisi saada heräteltyä. THL aikoo suositella koronarokotusten neljänsien annosten laajentamista loppukesästä. Testiajan voi varata soten nettisivuilta. Kainuussa varianttianalytiikka on kesätauolla elokuun alkuun saakka. Museot tarjoavat luotettavaa tietoa. Ohjeet ovat tutut: huolehdi käsihygieniasta, käytä tarvittaessa maskia ja ennen kaikkea pysy oireisena kotona. Tämänhetkisen tiedon valossa neljänsien annosten laajentaminen loppukesästä on perusteltua, sanoo THL:n ylilääkäri Hanna Nohynek. Lyhytelokuva esittelee toisen maailmansodan ensimmäisiä hetkiä kylmyydessä. Museonjohtaja Hilkka Tampio toivoi, että uusi digitaalinen näyttely lisää entisestään yleisön kiinnostusta Kuhmon museoita kohtaan. Virallinen testi vaaditaan sotehenkilöstöltä ja on suotava henkilölle, jonka perussairaus altistaa vakavammalle tautimuodolle. – Tautitilanne on tällä hetkellä aika rauhallinen, ilmaantuvuus Kainuussa on nyt aivan eri luokkaa kuin keväällä ja alkukesästä. 1.9. Kyseessä on ennakkoarvio, ja tarkennettu lopullinen suositus valmistuu viimeistään elokuun alussa
Lisäksi yhtiö tarjoaa hoitajien ja lääkäreiden vuokraustoimintaa. Niina Turunen Pihlajalinna Oy:n tytäryhtiö Pihlajalinna Terveys Oy on sopinut ostavansa 70 prosenttia kainuulaisen yksityisiä lääkäripalveuita sekä lääkäreiden ja hoitajien vuokraustoimintaa tarjoavaan MediEllen Oy:n osakekannasta. Päivystävä sairaanhoitaja antaa puhelimitse jatko-ohjeet. Tällöin saadaan unohtumattomia, ajatuksia herättäviä kokemuksia. Näitä kumpaakin ihminen tarvitsee, ja kannattaa luottaa siihen, että myös matkailijat haluavat jatkossakin lumoutua Kuhmon tunnelmasta ja historiasta, kuten Akseli Gallen-Kallela 1890-luvulla. Mikäli tilanne muuttuu takaisinsoittoa odottaessa hätätilanteeksi, tulee soittaa 112, ohjeistaa päivystyksen ylilääkäri Katri Mäenpää. MediEllenin toimipisteet sijaitsevat keskeisellä paikalla kotimaisten matkailijoiden ja urheilijoiden suosimassa Kainuussa. Ilman tietoa ja taitoa näyttely voi jäädä koreaksi kulissiksi, joka unohtuu pian. Talvisotamuseo esittelee sodanaikaisia tapahtumia puolueettomasti tutkittujen lähteiden ja aitojen esineiden avulla. Historiankirjoitusta voidaan myös muunnella kullekin maailmantilanteelle ja hallinnolle sopivaksi, ja aivan viime aikoinakin on nähty, miten historiaa käytetään jopa sodankäynnin ja vihamielisyyksien perusteena. Talvisota merkitsi pommituksia, menetyksiä, evakkotaipaleita, mutta myös lujaa yhteishenkeä ja suunnatonta sisua mahdottoman tilanteen edessä. Vuonna 2020 perustettu MediEllen Oy tarjoaa monipuolisia ja laadukkaita yksityisiä terveydenhuollon palveluita Sotkamossa, Kuhmossa ja Suomussalmella noin 30 terveydenhuollon ammattilaisen voimin. Kun nyt Kuhmon Talvisotamuseon yhteyteen on saatu uusi digitaalinen ja dokumentaarinen näyttely, voidaan museoelämys nostaa aivan uudelle tasolle. Vaietut arktiset sodat -näyttely on yksi kesän kohokohtia, joka tarjoaa tutustumismatkan Kainuun pitkään historiaan ja seudun ainutlaatuisuuteen. Numerossa on käytössä takaisinsoittopalvelu. Vain tuntemalla historia sekä esineiden ja tapahtumien taustat on mahdollista luoda koskettavia sisältöjä museokävijöille, paikallisille asukkaille ja kulttuurimatkailijoille. Näyttelyn tekijöiden on tunnettava aiheensa. Kaikilta päivystykseen saapuvilta edellytetään maskin käyttöä. Erityisesti terveysasemien kesäsulkujen aikana yhteydenotot KAKS:n päivystykseen lisääntyvät, joten ajoittain voi esiintyä ruuhkatilanteita. Tämä on ymmärretty Kuhmossa ja Talvisotamuseossa hyvin. Henkeä uhkaavissa ja muissa hätätilanteissa on aina soitettava hätäkeskukseen 112. Uusien tekniikoiden rinnalla on luotettava aidon, alkuperäisen esineen ja tarinan voimaan. Soittamalla ensin päivystysapuun 116 117 voidaan odottavia potilaita porrastaa hallitusti. Museolla tänään edelleen merkitystä Uusien tekniikoiden rinnalla on luotettava aidon, alkuperäisen esineen ja tarinan voimaan. Museot välittävät tietoa historiallisista tapahtumista, päivämääristä ja hallitsijoista, mutta myös ihmisten arkipäivästä, työstä ja tekemisistä. Päivystykseen liittyvistä asioista saa tietoa myös Päivystystalosta, joka on terveydenhuollon ammattilaisten kehittämä verkkopalvelu. heinäkuuta. heinäkuuta 2022 – KUHMOLAINEN 5 Kuhmolainen Kainuun keskussairaalan päivystys ohjeistaa potilaat ottamaan yhteyttä päivystysapunumeroon 116 117 ennen päivystykseen saapumista. Kainuussa yhdistyvät luonto ja kulttuuri vertaansa vailla olevina elämyksinä. Se tarjoaa apua äkillisiin terveysongelmiin, neuvoja itsehoitoon ja ohjausta päivystyspalveluihin hakeutumisessa. MARJA-STIINA SUIHKO Uusi näyttely sijaitsee Kalevalan alueella Taidepajan rakennuksessa ja on avoinna Talvisotamuseon aukioloaikoina. syyskuuta 2022. Myös Päivystystalo neuvoo. Pihlajalinna on Suomen johtavia sosiaali-, terveysja hyvinvointipalveluiden tuottajia, joka toimii valtakunnallisesti tarjoten palveluita sekä julkisyhteisöille että yrityksille ja kuluttajille. Kulku Talvisotamuseosta käy Taidepajaan polkua tai ajotietä pitkin. Päivystävä sairaanhoitaja antaa puhelimitse jatko-ohjeet tai arvion vastaanottoajasta, mikäli tilanne edellyttää päivystyskäyntiä. Kaupan voimaantulo on tarkoitus toteuttaa 1. Suomen Kotiseutuliiton paikallismuseoasiantuntija, FM, Liisa Saarinen. Takaisinsoitto pyritään tekemään mahdollisimman pian. Pihlajalinna hankkimassa MediEllen Oy:n osakeenemmistön. Tämän vuoksi museoiden tärkeänä tehtävänä on lisätä ymmärrystä oikean, tutkitun tiedon merkityksestä. Tiistaina 12. Soita päivystysapunumeroon 116 117 ennen Kainuun keskussairaalan päivystykseen saapumista. Ennen KAKS:n päivystykseen saapumista yhteys puhelimella MARJA-STIINA SUIHKO Marja-Stiina Suihko Historiasta saadaan voimaa ja yhteenkuuluvuuden tunnetta etenkin vaikeina aikoina, korosti FM Liisa Saarinen, Suomen Kotiseutuliiton paikallismuseoasiantuntija Vaietut arktiset sodat -näyttelyn avajaisissa Kuhmon Talvisotamuseossa. Osakekannan kauppaa koskeva kauppakirja kirjoitettiin 7. – On hyvä kuitenkin huomata, että päivystyksessä tilanne voi muuttua arvioidusta kiireellisempien potilaiden vuoksi. Tällöin saadaan unohtumattomia, ajatuksia herättäviä kokemuksia
– Lentäminen on lähes elämää suurempi seikkailu, ja sukeltaakin haluaisin joskus, sanoo Leila ja tarkistettuaan koneensa lentokunnon suuntaa tiensä korkeuksien kautta kotiin Pyhäsalmelle. Kuhmoon hän lensi Pyhäsalmelta itse rakentamallaan Sakota S-10 -experimental-koneella. heinäkuuta 2022 Kuhmolainen Suomi luopui 30. 6 PUHEENAIHEET KUHMOLAINEN – Tiistaina 12. Vuoden 2019 kesäkuussa Vartiuksen kautta kulki 33 072 henkilöä. Kesäkuun aikana Kainuun rajavartioston alueella paljastui 12 rikosta tai rikkomusta. Heitä epäillään rajavyöhykerikkomuksesta. MARJA-STIINA SUIHKO. He hakivat myöhemmin turvapaikkaa. Vapautta, maisemia ja oppimisen haasteita tarjoaa lentäminen harrastajilleen. Kainuun rajavartioston valvomien rajanylityspaikkojen kautta matkusti kesäkuussa 6 410 henkilöä, mikä oli noin 83 prosenttia vähemmän kuin vuoden 2019 kesäkuussa. Tehtävät liittyivät pelastustoimintaan sekä ensivastetoimintaan. Venäjän asettamat rajoitukset ovat yhä voimassa. Pienlentokenttä tarjoaa paljon mahdollisuuksia Kuhmolle. Muun muassa Kuhmossa havaittiin kolmen ulkomaalaisen liikkuneen rajavyöhykkeellä myönnetyn rajavyöhykelupa-alueen ulkopuolella. Saarikosken pienlentokenttä tarjoaa paikan niin harrastajien kuin kaupunginkin unelmille. Kuusamon ja Vartiuksen rajanylityspaikkojen aukioloa on rajoitettu 31. kesäkuuta kaikista ulkorajaliikenteen koronarajoituksista. Kainuun rajavartiosto osallistui kesäkuun aikana neljään harvaan asutun alueen turvallisuustehtävään. Vartiuksen rajanylityspaikka on auki 8 – 19 viikon jokaisena päivänä. Rajanylitysliikenne jatkui edelleen vähäisenä. Ensimmäisellä lennolla jännitti tavattomasti, mutta jo seuraavalla kerralla sakkausharjoituksessa mukanaolo sai pelot kaikkoamaan. Lääkettä lentopelkoon lentoharrastuksen aloittamisesta on saanut tuore ilmailukerhon jäsen Peter Modig. Lentäjänaisessa asuu pieni seikkailija ja digitalisaatiota. Rajavartiosto tuki kesäkuun loppuun asti Kainuun Sotea terveystarkastusten toimeenpanossa Vartiuksen rajanylityspaikalla. Kumon kaupunki haluaa turvata alueen liikkumisen tarpeita ja olla kehittämässä myös uuden teknologian mukaisia ja kestäviä liikkumisen ratkaisuja. Akseli Karppasen ja Jasperi Heikkisen tehtävänä lentotapahtumassa oli ohjailla taivaalta tulevia koneita parkkiin. Kainuun rajavartiosto jatkaa tapauksen tutkintaa. Rajatilanne säilyi kesäkuun aikana Kainuussa ja Koillismaalla vakaana eikä rajaturvallisuustilanteessa tapahtunut merkittäviä muutoksia. ARKISTO / JARNO HILTUNEN Marja-Stiina Suihko Taivaalla vaeltavista sadepilvistä huolimatta Kuhmon Ilmailukerhon järjestämä Fly In -tapahtuma veti väkeä ihmettelemään pilven veikkojen puuhia ja heidän ihmeellisiä koneitaan. Investoimalla pienlentokenttiin tuetaan vihreää siirtymää, kestävää infrastruktuuria Nainenkin voi lentää ja naisellakin voi olla lentolupakirja, Leila Jylänki oli oivaltanut 17-vuotiaana ollessaan Eija Sinikan keikalla. Kaupunginjohtaja Tytti Määtän mukaan ilmaliikenne pitää nähdä rohkeasti vaihtoehtona etenkin harvaan asutun maaseudun liikenneyhteyksien parantamisessa. Akselilla on lupakirja kohta plakkarissa, ja Jasperin katseissa siintää oma lentokone, sitten joskus. elokuuta saakka liikenteen vähäisyyden takia. Olen harrastanut lentämistä yli 30 vuoden ajan, aloittaa Jylänki. Juhannusviikonloppuna neljä ulkomaalaista ylitti Suomussalmen Kuivajärvellä valtakunnan rajan luvattomasti Venäjältä Suomeen. Rajanylittäjistä matkusti Vartiuksen rajanylityspaikan kautta 6 267 ja Kuusamon rajanylityspaikan kautta 143. Matkaa sinne on 95 nautical-mailia eli 175 kilometriä. Nainenkin voi lentää ja naisellakin voi olla lentolupakirja, Leila Jylänki oli oivaltanut 17-vuotiaana ollessaan Eija Sinikan keikalla. Toistaiseksi lentokentällä ei pystytä varastoimaan sähköä, vaan mahdollinen ylituotanto myydään valtakunnan verkkoon, kertoi Kuhmon Ilmailukerhon Jaakko Kyllönen. Sähkölentokoneiden yleistyminen mahdollistaa lentoyhteyksien järjestämisen myös sellaisille reiteille, joille ei muuten saada kannattavia lentoyhteyksiä. – Minussa asuu pieni seikkailija. – On hyvä päästä välillä venyttämään mukavuusalueensa rajoja. Tunnin päästä hän on jo lämmittämässä saunaa. Kuhmon lentokenttä on toiminut 60 vuotta. Venäjän asettamat rajoitukset voimassa Rajanylitysliikenne jatkui edelleen vähäisenä
Vaihtoehtoja Kuhmon Sampo Kiinteistöt Oy:n toiminnan jatkamisen osalta on käsitelty tapaamisissa ja kokouksissa huhti-toukokuulta 2022 alkaen. Teollisuushalli sijaitsee Kantolaan teollisuusalueella keskeisellä paikalla. Toukokuun 5. Tavoitteena on tehdä rajavartiolakiin kiireellisimmiksi katsotut muutokset muun muassa muuttoliikettä hyväksikäyttävään hybridivaikuttamiseen varautumiseksi. Kaupungin osalta päätös ostamisesta tai myynnistä olisi tehty erikseen. Teollisuushalli sijaitsee Kantolaan teollisuusalueella keskeisellä paikalla. Toukokuun puolivälissä Kuhmon kaupunginhallitus päätti antaa kaupunginjohtajalle, talousjohtajalle ja hallintojohtajalle valtuutuksen neuvotella Kuhmon Sampo Kiinteistöt Oy:n osakkeiden ostamisesta tai osakkeiden myynnistä. Tiistaina 12. Sen jälkeen selvitettiin osakkeiden arvoa jatkoneuvottelujen pohjaksi. Lisäksi valtioneuvosto voisi päättää kansainvälisen suojelun hakemisen keskittämisestä Suomen valtakunnanrajalla yhteen tai useampaan rajanylityspaikkaan, jos se on välttämätöntä lyhyessä ajassa tapahtuvasta poikkeuksellisen suuresta maahantulijoiden määrästä tai vieraan valtion vaikutuksesta tapahtuvasta maahantulosta yleiselle järjestykselle, kansalliselle turvallisuudelle tai kansanterveydelle aiheutuvan vakavan uhan torjumiseksi. Kaupunginhallitus päätti antaa myös jatkoneuvotteluvaltuutuksen vastatarjouksen tekemiseen talousjohtajalle ja kaupunginjohtajalle. muutokset rajavartiolakiin ja myös valmiuslakiin ja asevelvollisuuslain 79 pykälään. Kaupunki neuvottelee Kuhmon Sampo Kiinteistöt Oy:n ostosta Sekä Kuhmon kaupunki että yksityiset osakkaat teetättivät teollisuushallin omistavan yhtiön osakkeiden arvon määritykset. heinäkuuta 2022 – KUHMOLAINEN 7 Nainenkin voi lentää ja naisellakin voi olla lentolupakirja, Leila Jylänki oli oivaltanut 17-vuotiaana ollessaan Eija Sinikan keikalla. Teollisuushallissa toiminut Elementti Sampo Oy on asetettu konkurssiin 8.4.2022. Kuhmon kaupunki ja Kuhmon Sampo Kiinteistöt Oy:n kolme yksityistä henkilöosakasta neuvottelevat teollisuushalliyhtiön osakekaupasta. Rajavartiolain muutoksen tavoitteena on vahvistaa rajaturvallisuutta parantamalla Rajavartiolaitoksen mahdollisuuksia varautua ja vastata normaaliolojen häiriötilanteisiin. Hankkeen tavoitteena on päästä täydelliseen omavaraisuuteen ja vapaiksi sähköyhtiöistä ja ennen kaikkea sähkön hinnannoususta. Rajavartiolain muutokset hyväksytty eduskunnassa MARJA-STIINA