> Sivu 2 ROOSA PIRINEN Susiin liittyviä vahinkoja ja läheltä piti -tilanteita Kuhmon alueella > Sivu 3 Pohjolan talo oli remontissa lokakuun alussa. Mieslaulajat täyttää 80 vuotta ja harjoittelee täyttä päätä juhlakonserttiaan varten. Wild Taigan osuus matkailussa on tarkastelussa ja se voi merkitä myös muutoksia rahoituksessa. Oppi saatu: Matkailu tiukemmin omiin käsiin Kuhmon kaupunki haluaa ottaa matkailun tiukemmin omiin käsiinsä, eikä se halua enää jättää matkailuasioita kokonaan ulkopuolisten hoidettavaksi. Seppo Kyllösestä Kuhmon Mieslaulajissa on hyvä henki ja porukassa on mukava laulaa. > Sivu 6 JARNO HILTUNEN Läjä karhunpaskaa postilaatikkoon perukassa > Sivu 20 > Sivu 13 Seppo Kyllönen sai laulunlahjan jo lapsena Seppo Kyllönen on ollut mukana Kuhmon Mieslaulajissa jo 1970-luvulta saakka, eikä se kumma olekaan, sillä laulu oli osa häntä jo pikkupoikana. Taimikonhoidon työnäytöksessä perehdyttiin muun muassa harvennuksessa käytettäviin työvälineisiin. Oppia metsänhoidosta Taimikonhoidossa ajoituksella on väliä. 6 4 1 4 8 8 1 2 6 2 5 7 Nro 84 | Hinta 3,50 € | kuhmolainen.fi | Perustettu 1959 Perjantai 18.10.2024 PYYDÄ PUUKAUPPATARJOUS 044 524 8716/ Vesa Väisänen Metsurit tekivät työnäytteenä taimien harvennushakkuuta metsänomistajille suunnatussa tapahtumassa Kuhmossa. JARNO HILTUNEN Verkosta tuoreimmat uutiset ja parhaat jutut kätevästi kuhmolainen.fi. Kuhmolainen kävi kurkistamassa, miten harjoitukset sujuivat lukiolla
lokakuuta. Muun muassa suon ja kangasalueen vaihtumisvyöhykkeet ja puron suojavyöhykkeet ovat alueita, joihin ei tule koskea taimikonharvennuksessa. Moni metsänomistaja suorittaa taimenhoidon itse, ja osa tilaa palvelun ulkopuoliselta tekijältä. Puut kaatuivat nopeasti kolmen ammattilaisen käsissä. Lisäksi radiopalveluja lähetetään työturvallisuuden vuoksi alennetulla lähetysteholla huoltotöiden aikana, minkä vuoksi peittoalueen reunamilla voi aiheutua häiriöitä palveluiden vastaanotossa. Metsurit näyttivät tapahtumassa taimikon harvennusta käytännössä. Kääpä lahottaa puuta sen keskeltä. – Esiharvennusta ei voida tehdä kuin energiapuuhakkuuna, Hassinen kertoo. Metsänhoidon asiantuntija Minna Hassinen oli mukana tapahtuman järjestämisessä Potkua Kainuun metsiin -hankeen kautta. KAROLIINA MART TALA Jarno Hiltunen Kainuun aluevaltuusto haastattelee kahta hyvinvointialuejohtajan virkaa hakenutta ehdokasta ennen virkavaalia. Hassinen sanoo, että aikaisemmin metsiköt ovat saattaneet olla puhdasta männikköä tai kuusikkoa, mutta nykyään alueet suositellaan jättämään sekapuustoiseksi. TAIMIKON SELVIYTYMISEN KANNALTA haasteena on ilmaston lämpenemisen seurauksena yhä pohjoisemmaksi levinnyt juurikääpä. Tämän seurauksesta lumituhoriski lisääntyy, ja tukkipuuta ei metsästä juurikaan saada. Haastateltavat ovat Kainuun akuuttihoidon ja pelastuksen palveluiden toimialuejohtaja, LL Sami Mäenpää ja Keski-Pohjanmaan hyvinvointialueen vt. Taimikko harvennetaan kasvatustiheyteen, kun taimet ovat kolmesta seitsemään metriä korkeita. Taimikon varhaisperkaus suoritetaan kohteen mukaan noin viiden vuoden iässä metsän uudistamisen jälkeen. Tapahtumassa mukana ollut Metsäkontio Oy tekee asiakkaille muun muassa taimikonhoitoa. lokakuuta 2024 2 // PUHEENAIHEET Hannu Mustonen Digita tekee huoltotöitä Vuokatin radioja tv-asemalla ensi viikon torstaina (24.10.). Häiriöt vaikuttavat myös seuraaviin lähetysasemiin: Puolanka, Hyrynsalmi (Paljakka), Paltamo (Kivesvaara), Kajaani (Pöllyvaara), Hyrynsalmi, Hyrynsalmi (Kypärävaara), Kuhmo (Haukela), Ristijärvi, Valtimo, Kuhmo (Lentiira, Niva, Haukela). Esimerkiksi raidat kukkineen ovat tärkeä ensimmäinen ravinnonlähde pölyttäjille keväällä. Huoltotöiden vuoksi tv-lähetykset katkeavat noin kahden tunnin ajaksi ja radiolähetyksiin tulee noin viiden minuutin mittaiset katkokset töiden alkaessa ja loppuessa. Haastatteluihin eteni seitsemän ja soveltuvuusarviointeihin neljä hakijaa. – Tulee tyvilaho, jota ei näe päälle päin oikeastaan mitenkään. Mitään puulajeja ei kannata hävittää alueelta kokonaan. Taimikon harventaminen kannattaa suorittaa ajallaan Taimikonhoidon työnäytöksessä Kuhmossa perehdyttiin taimikonhoidon merkitykseen, suunnitteluun ja toteutukseen. Myös alueella kasvavia marjovia lajeja, kuten pihlajaa ja mustikkaa tai esimerkiksi raitaa suositellaan jättämään kivikkoisiin, kosteikkoihin tai muihin vähempiarvoisiin kohtiin. hyvinvointialuejohtaja, LL Katja Virta. Tiheyden arvioimisessa voi käyttää apuna erilaisia keinoja. Tarkoituksena on vähentää siemensyntyisiä lehtipuita alueelta, ettei taimikko tukehdu valon ja ravinnon puutteeseen. Huoltotöiden vaikutusalueen voi katsoa digita.fi:n karttapalvelusta. Kun tehdään hakkuu, niin sieltä paljastuukin, että on tyvitukit mennyt pilalle, sanoo Hassinen. Tiheikkö kannattaa jättää alueisiin, jossa kasvaa kuusia tai katajia, jotka antavat hyvin suojaa riistalle. Kuhmolainen // Perjantaina 18. Kahta haastatellaan hyvinvointijohtajaksi Huoltotöitä Vuokatin radioja tv-asemalla ensi viikolla Huoltotöiden vuoksi tv-lähetykset katkeavat noin kahden tunnin ajaksi ja radiolähetyksiin tulee noin viiden minuutin mittaiset katkokset töiden alkaessa ja loppuessa. Aluevaltuuston haastattelut järjestetään 24. Jos alueella mahtuu esimerkiksi kävelemään kädet levällään puiden välissä, aluetta on harvennettu tarpeeksi. – Siinä on riistalle suojaa ja ravintoa myös, Hassinen toteaa. " Mitään puulajeja ei kannata hävittää alueelta kokonaan.. Taimikonhoidossa on Metsäkeskuksen metsänhoidon asiantuntijan Minna Hassisen mukaan kaksi vaihetta. Kyseessä on lahottajasieni, joka leviää juurien välityksellä kuusija mäntypuissa omina variaatioinaan, kuusenjuurikääpänä ja männynjuurikääpänä. PEFC-SERTIFIOIDUN metsän vaatimuksena mainitaan, että joka metsänhoitovaiheessa alueelle on jätettävä noin kymmenen neliön kokoisia suojatiheikköjä luonnonhoidollisista syistä. Kaikkia lehtipuita ei siis poisteta alueelta, vaan noin kymmenen prosenttia alueesta tulisi koostua lehtipuusta. Myös erilaiset suojavyöhykkeet on muistettava harvennuksia tehdessä. Huoltotöiden varapäivä on 25.10. PEFC-sertifioitu tuote on valmistettu kestävästi hoidetun metsän materiaaleista. Kelpoisuusvaatimukset täyttäneitä hakijoita oli 15, jotka kaikki ovat mukana virkavaalissa. Kuhmossa järjestetyssä Taimikonhoidon työnäytöksessä metsänomistajat saivat tietoa taimikonhoidon tärkeydestä sekä harvennuksessa käytettävistä työvälineistä ja -tekniikoista. Roosa Pirinen Taimikon oikea-aikainen ja -oppinen hoitaminen on tärkeää niin taloudelliselta kuin luonnonhoidolliselta kannalta. JOS HARVENNUSTA EI suorita ajallaan, taimikon kasvu kärsii ja puista tulee ohuita
Aittokosken mukaan koira sai hajun ja seurasi sitä pitkään, mutta sutta ei löytynyt. Kaupunkija matkailumedioiden painotuotteet ovat ilmaisjakelulehtiä, joita jaetaan maksutta ilmestymisalueella. Paikallismedioiden toiminta jatkuu ennallaan. Näiden medioiden painetut lehdet ilmestyvät ensi vuonna nykyistä harvemmin. – Ilmaisjakelulehdillä on ollut hyvin vaikeaa viime vuosina. EILA KILPELÄINEN Inka Partanen Hilla Group Oyj:n muutosneuvotteluiden seurauksena kaupunkija matkailumedioiden ilmestymispäiviä vähennetään ja yhdeksän henkilön työsuhde päättyy. Lehtipuiden jättäminen taimikkoon hidastaa juurikäävän leviämistä, sillä lehtipuiden juuret estävät etenemisen juurien kautta. Painetun lehden ilmestymispäiviin ei tule muutoksia. Tuhojen vähentämiseksi taimikkoa voi varhaisperkauksessa jättää vähän tiheämmäksi. Kääpä leviää myös itiöinä plussakelillä, minkä takia kuusimetsän harvennuksia ei suositella tehtäväksi kesäaikaan. Sillä oli ollut Ylijoen mukaan puremajälkiä naamassa ja kaulassa. Tavoitteena on kuitenkin säilyttää vahvat brändit. Maaseutusihteeri Janne Ylijoki kertoo, että hirven haukussa ollut koira oli mennyt rajavyöhykkeen puolelle. Hilla Groupin muutosneuvottelut päättyivät Kuhmolaisen ilmestymiseen ei tule muutoksia, eivätkä irtisanomiset kohdistu Kuhmolaisen toimitukseen. Ilmeisesti susi ei ollut pahasti loukkaantunut, kun oli jatkanut matkaansa. Hillan tilattavista medioista muutosneuvottelut koskivat Kainuussa ilmestyviä maakuntamedia Kainuun Sanomia sekä paikallismediakolmikkoa Sotkamo-lehteä, Kuhmolaista ja Ylä-Kainuuta. Korjuussa tulevat juuristovauriot ovat alttiita itiöille. – Neuvotteluiden aikana löydettiin yhdessä työntekijöiden kanssa monia hyviä ratkaisuja, joiden avulla pystyimme pienentämään tuotteisiin ja tiimeihin kohdistuvia vähennyksiä. Silloin taimi maistuu hirvelle entistä paremmin. Isäntä oli kuullut tilanteen ja mennyt kovaäänisesti ulos, jolloin susi oli lähtenyt karkuun ja koira säästynyt. Kannattavuutta on laskenut muun muassa ilmoitusmyynnin negatiivinen kehitys, sanomalehtien levikkien lasku ja materiaalikustannusten nousu. Neuvottelut koskivat kaupunkimedioita Kokkola-lehti, Pietarsaaren Sanomat, Kalajaska ja Koti-Kajaani sekä matkailumedioita LeviNyt!, Saariselän Sanomat ja Vuokatti News. Aittokosken mukaan nämä ovat tapahtuneet noin viidellä eri tilalla. Koira oli selvästi ottanut yhteen suden kanssa. Harvennusta voi venyttää, kunnes taimet ovat vähintään neljän metrin korkuisia. KARHUJEN TEKEMÄT VAHINGOT maatilojen pyöröpaaleihin ovat Aittokosken mukaan lisääntyneet viime aikoina huomattavasti. Niitä voi jättää sinne, jos se söisi mieluummin niitä, sanoo Hassinen. Metsänhoidon asiantuntija Minna Hassinen oli mukana tapahtuman järjestämisessä Potkua Kainuun metsiin -hankeen kautta. HIRVIKOIRA JOUTUI suden hyökkäyksen kohteeksi niin ikään lauantaina Vartiuksessa hirvijahdin aikana. Painetun lehden ilmestymispäivien vähentäminen mahdollistaa toiminnan jatkuvuuden ja yritysja kuluttaja-asiakkaiden palvelemisen myös tulevaisuudessa, Hillan julkaisut -yksikön liiketoimintajohtaja Mikko Kallio sanoo. Karhu repii muoveja ja kiipeilevät paalien päällä. Muutosneuvottelun seurauksena toteutuvat henkilöstövähennykset kohdistuvat useiden medioiden toimituksiin sekä yhtiön keskitettyyn taittotiimiin. Neuvotteluiden perusteena oli Kainuun medioiden sekä kaupunkija matkailumedioiden heikentynyt kannattavuus. Riistainhoitoyhdistykselle tieto tapahtuneesti tuli poliisilta kello 5:30. Hassinen kertoo kuulevansa paljon hirvien tekemistä metsätuhoista metsänomistajlta. Suurriista virka-aputehtävän saatuaan rhy:n srva-miehet kävivät paikan päällä. Kainuun Sanomissa sisällöntuotanto keskittyy aiempaa tiukemmin paikalliseen uutisointiin. Hilla Group -konsernin tulos painui vuoden ensimmäisellä puoliskolla puoli miljoonaa euroa tappiolle, vaikka konserni paransi selvästi tulostaan edelliseen vuoteen verrattuna. Myös harvennuksen viivyttäminen voi pelastaa taimiston latvat hirveltä. Suomen metsäkeskuksen Potkua Kainuun metsiin ja KaiPuu -hankkeet järjestivät Taimikonhoidon työnäytöksen yhteistyössä Metsähallituksen ja Metsäkontio Oy:n kanssa. Koira oli onneksi palannut rajavyöhykkeeltä omistajansa luo. Sudesta ei tilanteessa saatu havaintoja, koska rajavyöhykkeelle ei voinut mennä. Kovin paljon ne eivät tunnu heinää syövän, vaan pikemmin vain särkevät paaleja, Aittokoski kertoo. Perkaus kannattaa kuitenkin tehdä, sillä perkaamattomassa metsässä mänty voi lehtipuiden varjossa huonosti, eikä jaksa tuottaa puolustukseen tarvittavia aineita. Äänestä metsästäjät olivat päätelleet, ettei kaikki ole kunnossa, mutta eivät voineet mennä rajavyöhykkeelle lähemmäs. ROOSA PIRINEN. Kuhmolainen // Perjantaina 18. Kuhmon Riistanhoitoyhdistyksen toiminnanohjaaja Markku Aittokoski kertoo, että aamulla kello neljän aikaan auto oli törmännyt suteen. Karhuvahingot pyöröpaaleille ovat lisääntyneet eri puolilla Kuhmoa. Ylijoen mukaan rajavyöhykelupa on haussa, jotta paikan päällä voidaan vielä käydä tarkistamassa jäljet. – Maakuntamedialla on Kainuussa vahva rooli ja pitkä historia. Jotta media olisi elinvoimainen tulevaisuudessakin, pyrimme nyt keskittämään kaikki voimat siihen, mikä on tärkeintä eli alueelliseen ja paikalliseen uutisointiin, sanoo Kainuun Sanomien päätoimittaja Päivi Bisi. TOINEN TAIMITUHOJEN aiheuttaja on tiettyjen alueiden vahva hirvikanta. Hirvet saattavat edelleen maistaa taimen oksia, mutta ne eivät enää harvennuksen jälkeen yllä jäljelle jääneiden taimien latvoihin. Osallistimme myös lukijoita tuoteuudistusten suunnitteluun Kainuussa, Kallio toteaa. Ylijoen mukaan muutama viikko sitten susi oli käynyt koiran kimppuun mökin pihassa Kuumussa. lokakuuta 2024 PUHEENAIHEET // 3 Tervasalmella auto tönäisi sutta Tämä susi kuvattuna Ranuan eläinpuistossa Mari Heikura Tervasalmen sillan luona tapahtui varhain lauantaiaamuna susikolari. – Ainakin pihlaja tuntuu olevan sellainen, mikä hirvelle maistuu. SYKSYN METSÄSTYSKAUSI on johtanut koiran ja suden kohtaamiseen muutaman kerran, mutta koirat ovat onneksi selvinneet kohtaamisista hengissä. Eri puolilla Kuhmoa 150 paalia on rikottu. Ylijoki kertoo, ettei hengenlähtö ollut koiralla kaukana, mutta onneksi se selvisi, vaikka vaatikin eläinlääkärikäynnin. Muutosneuvotteluiden päätösten taloudellinen vaikutus on noin 1,2 miljoona euroa. Jäljet kuitenkin näkyivät ja autoilija oli nähnyt suden
Kuhmolainen 22.10.2004 Timoniemen koulun 3 6 luokan oppilaat kokoontuivat kuvaan eilen kesken liikuntatunnin. Kuhmo käyttää enemmän rahaa esioppilasta kohden kuin Sotkamo tai Suomussalmi. Talvi vuodenaikana on erilainen, se on kuin valkoinen erämaa, mikä on harmi, sillä talvi on myös pitkä, se ottaa ison osan elämästä omakseen. SOITA 0800 95505 Metsät ovat meille monella tavalla tärkeitä Metsät ja metsänhoito ovat tärkeitä asioita monelle kuhmolaiselle. Sadat vuodet muuttuvat tuhansiksi, tuhannet kymmeniksi tuhansiksi, sadoiksi tuhansiksi, miljooniksi ja miljardeiksi vuosiksi. Hakataan-suojellaan väittely ei ole rakentavaa, sen sijaan olisi löydettävä kestäviä keinoa toteuttaa kaikenlaisia tarpeita. Pääkirjoitus " Metsänomistajalla on oikeus toimia metsässään kuten haluaa, tietenkin lain sallimissa rajoissa. Talvi on tabula rasa. Niin sanottu tehometsänhoito köyhdyttää luontoa ja sitä kautta myös altistaa metsän erilaisille tuhoille, esimerkiksi hyönteistai myrskytuhoillekin. lokakuuta 2024 4 // SÄHKÖPOSTI • asiakaspalvelu@hillagroup.fi • lukijailmoitukset@hillagroup.fi PUHELIN 020 750 4469 VERKOSSA asiakaspalvelu.hillagroup.fi Jäikö lehti tulematta. Usein ympäristöja ilmastoasiat huomioon ottamalla päästään kaikkien kannalta parhaaseen tulokseen. Metsänomistajalla on oikeus toimia metsässään kuten haluaa, tietenkin lain sallimissa rajoissa. Vapaa-aikatoimenjohtaja Timo Heikkilä viittasi lukuihin ja sanoi tulevaisuudesta, että tuloksellisuutta ja tehokkuutta ei voi viedä kovin pitkälle. Kuhmon kyläkoulukierros eteni keskiviikkona Timoniemelle. KUHMOLAISEN ARKISTO 20 vuotta sitten. On kuitenkin selvää, että metsää tarvitaan teollisuuden käyttöön, ja koko ajan enemmän, kun puurakentamisen merkitys ilmastotekona ymmärretään. Irtonaiset lehdet pihalla kertovat paitsi tekemättömistä pihatöistä myös ajan kulumisesta. Koulujen pitäisi olla toiminnassa tiloiltaan ja henkilökunnaltaan. " Irtonaiset lehdet pihalla kertovat paitsi tekemättömistä pihatöistä myös ajan kulumisesta. Kuhmolainen // Perjantaina 18. Timoniemen kolmen esioppilaan mukana koululle on palkattu kaupungin budjettivaroin kouluavustaja. Ihminen luulee olevansa maailmankaikkeuden valtias, vaikka häntä ympäröi loputon avaruuden syvyys, jossa on joko hulluuden tai viisauden siemen. Perusopetuksen johtaja Onni Heikkinen totesi, että tilastot eivät ole tavoitteena. Opettaja Raimo Ronkainen toivoi, että niissä kouluissa, jotka toimivat jatkossa, olisi riittävä henkilökunta. Suurin osa muistoista syntyy kesällä. – Ne auttavat huomaamaan, että jossakin on puutteita. Kyläkoulukierroksella esitellään paljon lukuja keskimääräisistä kustannuksista ja usein oppilasta kohti laskettuna. Tasapainon löytäminen on tärkeää, voisi jopa sanoa, että yksi ihmiskunnan kohtalon kysymyksistä, eikä kärjistynyt keskustelu edesauta sitä. Kun ihminen opiskelee, käy työelämään, hankkii perheen, toisin sanoen vanhenee, huomaa hän myös ajan käyvän suhteessa nopeammin. Metsällä on meille monella tavalla todella suuri merkitys, mutta jokainen katsoo sitä omasta vinkkelistään. Paikalla oli kahdeksan vanhempaa ja asiasta kiinnostunutta koulun henkilökunnan lisäksi. Aika tuntui kulkevan silloin hitaammin kuin keski-ikäisenä. Metsäammattilaisilla