Materolla on kädessään airbag-suoja, joka pannaan tarvittaessa ensimmäisenä ratin ympärille. PERUSTETTU 1959 | WWW.KUHMOLAINEN.FI | IRTONUMERO 2,50 € TIISTAI 19. >> 2 Kuhmon Lämpö Oy:n Markku Piirainen kertoi Sotkamossa järjestetyssä tapahtumassa, että yhtiö tuottaa tuhkaa 2000 tonnia vuodessa. >> 7 Sata vuotta rajan vartiointia Rajavartiolaitos: Perustehtävä pysyy, vaikka toiminta kehittyy jatkuvasti. >> 6-7 Elsa vauhtiin Juha Heinonen kertoo, että hanke madaltaa kynnystä työhön. MAALISKUUTA 2019 NRO 22 Ravitalli Kuhmon ravitalli on myynnissä ja tällä hetkellä tyhjillään. >> 11 Tuhka parantaa puun kasvua 6 4 1 4 8 8 1 2 6 2 5 7 1 9 1 2 Tapio Matero (vas), Ari Kemppainen, Mika Kemppainen ja Jouko Kinnunen kertovat, että ensivasteauto on jatkuvassa lähtövalmiudessa. – Jos joutuu kuskia auttamaan, ei pidä koskaan mennä ratin ja kuskin väliin ennen kuin suoja on paikoillaan, Matero kertoo. Timo Kyllönen mari HeiKura. >> 4-5 Pääkirjoitus: Rajavartijoiden poikkeuksellisen laaja tehtäväkuva harvaan asutuilla alueilla on hyvä ymmärtää resursseista päätettäessä
Kuudes käsky (evankelis-luterilaisen kirkon katekismuksen mukaan) oli nimittäin kääntynyt aivan vastakohdakseen. Yhteensä vastauksia: 291. Siihen on ajatuksissa totuttava, totesi Kuhmon rajakomppanian päällikkö majuri Pertti Koivisto. Kirjoittaja sokeutuu tekstille, ja vaikka hän lukisikin aikaansaannoksensa, saattaa hän nähdä sen mitä haluaakin, ei sitä, mitä silmien edessä todellisuudessa seisoo. Liekö kiire niin kova, että kirjoja ei aina ehditä oikolukemaan kunnolla ennen painoon lähettämistä. Moinen Titivillus olisi hyödyllinen nykyaikanakin. Vartiuksen rajanylityspaikan periaatepäätös merkitsee toiminnan kannalta tilanteen selkiytymistä. Toisaalta munkeilla oli eräs etu meidän epäuskoiseen aikaamme verrattuna. K uhmon rajakomppaniassa vietetään Rajavartiolaitoksen 70-vuotisjuhlia tänään. Etenkin Vartiuksen läheisyydessä on arkipäivää, että rajavartija on yleensä ensimmäinen onnettomuuspaikalla oleva viranomainen. Rajavartijat ovat harvaalueella paljon vartijoina Pääkirjoitus 19.3.2019 Paikallislehti Kuhmolainen, perustettu 10.7.1959 6 Päätoimittaja: Timo Kyllönen 044 332 5320 6 Jakelupäivystys: 0800 955 05 6 Sähköpostit: etunimi.sukunimi@slpmedia.fi % 20 77 3 L entiiran kirkko paloi lauantaiaamuna korjauskelvottomaksi. Uusi kysymys: Onko veronpalautusten maksuaika elokuussa hyvä ajankohta. Palasta kirkkosalista oli tullut savua laajennusosaan jo niin paljon, ettei sisäänmeno onnistunut. Kiireen syyksi on helppo panna milloin mitäkin, kun asiat menevät mönkään. 21. Hän haistoi aamulla savun hajua ja soitti siitä 35 metrin päässä asuvalle pastori Jukka Pirttijoelle. Pastori Pirttijoki ryntäsi ulos ja yritti päästä seurakuntatalon kautta sisälle. Viime vuonna 2018: 20 % eli 57 vastausta. Kuhmo kuuluu maan niihin alueisiin, joissa rajavartijoiden toimenkuva tunnetaan käytännön kautta kenties parhaiten koko Suomessa. www.kuhmolainen.fi V alitin ystävälleni Karolle, että lukiessani erästä kirjaa olin löytänyt kirjoitusvirheen, sitten toisen ja kolmannenkin. Huolimattomuus kirjoitusasussa herättää kuitenkin epäilyksen, että kenties tekijä on syyllistynyt huolimattomuuteen muunkin suhteen, ja joka tapauksessa runsaat virheet nakertavat lukemisen nautintoa. Tällä hetkellä työntekijöitä on noin 200 miestä ja naista. Rajakomppania on ollut pitkään Kuhmon suurimpia työllistäjiä. maaliskuuta 2019 Vanha kysymys: Milloin olet osallistunut kylätapahtumaan. Laaja näkyvyys ja resurssitarpeesta muistuttaminen osuu ajallisesti juuri oikeaan saumaan, sillä Rajavartiolaitoksen toiminnan merkityksen ymmärtämisessä osana laajempaa turvallisuusympäristöä voi olla vielä maantieteellisistä seikoista johtuvaa alueellista vaihtelua. Kirjoitusvirheille oli myös oma pahahenkensä: Titivillus. Poliisi pidätti lauantaina päivällä kuhmolaisen nuoren miehen epäiltynä kiron tuhopoltosta. Keskiajalla, kun moni asia toimi käsipelillä, munkeilla oli tapana kopioida kirjoja käsin. Englantilaiseen Raamattuun pujahti niin kauhea virhe 1600-luvulla, että arkkipiispankin niskavillat nousivat pystyyn. A Ei kaikkea pahaa kannata panna nykyajan piikkiin. He nimittäin tiesivät, että itse sielunvihollinen sai suurta nautintoa, kun kristilliseen opukseen pujahti kirjoitusvirhe. Rauhallista juhlavuotta sekä jatkoa Rajavartiolaitokselle ja kiitokset rajavartijoille arvokkaasta työstä kuhmolaisten hyväksi. Kun tulevaisuuden resursseista päätetään, on hyvä sisäistää, mistä kaikesta muusta kuin rajavalvonnasta ja matkustusasiakirjojen tarkistamisesta rajavartijat vastaavat. maaliskuuta vuonna 1989 ilmestyneessä Kuhmolaisessa kerrottiin paikkakuntalaisia järkyttäneestä Lentiiran kirkon palosta. Vaikka toisin voisi luulla, esimerkiksi lyhyet tauot auttavat kiireenhallinnassa ja ajatusten selkeyttämisessä. Silloin Titivilluksellekin jää vähemmän tehtävää. Tuntikausien yksitoikkoisessa työssä tekstiin takuulla pujahti virhe jos toinenkin. Niinpä Rajavartiolaitoksen resursseissa säästäminen ei vaikuta ainoastaan rajavartijoiden tehtävien täyttämiseen raja-asemilla ja maastorajoilla, vaan suoraan tavallisten perukkalaisten elämään. T ällä viikolla vietettävä Rajavartiolaitoksen satavuotisjuhla on nostanut jo nyt ja nostaa jatkossakin keskusteluun hyvin keskeisen turvallisuusviranomaisen toimintaa, sille laissa määriteltyjä tehtäviä ja niiden täyttämiseen käytettävissä olevia resursseja. Monet SM-lähtöjen kuljettajat kehuivat olosuhteita hyviksi. 30 vuotta sitten. 2 KESKUSTELE KUHMOLAINEN – Tiistaina 19. Juttuja oli myös Rajavartiolaitoksen 70-vuotisjuhlasta (pikkukuvassa) sekä Kalevalakylän veistosluonnoksesta. Kyse onkin ajanhallinnasta ja töiden sopivasta rytmittämisestä. Olin sitä mieltä, että yksi tai kaksi virhettä vielä menettelee, mutta kun niitä alkaa siunaantua useampi poikineen, nakertaa se jo koko teoksen uskottavuutta, vaikka sillä ei sisällön kanssa pitäisikään olla tekemistä. Rajakomppanian henkilökunta on ollut aktiivisesti mukana erityisesti Kuhmon urheiluja kunnalliselämässä. Tämän vuoden puolella 3 % eli 9 vastausta. Titivillus ei suinkaan lopettanut, vaikka käsin kopiointi jäi historiaan kirjapainotaidon myötä. Kirjoitusvihreitä Kolumni Jarno Hiltunen jarno.hiltunen@slpmedia.fi Kirjoittaja on paikallislehti Kuhmolaisen toimittaja. Ensimmäiset merkit kirkon palosta huomasi kirkon pihalla pienessä talossa asuva eläkeläisnainen. Kun toimittaja tekee virheen, voisi hän hyvällä omallatunnolla ulkoistaa syyn muualle kuin oman huolimattomuutensa piikkiin. Ystäväni Karo hörppi latteaan kantakahvilansa pöydässä ja lopulta totesi, että ei kaikkea pahaa kannata panna nykyajan piikkiin, sillä osattiin sitä töpeksiä ennenkin. Asiat etenevät lyhyin askelin ja ne vaativat aikaa. Kainuun jääratasarjan voitti yleisessä sarjassa Sauli Pätsi, jolla oli kilpailujen nopein auto. Tosin jotkut ovat sitä mieltä, että nykyajan kiire on suureksi osaksi tehtyä ja korvien välissä. K ontiolansalmen jäärata kesti mukavasti yli neljätuntisiksi venyneet mammuttikilpailut. Kun tämä hornanhenki pani toimeksi, niin jälki näkyi kirjassa vääränä kirjaimena, sanana tai sen puutteena, ehkä jopa kokonaisen kappaleen katoamisena. En moneen vuoteen: 77 % eli 225 vastausta. Kenties kiire onkin nykyajan Titivillus. Suomenmestareiksi ajoivat Juhani Koskinen, Jouko Kallio, Keijo Kolehmainen ja Osmo Määttälä
08 711 206, ma-pe 9–17, la 9-13 Sotkamo: Kainuuntie 6, p. Sami Kilpeläinen Kansalaispuolueen puheenjohtaja eduskuntavaaliehdokas, Sotkamo Maaja metsätalous tarvitsee puolustajia Kainuun Opisto 110 vuotta -juhlaviikonloppu la 23. Sarjat syntymävuosittain tytöille ja pojille omat sarjat. Maanviljelijöiltä vaaditaan lisää, vaikka nimenomaan metsissä ja nurmipelloilla on tehty jo vuosikymmenet vastuullista hiilen-, fosforinja typensidontaa. Palkintojen jako kilpailun päätyttyä. Maanviljelijät ovat edelleen merkittävä metsänomistajaryhmä. 050 302 7029, ma-pe 10–17 PÖYDÄNVAIHTOPÄIVÄT! Kuvassa: Isku Jonathan RUOKARYHMÄ Myymälöissä myös mallipöytiä poistohinnoin! Tervetuloa valitsemaan! -20 % Kaikki ruokaja sohvapöydät! K A L U S T E. J-M Huuskon mielipide ilmitoi kansankielellä tosi tärkeää tietoa nimenomaan Kiinan nettiseurannasta. w w w i a t ä s s e n n e m 9 1 2 . Palkintojen jako kilpailun päätyttyä. Metsien kasvu on siis reilussa parissa kymmenessä vuodessa noussut 30 miljoonaa kuutiota. ä y t t y t ä ä p n u li a p li k o k a j n e j o t n i k l a P .t o n n i k li a p s i m u t s il l a s o e ll ij ä t h ii h e ll i k i a K . Uutisvinkit ja tiedustelut: Puhelimitse 044 332 5320, sähköpostitse toimitus.kuhmolainen@slpmedia.fi. Hiihtotyyli vapaa. Matkapuhelimesta soitettaessa 0,0835 €/puhelu + 0,17 €/min. Kirjoituksia ei palauteta. On aika tukea tuottajia jatkuvan sanktioinnin ja syyllistämisen sijaan. Ilmastonmuutoskeskustelu polttomoottoriautojen käyttökieltoineen on muutenkin karannut käsistä. a a p a v il y y t o t h ii H a j e ll i ö t y t n i a t ti s o u v ä m y t n y s t a j r a S .t a j r a s t a m o e ll ij o p • n e n i a s a t m 2 t a m m e r o u n + 5 1 2 4 1 2 • n e n i a s a t m 5 3 1 2 2 1 2 • a v e l e t h i a v m 1 1 1 2 1 2 • a v e l e t h i a v m 5 1 9 2 8 2 y r i k S o m h u K T Y L E T S E J R Ä J A S I K ! n i m i o v n e e h r e p o k o k n a a m e li a s i k a o l u t e v r e T Näyttää kelkkailu lähteneen lapasesta! Ajojälkiä ilmestyy niemiin, notkoihin ja saarelmiin, sekä kaduille ja laduille. a u k l a n e j o t h ii h . 4 2 u s 4 4 1 1 4 1 3 5 e s ti m il e h u p . Rakennusmateriaalina puun kuiduista voidaan tehdä pian kovempia rakennusmateriaaleja kuin betoni. Kaikille hiihtäjille osallistumispalkinto. inventoinnin mukaan jo noin 107 miljoonaa kuutiota vuodessa ja kasvu kiihtyy. • 2011-2012 + nuoremmat 200 m tasainen • 2009-2010 500 m tasainen • 2007-2008 1000 m vaihteleva • 2005-2006 1500 m vaihteleva Myös Henri-Hippo on tapahtumassa mukana! Lankapuhelimesta soitettaessa 0,0835€/puhelu + 0,07 € min. Kuhmon tori klo 10.00-12.00 Makkaratarjoilu 300 ensimmäiselle. (hinnat sis.alv:n) Kisajärjestelyt Kuhmo-Ski ry Tervetuloa kisailemaan koko perheen voimin! Tiistaina 26.3.2019 klo 18.00 alkaen Kalevalan hiihtokeskuksessa t o d h ii h . Kirjoita napakasti. 3 . Maataloudessa eletään EU:n pakotteiden ja Venäjän vastapakotteiden takia kestämättömässä tilanteessa. 041 319 5303, ma-pe 10–18, la 10–15 Kuhmo: Koulukatu 14, p. Samalla saadaan ainesta biodieseliin. ti 29.3.2016 mennessä. Palkintojen jako kilpailun päätyttyä. Kaikille hiihtäjille osallistumispalkinto. On väärin, että ilmastokeskustelussa yritetään syyllistää maanviljelijöitä. Kaikille hiihtäjille osallistumispalkinto. 10 miljoonan euron EU:n kertakorvausta on seurannut pian viiden vuoden ajan reilusti yli puolen miljardin euron vuosittaiset viennin pienenemiset pakotteiden takia. maaliskuuta 2019 – KUHMOLAINEN 3 Mielipiteet: toimitus.kuhmolainen@slpmedia.fi, Kuhmolainen, Kainuuntie 103, 88900 Kuhmo. Sillä korvataan fossiilista muovia täysin uusiutuvaksi muoviksi. klo 10 juhlamessu, saarna Kajaanin kirkkoherra Marko Miettinen ja liturgina Paltamon kirkkoherra Esa Oikarinen Lounasmahdollisuus Klo 13 Mika Nuorvan konsertti Juhlakahvit Sydämellisesti tervetuloa juhlaviikonloppuumme! Lisätietoa Kainuun Opisto P. ti 29.3.2016 mennessä. TeksTariT MIELIPIDE Suomalaiset metsät kasvavat viimeisimmän metsien 11. Nimimerkkikirjoituksia julkaistaan vain poikkeustapauksissa. Ja minä kun luulin kelkkareitin/-uran muutaman metrin levyiseksi. Suomalaista maidontuottajaa ja kotieläintilallista on lyöty kohtuuttomasti. 6 2 a n i a t s ii T . Toimitus pidättää oikeuden lyhentää ja otsikoida tekstiä. inventointi 90-luvun puolivälistä laskenut puuston kasvuksi 77,7 miljoona kuutiota. Sarjat syntymävuosittain tytöille ja pojille omat sarjat. ä s s e n n e m 9 1 2 . (hinnat sis.alv:n) Kisajärjestelyt Kuhmo-Ski ry Tervetuloa kisailemaan koko perheen voimin! -hiihdot Torstaina 31.3.2016 klo 18.00 alkaen Kalevalan hiihtokeskuksessa Ilmoittautumiset osuuspankkiin puh. Kilpailunumerot kisapaikalta ennen hiihtojen alkua. Maaseudun ihmiset ja elinkeinot ovat vihreää taloutta ja tärkeitä työllistäjiä. 2 2 e p n e n n e a tl a k i a p a s i k t o r e m u n u li a p li K . Naisten körttilauantai Anna nähdä olennainen Marianpäivä 24.3. (hinnat sis.alv:n) Kisajärjestelyt Kuhmo-Ski ry Tervetuloa kisailemaan koko perheen voimin! -hiihdot Torstaina 31.3.2016 klo 18.00 alkaen Kalevalan hiihtokeskuksessa Ilmoittautumiset osuuspankkiin puh. Puusta saadaan jo nyt valmistettua sellun sivuvirtana mäntyöljyä. Seurattuihin (vainottuihin) kuuluvat kristityt. 3 . Kaikki on netin kautta mahdollista. Kirjoita viestin alkuun KUH ASIA sitten viesti Ohje: Yleisönosastossa julkaistaan ensisijaisesti vain omalla nimellä kirjoitettuja mielipiteitä. Tiistaina 19. 010 255 0523 tai kuhmo@op.. Ke 20.3. it y y l. Kilpailunumerot kisapaikalta ennen hiihtojen alkua. Se on pohjoisten maakuntienkin tulevaisuuden kysymys. Ilmastokeskustelu on lähtenyt useissa vaalikeskusteluissa niin sanotusti ’lapasesta’. 010 255 0523 tai kuhmo@op.. su 24.3.2019 La 23.3. 8 1 o l k 9 1 2 . Maitoala on kärsinyt eniten. Hiihtotyyli vapaa. Maanviljelijöiden kyykyttämisen on loputtava. -hiihdot Torstaina 31.3.2016 klo 18.00 alkaen Kalevalan hiihtokeskuksessa Ilmoittautumiset osuuspankkiin puh. Matkapuhelimesta soitettaessa 0,0835 €/puhelu + 0,17 €/min. Tekstiviestit: Lähetä viesti numeroon 17192. 3 . Paikalla Marisanna Jarva, Tuomas Kettunen, Timo Korhonen Ilm oi tu ks en m ak sa a Ke sk us ta n Ku hm on Ku nn al lis jä rj es tö ry Timo Korhonen Marisanna Jarva Tuomas Kettunen Suomussalmi: Kauppakatu 14, p. a s s e s k u k s e k o t h ii h n a l a v e l a K a s s e e t ti o s o n e n i m u t u a t ti o m lI 9 1 _ 9 1 2 _ t o d h ii h _ O P P I H / n i. 010 255 0523 tai kuhmo@op.. Sarjat syntymävuosittain tytöille ja pojille omat sarjat. Ruokaa ja energiaa tarvitaan joka päivä, ensi vuonnakin, lämpeni ilmasto tai ei. • 2011-2012 + nuoremmat 200 m tasainen • 2009-2010 500 m tasainen • 2007-2008 1000 m vaihteleva • 2005-2006 1500 m vaihteleva Myös Henri-Hippo on tapahtumassa mukana! Lankapuhelimesta soitettaessa 0,0835€/puhelu + 0,07 € min. Kilpailunumerot kisapaikalta ennen hiihtojen alkua. Kirjoittajan nimeä ei anneta toimituksen ulkopuolelle. • 2011-2012 + nuoremmat 200 m tasainen • 2009-2010 500 m tasainen • 2007-2008 1000 m vaihteleva • 2005-2006 1500 m vaihteleva Myös Henri-Hippo on tapahtumassa mukana! Lankapuhelimesta soitettaessa 0,0835€/puhelu + 0,07 € min. Hiihtotyyli vapaa. Matkapuhelimesta soitettaessa 0,0835 €/puhelu + 0,17 €/min. Suomen metsissä ja kotieläintaloudessa on tulevaisuudessakin Kainuun ja Pohjois-Suomen elinkeinojen ja työllisyyden moottorit. 044 2990 826 Tule juttelemaan! Ehdokkaat ovat liikkeellä. ti 29.3.2016 mennessä. Opiskellessani viime vuosituhannen lopulla maatalousja metsätieteiden maisteriksi, oli 8. Maaseudun ihmisiä kuritetaan vielä kohtuuttomilla sähkönsiirtomaksuillakin. Metsänja maanomistajien muutamassa vuosikymmenessä hankkima metsien hiilinielu on jo EU:n LULUCF-asetuksella sosialisoitu kovapäästöisen teollisuuden käytettäväksi
