>> 17 Marjakausi Mustikan pölytys onnistui ja odotettavissa on hyvä marjasato. HEINÄKUUTA 2022 NRO 58 Harrastukseni Kerttu Pääkkönen on innokas leipomaan ja leipoo talkoissa. >> 7 Hallin kaupat eivät etene Vartiuksen rajanylityspaikalla pakotteet näkyvät. >> 4 Kuhmon Sampo Kiinteistöt Oy:n omistusneuvottelu eivät etene. Ostosja lomamatkailu Venäjältä Suomeen on hienoisessa nousussa. Niitä tuli tällä viikolla pari sataa kiloa päivittäin. PERUSTETTU 1959 | WWW.KUHMOLAINEN.FI | IRTONUMERO 2,50 € PERJANTAI 22. Tällä viikolla keskiviikkona lakkoja tuli noin 300 kilon päivävauhdilla ja mansikoita myytiin laatikoittain niin, että ne oli hetken ajan loppuun myyty ennen kuin täydennyskuorma tuli. ANTERO KOMULAINEN. Rautatieliikennettä ei ole ollenkaan. >> 6 Vartiuksessa on hiljaista 6 4 1 4 8 8 1 2 6 2 5 7 Marja ja Kala Mäkinen Oy:n marjojen myyntija ostokojussa töissä Tuula Hakko (vas.) ja Charlotte Moilanen. Kaupungilla ja henkilöstöosakkailla on erilainen näkemys yhtiön arvosta. >> 5 Marjakauppa kävi hyvin Lakkasato: Kuhmon torilla ostettiin poimijoilta lakkoja 9-11 euron kilohintaan
Tulentekovälineet auttavat nuotion tekemisessä ja lämpimänä pysymisenä ja kirkkaat vaatteet helpottavat löydetyksi tulemista. Jos ei marjastajaa ala kuulua kotiin, osaavat läheiset hälyttää apua ajoissa. Yhdessä koettu niukkuuden oikeudenmukainen jakautuminen pitää yhteiskunnan toimintakykyisenä uhkien ja huolien kasvaessa. Tervaa haudasta saatiin kolmisen sataa litraa. Tänä vuonna on tavoitteena rikkoa 20 000 festivaalikävijän raja. Kukaan ei lähde metsään eksymään, mutta varautuminen on silti hyvästä. Tuolloin Kuhmo oli sähköistetty vain osaksi. K olmannettoista Kamarimusiikkijuhlat alkoivat juhlavasti avajaiskonsertilla ääriään myöten täydessä Kuhmon kirkossa. Pahimmillaan se uhkaa kansallista turvallisuutta ja avaa rihmastoja laaja-alaiselle vaaralliselle vaikuttamiselle. Festivaalin tunnelma syntyy suurista taiteiljoista, korkeasta soittotaidosta, arvokkuudesta ja kuhmolaisesta kesästä. Kännykkä on syytä olla mukana ja akku täyteen ladattuna. Kirjasta jäi mieleen erityisen hyvänä kuvauksena Savolaisen toiminta nuorena pataljoonan lääkärinä talvisodassa, muistaakseni Ilomatsin suunnalla. Olympiatulen sytyttivät stadionilla Paavo Nurmi ja stadionin tornissa Hannes Kolehmainen. Tervahaudan sytyttämistilaisuus Tönölän leirintäalueella keräsi parisen sataa kävijää, Kuhmon historia siis kiinnostaa matkailijoita ja kuhmolaisia. Vaikka marjapaikat halutaan pitää omana tietona, olisi erityisen tärkeää kertoa jollekin läheiselle mihin aikoo mennä ja suunnitelman myös paluuaikataulusta. Santeri Nousjoki Maaseudun tulevaisuus Muut mediat. Presidenttiparin lisäksi kamarimusiikkia kuulemassa muitakin ministerivieraita. Vuonna 2006 julkaistun kirjan nimi on: Heikki Savolainen – voimistelun jättiläinen. 2 MIELIPIDE KUHMOLAINEN – Perjantaina 22. Muutama vuosi sitten tehty valtakunnallinen kartoitus paljasti selvät erot hoidon saatavuudessa. Noiden olympiakisojen avajaispäivästä tuli viime tiistaina 19.7. Vuoden 1952 Suomen Neito, 17-vuotias Armi Kuusela valittiin Miss Universumiksi kesäkuun lopussa 1952. Sankat ihmismuurit reunustivat teitä, sillä kaikki halusivat nähdä edes vilauksen tasavallan päämiehestä. Nyt näin ei ole. Pienellä varautumisella marjastuksesta voi nauttia turvallisesti ja pakastimet täyttyvät talven varalle. Torstaina 22.7.1982 ilmestyneessä Kuhmolaisessa uutisoitiin muun muassa presidentti Mauno Koiviston ja presidentinrouva Tellervo Koiviston vierailusta Kuhmossa, Kamarimusiikkifestivaalien avajaisista ja tervahaudan sytyttämisestä. Saunajärven kylälle sähköverkko tuli vasta Moskovan olympialaisten jälkeen 1980-luvun alussa! Siellä on kuunneltu ja katseltu aggregaattivirralla monet kesäja talviolympialaiset, Lasse Virenin kaatumiset ja kultamitalijuoksut ja muut. heinäkuuta 2022 K uhmossa asuu ja lomailee varmasti nyt useita henkilöitä, joilla on muistoja Helsingin olympialaisista 1952. Yhtiö lahjoitti liitolle präti 612000 pulloa Coca-Colaa ja kuusi jakeluautoa käyttöön. Marjametsiin ja -soille lähtiessä on hyvä pitää mielessä myös turvallisuusasiat. On kuitenkin hyvä varustautua myös perinteisen kartan ja kompassin kanssa, jos tekniikka pettää. Suomen Neito kilpailun oli järjestänyt Sotainvalidien Veljesliitto ja niinpä Miss Universum Armi Kuusela markkinoi Coca-Colaa suomalaisille. Aina kaikki ei mene kuten on suunnitellut ja metsään eksyneitä etsitään tavallista enemmän juuri loppukesän ja syksyn aikana. Kajaanilainen Eero Marttinen on kirjoittanut hyvän elämänkerran Heikki Savolaisesta. 1 Osattomuus on kipeä ja hajottava tunne. Uudet sukupolvet toistensa jälkeen löytävät tiensä soille ja metsiin, vaikka lapsuuden marjaretkiä ei välttämättä muistella suurella ilolla. Kainuulaisille merkittävimmäksi nousi Helsingin olympialaisten avajaisissa olympiavalan vannonut voimistelija Heikki Savolainen. Jos on henkilökohtaisia muistoja noista olympialaisista, niin pyydän, että otatte yhteyttä. Sotien jälkeen hän työskenteli myöhemmin pitkään Kajaanissa ja hänen poikansa Martti Savolainen asui ja työskenteli vuosikymmenten ajan Kuhmossa ammattikoulun opettajana. Hänen hyvä suomalainen urheilijatoverinsa ja kansainvälisen huipputason voimistelija kaatui jatkosodassa. Lentiirasta matka jatkui kirkolle ja kamarimusiikkikonserttiin. Pääkirjoitus Kainuun Sanomat 3 Harvalle 2010-luvun eurooppalaiselle valtionpäämiehelle voi antaa kehuja Venäjä-politiikasta. Radion akut tai paristot ovat varmasti olleet juuri siksi useissa kodeissa erityisen hyvässä virrassa juuri tätä hetkeä varten. Noita mieleenpainuvia hetkiä on ainakin kuunneltu radioista Kuhmossa. A Helsingin olympialaisten lähetyksiä on kuunneltu täällä radioista 1952.” Muistoissa 1952 olympialaiset Kolumni Antero Komulainen antero.komulainen@hillagroup.fi Kirjoittaja on Kuhmolaisen toimittaja M arjastuskausi alkaa suon keltaisesta kullasta ja tällä viikolla on alkanut kantautua viestejä, että lakkoja kypsyy soilla paljon. Varautumalla välttää eksymisen ja helpottaa löytymistä Pääkirjoitus 22.7.2022 Paikallislehti Kuhmolainen, perustettu 10.7.1959 6 Päätoimittaja: Mari Heikura 040 7543 579 6 Jakelupäivystys: 0800 955 05 6 Sähköpostit: etunimi.sukunimi@hillagroup.fi P residentti Mauno Koivisto vieraili puolisonsa Tellervo Koiviston kanssa ensimmäistä kertaa Kuhmossa. Siksi palliatiivisen hoidon ja siihen kuuluvan saattohoidon pitäisi olla kaikkien sitä tarvitsevien saatavilla diagnoosista ja asuinpaikasta riippumatta. T erva, Kuhmon musta kulta, ei ole menettänyt merkitystään. Uhkakuvista huolimatta Eurooppa sidottiin suurvaltaunelmoijan armoille halvalla fossiilisella tuontienergialla. Taiteilijoita festivaalilla on yli sata ja konsertteja kaikkiaan 50. Kuhmoon tutustuminen aloitettiin Petäjäniemen Lomakodista, jossa maisteltiin kuhmolaisia herkkuja. Kannattaa lukea. kuluneeksi 70 vuotta. Presidenttipari nautti aterian vanhainkodissa, ja vierailun päätteeksi Koivistoille luovutettiin Tuupalan väentuvassa Toivo Kovalaisen tekemät kengät. Palstan kokosi kesätoimittaja Sonja Pikkarainen. He tutustuivat vierailullaan Kainuun luontoon ja ihmisiin. Jatkosodan aikana Heikki Savolainen toimi kenttäsairaalan päällikkölääkärinä. Oman energiantuotannon laiminlyönti kostautuu nyt karusti. Täällä Kuhmossa on sellaisia henkilöitä, jotka ehkä kävivät kisoissa tai jotka ovat aistineet tuolloin olympiakaupunki Helsingin tunnelmaa. Helsingin olympialaisten ajaksi Coca-Cola Export Corporation myönsi kisojen ajaksi virvoitusjuomamerkkinsä jälleenmyynnin Sotainvalidien Veljesliitolle. 40 VUOTTA SITTEN Tellervo Koivisto ja presidentti Mauno Koivisto Tuupalan väentuvassa. Kainuulaisille luonnontuotteiden kerääminen on aina ollut tärkeää ja on sitä edelleen. Mustikat tulevat pian perässä ja myös sienestyskausi häämöttää jo käden ulottuvilla. Mauno Koivisto kertoi olevansa Kainuun ystävä, ja kehui vallan erinomaisiksi rönttösiä, joita hän sai maistaa ensimmäisen kerran. Aki-Mauri Huhtinen Helsingin Sanomat 2 Elämän loppuvaiheen hyvä hoito on nähtävä ihmisoikeutena
Millä syyllä mielekkäällä perustelen olon täällä, lorvailulla lystikkäällä vaiko työllä ärhäkkäällä. 010 381 5211 • Avoinna ma-pe 9-16 ItäMaito netissä: www.itamaito.fi Se peli ntie Ka rja lan tie Ven etie Tim intr ant ie ~60 m Makkaratarjoilu sekä kahvija pullatarjoilu klo 10-14 Tavarantoimittajien edustajat ja tuote-esittelyt klo 10-14 499 00 /tyn. Maitosuomi, Kuhmo, Kainuuntie 96, p. Teboil Monitra 200 litraa ItäMaito Meijerimy ymälä Tervetuloa Valmakaupan syysmarkkinoille xx.10. Tegera viny ylikäsine Koot: 7-11 • 10 kpl/ltk 4 50 /ltk 10 00 /4 pkt 19 90 /ast. Tarjoukset voimassa ma 10.10. Uutisvinkit ja tiedustelut: Puhelimitse 044 332 5320, sähköpostitse toimitus.kuhmolainen@slpmedia.fi. – pe 14.10. Valmakauppa, Lieksan my ymälä • Timitrantie 3, 81720 Lieksa p. Kirjoittajan nimeä ei anneta toimituksen ulkopuolelle. www.kuhmolainen.fi Eipä ole vielä tarvinnut huolehtia bensan hakemisesta, – tai edes sen ostamisesta, kun ei ole autoakaan ollut koskaan. 010 381 6924 Avoinna: ma-pe 8.30–11.30 ja 12.00–15.30 Maitosuomi netissä: www.maitosuomi.fi Huom! Maksuvälineenä ainoastaan maksukortit. heinäkuuta 2022 – KUHMOLAINEN 3 Nyt punnitaan Suomi-tyypin selkäranka; pietäänkö sanamme Ukrainan puolesta vai tankataanko veri-bensaa. Näillä mennään nyt... Toimitus pidättää oikeuden lyhentää ja otsikoida tekstiä. Nimimerkkikirjoituksia julkaistaan vain poikkeustapauksissa. Hyvin olen pärjännyt. 19 90 € 26 70 € /kpl (11,65€/kg 6 80 € /pss (2,72€/kg) VALIO KESTIVIHANNEKSET 2,5 KG pakaste /sk (0,80€)kg /vuoka (9,89€/kg) RIISTAHERNE 25 KG Valio Koskenlaskija JAUHELIHALASAGNE 2,7 kg, laktoositon kypsä, pakaste JUUSTOKAKKU 1,45 kg, kypsä, pakaste 16 90 € k.heikura@kuhmo.net Koulukatu 22, p. ANTERO KOMULAINEN www.kuhmolainen.fi Keskustelua Venäjällä tankkaamisesta Oman lehtesi uutiset syntyvät lähellä Ku va : Ra in e Le ht or an ta. 010 381 5211 • Avoinna ma-pe 9 -16 ItäMaito netissä: w w w.itamaito.fi Sepelintie Karjalantie Venetie Timintr antie ~60 m Makkaratarjoilu sekä kahvija pullatarjoilu klo 10-14 Tavarantoimittajien edustajat ja tuote-esittelyt klo 10-14 499 00 /tyn. 010 381 5211 • Avoinna ma-pe 9-16 ItäMaito netissä: www.itamaito.fi Se peli ntie Ka rja lan tie Ven etie Tim intr ant ie ~60 m Makkaratarjoilu sekä kahvija pullatarjoilu klo 10-14 Tavarantoimittajien edustajat ja tuote-esittelyt klo 10-14 499 00 /tyn. Joku murehti tekstaripalstalla lentokenttärahojen valumista Kuusamoon. Valmakauppa, Lieksan myymälä • Timitrantie 3, 81720 Lieksa p. Tegera vinyylikäsine Koot: 7-11 • 100 kpl/ltk 4 50 /ltk 10 00 /4 pkt 19 90 /ast. Liperin Myllyn vehnäjauho 2 kg (0,50 €/kg) Kulta mokka -kahvi 500g (5,00€/kg – yksin kappalein ostettaessa 3,33€ pkt 6,66€/kg) Staroil pakkasneste 10 L (2,50€/pari) Tegera 322 6 parin nippu 15 00 /erä (3,6 kg, 2,78 €/kg) (1,99 €/l) Karjalanpiirakka 45 kpl, lakton 10 00 /ltk 1 00 /pss Aurausviittoja Koko 1500 x 25 mm 1 35 /kpl Tähän ruutuun myymälän oma tuote 010-yritysnumeron hinnat: Lankapuhelimesta 8,28 snt/puhelu + 7,00 snt/min., matkapuhelimesta 8,28 snt/puhelu + 17,00 snt.min. Nyt polttoöljyt markkinapäivän hintaan. Nythän kentän kehittämiseen on satsattu. – pe 14.10. Tekstareihin tarkoitettujen viestien eteen kirjoitetaan tekstari. Valmakauppa, Lieksan myymälä • Timitrantie 3, 81720 Lieksa p. Tekstiviestit: Lähetä tekstiviesti tai whatsapp-viesti toimitukseen numeroon 044 332 5320. Kauko Huotari Mielipiteet: toimitus.kuhmolainen@slpmedia.fi, Kuhmolainen, Kainuuntie 103, 88900 Kuhmo. TEKSTARIT Lähetä sana tekstari ja viestisi numeroon 044 332 5320. Kirjoituksia ei palauteta. Aikanaan olin autoalalla 10 vuotta töissäkin. Teboil Monitra 200 litraa Kuhmon myymälän tarjoukset Voimassa 29.7.2022 asti 010-yritysnumeron hinnat: lankapuhelimesta 8,28 snt/puhelu + 7,00 snt/min., matkapuhelimesta 8,28 snt/puhelu + 17,00 snt/min. Reino Tervo Runo elämästä RUNO Vaikka ei ole viimeiset eurot kukkarossa mutta en maksa 8 euroa rompetorille pääsystä. ItäMaito Meijerimyymälä Tervetuloa Valmakaupan syysmarkkinoille xx.10. Liperin Myllyn vehnäjauho 2 kg (0,5 € /kg) Kulta mokka -kahvi 500g (5,0 € /kg – yksin kappalein ostet t aessa 3,3 3 € pk t 6,6 6 € /kg) Staroil pakkasneste 10 L (2 ,5 € /pari) Tegera 322 6 parin nippu 15 00 /erä (3,6 kg, 2 ,78 € /kg) (1,9 9 € /l) Karjalanpiirakka 4 5 kpl, lakton 10 00 /ltk 1 00 /pss Aurausviit toja Koko 1500 x 25 mm 1 35 /kpl Tähän ruutuun my ymälän oma tuote 010 -yrit ysnumeron hinnat: L ankapuhelimesta 8,28 snt /puhelu + 7,0 snt /min., matkapuhelimesta 8,28 snt /puhelu + 17,0 snt.min. 08 655 0095 H E I K U R A 2 99 6 90 1 99 9 90 kg kpl (11,71/kg) kg PALVELEMME: Ma-la 7 – 21 Su 10 – 21 TARJOUKSET VOIMASSA PERJANTAISUNNUNTAI ELLEI TOISIN MAINITTU ps (9,97/kg) PE Hyvärisen KAURASÄMPYLÄ 300 g 1 29 1 29 7 90 Leikkeletiskistä Atria METSÄSTÄJÄMAKKARA Nivan KIRJOLOHI Valio AURAJUUSTO 170 g Lihatiskiltä POSSUN KYLJYS VARHAISKAALI Suomi VARHAISPERUNA 1 kg, Suomi kg ps kg Keräily ja kotiinkuljetus ma-pe k.heikura@kuhmo.net Maksun voi myös suorittaa kuljettajalle pankkikortilla. Teboil Monitra 200 litraa ItäMaito Meijerimyymälä Tervetuloa Valmakaupan syysmarkkinoille xx.10. Tegera vinyylikäsine Koot: 7-11 • 100 kpl/ltk 4 50 /ltk 10 00 /4 pkt 19 90 /ast. Verkkokauppa K-ruoka.fi Mietin miksi olen täällä tämän suuren pallon päällä, mitä merkitystä säällä taikka päällä älykkäällä. Nyt polttoöljyt markkinapäivän hintaan. – pe 14.10. Kyllä 5 euroa on max. Nykyvaltuusto on viaton, sillä asia tapahtui kymmeniä vuosia sitten. Perjantaina 22. Liperin Myllyn vehnäjauho 2 kg (0,50 €/kg) Kulta mokka -kahvi 500g (5,00€/kg – yksin kappalein ostettaessa 3,33€ pkt 6,66€/kg) Staroil pakkasneste 10 L (2,50€/pari) Tegera 322 6 parin nippu 15 00 /erä (3,6 kg, 2,78 €/kg) (1,99 €/l) Karjalanpiirakka 45 kpl, lakton 10 00 /ltk 1 00 /pss Aurausviittoja Koko 1500 x 25 mm 1 35 /kpl Tähän ruutuun myymälän oma tuote 010-yritysnumeron hinnat: Lankapuhelimesta 8,28 snt/puhelu + 7,00 snt/min., matkapuhelimesta 8,28 snt/puhelu + 17,00 snt.min. Tarjoukset voimassa ma 10.10. Ohje: Yleisönosastossa julkaistaan ensisijaisesti vain omalla nimellä kirjoitettuja mielipiteitä. Kirjoita napakasti. Elo tää on harhaa vain kas siitä aiheen runoon sain, mutta onko sittenkään se harhaa, kun tässä rustaan runon parhaan. Tarjoukset voimassa ma 10.10. Nyt polttoöljyt markkinapäivän hintaan
Tutkinta rikospaikalla oli käynnissä vielä tiistaina iltapäivällä ja pihaalue oli rajattu. – Jossain se raja kulkee. Siinä arvioitiin olevan tilausta menossa myös muillekin tuttaville. Tilastokeskuksen mukaan sähkö oli kesäkuussa 22 prosenttia kalliimpaa viime vuoden joulukuuhun verrattuna. Sen sijaan lannoitteiden, kuljetuskustannusten ja erityisesti pakkausmateriaalin hintojen nousu ovat kasvattaneet yrityksen kustannuksia vauhdilla. Kallis sähkö kurittaa kasvihuoneviljelyä Tutkinta rikospaikalla oli käynnissä vielä tiistaina iltapäivällä ja pihaalue oli rajattu. Lakkoja ovat tuoneet myyntiin nuoretkin poimijat. 4 PUHEENAIHEET KUHMOLAINEN – Perjantaina 22. Lakkoja poimitaan Keski-Suomessa ja Länsi-Suomessakin ja tietenkin Lapissa. Valon vähentäminen pienentäisi satoa. Satoisimmat puolukka ja mustikka ovat myös poimijoilla talteenotetuimpia luonnonmarjoja. Huotari tietää monia alan yrittäjiä eri puolelta Suomea. Energian osuus Akonlahdessa on kolmannes tuotantokustannuksista. Akonlahden puutarha Kuhmossa tunnetaan salaatintuottajana. Marja ja Kala Mäkisen 73-vuotias toimitusjohtaja Erkki Mäkinen kertoi, että lakkasatoa tuntuu tulleen useisiin paikkoihin Suomessa. Lakkoja on tuotu Kuhmossa torin ostopisteeseen ehkä noin 300 kiloa päivittäin. Erkki Mäkinen totesi, että lakkojen pominta ja välitysaika on kiinnostava ja hektisin marjanostokausi. Lakkoja tulee välittäjille päivittäin satoja kiloja Metsämarjojen poimintakausi on Kuhmossa käynnissä ja sitä kestää nyt puolukkakauden päätökseen syyskyyn lopulle. Kaikki ostajat eivät kerro eikä ostajakaan kysele, mistä päin Kuhmoa lakat ovat poimittu. Poimijoille maksettiin lakkakilosta maanantaina 11 euroa ja loppuviikkoa kohti hinta hiipui kympin kautta yhdeksään euroon. Lakkoja menee torilta heti myyntiinkin. Vielä puolitoista vuotta voimassa oleva kiinteä sähkösopimus pitää hinnan vakaana. Lakat pitää välittää nopeaan tahtiin eteenpäin ja markkinat pitää olla välittäjälläkin auki. Kainuun rajavartioston partioiden miehistöt antoivat virka-apua poliisille tutkintapaikan ympäristössä rivitaloalueen pihassa. Mäkinen arvioi, että mustikoiden osto Kuhmossa hänen yrityksessään alkaa elokuun alussa ja sen jälkeen on vielä puolukka kausi. Torstaina kello 14 aikaan alkoi Kajaanin käräjäoikeudessa tapaukseen liityvä oikeudenkäynti. – Joissakin paikoissa on ollut satotilanne yhtä hyvä, jopa parempi, kuin kesällä 2020. Huotari pohtii, että mikäli Akonlahden puutarha joutuisi nyt maksamaan markkinahintaa sähköstä, se olisi vakavan harkinnan paikka, miten talven yli päästäisiin niin, että työ olisi kannattavaa. Viimeksi kesä 2020 oli poikkeuksellisen hyvä ja siihen suuntaan lakkasato on kehittynyt paikoin nytkin. Mäkinen totesi, että monet lakanpoimijat ovat yli 60-vuotiaita. Mäkisen myyntipaikassa mansikat ehdittiin keskiviikkona myydä hetkeksi loppuun, mutta uusi erä tuli Kuhmosta nopeasti myyntiin. Poliisi tutki henkirikosta Raplatiellä Kuhmossa Päivi Bisi, Niina Turunen Energian raju hinnannousu tuo väistämättä muutoksia kasvihuoneviljelyyn. Hätäkeskukselle asiasta ilmoitti sivullinen henkilö. Puolukoiden osto päättyy Mäkisellä Kuhmon torilla ehkä syyskuun viimeisillä viikoilla. Kuhmon satotilanteesta Mäkinen totesi, että lakkoja tuntuu olevan erityisen hyvin Vuosangan suunnalla, Härmänkylässä ja muuallakin Pohjois-Kuhmossa, ehkä Lentualla hieman heikommin. Voisiko toisaalta tuotteen hintaa nostaa niin, että se kattaisi kasvavat kulut, Matti Huotari. ANTERO KOMULAINEN. Perinteiseen tapaan kuhmolaisten ja muiden poimijoiden lakanpoimintareissut osuvat Kuhmon Kamarimusiikin aikaan. Nuoria 20–30-vuotiaitakin on joukkoon tullut ja lakkoja marjanostajalle tuonut. – Se näkyi sitten kuluttajalle tiettyjen tuotteiden niukkuutena. – Hinta pysyy Kuhmossa yhdeksässä eurossa ja lakkoja ostan ainakin vielä ensi viikon, kertoi Mäkinen, jonka yhtiö ostaa lakkoja myös Pudasjärvellä. Yrittäjä Matti Huotari kertoo heidän tilanteensa sähkön osalta olevan hallinnassa. Heillä ei ole yhtä hyvä tilanne sähkösopimuksen kanssa, ja ahdinko on vakava. Poliisi oli ottanut epäillyn kiinni tiistaiaamuna ja aloittanut tapauksesta esitutkinnan, poliisi kertoi silloin tiedotteessaan. Antero Komulainen Kuhmossa Raplatien varressa sijaitsevan rivitaloasunnon ulkopuolella tapahtui henkirikos aikaisin tiistaiaamuna 19. heinäkuuta 2022 Antero Komulainen Kesän lakkasato on jälleen hyvä Kuhmossa. Huotarin mukaan jo viime talvena moni kasvihuoneviljelijä joutui vähentämään valoa tai supistamaan talven tuotantoa sähkön hinnan noustua. Marja ja Kala Mäkinen Oy:n toimitusjohtaja Erkki Mäkinen totesi, että joissakin paikoissa Kuhmossa on ollut satotilanne yhtä hyvä, jopa parempi, kuin kesällä 2020. Kainuun rajavartioston partioiden miehistöt antoivat virka-apua poliisille. Nuorimmat lakkojen tuojat ostopisteessä ovat olleet iältään 10 vuoden kieppeillä. Mäkisen ostopisteessä toistaiseksi suurin yksittäinen turistin tekemä ostoerä oli sekin 50 kiloa – viisi kymmenen kilon sangollista – ja hinta noin 900 euroa. Tuotteen hintaa on saatu korotettua, ja se on kompensoinut osaltaan tuotantokustannusten nousua. Poliisi sai aikaisin tiistaiaamuna tiedon kuolleesta naisesta rivitaloasunnon ulkopuolella. Poliisi otti tapahtumapaikalta kiinni yhden henkilön rikoksesta epäiltynä. Mansikoita menee myös laatikoittain. Eräs ulkomaalainen nainen toi Kuhmon torilla punnittavaksi yli 50 kilon lakkaerän ja lähti siitä yli 500 euron setelitukon kanssa. Luonnonmarjojen satoja myyntiintulomäärissä Suomessa lakka on euroissa ja kiloissa pieni osa, mutta kilohinnaltaan ylivoimaisesti paras. Ensi talvena sähkön hinnan on ennustettu pysyvän korkealla tai nousevan vielä lisää. Marjakauppa kävi muutenkin hyvin Kuhmon torilla tällä viikolla. Torilla lakkoja osti poimijoilta Marja ja Kala Mäkinen Oy. – Eikä ainakaan vielä ole tullut palautetta meidän korviimme, että hinta olisi liian korkea. heinäkuuta
