>> 4 Siunaus uuteen työhön Pääkirjoitus: Jokainen tapahtuma tuo oman lisänsä kuhmolaiseen elämään, vaikka tapahtuma järjestettäisiin vain muutaman kerran. >> 5 Mestarille kahvia Tassilta ryystämisen suomenmestaruuden voittaja Pirkko Mähönen sai palkinnoksi kahvia Uljaskan pirtin isännältä Keijo Ahtoselta. >> 2 Ryöstäjä iski apteekkiin Kuhmon Apteekissa tapahtui lääkeryöstö puolen päivän jälkeen viime lauantaina. Tekijänä otettiin kiinni kuhmolainen mies. >> 10 Kiva HT:n miehet jo jäällä Kiva HT:n miesten jääharjoittelu painottuu tällä kaudella Kajaaniin. ELOKUUTA 2023 NRO 65 Kirkkoherra: Riikka Pääkkösellä on kokemusta kirkkoherran tehtävästä viransijaisuuden myötä. Lisäksi elokuun alku on ollut siellä erittäin sateinen. >> 6 Katuremontteja Rajakadulla ja Tapionkadun alkupäässä alkoi vielä katuremontteja. 6 4 1 4 8 8 1 2 6 2 5 7 PERUSTETTU 1959 | WWW.KUHMOLAINEN.FI | IRTONUMERO 2,50 € TIISTAI 15. >> 14 VARASTOMYYNTI VARASTOMYYNTI ti-pe klo 8-16 ti-pe klo 8-16 ma ja la suljettu ma ja la suljettu TERVETULOA! TERVETULOA! hausport.fi Pajukuja 2 B4 Varastomyynti ti-pe klo 8-16 ma ja la suljettu TERVETULOA! ANTERO KOMULAINEN Virkaan asettamisessa Riikka Pääkkönen on antanut lupauksensa ja Kuopion piispa Jari Jolkkonen (keskellä) sekä toimitukseen osallistuneet avustajat Veli-Matti Sallinen (vas.), Hannes Seppänen (toisten takana), Timo Suutari, Maija Inget ja Jaakko Antola siunasivat kirkkoherran ja hänet lähetettiin virkaan.. Kalliosen voimalan edustalla Sotkamossa havaittiin taas turvelautta. Useimmat pelaajista asuvat siellä. >> 4 Kalliosen luona taas turvetta Ensimmäinen lautta elokuun alussa oli paljon nykyistä suurempi
Redditin kaltaiset keskustelupalstapohjaiset somepalvelut taas ovat mahdollistaneet yhteisöjen muodostumisen hyvinkin niche-aiheiden pohjalta. Kesäkuva 6 Päätoimittaja: Mari Heikura 040 7543 579 6 Jakelupäivystys: 0800 955 05 6 Sähköpostit: etunimi.sukunimi@hillagroup.fi V iime viikonloppuna vapaalla ollessani minulla heräsi suuri halu kuluttaa viihdettä. Osa tapahtumista elää aikansa, kunnes syystä tai toisesta hiipuu. Se voi saada kiinnostumaan uudesta aiheesta riittävästi, jotta oppii absurdin faktan tai kaksi esitettäväksi keskustelussa. Jokainen tapahtuma tuo lisää elämää Kuhmoon Pääkirjoitus 15.8.2023 Paikallislehti Kuhmolainen, perustettu 10.7.1059 Sää Tänään Huomenna Selkeää Puolipilvistä Pilvistïä Vesikuuroja Vesisadetta Lumisadetta Ukkosta Räntäsadetta Sumua Tiistaina Keskiviikkona Torstaina 19 14 22 22 19 21 22 23 22 22 23 24 14 12 17 17 17 20 23 21 22 23 20 25 8 5 5 3 9 5 6 3 Helsinki Ti 22 Joensuu 23 Jyväskylä 23 Kajaani 21 Kemi 19 Lahti 23 Oulu 21 Pori 22 Rovaniemi 21 Tampere 22 Turku 23 Vaasa 22 Ke 23 22 22 20 19 26 19 20 18 22 23 20 To 22 23 22 21 18 23 21 19 16 22 22 20 KUHMO Valtimo Nurmes KUHMO Valtimo Nurmes KUHMO Valtimo Nurmes 21 21 22 22 21 21 21 23 22 22 22 23 3 5 4 Ennuste laadittu 14.8. Uusi kausi keskittyy ensimmäisen tarinan jälkipyykkiin. Alkuperäinen kirja kertoo Raamatussa lupaillun Harmageddonin tulosta, jonka tulon pyrkivät estämään demonin ja enkelin muodostama outo parivaljakko. Jatkoa on luvassa, kun Taiteiden Taikayö kokoaa monia toimijoita järjestämään yhteisen tapahtuman syyskuun alkuun. ” Kuka olisi uskonut: Raamatusta saadaan kiinnostavampi byrokratialla ja homoenkeleillä?” Popularisoidaan kaikki Kolumni Miro Hietala miro.hietala@hillagroup.fi Kirjoittaja on Kuhmolaisen kesätoimittaja. Tällainen populaarikulttuurin pohjalta heräävä hetkellinen kiinnostus ei tee kenestäkään asiantuntijaa, mutta laajentaa yleissivistystä. Silti sarjan katsominen oli todella viihdyttävä kokemus. 2 MIELIPIDE KUHMOLAINEN – Tiistaina 15. Tieteen popularisointi tarkoittaa tieteellisen tutkimuksen tulosten esittelyä ei-asiantuntijan ymmärtämässä muodossa. elokuuta 2023 Seija Huotari kohtasi mustikoita kerätessään alueella asuvan nuolihaukan poikasen. Tämän takia näen Good Omensin kaltaisen oikeiden uskomusten sekoittamisen fiktioon viihdyttävällä tavalla hyödyllisenä. Samalla tavalla joskus katsottuani netissä videota aivovaurioista, uppouduin tuntikausiksi perehtymään matemaattisiin ulottuvuuksiin ja hyperkuutioihin. Tilalle syntyy kuitenkin uusia ideoita ja tapahtumia, kuten ensimmäisen kerran järjestetty Tassilta ryystämisen -kilpailu. Vaikka en ole uskonnollinen, luettuani Hyviä enteitä -kirjan, ryhdyin välittömästi etsimään tietoa Metatronista ja Beelzebubista. Tapahtumien järjestäminen vaatii aina työtä ja tekijöitä, mutta rikas tapahtumakulttuuri kertoo myös vireydestä ja aktiivisuudesta. Koskaan ei voi tietää, mikä on idea, joka kasvaa suuriin mittoihin. Sosiaalisen median myötä tieteen popularisoinnille on saatu mahtava alusta. Kannattaa olla ylpeä hienoista ideoista ja niiden toteutuksesta. Kuka olisi uskonut: Raamatusta saadaan kiinnostavampi byrokratialla ja homoenkeleillä. Pienen hengähdystauon jälkeen Rimmin kylän Tulkua terveh -kyläjuhla houkutteli Vartiukseen asti hyvän joukon yleisöä. Nykyään somepalveluista löytyy lukuisia tahoja, jotka käsittelevät kaikenlaisia tieteenaloja ja aihepiirejä viihdyttävästi, pohjaten kuitenkin faktoihin. Sarja perustuu 90-luvulla julkaistuun Hyviä enteitä -kirjaan, josta julkaistiin ensimmäinen tv-kausi vuonna 2019. 12.02. Lopulta päädyin katsomaan Good Omens -sarjan vastajulkaistun toisen kauden. En ole millään tavalla uskonnollinen ihminen. Kaikista ei synny kansanvälistä musiikkifestivaalia, mutta jokainen tapahtuma tuo oman lisänsä kuhmolaiseen elämään. K uhmon kiivas tapahtumakesä ei pääty kuin seinään heinäkuun lopussa. Viimeksi viikonloppuna löysin sattumalta ”sissipuutarhaamiseen” keskittyneen yhteisön, jossa puhuttiin ilman lupaa yleisille tai toisten ihmisten tonteille kasvien istuttamisesta, tarkoituksena tehdä yhteisestä kaupunkimaisemasta vihreämpää. Tassilta ryystämisen SM-kilpailu on oiva kilpailu Kuhmon Karjalaiskylään, missä karjalaista kulttuuria tuodaan esiin ja halutaan tehdä tunnetuksi. Lintu lensi paikalle metrin päähän ja jäi seuraamaan marjojen poimintaa kaikessa rauhassa, jolloin Huotari otti siitä kuvan. Kun tapahtuman järjestelyissä on huomioitu useita kohderyhmiä, on yleisöryntäys todennäköisempi ja yhteistyö on jälleen se keino, jolla monipuolisuus voidaan taata
AJOKORTTITODISTUKSET tavallinen 90 €, laajennettu 100 €. % LÄHES www.kuhmolainen.fi. Se on keväällä ja alkukesällä, toukokesäkuussa. hillagroup.fi/mainostajalle 100. Tarkennuksen kohteena on Kuhmolaisen jutussakin esitetty sitaatti ”Toisin sanoen pihalle päästetty kissa, joka vaeltaa pihapiirin ulkopuolelle, on jätetty valvomatta ja siten heitteillä”. Kirjoituksia ei palauteta. elokuuta 2023 – KUHMOLAINEN 3 Mielipiteet: toimitus.kuhmolainen@slpmedia.fi, Kuhmolainen, Kainuuntie 103, 88900 Kuhmo. LT, YLEISLÄÄKÄRI, PSYKIATRIAN ERIKOISLÄÄKÄRIKSI ERIKOISTUVA Juha Käkelä ma 28.8. Maaria Haikola Kuhmolaisessa ja useissa muissa valtakunnallisissa medioissa julkaistiin viime viikolla uutinen vapaana liikkuvista kissoista, joista Itä-Suomen poliisin vanhempi konstaapeli Ville Hokkanen oli kirjoittanut Poliisin blogissa 2. Ultraäänitutkimukset, myös ilman lähetettä. Lain tarkoituksena on myös lisätä eläinten kunnioitusta ja hyvää kohtelua. MAGNEETTIREKKA Vuokatissa la 26.8. Jos haluat silmistäsi pois siemenistään harmaan, kukkineen lupiinin, se pitäisi ottaa niin, etteivät siemenet putoa maahan, pistää koko komeus pussiin ja viedä asianmukaisesti hävitettäväksi Jaurakkoon. Kukkivia kesäniittyjä odotellen, Sointi Sallinen Hyvät Suomen luonnon ystävät ja lupiinien vihaajat! Kuvan lupiineista osa vielä kukkii, mutta osassa on jo siemenet. Nimimerkkikirjoituksia julkaistaan vain poikkeustapauksissa. RADIOLOGIAN ERIKOISLÄÄKÄRI Anita Hiltunen ke 30.8. Laboratoriokokeet myös ilman lähetettä! YLEISLÄÄKÄRI Petteri Kauhanen ke 16.8., pe 18.8. Itä-Suomen poliisilaitoksen rikosylikomisario Harri-Pekka Pohjolainen kirjoittaa Facebook-päivityksessä 4. Suomessa astuu 1. ja ke 22.11. Yleislääketieteen potilaat ja todistukset. TT-KUVAUSREKKA Vuokatissa ke 6.9. Tekstiviestit: Lähetä tekstiviesti tai whatsapp-viesti toimitukseen numeroon 044 332 5320. Blogitekstissä Hokkanen muun muassa kirjoittaa, mitä laki sanoo kissasta ja sen vapaanapidosta. Kirjoita napakasti. Itä-Suomen poliisi pahoittelee blogikirjoituksen tulkintaa kissojen hylkäämisen ja heitteillejätön osalta. Kirjoittajan nimeä ei anneta toimituksen ulkopuolelle. Oikaisu: Kissaa ei katsota automaattisesti hylätyksi, jos se on omistajansa pihapiirin ulkopuolella Kissojen vapaanapidosta kertova poliisin blogiteksti on saanut paljon kommentointia sosiaalisessa mediassa ja Itä-Suomen poliisilaitos tarkentaa blogitekstiä Facebook-sivuillaan kahdessa postauksessa. Yleislääketieteen potilaat ja todistukset. ja to 24.8. Uutisvinkit ja tiedustelut: Puhelimitse 044 332 5320, sähköpostitse toimitus.kuhmolainen@slpmedia.fi. Vain lääkärin