Kainuun rajavartioston komentaja on myöntänyt Rajavartiolaitoksen pronssisen ansiolevykkeen sekä Vuohenkisäätiön ja Kajaanin Kiehisten myöntämät stipendit vanhempi rajavartija Janne Nivala Kuhmo (Kajaanin Kiehisten stipendi), rajapuukon vanhempi rajavartija Timo Määttä Kuhmo, vanhempi rajavartija Kari Pyykkönen Vartius. Ylennykset palvelusja sotilasarvossa 21.3.2019 lukien . – Teemme tiivistä yhteistyötä oman rajavartioston sisällä ja muiden rajavartiostojen välillä sekä muiden viranomaisten kesken. Rajatarkastaja raja-asemalla tai rajapartio maastorajalla on edelleen Rajavartiolaitoksen ykkösnyrkki, jolla tehdään tulos, Kuhmon rajavartioaseman päällikkö Jouko Kinnunen sanoo. – Talvella liikutaan kelkoilla, mutta kesällä kuljetaan edelleen jalan, Kemppainen kertoo. Rajavartiolaitoksen päällikkö on myöntänyt rajavartiomestarin palvelusarvon Sami Sorri Kuhmo ja Aku-Kalle Toivanen Vartius, ylirajavartijan palvelusarvon Petteri Juntunen Vartius sekä vanhemman rajavartijan palvelusarvon Riikka Mäkäräinen Kuhmo. Jouko Kinnunen korostaa, että rajavartijoiden rooli on tässä työssä paikkaava, ei missään tapauksessa korvaava. . Kainuun rajavartioston vahvuus on noin 200 henkeä, joista 80 rajavartijaa palvelee Kuhmossa. . . . . . Kainuun rajavartioston komentaja on ylentänyt reservissä ylivääpeliksi Hannu Kemppainen Vartius sekä reservissä ylikersantiksi Mikko Juntunen Vartius, Jukka Kyllönen Kuhmo, Mika Kyllönen Vartius, Juha Möttönen Vartius, Janne Nivala Kuhmo. Tasavallan presidentti on myöntänyt valtion virka-ansiomerkit tunnustukseksi valtion hyväksi suoritetusta pitkäaikaisesta palveluksesta: rajavartiomestari Tommi Harjumaa, luutnantti Vesa Hyytiäinen, vanhempi rajavartija Ilpo Kajava, kapteeni Pasi Kallunki, ylirajavartija Lasse Karjalainen, everstiluutnantti Heikki Koponen, kapteeni Esko Mantila, vanhempi rajavartija Rauno Määttä, kapteeni Mauri Nygård, vanhempi rajavartija Ari Tenkula ja yliluutnantti Jarmo Tolonen. . – Se on palautusta siitä, kun säästettiin 40 prosenttia itärajan valvonnasta. Rajavartijan arjen keskeisiä työkaluja ovat edelleen rajakoirat, käytettävissä on myös siirrettävää valvontatekniikkaa sekä drooneja. – Rajavartiolaitos ei halua korvata poliisin eikä ensihoidon tehtäviä, mutta annamme apua tarvittaessa. Kaikkien etu olisi, että kaikki vastuuviranomaiset olisivat riittävän vahvoja omalla vastuualueellaan. . Monipuoliset tehtävänkuvat, erikoistumis-, etenemisja siirtymismahdollisuudet vaikuttavat siihen, että Kainuun rajavartioston työnantajakuva on vahva niin Rajavartiolaitoksen sisäisessä vertailussa kuin myös muuhun valtionhallintoon verrattuna. Vartiuksen ja Kuhmon rajavartioasemien päälliköt Mika Kemppainen ja Jouko Kinnunen tekevät tiivistä yhteistyötä sekä keskenään että muiden viranomaisten kanssa koko kunnan ja maakunnan alueella. Hänen mukaansa Rajavartiolaitoksen lähiajan haasteet kulminoituvat riittävien resurssien takaamiseen. . Vanhemmat rajavartijat Tapio Matero (vas) ja Ari Kemppainen ovat saaneet noin 20 muun rajavartijan tavoin koulutuksen ensivastetehtävien hoitamiseen. – Se näkyy esimerkiksi siinä, että varsinaisia alanvaihtajia on vähän, Mika Kemppainen sanoo. Kinnunen sanoo, että moneen suuntaan ulottuvasta toiminnasta johtuen rajavartijat vannovat yhteistyön nimiin. Rajavalvonta on edelleen tärkein tehtävä Satavuotias Rajavartiolaitos toimii perustehtävänsä ohella muiden viranomaisten tukena laajalla tehtäväkuvalla. – Siinä mielessä ei voi puhua täysin samasta asiasta kuin sata vuotta sitten, mutta perustehtävä on sama eli itärajan valvonta ja rajajärjestyssopimuksen tarkka tulkinta. Koska eläköityminen ei ole ollut yhtä voimakasta, tällä hetkellä henkilöstössä ollaan hieman plussan puolella, Jouko Kinnunen laskee. Vartiuksen rajavartioaseman päällikön Mika Kemppaisen mukaan tekninen kehitys näkyy muun muassa valvontatekniikassa, Kuhmossa 1990-luvun alussa poliisilta rajavartijoille siirtyneessä matkustusasiakirjojen tarkastuksessa ja myös liikkumisvälineissä maastorajalla. . Säännöllisesti tukena on myös vartiolentolaivueen helikopteri. Laajojen toimivaltuuksiensa ansiosta Rajavartiolaitos on hybridiviranomainen, joka pystyy tukemaan laajasti muita viranomaisia. A Rajatarkastaja raja-asemalla tai rajapartio maastorajalla on edelleen rajavartiolaitoksen ykkösnyrkki. Sisäministeri on myöntänyt Rajavartiolaitoksen ansioristin tunnustukseksi ansiokkaasta toiminnasta Rajavartiolaitoksen hyväksi: majuri Janne Liikavainio. Kuhmoon on saatu muutaman viime vuoden aikana yhteensä 15 uutta rajavartijaa joko suoraan kurssilta tai sisäisinä voimavarasiirtoina Kaakkois-Suomen rajavartiostosta. . Tänä aikana niin toimintaympäristö kuin rajavartijoiden henkilökohtaiset varusteet, kalusto, toimivalta ja ammattitaitokin ovat kehittyneet ratkaisevalla tavalla. Sisäministeri on myöntänyt Rajavartiolaitoksen ansiomitalin tunnustukseksi ansiokkaasta toiminnasta Rajavartiolaitoksen hyväksi: yliluutnantti Janne Heikkinen Vartius, vanhempi rajavartija Hannu Heiskanen Kuhmo, tulliylitarkastaja Juha Kyllönen Vartiuksen tulli Kuhmo. Ensivastepartion vasteaika on vain parin minuutin luokkaa, sillä sellainen on aina palveluksessa raja-aseman ollessa avoinna. Jouko Kinnunen. . 4 PUHEENAIHEET KUHMOLAINEN – Tiistaina 19. Tasavallan presidentti on myöntänyt Suomen Leijonan komentajamerkin eversti Mika Rytkönen, Suomen Leijonan ritarimerkin kapteeni Kemppainen Mika ja kapteeni Mantila Esko, Suomen Valkoisen Ruusun ansioristin yliluutnantti Kaltio Kalervo, Suomen Valkoisen Ruusun I luokan mitalin kultaristein rajavartiomestari Harjumaa Tommi, tutkintasihteeri Heikkinen Ilona, rajavartiomestari Kemppainen Hannu, rajavartiomestari Laurinseppä Heikki, rajavartiomestari Maaninka Ari ja varastopäällikkö Seppänen Heikki, Suomen Valkoisen Ruusun I luokan mitalin vanhempi rajavartija Ahtonen Tero, vanhempi rajavartija Horsma Ville, vanhempi rajavartija Laitinen Tomi ja vanhempi rajavartija Oikarinen Markus, Suomen Valkoisen Ruusun mitalin varastonhoitaja Väisänen Raimo. Nykyiseen muotoonsa sisäasiainministeriön alainen Rajavartiolaitos kehittyi sotien jälkeen, kun siihen liitettiin merivartiolaitos. . maaliskuuta 2019 Timo Kyllönen timo.kyllonen@slpmedia.fi Torstaina tulee kuluneeksi sata vuotta valtioneuvoston tekemästä päätöksestä määrätä Suomen rajojen vartiointi sisäasianministeriön alaisille sotilaallisesti järjestetyille rajavartiojoukoille. . RVL 100 Vuotta
08 615 55451 PE 12.4. 39€/lippu) 2019 2019 Tämä etu voimassa kanta-asiakaskortillasi Kanta-asiakkaana saat jatkuvasti uusia etuja! Kanta-asiakkuus kannattaa! Tee jatkuva tilaus puh. KLO 19.00 KUHMO-TALO ”Esityksen perusta on valettu Leavingsin musiikkiin” Kanta-asiakasetu 5€ (norm. Kahvitarjoilut Rajavartiolaitos 100 vuotta -näyttelyssä kirjastossa torstaina kello 10–12 ja rajanylittäjille torstaina kello 9–12 Vartiuksen raja-asemalla. klo 14-16 Makkaratarjoilu! Olen myös pe 22.3. Kainuun rajavartiostolla ja Kainuun sotella on ollut sopimus ensivastetehtävien hoitamisesta Vartiuksen, Alavuokin, Härmänkylän ja Lentiiran alueilla vuodesta 2013 alkaen. maaliskuuta 2019 – KUHMOLAINEN WWW.MUSIIKKITEATTERI.FI LIPUT: Kuhm o-talosta p. Kansanedustaja, yrittäjä eerosuutari.fi Ilm oi tu ks en m ak sa ja : Ka in uu n ja Po hj oi sPo hj an m aa n pu ol es ta ry 134 Tule kohtaamaan ja keskustelemaan Sinulle tärkeistä asioista kanssani Kuhmon torille keskiviikkona 20.3. saakka – Resursseja täytyy olla niin, että meillä on oikeasti myös rahaa palkata uudet työntekijät ja pitää heidät palveluksessa. – Tämä on henkeä pelastavaa ensihoitoa siihen saakka kuin oikea ensihoito tulee. Myynnissä 12.4. Timo Kyllönen Pysytään asiassa. Tehtäviin koulutuksen saanut rajapartio lähtee ensihoidon hälytyksiin keskimäärin 40 kertaa vuodessa. Kiinteistökanta, kalusto ja kouluttautuminen yhä laajenevien toimivaltuuksien hanskaamiseksi vaativat rahaa, ja tähän tarvitaan pysyvä tasokorotus, Kinnunen sanoo. Mika Kemppainen sanoo, että vaikka lukumäärää on vaikea arvioida, partiot ovat pelastaneet ripeällä toiminnallaan ihmishenkiä. + 16,69 snt/min. Raja-aseman aukioloaikana töissä on aina ensivastepartio, joka lähtee liikkeelle kahdessa minuutissa. klo 14 Sotkamossa, Kokoomuksen vaalikahvilalla (os, Kainuuntie 24, Sotkamo) yhdessä oikeusministeri Antti Häkkäsen kanssa. 2019 Uutisia läheltäsi. Pikkuisen enemmän pystytään tekemään kuin tavallinen maallikko, vanhempi rajavartija Tapio Matero sanoo. Vartiuksen ja Kuhmon rajavartioasemien päälliköt Mika Kemppainen ja Jouko Kinnunen tekevät tiivistä yhteistyötä sekä keskenään että muiden viranomaisten kanssa koko kunnan ja maakunnan alueella. Tiistaina 19. 010 665 9014 * * Puhelun hinta 8,35 snt/puh. Pitkien välimatkojen alueella ensivastepartio on ollut kohteessa pisimmillään 45 minuuttia ennen ambulanssia
Raviurheilun ystävät muistavat muun muassa Eero Huotarin kirkkaimpiin tähtiin kuuluneen Arafatorin, joka juoksi 62 ykköstä ja oli toinen Kuninkuusraveissa. Ravurit ja kilpahevoset ovat nyt Jukka Huotarin mukaan vähenemässä koko Suomessa, ja harrastus ehtyy etenkin syrjemmillä seuduilla. Se oli ensin yhteistalli ja siinä oli aluksi ratsujakin aika paljon, muistelee Jukka Huotari. 2017 ja 2018 metsästetyt aikuiset naaraat: 5 / 14 Karhukannan pentutuotto 2018, arvio vuoden 2019 yhtä vuotta vanhempien karhujen määrästä ennen metsästyskautta ja pentutuotosta sekä metsästyskaudella 2018 metsästettyjen aikuisten naaraiden määrä. Pentuehavaintoja kirjattiin alueen pohjoisosassa eli Kainuussa ja Pohjois-Karjalassa vähemmän kuin vuonna 2017, mutta alueen eteläosissa eli vakiintuneeseen kannahoitoalueeseen kuuluvissa osissa Kaakkois-Suomea ja Etelä-Savoa lukumäärä kasvoi siitä. Jukka Huotari Kuhmolainen toimitus.kuhmolainen@slpmedia.fi Luonnonvarakeskuksen uusimman kanta-arvion mukaan Suomen karhukannan kasvu on taittunut. Jarno Hiltunen jarno.hiltunen@slpmedia.fi Lammasjärven rantayleiskaavan luonnoksesta järjestetty yleisötilaisuus keräsi toistakymmentä asiasta kiinnostunutta kaupungintalolle viime torstaina. . Kuhmon Hevosystävien puheenjohtajan Jaakko Kyllösen mukaan ratsutallin jatko on nyt hevosaktiiveista kiinni. Vuotta vanhempia ennen metsästyskautta 2019: 145 – 160 . – Rakennuspaikkojen sijainnit on pitkälti karttatarkastelun perusteella tehty. Ratsastus harrastuksena on kuitenkin hyvin suosittua myös Kainuussa. – Marraskuussa lähtivät viimeiset hevoset, kertoo Jukka Huotari. Itä-Suomessa, vakiintuneen kannan hoitoalueella karhujen kokonaismäärä on hieman pienentynyt vuodesta 2017. Tallin omistaa virallisesti Kuhmon Ravija Ratsutalli Oy, joka on Huotarien perheyritys. Nykyaikana harva ravitalli on näin kaukana kaikista raviradoista. Kaavoituksen eräänä tarkoituksena onkin vastata rakennuspaineeseen ja osoittaa rantarakennuspaikat. Mäntykankaalla sijaitseva ravitalli on nyt tyhjillään ja se on myynnissä. Kuhmon ravitalli on tyhjillään Jukka Huotarin mukaan muutama potentiaalinen ostajaehdokas on kiinnostunut tiloista, jotka soveltuisivat hyvin myös ratsastustallikäyttöön. Karhun kanta-arvio perustuu petoyhdyshenkilöiden Tassu-tietojärjestelmään kirjaamiin pentuehavaintoihin. Hän oli itsekin mukana tallin töissä, muttei omien sanojensa mukaan ajanut paljonkaan kilpaa. – Jospa siihen saataisiin nyt vaikka ratsutalli, Jukka Huotari toivoo. Tallin myynnistä ei vielä ole virallisesti ilmoiteltu, mutta muutama ostajaehdokas on jo ottanut yhteyttä, kun tieto asiasta on kiirinyt muuta kautta hevospiireissä. Kaikki 20 karsinaa olivat täynnä. Hakkarainen kertoo, että kaavaluonnokseen on esitetty muutamia virkistyspaikkoja. Arvio on noin 5 prosenttia pienempi kuin vuonna 2018 annettu arvio. Kaavan esittely viritti yleisökeskustelua, jota maanmittausinsinööri Mika Hakkarainen luonnehtii ”tavanomaiseksi”. Niiden määrä on vähentynyt vuoden 2017 huippuvuodesta noin 42 prosenttia. Nyt jotkut käyvät Kuhmosta Sotkamossa asti ratsastamassa, ja varsinkin kesällä Kamarimusiikin aikaan kysellään paljon ratsastusmahdollisuuksia Kuhmossa. – Ratsastajiahan kyllä on. Maanomistajia kiinnostavia asioita olivat muun muassa omat rakennuspaikat ja niiden sijainnit. Arvioitu pentutuotto 2019: 35 . – Niitähän on paljon, että talli huolehtii hevosen hoidosta ja ulkoilusta, ja omistajat voivat käydä sitten ratsastamassa. Karhujen määrän kasvu taittumassa Pentutuotto Kainuu . – Talli tehtiin aikoinaan talkoilla. A Siellä on ollut Suomen huippuhevosia. Tallilla on yli 30-vuotinen historia. Holkeri. Huotarien tallin pihapiiristä löytyy hevosille harjoitusrata ja metsälenkki, ja uimaankin pääsee. – Jos meidän talli olisi myynnissä Jyväskylän eteläpuolella tai Pohjanmaalla, se menisi heti kaupaksi. Lisäksi keskusteluun nousi muita huomioon otettavia seikkoja, kuten virkistyspaikat. Kuuluja ovat myös Mikker ja V.H. Kun raviurheilu Kuhmossa alkoi nousemaan, Eero Huotari osti tallin. Karhujen lukumäärä on vähentynyt selvimmin Kainuussa, PohjoisSavossa ja Pohjois-Karjalassa mutta samalla Kaakkois-Suomen ja EteläSavon riistakeskusten alueella on havaittu hienoista kasvua. Kaavatilaisuudessa ”tavanomaista”. . Kaikki 20 karsinaa olivat täynnä, ja varsoja oli lisäksi Kauppisenniemellä, Jukka Huotari muistelee. – Siellä on ollut Suomen huippuhevosia. . Maanomistajilla on monesti parempi tieto siitä, mikä on hyvä paikka uudisrakennukselle ja niitä pyritään siirtämään heidän toiveidensa mukaisesti kaavaehdotukseen, selvittää Hakkarainen. – Lentuankoskien alue on luonnollisesti osoitettu asianmukaisesti. maaliskuuta 2019 Marjukka Väisänen marjukka.vaisanen@slpmedia.fi Kuhmon ravija ratsutallin toiminta on loppunut ja se on myynnissä. Huotarin mielestä talli sopisi hyvin yrittäjälle, joka vuokraisi hevospaikkoja. Pentueet / pennut 2018: 18 – 20 / 32 – 40 . 6 PUHEENAIHEET KUHMOLAINEN – Tiistaina 19. . Hänen isänsä, ravivalmentaja Eero Huotarin työlle Kuhmossa ei löytynyt jatkajaa. Kaikkiaan muutokset ovat vähäisiä. Karhujen kokonaisyksilömäärän arvioidaan olevan 2020 – 2130 yksilöä ennen vuoden 2019 metsästyskautta
