Kiva-Lentiksen E-tytöillä oli ensimmäinen kotiturnaus Rajakadun salilla lauantaina. >> 16 Tanssi on elämää Tanssija: Jadviga Samanovskaja on jo tuttu näky Kuhmolaisen tanssin illan esiintyjäkaartissa. Tämän vuoden lapsen oikeuksien päivän teemana on yhdenvertaisuus. >> 18 Ikäraja suojelee lasta elokuvissa Sunnuntaina vietetään lapsen oikeuksien päivää. >> 22 Lapselle sallittu elokuva voi myös olla pelottava. Tanssi on hänelle tärkeä keino ilmaista itseään. >> 12 Tango Tangokuningas ja -kuningatar ensimmäistä kertaa Kuhmossa. >> 24 Lasten oikeuksia juhlitaan 6 4 1 4 8 8 1 2 6 2 5 7 1 6 4 6. >> 8 Terva-asunnot järjesti Karhunpolulla päihteiden käyttöön liittyvän tilaisuuden. Valmentaja Päivi Töyrylän mukaan yhteishenki joukkueella on kova. >> 4-5 Pääkirjoitus: Vähävaraisuus voi olla este harrastamiselle, vaikka Kuhmossa harrastaminen onkin erittäin edullista. PERUSTETTU 1959 | WWW.KUHMOLAINEN.FI | IRTONUMERO 2,50 € TIISTAI 15. Päihteet puheeksi Piste! huudahtivat tytöt. Kuhmon seurakunnan lapsityö järjestää lapsille kekkerit päivän kunniaksi. MARRASKUUTA 2016 NRO 91 Lähiruoka Kalan suoramyyntiä halutaan edistää. Vanhempi mukana elokuvateatterissa tuo turvaa. >> 2 Jadviga Samanovskaja on osallistunut useampana vuonna Kuhmolaisen tanssin iltaan
Vastauksia yhteensä 383. 3 Oululainen nainen oli kihlakunnanoikeudessä syytettynä jatketusta varkaudesta. www.kuhmolainen.fi T orstaina Kajaanissa työhyvinvoinnista luennoinut Olavi Haataja esitti mielenkiintoisen huomion työelämän muutoksesta. Remontin jälkeen saliin mahtuu 130 ja parvelle 35 henkeä. Työhyvinvointia ei voi ostaa Kolumni Timo Kyllönen timo.kyllonen@slpmedia.fi Kirjoittaja on Kuhmolaisen päätoimittaja S otkamon kunnan kulttuuriluotsi, kuhmolaisten erinomaisen aktiivisena järjestöihmisenä tuntema Aila Flöjt nosti perjantaisessa Kuhmolaisen tanssin illassa esiin tärkeän kysymyksen: onko kaikilla lapsilla ja nuorilla varaa harrastaa. Alahuhta on tietenkin oikeassa. Työhyvinvoinnin väsymätön puolestapuhuja, Koneen Matti Alahuhta, vierittää vastuun sen ylläpitämisestä esimiehille. Flöjt viittasi kysymyksellään ennen muuta tanssiopetuksen ammattimaistumiseen ja sitä kautta harrastuksen kallistumiseen, mutta kysymys pätee kaikkiin harrastuksiin kautta koko lajikirjon. Uusi kysymys: Osallistuitko Römppäviikon tapahtumiin. Tästä huolimatta työelämä on jollakin tavalla rikki. Keltaisia sivuja on enemmän kuin aikaisemmin. Palstan kokosi Timo Kyllönen. Muutokset valmistuvat jouluun mennessä. Nainen oli muun muassa mennyt kassan ohi täysien ostoskärryjen kanssa. Uusi luettelo tulee voimaan 3. Harrastusvälineet maksavat osapuilleen saman verran asuinpaikasta riippumatta. nykyinen omaisten huone jää pois käytöstä ja se yhdistetään siunaussaliin. Hänen mukaansa johtajan paikka on organisaatiossa alimpana, tukemassa kaikkia muita. 21. marraskuuta ilmestyneessä numerossa julkaistiin tavallisten uutisten ohella myös kirjallisuussivut. Edullisuus ei kuitenkaan takaa, että kaikilla olisi varaa harrastaa. Ajatus aloitteen takana on hyvä. Muutostyötä eivät keskeytä siunauskappelin normaalia käyttöä. marraskuuta 2016 Vanha kysymys: Pelkäätkö petoja luonnossa liikkuessasi. Vastaukset: Ei 69 % (263 vastausta), kyllä 31 % (120 vastausta). Kiire ja väsymys vilahtelevat puheissa tiuhaan alalla kuin alalla. Kun esimies arvostaa työntekijöitään ja osoittaa sen, antaa vastuuta ja mahdollisuuden kasvaa luottamuksen mittaiseksi, työntekijä kokee hallitsevansa homman ja motivoituu. Haatajan mukaan työelämän myönteistä kehitystä ovat olleet erilaiset työhyvinvoinnin sekä työkyvyn ylläpitämiseen kehitetyt työkalut. Kokoomuksen valtuustoryhmä teki viime viikolla kaupunginvaltuuston kokouksessa aloitteen, että kaupunki takaisi jokaiselle kuhmolaiselle lapselle ja nuorelle yhden harrastuksen. Uusi luettelo on huomattavasti paksumpi kuin entinen. Remontin kokonaiskustannukset ovat 70 000 markkaa. Oikeus tuomitsi naisen maksamaan sakkoja 1 340 markkaa. Hän totesi, ettei aivan allekirjoita usein kuultavaa väitettä siitä, että työelämä olisi vain huonontunut verrattuna entiseen. Lisäksi remontissa kunnostetaan sakasti, eteinen ja wc. 2 KESKUSTELE KUHMOLAINEN – Tiistaina 15. Mutu-tuntumalla mitattuna työelämässä vallitsee kohtuullisen suuri yksimielisyys siitä, että työn kuormittavuus, stressaavuus, kiireen tuntu ja tulosvaatimukset ovat kasvaneet rajusti viimeisen kymmenen vuoden aikana pidemmän aikavälin tarkastelusta puhumattakaan. A Tästä huolimatta työelämä on jollakin tavalla rikki. Posti jakaa lähipäivinä uusien luetteloiden noutolaput. Puhutaanpa mistä lajista tahansa, Kuhmossa harrastaminen on erittäin edullista: salivuorot, jäävuorot, seurojen vuosimaksut ja muut kustannukset ovat hyvin kohtuullisia, kun niitä vertaa valtakunnallisiin hintoihin. – Salin valaistus paranee ja uudet vaaleat kalusteet lisäävät salin valoisuutta. 30 vuotta sitten % 31 69. Tuntumaa tukevat kielteiset talousuutiset, jatkuvat yt-neuvottelut ja massiiviset irtisanomiset, mutta myös arkipäivän havainnot. Työterveyshuolto monine palveluineen sekä tyky-toiminnot ovat itse asiassa melko uusia asioita. Tällä palstalla kurkataan 30 vuoden taakse eli vuoteen 1986. Työn määrä suhteessa tekijöihin, odotukset jatkuvasta kasvusta ja yhden työntekijän kokemus omasta riittävyydestään eivät toiveista huolimatta muodosta harmonista kokonaisuutta. Nykyiset siunauskappelin penkit siirretään puistonpenkeiksi vanhalle ja uudelle hautausmaalle sekä kirkkopuistoon, seurakuntapuutarhuri Jarmo Aalto kertoo. Sitä ei voi ostaa työterveyshuollosta tai -konsulteilta. Mieluisa harrastus voi olla juuri se yksi, tarvittava turvakaide. Onko tosiaan niin, että olemme sokeutuneet työelämän kielteisiin ilmiöihin niin pahasti, ettemme huomaa samaan aikaan tapahtuneita myönteisiä muutoksia. Minäja me-tason työnhallinnan tunteesta syntyy aikanaan työhyvinvointia. Vähävaraisuus voi olla harrastamisen este niin lasten kuin vanhempienkin ikäryhmien kohdalla. Jokaisella pitäisi olla mahdollisuus harrastaa Pääkirjoitus 15.11.2016 Paikallislehti Kuhmolainen, perustettu 10.7.1959 6 Päätoimittaja: Timo Kyllönen 044 332 5320 6 Jakelupäivystys: 0800 955 05 6 Sähköpostit: etunimi.sukunimi@slpmedia.fi 1 Siunauskappelin salitilaa laajennetaan ja penkit uusitaan marrasuussa alkavassa remontissa. Aloitetta perusteltiin harrastamisen syrjäytymistä ehkäisevillä vaikutuksilla. Näkymätön prässi puristaa työelämää riippumatta siitä, onko katsoja sen sisävai ulkopuolella. päivänä marraskuuta, joten sitä ennen ei vanhaa luetteloa kannata hävittää. Apua voi hakea monia kanavia pitkin. Jos jatkuvan kasvun epävakaa ideologia jätetään huomiotta, suurimmat mahdollisuudet työelämän myönteiseen kehitykseen löytyvät tyytyväisistä työntekijöistä. 2 Uusi puhelinluettelo OUKA-87 on ilmestyyt. Luettelot noudetaan Teletoimistosta Torikadulta
Saksalainen puheenjohtaja Michael Cramer näki paljon mahdollisuuksia pohjoisen alueen matkailussa. Kaikki kirurgiset taudit, pkltoimenpiteet, luomenpoistot, tukija liikuntaelinsairaudet, urheiluvammat, tapaturmat, eläkeasiat, työkyvyn arvioinnit, ajokorttija asetodistukset. ja ma 19.12. Lääkäripalvelu Vuokatti, Snowpolis • Yleislääketieteen, keuhkosairauksien ja allergologian erikoislääkäri Marko Karppinen ti 15.11., ti 22.11. Tekstiviestit: Lähetä viesti numeroon 17192. Toimitus pidättää oikeuden lyhentää ja otsikoida tekstiä. Mutta kun meissä kansalaisissa on monenlaista ajatussuuntaa jokaisessa maassa. Tiistaina 15. Kirjoituksia koskevat tiedustelut 010 665 9017. Missä työvoimapula. Retkeilyreitillä on valmiit rakenteet, mutta jos tämäkin metsä aukkohakataan, näkymät eivät ole ihan heti ennallaan. Hautasaarien ja retkeilyreittien maisemat häviävät, kun ”monikäyttömetsissä” tehdään raskaita toimenpiteitä. MRI-kuvaukset (magneettirekka) su 20.11. Liian korkeat tuottotavoitteet johtavat kuitenkin nopeasti siihen, että varsinkin tukkipuuta haetaan kansalaisille tärkeistä lähimetsistä. marraskuuta 2016 – KUHMOLAINEN 3 ”TE-keskuksen sivulla Kuhmossa 9 paikkaa auki ja niistäkin osa yrittäjäpaikkoja. Toiveiden mukaan hyvän. Erikoislääkärin lähetteellä. • Yleislääketieteen erikoislääkäri Airi Mäkinen ma 21.11. Olen huolissani Metsähallituksen yhä vain kasvavista tulostavoitteista. Kainuussa näin kovat tavoitteet tulevat varmasti näkymään matkailumaisemissamme, lähiluonnossamme ja tienvarsien näkymissä. 040 751 1749 titta.toivanen@slpmedia.fi www.sotkamolehti.fi Miia Väisänen, p. Kirjoita napakasti. Toivottavasti ymmärrämme, että lähimetsien käsittelyssä kannattaa miettiä myös matkailullisia mahdollisuuksia, eikä pelkästään hakkuutavoitteen täyttämistä. Kolme lehteä! Hintoihin lisätään alv 24% Toivota kanssamme Hyvää Joulua! Varaathan paikkasi pikaisesti, kuitenkin viimeistään KE 7.12. Fysiatri arvioi ja diagnosoi myös hermostollisiin ja muihin sairauksiin liittyvää toimintakyvyn alentumista, sekä sen hoitoa ja kuntoutustarvetta. • Yleislääketieteen erikoislääkäri Katja Erkkilä la 3.12. • Alaraajatutkimukset ja tukipohjalliset fysioterapeutti Markku Vikström ti 29.11. Matkailun merkitystä Kainuulle ei siis voi aliarvioida. Sen saamme me muutkin ulkokansalaiset nähdä melko pian. Mm. (08) 652 1533 www.kuhmonlaakaripalvelu.fi • Röntgenlääkäri Anita Hiltunen su 20.11. Avoimet paikat heti näkyviin!!!!” ”Tuskin työvoimasta on pulaa. Mm. Geriatriaan erikoistuva lääkäri. 040 587 2067 miia.vaisanen@slpmedia.fi www.kuhmolainen.fi Eine Kotamaa, p. Toisenlainenkin käsittely olisi mahdollista, mutta se ei taas sovi tulostavoitteeseen. Matkan Kajaanin lentokentältä Hossan vanhoihin metsiin ei toivoisi olevan täynnä avohakkuiden jättämää aukeutta. Keskustelua kaupunginjohtaja Eila Valtasen nimeämisestä maakunnallisen Metsähallituksen neuvottelukunnan varapuheenjohtajaksi Mielipiteet: toimitus.kuhmolainen@slpmedia.fi, Kuhmolainen, Kainuuntie 103, 88900 Kuhmo. Ultraäänitutkimukset. 050 315 5849 eine.kotamaa@slpmedia.fi Lukijoita 52.000 kpl! 1x65 (47x65 mm) 113 € 2x42 (99x42 mm) 133 € 2x65 (99x65 mm) 155 € 2x111 (99x111 mm) 230 € 3x134 (150x134 mm) 350 € Muut koot – pyydä tarjous! Esim. Pula on palkanmaksajista.” Keskustelua Kuhmon työvoimapulasta www.kuhmolainen.fi Nyt on näytön paikka, pidäpä Eila nyt kuhmolaisten puolia etenkin näissä työasioissa, jotta työt tehtäisiin kuhmolaisin, kainuulaisin tai suomalaisin voimin, sitten vasta ulkolaisin, jos täältä ei löydy tekijöitä. Säynäjäsuon soidensuojelualueelle suunnitellut hakkuut ovat jälleen paikka, jossa virkistyskäytön ja luonnon monimuotoisuuden vaalimisen on näyttävä Metsähallituksen toiminnassa Kainuussa. • Gynekologi Ritva Nissi pe 23.12. Uusimme myös reseptit, Kela korvaa osan kuluista!. Kirjoita viestin alkuun KUH ASIA sitten viesti Ohje: Kirjoittajan on ilmoitettava nimensä ja yhteystietonsa toimitukselle, vaikka kirjoitus toivottaisiinkin julkaistavaksi nimimerkillä. Vatsa, nivelet ja kilpirauhanen. Kainuussa on aina ymmärretty metsätalouden tarpeita, ja itsekin olen metsäasioissa usein ”vaaleanvihreä”: kannatan suojelua arvokkailla alueilla, mutta ymmärrän myös metsien käyttöä. Mm. Viime talvena minulla oli ilo emännöidä Euroopan parlamentin liikenneja matkailuvaliokunnan puheenjohtajan vierailua Suomessa ja Suomussalmella. www.ylakainuu.fi Titta Toivanen, p. • Korva-, nenäja kurkkutautien erikoislääkäri Grigori Smirnov ma 12.12. Suomalaista luontoa on hehkutettu hetki sitten myös satoja miljoonia lukijoita tavoittavassa Lonely Planet -oppaassa, kun reppureissaajien raamattu valitsi Suomen ja Hossan ensi vuoden parhaiden matkakohteiden joukkoon. Mutta millaista maisemaa me haluamme turisteille tarjota. Myös yleislääketieteen potilaat. • Kirurgi Esko Ripaoja pe 25.11. Uutisvinkit: Puhelimitse 044 332 5320, sähköpostitse toimitus.kuhmolainen@slpmedia.fi. todistukset, sydänfilmit, rasitus-EKG, luomenpoistot ja asiakkaat vauvasta vaariin. Merja Kyllönen Europarlamentaarikko, Vasemmistoliitto Näytön paikka Parlamentista A Olen huolissani Metsähallituksen yhä vain kasvavista tulostavoitteista. ja to 15.12. Ämmänsaaren lähistöllä ei ole enää juurikaan muuta aluetta, jonne oppilaita voisi viedä katsomaan metsää, jossa hakkuutöiden jälkiä ei näy. Vuonna 2018 Metsähallituksen pitäisi tulouttaa valtion kassaan 107,5 miljoonaa euroa, ja seuraavina vuosina tavoitetta hilataan koko ajan vain ylöspäin. Kirjoituksia ei palauteta. Kaikki yleislääketieteeseen tai ikäihmisten terveyteen liittyvät kysymykset, kuten muistiselvittelyt sekä mm. gynekologiset tutkimukset (ultra), luomenpoistot, todistukset, sydänfilmit, rasitus-EKG, Holter-tutkimukset ja asiakkaat vauvasta vaariin. Naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri. Merja Kyllönen MIELIPIDE Olen ajatellut katsoessani tv-uutisia, minkälaisen johtajan Yhdysvaltain kansalaiset itselleen valitsivat elikkä presidentin. ja ti 29.11. Kirjoittajan nimeä ei anneta toimituksen ulkopuolelle. ja ti 13.12. Fysiatrian erikoislääkäri tutkii tukija liikuntaelinsairauksia, kuten selän, niskan ja nivelten oireita ja kiputiloja. Nyt myös nettiajanvaraus www-sivuiltamme www.kuhmonlaakaripalvelu.fi Lähetteemme ovat voimassa terveys keskuksen laboratoriotutkimuksiin ja myös röntgenkuvauksiin. Mutta olkoonpa kansojen johtajat mitä tahansa, tärkeintä se, kunhan vain eivät vallan tavoittelemisessa kehittäisi sotaa! Näin ajattelee Toini Juntunen Tulevaisuus pelottaa Donald Trumpin valinta USA:n presidentiksi huolestuttaa kirjoittajaa. Useimmat Suomussalmella kasvaneet ovat käyneet Säynäjäsuolla kevätretkellä. • Fysiatrian erikoislääkäri Saija Paavola ma 5.12. ajokorttitodistukset. ArkisTo/ChuCk Liddy Lääkäreiden vastaanottopäivät Kysy myös päivystyksestä Koulukatu 10 Kuhmo, p
4 PUHEENAIHEET KUHMOLAINEN – Tiistaina 15. . Vuokranantaja kantaa näin huolta asukkaistaan ja asumisympäristön viihtyisyydestä. Samansuuntaiseen toimintaan on törmätty muuallakin suomessa. Nuoret keränneet rahaa ilman lupaa Rehtori Anja Karhunen kertoo, että yläkoulun luokkaretkikeräyksissä oppilailla on aina jotakin myytävää. Jos oppilaat hankkivat varoja luokkaretkeä varten, koululta on siihen lupalappu. Moralisointi ja päivittely eivät kuulu tähän keskusteluun. Edelleen he ovat kertoneet tuoton menevän luokkaretkikassaan. . Keskustelu kannattaa aloittaa asioista, jotka ovat hyvin. Voi jättää myös päihteiden ongelmakäytöstä kertovia esitteitä vaivihkaa esille. – Tämä ei ole koulun tapa toimia. . . – Hän saattaa sillä hetkellä suuttua, kun asia otetaan puheeksi, mutta ehkä asia jää vaikuttamaan takaraivoon, Jukka arvioi. Oppilaat myös kertovat, miltä luokalta kerääjät ovat ja esittävät lupalapun, Karhunen kertoo. . . Kuvituskuva. Oppilailla on näissä tapauksissa jotakin myytävää, kuten lakuja tai keksejä. Päihteidenkäyttö heikentää myös naapureiden ja koko asumisympäristön viihtyisyyttä. Terva-asuntojen Piia Myllylä haluaa oppia kohtaamaan päihteidenkäytöstä kärsiviä asiakkaitaan. . Tapahtuman järjestelyistä vastasi Terva-asuntojen Piia Myllylä, joka on juuri aloittanut asumisneuvojakoulutuksen. . – Vaikea sanoa, miten se puheeksi ottaminen pitäisi tehdä, mutta vastuutonta on myös se, ettei tee mitään, Jukka sanoo. Mitä eväitä viime torstaina Lähiötuvalla järjestetty tilaisuus Myllylälle ja muille paikalla olleille sitten antoi. Timo Kyllönen timo.kyllonen@slpmedia.fi Kuhmon Tuupalan koulun rehtori Anja Karhunen kertoo saaneensa puheluja ja viestejä kuhmolaisilta koskien yläkouluikäisiä rahan kerääjiä. Asia kannattaa ottaa ”kautta rantain” puheeksi silloin, kun henkilö on selvin päin, ja yrittää saada henkilö ymmärtämään oma tilanteensa. – Jos meillä ei ole asukkaita, ei tyhjien asuntojen myötä ole myöskään vuokratuloja, perustelee Myllylä. marraskuuta 2016 Marjatta Kurvinen marjatta.kurvinen@slpmedia.fi Tänä vuonna Ehkäisevän päihdetyön viikon teemana oli puheeksi ottaminen. Kannattaa kannustaa toista puhumaan. – Ei kannata ainakaan ruveta räksyttämään asiasta silloin, kun henkilö on humalassa, hän aloittaa. Ihminen olisi saatava itse heräämään ja tajuamaan ongelmansa. Siitä voi seurata vain juomisen pahentuminen. Miten. Työpaikalla esimiehen rooli on keskustella työntekijän kanssa tämän työkykyyn ja työoloihin liittyvistä asioista. Miten ottaa päihteidenkäyttö puheeksi. Myllylä haluaakin koulutuksestaan eväitä muun muassa siihen, miten ottaa vuokralaisten kanssa puheeksi päihteidenkäytön, jos se esimerkiksi on johtanut vaikeuksiin vuokranmaksussa. . . – Olen ollut tapausten johdosta yhteydessä poliisiin, ja he ovat kertoneet, että ilmiötä on tavattu myös Sotkamossa. Rehtorin mukaan koulussa on selvitelty asiaa, ja on tullut ilmi, että nuoret ovat ottaneet mallia youtubevideoista, joilla neuvotaan niksejä rahan keräämiseen. On parempi kysyä kuin tulkita. Juodaan ihan änskällä ja vielä enemmän. Huoli esimerkiksi päihteidenkäytöstä kannattaa ilmasta kertomalla siitä suoraan ja minämuodossa. Voi tulla ongelmia esimerkiksi vuokranmaksussa. Karhunen sanoo, että tapaukset eivät ole liittyneet todellisiin luokkaretkikeräyksiin. Nuorukaiset ovat palautteen mukaan kiertäneet ovelta ovelle muun muassa kysymässä tyhjiä pulloja vietäväksi pullonpalautukseen. AA-kerhosta päihteidenkäyttäjä Päihteidenkäyttö puheeksi Kuhmon Terva-asunnot järjesti ehkäisevän päihdetyön viikkoon liittyvän tilaisuuden. Mukana oli asukkaiden lisäksi myös vierailijoita sosiaalitoimesta ja AA-kerhosta. Kuhmon kaupungin vuokrataloyhtiö Kuhmon Terva-asunnot teki työtä käskettyä ja otti Karhunpolun Lähiötuvalla puheeksi päihteidenkäytön. Ainoa ratkaisu ei voi olla häätö. Asiaa kannattaa käsitellä konkreettisin esimerkein ja havainnoin. Koulutuksessa hän saa valmiuksia erilaisten asiakasryhmien, kuten päihteidenkäyttäjien, vanhusten ja maahanmuuttajien kanssa toimimiseen. Hän korostaa, että olennaista sinänsä luvallisessa ovelta ovelle kiertämisessä on, että nuoret ovat kertoneet harhaanjohtavasti, että kysymys olisi luokkaretkikassan kartuttamisesta. Päihteidenkäyttö heijastuu myös vuokranantajaan. Vastauksia siihen pyrki antamaan AA-kerhon Jukka, jolla on itselläkin vuosien kokemus alkoholin ongelmakäytöstä. arkisTo/ PeTTeri Holma