lähetteellä. – Varmasti kaikille lukijoille on viimeistään tässä vaiheessa selvinnyt, että asia ei ole yksinkertainen tai johdettavissa vain yhdestä laista. Lait määrittelevät sen, missä ja miten kissa saa kulkea vapaana – oli kyse sitten taajamasta tai sen ulkopuolisesta alueesta, Pohjolainen kirjoittaa postauksessa. elokuuta, että lemmikkieläinten suojelua koskevassa eurooppalaisessa yleissopimuksessa 49/1992 määritellään 1 artiklan 5. Siitä kohdasta, mistä alkukesällä on kaivettu juuria ja nyhdetty varsia, voi uusia lehtiä ja tuoreita varsia vedellä pois. Kun katkaiset lupiinin, jonka kukkavarressa on siemenet, ja heität vielä varren kauemmas niitylle tai ojan taakse, olet tehnyt suuren karhunpalveluksen: Olet jättänyt juuren kehittymään ja voimistumaan ja sen lisäksi suorittanut hajakylvön. Tiistaina 15. ja ti 22.8. Yleislääketieteen ja oman erikoisalan potilaat, todistukset. krs PAIKALLINEN LÄÄKÄRIPALVELU LABORATORIO AVOINNA ke 16.8. Toimitus pidättää oikeuden lyhentää ja otsikoida tekstiä. Oman erikoisalan ja yleislääketieteen potilaat, todistukset. Taajaman osalta Pohjolainen toteaa, ettei järjestyslaki suoranaisesti edellytä kissan pitämistä kytkettynä taajamassa, mutta se lienee kuitenkin yksinkertaisin ja käytännöllisin keino samalla noudattaa kaikkia säännöksiä ja huolehtia lemmikkieläimen turvallisuudesta. YLEISLÄÄKETIETEEN, KEUHKOSAIRAUKSIEN JA ALLERGOLOGIAN ERIKOISLÄÄKÄRI Marko Karppinen ti 29.8. FYSIATRIAN ERIKOISLÄÄKÄRI Eija Ahoniemi ke 13.9. tammikuuta 2024 voimaan laki eläinten hyvinvoinnista (693/2023), jonka tarkoituksena on Finlexin mukaan edistää eläinten hyvinvointia ja suojella eläimiä parhaalla mahdollisella tavalla niiden hyvinvoinnille aiheutuvalta haitalta. MIELIPIDE Nyt, kun lupiinit tököttävät rumina täysin kehittyneissä siemenissään, ei ole lupiinien hävittämisen aika. Ensi kesänä tuolla paikalla on taatusti vahvempi lupiinikasvusto. Vastaanottokäynnin yhteydessä perimme kantamaksun 2,60 €, toimistomaksun 25 € sekä laajennetun ajokorttitarkastuksen yhteydessä muistitestin 12,40€. Pohjolainen kirjoittaa, ettei kissaa katsota automaattisesti hylätyksi tai heitteille jätetyksi, jos se on omistajansa pihapiirin ulkopuolella, vaikka asia onkin näin yleissopimuksen suomennoksessa ja Hokkasen blogikirjoituksessa kuvattu. elokuuta. Eläimen hylkäämisestä on Pohjolaisen mukaan kyse esimerkiksi silloin, kun lemmikkieläin jätetään asuntoon sieltä pois muutettaessa. – Esimerkiksi kissan pitämistä vapaana ei sellaisenaan pidettäisi eläimen hylkäämisenä, jos kissan pitäjä huolehtii kissan muusta hoidosta tai jos hän on siirtänyt kissan hoitovastuun tilapäisesti toiselle taholle, Pohjolainen kirjoittaa Facebook-päivityksessä. kohdassa heitteillä olevan eläimen tarkoittavan joko koditonta lemmikkieläintä tai sellaista lemmikkieläintä, joka on omistajansa tai haltijansa kotipiirin rajojen ulkopuolella, eikä kenenkään muun omistajan tai haltijan hallinnassa tai suorassa valvonnassa. INKA HURSKAINEN Varaa aika netissä medika.fi SOITA 08 6521 533 (Palvelunumeromme on maksuton) Ma To klo 8 16, Pe 8 14 Varaa aika puhelimitse Vuokatti | Kidekuja 2, 3. Myös ilman lähetettä. Se heikentää kasvustoa ja näin keventää seuraavan kesän työtä. Yleislääketieteen potilaat, todistukset sekä psyykkisten sairauksien potilaat. Pohjolainen muistuttaa, että ylivoimainen enemmistö vapaana kulkevista kissoista tuskin on hylätty. Kuhmo | Koulukatu 20 SAA TIEDON PAIKALLISISTA TAPAHTUMISTA LEHDESTÄMME * * Kansallisen mediatutkimuksen (KMT 2022) mukaan Hilla Groupin medioista saa tietoa paikallisista asioista ja tapahtumista 86 – 99 % lukijoista. Ohje: Yleisönosastossa julkaistaan ensisijaisesti vain omalla nimellä kirjoitettuja mielipiteitä. Kirjoitus on saanut paljon kommentointia sosiaalisessa mediassa ja Itä-Suomen poliisilaitos tarkentaa blogitekstiä Facebook-sivuillaan kahdessa postauksessa. Itä-Suomen poliisilaitos kirjoittaa, ettei kissaa katsota automaattisesti hylätyksi tai heitteille jätetyksi, jos se on omistajansa pihapiirin ulkopuolella, vaikka asia onkin näin yleissopimuksen suomennoksessa ja poliisin blogikirjoituksessa kuvattu. Lain säännöksen 6 §:n 2 momentin mukaan hoidossa olevaa eläintä ei saa jättää hoidotta eikä hylätä. YLEISLÄÄKÄRI Henri Lempinen ti 22.8. Tekstareihin tarkoitettujen viestien eteen kirjoitetaan tekstari. Hokkasen blogitekstin pääviestinä oli hänen mukaansa nostaa esiin keskusteluun kissojen vapaana pito ja omistajien vastuu lemmikkinsä turvallisuudesta, terveydestä ja hyvinvoinnista. KORVA-, NENÄJA KURKKUTAUTIEN ERIKOISLÄÄKÄRI Teemu Pieskä ke 23.8
Mies teki lääkeryöstön apteekkiin lauantaina Kuhmon Apteekki joutui ryöstön kohteeksi viime lauantaina. Maanantaina 14.8. Lauantain tapahtumia käydään siellä läpi alkuviikosta yhdessä asiantuntijoiden kanssa. Ryöstäjä otettiin kiinni ja poliisi kuljetti hänet Kajaaniin tutkintaa varten. Oikeassa olevat ihmiset, se on yksi haaste myös, mitä vastaan haluan taistella. Kirkkokansa on melko iäkästä ja Pääkkönen haluaa kehittää jumalanpalveluselämää siihen suuntaan, että se houkuttelisi uusiakin seurakuntalaisia. Jokaisella on ollut oman aikanasa haasteet selätettävänään, eikä voi tietää, mitä tulevat vuodet hänen kohdalleen tuovat. Se on Pääkkösen mukaan hyvin vierasta siihen hengellisyyteen nähden, johon hän on Kuhmossa kasvanut. Sunnuntaina virkaanasettamissaarnassaan Pääkkönen päivän tekstin mukaan puhui siitä, kuinka vaikeaa on toimia julistajana omiensa parissa. Kuhmo tunnetaan aktiivisesti kirkossa käyvistä seurakuntalaisistaan ja Pääkkönen katsoo myös eteenpäin. elokuuta 2023 Mari Heikura Pappeus on kirkkoherra Riikka Pääkköselle elämäntapa, johon hän on saanut kasvaa Kuhmossa seurakunnan kerholaisesta lähtien. – Meille oli itsestään selvää, että perhe kasvatetaan täällä ja ollaan täällä. Kirkkoherra on arvojohtaja ja tasapuolisuus on Pääkköselle yksi tärkeimmistä arvoista. Kuhmon Apteekki on avoinna normaalisti. apteekki oli jo avoinna. – Jo pelkästään se, että seurakunnan työntekijät ovat virkavaatteissaan näkyvissä jossakin tilaisuudessa, luo viestin. Pääkkönen ei kannata sellaista ajatusta, että seurakunnan kannattaisi olla vain siellä, missä se voi julistaa sanaa. Tehtävän kirkkoherrana hän kokee luontevana jatkumona, jossa hän on aina ollut valmis ottamaan vastaan sen vastuun, joka hänelle on annettu. Poliisi saapui lauantaina asuntoon paikalle kahdella partiolla ja lisäksi tehtävään tuli rajavartiolaitoksen miehiä. Häntä on kuultu sunnuntaina. Kuhmon seurakunnan uusi kirkkoherra Riikka Pääkkönen vertasi virkaanasettamissaarnassaan itseään edeltäjiinsä ja totesi olevansa ulkoisesti hyvin erilainen. Hän ajattelee, ettei esimerkiksi virsien laulaminen kokonaan ole välttämättä aina tarkoituksenmukaista. Saarnassaan hän totesi, ettei uskonelämä ole Kuhmossakaan muuttumatonta, vaan oman elämämme vaiheet ja kokemuksemme maailmasta vääjäämättä muokkaavat käsitystämme hengellisyydestä. Ja sen viestin haluaisin olevan, että me olemme helposti lähestyttäviä ja kaikki varten. Hän toivoo, että seurakunta nähdään luotettavana ja hyvänä yhteistyökumppanina. Ryöstäjällä ei ollut havaintojen mukaan apteekin sisällä mitään ryöstön tekovälineitä käsillä. Seurakunta tarjoaa apuaan aivan kaikille, ei vain omille jäsenilleen, Pääkkönen huomauttaa. Apteekki sijaitsee aivan Kuhmon keskustassa Kainuuntien varressa, ja sillä on lauantaina kuusi aukiolotuntia. Mies poistui liikkeestä noin kilometrin päähän muualle Kuhmon taajamaan toisen henkilön asuntoon. Apteekkiin ryöstön tehnyt tekijä on poliisin tietämä henkilö muista rikostapauksista. Kaappeja pengottuaan hän löysi lääkepakkauksia ja poistui apteekkiliikkeestä. 4 PUHEENAIHEET KUHMOLAINEN – Tiistaina 15. Pääkkönen toivoo, että jumalanpalvelukset on suunniteltu ja jokainen asia pohdittu. – Sellaista kuhmolaista hengellisyyttä haluan olla arvojohtamassa. Pääkkönen kokee, että paljon jumalanpalveluksissa on totuttu tekemään asioita niin kuin on aina tehty. Apteekin sisätiloissa mies alkoi etsiä lääkkeitä ja tönäisi yhtä naistyöntekijää. Kirkkoherra haluaa kaikille avoimen seurakunnan Juureva ja avarakatseinen hengellisyys on ohjannut Riikka Pääkköstä itseään ja hän haluaa jakaa sitä edelleen kirkkoherrana. ” En halua, että seurakunnasta tulisi sisäpiiriläisten joukko, joka muodostaa linnakkeen.” Antero Komulainen Kuhmolainen mies ryösti paikallisesta apteekista lääkkeitä keskellä päivää liikkeen aukioloaikana viime lauantaina. Kuhmossa seurakunta on tärkeä toimija ja kirkkoherrana Pääkkönen haluaa korostaa sitä, että se on avoin kaikille. Kirkkoherran tehtävästä Pääkkösellä on kokemusta viransijaisuuden myötä, ja hän kuvaa tuota aikaa kuin pitkänä työhaastatteluna. Hän kertoo, että muuttaessaan opintojen perässä pois Kuhmosta, hän jo pohti, milloin voi tuoda muuttokuorman takaisin. – Mitä voidaan tarjota heille, jotka ovat nuorempia, jotka kaipaavat dynaamisuutta jumalanpalveluselämään. Näin hän on monesti kokenut kohdatessaan seurakuntalaisia. ANTERO KOMULAINEN. Pieniä muutoksia on jo tulossa, kuten lastenpaikan uudistaminen kirkossa sekä toinen alttaripöytä, joka mahdollistaa papin toimimisen enemmän seurakuntaa kohti. Pääkkönen kokee kuitenkin kuhmolaisuuden suurena voimavarana. – En halua, että seurakunnasta tulisi sisäpiiriläisten joukko, joka muodostaa linnakkeen. Kuhmolainen hengellisyys on Pääkkösen mukaan usein suvaitsevaista, avarakatseista ja avarasydämistä. Vaikka kaikki ennusteet sanovat, että täältä väki vähenee ja joku viimeisenä sammuttaa valot, niin sitä vastaan voi taistella. Ryöstötilanne apteekin sisällä kesti noin 15 minuuttia ja alkoi noin kello 12.45, kun 35-vuotias mies tuli apteekkiin ja uhkaili sanallisesti työntekijöitä
