Tuupalan ruokalaremontin riita on jatkunut jo kuusi vuotta. >> 4 Suomen huippu Ariadna Donner sai merkittävän palkinnon tekstiilialalta. Rakkaustarinalla on pitkä ja vaiheikas polku. Vasemmalla Maija Inget ja äärimmäisenä oikealla Antti Pikkarainen. >> 5 Rakkaus roihahti jo varhain Alli ja Tapio Lipsonen juhlivat 150-vuotissyntymäpäiviä. >>4 Talvitiet Talvitiet ovat välttämättömiä pohjoisen puunkorjuulle. >>6 Remontin riidassa ei loppua näy Outi Pollari järjesti mielenosoituksen. >>2 Mielenosoitus torilla Kuhmon torilla oli sunnuntaina mielenosoitus Venäjän mielipidevankien ja Ukrainan sodan lopettamisen puolesta. >>10 JUKKA KERÄNEN. TAMMIKUUTA 2024 NRO 7 Urheilugaala: Antti Jokela pokkasi tunnustuksen toiminnastaan kainuulaisen urheilun ja liikunnan hyväksi. Käsittely jatkuu Kainuun käräjäoikeudessa keväällä. >> 6 Hiihtomiehen pitkä ura KuhmoSkin puheenjohtajana 24 vuotta toiminut Antti Jokela vastaanotti palkinnon elämänurastaan Kainuun Urheilugaalassa perjantaina. Moni arjen ahertajakin ansaitsee kiitoksen. 6 4 1 4 8 8 1 2 6 2 5 7 PERUSTETTU 1959 | WWW.KUHMOLAINEN.FI | IRTONUMERO 2,50 € TIISTAI 23. Pääkirjoitus: Palkinto pitkästä urasta ja tehdystä työstä kertoo yhteisön arvostuksesta. Kuhmon sijoitusvarallisuus tuotti. >> 7 Uimahallista Iivantiirassa Uuden uimahallin tarpeesta puhuttiin Iinvantiirassa
Syyksi kuulee rahan, palkalla ei haluta osallistua diakoniaan tai edunvalvontaan. Kiitos lämmittää mieltä, olipa se iso tai pieni Pääkirjoitus 23.1.2024 Paikallislehti Kuhmolainen, perustettu 10.7.1959 1 Ilmatieteen laitos antoi Uudellemaalle tulvavaroituksen. Fasismi lähti kasvuun erilaisia nimittelemällä ja ihmisoikeuksia riistämällä. Active Club perusti Hyvinkäälle avoimen kansallismielisen keskuksen, jonne nuoria houkutellaan hevimusiikin ja kamppailulajien voimin. Kaupunkitulvat ovat mahdollisia Uudellamaalla etenkin tiistaina. Nuorisoa vokoteltiin kansallisuusaatteella 1930-luvulla fasismin noustessa hirvittävin seurauksin. ” Nämä oudot porukat rehentelevät rasismilla, järjestävät marsseja ja uskovat väkivaltaan. Ihminen on sosiaalinen. Ay-liike nähdään ikääntyvien edunvalvojina nuorten kustannuksella. Lapsia kasvattava tai seuran, joukkueen tai ystäväpiiriin jäsen tietää, kuinka tärkeitä lajitoverit ovat läpi elämän. Aivan tavallinen kiitos tai pieni apu voivat olla merkittäviä asioita elämässä. Kirkot, ay-liike ja puolueet menettävät jäseniä. Ilmiötä tarkasteli Kuhmossa varttunut kirjailija Aleksanteri Kovalainen kirjassaan Kansallinen herätys. Kuulutaan porukoihin. Ei pysytä kirkossa vanhahtavien linjausten takia. Paljon on myös niitä arkisia ahertajia, joiden kohdalle gaalapalkinnot eivät osu. Kun entiset yhteisöt eivät vedä ja perheet ovat pieniä, haetaan uusia porukoita. Molemmat ovat palkintonsa ansainneet. Osattomat tai elämän kolhimat nuorukaiset saattavat löytää viiteryhmänsä äärioikeistolaisista tai anarkistisista porukoista, joiden väkivaltaisista soluista Suojelupoliisi varoittelee. Valtaosa nuorista on täyspäisiä, joita väkivallalla flirttailu oksettaa. Erilaiset palkinnot, joita nytkin jo jaettu, kertovat arvostuksesta ja ovat myös kiitos tehdystä työstä. Ovat partioineet kaduilla, mikä on koulutettujen ja voimankäyttöön asiallisesti suhtautuvien viranomaisten työn takia tarpeetonta. 2 MIELIPIDE KUHMOLAINEN – Tiistaina 23. savonsanomat.fi 22.1.2024 Muut mediat Sää Tänään Huomenna Selkeää Puolipilvistä Pilvistïä Vesikuuroja Vesisadetta Lumisadetta Ukkosta Räntäsadetta Sumua Tiistaina Keskiviikkona Torstaina -5 -5 -1 +0 +0 +1 +2 +2 +2 +2 +2 +2 -1 -8 -5 -8 -2 -4 -1 -6 -4 +0 -2 +0 6 8 11 11 3 3 7 4 Helsinki Ti 2 Joensuu 2 Jyväskylä 2 Kajaani 1 Kemi -0 Lahti 2 Oulu 1 Pori 3 Rovaniemi Tampere 2 Turku 2 Vaasa 1 Ke -3 -4 -7 -2 -9 -1 -6 -3 1 -4 To -3 -3 -7 -9 -6 -4 -9 -6 -5 -6 -5 -7 KUHMO Valtimo Nurmes KUHMO Valtimo Nurmes KUHMO Valtimo Nurmes +1 +1 +2 +2 -2 -1 -2 -1 -7 -6 -7 -6 6 2 3 Ennuste laadittu 22.1. Samaan aikaan työn alla on alueen asemakaava. On hienoa, että pitkää uraa ja monipuolista työtä kiitetään. Oire yhteisön kaipuusta lienee myös Odinin sotureitten, Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen, Active Club ja Veren laki -järjestöjen nousu. tammikuuta 2024 6 Päätoimittaja: Mari Heikura 040 7543 579 6 Jakelupäivystys: 0800 955 05 6 Sähköpostit: etunimi.sukunimi@hillagroup.fi S ukupolvi sitten kaikki kuuluivat kirkkoon, ja työväki kuului ammattiyhdistykseen. Urheilun lisäksi viikonloppuna jaettiin Suomen merkittävin tekstiilialan palkinto, Vuoden 2024 tekstiilitaiteilijana palkittiin kuhmolainen Ariadna Donner. Lopulta toisinajattelijoita, vammaisia, mieleltään sairaita, sukupuolivähemmistöihin kuuluvia, väärän kansallisuuden edustajia kuten juutalaisia kurmuutettiin ja tapettiin. Kuhmolaisista palkittiin elämäntyöpalkinnolla Antti Jokela ja seuratoimijapalkinnolla Eija Juntunen. Hän tekee kuvakudoksia, joiden tekijöitä ei koko Suomessa ole montaa. Muistetaan kiittää toisiamme hyvästä työstä silloinkin, kun gaalajuhlia ei järjestetä tai ne ovat kaukana edessäpäin. Vaarallisia porukoita Kolumni Eila Valtanen Kirjoittaja on timoniemeläinen metsänhoitaja. Suunnitelma Viitostien järjestelyihin liittyvästä osayleiskaavan muutoksesta on parhaillaan nähtävillä. 12.02. Olipa kyse ammatista tai vapaaehtoistyöstä, lämmittää palkinto varmasti saajansa mieltä. hs.fi 22.1.2024 2 Helmikuussa Lieksassa järjestettävät nuorten SM-hiihdot aiheuttavat muutoksia liikennejärjestelyihin Timitran alueella. Pohjoismainen Vastarintaliike kiellettiin, mutta uusia ääriporukoita nousee. He ovat tehneet pitkään ja monipuolisesti työtä kuhmolaisten urheiluseurojen ja kuhmolaisen liikunnan hyväksi. Ilmiötä ei ainakaan hillitse johtavien nykypolitiikkojen aiempi rasistinen kirjoittelu tai nykyiset väestönvaihtomurjaisut. Kaikkien elämänkokemus ja historian tuntemus ei tunnu riittävän tunnistamaan vaarallista tietä edes kypsässä iässä. Uudenmaan keskija pohjoisosissa sataa lunta jopa 15–20 senttiä (maanantaina 22.1). lieksanlehti.fi 22.1.2024 3 Kahdeksan rakennusta katoaa Pilkkatien varresta, mikäli Viitostien perusparannushanke Leppävirran kirkonkylän kohdalla toteutuu esitetyssä muodossaan. Kisojen ajaksi 16.–18.2. Nämä oudot porukat rehentelevät rasismilla, järjestävät marsseja ja uskovat väkivaltaan. Suomen ympäristökeskus varoittaa myös mahdollisista kaupunkitulvista maanantaina ja etenkin tiistaina. Ylätien, Rinnetien ja Opotantien liikenne muutetaan yksisuuntaisiksi siten, että Ylätien kautta ohjataan tuloliikenne Timitran hiihtokeskukseen ja poistuminen alueelta tapahtuu Opotantien ja Rinnetien kautta. P erjantai-iltaisessa Kainuun Urheilugaalassa palkittiin jälleen joukko menestyneitä ja ansioituneita urheilijoita ja seuratoimijoita
RADIOLOGIAN ERIKOISLÄÄKÄRI Anita Hiltunen ke 31.1. Kirjoita napakasti. krs PAIKALLINEN LÄÄKÄRIPALVELU Kuhmo | Koulukatu 20 Kelakorvaus lääkärinpalkkiosta 30 € vähennetään vastaanotolla suoraan maksun yhteydessä. TYÖTERVEYSHUOLLON ERIKOISLÄÄKÄRI Sinikka Marin tiistaisin, varaukset puhelimitse. LABORATORIO AVOINNA arkisin Laboratoriokokeet myös ilman lähetettä! YLEISLÄÄKÄRI Petteri Kauhanen ti 23.1., pe 26.1., ti 30.1., pe 2.2. FYSIATRIAN ERIKOISLÄÄKÄRI Eija Ahoniemi ma 18.3. Kirjoituksia ei palauteta. Mittaamme keittiössä päivittäin linjastosta pois tulevan ruoan määrää. Suurin osa ruokailee klo 10.30–12.15 välillä. Ruokailijoita on yli 600 päivässä. Pyrimme arvioimaan ruoan määrää ruokailun aikana. Kiinnostuitko. Lisäksi meillä on käytössämme konsernin HR-palvelut, ilmoitusvalmistus ja taittotiimi. Toimituksessa työskentelee päätoimittaja sekä kaksi toimittajaa. MRI-KUVAUKSET; MAGNEETTIREKKA VUOKATISSA to 25.1., ti 6.2., to 22.2. Loput influenssarokotteet 20 €, sisältäen hoitajan käyttämän ajan ja kirjauksen OmaKantaan. Uutisvinkit ja tiedustelut: Puhelimitse 044 332 5320, sähköpostitse toimitus@kuhmolainen.fi. Aikavälillä 8.-18.1.2024 hävikkiruokaa on tullut noin 10 kg päivässä, mikä kertoo siitä, että alkuvuonna ruokaa on ollut yli tarpeen tarjolla. Ultraäänitutkimukset, myös ilman lähetettä.. Kirjoita tekstikenttään ensin sana tekstari ja sitten viestisi. keittio@kuhmo.fi. Hilla Group työllistää noin 400 henkilöä pääasiassa Pohjanmaan, Kainuun ja Lapin alueella ja sen liikevaihto on noin 45 M€. Millaisista palasista sinä rakennat oman polkusi elämässä. Opettaja, ota digisisällöt maksutta opetuskäyttöön! Lue lisää: hillagroup.fi/uutistenviikko Toimi 25.1. Tiistaina 23. – Jere LÖYDÄ OMA JUTTUSI Kuhmon kaupungin kommentti Kuhmolaisen tekstarit -palstalla ( Kuhmolainen 19.1.2024 ) julkaistuun palautteeseen kouluruoan riittävyydestä Pahoittelemme aiheutunutta mieliharmia. Ruokalassa on käytössä biovaaka hävikin hallintaan. Tekstareihin tarkoitettujen viestien eteen kirjoitetaan tekstari. Toimitus pidättää oikeuden lyhentää ja otsikoida tekstiä. ORTOPEDIAN JA TRAUMATOLOGIAN ERIKOISLÄÄKÄRI, LIIKUNTATIETEIDEN MAISTERI Imke Höfling pe 26.1. Näiden juttujen kautta sain toivoa, että mustakin voi tulla vielä koko Suomen Jere Vantaalta... Myös ilman lähetettä! YLEISLÄÄKETIETEEN, KEUHKOSAIRAUKSIEN JA ALLERGOLOGIAN ERIKOISLÄÄKÄRI Marko Karppinen ti 30.1., ti 13.2 ja ti 27.2. Pikku poikana olin kiinnostunut muusikoista, taiteilijoista ja urheilijoista. Hienoa! Voit jättää hakemuksesi 4.2.2024 mennessä osoitteessa hillagroup.fi/tyopaikat Hilla Group Oyj on rohkeasti uuteen suuntaava media-alan konserni, jonka toiminta-ajatuksena on henkisen ja aineellisen kasvun edistäminen viestinnän keinoin. Verkossa uutisoimme paikkakunnan asioista päivittäin ja digitaalinen kehitys on hyvässä vauhdissa. ja ma 5.2. Uutismedia on luotettava tietolähteesi matkasi varrella, avaamassa näkymiä uusiin mahdollisuuksiin. mennessä. Tekstiviestit: Lähetä tekstiviesti tai whatsapp-viesti toimitukseen numeroon 044 332 5320. Kuhmolaisen toimitus etsii TOIMITTAJAA liittymään hillalaisten joukkoon. OLISITKO SINÄ UUSI HILLALAINEN. LT, YLEISLÄÄKÄRI, PSYKIATRIAN ERIKOISLÄÄKÄRIKSI ERIKOISTUVA Juha Käkelä ti 27.2. Muistan, kuinka Rusan Shellillä luin inspaavia tarinoita omasta paikallislehdestä siitä, miten omalta kylältä oli päästy maailman isoille lavoille, NHL-kaukaloihin ja aina sinne Suomen torille asti. ja ke 21.2. Varaa aika netissä medika.fi SOITA 08 6521 533 (Palvelunumeromme on maksuton) Ma To klo 8 16, Pe 8 14 Varaa aika puhelimitse Vuokatti | Kidekuja 2, 3. Tuupalan keittiön ruokapalveluvastaava toivoo, että palautteen anto on suoraa, välitöntä ja avointa, jolloin pystymme entistä paremmin kehittämään toimintaamme ja palvelemaan kaupunkilaisia. tammikuuta 2024 – KUHMOLAINEN 3 Mielipiteet: