Kontion koulun 6.-luokkalaisille järjestettiin kalastuspäivän tapahtuma. TOUKOKUUTA 2017 NRO 40 Kiva-Lentis Kuhmon Kiva-Lentis palkitsi pelaajia. PERUSTETTU 1959 | WWW.KUHMOLAINEN.FI | IRTONUMERO 2,50 € PERJANTAI 19. >> 10 Pääkirjoitus: Perustellusti epätodennäköisenä pidetty keskustan valokuiturakentaminen toteutuu yhteistyökuvion ansiosta. Kainuussa on monia vastaavia siltaremontteja. Keskiviikkoaamusta alkaen tv-kanavia haettiin uudelleen. >> 7 Nopea yhteys tulee Laajakaista: Kaisanet rakentaa kuituverkon Terva-asuntojen kerrosja rivitalokohteisiin, kuitua tarjotaan myös muille . Jos se olisi mahdollista, olisi mukava saada valokuitu kotiin, Kannintiellä asuva Pääkkönen sanoo. >> 4-5 Kiinteistöjen pidon pohja Digita sai päätökseen tekniset muutostyöt antenni-tv-verkossaan pääosin. Vapaaehtoistyö on vienyt ulkomaille. >> 4-5 Apajan Reino on maalannut monet kuhmolaiset rakennukset. >> 18 Ylioppilaiksi Kevään 2017 ylioppilaskirjoitusten tulokset ja nimet saapuivat eilen. Timo Kyllonen. >> 10 Kanavahakuja tehty paljon Verkkokalastajat ajelivat jo moottoriveneellään kaupungin edustan sulilla väylillä. Tatu Pääkkönen pitää kuituyhteyksien saamista keskustaan hyvänä asiana. >> 2 Reino Väisänen 80 vuotta Salmelansalmen siltaa ryhdytään kohta korjaamaan. Videoklinikka Ky:lle asiasta tuli soittoja yli 70 kahdessa päivässä. Tällä hetkellä hänen kotonaan on käytössä 4G-yhteys. >> 7 Seurakunnan kiinteistöstrategia ohjaa päätöksiä, esimerkiksi, mistä kiinteistöistä luovutaan. Hän pelaa tietokoneella muun muassa fantasiapelejä, jotka vaativat kaistaa. >> 9 Kevätkalastus vauhdissa 6 4 1 4 8 8 1 2 6 5 8 5 1 7 2 Kaisanet aikoo kartoittaa keskustan asukkaiden kiinnostusta ottaa valokuituliittymä kesän rakennustöiden yhteydessä. Remontin ajaksi liikenne ohjataan kulkemaan muuta reittiä
L ukijan ääni -nimellä kulkeneella mielipideosastolla oli Kainuun Keskustanuorten kannanotto Kainuusta ydinjätteettömänä maakuntana. toukokuuta 1997 kerrotaan uutinen kaupunginjohtajan valintaprosessin etenemisestä ja julistetaan vinyylilevy aikansa eläneeksi. Mielipidepalstalla kannatetaan ydinjätteetöntä maakuntaa. Mikäli Kuhmoon haudattaisiin ydinjätteitä, tekisi se “lommon sijaintikuntamme lisäksi koko Kainuun maineeseen puhtaan luonnon maakuntana”. Valokuidun rakentaminen oli yllättävän hyvä uutinen Pääkirjoitus 19.5.2017 Paikallislehti Kuhmolainen, perustettu 10.7.1959 6 Päätoimittaja: Timo Kyllönen 044 332 5320 6 Jakelupäivystys: 0800 955 05 6 Sähköpostit: etunimi.sukunimi@slpmedia.fi K uhmon kirjasto tilasi 20 vuotta sitten levyhyllyn ammattikoululta. Aktiivista seksielämää viettävän kannattaakin välillä varmistaa kokonaistilanne seksitautitestillä. Sopimuksen allekirjoitustilaisuudessa keskiviikkona todettiin, että markkinaehtoisuuden ja kannattavuuden vaikea solmu saatiin avattua nimenomaan siksi, että yhdellä sopimuksella valokuidun päähän saadaan lähes 600 asuntoa. Seksivalitusta eivät tarvitse vain nuoret, niin kuin monesti erheellisesti ajatellaan. Myös Nivan tervaperinne jatkuu, ja tervahauta on tarkoitus polttaa heinäkuussa. Tästä syystä voi sanoa, että Kaisanetin ja Kuhmon Terva-asuntojen välinen sopimus valokuituverkon rakentamisesta jälkimmäisen kerrosja rivitalokohteisiin sekä siinä samalla monen muunkin ulottuville oli sekä myönteinen että yllättävä uutinen. Opiskelijoiden mielestä tilaustyö oli mielenkiintoinen toteuttaa, koska oma kädenjälki tulee julkisesti esille. L iikenneja viestintäministeriön vuonna 2010 julkistama karttaharjoitus laajakaistarakentamisen tukikelpoisista alueista sai monet kuiturakentamisen asiantuntijat vakuuttuneeksi, että monet taajamat jäävät ilman valokuituverkkoa. Vuoden 2016 helmikuussa julkaistussa uutisessa tartuntoja arvioidaan Venäjällä olevan jopa kaksi miljoonaa. Siinä ei ole mitään hävettävää, vaikka jollakulla esteenä saattaakin kummitella kielteinen ajatus siitä, mitä ne hoitajatkin nyt mahtavat ajatella. Kuvaan kuitenkin ehtivät. Nyt on hyvä tutkia, löytyykö vielä uusia yhteistyösuuntia, jotka mahdollistaisivat verkon laajenemisen koko keskustaan. Onhan se ulkonäkökysymys.Nyt on ryhdikäs ja sellaisena huollettuna pysyykin!” www.kuhmolainen.fi Kaupunkiyhtiö teki sen (kuituverkkosopimus), mitä Kuhmon kaupungin tekniseltä puolelta on vaadittu vuosikausia. Minäpä sanon, mitä he ajattelevat: siinäpä on vastuullinen ihminen! A Hivillä sentään on edelleen ansaitun synkkä maine ihmisten mielissä. Sen täytyy olla kuitenkin vastaanottajaa kunnioittavaa ja arvostavaa, ei ylimielistä saarnaa. Sitä tarvitsevat myös vanhat, kuten tässä lehdessä olevasta jutustakin ilmenee. Valistusta tarvitaan Kolumni Jarno Hiltunen jarno.hiltunen@slpmedia.fi Kirjoittaja on paikallislehti Kuhmolaisen toimittaja. Eli tässä tapauksessa rajan ylittävät matkailijat. Huoltokäsittelyt halvempia kuin laudoituksen uusiminen. Vaikka on olemassa ihmisiä, jotka eivät piittaa pätkänkään vertaa riskeistä, niin uskon, että valtaosa meistä kuitenkin haluaa välttää ikäviä seuraamuksia. Ilmaisten kondomien ja tiedon lisäksi tarjolla on mahdollisuus käydä ja nimettömässä hiv-pikatestissä. Ilman tätä yhteistyökuviota valokuidun odottamista jatkettaisiin edelleen. Tulevaisuuden tiedonsiirtotarpeet ovat kaikille arvoitus, mikä puolustaa kuidun rakentamista. Kuhmon kaupunginjohtajan virkaan haki 15 henkilöä, mutta ilmoittautumisia saattaa tulla lisääkin. 2 KESKUSTELE KUHMOLAINEN – Perjantaina 19. Syynä monin paikoin edelleen paikkansa pitävään arvioon oli, etteivät kaupalliset toimijat löydä riittävästi kysyntää taloudellisesti kannattavan verkon rakentamiseksi. Puuöljykäsittely eteläpuolen seinille tuplasti. Vinyylilevyt ovat jutun mukaan jo taakse jäänyttä elämää, minkä vuoksi kirjasto halusi muuttaa vanhat vinyylihyllynsä cd-levyille sopiviksi. Venäjällä hiv-tilastot kasvavat vauhdikkaasti ja tauti alkaa siellä olla todellinen ongelma. Me emme tarvitse sellaista, koska luulemme tietävämme jo kaiken. Neuvotteluja kuivailtiin sopuisiksi ja rauhallisiksi ja niiden aikana perehdyttiin hakijoiden papereihin. T ermi valistus ei ole nykyään muodissa. Suojaamaton yhdyntä altistaa kaikille seksitaudeille. Piste siitä. N ivan kylä valmistautuu kesän matkailukauteen suunnittelemalla päivämatkoja turisteille. Hivpoint ja SPR suorittavat turvaseksipartiointia Vartiuksen raja-asemalla tänään perjantaina ja huomenna lauantaina. Kylälle tultaisiin vähintään 15 hengen ryhmänä linja-autolla. toukokuuta 2017 ”Ilman huoltoa koulun ulkovuorauslaudoitus on pilalla viidessä vuodessa. Lauta imee vettä ja kuivuessaan halkeilee. Tämä näkemys on saanut viime vuosina edelleen vahvistusta, kun 4G-teknologian tiedonsiirtonopeudet ovat osoittautuneet monille tämän päivän tarpeeseen riittäviksi. Itse asiassa moni voi olla huolissaan vain tästä taudista, eikä juurikaan ajattele muiden seksitautien olemassaoloa, mikä on tyhmää, sillä yleisimpiin kuuluvia seksitauteja maassamme ovat kondylooma, klamydia ja sukuelinherpes. Kuhmolaisessa 20. Valistus ei kuitenkaan ole jäänne menneeltä vuosisadalta, vaan sitä tarvitaan edelleenkin. Kirjastolta arvioitiin, että hyllyyn mahtuu yli 1000 levyä. Palstan kokosi tällä kertaa Jarno Hiltunen 20 vuotta sitten. Puualan opiskelijat asensivat cd-levyjä varten hyllyn kirjaston musiikkiosastolle. Leader-hankekin on melkein valmis. Koulussakin opetetaan, että se on ainoa seksitaudeilta suojaava ehkäisyväline. V altuustoryhmien kerrotaan neuvotelleen Kuhmon kaupunginjohtajan valintatilanteesta. Erilaiset muotivirtaukset ja suoranainen välinpitämättömyys saavat viittamaan kintaalla hyväntahtoiselle valistushenkiselle informaatiolle. Tämä ei tarkoita, että seksissä tai seksisuhteissa olisi jotakin väärää, mutta seksuaalisuudestaan nauttiessa, täytyisi senioreidenkin pitää pää sen verran kylmänä, että hekin muistaisivat kondomin käytön. Siksi on hyvä välillä muistuttaa seksitaudeilta suojautumisesta. Hivillä on edelleenkin ansaitun synkkä maine ihmisten mielissä. Muutostyön toteutusta johti puutyön opettaja Tapani Huotari. Nämä toimijat hoitavat valistuksen tyylikkäästi saapumalla itse sinne, missä heidän kohderyhmänsäkin on
Kaesan Kotileipomon konsulentti Maanantaina 22.5. Perjantaina 19. 040 829 8890 Tavallista parempi ruokakauppa Tavallista parempi ruokakauppa Vihdoinkin ALKAA GRILLIKAUSI 99 3 49 3 99 TARJOUKSET VOIMASSA TO-SU 18.-21.5. toukokuuta 2017 – KUHMOLAINEN 3 PALVELEMME: MA-LA 8-21, SU 10-21 Perjantaina 19.5. ELLEI TOISIN MAINITA 1 99 KG TOMAATTI SUOMI SUOMI LERØY RUODOTON LOHIFILEEPALA 450 G (19,89/KG) 8 95 RS SNELLMAN MAATIAISPOSSUN ISO KASSLERPIHVI BBQ 500 G TAI NATUREL 360 G (6,98-9,69/KG) KYPSÄ MAISSI 400 G (2,48/KG) ESPANJA JYVÄBROILERI KOKONAISET BROILERIT MYÖS UUTUUS HALSTERIBROILERI MAKEA TOMAATTI-PERSILJA, N. Hyvärisen Leipomon konsulentti Torikatu 24, KUHMO, p. 1,1-1,3 KG RS KG PKT 1 99 VIHREÄ PARSA 500 G (3,98/KG) UNKARI NIPPU
– Jos riittävää kysyntää ilmenee, yhteistyösopimus mahdollistaa myös Kuhmon keskustan valokuiduttamisen, Kaisanetin toimitusjohtaja Mikko Kurtti kiteyttää. Pasi Tervo. – Huoneistokohtaisesti voidaan nopeutta kasvattaa jopa 300 Mbit/s saakka, Kaisanetin liiketoimintajohtaja Esa Reis lupaa. Kuhmon kirkossa on suunniteltu toteutettavaksi lämmitysjärjestelmän uusiminen, ryömintätilan kosteuden hallinta ja mahdollisesti ulkoseinien alaosien tiivistys vuosien 2017 – 2018 aikana. – Sopimuksella saadaan laajakaistan ja kaapeli-tv:n palvelut alle kymmenellä eurolla huoneistoa kohden kuukaudessa. Juolukkakujan kerhotalo on ollut viime vuodet varastokäytössä ja sen Seurakunnan kiinteistöstrategian laatimisen taustalla ovat pitkään jatkuneet sisäilmaongelmat ja tarve karsia kiinteistömenoja. Hautausmaalla sijaitsevaa siunauskappelia voisi kiinteistöstrateToimitilojen käyttö harvoin tyydyttävää gian mukaan käyttää laajemmassa mitassa myös muiden tapahtumien ja tilaisuuksien pitopaikkana. Kirkon aktiivisemman käytön lisäämiseksi olisi selvitettävä mahdollisuus sijoittaa sinne toimistoja muita tiloja. Kaupungin hallintojohtaja Juhana Juntunen korostaa, että tarjousta kyseiseen rakentamiseen pyydettiin julkisena hankintana kaikilta alan toimijoilta, myös paikalliselta toimijalta eli Luoteis-Kuhmon kyläverkko-osuuskunnalta. Strategiassa kerrotaan, mitkä kiinteistöt on tarkoitus myydä ja mitkä kunnostaa. – Tämä on mahdollista, koska rakentamisella ei ole vuokravaikutusta. Sopimuksen allekirjoitustilaisuudessa olivat läsnä Pasi Tervo (vas), Juntunen, Mauri Piirainen, Juhana Juntunen sekä Esa Reis. Remontoiduissa taloissa, joihin on rakennettu ethernet-verkko, hyödynnetään sitä. toukokuuta 2017 Timo Kyllönen timo.kyllonen@slpmedia.fi Nopean kiinteän laajakaistan rakentaminen Kuhmon keskustaan on pitkään näyttänyt olevan vain ulottumattomissa oleva haave. Kuvassa Ikolan pappila. Pasi Tervo Keskustan laajakaistasolmu avautuu Markkinaehtoisen, nopean ja kiinteän laakajaistan odottaminen Kuhmon keskustassa päättyy Kaisanetin ja Terva-asuntojen solmiman sopimuksen myötä. Seurakuntakeskuksessa osa kokoontumisja toimistotiloista on vajaalla käytöllä ja osin jopa käyttämättöminä. Esa Reis sanoo, että kuitu vedetään jokaisen taloyhtiön talojakamoon, josta verkko jatkuu vanhaa kaapelointia myöten huoneistoihin – laajakaistasignaali kupariverkkoa ja tv-signaali yhteisantenniverkkokaapelia pitkin. Jarno Hiltunen timo Kyllonen Suuri osa nopean laajakaistan piiriin pääsevistä vuokra-asunnoista sijaitsee Karhunpolulla. Viimeistään vuosina 2020 – 2022 olisi tehtävä myös vesikaton korjaus ja ulkomaalaus. Käytännössä se mahdollistaa nopean laajakaistayhteyden 584 huoneistoon Kuhmon keskustassa, mutta verkon mahdollistamaa nopeaa laajakaistaa ja kaapeli-TV -palvelua tullaan tarjoamaan myös yksityisille kotitalouksille ja yrityksille. Kaisanet pystyy tarjoamaan kaapeli-TV:n ja laajakaistan samaan hintaan kuin millä kaapeli-TV -palvelu ostetaan nyt Telia, Kuhmon Terva-asuntojen isännöitsijä ja toimitusjohtaja Pasi Tervo toteaa. sanoo, että rakentaminen sovitetaan yhteen kaupungin kadunrakennuksen kanssa nykyisten ohjeiden mukaisesti. Kaisanet ei julkista kolmivuotisen sopimuksen tarkkaa summaa, mutta kertoo investoinnin olevan satoja tuhansia euroja. Terva-asuntojen kohteita on Saarikoskella, Sormulassa, KotilaaksosA Sopimuksella saadaan laajakaistan ja kaapeli-tv:n palvelut alle kymmenellä eurolla huoneistoa kohden. Kaapeli-TV -liittymä on DVBstandardin mukainen, joten pelkkä kanavien uudelleenhaku riittää. – Laajakaistan päätelaitteen hankinta tulee tietenkin eteen, ellei asukkailla jo ole niitä, Esa Reis sanoo. Teknisesti uudet yhteydet rakennetaan optisella kuidulla talojakamoihin. Pasi Tervo sanoo, että sopimus kattaa liittymäkustannukset ja kuukausimaksut kolmen vuoden ajalta. – Kaisanet oli lopulta ainoa, joka teki tarjouksen mittaluokaltaan suuresta hankkeesta, Juntunen sanoo. Karhunpolulle on tulossa katuremontti, joten siinä yhteydessä kuidun vetäminen käy luontevasti. Nyt tilanne kuitenkin muuttuu kerralla Kuhmon keskustan osalta, sillä Kaisanet Oy ja Kiinteistö Oy Kuhmon Terva-asunnot allekirjoittivat keskiviikkona sopimuksen kuituverkon rakentamisesta kaikkiin Terva-asuntojen kerrosja rivitaloasuntoihin. Suunnitelmakaudella ajankohtaista on myös kirkon sisämaalauksen korjaaminen ja äänentoistolaitteiston uusiminen. Rakennustyöt alkavat tänä kesänä ja verkko valmistuu kaikkiaan kolmeenkymmeneen kiinteistöön vuoden loppuun mennessä. Hankkeen myötä Terva-asuntojen kaikkiin kerrosja rivitaloasuntoihin tulee perusnopeuksinen, 5/5 Mbit/s laajakaistayhteys sekä Kaisanetin kaapelitelevisiopalvelu – riippumatta siitä, käyttääkö asukas niitä. Tämä on johtunut siitä, että suuret taajamat linjattiin aikanaan tukikelpoisten rakennusalueiden ulkopuolelle Laajakaista kaikille -hankkeessa. Strategian mukaan seurakunnan kiinteistömassaa on edelleen tarpeen ja mahdollista pienentää. Ikolan pappila on tarkoitus myydä erotettavalla omalla tontilla, kunhan sisäilmaongelmista kärsiville työntekijöille on vuokrattu uudet tilat. Toimistotilat vuokrataan pysyvään käyttöön ja tarvittavat kokoontumisja juhlatilat vuokrataan aina tarpeen mukaan. Jarno Hiltunen jarno.hiltunen@slpmedia.fi Kuhmon seurakunnan kiinteistöstrategian mukaan vain harvojen seurakunnan omistamien toimitilojen käyttöaste nousee edes tyydyttävälle tasolle. Niitä työntekijöitä varten, jotka eivät pysty työskentelemään keskuksessa, hankitaan tarvittavat vuokratilat. 4 PUHEENAIHEET KUHMOLAINEN – Perjantaina 19. Nykyisellä sopimuksella Terva-asunnot maksaa kaapeli-tv:stä noin yhdeksän euroa kuussa per huoneisto, Tervo vertailee
