Suomalaisista vientiyrityksistä pystytään tekemään kotimaisillakin päätöksillä nykyistä kilpailukykyisempiä.
Puhuminen,
kirjoittaminen ja paluu
arkeen auttaa, kun saa
tiedon sairaudesta. kerran. Konsertti
toi muistoja. MAALISKUUTA 2015
NRO 22
PERUSTETTU 1959
IRTONUMERO 2 e
ANTERO KOMULAINEN
Kalatapahtuma
alkukesäksi
Tapahtumassa
julkkiksia ja tarjontaa
naisille, kisailua ilman
kilpailuttamista. Syypääksi peurojen häviämiseen veikataan suurpetoja, haaskaruokintaa ja hirvien vähäistä
määrää Kainuussa. >> 12
Pääkirjoitus: Kuhmossa kannattaa panostaa puualan erityisosaamiseen. 6 414880 126257
15012
WWW.KUHMOLAINEN.FI
Talvisota
Se muutti Helli
Hyytiäisen
elämän. >> 5
Mieltä voi
kouluttaa
Kuhmo Oy:n toimitusjohtaja Tommi Ruhalla (vas.) ja Metsäteollisuus ry:n metsäjohtaja Tomi Salolla oli kerrottavana hyviä uutisia, mutta myös ehdotuksia ja toiveita päättäjille. >> 14
Metsäala porskuttaa
Talous: Metsäteollisuus vetänyt jo Suomea nousua kohti>> 4
Nuoret
tenttasivat
Nuoria kiinnosti pakkoruotsi, kannabiksen
laillistaminen ja esimerkiksi se, miten
Kainuun väestökato
saataisiin
pysäytetyksi. >> 8-9
Suuret metsäpeuralaumat alkavat olla muisto
vain. Olavi Pääkkönen valmistautuu jo jättämään jäähyväiset koko lajille Kainuussa. >> 13
Kyläkoulut
Tyttö- ja poikapäivillä 85
oppilasta
Lentualla. Kuva: Arto Juntunen>> 6
Ihminen ja
Kosmos alkaa
Raja on teemana, kun
Ihminen ja Kosmos
-tapahtuma kokoontuu
Kuhmossa
20. >> 2. >>12
PERJANTAI 20
Koirien
kanssa heti aamulla ja toinen kerta heti kun
menen töistä kotiin.
Pirkko
Kyllönen
Kuhmo. Kiva HT:llä
miesten taustajoukoilla saattaisi olla saumaa muun muassa
2-päiväisiin duuniturnauksiin. maaliskuuta 2015
2 KESKUSTELE
Kolumni
Pääkirjoitus 20.3.2015
Antero Komulainen
Päätoimittaja Martti Huusko
antero.komulainen@almamedia.?
Kirjoittaja on paikallislehti
Kuhmolaisen toimittaja..
Unionin raha
vipuvoimaksi
K
ontiolahden ampumahiihdon MM-kisojen markkinoinnissa vilahteli logo Vipuvoimaa EU:sta. Kuhmon taloudellisessa kehityksessä Woodpolis ei ole vielä tähän mennessä osoittautunut sellaiseksi työpaikkasuoltajaksi, mitä siitä noin 10 vuotta sitten Pajakkasalin Big bangissä lähdettiin tekemään.
Puuseppäalan työpaikkojen säilyttämisesssä tulos voi olla
parempi.
Esimerkiksi Koulukadun Hankarannan puolella on nyt
paljon tyhjää liiketilaa lähellä toria kahdessa liikerakennuksessa ja muualla siellä täällä lisää. Kun Suomen vienti on
supistunut ?nanssikriisin alusta lähtien noin
viidenneksellä, on sillä vääjäämättä ollut koko kansantaloudelle sekä valtion ja kuntien
talouteen suuri vaikutus. Kulttuuriprojektien ja -tapahtumien
kentällä Runolaulu-Akatemian johtaja Pekka Huttu-Hiltunen on hankerahoituksissa kansainvälisestikin käytetty
asiantuntija. Työttömyys ja taloudelliset ongelmat ovat kärjistyneet.
Kuhmon talous ei nojaa itc-teollisuuteen
vaan puuhun. Timoniemen
koululle meille tuli vieraita Kontiolta ja silloin
käytiin hankia pitkin pilkillä.
Tommi
Kyllönen
Kuhmo
Olen käynyt. Hietaperän koululla hiihdimme
hangilla sellaisen 4-5 kilometrin lenkin.
Janne
Musakka
Kuhmo
Koululla oli hyvä hankiaamu ja kävimme hiihtämässä Hietaperässä. Siihen ei olisi
kaupungin kehityksen kannalta varaa.
www.kuhmolainen.?
Tutkijat eivät metsäpeuraseminaarissa pitäneet susia
peurapopulaatioiden
pienenemisen syynä. Liikepaikka aivan
Kuhmon keskustassa on nähtävä mahdollisuutena.
Kuhmossa ei ihan kaikkea tarvitse kehittää uudesta, sillä
käynnissä on, tai täällä on järjestetty ainakin kerran, useitakin hyviä juttuja. Kisapaikkaa on useamman vuoden ajan rakennettu ja ehkä tapahtumaakin kehitetty myös EU-varoin,
mikä on mielestäni ihan oikein. Mutta ok,
annettakoon valta Kuhmossa
nyt metsästäjille ja tapettakoon
kaikki sudet! Kymmenen
vuotta pidetään Kuhmo susista
vapaana. Tämä ei tietenkään johdu
yksittäisistä syistä, koska työpaikkakehitykseen ja alueen
ostovoimaan vaikuttaa niin moni asia. KUHMOLAINEN Perjantaina 20. Ja jo valmentautumisvaiheessa EU-rahalla työkykyä parantavassa hengessä?
Taloudellisen nousun
hyväksi kannattaa ponnistella
S
uomen talous on luisunut vuoden
2008 ?nanssikriisistä lähtien alaspäin. Ovat ainakin osanneet hakea ja saada rahoitusta.
Jos paikallisesti pohtii, minne Kuhmossa on saatu eniten
yksittäisenä kohteena EU-rahaa, niin se lienee Kuhmon
kaupungin Woodpolis. Kaiken
lisäksi Pohjois-Karjalan tapahtumasivulla on muussakin yhteydessä sama logo. Entäpä Kuhmo-talossa Kainuun oma duuni-rock, eikä ?rma-rock, jotta opettajatkin
saadaan soittamaan ja laulamaan. Sinne on käytetty muistaakseni vähintään 6 miljoonaa, josta EU:lta ja kansallisena rahoituk-
A
Ja koko valmentautuminen EUrahoituksen tuella?
sena on saatu 4,8 miljoonaa ja kaupungin osuus on toista
miljoonaa. Pohjois-Karjala
on osannut ottaa EU:n tapahtumiensa tueksi laajemminkin. Kyllä tälle keväälle voi
tulla vielä lisääkin hyviä hankia.
Toni
Kilpeläinen
Kuhmo
Olen käynyt nyt joka hankipäivänä. Koulutustehdasta on vedetty pystyyn ja toiminnassa kohta vuosikymmen. Ehkäpä
juuri nyt yrittäjäyhdistyksen ja paikallisten
yrittäjien kannattaisi koota kaikki toimijat
yhteen ja pohtia sitä, miten Kuhmo ja kaupungin kehitys saataisiin uuteen nousuun.
Tähän on erityinen syy siksi, että kaupan
palvelut ovat viime vuosina valitettavan paljon supistuneet. Tämän kehityksen myötä
Kuhmossa aikaansaadut taloudelliset voimavarat virtaavat entistä vuolaammin muualle
Kainuuseen ja kauemmaksikin. Mikäli peurakanta
sinä aikana kasvaa, uskotaan
susi syylliseksi!
Hyviä pohdintoja
Paasivaaralta.
Voisiko petojen ruokinta aiheuttaa
sivuvaikutuksia!
Kyllä!
Keskustelua metsäpeuran
vähenemisen syistä
Gallup: Oletko käynyt jo liikumassa keväthangilla?
Kivalta tuntui, kotona kävin ihan vähän. Valtion harjoittaman elvytyksen vuoksi kotimainen kysyntä
ja talous sekä työllisyys sen myötä
pysyi kohtuullisen hyvänä.
Talouden ongelmat ovat nyt kärjistyneet
viennin laskun myötä. Hangella on leikitty joskus hippaa. Metsäteollisuuden pahimmat
vuodet ovat toivottavasti nyt takana ja puuta
hyödyntävä teollisuus katsoo tulevaisuuteen.
Kuhmo Oy ja muut paikalliset puualan vanhat ja uudet yritykset ovat tehneet hyvää työtä tiukan talouden vuosina.
Myös tulevaisuudessa Kuhmossa kannattaa panostaa puualan erityisosaamiseen, jota
on hankittu vuosikymmenien ajan. Urheilusta tulee mieleen rento jääkiekon Kuhmo Liiga, jonka muun muassa Sotkamon Jymyn superpesistähdet ovat ottaneet vuosiksi omakseen
Tekstiviestit: Lähetä viesti
numeroon 17192. 600 g
199
Pirkka olut
24-pack
23
3 ras./tal.
Arla juusto
Atria
750 g
Hiillosmakkarat
300
2 pkt
Juhla Mokka
700
2 pkt
94
KG
MELOONEITA
TO-LA:Tuoreet silakkafileet
JUHLA
Possun
MOKKA
500 g
ULKOFILE
KPL
Hyvärisen
Leipomon
KAURASÄMPYLÄT
ERÄ!
Nauta-sika
JAUHELIHA
KG
ortilla
Etu K-Plussa-k
95
Nyt
valikoimissamme
Osis tuotteet
mm. Terveydenhuolto järjestää kotisairaanhoito- ja laitospalvelut.
Ammattikorkeakoulut ja
opistot ovat kouluttaneet sosiaaliohjaajia ja sosionomeja
esimiestehtäviin sosiaalihuoltoon asumispalveluihin
ja kotihoitoon. Kirjoittajan nimeä ei anneta toimituksen ulkopuolelle. 8-21, la 8-18, su 12-18.. Kirjoituksia ei palauteta. Työvuorossa voisi olla
terveydentilan muutoksista
vastaamassa lähihoitaja ja
avustavissa tehtävissä hoitoapulaisia. 0,79ps, 1,58 kg
HK takuumurea naudan
ulkofilee Suomi,
RS
PALVELEMME:
Ma-la 8.30 . Tällä hetkellä
sekä asumisyksiköissä että
kotihoidossa on esimiehinä
pääasiassa sairaanhoitajia.
Sairaanhoitajien ja lähihoitajien ammattitaitoa pitäisi
hyödyntää pääasiassa laitoksissa, terveyskeskuksissa ja
sairaaloissa joihin heidät on
koulutettu koska heistä on
siellä pulaa.
Kirjoita
mielipide
ja vaikuta
nuuntie 103, 88900 Kuhmo.
Kirjoituksen maksimimitta on noin 3 000 merkkiä.
Muistathan liittää mielipiteen mukaan myös oma nimesi, vaikka haluaisitkin kirjoituksesi julkaistavan nimimerkillä.
Kirjoituksia julkaistaessa
omalla nimellä kirjoittavat
ovat etusijalla.
Nimettöminä tulleita kirjoituksia emme voi julkaista.
Mielipiteitä voi Kuhmolaiseen lähettää joko sähköpostilla osoitteeseen toimitus.
kuhmolainen@almamedia.?
tai kirjeitse osoitteeseen Kai-
Sosiaali-ja terveysministeriön laatimassa Ikäihmisten
laatusuosituksissa sanotaan
mm. Kirjoita viestin alkuun KUH ASIA sitten viesti Ohje: Kirjoittajan on ilmoitettava nimensä ja yhteystietonsa
toimitukselle, vaikka kirjoitus toivottaisiinkin julkaistavaksi nimimerkillä. 500ml hiuskiinne
Peruna-sipulisekoitus 500g
1,50 kg
Valion maustetut
jugurtit 1 kg
2 tlk
kg
50
K-menu
grillimakkara 400g 4,47 kg
ERÄ
79
KG
Snellman naudan palapaisti tai paistisuikale
400g 12,37 kg
Klikkaa
ja tykkää.
PKT
yks. 21
Koulukatu 22, p. 2pkt/ tal.
Vakuumipakattu
-28%
HK
viljapossun
UUNIFILEE
tu
Suomi, marinoi
rttia 6,99/kg
Ilman K-Plussa-ko
Konsulentilta PE:
ERÄ!
Suomi, säävaraus
90
4
kg
(4,90 kg)
Naudan
SISÄPAISTI
90
9
kg
(9,90 kg)
29
1
Jaffa
appelsiinit
99
5
kg
(5,99 kg)
TALOUSSOKERI
89
0
10 kg/tal.
Oivariini
500 . näin: . Vanhustenhoidossa työskentelee nyt vain
sairaanhoitajia ja lähihoitajia
mutta ei hoiva-avustajia jotka
varta vasten on koulutettu
vanhusten hoitoon asumispalveluihin ja kotihoitoon.
Vanhuspalvelulaissa sanotaan että sosiaalihuollon kuuluu järjestää vanhusten kotija kodinomaiset asumispalvelut. Mielipiteet: toimitus.kuhmolainen@almamedia.?, Kuhmolainen, Kainuuntie 103, 88900 Kuhmo. auttamistyötä mutta tällä hetkellä
vanhustenhoitoon koulutettuja hoiva- hoito- ja lähiavustajia ei saa laskea henkilöstöön kuuluvaksi työntekijäksi
ainakaan yksityisessä vanhustenhoidossa.
Näyttää siltä että on unohdettu että asumisyksiköt eivät ole laitoksia vaan vanhusten koteja joissa hoitajat auttavat heitä asukkaan toimintakyvyn ja tarpeen mukaan.
Kotisairaanhoitaja käy ottamassa laboratorionäytteet
ym, Kotihoitoon ja asumispalveluihin pitää palkata hoiva-avustajia jotka on täsmäkoulutettu vanhustenhoitoon. 655 0095 Su
pussia
/ pl
5 1 1
95
49
00
15 1 1
95
49
4 4
KG
Palvelusta
399
300
2
9,90
4
2dl mehujuomat 1,25 l
purkkia
Atria punainen
lenkki 500g 2,98 kg
ERÄ
PKT
Valio juustot 350g 12,83 kg
KONSULENTIT
Finlandia, Luostari, Turunmaa, Salaneuvos,
Lappi, sekä Emmental puna- ja sinileima
KPL
kaupassamme:
PERJANTAINA 20.3.
Hyvärisen leipomo
MAANANTAINA 23.3.
Kaesan Kotileipomo
KUHMO
Ta v a l l i s t a p a re m p i R u o ka ka u p p a
Nämä
tarjoukset
voimassa
TO-SU
19.-22.3.
ellei toisin
mainita.
Torikatu 24, puh. Uutisvinkit: Puhelimitse 044 332 5320, sähköpostitse toimitus.kuhmolainen@almamedia.?.
Vanhustenhoitoon
sopiva henkilöstö
MIELIPIDE Maanantain
aamutelevisiossa kerrottiin,
että vanhustenhoidossa on
pulaa koulutetusta henkilökunnasta ja että joudutaan
kehittämään tilalle teknologiaa ja tehostamaan toimintoja.
Toimintojen tehostamisella ilmeisesti tarkoitetaan henkilöstön vähentämistä.
Hoitajista ei ole niinkään
pulaa mutta heidät on sijoitettu väärin. Näin laitoksiin riittäisi lähi- ja sairaanhoitajia.
Omaishoitajaksi ja perhehoitajaksi kelpaa kouluttamaton henkilö mutta kun
vanhus tarvitsee kotihoidon
apua niin hänet mieluummin
jätetään ilman hoitoa kuin lähetetään hoitoapulainen lähihoitajan sijaan.
Nyt kun on pulaa rahasta
ja pätevistä työntekijöistä terveyskeskuksissa ja sairaaloissa niin työntekijät pitää laittaa niihin tehtäviin joissa heidän kuuluu olla ja johon he
ovat koulutettuja.
Vähemmän koulutetuillakin olisi mahdollisuus päästä
töihin.
Taina Matero
vanhustenhoitaja
sosiaaliohjaaja, sairaanhoitaja
kansanedustajaehdokas (vas.)
Kajaani
Lyhyitä mielipiteitä voi lähettää myös tekstiviestillä.