toimitus@kuhmolainen.fi. Toimittajamme keskittyvät siis paikalliseen journalismiin. Sinulle. Kuhmolainen on painettuna kahdesti viikossa, tiistaisin ja perjantaisin ilmestyvä perinteikäs paikallislehti. Vastaanottokäynnin yhteydessä perimme kantamaksun 2,60 €, toimistomaksun 25 € sekä laajennetun ajokorttitarkastuksen yhteydessä muistitestin 12,40€. AJOKORTTITODISTUKSET: tavallinen 90 €, laajennettu 100 €. Kirjoittajan nimeä ei anneta toimituksen ulkopuolelle. NEUROLOGIAN ERIKOISLÄÄKÄRI Perttu-Pekka Piirainen ti 30.1. Palautetta voi antaa soittamalla ma-pe p.044 710 5078 ja 044 725 5273 sekä sähköpostilla tuupala. Kuhmolainen, Kainuuntie 103, 88900 Kuhmo. Kumpa tämän esityksen pääsisi jossain vielä kuulemaan. Ohje: Yleisönosastossa julkaistaan ensisijaisesti vain omalla nimellä kirjoitettuja mielipiteitä. Joskus on ollut tilanteita, jolloin ruokailijoiden määrä tai ruokahalu on suurempi, kuin on arvioitu. Näissä tilanteissa ruokaa valmistetaan mahdollisimman nopeasti lisää. TEKSTARIT Tekstareita voi lähettää numeroon 044 332 5320. Tuupalan ruokalassa tarjotaan ruokaa päiväkodin lapsille sekä perusopetuksen ja lukion oppilaille ja henkilökunnalle. Päivi Kyllönen Puhtausja ateriapalvelupäällikkö Kuhmon kaupunki vastaa kouluruoan riittävyyttä koskeneeseen Tekstaritpalstan kirjoitukseen Olipa pakahduttavan kaunis moniäänisesti esitetty Nocturne Juttua-kahvilassa ollessamme äänestysjonossa. Kommentoi ja keskustele – anna äänesi kuulua kuhmolainen.fi Paikalliselta tekijältä paikalliselle ihmiselle. Nimimerkkikirjoituksia julkaistaan vain poikkeustapauksissa
Ne vaativat kunnon pakkaset jäätyäkseen niin syvästi, että kestävät moton mennä korjaamaan puuta ja puuautot ajamaan puuta pois. Maantieteellisesti talviteitä on kattavasti ympäriinsä, eivätkä ne keskity jollekin tietylle seudulle. – Koko pohjoiselle Suomelle talvitiet ovat tärkeitä, Heiskanen painottaa. päivänä tammikuuta 2024. Vuosia kestäneestä riitajutusta pidettiin viimeisin valmistelu Kainuun käräjäoikeudessa viime keskiviikkona 17. Jos puustoa on päässyt kasvamaan tienpohjalle, vaati se jo enemmän töitä. Osasta teistä puhutaan routateinä, ja ne eivät tarvitse, kuin pienen pakkasen, jotta niiden pinta jäätyy. Salitila jatkuu kuvan ulkppuoella myös toiseen suuntaan.. Valitusten jälkeen osa jutusta on ratkaistu jo hovioikeudessa ja se palautti osan riidan käsittelystä takaisin Kainuun käräjäoikeuteen. Kuhmon kaupunki vaatii siellä Peruspaasilta noin 126 000 euron summaa. Kyseessä on merkittävä puumäärä, jotka saadaan korjattua talviteiden avulla. Sitä ei syntynyt. Metsähallitukselta kerrotaan talviteitä rakennetun valtion maille lähes 700 kilometriä tämän talven nimiin. Niistä Pohjanmaa-Kainuun alueella on käytössä 180 kilometriä ja Lapissa 500 kilometriä. Pohja on aukaistava motolla. – Tänä talvena talvitiet painottuivat enemmän Kuhmoon, jossa oli noin 65 kappaletta talviteitä ja niissä kilometrejä yhteensä noin 70. Tiimiin kuuluu Kuhmon lisäksi myös Sotkamo. Valmisteluja ryhdyttiin tekemään heinäkuussa kangasmetsiin tai alueille, joilla on korkeintaan hyvin lyhyitä suopätkiä. ” Tänä syksynä pakkaset tulivat meidän kannaltamme onneksi tosi aikaisin. Uuden talvitien rakentaminen Talvitiet tärkeitä puunkorjuulle Talvitie vie puuauton alueille, joille kesällä ei ole menemistä. Valmisteluistuntoa jatketaan 2.4.2024 Kainuun käräjäoikeudessa. Metsähallituksen mukaan Lapissa lähes puolet puunkorjuusta tapahtuu talviteiden avulla. Myös risukkoa joutuvat metsurit raivaamaan, vaikka pienen risukon poisto luonnistuu myös kaivinkoneella. – Sen jälkeen kaivurilla poistetaan kannot ja tasataan tie semmoiseen kuntoon, että siinä pystyy liikkumaan puunkorjuu omilla autoillaan ja myöhemmin puuauto hakemaan puut pois. Talvitien teko on myös paljon edullisempaa ja helpompaa kuin kesäkelpoisten teiden rakentaminen. Myös puiden kaukokuljetukset voitiin aloittaa hyvissä ajoin, sillä talvitiet jäätyivät nopeasti puutavara-autolla ajettaviksi. Kuhmon kaupunki otti Tuupalan koulun ruokalaremontin työkseen loppuvuodesta 2017 sen valmistumiseen saakka. – Toki talviteitä on Kainuun muissakin kunnissa. Jarmo Heiskanen Puunkorjuun operaatioasiantuntija Metsähallitus Antero Komulainen Kuhmon kaupungilla ja helsinkiläisellä rakennusalan yrityksellä Peruspaasi Oy:llä Käsittely jatkuu Kainuun käräjäoikeudessa. Puuauto ylittämässä Jämäsjoen yli tehtyä tukkisiltaa Kuhmon Hoviahossa, lähellä Jyrkänkoskea. – Varsinaisilla talviteillä on myös soita. Talviteiden tekeminen aloitettiin tänä vuonna aikaisemmin kuin tavallisesti. Sotkamossa teitä oli vain viisi kappaletta ja yhteensä noin viisi kilometriä, kertoo puunkorjuun operaatioasiantuntija Jarmo Heiskanen Metsähallitukselta. 4 PUHEENAIHEET KUHMOLAINEN – Tiistaina 23. Puunkorjuulle talvitiet ovat välttämättömiä ja niitä tarvitaan siellä, missä puunajo ei muutoin ole mahdollista. Tuupalan ruokalaremontin riita jatkuu Tuupalan koulun ruokalaa käyttökuntoisena peruskorjauksen ja myös loppuvaiheen Kuhmon kaupungin omien töiden jälkeen tammikuussa 2018. Päivä on 19. Käräjäoikeudesta saadun tiedon mukaan Peruspaasin vaatimus Kuhmon kaupungilta on yli 250 000 euroa, mutta summa jäi keskiviikon valmistelussa vielä avoimeksi. Kuhmon kaupunki irtisanoi pääurakan loppusyksystä 2017 ja asia eteni haasteiden kautta riidaksi käräjille seuraavana vuonna. tammikuuta 2024 Jarno Hiltunen Metsähallituksen talvitiekohteilla on päästy korjaamaan puuta huomattavasti aiemmin kuin tavallisesti. Kuhmossa talviteitä on tällä hetkellä Jarmo Heiskasen mukaan hiukan enemmän kuin muualla Kainuussa. – Siitä asti on valmisteluja ollut ihan tänne tammikuulle asti. Valmisteluistunnossa tunnusteltiin ja keskusteltiin myös koko riidan sopimisen mahdollisuudesta. Näille alueille ei kesällä ole asiaa. Osa teistä on vanhoja, ja niitä on käytetty ennenkin. Isot autot ylittävät suot leikiten roudan kovettamia teitä pitkin. Ensimmäinen tavoite remontin valmistumisella oli koulutyön alkamissyksy 2017. Toisin kuin esimerkiksi Kainuussa, Etelä-Suomessa talviteiden käyttö on harvinaista. Kainuun käräjäoikeudesta kerrottiin, että valmisteluistunnon lisäksi 2. Nämä ovat routateitä. – Niin kuin on valtion maitakin, niin samassa suhteessa on talviteitäkin. Ruokalasalin ja -rakennuksen remontin valmistumisella oli kiire, sillä Tuupalan puukoulu oli valmistumassa ruokalarakennuksen viereen ja sinne oli siirtymässä loput Kontion koulun oppilaista ja lisäksi esikoululaisia. Ruokala oli pois käytöstä toukokuusta 2017 alkaen. päivänä huhtikuuta on tarkoituksena käynnistää valmistelun jälkeen myös jutun pääkäsittely. Talviteiden avulla Kuhmon tiimin alueelta saadaan puuta noin 100 000 mottia. – Voi olla, että niille ei tarvitse tehdä juuri mitään, mutta jos teitä on viimeksi käytetty vaikka 10 vuotta sitten, joutuu kaivuri tasailemaan pohjia. Niiden valmistelut eivät ole työläitä. Vaatimus voi vielä nousta tuosta hieman. tammikuuta
Hankkeet ovat merkityksellisiä kehittämisen välineitä, niin myös Kuhmossa. Vuoden 2023 viimeisessä kokouksessa kaupunginjohtaja Juhana Juntunen lupasi järjestää yleisen keskustelutilaisuuden Kuhmon tieasioista vuoden 2024 alkuun. – Päästiin semmoisillekin soille, joille ei viime talvena ollut minkäänlaista asiaa, kun pakkaset tulivat vasta maaliskuussa. – Hyvään aikaan kaupunki sitoi kiinteään korkoon lainoja. Nyt jos menee asuntolainaa kysymään, kyllä se sinne lähemmäs neljään prosentiin menee, ja taitaa marginaali siinä tulla. Maaseudun neuvottelukunnan kokous ja kyläkahvit olivat Iivantiiran kylätalolla. Tien pohja perustetaan kangasmetsään tai suolle tiivistämällä lunta, tasaamalla tiepohjat kaivinkoneella tai puskutraktorilla, tai levittämällä piennarojista maata tieuralle . Jouluja tammikuun paukkupakkaset ovat auttaneet talviteiden teossa, sillä routa on mennyt tarpeeksi syvälle. – Kahdeksan ihmistä saadaan hanketukien kautta yhteiseen kehittämiseen. Kaupunginjohtaja Juhana Juntunen (oikealla) puhui muun muassa taloudesta ja kaupungin tilakysymyksistä. Korko kaupungille on tällä hetkellä kahden prosentin hujakoilla. – Jos näyttää, että ennusteet ovat lämpimiä, pyritään ne juontamaan suon takaa lähimmälle kesätielle ja tehdään tarvittavat muutokset. Se olisi harrastus, jota pystyy vauvasta vaariin harrastaman. MIKAEL IIVARINEN / METSÄHALLITUS Hannu Mustonen Kuhmon valtuustosalissa järjestetään avoin keskustelutilaisuus Kuhmon yleisistä teistä 1.2. Kaupungin sijoitusvarallisuus on kahdessa rahastoyhtiössä: Evlissä ja OP Varainhoidossa. Rahassa se merkitsee noin 2,4 miljoonan euron tuottoa viime vuodelta. Kun tie viedään aukeitten soitten yli, valmistelut voivat alkaa vasta pakkaskeleillä, ja siinä mielessä kuluva talvi on ollut juuri passeli. Tieasioista on käyty keskustelua Kuhmon kaupungin maaseudun neuvottelukunnan kokouksissa. FAKTA Talvitiet . Tämä mahdollista maan jäätymisen riittävän syvälle, jotta maa jaksaa kantaa metsäkoneet ja puutavara-autot . Puuauto ylittämässä Jämäsjoen yli tehtyä tukkisiltaa Kuhmon Hoviahossa, lähellä Jyrkänkoskea. Niitä on myös monipuolisesti eri aloilta, totesi kaupunginjohtaja Juntunen. Se on hyvä roudan kannalta ja lumenkin kanssa pärjätään paremmin. Tieto kirvoitti Philip Donnerin johdolla aplodit maaseudun neuvottelukunnan kokouksessa. Hankkeissa on määrä työskennellä 10 12 ihmistä, mikä on paljon. – Evlin tuotto oli melkein 10 prosenttia ja OP Varainhoito pääsi melkein yhdeksään prosenttiin. Tiistaina 23. – Meillä sijoitusvarallisuus tuotti tosi hyvin. Alkutalven pakkaset ovat tärkeitä. tammikuuta 2024 – KUHMOLAINEN 5 alkaa puuston hakkaamisella tieuralta. Kuvassa Voitto Pulkkinen kertoo kylätalon remontista ja korkeasta sähkön hinnasta. Sijoitusvarallisuuspotin ollessa noin 27 miljoonaa, olisi parempi, jos lainaa olisi suurin piirtein sama määrä. Vaikka paikoitellen talvitien ympärillä voi olla valleja, niin hankalat kohdat pidetään yleensä auki reilummin. Juntunen ei kuitenkaan vielä tässä vaiheessa pystynyt kertomaan Kuhmon kaupungin viime vuoden tulosta, sillä se on vielä keskeneräinen. Kuntoutusmallina se on älyttömän hyvä. Ne mahdollistavat puunkorjuun ja -kuljetuksen sellaisilla alueillalla, joille ei muutoin teitä pitkin päästä . Tilaisuuteen saapuu Pohjois-Pohjanmaan ely-keskuksen liikenneja infrastruktuuri -vastuualueen johtaja Risto Leppänen sekä päällysteinsinööri Ari Junkkari. – Sitä on nyt turhan paljon ja kaupunki on sen vuoksi investoinneissa varovainen. – Se auttaa meidän taloutta aika mukavasti, totesi Juhana Juntunen. Kun raskaat sote-menot eivät ole enää budjettia painamassa, vaikuttaa