Seurakuntatalon yhteydessä oleva asunto vuokrataan edelleen asuinkäyttöön. Hän kääntää kuitenkin katsetta eduskunnan käsittelyssä olevaan ammatillisen koulutuksen reformiin ja lupaa koulutuksen järjestäjille niin uusia työkaluja kuin päällekkäisyyksien ja sääntelyn purkua. Juha neuvonen. Peruskoulun pitää tarjota riittävästi haastetta eli asettaa maali riittävän korkealle, mutta myöskin pitää tarjota riittävä tuki, jotta jokainen oppii eikä yksikään putoa. Koulutukseen kohdistuvat säästöt on tehty ja hallituksen puoliväliriihi tuotti lisäresursseja kehittämistyöhön, opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok.) julisti keskiviikkona Kajaanissa, missä sivistystoimi painii säästöpaineiden kanssa ja Kainuun ammattiopisto kärvistelee yt-neuvottelujen kurimuksessa. toukokuuta 2017 – KUHMOLAINEN 5 Keskustan laajakaistasolmu avautuu Kuhmon Taidesilta -yhdistys ja Juminkeko-säätiö ovat lähestyneet seurakuntaa ja pyytäneet hyväksyntää Kuhmon seurakunnan ja Juminkeko-säätiön väliselle sopimusasiakirjalle. Seurakunnalla on myös omakoti,rivitalo-, kerrostalo ja liiketontteja yhteensä 332 kappaletta, joista on vuokrattu 326. Timo Kyllonen sa, Piilolankankaalla, Levälahdessa ja Leväkankaalla, joten se kattaa käytännössä koko taajaman. Sähkölämmityksen energiatehokkuutta voi parantaa esimerkiksi ilmalämpöpumpuilla. Huoneistot säilytetään pääosin seurakunnan omistuksessa ja vuokralla, mutta tarvittaessa yksittäisiä, isompia huoneistoja voi myydä. Strategian mukaan kaavamuutos näillä alueilla on saatettava vireille vastaamaan yleiskaavan merkintöjä. Kun vuokralainen on muuttanut pois, pappila, rantasauna ja piharakennus myydään erotettavalla omalla tontilla. Piispantarkastuksen päätöslausunnossa seurakunnalle annettiin kehittämistehtäväksi tilakysmykseen liittyvä pitkän tähtäimen ratkaisun tekeminen. Avoinna on esimerkiksi kenen haltuun silta jää ja kuka siitä vastaa. Paloniemen leirikeskuksen myymisestä on tehty päätös jo 2013. Lisäksi Grahn-Laasonen kehuu, että Uusi peruskoulu -ohjelman kautta on ohjattu kehittämisrahaa 90 miljoonaa euroa ja puoliväliriihi tuplasi peruskoulutuksen tasa-arvon edistämisrahat lisäämällä 15 miljoonaa euroa kahdelle seuraavalle vuodelle. Grahn-Laasosen mukaan käänteestä kertoo esimerkiksi se, että monien synkkien vuosien jälkeen puoliväliriihi lisäsi panostuksia koulutukseen ja tutkimukseen yhteensä 400 miljoonan euron edestä. Suuri osa nopean laajakaistan piiriin pääsevistä vuokra-asunnoista sijaitsee Karhunpolulla. Opetusministeri myöntää, että ammatillisen koulutuksen taloustilanne on tänä vuonna erityisen haasteellinen. Myynti tapahtuisi kuluvan vuoden aikana. Peruskoulun osalta kehittämisedellytykset ovat tämän hallituksen aikana vahvistuneet kuntatalouden vahvistumisen kautta. Kirkkoneuvosto hyväksyi tiistaina Kuhmon seurakunnan kiinteistöstrategian 2017 – 2026 ja esittää sen kirkkovaltuustolle vahvistettavaksi. Kun vuokralainen on muuttanut pois, myydään sisarenmökki pois siirrettäväksi. toukokuuta klo 18 Kuhmo-talossa. Perjantaina 19. Tuottavaa metsäomaisuutta voi strategian mukaan lisätä, jos siihen tarjoutuu sopivia tilaisuuksia. – Rakennamme mahdollisesti kuituyhteysvarauksen kaikkiin runkolinjan varrella oleviin taloyhtiöihin joka tapauksessa, vaikka ne eivät vielä tekisikään sopimusta, Esa Reis sanoo. Kaisanet Oy ja Kiinteistö Oy Kuhmon Terva-asunnot järjestävät aiheesta asukastilaisuuden 31. Tarpeelliset leirikeskuspalvelut ostetaan vastaisuudessa naapuriseurakunnilta ja muilta toimijoilta. – Haluamme antaa opettajille työkaluja isojen muutosten eteenpäin viemiseksi. Seurakunta omistaa taajama-alueella Pajaniemessä yleisten rakennusten korttelialueen ja Koskitien varrella lähivirkistysalueeksi kaavoitetun alueen, jotka osayleiskaavassa on merkitty pientaloalueiksi. Kansallisena vahvuutena ministeri pitää sitä, että Suomessa on maailman parhaat opettajat. Lisäksi sopimusmallin olisi pitänyt olla toisenlainen. Lisäksi on tarkoitus panna vireille seurakunnan omistamien ja asemakaavaalueella sijaitsevien puistoja muiden yleisten alueiden lunastus kaupungille. – Kuntatalous on tämän hallituksen toimien pohjalta vahvistunut ja jos peruskoulua ajatellaan, niin hallitushan turvasi kuntien valtionosuudet. Lisäksi syntyi päätös valtakunnallisten osaamiskeskusten 80 miljoonan euron pääomituksesta. Sillan länsipää olisi seurakunnan maalla. Helpotuksena Grahn-Laasonen markkinoi sitä, että hallitus sopi puoliväliriihessä reformin toimenpanon tukeen 15 miljoonan euron potit ensi ja seuraavalle vuodelle. Karhunpesän kerhotilan pihan leikkialue ja pysäköintialue jäsennellään ja rakennetaan uudestaan. Iso osa rahoituspotista on tosin kertaja pääomistusluonteista. – Kokonaisuudessa näkyy heikko taloudellinen tilanne, missä Suomessa on oltu, mutta nyt onneksi nähdään jo paljon valoa. Jotta kirkon ylläpito olisi mahdollista vastaisuudessakin, pitäisi sille saada ylläpitokuluihin osallistuvia ulkopuolisia käyttäjiä. myymisestä on tehty periaatepäätös. Sopimus siirtyi ”Koulutussäästöt on nyt tehty” Hannu Mustonen hannu.mustonen@kainuunsanomat.fi – Selvästi nähdään, että ollaan menossa uutta aikaa kohti. – Helpotusta, mutta ei korvaa tietenkään tiukentunutta taloudellista kehystä, ministeri myöntää. Vastaiskuna Grahn-Laasonen nostaa esiin peruskoulun uuden opetussuunnitelman, joka antaa uudenlaisia ratkaisuja yksilöllisten oppimispolkujen rakentamiseen ja tasa-arvon vahvistamiseen. Tässä yhteydessä Kaisanet avaa kyselyn, jonka avulla kartoitetaan kiinnostusta kuituyhteyksien saamiseen. Lentiiran pappila on vuokrattu asuinkäyttöön. Peruskoulussa piisaa kehitettävää pitkälle tulevaisuuteen, kun Pisatutkimus kielii oppimistulosten alueellisista eroista, tyttöjen ja poikien oppimiserot ovat OECD-maiden suurimpia ja sosioekonomisen taustan vaikutus oppimiseen on vahvistunut. Kirkkoneuvosto siirsi asian seuraaviin kokouksiin. Lentiiran kirkko säilytetään toistaiseksi, vaikka sen käyttöaste on hyvin matala. – Annetaan mahdollisuuksia rakentaa yksilöllisempiä koulutuspolkuja. Samalla Grahn-Laasonen vakuuttaa, että hallitus on petrannut peruskoulun ponnistuspohjaa. Grahn-Laasosen mukaan Uusi peruskoulu -ohjelman rahoituksesta käytetään 60 miljoonaa euroa opettajankoulutuksen kehittämiseen ja täydennyskoulutukseen. Kajaanin Keskuskoululla opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok.) seurasi musiikkiluokkien kuoron harjoituksia ja tapasi musiikkiluokkalaisia. Asunto Oy Kuhmon Koskelassa seurakunnalla on kuusi asuntohuoneistoa ja Asunto Oy Kuhmon Rajakontiossa kaksi. Lentiiran uudelle hautausmaalle hankintaan kuivakäymälä kesällä 2017. – Päätöstä ei voinut tehdä, koska siinä on vielä monta avointa kysymystä, sanoo talouspäällikkö Paavo Mäntymäki. Sopimus oikeuttaisi rakentamaan Taidesillan puretun pappilansillan kohdalle. – Se tuo oppijan keskiöön, puhutaan oppijalähtöisyydestä. Vaikka tontit lähtökohtaisesti säilytetään vuokratontteina, voi periaatetta tarvittaessa muuttaa, jolloin vuokralaisella olisi mahdollisuus ostaa tontti itselleen. Osayleiskaavassa seurakunnan maalle Kärenjärven rannalla on merkitty 17 vapaa-ajanrakennuksen paikkaa. Lentiiran sisarenmökki on vuokrattu asuinkäyttöön. Kun tilanne on edullinen, tontit pitäisi ottaa käyttöön lähtökohtaisesti omistustontteina. Jätevesijärjestelmä olisi saneerattava uusien normien mukaiseksi 2018
Uudistuksen tarkoituksena on vastata väestörakenteen muutokseen, ihmisten tarpeeseen saada heille sopivampia palveluita ja löytää kustannustehokkaampia toimintamuotoja. Siellä 20 km/h:n nopeusrajoitus. Tilaisuudessa jaettiin tietoa tulevasta ja työpajoissa kansalaiset pääsivät kyselemään muutoksesta ja antamaan omia mielipiteitään valmistelun suunnista. Hän korostaa, että tietoa muutoksesta on tarjolla ja vaikuttamaan pääsee hyvin. He ajelevat siellä myös pyörillä.. Täällä on harjoitettu jo maakunnallista palvelutuotantoa, jossa sosiaalija terveyspalvelut on yhdistetty. Työryhmävalmistelusta nousevista aiheista järjestetään Otakantaa.fi -palvelun avulla tai Facebookissa kaikille avoimia kyselyjä, joista työstetään materiaalia esivalmisteluun työstettäviksi vaikutteiksi. Kunnille jää kolme kovaa koota eli koulutus, kaavoitus ja kehitys. Muutosfoorumi portti maakuntaan Suomessa toteutetaan jokaista asukasta koskevaa isoa uudistusta. 6 PUHEENAIHEET KUHMOLAINEN – Perjantaina 19. – Silloin kun nopeus on pihakadun mukainen, ongelmaa ei ole, sanoo perheenisä Haverinen. Tätä kevyenliikenteenväylää ovat alkaneet käyttää molempiin suuntiin autojenkuljettajat, jotka ohittavat portin ojan penkan kautta. Kainuun muutosjohtaja Harri Mattilan mukaan uuden maakunnan muodostaminen muuttaa voimakkaasti maakunnan ja kuntien asemaa. Kadun varressa asuu muitakin lapsiperheitä, joiden luona perheen lapset käyvät kylässä. On esiintynyt vaikeuksia ymmärtää, mitä tarkoittaa nykyisen kunnallisen palvelutuotannon yhtiöittäminen ja valinnanvapaus. Kainuun soten johtajaylilääkäri Esa Ahonen rauhoittelee, ettei muutos ole sosiaalija terveyspalveluiden osalta Kainuussa niin iso asia kuin ehkä muualla. Yksi asia ei muutu: ihmisten tarve saada hyviä ja toimivia yhteiskunnan tuottamia palveluita pysyy. Maakunnan käynnistyminen alkaisi kevään 2018 aikana ja valmista tulisi olla vuoden 2019 alussa. Pihakadun monesti unohdettuja erikoisuuksia on se, että ajonopeus on sovitettava jalankulun mukaiseksi. Ahmatie on lenkki, jossa on myös erillinen kadun pätkä Peikkovuoren mäenlaskupaikan pohjoispuolelta kevyenliikenteen väylän suuntaan, joka johtaa Sudenpolun kulmaan. Maakunnan toimintaa valmisteleva väliaikaishallinto on ollut suunnitelmissa aloittaa heinäkuun 2017 alussa, mutta eduskunnassa lainsäädäntö on ruuhkautunut ja todennäköinen alkamispäivä siirtyy lokakuun alkuun. Ahmatiellä on taannoin järjestetty asukkaiden kesken isompia yhteisiä pihakatutapahtumiakin. Lisäksi omakotialueen lapset ovat perinteisesti siellä leikkineet ja pelanneet pihapelejään kesällä ja talvella. Monessa kadun talossa on kaksi autoa, pihassa ja vierailijoiden autot joutuvat oikeastaan pakosta pysäköimään kadun varteen. Perheen lapset ovat pihakadun käyttäjiä. Asiakas voi valita palveluntuottajansa oman mieltymyksensä mukaan eikä hänen enää tarvitse katsoa rahapussiinsa yhtään sen syvemmälle kuin mitä nykyiset asiakasmaksut ovat. Rahoituksen niukentumisesta huolimatta välttämättömät lähipalvelut on saatava mahdollisimman toimiviksi, hän linjaa. toukokuuta 2017 Jorma Piirainen toimitus.kuhmolainen@slpmedia.fi Suomessa on päätetty toteuttaa todella iso uudistus, joka koskee jokaista maamme asukasta. Huoli eteenkin sosiaalija terveyspalveluiden saatavuudesta on suuri. Pysäköinti pihakadulla on sallittu merkityllä pysäköintipaikalla, mutta tästä Haverinen haluaisi joustaa. Kunnille jää koulutus, kaavoitus ja kehitys. Iso se on jo senkin vuoksi, että nyt siirtyy kuntien tehtävistä noin puolet perutettavien maakuntien tehtäviksi. Esivalmistelu on alkanut ja sen tulisi olla valmiina kesäkuun loppuun mennessä. Uutta tulee Esa Ahosen mukaan olemaan, että yksityiset toimijat tuovat lisää valinnanvapautta ja että uudessa mallissa asiakas palveluntuottajan, terveysaseman tai hammaslääkärin, valinnassa sitoutuu valintaa aina vuodeksi kerrallaan. Kaupungin tekninen puoli tiivistää portin. Kuhmoon tilaisuudessa paikalla oli koko Kainuun terävin virkamieskärki ja kolmisenkymmentä kuhmolaista. Muutosjohtaja Mattila lataa, että esivalmistelun johtoajatuksen on pidettävä, siis ”rakentaa yhdessä muutoksen kainuulaisia varten”. Soteja maakuntauudistuksen toimeenpano jakautuu Kainuussa neljään vaiheeseen. Pihakadulla ajoneuvon kuljettajan on annettava jalankulkijalle esteetön kulku. Pihakaduilla 20 km/h nopeusrajoitus Janne Haverinen pihakadulla kolmevuotiaan Ellenin ja kuusivuotiaan Lotan kanssa. Illan osallistujia Pajakkasalissa. Tilaisuudessa ennettiin mahdollisuus myös vaikuttaa.. Muutoksessa pitää kuitenkin varmistaa palvelutoiminnan sujuvuus. Antero Komulainen antero.komulainen@slpmedia.fi Ahmatie on Kuhmossa yksi perinteisimmistä pihakaduista. Kuhmolainen kivimies Janne Haverinen on asunut omakotitalossa Ahmatien loppupään risteyksen kulmalla suurimman osan iästään. Myös valinnanvapaus hoitopaikan valinnasta on Kainuun sisällä jo toiminut useiden vuosien ajan. Janne Haverinen sanoo, että pihakadun liikennesääntöjä pitäisi muistaa kunnioittaa. Tällä hän viittaa ajonopeuksiin ja toivoo ajoon rauhallisuutta. – Jos hätä yllättää, soita 112 tai mene lähimpään päivystykseen ja saat apua. – Palvelukokonaisuudet kootaan siten, että asioinnin tulee helpottua. Antero KomulAinen Kuhmossa muutosfoorumin tilaisuuteen saapui noin 30 henkeä kuuntelemaan, kommentoimaan ja keskustelemaan, kun noin puolet kuntien tehtävistä siirtyy lähitulevaisuudessa maakunnille. Tietojärjestelmien yhteensopivuus-ongelmakin on Kainuussa pääosiltaan selvitetty. Toiminta on yksinkertainen edelleenkin, Esa Ahonen rauhoittelee huolestuneita. Kainuussa on meneillään muutosfoorumiksi nimetty tapahtumasarja, jossa kansalaisia informoidaan muutoksesta ja annetaan mahdollisuus myös vaikuttaa tulevaan muutokseen. Käytännössä se tarkoittaa kunnallisen puolen uudelleen organisointia siten, että palveluiden käyttäjä voi valita itse käyttääkö hän kunnallista vai yksityistä palvelua
Haarapääsky tuli jo Juolunkajoelle Iivantiirassa Juttuantien varrella sijaitseva Salmelansalmensillan remontti alkaa 29. Maire Malinen Kuhmon yhteislukiosta valmistui 29 ylioppilasta: Haverinen Mikko, Heikkinen Elli, Heikkinen Otto, Heikkinen Sami, Juntunen Krista, Kaskela Eero, Kilponen Konsta, Komulainen Anni, Komulainen Ernesti, Komulainen Essi, Komulainen Joni, Kyllönen Janne, Malinen Johanna, Mursu Pauliina, Oinas-Panuma Elisa, Palviainen Anton, Piirainen Christina, Piirainen Iiro, Pikkarainen Johanna, Pikkarainen Laura, Pulkkinen Antti, Pääkkönen Joni, Pääkkönen Sami, Seilonen Kiia, Sirviö Olga, Suutari Iida, Tervo Jenni, Uhlbäck Valtteri, Ylijoki Siiri. Perjantaina 19. 3 pl/tal. Kuhmosta 29 ylioppilasta Kommentti Jorma Piirainen toimitus.kuhmolainen@slpmedia.fi Suomalaisia, kainuulaisia ja tietenkin myös kuhmolaisia tulee aivan lähiaikoina, viimeistään 1.1.2019, koskemaan iso muutos koskien sosiaalija terveyspalveluiden saatavuutta. Siellä käydään keskustelua otsikon Kainuun maakuntauudistus alla ja se kanava on auki tällä erää vielä muutaman viikon. – Nythän liikennemäärät ovat lähteneet laskuun ja on mietitty, että isompiin infrahommiin yritettäisiin saada eni-rahoitusta, Leppänen toteaa. Rahallisesti muutoksen ei pitäisi koskea juurikaan asiakkaan maksamia omavastuuosuuksia, vaikka Kelasta ei enää yksityislääkärin korvauksia saakaan. toukokuuta ja kestää syyskuun puoliväliin saakka. Myös Vartiuksen raja-aseman puomit ja ohjausjärjestelemät uusitaan. Puukeljetusten liikkumisen helpottamiseksi siltoja korjataan uusien painorajoitusten mukaisiksi. – Meillä on tällainen massat ja mitat -teema pyörinyt ajoneuvoasetusmuutoksen jälkeen, kun painoja nostettiin. Asetelma on selvä: hallituspuolueet puolustavat uudistusta ja oppositiopuolueet vastustavat. Kuhmo-talossa tilaisuus pidettiin keskiviikko-iltana ja viimeinen oli sitten torstaina Hyrynsalmella. – Siellä on painojoitus ja siitä on tarkoitus päästä eroon, kertoo yksikön päällikkö Risto Leppänen tienpidon suunnittelusta, Pohjois-Pohjanmaan ely-keskuksesta. asti Kuhmossa muutosfoorumin tilaisuuteen saapui noin 30 henkeä kuuntelemaan, kommentoimaan ja keskustelemaan, kun noin puolet kuntien tehtävistä siirtyy lähitulevaisuudessa maakunnille. Myös Vartiuksen raja-aseman puomit ja ohjausjärjestelmät uusitaan. Kehitysfoorumissa mukana ollen on mahdollista vaikuttaa tulevaan ja tuoda omia mielipiteitään ja ajatuksiaan mukaan suunnitteluun. Täysin normaali kuvio. Nykykäytännön mukaan tässä gallup-vetoisessa Suomessa kuitenkin huuto on entistä kovempiäänistä ja sättiminen holtittomampaa kuin takavuosina. olvi viRvoiTUsJUomAT ja viCHY 0,95 l 89 99 4 99 pkt (2,48/kg) kg kg Hyvärisen KAURAsÄmPYlÄT 300 g, 6 kpl Koulukatu 22, Kuhmo, p. Netissä Otakantaa.fi – sivustolla tai Facebookissa päästä esittämään mielipiteitään. Pääskysestä ei päivääkään -sanonta ei siis tänä keväänä pidä aivan paikkaansa. toukokuuta 2017 – KUHMOLAINEN 7 Salmelansalmen sillan korjaus alkaa Jarno Hiltunen jarno.hiltunen@slpmedia.fi Salmelansalmen silta korjataan. Vartiuksen raja-aseman osalle on tehty myös erinäisiä suunnitelmia, muun muassa rekkakaistoista. Heikki Tikkanen Juolunkajoelta nimittäin soitti toimitukseen keskiviikkona ja kertoi, että heidän kotitalonsa pihapiirin sähkölangalla istuu haarapääsky. Urakoitsijana toimii Savon Kuljetus Oy. Kainuussa on paraikaa menossa useita siltahankkeita, joissa Risto Leppäsen mukaan on samanlainen peruskuvio kuin Salmelansalmen sillankin kohdalla. Muutos toi painorajoituksesta kertovat merkit monelle sillalle ja nyt näitä siltoja on käyty läpi. – Uusien tukien rakenteet muodostavat kallioon poratut ja ankkuroidut teräsputkipaalut, joiden varaan rakennetaan vanhaa kantta tukevat uudet teräsbetonirakenteet. Sillan vanhat tukirakenteet uusitaan rakentamalla uudet tuet teräsbetonirakenteisina. Sillan nykyiset, huonokuntoiset, puurakenteiset tukirakenteet puretaan uusien tukien rakentamisen aikana, selvittää projektipäällikkö Pirkko Ylitalo ely-keskuksesta. Liikenne katkaistaan sillalla kesäkuun puolivälissä ja ohjataan 6–7 viikon ajaksi kiertoreitille. pantin 0,20. Kainuun Liitto on järjestänyt eri kunnissa muutosfoorumiksi kutsuttuja tilaisuuksia, joissa mukana ollen kansalaiset voivat vaikuttaa uuteen tilanteeseen. – Ajankohta pääskyn saapumiselle ei ole aikainen, mutta lunta on niin paljon, ettei meinaa pihasta pois päästä, Tikkanen nauraa. Eipä liene kovinkaan vaikeaa ymmärtää. Puomit sekä liikennevalo-ohjauskeskus, josta puomeja ja valoja ohjataan on tarkoitus uudistaa elokuun loppuun mennessä. Osassa Kainuun silloista korjataan kansi ja osassa tehdään isompia muutoksia. Raj. Projektiin on saatu erillisrahoitusta. Niissä on ollut ongelmia ja niihin saa huonosti varaosia, Risto Leppänen selvittää. Äänestäjän mielipidettähän tarvitaan seuraavissa vaaleissa. Se toinen vaihtoehto, huutokuorolaisena vastustaminen, on myös mahdollista. Uudistusta on jahkattu pitkään, mutta nyt ollaan tilanteessa, että muutos tulee. 08 655 0095 Palvelemme: ma-la 8 – 21 su 10 – 21 H E I K U R A TARJOUKSET VOIMASSA PERJANTAISUNNUNTAI ELLEI TOISIN MAINITTU pl Ilman korttia 1,29-1,69/pl 5 95 pkt (8,31/kg) Voimassa 2.7. 1,5 kg 4 99 Kkortilla Sis. Mutta että kummassa porukassa pystyy tehokkaammin vaikuttamaan tuleviin ratkaisuihin. ERÄ! 1 99 3 99 99 1 79 minivesimeloni Kotimainen TomAATTi ps (6,63/kg, 0,33/kpl) kg kg kg PE nauta-sika JAUHeliHA Irtomyynnistä Atria metsästäjä mAKKARA, palana Atrilli GRillimAKKARA 400 g esKimo PUiKoT monipakkaus 15 kpl snellman maatiaispossun UlKoFile pakattu, n. JorMa Piirainen Kainuun muutosjohtaja Harri Mattila.. Timo Kyllönen timo.kyllonen@slpmedia.fi Mikäli lintuja on uskominen, kesä on saapunut Kuhmoon. – Puomit ja ohjausjärjestelmät ovat 1990-luvulta. Huuto eteenkin politikkojen keskuudessa on kovaa. Mutta nytpä tullaankin kiintoisaan kohtaan: kansalaisilta itseltään kysytäänkin miten te haluisitte uudistuksen tehtävän. Käytännössä se tarkoittaa, että sosiaalipalvelut ja terveyspalvelut ovat entistä lähempänä toisiaan eli että asiakkaan juoksuttaminen luukulta toiselle vähenee ja että asiakkaalle jää mahdollisuus omatoimisesti tehdä valintoja, keneltä toimijalta palvelut hankkii
