MARI HEIKURA Haukelan Erä järjesti kesäisen tapahtuman ennen kuin vilkas jahtikausi alkaa 1 Sivu 14 Kalateltta tulee heinäkuussa Maakunnanrantaan 1 Sivu 3 Yllätä lahjatilauksella kuhmolainen.fi/lahjatilaus. 1 Sivu 2 MARI HEIKURA Värikästä menoa ja musiikkia lapsille ja lapsenmielisille Kesämuusikoiden ja -tanssijoiden lastenkonsertissa seurattiin kuinka Herra Harmaa etsi elämäänsä piristystä ja uutta työtä. Tekonurmikentällä oli samanaikaisesti käynnissä neljä peliä. 6 4 1 4 8 8 1 2 6 2 5 7 Nro 49 | Hinta 3,50 € | kuhmolainen.fi | Perustettu 1959 Tiistai 18.6.2024 Nappulaliigassa pelataan turnauksia vuorotellen Kainuun eri kunnissa. Lauantaina vuorossa oli Kuhmo. Filippiiniläsperhe on kohdannut Kuhmossa ystävällisiä ihmisiä Grace ja Cesar Piloton muuttivat Suomeen työskentelemään hoitajina. Musiikki ja tanssi muodostivat vauhdikkaan kokonaisuuden yhdessä tuttujen lastenlaulujen kanssa. Pienestä pitäen palloilemassa Kainuun Nappulaliiga kokosi lauantaina suuren joukon jalkapalloilijoita perheineen Kuhmoon. Ensin on opiskeltava suomen kieltä ja suomalainen sairaanhoitajan tutkinto. Lopulta ilo ja uusi työ löytyi taikaharmonin avulla orkesterista. 1 Sivu 13 Kesämuusikoiden ja -tanssijoiden lastenkonsertissa oli myös pellejä. Kainuun hyvinvointialueen perheohjelma mahdollisti koko perheen muuton Kuhmoon. Monenlaisia hahmoja hän tapasi, kuten pellejä, pingviinejä ja ninjoja. 1 Sivu 14 MARI HEIKURA Caleb Piloton puhaltaa voikukan haituvia, kun äiti Grace katsoo vierestä
– Suomalaislapset ovat ystävällisiä ja puhuvat englantia, Grace toteaa. päivä. – En tiedä, onko ikinä nähty tällaista. Täällä on hyvä hallinto ja suomalaiset ovat maailman onnellisin kansa, Grace toteaa nauraen. Puolukka kukkii runsaasti eteläisemmässä Suomessa ja on aloittamassa kukintansa Lapissakin. Monet asiakkaat puhuvat nopeasti, jolloin he ymmärtävät lauseesta vai muutaman sanan. Vasemmalla Cesar ja Caleb, Chrysler, Georgina ja Grace.. Koulun alkua he odottavat innolla, mutta hieman hermostuneita. Kuhmossa on myös pieni filippiiniläisyhteisö, johon uudet kuhmolaiset ovat tutustuneet. Chrysleria on pyydetty mukaan pelaamaan jalkapalloa ja Georgina on saanut kutsun syntymäpäiville. Hän on iloinen, että lapset on kutsuttu mukaan. Työkaverit ovat olleet uusille työntekijöille ystävällisiä ja auttavaisia. Samaan aikaan he opiskelevat suomen kieltä sekä sairaanhoitajaopintoja Kajaanissa. Kainuu valikoitui kohteeksi, koska Kainuun hyvinvointialueella oli tarjolla perheohjelma, joka mahdollisti myös lasten saamisen Suomeen. Kuhmo on turvallinen ja Cesar toteaa, että täällä on kaikki, mitä ihminen tarvitsee. luokalle. Hän ja miehensä Cesar Piloton ovat molemmat sairaanhoitajia Filippiineiltä. Tämänvuotista julkaisua odotetaan loppukuuksi. Kuvassa mustikoita kukkimassa Vaalassa. Kaikki etenee nopeasti, ja jää nähtäväksi, miten se vaikuttaa marjasatoon. Grace kertoo olevansa kotoisin Manilasta, Filippiinien pääkaupungista. Sen olemme oppineet, Grace kertoo nauraen. Kaunis luonto ja turvallisuus ilahduttavat. Nuorimmainen Caleb on ollut päivähoidossa ja aloittaa syksyllä esikoulun Tuupalan päiväkodissa. Syksyllä he pääsevät ainakin osittain Tuupalaan 7. Mukana ovat Georgina, 13, Chrysler, 12 ja Caleb,6. Suomesta hän kuuli ystävältään, joka työskenteli Suomessa sairaanhoitajana. Sään nopea muutos keväästä kesään saattoi vaikuttaa marjasatoon. – Sekä mustikat että puolukat näyttävät tosi hyviltä eri paikoissa, ja jossakin myös lakat. Vanhemmat ovat tyytyväisiä, kun lapset voi turvallisin mielen päästää ulos leikkimään. Luonnontuotealan toimialajärjestö Arktiset Aromit ry:n toiminnanjohtaja Birgitta Partasen mukaan tällä hetkellä kesän marjasato näyttää osittain jopa erittäin hyvältä Luonnonvarakeskus Luke julkaisee vuosittain ennusteen kesän marjasadosta. Vanhimmat lapset ovat opiskelleet suomen kieltä valmentavalla luokalla ja kesällä jatkavat opintoja Taito Tehtaalla. Suurkaupungissa, mistä he tulevat, on tietysti enemmän kauppoja ja erilaista tekemistä, mutta myös melua ja valtavasti liikennettä. MIKÄ SAI PERHEEN hyppäämään uuteen ja muuttamaan kauan pohjoiseen. He ovat auttaneet perhettä löytämään huonekaluja ja polkupyöriä, mikä onkin auttanut työmatkojen taittamisessa. Hän on myös löytänyt hauskan, suomalaislapsille niin tutun leikin eli voikukan siemenhaituvien puhaltelun. Projektipäällikkö Anne Huotari kertoo heidän järjestäneen infotilaisuuden, jossa Pilotonin perhe nauttii Kuhmon luonnosta, jota löytyy heti ovesta ulos astuessa. Hän kerää kukkia äidilleen ja siskolleen. Nyt kesän tullen he nauttivat kuhmolaisesta luonnosta ja turvallisesta ympäristöstä lapsille. Partasen mukaan lakka vaikuttaa olevan etelässä paikoittain supulla tai jopa raakileella. Perheen vanhin lapsi on jo täysi-ikäinen, eikä hän muuttanut Suomeen. – Pyydämme heitä toistamaan hitaammin ja he sanovat ”ai niin”. PÄIVI BISI Filippiiniläisperhe kotiutuu Kuhmoon Vanhemmat ajattelevat, että Suomi voi tarjota lapsille hyvän tulevaisuuden. LUONTO JA ERITYISESTI kukat ovat ilahduttaneet varsinkin Gracea ja pientä Calebia. Marjasadosta povataan hyvää Suomussalmelaisen Arktiset Aromit ry:n toiminnanjohtajan mukaan kesän marjasato näyttää tällä hetkellä hyvältä kaikkien marjojen osalta. KUHMON K AUPUNGIN Osku-hanke tekee työtä, jotta uudet asukkaat pääsevät asettumaan ja sopeutumaan Kuhmoon. Grace ja Cesar näkevät, että Suomi voi tarjota heidän lapsilleen hyvän tulevaisuuden. ja 8. Mari Heikura Huhtikuinen lumisade ja kylmyys yllättivät perheen, joka joutui heti vaateostoksille. Kevät oli ollut Partasen mukaan todella poikkeuksellinen. Sosiaalisen median julkaisujen ja Luken marjahavainnot -palvelun pohjalta Partanen kuitenkin arvioi jo alustavasti marjasadon tilannetta. TYÖ KOTIHOIDOSSA on Gracen mukaan helppoa ja mukavaa, vaikka suomen kielen kanssa on edelleen haasteita. Kuhmolainen // Tiistaina 18. kesäkuuta 2024 2 // PUHEENAIHEET Miro Hietala Marjastus saa joka kesä suomalaiset metsään keräämään luonnonherkkuja ruokapöytään. Kaksi ja puoli vuotta kuluu opintojen parissa ennen kuin he saavat suomalaisen sairaanhoitajan pätevyyden. Kuhmoon he saapuivat huhtikuun 18. Grace on ollut todella tyytyväinen päivähoitoon ja siihen, että lapset voivat leikkiä ulkona ja luonnon tarjoamilla mahdollisuuksilla, vedellä, lumella ja hiekalla. Lapset lähtivät Gracen mukaan mielellään Suomeen, vaikka olikin ikävää jättää ystävät kotimaahan. Arktiset Aromit ry:n toiminnanjohtaja Birgitta Partasen mukaan kesän marjasato näyttää tällä hetkellä hyvältä. Grace Piloton muutti perheineen Suomeen huhtikuussa. VANHEMMAT TYÖSKENTELEVÄT Kuhmon kotihoidossa tällä hetkellä kotiavustajina
– Apua on saatu käytännön asioihin kuten tarvittavien työntekijöiden määrään ja tilausten tekemiseen, kertoo Hotelli Kainuun yrittäjä Pirjo Kähkönen. Aloitteessa esitetään, että maksuttomia kuukautissuojia jaettaisiin kuhmolaisille alle 18-vuotiaille perusopetuksen ja toisen asteen opiskelijoille. Vs. Kähkösen mukaan enää täytyy varmistaa lupa-asiat esimerkiksi anniskelua varten, miettiä kylmäsäilytykset ja kasata työntekijät teltalle. Ryhmätilauksia on tullut jo ja yrittäjät toivovat, että tilaukset tehtäisiin Jari Kyllöselle hyvissä ajoin. kesäkuuta 2024 PUHEENAIHEET // 3 Mari Heikura Tuupalan yhtenäiskoulun rehtoriksi on valittu KM Virpi Kinnunen. Valmistelussa on arvioitu, että maksuttomien kuukautissuojien kustannus olisi 15 000–30 000 euroa. Rehtorin virka tuli avoimeksi, kun aiempi rehtori Marjut Kyllönen valittiin keväällä sivistystoimen johtajan ja lukion rehtorin virkaan Eila Vilénin jäädessä eläkkeelle. Kalateltalle saapuu kahdeksan työntekijää Kajaanin ammattikorkeakoulun kansainvälisistä restonomi opiskelijoista, mutta lisää väkeä kaivataan ja kuhmolaisia työllistetään myös. Lisäksi halutaan vielä tarkemmin kuulla oppilaskuntia ja selvittää heidän osallistumistaan käytännön järjestelyihin. MARI HEIKURA Kalateltta jatkaa yrittäjien yhteistyönä Kuhmolaisten suosima kalateltta pyörii jatkossa Hotelli Kainuun ja Kalevalan juhlatakomon yhteistyöllä Lotta Karppinen Kamarimusiikin aikaan Kuhmon Maakunnanrannassa seissyt kalateltta on palvellut kävijöitään yli 20vuoden ajan. LOT TA KARPPINEN Tuupalan yhtenäiskoulun rehtori on valittu Sivistysja hyvinvointivaliokunta kokoontui 13. SUURIA MUUTOKSIA tänä kesänä ei lähdetä tekemään. kesäkuuta 2024. kesäkuuta ja käsitteli myös aloitetta maksuttomista kuukautissuojista.. Hintaan vaikuttaa se valitsevatko nuoret käyttöön tamponit vai siteet ja millä hinnalla kilpailutuksen tuloksena kuukautissuojia saataisiin. Pilotonin perhe osallistui infotilaisuuteen ja otti ilolla vastaan esimerkiksi nuorisopassit lapsille ja Grace sai kirjastokortin. Tämän kesän jälkeen ruokalistaan tullaan tekemään maltillisia uudistuksia ja Maakunnanrannan ympäristöön olisi tarkoitus kehitellä muutakin tekemistä. – Osku-hanke tarjoaa hoitajien puolisoille suomen kielen koulutusta kesän ajan Taito Tehtaalla, myös koululaiset ovat siellä mukana, Anne Huotari kertoo. – Käymme sairaanhoitajakurssin ja pääsemme vakinaiseen työhön. Aukioloajat säilyvät samana 11–02. Vasemmalla Cesar ja Caleb, Chrysler, Georgina ja Grace. – Loppusuoralla ollaan jo, kertoo