Poikkeamistilanteissakaan ei saa ylittää Ontojärvelle, Kiimasjärvelle eikä Sotkamonjärville aiemmin määriteltyjä ylimpiä vedenkorkeuksia. Yritys voi saada työllistämiseen kaupungin työllistämistukea aloittavan työntekijän ohjaamisesta aiheutuvien kulujen kattamiseen. alv 24%. Virpi Heikkinen kertoo, että hankeosallistujat ovat työllistämismallista hyvillään. Koko (l x k) mm Hinta € Moduuli 1 x 42 47 x 42 mm 75,00 Moduuli 1 x 65 47 x 65 mm 106,00 Moduuli 2 x 42 99 x 42 mm 133,00 Moduuli 2 x 65 99 x 65 mm 164,00 Moduuli 2 x 88 99 x 88 mm 191,00 Moduuli 2 x 111 99 x 111 mm 244,00 Moduuli 3 x 88 150 x 88 mm 271,00 1/4 sivu 150 x 157 mm 390,00 1/2 sivua 254 x 180 mm 650,00 Tapahtumajärjestäjä! Ilmoita tapahtumasi sähköiseen tapahtumakalenteriin 17.5. Palveluhakemistomainokset alkaen 25 € + alv. – Nämä yritykset voivat esittää toiveita tarvittavasta työvoimasta ja me voimme etsiä tehtäviin sopivia henkilöitä hankeosallistujista. Se pystytään järjestämään hankkeen kautta. Samassa yhteydessä Kajaanin Koivukosken voimalaitoksen juoksutusmääräyksiä tulvatilanteessa muutettiin vastaamaan paremmin vesistön käyttäytymistä tulvatilanteessa. – Raviharrastus on Kuhmossa hiipunut, kun aiemmat aktiivit vanhenevat ja nuoremmat eivät ryhdy. Lupamuutosta lähdettiin selvittämään vuoden 2012 Oulujärven rannoilla huomattavia tulvavahinkoja aiheuttaneen tulvan jälkeen. Poikkeamislupa on käytössä vain erityisen vaikeissa tulvatilanteissa. Mainoshinnat 2019 Sis. 050 315 5849 Kainuuntie 103 | www.kuhmolainen.fi Tavoita matkailijat, tartu tilaisuuteen! Kuhmolaisen kesäaiheinen matkailuja markkinointilehti ilmestyy 28.5.2019. Työllisyysasiantuntija Juha Heinonen kertoo, että hankkeessa kehitettävällä yritystyöllistämisen mallilla halutaan vastata siihen arkielämän haasteeseen, että monilla kainuulaisilla työttömillä työllistymisen esteenä on tarvittavan osaamisen puute. Tapahtumat julkaistaan lehden tapahtumakalenterissa. – Työhaluja ihmisillä on, mutta kynnys lähteä kouluttautumaan perinteisiä väyliä pitkin voi tuntua korkealta. mainoksen valmistuksen. Kuhmon ravitalli on tyhjillään Mäntykankaalla sijaitseva ravitalli on nyt tyhjillään ja se on myynnissä. Ota yhteyttä! Myyntineuvottelija Eine Kotamaa eine.kotamaa@slpmedia.fi Puh. – Tuki voi olla vaikka jonkin kortin tai kurssin suorittamista. Timo Kyllönen. Elsa-hankkeessa on nyt mukana kahdeksan kuhmolaista yhteistyöyritystä, ja lisää otetaan mukaan. Lehti jaetaan Kuhmolaisen, Sotkamo-lehden ja YläKainuulehden tilaajille sekä lähialueiden infopisteissä, tapahtumissa ja messuilla. Emme voi yhdistyksenä muuta kuin kannustaa, että joku ryhtyisi tekemään jotakin sillä alueella. Mikäli osaamista opinnollistetaan Heikkisen kuvaamalla tavalla, hanke voi olla myös väylä ammatillisiin tutkintoihin tai niiden osiin. – Siinä olisi hyvät puitteet jatkaa. Kevätsulamisen aikaistuessa muutoksella voidaan myös edesauttaa vedenpinnan tavoitetasojen saavuttamista myöhemmin kesällä, tiedottaa Fortum. Toivottavasti joku muu hevosurheilun muoto kuin ravi nostaisi nyt päätään. Vaikka talli on ollut pääasiassa ravihevosten tallina, se soveltuu muuhunkin. Selvitystyön tuloksena Fortum haki muutosta Sotkamon reitin järvien syksylle asetettuihin tavallista alempiin vedenkorkeuksiin yhdessä Kainuun Voiman ja UPM Energyn kanssa. – Tavoitteena meillä on madaltaa opiskelemisen kynnystä tekemällä se mahdolliseksi niin, että hankeosallistujan ei tarvitse olla lainkaan oppilaitosopiskelija. Hankekoordinaattori Virpi Heikkinen kertoo, että keskusteluissa kuhmolaisten yritysten kanssa paikkakunnalta on löytynyt työpaikkoja, joissa hankeosallistujat pääsevät toisaalta osoittamaan osaamistaan ja toisaalta kehittämään osaamistaan. AnTero KomulAinen Marjatta Kurvinen marjatta.kurvinen@slpmedia.fi Ontojärveä, Kiimasjärveä ja Sotkamonjärviä koskevaa säännöstelylupaa on muutettu siten, että järviin voidaan varastoida tähänastista enemmän vettä mahdollisissa syystulvatilanteissa. Hintoihin lis. Lupamuutos tehtiin, jotta tulvavahingoilta vältyttäisiin alempana Oulujoen vesistössä eivätkä suuret juoksutukset laskisi vedenpintaa haitallisen matalalle Kajaanin keskustan vesialueilla. Lupamuutos voi aiheuttaa vettymisvaaraa viljellyille rantapelloille, jonka Fortum korvaa kertakaikkisena korvauksena rantatilojen omistajille. Lehdessä kerrotaan Kuhmon kesän matkailupalveluista ja tapahtumista sekä ajankohtaisista asumisen, mökkeilyn ja yrittämisen asioista. Hanketta rahoittaa Euroopan Sosiaalirahasto yhdessä Kuhmon kaupungin ja Kuhmon Työvire ry:n kanssa. Ontojärveen enemmän syystulvien vettä Timo Kyllönen timo.kyllonen@slpmedia.fi Kuhmon Elinvoimasampon eli Elsahankkeeseen osallistujien määrä kasvaa tällä viikolla pariinkymmeneen, ja ensimmäiset heistä aloittavat hankkeen kautta syntyneet palkkatyösuhteet yrityksissä huhtikuun alussa. Samalla hankkeessa ollaan tukena myös työllistävälle yritykselle muun muassa järjestämällä räätälöityä koulutusta yrityksen työntekijöille, Virpi Heikkinen kertoo. – Hankeosallistuja voi myös osallistua taitokartoitukseen, joka toteutetaan ostopalveluna, ja työnäyttöihin, joiden vastaanottajana on esimerkiksi Kainuun ammattiopisto. mennessä, osoite www.kuhmo.fi/tapahtumat. Muut mainoskoot – kysy tarjous! Kysy myös sisältömarkkinointipaketista! 25€ ALK. Pohjois-Suomen aluehallintovirasto hyväksyi hakemuksen joulukuussa ja nyt päätös on lainvoimainen. Juha Heinonen tiivistää, että hanke on tarkoitettu niille, jotka haluavat yrityksiin töihin mutta kokevat tarvitsevansa työllistymisessä tukea. Tiistaina 19. Painos on 19 000 kpl. Uudella lupaehdolla voidaan poikkeuksellisissa tulvatilanteissa vähentää tulvahaittoja Oulujärvellä ja Oulujokivarressa, jossa on runsaasti asutusta, rakennelmia ja viljelyksiä. Kyllönen toivoo, että jatkaja tallitiloihin löytyy. maaliskuuta 2019 – KUHMOLAINEN Kuhmo2019 Kesä Tavoita ulkomaiset asiakkaasi Kesä Kuhmossa! Lehdessä julkaistaan juttukooste ja palveluhakemisto sekä venäjän että englannin kielellä. – Monet ovat tyytyväisiä, että työllistymisessä tuetaan ja etsitään siihen ratkaisuja. Uutta työtä löytynyt Juha Heinonen, Anne Huotari ja Virpi Heikkinen kertovat, että Elsa-hanke on käynnistynyt hyvin. Ensimmäiset palkkatyösuhteet alkavat huhtikuussa
. Martti Korpiranta (tl.): Usko itseesi ja ole itsellesi rehellinen. Kainuulaiset kansanedustajaehdokkaat pitävät tärkeänä, että opiskelijavappu ei ole katoava perinne Kainuussa.. Pysy erossa hankaluuksista ja jos joskus joudut sellaisiin, niin niistä kyllä selvitään! Et ole ikinä yksin, aina löytyy aikuinen joka välittää. Opiskele ahkerasti ja valitse jatko-opiskelupaikaksi juuri se ala, jota itse haluat työksesi tehdä. Arvosta tavallista, päihteetöntä ja läheisten tai kavereiden kanssa vietettyä aikaa. Toivon, että jokainen nuori pääsee mieluisaan opiskelupaikkaan ja tavoittelemaan omia unelmiaan. Isot globaalit haasteet – esimerkiksi ilmastonmuutos – on ratkaistavissa. Ole kriittinen houkutuksille. Silja Keränen (vihr.): Kainuussa on hyvä elää. Niitten kanssa voipi myös tuumata jos joku asia painaa mieltä tai sielua. SLP Kustannuksen Kainuun sanomalehdet toteuttavat eduskuntavaalien alla yhteisen lehtijuttujen sarjan. Me aikuiset oikeasti välitämme teistä ja haluamme auttaa teitä. Muista että vanhemmat eivät aina ole väärässä vaikka siltä välillä tuntuukin. . Muista, että apua saa pyytää ja ylitsepääsemättömältä tuntuva tilanne on aina ratkaistavissa. Opiskelijat tuovat väriä ja elämää Kajaanin katukuvaan etenkin vappuna. Sami Kilpeläinen (kp.): Kainuu on hyvä paikka elää. Koulunkäynti kannattaa aina ja Kainuuseen on tulossa huima määrä uusia työpaikkoja. Haluan olla varmistamassa, että nuorten ääni kuuluu nyt ja tulevaisuudessa päätöksenteossa. . Vanhemmat voisivat kysyä nuorelta hänen unelmistaan ja kiinnostuksistaan ja samalla antaa nuorelle palautetta siitä, missä nuori on hyvä. Toisen asteen tutkinnolla varmistat työnpaikan ja edellytykset itsenäistymiseen ja aikuisuuteen. Jaakko Mikkola (kd.): Ehdottaisin vähitellen vanhempien kanssa puhumaan ammatinvalinnasta. Millainen viesti ehdokkailla on kainuulaisille nuorille. Älä anna somen koukuttaa sinua! Harrasta jotain sinulle sopivaa liikuntamuotoa. . Sillä on väliä. Toivon, että koulutus ei ole syy poismuuttoon. Timo Korhonen (kesk.): Ole ylpeä siitä, että olet saanut ja saat maailman parhaimpiin kuuluvan peruskoulutuksen ja hyvän elämän eväät jatkokoulutukseen, työelämään ja yhteiskuntaan. Muista aina, että olet riittävän hyvä! Terhi Heimonen (fem.): Teen kaikkeni, jotta teillä olisi tulevaisuudessa tasa-arvoinen ja oikeudenmukainen maailma, ja että ilmastonmuutos saadaan pysäytettyä, jotta teillä ja mahdollisilla jälkeläisillänne olisi elinkelpoinen planeetta. Miikka Kortelainen (vas.): Vaikka elämä aina välillä saattaa nakellakin kylymillä potuilla, niin piä pää pystyssä ja usko ihteesi. Opiskele mieluinen ammatti ja niin pitkälle kuin hyvältä tuntuu. Lopuksi haluan sanoa sen, että käythän äänestämässä. Lisää vastauksia löydät verkkolehdistämme. Kainuulaisuus ei tarkoita sitä, että tarvitsee luopua unelmistaan, vaan päinvastoin. Olet saanut kasvaa puhtaan luonnon keskellä ja sen tarjoamia mahdollisuuksia. Tee viisaita valintoja, mutta muista, että me kaikki teemme myös virheitä. Ehdokkaat ottavat lisäksi kantaa nuorten työllistymismahdollisuuksiin Kainuussa. Ottakaa opinnot vakavasti, mutta nauttikaa opiskelun tuomasta vapaudesta ja niistä mahdollisuuksista, joita koulut tarjoavat mm. Myös yliopistollista koulutusta on suhteellisen lähellä saatavilla. Koulutus on tärkeä perusta tulevaisuuden työelämässä ja kannattaa rauhassa vielä miettiä eri vaihtoehtoja. Outi Penttinen (kok.): Ole rohkea ja usko itseesi, kuuntele ja keskustele vanhempien ja opettajien kanssa. Kysy viisaammalta. Pidä yhteyksiä kotimaakuntaasi, jotta pysyt kartalla esim. Koetan tehdä Kainuusta avarakatseisemman paikan. Työpaikat ja turvallinen asuinympäristö on lähellä. Se tieto voi tulla kouluosaamisen, harrastusten ja taipumusten kautta tai vaikka luonteen vahvuuksista. Seuratkaa unelmianne ja luottakaa niihin asioihin itsessänne, joissa olette hyviä. Tee koulun eteen töitä, se takaa sinulle jatkoopinnot helpommin. Tuomas Kettunen (kesk.): Nuorissa on aina tulevaisuus. Kaikki ehdokkaille esitetyt kysymykset on poimittu lehtien verkkopalveluissa toimivasta Kainuulaisesta kysymyskoneesta. Sami Pihlajamaa (ps.): Kyllä se tästä. Näin voit olla rehellinen myös muille ja saat luotua luottamuksen toisiin. Jos politiikka kiinnostaa, kehotan heti ensivaiheessa osallistumaan seuraaviin nuorisovaltuustovaaleihin. Nuorena kannattaa hankkia koulutusta. työllistymismahdollisuuksista. Oot arvokas just tuommosena kun oot! Oohhan tolokkuna! Merja Kyllönen (vas.): Uskalla rohkeasti tavoitella omia unelmiasi, älä pelkää vaikka joutuisit lähtemään turvallisista ympyröistä hakemaan hiukan kauempaakin niitä asioita, mistä haaveilet. Politiikka on yhteisten asioiden hoitoa. 15-vuotiaana on hyvä tunnistaa omat vahvuudet ja kouluttautua aloille, joilla on myös tulevaisuudessa työpaikkoja. Kainuu on hyvä paikka asua ja rakentaa tulevaisuutta. Äläkä sykerry ajatteluun ”että mitäpä se hyvejää”, kyllä Opiskelupaikoista ja Kainuun vetovoimasta huolehdittava Kainuulaiset kansanedustajaehdokkaat vastaavat SLP Kustannuksen lehtien vaalisarjassa lukijoilta kerättyihin kysymyksiin. 8 EDUSKUNTAVAALIT 2019 Sirkku Rautio sirkku.rautio@slpmedia.fi 1 Mitä haluat sanoa 15-vuotiaalle kainuulaiselle. Hanne-Mari Juntunen (kok.): Teillä on edessänne tulevina vuosia suuria päätöksiä muun muassa oman ammatinvalinnan suhteen. Marko Lipponen (sin.): Kotonakin yksi sellainen asuu. Evelyn Hynynen (kd.): Olet onnellinen saatuasi syntyä näin turvalliseen maahan ja alueeseen, joka on monella tavalla huippualue koko maailmaan ja Suomeen verrattuna. Hyvä ja monipuolinen ravinto, riittävä lepo ja omien voimavarojen mukainen liikunta ja kulttuuriharrastus ovat tärkeitä tasapainoisen elämän kannalta. . Opiskele, näe ”maailmaa” ja usko Kainuuseen. Koko maailma on sinulle auki! Marisanna Jarva (kesk.): Suosittelen käymään myös kierroksen maailmalla, jotta huomaa eri paikkojen vahvuudet ja miksi Kainuu on hyvä paikka palata juurilleen. Raimo Piirainen (sd.): Suosittelen perehtymään Suomen tasavallan kansanvaltaisuuden merkitykseen päätöksen teossa ja yhteisten asioiden hoitamisessa. Täällä on arki helppoa ja turvallista, jota osaa arvostaa aikuisena. Kainuussa voi opiskella niin lukiossa kuin ammatillisessa koulutuksessakin. Aikuiset on tässä maailmassa sitä varten, että niille voit kiukutella, äyskiä ja tiuskia jos siltä tuntuu, ne ei siitä rikki mene. KysymysKone . Kannattaa käydä katsomassa maailmaa ja palata sitten takaisin. Sitä kautta voi löytyä oma polku ja ammatti. Arvosta myös itseäsi. Eila Aavakare (ps.): Jatka perusopinnot loppuun saakka. kansainvälistymisen muodossa. Nuorille on oltava lisää vapaa-ajanviettomahdollisuuksia, kuten sivistys, kulttuurija liikuntapalvelut. Kainuussa on kasvua monella alalla ja eläköitymisen myötä avautuu työpaikkoja, joten täällä on paljon mahdollisuuksia ja mahdollista järjestää hyvä elämä. Opettele kunnioittamaan muita. Jutuissa puolueiden vahvistamat kainuulaiset kansanedustajaehdokkaat vastaavat lukijoidemme esittämiin kysymyksiin eri aihepiireistä. Nyt meillä on myös töitä ja pula osaajista ja osaavasta työvoimasta. Tiina Heikkinen (sd.): Voit itse vaikuttaa omaan tulevaisuuteesi. se hyvejää – maailmasta löytyy paikka meille jokaiselle. Opettele elämän perusasiat. Mekin olemme joskus olleet nuoria. Sinulla on juuret ja siivet – käytä siipiäsi rohkeasti. Teknologia ja tekniikka ihmiskunnalla on olemassa, kyse on etenkin tahdosta ja poliittisista päätöksistä. Ole avoin, kokeile siipiäsi, haasta itsesi ja koe onnistumisen ilo. Eero Suutari (kok.): Kainuussa on hyvää ammatillista ja ammattikorkeakoulutusta