sijoitusvarallisuus merkittävästi kaupungin talouden toteutumiseen. He antavat yleiskatsauksen Kuhmon tilanteesta keskustelutilaisuuden alussa. Lainaakin on saatava maksettua pois. Tuona tammikuisena 18. Kun kaupunki pyrkii lainakannan pitämiseen hallinnassa, on isoja investointeja Juntusen mukaan vaikea lähteä toteuttamaan. – Sitä on 4500 euroa asukasta kohti, 34 miljoonaa euroa kaiken kaikkiaan. Talviteiden huolto tapahtuu pitämällä ne lumesta puhtaina, jolloin routa pääsee etenemään suoalueellakin tarpeeksi paksuksi. Yleisön joukosta puhunut Antti Pikkarainen oli vanhan uimahallin korjaamisen kannalla. Tässä tilanteessa se on kaupungille Juntusen sanoin ”ongelmallinen asia”. Kahvia on tarjolla kello 17.30. kello 18 alkaen. Viime vuosi ei ollut taloudellisessa mielessä huono. Taisi jo lokakuulla mennä pakkaselle. Näin puut ehditään ajaa alueelta pois samoja teitä pitkin. päivän iltana keskusteltiin muun muassa uuden uimahallin tarpeesta Kuhmoon ja kaupunginjohtaja Juhana Juntunen loi katsauksen kaupungin talousasioihin. Uimahalliin elinvoimavaliokunnan kanssa tutustunut Marika Tuomela tiesi sanoa, että varaosia ei enää ole saatavilla, eikä niitä valmisteta. Talviteiden avulla tapahtuva korjuu lopetetaan yleensä maaliskuun aikana. Lisäksi talviteistä jää luontoon vain vähän jälkiä, jotka nekin häviävät pikkuhiljaa lähes näkymättömiin Lähde: Metsähallitus Kuhmon kaupungin sijoitusvarallisuus tuotti miljoonia viime vuonna Jarno Hiltunen Vaikka ulkona kovasti tuiskutti, oli Iivantiiran kylätalolle kokoontunut suhteellisen runsas väkijoukko maaseudun neuvottelukunnan kokoukseen ja kyläkahveille. Heiskanen kertoo, että tie ei suinkaan ole puuauton levyinen, vaan hankalista kohdista huomattavasti leveämpi. Talvitiet ovat väliaikaisiksi tarkoitettuja teitä, jotka rakennetaan lumen ja jään päälle . – Meillä ei varmaan ole koskaan ollut yhtä aikaa niin paljon hankkeita meneillään kuin nyt tällä hetkellä. Antti Pikkarainen muistutti, että liikuntamuotoja on mahdottomasti muitakin. Juntunen oli hyvillään, että kaupungin ei tarvitse toteuttaa tulevaa sote-aseman investointia, koska se on hyvinvointialueen heiniä. Kuitenkin hankkeiden tukiprosentin ollessa yleensä 80, tarkoittaa se, että Kuhmo maksaa palkan kahdelle ihmiselle. Päivä on 19. Uuden uimahallin tarve aiheutti keskustelua Iivantiirassa. Lainaa on sen verran runsaasti muutenkin. Silloin se kestää ajoneuvon painon siinä missä kesätiekin. Avoin keskustelutilaisuus Kuhmon yleisistä teistä paikalla vastuualueen johtaja ely-keskuksesta Marika Tuomelasta kuulosti surulliseltä, jos uutta uimahallia joutuu odottamaan monia vuosia.. Tilapäisten talviteiden rakentaminen on kustannustehokasta, sillä pysyvän metsäautotien teko vaatii esimerkiksi murskeen ajamista ja tien kunnostusta . – Tänä syksynä pakkaset tulivat meidän kannaltamme onneksi tosi aikaisin. Kuhmon sijoitusstrategiaan on kirjattu tuottotavoitteeksi neljä prosenttia, ja se on nyt ylitetty reilusti. Uusi uimahalli maksaisi näillä näkymin 10 miljoonaa euroa. Kuhmon uimahalli on 40 vuoden ikäinen ja rakennus Juhana Juntusen mukaan hyväkuntoinen, mutta allastekniikka on auttamattomasti vanhaa. KUVAT: JARNO HILTUNEN Kuhmon sijoitusvarallisuuden tuotto oli noin 2,4 miljoonaa euroa viime vuodelta. Kuhmon vanhusja vammaisneuvostoa edustanut Maija Inget muistutti uimahallin merkityksestä ikäihmisille sekä lapsille ja nuorille. tammikuuta. – Plussan puolella se tulee joka tapauksessa olemaan. Lainat ovat korkosuojattuja, mikä on ollut onnistunut ratkaisu. Vaikka Kuhmo on saanut 900 000 euron avustuspäätöksen AVI:lta, ei summa kata edes 10 prosenttia lasketusta investoinnista. – Kuulosta surulliselta, jos kovin monta vuotta joudutaan odottamaan uutta uimahallia
Heillä oli käsissään kylttejä, joissa vaadittiin Navalnyitä ja muita poliittisia vankeja vapaaksi, Putinia Haagiin ja loppua sodalle Ukrainassa. Hän uskoo, että mielenosoituksista voi olla jonkin verran apua, jos koko maailma on Venäjän sotapolitiikkaa vastaan. – Vuoden seuratoimija on nainen, jonka ansiosta Kuhmossa järjestettiin jälleen hienot olosuhteet Kainuun Rastiviikolle. Puheenjohtajakaudellaan hän työskenteli vanhempana rajavartijana Kainuun rajavartiostossa ja sen jälkeen eläkevuosinaan noin 13 vuoden ajan. Hänelle niitä kertyi kahtena vuotena noin 1100 tuntia. Lisäksi Antti Jokelalla riitti voimia ja intoa myös yhteiskunnalliseen toimintaan, ja hän toimi Kuhmon kaupunginvaltuutettuna 12 vuotta ja sivistyslautakunnan jäsenenä kahdeksan vuotta. Hänen urheilijauransa loppui 1980-luvun alussa, mutta toiminta liikunnan ja urheilun parissa on jatkunut tähän päivään saakka. Laukunkantajan todettiin symbolisoivan todellista kulttuurivaihtoa. Hän muistuttaa heti perään, että Kuhmo-Ski:n puheenjohtajalla oli tukenaan kotiväen lisäksi parin vuosikymmenen ajan seuran hyvä hallintohenkilöstö ja osaavat ja toimeen tarttuvat talkoolaiset, joista koottu nimilista oli pitkä. Niistä huomattava osa oli yleisen sarjan Suomen mestaruuksia miesten ja naisten kilpailuissa ja nuorten SM-kilpailuissa. – Ainakin näkevät, että olemme sotaa vastaan. luokan uimataitoprosentti, joka jälleen vuonna 2023 on valtakunnallista huippua: 93,6 prosenttia. kaupunki tähän joukkoon. Jokelan kaudella Kuhmossa järjestettiin tasokkaita kansallisia hiihtokilpailuja. Mieltä aiotaan osoittaa 122 kaupungissa, ja nyt määrä lisääntyi yhdellä. Perusteluiden mukaan Juntusen on uskomattomalla verkostoitumiskyvyllänsä ja verkoston laajuudella sekä syvällisellä lajiosaamisella mahdollista järjestää onnistuneita tapahtumia. tammikuuta parikymmentä ihmistä osoittamaan mieltä Venäjän vangitseman oppositiojohtaja Aleksei Navalnyin puolesta sekä Ukrainan sotaa vastaan. ANTERO KOMULAINEN pailujen kilpailunjohtajana kahdesti. Vangitsemisen vuosipäivänä ympäri maailman järjestetään mielenosoituksia Navalnyin tukemiseksi. Talvikauden kilpailumatkojen tunnit eivät ole noissa luvuissa mukana. Kuhmossa ja Kuhmo-Skissä iloittiin Jokelan puheenjohtajakaudella myös MM-tason huippusaavutuksista. Perusteluiden mukaan uimahallin opetuksessa tehdään laadukasta työtä vuodesta toiseen. Kuhmon uimahalli palkittiin Kuhmon vuoden liikuntatekona. – Venäjä vapaaksi Putinin valheista, väkivallasta ja väryyksistä, luki eräässä kyltissä. Kesäkaudella Jokela toimi monena vuotena kotikylänsä Kuhmoniemen ympärijuoksun järjestäjänä yhdessä kylän talkooväen kanssa. Nyt hän pitää kuntoa yllä muun muassa tekemällä rauhalliseen tahtiin kotipihan lumityöt. Hän on toiminut Kainuun Hopeasomman piiripäällikkönä kymmenen vuotta, hiihtolajien teknisenä asiantuntijana 20 vuotta ja Hopeasomman loppukilAntti Jokelalle elämänurapalkinto Eija Juntunen on vuoden seuratoimija Kainuussa. 6 PUHEENAIHEET KUHMOLAINEN – Tiistaina 23. Työpäivinä se vastaa seitsemää kuukautta vuodesta. Tämä matalan kynnyksen lii. Kuntakohtaisen liikuntateko -palkinnon Urheilugaalassa sai Kuhmossa uimahalli. Venäjän naapurissa mekään emme voi olla hiljaa, totesi mielenilmauksen järjestänyt Outi Pollari. Eläkeläinen Antti Jokela, 68, päätti pitkän puheenjohtajakauden Kuhmo-Skissä viime vuosikymmenen loppupuolikkaalla. Hän on työskennellyt pyyteettömästi kuhmolaisen ja kainuulaisten suunnistuksen edistämiseksi yli 40 vuoden ajan. Minulla on Venäjän passi, mutta en ole sodan alettua kertaakaan käynyt Venäjän puolella. Jokela johti parhaimmillaan noin 360 jäseniseksi kasvanutta ja menestyvää Kuhmo-Ski:tä. Torinon olympialaisissa hän nappasi yhteislähdössä 4. Lisäksi Antti Jokelan puheenjohtajakaudella Kuhmossa järjestettiin SM-tason ampumahiihtokilpailuja, valtakunnalliset Hopeasompa-kilpailut. Kuhmo-Ski:n urheilijoista perättäisten olympialaisten osallistumisputkea jatkoi viiteen Juho Mikkonen Sotshissa 2014. Hän toteaa, että Putinin oppositio on häikäilemättömästi heitetty tyrmään ja kauheisiin olosuhteisiin. Jämäkkä ja päämäärätietoinen tapa toimia ovat Juntuse vahvuuksia, perteluissa todetaan. – Kansalaisoikeuksien, sananvapauden ja kaiken sivistyneen yhteiskunnan edellytysten tuhoaminen tuossa vieressä on niin hirveätä, että jonkinlainen huuto täytyy ilmoille saada. – Kuhmosta tuli 123. Kiitosta saavat vieläkin myös eri tapahtumien järjestäjät ja yhteistyökumppanit. Antti Jokela summasi, että puheenjohtajakauden aikana seuran urheilijat saavuttivat yli 200 SM-mitalia ampumahiihdossa ja hiihdossa. Puurunen edusti Suomea neljissä olympialaisissa Naganosta 1998 alkaen. Elämänurapalkinto myönnettiin Antti Jokelalle ansioituneesta ja pitkäaikaisesta toiminnasta kainuulaisen urheilun ja liikuntakulttuurin eteen. Antti Jokela toimi puheenjohtajuuden lisäksi nuorten urheilijoiden valmentajana ja innoittajana, todetaan perusteluissa. sijan. Jokela johti 80-luvun puolella Kivan yleisurheilujaostoa pari vuotta. Hän on ollut järjestämässä useina vuosina myös Peurahiihtoa, Kuhmo juoksee ja Kuhmo Hölkkää -tapahtumia, Kuhmo-maratonia ja Ruskavaellusta. Hän piteli kylttiä, jossa vaadittiin Navalnyitä vapaaksi. tammikuuta 2024 Jarno Hiltunen Kuhmon torille oli kokoontunut 21. – Olen kaksoiskansalainen. Mielenosoituksessa mukana ollut Andrei Pelkonen vastustaa sotaa ja on Ukrainan puolella. – Hän on harrastanut hiihtoa lapsesta saakka. Antti Jokela arvostaa paljon Kainuun Liikunnan hänelle myöntämää elämäntyöpalkintoa. Antti Jokela kertoi, että hänen eläkkeelle siirtymisensä jälkeen talkootunteja joskus laskettiin Kainuun liikunnassa. päivänä tammikuuta. Sen osoittaa 6. Loput tulivat ikämiessarjoista. Kuhmolainen Paavo Puurunen voitti ampumahiihdon miesten maailmanmestaruuden 2001 ja MM-pronssimitaliin 2003. Vuoden seuratoimijana palkittu Eija Juntunen toimi Kainuun Rastiviikon 2023 kilpailujohtajana erittäin onnistuneesti. JARNO HILTUNEN Antero Komulainen Kuhmo-Ski:ssä taannoin 24 vuotta puheenjohtajana toiminut Antti Jokela, 68, vastaanotti elämänurapalkinnon Kainuun Liikunnan urheilugaalassa perjantai-iltana 19. Kuhmossa osoitettiin mieltä Navalnyin puolesta ja Ukrainan sotaa vastaan Mielenosoitus järjestettiin Kuhmon torilla Laukunkantajan luona