Näitä palveluja on tuottamassa tämä noin 500 työntekijän joukko. Nopeusrajoituksia halutaan alentaa Maakuntauudistus voi viedä työn Tanja Nuotio toimitus.kuhmolainen@slpmedia.fi Tuleva maakuntauudistus voi viedä työpaikkoja Kainuun kunnissa työskenteleviltä ateriaja siivouspalvelujen työntekijöiltä. Jatkossa maakunta ei siten voisi suoraan ostaa palveluja myöskään kunnilta. Vuoden 2019 alusta voimaan tuleva uusi maakuntalaki estää suoran ostamisen, jos siis lakiluonnos menee läpi. ept-verkosto.fi/ept-viikko Terva-asuntojen Piia Myllylä haluaa oppia kohtaamaan päihteidenkäytöstä kärsiviä asiakkaitaan. MarjaTTa Kurvinen Tekninen lautakunta käsittelee liikenneturvallisuuteen liittyviä asioita kokouksessaan 17. – Pelkään, että tiimalasista ehtii hiekka tippua, ennen kuin uutta osakeyhtiötä saadaan perustettua. marraskuuta. Eila Valtanen varapuheenjohtajaksi Metsähallituksen Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakuntien alueella toimivan neuvottelukunnan varapuheenjohtajaksi on nimetty Kuhmon kaupunginjohtaja Eila Valtanen. Kuhmo, muut Kainuun kunnat ja ely-keskus laativat kuntien liikenneturvallisuussuunnitelmat 2009. Nykyään Kainuun sote-kuntayhtymä ostaa ruokahuoltoja siivouspalveluja kunnilta. – Jos maakunta ei itse järjestä palvelua, se täytyy jatkossa kilpailuttaa. JHL:n aluetoimitsija Heikki Hekkala Kajaanista varoittaa, että aika kuluu nopeasti. Kokki Irja Kemppainen (vasemmalla) ja ravitsemustyöntekijä Päivi Karhu työskentelivät perjantaina Kajaanin pääterveyasaseman keittiössä. – Yhteisymmärrys turvaa työpaikat parhaiten. Ensiksi alkaisivat koko henkilöstöä koskevat yt-neuvottelut. Neuvoja, miten päihteidenkäytön voi ottaa puheeksi esimerkiksi työyhteisössä tai jos on huolissaan esimerkiksi vanhempiensa päihteidenkäytöstä: http://www. AA-kerho kokoontuu Kuhmossa Tarinatuvalla keskiviikkoisin kello 19 ja sunnuntaisin kello 18. JHL:n pääluottamusmies Leila Koskensalmi Kainuun sotesta toivoo, että Kainuussa päästäisiin ennakkoon yhteisymmärrykseen ja koottaisiin uusi osakeyhtiö. Kerho kokoontuu Kuhmossakin kaksi kertaa viikossa. Vanha yhteistoiminta jää pois, eli maakunta ja kunnat eivät voi jatkossa olla sopimussuhteessa, äskettäin eläkkeelle jäänyt entinen Kainuun soten hallintojohtaja Kalevi Yliniemi kertoo. – Tuleva Kainuun maakunta omistaisi enemmistön, esimerkiksi 51 prosenttia, osakeyhtiöstä. – Siellä ei tuomita, sanoo Jukka ja kertoo omasta kokemuksestaan: – Huonoinkin päivä selvin päin on parempi kuin paras päivä humalassa, sanoo Jukka. Käsittelyssä on nopeusrajoituksen alentaminen Levälahdentiellä ja Tivontiellä 50 kilometristä 40:ään kilometriin tunnissa sekä suojatien korottaminen Kainuuntiellä Markkulankujan liittymän kohdalla. Kainuussa pelätään, että jopa parisataa eli lähes tai jopa puolet työpaikoista on vaarassa. Maakuntaja aluekohtaiset neuvottelukunnat asettaa maa-ja metsätalousministeriö maakuntien liitoilta sekä muilta Metsähallituksen toiminnan kannalta tärkeiltä sidostahoilta saamiensa esitysten perusteella Neuvottelukunnat toimivat Metsähallituksen hallinnassa olevien valtion alueiden käyttöä koskevan päätöksenteon apuna paikallisen väestön aseman huomioon ottamiseksi ja toimintojen yhteensovittamisen edistämiseksi. Tiistaina 15. Yliniemi on huolissaan palveluiden jatkuvuudesta, toimivuudesta ja taloudellisuudesta Kainuussa. marraskuuta 2016 – KUHMOLAINEN 5 saa vertaistukea. Työpaikkakatastrofilta voidaan kuitenkin välttyä. – Vuoden 2017 aikana Kainuussa pitää perustaa Kainuun soten ja kuntien yhteinen osakeyhtiö, Kalevi Yliniemi kannustaa. juha neuvonen Kaupunginjohtaja Eila Valtanen on nimetty Metsähallituksen maakunnalliseen neuvottelukuntaan varapuheenjohtajaksi. Heitä on noin 500 eri puolilla Kainuuta. Yliniemi alusti perjantaina Kajaanissa JHL:n luottamusmiesten ajankohtaispäivillä. Jos osakeyhtiötä ei perusteta, ruokahuolto ja siivous menevät kovaan kilpailutukseen. Yliniemi kehottaa Kainuuta tarttumaan nyt pikaisesti toimeen, jotta uusi osakeyhtiö olisi valmis toimimaan vuoden 2019 alusta. Ainoa pääsyvaatimus sinne on, että kokoontumiseen tulee selvin päin ja että on halukas lopettamaan päihteiden ongelmakäytön. Suunnitelmassa on käyty lävitse Kuhmon liikenneturvallisuuden nykytila, ongelmat ja tavoitteet, toimenpideohjelma sekä yleisiä liikenneturvallisuuden parantamiskeinoja Kainuussa. Pohjois-Pohjanmaan ely-keskus ja Kuhmon kaupunki ovat tahoillaan tehneet liikenneturvallisuussuunnitelman mukaisia parantamistoimia. Koolla oli noin 30 JHL:n kuntapuolen pääluottamusmiestä Kainuusta ja Pohjois-Pohjanmaalta. Neuvottelukunnat asetetaan marraskuuhun 2020 asti. Hän epäilee, että 10 – 20 vuotta kunnissa työskennelleet eivät saisi jatkaa työpaikoissaan. Maakunnallisen neuvottelukunnan varajäseninä toimivat kuhmolainen koneyrittäjä Markku Haverinen ja Kuhmo Oy:n toimitusjohtaja Tommi Ruha. arKisTo / jarno hilTunen. Listassa on sivusuuntien kärkikolmioiden poistaminen Metsäkadulla välillä Koulukatu ja Muuttolinnuntie, Sepänkadulla välillä KoulukatuKäpykatu sekä Virkatiellä välillä Koulukatu-Käpykatu Toimenpiteet on toteutuessaan suunniteltu tehtäviksi vuosien 2016 ja 2017 aikana. Lisäksi tekninen lautakunta tekee kärkikolmioihin liittyviä päätöksiä
Keränen kertoo, että hankkeelle asetetut tavoitteet ylittyivät reilusti. Kirpputorija lastentapahtuma oli osa matkan rahoitusprojektia. Ei vie koulutyöltä liikaa aikaa, totesi Malinen. Erityisen ilahduttavaa on kiinnostus leirikouluihin. Hankkeen tavoitteena oli kehittää uusia wildlife-, villiruokaja leirikoulutuotteita lapsille ja nuorille.(lisäksi hyödynnetty muu luonto ja alueen mielenkiintoiset tarinat, on sellaista käyttämätöntä potentiaalia, mikä kiinnostaa matkanjärjestäjiä, Keränen sanoo. Kaikki uudet tuotteet ja niistä tehdyt esitteet löytyvät osoitteesta wildtaiga. Nuoret ovat menossa myös inventaarioavuksi kauppaan. 6 PUHEENAIHEET KUHMOLAINEN – Tiistaina 15. Projektipäällikkö Virpi Keränen kertoo, että tuotteet saivat messuilla ja myyntitapahtumissa hyvän vastaanoton. – Ihmiset ovat tosi hyvin tukeneet meidän matkaa, kiitteli Huotari. . . Saksan-matkan ryhmä suuntaa ensi vuoden maaliskuussa Berliiniin. Nyt on saatu lentojen ja majoitusten varausmaksut maksettua. Työtä yhteisen päämäärän hyväksi Jenny Malinen ja Tiia Huotari olivat Marrasriehassa myymässä leivonnaisia ja pitämässä kirpputoria. Sen hallinnoijana toimi Idän Taiga ry. – Jos yrityksiltä löytyisi lisää esimerkiksi inventaarioavun tarvetta, olisi se mahtavaa, Leinonen sanoo. . Kumpikaan nuorista ei ole käynyt Saksassa aikaisemmin, joten he odottavat matkaa mielenkiinnolla. Nuoret Jenny Malinen ja Tiia Huotari myivät omassa pisteessään leivonnaisia ja kirpputorivaatteita. – Luonnon ja kulttuurin yhdistäminen viikon mittaiseksi elämyspaketiksi, jossa on eläinten tarkkailun Wild Taiga on tehnyt paljon markkinointityötä myös ulkomailla. Jarno HilTunen Sirkku Rautio sirkku.rautio@slpmedia.fi Suomussalmelle ja Kuhmoon saapuville matkailijoille on nyt tarjolla uusia tuotteita. Viime vuonna oppilailla oli myös vastaava tapahtuma, jonka lisäksi he ovat myyneet muun muassa leivonnaisia. Tarkoitus on kerätä mahdollisimman pitkälle yhdessä matkakassaa, ja loppu on omakustanteinen, kertoo opettaja Jenni Leinonen. Sari Rusanen ja Virpi Keränen osallistuivat ryhmämyyntipäiville Pietarissa. Hanketta rahoitti Elävä Kainuu Leader ry. Idän Taiga ry:n puheenjohtaja Sari Rusanen pitää tärkeänä sitä, että uudet tuotteet syventävät ja laajentavat Wild Taigan palvelutarjontaa. – Tältä pohjalta on hyvä jatkaa kohti seuraavaa vaihetta, mikä on aktiivinen matkailutuotteiden myynti niin kotimaassa kuin ulkomailla, Rusanen sanoo. Lomamatkaan kuuluu olennaisena osana myös paikalliseen ruokakulttuuriin tutustuminen. – Sopivasti. – Hanke antoi rohkeutta etsiä, löytää ja käyttää ruuanlaitossa villiyrttejä ja antoi ymmärryksen siihen, että meillä on valtavat villiruokaraaka-aineet omissa järvissä, metsissä ja pihamailla, Veikko Huovinen tilausravintola Vanhasta Kurimosta sanoo. Fakta . Lapset ja nuoret toimivat tuotteiden testaajina. Uudet wildlifetuotteet -hanke teki tiiviisti yhteistyötä Suomussalmen ja Kuhmon koulujen kanssa. Virpi Keräsen mukaan ruoan merkitys matkailuelämyksessä kasvaa nopeasti ja se tuottaa yksilöllisiä ja mieleenpainuvia elämyksiä. . . – Me aloitimme viime lukuvuoden puolella, kun oppilaat olivat kahdeksannella. – Tosi jännittävää mennä katsomaan nähtävyyksiä, Malinen totesi. – Mielenkiintoista on myös tutustua kulttuuriin ja harjoitella kieltä käytännössä, komppasi Huotari. Siinä korostuu toimeliaisuus, yritteliäisyys, sosiaalinen kanssakäyminen ja yhdessä tekeminen. Erityisesti villiruoka osana tuotepaketteja tuo selkeän lisäkasvun mahdollisuuden. Keräsen mukaan villiruoka on maailmalla nouseva trendi. Tuotekehitystyö lisäsi myös yritysten välistä yhteistyötä, sillä uusista tuotteista puolet on yritysten yhteisiä verkostotuotteita. Sari Rusanen Puheenjohtaja Idän Taiga ry. Hankkeessa kehitettiin noin 20 erilaista villiruokareseptiä. . Tuotteet pohjautuvat luontoon ja kulttuuriin sekä niiden yhdistelmiin. Wild Taigan eli Suomussalmi– Kuhmo-alueen matkailuyritykset ovat kehittäneet vuoden aikana yli 30 uutta matkailutuotetta. Hankkeen toteutusaika oli 1.11.2015-31.10.2016. Yli 30 uutta matkailutuotetta Wild Taigalla on nyt tarjota matkailijoille enemmän vaihtoehtoja. Oppilaille, jotka ovat saksan valinnaisaineen ja taloustaidon valinnaisaineen opiskelijoita, toiminta on vapaaehtoista. fi/fi/info/esitteet A Tältä pohjalta on hyvä jatkaa kohti seuraavaa vaihetta. Käytännön toimia toteutti Uudet wildlife tuotteet -hanke. marraskuuta 2016 Jarno Hiltunen jarno.hiltunen@slpmedia.fi Tuupalan koulun Saksan-matkan ryhmä järjesti Marrasrieha-tapahtuman Kontion koululla lauantaina. He kertoivat, että vaatteet on saatu lahjoituksina vanhemmilta ja myös muilta nuorilta. Tarjolla on tekemistä ja koettavaa perheille, ryhmille ja leirikoululaisille. . Kauppakin kävi. Rahan tienaaminen työllistää nuorten mukaan aika paljon, mutta ei kuitenkaan liikaa
Olavi Haataja sanoi, ettei pidä erilaisia henkilökemioita kovin hyvänä selityksenä ihmisten kykyyn tulla toimeen toistensa kanssa. Koulutusavain oy:n Olavi Haataja sanoo, että tässä työssä yritysten on etsittävä keinoja, joilla henkilöstö tulee entistä tyytyväisemmäksi ja itsejohtoisemmaksi. Kylässä on monta firmaa, ja niistä löytyy ammattitaitoa. – Hyvin täällä on palveluja. marraskuuta 2016 – KUHMOLAINEN 7 Timo Kyllönen timo.kyllonen@slpmedia.fi Tuottavuus ja työhyvinvointi kulkevat käsi kädessä, joten hyvä keino parantaa ensimmäistä on kiinnittää enemmän huomiota jälkimmäiseen. Kysymys on luottamuksesta. Jarno Hiltunen jarno.hiltunen@slpmedia.fi Varikkosuoran avajaisissa on kansajuhlan tuntua perjantaina: tupa on täynnä väkeä, ja osa jäi vielä uloskin entisen mittarikatoksen alle pystytetylle teltalle. Hän jättäisi mielellään kiire-sanan kokonaan käyttämättä. Tiistaina 15. – Tavoitteena on, että paine ihmisten johtamiseen vähenee ja pikkutarkan neuvomisen asemasta esimiehelle jää enemmän aikaa olennaiseen, Haataja pohjusti johtajuus ja työhyvinvointi -aamupäivän sisältöä Kajaanissa torstaina. Ohtosen mielestä Kuhmosta löytyvät autoilijalle kaikki tarvittavat palvelut. Yksi työkalu tähän on tunnistaa asennoitumista omaan itseen ja työkaveriin. Ohtonen toteaa, että hintojen polkemisella ihmiset eivät kuitenkaan voittaisi mitään. Sari Rusanen ja Virpi Keränen osallistuivat ryhmämyyntipäiville Pietarissa. Itseohjautuvuudella Haataja tarkoittaa sitä, että henkilöstö uskaltaa tehdä ratkaisuja itsenäisesti, sillä taitoa siihen yleensä on. – Korjaamopuolelta löytyy joka paikasta nykyaikaiset ja laadukaat vehkeet, ja hinnat pyörivät aikalailla samoissa. Ohtonen kertoo, että hänellä on muutamia pakettiautoja ja kevytkuorma-autotyylistä kuljetustoimintaa Kuhmossa. Työntekijän arvostaminen ja häneen luottaminen lisää työn hallinnan tunnetta, joka edistää työntekijän itseohjautuvuutta. Useimmat meistä kasvavat luottamuksen mittaisiksi, Haataja sanoi. Jos työntekijä arvostaa terveellä tavalla itseään ja työkaveriaan sekä molempien tekemää työtä, työskentely sujuu. Jos tämä asennoituminen on epätasapainossa, karikoilta ei voi välttyä. Olavi Haataja vakuutti, että työntekijään luottaminen palaa myös takaisin. – Pahin tilanne on, jos henkilö ei näe mitään hyvää itsessään eikä myöskään työkavereissaan. – Esimiesten täytyy hyväksyä, että työntekijä saattaa tehdä tietyn asian hieman eri tavalla kuin hän itse tekisi, mutta yhtä hyvällä lopputuloksella. – Kuulin kerran jonkun sanovan, että ”mulla on niin kiire, etten kerkeä tehdä yhtään mitään”. Autoilijan palvelut Kuhmossa kunnossa Kuljetusyrittäjä Jyri Ohtonen kävi Varikkosuoran avajaisissa perjantaina. Työhyvinvointia pienistä asioista Olavi Haataja kritisoi yleistä näkemystä siitä, että työelämä on huonontunut. Ohtosella on kuljetusyritys, joten autoihin liittyvät palvelut ovat hänelle hyvinkin tuttuja. Työpaikan ilmapiiriin vaikuttamisessa Olavi Haataja kehotti tarkkailemaan ennen muuta sitä, mitä itse voi tehdä sen eteen, että työssä on mukavaa. Ohtonen kertoo, että koneellista pesua ei tahdo löytyä isomille autoille. Kun aikansa miehen kanssa juttelee, mieleen tulee sittenkin pieni puute. – Pesumahdollisuudet voisivat olla pikkuisen paremmat. Wild Taiga on tehnyt paljon markkinointityötä myös ulkomailla. En ole ihan samaa mieltä tästä. Hintalaatusuhteeltaan yritykset eivät paljoa toisistaan Ohtosen mielestä eroa. Kaikessa työpaikan vuorovaikutuksessa on Haatajan mukaan tärkeää tasavertainen kohtaaminen irrallaan koulutus-, kokemus-, tai muista taustoista. Jyri Ohtonen kävelee ulos Varikkosuoran ovesta. – Tahto on isompi tekijä, mutta sen aikaansaaminen on vaikea asia. – Jonkin verran olen huollattanut autoja ja olen kerennyt käyttää heidän palvelujaan, hän kertoo. Muutakin tärkeää on: – Se, miten sanotaan, on tärkeämpää kuin se, mitä sanotaan, Haataja summasi. Jos työntekijä taas ei tunne näin, hän tuntee epävarmuutta ja vetäytyy, eikä uskalla tehdä ratkaisuja itsenäisesti. – On parempi sanoa, että meillä on paljon työtä, ja ryhtyä katsomaan, miten se tehdään, mitä priorisoidaan ja mistä luovutaan. Jos työntekijä taas ei tunne näin, hän tuntee epävarmuutta ja vetäytyy. – Se rajoittuu pakkettiautoon ja pienempään kalustoon. Jarno HilTunen Timo Kyllönen A Kun työntekijä tuntee arvostuksen ja työn hallinnan tunteita, se näkyy aktiivisuuten työssä. Työpaikalla on tärkeää huomata myös tunnetila, missä työtä tehdään. Wild Taiga SirKKu rauTio Suolintujen bongaus on yksi uusista aktiviteeteista, joita matkailijoille tarjotaan.. Hän kertoo varta vasten poikenneensa avajaisiin, sillä hän on ollut jo uuden yrityksen asiakkaanakin. Ei siitä niin tulekaan muuta kuin hosumista. Semmoinen on pikkuinen puute, mutta en sitten tiedä, minkälainen menekki olisi täällä. Esimerkiksi työhyvinvoinnista on puhuttu vasta 2000-luvun alusta alkaen. – Kun työntekijä tuntee arvostuksen ja työn hallinnan tunteita, se näkyy aktiivisuutena työssä. Näin työn hallinnan tunne paranee, Haataja ehdotti. Tarjolla avajaisissa on kahvia ja makkaraa, ja tuttujen kesken juttukin luistaa
Gangsta Walk: MyDance – katutanssiryhmä . – Se kertoo rakkaudesta ja tunteista. . Nykyisin joissakin esimerkiksi evankelisluterilaisten kirkkojen tiloissa ja jumalanpalveluksissa esitetään pyhää tanssia. Watch Me: MyDance – aikuisten streetjazz -ryhmä . Hän osallistui nyt neljättä kertaa Kuhmolaisen tanssin iltaan ja toivoo jatkossakin pääsevänsä esiintymään Kuhmoon. Ennen sitä olin tanssinut ainoastaan ryhmän kanssa. Koko tanssitaiteen ala on kokenut Suomessa valtavan nousukauden 1990-luvulla. Päivä metsässä: Kuhmon ja Sotkamon kansalaisopiston nuorten baletti. . Samanovskaja on tanssinut 15 vuotta. . Karamelli ja keijukainen:Tinka Heikkinen . Hats: MyDance -– Naru-tytöt . . Tanssi-into ei katso ikää. Samanovskajasta tanssia oli nyt hankala keksiä, koska aikaa ei ollut paljoa opiskelukiireiden takia. Coppelia-valssi: Heini Korhonen . . En harrasta mitään muuta. Kaikilla lapsilla ja nuorilla ei ehkä ole varaa harrastaa tanssia. You Will Leave Me: Jadviga Samanovskaja . Nykytanssissa kiehtoo muun muassa dramaattisuus. Se on herkkä ja dramaattinen tanssi, hän kuvailee. TanssijaT . – Jouduimme myöntämään muutamille oppilaille vapautusta tanssinopetuksesta, koska heille oli sitä vanhempien toimesta anottu. –Eli tanssin innostunut harrastaminen on viime vuosina lisääntynyt, totesi kulttuuriluotsi Aila Flöjt avajaissanoissaan. Täällä hän ryhtyi myös tekemään sooloesityksiä, ja kuinka ollakaan Kuhmolaisen tanssin illassa. Joidenkin mielestä tanssi oli syntiä. Lapsena hänen äitinsä oli vienyt hänet tanssiryhmään Kostamuksessa. Eikä ihme, sillä tanssin suosio on kasvanut maassamme 1990-luvulta lähtien. Kuhmolaisten lisäksi mukana oli vieraita Kajaanista ja Sotkamosta. . Näillä paikkakunnilla on mahdollisuus harrastaa tanssia ammattimaisten opettajien ohjauksessa. marraskuuta 2016 Jarno Hiltunen jarno.hiltunen@slpmedia.fi Kuhmolaisen tanssin illassa nähtiin jälleen innokkaita tanssijoita taidokkaine esityksineen. Samanovskajaa kiinnostavat erityisesti Suomi Venäjä-suhteet. . – Tanssi on tosi tärkeä osa minun elämääni. Kuhmolaisen tanssin illassa yleisö näki hyvinkin erityylisiä esityksiä. – Vuosikymmentä myöhemmin Kuhmossakin oli kansalaisopistossa mahdollisuus harrastaa modernia tanssia kansantanssien ohella. Yhtenä merkittävimpänä syynä oli, että tanssia pystyi opiskelemaan korkeakoulussa ja suorittamaan tutkintoja. . – Silloin voi olla ajattelematta mitään ja voi vain nauttia elämästä ja tanssiliikkeistä. Kuhmolaisen tanssin illoissa jo useampana vuonna nähty Jadviga Samanovskaja esitti tanssin You Will Leave Me. Se helpottaa ja auttaa tosi paljon. – Olen Kostamuksesta kotoisin ja pystyin silloin olemaan viikonloput kotona. . Baletin suosio kasvoi maassamme sen jälkeen, kun kansallisbaletti oli perustettu 1920-luvulla. Samanovskaja opiskelee nyt Helsingin yliopistossa, mutta hän kävi lukiota Kuhmossa. Kulttuuriluotsi Aila Flöjt kuitenkin pelkää, että tiukentuva talous voi vaikuttaa harrastukseen. 8 ELÄMÄNMENO KUHMOLAINEN – Tiistaina 15. Vapaa tanssi yleistyi 1960-luvulla. Kuhmossa tilanne oli Flöjtin mukaan toisenlainen 50 vuotta sitten. – Kun yhteiskunnan tuki tanssinopettamiseen on tiukentunut ja on ammattimaiset opettajat, jotka saavat ammatistaan elannon, onko kaikilla lapsilla ja nuorilla varaa harrastaa halutessaan. Vedessä: MyDance – Troika-tytöt . Tanssi on niin monimuotoista. Nuorin esiintyjä oli seitsemänvuotias ja iäkkäin yli 85-vuotias. Samanovskajan mielestä tanssilla pystyy ilmaisemaan tunteita jopa paremmin kuin sanoilla. . Nälkämaa: Kristallitytöt . . – Se oli kolme vuotta sitten ja tanssin ilta. Keskikoulussa voimistelun, urheilun ja liikunnan opetusohjelmaan kuului piirileikkejä, laululeikkejä, kansantansseja ja tanhuja, jonkin verran lavatanssiaskelkuvioitakin. Lappakatrilli ja kaakkuri: Kuhmon Keiketys . Flöjtillä on kuitenkin huoli. . . Beija Bebe: Mamacitas . Kuhmon lukion hän valitsi aikanaan opinahjokseen sijainnin takia. Ihanat ja vahvat: Kuhmon Kivattarien lasten jumppakoulu . Kainuun Helmi: Kansalaisopiston senioritanssi . Tanssin koukku yhä tiukemmassa Jarno HilTunen Kuhmolaisen tanssin illassa nähtiin, kuinka tanssi koukuttaa kaikenikäisiä. Eniten häntä kiinnostaa nykytanssi, vaikka muutkin tanssityylit ovat tuttuja. Nyt hän opiskelee Helsingissä Venäjää äidinkielenä, sivuaineena suomen kieltä ja kulttuuria sekä poliittista historiaa, myöskin kansainvälinen politiikka kiinnostaa. – Yleensä otan ideat musiikista ja ehkä eniten sanoista, jos biisissä on ne. Tanssi on myös tapa rentoutua. Marionetit: My Dance – nykytanssi 9 lk . Sitä varten tein ekan soolotanssiesitykseni. Se oli tosi hyvä minulle. . Suo mulle aikaa: Kristallitytöt . Hän oli laatinut myös koreografian tanssiinsa.