muikunpaistovastuun varannut Sami Pihlajamaa. AHON SISARUKSET ovat auttaneet kalateltan uusia yrittäjiä. Suureen kysyntään vastataan sillä kalatelttaa pyörittää jatkossa Hotelli Kainuu yhdessä Kalevalan juhlatakomon kanssa. Kuhmolainen // Tiistaina 18. sivistystoimenjohtaja Marjut Kyllönen esitti ensin, ettei kokeilua aloiteta, mutta antoi kokouksessa keskustelun jälkeen muutetun päätösehdotuksen, jonka lautakunta hyväksyi. Ensimmäiseksi varahenkilöksi Tuupalan yhtenäiskoulun rehtorin virkaan valittiin samassa kokouksessa FM Pilvi Tervahonka. Pilotonin perhe nauttii Kuhmon luonnosta, jota löytyy heti ovesta ulos astuessa. Muutetun päätösehdotuksen mukaan asia palautetaan uudelleen valmisteluun ja valmistelussa selvitetään käytännön järjestelyjä muun muassa kuukautissuojien jakelusta. Hyvinvointija sivistysvaliokunta palautti asian uudelleen valmisteluun. Mikäli Kinnunen ei ottaisi virkaa vastaan, valitaan tehtävään Tervahonka. Nuorisovaltuusto perustelee aloitetta kuukautisköyhyydellä. Kyselyn mukaan 88 prosenttia nuorista valitsisi maksuttomat kuukautissuojat, jos niitä olisi. Tarkoituksena Pilotonin perheellä on asettua Suomeen ja Kuhmoon. Virkaan valitulla on kuuden kuukauden koeaika ja hänen tulee toimittaa lääkärinlausunto terveydentilastaan sekä esittää nähtäväksi lasten kanssa työskentelevien rikostausta selvittämisestä annetun lain mukainen rikosrekisteriote. Pystymme ostamaan talon, jossa voimme asua mukavasti, Grace kertoo. Viime vuonna kalatelttaa pitäneet Tamperelaiset yrittäjäsisarukset Tarja ja Hannu Aho ilmoittivat siirtyvänsä sivuun, eikä kuhmolaisten suosimalle kalateltalle ollut tiedossa jatkajaa. Sivistysja hyvinvointivaliokunta teki päätöksen uudesta rehtorista kokouksessaan 13. Kuhmossa on liikkunut paljon huolta ja huhuja kalateltan tulevaisuudesta. Työn ja opintojen lisäksi suomen kielen opiskelu vie aikaa, mutta vapaa-ajallaan perhe tykkää pyöräillä ympäri Kuhmoa. Hän toivoo lasten saavan uusia ystäviä, ja askel kerrallaan he rakentavat uutta elämäänsä Kuhmoon. SAMASSA KOKOUKSESSA valiokunta käsitteli nuorisovaltuuston tekemään aloitetta maksuttomista kuukautissuojista. Ahot ovat sanoneet, että useampi yrittäjä kalateltan takana on hyvä asia ja pyrkineet auttamaan jatkajiaan mahdollisimman paljon. Filippiiniläisperhe kotiutuu Kuhmoon esiteltiin kaupunkia ja sen vapaa-ajan mahdollisuuksia. Hotelli Kainuun ja Kalevalan Juhlatakomon edustajat kokoontuivat ensimmäistä kertaa viime syksynä, nyt suunnittelu ja järjestelytyön kerrotaan edenneen hyvää vauhtia. Paikkana toimii jatkossakin Maakunnanranta ja teltta avataan asiakkaille kamarimusiikin ajaksi perjantaina 12.7. ASIAA ON VALMISTELLUT tätä ennen hyvinvointiaktivaattori Riikka Kähkönen. Teltta tulee olemaan hieman aiempaa suurempi ja tarjolla on kala-annosten lisäksi myös hampurilaisia, joista vastaa Cafe Torillasta ja Pohjolan talolta tuttu Jari Kyllönen. Yksi esitetty vaihtoehto olisi, että talousarvioon budjetoidaan 7 500 euroa vuodelle 2025, jolla tarjotaan kolmen kuukauden maksuton kuukautissuojakokeilun kevään 2025 aikana. – Kun edellinen ilmoitti viime kesänä lopettavansa, totesimme ettei tarina saa päättyä siihen, Kalevalan juhlatakomon Hannu Lehtonen kertoo päätöksen syitä
Vedellä on kuitenkin myös varjopuolensa. Alkoholi heikentää arviointikykyä ja juuri sitä tarvitaan vesillä oltaessa. Peruskoulussa ja lukiossakin tiesi vielä suunnilleen mitä muiden elämässä tapahtuu. Pääkirjoitus " Koskaan ei voi tietää mitä ja milloin sattuu ja pelastusliivit on varmin ja helpoin tapa huolehtia, ettei satu pahemmin.. Meillä nuorilla aikuisilla elämäntilanteet voivat muuttua hyvinkin nopeasti. Jokainen kuolemaan johtanut onnettomuus tietää suurta surua läheisille. Kuhmolainen 20. Suomessa tähän on hienot mahdollisuudet ja suomalaisten varsin hyvä uimataito myös kannustaa vesileikkeihin tai uimaan luonnon vesissä. Kirjaston monitoimiauto liikkeelle elokuussa 50 vuotta sitten Kuhmon kaupungille tilattu toinen kirjastoauto – monitoimiautoksi kutsuttu yksikkö on saapunut paikkakunnalle. kesäkuuta 1974. Joku päivä olen nuori ja joku päivä aikuinen. Tänä vuonna hukkuneita on 19, heistä toukokuussa menehtyi seitsemän. Toiset ovat tehneet töitä jo monia vuosia, kun toiset vasta pohtivat mitä haluaisivat tulevaisuudessaan tehdä työkseen. Alkuviikosta oli vielä osa varustelutöistä suorittamatta. Useimmiten hukkumiset voitaisiin ehkäistä oikealla turvallisuusasenteella ja huolellisuudella. SOITA 0800 95505 Sekavat parikymppiset Kolumni Lotta Karppinen Parikymppisyys on sekavaa aikaa. Kännykän katselu ei sovi yhteen varsinkaan uimataidottoman lapsen vahtimisen kanssa. Nyt peruskoulusta on vierähtänyt jo useampi vuosi ja silloin tutut kasvot asuvat nyt kuka missäkin päin Suomea. Jos kuitenkin jotain yllättävää vesillä tapahtuu, ja koskaanhan ei voi tietää mitä ja milloin sattuu, niin pelastusliivit on varmin ja helpoin tapa huolehtia, ettei satu pahemmin. Pelottelu ei ole oikea tie turvallisuuteen, vaan lapsena opitut perustaidot ja -tiedot turvallisesta toiminnasta veden äärellä. Juhannuksen jälkeisellä viikolla pidetään Kuhmossa kirjastoautopäivät, joilla uusi auto on yhtenä mielenkiinnon kohteena. Varsinaiseen tarkoitukseensa auton kerrotaan pääsevän elokuussa. Kirjoittaja on Kuhmolaisen kesätoimittaja. " Hauskaa on se, että kaikki elämäntilanteet ovat yhtä oikeita ja normaaleja. Kuhmolainen // Tiistaina 18. Kostean saunaillan yhteydessä ei pidä ottaa uimakilpailua lähisaareen. Kuulumisia peruskoulukavereiden kanssa tulee vaihdettua liian harvoin ja osasta ei ole edes näköhavaintoa sitten yhdeksännenluokan kevätjuhlan. Itselläni kolma vuosikymmen on vasta alkumetreillä ja paljon muutoksia on vielä edessä. Kukaan ei juurikaan erottunut joukosta ja kaikki olivat samassa elämäntilanteessa. Peruskoulussa kavereita näki päivittäin ja kohtalaisen pienessä koulussa porukka hitsautui tiiviiksi ryhmäksi. Pelastusliivien puuttumisen lisäksi alkoholilla on usein osuutta onnettomuuksissa. kesäkuuta 2024 4 // SÄHKÖPOSTI • asiakaspalvelu@hillagroup.fi • lukijailmoitukset@hillagroup.fi PUHELIN 020 750 4469 VERKOSSA asiakaspalvelu.hillagroup.fi Jäikö lehti tulematta. Toiset meistä ovat jo saaneet korkeakoulututkinnon, kun taas toiset eivät ole vielä aloittaneetkaan omia korkeakouluopintojaan. Noin puolet hukkumisista tapahtuu kesäkuukausina ja usein tutussa vesistössä, lähellä rantaa. Suuri osa ihmisistä ei koskaan kohtaa läheltä piti tilannetta tai onnettomuutta vesillä. Osa meistä on nuoria ja osa aikuisia. Veneily ja alkoholi eivät kuulu yhteen, eikä uiminenkaan ole turvallista päihtyneenä. Tämä voi johtaa ajattelemaan, etten minä pelastusliivejä tarvitse, ihan tässä rannassa vain hetken soutelen. Tiedä sitten mitä muutoksia on tulossa ja mihin suuntaan, ja milloin nuori aikuisuus muuttuu aikuisuudeksi. Auto on katsastettu, mutta rekisteröimätön, sillä tähän tarvitaan ylipitkän rakenteen vuoksi erikoislupa liikenneministeriöltä. Uusi kirjastoauto on varsin värikäs ilmestys: alaosa on tumman sininen, maskin kehys punainen ja yläosa valkoinen Nautitaan kesästä ja vesistä turvallisesti Kesä tuo mukanaan mökkikauden ja ihanat vesileikit. Kirjastoautopäiville odotetaan saapuvan toista sataa kirjastoalan henkilöä maan eri puolilta. Varsinkin lämpimän sään aikaan vesien äärellä on mukavaa suunnata vilvoittelemaan ja virkistymään. Ne kantavat myös myöhemmässä elämässä. TERMI NUORET AIKUISET selittää hyvin miltä tuntuu elää parikymppisenä. Kesästä ja Suomen puhtaista vesistä kannattaa nauttia, mutta turvallisesti ja yhdessä. Jos nyt kelaa vuoden ajassa taaksepäin ja miettii omaa elämää voi havaita vuodessa tapahtuneen isojakin muutoksia. Mitä pienemmästä lapsesta on kyse, sitä valppaampana täytyy vahdin olla. Lähipaikkakunnilta odotetaan myös saapuvaksi kirjastoautoja, joiden määräksi on jossain vaiheessa mainittu parikymmentä. On voinut aloittaa opinnot tai vaihtanut työpaikkaa. Toisilla on uusi auto ja asuntolaina, kun toiset miettivät riittääkö kelan tuet tällä kertaa muuhun kuin makarooniin ja jauhelihaan. Myös nukketeatteriesitykset ovat mahdollisia uudessa monitoimiautossa, samoin voidaan viedä taidetta nähtäväksi syrjäkylille. Varsinaisen kirjastovarustuksen lisäksi autoon tulevat laitteet elokuvien esittämiseen ja stereon kuunteluun. Suomen uimaopetusja hengenpelastusliiton mukaan Suomessa hukkuu vuosittain 100–150 ihmistä. HAUSKAA ON SE , että kaikki elämäntilanteet ovat yhtä oikeita ja normaaleja. Toiset viettävät villejä nuoruusvuosia nauttimalla viikonlopuista ja festareista, kun toiset menevät kihloihin tai naimisiin ja perustavat perhettä. Mutta nyt meidän 2000–luvun taitteessa syntyneiden elämät eivät enää etenekään samassa rytmissä. Vanhemmilla on vastuu huolehtia vedessä leikkivistä lapsista, mutta yhtä lailla heillä on vastuu opettaa lapsille vesiturvallisuuden perusasiat. Täytyy kuitenkin muistaa, että nyt niin viisaat vanhempamme ovat itsekin olleet joskus nuoria, tehneet virheitä ja etsineet paikkaansa, joten eiköhän meilläkin ole vielä toivoa tulevaisuudessa. Toiset kiertävät maailmaa ja tutustuvat eri kulttuureihin, kun taas toiset eivät ole käyneet kotikaupunkia kauempana. Kyseessä ovat lähinnä erinäiset viimeistelyyn liittyvät työt, joista osa on jäänyt tekemättä kaluston toimituksissa ilmenneiden myöhästymisien vuoksi. Toiset ovat alkaneet seurustelemaan ja toiset ovat eronneet aiemmista suhteistaan. Helppo tapa lisätä omaa ja kaverin turvallisuutta on nauttia kesän veneilystä, uimisesta ja saunomisesta yhdessä kaverin kanssa