Kainuun maakuntajuhlaa vietetiin Puolangalla Antero Komulainen Kuhmon mökkiläisten yleiskokous korosti lentoliikenneyhteyden merkitystä Kajaanin lentokentälle. Tiistaina 15. Tämä Rajakadun osuus kunnostetaan samanlaiseen ilmeeseen katuvalaistuksineen kuin saman kadun Vienantien ja Kainuuntien väli. Mökkiläistoimikunta korosti lentoliikennettä Kuhmon mökkiläisten yleiskokous puhui Kajaanin lentoaseman lentoliikenteen puolesta. Tapahtuman avasi pormestari Harri Peltola. Kuhmon itäosaan Vetkontielle toivottiin kunnostusta. Viikkoa myöhemmin käynnistyy katuremontti Tapionkadun alkupäässä. Saarnassaan hän totesi, että hänet on otettu sydämellisesti vastaan. Katutyömaiden töitä johtava kaupungin kunnossapitopäällikkö Tero Uhlbäck muistuttaa, että kohteissa ja niiden lähellä liikkuu isoja työkoneita ja raskasta liikennettä. Juhlaa vietetään vuosittain perinteisesti Kainuun maakuntakukan Kanervan päivän aikoihin elokuussa, ja juhla kiertää vuorollaan kaikissa Kainuun kunnissa. Rajakadulla työt alkavat välillä Pallokuja-Kainuuntie ja juuri tuon suuntaisesti. elokuuta 2023 – KUHMOLAINEN 5 ANTERO KOMULAINEN Sivukaduilla alkaa katutyömaita Antero Komulainen Kuhmon kaupungilla alkaa vielä kaksi katurakennustyömaata loppukesästä. Erillistä tiedottajaa yleiskokous ei valinnut. Hän uskalsi iloita kuntaan valmistuneesta uudesta liikuntahallista, vaikka Puolangan vuoro järjestää maakuntajuhla oli hallin rakennustöiden takia siirtynyt vuodella eteenpäin. Vaikka päivän sanassa todettiin, ettei kukaan ole profeetta omalla maallaan, niin Pääkkönen on kokenut toisin kuluneen kahdeksan vuoden aikana. Päätökset ovat hyvin perusteltu ja siten ne voivat olla myös ennakoituja. ANTERO KOMULAINEN – Kun siihen sijaisuuteen suostuin, niin tiesin jo, että tässä ollaan luupin alla. Kainuun liiton tiedotteen mukaan Pro Kainuu Nuori -tunnustuspalkinto myönnetään 13–29 -vuotiaalle Kainuussa asuvalle tai Kainuusta kotoisin olevalle henkilölle tai nuorten yhteisölle, joka on opinnoissa, työssä tai harrastuksissa tuonut uudella ja modernilla tavalla Kainuuta esille. Kuhmon Mökkiläistoimikunnan puheenjohtajana jatkaa Martti Rönkkö. Toimikunnan varapuheenjohtajan valitsee kaupunginhallitus. Pro Kainuu mainetyön tunnustuspalkinto 2023 myönnettiin Kainuun keskussairaalan synnytysosaston henkilökunnalle. Työt ovat käynnissä osittain yhtäaikaa. Yhdistys vastaa Askanmäen kotiseututalon pihapiirin 500 paikkaisen kesäteatterin toiminnasta ja on kehittänyt kesäteatteritoimintaa vuosien ajan, merkittävänä osana kunnan kulttuuritarjontaa. Sijaisuuden aikana oli tietyllä tavalla kunnioitettava vakituisen viranhaltijan ja Pääkkösen mukaan Kuhmon seurakunnassa onkin paljon hyvää, mitä hän haluaa säilyttää. Sijaisuus osoitti Pääkköselle, että hänellä on ominaisuuksia, jotka auttavat tehtävässä selviytymään ja paljon hän ehti jo oppia työstä tuona aikana. elokuuta, jatkuen syyskuulle. Muitakin huomautuksia ja toiveita kokouksella oli. Tapionkadun alkupäässä työt alkavat myös tässä kuussa, mutta viikkoa myöhemmin. Keskustelun aikana yleiskokouksessa nousi esiin myös kesämökkien muuttaminen vakituiseksi asunnoksi. Palkinnot ottivat vastaan ylilääkäri Ritva Keravuo, kätilöt Anne Kemppainen ja Raija Meriläinen sekä terveydenhoitaja Kaisa-Mari Paulomäki. pidetyssä yleiskokouksessa Kuhmon kaupunginjohtaja Juhana Juntunen esitteli kaupungin ajankohtaiset kuulumiset ja yritysneuvoja Kari Malinen kertoi elinkeinopuolen kuulumiset. Kirkkoherran tehtävässä Pääkkönen kokee pääsevänsä käyttämään kykyään nähdä asioista, kuinka ne olisi hyvä tehdä sekä ohjata ihmisiä ja organisoida. Maija Räsänen Kainuun maakuntajuhlaa vietettiin sunnuntaina Puolangalla. ARKISTO /JUHA NEUVONEN. Tunnustuksen noutivat Askan Ahertajat ry:n puheenjohtaja Juha Ylitalo ja sihteeri Hilkka Oikarinen. Kuhmon teitä on päällystetty, mutta osa tiestöstä on huonossa kunnossa. Siellä tehdään samanlaisen muutos ilmeeseen kuin Rajakadulla. Työt Pallokujan risteyksen päästä alkavat maanantaina 14. elokuuta. Vilkkaan kokouskeskustelun aikana esitettiin toive myös Kuhmon talvisotahistoriaan liittyen Laamasenvaaran polkujen ja pitkosten kunnostamista. Osassa Kuhmon Rajakatua katurakennustyöt alkavat maanantaista 14. Juhlassa myönnettiin Pro Kainuu -tunnustuspalkinnot. Ne jakoivat kansanedustaja Mikko Polvinen (ps.), Kainuun liiton maakuntajohtaja Pentti Malinen ja Kainuun liiton johdon assistentti Salli Mikkonen. Kokouskahvien jälkeen kuultiin Hannu Huotarin esitelmä Kuhmon paikallishistoriasta. Vetkotie sijaitsee pohjoinen-etelä suunnassa Hukkajärventien ja Saunajärventien välillä. – Iloitsen siitä juurevasta ja kansantajuisesta uskosta, johon minut on tässä seurakunnassa aikanaan kasvatettu ja jota saan nyt itse olla opettamassa ja välittämässä eteenpäin. Vaikka hän pitää papin ydintyöstä, toimituksista, häntä kiinnostaa myös hallinto, kokousten valmistelu ja työ, jota tehdään toimistossa. Varajäseniksi valittiin Tero Huhtala ja Aila Määttä. – Haluan, että asiat tapahtuvat tasapuolisesti ja tarkasti. Remontoitu katu myös päällystetään syyskuun puolella. Työmaa alkaa Pallokujan risteyksen luota kohti Kainuuntietä. Rajakadun osuudella Pallokujalta Kainuuntielle oli jo tietyömerkit. Pro Kainuu 2023 tunnustuspalkinto myönnettiin Askan Ahertajat ry:lle. Toimikunnan jäseniksi valittiin Marko Piirainen, Jorma Härkönen, Mauno Määttä, Harri Kettunen, Seija Ruoholahti ja Veijo Malinen. Pro Kainuu Nuori -tunnustuspalkinto myönnettiin Oskari Haapalaiselle ja Katja Kemppaiselle Puolangan Pessimisteistä. Seuraavan kerran Kainuun maakuntajuhla järjestetään Hyrynsalmella. Matkailuvaunun kanssa ei ole asiaa kaikkein huonoimmille teille. Lauantaina 12.8
Luku on erittäin poikkeuksellinen, sillä normaalisti tähän aikaan vuodesta tulovirtaama on noin 40 m/s. elokuuta 2023 Elina Karjalainen Ontojärven veden pinta on tällä hetkellä erityisen korkealla. Heinäkuun lopulla voimalaitoksen toimintaa häiritsi 25 metriä kertaa 35 metriä kokoinen turvelautta. Kallioisen voimalaitoksen edustalle ilmaantui uusi turvelautta näitä voi tulla Ontojärven tulovirtaama on huipussaan. Toivon, että olen väärässä. Ontojärven pintaa pyritään Pollarin mukaan alentamaan ajamalla molempia laitoksia. – Pahoin pelkään, että niin voi käydä. 6 PUHEENAIHEET KUHMOLAINEN – Tiistaina 15. Metsäkanalintujen kannat ovat pysyneet monilla alueilla erittäin runsaina. Ontojärven yläpuoliset järvet Lammasjärvi ja Lentua ovat nyt korkeimmillaan, ja Ontojärven tulovirtaama on huipussaan, noin 160 m/s tasolla. Ei kuitenkaan Kainuussa. Metsäkanalintuja on valtakunnallisesti tarkasteltuna kolmatta vuotta peräkkäin suunnilleen saman verran. – Uusi turvelautta oli pieni. Turvelauttaa poistetaan Kallioisen voimalaitoksen edustalta heinäkuun lopulla. Kainuussa tilanne on huonompi. Sen lisäksi on ohijuoksutuksia. Ontojärven yläpuoliset järvet nyt sateiden tuomassa kesätulvassaan korkeimmillaan. elokuuta UPM:lle oikeuden poiketa tilapäisesti Ontojärven säännöstelyä koskevan lupaehdon ylimmästä korkeudesta. Lausuntoja esityksestä voi antaa 21.8. Kaikkea suota ei välttämättä ole ruopattu pois, vaan sitä on jäänyt veden alle. UPM pystyi laskemaan Ontojärven veden pintaa alkuviikon aikana aikaisemman turvelautan aiheuttaman vedenpinnan nousun korjaamiseksi, mutta rankkasateet nostivat järven vedenpinnan uudelleen korkealle. Pollarin mukaan turvelauttoja voi nousta vielä lisää. Ei kuitenkaan Kainuussa.. – Toinen syy on lämmin keli. syyskuuta alkavalle metsästyskaudelle. marraskuuta. Aluehallintovirasto myönsi edellisen turvelautan ilmaantumisen jälkeen 2. Lämpö lisää kaasuja, jotka pyrkivät nostamaan turvetta ylös. UPM ryhtyi poistamaan uutta turvelauttaa välittömästi, mutta poistotyön aikana vettä pystytään juoksuttamaan vain noin tulovirtaaman verran. Pollarin mukaan turvelauttojen nousemiseen on kaksi pääsyytä. saakka. Kainuussa metson ja teeren kannat ovat monella alueella heikentyneet selvästi, joten teeren talvimetsästys sallittaisiin vain Puolangalla. Antero Komulainen Maaja metsätalousministeriö esittää, että alkavalla syksyn metsästyskaudella sallittaisiin laajoilla alueilla metsästysasetuksen sallimat pisimmät metsäkanalintujen metsästysajat. Metson talvimetsästys olisi sallittua vain Puolangalla ja Suomussalmella, ja muualla Kainuussa metson metsästys päättyisi jo 11. Sademäärä Kuhmon Apajan havaintoasemalla 8.