Mikäli helteet olisivat jatkuneet, mustikkasato olisi voinut viime vuoden tapaan kuivua kasaan. Viime kesä oli valtaosalle thaimaalaispoimijoista hyvä tienestikesä. ANTERO KOMULAINEN. Suomeen saapuu tänä kesänä viimevuotista enemmän thaimaalaisia marjanpoimijoita. Kainuulaisen Kiantama Oy:n tilanne on päinvastainen. Perjantaina 22. Myös puolukan satonäkymät ovat hyvät onnistuneen kukinnan ansiosta. Mustikan kukista lähes 80 prosenttia pölyttyi raakileiksi saakka, Luonnonvarakeskuskesta kerrotaan. Heinäkuun alun sateet tulivat mustikan kannalta hyvään aikaan. Korona ei tällä hetkellä rajoita poimijoita. Osa thaipoimijoista pääsi kahden ja puolen kuukauden marjanpoimintaurakassaan jopa sellaisille ansioille, jotka vastaavat Thaimaassa 15 vuoden palkkaa (Yle 6.10.21) . Toisena vuonna oli, mutta se oli poimijoiden mukanaan tuomaa pöpöä, kertoo Sorainen. Nyt Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan on muuttanut tilanteen. Tähänastiset havainnot on tallennettu kaikille avoimeen tiedotusjärjestelmään, osoitteeseen marjahavainnot.fi. Thaimaan hyväksymä kiintiö Suomeen on tälle vuodelle 4 000. Joillakin alueilla eteläisessä Suomessa mustikka ehti kuitenkin kypsyä ennen sateita ja marjakoko jäi pieneksi. heinäkuuta, kertoo Arctic International Oy:n toimitusjohtaja Janne Naapanki. Kuhmolainen Mustikan pääsatokausi on alkanut eteläisessä ja keskisessä Suomessa, Luonnonvarakeskus kertoi keskiviikkona. Tilanne kuitenkin elää vielä, sillä raakilehavaintoja puuttuu jonkun verran Pohjois-Suomesta, kertoo erikoistutkija Rainer Peltola Luonnonvarakeskuksesta. Mustikan pölytys onnistui, marjaa tulee hyvin Mustikan pääsatokausi on alkanut eteläisessä ja keskisessä Suomessa, myös Pohjois-Suomessa ja eteläisessä Lapissa löytyy kypsää marjaa lämpimiltä kasvupaikoilta PEKKA LASSILA Thaipoimijat ovat saapuneet maahan Wilma Määttä Marjukka Väisänen Eteläisessä Suomessa on jo aloitettu lakan poiminta sunnuntaina 17. Marjayritysten sopimukseen kuului viime kesänä ensimmäistä kertaa lakisääteinen takuupalkka poimijoille, mutta sen varassa oli yritysten mukaan vain harva poimija. – Myös puolukka pölyttyi tähänastisten havaintojen perusteella hyvin, ja raakileita on melko runsaasti. Luonnonmarjojen poiminta on tänä vuonna pitkälti thaimaalaisten harteilla. Kiantamalle se on jopa noin 30 prosenttia enemmän kuin viime vuonna. Heillä mustikan poiminta alkaa tällä viikolla Etelä-Suomessa, ja lakkaa ei poimita. Yleensä mustikan kukista päätyy raakileiksi alle 60 prosenttia. Luken ja Suomen 4H-liiton yhteistyö marjahavaintojen teossa jatkui vuonna 2022. Mustikkaa ei ole vielä päästy poimimaan. Kainuuseen Kiantama Oy:n thaipoimijat eivät ole vielä saapuneet, koska mustikka on toistaiseksi liian raakaa poimittavaksi. – Kainuussa mustikan poiminta alkaa aikaisintaan elokuun alussa. heinäkuuta 2022 – KUHMOLAINEN 5 Marja ja Kala Mäkinen Oy:n toimitusjohtaja Erkki Mäkinen totesi, että joissakin paikoissa Kuhmossa on ollut satotilanne yhtä hyvä, jopa parempi, kuin kesällä 2020. Aiempina kesinä Ukrainasta tuli Suomeen satoja marjanpoimijoita. Vuosi sitten se oli tuhat vähemmän. Lakka eli suomuurain on kukkinut havaintopaikoilla erittäin hyvin, ja raakileita on runsaasti. Tämän marjan taikaan tosin kuuluvat hyvin voimakkaat paikalliset vaihtelut: vierekkäisistä soista toinen voi olla täynnä marjaa ja toinen typötyhjä, Peltola toteaa. ERKKI HAUTALA / ARKISTO Thaimaalaisia poimijoita työskentelee tänä vuonna Kainuun metsissä enemmän kuin viime vuonna. Thaipoimijoiden määrän lisääntymistä Sorainen selittää sillä, että koronatilanne on saatu pidettyä suhteellisen hyvin hallinnassa kahtena viime kesänä ja että poimijat ovat päässeet hyville ansioille. Mustikan pölytys onnistui Luonnonvarakeskuksen mukaan erinomaisesti, ja marjaa on runsaasti koko maan alueella. Myös Pohjois-Suomessa ja eteläisessä Lapissa löytyy kypsää marjaa lämpimiltä kasvupaikoilta. Kainuuseen esimerkiksi Kiantama Oy:n thaipoimijat eivät ole vielä saapuneet, koska mustikka on yhä liian raakaa poimittavaksi. Kiantama Oy:n toimitusjohtaja Vernu Vasunnan mukaan Kiantamalle tulee tänä vuonna noin 500 thaipoimijaa. – Koko määrää viisumeita ei ole haettu, eikä myönnetty, mutta luku on kuitenkin jo yli 3 800, kertoi hallitusneuvos Olli Sorainen työja elinkeinoministeriöstä. Myös puolukka hyötyy sateista, vaikka se kestääkin kuivuutta mustikkaa paremmin. Pohjoissuomalaisella perheyrityksellä on Naapangin mukaan useita satoja thaimaalaisia poimijoita, ja tänä vuonna jonkin verran enemmän kuin viime vuonna. – Näyttää siltä, että kypsää suomuurainta saadaan tänäkin vuonna hyvin. – Ensimmäisenä koronavuonna 2020 ei ollut yhtään koronatartuntaa
Esimerkiksi ylimääräistä polttoainetta ei saa tuoda Venäjältä Suomeen. Rokotusajoista on tietoa Kainuun soten tiedotteissa verkkosivuilla. Viidettä annosta suositellaan 12 vuotta täyttäneille, kun neljännestä annoksesta on kulunut 4–6 kuukautta ja immuunipuolustus on voimakkaasti heikentynyt. SIRKKU RAUTIO / ARKISTO Antero Komulainen Kuhmoon on palannut joitakin venäläisiä ostosmatkailijoita. Rautatieliikenne on pysähdyksissä kokonaan. Venäläiselle ostosmatkailijalle ongelmana maan ulkopuolella on maksaminen. Nämä rokotettavat yli seitsemänkymppiset eivät kuulu lääketieteellisiin riskiryhmiin. Tulli tiedotti kesäkuun lopussa, että rajoituksia on sekä tuonnissa Suomeen että viennissä Venäjälle. Ostoskärryihin poimitaan muun muassa isoja suomalaisia juustopakettieriä ja muuta ruokaa. 6 PUHEENAIHEET KUHMOLAINEN – Perjantaina 22. THL:n uusi suositus on, että kunnat voivat heinäkuusta alkaen, alueellisen epidemiatilanteen mukaan, tarjota neljänsiä rokoteannoksia portaittain alkaen henkilöistä, joilla on suurin lääketieteellinen riski vakavalle taudille. heinäkuuta 2022 Tanja Nuotio Kainuun sote aloittaa 70 vuotta täyttäneiden neljännet koronarokotukset kahden viikon kuluttua tiistaina 2. Venäläisten henkilöautojen määrä on kasvussa Kostamustiellä Kuhmon pohjoisosassa. Ostosja lomamatkailun arvioidaan kasvavan Vartiuksen rajanylityspaikankin kautta. Jos on saanut kolme rokoteannosta ja sairastanut koronan, ei tarvitse nyt tehosteannosta. Rekkaliikenteessä hakekuljetukset, puru, sahatavara ja kaikenlainen vastaava perinteinen monivuotinen rahtiliikenne on Vartiuksen raja-asemalla nyt seisauksissa. Suomesta päin menee tavaraa Venäjälle ulkoiseen jalostukseen. Luottokorttiyhtiöt Visa, Amex ja Mastercard ovat ilmoittaneet, että yhtiöiden Venäjän ulkopuolella myöntämät kortit eivät enää toimi Venäjällä. Pakotteet koskevat myös monia kuluttajatuotteita. – Kansainväliset rahansiirrot Venäjällä vaikeutuvat. Ulkoministeriö kehottaa Venäjällä olevia noudattamaan erityistä varovaisuutta ja harkitsemaan, onko Vartiuksen tavaraliikenne nyt hiljaista Pakotteet näkyvät nyt voimakkaasti Vartiuksen rajanylitysliikenteessä. Suomen viisumeita haetaan Petroskoista, Pietarista ja Muurmanskista. THL:n mukaan ensimmäisenä listalla ovat 70–79-vuotiaat, jotka eivät kuulu lääketieteellisiin riskiryhmiin. Neljännet koronarokotukset eivät ala kaikissa kunnissa täsmälleen samana päivänä 2. Tähänastinen ostosmatkailuja lomailuliikenne Suomeen on tapahtunut todennäköisesti vanhoilla voimassa olevilla viisumeilla, esimerkiksi kolmen vuoden viisumeilla. Neljäs rokoteannos annetaan, kun kolmannesta annoksesta on kulunut 3–4 kuukautta. Ulkoministeriön mukaan riskit Suomen ja Venäjän välisen sekä Venäjän sisäisen liikenteen häiriöihin ovat kasvaneet, mikä voi vaikeuttaa liikkumista. Venäjällä Suomen viisumien hakuun ja niihin liittyviin haastatteluihin on jonoja.. – Tuntuma on, että koronainfektioita on Kainuun alueella lisääntyvässä määrin jälleen todettavissa, hän toteaa. Suomen ulkoministeriö tiedotti aikaisemmin, että riskit maksuliikenteen ja matkustamisen häiriöihin ovat kasvaneet Venäjällä. elokuuta. Venäjältä tulevien ostosmatkailijoiden ja lomamatkailijoiden määrä on hienoisessa nousussa, mutta nyt alussa se tapahtuu vanhoilla pitkäaikaisilla viisumeilla. Uutta on se, että 70 vuotta täyttäneet kainuulaiset saavat neljännen rokotuksen nopeammassa aikataulussa kuin aiemmin oli kerrottu. Lisäksi sieltä tuodaan erikoiskalustolla räjähdysaineita louhoksille. Rautateillä Vartiuksen rajanylityspaikalla ei kulje nyt käytännössä mitään. elokuuta. Ne näkyvät nyt Vartiuksen rajanylityspaikalla. Osa paikkakunnista pääsee aloittamaan 70 vuotta täyttäneiden rokotukset heti. Kainuun keskussairaalassa on osastohoidossa koronan vuoksi tällä hetkellä muutamia potilaita, Kai nuun so ten joh ta jay li lää kä ri Ritva Kanervo kertoi tiistaiaamuna. Ostosja lomamatkailun arvioidaan kasvavan, sillä Suomen viisumien hakuun ja niihin liittyviin haastatteluihin on jonoja. Tämä tarkoittaa sitä, että niillä ei voi maksaa eikä nostaa käteistä rahaa pankkiautomaateista, tiedotti ministeriö. Yli 70-vuotiaille neljäs koronarokotus pian 70 vuotta täyttäneet saavat neljännen rokotuksen nopeammassa aikataulussa kuin oli kerrottu. Rokotukset ovat pääsääntöisesti ilman ajanvarausta, mutta muutamassa kunnassa on ajanvaraus. EU on määrännyt Venäjälle laajoja pakotteita Ukrainaan hyökkäyksen vuoksi. Suomen asettamat matkustusrajoitukset poistuivat heinäkuun alussa Venäjän liikenteestä. Kanervo huomauttaa, että terveydenhuollossa tehtävät testit eivät anna koko kuvaa tilanteesta, koska koronainfektioita todetaan myös kotitesteillä. Toisena ovat 18–69-vuotiaat lääketieteellisiin riskiryhmiin kuuluvat, ja kolmantena ovat 60–69-vuotiaat, jotka eivät kuulu lääketieteellisiin riskiryhmiin. Ulkoministeriö kehottaa välttämään kaikkea matkustamista Venäjälle. Venäjä puolestaan vapautti maastapoistumisrajoituksia heinäkuun puolivälissä. Sairastettu koronatauti vastaa yhtä rokoteannosta. Heinäkuussa rokotukset pysyvät Kainuussa tauolla suunnitellusti rokottavan henkilökunnan pitäessä lomia. Vartiuksen rajanylityspaikalla rautatieliikenne on noin 40 vuotta kestäneen liikennöinnin hiljaisimmassa vaiheessa. Rautatieliikenteen olosuhteita parannettiin Kostamusradalla ja raja-asemalla vuosina 2019–2021 arviolta noin 14 miljoonalla eurolla ja pääosin EU-varoin. Vartiuksen Tullin vuoropäällikkö Esa Törmänen kertoi, että tavaraliikenteessä Vartiuksen kautta tulee valmiita kelomökkejä autorahtina Venäjältä Suomeen päin. – Ensi viikolla Kainuussa päivitetään, miten tämä rokotusjärjestys etenee, Kainuun neuvolatyön päällikkö Marjo Antikainen kertoo. Venäjä on lisännyt lainsäädäntöä, jonka nojalla voidaan tuomita myös ulkomaalaisia sakkotai vankeusrangaistuksiin muun muassa Venäjän asevoimia arvostelevista toimista tai puheista. Jos ruplat saa vaihdettua jo Venäjällä euroiksi, niin matkustaminen helpottuu siltä osin
Teollisuushalli sijaitsee Kantolan teollisuusalueella keskeisellä paikalla. Uhkatilanteessa viranomaiset saattavat evakuoida rakennuksia. Kirjastoon tuotavat palautukset pitää viedä kirjaston yöpalautusluukkuun. Sulkuaikana kirjastoauto palvelee kirjaston pihalla arkipäivisin kello 10–16. Vartiuksen tavaraliikenne nyt hiljaista Mari Heikura Kaupunginhallitus kokoontuu ensi maanantaina 25.7.2022 käsittelemään neuvotteluvaltuuksia Kuhmon Sampo Kiinteistöt Oy:n osakkeiden ostamisesta. Jos joudut evakuointitilanteeseen, toimi rauhallisesti viranomaisen antamien ohjeiden mukaan, todetaan matkustustiedotteessa. Neuvottelut Sampo Kiinteistöistä eivät etene Sekä Kuhmon kaupunki että muut osakkaat selvittivät halliyhtiön osakkeiden arvoa, tiedot eivät ole julkisia. Suomen ulkoministeriön matkustustiedotteen mukaan Venäjä on tiukentanut turvatoimiaan terroriuhan vuoksi. – Kaikkialla Venäjällä on terrorismin vaara, erityisesti suurissa kaupungeissa. ARKISTO/ANTERO KOMULAINEN MARI HEIKURA/ARKISTO. Elementti Sampo Oy ajautui taloudellisiin vaikeuksiin ja on asetettu konkurssiin 8.4.2022. Arvonmääritykset eivät ole kokonaisuudessaan julkisia, koska ne sisältävät tietoja Sampo Kiinteistöt Oy:n taloudellisesti tilanteesta ja tietojen antaminen voi aiheuttaa elinkeinonharjoittajalle taloudellista vahinkoa, kokouksen esittelytekstissä todetaan. Kaupungin osalta päätös ostamisesta tai myynnistä olisi tehty erikseen. Kokouksen päätösehdotuksen mukaan kaupunginhallitus päättäisi neuvottelut tuloksettomina. Vastatarjous saatiin 18.7., mutta Kuhmon kaupungin ja yhtiön yksityisomistajien näkemys yhtiön varojen arvosta ja sitä kautta yhtiön osakkeiden substanssiarvosta on kaukana toisistaan. Toukokuun 5. Sen aikana ei ole myöskään omatoimikirjasto käytössä. Ulkoministeriö kehottaa myös varautumaan rahaliikenteen sekä matkustamisen vaikeutumiseen. Kuhmon kaupunginkirjasto tiedottaa, että kirjaston henkilökunta pyrkii toimittamaan toiveet kirjastoautoon. Kirjastoautossa kirjaston pihassa on myös matkailuesitteitä. sähköremontin vuoksi. Elementti Sampo oli hallin ainoa vuokralainen ja Kuhmon kaupunki on yksi halliyhtiön omistajista. Yhtiön henkilöosakkaat ovat hankkineet hallista arvonmäärityksen Kajaanin Kiinteistökulma Oy:ltä. Kirjasto menee kiinni puoleksitoista viikoksi sähköremontin vuoksi Kuhmon kirjasto on jonkin aikaa kiinni sähköremontin takia. Kaupungin puheenjohtajisto on esittelytekstin mukaan kokoontunut perjantaina 15.7. Mahdollisia kohteita ovat ennen kaikkea julkinen liikenne, rautatie-, metroja lentoasemat, ostosja viihdekeskukset sekä joukkotapahtumat. Perjantaina 22. päivänä pidetyssä yhtiökokouksessa yhtiön henkilöosakkaat pyysivät kaupunkia tekemään esityksen omistusjärjestelyistä. Kuhmon kaupunki on aiemmin päättänyt teetättää yhtiön osakkeiden arvonmäärityksen BDO Oy:llä ja Greenstep Oy:llä. Sähköpostin ja puhelimen kautta kirjasto palvelee arkisin kello 8-16. Esittelytekstin mukaan myyntitarjous ja kaupungin ostotarjous ovat neuvotteluvaiheessa ei-julkisia, koska tietojen julkistamisesta neuvotteluvaiheessa voisi koitua haittaa kaupungille. Toukokuun puolivälissä Kuhmon kaupunginhallitus päätti antaa kaupunginjohtajalle, talousjohtajalle ja hallintojohtajalle valtuutuksen neuvotella Kuhmon Sampo Kiinteistöt Oy:n osakkeiden ostamisesta tai osakkeiden myynnistä. Halliyhtiön henkilöosakkaat ovat tehneet teettämäänsä arvioon perustuen myyntitarjouksen osakkeista Kuhmon kaupungille. Autosta voi lainata ja hakea myös varaukset. Hallin omistavan yhtiön omistavat yrittäjät Jari Kanerva, Matti Komulainen, Juha Virta sekä Kuhmon kaupunki, joka omistaa osakkeista 22,65 prosenttia eli hieman yli viidenneksen. Niistä voi soittaa puhelinnumeroon 0447255390. Palvelua ei ole lauantaina eikä sunnuntaina. oleskelu maassa välttämätöntä. Substanssiarvolla tarkoitetaan yrityksessä olevaa omaa, velatonta varallisuuden määrää. Tiukennus saattaa pidentää turvatarkastusaikoja. heinäkuuta 2022 – KUHMOLAINEN 7 Antero Komulainen Kuhmon kaupunginkirjasto suljetaan noin puolentoista viikon ajaksi 27.7.–7.8. ja päätti, ettei uutta tarjousta anneta vaan odotetaan yksityisomistajilta heidän vastatarjoustaan. Kaupunginhallitus on aiemmin antanut jatkoneuvotteluvaltuudet talousjohtajalle ja kaupunginjohtajalle, mutta ensi maanantain kokouksen päätösehdotuksen mukaan neuvottelut eivät näyttäisi etenevän. MARI HEIKURA/ARKISTO Henkilöstöosakkaiden ja kaupungin näkemys teollisuushalliyhtiön osakkeiden arvosta poikkeaa toisistaan
Tämä näkyy lyhyinä katkoksina asiakkaille. Mistä sähkökatkoksen pituus riippuu. Mikäli kotitaloudesta särkyy jokin laite, kannattaa olla yhteydessä omaan vakuutusyhtiöön ja lähteä purkamaan asiaa sitä kautta. Poliisin tietoon on heinäkuun aikana tullut useita Verohallinnon nimissä tehtyjä huijauksia veronpalautuksiin liittyen. Miten kotitaloudet voivat varautua sähkökatkoksiin. Tapauksissa on lähetetty tekstiviestillä tai sähköpostitse linkki, josta avautuu sivusto. Miten sähköyhtiö valmistautuu katkoksiin. Lisäksi jatkuvat huoltoja kunnossapitotoimet sekä verkonrakennushankkeet sähköverkon eri osissa vähentävät osaltaan esimerkiksi ukkosten aiheuttamia vikoja. Poliisi muistuttaa, että pankkitunnuksia tai korttija henkilötietoja ei pidä koskaan luovuttaa, jos ei ole varma vastaanottajasta. Usein laiterikot johtuvat esimerkiksi ukkosen aiheuttamista ylijännitteistä (salamanisku). Salamanisku voi rikkoa esimerkiksi muuntajakoneita, pylväitä tai maakaapeleita. – Verkkoyhtiö varautuu mahdollisiin tuleviin ukkosiin varaamalla tarvittaessa omaa henkilökuntaa lisää eri tehtäviin sekä varaamalla sopimusurakoitsijoilta ja yhteistyökumppaneilta lisäresursseja. Jos on avannut viestin, siinä olevia liitteitä tai linkkejä ei tule avata, sillä niistä voi saada koneeseen haittaohjelman. ARKISTO/VELI-JUKKA MUSTAJÄRVI Kajave Oy:n käytönjohtaja Marko Manninen vastaa, miksi ukonilmalla saattaa ilmetä sähkökatkoksia. Ukkosrintamaan saattaa liittyä myös kovia tuulia, syöksyvirtauksia tai muita sellaisia, jotka voivat kaataa puita sähkölinjoille. – Muutamasta sekunnista muutamaan minuuttiin kestävät sähkökatkokset johtuvat pääsääntöisesti sähköasemilla olevien sähköverkkoa suojaavien suojareleiden toiminnasta. Kenellä on vastuu, jos sähkökatkoksista koituu kotitalouksille vahinkoja. Kajave Oy:n käytönjohtaja Marko Manninen, miksi ukonilmalla saattaa ilmetä sähkökatkoksia. Viranomaiset, rahalaitokset tai muut asialliset tahot eivät koskaan kysy tällaisia tietoja puhelimitse, sähköpostitse tai tekstiviestillä. – Kajaven verkkosivuilta löytyvät kattavat ohjeet esimerkiksi sähkökatkoihin varautumiseen. Katkokset kestivät yleensä muutamasta sekunnista pariin minuuttiin. Sähköverkko vaatii huoltoja kunnossapitotoimia sekä rakentamista, joten ennalta suunniteltuja keskeytyksiä sähkönjakelussa on jonkin verran. Ilman näitä suojareleitä sähkökatkot olisivat hyvinkin pitkiä. – Ukonilmalla esiintyvät sähkökatkot johtuvat suurelta osin salamaniskuista. Laskun aiheellisuus on epäselvissä tapauksissa aiheellista varmistaa. Jos olet epävarma, onko kyseessä huijaus, soita viranomaisen tai yrityksen omaan viralliseen numeroon. Myös kotitaloudet voivat varautua sähkökatkoksiin Viimeaikoina riehuneet ukonilmat ovat aiheuttaneet sähkökatkoksia useissa kuhmolaiskodeissa. – Varsinaiset sähkökatkokset itsessään eivät juurikaan aiheuta laiterikkoja. Väärinkäytösepäilyssä kannattaa sulkea pankkikorttisi pankin palvelussa ja tehdä asiasta rikosilmoitus. Sähkökatkojen määrää on pystytty vähentämään verkon komponenttien kehittyessä ja erilaisten suojaustapojen kehittyessä, mutta täydellistä suojaa esimerkiksi salamaniskuille ei ole. Poliisi varoittaa verohuijareiden viesteistä Poliisi varoittaa veronpalautuksiin liittyvistä huijausviesteistä, ja muistuttaa, että viranomaiset, kuten Verohallinto, eivät koskaan kysy pankkitunnuksia tai korttija henkilötietoja viestitse tai puhelimitse.. Huijausyrityksen kohteeksi voi joutua mikä tahansa yritys. Sivustolla henkilöä pyydetään syöttämään verkkopankkitunnukset. Tällainen viesti kannattaa poistaa heti ja jättää avaamatta. 8 ELÄMÄNMENO KUHMOLAINEN – Perjantaina 22. Tietomurrolla tarkoitetaan luvatonta tunkeutumista tietojärjestelmään, palveluun tai laitteeseen sekä sovelluksen, kuten sähköpostitilin, luvatonta käyttöä. Lisäksi varautuminen on tehtävä hyvissä ajoin, jotta saadaan varautumiseen tarvittavat resurssit riittävän ajoissa kasaan. Poliisi kehottaa myös organisaatioita varmistamaan, että työntekijöillä on yrityksen maksukäytännöt tiedossa, sillä yritysten maksuliikenteeseen kohdistuvat huijausyritykset kasvavat lomakausina. Ukonilmat vaikuttivat myös kotitalouksien toimintaan. Päästäänkö katkoksista ikinä eroon. Kuhmolainen Poliisi kehottaa suhtautumaan varauksella sähköpostitse tai puhelimitse tuleviin kiireellisiin pyyntöihin. – Sähkökatkoista ei varmaankaan päästä koskaan kokonaan eroon. heinäkuuta 2022 Juhani Eskola Muun muassa viime viikon keskiviikkona Kainuussa riehui paha ukonilma. Lisäksi sähkönjakeluverkossa voi esiintyä vikoja eri syistä, joita ei ennalta pystytä estämään. Tietomurto on rikoslain mukaan rangaistava teko ja pelkkä tietomurron yritys on rangaistavaa
S. heinäkuuta 2022 Kuhmo Soi Kuhmon kamarimusiikki 10.–23.7.2022 Kamarimusiikissa kesätöissä s. 12-13 Festivaali kohti uutta aikaa s. Perjantaina 22. 14-15 Nuotit siirtyvät digiaikaan s. 16 MARI HEIKURA Taiteen kuvaaja Stefan Bremer kuvasi Kuhmossa ensimmäisen kerran 40 vuotta sitten. 10
– Kyllä siunasin olotilaa siinä vaiheessa, kun siirryttiin digitaalipuolelle. He tulevat vähän kuin muuttolinnut.". Kuhmolaisen pitkäaikaisesta toimittajasta Leena Sirviöstä tuli hänelle läheinen ystävä. Kulttuurin ja esittävän taiteen kuvaaminen on Bremerin työtä myös Helsingissä, mutta Kuhmon kaksiviikkoinen jakso on jotain ainutlaatuista intensiivisyydessään. Taiteilijat palaavat Kuhmoon kuin muuttolinnut – niin tulee valokuvaajakin. Hän kertoo, että sulautumista osaksi organisaatiota auttoi se, että edellinen amerikkalainen kuvaaja oli ollut todella hankala. Kaupungissa on erikoinen tunnelma helsinkiläisen silmin. Näiden 40 vuoden aikana hän on ollut kuvaamassa festivaalia noin 30 kertaa. A Suurin osa on riemullista jälleennäkemistä. Aikoinaan oma aikansa työssä meni pimiössä filmejä kehittäessä ja kuvia kopioidessa. Festivaalilla kävi tuolloin paljon lehdistöä, jota varten kuvia piti kopioida. – Piti mennä sinne simmarit jalassa järjestämään jotain kuvaa jossa on 10 naista, kyllä pyyhkeet ympärillä. Paikka oli kuitenkin nuorelle kuvaajalle eksoottinen. Heistä onkin nähty mitä erikoisempia kuvia vuosien varrelta. Oli jotenkin hirveen vapautunut olotila. Bremer päätti kokeilla Kuhmoa, eikä ole katunut. Kerran kun hän kuvasi isompaa miesporukkaa uimassa ja hengailemassa vedessä, niin naiset alkoivat tiukata, Kuvat kertovat riemukkaasta festivaalista Luonto ja valo ovat tärkeitä elementtejä Stefan Bremerin kuvissa. Osa on tarkkoja siitä, miten ovat esillä ja osa arkoja. Mari Heikura mari.heikura@hillagroup.fi Kuhmo-tauti tarttui valokuvaaja Stefan Bremeriin heti ensimmäisellä käynnillä 40 vuotta sitten. Vuosien mittaan luottamus ja myös ystävyys taiteilijoiden kanssa on kasvanut ja Bremerillä on tietty vakioporukka, jotka lähtevät mukaan hänen ideoihinsa. Siitä se lähti liikkeelle. Työssäkään ei tule juoksuja muualle. – Mä en ollut niin hankala. Se helpotti mun elämää todella paljon. Toisaalta Bremer kertoo, että hänen kotonaan klassinen musiikki oli ollut paljon läsnä. Tavoitteena hänellä kuitenkin on, että jokaisesta taiteilijasta on soittokuvia festivaalin sivuilla. Edelleenkin aikaa menee kuvien läpikäyntiin ja käsittelyyn, mutta helpompaa se on digitaalisesti. – Joka päivä piti tuottaa nippu kuvia, joka jaettiin lehdistölle. – En tykännyt siitä lainkaan, halusin nähdä, mitä tapahtuu kulissien takana. Kaikki taiteilijat eivät välttämättä pidä siitä, että kuvaaja kulkee kaikkialla myös vapaa-ajalla. Alusta lähtien Bremer on nauttinut festivaalin korkeasta musiikillisesta tasosta. Olotilaa Kuhmossa kuvastaa Bremerin mukaan vahvasti se, että täällä on selkeästi keskitytty musiikkiin. Silloin pitää olla herkkä, eikä asettaa ihmisiä tilanteisiin, joissa heidän on hankala olla, Bremer toteaa. Ideoita kuviin Bremer saa ympäriltään. Aina sunnuntaisin klassinen musiikki soi joko levysoittimelta tai radiosta. Hän kuvaa tuon aikaista Kuhmoa melko ränsistyneeksi. Bremer ottaa päivässä 300–400 kuvaa, joista noin 25 pitää valita ja käsitellä laitettavaksi verkkosivuille. – Kun tulee tänne syksyllä tai talvella, niin sehän on niin tyhjä että suurin piirtein vain tuuli puhaltaa torin poikki. Tuntuu, että itse kaupunki näyttää vähän surulliset kasvonsa meille matkailijoille. Bremer toteaa ainakin puolet työn nautinnosta olevan sitä, että hän saa liikkua vapaasti ja joka paikassa. Työskentely Kuhmolaisen tiloissa antoi Bremerille alusta lähtien omanlaisensa yhteyden paikallisiin ihmisiin ja kuhmolaisuuteen. Kivaa oli erityisesti se, että aloite kuvista tuli naisilta itseltään, eikä niin, että Bremer olisi heitä pyytänyt kuviin. Bremer uskoo, että hänen kuvansa ovat tärkeässä roolissa luomassa sitä tunnelmaa Kuhmossa, että täällä on hauskaa. Tuli olotila, että tämähän on mukavaa, pikkuhiljaa tutustuin sekä organisaatioon että näihin taiteilijoihin. Aluksi Bremer työskentelikin Kuhmolaisen tiloissa, missä hän iltaisin, tai joskus yömyöhään valmisti kuvia. – Hän kysyi, tekisikö mieli tulla tuonne ulos, umpimetsään. Loppujen lopuksi tullaan tällaiseen aikamoiseen unohdettuun pikkukaupunkiin, Bremer muistelee ensimmäistä matkaansa Kuhmoon. Myöhemmin kaupunkikuva on huomattavasti ehostunut, mutta samaan aikaan perukat ovat tyhjentyneet ja keskustan katukuvaan on tullut tyhjiä liiketiloja. Danel-kvartetin soittajat ovat eräitä hänen suosikeistaan. MARI HEIKURA Vedenneidot -kuvassa vuodelta 2016 Stefan Bremer on kuvannut naisia uimassa. Esimerkiksi tänä kesänä nähtyään pitkästä aikaa poliisiauton hän teki Danel-kvartetin kanssa kuvasarjan pinnareista, jotka otettiin kiinni Stefan Bremer on ollut tuttu näky kameran kanssa Kuhmon Kamarimusiikissa jo 40 vuoden ajan. Sekä organisaatio että taiteilijat tuntuivat olevan helpottuneita, kun Bremer tuli kuvaajaksi. Kuhmon Kamarimusiikki tuntui vähän oudolta enemmän rock-piireissä pyörineelle ja kaupungin sykettä kuvanneelle Bremerille. Kuvaideoita syntyy kaikkialla, missä hän liikkuu. – Olen varannut itselleni sen mahdollisuuden, että haluan näyttää tämän riemullisena festivaalina. Työpäivät venyvät pitkiksi, koska mitään ei haluaisi jättää kokematta. Bremer on käynyt Kuhmossa joitakin kertoja myös festivaalin ulkopuolella. Kokoonpano toisensa jälkeen seisoi Kontion koulun lavalla ja lisäksi oli joku harjoituskuva. Aikaisemmin kuvat Kuhmon Kamarimusiikista olivat Bremerin mukaan äärimmäisen tylsiä. Saunailloissa Bremer voi kuvata ihmisiä alastomana järvessä, mutta kaikki kuvat ovat lähtökohtaisesti sellaisia, että ne voi julkaista. Hän toteaa, että Kuhmossa kaikki liikkuvat pienellä alueella ja pyöräiltyä tulee paljon. Seppo Kimanen kutsui jonkin verran lehtikuvaajana toimineen Bremerin Kuhmoon. 10 Kuhmo Soi miksi hän ei kuvaa heitä. Hänen kuvansa kertovat festivaalista monipuolisesti ja iloisesti, ollen joskus myös varsin yllättäviä. Vuonna 1982 festivaali ei ollut Bremerin mukaan paisunut vielä mittavan suureksi. – Ensin junalla Kajaaniin ja sitten bussilla tänne. Ilo ja riemu välittyvät useimmissa hänen kuvissaan. – Kuhmo on kuihtunut. Mennään vain samannäköisten metsien kautta, vähän järviä siellä sun täällä