. Testi on nopea, nimetön ja kivuton. Hiv-riskissä olevat matkailijamiehet käyttävät vähän terveyspalveluja, joten he eivät saa myöskään seksuaaliterveysneuvontaa. Matti Viljanen Erektiolääke voi pienentää sydänkuoleman riskiä Tulosten perusteella saattaisi näyttää siltä, että sildenafiili on erinomainen sydänlääke. Positiivinen vaikutus oli sitä suurempi mitä useampia reseptejä mies oli saanut. . Maksuttomassa ja nimettömässä hiv-pikatestissä voi käydä testausautossa. Kliinisissä kokeissa lääkkeellä oli mielenkiintoinen sivuvaikutus: se paransi erektiota selvästi. Iso osa tartunnoista tulee Venäjältä, Virosta ja Thaimaasta . Lääkkeen sydänturvallisuutta tulokset kuitenkin vahvistavat. Lääke kehitettiin verenpaineen ja sydänperäisten rintakipujen hoitoon, joihin se kuitenkin tehosi huonosti. Terveydenhoidollinen henkilökuntakin saattaa ajatella seksitautien koskevan lähinnä nuoria, joten he eivät tule ottaneeksi hiv-riskiä tai -testausta puheeksi iäkkäämpien ihmisten kanssa. Yksi syy on, että Venäjällä suurin osa hiv-tartunnan saaneista jää ilman toimivaa lääkitystä, joka estäisi hivin tarttumisen seksissä ilman kondomia . Tutkijat suhtautuvat tuloksiinsa kuitenkin varovaisesti. toukokuuta. – Kampanjoinnilla pyritään ennaltaehkäisemään seksitautitartuntoja, joita suomalaiset saavat matkustaessaan Venäjällä, kertoo suunnittelija ja sairaanhoitaja Mervi Valjus Hivpointista. toukokuuta 2017 Viagrana tunnettu sildenafiili mullisti erektiohäiriöiden hoidon parikymmentä vuotta sitten. Suurin osa tartunnoista todetaan keski-ikäisillä tai vanhemmilla heteromiehillä. Silloin on mahdollisuus tehdä myös hiv-pikatesti. . Monissa tartuntatapauksissa terveysalan ammattilaiset eivät edes osanneet epäillä hiviä ennen kuin potilas oli jo sairaalakunnossa. Alkuvuodesta julkisuudessa olivat hiv-tapaukset, jotka löytyivät EteläKarjalan alueelta vuonna 2016. Tutkituista miehistä 7.1 prosenttia oli saanut sildenafiilireseptin runsaat kolme vuotta jatkuneen seurannan aikana. Tutkijat suhtautuvat tuloksiinsa kuitenkin varovaisesti. . . Tutkimukseen otettiin kaikki alle kahdeksankymppiset ruotsalaismiehet, jotka olivat sairastaneet yhden sydäninfarktin vuosina 2007–2013. Tässä Mervi Valjus tekee hiv-testiä testiausautossa. 8 ELÄMÄNMENO KUHMOLAINEN – Perjantaina 19. – Me haluamme kuitenkin muistuttaa, että kaiken ikäisillä on lupa nauttia turvallisesta seksistä, sanoo Mervi Valjus. Venäjältä saatuja hiv-tartuntoja on erityisesti todettu keski-ikäisillä ja vanhemmilla heteromiehillä Etelä-Karjalassa, Kymenlaaksossa sekä Helsingin ja Uudenmaan alueella, joista on jatkuvaa vilkasta liikennettä itänaapuriin. Erektiovaikeudet voivat olla syynä suojaamattomaan seksiin TarTunnaT . Arkisto / JuhA NeuvoNeN Jarno Hiltunen jarno.hiltunen@slpmedia.fi Hivpoint ja Suomen Punainen Risti järjestävät turvaseksipartiointia Vartiuksen raja-asemalla 19.–20. Lääkkeen sydänturvallisuus on osoittautunut yllättävänkin hyväksi. Joissakin tapauksissa hiv-infektio oli ehtinyt edetä jo niin pitkälle, että potilaan henki oli vaarantunut. Tämän vaikutuksen vuoksi siitä tuli valmistajalleen todellinen rahasampo. Tällaisia miehiä löytyi yli 43000. Venäjältä saatujen tartuntojen määrä on lähes kaksinkertaistunut viimeisen 10 vuoden aikana. Tartunnat olivat peräisin Venäjältä suojaamattomista seksikontakteista. Seksitaudit ovat riski myös iäkkäille. Reseptien määrä ei välttämättä ollut syy sydänkuolleisuuden vähentymiseen vaan seuraus siitä, että hengissä pysyneille ehdittiin määrätä enemmän reseptejä. Heidän kuolleisuutensa oli 33 prosenttia ja sairaalahoitoa vaatineiden sydänkohtausten määrä 40 prosenttia pienempi kuin miesten, jotka eivät olleet lääkereseptiä seuranta-aikana saaneet. Hiv-tilastojen pidempiaikaisen tarkastelun perusteella on todettu, että puolet suomalaisista hiv-tartunnoista tulee ilmi liian myöhään. Viisi reseptiä saaneiden kuolleisuus oli peräti 80 prosenttia pienempi kuin verrokkien. Tartunnastaan tietämättömiä on enemmän myös näiden matkailijamiesten keskuudessa. Tuoreen ruotsalaistutkimuksen mukaan sildenafiili saattaa jopa pienentää uusintainfarktien ja sydänkuolemien riskiä yhden sydäninfarktin sairastaneilla miehillä. . Rekisteritutkimus ei ole yhtä luotettava kuin prospektiiviset lääketutkimukset. Lääkkeen saajiksi on voinut valikoitua muita terveempiä miehiä ja siksi he pärjäsivät paremmin. Iäkkäämmillä miehillä saattavat muun muassa erektiohäiriöt olla syynä kondomin käyttämättömyyteen. Hiv-tartunnan riski suojaamattomassa seksissä on korkeampi Venäjällä kuin Suomessa Turvaseksipartio vieraili Vartiusessa myös viime vuoden lokakuussa. Vartiuksessa on mahdollisuus nimettömään hivtestiin perjantaina ja lauantaina. Lisäksi raja-asemalla on jaossa kondomeja ja tietoa turvaseksistä. Puolet suomalaisten hiv-, kuppaja tippuritartunnoista on peräisin ulkomailta
Kouluttajan lisätiedot (jos ei ole mukana tekstissä) : xxxxxxxxxxx xxxxxxxxxx, puh. Sam, que volum estis dolec impori andi sequos excerferunt molupta lodent eteostquatur amestdis derenisplamnim. Roope Komulainen ja Kalle Karppinen kertoivat kalastavansa virveleillä heittämällä rannalta ja lisäksi he harrastavat kesällä silloin tällöin vetouistelua. Ilmoittajan nimi koko mm Ilmoituksen otsikko väri/mv TE_Ilmoituksen nimi_92x170_Pohjalainen_vari.pdf lehti mihin ilmoitus menee LEHTI-ILMOITUS Leveys märitellään lehden palstanleveyden mukaan ja korkeus riippuu tekstimäärästä, yleensä korkeusasteen pienin mittamuutosyksikkö on 5 mm. – 31.10.2017 Haku päättyy 16.6.2017 Lisätietoja koulutuksesta: Kao Tarja Huovinen puh. Päivää rahoittaa maaja metsätalousministeriö kalastuksenhoitomaksuvaroista. Klikkaa ilmoituspohjaa. TE-palvelujen logon paikka on vasemmassa yläkulmassa marginaaleja noudattaen. Koulutuksen tavoitteena on, että opintojen jälkeen osallistujat työllistyvät asiakaspalvelutehtäviin tai hakeutuvat suorittamaan Liiketalouden perustutkinnon kokonaan. lehdessä. 010 665 9012 ilmoitukset.kuhmolainen@slpmedia.fi Kiitos muistamisesta valmistuessani ammattiin! Tiina Tomera Ilmoituksen koko 1x31 pmm Hinta 20 € Ilmoituksen koko 1x31 pmm Hinta 25 € Soita, lähetä sähköpostilla tai tuo ilmoituksesi konttoriimme pe 26.5. 0295 020 702 tai facebook.com/koulutusneuvonta. Ilmoituksen koko Esimerkki-ilmoituksen koko on 92 mm x 170 mm (eli se on kaksipalstainen). Muut ryhmästä ja tervansoutajakin seuraavat, miten heitto onnistuu. klo 16 mennessä Kuhmolaisen kanta-asiakas! Muista käyttää 10 euron ilmoitusetusi. Perjantaina 19. Tiina Meikäläinen Ahonlaita 1, Kuhmo Kainuuntie 103, Kuhmo, p. Pohjois-Suomessa teemapäiviä järjestetään muualla myös syksyllä. Korkeus on sen sijaan ilmoittajan päätettävissä ja voi vaihdella paljonkin riippuen tekstimäärästä. Yhteistyökumppaneina ovat kalatalousalan lehdistö ja kalastusvälineyritykset sekä maahantuojat. lehdessä. Valitse Page Tool/Sivutyökalu (kuvakkeessa pieni musta nuoli ja sivu). Se tehdään ilman leikkausvaroja/bleedejä press-asetuksilla, ellei lehdestä toisin ilmoiteta. Yleisin palstanleveys kahdelle palstalle on 92 mm, mutta se voi vaihdella (74, 81, 92 tai 125 mm), joten tarkista mitat etukäteen lehden verkkosivuilta mediakortista. Tarvittavat tekstityylit ovat Paragraph Styles/Kappaletyylit -valikossa. Tämän vuoden teema oli ”100 lasissa fisuun” ja viime keskiviikkona järjestetyn teemapäivän rungon muodostivat alueelliset tapahtumat, joissa esiteltiin kalastusharrastusta. Etlab idevollor sent, volorumque occat. 044 592 9701, Hyvä arki-hanke Virpi Heikkinen puh. Oppilaat perehtyivät kalastukseen Kuudensluokkalainen Aleksi Korhonen virvelin kanssa tarkkuusheittorastilla. Ilmoituksen nimeäminen Ilmoituksen nimi tulee muuttaa vastaamaan ilmoituksen todellista kokoa. Jätä ilmoituksesi ke 7.6. 044 725 5239 ja Kainuun TE-toimisto Suvi Sormunen puh. Toiset onkivat ja toiset saattavat käydä vanhempien tai isovanhempien kanssa useita kertoja jopa talviverkoilla. Kehyksen kokoa täytyy muuttaa siten, että se sopii uuden ilmoituksen muotoon. Tarvittavat EU-logot tai yhteistyökumppaneiden logot sijoitetaan myös alareunaan, tällöin kouluttajan yhteystiedot voi sijoittaa lisätietojen yhteyteen. Koulutuksesta pidetään infotilaisuus 23.5.2017 kello 13.00-16.00 Kuhmon oppimiskeskuksessa, Piilolantie 47. Obis corpor soluptaes de verunte eiumad magnimus aletke emquo maximet fugiatem repariti ut vellestisti nemiuntiumo volut odic te offici conecus et reprovid quatempos csentus otatisq uidunt, si volupta dit veri dit recus restem ipiet. Hän käy myös pilkillä, kesällä ongella, vetouistelee, virvelöi ja perhostelee. Kuhmossa kalapolun, tapahtumapisteet ja kalastusaiheiset rastit pystytti Kuhmon Kalamiesten vapaaehtoiset toimijat. As magnam res et eossus essedi volorei ctenisqui dipsales porum, sapietestiure pr maiore volluptassitodkmmo expedit ionsequatem estoraccus ullupta. luokkien oppilaat perehtyivät kalastusasioihin valtakunnallisena kalastuspäivänä. Tervetuloa juhlimaan Ylioppilas ja ammattiin valmistuva! Kutsu sukulaiset, ystävät ja naapurit juhlimaan kanssasi koulun päättymistä. Kouluttajan logo ja tarvittavat muut logot Kouluttajan logo sijoitetaan vasempaan alareunaan. Väliotsikko Arial Bold 9 pt Faceper epreptatus quiam dipsandebit eiunt autdiciumlu faceper epreptatus quiam dipsandebit eiunt autdiciumluken coresnatur as volorumdebis maio. Koulutus on tarkoitettu työttömille ja työttömyysuhanalaisille 20-vuotta täyttäneille Hyvä arki, ESR-hankkeen osallistujille, joilla on vähintään peruskoulu suoritettuna ja kiinnostusta asiakaspalvelutehtäviin. Julkaisemme kahvikutsusi ti 30.5. Tämän ilmoitusmallin minimikorkeus on 55 mm. Koulutuksiin hakeudutaan sähköisellä lomakkeella osoitteessa www.tepalvelut.fi. klo 14 mennessä. Koulutusaika 1.8. Lehdellä voi olla määriteltynä ilmoituksille myös minimikoko. xxx xxx.xxx.@xxxx.xx xxxxxxxxx xxxxxxxxxx TE-palvelujen lisätiedot (tarpeen mukaan) : Koulutusneuvonta 0295 020 702 facebook.com/koulutusneuvonta www.te-palvelut.fi/xxx Koulutuspaikan nimi Kadunnimi XX PL XXX | 12345 Kaupunki www.koulutuspaikanverkko-osoite.fi Kouluttajan logo te-palvelut.fi Kainuun ammattiopisto järjestää työvoimakoulutuksena Kuhmossa Hyvä arki, ESR-hankkeen koulutuksen: ASIAKASPALVELUKOULUTUS (672859) Koulutus tarjoaa osallistujille mahdollisuuden päivittää asiakaspalveluosaamistaan sekä suorittaa Liiketalouden perustutkinnosta Asiakaspalvelun tutkinnon osan. Tarkista vielä, että reunat näkyvät valmiissa PDF-tiedostossa. Tarvittavat EU-logot tai yhteistyökumppaneiden logot sijoitetaan myös alareunaan, tällöin kouluttajan yhteystiedot voi sijoittaa lisätietojen yhteyteen. Logon kokoa ei saa muuttaa. Kalastuspäivä on osa Suomi 100 -tapahtumasarjaa. Kehyksen koon muuttaminen Avaa Grafikka-layer/taso ja siirrä kehyselementti niin, että se on oikeasta yläkulmastaan oikealla kohdalla ilmoitukseen nähden. Siirrä vihreä vaakapalkki oikeaan paikkaan. Antero KomulAinen Katso lisää kuvia digilehdestä. 029 503 9109 Tietoa työvoimakoulutuksista ja koulutuksen aikana maksettavista taloudellisista etuuksista saat valtakunnallisesta koulutusneuvonnan puhelinpalvelusta, p. Virvelöinti ja perhostelu on suosittua. Kevyehkö viehe piti saada osumaan etäällä olevaan pesuvatiin. Tekstilaatikon pitää alkaa vähintään 6 mm etäisyydeltä logon kuviosta. Valtakunnallisen kalastuspäivän tavoitteena on edistää monipuolista kalastusta ja kalan käyttöä sekä saada lapset ja nuoret kalaan. toukokuuta 2017 – KUHMOLAINEN 9 Työvoimakoulutus Tekstin sijoittaminen ja tekstityylit Piilota Grafikka-layer/taso sillä se helpottaa tekstin muokkaamista. Tekstilaatikko voi alkaa vähintään 6 mm etäisyydeltä logon kuviosta. Kontion koulun 6.-luokkalaiset kävivät tehtävärasteilla valtakunnallisena kalastuspäivänä. Huolehdi siitä, että myös yhteistyö logot ovat painokelpoisia. Ilmoituksen pohjassa on valmiiksi marginaalit 6 mm reunasta, joiden sisään tekstilaatikko sijoitetaan. Kiitä muistamisesta Julkaisemme kiitoksesi pe 9.6. Ilmoituksen koon muuttaminen Muuta tarvittaessa ilmoituksen leveyttä ja arvioitua korkeutta riippuen tekstimäärästä. – Yleensä niillä reissuilla kelaan verkkoa jään alle, selvitti Henrik. Suurenna tai pienennä ympäröivä kehys vetämällä vasemmasta alakulmastaan (tai vasemmasta reunasta kun säädät leveyttä ja alareunasta kun säädät korkeutta) haluamaasi kohtaan. Sen varrella piti tunnistaa vieheitä, syöttejä, kaloja ja pyydyksiä. Tarvittaessa tekstin muotoilua voi muuttaa myös manuaalisesti (esim. Joidenkin Tabloid-lehtien ilmoituskorkeus voi myös olla määrätty, tämäkin pitää tarkistaa mediakortista. Tekstit-layerillä on esimerkkiteksti. lihavoida verkko-osoitteet tms). Huomioitavaa PDF-tiedostossa Lehteen lähetetään aina PDF-tiedosto. Anni Antero Komulainen antero.komulainen@slpmedia.fi Kontion koulun 6. – Itse pyydetty kala maistuu parhaalta, totesi 6.-luokkalainen Aleksi Korhonen kokeiltuaan ensin vuorollaan virvelin kanssa tarkkuusheittoa. Layers/Tasot-valikon saat näkyviin Window/Ikkuna-valikosta kohdasta Layers/Tasot. Mahdolliset yhteystiedot sijoitetaan logon yhteyteen. Tarkista ylävalikosta, että mitat (W: ja H:) ovat samat kuin mallipohjan mitat ja että kehys on kohdallaan. Voit syöttää ylävalikkokenttään oikean leveyden (W:) ja korkeuden (H:). PDF-tiedosto kannattaa nimetä tähän tyyliin: Mallin rakenne Layereillä/tasoilla on Tekstit, Grafiikka ja Ohjeet. Kun teksti on sijoitettu, voit tarvittaessa muokata edelleen ilmoituksen korkeutta Page Tool -sivutyökalun avulla. Koon muuttamisen jälkeen ilmoituksen elementit tulee sijoitella uudelleen. Layers/Tasot-valikosta voit valita näkyviin tarvitsemiasi layereitä, lukita niitä tai piilottaa tarpeettomia (silmä auki -> layer on käytössä, silmää ei näy -> layer on kiinni). Ilmoituksen pohjassa on marginaalit, joiden sisään tekstilaatikko sijoitetaan. www.kuhmolainen.fi. Poista esimerkkiteksti ja laita sen tilalle oma teksti. Nmi poratr, quas sum conserf. Vuosittaisen valtakunnallisen kalastuspäivän järjestävät yhteistyössä tapahtumasta aikoinaan aloitteen tehnyt eduskunnan kalakerho sekä maaja metsätalousministeriö, Kalatalouden Keskusliitto ja Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö. Voit korvata esimerkkitekstin omalla tekstillä joko kopioimalla tekstiä toisesta tiedostosta tai File/Place (Tiedosto/Sijoita) -komennolla. Hyvä arkihankkeen osallistujaksi voi tulla koulutuksen hakuvaiheessa. Tee tämä viimeisenä, kun teksti on sijoitettu ja tiedät, mikä on ilmoituksen lopullinen korkeus. Palstanleveys tarkoittaa siis ilmoituksen leveyttä. Kiitos! Tervetuloa valmistujaiskahville la 3.6. Henrik Heikkinen kertoi käyneensä monta kertaa ukkinsa Seppo Kampmanin kanssa talviverkoilla. te-palvelut.fi Työvoimakoulutus Pääotsikko Arial Regular Otaspedi tatur. Kontion koulun oppilaille kalastaminen eri laajuuksissa on tuttua ja aika monipuolistakin
