Asiakasomist ajuudesta lisää osoitteessa S-kanava.fi.. Jos kaikki kuukausiosto si oikeuttavat 5 % Bonukseen, saat kampanja-aik ana kampanjaan kuuluvista toimipaikoist a tehdyistä ostoista 10 % Bonusta. PERJANTAISTA 26. SUNNUNTAIHIN 28. PERUSTETTU 1959 | WWW.KUHMOLAINEN.FI | IRTONUMERO 2,50 € TIISTAI 23. Kampanjaosto jen bonusprosent ti määräytyy koko kuukauden bonusostojesi mukaan. Tule siis juhlimaan 450 Osuuskauppa Maakunnan työntekijän kanssa Hetteenmäen Saleen, Vuokatin Amarilloon, Kajaanin Sokokseen tai mihin tahansa Maakunnan toimipisteeseen – juhlat kestävät koko vuoden ajan. TOUKOKUUTA 2017 NRO 41 Koiravaara Lenkkeilyalueella hakattiin suunnitelmien mukaisesti. Osuuskauppa Maakunnan Prismassa, S-marketeiss a, Saleissa, ABC-ravintol assa sekä Sokoksella. Vuoden aikana muistellaan menneitä ja luodaan uusia ainutlaatuisia hetkiä. >> 7 Valtuusto Tuomas Kettusesta tulossa valtuuston puheenjohtaja. TUPLABONUS SATA VUOTTA YHTEISTÄ TAIVALTA Osuuskauppa Maakunta viettää satavuotisjuhliaan ja haluammekin juhlia sitä koko Kainuun kanssa. >> 7 6 4 1 4 8 8 1 2 6 2 5 7 1 7 2 1 OSUUSKAUPPA MAAKUNNAN LIIKKEET SULJETTU HELATORSTAINA 25.5. Lue miksi > Tuplabonus on voimassa 26.-28.5
Laajan valikoiman kivijalkakauppa houkuttelee käsityöharrastajia Sotkamosta ja Kajaanista saakka. >> 14 Liikenne Opintiellä varoitetaan lapsista uudella merkillä. >> 6-7 Pääkirjoitus: Toivottu hankintaosaamisen syventäminen on resurssikysymys, joka on viime kädessä päättäjien vastuulla. Pöllöpuvussa Eeva Pulkkinen. Hankinta-asiamies Kyösti Kauppinen kannusti yrittäjiä ja kuntaa vuoropuheluun mahdollisimman hyvien tarjouskilpailujen ja sitä kautta tarjousten saamiseksi. emilia Ruha. Kuhmolaisen tekstiilitaiteilijan Ariadna Donnerin kuvakudoksia on esillä Petroskoin kansallisen teatterin aulassa yli kuukauden ajan. >> 6 Sotamuistoja Tali-Ihantalasta asti 6 4 1 4 8 8 1 2 6 2 5 7 1 7 2 1 Timo Kyllonen Eeli Kinnunen pääsi tapaamaan iloisen Petra Pöllön Petolan Pönttöpäivätapahtumassa. Sivu 10. Juhlassa kuultiin myös hyvä esitelmä pappien roolista sodassa ja sotilaan rinnalla kulkijana. >> 9 Perheet Petolassa Pönttöpäivä: Lintujen ystävät naputtelivat linnuille koteja.>> 8-9 Kuhmossa pidettiin hankintatapaaminen perjantaina. TOUKOKUUTA 2017 NRO 41 Liikuntapäivä Keppihevoset laukkasivat Unelmien liikuntapäivässä. >> 10 Donnerin töitä Petroskoihin Jussi Pulkkinen luki Kaatuneitten muistopäivän juhlapuheena kuhmolaisen veteraanin,Juuso Haverisen muistoja sodista. Näyttely on osa Juminkeko-säätiön kulttuurivaihtoa. >> 2 Hankinnoissa keskusteltavaa Riitta Kähkönen Kuhmon Kangasja Sisustustalosta vietti eilen yrityksensä 30-vuotissyntymäpäiviä. PERUSTETTU 1959 | WWW.KUHMOLAINEN.FI | IRTONUMERO 2,50 € TIISTAI 23
Ammattikoulu kävi tutustumassa näyttelyyn luokittain. 4 MIELIPIDE KUHMOLAINEN – Tiistaina 23. K uhmon yhteislukion tulosten perusteella valkolakin saa 66 uutta ylioppilasta. Tervamäki siirtyi sitten myöhemmin Kuhmossa SDP:n riveihin vaalityön aikoihin ja Sotkamossa Ari Korhonen sitoutumattomana kokoomuksen riveihin, mistä Tervamäki aikoinaan tuli. Tähän tarkasteluun antaa aihetta myös uusi hankintalaki, joka Kauppisen mukaan mahdollistaa tarjouspyyntöjen paikallistaloutta hyödyttävän virittämisen aikaisempaa paremmin. Resurssien lisääminen saattaisi olla peliliike Pääkirjoitus 23.5.2017 Paikallislehti Kuhmolainen, perustettu 10.7.1959 6 Päätoimittaja: Timo Kyllönen 044 332 5320 6 Jakelupäivystys: 0800 955 05 6 Sähköpostit: etunimi.sukunimi@slpmedia.fi % 21 79 E lämän menoa palstalla kirjoitti ensimmäisen pakinansa kesätoimittaja Ari Hakahuhta (nykyisin 2017 YLE:n politiikan toimituksen esimies). Nyt, kun päätöksenteossa eletään saranavaihetta luottamushenkilöiden vaihtuessa, päättäjiltä olisi peliliike nostaa keskusteluun hankintapuolen henkilöstöresurssit. Huolestuttavan hiljaista keskustaajamaa elvyttivät ensimmäisinä uudet marketkauppiaat torin vieressä ja lisäksi leipomoinvestoinnit. Ikimuistoista ja tapahtumarikasta kesää hän odotti erityisesti kamarimusiikin ja Kainuun Rastiviikon kautta. Samalla voisi harkita taloudellisen näkökulman naulitsemista alituisesta säästöjen etsimisestä aluetaloudelliseen tienaamiseen. Se sisälsi piirustuksia ja kirjoituksia, jotka ottavat kantaa ydinjätteiden loppusijoitukseen. Vastauksia yhteensä 336 kappaletta. Ennakkokyselyissä tuolloin Kuhmon yrittäjien silloinen puheenjohtaja Jari Kanerva ei aikonut asettua enää ehdokkaaksi, mutta asettui kuitenkin ja oli poissa 24 kertaa ja laittoi tuolloin varavaltuutetun asialle. Kuhmo osti kiinteistöt takaisin ja alkoi korjailla kattoja ja elvyttää. Tällä palstalla kurkistetaan menneisyyteen. 30 vuotta sitten. www.kuhmolainen.fi P aljon tapahtui Kuhmossa nyt päättyvällä kaupunginvaltuustokaudella. Tällä valtuustokaudella Kuhmon keskustaajaman liikerakennuksia tyhjeni paljon hetkessä. Palstan kokosi tällä kertaa Antero Komulainen. 1987 kirjoitti pakinan kesätoimittaja Ari Hakahuhta, kerrottiin kevään yo-kirjoitustuloksista, postinjakelusta sekä ammattikoulusta. Syksyn 2012 kunnallisvaalituloksista kertoneen Kuhmolaisen tulosaukeaman pääkuvana olivat silloiset perussuomalaisten ääniharavat Kuhmon Aimo Tervamäki ja Sotkamon Ari Korhonen. Tänään viimeistä kokoustaan pitävät Kuhmon kaupunginvaltuutetut hoitivat tehtävää 4 vuotta 5 kuukautta, mikä on historiallisen pitkä aika. Kysymys on sekä kilpailutettavista hankinnoista että pienhankinnoista. Kalevalakylän alueen yli 27 vuotta kestäneet matkailuponnistelut menivät tällä kaudella todella notkoon, kun iso osa mökeistä lähti vuokralaisen aikana ja Tönölän leirintäalue pantiin kiinni. Vastaukset: Kyllä 79 prosenttia (265 vastausta). Työt tehtiin TVO:n järjestämän näyttelyn jälkeen. Kuhmo sai syksyllä 2012 valtuustoon peräti 15 uutta valtuutettua. Kirjoitukset menivät Kuhmossa hyvin ja rehtori Markus Ala-Heikkilä kertoi olevansa puoltoäänien kerkiarvoon tyytyväinen. Nyt näyttää jo hieman paremmalta. Uusi kysymys: Onko sinulla tiedossa kevään juhlia. Jos niissä todetaan vajausta, tai niiden kohentamisella lasketaan saatavan kuntaan Kauppisen tarkoittamia pitkän tähtäimen hyötyjä, päättäjillä on velvollisuus panna asia kuntoon. Kuhmolaisessa, joka ilmestyi 21. Posti-tele oli asettanut postin jakelutavoitteeksi viisi päivää viikossa yksittäisiä talouksia lukuunottamatta. Kuuden laudaturin kirjoittajia oli kolme: Anne Luomaranta, Panu Rantonen ja Kaisa Saastamoinen. 5. Ei 21 prosenttia (71 vastausta). Lisäksi ammattikoulutus Kuhmossa hiljeni. V iikonlopun postin jakelukilometrien ja talouksien määrää selvitettiin kaupungin ja Postin aluekonttorin toimesta. Pohjois-Suomen sanomalehtien edustajat harmittelivat Postin eriarvoista suhtautumista pohjoisen ja etelän lehtiin. Historiallisen iso valtuuston yksimielinen investointipäätös oli sitten Kuhmon uusi puukoulu, pelkkä rakennus lähes 12 miljoonaa ja noin kymmenen Woodpolis-hankevuoden jälkeen käynnistyneet uudet isot yksityiset puunjalostusteollisuusinvestoinnit. A mmattikoululaiset lähettivät Teollisuuden Voimalle paketin. Kokenutta keskustan Veikko Tikkasta ei paljon valtuustossa näkynyt – aivan alussa ja lopussa kuitenkin – kun hän työskenteli kaupunginjohtajan sijaistamisarjassaan Pyhäjärvellä. Nämä vuonna 2013 aloittaneet valtuutetut eivät tienenet vielä ensimmäisinä viikkoinaan, että kausi tulee jatkumaan loppupäästä 5 kuukaudella. Hän kertoi odottavansa mielenkiinnolla tulevaa. toukokuuta 2017 Vanha kysymys: Oliko Mauno Koivisto mielestäsi hyvä presidentti. A Tulossa uusi kaupunginjohtaja, uusi koulu, uusi Kuhmo-talon johtaja...” Valtuutettujen ruutulippu Kolumni Antero Komulainen antero.komulainen@slpmedia.fi Kirjoittaja on Kuhmolaisen toimittaja K ajaanin kaupungin hankinta-asiamies Kyösti Kauppien sanoo, että kunnissa on paljon tekemätöntä työtä julkisissa hankinnoissa liikkuvan rahan pitämiseksi paikkakunnalla. Perjantaina pidetyssä hankintatapaamisessa kävi ilmi, että sekä päättäjien että yrittäjien keskuudessa on toiveita kaupungin hankintakäytäntöjen päivittämisestä. Perussuomalaisten Mikko Polvinen jätti Kuhmon valtuuston 4 täyden vuoden kohdalla ja muutti Janakkalan kuntaan ja yritti siellä vielä keskustan listalta valtuustoon, mutta ei mennyt läpi. Hakahuhta kehui vuolaasti kuhmolaisia ihmisiä heti ensinäkelmältä, sillä näin ystävällistä vastaanottoa hän ei ole monella paikkakunnalla saanut. Tämä työ kannattaa ehdottomasti tehdä, sillä sopivalla tavalla luova hankintaosaaminen on kenties tuottavinta osaamista, jota kaupungilla voi olla käytössään
Ultraäänitutkimukset. Kun muistelen omaa äitiäni hänen silloiset juhla-asusteensa eivät olleet kovin hääppöiset. Teboil Monitra 200 litraa Tarj. Tarjoukset voimassa ma 10.10. ItäMaito, Kuhmo, Kainuuntie 96, p. Timo Kyllonen MIELIPIDE Maailmassa on tälläkin hetkellä useita ”Aatun” tapaisia jotka haaveilevat maailman herruudesta. Äitini ei koskaan antanut valokuvata itseään, hän oli vaatimaton 10-lapsisen katraan äiti. Kuva: Timo Kyllönen Mielipiteet: toimitus.kuhmolainen@slpmedia.fi, Kuhmolainen, Kainuuntie 103, 88900 Kuhmo. Kapiokirstun nouti voittajan Toni Piiraisen puolesta Raija Piirainen (oik). Kääntöpuolella miljoonat siviilit ja tuhotut kodit, kylät ja kaupungit. Äidilläni olikin pitkä ja vahva tukka, hän laittoi sen letille ja isolle nutturalle pään taakse. ajokorttitodistukset. Ensimmäiset kukat kurottelevat kohti taivasta lämpötilojen kohotessa hyvinkin keväisiin lukemiin. Heikkinen Kiitos järjestäjille Unelmien liikuntapäivästä. Tekstiviestit: Lähetä viesti numeroon 17192. Vaikka työtaakka äideillä on jotakuinkin sama, yhä vain sama. Toimitus pidättää oikeuden lyhentää ja otsikoida tekstiä. Ollaanko me nykyiset äidit – ikäämme katsomatta – nuorentuneet jotenkin. Miksi. voim. Arpajaisissa uuden omistajan saivat myös pirttikalusto, tuohitorvi, kuksat sekä muuta tarve-esineistöä. – pe 14.10. Jos hän joskus nuorempana äitinä kävi silloisen kansakoulun, äitienpäivän juhlassa sai siellä paperikukan mekon rintamukseen. Kriisipesäkkeitä on siellä täällä, uhotaan ydinkärkien määrillä ja armeijan miesvahvuuksilla sekä muilla materiaaleilla ja komeilla paraateilla. Samoin kävi kyllä myös yössä liikkuneelle lehmälle, se saattoi kuulla mutta ei vastannut. Nikkareiden puheenjohtaja Onni Huotari kertoo, että yhdistys on arponut kaappikellon vuosittain sen perustamisvuodesta 1982 alkaen. Pekka Huotari Maailman johtajat Lääkäreiden vastaanottopäivät Kysy myös päivystyksestä Puhelinajanvarauksemme avoinna arkisin klo 9-15 Koulukatu 10 Kuhmo, p. Ja se juhlamekko oli tumma, kaulus korkea. Käyneekö heille edeltäjänsä kohtalo, joku poltettiin, toinen hirtettiin jaloistaan puhelinlankoihin tai joutuu piileksimään ojissa tai jopa haudoissa. Mm. 010 381 6924 Avoinna: ma-pe 8.30–11.30 ja 12.00–15.30 ItäMaito netissä: www.itamaito.fi sk 27 60 € Kana ja Riisi KOIRANRUOKA 15 kg (1,84 €/kg) Nokia Kontio Classic KUMISAAPAS koot 36-49 48 50 € pr Rumpuja symBaalipäivä La 27.5. Oli kyllä tekemistä urheilukentällä. Onnellinen voittaja sanoo, että kellolle on mietitty paikka valmiiksi. Vatsa, nivelet ja kilpirauhanen.. Hiukset oli äidilläni kammattu päätä myöten tiukasti taakse. TeksTariT MIELIPIDE Kun olen katsellut ja luen lehtien palstoilta äskeittäin olleita äitienpäivän tekstejä ja äitien kuvia, olen alkanut ajatella, että nykySuomessa äitien kuvat ovat hyvin nuoren näköisiä. Toini Juntunen Äidin ajatuksia Kuhmon Nikkareiden perinteisissä kaappikelloarpajaisissa onni suosi tällä kertaa Anja Kotamaata (kuvassa vas.). Nimimerkkikirjoituksia julkaistaan vain poikkeustapauksissa. Kirjoita napakasti. Kirjoita viestin alkuun KUH ASIA sitten viesti Ohje: Yleisönosastossa julkaistaan ensisijaisesti vain omalla nimellä kirjoitettuja mielipiteitä. Jack’s Shopin Jaska esittelee AMEDIA symbaaleita ja rummustoa! Mukavia tarjouksia rumpaleille! Tervetuloa tutustumaan MARTIN JA SIGMA kitaroihin Tervetuloa testaamaan! Kitarapajan edustaja ILKKA PUSA kertoilee ja ANSSI KELA demoilee! Tule ja löydä itsellesi sopiva kitara! Vapaa pääsy! lauanataina 3.6.2017 klo 15 Kaukametsän KOUTASALIIN Koskikatu 2 Facbookissa kaveraavat, älkää kertoko ihan henkilö kohtaisia asioita ns. • Yleislääketieteen erikoislääkäri Airi Mäkinen to 1.6. Nyt myös nettiajanvaraus www-sivuiltamme www.kuhmonlaakaripalvelu.fi Lähetteemme ovat voimassa terveys keskuksen laboratoriotutkimuksiin ja myös röntgenkuvauksiin. Nyt polttoöljyt markkinapäivän hintaan. Nyt arvottu kaappikello on nikkari Ensio Pikkaraisen tekemä. Itse luulen sen johtuvan ajan hengestä – vai johtuuko se. Ikävimpiä tapahtumia on tulla oman vartiomiehen ampumaksi – salasanan kyselyä kun ei aina kuule, esimerkiksi pakkasyössä hiihtäessään. Kirjoittajan nimeä ei anneta toimituksen ulkopuolelle. toukokuuta 2017 – KUHMOLAINEN 5 viikon kuva Lumet alkavat lopultakin väistyä, ja luonto herää eloon. (08) 652 1533 www.kuhmonlaakaripalvelu.fi • Kirurgi Esko Ripaoja ke 31.5. 31.5.2017 asti Maksuvälineinä käy VAIN maksukortit! Valio PIKKUPIIRAKKA laktoositon raakapakaste (0,20€/kpl) 42 g/kpl, 100 kpl/4,2 kg (4,76€/kg) ltk 20 00 € Garden Basic PUUTARHAMULTA 40 l/sk (0,05€/l) Yksittäin 2,30€/sk (0,06€/l) SITRUSKERMALEIVOS laktoositon pakaste, 1,0 kg/18 palaa 17 50 € ltk 29 50 € astia Bio Luvil Professional PYYKINPESUJAUHE 8 kg (3,69/kg) Kaupan päälle! Cif YLEISPESUAINE 750 ml 010-yritysnumeron hinnat: lankapuhelimesta 8,28 snt/puhelu + 7,00 snt/min., matkapuhelimesta 8,28 snt/puhelu + 17,00 snt/min. Liperin Myllyn vehnäjauho 2 kg (0,50 €/kg) Kulta mokka -kahvi 500g (5,00€/kg – yksin kappalein ostettaessa 3,33€ pkt 6,66€/kg) Staroil pakkasneste 10 L (2,50€/pari) Tegera 322 6 parin nippu 15 00 /erä (3,6 kg, 2,78 €/kg) (1,99 €/l) Karjalanpiirakka 45 kpl, lakton 10 00 /ltk 1 00 /pss Aurausviittoja Koko 1500 x 25 mm 1 35 /kpl Tähän ruutuun myymälän oma tuote 010-yritysnumeron hinnat: Lankapuhelimesta 8,28 snt/puhelu + 7,00 snt/min., matkapuhelimesta 8,28 snt/puhelu + 17,00 snt.min. Kuhmon myymälän tarjoukset 9 90 € 5 sk ItäMaito Meijerimyymälä Tervetuloa Valmakaupan syysmarkkinoille xx.10. gynekologiset tutkimukset (ultra), luomenpoistot, todistukset, sydänfilmit, rasitus-EKG, Holter-tutkimukset ja asiakkaat vauvasta vaariin. Tämän maailman – yhteiskunnan – muuttumisen myösä, ollaanko. Ensi vuonna uudestaan, eikö vain. Kaikki kirurgiset taudit, pkl-toimenpiteet, luomenpoistot, tukija liikuntaelinsairaudet, urheiluvammat, tapaturmat, eläkeasiat, työkyvyn arvioinnit, ajokorttija asetodistukset. • Geriatrian ja yleislääketieteen erikoislääkäri Katja Erkkilä to 1.6. Olisi vain ollut hieman kesäisemmät olosuhteet, mutta niillehän ei järjestäjät mahda mitään. Siitä omasta äidistäni säilyy vain muistikuva alati sielussani. Erikoislääkärin lähetteellä. Kaikki yleislääketieteeseen tai ikäihmisten terveyteen liittyvät kysymykset, kuten muistiselvittelyt sekä mm. Uutisvinkit ja tiedustelut: Puhelimitse 044 332 5320, sähköpostitse toimitus.kuhmolainen@slpmedia.fi. ja ti 13.6. Tegera vinyylikäsine Koot: 7-11 • 100 kpl/ltk 4 50 /ltk 10 00 /4 pkt 19 90 /ast. Silloin ei äidit ”koreillu” kauniilla vaatteilla. Onhan meillä asusteet, jopa kampaukset, erilaiset kuin silloin entisaikoina. kaverille! Kesä tulee todellakin koska käki kukkuu Kuumussa lauantaina . Valmakauppa, Lieksan myymälä • Timitrantie 3, 81720 Lieksa p. MRI-kuvaukset (magneettirekka) su 28.5. Tiistaina 23. alk.klo 11. Uusimme myös reseptit, Kela korvaa osan kuluista! • Röntgenlääkäri Anita Hiltunen su 11.6. Kirjoituksia ei palauteta. Mm. 010 381 5211 • Avoinna ma-pe 9-16 ItäMaito netissä: www.itamaito.fi Se peli ntie Ka rja lan tie Ven etie Tim intr ant ie ~60 m Makkaratarjoilu sekä kahvija pullatarjoilu klo 10-14 Tavarantoimittajien edustajat ja tuote-esittelyt klo 10-14 499 00 /tyn. • Alaraajatutkimukset ja tukipohjalliset fysioterapeutti Markku Vikström ke 7.6. Onhan sekin osatekijä näissä nykyäideissä, uskoisin niin