on suuri vastuu siinä, että he tarjoavat metsänomistajille tieto erilaisista vaihtoehdoista ja arvostavat metsänomistajan toiveita. Metsäkeskustelussa jonkin asian ääneen sanomisesta voi saada tiukan leiman otsaansa, mikä taas kärjistää keskustelua ja toisaalta vähentää sitä, koska kukaan ei halua tulla leimatuksi. KUTEN Metsäkeskuksen taimikonhoitonäytöksen yhteydessä tulee esille, ilmastonmuutos haastaa myös metsänhoitoa, Kainuussakin. Toisella toiveena on kasvattaa mahdollisimman tehokkaasti puuta hyvän korjuutilin toivossa, toinen haluaa huomioida ympäristöasiat mahdollisimman hyvin, ehkä suojellakin osan metsästään. Kesällä matkustetaan, vaelletaan, nautitaan festareista ja koetaan asioita, joista myös muistijäljet syntyvät. Niin pitkiksi ajanjaksoiksi, että ihmisen mieli ei sitä kykene enää todella käsittämään. Oman metsäpalstan hoito tai muuten vain metsässä käyskentely kuuluvat varmasti lähes jokaisen kuhmolaisen elämään. Nyt koululaisia on 32, kun kolme esiopetuksessa käyvää lasketaan mukaan. Ilmastonmuutoksen rinnalla on alettu puhua lajikadosta, joka niin ikään uhkaa palloamme. Vaikka ihmisen aika on rajallinen, ja sen tässä iässä kipeästi tiedostaa, pitää kuitenkin hoitaa myös arkiset puuhat, vaikka niiden merkityksellisyys suuressa kontekstissa on mitätön. Keltaisen ja punaisen näkeminen kasvamisensa lopettaneen kohmeisen ruohon keskellä virittää mielen kummalliseen surumielisyyden tilaan. Kesä on lyhyt, mutta sitäkin kiihkeämpi. Koulun oppilas-alue ulottuu Hallan ja Vuosangan kylille asti. Jos tuntuu, että näkee metsässä vain yhden tärkeän asian, olipa se sitten hyvä puunmyyntitili, marjasato tai monipuolinen lajisto, niin kannattaa omia ajatuksiaan ehkä tuulettaa. Tietyssä iässä se tuntuu jo kiitävän ja silloin huomaa pystyvänsä kuvittelemaan, kuinka hiekka tiimalasissa on jo valunut suurimmaksi osaksi alaosaan, kohti maata. Toisin kuin lehteen puhjenneen koivun toivon ja nuoruuden juhla-asu, jonka vihreä on sitä vaaleampaa kevään vihreää, kun keskikesän sävy on syvempää ja täyteläisempää, mikä johdattaa jo mieleen putoavat lehdet. Putoavia lehtiä Kolumni Jarno Hiltunen Kesä on liian lyhyt, paitsi lapsena, jolloin ei muuta tuntunut olevankaan kuin viheröiviä puita, kuumaa hiekkaa paljaiden varpaiden välissä ja kehon syleilyynsä sulkevan järven ihana viileys. Jotkut harvat saavat nimensä historiaan, toiset isommalla kuin toiset, mutta myös historia unohtuu ajan tehdessä kärsivällistä työtään. Oppilasmäärä pysyy 30:n paremmalla puolella vuoden 2010 kevääseen. Metsät ovat myös aihe, josta keskustelu kärjistyy nopeasti äärilaidoille. Maahan kaikki lopulta päätyy, vaikka ihminen kuinka voimainsa tunnossa raataisi kuvitellen jättävänsä jälkeensä jotakin merkittävää. Timoniemen koululla riittää oppilaita Timoniemen koululla on Kuhmon kyläkoulujen paras oppilasennuste. Kirjoittaja on paikallislehti Kuhmolaisen toimittaja. Metsät ovat avainasemassa näiden lajien säilyttämisessä
lokakuuta 2024 // 5 Työkalut Avoinna: myymälä: 7-17, la 9-14, varasto 7-16, la 9-14 Keskuskatu 2 88600 Sotkamo (08) 633 0880, varasto: Ratatie 4, 044 533 6084 ESITTELYPÄIVÄ TIISTAINA 22.10. Palvelemme: ma-la 7-21, su 10-21 Ilman plussa-korttia 3,79/pkt (6,53-7,58/kg) Lihatiskistä Atria Porsaan kassler 66 90 90 00 89 89 ps Kkortilla HK Sininen Lenkkimakkarat 500-580 g (4,81-5,58/kg) Palvelutiskistä Atria Kaalikääryleet Akonlahden Jääsalaatti 100 g (8,90/kg) Miniluumutomaatti 250 g (3,56/kg) Espanja/Marokko Miniluumutomaatti 250 g (3,96/kg) Espanja/Marokko rs Matkahuolto, Ups PostNord ja Schenker -pakettipiste 00 89 89 11 11 90 90 kg Kuhmon kaupunginvaltuuston kokous 21.10.2024 klo 18 kaupungintalo, Koski + sähköinen Teams-etäkokous. – Autoilijalle annettiin suullinen huomautus asiasta ja kuljettaja kävi siivoamassa roskat pois, todetaan poliisin tiedotteessa. Kuhmossa, Kajaanissa ja Sotkamossa poliisi valvoi liikennettä ja puhallutti autoilijoita. LÄMMITTIMET alkaen 2190 2190 € 59 59 € 89 89 € LÄMPÖPUHALLIN HEAT 2000 x 8 HEAT 3000 x 8 KUUMAILMAPUHALLIN HG LTX 500, RUNKO 199 199 € KULMAHIOMAKONE WE 24-230 MVT Ø 230 mm 2400W 219 219 € KUIVA-/MÄRKÄIMURI H-LUOKKA ASA 30 HPC säiliö 30 l, teho 1200W 399 399 € TALVITURVASAAPAS HEAVY DUTY 1378 199 199 € TURVAKENGÄT 1898W WINTER KING 179 179 € 28 28 90 90 Tegera 296 TALVIKÄSINE lämmin Thinsulate-vuori 150 g 19 19 90 90 Tegera 295 KÄSINE tuulen ja veden pitävä AKKUKULMAHIOMAKONE 18V runko ilman akkua ja laturia mukana Metabox konelaukku 159 159 € W18 7-125 AKKURUUVINVÄÄNNIN 2 x 4,0 LiHD akku 279 279 € BS 18 LT BL 18V KULMAHIOMAKONE Ø 125 mm 1400W 129 129 € WEQ1400-125 METABO/HIKOKI ESITTELYAUTO PAIKALLA 9.00-14.00 METABO/HIKOKI ESITTELYAUTO PAIKALLA 9.00-14.00 169 169 € TURVA TALVITAKKI 6175R TALVIKUORITAKKI 6127 TALVIKUORIHOUSU 6136 179 179 € 135 135 € ERÄ POISTUVIA TALVIMALLEJA -30 -30% (varastossa olevat) -hajakokoja Edustaja paikalla klo 9.00-15.00 Tuotteita rajoitetut erät. Kainuussa poliisipartio valvoi nopeuksia Suomussalmen suunnalla, jossa autoilijat ajoivat rajoitusten mukaan. Kuhmossa 16.10.2024 Tuomas Kettunen kaupunginvaltuuston puheenjohtaja. ESITTELYPÄIVÄ TIISTAINA 22.10. Kuhmolainen // Perjantaina 18. Kainuulaisten ajokunnossa ja nopeusrajoitusten noudattamisessa poliisi ei todennut moitteen sijaa. fi 22.10.2024 alkaen. Kaupunginvaltuuston esityslista on julkipantu julkisten kuulutusten ilmoitusosioon kaupungin verkkosivuille 16.10.2024. Poliisi valvoi liikennettä. asti Edustaja paikalla klo 9.00-16.00 Edustaja paikalla klo 8.30-15.00 Poliisi puhallutti Kainuussa autoilijoita ja ojensi roskaajaa Jarno Hiltunen Oulun poliisilaitos valvoi liikennettä ja puhallutti autoilijoita alueellaan. Hinnat voimassa 31.10. Kokouksen tarkastettu pöytäkirja on nähtävänä www.kuhmo. CLAS-OLAV SLOT TE juuso.ainasoja@k-market.com Koulukatu 22, p. Poliisipartio havaitsi yhden autoilijan roskaavan luontoa. Leikkeletiskistä Atria Metsästäjä makkara Lataa puhelimeesi K-Ruokasovellus josta näet henkilökohtaiset OmaPlussa etusi Keräilyja kotiinkuljetus ma-pe Verkkokauppa K-ruoka.fi Tiistaisin Lentiiran suuntaan 9,90 € Maksutavat: verkkomaksu, pankkikortti, käteinen Osta ja nosta rahaa kaikkien pankkien korteilla. Kokousta voi seurata kaupungin YouTube -kanavalla. 08 655 0095 H E I K U R A 88 90 90 22 79 79 kg pkt kg TARJOUKSET VOIMASSA perjantaisunnuntai ELLEI TOISIN MAINITTU
Aloitteet edistävät Pekka Huttu-Hiltusen mukaan Itä-Suomen ja Kainuun vahvuuksia. Matkailuvirtojen kasvaessa yrittäjien mahdollisuudet kannattavaan liiketoimintaa kasvavat ja sitä kautta Kuhmosta tulee houkuttelevampi yrittäjille. Kaupungin suuntaan tulee Horttanaisen mukaan odotuksia siitä, että matkailuasioiden pitäisi olla paremmin kaupungin omissa käsissä. Lisäksi valmistellaan hakemusta lauluperinnereitistä eli Singing Heritage Routesta Euroopan neuvoston kulttuurireitiksi. Jatkossa sivuston ylläpito ja päivittäminen on kaupungilta merkittävä ponnistus matkailun eteen. Ajatus Kuhmon matkailutoimiston perustamisesta on noussut esiin hankkeissa. MATKAILUN KEHITTÄMISEKSI on Kuhmossa tehty asioita hankkeiden kautta ja tehdään jatkossakin, Horttanainen kertoo. Singing Heritage route toisi perinteitä ja elämäntapaa lähemmäs kaikilla niillä alueilla, joilla reitti kulkee. Poliittisella tasolla hän aikoo nostaa asian esille marraskuussa Norjan Bergenissä järjestettävän Itämeren maiden energiaturvallisuustyöryhmän kokouksen yhteydessä. Mikä olisi sille hyvä paikka, on yksi mietinnän kohde. Matkailuinfo on yksi asia, josta on Horttanaisen mukaan keskusteltu. – Taustalla on se, että pystyttäisiin paremmin myymään kokonaisuuksia. Asia on kuitenkin vielä kesken. Kuhmon matkailu on ollut pitkälti Idän Taiga ry:n eli tutummin Wild Taigan varassa. Nythän majoitusliikkeet itse myyvät palveluita ja elämyksiä tuottavat yritykset omia palveluitaan. Tuomas Kettunen (kesk) ei ehtinyt paikalle, joten hän oli lähettänyt avustajansa. Kumpikin hanke on Polvisen mielestä merkittävä kulttuurinen teko. JARNO HILTUNEN. Hän toteaa, että hyvä pohja on olemassa, mutta tarvitaan lisää matkailijavirtoja ja sitä myötä lisää yrittäjiä ja yrityksiä. Horttanainen toteaa, että kaupungin tehtävä on luoda mahdollisuuksia ja rakentaa toimintaympäristöä. lokakuuta 2024 6 // Kuhmon kaupunki haluaa vahvemman otteen matkailusta Mari Heikura Kuhmon kaupunki haluaa ottaa matkailun vahvemmin omiin käsiinsä. Kuhmon matkailuinfo on ollut viime aikoina kirjastolla. Kuhmon matkailun Masten Plan -hanke jatkaa siitä mihin kaksi edellistä valmistelevaa hanketta on jäänyt. Wild Taigan osuutta matkailussa tarkastellaan ja rahoitusta ollaan ehkä muuttamassa. Mikko Polvinen, Kaisa-Mari Paulomäki ja Pekka Huttu-Hiltunen tapasivat Runolaulu -Akatemian tiloissa maanantaina. Odotuksia tulee niin matkailijoilta, kaupunkilaisilta kuin matkailuyrittäjiltäkin. MATKAILUALAN YRITTÄJIÄ voisi Horttanaisen mukaan olla Kuhmossa enemmänkin. Omien hankkeiden lisäksi Kuhmon kaupunki on mukana alueellisen yhteistyön hankkeissa, joiden kautta on pystytty muun muassa parantamaan matkailuinfraa sekä tekemään edunvalvontaa. Horttanaisen mukaan mitään päätöksiä ei vielä ole tehty, mutta ajatus on, että Kuhmon matkailu pitäisi organisoida paremmin. – Ei me voida kokonaan sitä ulkoistaa, kyllä se oppi on saatu. Hän aikoo pyytää heitä osaltaan osallistamaan omien maidensa toimijoita Singing Heritage Route -hankkeen edistämiseksi. Kansallista päätöstä runolaulun esittämiseksi Unescon aineettoman kulttuuriperinnön kansainväliseen luetteloon Polvinen tavoittelee Oulun kulttuuripääkaupunkivuodeksi 2026. MARI HEIKURA Jarno Hiltunen Näissä merkeissä Pekka Huttu-Hiltunen oli käynyt tapaamassa kansanedustajia Krista Mikkosta (vihr) ja Mikko Polvista (ps) Helsingissä. Se on ollut monessa paikassa, nyt kirjastolla, ja jatkossa pitäisi miettiä, miten se tullaan tulevaisuudessa järjestämään. – Tällä hetkellä joitakin palveluita, missä ei ole yrittäjää vielä, joudutaan hakemaan alueen ulkopuolelta. Polvisen mielestä kainuulainen elämäntapa on ansainnut paikkansa Unescon maailmanperintökohteena. Lopullisesti asiasta päättää valtuusto talousarvion käsittelyn yhteydessä, eikä se ole vielä julkinen. Kyse on Horttanaisen mukaan siitä, että pitäisi yhdessä miettiä, miten Kuhmon matkailua halutaan jatkossa toteuttaa. Polvinen tuli myöhemmin myös käymään Runolaulu-Akatemiassa keskustellakseen aloitteista enemmän. Ilmeisesti summaa ollaan tasaamassa, vaikka Horttanainen ei halua avata summia tarkemmin. Horttanaisen mukaan Kuhmo on tukenut Wild Taigaa suuremmalla summalla kuin Suomussalmen kunta. Kuhmolainen // Perjantaina 18. Hänen mukaansa yhdistyksen kanssa on käyty neuvotteluja tuen pienentämisestä. KUHMON KAUPUNGIN suunnitelmat kohdistaa matkailuntoiminnan kehittämiseen käytettävät eurot uudella tavalla tarkoittaa Horttanaisen mukaan osittain sitä, että Wild Taigan saama tuki voi muuttua. Polvinen toimii Suomen Itämeren valtuuskunnan varapuheenjohtajana ja hänellä kansanedustajatuttavuuksia Itämeren maissa. Elinkeinopäällikkö Pekka Horttanainen toteaa, ettei matkailuasioita pitäisi jättää kokonaan ulkopuolisen tahon hoidettavaksi, kuten on jossakin vaiheessa tehty. Edellisten hankkeiden aikaansaannoksista Horttanainen mainitsee visitkuhmo.fi -sivujen perustamisen. Poliittista tukea Kainuun vahvuuksia tukeville kulttuurihankkeille Runolaulu-Akatemian johtaja Pekka HuttuHiltunen on kampanjoinut, jotta runolaulu saataisiin Unescon aineettoman kulttuuriperinnön kansainväliseen luetteloon
Tämän vuoden väritrendinä ovat maaliesitteiden mukaan esimerkiksi lämpimät ja pehmeät sävyt. Uusia mallistoja voi käydä ihastelemassa remonttiliikkeissä tai selata netistä. Vaikka kevät ja kesä ovat remonttiliikkeiden sesonkiaikaa, myös syksyllä on mahdollista luoda uutta tunnelmaa kotiin pienellä pintaremontilla. Kuhmolainen // Perjantaina 18. Laattojen väreinä käytetään nyt maanläheisiä, murrettuja ruskeita ja harmaita sävyjä. Myös yksiväriset tapetit sekä erilaiset ornamenttikuviolliset tapetit ovat edelleen suosiossa. Tapetteja on edelleen laajasti saatavilla, ja mallistojen vaihtuvuus on kova. Myös ajankäytöllisesti yhden seinän uusiminen muuttaa helposti ja nopeasti koko huoneen ilmettä. Asuntojen lattioista puretaan yhä vanhaa keltaisen, okran ja punaisen väristä kuusikulmalaattaa, mutta monien asuntojen kylpyhuoneita laatoitetaan samanlaisella laatalla. Nykyään liisterin voi levittää suoraan seinälle ja kuitutapetin rullata paikoilleen. ROOSA PIRINEN " Pintoja voi uusia aika-ajoin uudestaan, ja pienellä työllä saa isojakin muutoksia kotiin ja sisustukseen. Uutena valikoimaan ovat tulleet myös kovetetut puulattiat. Myös erilaiset vihreän sävyt ovat säilyneet trendikkäänä maaleissa ja myös tapeteissa. Pintoja voi uusia aika-ajoin uudestaan, ja pienellä työllä saa isojakin muutoksia kotiin ja sisustukseen. Takavuosien suosituin materiaali eli laminaatti on lattiaremonteissa edelleen paljon käytetty tuote, mutta nyt markkinoille tulleet uutuudet ovat saaneet osansa suosiosta. lokakuuta 2024 // 5 Koti & asuminen T E E M A Syksyyn sävyjä lämpimillä väreillä Roosa Pirinen Viileät säät ja pimeät lisäävät halua piristää kodin sisustusta ulkona vietetyn kesän jälkeen. UUSI TRENDI , ja ehkä jopa käytetyin lattiapäällyste nyt on Vesa Kaskelan mukaan vinyylilankku. Kuhmon Väri Ky:n asiakkaat pysyttelevät kuitenkin liikkeessä työskentelevän Eeva Kaskelan mukaan edelleen harmaan sävyissä, ja harmaa värikartta on kovassa käytössä. TRENDIT TULEVAT ja menevät. Nykyään tapetointi varsinkin valmiille pohjalle on uusien Easy Up -tuotteiden takia huomattavasti helpompaa kuin ennen. Vuosia sitten muodissa olleet vaaleat pyökit ja koivut ovat kadonneet Kaskelan mukaan markkinoilta lähes kokonaan. Edelleen kivijalkamyymälöistä voi hakea asiantuntevaa palvelua ja neuvoa kodin ilmeen uudistamiseen. Keraamisissa laatoissa trendinä näkyy laatan koon kasvaminen. Lankku on muovituote, joka jäljittelee puuta, useimmin tammea. Maalituotteita yrityksellä menee eniten, ja maalaaminen onkin yleisintä pintaremonteissa. Kovetettu puulattialankku on aitoa puuta, mutta se on ohuempi kuin perinteinen parkettilankku. Eeva Kaskela on tehnyt keikkoja asiakkaiden asunnoille ja käynyt arvioimassa tilaan sopivia elementtejä. Paneeli toimii myös esimerkiksi äänieristeenä.. PUUTA JÄLJITELLÄÄN nykypäivänä myös kivilaatoissa. Suosittu koko laatoissa on 60 x 60 neliösenttiä. Valikoimasta löytyy myös valoa vasten kiiltäviä hopeahohtoisia tapetteja. Puunsävyisiä ja -kuvioisia laattoja käytetään niin seinällä kuin lattioissa. TAPETOINTI ON VÄHENTYNYT Suomessa huomattavasti, ja yrittäjä Vesa Kaskelan mukaan tapettia käytetään nykypäivänä lähinnä tehosteseinän luomiseen. Inspiraatiota voi nykyään ottaa myös sosiaalisesta mediasta. Lattialaatoissa kuusikulmainen, 60-luvun trendilaatta on tullut takaisin muotiin, tosin eri sävyissä. Yksi laatta voi olla jopa 120 x 260 neliösentin kokoinen. Tapeteissa erilaiset kukkakuviot ja luontoaiheet ovat suosittuja. Paneelista saa luotua tehosteseinän asuntoon, mutta sillä on myös ääntä ja lämpöä eristäviä vaikutuksia. Väreissä on uutuuksia, mutta pintansa pitää myös tuttu harmaa. Akustiikkapaneelit ovat uusinta uutta Kuhmon Väri Ky myymälässä. Laatan trendisävyt ovat kuitenkin tällä hetkellä musta, valkoinen, harmaa ja sininen. Sisustukseeen haetaan inspiraatiota niin kivijalkaliikkeistä kuin sosiaalisesta mediasta. Eeva Kaskela kertoo, että asiakkailla on nykyään runsaasti tietämystä remontoinnista ja trendeistä. Lankun pinnassa on pientä kohokuviota tuomassa realistisen puun tuntumaa. Aiemmin suosittuja sinisen ja vihreän sävyisiä laattoja ei juuri enää näy valikoimassa. Sisustusta ei Eeva Kaskelan mukaan kannata ottaa liian vakavasti. Myös lattian sävyissä trendinä näkyvät erilaisen tammipuun jäljitelmät. Paneelin pohjalla olevaan mustaan huopaan kiinnitetyt puiset säleet luovat kodikkaan ja pehmeän tunnelman asuntoon. Tällä hetkellä ruskean ja harmaan keskisävyt ovat suosittuja valintoja, kun taas aikaisemmin tummat pähkinän sävyt olivat yleisiä. Seinän akustiikkapaneelit ovat uusinta uutta Kuhmon Väri Ky:n valikoimassa. –?Ennen liisteri levitettiin tapettiin, ja annettiin olla semmoinen viisi tai kymmenen minuuttia, kertoo Vesa Kaskela. Ihmiset ovat aktiivisia esimerkiksi Pinterestissä. Esimerkiksi kuhmolaiset käyttävät sisustuksessa erilaisia harmaan sävyjä. lokakuuta 2024 // 7 Kainuun Sanomat // Torstaina 17. Valtakunnalliset trendit poikkeavat paikallisista mieltymyksistä