– Se oli tietääkseni Kuhmon ensimmäinen, ja toi sen vuoksi töitä niin omakotitalojen, maatalousrakennusten kuin isompienkin kohteiden työmailta. Digitan verkolla on myös maan huoltovarmuuden ja kriisiajan toiminnan kannalta tärkeä merkitys. Päätoimeentulon Väisäsille toi puusepänkoulun sekä kaksivuotiset maatalousja rakennusalan ammattikoulut käyneen miehen maalausyritys. Tilastojen mukaan valtaosa suomalaisten noin kolmentunnin päivittäisestä tv-katselusta kohdistuu vapaasti katsottaviin kanaviin. – Suomessa on eurooppalaisittain erittäin vahva mainosrahoitteinen televisio. Mukana suurella ja avaralla työmaalla 80 vuotta: Reino Väisänen on asunut ja tehnyt töitä kotimaan ohella sekä idässä, lännessä että etelässä. Antero Komulainen antero.komulainen@slpmedia.fi Digita tiedotti keskiviikkoaamuna, että se on saanut pääosin päätökseen tekniset muutostyöt antennitv-verkossaan. Jälkimmäisessä yhteistyö syveni niin, että Väisänen nimettiin kategetaksi – seurakunnan työntekijäksi –, joka saa pitää sanajumalanpalveluksia ja palvella ehtoollisavustajana. Vienan Karjalan työssä hän on ollut mukana vuodesta 1993 alkaen, ja tiet Kalevalaan, Jyskyjärvelle, Vuokkiniemeen ja Borovoihin ovat tuttuja. – Äiti oli kuin suurisiipinen kanaemo, jonka siipien suojaan kaikki 12 lasta mahtuivat, Väisänen sanoo lämmöllä. Paluupäätökseen vaikutti osaltaan sekin, että Ryttylässä käyty lähetyskoulu ei johtanutkaan lähetystyöhön kohdemaaksi jo päätetyn Etiopian asettaman lähettisulun vuoksi. Elämänkokemuksen perässä naapurimaihin lähtenyt Reino Väisänen palasi synnyintilalleen Apajalle jouluksi 1976, kun tilalle ei ollut jatkajaa. Myöhemmin häntä pyydettiin mukaan rakentamaan seurakunnille tiloja Segezaan ja Vienan Kemiin. toukokuuta 2017 Timo Kyllönen timo.kyllonen@slpmedia.fi – Reino lähtee aina maahan, minkä kieltä ei tunne, mutta missä haluaa tehdä työtä, luonnehtii Paula Väisänen sunnuntaina 80-vuotisjuhlaansa viettävää puolisoaan Reino Väisästä. Digitan omistaa First State Investments, joka on osa Australian suurimman finanssipalveluyrityksen Commonwealth Bank of Australian varainhoitoa. Maanpäällinen jakeluverkko on toimintavarma Digitan antenni-tv-lähetykset tavoittavat 99,96 prosenttia MannerSuomen väestöstä. Yksi yhteistyön hedelmistä on lastenleirit, jollainen on tulossa Kuhmoon myös ensi kesänä. Kuorittua ja multaperunaa ostivat Kainuun Rajavartiosto, Lepokynnäs ja kaupunki. Maanpäällinen jakeluverkko on Digitan mukaan ylivoimaisesti kustannustehokkain tapa jaella audiovisuaalisia massasisältöjä kaikille suomalaisille alkavalla verkkotoimilupakaudella ja myös tästä eteenpäin. Tv-toimiala kykeni jälleen tekemään ison muutostyön hyvässä yhteistyössä. Reino Väisäsen synnyintila Apaja sijaitsee Nurmesjärven rannalla. Taustalla näkyy kalamaja, jossa ahkera kalamies säilyttää muun muassa joka talvi ja kesä käytössä olevia verkkojaan. Tämä tarkoittaa sitä, että suomalaiselle tv-katsojalle on tarjolla poikkeuksellisen laaja vapaasti katsottavien kanavien määrä Ylen kanavien lisäksi. Kanavat on voitu hakea uudelleen. Niinpä lääkärin kehotus lopettaa maalarintyö maaliallergian vuoksi vuonna 1998 oli aluksi kovan kuuloinen tuomio. Omaa 12-lapsista lapsuudenperhettään Reino Väisänen muistelee lämmöllä. Videoklinikalla paljon kanavahakukeikkoja. taloon mennessä on hieman suupielet asiakkaalla alhaalla, mutta kun kanavat on haettu, niin asiakkaat ovat olleet tyytyväisiä. Yrittäjyyden ohella Väisänen työskenteli rajantakaisissa seurakunnissa. Aluksi työskentelin puusepänverstaalla ja myöhemmin rakennusmaalarina, mitä työtä jatkoin myös yrittäjänä. Suurin oli Kalevalan kuntoutuskodin ensimmäisen vaiheen sisäja ulkomaalauksen kokonaisurakka, Reino Väisänen kertoo. Reino Väisänen sanoo, että työn tekeminen on ollut hänelle aina mieluista. A Syö hyvin, tee paljon työtä ja usko Jeesukseen. Maaja metsätalouden ”työharjoittelua” riitti, kun veljekset kulkivat isänsä perässä metsätöihin. Matkamieheksi tunnustautuva päivänsankari nyökkäilee vieressä hyväksyvästi, sillä halu nähdä uusia paikkoja ja toisaalta kutsumus Jumalan työhön on todellakin vienyt miestä eri maihin – ja vie edelleen. Lisäksi yhä useampi vapaasti vastaanotettava kanava on vastaanotettavissa myös Digitan täytelähetinasemalta, kertoo Weckström muutoksista. Antennitelevisioverkon uusi kymmenvuotinen toimilupakausi käynnistyi keskiviikkona 17.5.2017. Kalavettä Väisänen kuvaa talon nimen veroiseksi, mistä nimi myös juontaa juurensa: paikalla on ollut aikoinaan nuotta-apaja. – Nuorena miehenä työskentelin vuoden Norjassa tuomariperheen pehtoorina eli tilanhoitajana, ja sieltä muutin Ruotsiin useammaksi vuodeksi. 10 ELÄMÄNMENO KUHMOLAINEN – Perjantaina 19. Ja on niitä kanavia Kuhmossa haettukin ja enimmäkseen omatoimisesti. Digitalla on tekninen valmius toteuttaa maaliskuussa 2020 tapahtuva teräväpiirtosiirtymä. Uusia kanavia haun myötä tulee muutamia, kertoi Salminen. Vasta avioitunut pari jatkoi Apajalla sivutoimista maanviljelyä kolmen hehtaarin perunamaallaan. Sininen Toyota Land Cruiser ja omilla pyörillään kulkeva henkilönostin olivat tuttu näky yli 20 vuoden ajan eri puolilla Kuhmoa. – Käsilläkin joutui puhumaan, mutta asiat tulivat hoidettua, Väisänen muistelee. Sama lähetyskutsu on vienyt häntä myös Omskiin, Etiopiaan sekä viimeksi Ukrainaan, jossa Väisänen on käynyt kirkkoherra Timo Suutarin kanssa nyt kolme kertaa tämän luotua yhteyden paikallisiin kristittyihin. Maksutv-kanavien kanssa antennitalouksien asema heikkeni Kuhmossa paljonkin. Digita neuvoo, että astaanottimen ohjekirjasta saa yksityiskohtaiset ohjeet kanavahakuun ja tehdasasetusten palautukseen. Digitan tehtävä on turvata yhteydet, joiden avulla kuva, ääni ja tieto tavoittavat asukkaat koko Suomessa, myös poikkeusolosuhteissa. Muualla Euroopassa tilanne on päinvastainen, kertoo Digitan toimitusjohtaja Juha-Pekka Weckström. – Minulla on ollut lämmin mieli tehdä tätä hommaa. Uusi toimilupakausi on tv-toimialan iso yhteinen ponnistus – Uuden toimilupakauden aloitus on ollut merkittävä tekninen ja kaupallinen ponnistus. Nämä ohjeet toimivat useimpien vastaanottimien kohdalla. Evakkoreissulta hän muistaa pikkuveljensä itkun, jonka hän on myöhemmällä iällä arvellut jättänen syvälle sisimpään voimakkaan halun huolehtia lapsista. Käsityötä oli siinä määrin, että Paula Väisänen ehdottaa nauraen heidän tuon ajan ammattinimekseen perunankuorijaa. Vidoklinikka Ky:n yrittäjä Olli Salminen kertoi, että keskiviikkona antennitalouksiin tuli 50 keikkaa ja torstaina puolen päivän jälkeen oli koossa jo 20. – Kun lääkäri kuitenkin jatkoi, että muuta työtä voi edelleen tehdä, se oli helpotus, rakennusalan töiden parissa jatkanut mies kertoo. – Runsaan kanavatarjonnan lisäksi käynnistyvä toimilupakausi tuo mukanaan laajennuksen tv-kanavien Frii, Hero, Kutonen ja TLC näkyvyysalueisiin. Yhtiön mukaan suomalaiselle tvkatsojalle on tarjolla poikkeuksellisen laaja kattaus mainosrahoitteisia kanavia. Digitan valtakunnallisessa verkossa käynnistyy 20 vapaasti jaettavaa kanavaa ja 46 maksu-tv-kanavaa. Väisänen työskenteli päivä ja kävi illat kielikoulua
Lähes huomaamatta tarina myös tuulettaa raikkaasti stereotyyppisä sukupuolirooleja. Jordan Peelen elokuva käsittelee rasismia, mutta rivien välistä ja tilanteet nurinkurinkin kääntäen. Get Outissa varastaminen on viety äärimmäiseen pisteeseensä asti, sillä tässä yhteisössä “musta on muotia” ja “me rakastamme mustia”. Chrisin ongelmallinen suhde onnettomuudessa kuolleen äitiinsä muistoon on myös tärkeässä asemassa hänen kauheassa koettelemuksessaan. Muutenkin elokuvissa oli pinnallisesti yhtäläisyyksiä. Blumhouse ProducTions. kello 14 alkaen seurakuntakeskuksessa pidettäviin 80-vuotisjuhliinsa sukulaiset, naapurit sekä laajan ystäväjoukon. USA: 2017. toukokuuta 2017 – KUHMOLAINEN 11 Pajakkakino Elokuva Mukana suurella ja avaralla työmaalla Reino Väisäsen synnyintila Apaja sijaitsee Nurmesjärven rannalla. Kalavettä Väisänen kuvaa talon nimen veroiseksi, mistä nimi myös juontaa juurensa: paikalla on ollut aikoinaan nuotta-apaja. Vahvimmillaan Get Out on kuvatessaan Chrisin yhä ahdistavammaksi käyvää vierailua poroporvarillisessa appelassa. Timo Kyllonen Sulhon kauhea koettelemus Get Out: Ohjaaja: Jordan Peele. Sillä tarkoitetaan sitä, että valtakulttuuri ottaa vähemmistön kulttuuriin liittyviä ilmiöitä omaan käyttöönsä ja siten riistää vähemmistöä. Näennäisestä hyväksynnästä huolimatta Chris elää todellisuudessa, jossa täytyy koko ajan ottaa huomioon ympäristön suhtautuminen hänen ihonväriinsä. Reino Väisänen kutsuu 21.5. Get Out pe, la, su ja ma 18.00 Pirates of the Caribbean: Salazar’s Revenge ke ja to 18.00 (esitykset jatkuvat) Chrisin ensivierailu tyttöystävän vanhempien luona ei suju kuin Strömsössä. Isän ja äidin esimerkin mukaisesti päivänsankari pitää luontoa suuressa arvossa. Rose (Allison Williams) vie kihlattunsa Chrisin (Daniel Kaluuya) tutustumaan vanhempiinsa, joiden pinnistetyn ystävällisen suhtautumisen takaa paljastuu käsittämättömiä totuuksia. Mihin ovat joutuneet alueen kadonneet tummaihoiset asukkaat. Suomessa tutuin esimerkki kulttuurisesta omimisesta on saamenpuvun käyttöön liittyvä keskustelu. Erityisen kihelmöivää se voi olla, jos satut olemaan mustaihoinen nuorimies ja valkoinen tyttöystäväsi ei ole muistanut kertoa asiaa vanhemmilleen. Niin kauan kuin ihmisen ihonväri on ”juttu” josta täytyy keskustella, ei rasismi katoa minnekään. Jarno Hiltunen jarno.hiltunen@slpmedia.fi Maailmanensi-iltaansa Kuhmoonkin saapuva Pirates of the Caribbean -seikkailuelokuvasarjan viides tarina, Salazar’s Revenge, tuo jälleen valkokankaalle kapteeni Jack Sparrowin (Johnny Depp), joka joutuu pulaan hengenvaarallisten aavepiraattien paettua Bermudan kolmiosta kammottavan kapteeni Salazarin (Javier Barden) johdolla. Näin seikan hahmottaa Get Outin päähenkilö Chris, kun romanttinen kumppani Rose innoissaan kiikuttaa urotta vanhempiensa luo näytille. Peurat: 3/5 Kukapa ei jännittäisi seurustelukumppanin vanhempien ensitapaamista. Film Frame Pienessä sivuroolissa vankityrmän vartijana nähdään yllättäen The Beatles -yhtyeen keulahahmona tunnettu Paul McCartney. Perjantaina 19. Taustalla näkyy kalamaja, jossa ahkera kalamies säilyttää muun muassa joka talvi ja kesä käytössä olevia verkkojaan. Käsite ei ole kuitenkaan ongelmaton. Arvoituksen ratkaisua voikin sitten pitää epäuskottavana ja lopun puhtaasti toiminnallista osuutta tavanomaisena, joka kylläkin tuo mieleen Quentin Tarantinon Django Unchained -elokuvan. Pääosissa: Daniel Kaluuya, Allison Williams, Catherine Keener, Bradley Whitford, Caleb Landry Jones, Marcus Henderson. Talon oudoimmat asukkaat eivät kuitenkaan ole Rosen yliystävällinen kirurgi-isä tai hypnoosilla potilaiden aivoja ronkkiva psykiatriäiti, vaan afroamerikkalainen palvelusväki, jonka salaperäisyys erityisesti rassaa Chrisin hermoja. Mukavan satiirisella otteella veistellyssä kauhuelokuvassa appivanhemmat todellakin suhtautuvat Chrisin paikalle pelmahtamiseen eriskummallisesti, ei kuitenkaan nuivasti, mitä Chris oli pelännyt. Get Out on tummaihoisen amerikkalaisnäyttelijän Jordan Peelen käsikirjoittama ja ohjaama, rotukysymystä satiirin keinoin tarkasteleva kauhuelokuva. Äiti samaistuu auton alle jääneeseen kauriiseen. Tarkoitus on tehdä selvää kaikista merirosvoista ja erityisesti Jackista. – Metsä on ollut terapiamuoto hankintasavotan, marjastuksen ja vaimoni opettaman sienestyksen muodossa, Väisänen kertoo ja jatkaa, että tälläkin hetkellä hänellä on menossa seitsemän hehtaarin taimikonhoitotyö. Vierailu saa pahaenteisen käänteen. Genre: kauhu. Get Out aiheutti Déjà-vun myös onnettomuuskohtauksessa, josta muistui mieleen höperö uutukaiselokuva A Cure for Wellness. Huumoriakin elokuvaan on mukavasti mahtunut. – Syö hyvin, tee paljon työtä ja usko Jeesukseen, Väisänen tiivistä elämänohjeensa hymynkare suupielessä. Siihen ne kuitenkin loppuivat,sillä Get Outissa on ajatuksia herättäviä kohtauksia, jotka salakavalasti jäävät takaraivoon muhimaan, mikä on hyvän elokuvan merkki. Viime aikoina on ollut puhetta kulttuurisesta omimisesta. Beatles-Paul mukana “Piraateissa“ Jackin pulloon on mennyt pieni laiva
9:17-20 2. Tilaajakorteilla tansseihin Ella Elsa Maria Pulkkinen 1920–2017 Suomi oli ollut lähes kolme vuotta itsenäisenä, kun Ella Elsa Maria syntyi 18.8.1920 Kuhmonniemellä, Lammasperässä Venäjänvaaran talossa. Virressä 373 veisataan: Jeesus, kuule rukoukset köyhän, kurjan syntisen, heikoimmatkin huokaukset ahdistetun sydämen. Milloin vain. Pienet kädet yhteen liitän, Taivaan Isää aina kiitän. Voit vastata noihin kysymyksiin omalla tavallasi. Isäsi, joka näkee myös sen, mikä on salassa, palkitsee sinut. 20.5. Jumalalle riittää tuon pienen ihmisen pyynnöt, toiveet ja kiitokset sellaisinaan, riippumatta missä lapsi rukoilee ja milloin. 6:5-13 A Tärkeintä on vain, että rukoilee ja Isä kyllä kuulee rukoukset. Kun sinä rukoilet, mene sisälle huoneeseesi, sulje ovi ja rukoile sitten Isääsi, joka on salassa. Samalla Kuhmon Mobilistit esittelevät tulevan kesän tapahtumiaan, ajoneuvonäyttelyitäja rompemyyntiä Lieksassa, Kuhmossa ja Nurmeksessa. Kaikki muutokset hän otti nurkumatta vastaan. Naisyrittäjät esittelevät toimintaansa, ovat mukana pukukilpailun tuomaristossa ja myyvät arpoja. Nostalgiaa ja maalaismaisemaa -teematanssit Naapurinvaaran Huvikeskuksessa la. Levyjä on yhteensä 12, joista viimeisin ilmestyi viime vuonna. ”Rukoillessanne älkää hokeko tyhjää niin kuin pakanat, jotka kuvittelevat tulevansa kuulluiksi, kun vain latelevat sanoja. He myös siivosivat kerran viikossa kauppakiinteistön kaksikerroksisen talon lattiat ja portaat perinpohjaisesti ja osallistuivat kaupassa käytettävien työtakkien pesuun. Yhteistyökumppaneina ovat myös Sotkamon Naisyrittäjät. Kellohame heilahtaa ja muutakin Laila Kinnusen aikoinaan tutuksi tekemiä kappaleita kuullaan. Kauppa toimi Kainuuntie 97:ssä eli Pajulassa vuoteen 1972. Ellan jälkeen perheeseen syntyi vielä viisi nuorempaa sisarusta. Älkää ruvetko heidän kaltaisikseen. Ja tämä on niin totta. toukokuuta 2017 M atteuksen evankeliumissa 6 on kirjoitettu: Kun rukoilette, älkää tehkö sitä tekopyhien tavoin. Lapsille opetamme usein rukouksen, joka sopii aamuun sekä iltaan: Minä lapsi pienoinen, aamuin illoin rukoilen. Ella oli elämänsä varrella nähnyt ja saanut kokea paljon iloa ja surua. Viimeisen vuoden hän vietti Hyvinvointi Sammossa saaden parhaan mahdollisen hoidon ja tuen elämänsä viimeisinä aikoina. Pieni lapsi, kun laittaa kädet ristiin aamuin illoin, niin siihen ei tarvita enempää sanoja eikä tekoja. Teuvo Oinas on järjestyksessään toinen Tangokuningas-kilpailun voittaja, ja voitosta on kulunut jo yli 30 vuotta. lukukappale:Dan. Sotkamolainen , kaksinkertainen tangokuningatar Johanna Piipponen tulee Naapurinvaaralle Mika Tarkkosen orkesterin kanssa. kello 20.00-01.30. Ellaa jäivät kaipaamaan rakkaudella Heikki-veljen lapset ja suvun nuorempi polvi, serkut, lukuisat kummilapset ja Valinta Oraksen työntekijät. Teuvo Oinas on tehnyt pitkän uran tanssilavojen kestosuosikkina, esiintynyt musikaaleissa ja levyttänyt. Ellan turvana oli usko Jumalaan ja se antoi hänelle voimaa selviytyä kaikista elämän varrelle tulleista asioista ja tapahtumista. Olkoon sydämemme levollinen ja tyyni (Psalmista 57) Isä Taivaallinen näkee ja kuulee lapsen jokaisen. Hän pääsi opiskelemaan Kuopion talouskouluun tammikuussa 1942. Samalla opiskelijat saivat palkkaa, jolla kustannettiin opintoja. Illalla hän vielä opiskeli kirjanpitoa ja myöhemmin kävi lihamyyjänkurssin. Ella oli eläessään monen tuki ja turva. Ella oli nuori tyttö, joka halusi vielä opiskella ja edetä elämässä eteenpäin. Vuodesta 1972 vuoteen1986 Ella toimi kauppiaana Kainuuntie 95:ssä nimellä Valinta Oras. Teidän Isänne kyllä tietää mitä te tarvitsette, jo ennen kuin olette häneltä pyytäneetkään. lukukappale:Room. Nostalgiaan kuuluu myös pukukilpailu. Tärkeintä on vain, että rukoilee ja Isä kyllä kuulee meidän kaikkien ”pienten” rukoukset. Aurinkoista ja siunattua kevättä ystävät! Rukoussunnuntai 21.5.2017 Psalmi: Ps. Marja Pulkkinen Ellan Heikki-veljen miniä Poisnukkuneita Ella Elsa Maria Pulkkinen. He asettuvat mielellään synagogiin ja kadunkulmiin rukoilemaan, jotta olisivat ihmisten näkyvissä. Parhaat 1950-luvun ja 1960-luvun vaatteet päälleen löytäneet tanssiyleisön edustajat palkitaan. Ella sai viettää eläkepäiviään harrastaen ja matkustellen. Päivät kuluivat asiakaspalvelussa ja passauksessa ja olivat työntäyteisiä. Pulkkinen. Kyseiset artistit tunnetaan erityisesti tanssittavan musiikin esittämisestä. Hän toimi muonittajalottana Korpilinnassa. 8:24-28 Evankeliumi: Matt. Lisäksi he huolehtivat lämmityshalot kellariin ja kauppakiinteistön lämmityksen. Vanhempien Erkki ja Roosa Pulkkisen perheeseen oli syntynyt jo kolme tyttöä ja Ella oli neljäs tyttö perheessä. Voitko rukoilla missä vain. Totisesti: he ovat jo palkkansa saaneet. Ella sai hyvän koulutuksen tulevaan kauppiaan toimeen ollessaan ”Tyttöjen kaupassa” töissä. Ellan ollessa 16-vuotias, hänen vanhempansa muuttivat lapsineen Kuhmon kirkonkylälle Heiskalaan vuonna 1936. Lotta työn ohessa Ella hoiti talousja navettatöitä myös kotona. Jäin miettimään, että kuka sinua on opettanut rukoilemaan. Lavalle nousevat Johanna Piipponen sekä Teuvo Oinas. Siihen aikaan oli tapana, että kauppa-apulaiset asuivat kauppiaan taloudessa. 40:2-6 1. Sopiiko Jumalalle kaikenlainen rukous. Ellan lapsuuteen kuului kolme setää vaimoineen ja lapsineen sekä mummu ja ukki. Jatkosodan alkaessa Ella antoi Lotta-lupauksen ja jäi Kuhmoon. Ellan elämä oli kauppa ja perhe olivat Heikki-veljen lapset. Isä meidän joka olet taivaissa Hartaus Emilia Pulkkinen Kirjoittaja on seurakunan johtava lastenohjaaja POHJOIS-SUOMEN ERÄMESSUT Oulu, Ouluhalli 25.-28.5.2017 to-la 10-18, su 10-16 *Mikko ”Peltsi” Peltola *Kari ”Hissu” Hietalahti *Janne Pekkala *Seikkailija Juha Romppanen *Akvaariossa kalastusta *Akvaariossa sukellusta *Jousiammuntaa *Jousiammuntaa *Dronelennätystä *Agilityä *Koiraesityksiä *Kullanvaskausta *Perhonheittoa *Eräelokuvia *Kiipeilyseinä *Kiipeilyseinä *Kalankäsittelynäytöksiä *Konekarhu Jokke ja Koneilves Jamppa Liput portilta 15/8€ Ennakkoon edullisemmin verkkokaupasta: www.lapinmessut.fi Lataa MessuAppi Metsästys*Kalastus*Retkeily*Luontokuvaus Lapin Messut Kuhmolainen toimitus.kuhmolainen@slpmedia.fi Kainuun Sanomien, Sotkamo-lehden, Ylä-Kainuun ja Kuhmolaisen tilaajille tarjotaan ensi lauantaina vapaa pääsy kahdelle hengelle Naapurinvaaran Huvikeskukseen tansseihin. Harvakseltaan keikkaa tekevän Johannan kappalevalikoima on kuin näihin teematansseihin luotu. Aamen. Tarvitseeko opettaa. Lauantain tansseissa on jo totuttuun tapaan teemana nostalgia ja maalaismaisema. Maailma muuttui ja edistyi Ellan elämän aikana suunnattoman paljon. Ainon ja Hellin antaman hyvän opin turvin, Ella uskalsi ottaa vastuun kaupan pidosta ja ”Tyttöjen kauppa” siirtyi Ellan omistukseen 1.9.1964 ja nimeksi tuli E.M. Lisäksi Ella oli säästänyt myös muonituslottatyöstä saadut päivärahat – niiden turvin hän kustansi opinnot ja asumisen. Tyttöjen kauppaan kauppa-apulaiseksi 1.4.1952. Talouskoululla oli tapana välittää kotitalouksiin opiskelijoita osapäivätyöhön. 12 ELÄMÄNMENO KUHMOLAINEN – Perjantaina 19. Isän ja äidin lisäksi perheeseen kuuluivat Ellan elossa olevat sisaret Helvi 19, Vieno 18, Anna 10 sekä veljet Eero 14 ja Heikki 13 vuotta. Jeesus opetti omia opetuslapsia rukoilemaan ja Jeesus on meidän kaikkien puolesta esirukoilija, mutta kysyn vieläkin, että onko sinua opetettu. Mukaan Venäjänvaarasta muuttokuormassa oli muutama lehmä ja lampaita – niiden turvin elämä uudessa kodissa alkoi. Kaupassa panostettiin asiakaspalveluun ja kauppa työllistikin keskimäärin kymmenen myyjää. Rukoilkaa te siis näin: Isä meidän joka olet taivaissa. Nostalgiaa edustavat vanhat ajoneuvot, joita tuovat paikalle Kuhmon Mobilistit ja muut asianharrastajat. Veljen lapsia ja heidän lapsia hän tuki kaikin mahdollisin tavoin ja hän oli kiinnostunut nuoremman polven menestymisestä. Kauppaa pitivät Aino Moilanen ja Helli Keränen. Rappuset piti lakaista kesät talvet ja tehdä talvella lumityöt. Ella tuli Kuhmossa toimineeseen ns