Jos on halukkuutta maaseutuyrittäjyyteen, annetaan siihen täsmäkoulutusta ja tuetaan yrittäjyyden alkutaipalella, edullisilla lainaehdoilla sekä mahdollisten opintovelkojen tukemisella. Olisiko verotuksen keventäminen pohjoisessa se houkutin, jolla opiskelemaan lähteneet nuoret saataisiin takaisin. Työnantajien, kuntien, yritysten ja vuokranantajien on panostettava yhdessä siihen, että nuorille on tarjolla myös edullisia ja houkuttelevia asumisja harrastusmahdollisuuksia. Ole pari vuotta töissä ennen kun alat tehdä lapsia, sillä pienen lapsen kanssa on paljon helpompaa, kun ei tarvitse laskea jokaista senttiä erikseen. Terhi Heimonen (fem.): Digitalisaation myötä etätyöskentelyn mahdollisuus lisääntyy. yrittäjyyteen. Tutustu erilaisiin kulttuureihin, ihmisiin ja paikkoihin. Starttiraha nuorille pitää olla kahden vuoden pituinen, jolloin sillä on edellytykset antaa niin hyvä perusta alkavalle yritykselle. Opiskelijat tuovat väriä ja elämää Kajaanin katukuvaan etenkin vappuna. luonnonvara-alalle ja palveluihin ja koulutusta on lisättävä. Raimo Piirainen (sd.): Mahdollisimman pitkälle pitäisi saada koulutusta omalla kotipaikkakunnalla. Outi Penttinen (kok.): Opiskelumahdollisuudet on oltava monipuoliset ja painotettuna aloille, miltä nuori voi saada parhaiten töitä. Elämä Kainuussa voi olla edullisempaa kuin etelässä. Myös koulutuksen järjestämisessä tulee ottaa huomioon paikkakunnan tarpeet. Evelyn Hynynen (kd.): Kainuussa pitää kehittää koulutusmahdollisuuksia ja toteuttaa nuorille suunnattu erillinen starttimahdollisuus yrittäjyyspolulle. Jaakko Mikkola (kd.): Tärkeintä on se, että nuorelle ammatinvalinta selkiytyy ja nuori löytää koulutuspaikan. Olosuhteiden pitää olla kunnossa, että tänne halutaan jäädä: hyvät palvelut, monipuoliset työpaikat, koulutusmahdollisuudet ja mielenkiintoiset vapaa-ajanviettomahdollisuudet (muutakin kuin urheilu). Eila Aavakare (ps.): Työvoimaa tarvitseville aloille tulee saada koulutusta Kainuuseen. Ahkerat, tunnolliset ja ystävälliset työntekijät jäävät mieleen ja saavat töitä jatkossakin. Ilman yrittäjiä ei ole työtä ja näen, että kainuulaiset yritykset mielellään palkkaavat osaajia omalta kotipaikkakunnalta. Nuorille on annettava mahdollisuuksia tutustua työelämään, opetella sosiaalisia työelämän taitoja turvallisessa ohjauksessa ja tukea heitä mm. Koulutuksen jatkomahdollisuudet tulee olla kohtuullisen matkan päässä. Vain pieni osa korkeakouluun Kainuun ulkopuolelle lähteneistä palaa takaisin. Etätyön mainostaminen ja mahdollistaminen ovat ajankohtaisempia, kuin koskaan. 9 EDUSKUNTAVAALIT 2019 EduskuntaVAALIT 14.4.2019 Ennakkoäänestys kotimaassa 3.4. Esimerkiksi erämatkailuyrittäjänä on mahdollista aloittaa. Valtakunnallisella koulutuspolitiikalla on iso merkitys asiaan. Kainuusta on helppo lähteä, mutta tänne on päästävä nopeasti takaisin. 2 Miten saadaan nuoret kainuulaiset työllistymään kotipaikkakunnalle. Kainuulaiset kansanedustajaehdokkaat pitävät tärkeänä, että opiskelijavappu ei ole katoava perinne Kainuussa. Yrittämisen aloittamista, lopettamista ja sukupolvenvaihdosta on helpotettava, sekä yrittäjän sosiaaliturva saatava yhtäläiseksi palkansaajien kanssa. Tee opintosi loppuun ja tule sitten takaisin Kainuuseen. Siihen on onneksi mahdollisuuksia esimerkiksi oppisopimuskoulutuksen kautta. Martti Korpiranta (tl.): Edellytys on, että paikkakunnalla on työmahdollisuuksia, palveluita ja aktiviteetteja. Digitalisaatio tuo mahdollisuuksia opiskeluun ja myös työn tekemiseen asuinpaikasta riippumatta. Ensimmäisten työntekijöiden palkkaamiskustannusta sekä verotusta on kevennettävä ja parannettava yrittäjien sosiaaliturva palkansaajia vastaavaksi. Sami Pihlajamaa (ps.): Nuoret saataisiin vieläkin paremmin työllistettyä oppisopimusjärjestelmää tehokkaammin hyödyntämällä, rohkaisen nuoria kysymään rohkeasti. Juha NeuvoNeN/arkisto. Yrittäjyysja työelämätieto on saatava omaksi oppiaineekseen yläkoulussa. Marisanna Jarva (kesk.): Kaikki työ on arvokasta ja kannattaa ottaa vastaan. On vahvistettava lukion ja ammatillisen koulutuksen verkostoa ja panostettava oppisopimuskoulutukseen. Pienyrittäjien sosiaaliturvan uudistaminen ja yrityksen omistajavaihdoksen helpottaminen edesauttaisi nuorten työllistymistä yrittäjinä. Vesitalous innovaatioineen, energiasektorin kehittäminen, pientuotanto, omavarainen ravinnontuotanto ja polttoaineet muutamina vaihtoehtoina. Yrittäjyydelle on Kainuussa tilaa. Työllistymismahdollisuudet ovat siis historiallisen hyvät – toki omasta kouluttautumisesta pitää huolehtia. Nuorten harjoitteluja kesätyömahdollisuuksista tulee huolehtia. Täällä on nyt jo työvoimapula melkein alalla kuin alalla ja kuntien työntekijät eläköityvät hyvää vauhtia, joten työtä löytyy täältä tulevaisuudessakin. Työttömäksi en suosittele jäämään. Toisen asteen koulutus on pidettävä lähellä nuoria ja itsenäinen korkeakoulu tarvitaan. Marko Lipponen (sin.): Pitkäjänteisen elinkeinoelämän kehittämisen ja liikenneyhteyksien parantamisen kautta. Tuomas Kettunen (kesk.): Nuorille on annettava mahdollisuus jatkoopintoihin Kainuussa. – 9.4.2019 Kirsi Virtanen (vas.): Opiskele ainakin englantia niin hyvin, niin että voit opiskelusi aikana pitää vaikka välivuoden ja lähteä maailmalle. Upea luonto ja neljä vuodenaikaa on myös houkuttava tekijä Kainuussa asumiseen, täytyy panostaa ilmastonmuutoksen pysäyttämiseen. Jos työtä ei koulutuksen jälkeen löydy kotipaikkakunnalta, suositan hankkimaan työkokemusta ensin muualta Suomesta. Hanne-Mari Juntunen (kok.): Työllistymisen kannalta on tärkeää, että yrityksillä on sellaiset toimintaedellytykset, että uusia työpaikkoja syntyy. Koulutuspohjan varmistaminen myös tärkeää. Informoidaan nuoria ja alueen yrityksiä myös muiden tahojen järjestämistä työllistymishankkeista kuten kuntien kesätyöseteleistä. Paikalliset yrittäjät voisivat aktivoitua nuorten suuntaan ja ottaa heitä tutustumaan yritysten toimintaan ja auttamaan nuoria näin paremmin löytämään oman alansa. Kainuussa etäopiskelut verkossa luovat paljon uusia mahdollisuuksia esim. kouluttautua uuteen työhön. Jokaisessa työpaikassa oppii jotain uutta. Timo Korhonen (kesk.): Nuoret tarvitsevat käytännön taitoja ja opastusta elämän hallintaan. Sami Kilpeläinen (kp.): Valtion on hajautettava työpaikkoja takaisin maakuntiin. Tiina Heikkinen (sd.): Oppilaitosten ja yrittäjien välisellä yhteistyöllä toteutetut täsmäkoulutukset sitouttavat ja työllistävät nuoria Kainuuseen. Miikka Kortelainen (vas.): Keskeistä olisi saada nuorelle myönteinen suhde omaan kotipaikkakuntaan, jotta hän olisi valmis palaamaan sinne töihin opintojen päätyttyä. Yrittäjyyttä tukien, koska tarvitaan nuoria yrittäjiä ja nuoria työllistäviä yrittäjiä. Jos nuoret joutuvat liian kauas kotiseudultaan, niin aina on vaara, että nuoret jäävät sille tielleen. Ensin pitää tehdä aluepolitiikkaa, hakea rahoitusta, myös EU-tasolta, jotta Suomi nähdään muunakin kuin Helsinkinä. Eero Suutari (kok.): Kaikki lähtee siitä, että alueella on työtä, ja sitä meillä Kainuussa tulee olemaan. Valtionyhtiöpolitiikalla on pääomitettava uusia yrityksiä esim. Monet nuoret ovat lahjakkaita ja omaavat erityisosaamisalueita, joiden hyödyntämiseen he tarvitsevat ulkopuolista tukea ja taloudellisia resursseja. Me yhteisönä vaikutamme siihen, että tänne on helppo palata ja tuoda myös puoliso maailmalta. Merja Kyllönen (vas.): Työpaikkojen luominen, aluepolitiikka ja huoltovarmuuden ympärille voitaisiin luoda uutta työtä, teollista tuotantoa. Silja Keränen (vihr.): Tällä hetkellä tähän on parhaat mahdollisuudet vuosikymmeniin, koska Kainuussa on työvoimapula. Kirsi Virtanen (vas.): Kainuusta muualle opiskelemaan lähteneistä nuorista palaa kotiseudulleen vain yksi prosentti, joten kaikki Kainuussa olevat opinahjot ovat elintärkeitä. Yhteiskunnan, yrittäjien ja koulun vuorovaikutusta on lisättävä. Nuorisotakuun päivityksessä on hyviä tavoitteita. Työkokemusta saaneena voi olla hyvä mahdollisuus työllistyä kotipaikkakunnalle myöhemmin. Perusta luodaan perheissä ja koulut opastavat työnhakuun ja opettavat sosiaalisia taitoja
. . . . . . . . . . metalElg asuspoikaLAUPIAITA tenkin kaivaa -jyrä leja -niska= Ka ari veriklo 07 suoloja eläin nouveres x2 pilke Jan Collins porho uniikki säätuppeja tanssi juhlia -kausi Kataja laaja Bottas runon viehPIHI AINE x2 töhx2 ohutTOSIURA ositusta kansallisMann Verdin jokiriviä mopsi Hetan nuutuntea EI TEPSI päälisoisä Yök! sairau s pysähaviiSAKKEJA + laivoja voimaluultaavustajia ARVO Ruotsin tunturi kuvia ASU esiviekas tökkäilaivoja Thomas “ “ VALJUJA puiston paikka Ugh! Minuun osui taas! Täältä pesee ja linkoaa! ooppera naisten mies x2 ääntä voi nälkä tiä valas x2 siäkin mies kuutta likkö dyksiä seille sana lievä Yäk! vasti tää kaup. . . . . . . verbi loiste AIV AN möyheä urkki armas neito Anna euro! divaanuori KALA hieno inhottavia nissa NÄLVIVÄÄ kaira Rantala suunnistaja Si lla np ää 201 9 Jo rm a Ke m pp ain en 20 19 ” ”. . KUHMOLAINEN – Tiistaina 19. . teita syjä sia taanvalson ikikeä hassu KALENTERI WC VAI NIIN sevia . . . . . . . maaliskuuta 2019 10 puuta Anna euro! Nilskin läkin höyALKUkentEsko Antti laulun päällys. Bra nivelERITE ts. . . . . .
Piirainen kertoo, että aikaisemmin lämpöyhtiöltä syntynyt tuhka vietiin kaatopaikalle, mutta kaatopaikan siirryttyä Kuhmosta Kajaaniin, alkoivat kuljetuskustannukset nousta liian suuriksi. Tuhkalla lisää kasvua Markku Komulainen lastaa tuhkaa näytöstä varten levitinkärryyn. Ajokoneen perässä on suuri kärry ja joukko sotkamolaisia sekä kuhmolaisia metsänomistajia on kokoontunut yhdistelmää ihmettelemään. Sotkamon itäiset osat ovat luonnollinen suunta kuljettaa tuhkaa, se ei ole sen kauempana kuin Kuhmonkaan perimmäiset nurkat. Sotkamon Mhy:n toiminnanjohtaja Jarmo Huttunen toteaa, että tuhkalannoitus on edullista ja kustannuksista saa vielä verotuksessa osan vähennettyä. 49,50 €, etusi 14,50 €. Tällä hetkellä puumarkkinat näyttävät Huttusen mukaan hidastuvan, mutta kesän taimikonhoitokohteita kannattaa alkaa jo suunnitella. Tuhka on edullinen ja luonnollinen tapa lannoittaa metsiä. 010 665 9012 Puhelun hinta 8,35 snt/puh. Tähän asti tuhkaa on levitetty kuhmolaisten metsänomistajien maille, mutta sitä riittäisi laajemmallekin alueelle. Hinta 0,90 €. Tilaa nyt! Paikallinen äänenkannattaja VERKOSSA www.kuhmolainen.fi/vaalietu SOITTAMALLA puh. Näin tilaat Kuhmolaisen helposti 35 € 3 kuukautta nyt vain Norm. Hän totesi vuoden 2018 olleen työntäyteinen, silloin korjattiin ennätysmäärä puuta ja lumituhojen kartoitus vei myös aikaa. Piirainen kertoo, että kuhmolaisten metsänomistajien kannatta olla suoraan yhteydessä Komulaiseen, jos ovat kiinnostuneita tuhkalannoituksesta. Tilausehdot www.kuhmolainen.fi/asiakaspalvelu. – Energiantuotanto on kasvanut ja näin tuhkaakin syntyy enemmän, Piirainen kertoo. Mari Heikura. Yhtiön tavoitteena on saada vuotuinen tuhkamäärä levitettyä metsiin, ettei sitä tarvitsisi varastoida. Jarmo Huttunen myös kertoi Sotkamon Metsänhoitoyhdistyksen kuulumisia. Tuhka lisää tutkitusti puun kasvua ja Piiraisen mukaan puu järeytyy ja kasvaa paremmin, kun käytetään tuhkaa lannoitteena. Tältä pohjalta Kuhmon Lämpö lähti miettimään muita vaihtoehtoja ja tekivät yhteistyössä Oulun yliopiston kanssa tutkimuksen tuhka käytöstä metsänhoidossa. Kangasmetsä kuitenkin tarvitsee tuhkan lisäksi muutakin lannoitetta. Näin ollen Piirainen on alkanut keskustella yhteistyöstä Sotkamon Metsänhoitoyhdistyksen kanssa ja lauantain tapahtuma oli ensimmäinen askel yhteistyössä. Kemera-rahaakin on hänen mukaansa hyvin jäljellä. ÄLÄ OLE ÄÄNETÖN! Mari Heikura mari.heikura@slpmedia.fi Sumsalla Tervamäen tilan metsässä kulkee erikoinen yhdistelmä. maaliskuuta 2019 – KUHMOLAINEN Tarjous on voimassa 15.4.2019 saakka kotimaan talouksiin, joissa ei ole voimassa olevaa tilausta. Sotkamossa yhteistyö alkaa Mhy:n kanssa ja lisätietoja saa sitä kautta. Tiistaina 19. Tuhkanlevitysnäytös kokosi paikalle sekä sotkamolaisia että kuhmolaisia metsänomistajia. SÄHKÖPOSTILLA asiakaspalvelu.kuhmolainen@slpmedia.fi Mainitse viestissäsi kampanjatunnus. Tuhkan käytöstä ja levityksestä metsänlannoituksessa on kertomassa Kuhmon Lämpö Oy:n toimitusjohtaja Markku Piirainen. Näytöskohteena olevalle palstalle Sumsalla tuhkanlevityksen hinta on noin 200 euroa/hehtaari. Yhdistelmä ajaa rinkiä harvennetussa metsässä ja lennättää valkoisen lumen päälle mustaa tuhkaa. Tuhkasta on suurin hyöty turvepohjaisille metsille, mutta sitä voi Piiraisen mukaan käyttää muunkinlaisissa metsissä. Lämpöyhtiö ei veloita tuhkasta mitään, mutta kuljetusja levityskustannukset tulevat metsänomistajalle maksettavaksi. + 16,69 snt/min. Kyseessä on tuhkanlevitysnäytös, jonka Sotkamon Metsänhoitoyhdistys on järjestänyt paikallisena maalislauantain tapahtumana. Toinen on Kuhmon Metsänhoitoyhdistyksellä ja toinen Kuhmon Lämmöllä, joka on vuokrannut levittimen urakoitsija Markku Komulaiselle. Joissakin tilanteissa tuhkalannoitukseen on mahdollista saada myös Kemera-tukea. Aluksi tuhka meni Metsähallituksen maille, mutta se yhteistyö on Piiraisen mukaan loppunut. Tuhkalannoitus sopii parhaiten turvepohjaisille metsille. Yhtiö tuottaa vuodessa kaksi tuhatta tonnia tuhkaa, mikä riittää 400 hehtaarin lannoittamiseen. Maalislauantaihin kuului perinteiseen tapaan makkaranpaistoa ja tuttujen tapaamista. Piirainen toteaa, että se on kiertotaloutta parhaimmillaan, kun puu viedään tehtaalle ja tuhka tuodaan takaisin metsään. TEKSTIVIESTILLÄ numeroon 13234 KUH TILAA kampanjatunnus nimi osoite sähköposti sekä lahjansaajan nimi osoite sähköposti. Tunnus: 19V3 Seuraa vaalikevättä Kuhmolaisesta! Tilaa nyt! Superedullinen Lue vaalikevään uutiset, uutisten taustat, puolueiden kannatukset ja ehdokkaiden näkökulmat Kuhmolaisesta. Tuhkan levitykseen tarkoitettua kalustoa on Piiraisen mukaan Kainuussa vain kaksi
Esitys muistuttaa ettei se ole ihmiselle helppoa. Lehtiyhtiöillä ei ole kuitenkaan varaa suuriin hinnankorotuksiin, sillä useiden pienten ja keskisuurten lehtitalojen taloudellinen asema on hyvin vaikea. Kuumana vellovan petokeskustelun osapuolet kertovat näyttelijöiden kautta omat näkemyksensä, joita ristivalottamalla yritetään kaiken mekkalan ja ulvonnan keskeltä löytää uutta, rakentavampaa dialogia yhteisöjen välille. Tämän johdosta Postin hallintoPostin hallintoneuvosto: jakelu on turvattava neuvosto esittää, että seuraava hallitus ryhtyy pikaisesti toimenpiteisiin parlamentaarisen valmistelun pohjalta postipalveluiden ja lehtien jakelun turvaamiseksi. – Ilman uusia toimia kirjevolyymien kova lasku uhkaa nostaa myös lehtien jakelun yksikkökustannukset kestämättömälle tasolle. Saara Karjalainen ja Panu Lyytinen näyttelivät Vaara-kollektiivinen Susi-dokumenttiteatteriesityksessä. – Päivittäinen paperilehden jakelu on vielä tärkeää niin sanomalehtien tilaajille kuin mainostajille. Vähäiset vaikutukset metsätalouteen A Meidän tulee harjoitella sitä keskusteluproblematiikkaa, jotta keskustelusta saadaan hedelmällistä. Yleisölle näytetään niin raflaavia uutisotsikoita kuin myös syvälle tunteisiin meneviä puheenvuoroja, jotkaovat sanasta sanaan haastateltujen henkilöiden puhumaa tekstiä. Sen mukaan suomalainen yhteiskunta on digitalisoitunut merkittävästi vuosikymmenen aikana verkkopalvelujen, sosiaalisen median, sähköisen asioinnin ja verkkokaupan yleistymisen myötä. Näyttelijät suodattavat mielipiteet lävitseen ja tulkitsevat tunteita niiden takana. Saara Karjalainen. – Erityisesti toivon, että esitys auttaa katsojaa jäsentelemään omia ajatuksiaan aiheesta, ja että se osaltaan pystyisi luomaan rakentavampaa keskustelun, ymmärtämisen ja kohtaamisen kulttuuria muuallekin, kuin petopuheeseen, Huotari kertoo. – Lähivuosina postin määrän väheneminen uhkaa kiihtyä, sillä valtionhallinto suunnittelee pääosin luopuvansa paperipostin lähettämisestä. Tuki parantaisi sanomalehtien toiminnan edellytyksiä maaseudulla ja mahdollistaisi mediapalvelujen hallitun siirtymävaiheen digitaaliseen aikakauteen. Osoitteellisten kirjeiden jakelumäärä Suomessa on puolittunut vuoden 2008 jälkeen ja painettujen sanomalehtien jakelumäärä on pudonnut tasolle, jossa oltiin 1950-luvulla. Menetelmiä on kuitenkin tarpeen kehittää, jotta vaikutukset voitaisiin arvioida kokonaisuudessaan, eikä vain rajoittavuuden osalta. Paperilehdillä on myös suuri merkitys kansalaisten tiedonsaannin kannalta. Keskustelussa mielipiteemme voi saada osakseen kommentteja, jotka raivostuttavat meitä. Arvioiden mukaan vuonna 2025 kirjeiden määrä on vähentynyt noin 75–90 prosenttia vuoden 2000 tasosta. maaliskuuta 2019 Noora Limnell toimitus.kuhmolainen@slpmedia.fi Kuhmo-talolla nähtiin torstai-iltana dokumentaarinen matka päähenkilöidensä kertomuksiin petokeskustelusta. 