Alle m 3 kuormat kuormataksalla 25€/kuorma. 195,195,+ sävytys + sävytys rajoitettu erä! rajoitettu erä!. lokakuuta 2024 6 // kayttorauta.fi Elementtitie 10 B, 87500 KAJAANI SE OIKEA RAUTAKAUPPA! SE OIKEA RAUTAKAUPPA! PELTIVERSTAAMME toteuttaa ideasi millimetrin tarkkuudella! VARFER KONEPAJASTAMME koneistustyöt, levyja teräsrakennetyöt Kysy lisää: Teräsmyynti: 08 6140 152 Peltityöt: 041 3123 388 Konepaja: 020 763 1840 Akuuttiin raudanpuutteeseen! Olipa tarpeesi pitkä tai pätkä, kaikki löytyy Käyttöraudasta! kayttorauta.fi Elementtitie 10 B, 87500 KAJAANI SE OIKEA RAUTAKAUPPA! SE OIKEA RAUTAKAUPPA! PELTIVERSTAAMME toteuttaa ideasi millimetrin tarkkuudella! VARFER KONEPAJASTAMME koneistustyöt, levyja teräsrakennetyöt Kysy lisää: Teräsmyynti: 08 6140 152 Peltityöt: 041 3123 388 Konepaja: 020 763 1840 Akuuttiin raudanpuutteeseen! Olipa tarpeesi pitkä tai pätkä, kaikki löytyy Käyttöraudasta! Syyslomatarjouksena LELUT JA ASTIAT -50 % 19.10.24 asti. saakka -20 -20 % % Upeat ja laadukkaat Upeat ja laadukkaat Terratinta-laatat Terratinta-laatat Avonia valopeilit Avonia valopeilit alk. alk. Tervetuloa tutustumaan lajitteluasemallemme! AVOINNA ma – pe klo 7-16 Kainuun Jätehuolto Oy, Patrosentie 1, 87250 KAJAANI puh. saakka Tarjoukset voimassa 31.10. 010 387 9800 | www.kjh.fi | toimisto@kjh.fi Puheluiden hinnat: Lankapuhelimesta 0,0821 €/puhelu + 0,059 €/min (alv 24 %). Esimerkiksi veloituksetta: Puujätteet Metallit Akut Pahvit Pakkausmuovit Paperit Kuormatai tonnihinnalla: Rak.ja purkujätteet Energiajätteet Villat Kipsilevyt Arkistontuhous Ongelmajätteet jne... Lajitteluasemallamme lajitellaan jätejakeet kierrätykseen tai hyötykäyttöön. 020 796 9760 Heinisuontie 10, Kajaani 28 28 90 90 m m 22 DecofloorDecofloorvinyylilankku vinyylilankku Tikkurila Tikkurila NOVA 7 NOVA 7 2,7 L 2,7 L 26 26 90 90 VAIN VAIN Huom! Huom! Olemme avoinna Olemme avoinna myös lauantaisin! myös lauantaisin! Tarjoukset voimassa 31.10. lokakuuta 2024 8 // KOTI & ASUMINEN Kainuun Sanomat // Torstaina 17. 7.00–17.30, la 10.00-14.00 puh. Kuhmolainen // Perjantaina 18. Matkapuhelimesta 0,0821 €/puhelu + 0,169 €/min (alv 24 %) Meillä jäte on hyötymateriaalia Kajaanin äteauto Palveleva sisustuskauppa TYYLIÄ JA LAATUA KOTIIN! · 5G-pontti · 5G-pontti · SPC-runko · SPC-runko · KL 33 · KL 33 · varastossa kuosit Tuhka ja Kuura · varastossa kuosit Tuhka ja Kuura ark
Varastomallit Saat käytävämatot Saat käytävämatot omien mittojesi mukaan omien mittojesi mukaan kantattuna. Takuu 15 vuotta kotikäytössä. Ka ik ki ko din pin na t V är is ilm äs tä Os oit et ie do t Pu h. Rullakoko: 0,53 x 10,05 m. 15,50 € /m²) /m² 39 95 € (norm. ota yhteyttä ja sovi aika! Pureloc -vinyylilankku Paksuus: 4 mm. (00) 000 0000 Palvelemme: ma-pe 0.00 00.00, la 0.00 00.00 Värisilmäliike Uut uus ! SenSation -tapetti Tapettityyppi: Nonwoven-pohjainen vinyylitapetti. 08 6141 595, 046 922 5362 Palvelemme ma-pe 7-17 www.varisilma.fi Katso kaikki tarjoukset varisilma.fi 25 95 € (norm. 37,35 € /m²) /m² 19 90 € (norm. 47 20 € /r ull a (m all is to n ku vio lli se t ta pe tit ) Uutu us! Ja ma ic a -k li nk ke ri Vä rit : Bla ck ja Gr ey Ko ko : 10 x 10 cm . Tule ja tutustu! Kaluste-Matti Kotisi hyvinvoinissa Sohvan ostajalle ILMAISEKSI! -RIIPPUKEINU tai EJ-JALKARAHI -KULJETUS (100 km säätellä) -VANHAN SOHVAN POISVIENTI TULE JA TARKISTA, MEILLÄ PALVELLAAN! TERVETULOA KETTUKALLIONTIELLE KAJAANIIN! MYYMÄLÄSSÄMME KYMMENIÄ VAIHTOEHTOJA ERI OMINAISUUKSILLA, KOKOONPANOILLA JA TYYLIPIIRTEILLÄ! KAMPANJAMYYNTI 17.10. 35 30€ /m 2 alKaen Uut uus ! Garden Party -tapetti Tapettityyppi: EasyUp. 28,90 € /m²) /m² Ideo Viva -vinyylilankut Alin hinta viim. Kaikki kodin pinnat Värisilmästä Osoitetiedot Puh. kantattuna. 28,25 € /m²) /m² Rakennusja remonttityöt ammattitaidolla Huomioi kotitalousvähennys! p. Ru lla ko ko : 0,5 3 x 10 ,0 5 m. Päästöluokka: M1. 26.10.2024 990 € -20 % jenkkisanky.fi kulmasohvat.fi puutarhakalusteet.eu Palvelemme Ma-Pe 10-18, La 10-14. ot a yh te yt tä ja so vi aik a! Pu re lo c -v in yy li la nk ku Pa ks uu s: 4 mm . Pä äs tö lu ok ka : M1 . StilnoVo-laatta Värit: Nero, Rosso ja Marone Koko: 20 x 40 cm.. 35 30 € /m 2 al Ka en Uutu us! Ga rd en P ar ty -t ap et ti T ap et tit yy pp i: Ea sy Up . 53,00 € /m²) /m² Uutuus käytävämatot ovat saapuneet! 4 kaunista sävyä 5G-pontilla, integroidulla askeläänieristeellä, 5 mm KL 33 Helppo ja nopea asentaa. 045 783 68 748, 045 783 68 749 * Kotisiivoukset ja ikkunanpesut * Suursiivoukset * Muuttosiivoukset * Kotikokkipalvelu ja asiointiapu * Pihatyöt REIPASTA JA ILOISTA APUA KOTITÖIHIN! Siivous-&Keikkatyö Juntunen Oy Puh. lokakuuta 2024 KOTI & ASUMINEN // 9 Kainuun Sanomat // Torstaina 17. 30 pv aikana: 12,95 €/m² Bjelin Glavat -parketti Alin hinta viim. T ak uu 15 vu ot ta ko tik äy tö ss ä. 040 515 2341 Ota yhteyttä ja kysy lisää! Kainuun Paras Lorem Ipsum sohvava likoima! Asiakas kommen tteja; Kaluste-Matin verkkokaupat: Skandia 2600 avokulmasohva 232x210cm Coast-kankailla, saatavana useita kokoja, käsinojia ja jalkoja. 26.10.2024 VALAISINMALLISTO KAMPANJAMYYNTI 17.10. Uutu us! 95 € /m 2 t ar Jo uS 7 40 € Basic-laminaatit Alin hinta viim. St il no Vo -l aa tt a Vä rit : Ne ro , Ro ss o ja Ma ro ne Ko ko : 20 x 40 cm .. Käyttöluokka 31. 47 20€ /rulla (malliston kuviolliset tapetit) Uut uus ! Jamaica -klinkkeri Värit: Black ja Grey Koko: 10 x 10 cm. 30 pv aikana: 47,95 €/m² 25 95 € (norm. Ru lla ko ko : 0,5 3 x 10 ,0 5 m. lokakuuta 2024 // 7 www.varisilma.fi Uusi ilme kotiin. Värisisustajat Oy Kasarminkatu 12, Kajaani puh. 30 pv aikana: 39,95 €/m² Bjelin Steninge -kovetettu puulattia Alin hinta viim. Kä yt tö lu ok ka 31 . Uut uus ! 13 /m 2 tarJouS Saat henkilökohtaisen sisustusneuvojan, joka palvelee sinua koko projektin ajan. Valittavina useita täytteitä. Kuhmolainen // Perjantaina 18. (0 0) 00 00 00 Pa lv ele mm e: ma -p e .0 00 .0 , la .0 00 .0 V är is ilm äli ik e Uutu us! Se nS a ti on -t ap et ti T ap et tit yy pp i: No nw ov en -p oh ja in en vin yy lit ap et ti. Uut uus ! 95€ /m 2 tarJouS 7 40€ ww w.v ar is ilm a.fi Uu si il me ko ti in . 30 pv aikana: 25,95 €/m² 12 95 € (norm. Uutu us! 13 /m 2 t ar Jo uS Sa at he nk ilö ko ht ais en sis us tu sne uv oja n, jo ka pa lv ele e sin ua ko ko pr oje kt in aja n. Rullakoko: 0,53 x 10,05 m. 44,50 € /m²) /m² Rajoitettu erä! nunnauuni.fi Jokai seen tilaan Jokaiselle jalalle 1.–31.10.2024 47 95 € (norm
Kehitämme koko ajan toimintaamme entistä paremmaksi, jotta voimme palvella omistaja-asiakkaitamme suurella sydämellä vielä seuraavia vuosisatoja eteenpäin. Kokemus oli sellainen, että haluamme olla LähiTapiolan asiakkaina myös jatkossa. Suoraveloitusmahdollisuutemme ansiosta asiakkaiden ei tarvitse huolehtia palvelujen maksamisesta, vaan korvaustapauksissa maksut veloitetaan suoraan yhtiöiden välillä. Työssä merkittävänä tukena on ollut LähiTapiola Kainuu-Koillismaan vuosi sitten tekemä 50 000 euron lahjoitus MIELI Kainuun mielenterveys ry:lle. Kuhmolainen // Perjantaina 18. Korvauspäätösten jälkeen perhe sai päättää, rakentaako se tilalle täysin samanlaisen vai oman lisärahoituksen turvin suuremman tallirakennuksen vai nostaako se korvauksen rahana. TARJA KORHONEN ja Virpi Hyvönen ovat nauravaisia ja ikinuoria asiakaspalvelijoita, vaikka ovatkin olleet työkavereita jo pian 20 vuoden ajan. lokakuuta 2024 8 // Ihmislähtöistä ja läheistä palvelua Sotkamossa Yksi parhaista saamistamme palautteista on ollut, että meidän toimistoon kun tulee, tuntuu kuin tulisi kotiin, LähiTapiola Kainuu-Koillismaan Sotkamon toimipisteen palveluneuvoja Tarja Korhonen ja vakuutusedustaja Virpi Hyvönen hymyilevät. Kun hän saa enemmän kuin on osannut odottaa, silloin olemme onnistuneet, Korhonen sanoo. Tuntuu ihmeelliseltä, että tulipalo sattui syttymään juuri silloin, kun piipahdin vain puoli tuntia pois kotoa. Kaikki se hyvä, mitä me tuotamme, käytämme täysimääräisesti omistaja-asiakkaidemme ja toimialueemme hyväksi. Nyt kodin pihassa on uusi talli palossa tuhoutuneen paikalla. Ihmisten elämäntilanteet muuttuvat usein jo parissa vuodessa niin paljon, että se on hyvä aikaväli käydä koko vakuutusturva läpi. Tarja Korhonen ja Virpi Hyvönen tarjoavat laajempaa vakuutusturvan läpikäyntiä aktiivisesti omille asiakkailleen, mutta myös asiakkaiden on mahdollista pyytää sitä, he muistuttavat. Lapin ja Koillismaan liiketoimintajohtaja Kimmo Rusanen kertoo, että asiakas voi ottaa kotoaan videoyhteyden hoitavaan lääkäriin, saapua hoitavaan yksikköön etävastaanotolle tai perinteiseen lääkärikäyntiin. Tommi Väyrynen kiittelee, että onnettomuuden hetkellä ja sen jälkeen LähiTapiola oli koko ajan tukemassa ja selvittelemässä asioita perheen apuna. LähiTapiola Kainuu-Koillismaan toimitusjohtaja Olli Kokkonen sanoo, että lahjoituksen taustalla on yhtiön halu pitää ihmisistä huolta ja auttaa tarjoamaan matalan kynnyksen tukea mahdollisimman monelle sitä tarvitsevalle. Suosittelen kaikille listaamaan omaisuutta ja vaikka kuvaamaan varastoja välillä, että vastaavassa tilanteessa olisi helpompi tietää, mitä tuhoutui, Tommi Väyrynen vinkkaa. MAINOS. Olli Kokkonen, toimitusjohtaja LähiTapiola Kainuu-Koillismaa MAINOS MAINOS MAINOS MAINOS Kuvassa MIELI Kainuun mielenterveys ry:n toiminnanjohtaja Peppiina Hakkarainen ja LähiTapiola Kainuu-Koillismaan toimitusjohtaja Olli Kokkonen. Rusanen ennakoi, että teknologian kehittyminen tuo yhä uusia hoitoa mahdollistavia päätelaitteita ja palveluja paitsi hoitaviin yksiköihin, myös koteihin. Lahjoitusvarat ovat tulleet suureen tarpeeseen: kun vuonna 2023 kriisivastaanotolla kohdattiin 1085 käynnin aikana yhteensä 474 henkilöä, edellisenä vuotena vastaavat luvut olivat 916 käyntiä ja 365 henkilöä. Tätä palvelua asiakkaamme arvostavat hyvin paljon. He vakuuttavat, ettei ole niin pientä asiaa, etteikö toimistoon voisi tulla piipahtamaan. Vasemmassa reunassa LähiTapiola Kainuu-Koillismaan liiketoimintajohtaja Jari Komulainen ja oikeassa Terveystalo Lapin ja Koillismaan liiketoimintajohtaja Kimmo Rusanen. Kaiken muun ohella ensi alkuun oli valtava stressi siitä, korvaako vakuutus mitään, Väyrynen muistelee. 50 000 euron lahjoitus mielenterveystyöhön Kainuulaista mielenterveystyötä on vahvistettu ja kehitetty viimeisen vuoden aikana vastaamaan jatkuvasti kasvavaa mielenterveyspalvelujen tarvetta. Uskon, että se on laajassakin kuvassa välttämätöntä, koska väestö ikääntyy ja koteihin pitää saada palveluja, Rusanen sanoo. Usein on niin, ettei asiakas ole edes kuullut elämänturva-tuotteista, vaikka ne ovat erittäin tarpeellisia tuotteita jokaiseen elämänvaiheeseen. Me autamme hoitoon pääsemisessä nopeasti, olipa asiakkaamme tutussa kotiympäristössä tai lomamatkalla ulkomailla, LähiTapiola Kainuu-Koillismaan liiketoimintajohtaja Jari Komulainen kertoo. Väyryset päätyivät rakentamaan suuremman tallin, ja vuoden jälkeen valmistui katoksineen 126-neliöinen talli, jossa Tommi korjaa ja rakentaa erilaisia kulkuneuvoja. Aluksi molemmat tulivat töihin Virpin äidin Marja-Liisa Hyvösen pitämään Tapiolan paikallispalvelutoimistoon. Meidän tavoitteenamme on aina ylittää asiakkaan odotukset palvelussa. Sitä saa täydennettyä vapaaehtoisella terveysvakuuttamisella, minkä ansiosta palveluja saa juuri silloin, kun itselle sopii. Tämä malli tuo varmistaa nopean hoitoonpääsyn ja palvelut olipa potilas missä tahansa, Kimmo Rusanen kertoo. Jo se, että paloa saa viivytettyä voi pelastaa isomalta vahingolta, Huotari sanoo. Pitkien välimatkojen maakunnissa on huomattavasti helpompaa, jos etänä voi todeta taudin ja kirjoittaa reseptin. Tätä päivää pidetään LähiTapiola Kainuu-Koillismaan syntymäpäivänä. Kuvassa LähiTapiola Kainuu-Koillismaa vakuutusedustaja Virpi Hyvönen ja palveluneuvoja Tarja Korhonen. Omistaja-asiakkaidemme elämää ja liiketoimintaa turvaamassa jo 160 vuoden ajan ”Seuraan saapi jäseneksi yhdistyä kaikki Ristijärven kappeliin kuuluvat Talolliset, Torpparit, Mäkitupalaiset ja jokainen jolla on semmoista omaisuutta, jota hän seurassa tahtoo vakuutetuksi.” Näillä sanoilla alkavat Ristijärven Kappelin Palovakuutus-seuran ensimmäiset säännöt, jotka on hyväksytty kappelikokouksessa 21.8.1864. ONNETTOMUUDEN jälkeen Väyrysen suhtautuvat entistäkin tarkemmin kodin mahdollisiin riskitekijöihin: ajoneuvojen akut ladataan palokunnan kehotuksesta peltikaapissa, sähkölaitteita ei jätetä latureihin yöksi ja kodinkoneita käytetään vain itse paikalla ollessa. Terveys on asia, jota halutaan turvata LähiTapiola Kainuu-Koillismaan tavoitteena on olla lähellä asiakkaita myös silloin, kun elämässä sattuu ja tapahtuu. Tommi Väyrynen kiittelee LähiTapiolaa hyvin sujuneesta korvausprosessista ja myös muusta tuesta onnettomuuden jälkeen. Olihan se henkisesti kova isku koko perheelle, myös silloin 4-vuotiaalle tyttärellemme. Listaan tuli lopulta 700 riviä. Yhdistyksen mahdollistama ajoissa saatava apu ehkäisee tilanteiden pitkittymistä ja vaikeutumista. Antti Huotari lisää jokaiselle hyödylliseen muistilistaan vielä säännöllisesti tarkastettavat palovaroittimet, sammutuspeitteen ja käsisammuttimen. Turvaamme edelleen omistaja-asiakkaidemme elämää ja liiketoimintaa. Lahjoitusvaroilla MIELI Kainuu ry on kehittänyt erityisesti vapaaehtoisten toteuttamaa kriisiauttamista, ja vuoden 2024 aikana toimintaan on saatu koulutettua 16 uutta vapaaehtoista aiempien 46 rinnalle. Kuvassa LähiTapiola Kainuu-Koillismaan sekä Terveystalon väkeä. Teemme työtä täydellä sydämellä ja tykkäämme siitä tosi paljon – kiitos ihanille asiakkaillemme! Palovahinko herätti huomaamaan arjen riskejä Elokuussa 2020 kajaanilainen Tommi Väyrynen oli lähdössä ajamaan museorekisteröidyllä S-Mersulla hääkeikkaa, mutta päivästä tulikin jotakin aivan muuta: Tommin pistäytyessä kaupunkiasioilla oli kodin autotallissa syttynyt tulipalo, joka tuhosi tallin ja kaiken irtaimen, arvokas Mersu mukaan luettuna. Tyypillisiä elämän kriisitilanteita, joihin yhdistys vapaaehtoisineen tarjoaa apua, ovat parija perhehaasteet, arjessa jaksaminen ja paha olo eri syistä johtuen. lokakuuta 2024 10 // KOTI & ASUMINEN Kainuun Sanomat // Torstaina 17. Nykyään toimintamme on hyvin erinäköistä kuin 160 vuotta sitten, mutta perustehtävämme ei ole muuttunut. Käytännössä tämä näkyy lisäresurssien tarjoamisena avuntarpeessa oleville. Väyrysten tapauksessa palon syttymissyyksi paljastui museoauton oikosulkuun mennyt akku. Tyypillisesti kotikäynneillä tehdään laajempi selvitys henkilön tai koko perheen vakuutusturvasta. Vanha sanonta “vahinko ei tule kello kaulassa” pitää todellakin paikkansa. Mielenterveystyö tulee olemaan yksi painopistealue Kainuussa ja Koillismaalla myös jatkossa, Kokkonen lupaa. Meille on tärkeää ihmisten hyvinvointi ja toimialueemme elinvoimaisuus. Niin he haluavatkin – asiakkailla pitää olla helppo lähestyä vakuutusyhtiötä, ja se tapahtuu juuri läheisten ja paikallisten asiantuntijoiden kautta. Sammutustöiden jälkeen alkoi “älytön savotta”, kun kaikki tallin mukana ollut irtain piti luetteloida ennen raunioiden purkamista. Vastuullisuus on yksi toimintamme kulmakivistä ja siihen kuuluu ennaltaehkäisevien ja ennakoivien palvelujen tukeminen esimerkiksi elämän kriisitilanteissa, Kokkonen kertoo. Tavoitteenani on, että olen vahinkopaikalla mahdollisimman pian tapahtuman jälkeen ja käytettävissä niin pitkään kuin asiakkaat tarvitsevat. Siksi olen erityisen iloinen siitä, että myös kaupalliset toimijat ovat heränneet kantamaan yhteiskuntavastuutaan, MIELI Kainuu mielenterveys ry:n toiminnanjohtaja Peppiina Hakkarainen kiittelee. Huotari korostaa, että vakuutusyhtiön edustaja on vain yksi useista asiantuntijoista, jotka tutkivat vahinkotapauksia. Monesti asiakkaat ovat jo unohtaneet, mitä turvaa heillä on olemassa, Hyvönen sanoo. Jo nyt etävastaanottolääkäri voi tutkia etälaitteiden ja sairaanhoitajan avustuksella potilaan keuhkot, sydämen, korvat ja nielun. Kainuun ja Koillismaan alueella henkilöasiakasliiketoimintaa johtava Jari Komulainen korostaa, että suomalaisessa terveydenhoidossa kaiken perustana ja turvana ovat julkisen puolen tarjoamat terveyspalvelut. Samalla kun mielenterveystyön kustannukset ovat nousseet, rahoitus on alueellisesti vähentynyt ja valtakunnallisestikin järjestöjen avustukset ovat suuressa kriisissä. Työnkuvat ovat muuttuneet hieman, mutta työn tavoite on ollut aina sama: Haluamme etsiä vastaukset kaikkiin kysymyksiin ja saavuttaa asiakkaalle parhaat ratkaisut juuri hänen elämäntilanteeseensa. On hyvin tavallista, että alkuvaiheen shokissa käsiteltyihin asioihin halutaan palata vielä uudestaan myöhemmin. On ilo olla tukemassa yhdistyksen tekemää työtä kainuulaisten hyvinvoinnin edistämiseksi. Asiointi LähiTapiolan kanssa onnistuu digitaalisten kanavien kautta ympäri vuorokauden, mutta yrittäjänä työskentelevä Virpi Hyvönen palvelee puhelimitse myös iltaisin ja viikonloppuisin. Meidän tehtävänämme on kuunnella asiakkaiden elämäntilanteet ja ehdottaa kuhunkin tarpeeseen sopivia palveluja. Hän sanoo, että sähköistyneet terveyspalvelut ovat harpponeet viime vuosien aikana pitkillä loikilla eteenpäin, ja nyt lääkäri on aina yhtä lähellä kuin asiakkaan älypuhelin: puhelimella otetut laadukkaat kuvat ja videot mahdollistavat diagnoosien tekemisen, mikä on johtanut siihen, että yhä useampi asiakas asioi etänä. LähiTapiolan pääyhteistyökumppanin, Terveystalon, valtakunnallinen verkosto tarjoaa palveluja 300 toimipisteessä Hangosta Utsjoelle. Pienemmät asiat selvitellään usein puhelimessa tai verkossa, isommat kokonaisuudet kasvotusten. LähiTapiola Kainuu-Koillismaan rakennusvahinkotarkastaja Antti Huotari oli nopeasti palopaikalla ja kertoi, että mikäli oletettu palon syttymissyy todetaan varsinaiseksi palonsyttymissyyksi, vakuutus korvaa vahingon, heillä olevasta kotivakuutuksesta. Monella päällimmäisin kysymys on, miten tästä selvitään, kun kaikki on mennyt. Tulemme jatkossakin olemaan mukana Kainuun ja Koillismaan elinvoimaisuuden vahvistamisessa, tukemalla paikallisia yhteisöjä, urheilua ja kulttuuria. lokakuuta 2024 // 9 Kainuun Sanomat // Torstaina 17. Jari Komulainen ja Kimmo Rusanen kertovat, että LähiTapiola ja Terveystalo ovat halunneet kehittää yhdessä erityisesti asioinnin helppoutta. LähiTapiola Kainuu-Koillismaa on aina ollut vahvasti paikallinen ja kasvollinen toimija. Asiat selviävät yhteistyössä ja korvausprosessi pääsee alkuun. Antti Huotari on ammattimies työssään ja meille jäi sellainen vaikutelma, että hän todellakin paneutui meidän asian hoitamiseen