4 80 kpl 12 € m UV-suojattu KANgAs katoksiin ym. . Rakkaamme Kyösti KALTIALA * 14.4.1924 Keuruu † 16.4.2017 Keuruu Askel hiljenee seisahtuu, liekki hiipuu sammuu. Koulukatu 20, 88900 Kuhmo, p. 18:00 Äijäilta (alakerrassa). kasseja ym. Ke 24.5. Sen näki Korkein, Hän käteen tarttui vei lepoon tätimme väsyneen. Klo 14 alk. Toivo Haverinen, Ulkuniemi Tätimme, isotätimme, suvun vanhin, kauppias Ella Elsa Maria PulkkinEn * 18.8.1920 Kuhmonniemi † 18.4.2017 Kuhmo Kun vanhuus saapui ja voimat uupui ja kaipuu kaikesta hälveni. tilat) Myös kasvis-, maidoton ja gluteeniton vaihtoehto. Lentiiran kylätalo Lisätiedot: www.ikivalkea.fi www.ikivalkea.fi Tiistaisin klo 18:15 19:30 KAO kerhohuone sisäänkäynti Piilopolulta www.ikivalkea.fi KESÄJOOGA 10e/kerta 5 x sarjakortti 40e KAINUUNTIE 99 P. Tervetuloa! HELLUNTAISEURAKUNTA Rajakatu 5 www.kuhmonhelluntaisrk.net René LAULUJEN ILTA la 20.5. To 25.5. sunnuntai pääsiäisestä 21.5. • Jalkahoitaja Sisko Polvinen pe 2.6. Vain käteismaksu. PIMENNysVERHOKANKAAT Villiinny keväästä Petolan pönttöpäivässä Suomen luonnon päivä la 20.5. klo 18.30 siunauskappelissa. toukokuuta 2017 – KUHMOLAINEN 13 Setämme Paavo Eemeli PIIRAINEN * 11.9.1930 Kuhmo † 7.4.2017 Kuhmo Jäi jälkeesi mökkipiha hiljainen, sen puut ja pensaat lintuineen. 044 500 1705 Rajakatu 56 p. Raija perheineen Ritva Juha-Matti perheineen Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. Petolassa pönttöjä ja pönttöpesijöitä klo 10 14 Rakenna oma linnunpönttö Askartelua ja Marttojen herkkuja La 20.5. Jumalanpalveluksen jälkeen klo 11-14 kirkon ympäristössä ja pihamaalla on yhdistysten järjestämiä myynti-/toimintapisteitä, kilpailuja ym. 13:00 Hartaus ja ruokajakelu. Linturetki Kämärän lintutornilla (Hukkajärventie), Ilmari Mäkisalo opastaa kävijöitä klo 7 9 l. klo 13 Kuhmo / itä Suomi rukoilee srk-keskuksessa. Kiitämme Kanervakodin henkilökuntaa setämme hyvästä hoidosta. Kahvitus klo 14, lähetysseurat klo 15. Helatorstaina 25.5. Noutopöytä 11€ aikuiset, 6,50€ lapset alle 8 v. La 20.5. että meillä voi otattaa laboratoriokokeita ilman lääkärin lähetettä. 040-540 9262 www.pajakkakino.net Elokuvat 19. Tervetuloa! Käteismaksu! Pe, la, su ja ma 18.00 Ke, to 18.00 -K12/92h 9min Maailmanensi-ilta! 10€ (3D) En juhli vanhenemistani. Klo 13-18 Kuunteleva rukousRukousseminaari ja -päivä srk-keskuksessa. Su 21.5. TIESITHÄN, Mandala -kurssi Kulavadhuta Satpuranandan Piirustusvälineet mukaan! Pe-su 26.-28.5. Seurakolehti ja lahjoitustili Osuuspankissa Ukrainan sotalasten kuntoutuksen hyväksi. klo 18 Kuhmon Helluntaiseurakunnan temppelissä, Rajakatu 5 Vapaa pääsy TERVETULOA! P. klo 12 – 18, tervetuloa! Koulukatu 13-15, Kuhmo (Erikoishammasteknikko J.K. 010 665 9012 asiakaspalvelu.kuhmolainen@slpmedia.fi Kun muutat, muista ilmoittaa uusi osoitteesi myös meille!. myytävänä torilla LIHAKEITTOA (myös omiin astioihin), RÖNTTÖSIÄ, RIISIPIIRAKOITA, KUKKOJA, RUISLEIPÄÄ, LEPUSKOITA, KUIVAKAKKUJA ym. l. Klo 10 VUOSISADAN MESSU Kuhmon kirkossa. 11:00 Jumalanpalvelus. Perjantaina 19. veljen lapset perheineen sukulaiset ja ystävät Siunaus on toimitettu läheisten läsnä ollessa. Veljeä, setää ja enoa kaivaten Kaarlo Juha ja Elisa perheineen Sirkka Antti, Asko, Hannu, Eeva-Maija ja Jaakko perheineen sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu 12.5.2017 Keuruulla. – 25.5. Klo 14 KUOROJEN KEVÄTKONSERTTI Kuhmon kirkossa. vohvelipyhis Kuhmon kirkossa, lisätietoa ensi viikon ilmoituksissa. Reino Väisäsen 80-vuotissyntymäpäiväseurat srk-keskuksessa. koristetyynyjä . p. Helatorstai 25.5. klo 10 alk. Me katsomme jälkiä kättesi töiden kiittäen, kaivaten, ikävöiden. Ke 24.5. Lauantai 20.5. AAsiAlAistA ruokAA lauantaina 20.5. Illan päätteeksi tarjolla talkookahvit. 11:00 Jumalanpalvelus. Klo 10 SANAJUMALANPALVELUS Kuhmon kirkossa (l: Suutari, s: kenttärovasti Penna Parviainen, k: Gogolev, Puhallinorkesteri). Yhteisvastuukeräyksen hyväksi. Seppeleiden lasku sankarihaudoille, puhe evp. 18:00 Sanan ja rukouksen ilta. 18:00 LAULUJEN ILTA, René Laulajainen. Tiistai 23.5. Kaatuneitten muistopäivä ja puolustusvoimain kirkkojuhla. . Kiitos Hyvinvointi Sammon henkilökunnalla Ellan hyvästä hoidosta. Su 28.5. Janne Mattila. Pyhäkoulu Pyhäpyhis kokoontuu sunnuntaisin klo 10 Kuhmon kirkon keittiössä. (08) 617 2371 l www.kuhmonseurakunta.fi Kirkkotie 6-8 Kuhmon seurakunta Perjantai 19.5. Osallistu 19.-27.5. 3 Lämpimät kiitokset asiakkaillemme... Ohjelma: klo 13 Raamatun sana ja rukous (Helena Liukko), klo 14 kahvitauko, klo 14.45 Armolahjat rukouksessa (Suutari), klo 16 esirukousharjoittelua ryhmissä, klo 17 Rohkaistu rukoilemaan, yhteenveto ja loppusanat (Esa Kosonen). 12 € m VAlMIITA . Kiitos osanotosta. Lämmin kiitos osanotosta suruumme. klo 18 Lähetys kokous. 16:00 LOISTAVA EVANKELIUMI. Tervetuloa! Kainuuntie 91 puh. 040 930 7118 Tervetuloa! UNITyyNylIINAT 43 € Arvomme 10 kpl ihania torkkupeittoja (arvo 59 €) . On kiitoksen ja jäähyväisten aika. ajalla tasavuosia kahvitellaan ma 22.5. Myyntipöydälle saa tuoda tuoreita leivonnaisia myytäväksi. Huom. 5. Ti 23.5. Klo 11.30 juhlakahvit ja -tilaisuus Kuhmo-talolla, puhallinorkesteri ja juhlaesitelmä Papit sodassa – Penna Parviainen. klo 18 Jumalan kohtaamisen ilta. KahvihetKi 5€ aikuiset, 3€ lapset alle 8 v. La 20.5. Klo 10 alk. Klo 17 HAUTAUSMAAN SIIVOUSTALKOOT Kuhmon uudella hautausmaalla, jonka jälkeen iltahartaus n. Pe 26.5. 044 745 2250, www.kalevalantt.fi Seuraa meitä Facebookissa! • Gynekologi Marika Kabel ke 7.6. tuolinmattoja
Passihakemus kannattaa laittaa aina vireille verkossa ja mahdollinen poliisiasemalla käynti hoitaa ennen kuin ruuhkainen kesälomasesonki alkaa. Kaikenlaista Yhdellä ilmoituksella tavoitat koko Kainuun! Alk. Eeva Kähkönen. 30.11.2017. Kevätkonsertti pidettiin jo 24. romua VUOKRALLE Lisää asuntoja nettisivuiltamme www.kainuunasuntomarkkinat.fi TARKISTAMME LUOTTOTIEDOT www.kainuunasuntomarkkinat.fi asuntomarkkinat@kajaani.net puh. krs, vapaa 3h+k 67 m 2 Sudenpolku 650,-vakuus 700,parveke, vapaa Ennustan tulevaa korteista vuosien kokemuksella. toukokuuta, jolloin kaikki lupapalvelut ovat suljettuna kaikilla poliisiasemilla. Kuhmon kotiseutuyhdistyksen stipendi . Kirpputori Lohtajalla Vipusenkadulla la 20.5.2017 klo 10-13. Jokelaisen lisäksi bändissä taituroivat rumpali Jasperi Heikkinen 12 vuotta, kitaristi Topi Kähkönen 16 vuotta sekä sähkökitaristi Niko Huotari 19 vuotta. Poliisin lupapalvelu suljettu tiistaina Virpi Riikonen toimitus.kuhmolainen@slpmedia.fi – Tämä on oikeastaan 20-vuotis juhlakeikka nyt. Tervetuloa! Suojapolun Pihakirppis (Kylmän asuinalue) 20-21.5 (la-su), klo 1016. Mukana useita myyjiä. Yleisö nautti musiikista, aplodit raikuivat kutsuen bändin takaisin lavalle varsinaisen ohjelman loputtua encoren esittämiseen. 044 558 6892 Jo satavuotta kierrätystä www.kuusakoski.com Kajaani Nuaskatu 6, p. – Tämän bändin kanssa tämä on minulle eka keikka, soittanut olen noin kolme vuotta, kertoo Heikkinen. Näytöksessä lavalle kiipeää noin sata tanssija laajalla ikähaitarilla: kun nuorin tanssija on 3-vuotias, iäkkäämmät ovat viisikymppisiä. 050 531 7975 Palvelemme arkisin 8–17 1h+k 27.5 m 2 Brahenkatu 450,-vakuus 500,parveke, hissi, vapaa 15.6. Sama ryhmä esitti viimeksi Hattutanssin, joka oli puolestaan vauhdikas numero. – Yksi lumipyry tulee vielä esityksessä, mikä sopii tähän kevääseen, Palsio sanoo. . – Pidän tärkeänä, että tanssijat kokevat aiheen omakseen, ja minä yritän tehdä siihen liikekielen, joka kehittää heitä ja antaa jotakin uutta, Palsio kertoo. Paikka Puerto de Santiago, hotelli Dracos! Tiedustelut ja ilmoittautumiset puh. 14 KUHMOLAINEN – Perjantaina 19. Luvassa on Keijuja, pellejä, vaaleanpunaisia panttereita ja intiaanityttöjä. leluja, vaatteita ja astioita. . Kokonaisuudesta huomasi harjoittelujen määrän, sillä lavaesiintyminen oli myös hallussa. Ilmoittautuminen: Jaana Hiltunen 044-2944701 Juha Heikkinen 044-5606595 kokous.hyry67@gmail.com Traktorityöt: traktorikuljetukset, maansiirtoajot, puiden/risujen ajot, teiden lanaukset, tienvarsien raivaukset ja niitot. Kaikenlaisia työsuoritteita Ämmänsaaressa ja lähialueella. Mozartin Fantasia d-molli Emma Väisäsen taidokkaasti soittamana pianolla loi tunnelmaa tästä keväästä: hidas ja yllättäen nopea, iloinen ja hieman molli sävyinen, aivan kuin tämän kevään tulo on ollut. Soittamisen lisäksi Huotari osaa myös laulaa, sillä hän lauloi monta kappaletta keikalla opettaja Juha Jokelaisen lisäksi. TÄYTEAINEHOIDOT JA MESOTERAPIAHOIDOT kotikäynteinä Kainuun alueella! Hanki kesäksi täysin uudistunut iho.Mesoterapia,ihon hoitoa sisältäpäin! Ajanvaraus p.0505738745 joka päivä. Tiistaina lavalle nousivat bändisoittajat yhdessä opettajansa Juha Jokelaisen (2. Lisäksi Jasperi soittaa rumpuja myös Kuhmon puhallinorkesterin Tornadossa, ja oli soittamassa muun muassa Kevätpuhalluksessa. Hän sanoo, että ideat esityksiin lähtevät aina ryhmistä ja sen ajatuksista. Tmi Renki-Aimo. – Yksi katastrofikin nähdään, kun Kristallitytöt esittävät siten nimetyn koreografian, Palsio nauraa. Keijuja ja pellejä tanssinäytöksessä Bändisoiton juhlakonsertti Kuhmon musiikkiopistossa vietettiin lukukauden päättäjäisiä kahdessa oppilaskonsertissa. Ostamme: Kupari-, messinki-, alumiini-RST, kaapeli-, rautaym. kerran. Poliisi myöntää tänä vuonna arvioiden mukaan 750 000 passia, joten ajoittaista ruuhkaa saattaa ilmetä. Maija Palsio. Soita 015 446 200 tai 050 564 2393/ Leena. Yleisstipendit . Myytävänä mm. 0400 384 846. . Nyt on myös hyvä hetki vilkaista onko passi voimassa, mikäli lähiaikoina tähtäimessä on ulkomaanmatka. MyDance-tanssinäytös keskiviikkona 24.5. Soiton keskellä reviteltiin välillä kunnolla. 045 123 4568. VirPi riikonen Musiikkiopiston kevätkauden päättäjäisiä vietettiin tällä viikolla kahdessa konsertissa. Katso lisäkuvat digilehdestä Timo Kyllönen timo.kyllonen@slpmedia.fi Tanssikoulu MyDance järjestää ensi keskiviikkona kevätnäytöksen, joka on jo koulun viides oma näytös. Mari Munter-Lämpsä, sairaanhoitaja SÄLEKAIHTIMET • Rullaverhot • Verhokiskot • Pystylamellit • Hyttyssuojat • Korjaukset • Markiisit • Hyttyssuojien rikkoutuneiden verkkojen vaihdot. Annika Heikkinen, piano, perustason päättötodistus, Elli Huotari, viulu, pt päättötodistus, Elviira Tervamäki, viulu, pt päättötodistus, Jarno Huotari, harmonikka, perustason päättötodistus, Lenni Turunen, saksofoni, pt päättötodistus, Saana Piirainen, kitara, perustason päättötodistus, Toni Huotari, harmonikka, perustason päättötodistus. ma-pe 8.00-16.00 Tervetuloa! Maksuton vastaanotto: Romuautot, akut, renkaat, TV-video ym. Tiistaisen bändikonsertin lisäksi musiikkiopistolaiset konsertoivat myös maanantaina lukukauden päätöksen kunniaksi. Tervetuloa! Marrasmatka Kajaanista Teneriffan lämpöön 16.11. Juhlavassa ja iloisessa konsertissa kuultiin nuorten soittajien upeita esityksiä. Me tehdään hyvin ja edullisesti. Fakta Todistuksen saajien stipendit . Lasten itse kehittelemiä tanssejakin nähdään kahden numeron verran. Kiinnekohdan tähän kevääseen tarjoaa tanssiakrobatian ryhmä, kun se esittää teoksen Pyry. 2h+k 43.5 m 2 Kauppakatu 550,-vakuus 600,autopaikka, vapaa 1.6. 2h+kk 45 m 2 Pohjolankatu 660,-vakuus 660,remontoitu, parveke, hissi, vapaa 2h+k 55 m 2 Rekitie 600,-vakuus 500,parveke, vapaa 1.6. toukokuuta 2017 Koti-Kajaani | Keskiviikko 17.5.2017 25 Luokkakokous Hyrynsalmella -67 syntyneet tai 1983 peruskoulun päättäneet. Jasperi Heikkisellä on myös oma bändi, jossa on samanikäistä porukkaa. Miisa Mäkisalo, Lauri Piirainen, Akseli Karppanen, Salme Kyllönen, Nikolai Shkuratov, Antti Huotari, Emma Väisänen, Daniil Barbashin, Anna-Stiina Huotari, Elli Heikkinen, Anni Piirainen, Lotta Piirainen, Kiia Koistinen, Inkeri Karppanen, Saara Malinen. oikealta) kanssa. Tanssinohjaaja Maija Palsio sanoo, että näytökseen on valmisteltu esityksiä, jotka poikkeavat jotenkin jokaisen ryhmän aikaisemmista numeroista. – Tämä keikka toi hieman erilaista puolta musiikin opetuksesta näkyville. Kaikki kolme aikovat jatkaa musiikin soittamista, harrastuksen lopettaminen ei ole käynyt mielessä. – Olen soittanut noin 5 vuotta kotona ja musiikkiopistolla, ja tämä on toinen musiikkiopiston keikka, Niko Huotari kertoo. Musiikkiopisto pyrkii takamaan bändiopetuksen jatkossakin, kertoo rehtori Elisa Kerola. Yleisöä olisi saliin mahtunut enemmänkin kuuntelemaan bändin taidokasta soittoa ja mukaansa tempaavaa musiikkia. Esimerkiksi ohjelmien vaihtelevuudesta hän ottaa 2.–3.-luokkalaisten tyttöjen Unelmia-tanssin, joka on herkkä kuvaus unelmista. Wilma Sandström, Anni Piirainen, Siiri Ylijoki. Kuhmon seurakunnan stipendit . Puh. Creamin White Room, Hurriganesin I Will Stay, Shadowsin Apache sekä monet muut klassikot Chuck Berrystä Jimi Hendrixiin ja Dire Straitsiin saivat jalan vipattamaan soundien mukana. 020 781 7580 (2,21 snt/puh.+6,90 snt/min). Yleisö hurmaantui kerta toisensa jälkeen pienten ja hieman isompien soittotaidoista. www.pohjolankaihdin.fi Puh. Ainoastaan poliisin palvelupäivystys on helatorstaina avoinna Oulun keskustan poliisiasemalla. Monta keikkaa soittanut kitarataituri Topi Kähkönen kertoo soittaneensa opistolla jo neljä vuotta. 2h+kk 40.5 m 2 Kalliokatu 550,-vakuus 600,parveke, vapaa 2h+k 50.5 m 2 Kasarminkatu 630,-vakuus 650,parveke, 1. Bändillä soitto sujui ja laulu onnistui tuoden mukavan musiikkihetken. Bändisoittajat esiintyivät omassa konsertissaan tiistaina. Tapaaminen Vonkalla 22.7 klo 14 alkaen. kotiromut. . – Tavoitteena on haastaa tanssijoita löytämään itsestään uusia puolia uudenlaisen ilmaisun kautta. – Kenties Kuhmon turvallisimmassa paikassa, Kuhmo-talon kellaritiloissa, Jokelainen naurahtaa ja jatkaa, että konsertin biisivalinnat on tehty yhdessä soittajien kanssa, rautalangasta 80-luvulle. toukokuuta Kuhmon poliisiasemalla. P. 044 978 4936. kello 18.30 Lentua-salissa. Hän kertoo, että bändisoittajat harjoittelevat kerran viikossa. Kajaanilaista työvoimaa. Tarvitsetko apua talon maalaamisessa. On hienoa, että olemme saaneet mahdollisuuden jatkaa muutaman vuoden tauon jälkeen, musiikkiopiston pianonja sähkökitaransoiton opettaja Juha Jokelainen iloitsee. 7,90€ Jätä ilmoitus: ilmoita.kainuunsanomat.fi/ilmoita/kainuunporssi Poliisin lupaja löytötavarapalvelut on poikkeuksellisesti suljettuna tiistaina 23. Asiakkaiden kannattaa lisäksi huomioida helatorstai 25. Soita p. Tanssissa on juuri se ilmaisun mahdollisuuden ihana puoli, että tanssiin voi laittaa mukaan asioita kaikilta elämän osa-alueilta, Palsio sanoo. 040 558 3432. Av