SUIHKO Aurinkovoimaa lentokentälle saadaan pian, koska heti lentotapahtuman päätteeksi alkoivat talkoot tukitolppien pystyttämiseksi aurinkokennorakenteita varten. Yksityiset omistajat teetättivät arvion kajaanilaisessa Kajaanin Kiinteistökulma Oy:ssä. Rajavartiolakiin lisättiin myös täydentävät säännökset esteiden rakentamisesta rajavyöhykkeelle sekä uusi sääntely velvollisuudesta luovuttaa lyhytaikaisesti täyttä korvausta vastaan Rajavartiolaitokselle sen kiireellisessä yksittäisessä tehtävässä välttämätöntä omaisuutta sekä suorittaa lyhytaikaisesti välttämättömiä palveluja Rajavartiolaitokselle käyvän hinnan mukaista korvausta vastaan. Osakkeiden ostamisesta tai myynnistä tehdään päätös erikseen. Rajavartiolakiin lisättiin nimenomainen sääntely rajanylitysliikenteen rajoittamisesta. Hallin oman sähkönkulutuksen lisäksi kentälle tarvitaan sähköautojen latauspiste, ja odotettavissa on, että vähitellen kentälle ilmaantuu myös sähkölentokoneita. Se aiheutti välittömiä vaikutuksia hallin omistaneen Kuhmon Elementti Sampo Oy:n tilanteeseen. Se turvaa kentän toimintojen tarvitseman sähkön ympärivuotisesti. Kuhmon Sampo Kiinteistöt Oy henkilöosakkaat ovat tehneet Kajaanin osakkeiden arvioon perustuen myyntitarjouksen. pitämässään kokouksessa. Vastatarjouksen tulee perustua osakkeiden arvonmäärityksiin. Muutoksilla parannettaisiin myös Rajavartiolaitoksen varautumista poikkeusoloihin. Kuhmolainen Eduskunta hyväksyi torstaina 7.7. Kaupunginhallitus teki päätöksensä yksimielisesti. Hallin omistavan yhtiön omistavat yrittäjät Jari Kanerva, Matti Komulainen, Juha Virta sekä Kuhmon kaupunki, joka omistaa entuudestaan osakkeista 22,65 prosenttia eli hieman yli viidenneksen. Kaupunginhallitus käsitteli tilannetta viime perjantaina 8.7. Kuhmon Ilmailukerhon Jaakko Kyllönen esitteli uuden Leaderhankkeen, jonka turvin lentokentälle rakennetaan kaksi aurinkopaneelikenttää käsittävä sähköntuotantoyksikkö. Kaupunginhallitus antoi valtuutuksen talousjohtajalle ja kaupunginjohtajalle jatkoneuvotteluja ja vastatarjouksen tekemistä varten. ARKISTO/MARI HEIKURA. ARKISTO/JUHA NEUVONEN Antero Komulainen Kuhmon kaupunki ja Kuhmon Sampo Kiinteistöt kolme yksityistä henkilöosakasta neuvottelevat teollisuushalliyhtiön osakekaupasta. Kaupunki teetätti Kuhmon Sampo Kiinteistöt Oy:n arvon määrityksen helsinkiläisessä BDO Oy:ssä ja espoolaisessa Greenstep Oy:ssä. päivänä pidetyssä yhtiökokouksessa yhtiön henkilöosakkaat pyysivät kaupunkia tekemään esityksen omistusjärjestelyistä. Kaupunki on neuvotteluissa ostajan paikalla. Kaupunki on neuvotteluissa ostajan paikalla. Rajavartiolakiin lisättiin nimenomainen sääntely rajanylitysliikenteen rajoittamisesta. Se päätti tutustua arvonmäärityksiin sekä henkilöosakkaiden tarjoukseen. He tarjoavat osakkeita ostettavaksi Kuhmon kaupungille
Jokainen voi edistää yhdenvertaisuutta ympärillään. Kepparit vauhdissa Hilpeässä Heinäkuussa Neea Niittulan tyylinäyte esteiden ylitykseen. Sarja yli 12 v: 1) Neea Niittula ja UMA Famamo Cross 1.01,9. kolme kertaa ja sarjassa yli 12 v. – Lisäksi tarvitaan tietoa, mahdollisuus asialliseen keskusteluun sekä tekoja. KUVAT: MARJA-STIINA SUIHKO Kuhmolainen Hilpeä Heinäkuu -tapahtumiin liittyen LC Kuhmo/Helenat ja LC Kuhmo/Kuhmoniemi järjestivät lasten keppihevoskilpailun Kontion koulun pihamaalla 7.7.2022. – On helppo heitellä vihahymiöitä somessa. Onks normaalia -chatissä erityisesti yläkouluikäiset hakevat tukea seksuaalisuutta koskeville pohdinnoilleen, kertoi rannalla ollut 4H:n ja nuorisotoimen väki. Myös maahantulon ja turvapaikkaoikeuden rajoittaminen on perustava ihmisoikeuskysymys, totesi Inkeri Tervo. Tämänvuotinen piknik sujui iloisesti loppuun saakka. Tuulia Kähkönen heitti kärrynpyörän, ja hänen äitinsä Maarit Rauhala korosti tasa-arvon kuuluvan ihmisyysaatteeseen. Kainuun Setan varapuheenjohtaja Noora Limnell pitää hyvänä alkuna Kuhmon päätöstä pyrkimyksestä yhdenvertaisuuteen ja tasa-arvoon. osanottajat kiersivät radan yhden kerran, sarjassa 6 – 8 v. Naispoliitikkojen elämäkertojen lukeminen oli avannut silmiä näkemään sukupuolista syrjintää arjessa, yhteiskunnassa ja taloudessa. Kilpailuun osallistui 17 lasta. kaksi kertaa, sarjassa 9 – 11 v. Eri sarjoissa esteet olivat eri korkeudella. ja 4 – 5 v. Kouluissa tulee tarjota enemmän tietoa seksuaalisuudesta ja sukupuolen moninaisuudesta. Sarja 9 – 11 v: 1) Emma Niiranen ja Kotka 37,18, 2) Iida Malinen ja Taika 39,84, 3) Aada Huotari ja Alma 40,77, 4) Ilona Ahtonen ja Harmu 47,78, 5) Hilla Kyllönen ja Korppi 50,47, 6) Nella Saarenkoski ja Stella 52,31, 7) Helmi Laitinen ja Salama 53,33, 8) Minttu Mustonen ja Melli 53,77, 9) Hilma Kyllönen ja Liina 55,14. Syksyllä alkaa yhdenvertaisuusja tasaarvosuunnitelman valmistelu, johon kaikki pääsevät mukaan. Väkeä tuli, viipyi ja nautti kesäisestä yhdessäolosta.. 8 ELÄMÄNMENO KUHMOLAINEN – Tiistaina 12. Sarjoissa alle 3 v. On vaikea ymmärtää, miksi toisten oikeuksia halutaan rajoittaa. Sinäkin kuulut johonkin vähemmistöön Kuhmossa järjestettiin sunnuntaina toisen kerran Pride-piknik. Inkeri Tervo kertoi kiinnostuneensa tasa-arvoasioista jo alakoulussa. Kilpailun tuloksissa kerrottu osallistuja, hevosen nimi ja aika: Sarja alle 3 v: 1) Anna-Lotta Koistinen ja Pilkku 28,30. Syrjivien valtuustoaloitteiden tekeminenkään ei sovi yhteen kaupungin vetovoimaretoriikan kanssa. Kaupungin tervehdyksen tuonut Riikka Seppänen (sd.) iloitsi uudesta kaupunkistrategiasta, jonka mukaan Kuhmosta tehdään turvallinen ja avoin kotikaupunki kaikille. heinäkuuta 2022 Marja-Stiina Suihko Sateenkaaripiknikillä sunnuntaina muistutettiin, etteivät ihmisoikeudet ja tasa-arvo toteudu itsestään, vaan niitä pitää aktiivisesti edistää. – Me kaikki olemme jollakin tapaa erilaisia, ja meidän tulisi hyväksyä toinen toisemme kaikessa kanssakäymisessä, korosti Seppänen. Suhtautuminen seksuaalisesti Tavoitteena on kaikille hyvä Kuhmo. neljä kertaa. niin sanotusti normista poikkeaviin ihmisiin on kuitenkin 15 vuoden aikana parantunut, vaikka nuorten lisäksi myös seniorit kaipaavat enemmän tilaa olla oma erilainen itsensä. Sarja 6 – 8 v: 1) Aamu Mustonen ja Jappe 28,32, 2) Aada Sutinen ja Ella 29,32, 3) Helmi Kyllönen ja Sähke 32,81, 4) Urho Kyllönen ja Savu 36,95, 5) Lotta Sirviö ja Sofi 37,83. Sarja 4 – 5 v: 1) Selma Pääkkönen ja Kerma 14,46
Käytetyt yritystietokoneet käyttövalmiiksi asennettuna ja 12 kk takuulla! Hinnat alk. sis. Enesco-kvartetti soitti muistokonsertissa George Enescun (1881—1955): Romanialaisen rapsodian A-duuri op. Mendelssohn soitti vuosikymmenten aikana mitä erilaisimmissa kokoonpanoissa, mutta hänen vakituinen yhtyeensä oli Enesco-jousikvartetti. TARVIKKEET Merkit Victron, Powerxon ym. heinäkuuta 2022 Kuhmo Soi Kuhmon kamarimusiikki 10.–23.7.2022 Vladia muistaen Enesco-kvartetti soittaa nyt kokoonpanossa Constantin Bogdanas (vas.), viulu, Florin Szigeti, viulu, Frédéric Lainé, alttoviulu ja Dorel Fodoreanu, sello. Koulukatu 13-15 Henry 044-332 9016 Ari 040-574 6997 ma-pe 9.00-16.30 Nopeutta hitaaseen tietokoneeseen SSD päivityksellä! alk. Tiistaina 12. 2xantenni + 10 m kaapelit DNA Kotimokkula 4G WiFi MF289F Nopeutta nettiin Puhelimet ja tarvikkeet puhelinja nettiliittymät Kysy päivän vaihtotarjousta! 49,90€ 119€ 129€ 249€ Aurinkosähköä mökille PANEELIT, AKUT ym. 11/1 (1901, transkriptio jousikvartetille). 120Gb SSD muisti + työ Wave BT135 Handsfree P-60 UNICOM MIMO LTE ANTENNI Tehokas 4G/5G lisäantennipaketti. Kvartetti kunnioittaa nimellään maineikasta romanialaista säveltäjää George Enescua. STEFAN BREMER Kuhmon Kamarimusiikin kesän 2022 ensimmäisessä konsertissa, Vladimir Mendelssohnin (1949—2021) muistokonsertissa, konserttiohjelman päätti Enesco-kvartetti. Myös asennettuna, kysy tarjous! 199€ 599€ 449€ 449€ 219€ Finlunx 32-FHF-4121 32” LED Panasonic TX-55HX702E 55” ANDROID UHD 4K Samsung TU6905 50” SMART UHD 4K MYÖS MUITA TARJOUSMALLEJA! Panasonic TX-43HX702E 43” ANDROID UHD 4K Erä televisioita sis
jousikvartetille) Numerot 1,2,5,9,7 ja 18. . . La 16.7. Konsertti 4 klo 15.00, Kirkko, J.S. Kvartetin Suomen-kiertueeseen kuuluvat ennen Kuhmoa LounaisHämeen musiikkipäivät Forssassa sekä kaksi seurakuntien järjestämää esiintymistä Kuopiossa ja Savonlinnassa. Kansainvälisesti kiitetty ja sukupolvensa parhaimmistoon kuuluva Cremona-kvartetti soittaa Kuhmossa Bachia, Beethovenia, Schubertia ja Šostakovitšia. kirkossa. Yhtyeen Suomen-kiertueen järjestää Helsingissä toimiva Italian kulttuuri-instituutti. Teos kuuluu myös Kuhmon kesien vakiohelmiin. Huippukvartetti esiintyy neljässä konsertissa. Ma 11.7. . Ensimmäisen kerran kvartettia kuullaan maanantaina 11.7. Suomessa kvartetti on esiintynyt aiemmin Turun Musiikkijuhlilla ja Helsingin Musiikkitalossa kymmenen vuotta sitten. Cremona on italialaisten viulunrakentajamestareiden kotikaupunki, joka kuuluu UNESCON maailman kulttuuriperintökohteisiin juuri viuluhistoriansa ansiosta. Gramagliakin on kvartetin alkuunpanijoita. Sooloviulustinakin uraa tekevän Paolo Andreolin käsissä on 1700-luvun puolivälistä peräisin oleva Paolo Antonia Testore -viulu. Scaglionen soittimena on bolognalainen Amati-sello vuodelta 1712. konsertti 27 klo 19.00 Kuhmo-talo, Franz Schubert, Jousikvartetto nro 14 d-molli ”Tyttö ja kuolema”. Cremona-kvartetti tekee yhteistyötä monien tunnettujen muusikoiden ja mm. Kansainväliset konserttilavat ovat tulleet kvartetille tutuiksi, kun se on esiintynyt Etelä-Amerikassa, Yhdysvalloissa ja Australiassa eurooppalaisten festivaalien lisäksi. 10 Kuhmo Soi Marja-Stiina Suihko toimitus.kuhmolainen@slpmedia.fi Yksi Kuhmon kamarimusiikkikesän kohauttajia on italialaisen Quartetto di Cremonan vierailu. Kvartetin bravuurina voidaan pitää Schubertin kvartettoa Tyttö ja kuolema, jonka se soittaa viimeisessä Kuhmon-konsertissaan lauantaina 16.7. Cremonan arvoviulut soivat Kuhmossa ESIINTYMISET . konsertti 9 klo 18.00 Kuhmo-talo, Dmitri Šostakovitš, Jousikvartetto nro 10 As-duuri. Suomen parhaasta klassisen musiikin pop up -levykaupasta eli Kuhmon Kamarimusiikin kannatusyhdistyksen levypuodista voi hyvällä onnella löytää myös Cremona-kvartetin äänitteitä: ikuisesti Kuhmossakin rakastetun Schubertin C-duuri kvinteton sekä vuonna 2019 äänitetyn Schubertin kvarteton Tyttö ja kuolema, joka kuullaan myös elävänä konserttiesityksenä ensimmäisen viikon lauantai-iltana Lentua-salissa. Emerson-kvartetin kanssa, minkä lisäksi yhtyeen jäsenet toimivat opettajina. Varsin suosittu on ollut kvartetin cd-levy Postikortteja Italiasta, jolle on tallennettu ei-italialaisten säveltäjien Italiasta inspiraationsa saanutta musiikkia kuten esimerkiksi Tšaikovskin Muistoja Firenzestä. kaksi konserttia. Gidon Kremerin kanssa sekä esiintyy duona pianisti Angela Hewittin kanssa. Kvartetin arvosoittimet omistaa Peter Eckesin kulttuurisäätiö. Kotikaupunkinsa nimeä kantava kvartetti on perustettu vuonna 2000, ja sen jäsenet ovat viulistit Cristiano Gualco ja Paolo Andreoli, Simone Gramaglia, alttoviulu sekä Giovanni Scaglione, sello. Sellisti Giovanni Scaglione on työskennellyt soolomuusikkona yhdessä esim. Silloin Helsingissä oli päästy nauttimaan soiton selkeydestä, tasapainoisuudesta sekä hengen ja tunteiden sopusoinnusta. Kvartetin perustajiin kuuluva viulisti Cristiano Gualco soittaa vuonna 1640 Cremonassa rakennettua Nicola Amati -viulua. . Konsertti 5 klo 18.00 Kuhmo-talo, Ludwig van Beethoven, Jousikvartetto nro 11 f-molli ”Serioso”. Näin on luonnehdittu Cremonakvartetin soittoa, kun se oli levyttänyt vuonna 2014 kaikki Beethovenin jousikvartetot. Kuhmossa kvartetti on ensimmäistä kertaa. NIKOLAJ LUND Kansainvälisesti kiitetty ja sukupolvensa parhaimmistoon kuuluva Cremona-kvartetti soittaa Kuhmossa Bachia, Beethovenia, Schubertia ja Šostakovitšia.. Ti 12.7. Alttoviulisti Simone Gramaglian soitin on noin vuonna 1680 äänensä saanut Torazzi-alttoviulu, ja hän on myös ensimmäinen italialainen, joka on saanut pitää hallussaan Stradivarin Paganini-alttoviulua. Cremona-kvartetin ohjelmistoon kuuluu klassisen kvartettikirjallisuuden rinnalla myös nykymusiikkia. Levytys on tuonut kvartetille ECHO Klassik ja ICMApalkinnot. . Bach, Osia teoksesta Die Kunst der Fuge (sov. Täydellisesti räätälöityä, tyylikästä ja eleganttia kuin Armanin puvut
