>> 2 Tietokirjailija Jouni Laaksonen puhui työstään Kuhmon Talvessa. PERUSTETTU 1959 | WWW.KUHMOLAINEN.FI | IRTONUMERO 2,50 € PERJANTAI 21. Etätyö Kuhmon Lentualla asuvalle Laaksoselle on tuttua lähes parinkymmenen vuoden ajalta. Jouni Laaksonen Kuhmon kaupunki valmistelee uutta teollisuusaluetta Sotkamontien ja Nurmestien väliin jäävään kulmaukseen. Sen rakentamisesta tulee aikanaan kehityksen ja toimintavalmiuden merkki. >> 6-7 Pääkirjoitus: Kuhmo tarvitsee uuden teollisuusalueen. >> 9 Juhlavuosi Ystävyyden puistoa tehdään tutuksi juhlavuoden tapahtumilla. >> 4 Kuhmoon uusi teollisuusalue 6 4 1 4 8 8 1 2 6 5 8 5 2 8. HELMIKUUTA 2020 NRO 15 Satu uusiksi Routa Company päivittää vanhan klassikkotarinan nykyaikaan. Tässä hän hiihtää tykkylumen koristamassa satumetsässä Puolangan Paljakassa. >> 7 Luonnon elämysten äärellä Retkikirjailija: Jouni Laaksonen saa idean kirjoihinsa melkein aina luonnossa. Suunnittelu alkaa tänä vuonna
Koulutuksella pyritään estämään syrjäytyminen ja työkoulussa olevien nuorten tavoitteena on suorittaa ammatillinen perustutkinto ja löytää paikka työelämässä. Pääsen kunnialla Iivantiiran entiselle koululle ja hoidan työni. Onnettomuus tulee odottamatta, siksi siihen kannattaa varautua, kun mitään ei ole vielä sattunut, ja sitten tarvittaessa on kättä pidempää eteen. Kapealla ja liukkaalla tiellä on ikävä ajaa, sillä auto tuntuu väkisinkin viettävän syrjään. helmikuuta 2000. On pimeä tiistai-ilta ja Kekkostie osittain sohjoinen. Kävin siis tekemässä juttua Iivantiirassa, jossa sain tutustua reippaaseen lauluporukkaan, joka kantaa nimeä Iivantiiran laulupiiri. No, ei ainakaan kovin usein... S ivistyslautakunta ei lämmennyt ajatukselle ottaa vastaan auralaisen taiteilijan Jukka Salmisen taidetta. helmikuuta 2020 ”Toivottavasti tuo aloite kuntarajan poistamisesta unohdetaan pian ja lopullisesti.” ”Täytys vaan sitä metsästäjäkoulutusta saada tonne pk-seudullekin, sinne missä ihminen vieraantuu kaikkein nopeimmin luonnosta.” www.kuhmolainen.fi Valtavan hienoa työtä Kuhmon yrittäjiltä ja oppilailta ja kaikilta muilta jotka tähän osallistuvat. Niiden alueiden loppumaasto on haastavaa ja nekin tontit tarvitsevat vielä perustamiset. Itse huomasin kaipaavani vetoköyttä ja puukkoa. Tämä on kuitenkin perukkalainen tapa. Toimittaja pulassa Kolumni Jarno Hiltunen jarno.hiltunen@slpmedia.fi Kirjoittaja on paikallislehti Kuhmolaisen toimittaja. Auton varustukseen kannattaa kiinnittää huomiota. 20 vuotta sitten Susi puri autoa 20 vuotta sitten ilmestyneen jutun mukaan.. Siinä samassa toinen etupyörä uppoaa pehmeään lumeen. Alueella on tehty useita susihavaintoja. Meikkauskoulutuksessa hävisi myös sukupolvien välinen kuilu. Koulun ja Kekkostien risteyksessä tajuan kaksi asiaa samanaikaisesti: olen liian lähellä tien reunaa ja auto lähtee omituisesti luisuun oikealle. Viesti on erittäin uskottava, sillä yhtiön viimeisin kuivaamoinvestointi oli nykyaikainen ja kooltaan erittäin suuri. Nyt en kuitenkaan kerro musiikista, vaan keikasta, joka päättyi nolosti toimittajan kannalta. Ilman sivullisten apua en olisi saanut autoa ylös. Kaupunki kiinnittää uuden teollisuusalueen suunnittelussa huomiota sen tulevaan ilmeeseen. Samalla tulee puhetta, kuinka yksin autoilija on tien päällä, jos jotakin odottamatonta sattuu. Puuala on kehittynyt viimeisten viiden vuoden aikana varsin mukavasti. Hän olisi luovuttanut Kalevalakylään veistoksia ilmaiseksi, kunhan kuhmolaiset olisivat huolehtineet teosten kuljettamisesta ja paikoilleen asettamisesta. Kuhmo tarvitsee myös uuden teollisuusalueen, sillä jos tänne olisi tulossa iso uusi yritys ja teollisuuslaitos, niin kaupungilla pitää olla valmius osoittaa sille hyvä sijaintipaikka. Mitäpä siitä, olenhan ennenkin monenlaisilla teillä ja keleillä ajanut, eikä koskaan ole sattunut mitään... Tänä talvena teiden kunto puhuttaa ihmisiä, sillä säätä on ollut vaikka minkälaista. Tällä palstalla tutustutaan menneisyyden Kuhmoon. Kiitos kaikille. Onneksi paikalle saadaan traktori ja auto irti penkasta. Näinhän toimittajilla on tapana aikaansaannoksiaan kutsua: jutuiksi. Syvemmälle perukkaan ajaessani huomaan kuitenkin, että tien kunnossapito on täydessä vauhdissa, sillä vastaan tulee peräti kaksi traktoria mitä ilmeisimmin kunnostuspuuhissa. Puheenaihetta kahvipöytiin tarjosi muun muassa susiuutinen eläimestä, joka puri autoa, Kuhmon lähteminen työkouluhankkeeseen ja puuteollisuuden tulevaisuuden näkymät. Uuden teollisuusalueen tarve kehityksen merkki Pääkirjoitus 21.2.2020 Paikallislehti Kuhmolainen, perustettu 10.7.1959 6 Päätoimittaja: Pekka Lassila 0400 456848 6 Jakelupäivystys: 0800 955 05 6 Sähköpostit: etunimi.sukunimi@slpmedia.fi K uhmo lähtee mukaan työkouluhankkeeseen. Ihmiset ovat valmiit auttamaan toisiaan, kun apua tarvitaan. Talvella on hyvä pitää myös lämmintä vaatetta mukana. S usi puri autoa Lammasjärventiellä. Nopeus pitää sovittaa sen mukaisesti. Kaupungin teknisellä puolella on toivottu, että myös Sormulan, Kantolan ja Jaurakon teollisuusalueiden yritysten ja tonttien ilme kohenisi. Pois lähtiessäni minua vielä varoitetaan liukkaista teistä. Peltiin jäi mahtavat kulmahampaan jäljet ja kuolajälkiä etupuskurille. Uuden teollisuusalueen tarve, sen suunnittelu ja kaavoituskatsaukseen liittyvät muut näkymät ovat joka tapauksessa kehityksen merkkejä. Kuhmo Oy:llä on selkeä tahto, että sahalaitos tarvitsee tilaa Hyryntielle päin. Kaikilta Kuhmon nykyisiltä teollisuusalueilta löytyy unohdetun näköisiä tontteja ja rakennelmia. Koulutus kehittää työssäoppimisvalmiuksia, tarjoaa täydennyskoulutusta ja tuottaa kehittämishankkeita. Kuhmo varautuu siihenkin, että alueen nykyiset yritykset tarvitsevat laajentumistilaa. Kuhmossa on alalle syntynyt 1990-luvun loppupuolella seitsemän uutta yritystä. Renkaat sutivat tyhjää. Palstan laati Jarno Hiltunen. Ensin pakkasta, sitten vettä ja lunta ja jälleen pakkasta... P arhaillaan on loppumassa hakuaika Kuhmon oppimiskeskuksen järjestämään mekaanisen puun monialakoulutukseen. Perukan naiset kaunistuivat päivässä. Niin kuin nyt. Keskustelua maksutta jaossa olevasta hiekoitushiekasta T ämä kolumni sopii aloittaa sanoilla: kävin tekemässä juttua... Ne työllistävät yhteensä noin 450 henkilöä. 2 MIELIPIDE KUHMOLAINEN – Perjantaina 21. Laulupiiriläiset rientävät tietenkin apuun, mutta auto ei hievahdakaan. Kustannukset olisivat olleet yhteensä noin 200 000 markkaa. Kolmesta perheestä oli liikkeellä sekä äiti että tytär. On pakkokin, sillä perukkaan eivät viranomaisetkaan saavu ihan käden käänteessä: on totuttu pärjäämään ja vetämään yhtä köyttä. Kantolan, Sormulan ja Jaurakon alueella on enää yksittäisiä pienempiä tontteja jäljellä. Nyt on vuorossa Kuhmolainen, joka ilmestyi 22. Teollisuusalue sijoittuu Kuhmon pääväylille ja eniten käytetyille saapumisteille. K uhmon kaupungin Kaavoituskatsauksessa 2020 on monta hyvää hanketta, joiden suunnittelu käynnistyy. Somessa on näkynyt valokuvia pikkuteistä, jotka ovat aivan peilikirkkaalla jäällä. Ryhmä täyttää 20 vuotta, ja siitä onkin luvassa lisää tarinaa ensiviikon lehdessä. Tavoitteena on kehittää vaihtoehtopedagoginen ammatillisten oppilaitosten verkosto. Vilkun lasi ja valoumpio menivät rikki. A Onneksi paikalle saadaan traktori ja auto irti penkasta
Toimitus pidättää oikeuden lyhentää ja otsikoida tekstiä. Valmakauppa, Lieksan my ymälä • Timitrantie 3, 81720 Lieksa p. MIELIPIDE Määttä kommentoi kirjoitustani Kuhmolaisessa pelolla johtamiseksi (11.2.2020). Maitosuomi, Kuhmo, Kainuuntie 96, p. Nämä vain muutamina esimerkkeinä. Tekoja siis tarvitaan ja tekoja onneksi myös tehdään: poliittisia päätöksiä, yritysten toimia sekä yksittäisten ihmisten arjen valintoja. On kertakaikkisen hienoa, että Kuhmoon on aikoinaan perustettu puurakentamisklusteri. Mutta ehkä ei kannata inttää siitä, varsinkin, kun voi keskittyä itse asiaan ja etenkin ratkaisuihin. Raahen terästehtaan omistava SSAB aikoo hankkiutua kivihiilestä eroon. – pe 14.10. Puurakentamista pitääkin edistää ja näin onneksi tapahtuu koko ajan. Koko maapallolla, edeltävät viisi vuotta ovat mittaushistorian viisi lämpimintä vuotta. 2,3 kg 5 95 kg SUOMi SUOMi -34% Plussa-kortilla 5 99 PEPSI mAx, jAffA sokeriton ja VIchy 0,33 l (1,06 l) 99 kg ERä SUOMi 69 kg 2 99 rs Pullapirtti LASkIAISPULLA 2 kpl/210 g Omasta uunista! 99 kpl SUOMi Herkkutorilta 9 95 kg SUOMi K-ruokamestarin kuuma porsaan griLLiKyLKi ja parempi naudan jAUhELIhA 10%. Nyt on oikeasti sellainen olo, että paljon tapahtuu. Ajattelen, että tosiasioiden esille tuominen ei ole pelolla johtamista. Kuten Määttä toi kirjoituksessaan esille, talvi vuonna 1929 – 30 oli Suomessa poikkeuksellisen lämmin. Ensiksikin ilmaston lämpenemisen tilanne. Sitten ratkaisujen pariin, joita onneksi on. Teboil Monitra 200 litraa ItäMaito Meijerimyymälä Tervetuloa Valmakaupan syysmarkkinoille xx.10. Tekstiviestit: Lähetä tekstiviesti tai whatsapp-viesti toimitukseen numeroon 044 332 5320. Sillä on nyt täydellinen markkinarako, josta hyötyvät niin meidän työllisyys kuin ilmastokin. Arkisto / teijo Määttänen ItäMaito Meijerimyymälä Tervetuloa Valmakaupan syysmarkkinoille xx.10. Silja Keränen diplomi-insinööri Maakuntavaltuutettu (vihr.) Kajaani Ratkaisuja ilmastonmuutokseen p. Teboil Monitra 200 litraa ItäMaito Meijerimy ymälä Tervetuloa Valmakaupan syysmarkkinoille xx.10. Olen seurannut tilannetta opintojeni alusta lähtien, eli kohta 20 vuotta. Perjantaina 21. Valmakauppa, Lieksan myymälä • Timitrantie 3, 81720 Lieksa p. Liperin Myllyn vehnäjauho 2 kg (0,50 €/kg) Kulta mokka -kahvi 500g (5,00€/kg – yksin kappalein ostettaessa 3,33€ pkt 6,66€/kg) Staroil pakkasneste 10 L (2,50€/pari) Tegera 322 6 parin nippu 15 00 /erä (3,6 kg, 2,78 €/kg) (1,99 €/l) Karjalanpiirakka 45 kpl, lakton 10 00 /ltk 1 00 /pss Aurausviittoja Koko 1500 x 25 mm 1 35 /kpl Tähän ruutuun myymälän oma tuote 010-yritysnumeron hinnat: Lankapuhelimesta 8,28 snt/puhelu + 7,00 snt/min., matkapuhelimesta 8,28 snt/puhelu + 17,00 snt.min. Kirjoittajan nimeä ei anneta toimituksen ulkopuolelle. Nimimerkkikirjoituksia julkaistaan vain poikkeustapauksissa. Se on edelleen mittaushistorian lämpimin talvi Suomessa. Itsestään ilmaston lämpenemistä ei saada kuriin, joten sekä isommat että pienemmät ilmastoteot ovat tarpeen. Kirjoituksia ei palauteta. Nyt polttoöljyt markkinapäivän hintaan. pantit 1,80, 2 RS RUISREIkäLEIPä 400 g (2,48 kg) HK viljaporsaan niSKa n. – pe 14.10. Tarjoukset voimassa ma 10.10. Tegera vinyylikäsine Koot: 7-11 • 100 kpl/ltk 4 50 /ltk 10 00 /4 pkt 19 90 /ast. Ohje: Yleisönosastossa julkaistaan ensisijaisesti vain omalla nimellä kirjoitettuja mielipiteitä. Liperin Myllyn vehnäjauho 2 kg (0,50 €/kg) Kulta mokka -kahvi 500g (5,00€/kg – yksin kappalein ostettaessa 3,33€ pkt 6,66€/kg) Staroil pakkasneste 10 L (2,50€/pari) Tegera 322 6 parin nippu 15 00 /erä (3,6 kg, 2,78 €/kg) (1,99 €/l) Karjalanpiirakka 45 kpl, lakton 10 00 /ltk 1 00 /pss Aurausviittoja Koko 1500 x 25 mm 1 35 /kpl Tähän ruutuun myymälän oma tuote 010-yritysnumeron hinnat: Lankapuhelimesta 8,28 snt/puhelu + 7,00 snt/min., matkapuhelimesta 8,28 snt/puhelu + 17,00 snt.min. Puurakentaminen on huomattavasti perinteistä betonirakentamista ilmastoystävällisempää. helmikuuta 2020 – KUHMOLAINEN 3 Mielipiteet: toimitus.kuhmolainen@slpmedia.fi, Kuhmolainen, Kainuuntie 103, 88900 Kuhmo. 010 381 6924 Avoinna: ma-pe 8.30–11.30 ja 12.00–15.30 Maitosuomi netissä: www.maitosuomi.fi 22 00 € /ltk (0,28 €/kpl, 8,87/kg) PIENI PINKKI doNItsI vähälaktoosinen, 31 g, 80 kpl, 2,48 kg (5,68/kg) 25 50 € /ltk (0,51 €/kpl, 6,80/kg) VALIo LIHA-RIIsIPAstEIJA 75 g, 50 kpl, 3,75 kg raaka pakaste, laktoositon 5 90 € /sk (0,295/kg) LoPPUERÄ! 14 90 € 25 00 € /paali RUtI REX KoPIN PEHmIKE n. Hallitusohjelma asettaa tavoitteeksi hiilineutraalin Suomen vuoteen 2035 mennessä. 040 829 8890 Tavallista parempi ruokakauppa Herkkutori palvelee TORSTAISIN ja PERJANTAISIN sekä ITSEPALVELUNA JOKA PÄIVÄ, TERVETULOA! PERUNAT 1 kg jauhoinen, kiinteä, yleisperuna Tuore perattu MUiKKU 9 95 kg APPELSIINI Navel, Espanja Laskiaisen LÄMPiMÄiSiÄ HELPOT laskiaispullat KATSO RESEPTI: k-supermarket.fi tai K-Ruoka-sovellus 6 .Valio OIVARIINIT 500-600 g (5,00-6,00/kg) Rajoitus 1 erä/talous -18% Plussa-kortilla Ilman korttia 3,69 rs (6,15-7,38/kg) Ilman korttia 8,15 12-pack (1,60/l) sis. – pe 14.10. Valmakauppa, Lieksan myymälä • Timitrantie 3, 81720 Lieksa p. Tarjoukset voimassa ma 10.10. ELLEI TOISIN MAINITA PALVELEMME: MA-LA 8-21, SU 10-21 Torikatu 24, KUHMO, p. Nyt polttoöljyt markkinapäivän hintaan. Teboil Monitra 200 litraa Kuhmon myymälän tarjoukset Voimassa 28.2.2020 asti Maksuvälineinä käy VAIN maksukortit! 010-yritysnumeron hinnat: lankapuhelimesta 8,28 snt/puhelu + 7,00 snt/min., matkapuhelimesta 8,28 snt/puhelu + 17,00 snt/min. Kirjoita napakasti. 010 381 5211 • Avoinna ma-pe 9-16 ItäMaito netissä: www.itamaito.fi Se peli ntie Ka rja lan tie Ven etie Tim intr ant ie ~60 m Makkaratarjoilu sekä kahvija pullatarjoilu klo 10-14 Tavarantoimittajien edustajat ja tuote-esittelyt klo 10-14 499 00 /tyn. 10 kg/paali Liukkauden torjuntaan! HIEKoItUssEPELI 20 kg (0,31/kg) KAHdEN KoIRANRUoKAsÄKIN ostAJALLE sÄILytysAstIA KAUPAN PÄÄLLE! mukana annostelukauha! ERÄ! RAIdALLIsEt AURINgoNKUKAN sIEmENEt 15 kg/sk /sk (1,00/kg) TARJOUKSET VOIMASSA TO-SU 20.-23.2. Tegera viny ylikäsine Koot: 7-11 • 10 kpl/ltk 4 50 /ltk 10 00 /4 pkt 19 90 /ast. Tegera vinyylikäsine Koot: 7-11 • 100 kpl/ltk 4 50 /ltk 10 00 /4 pkt 19 90 /ast. Varma aikaa puolittaa rakennuskantansa päästöt. Kainuussa, ja etenkin Kuhmossa, on hyvät lähtökohdat. Kuitenkin, Suomen talvien keskilämpötila on 2 – 3 astetta korkeampi 1900-luvun alun tilanteeseen verrattuna. Liperin Myllyn vehnäjauho 2 kg (0,5 € /kg) Kulta mokka -kahvi 500g (5,0 € /kg – yksin kappalein ostet t aessa 3,3 3 € pk t 6,6 6 € /kg) Staroil pakkasneste 10 L (2 ,5 € /pari) Tegera 322 6 parin nippu 15 00 /erä (3,6 kg, 2 ,78 € /kg) (1,9 9 € /l) Karjalanpiirakka 4 5 kpl, lakton 10 00 /ltk 1 00 /pss Aurausviit toja Koko 1500 x 25 mm 1 35 /kpl Tähän ruutuun my ymälän oma tuote 010 -yrit ysnumeron hinnat: L ankapuhelimesta 8,28 snt /puhelu + 7,0 snt /min., matkapuhelimesta 8,28 snt /puhelu + 17,0 snt.min. 010 665 9012, ilmoitukset.kuhmolainen@slpmedia.fi Ilahduta ystävääsi onnittelulla Kuhmolaisessa Kirjoittajan mielestä puurakentaminen on betonirakentamista ympäristöystävällisempää ja sitä pitää edistää. Teknologiaa ja osaamista on – ja jatkuvasti kehitetään lisää. 010 381 5211 • Avoinna ma-pe 9-16 ItäMaito netissä: www.itamaito.fi Se peli ntie Ka rja lan tie Ven etie Tim intr ant ie ~60 m Makkaratarjoilu sekä kahvija pullatarjoilu klo 10-14 Tavarantoimittajien edustajat ja tuote-esittelyt klo 10-14 499 00 /tyn. Nyt polttoöljyt markkinapäivän hintaan. Tarjoukset voimassa ma 10.10. Uutisvinkit ja tiedustelut: Puhelimitse 044 332 5320, sähköpostitse toimitus.kuhmolainen@slpmedia.fi. Kunnat ja kaupungit sitoutuvat päästöjen vähentämiseen. Valio aikoo tehdä maitoketjustaan hiilineutraalin. Kautta aikain 21 lämpimintä vuotta ovat olleet viimeisen 23 vuoden aikana. 010 381 5211 • Avoinna ma-pe 9 -16 ItäMaito netissä: w w w.itamaito.fi Sepelintie Karjalantie Venetie Timintr antie ~60 m Makkaratarjoilu sekä kahvija pullatarjoilu klo 10-14 Tavarantoimittajien edustajat ja tuote-esittelyt klo 10-14 499 00 /tyn
Sen suunnittelun aikataulu on avoin Kuhmo Oy rakennutti uusimman nykyaikaisen 200 metriä pitkän kuivaamonsa noin 50 metrin päähän tiestä. Sama tilanne on Sormulan teollisuusalueella. Uusi teollisuusalue olisi siis lähes saman kokoinen kuin nämä kaksi teollisuusaluetta yhteensä. Mika Hakkarainen kertoi, että Kantolan teollisuusalueella on edelleen jonkin verran tilaa eli muutamia tontteja. Kuhmon kaupunki sai 9000 euron lahjoituksen nuorten kasvutapahtumien järjestämiseen. Ensin tehdään karkea suunnittelu ja asemakaavoitus käynnistetään. Antero KomulAinen. Suunnittelualue käsittää Lammasjärven alueen Lammasperälle saakka sekä Teeriniemeltä alkaen pohjoisen Poroselän alueet Lentuan koskille saakka. Siinä yhteydessä tarkastellaan ja otetaan huomioon alueen nykytilanne ja tulevaisuus. Kuhmon kriisiryhmä sai 5000 euron lahjoituksen leiriviikonlopun järjestämiseen äkillisen kriisin kohdanneille perheille. Kaava on vireillä ja ehdotus oli nähtävillä kuukauden ajan 17. Kaavoituskatsaus 2020 käsiteltiin valtuustossa. Toteutuminen on rahasta kiinni. Uuden teollisuusalueen avulla Kuhmo pystyy osoittamaan paikan isommallekin toimijalle, jos sellaiselle paikkaa kysytään tai tarvitaan Kuhmosta. Alueella sijaitsevat jo Metsähallituksen Kuhmon varikko ja Kuhmon Putkityön varasto, joka on entinen ravitallirakennus. LähiTapiolalta Kuhmoon 14 000 euron lahjoitus Kuhmolaisia yleishyödyllisiä lahjoitusten saajia oli edustamassa suuri joukko, kun LähiTapiola Kainuu-Koillismaa jakoi Kuhmoon suunnantut LähiLahjansa. Maankäyttöja rakennuslain mukaan kunnan pitää vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista, jotka eivät ole merkitykseltään vähäisiä. Kantolan teollisuusalueen jäljellä olevia tontteja ei ole perustettu ja maaperä on kosteaa. Suunnittelualue sijaitsee Pajakkakosken ja Akonlahden välisellä Hyryntien osuudella. Kaupungin kaavoituskatsauksessa Hyryntien uutta linjausta aletaan viedä eteenpäin tavoitteella, että alueella toimivilla yrityksillä on riittävästi aluetta toimintansa kehittämiseen. Uusi teollisuusalue liittyy tänä vuonna käynnistyvään Nurmestien seudun alueen asemakaavoitukseen. Kohde liittyy vireillä oleviin ja käynnistyviin asemakaavoihin ja on nimetty Hyryntien Akonlahti-Pajakkakoski -muutokseksi. Alue on Kuhmon keskustaajaman välittömässä läheisyydessä ja se jatkaa keskustaajaman kaava-aluetta pohjoiseen ja itäkaakkoon. Siellä toimivat yritykset pystyvät laajentumaan tai investoimaan vielä sinne, mutta laajentumismahdollisuudet ovat aika rajalliset. Tällä kohdalla Sotkamontien varren oikean puoleinen metsä on tulevan 50 hehtaarin kokoisen teollisuusalueen suunnittelualuetta. Kaavoituskatsauksen mukaan uudisrakentaminen Kuhmossa on Uusi teollisuusalue suunnitteluun Kuhmon uusi suunnitteluun tuleva teollisuusalue sijaitsee Nurmestien ja Sotkamontien kulmauksessa. Lahjoituksen otti vastaan apulaisrehtori Tiina Ahtonen Kuhmon alakoululla järjestetyssä tilaisuudessa. Hanke edellyttää asemakaavan muutosta sekä tiesuunnitelman laatimista. Määrärahaa suunnitteluun on varattu vuosille 2020 ja 2021. Siellä on vapaana muutama pienempi tontti yrityskäyttöön. Tarkasteltavina teemoina ovat muun muassa tyhjien liiketilojen käyttötarkoitus ja muuttuva maankäyttö. Lahjoitukset luovutti LähiTapiola Kainuu-Koillismaan toimitusjohtaja Ulla Sipilä. Paikka sijaitsee noin neljän kilometrin päässä Kuhmon keskustasta. Lammasjärven rantaosayleiskaavan alueella on noin 120 kilometriä rantaviivaa sekä runsaasti saaria, joista osa on hyvin suuria. – Suunnittelu käynnistetään nyt kaupungin toimesta. helmikuuta 2020 Antero Komulainen Kuhmon kaupungin alueen kaavoitushankkeissa juuri nyt isommat ajankohtaiset asiat ovat uusi käynnistymässä oleva uusi teollisuusalueen asemakaava Sotkamontien suunnalle ja Lammasjärven rantaosayleiskaavan loppuvaihe. Lisäksi varsinaisen Sormulan alueella Pennitien itäpuolen suoalue on kaavoitettu teollisuusalueeksi. Maa-alueen omistajia ovat lähinnä Kuhmon kaupunki ja seurakunta. Kohteelle haetaan suunnittelulupa. Sen lahjoituksen ottivat ryhmän edustajina vastaan Anneli Kinnunen ja Tuija Holopainen. Tilaisuus järjestettiin Tuupalan alakoululla viime keskiviikkona. Lammasjärven rantaosayleiskaava kuuluu yleiskaavoihin ja on myös nyt keskeisesti työn alla. Sekä Kantolan että Sormulan teollisuusalueen koko on noin 50 hehtaaria. tammikuuta 2020 asti. Kainuun alueelle yleishyödyllisille toimijoille suunnattujen lahjoitusten kautta Kuhmoon voi ohjautua vielä lisää lahjoitusvaroja Kainuun 4H-yhdistyksille, Kainuun musiikkiopistoille, Kainuun Kissanystäville ja Kainuun Ammattiopistolle stipendeihin tehtyjen lahjoitusten kautta. Uuden teollisuusalueen suunnittelu on käynnistymässä. Se on useamman vuoden hanke, pohti Mika Hakkarainen. Kaavoituskatsauksen yhteyteen on kysynnän sitä edellyttäessä liitettävä arvio asumiseen varattujen tonttien riittävyydestä. Antero Komulainen LähiTapiola Kainuu-Koillismaa jakaa 100 000 euroa pääasiassa rahana kymmenelle yleishyödyllisille toimijalle Kainuussa ja Koillismaalla. Niistä asioista kaavoituskatasus rakentuu ja siinä selostetaan lyhyesti kaava-asiat ja niiden käsittelyvaiheet sekä niihin liittyvät keskeiset päätökset ja muut toimet. Tukkirekka puukuorman kanssa etenemässä Sotkamontietä Kuhmoon päin ja Nurmestien risteys lähestyy. Maanmittausinsinööri Hakkarainen arvioi, että suunnittelun ja käsittelyvaiheen jälkeen teollisuusalueen rakentamisen ensimmäisessä vaiheessa aluetta rakennetaan tonttimaiksi ehkä viisi hehtaaria. Kaavoitustilannetta kokonaisuutena käytiin läpi myös Kuhmon kaupunginvaltuustossa, kun se hyväksyi vuoden 2020 kaavoituskatsauksen. Hakkaraisen mukaan Kantola alkaa kuitenkin olla aika täynnä. Seuraavaa rakennusta tien puolelle ei enää sovi. Maanmittausinsinööri Mika Hakkarainen kertoi, että uuden teollisuusalueen 50 hehtaarin laajuinen suunnittelualue sijaitsee Nurmestien ja Sotkamontien muodostamassa kulmauksessa Nurmestien risteyksen eteläpuolella. 4 PUHEENAIHEET KUHMOLAINEN – Perjantaina 21. Koko alue on Kuhmon aikaisempien teollisuusalueiden kanssa yhtä suuri. Kaavaehdotuksen palautteen käsittely on käynnissä ja tavoitteena on saada kaava hyväksymiskäsittelyyn kevään aikana Kuhmossa on noussut aika ajoin esille myös keskustaajaman asemakaavojen ajantasaisuus ja käyttötarve. Kuhmon kaupungilla on yritysja teollisuustontteja myös Jaurakon alueella Kuhmo Oy:n sahalaitos tarvitsee laajentumistilaa, mikä merkitsee Hyryntien siirtämistä etelään päin. Kuhmoon tehtiin kaksi isoa lahjoitusta
