PERUSTETTU 1959 | WWW.KUHMOLAINEN.FI | IRTONUMERO 2,50 € TORSTAI 23. >> 4 JARNO HILTUNEN 6 4 1 4 8 8 1 2 6 2 5 7 Hyvää juhannusta!. KESÄKUUTA 2022 NRO 50 Luken raportti Suomen susikannan painopiste on siirtynyt enemmän länteen . >> 8 Kaupunginvaltuusto päätti Uusi soteasema tulee nykyisen aluelle
6 Päätoimittaja: Mari Heikura 040 7543 579 6 Jakelupäivystys: 0800 955 05 6 Sähköpostit: etunimi.sukunimi@hillagroup.fi Joten ei kannata kadehtia työttömyysturvan saajia. Kuhmossa juhannus on yleensä sujunut varsin maltillisesti. Niitä sai jättämää netissä ja kupongilla. Kajaani Kuhmo Sotkamo +22°C 2 +23°C 1 +23°C 2 pe la su Joensuu Kajaani Lahti Oulu Rovaniemi Pori Jyväskylä Helsinki Tampere Turku Vaasa Kemi 25 23 26 22 27 22 26 20 25 23 23 23 25 26 26 26 28 25 28 21 27 25 25 26 26 27 28 26 29 25 29 21 27 27 26 28 23 23 21 19 18 16 17 13 7 2 7 8 V anha kansa on juhannusviikon pisimpiä päiviä tarkoittaen puhunut pesäpäivistä. Hallitus kaavaileekin pieniä helpotuksia palkkatulon verotukseen, joten työttömät jää jälleen unholaan. Kesäpäivän seisaus oli jo tiistaina 21. Täällä Kuhmolaisessa oli samaan aikaan avoimet ovet ja laitoin lehtitalon eteiseen hollille palautuslaatikon ja nimiehdotuskuponkeja. Se toinen oli Kuhmon karhutaideteosten nimikilpailu, jonka sitten käynnistin siihen hätään. Vaikka työllä onkin aikansa, on se myös levolla. Soitin samana lauantai-iltana silloiselle kaupunginjohtajalle Eila Valtaselle ja ehdotin, että järjestetäänkö karhuille nimikilpailu, Kainuun Sanomat lähtee mukaan toteuttajaksi. kesäkuuta ja silloin päivä oli pisimmillään. Kuhmossa oli silloin suurempi ITE-töiden näyttely ja Kuhmon kaupunki päätti ostaa nuo kaksi aidon näköistä karhua. Hänet palkittiin Kuhmossa. Ja taas uutinen Kainariin ja oli se tehty Kuhmolaiseenkin. Päivälämpötila noin 15 astetta. Yhtä juttua pyydettiin, tein muistaakseni kaksi. 2 MIELIPIDE KUHMOLAINEN – Torstaina 23. Kannattaa siis nauttia lämmöstä ja luonnon vehreydestä täysin rinnoin nyt, kun on sen aika. Toimitussihteeri soitti minulle kotiin, olin ehtinyt käydä saunassakin, että saisitko joitakin juttuja tehtyä avuksi seuraavalle viikolle kaavailluista jutuista. kesäkuuta 2022 ”Nythän se vääntö vasta oikeastaan alkaa, varsinkin kun rahoituksesta ei ole mitään havaintoa. Myös kuhmolaiset laskeutuvat kohta juhannukseen. Pidetään huoli itsestämme ja kaverista. Sanoin, että siitä on sitten juttu Kainarissa jo huomenna sunnuntaina! Nimikilpailuun tuli yllättäen 830 nimipariehdotusta eli aika paljon. Voit vaikka antaa laatuaikaa itsellesi ja käydä metsässä, tutkiskella joka puolella kihisevää ja kuhisevaa elämää, ja ehkä miettiä edessä olevaa sadonkorjuun aikaa, jonka voi nähdä myös symbolisessa merkityksessä, jos ei satukaan olemaan maanviljelijä. Valokuvaaja Arto Tulima oli ottanut karhuista mahtavan kuvan Kuhmo-talolta päin auringonlasku karhujen taustalla. Keskikesän juhlassa itse luontokin juhlii Pääkirjoitus 23.6.2022 Paikallislehti