040 350 3121, Koulukatu 13-15 KIINTEISTÖNVÄLITYS Anita Mikkonen Oy LKV kiinteistönvälittäjä, kaupanvahvistaja, YKV, LKV Koulukatu 14, p. 11 Kuhmo Soi HELKAMA polkupyörät MA – PE 8 – 17, LA 9 – 13 METSÄja PUUTARHAKONEET • HUOLTO • TARVIKKEET • VARAOSAT ma-to klo 9-18, pe klo 9-17 facebook.com/vesitorninkirppis PIILOLANTIE 47, p. STEFAN BREMER STEFAN BREMER ja toimitettiin takaisin harjoittelemaan. Jos joskus on vuosi jäänyt väliin, kasvaa tauti liian suureksi ja hän joutuu hakeutumaan kamarimusiikin pariin Helsingissä, vaikkei se ole lainkaan sama asia. Tänäkin vuonna Bremer saatiin kertomansa mukaan ylipuhuttua töihin. Vaikka Kuhmossa eletään pienessä Kuhmomaailmassa, niin elämä jatkuu sen ulkopuolella ja joskus suru-uutinen tavoittaa jonkun festivaalilla. – Yritän hyödyntää elementit luonnossa, metsä tai järvi, ne ovat aina yhteydessä valoon. Työn Kuhmon Kamarimusiikissa Bremer kokee etuoikeutetuksi. 050 315 5849 myynti@hillagroup.fi www.hillagroup.fi . STEFAN BREMER. Ensi kesästä hän ei kuitenkaan vielä tiedä. varaa myyntipaikkoja . – En tiedä, montako kertaa tulen vielä tänne festivaalikuvaajan ominaisuudessa, mutta sen tiedän, että taatusti tulen tänne kuuntelemaan musiikkia. Tämän jälkeen häntä on lääkitty niin, että pärjää taas vuoden. Kuvat kertovat riemukkaasta festivaalista STEFAN BREMER Luonto on tärkeä elementti sekä Stefan Bremerille että Kuhmolle ja kuhmolaisuudelle. Tärkeää Bremerille on myös se, että hän tulee toimeen paikallisten kanssa, monissa pirteissä hän on juonut kahvia ja syönyt rönttösiä. Se purettiin ja siirrettiin Sipooseen. MUIKKUja LOHIATERIAT sis. Kuhmolaisen hirsitalon Bremer osti kesäpaikakseen. – Suurin osa on riemullista jälleennäkemistä. Stefan Bremer ei pitänyt siitä, että festivaalin kuvat olivat ennen hänen aloittamistaan tylsiä; kokoonpanoa Kontion lavalla kuvattuna. He tulevat vähän kuin muuttolinnut. Kuhmo-taudin tartunta ei siis ole helpottanut. Vuoden 2021 kuvassa ovat Kasmir Uusitupa, Amanda Ernesaks, Kristian Sallinen ja Tatu Kauppinen. TORIKIOSKIN PUOTI – Kierrätysmateriaalista tehtyjä käsitöitä – Eero Koistisen Kuhmo-kuvia Kuhmo tori, Torikatu 22, p. Säveltäjävieras, suursäveltäjä Osvaldo Golijov ja hänen teoksiaan Kuhmossa esittävä pianisti Natalia Kudritskaya tapasivat toisensa Kuhmossa. 045 213 2920 anita@anitamikkonen.fi www.anitamikkonen.fi AMMATTITAITOISTA JA LUOTETTAVAA KIINTEISTÖNVÄLITYSTÄ KUHMOSSA Kiinteistönvälitys, kauppakirjojen laadinta ja kaupanvahvistus Tervetuloa asiakkaaksi! Kainuutie 103, 88900 Kuhmo p. Tätä kuvasarjaa ei tosin ole ainakaan toistaiseksi julkaistu festivaalin sivuilla. Valo on koko ajan mun työkalu. Sää ja valoilmiöt ovat tärkeitä elementtejä Bremerin työssä. Festivaali on antanut kuvaajalleen pitkäaikaisia ystäviä ja hienoja kokemuksia. Bremer haluaa kahden viikon aikana kokea vähintään yhden, ehkä kaksi konserttia päivässä. tulosta säännöt ja hintalaput Kynsiartisti Ene Manikyyri, geelilakkaus, rakennekynnet p. Festivaalin aikana Bremer on nähnyt rakkauden syntyvän sekä ollut läsnä surun hetkellä. Sitä voi kuitenkin lääkitä vuosittaisella kahdella viikolla Kuhmon Kamarimusiikissa. Danel-kvartetti on yksi hänen suosikeistaan, joiden kanssa on helppo heittäytyä ottamaan erilaisia kuvia. KALAHERKUT LAUTASELLA tai MUKAAN . Rompetapahtuma on myös valokuvaajan mieleen ja sieltä on hän joskus ostanut vanhan mopon. KAHVI ja PÄIVÄN PULLA 3,50e . salaatin ja muusin . 045 690 8249 www.kuhmontyovire.fi . 044 262 6085 TORIN KALATELTTA TORIN MARJATELTALTA Mansikoita, vihanneksia ym. Kuva palomiesasuisista soittajista on vuodelta 2016. Riemun ja huumorin lisäksi tärkeä osa Stefan Bremerin kuvissa ovat musiikin herättämät tunteet ja kohtaamiset
Kuhmon Kamarimusiikki kesätyöntekijöiden työnantajana Kuhmon henki syntyy ilman muuta musiikista, se ei ole sellaista pönöttävää musiikkia. – Kuhmon ulkopuolelta etusijalla ovat nuoret, joilla on Kuhmossa majapaikka, sillä Kamarimusiikilla ei ole kurssilaisten valvojan työtehtävän lisäksi tarjota muille työntekijöille majoitusta, tarkentaa Rusanen. Rusanen kertoo palkkaavansa töihin sekä kuhmolaisia nuoria että ulkopaikkakuntalaisia nuoria. Rusanen kertoo, että hakijalta odotetaan tehtävästä riippuen eri asioita. Tuija Sairanen, Kuopio Jarmo Lilja, Raahe Marjatta Kytölä, Helsinki Marja-Liisa Nuutinen, Kemijärvi. – Meillä on periaate työllistää pääasiassa kuhmolaisia nuoria, kertoo Rusanen. Tehtävästä riippuen työntekijöitä voidaan palkata jo yläkouluiästä lähtien. Opetushallituksen kautta harjoittelijoita on ollut ympäri Eurooppaa, kuten Unkarista, Puolasta ja Saksasta. – Meille on kunnia-asia, että saamme työllistää nuoria. Kuhmon Kamarimusiikin toiminnanjohtaja Sari Rusanen kertoo, että nuoret työllistyvät useisiin eri työtehtäviin, kuten lipunmyyntiin, autonkuljettajiksi, pressiin ja lehdistöavustajiksi, yövalvojiksi, lavajärjestäjiksi, lehdenkääntäjiksi, kauppaapulaisiksi, kurssilaisten valvojiksi sekä kahvioihin ja lettupisteille. Komulaisella ja Korhosella on kokemusta jo aiemmilta vuosilta Kuhmon Kamarimusiikilla työskentelystä. 12 Kuhmo Soi Roosa Mikkonen toimitus.kuhmolainen@hillagroup.fi Kuhmon Kamarimusiikki työllistää joka kesä nuoria työntekijöitä kesätöihin. – Autonkuljettajalta esimerkiksi odotetaan hyvää ajotaitoa, turvallisuutta sekä ajokorttia, tarkentaa Rusanen. Tänä kesänä Kuhmon Kamarimusiikki on työllistänyt 41 alle 25-vuotiasta työntekijää. Yhteisöllisyydestä, ihmisyydestä ja tietenkin hyvästä musiikista. Korhonen ja Komulainen kertovat, että yleinen festivaalimeininki, festivaaleilla syntyneet ystävyyssuhteet ja monipuoliset työtehtävät ovat Samu Heikkinen, Csilla Fekete, Maarit Malinen ja Essi Komulainen ovat toimineet kuluneen festivaalin ajan työntekijöinä Kuhmon Kamarimusiikilla. Lisäksi valittavan työntekijän halutaan olevan iloinen, reipas ja joustava, kertoo Rusanen. Gallup: Mistä syntyy Kuhmon henki. Etusijalla ovat nuoret, jotka ovat jo aiemmin työskennelleet Kamarimusiikilla. Hyvästä musiikista. – Ja minulle tämä on kahdeksas vuosi, lisää Komulainen. Olen lukenut taiteilijoidenkin haastatteluista, miten ihanaa on, miten tästä järvimaisemasta hurmaantuu. Toisinaan kuitenkaan työntekijöitä ei saada tarpeeksi, jolloin nuoria voidaan työllistää myös Kuhmon ulkopuolelta. – Olemme tehneet yhteistyötä Opetushallituksen kautta jo parisenkymmentä vuotta ja tänä vuonna meillä on harjoittelussa Csilla Fekete Unkarista, kertoo Rusanen. Kuhmon Kamarimusiikki työllistää joka kesä kymmenittäin nuoria kesätyöntekijöitä. – Harjoittelijat antavat myös meidän kuhmolaisille nuorille hyviä mahdollisuuksia kansainvälistymiseen, tarkentaa Rusanen. Luonto tulee heti kakkoseksi. Rusanen kertoo työn keston vaihtelevan tehtävästä riippuen. Kuhmon Kamarimusiikin kesätyöpaikkoja haetaan alkuvuodesta. Fekete kertoo työskentelevänsä lettupisteellä. Toisinaan työtehtävät edellyttävät täysi-ikäisyyttä. Hakemuksien ja työhaastattelun perusteella Rusanen tekee valinnat. Lisäksi Kuhmon Kamarimusiikilla on Opetushallituksen kautta harjoittelussa ulkomaalaisia nuoria, jotka opiskelevat suomen kieltä yliopistossa ulkomailla. Ja ihmiset, olen saanut majoituspaikoistani ystäviä. Konserteissa on älyttömän hyvä fiilis ja taitavat soittajat. Essi Komulainen, Samu Korhonen ja Csilla Fekete ovat tänä kesänä olleet töissä Kuhmon Kamarimusiikilla. Yleisesti hakijalta odotetaan myös kielitaitoa, jolla tulee toimeen asiakkaiden kanssa. – Tämä on minun seitsemäs vuosi kamarimusiikilla, kertoo Korhonen. – Töiden pituudet vaihtelevat kahdesta viikosta kahteen kuukauteen, mutta yleisimmin työsuhteet kestävät yhden kuukauden, tarkentaa Rusanen. Sähköpostihakemusten perusteella Rusanen kutsuu haastatteluun lähes kaikki hakijat, jotta hän pääsee tutustumaan hakijoihin vielä paremmin. Komulainen työskentelee lipputoimistossa ja Korhonen lavajärjestelijöiden esimiehenä. Täällä on ihanaa, hyvin, hyvin viihtyisää
Korhonen kertoo aikoinaan kiinnostuneen hakemaan Kuhmon Kamarimusiikille töihin kavereiden ja heidän kokemustensa ja palautteen perusteella. Näin tilaat Kuhmolaisen helposti TEKSTIVIESTILLÄ numeroon 13234 KUH TILAA kampanjatunnus nimi osoite sähköposti sekä lahjansaajan nimi osoite sähköposti. Malinen työskentelee kesällä lippupisteen esimiehenä. 010 665 7200 Ma–pe klo 9.00–15.00 Puhelun hinta 8,35 snt/puh. Tilausehdot osoitteessa www.slpkustannus.fi/tilausehdot SOITTAMALLA puh. 010 665 7200 asiakaspalvelu.kuhmolainen@ slpmedia.fi Ilahduta ystävääsi onnittelulla Kuhmolaisessa. klo 19:00 Pulkkinen Live 2 su 20.11. klo 19:00 Johanna Iivanainen: Broken River pe 21.10. (08) 6155 5451 * kuhmo.talo@kuhmo.fi * www.kuhmotalo.fi VERKOSSA www.kuhmolainen.fi/tilaustarjous Tarjous on voimassa kotimaan talouksiin, joissa ei ole voimassa olevaa tilausta. Korhonen, Komulainen ja Fekete kertovat, että festivaaleja odotetaan aina innolla. Nykyään hän työskentelee Kamarimusiikin toimistosihteerinä ympärivuotisesti. – Lisäksi kun olen itse soittanut ja ollut Kamarimusiikilla musiikkikurssilaisena, oli innostavaa päästä töihin tänne, kertoo Komulainen. Malinen haki alun perin järjestöpuolen harjoitteluun Kuhmon Kamarimusiikille, mutta päätyi lopulta pidempiaikaiseen työsuhteeseen. Komulainen taas kertoo osallistuneensa lukiossa festivaalikurssille ja sitä kautta kiinnostuneen hakemaan Kamarimusiikille töihin. klo 19:00 Parissuhdekomedia Pientä pintaremonttia la 24.9. Fekete sen sijaan on ensimmäistä vuotta töissä Kuhmon Kamarimusiikilla. 13 Kuhmo Soi Kuhmo-talo Suomen paras ihmisen ja kulttuurin kohtauspaikka jo 29 vuotta! Kerromme mielellämme Kamarimusiikin aikana mihin tapahtumiin talomme taipuu ja autamme sen onnistumisessa. Kampanjatunnus 22DP2 Saat kaiken tämän: * näköislehden * verkon maksulliset sisällöt * sovelluksen ROOSA MIKKONEN saaneet jatkamaan töitä Kuhmon Kamarimusiikilla. Uutisia läheltäsi! 45€ 3 kuukautta Tilaa Kuhmolainen lahjaksi tai iloksi itsellesi! (norm. p. Tulevaa ohjelmistoa Kuhmon Taiteiden Taikayössä akustinen M & Lumos-kvartetti pe 2.9. Fekete kertoo hieman jännittäneen suomen kielen käyttöä, sillä murteella ja nopeaan tahtiin puhuminen hankaloittaa ymmärtämistä. klo 16:00 p. 60€) Kampanjatunnus 22K3 Saat kaiken tämän: * Kuhmolainen kotiin kannettuna * näköislehden * verkon maksulliset sisällöt * sovelluksen Digi Printti 15€ DIGI 2 kk (norm. Maarit Malinen on aloittanut oman työuransa Kuhmon Kamarimusiikilla aikoinaan kesätyöntekijänä. SÄHKÖPOSTILLA asiakaspalvelu.kuhmolainen@slpmedia.fi Mainitse viestissäsi kampanjatunnus. klo 19:00 Suvi Teräsniska: Ihmisen poika pe 7.10. Aluksi häntä arvelutti kielen käyttäminen, mutta lopulta hän uskaltautui hakemaan harjoitteluun Suomeen Kuhmon Kamarimusiikille. + 16,69 snt/min. klo 16:00 Vanhoja poikia – Miehet, unelmat ja laulut su 27.11. klo 19:30 Osmo Ikonen: Yhden miehen armeija pe 23.9. Hinta 0,90 €. 20€). klo 18:00 Sonata Arctica – Acoustic Adventures pe 30.9. Fekete kertoo, että hän näki paikan suomen kielen opiskelijoiden harjoittelupaikkojen ohjelmassa ja kiinnostui hakemaan, sillä hän ei ole aikaisemmin työskennellyt pohjoisemmassa osaa Suomea. Karjalainen Soulavaris -konserttisalikiertue su 30.10. klo 19:00 J
Kaukana suurkaupunkien melusaasteesta ja stressistä, oli Seppo Kimasen unelma 70-luvun alussa. Rakastuttiin upeisiin kvartetteihin ja kokonaisiin jousikvartettoihin. Kolmas ajatus oli se, että hyvän kamarimusiikkijuhlan pystyy luomaan vain ammattimuusikko, ei amatööri eikä liikemies. Konserttien väliin jää selkeästi aikaa lounastaukoihin ja muihin lepohetkiin ja tuttujen tapaamisiin. Uusi kausi on jo hyvällä idulla, mutta varsinaisesti se puhkeaa näkyviin ensi kesän ohjelmistossa. Kuhmon Kamarimusiikin talous pysyy kunnossa Marja-Stiina Suihko toimitus.kuhmolainen@hillagroup.fi Kamarimusiikkia Kuhmossa! Ainutlaatuista musiikkia luonnon keskellä. Nyt myös nykymusiikki kuuluu vakiokattaukseen. Kurssitarjontaakin on mietitty. Mendelssohnin kaudella vuodesta 2006 konsepti muuttui: tuli isoja, ulkomusiikillisiakin teemoja, sovituksia sinfonioista ja oopperoista. Pianisti Juhani Lagerspetzille Kuhmo on ollut suuri musiikkikoulu. Rusanen kertoi, että lipunmyynti ja kävijämäärä on ollut tasaista. Kaikki muu jää ulkopuolelle. Uudet taiteelliset johtajat herättävät luottamusta ja vaihdos tapahtui oikeaan aikaan. Sen jälkeen alkuillan konsertti sekä myöhäisillan konsertit on kuultu Kuhmo-talossa. Viikko tai kaksi Kuhmossa on tullut tavaksi. Kuhmon Kamarimusiikin päivittäinen konserttirakennekin on muuttunut. Antti Tikkanen kiteyttää koko festivaalin peruskysymyksen Kimasen tavoin. Sari Rusanen kertoo, että tapahtuman iso organisaatio on pystynyt toimimaan siitä huolimatta. Myös se on arvokasta, että yleisökin tulee tänne vain musiikin vuoksi, kuvailee Juhani Lagerspetz, joka odottaa uutta kautta avoimin mielin. – Kuhmossa kaikki kokevatkin olevansa samaa perhettä, kuvailee myös lehdistöpäällikkö Juhani Koivisto. Tulevaan lauantai-iltaan mennessä konsertteja yleisölle on kaikkiaan 59, kun yksi Kajaanin konsertti lasketaan mukaan. Tapahtumaa kasvatettiin talouden turvaamiseksi. Kilpailu yleisöstä kiristyy, mutta Kuhmossa osataan ja Kuhmo tunnetaan. – Ihmiset ovat olleet tyytyväisiä konserttipäivien rakenteeseen, totesi Rusanen. – Ikinä en unohda yhtä Kimasen, Boginon ja Csaban esitystä, kertoo Saara Manninen. – Säilyäkseen Kuhmon Kamarimusiikin on oltava joka vuosi erilainen. Yleisön kannalta Kuhmon taikuutta on koukuttuminen heti ensi kerrasta. Loppuunmyytyjä konsertteja ei keskiviikon puoleen päivään mennessä ollut. Kamarimusiikin ydinsisältö ja perusteokset pysyvät, teemoittelu toimii, samoin nykyinen konserttien rytmitys, lupaavat Minna ja Antti. Elimme kaikki samassa hehkussa. Tänä kesänä koronataistelu on jatkunut. Pensola-Tikkanen ottavat haasteet vastaan. Siksi Juhani Koivisto korostaakin, että joka ikisessä konsertissa pitää olla yllätys. – Oli tärkeää osoittaa, ettei vaikeana pidetty kamarimusiikki kuulu pelkästään pienelle eliitille. Alkuaikojen Iltasoitoissa Kimanen rohkaisi yleisöä: eihän voileipääkään kukaan ”ymmärrä”, silti siitä voi nauttia. Tänä kesänä päivän ensimmäinen konsertti on kuultu kirkossa kello 11, seuraava päivän tilanteen mukaan kello 14–15 Tuupalan alakoulun salissa. Maskisuositus annettiin, mutta koronaa on ilmennyt tapahtuman järjestäjäorganisaatiossa. Kesä 2021 toteutettiin puolella konserttija paikkamäärällä ilman koronaongelmia. Sitä myötä kaikki halukkaat ovat päässeet haluamiinsa konsertteihin. Henkilösiirroksia on tehty ja varahenkilöitä otettu tilalle. Ohjelmisto monipuolistui ja saatiin kansainvälisiä huippuja. – Kamarimusiikki on pohjimmiltaan tasa-arvoisten, toisiaan arvostavien ja innoittavien muusikkojen yhteistyötä. Lisäksi järjestettiin kolme kotikonserttia. Uutta musiikkia, uusia muusikoita ja uutta yleisöä, mutta samalla kiinni klassikoista ja festivaalin suuresta ideasta: korkeatasoisia konsertteja rennolla otteella, opastaa Juhani Koivisto. Festivaalin isä luottaa ideansa kantovoimaan. Kesän 2020 tapahtuma jouduttiin perumaan. Kuhmoon tultiin kuuntelemaan kamarimusiikin ruisleipää, Mozartia ja Schubertia, mutta pian aukaistiin korvia uudelle musiikille ja tilausteoksille. Hän muistuttaa perusasioista. –Tavoitteena on uusiutua niin, että tavoitetaan myös uutta yleisöä. Aina kuulee jotakin uutta ja erilaista. Kuhmossa pitää huolehtia siitä, että festivaalin edellytykset ovat hyvässä kunnossa. Kohta Kuhmo hiljenee, ja moni miettii, mihin suuntaan Kamarimusiikki lähtee uusien johtajien ohjaksissa. STEFAN BREMER A Pitää tuntua tuoreelta ja raikkaalta tutulla ja turvallisella tavalla." Antti Tikkanen. Yhteistyötä musiikkiopiston kanssa. – Rakastetuista taiteilijoista pidetään kiinni, mutta yleisö ansaitsee myös uusia rakkauksia. Taloudesta lipunmyyntitulot muodostavat lähes puolet. STEFAN BREMER Toiminnanjohtaja Sari Rusanen. Siihen Tuulikki Karjalainen ja Eila Sofia Kemppainen ihastuivat. Kesä 2022 on Kuhmon Kamarimusiikissa ollut edelleen koronaepidemian huomioimista. Organisaatio vahvistui ja Kuhmo-talo oli välttämättömyys, sanoo Kimanen. – Kriittisiä kysymyksiä sen sijaan ovat lentoyhteydet Kajaaniin sekä Kuhmon majoitustilanne, lähettää Juhani Koivisto terveisiä festivaalin ulkopuoliseen maailmaan. Jatkuuko suuri linja. – Kuhmo oli edelläkävijä, ja malli kymmenille kamarimusiikkitapahtumille. Raja-aitojen puuttuminen niin taiteilijoiden kuin heidän ja yleisön sekä kaikkien vieraiden ja kuhmolaisten väliltä on yksi Kuhmon ainutlaatuisuuksia. Seppo vain antoi tehtävät, ja pääsi soittamaan hienojen muusikkojen kanssa ja kasvoi taiteilijana itsekin. Konserttitahti kiihtyi. Ei mitään pelkoa siitä, että tärkein katoaisi, myös Saara Manninen iloitsee johtajavalinnasta. Soittamisen into ja ilo kosketti. – Talouden puolesta tulemme selviämään, totesi toiminnanjohtaja Sari Rusanen keskiviikkona. – Konsertit alkoivat olla tarinoita ja osa isompaa teemaa, kuvailee jo 90-luvulla tartunnan saanut Saara Manninen. – Täällä eletään musiikin ja luonnon keskellä kuin paratiisissa. Tällä järjestelyllä liikkuminen konserttipaikkojen välillä on paremmin hallussa niin yleisöllä kuin organisaatiollakin. – Siinäpä paradoksia kerrakseen, toteaa Minna Pensola. Toisen viikon alkupuolella tiistaiiltaan mennessä konserttikävijöitä oli yli 15 300. Kamarimusiikki kolmoskaudelle Uudet taiteelliset johtajat, Antti Tikkanen ja Minna Pensola, haluavat säilyttää vanhaa mutta tuoda myös uutta Kamarimusiikkiin. – Uuden sukupolven musiikkia, erilaisia konserttitoteutuksia hyvällä maulla. Jotain, mitä ei ole koskaan kuultu eikä koettu. Yllättäviä konserttitoteutuksia ja paikkoja. Pienille oppilaille perheineen aivan perustason opetusta. 14 Kuhmo Soi Antero Komulainen antero.komulainen@hillagroup.fi Kuhmon Kamarimusiikin lipunmyynti nousee 400 000 euron tasolle, mikä takaa tapahtuman talouden ja turvaa osaltaan tapahtuman vakaan jatkon. Pitää tuntua tuoreelta ja raikkaalta tutulla ja turvallisella tavalla
Ja minä saan asua täällä! Kamarimusiikin ja Kuhmon taika lienee helpommin löydettävissä, mitä kauempaa sitä katsoo. M inun kamarimusiikkini. Sonja Pikkarainen Kuhmolaisen kesätoimittaja Kirjoittaja on päässyt kiinni Kamarimusiikkiin vasta työn puolesta Kuhmolaisen kesätoimittajana. 040 9394 436 eva-liseee.lundkvist@kpk.. Olen ollut hieman häkeltynyt – voiko Kuhmo näyttäytyä tällaisenakin. Olen asunut koko pienen ikäni Kuhmossa, mutta olen aika huono kuhmolainen. 93 % suomalaisista lukee lehtiä viikoittain ja lehdessä mainokset ovat osa lehden sisältöä! Lä hd e: KM T 20 21 hillagroup.fi/mainostajalle Huomio kaikki tapahtumien järjestäjät! Ilmoita kaikki tapahtumasi Tapahtumien Kainuukalenterissa. Tuskin jäi minun kamarimusiikkini viimeiseksi konsertiksi. Olen kuullut viime viikkoina ylistystä Kuhmon ainutlaatuisuudesta, ihmisistä ja kulttuurista täällä upean luonnon ja metsän siimeksessä. www.tapahtumienkainuu.fi JÄRJESTÄ YRITYSTILAISUUS JOKA JÄTTÄÄ L VAIKUTUKSEN ÄHTEMÄTTÖMÄN LUE LISÄÄ: bit.ly/yritystapahtumat Eva-Liseee Lundkvist Myynnpäällikkö puh. Muuten olen aina onnistuneesti välttänyt koko kaksi viikkoa kestävän hulinan ja vilinän lähes kokonaan, en tosin erityisen tietoisesti. Kävin elämäni ensimmäisessä kamarimusiikkikonsertissa viime viikolla. Saadakseni aiheeseen jotain kosketuspintaa päätin, että käyn nyt ainakin elämäni ensimmäisessä, ja ehkä viimeisessä kamarimusiikkikonsertissa, kuten ennen sitä ajattelin. Tämähän on oikeasti iso juttu ja kesällä Kuhmo todella näyttää parhaat puolensa. 15 Kuhmo Soi Tiesitkö. Harva teini-ikäinen myöskään sattumalta eksyy konsertteihin, jos eivät vanhemmat sinne vie ja välillä pakota mukaan. Ihminen on usein sokea asioille, jotka ovat aivan nenän edessä, niin ilmiselviä, että niitä ei edes huomaa, ja kaipaa aina sitä, mitä itsellä ei ole. Enhän minä ymmärrä kamarimusiikista mitään! Paikallisena olen aiemmin huomannut festivaalin lähinnä siitä, että Kuhmossa on kerrankin väkeä. Ajankohtaiset tapahtumasi näkyvät alueesi lehden verkkopalvelussa ja painetussa lehdessä. Mutta yllätyin! Milloin muka viimeksi olisin saanut rauhoittua, uppoutua täysin kauniin musiikin ja omien ajatusteni uumeniin, ilman mitään häiriötekijöitä ja koko ajan hälyttävää älypuhelinta. Suurimmat osat elämäni kesälomista olen viettänyt perukassa kotona, eikä sieltä ole tullut lähdettyä keskustaan konsertteja kuuntelemaan. Rehellisesti sanottuna pelkäsin, että konserttia säestäisi kuorsaukseni ja että reilun tunnin ajan, jonka viettäisin klassisen musiikin parissa, aika matelisi hitaammin kuin ikinä ennen. Ainakin Kuhmon Kamarimusiikin suhteen. Kainuulaisesta kyynisyydestäni huolimatta olen tehnyt oivalluksia. Mutta olisinpa eksynyt! Ensimmäisen todellisen kosketuksen Kamarimusiikkiin olen saanut vasta tänä kesänä, kesätoimittajan pestissä. Kun kuulin, että Kuhmolaisen kesätoimittaja perinteisesti kirjoittaa Minun Kamarimusiikkini -kirjoituksen, pääni löi tyhjää. Jopa omasta kotikaupungistaan voi löytää vielä kahdenkymmenenkin vuoden jälkeen uuden, taianomaisen maailman, jos osaa vain etsiä. Kaupassa on jonoa, vapaita parkkipaikkoja vähemmän ja viikonloput vilkkaampia. Nyt täytyy tehdä tunnustus. Kaikki yleisöstä hienoihin, menestyneisiin taiteilijoihin, joita olen haastatellut kuluneiden kahden viikon aikana, ovat olleet todella innoissaan ja ihastuneita Kamarimusiikista ja Kuhmosta, vaikka olisivat tulleet miten kaukaa tahansa