LähiTapiola Kainuu-Koillismaan rakennusvahinkotarkastaja Antti Huotari oli nopeasti palopaikalla ja kertoi, että mikäli oletettu palon syttymissyy todetaan varsinaiseksi palonsyttymissyyksi, vakuutus korvaa vahingon, heillä olevasta kotivakuutuksesta. Kehitämme koko ajan toimintaamme entistä paremmaksi, jotta voimme palvella omistaja-asiakkaitamme suurella sydämellä vielä seuraavia vuosisatoja eteenpäin. Tavoitteenani on, että olen vahinkopaikalla mahdollisimman pian tapahtuman jälkeen ja käytettävissä niin pitkään kuin asiakkaat tarvitsevat. Sitä saa täydennettyä vapaaehtoisella terveysvakuuttamisella, minkä ansiosta palveluja saa juuri silloin, kun itselle sopii. Vastuullisuus on yksi toimintamme kulmakivistä ja siihen kuuluu ennaltaehkäisevien ja ennakoivien palvelujen tukeminen esimerkiksi elämän kriisitilanteissa, Kokkonen kertoo. LähiTapiola Kainuu-Koillismaa on aina ollut vahvasti paikallinen ja kasvollinen toimija. Käytännössä tämä näkyy lisäresurssien tarjoamisena avuntarpeessa oleville. Antti Huotari lisää jokaiselle hyödylliseen muistilistaan vielä säännöllisesti tarkastettavat palovaroittimet, sammutuspeitteen ja käsisammuttimen. Kun hän saa enemmän kuin on osannut odottaa, silloin olemme onnistuneet, Korhonen sanoo. Huotari korostaa, että vakuutusyhtiön edustaja on vain yksi useista asiantuntijoista, jotka tutkivat vahinkotapauksia. Meidän tehtävänämme on kuunnella asiakkaiden elämäntilanteet ja ehdottaa kuhunkin tarpeeseen sopivia palveluja. Meidän tavoitteenamme on aina ylittää asiakkaan odotukset palvelussa. Väyrysten tapauksessa palon syttymissyyksi paljastui museoauton oikosulkuun mennyt akku. Rusanen ennakoi, että teknologian kehittyminen tuo yhä uusia hoitoa mahdollistavia päätelaitteita ja palveluja paitsi hoitaviin yksiköihin, myös koteihin. Terveys on asia, jota halutaan turvata LähiTapiola Kainuu-Koillismaan tavoitteena on olla lähellä asiakkaita myös silloin, kun elämässä sattuu ja tapahtuu. Asiointi LähiTapiolan kanssa onnistuu digitaalisten kanavien kautta ympäri vuorokauden, mutta yrittäjänä työskentelevä Virpi Hyvönen palvelee puhelimitse myös iltaisin ja viikonloppuisin. Hän sanoo, että sähköistyneet terveyspalvelut ovat harpponeet viime vuosien aikana pitkillä loikilla eteenpäin, ja nyt lääkäri on aina yhtä lähellä kuin asiakkaan älypuhelin: puhelimella otetut laadukkaat kuvat ja videot mahdollistavat diagnoosien tekemisen, mikä on johtanut siihen, että yhä useampi asiakas asioi etänä. Kaiken muun ohella ensi alkuun oli valtava stressi siitä, korvaako vakuutus mitään, Väyrynen muistelee. Tommi Väyrynen kiittelee, että onnettomuuden hetkellä ja sen jälkeen LähiTapiola oli koko ajan tukemassa ja selvittelemässä asioita perheen apuna. Kuvassa LähiTapiola Kainuu-Koillismaan sekä Terveystalon väkeä. ONNETTOMUUDEN jälkeen Väyrysen suhtautuvat entistäkin tarkemmin kodin mahdollisiin riskitekijöihin: ajoneuvojen akut ladataan palokunnan kehotuksesta peltikaapissa, sähkölaitteita ei jätetä latureihin yöksi ja kodinkoneita käytetään vain itse paikalla ollessa. Nyt kodin pihassa on uusi talli palossa tuhoutuneen paikalla. Samalla kun mielenterveystyön kustannukset ovat nousseet, rahoitus on alueellisesti vähentynyt ja valtakunnallisestikin järjestöjen avustukset ovat suuressa kriisissä. Työnkuvat ovat muuttuneet hieman, mutta työn tavoite on ollut aina sama: Haluamme etsiä vastaukset kaikkiin kysymyksiin ja saavuttaa asiakkaalle parhaat ratkaisut juuri hänen elämäntilanteeseensa. Olihan se henkisesti kova isku koko perheelle, myös silloin 4-vuotiaalle tyttärellemme. Tulemme jatkossakin olemaan mukana Kainuun ja Koillismaan elinvoimaisuuden vahvistamisessa, tukemalla paikallisia yhteisöjä, urheilua ja kulttuuria. Tommi Väyrynen kiittelee LähiTapiolaa hyvin sujuneesta korvausprosessista ja myös muusta tuesta onnettomuuden jälkeen. Tämä malli tuo varmistaa nopean hoitoonpääsyn ja palvelut olipa potilas missä tahansa, Kimmo Rusanen kertoo. Siksi olen erityisen iloinen siitä, että myös kaupalliset toimijat ovat heränneet kantamaan yhteiskuntavastuutaan, MIELI Kainuu mielenterveys ry:n toiminnanjohtaja Peppiina Hakkarainen kiittelee. Kainuun ja Koillismaan alueella henkilöasiakasliiketoimintaa johtava Jari Komulainen korostaa, että suomalaisessa terveydenhoidossa kaiken perustana ja turvana ovat julkisen puolen tarjoamat terveyspalvelut. Lapin ja Koillismaan liiketoimintajohtaja Kimmo Rusanen kertoo, että asiakas voi ottaa kotoaan videoyhteyden hoitavaan lääkäriin, saapua hoitavaan yksikköön etävastaanotolle tai perinteiseen lääkärikäyntiin. LähiTapiola Kainuu-Koillismaan toimitusjohtaja Olli Kokkonen sanoo, että lahjoituksen taustalla on yhtiön halu pitää ihmisistä huolta ja auttaa tarjoamaan matalan kynnyksen tukea mahdollisimman monelle sitä tarvitsevalle. Tyypillisiä elämän kriisitilanteita, joihin yhdistys vapaaehtoisineen tarjoaa apua, ovat parija perhehaasteet, arjessa jaksaminen ja paha olo eri syistä johtuen. Pienemmät asiat selvitellään usein puhelimessa tai verkossa, isommat kokonaisuudet kasvotusten. On ilo olla tukemassa yhdistyksen tekemää työtä kainuulaisten hyvinvoinnin edistämiseksi. Asiat selviävät yhteistyössä ja korvausprosessi pääsee alkuun. MAINOS. Kaikki se hyvä, mitä me tuotamme, käytämme täysimääräisesti omistaja-asiakkaidemme ja toimialueemme hyväksi. Lahjoitusvaroilla MIELI Kainuu ry on kehittänyt erityisesti vapaaehtoisten toteuttamaa kriisiauttamista, ja vuoden 2024 aikana toimintaan on saatu koulutettua 16 uutta vapaaehtoista aiempien 46 rinnalle. lokakuuta 2024 KOTI & ASUMINEN // 11 Kainuun Sanomat // Torstaina 17. Väyryset päätyivät rakentamaan suuremman tallin, ja vuoden jälkeen valmistui katoksineen 126-neliöinen talli, jossa Tommi korjaa ja rakentaa erilaisia kulkuneuvoja. Pitkien välimatkojen maakunnissa on huomattavasti helpompaa, jos etänä voi todeta taudin ja kirjoittaa reseptin. Tätä palvelua asiakkaamme arvostavat hyvin paljon. 50 000 euron lahjoitus mielenterveystyöhön Kainuulaista mielenterveystyötä on vahvistettu ja kehitetty viimeisen vuoden aikana vastaamaan jatkuvasti kasvavaa mielenterveyspalvelujen tarvetta. Monesti asiakkaat ovat jo unohtaneet, mitä turvaa heillä on olemassa, Hyvönen sanoo. Usein on niin, ettei asiakas ole edes kuullut elämänturva-tuotteista, vaikka ne ovat erittäin tarpeellisia tuotteita jokaiseen elämänvaiheeseen. Sammutustöiden jälkeen alkoi “älytön savotta”, kun kaikki tallin mukana ollut irtain piti luetteloida ennen raunioiden purkamista. Tarja Korhonen ja Virpi Hyvönen tarjoavat laajempaa vakuutusturvan läpikäyntiä aktiivisesti omille asiakkailleen, mutta myös asiakkaiden on mahdollista pyytää sitä, he muistuttavat. Tätä päivää pidetään LähiTapiola Kainuu-Koillismaan syntymäpäivänä. Kuhmolainen // Perjantaina 18. Tuntuu ihmeelliseltä, että tulipalo sattui syttymään juuri silloin, kun piipahdin vain puoli tuntia pois kotoa. Vanha sanonta “vahinko ei tule kello kaulassa” pitää todellakin paikkansa. Jari Komulainen ja Kimmo Rusanen kertovat, että LähiTapiola ja Terveystalo ovat halunneet kehittää yhdessä erityisesti asioinnin helppoutta. lokakuuta 2024 // 9 Kainuun Sanomat // Torstaina 17. Ihmisten elämäntilanteet muuttuvat usein jo parissa vuodessa niin paljon, että se on hyvä aikaväli käydä koko vakuutusturva läpi. Nykyään toimintamme on hyvin erinäköistä kuin 160 vuotta sitten, mutta perustehtävämme ei ole muuttunut. TARJA KORHONEN ja Virpi Hyvönen ovat nauravaisia ja ikinuoria asiakaspalvelijoita, vaikka ovatkin olleet työkavereita jo pian 20 vuoden ajan. Listaan tuli lopulta 700 riviä. Jo se, että paloa saa viivytettyä voi pelastaa isomalta vahingolta, Huotari sanoo. Yhdistyksen mahdollistama ajoissa saatava apu ehkäisee tilanteiden pitkittymistä ja vaikeutumista. Niin he haluavatkin – asiakkailla pitää olla helppo lähestyä vakuutusyhtiötä, ja se tapahtuu juuri läheisten ja paikallisten asiantuntijoiden kautta. Turvaamme edelleen omistaja-asiakkaidemme elämää ja liiketoimintaa. Meille on tärkeää ihmisten hyvinvointi ja toimialueemme elinvoimaisuus. He vakuuttavat, ettei ole niin pientä asiaa, etteikö toimistoon voisi tulla piipahtamaan. Aluksi molemmat tulivat töihin Virpin äidin Marja-Liisa Hyvösen pitämään Tapiolan paikallispalvelutoimistoon. Antti Huotari on ammattimies työssään ja meille jäi sellainen vaikutelma, että hän todellakin paneutui meidän asian hoitamiseen. Me autamme hoitoon pääsemisessä nopeasti, olipa asiakkaamme tutussa kotiympäristössä tai lomamatkalla ulkomailla, LähiTapiola Kainuu-Koillismaan liiketoimintajohtaja Jari Komulainen kertoo. lokakuuta 2024 8 // Ihmislähtöistä ja läheistä palvelua Sotkamossa Yksi parhaista saamistamme palautteista on ollut, että meidän toimistoon kun tulee, tuntuu kuin tulisi kotiin, LähiTapiola Kainuu-Koillismaan Sotkamon toimipisteen palveluneuvoja Tarja Korhonen ja vakuutusedustaja Virpi Hyvönen hymyilevät. Monella päällimmäisin kysymys on, miten tästä selvitään, kun kaikki on mennyt. Tyypillisesti kotikäynneillä tehdään laajempi selvitys henkilön tai koko perheen vakuutusturvasta. Suosittelen kaikille listaamaan omaisuutta ja vaikka kuvaamaan varastoja välillä, että vastaavassa tilanteessa olisi helpompi tietää, mitä tuhoutui, Tommi Väyrynen vinkkaa. Lahjoitusvarat ovat tulleet suureen tarpeeseen: kun vuonna 2023 kriisivastaanotolla kohdattiin 1085 käynnin aikana yhteensä 474 henkilöä, edellisenä vuotena vastaavat luvut olivat 916 käyntiä ja 365 henkilöä. Olli Kokkonen, toimitusjohtaja LähiTapiola Kainuu-Koillismaa MAINOS MAINOS MAINOS MAINOS Kuvassa MIELI Kainuun mielenterveys ry:n toiminnanjohtaja Peppiina Hakkarainen ja LähiTapiola Kainuu-Koillismaan toimitusjohtaja Olli Kokkonen. Työssä merkittävänä tukena on ollut LähiTapiola Kainuu-Koillismaan vuosi sitten tekemä 50 000 euron lahjoitus MIELI Kainuun mielenterveys ry:lle. Teemme työtä täydellä sydämellä ja tykkäämme siitä tosi paljon – kiitos ihanille asiakkaillemme! Palovahinko herätti huomaamaan arjen riskejä Elokuussa 2020 kajaanilainen Tommi Väyrynen oli lähdössä ajamaan museorekisteröidyllä S-Mersulla hääkeikkaa, mutta päivästä tulikin jotakin aivan muuta: Tommin pistäytyessä kaupunkiasioilla oli kodin autotallissa syttynyt tulipalo, joka tuhosi tallin ja kaiken irtaimen, arvokas Mersu mukaan luettuna. Uskon, että se on laajassakin kuvassa välttämätöntä, koska väestö ikääntyy ja koteihin pitää saada palveluja, Rusanen sanoo. Jo nyt etävastaanottolääkäri voi tutkia etälaitteiden ja sairaanhoitajan avustuksella potilaan keuhkot, sydämen, korvat ja nielun. Suoraveloitusmahdollisuutemme ansiosta asiakkaiden ei tarvitse huolehtia palvelujen maksamisesta, vaan korvaustapauksissa maksut veloitetaan suoraan yhtiöiden välillä. Kokemus oli sellainen, että haluamme olla LähiTapiolan asiakkaina myös jatkossa. Vasemmassa reunassa LähiTapiola Kainuu-Koillismaan liiketoimintajohtaja Jari Komulainen ja oikeassa Terveystalo Lapin ja Koillismaan liiketoimintajohtaja Kimmo Rusanen. Omistaja-asiakkaidemme elämää ja liiketoimintaa turvaamassa jo 160 vuoden ajan ”Seuraan saapi jäseneksi yhdistyä kaikki Ristijärven kappeliin kuuluvat Talolliset, Torpparit, Mäkitupalaiset ja jokainen jolla on semmoista omaisuutta, jota hän seurassa tahtoo vakuutetuksi.” Näillä sanoilla alkavat Ristijärven Kappelin Palovakuutus-seuran ensimmäiset säännöt, jotka on hyväksytty kappelikokouksessa 21.8.1864. Kuvassa LähiTapiola Kainuu-Koillismaa vakuutusedustaja Virpi Hyvönen ja palveluneuvoja Tarja Korhonen. LähiTapiolan pääyhteistyökumppanin, Terveystalon, valtakunnallinen verkosto tarjoaa palveluja 300 toimipisteessä Hangosta Utsjoelle. Korvauspäätösten jälkeen perhe sai päättää, rakentaako se tilalle täysin samanlaisen vai oman lisärahoituksen turvin suuremman tallirakennuksen vai nostaako se korvauksen rahana. On hyvin tavallista, että alkuvaiheen shokissa käsiteltyihin asioihin halutaan palata vielä uudestaan myöhemmin. Mielenterveystyö tulee olemaan yksi painopistealue Kainuussa ja Koillismaalla myös jatkossa, Kokkonen lupaa
Rauno 045 236 5216 kodinpientyo@outlook.com www.kodinpientyokeranen.com Löydät myös Facebookista! SOITA NIIN SOVITAAN Remontit 25v kokemuksella! MAALÄMPÖJÄRJESTELMÄT JA VESIKAIVOT TALVEN TOIMITUKSIIN Öljylämmityksestä maalämpöön vaihtavalle vielä 60 % kotitalousvähennys työn osuudesta! SOTKAMON PORAKAIVO Sotkamon Porakaivo Oy Lastaajantie 4, 88610 Vuokatti Peter Kemppainen 040 624 8800 peter.kemppainen@sotkamonporakaivo.fi LÄMPÖPUMPUT Thermia SOTKAMON PORAKAIVO 040 412 6944 www.krv-palvelut.fi Kosteusmittaukset Asbestikartoitukset Rakenteiden kuivaukset Korjausja uudisrakentaminen Kaikki kodin remontit KAINUUN RAKENNUSVAHINKOPALVELUT OY Rakennuspeltisepän työt Piipunpellit, ikkunapellit Valesokkelirakenteiden kengitys Elementtien uusintasaumaukset Like no other TEMPUR-hyvinvointipäivät Like no other TEMPUR-hyvinvointipäivät Koulututetut nukkumisergonomian asiantuntijat auttavat oikean TEMPUR-tyynyn ja -patjan valinnassa. 044 982 4037 myynti.suomussalmi@kiantakeittiot.com Myymälä Kuhmo puh. 0400 385 737. lokakuuta 2024 10 // KOTI & ASUMINEN LUMITYÖT PIHATYÖT PIENRAKENTAMINEN PIENREMONTIT MÖKKITALKKARITYÖT Palvelut nopeasti ja laadukkaasti Kertatyö tai jatkuva sopimus Muista kotitalousvähennys! . lokakuuta 2024 12 // KOTI & ASUMINEN Kainuun Sanomat // Torstaina 17. 08 666 0110 MA-PE 10-17, LA 10-14 • oksasenliike@gmail.com Myymälä Suomussalmi puh. 044 989 0699 tanja.kinnunen@kiantakeittiot.com Hillityn tyylikäs vai rohkean värikäs millainen on Sinun uusi keittiösi. Kuhmolainen // Perjantaina 18. 044 359 4438 / Lauri ljptalotekniikka@gmail.com Lämpöpumput asennettuna kainuulaiselta talotekniikan ammattilaiselta! Sähköja putkityöt • Ilmalämpöpumput • Vesi-ilmalämpöpumput • Maalämpöpumput • Mitoitukset l Huolto Kysy tarjous!. Like no other TEMPUR-hyvinvointipäivät Torikatu 6, 88600 Sotkamo • Puh. . Voit halutessasi varata henkilökohtaisen ajan asiantuntijalle puh. . Ota yhteyttä ja pyydä tarjous! www.kiantakeittiot.fi Katso ajankohtaiset tilaajaedut Tee lahjatilaus ja tulosta lahjakortti Jätä ilmoitus helposti asiakaspalvelu.hillagroup.fi puh