Toisena varapuheenjohtajana hän ei ”aio piilotella mistä on lähtöisin ja mistä tullaan”, ja hän lupaa, että Kainuun ääntä tullaan kuulemaan jatkossakin. Hiltunen Keskusta valitsi lauantaina puoluekokouksessaan uudeksi puheenjohtajakseen Antti Kaikkosen. Kuvassa uusi puheenjohtaja Antti Kaikkonen ja Kettunen puheenjohtajatentissä Kajaanissa toukokuussa. Fysioterapia, hieronta, ortopedinen osteopatia, Kelan vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen palvelut, faskiakäsittelyjä ja akupunktiohoitoja. Viikonlopun jäljiltä Kettusen tunnelmat olivat erittäin hyvät, ja hän on tyytyväinen viikonlopun tuloksiin, myös puheenjohtajakisaan. UUDEN TORILAVAN AVAJAISET MA 24.6. MAUKKAAT MANSIKAT, HERNEET, ANNABELLE-VARHAISPERUNAT YM. Yli 16 -vuotiaat ortopediset potilaat. Tavoitimme innostuneen Kettusen puoluekokouksen paluumatkalta. Kuhmolainen kansanedustaja Tuomas Kettunen hävisi keskustan puheenjohtajakisan, mutta valittiin puolueen varapuheenjohtajaksi. Puoluejohtajakisaa ja kampanjointia oli käyty hyvässä hengessä Kaikkosen kanssa. Myös ilman lähetettä! KLIINISEN NEUROFYSIOLOGIAN ERIKOISLÄÄKÄRI Samuli Kemppainen ma 24.6. Hilpeän Heinäkuun avajaiset: Kesämuusikoiden lasten konsertti klo 18.00 MA 8.7. Ultraäänitutkimukset, myös ilman lähetettä. Kommentoi ja keskustele – anna äänesi kuulua kuhmolainen.fi Paikalliselta tekijältä paikalliselle ihmiselle. Sinulle. ORTOPEDIAN JA TRAUMATOLOGIAN ERIKOISLÄÄKÄRI, LIIKUNTATIETEIDEN MAISTERI Imke Höfling pe 5.7. MRI-KUVAUKSET; Magneettirekka Vuokatissa maanantaisin 1.7. – Erityisesti kun me kainuulaiset katsomme nykyistä Itä-Suomea koskevaa päätöksentekoa, niin kyllä keskustan tulee antaa sille vaihtoehto, Kettunen sanoo. Erikoistunut tukija liikuntaelinvaivojen hoitoon ja kuntoutukseen . Kampanjan aikana he olivat ehtineet kiertää koko Suomen maakuntia myöten. Vain kirurgiset asiakkaat. 08 6121012 Virpi, Jens ja Terhi KIITTÄÄ JA TOIVOTTAA KIITTÄÄ JA TOIVOTTAA HYVÄÄ KESÄÄ KAIKILLE! HYVÄÄ KESÄÄ KAIKILLE! KAIKKI KESÄKUKAT -50 -50 % % Tuomas Kettunen Keskustan varapuheenjohtajistoon Miro Hietala, Heidi M. YLEISLÄÄKETIETEEN, KEUHKOSAIRAUKSIEN JA ALLERGOLOGIAN ERIKOISLÄÄKÄRI Marko Karppinen ke 10.7. • Kuhmon torilla Tervetuloa! TL-MAISTUVAT OY Varaa aika netissä medika.fi SOITA 08 6521 533 (Palvelunumeromme on maksuton) Ma To klo 8 16, Pe 8 14 Varaa aika puhelimitse Vuokatti | Kidekuja 2, 3. Hän on huolissaan siitä, että nykyisen politiikan mukaiset infrahankkeiden rahoitukset eivät kohdistu Itä-Suomeen. Kettunen tuli lauantaina kuitenkin valituksi puolueen toiseksi varapuheenjohtajaksi. klo 9-14 ja to 20.6. Kettunen uskoo, että Annika Saarikon vuonna 2022 tekemä ehdotus erityistalousalueiden verohelpotuksista ja investoinneista pitäisi viedä eteenpäin. Kuhmolainen kansanedustaja Tuomas Kettunen hävisi keskustan puheenjohtajakisan Antti Kaikkoselle. LABORATORIO AVOINNA VASTAANOTTOPÄIVINÄ Laboratoriokokeet myös ilman lähetettä! YLEISLÄÄKÄRI Petteri Kauhanen ke 19.6., to 20.6., ma 24.6., ke 26.6. Kaikkosen saamat äänet olivat antaneet rohkeutta olla käytettävissä puolueen varapuheenjohtajaksi, johon Kainuun piirin puheenjohtaja Sakari Seppänen oli tehnyt esityksen. Kesäkuhmolaisten ilta: Joske klo 19.00 WWW.VISITKUHMO.FI/ TAPAHTUMAT KUHMON TORILLA KUHMON TORILLA LOPPUUNMYYNTI LOPPUUNMYYNTI Hevossuo, p. klo 9-17 MYYDÄÄN KOTIM. Varaukset: Hannu Lehtonen, 040-6806308. -Silmälaisen korjaustyöt Meiltä myös lahjakortit!. kesäkuuta 2024 // 5 Ke 19.6. Kaikkonen voitti puheenjohtajakisan äänin 1368-308. ja pe28.6. KÄSIKIRURGIAN ERIKOISLÄÄKÄRI Tuomo Korhonen ke 31.7. ja 18.7. FYSIOTERAPEUTTI/ TYÖFYSIOTERAPEUTTI Esa Huotari pe 28.6. Vastaanottokäynnin yhteydessä perimme kantamaksun 2,60 €, toimistomaksun 25 € sekä laajennetun ajokorttitarkastuksen yhteydessä muistitestin 17,40€. ENMGtutkimukset vain lähetteellä. Kettunen näkee, että keskustaa tullaan tarvitsemaan istuvan hallituksen heikon aluepolitiikan ja kylmän keskittämispolitiikan myötä. Muiksi varapuheenjohtajiksi valittiin tehtävässä jatkavat kansanedustajat Hilkka Kemppi Hämeen vaalipiiristä ja Markus Lohi Lapista. -Korut, kellot ja lahjat kesä juhliin! -Optikon, silmälääkärin ja kellosepän palvelut. FYSIATRIAN ERIKOISLÄÄKÄRI Eija Ahoniemi ke 19.6. – Kaikkosen CV on kattava, Kettunen kertoo. Kettunen arveli, että puoluejohtajakisan ratkaisuun vaikutti Kaikkosen vahva ennakkosuosio ja hänen vuosikymmenten poliittinen kokemus. AJOKORTTITODISTUKSET: tavallinen 100 €, laajennettu 115 €. GYNEKOLOGI Päivi Ovaskainen ke 26.6. Kaikkosen vastaehdokas oli kuhmolainen toisen kauden kansanedustaja Tuomas Kettunen. Tervetuloa avajaisiin! SUOMI SOI -KONSERTIT TORILAVALLA MA 1.7. klo 18-20 OHJELMA: Tervehdyspuhe Juhana Juntunen Musiikkiesitys Kuhmon mieslaulajat Juhlapuhe Tanssiesitys Kuhmon lavatanssijat Musiikkiesitys Kuhmon kesämuusikot Musiikkiesitys Duo Peltokurki Torilavan avajaisiin ja Suomi Soi -konserttien yhteyteen on varattavissa myyntipaikkoja hintaan €. krs PAIKALLINEN LÄÄKÄRIPALVELU Kuhmo | Koulukatu 20 Kelakorvaus lääkärinpalkkiosta 30 € vähennetään vastaanotolla suoraan maksun yhteydessä. Kuhmolainen // Tiistaina 18. RADIOLOGIAN ERIKOISLÄÄKÄRI Anita Hiltunen ke 24.7
Hän on halunnut perehtyä, mihin ihmiset uskovat ja miksi ihmiset uskovat. Kertun äidin sisaren mies Uuno Heikkinen kuului liikkeen saarnamiehiin, joten Heikkisten koti oli yksi liikkeen kokoontumispaikoista. Härkösen näkemysten mukaan seksielämä jopa avioliitossa oli synnillistä. – Sodan jälkeen hän meni kuuntelemaan niitä saarnoja, kertoo hänen nykyisin Kajaanissa asuva tyttärensä Kerttu Härkönen. Ihmiset kuuluivat liikkeeseen löyhin sidoksin, eikä yhtä yhtenäistä oppia ollut. Tutkielmassaan hän perehtyi aiempaan liikkeestä tehtyyn tutkimusaineistoon ja haastatteli kahta liikkeessä mukana ollutta henkilöä. Härkösen kirjallisessa tuotannossa ja erityisesti Poutasen puheissa maailmanlopun odotus oli voimallista. Härkönen kävi Kainuussa vielä 1957 ja Poutanen 1977, mutta siinä vaiheessa liike oli jo alkanut hiipua. Suomussalmelainen Ulla Schroderus löysi kasetit vanhan navetan ylisiltä Suomussalmelta. Härkönen toimi Savossa, Karjalassa, Itä-Suomessa, Helsingissä ja joiltakin osin myös Länsi-Suomessa, mutta Kainuussa hän sai vahvimman seuraajakuntansa. Osa hänen saarnoistaan oli niin kutsuttuja horrossaarnoja, joissa saarnaaja vaipuu horroksen kaltaiseen tilaan. Noin kymmenvuotiaana kuullut puheet maailmalopun läheisyydestä aiheuttivat sen, että Kerttu sai ”rokotuksen” kaikkia tuomionpäivän ennustuksia ja ennustajia vastaan. Hän muistaa kuitenkin tunnelmia, seurojen jälkeisen sosiaalisen puheensorinan ja kahvin tuoksun. MIKÄ HIIPUMISEN aiheutti ja haihtuiko liike lopulta savuna ilmaan. Puhuja ei välttämättä jälkikäteen muista horroksen aikana tehtyjen puheiden sisältöä. Liikkeeseen syntyi myös paikallisia apulaissaarnaajia, jotka pitivät kokoontumisia yllä Härkösen ja Poutasen ollessa poissa. Varsinkin Kertun vanhempien uskonnollisen heräämisen alkuvaiheissa usko oli ankaraa. Härkösen ja Poutasen saarnatyö jatkui yhdessä, kunnes miehille tuli keskinäinen välirikko, joka ei ilmeisesti johtunut opillisista kysymyksistä. Miika Manninen Puhe alkaa rauhallisesti, kunnes se kohoaa yhtäkkiä kiihkeäksi huudoksi. Myös käsitys synnistä oli vahva. He alkoivat kulkea Kainuussa eri aikoihin ja liike jakaantui. Suomussalmella seurojen yhteydessä äänitettyjen kasettien tekstien perusteella elettiin 1970-luvun loppuvaihetta, ja Poutanen oli omien puheidensa mukaan viimeisiä kertoja vierailulla Kainuussa. Toisaalta kyse oli myös sosiaalisesta ilmiöstä, ja liikkeen parissa kokoontuvat ihmiset muodostivat tiiviin ystäväpiirin. Myöskään itsensä koristeleminen ei ollut hyvästä. Jo seuraavana vuonna hän aloitti hengellisen toimintansa. Härkösläisen herätyksen maallikkosaarnaaja Onni Poutanen on päässyt vauhtiin lopunajoista, ja seurakansa kuuntelee hiljaisena väkevää julistusta. – Jotkin sisarukseni muistavat jotain horroshommista, mutta minä en muista niistä mitään. – Minä jopa nuorena aikuisena ilmaisin asian niin, että kaikki se, mikä tekee meistä ihmisiä, oli vähän epäilyttävää. Herätyksen hiipumisen tausKerttu Härköselle jäi lapsuudesta voimakas kiinnostus uskontoja kohtaan. – Kyllä minä muistan, että minua pelotti se puhe. – Liikkeessä tai siinä ajatusmaailmassa oli aika paljon sellaista, että ei tästä elämästä saa oikein nauttia. Saarnaajakaksikon liike sai nopeasti suuren joukon seuraajia erityisesti talollisten maanviljelijöiden joukosta. Vaikka Adam Härkönen oli omassa kirjallisessa tuotannossaan puhunut paljon lopunajoista, Louhelan haastatteluaineistojen perusteella se ei hänen käytännön saarnatyössään ollut kuitenkaan saanut samaa painoarvoa. Syntiä olivat ainakin pelikortit ja tanssi. Liikkeelle oli ominaista voimakas maailmanlopun ja lopunaikojen merkkien korostaminen. Poutasen