Erityisen kiinnostava on Edgard Varèsen huilusoolo Density 21.5., säveltäjähän tunnetaan paremmin suurten ja lyömäsoittimia vilisevien orkesteriteosten tekijänä. Mozartin Alla turca pianosonaatista nro 11. Kuhmon Kamarimusiikin lehdistöpäällikkö Juhani Koiviston mukaan enemmistö muusikoista on siirtynyt moderniin teknologiaan. Sonaatti sai innoituksensa 1700-luvun lopun kovin trendikkäästä janitsaarimusiikin ihailusta. Loput katetaan valtion ja kaupungin avustuksilla sekä muilla tuotoilla. Lisäksi Kuhmon kaupunki antaa festivaalin käyttöön koulujen tilat sekä henkilökuntaa keittiö-, siivousja talonmiespalveluihin. Kuhmon kirkossa ollaan illan päätteessä rauhallisemmissa tunnelmissa, kun huilisti Kaisa Kortelainen ja harpisti Päivi Severeide huolehtivat koko konsertin musiikista. Tuon alkuperäissoittimen erikoista räminää ei Kuhmossa kuulla mutta pelkkään pianoversioon ei tarvitse tyytyä, siitä pitää huolta Sonja Fräkin parina oleva Harri Lehtinen. Sonja Pikkarainen sonja.pikkarainen@hillagroup.fi Paperiset nuotit ovat jäämässä menneisyyteen Kuhmon Kamarimusiikin muusikkojen esityksissä. – Joka vuosi on voitava eri tavoin osoittaa, että toiminta on kunnianhimoista ja päämäärätietoista. 5 000 euron tuki Suomen Kulttuurirahaston Kainuun maakuntarahastolta saatiin kotikonserttien järjestämiseen. Uudelleen tämän teoksen alkuperäinen muoto näki päivänvalon vasta noin 80 vuotta syntymänsä jälkeen. Valtion ja kaupungin avustukset ovat yleisavustuksia ja kohdistuvat festivaalin ja kurssien järjestämiseen, kertoo Sari Rusanen. Kaikilla tahoilla on kriteerit, jotka festivaalin tulee täyttää. Muihin tuottoihin sisältyvät yritysyhteistyön tuotot. Teknologia on ollut käytössä jo muutamien vuosien ajan, mutta nyt se on toden teolla yleistynyt, ja selkeästi lyönyt läpi Kamarimusiikissakin, Koivisto kertoo. Näissä rytmeissä on hyvä tanssahdella seuraavaan vuoteen. Myöskään tukien saaminen ei ole itsestäänselvää. Heinäkuussa palkkalistoilla taiteilijoita on noin 100 ja kesätyöntekijöitä noin 40 henkeä. Kvartettiakatemian toimintaan tukea tälle ja edelliselle vuodelle on saatu Jenny ja Antti Wihurin rahastosta 40 000 euroa. Julkisten tukijoiden lisäksi Kuhmon Kamamarimusiikilla on yritysyhteistyökumppaneita. Jatkuvasti ollaan kilpailutilanteessa muiden toimijoiden kanssa. STEFAN BREMER Kamarimusiikin tämänvuotinen loppu häämöttää jo, mutta vauhti jatkuu loppuun saakka. Loppusummasta valtion avustuksella katetaan 20 prosenttia, kaupungin tuella 10 ja muilla tuotoilla loput 10 prosenttia, kertoo toiminnanjohtaja Sari Rusanen. Pitkäaikaisin yrityskumppani on OP. Talouden tasapaino tärkeä arvo Kuhmon Kamarimusiikin budjetti on tänä vuonna 900 000 euroa. – Tärkeä arvo on talouden tasapainon saavuttaminen joka vuosi. Näitä ovat F-Musiikki Oy, Kainuun Sanomat, Kuhmo Oy, Kuhmon Kamarimusiikin kannatusyhdistys ry, No-Pan Auto Oy, Lumme-Energia sekä Osuuskauppa Maakunta. Nyt paperisten nuottiliuskojen tilalle on ilmestynyt tabletit. Nuotit ladataan tabletin lukuohjelmaan, ja ne on kätevästi luettavissa älylaitteelta. Lipputuloilla katetaan budjetista noin puolet. Perjantaina erityisesti festivaalin konsertti 54 Kuhmo-talossa kiinnostaa erityisesti Béla Bartókin Sonaatin takia. Partnerin lisäksi festivaalilla on seitsemän ystävätason yhteistyökumppania. Kuulijoille tutuimpia ovat Schumannin säveltämät osat, sillä hän käytti niitä myöhemmin Viulusonaatissa nro 3. Suomen Kulttuurirahastolta tukea saatiin koronasta toipumiseen 50 000 euroa. Omia sävyjään tanssiteemaiseen päätökseen tuovat niin ranskalaisen hienostuneet säveltäjät kuin Jean Sibeliuksen Viisi talonpoikaistanssia. Nuotinkääntäjiä, esiintyvälle muusikolle nuottilehtien kääntäjänä toimivia henkilöitä, ei enää useimmissa konserteissa tarvita. Hänen teoksiaana on kuultu useina päivinä ja kuullaan myös festivaalin päätöskonsertissa lauantaina. Seuraavat nuotit ilmestyvät esiin joko kosketusnäyttöä liu’uttamalla tai tablettiin liitetyn jalkapolkimen avulla, jota useat muusikot käyttävät. Tämä ei merkitse sitä, että festivaalia tehtäisiin taloudellisesti leväperäisesti. Mikko Nortela Toimitusjohtaja, Kuhmo-talo Konsertit 51 – 58 Osvaldo Golijov on ensimmäistä kertaa Kuhmossa säveltäjävieraana. Kappaleen nimi tulee platinan ominaispainosta, sillä teos on Georges Barrèren tilaus platinahuilulle. Festivaalin pitkä päätöskonsertti on kuin tämän kesän osien summa. Yhteistyökumppanit jakaantuvat partnerija ystävätasoihin. TÄMÄ ON KUULTAVA STEFAN BREMER. Joissain nuottitelineissä jo on jopa nimenomaan tabletille sopivat kiinnikkeet. Tämän kesän viimaisen kamarimusiikkipäivän erikoisuus on Robert Schumannin, Johannes Brahmsin ja Albert Dietrichin yhdessä säveltämä Sonaatti F.A.E. Enää nuotteja ei tarvitse tulostaa ja jakaa. 16 Kuhmo Soi Sonja Pikkarainen sonja.pikkarainen@hillagroup.fi Kuhmon Kamarimusiikin järjestäminen vaatii visiota, aikaa, ja ennen kaikkea resursseja ja rahaa. (Frei aber einsam). Kokoonpano ei ole aivan tavanomainen, eivätkä monet ole siihen Bartókin jälkeenkään tarttuneet. Festivaalin taustayhteisö on yleishyödyllinen yhteisö, jonka tarkoituksena ei ole voiton tavoittelu vaan aatteellisen toiminnan toteuttaminen, Sari Rusanen kertoo. Nuotit kääntyivät nykyaikaan Minna Pensola ja Antti Tikkanen seuraavat nuotteja paperiliuskan sijaan tabletilta. – Erittäin hyödyllistä ja kätevää, hän tiivistää. Muita kuluja ovat muun muassa tilavuokrat, markkinointija toimistokulut, vakuutukset, tekijänoikeuskulut, autojen vuokraja polttoainekulut ja nuottikulut. Uudet tabletit vähentävät töitä ja helpottavat esiintymistä. Toiseksi suurin kuluerä ovat matkaja majoituskulut. – Takavuosilta on tapaus, jossa ongelmia aiheutti, kun patteri oli päässyt loppumaan, Koivisto tosin kertoo. Kahdelle pianolle ja lyömäsoittimille sävelletyn klassikon esittävät pianistit Irina Zahharenkova ja Heini Kärkkäinen yhdessä lyömäsoittajien Tuija-Maija Nurminen ja Harri Lehtinen kanssa. Lisänä töitä tekemässä ovat talkoolaiset. Opetusja kulttuuriministeriön tuki tälle vuodelle on 211 200 euroa sisältäen tuen sekä festivaalille että kursseille. Uusi nuottisivullinen ilmestyy kätevästi vain poljinta painamalla, kuin ompelukoneella ajaessa. Tabletit ovat toimineet hyvin, eivätkä tekniset ongelmat ole aiheuttaneet ikäviä tilanteita konserteissa. Oikeastaan samaa iskevää sarjaa on konsertin loppupuolella kuultava W.A. Suurin kuluerä ovat palkat ja niihin liittyvät sosiaalikulut, Sari Rusanen kertoo. Mukana on Suomen ensiesitys erittäin kiinnostavaksi säveltäjäksi osoittautuneelta Kuhmon vakiokävijältä Marcelo Nisinmanilta ja täällä vieraammalta mutta monet valloittaneelta säveltäjävieras Osvaldo Golijovilta kuullaan Astor Piazzollan kunniaksi sävelletty Last Round jousiyhtyeelle. Kaupungin rahallinen tuki on 88 160 euroa. Kuitenkaan esimerkiksi pianistille uusi systeemi ei sovi, ovathan jalat jo soittokäytössä. Lisäksi Italian kulttuuri-instituutti tukee Cremonakvartetin esiintymisiä. Kappale on sävelletty lahjaksi viulisti Joseph Joachimille, joka arvasi heti eri osien säveltäjät. Soitettavia teoksia voi olla konsertissa runsaasti, ja tällöin myös nuottipaperien määrä on valtava. Tuo musiikki on poikinut paljon lyömäsoittimia nykyiseenkin käyttöön, mutta Mozartin viimeisinä vuosina ja etenkin 1810–26 lyömäsoitinefektejä yhdistettiin ensiksi cembaloon ja sittemmin pianoihin erityisen janitsaaripedaalin avulla. Festivaalia taloudellisesti tukevat ovat myös tärkeitä henkisiä tukijoita, Sari Rusanen kertoo. Kamarimusiikilla on seitsemän hengen ympärivuotinen organisaatio, jossa on neljä kokoaikaista ja kolme osa-aikaista työntekijää. Koiviston mukaan uusi teknologia on hyvä edistysaskel. – Molemmilla tasoilla tehdään pitkäjänteistä, tavoitteellista yhteistyötä, partnerien kanssa yhteistyö on laajempaa. Rahastolta saatiin pari vuotta sitten myös 10 000 euron tuki uuden kontrabasson hankintaan, joka saapui käyttöön kuluvan vuoden festivaalille. Festivaalin budjetti tänä vuonna on 900 000 euroa, josta lipputuloilla pyritään kattamaan noin puolet. Musiikkikurssien budjetti on 80 000 euroa, josta lipputuloilla katetaan puolet, Rusanen jatkaa
Gissenä Heikki Hela muuntautuu myös moneen. Miten leivontakulttuuri sitten on muuttunut vuosikymmenten aikana. Ensin kukko laitetaan kypsymään uuniin 250 °C lämpöön noin puoleksi tunniksi, sen jälkeen se voidellaan voisulalla ja päällystetään foliolla ja kypsentämistä jatketaan noin 100 °C pienemmässä lämmössä vielä kolmisen tuntia, ja näin muodostuvat oikeat aromit. Raimo Rantala on ikipoikamies ja ex-kirjastonhoitaja. Moni asiakas on maistanut kuhmolaista herkkua rönttöstä ensimmäistä kertaa elämässään. heinäkuuta 2022 – KUHMOLAINEN 17 Kaija Antola Kerttu Pääkkönen oppi leipomisen taitoja jo lapsuudenkodissa Kuhmon Maaselän kylässä. . Kainuulainen niin sanottu nyrkkirieska valmistuu ilman hiivaa ja jauhoiksi soveltuvat parhaiten karkeat ohrajauhot. Ruoanlaitto on hänen intohimonsa, mutta repertuaari kovin ohut: kesäkeitto. Monet ovat ihastuneet eksoottiseen makean ja suolaisen makuyhdistelmään. Nyt rönttöset ovat lastenlasten herkkua, Pääkkönen kertoo. Ilkka Heiskanen Simon roolissa tekee loistotyön, mutta ei Silvennoinen hänelle häviä. . Tuottaja Janne Naapanki. Leipominen on terapeuttista, vaikka lopputulos ei aina olisi ihan täydellinen, sanoo kokenut leipuri Kerttu Pääkkönen. Kahvilassa on ollut tarjolla leivonnaisia laidasta laitaan. Kummeli-tausta näkyy hänellä selkeän myönteisellä tavalla. Joskus leipuri voi myös keksiä leipoessaan uusia käyttökelpoisia ideoita. Perunakukon salaisuus on pitkä hauduttaminen. Heidän lisäkseen rooleissa Reetta Korhonen ja Heikki Hela. Entinen merikapteeni, nykyinen uimavalvoja on kiertänyt maailmaa, mutta nyt kotoisasti asustelee veljen kanssa, mutta ei pidä kesäkeitosta. Kahvileiväksi teen jonkun verran pullaa, joskus kääretorttua tai marjapiirakkaa. Taikinan valmistus ja leivonnaisen leipominen ja paistaminen antavat tekijälle työniloa ja virkistystä. Tavallisimmat taikinat oppii ajan myötä tekemään näppituntumalla, eikä reseptejä aina tarvita. Työ tekijäänsä opettaa ja leipurikin oppii kokemuksesta. Käsikirjoitus jää hieman ohueksi, vaikka henkilöhahmoissa onkin mukavasti ytyä. Voimaannuttava leipominen Rönttösten leipomisen Kerttu Pääkköselle opetti äiti. Mukana orkesteri Mika Lilja, Juha Veronen, Miihkali Jaatinen. Virheistä oppii myös leipomisessa. Risto Kormilainen Letkeää teatterimenoa pesisstadionilla A Jos minulla on ”matalapainetta”, leipominen virkistää ja siitä tulee positiivinen tunnelma." Kerttu Pääkkönen MIKÄ. Kappaleiden valinnat näytelmän kokonaisuuden kannalta ovat varsin onnistuneita. Nyt nuoriso ottaa mielellään suolaista kahvin kanssa. EEVA-MARIA BROTHERUS. Johanna Weckström on ehdoton valinta, mutta hänen poikaystävänsä Rockabilly-Gisse on pilata kaiken. Rönttöset, voisilmäpullat, munkit ja mansikkakakku ovat olleet suosituimpia myyntiartikkeleita. Myöhemmin leivontaharrastus on jatkunut ja nykyään Kerttu Pääkkönen leipoo seurakunnan talkoissa sekä kotona, etenkin jos lapsia perheineen on tulossa käymään. Ennen panostettiin kahvipöydän makeisiin tarjottaviin vähän turhankin isosti. Musiikki on hänen suuri rakkautensa ja Raimoa esittävä Silvennoinen tarttuukin kitaraan useaan otteeseen. Myös rieska ja rönttöset ovat lastenlastenkin herkkua. Kamarimusiikkijuhlien ajan seurakunnassa toimiva pop up-kahvila on ollut Kerttu Pääkköselle mieleinen paikka toteuttaa harrastustaan ja samalla kartuttaa lähetystyölle kerättäviä varoja. Perjantaina 22. Leipurin tuleekin olla tarkkana, että rieska kypsyy, mutta ei pala. – Oman perheen suosikkeja ovat etenkin perunaja lanttukukot. Leipominen ei Kerttu Pääkkösen mukaan ole vaikeaa. Poikamiesboxi on uuden Marjex Stadion Teatterin ensimmäinen näytelmä. Poikamiesboxi-näytelmän näyttelijät vasemmalta oikealle: Heikki Silvennoinen, Reetta Korhonen, Heikki Hela ja Ilkka Heiskanen. Poikamiesboxi-musiikkihupaelma Sotkamon Marjex-stadionilla 1.-31.7. Hersyvä huumori kannattelee muutamine herkullisine oivalluksineen kokonaisuutta. Ruisleipää ja kukkoja leivottiin viikoittain, ja muitakin leivonnaisia usein, tilanteen mukaan. Johannan roolissa Reetta Korhonen on vakuuttava. Me talkoolaiset saamme palkaksi mielihyvää. Tarina etenee juohevasti, kun veljekset tarvitsevat alivuokralaista lisääntyvien menojen katteeksi. Ja kyllä silloin lähtee! Raimon veli Simo asuu samaa kämppää. Musiikki on keskeisesti läsnä koko näytelmän ajan, mutta sitä olisi voinut olla vielä enemmänkin. Toisinaan häneltä tilataan leivonnaisia erilaisiin juhliin, kuten ristiäisiin, häihin, hautajaisiin tai syntymäpäiville. – Kaikki voitto menee lähetystyölle ja se on itselleni tärkeä ja iloa tuottava asia. Aina ei tarvita makeita leivonnaisia ollenkaan, pohtii leipojakonkari. Kätten työ näkyy heti ja ilahduttaa tekijäänsä. Äiti opetti tyttären leipomaan ensin ruisleipää, ja sitten riisipiirakoita, rieskaa, rönttösiä ja erilaisia kukkoja. KUVAT: KAIJA ANTOLA HARRASTUKSENI Kummelimaista menoa tarjoaa Heikki Silvennoisen kirjoittama näytelmä Poikamiesboxi Sotkamon komealla Marjex-stadionilla. Ohrarieskakin vaatii kuuman uunin. Käsikirjoitus Heikki Silvennoinen, ohjaus Ilkka Heiskanen, jotka molemmat rooleissa. – Se on muuttunut paljon. Hän suosittelee leipomista kaikille. Lisäksi Silvennoinen muuntautuu pariin muuhunkin rooliin mainiosti. .
Kristuksesta loistaa vastaan ainoastaan, Isän suuri rakkaus.” (virsi 225:6) A Jeesuksen ansion tähden kenenkään ei tarvitse olla toivoton." Minä olen se mies Hartaus Jaakko Antola Kirjoittaja on Kuhmon ev.lut. Niin tapahtuikin. Esityksessä ehdotetaan kokonaisvaltaisesti alistusmenettelyistä luopumista kirkon hallinnossa. Kirkonkirjojen pitoa ehotetaan muutettavaksi siten, että jatkossa kirkonkirjojen rekisterinpitäjinä toimisivat seurakuntien muodostamat yhteiset keskusrekisterit. Esityksessä ehdotetaan, että seurakuntayhtymän perustamista koskeva hallinnollinen menettely rinnastuisi jatkossa seurakuntajaon muutosta koskevaan menettelyyn. Ohjaaja Martin Bourboulon ja hänen tekijäjoukkonsa ovat luoneet valkokankaalle hyvin inhimillisen kuvauksen uskaliaasta yrittäjästä, joka omistautui työskentelemään yhdessä ja rinta rinnan työmiestensä kanssa heidän rakentaessaan 300-metristä Eiffelin tornia, joka on yhtä lumoava nyt kuin se oli valmistuessaan vuonna 1889. Tutussa ehtoollisvirressä 225 kehotetaan kristittyä kääntämään katse Jeesukseen, syntiemme sovittajaan. Heinäkuun viimeisellä viikolla Pajakkakinossa on tarjolla draamaa. Hänelläkin oli kuitenkin heikot hetkensä, ja erään sellaisen seurauksena hän teki luvattoman teon varatun naisen, Batseban kanssa. Daavid oli Jumalaa suuresti kunnioittava mies. Pajakkakinoon saapuu uudehko draamaelokuva, joka kertoo Gustave Eiffelistä. Ne huolehEsityksessä uudeksi kirkkolaiksi korostetaan seurakuntien itsenäisyyttä ja toiminnanvapautta. Kirkon viranomaisten päätöksentekomenettelyä kehitettäisiin siten, että säännökset mahdollistaisivat sähköisen päätöksentekomenettelyn. klo 13:00. Seuraavaksi hän lähetti Batseban aviomiehen Uurian sotaan, eturintamaan, ja toivoi hänelle pikaista kuolemaa. klo 18:00, ti 26.7. Hän ymmärsi, mistä oli kyse ja mitä hän oli tehnyt. seurakuntapastori. Jeesus teki kaiken, että saisimme anteeksi, ja että meillä olisi suora tie suoraan Jumalan luo. Oma vaelluksemme on rosoinen ja jopa hurskainkin hengellisyytemme jää vajavaiseksi. ”Tässä näyttää tahraiselta, saastaiselta, kaikki oma hurskaus. Esityksessä korostetaan seurakuntien itsenäisyyttä ja toiminnanvapautta. Jeesuksessa meillä on toivo ja Jeesuksen työn tähden meilläkin on tulevaisuus. Ranskan hallitus painostaa nyt häntä luomaan jotakin vuoden 1889 Pariisin maailmannäyttelyyn, mutta Eiffel haluaa keskittyä rautatietöihinsä. klo 16:00 ja to 28.7. Hän ymmärsi tekonsa seuraukset ja sen, että tehtyä ei saanut tekemättömäksi. Kesto 1 t 48 min. Hän on uskollinen ja luotettava, silloinkin, kun me ihmiset emme sitä ole. Jeesuksen ansion tähden kenenkään ei tarvitse olla toivoton. Esityksen tavoitteena on rakenteellisesti nykyistä johdonmukaisempi ja käyttäjän kannalta selkeämpi kirkkolaki, jossa otetaan huomioon perustuslain, muun lainsäädännön ja kirkollishallinnon omien kehittämistarpeiden edellyttämät muutostarpeet. seurakunnan vs. Raamattu kertoo asiasta näin: ”Daavid suuttui kovasti tuolle miehelle ja sanoi Natanille: ”Niin totta kuin Herra elää, se mies, joka noin teki, on kuoleman oma. Turvataan Häneen. Profeetta Natan tuli Daavidin tykö tuomaan sanomaa kertomalla kertomuksen. Raamatusta voimme lukea paitsi hänen elämästään, myös hänen kirjoittamiaan psalmeja, muun muassa kaikille tutun paimenpsalmin 23. Elokuva Eiffel, kieli ranska, tekstit suomi. – Muun muassa kiinteistöjen luovuttamista, seurakunnan hautausmaakaavaa ja hautausmaan käyttösuunnitelmaa sekä jumalanpalveluksen alkamisajan muutosta koskevien päätösten alistamisvelvollisuudesta luovuttaisiin, todetaan Finlexsivustolla, joka on oikeusministeriön omistama oikeudellisen aineiston julkinen ja maksuton palvelu. Kukaan meistä ei siis riitä Jumalalle omien tekojen ansiosta. Tavoitteena on keventää kirkon hallintoa sekä selkeyttää eri viranomaisten rooleja ja toimivallan rajoja. Sam. Kukaan meistä ei ole synnitön. Hän kertoi Daavidille, kuinka rikas, useita lampaita omistava mies oli mennyt varastamaan köyhän miehen ainoan karitsan, jotta saisi vierailleen ruokaa. Oliko tämä asia hoideltu nyt loppuun asti. Esityksen keskeisenä tavoitteena on uudistaa kirkkolainsäädäntöä nykyistä johdonmukaisemmaksi ja selkeämmäksi, ja näin tehostaa kirkon ja seurakuntien hallintoa. Seurakuntatasolla tehtävistä päätöksistä vastaisivat jatkossa seurakunnat itse. Esitys pe 22.7. heinäkuuta 2022 M uistamme kauan sitten eläneen maineikkaan kuningas Daavidin. Draamaelokuva. klo 18:00. Esityksestä uudeksi kirkkolaiksi tiedotti opetusja kulttuuriministeriö. Esityksessä seurakuntajaon muutosta koskevia säännöksiä tarkistettaisiin ja lakiin lisättäisiin seurakunnan jäsenten osallistumisja vaikuttamismahdollisuuksia koskeva säännös. Kirkossa noudatettaisiin soveltuvin osin yleistä arkistolainsäädäntöä. Kirkon viranomaisten päätöksentekomenettelyä kehitettäisiin siten, että säännökset mahdollistaisivat sekä sähköiset kokoukset että sähköisen päätöksentekomenettelyn. Uusi kirkkolaki Suomen evankelis-luterilaiselle kirkolle Kuhmolainen Hallitus esittää eduskunnalle, että evankelis-luterilaiselle kirkolle säädettäisiin uusi kirkkolaki, joka korvaisi voimassa olevan kirkkolain. Pystyiköhän Daavid nukkumaan yönsä hyvin tämän teon jälkeen. Kaikki olemme rikkoneet Jumalaa vastaan, kuten tiedämme. Esitykseen ei sisälly kirkon ja valtion välisiä suhteita koskevia muutoksia. Elokuvissa Eiffelin dramaattinen tarina Gustave Eiffel on yksi kaikkien aikojen kuuluimpia insinöörejä. Näytökset: su 24.7. 12:3-7) Daavidin kuunneltua Natanin tuoman kertomuksen hänen silmänsä avautuivat. Tämä on hänen tarinansa. klo 18:00, ma 25.7. Hän katui ja nöyrtyi Jumalan edessä ja sai tekonsa anteeksi. Elokuva on sallittu 12-vuotiaille ja sitä vanhemmille. Me jokainen olemme ”se mies”. Kirkollista arkistotointa kehitettäisiin ottamalla kirkkolakiin ja kirkkojärjestykseen aikaisempaa kattavammat säännökset kirkollisesta arkistotoimesta. Yksi kaikkien aikojen parhaimmista insinööreistä, Gustave Eiffel (Romain Duris), on juuri saanut valmiiksi yhteistyönä suunnittelemansa Vapauden patsaan. Kaikki muuttuu, kun Eiffel tapaa naisen menneisyydestään (Emma Mackey), ja tuo kohtaaminen innoittaa häntä muuttamaan Pariisin siluetin ikuisiksi ajoiksi. Ja karitsa hänen on korvattava nelinkertaisesti, koska hän teki tuolla tavalla eikä tuntenut sääliä.” Silloin Natan sanoi Daavidille: ”Se mies olet sinä.”” (2. 18 ELÄMÄNMENO KUHMOLAINEN – Perjantaina 22. PAJAKKAKINO Esitetyssä uudessa kirkkolaissa kirkon viranomaisten päätöksentekomenettelyä kehitettäisiin siten, että säännökset mahdollistaisivat sekä sähköiset kokoukset että sähköisen päätöksentekomenettelyn.. Lisäksi Pajakkakino näyttää yhden esityksen Kamarimusiikista kertovasta Metsäsinfoniasta