Haverisen sotataival oli pitkä, sillä se kulki Rukajärveltä Äänislinnaan ja jatkui aina Viipuriin ja lopulta TaliIhantalan taisteluihin saakka. Kyösti Kauppinen Timo Kyllonen. Halukkuutta on, resursseista pulaa. Ellei niitä ole, on turha tarjota, ja tällä menettelyllä pelataan paikallinen yrittäjä ulos, Pulkkinen sanoi. 6 PUHEENAIHEET KUHMOLAINEN – Tiistaina 23. Kyösti Kauppisen työhön kuuluu yrittäjien neuvominen hankinta-asioissa. Parviaisen mukaan suomalaisten sotilaiden joukossa on ollut pappeja 1500-luvulta alkaen. – Jos laadunvalvonta toimii, pitäisi hankkeiden onnistua uusillakin yritäjillä, Huotari sanoi. Yrittäjä ja kaupunginvaltuuston sekä -hallituksen jäsen Ilmo Pulkkinen (ps) sanoi, että neuvontapalvelu tulee enemmän kuin tarpeeseen. – Eivät siunaa, mutta papit menevät sinne, missä on ihmisiä. toukokuuta 2017 Timo Kyllönen timo.kyllonen@slpmedia.fi Uudistunut hankintalaki antaa kunnille aiempaa paremmat mahdollisuudet hyödyntää paikallista tuotantoa ja tuotteita. Hankinta-asiamies Kyösti Kauppinen (takana) kertoi, että Kainuussa julkisiin hankintoihin käytetään 280 miljoonaa euroa vuodessa. Nykyisen sotilaspapiston pani alulle Mannerheimin, joka perusti sen valkoiseen armeijaan vuonna 1918. Hän kertoi, että suuri osa sodankäyneistä kärsi jonkinlaisista mielenterveysongelmista. Se tarkoitti käytännön työtä, jonka päämääränä oli kunnian osoittaminen ja viimeisen palveluksen suorittaminen. Yrityksillä on myös oikeus jättää tarjouksia ryhmittyminä, ja niitä on lain nojalla kohdeltava samalla tavalla kuin suuryritysten jättämiä kokonaistarjouksia. Kenttärovasti Penna Parviainen piti juhlaesitelmän aiheesta papit sodassa. Edelleen hankintayksiköillä on velvollisuus perustella se, jos tarjouspyyntöä ei jaeta osiin, vaan pyydetään kokonaistarjous. Seppeleiden laskemisen jälkeen vietettiin päiväjuhla Lentua-salissa, jossa Jussi Pulkkinen luki sotaveteraanin ja tämän hetken vanhimman kuhmolaisen miehen, 95-vuotiaan Juuso Haverisen muistelmia. Jotta nämä rahat saataisiin pyörimään alueen sisällä, olisi yrittäjien ja kuntien erittäin tärkeää käydä tarjouspyyntöjen ennakkokeskusteluja. Tämä yhtälö vaatii korjauksen. Hän kertoi vastaavansa usein kysymykseen, että siunaavatko papit aseita. – Ne yritykset, joilla on referensejä, voittavat kilpailut. Lisäksi jaossa on miljoonien edestä pieniä hankintoja, joita ei kilpailuteta. Näiden rahojen jaossa yrittäjien tulee olla aktiivisia, mutta kunnissakin voidaan edistää rahan jäämistä omalle paikkakunnalle. A Ei ole aina hyvä, että hankinta menee aina sille, jolle se on ennenkin mennyt. Joni Huotari Kuhmon Rakennuspojista totesi, että kaupungilla on käytössään myös laatuvaatimukset. Sotien aikana palveli satoja sotilaspappeja. – Kysymys ainakin paikallisella tasolla on siitä, että tarjouspyyntöhommat törmävät kaupungin laittamiin referenssivaatimuksiin, että pitää olla referenssejä vastaavista kohteista. – Näissä keskusteluissa hankintayksikkö saa tärkeää tietoa kentältä, ja vastaavasti yrittäjät saavat tietää mitä ollaan vailla. Hänen mukaansa ilmiön heijastevaikuksena on se, että kun paikalliset yrittäjät eivät koskaan pääse toteuttamaan paikallisia kohteita, eivät he pääse myöskään valtakunnallisiin kohteisiin hankkimaan referenssejä. Pappi on aina myös sotilaan lähellä Kenttärovasti Penna Parviainen sanoi, että yksi sotilaspapin tehtävä on olla läsnä kriisin hetkellä. Nykyään sotilaspapin tehtävänkuva on laaja: kaikkea hengellisestä työstä kriisityöhön saakka. – Kaiken tavoitteena on aktivoida paikallisia yrittäjiä ja saada sitä kautta piristystä aluetalouteen, Kauppinen kertoi perjantaina Kuhmossa järjestetyssä hankintatapaamisessa. Tutuksi tulivat niin pahviteltat kuin polkupyörämarssitkin, ja loppuelämän ajaksi muistoksi tuolta tieltä jäi käteen sirpaleista tullut vamma. Kaupungin tekninen johtaja Jari Hankinnat vaativat lisää työvoimaa Kaupungille suositellaan teknisten hankintaneuvottelujen käymistä. 1920-luvulla sotilaspappeja oli 30, mistä määrä on pudonnut nykyiseen 25:een. Neuvontapalvelu on maksutonta. Vuoropuhelua voidaan käydä myös niiden yrittäjien kanssa, jotka eivät vielä ole mukana tässä ketjussa, Kauppinen sanoi ja jatkoi uskovansa, että toimintatapa hyödyttäisi kaikkia osapuolia siten, että seuraavalla kierroksella tulisi entistä laadukkaampia tarjouksia laajemmalta yritysjoukolta. Kajaanin kaupungin hankintaasiamiehen Kyösti Kauppisen mukaan uusi laki muun muassa velvoittaa jakamaan hankintoja osiin niin, että saataisiin elinvoimaisia tarjouksia mahdollisimman laajalta alueelta. Hankinta-asiamies sanoi, että Kainuussa julkisissa hankinnoissa liikkuu vuosittain 280 miljoonaa euroa. Heidän tehtäviinsä kuului muun muassa kaatuneiden huolto. Omaisten tukemisen ohella se oli myös joukkojen henkisen kestokyvyn ylläpitämistä. Timo Kyllönen timo.kyllonen@slpmedia.fi Kaatuneitten muistopäivän juhlallisuudet alkoivat sunnuntaina perinteisesti jumalanpalveluksella
Pienhankinnat. dem työväenyhdistys kokoontuvat asian tiimoilta viikon puolivälissä. Kaupunginhallituksen jäsenten kymmenen paikan on ryhmien välisen neuvottelujen perusteella toteutumassa siten, että keskusta saa viisi paikkaa, perussuomalaiset kaksi, SDP yhden ja loput kaksi jakautuu todennäköisesti kokoomuksen ja kristillisdemokraattien kesken kahden vuoden jaksoissa sekä Vasemmistoliitolle ja Vihreille kahden samalla tavalla kahden vuoden vuoroissa. Markkinatiedon ja osaamisen puute. – Ongelma on, että kun yhdet henkilöt tekevät sataa työtä, ei riitä aika. Ryhmittymien muodostaminen. Koulutus ja konsultointi. Turha kiire. Timo Kyllönen Antero Komulainen antero.komulainen@slpmedia.fi Kuhmon suurimmilla suurimmilla ryhmillä on yhteistyö valmistelevissa neuvotteluissa näyttää sujuneen erityisen hyvin. Timo Kyllonen keskusteluja. Nyt tämä suunnitelma ei ole enää voimassa, mutta tämäkin hakkuu tehtiin sen periaatteita noudattaen, Moilanen kertoo. Hän sanoo, että Koiravaaran hoitoja käyttösuunnitelmaa ei ole enää uusittu, minkä vuoksi ei ole myöskään järjestetty kuulemisia. . Opettaja Maarit Rauhalan lisäksi, joka toimii nyt loppukautta valtuustossa ryhmäpuheenjohtajana, opettajia tai lehtoreita tulee hyvin todennäköisesti kaupunginhallitukseen myös kaksipaikkaisten ryhmien vaihtopaikoilta – ainakin kokoomuksen Minna Karjalainen 2 vuodeksi, vasemmiston Kirsi Virtanen kahdeksi vuodeksi, vihreiden Marja-Stiina Suihko kahdeksi vuodeksi ja vielä kristillisdemokraattien ääniharava Maija Inget. Kuvan oikeassa reunassa kulkee latu-ura. – Joka kunnassa on vastaavia pienhankintoja. . Ilmo Komulaisen mielestä on ongelmallista, että kun aikaa tähän ei ole, tehdään niin kuin aina ennenkin on tehty. Hankinnat Top 5 vaaranpaikat . . Hän ehdotti, että Jämäkseen tulossa olevan vesihuoltohankkeen tiimoilta käytäisiin neuvotteluja urakoiden saamiseksi Kuhmoon. Timo Kyllönen timo.kyllonen@slpmedia.fi Metsähallitus on tehnyt harvennusja pienaukkohakkuita Jämäksessä sijaitsevalla Koiravaaran alueella. – Jos ei nähdä vaivaa katsoa paikallista markkinaa, ostot menevät ulos. päivänä kesäkuuta. Jari Juntusen mukaan se on mahdollista. Uusi kaupunginvaltuusto pitää ensimmäisen kokouksensa juhannusviikolla 20. . Uuden valtuuston toimintakausi kestää toukokuun loppuun 2021. Näiden rahojen jaossa yrittäjien tulee olla aktiivisia, mutta kunnissakin voidaan edistää rahan jäämistä omalle paikkakunnalle. Ilmo Pulkkinen sanoi, että juuri näin toimimalla pienhankinnat monopolisoituvat, eikä ilmapiiri ei ole tällöin kovin positiivinen. Perussuomalaisilla paikallisella perussäännöllä – vaalitulosjärjestyksen mukaan – kaupunginhallituksen jäseniksi olisivat nousemassa aivan uudet miehet Timo Klemetti ja Timo Piirainen. Tiistaina 23. . toukokuuta 2017 – KUHMOLAINEN 7 Juntunen kertoi, että haja-asutusalueiden vesihuoltohankkeita, joihin Ilmo Pulkkinen viittasi, on vaikea pilkkoa niiden ollessa kokonaisuuksia. . Nykyisen kaupunginvaltuuston kausi päättyy melko pian toukokuun lopussa 2017. Kyösti Kauppinen kehotti kuntia kiinnittämään huomiota myös pienhankintoihin, joita ei tarvitse kilpailuttaa. Viimeksi käytiin siivoamassa poluilta oksat, ja sama voidaan käydä tekemässä nytkin, Moilanen sanoo. Nykyinen vanha kaupunginhallitus jatkaa kesäkuun puolelle ja kokoontuu vielä ainakin 6. . . Kevään kunnallisvaalien perusteella suurimmista paikallisista puolueista Suomen Keskustan Kuhmon kunnallisjärjestö pitää kunnallisjärjestön kokouksen ensi perjantaina ja perussuomalaiset sekä Kuhmon Sos. Hakkuut närkästyttivät lähialueen asukkaita sekä lenkkeilijöitä, jotka ovat tottuneet liikkumaan mäntykankaita halkovilla poluilla. . Ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi on tulossa Antti Komulainen (ps.) ja toiseksi Pekka Heikkinen (kesk.) Nykyinen valtuuston puheenjohtaja Anneli Kinnunen (kesk.) on asettumassa uudeksi kaupunginhallituksen puheenjohtajaksi. Puheenjohtajiksi Kuhmossa tulossa Kettunen ja Kinnunen. Kauppisen mukaan esimerkiksi Kajaanissa on 3–4 miljoonaa hankintoja, jotka eivät ”näy missään”. . Jos jompikumpi haluaakin jokin muun tarjolla olevan luottamustehtävän valtuustotyönsä lisäksi, niin kaupunginhallitukseen on nousemassa vasta sitä kautta perussuomalaisten Ilmo Komulainen. . Toimintakulttuurissa parantamisen varaa. Varapuheenjohtajuus siellä on menossa SDP:n Kari Nikulaiselle. . Kokonaisuuteen kuuluu myös Jämäksen vesihuoltohankkeen linjojen aukaisu. – Ulkoilureitit ja polut on huomioitu hakkuusuunnitelmissa. päivänä kesäkuuta 2017. . Koiravaaran hakkuu herätti kysymyksiä Koiravaarassa tehdyt hakkuut harmittivat alueella ulkoilevia. – Tuolloin silloinen aluetiimi teki Koiravaaraan hoitoja käyttösuunnitelman, ja tässä yhteydessä pidettiin osallistamistilaisuus alueen asukkaille. Pitäisi olla lisää käsipareja, Jari Juntunen sanoi. Yhteistyö hankintayksikön ja yrittäjien kanssa. Kokonaisuutena kysymys on vajaan 12 hehtaarin alasta, joka käsitellään vajaan kahdeksan hehtaarin osalta pienaukoilla ja neljän hehtaarin osalta harvennushakkuita. . Se pitää viimeisen kokouksensa tänään tiistaina. Heillä on sellainen työskentelytapa, että pärjäävät. Avoimuus, yksinkertaisuus ja osatarjoukset. Metsähallituksen tiimiesimies Jussi Moilanen kertoo, että alueessa on kysymys tavallisesta talousmetsästä, joka siirtyi Rajavartiolaitokselta Metsähallitukselle kymmenisen vuotta sitten. . Lisäksi jaossa on miljoonien edestä pieniä hankintoja, joita ei kilpailuteta. Kuhmon paikkajakoneuvotteluissa on tavoitteena saada valmiiksi hiottu selkeä esityspaperi valinnoista tuohon valtuuston kokoukseen. Kuhmon kaupungin luottamusmiespaikat alkavat saada useita nimiä tämän viikon aikana ja ensi perjantai-illan jälkeen valinnat ovat edenneet pitkälle. Alueen ohi kulkee myös hiihtoreitti, joka on osa Tulijärven lenkkiä. – Aikaa säästyisi muualta, ja vaikutukset voisivat olla positiivisia, Tervonen sanoi. . Sähköinen kilpailutustyökalu. Top 5 onnistumisen avaimet . Kuhmon uuden ensi kuussa työskentelynsä aloittavan 35 paikkaisen kaupunginvaltuuston paikkajako on keskusta 16, perussuomalaiset 7, SDP 4, kokoomus 2, vasemmistoliitto 2, Vihreät 2 ja kristollidemokraatit 2. Samalla alueella jatketaan harvennuksia vielä syksyllä, tuolloin Kurikkaniementien varrella. . Kaupunginvaltuuston uudeksi puheenjohtajaksi on nousemassa Tuomas Kettunen (kesk.). Ei ole aina hyvä, että hankinta menee aina sille, jolle se on ennenkin mennyt. Kainuun yrittäjien puheenjohtaja Miariikka Tervonen kysyi, onko näistä hankkeista käyty teknistä vuoropuhelua ennen tarjouskilpailua. Kaupunginhallituksen nykyisen puheenjohtajan Matti Pääkkösen keskusta laittaa kaupunginhallituspaikalle. Valintojen virallisen vaiheen tekee Kuhmon uusi kaupunginvaltuusto ensimmäisessä kokouksessaan juhannusviikolla. Tervonen kannusti kaupunkia käyttämään tarjouskilpailuissa aikaa etupainotteisesti käymällä teknisiä Hankinta-asiamies Kyösti Kauppinen (takana) kertoi, että Kainuussa julkisiin hankintoihin käytetään 280 miljoonaa euroa vuodessa. Uudessa kaupunginvaltuustossa on peräti 7–8 opettaa tai opettajaksi kouluttautunutta. Kirjavat ilmoituskäytännöt. – Kaupungilla tavoite on saada laadukasta jälkeä, ja näillä tekijöillä on pitkä kokemus useista vesiosuuskuntahankkeista. Kyllä ne rupeavat näkymään, jos kaikki saadaan ohjattua paikallisille tahoille. Seuraavia keskustan nimiä vaalitulosten perusteella, jos he itse ja kunnallisjärjestö yhteisymmärryksessä niin päättävät, ovat Jorma Kyllönen Timoniemeltä, Arto Malinen Iivantiirasta, Kuhmon yrittäjien puheenjohtaja Ari Innilä ja opettaja Maarit Rauhala Jyrkältä.