Värit ja yksityiskohdat tulevat esiin vasta kutoessa. . Rovaniemellä Donner saa myös Vuoden tekstiilitaiteilija -palkinnon lauantaina. Vuoden läpimurto: Heikki Huusko . Sotkamo: Sotkamon seurakunnan nuorisoja varhaisnuorisotyö . Myös oma arki, lähipiirin tapahtumat ja ympäristö pääsevät teoksissa esiin. Kuvakudoksia voisi tehdä koneellisesti, mutta Donner kutoo käsin pitkäjänteisyyttä vaativalla vanhalla tekniikalla, jossa oman ilmaisun tarkka seuraaminen on tarpeen. Se harmittaa minua vieläkin, Donner naurahtaa. Kuuluu Iivantiirassa perustettuun Latitude 64 -taiteilijaryhmään muun muassa miehensä Philip Donnerin, Klaus von Mattin, Juha Sven Korhosen ja Lasse Naukkarisen kanssa. . Vuoden tekstiilitaiteilija 2024. Vuoden taustavoima: Suomussalmen jäähalli Oy . Franckin mielestä Donnerin oli ehdottomasti suuntauduttava tekstiiliin, koska värit olivat nuorelle taiteilijalle tärkeitä. Kuvakudokset ovat taiteilijalle kuin päiväkirjoja. Tiistaina 23. Erkki Hulkkonen Kuvakudokset kuin langoilla kirjoitettua päiväkirjaa Katja Mabrouk Ariadna Donner on luonteeltaan nopea ja voi tehdä useaa asiaa yhtä aikaa, mutta kutoessaan hän ei kiirehdi. –?En sano, että olen hidas kutoja, mutta kiire ei sovi minulle. Elämänurapalkinto: Antti Jokela . Hän piirtää kuvakudoksilleen mallit, mutta laittaa niihin harvoin värejä. JARNO HILTUNEN kuntapaikka on kaikkien ikäryhmien käytössä, mikä kehittää ja ylläpitää tärkeää kansalaistaitoa. Vaihdan värejä koko ajan ja jos en ole tyytyväinen, muutan mallin. Vuoden tapahtuma: KajaGym Cup . Parhaillaan pystykangaspuissa on työn alla perhosaiheinen kuvakudos, joka on venäläissyntyisen Joseph Brodskyn runon inspiroima. Kiehtova näky jäi mieleen, ja opiskelun tultua ajankohtaiseksi hän pyrki Ateneumiin tekstiilipuolelle. . Neljä aikuista lasta. Kainuun kasvatti: Kerttu Karresmaa . –?Olen meistä kaikkein vanhin. Aalto-yliopistossa, joka on syntynyt Ateneumista (Suomen Taideakatemian koulu), ei edes opeteta kutomista. Ariadna Donner työhuoneellaan Iivantiirassa, jossa työn alla on perhosaiheinen kuvakudos. Vuoden joukkue: Super Jymy . Vuoden valmentaja: Karri Hentilä . Vuoden urheilija: Roope Korhonen . Vuoden sotilasurheilija: Remi Lindholm . –?Olen kauhean iloinen, että hän päätti näin, Vuoden tekstiilitaiteilija -palkinnosta liikuttunut Donner sanoo. Se on eri perinne nykyään, Ateneumista vuonna 1969 valmistunut Donner harmittelee. Hän sanoo purkavansa usein kutomaansa saadessaan idean, joka päihittää alkuperäisen. Vuoden nuori urheilija: Marjaana Gardniya . Henrik Flöjt . Suomussalmi: Maija Pasanen Kainuun liikunnan ja urheilun Hall of Fame: . . Tämä on osa minua. Jäätikköaiheisen kuvakudoksen lisäksi uutisista inspiraationsa on saanut Pitkä punainen vuosi -teos, jonka alkusysäyksenä toimi New Yorkin kaksoistornien romahdus. Kuhmon Iivantiirassa asuva tekstiilitaiteilija, joka on syntynyt vuonna 1946 Helsingissä. –?Sekoitan värejä hirveästi keskenään, minulla on yleensä neljä lankaa yhdessä langassa. Donnerin mukaan niiden parissa työskentelevät hänen lisäkseen lähinnä tekstiilitaiteilijat Soile Hovila, Aino Kajaniemi ja Inka Kivalo. Tykkään, että työskentely on viipyilevää, Donner kertoo työhuoneellaan. Liikkuva koulu -palkinto: Jormuan tarmokkaat Urheilijat . tammikuuta 2024 – KUHMOLAINEN 7 Antti Jokelalle elämänurapalkinto KAINUUN URHEILUGAALASSA PALKITUT: . Palkinto on Suomen merkittävin tekstiilialan tunnustus. Paavo Puurunen . Kajaani: Lasten Hiihto Cup . Liikunnan yhdenvertaisuus -palkinto: Luonto kaikille Kainuu -hanke . Taiteilija muistaa yhä tukalat tuntemuksensa kahdeksan vuoden takaa, kun hän toteutti Kirjan merkit -tilausteoksen Kuhmon kirjastoon kymmenessä kuukaudessa. KUKA. Hyrynsalmi: Hyrynsalmen Isku/jääkiekkojaosto . Puolanka: Hannu Karila . . Tämän liikuntapaikan käynnit kuuluvat useiden satojen kuhmolaisten säännölliseen arkirytmiin.. Lapsuudenkodissa ei ollut kangaspuita, mutta lankoja löytyi aina. Eri tekniikoilla kutovalla nelikolla on parhaillaan esillä Kuvan kutojat -yhteisnäyttely Rovaniemen kulttuuritalo Korundissa. Eija Juntunen kuvattuna kesällä muiden Kainuun Rastiviikon vapaaehtoisten kanssa kisakeskusta rakentamassa. Lauantaisin hän malttaa pitää vapaapäivän. –?Mielestäni on kiva, että pinta on vähän elävä. Valmistui Ateneumista eli Suomen Taideakatemian koulusta vuonna 1969. Tehnyt uransa aikana myös kuvituksia ja taittotyötä erilaisiin kulttuurilehtiin ja opettanut muun muassa kankaanpainantaa eri puolilla Suomea. Paltamo: Sykettä sydämeen -hanke . Kirjallisuuskin innoittaa taiteilijaa, joka on aina lukenut paljon. Iivantiirassa, noin 50 kilometrin päässä Kuhmon keskustasta asuvan ja työskentelevän Donnerin työhuoneen seinältä löytyy esimerkiksi kuvakudos läheisestä Lipukkajärvestä, jossa hän kalastaa mielellään. Omaehtoisuuden lisäksi palkintoperusteissa nostetaan esiin Donnerin käyttämän kuvakudostekniikan tarinallisuus ja taidokkuus. . Minulla on yleensä aina ollut työhuone kotona, hän kertoo. Teokset eivät saa kuitenkaan olla liian siistejä tai prässättyjä. Maaliskuussa 78 vuotta täyttävä Ariadna Donner työskentelee yhä viidestä kuuteen tuntia päivässä. Donnerille tyypilliseen tapaan teoksesta on tulossa värikäs. Ariadna Donner . . Taiteellisen prosessin omaehtoisuus on yksi peruste Vuoden tekstiilitaiteilija 2024 -palkinnolle, jonka Ariadna Donner saa lauantaina Tekstiilitaiteilijat TEXO ry:ltä. –?On yksi työ kauan sitten, jota en purkanut. Hirveän harva enää kutoo. Teoksia muun muassa valtion ja eri säätiöiden kokoelmissa. Kuvittajanakin toiminut Donner on tehnyt kuvakudoksia noin 40 vuoden ajan ja osallistunut aktiivisesti alan kansainväliseen näyttelyja järjestötoimintaan. Itse hän löysi kudonnan kuin luonnostaan. Sanomalehden tiedeartikkelin innoittaman teoksen synnyn aikana Donner toteutti myös pienempiä töitä, mutta tyypillistä hänelle on se, että kookkaiden kuvakudosten valmistuminen vie ainakin vuoden tai puolitoista. Kuvakudosten tekijät ovat Suomessa harvassa. Vuoden urheiluseura: Hyrynsalmen Isku . Vuoden liikunnanopiskelija: Antti Helin . Kuhmo: Kuhmon uimahalli . Vuoden lasten ja nuorten Tähtiseura -kannustepalkinto: Kajaanin Junni Hokki 68 ry Kuntien liikuntateot: . Harrastaa kuvakudoksia, kalastusta, sienestystä ja tarvikekasvien viljelyä. TUOMAS JUNTUNEN Kuhmolainen Ariadna Donner sai Suomen merkittävimmän tekstiilialan palkinnon. Kuhmossa vuodesta 2000 asunut tekstiilitaiteilija teki viimeisimpänä valmistunutta Jäätiköt sulavat luultua nopeammin -kuvakudostaan kolme vuotta. Taiteilija sallii töissään pienet virheet, kuten hieman törröttävät langat. Saanut aiemmin muun muassa Oulun läänin taidepalkinnon 2007. Donner muistaa nähneensä jo viisivuotiaana Maailma ja me -kirjassa tytön, joka kutoi Marokossa. Muotoilija Kaj Franckin pitämällä peruskurssilla Donner pohti siirtymistä graafiselle puolelle. Minulle on hirveän tärkeää, että väri pelaa. Hän sanoo kirjoittavansa langoilla tarinaa, jossa jokainen työ on ikään kuin jatkoa edelliselle. –?Kun asut näin, et ajattele tunteja
Ilmoitusten viimeinen jättöaika on 26.1. 24 %. Vauvavuosi 2023 koottuna Iloa, naurua ja unelmia – 47 x 65 mm 25 € Hanke: Vuosangasta puolustusteollisuuden testausaluekeskittymä Marjatta Kurvinen Kainuun liitto, Kuhmon kaupunki ja Kajaanin ammattikorkeakoulu ovat aloittaneet viime syksynä hankkeen, jonka tavoitteena on saada puolustusteollisuudessa toimivia yrityksiä operoimaan nykyistä enemmän Vuosangan harjoitusalueella Kuhmossa. Kuhmoon voisi sen myötä muodostua merkittävä kansallinen ja kansainvälinen puolustusteollisuuden testausaluekeskittymä. – Se ei ole mahdoton ajatus, mutta tässä vasta selvitetään ja aukaistaan polkuja sille vaihtoehdolle, sanoo Kainuun liiton aluekehitysjohtaja Jouni Ponnikas. Huom! Kuvan julkaisuun pitää olla vanhempien lupa. Tee ilmoitus helposti: kuhmolainen.fi/vauvavuosi Ilmoitukseen tulevat tiedot • lapsen nimi, syntymäaika ja kotipaikkakunta • vanhempien nimet Hinnat sis. Hankkeen ohjausryhmään on rahoittajien lisäksi kuitenkin lupautunut puolustusteollisuudesta kolme merkittävää yritystä Patria Land Oy, Bittium ja Conlog ja niiden lisäksi Kainuun prikaati. Puolustusteollisuus nykyisessä maailmantilanteessa väistämättä kasvaa ja sen merkitys korostuu, Ponnikas sanoo. MARJATTA KURVINEN Vuosangan ampumaharjoitusalueen käyttöä halutaan laajentaa. Metsähallitus on vuokrannut alueen Puolustusvoimille ampumaja harjoitusalueeksi. klo 15. Hanketoimijat uskovat, että Suomen Nato-jäsenyys lisää Vuosangan käyttöä harjoitusalueena ja kansainvälisen teollisuuden testausympäristönä. julkaistavilla teemasivuillaan. tammikuuta 2024 Kuhmolainen julkaisee vuonna 2023 syntyneiden vauvojen kuvia 2.2. Vuosanka voisi toimia yritysten tuotteiden testaamispaikan lisäksi alan koulutuksessa. Hanke kerää parhaillaan tietoa puolustusteollisuuden ja siihen liittyvien yritysten osaamistarpeista, jotta oppilaitokset, kuten Kajaanin ammattikorkeakoulu pystyvät kehittäVuosangan ampumaja harjoitusalue sijaitsee Metsähallituksen omistamalla alueella Kuhmossa. Toistaiseksi puolustusteollisuus ei siis ole ilmaissut laajempaa kiinnostustaan Vuosankaa kohtaan, kertoo Värjyvirta. Nyt tavoitteesta ollaan vielä kaukana, koska yritysten kiinnostusta Vuosankaa kohtaan vasta selvitellään. Hanke käynnistettiin Jouni Ponnikkaan mukaan siksi, että Vuosangan hyödyntämistä halutaan laajentaa. Patria on käyttänyt aluetta jo pitkään, ja nyt halutaan myös muun puolustusteollisuuden tekevän samoin. alv. Yritysten kiinnostusta vasta selvitetään.. – Meillä on ajatus, että testaustoiminnan tarve tulee kasvamaan, kun Naton myötä Suomeen tulee kansainvälisiä sotaharjoituksia. 8 PUHEENAIHEET KUHMOLAINEN – Tiistaina 23. Alueen laajuus on noin 17 737 hehtaaria, josta maalialuetta on 3 374 hehtaaria. Hankkeen kautta myös alueen oppilaitokset ja tutkimuslaitokset voisivat päästä toimialalle mukaan kouluttajan ja testausten tekijän ominaisuudessa. Tämän toteutuminen kuitenkin edellyttää myös poliittisia päätöksiä. – Seuraavan parin kuukauden kuluessa olemme tästä paljon viisaampia, hankkeen projektipäällikkö Vesa Värjyvirta Kajaanin ammattikorkeakoulusta kertoo. Puolustusteollisuuden merkitys kasvaa