Kuhmon Mieslaulajat 1 Perustettiin 15. 1 Kuoro toimi sekakuorona vuoteen 1955 saakka, ja sen nimi oli Kuhmolaiset Laulajat. Keltasen opissa Kyllönen ehti olla kaksi tai kolme vuotta, kun tämä sitten muutti Joensuuhun. – En ole vielä mennyt. – Taikauskoiset mummot olivat ennustaneet äidille, että tuo ei ole normaali tuo poika. 1 Ensimmäinen taiteellinen johtaja oli Laina Riihonen. Siitä alkoi Sepon vuosikymmeniä kestänyt harrastus. Ohjelmistosta ei puutu taiteellisempaakaan silausta. 1 Tunnuslaulu on Laulun ystävät, jonka on kirjoittanut Unto Heikura ja sävetänyt Väinö Viitasalo. 1 Kuhmon Mieslaulajat 80 vuotta -juhlakonsertti Kuhmo-talolla 3. marraskuuta kello 15. Mikkolan mukaan kuorotoiminnassa onkin syntynyt paljon ystävyyssuhteita. MIKÄ. Johtajia on sinä aikana kuitenkin käynyt monia. Kyllönen on luonnostaan korkea tenori, mutta laulunopettaja halusi tehdä hänestä matalan basson, ja kokemattomana Kyllönen oli luullut, että niin sen piti ollakin. Se on pysynyt koko Kyllösen laulajauran ajan suurin piirtein samanlaisena. Seppo Kyllösestä Martti Nisosen säveltämä Kevätlaulu on erityisen kaunis laulu: ”Vain kerran nuoruus ihmisen on, vain kerran lempi sydämen on...” JARNO HILTUNEN JARNO HILTUNEN " Porukka hitsautuu tosi paljon yhteen, kun yhdessä harjoitellaan.. Kuhmon Mieslaulajat juhlii 80-vuotista olemassaoloaan hulppealla konsertilla marraskuussa. Pikkusisko oli tuuminut, että niinhän tuo on kuin olisi ”pottu kurkussa”. joulukuuta 1944 ja pastori Risto Albom (Ahlakorpi) vei sen yhdistysrekisteriin 1946. – Porukka hitsautuu tosi paljon yhteen, kun yhdessä harjoitellaan. – Tällä kertaa meillä on nuori ja innokas johtaja, joka on mielestäni saanut kuoron innostumaan, sanoo Kyllönen. Kuoron matkoista erityisesti mieleen ovat jääneet retket Kostamukseen. En minä osaa muuta sanoa. Kyllönen on kuullut, että oli oppinut laulamaan ennen kuin puhumaan. Varmasti into laulamiseen on pitänyt mieskuoron virkeänä jo korkeaan 80 vuoden ikään saakka, mutta Pekka Mikkola nostaa sen rinnalle myös yhteisöllisyyden. Sepon isä kuoli, kun hän oli yhdeksää päivää vaille kaksivuotias ja hän oli laulanut hautajaisissa monta laulua. Asiaan tuli parannus, kun seuraavana syksynä Kyllönen aloitti diplomilaulaja Rauno Keltasen opissa Kajaanissa. Niistä löytyy kuhmolaisille tuttuja nimiä: Arrigo Christian Blom soittaa puhaltimia, Johannes Ruotsalainen pianoa, Minna Blom viulua ja Pietari Willey selloa. – Sitten minä sanoin pikkusiskolleni, että kuulehan sinä, miten komiasti minä nyt laulan. Seppo Kyllönen on ollut mukana kuoron laulumatkalla jo 1970-luvulta lähtien. Kyllönen oli kysynyt, miksi hänen pitää laulaa alhaalta, kun olisi paljon helpompi laulaa ylhäältä. Silloiseen Neuvostoliittoon suuntautuneet matkat tapahtuivat Kostamuksen rakentamisen aikoina. Matkat Kostamukseen ovat olleet kohokohtia monelle, myös Kyllöselle. Kyllönen rupeaa nauramaan, kun häneltä kysyy, millaista oli elämänmeno itänaapurissa 1970–1980-lukujen taitteessa. Isäntien puolella oli innokkaita puheenpitäjiä ja jokaisen puheen jälkeen piti ottaa ”Pohjanmaan kautta”. – Sehän oli hauskaa. Kun oltiin päivällisellä, oli joka toisen miehen kohdalla pullo vodkaa. Kyllönen olisi voinut jatkaa hänen opetuksessaan, mutta matkaa kuhmolaiselle olisi tullut toiset 100 kilometriä lisää. KUORON TOIMINTAAN ei ajan hammas ole purrut. ESIINTYMISTEN LISÄKSI kuoron kanssa tehdyt matkat ovat jääneet mieleen, ja vuosien saatossa niitä on kertynyt. Aina olen laulanut, sanoo Seppo Kyllönen. Laulunlahja on jo kodin peruja. – Se on ollut minulle elämä tämä laulaminen. Kuhmolainen // Perjantaina 18. Se osoittautui kuitenkin virheeksi. Siellä laulu raikui ja viina virtasi. Laulamisen riemu on pitänyt myös Seppo Kyllösen kuoron riveissä. Oli sanottu, että Seppo menee kohta isänsä perässä. MIESLAULAJIEN kuoroa nykyään johtava Pekka Mikkola kertoo, että 80-vuotishengessä kuoron juhlaohjelmaan on haluttu sisällyttää laajasti erityyppisiä lauluja. 1 Nimi muuttui Kuhmon Mieslaulajiksi helmikuussa 1989. – Kalle oli lähtenyt Levälahdelta hakemaan maitoa ja sitten poikkesi Paloniemen koululla, että tulepa mieskuoroon. Noin puolet lauluista kuoro esittää acappellana eli ilman soitinsäestystä, mutta toisessa puoliskossa mukana on soittimia. Kyllösen lauluopinnot jäivät perustutkintoon. KUN KUHMOON tuli musiikkiopisto ja sinne laulunopetus, lähti Seppo opiskelemaan. – En ollut käynyt ikinä aiemmin Venäjällä, enkä ole käynyt senkään jälkeen. Kuhmon Mieslaulajat harjoittelevat juhlakonserttiaan Kuhmon lukiolla. Hän oppi laulamaankin, ennen kuin puhumaan. lokakuuta 2024 // 13 Mieslaulajat täyttää 80 vuotta Jarno Hiltunen Kanttori Kalle Humalajärvi oli kuullut Kyllösen laulavan sisarensa kanssa ja kerran kevätrospuuton aikaan hän oli tullut hakemaan tätä kuoroon. Kyllösenkään into lauluun ei ole laimentunut. – Ei se pelkästään viihdehommaa ole. Kyllönen sai uuden opettajan, joka ei taaskaan sopinut hänelle. – Neuvoksi voin antaa kaikille innokkaille laulajille, ettei koskaan pidä mennä epäpätevän opettajan oppiin. Luvassa on niin vanhoja sota-ajan lauluja kuin tangoja ja ikivihreitä iskelmiä. Tilaisuuden juontaa Matti-Jussi Pollari. – Hän väitti koko ajan, että ei ole kuullut minun omaa ääntäni. Humalajärvi toimi kuoron taiteellisena johtajana vuosien 1967– 1971 aikana. Silloin Keltanen oli lähtenyt menemään asteikkoa ylöspäin ja kun viimein oli helähtänyt kolmeviivainen C, oli tämä hypähtänyt pianon takaa aikaisemmalle opettajalle tulistuneena. Minun oli pakko lopettaa
. . 10.03 Sää . Molemmat oppivat ruotsin kahdessa vuodessa. Kun nykyinen hallitus ryhtyi laittamaan myyntihanoja kiinni, niin vihervasemmisto aloitti kampanjan, jossa vanhaa historiaa pyritään sumuttamaan. Tuolloin nousi kansallinen huoli siitä, että suomalaiset vesiyhtiöt on mahdollista yksityistää vaikkapa venäläiselle bulvaanifirmalle 100%:sti. Viimeisin esimerkki hövelistä linjasta on ollut Uniper-seikkailu, jonka kauppojen myötä edellinen vihervasemmistohallitus hävitti valtion omaisuutta taivaan tuuliin. . Tiistai 22.10. Lauantai 19.10. Torstai 24.10. Sunnuntai 20.10. Gal. . Nuorin poikani oli vuoden, vanhempi viisi, kun muutettiin. . lokakuuta 2024 14 // Sää Tänään Huomenna Selkeää Puolipilvistä Pilvistïä Vesikuuroja Vesisadetta Lumisadetta Ukkosta Räntäsadetta Sumua Perjantaina Lauantaina Sunnuntaina +6 +7 +8 +7 +7 +8 +8 10 10 11 12 12 +6 +3 +7 +7 +8 +9 10 11 12 10 13 12 10 13 8 8 8 8 9 6 Helsinki Pe 12 Joensuu 10 Jyväskylä 10 Kajaani 8 Kemi 9 Lahti 11 Oulu 9 Pori 13 Rovaniemi 8 Tampere 12 Turku 13 Vaasa 11 La 13 10 11 9 9 11 10 14 9 12 13 13 Su 12 9 10 9 9 11 10 13 9 12 13 12 KUHMO Valtimo Nurmes KUHMO Valtimo Nurmes KUHMO Valtimo Nurmes +7 +7 +8 +8 +9 +9 10 10 +9 +9 +9 +9 4 2 3 Ennuste laadittu 17.10. Ruotsalainen lapsi puhui ruotsia, meidän Arttu siansaksaa, ei siis suomea. Sinisilmäinen keskustapolitiikka piti hanat täysin auki niin Kiinan, Lähi-Idän, kuin Venäjänkin toimijoille ostaa vesilaitoksemme täysin. Vesistämme pidetään kiinni niin kunnissa kuin hallituksessakin. Ymmärrän ennakkokritiikin ja heiton siitä, että entä jos yksityiset omistaisivat vesiyhtiöistä 49%. Valtakielen, suomen, lapsi oppii väkisellä ja itsestään, aikuinen ei. Miksi taas maahanmuuttajalapset eivät opi Suomessa samalla lailla. . Lisäksi ilmeisesti suojellaan omaa kieltä, varjellaan lapsia suomalaiselta, länsimaiselta hapatukselta. Totuus siis on, että lakia kiristetään ja vedet pysyvät kansallisissa käsissä. Luotan, että tulevissa kuntavaaleissa kansalaiset näkevät huoltovarmuuden tärkeyden ja nostavat kuntiensa valtuustoihin edustajia, jotka pitävät loitolla vanhan keskustalaisen vihervasemmistolinjan, jossa kansallista omaisuutta ja puhdasta rahaa jaetaan avokätisesti ulkomaille. Oma mielipiteeni on, että tippaakaan ei tule myydä. . . 4: 19 Päivän sana Tekstarit Miksi maahanmuuttajalapset eivät opi. On kiitettävä kuntia siitä, etteivät ne onneksi tähän kaupankäyntiin pääsääntöisesti lähteneet. Keskiviikko 23.10. Ei valtion, mutta ei kuntienkaan. Toiveet vesien myynnin rajoittamisesta alkoivat heikkenemään, kun keskustapuolue päätti ryhtyä vuonna 2019 Marinin hallitukseen, osaksi vihervasemmistoa. Tämä edellisen hallituksen kallis seikkailu oli kansallinen häpeä ja taloudellinen katastrofi. Maanantai 21.10. Venäjä valtasi Krimin niemimaan Ukrainalta kymmenen vuotta sitten. 08:02 17:31 08:05 08:08 08:11 08:15 08:18 08:21 17:27 17:24 17:20 17:17 17:14 17:10 Rakkaat lapseni, teidän vuoksenne minun on jälleen kärsittävä synnytystuskia, kunnes Kristus saa muodon teissä. Kotona puhutaan omaa kieltä, netistä lapset katsovat omankielisiä ohjelmia ja elokuvia ja vietetään aikaa maanmiesten kanssa. kaikille Tornikamarin toimijoille antoisista, virkistävistä kerhohetkistä! v.529:4 Mielipide Mielipide Vihervasemmiston vesipolitiikasta Kansanedustaja Kettunen maalasi 15.10.2024 kirjoittamassaan kannanotossa harhakuvaa siitä, että nykyinen hallitus olisi myymässä kuntien vesilaitoksia ja kansallisia vesivarantoja yksityisille sijoittajille. Uutisissa kerrottiin, että ensimmäisen polven maahanmuuttajista 60% ei opi suomen kieltä tarpeeksi hyvin ja toisen polven maahanmuuttajista 30%. Syy oli tietenkin se, että lapsi mukautuu. Maailma on muuttunut. Palataanpas hieman ajassa taaksepäin. Kuhmolainen // Perjantaina 18. Torstai 24.10. Toisin sanoen lapselle ruvetaan opettamaan kieltä päiväkodissa. Hän leikki kamarissa ruotsalaisen pojan kanssa. . Nimipäivät Perjantai 18.10. Pyrkimyksenään rakentaa kuva siitä, että laki vesiyhtiöiden myynnistä löysentyisi. Mielestäni tämä tarkoittaa sitä, että he eivät kotoudu eivätkä voi kotiutua. Kieltä ei opi rahalla. Tämän menetyksen arvo oli arviolta saman verran, mitä Suomi maksoi liput puolitangossa, sotakorvauksia Neuvostoliitolle sotiemme jälkeen. Olin opettajana Köpingissä Ruotsissa vuosina 1976-1982. Olisiko syytä tiedottaa myös päivän tai useammankin päivän kestävistä huoltotöistä johtuvista veden laadun heikennyksistä ja sen talousvedeksi kelpaamattomuudesta ainakin viikon ajaksi huoltotöidenkin jälkeen kuten monissa kaupungeissa tehdään. He eivät pääse työelämään, sillä siellä vaaditaan kielen osaaminen ja tietokoneen hallinta. > SYDÄMELLISET KIITOKSET Lahjalle, Elinalle, Irmoille, Taimille... . OAJ:n asiantuntijalla ei mielestäni ollut minkäänlaista kokemusta kyseisestä ongelmasta. . Sunnuntai 20.10. Keskiviikko 23.10. Uljas, ORT:Hannes, Hannu, Hans, Iivo, Jani, Janne, Johannes, Joni, Kasper, Jasper, Kasperi, Jesper, Kauno, ORT:Artemi, Arto, Arttu, Ira, Ursula, ORT:Ilari, Lari, Jaakko, Jaakob, Jaakoppi, Jimi, Selina, Ulla, Ursula Anja, Anita, Anniina, Anette, Anitta, Nita, ORT:Markku, Marko, Markus Severi, ORT:Ignati, Ignatios, Jaakko, Jaakob, Jaakoppi, Jimi Rasmus, Asmo, ORT:– Aurinko Kuhmo Perjantai 18.10. Tapio Lipsonen Kuhmo > MOPOPOJILLA ON rallinajoreitti suvannontiellä. Laavu aiheuttaa rauhattomuutta asukkaille. . Nämä luvut ovat karuja ja hurjia. Maanantai 21.10. Syy, miksi Ruotsiin muuttaneet pienet suomalaislapset oppivat ruotsin nopeasti oli se, että tv:stä tuli ruotsinkielistä ohjelmaa kahdelta kanavalta, kaverit pihalla puhuivat ruotsia, kieltä tulvi kaikkialla. Tätä käyttäytymistä on vaikea murtaa eli se tulee mielestäni jatkumaan. Kun ei ymmärtänyt kaverin puhetta, keksi oman kielen. Typerin ajatus ikinä. Tiistai 22.10. Samassa uutisessa OAJ:n päällikkö antoi korjausehdotuksen, että varhaiskasvatukseen pitää saada lisää resursseja, jotta suomen kieltä opetettaisiin ja maahanmuuttajalapset oppisivat paremmin suomen kieltä. On uskomatonta, että tuossa asemassa oleva ammattilainen heittää tuollaisen sammakon. Leikkiminen sujui hienosti. . Hyvä keskustapopulistinen nosto ja historian tarkoituksenmukainen hämärtäminen. Mikko Polvinen Kansanedustaja Huoltovarmuustyöryhmän varapuheenjohtaja Perussuomalaiset, Kuhmo. Satu, Luka, Luukas, Säde, ORT:Daavid, Taavetti, Taavi, Tatu, Luka, Luukas Lauantai 19.10. Nuoremman pojan oppimisprosessi oli mielenkiintoinen. > KAUPUNGIN VESILAITOKSELLE vinkki vitosta
Tässä mallissa usko on kasteessa lahjaksi saatu sydämen asia. Tukea, turvaa, tulevaisuutta Tue MIELI Kainuun toimintaa. – Sain jäsenmaksulaput rajamiespuoliso Pentin virkapostin mukana vuonna 1954 Kuhmossa. – Muutto mahdollisti osallistumisen päivystysvuoroihin ja leipomiseen sotilaskodissa. Toimintaan Inkeri osallistui alussa lähettämällä myyjäisiin joitakin käsitöitä tai leipomuksia. Autojakaan ei liemin ollut. fi. 5.9.2024 Kuhmossa Tähtien tuikkeessa taivaalla taas äitini katseen mä nään. Olemme siis vapaat lukemaan Raamattuamme aivan itse. Kauppinen s. Mukana oli useampikin pariskunta, joka maksoi kannatusjäsenmaksun yhdistykseen, muistelee Inkeri. MobilePay nro #17495 tai tilisiirto: MIELI Kainuun mielenterveys ry FI92 5760 0320 047 94. Tuolloin oli vakiintunut tapa, että rajamiesten vaimot kuuluivat sotilaskotijärjestöön. Jani perh. Surun koskettaessa Tee kuolinilmoitus tai surukiitos rauhassa itsepalvelukanavassamme: kuhmolainen.fi/lukijailmoitukset/ Jätä ilmoitus helposti Hallinnoi tilauksiasi asiakaspalvelu.hillagroup. Tänä päivänä ainakin osa Raamatusta on käännetty yli 1200 kielelle. Tervetuloa! Jaana Mattila Rajasotilaskotisisar, Kuhmon osaston kunniajäsen Inkeri Haikonen, 91, sai harvinaisen Sotilaskotiliiton 70-vuotismerkin kiitoksena pitkästä rajasotilaskotiyhdistyksen jäsenyydestään. Merkin luovutti Ikolan pappilassa puheenjohtaja Jaana Mattila. lokakuuta 2024 SEURAKUNNAT // 15 Kuolleet Perhetapahtumat Rakkaamme Maire Elina PIIPPO o.s. Kahvitarjoilu Lentiiran kylätalolla su 20.10. Vuonna 1962 Haikosen perhe muutti Kajaaniin, Kainuun rajavartioston esikunta-alueelle. Anna Anne ja Vesa Hanna, Salla, Esa Susanna, Janne ja Milja Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. ”Uskosta vanhurskas saa elää” oli Martti Lutherin suurin löytö roomalaiskirjeen äärellä. Reformaatio tarkoittaa uudistamista, uudelleen muovaamista. Ihmisten ymmärrys ympäröivästä maailmasta ja ihmisestä lisääntyy koko ajan, ja Raamatun tulkintaa tehdään aina sen valossa, mitä kulloinkin tiedetään ja miten asiat ymmärretään. Myös Pentti-puoliso kuului Rajasotilaskotiyhdistyksen Kuhmon osastoon kannattavana jäsenenä yli 50 vuoden ajan. klo 13-16. Vaikeampaa sen sijaan on kuvata, millaisia tekoja tämä havahdus omalle kohdalle tulleesta armosta saa ihmisessä aikaan. Inkeri oli myös lyhyen ajan palkattuna töissä sotilaskodissa. 5: 20) Siunattua reformaation muistopäivää! Riikka Pääkkönen, kirkkoherra " Lutherin mukaan Jumalan rakkaus saa ihmisessä aikaan rakkauden tekoja lähimmäistä kohtaan. Inkeri Haikonen muistelee liittymistään Rajasotilaskotiyhdistykseen. 11.3.1936 Vieremällä k. Myös rajavartioasemavierailut rajakyliin olivat virkistäviä. Lahjoitusvaroja kohdennetaan myös Kuhmossa tehtävään mielen hyvinvoinnin edistämistyöhön. Rajasotilaskotityötä 70 vuotta Rajasisarten Kuhmon osaston sisarillassa oli syyskuun 17. Jumalan sana on muuttumaton sellaisena, kun Jumalamme sen tarkoitti, mutta se tuli maailmaan kuitenkin ihmisten kautta. Mutta missä synti on tullut suureksi, siellä armo on tullut ylenpalttiseksi.” (Room. Lukiessaan hän väistämättä peilaa omia kokemuksiaan luettuun ja tulkitsee sitä omista lähtökohdistaan. Helismaa) Kiittäen ja kaivaten Aarne ja Irina Niina perh. ”Laki tuli maailmaan sitä varten, että rikkomus tulisi suuremmaksi. 2024 tunnelmaa, kun sisar Inkeri Haikonen sai merkin 70 vuotta kestäneestä jäsenyydestä. Luther halusi nostaa Raamatun kaiken keskiöön. Martti Lutherin ansiosta meidän seurakuntamme tunnustaa luterilaista uskoa. Kirjoittajat kirjoittivat kertomuksiin mukaan oman ymmärryksensä tapahtuneesta. – Sotilaskotityötä voi tukea tänäkin päivänä olemalla kannattava jäsen. JUHLAVUODEN KERÄYS Nuorten mielenterveyden puolesta 65 VUOTTA Helinä Heiskanen 95 vuotta 20.10. Tapahtumiin osallistun jaksamiseni mukaan, toteaa Inkeri. Inkeri on hoitanut vastuunkantajana Kuhmon osastossa vartiojaoston toimintaa vuosina 1976– 77 ja rahastonhoitajana vuosina 1982–83. Lutherin mukaan Jumalan rakkaus saa ihmisessä aikaan rakkauden tekoja lähimmäistä kohtaan. Ne eivät ole pelastumisen edellytys vaan hyvää aikaansaava seuraamus. – Rajasotilaskotityö jatkuu edelleen. Siirryttiin tekojen ajasta armon perillisten aikaan. – Työvuorot täytyi tehdä lainapuvussa, kun omaa sotilaskotipukua ei vielä ollut, muistelee Inkeri. Sotilaskodilta lähdettiin metsään kanttiinin kanssa, kun varusmiehet olivat harjoituksissa. Sisarillat ja yhteiset illanvietot ovat jääneet mukavina mieleen. Tavallinen rahvas oli vieraantunut Raamatun sanasta, koska he saivat kuulla sitä vain pappien selittämänä kirkoissa. Ruutupaidan rinnassa kiiltelee uusi 70-vuotismerkki. Lisätietoa – mielikainuu. TUULIKKI HUUSKO Lukijan kynästä Yksin uskosta, yksin armosta Hartaus Riikka Pääkkönen Ensi sunnuntaina vietetään reformaation muistopäivää. Syrjäkyliltä, kuhmolaisittain perukasta, ei ollut kyytiä sotilaskotiin Jämäkseen tai Kajaaniin. Lahjoitusvaroilla tehdään ammatillista kriisityötä ja tuetaan vapaaehtoisten panostusta valtakunnallisessa nuorille suunnatussa Sekasin-chatissa sekä kriisipuhelimessa. Sen määrää tai laatua ei tarvitse mitata ulkopuolisen mittareilla. 1950ja 60-luvuilla oli osastossa paljon sotilaskotityötä tukevia, kannattavia jäseniä. Maanpuolustusmitalin Inkeri sai vuonna 1993 ja Rajavartiolaitoksen hopeisen ansiomitalin vuonna 2010. Löytö sai aikaan uskonnollisen myllerryksen, jota muistellaan vieläkin vuosittain. Raamatunlukijakin on aina subjekti. Kirkon sisältä käsin on helppo nähdä, että käynnissä on itse asiassa jatkuva reformaatio. On paljon ihmisiä, jotka haikailevat muuttumattomuuden perään. (R. On yksinkertaista opettaa rippikoulussa, ettei pelastumiseen tarvita tekoja, usko Jeesukseen Kristukseen, meidän Herraamme riittää. Lämmin kiitos kotihoidon ja terveysaseman vuodeosaston henkilökunnalle Mairen hyvästä hoidosta. Se kulkijan tiellä on lohtuna se lämmittää hyytävän sään. Kuhmolainen // Perjantaina 18