– Kuhmon osalta on se tilanne, että täällä on omat rajoitteensa. . Sormulan alueen kortteleiden 659 ja 660 (Valimontie) asemakaavamuutos. Kantolan teollisuusalueen asemakaavamuutos kuulutettiin voimaan 18.10.2019. Hän kuitenkin muistutti, että sosiaalisen hyväksynnän kannalta on tärkeää pyrkiä turvaamaan samalla myös asuinympäristöjen viihtyisyys. – Rajaseutujen kunnat ovat mielenkiinnolla seuranneet puolustusvoimin keskustelua. Suunnittelussa pitäisi Suihkon mukaan huolehtia riittävästä maisemoinnista ja suojavyöhykkeestä, koska sillä on ero, saavutaanko Kuhmoon teollisuusalueen kautta vai metsän keskeltä erämaiseen kaupunkiin. . . Katumuutoksen toteutus aloitetaan vuoden 2020 aikana. Rakentamattomia rivitaloja pienkerrostalotontteja on niukasti tarjolla. Kontion-Pajakkakosken asemakaavoitus. Alueen suunnittelu käynnistetään vuoden 2020 aikana. Suunnitteluhankkeessa tarkastellaan Kontion-Pajakkakosken ranta-alueen maankäyttövaihtoehdot ja laaditaan uusi asemakaava eri vaihtoehtojen perusteella. Lisäksi yksityisten ja muiden omistuksessa on runsaasti rakentamattomia tontteja. Kaavan laatiminen on lähtenyt liikkeelle yhden maanomistaja aloitteesta alkuvuodesta 2019. JArno Hiltunen Koulukatu 22, Kuhmo, p. Merkittävänä asiana siihen sisältyy Nurmestien seudun alueen asemakaavoitus. Kuhmon kaupungin keskustaajaman asemakaava-alueella on kaupungilla 32 omakotitalotonttia. helmikuuta 2020 – KUHMOLAINEN 5 Jarno Hiltunen Kuhmon valtuusto hyväksyi kaavoituskatsauksen kuluvalle vuodelle. 3,59, talouspyyhe 2,69-3,09 5 50 7 90 Lihatiskiltä Luuton possun KInKKu ja suIKALeLIHAt kg kg. Tavoitteena oli tarkastella korttelien ja yritysten laajentumismahdollisuuksia Valimontien ympäristössä. Tilanne on valtuutettu MarjaStiina Suihkon (vihr) mielestä myönteinen siinä mielessä, että Kuhmossa tarvitaan teollisuudelle lisää tilaa. – Molemmat teollisuusalueet sijaitsevat asutuksen keskellä, ja siinä on jo kevyen liikenteen väylä aika puristuksissa tielinjauksen kohdalta. – Karkeasti ottaen varmaankin sijansa verran. Ilmo Komulainen (kesk) toivoi, että kaavaan saisi Tuupalan liikenneympyrän, jonka hän arveli olevan jopa Suomen pienin ympyrä. Asiasta on kuitenkin selvitystyöryhmä pantu pystyyn – Näköjään sähköverkkojenkin siirtobisnes on kannattavaa liiketoimintaa, että kyllä sähkönsiirtoverkot löytyvät, jos vain myllyt saadaan aikaiseksi. Maanmittausinsinööri Mika Hakkarainen totesi siirtomahdollisuuksien olevan rajalliset. Hänestäkin olisi hyvä, että kyseisestä suunnasta Kuhmoon saavuttaessa eivät ensimmäisinä ”lävähtäisi” eteen teollisuusrakennukset. Kaava-alue sijoittuu Jonkerin kylän läheisyyteen ja suunnittelualue käsittää miltei koko Jonkerijärven ranta-alueen. – Ei me voida kaikkia laitoksia piilottaa jonnekin korpeen. Kuhmon kaupungin kaavoituskatsaus 2020 Tukkirekka puukuorman kanssa etenemässä Sotkamontietä Kuhmoon päin ja Nurmestien risteys lähestyy. Mikäli tälle alueelle ei saa rakentaa tuulivoimaa, niin on jopa esitetty, että pitäisikö meidän saada jotakin kompensaatiota siitä. Tuulivoima kiinnosti Eija Komulaista (kesk) ja hän tiedusteli, aiheuttaako esimerkiksi puolustusvoimat sille rajoitteita. Suunnitteluhanke edellyttää asenmakaavan muutosta ja tiesuunnitelman laatimista. 08 655 0095 Palvelemme: ma-la 8 – 21 su 10 – 21 H E I K U R A TARJOUKSET VOIMASSA PERJANTAISUNNUNTAI ELLEI TOISIN MAINITTU 6 90 6 90 8 90 99 Leikkeletiskiltä Atria Gotler mAKKArA nivan KIrJOLOHI Lihatiskiltä Possun uLKOfILe APPeLsIInI espanja kg kg kg YHTEISHINTAAN PE-LA 3 19 ps (13,29/kg) PE Hyvärisen HerKKuvOIrInKILä 240 g/8 kpl Lotus royal WC-PAPerI 8 rl ja emilia tALOusPyyHe valkoinen ja desing 4 rl Kkortilla pakaste {4,27/kg) 2 99 Helpot laskiaispullat; veHnäPuLLAt 14 kpl/700 g ps yksitt. . Valtuuston puheenjohtaja Tuomas Kettunen (kesk) muistutti, että puolustushallinnon tutkajärjestelmät asettavat haasteita tuulivoimalle. Jonkerin ranta-asemakaava. Kaupungin valtuusto hyväksyi sinne kaavan 2014 ja siitä valitettiin. Millaisia rajoitteita esimerkiksi puolustusvoimat sille asettaisi. Se vähäkin kohdistuu taajaman ulkopuolelle järvien läheisyyteen. Kuitenkin hän näkee, että Kuhmossakin voi olla tässä suhteessa mahdollisuuksia tulevaisuudessa. Hän myös totesi tuulivoimaloiden olevan taloudellisesti mielenkiintoisia, sillä ne tuovat ”aika paljon kiinteistöverotuloja” kuntaan. Perjantaina 21. . Hän halusi myös tietää, kuinka paljon Hyryntiestä on mahdollista saada pinta-alaisesti hyötykäyttöön. Ehkä suurin on sähköverkkojen olemattomuus. Uusi teollisuusalue suunnitteluun Muita kohteita . Siksi Kuhmon kaupungin on tarkasteltava ja tarvittaessa hankkia uusia hyviä rakentamiseen soveltuvia alueita esimerkiksi rantamailta tonttitarjonnan laadun parantamiseksi. Muutoksen tarkoituksena on muuttaa yhteisrantaisia kortteleita normaaleiksi omarantaisiksi omarakennuspaikoiksi ja tarkastella kaavamääräyksiä. Kaava-alue on Tornator Oy:n omistuksessa. Niiden on oltava hyvien liikenneyhteyksien varrella. – Että se on edustava, kun tullaan tänne. . Tällä hetkellä kiinteistöverotuottojen lisääminen on ainoa keino kunnille saada lisää tuloja ja siinä mielessä Määtästä olisi epäoikeudenmukaista, jos tietyltä kuntaryhmältä evätään tämä mahdollisuus. . Suunnittelualue on suurelta osin jo toteutunut. ja ilman korttia wc-pap. Korkein hallinto-oikeus kumosi 2017 valtuuston hyväksymispäätöksen. RUOKALISTAT KOTIHOITOATERIAT Ma: Jauhelihakastike, peruna, kartanovihannes, tuoresa laatti, karviaiskiisseli Ti: Broileriperunalaatikko, romanescovihannes, tuoresalaatti, puolukkakiisseli Ke: Isoo Antin kalakeitto, tuorekurkku, mustikka-vadelmakiisseli To: Kasvispyörykät, peruna, aurinkokasvis, kreikkalainen salaatti, rusina-persikkakeitto Pe: Lihamakaronilaatikko, parsakaali-keltainen porkkana, tuoresalaatti, maitokiisseli+hillo La: Kaalikääryle, kastike, peruna, pitopöydänkasvis, puolukkahillo, rahkavaahto Su: Uunilohi, tillikastike, perunasose, kruunusekoitus, mustikkajogurtti KOuLuRuOKA Peruskoulu, lukio, ammattiopisto, työkeskus, päivätoiminta ja päiväkoti Ma: Jauhelihakastike, peruna, jäävuorisuikale, kurkkukuutio, tomaattikuutio Ti: Broiskis lasagnette, kiinankaali, paprikakuutio, parsakaalirouhe Ke: Isoo Antin kalakeitto, sämpylä, tuorekurkku To: Kasvispyörykät, peruna, kermaviilikastike, kreikkalainen salaatti Pe: Liha-makaronilaatikko, porkkanaraaste, tuorekurkkusuikale Muutokset mahdollisia vähäistä. Nurmestien alueesta Hakkarainen totesi, että siitä tehdään laadukas. . Kirsi Virtanen (vas) oli samaa mieltä. Tässä jo tulee mieleen sellainen, jos näyttää että ne häiritsevät Nurmestien risteyksessä, onko ryhdyttävä sitten toimenpiteisiin, joilla siirretään risteys jonnekin muualle. Väinö Huotari (kesk) oli sitä mieltä, että vaikka ”maisemalliset asiat” ovat hyviä, pitäisi Kuhmossa myös olla nähtävissä, mitä täällä touhutaan. Kaavaratkaisu mahdollistaa Woodpolis-puutuoteklusterialueella olevien yritysten toiminnan ja uusienkin toimijoiden tulon sinne. . Hyryntien suunnitteluhankkeen tarkoituksena on tarkastella Hyryntien uutta linjausta siten, että alueella toimivilla yrityksillä on riittävät alueet toimintansa kehittämiseen. Muita ajankohtaisia kaava-asioita ovat muun muassa Hyryntien uusi linjaus Pajakkakosken ja Akonlahden välisellä tieosuudella ja KontioPajakkakosken alue, kunhan Kontion koulun kohtalo ensin ratkeaa. Hyryntien siirto ja uuden yritysalueen kaava puhuttivat Tuulivoima kiinnosti myös valtuutettuja. Lomarakentamisen osalta Kuhmon kaupungin alueella on eri ranta-asemakaavojen alueilla runsaasti rakentamattomia tontteja, joista suurimpien maanomistajien tontit ovat myynnissä tai tulossa myyntiin. Tuulivoimakaavan käynnistäminen ja laatiminen ovat kaupunginjohtaja Tytti Määtän mukaan pitkiä ja vaativiakin prosesseja, joissa täytyy huomioida ympäristönäkökohdat ja sosiaaliset näkökohdat sekä kuulemiset. . Syväniemen ranta-asemakaavan muutos sijoittuu Lentuan itäosaan Syväniemen alueelle. Tällä kohdalla Sotkamontien varren oikean puoleinen metsä on tulevan 50 hehtaarin kokoisen teollisuusalueen suunnittelualuetta. . Kaava kuulutetaan vireille alkuvuodesta 2020. Hanke toteutetaan ideakilpailun tai valitun konsultin vaihtoehtosuunnittelun avulla. Maanmittausinsinööri Hakkarainen totesi tuulimaakuntakaavan tarkistuksen olevan käynnissä. Kuhmossakin on tuulivoimayhtiö aloittanut tuulivoimapuiston selvitystyön. – Yleensä ne ovat myös hyvin valitusherkkiä prosesseja. Kaava oli hyväksymiskäsittelyssä tammikuussa 2020. Kaava kuulutettiin voimaan 29.11.2019. Maanomistaja haluaa viedä edelleen kaavahanketta eteenpäin. Tuupalan koulualueen asemakaavamuutos. Nurmestien alueelle suunniteltu yritysalue on tulossa Kuhmon sisääntulotien varteen. Antero KomulAinen Mika Hakkarainen loi katsauksen kaavoituskatsaukseen valtuustossa
Jos tunnet jonkun retkeilyn harrastajan tai muutoin luonnossa liikkuvan ihmisen, pyydä päästä mukaan. Me ollaan tehty juuri päinvastoin. . Valitse kesällä sopivan mittainen merkitty rengasreitti, niin et tarvitse täydellistä suunnistusymmärrystä. Pohjois-Suomen vaellusreitit kertoo useamman päivän vaellukseen sopivista reiteistä alkaen Kuhmon korkeudelta ja päätyen Utsjoelle. Sama on kirjahommissa, mutta pääosin asiat hoituvat puhelimella ja sähköpostilla. Molemmat päälehtitalot ovat Helsingissä, joten joskus täytyy käydä siellä naamaa näyttämässä. Esityksessä nostetaan esille tärkeitä ajankohtaisia aiheita. Metsän eläimet seuraavat apua kutsuvia nuoria. Nyt hän on kirjoittanut lähes 20 vuotta retkeilystä. – Lyhyellä varoitusajalla ei voi näin ison tanssiporukan kanssa alkaa tehdä uutta aivan tyhjästä, joten otimme mallia vanhoista esityksistä ja ”tuunasimme” vanhoja koreografioita tätä esitystä varten. Hän ei myöskään kaipaa takaisin kuukausipalkkalaiseksi. Retkikirjailija tehnyt etätöitä lähes 20 vuotta Kuhmolainen tietokirjailija Jouni Laaksonen saa ideansa tavallisesti luonnossa. . Näin pääset alkuun . . Noora Limnell Keskiviikkona Kuhmo-talolla esitettiin tanssiesitys nimeltä Luonnossa , jossa seurattiin Päivänsäteen ja Menninkäisen johdolla elämää metsässä. . Tämä ajatus kaikkien pitäisi muistaa. Säde (päivänsäde, Emilia Karppinen) ja Varpu (menninkäinen, Tiina Huotari) johdattavat katsojan metsän elämään, jota seurataan yhden vuoden kiertokulun verran, keväästä kevääseen. ”Lähdin retkelle omaksi huvikseni, mutta tänä keväänä hyödynnän retkeä eräässä lehdessä ilmestyvässä artikkelissani. Tällaisella reitillä ei tarvita hyvällä säällä erikoisvarusteita. Kun ulkopuoliset ärsykkeet puuttuvat ja mieli keskittyy vain perusasioihin, saattaa tavoittaa melkein flow-tilan ja kaikenlaisia ideoita alkaa tuppaamaan, lennokkaitakin. Laaksoset muuttivat pääkaupunkiseudulta ensin Sotkamoon 2001 ja sitten Kuhmon Lentuankylälle 2003. – Kun tekee ominpäin, eikä kukaan maksa kuukausipalkkaa, pitää itse kehitellä joku ansio. Huotari ja Karppinen tekivät myös omia tekstejä esitystä varten. ja joku saattaa haluta tiivistä työyhteisöä ympärilleen, mutta ei Laaksonen. Maija Palsio muistuttaa, että meillä kaikilla on vastuu yhteisestä luonnostamme. –Tiina ja Emilia olivat isossa roolissa tämän esityksen tekemisessä, Palsio kertoo. Jarno Hiltunen. Etätyötä Lentualla hän on tehnyt jo 19 vuotta, eikä vaihtaisi sitä pois. – Sehän luonnistuu hyvin, kunhan puhelin ja netti toimivat. Mitä käy luonnonrauhalle ja eläimille, kun ajattelematon nuorisojoukko roskaa metsän, saastuttaa lammen ja sairastuttaa metsän eläimet. Ensimmäiset reissut kannattaa muutenkin toteuttaa kauniilla säällä, jotta niistä tulee hyviä kokemuksia. Pohjois-Suomen vaellusreitit edustavat kuitenkin poikkeusta tästä säännöstä. . Normaalista tanssiesityksestä poiketen nyt lavalla on luontoteemaan sopivaa rekvisiittaa. Etätyö on Jouni Laaksoselle tuttua jo 19 vuoden ajalta. Hän halusi tehdä jotakin muuta. Jos retkeilykipinä syttyy, niin kyseessä on elämänmittainen oppimispolku. Luonnossa-tanssiesitys vie meidät metsän keskelle. Ideansa Laaksonen kertoo saavansa melkein aina luonnossa, patikoidessaan, hiihtäessään tai meloessaan. – Minusta on tärkeää, että ei kaikkien tarvitse muuttaa pohjoisesta etelään ja perukasta keskustaan. . Tanssikoulu MyDancen johtaja Maija Palsio kertoo, että tanssiesitys on koottu ja muokattu viime syksyn tansseista tähän teemaan sopivaksi. Alunperin Laaksonen oli ammatiltaan diplomi-insinööri, mutta työt hän lopetti 1997, sillä hänestä tuntui, että elämä menee hukkaan. Tietokirjailijalla tulot eivät yleensä ole suuret, mutta eivät ne suuret tulot, vaan pienet menot, hän lisää. Näin tekee retkikirjailija ja vapaa toimittaja Jouni Laaksonen, joka kertoi ammatistaan Kuhmon Talven tilaisuudessa kirjastossa maanantaina. Jouni Laaksonen tutustuu maastossa paikan päällä kohteisiin, joista kirjoittaa. Onneksi nuoret ovat ymmärtäväisiä ja hälyttävät sitten pelastustiimin auttamaan. . – Itsellä on käynyt tuuri, että aikalailla kaikki ideani ovat ennemmin tai myöhemmin saaneet kustantajan, vaikka välillä on kestänyt. Retkelle. . Retkikirjoja Jouni Laaksonen on julkaissut 15 ja tänä keväänä luku täydentyy kahdella. Ensin voi lähteä päiväretkille ja kiinnostuksen mukaan ja taitojen karttuessa siirtyä pidempiin vaelluksiin. Toinen on retkeilyyn tarkoitettu täsmäopas Kiilopäälle, joka sijaitsee Inarin Lapissa, Urho Kekkosen kansallispuiston kupeessa. . 6 PUHEENAIHEET KUHMOLAINEN – Perjantaina 21. helmikuuta 2020 Jarno Hiltunen Kun ammattina on kirjoittaa luonnosta ja retkeilystä, niin luonnon keskellä on hyvä asua. Keväällä 2017 pääsi vielä vappuna kantavalle hangelle Iso-Palosella. Työn ja vapaa-ajan raja on minulla iloisesti häilyvä”, kertoo Jouni Laaksonen. Apuna tansseja kokoamassa ja muokkaamassa olivat tanssijat Tiina Huotari sekä Emilia Karppinen. Tarina luonnosta tanssin avulla Luonto on täynnä roskia, joten on aika soittaa pelastuspartio. Siihen ajatus tuli kustantajalta. Siivous, johon osallistuvat sekä metsäneläimet että roskanneet nuoret, muistuttaa meitä siitä, miten me jokainen voimme vaikuttaa luontomme hyvinvointiin. Etätyö ei tietenkään sovi kaikille
Juminkeossa on esillä myös laukkukauppiaiden reppu, joka on osa. –Tietenkään unohtamatta eräilyä, joka meillä täällä Kainuussa on ehkä vielä voimakkaammin luonnossa liikkumisen muoto, kuin monilla muilla alueilla, Pulkkinen lisää.. Luonto ei tunne rajoja ja siksi haluamme nostaa esille myös kansainvälisen yhteistyön osana luonnon monimuotoisuuden edistämistä. Luvassa on esimerkiksi Ville Trohkimaisen luento laukkukauppiaista ja Kalevalan päivän juhla esityksineen ja palkittavineen. Tavalla tai toisella. . Heille Juminkeko järjestää Kalevalahenkistä seikkailua ja askartelua. Runoilta on Juminkeolla oleva tapahtuma, jossa Paavo Lesonen lukee runojaan. Tapahtumia on suunniteltu yhteistyössä Kuhmon kaupungin kanssa. Kyseessä on ensimmäinen virallinen Unescon luovien kaupunkien verkoston ohjelman tapahtuma, ja siitä on lähtenyt tieto kaikille Unescon kaupungeille. Paavo Lesosen runoilta, Juminkeko, klo 18, vapaa pääsy. – Se viimeistään käänsi minut retkeilyn ja retkeilystä kirjoittamisen uralle. Haluamme myös korostaa luonnon terveysvaikutuksia ja luonnossa virkistäytymistä, Pulkkinen sanoo. Puiston juhlavuotena halutaan korostaa luontosuhteen edistämistä, luonnon monimuotoisuutta sekä luontoa hyvinvoinnin lähteenä. . ja loppuu perjantaina 28.2. –Mukana suunnittelussa on ollut myös Ystävyyden puiston tutkimuskeskus, ja osittain suunnittelua tehdään yhdessä myös Kostamuksen luonnonpuiston sekä kaupungin kanssa. Kuhmoa tuodaan esille myös pääkaupunkiseudulla, kun luontokuvaaja Ville Heikkisen valokuvat ovat esillä Helsingissä kevättalvella 2020. helmikuuta 2020 – KUHMOLAINEN 7 Jouni Laaksonen Hänen ensimmäinen kirjansa ilmestyi 2002. Juhlavuoden tulevista tapahtumista tiedotetaan aina tapahtumien lähestyessä. Eikä lapsiakaan ole unohdettu. . . Esimerkiksi Laaksosen äiti on kertonut, kuinka hänet oli viety jo lastanvaunuissa sienimetsään, mutta myöhemminkin hänen lapsuuteensa kuuluivat luontaisesti sienija marjametsässä käynnit sekä nuotioretket. Kysely koskee myös suosittua lähivirkistyskohdetta, Harakkasaarta, joka nyt liitetään osaksi Ystävyyden puistoa. Ville Trohkimaisen luento kertoo laukkukauppiaista 1800 – 1900-luvulla. Kaikki alkoi rajan takaa tulleesta metsäpeurasta, joka komeilee myös Ystävyyden puiston uudessa logossa. Rakkahus ta kyyhkyset -näytelmä, Kuhmo-talo, klo 18, liput . Repun omistaa Ville Trohkimainen ja se on kuulunut Vasili Trohkimaiselle, Villen esi-isälle. Kalevala-viikko alkaa sunnuntaina 23.2. 27.2. 26.2. Ja innostus oli kantanut koko kahden kuukauden reissun ajan. Paavo Lesosesta on ilmestynyt Juminkeon toimittama kirja ja tapahtuma on samalla teoksen julkaisutilaisuus. Tilaisuudessa katsotaan muun muassa lyhytelokuva Kalevalasta. Juhlavuoden tapahtumaketjun eräänlainen loppuhuipentuma on lokakuun alussa järjestettävä juhlaseminaari. Kuusenkuiskeen ja Satumetsän päiväkodeissa on luvassa pelejä, askartelua, ja leikkimistä. Kalevalainen novellikoukku, kirjasto, klo 13 . Vuoden aikana järjestetään paljon erilaisia tapahtumia, kuten esimerkiksi useampia opastettuja retkiä suojelualueille. Siihen aikaan hän oli havaitsevinaan joissakin retkikirjoissa ”työpöydän makua”, eli aina ei oltu käyty paikan päällä. . Mieleen erityisesti jääneitä luontokokemuksia Laaksosella on rutkasti. Ohjelmaa Kuusenkuiskeen ja Satumetsän lapsille MetsähaLLitus Juhlavuoden tapahtumien tarkoituksena on tuoda Ystävyyden puistoa tunnetuksi sekä paikallisesti, että kansainvälisesti. Luennon jälkeen luvassa on keskustelua. Kalevalan päivän juhla, Tuupalan alakoulun vihreä aula, klo 12 . –Ystävyyden puiston kaikki alueet ovat hyvin arvokkaita meille. Samaan aikaan Juminkeolla on myös lasten Kalevala-askartelua. Viikolla ensimmäinen tapahtuma on Kalevalan Kansanteatterin esitys Rakkahus ta kyyhkyset. . Kansainvälisellä logolla halutaan korostaa lisää rajat ylittävää yhteistyötä. Siellä jotenkin irtautuu entistä enemmän arkielämästä ja keskittyy vain läsnäolemiseen ja elämään siinä. Viikolla on paljon tapahtumaa esimerkiksi Juminkeossa, Kuhmo-talolla ja Tuupalan alakoululla. Vaikka välillä keli oli ollutkin hankala, aikataulut pitivät kutinsa ja he pääsivät suunnitelmien mukaisesti perille. Luvassa on siis paljon tapahtumia pitkin Suomea sekä rajan moYstävyyden puiston uudella logolla korostetaan rajat ylittävää yhteistyötä. 