Esimerkiksi kyytön lihaa voi ostaa suoraan kasvattajalta. LÄHIRUOKA Teeman löydät myös lehden verkkopalvelusta: LÄHIRUOKA TeemA www.kuhmolainen.fi KUHmOLAINeN Kuhmo Sotkamo, Vuokatti Suomussalmi Meille paikalliset tuotteet ovat sydämen asia Lähellä kasvaneet Suoramyynti: Reko-ryhmät tarjovat suoran myyntikanavan tuottajien ja kuluttajien välille. >> 12 Jalostus nostaisi särjen arvoa Nokkonen on oikea superyrtti Kuhmo Sotkamo, Vuokatti Suomussalmi Meille paikalliset tuotteet ovat sydämen asia. >> 10 Puolankalainen Matti Veijola on Suomen suurin nokkostuotteiden valmistaja. >> 14 Joidenkin kalalajien , kuten särjen, myyntiä helpottaisi niiden jalostaminen valmiiksi tuotteiksi
Kainuussa toimii tällä hetkellä kaksi Reko-ryhmää. Kustantaja: SLP Kustannus Oy Painopaikka: Suomalainen Lehtipaino Oy, Kajaani S uuren osan elämästäni pääkaupunkiseudulla asuneena olen tottunut hankkimaan ruokani suurista marketeista. Lähiruoka miellettään puhtaaksi ja ympäristöystävälliseksi. Sellaisten eläinten myyminen teurastamoille olisi Sormusen mukaan tappiollista toimintaa. – Valikoima on pyritty saamaan niin isoksi kuin mahdollista. Nyt kertoja on harvennettu joka toiseen viikkoon. Lähiruokateemassa kerromme mm. 0400 456 848. Tarkkaa syytä innon hiipumiseen Kalle Hoppula ei osaa sanoa. Kun aloitimme, oli ostajia 30–40 per viikko. – Kun on alle 5 asiakasta, ei kenenkään kannata lähteä myymän tuotteitaan. Yksi keskeinen ostokriteeri oli hinta, toinen oli lasten on omat makutottumukset ja vasta kolmantena tulivat alkuperä ja muut kriteerit. Hiipuminen voi olla kiinni muun muassa siitä, miten ihmiset saavat rytmitettyä oman elämänsä sen mukaan. Kyytöt teurastetaan yleensä kahden vuoden iässä. Lihavalikoimista löytyy muun muassa naudanlihaa luomuna ja tavallisena, kyyttöä, ylämaankarjaa sekä lampaanlihaa ja -jalosteita Aluksi ruokaa toimitettiin kerran viikossa. Sormulan luomutila toimittaa tuotteitaan Kainuun ryhmien lisäksi myös Ouluun. Esimerkiksi Sotkamon Rekossa on jäseniä 670, mutta aktiivisia ostajia vain muutamia. Pekka Lassila pekka.lassila@slpmedia.fi Lähiruuan tuottajalla on kasvot. Seuraavana päivänä hän tuo lihat jatkokäsittelyyn omalle tilalleen. 050 438 0972. Niiden teuraspaino on siinä vaiheessa yleensä noin 130–140 kiloa. – Kuukausi on ollut aika hiljaista. Lähiruuan tuottajalla on kasvot. Mallissa kuluttajat tilaavat lähiruokatuottajilta ruokaa suoraan ilman välikäsiä. Reko-ryhmän toiminnasta. Ryhmässä on kuitenkin runsaasti jäseniä, joten tiedon puutteesta asian ei pitäisi olla kiinni. Kainuuntie 103, 88900 Kuhmo toimitus.kuhmolainen@slpmedia.fi Päätoimittaja Timo Kyllönen, p. Valikoimiin kuuluu muun muassa perunaa, juureksia, leipomotuotteita, kananmunia, yrittejä, mausteita ja meijerituotteita. Hän epäilee, että yhtenä syynä on se, että myynti tapahtuu hyvin lyhyen aikaa tietyssä paikassa. Sotkamon ryhmässä on mukana kymmenkunta tuottajaa. Toinen syy voi hänen mukaansa olla se, että myynti tapahtuu syrjässä, erillään marketeista. Lähiruuan alkuperä tiedetään. Miksi vilkkaana alkanut toiminta näyttää hiipuvan kannattavuusrajan alapuolelle. Rekoryhmien avulla hän voi myydä lihat itse suoraan kuluttajille. Ryhmät toimivat vapaaehtoisvoimin ja sen ylläpitäjät eivät saa työstään palkkiota. Lähiruokaa ei kuljeteta satojen kilometrien päähän käsiteltäväksi ja ajeta pakattuna takaisin ruokapöytään. Jakelurenkaat toimivat Facebookin kautta suljettuina ryhminään, joissa tilaukset ja toimitukset sovitaan. 044 332 5320. Ostimme ruokaa enimmilläänkin sen verran, kuin jääja pakastinkaappiin kohtuudella mahtui. Lähiruoka käsitteenä tuli tutuksi vasta sitten, kun vanhimmat lapset pääsivät kesätöihin paikalliselle vihannesviljelijälle. Löysimme marketin vihannesosastolta kotikylän vihanneksia, jotka olivat kasvaneet omien poikiemme kitkemissä penkeissä. – Kun täytyy erikseen lähteä ruokakaupasta vaikka 50 metrin pääRekon avulla suoraan ostajille Toimiva lähiruuan suoramyynti vaatii ostajilta myös hieman viitseliäisyyttä. Hän kuljettaa eläimet itse teurastamoon Polvijärvelle. Akkoniementie 4 B, 88600 Sotkamo toimitus.sotkamolehti@slpmedia.fi Päätoimittaja Pekka Lassila, p. – Myyntiä on kerran viikossa puoli tuntia. Oman kotiseudun ilmaa, vettä ja maata pidetään usein puhtaampana kuin tuntemattomien kasvuseutujen. Tulevana kunnallisvaalikeväänä jälleen monessa vaalikoneessa vertaillaan ehdokkaiden näkemystä ja kantaa lähiruuan suosimiseen kouluissa ja laitoksissa. Kyytöt ovat Jouko Sormusen mukaan ystävällisiä, mutta jääräpäisiä eläimiä. Kauppakatu 10-12, 89600 Suomussalmi toimitus.ylakainuu@slpmedia.fi Päätoimittaja Sirkku Rautio, p. Reko ei siis ole perinteistä torikauppaa, vaan ennakkoon tilattujen tuotteiden toimitusta. Nyt luvusta voi ottaa nollan perästä, Kalle Hoppula harmittelee. marraskuuta 2016 Veli-Matti Oikarinen veli-matti.oikarinen@slpmedia.fi Sormulan luomutila oli ensimmäisten tuottajien joukossa mukana Reko Sotkamo -ryhmässä. Vai onko elintarvikkeita koskevat säännökset tehneet lähiruuan tuottamisesta ja myynnistä liian kallista ja monimutkaista. Lähiruokaa arvostetaan, lähiruoka kuuluu jokaisen kunnon ihmisen ruokapöytään ainakin puheissa. Vilkkaana alkanut toiminta uhkaa kuitenkin himen hyytyä. – Reko on avannut uusia mahdollisuuksia, Sormunen toteaa. 10 LÄHIRUOKA KUHMOLAINEN – Tiistaina 15. Tilan isäntä Jouko Sormunen vie teuraaksi kaksi kyyttöä joka toinen viikko. Reko on lähiruoan myyntija jakelumalli, joka tulee ruotsin sanoista Rejäl konsumtion – Reilua kuluttamista. Onko pienten toimijoiden liian vaikeaa kilpailla suurten tukkuja keskusliikkeiden toimivan logistiikan rinnalla. Onko kuluttajat tottuneet saamaan ruokansa suurten toimijoiden opettamilla tavoilla
Sisäpesut . Syyskuun alussa tuli tieto uudesta asetuksesta, että rasvaton luomumaito jatkossa D-vitaminoidaan ja tämä lisää huomattavasti sen kiinnostavuutta koulujen ruokahankinnoissa. Valmisruoka maistuu suomalaisille Sotkamo-lehti toimitus.sotkamolehti@slpmedia.fi Luomuliitto valitsi Vuoden Luomutuotteiksi SunSpeltin Luomu Spelttikuitulisä mustikalla ja Luomu Spelttikuitulisä tyrnillä. Veli-MaTTi Oikarinen Vaikka kokkailu ja ruuanlaitto kasvattavat suosiotaan, kuuluu valmisruoka vahvasti suomalaisten arkeen. Pesut . Vahaukset . Halusimme tuoda markkinoille kotimaista superfoodia, jota speltti, tyrni ja mustikka ovat parhaimmillaan. Ainoastaan neljä prosenttia kyselytutkimukseen vastanneista ei käytä valmisruokia lainkaan. – Se, että joutuu lähtemään erikseen, on monelle liikaa. Etelä-Suomessa Rekot Hoppulan mukaan elävät ja voivat hyvin. Suomalaiset käyttävät valmisruokia säännöllisesti. Ammattikeittiösarjan voitti Valion novoboxmaidot eli 10 litran ammattikeittiöihin tarkoitetuissa pakkauksissa myytävät kevytja rasvaton luomumaito. 045 355 1070 k-market Herkkukirsikka Ja paljon hyviä lähiruokatarjouksia! LÄHIRUOKAMESSUT pe 18.11. Tuoreen kyselytutkimuksen mukaan 66 prosenttia suomalaisista syö valmisruokia vähintään kuukausittain. marraskuuta 2016 – KUHMOLAINEN 11 Autosi pArhAAksi! Värisilmä Sotkamo Kainuuntie 6 puh. Päivittäin tai viikoittain valmisruokia syödään 25 prosentissa suomalaistalouksista, ja useita kertoja kuukaudessa 26 prosentissa talouksista. Tällä hetkellä Sotkamon jakelupaikka on kirjaston parkkipaikalla, etäällä kaupoista. Kokkikartanon teettämään tutkimukseen vastasi 503 suomalaista. Niihin on suoraan otettu mukaan myös englanninkieliset tekstit, koska spelttikuitulisiä on nyt jo esitelty myös yhdysvaltalaisilla markkinoilla. Spelttikuitulisät sopivat nautittavaksi smoothieissa tai maitotuotteiden kanssa. Raati ylisti moderneja kuitulisiä, joissa on marjaa jopa noin 20 prosenttia. HerkkuKirsikassa VAALAn jUUSTOLA klo 10–17 AKOnLAHDEn PUUTARHA klo 10–17 KORPIKATRAS klo 10–16 HYVÄRISEn LEIPOMO klo 10–17 VISKAALIn LIHA klo 10 alk.. Autosi pArhAAksi! Värisilmä Sotkamo Kainuuntie 6 puh. Itse laitettua ruokaa pidetään terveellisempänä, mutta myös maistuvampana ja edullisempana. Pesut . 045 355 1070 k-market Herkkukirsikka Ja paljon hyviä lähiruokatarjouksia! LÄHIRUOKAMESSUT pe 18.11. Näemme mielellämme, että palkitsemisen tuoma näkyvyys hyödyttää luomua kokonaisuutena Suomessa, kertoo Sunspelt Oy:n toimitusjohtaja Kari Kaipainen. Pinnoitukset www.varisilmasotkamo.fi PALVELEMME MA-PE 7-21, LA-SU 11-21 H e r k k u k i rs i k k a kauppakatu 2-6, suomussalmi Puh. Myös Kajaani on hänen mukaansa jälleen heräämässä henkiin. Kari Kaipainen aloitti spelttituotteiden kehittelyn vuonna 2000 ja tuotevalikoima on kasvanut jauhoista lisukkeisiin, pastaan, näkkileipiin ja lakuihin. HerkkuKirsikassa VAALAn jUUSTOLA klo 10–17 AKOnLAHDEn PUUTARHA klo 10–17 KORPIKATRAS klo 10–16 HYVÄRISEn LEIPOMO klo 10–17 VISKAALIn LIHA klo 10 alk. Spelttikuitulisät vuoden luomutuotteita PALVELEMME MA-PE 7-21, LA-SU 11-21 H e r k k u k i rs i k k a kauppakatu 2-6, suomussalmi Puh. Tiistaina 15. Luomumaitojen ammattikeittiöille, kuten kouluille ja ravintoloille, sopiva pakkauskoko on raadin mukaan odotettu uutuus. Tällä hetkellä laajasti kaupoissa tarjolla olevien suomalaisten luomujuustojen tarjonta on vielä melko suppea, mutta Valion tavoitteena on, että luomujuustotarjonta vastaa jatkossa entistä paremmin kuluttajien tarpeisiin. Myös luomuspeltin viljely Suomessa ja tietoisuus alkuperäisviljojen hyödyistä on lisääntynyt paljon. Hoppula uskoo, että mikäli jakelupaikka olisi jonkun ruokakaupan yhteydessä, olisi tilanne aivan toisenlainen. 044 520 2733 info@varisilmasotkamo.fi . Kunniamaininnan sai Valio Luomu maasdam-juusto. Paikan pitäisi olla kassinkantomatkan päässä ruokakaupasta. 044 520 2733 info@varisilmasotkamo.fi . Suomalaiset kiinnittävät entistä enemmän huomiota elintarvikkeissa käytettyjen raaka-aineiden alkuperään ja laatuun: jopa 61 prosentille vastanneista laadulla ja alkuperällä oli erittäin paljon tai melko paljon merkitystä. Valmisruokia vältellään pääasiassa hinnan ja makuseikkojen takia tai terveellisyyteen vedoten. Osa valmisruokia välttelevistä voisi harkita einesten käyttöä, mikäli valmisruuissa ei olisi lisäaineita. Kyytöt ovat Jouko Sormusen mukaan ystävällisiä, mutta jääräpäisiä eläimiä. – Sotkamon Reko näyttää hyytyvän. Pinnoitukset www.varisilmasotkamo.fi hän, se on syrjässä. Vastanneista 96 prosenttia kertoo, että heidän taloudessaan syödään valmisruokia ja että vastanneet myös syövät niitä itse. Vahaukset . Sisäpesut
marraskuuta 2016 Marjatta Kurvinen marjatta.kurvinen@slpmedia.fi Kalastaja saisi parhaimman hinnan kalasta käsittelemällä sen itse mahdollisimman pitkälle ja myymällä suoraan kuluttajalle. Kainuun ja Kuusamon Kalaleaderin yksi tavoite on kalan suoramyynnin edistäminen. Härkönen tietää, että tällaisten pakkausjärjestelmien hankinta maksaa eikä yhdellä miehellä edes aika riitä jatkojalostukseen. Kajaanissa ja Sotkamossa toimivan Reko-lähiruokarenkaan tuotevalikoimaan on pyritty saamaan myös tuoretta kalaa, mutta siinä on ollut käynnistämisvaikeuksia. Halttu toivoo, että kuluttajat itsekin olisivat aktiivisia ja loisivat yhteyksiä paikallisiin kalastajiin. . . Rekon toimintatapa, jossa tuotteet etukäteen tilataan tuottajilta, ei sovi kalastukseen, jossa saaliille täytyy aina laittaa säävaraus. Esimerkiksi Sotkamossa ja Kuhmossa on oululaisella Hätälällä kylmäkontit, jonne kalastajat toimittavat pyytämänsä kalat. Kalan suoramyynti etenee hitaasti A Kalasta pääsee eroon helpoimmin viemällä sen Hätälän konttiin. Netin rekisterit ammattikalastajista ovat vanhentuneet. . Puolangalta ja Ristijärveltä ei kaupallisia kalastajia löydy. Kuitenkin suuri osa Kainuun järvikalasta kiertää asiakkaille tukkukaupan kautta. Hätälä ilmoitti syyskuussa hakevansa Suomesta yhteistyökumppaneikseen lähivuosina sataa uutta kalastajaa, koska yritys pyrkii kasvattamaan merkittävästi kotimaisen luonnonkalan tarjontaansa. 12 LÄHIRUOKA KUHMOLAINEN – Tiistaina 15. Jonkin verran kalastajat jo toimittavat kalaa suoraan paikkakunnan kauppoihin. . Se merkitsee vuorokauden lisäaikaa siihen, että kala tulee kuluttajan saapuville. Tällaista tehdään kuitenkin vähän, vaikka kalastaja saisi tuotteesta näin paremman hinnan. Parhaimman hinnan saa, jos kalan myy suoraan kuluttajalle. Fakta . – Aina paras olisi, jos olisi tuore ja paikallinen kala suoraan kalastajan jäistä asiakkaalle, Moilanen sanoo. Mika Halttu Kainuun ja Koillismaan kalaleaderin aktivaattori Toivo Immonen osti Kuhmon K-Supermarketin palvelutiskiltä savulohta, niin kuin aika monesti muulloinkin. – Esimerkiksi särjen arvo syntyy vasta, kun sitä jalostetaan, Halttu sanoo ja kertoo kuusamolaisten kalastajien yhteishankkeesta, jossa kehitetään särjen talvikalastusta. Tämä rekisteri ei kuitenkaan ole julkinen eivätkä näistä rekisteröityneistäkään kalastajista välttämättä kaikki myy kalaa. Hätälä Oy on Suomen suurin kalayritys, jonka kautta moni kainuulainenkin kalastaja markkinoi kalansa. Suuri osa kainuulaisesta järvikalasta kiertää kuluttajille tukkukaupan kautta. – Yleensä kalastajat myyvät tuotteet Hätälälle ja kala käy Oulussa mutkan, kertoo Härkönen. MarjaTTa Kurvinen. Voisi olla esimerkiksi sopimus, että kuluttaja ostaa kalaa, kun kalastaja sitä saa. Kesäisin hän kalastaa ahventa itse. Myös Osuuskauppa Maakunta ostaisi ryhmäpäälliikö Reijo Härkösen mukaan mielellään paikallisen järvikalan suoraan tuottajilta, jotka valmistaisivat ja pakkaisivat tuotteet hintatietoineen suoraan kaupan pakkaukseen. Halttu toivoisi myös kalan jatkojalostamista. Hätälä hakee ne pois ja kierrättää ne kauppoihin, jopa takaisin samalle paikkakunnalle. Silloin ei tarvitse itse miettiä kalan markkinointia. – Mitä paikallisempi kala, sitä parempi, kuvaa kuhmolaisten asiakkaiden ostokäyttäytymistä Kuhmon K-Supermarketin kauppias Minna Moilanen. . – Paikallinen on kova sana kalapuolella, sanoo Härkönen. Paikallista kalaa, sekä kalastettua että kasvatettua, Osuuskauppa Maakunnan myymästä tuoreesta kalasta on Härkösen arvion mukaan noin 80 prosenttia. Lentuan muikku on haluttu tuote, samaten paikkakunnalla kasvatettu kirjolohi. . Ely-keskuksen ylläpitämässä kaupallisten kalastajien rekisterissä on Kuhmosta 15 ammattikalastajaa, Sotkamossa kahdeksan, Suomussalmella 12 ja Hyrynsalmella viisi. Tukkuliikkeen kylmäkontti on kalastajan kannalta helppo tapa toimittaa kala eteenpäin. Nyt ongelmana on kalastajien vähäisyys, mihin taas vaikuttaa muun muassa kalan alhainen hinta. Tavoite on kalaleaderin aktivaattori Mika Haltun mukaan toteutunut verkkaisesti, sillä kalastajat eivät ole olleet kovin kiinnostuneita suoramyynnistä, koska kalalle on muutakin menekkiä. . Halttu toivoisi, että kalastajat lähtisivät tekemään suoramyyntiä kuluttajille
mennessä. marraskuuta 2016 – KUHMOLAINEN 13 Tiistaina 15. file 8 € /200g . Meillä on viihtyisät oppimisympäristöt ja pienet opetusryhmät. LIEKSASSA HAE MEILLE KEVÄÄN YHTEISTAI ERILLISHAUSSA 21.2. Lähiruoan myynti on taitolaji. Seppo Sämpi, Raahe Paremminkin voisi myydä ja esillä pitää, sekä mainostaa sitä, että mistä se ruoka on tullut. Olemme erinomainen väylä työelämään ja ammattikorkeakouluopintoihin Olemme Kestävän kehityksen sertifioitu oppilaitos. (08) 655 7700 www.hyvarisenleipomo.com leipomo@hyvarisenleipomo.com Myymälä avoinna ma-pe 7.30 – 14.00 vastaleivotun pullan lisäksi tuoreita sämpylöitä, ruisleipää tai riisipiirakoita. Ostan itsekin silloin tällöin lähiruokaa. Täytä hakulomake netissä: peruskoulun ja lukion suorittaneet: www.opintopolku.fi ammatillisen tutkinnon suorittaneet: www.pkky.fi/erillishaku Vaikka kaksi tutkintoa Voit suorittaa ammattiopintojesi rinnalla myös ylioppilastutkinnon. Ulkomaille Halutessasi voit sisällyttää opintoihisi opiskelua tai työssäoppimista ulkomailla. Tarjoamme opiskelijoillemme ilmaisen majoituksen Lieksakodit Oy:n kaksioissa ja kolmioissa 300 metrin päässä koululta. – 14.3.2017 VALITSE OPISKELUPAIKKASI MEILTÄ • merkonomi • lähihoitaja • kokki • kunnossapitoasentaja • prosessinhoitaja • sähköasentaja • automaatioasentaja • talonrakentaja Jäitkö yhteishaussa ilman haluamaasi opiskelupaikkaa. marraskuuta 2016 – SOTKAMO-LEHTI 11 Varaukset tilalta p. Haluatko itsellesi lisäkoulutuksen. Puolikas palvi 17,50 € /kg (n. File palvi 33 € /kg (n. Tähtäin korkealle Kaikki tutkintoon johtavat koulutuksemme antavat mahdollisuuden jatko-opintoihin ammattikorkeakouluissa ja yliopistoissa. Harkitsetko vielä alan vaihtoa. Janne Heikkinen, Sotkamo. kalkkuna 8 € /400g 2 tai useampi 7,50 € /kpl SäILykkEEt: . Tarjontaa on vähän, eikä siitä aina tiedä. Lähiruoka on minulle tuttu käsitteenä. Se ei kuitenkaan ole helppoa tuottajalle. File pakaste 28 € /kg (n. Meillä on OHSAS 18001 Työterveysja työturvallisuussertifikaatti. Kaikkea näitä ja paljon muuta lähileipomostasi. Käytän lähiruokaa. Emännän kanssa etsitään kainuulaisia tuotteita. Käytännöllisesti Käytännönläheisiin opintoihin kuuluu runsaasti työssäoppimista yrityksissä kotimaassa tai ulkomailla. mennessä. Tiistaina 15. Kyllä nykyään osataan. Pakasteiden varaukset 11.12. Saisiko olla Leipurintie 22, Kuhmo, puh. Toiset osaavat, toiset eivät. Kokonainen palvi 17 € /kg (n. Vaihtelevasti. LuomukaLkkunaa jouLupöytään Luonnonmukaisesti kasvatettua lähiruokaa Kuhmosta Laitalan tilalta. Aloitimme tekniikan alojen koulutukset uusissa tiloissa Kuhmonkadulla tammikuussa 2016. 3,5-6kg) . Kokonainen pakaste 12 € /kg (n. 1kg) . . ...tai vaikka heti jatkaviin ryhmiimme. Kalkkunarulla pakaste 23 € /kg (n. Tietoa voisi olla enemmän ja tapahtumia, joihin yksityisetkin voisivat tuoda tuotteitaan. 5-6kg) . 1-1,5kg) . Meille on helppo tulla. 0500 301 495 Toimitukset sovitaan varauksen yhteydessä. Joko suoramyyntinä tai liikkeen kautta. Kalkkunarulla palvi 26 € /kg (n. Pohjois-Karjalan ammattiopisto Lieksa Reino Haverinen, Kuhmo Reino Haverinen, Kuhmo Laura Mulari, Suomussalmi Reino Haverinen, Kuhmo Mikko Tolonen, Suomussalmi Kyllä sitä lähiruokaa myydään ja markkinoidaan riittävän tehokkaasti. 5-6kg) saatavana rajoitetusti . 1,5kg) . 1,3kg) Palvien varaukset 25.11. Reino Haverinen, Kuhmo Eija Juntunen, Kuhmo Gallup: Osataanko lähiruokaa myydä. Kyllä syödään lähiruokaa. Lisätietoja: www.pkky.fi/amo/lieksa 0500 578 490/ Jari Jolkkonen jari.jolkkonen@pkky.fi Vapaita opiskelupaikkoja myös jatkavissa ryhmissä