Kuhmolainen, perustettu 10.7.1959. Olin tuuraajana Kainuun Sanomien Kuhmon aluetoimituksessa vuoden 2007–2008. Valtanen sanoi, että järjestetään vaan. Lämmintä Suomessa toissapäivänä Kylmää toissapäivänä Paikallisennuste tänään Kotimaa iltapäivällä Kotimaa 20 25 30 15 10 5 0?C +5 +10 +15 +20 +25 +30 Odotettavissa tänään Kainuussa Sää vuosi sitten KUHMO Nurmes Valtimo Meteorologi Ilkka Alanko +17 +17 +16 +16 4 Perjantaina Lauantaina Sunnuntaina Maanantaina +25°C 3 +27°C 3 +29°C 4 +28°C 3 Niinisalo +24,2 °C Naruska ?0,9 °C Kohtalaista lounaistuulta. Keskustelua vähävaraisuudesta. En jäänyt paikalle, menin juttukeikoille melkein koko päiväksi. Valitettava totuus on, että myös tänä juhannuksena moni lapsi tietää jo ennalta odottaa huoltajien juhlan muuttumista kosteaksi. Pilvistä ja sadetta. Raati valitsi ehdotuksista nimiksi ruskealle urokselle Maltti ja vaalealle naaraalle Viltti. Voittajaehdotuksen karhujen nimiparista jätti Kainuun Sanomien nettisivuston kautta ylöjärveläinen eläkeläinen Tuija Muhonen. A Lauantai-illan juttupula tuotti nimikilpailun vuonna 2007. Jos juhannuksen viettää lasten kanssa, on silloin muistettava pitää pullon suu kiinni ja ottaa nämä päivät perhejuhlan kannalta. Nimikilpailu niille järjestettiin melkein 15 vuotta sitten sen vuoksi, että Kainuun Sanomilla oli yhtenä syksyisenä lauantai-iltana 2007 tavallista kovempi juttupula. Kuhmon betonikarhujen nimikilpailuun tuli peräti 830 nimipariehdotusta. Kukaan ei puhu koskaan, että nämä työttömyysturvan veroprosentit on täysin kohtuuttomia. Tein uutisen ITE-taidenäyttelystä ja myöhemmin syntyneistä Kuhmon kaupungin ja ITE-taiteilija Esko Määtän välisistä taidekaupoista. Yöllä poutaa ja selkeämpää. Aurinko on ollut silloin ”pesässä” eli korkeimmalla kohdallaan. Erityisesti siinä nuo karhut näyttivät eläviltä ja aidoilta. Iloisesti yllättynyt Muhonen kertoi, että nämä nimet tulivat mieleen hetken humauksessa. Valoisan aika alkaa jälleen vuoden kierron mukaisesti pikkuhiljaa vähenemään. Niitä tuli muualtakin Suomesta. Viime vuonna vesillä menehtyneistä yli puolet on ollut päihtyneitä. Nimet ne saivat hieman erikoisella tavalla. Poliisi valvoo juhannusliikennettä niin maalla kuin vesilläkin, ja muistuttaa rattijuopumuksen olevan ylinopeuden rinnalla suurin riski tienkäyttäjille. Valtiokin on varsin kitsas rahoittamaan muualle kuin kehä kolmosen sisäpuolelle ja siellä valtion rahoitusta perustellaan, että ”tulee koko Suomen hyväksi”, katinkontit.” Keskustelua soteaseman uudesta paikasta www.kuhmolainen.fi N uo ITE-taideteokset, kaksi karhua, jäivät vuonna 2007 Kuhmoon Kontion koulun urheilukentän rantaan. Nimet hetken humauksessa Kolumni Antero Komulainen antero.komulainen@hillaroup.fi Kirjoittaja on Kuhmolaisen toimittaja