24.2. 25.2. Ystävyyden puisto on esillä Kuhmon tapahtumissa läpi vuoden. Halukkailla on mahdollisuus osallistua talkoisiin, joilla parannetaan alueiden retkeilyrakenteita. Eräs oli jopa elämää muuttava. Kalevala-seikkailu lapsille, Juminkeko, klo 17, vapaa pääsy . . Kuhmon musiikkiopiston rehtori Elisa Kerola soittaa kannelta ja Kataja-ryhmä Vuokkiniemestä esiintyy. – Se on mukavaa ja helppoa, kunhan nyt sopivasti varustautuu. 26.2. Pulkkinen kertoo, että Ystävyyden puistoa tuodaan ihmisten tietoisuuteen erilaisten tapahtumien kautta. 23.2. Kainuussa Laaksosen mielestä monella onkin terve luontosuhde. Siellä oli aikaa ylipäätänsä miettiä, mitä sitä elämässään haluaa. Laaksonen oli lähtenyt ystävänsä kanssa kahden kuukauden mittaiselle hiihtovaellukselle ja päämääränä oli saavuttaa Haltin, Suomen korkeimman pisteen huippu, vuoden 2000 vaihtuessa. Samalla julkistettiin puiston uudistettu hoitoja käyttösuunnitelman päivittämistä varten avattu web-kysely. Ville Trohkimainen kertoo laukkukauppiaista Ystävyyden puistolla alkoi juhlavuosi Noora Limnell Vuosi 2020 on kuhmolaisen erämaaluonnon juhlavuosi, sillä Ystävyyden puisto täyttää 30 vuotta. Metsä on ollut Laaksosen elämässä aina. Laaksonen on liikkunut paljon luonnossa myös omien tyttäriensä kanssa ja hän toivookin, että heille jäisi luonnosta mielikuva, että metsään menemisessä ei ole mitään kummallista. Viikolla on myös muita tapahtumia, kuten Turinatupa Shellillä ja Kalevalalainen novellikoukku. – On niin eri asia olla pidemmän aikaa vaelluksella. Aleksi Kyllönen Kalevala-viikko tuo muassaan monenlaista ohjelmaa. Uusi logo julkistettiin Kuhmon Talven kuvaesityksessä Luontokeskus Petolassa torstaina. . Kalevala-viiKon ohjelma . Juhlavuoden merkeissä on tarjolla myös ainutlaatuinen mahdollisuus osallistua unohdetun karjalaiskylä Akonlahden praasniekkaan Kostamuksen luonnonpuiston alueella. Rakkahus ta kyyhkyset eli Rakkaus ja kyyhkyset on tehty Vienan karjalan kielellä, jota suomalainenkin ymmärtää. – Esimerkiksi Samuli Paulaharjulta löytyy hienoa vanhaa kieltä ja jotain autiotuvan kuvausta sadan vuoden takaa. Kalevalan päivän juhla on perjantaina 28.2. Opiskeluaikana vaeltaminen alkoikin sitten ihan tosissaan innostamaan häntä. Venäjän puolella käytetään samaa logoa, tosin tekstit ovat toisinpäin. Perjantaina 21. Laukkureiden kantamaa -näyttelyä. Paikalle kannattaa mennä ajoissa, sillä paikkoja on rajoitetusti. Tietoa Laaksonen hankkii toki myös kohteiden ylläpitäjiltä ja lähdekirjallisuudesta, myös vanhemmasta. Lasten Kalevala-askartelua . Lopuksi suoritetaan kulttuuripalkintojen jako. Ville Trohkimaisen luento laukkukauppiaista, Juminkeko, klo 18, vapaa pääsy . Metsähallituksen Luontopalveluiden erikoissuunnittelija Eeva Pulkkinen kertoo, että juhlavuoden perusidea on tehdä Ystävyyden puistoa tunnetuksi, sekä paikallisesti että kansainvälisesti. Kesällä yksi Kuhmon Kamarimusiikin konserteista patikoidaan nauttimaan Levävaaran erämaatilalla. Se lopettaa Kuhmon Talvi -tapahtuman ja aloittaa Kalevala-viikon. 28.2. Mutta retkikirjailijankin työajasta suurin osa kuluu työhuoneessa tekstinkäsittelyn ja kirjoittamisen parissa. lemmin puolin. Turinatupa Shellin kahviossa, klo 15
Brittisijoittajan suunnitelmat Tönölän leirintäalueella Kuhmossa eivät ole edenneet. Niiden julkistaminen jää yritysten kontolle. Sijoittajia Kainuuseen houkutellut Invest in Kainuu-hanke päättyy heinäkuussa. Eniten investointeja Suomeen on tehty Pohjoismaista ja kohteina ovat yleensä olleet hotellit ja alueena Uusimaa. – Kahdeksan toimintavuoden aikana tänne on perustettu kahdeksan yhtiötä, Wideman kertoo. Arvion vahvistaa myös kehitysyhtiö Kainuun Edun toimialajohtaja Carl Wideman. helmikuuta 2020 Marjatta Kurvinen Viime vuosi oli metsäkiinteistökaupoissa selvästi vuotta 2018 hiljaisempi, mutta kauppa käy yhä varsin pirteästi. Metsätilojen kysyntä on lisääntynyt Lapissa, mihin vaikuttanee pohjoiseen Suomeen suunnitellut sellutehtaat. Haasteena ei tällä hetkellä ole niinkään löytää ulkomaisia pääomia tai toimijoita, vaan liiketoiminnallisesti kannattavia ja tuottavia sijoituskohteita ulkomaisille toimijoille, todetaan toimialaraportissa. – Jos puhut Vuokatista Helsingissä, se kyllä tunnetaan siellä. Kaupungilta alueen ostanut Falco Regen on kertonut aikovansa rakentaa alueelle 25 loma-asuntoa. – Olen viimeksi tavannut alueen ostaneen tahon ennen joulua ja ollut häneen yhteydessä tämän vuoden puolella. Sijoittajien saamisessa vielä työsarkaa Ulkomailta Suomeen tulevat matkailuinvestoinnit vähäisiä. Hankkeen rahoittajaksi kaavaillun italialaisyhtiön taustalta on kerrottu löytyvän epäilyttäviä seikkoja. Puun kantohinnat laskivat viime vuonna, mutta sijoittajat eivät sitä säikkyneet vaan tyytyvät aiempaa matalampaan tuottovaateeseen. Kärkikohteina ovat Helsinki ja Lappi, mutta kiinnostusta keräävät lisää myös Järvi-Suomi sekä rannikko ja saaristoalueet. Sen jälkeen hyvistä hinnoista kertova punainen väri on Kainuun kartalta himmentynyt. Asia vahvistuu Invest in Finlandin tilastoista: viimeisen kymmenen vuoden aikana ulkomaalaisomisteisia matkailuinvestointeja Suomeen on tehty sata kappaletta. – Jos bisnesidea on hyvä, rahoitusta löytyy, Wideman sanoo. Ylen mukaan italialaisyhtiön hankkeeseen on tuonut brittiläinen kiinteistösijoituskonsultti, jonka palveluja on käyttänyt myös Kainuun Etu. Jos kiinnostus realisoituu sijoittamiseksi, edellytyksenä on yhtiön perustaminen Suomeen hankkeen jatkajaksi. Yhä enemmän ostetaan myös pieniä metsätiloja, mikä nostaa osaltaan hintatasoa. Kainuun Edun mielestä alueen markkinointia helpottaa uusi Arctic Lakeland-matkailubrändi, joka yhdistää Kainuun Järvi-Suomeen ja toisaalta arktiseen talveen. Kainuusta tilastossa on mukana kaksi kohdetta. Toimialana matkailu jää investoijien silmissä selvästi esimerkiksi ohjelmistoalan varjoon. Vuoden 2017 kartoissa erottuu vielä selkeästi Kainuusta Kuhmon ja Hyrynsalmen alue, missä UPM Bonvestalla oli vielä tuolloin ahkeraa tilamyyntiä keskimääräistä arvokkaammilla kohteilla. Mutta jos puhut Vuokatista Keski-Euroopassa, harva tuntee sen. Mitä punaisempi väri, sitä enemmän kauppoja tai sitä korkeampi hinta. Pekka Pajala Työja elinkeinoministeriön (TEM) viime kevään toimialaraportti arvioi ulkomailta Suomeen suuntautuvat matkailuinvestoinnit vähäisiksi. – Meillä ei ole mitään tekemistä Mänttä-Vilppulan hankkeen kanssa, sanoo Toivanen. – Meillä on tästä kahdeksan vuoden kokemus ja meiltä haluttaisiin ostaa muuallekin palveluja, Toivanen sanoo. Euromääräisiä lukuja ulkomaalaisten Kainuuseen tekemistä investoinneista kehitysyhtiö ei paljasta. Hintataso on noussut etenkin Lapissa, jossa isot ostajat eli institutionaaliset metsäsijoittajat ovat aktivoituneet. Vuonna 2017 UPM:n Kainuussa tekemät kaupat näkyvät kartoilla punaisena värinä. Suomen Sijoitusmetsät Oy on koonnut metsäkiinteistökauppoja kartoille. Falco Regenin omistajainvestori on englantilainen Steven Short.. Pienetkin tilat käyvät nyt kaupaksi. Lähivuodet näyttävät tuleeko se poikimaan lisää sijoittajien mielenkiintoa, arvioi johtaja Antti Aumo Invest in Finlandista. Ostajalla on rakentamisvelvoite alueelle ja aikaa tähän kauppakirjan allekirjoittamisesta kolme vuotta eli käytännössä huhtikuuhun 2021, kertoo kaupunginjohtaja Tytti Määttä. – Matkailijamäärien nousu on Suomessa vielä tuore ilmiö. Paljakassa onnistuttu, Kuhmossa ei ainakaan vielä Kainuussa yhteistyöstä ulkomaalaisten sijoittajien kanssa on ainakin kahdenlaisia kokemuksia. Hanke on keskittynyt tähän asti matkailuun, mutta Toivasen mukaan muutkin sektorit voivat tulla kyseeseen. – Pankit eivät ota riskejä, sanoo Toivanen. Puolangan Paljakassa yhteistyö brittisijoittajan kanssa on sujunut hyvin, mutta Kuhmossa Falco Regen Oy:n tekemiset entisellä Tönölän leirintäalueella ovat toistaiseksi jääneet vähiin. Kontaktin on kerrottu syntyneen Kainuun Edun järjestämässä tilaisuudessa Suomen Lontoon-suurlähetystössä. Kainuun Etu on julkisuudessa liitetty myös Mänttä-Vilppulan pienlentokentän ympärille suunnitellun erikoisen asuntoja yrityskylän rahoituskuvioihin. Kainuun Edun rooli matkailuinvestorien etsinnässä on tutustuttaa potentiaaliset kohteet ja investoijat keskenään. Sijoitusmetsät arvioi tiedotteessaan, että myös ilmaston lämpenemisen aiheuttama kasvun paraneminen ja metsäkiinteistöjen hankintamahdollisuuksien heikentyminen eteläisessä Suomessa on nostanut pohjoisen metsäkiinteistöjen kiinnostusta. Katsauksen mukaan institutionaaliset metsäsijoittajat ovat ostaneet yhä enemmän myös pieniä metsätiloja, mikä on nostanut niiden hintatasoa myös isojen kaupunkien vaikutusalueen ulkopuolella. Metsäkiinteistömarkkinoiden tarjonnan muutoksista puhdistettua hintatasoa kuvaavan markkinahintaindeksin arvo nousi vuonna 2019 noin 7 prosenttia. 8 ELÄMÄNMENO KUHMOLAINEN – Perjantaina 21. Metsäkiinteistökauppojen tilanne paljastuu Suomen Sijoitusmetsät Oy:n tuoreesta katsauksesta. Kainuun Edun toimitusjohtaja Antti Toivasen ulkopuolinen raha on matkailukohteissakin arvossaan, sillä rahoitus on yrityksille tänä päivänä yhä suurempi haaste. TEM:n toimialaraportin mukaan Keski-Euroopan markkinoiden täyttyessä sijoittajien kiinnostus Suomeakin kohtaan on lisääntynyt viime aikoina. Arctic Lakeland tunnetaan paremmin, sanoo Wideman. Metsätilakauppa hiljeni Metsätilakauppojen kehitys vuonna 2017, 2018 ja 2018 ylärivissä määrien ja alarivissä kauppahintojen mukaan painotettuna. Kantohintojen lasku ei näy metsämaasta maksettavassa hinnassa, todetaan katsauksessa. Odotamme sieltä puolelta suunnitelmia etenemisestä
Pitäisin erittäin mahdollisena että haluaisin lähteä tekemään vielä uudestaan jonkinlaisen klassikkotarinan, lapsille tai miksei aikuisillekin, Koistinen toteaa. Mitä taas vanhan sadun juoneen tulee, lähtökohta Routa Companylla Punahilkka. Se on ollut iloinen yllätys, että esitys on saanut paljon hyvää vastakaikua, ohjaaja kertoo. -teos on täynnä erilaisten tyylilajien yhdistelmiä. I ltajuhlassa palkitaan ansioituneita maaseutumatkailutoimijoita ja -yrityksiä. Se on myös hänen ensimmäinen klassikkoon perustuva teos. Punahilkka. Mukana on komediaa, tanssia sekä varjoteatteria. helmikuuta 2020 – KUHMOLAINEN 9 S eminaarin järjestävät Lomalaidun ry ja Suomen Maaseutumatkailuyrittäjät ry yhteistyössä alueellisten järjestäjien kanssa. Vanhan ajan tarina on ajan saatossa muuttunut ehkä enemmän opetukselliseksi tarinaksi, jotta lapset pysyisivät yksinään poissa metsästä. Kuvassa vasemmalta näyttelijä Miro Puranen , Laura Koistinen ja Satu Rinnetmäki. Lastenhoitomahdollisuus yli kolmevuotiaille lapsille. Yhtiö on kertonut aikovansa rakentaa alueelle 25 loma-asuntoa. Vuoden maaseutumatkailun Kellokas palkitaan 21. Nämä ovat mielestäni kauhean relevantteja kysymyksiä meidän ajassamme, olemme kuitenkin kaikki osa jotain myös isossa ja poliittisessakin mittakaavassa. Tekoprosessin aikana vahvistui kantava ajatus, että teoksessa hahmot ovat tarinan vankeja. Mikä oli suurin yllätys, ikähaitari on ollut paljon laajempi, mitä tehdessä oli mielessä. Myös Itä-Suomen Maaja kotitalousnaiset palkitsevat Maistuva Maaseutu -yritykset. Valtakunnallinen maaseutumatkailuseminaari järjestetään Kaukametsässä Kajaanissa 25. – Julkistamme jotain uutta ja euromääriä maaliskuussa Handin seuraavan vierailun yhteydessä, Puuronen kertoo. – Tuntui että löysimme kivan tavan yhdistellä eri tyylilajeja siten, että se tuntui luontevalta, Koistinen toteaa. maaliskuuta. kerran ja Vuoden kehittyvä maaseutumatkailuyritys tunnustus annetaan 13. Päinvastoin, olisi parempi mennä metsään kuin istua tabletti kädessä, Koistinen tokaisee. Lisäpainetta majoitustarpeeseen tuovat myös suunnitelmissa olevat suurtapahtumat.. kerran. Minun mielestäni tietenkin voimme itse päättää mitä tarinaa elämme ja kerromme, sen päätöksen ei tarvitse tulla ulkopuolelta. Luvassa on yrittäjäpuheenvuoroja, retkikohteita, iltatilaisuus ja makumatka paikallisen ja alueellisen lähiruoan äärelle. Vanha satuklassikko tuodaan nykypäivään Punahilkka. -esitys Kuhmo-talolla Tiistaina 25.2.2020 klo 18 Sijoittajien saamisessa vielä työsarkaa Ulkomailta Suomeen tulevat matkailuinvestoinnit vähäisiä. Kiteytys: Seminaari kaikille maaseutumatkailusta kiinnostuneille Noora Limnell Kaikki tuntevat vanhan sadun nuoresta tytöstä, joka lähtee yksin metsään, saapuu isoäitinsä luokse ja yhdessä he joutuvat kammottavan suden suuhun. North Finlandia Travels Oy on hankkinut alueen keskeiset toiminnot omistukseensa ja voi jatkossa keskittyä alueen kehitystyöhön. Koistisen mielestä vanhan tarinan hahmot ovat ongelmallisia ja hyvin stereotyyppisiä, siksi niitä halutaan tuulettaa. – 27. mennessä. Koreografina ja ohjaajana oli mukavaa leikkiä sillä, kun tietää, että jopa pienemmillä katsojilla on käsitys vanhan tarinan kulusta. – Tarina on myös todella sovinistinen vanha kertomus. -teoksen ohjaaja Saku Koistinen sanoo, että tarina on tässä muodossa hänen mielestään tarpeeton. Routa Companyn taiteellinen johtaja ja Punahilkka. Esityksestä on tullut Koistisen mukaan todella hyvää ja innostunutta palautetta. V altakunnallisen maaseutumatkailuyrittäjien ja -kehittäjien seminaarin teemana on kulttuurija ruokamatkailu. Teoksessa pohditaan, kuinka näiden hahmojen sitten käy, kun totutuista urista ja oletuksista ei olekaan niin helppo irtautua. on Koistisen ensimmäinen lastenteos. -teos pistää klassikkosadun uuteen uskoon. – Positiivisia kommentteja on tullut. Paljakan matkailukeskuksen yrittäjä Mika Puurosella on hyvät kokemukset yhteistyöstä brittisijoittaja George Handin kanssa. Punahilkka ja mummo edustavat tässä naissukupuolta, jotka ovat kauhean avuttomia ja toimettomia, sitten tulee susi ja syö, mutta onneksi paikalle saapuu raavas mies ja pelastaa, Koistinen naurahtaa. Kysymys ei ole ajankohtainen pelkästään satuhahmoille, vaan meille kaikille. Investoinnit kohdistunevat majoitustiloihin, sillä alue tarvitsee lisää vuodenpaikkoja. Koska aiheet ovat ikään katsomatta relevantteja meille kaikille, myös aikuiset ovat pitäneet esityksestä isompien lasten lisäksi. – Tänä päivänä ei ole mitään syytä mikseivät lapset voisi mennä metsään. Reijo Haukia Punahilkka. Brittisijoittajan suunnitelmat Tönölän leirintäalueella Kuhmossa eivät ole edenneet. Tarjolla on ideoita, uusia työkaluja tekemiseen, verkostoitumista ja tutustumista yrityksiin. Kaupungilta alueen ostanut Falco Regen on kertonut aikovansa rakentaa alueelle 25 loma-asuntoa. – Minkälaisia tarinoita me kerromme itsestämme, minkälaisia tarinoita me annamme muiden kertoa itsestämme ja millaisissa tarinoissa olemme itse osana. Puhujina ovat muun muassa runoviikon taiteellinen johtaja, näyttelijä Kati Outinen, joka puhuu Kohtaamisen kosketuksesta, ja professori Esko Valtaoja aiheenaan Luonnon armoilla, luonnon herroina vai luonnon ystävinä. Kainuussa seminaaria toteuttamassa ovat Itä-Suomen Maaja Kotitalousnaiset/ProAgria Itä-Suomi ry, Kainuun Liitto, Kainuun Etu, Kajaanin ammattikorkeakoulu sekä Kainuun ammattiopisto. Perjantaina 21. Ilmoittautuminen on 10.3. – Tässä on kiinnostava asetelma, koska kaikki tuntevat alkuperäisen tarinan. -teokseen oli, että tarina tehdään ihan uusiksi. Punahilkka. Seminaarin avaa maaja metsätalousministeri Jari Leppä. Näin syntyy uusia jännitteitä, kun tarina päivitetään, Koistinen kertoo. – Tämän esityksen tekeminen oli kauhean mielenkiintoinen prosessi, tätä oli hauska tehdä. anteRo komulainen Kaupunki möi yhtiölle entisen leirintälueen 10 000 eurolla
Kuhmosta ihmsiä evakuoitiin Sotkamon kautta erityisesti Nivalaan, Haapajärvelle, Ylivieskaan, Pyhäsalmelle, muillekin paikkakunnille tai he saattoivat päästä sukulaistensa luokse. Haapajärvelle siirtyivät Kuhmon Säästöpankki, Kuhmon kunnanvirasto, Kuhmon seurakunnan kirkkoherranvirasto ja Aug. Kajaanista Rechardt, hänen perheensä ja Kuhmon seurakunnan kirkkoherranvirasto laatikoineen lähti kohti Haapajärven kirkonkylää. Kuhmon Säästöpankki siirtyi ensin toimimaan hetkeksi kotipitäjän länsiosaan Katerman Tikkaseen ja siitä Kajaanin. 2:19-21 Joh. Vastaanoton yhteydessä vietetään Itäsuomalaiset syntymäpäiväseurat. Sen jälkeen pankin åpaperit olivat jonkin aikaa Kajaanin Säästöpankin suojissa. Korhosen tavarantoimituksista niin Korhoselle tuli asiakkaita naapuripitäjistäkin eli Ylivieskasta, Nivalasta ja muualta lähiseudulta. Säästöpankin rahastonhoitajan Elli Ruhan mukaan paikkakuntalaisetkin saivat todeta Korhosen kaupan varastosta löytyvän tavaroita, joita muissa kaupoissa ei ollut.. Seurakuntalaiset ovat tervetulleita Kuopion tuomiokirkossa 1. maaliskuuta 1995. Kuhmon postissa toimi 20.10. Aukusti Korhonen onnistui tilamaan junarahtina kauppatavaraa Haapajärvelle myyntiin. Isä, pelasta minut tästä hetkestä! Ei! Juuri tähän on elämäni tähdännyt. Kuhmon kunta auttoi siellä kuitenkin asukkaitaan neuvomalla ja antamalla lausuntoja. Missä minä olen, siellä on oleva myös palvelijani, ja Isä kunnioittaa sitä, joka palvelee minua. Kunnan talouden hoidon kannalta toimintoja oli pakko järjestää uudella tavalla Haapajärvellä. maaliskuuta. Piispa Jari Jolkkonen täyttää 50 vuotta Kuopion hiippakunnan piispan virkaan Jari Jolkkonen vihittiin 2012. Kirkkoherran perhe sai sieltä asunnon, joka oli apteekkarin omistamassa talossa. maaliskuuta alkavaan jumalanpalvelukseen, jossa piispa Jolkkonen saarnaa. Helmikuun puolivälissä 1940 kunnanvirasto muutti sekin Haapajärvelle, sillä Kuhmon Säästöpankki oli jo siellä. 1939 alkaen kenttäpostikonttori 10. Antero Komulainen Talvisodan aikoihin 1939–40 Haapajärvestä muodostui kuhmolaisten uusi hallinnon ja elinkeinoelämän keskus joiksikin kuukausiksi. Ilomantsissa syntynyt Jolkkonen on vihitty papiksi Kuopion tuomiokirkossa 12. Martti Lutherin ajattelusta tohtoriksi väitellyt Jolkkonen on dosentti Itä-Suomen yliopistossa ja Helsingin yliopistossa. Monet Kuhmon toiminnot sijoittuivat Haapajärven kirkonkylään. helmikuuta 2020 Kuopion kaupungintalolla. Pankin toiminta ja osin sen evakuointi jäi ensin 29-vuotiaan rahastonhoitajan Elli Ruhan harteille. Hän oli käskenyt Priimus Niskasen tekemään seurakunnalle arkistolaatikot valmiiksi jo kesällä. Nyt olen järkyttynyt. Yksi sen tyyppinen arkistolaatikko on edelleen Ikolan pappilan tilavalla vintillä. Korhosen kauppa toimi talvisodan aikana samassa talossa Haapajärvellä Kuhmon Säästöpankin kanssa. Kutsumuksen äärellä Hartaus Timo Suutari Kirjoittaja on Kuhmon ev.lut seurakunnan kirkkoherra. Haapajärvellä muistetaan vieläkin, että kun alueen varsinaiset asukkaat kuulivat Aug. Suurin elämänilo ja kutsumuksen voima piirtyy Ristin evankeliumin äärellä, tuossa kamppailussa pelimerkkinä on samlla koko maailma: Jeesus sanoi: (Joh 12:25-33) ”Joka rakastaa elämäänsä, kadottaa sen, mutta joka tässä maailmassa panee alttiiksi elämänsä, saa osakseen ikuisen elämän. Moni tulee siunatuksi. Juhlallisuuksien jälkeen piispa viettää perheensä kanssa hiihtolomaa 9. Korhosen kauppa. Talon isossa salissa toimi Kuhmon kirkkoherranvirasto ja arkistolatikot olivat salin seinustoilla. maaliskuuta 2020. 13 tai Gal. Kor. Laskiaisrieha muistuttaa, että vastapainona on koko elämän mittainen kutsumus. Ja kun minut korotetaan maasta, minä vedän kaikki luokseni.” Näillä sanoilla Jeesus ilmaisi, millainen tulisi olemaan hänen kuolemansa. Pankin tärkeimmät paperit mahtuivat tuohon aikaan yhteen isoon puulaatikkoon. Nyt tämä maailma on tuomiolla, nyt tämän maailman ruhtinas syöstään vallasta. asti. Arkisto. Kenttäposti saapui siviilipostin mukana ja luovutettiin edelleen sotilaslähetille. Taivaan portit aukaistaan synnin vallan murtaneelle Karitsalle. Rauhan tultua Kuhmon kunnanvirasto toimi Katermassa Tikkasessa huhti-toukokuussa 1940 kuukauden ajan. päivänä joulukuuta 1939. Talvisodan jälkeen Kuhmon kunnanvirasto jatkoi toimintaa tilanteesta, jossa Kuhmon alueelta oli tuhoutunut 327 taloa rakennuksineen. Evakkoon lähtevät ihmiset olisivat haluneet nostaa rahansa, mutta pankista loppui käteinen hyvin nopeasti. Kuhmon kirkonkylän asukkaat ja pitäjän ihmiset olivat jotuneet talvisodan vuoksi pakenemaan tai lähtemään kotoaan. Jos joku tahtoo olla minun palvelijani, seuratkoon minua. Pankin papereiden siirrosta huolehti isännistön puheenjohtaja Pekka Pulkkinen. Kutsumuksen löytäjä ja toteuttaja tuo paljon hyvää ympärilleen. Ennen piispaksi tuloaan hän on toiminut muun muassa piispainkokouksen pääsihteerinä, tutkijana, sotilaspappina ja seurakuntapappina. Siitä tuli siellä sodasta huolimatta hyvin varusteltu kauppa. Jotkut kyllä sanoivat: ”Enkeli puhui hänelle.” Silloin Jeesus sanoi: ”Ei tämä ääni puhunut minun tähteni, vaan teidän tähtenne. Kuhmon posti jäi toimimaan Kuhmoon. Isä, kirkasta nimesi!” Silloin kuului taivaasta ääni: ”Minä olen sen kirkastanut ja kirkastan jälleen.” Paikalla oleva väkijoukko kuuli äänen ja sanoi ukkosen jyrähtäneen. toukokuuta 2012. Kuhmon kunnanvirasto toimi sodan alussa ensin Kajaanissa osoitteessa Kainuunkatu 35. Kuhmolaisten keskeiset evakkopaikkakunnat olivat kahta puolta Haapajärveä ja eli melko hyvin tavoitettavissa. Kirkkoherra Emil Rechardt vei Kuhmon seurakunnan arkiston Kajaaniin 2. 12:25-33 A Taivaan portit aukaistaan synnin vallan murtaneelle Karitsalle. Kuhmolaiset evakot istuivat niiden päällä asiointivuoroaan odotellessaan. Tammikuussa pankki muutti Haapajärvelle. 10 ELÄMÄNMENO KUHMOLAINEN – Perjantaina 21. Kyseessä on kutsuvierastilaisuus. Aug. Kuopion hiippakunnan tuomiokapituli järjestää syntymäpäivävastaanoton 29. Mitä sanoisin. Kuopion hiippakunnan piispan virkaan hänet vihittiin 6. Kuhmo kuuluu hiippakuntaan. Tästä kertoo meille tiistaina alkava paastonaika ja laskiainen. Raamatuntekstit: 1. helmikuuta 2020 E lämässä on kiinnostavaa voittaa asioita itselleen, lopulta ne kuitenkin tuovat tyhjyyttä ja kyllästymistä elämään. Kuhmon Säästöpankin pankinjohtaja Emil Härkönen lähti talvisodan alettua rintamalle. Viaton kärsijä saa voiton. Jeesuksen kutsumus on niin suuri, että sen myötä näkyvän maailman hallintavalta vaihtuu. Talvisodan alettua Kuhmon niKuhmon hallinto ja elinkeinoelämä muutti 1939-40 Haapajärvelle Haapajärven kirkonkylästä tuli talvisodan aikana myös Kuhmon hallinnon ja elinkeinoelämän keskus Kuhmolainen Kuopion hiippakunnan piispa Jari Jolkkonen täyttää 50 vuotta 5. Kapinaa kylvänyt pahan valta joutuu häpeään. Kuhmon kunnan taloudenhoito oli käytännössä kuitenkin paljolti pysähdyksissä talvisodan ajan. Asunnottomia kuhmolaisia oli 2821 ja he olivat yleensä menettäneet myös omistamansa irtaimiston