p K i n u u d ä s e O n ii k k ii p n : P O a u t s u t u t a j a i m l e n u a a tt u e t o t n e d u u si ll o d h a m e ll ir o u n a a o jr a t P t i o v s y t si d h y a s s a j n a p m a k n ii k k ii p n : P O i n u u d ä s e K . Navetan mukana paloi irtaimistoa, esimerkiksi halkoja, sekä navetan vieressä ollut traktori. Hätä ei ollut kuitenkaan tämän näköinen, sillä hälytyksen syyksi paljastui ruoan valmistuksesta aiheutunut käry. Hälytys paikalle tuli ennen kello 17:ää illalla. Navetassa ei ollut eläimiä. Aluetta käytetään vuosittain noin 160 vuorokautta, josta ampumapäiviä on noin 100. Alueen laajuus on noin 17 737 hehtaaria, josta maalialuetta on 3 374 hehtaaria. . Myöskään henkilövahinkoja ei sattunut. Lähin paloasema on Hyrynsalmella, sekin noin 40 kilometrin päässä palopaikalta. Hanke tekee yhteistyötä Puolustusja Ilmailuteollisuus ry:n kanssa. Tarkoituksena on varmistaa, että susien, ilveksen ja ahman kanta-arvioon saadaan kerrytetyksi havaintoja. Vaikka Puolustusvoimat on alueen pääkäyttäjä, Vuosangan aluetta voidaan käyttää Puolustusvoimien puolestakin myös muuhun toimintaan, kertoo Vesa Värjyvirta. Navetta sijaitsee HärmäjärvenVanha navettarakennus tuhoutui tulipalossa Jarno Hiltunen Kuhmon taajamasta tuli palohälytys lauantaina hiukan kello 22 jälkeen yöllä. Jos kiinnostusta Vuosangan tai Kuhmon käyttöön ilmenee, alueita ryhdytään kehittämään. Muita käyttäjiä ovat muun muassa Maanpuolustuskorkeakoulu, Maasotakoulu, Jääkäriprikaati ja Kainuun rajavartiosto. Yhdistys tukee Vuosangan alueen käytön laajentamista testaamiseen. ö y t ä s e k n e n il l u u t s a v e ll e r o u n a o jr a t a j a i m l e n u n a a m a tt u e t o t e l u H . tammikuuta 2024 – KUHMOLAINEN 9 KYSY TARJOUS JUURI TEILLE RÄÄTÄLÖIDYSTÄ, MONIKANAVAISESTA MARKKINOINTIRATKAISUSTA MYYJÄLTÄSI: KOTI JA ASUMINEN -mainosliitteen 1.3.2024 Kauttani näkyvyydet printtimedioihimme, ulkomainostauluihimme ja verkkosivuillemme! mainostajalle.hillagroup.fi Rakentaminen, sisustaminen ja remontointi puhuttavat juuri nyt. n ä ä m ä l e ö y p . 2 . Vuosangan ampumaja harjoitusalue sijaitsee Metsähallituksen omistamalla alueella Kuhmossa. p Kuhmo tori 23.1., 7.2., 21.2., 7.3., 19.3. Tiistaina 23. Metsästäjäliitto kannustaa havainnointiin. 3 2 2 . Käryävä ruoka aiheutti palohälytyksen mään uusia koulutuskokonaisuuksia. Kuhmossa asiasta järjestetään erikseen tiedotustilaisuus. Kiinnostuneille yrityksille hanke järjestää tiedotustilaisuuden tammikuun lopussa Kajaanissa. a ll e u t n i k n a p s u u s o n i h i ö t ä s e k is k o k ii v is k e d h a k n e r o u n a t a k l a T . 2 . Metsähallitus on vuokrannut alueen Puolustusvoimille ampumaja harjoitusalueeksi. n ä ä m ä l e ö y p . Jos lumija sääolosuhteet eivät ole suotuisat, havainnointitempauksen varaviikonloppu on 3.-4.2. 8 2 n ä ä t si e m ii v a t s u ti o j h a l e a o n ii k k ii p n p o i n u u d a s e k / . 3 2 2 . 050 438 0786 miia.väisänen@hillagroup.fi K i n u u d ä s e O n ii k k ii p n : P O a u t s u t u t a j a i m l e n u a a tt u e t o t n e d u u si ll o d h a m e ll ir o u n a a o jr a t P t i o v s y t si d h y a s s a j n a p m a k n ii k k ii p n : P O i n u u d ä s e K . Julkaisemme markkinoinnin tueksi Miia Väisänen p. Metsästäjäliitto esittää, että metsästäjät järjestäisivät valtakunnallisen susien, ilvesten ja ahmojen lumijälkien havainnointitempauksen 27.-28.1. tien varressa, jonne on pitkä matka kaikilta paloasemilta. 8 2 n ä ä t si e m ii v a t s u ti o j h a l e a o n ii k k ii p n p o i n u u d a s e k / . . ö y t ä s e k n e n il l u u t s a v e ll e r o u n a o jr a t a j a i m l e n u n a a m a tt u e t o t e l u H . Etävastaanotto 26.1., 5.2., 23.2. Härmäjärventie eroaa Kostamustiestä lähellä Härmänkylää. Alueen pääkäyttäjä on Kainuun prikaati. a ll e u t n i k n a p s u u s o n i h i ö t ä s e k is k o k ii v is k e d h a k n e r o u n a t a k l a T . • Ajokorttitodistukset ja muut lausunnot • Erikoislääkärin vastaanotto kaikenikäisille asiakkaille • Mm reseptit, lääkeasiat, pistoshoidot ja lähetteet • Myös kotikäynnit ja etävastaanotto Medibiili on uusi lääkäriasema kotipitäjässäsi AJANVARAUS medibiili.fi TAI 040 5836575 Marjatta Kurvinen Vanha navettarakennus tuhoutui täysin torstaina alkuillasta Kuhmossa syttyneessä tulipalossa
Myöhemmin sekä Alli että Tapio olivat tahoillaan naimisissa. – Kuinka ollakaan 60-vuotiaina meille oli luokkatapaaminen ja kaksi päivää ennen vaimo laittoi minut taipaleelle ja Alli oli jo eronnut, kertoo Tapio. Hän oli ajatellut olla puuttumatta mihinkään asiaan, mutta toisin kävi, niin että mediakin lopulta huomioi hänet. Pappilamiljöö on ympäristönä Allille tuttu jo lapsuudesta, vanhan pappissuvun vesana. Alli sanoo, että Kuhmoon oli pakko tulla, koska täällä on kunnon kesä ja kunnon talvi, ja se on toista kuin Turussa. Pyhäjärvellä hänen isänsä työskenteli pappina ja siellä oli pappila samoilla piirustuksilla tehty kuin Kuhmossakin, sekin järven rannassa. – Sitten tuli tieto, että leikataan puolet pois. Kumpikin on käynyt Pyhäjärven yhteiskoulua, ja he olivat luokkakavereita. Lipsosen mukaan opetus oli hoidettu Ruotsissa aika hyvin, ja suomenkielistä opetusta saatiin suurin piirtein 20 tuntia. Hän toimii myös Herättäjä-Yhdistyksen paikallisosaston puheenjohtajana. Kumpikin täyttää 75 vuotta. Se oli taistelun kliimaksi, kaikkine vaiheineen sitä oli kestänyt vuoden päivät. Luonto on heille tärkeä ja Tapio käy mielellään jänismetsällä. tammikuuta. Tutustu. – Luokan takana oli 15-vuotiaita isoja jätkiä, jotka erehtyivät sanomaan, että nämä siirtolaiset vievät työpaikat, ja että tuolla on yksi. Ikäeroa on vain kuukausi ja 150 oli mukavan pyöreä luku, toteaa Alli Lipsonen. – Ei saanut kulkea missään poikien kanssa. Silloin, pam, minä tulin tänne näin. Jarno Hiltunen – Hän (Tapio) täytti 75 Lucian päivänä ja minä täytin 22. Mutta miksi Alli ei lähtenyt pyörähtelemään Tapion kanssa silloin penkkareissa. Kuhmo-talon kulttuuritarjonta saa kiitosta. Alli ei myöskään ikinä ollut käynyt tansseissa. mainostajalle.hillagroup.fi Tutustu uuteen mainostajan verkkosivuun. Myös sopimus tuntien säilymisestä allekirjoitettiin. Ja toden totta: Kun ottaa ja katsoo, korkean seinän ikkunat on asetettu niin, että niiden väliin muodostuu jättimäinen risti, jonka juurella istumme pöydän ääressä. Avasimme myös mainosten verkkokaupan, josta voit ostaa itsepalveluna mainostilaa. Ruotsissa Tapio Lipsonen oli liittynyt sosiaalidemokraattiseen puolueeseen ajaakseen asioita niin sanotusti sisältä käsin. – Jos tämä ei muuten onnistu, minä ajan tämän koulun lakkoon. – Minulla oli siellä oppilaita ekaluokasta lukioon. JARNO HILTUNEN. Silloin minä arvelin, että nyt minä näytän. Tapio oli odottanut Allia jo 40 vuotta, joten hän päätti panna töpinäksi. Alli ja Tapio ovat tunteneet toisensa lapsuudesta saakka. – Minä yritin kepittää häntä vielä penkkareissakin, että se lähtisi tanssimaan, mutta se ei lähtenyt. Lipsonen oli ollut yläasteella ensimmäisen vuoden lopulla auttamassa suomalaisia, jotka olivat muuttaneet Ruotsiin. Olin Leville menossa. Kirkko on läheinen Lipsosille ja Alli vaikuttaa Kuhmon kirkkovaltuustossakin. Ja sattui vielä niin, että kumpikin toivoi toisen tulevan paikalle tapaamiseen. Alli oli Turussa ja vähän aikaa Kokkolassakin. tammikuuta 2024 Erotu ja kasva me autamme mainostajalle.hillagroup.fi Saamme viestisi näkymään ja kuulumaan siellä, missä sen pitääkin, olipa kyse sitten paikallisesta näkyvyydestä tai laajan alueen kattavasta viestinnästä. Alli on vanhaa pappissukua, joten pappila on hänelle luonteva paikka järjestää syntymäpäiväseurat. Kumpikin pariskunnasta on tehnyt elämäntyönsä opettajina. He ihastuivat toisiinsa jo 10-vuotiaina, mutta pari heistä tuli vasta 50 vuoden päästä. – Minä en vielä siellä silloin päässyt häntä kahden kesken tapaamaan, mutta sitten hän sanoi, että tulkaa, kun olette menossa pohjoiseen päin, niin hän keittää kahvit, kun hänellä on mökki Kuhmossa. Hypätäänpä tarinassa vielä ajassa kauemmas: Tapio Lipsonen muutti Ruotsiin opettajaksi 1976 ja oli siellä vuoteen 1982 asti. Silloin minä lähdin ajamaan, että ei leikata. Alli ja Tapio Lipsonen viettivät 150-vuotisjuhliaan Allilla on Tapion 10-vuotiaana kirjoittamat kortit tallessa. 10 ELÄMÄNMENO KUHMOLAINEN – Tiistaina 23. Olin ollut ihastunut häneen 10 vuotta, mutta ajattelin, että minulla ei ole mitään saumaa. – Minä en osannut tanssia, enkä halunnut näyttää sitä. – Minä samana iltana kosin. – Tuntui luontaiselta mennä Ikolan pappilaan pitämään juhlat, vaikka on tämäkin kirkko, Alli toteaa arvoituksellisesti viitaten Kullervontaipaleen asuntoon. Lipsoset viettävät yhdessä syntymäpäiviään seuroilla Ikolan pappilassa. Alli ja Tapio Lipsonen viettivät 150-vuotiasjuhliaan syntymäpäiväseuroilla Ikolan pappilassa sunnuntaina. Ja kun neuvottelut eivät tuottaneet tulosta alkoi Köpingin kunnassa lakko. Kortit on Alli säilyttänyt. – Sitä kesti kaksi päivää. – Kuhmoon kun tulin, kävin Valtimolla kuusi viimeistä työvuotta. Uudelta mainostajan verkkosivulta löydät ajankohtaisimman tiedon ja inspiroidut vinkeistämme. Tapio kertoo, kuinka 10-vuotiaana pojannaskalina oli laittanut Allille nimipäiväja joulukortteja. Alli vastasi, että kyllä, enkä minä koskaan päässyt Leville. Lipsonen otti yhteyttä eri lehtiin, jotka haastattelivat häntä
klo 13 raamattutunti, Teuvo V Riikonen, klo 14 seurat, Teuvo V. Kynttilänpäivänä 4.2. Kahvitarjoilu. Ultraäänitutkimukset, lähetteellä tai ilman (Sotkamo) MARJO PANTTI Naistentautien erikoislääkäri 23.1., 15.2., 21.2. Hän lisää, että ei suinkaan vihaa erilaisia ihmisiä. 4.1.2024 kotonaan Rakkaudella kaivaten Isä Paula ja Jouko perheineen sukulaiset ja ystävät Ei yllättäen, äkkiä kuitenkin hiljeni sydän kultainen. PEKKA TIURA Fysiatrian erikoislääkäri 25.1., 19.2. To 25.1. Janina /040-6411685 tai instagramissa @ kuhmonsrknuorisotyo Kastettu Nooa Onni Olavi Kyllönen. Illan aiheena on Isä meidän. 10.8.1931 k. klo 10 alkaen messu ja Yhteisvastuukeräyksen avaus Kuhmon kirkossa, jonka jälkeen klo 11-13 lounas Yhteisvastuun hyväksi seurakuntakeskuksessa. Suomen keskustapuolue on tehnyt Lipsosen mukaan paljon virheitä, mikä on näkynyt puolueen kannatuksen kutistumisena. Pienetkin lahjoitukset otetaan vastaan. Klo 13 muistoseurat Leväniemessä, os. – Kaikki ovat hyviä ihmisiä, mutta tällaiselle paikkakunnalle, kun tulee, se on karsea se tilanne. Ke 24.1. ” Tuntui luontaiselta mennä Ikolan pappilaan pitämään juhlat. Kuorot Kirkkokuoron kokoontuminen seurakuntakeskuksen salissa torstaisin klo 14-15.30. sunnuntai ennen paastonaikaa 28.1. Talkooapuna Herättäjä-Yhdistys. 7.12.2023 Olen kulkenut pitkän matkan ja minua väsyttää. Ke 31.1. Jukkaa rakkaudella muistaen Leena Niina ja Markus Niko ja Siru Ulla-sisko perheineen Muut sukulaiset ja ystävät Siunattu läheisten läsnä ollessa. alk. klo 12 seurakuntakeskuksessa Yhteisvastuukeräyksen infotilaisuus. klo 8-9 rukouspiiri kokoontuu Lähetyssopessa (käynti sisäpihan puolelta). klo 10 seurakuntakeskuksen sisäpihalla. Ely-keskus asetti uhkasakon hallintopakkopäätöksellä kuntayhtymälle jo vuonna 2019. Perheiden Pesäkolo keskiviikkoisin klo 9.30-11 seurakunnan kerhotila Karhunpesässä, Karhunpolku 2 N. 26.5.1961 Kuhmo k. klo 17-19 seurakuntakeskuksen salissa. Riikonen + paikalliset puhujat. Etsitkö itsellesi vapaaehtoistehtävää seurakunnasta. Silloin asetettiin 40 000 euron uhkasakon peruserä ja juokseva 10 000 euron uhkasakko kutakin kuutta kuukautta kohti. La 27.1. Lipsonen ryhtyi vaikuttamaan asioihin puolueen sisältä. Koriskerho yläkouluikäisille klo 16-17 tiistaisin 16.1. klo 13.30 hartaushetki Pallotuvalla. klo 9 alkaen kirkkoherranvirasto ja kaikki seurakunnan toimistot ovat suljettu työntekijöiden koulutuksen vuoksi. Tämän vuoden keräyskohteiden esittelyä. Jumalanpalvelukset ja toiminta Ke 24.1. Palvelemme myös Kajaanissa, Sotkamossa ja Suomussalmella HEIDI RÄTY Naistentautien erikoislääkäri 5.2. – Ruvettiin sorsimaan Paavo Väyrystä ja näitä vanhoja. Lämmin kiitos osanotosta. 