Sen järjestivät yhteistyössä Metsähallitus, Lentua-Seura, Kuhmon Hanka-Martat ja Kuhmon 4H. toukokuuta. Kuhmossa päivää juhlittiin Petolan Pönttöpäivätapahtuman merkeissä. Puheenjohtajana jatkaa Arto Tolonen Ristijärveltä. Tämän mahdollisti Metsähallitukselta saatu avustus. Siellä lintuharrastuksesta kiinnostuneita opasti Ilmari Mäkisalo, joka kertoi harrastaneensa lintujen bongausta jo 60 vuotta. Nimensä mukaisesti luontopäivän teemana olivat linnut ja linnunpöntöt. Samalla palkittiin Leaderin tuella toteutetut Vuoden kehittämishanke ja Vuoden yritystoimenpide. Tyttöjen mukaan pöntön rakentaminen onnistui hyvin, ja kumpikin saikin tapahtumasta mukaansa itse tehdyn linnunpöntön. . – Tällä on pitkä jatkumo, sitten kun alkaa seurata, että tuleeko siihen pesijöitä, miten ne toimii, tuleeko seuraavana vuonna pesijöitä, miten pönttö puhdistetaan ja miten se huolletaan, Eeva Pulkkinen selittää, kuinka parhaimmillaan linnunpönt80 käsintehtyä linnunpönttöä Petolassa järjestetyssä Pönttöpäivässä rakennettiin linnunpönttöjä ja opittiin lisää linnuista Fakta Villiinny Keväästä -päivä . Tähän mahdollisuuteen tarttuivat Hertta Pääkkönen, 9v, ja Eerika Huotari, 8v, jotka olivat mukana tapahtumassa isoäitinsä kanssa. Leader-hallituksen tulee olla kolmikantainen; kolmannes asukas-, kolmannes yhteisöja kolmannes julkisen tahon edustajia. Linnunpöntön pääsi rakentamaan ja viemään kotiin veloituksetta. Kokous päätti henkilöjäsenen kannatusjäsenmaksun olevan 100 euron kertamaksu, muuten jäsenmaksut säilyvät ennallaan. – Aiomme pistää ne puuhun, Pääkkönen kertoo kysyttäessä, mitä he aikovat pöntöillään tehdä. Hertta Pääkkönen (vas.) ja Eerika Huotari pääsivät rakentamaan itselleen linnunpöntöt kotiin vietäväksi.. – Haluttiin lähteä rakentamaan tapahtuma niin, että siinä on monta järjestäjää, halutaan tuoda sitä yhteistyön voimaa esiin, Pulkkinen selitti. . Tapahtumassa rakennettiin ja vietiin koteihin noin 80 uutta linnunpönttöä, joten tapahtumasta saatiin kova panostus Ylen Miljoona Linnunpönttöä -kampanjaan, joka huipentui samana päivänä. Päivä alkoi jo aamuvarhaisella Lentua-Seuran järjestämällä linturetkellä Kämärän lintutornille. Myös hallituksen kokouskorvaukset vuosikokous päätti säilyttää ennallaan. Päivä kokosi ihmisiä luontoaiheisiin tapahtumiin ympäri Suomea. toukokuuta järjestäytymiskokouksessaan. Tapahtumassa olikin tarjolla monipuolisesti tekemistä kaikenikäisille ihmisille. Vuosikokous pidettiin Kuhmon Mobilistien kerholla 15. . toukokuuta 2017 Kuhmolainen toimitus.kuhmolainen@slpmedia.fi Elävä Kainuu Leader ry:n Vuosikokous valitsi seuraavat uudet henkilöt hallitukseen: Kati Rita, Ristijärvi, asukasedustaja (varalla Jari Lindeman, Sotkamo, uusi), Tarja Lukkari, Sotkamo, julkisen tahon edustaja (varalla Markku Suutari, Sotkamo, uusi), ja Antti Jokela, Kuhmo, yhteisöedustaja (varalla Helena Malinen, Kuhmo, uusi). Tapoja on ihan yhtä paljon kuin ihmisiäkin, Pulkkinen luonnehti. – Koulupoikana minä aloitin, Mäkisalo kertoi. . Rahoituspäätöksiä tehtäessä julkisen tahon edustus tulee olla alle 50 prosenttia päätökseen osallistuvista hallitusjäsenistä Leader-hallituksen tulee edustaa tasapuolisesti koko toiminta-aluetta. Tavoitteena oli, että pönttöjen avulla saataisiin heräteltyä myös pidempiaikaista kiinnostusta lintuihin ja luontoon. . Tapahtuman järjestivät yhteistyössä Metsähallitus, LentuaSeura, Kuhmon Hanka-Martat sekä Kuhmon 4H. 8 ELÄMÄNMENO KUHMOLAINEN – Tiistaina 23. Tapahtumassa oli mahdollista rakentaa oma linnunpönttö valmiista paloista. Petolassa tapahtumanjärjestäjä Eeva Pulkkinen kertoi tapahtuman olevan osa maanlaajuista Villiinny Keväästä -luontopäivää, jonka ajatuksena oli aktivoida ihmisiä ulos luonnon pariin. Yksi neljästä Suomi 100juhlavuoden kunniaksi järjestettävistä Suomen Luonnon päivistä. . Leaderin hallitukseen uusia jäseniä Elävä Kainuu Leader kokoontui Kuhmon Mobilistien tiloissa. Jarno HilTunen Emilia Ruha toimitus.kuhmolainen@slpmedia.fi Lauantaina vietettiin Petolan Luontokeskuksessa Pönttöpäivää. – Tämän päivän ikään kuin se tärkein teema on saada ihmiset ulos, saada ihmiset lähtemään luontoon. – Meillä on sikäli onnellinen tilanne, että metsähallitus, metsätalouden puoli on lähtenyt sponsoroimaan tätä tapahtumaa, kertoi Eeva Pulkkinen. Tapahtumassa oli saatavilla myös tietoa pönttöjen sijoittamisesta, tarkkailemisesta, huoltamisesta ja linnuista yleensä. Paikalla asiantuntijana oli suojelubiologi Outi Isokääntä, joka vastaili ihmisten luontoaiheisiin kysymyksiin. Varapuheenjohtajan hallitus valitsee keskuudestaan 30. . Hallituksessa jatkavat Matti Pihlajamaa, Suomussalmi, asukasedustaja (varalla Anne Huotari, Kuhmo), Leena Heikura-Tolonen, Hyrynsalmi, asukasedustaja (varalla Terhi Pitkänen , Hyrynsalmi), Alpo Heikkinen, Suomussalmi, yhteisöedustaja (varalla Raija Heikkinen, Suomussalmi), Arto Tolonen, Ristijärvi, yhteisöedustaja (varalla Eeva-Liisa Kemppainen, Hyrynsalmi uusi), Pekka Oikarinen, Hyrynsalmi, julkisen tahon edustaja (varalla Sakari Seppänen, Sotkamo) sekä Juhana Juntunen, Kuhmo, julkisen tahon edustaja (varalla Mikko Juntunen, Suomussalmi)
lehdessä. . Myös Odysseia on ollut tärkeä teos Donnerille. Fakta Ariadna Donner . Sisällä Petolan Luontokeskuksessa oli myynnissä Marttojen laittamia keittoja, sämpylöitä ja pullia. Tiina Meikäläinen Ahonlaita 1, Kuhmo Kainuuntie 103, Kuhmo, p. Näyttelyn esillä olon aikana järjestetään tilaisuuksia, joissa esitetään dokumentaristi Lasse Naukkarisen Donnerin työskentelystä kertova elokuva Kudottu muistikirja sekä luetaan runoja, jotka ovat innoittaneet taiteilijaa luomaan kuvakudoksiaan. Näin koen ympäristöni, joka virtaa lävitseni. Pöllön tavannut Eeli Kinnunen nimesi sen Petraksi, kun tuli esiin, että siltä puuttuu nimi. Tiistaina 23. Palattuaan viiden vuoden kuluttua Suomeen, Donner hankki kangaspuut ja rupesi kutomaan kuvakudoksia . toukokuuta 2017 – KUHMOLAINEN 9 Tervetuloa juhlimaan Ylioppilas ja ammattiin valmistuva! Kutsu sukulaiset, ystävät ja naapurit juhlimaan kanssasi koulun päättymistä. Varoitus lapsista Opintielle Hertta Pääkkönen (vas.) ja Eerika Huotari pääsivät rakentamaan itselleen linnunpöntöt kotiin vietäväksi. Eeli Kinnusen mukaan parasta tapahtumassa oli osallistuminen ja yhdessäolo. Taiteilija työskentelee hitaasti ja tarkkaan. Ariadna Donnerin näyttelyjuliste. Paikallisina järjestäjinä ovat Ortjo Stepanovin säätiö, Haikolan etnokulttuurikeskus ja Karjalan tasavallan kulttuuriministeriö. Ariadna osallistui kehitystutkimushankkeeseen omilla piirustuksillaan. klo 14 mennessä. Petroskoin-näyttely on osa Juminkeko-säätiön harjoittamaa kulttuurivaihtoa Karjalan tasavallan kanssa. – Väri on valo ja muoto sen sisko. . Asia on lähtöisin kasvun ja oppimisen palvelualueelta, joka esitti liikennemerkin asentamisen kyseiselle paikalle. Pitänyt säännöllisesti omia näyttelyitä ja osallistunut lukuisiin ryhmänäyttelyihin . . Kiitä muistamisesta Julkaisemme kiitoksesi pe 9.6. Puuhun sai myös värittää lintuja, siellä jo olevien lintuvalokuvien seuraksi. Donnerin työt ovat kookkaita taideteoksia, joita hän kutoo kolmen metriä korkeissa pystykangaspuissa. Puvun kantaja Eeva Pulkkinen kertoi kysyttäessä, että pöllöllä ei ole vielä nimeä. Siellä pääsi askartelemaan vessapaperihylsystä linnunpöntön, jonka sai kiinnittää seinän isoon paperipuuhun. Julkaisemme kahvikutsusi ti 30.5. Yhden kuvakudoksen valmistamiseen kuluu noin vuosi – joskus parikin vuotta. Näin työskennellessään hän voi vapaasti muuttaa ja kehittää etukäteen piirrettyä viitteellistä luonnostaan. Emilia Ruha. 010 665 9012 ilmoitukset.kuhmolainen@slpmedia.fi Kiitos muistamisesta valmistuessani ammattiin! Tiina Tomera Ilmoituksen koko 1x31 pmm Hinta 20 € Ilmoituksen koko 1x31 pmm Hinta 25 € Soita, lähetä sähköpostilla tai tuo ilmoituksesi konttoriimme pe 26.5. Valmistunut Helsingissä Taideteollisesta oppilaitoksesta vuonna 1969, jossa hän opiskeli tekstiiliosastolla. Kuhmon 4H järjesti askartelupisteen lapsille. Hänen töitään on ostettu taidekokoelmiin ja hän on myös saanut useita palkintoja ja julkisia tunnustuksia toiminnastaan gobeliinitaiteilijana . lehdessä. Teoksia innoittaneista lempikirjailijoista mainittakoon Osip Mandelstam, Josif Brodski, Orhan Pamuk, Bo Carpelan ja Tomas Tranströmer. . Kiitos! Tervetuloa valmistujaiskahville la 3.6. Lapsien seurana oli myös iloinen pöllömaskotti. Kuvakudokset Susi juoksee tien yli 2009 ja Kajo 2006 ovat kudottuja hänen kotipaikassaan Kuhmon Iivantiiran kylässä. Kun Donner ryhtyy uuteen työhön runot ja kaunokirjallisuus ovat usein olleet hänen innoittajiaan. . töjen avulla voidaan aikaansaada pitkäaikainen kiinnostus lintujen ja luonnon toimintaan. Ariadna Donner vertaa kudontaansa kirjoittamiseen. Donnerin perhe asui 1970-luvulla Tansaniassa, missä hänen puolisonsa työskenteli etnomusikologina . Monet hänen kuvakudoksistaan ovatkin kudottuja päiväkirjoja. Anni Kuvakudoksia Petroskoihin Kuhmolainen toimitus.kuhmolainen@slpmedia.fi Näyttelyssä on seitsemän taiteilijan teosta. Esitystä perustellaan sillä, että koululaisten jalankulkuliikenne on lisääntynyt merkittävästi Opintiellä, kun Tuupalan koulun oppilaat käyvät ruokailemassa Ammattiopiston ruokalassa. Jätä ilmoituksesi ke 7.6. Varjo juoksee takanani tavoittaen minut, se ohittaa minut ja jatkaa omaa matkaansa eteenpäin. Vuosi sitten Kuhmossa paljastettiin Suomen Kulttuurirahaston Kainuun rahaston häneltä tilaama kuvakudos, joka on sijoitettu Kuhmon kirjastoon. Kuhmolaisen tekstiilitaiteilijan Ariadna Donnerin kuvakudoksia on esillä Petroskoin kansallisen teatterin aulassa yli kuukauden ajan. Katso lisäkuvia digilehdestä. 2000-luvulta lähtien hänen kuvakudoksiaan on valittu moniin ulkomailla tapahtuviin alansa näyttelyihin . . . Oppilaitos kantaa nykyään nimeä Aalto-yliopisto . – 25.6. Näyttely on esillä Petrsokoin kansallisen teatterin aulassa 17.5. . Tekninen lautakunta on päättänyt asentaa lapsista varoittavan liikennemerkin Opintien molempiin päihin varoittamaan koululaisliikenteestä Opintien poikki ja sen varrella. – Sai olla mukana ja tehdä pönttöjä, poika sanoo. Uuden Tuupalan koulun valmistumisen myötä pienten lasten liikkuminen lisääntyy myös Opintiellä ja samoin lisääntyy yläkoulun oppilaiden liikkuminen teknisen työn, teksitiilityön ja kuvaamataidon tunneille ammattiopiston tiloihin. . klo 16 mennessä Kuhmolaisen kanta-asiakas! Muista käyttää 10 euron ilmoitusetusi. Yritän tavoittaa mielessäni liikkuvan elämyksen kuvakudokseeni, kertoo Donner tavastaan työskennellä