saarnaustoiminta sai erityisesti jalansijaa Suomussalmella ja Hyrynsalmella, jossa liikkeen jäseniä alettiin kutsua myös poutaslaisiksi. Kainuun Sanomien toimitus sai haltuunsa vanhoja kasetteja, joihin oli äänitetty Onni Poutasen seurapuheita 1970-luvulta. – Minä en usko enää mihinkään, että nyt on tämä tuomionkello näin lähellä. Kuhmolainen // Tiistaina 18. Kuhmossa härkösläisyys näkyi vielä 1980-luvulla, kertoo tuolloin Kuhmossa pappina toiminut Risto Kormilainen. Liikkeen yhtenäisyys ei myöskään ollut Louhelan aineiston mukaan niin yksiselitteinen kuin on oletettu. Kertun vanhemmat tutustuivat toisiinsa tämän talon vaikutuspiirissä. Kerttu muistelee, että ei ollut päivää, jolloin virret eivät kotitalossa raikuneet. Härkösläisyys oli aikanaan yksi Suomen harvoista maallikkojohtoisista herätysliikkeistä. HÄRKÖSLÄISYYTEEN eli Kainuun hengelliseen herätykseen löysi tiensä myös jatkosotaan osallistunut suomussalmelainen metsätyönjohtaja Tauno Härkönen. Juvalla 1884 syntynyt kiertävä saarnamies Adam Härkönen oli kulkenut sanankylvöreissuillaan Kainuussa 1930-luvun lopulta lähtien, mutta vuosien 1946– 1948 aikana hänen puheensa upposivat erityisen hyvin kainuulaiseen mielenmaisemaan. Härkösen tilaisuuksissa hengellisen heräämisen kokenut rantasalmelainen Poutanen liittyi Härkösen saarnakumppaniksi 1940-luvun puolivälistä lähtien. Liikkeessä aktiivisesti mukana olleet tulkitsivat maailman asioita ja etsivät kerkeästi merkkejä, jotka paljastaisivat maailman loppumisen läheisyyden. ADAM HÄRKÖNEN koki Suomen sisällissodan päättymishetkillä 1918 voimakkaan hengellisen heräämisen ja koki tulleensa kutsutuksi saarnatehtävään. Osa uskoi niihin, osa suhtautui kriittisesti. LIIKE VASTASI Kertun vanhempien uskonnolliseen tarpeeseen, ja tämä usko näkyi vahvasti myös päivittäisessä arjessa. Hän on myös perehtynyt härkösläisen liikkeen taustoihin. MIIKA MANNINEN " Sanottiin, että jopa 2 000 ihmistä osallistui Härkösen juhannusjuhlille Iivantiirassa.. Erityisesti Kainuun syrjäseutujen maatilalliset innostuivat Adam Härkösen ja Onni Poutasen puheista. LOPUNAJAN ODOTUS eli Jeesuksen toisen tulemisen odotus leimasi Kertun lapsuutta. kesäkuuta 2024 6 // Maailmanloppu ei tullutkaan Jatkosodan jälkeinen pelko ja köyhyys saivat ihmiset janomaan lohtua. Hän muistaa, että synnistä puhuttiin paljon, eikä elämässä saanut olla ”suruton”. Kertun mukaan pelko tuntematonta ja uutta maailmaa kohtaan oli elämässä läsnä. Näiden vuosien aikana henki roihusi siihen malliin, että voidaan puhua hengellisen liikkeen tai jopa kultin syntymisestä. Louhelan tekemien haastattelujen perusteella ihmiset eivät kuitenkaan ottaneet sananmukaisesti todesta kaikkia Poutasen lopunajan puheita. SUOMUSSALMELAISLÄHTÖINEN Liisa Louhela teki vuonna 2013 Oulun yliopistolle aateja oppihistorian pro gradu -tutkielman härkösläisyydestä. Sen sijaan Poutasen puheissa maailmanlopulla oli ollut vahva asema. Härkösläisyyden perustoimintaa olivat seurat, joihin ihmiset kokoontuivat pääsääntöisesti yksityisissä kodeissa. 60-luvulla käytiin Israelin ja arabivaltioiden liiton välillä sota, ja maailmalla oli muitakin konflikteja, joita jotkut ihmiset myös tulkitsivat enteinä maailmanlopusta. KUN POUTASEN puheita äänitettiin kasetille 1970-luvun lopulla, liike oli jo menettänyt parhaan puhtinsa, mutta toista oli ollut noin 30 vuotta aiemmin erityisesti Hyrynsalmen, Suomussalmen ja Kuhmon syrjäisillä kylillä. Kerttu muistaa, että vietti lapsuudessaan aikaa seuroissa, vaikka hän ei muista liikkeen saarnamiesten puheista juuri mitään
MIKÄ KAINUUSSA muokkasi maaperän alun perin sopivaksi tällaiselle hengelliselle liikehdinnälle. – Pelolla herätteleminen ei koskaan ole minusta hyvän merkki uskonnollisessa julistuksessa. Hän on halunnut perehtyä, mihin ihmiset uskovat ja miksi ihmiset uskovat. Alkuvaiheessa papisto suhtautui liikkeen saarnamiehiin myös epäilevästi. He vain halusivat kuulla voimakasta herätyshenkistä julistusta. Härkösläisyys oli se asia, johon hänen isänsä sotien jälkeen tarttui. AIKA, LAPSET ja elämä muuttivat myös Kerttu Härkösen vanhempia. Kuhmon Iivantiirassa edelleenkin järjestettävät juhannusjuhlat olivat alun perin härkösläisten tapahtuma, mutta sekin muuttui ajan mittaan Kuhmon seurakunnan omaksi toiminnaksi, ja tapahtuman yhteys sen alkulähteeseen katkesi. Hä nen suhtautumisensa omaan taustaansa on nykyisin mutkaton. Puhujia oli jäljellä vajaa kymmenen, joista noin puolenkymmentä oli aktiivisia. Seurakunnan ja liikkeen välillä oli ollut varsinkin liikkeen alkuaikoina kitkaa, joten Kormilainen halusi ottaa sillanrakentajan roolia ja osallistui seuroihin. Kormilainen otaksuu, että alitajunnassa elävä pelko vaikutti, ja ihmiset näkivät tarpeelliseksi hakea lohtua ja vastauksia elämäänsä uskosta hyvin voimakkaalla tavalla. " Pelolla herätteleminen ei koskaan ole minusta hyvän merkki uskonnollisessa julistuksessa. Tauno koki herätyksen aiemmin, ja hänen puolisonsa seurasi perässä. Jutussa on käytetty lähteenä Liisa Louhelan pro gradu -tutkielmaa Jo kerran korvenkin helmahan näet valkoliljojen puhkeevan. Ihmiset halusivat lohtua vaikeisiin aikoihin. Hän muistaa isänsä sanoneen jo iäkkäänä ihmisenä, että ”maailmanloppu tulee joka päivä jollekulle”. Kerttu Härkösen vanhemmat Tauno ja Enni Härkönen. Kormilainen kuvaa, että ajan kuluessa härkösläiset kuitenkin pikkuhiljaa sulautuivat osaksi kirkkoa ja loppuaikoina he jo osallistuivat hyvin rakentavalla tavalla seurakuntaelämään. Liikkeessä olevat saarnaajat olivat 1980-luvulla jo iäkkäitä, eikä liike enää kasvattanut jäsenistöään, vaan eli saarnaajien varassa. Siksi hän aikanaan myös perehtyi Vuokin rajaseutupapin Heikki Vaahtoniemen pastoraalitutkielmaan härkösläisyydestä. – 1980-luvulla oli jäljellä enää herätyksen häntiä, hän toteaa. Hän tekee seurakunnassa vapaaehtoistyötä. – Kyllähän täälläkin oli ihmisiä, jotka olivat tulleet herätykseen Poutasen ja Härkösen seuroissa, ja heistä aika monet olivat seurakunnan luottamustehtävissä. Suomussalmella härkösläisyyden jäänteitä näkyi vähemmän. Hän ajattelee, että hänen lapsuutensa oli sellainen kuin se sattui olemaan. Kormilainen pitää härkösläisyyden kielteisenä ilmiönä sitä, että sen piirissä maallisia asioita, kuten esimerkiksi kauppojen viivakoodeja, tulkittiin helposti niin sanottuina pedon merkkeinä. – En tiedä oliko hänellä muita vaihtoehtoja. Vaikka uskon tulkinta lieveni, Kertun vanhemmat säilyttivät uskonsa. Oma osansa liikkeen saamalla jalansijalla oli myös sodanjälkeisen ajan materiaalisella puutteella ja suoranaisella köyhyydellä. Kuhmossa oli hänen mukaansa 1980-luvulla vielä härkösläisläisiä maallikkosaarnaajia, jotka pitivät ahkerasti seuroja. Vanhempien kanta uskoon alkoi lientyä 1960–1970-lukujen vaiheissa, ja noin 20 vuotta heräämisen jälkeen suurin uskon tiukkuus oli jo laantunut. – Uskonnot kiinnostavat minua, koska ne ovat mielenkiintoinen ilmiö. kesäkuuta 2024 // 7 talla saattoi olla, ettei maailmanloppu lopulta tullutkaan. Kerttu Härköselle jäi lapsuudesta voimakas kiinnostus uskontoja kohtaan. Hän on myös perehtynyt härkösläisen liikkeen taustoihin. Kerttu on aina kuulunut evankelisluterilaiseen kirkkoon, eikä aio siitä erota. Kertun mukaan opiskelemaan lähteneet lapset toivat myös vaikutteita kotiin, maailma muuttui, eikä sitä maailmaa voinut elää padota. Aivan yhtäkkisesti härkösläisyys ei kuitenkaan kadonnut. MIIKA MANNINEN MIIKA MANNINEN. Iän myötä isä oli tulkinnut asian itselleen jo uudella tavalla. 1980-luvulla seuroissa kävijät olivat seurakuntalaisia, jotka eivät välttämättä tienneet itse liikkeestä mitään. Hänen lapsuudessaan läsnä ollut ankaruus hiipui, ja hän kertoo, että nuorempien sisarusten muistot lapsuusajalta ovat vapautuneita ja iloisia. Louhelan pro gradu -tutkielmassa otaksutaan myös, että keskeisen saarnaajakaksikon välirikko aiheutti hajaannusta. Kormilainen arvelee käymiensä keskusteluiden perusteella, että Suomen sotien ajallinen läheisyys vaikutti voimakkaasti itärajan läheisyydessä eläviin ihmisiin. Pelon seurauksena monet myös kokivat herätyksen. Kuhmolainen // Tiistaina 18. Iän myötä Kerttu on kokenut tärkeäksi saada tietoa, mistä härkösläisyydessä oli kokonaisuudessaan kysymys. Kuhmossa vuosina 1982–1984 pappina työskennellyt ja sittemmin Suomussalmella kirkkoherrana ja lääninrovastina toiminut Risto Kormilainen kertoo, että Kainuun herätys vaikutti Kuhmon seurakuntaelämässä vielä kohtuullisen voimakkaasti 1980-luvulla. Kormilaisen mukaan liikkeessä oli tässä vaiheessa tapahtunut muutos, eikä se ollut enää niin äärimmäisen jyrkkä kuin mitä se oli ollut Härkösen ja Poutasen aikana. Kielteistä on myös se, että varsinkin alkuaikoina liikkeen piirissä jaoteltiin ihmisiä kerkeästi sen mukaan, kuuluivatko he liikkeen omaan porukkaan vai muihin