–9. Ontojärven pintaa pitäisi saada alemmas, se on nyt varsin korkealla. Poikkeuslupa on voimassa elokuun loppuun saakka. elokuuta oli yhteensä 65,7 millimetriä, UPM kertoo tiedotteessa. Metson ja teeren kannat ovat edelleen Pohjois-Suomessa useilla alueilla keskimääräistä suuremmat. Lisäksi keskiviikkona Kallioisen voimalaitoksen edustalle ilmaantui uusi turvelautta, mikä rajoittaa juoksutusta. Tällä hetkellä tilanne on normaali: turvelautta saatiin jo ylös ja koneet ovat käynnissä, UPM Energyn vesivoimapäällikkö Pekka Pollari kertoo. Metsäkanalintujen kantoja seurataan heinä–elokuun vaihteessa kattavasti laskettujen riistakolmioiden avulla, minkä perusteella valmistellaan tarkemmat alueelliset ja lajikohtaiset metsästysajat 10. Kun Kallioisen vesivoimala on rakennettu, veden pinta on noussut soiden päälle. Vesitilannetta ovat hankaloittaneet keskiviikon ja torstain välisen yön rankkasateet. Käytännössä Ontojärven pinta ei työn aikana nouse eikä laske. Pääosissa Pohjois-Suomea ja Pohjois-Karjalaa metson ja teeren Kainuussa metson ja teeren kannat ovat monella alueella heikentyneet Metsäkanalintujen kannat ovat pysyneet monilla alueilla erittäin runsaina. Lounaisja Kaakkois-Suomessa teerija pyykannat ovat paikoitellen kuitenkin heikkoja, joten myös alueellisia rauhoituksia esitetään. Luonnonvarakeskuksen mukaan poikastuotto on tänä kesänä ollut kaikilla lajeilla keskivertoa
Torstaista 10.8 lähtien Apajan mittauspaikalla ei ole kertynyt sademillejä. Se on suurin lukema, joka on mitattu tämän vuoden elokuun alkupäivinä Suomessa. Kuhmon keskustassa ja muun muassa Ala-Vieksillä satoi pariin otteeseen reippaasti torstain vastaisena yönä. mennessä, jolloin 24 tunnin sadesumma oli 49,1 milliä. Kuhmossa ei ole satanut juuri ollenkaan torstai sunnuntai-iltaan välisenä aikana. Tiistaina 15. Metsitystukea voi hakea Suomen metsäkeskuksesta vuoden 2023 loppuun saakka. mennessä. Heikkilän marjatilan isännän nimi on Juhani Heikkinen, ei Juhani Heikkilä, kuten uutisessa sanottiin. Metsäkeskus käsittelee hakemukset ja tekee niitä koskevat tukipäätökset käytettävissä olevan rahoituksen puitteissa kesäkuun 2024 loppuun mennessä. Sen ansiosta voimme kohdistaa rajoituksia oikeille alueille ja hyödyntää kantoja kestävästi sallimalla pidemmän metsästyksen runsaiden kantojen alueilla. päivien välillä vettä 107,3 milliä. Apajan havaintopaikan sademäärä kertyi jo keskiviikkoaamuun 9.8. Kuhmon Apajan havaintoasemalla on satanut poikkeuksellisen paljon elokuun alussa 2023. Ilmatieteenlaitoksen ennusteen mukaan Kuhmossa on luvassa sateettomia päiviä keskiviikkoon puoleen päivään saakka. Elokuun alkupäivinä Kalliojoen havaintopaikalla on noin puolentoista viikon aikana yhteensä 40,7 milliä eli vähemmän kuin Apajan mittauksissa rankimpana sadevuorokautena. Keski-Lappia ja Koillismaata lukuun ottamatta riekon alho näyttää kuitenkin jatkuvan, joten muualla maassa riekon rauhoitusta jatkettaisiin edelleen. Sinne on riekkojen linjalaskennan alustavien tulosten mukaan tulossa harvinainen huippuvuosi, sillä kannan usean vuoden kasvun jälkeen nousu näyttää tänä vuonna jopa kiihtyneen. joulukuuta saakka. Metsitystukihakemuksista 60 prosenttia on hyväksytty kokonaan tai osittain. Lausuntoaika päättyy 1.9.2023. Siirtymävaihetta koskeva hallituksen esitys lähti lausuntokierrokselle. Metsitystä koskevan määräaikaisen lain voimassaolo päättyy vuoden 2023 lopussa. Kovin sadevuorokausi Apajassa kertyi keskiviikkoon 9.8. Eroja Kuhmon sademäärissä on ollut. Maaja metsätalousministeriö pyytää lausuntoja hallituksen esitysluonnoksesta laiksi, jolla säädettäisiin metsitystukijärjestelmän päättymiseen liittyvästä siirtymävaiheesta. Esitys on lausuntokierroksella 11.8.-1.9.2023 Ehdotuksen tavoitteena on varmistaa voimassaolevan tukijärjestelmän nojalla myönnettyjen metsityskorvausten ja hoitopalkkioiden maksatus. Hakemuksista 40 prosenttia on jouduttu hylkäämään. elokuuta 2023 – KUHMOLAINEN 7 Kallioisen voimalaitoksen edustalle ilmaantui uusi turvelautta näitä voi tulla Elokuun alku Apajan havaintoasemalla Suomen sateisin Antero Komulainen Kuhmossa Apajan havaintoasemalla on satanut elokuun 1.-11. Kalliojoen havaintoasema sijaitsee noin 36 kilometriä koilliseen Kuhmon keskustasta. Metsitystukea on myönnetty vuodesta 2021 lähtien joutoalueiden, kuten maatalouskäytön ulkopuolelle jääneiden peltolohkojen ja turvetuotannosta poistuneiden alueiden metsittämiseen. Suuri kiitos tästä kuuluu tuhansille vapaaehtoisille laskijoille, kertoo erityisasiantuntija Janne Pitkänen maaja metsätalousministeriöstä. Kattavien, talkootyönä tehtyjen riistakolmiolaskentojen ansiosta saadaan tarkkaa alueellista tietoa. ANTERO KOMULAINEN Nyt Ilmatieteenlaitoksen ennusteen mukaan Kuhmossa on luvassa sateettomia päiviä keskiviikkoon puoleen päivään saakka. Sieltä on seurattavissa vain vuorokautisia sademääriä Ilmatieteenlaitoksen nettisivujen kautta. Toteutuessaan tällainen kuiva jakso olisi hyvä jakso rehusatoa korjaaville kuhmolaisille maanviljelijöille. Joutoalueiden metsitystukea voi hakea vuoden 2023 loppuun saakka Kuhmolaisessa 11.8.2023 huonosta marjasadosta kertovassa uutisessa on nimivirhe. – Metsoja teerikannat ovat Pohjois-Suomessa jo kolmena vuonna olleet paikoitellen laskentahistorian tiheimmät. metsästystä ei rajoitettaisi, joten syksyn metsästyskausi voisi jatkua 10. Oikaisu. Lisäksi säädettäisiin tuensaajia koskevan metsitysvelvoitteen jatkumisesta siirtymävaiheen ajan. Ylä-Lapin riekkokanta on huipussaan. Lähipäivinä lämpötila nousee iltapäivällä 21-23 asteeseen. Kuhmossa Apajan havaintoasema on Sotkamontien eteläpuolella noin 16 kilometrin päässä Kuhmon keskustasta lounaaseen. Mittausten perusteella ne sateet kiersivät Kalliojoen ja Apajan ja Nurmeksen Mujejärven havaintoasemat. Joutoalueiden metsitystuki päättyy. Lukeman nosti esiin torstai-illan YLE TV1:n uutisten yhteydessä ilmatieteenlaitos sääennustuksessaan. Valtaosa metsitetyistä turvemaista on ollut turvetuotannosta poistuneita alueita. Metsäkeskus tiedotti, että se koko maan alueella on myöntänyt tukea lähes 5300 hehtaarin alalle, josta noin 1600 hehtaaria on kivennäismaata ja noin 3700 hehtaaria turvemaata. Kuhmon etelärajan eteläpuolella Nurmeksen Mujejärvellä on satanut elokuussa 105,5 milliä eli lähes saman verran kuin Kuhmon Apajan mittauspaikalla
KUHMOLAINEN – Tiistaina 15. Kotimaista Kanan fileepihvi maustamaton 530 g (11,30/kg) Suomi Voim. Snellman Kunnon naudan jauheliha 10 % 700 g (9,99/kg) Suomi Pakastamiseen ja säilöntään Kaikkea kg 1 29 Lepotica Voim. 9.–20.8. Fazer Crunchy suklaapatukat 50–55 g (18,18–20,00/kg) Yksittäin 1,35/kpl (24,55–27,00/kg) 5 kpl Voim. 16.–20.8. Oululainen Pullavatäytepitkot 400 g (6,23/kg) 5 KPL Katso resepti yhteishyvä.fi. 6 99 5 99 3 49 2 49 5 00 Kotimaista Siikli perunapussi 1 kg 099 Juustoportti Hyvin mehut 1 l (30 pv alin hinta 2,25) 179 Kotimaista Sika-nautajauheliha 400 g (5,48/kg) 219 Vaasan Ruispalat ohut herkku 390 g (5,10/kg) 199 Snellman Maksamakkara 300 g (4,63/kg) 139 Valio Oltermanni viipaleet 300 g (10,63/kg) 319 Voim. Kulta Katriina Kahvi SJ tai PJ 450–500 g (6,98–7,76/kg) Ostorajoitus 2 pkt/talous (30 pv alin hinta 5,89) Voim. 16.–20.8. 16.–20.8. 16.–20.8. 16.–20.8. elokuuta 2023 8 Hinnat voimassa kaikissa Kainuun S-marketeissa Katso resepti yhteishyvä.fi ÄitienPäivää! Herkullista Katso resepti yhteishyvä.fi Elämä on ruokaa HINTAedut Elokuun vinkit Viikon Elokuun hintaedut voimassa 1.-31.8. Luumu Puola ALLE EURON HEVIT Voim