Taustalla näkyy muun muassa noin 1?500 erilaista nappiputkiloa, kussakin yhtä nappilajia. Timo Kyllonen. – En yleensä istu kädet ristissä television ääressä, hän naurahtaa. 10 ELÄMÄNMENO KUHMOLAINEN – Tiistaina 23. Olen arvostanut sitä, että koulut ostavat kankaat ja tarvikkeet paikkakunnalta ja toivon, että se jatkuu myös edelleen, Kähkönen sanoo. – Kansalaisopisto on ollut tosi kova innoittaja, kun opetusta on annettu mekkojen, asusteiden, kirjontatöiden, mattojen ja melkeinpä minkä tahansa muun tekemiseen. Yrityksen kirjanpidon Kähkönen on hoitanut alusta alkaen itse. Hän kertoo, että kun mainitun liikkeen loppuunmyynnin aikaan alkoi näyttää siltä, ettei Kuhmosta kohta enää saa näitä tarvikkeita, oli yrityksen perustamisidea valmis. Kokemuksesta hyötyvät myös asiakkaat, jotka kyselevät neuvoja omiin töihinsä. toukokuuta 2017 Timo Kyllönen timo.kyllonen@slpmedia.fi Kuhmon Kangasja Sisustustalossa Kainuuntiellä juhlittiin eilen yrityksen 30-vuotissyntymäpäivää. Palatalo toimi ensimmäisissä tiloissaan nelisen vuotta ja muutti sen jälkeen kadun toiselle puolelle. Tässä esimerkiksi yksi tällä hetkellä pinnalla olevista verhokankaista. Riitta Kähkönen sanoo, että Kuhmossa kansalaisopistolla on ollut ja on edelleen suuri merkitys käsityöharrastuksen ylläpitämisessä. Hän kertoo tekevänsä jotakin käsityötä päivittäin, kesken on muun muassa useampi neulos. Käsityöinnostuksesta työn itselleen hankkinut Riitta Kähkönen on edelleen innokas harrastaja. Harrastuksissa on ehkä ruvettu hoitamaan omaa kehoa enemmän ja käsityöharrastuksella halutaan panostaa kodin sisustukseen ja viihtyisyyteen, Kähkönen arvioi. Palatalo osti tiloissa aikaisemmin toimineen kangaskaupan liiketoiminnan, jonka lopettamisesta Kähköset alunperin sai idean tulla alan yrittäjäksi Kuhmoon. Hän antaa kiitosta myös koulujen käsityöopetukselle, joka on muuttunut edukseen hänen omista kouluajoista. Timo Kyllonen Riitta Kähkönen ompelee näytille valmiita verhoja malliksi asiakkaille. Kähkönen sanoo, että se kuvaa osuvasti myös toiminta-alan muutosta. Lasten käsityökoulukin on, missä myös pojat pääsevät tekemään, Kähkönen kiittelee. Painopiste sisustamiseen Riitta Kähkösen kaupan valikoimat ovat valtavat. Nyt liike työllistää yrittäjän lisäksi yhden osa-aikaisen. – Olen itse tehnyt teinistä asti paljon käsitöitä, tarvinnut paljon kankaita ja tarvikkeita ja kolunnut siksi näissä kaupoissa ahkerasti. Tuohon aikaan Kähkönen työskenteli yo-merkonomin paperit luettuaan toisella alalla, mutta oli käynyt myös useita käsityöhön liittyviä kursseja. Yhdeksän vuotta sitten Kähkönen lunasti yrityksen kokonaan itselleen ja muutti nimen nykyiseen muotoonsa Kuhmon Kangasja Sisustustaloksi. Kähkönen sanoo, että mieluisimmat käsityöt löytyvät hänellä mekko-osastolta, nykyisin vielä enemmän tunikoista. Hänen mielestään kankaiden netistä ostamisessa on se ongelma, ettei niitä pääse hypistelemään. – Nykyisin kouluissa on erittäin hyvää käsityönopetusta, sillä oppilaat saavat itse valita kankaita, ja yksilöllistä valintaa on muutenkin paljon. Alussa yritystoimintaa oli Kuhmon lisäksi myös Nurmeksessa viiden vuoden ajan, ja enimmillään yrityksellä oli viisi ulkopuolista työntekijää. – Aina neuvotaan, missä vain osataan, yrittäjä sanoo. A Käsityöharrastuksella halutaan panostaa kodin sisustukseen ja viihtyisyyteen. Kuhmossa 30 vuotta kangaskauppaa pitänyt Riitta Kähkönen kertoo, että koulut ja Kansalaisopisto kehittävät hyvällä tavalla lasten käsityötaitoja. – Aluksi kangaskauppa oli vireää, ihmiset ostivat paljon vaatetuskankaita ja tekivät vaatteita, mutta nyt ostetaan paljon verhoja sisustuskankaita. Kangas voi olla todellisuudessa erilainen ja -tuntuinen kuin mitä kuvasta voisi päätellä. Yrittäjä Riitta Kähkönen kertoo, että yritystoiminta alkoi Palatalo-nimellä kadun toisella puolella nykyisen Apilan tiloissa
Ti 30.5. Moni vanhemmista oli myös huomannut lapsen riisuvan kypärän, kun silmä välttää. Joka kymmenes vammoista kohdistui päähän, ja yllättävää kyllä iso osa niistä oli seurausta potkulautailusta. lut. Tampio * 10.12.1930 Kuhmo † 27.04.2017 Oulu Kaivaten Jussi ja Hilkka Pekka ja Paula Liisa ja Maija sukulaiset ja ystävät Aamun tullen sydän sammui. Klo 17 Kohtaamisen ilta Ikolan pappilassa (Hyryntie 26). 044 738 4312. vuosi. 5–14-vuotiaiden lasten suojavälineiden käyttöä kysyttiin 1 600 perheen vanhemmilta. Klo 14 päihdeongelmaisten raamattuja rukouspiiri Lähiötuvalla, Karhunpolku 3A (alakerta). Klo 18 miesten raamattupiiri kokoontuu Lähetyssopessa, käynti srk-keskuksen sisäpihan kautta. Ilm. jouko.malinen@evl.fi tai p. fi. Lähtö klo 9.00 srk-keskus, klo 9.05 Pallotupa, klo 9.10 Lepokynnäs ja klo 9.15 Karhunpolku 2. Kuollut: Onni Eelis Immonen 76 v., Martti Kyllönen 87 v., Viljo Kaarlo Määttä 91 v., Elsa Tyyne Pulkkinen 83 v. kuulovammaisten virkistyspäivä Paloniemen leirikeskuksessa. Klo 18 kevätkirkko Kuhmon kirkossa. Helatorstaina 25.5. (huom muuttunut aika!) Varhaisnuorisotyö: Leirit Paloniemen leirikeskuksessa 1.-3.-luokkalaisille ti-ke 4.-5.7. Ti 23.5. diakoniatoimistoon Ritva Eskeliselle to 8.6. Klo 14 päihdeongelmaisten raamattuja rukouspiiri Lähiötuvalla, Karhunpolku 3A (alakerta). Kuhmon apteekki suljettu Helatorstaina 25.5. Päiväretki Kylväjän kesäpäiville Raaheen la 17.6. Ke 31.5. Kauniit muistot meille jäivät. Lasten tapaturmien ehkäisylle omistautunut järjestö, Safe Kids Worldwide, selvitti, miten paljon erilaisilla pyörävehkeillä liikkuvat lapset vammautuvat ja miten vammoja perheissä yritetään ehkäistä. Tiistaina 23. Kaikki liput ovelta 10 e . lapset syksyllä 2017 alkavaan päiväkerhoon puh. Klo 15 Siioninvirsiseurat Lentuan luontotuvalla on PERUTTU luontotuvalla tapahtuneen vesivahingon vuoksi. Erikoisen yleistä kypärättömyys oli potkulautailevilla lapsilla. 6. klo 9-10 lähetystyön esirukouspiiri Lähetyssopessa (käynti srkkeskuksen sisäpihan kautta). klo 10.15 tuolijumppa srkkeskuksen eteisaulassa. Lämmin kiitos osanotosta. klo 10.15 tuolijumppa srkkeskuksen eteisaulassa. 044 738 4314 (ma-pe klo 9-10). Tiedustelut Sari Mikkonen, Paltamon srk p. Kotiinlähtö klo 14.30. klo 9-10 lähetystyön esirukouspiiri Lähetyssopessa (käynti srkkeskuksen sisäpihan kautta). Jumalanpalveluksen jälkeen kirkon pihalla pomppulinna, ilmapalloja, kasvomaalausta ja lasten “omat” teesit piirtäen. Ke 31.5. Osa päävammoista oli vakavia. Ilmoita myös osoite ja lapsen synt. Jos vanhemmat itse pyöräilivät kypärä päässään, heidän lapsillaan oli myös yleensä kypärä. Diakoniapäivystys tiistaisin ja torstaisin klo 9-10 Kuhmon srk-keskuksessa. klo 18 kevätkirkko Kuhmon kirkossa. Heikki Arvilommi Lapset suojattava pyörien päällä. seurakunta. Bussikyyti ilmainen. Ilm. klo 18.30 siunauskappelissa. sukulaiset ja ystävät Aamuruskosta iltaruskoon kulkija elämän taivaltaa. Kiittäen ja kaivaten Tyyne Arto ja Eeva perheineen Anteron lapset perheineen ja Eila Airi ja Arto perheineen Urpo ja Arja perheineen Jarmo ja Mervi perheineen Pirjo ja Erkki perheineen siskot ja veli perheineen sukulaiset ja ystävät Rakkaamme on siunattu läheisten saattelemana. Ilm. Selvitys antaa myös ohjeita turvallisuuden parantamiseksi pyörien päällä. klo 18.30 Liput ennakkoon 10 e /5 e . Ilm. Jos haluat 4-6 v. Lämmin kiitos osanotosta ja kiitos Kuhmon terveyskeskuksen osasto 1:n henkilökunnalle Viljon hyvästä hoidosta. lähimmäispalveluryhmän vierailu Lentiiran Oksalassa. Polkupyörällä liikkuville lapsille pitää myös opettaa liikennesääntöjä. mennessä puh. Diakoniatyö: Diakoniapäivystys tiistaisin ja torstaisin klo 9-10 srk-keskuksessa. Sitä paitsi kypärä ei ole cool. Yleisimpiä olivat kuitenkin murtumat olkapäissä tai käsissä. Seurakuntakeskuksessa otetaan vastaan (Ukrainan sotalasten leiriä varten) hyväkuntoista vaatetta ja pientä tavaraa 13-17 -vuotiaille, myös pieniä määriä nuoremmille lapsille. 044 738 4315. Helatorstai 25.5. klo 18 naisten raamattupiiri kokoontuu Lähetyssopessa. Jumalanpalveluksen jälkeen on tapulissa mahdollisuus siirtyä Lutherin aikaan. Ma 29.5. Muina päivinä palvelemme normaalisti. Kerhopaikkana on Piilolan kerhotila (Karhunpolku 2 N). lapsen nimi, ikä, ruoka-allergiat, huoltajan nimi, osoite ja puhelinnumero. ja 4.-6.-luokkalaisille to-la 6.-8.7. mennessä Anne Maliselle puh. diakoniatoimistoon Ritva Eskeliselle ti 6.6. Kastettu: Joona Ville Petteri Pussinen avioliittoon vihitty: Teemu Olavi Komulainen ja Jenni Katariina Kauppinen. Leirimaksu 10 €. Kuhmo-talossa ke 24.5. En juhli vanhenemistani. Kypärän pitäisi olla itsestään selvyys. mielenterveyskuntoutujien leiripäivä Paloniemen leirikeskuksessa. Illan päätteeksi tarjolla talkookahvit Ke 24.5. Ke 14.6. Syinä, miksi lapset eivät tarvitse kypärää vanhemmat esittivät yleisimmin ulkoilualueen turvallisuuden tai lapsen taitavuuden. Noin 40 prosenttia vanhemmista ilmoitti, ettei heidän lapsensa käyttänyt aina kypärää. mennessä puh. toukokuuta 2017 – KUHMOLAINEN 11 Meille niin rakas Viljo Kaarlo MÄÄTTÄ * 4.4.1926 Kuhmo † 26.4.2017 Kuhmo Hetkenä aamun hiljaisen tuli luoksesi rauha ikuinen. Potkulautailija, luistelija tai rullalautailija hyötyisi myös polvija kyynärsuojista eikä rannesuojakaan ole pahaksi. To 15.6. Noin kymmenen viime vuoden aikana tosin polkupyöräilyyn liittyneet vammat olivat vähentyneet lähes kolmanneksella, mutta vastaavasti potkulautailussa syntyneet lisääntyneet roimasti. Kirkon piha-alueella on klo 11-14 tarjolla hyvää syötävää ja mukavaa tekemistä kaiken ikäisille ja kokoisille. Mukana mm. Kerhossa on hartaushetki, askarrellaan, leikitään, lauletaan, opitaan monenlaista uutta ja harjoitellaan myös hiljentymisen taitoa. Klo 14 kuorojen kevätkonsertti Kuhmon kirkossa. Ti 13.6. Leirimaksu 10 €. Se on paras turva päävammoja ja kuolemaa vastaan. Lentiira: Vkolla 21 on perhekerholaisten ja päiväkerholaisten kevätretket Paloniemen leirikeskukseen ja kerhojen toimintakausi päättyy. Kokoontuminen kirkon keittiöön klo 10.00. ikäihmisten virkistyspäivä Paloniemen leirikeskuksessa. Liikkuminen polkupyörillä, potkulaudoilla, rullaluistimilla tai rullalaudoilla vie USA:ssa ensiapuun 50 lasta joka tunti. Ilm. 044 597 4766. 044 738 4314 (ma-pe klo 9-10). -tanssikoulu kevään 2017 tanssinäytös KUHMO Jumalanpalveluselämä ja yleinen srk-työ: Ti 23.5. sunnuntai pääsiäisestä 28.5. Voit ilmoittaa 3-6 v. klo 10 alkaen Kuhmon kirkossa vuosisadan messu (l: Kupiainen, s: Suutari, k: Piirainen, seurakunnan kuorot ja työntekijät avustavat) ja lapsille jumalanpalveluksen ajan vohvelipyhis. klo 10 sanajumalanpalvelus Kuhmon kirkossa (l: Pääkkönen, s: Hakulinen, k: Gogolev). Lähtö linja-autolla klo 11.30 srk-keskuksesta. Osa ei katsonut kypärän olevan ollenkaan tarpeellinen. Veljemme ja enomme Onni Eelis IMMONEN * 7.5.1940 Kuhmossa † 23.4.2017 KAKS:ssa Kaivaten siskot ja veli perh. Aino Heikkinen Pallokuja Siunattu läheisten läsnä ollessa. Pyhiksessä olemme ulkona, joten säänmukainen vaatetus. 044 738 4308 tai emilia.pulkkinen@evl. Lapsija perhetyö: Vkolla 21 on perhekerholaisten ja päiväkerholaisten kevätretket Paloniemen leirikeskukseen ja kerhojen toimintakausi päättyy. lapsen osallistuvan 2 kertaa viikossa kokoontuvaan kerhoon, niin mainitse siitä ilmoittautumisen yhteydessä. Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. Lapsille lastenteltassa kasvomaalausta, ilmapalloja, piirtämistä sekä lisäksi pomppulinna. (huom muuttunut aika!) Alle 30-vuotiaiden raamattuja keskustelupiiri kokoontuu torstaisin klo 18 srk-keskuksen siivessä. Rakkaamme Elsa Vappu Männikkö o.s. Kuhmon seurakunta on myös Facebookissa. ke 7.6. Klo 11.30 lähimmäispalveluryhmä lähtee srk-keskuksesta vierailulle Lentiiran Oksalaan. Linja-autokyyti lähtee srk-keskuksesta klo 9 ja paluu klo 14 alkaen. Lentiiran kyläyhdistys (piirakoita ja rönttösiä), Diabetesyhdistys (kahvia ja munkkia), Hietaperän kyläyhdistys (Italianpataa), Kuhmon Urheilumetsästäjät (jauhelihakeitto soppatykistä), Iivantiiran kyläyhdistys (leivonnaisarpajaiset), Pyhän maan kristityt (makkaraa ja vohveleita), Vieksin Erä (makkaraa), srk:n lähetystyö (kahvi ja pullaa), Sakari Huotari (linnunpönttöjä), Kuhmon Tikka (tikanheittoa), Kehitysmaakauppa, Kontion koulun 5b – luokka (arpajaiset), linnunpönttöarpajaiset. Klo 17 hautausmaan siivoustalkoot, minkä jälkeen iltahartaus n. Kuhmon kirkossa juhlamessun ajan lapsille vohvelipyhis. Laita hakukenttään Kuhmon ev. Lähtö klo 9.00 srk-keskuksesta ja paluu kotiin klo 14.30. Kypärät eivät myöskään olleet mukavia, eivätkä muutkaan lapset niitä käyttäneet. Määränpäähän saapuessaan uneen rauhaisaan vaipua saa