Kirjoita napakasti. klo 12 14 Hauskaa Juhannusta! MIELIPIDE Mihin soitat, kun sinulla on todellinen hätä. Lisäksi tilojen tulee täyttää toimitilakonseptin vaatimukset, jossa asetetaan esim. Kirjoituksia ei palauteta. Kainuun pelastuslaitoksen osalta, riskikartoituksen perusteella, yhdeksi merkittävimmistä riskeistä turvallisuuden osalta on tiedostettu nykyiset Kajaanin pelastuslaitoksen väistötilat, jotka eivät rakenteellisesti eivätkä toiminnallisesti vastaa asetettuja vaatimuksia. rakenteelliset ja kulunvalvonnalliset vaatimukset toimitiloille. Pitoja vetovoiman lisäämiseksi positiivisen työnantajakuvan ylläpitäminen on tärkeää. Nykyisten valmiushuoneiden sijainti kaukana pelastusajoneuvoista aiheuttaa viivettä kiireellisiin pelastustehtäviin lähtemisessä. Tuomas Kettunen alahan pitää kunnon saarna! TEKSTARIT Lähetä sana tekstari ja viestisi numeroon 044 332 5320. Selvityksen perusteella viereisiin pelastuslaitoksiin verrattuna, Kainuun palkkataso on alhaisimmalla tasolla. Vuoden 2022 muuttunut geopoliittinen ja kansallinen kokonaisturvallisuus velvoittaa turvallisuusviranomaiset arvioimaan toimitilojen ja organisaation toiminnan turvallisuutta. Ohje: Yleisönosastossa julkaistaan ensisijaisesti vain omalla nimellä kirjoitettuja mielipiteitä. Kuinka kauan odotat saadaksesi apua. Tekstiviestit: Lähetä tekstiviesti tai whatsapp-viesti toimitukseen numeroon 044 332 5320. Torstaina 23. Kirjoittajan nimeä ei anneta toimituksen ulkopuolelle. Verkkokauppa K-ruoka.fi Kkortilla Palvelemme juhannuksena to 7 – 21, pe 7 – 16, la 10 – 21, su 10 – 21 ps rs (3,58/kg) kg kg TO Taas sitä ollaan pienituloisten asialla. Tais livahtaa ommaan taskuun. Meidän tulee kiinnittää huomiota, että kunnilla säilyy edelleen vastuu perusarjen turvaamisesta, joka on tärkeää ottaa huomioon. Kajaanin pelastuslaitoksella on toimittu väistötiloissa jo vuodesta 2004. Voimassa olevien sekä tulevaisuudessa käyttöön otettavien järjestelmien turvallisuusvaatimustasoa ei pystytä toteuttamaan nykyisissä toimitiloissa. Nimimerkkikirjoituksia julkaistaan vain poikkeustapauksissa. Meidän kaikkien arjen turvallisuuden kannalta edellytämme, että tilanne otetaan käsittelyyn ennen kuin on myöhäistä. Tekstareihin tarkoitettujen viestien eteen kirjoitetaan tekstari. Viimeisin uudisrakennus pelastuslaitokselle on rakennettu Kajaaniin noin sata vuotta sitten. ARKISTO k.heikura@kuhmo.net Koulukatu 22, p. Uutisvinkit ja tiedustelut: Puhelimitse 044 332 5320, sähköpostitse toimitus.kuhmolainen@slpmedia.fi. Kainuun pelastuslautakunnalla on huoli sen vuoksi, koska eteenpäin menevä Temppu-hanke on keskeytetty ja henkilöstörekrytoinnin ja palkkauksen kehittäminen ei ole edennyt tässä vaiheessa, jonka myötä tilanne on haastava. Temppu-hankkeen toteuttaminen ja huolehtiminen kaikkien alueen pelastuslaitoksen tiloista on tärkeää huolehtia, jotta saadaan varmistettua toimivat ja terveelliset tilat koko Kainuun alueella. Lisäksi tällä hetkellä on 20 % rekrytointivaje, joten tarvittavia pelastuspalveluja ei pystytä järjestämään eikä toimimaan tämänhetkisen voimassa olevan palvelutasopäätöksen mukaisesti. Tilojen tulee täyttää