23.35 ELOKUVA Uusi Kino: Elena. NELONEN 06.00 Bing. 13.00 Ulosottomiehet. 06.40 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut. 19.25 Sinkkulaiva. 14.00 MM-ralli: Keski-Eurooppa, EK 18 Power Stage. 09.50 Studio 65. 23.45 ELOKUVA Elokuva: Sicario 2: Soldado. 18.13 Vilda. 12.00 ELOKUVA Kino: Koulu maailman laidalla. 20.45 Urheiluruutu. 09.00 Puutarhan pelastajat. 14.00 Jay Lenon autotalli. 19.00 Tanskalainen maajussi. 21.00 ELOKUVA Elokuva: Rocky 4. 14.10 Vahvojen naisten Tanssiteatteri Raatikko. 16.00 Teknavi. 09.35 Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa. 08.50 Kotijumppaa Sofian kanssa. 15.00 Maajussille morsian. 18.00 Jalkapallon kansallinen liiga HJK Åland United. 08.55 Tarinoita tuntureilta. YLE TV1 06.25 Ylen aamu. 07.40 S.M.A.S.H! 07.55 Angry Birds Toons. 11.00 Anne ja Anders Pohjolassa. 16.00 The Rookie. 13.50 Petolliset. 12.00 Moonage Daydream: David Bowie. 08.00 Avara luonto: Pienen eläimen pitkä matka. 12.22 Luontotuokio. 21.00 Sohvaperunat. 21.00 Elämäni Biisi. 16.00 Gilmoren tytöt. 23.13 Sumutus. 11.00 Tähtiarpa. 11.00 Kuulen mitä näen elokuva säveltäjä Erik Bergmanista. 10.00 Jumalanpalvelus. 22.32 Trauma itsemurhan jäljet. 08.00 LEGO City Adventures. 10.35 Spellbound. 19.39 Sportnytt. 07.05 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä. 19.48 Sportliv. 22.35 Ralliextra. 20.55 Ennen elokuvaa: Blue Velvet. 07.35 Muumilaakson tarinoita. 06.30 Smurffit. 16.24 Legenda painikoulusta. 08.25 Kotijumppaa Sofian kanssa. NELONEN 06.00 Bing. 08.00 Paavo Pesusieni. MTV SUB 07.00 Taikapuutarhan pikkuötökät. 14.05 Härölä. 13.40 Pelastajaksi. 21.15 Haluatko miljonääriksi. 08.09 Retki-Roope. 06.15 Tuire ja Sateenkaarimaa. 11.05 MasterChef Australia. 17.15 Kirppisvinkit. 20.45 ELOKUVA Tyttöbileet. 17.04 Päivän sää. 18.30 Emmerdale. 11.00 Mikaela&Thomas. 09.40 Vanhasta uudeksi kierrätysvinkkejä. 22.25 Tulosruutu. 07.30 Muumilaakson tarinoita. 22.41 Ulkolinja: Trump vs Harris. 08.22 Pikku Kakkonen. 21.50 Freestylen MC, Big Air, Chur. 10.45 Tarinoita tuntureilta. 22.10 Sijoittajat. 13.30 Vaietut arktiset sodat kylmä sota. 09.30 Suurmestari UK. 17.20 Vain elämää. 20.50 Elämää äärirajoilla: Alaska. 18.08 Dinokaupungin Riku. 07.30 Tara Duncan. 20.00 Lomittajat. Sarja eläimistä, jotka ovat jääneet ilman hoivaa ja omaa ihmistä, sekä ihmisistä, jotka ovat omistautuneet eläinten auttamiselle. 15.00 Jay Lenon autotalli. 15.00 Kämppikset. 17.00 Frendit. 14.00 Meidän remppa. 13.30 Isiemme muistolle. lokakuuta 2024 16 // LAUANTAI 19.10. 09.00 Vain elämää. 08.20 Nimipäiväonnittelu: 18.10. 12.55 Korpelan kujanjuoksu. 10.00 Saariston sankarit. 21.10 Keno ja Synttärit. 13.00 La Promesa Salaisuuksien kartano. 16.00 Onnela. 14.25 Akuutti: Tahattomasti lapsettomat. 19.30 Tanssii Tähtien Kanssa. 11.10 Punkaharjun pojat. 09.31 Mysteerikuja. 16.50 Novosti Yle. 16.25 NFL: Jacksonville Jaguars New England Patriots. 13.00 ELOKUVA Elokuva: Kadonneen arkin metsästäjät. 20.51 Murha Sandhamnissa. 19.10 Uutisextra. 12.50 Kolme tyttöä Suomesta Harmony Sisters. 14.30 Vintage-valtakunta. MTV3 06.40 Monchhichi. 08.35 Tara Duncan. 21.55 ELOKUVA Midsommar loputon yö. 16.50 Yle Uutiset viittomakielellä. 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 16.20 Raharemontti. TV VIIKKO PERJANTAI 18.10. 15.25 Legenda painikoulusta. 22.25 Tulosruutu. 17.57 Pikku Kakkosen postipyyntö. 20.29 Yle Uutiset. 10.10 Eläinsairaala. 18.00 Yle Uutiset. 15.56 La Promesa Salaisuuksien kartano. 15.20 Rikkaat ja rahattomat. 11.40 Yle Oddasat. 19.30 Rahdinmetsästäjät. 08.25 Tara Duncan. YLE TEEMA & FEM 07.45 BUU-klubben. 09.00 Maryn helpot kokkailut. 07.55 Emmerdale. 08.10 LEGO City Adventures. 10.30 Vanhasta uudeksi kierrätysvinkkejä. 19.50 Livet suomenruotsalaisia tarinoita. 18.00 Paras harrastus. 09.53 Ihan pohjalla. 17.30 Masked Singer Suomi. 10.30 Rekkakuskit jäällä. 12.00 Luontohetki: Taistelevat alfaurokset. 18.00 BUU-klubben. 10.20 Lapsiperhe avun tarpeessa. 17.25 Kapen keittiökaappaus. 08.00 Korkeasaari. 09.08 Meidän iskä. 19.53 Svenskfinland runt. 21.05 Koripallo Markkanen-dokumentti. 10.55 Mielivaellus. 22.15 Tulossa: Lego Masters Suomi. 12.32 Pulkkinen. 13.15 LAKEUSlife. 12.30 Sydämen kutsumus. 07.00 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut. 10.00 Yle Uutiset. 15.50 UEFA Champions League viikkomakasiini. 17.30 ELOKUVA Kivenpyörittäjän kylä. 12.30 Salatut elämät. 07.15 Muumilaakson tarinoita. 08.35 Voihan Poni. 08.30 Kaiken maailman ennätykset. 10.30 Kauniit ja rohkeat. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 09.30 Poliisit UK: Ajojahti. 17.25 Spellbound. 23.00 NHL: Dallas Edmonton. 08.55 Angry Birds Stella. 08.24 Eka & Helmi. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 10.00 Emmerdale. 20.45 Urheiluruutu. 06.05 Sunny Bunnies. 12.57 ELOKUVA Siskonpeti: Roller Derby -siskot. 10.00 Eränkävijät: Alpeilta Arktiselle. 16.55 Tähtiarpa. 17.25 Uutiset. 11.40 Tiettömän taipaleen takana. 18.10 Urheiluruutu. 18.00 Mun maailma. 10.25 Reinikainen. 06.05 Sunny Bunnies. 21.55 Isku yöjunaan. 09.00 Yle Uutiset. 09.30 Puoli seitsemän. 07.35 LEGO Ninjago: Masters of Spinjitzu. 16.55 Uutiset. 15.00 La Promesa Salaisuuksien kartano. 10.55 Leijoilla Grönlannin yli. 07.55 Tarinoita tuntureilta. 19.00 Seitsemän Uutiset. 22.40 ELOKUVA S.W.A.T. 16.50 Novosti Yle. 18.15 Strömsö. 20.33 Härölä. 11.50 Poliisikoira Rex. 16.45 Itse valtiaat. 15.35 Elämäni Biisi. 07.58 Kuviomaa. 22.00 Kymmenen Uutiset. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 09.23 Ninjalinja. 19.40 Tarinoita järviltä. 20.55 10 tapaa tulla dumpatuksi. 07.10 Muumilaakson tarinoita. 10.00 Suomen huutokauppakeisari. 22.35 Teknavi. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 17.05 Viiden jälkeen. 08.25 Tara Duncan. 13.11 Exploring Earth. 07.25 Smurffit. 19.20 Tulosruutu. 22.50 ELOKUVA Elokuva: Sicario. 15.30 Hans van Manen liike ja musiikki. 17.55 Uutiset. 10.50 Yle Alueuutiset. 16.30 Stadi vs. 19.00 Seitsemän Uutiset. 17.00 Stadi vs. 09.00 Näin meillä. 12.30 Ostoskanava Myori.fi. 22.00 Kymmenen Uutiset. 09.54 Mitä jos. 09.55 Tarinoita tuntureilta. 12.00 Maajussille morsian: Kaikki tarinat. 08.01 Autolla Etelä-Amerikan halki. 19.25 Huutokaupan osaajat. 16.50 Sohvaperunat. 12.00 Simpsonit. 13.00 Ulosottomiehet. 18.45 Arto Nyberg. 20.57 YleX Otto. 11.15 Silmästä silmään. 08.59 Galaxi. 09.00 Huutokaupan metsästäjät. 14.00 Moderni perhe. 21.00 Ennen elokuvaa: Blue Velvet. 10.00 Erikoisryhmä Potsdam. YLE TV1 07.00 Elossa 24h. Heille eläimet ovat lähellä sydäntä. 19.25 Hockey Night: Ilves -Tappara. 12.30 Donal Skehan: Ruokaa nopeasti. 15.20 Kahden polven treffit. 22.45 Those About to Die. 22.20 Viikon sää. 11.39 Norjan kuningasparin vieraina Bygdøyn kuninkaankartanossa. 20.29 Yle Uutiset 20.30. 19.30 Selviytyjät Suomi. 06.40 Tuire ja Sateenkaarimaa. 17.10 Sydämen kutsumus. 09.00 Patu-koira. 20.00 Michel Roux: ruokamatka Thamesillä. 17.30 Viiden jälkeen. 13.45 Enemmän elokuvasta: Blue Velvet ja sinisempi oli yö. Lande. 08.31 Minä ja koirani. 16.05 Milanon naisten paratiisi. 06.40 Tuire ja Sateenkaarimaa. 10.45 Tarinoita tuntureilta. 20.30 Hillo. 07.15 LEGO Ninjago. 18.30 Unelmakoti. Eläimet lähellä sydäntä, lauantaina Yle TV2 klo 14.10. 18.30 Jay Lenon autotalli. SUNNUNTAI 20.10. 22.40 Hassisen Kone stadionilla. 09.48 Seuraajat päättää biisin. 06.10 Sunny Bunnies. 08.05 Unelmakoti. 11.00 Haluatko miljonääriksi. 22.15 ELOKUVA Miekkailija. 18.10 Urheiluruutu. 10.50 Yle Alueuutiset. 08.55 Huomenta Suomi. 19.20 Ralliextra. – TORSTAI 24.10.. 10.00 Reinikainen. 12.30 Pulkkinen. 11.30 Poliisit UK: Ajojahti. MTV SUB 07.00 Taikapuutarhan pikkuötökät. 20.29 Yle Uutiset. PERJANTAI 18.10. 11.00 Norjan kovin. 23.35 Tiistaina kuolen. 22.20 Päivän sää. 22.00 Kymmenen Uutiset. 16.20 Eränkävijät. 16.00 Salatut elämät. 06.05 Tuire ja Sateenkaarimaa. 21.02 ELOKUVA Kino: Shiva Baby. MTV3 07.10 Monchhichi. 10.30 MasterChef Australia. 18.00 Suomen huutokauppakeisari. 09.51 Mitä jos. 22.20 Päivän sää. 06.10 Sunny Bunnies. 10.30 Simpsonit. 19.10 Näin Norjassa. 06.25 Huomenta Suomi. 17.00 Poliisit UK: Ajojahti. 13.00 Teknavi. 10.05 Ykkösaamu. 08.00 Emmerdale. 20.00 Vain elämää. 11.44 Oddasat. YLE TEEMA & FEM 07.45 Sokerileipurin herkut. 07.40 Muumilaakson tarinoita. 17.52 Kosteikoilta ulkoluodoille. 17.10 Karen Pirie. 12.00 La Promesa Salaisuuksien kartano. Lande. 10.30 Simpsonit. 11.30 Simpsonit. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 17.49 Veljesten kirja. 12.10 Pulkkinen. 17.00 Kalastuselämää. 22.23 Uusi Kino: Ryövärintytär. 21.49 Urheiluruutu. 14.30 Moderni perhe. 14.40 Elävä arkisto: Suomen Sotilas sotaväessä ja vähän kotonakin. 19.20 Tulosruutu. 16.45 Novosti Yle. MTV3 06.15 Aamusää. 15.30 Farmi Suomi: Revanssi. 08.05 Paavo Pesusieni. 08.00 LEGO City Adventures. 07.35 LEGO Ninjago: Masters of Spinjitzu. 23.45 Veikkausliiga Futiksen nälkään. 23.01 Skandaali joka tuhosi Janet Jacksonin. 12.00 Kulttuuricocktail Kirjat. 21.05 Ivalo. 19.30 Masked Singer Suomi. YLE TEEMA & FEM 07.50 Sunnuntai Sofian seurassa. 08.30 Kaiken maailman ennätykset. 21.45 Yle Uutiset. 20.30 Sinkkulaiva. 15.55 A-Talk. 16.35 Yle Uutiset selkosuomeksi. 07.25 Smurffit. 23.50 ELOKUVA Buduaar. 15.55 Legenda painikoulusta. 21.00 Stadi vs. 14.50 Nukketohtori. 18.00 Myyrä. 18.55 Frendit. 15.25 Lomittajat. 16.55 Yle Uutiset alueeltasi. 12.25 Pisara. 17.10 Murhia ja kantrimusiikkia. 09.00 Huutokaupan metsästäjät. 18.58 Hetty Feather. 20.00 Näin syntyi Ohuella langalla. 20.25 Tarinoita tuntureilta. 22.45 ELOKUVA Elokuva: Bohemian Rhapsody. 18.30 Hetty Feather. 08.54 Exploring Earth. YLE TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 18.00 Yle Uutiset. 09.00 Kuulen mitä näen elokuva säveltäjä Erik Bergmanista. 15.55 Farmi Suomi: Revanssi. 07.40 Perjantai-dokkari: Kaksi naista ja kaivos. 15.50 Näin tehtiin elokuva Niko ja myrskyporojen arvoitus. 07.30 Emmerdale. 07.05 Muumilaakson tarinoita. 20.30 Superihmiset piilotettua kykyä etsimässä. 15.05 La Promesa Salaisuuksien kartano. 08.55 Huomenta Suomi. 09.00 Huutokaupan metsästäjät. 14.49 Elävä arkisto: Somero viljan ja työn pitäjä. 18.20 Babylonin tuoli. 18.05 Viiden jälkeen. 21.00 Lumilautailun MC, Big Air, Chur. 22.00 Florida Panthers Stanley Cup -mestarit. 14.40 Pelastetaan villieläimet. 12.00 Suomen kaunein koti. 18.00 Totte Svensson ja taikalamppu. 09.19 Poika, tyttö, koira, kissa, hiiri ja juusto. 14.27 Suuri keramiikkakisa. 19.40 Agatha Christie: Syyttömyyden taakka. 13.15 ELOKUVA Maaret tunturien tyttö. 18.15 Eränkävijät. 17.25 Strömsö. NELONEN 06.00 Bing. 08.30 Kaiken maailman ennätykset. 17.00 Yle Uutiset. 12.30 Ikimuistoinen: Laila Kinnunen. 19.10 Tulosruutu. 14.00 La Promesa Salaisuuksien kartano. 11.00 Simpsonit. 18.30 Puoli seitsemän. 20.00 Las Pelotaris Unelmien areenalla. 20.58 Keno ja Synttärit. 23.50 ELOKUVA Uusi Kino: Hypertensio. 16.30 Hockey Night Live. 06.15 Tuire ja Sateenkaarimaa. 22.20 Sumutus. 08.45 Porkkala muistoja vuokra-ajalta. 11.42 Mitä vain vuoksesi, lemmikkini. 12.30 Vintiöt. 19.00 Seitsemän Uutiset. 15.20 Tubettavat konemiehet. 08.50 HS Lasten uutiset. 17.00 Pikku Kakkonen. 19.00 Haluatko miljonääriksi. 19.15 Päivän sää. 11.40 IS esittää: Sain sen videolle. 08.10 LEGO City Adventures. 18.00 Päivän sää. 23.05 Myyrä. 09.30 Studio 65. MTV SUB 07.00 Muumien maailma. 09.30 Poliisit UK: Ajojahti. 09.00 Merkkien salat. 13.55 Remppa vai muutto UK. 22.20 ELOKUVA Creed: The legacy of Rocky. 23.50 ELOKUVA The Hateful Eight. 14.25 Remppa vai muutto UK. 15.39 Tubettavat konemiehet. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 09.10 Tanskan aarteenmetsästäjät. 16.55 Kulttuuricocktail Kirjat. 13.15 Maailma on valmis. 08.25 Emmerdale. 14.10 Eläimet lähellä sydäntä. 18.00 Yle Uutiset 18.00. YLE TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 19.39 Sportnytt. 07.00 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut. 22.10 Keno ja Synttärit. 12.45 Tanskalainen maajussi. 17.00 Yle Uutiset 17.00. 22.16 Ennen elokuvaa: Blue Velvet. 13.20 Luontopäiväkirja. 23.20 YleX esittää: Haloo Helsinki. 23.00 Oddasat. 18.45 Avara luonto: Pienen eläimen pitkä matka. 08.00 Yle Uutiset 08.05 Prisma: Alppien tulevaisuus. 21.05 Perjantai. 23.45 Hillo. 15.20 Efter Nio. 18.23 Yle Uutiset alueeltasi. 09.05 Historia: Atatürkin unelma. 19.30 Suurmestari UK. 12.00 Tähtiarpa. 14.10 Las Pelotaris Unelmien areenalla. 15.00 Sadan vuoden sankarit. Lande. 19.45 Erikoisryhmä Hampuri. 10.00 Jaksa paremmin. 18.21 Puoli7 tänään. 19.00 Perikuninkaallinen skandaali. 08.35 Tara Duncan. 19.55 ELOKUVA Elokuva: Deepwater Horizon. 17.00 Rikkaat ja rahattomat. 13.00 Ihanat autot. Valiojoukko. 11.35 Tandemseikkailu. 18.40 Uutta verta eläinpuistossa. Kuhmolainen // Perjantaina 18. 08.50 Angry Birds Toons. 07.30 Ellan matkassa: roomalainen Ranska. 22.10 Lotto ja Jokeri. 13.30 MM-rallistudio. 09.05 Kaupunkitilan taitaja. 22.00 Syvissä vesissä. 13.46 Stanley Tucci Italiassa. 22.25 Tulosruutu. 21.00 Amazing Race Suomi. 17.40 Jalkapallon Veikkausliiga KuPS HJK. 14.55 The Rookie. 15.00 Talot huokuvat historiaa. 22.46 Sumutus. 11.40 Yle Oddasat. 14.55 Suomen huutokauppakeisari. 23.50 ELOKUVA Lasse kaatuu, voi ei! YLE TV2 06.50 Pikku Kakkonen. YLE TV1 07.00 Ykkösaamu. 09.36 Supernormaalia. 19.30 Luontopäiväkirja. 08.00 Simpsonit. 15.30 MM-rallistudio. 12.20 Farmi Suomi: Revanssi. 16.00 Korpelan kujanjuoksu. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 16.00 Poliisit UK: Ajojahti. 13.00 Sukuni salat. 16.45 Jumalallista ruokaa. 14.00 Moderni perhe. 21.30 Maajussille morsian: Kaikki tarinat. 09.34 Athleticus. 18.25 Haluatko miljonääriksi. 12.00 Donal Skehan: Ruokaa nopeasti. 11.35 Tulossa: Lego Masters Suomi. 22.35 Ralliextra. 14.55 Perjantai. 20.01 Rahdinmetsästäjät. 12.30 Masked Singer Suomi. 13.55 Valitut Palat Collection. 20.55 Urheiluruutu. 22.15 Petolliset. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 12.30 RSO Musiikkitalossa. 16.55 Arkistojen salat. 17.00 Yle Uutiset. 19.25 Tulossa: Lego Masters Suomi. 16.30 Kauniit ja rohkeat. 17.25 Studio 65. 16.40 Yle Oddasat. 11.44 Oddasat. 19.30 Amazing Race Suomi. 19.50 Elämää äärirajoilla: Alaska. 07.10 Muumien maailma. 23.01 Enemmän elokuvasta: Blue Velvet ja sinisempi oli yö. 09.12 Ellun kamut. 16.25 Teatterikorkea näyttämölle valitut