Lähetä viesti numeroon
17192.
Kirjoita tekstiviestin alkuun KUH ASIA ja sen jälkeen viestisi.
Julkaisemme myös lukijoiden ottamia kuvia.
Kuvia voi lähettää ensisijaisesti sähköpostitse: toimitus.kuhmolainen@almamedia.?.
www.k-supermarket.fi
Maistuvaa maaliskuuta ja hyvän ruoan runsautta!
K-supermarketin Ruokamarkkinoilta löydät
kunnon kattauksen hyvää ruokaa edullisesti!
ERÄ!
790
499
035
149
KG
TUORE
LOHIFILEE Norja
Raj. 21
12 . ?Mikäli yksikössä toimii muuta asiakkaiden
välittömään hoitotyöhön
osallistuvaa henkilöstöä, kuten hoito- ja laitosapulaisia,
joilla ei ole sosiaali- ja/tai terveydenhuollon ammatillista
peruskoulutusta, heidät sisällytetään henkilöstömitoitukseen sillä osuudella kuin heidän työnsä käsittää asiakkaiden perustarpeisiin vastaamista, kuten auttamista peseytymisessä, ruokailussa ja
wc-käynneillä?.
Kotihoidossa ja asumispalveluissa tehtävä hoitotyö työ
on pääasiassa em. Toimitus pidättää oikeuden lyhentää ja otsikoida tekstiä. 0207 343 950, palvelemme ark. Kirjoita napakasti. Kirjoituksia koskevat tiedustelut 010 665 9017
Yhtiön vuotuiset investoinnit ovat olleet
yleensä vuosittain 2-7 miljoonaa viimeiset 20 vuotta. maaliskuuta 2015
4 PUHEENAIHEET
Jäiseltä
Kekkostieltä
ulos
Kuhmossa Kekkostiellä sattui sunnuntaina henkilöauton ulosajo.
Onnettomuus tapahtui,
kun vuonna 1991 syntynyt
kuhmolainen nainen menetti
henkilöautonsa hallinnan
kohdassa, jossa tielle valunut
vesi oli jäätynyt.
Onnettomuus sattui 15.3.
kello 15.45.
Nainen oli ollut matkalla
Nivan kohdalla kohti pohjoista, kun onnettomuus sattui.
Naiselle ei tullut vammoja,
mutta hänen autonsa vaurioitui.
Häntä epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.
Sahalle
lisää
uutta
Kuhmo Oy: Jo 2 uutta
investointia päätetty
sahalaitokselle
Antero Komulainen
antero.komulainen@almamedia.?
Rattijuoppo tuli
rajan yli
Vartiuksessa
Kuhmossa Vartiuksen rajanylityspaikalla havaittiin keskiviikkona 18. sijalla ja selluloosa 5. Sahalaitoksen alueelle on investoitu vuoden 1988 jälkeen yhteensä noin 100 miljoonan
euron arvosta. Sääntelyä olisi purettava ja lupamenettelyä nopeutettava ja selkeytettävä.
Työmarkkinoilta listalla oli
vat niin palkkaratkaisut kuin
työehtojen muutokset, paikallinen sopiminen sekä työrauha.
. Sahatavarakuljetusten kannalta tärkein on Nurmestie.
Kuhmo Oy:n toimitusjohtaja Tommi Ruha painotti
raaka-aineen saatavuuden
varmistamista, vientiteollisuuden veroasteen alentamista ja sahateollisuuden sivutuotteiden kannattavuutta
rassaavien energiapolitiikan
vääristymien poistamista.
Suomessa on vielä 49 selluja paperi- ja kartonkitehdasta
ja yli 200 teollista sahaa, levytehdasta tai muuta yritystä.
Metsäteollisuuden päälinja on, että Suomessa kustannukset ja ylisääntely on pantava kuriin. Näiden
kohta valmistuvien investointien kokonaiskustannus
on 2,4 miljoonaa euroa. Yhtiö
on tilannut helmikuussa sahatavaran lujuuslajittelujärjestelmän. Keittohakkeella on
9:n ja purulla ja kuorella 8
prosentin osuus liikevaihdosta. Kuitupuun osuus on 2
ANTERO KOMULAINEN
Groupin Äänekosken biotuotetehtaasta odotetaan päätöstä tänä keväänä. KUHMOLAINEN Perjantaina 20. Entinen ennätys oli 360 000 kuutiota.
Tuotannosta 297 000 kuutiota on mäntysahatavaraa ja
81 000 kuutiota kuusta. Pitkässä luettelossa
olivat mukana myös raideinvestoinnit, energiapolitiikka
ja koulutustarpeet.
. Metsäteollisuus
toivoo pitkäjänteistä poliittista päätöksentekoa, vakaata ja
kilpailukykyistä toimintaympäristöä. Yhtiö toimitti sitä asiakkaille sekä kuivattuna
että tuoreena. sijalla, sahatavara
4. Hän
korosti tiestön kunnon kunnossapidon tarvetta laajemminkin. Alempiasteisten teiden
osalta korjausvelka halutaan
laskuun, viestitti Metsäteollisuus ry:n metsäjohtaja Tomi
Salo päättäjille Kuhmossa
yhdistyksen tiedotuskierroksella kansanedustajaehdokkaille.
Metsäteollisuus ry kiertää
Suomessa 18 paikkakunnalla
ja tapaa noin 200 kansan-
edustajaehdokasta.
Peura-Trans Oy:n toimitusjohtaja Tuomo Kyllönen
sanoi, että Kuhmo Oy:n saha
on tällä hetkellä vilkkain kuljetuspiste Kainuussa. Sää ja erityisesti
pakkaset vaikuttavat sahaukseen.
Kuhmo Oy:n liikevaihdosta 49 prosenttia tulee viennistä ja 32 prosenttia kotimaasta. sijalla. Vuonna
2014 Kuhmo Oy:n saha sahasi tukkeja ja parrua eli pyöreää puutavaraa yhteensä yli
800 000 kuutiota.
Kuhmo Oy:n sahalla läpimenoa ja laatua kehitetään
entisestään. Sahalaitokselta
valmistui 378 000 kuutiota
sahatavaraa. Sahalaitoksessa 2/3 tuotteista
valmistuu isosta sahasta ja
1/3 pienpuulinjalta. Toimitusjohtaja Tommi Ruha
esitteli yhtiön toimintaa Metsäteollisuus ry:n järjestämässä tilaisuudessa 9 kansanedustajaehdokkaalle.
Kuhmo Oy:n liikevaihto
Metsäteollisuus vetää
jo Suomea nousuun
Antero Komulainen
antero.komulainen@almamedia.?
Metsäteollisuus on elinvoimainen ja kilpailukykyisenä
vientiteollisuuden alana.
Suomen merkittävimpien
vientituotteiden listalla päällystetty paperi, kartonki ja
pahvi on 2. Tuloksen yhtiö julkistaa sitten, kun se on
käsitelty hallituksessa.
Aikaisemmin tammikuussa toimitusjohtaja Ruha kertoi, että saha sahasi viime
vuonna uuden tuotantoennätyksen. Poliittiset päättäjät vaikuttavat siihen, miten metsäteollisuus kehittyy, sanoi Salo
ja korosti viranomaispäätöksiin tarvittavaa ennustettavuutta ja loogisuutta.. Metsäteollisuus tarvitsee
myös alempitasoisia teitä.
Niiden korjausvelan kasvu ei
ole taittunut, vaan se vähenee. Se käyttää havusellua.
Kuhmollekin hyvä uutinen on lisäksi se, että lähivuosien investointien jälkeen
yksityismetsien puukauppa
kasvaa Suomessa yli 20 prosentilla, tarvitaan satoja uusia metsäalan yrityksiä, paljon lisää työntekijöitä kuljetuksiin ja puunkorjuuseen ja
muita työpaikkoja alueille.
Liikenneverkossa parannuslistalla oli tieverkon ja sil-
Kuhmo Oy:n toimitusjohtaja Tommi Ruha esitteli 9 kansanedustajaehdokkaalle ja avustajille sahan toim
Metsäteollisuus ry:n metsäjohtaja Tomi Salo.
tojen rappeutumisen pysäyttäminen, tasonkorotus perusväylänpitoon sekä yksityisteiden avustustason korotus. Lisäksi yhtiö on
päättänyt tasaamon kapasiteetin kasvattamisen kahdesta ensimmäisestä vaiheesta.
Siitä yhtiöllä on jo sopimus
Heinolan Sahakoneet Oy:n
kanssa.
Kuhmo Oy:n sahalaitoksella on loppuvaiheessa uuden sahatavaran kanavakuivaamon rakentaminen ja
kunnossapidon tilojen uudelleenjärjestely. maaliskuuta
kello 11 epäilty rattijuopumus.
Henkilöautoa Venäjältä
Suomeen kuljettanut vuonna
1949 syntynyt suomussalmelaismies puhalsi tarkkuusalkometriin tuloksen 0,47 milligrammaa alkoholia litrassa
uloshengitysilmaa.
Rattijuopumuksen raja on
0,22 mg/l.
Kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta.
Kyydissä ollutta ajoneuvon omistajaa epäillään kulkuneuvon luovuttamisesta
juopuneelle.
Ajoneuvon kuljettaja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.
Kainuun rajavartiosto
suorittaa tapausten esitutkinnan.
Kuhmo Oy:n hallitus on tehnyt 2 uutta, yhteensä yli 2
miljoonan investointipäätöstä tuotantolinjalleen. Ykkösenä on dieselpolttoaineet.
Metsäteollisuudella on uusia isoja suunnitelmia pöydällä tulossa, investointipäätöksiä on jo tehty ja Metsä
nousi viime vuonna 84,8 miljoonaan euroon ja se kasvoi
yli 2 miljoonaa
Esimerkiksi maatilavakuutuksen alennuksen
saa vain MTK:n eikä mhy:n
kautta.
Vaikka sekaannusta ja kilpailuakin jäsenistä on, Mäkipelto kehotti järjestöjä toimimaan alueella yhteistyössä.
Lomitusjärjestelmä on
muuttumassa. Eniten keskustelua herättää muutosesitys, jonka mukaan äitiys- tai
vanhempainlomaa varten
maatalousyrittäjä saisi korkeinaan 6 kuukauden verran
sijaisapua.
. Tapahtuma jatkuu vielä
sunnuntainakin, ja silloin
vieraana olisi myös jääkiekkoilija ja innokas kalamies
Janne Pesonen.
Pajakkakosken ohjelmasta
Tapahtumaa on ideoitu Kari Malisen (vas.) johtamassa työryhmässä, johon kuuluvat muun muassa Simo Yli-Lonttinen, Antti
Vanninen, Tapani Huotari ja Anni Yli-Lonttinen.
FAKTA
. Kalastuskilpailusta ei tule perinteistä kil-
pailua, jossa paremmuutta
mitataan grammoilla ja senteillä. Tapahtumassa on
Yli-Lonttisen mukaan nähtävää ja koettavaa muillekin
kuin kalastajille.
. . Kirjasto toimii tukikohtana ja sinnekin on luvassa
ohjelmaa.
Mukaan tapahtumaan on
tulossa kalastusharrastuksensakin puolesta paljon julkisuudessa ollut näyttelijä
Jasper Pääkkönen, jonka sukujuuret ovat Kuhmossa.
Pajakkakoskella käytävän
kilpailun lisäksi läheisessä
suvannossa käydään haukikisa. Mhy-uudistus vietiin läpi tiukalla aikataululla eikä
ehditty miettiä, mitä se tarkoittaa MTK:n yhdistyksille,
totesi vs. Perjantaina 20. ItäMaito
on kuitenkin tiedottanut viljelijöille, ettei maidon hintaa
aiota lähitulevaisuudessa
enää laskea.
Kiintiöjärjestelmän poistaminen voi johtaa maidontuotannon keskittymiseen ja
tuotannon hallitsemattomaan kasvuun.
Vastikään MTK:n maitovaltuuskunta otti kantaa
pohjoisen litratuen tulevaisuuteen. Jonkinlainen tuottajia tasavertaisesti kohteleva
ja kehittävät tilat huomioiva
rajoitemekanismi lienee siis
tarpeen.
. Järjestäjät Kuhmon kaupunki sekä alan yhdistykset ja yritykset.
. Tavoitteena tukea Kuhmon
kalastusmatkailua ja tuoda
esille kaupunkistrategiassakin
yhtenä Kuhmon vahvuutena
mainittua vesiluontoa.
vastuuta kantavat isä ja tytär
Simo ja Anni Yli-Lonttinen,
jotka molemmat ovat innokkaita perhokalastajia.
Anni Yli-Lonttisen vastuulla on päivittää tilaisuus
naisten makuun. Vaikka tilanne nyt näyttää huonolta, näkisin, että
hyväkin aika vielä tulee, kannusti Mäkipelto tuottajia.. Minulle kalastus on
enemmän luonnossa olemista ja fiilistelyä, ei niinkään
kilpailua, kertoo Anni YliLonttinen.
Tapahtuma on jatkoa viimekesäiselle Erä ja luonto
-tapahtumalle, jossa pääpaino oli metsästyksessä.
Tapahtuman tavoitteena
on tukea myös Kuhmoon
suuntautuvaa kalastusmatkailua, johon kaupunki ja
Metsähallitus ovat molemmat viime aikoina tehneet
myös investointeja.
MARJATTA KURVINEN
MTK:n ja mhy:n
kesken säätöä
Marjatta Kurvinen
marjatta.kurvinen@almamedia.?
MTK:n Kuhmon yhdistystä
harmittaa, kun jäseniä eroaa
liittyäkseen MTK:n jäseniksi
metsänhoitoyhdistyksen
kautta. Maitokriisi ei todennäköisesti lopu hetkessä, arvioi
Mäkipelto.
Hintavaihtelujen on arvioitu voimistuvan kiintiöiden
poistumisen myötä. Sahan saamista vientituloeuroistakin suurin osa kaatuu tälle alueelle, totesi Ruha.
Vientinäkymiä Ruha piti
nyt hieman usvaisina ja hän
toivoi, että kotimaan markkinoilla pohja on nähty.
Kuhmo Oy:n n toiminnan
suora työpaikkamäärä on yhteensä lähes 400 henkilöä.
Tässä on Kuhmo Oy:n sahan
henkilöstö, 145 työntekijää, ja
urakoinnin ja kuljetusten
kautta metsäkonetöissä 100,
tukkien kuljetuksessa 60, sahatavaran kuljetuksessa 20,
sivutuotteiden kuljetuksessa
25 ja koneurakoinnista sahalla 10 työntekijää. Voittaja ratkaistaan
muuten ja siinä apuna on sosiaalinen media.
Anni Yli-Lonttisen lisäksi
paikalle tulee muutamia
muitakin nuoria naisperhokalastajia. Sahurina etualalla töissä Mikko Heikkinen.
Palkkoja lähes 400 suorasta
työpaikasta maksetaan 13,1
miljoonaa ja niistä kertyy veroja 3,3 miljoonaa. kenttäpäällikkö
Anita Mäkipelto MTK-Kuh-
mon kevätkokouksessa torstaina.
Liikkeellä on ollut myös
väärää tietoa siitä, mitkä ovat
jäsenedut.
Metsänhoitoyhdistyksen
jäsenyys ei nimittäin tuo mukanaan MTK-Pohjois-Suomen tai tuottajayhdistysten
jäsenetuja. 7.
kesäkuuta. Kalastustapahtuma 6. Tapahtumapaikkoina Syväjärvi, Kuhmon tori ja
Pajakkakoski.
. Asiasta on kirjelmöity
MTK:n johtoa myöten, mutta
sieltä on luvattu vain, että
asiaa seurataan.
. Palkkojen sivukuluja yhtiö maksaa noin 8 miljoonaa.
. maaliskuuta 2015 KUHMOLAINEN
5
MARTTI HUUSKO
A
Vientituloeuroista suurin
osa kaatuu tälle
alueelle.?
Tommi Ruha
Kuhmo Oy:n toimitusjohtaja
Kalastus vetää
tapahtumaan
Uutta: Kesäkuun alussa monipuolisesti
kalastusta esittelevä tapahtuma
MARJATTA KURVINEN
prosenttia.
Toimitusjohtaja Ruha
muistutti päättäjille, että
Kuhmon sijainti on kaukana
meren rannasta. Suomalaiset
vientisahat tarvitsevat kilpailuetua kansainvälisille
markkinoille.