044 738 4315. Riikonen, Parikanniemisäätiö, k: Gogolev). Tätä uhkasakkoa on tuomittu valtiolle maksuun tähän mennessä yhteensä 80 000 euroa. Klo 18 työikäisten naisten raamattupiiri Ikolan pappilassa. Löytäjät-kuoron kokoontuu torstaisin, alk. OUTI PELKONEN Radiologian erikoislääkäri 29.1. Diakoniatyö Lähiötuvan raamattupiiri torstaisin klo 14 Lähiötuvalla, Karhunpolku 3 A, alakerta. Lisätietoja antaa Anu Haverinen puh. 25.1. Järj. heinäkuuta 2024 alkaen kutakin kuutta kuukautta kohti. Kuollut Aili Anelma Kinnunen 87 v., Oiva Jalmari Määttä 92 v., Urho Iisakki Piirainen 93 v., Jukka Ilmari Ronkainen 74 v., Pekka Pentti Tapani Saavinen 62 v., Helli Kustaava Seilonen 92 v., Raimo Antero Sipiläinen 81 v., Veikko Antero Vilmi 81 v. Hävikkiruokakassien jakelu ma 29.1. Tuupalan puukoulun salissa. Jarno Hiltunen Kainuun ely-keskus on antanut uuden hallintopakkopäätöksen. seurakuntatilaisuudet eivät ole katsottavissa seurakunnan youtube kanavalla. Kuitenkin työperäinen maahanmuutto on Lipsosesta ”just eikä melkein”, mutta muutaman turvapaikanhakijan ottamisella puhdistetaan vain omaa omaatuntoa. Varhaisnuoret ja nuoret Pelija leikkikerho 1.-6.-luokkalaisille klo 16-17 maanantaisin Tuupalan puukoulun salissa. 1.1.2024 Helsinki Et palannut niin kuin toivomme oli, et tullut luoksemme enää. Vapaa pääsy. Klo 17 Ikolan pappilassa Raamattu elämään -opetussarja. Kassin varaus etukäteen puh. Lipsonen on sitoutumaton perussuomalaisten varavaltuutettu Kuhmon valtuustosta. Klo 18 miesten raamattupiiri kokoontuu seurakuntakeskuksen salissa (kokoontumiset parittomilla viikoilla). Tyttökerho yläkouluikäisille klo 15-17 keskiviikkoisin seurakuntakeskuksen Siivellä. 2024 mennessä. Riikonen saarnaa. Ma 29.1. yhteistyössä MLL Kuhmon yhdistys, seurakunnan lapsija perhetyö. Kuhmon kirkon striimauslaitteisto on kameran rikkoutumisen takia huollettavana, minkä vuoksi jumalanpalvelukset ym. Vapaa pääsy. Sitten tulivat nuoret, että keskustapuolue ajetaan kaupunkeihin — sehän oli hirveä virhe! — viimeinen pisara oli, kun Juha Sipilä, joka muuten on paras pääministeri 2000-luvulla, kutsui niitä irakilaisia. Lämmin kiitos osanotosta. Kiittäen ja kaivaten lapset perheineen lastenlastenlapset sukulaiset ja tuttavat Siunattu läheisten läsnä ollessa. Kiitos Honkalinnan henkilökunnalle isämme hyvästä hoidosta. On vain hiljaisuus ja suru sanaton, mutta tiedämme, että sun hyvä olla on. Alustaa Kari-Antti Kitunen, jonka jälkeen keskustelua ryhmissä. Vapaa pääsy. Väliajalla kahvit. klo 12 eläkeläisten kerho seurakuntakeskuksen salissa. Lipsosen mielestä perussuomalaisten maahanmuuttopolitiikka on juuri sellainen kuin sen pitää olla. Saa laittaa viestiä tai soittaa nuoriso-ohjaajalle luottamuksellisesti. Hinta 12 € aikuiset, 6 € 7-12 -vuotiaat, alle kouluikäiset ilmaiseksi. klo 12 eläkeläisten kerho seurakuntakeskuksen salissa. Kalevi ja Jarmo Karppisen muistoksi. Tarjolla lounas hintaan 2 €/perhe. Kuhmon kirkossa. klo 10 messu, Teuvo V. Lapset ja perheet Pyhäkoulu kokoontuu kirkon keittiössä sunnuntaisin saarnan aikana. KUHMO, Koulukatu 14 AJANVARAUS 010 312010* pihlajalinna.fi Lääkäripalvelut lähelläsi *Puhelun hinta lankasekä matkaliittymästä 8,4 snt/min. Rakkaamme Oiva Jalmari MÄÄTTÄ s. Pe 2.2. Siunaus toimitettu läheisten ja ystävien läsnä ollessa. Saan viimein levon ja unen niin rauhaisan. Puhelinpäivystys nuorille tunnin ajan to 25.1. liukujaisiin tai lipaskerääjäksi. Siitä ei seurannut purkuvesien käsittelyn puutteiden korjaantuminen. – Sosiaalidemokraattisella puolueella oli sellainen siirtolaispoliittinen ohjelma kuin pitää olla. Uuden uhkasakon peruserä on 50 000 euroa ja lisäerä 30 000 euroa 1. Arvelin, että pystyn sieltä vaikuttamaan, että Kuhmoon ei tule ainuttakaan turvapaikanhakijaa. 3. Su 28.1. klo 10 messu Kuhmon kirkossa (l: Antola, s: Teuvo V. 044 738 4314. klo 16 seurakuntakeskuksen salissa. – Jos halutaan tosissaan hoitaa tämä homma, rakennettaisiin näille ihmisille vaikka kaupunki jonnekin, missä on lämmintä. Lämmin kiitos osanotosta ja kaikille henkilökohtaisille avustajille Pekan hyvästä hoidosta. Klo 17-19 iltapyhis seurakuntakeskuksen salissa. 13.10.1949 Kuhmo k. Kuhmossa ei ole rasismia sen takia, että täällä ei ole ketään, jota kohtaan olla, uskoo Lipsonen. Voit ilmoittautua paikan päällä erilaisiin vapaaehtoistehtäviin mm. tammikuuta 2024 – KUHMOLAINEN 11 Rakkaamme Jukka Ilmari RONKAINEN s. Klo 18 naisten raamattupiiri kokoontuu seurakuntasalissa. Jos haluaa oikeasti vaikuttaa, täytyy Lipsosen mukaan hankkiutua sellaiseen puolueeseen, joka ajaa asioita, joita itsekin haluaa edistää. Tiistaina 23. – Se on presiis. Leväniementie 246. Tarjolla kinkkukiusaus, leivät ja juomat sekä kahvi ja leivonnainen. Käy tutustumassa Vapaaehtoispankkiin! Löydät linkin seurakunnan verkkosivuilta www.kuhmonseurakunta.fi. – Sosiaalidemokraateilla oli paras mahdollinen ohjelma. Majasaari ei vieläkään täytä ympäristöluvan ehtoja. Vika vain oli siinä, että sitä ei toteutettu. Rakkaamme Pekka Pentti Tapani SAAVINEN s. Parikanniemisäätiön viikonloppu 27.-28.1. Velvoitteen täyttymiseksi voidaan hyväksyä myös investointipäätös ja sitova sopimus jätevesien johtamisesta Kajaanin kaupungin puhdistamolle. Klo 14 Lähiötuvan raamattupiiri Lähiötuvalla, Karhunpolku 3 A, alakerta. Kahvitarjoilu lähetystyön hyväksi. Iltapyhis ke 24.1. klo 15-16. Klo 14.30 hartaushetki Lepokynnään salissa, Virkatie 2. Haluaisitko lahjoittaa Yhteisvastuukeräyksen hyväksi marjoja, juureksia, säilykkeitä, leivonnaisia tai arpajaisvoittoja. Kainuun jätehuollon kuntayhtymä määrätään saattamaan Majasaaren jätteiden käsittelylaitoksen jätevesien käsittely ympäristöluvan mukaiseksi 30.6. Vaikka aika suruumme lohtua tois, ei tyhjyyttä koskaan se poistaa vois. Kirkkokahvit
Rajakatu 52, Tarinatupa Onko alkoholiongelmia. tulosta säännöt ja hintalaput Jalkahoidot Rajakatu 36, p. Asianajajan toimintaa valvovat asianajajaliitto ja oikeuskansleri. Kaupanvahvistus Kiinteistönvälitys Anita Mikkonen Oy LKV Anita Mikkonen, YKV, LKV Koulukatu 14 p. Valokuvausliikkeet www.m-ekuva.net Koulukatu 8 Avoinna ma, ti, to klo 9 – 17, muulloin sopimuksen mukaan p. Kauppaja arviokirjojen laadinta . 044 235 4268. 044 250 8513 kari.paakkonen@kuhmo.net . 040 537 2930 l SAHATAVARAT l HÖYLÄTAVARAT l LISTAT l LEVYT l OVET l KESTOPUUT l ERISTEET l YM RAKENNUSTARVIKKEET Puutavaraa rakentamiseen: Palvelemme ma-pe 8.00-16.00, la suljettu Katso tarjouksemme kotisivuiltamme www.puuhanski.com Paikallista ja parasta palvelua! Väinämöinen 2, KUHMO Puh. tammikuuta 2024 12 Asianajajat Autokorjaamot 050 438 0786 Asianajaja on asianajajaluetteloon hyväksytty lakimies, jolla on säädetty kokemus ja taito. 08 6520 066 myynti@varikkosuora.fi, korjaamo@varikkosuora.fi • Määräaikaishuollot • Ilmastointihuollot • Tuulilasit • 4-pyöräsuuntaukset • Automaattivaihteiston huuhtelut • Renkaat • Hitsaustyöt Hierojat Kiertävä hieroja, Kalevalainen jäsenkorjaaja puh. Kiinteistönvälitys . 08 653 0410, korjaamo p. 045 874 1077 Päivi Komulainen lähihoitaja, jalkahoidon at suorit. MÄTÄSTYKSET, OJANKAIVUT . PUUNKORJUU HANKINTANA JA PYSTYKAUPALLA, MYÖS ENERGIAPUUKOHTEET . MYYNNISSÄ POLTTOPUURANKAA Kuljetuspalvelut • Jätesäiliöiden myynti • Jätesäiliöiden tyhjennykset • Sakoja umpikaivojen tyhjennykset • Viemärien avaukset, pesut ja kuvaukset viemärikameralla • Katujen, pihojen ym. varaa myyntipaikkoja . 15 vuoden kokemuksella ––– VESIYSI ––– 0400251097 PuhdasTuli palvelee. 045 213 2920 anita@anitamikkonen.fi Kotileipomot ja pitopalvelut Juhlat, muistotilaisuudet 0400 202 833 juttuakahvila.fi KAKUT tilauksesta ATERIAPALVELUT PITOPALVELU PitoEväs Ky Virkatie 2, 044 235 4890 https://pitoevas-ky.webnode.fi/ Parturi-kampaamot p. Asianajotoimistot hoitavat myös maksuttomia oikeudenkäyntejä. 044 972 3228 Koulukatu 14, 88900 Kuhmo Nuohouspalvelut LVI-työt etunimi.sukunimi@vaarojenvesi.fi www.vaarojenvesi.fi KVV-työnjohto, yrittäjä Hannu Kiviranta 040 501 7525 KVV-/IV-/Teollisuus työnjohto Jari Piirainen 050 463 9263 KVV-työnjohto Antti Sirviö 044 491 8807 040 501 7525 Tarjouspyyntö Ota yhteyttä! Sotkamo-Kajaani-Kuhmo huoltopäivystys arkisin 7–15.30 Kaikki putkityöt meiltä! Lääkäripalvelut Kainuuntie 117, 88900 Kuhmo, www.varikkosuora.fi AVOINNA: ma-pe klo 7.30-17.00 Myymälä p. (08) 652 0055 TEITÄ PALVELEVAT Juha, Salla ja Elina. 0400 296 261 Puutavaraliikkeet Työsuoritukset Yleiset palvelut AA-ryhmä kokoontuu ke klo 19 ja su klo 18. www.jalkasalonkihyvahoiva.com Metsänhoitopalvelut METSÄTYÖ Kari Pääkkönen p. 045 690 8249 www.kuhmontyovire.fi . 045 -625 8986 AJANVARAUKSELLA Myös perusjalkahoidot. pesut ja kastelut • Siirtolavat ja kontit 8 35 m 3 , vuokraukset ja tyhjennykset • ADR-kuljetukset • Arkistojen tuhoukset • Siirrettävät wc:t (Baja-Maja) 8 kpl Ympäristölogistiikka ja kuljetus JÄTEKULJETUKSET Koulukatu 12, 88900 KUHMO Jätepakkaaja-auto 044 294 0901 Loka-auto (24 h) 044 294 0900 Toimisto (08) 653 0121 jateyhtyma@kuhmo.net www.jateyhtyma.fi Kiinteistönvälitys . Kierrätys ma-to klo 9-18, pe klo 9-17 facebook.com/vesitorninkirppis PIILOLANTIE 47, p. ISTUTUKSET, TAIMIKONHOITO . KUHMOLAINEN – Tiistaina 23. 050 373 7895 Kainuuntie 91 Fysioterapiapalvelut Minna 0500 160 029 Koulukatu 14 Koulukatu 10 p. 08 655 7111/vaihde www.hyvinvointisampo.fi LOUNAS ma–pe 10.30–13.00 • Kelan kuntoutus • Jalkaterapia • Fysioterapia • Hyvän olon hoidot • Ateriapalvelut kotiin vietynä • Kokousja juhlapalvelut • Sairaanhoitoja hoivapalvelut kotiin Käyttövesikaivojen suurtehopesut, korjaustyöt ja desinfioinnit. Kuntohoitaja/hieroja Katja Kukila HO HO HOIIITO TO TO SOPPI P. Erikoishoitolat Hammasteknikot ja -lääkärit 1 x 42 mm 112 € + alv / kk Varaa oma mainospaikkasi 050 438 0786 Lorem ipsum R O KULI H A M M A S O Y Erikoishammasteknikko JOUKO KARPPINEN Koulukatu 13-15 Kuhmo puh. 044 554 4850 Puusepänkatu 16, p