tietoturvalle ja tietosuojalle asetetut vaatimukset. Kainuun pelastuslautakunta kantaa erityisen suurta huolta kainuulaisten perusarjen turvallisuudesta. Tällä on merkittävä vaikutus siihen, että työntekijät hakeutuvat parempaa palkkaa maksavien pelastuslaitosten palvelukseen PohjoisSuomen alueella. pakokaasupoiston ja lattiaviemäröinnin osalta paloasemakiinteistöksi. klo 9 12 Juhannuspäivä 25.6. Sisäilmaongelma on seurannut alkuperäisistä väistötiloista myös nykyisiin tiloihin. suljettu Sunnuntai 26.6. Toimitus pidättää oikeuden lyhentää ja otsikoida tekstiä. kesäkuuta 2022 – KUHMOLAINEN 3 Mielipiteet: toimitus.kuhmolainen@slpmedia.fi, Kuhmolainen, Kainuuntie 103, 88900 Kuhmo. Kiinteistön vuokrasopimus päättyy vuonna 2023. (08) 655 0001 Juhannuksena palvelemme Juhannusaatto 24.6. Kajaanin kaupungilla ei ole tällä hetkellä tiloja, jotka vastaisivat edellä mainittuja vaatimuksia, joten uudisrakentaminen on tällöin ainoa vaatimusten täyttävä vaihtoehto. Missä on vappu satanen. Osa pelastuslaitoksen henkilökunnasta ei pysty työskentelemään kaikissa tiloissa sisäilmaongelmien vuoksi. p. Viereisillä pelastuslaitoksilla toimitiloja on uusittu vastaamaan nykyajan vaatimuksia. Entä jos ketään ei tule vastaamaan avuntarpeeseen. Alkuperäisestä väistötilasta on siirrytty väistötilan väistötiloihin sisäilmaongelmien vuoksi nykyisiin vuonna 2015. 08 655 0095 H E I K U R A 2 99 5 90 8 99 5 90 kg 24-pack (0,83/l) kg PALVELEMME: Ma-la 7 – 21 Su 10 – 21 TARJOUKSET VOIMASSA PERJANTAISUNNUNTAI ELLEI TOISIN MAINITTU ps (9,97/kg) TO Hyvärisen KAURASÄMPYLÄT 300 g 1 29 1 79 7 90 8 90 Leikkeletiskistä Atria METSÄSTÄJÄ MAKKARA Kiannan MUIKKU varhaisperuna 1 kg/Suomi tumma RYPÄLE 500 g, Egypti/Chile Novelle KIVENNÄISVESI 0,33 l, 24-pack, rajoitus 2/talous Nivan KIRJOLOHI Lihatiskiltä Atria viljaporsaan KASLERI ja maustettu GRILLIKYLKI Keräily ja kotiinkuljetus ma-pe k.heikura@kuhmo.net Maksun voi myös suorittaa kuljettajalle pankkikortilla. Tänä päivänä työntekijä arvostaa nykyaikaisia ja toiminnallisesti ajan tasalla olevia toimitiloja. Kainuun pelastuslautakunnan puolesta Minna Leinonen Kainuun pelastuslautakunnan puheenjohtaja Kainuulaisten arjen turvaaminen Mihin soitat, kun sinulla on todellinen hätä, kysyy kirjoittaja. Tilannetta tulee tarkastella kolmesta eri lähtökohdasta, joita ovat turvallisuus, toiminnallisuus ja talous. www.kuhmolainen.fi. Kainuun pelastuslaitos on siirtymässä vuoden 2023 alussa Kainuun Hyvinvointialueelle, jonka tulee pystyä järjestämään johtaminen myös vakavissa häiriötilanteissa mukaan lukien valmiuslain mukaiset poikkeusolot. Väistötiloja ei myöskään ole suunniteltu esim