040 700 5086. Mikäli syötit ovat muualta, tulee niitä pakastaa kolme vuorokautta ennen käyttöä. ke 27.7. KLO 19 LA 6.8. 044 7384 314. klo 9-12 040 512 7301 Kuhmon Mobilistit kiittää harrasteajoneuvoja rompetoritapahtumassa mukana olleita. jouko.malinen@sro.fi tai p. On lähdön hetki salainen, vain Luoja yksin tietää sen. Yhteislähtö srk-keskukselta klo 12. Hallitus Uusi kirkkolaki Suomen evankelis-luterilaiselle kirkolle Su 24.7. www.kuhmolainen.fi www.kuhmolainen.fi. Kirkolliskokouksen ehdotusta ei voida sisällöllisesti muuttaa lainsäädäntöprosessissa. Klo 10 MESSU Kuhmon kirkossa (l+s: Antola, k: Gogolev). Täplärapu on säädetty haitalliseksi vieraslajiksi koko EU:n alueella. SUOMUSSALMEN KESÄTEATTERI KUNNON IHMINEN Esitykset SU 24.7. Ravustaja voi saada saaliiksi sekä kotimaista jokirapua että pohjoisamerikkalaista alkuperää olevaa vieraslajia täplärapua. ja tied. Kuhmolainen Ravustuskausi käynnistyi eilen torstaina ja jatkuu lokakuun viimeiseen päivään asti. 050 516 4743. Jokiravun osalta viileän alkukesän vuoksi rapujen kuorenvaihto voi olla vielä kesken kauden alussa ja ravut eivät ehkä ole vielä kunnolla liikkeellä.Täpläravulle asiantuntijat uskaltavat ennustaa Eteläja KeskiSuomeen hyvää saalista, kun on ollut useita lämpimiä vuosia ja alamittaista porukkaa on jäänyt runsain mitoin kasvamaan. Klo 10-15 YHTEISVASTUUSUKKIA ja –LAPASIA myytävänä KEHITYSMAAKAUPASSA seurakuntakeskuksen Kellarissa 7. Syötteelle. Kassi sisältää kuivaelintarvikkeita. Rapurutto ja täpläravun leviäminen on suurin uhka erittäin uhanalaiselle jokiravulle. klo 14 TUHLAAJAPOIKAMUSIIKKINÄYTELMÄ Erämaakirkossa. Ilm. klo 11.00 Jumalanpalvelus Tervetuloa tilaisuuksiin! HELLUNTAISEURAKUNTA Rajakatu 5, p. KLO 18 TO 4.8. Lisäksi merroissa tulee olla ravustajan nimi ja yhteystiedot sekä pyydysmerkki, jos vesialueen omistaja niin edellyttää. Kirkon yhteisen jäsenrekisterin osalta kirkkohallitus toimisi aiempaa selkeämmin EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen mukaisena yhteisrekisterinpitäjänä keskusrekisterien rinnalla. Torstai 28.7. 044 206 3850 www.kuhmonhelluntaisrk.net • Sukupolvenvaihdokset • Kauppakirjat • Metsätilojen arvioinnit • Tilojen jakosopimukset • Metsäyhtymien yhtymäsopimukset • Kaupanvahvistukset • Testamentit • Edunvalvontavaltakirjat • Perunkirjoitukset Puh. Syötit tulisi pyytää samasta vesistöstä, jossa aiotaan ravustaa. klo 18.00 Rukousilta Su 31.7. Esitys on kirkolliskokouksen ehdotuksen mukainen. Lataa sovellus Googlen Playtai Applen App Store -sovelluskaupoista, niin tiedät mistä Kuhmo puhuu. heinäkuuta 2022 – KUHMOLAINEN 19 En juhli isommin 26.7. Kassi varattava etukäteen puh. 12.5.2022 Kuhmo Kun iäisyyden kutsu soi, ei ihmisvoima mitään voi. SYYSMATKA TUNTURIIN 1.-4.9. Su 31.7 . Ehdotettu laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.1.2023. sunnuntai helluntaista 24.7. Ilm. KLO 15 TEATTERIRETIKKA.NET Lippu 16e ryhmät 14e lapset 5e Ryhmävaraukset ark. Riiennivan Terttu Rakkaamme Veikko Juhani KOMULAINEN s. 14.5.1934 Kuhmo k. KLO 15 TI 2.8. Yhteislähtö seurakuntakeskuksen parkkipaikalta klo 12.30. Merrat tulee merkitä kohoilla, jotka yltävät vähintään viisi senttimetriä veden pinnasta. Ravustuskausi alkoi eilen torstaina ja jatkuu syksyyn Esitetyssä uudessa kirkkolaissa kirkon viranomaisten päätöksentekomenettelyä kehitettäisiin siten, että säännökset mahdollistaisivat sekä sähköiset kokoukset että sähköisen päätöksentekomenettelyn. Jokainen ravustaja voi toimillaan ehkäistä rapuruton leviämistä desinfioimalla, kuivaamalla tai pakastamalla kaikki rapujen pyynnissä käytettävät välineet ennen niiden siirtämistä vesistön eri osien väillä tai toiseen vesistöön. Klo 9 EU-ruokakassien jakelu seurakuntakeskuksen takapihalla. KESÄKAHVILA Ikolan pappilassa ON SULJETTU. Ravustukseen tarvitaan aina vesialueen omistajan lupa ja 18–64-vuotiailla tulee lisäksi olla kalastonhoitomaksu maksettuna. Perjantaina 22. Keskiviikko 27.7. Rakkaudella muistaen Veera Kirsti, Jari, Tiia ja Sinna Erkki sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. ANTERO KOMULAINEN tisivat muissa laeissa säädetyistä kirkollisiin väestökirjoihin liittyvistä viranomaistehtävistä. Klo 10 MESSU Lentiiran kirkossa (l+s: Maire Komulainen, k: Lohi). mennessä Olli Maliselle p. KLO 19 SU 31.7. Tiekirkot Kuhmon kirkko ja Lentiiran kirkko ovat avoinna ma-pe klo 12-18. KLO 15 TI 26.7. klo 11.00 Jumalanpalvelus Ti 26.7. Klo 13 KESÄILLAN HARTAUSHETKI siunauskappelissa. Etenkin ilta ja yö ovat parasta ravustusaikaa, mutta saksiniekka kävelee mertaan päivisinkin. KLO 13 SU 7.8. KLO 18 TO 28.7. Laittomasta jokiravun pyynnistä ravustajalle voidaan määrätä maksettavaksi jokiravun suojeluarvo 50 euroa jokaista pyydettyä rapua kohden. Lämmin kiitos osanotosta. (08) 617 2371 l www.kuhmonseurakunta.fi Kirkkotie 6-8 Kuhmon seurakunta Perjantai 22.7. Klo 13 SIIONINVIRSISEURAT Martti Malisen mökillä, Saunajärventie 1090. Kirkolla on yksinoikeus ehdottaa kirkkolakia tai sen muuttamista. Tiistai 26.7. 050 302 6892 sukupolvenvaihdosneuvonta@gmail.com www.sukupolvenvaihdosneuvonta.com Metsätilan sukupolvenvaihdosja veroneuvonta Esko Heikkinen P
09.30 Emmerdale. 08.21 Late Lammas (S). 19.00 Seitsemän uutiset. 12.25 Valitut Palat Collection. 15.00 Suomen surkein kuski. 01.50 Roba (12). 20.00–01.00 YLE TEEMA. 01.55 Unelma-asunto auringon alta. 13.55 Hauskat kotivideot. 09.30–10.00 Valitut Palat Collection. YLE TV1 06.25 Tervo & Halme tosisuomalaisuutta etsimässä. 16.05–16.55 Ihana Elisa (12). 22.35 Taxi Driver (16). 09.00 Galaxi. 09.11 Kun olin ikäisesi (7). 13.20 Pitääkö mun kaikki hoitaa. 22.10 Elokuva: 007 – Elä ja anna toisten kuolla (16). 19.00–19.50 Rauhan hinta (12). Päästäkää Minut Pois!. 00.35 Taxi Driver (16). 20.00–01.15 YLE TEEMA. 06.25 Uutisaamu. 17.40 Kiinteistöveljekset: Rempalla uuteen kotiin. 08.50 Jumppahetki: Kehonhuolto ja venyttely. YLE TEEMA & FEM 08.30–12.00 YLE FEM. 12.00 Junamatka Australiaan. 19.25 Tulosruutu. TORSTAI 28.7. 17.00 Yle Uutiset. 21.00 Lea (12). 18.10 Urheiluruutu. 23.35 Elokuva: Guardians of the Galaxy Vol. 20.00 Rikkaat ja rahattomat. 09.00 Yleisurheilun MM. 12.50 Eläintarhan vilkas elämä. 10.15–10.44 Minä ja koirani. 10.00 Angry Birds Stella (S). 11.00 Lastenkasvatusko vaikeaa?. 09.00 Hauskat kotivideot. 15.30 Eksoottiset junamatkat. 15.20 Uusi Sherlock (12). YLE TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 10.55 Pisara. YLE TEEMA & FEM 08.20–12.00 YLE FEM. 21.00 Pitääkö olla huolissaan?. 20.50 Siskonpeti (7). 13.30 Rakastan sinua kyyneliin (S). 11.00 Aarrepaja UK. 20.00 Hurjia suomalaisia. 10.00–10.44 Nurses – Nuoret sairaanhoitajat (12). 22.45 Veitsen terän alla. 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 21.00–21.10 Sportliv. 09.00 Bob’s Burgers (S). 00.15–01.20 Elämäni Biisi. 03.45–05.10 Olen Julkkis. 19.00 Suden hetki (12). 12.30 Salatut elämät (S). 18.10 Urheiluruutu. 08.00–08.53 Avara luonto: Mantereiden planeetta. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 22.45 Subleffa: Koodinimi U.N.C.L.E. 16.55–17.25 Unelmakoti Sisiliassa. 13.00–13.53 Historia: Peaky Blinders – koko tarina (12). 09.25 Tilt Esports (S). 14.30 Paratiisin Avaimet (12). 08.24 Salainen museo (S). 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 18.00 Yle Uutiset. 08.20 Kotijumppaa Sofian kanssa. 12.45–12.55 Luonnonkaunis Ahvenanmaa: Metsäomenapuut. 23.40–01.20 Miinavaara ja jälkikirjoitus (12). 12.30 Kasper Strömman ja Suomen saunat. 08.00 Uutisaamu. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 18.20 8 minuuttia. 18.30 Elokuva: Kadonneen aarteen metsästäjät (12). 20.00 Matador (7). 21.00 Fractures (12). 22.35 Bull (7). 10.00 Jaksa paremmin. 01.55 Viisi miestä viikossa. 09.30 Emmerdale (7). 11.30 Uusi Päivä (S). 20.58 Keno ja Synttärit. 20.00 Frendit (S). 12.00 USA:n vaativimmat ammatit. 13.00 Salatut elämät (7). 08.05 Teini-ikäisten mutanttininjakilpikonnien nousu (7). 19.00 Elokuva: Kätyrit (7). 09.05 Vierge Moderne. 14.00 Unelma-asunto auringon alta. 20.30 Yle Uutiset. 10.00 Emmerdale. 15.30 Simpsonit (S). 12.30 Viidakkoperhe (12). 18.00 Salaperäinen varkaus (S). 19.45 Majakka: Ritgrund. 13.30 Salatut elämät (S). 2 (12). 18.21 Lauma (S). 17.00 Kiinteistöveljekset: Rempalla uuteen kotiin. 08.36 Romppu, Rasse ja Sikuriina (7). 13.25 Makuja ja mietteitä. 00.55 Joonas Nordman Show: Grillikausi (7). 13.50 Katoava Pohjola: Kalastajien kotikenttä. 23.15–00.15 Dokumenttiprojekti: Yhden miehen rauha. 15.40–16.24 Katoava Pohjola: Pilattu paratiisi. 16.00 Illallinen äidille. 18.01 Suden hetki (12). 16.30 Laulu Rakkaudelle: Secret Song Suomi. 15.50 A-studio. 16.30 Onside-studio. 12.00 Valitut Palat Collection. 09.30 Peltsin toinen luonto. 10.00 Kenen kotona?. 18.00 Yle Uutiset. 09.00 Luontoretkellä: Isokauris näkyvissä. 00.40 Elokuva: Koskinen: Pudotuspeli (12). 18.00 Ruso ja Rihmalat (S). 19.20 Päivän sää. 13.30 Salatut elämät (7). 07.28 Apina Apunen, asentajaapina (S). 08.53 Tanskalainen maajussi. 16.05 Ihana Elisa (12). 16.30 Rantabaari (7). 10.00 Annan herkulliset leivonnaiset. 19.20 Päivän sää. 14.55 Remppa vai muutto Vancouver. 03.30–06.00 Yleisurheilun MM. 16.50 Novosti Yle. 14.00 Historia: Neuvostoliiton vankileirit (12). 20.55 Tulossa: Selviytyjät Suomi. 22.13 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 18.30 Huutokauppakesä. 09.00 Kuka tahansa voi rikastua. 04.20 Simpsonit (12). 12.00 Maailman rohkeimmat sukeltajat. 16.00 Simpsonit (7). 01.30 Simpsonit (7). 17.00 100 Places to Be. 17.00 Kesäterassi. 01.30 Unelma-asunto auringon alta. 14.45 Kekseliäs nikkari. 21.00 Kummeli esittää: Kontio & Parmas (7). 09.30–10.00 Valitut Palat Collection. 08.05 Kaksoset kalassa. 15.30 Liftarit: Saariston rengastie. 07.00 Uutisaamu. 10.00 Emmerdale. 20.00 The Harlins. 09.31 Lasten tasavalta (7). 20.05 Dubain sisäpiireissä. 07.10 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut. 02.05 Suurmestari Ruotsi. 00.15–00.40 Spitting Image (12). 06.55 Muumilaakson tarinoita (S). 21.35 8 minuuttia. 13.00 Tanskalainen maajussi. 19.10 Tulosruutu. 16.00 Rantabaari (7). 13.25 Remppa vai muutto Vancouver. (12). 08.23 Galaxi. 00.15–01.04 Savuava ase (16). 13.50 Sukeltaja. MTV3 08.00 Lastenohjelmaa. 18.04 Arvaa kuinka paljon sinua rakastan (S). 19.45 Erikoisryhmä Hampuri (12). 17.30–20.00 YLE FEM. 10.30–11.00 Kauniit ja rohkeat. 08.35 Daltonit (S). 16.55–17.25 Unelmakoti Sisiliassa. 18.07 Kulmikkaat kaverit (S). 17.40 Kiinteistöveljekset: Rempalla uuteen kotiin. 06.50 Halinallet: Tervetuloa Halimaahan (S). 23.35 Madventures Suomi (7). 10.00 Annan herkulliset leivonnaiset. 08.30 Heinähattu, Vilttitossu ja ärhäkkä koululainen (S). 08.05 Lulun luontoseikkailut (S). 11.00 Aarrepaja UK. 23.40–00.26 Mitä tapahtui Per Vålnesille?. 03.00 Eloonjääneet (16). 15.00 Isä Matteon tutkimuksia (7). 17.10 Suden hetki (12). 20.58 Keno ja Synttärit. 13.30 Salatut elämät (7). 12.26 Uusi Päivä (S). 11.00 Yle Alueuutiset. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 19.55 Tulossa: Save The Date Suomi. 18.26 Sukkahittimittari. 14.30 Pitääkö olla huolissaan?. 10.00–10.44 Nurses – Nuoret sairaanhoitajat (12). 16.30 Uusi Päivä (S). 08.35 Elias on pelastettava. 21.00 Elokuva: Terminator Genisys (12). 17.55–20.00 YLE FEM. 08.25 Halitaan! (S). 18.00 Amazing Race. 16.35 Elokuva: Kätyrit (7). 23.35 Bull (12). 02.25 Tolpalla.. 12.00–17.55 YLE TEEMA. 12.00–17.25 YLE TEEMA. TIISTAI 26.7. 22.05 Yle Uutiset. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 16.25 Tulossa: Selviytyjät Suomi. 12.30 Salatut elämät (S). 20.00 Frendit (S). 19.45 Majakka: Norrskär. 15.00–15.55 Isä Matteon tutkimuksia (7). 11.00 Jumalanpalvelus. 21.00 Allsång på Skansen. 19.00 Seitsemän uutiset. 15.30 Masked Singer USA. 17.00 Kiinteistöveljekset: Rempalla uuteen kotiin. 02.45 Schitt’s Creek (S). 18.30 Moderni perhe (S). 15.00 Rantabaari (7). 21.00 Amazing Race. 10.00 Yle Uutiset. YLE TV1 06.25 Hurjia suomalaisia. 19.45 Majakka: Tankar. 17.00 Kesäterassi. 15.00 Aarrepaja UK. 09.00 Hauskat kotivideot. 10.00 Emmerdale. 20.30 Yle Uutiset. 19.00 Jätesokki. 18.30–19.25 Luontomatkalla. 14.00–14.55 Melodian mestari, Kassu Halonen. 11.30 Vierge Moderne. 00.35 Mökkireissu. 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. 18.00 Yle Uutiset. 21.00 Elokuva: Koskinen: Hukan enkelit (12). 22.25 Tulosruutu. 17.00 Yle Uutiset. 12.30 Olen Julkkis. 19.30 Simpsonit (7). 19.00–19.49 Martin Clunes saarimatkoilla. 14.55 Ylen aamun parhaat. 21.50–00.15 Jalkapallon EURO 2022: välieräottelu. 10.05 Angry Birds Stella (S). 08.00 Uutisaamu. 13.56 Matador (7). 20.00 Frendit (S). 08.50 Jumppahetki: Tuolijumppa. 17.30 Tom Sawyer (7). 22.25 Tulosruutu. 10.01 Yleisurheilun MM. 20.30 Frendit (S). 21.05 Eksoottiset junamatkat. 20.00 Joonas Nordman Show: Grillikausi (7). 22.00 Kymmenen uutiset. 19.00 Frendit (S). 09.00–10.00 Myytinmurtajat Juniori. MAANANTAI 25.7. 10.45 8 minuuttia. 11.30 Pisara. 22.35 Elokuva: Tuntematon uhka (12). 12.00–13.54 Paul Weller Royal Festival Hallissa. 16.50 Novosti Yle. YLE TV1 07.00 Kadonneet perijät. 11.00 Yle Alueuutiset. 10.00 Huutokauppakesä. 18.00 USA:n vaativimmat ammatit. 08.35 Mumindalen (7). 12.00–17.25 YLE TEEMA. 17.10 Viidakkoperhe (12). 10.30 MasterChef Australia. 22.00 Kymmenen uutiset. 21.50 The Walk (7). 17.00 Pikku Kakkonen. 16.30 Simpsonit (12). Päästäkää Minut Pois!. YLE TV2 06.50 Lastenohjelmaa. 21.00 Elokuva: 007 – rakastettuni (16). 15.55 Suurin pudottaja Suomi. 14.25 Ikuisesti Moskova (S). 11.00–11.47 Martin Clunes saarimatkoilla. 16.30 Simpsonit uusi kausi. 13.30 Salatut elämät (S). 10.00 Kunpa osaisin laulaa. 10.00 Annan herkulliset leivonnaiset. 02.45 Kova laki (12). 11.00 Yle Alueuutiset. 22.20 Päivän sää. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 07.00 Uutisaamu. 09.55 Uusi Päivä (S). 09.00 Remppa vai muutto Vancouver. 13.00 Salatut elämät (S). 17.00 Hitlist. 16.30 Suurmestari Ruotsi. 23.10–23.55 Blackport (16). 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 20.58 Keno ja Synttärit. 21.00 Stacey Dooley: Psykiatrinen osasto (12). 23.40–01.15 Depeche Mode: Devotional. 15.50 A-studio. 21.49 Urheiluruutu. 14.00 Myytinmurtajat: Siinäpä pulma!. 06.55 Ylen aamu. 07.00 Uutisaamu. 08.30 Tulevaisuuden pohjoismaiset unelma-asunnot. MTV3 06.15 Aamusää. heinäkuuta 2022 20 TV VIIKKO 22. 01.10 Wipeout USA. 14.00 Salatut elämät (S). 11.00 Aarrepaja UK. 22.13 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 09.00 Yleisurheilun MM. 02.50 Masked Singer USA. LAUANTAI 23.7. 19.30 Kyllä nolottaa (7). 08.24 Ryhmä Hau (S). YLE TV1 06.25 Kandit. 12.30 Uusi Kino: Ilman paikkaa. 19.20 Päivän sää. Päästäkää Minut Pois! (S). BUSTER KEATON PRODUCTIONS. YLE TV2 06.50 Lastenohjelmaa. 16.00 Illallinen äidille. 18.30 Rakastamme kalliita kelloja. 22.00 Kaikki synnit (12). 01.15 Harry Wild (12). 11.00 Aarrepaja UK. 14.50 Dokumenttiprojekti: Yhden miehen rauha. 18.40 MasterChef Australia. 21.15 Jalkapallon EURO 2022 studio. 13.54 Peltsin toinen luonto. 21.00 Subleffa: Spesialisti (16). 12.30 Olen Julkkis. 13.30 Kummeli (7). 19.50 Ihmisten puolue. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 19.45 Majakka: Valassaaret. 17.00 Veikkausliiga LIVE: Futiskierros. 13.30 Salatut elämät (S). 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 18.00 Masked Singer USA. 15.00 Rantabaari (7). 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 15.00 Supernanny Suomi. 14.00 Yle Live: Sylvie Courvoisier. NELONEN 06.00 Lastenohjelmaa 09.00 Hauskat kotivideot. 22.25 Tulosruutu. 12.00 USA:n vaativimmat ammatit. 18.26 Super-Jontti ja RähjäRiitta (S). 10.20 Maajussin luontokuvat. 08.23 Galaxi. 15.55–16.45 Prisma: Etelämantereen dinosaurukset. 19.00 Seitsemän uutiset. 10.15 MasterChef Australia. 18.20 8 minuuttia. 21.45 Blaze Foley, jeesusteippimessias (7). 06.25 Uutisaamu. 22.55–23.55 Timanttinen keikka. 15.55 Suurin pudottaja Suomi. 18.00 Yle Uutiset. 10.30 LIVE: Onnenarpa. 09.00 Galaxi. 09.00 Bob’s Burgers (S). 06.55 Ylen aamu. 15.00 Kekseliäs nikkari. 18.45 Avara luonto: Mantereiden planeetta. 16.50 Novosti Yle. 15.40 Suden hetki (12). 22.10 Lotto ja Jokeri. 17.00 Selviytyjät. 08.25 Poika, tyttö, koira, kissa, hiiri ja juusto (7). 15.00 ESPN dokumentti: Tommy. 21.00 Roba (12). 18.12 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 08.40 Luontoretkellä: Rakas sisko. MTV3 06.15 Aamusää. 18.00 USA:n vaativimmat ammatit. 22.20 Päivän sää. 00.10 Elokuva: Terminator Genisys (12). 21.05 Dokumenttiprojekti: Yhden miehen rauha. 13.00 Tanskalainen maajussi. 18.20 Vedenalaisen maailman asukkaita (S). 14.00 Unelma-asunto auringon alta. 15.00 Ylen aamun parhaat. 12.00 Valitut Palat Collection. 14.00 Suuri keramiikkakisa. 12.00 Simpsonit uusi kausi (7). 21.45 Yle Uutiset. 11.30 McLeodin tyttäret (12). 20.00 Pöllötöllö. 14.00 Suuri keramiikkakisa. 09.35–10.00 Lucky Luken uudet seikkailut (S). 16.30 Suurmestari Ruotsi. 21.00 Elokuva: 007 – Kuuraketti (16). 06.51 Nimipäiväonnittelu: 24.7. Salonen: San Franciscon avajaiset. 07.45 Ikku-Pikku Ritari (S). 16.30 Simpsonit (12). 17.05 Maajussin luontokuvat. 18.20 Halitaan! (S). 20.30 Yle Uutiset. 10.13 Äärimmäiset sääilmiöt. NELONEN 06.00 Lastenohjelmaa. 19.40–20.25 Vera Stanhope tutkii (12). 18.00 Yle Uutiset. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 14.00 Salatut elämät (7). 10.00–10.44 Nurses – Nuoret sairaanhoitajat (12). 18.00 USA:n vaativimmat ammatit. 21.30 Jalkapallon EURO 2022 studio. 10.30 LIVE: Onnenarpa. 18.04 Melukylän lapset (S). 13.55 Hauskat kotivideot. 01.35 Arman ja Suomen rikosmysteerit (7). 18.08 Robottijunat (S). Buster Keaton lähtee klassikkokomediassaan etsimään onnea villistä lännestä ja lehmipoikana työskennellessään löytääkin uskollisen ja hellyttävän joskin yllättävän elämänkumppanin. YLE TEEMA & FEM 08.05–12.00 YLE FEM. 09.05 Historia: Luiden kertoma totuus. 18.26 Sukkahittimittari. 16.20 Kandit. 20.00–20.47 Elämämme Galapagossaarilla. 12.00 Schitt’s Creek (7). 11.15 McLeodin tyttäret (12). KUHMOLAINEN – Perjantaina 22. 09.30 Eränkävijät. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 18.23 Minusta tulee isoveli (S). 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 23.20 The Harlins. 12.00–17.20 YLE TEEMA. 08.32 Sukkahittimittari. 16.55 Onnenarpa. 23.40–00.25 Melbournen sarjamurhaaja (16). 21.05 Kaikki synnit (12). 22.00 Yle Uutiset. 11.15 McLeodin tyttäret (12). 14.00 Unelma-asunto auringon alta. 08.24 Tipu Touhukas (7). 17.00 Yle Uutiset. 00.35 Elokuva: Beck: Steinar (16). 23.40–00.10 Älä tee aviorikosta. 23.30 Subleffa: Eraser – suojelija (16). 10.30 Uusi Päivä (S). 13.20 Kino Klassikko: Ruorimies (12). 17.30 Malory Towers (7). 19.00 Simpsonit (7). 14.30 Rantabaari (7). (12). 10.50 8 minuuttia. 11.29 Arkistosta: Falkenswärdin mööpelit (S). kuka murhasi Harryn. 09.01 Näin meillä (7). 09.45 Uusi Päivä (S). 18.00 Moderni perhe (S). 20.00 Frendit (S). 21.15 Miki Liukkonen, sivullinen. 16.27 Katoava Pohjola: Kalastajien kotikenttä. 03.40–05.06 Olen Julkkis. 13.55 Hauskat kotivideot. 21.00 Komisario Lewis (12). 13.15–14.42 Nokea ja kultaa (7). 07.30–08.00 Simpsonit (7). 12.00 Schitt’s Creek (S). 18.49 Suden hetki (12). KINO KLASSIKKO: Lähde länteen! Yle Teema & Fem lauantaina klo 21.00. 19.30 Simpsonit (12). 18.00 Remppa vai muutto: Muuttuiko mieli?. 15.01 Katoava Pohjola: Salametsästäjien reviiri. 10.00 Annan herkulliset leivonnaiset. 18.30 Kunpa osaisin laulaa. MTV3 06.15 Aamusää. SUNNUNTAI 24.7. 17.25–20.00 YLE FEM. 16.30 Uusi Päivä (S). 20.00 Rikkaat ja rahattomat. 23.13 Veitsen terän alla. 06.55 Ylen aamu. 16.30 Uusi Päivä (S). 09.12 Haukku ja Poku (7). 06.25 Rusty Rivets (S). 12.45 Näin Norjassa: Skansenin silta. 18.30 Arkistosta: Falkenswärdin mööpelit (S). 22.00 Hooligan (16). 18.12 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 21.43 Retkiruokaa islantilaisittain. 19.00 Hauskat kotivideot. 04.30 Simpsonit (7). 18.00 Selviytyjät. 02.30 Frendit (S). 18.00 Moderni perhe (S). 10.05 Itse asiassa kuultuna: Neil Hardwick. 15.00 Isä Matteon tutkimuksia (7). 09.35 Lauman uusi jäsen. 11.30 Rakkaudesta puutarhaan. 12.45 Tanskalainen maajussi. 06.05 Rusty Rivets (S). 03.10 Schitt’s Creek (S). huippuhetket. 01.35 Frendit (S). 17.05 100 Places to Be. 09.00 Casualty (12). 18.30 Eränkävijät. 14.55 Remppa vai muutto: Ilo irti neliöistä. 06.55 Ylen aamu. 21.00 Simpsonit uusi kausi. 12.00 Simpsonit (7). 18.15 Pikku keksijät (S). 21.00 Subleffa: Rambo – taistelija 3 (16). 18.00 Kiinteistöveljekset: Rempalla uuteen kotiin. 19.20 Pilanpäiten. 14.30 Ikimuistoinen: Lasse Mårtenson. 18.00 Emmerdale. 12.00 Matador (7). 12.30 Salatut elämät (7). SUB 06.30 Lastenohjelmaa. 13.30 Suomen surkein kuski. 08.00 Uutisaamu. 22.55 Yle Live: Sylvie Courvoisier. 23.30–00.45 Long Hot Summers – Style Councilin tarina (7). 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 18.00 Bamse ja rosvokaupunki (S). 14.40 Matador (7). 01.05 Simpsonit (7). 21.00 Inside the Mind of Vladimir Putin. 12.00 Kino Klassikko: Lähde länteen! (S). 20.58 Keno ja Synttärit. 13.00 Tanskalainen maajussi. 09.30 Emmerdale. SUB 06.30 Lastenohjelmaa. YLE TEEMA & FEM 08.25–12.00 YLE FEM. YLE TEEMA & FEM 08.05–12.00 YLE FEM. YLE TV2 06.50 Lastenohjelmaa. 20.00–01.20 YLE TEEMA. 17.10 Viidakkoperhe (12). 11.00 Minun maisemani. 17.57 Pikku Kakkosen postipyyntö. (S). 09.35 Huutokauppakesä. 20.45 Urheiluruutu. 15.35 Remppa vai muutto: Muuttuiko mieli?. 12.00 Elokuva: Huisi hai 2 (7). 22.00 Kymmenen uutiset. 21.05 Sherwood (16). 20.00 Matador (7). 11.58 Uusi Päivä (S). 17.10 Huvila & Huussi Asuntomessuilla. 11.00 Kasper Strömman ja Suomen saunat. 00.50 Masked Singer USA. 12.00 Rakkaudesta musiikkiin Tbilisissä. 10.30 Viisi miestä viikossa. 12.00 Schitt’s Creek (7). 10.55 Omavaraiset: Kirveelle töitä. 19.39 Sportnytt. 09.48 Kotikadun jengi ja vihreä valo (7). 19.30 Simpsonit (7). 18.40 MasterChef Australia. YLE TV2 06.50 Lastenohjelmaa. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 14.50 Kandit. 17.00 Pikku Kakkonen. 18.12 Mosaiikki (S). 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 16.55 Onnenarpa. 11.15 McLeodin tyttäret (12). 14.45 Kekseliäs nikkari. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 09.00 Hauskat kotivideot. 16.00–16.45 Itämeren helmet: Gotlanti. 04.45–05.10 Simpsonit (7). 15.15 Uusi Kino: Hei hei Tornio. 09.10 Uutisaamu. 08.35 Tutkimusretki pohjoisnavalle. 13.15 Muhoksen mimmi (S). 09.40 Tanskan aarteenmetsästäjät. 10.30 Tanskan aarteenmetsästäjät. 18.00 Wipeout USA. 16.30 Koiralle koti. 19.00 Simpsonit (7). 17.25–20.00 YLE FEM. 16.15–17.20 Francon jälkeen – Alcántaran perhe (7). 18.59 Kadonneen aarteen arvoitus (12). 15.55–16.43 Avara luonto: Karhun elämää. 02.20 Schitt’s Creek (S). 19.30 Täydellinen kesä (S). 17.30 Rantabaari (7). 07.46 Postimies Pate, erikoislähettipalvelu (S). 20.00 Hurjia suomalaisia. Päästäkää Minut Pois! (S). 08.00 Uutisaamu. 19.30 Kesäterassi. 21.50 The Responder (16). 16.10 Yleisurheilun MM. 13.25 Peltsin toinen luonto. 18.00 Moderni perhe (S). YLE TV2 06.50 Lastenohjelmaa. 14.00 Miki Liukkonen, sivullinen. 22.15 Viikon sää. 08.26 Eksynyt Ozissa (7). 22.50–00.20 Verta Wienissä (12). 20.58 Keno ja Synttärit. YLE TV1 06.25 Hurjia suomalaisia. 07.55 Ikku-Pikku Ritari (S). 15.58 Liftarit: Lappi. 20.00 Koko Suomi leipoo. 08.28 Seikkailevat saappaat. 17.10–17.55 Viidakkoperhe (12). 21.30 The Harlins. 19.30 Kesäterassi. 16.30 Uusi Päivä (S). 08.05 Leevi Lampunhenki (S). 20.30 Gino perheineen Italiassa. 15.20 Intohimona Italia. 22.15 Varjojen maa (12). (S). 12.30 Simpsonit uusi kausi (7). 17.00 Yle Uutiset. 18.30 Emmerdale. 15.00 Aarrepaja. 15.44 Katoava Pohjola: Valaanpyytäjien valtio. 08.50 Jumppahetki: Pihajumppa. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 21.20 Kino: Mutta. 07.45 Ikku-Pikku Ritari (S). 10.34 Tareq Taylorin ruokamatka. 23.35 Alasti-klubi. 19.55 Eläintarhan vilkas elämä. 19.00 Seitsemän uutiset. 09.10 Uutisaamu. 18.10 Kasper ja Petra (S). 21.00 The International (16). MTV3 06.15 Aamusää. 07.16 Tilkkupeiton tarinoita (S). 07.04 Stella ja Sami (S). 17.00 Kesäterassi. 18.20 8 minuuttia. 10.30–11.00 Kauniit ja rohkeat (S). 18.30 Emmerdale. 13.15–13.45 Kummeli (7). 17.00 Yle Uutiset. 08.25 Jätesokki. 18.24 Eläinten ystäviä (S). 18.00 Kokkikaksikko Bärtil ja Isa ( S ). 21.00 Elokuva: Thor: Ragnarök (12). 21.00 Subleffa: Lasilinna (12). 10.00 Emmerdale. 22.55 Tulossa: Selviytyjät Suomi. 21.00 Kino Klassikko: Lähde länteen! (S). 12.30 Viidakkoperhe (12). 17.00 Kesäterassi. 17.05 100 Places to Be. 13.00 Peltsin toinen luonto. 12.25 Remppa vai muutto Vancouver. YLE TV1 06.25 Järviemme helmet: Inarijärvi. 20.00 Elias on pelastettava. 16.00 Simpsonit (12). 22.30 Jalkapallon EURO 2022: puolivälieräottelu. 21.00 Subleffa: Uuno Turhapuro menettää muistinsa (7). 17.05–00.03 YLE FEM. 19.50 Ihmisten puolue. 19.30 Kesäterassi. 17.10 Viidakkoperhe (12). 23.00 Inside the Mind of Vladimir Putin. 11.42 Retkiruokaa islantilaisittain. 08.50 Palomies Sami (S). 18.55 Foylen sota (12). 12.25 Valitut Palat Collection. 12.53 Uusi Päivä (S). 07.28 Antiikkikaksintaistelu. 14.50 Tulossa: Save The Date Suomi. 13.35 Remppa vai muutto Vancouver. 16.00 Simpsonit uusi kausi. 