–Kilpailemme laadussa. –Saksalaisessa nokkosessa on tutkimusten mukaan 3–4 kertaa enemmän raskasmetalleja kuin suomalaisessa. Nokkonen kerätään pellolta leikkuupuimurilla . Varrellinen tuote ei ole niin monikäyttöinen kuin pelkkä lehti, viljelijä sanoo. 14 LÄHIRUOKA KUHMOLAINEN – Tiistaina 15. Veijolan osuuskunta Ärmätti on Suomen suurin nokkosen tuottaja ja hän kilpailee ulkomaisten toimijoiden kanssa. Nokkossalmiakki on hyvä nokkosen lähde karkinhimoisille.. Nokkonen rauhoittaa keskushermostoa. Meidän tuotteemme ovat puhdasta lehteä, eli se ei oo niin kuin teelaadut, joissa on varrenpätkää mukana. Tämä johtuu siitä, että Pohjois-Suomessa kesän aurinko paistaa melkein 24 tuntia ja nokkonen joutuu koko ajan suojautumaan aurinkoa vastaan. A PohjoisSuomessa viljellyssä nokkosessa on enemmän biologisia yhdisteitä, jotka ovat hyväksi ihmisen elimistölle. Jos ihmisen rauta-arvot ovat normaalilla tasolla, nokkosen syöminen ei nosta niitä juurikaan. Yrttiä voi käyttää pinaatin tavoin, mutta samat tai paremmat terveysvaikutukset saa pienemmällä määrällä kuin pinaatin käytössä. Käyttäjän kannattaa kirjata ylös, millainen olo oli käytön alettua ja seurata, mikä muuttuu, Veijola sanoo. Nokkosta smoothieen, rahkaan ja pestoon Käsittely . Nokkosella on antimikrobinen vaikutus suussa eli se toimii suuveden tavoin desinfioiden. Nokkonen myös poistaa kuonaaineita ja raskasmetalleja kehosta. Nokkosen maku on hiukan ruohomainen ja hapokas. marraskuuta 2016 Hanna Laukkanen hanna.laukkanen@slpmedia.fi Nokkonen on yksi terveellisimmistä lähiruuista. . KuvaT: Hanna LauKKanen Kuivattua nokkosta voi käyttää leipätaikinassa, jogurtin seassa ja puurossa. Myös halkeileva iho on parantunut ja kynnet ovat valvistuneet, onhan nokkosessa 3–4 kertaa enemmän kalsiumia kuin maidossa. kuivurissa nokkonen kuivuu 2–3 päivää . Puolankalaisen Matti Veijolan osuuskunta on Suomen suurin superyrtti nokkosen valmistaja. –Suolisto on 80 prosenttia ihmsien vastustuskyvystä. Päivittäinen suositus on 1–2 grammaa nokkosta 650 g riittää lähes vuodeksi. Suoliston hyvinvointi vaikuttaa myös aivojen toimintaan eli, jos se toimii, toimii moni muukin, Veijola sanoo. –Kuivatun nokkosen kannattaa antaa olla jogurtin tai puuron seassa 2–3 minuuttia, minkä jälkeen se on parhaimmillaan, yrittäjä sanoo. Veijolan nokkospellot sijaitsevat 300 metrin päässä hänen kuivuristaan ja tuotantotiloista, missä kuivatus, erottelu ja pakkaus tapahtuvat. Nokkosella on monia tutkittuja terveysvaikutuksia. Nokkosohjeita suurkeittiöille löytyy muun muassa Arktisten aromien nettisivuilta. . Matti Veijolan osuuskunta Ärmätti valmistaa pakastettua ja kuivattua nokkosta. –Nokkosen terveysvaikutukset alkavat näkyä, kun valmisteita on syöty säännöllisesti kolmen–neljän viikon ajan. Testiryhmät ovat huomanneet, että ummetus on kadonnut, levottomat jalat eivät enää vaivaa öisin, virtsatievaivat ovat parantuneet, hemoglobiini eli veren rauta-arvot ovat nousseet, suolisto voi paremmin, korkea verenpaine on laskenut ja matala verenpaine on noussut. Kuivauksen jälkeen erotellaan varret pois kahteen eri otteeseen, minkä jälkeen tuote on 98 prosenttia puhdas Matti Veijola toimittaa muun muassa nettikaupan kautta tuotteita asiakkaille.Matti Veijolan osuuskunnan tuotteita ovat muun muassa kuivattu nokkonen, nokkos-marjavalmisteet ja nokkossalmiakki. Se sisältää tryptofaania ja siten vähentää muun muassa masennusta. Se saa kasvin kehittämään enemmän esimerkiksi flavonoideja. Lähiruoka lähtee Puolangalta ympäri Suomea. . Yksi syy terveysvaikutuksiin on se, että nokkonen vaikuttaa suoliston toimintaan, ja hyvässä kunnossa olevassa suolistossa kaikki olennaiset elimistön tarvitsemat aineet imeytyvät paremmin. Nokkosta voidaan käyttää tuoreena, mutta Matti Veijolan osuuskunnassa nokkonen kuivataan tai ryöpätään . Pohjois-Suomessa viljellyssä nokkosessa on enemmän biologisia yhdisteitä, jotka ovat hyväksi ihmisen elimistölle. Veijola suosittelee nokkosen kokeilua muun muassa pestossa ja salaatissa ja kuivattua nokkosta muun muassa leipätaikinassa, jogurtin, rahkan tai puuron seassa. . Raskasmetallit imeytyvät sakasalaisiin nokkosiin maaperästä ja tulevat myös ilman kautta, Veijola sanoo
Pitkänlinjan muusikkoa ja säveltäjää Kaj Chydeniusta voi jo hyvällä syyllä tituleerata eläväksi legendaksi. Koski esittää lauluja Chydeniukselta AVAAMME UUDISTETUN KESPORTIN KAHVITARJOILU klo 9.30 – 17.30 ILMAINEN juomapullo 100 ensimmäiselle. Aku-Kimmo Ripatin ja Timo A. Chydeniuksen tunnettuja sävellyksiä ovat muun muassa Sinua, sinua rakastan, Nuoruustango ja Kallilolle kukkulalle. tammikuuta 2017 kello 15. VARAA AIKASI p. Onervan raivokas protesti Ei onnea luotu minulle. 08-651 445 Atomic Pro Skate/Classic JR-SUKSET (155 €) koot 128 – 175 cm. Kuusikymmentäluvun henkeen johdattavat otteet Lapualaisoopperasta ja laulu elokuvaohjaaja Mikko Niskasen nuorisokuvauksesta Käpy selän alla. Chydeniuksen ja Kosken ensimmäinen yhteinen pitkäsoitto oli Myrskylinnut, joka ilmestyi syksyllä 2014. Minja Kosken ja Kaj Chydeniuksen Hellyys ja Vimma -konsertti Kahvila Juttuassa 22. -10 % Kahden ilmoituksen sarja Kolmen ilmoituksen sarja neljän ilmoituksen sarja Joulubonus Yrittäjän JOULUKUU vko 49 50 51 52 53 L 3 10 17 24 31 M 5 12 19 26 K 7 14 21 28 S 4 11 18 25 T 1 8 15 22 29 T 6 13 20 27 MARRASKUU vko 44 45 46 47 48 49 K 2 9 16 23 30 L 5 12 19 26 M 7 14 21 28 T 1 8 15 22 29 P 4 11 18 25 S 6 13 20 27 P 2 9 16 23 30 T 3 10 17 24 -20 % -30 % Jarno Hiltunen jarno.hiltunen@slpmedia.fi Säveltäjä Kaj Chydeniukselta kuullaan monipuolinen retrospektiivi eli katsaus tuotantoon, joka sisältää lauluja seitsemältä vuosikymmeltä. 050 315 5849 eine.kotamaa@slpmedia.fi Valitse Sinulle sopivat julkaisupäivät kalenterista ja ota yhteyttä! Ilmoituksen sisältö saa muuttua. erä FOOTBALANCE JALKAANALYYSI torstaina 17.11. Konsertin vanhinta kerrostumaa edustaa Chydeniuksen teini-ikäisenä laatima sävellys Koskenniemen runoon. Osassa pulloista YLLÄTYSETU! TÄNÄÄN KLO 9.30 -50 % Karhu PITOPOHJASUKSET koot 185 – 207 cm Tecno Pro JR-HIIHTOKENGÄT koot 27 – 39 Mc Kinley UNTUVATAKKEJA naisten ja miesten mallit (149 – 169 €) 99 € 4,90 € 5,90 € 39 € 39 € Rukka TUUBIHUIVIT punainen ja oranssi (9,90 €) Thinsulate NEULELAPASET/SORMIKKAAT harmaat ja mustat OHO mikä hinta! HAITARIMUSIIKKIA päivän aikana Raj. Tiistaina 15. Koski tekee myös omaa musiikkia nimellä M. Kahvila Juttuassa niitä esittämässä tavataan Minja Koski ja Kaj Chydenius tammikuun loppupuolella 2017. Työväenruno Kisällittäret on 1970-luvun tuotantoa, samoin Aleksis Kiven Laulu oravasta. Pirkko Saision ja Claes Andersonin vanavedessä konsertin kuulijat saapuvat 1990-luvulle. Chydeniuksen luottolaulajiin lukeutuvan kuhmolaislähtöisen Minja Kosken uusi Chydenius-ohjelma sisältää poimintoja säveltäjän tuotannosta 1950-luvulta 2010-luvulle. Hänen laaja tuotantonsa sisältää muun muassa laulelmia, poliittisia lauluja, näyttämömusiikkia, laulusarjoja, elokuvamusiikkia, kantaatteja, oopperoita ja kamarimusiikkia. Konsertin järjestää kuhmolainen musiikkiyhdistys Korpi Raikaa. marraskuuta 2016 – KUHMOLAINEN Eine Kotamaa, p. Mukan runot taas vievät 1980-luvulle. Minja Koski kuuluu Lahdessa toimivan Teatteri Vanhan Jukon kantaviin voimiin. Kaikkien joulubonus ilmoitussarjan varanneiden kesken arvomme jouluisen tuotekorin. . Lisäksi kuullaan nuoren L. Kokonaan uutta vuosisataa Chydeniukselta edustavat muun muassa Heikki Salon Pyörällä pappilaan sekä Matti Rossin ja Aulikki Oksasen tuotanto. Etu on voimassa 30.12. saakka
Kumpikin kehuu Lentua-salin akustiikkaa. Tangon kieli sopiikin loistavasti tunteiden välittämiseen. – En minä pienenä halunnut hirveästi edes laulaa. – Koulukiusaaminen on monimutkainen ilmiö, johon harvemmin on tyystin yksioikoisia ratkaisuja. Lundbergin vanhemmat ja sisarukset ovat musikaalisia. Myös tangokuningatar Erika Vikmanin lapsuuden perheessä musisoitiin. – Minä hankin ajokortin tätä varten. He ajattelevat sitä, mitä me tehdään keikoilla ja lavoilla, että se on se meidän työ, mutta myös tämä on osa sitä. Jääkausi-teoksessa kiusatuiksi joutuvat paitsi 14-vuotias Helmi, joka muuttaa Kuhmoon paetakseen ahdistelijoitaan, sekä keski-ikäinen opettaja Juha. Näinhän tehdään esimerkiksi monissa dekkareissa. Musikaalisten sukupuiden vesat Marco Lundberg ja Erika Vikman olivat ensimmäistä kertaa Kuhmossa. Marco Lundberg kertoo ajokilometrejä tulevan paljon, vuodessa noin 100 000. Hänen setänsä oli kuuluisa 1960-luvun iskelmätähti Taisto Lundberg, joka käytti taiteilijanimeä Taisto Tammi. Valinnalla halusin tehdä kunniaa kotipaikkakunnalleni. Meillä on perheessä aina ollut musiikki vahvasti läsnä, kertoo tangokuningas Marco Lundberg ennen Sinitaivas-konsertin alkua Kuhmotalossa. Kun yhteisö voi hyvin ja sitä kehitetään jatkuvasti, sosiaalista arvostustakin hankitaan lähtökohtaisesti hyvillä teoilla. Erika on ehkä enemmän tätä päivää, vertaa Lundberg. Pitkien matkojen ajaminen voi olla raskasta, mutta kaikki muuttuu, kun laulaja astelee lavalle yleisönsä eteen. Tangokuninkaallisuus ei ole vain laulamista ja esiintymistä, se merkitsee myös raskaita ajopäiviä. – Olen itse viettänyt lapsuuteni ja nuoruuteni Kuhmossa. – Tangot ovat kuitenkin kovaa rakkautta tai kaipuuta. Tämä on se, mihin on aina tähdätty, ja nyt saan elää niin kuin elämäntapa on, Erika Vikman sanoo. – En tiedä, onko tangolle mitään virallista muotoa, millä tavalla sitä pitäisi laulaa. Minulla on enemmän perinteinen, 60-luvun tangotyyli. Sitten on tietysti suomalaisten melankolia. Sota-aikana 1940-luvun alussa sen merkitys alkoi korostua. Oikeastaan, kun 2002 ensimmäisen kerran menin tangomarkkinoille, lähdin kokeilemaan pystymetsästä laulamista. Myös tangokuningatar Erika Vikmanin lapsuuden perheessä on musiikki kuulunut vahvana osana elämään. – Yleisöstä saa aina tosi paljon voimaa, Lundberg toteaa. Vanhemmat harrastelivat vähän myös tanssiorkesterijuttuja ja perustivat semmoisen. Tiettyyn tyyliin on totuttu, ja silloin ihmiset yleensä kokevat, että “minun ääneni voisi sopia tähän”, Vikman sanoo. Äiti soitti joskus haitaria, kun olin pieni. Mentula kertoi kesän loppupuolella julkaistusta romaanistaan Jääkausi ja kirjoittamisesta. Suomalaisten rakkauden tangoa kohtaan Erika Vikman juontaa historiallisesta kehityksestä. Mooses Mentula kertoi muun muassa uudesta kirjastaan Kuhmon lukiolla perjantaina. Myös yksinäisyys voi olla raskasta, asia jota ei välttämättä liitetä esiintyvään laulajaan. Se on suomalaisuutta se molli, Vikman toteaa. Sitä kauYhteisön hyvinvointi estää kiusaamista histellaan ja yritetään paikata hätäisillä menettelyillä, jotka eivät tarjoa pitkän tähtäimen ratkaisuja. Jääkautta kirjoittaessani pohdin, voiko tarinaa sijoittaa todelliseen paikkaan. Tangomarkkinoiden voitto oli kummallekin iso asia. Itse en ainakaan pysty kuvittelemaan itseäni mihinkään muuhun ammattiin. Esimerkiksi muuttaminen kiusaamisen takia on valitettavan yleistä. Tango saapui maahamme noin 100 vuotta sitten. – Tällä hetkellä pystyn elättämään itseni tällä työllä. Aino Isojärvi toimitus.kuhmolainen@slpmedia.fi Kirjailija, nykyinen Tuusulan kyläkoulun rehtori Mooses Mentula vieraili perjantaina puhumassa Kuhmon lukiossa. Kirjan Kuhmo on kuitenkin erilainen, toisenlainen, kuin mitä oikeassa elämässä. Onkin jännittävää tulla vierailulle juuri nyt, Mentula luonnehtii. Myös luontokuvat puhuttelevat suomalaisia. 16 KUHMOLAINEN – Tiistaina 15. Tangokuningas Marco Lundbergin setä oli Taisto Tammi. Tärkeässä osassa on myös keskustelu koulukiusaamisesta. – Vähemmän näkyy isäntää kotona, Lundberg naurahtaa. – Kun sota-ajat olivat ohi, suomalaiset hakivat iloa tanssimusiikista. Mentulan mukaan kiusaaminen on ensisijaisesti yhteisön ongelma. Mentulan mukaan koulukiusaaminen on vuosi vuodelta näyttävämmin esillä iltapäivälehdissä. – Totta kai se on raskasta, että on tosi paljon yksin, ja läheiset ihmiset näkevät tosi vähän, pohtii Vikman. Vaikka kaikki tavallaan muuttuikin yhdessä yössä voiton myötä, niin arjen rutiineihin se ei silti paljoa vaikuttanut. Samalla on tulipalojen sammuttamista kehitellä lakiesityksiä esimerkiksi kiusaajien siirtämisestä toiseen kouluun. marraskuuta 2016 Jarno Hiltunen jarno.hiltunen@slpmedia.fi – Olen kasvanut musiikin parissa. Siksi aihe usein ärsyttää aikuisia ihmisiä, ja se saatetaan sivuuttaa toteamalla välinpitämättömästi, että siihen puututaan, mutta ilman konkreettisia keinoja. – En minäkään näe, että siinä on yhtä tiettyä tyyliä. Veikko Somerpuro Jarno HilTunen. – Koko ajan vanhempien kautta sitä välillä joutui ja välillä sai kuunnella musiikkia. Sinä vuonna Lundberg pääsi finaaliin ja siitä hän kertoo kipinänkin laulamiseen jääneen. Erika Vikmanille autoilu ja Suomen maantiet ovatkin aivan uusi kuvio. Musiikki soi muutenkin paljon kotona, ja cd:t soivat. – Harvoin ihmiset ajattelevat sitä puolta
Julkaisemme jokaisessa lehdessä 20 onnennumeroa. Suomen Uimaopetus ja Hengenpelastusliitto (SUH) kehottaakin ihmisiä välttämään toistaiseksi jäille menemistä, jotta vältyttäisiin lisähukkumisilta. Joulupeli tarjoaa mukavaa jännitystä ja voittomahdollisuuksia jouluun saakka. SUHista muistutetaan, että erityisesti lapsia pitäisi varoittaa menemästä jäille leikkimään. Kuvaaja: Virpi Riikonen. Mikäli jäistä ei pääse nopeasti ylös ja saa kuivaa ylle, hypotermia uhkaa nopeasti. Ystävyys toimii kantavana voimana raadollista kilpailua vastaan. SÄHKÖPOSTILLA asiakaspalvelu.kuhmolainen@slpmedia.fi. Kaikkien joulupeliin osallistuneiden kesken arvotaan 23.12. Tilausehdot www.kuhmolainen.fi/asiakaspalvelu. Seuraava romaani on jo hyvällä mallilla hioutumassa mielen perukoilla. Mainitse viestissäsi myös kampanjatunnus. hieno pääpalkinto. Toisaalta juuri torjuttuna ja syrjittynä, hiljaisena pinnistely pitää ilmiötä hengissä. marraskuuta 2016 – KUHMOLAINEN 17 lukijan kuva ILMOITTAJA Kuhmon kotitalouksille varhaisjakelualueella. Vaikka yleinen käsitys auktoriteeteista on laimentunut yhteiskunnan mittakaavassa, kouluilla on kyllä edelleen keinoja, joilla puuttua henkiseen väkivaltaan. Jäille olisi aina lähdettävä oikein varustautuneena ja sillä ajatuksella, että jää voi pettää: vähintään siis naskalit kaulaan, mutta mielellään myös kättä pidempää jään kantavuuden koettelemiseen sekä vesitiiviiksi pakattuun reppuun vaihtovaatteet ja kännykkä mukaan Kannattaa myös kerrata ohjeet jäistä pelastautumiseen ja pelastamiseen, muistutetaan SUHista. Paikallislehdellä pääset lähelle, osut keskelle asiakkaasi arkea ja ajankohtaisia hankintoja. Kuvan ottanut Virpi Riikonen kertoo, että samalla alueella oli kymmeniä teeriä latvassa. Hinta 0,85 €. Mentula kertoo, että tämä oma halu kirjoittaa juuri koulukiusaamisesta kumpusi pitkälti teeman ajankohtaisuuden, painoarvon ja tärkeyden vuoksi, ennemmin kuin palosta jakaa silkkaa tietämystä. Kiusatuksi joutuneen oppilaan tulisi uskaltaa puhua kokemuksistaan. Tiistaina 15. Tämä on houkuttanut ihmisiä jäille ja seuraukset ovat olleet osin kohtalokkaita. VERKOSSA www.kuhmolainen.fi/joulutarjous Näin tilaat helposti: Tarjous on voimassa 26.12.2016 saakka asti kotimaan talouksiin, joissa ei ole voimassa olevaa tilausta. Jos on liian lähellä aihettaan, on vaarana, että näkökulmakin supistuu. Viime päivien pakkaset ovat alkaneet jäädyttää pienempiä vesistöjä ja ranta-alueita koko maassa. Ne eivät välttämättä ole vielä kovin vahvoja. – Taustatyötä voi tehdä vaikka kuinka paljon. Jäätilanne vaihtelee suuresti paikan mukaan ja myös lumentulo on hidastanut jään paksunemista. Upeat palkinnot! Pääpalkinto • Nespresso kahvinkeitin Päiväpalkinnot • Marimekon Mariskooli • Magisson kakkuotin • Fazerin suklaarasia • Patalappusetti Päiväpalkinnot arvotaan keskiviikkoisin ja perjantaisin. 15,20 €/kk TEKSTIVIESTILLÄ Lähetä viesti KUH TILAA kampanjatunnus,nimi, osoite ja sähköpostiosoite numeroon 17912. Jäät ovat vielä heikkoja koko maassa. 050 315 5849 Kuhmolainen jaetaan TÄYSPEITTONA ti 22.11. 24 80 €/2 kk Kampanja 16M2 37 20 €/3 kk Kampanja 16M3 Kuhmolaisen Joulutarjous Tilaa joululahjaksi tai iloksi itselle! 12 40 €/kk Norm. Ilmoittaja, ota sinäkin oikotie kuluttajan kotiin! Kainuuntie 103, 88900 Kuhmo eine.kotamaa@slpmedia.fi, p. Itse esimerkiksi juttelin romaaniani varten koulumaailman valtasuhteita tutkineen yliopistotutkijan kanssa. Vaikka Mentulalla itsellään on runsaasti henkilökohtaista kokemusta koulumaailmasta, hän kokee, että kirjailijan on mahdollista valita kohteekseen vieraampikin aihe. Tästä johtuen Mentulankin teoksessa läsnä on toivo: kummallakin päähenkilöllä on oma tukipilarinsa. Mentula lisää, että usein kiusaaminen koetaan niin arkana asiana, ettei sitä itsekään haluta tunnustaa. 010 665 9012 Hinta 8,35 snt/puh. Jäihin ei vielä kannata luottaa Jarno HilTunen Jäillä liikkumista kannattaa vielä varoa. Oma asuinalue ja Kuhmolainen-lehti on asiakkaallesi keskeisen tärkeä. – Sen verran voin paljastaa, että tulevassa teoksessa on aikaisemmasta linjastani poiketen noin sadan vuoden aikajänne, eli otetaan etäisyyttä pelkästä nykyisyydestä. SOITA TILAUKSESI PUH. Metsäkanalinnut nousivat puunlatvoihin pakkasella Vieksillä isänpäivänä. Joulupeli Joulupeli Osallistu ja voita! Osallistu ja voita! alkaa to 1.12. Kuva on Maakunnan rannasta. + 16,69 snt/min