Valmistaudumme myös tulevaan EU-rahoituskauteen ja etsimme yhteisiä hankeaihiota teemaan liittyen, kertoo työvaliokunnan puheenjohtaja Tytti Määttä. Klo 17 YHTEISVASTUUTILAISUUS Vuosangan Kivelässä. klo 18 katumuskanoni. 18:00 (huom.!) LÄHETYSILTA, Niilo Närhi ja vierailijoita Somaliasta. Rajat ylittävän yhteistyön malli luonnonsuojeluun Kuhmossa järjestetään laskiaissunnuntaina 23.2. 24.6.1947 Kuhmo k. Nimismies Lauri Korteniemi työskenteli talvisodan ajan Kuhmossa. 11:00 Jumalanpalvelus, Ludmila ja Sergei Sirak Kalevalasta. PYHÄKOULU kirkon keittiössä saarnan aikana. Ulkona loimuaa tulet ja siellä pääsee makkaranpaistoon. Sen paikka oli ollut Tuupalassa, mutta talvisodan ajalle se sijoittui Jämäksen kasarmille ja sitä hoiti siellä toimistonhoitajan sijainen. Tilojen kannattaa käyttää Neuvo 2020 -tukea, muun muassa silloin, kun tukiehtojen ymmärtämisessä on haasteita ja valvonta jännittää tai suunnitelmissa on sukupolvenvaihdos, investointi, yhtiöittäminen, energiatehokkuuden parantaminen ja näihin olisi tehtävä alustavia laskelmia ja on tarve neuvonnalle. Klo 14.30 HARTAUS Lepokynnään salissa. Perjantaina 21. Kaikki tervetulleita! P. Neuvo 2020 järjestelmän varat tulevat EU-osarahoitteisena, osana Suomen maaseudun kehittämisohjelmaa. Tuupala säilyi talvisodan ajan monilta Kuhmon kirkonkylän pommituksista huolimatta kunnossa. Pe 28.2. Ruokailun järjestävät Martat. Su 23.2. Mäenlaskun lisäksi kyydityksen voi hankkia mönkijäajelusta. Fennoskandian vihreän vyöhykkeen Karjalan työvaliokunta järjestäytyi Kuhmossa 18. Fennoskandian vihreä vyöhyke on nykyisten ja suunniteltujen luonnonsuojelualueiden ketju Suomen, Norjan ja Venäjän rajaseuduilla. Hänen telttansa oli nykyisen Kuhmo Oy:n sahalaitoksen alaueella kuusikossa. 18:00 Äijäilta (alakerrassa, käynti takaovesta). Asetamme työvaliokunnan työlle sisäiset ja ulkoiset tavoitteet toukokuun loppuun mennessä. Neuvontaa annetaan maatilan tarpeet ja lähtökohdat huomioiden. Vihreän vyöhykkeen yhteistyö on myös osa YK:n biologista monimuotoisuutta koskevan yleissopimuksen toimeenpanoa. klo 18 Ludmila Sirak, Kalevan srk:sta. Laskiaissunnuntaita seuraavana keskiviikkona vietetään tuhkakeskiviikkoa. Laskiaisen juhlapäiviä ovat laskiaissunnuntai ja sen jälkeen vietettävä laskiaistiistai. 14:00 (huom.!) Vieraita Kalevalasta: pastoripariskunta Ludmila ja Sergei Sirak. Kaksi isompaa laskiaistapahtumaa Kuhmossa sunnuntaina Maatilojen neuvontajärjestelmä Neuvo 2020 tarjoaa maatiloille edullisia asiantuntijapalveluita. Kainuulaisista tiloista yli puolet on käyttänyt neuvontapalveluja. Fennoskandian vihreän vyöhykkeen Karjalan työvaliokunnan tehtävänä on rakentaa aktiivisesti uutta yhteistyötä alueen yritystoimintaa ja luontoa, kulttuuria sekä raja-alueen Venäjä-yhteyksiä hyödyntäen. klo 15-18. Seurakunnissa laskiaista vietetään paastonajan alkaessa. Siunaus toimitettu läheisten läsnäollessa. 13:00 Hartaus ja ruokajakelu. klo 18 Rukousilta. Huom. ainakin kaksi isompaa laskiaistapahtumaa. Su 1.3. 044 500 1705 HELLUNTAISEURAKUNTA Rajakatu 5 www.kuhmonhelluntaisrk.net puh. 11:00 Jumalanpalvelus, ehtoollisjuhla. 1944 Kuhmon postija lennätinlaitoksen alainen Kontokin postiasema I. Viljelijän maksettavaksi jää arvonlisäveron osuus. Alueellista toimintaa koordinoidaan työvaliokunnissa, joita ovat Lappi, Karjala ja Kaakkois-Suomi. Piha-alueella nuotio, mäenlaskua, mönkijäajelua 2€, makkaranpaistoa, kaverikoirat ja paloauto. Tuen käytöllä alkaa olla jo kiire, sillä ohjelmakauden lähestyessä loppuaan myös Neuvo 2020 -järjestelmään varatut varat voivat loppua. helmikuuta. Neuvontaa on saanut 371 kainuulaista maatilaa, joka on runsas 51 prosenttia vuonna 2019 tukea hakeneista tiloista. Torstai 27.2. Hinta 2 € aikuiset, lapset ilmaiseksi. Autot olivat petäjikön suojassa Ikolan pappilan luona. Perjantai 28.2. Seurakunnan laskiaisliukujaisissa esiintyy nuorten bändi kello 12.30 alkaen. 18:00 Sanan ja rukouksen ilta. Klo 8.30-16.30 LIPASKERÄYS Yhteisvastuun hyväksi K-Market Heikurassa. Venäjänja suomenkielinen tilaisuus. laskiaisliukujaisissa on myynnissä on keittolounaita, kahvia ja laskiaispullaa ja lisäksi järjestään arpajaiset, ongintaa, tietovisa ja pystytetään myyjäispöytä. Laskiaispulla 1,50 € ja kahvi/tee 1 €. klo 18 Liput 10/5 € *Kaiku Kulttuuritoimi w w w .r o u ta c o m p a n y .f i La 22.2. Tiistai 25.2. Nuorten bändi esiintyy klo 12.30. Pohjolan Talon ravintola ruokailumahdollisuuksineen avautuu kello 10 ja se pysyy päivän aikana avoinna tilanteen mukaan ainakin kello 17:ään saakka. 044 206 3850 Pe 21.2. – Ensimmäinen kokous uudella kokoonpanolla osoitti, että meillä on mukana sitoutuneita tahoja, joilla on halua viedä asioita eteenpäin. Jokaiselle maatilalle on varattu 10 000 euron tukikiintiö. Ke 26.2. Ti 25.2. Kohteina on tarjolla myös lentokonesimulaattori, jousiammuntaa, kasvomaalausta, hiustenletitystä. Vuonna 2019 maksuhakemuksia käsiteltiin 333 kappalettaa yhteensä 306 maatilalle. Neuvontajärjestelmän tarkoitus on tarjota varmuutta maatalouden tukiehtojen, säädösten ja vaatimusten ymmärtämisessä ja niiden noudattamisessa käytännössä. Lentokonesimulaattori 1 €/5 min, jousiammuntaa 0,50 € sekä kasvomaalausta ja hiustenletitystä 0,50€. Mutta et jaksanut enää kestää, sun lähtöäs emme voineet estää. Uusiutunutta Karjalan työvaliokuntaa vetää Kuhmon kaupunginjohtaja Tytti Määttä. kello 11–14. 044 738 4308. La 22.2. Arpajaiset, ongintaa, tietovisa, myyjäispöytä. Ennakkoilmoittautuminen ma 24.2. Kainuun tiloista yli puolet käyttänyt neuvontapalvelua. Tervetuloa! Kainuuntie 91 puh. Perinteiset Kuhmon seurakunnan järjestämät laskiaisliukujaiset yhteisvastuukeräyksen hyväksi järjestetään seurakuntakeskuksen alueella 23.2. Klo 10 SANAJUMALANPALVELUS Kuhmon kirkossa (l: Hakulinen, s: Suutari, k: Gogolev, Ketterät-kuoro ja Virsikuoro avustavat). Ke 26.2. Kalevalan Juhlatakomo järjestää sunnuntaina Kellolla kirpputorin kello 10–14 ja samaan aikaan vieressä on liukumäki ja Kelon kahvio avoinna. Suomessa vihreää vyöhykettä edistää valtakunnallisten ja alueellisten toimijoiden verkosto sekä ympäristöministeriön nimittämä kansallinen vihreän vyöhykkeen työryhmä. Kuhmon hallinto ja elinkeinoelämä muutti 1939-40 Haapajärvelle mismies Kortenniemi näki, että postia tarvittaisiin kaikesta huolimatta paikkakunnalla. Lisäksi Neuvon tarkoitus on antaa apua tilan kehittämistoimenpiteiden, talouden ja sukupolvenvaihdoksen suunnitteluun. Posti palasi sinne 15.4.1940 eli noin kuukausi talvisodanpäättymien jälkeen. Klo 10.30-12.30 Marttojen valmistama DIAKONIAN KEITTOLOUNAS srk-keskuksen salissa. Lämmin kiitos osanotosta. LAPSIPARKKITOIMINTA tarjoaa tilapäistä, maksutonta lastenhoitoa kuhmolaisille lapsiperheille. Jatkosodan aikaan alkuvuoden 1944 Kuhmon postija lennätintoimistolla oli toimintaa myös Neuvostoliitossa suomalaisten joukkojen miehittämällä alueella . KAJAANIN ORTODOKSINEN SEURAKUNTA Kuhmon kirkko Ke 26.2. Jäsenistössä on Pohjois-Pohjanmaan, Kainuun ja Pohjois-Karjalan keskeisistä rajaaluetoimijoita Kiteeltä Kuusamoon. klo 14 mennessä p. Yhteistyön tavoitteena on luoda Fennoskandian vihreästä vyöhykkeestä rajat ylittävän luonnonsuojeluyhteistyön malli, lisätä alueen tunnettavuutta sekä edistää luonnon monimuotoisuutta, luontoja kulttuurimatkailua ja taloudellista kehitystä alueella. 24.1.2020 Kajaani Hanna Sisarukset perheineen Sukulaiset ja ystävät Jäi tyhjäksi polkusi kotimme tiellä, voi miten toivoimme sinun toipuvan vielä. Kuhmolaiset olivat jo huomattavan suurelta osin palanneet evakosta ja ihmiset alkoivat rakennella elämäänsä sodan jälkeen. helmikuuta 2020 – KUHMOLAINEN 11 Rakkaamme Reetta Eeva Liisa KÄRNÄ o.s. Seuraava lapsiparkki ke 26.2. Se toimi noin viiden kuukauden ajan. Neuvo maksatushakemuksia on käsitelty 1 233 kappaletta. Lähteet: Kuhmolaisen evakon kylmä tie (Heikki Pitäjämäki, Eero Jalava, Heimo Kärnä, 1991), Helka Heikkisen kirjoittama Kuhmon Postin 100-vuotsihistoriikki, 1978. Laskiaissunnuntai 23.2. Tämä tarkoittaa sitä, että osa tiloista käyttää Neuvo-palveluita aktiivisesti ja osa ei ole vielä niitä käyttänyt ollenkaan. Alueelle oli majoitettuna myös vartioporukka. Maiden välinen kolmikantainen yhteistyö perustuu yhteisymmärryspöytäkirjaan, jonka Suomen osalta on allekirjoittanut ympäristöministeriö. Suomessa laskiaistiistain perinteisiä ruokia ovat hernekeitto ja laskiaispullat. Autoilija Aarne Kyllönen kertoo kirjassa Evakon kylmä tie, että autoilijoilla oli siellä kolme telttaa ja nimismiehellä oma telttansa. . myös maksukortilla maksaminen on mahdollista. Neuvoja hakee kustannuksiin tuen suoraan ELY-keskuksesta. Itä-Karjalaan perustettiin 11.1. Klo 11-14 LASKIAISLIUKUJAISET srk-keskuksessa Yhteisvastuukeräyksen hyväksi. (08) 617 2371 l www.kuhmonseurakunta.fi Kirkkotie 6-8 Kuhmon seurakunta Perjantai 21.2. Kaverikoirat ohjaajineen sekä paloauto ovat tapahtumassa mukana. Piirainen s. www.ort.fi/kajaani Kuhmo-talo ti 25.2. Lounas: hernekeitto/jauhelihakeitto 5 € aikuiset, 2 € (7-12 v), alle kouluikäiset vanhemman seurassa ilmaiseksi. Kuhmon maalaiskirjeenkantolinjat aloittivat työskentelyn perukoille päin. Lisätietoja Neuvo 2020 -neuvonnasta löydät Ruokaviraston nettisivuilta ja neuvojarekisteristä
01.30 Theroux ja katukoirat (7). 11.00 Maria ja kesäpuhujat. 07.44 Simo (S). 17.10 Elokuva: Selviytyminen (12). 20.00 Kakarat (12). 19.00–19.50 Durrellin perhe (7). 18.21 Yle Uutiset alueeltasi. 09.35 Emmerdale (7). 19.50 Egenlandin matkakohteet. 23.40 Uusi Kino: Ihmisen arvo. Punkkari. 07.28 Heimo ja Hemmo (S). Sinister 6. 11.00 Tanskalainen maajussi. 16.50 Novosti Yle. 07.20 Disney esittää: Ultimate Spider-Man vs. 13.40 Yle Live: Aretha!. 20.58 Keno ja Synttärit. 12.00 Remppa vai muutto Vancouver. 09.00 Last Man on Earth (12). 16.58 Uutiset. 00.00 Narcos (16). 09.00 Holby Cityn sairaala (12). 10.30 Veljesten keittiössä. – 27.2. 09.23 Athleticus. 11.00 Närbild. 08.50 Ötökät! (S). 20.00 Rattikärpäset. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 23.30 Putous. 19.55 Närbild. 19.25 Tulosruutu. 22.45 Karppi (12). 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 18.30 Elämän tarkoitus. 21.00 Subleffa: Eyes Wide Shut (16). 22.55 Playing House (S). 19.00 Poliisit 2020 (7). 12.50 Downshiftaajat (12). 08.45 LEGO Friends (S). 20.00 MOT: Mäntsälän isännän kapina. 21.05 A-studio. 00.25 Downshiftaajat (12). 18.55 Mitä tänään syötäisiin?. 12.00 Kino: Kausi Ranskassa (12). 13.00 Simpsonit (7). 16.30 Emmerdale (7). 13.30 Rantabaari (7). 15.30 Urheilustudio. 12.14 Oddasat. 20.00–20.51 Syke (12). 21.45 Yle Uutiset. 18.00 Yle Uutiset. 18.05 Holby Cityn sairaala (12). 21.00 Subleffa: Juno (12). 20.55 Urheiluruutu. 13.50–14.50 Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa. 16.40 Uusi Kino: Muistikuvia (S). 19.30 Salatut elämät (7). 18.00 Mäkihypyn MC: Rasnov. MTV3 06.15 Aamusää. 08.05 Teini-ikäisten mutanttininjakilpikon (7). 08.36–08.48 Belle ja Sebastian (7). 07.43 Tiedonjyvä. 22.20 Päivän sää. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 08.15 Alvin ja pikkuoravat (S). 19.00–19.47 Sanditon (12). 12.30 LIVE: Tiedä ja Voita. 12.00 Daran ja Edin seikkailu Aasiassa. 00.05 Arman ja Suomen rikosmysteerit (7). 18.00 Viiden jälkeen. 20.00 Marokko – rakkauden ja sodan aika (12). 07.55 LEGO Ninjago (7). 20.00–00.22 YLE TEEMA. 07.09 Killi ja Kiki (S). 08.20 My Little Pony (S). 17.10–17.53 Totuuden taakka. YLE TV1 05.55 MOT. 17.55 Uutiset. 17.00 Yle Uutiset. 09.45 Kaatuminen sallittu. 08.30 Chaplin (S). 14.18 Marokko – rakkauden ja sodan aika (12). 11.40 Avoin meri – jäinen maa. 17.00 Yle Uutiset. 17.00 Pikku Kakkonen. 14.55 Pientä pilaa. 22.10 Lotto, Jokeri ja Lomatonni. 06.51 Nimipäiväonnittelu: 25.2. 19.25 Tulosruutu. 15.10 Neljän tähden talkoot. 12.05 Ei sosiaaliselle medialle. 14.30 Motorheads. 18.45 Avara luonto: Serengeti. 07.20 Disney esittää. 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 09.35 Emmerdale (12). 17.30 Viiden jälkeen. 08.22 Aappo ja Tööt (S). 19.00 Suomen huutokauppakeisari. Sinister 6. 15.00 Ylen aamun parhaat. 15.15–17.20 Irving Berlin: Holiday Inn. 11.30 Cannabusiness (12). 19.30 Salatut elämät (7). 21.00 Subleffa: The Island (16). 19.00 Seitsemän uutiset. 17.01–17.57 Pikku Kakkonen. 09.35–10.00 Winx-klubi (7). 08.30 Chaplin (S). 20.00–00.30 YLE TEEMA. 21.45 Yle Uutiset. 12.30 Urheilustudio. SUNNUNTAI 23.2. 13.15 Rakas varkaani (7). 12.00 Arvo Pärtin keskus Laulasmaalla. 15.00 Ylen aamun parhaat. 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 07.11 Martta puhuu (S). 22.25 Tulosruutu. 10.32 Telkkarissa syntyneet. 18.30 Tanskalainen maajussi. 10.00 Uusi päivä (S). 15.00 Isä Matteon tutkimuksia. 20.00–20.50 Punk eilen tänään. 22.40 Hamilton (12). 14.50–15.21 Veden valtakunta. 21.00 Villa Hintikka. 06.55 Rusty Rivets (S). 17.25–23.45 YLE FEM. 06.53 Kim ja Kai (S). 08.22 Galaxi. 07.09 Tete ja Mama (S). 18.05 Holby Cityn sairaala (12). 07.40 Paavo Pesusieni (S). 15.05 Kiehtova Arvo Pärt. 12.30 LIVE: Tiedä ja Voita. 10.00 Kaappaus keittiössä. 18.30 På spåret. 08.30 Makuja saamelaisesta keittiöstä. 23.45–00.15 Puoli seitsemän. 00.20–04.00 Uutisikuna. 15.05 Carl ja rahapelimainosten helvetti. 22.00 Kymmenen uutiset. 12.14 Oddasat. 01.20 Elokuva: Cleaner (16). 11.00 Efter Nio 2016. 08.35 LEGO Ninjago: Masters of Spinjitzu (7). 07.10 Ritariprinsessa Nella (S). YLE TEEMA & FEM 08.40–12.00 YLE FEM. 17.25 Uutiset ja Viiden jälkeen. 20.30 Yle Uutiset. 10.50 Yle Alueuutiset. 17.25 Koiramies kiertää Islantia. 21.30 Sunnuntailounas (7). 13.05 Juha Tapio – Pieniä taikoja studiolive. 22.00 Kymmenen uutiset. 13.00 Pilanpäiten. 17.15 Ambulanssi apuun!. 19.15 Huonosti käyttäytyvät koirat. 13.55 Toisenlaiset teiniäidit. 13.55 Hiihdon maailmancup: Ski Tour, sprintit. 07.30–08.00 Simpsonit (12). 17.35 Urheilustudio. 23.45 Top Gear. 11.25 Alppihiihdon MC: Crans Montana. 10.00–11.00 Lemmen viemää. 07.45 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (S). 22.50 Oddasat. 10.05 Villa Hintikka. 15.00 Ylen aamun parhaat. 06.25 Ylen aamu. 17.10 Totuuden taakka (12). 12.30 LIVE: Tiedä ja Voita. 09.01 Galaxi. YLE TEEMA & FEM 08.35–12.00 YLE FEM. 22.00 Elokuva: Vaarallinen tehtävä (12). 10.55 Yhdistetyn MC: Trondheim. 19.00 Kimpassa. 08.05 Nuori Robin Hood (S). 07.55 LEGO Ninjago (7). 17.30 PlayOff: Haluatko jalkapallotähdeksi?. 21.40 Modernit Miehet (12). 14.30 Kaappaus keittiössä. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 21.55 Kino: Cornelius, ulvova mylläri (12). 07.39 Meidän vauva. 20.00 Marja Sannikka. 23.15 Häkkilinnun paluu (12). 08.30 Chaplin (S). 10.00–11.00 Lemmen viemää. SUB 06.30 Simpsonit (S). 18.05 Holby Cityn sairaala (12). 18.30 Egenland. 08.23 Kesäleiri (7). 09.10 Kauniit ja rohkeat (S). 08.25–08.48 Lassie (7). 11.10 Alina idässä. 17.05 Viiden jälkeen. Numminen – mies Somerolta. 10.25–11.54 Melodifestivalen 2020 : Osakilpailu 4. 15.35 Tulossa: Huvila & Huussi. 14.00 Kotoisa. 22.00 Arman ja Suomen rikosmysteerit (12). 07.40 Paavo Pesusieni (7). MTV3 06.15 Aamusää. 08.06 Enni ja Roi (S). 10.00 Jaksa paremmin. 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi. A. 12.00 Rehtori (7). 18.55 Mitä tänään syötäisiin?. 19.20 Päivän sää. 10.00 Sydämen asialla (7). 09.05 Kauniit ja rohkeat (S). 21.00 Pitääkö olla huolissaan?. 22.20 Päivän sää. 20.00 Egenland. 22.48 Kino Suomi: Kuulustelu. 18.00 Yle Uutiset. 16.30 Posse. 22.25 Tulosruutu. 21.00 Kino Klassikko: Tuhansien silmien edessä. 06.25 Disneyn esikoulu: Mikki ja ralliryhm (S). 17.00 Vedetään hatusta. 12.56 Vatsani ja minä. 21.30 Elokuva: Forrest Gump (12). 16.58 Uutiset ja Viiden jälkeen. 06.55 Rusty Rivets (S). 01.30 Rikospaikka. 22.50 Oddasat. 19.35 Yiannin superautot. 08.25 LEGO Ninjago (7). 21.49 Urheiluruutu. 08.10 LEGO Jurassic World: Isla Nublarin legenda (7). 19.00–19.50 Historia: Teen ja kahvin tie Eurooppaan. 11.05 Jumalanpalvelus. 09.30–10.00 Neljän tähden illallinen. 21.00 Paasosen polttaritoimisto. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 06.30 Littlest Pet Shop (S). 06.20 Bing (S). 21.00 Elokuva: Lumiauramies (16). 06.52 Nimipäiväonnittelu: 22.2. 16.00 A-Talk. Perjantai. 11.05 Neljän tähden illallinen. 23.35–00.15 Sisällä. 18.25 Emmerdale (7). 07.40 Transformers Cyberverse. 08.50 HS Lasten uutiset. 18.25 Tulossa: Masked Singer Suomi. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 21.00 Suomen huutokauppakeisari. 11.00 Pisara. 16.00 Milanon naisten paratiisi. 08.55 Unelmakoti. 07.03 Pikku perunat (S). 18.30 Puoli seitsemän. 08.30 Chaplin (S). 09.00 Yle Uutiset. 23.00 Hyvät ja huonot uutiset. 15.50 Ei sosiaaliselle medialle. 07.31 Vilkki Ankka (S). 15.45 MasterChef Australia. 15.55 MasterChef Australia. 07.52 Ritari Mikke (S). 06.55 Rusty Rivets (S). 18.00 999: Mikä hätänä. 21.30 Perjantai-dokkari: Minä olen JerAx. 08.05 Historia. 16.20 RSO Musiikkitalossa. 15.40 MasterChef Australia. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 07.27 Pikku Kakkosen posti. 13.20 Simpsonit (7). 22.15 Melodifestivalen 2020 : Osakilpailu 4. 18.30 Puoli seitsemän. 19.30 Putous. 20.58 Keno ja Synttärit. 21.00 Kino: Genius (12). 16.55 Onnenarpa. 10.00 Sydämen asialla (7). 15.45 Yle Oddasat. 12.30 Totuuden taakka (12). 17.10 Yhdistetyn MC: Trondheim. 09.00 Holby Cityn sairaala (12). 08.29 Otso ja sopulit (7). 11.00 LIVE: Onnenarpa. 20.45 Urheiluruutu. 08.09 Ella, Oskari ja Huu (S). 09.53 Råtta Booris (S). 06.52 Nimipäiväonnittelu: 23.2. 09.30–10.00 Neljän tähden illallinen. SUB 06.30 Chuggington (S). 19.30 Frendit (S). 21.00 Efter Nio. 19.30 Salatut elämät (7). 19.00 Seitsemän uutiset. 12.00–14.00 Simpsonit (7). MTV3 08.00 Monchhichi (S). 11.00 Yle Alueuutiset. 10.00 Uusi päivä (S). 20.05 Koripallon EM-karsinta: SUI – FIN. 21.00 Bullets (7). 18.00 Olet mitä syöt. 00.00–00.30 Puoli seitsemän. 