Vaikka voisi luulla toisin, Weinbergilla on aivan omanlaisensa ääni, jonka voi kuulla jo varhaisen nuoruuden teoksista. i Suolaiset ja makeat kahvileivät • Autojen pesut KEITTOLOUNAS ARKISIN 10.30-14.30 Avoinna: ark. Kuudes kvartetto on keskeinen teos Weinbergin tuotannossa, ja sen taustalla soi pako Puolasta, muun perheen kuolema keskitysleirillä, vuodet Minskissä, taas pako Taškentiin ja pääsy sieltä Šostakovitšin avustamana Moskovaan. . Sävellys koostuu lyhyistä perättäisistä osista ja Arch-muodon yhdistelmästä, joka alkaa arkuudesta, etenee jännitykseen palatakseen pehmeyteen, joka on selvästi teoksen sydän. . Ke 13.7. Weinbergillä oli hyvin läheinen suhde Šostakovitšiin. Myös ale tuotteita! MIIDA KUHMOSSA Kaisu 0400 678 989 Tervetuloa meille ostoksille! www.villabetulla.fi villa.betulla@pp.inet.fi AAMIAISMAJOITUSTA, kysy vapaita huoneita p. klo 11:stä iltamyöhään Myymälä avoinna ma-pe 7.30 – 14.00 Leipurintie 22, Kuhmo, puh. . kerros, Kaesan Kahvilan vieressä Kaikenlaista kivaa ja laadukasta kesävaatetta kesämenoihin. Etenkin Borodin-kvartetti on tehnyt sitä tunnetuksi. Weinbergin musiikki menee syvälle ihmissieluun. Jokakesäinen herkku, MaNsikkaleivos . Myös kahvia, pehmytjäätelöä, viiniä, olutta ja alkoholittomia juomia. jousikvartetto, jossa on mielikuvitusta piristävästi yhdeksän nimeämätöntä osaa. – He olivat musiikilliset rikoskumppanit, kertoo Danel. Nam! Pellavavaatteita Kainuuntie 88, p. Weinberg sävelsi noina vuosina paljon väkevästi, luovasti ja rohkeasti omaa tyyliään aina äärimmäisyyksiin asti kehittäen mistään muusta välittämättä aivan kuin Beethoven: kun henki puhuu, ei muulla mitään merkitystä. – Hämmästyttävää musiikkia. . Kuhmossa kuullaan mm. Vaikutteet liikkuivat molempiin suuntiin. kvartetot 5 ja 6, jotka säveltäjä on kirjoittanut jo 26-vuotiaana. konsertti 5 klo 18.00, Kuhmon kirkko, Jousikvartetto nro 8 ja Presto jousikvartetosta nro 2. Ti 12.7. Salakamari klo 10.00 Marc Danel kertoo Weinbergin jousikvarteton nro 6 taustoista (englanniksi). Hidas tempo ja ppdynamiikka. Ensimmäisen sinfoniansa Weinberg lähetti Taškentista Šostakovitšille, joka ihastui siihen ja otti nuoren säveltäjän suojatikseen. Danel-kvartetti on juhlistanut Weinbergin 100-vuotisjuhlavuotta esittämällä kaikki hänen jousikvartettonsa kiertueellaan Washingtonista Taipeihin. – Maltan tuskin odottaa, että pääsee jakamaan noiden kvartettojen tunnelmat juuri Kuhmon intensiiviselle huippuyleisölle. 040 568 7703 Kynsiartisti Ene Manikyyri, geelilakkaus, rakennekynnet p. Mieczyslaw Weinbergin (1919– 1996) musiikkia on alettu esittää 1960-luvulla. kvartetto, joka kuullaan myös Kuhmossa, on omistettu fasismin ja sodan uhreille. Weinberg ei kuitenkaan ollut vanhemman kollegansa oppilas eikä jäljittelijä. 040 350 3121, Koulukatu 13-15 AA MU PU UR O AR K. – Ne ovat miniatyyrejä, valottaa Marc Danel. Kuva harjoituksista Kuhmon kirkossa viime kesältä 2021. 11 Kuhmo Soi heinäkuun ajan Kainuuntie 85, 2. 08 620 411, shell.kuhmo@ykkospysakki. To 14.7. . Stalin piti 6. Huolimatta kokemistaan 1900-luvun suurimmista kauhuista hän pysynyt hyväntahtoisena, rauhallisena ja lempeänä. Myöhemmin teosta on vierastettu teknisen vaativuutensa takia. To 14.7 konsertti 16 klo 14.00, Tuupalan alakoulu, Jousikvartetto nro 6. He työskentelivät yhdessä, inspiroivat toisiaan, ja teoksissa on esimerkkejä epäsuorista keskinäisistä lainauksista. Hänen musiikkinsa on juuri sitä taidetta, joka voi tehdä meistä parempia ihmisiä. Lainattu hänen Requiemistaan ja eräänlainen lohdutus. 6–20, la 7–17, su 8–16 RANTAKALATELTTA Maakunnan rannassa, Kontionkadulla, p. 044 581 3133 AURINKOTERASSI A-oikeudet! 7 90 Italialaiset PEHMYTJÄÄTELÖT. kvartettoa formalistisena eli liian modernina ja kielsi sen. 040 573 2525 Poikkea herkuttelemaan erilaisilla kalaja liharuuilla. konsertti 12 klo 15.00, Tuupalan alakoulu, Jousikvartetto nro 15. konsertti 9 klo 18.00, Kuhmo-talo, Jousikvartetto nro 7 . Vielä lyhyt vankeustuomio, joka päättyi Stalinin kuolemaan. Danel-kvartetin ohjelmistoon kuuluu viisi Weinbergin jousikvartettoa vuosilta 1945-1980 sekä Presto kvartetosta nro 2 vuodelta 1940. . Siitä teoksesta Weinbergin tunnistaa parhaiten. 6–1 Shell Kuhmo Kainuuntie 122 puh. Avoinna päivittäin 8.–23.7. (08) 655 7700 www.hyvarisenleipomo.com leipomo@hyvarisenleipomo.com Nyt niitä taas saa. Šostakovitš kyllä tunnetaan, mutta syytä on tutustua myös häntä nuorempaan neuvostoliittolaissäveltäjään. Laajaan tuotantoon kuuluu 22 sinfoniaa, seitsemän oopperaa, lukemattomia sonaatteja ja 17 jousikvartettoa. Hänen musiikissaan on vahva inhimillinen viesti, kuten Šostakovitšilla, Beethovenilla tai Schubertilla. . STEFAN BREMER KAHVIN KANSSA MAISTUVAT SUOLAISET JA MAKEAT HERKUT Kamarimusiikin ajan palvelemme MA-SU klo 10:stä ILTAMYÖHÄÄN * vohvelit * retropizzat * leivonnaiset * paistetut muikut SMOOTHIET TERVAJÄÄTELÖT Suosittu KATKARAPULEIPÄ Kainuuntie 91 p. Kvartetti on juhlistanut Weinbergin 100-vuotisjuhlavuotta esittämällä kaikki hänen jousikvartettonsa kiertueellaan Washingtonista Taipeihin. . – Meillä oli harvinainen etuoikeus antaa sille luultavasti maailmanensiilta vuonna 2007 Manchesterissä. Säveltäjän 8. Weinberg on minulle yksi 1900-luvun merkittävimmistä säveltäjistä, kertoo Marc Danel. Kuhmon ohjelmistossa on myös Weinbergin 15. Danel-kvartetti esittelee selviytyjän LISÄKSI Weinbergin teoksia Kuhmon kesässä . 044 270 4773 Avoinna 11.00-16.30 Marja-Stiina Suihko toimitus.kuhmolainen@slpmedia.fi Mieczyslaw Weinberg on Kuhmon kamarikesän 2022 säveltäjänimi, joka kaipaa esittelyä. Ma 11.7
Taitelijat tarvitseva hyvä soittimen konsertteihin, mutta jotta ymmärtäisimme kontrabasson syvällisen merkityksen, on meidän poikettava sivuun tarinastamme, ja luotava silmäys jousisoitinperheeseen. Lisäksi se toimii tilausten mukaan Juhlaja kokouskeskus Paloniemenä. Kontrabasistit kuljettavatkin mielellään soittimia ulkomailta, mutta ongelma on ollut lennätyksessä Kuhmoon, sillä Kajaanin koneet ovat niin pieniä, että soitinta ei saa niihin. Sen Kuhmoon saamisessa oli kuitenkin mutkia matkassa. Sitten paikka on varma, viestitetään Casa Pacosta. Ongelmaa kuvaa se, että kerrankin eräs muusikko toi oman kontrabassonsa Keski-Euroopasta Suomeen. Ensivaiheessa oman panimon tuotanto käytettäisiin ravintolassa pidettävissä tilaisuuksissa. Pitempään toimintasuunnitelmaan kuuluu myös oman panimon oluiden ulosmyynti. Tavoitteena on, että se toimii jo syksyllä 2022. Kamarimusiikki sai Kainuun rahastosta 10 000 euron apurahan hyvän kontrabasson tilaamiseen ja valmistamiseen, jolloin kaikkien taiteilijoiden ei tarvitse tuoda omaa soitintaan mukanaan. Ainoa mahdollisuus on ollut käyttää Oulun kenttää. Ensin kapuloita rattaisiin heitti kaikkien tuntema kulkutauti, sitten laivan kääntyminen poikittain kanavassa. Casa Paco on opittu tuntemaan erityisesti aidoista espanjalaisista paelloistaan. paloniemeen.fi. Kontrabassojen tilannetta mutkistaa kuitenkin niiden vaikea lainattavuus. Kuhmon Kamarimusiikin kontrabasson tie Kuhmoon Kiinasta ei ollut helpoin mahdollinen. Koska kontrabassot eivät ole niitä kaikkein pienimpiä soittimia, saattaa muusikoiden olla haasteellista tuoda oma kielisoittimensa erämaakaupunkiin. Uusi kontrabasso basisti Teemu Kauppisen kanssa. Ennakkotilaukset ja pöytävaraukset ovat tarpeen ja suositeltavia. Ennakkotilauksesta paelloja pystytään tarjoamaan isoillekin ryhmille. Ravintolassa on anniskeluoikeudet ja sen tarjonta painottuu mietoihin alkoholijuomiin, sangriaan, viineihin ja oluisiin. 12 Kuhmo Soi Jarno Hiltunen jarno.hiltunen@hillagroup.fi Kuhmon Kamarimusiikissa havaittiin tarve saada muusikoiden käyttöön laadukas kontrabasso. Perhekuvassa kontrabassoa ei voi olla huomaamatta, sillä se on sisarusparven kaikkein kookkain jäsen, oikea jättiläinen. – Sellainen muutos meillä on, että yhdellä alkupalalla, raikkaalla gaspacholla – kun normaalisti alkupaloja on kolme – tietyt paellat voi saada koko menun kanssa muuta hintatasoa edullisemmin, tiedottaa ravintola. Isommille ryhmille esimerkiksi 9–25 hengen ryhmille pystytään tarjoamaan tilauksesta iso paella sopimuksen mukaan muinakin aikoina. – Varsinkin, jos tilapäisesti tarvitsee lyhyelle ajalle kontrabassoa laiKontrabasson seikkailut Soittimen tilaaminen ei ole yksinkertaista, kun kohtalo päättää heitellä kapuloita rattaisiin. Se sijaitsee Ontojärven rannalla osoitteessa Paloniementie 200. – Hän joutui käyttämään soittimen kuljettamiseen kolme istuinpaikkaa. Antero Komulainen antero.komulaine@hillagroup.fi Casa Paco toimii Kuhmon Paloniemessä ravintolana Kuhmon Kamarimusiikin aikana kello 12–18 ja ennakkosopimuksista muulloinkin. CASA PACO. – Paelloja meillä on tänä kesänä valittavana kahdeksan erilaista, eli enemmän kuin vuosi sitten, lisäksi alkupalat sekä jälkiruoka. Tästä kaikesta seuraa, että kontrabassojen kuljetuskustannukset ovat, kuten Rusanen kuvailee, ”valtavat”. Sillä on myös erittäin tärkeä tehtävä esimerkiksi kamariorkesterien jäsenenä, sillä matalalla äänialalla varustettu Kontrabasso tuo oman syvän värinsä orkesterien musisointiin. Kuhmon Kamarimusiikin toiminnanjohtaja Sari Rusanen kertoo, että suurin osa festivaalin taiteilijoista tuo omat soittimensa mukanaan, mutta kookkaat pianot, flyygelit – ja kontrabassot – yleensä lainataan muualta. – Ylimääräistä kalustoa ei ole, selvittää Rusanen. Paloniemessä voi juhlia häitä, merkkipäiviä, järjestää luentoja ja kokouksia, vuokrata saunarakennuksen yksityisjuhlia varten sekä nauttia aitoa espanjalaista paellaa. Casa Paco ravintolaksi – tulossa oma panimo Casa Pacon toimintoja johtaa Paco Espada. Siksi Kamarimusiikki päätti tilata oman soittimen. Kaikki alkoi vuonna 2019, kun Kamarimusiikki teki Suomen kulttuurirahaston Kainuun hoitokunnalle tukihakemuksen kontrabasson hankkimista varten. Casa Pacon uusia paelloja ovat erikoisemmat kasvisplanktonpaella, mustekalapaella ja hinnaltaan korkein hummeripaella. Yrityksen omat nettisivut ovat www. Casa Paco käynnistelee omaa panimotoimintaa
– Me haluttiin kokeilla sitä, minkälaista kiinalainen tuotanto on. klo 11 – 14, sis. 040 775 8677 PIHARAVINTOLA LAPPI Kamarimusiikkikeskus Kontionkatu 22 . A Sieltä ei vastattu yhtään mihinkään, vaikka kuinka yritettiin soittaa. päivittäin klo 12–01 . KAHVI ja PÄIVÄN PULLA 3,50e . avoinna 10.–23.7. Kyytiin pääse myös matkan varrelta. Ilm 22.7. KALAHERKUT LAUTASELLA tai MUKAAN . MUIKKUja LOHIATERIAT sis. Kaikki meni mainiosti siihen asti, kunnes koronavirus teki hyökkäyksensä kaikkialle maailmaan, ja yhteydet Kiinaan menivät poikki. Majoitus Lapland Hotel Ylläskaltio. 45 € 450 € 585 € Pizzat, taskut, kebabit www.kuhmonpizzeria.fi Koulukatu 13-15 SOITA JA TILAA +358 (0) 8 650 276 Ma – su 11 – 21 LOUNAS ark. – Soitinrakentaja Erkki Tolsa ja Marko Pennanen ovat sitä käsitelleet. Sieltä ei vastattu yhtään mihinkään, vaikka kuinka yritettiin soittaa. – Kiinahan oli aika tarkka siitä, millä tavalla siellä koronaeristettiin. A-oikeudet. Jarie Maisemabaari Sam´s Bar avoinna klo 11-23 11.-16.7. Nyt sen syvää ääntä kuullaan Kamarimusiikkifestivaaleille 2022, jonka jälkeen se menee soitinrakentajien käsiteltäväksi. Kontrabasso selvisi maailmalta Suomeen, ja koti-Kuhmoon se saapui viime viikolla. 044 262 6085 TORIN KALATELTTA TORIN MARJATELTALTA Mansikoita, vihanneksia ym. mennessä. HAMPURILAISBAARI . hotelli Tervis alk. POP UP MYYMÄLÄ Jämäksen koulu, Autiontie 20, KUHMO Puh. Ruskamatka Ylläkselle 18.-23.9. Sari Rusanen Toiminnanjohtaja Kuhmon Kamarimusiikki Tule maistelemaan uusia kesäjuomia! Hotelli Kainuun terassilla esiintyy: Kainuuntie 84, p. – Ne katkesivat totaalisesti reiluksi vuodeksi. ILLALLISELLA alku-, pääja jälkiruuat, mm. LAPPIA PÄREELTÄ lapin makuja annokset . Sampo Salmela 20.-22.7. – He hiovat sitä huippukuntoon. Soitinta on Sari Rusasen mukaan myös trimmattu. Loppu hyvin kaikki hyvin, kuten sanotaan. poropihvit, kuhaa, kasvispihvit, Hilla-Crème brùlee Pöytävaraukset p. Samaan aikaan Suezin kanavassa konttialus kääntyy poikittain, jää jumiin ja tukkii väylän. Kun korona alkoi hellittää, sai Kamarimusiikki lopulta tiedon, että kontrabassokin on valmis. Herkullista ruokaa puhtaista ja kotimaisista raaka-aineista . Myös kontrabasso jäi ruuhkaan jumittamaan. 2 hlö huone. Myös take away annokset. Keittiö avoinna klo 22.00 saakka, sen jälkeen pientä purtavaa Tarjolla aitoja pohjoisen makuja mm. +358 (08) 655 1711 info@hotellikainuu.fi www.hotellikainuu.com Hotelli 13.-15.7. Myös vegaaninen ja gluteeniton matkatoimisto@matka-kyllonen.fi Kainuuntie 84, 88900 Kuhmo www.matka-kyllonen.fi I 08 652 0771 Matka-Kyllönen Oy www.matka-kyllonen.fi | 08 652 0771 matkatoimisto@matka-kyllonen.fi Su 24.7.Suomussalmen kesäteatteriin Kunnon ihminen. Pärnu 8.-15.10. Soitin lähetettiin kohti kaukaista Suomea ja vielä kaukaisempaa Kuhmoa. Ilm. Maakunnanrannassa • salaattibuffet • paikallisia herkkuja • virvokkeita • lohikeitto. ja 19.23.7. Lävitse on käyty ainakin otelautaa, tallaa ja pinnaa. TORIKIOSKIN PUOTI – Kierrätysmateriaalista tehtyjä käsitöitä – Eero Koistisen Kuhmo-kuvia Kuhmo tori, Torikatu 22, p. . 15.7. LAADUKAS VALIKOIMA viinejä, lappilaisia oluita, lappilaisia drinkkejä. poroa, kalaa, sieniä ja marjoja . KUHMON KAMARIMUSIIKKI naksi. 0.33 l juoman Uusi kontrabasso basisti Teemu Kauppisen kanssa. Kontrabasso tilattiin soitinrakentaja Risto Vainion liikkeen kautta Kiinasta. mennessä. Kiinassa paikat oli pantu kiinni koronan takia. salaatin ja muusin . 13 Kuhmo Soi . Koska on tärkeää, että soittimelle myös soitetaan, niin viime syksynä kontrabasson oli saanut käyttöönsä Sibelius-Akatemiassa opiskeleva opiskelija. 040 738 6075 ti-pe klo 11–18, la klo 11–14 49 € JUHLAMEKOT ILTAPUVUT Lappi saapuu jälleen..