P. Selluvilla lisäeristykset. 044 519 9473, Kuhmo. 0400 137 593 Yksiötä vastaava yläkerran huoneisto n. Saunallinen rt-kaksio 64m² Sotkamossa. Moottorikelkkapurkaamo Jaakko. Kalervo Nykänen 0500 168 230. P. 0400 281 991, (08) 712 150. 20m² käsinveistetty pyöröhirsi. Myydään purkuosia Viitasaari. Kainuun Sanomat Koti-Kajaani Kuhmolainen Sotkamo-lehti Ylä-Kainuu Myytävänä | Ostetaan | Halutaan vuokrata | Vuokralle tarjotaan | Kaikenlaista Myytävänä Ostetaan Vuokralle tarjotaan Myytävänä Kaikenlaista Pitkä naisten talvitakki. 040 505 8353, 040 548 8545. 040 513 2633 Kuhmo. Myynnissä edullista kodintavaraa, lusikkakoruja, kodin tekstiilejä yms. Yksiö keskustasta 2 kerros Niskantie 1 B, 33 m2, pintaremontti tehty, siisti. Puh: 050 365 4345. Pihlajar. Puh. klo 14 – 16. Perämoottori 6 15 hv. P. Kesämökki Puolangan Vihajärvellä. Uuden veroinen, mm. Yht.otot Anja 044 975 0756. Puh. P. Sunnuntaina 21.5.2017 Paltamon norssikarnevaaleissa. 1.6. (ent. esim. Meillä myös ilmastointihuolto alk. Puh. Puh. syntyneitä sekarotuisia pystykorvan pentuja. P. Viikko, kuukausi tai koko kesäksi. www.pumppuasennus.. Kuvia tori.. 0400 283 283. -96, kats. P. Suomen halvin....Lämmintä tuotantotilaa ja varastotilaa 175 m2, entinen Mainuan kauppa n. H. P. P. K-Market). P. Peruskuntoinen omakotitalo Vuottolahdessa, vähän remonttia vaativa. alkaen. Mainio Helkama ja Merida polkupyörämallisto (60) myös vaihtaen. 050 552 9677. 0400 697 986. Vuokra 580€/kk + vesim. klo 10-15. 050 328 2751. P. 040 219 1799 / Marika. P. 14t€. Hp. Katso tori.. 0440 507163. 08 687 7595. Kaksoisv. 0400 383 594. Tied. Lisäeristeenä myös vanhan täytteen päälle. P. 040 5438928 Halutaan vuokrata yksiö tai pieni kaksio Kajaanin keskustasta 1.6. Tarvittaessa peruskalustus. Perjantaina 19. Laita viestiä 040 825 9689. Vakituisessa työssäkäyvä nainen ja 2 kissaa etsii isoa 1h+k tai pientä 2h+k Kajaanista (Ei Lohtaja, Huuhkajanvaara). 0400 283 624. P. tiedot. Honda Rebel 250 ccm 5/99, aj. P. 0500 264 671. alle 50 tuhatta. 044 552 3168. 08 6888100 tai 050 431 2429. Rakennuslupakuvat, Energiatodistukset 0400 798504.. 0400 930 447 Niilo. 040 7492 901. Vapautuu 1.7. 315 tkm. Uudehkosta kerrostalosta saunallinen yksiö. P. P. Käy esim. Edullinen huoltohinta ja ajokilometrit. P. 1 uros, 2 narttua. Soita 040 765 7675 klo 16 jälkeen. 109,Weke katiskat, kalastustarvikkeet... 0440 386 130. Kirpputori to 18.5. H. Seniorimopo siistikuntoinen, 4 renkaalla. 040 8353 469. Hinnat 45 € kappale. Romu Green Steel Oy, 040 741 8436. Katinkullan kylpylät 8 € /kpl. P. p. toukokuuta 2017 – KUHMOLAINEN 15 24 Koti-Kajaani | Keskiviikko 17.5.2017 Vuokralle tarjotaan Myytävänä Halutaan vuokrata Jätä ilmoitus Kainuun Pörssiin lehtesi verkkosivujen kautta. P. 050 336 1266, krisstc@gmail.com Sähköistetty pieni mökki järvenrannalla. Soita, et pety. p. Kontiokulman Pihakirppis su 21.5.2017 klo 12-16 Kirkkokatu 22, Kajaani, sisäpiha. Myös pihapuiden kaadot, pilkonnat, oksien poisviennit. 229600 km. 15.3. Kylmäja kodinkonehuolto Manninen Oy, Suomussalmi. Mies haluaa vuokrata pitempiaikaisesti yksiön / pienen kaksion Kajaanin keskusta/Teppana alueelta. 044 323 3200. Kekkilän kevätlannoite 15 kg 19.90 sk. 044 064 6845. Ota yhteyttä 045 666 5559. 0400 671 062. P. 2006, ajettu vain 170tkm, vääntöä 750Nm saa vetää 3500kg, ilmajousitus, kaksi akkua, kauko-ohj. P. Sohvasänky, hyllykkö, kaksi työpöytää ja –tuolia Kajaanissa. Kajaani puh. 045 664 2350 Yksityisellä perhepäivähoitajalla vapaita paikkoja Kätössä. 1100 €. 5-15 km Kajaanista, maaseudulta. 0400 219 433. Esittely 21.5. Harlekiineja, pokkareita, kirjoja, koruja, lp-levyjä ym. 040 593 1764. Puh. 041 565 5000. Subaru Forester 2.0 RX vm. Ilm. Soita ja sovi esittely. P. nettimokki.com/ suomussalmi/7218. P. Kajaanissa Ratakadulla hyvien palvelujen äärellä siisti 43,5 neliön 2h/kk huoneisto jossa lisä tilaa antaa 12 neliön lasitettu parveke. OKT Ontojärvi Kuhmo Rantasauna ja 3 aittaa. Etsitään reippaita työntekijöitä Kesäkahvioon/Grilliin. Sepän työkaluja & Häntäpenkki / Ruustukki. Stihl sahat & raivurit alk. Vaikka kesä edessä, on huoli jo tulevasta talvesta. 1690 e. Vuokra 570 + käyttökorv., vapaa. 0400 310 332. 0500 291 635. 49 e. Toyota Carina E 1.8 GLI, vm. P. koukku, huoltokirja, ym., ym. Metsäyhtymä Kähkönen 040 5819916 Kuhmo. Puh. Espoossa iso kolmio heinäkuun ajaksi (meren ranta, Iso Omena kävellen 5 min., Helsinki bussilla 20 min.) P. Puh. Ostetaan omakotitalo Kajaanista, max 5 km keskustasta. P. Pimenikö televisio. Puh. Vuokra 275 e/kk sis. P. 16 kal. Maksuton romuautojen nouto ja romutustodistus, metalliromujen nouto. 2000 kg. Lemmikit sallittu. Auto Kainuussa helatorstain aikana. Kainuun Ovipinnoite, Nuask. 1500e/kk sis lämpö. Hinta 300 e. 040 311 4390. Yksiö keskustasta 1.6. narttupentuja. Soita lisätiedot: 040 555 0846 Vuokatissa tasokas rivitalokaksio , 72 m 2 . Haulikko Espaja 1 piip. 2006, aj. 044 266 3203. Matkailuautolle (p 7,5, l 2,3, k 3,0) säilytystila Kainuust syyskuusta -17 toukokuuhun -18. Hp. Muuttoja kuolinpesiä, aittaja vinttirompetta. Pirrestä. 300m2. 08 741 068 Laatukeskus Heikura Ky www.laatukeskushyrynsalmi.fi Ostetaan järvenrantamökki tai -tontti Juntusranta-Saarikylä-Hossan alueelta. Naapuriin väh. P. 19 km Kajaanista etelään. Vesimaksu 25 €/henk. Luotettava auttaja/ennustaja. P. 1.7 tai 1.8 alkaen. P. Moottorikelkka vanhempaa mallia, myös viallinen. P. 044 305 2444 iltaisin. Kirppis siivous 20.5 klo 9-15 Naavatie 10. 050 566 7681 . Vuokra 350 e/kk. Halutaan vuokrata YHDE LLÄ ILMO ITU KSE LLA TA VO ITA T KOK O KAINUUN Autoja pienkonekorjaamo Takkarannassa. 0400 943 403. Ostan halvat henkilö-, p-autot, traktorit, mopot, mönkijät, m-kelkat, vaneet, as-vaunut ym. 044 209 1179. Rivi-tai kerrostalo kaksi/kolmio Kajaanista 15.6 alkaen työssäkäyvällä pariskunnalle. 040 708 6482. Kajaanin Golfin 1 tai 2 kpl pelioikeuksia sekä 1 kpl Katin Golfin pelioikeus. 129,-. n. P. P. Suomussalmi. 2003, aj. Klapipilkontaa tehokkaalla siirtokalustolla. 3 mh ja rak.vuosi -95 tai jälkeen. Vuokrataan yksiö tai pieni kaksio Kajaanista Teppana, Komiahon alueelta. Romut ja romuautot ym. Kanavien uudelleenviritys Kajaanin alueella. Muckboot saappaat alk. Ell tarkastamia, madotettuja. P. Iso ulkoterassi valokatteella. P. 044 535 2755. H. 040 142 4024, Sotkamo, Kainuuntie 7, HiukkaSet. Löytöjä juuri sinulle, tule ja tutustu Urho Kekkosen katu 3 (Adventti kirkon kiinteistö ). Kuiva rakennuspaikka. Varaosa& Huoltopalvelu p. Myös unien tulk. Pohjolankadulla. 050 300 5286 tai 050 582 5442. 040 523 9932. Uudet kodinkoneet varmasti halvalla! Myös iltaisin. Voidaan luovuttaa heti. Rivitalon päätyasunto 88m² 4h + k + s + at, Suomussalmen kirkonkylällä. P. P. P. 0400 161 933. 044 540 0558. Hunor 2 kpl 16 kal. Otanmäessä 28 m² yksiö 240,ja 50 m² kaksio 270 €/kk. 0400 688 756. Aito ja oikea tervamaali jo 39 vuotta! 050-3833 330. 040 911 1648 Matti Penttinen. Puh. 0500 681 316. P. Lomamökki mukavuuksilla Piispajärvellä. 050 520 7583. Kerrostalo 3h+k 76m² hyväkuntoinen Lehtikankaalla. 0500 256 000. Ovipinnoituspalvelua, uudista nyt 50-90 -luvun, vaneri-/viiluja maalipintaiset väliovet, myös lasiaukolliset/teetä lasiaukko välioveen, kaapin-/komeronovet ym. Uusia yritys-/tuotantotiloja Kajaanissa hyvällä paikalla, hyvät kulkuyhteydet. Lämmönpitävää puhallusvillaa asennettuna yläja alapohjat + seinät. Ahon kauppa, Vuottolahti. uudet renkaat ja pleksi. P. Jarin Atk-piste Oy tietokoneja puhelinhuolto . P. Kats. www.eristevilla-kahkonen.fi Iso peili, yöpöytä, luistava potkukelkka, polkupyörä. P. Perunankylvökone, nostokone, sorminiittokone. P. Huom! Pelti-, tiilija huopakatot edullisesti takuutyönä! Ulkoverhoukset ja huoltomaalaukset. Edullista katutason liike/toimitilaa Vuokatin keskustassa n. Toppatakki musta koko 44-46, Farkkutakki sininen 44-46 ym. 050 406 6967. KALAA Perjantaina 19.5.2017 Kajaanin torilla klo 9 11 ja Sotkamon Tokmannilla klo 12 alk. Myytävänä TERHIvene ja moottori EVNRUDE 9,5 HV NOUSEE plaaniin! halpa: 700 € puh. Homekoiratutkimukset www.kainuunhomekoirapalvelu.fi. 2 h+k+p+ap lähellä Kajaanin keskustaa. Lämpöpumppujen myynti, asennus ja huolto Kainuun alueella. Lasten pyörät alk. 1350 e. Ossin Kodinkonehuolto . P. Pese matot harjaamatta! Swipen pesuaineet ja Aloe Vera -tuotteet Anja p. Vapaa 1.6. hieroja, kosmetologi yms. Lemmikki sallittu. Puhnro. 2 h+k+s , 57 m 2 , Hyrynsalmella. 2800 €. Spior 16 kal. Edullista puutavaraa 48x98 c24 1,50 €/m 50x125 2 laatu 1,20 €/m 50x100 2 laatu 1,00 €/m Koivulankku 50mm a laatu 6,00 €/m Koivulankku 63mm a laatu 8,00 €/m puh. 040 507 1343, myös ovihelat, kuljetus-/asennuspalvelu. Vm. P. 044 533 8353. 044 525 3452. 4km Kajaanin keskustasta. Ajokortti, hygieniapassi +. 3.3.2017, lasikatto, väri beige, farmari. 08 614 0118. 0400 586 055. Hirsikehikko. P. 0400 571 028. 0400 745 262. 045 850 6226. 044 262 2124. Haetaan osa-aikaista huoltomiehen työtä, palkkatukeen mahdollisuus. 050 568 8191. Haulikot 1 piip. TERVAMAALI suojaa mökit,saunat,aitat,puuveneet ja kaikki puurakenteet hometta,lahoa,kosteutta vastaan! Peittää pilkut ja pisteet! 5,10,15,20,30 L astioissa rahtivapaasti! Tilaa p.050-3833 330. Uudehkosta rivitalosta päätyhuoneisto 89 m² Vuokatista. 040 747 2067, www.jarinatk-piste.fi 30 vuoden kokemus kylmä-, kodinkoneja laitoskonehuollosta , myös ilmalämpöpumppujen myynti, asennus ja huolto . vetok. Suoritan sorkanhoitoa 20 vuoden kokemuksella, nykyaikaisella kalustolla. Myydään omakotitalo Kajaanissa 3 h + k + sauna, 88m2/176m2. Pilkekone Palax Kombi 2 ja autonkuljetuskärry kant. 0400 186208 Kuolinpesät, muuttotyhjennykset. 040 413 5383. alk. 050 569 5882. Elokuu vapaa. konepajayrityksille, peltialan yrityksille, palvaamoyrittäjille, marjanvälitykseen, metsästysseuroille, kalankäsittelyyn, autokorjaamoille, käsityöpajaksi, yhdistystiloiksi, taiteilijan työtilaksi tai muuhun yritystoimintaan. P. Myös osamaksulla. Kuljetus. Perunanviljelykoneita kotitarvekäyttöön Istutuskone ja elevaattorimallinen Nostokone. P. 040 877 9257. 5500e. Vap. Erä taulun kehyksiä sekä peilejä. Heti vapaat. Ei seksilinja. Norjanharmaan 8 vk. 050 408 8666. Kekkilän puutarhamulta 40 l 14.95 / 5 sk. Kajaanissa Pohjolankadulla kaksio 41,5 m² 3 kerros, hissitalo, lasitettu parveke, pesukone, vuokra 570 € /kk. 040 413 8233. 050 360 3955. P. 16500 km. Myydään tai vaihdetaan halpaan veneeseen lämpöeristetty koirankoppi, uusi. poistoja halukkaille. 0400 120 350. Hinnat tarj. Sotkamossa rauhallinen pyöröhirsihuvila , mukavuuksilla. Lisätietoa: etuovi.com, kohde e88224 ja p. Peugeot 407 5W 2.0 vm. Palvelee sovittaessa myös iltaisin ja viikonloppuisin. P. muk. 050 379 2746 Osiltaan kalustettu, remontoitu 54m2 kerrostalo kaksio. VW Touareg V10, 310hv Hieno hopeinen teho-Touareg myynnissä. Tervetuloa! Ota uusi suunta elämääsi. P. BMW 320i Capriolet E30 -83, musta, juuri katsastettu. OKT-Tontti/purkukuntoinen tila n. Webasto, 8 x hyvät renkaat, parkkitutkat, KeyLessGo, irrott. 050 378 6891. ASEITA: Haulikko 2 piip., rin.piip. H. Tarjotaan Kajaanissa katutason liiketilassa olevaa huonetta vuokralle. 044 266 3203. 100m. Tavarakirppis, Kalevankatu 1, Kajaani. alk. 17 Kajaani. alkaen. Googleta: Rantaniemi Kuhmo Säilörehua paaleissa kuljetus järjestyy. Puh. vesi ja sähkö. 2016 valmistunut siirtolapuutarhamökki Paltaniemellä, Toivonniementie 14 U. 3/2017, aj. 0400 985 206. Kuivaa heinää ja olkea ja rehua pyöröpaaleissa, ohraa ja kauraa. 24 m2, vaikka viikkoasunnoksi. 199,-, painepesurit alk. Parveke ja autopaikka oltava. 159,-, Viking ajoja ruohonleikkurit, peltojyrsimet. Ilmalämpöpumput, kodinkoneet ja kylmälaitteet. ylijäämätavaraa. 040 837 9218. 0400 228 736. vain 144 tkm, 2 x renkaat, siisti ja hyvä. kuvat ym. Hp. Sari 0700 84 444, ota talteen. Ti-su 10-24, 1,99 e/min. 0400 239 200. Muuton vuoksi
tulosta säännöt ja hintalaput Paula Karppinen Liikkeen yhteydessä myös lankapuoti, avoinna ke 9-17, la 10-13 Koulutettu hieroja Kainuuntie 101 p. Myynnissä polttopuurankaa p. kunnossapito . 040 754 4282 Mustikkatie 18 Kuljetusliikkeitä v Kiinteistönvälitys Kainuuntie 88, Kuhmo p. kaivinkonetyöt, raivaus mätästykset, ojankaivut ?. PaRtuRI-KaMPaaMo p. Koulukatu 10 p. Huotari p. klo 12 18 Kahvitarjoilu klo 18 asti. 040 531 2449 P. (08) 622 977, 045 7731 6800 Myös kosmetologipalvelut Ma-pe 8-18, la 9-15 www.salonmammamia.fi Täältä ilmoituksesi huomataan! NAUTI PAIKALLISESTA PALVELUSTA Kainuuntie 88 (takapiha) p. Koneellista puunkorjuuta hankintana tai pystykaupalla ?. 050 550 4011 Tilitoimistoja TAKSIASEMA 24 h vuorokaudessa Taksit tarpeen mukaan – jopa 8 henkilölle Pyörätuolija paarikuljetukset www.kuhmontaksipalvelu.fi P. • • • • • • ma-pe klo 9-18, la klo 9-14 la myyntiaika loppuu klo 13 facebook.com/vesitorninkirppis PIILOLANTIE 47, puh. (08) 652 0924 Parturi-kampaamo Parturi-kampaamo Kuhmon Koulukatu 8 p. 044 554 8331 eeva-kaisa.vilmi@kuhmo.net www.suunnittelueevakaisa.fi/ Suunnittelutoimisto Eeva-Kaisa Pajakkakatu 9, Kuhmo *rakennuslupakuvat *puhtaaksipiirto Koulukatu 5, p. Kaupanvahvistus Kiinteistönvälitys Anita Mikkonen Oy LKV Anita Mikkonen, YKV, LKV Koulukatu 14 p. 0400 125 587 Petri p. Kauppaja arviokirjojen laadinta . 050 373 7895 HO HOIITO TO SOPPI Koulukatu 8 Erikoishoitoloita ELÄINLÄÄKÄRI Sari Sievänen p. 044 299 1121 Kampaamoja Jo u st av at au ki o lo aj at . 655 2121, 040 506 2121 Rajakatu 52 Pitopalveluja ja kotileipomoja K A H V I L A JUTTUA Annan Pitopalvelu K u h M o t a l o p. 0400 386 891 email: kuhmon.kuljetus@kuhmo.net Huoltotie 11, 88900 Kuhmo KUHMON KULJETUS OY • maa-ainesten kuljetukset • sorat, hiekat, murskeet • nosturija vaihtolavatyöt • lavettikuljetukset • maarakennustyöt yksikköhinnoin tai kokonaisurakkana 0440 505 805 Piilolantie 100, 88900 Kuhmo Hyvän ilman kampaamo Kierrätys Vesitornin kirppiksen AVAJAISET Ohjelmassa klo 12 alkaen aloitussanat Juhana Juntunen / Kuhmon Työvire ry., Kuhmon kaupungin ja Kainuun TE-toimiston edustajien tervehdys, lukiolaisten musiikkiesitys. . . kaikki sähköalan palvelut kotitalouksille ja yrityksille www.paikallis-sahko.fi suunnittelu, toteutus . 040 531 2449 Työntekijä joustavasti • atk-tukipalvelut • siivousja kotityöt • remonttija sekatyöt • sijaisomaispalvelut P. 044 353 1007 Parturi-kampaamo Koulukatu 5 p. (08) 655 0167 MAIJA IMMONEN Kainuuntie 88, p. Myös iltaisin ja satunnaisesti viikonloppuisin. 045 874 1077 lähihoitaja, jalkahoidon at suorit. 0600 398 300 TAKSIASEMA 24 h vuorokaudessa Taksit tarpeen mukaan – jopa 8 henkilölle Pyörätuolija paarikuljetukset P. 040 410 6368 Kauneushoitoloita Mäkikatu 10, p. Koulukatu 13-15, 88900 Kuhmo P. 08-655 1651 Iivantiira Kekkostie 5050 puh. 050 545 3115 Terveysja hyvinvointipalvelut Puh. . 044 745 2250, www.kalevalantt.fi • Kelan kuntoutus • Fysikaaliset ja hyvän olon hoidot • Kokousja juhlapalvelut • Ateriapalvelut • Kattavat kotipalvelut kotiin vietynä Väinämöinen 2, KUHMO Puh. 040 561 4898 Kiertävä hieroja, Kalevalainen jäsenkorjaaja puh. 2 tn Cat 301.5 kumitela-alustainen kaivinkone . KUNNALLISTEKNIIKAN PÄIVYSTYS (24 h) P. 040 4161 710 METSÄTYÖ Kari Pääkkönen p. (08) 652 0127 kukka-emilia@hotmail.fi INTERFLORA Kukkakauppoja ` • Jätesäiliöiden myynti • Jätesäiliöiden tyhjennykset • Sako/hiekkakaivojen tyhjennykset • Viemärien avaukset, sulatukset ja pesut • Katujen, pihojen ym. 040 764 5726 Parturikampaamo Kuhmo, p. 045 690 8249 Katso www.kuhmontyovire.fi . 044 332 9016 KUHMON TIETOKONEHUOLTO Hammasteknikot/-lääkärit Kainuuntie 88, Kuhmo www.aijanhammas.fi Ajanvaraukset p. 040 581 9916 metsayhtyma.kahkonen@suomi24.fi KLAPIPILKONTAA tehokkaalla siirtokalustolla KYSY TARJOUS! PIHAPUIDEN KAADOT • pilkonnat, puiden ja oksien poisvienti MAANRAKENNUSTYÖT, MAA-AINESTOIMITUKSET, TIENVARSIRAIVAUKSET . 0400 384 927 kuhmonpihajavihertyo@kuhmo.net l Pihaja vihertyöt l Kivityöt l Kaivuja l Maisemoinnit metsäkuntalla l Lumityöt maansiirtotyöt Puh. laitteet, tarvikkeet Kainuuntie 92, 88900 Kuhmo . pesut ja kastelut • Siirtolavat ja kontit 8 35 m 3 , vuokraukset ja tyhjennykset • ADR-kuljetukset • Arkistojen tuhoukset • Siirrettävät wc:t (Baja-Maja) 6 kpl Koulukatu 12, 88900 KUHMO Jätepakkaaja-auto 044 294 0901 Loka-auto (24 h) 044 294 0900 Toimisto (08) 653 0121 jateyhtyma@kuhmo.net www.jateyhtyma.fi Ympäristölogistiikka ja kuljetus JÄTEKULJETUKSET Leikkaa talteen l Nuohoukset l Ilmastoinnin puhdistukset Palvelut hoitaa HORMITOHTORI KY Ari Laukkanen & 0400 275 129 Leikkaa talteen l Nuohoukset Ari Laukkanen & 0400 275 129 l Ilmastoinnin puhdistukset Juuso Laukkanen & 045 664 0060 Palvelut hoitaa HORMITOHTORIT OY Koulukatu 20, Kuhmo p. Etukuormaajalla varustettu 4-veto traktori KONETYÖ HAVERINEN www.konetyohaverinen.com KUHMO Vesa Haverinen 050 316 0748 . 040 722 3909, Kainuuntie 86 KOULUTETTU . 