Edellinen puheenjohtaja Miariikka Tervonen luovuttaa puheenjohtajapaikkansa henkilökohtaisten syiden vuoksi. Motorecin palveluita ovat pienkoneiden myynti ja huolto. Lisäksi olemme käynnistäneet Business Kainuu -verkoston toiminnan, Tervonen kertoo. kesäkuuta 2024 8 // Tilaaja, tilaukseesi sisältyy myös digi • Lue alueesi uutisia 24/7 • kuhmolainen.fi verkkosivujen rajaton käyttöoikeus • Lue näköislehti jo heti aamulla • Näköislehtiarkisto • Katso livelähetykset ja palaa niihin tallenteina • Kommentoi juttuja ja osallistu keskusteluun • Kuuntele artikkeleita • Uutiskirje, viikottaiset uutiset sähköpostiisi • Tilaajan Hilla etukorttiedut • Digilukuoikeudet sinulle ja kolmelle samassa taloudessa asuvalle perheenjäsenelle Luo Hilla-tili osoitteessa hillagroup.fi/tunnukset Lataa sovellus ja uutiset ovat yhden klikkauksen päässä Kainuun Yrittäjille uusi puheenjohtaja Milja Huotari Kainuun Yrittäjien uusi puheenjohtaja on Reijo Moilanen. Aloitan puheenjohtajana odottavaisin mielin, Moilanen kertoo. Tervonen on toiminut myös Kainuun Kokoomuksen järjestösihteerinä. – Jopa minä olen saanut puheluita ja kyselyitä tehtävästä, vaikken siinä yhteyshenkilönä olekaan, kertoo Tervonen. Puheenjohtajana Moilanen haluaa edistää kuntaja maakuntayhteistyötä sekä vahvistaa järjestön jäsenhankintaa ja -etuja. Moilanen on aiemmin toiminut Kainuun Yrittäjien hallituksen jäsenenä ja sittemmin varapuheenjohtajana. Kainuun Yrittäjät on yrittäjäetujärjestö, jonka tarkoituksena on parantaa yritysten ja yrittäjien etuja ja toimintaa. Tervosen tulevaisuuden suunnitelmissa on ottaa vapaa-aikaa järjestötoiminnasta. Oikeudet ohjelman muutoksiin pidätetään. Sotkamo 27.-30.6.2024 TORSTAI 27.6.2024 klo 18:00 * KARI SÖDÖ: PUUN RYTMI Veistosnäyttelyn avajaiset Missio Galleria | Kainuuntie 22 || Vapaa pääsy klo 20:00 * SAMI KOJONEN & TYYLITRIO: TARINALLISEN HUMORISTINEN ISKUSÄVELMÄKONSERTTI * TYYNE KETTUSEN STAND UP -SHOW LIVE Ravintola Messi | Kainuuntie 14 || Ennakko: verkkokauppa.sotkamo.fi PERJANTAI 28.6.2024 klo 16:30 * ELOKUVA: KYLLÄ ISÄ OSAA Kino Visio | Salmelantie 6 || Vapaa pääsy klo 19:00 * NAPIKSEN HUUMORI-ILTAMAT HOVIMUUSIKKO ILKKA, SOTKAMON KARAOKEKLUBI TANSSITTAA, TANGOJUNIORIFINALISTI ONNI KORHONEN, OMAN KYLÄN PIAN HÖLINÄT Naapurinvaaran huvikeskus | Naapurinvaarantie 20 B Ennakko: verkkokauppa.sotkamo.fi LAUANTAI 29.6.2024 klo 12:00 * SOTKAMON KANSALAISOPISTON TEATTERIKURSSI: SONO ITALIANO RAUHASSA VANHA Hiukan rannan lava | Tervatie 1 || Vapaa pääsy klo 14:00 * HUUMORIN LEGENDA -PALKINNON JULKISTAMINEN * SISKO JA SEN VELI SARJAN 1. Hän on paltamolaisen pienkonekorjaamo Motorecin yrittäjä. – Aikaisempi osallisuus Kainuun Yrittäjien hallituksessa sai kiinnostumaan pestistä. Näiden vuosien aikana Kainuun Yrittäjät on kehittynyt näkyväksi toimijaksi yrityskentässä. Kuhmolainen // Tiistaina 18. – Olen toiminut Kainuun yrittäjien puheenjohtajana kahdeksan vuotta. JUSSI P OHJAVIRTA Kainuun Yrittäjien uusi puheenjohtaja Reijo Moilanen.. Hän on toiminut myös Paltamon Yrittäjien hallituksessa puheenjohtajana. Pesti on herättänyt kiinnostusta hakijoiden keskuudessa. OSA * KESKUSTELU HUUMORISTA KUOLEMASSA PERTTI JARLA, MILLA PALONIEMI, JUHA MARIN HAASTATTELIJANA JAN EROLA Kino Visio | Salmelantie 6 || Vapaa pääsy klo 18:00 * JOHANNA KEINÄNEN: MATRIARKKA Työväentalo | Akkoniementie 3 || Ennakko: verkkokauppa.sotkamo.fi klo 19:30 * PERTTI JARLA & MILLA PALONIMEMI YHTEISNÄYTTELYN AVAJAISET * KUHMON JA SOTKAMON KESÄMUUSIKOT Sotkamon kirjasto | Markkinatie 1 || Vapaa pääsy klo 21:00 * PUNATÄHDET-ORKESTERIN KONSERTTI Työväentalo | Akkoniementie 3 || Vapaa pääsy SUNNUNTAI 30.6.2024 klo 12:00 * UJO KIINNOSTUS: LASTENNÄYTELMÄ JUORUVYÖ Työväentalo | Akkoniementie 3 || Vapaa pääsy klo 15:00 * TAIKURI HENRI KEMPPAINEN: VAIKUTU HETKESSÄ -TAIKASHOW Työväentalo | Akkoniementie 3 || Ennakko: verkkokauppa.sotkamo.fi Ennakkoliput osoitteesta verkkokauppa.sotkamo.fi. Lippuja saatavailla myös ovelta, mikäli paikkoja riittää. Tehtävään etsitään nyt uutta tekijää. Teemme yhteistyötä Kajaanin kaupungin kanssa
Oululainen Pullava täytepitkot 400 g (6,23/kg) 2 49 Voim. 18.–23.6. Coca-Cola tai Coca-Cola Zero 6 x 0,33 l 1,98 l (1,31/l) (sis. 5,20 + pantit 1,80) 2 erää/talous Yksittäin 4,85–5,09/kpl (sis. Ahti Sillit 150 g (19,93/kg) 299 Kotimaista Kanan sisäfileet 400 g (11,23/kg) 449 Valio Voi normaalisuolainen 500 g (5,78/kg) 289 Helmitomaatti pikari 200 g (9,95/kg) Suomi 199 2 75 Voim. Snackpaprika siemenetön 150 g (6,60/kg) Espanja vinkit Viikon juhannusta Herkullista Voim. 12.–23.6. Atria Wilhelm grillimakkarat 320–400 g (3,44–4,30/kg) Yksittäin 1,99/kpl (4,98–6,22/kg) Kampanjatuotteita saatavilla rajoitettu määrä. Estrella Manhattan tai Herkku -perunalastut 275 g (7,27/kg) Yksittäin 3,09/kpl (11,24/kg) 4 00 2 kpl Katso resepti yhteishyvä.fi 2 KPL 2 KPL 2 KPL 2 KPL 2 kpl 2 kpl 2 kpl ALLE EURON HEVIT ALLE EURON HEVIT. 18.–23.6. 18.–23.6. 18.–23.6. Hinnat voimassa kaikissa Kainuun S-marketeissa HINTAedut Kesäkuun Kesäkuun hintaedut voimassa 1.-30.6. Kuhmolainen // Tiistaina 18. 18.–23.6. Apetina Snack-fetapalat 100 g (15,90/kg) 159 Kotimaista Tilli 099 7 00 Voim. Coop Vesimeloni Espanja 99 kg Voim. 18.–23.6. 18.–23.6. Kulta Katriina Kahvi SJ tai PJ 450–500 g (6,98–7,76/kg) Rajoitus 2 kpl/talous (30 pv alin hinta 5,99) 3 49 Voim. Kajaanissa: Komiaho, Laajankangas, Lehtikangas, Lohtaja ja Raatikeskus. 18.–23.6. pantit) (1,99–2,12 /l) 10 90 Voim. Hätälä Savukirjolohi kg 99 Voim. kesäkuuta 2024 // 9 Hyrynsalmi, Kuhmo (Kainuuntie ja Koulukatu), Paltamo, Puolanka, Ristijärvi, Sotkamo, Suomussalmi ja Vuokatti. Malaco Aakkosetmakeispussit 280–340 g (5,88–7,14/kg) Yksittäin 2,89/kpl (8,50–10,32/kg) 4 00 Voim
Kuhmolainen // Tiistaina 18. Kirjoita lyhyesti. Hilla-lehdet julkaisevat lukijoiden mielipiteitä verkossa ja printtilehdessä mahdollistaakseen moniäänisen keskustelun ja kansalaisten äänen kuulumisen. Myös makkaraa paistettiin nuotiolla ja leppoisassa kesäsäässä oli mukava vaihtaa kuulumisia tuttujen kanssa. Kuhmon 4H yhdistyksen Tule Luo -auto oli mukana tapahtumassa ja hattara maistui monelle. Sää suosi tapahtumaa, johon olisi mahtunut enemmänkin kävijöitä. 10.02 Sää Ohjeet mielipidekirjoitusten lähettäjälle Kirjoita asiallisesti ja mielipiteesi perustellen. Toimituksella on oikeus lyhentää tai editoida kirjoituksia sekä muuttaa otsikoita. kesäkuuta 2024 10 // MIELIPIDE Sää Tänään Huomenna Selkeää Puolipilvistä Pilvistïä Vesikuuroja Vesisadetta Lumisadetta Ukkosta Räntäsadetta Sumua Tiistaina Keskiviikkona Torstaina 21 14 20 17 20 19 19 21 22 19 20 24 13 12 16 16 17 16 18 16 18 20 17 20 5 6 4 8 6 7 4 3 Helsinki Ti 20 Joensuu 19 Jyväskylä 22 Kajaani 19 Kemi 16 Lahti 23 Oulu 17 Pori 19 Rovaniemi 19 Tampere 22 Turku 20 Vaasa 19 Ke 18 18 17 17 16 20 18 16 19 18 18 17 To 18 18 15 16 15 17 14 16 9 16 17 15 KUHMO Valtimo Nurmes KUHMO Valtimo Nurmes KUHMO Valtimo Nurmes 17 18 18 19 17 17 18 18 17 17 18 18 1 5 7 Ennuste laadittu 17.6. Vesantalolle kesäpäivää kokoontui viettämään pieni joukko monen ikäisiä Lapsia vanhempineen ja isovanhempineen nautti musiikista, makkarasta ja poniratsastuksessa sunnuntain tapahtumassa Ylä-Vieksillä. Nukkenäyttely kiinnosti pienempää väkeä ja sieltä sai myös ottaa itselleen oman nuken mukaan. Noudatamme lakeja ja hyviä tapoja sekä journalistin ohjeita. Tapahtuman järjestäjät totesivat, että enemmänkin olisi voinut ihmisiä tulla. Toimitus päättää, mitä se julkaisee ja jättää julkaisematta. He soittivat ja lauloivat tuttuja lastenlauluja, joita oli kokoontunut Vesantalon saliin kuuntelemaan pieni määrä yleisöä. Lukijan kuvat Lukijan kuvia voit lähettää toimitus@kuhmolainen.fi tai lomakkeella kuhmolainen.fi/uutisvinkki Lukijan kuva Sateenkaari ilahdutti pyöräilijää 13. Vili-ponikin sai alun odottelun jälkeen töitä, kun lapset halusivat kokeilla talutusratsastusta. Kirjoita ensin sana tekstari ja sitten viestisi. Toimitus vastaa sisällöistä. Iltapäivän mittaan tapahtumaan saapui uusia kävijöitä ja musiikkituokion jälkeen moni siirtyi sisältä ulos. kesäkuuta. toimitus@kuhmolainen.fi Tekstarit Tekstareita voi lähettää numeroon 044 332 5320. Kuvan otti Eero Koistinen. MARI HEIKURA. EERO KOISTINEN Mari Heikura Tapahtuman alussa esiintyi neljä kesämuusikkoa. Eeva Kyllönen kertoi, että ne oli pelastettu roskalavalle joutumasta ja odottivat uusia hoitajia