. Meidän liikevaihdostamme 29 prosenttia on erilaisia veroja. Arvonlisävero ei
ole mukana, totesi Ruha.
Marjatta Kurvinen
marjatta.kurvinen@almamedia.?
Kuhmolaistaustaiset näyttelijä Jasper Pääkkönen, jääkiekkoilija Janne Pesonen
sekä keittiömestariveljekset
Oula ja Jyri Hänninen ovat
tulossa mukaan Kuhmossa
kesäkuun alussa järjestettävään kalastusaiheiseen tapahtumaan.
Erityishuomion tapahtumassa saavat naiskalastajat,
jotka ovat yhä kasvava ryhmä
kalastajia.
Tapahtuma käynnistyy
Kuhmon torilla ja Syväjärvellä lauantaina aamulla. Se merkitsisi eriarvoista
asemaa muihin verrattuna,
Mäkipelto arvioi.
Järjestelmän uudistuksen
yhteydessä pyritään kuitenkin saamaan läpi lypsyrobottitilojen varallaolojärjestelmä.
Yhdistyksen sihteeri Riitta Kähkönen ja varapuheenjohtaja Reijo Malinen jakoivat kokousasiakirjoja kokousväelle.
. Ulkopuoliset työt ja myyntiyhtiö työllistää 12 henkilöä.
. Kuhmo Oy:n kokonaisvaikutus työllisyyteen on
noin 900, kun otetaan huomioon suorat, välilliset ja palveluihin vaikuttavat työpaikat.
mintaa tiistaina. Suorista
työpaikoista, metsäkoneiden
ja puunkuljetuksen polttoaineveroista sekä lähinnä kantorahoista kertyy verotuloja
kunnille yli 16 miljoonaa euroa. Syväjärvellä Metsähallitus järjestää tuolloin perinteisen kalastuspäivän lapsille ja nuorille. Tukirajoitetta halutaan kunnioittaa ja rajoitteessa pysyä. Torilla on kalastusaiheista ohjelmaa, ohjausta kalankäsittelyyn ja ruuanlaittoon sekä kalastustarvikkeiden myyntiä.
Iltapäivällä kalastusväki
siirtyy Pajakkakosken ääreen, jossa on luvassa kalastuskilpailu ja muuta ohjelmaa, esimerkiksi tuotetestausta
maaliskuuta.
Antti Paasivaara pitää laskentatulosta luotettavana,
vaikka peurojen kevätvaellus
olikin laskennan aikaan
käynnistymässä. Muutama
vaellukselle lähtenyt lauma
saatiin kiinni ja lasketuksi
Ontojärven lounaispuolelta.
. Vaikuttavatko ne syntyvyyteen, vasakuolleisuuteen, aikuiskuolleisuuteen
vai kaikkiin näihin. Altistaako jokin tekijä peurakannan
petojen vaikutuksille?
Ei tiedetä myöskään vielä sitä, millä suurpedolla on keskeisin rooli. KUHMOLAINEN Perjantaina 20. Kaksi
vuotta sitten kannan kooksi
arvioitiin noin 800 yksilöä.
Kuhmon Riistanhoitoyhdistyksen toiminnanohjaaja
Olavi Pääkkönen arvioi, että
lienee aika ryhtyä suunnittelemaan muistotilaisuutta
Kainuun metsäpeuralle.
Pääkkönen palauttaa mieleen riistanhoitoyhdistyksen
kannanoton, joka on taas yhä
aiheellisempi. Valtion maiden Kainuul-
le tuottamasta tulosta ja työllisyydestä yhä suurempi
osuus tulee muusta kuin
metsätalouskäytöstä. Vasatuotto on nykyisin
Pohjanmaan metsäpeurapopulaatiossa jokseenkin sama,
mutta siellä peurakanta on
kasvanut.
Paasivaara pohtii selityksiä
ja käy läpi alueiden eroja:
Pohjanmaalla metsäpeurakanta vaikuttaa olevan erityisesti lisääntymisaikaan
enemmän hajallaan kuin Kainuussa. Vaikutuksia on kuitenkin
Olavi Pääkkönen Kuhmon
riistanhoitoyhdistyksestä
toivoo toimenpiteitä.
. Luonnonvarakeskuksen tekemien metsäpeuralaskentojen mukaan Kainuussa talvehtiva metsäpeurakanta on kooltaan noin 700 yksilöä. Itä-Kuhmossa odottaa
useita susilaumoja, että metsäpeurat taas kesäksi tulevat
sinne, Pääkkönen sanoo.
Hänen mielestään Kuhmoon riittäisi 1 . 15 uutta pantaa. Siellä on enemmän hirviä.
Hirvien ja suden välillä
tiedetään olevan tiukka kytkös. Kannan kooksi arvioitiin silloin noin 800 yksilöä.
. Suurpedoilla on kannan
laskussa tärkeä rooli, aloittaa
Paasivaara.
Siitä ei kuitenkaan ole varmuutta, missä kohtaa suur-
FAKTA
. . 2 susilaumaa eikä peurojen ydinvasoma-alueella yhtään.
Häntä harmittaa, että sudenhoitosuunnitelmassakin
mainittua tavoitetta laumojen vähentämisestä peuraalueelta ei ole pantu täytäntöön.
Kainuussa on jo romahtanut,
tiedottavat luontojärjestöt.
Yli 120-vuotiaiden metsien
pinta-ala suojelualueiden ulkopuolella väheni lähes 40
prosenttia vuodesta 2006
vuoteen 2013, ilmenee Metsähallituksen omista seurantatiedoista.
Järjestöt pitävät kehitystä
metsä- ja aluetalouden kannalta kestämättömänä.
Luontojärjestöt julkistivat
tällä viikolla Metsähallituksen ehdotuksen rinnalle
oman ehdotuksensa Kainuun valtion maiden kestävästä käytöstä. Se on elinkeino tai harrastus siinä missä muutkin,
mutta sillä saattaa olla sivuvaikutuksia, sanoo Paasivaara. Pannoituksessa hyödynnetään helikopteria.
Metsäpeuran vasatuotto
oli toissa vuonna hyvä, mutta
siitä huolimatta syntyvyys ei
näytä korvaavan kuolleisuutta. Ne ovat
luontojärjestöjen mukaan
unohtuneet suunnitelmasta
käytännössä täysin.
ARKISTO/PASI HAARAHILTUNEN
Järjestöt vaativat
pienempiä hakkuita
Marjatta Kurvinen
marjatta.kurvinen@almamedia.?
Luontojärjestöt vaativat, että
Kainuun metsissä pienennetään hakkuumääriä ja huomioidaan paremmin metsien
luonto- ja virkistysarvot
Järjestöt ottavat näin kantaa Metsähallituksen Kainuussa tehtävään luonnonvarasuunnitelmaan, jossa
järjestöjen mukaan Kainuuseen kaavaillaan 1 350 000 1 450 000 kuutiometrin vuotuisia hakkuita seuraavaksi
viideksi vuodeksi.
Hakkuut lisääntyisivät
Keski- ja Etelä-Kainuussa.
Järjestöjen mukaan luonnonvarasuunnittelussa tulisi
tarkastella useita erilaisia
vaihtoehtoja valtionmaiden
käytölle.
. Nyt ehdotetaan vain
luonnonvarojen tehokäyttöä.
Esitetty vuosittainen hakkuusuunnite on niin korkea,
että sen toteutuessa luontoja virkistysarvot joutuvat
väistymään, toteaa Keijo Savola Suomen luonnonsuojeluliitosta.
Vanhojen metsien määrä
Luontojärjestöt vetoavat hakkuutavoitteiden pienentämiseksi.. Edellisessä laskennassa vuonna
2013 havaittiin 793 metsäpeuraa. 14. Sen mukaan
Kainuun peura-alueelle pitäisi perustaa erityisalue, jolla
suurpetokantaa lasketaan
niin paljon, että peurakanta
pääsisi kasvamaan.
. Tavoitteena
on asettaa 10 . Metsäpeuran ja susikannan välillä vastaavaa kytköstä ei ehkä ole, eikä peurakanta elätä susikantaa yksinään.
. Siellä on suurpetoja,
esimerkiksi susia ja karhuja,
mutta ei kuitenkaan niin tiheässä kuin peurojen tärkeimmällä lisääntymisalueella Itä-Kainuussa. Luonnonvarasuunnitelman on
luotava edellytykset myös
Kainuun matkailulle, joka
pohjaa pääosin luontoon.
Suunnitelma ei voi myöskään olla ristiriidassa lintujen
suotuisan suojelun tason
kanssa, sanoo Vesa Hyyryläinen Kainuun Lintutieteellisestä yhdistyksestä.
Metsähallituksella on
tuottotavoitteen lisäksi muitakin velvoitteita, kuten biologisen monimuotoisuuden
suojelu ja luonnon virkistyskäytön edistäminen. Kainuussa on
kaikkia suurpetoja.
Lopullisia vastauksia ei
meneillään oleva, tänä vuonna päättyvä Luonnonvarakeskuksen tutkimuskaan
välttämättä anna.
Metsäpeuroja pannoitetaan tällä viikolla niiden saapuessa valtion maille Kuhmoon. Onko sillä joku rooli?
Sotkamossa talvehtinut
Kainuun metsäpeurakanta
laskettiin helikopterin avulla
11. Toisaalta Kainuussa harjoitetaan suurpetojen ruokintaa. Jotain pitää tehdä, jos
peurakantaa halutaan nostaa, sanoo laskennan tuloksista Luonnonvarakeskuksen
tutkija Antti Paasivaara.
Hän jättää toimenpiteiden
suorittamisen ministeriölle ja
riistahallinnolle.
Miksi kanta sitten laskee?
. Kainuun metsäpeurakanta
on pienentynyt kahden viime
vuoden aikana, ja se on nyt samansuuruinen kuin 1980-luvun lopulla.
pedot vaikuttavat kaikkein
eniten. maaliskuuta 2015
6 PUHEENAIHEET
Metsäpeuroja
on enää
noin 700
ARTO JUNTUNEN
A
Tällä menolla
metsäpeurat
loppuvat
kokonaan.?
Olavi Pääkkönen
Kuhmon rhy:n toiminnanohjaaja
vaikea suoraan tutkia.
Miksi: Syyksi epäillään
suurpetoja, haaskoja ja
alhaista hirvikantaa
Marjatta Kurvinen
marjatta.kurvinen@almamedia.?
Kainuussa talvehtiva metsäpeurakanta on enää noin 700
yksilön suuruinen. Järjestöjen
hyväksymä hakkuutaso Kainuun valtion mailla olisi korkeintaan 900 000 kuutiometriä vuodessa.
. Havaituista 684 peurasta
noin 13 prosenttia oli vasoja,
kun vuonna 2013 vasojen
osuus oli noin 16 prosenttia.
. Suurpetojen haaskaruokinta on Suomenselällä tiettävästi vähäisempää kuin Kainuussa. Mutta se oli ihan veitsenterällä, Paasivaara kuvaa laskennan onnistumista.
Pantapeurahavaintojen ja
rajavalvontaviranomaisten ilmoitusten perusteella on
mahdollista, että joitakin
metsäpeuroja on jäänyt talvehtimaan Venäjän Karjalan
puolelle rajan läheisyyteen.
Yhdestä pantapeurasta on
muun muassa saatu hiljattain havainto Venäjän Karjalan Jyskyjärveltä.
Paasivaaran mukaan Venäjän puolella lienee jäänyt
korkeintaan muutamien
kymmenien peurojen lauma,
jonka koon arviointia on pyydetty sikäläisiltä tutkijoilta.
Poistaako ruokinta jonkun
pullonkaulan petojen ravinnonsaannissa, joka pitäisi
muuten alueen suurpetokantaa alhaisempana?
Haaskaruokinta on Kainuussa jatkunut pitkään, ja
sillä voi olla joku rooli.
Haaskaruokintaa harjoitetaan Kainuussa sekä petojen
kuvauselinkeinon että harrastustoiminnan yhteydessä.
1,59/kg
Palvelemme arkisin 8?21, lauantaisin 8?18, sunnuntaisin 12?18
Vuokatti la 8?20, Laajankangas ja Kuhmon Koulukatu la 8?21 ja su 12?21. 5,99 (7,99/kg)
Etusi 37 %
Voimassa Kuhmon
S-marketeissa 20.?31.3.2015
Norm. 1,09 (4,84/kg)
Norm. 1,2 kg
Voimassa Kuhmon
S-marketeissa 20.?31.3.2015
2
90
4
95
3
49
1
49
/kg
Rainbow
Siemenetön
viinirypälerasia
500 g (3,38/kg)
1-lk, Etelä-Afrikka
Voimassa Kuhmon
S-marketeissa 20.?31.3.2015
Voimassa Kuhmon
S-marketeissa 20.?31.3.2015
Voimassa Kuhmon
S-marketeissa pe-su 20.?22.3.
Norm. 1,29/kg
Riitan Herkku
Metripizzat
750 g (5,27/kg)
Norm. 1,59 (3,09/kg)
Etusi 29 %
Kainuulainen
K
ainuullaiinen
Voimassa Kuhmon
S-marketeissa 20.?31.3.2015
Etusi 25 %
Arla
Maustetut jogurtit
1 kg
Norm. 2,09 (7,21/kg)
Etusi 23 %
Suomalainen
S
uomalainen
Kotimaista
Perunasipulisekoitus
1 kg
Voimassa Kuhmon
S-marketeissa 20.?31.3.2015
Etusi 38 %
Kainuulainen
K
ainuullaiinen
Konapin Kanala
Kananmunat M 10 kpl
580 g (1,71/kg)
Norm. 2,35 (7,83/kg)
Norm. maaliskuuta 2015 KUHMOLAINEN
7
Voimassa Kuhmon S-marketeissa 20.?31.3.2015
1
Etusi 17 %
89
verkossa!
Ilmoitukset
Maakunta.fi
Valio
Normaalisuolainen
meijerivoi
500 g (3,78/kg)
norm. 10,50/kg
Voimassa Kuhmon
S-marketeissa 20.?31.3.2015
Voimassa Kuhmon
S-marketeissa 20.?31.3.2015
1
99
0
99
0
19
1
Etusi 42 %
39
Rainbow
Punainen paprika
1-lk, Marokko
Atria Bravuuri
Pulled pork
n. 6,89/kg
Etusi 28 %
Voimassa Kuhmon
S-marketeissa 20.?31.3.2015
Etusi 34 %
Voimassa Kuhmon
S-marketeissa 20.?31.3.2015
Ämmän Leipä
Valjusrieska
290 g (5,14/kg)
Norm. 2,39 (5,97/kg)
Snellman
Porsaan ulkofilee
n. Perjantaina 20. 1,5 kg
Saarioinen
Kiusaukset
300 g (5,63/kg)
Atria
Lauantaimakkara
225 g (3,07/kg)
Atria
Hiillos grillimakkara
400 g (3,48/kg)
/kg
Norm. 2,29 (4,85/kg)
Voimassa Kuhmon
S-marketeissa pe-su 20.?22.3.
1
90
7
69
1
69
0
69
Etusi 25 %
/kg
Omistajan käyntikortti
Etusi 29 %
Suomallainen
Suomalainen
i
Norm
Työn ja yrittämisen verotusta on kevennettävä, ja näiden kevennysten aiheuttamia verotulojen menekkejä
on korvattava haittaveroilla,
totesi Hannu Juntunen
(kok).
Vasemmistoliiton Pinja
Toivanen puolusti progressiivista verotusta sekä tuloettä pääomaverojen osalta.
. Ari Korhonen (ps)
nimesi leikkauskohteiksi kehitysavun ja EU-tuet. Vasemmalta Kettunen,
Alasalmi, Vihanto, Keränen, Korhonen, Toivanen, Korhonen ja
Suutari.
kainuulaisena kansanedustajana äänestäneensä lain puolesta. Myös Tuomas Kettusen mielestä leikkausten tie on kuljettu.
Tasa-arvoista avioliittolakia ehdokkaat pitivät suvaitsevaisemman ja tasa-arvoisemman Suomen merkkinä.
Eero Suutari kertoi ainoana
Ehdokkailta kysyttiin nuoria kiinnostavista asioista.