12 ELÄMÄNMENO KUHMOLAINEN – Tiistaina 19. Vastaavia elementtejä on ilman muuta myös muiden Suomen suurpetojen ympärillä käytävässä debatissa. Mutta susi tuntuu olevan se herkin aihe ja siitä tuntuu olevan mahdotonta päästä rakentavaan keskusteluun. Yhteistyö viranomaisten ja metsäsektorin toimijoiden kesken syveni ja molemmin puolinen tiedonvaihto lisääntyi. Kuhmolainen toimitus.kuhmolainen@slpmedia.fi Postin hallintoneuvosto on huolissaan suomalaisen postin ja lehtien jakelusta. Hallintoneuvoston mukaan on tärkeää, että kun postisääntelyn uudistamista jatketaan seuraavalla vaalikaudella, se tapahtuu jatkossakin kilpailuneutraalisti. – Kun pohditaan mitä tahansa vahvoja tunteita herättävää kysymystä, voi vuorovaikutus olla hankalaa, etenkin, jos oma mielipide poikkeaa täysin vastapuolen ajatuksista, kertoo näyttelijä Saara Karjalainen. Pitää kokeilla mielessään toisen kenkiin asettumista. Esitys jättää mieleeni kysymyksen, miten ihmeessä voimme lähteä järkevästi ratkaisemaan ongelmia, kun ”Pitää kokeilla mielessään toisen kenkiin asettumista” Vaara-kollektiivin Susi on moniääninen dokumenttiteatteriesitys pedoista, ihmisistä ja petokeskustelusta. Hankkeen työpajoissa tunnistettiin kaavassa osoitetun infrastruktuurin välilliset myönteiset vaikutukset metsätalouteen. Helposti tulee tunne, että tekee mieli sanoa oma mielipide jyrkemmin: ”ei tuo tajua mitä yritän sanoa, tuo on idiootti kun sanoo noin”. Kainuun vireillä olevan maakuntakaavan tarkistamisen metsätaloutta rajoittavat vaikutukset arvioitiin vähäisiksi Kainuun liiton toteuttamassa pilottihankkeessa 2017–2019. – Mielestäni esitys kannattaa tulla katsomaan paitsi petoaiheista ja yleisesti keskustelukulttuurista kiinnostuneiden, myös jokaisen, joka kaipaa parempaa ja kunnioittavampaa keskusteluilmapiiriä ajallemme tyypillisen yksisilmäisen sosiaalisessa mediassa rähjäämisen, kiihkoilun ja vihapuheen sijaan, Huotari jatkaa. Esityksessä ääneen pääsevät metsästäjät, maatalous-, luontoja matkailuyrittäjät, luonnonsuojelijat, aktivistit, toimittajat, poliitikot, viranomaiset ja tutkijat. On omalla vastuullamme, jatkammeko raivoamista eteenpäin vai yritämmekö keskustella sivistyneesti. Kirjeiden määrän vähentyessä jakajan reppuun jäävät sanomalehdet, jotka joutuvat kantamaan entistä suuremman osan jakeluverkon kustannuksista. Siksi petokeskustelua lähestytään tässä esityksessä ensisijaisesti juuri susikeskustelun kautta. Myös jakelutuki pitää toteuttaa julkisen kilpailutuksen kautta. Postin hallintoneuvosto on erittäin huolissaan, miten sanomalehtien jakelu ja postin yleispalvelu voidaan ylläpitää seuraavina vuosina supistuvan jakelumäärän rapauttaessa viisipäiväisen postinjakelun rahoituspohjan. Pitää kokeilla mielessään toisen kenkiin asettumista. Ohjaaja Panu Huotarin mukaan suteen kulminoituu suuri osa siitä jostain selittämättömästä, jota ihminen petoeläimiä kohtaan tuntee. Volyymilaskusta arvioidaan koituvan Postille seuraavan kolmen vuoden aikana noin 150–200 miljoonan euron tulon menetykset. – Meidän tulee harjoitella sitä keskusteluproblematiikkaa, jotta keskustelusta saadaan hedelmällistä. Dialogia on vaikea muodostaa, jos toisen kommentti tuntuu saavan oman veren kiehumaan. Jos emme tunne samaa pelkoa, on pelon ymmärtäminen hankalaa. Esityksen hienosti toteutettu äänimaailma lumoaa ja valkokankaalle projisoitu animaatio johdattelee katsojan kohtauksissa eteenpäin. Täytyisi yrittää oikeasti ymmärtää vastapuolen argumentointia ja tämän tunteita sekä pelkoja. Hallintoneuvosto sanoo kannanotossaan, että digitalisaatiokehitys tarjoaa yhteiskunnalle paljon myönteisiä mahdollisuuksia, mutta samalla sillä on ollut dramaattisia vaikutuksia postija media-alalle
– Nuoria on aika vähän, ja ikäluokissa 40–45 alkavat massat lisääntymään, Ilmo Pulkkinen sanoo. – Peruskunto tulee metsätöistä eli teen seitsemäntuntisia päiviä metsässä syyskauden ajana. Beitostølenia Eero Väisänen pitää yhtenä norjalaisen hiihtourheilun kehdoista. Vapaan kympillä Komulainen jäi neljänneksi. Kuhmolaisen kuvataideharrastajan Helena Kinnusen eläinaiheisia töitä on esillä koko maaliskuun Kaesan kahvilassa. Kaikilla oli mahdollisuus hiihtää kolme henkilökohtaista matkaa sekä viesti. Kuhmolaiset voitelivat suksensa itse, eikä niiden kanssa ollut ongelmia. – Ajattelin, että samalla rahalla kannattaa ottaa kerralla useampi mitali, Ilmo Pulkkinen veisteli Kuhmoon palattuaan. Esillä Helena Kinnusen maalauksia Pienen näyttelyn eräs maalaus esittää Sulo-koiraa. Kultaa tuli 15, 10 ja 30 kilometrin vapaan hiihtotavan kisoista. – Keli oli aika stabiili: aamulla -10 astetta ja iltapäivällä noin -3 astetta. – Tutkin vähän tuloksia ja niiden mukaan Eero hävisi perinteisen kisassa kaksi minuuttia kilpakumppanilleen, joka jää yleensä aina Eeron taakse, Pulkkinen summasi. Osallistujamäärillä mitattuna kovimmat kisat käydään 55–70-vuotiaiden sarjoissa, joissa yhteislähdön startissa on viivalla 50–70 kilpailijaa. – Mielestäni on askel ratkaisun löytymistä kohti, kun myönnetään, että tämmöinen ongelma keskusteluyhteydessämme on olemassa, näyttelijä Panu Lyytinen lisää lopuksi. 15 kilometrin perinteisen kisassa. Kolmellakympillä sitten karkasin jo puolimatkassa, Pulkkinen kertaa. Alkuviikon kisoissa ei voi vielä hakea suuria eroja vaan tavoitella vain voittamista. M65:ssa kisannut Eero Väisänen puolestaan voitti hopeaa Suomen joukkueen viestissä ja sijoittui 15. N40-sarjassa hiihtänyt Virpi Komulainen voitti kultaa Suomen joukkueen viestistä ja hopeaa henkilökohtaisilta matkoilta 15 ja 30 kilometrin vapaalla hiihdetyistä kisoista. Sitten kolme kuukautta uhraan aikaa tuloskuntoon pääsemiseksi, ja se aika on puoliammattimaista harjoittelua. Hän sanoo, että vaikka Norja on iso öljyja hiihtomaa, hiihtokisat siellä ovat aina vaatimattomat. A Kolme kuukautta uhraan aikaa tuloskuntoon pääsemiseksi, ja se aika on puoliammattimaista harjoittelua. Lukijakuva Pajakkakoskella koskikara on talvisin vakioasukas. – Esimerkiksi mitaleissa ei ole lainkaan kaiverruksia. Ilmo Pulkkinen. Tuloksellisesti kovimman kisamatkan teki M60-sarjassa hiihtänyt Pulkkinen, joka nousi palkintopallille jokaisella osallistumallaan matkalla. Samassa paikassa hiihdetään myös hiihdon ja ampumahiihdon MC-kisoja, ja Ilmo Pulkkinen pitääkin maastoja melko vaativina ainakin iäkkäille hiihtäjille. Neljäs mitali oli M60-sarjan Suomen viestijoukkueen hiihtämä hopea. – Kun viikossa hiihdetään neljä kisaa, pitää niissä pelata varman päälle. Hän kertoi, että kisareissulla ilmeni terveysongelmia, minkä vuoksi hiihtäminen ei onnistunut normaalilla tavalla. Hurjaa mitalikuntoa Pulkkinen selittää peruskunnolla ja myös tavoitteellisella harjoittelulla. Aiheina maalauksissa on lemmikkikoiria, lintuja, leijonia ja muutakin luontoa. Olipa kyseessä sitten susi, maahanmuutto tai mikä tahansa muu tunteita herättävä aihe. Kuva: Raimo Mäki PAuli HAlonen Kuhmolaiset toivat Norjasta veteraanien MM-kilpailuista melkoisen kasan mitaleita. Kinnusen erikoistaitoihin kuuluu myös ikonien entisöinti. Hän on käynyt hankkimassa siihen taitoja Valamossa. Tiistaina 19. Tämän vuoden veteraanien MMkisoihin eli master world cupiin osallistui 1053 hiihtäjää 26 eri maasta. Kinnunen on aktiivinen taideharrastaja sekä kansalaisopiston piirissä että Kuhmon Kuvataideyhdistyksessä. Master world cup -kisoissa on ikäluokat 30–90-vuotiaille, mutta niiden ulkopuolelle jäävät maajoukkuehiihtäjät. Toisaalta taas siinä missä Venäjällä kisojen päätteeksi on tanssiryhmiä Bolshoi-teatterista, Norjassa soitti kaksi tyttöä kannelta, Pulkkinen vertailee – Ehkä he keskittyvät olennaiseen eli hiihtämiseen, Väisänen nauraa. Ilmo Pulkkinen, Virpi Komulainen ja Eero Väisänen kisasivat Norjan Beitostølenissa viime viikolla. Työ on vuodelta 2018. noorA limnell emme pysty edes keskustelemaan aiheesta ilman, että sanailu muuttuu vihapuheeksi. maaliskuuta 2019 – KUHMOLAINEN 13 ”Pitää kokeilla mielessään toisen kenkiin asettumista” Saara Karjalainen ja Panu Lyytinen näyttelivät Vaara-kollektiivinen Susi-dokumenttiteatteriesityksessä. Minulla oli mukana neljä paria suksia, mutta olisin voinut ehkä yhdelläkin pärjätä, Pulkkinen kertoo. Kosken rannalla pääsee kuuntelemaan sen kaunista liverrystä ja seuraamaan koskikaran sukelluksia hyiseen veteen ravintoa hakemaan. AnTero KomulAinen Pulkkinen hurjassa vireessä veteraanien MM-kisoissa Timo Kyllönen timo.kyllonen@slpmedia.fi Kuhmolaiset hiihtäjät Ilmo Pulkkinen ja Eero Väisänen sekä kuhmolaislähtöinen, Australiassa tällä hetkellä asuva Virpi Komulainen napsivat Norjan Beitostølenissa käydyistä veteraanien MM-kisoista yhteensä kahdeksan mitalia. Kesäisin Helena Kinnunen viettää paljon aikaa Kuumussa
. . . 14 ELÄMÄNMENO KUHMOLAINEN – Tiistaina 19. Tähän on olemassa edellytykset ainakin seuraavat 25 vuotta, vaikka jäsenmäärän lasku jatkuisi nykyisellä trendillä. Valtuusto edellyttääkin, että ”jos pakkofuusio toteutuu”, seurakuntien tasavertaisuus taataan nykyisten seurakuntien välisellä sopimuksella tai ohjesäännöllä. Esityksen seurakuntien yhdistämisistä kirkollishallitukselle tekee kunkin hiippakunnan piispa – Oulun hiippakunnassa siis metropoliitta Elia. Jos ennakkokaavailut toteutuvat, seurakuntien määrä vähenisi selvästi koko Suomessa: nykyisen 21 seurakunnan sijaan ortodoksikirkossa olisi vuoden 2020 alussa 7 seurakuntaa. Seurakunnan kirkkoherra on Jyrki Penttonen. Alueellisesti se käsittää kaikki Kainuun kunnat sekä Vaalan kunnan. Kajaanin seurakunnan tiukkasävyisessä lausunnossa epäillään, että fuusiosta on päätetty etukäteen. . Oulun hiippakunnan piispa, metropoliitta Elia ei ole vielä esityksensä sisältöä päättänyt. Seurakuntaan kuuluu kahdeksasta eri kansallisuudesta lähtöisin olevia ihmisiä ja maahanmuuttajat muodostavat seurakunnassa kasvavan osan. Seurakunnan pääkirkko on Kajaanissa sijaitseva Kristuksen kirkastumisen kirkko, joka valmistui vuonna 1959 ja jonka on suunnitellut Ilmari Ahonen. Elia vieraili viikonloppuna Kuhmossa. Parhaassa skenaariossa jäsenmäärän lasku hidastuu tai pysähtyy, lausunnossa todetaan. Kukin seurakunta säilyttäisi toiminnallisen itsenäisyytensä. Luen sen Kajaaninkin lausunnon vielä moneen kertaan. Juha NeuvoNeN A Jotkut seurakunnat olivat uudistukselle niin kielteisiä, että se herätti meidät ottamaan aikalisää elokuulle asti. maaliskuuta 2019 Kätevimmin tavoitat asiakkaasi mainostamalla. Kainuun ortodoksit vastustavat laajaa seurakuntien fuusiota Mikä. Saat siis neljä lehteä yhden hinnalla! Täydennä printtinäkyvyyttäsi huikealla digipaketillamme. Tilanne on harkittava tarkkaan. Kajaanin seurakunnassa, johon kuuluu koko Kainuu ja lisäksi Vaala, aikeet herättävät vastustusta. Kajaanin, Oulun ja Lapin seurakuntien yhdistäminen on esillä kirkollishallituksessa huhtikuussa – päätös tulee elokuussa. – Jotkut seurakunnat olivat uudistukselle niin kielteisiä, että se herätti meidät ottamaan aikalisää elokuulle asti, Elia kertoo. Metropoliitta korostaa, että hänen ehdotuksensa kirkollishallitukselle on vielä mietinnässä. 050 65 343 Marjukka Väisänen marjukka.vaisanen@slpmedia.fi Suomen ortodoksinen kirkko valmistelee Oulun, Kajaanin ja Lapin seurakuntien yhdistämistä. Uusi seurakunta kattaisi yli puoli Suomea, ja sen jäsenmäärä olisi noin 5 000. mennessä! Ilmestyy ti 2.4. – Vielä ei voi sanoa juuta tai jaata. Kajaanin ortodoksinen seurakunta perustettiin 1.1.1950. Hän pitää mahdollisena, että ne seurakunnat, jotka eivät yhdistymisiä vastusta, voisivat liittyä yhteen jo ensi vuoden alussa. Kajaanin ortodoksisen seurakunnan seurakunnanvaltuusto toteaa lausunnossaan, ettei se pidä yhdistymistä tarkoituksenmukaisena, eikä näe sillä taloudellisia tai toiminnallisia perusteita. 040 751 1749 Kainuun Sanomat | Saija Utriainen, p. . . Kirkon vuonna 2005 valmistuneet seinämaalaukset ovat maalanneet Petros Sasaki ja Alkiviadis Kepolas. Kainuun Sanomien, Kuhmolaisen, Sotkamo-lehden ja Ylä-Kainuun yhteinen mainosliite tavoittaa nykyiset ja uudet asiakkaasi koko Kainuun alueelta. Nykyisellään Kajaanin seurakunnassa on noin 1 600 jäsentä ja Oulussa 2 300. Varaa 26.3. Oulun ortodoksisen hiippakunnan piispa, metropoliitta Elia (vas.) vierailee parhaillaan Kainuussa. . . Uusien seurakuntien perustaminen on esillä kirkollishallituksen kokouksessa huhtikuussa, mutta lopullisesti siitä päätetään Oulun hiippakunnan piispan, metropoliitta Elian mukaan vasta elokuussa. – Kajaanin ortodoksinen seurakunta haluaa olla jatkossakin itsenäinen seurakunta. Verkko ja mobiili tuovat lisää kiinnostuneita silmäpareja tuotteillesi ja palveluillesi! Ota yhteyttä myyjääsi! Liikenne Autot & Ota heti yhteyttä myyjääsi! Kuhmolainen | Eine Kotamaa, p. Oulusta tulisi uudistuksessa keskusseurakunta, ja Kajaanista ja Lapista kappeliseurakuntia. Elia. Perjantaina hän oli Kajaanissa ja tapasi muun muassa kirkkoherra Jyrki Penttosen. . . 050 438 0786 Ylä-Kainuu | Titta Toivanen, p. 050 438 2831 Kainuun Sanomat | Teemu Moilanen, p. . Kannan muodostamiselle on aikaa viikko. Kainuun ortodoksit . 050 315 5849 Sotkamo-lehti | Miia Väisänen, p. Jäsenmäärä on noin 1 600, joista vajaa tuhat asuu Kajaanin kaupungissa