21.00 Satuhäät. 20.00 Simpsonit (12). 21.50 Yle Uutiset. 23.00 Supertähdet. 06.50 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (S). 18.00 Yle Uutiset. Tutkijat ovat löytäneet uutta tietoa hyttysen herkästä biologiasta ja sen levittämistä taudeista, joita vastaan ihmiskunta joutuu kamppailemaan. 11.42 Yle Uutiset Itä-Suomi. 01.15 Vintiöiden kosto (S). Nelonen 05.00 Astral-TV. 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. 17.55 Suomen hauskin tavis. 14.00 Ihmemies MacGyver (12). 01.30 Holmes NYC (7). 14.30 Ruotsin surkein kuski. 09.05 Mitä tänään syötäisiin?. Sub 09.30 Salatut elämät. 06.25 Ylen Aamu-tv. 17.30 Kauniit ja rohkeat (7). 03.00–04.00 Maailman kauheimmat naapurit. 10.05 Emmerdale (7). 16.55 Hyvät ja huonot uutiset. 11.49 Yle Uutiset Pohjanmaa. 12.10 Yle Oddasat. 15.10 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa. 20.58 Keno. 12.00 Ambulanssissa. 08.00 Kung Fu Panda (7). 21.00 Kauhukeittiö. 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi. HD. 01.00 Kuin viimeistä päivää (7). 17.00 Myytinmurtajat. 11.26 Yle Uutiset Häme. 11.40 Sukujuuria etsimässä. 23.50–00.20 Psychobitches (12). 11.35 Yle Uutiset Keski-Suomi. 16.55 Leijonan luola USA. 00.20–00.50 Puoli seitsemän. 08.30 Puoli seitsemän. 15.00 Yle Uutiset. 06.35 Myyrä ja Panda (S). 08.25 Angry Birds Piggy Tales (S). 22.00 Kenttäsairaalan sisaret (16). 21.50 Yle Uutiset. TV l KESKIVIIKKO 24.5. 17.10–18.10 Sydämen kutsumus. 07.15 Rusty Rivets (S). 06.35 Myyrä ja Panda (S). 10.40 Mitä vain vuoksesi, lemmikkini. 16.30 Illallinen äidille. Victorian raskaus etenee. 07.32 Olipa kerran. 14.30 Laurin talot. 09.05 Mitä tänään syötäisiin?. 22.50 Prisma: Mehiläispesän salaisuudet. 08.05 Luontoretkellä: Huippuvuorten laella. 11.10 Tuntematon Norja. 22.20 Kennedyt – kun Camelot murtui (12). 09.05 Mitä tänään syötäisiin?. 16.45 Yle Oddasat. 06.52 Samsam (S). 23.10 Oddasat. 15.10 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa. 09.10 Jamie Oliverin 15 minuutin ateriat. 18.00 Yle Uutiset. 00.00 Rysän päällä. 22.20 Päivän sää. 20.00 Uusi Päivä (S). 19.30 Lajinsa viimeinen (S). 15.30 Kolme miestä ja tyttö (7). 10.43 Ruotsalaisia salaisuuksia. 18.25 Emmerdale (7). 12.27–12.55 Ambulanssissa. 18.00 Emmerdale (7). 10.40 Luontoretkellä: Kotkamies ja taiteilijat. 18.55 Mitä tänään syötäisiin?. 02.00–02.55 Rush (12). 20.30 Simpsonit (7). 14.45 MasterChef Australia. 07.30 Apina opena. 21.50 Yle Uutiset. 18.22 Yle Uutiset alueeltasi. 16.30 Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa. 20.55 Urheiluruutu. 19.00 Oli aikakin (7). 22.25 Viking Lotto, Jokeri ja Lomatonni. 23.00 Aarteiden metsästäjät Suomi. 09.00 Elokuva: Alvin ja pikkuoravat 3 (7). 11.28 Yle Uutiset Pirkanmaa. 19.30 Salatut elämät. 15.10 A-studio. 17.00 Pikku Kakkonen. 19.00 Seitsemän Uutiset. 08.25 Angry Birds Piggy Tales (S). 14.40 Matkalla tähtiin. 11.14 Yle Uutiset Lounais-Suomi. 07.35 K3 (S). 18.00 Yle Uutiset. HD. 16.55 Novosti Yle. 06.52 Nelli ja Iiro (S). Sub 09.30 Salatut elämät. Sub 09.30 Salatut elämät. 07.14 Pikkuli (S). 07.15 Rusty Rivets. 23.05 Hävyttömät (12). 21.00 A-studio. 20.58 Keno. 01.55–02.50 Pomo piilossa. 06.00 Bubble Guppies (S). 20.30 Sininen planeetta – akvaarion synty. 11.40 Yle Uutiset KeskiSuomi. 19.00–19.45 Rakkaudesta puutarhaan. Yle TV1 05.55 Puutarhaunelmia. 06.25 Myyrä ja Panda (S). 09.00 Holby Cityn sairaala (12). 11.20–11.40 Parturin Amerikan-matka. 19.30 Salatut elämät. 11.56 Yle Uutiset Pohjois-Suomi. 09.40 Kauniit ja rohkeat (7). 15.55 Amerikan kovimmat keräilijät. 19.25 Tulosruutu. 17.55 Haluatko miljonääriksi?. 07.05 Stella ja Sami (S). 12.27–12.55 Ambulanssissa. 16.50 Suomen Huippumalli haussa. 14.10 Vanhasta uudeksi – kierrätysvinkkejä. 11.54 Yle Uutiset Pohjanmaa. MTV3 06.00 Aamusää. 07.45 K3 (7). 18.55 Mitä tänään syötäisiin?. 08.08 Petteri Kaniini (S). 08.25 Angry Birds Piggy Tales (S). 18.00 Holby Cityn sairaala (12). 12.43 Ambulanssissa. 06.25 Myyrä ja Panda (S). 08.20 Angry Birds Toons (S). toukokuuta 2017 TV l TIISTAI 23.5. 06.00 Bubble Guppies (S). 14.35 Ikimuistoinen: Tapio Rautavaara. 13.30 Enbuske, Veitola & Salminen. 09.30 Puoli seitsemän. 02.05 Leijonan luola USA. 07.15 Rusty Rivets. 12.03 Yle Uutiset Lappi. MTV3 06.00 Aamusää. 00.00 Sleepy Hollow (16). 22.55 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 12 TELEVISIO KUHMOLAINEN – Tiistaina 23. 19.00 Seitsemän Uutiset. 07.35 Huomenta Suomi: Markkinaraati. 09.00 Candice sisustaa. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 17.00 Pikku Kakkonen. 15.50 Avara luonto: Villi Lähi-itä. 17.10–17.50 Sydämen kutsumus. 16.30 Aarteiden metsästäjät Suomi. 10.35 Emmerdale (7). 14.00 Ihmemies MacGyver (12). Kapinallinen. 18.22 Yle Uutiset alueeltasi. 16.45 Yle Oddasat. 22.35 Formulasirkus. 07.25 Askarrellaan. 19.00–19.43 Prisma: Hyttyset lähikuvassa. 14.30 Upeat skandikodit. 20.50 Pulkkinen (12). 22.00 Anthony Bourdain – kohti tuntematonta. 08.30 Angry Birds Stella (S). 12.00 Tosi tarina: Asfaltilla syntynyt. 00.00 Rysän päällä. 07.00 Vertailuruutu. 20.00 Kummalliset kammot (S). 11.56 Yle Uutiset Pohjois-Suomi. 20.30 Saaristoruokaa. 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi. 08.24–08.49 Jenni (7). 18.00 Suunnistuksen maailmancup: Sprinttifinaalit. 21.00 Vuosia nuoremmaksi. 10.30 Onnistuuko avioliitto?. 22.00 Sub.doc: Maailman kovimmat vankilat. MTV3 06.00 Aamusää. 07.38 Fluugalaiset (S). 20.00 Pieni asekauppa. 09.10 Jamie Oliverin 15 minuutin ateriat. 11.50 LIVE: Tiedä ja Voita. 11.05–12.00 Lääkärit. 10.00–11.00 Lemmen viemää (7). 07.53 Itikkaötökät. 10.50 Onnenarpa. 17.00 Yle Uutiset. 03.35 Poliisit (S). 03.00 Suojelijat (12). 11.12 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi. TV l PERJANTAI 26.5. 19.25 Tulosruutu. 20.00 Illallinen äidille. 06.35 Myyrä ja Panda (S). 18.10 Itse asiassa kuultuna: Jorma Hynninen. 15.45 A-studio viittomakielelle tulkattuna. 03.00 Rekkakuskit jäällä (S). 09.05–09.45 Sydämen kutsumus. 20.52 Urheiluruutu. 16.00 Laivakokin matkassa. 16.00 Maailman kauheimmat naapurit. James Gathany / Yle Kuvapalvelu Yle TV1 05.55 Akuutti. 11.05–12.00 Lääkärit. 06.25 Myyrä ja Panda (S). 00.00 Holmes NYC (12). 20.30 Kuntoiluriippuvainen. 02.00 Poliisit (7). 19.30 Kandit. 10.00–11.00 Lemmen viemää (7). 07.43 Timppa (S). 20.00 Moderni perhe (7). 09.40 Kauniit ja rohkeat (7). 15.00 Yle Uutiset. 23.40–00.10 Looking (16). 14.45 Sininen planeetta – akvaarion synty. 08.24 Galaxi. 02.00–02.55 Elastinen feat. 13.30–13.59 Sukujuuria etsimässä. 23.00–00.00 Hiljainen todistaja (16). 06.25 Huomenta Suomi. 16.30 Uusi Päivä (S). 16.30 Aarteiden metsästäjät Suomi. 09.55 Yle Uutiset. 06.51 Nimipäiväonnittelu: 25.5. 21.55 Urheiluruutu. 02.00 Rekkakuskit jäällä (S). 19.20 Päivän sää. 18.25 Emmerdale (7). 17.00 Pikku Kakkonen. 08.23 Galaxi. Sub 09.30 Salatut elämät. 19.00 Suomen Huippumalli haussa. 14.30 Ikimuistoinen: Huumorin Kukkia. 09.55 Grillit huurussa (S). 15.00 The Late Show With Stephen Colbert. 19.30 Vintiöiden kosto (7). 13.00 Luonto lähellä sydäntä. 11.00 Yle Uutiset. 23.00 Aarteiden metsästäjät Suomi. 15.50 Leijonan luola USA. 08.02 Anton Siilinen ratkaisee (S). 16.50 Novosti Yle. 17.55 Emmerdale (7). 23.10 Bones (16). 13.40 Afrikan kansallispuistojen eläimiä. 11.05 Yle Uutiset Uusimaa. 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi. 08.20 Angry Birds Toons (S). 01.30 Poliisit (7). 11.30 Afrikan kansallispuistojen eläimiä. 08.20 Angry Birds Toons (S). 19.00 Rillit huurussa (S). 12.30–13.15 Viidakkoperhe (7). 09.00 Yle Uutiset. 20.00 Hyvät ja huonot uutiset. 11.50 LIVE: Tiedä ja Voita. 11.07 Yle Uutiset KaakkoisSuomi. 06.25 Ylen Aamu-tv. 03.15–04.15 Maailman kauheimmat naapurit.. 14.30 Amazing Race. 20.00 Uusi Päivä (S). 19.00 Tuhkimotarinoita. 17.10–17.50 Sydämen kutsumus. 23.50 Elokuva: In Time (12). 17.30 Arena eSports. 06.50 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (7). 07.15 Rusty Rivets (S). 12.35 Viidakkoperhe (7). 13.45 Norjan naisten erikoisjoukot. 13.20 Laulava sydän (7). 12.20 Elokuva: Lemmenlomalla (S). 23.05 Yle Uutiset. 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi. 11.50 LIVE: Tiedä ja Voita. 23.00 Arman Pohjantähden alla. 19.30 Dice – koomikon paluu. 21.00 Suomen hauskin tavis. 19.00 Stand Up! (S). 18.00 Ninja Warrior. 10.00 Sydämen kutsumus. 13.30 Ruokaritarit Jamie ja Jimmy. 10.00 The Late Late Show with James Corden. 12.19 Oddasat. 00.00 Holmes NYC (12). 08.20 Angry Birds Toons (S). 19.30 Elokuva: Yksin kotona (S). 11.21 Yle Uutiset Häme. 18.55 HS-uutiset ja sää. 17.55 Ravit: Toto65 vihjeet. 10.43 Ruotsalaisia salaisuuksia. 08.00 Yle Uutiset. 19.25 Tulosruutu. MTV3 06.00 Aamusää. 10.00 Sydämen kutsumus. 10.00 Sydämen kutsumus. Eipä aikaakaan, kun miehen huippuvaarallinen työ tempaa molemmat mukaansa seikkailuun. Yle TV1 23.05.2017 klo 21.30 Victoria (7) 8/8. 21.55 Urheiluruutu. 09.00 Holby Cityn sairaala (12). 22.20 Päivän sää. 02.35–03.30 Sleepy Hollow (16). 09.55 Grillit huurussa (S). 15.00 The Late Show With Stephen Colbert. 21.55 Urheiluruutu. 11.05– 12.00 Lääkärit. 09.00 Holby Cityn sairaala (12). 01.05 Antti Holma Show. 01.00 Ninja Warrior. 22.35 Oddasat. Nelonen 05.00 Astral-TV. 10.00 Jumalanpalvelus. 23.15 Catfish – deittihuijarit. 22.00 Temptation Island Suomi 3. 22.00 Kymmenen Uutiset. 09.25 Candice sisustaa. 09.10 Hyvää elämää. 20.00 Puutarhaunelmia. 23.30 Psychobitches (12). 13.45 MasterChef Australia. 22.00 Kymmenen Uutiset. 20.00 Pressiklubi. 20.30 Yle Uutiset. 22.00 Kymmenen Uutiset. 23.25 Ulkolinja: Kotiapulaiset orjina. 08.00 Huomenta Suomi. 17.00 Fameless – tuplajäynät. 16.30 Uusi Päivä (S). Kuvassa: Jamie Lee Curtis (Helen Tasker) ja Arnold Schwarzenegger (Harry Tasker). 10.50 Onnenarpa. 16.30 Suomen surkein kuski. 17.25 Kauniit ja rohkeat (7). 20.00 Piha ja parveke. 17.10–17.52 Sydämen kutsumus. 10.50 Onnenarpa. 15.00 The Late Show With Stephen Colbert. 20.45 Urheiluruutu. 00.05 Kohde (12). 13.15 Matkalla tähtiin. 19.30 Salatut elämät. 22.00 The Late Late Show with James Corden. Kuvassa Victoria (JENNA COLEMAN). 00.15 Catfish – deittihuijarit. 07.18 Franklin ja ystävät (S). 15.30 Piha ja parveke. 21.00 60 päivää kiven sisässä. 18.00 Yle Uutiset. 17.00 Pikku Kakkonen. 01.00 Ninja Warrior. 01.05 Suomen surkein kuski. 23.35–00.05 Puoli seitsemän. 08.39–08.49 Esteitä ja ylityksiä (S). 07.45 K3 (S). 23.20 Oddasat. 22.00 Suomen surkein kuski. 07.57 Martta puhuu (S). 17.55 Emmerdale (7). 08.35 Lego Nexo Knights (7). MTV3 26.05.2017 klo 22.45 / Tosi valheita (16). 01.00 Ninja Warrior. 01.35 Enbuske, Veitola & Salminen. 18.22 Yle Uutiset alueeltasi. 19.50 Pohjolan luonto. 18.55 HS-uutiset ja sää. 01.00 Leijonan luola USA. 15.00 Peter Nyman. 10.45 Elokuva: Lego Friends: Girlz 4 Life (S). 08.30 Angry Birds Stella (S). 11.00 Yle Uutiset Uusimaa. Yle TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 04.00 Poliisit (S). Yle TV1 25.05.2017 klo 20.55 Neiti Julie (12) (Miss Julie, Norja 2014) Jessica Chastain (kuvassa) ja Colin Farrell tähdittävät Strindbergin draaman armottomasta sukupuolten valtataistelusta juhannuksen kynnyksellä 1890-luvun irlantilaiskartanossa. 20.00 Vain elämää. 13.20 Kankkulan kaivolla (S). 17.50 Heikoin lenkki. 23.40–00.25 Banshee (16). 18.25 Emmerdale (7). 23.05 NCIS: New Orleans (12). 19.00 Moderni perhe (S). 19.00 Seitsemän Uutiset. 21.00 #Subleffa: Starsky & Hutch (12). 07.35 K3 (7). 03.00–04.00 Maailman kauheimmat naapurit. 22.00 Arman Pohjantähden alla. 09.30 Tosi tarina: Verstaallinen unelmia. 18.00 Holby Cityn sairaala (12). 11.33 Yle Uutiset Pirkanmaa. 08.00 Huomenta Suomi. 07.35 Huomenta Suomi: Omat rahat. Nelonen 06.00 Bubble Guppies (S). 20.58 Keno. 00.10 Laurin talot. 06.52 Hei Taavi (S). 07.35 K3 (7). Victorian mukaan hänet ylisuojellaan hengiltä eikä se ole ainoa vaara. 22.40 Ei oikea raiskaus?. 09.00 Holby Cityn sairaala (12). 20.58 Keno. 18.00 Myytinmurtajat. 18.30 Puoli seitsemän. 10.30 Positiivinen. 03.00–04.00 Maailman kauheimmat naapurit. 10.00 The Late Late Show with James Corden. 21.30 Victoria (7). 19.00 Hauskat kotivideot. 08.34 Hullabalooba (7). 10.00 Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa. 08.30 Angry Birds Stella (S). 19.00–19.21 VICELAND: Cut That Heals (12). HD. 22.25 Tulosruutu. 13.00 Kuntoiluriippuvainen. 16.00 Salatut elämät. 15.45 Leijonan luola USA. 19.20 Päivän sää. 04.05–05.00 Astral-TV. 18.55 HS-uutiset ja sää. 19.00 Seitsemän Uutiset. 08.40 Paavo Pesusieni (S). 16.00 Salatut elämät. 15.30 Fresh Off the Boat. 03.05 Poliisit (S). 16.00 Salatut elämät. 12.01 Yle Uutiset Pohjois-Suomi. 18.00 Ninja Warrior. 11.05–12.00 Lääkärit. 20.00 Simpsonit (12). 10.05 Emmerdale (7). 07.20 Nelli ja Noora (S). 21.00 Enbuske, Veitola & Salminen. 17.55 Suomen huutokauppakeisari. 20.30 Yle Uutiset. 16.15 MOT. 20.00 Muisti: Koivulahden murhenäytelmä. 23.00 Haluatko miljonääriksi?. 07.57 Melkein mestari. 07.47 Töötti ja Pulteri (S). 15.10 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa. 10.35 Emmerdale (7). 12.00 Ambulanssissa. 21.00 Vares – Pimeyden tango (12). 11.14 Yle Uutiset Lounais-Suomi. Yle TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 17.00 Yle Uutiset. 