Normaalit kodinesineet aiheuttavat vaarallisen polttopisteen yleensä vain esineen välittömään läheisyyteen, sanoo Tukesin ylitarkastaja Jere Heikkinen. Lapset ja perheet 2,5 -5 -vuotiaiden lasten päiväkerhot alkavat elokuussa, vko:lla 33. – Polttopisteen voi muodostaa esimerkiksi kupera valoa heijastava esine, josta heijastuvat auringonsäteet keskittyvät pienelle alueelle esineen lähelle. (Virsi 555:4) Kiitollisina kaivaten Eila Pasi perheineen Pipsa perheineen Päivi perheineen veljet perheineen sukulaiset ja ystävät Matti on siunattu läheisten saattamana. Polttopisteet aiheuttavat tyypillisesti omaisuusvahinkoja erilaisille pinnoille, kuten terassikalusteille. Su 23.6. kesäkuuta 2024 SEURAKUNNAT // 11 Kuhmon seurakunta Kuolleet Pentti Immonen 65v Helvi Vappu Orvokki Konttila 74v Raisa Tuulikki Leväniemi 73v Eila Hillevi Partanen 90v Liisa Anelma Ruha 79v Seurakunnan viikko Ke 19.6. Herkästi syttyviä materiaaleja näiden esineiden lähellä ovat esimerkiksi kuivat istutukset tai lehdet, tekstiilit, pahvit ja paperit. Lämmin kiitos osanotosta. Ilmoittautumiset ja lisätiedot Anne Pääkkönen p.044 738 4308, anne. Diakonia Diakoniatoimisto on suljettu 24.30.6. – Erityisen korkean riskin tuotteita ovat kasteluvahteina käytettävät kastelupallot, koska niiden on tarkoitus huolehtia kasvien vedensaannista asukkaan poissa ollessa. Uurna lasketaan sukuhautaan Kuhmossa. Juhannuspäivä 22.6. Rakas puolisoni, isämme, ukkimme Matti Kalervo SIRVIÖ * 8.4.1936 Kuhmo † 15.5.2024 Kouvola Sun, Herra, ristisi mua valaiskoon, kun tieni pianuu kuolon laaksohon. Pyhäkoulu Kaija Antola. Kahvi.Klo 12.30 lähetysjuhla, mm. Tilaisuuksissa avustaa Heikon ihmisen lauluryhmä. ja to 20.6. Polttopisteen aiheuttamat vauriot esimerkiksi pihapöydässä voivat ulkonäöltään muistuttaa savukkeen polttamia jälkiä, eikä niitä siksi aina osata yhdistää vaurion varsinaiseen aiheuttajaan. Su 23.6. Kuhmon kirkko on avoinna klo 12-18 ma-pe ajalla 24.6.-2.8. Sen valon tieltä varjot häviää. Alpo Kinnunen, Heli ja Petri Tiusanen. klo 10 sanajumalanpalvelus Kuhmon kirkossa (l+s: Kitunen, k: Gogolev).Klo 10 messu Iivantiiran seurakuntakodilla (l: Petri Tiusanen, s: Antola, k: Martti Väisänen). Järjestäjä Kuhmon seurakunta ja Iivantiiran seurakuntataloyhdistys. Yhteisvastuu Lämmin kiitos kaikille henkilöille, yrityksille, yhdistyksille ja kauppaliikkeille, jotka olette tukeneet Yhteisvastuukeräystä 2024. 1 Jos käytät kasteluvahteja, kuten kastelupalloja pihallasi auringonvalossa, kannattaa olla erityisen varovainen. Pyhäkoulu Kaija Antola. ”Autetaan nuoria kohti valoisampaa tulevaisuutta Suomessa ja maailmalla.” Muut Kainuun hengelliset juhannusjuhlat 22.-23.6.2024 Iivantiiran seurakuntakodilla, Juttuantie 2370.Juhannuspäivä 22.6.Klo 10 messu (l: Kitunen, s: Petri Tiusanen, k: Martti Väisänen). Tyypillisiä polttopisteen aiheuttavia esineitä ovat esimerkiksi vedellä täytetyt juomakannut ja muut astiat, pyöreät koriste-esineet, silmälasit tai suurentavat peilit. Pyhäkoulu Kaija Antola. klo 18 iltahartaus siunauskappelilla. Maksuton. Tukesin mukaan kotona ja mökillä kannattaa tällaiset esineet kerätä pois auringosta, jotta paloilta vältyttäisiin. Auringonpaisteeseen unohtuneet silmälasit voivat olla paloturvallisuusriski. Kirkkokahvin jälkeen klo 12.30 alkaen raamattutunti, klo 13.30 lauluhetki, klo 14.15 ruokailu ja klo 15 seurat. 044 738 4314 on tavoitettavissa tiistaista torstaihin. TURVALLISUUS Vältä paloriskit ja ole huolellinen 1 Kerää kirkkaat lasit ja muoviesineet pois auringosta aina käytön jälkeen. paakkonen@evl.fi Nuoret ja varhaisnuoret Ohjattu kesätoiminta kouluikäisille lapsille klo 12-15 seurakuntakeskuksen Siivessä ja takapihalla ti 18.6., ke 19.6. Pyhäkoulu Kaija Antola. Kuolleet Lasitai muoviesine voi sytyttää auringonpaisteessa tulipalon Juhani Eskola Turvallisuusja kemikaaliviraston (Tukes) tietoon on tullut tapauksia, joissa auringonvaloon jätetty esine on muodostanut polttopisteen ja sytyttänyt lähistöllä olevaa paloherkkää materiaalia tuleen. To 20.6. Kirkkokahvit.Klo 10 messu Iivantiiran seurakuntakodilla (l: Kitunen, s: Petri Tiusanen, k: Martti Väisänen). 1 Valitse käyttöön mieluummin muotoilultaan tai väriltään vain sellaisia tuotteita, jotka eivät muodosta palovaaraa aiheuttavaa polttopistettä.. Tilaisuuksissa avustaa Heikon ihmisen lauluryhmä. Välipala tarjotaan. Juhlilla avustaa Heikon ihmisen lauluryhmä. klo 18 iltahartaus suomen ja englannin kielellä siunauskappelilla. Kirkkokahvin jälkeen klo 12.30 alkaen lähetysjuhla. ja Lentiiran kirkko on avoinna klo 12-18 ma-su ajalla 24.6.-4.8. Tarkemmat tiedot löytyvät seurakunnan verkkosivuilta www.kuhmonseurakunta.fi. Tällaisessa tilanteessa paikalla ei välttämättä ole ketään havaitsemassa alkavaa tulipaloa. Kun polttopiste osuu herkästi syttyvään materiaaliin, vaarana on usein huomaamatta ja salakavalasti kehittyvä tulipalo. Keräysaika jatkuu edelleen vuoden loppuun asti. Kahvi.Klo 12.30 raamattutunti, ”Pyhän Jumalan edessä” Jaakko Antola. Kuhmolainen // Tiistaina 18. Klo 14.15 ruokailuKlo 15 seurat, mm. klo 8-9 rukouspiiri kokoontuu Lähetyssopessa (käynti sisäpihan puolelta). Klo 10 messu Lentiiran kirkossa (l+s: Maire Komulainen, k: Tauno Harinen). Tiekirkkotoiminta alkaa viikolla 26. klo 10 messu Kuhmon kirkossa (l+s: Antola, k: Gogolev). Haveristen perhe, Aune Mikkonen. Klo 13.30 lauluhetki, toivelauluja säestää Martti Väisänen. Ke 26.6. Erilaisten koriste-esineiden, heijastavien pintojen, kastelupallojen ja astioiden auringonvalossa muodostamista polttopisteistä tulee Tukesille säännöllisesti ilmoituksia. klo 10 messu (l: Petri Tiusanen, s: Antola, k: Martti Väisänen). JUHANI ESKOLA Esineet ovat sytyttäneet lähellä olevia istutuksia, paperia tai jopa kalusteita tuleen. Polttopisteen on voinut muodostaa esimerkiksi vedellä täytetty kastelupallo tai juomakannu, peili tai vaikkapa silmälasit. Esineet ovat sytyttäneet lähellä olevia istutuksia, paperia tai jopa kalusteita tuleen. Viikoilla 27-30 diakoniatyöntekijä Anu Haverinen p. Eläissä, kuollessa sä luoksein jää. 1 Huolehdi myös siitä, että esimerkiksi ikkunalaudoilla ja muualla suorassa auringonpaisteessa ei säilytetä silmälaseja tai pyöreitä heijastavia koriste-esineitä
tulosta säännöt ja hintalaput KAKUT tilauksesta ATERIAPALVELUT PITOPALVELU PitoEväs Ky Virkatie 2, 044 235 4890 https://pitoevas-ky.webnode.fi/ Koulukatu 14, 88900 Kuhmo, p. (08) 655 0621 KODINKONEET ja KODINELEKTRONIIKKA: • Kylmälaitteet • Pesukoneet • Televisiot • Kodinkoneasennukset PAIKALLISTA PALVELUA • LVI-asennukset • Urakointi • Lämpöpumput • LVI-tarvikkeet ja vesikalusteet Avoinna ma-pe klo 7-16 Väinämöinen 2, KUHMO Puh. Kuhmolainen // Tiistaina 18. 08 6520 066 myynti@varikkosuora.fi, korjaamo@varikkosuora.fi • Määräaikaishuollot • Ilmastointihuollot • Tuulilasit • 4-pyöräsuuntaukset • Automaattivaihteiston huuhtelut • Renkaat • Hitsaustyöt Myös perusjalkahoidot. 045 213 2920 anita@anitamikkonen.fi Kainuuntie 101, 88900 Kuhmo P. Kuntohoitaja/hieroja Katja Kukila HO HO HOIIITO TO TO SOPPI P. 040 187 5375 • Peltikattoremontit, vesikourut, kattoturvatuotteet • Listat ja piipunpellit ym. PUUNKORJUU HANKINTANA JA PYSTYKAUPALLA, MYÖS ENERGIAPUUKOHTEET . 044 202 3958 • Kainuuntie 88 II krs, 88900 KUHMO • Koivukoskenkatu 15 L 3 , 87100 KAJAANI Kainuuntie 117, 88900 Kuhmo, www.varikkosuora.fi AVOINNA: ma-pe klo 7.30-17.00 Myymälä p. 045 874 1077 Päivi Komulainen lähihoitaja, jalkahoidon at suorit. 044 554 8331 www.suunnittelueevakaisa.fi Suunnittelutoimisto Eeva-Kaisa *rakennuslupakuvat Lorem ipsum R O KULI H A M M A S O Y Erikoishammasteknikko JOUKO KARPPINEN Koulukatu 13-15 Kuhmo puh. 0400 125 587 Petri p. 040 537 2930 l SAHATAVARAT l HÖYLÄTAVARAT l LISTAT l LEVYT l OVET l KESTOPUUT l ERISTEET l YM RAKENNUSTARVIKKEET Puutavaraa rakentamiseen : Palvelemme ma-pe 7.30-16.30, la 8.00-11.00 Katso tarjouksemme kotisivuiltamme www.puuhanski.com AA-ryhmä kokoontuu ke klo 19 ja su klo 18. 044 554 4850 Juhlat, muistotilaisuudet 0400 202 833 juttuakahvila.fi Kiertävä hieroja, Kalevalainen jäsenkorjaaja puh. rakennuspeltityöt • Pienja korjausrakentaminen Jauratie 8, Kuhmo ik.peltitarvike@gmail.com IK-PELTITARVIKE OY Tutkiva totuudenetsijä ja herkullinen tarinaniskijä. Kaupanvahvistus Kiinteistönvälitys Anita Mikkonen Oy LKV Anita Mikkonen, YKV, LKV Koulukatu 14 p. Kiinteistönvälitys . www.jalkasalonkihyvahoiva.com P. 0500 466 803 | www.ollilainen.fi • Ostetaan romuautot ja rautaromut • Ajoneuvojen vastaanotto ja kuljetus • Virallinen akkukierrätyspiste Ei varaosamyyntiä! VELI KINNUNEN KY • maanrakennustyöt kaivinkoneilla ja pyöräkuormaajalla • lavettija maa-aineskuljetukset • JITA-jätevesijärjestelmät ja rumpuputket • betoniset rumpu/kaivonrenkaat • Rumtec-teräsrummut Jouni & 0400 385 769 www.velikinnunenky.fi etunimi.sukunimi@vaarojenvesi.fi www.vaarojenvesi.fi KVV-työnjohto, yrittäjä Hannu Kiviranta 040 501 7525 KVV-/IV-/Teollisuus työnjohto Jari Piirainen 050 463 9263 KVV-työnjohto Antti Sirviö 044 491 8807 040 501 7525 Tarjouspyyntö Ota yhteyttä! Sotkamo-Kajaani-Kuhmo huoltopäivystys arkisin 7–15.30 Kaikki putkityöt meiltä! Myynti: Suomussalmi 044 982 4037 myynti.suomussalmi@kiantakeittiot.com Kuhmo 044 989 0699 tanja.kinnunen@kiantakeittiot.com Tuotanto 044 976 0985 tenho.kela@kiantakeittiot.com keittiökalusteet ja -remontit kalusteiden ovenvaihdot liukuovet, komerot wcja kylpyhuonekalusteet mittaus, suunnittelu, asennus l l l l l KIANTA KEITTIÖT Koulukatu 14 p. pesut ja kastelut • Siirtolavat ja kontit 8 35 m 3 , vuokraukset ja tyhjennykset • ADR-kuljetukset • Arkistojen tuhoukset • Siirrettävät wc:t (Baja-Maja) 8 kpl Ympäristölogistiikka ja kuljetus JÄTEKULJETUKSET Koulukatu 12, 88900 KUHMO Jätepakkaaja-auto 044 294 0901 Loka-auto (24 h) 044 294 0900 Toimisto (08) 653 0121 jateyhtyma@kuhmo.net www.jateyhtyma.fi Rajakatu 36, p. Asiantunteva ja palveleva oviliike ovipalvelumustonen.fi 044 972 5647 Soita ja tilaa ilmainen mitoituskä ynti! p. 0400 296 261 . 08 655 7111/vaihde www.hyvinvointisampo.fi LOUNAS ma–pe 10.30–13.00 • Kelan kuntoutus • Jalkaterapia • Fysioterapia • Hyvän olon hoidot • Ateriapalvelut kotiin vietynä • Kokousja juhlapalvelut • Sairaanhoitoja hoivapalvelut kotiin Sami p. METSÄTYÖ Kari Pääkkönen p. (08) 652 0055 Minna 0500 160 029 TEITÄ PALVELEVAT Juha, Salla ja Elina. 08 653 0410, korjaamo p. Laadukkaat ja energiatehokkaat oviratkaisut kotiin, autotalliin sekä julkisiin tiloihin. kesäkuuta 2024 12 // PALVELUHAKEMISTO AUTOJA METALLIKIERR Ä TYS OLLILAINEN OY • Ajoneuvojen vastaanotto ja kuljetus • Virallinen akkukierrätyspiste Ei varaosamyyntiä! SOITA! p. 045 690 8249 www.kuhmontyovire.fi . Kauppaja arviokirjojen laadinta . 010 219 5600 Puusepänkatu 16, p. 044 972 3228 Koulukatu 14, 88900 Kuhmo ma-to klo 9-18, pe klo 9-17 facebook.com/vesitorninkirppis PIILOLANTIE 47, p. 044 250 8513 kari.paakkonen@kuhmo.net . 045 -625 8986 AJANVARAUKSELLA KAIKKI SÄHKÖALAN PALVELUT, LAITTEET JA TARVIKKEET. MÄTÄSTYKSET, OJANKAIVUT . 050 373 7895 Kainuuntie 91 www.m-ekuva.net Koulukatu 8 Avoinna ma, ti, to klo 9 – 17, muulloin sopimuksen mukaan p. Kainuuntie 92, KUHMO Puh. 0400 295 966, 040 752 4999 www.paikallis-sahko.fi KAJAANI | KUHMO | SOTKAMO | SUOMUSSALMI | KUUSAMO | OULU | KUOPIO • Tilintarkastukset • Kirjanpidot • Yritysjärjestelyt/ sukupolvenvaihdokset • Perukirjat/ perinnönjaot Tilija Tarkastustoimisto Ari Piirainen Oy Puh. varaa myyntipaikkoja . Sinulle.. MYYNNISSÄ POLTTOPUURANKAA • Jätesäiliöiden myynti • Jätesäiliöiden tyhjennykset • Sakoja umpikaivojen tyhjennykset • Viemärien avaukset, pesut ja kuvaukset viemärikameralla • Katujen, pihojen ym. ISTUTUKSET, TAIMIKONHOITO . Oma paikallislehtesi: kuhmolainen.fi Paikalliselta tekijältä paikalliselle ihmiselle. Rajakatu 52, Tarinatupa Onko alkoholiongelmia