klo 10-14 Kainuun Kuulopiste Pohjolankatu 33 Kajaani puh. klo 10-14 Kainuun Kuulopiste Pohjolankatu 33 Kajaani puh. Ilm. p. Eläkeliiton kirkkopyhä ja jumalanpalveluksen jälkeen kirkkokahvit ja tilaisuus srk-keskuksessa. klo 16-18.30 Lapsiarkki Piilolan kerhotilassa. 044 738 4308. klo 10 messu Kuhmon kirkossa (l: Pääkkönen, s: Suutari, k: Gogolev, Ketterätja Virsikuoro). 044 738 4308. Tiistaina 19. Ke 20.3. klo 9.30-12.15 Kesä 2 -rippikoululaisten kokoontuminen Kuhmon kirkossa. Helli Mari Huotari 94 v. klo 14 päihdeongelmaisten raamattuja rukouspiiri Lähiötuvalla, Karhunpolku 3 A (alakerta). karjalanpaisti, to 21.3. Isoskoulutus koulutusryhmään syksy2018-kevät2019 ilmoittautuneille srk-keskuksen nuorisotila Siivellä ti 26.3. Klo 18 työikäisten naisten raamattupiiri maanantaisin Piilolan srk-kodilla, Karhunpolku 2 N. Illan ohjelma sisältää opetusta, musiikkia, nukketeatteria ja toimintapisteitä sekä pientä tarjoilua. Sanoin ja sävelin -raamattuluento ja musiikillinen iltatilaisuus Kuhmon kirkossa. Klo 14.30 hartaushetki Lepokynnään salissa, Virkatie 2 Ke 27.3. Ke 20.3. Yhdistysten sisäinen tiedottaminen kuuluu seuratoiminta -palstalle. Pavlenko KUHMO Jumalanpalveluselämä ja yleinen srk-työ: Ti 19.3. 010 665 9012, ilmoitukset.kuhmolainen@slpmedia.fi Ilahduta ystävääsi onnittelulla Kuhmolaisessa. klo 15 Honkalinnassa. Kuorot: Kirkkokuoron harjoitukset ke 20.3. ja Kerttu perh. Marian ilmestyspäivä 24.3. (Sirkka Turkka) Siunattu läheisten läsnä ollessa. Tiistain lehteen tulevat tapahtumat on ilmoitettava ma klo 10 mennessä. Perukan kylätoimikuntien jäsenet: ottakaa yhteyttä ja sovitaan yhteisvastuutapahtuma kylällenne tai yhteistyössä naapurikylien kanssa. kaalilaatikko. Ilm. Odotamme Sinulta aktiivisuutta, uutisvaunua, sujuvaa kielenkäyttöä ja valokuvaustaitoa sekä oma-aloitteisuutta ja kykyä itsenäiseen työskentelyyn. Alma Aluemedia -liiketoimintayksikkö kokoaa yhteen 32 Alma Median maakunta-, paikallisja kaupunkilehteä sekä niiden verkkopalvelut. Kuhmolainen on Alma Mediaan kuuluvan Alma Aluemedian kustantama, Kuhmossa kaksi kertaa viikossa ilmestyvä paikallislehti. Tehtävä tulisi ottaa vastaan 1.9.2013. klo 17-18.40 Donkkis Big Night -toiminnallinen ilta kouluikäisille srk-keskuksen salissa. Kerhoissa on tilaa uusille kerholaisille. Klo 18 alk. Ti 26.3. Kuulokojeiden uutuudet esittelyssä torstaina 21.3. 044 332 5330. VeriRyhmät eli yhdessä verta luovuttavat työ-, harrastus-, opiskelijatai ystäväporukat ovat hyvä keino löytää uusia luovuttajia. Kuoronjohtaja Martti Väisänen p. Keskustan alueelle ja perukan kylillekin tarvitaan lisää yhteisvastuukerääjiä. Aihe: Jumalanpalvelus. Perukan kylätoimikuntien jäsenet: ottakaa yhteyttä ja sovitaan yhteisvastuutapahtuma kylällenne tai yhteistyössä naapurikylien kanssa. 044 738 4312. Vapaaehtoisia tarvitaan. 040 728 8047. Verenluovutus Kuhmo-talolla torstaina 28.3. Pe 22.3. 050 3081502 Kuulokojeiden uutuudet esittelyssä torstaina 21.3. lihaperunalaatikko, ke 20.3. Mukana Jari Niva ja Pentti Hiltunen sekä Heikon ihmisen lauluryhmä. Varhaisnuorisotyö: Varhaisnuorten kerhoihin on vapaa pääsy. 044 738 4307. Ke 20.3. Pelikerhot kokoontuvat Oppimiskeskuksen liikuntasalissa (Piilolantie 47) torstaisin.: 1-3 –luokkalaiset (pelataan jalkapalloa ilman kenkiä) klo 15.30-16.30 ja 4-7 -luokkalaiset (pelataan sählyä, omat mailat mukaan) klo 16.3017.30. lohikeitto ja pe 22.3. Lapsi-, perheja pyhäkoulutyö: Päiväkerhoon voi ilmoittautua lapsen täytettyä 3 vuotta. klo 16-17.30. Siellä laulavat toisenlaiset linnut. eivät päiväkerhot kokoonnu. klo 15 Piilolan kerhotilassa, Karhunpolku 2 N. Klo 14.30 hartaushetki Lepokynnään salissa, Virkatie 2. Illan päätteeksi arvotaan toimintapisteisiin osallistuneitten kesken pieniä palkintoja. Hän on matkalla lapsuutensa metsiin sinisen kukan ja kultaisen syksyn maahan. klo 9.30-11 Piilolan kerhotilassa (Karhunpolku 2N). Pe 22.3. Arvostamme alan koulutusta ja työkokemusta. Kuoronjohtaja Dmitrii Gogolev, p. klo 17-18.40 Donkkis Big Night -toiminnallinen ilta srkkeskuksen salissa. LapsiArkki-ilta Piilolan kerhotilassa, Karhunpolku 2N. Perhekerho kokoontuu ti 19.3. Lämmin kiitos osanotosta. Kuoronjohtaja Mauri Kuula p. Löytäjät-kuoron harjoitukset to 21.3. 044 738 4315. Lapsiarkki toiminta on tarkoitettu yksinhuoltajaperheille ja perheille, joissa vain toinen vanhemmista on pääasiallisessa vastuussa arjen pyörittämisestä. Kts lisää: www.lapsiarkki.fi. klo 18 naisten raamattupiiri kokoontuu srk-keskuksen Lähetyssopessa. 044 738 4312 tai jouko.malinen@evl.fi. Ma 25.3. Lisätietoja tehtävästä antaa päätoimittaja Martti Huusko, p. Kysy lisätietoa kerhoista ja toiminnasta p. Osta mukaan tai syö paikan päällä. maaliskuuta 2019 Aurinko nousee kello 06.08 ja laskee kello 18.13 Nimipäiviään viettävät: Ti: Juuso, Josefiina, Jooseppi, Joosef Minna Canthin päivä, tasa-arvon päivä Ke: Aki, Kim, Kimi, Jooa, Jaakkima, kevätpäiväntasaus To: Pentti Pe: Vihtori La: Akseli Su: Kaapo, Gabriel, Kaapro, Kaappo Ma: Aija, Aava Ti: Manu, Manne, Immo, Immanuel Elämäsi ei muodostu päivistä jotka ovat menneet, vaan päivistä jotka muistat. tarja.koistinen@evl.fi tai p. Viikolla 12 Ikolan pappilassa lähetystyön hyväksi myytävänä klo 10-15: ti 19.3. 044 738 4308. 050 3081502 Rakkaamme Viljo Ilmari HAVERINEN * 21.7.1931 † 10.3.2019 Isää, ukkia, veljeä ja enoa kaivaten Maija, Eeva, Raili ja Sade Anja ja Mikko Aarne-Mikko perh. 044 738 4315. Pyhäkoulu kokoontuu su 24.3. Kuollut: Viljo Ilmari Haverinen 87 v. Suomessa tarvitaan joka vuosi noin 20 000 uutta verenluovuttajaa. klo 10.30-12 peittopiiri kokoontuu srk-keskuksen salissa. Diakoniatyö: Diakoniapäivystys srk-keskuksessa tiistaisin ja torstaisin klo 9-10. maaliskuuta 2019 – KUHMOLAINEN 15 Haemme Kuhmolaiseen uutistyöstä innostunutta ja monipuolista TOIMITTAJAA Työympäristönä on luonnonläheinen ja kulttuurin täyteinen, vireä Venäjän rajakaupunki Kuhmo. klo 12 eläkeläisten kerho kokoontuu srk-keskuksen salissa. 044 339 0648. Pe 22.3. klo 18 miesten raamattupiiri kokoontuu Lähetyssopessa. Tarja Koistinen p. Tiistaisin Kuhmolaisessa julkaistavaan Menot -palstalle tulevat tapahtumatiedot kootaan Menoinfo.fi/ilmoita tapahtuma -palvelun kautta. klo 15 harjoitukset srk-keskuksen salissa. Lentiira: Diakoniapäivystys Kuhmon srk-keskuksessa tiistaisin ja torstaisin klo 9-10. 050 315 5849 Tapatumakalenteri on tarkoitettu vain avoimille yleisötapahtumille, ei kuitenkaan markkinointija myyntitilaisuuksiin. Kiitos kaikille isää hoitaneille. Hae lipas tai lista diakoniatoimistosta. Klo 16 alk. PÄIVYRI Tänään on tiistai 19. –Moni tulee lähteneeksi verenluovutukseen ensimmäisen kerran ystävän tai työkaverin rohkaisemana, kertoo yhteisömarkkinoinnin koordinaattori Kaisu Maijala SPR:n Veripalvelusta. Menoinfoon ilmoitetut tiedot näkyvät myös Kuhmon kaupungin tapahtumakalenterissa kuhmo.fi/tapahtumat ja lehtien verkkosivustoilla. Lisät. 044 332 5320 Eine Kotamaa myyntineuvottelija, p. Verta voi luovuttaa myös kaveriporukassa p. klo 12 eläkeläisten kerho kokoontuu srk-keskuksen salissa. Timo Kyllönen, päätoimittaja, p. Klo 14 päihdeongelmaisten raamattuja rukouspiiri Lähiötuvalla, Karhunpolku 3 A (alakerta). Tarjoamme Sinulle haastavan ja mielenkiintoisen työn innostuneessa ja hyvähenkisessä joukkueessa. Yhteydenotot: diakoni Anne Malinen, p. Lisätietoja toiminnasta: Tarja Koistinen p. Eräkerhot kokoontuvat srk-keskuksen Siivellä: 3.-6.-luokkalaiset klo 17.30 tiistaisin ja 7-9-luokkalaiset klo 18 torstaisin. Täytä hakemus viimeistään 30.6.2013 osoitteessa www.kuhmolainen.?. Virsikuoron laulutervehdys ma 25.3. Vapaa pääsy. ja tied. klo 16 srk-keskuksen salissa. Ajokortti on välttämätön. Rippikouluryhmä 2:n tilaisuus kirkossa, aihe: jumalanpalvelus. Henkilöstöä meillä on noin 800 kahdeksassa eri maakunnassa. Nuorisotyö: Su 24.3. Kerhossa tehdään retkiä, tutustutaan luontoon ja opetellaan monenlaisia asioita. klo 13 – 17. Eila Annikki Pikkarainen 79 v. Elma ja Heikki Matti Mikko, Sari ja Saku Irja muut sukulaiset, ystävät ja naapurit Me kutsumme häntä, mutta hän ei käänny enää. Yhteydenotot: diakoni Anne Malinen, p. ja tied
044 209 9508 Kodin • Tilintarkastukset • Kirjanpidot • Yritysjärjestelyt/ sukupolvenvaihdokset • Perukirjat/ perinnönjaot Tilija Tarkastustoimisto Ari Piirainen Oy Puh. Lumityöt maansiirtotyöt Kierrätys Vesitornin kirppiksen AVAJAISET Ohjelmassa klo 12 alkaen aloitussanat Juhana Juntunen / Kuhmon Työvire ry., Kuhmon kaupungin ja Kainuun TE-toimiston edustajien tervehdys, lukiolaisten musiikkiesitys. 0400 279 835 www.kuljetustaattola.fi Takseja Tilaa tutut taksit, kaikkialla Kainuussa. klo 12 18 Kahvitarjoilu klo 18 asti. (08) 652 1533 www.kuhmonlaakaripalvelu.fi Metsänhoitopalvelut Työsuorituksia Yleisiä palveluja AA-ryhmä kokoontuu ke klo 19 ja su klo 18. LISTAT . Koneellista puunkorjuuta hankintana tai pystykaupalla . 010 328 4861 • Kirjanpidot • Palkanlaskenta • Neuvonta • Maaja metsätalouslaskenta • Veroilmoitukset Avoinna ke ja pe 9-16 Koulukatu 5 p. 040 1808 401, Kainuuntie 122, Kuhmo 1marko.turunen@gmail.com, ma – pe 8.00-16.00 • AutoHuollot, kaikki merkit • VArAosAt kilpailukyisin hinnoin • NelipyöräsuuNtAus • ilmAstoiNtiHuollot • ViKAdiAGNostiiKKA AUTOKORJAAMO MARKO t. maaliskuuta 2019 16 Ota yhteyttä ja varaa paikka ilmoituksellesi! Alk. Huotari p. 040 722 3909, Kainuuntie 86 KoULUtettU Kiertävä hieroja, Kalevalainen jäsenkorjaaja puh. 045 213 2920 anita@anitamikkonen.fi Kiinteistönvälitys Asianajaja on asianajajaluetteloon hyväksytty lakimies, jolla on säädetty kokemus ja taito. 050 566 8202 jenni@lumotar.fi | www.lumotar.fi P. 044 710 5000 Kaupungin vaihde (08) 615 5521 Kuhmon kaupunki LAttioiden hionnAt sekä muut kodin remontit Eero Piirainen p. 0400 386 394 GLASS-TECH-SYSTEM tUULiLASin KoRJAUKSet • GTS TURVAMERKINNÄT Timo p. 050 302 7029, Koulukatu 14, Kuhmo myynti@kiantakeittiot.fi | www.kiantakeittiot.fi Avoinna ma-pe 10-17 P. KUHMOLAINEN – Tiistaina 19. (08) 652 0924 Parturi-kampaamo Mainospalveluja Kainuuntie 88, p. Metsänhoitopalvelut sisäremontit maalaustyöt kalusteasennukset Puh. 0400 125 587 Petri p. 040 764 5726 Koulukatu 6, 88900 Kuhmo, p. kunnossapito . 2 tn Cat 301.5 kumitela-alustainen kaivinkone . 0400 293 411 Kainuuntie 99, Kuhmo http://personal.fimnet.fi/ elainlaakari/ss Eläinlääkäreitä ATK-palveluja Asianajajat Fysioterapiapalveluja Fysioterapiapalveluja Koulukatu 10 p. 010 219 5600 • Murskeen ja soran myynti, maa-ainesja lavettikuljetukset • Maanrakennustyöt kaivinja pyöräkoneilla sekä traktorilla Joni 0400 738 329 Jussi-Pekka 040 501 3298 • Rakennustyöt (remontit ja uudiskohteet) • Rakennusten pohjien teot • Jita ja Uponor jätevesijärjestelmät kokonaishintaan tai tuntitöinä Asko 0400 549 461 www.krpf.fi Kuhmon Rakennuspojat Oy sähköalan ammattilainen. 0400 296 261 . 045 690 8249 • PIILOLANTIE 47 torstaina 12.5. • • • • • • ma-pe klo 9-18, la klo 9-14 la myyntiaika loppuu klo 13 facebook.com/vesitorninkirppis PIILOLANTIE 47, puh. 040 841 1558 Isännöintipalvelut p. 0400 295 966, 040 5185 829 SÄhKöASennUS M. Huolto ja korjaus Hammasteknikot/-lääkärit Kainuuntie 85, Kesportin vieressä www.hammasparatiisi.fi Sotkamon Hammasparatiisi Oy Hammaslääkäri Tuomas Parkkinen Puh. 044 353 1007 Ajavaraus myös netissä www.salonmammamia.fi ma-pe 8-18, la 9-15 * Parturi-kampaamopalvelut * Kauneushoitola p. Maisemoinnit metsäkuntalla . laitteet, tarvikkeet Kainuuntie 92, 88900 Kuhmo . 010 665 9012 Kampaamoja Paikallista palvelua Myös perusjalkahoidot. 044 250 8513 kari.paakkonen@kuhmo.net . 050 373 7895 HO HOIITO TO SOPPI Koulukatu 8 Erikoishoitoloita ELÄINLÄÄKÄRI Sari Sievänen p. Pihaja vihertyöt . 040 665 2946 Koulukatu 11, www.aurinkokamari.fi Puoti avoinna torstaisin klo 10-13.30 Asiakkaan toivomaa isännöinnin hoitoa Kuhmossa Timo Klemetti 050 323 3753 Mikko Klemetti 040 836 3090 Koulukatu 12 www.elton.fi Ompelupalveluja Sannan Ompelimo KAIKKI OMPELUTYöT Koulukatu 9, takapiha p. 045 874 1077 Päivi Komulainen lähihoitaja, jalkahoidon at suorit. kaikki sähköalan palvelut kotitalouksille ja yrityksille www.paikallis-sahko.fi suunnittelu, toteutus . OVET . rakennuspeltityöt Jauratie 8, Kuhmo ik.peltitarvike@gmail.com IK-PELTITARVIKE OY • maanrakennustyöt kaivinkoneilla ja pyöräkuormaajalla • lavettija maa-aineskuljetukset • JITA-jätevesijärjestelmät ja rumpuputket • betoniset rumpu/kaivonrenkaat • Rumtec-teräsrummut Jouni & 0400 385 769 VELI KINNUNEN KY hannu Pulkkinen, p. 040 506 2121 Vanhusten ateriapalvelut pitopalvelu Maikkuli Ky Kotileipomot ja pitopalvelut Hotelli p. hAveRinen p. 040 4161 710 NETTIAJANVARAUS www.aijanhammas.fi Kainuuntie 88, Kuhmo p. 045 624 3373 . 15 tn Cat 312 M pyöräalustainen kaivinkone kauhankallistaja ja pyörittäjä . Kivityöt . 045 7731 6800 Koulukatu 13-15, Kuhmo Hierojia Koulutettu hieroja Koulukatu 8 C p. 0400 673 079, betoniasema p. 044 745 2250, www.kalevalantt.fi • Kelan kuntoutus • Fysikaaliset ja hyvän olon hoidot • Ateriapalvelut kotiin vietynä • Kokousja juhlapalvelut • Sairaanhoitoja hoivapalvelut kotiin Väinämöinen 2, KUHMO Puh. Lääkäri/sairaanhoitoja terveyspalvelut metsatkuntoon.fi • 044 974 6349 • info@metsatkuntoon.fi Kaikki metsäpalvelut • Sukupolvenvaihdokset Metsäkiinteistövälitys LKV • P ihapuunkaadot ja kantojyrsinnät Puutavaraliikkeitä Puusepänkatu 16, p. 040 531 2449 P. asennus p. 044 202 3958 • Kainuuntie 88 II krs, 88900 KUHMO • Koivukoskenkatu 15 L 3 , 87100 KAJAANI p. Kauppaja arviokirjojen laadinta . Sähköasennukset . Myynnissä polttopuurankaa Kainuuntie 88, Kuhmo p. 44 € + alv/kk P. Kuhmon Työvire ry, hallitus TERVETULOA TUTUSTUMAAN KUHMON UUTEEN KIRPPIKSEEN! PUH. 040 561 4898 RISTO HAVERINEN Puh. Asianajajan toimintaa valvovat asianajajaliitto ja oikeuskansleri. Rajakatu 52, Tarinatupa Onko alkoholiongelmia. IcOPAL • ERISTEET • YM RAKENNUSTARVIKKEET Puutavaraa rakentamiseen : Palvelemme ma – pe 8 – 16, la suljettu Katso tarjouksemme kotisivuiltamme www.puuhanski.net Rakennuspalveluja www.hemppa.fi, p. Kiinteistönvälitys . 0400 120 481 hannu.karhu@ asianajotoimistokarhu.fi Jalkahoitoja Rajakatu 36, p. 045 690 8249 www.kuhmontyovire.fi . 040 187 5375 Profiilipellit, saumakatot, vesikourut, kattoturvatuotteet, listat ja piipunpellitykset ym. tulosta säännöt ja hintalaput METSÄTYÖ Kari Pääkkönen p. 044 3677 444 , p. 040 595 8501 Myös kotikäynnit Parturi-kampaamo MAIJA IMMONEN Kainuuntie 88, p. LEVYT . 040 754 4282 Mustikkatie 18 Maija Kyllönen, Virkatie 2 p. Kaupanvahvistus Kiinteistönvälitys Anita Mikkonen Oy LKV Anita Mikkonen, YKV, LKV Koulukatu 14 p. 044 554 8331 www.suunnittelueevakaisa.fi Tmsto Kainuuntie 94, Kuhmo (4H-yhdistys) tavattavissa sovittuna aikana Suunnittelutoimisto Eeva-Kaisa *rakennuslupakuvat BETONI-KARELIA Betonia Nurmeksesta Pitkänmäentie 42 myynti p. (08) 655 1711 info@hotellikainuu.com Juhlatalo Riusala Vietä ikimuistoiset häät, syntymäpäivät, tykypäivät Kokousja juhlapalvelut. 08 655 7111/vaihde www.hyvinvointisampo.fi Palvelut myös yksityisasiakkaille • Lääkärin-, sairaanja terveydenhoitajan palvelut • Laboratoriopalvelut • Fysioterapia, jalkahoidot • Ensiapukoulutukset Koulukatu 20 Kuhmo LOUNAS joka päivä Minna 0500 160 029 Rauni 044 745 2250 Koulukatu 14 K A H V I L A JUTTUA Annan Pitopalvelu K u h m o t a l o p. Asianajotoimistot hoitavat myös maksuttomia oikeudenkäyntejä. (08) 652 0127 kukka-emilia@hotmail.fi Kukkakauppoja ` Kuljetusliikkeitä v • Jätesäiliöiden myynti • Jätesäiliöiden tyhjennykset • Sako/hiekkakaivojen tyhjennykset • Viemärien avaukset, sulatukset ja pesut • Katujen, pihojen ym. (08) 652 0055 • Fysioterapia • Lymfaterapia • Akupunktio • Nivelja nikamakäsittelyt Asiantuntevaa palvelua • Hieronnat • Tukisukat ja -hihat Koulukatu 10 Kuhmo, puh. 050 521 6017 www.hierontakaukola.fi Kauneushoitoloita PARTURI-KAMPAAMO Koulukatu 14 Avoinna ma-pe klo 10-17 P. varaa myyntipaikkoja, myös provisiomyyntipaikkoja . HÖYLÄTAVARAT . Lämpöpumppujen asennus . Myyntitoiminta Vesitornin kirppiksellä alkaa jo maanantaina 9.5. taimikonhoitoa . KELA-kyydit numerosta 0800 931 53 0600 398 100 Hierontapalvelu Erja Kaukola Villa Vetreän tiloissa Kainuuntie 101 P. klo 9.00. (08) 655 0621 KOdINKONEET ja KOdINELEKTRONIIKKA: • Kylmälaitteet • Pesukoneet • Televisiot • Pienlaitteet • DNA-liittymät • Puhelimet • Asennukset PAIKALLISTA PALVELUA • LVI-suunnittelu ja asennukset • Urakointi • Mitsubishi lämpöpumput Jarkko 040 838 1030, Pekka 044 722 5932 Avoinna ma-pe klo 7.00 – 17.00 Hyvinvointia luonnollisesti * Ulkoiluja saattajapalvelut * Luontaishoidot, mm. Kuntohoitaja/hieroja Katja Kukila P. kaivinkonetyöt, raivaus mätästykset, ojankaivut . 040 537 2930 . 050 545 3115 Työsuorituksia TYÖNTEKIJÄ JOUSTAVASTI • atk-tukipalvelut Kyösti Kyllönen 044 544 4382 • siivousja kotityöt • remonttija sekatyöt • sijaisomaispalvelut P. 0400 384 927 kuhmonpihajavihertyo@kuhmo.net . KESTOPUUT . vyöhyketerapia, turvehoidot, shiatsu, kuppaus Maarit Mikkonen, p. 040 531 2449 Työntekijä joustavasti • siivousja kotityöt • hoivatyöt • lumija puutarhatyöt • sekatyöt P. 0400 202 833 p. 0400 889 672 Myös MAAnRAKennUStYöt, MAA-AineStoiMitUKSet, LUMitYöt . 044 746 2058 henrisuominen1@gmail.com keittiökalusteet ja -remontit ovenvaihdot liukuovet, komerot wc-kalusteet kodinkoneet mittaus, suunnittelu, asennus Puh. Kaivuja . Etukuormaajalla varustettu 4-veto traktori KONETYÖ HAVERINEN www.konetyohaverinen.com KUHMO Vesa Haverinen 050 316 0748 Iivantiira Kekkostie 5050 puh. www.jalkasalonkihyvahoiva.com Kainuuntie 101, 88900 Kuhmo P. 045 246 3800 Vienantie 33, p. pesut ja kastelut • Siirtolavat ja kontit 8 35 m 3 , vuokraukset ja tyhjennykset • ADR-kuljetukset • Arkistojen tuhoukset • Siirrettävät wc:t (Baja-Maja) 6 kpl Koulukatu 12, 88900 KUHMO Jätepakkaaja-auto 044 294 0901 Loka-auto (24 h) 044 294 0900 Toimisto (08) 653 0121 jateyhtyma@kuhmo.net www.jateyhtyma.fi Ympäristölogistiikka ja kuljetus JÄteKULJetUKSet Tilitoimistoja Koulukatu 14, 88900 Kuhmo, p. KUNNALLISTEKNIIKAN PÄIVYSTYS (24 h) P. SAHATAVARAT