16.55 Tanskalaisarkkitehtien koteja. 09.00 Middle (S). 12.10 Yle Oddasat. 22.00 Outlander – Matkantekijä (16). 08.15 Ville ja Lousku vauhdissa. 16.40–17.13 Eturivin tanssijoita. 14.15 Hiihdon maailmancup: Ski Tour, miesten 30 km. 23.35 Rikostutkija Bergman (12). 06.53 Ludovic (S). 23.55–00.10 Il capo (S). 21.49 Urheiluruutu. 00.25 Simpsonit (7). 13.30 Casualty (12). 16.40 Yle uutiset Selkosuomeksi. 21.45 Yle Uutiset. 17.00 Yle Uutiset. 11.01 Alina idässä. 12.00 Villa Hintikka. 08.20 My Little Pony (S). 12.56 Kulttuuriruutu: Rokkilyriikkaa. YLE TV1 05.55 Unelma Oy. 12.00 Francon jälkeen – Alcantaran perhe (7). 19.00 Rallin SM: Mikkeli. 12.00 Emmerdale (12). 10.00 Norjalaisia tarinoita. 01.05 Simpsonit (7). 20.30 Yle Uutiset. YLE TEEMA & FEM 08.05–18.45 YLE FEM. YLE TV2 06.50 Pikku Kakkonen. YLE TEEMA & FEM 08.00–11.54 YLE FEM. 21.25 Keno ja Synttärit. 14.00 Onnela (S). 18.40 Kobe Bryant’s Muse. 19.25 Tulosruutu. NELONEN 05.00 Astral-TV. 00.00 Kimpassa. 09.06 Mitä tänään syötäisiin?. 12.10 Yle Oddasat. 20.55 Urheiluruutu. 17.10–17.54 Totuuden taakka. 06.45 Hatchimals (S). 20.40 Yksittäistapaus: Pysäkki. 19.30 Talent Suomi. 09.05 Flinkkilä & Tastula. 20.58 Keno ja Synttärit. YLE TEEMA & FEM 08.30–12.00 YLE FEM. 20.00 Simpsonit (7). 15.10 Neljän tähden talkoot. NELONEN 06.00 Ritariprinsessa Nella (S). 13.00 Simpsonit (7). 01.35 Rantabaari (S). 08.45 Axel Åhman – vieraassa normissa. 16.00 Kauniit ja rohkeat (S). 12.30 Salatut elämät (S). 22.55 Assembly Winter 2020: CS:GO. 08.45 LEGO Friends (7). 18.00 Yle Uutiset. 10.30 Spotlight. 17.25 Telkkarissa syntyneet. 20.30 Neljän tähden illallinen. 20.30 Neljän tähden illallinen. 17.30 UEFA Champions League: Huippuhetket. 14.30 Putous. 21.00 Subleffa: Slummien miljonääri (16). 16.30 Uusi päivä (S). 20.55 Urheiluruutu. 21.05 Perjantai. Anarkisti. 16.30 Simpsonit uusi kausi (7). 20.00 Kimpassa. 19.39 Sportnytt. 20.00–00.30 YLE TEEMA. 06.40 Taikapuutarhan pikkuötökät. 18.45–19.30 Arto Nyberg. 23.35 Rantabaari (12). 19.00 Seitsemän uutiset. 07.17 Hilla ja avaruuden Eetu. 07.00 Ruskea pikkukarhu (S). 17.00 Remppa vai muutto Vancouver. 18.00 Suomen huutokauppakeisari. 21.01 Kino: Miljardin dollarin aivot (12). 09.10 Kauniit ja rohkeat (S). MTV3 06.15 Aamusää. Perjantai. 21.49 Urheiluruutu. 22.35 Rikostutkija Bergman (12). 10.00 Suomen huutokauppakeisari. 20.00 Kotoisa. 09.00 Egenland. 12.30 Salatut elämät (7). 22.25 Tulosruutu. 20.50 Yksittäistapaus: Shake. 22.00 Poliisit 2020 (7). 21.00 Mental Samurai Suomi. 17.00 Simpsonit (7). 22.40–00.20 Yle Live: Brit Awards 2020. 15.00 Pientä pilaa. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. sinfoniaan. 11.35–12.30 Hei me rakennetaan!. 13.30 Casualty (12). 06.50 Muumilaakson tarinoita. SUB 06.30 Vikke Viikinki (S). 07.00 Simpsonit (7). 13.50 Pisara. 16.30 Kauniit ja rohkeat (S). 12.35 Cannabusiness (12). 17.45 Urheilustudio. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 08.35 Viidakon veijarit (S). 19.30 The Voice of Finland. 23.25 Ulkolinja: Brittisotilaat tappajina. 18.00 BUU-klubben. 09.35 Emmerdale (7). 09.35 Musta kortti (S). 09.10 Kauniit ja rohkeat (S). 10.05 Siipan saappaissa. 13.00 Elokuva: Bratz: The Movie (S). 19.25 Tulosruutu. 20.00 Maria ja kesäpuhujat. 22.00 Huonoa ainesta (16). 14.00 Love Island UK (12). 16.50 Novosti Yle. YLE TV1 05.55 Akuutti. 07.33 Nelli ja Iiro (S). 11.05 Neljän tähden illallinen. 11.00 Fresh Off the Boat (S). YLE TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 08.35 Mia ja minä (7). 15.30 Moderni perhe (7). 06.25 Uutisaamu. 12.00 Yle Live: Brit Awards 2020. 07.00 Hatchimals (S). 11.35–12.30 Kotoisa. 20.45 Ahdistuksen vankina. 17.55 Tulossa: Huvila & Huussi. 19.10 Uutisextra. 09.30 Puoli seitsemän. 23.05 Prisma: Takaisin kuuhun. 08.05 Nuori Robin Hood (S). 17.00 Yle Uutiset. 10.45 Seniori työssä. 10.50 Yle Alueuutiset. 16.55 Onnenarpa. 19.00 Frendit (S). 11.00 Mikaela & Thomas. 22.25 Tulosruutu. 22.00 Narcos (16). 18.00 Yle Uutiset. 20.00 Akuutti: Erityisherkkyyden rajumpi puoli. 10.05 Supernanny Suomi. 22.45 Oddasat. 07.00 Hatchimals (S). 13.15 Stringit, alusvaatelaatikon draamakuningatar. 22.55 Kaappaus keittiössä. 18.00 Yle Uutiset. 08.43–08.48 Hullabalooba (7). 15.00 Nuori MacGyver (12). 00.05 First Dates Hotel. 09.53 Kamppailu (S). 00.35 Miehitetty (7). 23.50–00.05 Stringit, alusvaatelaatikon draamakuningatar. YLE TV1 07.00 Ensimmäiset ruotsalaiset. 19.00 Hauskat kotivideot. (12). 18.00 Holby Cityn sairaala (12). 22.00 Paratiisi (12). 16.30 Kauniit ja rohkeat (S). 19.00–19.55 Dokumenttiprojekti: Suuri savotta (S). 16.20 Ellan matkassa: roomalaisten jäljillä. 10.00 På spåret. 14.20 Elämäni eläimet. 21.55 Kino Suomi: Kuulustelu. 10.00 Rempalla kaupaksi. 14.28 Muisti. 07.30 Littlest Pet Shop: Meidän oma maailma (S). 17.10 Flinkkilä & Tastula. 12.30 Salatut elämät (7). 12.14 Oddasat. 09.15 Tanskalainen maajussi. 10.00–11.00 Lemmen viemää. 12.00 Ellan matkassa: roomalaisten jäljillä. 21.00 Rakkauslaulu Bobby Longille (S). 21.00 Theroux ja seksikauppaa kotona. 08.10 Palomies Sami (S). 21.50 Yksittäistapaus: Juhlatunnelma (S). 14.05–17.05 Remppa vai muutto Vancouver. 19.50 Sportliv. 09.00 Yle Uutiset. 15.40 Tulossa: Huvila & Huussi. 15.40 Tulossa: Mental Samurai Suomi. 14.10 Urheilustudio. 12.14 Oddasat. 18.00 BUU-klubben. 12.00–17.20 YLE TEEMA. 16.50 Sportliv. 11.30 Spotlight : Taikalaatikko – mobiilipeleistä uhkapeleihin. 19.00–21.00 Frendit (S). 13.55 Prisma: Takaisin kuuhun. 21.00 Subleffa: Hamekyttä (12). 23.20 Hollyweed. 23.05 Deitti. 19.39 Sportnytt. 06.40 Taikapuutarhan pikkuötökät (S). 16.50 Novosti Yle. 21.00 Arman ja Suomen rikosmysteerit (7). 16.00 Salatut elämät (7). 09.00 Last Man on Earth (7). 08.11 Ässäluokka (S). 14.20 Ice Town – Elämää äärirajoilla. 13.10 SuomiLOVE. 15.30 Neljän tähden illallinen. 16.45 Yle Oddasat. 06.20 Bing (S). 20.30 Yle Uutiset. 10.00–11.00 Lemmen viemää. 16.40 Yle uutiset Selkosuomeksi. 09.02 Näin meillä (7). 09.53 Ambulanssi apuun!. 15.05 Neljän tähden talkoot. YLE TV1 05.55 Näin se vain on. 15.30 Neljän tähden illallinen. 14.00 Myytinmurtajat Juniori. 02.05 Viron surkein kuski. 08.00 Uutisaamu. 19.00 Toinen kierros (7). 07.00 Uutisaamu. 20.45 Yksittäistapaus: Läski (S). 07.59 Jetron matkaan (S). 06.52 Nimipäiväonnittelu: 21.2. 11.00 Efter Nio 2016. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 18.00 Viiden jälkeen. 12.30 LIVE: Tiedä ja Voita. 22.25 Tulosruutu. 15.00 Talent Suomi. 07.32 Kuiske (S). 22.35 Elokuva: Viimeinen samurai (16). YLE TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 11.00 Olet mitä syöt. 06.25 Ylen aamu. 20.50 Urheiluruutu. 20.00 Posse. 08.30 Chaplin (S). 13.55 Toisenlaiset teiniäidit. 16.25 Onnenarpa. 22.05 Fleabag (12). 11.00 LIVE: Onnenarpa. 07.09 Maikki ja pelottava Pontso. 10.00 Rempalla kaupaksi. 09.06 Mitä tänään syötäisiin?. 22.05 Yksittäistapaus: Pysäkki (7). 11.00 Fresh Off the Boat (S). 21.15 SuomiLOVE. 19.00 Frendit (S). 10.45–10.55 Perjantai-dokkari: Posteljooni Suvi. 15.20 Vauvan aika. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 23.55 Putous. 08.20 My Little Pony (S). 16.50 Novosti Yle. 20.30 Neljän tähden illallinen. 17.25 Uutiset. 07.44 Muru (S). 12.40 Ampumahiihdon MM: Naisten viesti. 08.20 My Little Pony (S). 08.45 LEGO Friends (S). 07.40 Transformers Cyberverse. 10.30 Kummeli (7). 07.40 Transformers Cyberverse. 21.45 Yle Uutiset. 08.22 Pertti ja Purtti (7). 10.00 Elämän tarkoitus. 20.58 Keno ja Synttärit. 15.00 Nuori MacGyver (12). 08.00 Tyttäremme Emilie. 22.15 EVA. 19.00 Frendit (S). 12.00 Kadonneen jäljillä (S). 12.00–17.25 YLE TEEMA. 14.30 Mitä tänään syötäisiin. 07.20 Teini-ikäisten mutanttininjakilpikon (7). 19.00–19.54 Prisma: Kuolluttamerta pelastamassa. NELONEN 06.00 Rusty Rivets (S). 12.00 Venäjän halki 30 päivässä. 23.30–00.25 Our Girl (12). NELONEN 06.00 Ritariprinsessa Nella (S). 06.25 Uutisaamu. 08.14 Galaxi. Kustannustoimittaja Max Perkins löysi ja nosti 1920-1930-luvuilla maailmanmaineeseen F. 12.45–13.05 Vaiheessa: Viimeinen kesä. 23.15 Marja Sannikka. 19.30 Kakarat (12). 09.00 Efter Nio. 16.30 Uusi päivä (S). 07.37 Sasu (S). 09.45 Maria ja kesäpuhujat. 19.20 Päivän sää. 11.44 Ahdistuksen vankina. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 16.55 Remppa vai muutto Vancouver. 21.49 Urheiluruutu. 14.55 Mäkihypyn MC: Rasnov. 18.55 Mitä tänään syötäisiin?. 16.30 Remppa vai muutto Vancouver. 21.05 Paratiisi (12). 22.35 NCIS: New Orleans (12). 19.05–19.55 Sohvaperunat. 08.20 My Little Pony (7). 00.20 Paasosen polttaritoimisto (S). 08.05 Nuori Robin Hood (S). 00.20–04.00 Uutisikuna. 07.55 LEGO Ninjago (7). 19.20 F1 Extra. 18.00 Neljät häät Amerikassa. 12.01 Juice Tapsan Tahdeissa. 06.40 Taikapuutarhan pikkuötökät. 16.40 Yle uutiset Selkosuomeksi. 13.10 Vihaan sinua – rakas (S). 20.00–00.20 YLE TEEMA. 17.00–17.16 Il capo (S). 10.30 Axel Åhman – vieraassa normissa. 20.55 Urheiluruutu. 08.45 LEGO Friends (S). 18.00 Pitääkö olla huolissaan?. 21.00 Teemalauantai esittää. 19.00–21.00 Frendit (S). 09.00 Neljän tähden illallinen. 18.00 Yle Uutiset. 11.15 Unelma Oy: Espanja, Tallinna ja Ähtäri. 08.50 Ötökät! (S). 20.20 Yksittäistapaus: Shake! (S). 18.45 Twin (12). 17.25–19.53 YLE FEM. 09.00 Hauskat kotivideot. 02.00 Hamilton (12). 23.00 Hyvät ja huonot uutiset. 12.30 LIVE: Tiedä ja Voita. 10.05 Ykkösaamu. NELONEN 06.00 Ritariprinsessa Nella (S). 16.05 Milanon naisten paratiisi. 14.30 Stadi vs. 23.35 Posse. 16.00 Myytinmurtajat. 18.21 Yle Uutiset alueeltasi. 07.40 Paavo Pesusieni (7). 12.00–14.30 Simpsonit (7). 01.25 112 (7). 16.50 Onnenarpa. 20.00 Kummeli esittää: Kontio & Parmas (12). 13.15 Kaksi vanhaa tukkijätkää. 17.00 Remppa vai muutto Vancouver. 00.55 Rantabaari (7). 06.55 Rusty Rivets (S). 12.40 RSO Musiikkitalossa. 07.55 LEGO Ninjago (7). 20.30 Yle Uutiset. 00.25 Elokuva: Unlocked (16). 08.36–08.48 Näin meillä (7). 00.10 Uusi Kino: Full-Time Lady (12). 09.00 Last Man on Earth (7). 09.10 Karhuherra Paddingtonin seikkailut (S). Kuvassa Max Perkins (Colin Firth) ja Louise Perkins (Laura Linney). 19.00 Seitsemän uutiset. 08.35 Patu-koira (7). 16.00 Milanon naisten paratiisi. 14.40 Perjantai. 18.00 BUU-klubben. 06.25 Ylen aamu. 14.30 UEFA Champions League: Viikkomakasiini. 09.30 Puoli seitsemän. 21.00 Sohvaperunat. NELONEN 06.00 Ritariprinsessa Nella (S). 11.45 Dokumenttiprojekti: Save and Quit. 09.05 Ylen aamu. 03.35 Myytinmurtajat. 09.30 Puoli seitsemän. 06.30 Disneyn esikoulu (S). 17.00 Yle Uutiset. 13.50 Love Island UK (7). 12.30 Totuuden taakka (12). 08.40 Tämä tästä. 17.00 Pitääkö olla huolissaan?. 07.38 Pikku Kakkonen. 06.30 Littlest Pet Shop: Meidän oma maailma (S). 09.35 Emmerdale (7). 23.05 Pitääkö olla huolissaan?. 18.30 Mitä tänään syötäisiin. 07.16 Kallen keittiö (S). Lande. 18.00 First Dates Hotel. 15.00 Putous. 06.53 Astroset (S). 17.30 UEFA Champions League: Huippuhetket. 07.05 Hatchimals (S). 11.00 Kadonneen jäljillä (S). 18.15 Strömsö. 09.30 Last Man on Earth (7). 22.15 Doctor Who (12). 06.45 Hatchimals (S). 23.25 Pitääkö olla huolissaan?. 13.55 Toisenlaiset teiniäidit. 17.55 Uutiset ja Viiden jälkeen. 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. 00.35 Elämää Philadelphiassa (7). 12.00 Emmerdale (7). 16.30 Kauniit ja rohkeat (S). 16.45 Urheilustudio. 07.17 Herää pahvi. 14.35–14.48 Arkistokuvia: Tukkilaiset tulikokeessa (S). 14.31 Kulttuuriruutu: Rokkilyriikkaa. 15.10 Uncle (12). 14.05 Ammatti: kirjailija. 23.55 Villa Hintikka. 21.45 Yle Uutiset. 19.00 Seitsemän uutiset. 10.00 Rempalla kaupaksi. 17.00 Onnela (S). 12.30 Totuuden taakka (12). 06.30 Disneyn esikoulu (S). 00.05 Kaappaus keittiössä. 13.35 Casualty (12). 07.30–08.00 Simpsonit (12). 17.45 Romeshin epämukavuusmatkat. 03.00–04.50 Amazing Race. 09.00 Mitä lapsesi tekisi?. 11.00 LIVE: Onnenarpa. MAANANTAI 24.2. 09.30 Puoli seitsemän. 06.25 Ylen aamu. 12.24 Oddasat. 16.00 Salatut elämät (7). 19.05 Rattikärpäset. (7). 16.45 Yle Oddasat. 11.00 LIVE: Onnenarpa. 17.25–19.53 YLE FEM. 10.00 Yle Uutiset. 11.01 Alina idässä. 13.00 Supernanny Suomi. Scott Fitzgeraldin, Ernest Hemingwayn ja Thomas Wolfen kaltaisia kirjailijoita usein ystävyyden tuhonneella kovalla työllä ja kritiikillä. MTV3 06.15 Aamusää. 22.00 Rauha maan päälle (12). 17.25 Uutiset ja Viiden jälkeen. 00.10 Top Gear. 12.50 Huonosti käyttäytyvät koirat. 18.25 Emmerdale (12). 09.00 Holby Cityn sairaala (12). 13.00 Simpsonit (7). 00.50 NCIS: New Orleans (12). 19.00 Wendy and The Refugee Neverland (12). 11.35–12.30 Hei me rakennetaan!. 17.00 Urheilustudio. 09.10 Kauniit ja rohkeat (S). 10.00–11.00 Lemmen viemää. 23.40–00.15 Rouva varapresidentti (7). 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 16.58 Uutiset ja Viiden jälkeen. 23.10 Arrow (12). 20.00 Unelma Oy: Kuolemanväsymys ja kiitollisuus. 00.10 Elokuva: Precious Cargo (16). 07.16 Nipa ja Pete (S). 13.15 Kalle Aaltosen morsian. 07.48 Uula ja Kuu (S). 16.30 Uusi päivä (S). 08.34 Koiramies kiertää Islantia. helmikuuta 2020 12 TV-VIIKKO PSM-sivuvaihto // Torstaina 20. 10.00 Uusi päivä (S). 17.30 Putous. 08.15 Hittehatt (S). 13.25 Kalliosta temppeliksi. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 18.30 Puoli seitsemän. 14.55 Neljän tähden talkoot. 20.00 Simpsonit uusi kausi. 10.05 Sportliv. 08.33 Yökyöpelit (S). 17.25 Antiikkikaksintaistelu. 20.25–20.52 Spotlight : Taikalaatikko – mobiilipeleistä uhkapeleihin. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 17.55 Uutiset ja Viiden jälkeen. 14.00 Love Island UK (7). MTV3 08.00 Monchhichi (S). 18.00 Yle Uutiset. 07.05 Ritariprinsessa Nella (S). 22.51 M. 13.30 Rantabaari (7). 08.22 Galaxi. Yle Teema & Fem klo 21.00. 22.00 Kymmenen uutiset. 21.00 Looper (16). 07.56 Ryhmä Hau (S). 17.25 Makuja saamelaisesta keittiöstä. 09.00 På spåret. 16.40 Yle uutiset Selkosuomeksi. 06.25 Ylen aamu. 07.59 Kaarle (S). 23.45–00.40 Ruusun nimi (16). 12.00 Emmerdale (7). 00.25–01.05 Ykkösaamu. 09.35 Winx-klubi (7). 00.50 Subleffa: Deep Blue Sea (16). 20.00 Noin Viikon Studio. 15.45 MasterChef Australia. 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. 08.35 Mia ja minä (7). KESKIVIIKKO 26.2. 12.00–17.16 YLE TEEMA. 18.00 Mental Samurai Suomi. 10.30 Australian rajalla. 08.15 Alvin ja pikkuoravat (S). 18.00 Superapulaiset. 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. 12.59 Johdanto Pärtin 3. 12.30 Marokko – rakkauden ja sodan aika (12). 01.00 Kadonneen jäljillä (S). 17.01–17.57 Pikku Kakkonen. 18.05 Holby Cityn sairaala (12). 16.00 Simpsonit uusi kausi (7). 20.00–00.10 YLE TEEMA. 19.00–21.00 Neljän tähden illallinen. 21.00 EVA. 12.40 Vatsani ja minä. 14.05 Historia: Pariisi vuonna 1900. 13.00 Tulossa: Mental Samurai Suomi. 13.35 Requiem (12). 10.00 Rempalla kaupaksi. 10.05 Kotoisa. 09.12 Aliisa ja yksisarvinen (7). 12.00 Emmerdale (7). 17.00 Simpsonit (7). 06.30 Disneyn esikoulu. 07.40 My Little Pony (S). 16.50 Novosti Yle. 23.00 Yksittäistapaus: Play Rape. 17.00 Simpsonit (7). 16.00 Milanon naisten paratiisi. 13.55 Toisenlaiset teiniäidit. 22.25 Tulosruutu. 11.30 Majakan kaksi puutarhaa. 20.30 Neljän tähden illallinen. 09.00 Last Man on Earth (12). 16.00 Salatut elämät (S). 14.30 Villa Hintikka. 11.35–12.30 Hei me rakennetaan!. 07.06 Hertan maailma (S). 10.15 Urheilustudio. 13.00 Myytinmurtajat Juniori. 15.40 Sohvaperunat. 19.00 Mental Samurai Suomi. 23.45–00.15 Puoli seitsemän. 08.10 Puuha-Pete (S). YLE TV2 06.51 Pikku Kakkonen. 09.30 Puoli seitsemän. 08.05 Superapulaiset. 20.00 Siipan saappaissa. 16.05 Milanon naisten paratiisi. 03.15–05.00 Astral-TV. 20.00 Stadi vs. 20.00 Suomen huutokauppakeisari. 20.55 Urheiluruutu. 14.00 Rantabaari (12). 10.00 Sydämen asialla (7). YLE TV2 06.51 Pikku Kakkonen. 20.00 Simpsonit (7). SUB 06.30 Vikke Viikinki (S). 09.00 Holby Cityn sairaala (12). 20.30 Fleabag (12). 08.15 Alvin ja pikkuoravat (7). 15.30 Neljän tähden illallinen. 06.53 Jääkarhu Otto (S). 17.25 Strömsö. 15.40 Ampumahiihdon MM: Miesten viesti. 06.50 Bing (S). 09.00 Toisenlaiset teiniäidit. 23.00 Hyvät ja huonot uutiset. 07.20 Teini-ikäisten mutanttininjakilpikon (7). 15.40 A-studio viittomakielellä. 23.00 Oddasat. 13.36 Juice Tapsan Tahdeissa. 10.05 Kaappaus keittiössä. 18.30 Skavlan. 09.50 Athleticus. 15.00 Isä Matteon tutkimuksia. 20.50 Yksittäistapaus: Pysäkki (7). 21.00 Subleffa: Koston liekki (16). 10.48 Urheilustudio. 16.58 Uutiset ja Viiden jälkeen. 12.45 Nigel Slater ruokamatkailee Lähi-idässä. 08.50 Ötökät! (S). 22.00 Kymmenen uutiset. 20.10 Sohvaperunat. 13.40 Il capo (S). 16.00 Moderni perhe (S). 10.00 Rempalla kaupaksi. 11.00 LIVE: Onnenarpa. 18.21 Yle Uutiset alueeltasi. 08.15 Alvin ja pikkuoravat (S). 19.00 Axel Åhman – vieraassa normissa. 07.41 Safari (S). 22.50 Elävä arkisto esittää. 13.00 Casualty (12). 23.05 Simpsonit (7). 18.10 Urheiluruutu. LAUANTAI 22.2. 08.05 Avara luonto: Serengeti. 00.18–00.30 Uusi Kino: Käty – Kämppä tyhjänä (S). 06.53 Richard Scarry: Touhulan arvoituksia (S). 12.00 Carl ja rahapelimainosten helvetti. SUB 06.30 Chuggington (S). 06.20 Bing (S). 22.35 Bullets (7). 10.00 Syke (12). 12.00 Emmerdale (7). 10.50 Yle Alueuutiset. 06.50 Muumilaakson tarinoita. 20.00 Kaappaus keittiössä. 08.05 Nuori Robin Hood (S). 07.40 Transformers Cyberverse. 11.00 Kotoisa. 23.05 Kaikki se mitä en muista (12). 14.25 Muisti: Elämää postikortissa. 14.10 Marja Sannikka. 13.04 Arvo Pärtin kolmas sinfonia. 14.00 Love Island UK (7). 16.30 Uusi päivä (S). 07.35 Nallepaini. 06.20 Bing (S). 16.10 MOT. 12.20 Hamppumies vastaan valtio. 18.25 Emmerdale (12). 09.25 Leirille! (7). 11.00 Strömsö. 18.21 Yle Uutiset alueeltasi. 01.05 Subleffa: Viimeinen samurai (16). TIISTAI 25.2. 07.40 Transformers Cyberverse. 12.10 Yle Oddasat. 17.25–19.53 YLE FEM. 18.00 BUU-klubben. 06.50 Muumilaakson tarinoita. 11.00 Kadonneen jäljillä (S). 19.20 Päivän sää. 11.05 Neljän tähden illallinen. 13.55 Toisenlaiset teiniäidit. 14.50 Pientä pilaa. 17.01–18.00 Pikku Kakkonen. 07.40 Paavo Pesusieni (S). 07.00 Postimies Pate, erikoislähettipalvelu (S). 23.35 Hillo (12). 08.23 Urheiluhullut (S). 15.30 Salatut elämät (7). 23.00–23.59 Skavlan. 16.50 Novosti Yle. 17.55 Tulossa: Huvila & Huussi. 07.40 Paavo Pesusieni (S). 07.51 Pusse (S). PERJANTAI 21.2. 07.05 Albi Lumiukko (S). 07.26 Franklin ja ystävät (S). 20.30 Yle Uutiset. 22.00 Kummeli esittää: Kontio & Parmas (12). 19.00 Seitsemän uutiset. 22.25 Tulosruutu. 19.05–19.54 Syke (12). 12.25 Totuuden taakka (12). 20.00 Marokko – rakkauden ja sodan aika (12). 21.25 Keno ja Synttärit. 21.00 A-studio. 16.30 Kauniit ja rohkeat (S). 15.00 Nuori MacGyver (12). 01.10–04.00 Uutisikuna. 23.05 Rouva varapresidentti (7). 17.00 Yle Uutiset. 10.25 Yhdistetyn MC: Trondheim. 07.00 Simpsonit (7). 06.00 Rusty Rivets (S). 08.04 Askarrellaan. 21.30 Elokuva: Mission Impossible – Rogue Nation (12). 13.30 Penn & Teller: Naruta meitä! (S). 15.00 Siipan saappaissa. 21.00 Onnela (S). 19.10 Tulosruutu. 14.20–14.50 Yksineläjä Severin. 09.35 Emmerdale (7). 17.55 Uutiset ja Viiden jälkeen. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 12.00–17.13 YLE TEEMA. 22.00 Kymmenen uutiset. 13.25 Marokko – rakkauden ja sodan aika (12). 11.05 Neljän tähden illallinen. 23.00 Perjantai. 09.00 Holby Cityn sairaala (12). 22.44 My Generation – Michael Caine. 18.00 First Dates Hotel. 17.25 Uutiset. 12.30 Totuuden taakka (12). 19.30–19.53 Yle Nyheter TVnytt. 19.30 Salatut elämät (S). 22.00 Kymmenen uutiset. helmikuuta 2020 TV-VIIKKO // A15 A14 // TV-VIIKKO PSM-sivuvaihto // Torstaina 20. 20.00 Romeshin epämukavuusmatkat. 19.25 Tulosruutu. 20.30 Yle Uutiset. 11.30 Vatsani ja minä. 06.25 Uutisaamu. YLE TEEMA & FEM 08.00–12.00 YLE FEM. 21.00 Nigel Slater ruokamatkailee Lähi-idässä. NELONEN 06.00 Ritariprinsessa Nella (S). 09.00 Toisenlaiset teiniäidit. 06.53 Kaapo (S). 08.25 Muumilaakson tarinoita. 13.30 Casualty (12). 21.00 Kummeli esittää: Kontio & Parmas (12). 10.30–10.55 Kummeli (7). 20.30 Arkistojen salat. 02.05 Subleffa: Amerikan Psyko 2 (16). 22.15 Viikon sää. 18.00 Myytinmurtajat Juniori. 12.00 Elävä arkisto esittää. 07.33 Tilda ja hänen ystävänsä. 22.45 Oddasat. 17.00 Simpsonit (7). 18.10 Urheiluruutu. 19.00 Seitsemän uutiset. 