Teoksissa ei siis esiinny figuureja, luonnonmukaisia muotoja, vaan rakenteellisia, geometrisiä elementtejä. heinäkuuta, kun OP Ryhmä on päivän partnerina. Muut OP Ryhmän Taidesäätiön taideteokset kuvittavat konsertteja 15. heinäkuuta, jolloin OP Ryhmä on Kamarimusiikin päivän partneri. Näyttelyssä alakertaa hallitsevat suuret lyöntimetallikultateokset ja yläkertaa suuret paperille maalatut teokset. Kuhmon kuvataideyhdistys järjestää jäsenilleen perinteeksi muodostuneen kesänäyttelyn Kuhmon kamarimusiikin aikaan. Näyttelytilana on tänä vuonna torin reunalla ollut tyhjä liikehuoneisto. Näyttelyn nimikkoteos on Terälehtiä. Sinne on helppo piipahtaa torilla käynnin lomassa. Kuhmo-talon Juttua-kahvilassa esillä on taiteilija Osmo Rauhalan yhdeksän metriä pitkä, yhdeksästä eri palasta koottu Kertosäe -teos. Aiheita Kähkönen on löytänyt niin luonnosta, vedestä, kainuulaisesta metsästä ja elämästä kuin myös politiikasta ja vaikeasta maailmantilanteesta. OP Ryhmän Taidesäätiön teos, Cris af Enehielmin Maa vuodelta 1994. Näyttelyssä on taiteilijoita tänä vuonna 16 ja näyttelyn on koonnut kuvataiteilija ja MuM Minna Seilonen. Näyttelyä Kuhmo-talolle ovat rakentamassa Markku Valkonen ja Petri Ketonen. Kamarimusiikkikeskuksen galUrho Kähkösen vaikuttava lyöntimetallikultateos Kamarimusiikkikeskuksen näyttelyn alakerrassa. Samoin teokset myötäilevät hyvin Kuhmo-talon saleissa kuultavia musiikkiesityksiä. Yhteensä 34 teosta, Seilonen kertoo. – Taiteen tekeminen tuntui tuolloin merkityksettömältä. Elämä täynnä terälehtiä –näyttely koostuu Kähkösen maalauksista ja installaatioista. Teoksen peuran tekemät voltit kuvaavat toistoa, oppimisen edellytystä. Muun muassa tänä vuonna 35 vuotta täyttävä OP Ryhmän Taidesäätiö esittelee festivaalin aikana taideteoksiaan. Osoite on Kontionkatu 20. Näyttelyssä on suurin piirtein saman verran figuratiivisia ja abstrakteja teoksia. Silloin myös Iidamari Ahonen, Emma Mali ja Charlotta Westerback soittavat säätiön arvosoittimilla. Yleisö pääsee myös ihmettelemään ”sitä itteään” eli taiteilijan työskentelyä, koska Alakerran Suojassa -installaatio valmistuu paikan päällä näyttelyn kuluessa. Kyse sekä musiikissa että kuvataiteessa on Valkosen mukaan lopulta samoista asioista: rytmistä, liikkeestä, illuusiosta, kokemuksesta. – Näyttely on monipuolinen, ja pääpaino on tänä vuonna yllättäen abstrakteissa teoksissa. Taiteessa hienoa on, että jokainen yleisössä kohtaa sen eri tavalla ja yhdistää kuvataiteen ja musiikin kokonaisuuden omasta henkilökohtaisesta näkökulmastaan. Valkosen mukaan Kamarimusiikin tämänvuotinen teema, taiteen illuusio, näkyy abstrakteissa teoksissa siten, että katsojan on itse selvitettävä, mitä teokset hänelle edustavat, minkä illuusion ne luovat. Kamarimusiikin aikaan Kuhmossa on konserttien lisäksi esillä runsaasti monipuolista taidetta Kuhmo-talolla, Kamarimusiikkikeskuksessa, keskustassa ja konserteissa. Guidantus-alttoviulua vuodelta 1737 soittava Westerback kuvaa esillä olevaa Kimmo Kaivannon Runoilijan pöytä -maalausta samanlaiseksi tyyneksi olotilaksi, joka on kuin hetki ennen esiintymistä yleisölle. Nimestään huolimatta näyttely ei ole täynnä kukkamaalauksia, vaan se kuvastaa maailman ja elämän pirstaleisuutta. Ihminen tarvitsee samaistumispintoja, Kähkönen kertoo. Maalauksessa nainen katsoo ylväästi eteenpäin. Jälkimmäinen teos syntyi viikko sodan syttymisen jälkeen. Näyttelyssä on esillä Hautalan keskeisimpiä teoksia. Taiteilijan mukaan teos kuvaa perinteen välittämistä laulun avulla. KUHMON KAMARIMUSIIKKI. Taide näkyy ja kuuluu SONJA PIKKARAINEN URHO KÄHKÖNEN leriassa on esillä kuhmolaisen kuvataiteilijan Urho Kähkösen näyttely. Näyttely on auki 11.–22. 14 Kuhmo Soi Sonja Pikkarainen sonja.pikkarainen@hillagroup.fi Kuhmossa on Kamarimusiikkifestivaalin ajan esillä useita erilaisia taidenäyttelyitä eri taiteilijoilta. Pian kuitenkin tajusin, että juuri tässä ajassa ihmiset tarvitsevat taidetta ja kulttuuria ylipäätään. Konsertti esitetään 15. heinäkuuta päivittäin kello 11-17 välisenä aikana. Mukana on maalauksia, grafiikkaa ja veistoksia. Öljyllä kankaalle maalattu teos on esillä Kamarimusiikin konsertissa 23. Hautala on suomalaisen konstruktivismin, abstraktin taiteen suuntauksen, keskeinen tekijä ja pioneeri. Sota Ukrainassa näkyy tummissa sävyissä Guernica 2000ja Hyvän ja Pahan Siemenet -maalauksissa. Se on avoinna maanantaista sunnuntaihin kello 11-17 Kamarimusiikkifestivaalin ajan. Urho Kähkösen Hyvän ja Pahan siemenet -maalaus. Musiikki ja kuvataide limittyvät yhteen vaikuttavalla tavalla. Rauhalan Kuhmo-talon aulassa sijaitseva Lumen ääni II sen sijaan kuvaa luonnon musiikkia, jota voi ymmärtää tarkkaan kuuntelemalla. Erilaisilla elementeillä leikittelee Jorma Hautala Kuhmo-talon aulassa festivaalin ajan esillä olevilla maalauksillaan ja grafiikoillaan. Valkonen kertoo, että Hautalan tyyliin kuuluvat selkesti värisoinnutetut geometrisen abstraktit muodot ja non-figuratiiviset teokset
Liput 15 € tuntia ennen ovelta. Yhteistyö Sari Rusasen kanssa on ollut jo vuosien ajan jouhevaa, ja yhteisymmärryksessä olemme tehneet tilapäismajoituksen palotarkastuksia, suunnitelleet henkilökunnan ja yövahtien koulutuksia, pelastussuunnittelua, omatoimista varautumista ja niin edelleen. To 21.7. Olen päässyt näkemään ja kokemaan suuren festarin taustatyötä aitiopaikalta. Pe 22.7. JARNO HILTUNEN M inun kamarimusiikkini Monologi Annikki Kariniemi-Willamon elämästä, josta Rosa Liksom teki myöhemmin romaanin nimeltä Everstinna. Ke 20.7. Esitykset alkavat klo 16.00 PUNAISET HANGET l Kalastusluvat l Asesepän palvelut l Teroituspalvelut l Puukot (kaiverruksin) l Hyvä valikoima uistimia l Onkimatoja l Polkupyörien vuokrausta Tervetuloa! Eeva Aarimaa Kaskitie 2 P. ti – su klo 9 – 16, ma suljettu Liput: 5€, 3€ ja 13€, museokortti käy TUUPALAN MUSEO Tervatie 1 p. 050 355 4218 KUHMON OMPELUPALVELU Korjausompelu Ompelutyöt . 08 61 555 395 Avoinna 1.7. 08 61 55 394 Avoinna 16.5. tiistaisin ja perjantaisin . Tykkään edelleen käydä festarin ihmisvilinässä ja oheistoiminnoissa; tosin festarin jälkeinen hiljaisuus ja tyhjät torit aiheuttavat haikean mielen. 050 315 5849 myynti@hillagroup.fi www.hillagroup.fi Kosketukseni Kamarimusiikkiin, tai paremminkin Kamarimusiikin myötä syntyneeseen ”pöhinään” ajoittuu jonnekin kaukaisuuteen, nuoruuden ja aikuisuuden välimaastoon. klo 10 – 15. To 14.7. – 31.8. Ti 12.7. Ehkäpä minun kamarimusiikkini sisältää vielä jonakin päivänä myös konserttikäyntejä, mutta vielä toistaiseksi heavy rock jyrää kamarimusiikin alleen! Kari Kähkönen Paloesimies Kuhmo Kari Kähkönen työskentelee Kainuun pelastuslaitoksen Kuhmon paloasemalla ja on piintynyt heavy-rockmies. Pajakkakino, Rajakatu 56, Kuhmo Kesto ilman väliaikaa 1h 30 min. Ke 13.7. Ma 18.7. Pelastuslaitoksen palvelukseen siirtymisen jälkeen kamarimusiikki näytti jälleen uudet kasvonsa, ja olen päässyt näkemään festivaalin järjestelyjä, organisointia ja taustatyötä viranomaisen näkövinkkelistä. verkossa joka päivä www.kuhmolainen.fi . Kamarimusiikki on mielestäni Kuhmon tärkein tapahtuma, ja on erittäin mukavaa, kun kaupunki herää Sommelon myötä ja pääsee täysillä ”liekkeihin” kamarimusiikkifestarin aikana. 15 Kuhmo Soi Kello-optiikka-, koruja lahjatavaraliike TALVISOTAMUSEO Väinämöinen 11, p. Sisäänpääsy kirjastokortilla ja pin-koodilla Kirjastossa kaupungin matkailuinfo Kainuutie 103, 88900 Kuhmo p. Kamarimusiikki merkitsi kotikylän heräämistä eloon, kaupunki täyttyi turisteista, pop-up -myymälöistä, maakunnan rantaan tuli kalateltta ja yöelämä vilkastui, jopa viikolla oli terassit täynnä, mikä oli nuorelle miehelle parasta kesähuumaa. ma – pe klo 10 – 16. Festivaalin mukanaan tuoma humu vaikutti kesäloman ajankohtaan ja oli mukava palata ”maailmalta” kotikonnuille virkeään tapahtuma-aikaan. Varaukset Topilta puh 040 572 6102 LAPIN Ma 11.7. tiistaisin ja perjantaisin . Ti 19.7. Muutaman vuoden päästä kotipaikkakunnalle paluumuuton ja uuden työpaikan myötä Kamarimusiikki menetti merkityksensä, remonttimiehen työ Kuhmo Oy:n sahalla tarkoitti kesän kiivainta aikaa vuosihuoltojen ja peruskorjausten parissa, juuri festarin kanssa samaan aikaan. Vapaa pääsy KUHMON KAUPUNGINKIRJASTO Pajakkakatu 2, p. 044 7255 390, www.kuhmo.fi/kirjasto Avoinna ma – ke klo 10 – 19, to – pe klo 10 – 16, la 16.7. Väliviikonlopun hummailu olikin yksi työyhteisön hengenkohotustilaisuuksia ja odotettu jokavuotinen tapahtuma. – 31.8. Työporukallamme oli perinteenä ”karata” väliviikonloppuna vetämään henkeä ja aistimaan kaupungin sykettä kamarimusiikkivieraiden sekaan. verkossa joka päivä www.kuhmolainen.fi. Omatoimikirjasto ma – ke klo 7 – 10 ja 19 – 21, to – pe klo 7 – 10 ja 16 – 21, la ja su 7 – 18
Golijovin tuotannossa on elokuvamusiikkia, konserttoja, yksi ooppera ja runsaasti kamarimusiikkia. Tarjonta on monipuolinen Lapin Gourmetkokkien omista ruokavahvuuksista, kalaja liharuoista, Lapin herkuista, kasvisruokiin ja vegaaneille sopiviin ruokiin. Sana on outo, säveltäjä on säveltäjä sukupuolesta riippumatta, mutta historiallinen vääristymä antaa syyn naisten määrän tarkasteluun. Sankaruuden sotilaallisia versioita on mahdollisuus kuulla aamulla kirkossa ja tarinoiden sankareita Kuhmo-talossa kello 18. Tuossa konsertissa jo kuullaan Kuhmon tämän kesän säveltäjävieraisiin kuuluvan, argentiinalaisen, nykyään Yhdysvalloissa asuvan Osvaldo Golijovin musiikkia. Maritta Lappi muistuttaa, että kotiseudulla Sodankylän elokuvajuhlat on heillä iso tapahtuma ja iso se oli nytkin noin kuukausi sitten. 16 Kuhmo Soi ma – pe 9.30 – 18, la 9.30 – 14, su suljettu 69 90 (89,90) 39 90 (59,90) 49 90 (69,90) 19 90 (40,-) Naisten golfcaprit kierrätetystä twill-materiaalista. Kuhmon jälkeen Lapin Gourmetkokeilla on vielä iso tapahtuma toisaalla hoidettavana. Toimintoja hoitaa sodankyläläinen Lapin Gourmetkokit -yritys ja Kuhmossa niitä johtaa Maritta Lappi. Päivän avauksessa se kuuluu J.S. Olkapäissä ja sivuilla laserleikattuja pieniä aukkoja parantamassa hengittävyyttä. Bachin kontrapunktin mestariteoksessa Das Musikalish Opfer. Piharavintola Lappi on avoinna päivittäin Kuhmon Kamarimusiikin 14 päivän ajan. Tiistain huippuhetki on oikea jättiläisten ilta: Šostakovitškin, Weinbergin, Schubertin ja Beethovenin rinnalle nostetaan vielä Robert Schumann, joten kello 18 soiva konsertti on klassikoiden ystävän pakollinen valinta. Varsinkin Fanny Mendelssohnin säveliä voidaan toki kuulla muulloinkin, sillä osa kappaleista ilmestyi ainakin suhteellisen sopuisasti Felix Mendelssohnin nimissä. Sitten paikat ovat odottamassa ja se on niin asiakkaille kuin keittiölle ja tarjoiluhenkilökunnallemme joustavampaa. Keskiviikon teemana on kloonipeli. Mikko Nortela Toimitusjohtaja Kuhmo-talo Konsertit 7 – 18 Fanny Mendelssohn (1805 – 1847) oli saksalainen säveltäjä ja pianisti. WIKIPEDIA TÄMÄ ON KUULTAVA Antero Komulainen antero.komulainen@hillagroup.fi Kamarimusiikkikeskuksen piha-alueella ja -rakennuksissa Kontiokatu 22:ssa jatkaa näinä viikkoina toimintaansa Piharavintola Lappi. Luhta Aspholm Dress Puma Ess Pique Polo McKinley Ley shortsit -22% -33% -28% -50% 29 90 (39,90) -25% 9 90 (11,90) VAPAAAJAN KENKIÄ 29 90 39 90 49 90 Tarjoukset voimassa 17.7.2022 asti. Miesten shortsit pehmeästä ja joustavasta materiaalista. Olemme vuokranneet omakotitalon Kuhmosta ja se on ollut meillä alusta asti sieltä vuodesta 2019. Myös illan päättävässä konsertissa on luvassa vähän vapaampia assosiaatioita teosten välillä. Erikoisempi versio aiheesta on klo 18 konsertissa, jossa nostetaan esiin Claude Debussyn kunniavelka Jean-Philippe Rameaulle sijoittamalla säveltäjien teoksia peräkkäin. Säveltäminenkin on niin suoraa puhetta, että Tuupalan alakoulun kello 14 konsertin kaikki sävellykset olivat Neuvostoliitossa kiellettyjä. Tyylissä kuuluu säveltäjän juutalainen tausta, Argentiina ja melko maltilliset nykymusiikin piirteet, joten festivaalin mittaan on varmasti kuultavissa hyvin mielenkiintoista musiikkia. Nyt naisten tekemää tai oikeastaan naisten tekemäksi tiedettyä musiikkia ei soi kolmena päivänä, mihin on siis enemmän historiallisia kuin taiteellisia syitä. – Tänne on kiva tulla – meillä on hieno oma koti täällä. Yrittäjä kuvailee, että kaikille löytyy ruokaa. Regular fit. Tiistaina ääneen pääsee kaksi naissäveltäjien klassikkoa, Fanny Mendelssohn ja Alma Mahler. Valitettavasti tänään on taas selvää, että rehellinen puhekin on joissain maissa sankaruutta. Piharavintola Lappi Kamarimusiikkikeskuksessa Kontionkadun varressa Piharavintola Lappia johtava Maritta Lappi toteaa, että kaikille löytyy ruokaa. Siellä on iso kansainvälinen tapahtuma elokuun ensimmäisenä viikonloppuna. Tämä sisaruspari päättää tiistain tarjonnan, wieniläisen kulttuurielämän salainen tähti Alma Mahler taas esittäytyy Tuupalan alakoulun suhteellisen modernien sävelien päiväkonsertissa. Maritta Lappi kertoi, että he ovat Kuhmossa jo kolmantena kesänä eli vuodesta 2019 lähtien, kun vuonna 2020 ei ollut tapahtumaa. Kaikille löytyy ruokaa. Kun on samaa henkilöstöä kuin aikaisemmin, niin sekin helpottaa, toteaa Maritta ja lisää, että ravintolaalan työntekijöitä on todella vaikea löytää ja saada. Mekko luomupuuvillasta, myös D-mitoituksessa Miesten tyylikäs pikeepaita vapaa-aikaan. Hänen veljensä oli säveltäjä Felix Mendelssohn. Kaikki säveltäjät tosin jäivät elämään ja heidän musiikillaan on nyt huomattavasti enemmän kuulijoita kuin kiellon julistaneiden päättäjien puheilla lukijoita. Torstaina seikkaillaan sankarien matkassa. Naisten tekninen kaulus t-paita kierrätetystä materiaalista. – Minä olen kuhmolainen jo! Me puhumme jo Kuhmon kodista, huudahtaa Maritta. Jo näiden kesien aikana Kuhmosta löytynyt uusia tuttuja konserttiyleisöstä, kuhmolaisista ja lomailijoista sekä naapurista Amati-kahvilan väestä.Maritta Lappi on koonnut Kuhmossa Piharavintola Lappiin tutun henkilökuntansa. Kangas kahden suunnan stretchmateriaalia, joka ei rypisty ja kuivuu nopeasti. HILKKA KOMULAINEN. – Menemme Inariin Saamelaisten Kirkkopäiville. 3 paria Yksi tämän vuoden ilmiöistä Kuhmossa on naissäveltäjien määrän nousu. – Ryhmien tullessa toivomme mielellään ennakkovaraukset vähintään päivää aikaisemmin. Jo tuolloin kävimme tutustumassa myös äärettömän kauniiseen Kuhmo-taloon yhdessä toiminnanjohtaja Sari Rusasen kanssa. Röhnisch Cheer Capri Röhnisch Rumi Poloshirt Catmandoo sukat Varrelliset tai varrettomat. Yrittäjä Maritta Lappi on jo monille tuttu Kuhmon kävijä. On muuten varsin mahdollista, että Schumannin harvinaisessa Im Schatten des Waldes -kappaleessa vokaalikvartetille, pianolle, triangelille ja tamburiinille on mukana ripaus Clara Schumannin panosta. – Meillä lähes kaikki työntekijät täällä ovat samoja kuin aikaisemmin – pieniä muutoksia ja lisäyksiä on