Metsätilojen hyvästä kysynnästä johtuen eri motiiveilla toimivat ostajat antavat myös suoria ostotarjouksia metsänomistajille. Metsäkiinteistön myynti onnistuu helposti ja hinnatkin ovat tällä hetkellä huomattavan korkealla. Näissä tapauksissa on syytä käyttää harkintaa, koska tässä kauppamuodossa harvoin toteutuu parhaan hinnan periaate. 045 7750 2247 matti.nevanpera@metsatkuntoon.fi Lisää välitystoiminnastamme pääset lukemaan nettisivuiltamme www.metsatkuntoon.fi. Epätietoisuus oikeista toimenpiteistä kalvaa mieltä ja metsäorganisaation luvattu neuvonta-apu jäi tulematta. Kohdetta markkinoidaan monipuolisesti ja näyttävästi. Hyvin laadittu myynti-ilmoitus ja näkyvyys oikeissa paikoissa lisää kiinnostuksen määrää. Jos vastaus edellä esitettyihin kysymyksiin on kyllä, kannattaa harkita metsäkiinteistöstä luopumista. elokuuta 2023 – KUHMOLAINEN 9 Omistatko metsäkiinteistön, jonka ylläpito on enemmän taakka kuin iloinen ja tuottava puuhamaa. Kokemus on osoittanut, että välityspalkkionkin jälkeen kaupasta käteen jäävä osuus voi olla huomattavasti suurempi kuin yhden satunnaisen tarjouksen hyväksymisen kautta. Moni metsänomistaja painii samanlaisten ajatusten kanssa; myynti tai muut omistusjärjestelyt. Kaupaksi menevät kaiken kokoiset metsätilat. Tyypillisesti pienemmät tilat menevät yksityisille ostajille, keskisuuret metsäsijoittamiseen keskittyneille ammattilaisille ja suurimmat kokonaisuudet metsärahastoille tai muille sijoitusyhtiöille. Markkinoilla on enemmän kysyntää kuin tarjontaa. 040 483 9093 paula.kemppainen@metsatkuntoon.fi Metsätilakauppa käy edelleen hyvin ja luotettavan välityspalvelun käyttäminen takaa parhaan hinnan sekä sujuvat kaupat. Kesälomasuunnitelmissa lomamatka perheen kanssa voittaa työleirin kotipaikan metsäpalstalla. Ammattimaisesti toimiva kiinteistövälitysorganisaatiomme huolehtii kaupan alusta loppuun. Jos tilan myynti tai muut omistusjärjestelyt ovat mielessä, ota rohkeasti yhteyttä ammattilaisiimme niin mietitään yhdessä tilanteeseen parhaiten sopiva ratkaisu! Matti Nevanperä metsäasiantuntija, tiiminvetäjä LKV, puukauppaja metsänhoitopalvelut puh. www.metsatkuntoon.fi Paula Kemppainen metsäasiantuntija, vastaava metsätilavälittäjä LKV, kaupanvahvistaja puh. Oletko osakkaana kiinteistöyhtymässä, joka ei saa metsän käsittelyyn liittyviä päätöksiä tehtyä. Valmistelemme asiakirjat ja järjestämme kaupantekotilaisuuden puolestanne satojen tilakauppojen kokemuksella. Mitä isompi kokonaisuus, sitä enemmän se herättää kiinnostusta markkinoilla. Tunnetun ja hyvämaineisen välittäjän kautta tavoitetaan suuri joukko mahdollisia ostajia. Tarjouskilpailun kautta myyjä saa useampia tarjouksia, ja alkuperäinen tarjoaja voi olla yhtä hyvin kilpailussa mukana. Ennen välityssopimuksen allekirjoittamista laadimme ajantasaisen arvion tilan markkina-arvosta. Suomen MetsätKuntoon LKV MAINOS Metsätilan tulevaisuus. Hintaan vaikuttaa puuston arvon lisäksi sijainti, saavutettavuus, luontoarvot sekä metsän kasvukunto. Tiistaina 15
Tapahtumassa pelattiin muun muassa kyykkäturnaus sekä miteltiin tassilta ryystämisen SM-kilpailu. Myös musiikki, erikoiset autot, erilaiset pihapelit sekä myyntija ruokakojut kuuluivat ohjelmaan. Tulkua terveh -tapahtuman järjestäjä on Rimminkylän perinneyhdistys ry. Ensimmäistä kertaa Tulkua terveh -tapahtumassa vierailleet Michael Angelo Tzoumas ja Mikko Pulkkinen viihtyivät juhlassa. – Ryystäminen on vaarallista täällä perukassa, vaikka ambulanssi onkin paikalla. Uljaskan pirtissä he olivat vierailleet aiemmin talkoiden merkeissä. Ihmiset ovat aitoja, rentoja ja rehellisiä, Tzoumas sanoo. Kuhmolainen Kerttu Komulainen esitteli ja kauppasi kiinnostuneille linopainotöitään. Moilanen on hänen oppilaansa. Kilpailun aikana kahvipöydän ääressä nähtiin jos jonkinmoista ryystämistä ja kuultiin emäntien ja isäntien tarinointia. Tassilta ryystämisen SM-kilpailuihin otettiin ilmoittautuneita vielä saman päivän aikana. Alku ratkaisi. Juhlamusiikista vastasi kajaanilainen trubaduuri Kimmo Rauhanen, joka viihdytti vieraita keskiaikaisiin vaatteisiin sonnustautuneena. – Onhan tämä ihan huikeeta, niin kuin ne nykyään tuolla urheiluradiossa sanovat, huokaili Mähönen palkintopuheessaan. Päästiin valitsemaan kenttäpuoli ja valittiin oikein. Halukkaat pääsivät tutustumaan myös Vartiuksen rajavartioston ensihoitoautoon, joka on vanha rajavartioston käyttöön muokattu Kainuun soten ambulanssi. Toinen puoli oli pehmeämpi ja toinen kovempi, niin saatiin siitä kenttäetu, Heikkinen analysoi. Iltapäivällä oteltiin Juminkeon järjestämä kyykkäturnaus, jossa voittajajoukkueelle oli luvassa palkinnot. Tapahtuma järjestettiin kolmatta kertaa. Kyykkä on vanha vienankarjalainen ulkopeli, joka muistuttaa mökkipeli mölkkyä, mutta isommilla kapuloilla ja kentällä. He haluavat myös tuoda esille Kalevalan Väinämöisen esikuvana toimineen Uljaskan pirtin ja tilan mielenkiintoista historiaa. – Tavoitteena on, että saadaan tänne periferiaankin käymään ihmisiä. Kilpailussa arvioitiin osallistujien ryystämistaitoja ja pöytätapoja. elokuuta Uljaskan Pirtin pihapiirissä Kuhmon perukassa. – Jarrut on niin oudot, ettei katsastusmies niitä aluksi ymmärtänyt. Jo yli neljäkymmentä vuotta rukkia laulattanut Leinonen opettaa kehräämistä aikuisopistoilla muun muassa Kajaanissa ja Kuhmossa. Tulkua terveh -tapahtumaa varten Komulainen oli painattanut erityisen monta kappaletta Väinämöisen esikuvana tunnetun Uljaskan ja pirun kohtaamisesta. Ryystämisnopeudella ei ollut merkitystä. Voittajajoukkueessa kilpaillut Mika Heikkinen kertoi, että kisa oli tiukka, mutta voitto urkeni taktikoinnilla ja tuurilla. Kehrääjinä toimivat paltamolainen Maarit Leinonen ja kajaanilainen Katja Moilanen. Heinäkuu on jo täynnä tapahtumia Kuhmossa ja ympäri Kainuuta, joten haluttiin elokuullekin jotain, Ahtonen kertoo. Sitten kuva painetaan telan avulla paperille. elokuuta 2023 Vilja Sorsa Rimminkylän perinneyhdistys järjesti Tulkua terveh -kyläjuhlan lauantaina 12. Tämän vuoden tapahtumaa tuki Kuhmon kaupunki pienellä avustuksella. Kuhmon Mobilistit olivat huristelleet pirtin pihaan harvinaisen Rolls Roycen vuodelta 1959. Auton omistaja Antero Kyllönen osti silmäteränsä alun perin netistä, ja hänen ystävänsä ajoi sen Saksasta Kuhmoon. Tänä vuonna ohjelmaa oli enemmän kuin koskaan. Pitkästä kokemuksestaan huolimatta Leinonen kertoo kehräävänsä lankaa vain omaksi ilokseen, sillä kehrääminen ei ole kovin nopeatempoista puuhaa. Kreikan Ateenassa syntynyt Tzoumas muutti Kuhmoon kaksi vuotta sitten Rovaniemeltä ja on viihtynyt hyvin. Rakennusalalla toimiva Mikko Pulkkinen tutustui kiinnostuneena Uljaskan vienankarjalaiseen pirttiin. – Oikeastaan voi sanoa, että Suomessa paras paikka on Kuhmo. Linotyöt valmistetaan kaivertamalla softboard-levylle halutun kuvan peilikuva. Jo ensimmäisenä vuonna kävijämäärä yllätti järjestävät positiivisesti: Parkkipaikat ja tienvarret pursusivat autoja ja vieraita saapui jopa tilausbusseilla. Esiryystäjänä toimi paikallinen harrastelijanäyttelijä Sirkku Malinen. Tänä vuonna vieraita ei saapunut aivan yhtä paljon kuin edellisvuonna, mutta pirtin pihamaa täyttyi silti iloisesta juhlaväestä. Vähän elävöitetään syrjäkylää, kertoo Uljaskan pirtin isäntä ja Vienan portin toinen yrittäjä Keijo Ahtonen. – Alun perin lähdettiin miettimään, että millaista tapahtumaa voitaisi Uljaskan pirtissä järjestää. Tiukan kilpailun päätteeksi tassilta ryystämisen suomenmestariksi julistettiin Pirkko Mähönen. – Meillä oli taitoa ja hyvä joukkue. Ahtonen ja Kyllönen kertovat, että aikovat järjestää tapahtuman jälleen ensi vuonna. Ohjelmapalveluyrittäjänä toimiva Komulainen tekee ja myy taidetta sivutyönään. Päivä päättyi vienankarjalan hengen mukaisesti ortodoksiseen ehtoollisjumalanpalvelukseen. Hän on asunut viisitoista vuotta Oulussa, mutta paluumuutti hiljattain kotikonnuilleen Kuhmoon työn perässä. Se vaatii isoja keuhkoja, Raili Pöllänen veisteli. Tuomariston edustaja kertoi voiton lohjenneen autenttisen asustuksen, ammattitaitoisen ryystämisen ja taitavien kahvipöytäkeskustelujen ansiosta. Etupyörissä ei ole jarruja ollenkaan, eli auto ei jarruta, ellei takapyörät pyöri, Kyllönen kertoo. 10 ELÄMÄNMENO KUHMOLAINEN – Tiistaina 15. Kirpputorin ja ruokakojun ohella myynnissä oli monenlaisia käsitöitä. Tapahtuman hengen taustalla on Ahtosen ja Kyllösen pitkäaikainen kiinnostus suomalaiseen ja erityisesti karjalaiseen perinteeseen. He odottivat jännityksellä tassilta ryystämisen SM-kilpailua. Nyt auto on museorekisterissä. VILJA SORSA. Kalustovajassa hyrräsi kaksi rukkia, jotka kehräsivät lankaa perinteisellä menetelmällä. KUVAT: VILJA SORSA Uljaskan pirtin emäntä Pirjo Kyllönen ja isäntä Keijo Ahtonen järjestivät Tulkua terveh -kyläjuhlan komatta kertaa. Raili ja Kauko Pöllänen saapuivat kyläjuhlaan ensimmäistä kertaa. Tapahtuman puuhamiehinä hääräävät Keijo Ahtonen ja Vienan portin toinen yrittäjä Pirjo Kyllönen. Videoita ja kuvia tapahtumista lisää Kuhmolaisen nettsivulla www.kuhmolainen.fi Uljaskan pirtin kyläjuhla elävöitti periferiaa ja karjalaisia perinteitä Tassilta ryystöä ja kyykkää Tassilta ryystämisen SM-kilpailussa arvioitiin osallistujien ryystötyylin lisäksi kahvipöytäpuheita. Paikalla olivat lisäksi Karelianismi-polku -muistomerkin toteuttaneet taiteilijat Antía Sánchez ja Hannes Aleksi. Kyykkäturnauksen voittajat kruunattiin iltapäivällä palkintoseremoniassa. Tapahtuman yhteydessä Vienan portin yrittäjät järjestivät retken pirtin lähistöllä, Venäjän rajavyöhykkeellä sijaitsevalle Kultalähteelle