18.15 Veden valtakunta. 16.00 Myytinmurtajat. 10.00 Jumalanpalvelus. 06.51 Nimipäiväonnittelu: 26.2. 14.55 Pientä pilaa. Lande. 23.05 Talent Suomi. 08.15 Alvin ja pikkuoravat (S). 07.54 Oktonautit (S). 07.21 Siiri ja Krokotiili (S). 17.05 Viiden jälkeen. 20.30 Rattikärpäset. 22.20 Päivän sää. 08.18 Ryhmä Hau (S). 18.30 Puoli seitsemän. 09.08 Jenni (7). 13.30 Supernanny Suomi. 15.00 A-studio. 06.25 Uutisaamu. 15.00 Nuori MacGyver (12). 16.00 Pitääkö olla huolissaan?. KUHMOLAINEN – Perjantaina 21. 23.40–00.10 Puoli seitsemän. 16.55 Onnenarpa. 07.55 LEGO Ninjago (7). 04.35 Last Man on Earth (12). 06.52 Hirviökoulu (S). 16.40–17.13 Eturivin tanssijoita. 08.35 Norjalaisia tarinoita. TV VIIKKO 21. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 21.05 A-Talk. 22.00 Kymmenen uutiset. 09.30 Toinen kierros (7). 14.00–14.49 Kartanoelämää Britanniassa. 08.14 Gudrun, viikinkiprinsessa. 12.30 Salatut elämät (7). 22.40 Karppi (12). 16.00 Pitääkö olla huolissaan?. 21.00 Kakarat (12). 10.30 Mitä tänään syötäisiin. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 12.30 Salatut elämät (7). 11.30 Fresh Off the Boat (S). 07.25 Littlest Pet Shop (S). 16.30 Liigalive 360. 16.05 Ampumahiihdon MM: Miesten yhteislähtö. 17.05 Tulossa: Mental Samurai Suomi. 18.00 First Dates Hotel. YLE TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 11.30 Fresh Off the Boat (S). 16.30–18.00 Rantabaari (12). 09.55 Yle Uutiset. Lande. 21.00 Subleffa: Predator – saalistaja (16). 22.00 Erikoisryhmä Köln (12). 17.00 Remppa vai muutto Vancouver. 11.30 Tiettömän taipaleen takana. 10.00–11.55 Uusi päivä (S). 13.30 Kotoisa. 01.25 Subleffa: Blade Runner. 06.51 Nimipäiväonnittelu: 27.2. 14.00 Kimpassa. 00.05 Stadi vs. 11.05 Mitä tänään syötäisiin. YLE TV1 05.55 Veden valtakunta. 19.45 Jäljet päättyvät Berliiniin. 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. 18.30 Puoli seitsemän. 10.00 Sydämen asialla (7). 21.00 Pitääkö olla huolissaan?. 09.01 Galaxi. 12.20 Yle Oddasat. 11.35–12.30 Hei me rakennetaan!. 10.50 Yle Alueuutiset. 06.55 Rusty Rivets (S). 15.40 Syke (12). 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 13.35 Elävä arkisto esittää. 15.20 Pillu palaa – elämää vestibuliitin kanssa. 05.05–05.30 Last Man on Earth (7). 07.05 Tilkkupeiton tarinoita (S). 06.20 Bing (S). 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 06.25 Uutisaamu. 17.00 Yle Uutiset. 23.30–00.14 Stacey Dooley: Itsemurhapommittajat (12). 13.00 Urheilustudio. 12.00–17.20 YLE TEEMA. MTV3 06.15 Aamusää. 15.00 Elokuva: Forrest Gump (12). 23.05 Hyvät ja huonot uutiset. 10.00 Onnistuuko elämä maalla. 18.25 Emmerdale (7). 16.00 Myytinmurtajat. 17.25–20.00 YLE FEM. 20.00 The Voice of Finland. 08.43–08.56 Robottijunat (S). 19.15 Tämä tästä. 15.00 Neljän tähden illallinen. 09.10 Mimmit musapatti. 00.55 Kotoisa. 11.50 Urheilustudio. 13.25 Ampumahiihdon MM: Naisten yhteislähtö. 10.30 Kakarat (12). 12.10 Yle Oddasat. 08.05 Hittehatt (S). YLE TV1 07.00 Suuret ikäluokat: mitä meistä tuli?. 15.40 Yle uutiset Selkosuomeksi. 18.00 Kimpassa. 15.00 Ylen aamun parhaat. 09.26 Neljä ja puoli kaverusta. 09.00 Neljän tähden illallinen. 09.10 Gemensamt ansvar: Tillsammans med familjen. 22.35 Häkkilinnun paluu (12). 02.20 Theroux ja katukoirat (7). 15.00 Nuori MacGyver (12). 06.50 Bing (S). 20.00 The Voice of Finland. 21.00 Historia: Pariisi vuonna 1900. 09.00 Puutarhassa tuoksuu ruoka. 11.01 Alina idässä. 22.00 Deitti. 17.55 Uutiset. 17.00–23.59 YLE FEM. 19.20 Tulosruutu. 19.40 Wild Bill – katukyttä korvessa (12). 09.00 Toisenlaiset teiniäidit. 09.06 Mitä tänään syötäisiin?. 01.00 Top Gear. 17.25 Tanskalainen maajussi. 10.00 Uusi päivä (S). YLE TEEMA & FEM 08.45–12.00 YLE FEM. 22.35 Rikospaikka. 15.00 Isä Matteon tutkimuksia. 17.25 Uutiset ja Viiden jälkeen. 16.00 Rattikärpäset. 14.00 Love Island UK (7). 09.00 Toisenlaiset teiniäidit. 06.50 Hatchimals (S). 22.40 Top Gun – todelliset taistelulentäjät. 19.20 Päivän sää. TORSTAI 27.2. 21.00 A-studio. 08.00 Yle Uutiset. 16.58 Uutiset. 08.26–08.47 Merten syvyyksissä (7). 06.25 Disneyn esikoulu: Mikki ja ralliryhm (S). 23.56–00.22 Uusi Kino: Sadakat (7). 17.10–17.54 Totuuden taakka . 16.50–17.20 Tanskalaisarkkitehtien koteja. 08.05 Nuori Robin Hood (S). 21.00 Supernanny Suomi. 07.32 Mauno (S). 22.10 Japanin vaietut seksirikokset. 10.00 Norjan prinsessa Ingrid. 19.20 Päivän sää. 18.30 Stefan Löfven, hitsaajasta vallan huipulle (12). 09.02 Patu-koira (7). 06.51 Nimipäiväonnittelu: 24.2. 19.00 Frendit (S). 22.50–23.45 Assholes: A Theory. 15.20 Poldark (12). 08.30 BUU-klubben. 15.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 18.00 BUU-klubben. 20.00 Simpsonit (7). 15.00 Isä Matteon tutkimuksia. 21.25 Top Gun – todelliset taistelulentäjät. 17.01–18.00 Pikku Kakkonen. 15.35 Akuutti: Allergia – siedä vai siedätä?. 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. 12.00–17.13 YLE TEEMA. 17.10–17.54 Totuuden taakka. 11.45 Tämä tästä. SUB 06.30 Chuggington (S). 13.15 Kirkastettu sydän (7). 00.05–00.25 Puoli seitsemän. YLE TV2 06.51 Pikku Kakkonen. 19.30 Salatut elämät (7). 20.00–20.55 Marokko – rakkauden ja sodan aika (12). 08.21 Galaxi. helmikuuta 2020 ELOKUVA: GENIUS (12) perjantaina 21.2. 17.10 Isä Brown ja hänen laumansa (12). 17.25–19.53 YLE FEM. 15.55 Arto Nyberg. 15.25 Eläinsairaala (S). 18.00 Kimpassa. 18.55 Mitä tänään syötäisiin?. SUB 06.30 Simpsonit (7). 08.02 Mimosa ja Lennu (S). 08.45 LEGO Friends (S). 20.58 Keno ja Synttärit. 10.30 Kummeli (7). 12.10 Hiihdon maailmancup: Ski Tour, naisten 15 km. 18.30 Tämä tästä. 06.50 Muumilaakson tarinoita. 08.35 Viidakon veijarit (S). 07.23 Kaisa ja Olli (S). 17.30 Viiden jälkeen. 09.00 Jalkapallounelmia (7). 20.00 Poliisit 2020 (7). 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 18.30 The Voice of Finland. 17.30 Posse. 10.00–10.48 Sydämen asialla. 22.00 Ulkolinja: Saksalaiset asekauppiaina. 11.50–12.19 Docstop: Pappi. 16.00 Salatut elämät (7). 16.45 Yle Oddasat. 07.17 Arvaa kuinka paljon sinua rakastan (S). 09.33 Karvinen (7). 16.45 Yle Oddasat. 08.00 Minä, Hugo Käld. 09.00 Toisenlaiset teiniäidit. 18.00 BUU-klubben. 08.25 Muumilaakson tarinoita. 20.30 Yle Uutiset. 21.49 Urheiluruutu. 07.53–08.16 Vekarat! (S). 18.21 Yle Uutiset alueeltasi. 08.35 Viidakon veijarit (S). 14.55 MasterChef Australia. 21.55 Heikolla jäällä (16). 16.55 Yhdistetyn MC: Trondheim. 22.20 Päivän sää. 08.21 Galaxi. 09.06 Mitä tänään syötäisiin?. 17.00 Näin Norjassa. MARC BRENNER. 15.55 A-studio. 00.00 Suomen huutokauppakeisari. 15.00 Moderni perhe (S). 08.00 Yle Uutiset. 08.42–08.55 Lelumesta (S). 23.40 Elokuva: Wallander: Kylähullu (16). 16.00 Eduskunnan kyselytunti. 15.50 Novosti Yle. 23.40–00.30 Punk eilen tänään. 13.30–14.53 My Generation – Michael Caine. 16.05 Draken etsivätoimisto (12). 15.00 Isä Matteon tutkimuksia. 09.30 Antiikkikaksintaistelu. 07.20 Disney esittää: Ultimate Spider-Man vs. 22.20 Päivän sää. 00.00 Logged in (16): Hermolomalle suljetulle. 09.48 Ruohonjuuritasolla (S). 12.00–16.50 YLE TEEMA. 23.00 Heikolla jäällä (16). 22.20 Päivän sää. 06.50 Muumilaakson tarinoita
17.25–19.53 YLE FEM. 14.30 Mitä tänään syötäisiin. 13.35 Requiem (12). 10.48 Urheilustudio. 12.56 Kulttuuriruutu: Rokkilyriikkaa. 20.55 Urheiluruutu. 21.00 Theroux ja seksikauppaa kotona. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 11.00 LIVE: Onnenarpa. 18.30 Mitä tänään syötäisiin. 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. 07.59 Jetron matkaan (S). 18.30 Puoli seitsemän. 22.55 Assembly Winter 2020: CS:GO. 19.00 Frendit (S). helmikuuta 2020 TV-VIIKKO // A15 A14 // TV-VIIKKO PSM-sivuvaihto // Torstaina 20. 06.45 Hatchimals (S). 18.10 Urheiluruutu. 00.20–04.00 Uutisikuna. 15.00 Isä Matteon tutkimuksia. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 10.05 Ykkösaamu. 22.40 Karppi (12). 16.00 Pitääkö olla huolissaan?. 07.55 LEGO Ninjago (7). 07.00 Ruskea pikkukarhu (S). 14.00 Love Island UK (7). 20.00 The Voice of Finland. 21.00 A-studio. 12.00 Villa Hintikka. 20.30 Neljän tähden illallinen. 13.55 Toisenlaiset teiniäidit. 10.00 Rempalla kaupaksi. 00.55 Rantabaari (7). 12.30 LIVE: Tiedä ja Voita. 17.25 Uutiset ja Viiden jälkeen. 17.00 Simpsonit (7). Scott Fitzgeraldin, Ernest Hemingwayn ja Thomas Wolfen kaltaisia kirjailijoita usein ystävyyden tuhonneella kovalla työllä ja kritiikillä. 12.00–17.13 YLE TEEMA. 01.35 Rantabaari (S). 15.10 Neljän tähden talkoot. 12.00 Yle Live: Brit Awards 2020. 08.05 Avara luonto: Serengeti. 22.00 Deitti. 10.00 Sydämen asialla (7). 07.31 Vilkki Ankka (S). 11.00 Mikaela & Thomas. 23.40–00.30 Punk eilen tänään. 23.45 Top Gear. 13.55 Toisenlaiset teiniäidit. 12.40 RSO Musiikkitalossa. 17.10 Isä Brown ja hänen laumansa (12). 22.00 Rauha maan päälle (12). 05.05–05.30 Last Man on Earth (7). 15.30 Salatut elämät (7). 06.53 Ludovic (S). 15.35 Akuutti: Allergia – siedä vai siedätä?. 07.55 LEGO Ninjago (7). 21.49 Urheiluruutu. 08.18 Ryhmä Hau (S). 20.00 Stadi vs. 19.30 Salatut elämät (7). 10.00 På spåret. 07.11 Martta puhuu (S). 18.00 Kimpassa. 17.55 Tulossa: Huvila & Huussi. 11.30 Fresh Off the Boat (S). 10.00 Norjalaisia tarinoita. 19.30 Talent Suomi. 07.39 Meidän vauva. 12.30 Salatut elämät (7). YLE TEEMA & FEM 08.00–11.54 YLE FEM. LAUANTAI 22.2. 07.05 Albi Lumiukko (S). 18.40 Kobe Bryant’s Muse. 12.00–17.20 YLE TEEMA. 15.50 Ei sosiaaliselle medialle. 22.45 Oddasat. 07.26 Franklin ja ystävät (S). 19.25 Tulosruutu. 21.50 Yksittäistapaus: Juhlatunnelma (S). 21.55 Heikolla jäällä (16). 19.00 Axel Åhman – vieraassa normissa. 06.50 Bing (S). 17.10 Elokuva: Selviytyminen (12). 21.30 Perjantai-dokkari: Minä olen JerAx. 16.50 Sportliv. Perjantaina 21. (7). 10.00–11.00 Lemmen viemää. 15.00 Nuori MacGyver (12). 16.45 Yle Oddasat. 21.49 Urheiluruutu. 17.01–18.00 Pikku Kakkonen. 10.30 Veljesten keittiössä. 20.00 Simpsonit (7). YLE TV1 07.00 Ensimmäiset ruotsalaiset. 10.30 Australian rajalla. 15.20 Vauvan aika. 09.06 Mitä tänään syötäisiin?. 22.05 Yksittäistapaus: Pysäkki (7). 18.05 Holby Cityn sairaala (12). 23.00–23.59 Skavlan. 14.05 Historia: Pariisi vuonna 1900. 07.17 Hilla ja avaruuden Eetu. 20.55 Urheiluruutu. 13.00 Myytinmurtajat Juniori. 06.53 Richard Scarry: Touhulan arvoituksia (S). 17.30 Posse. 22.50 Oddasat. 07.40 Paavo Pesusieni (S). 15.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 07.40 Transformers Cyberverse. 17.00 Simpsonit (7). 16.30 Simpsonit uusi kausi (7). 13.10 SuomiLOVE. 18.05 Holby Cityn sairaala (12). Sinister 6. 21.00 Looper (16). 19.00 Frendit (S). 13.35 Casualty (12). 16.00 Salatut elämät (S). 15.00 Nuori MacGyver (12). Kuvassa Max Perkins (Colin Firth) ja Louise Perkins (Laura Linney). YLE TV2 06.51 Pikku Kakkonen. 07.20 Teini-ikäisten mutanttininjakilpikon (7). 15.10 Uncle (12). 08.30 Chaplin (S). 16.58 Uutiset. Sinister 6. 17.25–20.00 YLE FEM. 19.39 Sportnytt. 22.51 M. 21.00 Subleffa: Eyes Wide Shut (16). 10.00–11.00 Lemmen viemää. 23.50–00.05 Stringit, alusvaatelaatikon draamakuningatar. 19.20 F1 Extra. 06.25 Uutisaamu. 08.23 Urheiluhullut (S). 21.00 Kino Klassikko: Tuhansien silmien edessä. 12.00 Remppa vai muutto Vancouver. 17.35 Urheilustudio. 19.40 Wild Bill – katukyttä korvessa (12). 17.10 Yhdistetyn MC: Trondheim. 22.20 Päivän sää. 15.10 Neljän tähden talkoot. 13.25 Marokko – rakkauden ja sodan aika (12). MTV3 06.15 Aamusää. 19.30 Salatut elämät (7). 12.10 Yle Oddasat. 22.25 Tulosruutu. 15.00 Nuori MacGyver (12). 12.20 Hamppumies vastaan valtio. Lande. 11.40 Avoin meri – jäinen maa. 16.05 Draken etsivätoimisto (12). 09.00 Last Man on Earth (7). 08.00 Yle Uutiset. 18.00 First Dates Hotel. 19.30 Frendit (S). 12.10 Yle Oddasat. 13.15 Stringit, alusvaatelaatikon draamakuningatar. 12.00–14.00 Simpsonit (7). 19.00 Frendit (S). 22.50 Elävä arkisto esittää. 15.00 Isä Matteon tutkimuksia. 23.20 Hollyweed. 17.05 Viiden jälkeen. 08.05 Nuori Robin Hood (S). 12.10 Hiihdon maailmancup: Ski Tour, naisten 15 km. 23.40 Elokuva: Wallander: Kylähullu (16). 16.50 Novosti Yle. 06.20 Bing (S). 07.21 Siiri ja Krokotiili (S). 20.45 Ahdistuksen vankina. 11.01 Alina idässä. 08.29 Otso ja sopulit (7). 09.08 Jenni (7). 21.45 Yle Uutiset. 12.30 Totuuden taakka (12). 10.00 Rempalla kaupaksi. 19.00 Seitsemän uutiset. 11.00 LIVE: Onnenarpa. 15.40 Sohvaperunat. 17.10–17.53 Totuuden taakka. 15.20 Pillu palaa – elämää vestibuliitin kanssa. 09.00 Holby Cityn sairaala (12). 22.00 Kymmenen uutiset. 15.55 MasterChef Australia. 08.00 Minä, Hugo Käld. 11.35–12.30 Hei me rakennetaan!. 17.25 Makuja saamelaisesta keittiöstä. 08.20 My Little Pony (S). 19.30–19.53 Yle Nyheter TVnytt. 19.00 Mental Samurai Suomi. 11.35–12.30 Kotoisa. 07.20 Disney esittää: Ultimate Spider-Man vs. 02.20 Theroux ja katukoirat (7). 08.45 LEGO Friends (S). 15.25 Eläinsairaala (S). 15.00 Neljän tähden illallinen. 20.00 Siipan saappaissa. 18.00 Holby Cityn sairaala (12). 09.00 Efter Nio. 19.20 Tulosruutu. 00.10 Uusi Kino: Full-Time Lady (12). 09.55 Yle Uutiset. 13.15 Kalle Aaltosen morsian. 06.55 Rusty Rivets (S). 19.50 Sportliv. 22.15 Doctor Who (12). 17.30 Viiden jälkeen. 17.05 Viiden jälkeen. 16.40 Yle uutiset Selkosuomeksi. 21.40 Modernit Miehet (12). 15.00 Talent Suomi. 07.05 Ritariprinsessa Nella (S). 22.40 Hamilton (12). 08.15 Alvin ja pikkuoravat (7). 20.00 Kakarat (12). 22.25 Tulosruutu. 09.06 Mitä tänään syötäisiin?. 06.51 Nimipäiväonnittelu: 26.2. 09.00 Holby Cityn sairaala (12). Perjantai. 11.44 Ahdistuksen vankina. 12.00 Carl ja rahapelimainosten helvetti. 18.00 Yle Uutiset. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 07.43 Tiedonjyvä. 00.05 Kaappaus keittiössä. 19.30 Salatut elämät (7). 08.40 Tämä tästä. 18.15 Strömsö. 06.40 Taikapuutarhan pikkuötökät. 11.30 Majakan kaksi puutarhaa. 17.30 UEFA Champions League: Huippuhetket. 17.00 Remppa vai muutto Vancouver. 07.37 Sasu (S). 12.00–17.20 YLE TEEMA. 16.58 Uutiset ja Viiden jälkeen. 15.40 Yle uutiset Selkosuomeksi. 23.00 Heikolla jäällä (16). 16.00 Moderni perhe (S). 12.30 LIVE: Tiedä ja Voita. 09.10 Kauniit ja rohkeat (S). 06.30 Disneyn esikoulu. 13.15 Kaksi vanhaa tukkijätkää. 19.05–19.54 Syke (12). 11.00 Pisara. 10.00 Syke (12). 16.50 Novosti Yle. 19.50 Egenlandin matkakohteet. 08.35 Mia ja minä (7). 12.05 Ei sosiaaliselle medialle. 17.05 Tulossa: Mental Samurai Suomi. 00.10 Top Gear. 18.15 Veden valtakunta. 08.35 Mia ja minä (7). 21.45 Yle Uutiset. 08.02 Mimosa ja Lennu (S). 10.30 Kakarat (12). 07.44 Muru (S). 15.40 Tulossa: Mental Samurai Suomi. 12.00 Daran ja Edin seikkailu Aasiassa. 11.00 Strömsö. 16.50 Novosti Yle. 12.30 Salatut elämät (7). Numminen – mies Somerolta. 19.00–21.00 Neljän tähden illallinen. 20.30 Neljän tähden illallinen. TORSTAI 27.2. 09.02 Näin meillä (7). 17.00 Yle Uutiset. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 10.30 Kummeli (7). 19.00 Frendit (S). 23.55 Villa Hintikka. 18.25 Tulossa: Masked Singer Suomi. 15.00 Isä Matteon tutkimuksia. 11.00 Kotoisa. A. 12.20 Yle Oddasat. 00.20 Paasosen polttaritoimisto (S). 09.06 Mitä tänään syötäisiin?. 19.15 Huonosti käyttäytyvät koirat. 21.00 Supernanny Suomi. NELONEN 06.00 Rusty Rivets (S). NELONEN 05.00 Astral-TV. 18.21 Yle Uutiset alueeltasi. 09.10 Gemensamt ansvar: Tillsammans med familjen. 12.30 Urheilustudio. 12.00 Emmerdale (7). 08.45 LEGO Friends (7). 22.55 Kaappaus keittiössä. 00.25 Downshiftaajat (12). 17.00 Pitääkö olla huolissaan?. 17.25 Koiramies kiertää Islantia. 16.40 Yle uutiset Selkosuomeksi. 13.00 Casualty (12). 13.00 Pilanpäiten. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 17.25 Telkkarissa syntyneet. 16.00 Milanon naisten paratiisi. 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 08.00 Yle Uutiset. 11.30 Tiettömän taipaleen takana. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 18.30 Skavlan. 17.25 Uutiset. 19.55 Närbild. 09.01 Galaxi. 10.05 Sportliv. 16.25 Onnenarpa. 22.00 Kymmenen uutiset. 14.00 Rantabaari (12). 08.04 Askarrellaan. NELONEN 06.00 Ritariprinsessa Nella (S). 21.00 Historia: Pariisi vuonna 1900. 20.50 Urheiluruutu. 09.00 Last Man on Earth (12). 09.35 Winx-klubi (7). 16.30 Kauniit ja rohkeat (S). 13.55 Hiihdon maailmancup: Ski Tour, sprintit. 12.00 Ellan matkassa: roomalaisten jäljillä. 00.00–00.30 Puoli seitsemän. 21.00 Paasosen polttaritoimisto. 09.00 Toisenlaiset teiniäidit. sinfoniaan. 22.00 Elokuva: Vaarallinen tehtävä (12). 22.25 Tulosruutu. 09.00 Yle Uutiset. 12.00–16.50 YLE TEEMA. 22.00 Outlander – Matkantekijä (16). 16.00 Milanon naisten paratiisi. 04.35 Last Man on Earth (12). 20.00–00.20 YLE TEEMA. 07.23 Kaisa ja Olli (S). 23.30–00.14 Stacey Dooley: Itsemurhapommittajat (12). 08.50 HS Lasten uutiset. 09.53 Ambulanssi apuun!. YLE TV2 06.51 Pikku Kakkonen. 20.00–00.30 YLE TEEMA. 20.30 Neljän tähden illallinen. 16.30 Uusi päivä (S). 14.30 Motorheads. 20.00–20.55 Marokko – rakkauden ja sodan aika (12). 06.25 Disneyn esikoulu: Mikki ja ralliryhm (S). 10.05 Villa Hintikka. 13.40 Yle Live: Aretha!. 13.30 Kotoisa. 06.25 Ylen aamu. 21.49 Urheiluruutu. 08.30 Makuja saamelaisesta keittiöstä. 09.00 Yle Uutiset. 22.20 Päivän sää. 15.00 Ylen aamun parhaat. 16.58 Uutiset. 06.50 Muumilaakson tarinoita. 09.45 Kaatuminen sallittu. 18.00 First Dates Hotel. 22.55 Playing House (S). 17.00 Yle Uutiset. 23.00 Hyvät ja huonot uutiset. 18.30 Puoli seitsemän. SUB 06.30 Simpsonit (7). 08.43–08.56 Robottijunat (S). 20.00 The Voice of Finland. 13.36 Juice Tapsan Tahdeissa. 12.30 LIVE: Tiedä ja Voita. 19.35 Yiannin superautot. 18.25 Emmerdale (12). 17.25–23.45 YLE FEM. 08.20 My Little Pony (S). 08.55 Unelmakoti. 07.20 Teini-ikäisten mutanttininjakilpikon (7). 06.52 Nimipäiväonnittelu: 22.2. SUB 06.30 Simpsonit (S). 06.55 Rusty Rivets (S). 08.10 LEGO Jurassic World: Isla Nublarin legenda (7). 08.05 Hittehatt (S). 01.00 Top Gear. 15.30 Neljän tähden illallinen. 23.30 Putous. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 01.05 Simpsonit (7). 17.55 Uutiset ja Viiden jälkeen. 09.53 Råtta Booris (S). 09.35–10.00 Winx-klubi (7). 10.50 Yle Alueuutiset. 07.40 My Little Pony (S). 00.35 Miehitetty (7). 18.00 BUU-klubben. 06.40 Taikapuutarhan pikkuötökät (S). 09.33 Karvinen (7). 11.35–12.30 Hei me rakennetaan!. 15.00 Elokuva: Forrest Gump (12). 12.01 Juice Tapsan Tahdeissa. 20.00 Egenland. 09.00 Hauskat kotivideot. 08.21 Galaxi. 10.00 Uusi päivä (S). 17.25–19.53 YLE FEM. 18.00 Pitääkö olla huolissaan?. 16.50 Novosti Yle. 08.30 BUU-klubben. 20.00 Suomen huutokauppakeisari. 19.00 Seitsemän uutiset. 06.51 Nimipäiväonnittelu: 24.2. 10.00 Sydämen asialla (7). 22.48 Kino Suomi: Kuulustelu. 00.25 Elokuva: Unlocked (16). 11.10 Alina idässä. 11.05 Neljän tähden illallinen. 13.55 Toisenlaiset teiniäidit. 15.00 Nuori MacGyver (12). 15.05 Carl ja rahapelimainosten helvetti. 01.00 Kadonneen jäljillä (S). 17.00 Yle Uutiset. SUB 06.30 Vikke Viikinki (S). 11.30 Cannabusiness (12). 07.09 Killi ja Kiki (S). 07.40 Transformers Cyberverse. 20.00 Poliisit 2020 (7). 13.35 Elävä arkisto esittää. 07.45 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (S). 10.05 Kotoisa. 16.00 Kauniit ja rohkeat (S). 09.30 Toinen kierros (7). 03.35 Myytinmurtajat. 08.50 Ötökät! (S). 21.15 SuomiLOVE. 21.00 Kino: Genius (12). 12.50 Downshiftaajat (12). 07.32 Kuiske (S). 18.00 Yle Uutiset. Lande. 23.05 Hyvät ja huonot uutiset. – 27.2. 11.45 Tämä tästä. YLE TV1 05.55 Veden valtakunta. 12.14 Oddasat. 08.05 Nuori Robin Hood (S). 11.01 Alina idässä. 19.00–19.55 Dokumenttiprojekti: Suuri savotta (S). 16.05 Milanon naisten paratiisi. 08.26–08.47 Merten syvyyksissä (7). 08.14 Gudrun, viikinkiprinsessa. 07.54 Oktonautit (S). 09.00 Last Man on Earth (12). 14.00–14.49 Kartanoelämää Britanniassa. 10.30 Axel Åhman – vieraassa normissa. 21.45 Yle Uutiset. 09.30 Puoli seitsemän. 13.00 Tulossa: Mental Samurai Suomi. 06.00 Rusty Rivets (S). 07.05 Hatchimals (S). YLE TEEMA & FEM 08.40–12.00 YLE FEM. 19.10 Tulosruutu. 21.05 A-studio. 20.00 Posse. 15.40 MasterChef Australia. 19.39 Sportnytt. 17.01–18.00 Pikku Kakkonen. 00.00 Logged in (16): Hermolomalle suljetulle. 06.51 Nimipäiväonnittelu: 25.2. 10.00 Elämän tarkoitus. 17.10–17.54 Totuuden taakka. 22.45 Oddasat. 13.30 Casualty (12). 12.30 Marokko – rakkauden ja sodan aika (12). 