18.00 Amazing Race. 23.35 Imatranajo 60 v. 12.30 Olen Julkkis. 11.00 Aarrepaja UK. 13.05–14.42 Nainen on valttia (S). 15.00 Ylen aamun parhaat. SUB 06.30 Teletapit (S). 11.35 RSO Musiikkitalossa. 00.35 Keihäsmatkat (12). 02.05 Frendit (S). 19.10 Luottomies 3 (7). 14.55 Remppa vai muutto: Ilo irti neliöistä. 09.30 Emmerdale. 10.10 Livet – suomenruotsalaisia tarinoita. 16.00 Koiralle koti. 16.20 Tosi tarina: Viimeinen kesä. 11.30 Simpsonit (S). 16.00 Esa-P. 22.35 Harry Wild (12). 14.55 Remppa vai muutto: Ilo irti neliöistä. SUB 07.00 Simpsonit (7). 17.00 100 Places to Be. 14.30 Baywatch (12). 14.00 Kaiken maailman ennätykset. 16.00 Midsomerin murhat (12). 12.00 Valitut Palat Collection. 12.00 Valitut Palat Collection. 17.30 Kauniit ja rohkeat (7). 15.00 Kekseliäs nikkari. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 12.20 Tulossa: Save The Date Suomi. 23.40 4D: Seksin saloja (12). 21.49 Urheiluruutu. 07.38 Osku (S). 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. 12.30 Olen Julkkis. 20.00 Kasper Strömman ja Suomen saunat. 19.48 Sportliv. 16.50 Novosti Yle. 10.30 Urheilu-Suomi. (12). 08.00 Yle Uutiset. 18.12 Yle Uutiset Uutis-Suomi. KESKIVIIKKO 27.7. 09.00 Palomies Sami (S). 10.30–11.00 Kauniit ja rohkeat (7). 18.00 Emmerdale. 14.30 Vaiheessa: Viimeinen kesä. 06.25 Uutisaamu. 16.55 Pikku Kakkonen. 10.00 Egenland. 09.10 Paavo Pesusieni (7). 09.01 Kulman kunkut (S). 09.30–09.55 Luontohetki: Taistelevat alfaurokset. 07.00 Uutisaamu. 21.05 A-studio. 08.50 Jumppahetki: Reipas jumppa. 08.10 Arvaa kuinka paljon sinua rakastan (S). 19.25 Tulosruutu. NELONEN 06.00 Lastenohjelmaa. 17.30–20.00 YLE FEM. 23.05 Forensic Files. 14.30 Baywatch (12). 18.00 Huvila & Huussi. 20.00 Suurmestari. 08.20 Kiri ja Lolo (S). 20.55 Urheiluruutu. 11.30 Syyttäjä (12). 18.30 Emmerdale. 21.45 Yle Uutiset. 12.00–17.25 YLE TEEMA. 08.47 Jarin ja Karin kesäloma (S). 20.30 Frendit (S). 14.00 Salatut elämät (S). 13.30 Kummeli (7). 20.55 Urheiluruutu. 09.00–09.54 Jari Tervo haastattelee: Vesa Vierikko. 10.30–11.00 Kauniit ja rohkeat (S). 18.15 SuomiLOVE. 10.00 Jumalanpalvelus. 20.00 Huvila & Huussi. 20.30 The Harlins. 22.00 Kymmenen uutiset. 07.20 Muumilaakson tarinoita (S). 18.30 Från jord till bord. 18.00 Wipeout USA. 02.45 Arman ja Suomen rikosmysteerit (7). 21.50–00.15 Jalkapallon EURO 2022: välieräottelu. 14.30 Baywatch (12). 11.55 Komisario Lewis (12). YLE TEEMA & FEM 08.05–12.00 YLE FEM. 21.50 Kino: Punainen Istanbul (12). 08.01 Barbapapa (S). 11.00 Elias on pelastettava. 13.15–14.51 Tukkipojan morsian (S). 10.05 Kuka tahansa voi rikastua. SUB 06.30 Teletapit (S). 18.11 Käärmeitä kyydissä (S). SUB 06.30 Lastenohjelmaa 09.00 Bob’s Burgers (S). 20.00 Meren tuomat (S). 18.28 Hupsulit (S). 11.30 Syyttäjä (12). 15.55 Suurin pudottaja Suomi. 06.55 Muumilaakson tarinoita (S). 00.40 Keihäsmatkat (12).. 17.10 Huvila & Huussi Asuntomessuilla. 07.33 Robo ja riiviöt (S). 19.20–19.50 Susia vai ei, siinä pulma. 15.55 Suurin pudottaja Suomi. 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. 17.25 Tanskalainen maajussi. 22.00 Reykan tapaus (16). 11.20 Hauskat kotivideot. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 12.30 Viidakkoperhe (12). 08.20 Galaxi. 19.39 Sportnytt. 20.00 Huvila & Huussi. 15.15 Suden hetki (12). 19.00–19.51 Prisma: Dolly-lampaan tarina. 09.23 Dronettajat (7). 10.30–11.00 Kauniit ja rohkeat (S). 12.30 Viidakkoperhe (12). 06.55 Ylen aamu. 01.50 Aarrepaja UK. 10.15–10.45 Minä ja koirani. 18.12 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 19.00 Stadi vs. 17.30 Kauniit ja rohkeat (S). 10.50 Omavaraiset: Irti verkoista. 18.59 Arkistosta: Falkenswärdin mööpelit (S). 07.30–08.00 Simpsonit (7). 14.35 Remppa vai muutto: Muuttuiko mieli?. 19.30 Frendit (S). 19.30 Yhteisvastuu: Uuteen alkuun Etelä-Sudanissa. 15.00 Isä Matteon tutkimuksia (7). 15.00 Unelma-asunto auringon alta. 22.25 Tulosruutu. 21.30 Perjantai-dokkari: 30 kilometriä päivässä. 19.25 Tulosruutu. 08.50 Jumppahetki: Tasapaino ja voimaharjoitus. 09.30–10.00 Valitut Palat Collection. 14.00 Salatut elämät (S). – 28.7. Lande. 16.50 Novosti Yle. 22.00 Kymmenen uutiset. 00.55 Viisi miestä viikossa. 10.30 Jätesokki. 17.00 Pikku Kakkonen. 08.35–08.55 Daltonit (7). 15.30 Simpsonit (12). 18.15 Tervo & Halme tosisuomalaisuutta etsimässä. 22.00 Kymmenen uutiset. 17.30 Kauniit ja rohkeat (S). 13.55 Hauskat kotivideot. 20.30 Yleisurheilun MM. 12.00 USA:n vaativimmat ammatit. 21.00 Subleffa: Uuno Turhapuron muisti palailee pätkittäin (7). 18.00 Emmerdale. 22.09 Urheiluruutu. 21.00 Subleffa: The Poison Rose (12). 09.00 Casualty (12). 08.10 Horseland – heppajengi (S). 15.30 Masked Singer USA. 11.00 Aarrepaja UK. Päästäkää Minut Pois!. 10.00 Emmerdale (S). 19.25 Kesäillan valssi. 20.40 Kesäillan valssi. 01.55 Schitt’s Creek (S). 00.35 Simpsonit (7). 06.25 Uutisaamu. 13.30 Kummeli (7). 22.00 Simpsonit uusi kausi. 15.45 Gino perheineen Italiassa. 10.01 Yleisurheilun MM. 23.35 Forensic Files. 17.10–17.55 Viidakkoperhe (12). 20.00 Suurmestari. 17.10 Rakkaudesta puutarhaan. 12.00 Schitt’s Creek (7). 10.50 8 minuuttia. 12.00 Francon jälkeen – Alcántaran perhe (7). 08.12 Oktonautit (S). 17.30 Kauniit ja rohkeat (7). 19.30 Simpsonit (7). 12.00 Valitut Palat Collection. 06.25 Uutisaamu. 22.09 Urheiluruutu. 18.12 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 19.20 Päivän sää. 21.50 Mount Everest – äärimmäinen matka. 20.55 Urheiluruutu. 09.30–10.00 Valitut Palat Collection. 13.00 Matador (7). 17.10–17.55 Laulava lihakauppias (12). 09.57 Tipu Touhukas (7). 07.20 Maijuli (S). 12.20 Viidakkoperhe (12). 19.30 Kesäterassi. 14.30 Uusi Kino: Äänenmurroskuoro (S). 12.25 Valitut Palat Collection. 15.00 Isä Matteon tutkimuksia. 20.05 Intohimona Italia. 00.05 Unelma-asunto auringon alta. 02.55–06.10 Yleisurheilun MM. 09.15 Lea (12). 22.55 Minun musiikkini. 20.00 Midsomerin murhat (12). 18.20 8 minuuttia. 10.00 Nurses – Nuoret sairaanhoitajat (12). 13.20 Eteenpäin – elämään (7). 23.00 Subleffa: Spesialisti (16). 08.05 Prisma: Etelämantereen dinosaurukset. 12.00–17.25 YLE TEEMA. 11.00 Yle Alueuutiset. 13.00 Simpsonit uusi kausi (7). 19.20 Päivän sää. 17.50 Pilanpäiten. 09.10 Uutisaamu. 09.45 Uusi Päivä (S). 22.35 NCIS: New Orleans (12). 22.25 Tulosruutu. 10.50 8 minuuttia. 11.00 Arkistosta: Falkenswärdin mööpelit (S). 18.30 Isänä ja poikana. 10.50 Omavaraiset: Läpimurto. 18.30 Yleisurheilun GP, Jyväskylä. YLE TV2 06.50 Lastenohjelmaa. 18.30 Emmerdale. 22.25 Tulosruutu. 22.05 Yle Uutiset. 20.00 Matador (7). YLE TEEMA & FEM 08.05–12.00 YLE FEM. 16.55 Onnenarpa. 12.25 Valitut Palat Collection. 00.05 Simpsonit (12). 08.28 Taruvaeltajat (7). 16.00–16.50 Ihana Elisa (12). 08.30 Äärimmäiset sääilmiöt. 18.00 Leevi Lampunhenki (S). 15.50 Poldark (12). 23.15 Harlots – Paheen pesä (16). 12.25 Valitut Palat Collection. 17.50 Pilanpäiten. 13.00 Salatut elämät (S). 20.58 Keno ja Synttärit. 08.36 Voihan Poni (7). 09.00 Bob’s Burgers (S). 01.05 Wipeout USA. 08.45 Risto Räppääjä tapaa Mielensäpahoittajan (S). 14.18 Katoava Pohjola: Poromiesten valtakunta. 11.00 Yle Alueuutiset. 16.00 Ihana Elisa (12). 17.25–00.26 YLE FEM. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 08.37 Minä, Elvis Riboldi (7). 22.20 Hooligan (16). 18.30 Eränkävijät. 12.00 Arkistojen salat. 17.00 Ulosottomiehet. 11.30 Viisi miestä viikossa. 20.30 Frendit (S). 21.15 Jalkapallon EURO 2022 studio. 14.25 Elokuva: Hotel Transylvania 3: Monsterit matkalla (7). 22.04 Urheiluruutu. 15.00–15.55 Ylen aamun parhaat. 16.50 Novosti Yle. 23.35 Dalgliesh (12). 20.00–00.45 YLE TEEMA. MTV3 08.00 Muumilaakson tarinoita (S). 19.50 Pakko neuloa. 20.30 Yle Uutiset. 18.19 Nälkäiset nallet (S). 12.30 Salatut elämät (S). 18.30 Luontohetki: Taistelevat alfaurokset. 10.50 8 minuuttia. 22.35 Joonas Nordman Show: Grillikausi (7). 13.40 Pilanpäiten. 11.35 Hauskat kotivideot. 12.15 Sukeltaja. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. Päästäkää Minut Pois!. 19.00 Simpsonit (7). 18.30 Emmerdale. 13.00 Salatut elämät (S). 14.30 Unelma-asunto auringon alta. 08.05 Egenland. 18.00 Yle Uutiset. 14.20 Dubain sisäpiireissä. 21.30 Simpsonit uusi kausi. 14.00 Miki Liukkonen, sivullinen. 19.45 Majakka: Marjaniemi. 20.30 Frendit (S). 08.25 Muumilaakson tarinoita (S). 19.00 Simpsonit (7). 11.00 Simpsonit (7). 20.30 Frendit (S). 21.00 A-studio. 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. 20.00–01.07 YLE TEEMA. 20.15–00.30 Yleisurheilun MM. SUB 07.00 Simpsonit (7). 12.30 Olen Julkkis. 15.30 Liftarit: Etelä-Pohjanmaa. 18.00 Emmerdale. 08.00 Angry Birds Stella (S). 09.30–10.00 Valitut Palat Collection. 23.50 Poliisit UK: Ajojahti (12). 08.10 Bärtil (S). 18.14 Tohtori Panda (S). 08.30 Risto Räppääjä tapaa Mielensäpahoittajan (S). 12.00 Pihlajasatu (7). NELONEN 06.00 Lastenohjelmaa. 09.30 Eränkävijät. 01.50 Simpsonit (7). 10.00 Jaksa paremmin. 20.00 Kuutamolla. 08.00 Uutisaamu. 23.40 Kummeli esittää: Kontio & Parmas (7). 17.00 Kiinteistöveljekset: Rempalla uuteen kotiin. 18.45 Kalassa!. 23.15–00.40 Armomurhaaja (16). 10.25 Minä ja koirani. 20.01 Kandit. 16.55 Onnenarpa. 18.20 8 minuuttia. 12.30 Simpsonit (7). 09.00 Remppa vai muutto Vancouver. 16.55 Unelmakoti Sisiliassa. 20.00 Matador (7). 23.00–00.03 Elämää ilman seksiä. 01.00 Olen Julkkis. 20.30 Yle Uutiset. 18.30 Eränkävijät. Päästäkää Minut Pois!. NELONEN 06.00 Lastenohjelmaa. 20.00 Hauskat kotivideot. 14.00 Suuri keramiikkakisa. 16.40–16.50 Pilanpäiten. 03.35 Eloonjääneet (16). 18.00 Viiru ja Pesonen (S). 13.05 Historia: Ronald Reaganin Amerikka. 09.45 Athleticus. 07.55 Ikku-Pikku Ritari (S). 16.00 Ihana Elisa (12). 11.00 Viisi miestä viikossa. 22.20 Päivän sää. 23.50–00.00 Kalmansiivooja (S). 22.20 Päivän sää. 01.25 Viisi miestä viikossa. 08.40 Patu-koira (7). 10.30 LIVE: Onnenarpa. 12.30 Salatut elämät (7). 18.30 Eränkävijät. 15.30 Simpsonit uusi kausi. 12.00 Kirppiksen Kingi. 20.58 Keno ja Synttärit. 15.30 Simpsonit (7). 22.25 Tulosruutu. 19.00–19.53 Historia: Kuuban lasten exodus (12). 18.00 Yle Uutiset. Päästäkää Minut Pois!. 20.00 Frendit (S). 17.25 Lauman uusi jäsen. 08.21 Keskiajalla keksittyä (7). 09.54 Mitä jos. 13.35 Katoava Pohjola: Turistien taivas. 20.55 Urheiluruutu. 13.00 Simpsonit (7). 13.30 LEGO Masters Suomi. 12.45 Luomakunnan vartijat (S). 22.20 Päivän sää. 16.55 Onnenarpa. 16.00 Illallinen äidille. 09.30 Eränkävijät. 22.50 The Harlins. YLE TV1 07.00 Antiikkikaksintaistelu. 09.00–10.00 Myytinmurtajat Juniori. 19.00–19.50 Kesäillan valssi. 16.10 Yleisurheilun MM. 19.25 Tulosruutu. 09.00 Yle Uutiset. 15.30 Poliisit UK: Ajojahti (12). 13.30 Kummeli (7). 15.00 Olet mitä syöt. 12.45 Näin Norjassa. 14.00 Suuri keramiikkakisa. 21.00 Kotoisa. 13.55 Hauskat kotivideot. 22.05 Kino: Mies joka itki (12). 21.00 Selviytyjät. 09.00 Casualty (12). 22.00 Kymmenen uutiset. 03.20 Aarrepaja UK. 10.30 LIVE: Onnenarpa. 11.00 Simpsonit (7). 18.00 Emmerdale. 09.23 Mahti-Mopsi (7). 07.35 Arthur ja minimoit (7). 21.00 The Harlins. 22.35 Elokuva: Koodinimi U.N.C.L.E. 20.55 Urheiluruutu. 11.30 Syyttäjä (12). 22.20 Päivän sää. 17.45 Livet – suomenruotsalaisia tarinoita. 20.30 Yle Uutiset. 19.30 Simpsonit (S). 22.08 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 11.15 McLeodin tyttäret (12). 12.00–16.55 YLE TEEMA. 14.35 Kekseliäs nikkari. MTV3 06.15 Aamusää. 18.15 Kiri ja Lolo (S). 19.00 Remppa vai muutto: Muuttuiko mieli?. 08.25 Aika härdelli! (7). 10.30 LIVE: Onnenarpa. 09.00 Bob’s Burgers (7). 09.00 Hauskat kotivideot. 20.00 Koko Suomi leipoo. 18.45 Kalassa!. 14.00 Unelma-asunto auringon alta. 20.00–20.54 Atlantic Crossing (12). Päästäkää Minut Pois!. 09.10 Uutisaamu. 23.03–01.07 Kino: Blaze (12). 19.00 Seitsemän uutiset. 11.05 Sukuni tarina: Torpasta lähiöön. 06.53 Hyrräpäät (S). 08.10 Tintin seikkailut (7). 19.00 Simpsonit (7). 17.00 Yle Uutiset. 12.00 Pimeä historia: Ongelmanuori Mannerheim. 09.30 Emmerdale. 23.35 Tulossa: Pako – Janne ”Nacci” Tranbergin tarina (12). 19.00 Suden hetki (12). 03.00–06.10 Yleisurheilun MM. 16.50 Novosti Yle. 17.00 Kesäterassi. 22.30 Subleffa: From Paris With Love (16). 22.41 Hooligan (16). 17.00 Yle Uutiset. 18.25 Vahaveitikat (S). NELONEN 06.00 Bing (S). 22.20 Roy Grace (12). 18.45 Kalassa!. 19.55 Tulossa: Selviytyjät Suomi. 07.00 Uutisaamu. 09.10 Uutisaamu. 17.30 Kauniit ja rohkeat (S). 18.00–18.25 Siskonpeti (7). 19.30 Kesäterassi. 12.35 Remppa vai muutto Vancouver. 19.40 Kesäillan valssi. 11.30–12.45 Tero Pitkämäki – kunniakierros. 14.55 Ylen aamun parhaat. 19.20 Pilanpäiten. 14.25 Luontohetki: Taistelevat alfaurokset. 15.57 Liftarit: Itä-Suomi. 19.00 Huvila & Huussi. 14.55 Remppa vai muutto: Ilo irti neliöistä. 18.30 Moderni perhe (S). NELONEN 06.00 Lastenohjelmaa. 22.20 Ulkolinja: Kenian sateenkaaren alla. 19.00 Seitsemän uutiset. 15.55 Suurin pudottaja Suomi. 19.25 Tulosruutu. 10.58 Lea (12). 00.00 Unelma-asunto auringon alta. 14.30 Rantabaari (S). 13.29 Peltsin toinen luonto. 10.00–10.45 Sydänlääkärin syöksykierre (12). 17.00 Kuutamolla. 23.05 Subleffa: Rambo – taistelija 2 (16). 13.00 Pitääkö olla huolissaan?. 20.45 Urheiluruutu. 22.45 Ulkolinja: Kylmä lääkebisnes. 01.05 Frendit (S). 22.00 Elokuva: 007 ja kultainen ase (16). 18.30 Moderni perhe (S). 19.10 Tulosruutu. 14.00 Salatut elämät (S). 20.30 Yle Uutiset. 13.00 Salatut elämät (7). 18.00 Lulun luontoseikkailut (S). 17.25 Kasper Strömman ja Suomen saunat. 00.45 Arman ja Suomen rikosmysteerit (7). 07.20 Muumilaakson tarinoita (S). 11.04 Luontomatkalla. PERJANTAI 22.7. 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. 09.20 Sukuni tarina: Torpasta lähiöön. 21.10 Historia: Peaky Blinders – koko tarina (12). 14.45 Mahtikoneita ja ilmastoihmeitä. 22.20 Small Axe (12). 17.00 Pikku Kakkonen. 11.30 Simpsonit (7). 17.00 Rantabaari (7). 23.50–01.00 Minä ja pikkusiskoni (S). 02.25 Olen Julkkis. 08.24 Galaxi. 14.00 Unelma-asunto auringon alta. 13.00 Tanskalainen maajussi. 14.00 Tosi tarina: Kerran kesällä. 19.00 Seitsemän uutiset. 21.50–00.10 Jalkapallon EURO 2022: puolivälieräottelu. 16.00 Masked Singer USA
10.30–11.00 Kauniit ja rohkeat. Lande. 18.12 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 13.30 LEGO Masters Suomi. 02.20 Schitt’s Creek (S). SUB 06.30 Teletapit (S). 09.30 Emmerdale. 19.30 Simpsonit (7). 12.00 Simpsonit (7). 20.00 Frendit (S). 09.30–10.00 Valitut Palat Collection. 15.40 Suden hetki (12). 20.00 Meren tuomat (S). 22.20 Hooligan (16). 21.00 Subleffa: Uuno Turhapuron muisti palailee pätkittäin (7). 12.00 Schitt’s Creek (7). 13.30 Kummeli (7). 22.00 Kymmenen uutiset. 16.00 Simpsonit (7). YLE TV2 06.50 Lastenohjelmaa. 17.05 100 Places to Be. 07.00 Uutisaamu. 20.00 Midsomerin murhat (12). 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. 19.00 Simpsonit (7). YLE TEEMA & FEM 08.25–12.00 YLE FEM. 09.15 Lea (12). 08.23 Galaxi. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 08.25 Poika, tyttö, koira, kissa, hiiri ja juusto (7). 10.00 Emmerdale. 18.30 Kunpa osaisin laulaa. 01.55 Unelma-asunto auringon alta. 22.00 Kaikki synnit (12). 18.00 Amazing Race. 20.50 Siskonpeti (7). 04.30 Simpsonit (7). 09.30 Eränkävijät. 11.00 Aarrepaja UK. 03.00–06.10 Yleisurheilun MM. 22.15 Varjojen maa (12). 11.00 Aarrepaja UK. 12.00 Schitt’s Creek (7). 14.55 Remppa vai muutto: Ilo irti neliöistä. 16.55 Onnenarpa. 18.20 8 minuuttia. 14.55 Ylen aamun parhaat. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 16.00 Esa-P. 09.10 Paavo Pesusieni (7). 19.50 Pakko neuloa. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 10.00 Egenland. 18.00 Ruso ja Rihmalat (S). 12.00 Kirppiksen Kingi. 09.10 Uutisaamu. 00.15–00.40 Spitting Image (12). 23.15–00.40 Armomurhaaja (16). 06.55 Ylen aamu. NELONEN 06.00 Bing (S). 14.30 Rantabaari (S). 09.00–10.00 Myytinmurtajat Juniori. 22.13 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 12.30 Salatut elämät (7). 01.35 Arman ja Suomen rikosmysteerit (7). 07.38 Osku (S). 19.30 Yhteisvastuu: Uuteen alkuun Etelä-Sudanissa. 06.05 Rusty Rivets (S). 20.00 Huvila & Huussi. 21.05 Dokumenttiprojekti: Yhden miehen rauha. 15.00–15.55 Isä Matteon tutkimuksia (7). 19.10 Tulosruutu. 04.45–05.10 Simpsonit (7). 21.43 Retkiruokaa islantilaisittain. 13.00–13.53 Historia: Peaky Blinders – koko tarina (12). 20.00 Kuutamolla. 09.00–10.00 Myytinmurtajat Juniori. 11.00 Simpsonit (7). 16.00 Illallinen äidille. 14.50 Kandit. SUNNUNTAI 24.7. 11.05 Sukuni tarina: Torpasta lähiöön. 02.05 Suurmestari Ruotsi. 10.05 Kuka tahansa voi rikastua. 02.25 Tolpalla.. 18.30 Emmerdale. 17.00 Kuutamolla. 19.00 Simpsonit (7). 22.35 Bull (7). 03.30–06.00 Yleisurheilun MM. 09.00 Bob’s Burgers (S). 08.50 Jumppahetki: Reipas jumppa. 06.51 Nimipäiväonnittelu: 24.7. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 13.25 Remppa vai muutto Vancouver. 12.00 Valitut Palat Collection. 16.30 Koiralle koti. 19.30 Kesäterassi. 15.58 Liftarit: Lappi. Päästäkää Minut Pois!. 12.00 Elokuva: Huisi hai 2 (7). 17.00 Kesäterassi. 20.58 Keno ja Synttärit. 19.25 Tulosruutu. 13.00 Tanskalainen maajussi. 08.36 Voihan Poni (7). 18.40 MasterChef Australia. 15.00 ESPN dokumentti: Tommy. 23.50 Poliisit UK: Ajojahti (12). 13.05–14.42 Nainen on valttia (S). 20.30 Yle Uutiset. 09.00 Hauskat kotivideot. 09.00 Bob’s Burgers (S). 16.30 Uusi Päivä (S). 12.00–13.54 Paul Weller Royal Festival Hallissa. 13.00 Tanskalainen maajussi. 16.55 Unelmakoti Sisiliassa. 16.20 Tosi tarina: Viimeinen kesä. 08.25 Muumilaakson tarinoita (S). 09.00 Casualty (12). 13.54 Peltsin toinen luonto. 16.00–16.50 Ihana Elisa (12). 18.59 Arkistosta: Falkenswärdin mööpelit (S). 12.00 Pihlajasatu (7). 17.00 Rantabaari (7). 16.55 Onnenarpa. 22.04 Urheiluruutu. 14.50 Tulossa: Save The Date Suomi. 21.00 Subleffa: Lasilinna (12). 12.00–17.25 YLE TEEMA. Päästäkää Minut Pois! (S). 23.35 Elokuva: Guardians of the Galaxy Vol. 14.00 Suuri keramiikkakisa. 19.45 Majakka: Norrskär. 18.30 Eränkävijät. 16.30 Rantabaari (7). 10.00 Kunpa osaisin laulaa. 10.00 Emmerdale. 14.30 Paratiisin Avaimet (12). 13.30 Kummeli (7). 00.35 Elokuva: Beck: Steinar (16). 13.15 Muhoksen mimmi (S). 12.00 Maailman rohkeimmat sukeltajat. 18.00 Emmerdale. YLE TV1 06.25 Järviemme helmet: Inarijärvi. YLE TV1 07.00 Kadonneet perijät. 21.00 Lea (12). 06.25 Rusty Rivets (S). 08.35 Tutkimusretki pohjoisnavalle. 01.55 Schitt’s Creek (S). 21.35 8 minuuttia. 14.30 Unelma-asunto auringon alta. 11.30 Viisi miestä viikossa. 14.00 Unelma-asunto auringon alta. 10.00 Emmerdale. 22.00 Kymmenen uutiset. 23.40–01.15 Depeche Mode: Devotional. 13.20 Pitääkö mun kaikki hoitaa. 07.30–08.00 Simpsonit (7). 20.30 Frendit (S). 10.25 Minä ja koirani. 17.00 Yle Uutiset. 22.20 Päivän sää. 14.00 Suuri keramiikkakisa. 18.30 Emmerdale. 15.30 Simpsonit uusi kausi. 10.00 Annan herkulliset leivonnaiset. 18.00 Emmerdale. 16.55 Onnenarpa. 13.00 Salatut elämät (S). 23.00 Inside the Mind of Vladimir Putin. 08.30 Tulevaisuuden pohjoismaiset unelma-asunnot. 19.50 Ihmisten puolue. 22.20 Päivän sää. 08.00 Uutisaamu. 22.00 Elokuva: 007 ja kultainen ase (16). 10.30 LIVE: Onnenarpa. 21.15 Miki Liukkonen, sivullinen. 11.00 Minun maisemani. 18.26 Super-Jontti ja RähjäRiitta (S). 19.00–19.51 Prisma: Dolly-lampaan tarina. 12.00 Matador (7). 20.30 Frendit (S). 10.00 Annan herkulliset leivonnaiset. 18.30 Elokuva: Kadonneen aarteen metsästäjät (12). 09.30 Emmerdale. 00.15–01.04 Savuava ase (16). 18.30 Yleisurheilun GP, Jyväskylä. 07.00 Uutisaamu. 19.00 Seitsemän uutiset. 18.28 Hupsulit (S). 22.00 Kymmenen uutiset. 15.55 Suurin pudottaja Suomi. 23.15–00.15 Dokumenttiprojekti: Yhden miehen rauha. 14.00 Myytinmurtajat: Siinäpä pulma!. MTV3 06.15 Aamusää. 12.00 USA:n vaativimmat ammatit. 18.15 Tervo & Halme tosisuomalaisuutta etsimässä. 22.55 Minun musiikkini. 17.10 Huvila & Huussi Asuntomessuilla. 19.30 Simpsonit (7). 18.04 Melukylän lapset (S). 10.50 Omavaraiset: Läpimurto. 17.00 Selviytyjät. 08.37 Minä, Elvis Riboldi (7). 12.30 Olen Julkkis. 23.00–00.03 Elämää ilman seksiä. 08.21 Keskiajalla keksittyä (7). 23.10–23.55 Blackport (16). 13.00 Simpsonit (7). 09.00 Galaxi. 12.00–16.55 YLE TEEMA. 21.00 Subleffa: Spesialisti (16). 14.00 Salatut elämät (7). 20.58 Keno ja Synttärit. 08.50 Jumppahetki: Pihajumppa. 16.30 Laulu Rakkaudelle: Secret Song Suomi. 17.00 Kiinteistöveljekset: Rempalla uuteen kotiin. YLE TEEMA & FEM 08.05–12.00 YLE FEM. 09.48 Kotikadun jengi ja vihreä valo (7). 22.00 Simpsonit uusi kausi. 19.00 Seitsemän uutiset. 08.00 Uutisaamu. 11.00 Yle Alueuutiset. 21.05 Eksoottiset junamatkat. 13.15–13.45 Kummeli (7). 18.20 8 minuuttia. 19.39 Sportnytt. MTV3 06.15 Aamusää. 19.45 Majakka: Marjaniemi. 15.57 Liftarit: Itä-Suomi. 14.00 Tosi tarina: Kerran kesällä. 14.00 Unelma-asunto auringon alta. 08.30 Risto Räppääjä tapaa Mielensäpahoittajan (S). 16.30 Simpsonit uusi kausi. 08.40 Patu-koira (7). 18.00 Masked Singer USA. 10.00 Angry Birds Stella (S). 22.20 Päivän sää. 20.30 Yle Uutiset. (S). 22.25 Tulosruutu. 14.00 Unelma-asunto auringon alta. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 00.45 Arman ja Suomen rikosmysteerit (7). 14.35 Remppa vai muutto: Muuttuiko mieli?. MAANANTAI 25.7. 09.20 Sukuni tarina: Torpasta lähiöön. 18.55 Foylen sota (12). 12.00 USA:n vaativimmat ammatit. 00.35 Simpsonit (7). 10.00 Annan herkulliset leivonnaiset. 20.00 Frendit (S). 18.10 Kasper ja Petra (S). 22.45 Ulkolinja: Kylmä lääkebisnes. YLE TEEMA & FEM 08.05–12.00 YLE FEM. 11.30 Syyttäjä (12). 20.58 Keno ja Synttärit. 08.50 Jumppahetki: Tuolijumppa. 13.29 Peltsin toinen luonto. 22.30 Jalkapallon EURO 2022: puolivälieräottelu. 07.00 Uutisaamu. 17.30 Kauniit ja rohkeat (7). 07.00 Uutisaamu. 16.00 Rantabaari (7). 22.41 Hooligan (16). 23.05 Forensic Files. 14.25 Elokuva: Hotel Transylvania 3: Monsterit matkalla (7). 11.30 Vierge Moderne. 22.05 Yle Uutiset. 10.30–11.00 Kauniit ja rohkeat (7). 18.00 Yle Uutiset. 20.00 Joonas Nordman Show: Grillikausi (7). 10.30 LIVE: Onnenarpa. 16.55–17.25 Unelmakoti Sisiliassa. 20.30 Frendit (S). 21.00 Kummeli esittää: Kontio & Parmas (7). 06.50 Halinallet: Tervetuloa Halimaahan (S). 20.00–01.15 YLE TEEMA. 14.55 Remppa vai muutto: Ilo irti neliöistä. 20.00–00.45 YLE TEEMA. 11.15 McLeodin tyttäret (12). 15.00 Kekseliäs nikkari. (12). 18.00 Kokkikaksikko Bärtil ja Isa ( S ). 12.30 Olen Julkkis. 21.00 Elokuva: Thor: Ragnarök (12). 10.05 Itse asiassa kuultuna: Neil Hardwick. 14.00 Miki Liukkonen, sivullinen. 15.15 Uusi Kino: Hei hei Tornio. 00.10 Elokuva: Terminator Genisys (12). 16.55 Onnenarpa. 18.30 Från jord till bord. 21.00 Allsång på Skansen. 18.20 8 minuuttia. 13.35 Katoava Pohjola: Turistien taivas. 20.30 Frendit (S). 13.25 Makuja ja mietteitä. 17.00 Kiinteistöveljekset: Rempalla uuteen kotiin. 22.13 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 00.35 Keihäsmatkat (12). 