Toimistoonsa tympääntynyt Herra Harmaa kaipasi elämäänsä piristystä ja uuden ammatin. Untold Arctic Wars – Vaietut arktiset sodat – diginäyttely, Väinämöinen 7. ilmoittaudu.keiketys@ gmail.com. Oma paikallislehtesi: kuhmolainen.fi Paikalliselta tekijältä paikalliselle ihmiselle. Tanssijoilla oli tärkeä osansa kokonaisuudessa ja soittajistakin moni heittäytyi vuorollaan erilaisiin rooleihin. Lisätietoja tulossa lähiaikoina.Tervetuloa!. MARI HEIKURA Tutkiva totuudenetsijä ja herkullinen tarinaniskijä. Mutta kenenkään työ ei tuntunut sopivan Herra Harmaalle. Opettajana tanssinopettaja Saija Varila. Suomen svengaavimmat kesätyöntekijät esiintyvät. klo 14 Kuhmo-talo. Elokuvan on ohjannut Oscar-palkittu George Miller. ma klo 12-18 / ti klo 12-18 / ke klo 12-18 / to klo 12-18 / pe klo 12-18, Kontionkatu 25. Palsta on maksuton. Ortodoksinen liturgia. 24 28.6 klo 14:00 17:30, Rajakadunsali. Näyttely koostuu kahdeksalle kosketusnäytölle kootuista kokonaisuuksista, joita katsoja voi omaan rytmiinsä tutkia. Monipuolisesti musiikkia tyylistä toiseen mutta tyylistä tinkimättä. Tanssinopettaja Tuomas Alamikkelän johdolla. kesäkuuta 2024 TAPAHTUMAT // 13 Kulttuuri FURIOSA: A MAD MAX SAGA, 18.6. Tuupalan tilaa viljeli 1600-luvulla Tuupaisten suku, jonka mukaan talo saanut nimensä. Viikon kurssin hinta 80 €/hlö. ma klo 18-20, Torikatu 22. ma klo 14, Rajakatu 52. Ystävä oli jo menettänyt toivonsa Herra Harmaan auttamiseksi, kun tämä totesi, että onhan meillä taikaharmoni. Pääosissa nähdään Anya Taylor-Joy ja Chris Hemsworth. Mari Heikura Kesämuusikoiden ja -tanssijoiden lastenkonsertti vei katsojansa Herra Harmaan mukana mielikuvitusmatkalle. Furiosa: A Mad Max Saga pohjautuu Mad Max -leffasarjaan. Esitys soljui eteenpäin mukavasti tuttujen lastenlaulujen siivittämänä. Kesämuusikoiden kahvikonsertti, 12.6. välipalan ja aterian. Yhteisesitys la 29.6. Matkakumppaninsa kanssa he lähtivät taikaharmonilla matkaan ja kohtasivat muun muassa ninjoja, veturin, mehiläisiä ja pingviinejä. Vapaa pääsy. Näyttelyn maalaukset peilaavat aikamme tapahtumia mytologioiden kautta. Verkosta tuoreimmat uutiset ja parhaat jutut kuhmolainen.fi. 4.10. Auki arkipäivinä. Käynti Kainuuntien puolelta. ti klo 10, Tervatie 1. ma klo 14-14.30 / ti klo 1414.30 / ke klo 14-14.30 / to klo 14-14.30 / pe klo 14-14.30, Kuhmo-talo / Kuhmo Arts Centre. Kansantanssikurssi, 24.6. 24.-28.6. ti klo 18, Rajakatu 56. Herra Harmaa löysi soittimesta säveliä ja sanoi kasvot loistamaan syttyneenä: tämähän on kivaa. Herra Harmaa löysi lastenkonsertissa uuden työn musiikin parista Yleisökin lähti vähitellen mukaan tuttuihin laululeikkeihin. ma klo 9-16 / ti klo 9-16 / ke klo 9-16 / to klo 9-16 / pe klo 9-16, Kainuuntie 126. ma klo 9, Rajakatu 52. ma klo 10 / 25.6. Lisäksi nähtävillä on lyhytelokuva, joka keskittyy toisen maailmansodan ensimmäisiin . Käö kahtomassa – Kainuun museoviikko, 24.6. pe klo 19.30, Väinämöinen 4. päivisin ma-pe klo. Tanssi Juhannustanssit: Anitta Mattila ja Bonita, 21.6. Talvisotamuseo, Väinämöinen 11. 9-14. Untold Arctic WarsVaietut arktiset sodat -näyttely toisen maailmansodan arktisista tapahtumista. ma klo 10, Koulukatu 47. Uuden Torilavan avajaiset, 24.6. Kuhmolainen // Tiistaina 18. Juhannustanssit: Anitta Mattila ja Bonita. Talomuseo esittelee Tuupalan talon arkea ja asukkaita 1800-luvun lopulta 1960-luvulle saakka. Tiedot syötetään lomakkeeseen Tapahtumien Kainuu -palvelussa. ke klo 18, Kuhmo-talo / Kuhmo Arts Centre. 1939, 2.1. Kuhmon pienoismalli v. Nuorten Tanssikesäleiri Kuhmossa., 24.6. Juminkeossa on uuden Kalevalan 175-juhlavuoden kunniaksi Jan Nevan K A L E V A L A m a a l a u k s i a -näyttely. Avoimet ovet. Lopulta hän siis löysi uuden työn osana orkesteria. 5.7. Kesämuusikoiden ja -tanssijoiden lastenkonsertissa iloiteltiin väreillä, vaikka Herra Harmaa (oikealla) ei oikein tuntenut kuuluvansa joukkoon. Kurssin hinta 9 € sis. 31.12. Kesämuusikoiden ja kesätanssijoiden iltamat, 19.6. Hengellinen toiminta Liturgia, 24.6. Sinulle. Tuupalan museo avattiin yleisölle kesäkuussa 1975. Talvisotamuseossa esitellään esineiden, valokuvien, pienoismallien ja äänitehosteiden avulla talvisodan aikaisia tapahtumia Kuhmossa.Museossa voit tutustua evakoitavien siviilien sekä suomalaisten ja neuvostoliittolaisten sotilaiden arkeen. ilmoittaudu.keiketys@gmail.com. K A L E V A L A m a a l a u k s i a, 13.6. kuhmolainen.fi/tapahtumat Julkaise kaikille avoin tapahtumasi Kuhmolaisen tapahtumakalenterissa. Tuupalan museo, Tuupalan museo
Toiset jatkavat, että vastaavasti yksin omaa maalia puolustaessa voi tulla vaikea paikka eteen, jos vastustaja hyökkää vauhdilla. He kertoivat metsästävänsä kahdestaan, lähinnä lintuja. Kesä on metsästäjille hiljaisempaa aikaa ja Haukelan Erä halusi esitellä toimintaansa tapahtuman avulla. Kujan vuonna 2015 syntyneiden joukkue pelaa päivän toista peliään Kajaanin Hakan Ranskaa vastaan. kesäkuuta. MARI HEIKURA. Silloin täytyy syöttää joukkuekaverille, jotka yleensä etsivät hyvää paikkaa. Leo kuvaa tilannetta, jossa yksin yrittää kohti vastustajan maalia ja vastassa on neljä pelaajaa. kesäkuuta 2024 14 // LIIKUNTA JA VAPAA-AIKA Pitkä ampumarata kiinnosti metsästäjiä Mari Heikura Haukelan Erän majalla vieraili lauantain mittaan runsaasti ihmisiä. Vanhemmat kentän laidalla katselevat välillä hieman huolestuneena taivaalle. Tasaisessa pelissä maaleja syntyy välillä aivan vuorotellen, kun vaaleansinipaitaiset Kujan pojat ja kajaanilaiset keltaisissa paidoissaan ottavat mittaa toisistaan. On vain mentävä rohkeasti vastaan. 300 metrin pitkä ampumarata oli yksi tapahtuman vetonauloista. Mari Heikura Kuhmon urheilukentällä käy lauantaina kuhina, kun Nappulaliigan pelit alkavat kello 10. Kuhmolainen // Tiistaina 18. Tuomaskin herää mielellään jo neljältä, jos metsälle on meno. Pelien välissä tankataan evästä ja pidetään huoltotaukoa auton peräkontilla tai huoltorakennuksessa. Juttusille jää lähes koko joukkue: Roni Appelgren, Santeri Pääkkönen, Leo Heikkinen, Elias Ahtonen, Arvi Pääkkönen, Mauno Autio ja Kasperi Pikkarainen. Se mihin he joutuvat lähes vuosittain puuttumaan on karhunmetsästys. Parasta on tietysti tehdä maaleja ja pelata hyökkääjänä, mutta toiset viihtyvät myös puolustajan tai maalivahdin tehtävässä. Metsästysseura on kylän ainoita sosiaalisia yhteisöjä ja siksi tärkeä. Lisäksi Tuomas on käynyt ukin kanssa hirvimetsällä. Mikä jalkapallossa sitten on vaikeaa. Lupia on vähän ja monella on kiire päästä karhu kaatamaan, mikä johtaa helposti ”kilpajuoksuun”. MIKÄ. Myös riistalaskentoihin seuran jäsenet osallistuvat mahdollisuuksien mukaan. Haukelan Erä ry 1 Metsästysseura Itä-Kuhmossa 1 Perustettu 1976, jäseniä 61 1 Pienriista-alueita 3346 ha, hirvenmetsästysalue 4588 ha sekä valtionmaat. Poikien mielestä jalkapallo vain on niin kivaa. Moni tapahtumaan lauantaina tullut suuntasikin ampumaradalle, missä pääsi kokeilemaan ampumista. Seura vuokraa rataa myös ulkopuolisille. Pelin aikana ukkonenkin jyrähtää ja muutama sadepisara tipahtaa nurmikolle, mutta se ei peliä haittaa. Yleisin tutkinnan kohde onkin se, onko karhunmetsästys aloitettu ravintohoukuttimella. Metsästyksessä Tuomasta viehättää metsässä liikkuminen ja välillä saaliin saaminen. Kentällä on samaan aikaan käynnissä neljä peliä ja eri värisissä paidoissaan lapset juoksevat keskittyneesti pallon perässä. Heikkinen korosti, että suurimmalla osalla metsästäjistä luvat ja asiat ovat kunnossa. Siihen ei pojilta tarvitse kauan vastausta odottaa. Pian sen jälkeen, kun usva alkaa haihtua, lähtevät linnut liikkeelle. PAIKALLE OLI TULLUT myös pian 13-vuotias Tuomas Huotari isänsä kanssa. Siitä ei niin vain läpi mennä. Tasaisessa pelissä maaleja syntyi välillä lähes vuorotellen. MARI HEIKURA Jalkapallossa parasta on maalin teko Nappulaliigan turnaus kokosi lauantaina koko Kainuun pienet jalkapalloilijat Kuhmoon. Malisen mukaan ampumaharrastus on kasvamassa ja saanut uusia muotoja, kuten pitkän matkan