0400 293 411 Kainuuntie 99, Kuhmo http://personal.fimnet.fi/ elainlaakari/ss Eläinlääkäreitä ATK-palveluja Asianajajat Fysioterapiapalveluja Avoinna arkisin klo 9.00 – 16.30, Huoltotie 9 • Huoltoja tukipalvelu • Tietokoneja oheislaitemyynti Puh. 010 219 5600 • Murskeen ja soran myynti, maa-ainesja lavettikuljetukset • Maanrakennustyöt kaivinja pyöräkoneilla sekä traktorilla Joni 0400 738 329 Jussi-Pekka 040 501 3298 • Rakennustyöt (remontit ja uudiskohteet) • Rakennusten pohjien teot • Jita ja Uponor jätevesijärjestelmät kokonaishintaan tai tuntitöinä Asko 0400 549 461 www.krpf.fi Kuhmon Rakennuspojat Oy P. Kiinteistönvälitys . 086 521 343, 0400 185 359 Myös perusjalkahoidot. RAKENNUSTARVIKKEET Puutavaraa rakentamiseen : Palvelemme ma – pe 7 – 17, la 9 – 13 Katso tarjouksemme kotisivuiltamme www.puuhanski.net Työsuorituksia Yleisiä palveluja AA-ryhmä kokoontuu ke klo 19 ja su klo 18. jalkojenhieronta . 0400 202 833 Rakennuspalveluja www.hemppa.fi, p. 045 213 2920 anita@anitamikkonen.fi. taimikonhoitoa ?. Tukisukat . 044 710 5000 Kaupungin vaihde (08) 615 5521 Kuhmon kaupunki Pajukuja 4, p. 44 € + alv/kk P. asennus p. Vyöh.terap. 0400 295 966, 040 5185 829 LATTIOIdEN HIONNAT sekä muut kodin remontit Eero Piirainen p. Jalkahoidot . 08 655 7111/vaihde www.hyvinvointisampo.fi • Lääkärin-, sairaanja terveydenhoitajan palvelut • Laboratoriopalvelut • Fysioterapia Koulukatu 14, 88900 Kuhmo, p. Rajakatu 52, Tarinatupa Onko alkoholiongelmia. 050 302 7029, Koulukatu 14, Kuhmo myynti@kiantakeittiot.fi | www.kiantakeittiot.fi Avoinna ma-pe 10-17 sähköalan ammattilainen. Kuntohoitaja/hieroja Katja Kukila P. 0400 296 261 RISTO HAVERINEN Puh. Kuhmon Työvire ry, hallitus TERVETULOA TUTUSTUMAAN KUHMON UUTEEN KIRPPIKSEEN! PUH. rakennuspeltityöt Jauratie 8, Kuhmo ik.peltitarvike@gmail.com IK-PELTITARVIKE OY • maanrakennustyöt kaivinkoneilla ja pyöräkuormaajalla • lavettija maa-aineskuljetukset • JITA-jätevesijärjestelmät ja rumpuputket • betoniset rumpu/kaivonrenkaat • Rumtec-teräsrummut Jouni & 0400 385 769 VELI KINNUNEN KY Hannu Pulkkinen, p. 045 690 8249 • PIILOLANTIE 47 torstaina 12.5. KUHMOLAINEN – Perjantaina 19. 040 187 5375 Profiilipellit, saumakatot, vesikourut, kattoturvatuotteet, listat ja piipunpellitykset ym. Myös kotija laitoskäynnit Kinttupolku 19 A p. . varaa myyntipaikkoja . 044 202 3958 Kainuuntie 88 II krs • 88900 KUHMO Koivukoskenkatu 15 L 3 • 87100 KAJAANI Tilija Tarkastustoimisto Ari Piirainen Oy • Tilintarkastukset • Kirjanpidot • Yritysjärjestelyt/sukupolvenvaihdokset • Perukirjat/perinnönjaot Koulukatu 13-15, Kuhmo eeva.komulainen@tilit.inet.fi www.tilieeva.fi p. 010 423 3109 Avoinna ma, ke, to 7 – 15 KEMIALLINEN JA VESIPESULA PESEE KAIKKI PYYKKISI Katso edulliset hintamme www.liaton.fi Pesuloita Maija Kyllönen P. www.jalkasalonkihyvahoiva.com Päivi Komulainen Jalkahoitoja JalkahoitaJa, kotija laitoskäynnnit Kuhmo-Sotkamo-Kajaani Jalkojenhoitajan ammattitutkinto/hieroja Seija Pulkkinen 040 139 7122 www.kukka-maaria.fi www.jaloillesi.fi/ Puutavaraliikkeitä Puusepänkatu 16, p. 010 665 9012 Työsuorituksia TYÖNTEKIJÄ JOUSTAVASTI • atk-tukipalvelut Kyösti Kyllönen 044 544 4382 • siivousja kotityöt • remonttija sekatyöt • sijaisomaispalvelut P. 040 595 8501 Myös kotikäynnit Parturi-kampaamo Vienantie 33, p. 0400 853 794 Kainuuntie 85, Kesportin vieressä www.hammasparatiisi.fi Sotkamon Hammasparatiisi Oy Hammaslääkäri Tuomas Parkkinen Puh. Myyntitoiminta Vesitornin kirppiksellä alkaa jo maanantaina 9.5. 040 537 2930 l SAHATAVARAT l HÖYLÄTAVARAT l LISTAT l LEVYT l OVET l KESTOPUUT l ICOPAL-KATTOHUOVAT l YM. 0400 889 672. 0600 398 300 Takseja www.kuhmontaksipalvelu.fi LVI-alan erikoisliikkeitä Alk. 15 tn Cat 312 M pyöräalustainen kaivinkone kauhankallistaja ja pyörittäjä ?. 0400 386 394 GLASS-TECH-SYSTEM TUULILASIN KORJAUKSET • GTS TURVAMERKINNÄT TRAKTORIJA KONEHUOLTO J UHO V ILMI 040 520 3778 Timo p. toukokuuta 2017 16 Ota yhteyttä ja varaa paikka ilmoituksellesi! Hakatie 4, Sormula, p. 0400 120 481, asianajotoimisto@karhu.inet.fi • perunkirjoitukset • edunvalvontavaltuutukset • kiinteistöjen kauppakirjat • testamentit • ositukset ja omaisuuden erottelu • lapsen huolto ja elatus • perinnönjaot • riitaja rikosasiat • avioehtosopimukset ASIANtUNtEVAA PALVELUA Jo YLI 30 VUodEN KoKEMUKSELLA Sari Karhapää Vain kotikäynnit p. (08) 652 1533 www.kuhmonlaakaripalvelu.fi Lääkäreitä Hierojia Koulutettu hieroja Koulukatu 8 C p. (08) 652 0055 • Fysioterapia • Lymfaterapia • Akupunktio • Nivelja nikamakäsittelyt Asiantuntevaa palvelua • Hieronnat • Tukisukat ja -hihat Koulukatu 10 Kuhmo, puh. 044 746 2058 henrisuominen1@gmail.com keittiökalusteet ja -remontit ovenvaihdot liukuovet, komerot wc-kalusteet kodinkoneet mittaus, suunnittelu, asennus Puh. klo 9.00. 044 250 8513 kari.paakkonen@kuhmo.net ?. 044 275 0084/Sini Vain kotikäynnit
040 561 4898 Kiertävä hieroja, Kalevalainen jäsenkorjaaja puh. 08-655 1651 Iivantiira Kekkostie 5050 puh. 0600 398 300 Takseja www.kuhmontaksipalvelu.fi LVI-alan erikoisliikkeitä Alk. 050 550 4011 Tilitoimistoja TAKSIASEMA 24 h vuorokaudessa Taksit tarpeen mukaan – jopa 8 henkilölle Pyörätuolija paarikuljetukset www.kuhmontaksipalvelu.fi P. 010 423 3109 Avoinna ma, ke, to 7 – 15 KEMIALLINEN JA VESIPESULA PESEE KAIKKI PYYKKISI Katso edulliset hintamme www.liaton.fi Pesuloita Maija Kyllönen P. 040 581 9916 metsayhtyma.kahkonen@suomi24.fi KLAPIPILKONTAA tehokkaalla siirtokalustolla KYSY TARJOUS! PIHAPUIDEN KAADOT • pilkonnat, puiden ja oksien poisvienti MAANRAKENNUSTYÖT, MAA-AINESTOIMITUKSET, TIENVARSIRAIVAUKSET . (08) 652 0127 kukka-emilia@hotmail.fi INTERFLORA Kukkakauppoja ` • Jätesäiliöiden myynti • Jätesäiliöiden tyhjennykset • Sako/hiekkakaivojen tyhjennykset • Viemärien avaukset, sulatukset ja pesut • Katujen, pihojen ym. 010 665 9012 Työsuorituksia TYÖNTEKIJÄ JOUSTAVASTI • atk-tukipalvelut Kyösti Kyllönen 044 544 4382 • siivousja kotityöt • remonttija sekatyöt • sijaisomaispalvelut P. 010 219 5600 • Murskeen ja soran myynti, maa-ainesja lavettikuljetukset • Maanrakennustyöt kaivinja pyöräkoneilla sekä traktorilla Joni 0400 738 329 Jussi-Pekka 040 501 3298 • Rakennustyöt (remontit ja uudiskohteet) • Rakennusten pohjien teot • Jita ja Uponor jätevesijärjestelmät kokonaishintaan tai tuntitöinä Asko 0400 549 461 www.krpf.fi Kuhmon Rakennuspojat Oy P. . klo 12 18 Kahvitarjoilu klo 18 asti. 044 746 2058 henrisuominen1@gmail.com keittiökalusteet ja -remontit ovenvaihdot liukuovet, komerot wc-kalusteet kodinkoneet mittaus, suunnittelu, asennus Puh. 045 874 1077 lähihoitaja, jalkahoidon at suorit. 08 655 7111/vaihde www.hyvinvointisampo.fi • Lääkärin-, sairaanja terveydenhoitajan palvelut • Laboratoriopalvelut • Fysioterapia Koulukatu 14, 88900 Kuhmo, p. kaikki sähköalan palvelut kotitalouksille ja yrityksille www.paikallis-sahko.fi suunnittelu, toteutus . klo 9.00. kaivinkonetyöt, raivaus mätästykset, ojankaivut ?. RAKENNUSTARVIKKEET Puutavaraa rakentamiseen : Palvelemme ma – pe 7 – 17, la 9 – 13 Katso tarjouksemme kotisivuiltamme www.puuhanski.net Työsuorituksia Yleisiä palveluja AA-ryhmä kokoontuu ke klo 19 ja su klo 18. Koneellista puunkorjuuta hankintana tai pystykaupalla ?. Myyntitoiminta Vesitornin kirppiksellä alkaa jo maanantaina 9.5. Kaupanvahvistus Kiinteistönvälitys Anita Mikkonen Oy LKV Anita Mikkonen, YKV, LKV Koulukatu 14 p. 045 690 8249 Katso www.kuhmontyovire.fi . 050 545 3115 Terveysja hyvinvointipalvelut Puh. Kiinteistönvälitys . Etukuormaajalla varustettu 4-veto traktori KONETYÖ HAVERINEN www.konetyohaverinen.com KUHMO Vesa Haverinen 050 316 0748 . . 044 299 1121 Kampaamoja Jo u st av at au ki o lo aj at . 040 754 4282 Mustikkatie 18 Kuljetusliikkeitä v Kiinteistönvälitys Kainuuntie 88, Kuhmo p. • • • • • • ma-pe klo 9-18, la klo 9-14 la myyntiaika loppuu klo 13 facebook.com/vesitorninkirppis PIILOLANTIE 47, puh. tulosta säännöt ja hintalaput Paula Karppinen Liikkeen yhteydessä myös lankapuoti, avoinna ke 9-17, la 10-13 Koulutettu hieroja Kainuuntie 101 p. Vyöh.terap. 044 202 3958 Kainuuntie 88 II krs • 88900 KUHMO Koivukoskenkatu 15 L 3 • 87100 KAJAANI Tilija Tarkastustoimisto Ari Piirainen Oy • Tilintarkastukset • Kirjanpidot • Yritysjärjestelyt/sukupolvenvaihdokset • Perukirjat/perinnönjaot Koulukatu 13-15, Kuhmo eeva.komulainen@tilit.inet.fi www.tilieeva.fi p. (08) 652 0055 • Fysioterapia • Lymfaterapia • Akupunktio • Nivelja nikamakäsittelyt Asiantuntevaa palvelua • Hieronnat • Tukisukat ja -hihat Koulukatu 10 Kuhmo, puh. 050 302 7029, Koulukatu 14, Kuhmo myynti@kiantakeittiot.fi | www.kiantakeittiot.fi Avoinna ma-pe 10-17 sähköalan ammattilainen. 44 € + alv/kk P. 0400 386 891 email: kuhmon.kuljetus@kuhmo.net Huoltotie 11, 88900 Kuhmo KUHMON KULJETUS OY • maa-ainesten kuljetukset • sorat, hiekat, murskeet • nosturija vaihtolavatyöt • lavettikuljetukset • maarakennustyöt yksikköhinnoin tai kokonaisurakkana 0440 505 805 Piilolantie 100, 88900 Kuhmo Hyvän ilman kampaamo Kierrätys Vesitornin kirppiksen AVAJAISET Ohjelmassa klo 12 alkaen aloitussanat Juhana Juntunen / Kuhmon Työvire ry., Kuhmon kaupungin ja Kainuun TE-toimiston edustajien tervehdys, lukiolaisten musiikkiesitys. 0400 293 411 Kainuuntie 99, Kuhmo http://personal.fimnet.fi/ elainlaakari/ss Eläinlääkäreitä ATK-palveluja Asianajajat Fysioterapiapalveluja Avoinna arkisin klo 9.00 – 16.30, Huoltotie 9 • Huoltoja tukipalvelu • Tietokoneja oheislaitemyynti Puh. 040 531 2449 P. . Koulukatu 13-15, 88900 Kuhmo P. 655 2121, 040 506 2121 Rajakatu 52 Pitopalveluja ja kotileipomoja K A H V I L A JUTTUA Annan Pitopalvelu K u h M o t a l o p. 086 521 343, 0400 185 359 Myös perusjalkahoidot. Rajakatu 52, Tarinatupa Onko alkoholiongelmia. 0400 202 833 Rakennuspalveluja www.hemppa.fi, p. Myynnissä polttopuurankaa p. (08) 655 0167 MAIJA IMMONEN Kainuuntie 88, p. 0400 853 794 Kainuuntie 85, Kesportin vieressä www.hammasparatiisi.fi Sotkamon Hammasparatiisi Oy Hammaslääkäri Tuomas Parkkinen Puh. Kuntohoitaja/hieroja Katja Kukila P. toukokuuta 2017 – KUHMOLAINEN 17 Ota yhteyttä ja varaa paikka ilmoituksellesi! Hakatie 4, Sormula, p. 045 213 2920 anita@anitamikkonen.fi. 0600 398 300 TAKSIASEMA 24 h vuorokaudessa Taksit tarpeen mukaan – jopa 8 henkilölle Pyörätuolija paarikuljetukset P. 040 722 3909, Kainuuntie 86 KOULUTETTU . Perjantaina 19. KUNNALLISTEKNIIKAN PÄIVYSTYS (24 h) P. Koulukatu 10 p. varaa myyntipaikkoja . Jalkahoidot . (08) 652 1533 www.kuhmonlaakaripalvelu.fi Lääkäreitä Hierojia Koulutettu hieroja Koulukatu 8 C p. (08) 652 0924 Parturi-kampaamo Parturi-kampaamo Kuhmon Koulukatu 8 p. laitteet, tarvikkeet Kainuuntie 92, 88900 Kuhmo . 050 373 7895 HO HOIITO TO SOPPI Koulukatu 8 Erikoishoitoloita ELÄINLÄÄKÄRI Sari Sievänen p. 040 595 8501 Myös kotikäynnit Parturi-kampaamo Vienantie 33, p. 040 764 5726 Parturikampaamo Kuhmo, p. Tukisukat . Huotari p. asennus p. 044 554 8331 eeva-kaisa.vilmi@kuhmo.net www.suunnittelueevakaisa.fi/ Suunnittelutoimisto Eeva-Kaisa Pajakkakatu 9, Kuhmo *rakennuslupakuvat *puhtaaksipiirto Koulukatu 5, p. Myös kotija laitoskäynnit Kinttupolku 19 A p. 040 531 2449 Työntekijä joustavasti • atk-tukipalvelut • siivousja kotityöt • remonttija sekatyöt • sijaisomaispalvelut P. kunnossapito . (08) 622 977, 045 7731 6800 Myös kosmetologipalvelut Ma-pe 8-18, la 9-15 www.salonmammamia.fi Täältä ilmoituksesi huomataan! NAUTI PAIKALLISESTA PALVELUSTA Kainuuntie 88 (takapiha) p. 0400 125 587 Petri p. 040 4161 710 METSÄTYÖ Kari Pääkkönen p. Kuhmon Työvire ry, hallitus TERVETULOA TUTUSTUMAAN KUHMON UUTEEN KIRPPIKSEEN! PUH. Myös iltaisin ja satunnaisesti viikonloppuisin. taimikonhoitoa ?. 040 537 2930 l SAHATAVARAT l HÖYLÄTAVARAT l LISTAT l LEVYT l OVET l KESTOPUUT l ICOPAL-KATTOHUOVAT l YM. . 044 745 2250, www.kalevalantt.fi • Kelan kuntoutus • Fysikaaliset ja hyvän olon hoidot • Kokousja juhlapalvelut • Ateriapalvelut • Kattavat kotipalvelut kotiin vietynä Väinämöinen 2, KUHMO Puh. 0400 384 927 kuhmonpihajavihertyo@kuhmo.net l Pihaja vihertyöt l Kivityöt l Kaivuja l Maisemoinnit metsäkuntalla l Lumityöt maansiirtotyöt Puh. 0400 889 672. 044 353 1007 Parturi-kampaamo Koulukatu 5 p. 0400 120 481, asianajotoimisto@karhu.inet.fi • perunkirjoitukset • edunvalvontavaltuutukset • kiinteistöjen kauppakirjat • testamentit • ositukset ja omaisuuden erottelu • lapsen huolto ja elatus • perinnönjaot • riitaja rikosasiat • avioehtosopimukset ASIANtUNtEVAA PALVELUA Jo YLI 30 VUodEN KoKEMUKSELLA Sari Karhapää Vain kotikäynnit p. PaRtuRI-KaMPaaMo p. 044 250 8513 kari.paakkonen@kuhmo.net ?. 040 410 6368 Kauneushoitoloita Mäkikatu 10, p. 044 710 5000 Kaupungin vaihde (08) 615 5521 Kuhmon kaupunki Pajukuja 4, p. 15 tn Cat 312 M pyöräalustainen kaivinkone kauhankallistaja ja pyörittäjä ?. pesut ja kastelut • Siirtolavat ja kontit 8 35 m 3 , vuokraukset ja tyhjennykset • ADR-kuljetukset • Arkistojen tuhoukset • Siirrettävät wc:t (Baja-Maja) 6 kpl Koulukatu 12, 88900 KUHMO Jätepakkaaja-auto 044 294 0901 Loka-auto (24 h) 044 294 0900 Toimisto (08) 653 0121 jateyhtyma@kuhmo.net www.jateyhtyma.fi Ympäristölogistiikka ja kuljetus JÄTEKULJETUKSET Leikkaa talteen l Nuohoukset l Ilmastoinnin puhdistukset Palvelut hoitaa HORMITOHTORI KY Ari Laukkanen & 0400 275 129 Leikkaa talteen l Nuohoukset Ari Laukkanen & 0400 275 129 l Ilmastoinnin puhdistukset Juuso Laukkanen & 045 664 0060 Palvelut hoitaa HORMITOHTORIT OY Koulukatu 20, Kuhmo p. rakennuspeltityöt Jauratie 8, Kuhmo ik.peltitarvike@gmail.com IK-PELTITARVIKE OY • maanrakennustyöt kaivinkoneilla ja pyöräkuormaajalla • lavettija maa-aineskuljetukset • JITA-jätevesijärjestelmät ja rumpuputket • betoniset rumpu/kaivonrenkaat • Rumtec-teräsrummut Jouni & 0400 385 769 VELI KINNUNEN KY Hannu Pulkkinen, p. 044 332 9016 KUHMON TIETOKONEHUOLTO Hammasteknikot/-lääkärit Kainuuntie 88, Kuhmo www.aijanhammas.fi Ajanvaraukset p. 0400 295 966, 040 5185 829 LATTIOIdEN HIONNAT sekä muut kodin remontit Eero Piirainen p. 044 275 0084/Sini Vain kotikäynnit. 2 tn Cat 301.5 kumitela-alustainen kaivinkone . jalkojenhieronta . www.jalkasalonkihyvahoiva.com Päivi Komulainen Jalkahoitoja JalkahoitaJa, kotija laitoskäynnnit Kuhmo-Sotkamo-Kajaani Jalkojenhoitajan ammattitutkinto/hieroja Seija Pulkkinen 040 139 7122 www.kukka-maaria.fi www.jaloillesi.fi/ Puutavaraliikkeitä Puusepänkatu 16, p. 045 690 8249 • PIILOLANTIE 47 torstaina 12.5. Kauppaja arviokirjojen laadinta . 040 187 5375 Profiilipellit, saumakatot, vesikourut, kattoturvatuotteet, listat ja piipunpellitykset ym. 0400 386 394 GLASS-TECH-SYSTEM TUULILASIN KORJAUKSET • GTS TURVAMERKINNÄT TRAKTORIJA KONEHUOLTO J UHO V ILMI 040 520 3778 Timo p. 0400 296 261 RISTO HAVERINEN Puh