FAKTA
. KUHMOLAINEN Perjantaina 20. Paneelia oli seuraamassa
lukiolaisten lisäksi 9. Kuhmon lukion oppilaskunnan hallituksen järjestämään
vaalipaneeliin osallistuivat Silja Keränen Vihreät, Tuomas
Kettunen Keskusta, Eero Suutari Kokoomus, Pinja Toivanen
Vasemmistoliitto, Maire I Korhonen RKP, Asko Alasalmi
SDP, Ari Korhonen Peruss,
Markku Vihanto Krist.
. Tukitaan verovuodot veroparatiiseihin, sillä se on
merkittävä verotulojen menekki suomalaiselle yhteiskunnalle, hän lisäsi.
Kaukametsän vaalitentissä eduskuntavaaliehdokkaat ottivat kantaa verotukseen.
Keskustan Timo Korhonen halusi sitoa säkin suuta
tiukemmalle. Suutari
huomautti, että kaikilta aloilta on säästettävä. Silja Keränen (vihr) muistutti, että
pakkoruotsin poistamisen
kautta poistuisi suomenruotsalaisilta pakkosuomi.
Ruotsin kielellä pystyi ehdokkaista vastaamaan kysymykseen vain Maire I Korhonen. Markku Vihanto ei
kannattanut kuntaliitoksia,
koska pienissä kunnissa nuoret tunnetaan. maaliskuuta 2015
8 PUHEENAIHEET
Ei
pakolla
mitään
kieltä
Paneeli: Ei pakkokielille,
ei kannabiksen
laillistamiselle, kyllä
elävälle Kainuulle
Marjatta Kurvinen
marjatta.kurvinen@almamedia.?
Kuhmon lukion vaalipaneelissa yksimielisiä oltiin siitä,
ettei kannabista pidä laillistaa eikä pakolla opettaa mitään kieltä.
Vain kristillisdemokraattien Markku Vihanto varovasti väläytti mahdollisuutta, että kannabista voitaisiin lääkärin valvonnassa käyttää
lääkinnällisesti. Meillä ei ole varaa alen-. Kysymys koski säästötoimia. luokan
oppilaita sekä KAO:n opiskelijoita.
Panelistit laitettiin lopuksi piirtämään. Keränen muis-
TEIJO MÄÄTTÄNEN
Verolinjaukset
jakoivat ehdokkaita
Miika Manninen
miika.manninen@kainuunsanomat.?
Verotus oli ainoa asia, joka jakoi selkeästi ehdokkaita kahteen leiriin Kainuun Sanomien suuressa vaalitentissä keskiviikkona Kaukametsän salissa.
Verotusasiassa rintamalinjat olivat perinteiset: vasemmistopuolueiden ehdokkaat
ajoivat verotuksessa kireää
linjaa tuloveroihin ja oikeistopuolueet mieluummin tuloveron keventämistä.
. Hänen mieles-
tään mihinkään veronalennuskokonaisuuksiin ei ole
varaa, muuten kuin korkein-
taan verotuksen sisällä tehtävien säätöjen kautta.
Korhosen kanssa melko
lailla samoilla taajuuksilla oli
Raimo Piirainen (sd).
. Vihanto kertoi kristillisten vastustavan luonnonvastaista avioliittoa, Ari Korhonen epäili lain avaavan tietä
moniavioisuudelle.
Kaikki ehdokkaat olivat sitä mieltä, että on hyvä maksaa opintotukea myös toisen
tutkinnon hankkimiseen.
Nuoret halusivat tietää
kuntaliitosten vaikutuksista
nuoriin. Pinja Toivanen ja Asko Alasalmi (sd)
halusivat pikemminkin elvyttää ja investoida, samoin
Markku Vihanto. Tuomas
Kettunen (kesk) liputti vapaaehtoisen venäjän kielen
opetuksen kokeilun puolesta
ja Eero Suutari (kok) muistutti puolueensa tehneen
eduskunnassa hyväksytyn
ponnen, että mahdollisuudet
alueellisiin kokeiluihin selvitetään.
Pinja Toivanen (vas)
muistutti, että kieliä on aina
hyvä opiskella ja Maire I
Korhonen (rkp) kieltenopettajana lisäsi, että ruotsi on
paljon helpompi kieli opiskella kuin venäjä. Muut ehdokkaat eivät lämmenneet edes
sille vaihtoehdolle.
Oppilaskunta kysyi, olisiko pakkovenäjä itärajan kunnissa parempi vaihtoehto
kuin pakkoruotsi
Ari Korhonen
muistutti, että Kainuusta pitää tehdä houkutteleva ja kainuulaisten pitää itse olla ylpeitä kotimaakunnastaan.
Toivanen jatkoi työpaikoista ja koulutuspaikoista ja
Suutari yritystoiminnan ja
osaamisen kehittämisestä
luonnonvarojen hyödyntämisen ohella. 14
(5$6
8
.6(7
KEVYT
PUU
CAP ERÄ RUNKOINEN
SUKSI E
RITTÄIN
NOTKEA
LLA KÄ
RJELLÄ
PITUUD
ET 160-3
00 CM
60/70?
(149?)
160-200 cm 60?
210-250 cm 60?
270-300 cm 70?. Vanheneminen on haaste työmarkkinoille. Heti kun kaivoksen toimintaedellytykset
muuttuvat niin, että se on
kannattavaa ja ekologista, sitä pitää jatkaa, Ari Korhonen
vastasi.
Kokoomuksen Eero Suutarin mukaan kaivoksen pitäisi jatkaa toimintaansa,
mutta hänen mukaansa Kainuussa pitää varautua siihen,
että kaivoksen toiminta ei
jatku.
Vihreiden Silja Keräsen
mukaan ympäristön kannalta pahinta Talvivaaran tilanteessa olisi se, että sen toiminta ajettaisiin alas ja sitten
käynnistettäisiin uudelleen
muutaman vuoden päästä.
Keskustan Timo Korhonen oli tyytyväinen siihen,
että Talvivaaralle on löytynyt
ostajaehdokas.
. Vanu 120g/m²
Saappaissa turkisvuori,
vedenpitävä
koot: 39-47
LÄMMIN SETTI
EDULLISESTI!
KAJAANIN
TORILLA
KUHMON TORILLA
LAUANTAINA
la 21.3. Tuodaan tehtaat tänne,
missä on työntekijöitä, päätti
Vihanto.
TARJA KORHONEN
Kainuulaisten pitää itse päättää, että pärjätään, kannustaa
Kainuun liiton maakuntahallituksen puheenjohtaja ja kansanedustaja (kesk) Timo Korhonen.
puun erimuotoinen hyödyntäminen, luonnonvaratalous
ja matkailu ovat elinkeinoja,
joita Kainuussa osataan, ja
niitä tulee edelleen kehittää.
. maaliskuuta 2015 KUHMOLAINEN
9
MARJATTA KURVINEN
Biosellutehdas
Nälkämaahan?
kymmenen vuoden aikana
työelämästä poistuu vuosittain 70 prosenttia enemmän
väkeä kuin sinne tulee uusia.
Ratkaisuna tilanteeseen
Korhonen näkee koulutuksen lisäämisen työvoimaa
tarvitseville aloille. Perjantaina 20. Lakkautuneessa Kainuun maakuntakokeilussa
lähdettiin toteuttamaan kotipalveluja vanhuksille.
Tarja Korhonen
tarja.korhonen@almamedia.?
Maakuntien liittojen päätösvaltaa oman alueen kehittämisessä tulee Kainuun maakuntahallituksen sotkamolaisen puheenjohtajan, kansanedustaja (kesk) Timo
Korhosen mielestä lisätä.
. Tuomas Kettunen muistutti luonnonvarojen hyödyntämisestä ja
metsien hyötykäytöstä ja hänen vieressään istunut Pyhännän talotehtaalla töissä
oleva Asko Alasalmi jatkoi
puualan kehittämisestä, biosellutehtaasta ja kotimaisesta
energiasta Kettusen antaessa
taustatukea.
Silja Keränen muistutti, että kainuulaisten pitää itse pitää asennetta ja imagoa korkealla. Maakunnasta löytyy
lisäksi joukko erillishaasteita,
joista yhdeksi Korhonen nostaa väestön ikääntymisen.
. Tästä
vuodesta lukien seuraavan
tutti, että elinvoiman ja talouden kannalta kuntaliitoksista voi olla hyötyä ja Suutari
jatkoi: Kuntaliitoksia tehdään taloudellisesta pakosta.
Niiden mukana voi tulla nuorille myös lisää valinnanvapautta ja harrastusmahdollisuuksia. Kiurun osaamattomuus
koulutusasiassa meni poliittiseksi pelleilyksi, hän jyrisi.
Piirainen vastasi samalla
mitalla:
. Miksei Kainuuseen soveltuisi biosellutehdas Äänekoskelle suunnitellun ja Kuopioon kaavaillun sellutehtaan tapaan?
Hänen mukaansa Kainuun seisahtuneet puumarkkinat kertovat, että puuta riittää useampaan investointiin.
Koulutuksen säilyminen ja
kehittäminen edelleen kehittäminen ovat Kainuulle keskeisiä, samoin ympäristöasiat huomioiva kaivannaisteollisuus.
67803<
UUTUUS!
120?
LIUKULUMIKENGÄT
Leveys 14cm
Pituus 120cm
0253+2 9,3
PITUUS 64CM
80?
(159?)
0253+2 75,0
65?
(139?)
PITUUS 78CM
60?
VAIN!
30?
(100?)
nuksiin. Alueen kehittämisen
tehtävät voisi siirtää osin avilta ja elyltä maakuntahallinnolle, Korhonen toteaa.
Yhtenä esimerkkinä Korhonen mainitsee, että kaavoitusvallan tulisi siirtyä maakunnille. Myös
muualta muuttavia ammattilaisia tarvitaan.
Aktiiviset ikäihmiset ovat
Kainuulle ja yhteiskunnalle
voimavara eivätkä rasite.
Ikääntyvien tulisi saada
asua omassa kodissaan mahdollisimman pitkään.
. KLO
klo 10-14
7.3.2015
10 . Ari Korhosen mukaan kuntaliitokset eivät juuri huononna nuorten tilannetta, jos ne hoidetaan hyvin.
Pinja Toivanen muistutti
koulumatkojen pituuksista ja
toisen asteen koulutuksen
säilyttämisestä.
Kainuun muuttoliikkeen
pysäyttäminen oli kaikkien
sydämen asia. Me tarvitsemme hyvinvointivaltion palveluiden
ylläpitämiseen verotuloja,
hän painotti.
Kainuun kipupisteeksi
kasvanut Talvivaaran kaivos
sen sijaan sai hyvin yksimielisen käsittelyn ehdokkaiden
puheenvuoroissa.
Ainoastaan kristillisdemokraattien Evelyn Hynynen ja
perussuomalaisten Ari Korhonen olivat sitä mieltä, että
kaivoksen toiminnan ei pitäisi jatkua.
. Se meni pelleilyksi erityisesti kokoomuksen puolelta.
(5$68.6(7
Pituus 200cm
Leveys 10cm
II
L A AT
$5&7,& 6,7((7
YHT.
65?
6$89$7
6
Kotimaiset
isosompaiset
eräsauvat
alk.
20?
U
3,/..,+$$/$5,7
7$/9,6$$33$$7
Lämpimät pilkkihaalarit
Finlayson kankaalla.
Vedenpitävät paikat
polvissa ja takamuksessa. Maire I Korhonen sanoi, ettei luonnonvaroja pidä viedä jalostamatta
maakunnasta.
. Tällä hetkellä lopulliset kaavoituspäätökset tekee ympäristöministeriö.
?Koko maata pitää kehittää tasapuolisesti, siinä tärkeässä osassa on paikallisen
päätösvallan vahvistaminen
oman alueen kehittämiseksi,
Korhonen jatkaa.
Toimivat yhteydet muuhun
maahan ja maailmaan ovat
Kainuulle elinehto.
. Uusien omistajien kautta
löytyy toivottavasti riittävästi
osaamista ympäristöasioiden
hoitamiseen.
Vaalitentin teemoista ainoastaan koulutus nosti joidenkin ehdokkaiden niskakarvoja pystyyn.
Kokoomuksen Hannu
Juntunen ja sosiaalidemokraattien Raimo Piirainen
intoutuivat salissa hetkeksi
nokittelemaan toisiaan koulutuksen järjestämislain raunioilla.
Juntunen lateli suorat sanat siitä, että Suomeen olisi
saatava sellainen opetusministeri, joka huolehtii ja ymmärtää koulutuksesta.
. Kainuusta löytyy hänen mukaansa myös piilo-
työpaikkoja. Lisäksi tulee
turvata sujuva lentoliikenne.
Biotalouteen lukeutuva
Kainuu on samassa veneessä taloudellisessa taantumassa kamppailevan Suomen
kanssa. Maakunnan tieverkosto
ei ole niin hyvässä kunnossa
kuin sen pitää olla, Timo Korhonen muotoilee.
Seuraavan vaalikauden,
Kainuun yhteyksiä kohentaviksi kärkihankkeiksi Korhonen nimeää valtatie 22:n ja
valtatie 5:n kunnostamisen
sekä Iisalmi-Ylivieska-radan
sähköistämisen. Niin kauan kuin Talvivaara tuottaa tappiota, se ei
voi jatkaa
Jatkossa
tarvitsemme myös puolustusliiton turvatakuita ja sodanaikaista huoltovarmuutta.
Outi Penttinen, Sotkamo
39-vuotias äiti, vaimo, yrittäjä ja optikko. maaliskuuta 2015
10 EDUSKUNTAVAALIT 2015
Kainuun
vahvuuksia
tuettava
Eduskuntavaalit 2015: Kokoomus haluaa pitää huolta Kainuun
elinvoimaisuudesta ja
tulevaisuudenuskosta
Kainuu on uniikki maakunta.
Sillä on omat erityispiirteensä, kuten kulttuuriperintö,
elinkeinoelämä ja yhteydet
maailmalle, joilla se erottuu
naapurimaakunnistaan.
Se elää teknologisesta osaamisestaan, matkailusta sekä
luonnonvaroista, joita kainuulaiset jalostavat maailmalle, luoden työtä ja toimeentuloa.
Siitä syntyy elinvoima, joka rakentuu rehellisesti kainuulaisiin vahvuuksiin. Olen
ollut työelämässä yli 20 vuotta palkansaajana ja yrittäjänä. Näillä kolmella
kotimaisella vahvuudella aion olla rakentamassa Suomea sellaiseksi maaksi, millaiseksi meille sen jättäneet
halusivat sen olevan.
Kokoomuksen suomalaisen työohjelman tavoitteena
on 200 000 uutta työpaikkaa
vuoteen 2020 mennessä. Opskellut Yhdysvalloissa high schoolissa
kaupallista englantia ja suorittanut terveydenhuollon
johtamiskoulutuksen.
Olen syntynyt Kuhmossa ja
olin välillä 18 vuotta maailmalla NYC, UK, Helsinki.
Kuusi vuotta sitten palasin
kotiin Kainuuseen. Yliopistolliselle muuntokoulu-
Kokoomusehdokkaat
Eero Suutari, Kajaani
58-vuotias kansanedustaja,
yrittäjä, insinööri, vaimo ja
neljä aikuista lasta sekä kaksi
lapsenlasta, res. Sitä varten
turvallisuusyhteisömme on
EU, sen laajan turvallisuuskäsitteen näkökulmasta. Sosiaalija terveysalan yrittäjien,
rattaita pienennettävä, sillä
Suomi ei nouse kieltojen tai
pakkojen voimin.
Vapaus, vastuu, mahdollisuuksien tasa-arvo, sivistys,
kannustavuus, suvaitsevaisuus ja välittäminen rakentavat myös tulevaisuuden Suomea.
Suomi, kuten mikään
muukaan Euroopan maa, ei
pärjää yksin. Perheeseeni kuuluvat aviomie-
heni hammaslääkäri/yrittäjä
Tuomas Parkkinen ja 2,5
vuotias tytär Jade Isla Unelma. Näitä vahvuuksia
on tuettava ja sitä työtä kannustettava.
Työ, yrittäjyys ja osaaminen Kainuun Kokoomukselle on tärkeintä pitää huolta
koko Kainuun elinvoimaisuudesta ja asukkaiden tulevaisuudenuskosta. Myös palveluyrittäjyyden kasvulle on paljon
mahdollisuuksia. Kainuun
luontoon, liikuntaan ja muuhun aktiviteettitoimintaan
liittyvä matkailuyrittäjyyden
kysyntä kasvaa ja kaipaa monipuolistumista.