19.20 Päivän sää. 15.00 La Promesa Salaisuuksien kartano. YLE TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 18.00 Yle Uutiset 18.00. 21.30 ELOKUVA Elokuva: Rocky 5. 17.25 Antiikkimakasiini. 22.25 Tulosruutu. 11.44 Oddasat. 08.50 Kotijumppaa Sofian kanssa. 16.25 IS esittää: Sain sen videolle. 18.30 Taloja ja taikuutta kapellimestari Ulf Söderblom. 21.00 Stadi vs. 20.00 Akuutti: Kiistelty kireä kielijänne. 22.35 Rikospaikka. Lande. 13.25 ELOKUVA Tuhottu nuoruus. 08.00 Suomen surkein kuski. 13.00 Ammatti: kirjailija: Rosa Liksom. 14.00 Moderni perhe. 14.00 Moderni perhe. 18.00 Pirjo. 14.30 Maajussille morsian: Kaikki tarinat. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 22.20 Päivän sää. 17.00 Simpsonit. 13.00 Simpsonit. YLE TEEMA & FEM 07.55 BUU-klubben. 10.00 Erikoisryhmä Potsdam. Lande. 15.00 Kämppikset. 13.15 ELOKUVA Syyllisiäkö. 20.00 Las Pelotaris Unelmien areenalla. 17.00 Yle Uutiset. 22.00 Jaakko Keso: Tämä on Amerikka. 16.00 Gilmoren tytöt. 18.00 Kosteikoilta ulkoluodoille. 13.00 Koiralle koti. 22.00 Tulossa: Lego Masters Suomi. 07.05 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä. 10.55 Tarinoita tuntureilta. 10.00 Suomen huutokauppakeisari. 21.06 ELOKUVA Elokuva: Rocky 3. 18.00 Poliisit UK: Ajojahti. 10.10 Eläinsairaala. 12.00 Tähtiarpa. 19.25 Tulosruutu. 07.15 LEGO Ninjago. 11.40 Yle Oddasat. 20.58 Keno ja Synttärit. 20.00 Meidän remppa. 07.05 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä. 20.00 The Basketball Academy, mahdollisuus menestyä. 16.30 Kauniit ja rohkeat. 14.50 Se päivä muutti Suomen. 20.46 Ennen elokuvaa: Miehuuskoe. 16.30 Maryn helpot kokkailut. 10.35 Hakkeroitu. 16.45 Novosti Yle. 14.00 Moderni perhe. 11.34 Näin Norjassa. 18.00 Yle Uutiset. 10.45 Tarinoita tuntureilta. 16.00 Gilmoren tytöt. 18.23 Yle Uutiset alueeltasi. YLE TEEMA & FEM 07.55 BUU-klubben. 15.45 Yle Uutiset viittomakielellä. 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 16.50 Yle Uutiset viittomakielellä. 14.10 Kun tanssin itsekseni. 15.25 Poliisikoira Rex. 18.23 Yle Uutiset alueeltasi. 20.00 Frendit. 12.00 Tähtiarpa. 12.00 Teatterikorkea näyttämölle valitut. 15.00 La Promesa Salaisuuksien kartano. 17.07 Neiti Scarlet ja Herttua. 10.30 Kauniit ja rohkeat. 21.45 Yle Uutiset. 16.30 Kauniit ja rohkeat. 16.05 MOT. 15.05 Unelmakoti Sisiliassa vintagematka. 17.04 Päivän sää. 22.40 Pasilan myrkky Manni. 17.45 Livet suomenruotsalaisia tarinoita. 18.25 Tulossa: Lego Masters Suomi. 17.30 Viiden jälkeen. 12.00 Donal Skehan: Ruokaa nopeasti. 10.00 Maryn helpot kokkailut. 22.35 Pelastajaksi. 14.05 Las Pelotaris Unelmien areenalla. 22.00 Tappava yölento. 11.40 Strömsö 2022. 17.00 Pikku Kakkonen. 06.25 Huomenta Suomi. 18.00 Suomen huutokauppakeisari. 07.30 Muumilaakson tarinoita. 17.15 Anjan matkassa. 11.40 Yle Oddasat. 20.00 Stanley Tucci Italiassa. 12.30 Solženitsyn ja Vankileirien saaristo. 22.15 Murha Hangossa. 16.35 100 Places to Be. 14.40 Elävä arkisto: Kauppinen kaupungissa. 12.30 Ostoskanava Myori.fi. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 16.45 Novosti Yle. 08.16 Eka & Helmi. 08.20 Puutarhakeskiviikko. 15.00 Talot huokuvat historiaa. 17.00 Simpsonit. 22.35 Hockey Night tien päällä. 16.45 Itse valtiaat. 10.00 Erikoisryhmä Potsdam. 22.35 Mestarien liiga Sirkus. 09.00 Puutarhan pelastajat. 16.55 Uutiset. 16.00 Gilmoren tytöt. 12.30 Ostoskanava Myori.fi. 10.19 Norjan rannikoilla. 11.00 Haluatko miljonääriksi. 09.30 Puoli seitsemän. 07.10 Muumilaakson tarinoita. 13.00 Vaatteiden voima. 09.05 Antiikkimakasiini. 18.00 BUU-klubben. 17.00 Himohamstraajat. MTV SUB 07.00 Muumien maailma. 12.40 Tanskalainen maajussi. 21.05 A-Talk. 20.00 Maajussille morsian. 18.30 Puoli seitsemän. 09.00 Huutokaupan metsästäjät. 17.00 Tiettömän taipaleen takana. 19.54 Tarinoita tuntureilta. 13.30 UEFA Champions League: Huippuhetket. 14.38 ELOKUVA Tulossa: Mä oksalla ylimmällä. 16.00 Salatut elämät. 07.55 Professori Balthazar. 16.40 Yle Oddasat. 15.00 Kämppikset. 19.00 Seitsemän Uutiset. 17.05 Viiden jälkeen. 18.05 Viiden jälkeen. 09.05 Efter Nio. 19.30 Salatut elämät. 15.25 Poliisikoira Rex. 10.45 Pelastajaksi. 14.20 Erämaan vartijat. 17.00 Yle Uutiset 17.00. 23.05 MM-rallin huippuhetket: Keski-Eurooppa. 09.00 Huutokaupan metsästäjät. 14.30 Vintage-valtakunta. 12.00 Donal Skehan: Ruokaa nopeasti. 16.00 Elämää äärirajoilla: Alaska. 14.07 Härölä. 20.00 Suuri keramiikkakisa. 19.18 Metten kesäiset jälkiruokaherkut. 18.00 Poliisit UK: Ajojahti. 23.17 Arkistojen salat. 21.49 Urheiluruutu. 17.00 Yle Uutiset. 12.00 Sami Yaffa Sound Tracker. 14.50 A-studio. 21.00 ELOKUVA Elokuva: Beck: Inferno (49). 12.30 Sydämen kutsumus. 18.05 Viiden jälkeen. 20.29 Yle Uutiset. 12.30 Neiti Scarlet ja Herttua. 13.50 ELOKUVA Uusi Kino: Keikka. 10.55 Pisara. 15.55 Eduskunnan kyselytunti. 08.30 Simpsonit. 21.35 Keno ja Synttärit. 14.10 Valitut Palat Collection. 12.00 Francon jälkeen Alcántaran perhe. 10.35 Sportliv. 23.00 Oddasat. TORSTAI 24.10. 08.00 Korkeasaari. 15.00 La Promesa Salaisuuksien kartano. 09.10 Livet suomenruotsalaisia tarinoita. 19.53 Egenlandin matkakohteet. 11.00 Efter Nio. 18.05 Viiden jälkeen. 23.05 Dates in Real Life. 13.15 ELOKUVA Aatamin puvussa ja vähän Eevankin. 20.00 Frendit. 19.55 Porkkala muistoja vuokra-ajalta. 19.53 Strömsöstä poimittua. 15.00 Suomen kaunein koti. 16.00 Elämää äärirajoilla: Alaska. 12.50 Tanskalainen maajussi. 17.55 Uutiset. 18.00 Päivän sää. 12.30 Eränkävijät. 11.30 Ulosottomiehet. 16.42 Beethoven minuutissa: Beethovenin naiset. 11.10 Punkaharjun pojat. 12.00 Kulttuuricocktail Live. 10.30 Kauniit ja rohkeat. 21.00 Efter Nio. 16.45 Raharemontti. 12.30 Salatut elämät. 10.45 Luontopäiväkirja. 21.55 Ennen elokuvaa: Miehuuskoe. 23.34 Spirituaaliset. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 21.00 Estonia. 20.54 Word! 21.00 Solženitsyn ja Vankileirien saaristo. 14.00 Moderni perhe. 23.25 Näin tehtiin elokuva Vares X. 17.30 Viiden jälkeen. 06.40 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut. 17.15 Anjan matkassa. 14.00 Stadi vs. YLE TEEMA & FEM 08.00 BUU-klubben. 23.20 Maan laulu. 22.00 Kymmenen Uutiset. 13.00 Sydämen kutsumus. 18.06 Maailma on valmis. 10.30 Rekkakuskit jäällä. 10.30 Rekkakuskit jäällä. 23.15 Spirituaaliset. 08.00 Korkeasaari. 19.00 Sanansaattajat. NELONEN 06.05 Tuire ja Sateenkaarimaa. 12.30 Vintiöt. 12.10 Tiettömän taipaleen takana. 10.30 Rekkakuskit jäällä. 23.10 Outlander Matkantekijä. 17.25 Uutiset. 12.00 MOT. 16.40 Yle Oddasat. 15.50 Yle Uutiset alueeltasi. 16.30 Tulossa: Lego Masters Suomi. MTV3 06.15 Aamusää. 20.55 Urheiluruutu. 08.00 Korkeasaari. 13.10 Ammatti: kirjailija: Juha Hurme. 09.30 Puoli seitsemän. 18.00 Päivän sää. 18.30 Puoli seitsemän. 17.00 Tähtiarpa. 14.43 ELOKUVA Uusi Kino: Keikka. 09.40 Vanhasta uudeksi kierrätysvinkkejä. 12.10 Tiettömän taipaleen takana. MTV3 06.15 Aamusää. 22.00 Ohuella langalla. 20.35 Frendit. 09.00 Puutarhan pelastajat. 19.25 Tulosruutu. 23.05 Maria Kallio. 18.30 Emmerdale. 13.10 Maailma on valmis. 08.50 Kotijumppaa Sofian kanssa. 17.30 Viiden jälkeen. 22.01 ELOKUVA Kino Suomi: Sairaan kaunis maailma. 20.00 Raharemontti. 15.00 Kämppikset. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 15.00 Maajussille morsian. 12.50 Tanskalainen maajussi. 17.05 MasterChef Australia. 23.10 Pasilan myrkky Manni. 11.40 Strömsö 2022. 10.30 Kauniit ja rohkeat. 16.55 Uutiset. 16.45 Itse valtiaat. 08.25 Minun puutarhani. 16.42 Beethoven minuutissa: Suuren säveltäjän synty. 17.25 Tanskalainen maajussi. 21.50 Sijoittajat. 19.54 Tarinoita järviltä. 18.00 Pirjo. 16.00 Milanon naisten paratiisi. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 17.25 Uutiset. 11.30 Ulosottomiehet. 14.07 Härölä. 23.45 Enemmän elokuvasta: Blue Velvet ja sinisempi oli yö.. 23.00 Pohjolan pojat. 16.00 Salatut elämät. 14.30 Vintage-valtakunta. 11.00 Tähtiarpa. 16.55 Uutiset. MTV3 06.15 Aamusää. 16.50 Yle Uutiset viittomakielellä. 21.00 Suomen huutokauppakeisari. 21.05 A-studio. 08.35 Unna Junná. 17.04 Päivän sää. KESKIVIIKKO 23.10. 15.35 Yle Oddasat. 16.50 Kirppisvinkit. 18.55 Pirjo. 19.00 Myyrä. 20.53 Rikosten jäljillä. 19.30 Salatut elämät. 17.55 Uutiset. 23.45 ELOKUVA Beck: Kasvoton mies. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 11.00 Haluatko miljonääriksi. 19.30 Salatut elämät. 14.42 Elävä arkisto: Pesästä pöytään. 13.00 Arkistojen salat. 14.25 Remppa vai muutto UK. 17.25 Uutiset. 17.05 Viiden jälkeen. 21.30 Rahdinmetsästäjät. 17.50 Vain elämää. 16.45 Itse valtiaat. 20.00 Kapen keittiökaappaus. 18.30 Emmerdale. 21.00 Michel Roux: ruokamatka Thamesillä. 23.45 Petolliset. 14.25 Remppa vai muutto UK. 10.45 Tarinoita tuntureilta. 10.00 Suomen huutokauppakeisari. 23.10 Veikkausliiga Futiksen nälkään. 19.00 Seitsemän Uutiset. 17.00 Pikku Kakkonen. 13.20 Luontoretkellä: Vaistot. 19.00 Prisma: Ihmisen jalanjälki. 18.23 Yle Uutiset alueeltasi. 19.00 Pelastajaksi. 10.30 Punkaharjun pojat. 06.25 Huomenta Suomi. 15.45 Tarinoita tuntureilta. 22.00 The Responder. 11.00 Tähtiarpa. 15.00 Talot huokuvat historiaa. 21.45 Yle Uutiset. 06.05 Tuire ja Sateenkaarimaa. 13.11 Exploring Earth. 20.00 Unelmien vuodet. YLE TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 07.30 Tara Duncan. 22.00 Kymmenen Uutiset. 23.45 ELOKUVA Elokuva: Rocky 4. 07.10 Muumien maailma. 21.50 Koripallo Markkanen-dokumentti. 19.20 Päivän sää. 14.00 Sukuni salat. lokakuuta 2024 // 17 MAANANTAI 21.10. YLE TV1 06.25 Ylen aamu. 13.00 Simpsonit. 22.00 Kymmenen Uutiset. YLE TV1 06.25 Ylen aamu. 18.00 Lauri Markkanen – suomalainen supertähti. 14.55 Prisma: Alppien tulevaisuus. 18.00 Yle Uutiset. 21.55 Jaakko Keso: Tämä on Amerikka. 09.50 Tanskalainen maajussi. 19.30 Vintage-valtakunta. Kuhmolainen // Perjantaina 18. 21.00 A-studio. 16.42 Beethoven minuutissa: Onneton ihminen. 16.45 Miki Liukkonen, sivullinen. 13.11 Exploring Earth. 21.49 Urheiluruutu. 18.23 Yle Uutiset alueeltasi. 09.35 Unelmakoti. 18.00 Päivän sää. 22.05 IS esittää: Sain sen videolle. 20.00 Lego Masters Suomi. 21.30 Perjantai-dokkari. 19.30 Vintage-valtakunta. 20.42 Kuvakirjeitä Euroopasta. 12.00 Akuutti: Tahattomasti lapsettomat. 06.30 Smurffit. 08.25 Norjan rannikoilla. 19.20 Päivän sää. 21.00 Ivalo. 16.30 Kauniit ja rohkeat. 12.30 Salatut elämät. 22.00 Ohuella langalla. 13.26 Enemmän elokuvasta: Blue Velvet ja sinisempi oli yö. 07.20 Muumien maailma. 10.10 Eläinsairaala. 16.00 Poliisit UK: Ajojahti. 17.45 Veikkausliiga Futiksen nälkään. 11.00 Tähtiarpa. 14.10 Valitut Palat Collection. 21.40 Rikkaat ja rahattomat. MTV SUB 07.00 Lastenohjelmaa. YLE TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 19.00 Haluatko miljonääriksi. 11.10 Punkaharjun pojat. 09.30 Suurmestari UK. 10.00 Emmerdale. 18.21 Puoli7 tänään. 20.00 Kulttuuricocktail Live. 23.25 Hulluja urheilulajeja. 20.00 Myyrä. Lande. 14.00 Urheilu-Suomi. 17.00 Yle Uutiset. 09.00 Huutokaupan metsästäjät. 21.00 Sukuni salat. 22.25 Tulosruutu. 11.49 Sportliv. 17.55 Uutiset. 21.49 Urheiluruutu. 19.05 Härölä. 12.00 Tähtiarpa. 08.30 Simpsonit. 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 16.40 Yle Oddasat. 06.40 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut. 20.55 Urheiluruutu. 08.00 Simpsonit. 13.55 Valitut Palat Collection. 08.50 Kotijumppaa Sofian kanssa. 08.00 Remppa vai muutto Suomi. 18.00 Yle Uutiset. 22.45 Murha Hangossa. 18.30 Norjan kovin. 10.50 Yle Alueuutiset. 10.30 Kauniit ja rohkeat. 07.40 S.M.A.S.H! 07.55 Angry Birds Toons. 15.30 Yle Uutiset selkosuomeksi. 23.15 The Rookie. 07.30 Tara Duncan. 21.45 Yle Uutiset. 18.00 BUU-klubben. 20.00 Lomittajat. 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 15.50 A-studio. 10.30 Rekkakuskit jäällä. 23.45 ELOKUVA Uusi Kino: Elena. 10.00 Emmerdale. 22.05 Pasilan myrkky Manni. 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 21.45 Yle Uutiset. 10.00 Erikoisryhmä Potsdam. 17.00 Pikku Kakkonen. 18.05 Viiden jälkeen. 17.10 Sydämen kutsumus. 08.12 Ninjalinja. 21.30 Tulossa: Lego Masters Suomi. 16.55 Yle Uutiset alueeltasi. 20.58 Keno ja Synttärit. NELONEN 06.00 Lastenohjelmaa. 17.05 Viiden jälkeen. 20.55 Urheiluruutu. NELONEN 06.00 Lastenohjelmaa. 16.35 Yle Uutiset selkosuomeksi. 12.30 Sydämen kutsumus. 16.00 Milanon naisten paratiisi. 11.00 Haluatko miljonääriksi. 16.40 Tähtiarpa. 21.00 Ensitreffit alttarilla. YLE TV1 06.25 Ylen aamu. 12.57 Tämäkin on totta. 22.15 Taelgia. 15.25 Rikkaat ja rahattomat UK. 12.50 Tanskalainen maajussi. 22.25 Tulosruutu. 11.00 Jumalanpalvelus. 22.35 Onnela. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 22.25 Sorjonen Muraalimurhat. 06.25 Huomenta Suomi. 16.25 Maryn helpot kokkailut. 17.25 Unelmakoti: dokumentti. 14.05 Las Pelotaris Unelmien areenalla. 13.20 Maailma on valmis. 09.50 Vanhasta uudeksi kierrätysvinkkejä. MTV SUB 07.00 Lastenohjelmaa 08.00 Simpsonit. 17.40 MasterChef Australia. 17.30 Myyrä. 18.55 Tulossa: Lego Masters Suomi. 18.21 Puoli7 tänään. 13.30 Meidän remppa. 21.00 Korpelan kujanjuoksu. 12.00 Donal Skehan: Ruokaa nopeasti. 19.30 Mies joka säilyi hengissä. 19.06 Härölä. 11.15 Hälytys Trolltungalta. 21.25 Näin tehtiin elokuva Vares X. 09.10 Tiettömän taipaleen takana. 14.25 Remppa vai muutto UK. 21.00 Sorjonen Muraalimurhat. 22.55 Oddasat. 20.00 ELOKUVA Elokuva: Risto Räppääjä ja yöhaukka. 19.00 Vaietut arktiset sodat kylmä sota. 13.30 UEFA Champions League: Huippuhetket. 17.25 Uutiset. 15.00 Kämppikset. 18.30 Emmerdale. 12.10 Tiettömän taipaleen takana. 13.30 Uusi Kino: Full of Love Pakomatka pakastimesta. 16.00 Stadi vs. 16.50 Yle Uutiset viittomakielellä. 20.00 Farmi Suomi: Revanssi. 14.25 Remppa vai muutto UK. 20.00 Frendit. 16.35 Yle Uutiset selkosuomeksi. 08.36 Näin meillä. 23.15 Uusi Kino: Savusaunasisaruus. TIISTAI 22.10. 15.35 A-studio viittomakielellä. 11.40 Strömsö 2022. 19.20 Päivän sää. MTV3 06.15 Aamusää. 20.30 Trauma itsemurhan jäljet. 09.30 Suurmestari UK. 06.25 Huomenta Suomi. 13.55 Valitut Palat Collection. 15.00 Talot huokuvat historiaa. 16.55 Tähtiarpa. 20.00 Suomen kaunein koti. 09.40 Vanhasta uudeksi kierrätysvinkkejä. 09.00 Puutarhan pelastajat. 17.05 Viiden jälkeen. 08.19 Galaxi. 22.20 Päivän sää. 15.50 Arto Nyberg. 14.01 Pirjo. 09.10 Tanskan aarteenmetsästäjät. 20.35 Frendit. 12.30 Salatut elämät. 16.00 Gilmoren tytöt. 12.30 Arkistojen salat. 19.54 Tarinoita tuntureilta. 23.30 Myyrä: Johtolangat. 12.30 Ostoskanava Myori.fi. 17.10 Sydämen kutsumus. 20.00 Las Pelotaris Unelmien areenalla. YLE TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 18.55 Luottomies. 17.04 Päivän sää. MTV SUB 07.00 Taikapuutarhan pikkuötökät. 16.55 Yle Uutiset alueeltasi. 08.23 Kärpästen Harri. 16.45 Novosti Yle. 15.20 Pullopostia lapsuudesta. 19.00 Seitsemän Uutiset. 06.30 Smurffit. 09.30 Puoli seitsemän. 18.00 Poliisit UK: Ajojahti. 08.27 Poika, tyttö, koira, kissa, hiiri ja juusto. 22.20 Päivän sää. 18.00 BUU-klubben. 21.40 Suomen huutokauppakeisari. 15.00 Ensitreffit alttarilla. 09.10 Tanskan aarteenmetsästäjät. 16.00 Salatut elämät. 16.00 Milanon naisten paratiisi. 22.47 Oddasat. 14.00 Las Pelotaris Unelmien areenalla. 20.29 Yle Uutiset 20.30. 21.45 ELOKUVA Gagarine. 16.35 Yle Uutiset selkosuomeksi. 13.00 Masked Singer Suomi. 22.00 Ulkolinja: Venäjä valloittaa Afrikkaa. 18.30 Selviytyjät Suomi. 10.25 Kurkistuksia Tukholman kuninkaanlinnaan. 17.55 Uutiset. 08.26 Athleticus. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 17.15 Anjan matkassa. 10.00 Emmerdale. 17.00 Pikku Kakkonen. 09.10 Tanskan aarteenmetsästäjät. 16.45 Miki Liukkonen, sivullinen. 16.42 Ennen elokuvaa: Miehuuskoe. 12.00 Tähtiarpa. 18.21 Puoli7 tänään. 21.00 Lomittajat. 19.30 Vintage-valtakunta. 08.39 Kotikadun jengi ja vihreä valo. 18.59 Historia: Kuninkaallinen kesäasunto. 17.00 Simpsonit. 21.49 Urheiluruutu. 10.50 Yle Alueuutiset. 10.05 Taivaallista menoa: Kun elämällä on päämäärä. 19.25 Tulosruutu. 22.55 Jaakko Keso: Tämä on Amerikka. 12.00 Donal Skehan: Ruokaa nopeasti. 19.00 Sanansaattajat. 18.57 Luottomies. 10.00 Suomen huutokauppakeisari. 08.25 Täysi susi. 20.55 Norja ilmasta nähtynä. 17.30 Viiden jälkeen. 09.20 Livin ja Horacen Eurooppa. 22.20 Päivän sää. 09.00 Huutokaupan metsästäjät. 16.40 Himohamstraajat. 20.29 Yle Uutiset. 13.55 Valitut Palat Collection. 22.25 Tulosruutu. 15.00 Talot huokuvat historiaa. 17.50 Luontopäiväkirja. 16.55 Näin tehtiin elokuva Vares X. 10.44 Luontopäiväkirja. 19.00 Stadi vs. 08.29 Lulu ja lehmä. 19.50 Luottomies. 07.15 LEGO Ninjago. 18.30 Anne ja Anders Euroopassa. 18.30 Puoli seitsemän. 16.30 Kauniit ja rohkeat. 16.55 Uutiset. 16.25 Veikkausliiga Futiksen nälkään. 21.35 Keno ja Synttärit. 09.30 Suurmestari UK. 19.30 Salatut elämät. 17.04 Päivän sää. 22.00 Kymmenen Uutiset. 16.45 Miki Liukkonen, sivullinen. 13.00 Simpsonit. 10.30 Jaksa paremmin. 11.03 Uutta verta eläinpuistossa. 09.40 Vanhasta uudeksi kierrätysvinkkejä. 19.00 Seitsemän Uutiset. 16.55 Yle Uutiset alueeltasi. 09.00 Puutarhan pelastajat. 17.50 Luontopäiväkirja. 18.50 Kurkistuksia Tukholman kuninkaanlinnaan. 20.55 Urheiluruutu. 13.00 Simpsonit. 18.30 Taivaallista menoa: Kun elämällä on päämäärä. 16.45 Itse valtiaat. 11.30 Poliisit UK: Ajojahti. 19.00 Kulttuuricocktail Kirjat. 08.50 Kotijumppaa Sofian kanssa. 11.30 Poliisit UK: Ajojahti. 10.00 Emmerdale. 08.00 Simpsonit. 23.15 Amazing Race Suomi. 17.07 Neiti Scarlet ja Herttua. 08.30 Lapsiperhe avun tarpeessa. 15.30 Kapen keittiökaappaus. 19.07 Härölä. 18.21 Puoli7 tänään. 10.00 Erikoisryhmä Potsdam. 20.52 Word! 21.00 Joan Baez: Äänekäs elämäni. 12.30 Ostoskanava Myori.fi. 15.00 La Promesa Salaisuuksien kartano. 08.11 Pikku Kakkonen. YLE TEEMA & FEM 07.50 BUU-klubben. 10.08 Ihanat autot. 17.40 Tarinoita metsästä: Sammakot, matelijat. 23.36 Big Boys. 21.06 ELOKUVA Elokuva: Millipilleri. 11.44 Oddasat. 18.05 Maailma on valmis. 18.30 Myyrä: Johtolangat. 18.30 Emmerdale. 09.10 Tanskan aarteenmetsästäjät. 16.35 Tähtiarpa. 08.50 Kotijumppaa Sofian kanssa. 19.25 Tulosruutu. 11.00 Haluatko miljonääriksi. 17.00 Simpsonit. 07.40 S.M.A.S.H! 07.55 Angry Birds Toons. 20.00 MOT. 08.45 Athleticus. 19.00 Sohvaperunat. 11.00 Tähtiarpa. 19.00 Rikkaat ja rahattomat. 19.26 Pirjo. 22.55 Kolmosvaihde. 14.30 Tanssii Tähtien Kanssa. 18.00 Päivän sää. 13.20 Maailma on valmis. 07.55 Professori Balthazar. 09.30 Puoli seitsemän. 10.10 Eläinsairaala. 16.00 Milanon naisten paratiisi. 13.40 ELOKUVA Mä oksalla ylimmällä. 18.07 Maailma on valmis. 20.00 Helsinki-syndrooma. 22.50 Arkistojen salat. Lande. NELONEN 06.00 Bing. 20.29 Yle Uutiset. 13.00 Suomen surkein kuski. 08.20 Ihan pohjalla. 10.20 Minun puutarhani. 23.05 Hockey Night tien päällä. 13.55 Valitut Palat Collection. 18.30 Puoli seitsemän. 09.40 Vanhasta uudeksi kierrätysvinkkejä. 12.30 Näin Norjassa. 11.10 Punkaharjun pojat. 18.00 BUU-klubben. YLE TV1 06.25 Ylen aamu. 21.00 A-studio. 15.40 Novosti Yle. 21.00 Haluatko miljonääriksi. 09.30 Suurmestari UK