Kuva Danel-kvartetin esiintymisestä vuonna 2021.. Festivaaliin sisältyy 58 konserttia Kuhmossa ja yli 20 ilmaistilaisuutta. Festivaaliin sisältyy 58 konserttia Kuhmossa ja yli 20 ilmaistilaisuutta. – 23.7.2022 teemalla Illuusion taide. Satutuokiot, to 10:00, Kuhmon kaupunginkirjasto. Ulos leikkimään! Juminkeon pihalla jousiammuntaa, riukupalloa, pikkukyykkää, säkkihyppelyä ym. – 23.7.2022 teemalla Illuusion taide. KUHMON KAMARIMUSIIKKI 2022: KONSERTTI 16, to 14:00, Tuupalan alakoulu / Tuupala Primary School. Festivaaliin sisältyy 58 konserttia Kuhmossa ja yli 20 ilmaistilaisuutta. Juminkeossa on lapsille Kalevalan vaellus -löytöretki 5-10-vuotiaille lapsille. Satunäytelmässä on jäniksellä pulma! Periikö hukka pitkäkorvan arjen haasteen edessä. Marvel Studiosin “Thor: Love and Thunder” lähettää ukkosenjumalan (Chris Hemsworth) aivan uudenlaiselle matkalle – etsimään sisäistä rauhaa. Harrastusajoneuvoja henkilöja kuorma -autoja, traktoreita, mopot, moottoripyörät sekä rompemyyjiä. Talvisotamuseo, ti 09:00 / ke 09:00 / to 09:00 / pe 09:00 / la 09:00 / su 09:00, Väinämöinen 11. Sunnuntailiturgia jossa jaetaan ehtoollinen. KUHMON KAMARIMUSIIKKI 2022: KONSERTTI 20, pe 13:00, Tuupalan alakoulu / Tuupala Primary School. Pihaleikkejä lapsille!, la 11:00, Juminkeko. – 23.7.2022 teemalla Illuusion taide. 1 t 59 min Kuhmon Pajakkakino: Elvis. Vanhan Pihlajan taidekahvila, la 11:00 / su 11:00, Kostamustie 2210. Kuhmon 52. Lasten kesäteatteri: Jäniksen pulma -satunäytelmä, ke 10:00, Juminkeko. Kamarimusiikki soi 10. Luontokeskus Petolassa tutustutaan suden elämään leikkien ja askarrellen. KUHMON KAMARIMUSIIKKI 2022: KONSERTTI 29, su 15:00, Tuupalan alakoulu / Tuupala Primary School. Kamarimusiikki soi 10. Kamarimusiikki soi 10. Kamarimusiikki soi 10. Kuhmon 52. Kamarimusiikki soi 10. Kuhmon 52. Myydään reilun kaupan kahvia, teetä, suklaata ja käsitöitä mm. Juminkeossa lapset pääsevät leikkimään perinteistä Tervapataa ja muita leikkejä. Kamarimusiikki soi 10. Tapahtumien Kuhmo STEFAN BREMER/KUHMON KAMARIMUSIIKKI Kamarimusiikkikonsertteja esitetään myös Kuhmon kirkossa. Kamarimusiikki soi 10. Kamarimusiikki soi 10. – 23.7.2022 teemalla Illuusion taide. Kulttuuri KUHMO KUHMON KAMARIMUSIIKKI 2022: KONSERTTI 19, pe 11:00, Kuhmon kirkko / Kuhmo Church. KUHMON KAMARIMUSIIKKI 2022: KONSERTTI 7, ti 11:00, Kuhmon kirkko / Kuhmo Church. Eeron Pyttykisat Kuhmon urheilukentällä, ma 18:00, Martinpolku 4. KUHMON KAMARIMUSIIKKI 2022: KONSERTTI 34, ma 15:00, Tuupalan alakoulu / Tuupala Primary School. Festivaaliin sisältyy 58 konserttia Kuhmossa ja yli 20 ilmaistilaisuutta. Kuhmon 52. Kuhmon 52. Löytöretkellä on Kalevalaaiheisia taitotehtäviä. – 23.7.2022 teemalla Illuusion taide. Tapahtumaan on vapaa pääsy. Kamarimusiikki soi 10. KAIKKI ON KAIPAUSTA navettanäyttely, ti 10:00 / ke 10:00 / to 10:00 / pe 10:00 / la 10:00 / su 10:00 / ma 10:00, Lieksantie 173. Kamarimusiikki soi 10. Navettanäyttely Kaikki on kaipausta, esinetaidetta kierrätysmateriaaleista. Kuhmon 52. KUHMON KAMARIMUSIIKKI 2022: KONSERTTI 32, ma 11:00, Kuhmon kirkko / Kuhmo Church. Topi Mikkola esitää 65-vuotisjuhlamonolgin. Rosa Liksomin tekstiin pohjautuva Lapin punaiset hanget on monologi Annikki Kariniemen elämästä. Tuupalan museo avattiin yleisölle kesäkuussa 1975. Festivaaliin sisältyy 58 konserttia Kuhmossa ja yli 20 ilmaistilaisuutta. Kuhmon 52. Hyvillä mielin taidenäyttely, ti 10:00 / ke 10:00 / to 10:00 / pe 10:00 / ma 10:00, Kuhmon kaupunginkirjasto. Jumikeon pihamaalla on esillä kansainvälisen taiteilijaparin Antía Sanchezin ja Hannes Aleksin massiivinen puuja keramiikkaveistos Ihmeiden aika, joka on kiinnittynyt suomalaisen kulttuurin ytimeen. KUHMON KAMARIMUSIIKKI 2022: KONSERTTI 21, pe 15:00, Kuhmon kirkko / Kuhmo Church. amppeleita ja koreja. – 23.7.2022 teemalla Illuusion taide. Kamarimusiikki soi 10. Kesto ilman väliaikaa 1 h 30 min. Tiistaina 12. Kuhmon 52. Elokuvat KUHMO Kuhmon Pajakkakino: Thor: Love and Thunder (12), ti 18:00 / ke 18:00, Pajakkakino. Festivaaliin sisältyy 58 konserttia Kuhmossa ja yli 20 ilmaistilaisuutta. – 23.7.2022 teemalla Illuusion taide. Osallistumismaksu 5 €. Lämpimästi tervetuloa. Perinneleikkituokio 3-6-vuotiaille lapsille. Muut KUHMO Myyjäiset, ti 10:00 / ke 10:00 / to 10:00 / pe 10:00 / ma 10:00, Kirkkotie 6. – 23.7.2022 teemalla Illuusion taide. Hilpeässä Heinäkuussa on perinteen mukaan kaksi satutuokiota, 14.7. Kuhmon 52. Festivaaliin sisältyy 58 konserttia Kuhmossa ja yli 20 ilmaistilaisuutta. KUHMON KAMARIMUSIIKKI 2022: KONSERTTI 8, ti 15:00, Tuupalan alakoulu / Tuupala Primary School. Kuhmon 52. heinäkuuta 2022 – KUHMOLAINEN 17 Hengelliset KUHMO Liturgia, su 10:00, Koulukatu 46. Lasten menot KUHMO Aarteiden etsintä Kalevalan vaellus, ti 18:00, Juminkeko. Karelore: Spirits of Fire, ti 12:00 / ke 12:00 / to 12:00 / pe 12:00 / la 12:00 / su 12:00 / ma 12:00, Juminkeko. Kuhmon 52. Taidenäyttely, ti 10:00 / ke 10:00 / to 10:00 / pe 10:00 / ma 10:00, Kuhmon kaupunginkirjasto. Festivaaliin sisältyy 58 konserttia Kuhmossa ja yli 20 ilmaistilaisuutta. Kuhmon 52. Esiintymään Kuhmoon tulee 100 taituria kotimaasta ja ulkomailta. KUHMON KAMARIMUSIIKKI 2022: KONSERTTI 25, la 14:30, Tuupalan alakoulu / Tuupala Primary School. – 23.7.2022 teemalla Illuusion taide. Kamarimusiikki soi 10. – 23.7.2022 teemalla Illuusion taide. Kuhmon kaupungin omistamassa Talvisotamuseossa esitellään esineiden, valokuvien, pienoismallien ja äänitehosteiden avulla talvisodan aikaisia tapahtumia Kuhmossa. Karelore on Kalevalaan ja suomalais-ugrilaisten kansojen muihin myytteihin perustuva Juminkeossa esitettävä animaatiokokonaisuus, joka tuo yhteen eri maiden kuvaja käsityötaiteilijoita, Quelevala: Ihmeiden aika, ti 12:00 / ke 12:00 / to 12:00 / pe 12:00 / la 12:00 / su 12:00 / ma 12:00, Juminkeko. Talomuseo esittelee Tuupalan talon arkea ja asukkaita 1800-luvun lopulta 1960-luvulle saakka. 4-9 vuotiaille lapsille. Ilmoittautuminen paikan päällä. KUHMON KAMARIMUSIIKKI 2022: KONSERTTI 28, su 11:00, Tuupalan alakoulu / Tuupala Primary School. – 23.7.2022 teemalla Illuusion taide. Kamarimusiikki soi 10. Tuupalan museo, ti 10:00 / ke 10:00 / to 10:00 / pe 10:00 / ma 10:00, Tuupalan museo. – 23.7.2022 teemalla Illuusion taide. Kuhmon 52. Lapin punaiset hanget Topi Mikkola esittää 65-vuotisjuhlamonologin, ti 16:00 / ke 16:00 / to 16:00 / ma 16:00, Rajakatu 56. To klo 18:00. Näyttelyssä esillä Helena Malisen akvarelleja, öljyvärimaalauksia, keramiikkaa ja koruja. – 23.7.2022 teemalla Illuusion taide. Kamarimusiikki soi 10. tauluja, kortteja ja piirroksia. Teatteri KUHMO Mielikki ja Iku-Turso -nukketeatteri ja askartelutuokio, pe 11:00, Juminkeko. KUHMON KAMARIMUSIIKKI 2022: KONSERTTI 33, ma 11:00, Tuupalan alakoulu / Tuupala Primary School. ja 21.7. Kuhmon 52. Harrastusajoneuvoja Rompemyynti -tapahtuma, pe 12:00 / la 09:00 / su 09:00, Martinpolku 4. – 23.7.2022 teemalla Illuusion taide. Mielikki ja IkuTurso -nukketeatteri ja askartelutuokio 3-6 vuotiaille lapsille. Kuhmon urheilukentällä Eeron Pyttykisat: Lastensarjat T/P 5, 6, 7, 8, 9, 10, 11, 12 pituus 40 m ja 60 m. Kamarimusiikki soi 10. – 23.7.2022 teemalla Illuusion taide. KUHMON KAMARIMUSIIKKI 2022: KONSERTTI 12, ke 15:00, Tuupalan alakoulu / Tuupala Primary School. KUHMON KAMARIMUSIIKKI 2022: KONSERTTI 11, ke 11:00, Kuhmon kirkko / Kuhmo Church. Festivaaliin sisältyy 58 konserttia Kuhmossa ja yli 20 ilmaistilaisuutta. Taidekahvilassa Urho Kähkösen taidenäyttely vanhalla heinävintillä kirpputori/antiikkiliike puutarhassa ruusuja, perennoja ja koristepuita laitumella lampaat, kanat ja ankat. KUHMON KAMARIMUSIIKKI 2022: KONSERTTI 15, to 11:00, Kuhmon kirkko / Kuhmo Church. Kuhmon 52. Kuvataideyhdistyksen kesänäyttely, ti 11:00 / ke 11:00 / to 11:00 / pe 11:00 / la 11:00 / su 11:00 / ma 11:00, Kainuuntie 85. Esillä Helena Malisen maalauksia, keramiikkaa ja koruja. Eeron kilpailussa kaikille jaetaan pokaali muistoksi. Hauska ja jännittävä satunäytelmä, jossa eläinhahmot joutuvat tekemään kiperän valinnan. Näyttelyssä on esillä maalauksia ja veistoksia, myynnissä on mm. – 23.7.2022 teemalla Illuusion taide. Kuhmon 52. Tunnetko suden?, ke 13:00, Kuhmon luontokeskus Petola. Perinneleikit Tervapata, ma 17:00, Juminkeko. Kamarimusiikki soi 10. KUHMON KAMARIMUSIIKKI 2022: KONSERTTI 26, la 16:30, Kuhmon kirkko / Kuhmo Church
Hankkeessa voidaan tukea myös sellaisia pienrakenteita, joiden pystyttäminen tai rakentaminen ei edellytä erillistä lupamenettelyä, kuten jätekatokset. päivänä elokuuta ja hakemuksia otetaan vastaan aina 7. Maksimituki on 5 000 euroa, jolloin hankkeen kokonaiskustannukset voivat olla noin 6 650 euroa. päivänä elokuuta. Pihalla olleet keinut kiinnostivat perheen pienimpiä, mutta jotkut tarttuivat myös sulkapallomailoihin. Elävä Kainuun Leader ry muistuttaa, että kesän aikana kannatta kylillä, yhdistyksissä ja järjestöissä lomatouhujen ohessa pohtia mahdollisia pieninvestointitarpeita. – Verenpainetta voi käydä mittuuttamassa, jos huolettaa, ennen kuin menee grillimakkaran syöntiin, leukaili Kalliojoen kyläyhdistyksen puheenjohtaja Seppo Haverinen, joka toivotti vieraat tervetulleeksi tapahtumaan. Nykyään niissä näkee paljon myös kesäasukkaita ja niitä muualla asuvia, joilla on vielä siteitä kylään. ANTERO KOMULAINEN. Hän on asunut Kalliojoella pitkään, mutta asuu nyt Kuhmon taajamassa. A Luonto on ihanasti lähellä. päivänä elokuuta kello 18-19.30. Kylän rauhaan kuitenkin välillä on kaipuu, ja kyläyhdistys on eräs linkki sinne. – Ne ovat jostain 1800-luvun loppupuolelta, kertoo talon isäntä Hannu Korkiakangas. – Luonto on ihanasti lähellä. Pienhankinnat tulee olla vapaasti käytössä, ja hyödyttää mahdollisimman suurta joukkoa. Koneiden, laitteiden, kalusteiden tai esimerkiksi kaluston hankinta mielessä. Kerran vaimolta oli lähtenyt flunssakin savusaunan löylyjen jälkeen. Kalliojoen kyläiltaa vietettiin Tervalassa perjantai-iltana. 18 ELÄMÄNMENO KUHMOLAINEN – Tiistaina 12. Pihalla sai vastapaistettua lettua ja vähän peremmällä, savusaunan kupeessa paistettiin makkaraakin. Minimituki on 500 euroa, jolloin hankkeen kustannuksia oltava vähintään noin 665 eruoa. Elävä Kainuu Leader käynnistää alahankehaun Potkua pienhankinnoilla 2 -teemahankkeeseen 8. Kyläillalta perjantaina Niemi odotti ennen kaikkea tuttujen näkemistä. Korona-aika on vaikeuttanut yhdistysten ja yhteisöjen toimintoja ja taloutta. Enimmillään hän on lämmittänyt saunan 29 kertaa kesässä. heinäkuuta 2022 Jarno Hiltunen Illassa oli luvassa muun muassa vapaamuotoista seurustelua ja kesämuusikoiden musisointia. Se on ihan selvä. Potkua pienhankinnoilla toinen hankehaku tulossa Elävä Kainuu Leader ry:n puheenjohtaja Arto Tolonen. Mahdollisuus oli myös tutustua SPR:n Kuhmon osaston ambulanssiin. Ilmoittautumiset: toimisto@kainuuleader.fi. Tuki kohdistuu lähtökohtaisesti hankintoihin, jotka eivät kustannuksiltaan yllä perus Leaderhankkeena tuettaviksi. Hankkeesta järjestetään erillinen puolentoista tunnin infowebinaari Teamsilla tiistaina 9. JARNO HILTUNEN Kalliojoen kyläilta yhdisti kyläläiset ja mökkiläiset Kalliojoen kyläilta kokosi kyläläisiä, mökkiläisiä ja niitä entisiä kyläläisiä, joiden siteet seudulle olivat vielä vahvat, vaikka elämä on muualle kuljettanutkin. Lisätietoa hankkeesta ja rahoituksesta, hakuohjeet ja -lomakkeet löytyvät hankkeen sivuilta www.kainuuleader.fi/potkuapienhankinnoilla2 Hankkeen taustana on vuonna 2021 onnistuneesti toteutettu tarpeellinen Potkua Pienhankinnoilla -hanke. Tuki kohdistetaan pieniin digi-, liikunta-, turvallisuus-, energiaja ympäristöinvestointeihin sekä tilojen turvallisuutta ja esteettömyyttä parantaviin pieninvestointeihin. Kalliojoen kyläilta oli tuttu tapahtuma Tuija Niemelle, ja hän on monesti ollut niitä järjestelemässäkin, koska toimii kyläyhdistyksessä. Savusaunan hirret olivat peräisin Lentuan rannalta, Ketolan talosta. Potkua pienhankinnoilla 2 on teemahanke, joka alahankkeiden kautta mahdollistaa yhdistysten ja yhteisöjen tarpeelliset pienhankinnat. Hän kertoi, että kyläillan on tapana kiertää vuosittain eri taloissa ja tällä kertaa se järjestettiin Tervalassa. Sekin on hiljenevä kylä, niin kuin moni perukan kylä nykyisin. Kylätapahtumissa on havaittavissa muutostakin vuosien mittaan. Kuhmon 4H-yhdistyksen liikkuvan nuorisotyön Tule luo! -auto parkkeerasi myös pihapiiriin, ja sen läheisyydessä saattoi nuorempi polvi pelata erilaisia pelejä. – Hyvät löylythän savusaunasta saa. Se on ollut tosi mahtavaa! Täällä on semmoinen oma rauha, josta olen nauttinut kovasti, kuvailee hän Kalliojokea. päivään syyskuuta saakka. Se on ollut tosi mahtavaa! Tuija Niemi PERUKASSA Kuhmolainen Potkua pienhankinnoilla 2 -hankehaku aukeaa 8. Vastaavanlaista on toivottu paljon ja nyt tähän tarpeeseen on lähdetty vastaamaan, viestittää Elävä Kainuu Leader sivuillaan. Vuosikokouksen lisäksi kyläyhdistys puuhaa pilkkikilpailut, kyläillan ja Kauneimmat joululaulut joulun alla. Korkiakankaan mukaan haapa on ylivoimaisesti parasta puuta savusaunan lämmitykseen. Sauna sentään ei ollut lämpenemässä. – Hanke on jatkoa suositulle ja hyvin onnistuneelle aiemmalle yhdistysten pieniin investointeihin rakennetulle teemahankkeelle. Samantyyppistä hanketta on toivottu useiden toimijoiden taholta ja siihen kysyntään on päätetty vastata täsmentäen hieman sisältöä ensimmäisen hankkeen toteutuskokemusten pohjalta. Alahankkeissa tuettavat hankinnat voivat olla koneita, laitteita, kalusteita, kalustoa ja välineitä. Aluksi ainakin Katri Helenan hengessä. – Sosiaalista elämää tahtoo kesää lukuun ottamatta olla aika vähän. – Ne ovat päätoiminnot tällä hetkellä