Kainuulaisen osaamisen,
tutkimuksen ja kehittämisen
kannalta on yhteistyö yliopistojen kanssa elintärkeä. Sitä
vahvistaa Pohjoismaiden kalustohankinta- harjoitus- ja
koulutusyhteistyö Nordefcon
puitteissa.
Nato on rauhankumppanimme ja kriisinhallintayh-
teistyökumppanimme. Kaikki tarvitsevat kumppaneita, yhteistyötä
sekä liittoutumia. Työn tekemisen
täytyy olla työkykyisille ihmisille aina kannattavin ja kannustavin vaihtoehto työttömyyteen verrattuna.
Tuloverotusta on kevennettävä kaikissa tuloluokissa.
Lisätään työelämään joustavuutta ja mahdollistetaan
työehtojen paikallinen sopiminen.
Myöhennetään yritysten
voiton verotusta ja tuetaan siten yritysten kasvua, kehittä-. Työ on
avainasemassa ja siksi yritysten toimintamahdollisuuksia
on parannettava jatkuvasti.
Kannustavuuden ilmapiiri
luo parhaimmat mahdollisuudet kasvuyrittäjyydelle.
Kainuuseen syntyy lisää
yrittäjyyttä ja työtä alueen
vahvuuksien, luonnon ja
luonnonvarojen pohjalta,
joilla on suuri merkitys alue-
taloudelle. KUHMOLAINEN Perjantaina 20. Se
toteutetaan vahvistamalla
yrittäjyyttä, edistämällä yritysten osaamista, kasvua ja
vientiä ja joustavoittamalla
työmarkkinoita.
Suomalainen arkijärki
luottaa paremmin kansalaisiin, ohjaa sujuvampaan yritystoimintaan ja rakentaa
Suomea arvojen pohjalta
Hallintoa sekä sääntelyä
on karsittava ja byrokratian
tukselle tulee rakentaa entistä vahvempi rooli Kainuun kehittämisessä.
Hyvinvointipalvelut ja
kuntarakenne Kainuun Kokoomus painottaa, että hyvinvointipalvelut eli sosiaalija terveyspalvelut sekä sivistyspalvelut ovat jokaisen perusoikeus. Me asumme maalla Sotkamossa ja yritykseni on Kajaanissa. Yritysten, yliopistokeskuksen,
ammattikorkeakoulun, Cemiksen ja Renforsin Rannan
konesalien osaamisen pohjalta on meillä hyvät mahdollisuudet perustaa ja kasvattaa
yrityksiä koneautomaatio-,
tietoliikenne-, peliteollisuus-, 3d-simulaatio-, teollisen internetin sekä cleantech-toimialoilla.
Luonnonvarojen hyödyntämisen keskiössä on kaivosala, metsänkorjuu, cleantech,
biotalous ja uusiutuva sekä
kotimainen energia. Markkinointimerkonomi. Ammatillista koulutusta tulee kehittää paikallisen elinkeinoelämän tarpeista lähtien. Me
olemme uuttera kansa, joka
tarpeen tullen luo maansa
vahvuuksiensa pohjalle aina
uudestaan. Tulevaisuuden
haaste on kuitenkin säilyttää niukkenevin verovaroin
kansalaisten oikeudet tasapuolisiin ja laadukkaisiin
hyvinvointipalveluihin.
Tämä johtuu väestömme
ikääntymisestä ja palveluidentarpeiden kasvusta, sekä kestävyysvajeesta.
Kainuun mallin pohjalle on hyvä kehittää
sote-palveluiden, perusterveydenhuollon ja
erikoissairaanhoidon
integraatiota sekä kansalaisten toivomaa valinnanvapautta ja monituottajamallia. Optikkoyrittäjyyden lisäksi olen toiminut jo yli 16
vuotta vammaisen rouvan
avustajana aina tarvittaessa.
Opiskelut olen suorittanut
pääasiassa työn ohessa. Myös vanhempani ja siskoni perheineen asuvat Sotkamossa.
Eduskuntatyön tavoitteet
ovat työn tekeminen, työn
tarjoaminen ja yrittäjyys kannattavaksi. kapteeni
Suomalainen työ, arkijärki
ja puolustus. Tämän lisäksi meidän on säilytettävä korkea puolustustahtomme koko maan puolustamiseksi sekä asevelvollisuuteen pohjautuva puolustusjärjestelmämme
Naimisissa, lapsia
4 ja yksi lapsenlapsi.
Eduskuntatyön tavoitteet:
Koulutuksen, kasvatuksen
ja osaamisen arvostuksen palauttaminen
Menneellä vaalikaudella
koulutuspolitiikka on ollut
tempoilevaa, joka on johta-
nut suureen epätietoisuuteen
suomalaisen koulutuksen tulevaisuudesta varhaiskasvatuksesta aina korkea-asteelle.
Koulutus, kasvatus ja osaaminen ovat Suomen selviytymisen kannalta keskeisimmät asiat, joten niihin tulee
investoida määrätietoisesti.
Koulutuksesta huolehtiminen tulee tapahtua ammattitaitoisten opettajien toimesta, ja heidän ammattitaitonsa
Kehitämme hyvinvointia
vaikeinakin aikoina.
Jokaisella on oltava
oikeus valita, missä käy lääkärissä. Elinvoima koostuu useista
eri asioista, joten useilla päätöksillä on vaikutusta siihen.
Elinvoimaisuus mahdollistaa
myös meidän kunkin hyvinvoinnin, olipa kysymys liikunnan tai kulttuurin tuomasta henkisestä ja fyysisestä hyvästä olosta.
4. Tehdään varhaiskasvatuksesta toiminnallisempaa.
Lisätään valinnaisuutta peruskoulussa, lukiossa ja ammatillisessa koulutuksessa.
Uudistetaan oppimisympäristöt digisukupolven ehdoilla.
korvaus on yhtenäistettävä
koko Suomessa. Materiaalin on tuottanut
puolueen piirijärjestö.
palvelusetelin ja osaavan kilpailutuksen tukemana selviää Kainuun Sote -kuntayhtymä paremmin tulevasta palvelutarpeiden kasvusta.
Kainuun Kokoomuksella
on pitkäjänteinen tavoite
huolehtia Kainuun kuntien
elinvoimasta ja mahdollisimman kattavista palveluista.
Me kannatamme mahdollisuuksien tasa-arvoa julkisen
sektorin ja yksityisten yritysten kesken. Vähennetään työllisyyttä haittaavaa EU-sääntelyä.
Vapautetaan kansainvälistä kauppaa siten, että Suomeen syntyy uusia työpaikkoja ja hinnat laskevat.
ylläpitäminen tulee myös
mahdollistaa.
Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistaminen . Yrittäjän ja palkansaajan sosiaaliturvan perusteettomat erot on poistettava.
Lasten ja nuorten hyvinvointiin kannattaa satsata,
nyt tehdyt panostukset tuottavat tulosta tuevaisuudessa.
Tuetaan vanhemmuutta ja
lasten hyvinvointia lisäämällä henkilökuntaa neuvoloihin
ja muihin perhepalveluihin.
Oppimiseen tar vitaan
enemmän toiminnallisuutta,
innostavuutta ja valinnanvapautta. Jokaisella on oikeus
tasa-arvoisiin ja laadultaan
maailmanluokan hyvinvointipalveluihin. On mentävä työn kautta. Välttämättömiä ovat
myös toimivat, jokapäiväiset
ja oikea-aikaiset lentoyhteydet.
Kainuu uniikkina maakuntana tarvitsee jatkossakin
oman Ely-keskuksen, jolla on
riittävä paikallistuntemus ja
kyky luoda alueelle tulevaisuutta, elinvoimaa ja kasvua
sekä huolehtia palveluiden
saavutettavuudesta.
mistä, työllistämistä ja investointeja. Tehdään uudesta
koulutussopimuksesta nuorille houkutteleva väylä ammattiin ja työelämään.
2
Käännämme osaamisen
uuteen nousuun.
Tarjotaan lapsille tasa-arvoiset oppimisvalmiudet. lähipalvelujen saatavuuden varmistaminen
Sosiaali- ja terveydenhuollon rakenteiden uudistaminen oli edellisen vaalikauden
tärkein hanke, joka kariutui
täydellisen osaamattomuuden tuloksena. Siksi työttömälle on
jäätävä työllä ansaitusta eurosta aina vähintään puolet
käteen. Panostetaan ikäihmisiin. Se on näkemyksemme tulevaisuudesta, jossa Suomi on paras maa syntyä, elää ja yrittää.
Kokoomus esittää viisi
keskeistä tavoitetta Suomen
suunnan kääntämiseksi:
1
Asetamme työn etusijalle.
Työn tekemisen pitää
olla nykyistä kannattavampaa. Tuloverotusta kevennetään kaikilta. Edistetään kokeiluja ja pilottihankkeita.
5
Teemme Suomesta puhtaiden ja kestävien ratkaisujen edelläkävijän.
Tehdään verotuksesta vihreämpi. Varatuomari, oikeustieteen kandidaatti
ja hallintotieteiden kandidaatti (maisteri kesällä 2015)
sekä opettajan pedagoginen
pätevyys. Haastan yrittäjät mukaan ehkäisemään nuorten
syrjäytymistä tarjoamalla
nuorille harjoittelupaikkoja
ja oppisopimusmahdollisuutta.
Vastuu lapsista ja nuorista
on yhteinen. joko yksin tai yhdessä
Ruotsin kanssa.
Laitetaan EU keskittymään työpaikkojen luomiseen. Lisätään pohjoismaista puolustusyhteistyötä.
Selvitetään Nato-jäsenyyden mahdolliset vaikutukset
. Suositaan kotimaisia, uusiutuvia energianlähteitä. Sarjan aloittaa kokoomus.
Julkaisujärjestys on arvottu.
. Tuetaan
terveyttä ja toimintakykyä
kotiin vietävillä palveluilla ja
erilaisin asumismuodoin.
tön verotusta. Samalla
unohtui se keskeisin asia eli
ihmisten palvelujen saatavuuden turvaaminen jatkossakin. Rakenteet on uudistettava niin, että perusterveydenhuollon palvelut ovat saatavilla läheltä sekä lapsiper-
heillä että ikääntyvällä väestöllä.
Elinvoimainen Kainuu ?
Hyvinvoiva ihminen
Kainuussakin tarvitaan
yhä enemmän toimeliaisuutta monella saralla, jotta säilymme elinvoimaisena maakuntana. Tuetaan cleantechratkaisujen syntymistä. Väestö ikääntyy, jolloin sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen tarve vain
kasvaa ja vie yhä enemmän
varoja. Perjantaina 20. Pitkien
etäisyyksien maakuntana me
tarvitsemme maantieverkoston, joka on nykyistä paremmin huollettu ja ylläpidetty.
Valtateiden VT5 ja VT22
kunnostukset tulee sisällyttää seuraavan hallituksen liikennepoliittiseen selontekoon ja tällä kertaa myös rahoituksesta on pidettävä
kiinni. Tehdään työ-
3
ajoista joustavampia. maaliskuuta 2015 KUHMOLAINEN
11
VAALISARJA
. Tämä on Kokoomuksen
vaihtoehto. Kevennetään työnteon verotusta ja korotetaan
ympäristölle haitallisen kuluttamisen verotusta.
Kevennetään auton hankinnan ja kiristetään sen käy-
Vahvistamme Suomen
turvallisuutta ja kansainvälistä asemaa.
Huolehditaan uskottavasta puolustuskyvystä. Hoidetaan potilaat kerralla kuntoon. Tavarajunaliikenteen
sähköistys välillä Iisalmi-Ylivieska tulee myös rakentaa
aikaisemman selonteon mukaisesti. Tämä kehittää
parhaiten myös palveluprosesseja, palveluiden laatua ja
saavutettavuutta.
Kainuun liikenneyhteydet
Kainuun Kokoomus pitää
alueen elinvoiman kannalta
erityisen tärkeänä toimivia ja
hyvin ylläpidettyjä liikenneyhteyksiä. Kun eduskunnassa
päätetään koko Suomea koskevista asioista, niin tulee pitää huolta, että lainsäädännön vaikutukset osataan arvioida myös Kainuun kannalta. Laajennetaan työaikapankkeja, jotta työtä voidaan tehdä silloin,
kun sitä on. Kainuun paikallislehdet julkaisevat ennen eduskuntavaaleja juttusarjan, jossa esitellään kainuulaiset ehdokkaat ja
puolueet.
. Kainuun lentoyhteyksien ja maa-, raide-,
sekä laajakaistaverkoston tulee meilläkin vastata nykyajan vaatimuksia. Tiiviistetään yhteistyötä kodin, koulun, yritysten, lasten/nuorten itsensä; kaikkien tahojen välillä.
Jokaiselle ikäihmiselle tulee suoda mahdollisimman
pitkä ja arvokas elämä omassa kodissa lisäämällä kotiin
vietäviä palveluja. Tiivistetään viranomaisten yhteistyötä, jotta ketään ei pompotella luukulta toiselle. YK:n vammaisten oikeuksia koskeva
yleissopimus on rati?oitava.
Omaishoitajien saama
Kokoomuksella on
vaihtoehto: korjausliike
Suomen saavat liikkeelle suomalaiset itse, yksilöinä ja yhteisönä.
Me uskomme liikkeeseen,
uudistuvaan hyvinvointivaltioon ja sosiaaliseen markkinatalouteen.
Uskomme myös siihen, että nyt on keskityttävä oleelliseen. Nostetaan arvonlisäveron liukuvaa alarajahuojennusta 50.000 euroon.
Byrokratiaa järkevöitettävä yrittäjyyteen kannustavaksi. Lisätään kansainvälistä osaamista, kielten opiskelua ja kannustetaan liikku-
maan.
Lisätään opettajien valtuuksia puuttua koulukiusaamiseen myös koulumatkoilla. Siirretään
hyvinvointipalveluiden painopistettä ennaltaehkäisyyn
ja hyvinvoinnin edistämiseen.
Hannu Juntunen, Kajaani
55-vuotias opettaja ammattikorkeakoulussa
Näkkyy sillä lusikka pysyvän käessä, tuumaa toinen.
Kevättuuli puhaltaa ja heiluttelee pingispalloja, mutta
Veeti pitää ne lusikoissa.
. Kukaan ei voi voittaa sinua,
kannustaa tyttö.
. maaliskuuta aamupäivällä.
Alustusten ja keskustelujen teemana on tällä kertaa
Raja.
Kuhmon Kamarimusiikki
on valinnut alustusten väliin
ja päätteeksi konsertteja,
joissa esitetään teoksia aina
Bachista Kaija Saariahoon asti. KUHMOLAINEN Perjantaina 20. Ei voikaan, sinä olet ihan
pro.
. Mukana on myös Kuhmon seurakunta.
Veeti Huotari ei ulkona
luovutakaan ihan helpolla,
vaikka 3 minuutin kohdalla
tuntui ensimmäisen kerran,
että tämä tasapainoilu riittää.
. Perjantain tiedekahvilassa yliopistotutkija
Tuulikki Kurki kertoo aiheesta ?Rajat ja kulttuurin
näkökulma?.
Lauantaina on luvassa 6
alustusta. Jalka voi olla kipeä,
miettii tyttö katsomosta.
. Tapahtumaa voi
seurata myös verkkolähetyksenä.
Lisätietoja osoitteessa http://www.
ihminenjakosmos.?/.. maaliskuuta kello 15
Markku Heikkisen ohjaaman Olipa kerran seminaari
-elokuvan ennakkonäytöksellä ja jatkuu Suomen Akatemian tiedekahvilalla, konserteilla ja keskustelutilaisuuksilla.
Enin osa alustuksista
kuullaan ja keskustelusta
käydään lauantaina 21. 11 minuuttia, huudetaan
aikaa.
. maaliskuuta 2015
12 ELÄMÄNMENO
Taitoa,
tietoa ja
polkkaa
Kyläkoulut: Tunnelmalliset tyttö- ja poikapäivät
85 oppilaalle eilen
Lentuan keväässä
Antero Komulainen
antero.komulainen@almamedia.?
. Lippuja
myydään elokuvaesitykseen sekä
iltakonsertteihin. Jean Sibelius on juhlavuo-
tenaan esillä useammankin
teoksen voimin.
Ihmisen ja Kosmoksen juliste ja tunnus on Klaus von Mattin
käsialaa.