– Meiltähän puuttuu ikäluokka, joille elokuvat pääasaissa tehdään, eli 20 – 30-vuotiaat. Elokuvateatterin pimeys ja voimakkaat äänet voivat pelottaa. Vaikka elokuva olisi animaatio, ei se automaattisesti tarkoita, että se olisi sallittu kaikenikäisille. Kyseessä oli 007 Skyfall, jonka ikäraja tippui 16-vuodesta 12:een. – Edellinen oli James Bond, jonka ikärajaa alennettiin. Karhukannan hoitosuunnitelma päivitetään vuoden 2016 aikana. Jarno HilTunen Jarno Hiltunen jarno.hiltunen@slpmedia.fi Syksyn karhusaalis koko maassa oli yhteensä 179 eläintä, kerrotaan Suomen riistakeskuksesta. Jukka Lankinen Pajakkakino Ikärajoilla elokuvat luokitellaan lapsille haitallisen sisällön perusteella. Erityisesti Lankinen on tyytyväinen yhteen asiaan. Kehittyvän karhukannan alueella läntisessä Suomessa kaadettiin 10 karhua. Elokuva ei välttämättä tule Pajakkakinoon. . – Elokuva menee parissa viikossa vanhaksi, paitsi joku poikkeustapaus. Kainuussa metsästäjät ampuivat 19 karhua, ja niistä Kuhmossa kaadettiin 14. Kun opiskelemassa olevat nuoret palaavat lomillaan Kuhmoon, näkee sen myös katsojamäärissä. – Harkitsen vakavasti, kun tiedän, että se ei tule menestymään. Pitäisi olla enemmän saleja, voisi näyttää elokuvia rinnakkain. Karhukannan levittäytymisvyöhykkeellä, joka kattaa Keski-Suomen sekä alueita Etelä-Savosta, Kaakkois-Suomesta ja Pohjois-Karjalasta, kaadettiin 23 karhua. Läntisen alueen kiintiö käytettiin kokonaan ja itäisellä poronhoitoalueella kiintiöstä jäi yksi lupa käyttämättä. Suomen karhukanta on tiheä ja täyttää suotuisan suojelutason kriteerit. Ennen metsästyskauden alkua Suomen karhukannaksi arvioitiin 1 720– 1 840 yli vuoden ikäistä yksilöä, joka on 15 prosenttia eli noin 250 karhua edellisvuotta enemmän Karhua voidaan Suomessa metsästää kannanhoidollisilla poikkeusluvilla ja poronhoitoalueen alueellisen kiintiön nojalla. Lankisesta olisi muutenkin hyvä, että lapsi katsoisi elokuvia yhdessä varttuneemman kanssa, josta on turvaa, jos rupeaa pelottamaan. arkisto / arto Tulma. . Se olisi minusta paikallaan, sillä nimi ei sano mitään, jos ei tiedä tarinaa. Sekin kun nimiä ei viitsitä kääntää. Saalismäärä kasvoi 57 karhulla edellisvuoteen verrattuna. A Onneksi elokuvilla ei ole yläikärajaa. . Joskus huoltajat ovat tuoneet alle kouluikäisenkin lapsen elokuvateatteriin ja lähteneet itse asioilleen. Syynä voi olla elokuvan pituus, mutta myös lapset ovat erilaisia. – Minä luulen että moni on myös aika jännittynyt, kun tulee katsomaan elokuvaa. – Onneksi elokuvilla ei ole yläikärajaa. Elokuvan voi julkisesti näyttää enintään kolme vuotta ikärajaa 7, 12 ja 16 nuoremmalle silloin, kun lapsi on aikuisen mukana . Sallittukin elokuva voi pelottaa lasta Fakta Kuvaohjelmalaki . Vaikka elokuva olisikin ikärajansa puolesta sallittu lapselle, niin Lankinen muistuttaa, että se ei välttämättä sovi kaikille. Sallittukin elokuva voi silti pelottaa pientä katsojaa. . Esimerkiksi uutuusanimaatio Sausage Partyssa on ikäraja 12 vuotta. Ikärajamurinat ovat olleet Lankisen mukaan yksittäistapauksia. marraskuuta 2016 Jarno Hiltunen jarno.hiltunen@slpmedia.fi Elokuvien ikärajoihin ihmiset suhtautuvat pääosin asiallisesti. 18 ELÄMÄNMENO KUHMOLAINEN – Tiistaina 15. Päättyneellä karhunmetsästyskauden saaliista 69 kaadettiin poronhoitoalueen kiintiömetsästysalueella. Itäiseen Suomeen sijoittuvalla vakiintuneen karhukannan hoitoalueella karhuja kaadettiin tänä vuonna 77 yksilöä. – Herkille lapsille sallittukin elokuva voi joskus olla liian kova. Lapsikatsojat muodostavat merkittävän osan Pajakkakinon asiakkaista, vaikka määriä Lankinen ei olekaan laskenut. Lähde: Finlex Jukka Lankinen puhdistaa 3D-laseja Pajakkakinon aulassa ja velmuilee Trolls-peruukki päässä. Elokuvan tarjoaja valvoo, että elokuvia eivät katso ikärajaa nuoremmat lapset . Sitten on niitä tapauksia, kun kerran kuulin, että isi pelkäsi eniten. Syksyn mittaan on tullut paljon lapsille suunnattuja elokuvia. Nykyään karhuja esiintyy sopivissa elinympäristöissä koko maassa. Ikärajajousto mahdollistaa, että elokuvan, joka on salittu yli 7-, 12ja 16-vuotiaille voi katsoa kolme vuotta nuorempikin lapsi, jos on täysiikäisen kanssa. Lankinen sanoo ymmärtävänsä sen, mutta toivoo, että he ainakin varmistaisivat, että lapsi todella pärjää. Elokuvien ikärajat: S = sallittu kaikenikäisille, 7 = sallittu yli 7-vuotiaille, 12 = sallittu yli 12-vuotiaille, 16 = sallittu yli 16-vuotiaille, 18 = aikuisille . Niistä on ollut jopa runsauden pula. Kainuun karhusaaliista suurin osa Kuhmosta Kainuussa kaadettiin 19 karhua. Soisin kyllä, että elokuvia katsottaisiin ja niistä keskusteltaisiin yhdessä. – Ilmeisesti meihin luotetaan. Poronhoitoalueen alueellinen kiintiö oli yhteensä 70 karhua, joista 15 läntisellä poronhoitoalueella ja 55 itäisellä poronhoitoalueella. Pajakkakinon Jukka Lankisen mukaan joskus on tullut “murinaa” yli 16-vuotiaille sallituista elokuvista, mutta niitä on ohjelmistossa aika vähän. Kainuu kuuluu vakiintuneen kannan hoitoalueeseen. Tuommoinen kuin Onneli ja Anneli menee selkeämmin perille, sanoo Lankinen viitaten seinällä olevaan elokuvajulisteeseen
Klo 12 eläkeläisten kerho srk-keskuksen salissa. Kerhossa opetellaan uusia asioita ja kädentaitoja. KUHMO Jumalanpalveluselämä ja yleinen srk-työ: Ti 15.11. Lisätietoa puh. Klo 18 miesten raamattupiiri kokoontuu Lähetyssopessa (käynti srkkeskuksen sisäpihan kautta). Tuomiosunnuntai 20.11. klo 18 Lapsen oikeuksien päivän merkeissä kauneimmat lastenvirret -tilaisuus Kuhmon kirkossa. Ilm. klo 10.15 tuolijumppa srk-keskuksen salissa/eteisaulassa. Diakoniatyö: Diakoniapäivystys tiistaisin ja torstaisin klo 9-10 srk-keskuksessa. Ei ennakkoilmoittautumista. klo 18 naisten raamattupiiri kokoontuu Lähetyssopessa. 3A. Lämmin kiitos osanotosta. Omavastuu 5 €/hlö. Ke 16.11. ja S. Klo 18 Lapsen oikeuksien päivän merkeissä kauneimmat lastenvirret -tilaisuus Kuhmon kirkossa. 044 738 4308. Pyhiksessä: Raamatunkertomus, askartelua, kirkkomehut ym. Lisätietoja puh.044 738 4312. Lisätietoja puh. viim. 2.12. Kerhossa tehdään pieniä retkiä ja tutustutaan luontoon. klo 14 Kodittomat -näytelmän elokuvaesitys ja kahvitarjoilu (vapaaehtoinen kahviraha) Parikanniemen lastenkodin hyväksi Pajakkakinossa sekä klo 18 konsertti Kuhmon kirkossa, mukana Heikon ihmisen lauluryhmä ja Löytäjät-kuoro. Ke 23.11. Ilm. klo 17.30 srk-keskuksen salissa. Kainuun Opistolla. klo 10 sanajumalanpalvelus Kuhmon kirkossa (l: Kupiainen, s: Suutari, k: Gogolev). Ma 21.11. Nyyttäripisteeseen voi tuoda pientä naposteltavaa. Klo 14 päihdeongelmaisten raamattuja rukouspiiri Lähiötuvalla, Karhunpolku 3A (alakerta). Ke 16.11. klo 9-10 lähetystyön esirukouspiiri Lähetyssopessa (käynti srk-keskuksen sisäpihalta). Lisätietoa opistolta ja www.h-y.fi . klo 10 alk. Kiittäen ja kaivaten Pirkko ja Aulis Pekka ja Saara Matti ja Kaija Antti ja Raija Risto ja Sari lastenlapset perheineen veljet ja sisar perheineen Rakkaamme on siunattu läheisten saattamana. marraskuuta 2016 Aurinko nousee kello 08.31 ja laskee kello 15.01 Nimipäiviään viettävät: Ti: Janina, Janika, Janette, Janita Ke: Aarni, Aarne, Aarno To: Eino, Einari Pe: Max, Tenho, Jousia La: Liisa, Elisa, Elise, Eliisa, Liisi, Elisabet Su: Jari, Jalmari Ma: Hilma Ti: Silja, Seela, Selja Jos yksinäiset puut kasvavat, ne yleensä kasvavat vahvoiksi. mennessä Anne Maliselle puh. 044 738 4312. Kerhossa opetellaan uusia asioita ja kädentaitoja. ke 16.11. Illan ohjelmassa lauluja, leikkejä ja pientä tarjoilua Varhaisnuorisotyö: Erä/taitokerho 10-13-vuotiaille maanantaisin klo 17 srk-keskuksen kerhotilassa. Malisella, Rajakatu 39 A 8. Lähetystyön myyjäisiä ym. Kuhmon torilla myytävänä hernekeittoa (myös omiin astioihin), lohikukkoja, porkkanariisipiirakoita, rönttösiä ja marjapiirakkaa lähetystyön hyväksi. Kiitos kaikille äitimme hoitoon osallistuneille. Ma 21.11. Klo 14 päihdeongelmaisten raamattuja rukouspiiri Lähiötuvalla, Karhunpolku 3A (alakerta). klo 15-17. Rakkaamme Valma Inkeri PÄÄKKÖNEN o.s. Lämmin kiitos osanotosta. 12.10.2016 Kuhmo Siunatut olkoon äidin työt, kehdon ääressä valvotut yöt, huolten arjet ja pyhät hartaat, eväät, ohjeet ja neuvot rakkaat. Huom. Tiistaina 15. Virsikuoron harjoitukset ma 21.11. klo 10.15 tuolijumppa srk-keskuksen salissa/eteisaulassa. Kerhossa pelataan sählyä ja muita pelejä. Ohjelmassa: opetusta, musiikkia, kilpailuja, nukketeatteria ja hauskoja toimintapisteitä. Kiitos Honkalinnan hoitajille äitimme hyvästä hoidosta. Klo 19 messu Iivantiiran srk-kodilla (l+s: Suutari, k: Gogolev). Lähtö klo 12 linja-autoasemalta, matkalta voi nousta kyytiin. Tiistaisin klo 14 päihdeongelmaisten keskustelu-, kahvija rukoushetki Lähiötuvalla, Karhunp. 010 665 9012 asiakaspalvelu.kuhmolainen@slpmedia.fi YRITTÄJÄ! Vuoden 2017 isot seinäkalenterit ovat noudettavissa konttoristamme. Tutustumme työkeskukseen, hartaus ja tarjoilua. klo 12 eläkeläisten kerho srk-keskuksen salissa. 044 738 4312. 044 2990 826 tai kurssisihteeri@kainuunopisto.fi. Pe 18.11. Puheenvuoroja eri seurakunnista. Kuorot: Löytäjät-kuoron harjoitukset to 17.11. 044 738 4315. Tuomiosunnuntai 20.11. Komulainen s. klo 13 Kuumun raamattuja rukouspiiri Riihelässä, Kuumuntie 970. siirtyy tiistailta. Piilolan perhekerho kokoontuu ti 22.11 klo 9.30-11 Kuhmon työkeskuksella (Kuntokatu 7). Illan ohjelmassa lauluja, leikkejä ja iltapalaa. Pe 18.11. Kolmattatoista kertaa vietettävä Miesten adventtitapaaminen 10.12. Tuo juurekset srk-keskukseen. Erä/taitokerho 1.-luokkalaisille tiistaisin klo 17-18 alk srk-keskuksen kerhotila Siivellä. Tule viettämään aikaa yhdessä, pelailemaan, oleilemaan, juttelemaan, juomaan kahvia tai vaikka syömään omia eväitä. 30.3.1930 Kuhmo k. Kirkkokuoron harjoitukset to 17.11. Isosia ja isoskoulutuksessa olevia tarvitaan mukaan Donkkis Big Night –iltaan ti 22.11. Kerhossa tehdään pieniä retkiä ja tutustutaan luontoon. Ti 22.11. Vapaata päiväkerhopaikkaa voi tiedustella puh. Nuorisotyö: Srk-keskuksen kerhotila avoinna nuorille to 17.11. Erä/taitokerho 2-3. 044 738 4312. klo 9-10 lähetystyön esirukouspiiri Lähetyssopessa (käynti srk-keskuksen sisäpihalta). Lisätietoja puh. Vapaa pääsy. klo 16 srk-keskuksen salissa. Winston Churchill www.kuhmolainen.fi Kainuuntie 103, Kuhmo, p. Omat sählyvälineet/varusteet mukaan. Kuollut: Aila Kaarina Appelgrén 72 v., Saimi Maria Kyllönen 91 v., Valma Inkeri Pääkkönen 86 v. Pysytään ajantasalla! Rakkaamme Saimi Maria kyllönen o.s. Lapsija perhetyö: Perhekerho tiistaisin klo 9.30-11 Piilolan srk-kodilla, Karhunpolku 2 N ja tiistaisin klo 10-11.30 Lentiiran kirkossa. Kerhossa opetellaan uusia asioita ja kädentaitoja sekä tehdään pieniä retkiä ja tutustutaan luontoon. varten voi lahjoittaa lanttuja ja porkkanoita. 044 738 4317. 044 738 4312. mennessä Kainuun Opistolle p. Arvontaa. Klo 18 Kuhmo rukoilee -ilta Kuhmon Helluntaiseurakunnassa. Lentiira: Perhekerho kokoontuu tiistaisin klo 10-11.30 Lentiiran kirkossa. Lisätietoja puh. Pelikerho 3-6luokkalaisille KAO:n liikuntasalissa keskiviikkoisin klo 16-17. klo 17.15 srk-keskuksen salissa. Vk 517:4 Kiittäen ja kaivaten Raija Risto Jarmo, Sinikka, Markus ja Minna sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. Lisätietoja puh. La 19.11. Ke 23.11. marraskuuta 2016 – KUHMOLAINEN 19 PÄIVYRI Tänään on tiistai 15. King’s Kids-kerho kouluikäisille srk-keskuksen kerhotilassa keskiviikkoisin klo 18. klo 15.00 Kahvila Juttua Vapaaehtoinen pääsymaksu, tervetuloa! Kuhmon musiikkiopisto Kuhmon puhallinmusiikin ystävät ry www.kuhmolainen.fi Joka päivä verkossa!. Tule valmistelemaan tilaisuutta srk-keskukseen klo 17.30. kutsut ystäväsi lepäämään. klo 12-14 omaishoitajien retki Silas-tonttukylään. Pulkkinen * 9.8.1925 Kuhmossa † 20.10.2016 Kuhmossa Herra, kädelläsi uneen painan pään. klo 12 työseurat T. Huom. klo 18-20 Donkkis Big Night, junioreiden (1.-7.luokkalaisille) toiminnallinen ilta srk-keskuksen salissa. -luokkalaisille perjantaisin klo 17-18 srk-keskuksen kerhotila Siivellä. Käsi minut kantaa uuteen elämään, ikirauhan antaa, valoon jään. Kuhmo Big Bandin joulukonsertti solisteina Sofia Henneken ja Elmeri Kinnunen Kuhmo-talon Lentua-salissa la 26.11.2016 klo 19.30 Liput 15€ Valon odotus -konsertti su 20.11. Ti 22.11. Pyhäkoulu PyhäPyhis kokoontuu sunnuntaisin klo 10 Kuhmon kirkon keittiössä
21.50 Yle Uutiset. 17.55 Emmerdale (S). 22.30 Yle Uutiset Uutis-Suomi. Villi kortti. 15.05 Yle News. 21.00 Pitääkö olla huolissaan?. 06.45 Lazy Town (S). 13.30 Tanskan toisenlaiset frendit. 11.33 Yle Uutiset Pirkanmaa. TV l KESKIVIIKKO 16.11. 20.00 Hauskat kotivideot. 07.31 Pikku Kakkosen posti. 07.19 Tilda ja hänen ystävänsä (S). 00.00–00.30 Puoli seitsemän. 15.15 Yle Oddasat. 11.50 LIVE: Tiedä ja Voita. 15.10 Yle Uutiset selkosuomeksi. 18.22 Yle Uutiset alueeltasi. 09.40 Emmerdale (7). 19.20 Päivän sää. 08.05 Tashi (7). 01.00 Kasarmi. 16.50 Novosti Yle. 07.31 Humps (S). 20.30 Yle Uutiset. 09.30 Puoli seitsemän. 06.25 Ylen aamu-tv. 03.35–04.05 Salatut elämät (12). 20.00 Kuningaskuluttaja. 06.45 Lazy Town (S). 14.00 Ihmemies MacGyver (12). 09.30 Puoli seitsemän. 18.00 Yle Uutiset. 12.08 Yle Uutiset Lappi. 09.00 Mitä tänään syötäisiin?. 17.50 Kauppaneuvos Jethro (S). 21.30 Poldark (12). 20 TELEVISIO KUHMOLAINEN – Tiistaina 15. 07.36 Timppa (S). 13.30 Rikas ja rakas (S). 09.00 Holby Cityn sairaala (12). 09.10 Vaaleanpunainen pantteri (S). 06.51 Nimipäiväonnittelu: 18.11. Yle TV2 15.11.2016 klo 21.00. 22.00 VICELAND: States of Undress. 15.30–15.55 Pasila 2.5 – The Spin-Off (7). 22.00 Kymmenen Uutiset. 16.00 Onnenarpa. 04.05 Salatut elämät (7). 17.10–17.55 Kotiin takaisin (12). 10.50 Onnenarpa. 20.30 Simpsonit (7). 06.25 Transformers Rescue Bots (7). 15.20 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa. 14.30 Moottori mylvii ja kumi käryää. 09.50 Leijonan luola USA. 16.30 Aku ja 7 ihmettä (7). 10.00 Viikko kadulla. 12.15 Yle Oddasat. Kuva: Docventures/Yle Kuvapalvelu Yle TV1 05.45 Aamusydämellä. 22.20 Päivän sää. 08.05 Tashi (7). 23.45–00.15 Puoli seitsemän. 06.30 Studio55. Tarja Halonen..Kausi 1, 8/10.Vieraana presidentti Tarja Halonen. 23.40 Yle Uutiset. 09.50 Leijonan luola USA. 13.00 Moottori mylvii ja kumi käryää. 12.35–13.05 Luontoretkellä: Muinaiseläin rajaseudulla. 19.30 Salatut elämät (7). Nelonen 05.00 Astral-TV. 08.55 Uutispäivä. 22.25 MTV Sport Uutiset. 23.00 Liiga: Illan parhaat. 20.30 Simpsonit (7). 22.35 Billions (12). 15.00 Myytinmurtajat. Johnny Cash löi itsensä lopullisesti läpi 1950-luvun Memphisissä omaperäisellä tyylillään, joka on toiminut esikuvana monille musiikintekijöille. 15.20 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa. 19.30 Lähiö – Reunalla. Yle TV1 05.55 MOT: Erään vauvan kallovamma. Sub 10.00–11.00 Lemmen viemää (7). 07.04 Taitoset. MTV3 06.00 Aamusää. 16.55 Novosti Yle. 18.00 Holby Cityn sairaala (12). 21.00 Elokuva: Scary Movie 3 (16). 14.30 Merta päin!. 20.00 Uusi Päivä (S). 11.50 LIVE: Tiedä ja Voita. 22.00 Hottikset 2.0 (S). 06.55 Huomenta Suomi jumppa. 12.15 Yle Oddasat. 08.35 Studio55.fi. 07.35 Sonic Boom (7). 21.00 Sub.doc: Maailman pahimmat erokostot. 21.00 Nieminen & Lahtinen Show (S). 00.35–01.05 Puoli seitsemän. 17.00 Ninja Warrior. 20.00 Ummikot ulkomailla. 00.00–00.30 Puoli seitsemän. 07.03 Ilmojen kunkut (S). 21.00–21.39 Downshiftaajat (12). 20.00 Simpsonit (7). 14.30 Posse. 20.00 Uusi Päivä (S). 18.55 Mitä tänään syötäisiin?. 09.05 Kauniit ja rohkeat (7). 00.05 Kiss Bang Love Suomi (S). 17.10–17.55 Kotiin takaisin (12). 00.58–01.00 Yle FOLK. fi. 18.00 Holby Cityn sairaala (12). 00.05 Ninja Warrior. 19.45 Näin Norjassa. 09.05 Vaaleanpunainen pantteri (S). 01.05 Kauppaneuvos Jethro (S). 00.05 Leijonan luola USA. 11.19 Yle Uutiset Lounais-Suomi. 14.00 Ihmemies MacGyver (12). 12.00 Menestyksen hinta. 17.00 Pikku Kakkonen. 06.25 Ylen aamu-tv. 23.05 Kadonneen jäljillä (S). 10.45 Ruotsin salaiset huoneet. 17.20 MasterChef Australia. 00.00 Eurojackpot, Jokeri ja Lomatonni. 19.30 Salatut elämät (7). 08.50–08.55 Erätulilla – kalavesillä. 17.00 Yle Uutiset. 01.55 Aarteiden metsästäjät Suomi. 06.52 Lilli ja kukkaisystävät (S). 06.00 Bubble Guppies (S). 22.00 George Gentlyn tutkimukset (12). 14.00 Koiramies kiertää Färsaarilla. 22.00 Uusi Sherlock (12). 01.05 Leijonan luola USA. 15.00 Yle Uutiset. 18.22 Yle Uutiset alueeltasi. 13.45 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay!. 07.46 Sasu (S). 11.40 Yle Uutiset KeskiSuomi. 14.45 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay!. Jenni Pääskysaari lietsoo keskustelua. 16.20 MOT: Erään vauvan kallovamma. Yle TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 15.50 A-studio. 02.35 Circuit eMotorsport. 21.00 Noin viikon uutiset. 20.00 Kadonneen jäljillä (S). 23.40 Rauhassa – Pariisin Kevät. 09.20 Eläinsairaala (7). 11.19 Yle Uutiset Lounais-Suomi. 13.30 Pomo piilossa. 07.20 Babar ja Badun seikkailut (S). 21.00 Kova laki: Erikoisyksikkö (16). 22.00 Arman LIVE. 19.00 Seitsemän Uutiset. 19.00 Isän tyttö (7). 01.30 Ninja Warrior. 22.35 Rikoksista pahin (12). 17.30 EpicTV: Elämää äärirajoilla (S). 21.05 A-studio: Talk. 23.50–00.45 Boardwalk Empire (16). 23.00 Zoo (16). 19.00–19.44 Prisma: Uneton Amerikka. 06.25 Ylen aamu-tv. 10.50 Onnenarpa. 18.25 Emmerdale (S). 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 09.35 Viking Loton ja Jokerin tulokset. 17.00 Yle Uutiset. 14.30 Alias Lönnrot. 20.00 Simpsonit (7). 18.22 Yle Uutiset alueeltasi. 01.45 Aku ja 7 ihmettä (7). 20.30 Yle Uutiset. 23.05–23.57 Ulkolinja: Turkki – pelon valtakunta. 23.15 Nousuvesi (16). 15.45 Onnenarpa. 08.26 Tenavat (7). 20.58 Keno. 14.00 Amerikan Anita. 19.00 Isän tyttö (S). 21.55 Urheiluruutu. 18.25 Emmerdale (7). 18.00 Ninja Warrior. 18.55 Mitä tänään syötäisiin?. 20.30 Yle Uutiset. 23.00 Yle Uutiset. MTV3 06.00 Aamusää. 22.30 Villi kortti. 13.00 Unelmakoti. 08.20 Lego Ninjago (7). 03.05 Valehtelevat viettelijät (7). 11.54 Yle Uutiset Pohjanmaa. 09.50 Leijonan luola USA. 03.35 Poliisit (S). 11.05 Yle Uutiset Uusimaa. 09.00 Holby Cityn sairaala (12). 16.30 Uusi Päivä (S). 18.30 Palloilua: Salibandya. 16.00 Myytinmurtajat. 11.26 Yle Uutiset Häme. 17.30 Kauniit ja rohkeat (7). 23.30 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 02.05 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay!. 12.28 Menestyksen hinta. 19.30 Tyhjätaskut (S). 14.45 Panttilainaamo Louisiana. 03.40–05.00 Astral-TV. 08.50 Erätulilla – kalavesillä. 11.05 Yle Uutiset Uusimaa. 15.00 Lähiö – Reunalla. 09.20 Eläinsairaala (S). 09.05 Vaaleanpunainen pantteri (S). 23.05 Mikael Gabrielin elämä. 11.00 Yle Uutiset. 11.30 Merta päin!. 16.00 X Factor UK. 15.00 Myytinmurtajat. 11.30–12.00 Jamie Oliverin kotona. 06.30 Studio55.fi. 18.25 Emmerdale (S). Yle TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 07.35 Sonic Boom (7). 19.00 Kauppaneuvos Jethro (S). 16.00 Myytinmurtajat. 23.30–00.00 Alias Lönnrot. 02.22–02.50 Yle FOLK. 08.16 Galaxi. 08.35 Studio55.fi. 16.00 Posse. 15.50 Hotellit kuntoon, Jyrki Sukula!. 17.00 Duudsonit (12). 19.50 Luottomies (12). 16.00 Eduskunnan kyselytunti. 08.35 Kesäleiri (7). 19.20 Päivän sää. 22.50 Liiga: Illan parhaat. 20.30 Simpsonit (7). 20.58 Keno. 22.45 True Blood (16). 11.12 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi. 07.00 Karhunpaini. 15.30 Kioski. 09.35 Emmerdale (S). 17.00 Yle Uutiset. 09.35 Emmerdale (S). 18.00 Emmerdale (7). 09.05 Vaaleanpunainen pantteri (S). 17.30 Kauniit ja rohkeat (7). 01.55 Lakon & Herban BOKSI. 00.00 BrainDead (12). 16.05 Leijonan luola USA. Urheilulääketiedettä soveltamassa Ville Myllyrinne, Tommy Lindgren, Kalle Palander, Juuso Mäkilähde, Pilvi Hämäläinen, Riku Riihilahti sekä illan vieras Riku Rantala (kuvassa). 