Kuollut: Tauno Kalevi Haverinen 75 v., Toini Hellevi Juntunen 92 v., Lauri Salomon Pietari Moilanen 82 v., Pirjo Riitta Sutinen 72 v. Keräyslupa: RA/2020/639. Ikolan pappilassa (Hyryntie 26) kesäkahvila klo 10-15. klo 10 liturgia SOTKAMOSSA TAPAHTUU Kuljetukset Sotkamosta ja Vuokatista 60-luvun iltamien 14.7. Kirkon keskusteluapuun voi ottaa yhteyttä, kun jokin asia painaa mieltä. klo 10 messu Lentiiran kirkossa (l+s: Voitto Huotari, k: Tauno Harinen). klo 19 Mira Luoti Mikko Alatalo Hiukan maisemalava Tervatie 1, Sotkamo Vapaa pääsy LAULUILTA To 14.7. Kainuun ortodoksinen kappeliseurakunta KUHMON KIRKKO: su 17.7. Yhteislähtö seurakuntakeskuksen parkkipaikalta klo 12.30. Ultrajuoksulla tarkoitetaan kaikkia maratonia pitempiä matkoja. saakka ma-pe klo 12-18. Kirkon keskusteluavun Palveleva puhelin päivystää joka ilta kello 18?24 ja Palveleva chat päivystää ma?pe klo 12?20 (heinäkuun loppuun klo 16?20). Lisäksi oli mahdollista juosta kuusi maratonia peräkkäisinä päivinä. asti ma-pe klo 12-18. 040 700 5086. Avioliittoon vihitty: Tapio Samuli Niskanen ja Erja Mirjami Kaukola. Seurakunnan toimitiloissa noudatetaan viranomaisten antamia yleisiä hygieniaohjeita. Hyryntie 26. heinäkuuta 2022 – KUHMOLAINEN 19 KUHMO Kuhmoon tulleiden ukrainalaisten pakolaisten hyväksi tehtävän diakoniatyön tueksi on avattu keräys Kotimaanapu.fi:n kautta. 044 738 4314, anu.haverinen@evl.fi. KURF:n sivujen mukaan naisten 48 tunnin juoksun aiempi Suomen ennätys oli 307,608 km, jonka Maria Tähkävuori teki Kölnissä vuonna 2011. Tilille suoraan maksaessasi käytä seuraavia tietoja: Tilinumero: FI54 1596 3000 1028 99. Hänet on myös valittu edustamaan Suomea 24 tunnin juoksun EM-kisoihin, jotka pidetään Veronassa, Italiassa 17.-18.9.2022. Su 31.7. ANTTI OKSANEN / KURF Kuhmolainen Kirkon keskusteluapu on tänäkin vuonna tavoitettavissa koko kesän. Diakoniatyö Diakoniavastaanotto toimii ajanvarauksella. Tuotto seurakunnan lähetystyön hyväksi. Kuhmolaislähtöinen Wright on asunut jo pitkään Irlannissa. Sinne voi soittaa, chatata, kirjoittaa nettipäivystäjille tai laittaa kirjeen menemään. Kastettu: Aino Emilia Klemetti, Paavo Riku Onni Kyllönen, Oskari Iivo Johannes Mikkola. Hän on edustanut Suomea 24 tunnin juoksun MM-kisoissa Albissa, Ranskassa vuonna 2019. Kuhmolaislähtöinen Paula Wright juoksi uuden 48 tunnin Suomen ennätyksen Kuvassa Paula Wright, kun 48 tunnin juoksun SE on juuri rikkoutunut. klo 18 kesäillan hartaushetki siunauskappelissa. Tiistaina 12. Apostolien päivä 17.7. Tilaisuuden jälkeen kirkkokahvit ja letut. klo 14 Tuhlaajapoikamusiikkinäytelmä Erämaakirkossa, IsoValkeisen rannalla Peurajärven virkistyskalastusalueella Nurmeksessa. Hotelli Vuokatti) Klo 21:00 Katinkulta Klo 21:10 Naapurinvaaran Huvikeskus Klo 23:20 ja 00:15 lähdöt takaisin, ajetaan samaa reittiä Tiedustelut numerosta 040 541 8696 Vapaa pääsy | Vanhoja kulkuneuvoja Parhaat 60-luvun asut palkitaan ! 60-luvun iltamat Naapurinvaaran Huvikeskus Naapurinvaarantie 20 B, 88610 Vuokatti Torstaina 14.7.2022 klo 20:30 24 M ( Minja Koski ) Vaarojen viulistit Pe 15.7. 044 738 4315, anne.malinen@evl.fi tai p. Klo 17 messu Iivantiiran seurakuntakodilla (l+s: Antola, k: Gogolev). Jani Mikael Väyrynen ja Maiju Anniina Seilonen. Tiekirkot Kuhmon kirkko ja Lentiiran kirkko ovat avoinna 5.8. Immonen) teki viikonloppuna naisten 48 tunnin juoksussa uuden Suomen ennätyksen juoksemalla 48 tunnissa 313,333 kilometriä. Tarkemmat yhteystiedot eri palveluihin löydät osoitteesta www.kirkonkeskusteluapu.fi Kirkon keskusteluapu päivystää koko kesän Kirkon keskusteluavussa viime aikoina yleisimpiä keskustelunaiheita ovat olleet ihmissuhteet, hyvinvointi ja arjen tilanne. Hotelli Vuokatti) Klo 19:55 Katinkulta Klo 20:05 Naapurinvaaran Lomakeskus Klo 20:15 Naapurinvaaran Huvikeskus Toinen vuoro: Klo 20:30 Sotkamon Linja-autoasema Klo 20:40 Vuokatinhovin pysäkki 5C Klo 20:45 Sokos Hotel Vuokatti/Snowpolis 5D (Vanhan jäähallin pysäköintialueen pysäkki). 48 tunnin juoksun lähtö oli perjantaina 8.7., joten Wright on uunituore Suomen mestari. linja-autokuljetusten aikataulut Ensimmäinen vuoro: Klo 19:15 Sotkamon Linja-autoasema Klo 19:25 Vuokatinhovin pysäkki 5C Klo 19:30 Sokos Hotel Vuokatti/Snowpolis 5D (Vanhan jäähallin pysäköintialueen pysäkki) Klo 19:35 Kattivankkurit (Kyytiin pääsee myös rinteiden pysäköintialueen kohdalta) Klo 19:45 Kuikkalammentie 24 A (tarv. Kauhajoella juostiin kuuden vuorokauden juoksukilpailu, ja samoin vaihtoehtoina oli 48, 24 ja 12 tunnin juoksut. Vohveleita suolaisella ja makealla täytteellä. Ilm. ke 27.7. klo 16 Sonja Pikkarainen Kuhmon Vepsältä alunperin kotoisin oleva Paula Wright (o.s. Ota yhteyttä: p. Viime aikoina yleisimpiä keskustelunaiheita ovat olleet ihmissuhteet, hyvinvointi ja arjen tilanne. Ke 20.7. Linkki avustussivulle löytyy seurakunnan nettisivuilta sekä sosiaalisesta mediasta. Ke 13.7. Tervetuloa! Lentiira: Apostolien päivä 17.7. klo 10-12 Pop up pyhäkoulu Ikolan pappilan pihassa. heinäkuuta. –10. klo 10 messu Kuhmon kirkossa (l: Hakulinen, s: Antola, k: Gogolev). Jumalanpalvelukset ja toiminta 10.-22.7. klo 18 kesäillan hartaushetki siunauskappelissa. ARKISTO/JUSSI POHJAVIRTA. Saaja: Kirkkopalvelut ry / Kotimaanapu, viesti: Kuhmo 2473. mennessä Olli Maliselle p. Klo 20:50 Kattivankkurit (Kyytiin pääsee myös rinteiden pysäköintialueen kohdalta) Klo 20:55 Kuikkalammentie 24 A (tarv. Alle 6 vuotiaat huoltajan seurassa. Rönttösiä, suolasarvia, voisilmäpullia, munkkeja, mansikkakermakakkua, hyytelökakkuja ym. Suomen ennätys tehtiin Kauhajoki Ultra Running Festival (KURF) -juoksutapahtumassa, joka järjestettiin 4. Tarvittaessa voit tuoda yhteydenottopyynnön seurakuntakeskuksen pääovella sijaitsevaan postilaatikkoon. Tiekirkot Kuhmon kirkko ja Lentiiran kirkko ovat avoinna 5.8. Lapsityö To 14.7. Eläydytään yhdessä Raamatun kertomukseen, leikitään, lauletaan ja herkutellaan mehun/kahvin ja pullan äärellä
Kivityöt . KUHMOLAINEN – Tiistaina 12. Koulukatu 9, Kuhmo, p. 040 187 5375 Profiilipellit, saumakatot, vesikourut, kattoturvatuotteet, listat ja piipunpellitykset ym. 044 554 4850 RISTO HAVERINEN Puh. 08 6520 066 myynti@varikkosuora.fi, korjaamo@varikkosuora.fi • Määräaikaishuollot • Ilmastointihuollot • Tuulilasit • 4-pyöräsuuntaukset • Automaattivaihteiston huuhtelut • Renkaat • Hitsaustyöt Asianajaja on asianajajaluetteloon hyväksytty lakimies, jolla on säädetty kokemus ja taito. HÖYLÄTAVARAT . SAHATAVARAT . heinäkuuta 2022 20 Asianajajat Autokorjaamot Kierrätys Työsuoritukset Rakennuspalvelut Varaa oma mainospaikkasi p. LEVYT . Hannu Pulkkinen, p. 4800€/ KOTITALOUS www.kuhmonikkuna.com Tommi Moilanen 044 974 1924 KUHMON IKKUNA Pyydä ilmainen tarjous ikkunaja ulko-ovi remontistasi, toteutamme suunnittelun toiveidesi mukaisesti. Kaivuja . Pihaja vihertyöt . Kainuuntie 92, KUHMO Puh. PUUNKORJUU hankintana ja pystykaupalla, myös ENERGIAPUUKOHTEET . Uutena palveluna nyt myös piirustusten tulostus ja skannauspalvelu. 010 219 5600 • Tilintarkastukset • Kirjanpidot • Yritysjärjestelyt/ sukupolvenvaihdokset • Perukirjat/ perinnönjaot Tilija Tarkastustoimisto Ari Piirainen Oy Puh. Maisemoinnit metsäkuntalla . 040 531 2449 • siivousja hoivatyöt • puutarhaja sekatyöt Sami p. Tutustu myös asennettuihin kohteisiimme Facebookissa! Sudenpolku 18, p. Kiinteistönvälitys . 0400 384 927 kuhmonpihajavihertyo@kuhmo.net . 050 373 7895 Kainuuntie 91 Erikoishoitolat Valokuvausliikkeet Työsuoritukset Kuljetuspalvelut Puutavaraliikkeet AA-ryhmä kokoontuu ke klo 19 ja su klo 18. Asianajajan toimintaa valvovat asianajajaliitto ja oikeuskansleri. LISTAT . MÄTÄSTYKSET, OJANKAIVUT . 0400 889 672 Myös Hammasteknikot ja -lääkärit ma-to klo 9-18, pe klo 9-17 facebook.com/vesitorninkirppis PIILOLANTIE 47, p. Yleiset palvelut • Jätesäiliöiden myynti • Jätesäiliöiden tyhjennykset • Sakoja umpikaivojen tyhjennykset • Viemärien avaukset, pesut ja kuvaukset viemärikameralla • Katujen, pihojen ym. 0400 296 261 Hierojat Monialapalvelut Mikko p. 045 213 2920 anita@anitamikkonen.fi NETTIAJANVARAUS www.aijanhammas.fi Kainuuntie 88, Kuhmo p. 050 315 5849 050 315 5849 050 315 5849 Kainuuntie 117, 88900 Kuhmo, www.varikkosuora.fi AVOINNA: ma-pe klo 7.30-17.00 Myymälä p. Myynnissä POLTTOPUURANKAA KAIKKI SÄHKÖALAN PALVELUT, LAITTEET JA TARVIKKEET. Lääkäripalvelut Minna 0500 160 029 Jalkaterapeutti 040 126 3110 Koulukatu 14 Rajakatu 36, p. 0400 295 966, 040 752 4999 www.paikallis-sahko.fi KAJAANI | KUHMO | SOTKAMO | SUOMUSSALMI | KUUSAMO | OULU | KUOPIO VELI KINNUNEN KY • maanrakennustyöt kaivinkoneilla ja pyöräkuormaajalla • lavettija maa-aineskuljetukset • JITA-jätevesijärjestelmät ja rumpuputket • betoniset rumpu/kaivonrenkaat • Rumtec-teräsrummut Jouni & 0400 385 769 www.velikinnunenky.fi Kotileipomot ja pitopalvelut Juhlat, muistotilaisuudet 0400 202 833 juttuakahvila.fi P. 044 745 2250, www.kalevalantt.fi Väinämöinen 2, KUHMO Puh. 040 722 3909, Kainuuntie 86 KOULUTETTU Kiertävä hieroja, Kalevalainen jäsenkorjaaja puh. ISTUTUKSET, TAIMIKONHOITO . rakennuspeltityöt Jauratie 8, Kuhmo ik.peltitarvike@gmail.com IK-PELTITARVIKE OY Palvelut asumiseen, turvallisuuteen, puhtaanapitoon ja rakentamiseen. 08 653 0410, korjaamo p. Kauppaja arviokirjojen laadinta . 044 554 8331 www.suunnittelueevakaisa.fi Suunnittelutoimisto Eeva-Kaisa *rakennuslupakuvat Tilitoimistot Koulukatu 14, 88900 Kuhmo, p. Asianajotoimistot hoitavat myös maksuttomia oikeudenkäyntejä. (08) 652 0055 TEITÄ PALVELEVAT Juha, Salla, Siiri ja Elina. Rajakatu 52, Tarinatupa Onko alkoholiongelmia. Kuntohoitaja/hieroja Katja Kukila HO HOIITO TO SOPPI P. 08 655 7111/vaihde www.hyvinvointisampo.fi Palvelut myös yksityisasiakkaille • Lääkärin-, sairaanja terveydenhoitajan palvelut • Laboratoriopalvelut • Fysioterapia • Ensiapukoulutukset Koulukatu 20 Kuhmo LOUNAS joka päivä 11.00–13.30 • Kelan kuntoutus • Jalkaterapia • Fysioterapia • Hyvän olon hoidot • Ateriapalvelut kotiin vietynä • Kokousja juhlapalvelut • Sairaanhoitoja hoivapalvelut kotiin www.m-ekuva.net Koulukatu 8 Avoinna ma, ti, to klo 9 – 17, muulloin sopimuksen mukaan p. 0400 120 481 hannu.karhu@asianajotoimistokarhu.fi Avoinna ke klo 9-16 tai sopimuksen mukaan Laadukkaat ja energiatehokkaat oviratkaisut kotiin, autotalliin sekä julkisiin tiloihin. 045 690 8249 www.kuhmontyovire.fi . 045 7731 6800 Koulukatu 13-15, Kuhmo Lorem ipsum R O KULI H A M M A S O Y Erikoishammasteknikko JOUKO KARPPINEN Koulukatu 13-15 Kuhmo puh. 0400 901943 aki.nieminen@kuhmonikkuna.com www.kuhmonikkuna.fi MUISTA KOTITALOUSVÄHENNYS! MAX. 08 652 0924 Parturi-kampaamo Ajavaraus myös netissä www.salonmammamia.fi ma-pe 8-18 * Parturi-kampaamopalvelut * Kauneushoitola p. (08) 655 0621 KODINKONEET ja KODINELEKTRONIIKKA: • Kylmälaitteet • Pesukoneet • Televisiot • Kodinkoneasennukset PAIKALLISTA PALVELUA • LVI-asennukset • Urakointi • Lämpöpumput • LVI-tarvikkeet ja vesikalusteet Avoinna ma-pe klo 7-16 1 x 31 mm 88 € + alv / kk 050 315 5849 Varaa oma mainospaikkasi 050 315 5849 Aki Nieminen puh. KESTOPUUT • ERISTEET • YM RAKENNUSTARVIKKEET Puutavaraa rakentamiseen : Palvelemme ma–pe 7.30–16.30 ja la 8–12 Katso tarjouksemme kotisivuiltamme www.puuhanski.com Lakipalvelut Varatuomari Eeva Haavisto Perhejuristisi elämän eri vaiheissa 050 383 4710 www.avustin.fi KAKUT tilauksesta ATERIAPALVELUT PitoEväs Ky Virkatie 2, 044 235 4890 Tiesitkö. 0400 125 587 Petri p. Asiantunteva ja palveleva oviliike ovipalvelumustonen.fi 044 972 5647 Soita ja tilaa ilmainen mitoituskä ynti! Taksit Nuohouspalvelut NUOHOUS 45€ Mikko p. 93 % suomalaisista lukee lehtiä viikoittain ja lehdessä mainokset ovat osa lehden sisältöä! Lä hd e: KM T 20 21 hillagroup.fi/mainostajalle Kela Taksi Kainuu , mainitse auton nro 1413 0800 02189 Taksi Markku Komulainen 044 230 5506. 044 235 4268 TULISIJAMYYNTI, ASENNUS JA KORJAUKSET: WarmaUuni, NunnaUuni, Tiileri ja PorinMatti • Muuraus • Ilmastoinnin puhdistus • Pihaja ongelmapuiden kaato • Remontit 1 x 42 mm 112 € + alv / kk Varaa oma mainospaikkasi 050 315 5849 1 x 42 mm 112 € + alv / kk Varaa oma mainospaikkasi 050 315 5849 1 x 42 mm 112 € + alv / kk Varaa oma mainospaikkasi 050 315 5849 Koulukatu 10 p. 045 874 1077 Päivi Komulainen lähihoitaja, jalkahoidon at suorit. 040 934 6665 info@ap-remontit.fi www.ap-remontit.fi P. 040 537 2930 . varaa myyntipaikkoja . Lumityöt maansiirtotyöt Parturi-kampaamot MAIJA IMMONEN Kainuuntie 88, p. 044 235 4268 tulisija ja hormi taajamassa p. tulosta säännöt ja hintalaput Myynti: Suomussalmi 044 982 4037 sani.keranen@kiantakeittiot.com Kuhmo 044 989 0699 tanja.kinnunen@kiantakeittiot.com Tuotanto 044 976 0985 tenho.kela@kiantakeittiot.com keittiökalusteet ja -remontit kalusteiden ovenvaihdot liukuovet, komerot wcja kylpyhuonekalusteet mittaus, suunnittelu, asennus l l l l l KIANTA KEITTIÖT REMONTIT laadukkaasti, siististi ja ammattitaidolla Aki Pääkkönen p. pesut ja kastelut • Siirtolavat ja kontit 8 35 m 3 , vuokraukset ja tyhjennykset • ADR-kuljetukset • Arkistojen tuhoukset • Siirrettävät wc:t (Baja-Maja) 8 kpl Ympäristölogistiikka ja kuljetus JÄTEKULJETUKSET Koulukatu 12, 88900 KUHMO Jätepakkaaja-auto 044 294 0901 Loka-auto (24 h) 044 294 0900 Toimisto (08) 653 0121 jateyhtyma@kuhmo.net www.jateyhtyma.fi Metsänhoitopalvelut METSÄTYÖ Kari Pääkkönen p. OVET . 044 978 9566 www.care4u.fi, info@care4u.fi Sammuttimet ja sammutinhuollot Kainuuntie 101, 88900 Kuhmo P. 044 250 8513 kari.paakkonen@kuhmo.net . 045 -625 8986 AJANVARAUKSELLA Puusepänkatu 16, p. www.jalkasalonkihyvahoiva.com Jalkahoidot Fysioterapiapalvelut ATK-palvelut Myös perusjalkahoidot. 044 202 3958 • Kainuuntie 88 II krs, 88900 KUHMO • Koivukoskenkatu 15 L 3 , 87100 KAJAANI Kiinteistönvälitys . Kaupanvahvistus Kiinteistönvälitys Anita Mikkonen Oy LKV Anita Mikkonen, YKV, LKV Koulukatu 14 p