Kuhmo-talolle saapuu keskustelemaan 7 tieteen ja taiteen tekijää. Hengittele vaan. Pääseekö se tulos Guinessin ennätyksiin. Älä laske
jalkaa, kannustavat tytöt,
kun Hietaperän koulun oppilas Veeti Huotari tasapainoilee yhdellä jalalla ja molemmissa käsissään ruokalusikoita, joissa heiluu pingispallot. Kuljetukset
lähtevät kello 13, tuumaa
kirkkoherra Timo Suutari
ohikulkiessaan.
. Taiteilijoista lavalle nousevat alustamaan keskustelua toimittaja, elokuvantekijä Markku Heikkinen,
kirjailija, toimittaja MikkoPekka Heikkinen sekä kapellimestari, alttoviulisti Dalia
Stasevska.
Mikko-Pekka Heikkistä
kuvataan harvaan asutun
Suomen puolestapuhujaksi,
Stasevskaa myös yhteiskun-
nalliseksi keskustelijaksi.
Tieteen puolella mukana
ovat Tuulikki Kurjen lisäksi
apulaisprofessori Vesa-Pekka
Herva ja professori Anssi
Paasi Oulun yliopistosta sekä
tutkijatohtori Hanna Smith
Helsingin yliopiston Aleksanteri-instituutista.
Herva on arkeologi, Kurki
folkloristi ja kirjallisuustutkija, Paasi maantieteilijä ja rajojen tutkija sekä Smith erityisesti Venäjän ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa tunteva
tutkijatohtori.
Valtaosin Kosmoksen tilaisuudet
ovat vapaapääsyisiä. maaliskuuta ja tapahtuma päättyy loppukeskusteluun ja
päätösmusiikkiin sunnuntaina 22. Sinun ansiosta me ollaan
huomennakin täällä, tuumaavat koulukaverit
. 8,5 minuuttia, huutaa
seurakunnan kellomies ja
huolestuu, että mahtaako
tässä kännykän akku riittää.
. Älä niistä huolehdi, kyllä
ne paranevat, tuumaa toinen
vieressä.
Veeti tasapainoili pingispalloineen pitkään vielä 22
minuutin jälkeenkin.
Päivän ohjelma eteni.
Opettajat kutsuivat oppilaat
sisäohjelmaan ja Veetinkin
suoritus oli vähitellen ohi.
Sitten kyläkoulut pääsivät
esittämään hyvin harjoiteltuja oppilasnumeroitaan.
Vaikka tyttö- ja poikapäivillä hiihdettiin kilpaakin, niin voimia jäi myös Säkkijärven polkkaan niin, ettei Hietaperän tyttöjen jalat meinannee
pailuvat monessa eri pisteessä, muun muassa renkaanheitossa, mojovalla curling-paikalla sekä tasapainotestissä, missä seisottiin yhde
Ihminen ja Kosmos
puhuu rajasta
Marjatta Kurvinen
marjatta.kurvinen@almamedia.?
Aiheita ajatteluun ja keskusteluun tarjotaan tulevana viikonloppuna Kuhmossa Ihminen ja Kosmos -tapahtumassa.
Ohjelma alkaa perjantaina
20. Siinä samalla nähtiin
Veetin hyvä keskittymiskyky.
Lentuan, Timoniemen ja
Hietaperän koulujen tyttö- ja
poikapäiville on kokoontunut 85 oppilasta.
Torstaipäivän ohjelmassa
on pieniä kilpailuja, tasapainoilun lisäksi hiihtokilpailut,
curlingia, tarkkuusheittoa,
renkaanheittoa, frisbeegol?a,
oppilasryhmien ohjelmanumeroita, raamattutietokilpailu ja ruokailu ja palkintojenjako. 15 minuuttia menee rikki
nyt.
Siellä isä ja äiti
olivat suorimassa verkkoja.
Helli Hyytiäinen viettää
tulevana viikonloppuna
80-vuotissyntymäpäiväänsä.
('86.817$
9$$/,7
,
ILMOITTAJA
hyödynnä lut!
ake
j
o
t
t
i
e
p
s
y
ä
t
pe 27.3.
ke 8.4.
Eine Kotamaa p. Sota-aikana eläneelle
konsertti toi mieleen lap-
suusajat, sanoi Hyytiäinen.
Hänelle talvisodalla on sikälikin suuri merkitys, että
hänen isänsä kaatui talvisodassa 6. Perjantaina 20. Hänen elämänsä päättyi kuukausi sitten Lieksassa liki 100-vuotiaana.
. Niinpä saattoikin pitää hyvänä
kä yliluutnantiksi luutnantit
Jouni Remeksen Kuhmosta
ja Antti Salon Vartiuksesta.
Rajavartiolaitoksen päällikkö on myöntänyt rajavartiomestarin palvelusarvon
ylirajavartija Heikki Laurinsepälle Kajaanista.
Kainuun rajavartioston
komentaja on ylentänyt reservissä ylikersantiksi kersantit Risto Heikkisen Vartiuksesta, Tero Koivistoinen
Kortesalmesta, Arvo Mikkosen Suomussalmelta ja Hannu Pulkkisen Kuhmosta.
Tasavallan presidentti on
myöntänyt valtion virka-ansiomerkit tunnustukseksi
valtion hyväksi suoritetusta
pitkäaikaisesta palveluksesta
lieksalaisten konserttia suunnitellessa tekemää ehdotusta, että pyydetään Nurmeksen Musiikkiyhdistyksen
Mieskuoro mukaan.
N i i n p ä l av a l l e n o u s i
55-miehinen kuoro, jonka
laulamana sellaiset klassikot
kuin Veteraanin iltahuuto ja
Sibeliuksen Finlandia soivat
paljon muhkeammin kuin
kuorojen erikseen esittäminä. Heräsin aamulla, puin
päälle, avasin portin ja juoksin rantaan. Ulkona taidoissa ja tarkuudessa oppilaat kilellä jalalla ja pidettiin pingispalloja 2 lusikassa.
Raja huomioi
vuosipäivänä
Tasavallan presidentti on
myöntänyt valtion virka-ansiomerkin valtion pitkäaikaisesta palveluksesta Kainuun
rajavartioston kolmelle työntekijälle sekä ylentänyt sotilasarvossa rajavartiolaitoksen virkamiehiä.
Sisäministeri on myöntänyt ansiomerkkejä Rajavartiolaitoksen työntekijöille.
Rajavartiolaitoksen päällikkö on myöntänyt Rajavartiolaitoksen ansiolevykkeitä
Kainuun rajavartioston työntekijöille sekä sidosryhmien
edustajille.
Lisäksi Kainuun rajavartioston komentaja on ylentänyt henkilöstöä reservin aliupseerin sotilasarvoissa sekä
myöntänyt muita huomionosoituksia Kainuun rajavartioston henkilöstölle.
Kainuun rajavartioston
ylennykset sotilasarvossa
21.3.2015 lukien:
Tasavallan presidentti on
ylentänyt majuriksi kapteeni
Tomi Tirkkosen Kajaanista,
kapteeniksi yliluutnantit
Jouko Kinnusen Kuhmosta ja
Esko Mantilan Kajaanista se-
Kuhmolaisyleisö otti runsaslukuisena vastaan kolmen
mieskuoron pitämän talvisodan päättymisen muistokonsertin. Upeata, aivan upeata,
jatkoi Helli Hyytiäinen.
. 050 315 5849
eine.kotamaa@almamedia.?
pe 17.4.. Sittemmin mies taisteli Lieksan
rintamilla, jatkosodassa ja
Lapin sodassa. maaliskuuta 1940
Suomenlahden saaristossa.
Muutamia viikkoja sitten
Hyytiäinen sai sotaorvon
tunnuksen, jota hän nyt kantoi konsertissa.
Helli Hyytiäinen on kotoisin Suursaaresta, joka jäi Venäjän puolelle, eikä hän ole
käynyt synnyinpaikallaan sodan jälkeen.
Sieltä on kuitenkin muistoja:
. Samalla tehtiin päänavaus Nurmeksen suuntaan ja
nurmeslainen mieskuoro ensimmäistä kertaa Lentuasalin
lavalle.
Yhteistyön jatkosta on jo
sovittu ja kuhmolaiset ovat
syksyllä mukana pohjoiskarjalaisten mieskuorojen kokoontumisesta.
Sitä ennen Kuhmossa nyt
kuultu talvisotakonsertti esi-
vanhempi rajavartija Risto
Komulaiselle Kuhmosta,
vanhempi rajavartija Otto
Kähköselle Kuhmosta ja vanhempi rajavartija Esa Saikkoselle Kajaanista.
Sisäministeri on myöntänyt
Rajavartiolaitoksen ansioristin tunnustukseksi ansiokkaasta toiminnasta rajavartiolaitoksen hyväksi majuri
Pekka Ravelalle Kajaanista.
Kainuun rajavartioston
palkitsemiset ja ylennykset
julkistettiin Rajavartiolaitoksen 96. Ihan vetää mykäksi, sanoi konsertin
jälkeen Terttu Tampio.
. maaliskuuta 2015 KUHMOLAINEN
13
ANTERO KOMULAINEN
MARJATTA KURVINEN
Kun Kuhmo, Lieksa ja Nurmes yhdistävät voimansa, saadaan kokoon iso mieskuoro.
Yhdessä vahvempia
Konsertti:
Kolmesta
pienestä
yksi iso
Marjatta Kurvinen
marjatta.kurvinen@almamedia.?
et ehtiä vauhtiin mukaan. Mahtavaa, upeaa. Lieksan Mieslaulajilla vahvuus oli 16. Lentua-salin permanto oli keskiviikkoiltana melkein täynnä.
Kuhmon Mieslaulajat lauloi konsertissa 17 miehen
vahvuisena. vuosipäivänä 21.3.
2015.
tetään ensi lauantaina sekä
Lieksassa että Nurmeksessa.
Lieksalaiset kertoivat konsertissa myös yhden talvisodan veteraanin tarinan.
Tämä sotasankari oli talvisodan alussa Inarin rajavartiostossa ja joutui surmaamaan heti sodan alussa rajan
yli tulleen venäläisen
Ennen pojat pitivät harakkakannat kurissa viemällä
munat niiden risupesästä,
mutta nyt sellaiset harrastukset ovat historiaa. Harakkakantaa olisi helppo rajoittaa
pesimäkauden ulkopuolella
ansapyynnillä, mutta sekin
harrastus on vähenemässä.
Harakka on viikon 12 luontoääni
Yleisradiossa
Markku Paakkinen
kia. Suurin 15 yksilön parvi nähtiin Lentiirassa.
shokkivaihe, jolloin ihmisen
on vaikea uskoa tiedon todenperäisyyttä.
Muutamien viikkojen kuluttua alkaa sopeutuminen ja
surutyö.
Useille vakavan sairastumisen mukanaan tuomien
tunteiden työstämisessä auttavat luovat menetelmät.
Kannattaa purkaa tuntojaan
kirjoittamalla esimerkiksi
päiväkirjaa, blogia tai runoja.
Voi maalata tauluja, kuunnella tai soittaa itse musiik-
Harakka on yleinen lintu ja viihtyy asutuksen lähellä.
.28/8582.$
3HUXVNRXOX OXNLR
DPPDWWL RSLVWR
W\|NHVNXV SlLYlWRLPLQWD
MD SlLYlNRWL
0D 0DNNDUDNHLWWR WXRUH
MXXVWR NOHPHQWLLQL
7L 6LWUXXQDLQHQ EURLOHULNDV
WLNH ULLVL SHUXQD PXVWDKH
UXNNDKLOOR DPHULNDQVDODDWWL
WRPDDWWL NXUNNXVDODDWWL
.H .LUMRORKLNLXVDXV SXQD
MXXUL RPHQD SRUNNDQDVDODDWWL
7R /LKDS\|U\NNl UXVNHD
NDVWLNH SHUXQDW NDDOL NXOWD
SLNNHOVL UHWLLVLVDODDWWL
3H 2KUDVXXULPRSXXUR
ODXDQWDLPDNNDUD VHNDPDU
MDNHLWWR
0XXWRNVHW
PDKGROOLVLD. Jumala ei unohda.
Jesajan kirjassa on ajatus Jumalan käsien hipiään piirretystä Jumalan kansasta, jolle Jumala sanoo: ?Unohtaako äiti rintalapsensa, unohtaisiko hoivata kohtunsa hedelmää?
Vaikka hän unohtaisikin, minä en sinua unohda.?
(Jes.49:15)
Ristin ryövärin rukous paastonajan rukouksena on koko
elämän jättämistä Jumalan käsiin.
Samalla siihen voisi lisätä pyynnön: muista myös niitä,
jotka muistamistani ovat pyytäneet ja myös niitä joskus
elämääni vaikuttaneita, jotka olen jo unohtanut.
Anneli Kinnunen, Lyyli Seer ja Kati Sarvala alustivat, Ari Huotari juonsi tilaisuuden.
Kirjoita, puhu, ole luova!
Sairastuessa: Hae voimaa läheisistä, palaa arjen rutiineih
Marjatta Kurvinen
marjatta.kurvinen@almamedia.?
Ole luova! Kirjoita päiväkirjaa
tai blogia! Maalaa, kuuntele
musiikkia! Puhu läheistesi ja
ystäviesi kanssa!
Mene metsään! Anna koiran viedä sinut lenkille entiseen tapaan! Palaa mahdollisimman pian arjen rutiineihin!
Tällaisia ohjeita jaettiin
maanantaina Kuhmon Mie-
lenterveysseuran järjestämässä Mielen kuntokoulussa. Se on kuitenkin
ovela lintu, joka osaa hankkia
eineensä ihmisen järjestämiltä ruokapöydiltä. Myös ammattiauttajien apuun voi ja pitää
turvautua, jos yksin ei pärjää
eikä läheisiä ole.
Myös lemmikeistä on
apua, samoin luonnossa oleskelusta.
RUOKALISTAT
Harakoita
kymmenillä pihoilla
Harakka on on yksi kaupunkilaistuneista lintulajeista,
mutta ei sentään sellainen
etelän citysiivekäs kuin varis
ja naakka. Ne voivat iskeä aikuisiin pikkulintuihin
kuten keltasirkkuihin ja punatulkkuihin ruokintapaikalla. Kirjoitetun tekstin tai
maalatun taulun korkeatasoisuudella ei ole väliä.
Tärkeää on myös puhua
asiasta läheisten ja ystävien
kanssa. Sen rinnalla
harakka syö alkuperäistä ravintoaan, johon kuuluvat
kuolleet ja elävätkin eläimet,
kuten linnunpoikaset.
Kuhmossa bongattiin harakoita noin kolmellakymmenellä pihalla. Vielä enemmän
lohduttaa, jos tietää ystävän rukoilevan.
Yksi paastonajan vaikuttavimpia Raamatun kertomuksia
on kuvaus Jeesuksesta ristillä.
Toinen Jeesuksen rinnalla riippuvista pahantekijöistä
pilkkaa Jeesusta, toinen tunnustaa syyllisyytensä ja pyytää: ?Jeesus, muista minua?.
Kuoleman edessä, syyllisyyden painaessa, katseen kääntäminen maailman Vapahtajan puoleen toi rikolliselle pelastuksen.
Tuossa ryövärin ja Vapahtajan kohtaamisessa on upea
kuva ansaitsemattomasta armosta!
Me ihmiset unohdamme. Elsa muisti minut ja minäkin ?
muistutettuna . Myös vertaisryhmät
ovat tuoneet monille avun.
Siellä tapaa samassa tilanteessa olevia. KUHMOLAINEN Perjantaina 20. Illan aiheena oli, mistä saa
voimia, kun vakava sairaus
muuttaa elämän.
Aiheesta alusti seuran puheenjohtaja Kati Sarvela, joka oman sairastumisensa
myötä on perehtynyt aiheeseen. Hänen lisäkseen yleisön tentattavina olivat sairaanhoitaja Anneli Kinnunen ja lääkäri Lyyli Seer.