Lyhytaikaisvuokraukseen siisti saunallinen kalustettu kaksio Kajaanin keskustassa. 044 712 2000 (24 h) Lönnrotinkatu 3, Kajaani, ma-pe 10-16 www.hautauspalveluhelmi.fi HAUTAUSPALVELU HELMI KOHISTEN PALAVAA KOHISTEN PALAVAA KOIVUA KOIVUA kotiovelle toimitettuna. Koivupilkettä 30 cm, irtokuorma 4,5 m³, toimitettuna 380 €, Kni-Smo p. Talojen maalausja remonttipalvelut Kotitalousvähennys. 0500543434. 0400 295359 Vuokrataan Sammonkatu 28, Kajaani kerrostalo yksiö. JKP Asennus Oy 040 809 7268 Potkurollaattori (Tuplapotku Nix, lyhyt malli), vähän käytetty (pääosin varastossa), paino 17 kg, sopii hisseihin, kantavuus 150kg, tavarakori, jarrut, isot renkaat (soveltuvat sisäkäyttöönkin), h. 040 5752391. Taloyhtiössä hissi. Puh. Soita, käy katsomassa ja tee tarjous. Puh. 0500 386 872 Neljä huonetta, tupakeittiö ja sauna paritalosta Ristijärven keskustassa. puh 0440190952 Kajaanissa pieni yläkerran huoneisto n. 24 m². lokakuuta 2024 18 // Kainuun Pörssissä tavoitat kätevästi koko Kainuun. 08 741 068 Palvelemme ma-pe 9-17, la 9-13 LAATUKESKUS HEIKURA KY Hyryntie 18, Hyrynsalmi www.laatukeskushyrynsalmi.fi STIHL moottorisahat ja -raivurit, puhaltimet, painepesurit, oksasilppurit. YHDELLÄ ILMOITUKSELLA TAVOITAT KOKO KAINUUN Myytävänä | Ostetaan | Halutaan vuokrata | Vuokralle tarjotaan | Kaikenlaista Tee ilmoitus: asiakaspalvelu.hillagroup.fi/kainuun-porssi Kainuun Pörssi Kainuun Sanomat Koti-Kajaani Kuhmolainen Sotkamo-lehti Ylä-Kainuu Kainuun Pörssi Kainuun Sanomat Koti-Kajaani Kuhmolainen Sotkamo-lehti Ylä-Kainuu Myydään Ostetaan Tarjotaan vuokralle Halutaan vuokrata Kaikenlaista MUUTOT JA KULJETUKSET Esim. Rantaviivaa 1 km. Puh. 210€ sis.alv. 0405351405 OSTETAAN KAIKENLAISTA METALLIROMUA AUTOISTA ROMUTODISTUS TMI SUTINEN PUH 040 5135897 Vapautuu 1.11. 0442946505, 530€/kk Siisti ja valoisa saunallinen kaksio 59,5m² Ristijärven keskustassa. Parveke,astianpesukone.Autopaikka ja sauna varattavissa. Nestekierto lämmitys. puh. 0443746063 Varaosa& Huoltopalvelu p. P. Väinämöisenk. 0503023352. 0400488330 Edullinen käytetty asuntovaunu. 700€/kk p.0405324893 klo 16 jälk. Vuokra 590 €/kk. Rak.vuosi 1972, täysin remontoitu sisältä ja ulkoa. 044 0958297 Kuolinpesät, irtaimistot, muuttotyhjennykset, myös pienet erät. puh. Kts. Vuokra 560e/kk sis. Tarjotaan vuokralle kaj.keskustassa, pohjolankadulla,siisti, remontoitu kaksio 53.5m. Se julkaistaan keskiviikkoisin Koti-Kajaanissa, torstaisin Kainuun Sanomissa ja Ylä-Kainuussa sekä perjantaisin Kuhmolaisessa ja Sotkamo-lehdessä. Tarjotaan vuokralle siisti 46m² kaksio Kajaanin keskustasta. Ei pesukone mahdollisuutta. MARTTIINI, VICTORINOX & TOMMI puukot. Kunnossa oleva, katsastettu. Soita ja kysy lisää 0503646088, 0400386251 Halutaan vuokrata kaksion Sotkamo-vuokatti alueelta.Varma vuokra.Puh.0400-201250 kattoremontit ja -huollot 044 974 6349 temepalvelut@gmail.com puunkaadot kantojyrsinnät myös kiipeilykaadot Kainuussa pienrakentaminen yms... 044 562 3926 www.pasinpilke.fi vw passat/golf nastarenkaat 195/65R/15 aluvanteet 5*112 2 kpl uusia ja 2 kpl käytettyjä hp. ASEPOISTOJA . krs, tarvittaessa kalusteet, 445 e/kk, p. 0443655772. Vapaana marraskuun alusta. Puh. -muuttolaatikoiden vuokraus -yritys/toimisto muutot Kysy tarjous! P.045-3197649 juha.gronberg@outlook.com Yksiö (34m²) Ristijärvellä. Erillinen olohuone, keittiö, makuuhuone ja parveke. 30.4.2025 asti. Etuovi W22434/qasa.fi tuomo@ohtonen.fi 0400 239 200 Kuhmossa Yksiö, lasitettu parveke, Piilopolku 11 Yksiö, kalustettu Rajakatu 41 Kaksio, lasitettu parveke Peuranpolku 11 Yksiö, Hotelli Kainuun vieressä tuomo@ohtonen.fi 0400 239 200 Pilkemaster evo36hc Kajaanissa. Tehokas klapikone, auton perässä vedettävä, 18hv. Yhteydenotot 0500-122627 Vuokrataan tai myydään Kuhmo Ontojärvi 6 hehtaaria Omakotitalo, 2 rantasaunaa, 4 ranta-aittaa. Pessuhuone remontoitu kesällä 2024. Tarjoa, kunnosta riippumatta. 120 eur 0500-189052 Kylmää hallitilaa veneille, asuntoautoille ym Kajaanissa. vesimaksun. Sisältäen arkun, kahvat tai uurnan, kukan, vaatetuksen, arkkuun huoltamisen ja kuljetuksen Kainuun alueella. 0500291635 VUOLIJOEN HAUTAUSPALVELU AY Veikko Haataja 0400 284 527 Esa Jokelainen 0400 284 704 Välitämme Kaavin Kiven laadukkaita hautakiviä. Yhteydenotot puh. 0500 681535 Ostetaan edullinen Fiat 600 aihio entisöitäväksi. P. Omakotitalo 216 m² Lehtokuja 4, Kajaani. Puh.0504921294 Vielä vapaana kuivaa,eristettyä, ei lämmitettyä kausisäilytystilaa vaunuille, autoille ja veneille Paltamossa 2000 m². Kysy lisää! Kysy lisää! & Edullisesti puhallusvillaa vintille. vesi ja sähkö. Puh: 0405460849 Siisti kaksio 36m², autopaikka, parveke, vapautuu 1.11. pyörivä istuin. Myydään 27KW:n traktorikäyttöinen aggrekaatti. Puh: 040-9624714 Hyväkuntoinen matkailuauto tai retkeilyauto. 190€ (uusi 460€), p. Pieni ja rauhallinen taloyhtiö. Hautauspaketit alkaen 390 €. Teppana Erätie. 2h+k alk. Kokonaispaino max. Myydään kuivikeolkea muovitettuna pyöröpaaleissa p.0405424797 Myydään edullinen omakotitalo Ristijärven kirkonkylältä, 5 h+k+s+autotalli, puh. Lämpöpumppu. p. Sisätiloja muokattu esteettömäksi. Viikkoasujalle tai opiskelijalle yms. Oma tontti 2000m², 5h+k+takkahuone+kylpyhuone+sauna+2wc+vaatehuone+ autotalli. ISTUINREPPUJA , mm. Työstä saa kotitalousvähennyksen. 0449705257 Tarjotaan vuokralle Kaikenlaista Myydään Tarjotaan vuokralle. 040 7177261. 14 yksiö 26 m², 1. SUOMI 420 soutuvene syyshintaan, KYSY! HELKAMAn sähköpyöriä, ESLA potkupyörät. Plano Sportsman Trunk säily tyslaatikot. Vuokra 315 €/kk, sis. 0443213013 KUOLINPESÄ MYY edullisesti kerrostalokaksion 57m² Suomussalmen Pitämältä. 1200kg. Metsästyspatruunat. 040 5362 157. P. Kuhmolainen // Perjantaina 18. Loppukuusta vapaa
Syyskokous LA 26.10. vpj Markku Oikarinen ja Raimo Piirainen Kajaanista kertomassa Hyvinvointialuevaaleista/kuntavaaleista sekä valtakunnan asioista. Tule mukaan ehdokkaaksi alueja kuntavaaleihin! VS LA 19.10 KLO 17 SU 20.10 KLO 15 Kuki HT:n KOTIPELIPELIT viikonloppuna LIPUT: 10€ ja lapset 5 € (6-12v.) JUNNUKIOSKI palvelee koko ottelun ajan. KLO 12.00 U13 U13 Ahmat/ Ahmat/ Kiekko-Oulu Kiekko-Oulu VS Kuhmon Sos.dem. Sekaisin Kaijasta!, – Matti Halmetvaara, Leena Keizer ja Viljami Viippola, klo 18.30, Kuhmo -talo, 15/5€ Pe 1.11. KLO 12.00 SU 20.10. Kahvitarjoilu. Tervetuloa. ja lounastarjoilu kokouksen jälkeen. Lasten Römppä – Liiku, leiki, innostu ja iloitse! klo 17-19, Tanssituokio 17.30. Kuhmon Mieslaulajat 80 vuotta, Kuhmo -talo, 20/5€ La 19.10.Su 3.11. Paikalla HVA:n hallituksen 2. Lasten Halloween disco Kelolla, klo 17-19 alle 10v, klo 19.30-22 yli 10v, Kuhmon Kelo, 2€ La 2.11. päätoimittaja Annika Tiitto 050 441 8581 Toimittaja Jarno Hiltunen 050 576 0472 Toimittaja Roosa Pirinen 050 566 2493 Myyntipäällikkö Miia Väisänen 050 438 0786 Henkilökohtaiset sähköpostit etunimi.sukunimi@hillagroup.fi Kainuuntie 103, 88900 Kuhmo kuhmolainen.fi KUSTANTAJA Hilla Group Oyj Toimitusjohtaja Mikko Luoma Painopaikka Kalevamedia, Oulu Lataa Kuhmolaisen sovellus älylaitteesi sovelluskaupasta B.Virtanen Sudoku 6 7 7 3 5 7 8 2 1 1 2 3 5 6 5 1 4 2 6 1 3 4 4 3 9 2 5 1 8 2 ti 22.10. TERVETULOA! (HAUKIPUDAS) (TORNIO) OTTELUISÄNTA: KULJETUSLIIKE J&H OHTONEN KY OTTELUISÄNTA: VELI KINNUNEN KY Rivit asiakaspalvelu.hillagroup.fi/ lukijailmoitukset/ RÖMPPÄVIIKOT 19.10.-3.11.2024 La 19.10. mennessä leinonenminna8@gmail.com Poliittisena puhujana Keskustan varapj., kansanedustaja Tuomas Kettunen. Litku Klemetti, Hotelli Kainuu, 18/16€ (ennakkolippu) Su 3.11. Amanda – Niemelän emäntä, Aila Flöjtin monologi, klo 18, Kuhmo -talo, 10€ Ma 28.10. Musta Peura, Kuhmon oma stand-up festivaali, klo 18, Kaesan Kahvila, 20€ Ma 21.10. Kahvitarjoilu. Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat. kyyti, lippu ja ruokailu Kultainen Kukko 72€ 72€. Tervetuloa! VS JUNNUKIOSKI palvelee koko ottelun ajan. fi www.matka-kyllonen.fi matkatoimisto@matka-kyllonen.fi Kainuuntie 84, 88900 Kuhmo Hyppää kyytiin! Hyppää kyytiin! p. Kuhmolaisen tanssin ilta, klo 18.30, Kuhmo -talo, 13/8€ Pe 1.11. Kahvitarjoilu klo 9.30 alk. Lämpimästi tervetuloa! Teamsilla osallistuvat pyydättehän linkin 24.10. saakka) Va. Kuhmo -talo, vapaa pääsy To 10.10.-31.12. TERVETULOA! VS JUNNUKIOSKI palvelee koko ottelun ajan. JOULUBIBBALOT sis. klo 15.30 Tarinatuvalla kansanterveyshoitaja Päivi Kinnunen kertomassa ajankohtaista asiaa diabeetikoille. Johtokunta Keskustanaisten Kainuun piiri ry. Matka Pohjolaan -näyttely, Juminkeko, 5/3€ Katso koko ohjelma www.visitkuhmo.fi/tapahtumat Tervetuloa nauttimaan kulttuurin sadosta! Katso ajankohtaiset tilaajaedut Hallinnoi tilauksiasi asiakaspalvelu.hillagroup. klo 10 VuokattiSportissa, Opistontie 6, Vuokatti, myös etäosallistumismahdollisuus. Römppätanssit Kelolla, klo 19.30, Kuhmon Kelo, 15€ La 26.10. 35€ 35€ TEATTERI RETIKKA SUOMUSSALMI 8.12. TERVETULOA! SU 20.10. Metsämuskari klo 18, Kuhmo -talo, vapaa pääsy To 24.10. Käsitellään sääntöjen kokoukselle määräämät asiat. Kuhmolainen // Perjantaina 18. lokakuuta 2024 // 19 ASIAKASPALVELU • asiakaspalvelu@hillagroup.fi • asiakaspalvelu.hillagroup.fi 020 750 4469 ma–pe klo 9–15 JAKELUPÄIVYSTYS 0800 95505 ma–la klo 7–11 (maksuton) LUKIJAILMOITUKSET lukijailmoitukset@hillagroup.fi MAINOKSET • myynti@hillagroup.fi • mainostajalle.hillagroup.fi TIETOSUOJALAUSEKE hillagroup.fi/tietosuoja TOIMITUS toimitus@kuhmolainen.fi Päätoimittaja Mari Heikura 010 665 7272 (töissä osa-aikaisesti 15.12. Herra Alzheimer, klo 18.30, Kuhmo -talo, 20€ Pe 25.10. 08 652 0771 Matka-Kyllönen Oy www.matka-kyllonen.fi | 08 652 0771 matkatoimisto@matka-kyllonen.fi IKEA JA MATKUS 30.11. työväenyhdistys ry:n SYYSKOKOUS su 27.10.2024 klo 11:00 Työväentalolla, Rajakatu 56. Kuhmon kuvataideyhdistyksen näyttely ”Runo”
Viime viikolla Jari Mustonen meni postilaatikolleen, niin kuin lukemattomat kerrat aiemminkin, ja yllättyi. Suomussalmella syntynyttä ja Kuhmossa varttunutta Tapanista kiitetään palkintoperusteissa monipuolisesta ja rajoja rikkovasta näyttelijäntyöstä sekä elämyksien tarjoamisesta yleisöille läpi vuosikymmenien. Pieni pilke silmäkulmassa kilkattaen Mustonen sanoo, että hänen mielestään paskantuoja voisi hyötyä pistäytymisestä vaikka uimahallin lauteilla, joilla tunnetusti harjoitetaan huokeaa ”yhteisöllistä terapiaa”. MARKUS SOMMERS Yllätä lahjatilauksella kuhmolainen.fi/lahjatilaus Alakerrassa siivotaan... Hetkisen mietittyään hän kuitenkin kallistui toisen vaihtoehdon puoleen, että kyseessä onkin ihminen, joka on tuonut paskan hänen postilaatikkoonsa. – Näyttelijä ja laulaja Ulla Tapaninen on toiminut jo puoli vuosisataa kattavan uransa aikana suvereenisti niin näyttämödraaman, tv-viihteen ja elokuvan osaajana, mutta suomalaisen yleisön sydämen hän on ensisijaisesti valloittanut komiikallaan. TAPANISEN lisäksi palkittiin myös teknillisen fysiikan emeritusprofessori Risto Ilmoniemi 50 000 euron kunniapalkinnolla pitkäjänteisestä ja ansiokkaasta tutkimustyöstä sekä kuvankäsittelijä Petri Kuokka 15 000 euron kädentaitopalkinnolla arvokkaasta työstä suomalaisen valokuvataiteen hyväksi. Jenny ja Antti Wihurin rahasto jakoi kaikkiaan neljä palkintoa tunnustuksina ansioituneille eri alojen ammattilaisille osana 15,4 miljoonan tukea tieteelle, taiteelle ja yhteiskunnalliselle toiminnalle. Kuva vuodelta 2022. JARNO HILTUNEN " Karhupaskan hän tunnisti siksi itsekseen siitä, että siinä näkyi jäännöksiä marjoista. KENKÄPÄIVÄT KENKÄPÄIVÄT kengät ja asusteet. Kuhmolainen // Perjantaina 18. SYYTÄ ILKIVALTAAN Mustonen ei ymmärrä. Alakerrassa siivotaan... JARNO HILTUNEN Paskassa oli marjojen jäänteitä. Jari Mustonen löysi karhunpaskan postilaatikostaan. lokakuuta 2024 20 // Joku teki ilkivaltaa ja laittoi ison läjän karhunpaskaa Jari Mustosen postilaatikkoon Jarno Hiltunen Joviaalina miehenä hän suhtautui asiaan aluksi huumorilla. – Epävirallisesti se toimii siellä sekä naisen että miesten keskuudessa ja maksaa vain uimahallin pääsymaksun verran. – Yleensä minua on onniteltu korulauseilla, mutta ei koskaan karhunpaskalla. Hän oli vain irrottanut postilaatikon jalkoineen päivineen maasta ja kipannut sen tyhjäksi sisällöstään. – Ajattelin, että ovatpa Kuhmon nykyiset karhut röyhkeitä ja taitavia. Tapaninen on karismaattinen ja tinkimätön esiintyjä, jonka omaperäinen heittäytymiskyky rohkaisee myös muita, perusteissa sanotaan. Kun hän avasi laatikon kannen, näkyi sisällä ”iso läjä karhunpaskaa”. Naapureiden välillä yhteisöllisyys toimii perinteiseen kuhmolaiseen malliin ja kaikki auttavat toisiaan, jos tarve vaatii. 040 765 1090 TERVETULOA! Teemme tilaa Teemme tilaa uusille kengille uusille kengille Viime syksyn NAHKAJALKINEET edullisesti –– 40 40 % % -20 -20 % % Tule tutustumaan laadukkaaseen ja Tule tutustumaan laadukkaaseen ja trendikkääseen syksymallistoon trendikkääseen syksymallistoon UUTUUSMALLISTON KENGÄT Kotimaiset, Rieker, Migant, Dockers, Natura, Polecat, Merrell, Caprice, Emma, Senator, Tamarice Tarjoukset voimassa pe-la 18.-19.10. Lisäksi Aseman Lapset ry sai 250 000 euron yhteisöpalkinnon pitkäjänteisestä ja ennakkoluulottomasta työstä lasten ja nuorten turvallisen kasvun tukemiseksi. Näyttelijä Ulla Tapaninen sai 30 000 euron tunnustuspalkinnon pitkästä ja monipuolisesta urastaan. Mustonen sanoo naureskelleensa asialla monta päivää, mutta sitten vakavoituneensa ja huolestuneensa paskantuojasta suorastaan sanattomaksi. Ulla Tapaniselle merkittävä tunnustuspalkinto näyttelijäntyöstä Katja Mabrouk Ulla Tapaninen on saanut 30 000 euron tunnustuspalkinnon työstään näyttelijänä. – Haluamme säätiönä nostaa esiin eri alojen huippuammattilaisia, jotka esimerkillään myös innostavat muita ja siirtävät alansa tietoutta eteenpäin, Jenny ja Antti Wihurin rahaston hallituksen puheenjohtaja Arto Hiltunen sanoo tiedotteessa. Mustonen sanoo, että ei tehnyt poliisille ilmoitusta ilkivallasta. Mustonen miettii, että voisiko tapaus johtua parikymmenen vuoden päähän, jolloin hän puhui suurpetojen puolesta ja kirjoitti lehtiinkin mielipiteitä asiasta. Tullut syksyn ja talven uutta! HUOM pe 9.30-17, la 9.30-14 HUOM pe 9.30-17, la 9.30-14 Kainuuntie 78, p. Onhan pedot tapetilla nytkin ja karhunpyynti estynyt. Karhupaskan hän tunnisti siksi itsekseen siitä, että siinä näkyi jäännöksiä marjoista. Hän on asunut Pitkäniementien varrella jo 20 vuotta, eikä hänellä ole vihamiehiä