Kuhmon pienoismalli v. Lämpimästi tervetuloa!. Tiistaina 23. Elokuva perustuu Anni Blomqvistin romaaniin ja sijoittuu 1800-luvun Suomeen. 1939, 2.1. tammikuuta 2024 – KUHMOLAINEN 13 Työsuoritukset Rakennuspalvelut Tilitoimistot P. Hornetit tulevat Kainuun taivaalle. 31.12. Neurotreeni-tapaaminen, Piilolantie 47. 044 202 3958 • Kainuuntie 88 II krs, 88900 KUHMO • Koivukoskenkatu 15 L 3 , 87100 KAJAANI VELI KINNUNEN KY • maanrakennustyöt kaivinkoneilla ja pyöräkuormaajalla • lavettija maa-aineskuljetukset • JITA-jätevesijärjestelmät ja rumpuputket • betoniset rumpu/kaivonrenkaat • Rumtec-teräsrummut Jouni & 0400 385 769 www.velikinnunenky.fi Kainuuntie 101, 88900 Kuhmo P. Yhdessä-kiertue, pe klo 19.00, Kuhmotalo / Kuhmo Arts Centre. ma klo 12.00-18.00 / ti klo 12.00-18.00 / ke klo 12.00-18.00 / to klo 12.00-18.00 / pe klo 12.00-18.00, Kontionkatu 25. Ainutlaatuinen Quartet Ajaton luo neliulotteista musiikkia, joka hajottaa määritelmät menneiden aikojen tomuksi. Mukaan mahtuu pelaamaan!. Maanantaista torstaihin lentotoiminta päättyy iltaisin kello 24. Myrskyluodon Maija, ti klo 18.00 / ke klo 14.00 / to klo 18.00, Rajakatu 56. Hävittäjälentolaivue 31 lentää harjoituksessa F/A-18 Hornet -monitoimihävittäjillä lentokoulutusohjelmien mukaisia lentoja päiväja yöolosuhteissa. ma klo 9.00-16.00 / ti klo 9.00-16.00 / ke klo 9.00-16.00 / to klo 9.00-16.00 / pe klo 9.00-16.00, Kainuuntie 126. Muutokset lentotoiminnan aikatauluissa ovat mahdollisia. Virrentakojat-näyttely, 12.1. Kirjastossa kokoontuu lautapelin pelaajia keskiviikkoisin kaksi kertaa kuussa. ma klo 7.30-17.00 / ti klo 7.30-17.00 / ke klo 7.03-17.00 / to klo 7.30-17.00 / pe klo 7.30-17.00 / la klo 7.30-15.00, Kainuuntie 87. Auki arkipäivinä. TAPAHTUMIEN KUHMO Teatterikoulussa käydään näyttelemisen perusteita läpi. Harjoitus merkitsee, että hävittäjä kiitävät myös Kainuun taivaalla harjoituksen aikana. Tervetuloa omaishoitajat, sopimuksettomat omaishoitajat ja läheishoivaajat vertaiskahvilaan, jossa avoin kevätkauden aloitustapaaminen. Quartet Ajaton: Suomalaisia sävelmiä veikeinä versioina., la klo 15.00, Kuhmotalo / Kuhmo Arts Centre. Novellikoukku, to klo 13.00, Kuhmon kaupunginkirjasto. Tallarin, musiikkiopiston ja kansalaisopiston jamit, ke klo 17.00, Kuhmo-talo / Kuhmo Arts Centre. helmikuuta kello 14 mennessä. Aiempaa kokemusta ei tarvita, vaan kiinnostus näyttelemiseen riittää. Vapaa pääsy. Kahvitarjoilu!. 010 219 5600 Palvelut asumiseen, turvallisuuteen, puhtaanapitoon ja rakentamiseen. Asiantunteva ja palveleva oviliike ovipalvelumustonen.fi 044 972 5647 Soita ja tilaa ilmainen mitoituskä ynti! Varaa oma mainospaikkasi 050 438 0786 Työsuoritukset Myynti: Suomussalmi 044 982 4037 myynti.suomussalmi@kiantakeittiot.com Kuhmo 044 989 0699 tanja.kinnunen@kiantakeittiot.com Tuotanto 044 976 0985 tenho.kela@kiantakeittiot.com keittiökalusteet ja -remontit kalusteiden ovenvaihdot liukuovet, komerot wcja kylpyhuonekalusteet mittaus, suunnittelu, asennus l l l l l KIANTA KEITTIÖT Kulttuuri Pelle Hermanni ja hypnotisoija, ti klo 16.00 / ke klo 18.00 / to klo 16.00, Rajakatu 56. Koulukatu 9, Kuhmo, p. Piia Mikkosen näyttely ihmisyydestä ja inhimillisyydestä. (08) 655 0621 KODINKONEET ja KODINELEKTRONIIKKA: • Kylmälaitteet • Pesukoneet • Televisiot • Kodinkoneasennukset PAIKALLISTA PALVELUA • LVI-asennukset • Urakointi • Lämpöpumput • LVI-tarvikkeet ja vesikalusteet Avoinna ma-pe klo 7-16 Laadukkaat ja energiatehokkaat oviratkaisut kotiin, autotalliin sekä julkisiin tiloihin. Harjoituksen lentotoiminta alkaa maanantaina 29. 15.3. Lukuisten toiveiden täyttymys Legendaariset Lea Laven, Kai Hyttinen, Marion Rung ja Markku Aro lähdössä Yhdessä-kiertueelle! Teatterikoulu, la klo 10.00, Hotelli Kainuu Oy. 28.2. Inhimillinen kuvataidenäyttely, 2.1. Muut Lautapeli-ilta, ke klo 17.00, Kuhmon kaupunginkirjasto. Teatterikouluviikonloppuna käydään näyttelemisen perusteita läpi helppojen, hauskojen ja tehokkaiden harjoitteiden kautta. Kuva Kuhmolaisteatterin Herra Alzheimer -näytelmän harjoituksista talvelta. Suomeksi puhuttu. Viikoittain kokoontuva vapaamuotoinen neulekerho Kaesan kahvilan yläkerrassa. Myrskyluodon Maija on koskettava tarina vahvasta naisesta ja hänen kohtaamistaan haasteista myrskyisällä saarella. Vihuri 24 -harjoituksessa lennetään Kuopio-Rovaniemi-KajaaniOulu-Jyväskylä välisellä alueella sekä Perämeren alueella. Yhtyeen eriskummallinen instrumentaatio ja musiikillinen visio ovat kokoelma poikkeuksia, jossa improvisoidut maisemat, kansanmusiikilliset säkeet, keskiaikaiset luuttulaulut sekä origina. JARNO HILTUNEN Jukka Keränen Karjalan lennosto järjestää Vihuri 24 -lentotoimintaharjoituksen Rissalan ja Oulunsalon tukikohdissa maanantaista perjantaihin 29.1.2.2. Pelle Hermanni ja hypnotisoija täyttää valkokankaan värikkäällä sirkuselämällä, koko perheen elokuva. 044 554 8331 www.suunnittelueevakaisa.fi Suunnittelutoimisto Eeva-Kaisa *rakennuslupakuvat Koulukatu 14, 88900 Kuhmo, p. Neurotreeni ryhmä on suunnattu kainuulaisille henkilöille, joilla on neurologinen sairaus jonka muistiongelmat tai muu kognitiiviset oireet vaikuttavat arjessa selviytymiseen. Ukko Alatalon näyttely suomalais-ugrilaisesta perinne-elämästä. Tapaamisissa kuullaan tarinoita ja tehdään käsitöitä. Yölentokoulutuksen yhteydessä käytetään F/A-18 Hornet -hävittäjien omasuojajärjestelmiin kuuluvia soihtuja, jotka voivat näkyä taivaalla hetkellisesti kirkkaina valoilmiöinä. Käynti Kainuuntien puolelta. Suomalaisen kansanmusiikin juurevin yhtye esiintyy, mukana myös Kuhmon musiikkiopiston ja kansalaisopiston väkeä. Uutena palveluna nyt myös piirustusten tulostus ja skannauspalvelu. OmaisOiva-kahvila Kuhmo, ma klo 15.00, Rajakatu 52. Lentotoiminnasta aiheutuva melu voi aiheuttaa häiriötä, jota pyritään välttämään suuntaamalla toiminta harvaan asutuille alueille. Neulekerho Kaesalla, ke klo 13.00, Kainuuntie 87. 044 978 9566 www.care4u.fi, info@care4u.fi Sammuttimet ja sammutinhuollot • Tilintarkastukset • Kirjanpidot • Yritysjärjestelyt/ sukupolvenvaihdokset • Perukirjat/ perinnönjaot Tilija Tarkastustoimisto Ari Piirainen Oy Puh. tammikuuta kello 12 ja päättyy perjantaina 2
Ottelu päättyi luvuin 10 1 Kiva HT:lle. Jani Piippo Valmentaja E-tytöt avasivat Kuhmossa kevätkauden turnaukset E-tytöillä oli turnaus Rajakadun salissa viikonloppuna. Toisen erän viimeisteli kuhmolaisten hyväksi Jussi Heikkinen ylivoimamaalillaan. Kiekko sujahtaa Jääkarhujen molarin ohi. Syöttäjinä toimivat Arttu Martikainen ja Antti Kurkinen sekä Eetu Martikainen ja Aapo Pikkarainen. Hokki: 26. Erän kallistuessa loppupuoliskoaan kohden Kiva HT:n Jesse Niskanen laukaisi ja taululle ilmaantuivat luvut 5 -1. Heikki Klemetti ja Arttu Heikkinen tekivät viimeiset kaksi maalia. Syöttäjinä Arttu Heikkinen ja Juho-Ville Kyllönen. Näihin lukuihin ottelu myös päättyi. Loppuottelu pysyi silti tiukasti Kiva HT:n joukkueen hyppysissä. Lopputulos: 10 1 . Kolmannessa erässä kotijoukkue piti myös aloitteen lapasessaan. Lauantaina nähtiin välillä todella hyviä suorituksia. Ylivoimamaalit: 3 . Ylivoimaa hiottava vielä vaarallisemmaksi JARNO HILTUNEN ” Ylivieskan Jääkarhut avasivat maalitilinsä vasta toisessa erässä, ja siihen se sitten jäikin. Jarno Hiltunen – Tosi huippupeli meillä. Kiekon syöttivät Heikki Klemetti ja Arttu Martikainen. Liikettä kentällä oli mukavasti. Syöttäjinä toimivat Ville Määttä ja Janne Sirviö. Siihen Kiva HT hyytyi ja Hokki vei pelin lukemin 1-3. – Ihan hyvin se yyveekin pyöri, mutta siinä oli paikkoja ylivoimalla enempäänkin. II divisioonan ottelussa Kiva HT:tä vastaan kotijäällä luisteli YJK. U12 Kiva HT-Hokki White kamppailivat todella jännittävän pelin lopputuloksella 10-9 (3-2,7-7). Erätauon jälkeen myös YJK pääsi maalinteon makuun, kun vierailevan joukkueen Teemu Kivioja laukaisi kuhmolaisten maaliin kaventaen tilanteeseen 4 1. Oli kiva huomata, että yleisöä oli tullut kannustamaan paljon ja heidän tuesta saimme paljon energiaa. Myös ylivoimapeli sujui kuhmolaisjoukkueelta. Kivan joukkueesta palkittiin Inka Huotari. YJK:n pelaajista oli osa ollut poissa kokoonpanosta, mutta valmentaja Vornasen mukaan se ei ollut ratkaisevaa. Yleisön kannustuksesta joukkue sai paljon energiaa. Vielä pitää vähän jumpata, että saadaan vielä vaarallisemmaksi se ylivoimapelaaminen. Kiva voitti Muhos Volley Tornadon 2-0 sekä KempeLeen Leopardit 2-0. Oltiin jalalla ja kiekollisesti tosi aktiivisia. – Eivät saaneet ihan parasta rosteria jalkeille. Pisteet: Oliver Heikkinen 4+1, Joona Hoffren 2+0, Tuukka Huotari 2+1, Peetu Heikkinen 1+0, Samu Kyllönen 1+0, Santeri Kyllönen 0+2, Aatu Heikkinen 0+1. Ylivieskan Jääkarhut pääsivät avaamaan oman tilinsä vasta toisessa erässä, ja siihen se sitten jäikin. Torjunnat: 29 54 . Kampitus toi YJK:n pelaajalle kaksi minuuttia jäähyä ja Kiva HT hyödynsi heti tilanteen tehden ylivoimamaalin. Tällä kertaa Heikki Klemetti laukaisi Konsta Vihosen syötöstä. Kiva HT laukoi yyveellä kolme maalia vastustajan verkkoon. Torjunnat: Kiva HT: 29. Ensimmäinen peli KempeLeen Panttereita vastaan oli tiukkaa vääntöä ja tällä kertaa Pantterit voittivat Kivan 2-0. Vornasen mukaan valmista ei vielä kuitenkaan ole, vaan vielä ylivoimapeliä on syytä hioa. YJK oli saanut jäähyn huitomisesta. Päivän viimeinen peli hyvin tutuksi tullutta Raahen SalSaa vastaan päättyi 1-1 tasapeliin. Viimeisiin peliminuutteihin sykkeet nousivat jännityksestä niin pelaajilla, valmentajilla kuin katsojillakin.Hokki käytti aikalisän 29 sekuntia ennen summerin soimista. Päivän palkitut Kiva HT:sta: mv Olli Sirviö, Joona Hoffren. tammikuuta 2024 Viikko sitten sunnuntaina nähtiin todellista maali-iloittelua Kiva-Areenalla. Rangaistukset: 6 16 . Toisaalta meillä oli niin kova tuo meidän nippu, että ihan sama, millainen tuo YJK:n porukka olisi ollut, olisi se silti kaadettu. Yyvee-maalissa syöttäjinä olivat Tommi Klemetti ja Juho-Ville Kyllönen. Kotijoukkueella oli hyvä johtotilanne toisen erän erittäin tehokkaan alun ansiosta. Maali oli Klemetin toinen. Sitten YJK otti aikalisän. Kiva HT murskavoittoon ottelussa YJK:ta vastaan TILASTOA Kiva HT YJK . Asialla Arttu Martikainen, syöttäjinä Antti Kurkinen ja Heikki Klemetti. Kivan tyttytöt ovat harjoitelleet uusia juttuja, joiden toimiminen vaatii vielä aikaa ja paljon toistoja. Kiva HT:n Arttu Heikkinen teki ottelun toisen maalinsa Eemil Heikuran ja Jussi Heikkisen syötöistä. Jälleen lähes viiden minuutin kuluttua Kiva HT teki ottelun toisen maalinsa. 14 URHEILU&LIIKUNTA KUHMOLAINEN – Tiistaina 23. YJK oli saanut kaksiminuuttisen rangaistuksen liian monesta pelaajasta jäällä. Nyt taas jatketaan harjoituksia ja katsotaan miten olemme kehittyneet ensi turnaukseen mennessä. Kiva HT:n U12 voitti maali-ilottelun Kiva-areenalla Jarno Hiltunen Jo ensimmäisessä erässä Kiva HT hallitsi selvästi maalitiliä. Erät: 4 0, 3 1, 3 . Tähän peliin rosteriin lisättiin U10 joukkueesta mv Leevi Ohtonen ja kenttäpelaaja Miika Piirainen. Eipä siinä jäänyt epäselvyyttä, kumpi oli kaukalon parempi joukkue, totesi ottelun jälkeen Kiva HT:n miesten edustusjoukkueen valmentaja Timo Vornanen. Se ei kuitenkaan vastustajia tällä erää auttanut. Ylivieskalaiset eivät mahtaneet mitään kuhmolaisjoukkueelle. Päivän toisena pelinä Hokkia vastaan oli vuorossa pienaluepeli. Pian erätauon päättymisen jälkeen Kiva HT:n Valtteri Määttä teki maalin syöttäjinä Ville Määttä ja Tommi Klemetti. Koko ottelun aloitusmaali lähti Kiva HT:n Antti Kurkisen lavasta, kun ottelua oli takana reilut viisi minuuttia. KIVA-LENTIS. Kiva HT hallitsi YJK:ta vastaan täysin sekä puolustusettä hyökkäyspeliä. Jani Piippo Lauantaina pelattiin Kiva-Lentiksen E-tyttöjen kevätkauden ensimmäinen turnaus Kuhmossa. Kiva HT oli ylivoimainen YJK:ta vastaan Kiva Areenalla lauantaina. Maalierot toisen erän 12 minuutin kohdalla oli Kivalle 9-3, mutta erän loppupuolella Hokki urakoi ja väli kapeni huimasti. Pistemiehet: Heikki Klemetti 2 + 2, Arttu Heikkinen 2 + 1, Antti Kurkinen 1 + 2, Arttu Martikainen 1 + 2, Jussi Heikkinen 1 + 1, Tommi Klemetti + 2, Ville Määttä + 2, Juho-Ville Kyllönen + 2, Eetu Heikura 1 + 0, Valtteri Määttä 1 + 0, Jesse Niskanen 1 + 0, Eemil Heikura + 1, Aapo Pikkarainen + 1, Eetu Martikainen + 1, Konsta Vihonen + 1, Janne Sirviö + 1. Tilanne oli jo 10 1, kun Eetu Heikura teki maalin ottelun viimeisen 10-minuuttisen aikana