Ehdokkaita voi äänestää 27.8. Rakkaamme Kyösti Kullervo PÄÄKKÖNEN s. -luokkalaisille keskiviikkoisin klo 15.30-16.30 seurakuntakeskuksen Siivellä. 044 738 4315. Koriskerho yläasteikäisille tiistaisin klo 16-17 Tuupalan puukoululla. Kaivaten puoliso Leena Anu ja Josefina Heli ja Esa perh. Vuoden 2023 Sammon takoja julkistetaan Kuhmo-talolla Taiteiden yössä 1. Lämmin kiitos osanotosta. sunnuntai helluntaista 20.8. Eettiset ja ekologiset korut valmistetaan suomalaisesta koivuvanerista. Tiistaina 15. 24.6.2023 Kuhmo Lepää rauhassa, tuulen kehdossa, tuoksussa kesäisen maan. Jumalanpalvelukset ja toiminta Ke 16.8. Diakoniatyö Päihdeongelmaisten raamattupiiri kokoontuu to 17.8. Kiitos Kanervakodin henkilökunnalle Jorman hyvästä hoidosta. asti kuhmo.fi -etusivun linkistä ja kaupunginkirjastossa sekä kaupungintalon neuvonnassa äänestyslipukkeella. Yhdessä tekemistä, vaihtuvat aiheet. yhteisvastuukeräyksen toteutuminen. Asiantuntijaraadin puheenjohtaja Sari Rusanen kertoo tiedotteessa, että ehdokasasettelu tuntui tänä vuonna jopa helpolta. seurakunnan vapaaehtoisten kiitoskahvit ja -juhla messun jälkeen seurakuntakeskuksessa. Sammon takoja keksii nokkelia, omintakeisia ja ennakkoluulottomia ratkaisuja. Sanni Homanen on näyttävistä designkoruistaan tunnettu yrittäjä. Aikaisemmin Sammon takojia ovat olleet toimitusjohtaja Juha Virta ja luontokuvaaja Ville Heikkinen. Vapaa pääsy. Kinnusen kädenjälki näkyy myös Kainuusta kertovassa musiikillisessa lyhytelokuvassa Saga Caianiassa, jossa hän myös esiintyy. Valintakriteereistä kerrotaan, että Sammon takoja -hahmossa ruumiillistuu laadukas työnjälki, luova kulttuuriajattelu, Kalevala-tieto, vahva metsäsuhde tai hyvän jakaminen. Kastettu: Aino Saimi Piirainen Kuollut: Timo Juhani Haverinen 49 v. Yksi portti vain hiljaa aukes, ja se iäksi suljettiin. Vältä turhaa liikkumista alueella. 27.6.2023 Kajaani Päivä kun illaksi vaihtui, tuli tyyntä ja hiljaista niin. Puuhakerho 5.-8.-luokkalaisille torstaisin seurakuntakeskuksen Siivellä torstaisin klo 16-17. Homasen korujen inspiraationa on kainuulainen luonto, sen materiaalit sekä monimuotoiset kasvit ja eläimet sekä myyttiset tarinat. Kaikki kolme ehdokasta nousivat listoille jo ensimmäisessä keskustelussa, eikä heidän ylittäneitä ollut lopullisessa valinnassa. To 17.8. Kirkon piha on työmaa-aluetta ja ajoittain suljettu rakennustöiden vuoksi. Lähtö kimppakyydein seurakuntakeskuksesta klo 16.30. syyskuuta. pe 18.8. Klo 17 siioninvirsiseurat Esteri ja Matti Uhlbäckilla, os. 13. Klo 10 messu Lentiiran kirkossa (l+s: Maire Komulainen, k: Tauno Harinen, Heikon ihmisen lauluryhmä avustaa). Siunaus toimitettu läheisten läsnäollessa. Varhaisnuoret ja nuoret Varhaisnuorten ja nuorten kerhotoiminta alkaa viikolla 33. Sammon takojaksi nimetään vuodeksi kerrallaan näkyvä kuhmolainen taitaja, jonka toiminta henkii paikallisen laadun arvostamista, myönteisyyttä ja tinkimätöntä viimeistelyä. Ilm. klo 14 seurakuntakeskuksen nuotiopaikalla. Vuoden 2023 Sammon takoja -tittelistä kisaavat Kuhmo-talon esitysteknikko Elmeri Kinnunen, käsityöyrittäjä Sanni Homanen ja Runonlaulu-Akatemian toiminnanjohtaja Pekka Huttu-Hiltunen. Vuoden 2023 Sammon Takoja julkistetaan Kuhmo-talolla Taiteiden yössä 1. Mielenterveyskuntoutujien virkistyspäivä ke 23.8. Pelija leikkikerho maanantaisin 1.-3. Sannincon-koruille on myönnetty avainlippu -merkki. klo 10 messu Kuhmon kirkossa (l+s: Antola, k: Lohi). Oman toimensa ohessa Kinnunen pyörittää myös omaa äänitysstudiota ja tekee sekä videoettä valokuvauksia. Palvelemme myös Kajaanissa, Suomussalmella ja Sotkamossa MARJO PANTTI Naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri Kuhmo 23.8. syyskuuta. p. Vapaa pääsy. Eino Reino Määttä 93 v. mennessä Annelle, p. HEIDI RÄTY Naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri Kuhmo 21.8. Rakkaamme Jorma Matti KÄHKÖNEN s. Kuhmon kirkko ja tapuli ovat kesäajan remontissa. 31.1.1958 Kuhmo k. klo 18 kirkkovaltuuston kokous seurakuntakeskuksessa. elokuuta 2023 – KUHMOLAINEN 11 KUHMO, Koulukatu 14 AJANVARAUS 010 312010* pihlajalinna.fi Lääkäripalvelut lähelläsi *Puhelun hinta lankasekä matkaliittymästä 8,4 snt/min. Ahovaarantie 573. tarjoilun järjestämistä varten ke 30.8. -luokkalaisille klo 16-17 ja 4.6. Vapaa pääsy. klo 8-9 rukouspiiri kokoontuu Lähetyssopessa. mennessä kirkkoherranvirastoon, puh. Tittelistä kisaavat Kuhmo-talon esitysteknikko Elmeri Kinnunen, käsityöyrittäjä Sanni Homanen ja Runonlaulu-Akatemian toiminnanjohtaja Pekka Huttu-Hiltunen.. Kiitosjuhlaan ovat tervetulleita kaikki seurakunnan eri vapaaehtoisissa tehtävissä toimivat henkilöt! Esillä on mm. Kinnusen vastuulla on sekä tekniikka, valoja äänipalvelut, tilojen hoito, huolto ja käyttö. – Asiantuntijaraati kokoontui kahteen kertaan. Ennakkoilm. Sateen sattuessa Kellarilla. Huttu-Hiltunen luotsasi vielä kesällä 2023 Kansanmusiikkijuhla Sommeloa. Ensin yleiseen keskusteluun ja toisen kerran ehdokkaiden asetteluun. Runonlaulu-Akatemian toiminnanjohtajana Huttu-Hiltunen on vakiinnuttanut Kuhmon asemaa kalevalaisen perinteen vaalijana. Hän jakaa hyvää, toimii vastuullisesti, ylläpitää taitojaan, on ylpeä osaamisestaan ja auttaa siirtämään sitä uusille sukupolville. Su 3.9. Sammon takoja -roolihahmon myötä haluaan nostaa esiin suomalaista ja kuhmolaista osaamista. Kyösti Kullervo Pääkkönen 65 v. Hilkka Vappu Pöllänen 89 v. Sanni Homasella on myymälä Kuhmossa, jälleenmyyjiä Suomessa, verkkokauppa sekä työn alla kansainvälinen verkkokauppa. Messua ennen eloseurat klo 17 ja kahvitarjoilu. 040 641 1685 ja janina.kyllonen@evl.fi. Hän on myös kasvattanut uusia musiikkisukupolvia niin tekijöiksi kuin yleisöksi sekä musiikinopettajana että Kuhmon Musiikkiopiston rehtorina. Tyttökerho 6.-9. Pekka Huttu-Hiltunen on pitkän linjan kulttuurivaikuttaja. 27.6.1948 Kuhmo k. Vapaa pääsy. Elmeri Kinnunen toimii esitysteknikkona Kuhmo-talossa. klo 9.30-14 Ikolan pappilassa. Klo 18.30 messu Iivantiiran seurakuntakodilla (l+s: Antola, k: Martti Väisänen). Päivässä tarjotaan lounas ja kahvit. OUTI HELKAMA Fysioterapeutti Kuhmo 4.9., 11.9. To 24.8. Sammon Takojan valinta vuodelle 2023 alkoi Sammon takoja 2022, luontokuvaaja Ville Heikkinen ja Kuhmon kaupungin tapahtumatuottaja Hilkka Komulainen avaamassa Sammon takoja 2023 äänestystä Rimmillä Vartiuksessa lauantaina. Mukana Yrjö Sorvari. -luokkalaisille klo 17-18 Tuupalan puukoulun salissa. Merja ja Tuomo perh. ja 24.8. 08/6172 371 klo 9-11.30 ja 12.30-14. Sammon takoja valitaan Kuhmossa tänä vuonna 2023 kolmannen kerran. Kyöstiä lämpimästi muistaen Sisarukset perheineen Serkut ja ystävät Siunaus läheisten läsnä ollessa. Lisätied. Hänen asenteensa on myönteinen ja yhteisöllinen. Kirkkoherranvirastossa on myytävänä onnittelukortteja (1 €/kpl), enkeliheijastimia (4 €/kpl) ja erihintaisia surunvalitteluadresseja. klo 8-9 rukouspiiri kokoontuu Lähetyssopessa
varaa myyntipaikkoja . 08 6520 066 myynti@varikkosuora.fi, korjaamo@varikkosuora.fi • Määräaikaishuollot • Ilmastointihuollot • Tuulilasit • 4-pyöräsuuntaukset • Automaattivaihteiston huuhtelut • Renkaat • Hitsaustyöt Hierojat Kiertävä hieroja, Kalevalainen jäsenkorjaaja puh. elokuuta 2023 12 Asianajajat Autokorjaamot Varaa oma mainospaikkasi p. 044 972 3228 Koulukatu 14, 88900 Kuhmo Nuohouspalvelut LVI-työt etunimi.sukunimi@vaarojenvesi.fi www.vaarojenvesi.fi KVV-työnjohto, yrittäjä Hannu Kiviranta 040 501 7525 KVV-/IV-/Teollisuus työnjohto Jari Piirainen 050 463 9263 KVV-työnjohto Antti Sirviö 044 491 8807 040 501 7525 Tarjouspyyntö Ota yhteyttä! Sotkamo-Kajaani-Kuhmo huoltopäivystys arkisin 7–15.30 Kaikki putkityöt meiltä! Lääkäripalvelut p. 045 874 1077 Päivi Komulainen lähihoitaja, jalkahoidon at suorit. (08) 652 0055 TEITÄ PALVELEVAT Juha, Salla ja Elina. MYYNNISSÄ POLTTOPUURANKAA Kuljetuspalvelut • Jätesäiliöiden myynti • Jätesäiliöiden tyhjennykset • Sakoja umpikaivojen tyhjennykset • Viemärien avaukset, pesut ja kuvaukset viemärikameralla • Katujen, pihojen ym. pesut ja kastelut • Siirtolavat ja kontit 8 35 m 3 , vuokraukset ja tyhjennykset • ADR-kuljetukset • Arkistojen tuhoukset • Siirrettävät wc:t (Baja-Maja) 8 kpl Ympäristölogistiikka ja kuljetus JÄTEKULJETUKSET Koulukatu 12, 88900 KUHMO Jätepakkaaja-auto 044 294 0901 Loka-auto (24 h) 044 294 0900 Toimisto (08) 653 0121 jateyhtyma@kuhmo.net www.jateyhtyma.fi Kiinteistönvälitys . 08 653 0410, korjaamo p. Kuntohoitaja/hieroja Katja Kukila HO HO HOIIITO TO TO SOPPI P. 0400 889 672 Myös perusjalkahoidot. 050 373 7895 Kainuuntie 91 Fysioterapiapalvelut Minna 0500 160 029 Koulukatu 14 Koulukatu 10 p. 045 690 8249 www.kuhmontyovire.fi . 08 655 7111/vaihde www.hyvinvointisampo.fi Palvelut myös yksityisasiakkaille • Lääkärin-, sairaanja terveydenhoitajan palvelut • Laboratoriopalvelut • Fysioterapia • Ensiapukoulutukset Koulukatu 20 Kuhmo LOUNAS ma–pe 11.00–13.30 • Kelan kuntoutus • Jalkaterapia • Fysioterapia • Hyvän olon hoidot • Ateriapalvelut kotiin vietynä • Kokousja juhlapalvelut • Sairaanhoitoja hoivapalvelut kotiin Kainuuntie 117, 88900 Kuhmo, www.varikkosuora.fi AVOINNA: ma-pe klo 7.30-17.00 Myymälä p. 0400 120 481 hannu.karhu@asianajotoimistokarhu.fi Avoinna ke klo 9-16 tai sopimuksen mukaan Lorem ipsum R O KULI H A M M A S O Y Erikoishammasteknikko JOUKO KARPPINEN Koulukatu 13-15 Kuhmo puh. Kierrätys ma-to klo 9-18, pe klo 9-17 facebook.com/vesitorninkirppis PIILOLANTIE 47, p. Kaupanvahvistus Kiinteistönvälitys Anita Mikkonen Oy LKV Anita Mikkonen, YKV, LKV Koulukatu 14 p. 044 250 8513 kari.paakkonen@kuhmo.net . 