Myynnissä POLTTOPUURANKAA KAIKKI SÄHKÖALAN PALVELUT, LAITTEET JA TARVIKKEET. Kainuuntie 92, KUHMO Puh. 044 978 9566 www.care4u.fi, info@care4u.fi Sammuttimet ja sammutinhuollot Kainuuntie 101, 88900 Kuhmo P. (08) 655 0621 KODINKONEET ja KODINELEKTRONIIKKA: • Kylmälaitteet • Pesukoneet • Televisiot • Kodinkoneasennukset PAIKALLISTA PALVELUA • LVI-asennukset • Urakointi • Lämpöpumput • LVI-tarvikkeet ja vesikalusteet Avoinna ma-pe klo 7-16 1 x 31 mm 88 € + alv / kk 050 315 5849 Varaa oma mainospaikkasi 050 315 5849 Aki Nieminen puh. rakennuspeltityöt Jauratie 8, Kuhmo ik.peltitarvike@gmail.com IK-PELTITARVIKE OY Palvelut asumiseen, turvallisuuteen, puhtaanapitoon ja rakentamiseen. Koulukatu 9, Kuhmo, p. Kaivuja . 08 652 0924 Parturi-kampaamo Ajavaraus myös netissä www.salonmammamia.fi ma-pe 8-18 * Parturi-kampaamopalvelut * Kauneushoitola p. MÄTÄSTYKSET, OJANKAIVUT . OVET . 045 7731 6800 Koulukatu 13-15, Kuhmo Lorem ipsum R O KULI H A M M A S O Y Erikoishammasteknikko JOUKO KARPPINEN Koulukatu 13-15 Kuhmo puh. heinäkuuta 2022 – KUHMOLAINEN 21 Asianajajat Autokorjaamot Kierrätys Työsuoritukset Rakennuspalvelut Varaa oma mainospaikkasi p. Uutena palveluna nyt myös piirustusten tulostus ja skannauspalvelu. Tutustu myös asennettuihin kohteisiimme Facebookissa! Sudenpolku 18, p. 0400 120 481 hannu.karhu@asianajotoimistokarhu.fi Avoinna ke klo 9-16 tai sopimuksen mukaan Laadukkaat ja energiatehokkaat oviratkaisut kotiin, autotalliin sekä julkisiin tiloihin. Rajakatu 52, Tarinatupa Onko alkoholiongelmia. Yleiset palvelut • Jätesäiliöiden myynti • Jätesäiliöiden tyhjennykset • Sakoja umpikaivojen tyhjennykset • Viemärien avaukset, pesut ja kuvaukset viemärikameralla • Katujen, pihojen ym. PUUNKORJUU hankintana ja pystykaupalla, myös ENERGIAPUUKOHTEET . Kivityöt . Asianajotoimistot hoitavat myös maksuttomia oikeudenkäyntejä. 08 6520 066 myynti@varikkosuora.fi, korjaamo@varikkosuora.fi • Määräaikaishuollot • Ilmastointihuollot • Tuulilasit • 4-pyöräsuuntaukset • Automaattivaihteiston huuhtelut • Renkaat • Hitsaustyöt Asianajaja on asianajajaluetteloon hyväksytty lakimies, jolla on säädetty kokemus ja taito. 0400 296 261 Hierojat Monialapalvelut Mikko p. 08 655 7111/vaihde www.hyvinvointisampo.fi Palvelut myös yksityisasiakkaille • Lääkärin-, sairaanja terveydenhoitajan palvelut • Laboratoriopalvelut • Fysioterapia • Ensiapukoulutukset Koulukatu 20 Kuhmo LOUNAS joka päivä 11.00–13.30 • Kelan kuntoutus • Jalkaterapia • Fysioterapia • Hyvän olon hoidot • Ateriapalvelut kotiin vietynä • Kokousja juhlapalvelut • Sairaanhoitoja hoivapalvelut kotiin www.m-ekuva.net Koulukatu 8 Avoinna ma, ti, to klo 9 – 17, muulloin sopimuksen mukaan p. 044 235 4268 TULISIJAMYYNTI, ASENNUS JA KORJAUKSET: WarmaUuni, NunnaUuni, Tiileri ja PorinMatti • Muuraus • Ilmastoinnin puhdistus • Pihaja ongelmapuiden kaato • Remontit 1 x 42 mm 112 € + alv / kk Varaa oma mainospaikkasi 050 315 5849 1 x 42 mm 112 € + alv / kk Varaa oma mainospaikkasi 050 315 5849 1 x 42 mm 112 € + alv / kk Varaa oma mainospaikkasi 050 315 5849 Koulukatu 10 p. Lumityöt maansiirtotyöt Parturi-kampaamot MAIJA IMMONEN Kainuuntie 88, p. 045 213 2920 anita@anitamikkonen.fi NETTIAJANVARAUS www.aijanhammas.fi Kainuuntie 88, Kuhmo p. 045 -625 8986 AJANVARAUKSELLA Puusepänkatu 16, p. 044 554 4850 RISTO HAVERINEN Puh. 040 537 2930 . 050 315 5849 050 315 5849 050 315 5849 Kainuuntie 117, 88900 Kuhmo, www.varikkosuora.fi AVOINNA: ma-pe klo 7.30-17.00 Myymälä p. varaa myyntipaikkoja . 08 653 0410, korjaamo p. 040 934 6665 info@ap-remontit.fi www.ap-remontit.fi P. 0400 384 927 kuhmonpihajavihertyo@kuhmo.net . 044 745 2250, www.kalevalantt.fi Väinämöinen 2, KUHMO Puh. Tiistaina 12. 044 202 3958 • Kainuuntie 88 II krs, 88900 KUHMO • Koivukoskenkatu 15 L 3 , 87100 KAJAANI Kiinteistönvälitys . 050 373 7895 Kainuuntie 91 Erikoishoitolat Valokuvausliikkeet Työsuoritukset Kuljetuspalvelut Puutavaraliikkeet AA-ryhmä kokoontuu ke klo 19 ja su klo 18. LEVYT . Kiinteistönvälitys . LISTAT . 040 722 3909, Kainuuntie 86 KOULUTETTU Kiertävä hieroja, Kalevalainen jäsenkorjaaja puh. 045 874 1077 Päivi Komulainen lähihoitaja, jalkahoidon at suorit. 010 219 5600 • Tilintarkastukset • Kirjanpidot • Yritysjärjestelyt/ sukupolvenvaihdokset • Perukirjat/ perinnönjaot Tilija Tarkastustoimisto Ari Piirainen Oy Puh. HÖYLÄTAVARAT . Pihaja vihertyöt . Kauppaja arviokirjojen laadinta . 0400 901943 aki.nieminen@kuhmonikkuna.com www.kuhmonikkuna.fi MUISTA KOTITALOUSVÄHENNYS! MAX. Kuntohoitaja/hieroja Katja Kukila HO HOIITO TO SOPPI P. 040 531 2449 • siivousja hoivatyöt • puutarhaja sekatyöt Sami p. 045 690 8249 www.kuhmontyovire.fi . 040 187 5375 Profiilipellit, saumakatot, vesikourut, kattoturvatuotteet, listat ja piipunpellitykset ym. tulosta säännöt ja hintalaput Myynti: Suomussalmi 044 982 4037 sani.keranen@kiantakeittiot.com Kuhmo 044 989 0699 tanja.kinnunen@kiantakeittiot.com Tuotanto 044 976 0985 tenho.kela@kiantakeittiot.com keittiökalusteet ja -remontit kalusteiden ovenvaihdot liukuovet, komerot wcja kylpyhuonekalusteet mittaus, suunnittelu, asennus l l l l l KIANTA KEITTIÖT REMONTIT laadukkaasti, siististi ja ammattitaidolla Aki Pääkkönen p. 044 250 8513 kari.paakkonen@kuhmo.net . 93 % suomalaisista lukee lehtiä viikoittain ja lehdessä mainokset ovat osa lehden sisältöä! Lä hd e: KM T 20 21 hillagroup.fi/mainostajalle Kela Taksi Kainuu , mainitse auton nro 1413 0800 02189 Taksi Markku Komulainen 044 230 5506. ISTUTUKSET, TAIMIKONHOITO . www.jalkasalonkihyvahoiva.com Jalkahoidot Fysioterapiapalvelut ATK-palvelut Myös perusjalkahoidot. Hannu Pulkkinen, p. Asianajajan toimintaa valvovat asianajajaliitto ja oikeuskansleri. 0400 295 966, 040 752 4999 www.paikallis-sahko.fi KAJAANI | KUHMO | SOTKAMO | SUOMUSSALMI | KUUSAMO | OULU | KUOPIO VELI KINNUNEN KY • maanrakennustyöt kaivinkoneilla ja pyöräkuormaajalla • lavettija maa-aineskuljetukset • JITA-jätevesijärjestelmät ja rumpuputket • betoniset rumpu/kaivonrenkaat • Rumtec-teräsrummut Jouni & 0400 385 769 www.velikinnunenky.fi Kotileipomot ja pitopalvelut Juhlat, muistotilaisuudet 0400 202 833 juttuakahvila.fi P. pesut ja kastelut • Siirtolavat ja kontit 8 35 m 3 , vuokraukset ja tyhjennykset • ADR-kuljetukset • Arkistojen tuhoukset • Siirrettävät wc:t (Baja-Maja) 8 kpl Ympäristölogistiikka ja kuljetus JÄTEKULJETUKSET Koulukatu 12, 88900 KUHMO Jätepakkaaja-auto 044 294 0901 Loka-auto (24 h) 044 294 0900 Toimisto (08) 653 0121 jateyhtyma@kuhmo.net www.jateyhtyma.fi Metsänhoitopalvelut METSÄTYÖ Kari Pääkkönen p. 0400 889 672 Myös Hammasteknikot ja -lääkärit ma-to klo 9-18, pe klo 9-17 facebook.com/vesitorninkirppis PIILOLANTIE 47, p. 044 235 4268 tulisija ja hormi taajamassa p. Asiantunteva ja palveleva oviliike ovipalvelumustonen.fi 044 972 5647 Soita ja tilaa ilmainen mitoituskä ynti! Taksit Nuohouspalvelut NUOHOUS 45€ Mikko p. (08) 652 0055 TEITÄ PALVELEVAT Juha, Salla, Siiri ja Elina. 0400 125 587 Petri p. Lääkäripalvelut Minna 0500 160 029 Jalkaterapeutti 040 126 3110 Koulukatu 14 Rajakatu 36, p. 4800€/ KOTITALOUS www.kuhmonikkuna.com Tommi Moilanen 044 974 1924 KUHMON IKKUNA Pyydä ilmainen tarjous ikkunaja ulko-ovi remontistasi, toteutamme suunnittelun toiveidesi mukaisesti. Maisemoinnit metsäkuntalla . KESTOPUUT • ERISTEET • YM RAKENNUSTARVIKKEET Puutavaraa rakentamiseen : Palvelemme ma–pe 7.30–16.30 ja la 8–12 Katso tarjouksemme kotisivuiltamme www.puuhanski.com Lakipalvelut Varatuomari Eeva Haavisto Perhejuristisi elämän eri vaiheissa 050 383 4710 www.avustin.fi KAKUT tilauksesta ATERIAPALVELUT PitoEväs Ky Virkatie 2, 044 235 4890 Tiesitkö. Kaupanvahvistus Kiinteistönvälitys Anita Mikkonen Oy LKV Anita Mikkonen, YKV, LKV Koulukatu 14 p. 044 554 8331 www.suunnittelueevakaisa.fi Suunnittelutoimisto Eeva-Kaisa *rakennuslupakuvat Tilitoimistot Koulukatu 14, 88900 Kuhmo, p. SAHATAVARAT
Voidaan käydä välillä uimassa ja syödä jäätelöbaareissa jäätelöä. Yhteensä matkalle tulee pituutta 543 kilometriä. – Jos on hyvä ilma, käydään katsomassa nähtävyyksiä. heinäkuuta 2022 VERKOSSA www.kuhmolainen.fi/tilaustarjous Tarjous on voimassa kotimaan talouksiin, joissa ei ole voimassa olevaa tilausta. Vartius – Kuhmo -välillä retki liikkui lauantaina 9.7. Suomeen rullaluistelu tuli noin 30 vuotta sitten, ja sen varsinainen suosion huippu sijoittuu 2000-luvun paikkeille. . Matkaa varten oli varattu kuusi päivää. Retken aikana saatetaan myös poiketa vilkaisemassa, mitä nähtävää paikkakunnalla on. Nuoria rullaluistelijoita kuitenkin näkee tien päällä. Näin tilaat Kuhmolaisen helposti TEKSTIVIESTILLÄ numeroon 13234 KUH TILAA kampanjatunnus nimi osoite sähköposti sekä lahjansaajan nimi osoite sähköposti. Kaiken kaikkiaan heitä oli pienten pyörien päällä reilut 30, mutta isompi seurue oli hajaantunut liikkumaan pienemmissä ryhmissä. Koko reitin pituus on yli 500 kilometriä. Myös autokyyti kiinnosti lauantain ankarien sadekuurojen aikana. Sade ei haitannut millään muotoa, mitä nyt shortsit kastuivat. . Hyvät rullaluistimet ovat Häyrysestä jalkaan sopivat ja painamattomat. 010 665 7200 Ma–pe klo 9.00–15.00 Puhelun hinta 8,35 snt/puh. . Siellä nähtävyytenä on muun muassa Marjaniemen valkokylkinen majakka. . Nyt se on sillä tavalla hiipunut, että kaupasta ei tahdo luistimia saada. Kansainvälinen rullaluisteluretki, joka järjestettiin nyt 30. Häyrysen mukaan retken osallistujien joukossa vaihtuvuus on osapuilleen 20 prosentin luokkaa vuodessa. Kyseessä oli kansainvälinen FinLine-rullaluisteluretki, joka tällä erää alkoi Vartiuksesta. – Ei ole ollut mitään pahoja mäkiä eikä ollut edes liukasta, vaikka lounaan jälkeen oli sadetta, hän kertoo taitetusta matkasta. Viime vuosi tosin oli jäänyt väliin. SÄHKÖPOSTILLA asiakaspalvelu.kuhmolainen@slpmedia.fi Mainitse viestissäsi kampanjatunnus. Niskala muistelee tehneensä vastaavan retken puolenkymmentä kertaa. Huoltobussiin pääsi halutessaan. Noin 20 vuotta rullaluistelua harrastanut vantaalainen Ilpo Häyrynen kertoo, että harrastus merkitsee hänelle ennen kaikkea mukavaa liikkumistapaa. Mukana oli myös monia ulkomaalaisia eri maista. Tilausehdot osoitteessa www.slpkustannus.fi/tilausehdot SOITTAMALLA puh. Jos ei halua luistella koko matkaa, voi välillä nousta autoonkin. Kokoontuminen oli Kajaanissa perjantaina 8.7. Kampanjatunnus 22DP2 Saat kaiken tämän: * näköislehden * verkon maksulliset sisällöt * sovelluksen Jarno Hiltunen Kuhmoon saapui joukko rullaluistelijoita lauantaina. – Silloin myytin paljon luistimia. kerran . Espoossa asuva Anne Niskala hidasti ja pysäytti vauhtinsa levikkeellä. . FinLine-retken ensimmäinen etappi Vartiuksesta Kuhmon keskustaan oli pituudeltaan 66 kilometriä. Rullaluistimilla Kuhmon perukassa Vuosittain järjestettävä FinLine-rullaluisteluretki suuntautuu tänä vuonna Kuhmon kautta Ouluun. Konkariretkeilijät ovatkin nähneet monta Suomen kolkkaa rullaluistinten päältä. Uutisia läheltäsi! 45€ 3 kuukautta Tilaa Kuhmolainen lahjaksi tai iloksi itsellesi! (norm. Ne pitää tilata, kertoo Ilpo Häyrynen. Ryhmät pysähtyivät siinä huoltotauolle. . Perjantaina porukka oli kokoontunut Kajaanissa, josta he olivat saapuneet retken aloituspisteeseen Vartiuksen raja-asemalle. 22 URHEILU&LIIKUNTA KUHMOLAINEN – Tiistaina 12. . Päätepysäkki on Oulussa, jonne mennään luonnonkauniin Hailuodon kautta. Retken reitti on joka vuosi eri, ja nyt se kulki Kuhmon kautta . – Kisko pitää olla siirrettävä sivusuunnassa, että sen saa säädettyä itselleen sopivaksi, hän kertoo. Ruokailutauon he pitivät Lentiirassa. . 20€). Hän otti päästään kypärän, jossa oli kukkia koristeena. JARNO HILTUNEN. Retki päättyy Hailuodon kautta Oulun Kauppatorille perjantaina 15.7. Kuhmo ei ollut tuttu Niskalalle, mutta hänellä oli täältä päin kotoisin oleva tuttava, joka oli tiennyt vinkata tutustumiskohteita. Helsinkiläinen rullaluisteluseura Katukiitäjät ry on järjestänyt retken jo 30 vuoden ajan ja sen reitti vaihtuu joka kerta. 60€) Kampanjatunnus 22K3 Saat kaiken tämän: * Kuhmolainen kotiin kannettuna * näköislehden * verkon maksulliset sisällöt * sovelluksen Digi Printti 15€ DIGI 2 kk (norm. – Jotkut tykkäävät hiihtää, jotkut tykkäävät juosta, hän toteaa ja jatkaa, että hänen juttunsa ovat rullaluistimet – ja matkoillekin ne on kätevä ottaa mukaan. Järjestäjänä Katukiitäjät ry, joka on rullaluisteluseura Helsingistä . . Ensimmäisen kerran retki oli 1992 . Kukin ryhmä päättää itse, mitä haluaa omalta osaltaan retkeen sisällyttää. Sadekuurot eivät latistaneet rullaluistelun tenhoa Lentiirantiellä. FAKTA FinLine-retki . . FinLine-retkillä näkee uusia maisemia ja tapaa vuosien aikana tutuiksi tulleita ihmisiä, mutta myös uusia kasvoja. Rullaluistelijat kertoivat lähteneensä liikkeelle aivan raja-asemalta. + 16,69 snt/min. Luistelijoiden mukana seuraa huoltobussi, josta saa ruokaa ja juomaa. . Hinta 0,90 €. Sunnuntaina retkue suuntaisi Sotkamoon, jossa oli tarkoitus yöpyä Vuokatissa. Valkoinen bussi oli pysähtynyt Lentiirantien levikkeelle perjantaiiltapäivänä. Myös kuhmolaismaisemia valokuvattiin ahkerasti