Turnausta edeltävänä iltana Sarkkisen Minttu kävi pitämässä syöttösulkeiset ja samalla jutusteltiin valmentajien kesken kaikenlaista. Mikäli lehti ei ylivoimaisen esteen (esim. 25.9 30.10. 050 307 5439 KIVIKYLÄN MYYNTIAUTO KUHMON TORILLA KESKIVIIKKONA KLO 09.00 14.00 MAALAISHYYTELÖ KESKIVIIKKONA HYVÄRISEN LEIPOMON KUUMA KUKOT KLO 9 ALKAEN SAVUKYLKI MAALAISKINKKU PALVIKEITTOA MUKAAN! Kiva-lentiksen C-tytöt pelasivat Oulussa 20. puhelinpalvelu klo 8-16 Myyntipäällikkö Miia Väisänen 050 438 0786 Myyntiryhmän päällikkö Titta Toivanen p. Peli oli tässä jo helpompi aloittaa, kun ihan koko kuusikko ei mennyt uusiksi. Lehdellä on täydet oikeudet kaikkeen julkaistavaksi lähetettyyn aineistoon. Oma paikallislehtesi: kuhmolainen.fi Paikalliselta tekijältä paikalliselle ihmiselle. Voit asioida asiakaspalvelupisteessämme Kainuuntie 103 keskiviikkoisin klo 9-11 ja klo 12-15 välisenä aikana. 24.4. Toinen peli pelattiin Oulun Kiskoa vastaan hieman muunnellulla kuusikolla. Kainuuntie 103, 88900 Kuhmo Asiakaspalvelu: .................... Seuraavina viikkoina harjoituksissa keskitytään puolustamiseen. Kirjallisuuspiiri kokoontuu maanantaisin 5.2., 4.3., 8.4., ja 6.5. Puhelinpalvelu 020 750 4469 ma-pe klo 9-15 Sähköpostit: ......................... Muistutukset on tehtävä viimeistään kahdeksan (8) päivän kuluessa ilmoituksen julkaisemisesta. Kuhmossa 18.1.2024 Kaupunginhallitus Novellikoukku ja kirjallisuuspiiri kirjastossa Novellikoukussa kuunnellaan tarinoita ja tehdään käsitöitä torstaisin 25.1., 22.2., 28.3., 25.4. 27.11 18.12. Ensimmäinen ottelu pelattiin Kempeleen Rubiineja vastaan. asiakaspalvelu.hillagroup.fi/lukijailmoitukset Mediamyynti: ....................... Botnia Print Oy Ab, Kajaani ISSN: 0787-5312 (painettu) ISSN: 2243-173X (verkkojulkaisu) Puhelun hinta 020-alkuisiin numeroihin: 8,35 snt/puhelu + 16,69 snt/minuutti (sis. Oli mukavaa, että tänään kaikki pelaajat saatiin mukaan. Siitä se ajatus sitten lähti. tammikuuta 2024 – KUHMOLAINEN 15 SARJAKUVA B. VIRTANEN Sitoutumaton – Uutismedian liiton jäsenlehti 10.7.1959 Sisältöjohtaja ....................... alv 24 %). Määrätietoisesti opetellen kolmas erä kuitenkin voitettiin selkeästi. etunimi.sukunimi@hillagroup.fi Osoite: .................................. Kisko kohdattiin nyt neljättä kertaa tällä kaudella ja päivän jälkeen voitot Kivalle 4-0. tammikuuta. tiistai: aineistot perjantaina klo 16 perjantai: aineistot keskiviikkona klo 16 Kainuun pörssi: aineistot tiistaina klo 10 Kustantaja: ........................... Hilla Group Oyj Painopaikka: ........................ herkullisia Kivikylän tuotteita KONTINJOEN HERKKUKULMA KONTINJOEN MYYMÄLÄ SULJETTU TOISTAISEKSI puh. helmikuuta. Voitto oletettavasti toi nousun ylempään pooliin. Muutosta hyväksymispäätökseen voidaan hakea valittamalla Pohjois-Suomen hallinto-oikeuteen. klo 17.30–19. 28.2. ja 30.5. . Tietosuojalauseke: hillagroup.fi/tietosuoja Vastuu virheistä ja huomautukset: Lehden suurin vastuu hyväksytyn ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä tai ilmoituksen poisjäännistä on ilmoituksen hinta. 27.3. Asiakaspalvelussa voit hoitaa tilausja lukijailmoitusasiat ja saat mm. Peliä ei kuitenkaan saatu pyörimään niin, että hyökkäyksiin olisi saatu tarpeeksi tehoja. Päivät ovat: 29.5 26.6 7.8. C-tytöt nousenevat ylempään poliin Tutkiva totuudenetsijä ja herkullinen tarinaniskijä. Nostoissa ja jatkopalloissa tehtiin liikaa virheitä. lakko) tai asiakkaasta johtuvan syyn vuoksi voi julkaista ilmoitusta, lehti ei vastaa ilmoittajalle aiheutuneesta vahingosta. Omien virheiden avittamana erät Rubiineille. Mari Heikura 040 754 3579 Toimittaja Jarno Hiltunen 050 576 0472 Toimittaja Antero Komulainen 050 566 2493 Konttori: .............................. Järjestäjää ei vielä tiedetä. HERKKUKASSI 20 € sis. (HUOM! Poikkeuspäivä) 28.8 . Myyntijohtaja Kirsi Kela mainostajalle.hillagroup.fi Julkaisupäivät: ..................... asiakaspalvelu@hillagroup.fi aineistot@hillagroup.fi toimitus@kuhmolainen.fi Henk.koht. Kuhmolaisen asiakaspalvelu avoinna klo 9-11, 12-15 31.1. klo 13–15. asiakaspalvelu@hillagroup.fi asiakaspalvelu.hillagroup.fi | 020 750 4469 (ma-pe 9-15) Lukijailmoitukset: ............... 0800 95 505 MAHDOLLISET JAKELUHÄIRIÖT Ma – la klo 7.00 – 11.00 Puhelut palvelunumeroon ovat maksuttomia www.kuhmolainen.fi KUULUTUS KAAVAN HYVÄKSYMISESTÄ Kuhmon kaupunginvaltuusto on kokouksessaan 15.1.2024 § 3 hyväksynyt Leipurintie 20 asemakaavan muutoksen (korttelin 658 tontit 1 ja 2). Hyväksymispäätös (pöytäkirjanote) ja valitusosoitus on saatavissa Kuhmon kaupungintalolta. Tee ilmoitukset kätevästi netin kautta asiakaspalvelu.hillagroup.fi/lukijailmoitukset. Inka Partanen Päätoimittaja........................ Tervetuloa! Kuhmolaisen asiakaspalvelun uudet aukioloajat 2024 Le ik ka a ta lte en Olemme avoinna aina kuukauden viimeinen keskiviikko. Ensimmäinen ja toinen erä selkeästi haettiin omia pelipaikkoja, eivätkä nosto ja puolustus toimineet. Sinulle. Joukkue pelaa seuraavan kerran 10. Peleissä oppii parhaiten pelaamaan, harjoituksissa hiotaan yhteishenkeä, henkilökohtaisia taitoja ja perustaa otteluihin ja niissä pärjäämiseen. Kiva-Lentis oli tänään selkeästi muita hyökkäävämpi joukkue. myös opastusta digiasioissa. Tiistaina 23. Lehti toimitetaan ylivoimainen este (lakko ym.) varauksin. Nopeilla liikkeillä vaihdeltiin tyttöjen tuttuja pelipaikkoja, ja päivään lähdettiin odottavin ja hieman jännittyneinkin tunnelmin. sähköpostit ....... Kaava-asiakirjat ovat nähtävissä www.kuhmo.fi kohdassa Asuminen ja ympäristö – Kaavoitus, sekä kaupungintalolla. 040 7511749 ....................................................
Super Amoled näyttö ja Android 14 Laaja valikoima puhelintarvikkeita, panssarilaseja, kuoria, kaapeleita, laturit ja powerbankit! Kaikki powerbankit nyt -20% Wave handsfree uutuus! BT235 HF 49€ (Usb-c lataus) Suositut Samsungin televisiot sopivaan hintaan! Samsung QE55Q80C 55" 4K QLED 120Hz TV 899€ Samsung CU8072 55" 4K LED SMART TV 549€ Samsung CU8072 43" 4K LED SMART TV 449€ muut mallit Finlux 32" F6 LED 189€ ProCaster 43" Full HD Android LED TV 299€ PANASONIC RF-2400DEG-K kannettava radio 49€ Verkkovirtatai paristokäyttöinen. KUHMOLAINEN – Tiistaina 23. Meiltä myös asennukset!. Reolink RLC-510WA 5MP bullet AI WiFi ulkokäyttöön 109€ Reolink RCL-510A bullet POE ulkokäyttöön 99€ . SSD päivityksellä alk. Jouni Väisänen 050 5261493 Koulukatu 13-15 Henry 044-332 9016 Ari 040-574 6997 ma-pe 9.00-16.30 Palvelemme sinua DNA asioissa! Tietokonehuollosta apua hidastaville tietokoneelle. F-securen tietoturva ohjelmistot Nyt varastossa reilu valikoima käytettyjä yritystietokoneita Windows 11 valmiiksi asennettuna perusohjelmineen, 12kk takuulla! mm. työn ja uuden 256Gb SSD muistin Haittaohjelmien ja viruksien poistot, päivitykset ym. Nopeutta vanhaan mm. 129€ sis. HP ProBook 450 G7 15.6" i3-10110U/8GB/256SSD Win11 Pro 399€ Kopiopaperi valkoinen Q-connect paperit A4 80gr 500kpl riisi 5,99€ A4 80gr 5 x 500kpl 28€ HUOM! Yritykset kysykää tarjousta isommasta paperi erästä! Samsungin uutuus malli Samsung Galaxy A25 5G 128Gb/6Gb 299€ mm. Outlet/poistotuotteita reilulla alella, normaali takuu 12/24kk Huippunopea pelikannettava Acer Nitro 17 Ryzen 7 16GB 1024GB SSD RTX 4070 1399€ Lenovo Chromebook 14" FHD vain 150€ 250,Asus ChromeBook Flip 15.6" i3-11gen 8gb/128Gb 300€ 449,Epson ecotank et-1810 tulostin 150€ 219,Kojelautakamera Rollei CarDVR-71 30 45,Lähettävät riistakamerat Burrel S12HD+SMSIII 199€ Burrel S22 WA Burrel+ 279€ 279€ NITEforce EZmail 4G 20MP NITEforce EZmail 4G 20MP 219€ 219€ NITEforce Concept 4G LTE 189€ Tämän viikon ajan kaupanpäälle muistikortti+paristot arvo n.25,Valvontakamerat kotiin ja yrityksiin! Tunnetut merkit Reolink, Dahua mm. tammikuuta 2024 16 Työkalut Avoinna: myymälä: 7-17, la 9-14, varasto 7-16, la 9-14 Keskuskatu 2 88600 Sotkamo (08) 633 0880, varasto: Ratatie 4, 044 533 6084 Harmony täyshimmeä sisustusmaali 55 55 90 90 +sävytys 2,7 L A JA C 125 125 € +sävytys 9 L A JA C Joker silkinhimmeä sisustusmaali 45 45 90 90 +sävytys 2,7 L A JA C 111 111 € +sävytys 9 L A JA C Helmi listavalkoinen puolihimmeä kalustemaali oville ja ikkunoille 38 38 90 90 0,9 L 87 87 90 90 2,7 L Laadukkaat ja kotimaiset AINA -keittiöt MDF-KATTOPANEELI Valkoinen 10x150x2080 mm MDF-KATTOPANEELI Hopeasaarni 8x195x2070 mm 16 16 95 95 m 2 16 16 95 95 m 2 2,02 m 2 /pkt 1,44 m 2 /pkt SEINÄLAATTA Matrix 20x40 light grey SEINÄLAATTA Carnaby 20x40 light grey LATTIALAATTA Arcansas 10x10 vision LAATTA Ground Perla 30x60 LAATTA Softlime Cinder 30x60 25 25 50 50 m 2 25 25 50 50 m 2 22 22 90 90 m 2 34 34 90 90 m 2 34 34 90 90 m 2 1,60 m 2 /pkt 1,60 m 2 /pkt 1,44 m 2 /pkt 1,08 m 2 /pkt 1,08 m 2 /pkt KAIKKI PINTAMATERIAALIT SAMAN KATON ALTA KAIKKI PINTAMATERIAALIT SAMAN KATON ALTA -PALVELEVASTA RAUTAKAUPASTA PALVELEVASTA RAUTAKAUPASTA VINYYLILANKKU -kivikomposiittirunko, integroitu alusmateriaali, KL:33 3 kuosia: standart oak, new smoked oak, modern cox grey 29 29 90 90 m 2 2,787 m 2 /pkt TOIMITUSMYYNTINÄ LAAJA VALIKOIMA LATTIAMATERIAALEJA: Saat 6 kk korotonta ja kulutonta maksuaikaa, kun tilaat helmikuun loppuun mennessä