044 745 2250, www.kalevalantt.fi Väinämöinen 2, KUHMO Puh. Rajakatu 52, Tarinatupa Onko alkoholiongelmia. Valokuvausliikkeet www.m-ekuva.net Koulukatu 8 Avoinna ma, ti, to klo 9 – 17, muulloin sopimuksen mukaan p. Asianajotoimistot hoitavat myös maksuttomia oikeudenkäyntejä. 045 213 2920 anita@anitamikkonen.fi Kotileipomot ja pitopalvelut Juhlat, muistotilaisuudet 0400 202 833 juttuakahvila.fi KAKUT tilauksesta ATERIAPALVELUT PITOPALVELU PitoEväs Ky Virkatie 2, 044 235 4890 https://pitoevas-ky.webnode.fi/ Parturi-kampaamot p. 0400 296 261 Puutavaraliikkeet Yleiset palvelut AA-ryhmä kokoontuu ke klo 19 ja su klo 18. 050 438 0786 050 438 0786 Asianajaja on asianajajaluetteloon hyväksytty lakimies, jolla on säädetty kokemus ja taito. 045 -625 8986 AJANVARAUKSELLA NETTIAJANVARAUS www.aijanhammas.fi Myös M eillä käy nyt Kainuuntie 88, Kuhmo p. Kiinteistönvälitys . Asianajajan toimintaa valvovat asianajajaliitto ja oikeuskansleri. tulosta säännöt ja hintalaput Jalkahoidot Rajakatu 36, p. Kauppaja arviokirjojen laadinta . KUHMOLAINEN – Tiistaina 15. PUUNKORJUU HANKINTANA JA PYSTYKAUPALLA, MYÖS ENERGIAPUUKOHTEET . 044 554 4850 PuhdasTuli palvelee jälleen.. MÄTÄSTYKSET, OJANKAIVUT . Erikoishoitolat Hammasteknikot ja -lääkärit 1 x 42 mm 112 € + alv / kk Varaa oma mainospaikkasi 050 438 0786 Sudenpolku 18, p. www.jalkasalonkihyvahoiva.com Metsänhoitopalvelut METSÄTYÖ Kari Pääkkönen p. ISTUTUKSET, TAIMIKONHOITO
040 531 2449 • siivousja hoivatyöt • puutarhaja sekatyöt Laadukkaat ja energiatehokkaat oviratkaisut kotiin, autotalliin sekä julkisiin tiloihin. 044 978 9566 www.care4u.fi, info@care4u.fi Sammuttimet ja sammutinhuollot • Tilintarkastukset • Kirjanpidot • Yritysjärjestelyt/ sukupolvenvaihdokset • Perukirjat/ perinnönjaot Tilija Tarkastustoimisto Ari Piirainen Oy Puh. 044 202 3958 • Kainuuntie 88 II krs, 88900 KUHMO • Koivukoskenkatu 15 L 3 , 87100 KAJAANI VELI KINNUNEN KY • maanrakennustyöt kaivinkoneilla ja pyöräkuormaajalla • lavettija maa-aineskuljetukset • JITA-jätevesijärjestelmät ja rumpuputket • betoniset rumpu/kaivonrenkaat • Rumtec-teräsrummut Jouni & 0400 385 769 www.velikinnunenky.fi Kainuuntie 101, 88900 Kuhmo P. 044 554 8331 www.suunnittelueevakaisa.fi Suunnittelutoimisto Eeva-Kaisa *rakennuslupakuvat Koulukatu 14, 88900 Kuhmo, p. Asiantunteva ja palveleva oviliike ovipalvelumustonen.fi 044 972 5647 Soita ja tilaa ilmainen mitoituskä ynti! Varaa oma mainospaikkasi 050 438 0786 Työsuoritukset LÖYDÄT OHJEET • Hilla-tilin luontiin ja kirjautumiseen • lukuoikeuden jakamiseen samassa taloudessa asuville perheenjäsenille • uutissovelluksen lataamiseen VOIT TEHDÄ • tilauksen • jakelunkeskeytyksen • tilapäisen tai pysyvän osoitteenmuutoksen • salasanasi päivityksen SAAT TIETOA • maksutavoista • tilausehdoista VOIT JÄTTÄÄ LUKIJAILMOITUKSIA JA ANTAA PALAUTETTA Asiakaspalvelusivustollamme asiakaspalvelu.hillagroup.fi Sivustolla myös: Usein kysytyt kysymykset ja ongelmatilanteet vastauksineen. 010 219 5600 Palvelut asumiseen, turvallisuuteen, puhtaanapitoon ja rakentamiseen. Tiistaina 15. elokuuta 2023 – KUHMOLAINEN 13 Työsuoritukset Rakennuspalvelut Työsuoritukset Tilitoimistot Myynti: Suomussalmi 044 982 4037 sani.keranen@kiantakeittiot.com Kuhmo 044 989 0699 tanja.kinnunen@kiantakeittiot.com Tuotanto 044 976 0985 tenho.kela@kiantakeittiot.com keittiökalusteet ja -remontit kalusteiden ovenvaihdot liukuovet, komerot wcja kylpyhuonekalusteet mittaus, suunnittelu, asennus l l l l l KIANTA KEITTIÖT P. Uutena palveluna nyt myös piirustusten tulostus ja skannauspalvelu. Koulukatu 9, Kuhmo, p. (08) 655 0621 KODINKONEET ja KODINELEKTRONIIKKA: • Kylmälaitteet • Pesukoneet • Televisiot • Kodinkoneasennukset PAIKALLISTA PALVELUA • LVI-asennukset • Urakointi • Lämpöpumput • LVI-tarvikkeet ja vesikalusteet Avoinna ma-pe klo 7-16 P
Sarjakauden alkuun lauantaihin 23.9. Lentopalloilijat pelasivat rennosti beach volleyta Kuhmolaiset Päivi Töyrylä ja Henrik Töyrylä rakentamassa hyökkäystä Kiva Lentiksen järjestämässä Beach volley -turnauksessa.. Se on siirtynyt rannoilta urheilukentille ja kangasmaille. Joukkueenjohtaja Mika Kyllönen arvioi, että Kari ”Nipa” Niemi on valmentanut jossain vaiheessa noin 80 prosenttia Kiva HT:n tulevan kauden miehistöstä. Kiva HT harjoittelee kauden aikana kahdesti viikossa jäähallissa Kajaanissa keskiviikkona ja perjantaina. Samassa II divisioonan 5. Kuukauden sisällä se pelaa viisi ottelua, joista kolme on vierasotteluita. Joukkueenjohtaja Mika Kyllönen sanoi, että pelaajia tarvitaan, sillä osa miehistä käy vuorotyössä, eivätkä he välttämättä pääse kaikkiin peleihin. Seuraavana viikonloppuna Kiva HT matkustaa 21.10. Vaikka beach volley on ammattilaislaji, olympialaji ja monentasoisten turnausten laji. Kuhmossa turnaus vietiin läpi kokoontumisesta, peliolosuhteista, säästä sekä musiikista nauttien. Sarja-avaus on leveä, kun lohkossa pelataan silloin heti alkuun neljä ottelua ja Kiva HT kohtaa Kuhmossa Nivala Cowboysin. Kiva HT:n päävalmentajana toimii Timo Vornanen ja apuvalmentajana Kari Niemi Kajaanista sekä Timo Heikkinen Kuhmosta. Otteluiltoja ovat lauantai-illat paitsi kahden otteluillan vieraspelimatkoilla pelipäivä on sunnuntai. Sarjakausi alkaa 23. Jääkiekon Suomen Cup, johon Kiva HT on II divisioonajoukkueena parina viime syksynä osallistunut, on peruttu. lohkon pistepörssin. päivänä syyskuuta. Antero Komulainen Kuhmon Kiva Lentis järjesti rennon beach volley-iltapäivän Kalevalan liikuntakeskuksessa. Kaksi kenttää oli pehmennetty päivän pelejä varten ja näin olosuhteet olivat kesän sateiisiin nähden hyvät. Klemetti jatkaa Kiva HT:ssä myös tulevalla kaudella. Yksi harjoitusottelu on Kiva HT:n miehillä kalenteriin jo merkitty. Lauantain kotiottelujen alla perjantain harjoitus siirtyy Kuhmoon. tulee paikallisvastustaja VTS. Joukkueenjohtajina toimivat myös Jorma Piipponen ja Teijo Vornanen. Lentopalloa pelattiin avojaloin kuivilla hiekkakentillä viime lauantai-iltapäivällä. Kemijärven Kiekon vieraaksi. Beach volley tarkoittaa suomeksi rantalentopalloa. Pelaajia muualta on halunnut tulla joukkueeseen. 14 URHEILU&LIIKUNTA KUHMOLAINEN – Tiistaina 15. Kari Niemellä on vahva valmennuskokemus Hokin organisaatiosta erityisesti 20-vuotiaiden joukkueista vuosien varrelta. elokuuta 2023 ARKISTO / ANTERO KOMULAINEN ANTERO KOMULAINEN Antero Komulainen Kuhmon Kiva HT valmistautuu jääkiekon II divisioonaan kokeneella ja suurilukuisella miehistöllä. Suomen Jääkiekkoliitto on julKuhmon Kiva HT:n valmistautuu jääkiekon II divisioonaan kokeneella ja suurilukuisella miehistöllä. on aikaa vielä reilu kuukausi. Cowboysien jälkeen Kiva HT kohtaa 7.10. Toista harjoitusottelua ennen sarjakauden alkua on suunniteltu Kuhmoon. kaissut jo sarjaohjelman. Jääharjoituksia on jo pidetty jäähallissa Kajaanissa, missä suuri osa Kiva HT:n joukkueen pelaajista asuu, opiskelee ja työskentelee. Kolmatta maalivahtia Kiva HT hakee rivistöön. vieraissa Laser HT:n, joka oli viime kauden kakkonen. Tämän vuoden puolella Kiva HT pelaa 13 sarjaottelua ja ensi vuoden puolella loppiaisesta alkaen 9 ottelua helmikuun 24. päivään saakka. Pelaajamäärä on kasvanut, mutta heitä ei ole tarvinnut isommin Kiva HT:hen houkutella. Kiva HT:n miehet harjoittelevat jo Kajaanin jäähallissa Kuhmon Kiva HT:n hyökkääjä Heikki Klemetti voitti viime kaudella II divisioonan 5. Sillä on 27 kenttäpelaajaa ja kaksi maalivahtia. viime kauden lohkomestarin Etelä-Portimon vastustajaksi ja heti perään sunnuntaiksi 22.10. päivänä syyskuuta. Kaikki sarjakauden alkuvaiheen viisi vastustajajoukkuetta ovat ennakkoarvion mukaan lohkon kovemmasta päästä. Sen jälkeen Kuhmoon 14.10. Kiva HT:lla on listalla pelaajia paljon. Kiva HT tiedottaa siitä, jos se toteutuu. Kiva HT:ssä tarvittiin valmennusta nimenomaan Kajaanin päähän, missä joukkue kauden aikana treenaa paljon. lohkossa sarjakauteen valmistautuvat Kuhmon Kiva HT:n lisäksi Nivala Cowboys, Etelä-Portimo-72, Kemijärven Kiekko, Laser HT Oulusta, Limingan Kiekko, Tornion IHC, Utajärven Urheilijat, Vuokatti Team Sport ja Ylivieskan Jääkarhut. Kiva HT:n alkusyksyä voi kuvailla ottelurytmiltään tiiviiksi ja haastavaksi. Se pelaa vierasottelun Utajärven Urheilijoita vastaan 9