8 kappaletta Kivikylän tuotteita KONTINJOEN HERKKUKULMA KONTINJOEN MYYMÄLÄ AVOINNA MA PE KELLO 10.00 16.00 ((LOUNAS KELLO 10.00 13.30) puh. 56€ Vuosikerta .................... 010 665 7200 ma-pe klo 9-15 Sähköpostit: ......................... Kuhmolaisella on oikeus käyttää ja luovuttaa rekisterissä olevia tietoja suoramarkkinointiin, etämyyntiin sekä mielipideja markkinatutkimuk siin henkilötietolain mu kaisesti. Mari Heikura 040 754 3579 Toimittaja Jarno Hiltunen (lomalla 7.8. Tervetuloa! Eläkeliiton Kuhmon yhdistyksen TEATTERIMATKA Suomussalmelle la 6.8. Muistutukset on tehtävä viimeistään kahdeksan (8) päivän kuluessa ilmoituksen julkaisemisesta. saakka) 050 576 0472 Toimittaja Antero Komulainen 050 566 2493 Konttori ............................... heinäkuuta 2022 – KUHMOLAINEN 23 SARJAKUVAT B. Puh. heinäkuuta 2022 Aurinko nousee kello 03.06 ja laskee kello 23.07 Nimipäiviään viettävät: Ti: Hermanni, Herkko, Herman Ke: Joel, Ilari, Lari To: Alisa, Aliisa Pe: Rauni, Rauna La: Reino, Rene Su: Ossi, Ossian Ma: Riikka Ti: Sari, Sara, Saara, Salla, Sarita, Salli Sitä puuta puskeminen, johon on kiinni kytkettynä. Lisätietoa aikatauluista www.kainuunliitto.fi/maakuntajuhla Tervetuloa! Arto Tolonen Ristijärven kunnanvaltuuston puheenjohtaja Kaukametsän kamarikuoron lauluryhmä Juhlapuhe TT Laura Kallatsa Ristijärven liikuntakerholaisten esitys Pro Kainuu palkintojen jakaminen Mikko Polvinen, maakuntavaltuuston puheenjohtaja Pentti Malinen, maakuntajohtaja Kaukametsän kamarikuoron lauluryhmä Vuoden 2023 maakuntajuhlan järjestelyvuoron siirtyminen Puolangan kunnalle Nälkämaan laulu *** Konsertti Hanna Hirvonen, laulu Minna Partanen, piano Laura Hiltunen, poikkihuilu Juontajat Ville Kinnunen ja Mari Korhonen Kainuun maakuntajuhla sunnuntaina 14.8.2022 klo 13.00 Ristijärvellä monitoimikeskus Virtaalassa kahvitarjoilu klo 12.00 Keskuskoululla Kainuun liitto Ristijärven kunta Juttualla kasvanutta MANSIKKAA entiseen tapaan tilattuna torilta ja puhelimitse. alv 10 %) Ma – la klo 7.00 – 11.00 Puhelut palvelunumeroon ovat maksuttomia www.kuhmolainen.fi TILAUSHINNAT Rivi 2 € + alv SEURAT SEURAT Peurarastit ti 12.7. Matkan hinta 40 e sis. tiistai: aineistot perjantaina klo 16 perjantai: aineistot keskiviikkona klo 16 Kainuun pörssi: aineistot tiistaina klo 10 Sisältöjohtaja: ..................... Mikäli lehti ei ylivoimaisen esteen (esim. 040 703 6373, 040 567 4823 Saatavana myös kylmäpuristettua mehua. – 12.8. 040 590 9229, 25.7. lakko) tai asiakkaasta johtuvan syyn vuoksi voi julkaista ilmoitusta, lehti ei vastaa ilmoittajalle aiheutuneesta vahingosta. PÖRSSI • p. Hp. 010 665 7200 • www.slpkustannus.fi/ lukijailmoitukset • asiakaspalvelu.kuhmolainen @slpmedia.fi Ohjelma Juhlaan järjestetään maksuttomat linja-autokuljetukset Kainuun kunnista. VIRTANEN AJAN SÄVEL PÄIVYRI Tänään on tiistai 12. www.kuhmolainen.fi HERKKUKASSI 20 € sis. puhelinpalvelu klo 8-16 Myyntipäällikkö Eine Kotamaa 050 315 5849 Myyntiryhmän päällikkö Titta Toivanen p. Hilla Group Oyj Painopaikka: ........................ Myyntijohtaja Kirsi Kela Julkaisupäivät: ..................... bussikuljetuksen, ruokailun Kultaisessa Kukossa ja teatterilipun. Leena Hirvonen Kustantaja: ........................... Ilm. Eilalle puh. 040 828 5637 Leila. 040 7511749 ..................................................... 228€ (hinnat sis. Kiellot ja kyselyt rekisteriselosteesta kir jallisina ja allekirjoitettuina osoitteeseen: Kuhmolainen, Kainuuntie 103, 88900 Kuhmo. Puh. Suomalainen Lehtipaino Oy, Kajaani ISSN: 0787-5312 (painettu) ISSN: 2243-173X (verkkojulkaisu) 010 Yritysnumeroon soittaminen maksaa 8,35 snt/ puhelu + 16,69 snt/minuutti (sis. Lähtö linja-autoasemalta klo 9.00. Suomen kansan sananlasku Sitoutumaton – Uutismedian liiton jäsenlehti 10.7.1959 Päätoimittaja........................ Kainuuntie 103, 88900 Kuhmo Puhelin: ................................ Ilmoitukset ja tilaukset 010 665 7200 (ma-pe klo 9-15) Mediamyynti: ....................... etunimi.sukunimi@hillagroup.fi Osoite: .................................. asiakaspalvelupiste suljettu 6.6. 050 307 5439 KIVIKYLÄN MYYNTIAUTO KUHMON TORILLA KESKIVIIKKONA KLO 09.00 14.00 MAALAISHYYTELÖ KESKIVIIKKONA HYVÄRISEN LEIPOMON KUUMA KUKOT KLO 9 ALKAEN SAVUKYLKI tai KASSLER MAALAISKINKKU MYYNTIAUTOISSA MUKANA KAALIKÄÄRYLEET JA SOPPATYKKI PALVIKEITTOA Tarjoukset 5 kg laatikko Nevalaisen Puutarhan taimimyymälässä MANSIKKAA päivittäin klo 10 alkaen 28 € Kainuuntie 104, Kuhmo Tänään tiistaina erä!. Lehti toimitetaan ylivoimainen este (lakko ym.) varauksin. Lehdellä on täydet oikeudet kaikkeen julkaistavaksi lähetettyyn aineistoon. Jäsenet tervetuloa! Myydään Myydään saunallinen rivitalo-osake 56 m², rakennettu -74. asiakaspalvelu.kuhmolainen@slpmedia.fi aineistot@slpmedia.fi toimitus.kuhmolainen@slpmedia.fi Henk.koht. Bussiliput on noudettavissa 18.7.-5.8.2022 kuntien kirjastoista ja Kajaani-infosta. ”Kunnon ihminen” -esitykseen. Karhunpolku 12, Kuhmo. Opastus Hyryntien risteys. Asiakasrekisteri: Kuhmolaisen asiakasrekisterissä olevia tietoja käytetään asiakassuhteen ylläpitoon ja hoitoon. 156€ 6 kk maksuvälillä ............ tarkoituksiin ilmoittamalla siitä Kuhmolaisen asiakaspalveluun. Vastuu virheistä ja huomautukset: Lehden suurin vastuu hyväksytyn ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä tai ilmoituksen poisjäännistä on ilmoituksen hinta. 84€ 4 kk maksuvälillä ............ Peruskuntoinen. Tietosuojaseloste on nähtävissä lehden konttorissa tai osoitteessa www.kuhmolainen.fi. 0800 95 505 MAHDOLLISET JAKELUHÄIRIÖT Kestotilaus 12 kk maksuvälillä ........ alv 24 %). Ajo-ohjeet Kainuuntie 88, alapiha. klo 17.30-19 Sintiönvaara. Ti laaja voi kieltää tietojensa käytön em. Puhelinpalvelu p. Maksu autossa tai yhdistyksen tilille FI35 5177 0020 1095 97. mennessä. sähköpostit ....... 10 000€. Mahdollisuus omatoimirasteihin ke-su. Tiistaina 12
Kaikenlaiset marjastusmuistot ovat arvokkaita, kirjoitustyylillä tai kieliopilla ei ole väliä, Turtiainen muistuttaa ja kannustaa vastaajia lähettämään kirjoituksen mukana myös marjastusaiheisia valokuvia. Kilpailu on osa Marjakaveri-kampanjaa, joka kannustaa kansaa marjastamaan jo neljättä vuotta. Lapsuuden tuttu Leokin saa pään pyörälle. Mma Ramotswe selvittelee kirjoissa mitä kummallisempia ongelmia. – Kutsumme mukaan kirjoittamaan kaikenikäisiä, myös vanhempaa ikäluokkaa. Vastaajien kesken arvotaan kirjapalkintoja. Nuorison marjastusmuistot ja -kokemukset olisivat myös hyvin tervetulleita. Samanaikaisesti pitäisi osallistua abien useisiin bileisiin ja salata merkinnän puuttuminen äidiltä. – Keräämme kaikenikäisten ihmisten marjastustarinoita ja -kokemuksia ympäri Suomea. Arktiset Aromit ja Itä-Suomen yliopisto käyttävät aineistoa marjastukseen liittyvässä viestinnässä sekä tutkimuksellista tarkoitusta että suomalaisen kulttuuriperinnön dokumentointia varten. Hyväntuulen ja huumorin sävyttämään dekkarisarjaan kannattaa tutustua. William Wisting – sarjan dekkari Pimeä laskeutuu. Kilpailun raatiin kuuluvat teatteri-ilmaisun ohjaaja, käsikirjoittaja Ulla Schroderus Suomussalmelta, MMT Kauko Salo Joensuusta, elokuvaohjaaja ja -käsikirjoittaja Markku Pölönen Kontiolahdelta ja MMT Marjut Turtiainen Arktiset Aromit ry:stä. Päivälämpötila sateista ja pilvisyydestä riippuen 18...25 astetta, selkeämmillä paikoilla lämpimämpääkin. Tämän lisäksi kilpailun raati valitsee kolme parasta tarinaa, joiden kirjoittajat julkistetaan Arktiset Aromit ry:n 30-vuotisjuhlassa vuonna 2023 ja jotka palkitaan. Mainio mustaa huumoria viljelevä ja hyvää mieltä tuottava tarina. ARKISTO/EILA KILPELÄINEN Alexander McCall Smithin uusin kirja, Kuinka elefantti kasvatetaan, on ilmestynyt Suomessa kesäkuussa 2022. Mies joka rakasti järjestystä ja muutakin KIRJAVINKKI Kuhmolainen Arktiset Aromit ry:n ja Itä-Suomen yliopiston metsätieteiden osaston yhteistyössä järjestämä kirjoituskilpailu käynnistyi toukokuun puolivälissä ja se jatkuu 15.8. Kirjoitukset tullaan arkistoimaan kulttuuriperintöä tallentavaan arkistoon. Puolipilvistä tai pilvistä ja sadeja ukkoskuuroja. Kepeä ja sujuvasanainen kirja laiskotteluhetkiin! Saahko, Lotta-Sofia (2021): Kahvia ja karjalanpiirakoita. osa. Kirja on samalla myös Lotan tarina, sillä hänellä ja evakkonaisilla on paljon muutakin yhteistä kuin karjalaisuus. Ove on periaatteen mies, jonka järjestyksentaju on omaa luokkaansa. Tämä saabisti ei ole enää tyytyväinen elämäänsä ja koettaakin tehdä asialle jotain, mutta monenlaiset yllättävät käänteet tulevat yhä uudestaan ja uudestaan hyvin suunniteltujen toimenpiteiden tielle. Tämä kirja kertoo Wistingin alkutaipaleesta rikosyksikössä. Kirjoissa pääsee hyvin afrikkalaiseen elämäntyyliin mukaan, ongelmat kun ovat vähän arkisempia kuin muissa dekkarisarjoissa. Horst, Jørn Lier: Pimeä laskeutuu (2022). SLP Lämmintä Suomessa toissapäivänä Kylmää toissapäivänä Paikallisennuste tänään Kotimaa iltapäivällä Kotimaa 20 25 30 15 10 5 0?C +5 +10 +15 +20 +25 +30 Odotettavissa tänään Kainuussa Sää vuosi sitten KUHMO Nurmes Valtimo Meteorologi Ilkka Alanko +24 +23 +24 +27 2 Keskiviikkona Torstaina Perjantaina Lauantaina +23°C 5 +20°C 5 +20°C 2 +17°C 3 Heinola +24,5 °C Virrat +4,0 °C Enimmäkseen heikkoa koillistuulta. Koko sarja kannatta lukea, teksti on sujuvaa ja mukaansatempaavaa. Miten Olivian käy. Nuorten aikuisten romaani tuo hymyn huulille. – Toivomme, että ihmiset osallistuisivat kirjoituskilpailuun hyvin matalalla kynnyksellä. Elstonin, Ashley: 10 totuutta ja yksi tehtävä. 24 KUHMOLAINEN – Tiistaina 12. Mukava lukukokemus, vaikkakin kirjaa lukiessa todella välillä herkistyy. Hän pitää järjestystä yllä myös asumisoikeusyhdistyksensä piirissä, vaikkei enää sen puheenjohtaja olekaan. Tarinoihin voit tutustua myös Arktiset Aromit ry:n S.O.S.-sivustolla. Mitä tapahtui karjalaisten nuorten naisten haaveille, kun he joutuivat jättämään kaiken taakseen. heinäkuuta 2022 Kirjavinkit-palstalla Kuhmon kaupunginkirjasto vinkkaa kesään lukukokemuksiksi kesäksi nuorten aikuisten romaanin, herkistäviä Karjalan evakkojen tarinoita sadan vuoden takaa, norjalaisen dekkarin, Naisten etsivätoimisto -sarjaa sekä mustaa huumoria viljelevän tarinan järjestyksen miehestä. Tositarinat kertovat kaipuusta, juurettomuudesta, mutta ennen kaikkea sinnikkyydestä, elämännälästä ja rohkeudesta. Backman, Fredrik: Mies, joka rakasti järjestystä (2012). Kajaani Kuhmo Sotkamo +27°C 3 +26°C 2 +26°C 2 ke to pe Joensuu Kajaani Lahti Oulu Rovaniemi Pori Jyväskylä Helsinki Tampere Turku Vaasa Kemi 22 22 18 19 22 19 20 19 19 20 23 21 19 18 17 21 17 23 17 21 20 16 21 19 16 15 14 17 13 19 17 20 17 15 19 19 26 22 27 20 22 18 23 21 10 6 5 2. Afrikkaan sijoittuva kirja on jo Naisten etsivätoimisto -sarjan 21. Voit kertoa jostain yksittäisestä marjastusretkestä, joka on jäänyt erityisen hyvin mieleen, tai tyypillisestä marjaretkestäsi tai yleisemmin marjaretkistäsi ja -muistoistasi, kertoo kilpailun koordinaattori Marjut Turtiainen Arktiset Aromit ry:stä. Kirjoitusten avulla pystytään analysoimaan, miten marjastuksen merkitys on muuttunut eri sukupolvien välillä ajan kuluessa. Kilpailun tavoitteena on paitsi jakaa marjastuskokemuksia, myös kerätä arvokasta muistitietoa sekä menneiltä vuosikymmeniltä että nykyajassa. Mikäli kirjoittaminen tai tarinan lähettäminen tuntuu ikäihmisestä hankalalta, mutta tarinoita olisi kerrottavana, voisi lähipiirin nuori toimia tallentajana, ehdottaa Turtiainen. McCall Smith, Alexander: Kuinka elefantti kasvatetaan (2022). Lisää muistoja marjaretkistä kaivataan. Suoritusmerkinnän saadakseen Olivian pitää toimia avustajana golfturnauksessa. Tähän mennessä tulleista marjastustarinoista on osa julkaistu Maaseudun Tulevaisuuden verkkosivuilla. Hän on voittanut koukuttavilla ja kantaaottavilla dekkareillaan useita palkintoja, muun muassa Pohjoismaiden parhaalle dekkarille myönnettävän Lasiavaimen. Tänä vuonna ilmestyi Horstin 11. saakka. Lisää muistoja marjaretkistä Arktiset Aromit ry ja Itä-Suomen yliopiston metsätieteiden osasto keräävät yhteistyössä kaikenikäisten ihmisten marjastustarinoita ja -kokemuksia ympäri Suomea. Olivian valmistumista uhkaa suorittamaton liikunnan kurssi. Lisää tietoa ja ohjeita sivustolta https://www.arktisetaromit.fi. Lotta Saahko kertoo kirjassa naisten tarinoita, miten Karjalassa elämä muuttui kahdeksankymmentä vuotta sitten, kun sota pakotti asukkaat kotoa evakkotielle. Jørn Lier Horst on norjalainen kirjailija ja entinen rikostutkija