Palkitut. 18 KUHMOLAINEN – Perjantaina 19. ?PuKuKiLPAiLu! PARhAAT PALKiTAAN. – B-tytöt pelasivat SM-sarjaa. * Puhelun hinta 8,35 snt/puh. toukokuuta 2017 Tuloksia RUOKALISTAT KOTIHOITOATERIAT Ma: Jauhelihakastike, peruna, herne-maissi-paprika, pastasalaatti, karviaiskiisseli Ti: Broileripatukka, perunat, currykastike, kahden kaalin sekoitus, kiinankaali-ananas-paprikasalaatti, puolukkakiisseli Ke: Seikeitto, tuorekurkku, mustikka-vadelmakeitto To: Koskenlaskija jauhelihapihvi, kermaperunat, pippurikastike lohkoporkkanat, hedelmäsalaatti Pe: Liha-makaronilaatikko, puutarhurin sekoitus, porkkana-punaherukkasalaatti, maitokiisseli+hillo La: Kana ja muusi kermakastikkeella, suolakurkku, rahkavaahto Su: Uunilohi, tilikastike, perunasose, kruunukasvikset, kinuskivanukas KOuLuRuOKA Peruskoulu, lukio, ammattiopisto, työkeskus, päivätoiminta ja päiväkoti Ma: Jauhelihakastike, peruna, pastasalaatti Ti: Broileripatukka, perunat, currykastike, kiinankaali-ananaspaprikasalaatti Ke: Seikeitto, sämpylä, mustikkavadelmakeitto Pe: Lihamakaronilaatikko, porkkana-punaherukkasalaatti Muutokset mahdollisia Tämä etu voimassa kanta-asiakaskortillasi lauantaina 20.5.2017 Kanta-asiakkaana saat jatkuvasti uusia etuja! Kanta-asiakkuus kannattaa! Tee jatkuva tilaus. – Alkukauden muutama erävoitto ja lopputurnauksen kevään ensimmäinen otteluvoitto kyllä tuntuivat hyvältä. Ajoneuvot saapuvat paikalle n. Aktiivinen osallistuminen kaikkeen toimintaan: Eevi Töyrylä. + 16,69 snt/min. Kuhmossa järjestettiin talven aikana kolme turnausta, joiden järjestelyt sujuivat vanhempien avulla. Viime vuoden toukokuussa Kuhmon Kiva-Lentis oli saanut Opetusja kulttuuriministeriön hankerahaa. Myös tyttöjen vanhemmat ovat olleet aktiivisia ja hengessä mukana. B-tytöt: joukkuepelaaja: Iita-Mari Kähkönen, kehittyjä: Vilma Määttä. klo 19.00-01.30 ?SLP-Kustannus Oy:n Kainuun lehtien (Kainuun Sanomat, Sotkamo-lehti, Kuhmolainen ja Ylä-Kainuu) tilaajakorteilla ilmainen sisäänpääsy kahdelle hengelle 20.5.! Liput ilman tilaajakorttia 16 €/hlö. Henrik Töyrylä taja Janne Karppinen. Kuhmon mobilistit ja seutukunnan asianharrastajat esittelevät autojaan, moottoripyöriä ja traktoreita. 0) 1) Marika Heikura 39.48, 2) Sanni kähkönen kuPe, 1.03.39, 3) Moona Heikkinen 1.03.44. 7) erja kähkönen kuPe, 50.29 rata C 2,8 km (läht. P. 010 665 7200 * P. Pentti Pussisen -stipendi: Inkaliina Kähkönen. 0) 1) eeli kinnunen kuPe, 15.14, 2) linda kinnunen 20.57, 3) Matleena ja Jouko kinnunen 21.51, 4) Anni Seppänen kuPe, 25.38, 5) Piirainen Mette 26.09, 6) Arvid Amm kuPe, 27.24, 7) Antoni ruha kuPe, 34.49, 8) Tuija, Huotari, netta ja Helja kinnunen 36.59, 9) Miska immonen kuPe, 37.33.. Alarivissa: Matleena Määttä, Iina Haverinen ja Eevi Töyrylä, joka sai erikoispalkinnon aktiivisesta osallistumisesta kaikkeen toimintaan. 0) 1) Senja Huotari kuPe, 58.05, 2) Pentti Manninen kuPe, 1.10.19., Janne Hyvönen kuPe, ilman aikaa rata B 4.1 km (läht. Lähes kaikki harjoittelivat kahdesti viikossa, ja he myös kehittyivät paljon. 010 665 9013 * P. Pohjoisen aluevalmennuksessa mukana on Kiva-Lentiksen valmenLentopallovalmennuksen tasoa parannettiin Kainuulaiset lentopalloseurat syvensivät yhteistyötä päättyneellä kaudella. – Kun meillä on hyvät koulutetut valmentajat, on nuorten harrastusja harjoitustoimintakin hyvissä käsissä, sanoo Hanna Karppinen Kuhmon Kiva-Lentiksestä. ?Nostalgista ajoneuvokalustoa. Joukkueet olivat Karppisen mukaan tasaisia ja voitot menivätkin “ristiin rastiin”. Tanssit alkavat klo 20 ja päättyvät 01.30. 0, Hyl. Kehitystä voi tapahtua niin fyysisellä kuin henkiselläkin puolella. 0, Hyl. rata D 1.7 km (läht. Kiva-Lentis palkitsi pelaajiaan kauden päätöstilaisuudessa. 3, kesk. Lisäksi on järjestetty muutamia omia aikuisten turnauksia. Jarno Hiltunen jarno.hiltunen@slpmedia.fi Nyt päätökseen saatetulla kaudella on kiinnitetty huomiota muun muassa lentopallovalmennuksen tason ylläpitoon ja sen parantamiseen. 9, kesk. 0, Hyl. Kehittyjä on ahkera harjoittelija, kuuntelee ohjeita ja on kehittynyt kauden aikana joko jollakin osa-alueella tai kaikilla. – Alkulohkon kakkosia, lopputurnauksesta pronssia, toteaa hän lopputuloksen. Itä-Suomen aluemestaruussarjassa oli neljä turnausta. – Ryhmähenki on ollut alusta asti aivan mahtava! Pitkät pelimatkat on jaksettu kulkea ja pieniä notkahduksia lukuun ottamatta keskittyä kentällä, kehuu Karppinen. Joukkueessa on pelannut kahdeksan tyttöä, joista puolet nousee D-ikäisiin ensi syksynä. – Kerhoa vetivät ansiokkaasti Päivi Töyrylä. – Parin viikon päästä pelattavissa B-alueen SM-turnauksessa Pohjoisen aluejoukkueessa kuhmolaisia tyttöjä on kolme: Iita-Mari Kähkönen, Jutta Heikkinen ja Lotta Karppinen. 0, Hyl. klo 19. Lotta Karppinen myös edusti ansiokkaasti C-alueen SM-turnauksessa Pohjoisen joukkueen riveissä. Ylärivissä vasemmalta: Iita-Mari Kähkönen, Vilma Määttä ja Inkaliina Kähkönen. Sijoituksella ei voi juhlia, mutta kokemusta karttui senkin edestä. ?Tulista tangoa ja reipasta rautalankamusiikkia soittavat ja laulavat Teuvo Oinas & Kiintotähti ja Johanna Piipponen & Mika Tarkkosen orkesteri. 7, kesk. 3, kesk. Katso lisäkuvia digilehdestä Peurarastitt kalevalakylä 16.5.2017 ratamestari: Jarmo Hyvönen Tulokset: rata A 5.5 km (läht. Hänellä oli ajoittain apunaan Lotta Karppinen, kertoo Hanna Karppinen. 0) 1) karoliina Partanen kuPe, 36.04, 2) Pentti immonen kuPe, 38.58, 3) eija Juntunen kuPe, 42.20, 4) Seppo Malinen kuPe, 45.29, 5) Tuomas Määttä kuPe, 47.15, 6) Mika kähkönen kuPe, 50.25. Siellä oli kolme turnausta. – Näistä kolmesta kerrasta yksi oli Sotkamossa, joten joukkueen sotkamolaisetkin pääsivät helposti osallistumaan, kertoo Karppinen. Karppinen kertoo tyttöjen harjoitelleen ahkerasti. klo 20.00-02.00. E-tytöt: joukkuepelaaja: Iina Haverinen, kehittyjä: Matleena Määttä. Kake Randelin & Company, Jonne Aaron, LäpiValaisu ?Teemana jälleen iki-ihana 1950-luku ja 1960-luku. 010 665 9014 * Nostalgiaa ja maalaismaisemaa -teematanssit Naapurinvaaran Huvikeskuksessa Sotkamossa lauantaina 20.5. Kiva-Lentiksen B-tytöistä kolme pelasi myös Sotkamon Jymyn riveissä naisten kakkossarjaa. Naapurinvaaran Juhannus! Pe 23.6. Yhteisessä hankkeessa olivat mukana Kiva-Lentisen lisäksi Kajaanin Kuohu ja Sotkamon Jymy. 010 665 9012 * P. Kuhmon Kiva-Lentis palkitsi kauden päättäjäistilaisuudessaan keskiviikkona: Joukkuepelaaja on rehti, reipas, muut huomioon ottava, kaikkia kannustava joukkuepelaaja, kunnon asenteella aina mukana, vaikka välillä vähän tympisikin. Kuhmon Kiva-Lentis piti myös Kontion koulun kerhoa ostopalveluna koululle. B-tytöt harjoittelivat yhdessä kolme kertaa viikossa. E-tytöt pelasivat Pohjois-Karjalan maakuntasarjaa. Sijoitus oli 11. Siellä tasoeroa oli jo enemmän
Mikäli lehti ei ylivoimaisen esteen (esim. noin klo 15. Kuhmolainen julkaisee Menot-palstaa JOKA TIISTAI. Myyntijohtaja Kirsi Kela 044 332 5332 Ilmestymispäivät .................. Sitoutumaton – Sanomalehtien Liiton jäsenlehti Päätoimittaja........................ Henkilötietolain edellyttämä rekisteriseloste on nähtävillä Kuhmolaisessa. Ilmoitusvaraukset ja aineistot to 25.5. – 9.8.2017 Kuhmon kaupungin kutsuasiointiyhteys järjestetään haja-asutusalueilla vakinaisesti asuville niillä alueilla, joilla ei ole muuta joukkoliikenteen tarjontaa. Ti laaja voi kieltää tietojensa käytön em. Uusi päivä on to 15.6.2017 klo 15.00. – 20.6.2017 Kuhmon kaupungin virastotalolla. • www.kuhmolainen.fi/asiakaspalvelu/ lukijailmoitukset PÖRSSI Vedenjakelussa katkos Piilolankankaan alueella tiistaina 23.5.2017 klo 13.00. Perjantaina 19. P. www.kuhmolainen.fi Osoite: .................................. raNtatoNttI 3,3 ha Kuhmoniemellä Lammasjärven rannalla. Päätös on nähtävillä 19.5. 65,40€ 4 kk maksuvälillä ....... Lehti toimitetaan ylivoimainen este (lakko ym.) varauksin. 044 725 5256 tai risto.saarinen@kuhmo.fi Vartiusniementien tiekunnan kokous pidetään Polvelassa, Vartiusniementie 75, pe 2.6. tarkoituksiin ilmoittamalla siitä Kuhmolaisen asiakaspalveluun. Päätökseen saa hakea muutosta 20.6.2017 saakka. Puh. Vastuu virheistä ja huomautukset: Lehden suurin vastuu hyväksytyn ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä tai ilmoituksen poisjäännistä on ilmoituksen hinta. P. voi tiedustella Kuhmon Taksipalvelu Oy p. Muistutukset on tehtävä viimeistään kahdeksan (8) päivän kuluessa ilmoituksen julkaisemisesta. Kokouksen tarkastettu pöytäkirja on yleisesti nähtävänä kaupunginvirastossa 24.5.2017 klo 10:00 – 14:00. Tervetuloa! KIRPPIS Lentuan koululla la 10.6. www.kuhmolainen.fi Mitä tapahtuu. Koskee seuraavia kiinteistöjä: Karhunpolku Sudenpolku Oravapolku Teerenpolku Ahmatie Kinttupolku Konttipolku Kuntokatu Puistokatu Puistokuja Piilolantie 42 Piilopolku 11 Sepänkatu 10-32 Virkatie 9-23 Vienantie 42-51 Tapionkatu 26-33 Katkoksen arvioitu kesto 2 6 tuntia. Kokouksessa käsitellään Ala-Vieksin koulun tontin hallinta-asia. ST1 pihalla. Vanhan hautausmaan lakaisutalkoot ti 23.5. PaiKallisosastot: Ylä-Vieksin paikallisosasto su 28.5.2017 klo 19.00, Kellojärventie 1176, 88730 Ylä-Vieksi, Matin kotona. Yhteydenotot 050 346 6195/Auroora. Suomalainen Lehtipaino Oy, Kajaani Syntymäpäivä: ..................... Kuljetukset tulevat aamulla klo 9.00 keskustaan ja paluukuljetukset lähtevät klo 12.00 keskustasta. Ilmoitukset ja tilaukset 010 665 9012 .......................................................Myyntineuvottelija Eine Kotamaa 050 315 5849 ..................................................... Kuhmolaisella ja muilla SLP Kustannus Oy -konserniin kuuluvilla lehdillä on oikeus käyttää ja luovuttaa rekisterissä olevia tietoja suoramarkkinointiin, etämyyntiin sekä mielipideja markkinatutkimuk siin henkilötietolain mu kaisesti. SLP Kustannus Oy Painopaikka: ........................ 182,40€ (hinnat sis. 010 665 9017 tai laita sähköpostitse ilmoitukset.kuhmolainen@slpmedia.fi Ilahduta ystävääsi onnittelulla Kuhmolaisessa . mennessä 050 336 6495 ilt. 2017 klo 19.00. – 20.6.2017 Kuhmon kaupungin virastotalolla. Matkustajat maksavat kuljetuksesta linja-autolipun mukaisen hinnan autoilijalle. Lisätietoja 044 725 5265. P. Keskustanuorten paikallisosasto pe 26.5.2017 klo 16.00, Ravintola Eskobar. MENOT -PALSTA kertoo. 0400 383 067. 010 665 9012 ilmoitukset.kuhmolainen@ slpmedia.fi l Rivi 1,50 € + alv Palsta on tarkoitettu järjestöjen ja yhdistysten sisäiseen tiedottamiseen. 0400 596 396. toukokuuta 2017 – KUHMOLAINEN 19 Rajavartioston kiltaosaston Laamasenvaaran retkipäivä 25.5. Päätökseen saa hakea muutosta 20.6.2017 saakka. Pöytävaraukset (ulkona 5€, sisällä 7€) 31.5. Tervetuloa! Johtokunta Kuhmon Perussuomalaiset ry Valtuustoryhmän järjestäytymiskokous ke 24.5.2017 klo 17.00 Kaupungin talo, valtuustosali. KattoreMoNtIt Tmi Pelti&Rakennus Jarmo Ollilainen. Lisätietoja ympäristönsuojelusihteeri Risto Saarinen, puh. 040 557 7900, kuljetussuunnittelu Aini Joronen p. www.kuhmo.fi KUHMON KAUPUNKI TIEDOTTAA www.kuhmolainen.fi Joka päivä verkossa! Soita p. Hallitus Lajiteltua Kalajoen PERUNAA 10 € /10 kg Perjantaina 19.5. Suoritamme verkoston korjaustöitä alueella. Asiakasrekisteri: Kuhmolaisen asiakasrekisterissä olevia tietoja käytetään asiakassuhteen ylläpitoon ja hoitoon. ALV 10%) Tiistai Perjantai, klo 16 Perjantai Keskiviikko, klo 16 AINEISTOAIKATAULU Ma – la klo 6.30 – 11.00 Puhelut palvelunumeroon ovat ilmaisia. Timo Kyllönen 044 332 5320 Toimittaja Jarno Hiltunen 050 430 7458 .......................................................Toimittaja Marjatta Kurvinen vapaalla Toimittaja Antero Komulainen 050 566 2493 Konttori avoinna: ................. peruutetaan. 117,60€ 6 kk maksuvälillä ....... klo 14-17 Lauantaina 20.5. 044 725 5256 tai risto.saarinen@kuhmo.fi Kuhmon kaupunginvaltuuston kokous pidetään kaupungintalon Koski-salissa 23.5.2017 klo 16:00 alkaen. asiakaspalvelu.kuhmolainen@slpmedia.fi ilmoitukset.kuhmolainen@slpmedia.fi toimitus.kuhmolainen@slpmedia.fi Henk.koht. Ei laskutuslisää. Kahvitarjoilu klo 17.30. sähköpostit ....... 044 725 5262. Soita 045 353 3810. 4585 kpl Kustantaja: ........................... alv 24 %). Lisätietoja ympäristönsuojelusihteeri Risto Saarinen, puh. tai sinkarppi@gmail.com Erä ruodelautaa 25 x 100 vs, 2900 jm, hinta 0,40 €/jm. klo 8-10 ent. Lehdellä on täydet oikeudet kaikkeen julkaistavaksi lähetettyyn aineistoon. Päätös on nähtävillä 19.5. 10.7.1959 010 Yritysnumeroon soittaminen maksaa matkaja lankapuhelimesta 8,35 snt/puhelu + 16,69 snt/ minuutti (sis. etunimi.sukunimi@slpmedia.fi Verkkopalvelu: ..................... arkisin klo 9-11 ja 12-14, la suljettu Sähköpostit: ......................... lehteen . klo 10 mennessä Kainuuntie 103, 88900 Kuhmo, p. SEURAT SEURAT Kuhmon KesKusta tiedottaa Kuhmon vuosikokoukset 2017 Kunnallisjärjestö: Kuhmon kunnallisjärjestö ry pe 26.5.2017 klo 18.00, kaupungintalon valtuustosali. ti 23.5. 050 440 8227. 040 557 7900 Nieminen, Hirvelä ja Seilosen suunta; ajopäivä perjantai Taksiautoilija Pirkko Pulkkinen p. Kuhmo LT 2016 ................................ Autonkuljettajan kanssa voi sopia paikan, mistä lähtee kyytiin, ja mistä lähtee kotimatkalle, kuljettavat avustavat tavaroiden kanssa. 010 665 9012 ilmoitukset.kuhmolainen@slpmedia.fi Kuhmolaisen poikkeava aikataulu torstaina 25.5. lakko) tai asiakkaasta johtuvan syyn vuoksi voi julkaista ilmoitusta, lehti ei vastaa ilmoittajalle aiheutuneesta vahingosta. Ei lakisääteisiä kokousilmoituksia, ei kaupallista toimintaa sisältäviä ilmoituksia. 0400 344 419 Lisätietoja reiteistä, aikatauluista ym. 43,60€ Vuosikerta ............... ”Kutsutaksi” menetelmällä asiointiliikennettä ajetaan kerran viikossa. Asiointiliikenne kesällä 2017 Opetustoimen kesäloman aikana 5.6. Asiointiliikenteen tilaukset on tehtävä ajoa edeltävänä päivänä alla oleviin puhelinnumeroihin: Vepsän suunta; ajopäivä keskiviikko Jonkerin ja Lauvuksen suunta; ajopäivä torstai Härmän suunta; ajopäivä perjantai, Juonnontie, Kortejärventie Lentiiran ja Lentuan suunta; ajopäivä perjantai Iivantiiran ja Nivan suunta; ajopäivä perjantai Kuhmon Taksipalvelu Oy p. Ilmoitus päätöksestä Kuhmon Kuljetus Oy:lle on myönnetty 15.5.2017 ympäristönsuojelulain 27 §:n mukainen ympäristölupa kallion louhintaan, murskaukseen, välivarastointiin Repolouhenahon kallio-alueelle Kuhmon kaupungissa, Katerman kylän Jokela -nimiselle tilalle. Toimita menovinkkisi sähköpostilla osoitteeseen toimitus.kuhmolainen@ slpmedia.fi (mainitse viestin otsikossa Menot-palsta).. Kaupunginvaltuuston esityslista on nähtävänä kaupungin nettisivuilla www.kuhmo.fi Kuhmossa 16.5.2017 Anneli Kinnunen kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Ilmoitus päätöksestä Metsähallitus Metsätalous Oy:lle on myönnetty 15.5.2017 ympäristönsuojelulain 27 §:n mukainen ympäristölupa kallion louhintaan, murskaukseen, välivarastointiin Kattilankosken kallioalueelle Kuhmon kaupungissa, Lentuan kylän Lentuan valtionmaa -nimiselle tilalle. Halutaan vuokrata Myydään avIoparI etsII KotIa (omakotitalo/rivitalo) elokuusta alkaen mieluiten kävely-/pyöräilyetäisyydellä Kuhmon keskustasta. tiistai, perjantai Levikkialue: .......................... Toimitsijamies KOKOUKSET Vieksin Erä ry Ylimääräinen kokous ma 29.5.2017 klo 17.00 Erärannassa. Kainuuntie 103, 88900 Kuhmo Puhelin: ................................ klo 1014. alk. 0800 95 505 MAHDOLLISET JAKELUHÄIRIÖT TILAUSHINNAT Kestotilaus 12 kk maksuvälillä ... Kiellot ja kyselyt rekisteriselosteesta kir jallisina ja allekirjoitettuina osoitteeseen: Kuhmolainen, Kainuuntie 103, 88900 Kuhmo
Leirit ovat Kuhmon nuorisotyön kesälomien aikana järjestämää toimintaa. toukokuuta 2017 Kuhmolainen toimitus.kuhmolainen@slpmedia.fi Valtakunnallinen koululaisyleisurheilun Hese-kisa kilpailtiin Kajaanissa 11. – Ilmoittautumiset ovat menossa vielä sunnuntaihin asti. Lisätietoja: www.kuhmo.fi -> Julkiset palvelut -> Vapaa-aikapalvelut -> Nuorisopalvelut -> Kuhmon lomatoiminnot. Kilpailulajeina ovat 12 x 60 metrin sukkulaviesti, pituushyppy, keihäänheitto ja 12 x ratakierroksen viesti. – Mä mietin ekana jotakin värikästä ja sitten urheilullista, kertoo Aada, kuinka hän sai idean rullalautailevaan lintuun. Hese -kisoissa koulut ottavat mittaa toisistaan 12-henkisin joukkuein, joiden kokoonpanoista puolet ovat poikia ja puolet tyttöjä. Sanaparin alla rullalautailee värikäs lintu. Hänen tekemänsä piirustus on brodeerattu reppuun. Kuhmolaiset mukana Hese-kisoissa Kontion Koulu 6C osallistui Kajaanissa pidettyihin Hese-kisoihin ja sijoittui kolmanneksi. Vapaa-aikatoimen johtaja Timo Heikkilä luovutti Aadalle palkinnoksi leirirepun Nuorisotila Yläkerrassa keskiviikkona. Reppuun brodeerattu lintu perustuu Aada Komulaisen, 10, piirustukseen, joka voitti Kuhmon nuorisopalvelujen järjestämän kilpailun. Eskariryhmät ovat tällä hetkellä täynnä, kertoo vapaa-ajan ohjaaja Teija Kyllönen. VIHDOINKIN! reebok kengät adidas lenkkarit Speedlux (55€) lasten pyörän ostajalle (39,90) nyt kaikille pyörän ostajille ma – pe 9.30 – 18, la 9.30 – 14. Aadan piirustus koristaa leirireppua Aada voitti piirustuskilpailun. Hese -kisan keskeisinä tavoitteina on kannustaa lapsia yleisurheilun pariin ja vahvistaa sen myötä lasten myönteistä suhdetta liikuntaan. Kisatapahtumia järjestetään huhtikuusta toukokuun puoliväliin asti aina Helsingistä Rovaniemelle, ja Hese-kisafinaali kisataan Tampereella toukokuun lopulla. 20 KUHMOLAINEN – Perjantaina 19. Yrjö Kelhä Jarno Hiltunen jarno.hiltunen@slpmedia.fi Leirirepussa lukee Nuorten Kuhmo. Leirirepun saa jokainen Pomppisleirille osallistuva lapsi. Kajaani Kuhmo Sotkamo +16°C 5 +16°C 3 +15°C 4 la su ma Joensuu Kajaani Lahti Oulu Rovaniemi Pori Jyväskylä Helsinki Tampere Turku Vaasa Kemi 10 22 16 10 18 12 17 12 11 15 12 18 13 18 18 11 19 14 18 10 13 16 10 15 12 14 19 13 18 16 19 13 14 19 17 12 22 20 19 14 12 5 13 8 7 4 3 2 kaupan päälle kaupan päälle KESÄ TULEE ... Hese-kisasarjaan kuuluvia 5–6-luokkalaisten piirikilpailuja käydään kevään aikana ympäri Suomen eri paikkakunnilla. Tulokset: 1) Kätönlahden koulu 6A, 2) Salmelan koulu 5A, 3) Kontion koulu 6C, 4) Vuokatin koulu 5lk, 5) Salmelan koulu 6B, 6) Korpitienkoulu 5–6 lk, 7) Salmelan koulu 5A, 8) Salmelan koulu 5B, 9) Kontion koulu 5A. Päivälämpötila 5...10 astetta. jarno hiltunen Lämmintä Suomessa toissapäivänä Kylmää toissapäivänä Paikallisennuste tänään Kotimaa iltapäivällä Kotimaa 20 25 30 15 10 5 0?C +5 +10 +15 +20 +25 +30 Odotettavissa tänään Kainuussa Sää vuosi sitten KUHMO Nurmes Valtimo Meteorologi Olga Kukkonen +8 +10 +10 +11 2 Lauantaina Sunnuntaina Maanantaina Tiistaina +12°C 3 +10°C 1 +12°C 2 +15°C 3 Punkaharju +16,3 °C Joutseno ?4,6 °C Kohtalaista lännen puolelle kääntyvää tuulta. toukokuuta. Aamulla runsaitakin sateita, päivällä vielä sadekuuroja. Vanhempien lasten ryhmiin on vielä tilaa. Kuhmon Kontion koulun 6C sijoittui kisassa kolmanneksi ja 5A yhdeksänneksi