00.40 Leijonan luola USA. 17.00 Pikku Kakkonen. 03.05 Poliisit – kotihälytys (12). 22.40 Girls (16). 14.55 Hyvät kaupat (S). 16.30 Suomen surkein nikkari. 16.30 Maajussille morsian. 13.45 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay!. 14.00 Paloautolla Oslosta Mongoliaan. 06.25 Transformers Rescue Bots (7). 14.00 Ihmemies MacGyver (12). 20.00 Simpsonit (7). 00.15 Bear Grylls – selviytyjien saari USA. 20.00 X Factor UK. 17.30 EpicTV: Elämää äärirajoilla (S). 23.00 Ikuisesti nuori. 17.55 Emmerdale (S). 10.30 Unelmakoti. 12.35 Luontoretkellä: Norjan tunturipeurat. 16.20 Kuningaskuluttaja. Yle TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 14.00 Elixir Fitness. 19.25 MTV Sport Uutiset. 02.35 Valehtelevat viettelijät (7). 15.00 Yle Uutiset. 23.00 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 07.00 Huomenta Suomi. 10.30–11.05 Paloautolla Oslosta Mongoliaan. 09.20 Eläinsairaala (7). 13.45 Hurja remontti. 10.45 Ruotsin salaiset huoneet. 00.00 60 Days In. 22.00 Kioski. 04.05 Poliisit (7). 20.05 Huippukokki landella. 09.50 Leijonan luola USA. 08.25 Galaxi. 19.00 Isän tyttö (S). 17.00 Yle Uutiset. 21.55 Urheiluruutu. 13.20 Rakas lurjus (S). 18.55 HS-uutiset ja sää. Miksi uni on tärkeää terveydellemme, mitä unen aikana tapahtuu, mitkä tekijät aiheuttavat unihäiriöitä ja miten voimme kaikki nukkua paremmin. 22.00 60 Days In. 07.15 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (7). 21.50 Yle Uutiset. 00.45 Americans (12). 21.00 X Factor UK. 15.05 Yle News. 11.12 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi. 11.00 Yle Uutiset. 11.26 Yle Uutiset Häme. 11.30– 12.00 Jamie Oliverin kotona. 15.00 Lähiö – Reunalla. 07.33 Urpo ja Turpo (S). 08.00 Puu Fu Tom (S). 08.50–08.53 Erätulilla – kalavesillä. 17.30 Kauniit ja rohkeat (7). 10.45 Ruotsin salaiset huoneet. 16.50 Leijonan luola USA. 07.57 Me Peltiset (S). 12.08 Yle Uutiset Lappi. 11.47 Yle Uutiset Itä-Suomi. 19.00 Maailman nopein mies. 12.08 Yle Uutiset Lappi. 04.35–05.00 Astral-TV. 21.05 A-studio. 12.35–13.15 Karhumies. 08.24 Villit futarit (7). 22.25 Viking Lotto, Jokeri ja Lomatonni. 11.30–12.00 Jamie Oliverin helpot herkut. 20.30–20.52 Pasila 2.5 – The Spin-Off (7). TV l PERJANTAI 18.11. 15.00 Yle Uutiset. 15.10 Yle Uutiset selkosuomeksi. 23.05 Haluatko miljonääriksi?. 15.15 Hyvät kaupat (S). 10.36 Lääkärit. 11.30 Kun näätä hunajan löysi. 23.00 Liiga: Illan parhaat. 18.30 Puoli seitsemän. 11.00 Yle Uutiset. 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. 22.25 MTV Sport Uutiset. 19.00–19.21 Kanjonien kutsu. 02.10 Valehtelevat viettelijät (7). 21.00 Aarteiden metsästäjät Suomi. 15.15 Yle Oddasat. 07.35 Sonic Boom (S). 13.25 Syntipukki (S). 02.10 Kuuma laki (12). 14.30 Middle (S). 20.00–20.28 Alias Lönnrot. 15.20 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa. 14.45 Vaaleanpunainen pantteri (S). 20.05 Suomen surkein nikkari. 22.00 Alone – yksin erämaassa. 16.00 Salatut elämät (7). 06.51 Nimipäiväonnittelu: 17.11. 06.25 Transformers Rescue Bots (7). 08.20 Lego Ninjago (7). 11.30 Niklaksen keittiössä. 02.05 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay!. Sub 10.00–11.00 Lemmen viemää (7). 21.05 Perjantai. 11.40 Yle Uutiset Keski-Suomi. Vakiopanelisteina Kari Hotakainen, Miika Nousiainen ja Tuomas Kyrö. 07.58 Angry Birds Stella (S). Prisma: Uneton Amerikka. 16.00–16.25 Kimmo (7). 07.58 Angry Birds Stella (S). 15.55 A-studio: Talk. 20.55 Urheiluruutu. 16.57 Yle Uutiset viittomakielellä. 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. 10.50 Onnenarpa. 19.00 Kettu (12). 19.00 Ummikot ulkomailla. 20.00 Prisma Studio. 19.00 Seitsemän Uutiset. 06.52 Hei Taavi (S). 10.00 Kotiin takaisin (12). 20.05 Elokuva: Uuno Turhapuro armeijan leivissä (7). 16.20 Leijonan luola USA. 21.00 Villi kortti. 09.05 Vaaleanpunainen pantteri (S). 11.00–11.05 Yle Uutiset. 23.15 Myytinmurtajat. HD. 23.05–23.34 Hello Ladies (12). 22.20 Päivän sää. 15.05 Yle News. 19.25 MTV Sport Uutiset. 21.00 Ota rahat ja juokse. 13.40 Parturin Amerikan-matka. 18.22 Yle Uutiset alueeltasi. 07.39 Lauri kilpa-auto (S). 07.00 Huomenta Suomi. 12.19 Oddasat. 10.30 Muuttoapua uusperheelle. 11.47 Yle Uutiset Itä-Suomi. 07.37 Petrin tiikeritarinat (S). 06.53 Tiketi Tok (S). 15.00 Pitääkö olla huolissaan?. 14.30–14.55 Rachel Khoo: Ruokatuliaisia maailmalta. 12.01 Yle Uutiset Pohjois-Suomi. 14.30 Lentävät koirat. Yle TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 03.00–04.00 Bones (16). 19.25 MTV Sport Uutiset. 08.05 Tashi (S). 19.30 Salatut elämät (12). 07.55 Angry Birds Piggy Tales (S). 08.40 Transformers Rescue Bots (7). 18.00 Yle Uutiset. 06.25 Transformers Rescue Bots (7). 09.05 Kauniit ja rohkeat (7). 16.30 Uusi Päivä (S). 07.09 Tie tähtiin (S). 21.40 Luottomies (12). 22.00 Inhimillinen tekijä. 12.35–13.33 Puk ja Herman Tanskan saaristossa. 23.45 Prisma: Täydellinen laihdutuskuuri?. 15.00 Myytinmurtajat. 10.00 Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa. 08.17 Late Lammas (S). 17.10–17.54 Kotiin takaisin (12). 12.00 Menestyksen hinta. 13.30 Maajussille morsian. Unettomuus ja unihäiriöt ovat vakava terveyshaitta. 01.10 Amerikan Anita. 01.40 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay!. 15.15 Yle Oddasat. 12.28 Menestyksen hinta. 21.00 Aku ja 7 ihmettä (7). 20.00 Hauskat kotivideot. 03.05 Poliisit (S). 08.02 Vekarat! (S). 10.36 Lääkärit. 15.30 Villi kortti. 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. 19.00–19.25 Rachel Khoo: Ruokatuliaisia maailmalta. 07.58 Angry Birds Stella (S). 00.50 Eurojackpot, Jokeri ja Lomatonni. 09.30 Puoli seitsemän. 22.45 Kotikatsomo: Sorjonen (16). on paneelishow Suomen huolenaiheista. 16.30 Uusi Päivä (S). 22.30 MTV Sport Uutiset. 06.45 Lazy Town (S). TV l TORSTAI 17.11. 15.00 Rokkarit vuorilla. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 11.33 Yle Uutiset Pirkanmaa. 15.00 Lähiö – Reunalla. 09.10 Vaaleanpunainen pantteri (7). 10.00 Kotiin takaisin (12). 16.00 Salatut elämät (7). 16.50 Novosti Yle. Villi kortti on kroonisen hauska penkkiurheilushow. 16.45 Onnenarpa. 11.10 Parturin Amerikan-matka. 22.00 Kiss Bang Love Suomi (S). 09.00 Mitä tänään syötäisiin?. 17.05 MasterChef Australia. 11.54 Yle Uutiset Pohjanmaa. 20.58 Keno. 02.25 Valehtelevat viettelijät (S). 22.35 Kuukauden parhaat sekunnit. 19.00 Suomen huutokauppakeisari. 14.30 Elixir Life. 15.15 Yle Oddasat. 10.00 Koiramies kiertää Färsaarilla. 07.55 Angry Birds Piggy Tales (S). 01.54 Yle FOLK. 06.51 Nimipäiväonnittelu: 15.11. 20.55 Urheiluruutu. 03.05 Poliisit – kotihälytys (7). 08.30 Viidakkojytä (S). 06.51 Nimipäiväonnittelu: 16.11. 19.00 Kiehtova maailma: Salattu Italia. 10.05 Emmerdale (7). 00.00 Ninja Warrior. 23.00 Liiga: Illan parhaat. 07.00 Huomenta Suomi. 09.05 Kauniit ja rohkeat (S). 11.33 Yle Uutiset Pirkanmaa. 11.19 Yle Uutiset Lounais-Suomi. 13.00 Riistametsällä. 07.50 Angry Birds Toons (S). 19.00 Isän tyttö (S). 17.30 Kauniit ja rohkeat (S). 07.55 Angry Birds Piggy Tales (S). 09.10 Vaaleanpunainen pantteri (7). 13.45 Hurja remontti. 12.01 Yle Uutiset Pohjois-Suomi. 23.36 Pelimies. 08.05 Tashi (7). 07.58 Angry Birds Stella (S). Nelonen 05.00 Astral-TV. 07.00 Huomenta Suomi. 19.30 Last Man on Earth (7). 04.05 Poliisit (7). 06.45 Lazy Town (S). 06.25 Ylen aamu-tv. 07.50 Angry Birds Toons (S). 22.40 Elokuva: Walk the Line (12). 22.50 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 17.10 Kotiin takaisin (12). 10.05 Emmerdale (S). 19.00–19.49 Cilla Blackin tarina (12). 18.00 Yle Uutiset. 09.30 Puoli seitsemän. 08.55 Uutispäivä. 10.00 Isojen kissojen jäljillä. 15.00 Myytinmurtajat. 15.05 Yle News. 01.00 Ninja Warrior. 20.58 Keno. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 10.50 Onnenarpa. 20.00 Norsunluukoira. 10.45 Ruotsin salaiset huoneet. 17.00 Pikku Kakkonen. 10.05 Emmerdale (S). 20.35 Pulkkinen (S). 07.15 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (S). 16.00 Salatut elämät (12). 19.00 Hauskat kotivideot. 07.15 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (S). 09.35 Emmerdale (7). 00.30 Yle FOLK. 21.55 Urheiluruutu. 08.29 Galaxi. 21.00 #Subleffa: Villi tusina 2 (S). 07.49 Jussin matkat (S). 21.55 Urheiluruutu. 11.30–12.00 Jamie Oliverin kotona. 07.30 Askarrellaan. 18.55 HSuutiset ja sää. 18.00 Yle Uutiset. 21.50 Yle Uutiset. 10.36 Lääkärit. 01.05 Pomo piilossa Suomi (S). 11.50 LIVE: Tiedä ja Voita. 19.00 Seitsemän Uutiset. 15.50 A-studio viittomakielellä. 11.12 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi. 12.19 Oddasat. 23.20 Alias Lönnrot. 20.30 Alias Lönnrot. 02.05 EpicTV: Elämää äärirajoilla (S). 01.25 EpicTV: Elämää äärirajoilla (7). 02.05 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay!. 21.25 Kimmo (7). 02.45–03.45 Bones (16). 18.55 HS-uutiset ja sää. 17.55 Ravit: Toto65 vihjeet. 03.10–03.40 Salatut elämät (12).. 07.42 Ella ja Aleksi (S). 12.15 Yle Oddasat. 22.00 Kymmenen Uutiset. 08.20 Lego Ninjago (7). 16.30 Aarteiden metsästäjät Suomi. 15.10 Yle Uutiset selkosuomeksi. 06.53 Samsam (S). 01.10 Aarteiden metsästäjät Suomi. 18.30 Puoli seitsemän. 08.33 Joraavat juurikkaat (S). 10.05 Emmerdale (7). 09.00 Holby Cityn sairaala (12). 11.26 Yle Uutiset Häme. 14.00 Viikko kadulla. 17.55 Emmerdale (S). 18.55 Mitä tänään syötäisiin?. 07.18 Ystäväkirja. 08.50 Erätulilla – kalavesillä. 19.25 MTV Sport Uutiset. 09.10 Vaaleanpunainen pantteri (7). 11.05 Yle Uutiset Uusimaa. 18.25 Emmerdale (S). 18.55 HS-uutiset ja sää. 11.50 LIVE: Tiedä ja Voita. 09.20 Eläinsairaala (S). 22.00 Downshiftaajat (12). 07.48–08.11 Kaapo (S). 11.47 Yle Uutiset ItäSuomi. 07.54 Anniina Ballerina (S). 08.55 Uutispäivä. 03.25–03.55 Salatut elämät (7). Nelonen 06.00 Bubble Guppies (S). 06.00 Bubble Guppies (S). 13.10 Tali-Ihantala 1944 (12). 00.05 Kallista kipua (12). 16.20 Luottomies. 07.50 Angry Birds Toons (S). 18.30 Puoli seitsemän. 17.00 Pikku Kakkonen. 01.26 Yle FOLK. 13.25–14.49 Radio tekee murron (7). MTV3 pe 18.11.2016 klo 22.40 Walk the Line (12). marraskuuta 2016 TV l TIISTAI 15.11. 08.36 Aika härdelli! (7). 17.25 Viking Loton ja Jokerin tulokset. 12.01 Yle Uutiset Pohjois-Suomi. 19.00 Seitsemän Uutiset. 07.07 Ludovic (S). 22.00 Ulkolinja: Vuosi Pariisin iskuista. Sub 10.00–11.00 Lemmen viemää (S). 21.50 Yle Uutiset. 16.50 Novosti Yle. 15.30 Peter uutisvirrassa. 13.30 Grand Designs – unelma-asunnot. 20.55 Urheiluruutu. 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. 17.00 Duudsonit (12). 16.00 Salatut elämät (7). 10.00 Kotiin takaisin (12). fi. 08.40 Transformers Rescue Bots (7). 22.45 Teknavi. 10.30 Downshiftaajat (12). Pitääkö olla huolissaan. 21.00 A-studio. 20.05 Sinulle on postia. 08.35 Karvinen (7). 07.50 Angry Birds Toons (S). 02.55–03.55 Bones (16). 10.36 Lääkärit. 21.00 Sukulan suojatit. MTV3 06.00 Aamusää. 09.30 Mitä tänään syötäisiin?. Sub 10.00–11.00 Lemmen viemää (S). 22.00 Kymmenen Uutiset. 23.45 NCIS: New Orleans (12). 08.40 Transformers Rescue Bots (7). 10.00 Kotiin takaisin (12). 12.19 Oddasat. 06.30 Studio55. 09.00 Mitä tänään syötäisiin?. 09.00 Holby Cityn sairaala (12). 18.30 Puoli seitsemän. 06.00 Bubble Guppies (S). Yle TV1 16.11.2016 klo 19.00. 07.00 Nalle. 00.05 Leijonan luola USA. 15.10 Yle Uutiset selkosuomeksi. 23.40–00.10 Seksiministeriö. 00.55 Pitääkö olla huolissaan?. 08.23 Galaxi. 22.20 Päivän sää. 07.23 Nelli ja Noora (S). 19.30 Middle (S). 20.30 Yle Uutiset. 22.40 Yle Uutiset. 18.00 Ninja Warrior. 18.00 Ninja Warrior. 11.54 Yle Uutiset Pohjanmaa. 19.30 Poikamiesboksi (S). 23.10 Yle Uutiset. 16.00 Niklaksen keittiössä. 22.55 Elokuva: Kulman pojat (12). 03.10–04.10 Bones (16). 17.50 MasterChef Australia. 02.40 Ray Donovan (16). Country-legenda Johnny Cashin elämästä kertova musiikkipitoinen elokuva kuvaa pitkän uran tehneen artistin vaiheita Arkansasin puuvillapelloilta tähtiin. 12.00 Menestyksen hinta. 16.20 Luottomies (12). 08.20 Lego Ninjago (7). 06.25 Huomenta Suomi: Omat rahat. MTV3 06.00 Aamusää. MTV3 to 17.11.2016 klo 21.00 Pitääkö olla huolissaan. 02.00 Believe (12). 15.45 Hyvät kaupat (S). 18.00 Pikaluistelun MC. 07.08 Laura (S). 07.55 Angry Birds Piggy Tales (S). 20.00 Pressiklubi. 15.20 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa. 13.50 Matkalla maailmalla. 18.55 Mitä tänään syötäisiin?. 08.40 Transformers Rescue Bots (7). Nelonen 05.00 Astral-TV. 15.00 Sinulle on postia. 07.49 Muista laulaa. 07.20 Hilla ja avaruuden Eetu (S). 19.30 Salatut elämät (12). 15.30 Marja Hintikka Live. 12.28 Menestyksen hinta. 07.35 Sonic Boom (7). 08.35 Studio55.fi. 07.15 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (S). 20.55 Urheiluruutu. 12.35 Ilveksiä ja ihmisiä. 19.30 Lähiö – Reunalla. 18.00 Holby Cityn sairaala (12). 22.00 Kymmenen Uutiset. 17.30 EpicTV: Elämää äärirajoilla (7). 23.00 Amerikan Anita. 19.20 Päivän sää. 00.30– 02.50 Yle FOLK. 11.40 Yle Uutiset Keski-Suomi. 01.05 Uhka (16). 07.07 Kati ja Töppö (S). 23.00 American Horror Story: Hotel (16). Yle Kuvapalvelu Yle TV1 05.55 Akuutti. 16.15 Onnenarpa. 22.25 MTV Sport Uutiset. 21.00 Suomen huutokauppakeisari. 16.50 Leijonan luola USA. 16.30 Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa. 15.00 Yle Uutiset. Yle TV1 05.55 Prisma Studio. 19.20 Päivän sää. 22.20 Päivän sää. 14.45 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay!. 08.24 Miika (7)
20.15 Ruotsalaisia salaisuuksia. 18.55 Naapurit-tuloslähetys. 08.55 Uutispäivä. klo 12. 08.03 Hyrräpäät (S). 19.00 X Factor UK. 14.45 Panttilainaamo Louisiana. Elokuva A MONSTER CALLS -K12/91h 49min, 18.11. 18.35 Pikaluistelun MC. TV l MAANANTAI 21.11. Nyt uhanalaisille ahmoille vaaditaan tappolupia. 07.35 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (7). 12.35 Dokumenttiprojekti: Murha Meksikossa (12). 07.54 Lasten musiikkiestradi. 14.00 Ninja Warrior. 08.23 Rikun ja Ramin outo tapaus. 15.25 Onnenarpa. Yle TV1 la 19.11.2016 klo 18.45 Katoava Pohjola: Poromiesten valtakunta. 21.00 #Subleffa: Meren raivo (12). 21.00 Elokuva: Kuningas Arthur (12). 11.30–12.00 Jamie Oliverin helpot herkut. 12.08 Yle Uutiset Lappi. 21.00 #Subleffa: Wall Street – rahan ja vallan katu (12). 07.04 Mitä ihmettä. 09.05 Kauniit ja rohkeat (7). 06.51 Nimipäiväonnittelu: 21.11. MTV3 08.00 Pororo (S). 20.50 Urheiluruutu. 19.00 X Factor UK. 08.35 Studio55.fi. 22.00 Kymmenen Uutiset. 15.30 Hyvät kaupat (S). 10.45–10.55 Beppen matkassa. 12.00 Kolme miestä ja tyttö (S). 01.35 Grimm (16). 20.00 Kauppaneuvos Jethro. Pakistanissa toimii radikalisoivia Punaisen moskeijan koraanikouluja, joihin köyhät vanhemman lähettävät lapsensa paremman elämän toivossa. klo 10-13, Mukavaa yhdessäoloa kahvittelun kera, hoitajan vastaanotto, Klo 10.30 alkaen Jalkasalonki Hyvä Hoivan Päivi kertoo jalkojen hoidosta. 15.05 Yle News. 09.00 Yle Uutiset. 07.46 Etsi viisi virhettä. 10.00 Kotiin takaisin (12). 13.00 Simpsonit (7). ma pe klo 9 15. 15.05 Yle News. klo 18, 21.11. 08.15 Killi ja Kiki (S). 18.10 Urheiluruutu. Tieteistarina ja fantasia maailmankuulusta neurokirurgista tohtori Stephen Strangesta. Sub 10.00–11.00 Lemmen viemää (12). 19.25 MTV Sport Uutiset. 18.45 Katoava Pohjola: Poromiesten valtakunta. TapahTumaT KUHMO Kainuulaisten kylien, taajamien ja kaupunginosatoimijoiden yhteinen gaala, Lentiiran kylätalo, Lentiirantie 4255, 19.11. 08.46 Petteri Kaniini (S). 14.20 Urheiluviikonloppu. 19.05 Urheiluruutu. Nelonen 05.00 Astral-TV. 17.00 MTV Sport: Lauantairavit. Pe 18.11. 08.46 Fluugalaiset (S). 17.10–17.55 Isä Brown ja hänen laumansa (12). 08.10 Sonic Boom (S). 01.35 Kanadan rajalla. Nelonen 05.00 Astral-TV. 07.48 Pikku Kakkosen posti. 4.11. 15.10 Hercule Poirot: Kuolema Niilillä (12). 11.40 Yle Uutiset Keski-Suomi. 07.51 Kasper ja Liisa (S). 13.30 Simpsonit (7). MTV3 08.05 Pororo (S). 12.25 Murha paratiisissa (12). 09.21 Hullabalooba (7). 06.00 Bubble Guppies (S). 16.40 Palloilua: Futsalia. 07.00 Huomenta Suomi. 08.20 Hello Kitty – Paratiisi (S). 07.15 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (S). 21.45 Ylikomisario Banks (16). 12.50 Leijonan luola USA. 21.05 Kotikatsomo: Sorjonen (16). 21.00 Pelimies. 23.23 Lähiö – Reunalla. 22.35 Bosch (12). 18.00 Yle Uutiset. 09.00 Galaxi. 08.35 Lego Ninjago (7). TV l LAUANTAI 19.11. 14.35 Vaaleanpunainen pantteri (S). 17.00 Sub.doc: Maailman pahimmat erokostot. 18.55 HS-uutiset ja sää. Yle TV1 08.00 Yle Uutiset. 12.28 Menestyksen hinta. 20.30–20.53 Kimmo (7). 17.11 Uusi Päivä (S). 21.45 Elokuva: 27 Dresses – hääkuumetta (S). 18.30 Vintiöt (7). 11.05 Yle Uutiset Uusimaa. 01.35 American Horror Story: Hotel (16). 19.35 Kimmo (7). 06.45 Lego Elves (7). 11.12 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi. 15.00 Yle Uutiset. 12.20 MasterChef Australia. 12.40 Prisma Studio. 00.55 Scorpion (12). 14.40 Vaaleanpunainen pantteri (S). 12.15 Yle Oddasat. 16.00 Morgan Spurlock: Sisäpiirin mies. 16.26–16.55 Uusi Päivä (S). 21.00 Roba (12). klo 18 Ruokala Maikissa, Rajakatu 52. 00.25 Pelimies. 15.15– 15.45 Eränkävijät. 16.43 Uusi Päivä (S). 07.10 Lazy Town (S). 04.00–05.00 Ray Donovan (16). 09.00 Yle Uutiset. 20.55 Urheiluruutu. 14.40 Piilokamera. 15.30 EpicTV (7). 00.20 Girls (16). Ruotsin rahamaailmaa vavisuttaa julmien ja selittämättömien murhien sarja. 21.00 A-studio. Ohjelmassa mm. 23.30 The Xtra Factor. 22.05 Marja Hintikka Live. 14.00 MM-ralli LIVE: Studio, Australia. 12.00 Simpsonit (7). 20.00 Myytinmurtajat. 01.10 Yle FOLK. 22.00 Kymmenen Uutiset. 13.00 Elokuva: Vastavalmistunut (7). 10.00 Marja Hintikka Live. 15.30 Uusi Päivä (S). 11.00 Yle Uutiset. 20.00 MOT. 16.00 Downton Abbey (7). ElokuvaT KUHMO Doctor Strange (3D) -K12/91h 57min, 15.11. 22.05 Ruisrock: Ricky-Tick BB & Julkinen Sana. 22.25 MTV Sport Uutiset. 06.25 Pound Puppies (S). 15.00 X Factor UK. 02.05 Kanadan rajalla. 09.05 Ylen aamu-tv. 09.55 Loton ja Jokerin tulokset. 08.20 Lego Ninjago (7). 08.35 Oktonautit (S). 10.05 Emmerdale (S). 01.35 Bones (16). 22.25 MTV Sport Uutiset. 12.00 Menestyksen hinta. 18.00 Holby Cityn sairaala (12). 08.01 Nimipäiväonnittelu: 20.11. 19.10 MTV Sport Uutiset. Kirjailija kertoo uudesta kirjastaan Idän ikoni (2016). klo 18, 20.11. 02.30–03.30 Bones (16). 02.05 Poliisit – kotihälytys (12). 18.10 Urheiluruutu. 14.30 Tähdet, tähdet. 22.35 Roba (12). 01.35 Valehtelevat viettelijät (12). MTV3 06.00 Aamusää. 23.35–00.15 Ykkösaamu. 11.47 Yle Uutiset Itä-Suomi. 