08.35 Norjalaisia tarinoita. 22.10 Japanin vaietut seksirikokset. 07.55 LEGO Ninjago (7). 17.55 Uutiset ja Viiden jälkeen. 09.00 Middle (S). 10.30 Mitä tänään syötäisiin. 16.05 Milanon naisten paratiisi. NELONEN 06.00 Ritariprinsessa Nella (S). 14.20–14.50 Yksineläjä Severin. 21.00 Villa Hintikka. 16.00 Salatut elämät (7). 16.40 Yle uutiset Selkosuomeksi. 08.30 Chaplin (S). 12.45–13.05 Vaiheessa: Viimeinen kesä. 07.41 Safari (S). 10.05 Siipan saappaissa. 07.35 Nallepaini. 12.50 Huonosti käyttäytyvät koirat. 00.25–01.05 Ykkösaamu. 20.55 Urheiluruutu. 06.30 Littlest Pet Shop: Meidän oma maailma (S). 10.00 Rempalla kaupaksi. 11.00 Tanskalainen maajussi. 10.50 Yle Alueuutiset. 19.00–21.00 Frendit (S). 19.00 Seitsemän uutiset. 12.00–17.16 YLE TEEMA. 09.30 Puoli seitsemän. 23.00 Perjantai. 00.20–04.00 Uutisikuna. 20.00–20.50 Punk eilen tänään. 11.15 Unelma Oy: Espanja, Tallinna ja Ähtäri. 09.00 Neljän tähden illallinen. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 20.00 Marokko – rakkauden ja sodan aika (12). 23.55–00.10 Il capo (S). 10.15 Urheilustudio. 10.05 Kaappaus keittiössä. 22.45 Karppi (12). 21.00 Subleffa: Juno (12). 23.00 Yksittäistapaus: Play Rape. 08.35 Viidakon veijarit (S). 22.50–23.45 Assholes: A Theory. 10.00 Jumalanpalvelus. 07.09 Maikki ja pelottava Pontso. 19.00 Seitsemän uutiset. 06.20 Bing (S). 17.55 Uutiset ja Viiden jälkeen. 20.00 Rattikärpäset. 16.55 Yhdistetyn MC: Trondheim. 14.30 Villa Hintikka. 08.25 Muumilaakson tarinoita. 12.00 Kino: Kausi Ranskassa (12). 08.20 My Little Pony (7). 08.05 Superapulaiset. YLE TV1 07.00 Suuret ikäluokat: mitä meistä tuli?. 15.05 Neljän tähden talkoot. 09.06 Mitä tänään syötäisiin?. 22.00 Ulkolinja: Saksalaiset asekauppiaina. 23.45–00.15 Puoli seitsemän. 20.00 Kimpassa. 12.45 Nigel Slater ruokamatkailee Lähi-idässä. 08.09 Ella, Oskari ja Huu (S). 03.00–04.50 Amazing Race. 00.18–00.30 Uusi Kino: Käty – Kämppä tyhjänä (S). 01.30 Theroux ja katukoirat (7). 20.58 Keno ja Synttärit. 11.50 Urheilustudio. 14.55 MasterChef Australia. 22.00 Kymmenen uutiset. 22.10 Lotto, Jokeri ja Lomatonni. 06.30 Disneyn esikoulu (S). 17.00 Vedetään hatusta. 19.00 Toinen kierros (7). 17.55 Uutiset. 09.45 Maria ja kesäpuhujat. 16.55 Onnenarpa. 20.00 Noin Viikon Studio. 16.45 Yle Oddasat. 14.00 Kotoisa. 16.00 Salatut elämät (7). 12.00–17.13 YLE TEEMA. 14.00 Myytinmurtajat Juniori. 08.06 Enni ja Roi (S). 07.55 LEGO Ninjago (7). 10.25–11.54 Melodifestivalen 2020 : Osakilpailu 4. 18.55 Mitä tänään syötäisiin?. 23.25 Ulkolinja: Brittisotilaat tappajina. 21.00 Teemalauantai esittää. 07.17 Arvaa kuinka paljon sinua rakastan (S). 20.00–00.22 YLE TEEMA. SUB 06.30 Chuggington (S). 18.30 Egenland. 20.30 Fleabag (12). 17.01–17.57 Pikku Kakkonen. 22.35 Bullets (7). 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 14.28 Muisti. 21.05 A-Talk. 17.45 Urheilustudio. 09.10 Kauniit ja rohkeat (S). 10.00–11.55 Uusi päivä (S). YLE TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 20.30 Yle Uutiset. 13.25 Ampumahiihdon MM: Naisten yhteislähtö. 07.40 Paavo Pesusieni (S). 15.35 Tulossa: Huvila & Huussi. 09.00 Toisenlaiset teiniäidit. YLE TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 23.56–00.22 Uusi Kino: Sadakat (7). 08.05 Nuori Robin Hood (S). 15.15–17.20 Irving Berlin: Holiday Inn. 22.20 Päivän sää. SUB 06.30 Vikke Viikinki (S). 12.30 Totuuden taakka (12). 19.25 Tulosruutu. 22.20 Päivän sää. 20.55 Urheiluruutu. 00.05 Stadi vs. 09.05 Kauniit ja rohkeat (S). 22.35 Häkkilinnun paluu (12). 21.01 Kino: Miljardin dollarin aivot (12). 09.23 Athleticus. 08.42–08.55 Lelumesta (S). 07.05 Tilkkupeiton tarinoita (S). 19.00 Hauskat kotivideot. 22.15 EVA. 22.15 Melodifestivalen 2020 : Osakilpailu 4. 00.00 Suomen huutokauppakeisari. 17.25 Uutiset ja Viiden jälkeen. 21.05 Perjantai. 06.25 Ylen aamu. 18.45 Avara luonto: Serengeti. 20.30 Arkistojen salat. 18.00 Yle Uutiset. 10.45 Seniori työssä. 07.32 Mauno (S). 17.00 Yle Uutiset. 19.20 Päivän sää. 10.50 Yle Alueuutiset. 00.55 Kotoisa. 13.30 Rantabaari (7). 20.30 Yle Uutiset. 09.00 På spåret. 22.15 Viikon sää. YLE TV1 05.55 MOT. 19.05 Rattikärpäset. 18.00 Mental Samurai Suomi. 20.30 Yle Uutiset. 13.55 Toisenlaiset teiniäidit. 09.00 Mitä lapsesi tekisi?. 07.00 Postimies Pate, erikoislähettipalvelu (S). NELONEN 06.00 Ritariprinsessa Nella (S). 00.25 Simpsonit (7). 22.25 Tulosruutu. TIISTAI 25.2. 12.35 Cannabusiness (12). 06.52 Nimipäiväonnittelu: 23.2. 14.20 Ice Town – Elämää äärirajoilla. 18.00 Myytinmurtajat Juniori. 07.55 LEGO Ninjago (7). 19.30 Putous. 18.30 Elämän tarkoitus. 12.10 Yle Oddasat. 15.30 Neljän tähden illallinen. 20.05 Koripallon EM-karsinta: SUI – FIN. 11.00 Efter Nio 2016. 18.00 BUU-klubben. 14.50–15.21 Veden valtakunta. 10.00–11.00 Lemmen viemää. 16.30 Kauniit ja rohkeat (S). 17.25 Antiikkikaksintaistelu. 09.53 Kamppailu (S). 01.25 112 (7). 15.45 MasterChef Australia. 18.45–19.30 Arto Nyberg. 17.00 Pikku Kakkonen. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 13.00 Urheilustudio. 15.40 A-studio viittomakielellä. YLE TV2 06.51 Pikku Kakkonen. 00.05 Arman ja Suomen rikosmysteerit (7). 22.00 Kummeli esittää: Kontio & Parmas (12). 16.40 Uusi Kino: Muistikuvia (S). 16.05 Ampumahiihdon MM: Miesten yhteislähtö. 13.10 Vihaan sinua – rakas (S). 17.30 PlayOff: Haluatko jalkapallotähdeksi?. 18.00 Yle Uutiset. 21.00 Kakarat (12). 17.30 UEFA Champions League: Huippuhetket. 09.35 Emmerdale (12). 15.00 Siipan saappaissa. 08.15 Alvin ja pikkuoravat (S). 06.53 Kaapo (S). 22.35 Rikospaikka. 20.45 Urheiluruutu. 10.00 Onnistuuko elämä maalla. 18.55 Mitä tänään syötäisiin?. 16.00 Rattikärpäset. 21.00 Subleffa: Predator – saalistaja (16). 07.53–08.16 Vekarat! (S). helmikuuta 2020 – KUHMOLAINEN 13 PSM-sivuvaihto // Torstaina 20. 08.30 Chaplin (S). MTV3 06.15 Aamusää. 17.55 Tulossa: Huvila & Huussi. 16.10 MOT. 10.00 Uusi päivä (S). 13.55 Prisma: Takaisin kuuhun. 23.35 Posse. 17.25 Strömsö. 19.05–19.55 Sohvaperunat. 11.30 Spotlight : Taikalaatikko – mobiilipeleistä uhkapeleihin. 12.30 Salatut elämät (S). 13.00 Simpsonit (7). 21.00 Suomen huutokauppakeisari. 11.01 Alina idässä. 20.00 Kummeli esittää: Kontio & Parmas (12). 19.30 Salatut elämät (S). 01.05 Subleffa: Viimeinen samurai (16). 10.00 Norjan prinsessa Ingrid. 22.25 Tulosruutu. 19.00 Rallin SM: Mikkeli. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 15.00 Isä Matteon tutkimuksia. 13.20 Simpsonit (7). 10.55 Yhdistetyn MC: Trondheim. 22.25 Tulosruutu. 22.40–00.20 Yle Live: Brit Awards 2020. 12.56 Vatsani ja minä. 21.45 Yle Uutiset. 16.30 Kauniit ja rohkeat (S). 23.00 Oddasat. 06.50 Muumilaakson tarinoita. 06.55 Rusty Rivets (S). 19.45 Jäljet päättyvät Berliiniin. 08.25–08.48 Lassie (7). 15.00 Moderni perhe (S). 11.00 Efter Nio 2016. 22.00 Kymmenen uutiset. 10.00 Kaappaus keittiössä. 07.40 Transformers Cyberverse. 08.10 Puuha-Pete (S). 19.00 Wendy and The Refugee Neverland (12). 18.00 Kimpassa. 20.10 Sohvaperunat. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 14.30 Putous. 09.00 Toisenlaiset teiniäidit. 06.55 Rusty Rivets (S). 08.22 Galaxi. 18.21 Yle Uutiset alueeltasi. 17.10–17.54 Totuuden taakka. YLE TEEMA & FEM 08.45–12.00 YLE FEM. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 15.00 Nuori MacGyver (12). 07.38 Pikku Kakkonen. 17.01–17.57 Pikku Kakkonen. 06.25 Uutisaamu. 06.25 Ylen aamu. 06.40 Taikapuutarhan pikkuötökät. 15.00 A-studio. 06.25 Disneyn esikoulu: Mikki ja ralliryhm (S). 02.00 Hamilton (12). 15.50 Novosti Yle. 18.55 Mitä tänään syötäisiin?. 09.00 Jalkapallounelmia (7). 11.00 Yle Alueuutiset. 14.30 UEFA Champions League: Viikkomakasiini. 21.00 Nigel Slater ruokamatkailee Lähi-idässä. 07.30 Littlest Pet Shop: Meidän oma maailma (S). 06.30 Littlest Pet Shop (S). 07.40 Transformers Cyberverse. 18.00 First Dates Hotel. 06.20 Bing (S). 15.55 Arto Nyberg. SUB 06.30 Chuggington (S). 23.40–00.15 Rouva varapresidentti (7). 02.05 Viron surkein kuski. 12.30 LIVE: Tiedä ja Voita. 06.53 Kim ja Kai (S). 13.55 Toisenlaiset teiniäidit. 08.50 Ötökät! (S). 23.05 Simpsonit (7). 13.00 Simpsonit (7). 17.25 Tanskalainen maajussi. 20.58 Keno ja Synttärit. 19.25 Tulosruutu. MTV3 08.00 Monchhichi (S). 14.55 Mäkihypyn MC: Rasnov. 07.16 Kallen keittiö (S). 23.00 Hyvät ja huonot uutiset. 12.25 Totuuden taakka (12). 18.00 Mäkihypyn MC: Rasnov. 21.55 Kino: Cornelius, ulvova mylläri (12). 09.30 Antiikkikaksintaistelu. 07.00 Hatchimals (S). 09.05 Ylen aamu. MTV3 06.15 Aamusää. 15.00 Isä Matteon tutkimuksia. SUB 06.30 Chuggington (S). 18.00 Viiden jälkeen. Anarkisti. 14.30 Stadi vs. 07.56 Ryhmä Hau (S). 16.55 Remppa vai muutto Vancouver. 14.00 Love Island UK (12). 11.00 LIVE: Onnenarpa. 08.36–08.48 Belle ja Sebastian (7). 16.55 Onnenarpa. 13.50–14.50 Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa. 11.00 Fresh Off the Boat (S). 23.05 Pitääkö olla huolissaan?. 08.35 Viidakon veijarit (S). 20.00–00.30 YLE TEEMA. 07.25 Littlest Pet Shop (S). 21.00 Elokuva: Lumiauramies (16). 20.00 Unelma Oy: Kuolemanväsymys ja kiitollisuus. 21.30 Elokuva: Mission Impossible – Rogue Nation (12). 20.30 Neljän tähden illallinen. YLE TEEMA & FEM 08.35–12.00 YLE FEM. 08.22 Pertti ja Purtti (7). 14.05 Ammatti: kirjailija. 14.20 Elämäni eläimet. 08.30 Chaplin (S). 16.58 Uutiset ja Viiden jälkeen. MTV3 08.00 Monchhichi (S). 18.21 Yle Uutiset alueeltasi. 08.22 Aappo ja Tööt (S). 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 12.00 Kadonneen jäljillä (S). 07.00 Simpsonit (7). 08.36–08.48 Näin meillä (7). 18.30 The Voice of Finland. 12.00–17.25 YLE TEEMA. 16.55 Onnenarpa. 19.10 Uutisextra. 13.25 Kalliosta temppeliksi. 23.35 Rikostutkija Bergman (12). 06.25 Uutisaamu. 08.50 Ötökät! (S). 17.10–17.54 Totuuden taakka . 09.35 Emmerdale (7). 11.05 Neljän tähden illallinen. 12.30 LIVE: Tiedä ja Voita. 09.30–10.00 Neljän tähden illallinen. 14.15 Hiihdon maailmancup: Ski Tour, miesten 30 km. 15.30 Urheilustudio. 11.00 Kadonneen jäljillä (S). 19.15 Tämä tästä. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 07.33 Tilda ja hänen ystävänsä. 09.00 Holby Cityn sairaala (12). YLE TV1 05.55 Näin se vain on. 12.59 Johdanto Pärtin 3. 08.45 LEGO Friends (S). 16.30 Liigalive 360. 08.35 Viidakon veijarit (S). 22.20 Päivän sää. 08.20 My Little Pony (S). 12.00 Francon jälkeen – Alcantaran perhe (7). 17.00 Remppa vai muutto Vancouver. 13.30 Penn & Teller: Naruta meitä! (S). 07.00 Simpsonit (7). 14.30 Kaappaus keittiössä. 01.25 Subleffa: Blade Runner. 07.40 Paavo Pesusieni (7). 10.00–10.48 Sydämen asialla. 11.25 Alppihiihdon MC: Crans Montana. 23.15 Marja Sannikka. 18.00 Yle Uutiset. 18.30 Puoli seitsemän. 23.45–00.40 Ruusun nimi (16). MAANANTAI 24.2. 14.55 Neljän tähden talkoot. 08.20 My Little Pony (S). MARC BRENNER. 17.10 Flinkkilä & Tastula. 09.35 Musta kortti (S). 23.05 Rouva varapresidentti (7). 16.00 Pitääkö olla huolissaan?. 06.50 Muumilaakson tarinoita. 15.40 Ampumahiihdon MM: Miesten viesti. 08.33 Yökyöpelit (S). 21.00 Rakkauslaulu Bobby Longille (S). 22.20 Päivän sää. 17.25–19.53 YLE FEM. 07.40 Transformers Cyberverse. 21.00 Subleffa: The Island (16). 18.00 Yle Uutiset. 20.30 Yle Uutiset. 07.30–08.00 Simpsonit (12). 06.50 Bing (S). 06.20 Bing (S). 22.25 Tulosruutu. 22.00 Arman ja Suomen rikosmysteerit (12). 18.00 Superapulaiset. 22.50 Oddasat. 13.04 Arvo Pärtin kolmas sinfonia. 17.30 Viiden jälkeen. 09.00 Toisenlaiset teiniäidit. 19.00–19.47 Sanditon (12). 06.53 Astroset (S). 18.30 Tanskalainen maajussi. 20.30 Yle Uutiset. 15.45 MasterChef Australia. 17.00 Näin Norjassa. 14.00 Onnela (S). 08.45 LEGO Friends (S). 17.25–19.53 YLE FEM. 12.00–14.30 Simpsonit (7). 07.06 Hertan maailma (S). 01.20 Elokuva: Cleaner (16). 11.50–12.19 Docstop: Pappi. 11.00 LIVE: Onnenarpa. 18.00 Olet mitä syöt. 00.10 Elokuva: Precious Cargo (16). 22.35 Rikostutkija Bergman (12). 23.00 Hyvät ja huonot uutiset. 23.40–00.10 Puoli seitsemän. 12.40 Ampumahiihdon MM: Naisten viesti. 16.40 Yle uutiset Selkosuomeksi. 19.00 Seitsemän uutiset. 11.00 Olet mitä syöt. 21.49 Urheiluruutu. 09.10 Mimmit musapatti. 20.58 Keno ja Synttärit. 10.00 Suomen huutokauppakeisari. 21.49 Urheiluruutu. 21.00 Arman ja Suomen rikosmysteerit (7). 09.00 Holby Cityn sairaala (12). 16.00 Myytinmurtajat. 20.40 Yksittäistapaus: Pysäkki. TV VIIKKO 21. 21.00 Mental Samurai Suomi. 08.15 Alvin ja pikkuoravat (S). 06.45 Hatchimals (S). 16.55 Tanskalaisarkkitehtien koteja. 11.00 Fresh Off the Boat (S). 09.10 Karhuherra Paddingtonin seikkailut (S). 07.20 Disney esittää. 18.00 Yle Uutiset. 18.30 På spåret. 10.00 Jaksa paremmin. 20.00 Simpsonit uusi kausi. 09.30 Puoli seitsemän. 14.50 Pientä pilaa. 08.35 Patu-koira (7). 12.00 Venäjän halki 30 päivässä. 13.00 Simpsonit (7). 18.55 Mitä tänään syötäisiin?. 20.00 Romeshin epämukavuusmatkat. 18.00 BUU-klubben. 20.58 Keno ja Synttärit. 20.50 Yksittäistapaus: Pysäkki (7). 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. 09.00 Neljän tähden illallinen. 11.00 Maria ja kesäpuhujat. 16.00 Salatut elämät (7). 12.14 Oddasat. 10.00 Rempalla kaupaksi. 06.52 Nimipäiväonnittelu: 21.2. 02.05 Subleffa: Amerikan Psyko 2 (16). 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. 09.01 Galaxi. 17.00–23.59 YLE FEM. 16.30 Uusi päivä (S). YLE TV1 05.55 Unelma Oy. 19.20 Päivän sää. 15.20 Poldark (12). 23.30–00.25 Our Girl (12). 21.00 Bullets (7). 22.44 My Generation – Michael Caine. 16.00 Milanon naisten paratiisi. 14.18 Marokko – rakkauden ja sodan aika (12). 13.30 Casualty (12). 18.21 Yle Uutiset alueeltasi. 07.27 Pikku Kakkosen posti. 22.00 Paratiisi (12). 07.40 Paavo Pesusieni (7). 16.30 Remppa vai muutto Vancouver. 12.00 Emmerdale (12). 07.20 Disney esittää: Ultimate Spider-Man vs. 10.00 Rempalla kaupaksi. 19.00 Seitsemän uutiset. 10.25 Yhdistetyn MC: Trondheim. 15.40 Tulossa: Huvila & Huussi. 13.30 Supernanny Suomi. 16.45 Yle Oddasat. 12.30 Salatut elämät (7). 18.00 BUU-klubben. 23.15 Häkkilinnun paluu (12). 18.30 Puoli seitsemän. 10.00 Uusi päivä (S). 21.05 Paratiisi (12). 19.20 Päivän sää. 09.00 Egenland. 09.10 Kauniit ja rohkeat (S). 20.25–20.52 Spotlight : Taikalaatikko – mobiilipeleistä uhkapeleihin. 18.25 Emmerdale (7). 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. 20.30 Yle Uutiset. 18.05 Holby Cityn sairaala (12). 11.45 Dokumenttiprojekti: Save and Quit. 20.30 Yle Uutiset. 12.00 Emmerdale (7). 23.05 Kaikki se mitä en muista (12). 07.00 Uutisaamu. 17.00 Onnela (S). 06.25 Ylen aamu. 13.50 Pisara. 16.40–17.13 Eturivin tanssijoita. 07.40 Paavo Pesusieni (S). 08.10 Palomies Sami (S). MTV3 06.15 Aamusää. 19.30 The Voice of Finland. 08.45 Axel Åhman – vieraassa normissa. 17.45 Romeshin epämukavuusmatkat. 09.10 Kauniit ja rohkeat (S). 21.00 Pitääkö olla huolissaan?. 13.30–14.53 My Generation – Michael Caine. 10.45–10.55 Perjantai-dokkari: Posteljooni Suvi. 20.45 Yksittäistapaus: Läski (S). 08.35 LEGO Ninjago: Masters of Spinjitzu (7). 15.30 Neljän tähden illallinen. 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 18.10 Urheiluruutu. 20.30 Rattikärpäset. 18.21 Yle Uutiset alueeltasi. 11.05 Neljän tähden illallinen. 20.00–20.51 Syke (12). 19.00 Kimpassa. 23.25 Pitääkö olla huolissaan?. 19.30 Kakarat (12). 00.05 First Dates Hotel. 07.51 Pusse (S). 08.22 Galaxi. 08.14 Galaxi. 22.00 Kymmenen uutiset. 09.12 Aliisa ja yksisarvinen (7). 08.15 Ville ja Lousku vauhdissa. 09.35 Emmerdale (7). 16.45 Urheilustudio. 15.00 Ylen aamun parhaat. 12.40 Vatsani ja minä. 17.00 Yle Uutiset. 21.25 Top Gun – todelliset taistelulentäjät. 19.00–21.00 Frendit (S). 16.50–17.20 Tanskalaisarkkitehtien koteja. 10.50 Yle Alueuutiset. 07.59 Kaarle (S). 19.20 Päivän sää. 11.05 Jumalanpalvelus. 06.25 Uutisaamu. 08.45 LEGO Friends (S). 09.30–10.00 Neljän tähden illallinen. 11.30 Vatsani ja minä. 10.30–10.55 Kummeli (7). 19.20 Päivän sää. 18.00 Suomen huutokauppakeisari. 21.30 Sunnuntailounas (7). 17.00 Remppa vai muutto Vancouver. 23.35 Hillo (12). (12). 12.00 Emmerdale (7). 20.00 Akuutti: Erityisherkkyyden rajumpi puoli. 09.25 Leirille! (7). 14.55 Pientä pilaa. 10.00 Uusi päivä (S). 16.30 Emmerdale (7). YLE TV1 05.55 Akuutti. 10.32 Telkkarissa syntyneet. 20.50 Yksittäistapaus: Shake. 21.00 Efter Nio. 08.43–08.48 Hullabalooba (7). 09.00 Toisenlaiset teiniäidit. 11.35–12.30 Hei me rakennetaan!. 16.30 Kauniit ja rohkeat (S). 16.58 Uutiset ja Viiden jälkeen. 08.05 Historia. 16.50 Novosti Yle. 06.50 Hatchimals (S). Perjantai. 16.50 Novosti Yle. 08.15 Hittehatt (S). 20.00 Kotoisa. 07.10 Ritariprinsessa Nella (S). 10.00 Yle Uutiset. YLE TEEMA & FEM 08.00–12.00 YLE FEM. 16.00 Myytinmurtajat. 18.00 BUU-klubben. 23.45–00.15 Puoli seitsemän. 20.00 Marja Sannikka. 20.55 Urheiluruutu. 08.05 Nuori Robin Hood (S). 08.11 Ässäluokka (S). 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi. YLE TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 22.00 Huonoa ainesta (16). 20.00 Simpsonit (7). 21.00 Pitääkö olla huolissaan?. 10.00 Sydämen asialla (7). 09.30 Last Man on Earth (7). 13.00 Supernanny Suomi. 07.52 Ritari Mikke (S). 10.30 Spotlight. 19.00 Seitsemän uutiset. 14.31 Kulttuuriruutu: Rokkilyriikkaa. 17.00 Urheilustudio. 14.00 Kimpassa. 03.15–05.00 Astral-TV. 09.50 Athleticus. 09.35 Emmerdale (7). 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 13.15 Kirkastettu sydän (7). 22.00 Kymmenen uutiset. 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 15.55 A-studio. 08.15 Alvin ja pikkuoravat (S). 19.00 Suomen huutokauppakeisari. 11.30 Fresh Off the Boat (S). 07.09 Tete ja Mama (S). 06.50 Muumilaakson tarinoita. 09.00 Holby Cityn sairaala (12). 06.25 Uutisaamu. 06.30 Disneyn esikoulu (S). 08.25 Muumilaakson tarinoita. 08.05 Nuori Robin Hood (S). 11.05 Mitä tänään syötäisiin. 23.40 Uusi Kino: Ihmisen arvo. 07.03 Pikku perunat (S). 12.10 Yle Oddasat. 06.20 Bing (S). 23.05 Talent Suomi. 14.10 Marja Sannikka. 22.05 Fleabag (12). 14.05–17.05 Remppa vai muutto Vancouver. 07.17 Herää pahvi. SUNNUNTAI 23.2. 09.48 Ruohonjuuritasolla (S). 18.00 Viiden jälkeen. 11.35–12.30 Hei me rakennetaan!. YLE TEEMA & FEM 08.05–18.45 YLE FEM. 14.00 Love Island UK (7). 17.00 Simpsonit (7). 21.00 Sohvaperunat. 06.52 Hirviökoulu (S). 23.55 Putous. 17.10 Totuuden taakka (12). 00.50 Subleffa: Deep Blue Sea (16). 19.00–19.50 Durrellin perhe (7). 10.00–11.00 Lemmen viemää. 09.00 Puutarhassa tuoksuu ruoka. 19.00 Poliisit 2020 (7). 22.35 NCIS: New Orleans (12). 14.00 Love Island UK (7). 22.40 Top Gun – todelliset taistelulentäjät. 13.50 Love Island UK (7). 23.35 Rantabaari (12). NELONEN 06.00 Ritariprinsessa Nella (S). 10.00–11.00 Lemmen viemää. 21.00 EVA. 13.05 Juha Tapio – Pieniä taikoja studiolive. 18.30 Tämä tästä. helmikuuta 2020 ELOKUVA: GENIUS (12) perjantaina 21.2. YLE TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 18.00 999: Mikä hätänä. 16.45 Yle Oddasat. 10.00 Sydämen asialla (7). 16.30 Uusi päivä (S). 20.00–00.10 YLE TEEMA. 12.00 Elävä arkisto esittää. 15.30 Moderni perhe (7). 18.45 Twin (12). 15.00 Ylen aamun parhaat. 09.02 Patu-koira (7). 12.14 Oddasat. 14.40 Perjantai. 18.00 BUU-klubben. 20.00 MOT: Mäntsälän isännän kapina. 08.00 Tyttäremme Emilie. 16.50 Onnenarpa. YLE TEEMA & FEM 08.30–12.00 YLE FEM. 09.15 Tanskalainen maajussi. 17.25 Uutiset. 19.00–19.50 Historia: Teen ja kahvin tie Eurooppaan. 14.25 Muisti: Elämää postikortissa. 12.30 Totuuden taakka (12). 00.50 NCIS: New Orleans (12). 22.00 Erikoisryhmä Köln (12). 01.10–04.00 Uutisikuna. 21.00 A-studio. 21.25 Keno ja Synttärit. 16.30–18.00 Rantabaari (12). 14.10 Urheilustudio. 21.55 Kino Suomi: Kuulustelu. 17.25 Uutiset ja Viiden jälkeen. 20.00 Kaappaus keittiössä. 13.30 Casualty (12). 20.00 Marokko – rakkauden ja sodan aika (12). 11.00 Närbild. 15.00 Ylen aamun parhaat. 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. 17.00 Yle Uutiset. 17.30 Putous. 16.00 A-Talk. PERJANTAI 21.2. 15.05 Kiehtova Arvo Pärt. 23.35–00.15 Sisällä. 13.15 Rakas varkaani (7). 18.30 Puoli seitsemän. 21.00 Kummeli esittää: Kontio & Parmas (12). 19.00–19.54 Prisma: Kuolluttamerta pelastamassa. 21.45 Yle Uutiset. 11.05 Neljän tähden illallinen. 15.40 Syke (12). 10.05 Supernanny Suomi. 19.25 Tulosruutu. 17.00–17.16 Il capo (S). 11.00 Kadonneen jäljillä (S). 06.51 Nimipäiväonnittelu: 27.2. 09.30 Puoli seitsemän. 07.48 Uula ja Kuu (S). 12.24 Oddasat. 22.00 Poliisit 2020 (7). 16.30 Uusi päivä (S). 08.23 Kesäleiri (7). 20.20 Yksittäistapaus: Shake! (S). 07.28 Heimo ja Hemmo (S). 18.25 Emmerdale (7). 00.05–00.25 Puoli seitsemän. 08.00 Uutisaamu. NELONEN 06.00 Ritariprinsessa Nella (S). 16.00 Simpsonit uusi kausi (7). 20.00 Maria ja kesäpuhujat. Punkkari. 18.25 Emmerdale (12). 12.00 Rehtori (7). 16.00 Eduskunnan kyselytunti. 06.55 Rusty Rivets (S). 21.00 Onnela (S). 16.30 Posse. 19.30 Salatut elämät (7). 21.00 Subleffa: Slummien miljonääri (16). 16.20 RSO Musiikkitalossa. 00.35 Elämää Philadelphiassa (7). 21.30 Elokuva: Forrest Gump (12). 20.00 Simpsonit (7). 19.25 Tulosruutu. 09.35 Emmerdale (7). 15.00 Putous. 09.26 Neljä ja puoli kaverusta. 21.25 Keno ja Synttärit. 08.25 LEGO Ninjago (7). 13.40 Il capo (S). 06.25 Ylen aamu. 21.00 Subleffa: Hamekyttä (12). 06.53 Jääkarhu Otto (S). 13.00 Elokuva: Bratz: The Movie (S). 07.00 Hatchimals (S). 22.00 Kymmenen uutiset. 00.00 Narcos (16). 12.30 Salatut elämät (7). 15.00 Pientä pilaa. KESKIVIIKKO 26.2. 07.16 Nipa ja Pete (S). 09.00 Last Man on Earth (7). 16.20 Ellan matkassa: roomalaisten jäljillä. 00.00 Kimpassa. 22.00 Narcos (16). 15.45 Yle Oddasat. 18.30 Stefan Löfven, hitsaajasta vallan huipulle (12). 12.14 Oddasat. 08.05 Teini-ikäisten mutanttininjakilpikon (7). 22.35 Elokuva: Viimeinen samurai (16). 14.35–14.48 Arkistokuvia: Tukkilaiset tulikokeessa (S). 23.10 Arrow (12). 13.30 Rantabaari (7). 09.30 Puoli seitsemän. 18.05 Holby Cityn sairaala (12). 21.00 Subleffa: Koston liekki (16). 08.15 Alvin ja pikkuoravat (S). 07.44 Simo (S). 23.05 Prisma: Takaisin kuuhun. 16.00 Myytinmurtajat. 20.58 Keno ja Synttärit. 07.30–08.00 Simpsonit (12). 10.30 Kummeli (7). Yle Teema & Fem klo 21.00. 08.21 Galaxi. MTV3 06.15 Aamusää. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 11.00 LIVE: Onnenarpa. 07.33 Nelli ja Iiro (S). 17.55 Uutiset. 08.30 Chaplin (S). 12.30 Totuuden taakka (12). 18.00 Neljät häät Amerikassa. 23.05 Deitti. 01.30 Rikospaikka. 09.05 Flinkkilä & Tastula. 14.55 Pientä pilaa. 17.15 Ambulanssi apuun!. 12.00 Emmerdale (7). 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 06.50 Muumilaakson tarinoita. Lande. 17.00 Yle Uutiset. 16.40–17.13 Eturivin tanssijoita. 08.34 Koiramies kiertää Islantia. 17.00 Simpsonit (7). 12.00 Arvo Pärtin keskus Laulasmaalla. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. Kustannustoimittaja Max Perkins löysi ja nosti 1920-1930-luvuilla maailmanmaineeseen F