20.00–01.20 YLE TEEMA. 21.00 Pitääkö olla huolissaan?. 16.50 Novosti Yle. 17.00 Kesäterassi. 19.30 Simpsonit (12). 08.32 Sukkahittimittari. 16.00 Midsomerin murhat (12). 15.55 Suurin pudottaja Suomi. 11.30 Simpsonit (S). 11.00 Aarrepaja UK. NELONEN 06.00 Lastenohjelmaa. 19.00 Jätesokki. 07.33 Robo ja riiviöt (S). 09.00 Remppa vai muutto Vancouver. 22.20 Ulkolinja: Kenian sateenkaaren alla. 12.30 Uusi Kino: Ilman paikkaa. NELONEN 06.00 Lastenohjelmaa. 14.00 Salatut elämät (S). 12.30 Olen Julkkis. 23.40 Kummeli esittää: Kontio & Parmas (7). 10.45 8 minuuttia. 17.30–20.00 YLE FEM. 12.30 Viidakkoperhe (12). 16.35 Elokuva: Kätyrit (7). 11.00 Kasper Strömman ja Suomen saunat. 18.00 Kiinteistöveljekset: Rempalla uuteen kotiin. YLE TV1 06.25 Tervo & Halme tosisuomalaisuutta etsimässä. 21.50 The Responder (16). 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 22.20 Päivän sää. 20.00 Rikkaat ja rahattomat. 17.10 Suden hetki (12). 20.00 Matador (7). 09.30–10.00 Valitut Palat Collection. 08.21 Late Lammas (S). 17.30 Tom Sawyer (7). 22.35 Harry Wild (12). 15.40–16.24 Katoava Pohjola: Pilattu paratiisi. 21.00 The Harlins. 10.30 Tanskan aarteenmetsästäjät. 06.25 Uutisaamu. 15.35 Remppa vai muutto: Muuttuiko mieli?. 11.00 Arkistosta: Falkenswärdin mööpelit (S). 14.35 Kekseliäs nikkari. 12.45 Näin Norjassa: Skansenin silta. 02.25 Olen Julkkis. 07.04 Stella ja Sami (S). 10.30–11.00 Kauniit ja rohkeat (S). 22.30 Subleffa: From Paris With Love (16). 18.30 Arkistosta: Falkenswärdin mööpelit (S). 13.00 Salatut elämät (7). 22.20 Päivän sää. 21.00 Subleffa: Uuno Turhapuro menettää muistinsa (7). 19.00 Seitsemän uutiset. 14.25 Luontohetki: Taistelevat alfaurokset. 15.55–16.43 Avara luonto: Karhun elämää. 08.30 Heinähattu, Vilttitossu ja ärhäkkä koululainen (S). 11.30 Uusi Päivä (S). 15.00 Isä Matteon tutkimuksia (7). 18.00 USA:n vaativimmat ammatit. 08.20 Galaxi. 17.00 Yle Uutiset. 09.35 Lauman uusi jäsen. 18.00 USA:n vaativimmat ammatit. 06.55 Muumilaakson tarinoita (S). Buster Keaton lähtee klassikkokomediassaan etsimään onnea villistä lännestä ja lehmipoikana työskennellessään löytääkin uskollisen ja hellyttävän joskin yllättävän elämänkumppanin. 08.35 Daltonit (S). 10.00 Emmerdale (S). 16.30 Uusi Päivä (S). 02.55–06.10 Yleisurheilun MM. 08.05 Leevi Lampunhenki (S). 08.50 Jumppahetki: Kehonhuolto ja venyttely. 09.30 Peltsin toinen luonto. 20.00 Rikkaat ja rahattomat. 10.00 Yle Uutiset. 17.50 Pilanpäiten. 21.00 Elokuva: 007 – Kuuraketti (16). 22.10 Elokuva: 007 – Elä ja anna toisten kuolla (16). 20.55 Urheiluruutu. 01.05 Wipeout USA. 19.20 Päivän sää. 17.25–20.00 YLE FEM. 17.25–00.26 YLE FEM. 18.23 Minusta tulee isoveli (S). 15.00 Isä Matteon tutkimuksia (7). MTV3 06.15 Aamusää. 10.34 Tareq Taylorin ruokamatka. 21.50 The Walk (7). 10.50 8 minuuttia. 12.30 Kasper Strömman ja Suomen saunat. 21.45 Yle Uutiset. 17.00 Ulosottomiehet. 10.50 8 minuuttia. 13.50 Sukeltaja. 12.35 Remppa vai muutto Vancouver. 23.35 Alasti-klubi. MTV3 08.00 Muumilaakson tarinoita (S). 12.00 Valitut Palat Collection. 16.30 Suurmestari Ruotsi. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 17.05–00.03 YLE FEM. 23.35 Forensic Files. 13.30 Salatut elämät (7). 10.13 Äärimmäiset sääilmiöt. 12.00 Simpsonit uusi kausi (7). MTV3 06.15 Aamusää. 18.59 Kadonneen aarteen arvoitus (12). 11.30 Pisara. 10.00 Nurses – Nuoret sairaanhoitajat (12). MTV3 06.15 Aamusää. 20.00 Frendit (S). 20.00 Huvila & Huussi. 17.25–20.00 YLE FEM. 16.30 Simpsonit (12). 10.30 Uusi Päivä (S). 17.00 Kesäterassi. 17.30–20.00 YLE FEM. 18.19 Nälkäiset nallet (S). 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 23.03–01.07 Kino: Blaze (12). 18.30 Emmerdale. 09.25 Tilt Esports (S). 22.10 Lotto ja Jokeri. 12.30 Salatut elämät (S). 14.00 Yle Live: Sylvie Courvoisier. 04.20 Simpsonit (12). 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 19.30 Kesäterassi. 15.55 Suurin pudottaja Suomi. 02.45 Arman ja Suomen rikosmysteerit (7). 09.00 Hauskat kotivideot. 13.55 Hauskat kotivideot. 18.30 Isänä ja poikana. 20.55 Urheiluruutu. 18.07 Kulmikkaat kaverit (S). 06.25 Uutisaamu. 10.30 Viisi miestä viikossa. 17.05 100 Places to Be. 22.25 Tulosruutu. 23.35 Imatranajo 60 v. 13.55 Hauskat kotivideot. 21.00 Simpsonit uusi kausi. 15.30 Poliisit UK: Ajojahti (12). 12.00 Pimeä historia: Ongelmanuori Mannerheim. 22.25 Tulosruutu. 13.55 Hauskat kotivideot. 01.50 Simpsonit (7). 17.00 Veikkausliiga LIVE: Futiskierros. 17.10 Viidakkoperhe (12). 18.26 Sukkahittimittari. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 11.15 McLeodin tyttäret (12). 18.30–19.25 Luontomatkalla. 15.00 Supernanny Suomi. 09.00 Remppa vai muutto Vancouver. YLE TV1 06.25 Hurjia suomalaisia. 08.05 Kaksoset kalassa. 11.29 Arkistosta: Falkenswärdin mööpelit (S). 22.00 Kymmenen uutiset. 07.45 Ikku-Pikku Ritari (S). 18.00 Moderni perhe (S). 07.16 Tilkkupeiton tarinoita (S). 07.20 Maijuli (S). 22.35 Elokuva: Tuntematon uhka (12). 15.00 Ylen aamun parhaat. 15.00 Suomen surkein kuski. 13.30 Salatut elämät (7). 19.00 Suden hetki (12). 02.30 Frendit (S). 23.05 Subleffa: Rambo – taistelija 2 (16). 01.10 Wipeout USA. 16.50 Novosti Yle. 08.00 Uutisaamu. SUB 06.30 Lastenohjelmaa. 17.25 Lauman uusi jäsen. 11.30 Rakkaudesta puutarhaan. 21.05 A-studio. 19.20 Päivän sää. 21.10 Historia: Peaky Blinders – koko tarina (12). 12.00–17.25 YLE TEEMA. 13.15–14.42 Nokea ja kultaa (7). 18.30 Emmerdale. 21.15 Jalkapallon EURO 2022 studio. 19.00 Seitsemän uutiset. 18.12 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 18.30 Luontohetki: Taistelevat alfaurokset. 21.00 Subleffa: Rambo – taistelija 3 (16). 10.00–10.44 Nurses – Nuoret sairaanhoitajat (12). 12.30 Salatut elämät (S). 18.00 Moderni perhe (S). 08.10 Bärtil (S). 10.00 Kenen kotona?. 19.55 Tulossa: Selviytyjät Suomi. 02.50 Masked Singer USA. 10.00 Emmerdale. 00.40 Keihäsmatkat (12).. 12.50 Eläintarhan vilkas elämä. 08.24 Galaxi. 19.00 Simpsonit (7). 12.25 Remppa vai muutto Vancouver. 18.30 Eränkävijät. 00.35 Taxi Driver (16). 15.00 Aarrepaja UK. 07.20 Muumilaakson tarinoita (S). 19.30 Simpsonit (S). 18.04 Arvaa kuinka paljon sinua rakastan (S). 10.55 Pisara. 19.48 Sportliv. 20.30 The Harlins. 12.45 Näin Norjassa. 17.57 Pikku Kakkosen postipyyntö. 14.55 Remppa vai muutto: Ilo irti neliöistä. 12.25 Valitut Palat Collection. 23.35 Tulossa: Pako – Janne ”Nacci” Tranbergin tarina (12). 14.25 Ikuisesti Moskova (S). 18.00–18.25 Siskonpeti (7). 16.20 Kandit. 06.55 Ylen aamu. 17.50 Pilanpäiten. 18.00 Wipeout USA. 16.50 Novosti Yle. 14.00 Unelma-asunto auringon alta. 12.00–17.25 YLE TEEMA. 20.05 Dubain sisäpiireissä. 19.10 Luottomies 3 (7). 07.28 Antiikkikaksintaistelu. 16.00 Simpsonit uusi kausi. 11.58 Uusi Päivä (S). 17.10–17.55 Viidakkoperhe (12). 20.30 Yle Uutiset. 20.30 Yleisurheilun MM. 22.25 Tulosruutu. 19.39 Sportnytt. 19.00 Seitsemän uutiset. 18.24 Eläinten ystäviä (S). NELONEN 06.00 Lastenohjelmaa 09.00 Hauskat kotivideot. 15.50 A-studio. 18.15 Kiri ja Lolo (S). 19.20 Päivän sää. 11.00 Lastenkasvatusko vaikeaa?. 10.15–10.45 Minä ja koirani. 09.30 Emmerdale. 12.00 USA:n vaativimmat ammatit. 18.10 Urheiluruutu. 07.55 Ikku-Pikku Ritari (S). 21.00 Komisario Lewis (12). 22.08 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 20.00 Hurjia suomalaisia. 22.55 Yle Live: Sylvie Courvoisier. 18.12 Mosaiikki (S). 08.20 Kiri ja Lolo (S). 14.00 Miki Liukkonen, sivullinen. 06.55 Ylen aamu. 18.00 Yle Uutiset. 13.50 Katoava Pohjola: Kalastajien kotikenttä. 10.50 8 minuuttia. 22.00 Kymmenen uutiset. 21.05 Sherwood (16). 08.05 Lulun luontoseikkailut (S). 13.30 Salatut elämät (S). 21.00 Elokuva: Koskinen: Hukan enkelit (12). 12.30 Viidakkoperhe (12). 09.00 Yleisurheilun MM. 06.55 Muumilaakson tarinoita (S). 16.27 Katoava Pohjola: Kalastajien kotikenttä. 11.35 Hauskat kotivideot. 13.55 Hauskat kotivideot. 15.00 Rantabaari (7). 13.00 Tanskalainen maajussi. 08.10 Horseland – heppajengi (S). 19.55 Eläintarhan vilkas elämä. 22.25 Tulosruutu. SUB 07.00 Simpsonit (7). Perjantaina 22. 2 (12). 09.30 Eränkävijät. 08.24 Tipu Touhukas (7). 14.00–14.55 Melodian mestari, Kassu Halonen. 16.25 Tulossa: Selviytyjät Suomi. 21.00 Fractures (12). 18.11 Käärmeitä kyydissä (S). 18.30 Moderni perhe (S). 14.30 Baywatch (12). 20.30 Yle Uutiset. 21.00 Subleffa: The Poison Rose (12). 19.00 Elokuva: Kätyrit (7). heinäkuuta 2022 – KUHMOLAINEN 21 TV VIIKKO 22. YLE TEEMA & FEM 08.05–12.00 YLE FEM. 08.00–08.53 Avara luonto: Mantereiden planeetta. 22.09 Urheiluruutu. 15.20 Intohimona Italia. 09.23 Mahti-Mopsi (7). 19.50 Ihmisten puolue. 14.55 Remppa vai muutto: Ilo irti neliöistä. 18.14 Tohtori Panda (S). Päästäkää Minut Pois!. 19.00 Seitsemän uutiset. (S). 08.40 Luontoretkellä: Rakas sisko. 08.45 Risto Räppääjä tapaa Mielensäpahoittajan (S). 09.35–10.00 Lucky Luken uudet seikkailut (S). 15.30 Simpsonit (7). 12.00 Arkistojen salat. 20.00–20.54 Atlantic Crossing (12). 19.20–19.50 Susia vai ei, siinä pulma. 12.30 Olen Julkkis. 23.30 Subleffa: Eraser – suojelija (16). 15.30 Masked Singer USA. 20.30 Yle Uutiset. 14.45 Kekseliäs nikkari. 18.15 Pikku keksijät (S). 16.00 Koiralle koti. 08.12 Oktonautit (S). 12.00 Rakkaudesta musiikkiin Tbilisissä. 21.45 Yle Uutiset. 17.00 Kesäterassi. 12.00 Valitut Palat Collection. 08.35 Elias on pelastettava. 19.45 Majakka: Tankar. 20.00 Frendit (S). 14.00 Salatut elämät (S). 18.00 USA:n vaativimmat ammatit. 18.00 Emmerdale. 11.00 Yle Alueuutiset. 18.00 Wipeout USA. 21.00 Elokuva: Terminator Genisys (12). 00.05 Simpsonit (12). 18.10 Urheiluruutu. 10.01 Yleisurheilun MM. 08.30 Äärimmäiset sääilmiöt. 21.49 Urheiluruutu. 21.00 Inside the Mind of Vladimir Putin. 09.10 Uutisaamu. 11.42 Retkiruokaa islantilaisittain. 07.28 Apina Apunen, asentajaapina (S). 08.36 Romppu, Rasse ja Sikuriina (7). 16.00 Illallinen äidille. 08.05 Egenland. 09.01 Kulman kunkut (S). 08.26 Eksynyt Ozissa (7). 19.10 Tulosruutu. 01.50 Roba (12). 18.30 Huutokauppakesä. 10.30 LIVE: Onnenarpa. 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 14.30 Baywatch (12). 17.00 Kiinteistöveljekset: Rempalla uuteen kotiin. 22.25 Tulosruutu. 18.00 Selviytyjät. 03.20 Aarrepaja UK. 14.30 Rantabaari (7). 09.00 Casualty (12). 18.40 MasterChef Australia. 12.25 Valitut Palat Collection. 13.00 Pitääkö olla huolissaan?. 09.10 Uutisaamu. 01.55 Viisi miestä viikossa. 16.55–17.25 Unelmakoti Sisiliassa. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 18.00 Emmerdale. 13.20 Eteenpäin – elämään (7). 08.25 Halitaan! (S). 21.50–00.15 Jalkapallon EURO 2022: välieräottelu. 10.00 Jaksa paremmin. 18.00 Viiru ja Pesonen (S). 16.10 Yleisurheilun MM. Päästäkää Minut Pois!. 17.30 Kauniit ja rohkeat (S). 12.30 Viidakkoperhe (12). 10.15 MasterChef Australia. 11.00 Yle Alueuutiset. 22.00 Yle Uutiset. 14.00 Kaiken maailman ennätykset. 17.10–17.55 Laulava lihakauppias (12). 22.15 Viikon sää. 14.30 Baywatch (12). 12.15 Sukeltaja. 18.45 Kalassa!. 14.55 Ylen aamun parhaat. 10.30 MasterChef Australia. 09.30 Eränkävijät. 12.00–17.20 YLE TEEMA. 09.23 Dronettajat (7). 22.20 Small Axe (12). (12). 00.35 Mökkireissu. 11.20 Hauskat kotivideot. 11.00 Yle Alueuutiset. 20.00 Matador (7). 21.50–00.10 Jalkapallon EURO 2022: puolivälieräottelu. Salonen: San Franciscon avajaiset. 17.45 Livet – suomenruotsalaisia tarinoita. 19.00 Simpsonit (7). 14.55 Remppa vai muutto Vancouver. 15.30 Liftarit: Etelä-Pohjanmaa. 21.45 Blaze Foley, jeesusteippimessias (7). 22.00 Reykan tapaus (16). Päästäkää Minut Pois!. 08.23 Galaxi. 13.56 Matador (7). 03.35 Eloonjääneet (16). 14.45 Kekseliäs nikkari. 13.30 Kummeli (7). 20.00–01.07 YLE TEEMA. 20.00 Matador (7). 12.20 Tulossa: Save The Date Suomi. 08.47 Jarin ja Karin kesäloma (S). 17.10 Viidakkoperhe (12). 15.50 A-studio. 07.35 Arthur ja minimoit (7). 07.30–08.00 Simpsonit (7). 22.20 Päivän sää. 15.30 Liftarit: Saariston rengastie. 19.40 Kesäillan valssi. 15.01 Katoava Pohjola: Salametsästäjien reviiri. 17.00 Pikku Kakkonen. 21.00 Elokuva: 007 – rakastettuni (16). 15.00 Aarrepaja. 10.30–11.00 Kauniit ja rohkeat (S). 10.30 Jätesokki. 15.00 Kekseliäs nikkari. 23.35 Madventures Suomi (7). 08.35–08.55 Daltonit (7). 21.30 The Harlins. 10.55 Omavaraiset: Kirveelle töitä. 18.00 Yle Uutiset. 10.50 8 minuuttia. 12.30 Simpsonit uusi kausi (7). 18.00 Moderni perhe (S). 02.45 Kova laki (12). 10.50 Omavaraiset: Irti verkoista. 09.30 Emmerdale. 07.20 Muumilaakson tarinoita (S). 21.50–00.15 Jalkapallon EURO 2022: välieräottelu. 19.00 Seitsemän uutiset. 15.55 Suurin pudottaja Suomi. 10.00–10.45 Sydänlääkärin syöksykierre (12). 18.00 Leevi Lampunhenki (S). 14.30 Ikimuistoinen: Lasse Mårtenson. 09.40 Tanskan aarteenmetsästäjät. YLE TV2 06.50 Lastenohjelmaa. 19.00–19.49 Martin Clunes saarimatkoilla. 22.00 Kymmenen uutiset. 20.00 Hurjia suomalaisia. 17.00 Yle Uutiset. 07.46 Postimies Pate, erikoislähettipalvelu (S). 17.00 Hitlist. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 16.00 Simpsonit (12). 06.25 Uutisaamu. 09.00 Bob’s Burgers (7). 01.50 Aarrepaja UK. LAUANTAI 23.7. PERJANTAI 22.7. 15.00 Isä Matteon tutkimuksia. 16.15–17.20 Francon jälkeen – Alcántaran perhe (7). 11.04 Luontomatkalla. 21.05 Kaikki synnit (12). 18.00 Emmerdale. 02.05 Frendit (S). 12.00 Kino Klassikko: Lähde länteen! (S). 19.30 Kesäterassi. 19.45 Erikoisryhmä Hampuri (12). 20.55 Urheiluruutu. 14.00 Suuri keramiikkakisa. NELONEN 06.00 Lastenohjelmaa. 11.30 Syyttäjä (12). 23.35 Bull (12). 15.00–15.55 Ylen aamun parhaat. 09.00 Bob’s Burgers (S). 08.01 Barbapapa (S). 09.00 Yle Uutiset. 09.35 Huutokauppakesä. 12.25 Valitut Palat Collection. 18.26 Sukkahittimittari. 20.55 Tulossa: Selviytyjät Suomi. 11.55 Komisario Lewis (12). YLE TV2 06.50 Lastenohjelmaa. 19.25 Tulosruutu. 21.00 Stacey Dooley: Psykiatrinen osasto (12). 13.00 Tanskalainen maajussi. YLE TV1 07.00 Antiikkikaksintaistelu. 16.50 Novosti Yle. 20.05 Intohimona Italia. 17.05 Maajussin luontokuvat. 13.30 Kummeli (7). 15.45 Gino perheineen Italiassa. 08.28 Taruvaeltajat (7). 18.00 Lulun luontoseikkailut (S). 11.15 McLeodin tyttäret (12). 09.00 Palomies Sami (S). 13.00 Salatut elämät (S). 21.20 Kino: Mutta. 12.00 Valitut Palat Collection. 20.58 Keno ja Synttärit. 01.05 Frendit (S). 10.00 Jaksa paremmin. 15.55 Suurin pudottaja Suomi. 11.00 Aarrepaja UK. kuka murhasi Harryn. 21.50 Kino: Punainen Istanbul (12). 21.00 A-studio. 16.00 Ihana Elisa (12). 18.25 Vahaveitikat (S). 20.58 Keno ja Synttärit. 06.55 Ylen aamu. 09.45 Athleticus. 09.00 Yleisurheilun MM. 23.13 Veitsen terän alla. 08.24 Salainen museo (S). 19.55 Tulossa: Save The Date Suomi. 11.00 Elias on pelastettava. YLE TEEMA & FEM 08.20–12.00 YLE FEM. 11.00 Simpsonit (7). 08.25 Jätesokki. huippuhetket. 19.30 Kesäterassi. 10.30–11.00 Kauniit ja rohkeat (S). 10.15–10.44 Minä ja koirani. 20.00 Koko Suomi leipoo. 20.40 Kesäillan valssi. 17.30 Rantabaari (7). 15.30 Masked Singer USA. 11.00 Aarrepaja UK. 03.40–05.06 Olen Julkkis. 01.15 Harry Wild (12). 12.00 Schitt’s Creek (S). 01.00 Olen Julkkis. (12). 12.30 Viidakkoperhe (12). 09.54 Mitä jos. 20.30 Yle Uutiset. 15.30 Simpsonit (S). 17.00 Kesäterassi. 14.50 Dokumenttiprojekti: Yhden miehen rauha. 19.30 Frendit (S). 11.30 Syyttäjä (12). 17.00 Yle Uutiset. 17.40 Kiinteistöveljekset: Rempalla uuteen kotiin. SUB 07.00 Simpsonit (7). 18.20 8 minuuttia. 23.30–00.45 Long Hot Summers – Style Councilin tarina (7). 03.45–05.10 Olen Julkkis. 19.45 Majakka: Valassaaret. 09.00 Luontoretkellä: Isokauris näkyvissä. 09.31 Lasten tasavalta (7). 20.58 Keno ja Synttärit. 21.00 Kino Klassikko: Lähde länteen! (S). 10.05 Angry Birds Stella (S). 18.20 Vedenalaisen maailman asukkaita (S). 09.30–10.00 Valitut Palat Collection. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. YLE TV2 06.50 Lastenohjelmaa. 11.00 Viisi miestä viikossa. 13.00 Simpsonit uusi kausi (7). 19.25 Tulosruutu. 15.00 Ylen aamun parhaat. 13.00 Salatut elämät (S). 20.30 Yle Uutiset. SUB 06.30 Lastenohjelmaa. 11.35 RSO Musiikkitalossa. 18.00 Amazing Race. 11.00 Aarrepaja UK. 18.45 Kalassa!. 16.30 Suurmestari Ruotsi. 00.55 Viisi miestä viikossa. 19.00–19.50 Rauhan hinta (12). 19.45 Majakka: Ritgrund. 19.00–19.53 Historia: Kuuban lasten exodus (12). 12.45 Luomakunnan vartijat (S). 20.00–01.00 YLE TEEMA. 09.10 Uutisaamu. BUSTER KEATON PRODUCTIONS. 18.08 Robottijunat (S). 08.20 Kotijumppaa Sofian kanssa. 10.30 LIVE: Onnenarpa. 17.40 Kiinteistöveljekset: Rempalla uuteen kotiin. 18.00 Yle Uutiset. 22.45 Subleffa: Koodinimi U.N.C.L.E. 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. 09.12 Haukku ja Poku (7). 18.12 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 17.00 Yle Uutiset. 14.00 Salatut elämät (S). 20.45 Urheiluruutu. SUB 06.30 Lastenohjelmaa 09.00 Bob’s Burgers (S). 09.05 Vierge Moderne. 18.30 Moderni perhe (S). 03.10 Schitt’s Creek (S). 18.45 Avara luonto: Mantereiden planeetta. 09.00 Hauskat kotivideot. 00.40 Elokuva: Koskinen: Pudotuspeli (12). 19.30 Kyllä nolottaa (7). 09.57 Tipu Touhukas (7). 22.05 Kino: Mies joka itki (12). 10.00 Jumalanpalvelus. 18.00 Remppa vai muutto: Muuttuiko mieli?. 11.00 Jumalanpalvelus. 14.00 Salatut elämät (S). 23.40 4D: Seksin saloja (12). 22.45 Veitsen terän alla. 17.00 Pikku Kakkonen. 12.45 Tanskalainen maajussi. 23.40–01.20 Miinavaara ja jälkikirjoitus (12). 02.45 Schitt’s Creek (S). 08.00 Uutisaamu. 16.30 Simpsonit (12). 17.10 Viidakkoperhe (12). 20.00–20.47 Elämämme Galapagossaarilla. 11.30 Simpsonit (7). 20.00 Kasper Strömman ja Suomen saunat. 13.25 Peltsin toinen luonto. 12.30 Simpsonit (7). 16.30 Onside-studio. 22.35 Taxi Driver (16). 09.45 Uusi Päivä (S). 23.35 Dalgliesh (12). 20.30 Frendit (S). 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 20.58 Keno ja Synttärit. 22.09 Urheiluruutu. 23.50–01.00 Minä ja pikkusiskoni (S). 18.00 Yle Uutiset. 17.00 100 Places to Be. 01.05 Simpsonit (7). 13.15–14.51 Tukkipojan morsian (S). 15.00 Rantabaari (7). 09.05 Historia: Luiden kertoma totuus. 08.53 Tanskalainen maajussi. 08.35 Mumindalen (7). 16.00 Illallinen äidille. 21.00 Roba (12). 09.30–09.55 Luontohetki: Taistelevat alfaurokset. 12.00–17.55 YLE TEEMA. 23.40–00.10 Älä tee aviorikosta. 08.05 Prisma: Etelämantereen dinosaurukset. 18.12 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 19.00 Simpsonit (7). 08.24 Ryhmä Hau (S). 18.30 Rakastamme kalliita kelloja. 22.35 Joonas Nordman Show: Grillikausi (7). TORSTAI 28.7. 18.15 SuomiLOVE. 15.00 Olet mitä syöt. 07.45 Ikku-Pikku Ritari (S). 17.30 Malory Towers (7). 11.15 McLeodin tyttäret (12). 18.00 Bamse ja rosvokaupunki (S). 17.10 Rakkaudesta puutarhaan. 18.20 8 minuuttia. 09.30 Emmerdale (7). 03.00 Eloonjääneet (16). 20.00 Frendit (S). 10.10 Livet – suomenruotsalaisia tarinoita. 20.00 Koko Suomi leipoo. NELONEN 06.00 Lastenohjelmaa. 09.10 Uutisaamu. 12.00 Francon jälkeen – Alcántaran perhe (7). 12.00 Junamatka Australiaan. 11.30–12.45 Tero Pitkämäki – kunniakierros. 09.00–09.54 Jari Tervo haastattelee: Vesa Vierikko. 18.49 Suden hetki (12). 14.45 Mahtikoneita ja ilmastoihmeitä. 22.50–00.20 Verta Wienissä (12). 21.30 Jalkapallon EURO 2022 studio. 15.30 Eksoottiset junamatkat. 16.05–16.55 Ihana Elisa (12). 16.05 Ihana Elisa (12). 22.35 NCIS: New Orleans (12). 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. KESKIVIIKKO 27.7. 09.45 Uusi Päivä (S). 01.30 Simpsonit (7). 15.00 Unelma-asunto auringon alta. 21.00 Kotoisa. 17.00 Yle Uutiset. 19.30 Täydellinen kesä (S). 17.10 Huvila & Huussi Asuntomessuilla. 06.25 Uutisaamu. 09.11 Kun olin ikäisesi (7). 17.30 Kauniit ja rohkeat (S). 20.00 Elias on pelastettava. 06.55 Ylen aamu. YLE TV1 06.25 Kandit. 08.25 Aika härdelli! (7). 20.01 Kandit. 23.00 Subleffa: Spesialisti (16). 09.55 Uusi Päivä (S). 17.30 Kauniit ja rohkeat (S). 15.30 Simpsonit (12). 19.25 Tulosruutu. 17.00 Yle Uutiset. 14.18 Katoava Pohjola: Poromiesten valtakunta. 20.15–00.30 Yleisurheilun MM. 12.20 Viidakkoperhe (12). 12.25 Valitut Palat Collection. 12.00 Schitt’s Creek (7). 20.00 The Harlins. 15.20 Uusi Sherlock (12). YLE TEEMA & FEM 08.30–12.00 YLE FEM. 16.50 Novosti Yle. SUB 06.30 Teletapit (S). 23.15 Harlots – Paheen pesä (16). 15.15 Suden hetki (12). YLE TV1 06.25 Hurjia suomalaisia. TIISTAI 26.7. 06.53 Hyrräpäät (S). 10.00 Annan herkulliset leivonnaiset. 21.00–21.10 Sportliv. 06.25 Uutisaamu. 21.30 Simpsonit uusi kausi. 00.50 Masked Singer USA. 17.00 Pikku Kakkonen. 15.00 Isä Matteon tutkimuksia (7). 13.35 Remppa vai muutto Vancouver. 09.00 Hauskat kotivideot. 10.58 Lea (12). 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 13.00 Peltsin toinen luonto. 23.50–00.00 Kalmansiivooja (S). 22.05 Yle Uutiset. 18.00 Yle Uutiset. 14.30 Vaiheessa: Viimeinen kesä. 16.55 Onnenarpa. 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. – 28.7. 17.00 Pikku Kakkonen. 22.25 Tulosruutu. 08.00 Yle Uutiset. 14.20 Dubain sisäpiireissä. 19.30 Kesäterassi. 19.20 Pilanpäiten. 08.05 Teini-ikäisten mutanttininjakilpikonnien nousu (7). 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 22.35 Elokuva: Koodinimi U.N.C.L.E. 19.00 Remppa vai muutto: Muuttuiko mieli?. 17.55–20.00 YLE FEM. 08.10 Tintin seikkailut (7). 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi. Päästäkää Minut Pois!. 18.01 Suden hetki (12). MTV3 08.00 Lastenohjelmaa. 07.00 Uutisaamu. 08.00 Uutisaamu. 08.28 Seikkailevat saappaat. 13.40 Pilanpäiten. 10.00–10.44 Nurses – Nuoret sairaanhoitajat (12). 22.00 Kymmenen uutiset. 20.00 Pöllötöllö. 12.25 Valitut Palat Collection. 17.00 100 Places to Be. 19.20 Päivän sää. 22.55–23.55 Timanttinen keikka. 10.20 Maajussin luontokuvat. 18.30 Moderni perhe (S). 18.45 Kalassa!. 12.45–12.55 Luonnonkaunis Ahvenanmaa: Metsäomenapuut. 18.21 Lauma (S). 22.20 Roy Grace (12). 18.00 Yle Uutiset. 21.50 Mount Everest – äärimmäinen matka. 21.49 Urheiluruutu. 20.45 Urheiluruutu. 16.50 Novosti Yle. 19.20 Päivän sää. 22.55 Tulossa: Selviytyjät Suomi. NELONEN 06.00 Lastenohjelmaa. 08.50 Jumppahetki: Tasapaino ja voimaharjoitus. 17.10–17.55 Viidakkoperhe (12). 19.00–19.50 Kesäillan valssi. 12.26 Uusi Päivä (S). 16.55 Pikku Kakkonen. 01.35 Frendit (S). 08.00 Angry Birds Stella (S). 16.30 Uusi Päivä (S). 21.00 Selviytyjät. 07.55 Ikku-Pikku Ritari (S). 18.00 Huvila & Huussi. 16.00–16.45 Itämeren helmet: Gotlanti. 08.10 Arvaa kuinka paljon sinua rakastan (S). 09.01 Näin meillä (7). 09.30–10.00 Valitut Palat Collection. 13.00 Matador (7). 00.05 Unelma-asunto auringon alta. 20.00 Hauskat kotivideot. 20.55 Urheiluruutu. 13.30 Rakastan sinua kyyneliin (S). 12.30 Olen Julkkis. 16.00 Ihana Elisa (12). 19.00 Stadi vs. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 23.20 The Harlins. 22.00 Hooligan (16). 12.30 Salatut elämät (7). 09.30–10.00 Valitut Palat Collection. 11.00–11.47 Martin Clunes saarimatkoilla. 13.55 Hauskat kotivideot. 09.00 Kuka tahansa voi rikastua. 14.00 Unelma-asunto auringon alta. 22.50 The Harlins. 18.12 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 08.50 Palomies Sami (S). YLE TV2 06.50 Lastenohjelmaa. 18.00 Salaperäinen varkaus (S). 13.00 Salatut elämät (7). 20.30 Gino perheineen Italiassa. 11.30 McLeodin tyttäret (12). 21.15 Jalkapallon EURO 2022 studio. 09.00 Casualty (12). 14.30 Pitääkö olla huolissaan?. Päästäkää Minut Pois!. 12.00 Valitut Palat Collection. 18.20 Halitaan! (S). 09.00 Galaxi. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 12.30 Salatut elämät (S). 20.00 Suurmestari. 00.00 Unelma-asunto auringon alta. 13.05 Historia: Ronald Reaganin Amerikka. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. Päästäkää Minut Pois!. 18.30 Eränkävijät. 20.55 Urheiluruutu. 13.30 Salatut elämät (S). 10.30 Urheilu-Suomi. 12.53 Uusi Päivä (S). YLE TEEMA & FEM 08.05–12.00 YLE FEM. 10.01 Yleisurheilun MM. YLE TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 01.25 Viisi miestä viikossa. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 21.00 Amazing Race. 19.00 Suden hetki (12). 19.40–20.25 Vera Stanhope tutkii (12). 16.50 Novosti Yle. 14.30 Uusi Kino: Äänenmurroskuoro (S). 14.00 Historia: Neuvostoliiton vankileirit (12). 00.55 Joonas Nordman Show: Grillikausi (7). 21.30 Perjantai-dokkari: 30 kilometriä päivässä. YLE TV2 06.50 Lastenohjelmaa. 17.25 Tanskalainen maajussi. 15.50 Poldark (12). 12.00–17.25 YLE TEEMA. 13.20 Kino Klassikko: Ruorimies (12). 21.00 The International (16). Päästäkää Minut Pois! (S). 01.30 Unelma-asunto auringon alta. 16.30 Uusi Päivä (S). 14.00 Suuri keramiikkakisa. 15.44 Katoava Pohjola: Valaanpyytäjien valtio. 00.15–01.20 Elämäni Biisi. 15.55–16.45 Prisma: Etelämantereen dinosaurukset. 11.00 Yle Alueuutiset. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 10.00–10.44 Nurses – Nuoret sairaanhoitajat (12). 10.30 LIVE: Onnenarpa. 19.20 Pilanpäiten. 19.00 Frendit (S). 18.30 Emmerdale. 23.40–00.25 Melbournen sarjamurhaaja (16). 20.00 Matador (7). 13.30 Suomen surkein kuski. 17.30 Kauniit ja rohkeat (7). 19.25 Tulosruutu. 18.30 Eränkävijät. 16.10 Yleisurheilun MM. KINO KLASSIKKO: Lähde länteen! Yle Teema & Fem lauantaina klo 21.00. 20.00 Suurmestari. 10.00 Huutokauppakesä. 07.10 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut. 14.40 Matador (7). 16.40–16.50 Pilanpäiten. 17.25 Kasper Strömman ja Suomen saunat. 19.00 Huvila & Huussi. 19.30 Simpsonit (7). 19.00 Hauskat kotivideot. 23.40–00.26 Mitä tapahtui Per Vålnesille?. 13.30 Salatut elämät (S). 16.00 Masked Singer USA. 19.25 Kesäillan valssi