0400 279 835 www.kuljetustaattola.fi Takseja Tilaa tutut taksit, kaikkialla Kainuussa. kaivinkonetyöt, raivaus mätästykset, ojankaivut . pesut ja kastelut • Siirtolavat ja kontit 8 35 m 3 , vuokraukset ja tyhjennykset • ADR-kuljetukset • Arkistojen tuhoukset • Siirrettävät wc:t (Baja-Maja) 6 kpl Koulukatu 12, 88900 KUHMO Jätepakkaaja-auto 044 294 0901 Loka-auto (24 h) 044 294 0900 Toimisto (08) 653 0121 jateyhtyma@kuhmo.net www.jateyhtyma.fi Ympäristölogistiikka ja kuljetus JÄteKULJetUKSet Tilitoimistoja Koulukatu 14, 88900 Kuhmo, p. Metsänhoitopalvelut sisäremontit maalaustyöt kalusteasennukset Puh. 045 690 8249 • PIILOLANTIE 47 torstaina 12.5. 050 545 3115 Työsuorituksia TYÖNTEKIJÄ JOUSTAVASTI • atk-tukipalvelut Kyösti Kyllönen 044 544 4382 • siivousja kotityöt • remonttija sekatyöt • sijaisomaispalvelut P. varaa myyntipaikkoja, myös provisiomyyntipaikkoja . 045 874 1077 Päivi Komulainen lähihoitaja, jalkahoidon at suorit. KUNNALLISTEKNIIKAN PÄIVYSTYS (24 h) P. Huolto ja korjaus Hammasteknikot/-lääkärit Kainuuntie 85, Kesportin vieressä www.hammasparatiisi.fi Sotkamon Hammasparatiisi Oy Hammaslääkäri Tuomas Parkkinen Puh. 050 521 6017 www.hierontakaukola.fi Kauneushoitoloita PARTURI-KAMPAAMO Koulukatu 14 Avoinna ma-pe klo 10-17 P. LISTAT . Myyntitoiminta Vesitornin kirppiksellä alkaa jo maanantaina 9.5. maaliskuuta 2019 – KUHMOLAINEN 17 Ota yhteyttä ja varaa paikka ilmoituksellesi! Alk. Rajakatu 52, Tarinatupa Onko alkoholiongelmia. Huotari p. 040 187 5375 Profiilipellit, saumakatot, vesikourut, kattoturvatuotteet, listat ja piipunpellitykset ym. 040 506 2121 Vanhusten ateriapalvelut pitopalvelu Maikkuli Ky Kotileipomot ja pitopalvelut Hotelli p. asennus p. 0400 384 927 kuhmonpihajavihertyo@kuhmo.net . 0400 125 587 Petri p. 0400 202 833 p. 040 595 8501 Myös kotikäynnit Parturi-kampaamo MAIJA IMMONEN Kainuuntie 88, p. kunnossapito . 044 710 5000 Kaupungin vaihde (08) 615 5521 Kuhmon kaupunki LAttioiden hionnAt sekä muut kodin remontit Eero Piirainen p. 045 690 8249 www.kuhmontyovire.fi . 0400 889 672 Myös MAAnRAKennUStYöt, MAA-AineStoiMitUKSet, LUMitYöt . 0400 296 261 . 040 4161 710 NETTIAJANVARAUS www.aijanhammas.fi Kainuuntie 88, Kuhmo p. 044 353 1007 Ajavaraus myös netissä www.salonmammamia.fi ma-pe 8-18, la 9-15 * Parturi-kampaamopalvelut * Kauneushoitola p. 010 665 9012 Kampaamoja Paikallista palvelua Myös perusjalkahoidot. 045 213 2920 anita@anitamikkonen.fi Kiinteistönvälitys Asianajaja on asianajajaluetteloon hyväksytty lakimies, jolla on säädetty kokemus ja taito. 044 3677 444 , p. KELA-kyydit numerosta 0800 931 53 0600 398 100 Hierontapalvelu Erja Kaukola Villa Vetreän tiloissa Kainuuntie 101 P. (08) 655 1711 info@hotellikainuu.com Juhlatalo Riusala Vietä ikimuistoiset häät, syntymäpäivät, tykypäivät Kokousja juhlapalvelut. laitteet, tarvikkeet Kainuuntie 92, 88900 Kuhmo . 040 537 2930 . 0400 120 481 hannu.karhu@ asianajotoimistokarhu.fi Jalkahoitoja Rajakatu 36, p. 050 566 8202 jenni@lumotar.fi | www.lumotar.fi P. klo 9.00. 010 219 5600 • Murskeen ja soran myynti, maa-ainesja lavettikuljetukset • Maanrakennustyöt kaivinja pyöräkoneilla sekä traktorilla Joni 0400 738 329 Jussi-Pekka 040 501 3298 • Rakennustyöt (remontit ja uudiskohteet) • Rakennusten pohjien teot • Jita ja Uponor jätevesijärjestelmät kokonaishintaan tai tuntitöinä Asko 0400 549 461 www.krpf.fi Kuhmon Rakennuspojat Oy sähköalan ammattilainen. 040 531 2449 P. 040 722 3909, Kainuuntie 86 KoULUtettU Kiertävä hieroja, Kalevalainen jäsenkorjaaja puh. kaikki sähköalan palvelut kotitalouksille ja yrityksille www.paikallis-sahko.fi suunnittelu, toteutus . 08 655 7111/vaihde www.hyvinvointisampo.fi Palvelut myös yksityisasiakkaille • Lääkärin-, sairaanja terveydenhoitajan palvelut • Laboratoriopalvelut • Fysioterapia, jalkahoidot • Ensiapukoulutukset Koulukatu 20 Kuhmo LOUNAS joka päivä Minna 0500 160 029 Rauni 044 745 2250 Koulukatu 14 K A H V I L A JUTTUA Annan Pitopalvelu K u h m o t a l o p. Kaivuja . 044 554 8331 www.suunnittelueevakaisa.fi Tmsto Kainuuntie 94, Kuhmo (4H-yhdistys) tavattavissa sovittuna aikana Suunnittelutoimisto Eeva-Kaisa *rakennuslupakuvat BETONI-KARELIA Betonia Nurmeksesta Pitkänmäentie 42 myynti p. 0400 293 411 Kainuuntie 99, Kuhmo http://personal.fimnet.fi/ elainlaakari/ss Eläinlääkäreitä ATK-palveluja Asianajajat Fysioterapiapalveluja Fysioterapiapalveluja Koulukatu 10 p. 044 746 2058 henrisuominen1@gmail.com keittiökalusteet ja -remontit ovenvaihdot liukuovet, komerot wc-kalusteet kodinkoneet mittaus, suunnittelu, asennus Puh. 044 250 8513 kari.paakkonen@kuhmo.net . vyöhyketerapia, turvehoidot, shiatsu, kuppaus Maarit Mikkonen, p. taimikonhoitoa . IcOPAL • ERISTEET • YM RAKENNUSTARVIKKEET Puutavaraa rakentamiseen : Palvelemme ma – pe 8 – 16, la suljettu Katso tarjouksemme kotisivuiltamme www.puuhanski.net Rakennuspalveluja www.hemppa.fi, p. Sähköasennukset . Maisemoinnit metsäkuntalla . Kaupanvahvistus Kiinteistönvälitys Anita Mikkonen Oy LKV Anita Mikkonen, YKV, LKV Koulukatu 14 p. Koneellista puunkorjuuta hankintana tai pystykaupalla . 040 764 5726 Koulukatu 6, 88900 Kuhmo, p. www.jalkasalonkihyvahoiva.com Kainuuntie 101, 88900 Kuhmo P. 050 302 7029, Koulukatu 14, Kuhmo myynti@kiantakeittiot.fi | www.kiantakeittiot.fi Avoinna ma-pe 10-17 P. 0400 386 394 GLASS-TECH-SYSTEM tUULiLASin KoRJAUKSet • GTS TURVAMERKINNÄT Timo p. 040 754 4282 Mustikkatie 18 Maija Kyllönen, Virkatie 2 p. 040 531 2449 Työntekijä joustavasti • siivousja kotityöt • hoivatyöt • lumija puutarhatyöt • sekatyöt P. Asianajotoimistot hoitavat myös maksuttomia oikeudenkäyntejä. Kuntohoitaja/hieroja Katja Kukila P. (08) 652 1533 www.kuhmonlaakaripalvelu.fi Metsänhoitopalvelut Työsuorituksia Yleisiä palveluja AA-ryhmä kokoontuu ke klo 19 ja su klo 18. 0400 673 079, betoniasema p. 045 7731 6800 Koulukatu 13-15, Kuhmo Hierojia Koulutettu hieroja Koulukatu 8 C p. 040 561 4898 RISTO HAVERINEN Puh. Lääkäri/sairaanhoitoja terveyspalvelut metsatkuntoon.fi • 044 974 6349 • info@metsatkuntoon.fi Kaikki metsäpalvelut • Sukupolvenvaihdokset Metsäkiinteistövälitys LKV • P ihapuunkaadot ja kantojyrsinnät Puutavaraliikkeitä Puusepänkatu 16, p. tulosta säännöt ja hintalaput METSÄTYÖ Kari Pääkkönen p. 040 665 2946 Koulukatu 11, www.aurinkokamari.fi Puoti avoinna torstaisin klo 10-13.30 Asiakkaan toivomaa isännöinnin hoitoa Kuhmossa Timo Klemetti 050 323 3753 Mikko Klemetti 040 836 3090 Koulukatu 12 www.elton.fi Ompelupalveluja Sannan Ompelimo KAIKKI OMPELUTYöT Koulukatu 9, takapiha p. 040 1808 401, Kainuuntie 122, Kuhmo 1marko.turunen@gmail.com, ma – pe 8.00-16.00 • AutoHuollot, kaikki merkit • VArAosAt kilpailukyisin hinnoin • NelipyöräsuuNtAus • ilmAstoiNtiHuollot • ViKAdiAGNostiiKKA AUTOKORJAAMO MARKO t. hAveRinen p. 045 624 3373 . (08) 652 0924 Parturi-kampaamo Mainospalveluja Kainuuntie 88, p. 044 202 3958 • Kainuuntie 88 II krs, 88900 KUHMO • Koivukoskenkatu 15 L 3 , 87100 KAJAANI p. • • • • • • ma-pe klo 9-18, la klo 9-14 la myyntiaika loppuu klo 13 facebook.com/vesitorninkirppis PIILOLANTIE 47, puh. 2 tn Cat 301.5 kumitela-alustainen kaivinkone . HÖYLÄTAVARAT . 045 246 3800 Vienantie 33, p. Kivityöt . 0400 295 966, 040 5185 829 SÄhKöASennUS M. Pihaja vihertyöt . SAHATAVARAT . KESTOPUUT . (08) 655 0621 KOdINKONEET ja KOdINELEKTRONIIKKA: • Kylmälaitteet • Pesukoneet • Televisiot • Pienlaitteet • DNA-liittymät • Puhelimet • Asennukset PAIKALLISTA PALVELUA • LVI-suunnittelu ja asennukset • Urakointi • Mitsubishi lämpöpumput Jarkko 040 838 1030, Pekka 044 722 5932 Avoinna ma-pe klo 7.00 – 17.00 Hyvinvointia luonnollisesti * Ulkoiluja saattajapalvelut * Luontaishoidot, mm. Etukuormaajalla varustettu 4-veto traktori KONETYÖ HAVERINEN www.konetyohaverinen.com KUHMO Vesa Haverinen 050 316 0748 Iivantiira Kekkostie 5050 puh. Lumityöt maansiirtotyöt Kierrätys Vesitornin kirppiksen AVAJAISET Ohjelmassa klo 12 alkaen aloitussanat Juhana Juntunen / Kuhmon Työvire ry., Kuhmon kaupungin ja Kainuun TE-toimiston edustajien tervehdys, lukiolaisten musiikkiesitys. (08) 652 0127 kukka-emilia@hotmail.fi Kukkakauppoja ` Kuljetusliikkeitä v • Jätesäiliöiden myynti • Jätesäiliöiden tyhjennykset • Sako/hiekkakaivojen tyhjennykset • Viemärien avaukset, sulatukset ja pesut • Katujen, pihojen ym. Kauppaja arviokirjojen laadinta . 15 tn Cat 312 M pyöräalustainen kaivinkone kauhankallistaja ja pyörittäjä . 040 841 1558 Isännöintipalvelut p. (08) 652 0055 • Fysioterapia • Lymfaterapia • Akupunktio • Nivelja nikamakäsittelyt Asiantuntevaa palvelua • Hieronnat • Tukisukat ja -hihat Koulukatu 10 Kuhmo, puh. rakennuspeltityöt Jauratie 8, Kuhmo ik.peltitarvike@gmail.com IK-PELTITARVIKE OY • maanrakennustyöt kaivinkoneilla ja pyöräkuormaajalla • lavettija maa-aineskuljetukset • JITA-jätevesijärjestelmät ja rumpuputket • betoniset rumpu/kaivonrenkaat • Rumtec-teräsrummut Jouni & 0400 385 769 VELI KINNUNEN KY hannu Pulkkinen, p. Kiinteistönvälitys . 44 € + alv/kk P. LEVYT . OVET . klo 12 18 Kahvitarjoilu klo 18 asti. Tiistaina 19. Kuhmon Työvire ry, hallitus TERVETULOA TUTUSTUMAAN KUHMON UUTEEN KIRPPIKSEEN! PUH. Asianajajan toimintaa valvovat asianajajaliitto ja oikeuskansleri. 044 209 9508 Kodin • Tilintarkastukset • Kirjanpidot • Yritysjärjestelyt/ sukupolvenvaihdokset • Perukirjat/ perinnönjaot Tilija Tarkastustoimisto Ari Piirainen Oy Puh. Lämpöpumppujen asennus . 050 373 7895 HO HOIITO TO SOPPI Koulukatu 8 Erikoishoitoloita ELÄINLÄÄKÄRI Sari Sievänen p. Myynnissä polttopuurankaa Kainuuntie 88, Kuhmo p. 010 328 4861 • Kirjanpidot • Palkanlaskenta • Neuvonta • Maaja metsätalouslaskenta • Veroilmoitukset Avoinna ke ja pe 9-16 Koulukatu 5 p. 044 745 2250, www.kalevalantt.fi • Kelan kuntoutus • Fysikaaliset ja hyvän olon hoidot • Ateriapalvelut kotiin vietynä • Kokousja juhlapalvelut • Sairaanhoitoja hoivapalvelut kotiin Väinämöinen 2, KUHMO Puh
Kasakkayhtye Varta, Kuhmo-talo, Koulukatu 1, 20.3. Ilmoittautua voi soittamalla numeroihin 044 725 5302 tai 044 725 5282. Menot Villiinny keväästä -tapahtuma on Kajaanissa toukokuussa. Ennakkoäänestyspaikka Kuhmossa: KUHMON KIRJASTO Pajakkakatu 2, 88900 KUHMO ke pe 3. Rajavartiolaitos 100 -vuotta näyttelyyn tutustuminen ja aamukahvit, Kuhmon kaupunginkirjasto, Pajakkakatu 2, 21.3. maaliskuuta Rajakadun salissa. Mystinen Kalevala -S43min, 19.3. Mystinen Kalevala -elokuva Pielisen Karjalan talkootyön näyte, jota kuvattiin myös Kuhmon Kalevalakylässä. Kahdella kentällä pelattava turnaus alkaa kello 11. klo 19. Panu Aaltion musiikki ja Teemu Liakan kamera kuljettavat katsojan Suomen luonnon monimuotoisuuteen kaikkina vuodenaikoina. Kuhmon 40. klo 18, 23.3. Vaaleissa äänioikeutettu voi äänestää ennakkoon missä tahansa yleisessä ennakkoäänestyspaikassa. Hiihtosuunta vastapäivään, merkitty maastoon PEURA-kyltein. klo 16. NäyTTElyT KUHMO Kuhmo-talo, Koulukatu 1. Koko perheen laturetki sekä vapaalla että perinteisellä tavalla. klo 23. klo 16, 22.3. Näyttelyyn tutustumisen ohella mahdollisuus keskustella rajavartioston ja rajamiesten toiminnasta. Kuhmossa 19.3.2019 KUHMON KAUPUNGIN KESKUSVAALILAUTAKUNTA Paavo mäntymäki Juhana Juntunen puheenjohtaja sihteeri Jääkiekko 16.3. klo 10– 12. Koko perheen liikunnallinen lauantai järjestetään 18. KOTIÄÄNESTYS Henkilö, jonka kyky liikkua ja toimia on vaikean vamman tai pitkäaikaisen sairauden vuoksi siinä määrin rajoittunut, ettei hän pääse äänestystai ennakkoäänestyspaikkaan ilman kohtuuttomia vaikeuksia, saa äänestää ennakolta kotonaan. Vanhuspalvelujen asiakasohjaajat ottavat käyttöön yhden puhelinnumeron 08 615 69728. klo 16, 24.3. LAITOSÄÄNESTYS Ennakkoäänestyksen toimittamisesta Kuhmon terveyskeskussairaalassa, Hoitokoti Honkalinnassa ja Hyvinvointi Sammossa (entinen Kalevalan kuntoutuskoti) ilmoitetaan kussakin laitoksessa erikseen. Talvivuokraamo Kalevalassa, Hotelli Kalevala, Väinämöinen 9, 7.2.–30.4. Rajavartiolaitos 100-vuotta näyttely. Ilmoituskortin puuttuminen ei kuitenkaan estä äänioikeutettua äänestämästä. Kivan pisteet: Mansikkamäki Kasperi 2+0, Mikkonen Juho 0+1, Mikkonen Niko 0+1. D-tytöillä kotiturnaus lauantaina www.kuhmo.fi KUHMON KAUPUNKI TIEDOTTAA TapahTumaT KUHMO Disco, Hotelli Kainuu, Kainuuntie 84, 23.3. – 30.3. Ensimmäisen kentän ottelut ovat kello 11 Kiva – PuWo, kello 12 P-Haukat – Kiva ja kello 13 Kiva – KLP-86. Asiakasohjaajille voi laittaa neuvontaa ja ohjausta koskevia kysymyksiä myös sähköpostitse palveluohjaus.vanhuspalvelut@kainuu.fi Romu Green Steel Oy p. Tuloksia Kiva-Lentiksen D-tytöillä on kotiturnaus lauantaina 23. Vuokrattavissa lumikengät, suksisetit, pilkkivälineet, luistimet, retkiluistimet, ulkoiluvarusteet ja fatbiket. klo 18. 