21.00 Villi kortti. 02.00 The Late Show With Stephen Colbert. 21.00 Mad Cook Show. 07.15 Hilla ja avaruuden Eetu (S). 20.00 Simpsonit (12). 08.18–08.49 Syrhämä (7). 22.00 Lilyhammer (16). 10.00–11.00 Lemmen viemää (7). 15.00 Yle Uutiset. 21.00 Elokuva: Pirates of the Caribbean: Vierailla vesillä (12). 22.00 The Late Late Show with James Corden. 16.00 Maailman kauheimmat naapurit. 00.30 Hyvät ja huonot uutiset. 06.25 Myyrä ja Panda (S). 15.40 Suunnistuksen maailmancup: Sprinttiviestit. 15.00 Yle Uutiset. 08.26 Tenavat (7). 22.00 Kymmenen Uutiset. 23.15 Yle Uutiset. 09.40 Kauniit ja rohkeat (7). 17.55 Emmerdale (7). 07.33 Richard Scarry: Touhulan arvoituksia (S). 15.10 Kandit. 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. 18.55 Mitä tänään syötäisiin?. 07.45 K3 (7). 13.20 Lumikki ja 7 jätkää (S). 20.00 Vain elämää. 19.00 Olipa kerran elämä. 22.40 Rikospaikka. 09.00 Candice sisustaa. 17.00 Myytinmurtajat. 19.00 Kriminalisti (12). 08.25 Angry Birds Piggy Tales (S). 02.30 Leijonan luola USA. 21.05 A-studio. Yle TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 20.00 Suomen surkein kuski. 11.35 Yle Uutiset KeskiSuomi. 11.49 Yle Uutiset Pohjanmaa. 06.25 Ylen Aamu-tv. 14.00 Ihmemies MacGyver (12). 20.55 Neiti Julie (12). 15.40 Satuhäät. 11.47 Yle Uutiset Itä-Suomi. 08.37–08.48 Nokkelikot (7). 01.00 Poliisit (7). 07.19 Arvaa kuinka paljon sinua rakastan (S). 12.30 Viidakkoperhe (7). 06.25 Huomenta Suomi. 20.30 Rillit huurussa 10. 19.20 Päivän sää. 15.55 Leijonan luola USA. 20.00 Suomi on suomalainen. 23.05 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 21.15 Väärät miehet (12). 08.35 Lego Nexo Knights (7). 06.50 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (S). 21.00 Suomen huutokauppakeisari. 18.00 Holby Cityn sairaala (12). 14.10 Työ on elämää varten. 07.30 Jepu Neulanen (S). 06.35 Myyrä ja Panda (S). 04.00–05.00 Astral-TV. 10.05 Emmerdale (7). 21.00–21.45 Tahdon asia (7). 07.04 Tie tähtiin (S). 21.00 Nuori MacGyver. 08.30 Angry Birds Stella (S). Yle Kuvapalvelu Yle TV1 07.30 MOT. 08.15 Daltonit (S). 10.05 Emmerdale (7). 11.45 Luontoretkellä: Kirjosiepot pesimäpuuhissa. 06.50 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (7). 18.30 Puoli seitsemän. 15.30 Middle (7). 22.25 Tulosruutu. 07.59 Touhukkaat (S). Kuvassa aedes aegypti. 23.40– 00.10 Puoli seitsemän. 16.45 Onnenarpa. 07.25 Seikkailija Dora (S). 20.30 Yle Uutiset. Rajanveto oman turvallisuuden sekä maan äitinä ja puolisona toimimisen välillä käy alati työläämmäksi. 16.00 Maailman kauheimmat naapurit. 15.00 The Late Show With Stephen Colbert. 13.30 Oma koti kullan kallis. 07.27 Pikku Kakkosen posti. 16.00 Salatut elämät. 01.45 Arena eSports. 22.45 Elokuva: Tosi valheita (16). 02.30 Poliisit (S). 18.55 Mitä tänään syötäisiin?. 08.17 Galaxi. 10.00 Tulevaisuuden tekniikkaa. 21.55 Catastrophe (12). 06.25 Huomenta Suomi. 10.35 Emmerdale (7). 21.55 Urheiluruutu. Nelonen 05.00 Astral-TV. 14.00 Ihmemies MacGyver (12). 04.00–05.00 Astral-TV. 21.50 Yle Uutiset. 09.40 Kauniit ja rohkeat (7). 09.25 Candice sisustaa. 22.25 Tulosruutu. 16.50 Novosti Yle. 16.00–16.23 Siskonpeti (7). 23.52–00.20 Psychobitches (12). 02.00 The Late Show With Stephen Colbert. 06.53 Metkat Mesiläiset (S). 16.50 Novosti Yle. 22.35 Peter Nyman. 22.30 Yle Uutiset. 22.30 Tulosruutu. 08.35 Lego Nexo Knights (7). 23.00 Aarteiden metsästäjät Suomi. 22.40 Banshee (16). 08.00 Kung Fu Panda (7). 21.00 Hulahula Suomi. 17.00 Yle Uutiset. 13.07–13.35 Ambulanssissa. 14.20 MasterChef Australia. 07.02 Hau Hau, Piip ja Veli (S). 16.50 Onnenarpa. 22.00 Temptation Island Suomi 3. 18.25 Emmerdale (7). 06.00 Bubble Guppies (S). 17.30 Kauniit ja rohkeat (7). 12.14 Oddasat. Yle TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 18.30 Puoli seitsemän. 12.40 Ambulanssissa. 03.30 Poliisit (7). 20.55 Urheiluruutu. 14.45 MasterChef Australia. 07.01 Musapoksi. 15.45 A-studio. 02.00 The Late Show With Stephen Colbert. 11.19 Yle Uutiset Lounais-Suomi. 12.08 Yle Uutiset Lappi. 15.15 Hälytys Trolltungassa. 13.40 Tuhkimotarinoita. 08.35 Lego Nexo Knights (7). 22.20 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 08.25 Galaxi. 09.25 Candice sisustaa. 19.00 Hakekaa kätilö! (12). 14.30–14.59 Norjan naisten erikoisjoukot. 19.00 Moderni perhe (S). 16.00 Maailman kauheimmat naapurit. 11.00–11.52 Avara luonto: Jääkarhun kesä. 12.10 Yle Oddasat. 16.55 Suomen Huippumalli haussa. 23.30 Psychobitches (12). 06.51 Nimipäiväonnittelu: 24.5. 20.30 Simpsonit (12). 17.00 Myytinmurtajat. Yle TV1 24.05.2017 klo 19.00 Prisma: Hyttyset lähikuvassa. 11.42 Yle Uutiset ItäSuomi. 09.00 Candice sisustaa. 13.20–14.54 Olin nahjuksen vaimo (S). 10.00–11.00 Lemmen viemää (7). 13.45 Andrew Maynen metkut (S). 18.00 Ninja Warrior. 11.30 Matkalla tähtiin. 09.30 Puoli seitsemän. 10.43–10.55 Ruotsalaisia salaisuuksia. 12.14 Oddasat. 11.07 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi. 17.30 Kauniit ja rohkeat (S). 06.51 Nimipäiväonnittelu: 26.5. 08.00 Kung Fu Panda (7). 17.00 Yle Uutiset. 07.35 K3 (7). 09.05 Mitä tänään syötäisiin?. 07.07 Hermanni Hiiri (S). 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. 16.57 Yle Uutiset viittomakielellä. 14.50 Seikkailu Kilimanjarolla. 12.03 Yle Uutiset Lappi. 22.20 Päivän sää. 02.15 The Late Show With Stephen Colbert. 07.49 Puutarhan tonttu. 16.50 Onnenarpa. Vauhdikas toimintakomedia, jossa Arnold Schwarzenegger on kaksoiselämää viettävä agentti, jota vaimo luulee nörtiksi myyntimieheksi. 19.20 Päivän sää. 06.51 Nimipäiväonnittelu: 23.5. 16.05–16.48 Tihvinän ihmeet (S). 12.30–13.15 Viidakkoperhe (7). kausi (7). 08.25 Futaajat. TV l TORSTAI 25.5. 12.15 Ambulanssissa. 09.10 Jamie Oliverin 15 minuutin ateriat. 14.15 Andrew Maynen metkut (S). 19.00 Suomen Huippumalli haussa. 12.15 Yle Oddasat. 11.00 Yle Uutiset Uusimaa. 08.00 Kung Fu Panda (7). 22.00 The Late Late Show with James Corden. 22.40 Villi kortti. 22.35 F1 Extra. 00.10 Revolution (16). 16.15 Luontohetki: Eläinmaailman ihmeitä. 13.30 Hurjat sääilmiöt. 12.10 Laivakokin matkassa. 13.45 Hauskat kotivideot. 14.15 Tulevaisuuden tekniikkaa. 15.10 Uusi Päivä (S). Gareth Gatrell / Yle Kuvapalvelu Yle TV1 05.55 Elämä käännekohdassa. 09.55 Grillit huurussa (S). 16.45 Yle Oddasat. 20.30 Vintiöiden kosto (S). 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 19.50 Mikaelin naiset: Manna. 10.35 Emmerdale (7). 11.28 Yle Uutiset Pirkanmaa. 06.59 Jokeri Pokeri Box. 22.45 Lilyhammer (16). 07.45 K3 (S). 20.30 Yle Uutiset. 18.55 HS-uutiset ja sää. O: Liv Ullmann. 22.20 Päivän sää. 11.21 Yle Uutiset Häme. 19.25 Tulosruutu
ElokuvaT KUHMO Alien: Covenant -K16/132h 2min, 27.5. 07.15 Veera vailla ystävää (S). 06.25 Myyrä ja Panda (S). 10.00–10.28 Afrikan kansallispuistojen eläimiä. 18.22 Yle Uutiset alueeltasi. 13.10 Suomen historian myytit: Kieltolaki. Kainuun sote / Ensihoito, Turinatupa, Akkoniementie 9, 23.5. 22.30 Formula 1: osakilpailu. 12.30 Laurin talot. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 00.50–23.10 Playing House (7). 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 10.00 Yle Uutiset. klo 9–12. 07.45 K3 (7). 09.30 Invizimals (7). Yle TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 13.00 Simpsonit (7). 22.00 Kymmenen Uutiset. 11.05 Himmlerin kanteleensoittaja (S). 20.30 Yle Uutiset. Alex pyrkii teatterikorkeaan ja Nenne tapaa erään, joka voi auttaa kirjaprojektin edistämisessä. 19.30 Salatut elämät. 15.3.–31.5. 03.00–04.00 Maailman kauheimmat naapurit. klo 9. 19.30 Ketonen & Myllyrinne (12). 02.25–03.20 Sleepy Hollow (16). TV l SUNNUNTAI 28.5. 07.25 Rusty Rivets (S). 10.43 Ruotsalaisia salaisuuksia. 20.00 MOT. 19.30 Formula 1: Paalupaikka. Yle TV1 05.55 Muisti: Koivulahden murhenäytelmä. 08.35 Lego Nexo Knights (7). 14.30 Uutisvuoto. 18.00 Holby Cityn sairaala (12). 09.01 Galaxin Pallo 2016. 01.20 Sleepy Hollow (16). 20.00 Bumtsibum. TapahTumaT KUHMO Kirjan julkaisutilaisuus. 02.00 Leijonan luola USA. 10.30 Piha ja parveke. 11.00 Mutsi (12). 16.45 Yle Oddasat. 09.00 Elokuva: Sikin sokin saduissa (7). 11.25 Hauskat kotivideot. 17.00 Pikku Kakkonen. 17.10 Rakkaudesta puutarhaan. 15.30 Uusi Päivä (S). kausi. 12.00 Simpsonit (7). 17.57 Kerrostalojen prinsessat. 18.10 Urheiluruutu. 03.30 Poliisit (12). 06.45 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (7). 23.30 NCIS: New Orleans (12). 11.00 Mutsi (S). 10.05 The Late Late Show with James Corden. 11.30–12.10 Luonto lähellä sydäntä. 09.00 Candice sisustaa. 16.00 Naapureita ja ystäviä (7). 06.00 Bubble Guppies (S). Atk-opastusta, Turinatupa, Akkoniementie 9, 24.5. DR ung / Yle Kuvapalvelu Yle TV1 08.00 Yle Uutiset. 20.00 Laurin talot. 17.55 Kummalliset kammot (S). 11.30 Leijonan luola USA. 16.50 Novosti Yle. Kuvassa Siri. 21.00 A-studio. 07.35 K3 (7). 15.00 Ninja Warrior. Atk-opastusta, Turinatupa, Akkoniementie 9, 26.5. 22.45 Midnight Sun (16). 13.30 Formula 1 Ennakkotunnelmat. 11.47 Yle Uutiset Itä-Suomi. TV l MAANANTAI 29.5. 06.10 Kung Fu Panda (7). klo 8–14. Kansalaisopiston maalauskurssien kevätnäyttely. 22.35 Ykkösaamu. 13.20 Supertähdet. 08.11 Lohikäärmeratsastajat (7). 16.45–16.53 Pieniä kömpelöitä hellyydenosoituksia (7). 17.00 Yle Uutiset. 16.50 Novosti Yle. 21.00 Our Girl (16). urhEilu ja liikuNTa KUHMO Kalevalainen Joogaviikonloppu. 00.00 Catastrophe (12). 00.00 Rikospaikka. 07.44 Raa Raa, leikkisä leijona (S). 13.00 Hurjat sääilmiöt. 22.25 Tulosruutu. 12.01 Yle Uutiset Pohjois-Suomi. 10.00 Trinny & Susannah Skandinaviassa. 10.45 Tahdon asia (7). 15.00 Yle Uutiset. 09.25 Tenavat (7). 23.40 Anthony Bourdain – kohti tuntematonta. 23.15 Arman Pohjantähden alla. 06.10 Myyrä ja Panda (S). 16.30 Palloilu 2017: Keilailun SM. 07.35 Huomenta Suomi: Talouden viikko. 13.30 Trinny & Susannah Skandinaviassa. 00.30 Playing House (7). 22.15 Viikon sää. 12.40 Suomi on suomalainen. 09.00 Yle Uutiset. 20.00 Stadi vs Lande. Lisää tapahtumia www.menoinfo.fi. Robot (12). Kausi 1, 1/6. 21.00 Elokuva: Nälkäpeli – Matkijanärhi, osa1 (12). ma–pe klo 9–16. 19.00 Nuori MacGyver. 23.00 Mad Cook Show. 18.23–18.52 Kerrostalojen prinsessat. 17.10– 17.50 Sydämen kutsumus. Johnny Depp palaa valkokankaalle kaikkien tunteman hurjapäisen antisankarin Jack Sparrow’n rooliin uudessa seikkailussa!. Sub 09.00 EpicTV: Elämää äärirajoilla (7). 20.00 Myytinmurtajat. 3.5.–8.6. 06.52 Hyrräpäät (S). 00.00 Extreme Run. 12.19 Oddasat. 00.45 Poliisit (S). 19.00 Kummeli (7). 18.00 Laurin talot. 14.00 Formula 1 Ennakkotunnelmat. 22.10 Päivän sää. 13.45 Ihan kuin ihmiset (S). 01.00 The Strain (16). Kun Elise palaa Osloon uusimaan USA:n viisuminsa tyttökaverit tapaavat jälleen toisensa. 13.00 Vintiöiden kosto (7). Kuhmon kaupunginkirjasto, Pajakkakatu 2. Juminkeon kevätnäyttelynä on taiteilija Irina Tatarnikovan valokuvanäyttely Kalevalan sivuhenkilöistä. 17.00 Hullunkuriset hautajaiset. 19.25 Tulosruutu. 06.35 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (7). 18.30 Meidän maamme – Vårt land. 09.35 Kauniit ja rohkeat (S). 08.00 Huomenta Suomi. 15.00 Ninja Warrior. 02.40 Suomen surkein kuski. klo 18. 12.00 Faija hoitaa (S). 22.50 Yle Uutiset. 16.00 Faija hoitaa (S). 01.25 Bull (7). MTV3 08.05 Littlest Pet Shop (S). NäyTTElyT KUHMO Juminkeko, Kontionkatu 25. 15.00 The Late Show With Stephen Colbert. 08.43–08.55 Jetron matkaan (S). 14.45 MotorSport Extra: Rallin SM. Tyttöjen meikki voi toimia kilpenä ja aseena. 08.30 Muumilaakson tarinoita (S). 15.00 Rakkaimmat autot. 09.30–10.00 EpicTV: Elämää äärirajoilla (7). Yle TV2 29.05.2017 klo 20.30 Nuoret ja lupaavat (12) Uusi sarja. 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi. 16.00 Benidorm (7). 11.30 Mutsi (S). 19.30–20.18 Uusi päivä (S). 10.55 Andrew Maynen metkut (S). 00.00 60 Days In 1. 15.40 Luonnon yrttiapteekki. 22.20 Tulosruutu. 07.54 Niksi-Nella (S). 15.45 Kummalliset kammot (S). 03.20–04.20 The Late Show With Stephen Colbert. kausi. 18.00 Suomen surkein kuski. 16.00 Valehtelevat viettelijät (7). 08.30 Muumilaakson tarinoita (S). 06.51 Nimipäiväonnittelu: 28.5. 010 665 9017. 