15.00–15.25 Noin viikon uutiset. Keskusrikospoliisi perustaa erikoisyksikön, A-ryhmän, ja kutsuu siihen kuusi kokenutta poliisia. 07.46 Nimipäiväonnittelu: 19.11. 23.15–00.50 Hercule Poirot: Teetä kolmelle (7). 13.00 Matkakumppanit. 20.58 Keno. 09.00 Jaksa paremmin. 14.30 Uutisvuoto. 22.15 Lotto, Jokeri ja Lomatonni. 19.30 Lähiö – Reunalla. 13.45 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay!. 17.10 Inhimillinen tekijä. 13.15 Yhdistetyn SM. 17.00 Yle Uutiset. 12.01 Yle Uutiset Pohjois-Suomi. 23.55 Liiga: Illan parhaat. 13.40 Yhdistetyn SM. 10.30 Elixir Life. 09.19 Tenavat (7). 00.30 Hävyttömät (16). 10.45 Seniori työssä. 08.50 HS Lasten uutiset. 00.42 Yle FOLK. 11.30 Sinikeltaisia unelmia. 17.30 Posse. 23.35 Americans (16). 09.05 Vaaleanpunainen pantteri (S). 06.50 Huomenta Suomi jumppa. 22.50 Bates Motel (16). 16.30 Ex-Onnelliset (7). 11.33 Yle Uutiset Pirkanmaa. 22.25 MTV Sport Uutiset. Patrick Nessin palkittuun kirjaan perustuva elokuva koulukiusatusta, puuvanhuksen kanssa ystävystyvästä piirtäjäpojasta. 22.00 Rauhassa – Maija Vilkkumaa. 03.40–04.40 Valehtelevat viettelijät (7). 09.55 Yle Uutiset. 09.20 Eläinsairaala (S). 14.00 Urheiluviikonloppu. 21.00–21.41 Odyssey (16). 21.55 Urheiluruutu. 10.45 Hiihdon Suomen cup. 11.50 MasterChef Australia. 08.00 Angry Birds Toons (S). Elokuva LUOKKAKOKOUS 2 POLTTARIT -K12/91h 23min, 19.11. 18.15 Pokka pitää (S). 20.00 Simpsonit (7). 13.20 Musta rakkaus (12). 17.00 Ninja Warrior. Poronhoitoalueella on pitkään kiistelty petojen asemasta. 02.35–03.05 Salatut elämät (12). 23.35 The Xtra Factor. Kuvassa ahma. 11.19 Yle Uutiset Lounais-Suomi. 15.15 Vaaleanpunainen pantteri (S). 14.40–14.55 Löytöretkiä maailmaan. Pohjoinen valo -taidenäyttely. NäyTTElyT KUHMO Talvisotamuseo, Väinämöinen 11. Neiti Peregrinen koti eriskummallisille lapsille (3D) -K12/92h 8min, 20.11. 11.10 Kun talvea ei tulekaan. 11.54 Yle Uutiset Pohjanmaa. 04.35–05.00 Astral-TV. Yle TV2 07.45 Pikku Kakkonen. Kirjailijatapaaminen: Seppo Kämäräinen ke 23.11. 18.45 Arto Nyberg. 00.14 Yle FOLK. 23.00 Yle Uutiset. 20.45 Urheiluruutu. Yle Kuvapalvelu. 09.00 Mitä tänään syötäisiin?. 20.15 Ruotsalaisia salaisuuksia. 22.00 Kymmenen Uutiset. 09.35 Emmerdale (S). 00.00 Elokuva: Shanghai (16). 10.05 Ykkösaamu. 14.50 Urheiluviikonloppu. 16.05 Arto Nyberg. 10.50 Onnenarpa. 18.15 Eränkävijät. 11.20 Hiihdon Suomen cup. 19.20 Päivän sää. 21.55 Urheiluruutu. 22.35 Elokuva: Wallander – Mastermind (16). Yle TV1 su 20.11.2016 klo 22.05. klo 17.30 Kuhmon kaupunginkirjasto. Tervetuloa! Terveyspiste SPR Kuhmo, Kirkkotie 20, tiistaina 15.11. 16.00 Mäkihypyn SM. 16.30 Vuoden Auto Suomessa 2017. 15.25 Kuukauden parhaat sekunnit. 11.26 Yle Uutiset Häme. 06.00 Bubble Guppies (S). 18.55 HS-uutiset ja sää. 18.00 Alone – yksin erämaassa. 00.35 Extant (12). 21.00 Elokuva: Pirates of the Caribbean: Mustan helmen kirous (12). 07.09 Ryhmä Hau (S). klo 15.30. Menoinfo. 10.36 Lääkärit. 00.10 Ninja Warrior. 19.30 Kolme miestä ja tyttö (7). 17.10 Kotiin takaisin (12). 02.35 Hävyttömät (16). 19.10 Matkapassi: Kalifornia. 08.00 Lego Legends of Chima (7). 17.00 Suomen surkein nikkari. 03.35 Kauppaneuvos Jethro. 09.00 Elokuva: Pikku Delfiini – unelmien laineilla (7). Näyttely kertoo kahden nuoren taiteilijan kokemuksia maailmasta hiljaisuuden hetkenä. 09.00 Galaxi. 10.00 Paloautolla Oslosta Mongoliaan. 09.30 Eränkävijät. 22.20 Päivän sää. 14.00 Löytäjät. 19.00 Isän tyttö (S). 18.25 Emmerdale (7). 12.00 Suomen surkein nikkari. 17.55 Emmerdale (7). 17.35 MasterChef Australia. 12.30 Simpsonit (7). Sub 11.00 Simpsonit (7). 09.00 Pokémon (7). 02.55–03.55 Bones (16). 06.45 Lazy Town (S). 09.50 Jutta ja 10 suurta unelmaa. 13.30 Valkoinen raivo (12). 16.50 Novosti Yle. 23.45–02.34 Yle FOLK. 20.30 Yle Uutiset. 19.00 Kioski. 11.00 Huippukokki landella. klo 18. 21.50 Yle Uutiset. 16.00 Salatut elämät (12). Sanan ja rukouksen ilta Evankelista Pirkko Vesavaara. Kaija Jalkasen öljyvärija akryylitöiden näyttely. 18.00 Teknavi. 10.30 MasterChef Australia. 08.50 Erätulilla – kalavesillä. 11.15 Pressiklubi. 23.05 Scott & Bailey (12). 17.00 Pikku Kakkonen. 09.10 Vaaleanpunainen pantteri (S). Tervetuloa! Tornikamarissa ma 21.11.16 klo 10 proviisori Elina Toivanen kertoo D-vitamiinista ja sen käytöstä. 14.25 Top Gear Top 41. 21.30 Dokumenttiprojekti: Jihadistien koulu. 02.00 Kiss Bang Love Suomi (S). 13.00 Aarteiden metsästäjät Suomi. 00.45–01.40 VICELAND: States of Undress. 11.00 Salatut elämät (12). 19.10 Uutisextra. 07.50 Angry Birds Toons (S). 09.00 Holby Cityn sairaala (12). 08.40 Transformers Rescue Bots (7). 15.00 Tähdet, tähdet. 01.55 Limitless (12). 07.55 Angry Birds Piggy Tales (S). 19.10 Noin viikon uutiset. 21.40 Keno. 11.05 Yle Uutiset Viikko viitottuna. Yle Kuvapalvelu Yle TV1 08.00 Yle Uutiset. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 08.21 Dinojuna (S). 19.00 Haluatko miljonääriksi?. 20.00 Uusi Päivä (S). 23.50–01.20 George Gentlyn tutkimukset (12). 17.40 Luottomies (12). 01.38 Yle FOLK. 09.27 Hevostähdet. 20.30 Yle Uutiset. 21.00 Marja Hintikka Live. 16.15 Uusi Päivä (S). 10.50 Unohtuneet rikokset. 11.30 Miehen puolikkaat (S). 21.00 Ex-Onnelliset (12). 12.19 Oddasat. 06.00 Bubble Guppies (S). 09.36 Merten syvyyksissä (7). 14.50 Vaaleanpunainen pantteri (S). 14.50 Leijonan luola USA. 14.55 Elokuva: Kohti Marsia (12). 15.00 Ninja Warrior. 06.25 Pound Puppies (S). 09.05– 09.46 Aamusydämellä. 13.30 Rokkarit vuorilla. 11.30 Simpsonit (7). 11.30 Salatut elämät (7). 12.30 Salatut elämät (12). Yle TV2 06.50 Pikku Kakkonen. Kuhmon kaupunginkirjasto, Pajakkakatu 2. 11.00 Yle Uutiset. 07.10 Lazy Town (S). 08.18 Galaxi. 21.50 Yle Uutiset. Kirjoja myös myynnissä. 23.35 Kadonnut (12). 08.20 Angry Birds Toons (S). Arne Dahl: Pudotuspeli (16) Osa 1/2. 08.15 Elias ja pelastusryhmän seikkailut (S). 18.22 Yle Uutiset alueeltasi. Fantasiaohjaaja Tim Burtonin uusin seikkailu neiti Peregrinestä ja hänen erikoisesta lastenkodistaan. 01.30 Kallista kipua (7). 18.55 Urheiluviikonloppu. 15.00 Yle Uutiset. 02.35– 03.35 Valehtelevat viettelijät (7). 09.01 Unelmien koulukuva. 19.00 Yle Uutiset. 19.00 Talent Suomi. 14.00 Ihmemies MacGyver (12). 08.19 Milin miljoona kysymystä (7). 07.58 Franklin ja ystävät (S). 16.45 Nieminen & Lahtinen Show (S). 19.00 Kadonneen jäljillä (S). 17.00 Yle Uutiset. Juminkeko, Kontionkatu 25. 22.10 Päivän sää. Koulu opettaa Koraanin jyrkintä tulkintaa ja valmentaa lapsia terroritekoihin. 18.00 Yle Uutiset. 19.30 Tähdet, tähdet. 19.30 Midsomerin murhat (12). 10.50 Lähiö – Reunalla. Yle TV1 ma 21.11.2016 klo 21.30 Dokumenttiprojekti: Jihadistien koulu. 09.01 Galaxi Play. 20.00 Talent Suomi. 18.30 Akuutti. 08.35 Littlest Pet Shop (S). 21.50 Yle Uutiset. 14.00 Ninja Warrior. 08.05 Angry Birds Stella (S). 16.50 Nieminen & Lahtinen Show (S). 15.20 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa. 08.02 Katti Matikaisen kirjamylly. 08.05–08.50 Katoava Pohjola: Poromiesten valtakunta. 09.00 Pokémon (7). 10.45 MasterChef Australia. 12.30 Tyhjätaskut (S). 08.09 Niksi-Nella (S). 14.25 Pikaluistelun MC. 12.00 Salatut elämät (7). 09.25 Thunderbirds (7). 13.30 Lentävät koirat. 10.30–11.20 Matkapassi: Kalifornia. 15.58 Uusi Päivä (S). 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 09.30–10.00 Thunderbirds (7). 12.05 Ringön – kun työn äänet lakkaavat. 02.35 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay!. 21.15 Uutisvuoto. 13.08 Norsunluukoira. 21.30 Solsidan (S). 15.30 Metsällä. 08.05–08.50 Kiehtova maailma: Salattu Italia. 00.35 Leijonan luola USA. 09.29 Lassie (7). vuojen kaenuulaenenkylä ja vuojen kaenuulaesen henkilön julkistaminen. 14.10 Pikaluistelun MC. 15.40 Urheiluviikonloppu. Kuvassa rikoskomisario Jenny Hultin (Irene Lindh). 19.00 Yle Uutiset. 11.00 Yle Uutiset. 23.35 Nieminen & Lahtinen Show (S). 14.55 Mäkihypyn SM. 08.26 Lohikäärmeratsastajat (7). 21.55 Urheiluruutu. 16.00 Valehtelevat viettelijät (7). 03.00 Ray Donovan (12). ma pe klo 12 18. 00.35 BrainDead. 16.12. 08.00 Pikku Kakkonen. 17.50 Sukulan suojatit. 20.00 Kummeli Alivuokralainen (7). 07.34 Puuharit (S). 10.10. 20.30 Yle Uutiset. 19.20 MTV Sport Extra. 13.35 Historia: Stalinin ja Trotskin taistelu. Kolmen kaveruksen kommellukset jatkuvat... 11.45 Perjantai. 18.55 Mitä tänään syötäisiin?. 07.35 Sonic Boom (7). 15.10 Yle Uutiset selkosuomeksi. 08.25 Sonic Boom (S). 22.50 Yle Uutiset UutisSuomi. 23.05 Odyssey (16). 08.05 Tashi (7). 19.30 Midsomerin murhat (12). 19.00 Seitsemän Uutiset. 21.00 #Subleffa: Rajattu maa (16). 23.10 Amerikan Anita. marraskuuta 2016 – KUHMOLAINEN 21 TV l SUNNUNTAI 20.11. 02.35–03.35 Bosch (12). 11.50 LIVE: Tiedä ja Voita. Kimmo matkaa Kilpisjärvelle ottamaan selvää tunturissa piileskelevästä vihatusta aaveesta. Tiistaina 15. 03.05 Poliisit – kotihälytys (12). (S). 17.30 Kauniit ja rohkeat (7). 14.30 Eläimellistä menoa Norjassa. 06.25 Transformers Rescue Bots (7). 07.58 Angry Birds Stella (S). Yle TV1 05.55 Kuningaskuluttaja. 20.00 SAS: Erikoisjoukkojen kovassa koulussa. 20.30 Simpsonit (7). (U). 08.10 Sanni Sateenkaari (S). 19.00–19.54 Historia: Stalinin tytär. 13.01 Poikamiesboksi (S). 20.05 Maajussille morsian. 19.11. 19.30 Posse. 20.50 Luottomies (12). 00.35 Huippukokki landella. 10.00 Prisma: Uneton Amerikka. 17.00 Yle Uutiset. 18.30 Urheiluviikonloppu. 19.30 Salatut elämät (12). 15.50 Ummikot ulkomailla. 19.20 MTV Sport Uutiset. 13.50 Leijonan luola USA. 09.26 Törmäyskurssi (S). Ruotsalainen trilleri. 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. 13.31 Last Man on Earth (7). 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 22.55 Lähiö – Reunalla. 2.11. 08.25 Lego Ninjago (7). 16.40 Pilanpäiten. 00.00 Elokuva: Dredd (18). 10.00–10.50 Villi kortti. 08.35 Seikkailija Dora (S). 07.35 Lego Legends of Chima (7). klo 18. 16.50 Novosti Yle. 16.30 Leijonan luola USA. 09.52 Late Lammas (S). 22.05 Arne Dahl: Pudotuspeli (16). 16.50 Novosti Yle. ma ke, pe klo 10-19, to klo 10 16, la klo 10 15. 18.00 Ruisrock: Ricky-Tick BB & Julkinen Sana. 02.06–02.35 Yle FOLK. 17.50 Suomen huutokauppakeisari. 10.00 Elixir Fitness. Yle TV2 07.45 Unna Junná. 28.12. 15.45 Jalkapallon Mestarien liigan makasiini. 15.00 Yle Uutiset. 06.25 Ylen aamu-tv. 06.53 Taikakaruselli (S). 22.15 Viikon sää. 23.30 Lähiö – Reunalla. 18.00 Yle Uutiset. Sub 11.00 Middle (S). 15.15 Yle Oddasat. 10.00 Yle Uutiset. 18.00 Pop’n’Roll. 19.00 Seitsemän Uutiset. 10.00 Liiga: Viikkomakasiini. Talvisotamuseo. 18.55 HS-uutiset ja sää. 17.50 Luottomies (12). 06.25 Duunikunto. 19.00 Seitsemän Uutiset. 15.05 Yle News. 20.58 Keno. 19.05 Urheiluruutu. 23.51 Lähiö – Reunalla. 10.30 Salatut elämät (7). 21.40 Luottomies (12). 20.00 Haluatko miljonääriksi?. 16.30 Huippukokki landella. 15.40 Urheiluviikonloppu. 11.05 Pisara. 23.45 Yle FOLK. 06.45 Lego Elves (7). klo 18. 00.00–00.55 Game of Thrones (16). 14.00 Koukussa paheeseen. 15.10 Pisara. 09.30 Panttilainaamo Louisiana. Nelonen 05.00 Astral-TV
Joukkue on toisena sarjataulukossa. Se on valaistu kello 21 saakka. Iisalmessa pelattu III divisioona ottelu IKP Team KuKi HT: 3-4 . Kiva HT pisteet: leevi Heikkinen 1+1, Konsta Piireinen 1+1, niko Kilponen 1+1, atte Huotari 1+0, aleksei ozerov 1+0, eetu Saarinen 0+1. . Suomenajokoirien ajokokeen voitti Kaikuvan Mutu 83,54 ja kolmanneksi tuli Kaikuvan Iina 80,04. . Kiva HT:lle voitto Iisalmessa Jarno HilTunen Martti Malinen kävi hiihtämässä perjantaina Kalevalassa. 12.11. – He pärjäävät tosi hyvin yhdessä ja ovat kavereita keskenään. Keväisin Malinen kertoi hiihtävänsä pidempiä matkoja, kuten Tulijärven lenkkiä. Uusiakin on mukana, mutta he eivät ole päässeet vielä turnauksiin. . Ulkokaukalo on joka tapauksessa nyt käytössä, Heikkilä kertoi. . Malinen oli tyytyväinen, että hiihtokauden saattoi aloittaa tällä kertaa vähän aikaisemmin, koska eläkeläisellä on aikaakin hiihtää. Torjunnat: 15-24 . joulukuuta. – Eihän se kausi pitkä ole, mutta ei se ylipääsemätön maksu ole. Tytöt ovat kehittyneet tosi paljon, kehuu valmentaja Päivi Töyrylä. Kiva HT:n C2-joukkueelle tappio tuliasina Kiteeltä sunnuntaina. – Suurin osa joukkueen jäsenistä on kolmatta vuotta mukana. Heikkilä uskoo, että tekolumi saattaa hyvinkin pysyä maassa. – Vuorojen kanssa odotellaan nyt, että pysyykö tämä talvi, sillä ollaan aika aikaisessa vaiheessa. Muiden ulkojäiden tekemistä odotellaan vielä rauhassa. – Hyvältä, vastasi hiihtämässä ollut Martti Malinen kysymykseen, miltä latu tuntuu. Osa joukkueen pelaajista on pelannut lentopalloa neljävuotiaasta saakka. Perjantaina valmistunut ensilumenlatu on noin 1,2 kilometrin mittainen. Kalevalan hiihtokeskuksen ensilumen latu valmistui. – Olin tyytyväinen, koska viikonloppujakin oli työaikaa. Maalivahtien torjunnat: KuKi HT:n Mikko Gröhn: 24, IPK Teamin Ville Koljonen: 15 . Kilponen 0+1 ja e.Määttä 0+1. Lauantaina Kiva kohtasi Riennon sekä Sotkuman Hakalta Valkoisten panttereiden ja Punaisten panttereiden joukkueet. Valkoiset pantterit ET Kiva ET 1-2 (23-25, 25-14, 14-16) . KuKi HT:n maalintekijänä toimi Joonas Pääkkönen, jonka mailasta lähti alivoimamaali. – Ottelu meni hyvin. Ei hetikään joka viikonloppu pystynyt hiihtämään. – Pikkuisen pito on semmoinen varovainen, mutta luisto on kyllä kerta kaikkiaan hyvä, hän kiitteli. Suraava ottelun C2 pelaa kotihallissa lauantaina 19.11. Kivan maalissa oula Kovalainen torjui 10 kertaa. . Toiseksi tuli Pikijussin Eetu 80,79. Kuhmossa pelattiin lauantaina kaksi e2junioreiden jääkiekko-ottelua. . . . . Sokia vastaan päättyi tasapeliin 8-8. Jääsudet vei pisteet maalein 11-5 (4-1, 6-3,1-1 ). kerran. Riento Kiva ET 0-2 (13-25, 15-25) . Periaatteessa tämä on ollut samaa porukkaa. E-joukkueen tyttöjen vahvuudeksi Töyrylä mainitsee porukkahengen. Kun Malinen oli vielä töissä, hiihti hän kaudessa 800 kilometrin kahta puolta. Kolmanen erän alussa KuKi HT:n Antti Komulainen pääsi maalintekoon, jolloin IPK Teamin hankkima etumatka suli kokonaan pois. klo 13.45, jollon vieraaksi saapuu KalPa Team Kuopiosta. Mutu ja Iina pärjäsivät Timo Kyllönen, Jarno Hiltunen jarno.hiltunen@slpmedia.fi Kalevalan hiihtokeskuksessa pääsi hiihtämään jo perjantaina. Kivan maalissa oula Kovalainen torjui 16 kertaa. Turnaus on Polvijärvellä 3. Ennen erän päättymistä KuKi HT:n Teemu Malinen kavensi tilannetta maalilla. AV-maalit: 1-1 . Kiva HT:n D2-joukkueen ottelu Vuokatissa TilasToja . marraskuuta järjestetyissä Sasta-ajoissa. Erän alkupuoliskolla IPK Team teki kaksi maalia, ensimmäisen alivoimalla ja toisen kahden pelaajaan ylivoimalla. marraskuuta 2016 Tuloksia e-TYTÖT MAAKUNTA/LOHKO 2 O V H e ep p Valkoiset pantterit ET 6 4 2 10-6 329-268 8 Kiva ET 6 4 2 10-6 326-274 8 Punaiset pantterit ET 6 4 2 10-6 325-291 8 Riento 6 6 0-12 153-300 Kuhmolaisen Reijo Heikuran koirat menestyivät erinomaisesti Rautavaaralla 5. 22 URHEILU&LIIKUNTA KUHMOLAINEN – Tiistaina 15. Ensilumenladulla hiihtäjiltä peritään 20 euron suuruinen kausimaksu. Martti Malinen testasi sen jo samana päivänä. Kahdenkymmenen euron suuruinen kausimaksu ei myöskään tuntunut liian suurelta. Ensimmäinen turnaus oli ollut aikaisemmin syksyllä. Jarno Hiltunen jarno.hiltunen@slpmedia.fi Kiva-Lentiksen E-tytöt pelasivat lauantaina ensimmäisen kotiturnauksensa, jonka voittivat. – Vähän meinasi tyttöjä jännittää nyt ekassa pelissä, joka sitten hävittiinkin kolmannessa erässä, sanoo Töyrylä. Valkoiset pantterit ET Riento 2-0 (25-21, 25-17) . Pian tämän jälkeen iisalmelaisjoukkueen Jukka Halonen pääsi kuitenkin tasoittamaan. Erät: 1-1, 2-1, 0-2 . Maalissa lasse rönkkö, 43 torjuntaa. Koulun E-tytöt toisena sarjassaan Kiva-Lentiksen E-tytöt pelasivat kotiturnauksen Rajakadun salissa. Viisi kierrosta oli perjantaina suunnitelmissa, ja kolmas kierros oli juuri täyttynyt. Se kuitenkin kompensoi ladun tekemisestä aiheutuvia kuluja. Kiva HT:n pistemiehet: a.Väisänen 5+2, T.Väisänen 1+1, n.Pulkkinen,0+2, n.ozerov 1+0, V.Huotari 1+0, a.Karjalainen 0+1, Viivi. Punaiset pantterit ET Valkoiset pantterit ET 1-2 (25-18, 2325, 8-15) . . Kausimaksun periminen lopetetaan, kun sataa niin paljon luonnonlunta, että ladut saadaan tehdä sille. Jarno HilTunen Turnaus 12.11. Rautavaaran Erämiehet järjesti kisan tänä syksynä 19. Jäljellä on vielä lentopallon lopputurnaus, ja siinä pelataan sijoista 1 – 4. Toisessa erässä IPK Team meni johtoon, ja erä päättyi tilanteseen 2-1. Ensimmäinen erä päättyi tasalukemiin 1-1. Kuhmon Kiva HT Hokki red 10-1: Kivan pistemiehet: aleksi Koistinen 3+0, eetu Pääkkönen 2+1, Vilho Pietikäinen 2+0, Topias uhlbäck 1+3, Konsta Heikkinen 1+1, Jarno Hoffren 1+0, Joona Komulainen 0+2, Kalle Väisänen 0+1. . . – Vaikka luonnonlumikin pysyisi, keinolumesta on silti apua keväällä, kun se jatkaa hiihtokautta. – Maksua vastaan saa lipun, joka tulee esittää kysyttäessä, vapaa-aikatoimen johtaja Timo Heikkilä kertoi. Torstaina ja perjantain välisenä yönä satanut lumi on erittäin kevyttä pakkaslunta, minkä vuoksi siitä ei saada – toiveista huolimatta – latua Unskin uralle. Myös luisteluharrastus on jo täydessä käynnissä, sillä urheilukeskuksessa pääsee luistelemaan luonnonjäällä jäähallin viereisessä kaukalossa. Molemmat ovat Heikuran koiria ja voittajaluokan ykkösiä. . Viimeinen erä päättyi lukemiin 0-2. Maksua ryhdyttiin perimään eilen maanantaina, ja sen voi maksaa uimahalliin. Joukkue kuitenkin voitti toisen ja kolmannen ottelunsa. Kaukalo on nyt vapaassa käytössä, mutta siihen tulee myöhemmin vuorot. Kiva ETPunaiset pantterit ET 1-2 (25-15, 26-28, 15-17) . Luonnonlumen kohtaloa hän piti huomattavasti epävarmempana. . YV-maalit: 1-0 . Rangaistusminuutit: 14-14 . . – Katsotaan ensi viikolla, jos lunta sataisi lisää, Heikkilä huomautti. Riento Punaiset pantterit ET 0-2 (17-25, 6-25) kerhona on aloitettu, ja nyt sitten pelataan ensimmäistä vuotta sarjassa. Hiihtokausi avautui viikonloppuna Jarno Hiltunen jarno.hiltunen@slpmedia.fi Kolmannen divisioonaan ottelu IPK Team vastaan KuKi HT päättyi lukemin 3-4 kuhmolaisjoukkueelle. Erän ja samalla koko ottelun lopputuloksen viimeisteli KuKi HT:lle Jonne Ohtosen tekemä maali. Kuhmon Kiva HT Hokki red 3-2: Kivan pistemiehet: Topias uhlbäck 2+1, Konsta Heikkinen 1+1, eetu Pääkkönen 0+3. KuKi HT:n tehopisteet: Teemu Malinen 1+0, Joonas Pääkkönen 1+0, Antti Komulainen 1+0, Jonne Ohtonen 1+0, Perttu-Pekka Piirainen 0+2, Juha Väisänen 0+1, Toni Heikkinen 0+1, Jussi Heikkinen 0+1. Kiva HT:stä palkitiin:antti Väisänen ja eemeli Määttä.