Kun saa tiedon vaikeasta
sairaudesta, seuraa usein
.27,+2,72$7(5,$7
0D 0DNNDUDNHLWWR MXXVWR
WRPDDWWL UXLVSXROXNNDSXXUR
7L 6LWUXXQDLQHQ EURLOHULNDVWL
NH SHUXQD V\\VVDGRQYLKDQ
QHV DPHULNDQVDODDWWL WRPDDWWL
NXUNNX UXXVXQPDUMDNLLVVHOL
.H .LUMRORKLNLXVDXV SDROD
SXQDMXXUL SRUNNDQD RPHQDVD
ODDWWL PXVWLNNDNLLVVHOL
7R /LKDS\|U\NNl UXVNHD NDV
WLNH SHUXQDW SRUNNDQDYLLSDOH
NDDOL NXOWDSLNNHOVL UHWLLVLVDODDW
WL YDGHOPDUDKND
3H 3DODSDLVWL SHUXQD LVRW
MXXUHVNXXWLRW NLLQDQNDDOL
SHUVLNND NHVlNXUSLWVDVDODDWWL
VHNDPDUMDNHLWWR
/D /LKDNHLWWR VXRODNXUNNX
PXVWDKHUXNNDYLVSLSXXUR
6X 5LLVWDOLKDNlULVW\V SHUX
QDVRVH SXXWDUKXULQNDVYLV
NHUURVNLLVVHOL
Harakat muuttuvat yhä
rohkeammiksi. maaliskuuta 2015
14 ELÄMÄNMENO
Hartaus
Aune Mikkonen
Kirjoittaja on lehtori, eläkeläinen
Muista
minua
S
ain yllättäen kortin, jonka lähettäjän kanssa
olin ollut tekemisissä joskus kouluaikoina.
Silloin koulutyttöinä olimme olleet samalla
leirillä ja sen jälkeen kirjoitelleet toisillemme.
Nyt tuo Elsa ja miehensä olivat jo alkamassa eläkeikää. hänet.
Oletko sinä pyytänyt tai kohdannut pyyntöä: muista minua?
A
Vielä enemmän
lohduttaa, jos tietää
ystävän rukoilevan.?
Äkillisen sairauden, onnettomuuden tai muiden elämänvaikeuksien keskellä on mahtava asia, kun saa pyytää ystävää muistamaan.
Jo myötäelävät ajatukset lohduttavat. Elsa oli kohdannut kotipaikkakuntani ihmisen, ja minä olin muistunut hänen mieleensä.
Elsan olin täysin unohtanut, mutta puhelinsoitto kortissa olevaan numeroon ja vanhan valokuva-albumin kuva palauttivat hänet mieleeni
maaliskuuta 2015 KUHMOLAINEN
15
MARJATTA KURVINEN
ONNITTELUJA
/lPPLQ NLLWRV
NDLNLOOH 7HLOOH MRWND
NXQQLRLWLWWH UDNNDDPPH
En juhli.
$KWL 2ODYL
.RLVWLVHQ
Aulis Kähkönen
PXLVWRD MD RWLWWH RVDD
VXXUHHQ VXUXXPPH
2PDLVHW
HELLUNTAISEURAKUNTA
KAJAANIN
ORTODOKSINEN
SEURAKUNTA
Rajakatu 5
Onnea
40-vuotiaalle!
T. /LSXW ½ . Lyyli Seer pitää tärkeänä oman haavoittuvuuden
hyväksymistä.
. Itku hoitaa ja puhe parantaa, arvioi Anneli Kinnunen.
-S- 1h 43min
AUTOLLA
NEPALIIN
www.ort.?/kajaani
Kainuuntie 91
puh. 1h 35min
KULTTUURITOIMI
Kahvitarjoilu!
32+-2,6(1 ,+0,6(1 $6,$//$
Pe ja ma 18.00,
la 16.00, su 14.00
Pe 20.00, la ja ti 18.00
Kuunnellaan yhdessä novelleja ja neulotaan omia töitä
tai kirjaston langoista vauvan peittoja (lahjoitetaan v. klo 17 Suuriehtoopalvelus.
Ke 25.3. 2017
syntyville kuhmolaisille). klo 13 . Jouni
Niiranen, pastori ja Tapani Hautamäki, poliisi.
Ke 25.3. 11.00 Jumalanpalvelus.
www.kuhmolainen.fi
PAJAKKAKINO
Rajakatu 56
040-5409262
www.pajakkakino.net
Elokuvat 20. klo 18 Jumalan
kohtaamisen ilta. klo 18 Rukousilta.
Tervetuloa!
0HWV¦WLOD\ULWW¦M¦ <R NDXSSDWHNQLNNR
.$16$1('867$-$(+'2.$6
www.outipenttinen.fi
KUHMO PIZZERIA-KEBAB
Koulukatu 13 . www.kuhmonseurakunta.fi
Kirkkotie 6-8
982.$77,+,,+727$166,7
OD NOR ²
Finlanders
Tulossa: Me Rosvolat
Miekkailija
The 2nd Exotic Marigold
Hotel
Tervetuloa elokuviin!
KAHVIT JA
ARVONTAA
Tervetuloa!
(,/$ $$9$.$5( 3V
BIG GAME
LUOKKAKOKOUS
Outi Penttinen Cafe Torillassa la 21.3. 21, pe ja la 11 . Perjantaina 20. klo 10 Liturgia
Jumalanäidin Ilmestymisen Juhla.
www.kuhmonhelluntaisrk.net
ilmoitukset.kuhmolainen@
almamedia.fi
To 26.3. 15 Kuhmon kirjastossa
ja
Helmenkalastajat
. 11.00 Jumalanpalvelus, Tuula Suomi.
Ti 24.3. 044 500 1705
Tervetuloa!
La 21.3. 03
ZZZ DDYDNDUH HGXVNXQWDDQ ?
0DNVDMD
<ULWW¦Y¦Q .DLQXXQ SDUKDDNVL U\
www.kuhmolainen.fi
Kuhmon seurakunta
Puh. kotiväki
ILMOITTAJA!
Hyödynnä näkyvyytesi
myös verkossamme
Kysy edullinen
tarjouksemme!
p. 18.00 Äijäilta (alakerrassa).
To 26.3. 15 Kuhmo, p.
UUTTA!
Valintasi mukaan
7 eri lajiketta
Ma-la
klo 17
saakka
650 276
SALAATTIBUFFET
800
?
AVOINNA: ma-to, su 11 . 18.00 Sanan ja
rukouksen ilta.
Ke 25.3. 1h 30min
-K16/13- 9. 13.00 Hartaus,
ruokailu ja ruokajakelu.
18.00 ELÄMÄ VOITTAA!
Marko Selkomaa Kontion
koulun salissa. 010 665 9017
Su 22.3. . 6.30 Radio Kajaus,
Aamun Sana, Jouni Rossi.
Pe 27.3. klo 9-11
INHIMILLISTÄ REVIIRIÄ PUOLUSTAEN
-K12/9- 9. .DUDRNH . Rukouspalvelu.
Su 29.3. 1DLVWHQ YDOWDD ?
+XRP 9DSDDOLSXW HL YRLPDVVD
.DWVR NHYlWNDXGHQ
NRNR RKMHOPLVWR
www.napis.com
/8208.$/..81$$
SÁÁVLÁLVHNVL
/XRQQRQPXNDLVHVWL NDVYDWHWWXD
OlKLUXRNDD .XKPRVWD /DLWDODQ WLODOWD
1\W YRL YDUDWD OXRPXNDONNXQDD
SllVLlLVS|\WllQ
.DONNXQDW WRLPLWHWDDQ
NRNRQDLVHQD SDNDV
WHHQD /LQQXQ NRNR RQ
Q NJ
+LQWD VXRUDDQ WLODOWD
½ NJ VLV DOY
SDNDVWXV MD NXOMHWXV. Puikot/koukut 31/2.
Kuhmon kirkko
Pe 14.00, su 16.00
hin
NOVELLIKOUKKU kokoontuminen
Su 22.3. Pitää huolehtia,
että syö ja nukkuu ja käy ulkona.
Kati Sarvelalle apua ovat
tuoneet myös mielikuvaharjoitukset, jotka auttavat hallitsemaan omia tunnetilojaan. klo 17 Ehtoopalvelus.
Ti 24.3. 24.3.
+XRPDD Ql\WlQW|DMDW
Myös päivän rutiineista
kiinni pitäminen auttaa palautumista. (08) 617 2371 . (OlYll PXVLLNNLD
Pentti Hiltunen ja Jari Niva.
Kirkkoherranvirasto ja seurakunnan toimistot suljettu
ke 25.3. Vapaa pääsy, elokuvan päätyttyä voi antaa vapaaehtoisen lahjoituksen
YV-keräyksen hyväksi.
Tiistai 24.3.
Klo 18 Jeesuksen suojassa -SANAN JA RUKOUKSEN
ILTA Kuhmon kirkossa. klo 8-10.
LIPASKERÄYS ma 23.3. Päivän aikana mahdollisuus
esirukoukseen ja sielunhoitoon.
Marian ilmestyspäivä 22.3.
Klo 10 MESSU Kuhmon kirkossa (l: Pääkkönen, s: Martti
Muurikainen, k: Lohi). Pyhäkoulu kokoontuu kirkon keittiössä. Itkut itkeä saa loppuun saakka?
Klo 18 kaikille yhteinen rukousilta, jossa mukana Vuokko ja
Martti Muurikainen, Leena Lehtinen ja Jarkko Lassila sekä
Heikon ihmisen lauluryhmä. Eläkeliitto tarjoaa srk-keskuksessa kirkkokahvit, jonka jälkeen puhuu Leena Lehtinen ja Ketterät-yhdistyksen
kuoro laulaa.
Klo 16 YHTEISVASTUUNÄYTÖS elokuvasta Autolla Nepaliin Pajakkakinossa (Rajakatu 56).
7RLPLWXNVHW DONDHQ SH
7DUNHPPDW WRLPLWXVWLHGRW VR
YLWDDQ YDUDXNVHQ \KWH\GHVVl
OWD
9DUDXNVHW WLOD
S
Perjantai 20.3.
Klo 10.30 alk. Elokuvan päätyttyä voi antaa vapaaehtoisen lahjoituksen
YV-keräyksen hyväksi.
Klo 18 NAISTEN KAHVI-ILTA ravintola Neljässä Kaesassa Illan aihe: Naiseuden lähteellä, mukana julistaja
Leena Lehtinen Kansan Raamattuseurasta.
Lauantai 21.3.
Naistenpäivien tilaisuuksia Kuhmon kirkossa:
Klo 10 luento ?Silloin kun en itse jaksa?
Klo 12-13 ruokailu
Klo 13 luento ?Älkää menneitä muistelko?
Klo 14.30 kahvi
Klo 15 luento ?Hiljaa lähtee sydämestä taakka. lähetystyön hyväksi.
Klo 14 YHTEISVASTUUNÄYTÖS elokuvasta Autolla Nepaliin Pajakkakinossa (Rajakatu 56). Yhteisvastuukeräyksen
hyväksi: K-Supermarket ja S-Market klo 9-15 sekä
S-Market/Alko klo 12-18.. Aiheena: ?Hän on sinun luonasi?,
mukana mm. torilla myytävänä LOHIKEITTOA (myös omiin
astioihin), MUNKKEJA, PULLAA, RÖNTTÖSIÄ ym. Vapaa pääsy
010 423 3109
Avoinna ma, ke, to 7 . ?????????????
W. 086 550 196
Rajakatu 36, 88900 Kuhmo
Koulukatu 14
Jalkahoidot y Tukisukat
Vyöh.terap. ??. 040 569 0096
Parturi-kampaamo Kuhmon
Koulutettu hieroja
TATIANA
TAMPIO
Optikoita
p. 0400 293 411
Koulukatu 14, 2. ????
<???????. ?. (08) 652 0055
Päivi
Pesonen Ky
Fysioterapia- ja
hierontapalvelut
Koulukatu 14, Kuhmo
Puh. ammattitaidolla
. 040 722 3909
23 v. Viemärien avaukset,
sulatukset ja pesut
. julkinen kaupanvahvistus
. 652 1455,
040 567 6842
Hammasteknikoita
ERIKOISHAMMASTEKNIKKO
Timo Kyllönen
Kainuuntie 88, Kuhmo
p. 050 373 7895
Parturi-kampaamo
Asiantuntevaa palvelua
?
?
?
?
?
?
ELÄINLÄÄKÄRI
Sari Sievänen
p. ??.
????. krs
Myös kotikäynnit.
7(778
-
$
7LHWRPLNUR 2\
0\\PlOl
+XROWR
.DLQXXQWLH 0D 3H
Koulukatu 5
p. 040 561 4898
Ota
yhteyttä ja
varaa paikka
ilmoituksellesi!
p. ????
D??. kauppa- ja arviokirjojen laatiminen
W. 044 353 1007
Koulutettu hieroja
Riitta
Haverinen
Koulukatu 12, 88900 KUHMO
Jätepakkaaja-auto
044 294 0901
Loka-auto (24 h) 044 294 0900
Toimisto (08) 653 0121
jateyhtyma@kuhmo.net
www.jateyhtyma.fi
SILMÄLÄÄKÄRI
OPTIKKO
Hyvän ilman kampaamo
ON EROJA
03
g b 6 6b
9 $ /7 8 8
$
Päivi Komulainen
lähihoitaja, jalkahoidon at suorit.
www.jalkasalonkihyvahoiva.com
Kinttupolku 19 A p. Siirrettävät wc:t 4 kpl
6 ( 1 7$
100% MAALÄMPÖ SUOMESTA
.DLQXXQWLH .XKPR
3XK . isännöinti . ???????????????????
???????????????????
Koulukatu 14
0440 505 805
Koulukatu 10
Erikoishoitoloita
Kuntohoitaja/hieroja
Katja Kukila
P. ???. (08) 652 0127
Mäkikatu 10, p. 0400 889 672,
www.aijanhammas.fi
Kainuuntie 88, Kuhmo
p. 045 874 1077
Hiushuone Tuulia
. ??. 15
Kotileipomoja
Kauneushoitoloita
Kukka- ja
Hautauspalvelut
Kukkakeskus
PESEE KAIKKI PYYKKISI
Pitopalveluja
kukka-emilia@hotmail.fi
INTERFLORA
KEMIALLINEN JA
VESIPESULA
Katso edulliset hintamme
www.liaton.?
Kainuuntie 88, Kuhmo
Ajanvaraukset
p. ?????????????
Pajukuja 4
p. 655 2121, 040 506 2121
Rajakatu 52
LVI-alan erikoisliikkeitä
:??????????????. 0500 160 029
Kainuuntie 88 (takapiha)
p. 8,28 snt/puh + 17,04 snt/min.
Maija Kyllönen
P. jalkojenhieronta
Koti- ja laitoskäynnit
<???????. (08) 652 0020
Kainuuntie 88,
II krs.
Tuomo Piirainen
p. (08) 652 1343,
0400 185 359
MYÖS AKUPUNKTIO ja
ÄÄNENHUOLTO
Hammaslääkäreitä
Irene Piirainen
Koulutettu hieroja
Hermorataterapeutti
Koulukatu 8 C, p. ADR-kuljetukset
. (08) 655 0167
/b
.DLQXXQ
/DDMDNDLVWDOLLWW\PlW
3XKHOLQOLLWW\PlW
3XKHOLPHW MD WDUYLNNHHW
Kainuuntie 86
Puh. W????????
Rajakatu 36, p. 0400 296 261
p. Kukkakauppoja
Jalkahoitoja
Jalkasalonki
p. 0400 336 310
Lääkäreitä
^???. ??
www.kuhmonlaakaripalvelu.fi
p. kiinteistönhuolto
. ?????. 050 566 8202
www.lumotar.fi
Anita 040 754 4282
Mustikkatie 18
Hermoratahieroja
Marjo Piirainen
Annan Pitopalvelu
K U H M O - TA L O
KUHMON
KIINTEISTÖPALVELUT OY
Kainuuntie 91, 88900 Kuhmo
www.kpkuhmo.?
. KUHMOLAINEN Perjantaina 20. 050 328 2020
MAALÄMMÖISSÄ
Koulukatu 10 Kuhmo,
puh. ??????????????????
Lankapuh. ???. ???. 655 1651
PARTURI-KAMPAAMO
ATK-palveluja
p. 044 299 1121
Parturi-kampaamo
Parturi-kampaamo
Iivantiira
Kekkostie 5050
puh. 040 4161 710
Kainuuntie 88, Kuhmo
p. Jätesäiliöiden tyhjennykset
. kiinteistönvälitys . Katujen, pihojen ym. Arkistojen tuhoukset
. 044 297 6069
.28/87(778 +,(52-$
+(5025$7$+,(52-$
3XK
.RQWLRQNDWX %
HyväHoiva
Kainuuntie 88
p.