asiakaspalvelu@hillagroup.fi asiakaspalvelu.hillagroup.fi | 020 750 4469 (ma-pe 9-15) Lukijailmoitukset: ............... Opetuksen järjestäjä vastaa tiedonsiirtoluvan kysymisestä huoltajilta. klo 16.00 kaupungintalon valtuustosalissa sekä ilmoittautuminen vesijumpparyhmiin Tervetuloa Liikuntapalvelut www.kuhmolainen.fi Perusopetuksen liikunnan opetussuunnitelman perusteisiin kuuluvat valtakunnalliset Move!-mittaukset toteutetaan peruskouluissa ympäri Suomen elo-syyskuussa. vuosiluokalla koulussa järjestettävien laajojen terveystarkastusten tukena. Hilla Group Oyj Painopaikka: ........................ Kouluterveydenhuollon asiantuntijat voivat hyödyntää tuloksia huoltajan suostumuksella 5. sähköpostit ....... Valtion liikuntaneuvosto, opetusja kulttuuriministeriö sekä Opetushallitus julkaisevat valtakunnalliset sekä kuntaja hyvinvointialuekohtaiset tulokset loppuvuodesta 2023. lakko) tai asiakkaasta johtuvan syyn vuoksi voi julkaista ilmoitusta, lehti ei vastaa ilmoittajalle aiheutuneesta vahingosta. Mari Heikura 040 754 3579 Toimittaja Jarno Hiltunen 050 576 0472 Toimittaja Antero Komulainen 050 566 2493 Konttori: .............................. Päätöksentekijät saavat tietoa liikunnan ja terveyden edistämistoimenpiteiden seurantaan ja kehittämiseen valtakunnan, kunnan ja hyvinvointialueen tasolla. Mikäli lehti ei ylivoimaisen esteen (esim. Koulut syöttävät oppilaiden mittaustulokset ilman tunnistetietoja sähköiseen järjestelmään 30.9.2023 mennessä. Move! on pedagoginen työkalu, jonka tuloksia voidaan hyödyntää monipuolisesti: Oppilas saa palautetta omasta fyysisestä toimintakyvystään sekä vinkkejä sen kehittämiseen. Tiedot syöttäneet koulut saavat kustannuksettoman palauteraportin koulun omista mittaustuloksista marras-joulukuussa 2023. 044 725 5417, www.kuhmo.fi/uimahalli Aukioloajat 16.8.-3.9. Botnia Print Oy Ab, Kajaani ISSN: 0787-5312 (painettu) ISSN: 2243-173X (verkkojulkaisu) Puhelun hinta 020-alkuisiin numeroihin: 8,35 snt/puhelu + 16,69 snt/minuutti (sis. Mittauksiin osallistuvat peruskoulun 5. 040 7511749 ..................................................... Myyntijohtaja Kirsi Kela mainostajalle.hillagroup.fi Julkaisupäivät: ..................... vuosiluokkien oppilaat. Muistutukset on tehtävä viimeistään kahdeksan (8) päivän kuluessa ilmoituksen julkaisemisesta. Ma, Ti, To 13-20 Ke, Pe 8-15 La-Su Suljettu Muutoksista ja tulevista aukioloajoista ilmoitamme uimahallilla ja nettisivuilla Kuhmon kaupungin liikuntapalveluiden infotilaisuus 23.8. elokuuta 2023 – KUHMOLAINEN 15 SARJAKUVAT SUPERMUKULA B. puhelinpalvelu klo 8-16 Myyntipäällikkö Miia Väisänen 050 438 0786 Myyntiryhmän päällikkö Titta Toivanen p. Lehti toimitetaan ylivoimainen este (lakko ym.) varauksin. tiistai: aineistot perjantaina klo 16 perjantai: aineistot keskiviikkona klo 16 Kainuun pörssi: aineistot tiistaina klo 10 Kustantaja: ........................... Tietosuojalauseke: hillagroup.fi/tietosuoja Vastuu virheistä ja huomautukset: Lehden suurin vastuu hyväksytyn ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä tai ilmoituksen poisjäännistä on ilmoituksen hinta. etunimi.sukunimi@hillagroup.fi Osoite: .................................. Tuloksia ei käytetä oppilaan arvioinnin perusteena. 0800 95 505 MAHDOLLISET JAKELUHÄIRIÖT Ma – la klo 7.00 – 11.00 Puhelut palvelunumeroon ovat maksuttomia www.kuhmolainen.fi Myydään Katikullan viikko 48 osake puh.0445856892 HERKKUKASSI 20 € sis. Lehdellä on täydet oikeudet kaikkeen julkaistavaksi lähetettyyn aineistoon. asiakaspalvelu.hillagroup.fi/lukijailmoitukset Mediamyynti: ....................... Opettaja ja koulu saavat tietoa siitä, mihin fyysisen toimintakyvyn osa-alueisiin tulee opetuksen suunnittelussa ja toteutuksessa kiinnittää huomiota. Tiistaina 15. Move! koostuu kuudesta oppilaan fyysistä toimintakykyä kartoittavasta osiosta, jotka mittaavat kestävyyttä, nopeutta, voimaa, liikkuvuutta, motorisia perustaitoja ja havaintomotorisia taitoja. Inka Partanen Päätoimittaja........................ herkullisia Kivikylän tuotteita KONTINJOEN HERKKUKULMA KONTINJOEN MYYMÄLÄ AVOINNA MA PE KELLO 9.00 15.00 ((LOUNAS KELLO 10.30 14.00) puh. Oppilaiden huoltajat saavat tietoa lastensa fyysisen toimintakyvyn ja hyvinvoinnin edellytyksistä sekä siitä, mihin lasten hyvinvointiin liittyviin asioihin heidän tulisi kiinnittää huomiota. ja 8. Peruskouluissa Move-mittausten aika Move!-mittaukset toteutetaan peruskouluissa ympäri Suomen elo-syyskuussa.. alv 24 %). 050 307 5439 KIVIKYLÄN MYYNTIAUTO KUHMON TORILLA KESKIVIIKKONA KLO 09.00 14.00 MAALAISHYYTELÖ KESKIVIIKKONA HYVÄRISEN LEIPOMON KUUMA KUKOT KLO 9 ALKAEN SAVUKYLKI tai KASSLER MAALAISKINKKU PALVIKEITTOA MUKAAN! Uimahalli p. VIRTANEN AJAN SÄVEL ARKISTO / HILLAGROUP Sitoutumaton – Uutismedian liiton jäsenlehti 10.7.1959 Sisältöjohtaja ....................... ja 8. Puhelinpalvelu 020 750 4469 ma-pe klo 9-15 Sähköpostit: ......................... asiakaspalvelu@hillagroup.fi aineistot@slpmedia.fi toimitus.kuhmolainen@slpmedia.fi Henk.koht. Kainuuntie 103, 88900 Kuhmo Asiakaspalvelu: ...................
Kuhmon urheilukeskuksessa. Terveyspisteessä Oikeusavustaja Kyösti Kanniainen kertoo mm. Talvisotamuseo, ti 9.00 / ke 9.00 / to 9.00 / pe 9.00 / la 9.00 / su 9.00 / ma 9.00, Väinämöinen 11. Christopher Nolanin käsikirjoittama ja ohjaama Oppenheimer on IMAX®-kameroilla kuvattu eeppinen trilleri. Kulttuuri Tuupalan museo, ti 10.00 / ke 10.00 / to 10.00 / pe 10.00 / ma 10.00, Tuupalan museo. Tuupalan museo avattiin yleisölle kesäkuussa 1975. Herkin mielin -taidenäyttely. Teini-ikäiset mutanttininjakilpikonnat saavat jälleen uuden elokuvan. Tapahtumien Kuhmo Talomuseo esittelee Tuupalan talon arkea ja asukkaita 1800-luvun lopulta 1960-luvulle saakka. Kirsi Vahteran näyttely. Hoitajan vastaanotto ja kahvittelua. Urheilu ja Liikunta Tanssin alkuun helposti vaihtoaskeleella ilmainen kurssi, su 16.30, Peuranpolku 3. Helena Malisen taidenäyttely, ti 7.00 / ke 7.00 / to 7.00 / pe 7.00 / la 7.00 / ma 7.00, Kaesan Kotileipomo Oy. Muut Kuhmon Kivakisat, ma 18.00, Martinpolku 4. Untold Arctic Wars – Vaietut arktiset sodat – diginäyttely, ti 9.00 / ke 9.00 / to 9.00 / pe 9.00 / la 9.00 / su 9.00 / ma 9.00, Väinämöinen 7. Käynti Kainuuntien puolelta. Tiedustelut 044 235 3095. Vapaa pääsy. Kuhmon pienoismalli v. 041 4444 713. Pikkujoulut, kokoukset ja muut yhteistapahtumat tarvitsevat mukavat puitteet, joissa on palvelua sekä mahdollisuuksia. Jeff Rowen ohjaama uutuus animaatioelokuva. Hyvinvointi Terveyspiste Kuhmo, ke 10.00, SPR Kuhmo. 1939, ti 9.00 / ke 9.00 / to 9.00 / pe 9.00 / ma 9.00, Kainuuntie 126. Nyt on juuri oikea hetki muistuttaa olemassaolostaan, koska vuodenvaihteen juhlatilaisuudet ja seuraavan vuoden toimintasuunnitelmat ovat pöydillä. Runolla ruvetah, laululla lašetah -taidenäyttely., la 12.00 / su 12.00, Vienan Portti Oy. Miia Väisänen 050 438 0786 miia.vaisanen@hillagroup.fi Sanna Kiiveri-Haverinen 050 433 0153 sanna.kiiveri-haverinen@hillagroup.fi Tiina Inget-Luikku 040 522 4396 tiina.inget-luikku@hillagroup.fi Titta Toivanen 040 751 1749 titta.toivanen@hillagroup.fi Toni Heikkonen 040 717 0760 toni.heikkonen@hillagroup.fi Kokonaistavoittavuus yhteensä huikeat 118 000 * KMT/2022 * Kokonaistavoittavuus on keskimäärin lehden painetun numeron lukijamäärä + viikon aikana digitaalisia versioita lukeneiden nettomäärä. Teemalehden mainoksella tavoitat laajasti kohdeasiakkaasi Kainuun ja Koillismaan alueelta. Barbie, pe 18.00, Pajakkakino. Elämä Barbiemaassa on täydellistä. Lähde mukaan Pikkujoulu-mainosliitteeseen. Paitsi jos sinulla on eksistentiaalinen kriisi. Auki arkipäivinä. Tai jos olet Ken. Runolla ruvetah, laululla lašetah -taidenäyttely osallistuu uhanalaisen vienankarjalaisen kulttuurin ja kielen esittelemiseen kuvataiteen keinoin. Kuhmon kaupungin omistamassa Talvisotamuseossa esitellään esineiden, valokuvien, pienoismallien ja äänitehosteiden avulla talvisodan aikaisia tapahtumia. Helena Malisen maalaamia akvarelleja. Untold Arctic WarsVaietut arktiset sodat -näyttely toisen maailmansodan arktisista tapahtumista. Vaihtoaskel kansalaistaidoksi ilmainen foksikurssi Tuupalan kivikoululla, Peuranpolku 3, Kuhmo su 20.8. Oppenheimer, la 18.00, Pajakkakino. 16 KUHMOLAINEN – Tiistaina 15. Talomuseo esittelee Tuupalan talon arkea ja asukkaita 1800-luvun lopulta 1960-luvulle saakka. elokuuta 2023 hi ll ag ro up .fi /m ai no st aj al le TAVOITA KAINUUN JA KOILLISMA AN LUKIJAT PIKKUJOULUT mainosliite julkaistaan viikolla 38/2023, numeroissa 20.9.-22.9. Kysy lisää! Hintaesimerkkejä mainosliitteeseen Varaa mainostilat ja materiaali viimeistään to 7.9. Lisätiedot Eero Väisänen p. Kirsi Vahteran ”Kultaakin kalliimmat tyttäret” -näyttely Juminkeossa, ti 12.00 / ke 12.00 / to 12.00 / pe 12.00 / la 12.00 / su 12.00 / ma 12.00, Juminkeko. Lehtimainos (mm) Hinta 254x365 (koko sivu) 2105 € 254x180 (puoli sivua) 1075 € 99x365 859 € 150x180 733 € 99x180 595 € 150x88 448 € 99x88 315 € Hintoihin lisätään alv 24% Digibannereilla tehotoistoja verkossa, 20 000 näyttöä koko verkostossa alkaen 200€. varallisuuden ja omaisuuden siirroista. Elokuvat Teenage mutant Ninja Turtles: Mutant Mayhem, pe 16.00 / la 16.00 / su 14.00, Pajakkakino. ARKISTO/ JARNO HILTUNEN. klo 16.30-18.30. Lajit kuula, 40 m, 60 m ja 100 m