ammunta. Se on osa rajavartioiden perustyötä. Lammasjärventien reunassa Saunakosken sillan molemmin puolin oli autoja parkissa pitkäksi jonoksi. Parhaiten Tuomaksen mieleen on jäänyt ensimmäinen saalis, se oli kyyhky. Heillä on jäseninä paljon sellaisiakin, joilla ei ole suoraa kytköstä Kuhmoon. Pojat kertovat, että ensimmäisenkin pelin he voittivat 5-2. HAUKELAN ERÄ ON Malisen mukaan ollut varsin innovatiivinen metsästysseura. Vanhempi rajavartija Janne Heikkinen kertoi yleisölle muun muassa heidän työstään metsästyksen valvonnassa. Suurpetojen metsästysaluetta 3700 ha 1 Metästysmaja ja ampumaradat (100, 150 ja 300 m), pienoishirvirata ja haulikkorata. Lintumetsällä aamuvarhaisen tunnelma on parasta. Kuhmossa Nappulaliigaa pelattiin lauantaina 15. Kahden voiton jälkeen tyytyväinen joukkue lähtee valmistautumaan seuraavaan peliin. Muutamat pojista olivat edellisenä päivänä päättäneet, että lauantaina he voittavat kaikki pelinsä ja kahden pelin jälkeen näyttää hyvältä. Nappulaliigan pelipäivät eri puolilla Kainuuta ovat usein koko perheen retkipäiviä. Hän toteaa metsästyksen vaativan rauhallisuutta ja paljon odottelua. Itä-Kuhmon alueet ovat heille tuttuja seutuja, siellä he metsästävät muun muassa Kivikiekin ja Saunajärven ympäristössä. Vaikka herääminen voi olla välillä vähän vaikeaa, niin liikkeelle päästyä ei enää nukuta. Ainakin tällä kertaa sadekuuro meni ohi. Kahvi ja korvapuusi metsän laidassa aamu-usvan aikaan on hieno hetki. Seuran puheenjohtaja Kari Malinen kertoi, että tapahtuman tarkoituksena oli esitellä seuran toimintaa sekä järjestää toimintaa metsästäjille hiljaisempaan kesäaikaan. TAPAHTUMASSA OLI ESILLÄ myös Rajavartiolaitoksen toimintaa. Seura kehittää toimintaansa, pitää yllä ja kunnostaa rakennuksia sekä tekee riistanhoitotöitä. Kuhmolaiset veivät kuitenkin voiton. Siviilikäytössä ne ovat harvinaisia ja Haukelan Erän rata on ainoa Kuhmossa, Malinen kertoi. Haukelan Erän pitkä ampumarata kiinnosti lauantain tapahtumapäivässä. Niihin kuuluvat muun muassa nuolukivien vieminen metsään ja riistapeltojen teko. KUJA 15 -JOUKKUEEN toinen peli päättyy voittoon 5-4
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n tuoreimman raportin mukaan huhtikuun lopussa kiireettömän erikoissairaanhoidon jonossa oli yli 162 000 potilasta. –?Kaihileikkaukseen sekä polven tai lonkan tekonivelleikkaukseen odottavien potilaiden määrät ovat pysyneet suurina. Erikoissairaanhoidon jonoutumista edistää myös se, että erikoislääkäreitä joudutaan käyttämään vuodeosastojen ja poliklinikoiden lääkärivajeen korjaamiseen. – Lääkärirekrytointiin on panostettu, mutta esimerkiksi kirurgian erikoistuvan lääkärin paikkoihin ei ollut hakijoita, Kotimäki kertoo. Kuhmolainen // Tiistaina 18. Vuodentakaiseen verrattuna odottajien kokonaismäärä laski liki 2000 potilaalla. " Kaihileikkaukseen sekä polven tai lonkan tekonivelleikkaukseen odottavien potilaiden määrät ovat pysyneet suurina. Kainuussa on jo alettu toimiin jonojen purkamiseksi. Leikkaustoimintaa aiotaan myös tehostaa yleisesti. herkullisia Kivikylän tuotteita KIVIKYLÄN MYYNTIAUTO KUHMON TORILLA KESKIVIIKKONA KLO 9.00 14.00 MAALAISHYYTELÖ KESKIVIIKKONA HYVÄRISEN LEIPOMON KUUMA KUKOT KLO 10 ALKAEN SAVUKYLKI MAALAISKINKKU PALVIKEITTOA MUKAAN! KONTINJOEN HERKKUKULMA KONTINJOEN MYYMÄLÄ AVOINNA MA PE 10.00 15.00 (lounas 11 (lounas 11.00 14.00) puh. Taustalla vaikuttaa väestön vanheneminen, Tuominen sanoo. Syksyä varten on kaavailtu erillisiä leikkauksiin keskittyviä toimenpidepäiviä. Kainuussa jonoutumista on myös selkäja tyräleikkauksissa, ortopediassa sekä urologiassa. 050 307 5439 Koko maassa hoitojonot lyhenivät, Kainuussa ne tuplaantuivat Marjut Lauronen Kiireettömän erikoissairaanhoidon jonot ovat lyhentyneet kevään aikana koko maassa. Kainuun hoitojonot ovat tuplantuneet puolen vuoden aikana. Kainuussa jonot olivat pidentyneet vertailujakson aikana. Vuoden alussa kiireetöntä erikoissairaanhoitoa jonottaneita potilaita oli Kainuussa 177, puoli vuotta myöhemmin luku oli jo 384. Myös julkisten lääkäripalveluiden asiakasmäärä on Kainuussa monia muita hyvinvointialueita suurempi, koska yksityisten lääkäripalveluiden saatavuus on rajallista. Hyvinvointialueiden välillä oli kuitenkin suuria eroja. Kainuussa tilanne on päinvastainen. kesäkuuta 2024 // 15 ASIAKASPALVELU • asiakaspalvelu@hillagroup.fi • asiakaspalvelu.hillagroup.fi 020 750 4469 ma–pe klo 9–15 JAKELUPÄIVYSTYS 0800 95505 ma–la klo 7–11 (maksuton) LUKIJAILMOITUKSET lukijailmoitukset@hillagroup.fi MAINOKSET • myynti@hillagroup.fi • mainostajalle.hillagroup.fi TIETOSUOJALAUSEKE hillagroup.fi/tietosuoja TOIMITUS toimitus@kuhmolainen.fi Päätoimittaja Mari Heikura 010 665 7272 Toimittaja Jarno Hiltunen 050 576 0472 Toimittaja Niko Kemppainen 050 566 2493 (31.7.24 asti) Myyntipäällikkö Miia Väisänen 050 438 0786 Henkilökohtaiset sähköpostit etunimi.sukunimi@hillagroup.fi Kainuuntie 103, 88900 Kuhmo kuhmolainen.fi KUSTANTAJA Hilla Group Oyj Toimitusjohtaja Mikko Luoma Painopaikka Kalevamedia, Oulu Lataa Kuhmolaisen sovellus älylaitteesi sovelluskaupasta B.Virtanen Sudoku 6 7 3 8 9 2 2 7 6 3 4 8 9 5 8 6 2 8 1 9 2 1 3 2 8 6 7 9 5 4 HERKKUKASSI 20 € sis. Lä hd e: KM T 20 22. Heistä 27 000 oli odottanut hoitoa yli puoli vuotta. Kesä tulee kasvattamaan jonoja entisestään toimintojen supistuessa ja leikkausten keskittyessä kiireellisiin potilaisiin. KAINUUN palvelualuepäällikön Jouko Kotimäen mukaan jonoutumisen syitä ovat lääkäripula sekä vaikea taloustilanne. Varsinkin lääkäripula on Kainuussa merkittävä ongelma. Kotimäen mukaan hoidon jonoutuminen koskee Kajaanissa myös poliklinikkapalveluita. THL:n kehittämispäällikkö Pia Tuominen kertoo tiedotteessa, että myös väestön ikärakenne vaikuttaa pitkiin jonotusaikoihin tiettyjen hoitojen kohdalla. hillagroup.fi/mainostajalle KMT 2022 mukaan jopa 82 % lähtee ostoksille, syömään tai tapahtumiin lehden innoittamana. Nämä ovat aiheuttaneet erikoissairaanhoidon jonoutumisen. Kainuussa kaihileikkausta odottaneista puolen vuoden jonotusaika täyttyi kolmasosalla, polven tai lonkan tekonivelleikkausta odottavista taas viidesosalla. Taustalla vaikuttaa väestön vanheneminen
Kuhmolainen // Tiistaina 18. kesäkuuta 2024 16 // Koulukatu 13-15 Henry 044-332 9016 Ari 040-574 6997 ma-pe 9.00-16.30 Mökille Tracker vaihtokampanja 31.5.-30.6.2024 Hanki nyt uusi Tracker Artemis koirapanta, hyvitämme vanhasta 150€ Palvelemme sinua DNA asioissa! 5G tulossa, kysy pakettitarjousta nopeasta 5G reitittimestä ja liittymästä! Samsung Galaxy A25 5G 128Gb/6Gb 239€ Samsung Galaxy A15 LTE 128Gb/4Gb 159€ Samsung Galaxy Xcover 7 5G 128Gb/6Gb 359€ Nyt varastossa reilu valikoima käytettyjä yritystietokoneita Näissä Windows 11 valmiiksi asennettuna perusohjelmineen, 12kk takuulla! mm. Asiakaspalvelumme on suljettu pe 21.6. hillagroup.fi/asiakaspalvelu Hyvää Juhannusta! Juhannuksen aikataulut Voit luottaa lukemaasi: kuhmolainen.fi Verkosta tuoreimmat uutiset ja parhaat jutut kätevästi mistä vain ETUKORTTI Lataa Hilla–etukortti sovelluskaupasta ja edut ovat aina mukanasi ETUKORTTI TIINA TILAAJA 1234567 kuhmolainen.fi/edut. HP EliteBook 845 G7 14" Ryzen3-4450U/8Gb/256SSD Win11 379€ FINLUX 32" F6 LED-TELEVISIO 199€ Mökille ProCaster 55” Full HD Android LED TV 399€ FINLUX M6-12 24" 12V mökki/asuntoauto TV 199€ Televisiot Samsung QE55Q80C 55" 4K QLED 120Hz SMART TV 799€ Valikoimassa myös muita Samsung televisioita Samsung CU8072 55" 4K LED TV SMART 549€ Samsung CU7172 43” 4K LED TV SMART 399€ 199 199 €€ Tutustu valikoimiimme www.tuhkanen.fi Ratatie 11, Sotkamo, 08-665 107 Avoinna ma-pe 7-17, la 8-14 JOPA 50KK KOROTONTA MAKSUAIKAA 2T TAI 4T 5 L BENSIINI 2T TAI 4T 5 L BENSIINI 16, 16, 90€ 90€ KAINUUN LAAJIN VALIKOIMA PUUTARHAKONEISTA KAINUUN LAAJIN VALIKOIMA PUUTARHAKONEISTA 6.790 6.790 €€ JT TRAILER JT TRAILER 330 KUOMULLA 330 KUOMULLA 2.290 2.290 €€ TS 114 PUUTARHATS 114 PUUTARHATRAKTORI TRAKTORI 2.890 2.890 €€ 435 II 435 II 399 399 €€ RM 4097 RM 4097 AJOLEIKKURI AJOLEIKKURI 2.690 2.690 €€ 2.250 2.250 €€ TORNADO TORNADO 398 HYDRO 398 HYDRO 3.090 3.090 €€ PARK 300 + PARK 300 + 95 COMBI 95 COMBI GOES TERROX GOES TERROX 500 EPS 500 EPS RT 5097 RT 5097 AJOLEIKKURI AJOLEIKKURI MS 162 MS 162 3.849 3.849 €€ PARK 500W + PARK 500W + 100 COMBI EL 100 COMBI EL 4.299 4.299 €€ PARK 500WX + PARK 500WX + 100 COMBI EL 100 COMBI EL 5.599 5.599 €€ 2.890 2.890 €€ PARK 300M + PARK 300M + 85 COMBI 85 COMBI RIDER 216 AWD RIDER 216 AWD + 103 COMBI + 103 COMBI 6.299 6.299 €€ MEILTÄ ROBOTIT ASENNETTUNA JA KAAPELI MAAHAN UPOTETTUNA KYSY TARJOUS! IMOW 6 EVO IMOW 6 EVO IMOW 5 IMOW 5 1.490 1.490 €€ 2.490 2.490 €€ AUTOMOWER AUTOMOWER 315 MARK II 315 MARK II AUTOMOWER AUTOMOWER 450X NERA 450X NERA 1500m2 1500m2 1.990 1.990 €€ 3000m2 3000m2 1500m2 1500m2 4.890 4.890 €€ 5000m2 5000m2 HRG466 HRG466 SKEP SKEP FSA 30 FSA 30 SETTI SETTI 169 169 €€ RM 2 R RM 2 R 349 349 €€ FS 38 FS 38 MULTICLIP MULTICLIP 547 D 547 D FSA 57 FSA 57 SETTI SETTI 259 259 €€ 545 FX 545 FX 899 899 €€ FS 460 FS 460 C-EM K C-EM K 949 949 €€ 199 199 €€ FS 490 FS 490 C-EM K C-EM K 1090 1090 €€ MIIMO HRMMIIMO HRM1500 LIVE 1500 LIVE 1500m2 1500m2 2.390 2.390 €€ 349 349 €€ 599 599 €€ Kuhmolainen ilmestyy poikkeuksellisesti to 20.6