??. ???. ??. 010 665 9017
Vienantie 33,
IDFHERRN FRP
\KG\VNXOPD
p. kirjanpito . siivous . 8,28 snt/puh + 5,95 snt/min.
Matkapuh. 045 105 7989
Puistokatu 12
Pesuloita
Koulukatu 8
p. Siirtolavat 8 - 15 m3,
vuokraukset ja tyhjennykset
. ??. maaliskuuta 2015
16
NAUTI
PAIKALLISESTA
PALVELUSTA
Hierojia
Kiertävä hieroja,
Kalevalainen
jäsenkorjaaja
Y Kuljetusliikkeitä
Kampaamoja
JÄTEKULJETUKSET
Parturi-kampaamo
Ympäristölogistiikka
ja kuljetus
MAIJA IMMONEN
Kainuuntie 88,
puh. ???. <???. 044 275 0084/Sini
044 972 3228/Tarja
RISTO HAVERINEN
+LGDVWHOHHNR WLHWRNRQHHVL"
DSXD 3& KXROORVWDPPH
9LUXVWHQ KDLWWDRKMHOPLHQ SRLVWR
+XROWR MD YDUDRVDW NDLNNLLQ PHUNNHLKLQ
8XGHW WLHWRNRQHHW MD RKHLVODLWWHHW
KUHMON
TIETOKONEHUOLTO
y Huolto-
ja tukipalvelu
y Tietokone- ja
oheislaitemyynti
Avoinna arkisin
klo 9.00 .
W??. Eläinlääkäreitä
Fysioterapiapalveluja
Huoltotie 11, Kuhmo
http://personal.fimnet.fi/
elainlaakari/ss
Fysioterapia
Lymfaterapia
Akupunktio
Nivel- ja nikamakäsittelyt
Hieronnat
Tukisukat ja -hihat
Myös perusjalkahoidot.
HOIITO
HO
SOPPI
Koulukatu 8
p. 040 764 5726
Joustavat aukioloajat.
P. Sako/hiekkakaivojen
tyhjennykset
. 040 595 8501
Myös kotikäynnit
HAMMASLÄÄKÄRI
Tuomas Parkkinen
Kainuuntie 85,
Kesportin vieressä
www.hammasparatiisi.?
Puh. 16.30,
Huoltotie 9
Puh. pesut
ja kastelut
. 044 332 9016
. (08) 652 0924
KOULUTETTU
Parturi-kampaamo
Kaija Romppanen
Hakatie 4 Sormula
puh. (08) 652 1533
K A H V I L A
JUTTUA
Kiinteistöpalveluja
y
D??. 0400 202 833
Puutavaraliikkeitä
Juha Ahtonen LKV P. Jätesäiliöiden myynti
Metsäyht Kähkönen p.
040 581 9916 Kuhmo.
15-paikkainen tämän päivän
vaatimukset täyttävä kodikas,
hyväkuntoinen
PALVELUKOTIKIINTEISTÖ Suomussalmella. Ilmalämpöpumput ja kodinkoneet, myös ilt. Lämmintä ja kylmää isoilla
nosto-ovilla. 010 665 6000
Kauppakatu 10, Suomussalmi, p. H. 040 537
2194.
Mersun MICHELIN-kesärenkaat
aluvanteilla 165/65/R15 käytetyt, hyväkuntoiset. OKT-kiint. Sähköpostilla . P.
040 537 2194.
KOIVU-KLAPI 33, 50 cm, kuiva,
kuljetus. 040 747 2067.
www.jarinatk-piste.fi
Pientoimisto
SUOMUSSALMEN ATK-HUOLTOKESKUS,
Keskuskatu
24,
Suomussalmi. Suomussalmi.
Uutta vastaava näppäin HAITARI, 5-rivinen, 4-äänikert. Ottelut olivat melko runsasjäähyisiä.
Pohjoisen alueen II-divisioonan lohko 5:n karsintoihin
osallistuvat sen sarjataulukon viimeinen eli YJK - Yli-
Mikkonen
Sotilaiden
SM-kisassa
Paikallisravit
Kajaanissa
Hiihdon sotilas-SM-mitalit
ovat jaossa Kajaanissa tällä
viikolla.
Yleisen sarjan voiton 10 kilometrin matkalla vei torstaina
kersantti Juho Mikkonen
Kainuun prikaatista ajalla
24.56,7.
Hänen jälkeensä seuraavina olivat Kainuun rajavartioston vanhemmat rajavartijat Kusti Kittilä (25.55,0) ja
Teemu Härkönen (26.08,6).
Rynnäkkökivääriampumahiihdossa mestaruuden yleisessä sarjassa vei keskiviikkona Ristomatti Hakola Porin prikaatista.
Samassa yhteydessä järjestetään Päällystöliiton ja Aliupseeriliiton hiihtomestaruuskilpailut rynnäkkökivääriampumahiihdossa, ampumahiihdossa ja maastohiihdossa.
Kuhmon paikallisravit joudutaan tänäkin vuonna järjestämään Kajaanissa. P. P. 040
735 7010.
Perusk. 70.
Osaston pilkit Jorman
mökillä su 29.3. P. P.
0400 199 998.
Sotkamossa valoisa ja tilava
saunallinen 60,5 m2 KAKSIO
sekä 36,5 m2 saunallinen YKSIÖ. Ei seksilinja.
KIRPPUTORI Sotkamon seurakuntatalolla lauantaisin klo
9-13.
Pääsiäiseksi
Pieni ja siisti perhe E-P:lta
vuokraisi pääsiäiseksi
(ke-ma) mökin Ukkohallasta tai Paljakasta. MARTTIINI &
VICTORINOX puukot, veitset.
THERMOKSEN termospullot.
NOPEA HUOLTO, kaikki merkit.
WWW.LAATUKESKUSHYRYN
SALMI.FI P. Vornanen on jo aloittanut keskustelut pelaajien
kanssa. Tule ja näe. P. 044
217 5868. P. mökkihuoltoa. P. 050
570 5262. Viikon päästä Kiva
HT:n miehet viettävät kauden päättäjäisiään, missä asiasta varmaan puhutaan lisää.
Maalis-huhtikuun vaihteessa
Kiva HT:n johto kokoontuu
miettimään pelaajatilannetta
ja silloin tulevasta joukkueesta alkaa olla jo melko selkeä
kuva muodostumassa.
Ylä-Kainuu torstaisin,
Sotkamo-lehti ja
Kuhmolainen perjantaisin.
PESE MATOT harjaamatta! Swipen pesuaineet ja Aloe Veratuotteet Anja p. Bukari
Armanto. 5889,
0(,66(/(,7?
7(/(6.2233,
9$/$,6,1
. Tarv.
teemme lumitöitä, puiden
pienimistä tms. 010 665 9017
Keskuskatu 10, Sotkamo, p. Ylä-Kainuun konttoriin
nimim. Kullakin joukkueella
on yksi kotiottelu ja yksi vierasottelu.
Ennakkotietojen mukaan
karsintojen 2 parasta joukkuetta nousisi suoraan II-divisi-
Myyjaosta.com on yksityisille ja yrityksille tarkoitettu kauppapaikka, jossa voit ostaa, myydä, antaa,
vuokrata ja huutokaupata tuotteita. Kylmä- ja kodinkonehuolto Manninen Oy, Suomussalmi,
p. toukokuuta Kajaanin
raviradalla.
Kajaaniin ravit jouduttiin
siirtämään, koska Lentiiran
jääraveja ei huonon jäätilanteen takia voitu järjestää.
6(85$7
vieskan Jääkarhut, III-divisioonan Pohjoisen alueen finaalin voittaja Oulaisten
Kiekko Haukat ja III-divisioonan Lappi liigan finaalin
voittanut Kemijärven Kiekko.
Kolmen joukkueen yksinkertainen 3 ottelun karsintasarja pelataan ensi viikonloppuna eli perjantaista sunnuntaihin. 045 7732
5770.
Oulujärven KALAA, myös MUIKKUA Sotkamon Työväentalon pihalla la 21.3. klo 10 alkaen. P. P. Kuhmossa
myydään tai vaihdetaan kerrostaloasuntoon. P. (08) 741 068
Ostamme japanilaiset HENKILÖ- JA PAKETTIAUTOT. (säävar.)
+HOO\ +DQVHQ W\¸DVXW
7$5-286+,112,1
/$6,1
3(681(67( O
. ?Ei kesäkissa?.
KANSANEDUSTAJAEHDOKAS
ongelmajätelaitokselle.
www.rantaneuvos.com
Ota uusi suunta elämääsi. KUHMOLAINEN Perjantaina 20. 010 665 9017,
ilmoitukset.kuhmolainen@
almamedia.?
?
?
oonaan.
Kuhmon Kiva HT voitti
Oulaisten Kiekko Haukat
marraskuun lopussa Kuhmossa peräti maalein 7-0.
Kaiken lisäksi Kiekko Haukat
meni seuraavana päivänä
Suomussalmelle ja hävisi
siellä SuPS:llekin 6-3.
Toisella ottelukierroksella
Kiekko Haukat voitti Kiva
HT:n Oulaisissa maalein 5-2.
Se puolestaan katkaisi Kiva
HT:n pitkän voittoputken.
Ennen pudotuspelejä
Kiekko Haukat oli sarjassa 4.
Pilkille VIEHE 2000 pilkit &
morrit, reput, siimat, kairat,
syötit ym. P. pientarvikkeet.
UUDET HELKAMA & MERIDA
polkupyörät saapuivat, mainio
mallisto 2015. p. Vapaa, luotettava
n. savuton MIES.
Olen vapaa, luotettava, 60+
nainen. P. Sari 0700 84 444,
ota talteen. 040 513 2633.
7HUYHWXORD WXWXVWXPDDQ
XXGLVWXQHHVHHQ P\\P¦O¦¦Q
sijalla. 0400 168 083.
30 vuoden kokemuksella KYLMÄ-, KODINKONE- ja LAITOSKONEHUOLTOA, myös ILMALÄMPÖPUMPPUJEN myynti, asennus ja
huolto. P.
040 537 2194.
MOOTTORIKELKKAPURKAAMO
Jaakko. 040 706 0464/kaisa.virmajoki@pp1.inet.fi
RT-, OKT tai KT-huoneisto Sotkamon ympäristöstä kohtuuhintaan. 044 533 8353.
Kainuuntie 103, Kuhmo, p. P. Kahvi- ja makkaratarjoilu.
Tervetuloa!
3 kpl käytöstä poistettuja 3-kertaisia IKKUNOITA, karmikoko
149x159 cm. 050 384 3767
Halutaan vuokrata
Eläkeläispariskunnan
matkaautolle+kärry (7 m+5 m) PIHAPAIKKA+SÄHKÖ ajalle 12.-18.7.
Max 5 km Kuhmon keskustasta. Yhteishintaan
300 eur. LUOTETTAVA AUTTAJA/ENNUSTAJA.
Myös unien tulk. maaliskuuta 2015
18 URHEILU&LIIKUNTA
Kiekko Haukat
eteni karsintoihin
Antero Komulainen
antero.komulainen@almamedia.?
Oulaisten Kiekko Haukat eteni jääkiekon Pohjoisen alueen III-divisioonan loppuottelusta II-divisioonan karsintoihin. 180/60 v.
. 041 473 6356.
OK-TALO Suomussalmella, Siikarannassa. P. 044
200 4158.
Saunallinen
KERROSTALOYKSIÖ 36 m2, lasitettu parveke,
Ämmänsaaren keskustassa. 050 379 2746.
40 ha METSÄÄ Kärsämäellä,
hyvät kulkuyhteydet. Kiva HT oli siinä
vaiheessa sarjakakkonen tasapistein PJK:n kanssa.
Ilmoitus julkaistaan
kolmessa lehdessä
yhden ilmoituksen
hinnalla.
Rivi 1,20 . Tarjoa omaasi, myös loppuvelan
lunastus. Myös
katsastamattomat ja verovelkaiset. 041 473 6356.
Remontoitu 3 H+K asunto Kiannonkadulla, Suomussalmella. P.
0500 284 615.
Ostamme kaiken kuntoisia ja
hintaisia HENKILÖAUTOJA. Tarjoa myös muita autoja.
Nopea ja vaivaton käteiskauppa. P. Tiedustelut puh. NSO
7<?.$/87$5-28.6,$
W\¸NDOXHGXVWDMD SDLNDOOD
p. &2
. P. 010 665 9018
ilmoitukset.kuhmolainen@almamedia.fi
ilmoitukset.sotkamolehti@almamedia.fi
ilmoitukset.ylakainuu@almamedia.fi. NSO
(5. (08) 617 820, Leipurintie 13, Kuhmo
www.nopanauto.?
www.toyota.?
Kiva HT:n vastuuvalmentaja
Timo Vornanen kertoi, että
tässä vaiheessa Kiva HT.stä ei
ole lähdössä pois paljon pelaajia. vast. P. 044 294 0890.
Kolme sanaa sinulle: Tule ystäväksi minulle. 1.500 ?. 040 823 8895.
Haluatko omistaa kappaleen
kauneinta Suomea. MYYDÄÄN PURKUOSIA.
Viitasaari p. klo 9-10. Tontilla maksetut sähköja kunnallistekniikkaliittymät.
Hinta 42.500 ?.
P. Suomussalmi.
Ostetaan
KAKSIO Suomussalmella. Useamman kokoisia tiloja 30 - 110m2. 0400
571 028.
KIINTEISTÖJEN LUMITYÖT yms.
Kiinteistö- ja laitehuolto Teuvo
Mäkeläinen, p. 0400 499 474.
Vuokralle tarjotaan
PEUGEOT 406 farmari, vm.
2001, katsastettu 2/2015, aj.
229 tkm. (08) 741 550.
Vuokrattavana
Sotkamon keskustassa
Kainuuntiellä
16 m2 toimistohuone.
Toinen kerros.
TIETOKONEHUOLTO JA -MYYNTI
IT-Ylä-Kainuu Ky/Kainuu.com,
Keskuskatu 24, Suomussalmi.
P. Soittamalla konttoriin
- VIIMEISTÄÄN KESKIVIIKKONA KLO 11.00 Myydään
Kuhmon Autoalan
työntekijät os. 0400 281 991, 08 712 150.
JARIN ATK-PISTE tietokonehuolto. Tammiluulta 2015 alkaen Kiekko Haukat eivät hävinneet yhtään runkosarjan
ottelua.
Kiekko Haukkojen Paavo
Laitala voitti III-divisioonan
runkosarjan pistepörssin. + alv
Laskutuslisä 5,13 ?
Puh. 040 773 0281 klo
16 jälk.
Saunallinen RT-KAKSIO 64m2
Sotkamossa. Ravit pidetään 3. Ti-su 10-24,
1,99?/min. P. Tutustutaan/tavataan.
Yst. Lehtien verkkopalvelussa/Jätä ilmoitus
Lehteen: . Hp. 0400 497 253.
Kaikenlaista
OSSIN KODINKONEHUOLTO. Miellyttävä ja rauhallinen
ympäristö. 1.400 ?. Myyjaosta.com -verkkopalvelussa ilmoitat ilmaiseksi.
Lehdessä julkaistavalta Myyjaosta.com palstalta saat lisätehoa kaupantekoon, edullisesti.
Verkkoon/lehteen: . 046 555 1685.
OKT tai 3-4 mh asunto Sotkamosta (max 2,5 km keskustasta). Pudotuspelivaiheen paras oli
puolestaan Kiekko Haukkojen Joni Nukari.
Runkosarjan voitti pudotuspelivaiheessa yllättäen
heti jatkosta pudonnut Nivala Cowboys. 0800 393 950.
P. 0400 571 028.
HALLI- JA VARASTOTILAA Sotkamossa Kainuuntien varressa. 045 611 8642.
Rantatontti
2372 m² tontti Hietajärven
rannalla Kaunisniemen kaavaalueella, Ä-saaren taajamaan
5 km. Se voitti viime viikonloppuna Pyhäjoen Joki-Kiekon loppuottelusarjassa en-
sin vieraspelissä jatkoaikavoitolla maalein 3-4 ja kotihallissaan maalein 4-2. Myytävänä
KELLOKOSKEN
KIINTEISTÖT
Suomussalmella