050 574 6012. rv.70. 050 379 2746. Puh. Lempi p. Kylmäja kodinkonehuolto Manninen Oy, Suomussalmi. 044 203 7526 Bensa Toyota, 80-90 -luvulta. 0400 586 055. Myös kylmälaitehuollot. Huone + keittokomero + wc/suihkutila (amme). Tilava ja valoisa huone, Ilmoitus tori.?, sieltä lisätietoja. Tervetuloa! Moottorikelkka SKI-DOO MXZ Renecate, nelitahti 600 ace, vm. Tosi siisti. 044 368 3664. P. P. 5900e. Hinta Max. 30 vuoden kokemus kylmä-, kodinkoneja laitoskonehuollosta , myös ilmalämpöpumppujen myynti, asennus ja huolto . 0400 120 350 Toimitilaa 64 m² Pikku-Ketussa. Androidja peruskassakoneet. Myytävänä Huom !!! Kainuun edullisimmat kattoremontit! Myös Kattojen pesut ja pinnoitukset. Talvikalastukseen verkot, pilkit, toukat, madot, siimat, Weke katiskat, kairat. Hautauspaketit alkaen 390 e . H. Kuhmon keskustassa Kuhmo-talon vieressä 1h + kk 30m². autoja varaosiksi. Talossa hissi. 044 586 1458 Juha Ost. ja perjantai lauantai 21-22.2.2020 Kajaanin Tokmannilla klo 9 alk. 7500 km, kaksi istuinta. Kaksio Brahenkatu 1. Siisti. Myynti, huolto, ohj. Ota uusi suunta elämääsi. Upea jokimaisema yläja alavirtaan. P. ja la 29.2. P. arvotavaraa. 050 512 4785. Liikeja toimistotilaa Sotkamossa Sotkamossa Kainuuntie 16 on vuokrattavana 198 m² liiketai toimistotilaa. Polaris moottorikelkka 800 RMK. 0400 251 278 iltaisin. 040 197 5770. 044 2946157. tarjonta huomioitu. 0400 168 083. P. 045 139 6620. Jääkairat kisakuntoon! Sakset, veitset, lihamyllyn terät reikälevyineen ym. Erillinen autototalli-/varastorakennus. Myös unien tulk. Luotettava auttaja/ennustaja. 050 517 6862 Kaikki kodin remontit luotettavasti P. Puh. Torstaina 20.2.2020 Sotkamon Tokmannilla klo 10 alk. Pese matot harjaamatta ! Swipen pesuaineet ja Aloe Vera -tuotteet, Anja p. 040 579 9866. 044 533 8353 ossinkodinkonehuolto@gmail.com OSSIN KODINKONEHUOLTO Pilkekone Palax Kombi 2 ja autonkuljetuskärry kant. 046 591 2405 Etsitään kotitilaa maaseudulta Kajaanista. 040 912 3417 Rivitalohuoneisto 2h+k, 51,5 m². 2000 kg. 045 264 5594 tai 040 215 0738 Metsätraktorin rengas, koko 18,4 x 34, teräspistosuojattu. Työ kestää noin 1 kuukauden. Puh. 050 3792237 (klo 17 jälkeen). 050 3244025, 050 3650535. Katso tarkemmat tiedot ja kuvat tori.. Iso talo/maatila, tai paritalo unelmien kodiksi. 10,50€ YHDE LLÄ ILMO ITU KSE LLA TA VO ITA T KOK O KAINUUN Myytävänä Kaikenlaista Vuokrataan remontoitu ok-talo Kontiomäellä P. Lehtikankaalta palveluiden vierestä siisti kaksio rauhallisesta taloyhtiöstä. Mönkijä Polaris 570, vm. Kaikenlaista 2h+k Kajaanin keskusta, Tehdaskatu 8, alin kerros kahdella sisäänkäynnillä. Kahdet alut ok, vetokoukku, paljon varusteita, aj 180 tkm. 040 175 5526 Maalausja remontointityöt ammattitaidolla! Soita meille niin teemme tarjouksen. KUHMOLAINEN – Perjantaina 21. 040 961 5227 Ostetaan Kirppis Hyryllä la 22.2. Tmi konttorikeskus Väisänen p. Kaivonrengastarraimet, kaivurikäyttöön. Etuoven ja tori.. Kajaanin keskustassa kaksio n. Puh. Soita p. Kunnostettu v.19. Lisätietoja iltaisin puh. Laadukasta, kuivaa koivupilkettä 35 tai 50cm alk 39 €/m3. Henkilötai pakettiauto, as.vaunu tai asuntoauto, käteisellä. 050 485 2033. helmikuuta 2020 Koti-Kajaani | Keskiviikko 19.2.2020 22 || Jätä ilmoitus Kainuun Pörssiin lehtesi verkkosivujen kautta. 040 2150738 Andreas, 045 2645594 Henri Kajaanin keskustassa, yläkaupungilla kt 2h+k+parveke 51 m2. 040 557 4687 iltaisin. Sisältäen arkun, kahvat tai uurnan, kukan, vaatetuksen, arkkuun huoltamisen ja kuljetuksen Kainuun alueella. Vilttikirppis + kahvio Kätönlahden koululla la 22.2 klo 10 14. Yht. Varmasti aina halpa hinta! P. 040 252 7578 Auto myös pikkuviallinen / katsastamaton. 0440 295 650 Kuusanmäestä siisti rivitalokaksio 52m², rak. Vuokra 420 €/kk, vakuus 1 kk vuokra. 045 1833 755 Vuokralle tarjotaan Pieni kt-kaksio Ämmänsaaressa Rantakadulla. Vaihdossa sopiva metsäpalsta tai 4-vetotraktori. P. 180 000e. klo 9-14 Vanhalla Postitalolla, Hyryntie 29. 040 543 8928. Myös OP-rahoituksella. Maksu käteisellä. Länsitie 13, Purola Kajaani. Ti-su 10-24, 1,99 e/min. Käytettyjä, huollettuja sahoja ja lumilinkoja. 48 m2, vapaa 1.3.20 alk. P. Vapaa. P. P. Halutaan vuokrata/ostaa Kajaanin keskustasta yksiö tai pieni kaksio kerrostalosta pikaisesti. Lankkua, koko 50x125, väh.pituus 5 m. Ostetaan omaksi, tai vuokrataan. Myös vialliset. 1999, autokatos. Sari 0700 84 444, ota talteen. Kelkan ahkioita 2 kpl, pitkä ja leveä. P. Ei seksilinja. Sopii hoitoalan yritykselle. Näkijä-energiavälittäjä Riitta auttaa sinua valolla ja rakkaudella. 045 248 5800 Halutaan vuokrata Yksiö Kajaanin ydinkeskustassa. P. P. Tied. 0400 281 991, (08) 712 150. Mäkeläinen Oy. 044 985 5611. PALVELEMME KAINUUN ALUEELLA Kirkkokatu 22, Kajaani Urheilutie 34, Ristijärvi p. P. Iso lasitettu parveke järvinäkymällä. Tarjoa rohkeasti. Timo Karppinen 040 590 7069 Omakotitalo taajaman ulkopuolelta/maalta, Sotkamo-Kajaani. 0400 284 923. Lumityöt, kantojyrsinnät, pihapuiden kaato, mökkitalkkaripalvelut. Ostetaan omakotitalo Suomussalmelta. Kajaanilaista työvoimaa. Järvisen Lapponia eräsukset, Ariens & Cub Cadet lumilingot, Morphon lumikengät. Ostetaan autot, traktorit ja veneet. hopea, hyvä! 12100 €. 040 709 1879 Suomussalmi. P. Aineistona mm. Ostetaan Honda Monkey, vm. 050 302 7014. Varaosa& Huoltopalvelu p. 040 558 8335. Toyota Carina 1.6, vm. p. Kainuun Sanomat Koti-Kajaani Kuhmolainen Sotkamo-lehti Ylä-Kainuu Myytävänä | Ostetaan | Halutaan vuokrata | Vuokralle tarjotaan | Kaikenlaista YHDE LLÄ ILMO ITU KSE LLA TA VO ITA T KOK O KAINUUN Kainuun Sanomat Koti-Kajaani Kuhmolainen Sotkamo-lehti Ylä-Kainuu Alk. Kuljetus tarvittaessa. Mahd.vuokrata asuntoon kuuluva lämmin autotalli 15m². Kysy paikallinen tarjous! Lupaan Et Pety! 040 551 5335 www.rempaksi.. 0400 284 923. 040 185 4700. Purkuosat Viitasaari. Nouto. Myös vialliset. Etsitään aineistokäsittelijää kirjaa varten ALS-potilaan kohtelusta Kainuun sotessa. 2h+k (57m²) +las.parveke. P. P. Tilaukset netistä www.jaakkolankotiliha.fi Mitsubishi,Opelja Renaulthenk. Koivupilkettä 30 ja 50 cm, 4,5 m3 irtokuorma toimitettuna Kni-Sot, 240e. otot p. 045 251 2677 Pese matot harjaamatta! Swipen pesuaineet ja tuotteet. Etuovi.com n63466 Puh. Ota yhteyttä: 040 591 8992/Elsa Kajaanin keskustassa yläkaupungilla (Koivukoskenkatu 3) 1h+kk+parveke 25 m² + autopaikka 1.3 alkaen. 040 513 2633 Kuhmo Kuolinpesät, muuttotyhjennykset. P. Puh. n. P. Ilmalämpöpumput ja uudet kodinkoneet. P. 044 977 6643 Otanmäki tarvitsee parturikampaaja-yrittäjää! Sopiva liikehuoneistokin olisi tarjolla Otanmäen liiketalossa. kerros, läpitalon huoneisto. 050 551 5023. YHDE LLÄ ILMO ITU KSE LLA TA VO ITA T KOK O KAINUUN. 7. Kirjallinen sopimus ja työmme on kotitalousvähennyskelpoinen. 044 978 4936. P. Lähellä ala-aste ja päiväkoti. ja tarvikkeet. 08 741 068 Palvelemme ma-pe 9-17, la 9-13 LAATUKESKUS HEIKURA KY Hyryntie 18, Hyrynsalmi www.laatukeskushyrynsalmi.fi 406 Peugeot, vm. Kaiken kuntoiset käy. Vuokralle tarjotaan kaksio, 43 m², Otanmäestä, Vapaa. 80–86 puoliautomaatti. T. Yksiö 33 m². -13, aj. Edullisesti, kuivaa, muoviin paalattua heinää. kaikennäköistä romua. Tarjoa rohkeasti. Vuokra/kk 620€. P. P. sähköpostit, kirjeet, muut viestit, päätökset ja haastattelut. Elegans. Paikkavaraus (3€) p. Tarjoa. 040 717 7261 Myytävänä Skoda Superb 2,0 D, 2014, autom. 050 384 3767. Kainuuntie 66 A, 2.krs. Toyotat, Mitsubishit ja Hondat ym. Yksi Suomen parhaista jääkairan teroittajista Kajaanissa la 22.2.20 klo 8-13 K-Market Reissumies, Lohenpyrstö 2. Tavarakirppis, Kalevankatu 1, Kajaani. vanhoja seteleitä, hopea/kultarahoja, somerkit, ranne/taskukelloja ym. 0400 120 350. 01 -->, sedan, bensa. Heti vapaa. P. P. 1997, CSI-malli. 044 561 8675 Kalaa ja kalakukkoja. 044 712 2000 (24 h) Lönnrotinkatu 3, Kajaani, ma-pe 10-16 www.hautauspalveluhelmi.fi HAUTAUSPALVELU HELMI VAIHTOVIIKOT! Vaihda wanha lumilinko/saha uuteen Ariens/Stihl tuotteeseen. P. P. Tarjoa kaikenkuntoisia. 044 327 7482 myynti@konttorikeskus.com www.konttorikeskus.com Laadukasta lähellä tuotettua NAUDANLIHAA Sotkamosta. P. Tarjoa! P. 2018, traktorimalli + telat. 08 629 792 HÄRKÖNEN & KERÄNEN HAUTAUS PALVELU Moottorikelkkapurkaamo Jaakko. 044 547 1089 Kajaaninjoen pohjoispuolella metsäkaistaleeseen rajoittuvalla tontilla omakotitalo 4 h + k , takkahuone, s + kh; khh ja vh. Puh. Metsästysaseita 9,3, 5,7-222, 5,7-250, Valmet rihlakko 308
helmikuuta 2020 – KUHMOLAINEN 15 sarjakuvat SUPERMUKULA B. 010 665 9012 • ilmoitukset.kuhmolainen@slpmedia.fi • www.kuhmolainen.fi/asiakaspalvelu/ lukijailmoitukset. Suomalainen Lehtipaino Oy, Kajaani 010 Yritysnumeroon soittaminen maksaa 8,35 snt/ puhelu + 16,69 snt/minuutti (sis. Pekka Lassila 0400 456 848 Toimittaja Jarno Hiltunen 050 430 7458 Toimittaja Antero Komulainen 050 566 2493 Konttori avoinna: ................. Perjantaina 21. etunimi.sukunimi@slpmedia.fi Osoite: .................................. klo 10.00 E1 Kiva Ht Hokki white klo12.00 E1 Kiva Ht TeKi Donskoit (Raahe) klo 17.45 C junioreiden Suomi-sarja Kiva Ht PyPo (Pyhäjärvi) Tervetuloa! www.kuhmo.fi KUHMON KAUPUNKI TIEDOTTAA Lentuan Metsästysseura ry vuosikokous su 1.3.2020 Lentuan koululla. Kiellot ja kyselyt rekisteriselosteesta kir jallisina ja allekirjoitettuina osoitteeseen: Kuhmolainen, Kainuuntie 103, 88900 Kuhmo. Esillä vuosikokoukselle kuuluvat asiat. P. Sääntömääräinen KevätKoKouS pe 6.3.2020 klo 14.00 tarinatuvalla. sähköpostit ....... rv. 23.3.2020 välisenä Kuhmon kaupunkiympäristön palvelualueen ympäristönsuojelusihteerin työhuoneessa, osoitteessa Kainuuntie 82, 88900 KUHMO Naapurit ja muut, joiden asumiseen, työntekoon tai muihin oloihin hanke vaikuttaa, voivat tehdä kirjallisen muistutuksen (maa-aineslaki 13 §) asiasta, joka on toimitettava viimeistään 15.1.2018 osoitteeseen: Kuhmon kaupunki, Tekninen lautakunta PL 15, 88901 KUHMO Lisätietoja: Ympäristönsuojelusihteeri Risto Saarinen, p. P. Tervetuloa! Kivan kannatus/fanituotteet: Lahjaidea Klikkaa Googlessa hakusanalla: Kiva ht edustus ja www.printtivaate.fi LIPUT 5/2 KIVA HT Otteluteluisäntäntä: OP Koti Kainuu Tervetuloa myös lomalaiset ja ulkokuhmolaiset! Vuokralle tarjotaan Ostetaan TRAKTORI VALMET neliveto etukuormaajalla vm. alkaen. 50€ Vuosikerta .................... Sääntömääräinen kevätkokouS ma 2.3.2020 klo 16.00 Pajakkakinon kahviossa os. 138€ 6 kk maksuvälillä ............ Vastuu virheistä ja huomautukset: Lehden suurin vastuu hyväksytyn ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä tai ilmoituksen poisjäännistä on ilmoituksen hinta. Kunnostettu v. alv 24 %). Mikäli lehti ei ylivoimaisen esteen (esim. Kahvitarjoilu. Tervetuloa! Hallitus Sitoutumaton – Sanomalehtien Liiton jäsenlehti 10.7.1959 Päätoimittaja........................ Henkilötietolain edellyttämä rekisteriseloste on nähtävillä Kuhmolaisessa. Vipusenvarsi, Kuhmo. 70. Myyntijohtaja Kirsi Kela 044 332 5332 Julkaisupäivät: ..................... Ottamisalueen pinta-ala on noin 1 ha. Muistutukset on tehtävä viimeistään kahdeksan (8) päivän kuluessa ilmoituksen julkaisemisesta. 75€ 4 kk maksuvälillä ............ VIRTANEN AJAN SÄVEL Kuhmon Helkanuoret ry:n sääntömääräinen vuosiKoKous pidetään la 29.2.2020 klo 12.30 Eskobarissa, Kainuuntie 84. Lehti toimitetaan ylivoimainen este (lakko ym.) varauksin. P. Kainuuntie 103, 88900 Kuhmo Puhelin: ................................ Myyntineuvottelija Sanna Kiiveri-Haverinen 050 315 5849 ..................................................... KIRjAhyLLy 40 €, Hoover PöLynIMuRI 30 €. 044 725 5256 sähköposti: risto.saarinen@kuhmo.fi KUHMO 21.2.2020 KaupunKiYmpÄRistÖn palVelualue KUHMON JÄÄHALLILLA La 22.2. 1989-1997 pihakäyttöön. Tervetuloa! Kuhmon Invalidit ry. alv 10 %) Ma – la klo 7.00 – 11.00 Puhelut palvelunumeroon ovat maksuttomia www.kuhmolainen.fi KOKOUKSET Kuhmon Omakotiyhdistys ry. asiakaspalvelu.kuhmolainen@slpmedia.fi ilmoitukset.kuhmolainen@slpmedia.fi toimitus.kuhmolainen@slpmedia.fi Henk.koht. P. Rajakatu 56. SLP Kustannus Oy Painopaikka: ........................ TARJOA. 044 294 6157. RIVITALOhuOnEIsTO 2h + k, 51,5 m 2 . arkisin klo 9-11 ja 12-14, la suljettu Sähköpostit: ......................... Ottoalueelle on etäisyyttä Kuhmon keskustaajamasta tiestöä pitkin noin 55 km. • p. 204€ (hinnat sis. 0800 95 505 MAHDOLLISET JAKELUHÄIRIÖT TILAUSHINNAT Kestotilaus 12 kk maksuvälillä ........ Tervetuloa! Kuulutus maa-aineslupahaKemuKsesta maa-ainesluVan haKiJa Eestilä Matti Juhani Niuvankuja 20 A 70240 KUOPIO haKemuKsen pÄÄasiallinen sisÄltÖ Ottoalue sijaitsee Kuhmon kaupungissa, Jonkerin kylässä Möntönvaara nimisellä tilalla, RN:o 290–402-9-13. Asiakasrekisteri: Kuhmolaisen asiakasrekisterissä olevia tietoja käytetään asiakassuhteen ylläpitoon ja hoitoon. nÄhtÄVillÄOlO Ja muistutuKset Hakemusasiakirjat ovat nähtävillä 21.2. Myydään PÖRSSI Parvekkeellinen yKsIö 27 m 2 Kuhmon keskustasta 1.3. Kuhmolaisella ja muilla SLP Kustannus Oy -konserniin kuuluvilla lehdillä on oikeus käyttää ja luovuttaa rekisterissä olevia tietoja suoramarkkinointiin, etämyyntiin sekä mielipideja markkinatutkimuk siin henkilötietolain mu kaisesti. Ilmoitukset ja tilaukset 010 665 9012 Mediamyynti: ....................... 040 748 7613. 050 549 9388. tiistai: aineistot perjantaina klo 16 perjantai: aineistot keskiviikkona klo 16 Kainuun pörssi: aineistot tiistaina klo 10 Kustantaja: ........................... Lehdellä on täydet oikeudet kaikkeen julkaistavaksi lähetettyyn aineistoon. Heti vapaa. Ti laaja voi kieltää tietojensa käytön em. 19. 050 341 7164. Alueelta on suunniteltu otettavaksi kiviaineksia seuraavan kymmenen vuoden aikana yhteensä 20 000 m 3 . tarkoituksiin ilmoittamalla siitä Kuhmolaisen asiakaspalveluun. Länsitie 13, Purola Kajaani. lakko) tai asiakkaasta johtuvan syyn vuoksi voi julkaista ilmoitusta, lehti ei vastaa ilmoittajalle aiheutuneesta vahingosta. Kahvitarjoilu
Kuhmoon on perustettu ja rekisteröity Kuhmon Kiva HT:n kannatusyhdistys. helmikuuta 2020 KAJAANIN WETTERI FORD-KIERTUEELLA! TERVETULOA KOEAJAMAAN FORD UUTUUDET! Ford PUMA | Ford FOCUS | Ford FIESTA Ford TRANSIT CUSTOM KIERTUEELLA KOEAJETTAVISSA: Kimmo Sirviö 044 4309 106 WETTERI KAJAANI | WWW.WETTERI.FI KIERTUEELLA MUKANA: Kuhmo: Pe 21.2. Puheenjohtaja Piirainen korostaa, että kannatysyhdistys ei itse myy tai hanki asuvarastoa, vaan saa nettiomyyntituotoista osan tukikohteisiinsa. www.kuhmolainen.fi Lämmintä Suomessa toissapäivänä Kylmää toissapäivänä Paikallisennuste tänään Kotimaa iltapäivällä Kotimaa 20 25 30 15 10 5 0?C +5 +10 +15 +20 +25 +30 Odotettavissa tänään Kainuussa Sää vuosi sitten KUHMO Nurmes Valtimo Meteorologi Juha Föhr +0 +0 +0 +1 7 Lauantaina Sunnuntaina Maanantaina Tiistaina +2°C 6 +0°C 5 ?4°C 4 ?3°C 7 Jomala +6,8 °C Sodankylä ?28,4 °C Navakkaa etelätuulta, pilvistä ja lumisadetta. Mediatalo tarjoaa mielenkiintoisen ja innostavan työskentely-ympäristön jo noin 150 alansa ammattilaiselle. Tarjoamme mielenkiintoisen, vaikuttavan ja monipuolisen näköalapaikan seudulla ja lehdessä, joissa molemmissa eletään vahvaa muutoksen aikakautta. Kiva HT on jo varmistanut lohkonsa runkosarjan voiton. Päivälämpötila nollassa. Se tekee yhteistyötä www. klo 10-14 Kuhmon tori Aleksi Kauhanen 044 7638 854 PÄÄTOIMITTAJAA Kainuun Sanomat on Kajaanissa ilmestyvä maakuntalehti, jolla on yli satavuotiaat perinteet ja katse tiukasti tulevaisuudessa. Meillä päätoimittaja osallistuu tiiviisti toimituksen työhön johtaen, ohjaten ja itsekin sisältöjä tuottaen. Nyt tarvitsemme sinun osaamistasi tule meille töihin! www.slpkustannus.. Kannatusyhdistyksen hallitukseen kuuluvat Virva Ryynänen, Lauri Pesonen, Heikki Piira, Jukka Liukkonen ja Timo Vornanen. Kannatusyhdistys saa nettikaupassa olevan Kiva HT:n asumalliston ja fanituotteiden myynnistä osuutensa. Nykyisen päätoimittajamme siirtyessä toisen työnantajan palvelukseen haemme jatkamaan lehden uudistustyötä. – Yhdistyksen perusajatuksena on tukea kuhmolaisen edustusjääkiekkoilun toimintaa ja sellaisia jääkiekkoperheitä, joilla varat eivät riitä tähän lasten ja nuorten harrastukseen, toteaa kannatysyhdistyksen puheenjohtaja Hannu Piirainen, joka ylläpitää muun muassa Kiva HT:n facebook-sivuja. Lisätietoja tehtävästä antaa varatoimitusjohtaja Eetu Heikkilä p. 16 KUHMOLAINEN – Perjantaina 21. printtivaate.fi/kivaht -sivuston kanssa. Sen toimesta on ideoitu fanituotteiden nettimyynti. Arvostamme erityisesti kokemusta digisisältöjen kehittämisestä ja analytiikan hyödyntämisestä sekä hyviä sosiaalisia taitoja, joita tarvitset niin esimiestyössä kuin yhteistyökumppaneiden kanssa toimiessasi. Kiva HT:n miesten edustusjoukkue pelaa runkosarjan viimeisen ottelunsa Pyhäjärven Pohtia vastaan lauantaina 22.2. Kajaani Kuhmo Sotkamo ?13°C 2 ?10°C 2 ?11°C 2 la su ma Joensuu Kajaani Lahti Oulu Rovaniemi Pori Jyväskylä Helsinki Tampere Turku Vaasa Kemi 3 6 3 2 5 3 3 2 2 2 2 3 2 4 2 ?2 3 ?1 3 ?1 2 1 4 1 3 ?5 1 ?4 1 ?4 ?3 ?2 2 2 3 2 1 2 ?1 12 13 11 12 Kuhmon jääkiekkotoiminnan tukeminen laajenee. Toinen varainhaknintakeino on kannatusjäsenmaksut henkilöille, yrityksille ja yhteisöille. SLP-konserni on sanomalehtien kustantamiseen, painamiseen ja jakeluun erikoistunut kainuulainen perheyhtiö. Tehtävä alkaa toukokuussa tai sopimuksen mukaan. Kustannus www.kainuunsanomat.. 0400 589 430. Kiva HT:lle kannatusyhdistys. Hakemukset pyydämme lähettämään 24.2.2020 mennessä varatoimitusjohtaja Eetu Heikkilälle osoitteeseen eetu.heikkila@slpmedia.?. Jos olet journalistiset kyntesi osoittanut ja sinulla on näyttöä erilaisten kehityshankkeiden läpiviennistä, voit olla etsimämme henkilö. kello 15 Kuhmon jäähallissa