18 URHEILU&LIIKUNTA KUHMOLAINEN – Tiistaina 19. Varsinaisesta vaalitoimituksesta ilmoitetaan erikseen. Kuhmon kaupunginkirjasto, Pajakkakatu 2. Urheiluseurat ja yhdistykset voivat ilmoittautua tapahtumaan 30. Jos äänestäjällä ei ole muuta henkilöllisyyttä osoittavaa asiakirjaa, hänellä on oikeus saada poliisilta maksutta väliaikainen henkilökortti äänestämistä varten. Kalevalan runomerkit. ma – pe klo 8 – 16, suljettu 23.3. Näyttelyssä on esillä rajan vartiointiin liittyvää esineistöä sekä valokuvia lähes sadan vuoden ajalta. Kuhmon musiikkiopiston oppilaskonsertti. Samalla otamme käyttöön takaisinsoittojärjestelmän. Luontosinfonia -S1h 15min, 22.3. Näyttelyn järjestää Kainuun Rajavartioston Kuhmon kilta. Myös karaoketila ja Villipeura ovat avoinna discon aikaan. Rajasisarten Kuhmon osasto tarjoaa kahvit. huhtikuuta mennessä liikuttamaan kaikenikäisiä ja -kuntoisia kainuulaisia. Maalissa Haverinen Jusa 26 torjuntaa. – 7.6. klo 18. klo 16, 23.3. maaliskuuta 2019 Asiakasohjaajien kuntakohtaiset puhelinnumerot muuttuvat 20.3.2019 alkaen. ma – ke, pe klo 10 – 19, to klo 10 – 13, la klo 10 – 15. klo 18, 25.3. Koko talven ajan tarjolla välineitä aktiviteetteihin. KIERTÄVÄ ENNAKKOÄÄNESTYS: ÄÄNESTYSBUSSI Torstai 4.4.2019 09.00 09.30 Hukkajärventie, Haukelantienhaara 10.00 10.30 Hukkajärventie, Seilosentienhaara 11.30 12.30 Linja-autoasema, Koulukatu 12.30 13.00 Lepokynnäs, Virkatie 2 Perjantai 5.4.2019 09.00 – 09.30 Lentuan koulu, Ohtolantie 27 10.00 – 10.45 Lentiiran entinen koulu, Lentiirantie 4255 11.45 – 12.30 Vartius, Rajakontti, Liekinvaarantie 988 13.00 – 13.30 Lentiirantie, Kuumuntienristeys 14.00 – 14.30 Iivantiiran rivitalo, Kekkostie 4263 Lauantai 6.4.2019 09.00 – 10.00 Koskenmäen kauppa, Hyrynsalmentie 1685 10.30 – 11.00 Härmänkylän entinen koulu, Vesiläntie 11 11.30 – 12.00 Kuusamonkylä, entinen kauppa, Kostamustie 2149 12.30 – 13.00 Niva, Nivantie 385 13.30 – 14.00 Timoniemen entinen koulu, Nuottarannantie 13 Sunnuntai 7.4.2019 09.00 – 09.30 Rasti, Nurmestie, Lieksantienhaara 10.00 – 10.30 Lauvus, rivitalo, Lauvuksentie 4 11.30 – 12.00 Katerma, Metsälä, Heinälahdentie 25 12.15 – 12.45 Palokartano, Sotkamontie 1451 Ennakkoäänestyksessä äänestäjä on velvollinen esittämään selvityksen henkilöllisyydestään. Määräajan jälkeen tulleita ilmoittautumisia ei voida ottaa huomioon. toukokuuta kello 10 – 14 Kajaanihallin ympäristössä. – 7.4.2019 kello 10.00 15.00 ma ti 8. – 5.4.2019 kello 10.00 19.00 la su 6. ma–su klo 10–18. Juminkeko, Kontionkatu 25. klo 19–20.45. Ti 12.3. Henkilön, joka tahtoo Kuhmon kaupungissa äänestää ennakolta kotonaan, on ilmoittauduttava joko kirjallisesti tai puhelimitse keskusvaalilautakunnalle viimeistään tiistaina 2.4.2019 ennen kello 16:00. – 30.3. klo 19. Juminkeon kevätnäyttely ”Kalevalan Runomerkit”, taiteilija Mira Martikainen. Toisella kentällä pelaavat kello 11 KLP86 – P-Haukat, kello 12 PuWo – KLP86 ja kello 13 PuWo – P-Haukat. – 9.4.2019 kello 10.00 19.00 Ennakkoäänestyspaikassa on mahdollista asioida pyörätuolia käyttäen. Ukrainalainen kasakkayhtye Varta ensimmäisellä Suomen kiertueellaan. Maija Pennan taidenäyttely. Peurahiihto 2019, Kuhmon Urheilukeskus, Martinpolku 4, 23.3. ENNAKKOÄÄNESTYS Äänioikeutettu saa valintansa mukaan äänestää joko ennakkoon tai vaalipäivänä. Sotaveteraanien kirjaan perustuva koskettava kotimainen draama, joka vie katsojan mukanaan suuriin tunteisiin. klo 10–14. Kuhmon Kamarimusiikin kevättalven konserttivierailu. Kotiäänestys voi tapahtua vain siinä kunnassa, joka on merkitty äänioikeusrekisteriin hänen kotikuntalaissa tarkoitetuksi kotikunnakseen. klo 18, 24.3. 18.3. – 24.3. E1-07 Kiva HT – Hokki 2–4. ElokuvaT KUHMO Aino -K12/92h 6min, 19.3. Uusia alkuja, Kuhmo-talo, Koulukatu 1, 19.3. Ilmoittautumislomakkeita saa kaupunginvirastosta, osoite Kainuuntie 82. Seurat villiintyvät keväästä. 040 741 8436, 044 546 5294 NoudetaaN ja ostetaaN kaikenlaista metalliromua, romuautot (romutustodistus) aId ostI KaINuuLaINeN EDUSKUNTAVAALIEN 2019 ENNAKKO-, KOTIJA LAITOSÄÄNESTYS KUHMOSSA Niille äänioikeusrekisteriin merkityille äänioikeutetuille, joiden osoite on Väestörekisterikeskuksen tiedossa, postitetaan viimeistään 21.3.2019 ilmoituskortti, joka pyydetään säilyttämään ja esittämään ennakkoäänestyspaikalla äänestyksen jouduttamiseksi. Vieraiksi saapuvat PuWo Kuopiosta, KLP-86 Kerimäeltä ja Passarit Mikkelistä. Kirjalliset ilmoittautumiset toimitetaan keskusvaalilautakunnalle os. kaupunginvirasto, PL 15 88901 KUHMO. 1.3. Petsiä, Japanin mustemaalauksia. Maailman ympäri kahdessa tunnissa, Kuhmo-talo, Koulukatu 1, 22.3
Torstaina 21.3. Tervetuloa! T. Tervetuloa! Suomi-Venäjäseuran kuhmon osaston sääntömääräinen vuosikokous pidetään ke 27.3.2019 klo 17 alk. 70 Sääntömääräinen KevätKOKOuS 30.3.2019 klo 17.00 eskobarissa. klo 8 – 11 JOKA TOINeN PeRJANTAI LAAKAMÄeN KOTILIHA Kari 050 441 4656 KOKOUKSET Myydään • p. ALV 10 %) Ma – la klo 6.30 – 11.00 Puhelut palvelunumeroon ovat ilmaisia. Mikäli lehti ei ylivoimaisen esteen (esim. Ilmoitukset ja tilaukset 010 665 9012 .......................................................Myyntineuvottelija Eine Kotamaa 050 315 5849 ..................................................... 182 tkm, kats. alv 24 %). 4 kappaletta Kivikylän tuotteita MAALAISHYYTELÖ SAVUKASSLER HEVOSLENKKI Kuhmon Diabetesyhdistys ry Sääntömääräinen kevätkokous to 28.3.19 klo 17 Tarinatuvalla. Tiistaina 19. ktS. 190 tkm, kats. Timo Kyllönen 044 332 5320 Toimittaja Jarno Hiltunen 050 430 7458 Toimittaja Antero Komulainen 050 566 2493 Konttori avoinna: ................. Lehdellä on täydet oikeudet kaikkeen julkaistavaksi lähetettyyn aineistoon. 0440 580 119 Varaosat p. Paikalla aluetoimitsija Jari Haaraniemi. KOKOUKSET KOKOUKSET Tuoretta Puruveden Muikkua Kuhmon torilla to 21.3. lakko) tai asiakkaasta johtuvan syyn vuoksi voi julkaista ilmoitusta, lehti ei vastaa ilmoittajalle aiheutuneesta vahingosta. On mistä valita, uutuuksia! To, pe, la alk. 5 tkm, vetokoukku, valkoinen 29.900,Toyota Auris 1.4 D4D 5-ov HB -14 1-om., aj. 48€ Vuosikerta .................... SLP Kustannus Oy Painopaikka: ........................ maaliskuuta 2019 – KUHMOLAINEN 19 sarjakuvat SUPERMUKULA B. Vastuu virheistä ja huomautukset: Lehden suurin vastuu hyväksytyn ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä tai ilmoituksen poisjäännistä on ilmoituksen hinta. 0800 95 505 MAHDOLLISET JAKELUHÄIRIÖT TILAUSHINNAT Kestotilaus 12 kk maksuvälillä ........ Tervetuloa! Hallitus Kuhmon Eläkeläiset ry. 6/-18 4.900,Nissan X-TRAIL 2.5 Sport 4-WD -04 aj. klo 8 – 9. Suomalainen Lehtipaino Oy, Kajaani 010 Yritysnumeroon soittaminen maksaa 8,35 snt/puhelu + 16,69 snt/minuutti (sis. 131 tkm, met.ruskea 17.900,Kia Ceed 1.6 EX -07 aj. Diabeteshoitaja Tuija Holopainen kertomassa ajankohtaisista asioista. Kuhmolaisella ja muilla SLP Kustannus Oy -konserniin kuuluvilla lehdillä on oikeus käyttää ja luovuttaa rekisterissä olevia tietoja suoramarkkinointiin, etämyyntiin sekä mielipideja markkinatutkimuk siin henkilötietolain mu kaisesti. Kainuuntie 103, 88900 Kuhmo Puhelin: ................................ tarkoituksiin ilmoittamalla siitä Kuhmolaisen asiakaspalveluun. asiakaspalvelu.kuhmolainen@slpmedia.fi ilmoitukset.kuhmolainen@slpmedia.fi toimitus.kuhmolainen@slpmedia.fi Henk.koht. Tervetuloa! Kainuun rajavartiosto KR Kilta Kuhmon osasto VARMAT VAIHTOAUTOT KUHMOSSA Toyota Auris TS 1.8 Hybrid Active -17 aj. 23 tkm, met.hopea 13.800,Saab 9-5 2.3T Wagon automaatti -02 aj. 198€ (hinnat sis. Tervetuloa! Kuhmon Autoalantyöntekijät os. 132€ 6 kk maksuvälillä ............ kaLakaVEri kErrOStaLOSta 3H+k 63 m². 22.3. 31 tkm, met.ruskea 23.900,Toyota Rav4 2.2 D4D 4-WD Active -14 aj. Heti vapaa. Ti laaja voi kieltää tietojensa käytön em. Käsitellään sääntömääräiset asiat. P. Tervetuloa! Kuhmon Kalamiehet ry Kevätkokous Eskobarissa pe 29.3.2019 klo 18. 010 665 9012 • ilmoitukset.kuhmolainen@slpmedia.fi • www.kuhmolainen.fi/asiakaspalvelu/ lukijailmoitukset PÖRSSI Kuhmolainen Pörssi on yksityisille ja yrityksille tarkoitettu kauppapaikka. 0400 652 090. Muistutukset on tehtävä viimeistään kahdeksan (8) päivän kuluessa ilmoituksen julkaisemisesta. 236 tkm, vetokoukku 6.500,. Tervetuloa. Eskobarissa, kainuuntie 84, kuhmo. Kahvitarjoilu, arpajaiset. Tervetuloa kaikki jäsenet! Johtokunta RAJAVARTIOLAITOS 100 VUOTTA -NÄYTTELY Kaupunginkirjastolla 18.–30.3. 2/-19 3.400,PALVELEMME: MA?PE 8?17 www.nopanauto.fi www.toyota.fi Automyynti Jukka Kinnunen p. arkisin klo 9-11 ja 12-14, la suljettu Sähköpostit: ......................... 6/-18 2.900,Skoda Octavia combi 2.0 TDi 4-WD -14 1-om., aj. Kiellot ja kyselyt rekisteriselosteesta kir jallisina ja allekirjoitettuina osoitteeseen: Kuhmolainen, Kainuuntie 103, 88900 Kuhmo. 113 tkm, met.ruskea 12.900,Toyota Auris 1.8 HSD Linea Sol HB -10 aj. kevätkokous tarinatuvalla pe 29.3.2019 klo 10.00. Toinen kerros, lasitettu parveke, järvinäkymä. iLMOituS ti 19.3. Kevätkokousasiat. 192 tkm, met.hopea 9.900,Huyndai i30 1.4 Classic -15 aj. Henkilötietolain edellyttämä rekisteriseloste on nähtävillä Kuhmolaisessa. SPR Kuhmon osaston KevätKoKouS pidetään to 28.3.2019 klo 16 SPR Kuhmon osaston tiloissa, Kirkkotie 20. 72€ 4 kk maksuvälillä ............ Myyntijohtaja Kirsi Kela 044 332 5332 Ilmestymispäivät .................. 245 tkm, vetokoukku, ilmastointi 4.500,Toyota Corolla 2.0 D4D Linea Sol -09 aj. 107 tkm, huoltokirja, met.musta 12.900,Citroen C4 1.6i 16V Berline 5-ov. -06 aj. (08) 617 8270 Toyota Avensis 1.8 Active automaatti -18 aj. www.kuhmolainen.fi Katso jutun videosisältö Katso lisää kuvia Avaa juttuun liittyvä linkki L I H A A U T O VILJAPOSSUA SUORAAN TILALTA • Etuselkä, kylki 5,50/kg • Lapa 5,90/kg • Jauheliha 6,90/kg • Soppaluut 3,80/kg MYYNTIAUTO KUHMON TORI pe 22.3. Kaija P. 8 kappaletta Kivikylän tuotteita KONTINJOEN HERKKUKULMA AVOINNA MA-LA KLO 09-17 puh. aHkiOt, kairat, PiLkkitarVikkEEt YM. Käsitellään sääntömääräiset asiat. Varaus: Esa Turunen 050 033 1573 7 E /kg , 12 E /2 kg, 15 E /3 kg Sitoutumaton – Sanomalehtien Liiton jäsenlehti 10.7.1959 Päätoimittaja........................ Vuokralle tarjotaan Miidan edulliset suositut tunikaMarkkinat jatkuVat. 050 307 5439 KIVIKYLÄN MYYNTIAUTO KUHMON TORILLA KESKIVIIKKONA KLO 9.00 12.00 MAKKARAKASSI 10 € KEITTOLOUNAS 6€ KONTINJOELLA KLO 11 16 sis. kuHMOn tOriLLa tO PE 21. 178 tkm, kats. Lehti toimitetaan ylivoimainen este (lakko ym.) varauksin. kello 10 – 12 kahvitarjoilu. 040 931 7336. klo 9 Koulukatu 9. 178 tkm, valkoinen 21.900,Toyota Corolla 1.6 Terra Wagon -05 aj. sähköpostit ....... 4557 kpl Kustantaja: ........................... 211 tkm, met.hopea 7.800,Toyota Avensis 2.2 D4D Linea Sol Wagon -09 automaatti, aj. Asiakasrekisteri: Kuhmolaisen asiakasrekisterissä olevia tietoja käytetään asiakassuhteen ylläpitoon ja hoitoon. etunimi.sukunimi@slpmedia.fi Osoite: .................................. Kahvitarjoilu. VIRTANEN AJAN SÄVEL HERKKUKASSI 20 € sis. tiistai: aineistot perjantaina klo 16 perjantai: aineistot keskiviikkona klo 16 Kainuun pörssi: aineistot tiistaina klo 10 LT 2018 ...............................
Päivälämpötila pohjoisosassa lähellä nollaa, muuten asteen pari suojan puolella. Viidettä kertaa järjestettävällä kilpailulla kannustetaan yksittäisiä kansalaisia ja yhteisöjä yhteistyöhön vieraskasvilajien torjumiseksi ja Suomen luonnon monimuotoisuuden turvaamiseksi. maaliskuuta 2019 kEVÄT-alE kalakaVErin pukinnahkaisET TalViTyökinTaaT ja sormikkaaT 20 00 3 pr kElkka-ahkio VEToaisoinEEn metallivahvisteiset reunat pohjassa liukukiskot 285,alk. 99 00 Volframmorrit 2 20 kpl kalakaVEri Torilla Kuhmo to 21.3. maajakotitalousnaiset.fi/ vuodenmaisemateko. Ero kilpailun voittaneeseen Muhoksen Kelkkakerhon Jarkko Laheniukseen oli 00:02:10,0. maaliskuuta. Kärjestä hän oli jäänyt 00:02:10,0. Kivan pisteet: Valtteri Määttä 1+1, Leevi Heikkinen 1+0, Olli Kinnunen 1+0, Eerik Huttunen 1+0, Konsta Piirainen 0+2, Atte Huotari 0+1, Teemu Romppanen 0+1 ja Eetu Pulkkinen 0+1. Lisätietoa kilpailuista ja ilmoittautuminen kilpailuun: www. SM-Enduro-kilpailu oli Ilomantsissa. Moottorikelkkakilpailu järjestettiin 9. Ahkion ostajalle lisäksi miesten talvityökäsineet tai naisten kotim. 20 KUHMOLAINEN – Tiistaina 19. Vieraslajitalkoot alkavat Vuoden maisemateko -kilpailulla. Kajaani Kuhmo Sotkamo ?0°C 2 ?2°C 2 ?1°C 3 ke to pe Joensuu Kajaani Lahti Oulu Rovaniemi Pori Jyväskylä Helsinki Tampere Turku Vaasa Kemi 2 1 1 1 2 1 2 3 4 4 1 4 2 5 ?1 1 4 2 4 2 5 4 1 5 2 5 2 4 2 4 3 2 2 2 1 1 ?1 11 6 11 5 Maaja kotitalousnaiset haastavat suomalaiset suuriin suomalaisiin vieraslajitalkoisiin Vuoden maisemateko 2019 -kilpailulla. ja pe 22.3. tai kuitu) pystypilkki 2 Volfram-morria 2/as. + kelkkakäsineet (sh. miEsTEn nEulE 15,Kuhmon Kelkkateamin Hannu Moilanen oli kolmas luokan 5 SMMoilanen kolmanneksi Kuhmolainen toimitus.kuhmolainen@slpmedia.fi Kuhmon Kivan B-juniorit pelasivat Suomi-sarjan lohkonsa viimeisen ottelun lauantaina ja varmistivat näin lohkonsa kolmannen sijan. Masters-kisoissa. Toiselle sijalle kilpailussa ajoi Marja-Savon Moottorikelkkailijoiden Mikko Nyyssönen ajalla 01:49:31,0. 29 50 pilkkiTElTan osTajallE pilkkijÄn pakETTi 30,pilkkisETTi Vapa Talvisiima (tav. Torjunnan aloittaminen omasta puutarhasta on usein helpointa. 12 50 pilkkiteltat alk. Paikoin lumikuuroja, luoteesta alkaen vähän selkeämpää. Suomessa kasvaa monia vieraskasvilajeja, jotka valtaavat tilaa luontaisilta lajeiltamme. Lämmintä Suomessa toissapäivänä Kylmää toissapäivänä Paikallisennuste tänään Kotimaa iltapäivällä Kotimaa 20 25 30 15 10 5 0?C +5 +10 +15 +20 +25 +30 Odotettavissa tänään Kainuussa Sää vuosi sitten KUHMO Nurmes Valtimo Meteorologi Juha Föhr +2 +2 +3 +3 2 Keskiviikkona Torstaina Perjantaina Lauantaina +1°C 3 +1°C 2 +0°C 6 +0°C 5 Jomala +3,8 °C Enontekiö ?28,8 °C Heikkoa tuulta. Kivan maalissa pelasi Isto Leinonen torjuen 34 kertaa. Ottelu Nivala Cowboysia vastaan päättyi lukemiin 4–4 (3–0, 1–4, 0–0). 48,-) euroa lopuT hoFlErin hiihTohanskaT (39,-) 14 50 lEnTÄjÄnlakki lammasnahkaa 10,pilkkijÄn pakETTi Taittokaira 130 mm kintaat 3 paria saapassukkia Talvisiima 2 Volfram-morria hanskoja, kinTaiTa, TyökÄsinEiTÄ, sukkia joka lÄhTöön! 49,kElkkahaalariT Vedenkestävät hengittävät koko 50 (reilu) 39 50 (98,-) hajakokoja VErkkoja (39,50) www.kalakaveri.fi www.koirakaveri.fi p. pörrösukat. Vaikka vieraslajit saattavat olla komeita ja eksoottisen näköisiä, niiden ei saisi antaa levitä. Kilpailuaikaa on syyskuun loppuun saakka. Laheniuksen voittoaika oli 01:47:21,0. Lohkon ykkösenä on RoKi ja B-juniorit lohkon kolmosia kakkosena MujK. 040 952 8336 Kalakaveri Suomen Suurin kalastuksen erikoisliike http://www.kalakaveri.fi/index.html[20.1.2016 10:17:19] Etusivu Yritys Tuotteet Ilmoitukset Koulutus Koirille Etuasiakkuus Yhteystiedot LUMMINTIE 21, 90460 OULUNSALO INFO(AT)KALAKAVERI.FI AVOINNA: MA-PE 10-18 LA 10-14 ahkioT alk