Ilmottautumiset Piiraisen Eevalle (044 571 5906) tekstiviestillä tai puhelulla perjantaihin (18.11. 117,60€ 6 kk maksuvälillä ....... 010 665 9012 • ilmoitukset.kuhmolainen@slpmedia.fi • www.kuhmolainen.fi/asiakaspalvelu/ lukijailmoitukset PÖRSSI Topi edelleen kadoksissa. Ei lakisääteisiä kokousilmoituksia, ei kaupallista toimintaa sisältäviä ilmoituksia. Porkkanat ja perunat 10 kg säkki 8,90 € Kuhmon torilla tänään klo 8.30-13.00 Ketterien kerho to 17.11. www.kuhmolainen.fi Osoite: ................................... Asiakasrekisteri: Kuhmolaisen asiakasrekisterissä olevia tietoja käytetään asiakassuhteen ylläpitoon ja hoitoon. F I Millaisen monitoimityökalun tarvitset jos olet perustamassa yritystä Kainuussa. Kaikki havainnot puh. 141 tkm, ilmastointi 6.500,Toyota Urban Cruiser 1.4 D4D -12 4-WD 1-om., aj. www.kuhmo.fi KUHMON KAUPUNKI TIEDOTTAA www.kuhmolainen.fi. marraskuuta 2016 – KUHMOLAINEN 23 sarjakuvat AJAN SÄVEL Kalevalan liikuntakeskuksen lumetetun ladun lippuja (20 €/kausi) myydään uimahallilla. 170 tkm, ilmastointi 6.800,Fiat Punto 60 Active 5-ov. Suomalainen Lehtipaino Oy, Kajaani Syntymäpäivä: ...................... 218 tkm, met.musta 9.400,Toyota Avensis 1.6 Linea Terra -12 Wagon 1-om., aj. 143 tkm, kats. 43,60€ Vuosikerta ............... 010 665 9012 ilmoitukset.kuhmolainen@ slpmedia.fi l Rivi 1,20 € + alv Palsta on tarkoitettu järjestöjen ja yhdistysten sisäiseen tiedottamiseen. perjantai LIHA-AUTO Grillituotteet. Myyntijohtaja Kirsi Kela 044 332 5332 Toimittaja Jarno Hiltunen 050 430 7458 ........................................................Toimittaja Marjatta Kurvinen 050 566 2493 Ilmestymispäivät ................... 8,20 € , 6-7 riv. 9/-16 4.900,Mazda 6 2.0 Sport Elegance -04 1-om., aj.212 tkm, met.sininen 4.800,Volkswagen Golf 1.9 TD Variant -09 aj. Y R I T T A J A K S I K A I N U U S S A . Kuhmolaisella ja muilla SLP Kustannus Oy -konserniin kuuluvilla lehdillä on oikeus käyttää ja luovuttaa rekisterissä olevia tietoja suoramarkkinointiin, etämyyntiin sekä mielipideja markkinatutkimuk siin henkilötietolain mu kaisesti. 4906 kpl Kustantaja: ............................ 65,40€ 4 kk maksuvälillä ....... Kuhmon Diabetesyhdistys ry. Tervetuloa! Hallitus KOKOUKSET Pekka Heikkisen leiPäauto uunituoreiden leipien ja leivonnaisten kanssa P. Vastuu virheistä ja huomautukset: Lehden suurin vastuu hyväksytyn ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä tai ilmoituksen poisjäännistä on ilmoituksen hinta. 115 tkm, met.harmaa 17.600,PS. sähköpostit ........ 0400 577 433. Löytöpalkkio. 0400 711 455. Jäsenet puolisoineen tervetuloa KR Kiltaosaston ja rajasotilaskotisisarten yhteiseen pikkujouluun la 3.12. klo 9.30 alkaen Tarinatuvalla. 165 tkm, met.beige 18.900,Toyota Hiace 2.5 D4D 100 Bussi -05 aj. 0800 95 505 MAHDOLLISET JAKELUHÄIRIÖT TILAUSHINNAT Kestotilaus 12 kk maksuvälillä ... arkisin klo 9-11 ja 12-14, la suljettu Sähköpostit: .......................... KAHVITARJOILU Kuhmon Puhallinmusiikin Ystävät ry Syyskokous ti 22.11.2016 klo 18.30 Kuhmo-talon Lentua-salissa. Aiheesta kertomassa to 17.11. ALV 10%) Tiistai Perjantai, klo 16 Perjantai Keskiviikko, klo 16 AINEISTOAIKATAULU Ma – la klo 6.30 – 11.00 Puhelut palvelunumeroon ovat ilmaisia. ) puoleen päivään mennessä. Ken lahjan tuo, lahjan saa. 17,50 € . Esillä sääntömääriset asiat. 044 363 6446 Kuhmon torilla ke 16.11. Kuhmo LT 2015 ................................. 40 € . Liput 20/15 € . Jauheliha 6,90 kg. 0400 184 802 pe 25.11. -08 1-om., aj. Ti laaja voi kieltää tietojensa käytön em. 108 tkm, met.hopea 6.300,Toyota Rav4 2.2 D4D 4-WD -08 aj. Ilmoitukset ja tilaukset 010 665 9012 ........................................................Myyntineuvottelija Eine Kotamaa 050 315 5849 ...................................................... 5,90 € , 4-5 riv. Tiistaina 15. 242 tkm, ilmastointi 2.900,Nissan Almera Tino 1.8 -05 aj. L A T A A M A K S U T O N P I K A O P A S O S O I T T E E S S A : W W W . SLP Kustannus Oy Painopaikka: ......................... 104 tkm, met.punainen 14.200,Toyota Auris 1.4 D4D Active HB -14 1-om., aj. Ilta jatkuu halukkaiden osalta klo 18 Joensuun Kaupunginteatterin esittämällä farssilla ”Koukussa”. alv 24 %). Jos olet pohtinut oman yrityksen perustamista tai jopa yrityksen ostamista, niin tule kuuntelemaan asiantuntijoidemme vinkit yrittäjyyteen sekä tositarinoita yrittämisen arjesta Kainuussa. Täyslihasäilyke 5 prk 20 €. 54 tkm 5.400,Renault Laguna 1.8 5-ov. vain 405 tkm, ilmastointi 9.900,Toyota Corolla 1.6 Linea Terra -04 aj. 182,40€ (hinnat sis. 10.7.1959 010 Yritysnumeroon soittaminen maksaa matkaja lankapuhelimesta 8,35 snt/puhelu + 16,69 snt/ minuutti (sis. • p. -04 aj. MYYNTIAUTO Kuhmon torilla pe 18.11. Laakamäen kotiLiha Heikki p. Yrityksille: 2-3 riv. Lehti toimitetaan ylivoimainen este (lakko ym.) varauksin. 98 tkm, ilmastointi 8.900,Peugeot 207 Trendy 1.4 5-ov -09 aj. tiistai, perjantai Levikkialue: ........................... Henkilötietolain edellyttämä rekisteriseloste on nähtävillä Kuhmolaisessa. 22 € , 4-6 riv. Maailman diabetespäivän 14.11. Ei laskutuslisää. Puh. klo 8 – 11. etunimi.sukunimi@slpmedia.fi Verkkopalvelu: ...................... Pikkujouluruokailun hinta 13 € . Kainuuntie 103, 88900 Kuhmo Puhelin: ................................. Lehdellä on täydet oikeudet kaikkeen julkaistavaksi lähetettyyn aineistoon. Kiellot ja kyselyt rekisteriselosteesta kir jallisina ja allekirjoitettuina osoitteeseen: Kuhmolainen, Kainuuntie 103, 88900 Kuhmo. KadonnuT Automyynti Jukka Kinnunen, p. Kajaani p. (08) 617 8270, Leipurintie 13 www.nopanauto.fi, www.toyota.fi MA – PE 8.00 – 17.00 , LA 9.00 – 13.00 VARMAT VAIHTOAUTOT KUHMOSSA Toyota Avensis 1.8 Active -15 aj. 12,20 € , 8 riv. SEURAT Sitoutumaton – Sanomalehtien Liiton jäsenlehti Päätoimittaja......................... Mikäli lehti ei ylivoimaisen esteen (esim. klo 16 Kuhmo-talolle kahvila Juttuaan. Timo Kyllönen 044 332 5320 Konttori avoinna: .................. 108 tkm, webasto 18.400,Toyota Avensis 2.0 linea Sol -99 aj. Hallitus Kuhmon Reumayhdistys ry Sääntömääräinen SYYSKOKOUS pidetään la 19.11.2016 klo 12 Tarinatuvalla, Rajakatu 52. Käsitellään sääntömääräiset asiat. -06 1-om., aj. Kuhmon syöpäkerho kokoontuu perinteisiin pikkujouluihin Neljään Kaesaan ma 21.11.2016 klo 17.30. Vapaa-aikatoimenjohtaja YRITTÄJÄKSI K U H M O S S A . Ilmoittautuminen Matti Haloselle p. alk. 207 tkm, met.punainen 4.500,Nissan Micra 1.2 65 Acenta 5-ov. 0500 686 387 ari.partanen@kajaani.net www.kauppapuutarha.com Kotimaiset herkkuomenat Erä Amorosa ja Åkero 3 kg 7,90 € Lobo 12 kg 34,90 €, myös kiloittain Marjaja omenamehut, kalasäilykkeet Kainuussa tuotetut juurekset edullisesti: lanttu 1,49 € kg, nauriit 2,50 € kg. teemana on hypoglykemia (matala verensokeri) ja sen hoito. mennessä. Vieraana asiakasohjaaja Eeva Heikkinen Kainuun sotesta. Kaikenlaista Yksityisille 1-3 riv. asiakaspalvelu.kuhmolainen@slpmedia.fi ilmoitukset.kuhmolainen@slpmedia.fi toimitus.kuhmolainen@slpmedia.fi Henk.koht. 0440 580 119 Varaosat p. klo 9.15-12. lakko) tai asiakkaasta johtuvan syyn vuoksi voi julkaista ilmoitusta, lehti ei vastaa ilmoittajalle aiheutuneesta vahingosta. Tervetuloa diabeetikot ja asiasta kiinnostuneet. Etuselkä, lapa, kylki 4,90 kg. Muistutukset on tehtävä viimeistään kahdeksan (8) päivän kuluessa ilmoituksen julkaisemisesta. tarkoituksiin ilmoittamalla siitä Kuhmolaisen asiakaspalveluun. Arpajaiset ja kahvitarjoilu. 166 tkm, punainen 3.900,Volkswagen Transporter 1.6 TD -87 aj. 18 tkm, met.ruskea 28.900,Toyota Auris TS 1.2 T -15 1-om., aj.17 tkm, met.sininen 23.900,Toyota Yaris 1.33 5-ov -06 aj. Keskiviikko 16.11.2016 klo 10:00 Paikka: Kaesan Kotileipomo, Kuhmo TILAISUUS ON AVOIN KAIKILLE YRITTÄJYYDESTÄ KIINNOSTUNEILLE. joka 2. Oma kustannus 5 € . klo 17 Tarinatuvalla diabeteshoitaja Tuija Holopainen
A Parivaljakon tuotantoon kuuluu lähes 400 kappaletta, minkä vuoksi osa niistä on niputettu sikermiin. Näin tekemällä lapsille korostetaan oikeutta valita. Konsertissa on väliaika. Perjantaina Kuhmossa pysähtyvät Matti ja Teppo Veljekset vauhdissa -kiertueellaan. Tänään tiistaina esiintyvät klarinetisti Mikko Raasakka ja pianisti Antti Vahtola. Heidän uransa alkoi 1960-luvulla, minkä aikana he ovat myyneet 1,5 miljoonaa levyä. Palkintokaapista löytyy Iskelmä-Finlandia, kaksi Emmaa, Olavi Virta -stipendi, Vuoden tanssittaja -palkinto, Turun tähti -laatta, Vuoden vaikuttaja -palkinto ja suuri joukko muita tunnustuksia. Pilvistä ja poutaa. – Tänä vuonna kekkereillä korostetaan lasten virsiä. Suomen Solistiyhdistyksen kanssa järjestetyssä konsertissa kuullaan muun muassa Sebastian Fagerlundin, Claude Debussyn sekä Jörg Widmannuin musiikkia. Juhlavuoden teemana on yhdenvertaisuus lapsia ja nuoria osallistaen. Kautta aikain suosituimpiin sinivalkoisiin ääniimme lukeutuvat Matti ja Teppo ovat tuottaneet kansalle ikivihreitä hittejä vuodesta toiseen, muun muassa Mä joka päivä töitä teen, Näitä polkuja tallaan, Kaiken takana on nainen, Näin se kesäloma toimii, Ensimmäinen tai Pöytä täyteen. marraskuuta 2016 Toimitus toimitus.kuhmolainen@slpmedia.fi Kuhmon Römppä lähestyy tämän vuoden osalta loppuaan, mutta jäljellä on vielä kaksi erilaista konserttia. 9-18 la 9-15 su 12-17 Tervetuloa! JOULUMYYNTI • taloustavarat • joulukortit • tekstiilit • joulukoristeet POISTOMYYNTI • UUSI ERÄ petauspatjoja, tyynyjä ja täkkejä • mattoja • ERÄja RETROSUKSIA • ym…. Seuraavana vuonna prässättiin vinyylille Kissankultaa, Matin ensimmäinen levytetty sävellys. Lasten oikeuksien päivän kekkerit perjantaina 18.11. Kajaani Kuhmo Sotkamo ?1°C 2 ?4°C 2 ?2°C 4 ke to pe Joensuu Kajaani Lahti Oulu Rovaniemi Pori Jyväskylä Helsinki Tampere Turku Vaasa Kemi 3 1 1 2 1 2 1 ?1 2 2 4 3 ?1 2 1 1 1 1 5 1 6 1 1 3 2 4 2 1 1 1 6 1 ?1 ?2 ?1 ?2 ?4 ?1 ?2 11 6 15 15 ke 16.11. kainuuntie 85 (ent. kello 18 kirkossa. 24 KUHMOLAINEN – Tiistaina 15. Tapahtuma on kokonaan maksuton. – Tarvittaessa mielipiteistä äänestetään, ja päätetään tekeminen sitä kautta. Näitä polkuja tallaan perjantaina Kuhmossa Matti ja Teppo esiintyvät Kuhmossa perjantaina. Näin artistit pyrkivät vastaamaan mahdollisimman monien kappaletoiveisiin. Tapahtumaan osallistuneiden kesken arvotaan yksi kirja. Matti ja Teppo 18.11. Lämmintä Suomessa toissapäivänä Kylmää toissapäivänä Paikallisennuste tänään Kotimaa iltapäivällä Kotimaa 20 25 30 15 10 5 0?C +5 +10 +15 +20 +25 +30 Odotettavissa tänään Kainuussa Sää vuosi sitten KUHMO Nurmes Valtimo Meteorologi Kristian Roine ?5 ?4 ?5 ?4 4 Keskiviikkona Torstaina Perjantaina Lauantaina ?2°C 4 ?1°C 4 +1°C 4 +2°C 8 Bogskär +4,0 °C Kemijärvi ?23,1 °C Heikkoa tai kohtalaista etelätuulta. Se oli todellinen läpilyönti; siitä käynnistyi hittiputki, jolle ei näy loppua. Turkulaisveljesten neljän vuosikymmenen mittainen ura on tuottanut 31 kultalevyä, 8 platinalevyä ja 3 tuplaplatinaa. Ohjelmassa on myös muutamia musiikkiesityksiä, popcorneja ja iltapalaa sekä lapsille että vanhemmille. Pakkasta 2...5 astetta. tiimarin tila) ark. kello 19 Kuhmo-talossa. Timo Kyllönen timo.kyllonen@slpmedia.fi Seurakunnan lapsityö juhlistaa tällä viikolla sunnuntaina vietettävää lasten oikeuksien päivää. Laajalla, 25 paikkakuntaa käsittävällä kiertueellaan iskelmämusiikin legendat kertaavat hittejään uransa alkutaipaleelta tähän päivään saakka. Perjantaina Lentua-salissa hurvittelevat turkulaisveljekset. Veljekset vauhdissa -konsertin luvataan tarjoavan vertaansa hakevan parituntisen konserttielämyksen Matin ja Tepon ystäville. Illan hartaus koostuu virsistä. – Myös veljesten tavaramerkkinä tunnettua – ja yleisön rakastamaa – hulvatonta tilannehuumorin viljelyä ja keskinäistä kuittailua kuullaan. Seurakunnan lapsityö on juhlistanut lasten oikeuksien päivää omilla kekkereillä ainakin viiden vuoden ajan. Tilaisuus alkaakin poikkeuksellisesti virsivisalla: eri puolilla kirkkoa on rasteja, joiden avulla selvitetään lasten kauneimpia virsiä. YK:n lapsen oikeuksien sopimus täyttää tänä vuonna 25 vuotta Suomessa. – ti 22.11. Pulkkisen mukaan tämä tapahtuu esimerkiksi kysymällä lapsilta, mitä he haluavat tehdä. Tarinaa isketään niin kuin vain Matti ja Teppo osaavat, kiertueen markkinoinnista tiedotetaan. Lasten oikeuksia juhlitaan MaTTi ja Teppo Kuhmon Römpässä on jäljellä pari konserttia. Lapsen oikeuksien viestinnän yhteistyöverkosto on koonnut yhdenvertaisuusteemaan liittyen materiaalia päiväkoteihin ja kouluihin. Parivaljakon tuotantoon kuuluu lähes 400 kappaletta, minkä vuoksi osa niistä on niputettu sikermiin. – Kerhoissa keskustellaan lapsille ymmärrettävällä tavalla siitä, mitä ovat lasten oikeudet, johtava lapsityöntekijä Emilia Pulkkinen kertoo. Matin ja Tepon ensilevy, Jos olet onnellinen, ilmestyi vuonna 1969