Sisältää autopaikan. Jakopää ketjulla. P. 029 7031 9900 teemu.makelainen@sahasoi.fi mika.makelainen@sahasoi.fi Auto hakusessa henkilöauto, pakettiauto sekä asuntoauto tai -vaunu. Sähkö, vesi-wc, porakaivo. Romu Green Steel Oy, 040 741 8436, 044 546 5294. 040 513 2633 Kuhmo, Oili p. Myös leimaamaton ja vialliset käy, jopa romuauto tai loppulunastus. Yksiö autotallilla Kajaanissa. Vapaa Kts. P. Kainuun vieressä. P. P. P. Viiksimontie 185. puh. 050 572 0178 Myydään suomenpystykorvan urospentuja, erittäin riistaveriset ja terveet vanhemmat, luovutus 16.8. Tori.fi. Tiedustelut puh. Teemme kaikki metsurija metsänhoitotyöt. Kantojyrsin 15 hp. Kajaani. Ostan vanhoja k-autoja, pakettija h-autoja, myös vialliset. P. 046 545 1102. Kaupungilta matkaa n. Kuvia ja tietoja löytyy https://www.tori.?/vi/100112016 Puh. Tmi Sutinen p. joen pohjoispuoli, Nakertaja, Takkaranta, Kirkkoaho, jne. T. Etsitään edullista vuokra-asuntoa Kajaanin keskustasta opiskelijalle! Tarjoa: 0500 973 129. 0400 168 083. 040 582 2760. 050 587 4507. Yhteydenotot numeroon 040 4144 895. Pihalla sauna, halkoliiteri ja pieni varasto. 050 325 3473 Kajaani. 044 327 7482 Tarvitsetko apua remontoimisessa tai talon maalauksessa. Mummon mökki Ristijärvellä. B-kortti. 0400 120 350. Väliltä Kuluntalahti-Kaitaansalmi. Ti-su 10-24, 1,99 e/min. 0400 239 200, tuomo@ohtonen.fi Pensasaidanleikkaukset. Myös unien tulk. Ollut iäkkäällä vanhuksella kerrostaloasunnossa. Ylin 7. Auton perässä vedettävä ja helposti liikuteltavissa. Helkama polkupyörät, Minnkota sähkö& Suzuki perämoottorit. Esla potkuja kävelypyörät. Varaosa& Huoltopalvelu p. Puh. 0400 281 991, (08) 712 150. Maksuton autojen nouto/romutustodistus. OP vuokraa puh.050 592 0521 Yksiö 31,5 m² vapaana elokuun alusta Kajaanin Lehtikankaalla, Rinnekatu 11. 040 529 6573 Remontoitu 2h+kk, 52m², jokirannassa Eliaksentiellä. P. 30 vuoden kokemus kylmä-, kodinkoneja laitoskonehuollosta , myös ilmalämpöpumppujen myynti, asennus ja huolto . Ei seksilinja. Mäkeläinen Oy. Romutustodistus. Sahasoi Oy puh. Venepaikka on. Tontti 20 ha. 231 tkm, 2 renkaat, vetokoukku, CD-radiosoitin. Soitot arkisin klo 13.0015.00 num. Puh. Vuokraan kuuluu katettu autopaikka. REMONTIT ammattitaidolla. 040 5285 374. 70e/vrk. Puh. Kaadamme pihapuut turvallisilla välineillä ja tekniikoilla. 044 362 0475. www.pkainulainen.fi p. 040 513 5897. Takuuvuokra yhden kuukauden vuokra. Myös OP-rahoituksella. Poistamme myös kannot kantojyrsimellä . 88400 €. Taloyhtiössä isot remontit tehty. 040 516 3984. 4-hengen asuntoauto vuokrattavana. Tied. 0400 299 254. P. Hyvät uunit. Kalusto Manamansalossa. Pese matot harjaamatta! Swipen pesuaineet ja Aloe Vera -tuotteet. P. 65m² hyväkuntoinen kaksio Kajaanin keskustassa Pohjolank. Pilkekone Palax toimii sähköllä ja traktorilla. Hyväkuntoinen ok-talo. 040 815 4103. Kylmäja kodinkonehuolto Manninen Oy, Suomussalmi. viitisen kiloa. Kuhmossa, puh.044 982 1669 Lami 440 GTX moottorivene + Yamaha 70 + Respo traileri 3500€ Holder C500 "lumihirmu" + linko, alueaura, kuormain 7700€. 040 727 3316 Kajaani Asuntoauto rek. Hissi. B-kortti. Ovaskainen 0503594661/ Antti 0400687463 Stihl moottorisahat & raivurit, myös vaihtaen. 14. Kaksio Kajaanin keskustasta. 0400 120 350. 12,00€ Vuokralle tarjotaan. Romut ja romuautot ym. P. Selvänäkijä 0700 17131 30v kok. Tarjoa p. Siisti 2h+kk+s 43 m² RT Vuolijoki. Kotitalousvähennys. Sisältäen arkun, kahvat tai uurnan, kukan, vaatetuksen, arkkuun huoltamisen ja kuljetuksen Kainuun alueella. Ajoja työnnettävät ruohonleikkurit, jyrsimet, akkusahat ja -trimmerit, puhaltimet, painepesurit, metsurija sahatarvikkeet. Myydään rantatontti 4660 m² Lentualta Kuhmossa. Sari 0700 84 444, ota talteen. P. Rieju MRT 50 SM Motard . Okt-tontti 1500-5000m². 0500 700 500. Hp. 050 372 6937 48m² saunalliset kaksiot parija rivitaloista Vuolijoen keskustassa. Kaj. Mikäli talouteenne on jäänyt tarpeettomasti ajoneuvoja, ostetaan kaikenikäiset, ja kuntoiset. P. Lupakuvat, muutoskuvat, suunnittelupalvelu, valvonta ja konsultointi. 2,21+mvm, pl 17 esp. 2006, aj. 045 8840710 Sotkamo, Aira p. 050 566 9069. kerros. H. 6 henk., h. Ford Mondeo farmari 1.8 bensa, vm. Kuhmo iso yksiö sekä kalustettu iso yksiö Hot. 0440 426 446 KOTIMAINEN MANDO KASSA: Mando 15,6”, Tablet 10” Itsepalvelukassa Mando Maksupäätteet integraatiolla/ erikseen Vielä erä peruskassakoneita. Valmistamme myös polttopuut, vaikka suoraan metsästä liiteriisi. Tontilla rakennusoikeutta jäljellä yli 200 m². Läpitalon huoneisto. 050 411 4756. Soita ja tarjoa omaasi p. 044 712 2000 (24 h) Lönnrotinkatu 3, Kajaani, ma-pe 10-16 www.hautauspalveluhelmi.fi HAUTAUSPALVELU HELMI ULKOMAALAUKSET YM. Rantapaikka siirrettävälle mökille. 046 906 8880. 044 294 0469 Sisäilmaja homekoiratutkimukset Kainuussa. 040 581 9916 Kajaanin Lohtajalla saunallinen rivitalo yksiö 40m², vuokra 540e /kk + vesi ja sähkö. Kysy lisää. Myytävänä suomikolikot 19632021 n. Unet. 2700€. 08 741 068 Palvelemme ma-pe 9-17, la 9-13 LAATUKESKUS HEIKURA KY Hyryntie 18, Hyrynsalmi www.laatukeskushyrynsalmi.fi Hyvälaatuista ja kuivaa koivupilkettä. Pihapuiden kaato, kantojyrsinnät, puiden ja oksien ajo traktorityönä. Helposti häiritsevät kannot pois. Jätä ilmoitus Kainuun Pörssiin lehtesi verkkosivujen kautta. Kainuun Sanomat Koti-Kajaani Kuhmolainen Sotkamo-lehti Ylä-Kainuu Alk. Kirjallinen sopimus ja työmme on kotitalousvähennyskelpoinen. Parveke. heinäkuuta 2022 22 KOTI-KAJAANI 20.7.2022 | 27 Kainuun Sanomat Koti-Kajaani Kuhmolainen Sotkamo-lehti Ylä-Kainuu Myytävänä | Ostetaan | Halutaan vuokrata | Vuokralle tarjotaan | Kaikenlaista YHDE LLÄ ILMO ITU KSE LLA TA VO ITA T KOK O KAINUUN Myytävänä Kaikenlaista Vuokralle tarjotaan Kaikenlaista Vuokralle tarjotaan Halutaan vuokrata Ostetaan Toimistotila n. Asunto heti vapaa. Paltamossa Kiehimänjoen likellä hieno ja remontoitu saunallinen kaksio 50m². P. Keittiöremontin jälkeen jääneet komerot, tasot ja kaapit halvalla vaikka kesämökille. JKP Asennus Oy 040 809 7268 Ota uusi suunta elämääsi. Osta kaikki tai osa. 130€/vrk. P. T:mi KONTTORIKESKUS VÄISÄNEN Lamminkatu 6, 87150 Kajaani myynti@konttorikeskus.com p. Annetaan 9v. 050 347 3310 Seinäkellojen huollot ja korjaukset sekä sveitsiläiset rannekellot takuutyönä. Ajoneuvoja. Soita meille, niin teemme tarjouksen. Luotettava auttaja/ennustaja. Pit. Heti vapaa. Puh. Runsas kesäkalastusvalikoima, Lindeman kalaverkot, Weke katiskat. Omakotitalo Kuhmossa. 040 727 3965 tai 0400 725 043. Kysy tarjous! Kainuun alueella ja lähikunnissa. 0400 965 705. Heti vapaa. KUHMOLAINEN – Perjantaina 22. 050 369 5430 Soita Matille klo 9-21, 040 911 1648. 0400 450 692. 33 cm. Ostan lypsyaseman Delaval/Westfalia 2x3 2x10, maitotankki 1600-10000L. 040 215 0738, 040 178 6770 JAPA 315+ ROAD KLAPIKONE joka toimii omalla sähköstartilla varustetulla bensiinimoottorilla. 0400 120 350. Vuokra 650 / kk. 600 € viikko. 050 589 2116. P. Tule kokeilemaan! Kuvia pyydettäessä. P. Toimitus mahdollinen. Autonkuljetustraileri umpipohjalla, kantavuus 2 ton. Anja p. 70 m 2 Juntusrannantie 9, Suomussalmi. Kajaanilaista työvoimaa. 15 km. leikattu poikakissa, hieman arka. Rantaan 200 m. Bobcat minikaivurit 2 ja 3,5 tonnia, hinta alkaen 130 € vrk. Soita p: 044-9784936 Hautauspaketit alkaen 390 e . 0400 120 350. Puh. Soita 044 540 0558 www.kainuunhomekoirapalvelu.fi Metalliromut ja romuautot ym
klo 8-12 KAJAANI, Kaukametsän opisto, Koskikatu 4B, ilman ajanvarausta 2.-3.8. klo 8–12 29.8. OMAKOTITALO Kuhmossa. ja mukavaa yhdessäoloa. klo 12.30 – 15.45 RISTIJÄRVI, neuvola, ajanvarauksella 9.8. etunimi.sukunimi@hillagroup.fi Osoite: .................................. • 12 vuotta täyttäneille, joiden immuunipuolustus on voimakkaasti heikentynyt HYRYNSALMI, terveysasema, ilman ajanvarausta 17.8. Koronarokotusten laajennuksesta tiedotetaan Kainuun soten tiedotteissa verkkosivuilla ja Koti-Kajaanissa. klo 9.00–11.00 ja 12–15.30 9.-10.8. klo 9-15 Tervetuloa viettämään hetki ranskalaiselokuvan seurassa EIFFEL 27.7.2022 klo 16.30 Pajakkakinossa Vapaa pääsy Elokuvan jälkeen Kuhmon kotiseutuyhdistys ry:n sääntömääräinen vuosikokous. 010 665 7200 ma-pe klo 9-15 Sähköpostit: ......................... Puhelinpalvelu p. heinäkuuta 2022 – KUHMOLAINEN 23 SARJAKUVAT B. Lähtö kimppakyydeillä vanhalta linja-autoasemalta klo 16.15. Kiellot ja kyselyt rekisteriselosteesta kir jallisina ja allekirjoitettuina osoitteeseen: Kuhmolainen, Kainuuntie 103, 88900 Kuhmo. 58,67€ Vuosikerta .................... Myyntijohtaja Kirsi Kela Julkaisupäivät: ..................... klo 9.00–11.00 ja 12–15.30 SUOMUSSALMI, terveysasema, ilman ajanvarausta 2.8. 040 7511749 ..................................................... Ilmoitukset ja tilaukset 010 665 7200 (ma-pe klo 9-15) Mediamyynti: ....................... asiakaspalvelupiste suljettu 6.6. 050 363 1166. Käsitellään sääntömääräiset asiat. VIRTANEN KOKOUKSET Ontosen Metsästäjät ry KESÄKOKOUS 7.8.2022 klo 18 lihaliiterillä. Tervetuloa mukaan! www.kuhmolainen.fi. alv 24 %). klo 9-15 5.8. Tied. 164€ 6 kk maksuvälillä ............ Perjantaina 22. • 70 vuotta täyttäneille • iäkkäille, jotka asuvat hoitokodeissa tai ovat järjestetyn kotihoidon tai omaishoidon piirissä • iäkkäille, joiden terveys ja toimintakyky on heikentynyt • 12 vuotta täyttäneille, joiden immuunipuolustus on voimakkaasti heikentynyt Viidettä rokoteannosta suositellaan, kun neljännestä annoksesta on kulunut 4–6 kuukautta. sähköpostit ....... P. tiistai: aineistot perjantaina klo 16 perjantai: aineistot keskiviikkona klo 16 Kainuun pörssi: aineistot tiistaina klo 10 Sisältöjohtaja: ..................... Tietosuojaseloste on nähtävissä lehden konttorissa tai osoitteessa www.kuhmolainen.fi. Vastuu virheistä ja huomautukset: Lehden suurin vastuu hyväksytyn ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä tai ilmoituksen poisjäännistä on ilmoituksen hinta. 88€ 4 kk maksuvälillä ....... Jos on saanut kolme rokoteannosta ja sairastanut koronan, ei tarvitse nyt tehosteannosta. Tervetuloa! Nivan kyläyhdistys Iivantiiran osakaskunta Kuhmon Diabetesyhdistys ry järjestää retken Lentuan kodalle Niska-ahontie 200 ti 26.7. klo 16:00. JOHTOKUNNAN KOKOUS klo 11.00. krs., ei hissiä. Muistutukset on tehtävä viimeistään kahdeksan (8) päivän kuluessa ilmoituksen julkaisemisesta. Asiakasrekisteri: Kuhmolaisen asiakasrekisterissä olevia tietoja käytetään asiakassuhteen ylläpitoon ja hoitoon. Lehdellä on täydet oikeudet kaikkeen julkaistavaksi lähetettyyn aineistoon. Pihakirppis pe 22.7. asiakaspalvelu.kuhmolainen@slpmedia.fi aineistot@slpmedia.fi toimitus.kuhmolainen@slpmedia.fi Henk.koht. Viiksimontie 185. sote.kainuu.fi KAINUUN KORONAROKOTUKSET Koronarokotuksia laajennetaan portaittain THL:n suositusten mukaisesti. Hyvät uunit. Käsitellään sääntöjen määräämät asiat. Pullakahvit ja nuotiomakkarat, tervetuloa. 0800 95 505 MAHDOLLISET JAKELUHÄIRIÖT Kestotilaus 12 kk maksuvälillä ........ klo 9-11.30 16.8. % * KMT 2021 mukaan Hilla Group Oyj:n sanomalehdistä saa tietoa paikallisista asioista ja tapahtumista 78-99 % lukijoista. Leena Hirvonen Kustantaja: ........................... Mari Heikura 040 754 3579 Toimittaja Jarno Hiltunen (lomalla 7.8. hillagroup.fi/mainostajalle Tarjotaan vuokralle Myydään Kaikenlaista Myydään tai vuokrataan kaksio 53 m2 Kirkkotiellä. Hyväkuntoinen OK-talo. Mikäli lehti ei ylivoimaisen esteen (esim. klo 9-11.30 SOTKAMO, terveysasema, ilman ajanvarausta 2.-3.8. klo 9-15 PALTAMO, neuvola, ajanvarauksella 4.8. 2.8.2022 alkaen Neljäs rokoteannos, kun kolmannesta annoksesta on kulunut 3-4 kuukautta. puhelinpalvelu klo 8-16 Myyntipäällikkö Eine Kotamaa 050 315 5849 Myyntiryhmän päällikkö Titta Toivanen p. Keihäs, 40m, 60m, 100m, 100m. Ti laaja voi kieltää tietojensa käytön em. Tervetuloa! Johtokunta Sitoutumaton – Uutismedian liiton jäsenlehti 10.7.1959 Päätoimittaja........................ klo 8.30 – 15.30 9.-10.8. klo 9-15 9.8. Talkoot Jyrkänkosken tukikohdassa sunnuntaina 24.7.2022 klo 14.00 alkaen. Suomalainen Lehtipaino Oy, Kajaani ISSN: 0787-5312 (painettu) ISSN: 2243-173X (verkkojulkaisu) 010 Yritysnumeroon soittaminen maksaa 8,35 snt/ puhelu + 16,69 snt/minuutti (sis. klo 8.30 – 15.30 KUHMO, Oppimiskeskus, ilman ajanvarausta 2.-3.8. Lehti toimitetaan ylivoimainen este (lakko ym.) varauksin. Hirvikokous lopuksi. klo 12.30–15.15 11.8. – 12.8. Kainuuntie 103, 88900 Kuhmo Puhelin: ................................ Johtokunta kokoontuu klo 17.30. alv 10 %) Ma – la klo 7.00 – 11.00 Puhelut palvelunumeroon ovat maksuttomia www.kuhmolainen.fi TILAUSHINNAT RUOKALISTAT KOTIHOITOATERIAT Ma: sitruunainen broilerkastike, perunat, mustaherukkahillo, porkkanaraaste-kurkkukuutio, marjakiisseli Ti: järvikalapihvi, perunasose, punajuurikuutio-purjo-raejuusto, marjakiisseli Ke: hernekeitto, juusto, tuorekurkku, pannukakku ja hillo To: uunimakkara, perunasose, jäävuori-kesäkurpitsa-cantaloupe, rahka Pe: lihamakaronilaatikko, jäävuoritomaatti-kurkkusalaatti La: kaalilaatikko, puolukkahillo, puutarhurin sekoitus, hedelmäkiisseli Su: jauhelihapihvi, perunasose, kastike, aurinkokasvikset, mousse KOULURUOKA Työkeskus, päivätoiminta ja päiväkoti Ma: sitruunainen broilerkastike, riisi, mustaherukkahillo, porkkanaraaste-kurkkukuutio Ti: järvikalapihvi, perunasose, punajuurikuutio-purjosuikaleraejuusto Ke: hernekeitto, edam juusto, porkkanapala To: uunimakkara, perunasose, jäävuorisuikale-kesäkurpitsacantaloupe Pe: lihamakaronilaatikko, jäävuorisuikale-tomaattikuutiokurkkukuutio Muutokset mahdollisia SAA TIEDON PAIKALLISISTA TAPAHTUMISTA LEHDESTÄMME LÄHES * 100. Sairastettu koronatauti vastaa yhtä rokoteannosta. 240€ (hinnat sis. Kuhmo Hölkkä lauantaina 23.7 klo 12 urheilukeskuksella, mitattu 10 km yhteislähtö T/P 15, 17, N/M yl, 40, 50, 60, 70, ilm. 040 581 9916 Eila ja Pekka! Lentuan laulujuhlat ja Vaaraneuvoston juhlakokous Kankkulan kaivolla 24.7. tuntia ennen. Koronarokotukset ovat pääsääntöisesti ilman ajanvarausta, ajanvarausmahdollisuudesta ilmoitetaan erikseen kunnan kohdalla. saakka) 050 576 0472 Toimittaja Antero Komulainen 050 566 2493 Konttori ............................... klo 9-15 9.-10.8. Hilla Group Oyj Painopaikka: ........................ klo 18. RIISTAKOLMIOLASKENTA klo 9.00, kokoontuminen Mutkan pihalle. Parveke, järvinäköala, 2. klo 10 17 Kontionkatu 26. tarkoituksiin ilmoittamalla siitä Kuhmolaisen asiakaspalveluun. Kuhmolaisella on oikeus käyttää ja luovuttaa rekisterissä olevia tietoja suoramarkkinointiin, etämyyntiin sekä mielipideja markkinatutkimuk siin henkilötietolain mu kaisesti. TERVETULOA Hallitus KUHMON KOTISEUTUYHDISTYS RY Kuusamonkylän Metsästäjät ry KESÄKOKOUS metsästysmajalla sunnuntaina 7.8.2022 klo 11.30. Sarjat kaiken ikäisille Kuhmon reserviläiset ry. lakko) tai asiakkaasta johtuvan syyn vuoksi voi julkaista ilmoitusta, lehti ei vastaa ilmoittajalle aiheutuneesta vahingosta. PÖRSSI SEURAT SEURAT Kuhmon Diabetesyhdistys Kivakisat ma 25.7. Lettujen ja makkaranpaistoa, kahvia ym. Rantaongintakilpailu Iivantiiran osakaskunnan jäsenille pe 29.7.2022 klo 18 Nivan koulun rannassa
Pituus P19v: 1) Aaro Frank 516. P5v: 1) Ilmari Heikkinen 8,9, 2) Sulo Komulainen 10,7. T7v: 1) Pihla Haavisto 8,3; Minttu Ritola 8,3, 2) Isabella Noro 9,8. T8v. Illan kuluessa vähitellen poutaisempaa. Evääksi myytävänä tarjolla on makkaraa, lettuja ja virvokkeita. Paikalle olevat Kuhmon Perhokalastajat opastavat kalastuksessa, perhostuksessa ja perhosidonnassa, sekä kalan käsittelyssä. T4v: 1) Lilja Heikkinen 13,5. P4v: 1) Joonas Huotari 65. P7v: 1) Jesse Huotari 8,8, 2) Kasperi Pikkarainen 8,8, 3) Pentti Pääkkönen 8,9. 24 KUHMOLAINEN – Perjantaina 22. P8v: 1) Matias Talvimaa 216, 2) Sointu Pulkkinen 174. Eeron pyttykisojen tulokset Antero Komulainen Kuhmo Hölkkä juostaan ensi lauantaina 23. Paikan päällä on tarjolla makkaraa ja korppukahvit. heinäkuuta 2022 Tulokset 18.7. järjestetyistä Eeron pyttykisoista. Kuhmo-hölkkä ensi lauantaina EERO VÄISÄNEN Urheilukentällä riitti vilskettä ja vipinää maanantai-iltana. T5v: 1) Juulia Heikkinen 145, 2) Karla Kyllönen 144, 3) Vanamo Pulkkinen 88. Kajaani Kuhmo Sotkamo +12°C 2 +15°C 4 +14°C 5 la su ma Joensuu Kajaani Lahti Oulu Rovaniemi Pori Jyväskylä Helsinki Tampere Turku Vaasa Kemi 17 21 18 19 18 19 20 20 14 16 22 21 22 21 20 18 22 19 19 19 19 19 21 19 23 22 22 15 24 20 23 16 21 20 21 22 30 25 28 25 20 22 20 16 3 5 9 5. P13v: 1) Aapo Heikura 369. 1) Saimi Pikkarainen 8,0, 2) Elli Seppänen 8,1, 3) Siiri Huotari 8,7, 4) Lea Mikkola 9,1, 5) Hanna-Riina Kolehmainen 9,2. Kalastukseen saapuvien tulee muistaa ottaa mukaan omat pelastusliivit. Tapahtumassa on kirpputori ja myynnissä paikallista osaamista. Osoite on Vesiläntie 11. P9v: 1) Kalle Haverinen 322, 2) Pauli Pääkkönen 228. T5v: 1) Juulia Heikkinen 9,3, 2) Iisa Inget 10,4, 3) Anni Seppänen 10,7, 4) Karla Kyllönen 10,8, 5) Vanamo Pulkkinen 10,9. P14v: 1) Oskari Piirainen 425. T11v: 1) Emma Niiranen 295, 2) Emilia Immonen 216. heinäkuuta kello 13–17. P7v: 1) Pentti Pääkkönen 207, 2) Jesse Huotari 167. Suunnaksi sunnuntaina Pohjois-Kuhmo Lämmintä Suomessa toissapäivänä Kylmää toissapäivänä Paikallisennuste tänään Kotimaa iltapäivällä Kotimaa 20 25 30 15 10 5 0?C +5 +10 +15 +20 +25 +30 Odotettavissa tänään Kainuussa Sää vuosi sitten KUHMO Nurmes Valtimo Meteorologi Anna Latvala +25 +24 +24 +24 4 Lauantaina Sunnuntaina Maanantaina Tiistaina +16°C 1 +19°C 2 +18°C 2 +22°C 4 Porvoo +25,1 °C Alajärvi +2,5 °C Kohtalaista lännenpuoleista tuulta. T11v: 1) Emma Niiranen 9,7, 2) Emilia Immonen 11,9. T8v: 1) Saimi Pikkarainen 236, 2) Lea Mikkola 212. Päivälämpötila 20...25 astetta. 40m P2v: 1) Aimo Pramila 28,8, 2) Eemeli Kyllönen 51,7. Tapahtuma on ensisijaisesti tarkoitettu 10–16-vuotiaille, mutta se on kaikille avoin. P6v: 1) Joa Kukkonen 192. Nivan Kaarneenkoskella järjestetään nuorten kalastustapahtuma sunnuntaina 24. Myös uusilla kalastajilla ja kiinnostuneilla onkin hyvä mahdollisuus tutustua harrastukseen ja oppia uutta perukan kalaisissa vesistöissä. T7v: 1) Minttu Ritola 245, 2) Isabella Noro 224, 3) Pihla Haavisto 183. Ilmoittautuminen on paikan päällä kello 11 alkaen. P3v: 1) Aarni Huotari 17,3. P8v: 1) Matias Talvimaa 8,1, 2) Aatu Huotari 8,6, 3) Sointu Pulkkinen 8,9. T6v: 1) Loviisa Yli-Jyrkkä 213, 2) Hilla Haavisto 189, 3) Roosa Martikainen 173, 4) Matilda Talvimaa 172, 5) Lilli Mikkola 169, 6) Siina Kyllönen 165. T12v: 1) Moona Kyllönen 11,6. Kuhmon Hölkän sarjat ovat naiset ja miehet yleinen, ja tytöt ja pojat 15 v, 17 v, sekä miehet ja naiset 40 v, 50 v, 60 v, 70 v. P10v: 1) Onni Komulainen 10,0. Nuoret kutsuttu kalastamaan Nivalle Härmänkylän kesäpäivätapahtuma järjestetään sunnuntaina 24.7. Lähtö sekä maali sijaitsevat Kuhmon urheilukeskuksen yleisurheilukentällä. P5v: 1) Sulo Komulainen 174, 2) Ilmari Heikkinen 168. T3v: 1) Iiris Heikkinen 60; Seela Haavisto 60. P14v: 1) Oskari Piirainen 8,8. 60m T10v: 1) Viivi Ritola 10,0, 2) Pihla Martikainen 10,7, 3) Janika Piirainen 10,9, 4) Linnea Kyllönen 11.0, 5) Louna Kyllönen 11,9, 6) Aino Heikura 12,2. P10v: 1) Onni Komulainen 347. P19v 1) Aaro Frank 7,5 100m T15v: 1) Vilma Klemetti 13,0. T9v: 1) Ella Huotari 216. kello 10–14. T10v: 1) Viivi Ritola 340, 2) Linnea Kyllönen 284, 3) Janika Piirainen 246, 4) Louna Kyllönen 237, 5) Pihla Martikainen 236, 6) Aino Heikura 179. T15v: 1) Vilma Klemetti 8,3. P6v: 1) Joa Kukkonen 9,5, 2) Miro Liukkonen 11,1. P4v: 1) Okko Riihola 11,6, 2) Joonas Huotari 13,5. T3v: 1) Laura Immonen 13,9, 2) Iiris Heikkinen 15,0, 3) Seela Haavisto 15,2, 4) Aava Inget 59,0. P13v: 1) Aapo Heikura 9,5. P19v: 1) Aaro Frank 12,0. Hölkän järjestää Kuhmon Kiva ja startti on kello 12 yhteislähtönä. T12v: 1) Moona Kyllönen 279. Vaihtelevaa pilvisyyttä, ukkoskuuroja. T6v: 1) Matilda Talvimaa 8,6, 2) Loviisa Ylä-Jyrkkä 8,9, 3) Hilla Haavisto 9,0, 4) Roosa Martikainen 9,6, 5) Siina Kyllönen 9,8, 6) Lilli Mikkola 10,0, 7) Emmi Holopainen 11,8, 8) Linnea Heikkinen 12,2. päivänä heinäkuuta ja juoksumatkana on mitattu 10 kilometriä Haatajan lenkillä. P9v: 1) Kalle Haverinen 6,8, 2) Pauli Pääkkönen 8,3, 3) Onni Liukkonen 8,7