00.30 Incorporated – pimeyden verkko (12). 09.05 Winxklubi (7). 21.00 Selviytyjät. 21.30 Elokuva: Diktaattori (12). 12.00 Tosi tarina: Pasuunarakkautta. SOTKAMO Askartelua, Turinatupa, Akkoniementie 9, 26.5. 20.30 Yle Uutiset. 18.00 Bumtsibum. 07.40 Pikku perunat (S). (S). 21.30 Dokumenttiprojekti: Sota ja mielenrauha (12). 12.08 Yle Uutiset Lappi. 07.46 Maukka ja Väykkä (S). 06.51 Nimipäiväonnittelu: 27.5. Kuhmon kaupunginkirjastossa ti 30.5.2017 klo 17.00. 02.20 Ninja Warrior. 00.20 Sub.doc: Maailman kovimmat vankilat. klo 8–20, su 28.5. 19.37 Rikos yhdistää (12). 00.15 Poliisit (S). 02.25 Poliisit (7). 17.10 Inhimillinen tekijä. 09.25 Candice sisustaa. 19.00 Moderni perhe (7). klo 9–12. 11.30 Salatut elämät. 18.25 Emmerdale (7). 06.50 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (S). 18.00 Yle Uutiset. 23.35 Elokuva: Paranormal Activity 4 (16). 16.50 Onnenarpa. 11.00 Salatut elämät. 15.05 Pisara. 19.10 Uutisextra. Matka yhdessä luottomies Tamirin (Ben Kingsley) kanssa saa erikoisen käänteen, kun johtajan kukistamiseksi punottu salajuoni paljastuu. 21.57 Yle Uutiset. 08.31 Oktonautit (S). 13.30 Puutarhaunelmia. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 07.00 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (S). 08.10 K3 (7). 21.55 Raja jota ei ylitetä (16). 14.00 Ihmemies MacGyver (12). 07.48 Rytmireissu. 17.00 Kerrostalojen prinsessat. Tapiontyttärestä Kivi-Kimmoon. 18.45 Avara luonto: Villi Lähi-itä. 06.25 Huomenta Suomi. 15.15 Rakkaimmat autot. 08.25 Lego Nexo Knights (7). 22.55 Oddasat. 11.12 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi. 01.00 Holmes NYC (12). 16.50 Novosti Yle. Atk-opastusta, Turinatupa, Akkoniementie 9, 23.5. 09.00 Hauskat kotivideot. 11.00 Yle Uutiset. klo 10. 23.35–00.16 Kova laki: Erikoisyksikkö (16). Robot (12). 07.10 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (7). 21.00 #Subleffa: Pulp Fiction – tarinoita väkivallasta (16). Yle TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 19.00 Yle Uutiset. 21.25 Keno. 06.35 Myyrä ja Panda (S). 00.25 Midnight Sun (16). 14.00 Oma koti kullan kallis. 10.45 Seniori työssä. Kaarle Holmberg esittelee uutta kirjaansa ”Siirtomaapostia”. 07.15 Rusty Rivets (S). 22.05 Mr. 11.00 Andrew Maynen metkut (S). 12.35 Uskon jalkapalloon. 14.50 Veikkausliiga LIVE: Futiskierros. 01.40 Sekoilevat idiootit (16). 22.00 Kymmenen Uutiset. 00.25–00.55 Meidän maamme – Vårt land. ma–ke, pe klo 10–19, to klo 10–16. 15.00 Yle Uutiset. 09.55–09.57 Harri & Bip. 06.00 Myyrä ja Panda (S). 06.52 Maikki ja pelottava Pontso (S). 16.40 Piilokamera. 08.00 Kung Fu Panda (7). 10.30 Jaksa paremmin. 21.00 #Subleffa: Myrskyn ratsastajat (16). 08.00 K3 (7). Ridley Scott jatkaa Alienelokuvien sarjaa elokuvalla ALIEN: COVENANT. 12.20 Suomen hauskin tavis. 03.25–05.00 Astral-TV. 11.33 Yle Uutiset Pirkanmaa. 22.40 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 09.00 Galaxi. 07.50 K3 (7). 09.05 Ylen aamu-tv. 12.35 Haapasalo ja kaverit (S). 03.00 Poliisit (S). 18.10 Urheiluruutu. 02.00 The Strain (16). 23.30 Ei oikea raiskaus?. 19.20 Päivän sää. 06.20 Kung Fu Panda (7). 13.45–14.36 Vuoristoseikkailu Venezuelassa. 15.00 Yle Uutiset. 16.55 Hauskat kotivideot. 08.30 Angry Birds Stella (S). 20.00 Simpsonit (12). 15.15 Suunnistuksen maailmancup: M keskimatka. Nelonen 05.00 Astral-TV. Yle TV2 27.05.2017 klo 17.00 Kerrostalojen prinsessat 1/4. 08.10 Sanni Sateenkaari (S). 07.23 Samu ja Salla (S). HD. 18.00 Yle Uutiset. 20.00 Supertähdet. 18.55 HS-uutiset ja sää. 14.31 Keittiöelämää. 14.30–15.18 Villi kortti. 07.07 Maikki ja pelottava Pontso (S). Yle TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 20.45 Urheiluruutu. klo 15, 28.5. 17.00 Myytinmurtajat. 02.10 Sekoilevat idiootit (16). 16.00 Valehtelevat viettelijät (S). 17.30 Kauniit ja rohkeat (S). 18.15 Luontohetki: Eläinmaailman ihmeitä. 17.00 Posse. 08.55 Nuori Robin Hood (S). ma–pe klo 12–18, suljettu 25.5. 16.00 Maailman kauheimmat naapurit. 12.30 Salatut elämät. 22.55 Satisfaction (12). HD. 06.51 Nimipäiväonnittelu: 29.5. Sub 09.00 EpicTV: Elämää äärirajoilla (7). 02.20–03.15 112 (7). 10.00–11.00 Sydämen kutsumus. 15.05 Avara luonto: Jääkarhun kesä. 11.30 Illallinen äidille. 17.00 60 päivää kiven sisässä. 09.30–10.00 Invizimals (7). 12.15 Suunnistuksen maailmancup: N keskimatka. 19.00 Seitsemän Uutiset. 11.00 Pisara. 12.00 Ambulanssissa. 19.00 Vain elämää. 07.10 Mitä ihmettä. Nelonen 05.00 Astral-TV. 10.00–10.55 Himmlerin kanteleensoittaja (S). 22.25 Tulosruutu. 16.26–16.54 Uusi Päivä (S). 14.00 Ninja Warrior. 08.20 Oktonautit (S). Läntisen Kööpenhaminan kerrostaloprinsessojen mielestä on kaunista ja tyylikästä näyttää epäaidolta. 19.05 Urheiluruutu. 15.50 Leijonan luola USA. 10.00 Suunnistuksen maailmancup: Takaa-ajokilpailut. 22.00 Kymmenen Uutiset. 09.05 Mitä tänään syötäisiin?. 13.20–14.39 Sysmäläinen (7). 02.55 Poliisit (S). 20.00 Huippujengi. 20.58 Keno. 20.50 Urheiluruutu. 07.35 Rusty Rivets (S). 14.00 Ninja Warrior. 00.40 Exiä rannalla UK. 11.00 Yle Uutiset. 08.50 HS Lasten uutiset. 23.20–00.05 Jane Kennedy, kuolinsyyntutkija (12). 11.30 Mutsi (S). klo 18, 27.5. klo 15. klo 18, 26.5. 17.00 Yle Uutiset. 18.00 Ninja Warrior. 08.55 Nuori Robin Hood (S). Hotelli Kalevala, Väinämöinen 9, la 27.5. 22.15 Lotto, Jokeri ja Lomatonni. 11.26 Yle Uutiset Häme. 13.40 Joukkuevoimistelun MM : Loppukilpailut. klo 18, 29.5. 14.30 Elokuva: Yksin kotona 3 (7). 08.15 Lego Jurassic World: Indominuksen pako. 17.50 Vain elämää. 08.00 K3 (S). 09.55 Yle Uutiset. 08.04 Late Lammas (S). 15.30 Teknavi. 23.15–00.10 Eurooppa myytävänä. 12.30–12.57 Ambulanssissa. 09.28 Aika härdelli! (7). 08.34– 08.49 Unna Junná. 22.00 Katastrofin anatomia (S). 19.00 Seitsemän Uutiset. 17.55 Emmerdale (7). 07.31 Urpo ja Turpo (S). 08.23 Pikku Kakkonen: Seikkailukone. 19.00 Seitsemän Uutiset. 12.00 Salatut elämät. 15.10 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa. 12.30 Simpsonit (7). klo 18, 28.5. 22.00 Urheiluruutu. 19.00 Suomen Huippumalli haussa. 12.15 Yle Oddasat. 21.00 Vares – Pimeyden tango (12). 11.00 Makujen viikonloppu. 11.40 Yle Uutiset KeskiSuomi. 20.00 Heikoin lenkki. 19.10 Tulosruutu. MTV3 06.00 Aamusää. 06.25 Ylen Aamutv. 13.30–13.52 VICELAND: Black Market. Yle TV1 08.00 Yle Uutiset. klo 11. Elokuva: Diktaattori 28.05.2017 21:30 The Dictator. 14.00–14.48 Prisma: Hyttyset lähikuvassa. Nelonen 28.05.2017 klo 21.30. 18.55 Mitä tänään syötäisiin?. 20.30 Yle Uutiset. 09.33 Neljä ja puoli kaverusta (7). 00.30 Legends (16). 21.01 Gåsmamman – Naarasleijona (16). 14.00 True selfie. 09.45 Minä ja Ronaldo. 21.05 Kotikatsomo: Täällä pohjantähden alla (12). 01.25 Katastrofin anatomia. 18.15 Pokka pitää (S). 09.05 Inhimillinen tekijä. 20.58 Keno. 03.15– 05.00 Astral-TV. klo 9–12. 10.50 Onnenarpa. 13.30 Simpsonit (7). 13.30 Fresh Off the Boat (S). 18.45 Kansan liike. 08.03 Galaxi. 19.30 Kolme miestä ja tyttö (7). 11.50 LIVE: Tiedä ja Voita. 08.05–08.50 Rakkaudesta puutarhaan. 21.00 Hyvät ja huonot uutiset. Sub 10.00–11.00 Lemmen viemää (7). 01.15 Suojelijat (12). 08.44 Yökyöpelit (S). 09.01 Galaxi Play. 20.55 Urheiluruutu. 23.20 Arrow (16). 09.40 Viidakkojytä (S). 21.00 #Subleffa: Musta noita (12). 19.00 Haluatko miljonääriksi?. 04.00–05.00 Astral-TV. 09.05 Winxklubi (7). 20.30 Nuoret ja lupaavat (12). 16.00 Suomen surkein kuski. MTV3 08.05 Littlest Pet Shop (S). 23.10–23.57 Kotikatsomo: Täällä pohjantähden alla (12). 09.00 Yle Uutiset. 15.10 Akuutti. 16.50 Suomen huutokauppakeisari. 12.25–13.10 Doctor Who (12). 07.16 Anniina Ballerina (S). 08.25 Angry Birds Piggy Tales (S). 07.57 Viiru ja Pesonen (S). 16.30 Maajussille morsian. 11.54 Yle Uutiset Pohjanmaa. 09.30 Suomi on suomalainen. 17.10 Vaaleanpunainen pantteri (S). toukokuuta 2017 – KUHMOLAINEN 13 TV l LAUANTAI 27.5. 21.15 Uutisvuoto. 09.21 Råtta Booris (S). 18.55 HS-uutiset ja sää. klo 18, 25.5. 11.05 Yle Uutiset Uusimaa. 22.35 Pukumiehet (7). 15.30 Mutsi (S). 23.30 The Late Late Show with James Corden. 07.56 Ryhmä Hau (S). 23.00 60 Days In 1. 09.10 Jamie Oliverin 15 minuutin ateriat. Voit ilmoittaa tapahtumasi Menoinfoon osoitteessa www.kuhmolainen.fi. 11.45 Hulahula Suomi. 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. 18.00 Yle Uutiset. 10.05 Ykkösaamu. 11.05 Yle Uutiset Viikko viitottuna. Kuhmon luontokeskus Petola Pönttöjä ja pönttöpesijöitä. 08.35 Lego Nexo Knights (7). 20.50 Lentopallon MM 2018 karsinta: FIN – ESP. 16.00 Kansan liike. 20.50 Lentopallon MM 2018 karsinta: CZE – FIN. 22.35 F1 Extra. 02.35–03.30 Bosch (16). 18.30 Ranskan avoin tennisturnaus. 13.15 Jalkapallon Mestarien liigan makasiini. 07.41 Killi ja Kiki (S). 02.15 Suojelijat (12). 14.45 Extreme Run. 18.55 HS-uutiset ja sää. Menoinfo. Kiitosjuhla Jaakko Sopanen, Sotkamon Helluntaiseurakunta, Makkosentie 51, 28.5. 20.00 Haluatko miljonääriksi?. 11.19 Yle Uutiset Lounais-Suomi. 17.00 Yle Uutiset. 09.00 Holby Cityn sairaala (12). 12.30 Viidakkoperhe (7). 01.30 Pukumiehet (7). 07.04 Ota koppi!. 11.00 Formula 1: Monacon osakilpailu. 00.10–00.55 Mr. 19.10 The Way Way Back (S). Tiedustelut, p. 12.30 Lajinsa viimeinen (S). 09.30–10.00 EpicTV: Elämää äärirajoilla (S). 19.21 F1 Extra. 19.00 Kauhukeittiö. 08.20 Angry Birds Toons (S). 10.00 Emmerdale (7). Mestarikoomikko Sacha Baron Cohen (Ali G, Bruno, Borat) on räväkän komedian pääosassa kuvitteellisen Wadiyan valtion yksinvaltias Aladeen, jonka on matkustettava New Yorkiin puolustamaan oikeuksiaan YK:n yleiskokouksessa. Nelonen 05.00 Astral-TV. 21.45 Neiti Marple: Neiti Pinkertonin salaisuus (12). 15.5.– 16.6. 14.00 Kyllä BBC hoitaa (S). 14.45 MasterChef Australia. 06.52 Postimies Pate, erikoislähettipalvelu (S). Kuhmon luontokeskus Petola, Lentiirantie 342. 18.30 Arena eSports. Pirates of the Caribbean: Salazar’s Revenge (3D) -K12/92h 9min, 24.5. Kuhmon luontokeskus Petolassa perehdytään kevään ja alkukesän ajan linnunpönttöihin ja pöntöissä pesiviin lintuihin. 17.28 Kerrostalojen prinsessat. 17.50 Hyvät ja huonot uutiset. 22.20 Päivän sää. 13.40 Haapasalo ja kaverit (S). 17.00 Lauantairavit. 08.05 Avara luonto: Villi Lähi-itä. 17.20 Andrew Maynen metkut (S). 19.25 Tulosruutu. 07.37 Kasper ja Liisa (S). 10.30 Emmerdale (7). 06.00 Myyrä ja Panda (S). Tiistaina 23. 15.58 Uusi Päivä (S). 10.00 Eläinsairaala (7). 20.30 Simpsonit (7). 09.00 Galaxi. 11.15 Pressiklubi. 19.00–19.53 Hulahula Suomi. Sarja vie katsojan irtoripsien ja tekokynsien täyttämään maailmaan. 09.55 Grillit huurussa (S). 03.40–04.40 The Late Show With Stephen Colbert. 01.40 Ensimmäisen asteen murha (12). 23.35 Bones (16). 19.30 Syyttäjä (12)
Parhaimmillaan keppariharrastuksessa siis yhdistyvät mukavasti sekä kädentaidot että liikunta. Yksi meidän nuorista työntekijöistämme idean antoi, ja päätimme ottaa sen kokeeksi ohjelmaan. Akseli kävi suunnistamassa pikkusiskon keskittyessä hevoshommiin. – Tämä on nyt kyllä oikea muotijuttu, toteaa Malinen. Suunnistuksen lisäksi oli tarjolla myös monia muita lajikokeiluja, kuten jalkapalloa, pesäpalloa, frisbeegolfia ja sauvakävelyä. Järjestelyissä olivat mukana kaupungin liikuntaja nuorisopalvelut, Kuja ry, Kuhmon Peurat, Kiva Pesis ja OP Kuhmo. Keppihevoset eli kepparit olivat Unelmien liikuntapäivän vetonaula. Kaupungin nuorisotyöntekijä Teija Kyllönen arvioi täytettyjen arpalipukkeiden perusteella, että kepparirata juostiin läpi ainakin 65 kertaa. Mukana sai olla oma ratsu, mutta lainahepojakin oli tarjolla. Uimahallilla annettiin vinkkejä uintiin ja vesijuoksuun ja ohjattiin vesijumppaa. Aaro vietti iltansa uiden, mutta Senni halusi kokeilla keppariratsastusta. Urheilukeskukseen ja uimahallille saapui kävijöitä yli 300. Ylivoimaisesti suosituin laji lasten keskuudessa oli kilparatsastus keppihevosilla. Tämähän on loppujen lopuksi liikunnallinen harrastus! Varmasti järjestämme kesällä lisää tätä laatua, Heikkilä lupailee lasten iloksi. Lähiliikuntapaikan kiipeilytelineillä kävi tasainen kuhina. Inkerin mielestä kepparikisoissa oli kivaa. Pallonheittopaikalla sai mitata heittokäden nopeutta. Liikunnallista tarjontaa oli kaikenikäisille. Terhi Tulenheimo Verkko veti puoleensa pikkuväkeä. Pääsipä hän myös Henri Hipon kainaloon ystävänsä Mette Piiraisen, 9, kanssa. Ajat mitattiin sekuntikellolla, ja esteen pudotuksesta tuli viisi sekuntia sakkoaikaa. – Päivällä oli aikuisväestöä enemmän, ja ilta on ollut lapsipainotteinen. Jo valtakunnalliseksi ilmiöksi noussut harrastus onkin nostanut perinnelelun arvoon arvaamattomaan. Kepparipaikalla riitti vipinää jo ennen kisojen alkua, sillä radalla sai käydä harjoittelemassa ennen varsinaista kilpasuoritusta. toukokuuta 2017 Terhi Tulenheimo toimitus.kuhmolainen@slpmedia.fi Unelmien liikuntapäivää vietettiin Kuhmossa sääolosuhteiden vuoksi viikkoa myöhemmin kuin valtakunnallisesti. Ajatuksena olikin, että vanhemmat pääsevät lastensa kanssa liikkeelle paremmin illalla, kertoo kaupungin vapaa-aikatoimenjohtaja Timo Heikkilä. – Tämä keppihevosinnostus vähän yllätti. Sinne toivoisi Senni pääsevänsä! Sisarukset Inkeri, 9, ja Akseli Karppanen, 11, olivat liikkeellä polkupyörillään. Anne Malinen oli saapunut tapahtumaan tyttärensä Sennin, 4, ja poikansa Aaron, 9, kanssa. Näin oli tehnyt myös kepparikisojen voittaja Heli Haverinen, 11, joka oli lisäksi valmistanut ratsulleen riimun ja riimunarun. Timo Heikkilän mukaan Unelmien liikuntapäivä järjestettiin Kuhmossa tässä muodossaan nyt ensimmäistä kertaa. Hän kiitteli aktiivisia yläkoululaisia, jotka olivat pystyttäneet esteradan ja toimivat myös kilpailun valvojina. Terhi Tulenheimo. Paikalla oli monia 4H:n heppakerholaisia, jotka olivat talven aikana askaroineet käsityönä omat pollensa vanhoista villasukista. Heikkilän suunnitelmat ensi vuodelle ovat jo selvät: – Eiköhän me vuoden päästä järjestetä Unelmien liikuntapäivä uudestaan! Katso lisäkuvia digilehdestä. Hän kertoo kotiseudullaan Pohjois-Karjalassa sijaitsevasta keppihevostallista, jossa voi käydä ratsastamassa ja hoitamassa keppareita. Osallistujia oli monen ikäisiä, niin tyttöjä kuin poikiakin. Valinta osoittautui onnistuneeksi, sillä viikon koleudesta huolimatta torstai-iltapäivä oli ihmeen lämmin ja aurinkoinen. Unelmien kepparikisat Atte Pääkkönen lensi vauhdilla yli esteiden. 14 URHEILU&LIIKUNTA KUHMOLAINEN – Tiistaina 23
4585 kpl Kustantaja: ........................... tutkinnon osat puutavaran autokuljetus ja kuljetusalan perustason ammattipätevyys Metsäkoneenkuljettajan ammattitutkinto y 1.8.2017–6.4.2018, monimuoto-opiskelu, lisätietoja: Ville Ovaskainen, p. etunimi.sukunimi@slpmedia.fi Verkkopalvelu: ..................... 182,40€ (hinnat sis. 050 365 7141 Ajokoneenkuljettaja! Haluatko harvesterin puikkoihin. Kiellot ja kyselyt rekisteriselosteesta kir jallisina ja allekirjoitettuina osoitteeseen: Kuhmolainen, Kainuuntie 103, 88900 Kuhmo. Tiistaina 23. Kainuuntie 103, 88900 Kuhmo Puhelin: ................................ 10.7.1959 010 Yritysnumeroon soittaminen maksaa matkaja lankapuhelimesta 8,35 snt/puhelu + 16,69 snt/ minuutti (sis. arkisin klo 9-11 ja 12-14, la suljettu Sähköpostit: ......................... toukokuuta 2017 Aurinko nousee kello 03.22 ja laskee kello 22.37 Nimipäiviään viettävät: Ti: Lyydia, Lyyli Ke: Tuukka, Touko To: Urpo Pe: Minna, Vilma, Miina La: Ritva Su: Alma Ma: Oliver, Olivia, Oiva Ti: Pasi Kirkkaiksi kutsutaan ajatuksia jotka ovat samalla tavalla hämärtyneet kuin omamme. Lehdellä on täydet oikeudet kaikkeen julkaistavaksi lähetettyyn aineistoon. Ei lakisääteisiä kokousilmoituksia, ei kaupallista toimintaa sisältäviä ilmoituksia. ei Peurarasteja. alv 24 %). klo 9-11. Lehti toimitetaan ylivoimainen este (lakko ym.) varauksin. 050 374 8424 Metsäkoneasentaja Metsäalan perustutkinto y 5.9.2017–29.5.2019, monimuoto-opiskelu, lisätietoja: Ossi Reis, p. Paul Valery Sitoutumaton – Sanomalehtien Liiton jäsenlehti Päätoimittaja........................ Suomalainen Lehtipaino Oy, Kajaani Syntymäpäivä: ..................... Puh. Kylmänkestävät orvoKit orvoKKiamppeli 10 kpl 3 kpl 2 kpl Hevossuo, p. Kuhmolaisen Tanssin Ystävät ry Sääntömääräinen kevätkokous ke 31.5.2017 klo 18.00 Kuhmon kirjastossa. Myyntijohtaja Kirsi Kela 044 332 5332 Ilmestymispäivät .................. Tarkastettua siemenja ruokaperunaa (10 lajia) sekä karpaloita ja Lapin hillaa Kuhmon torilla KE 24.5. toukokuuta 2017 – KUHMOLAINEN 15 sarjakuvat SUPERMUKULA AJAN SÄVEL Ilmoitusvaraukset ja aineistot to 25.5. Mikäli lehti ei ylivoimaisen esteen (esim. Tervetuloa! Hallitus Romu Green Steel Oy p. 010 665 9012 ilmoitukset.kuhmolainen@ slpmedia.fi l Rivi 1,50 € + alv Palsta on tarkoitettu järjestöjen ja yhdistysten sisäiseen tiedottamiseen. sähköpostit ....... Maksuunpanoluettelo nähtävillä hoitokunnan puheenjohtajalla Martti Haverisella osoitteessa Kannintie 41. Ei laskutuslisää. klo 10 mennessä Kainuuntie 103, 88900 Kuhmo, p. 050 383 8962 y Osatutkintona, sis. Kangasniemen peruna puh. lakko) tai asiakkaasta johtuvan syyn vuoksi voi julkaista ilmoitusta, lehti ei vastaa ilmoittajalle aiheutuneesta vahingosta. tarkoituksiin ilmoittamalla siitä Kuhmolaisen asiakaspalveluun. Soita tilaus suoraan puutarhalle. Ti laaja voi kieltää tietojensa käytön em. 08-612 1012 Aloitamme tänään kesäkukkamyynnin Kuhmon torilla 10 € pelargoniat KOKOUKSET Tänään tiistaina 23.5. 040 741 8436, 044 546 5294 NoudetaaN ja ostetaaN kaikenlaista metalliromua, romuautot (romutustodistus) METSÄOPIT VALTIMOLTA Metsässä on reilu meininki! Metsäkoneenkuljettaja Metsäalan perustutkinto y 5.9.2017–30.11.2018, lisätietoja: Ossi Heikkinen, p. 43,60€ Vuosikerta ............... 050 364 1116 Puutavaran autokuljetus Metsäalan perustutkinto y 1.8.2017–6.4.2018, lisätietoja: Tapio Ruutinen, p. SEURAT SEURAT. tiistai, perjantai Levikkialue: .......................... Eduksi on, jos toimit koneenkuljettajana. 7,90 12 € Tuomme tilauksesta puut, pensaat, perennat ym. 117,60€ 6 kk maksuvälillä ....... 010 665 9012 ilmoitukset.kuhmolainen@slpmedia.fi Kuhmolaisen poikkeava aikataulu torstaina 25.5. Ilmoitukset ja tilaukset 010 665 9012 .......................................................Myyntineuvottelija Eine Kotamaa 050 315 5849 ..................................................... Käsitellään säännöissä mainitut asiat. y Opiskele harvesterinkuljettajaksi 16.8.2017 – 20.4.2018. 0400 239 548. y Kysy lisää: Tomi Toivanen, p. Jämäsjärven yksityisen tiekunnan kokous pidetään 13.6.2017 klo 12 Metsähallituksen kuhmon toimistolla osoitteessa Lentiirantie 342 D. ALV 10%) Tiistai Perjantai, klo 16 Perjantai Keskiviikko, klo 16 AINEISTOAIKATAULU Ma – la klo 6.30 – 11.00 Puhelut palvelunumeroon ovat ilmaisia. Käsitellään sääntömääräiset asiat. Kuhmo LT 2016 ................................ 0800 95 505 MAHDOLLISET JAKELUHÄIRIÖT TILAUSHINNAT Kestotilaus 12 kk maksuvälillä ... lehteen . Henkilötietolain edellyttämä rekisteriseloste on nähtävillä Kuhmolaisessa. SLP Kustannus Oy Painopaikka: ........................ Muistutukset on tehtävä viimeistään kahdeksan (8) päivän kuluessa ilmoituksen julkaisemisesta. Vastuu virheistä ja huomautukset: Lehden suurin vastuu hyväksytyn ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä tai ilmoituksen poisjäännistä on ilmoituksen hinta. ti 23.5. Kuhmolaisella ja muilla SLP Kustannus Oy -konserniin kuuluvilla lehdillä on oikeus käyttää ja luovuttaa rekisterissä olevia tietoja suoramarkkinointiin, etämyyntiin sekä mielipideja markkinatutkimuk siin henkilötietolain mu kaisesti. asiakaspalvelu.kuhmolainen@slpmedia.fi ilmoitukset.kuhmolainen@slpmedia.fi toimitus.kuhmolainen@slpmedia.fi Henk.koht. Timo Kyllönen 044 332 5320 Toimittaja Jarno Hiltunen 050 430 7458 .......................................................Toimittaja Marjatta Kurvinen vapaalla Toimittaja Antero Komulainen 050 566 2493 Konttori avoinna: ................. 65,40€ 4 kk maksuvälillä ....... Asiakasrekisteri: Kuhmolaisen asiakasrekisterissä olevia tietoja käytetään asiakassuhteen ylläpitoon ja hoitoon. www.kuhmolainen.fi Osoite: .................................. 050 310 1829 Lisätietoja ja haku koulutukseen: www.pkky.fi/aiko > Koulutuskalenteri Aikuiskoulutus ta metsäalalle Hyvä työpaikka käytännön ammattilaiselle! PÄIVYRI Tänään on tiistai 23
Poutaa, selkeämpää. Lautakunta kuitenkin katsoo, että tilaaja on tarpeeksi pätevä arvioimaan koneenkuljettajat kaupungin töihin. Ranta-asemakaavaehdotus on laadittu normaalina omarantaisena kaavana. Tilaajalle olennaista on, että koneet ovat käytössä töitä aloitettaessa. Suomussalmi p. McCulloch Alk. Hankintavalitukset nurin Lämmintä Suomessa toissapäivänä Kylmää toissapäivänä Paikallisennuste tänään Kotimaa iltapäivällä Kotimaa 20 25 30 15 10 5 0?C +5 +10 +15 +20 +25 +30 Odotettavissa tänään Kainuussa Sää vuosi sitten KUHMO Nurmes Valtimo Meteorologi Riikka Lahtinen +12 +11 +12 +15 4 Keskiviikkona Torstaina Perjantaina Lauantaina +13°C 2 +13°C 4 +9°C 6 +10°C 2 Mäntsälä +22,9 °C Taivalkoski ?4,5 °C Enimmäkseen kohtalaista pohjoistuulta. Rakennuspaikkoja on kaava-ehdotuksessa 7 kappaletta. Ranta-asemakaavan ehdotuksesta on jätetty kahdeksan lausuntoa. Kiviainestoimituksista tehdyn valituksen hylkäämisen perusteluna oli, että Kuhmon kaupunki on käyttänyt vastaavaa tarjouspyyntöä jo toistakymmentä vuotta ja tähän mennessä asiassa ei ole ollut epäselvyyttä kenenkään urakoitsijan kanssa. KAHVITARJOILU Suuri valikoima OLKA/JUHLALAUKKUJA Tekninen lautakunta hylkäsi torstaisessa kokouksessaan Kuhmon Rakennuspojat Oy:n tekemät hankintaoikaisuvaatimukset. Valituksessa esitettiin myös ulkopuolisen auditoijan käyttöä kuljettajien ammattitaidon arvioimisessa. Viiksimon kaava eteenpäin Tekninen lautakunta esittää kaupunginhallitukselle ja kaupunginhallitus edelleen kaupunginvaltuustolle, että kaupunginvaltuusto hyväksyy Viiksimon ranta-asemakaavan. Kajaani Kuhmo Sotkamo +21°C 3 +21°C 1 +22°C 3 ke to pe Joensuu Kajaani Lahti Oulu Rovaniemi Pori Jyväskylä Helsinki Tampere Turku Vaasa Kemi 15 20 18 11 20 14 16 11 14 17 12 15 13 14 11 11 11 12 17 13 9 14 14 15 11 16 13 7 14 8 14 8 8 13 9 17 20 18 15 16 15 8 8 4 5 8 8 5. Päivälämpötila 7...15 astetta, lämpimintä eteläosassa. toukokuuta 2017 1290 € 499 € PUUTARHAJYRSIMET . 64,90 110,59,50 145,110,105,79,90 59,90 84,90 59,90 69,95 musta XL-lesti koot 40-46 140,109,107,50 127,50 129,79,90 69,50 69,50 79,korolla pinkki, beige koot 35-41 Perjantaina 26.5. Viking . Rakennuspaikoista on tehty poikkeuksellisen suuria, jotta niissä olisi puustoa omaan kotitarvekäyttöön. 050 366 5416 tai 050 343 6342 ma-pe 9–17, la 9–13 Suuri valikoima KESÄJALKINEITA kaikenikäisille! Hyvät valikoimat NUORISOKENKIÄ esim. Tervetuloa reiluille kaupoille läheltä ja kaukaa! Useamman tuotteen ostajalle OSTOETU beige pikalukolla koot 36-41 vaal.ruskea koot 41-46 korolla h-lesti koot 36-41 ruskea koot 36-41 sininen valkohopea koot 36-42 sininen koot 39-46 musta koot 37-40 musta koot 36-41 venykkeellä koko 36-42 musta koot 40-46 korolla h-lesti koot 36-41 korolla beige koot 36-41 sininen koot 36-41 69,95 159,90 vapari koot 36-41 ruskea koot 40-46 harmaa koot 39-46 musta koot 39-46 ruskea koot 36-41 gore-tex koot 37-42 sininen koot 40-46 h-lesti koot 36-42 korolla musta koot 36-41 musta koot 36-41 49,90 110,49,95 KEVÄT/KESÄKAUDEN AVAJAISET KEVÄT/KESÄKAUDEN AVAJAISET ajalla 23.5.-3.6. – Testirataa tilaaja voi harkita tulevaisuudessa, jossa koeluontoisesti tehtävät työt voidaan kellottaa tilaajan toimesta, arvioida kuljettajan työmenetelmät ja loppujälki, jolloin koneiden ja kuljettajien tehokkuus ja ammattitaito voidaan arvioida tarkemmin, perusteluissa sanotaan. Kaava on laadittu omistajan, UPM Kymmene Oyj:n, aloitteesta Viiksimojärven ja Särkisen alueelle. Avec, Sievi, Piccadilly, Rieker, Alpiina, Caprice, Remonte, Janita, Pomarfin ym. Ilmo Komulainen (ps) jätti jälkimmäistä valitusta koskevasta päätöksestä eriävän mielipiteen. 16 KUHMOLAINEN – Tiistaina 23. Husqvarma . Tela-alustaisten kaivinkonepalvelujen hankinnasta tehdyn hankintaoikaisuvaatimuksen lautakunta hylkäsi sillä perusteella, että tarjouspyynnössä tilaaja ei ole edellyttänyt, että tarjoajat omistaisivat koneet tarjoushetkellä. ym. Converse, Palladium ym