Uusia työtehtäviä tuli avoimeksi viidenneksen vähemmän kuin vuotta aiemmin, kaikkiaan 1 043. kesäkuuta 2022 Sonja Pikkarainen Kuhmon kaupunginvaltuusto hyväksyi maanantaina 20.6.2022 yksimielisesti kaupunginhallituksen esityksen, jonka mukaan Kuhmon uusi soteasema sijoitetaan nykyisen terveysaseman alueelle. Pääkkönen on pohtinut Kuhmon kaupunkikuvaa, eikä hän pidä nykyistä pesäpallokentän ympäristön aluetta mitenkään mairittelevana. 4 PUHEENAIHEET KUHMOLAINEN – Torstaina 23. kesäkuuta muun muassa päättämään uuden soteaseman sijainnista. Kaupunginvaltuustossa kokoustettiin vielä hybridimallilla, eli osa valtuutetuista oli läsnä paikan päällä ja osa Teamsin välityksellä. Tavanomaiset matkustusasiakirjat eli passi ja tarvittaessa viisumi tulee edelleen olla EU:n ja Schengenalueen ulkopuolelta saapuvilla matkustajilla. Monta kysymystä on vielä edessä. Päätösesitys kaupunginjohtajalta oli erilainen, mutta kun tätä on katsottu kuntalaisten tunteiden ja halukkuuden läpi, niin on päädytty tällaiseen esitykseen kaupunginhallituksessa. Kainuun rajavartiolaitos tiedottaa, että Kuhmossa sijaitsevan Vartiuksen rajanylityspaikan aukioloa maantieliikenteelle rajoitetaan liikenteen vähäisyyden takia. Pääkkönen ei kuitenkaan esittänyt kaupunginhallituksen päätösehdotukseen mitään muutosta. Rantaan voisi jäädä tilaa muulle rakentamiselle ja virkistyskäytölle, jos soteasemaa ei sijoitettaisi aivan rantaan. – Kuntalaisia on kuultu ja kuntalaiset ovat olleet aktiivisia. Aiemmin soteaseman paikkaa on käsitelty elinvoimavaliokunnassa ja kaupunginhallituksessa, joissa molemmissa päätettiin esittää alkuperäisten päätösehdotusten vastaisesti sijaintipaikaksi nykyisen terveysaseman aluetta. Polvinen lisäsi haluavansa nähdä soteaseman tarvitseman tilan. Toinen realistisesti mukana ollut sijaintivaihtoehto oli linja-autoaseman ja pesäpallokentän alue. Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta oli Kainuussa toukokuun lopussa 8,2 prosenttia, mikä on 2,0 prosenttiyksikköä vähemmän kuin vuotta aiemmin ja 1,2 prosenttiyksikköä vähemmän kuin toukokuussa 2019. Molemmat sijainnit olivat asiantuntijoiden arvioiden perusteella lähes samanveroisia niin hintalapun kuin rakennettavuudenkin puolesta. Äänestystä asiassa ei tarvittu. Muina kellonaikoina rajanylityspaikat ovat suljettuja niin raskaalta liikenteeltä kuin henkilöautoiltakin. Myös Piilolan alue oli mukana virkatyönä tehdyssä ennakkovaikutusten arvioinnissa, mutta se ei saanut juurikaan kannatusta. Kokoomuksen kunnanvaltuutettu Jaakko Kyllönen muistutti omassa puheenvuorossaan, että vaikka soteaseman sijainti saadaan päätetyksi, on sen varsinainen rakentaminen vielä kaukana. Keskustan valtuustoryhmä piti kaupunginhallituksen esitystä erittäin hyvänä. Paras tilanne oli Sotkamossa, heikoin Puolangalla: Sotkamo 4,8 prosenttia; Kajaani 8,3 prosenttia; Ristijärvi 9,1 prosenttia; Paltamo 9,6 prosenttia; Hyrynsalmi 9,9 prosenttia; Suomussalmi 10,0 prosenttia; Kuhmo 10,7 prosenttia; Puolanka 11,8 prosenttia; Kainuu 8,2 prosenttia ja koko maa oli 8,9 prosenttia. Kuntalaisten kuulemiseen ja aktiivisuuteen oli tyytyväinen myös perussuomalaisten Mikko Polvinen. – Meille oli todella tärkeää kuulla kuntalaisia, ja olimme iloisia, että kuntalaiset ovat aktiivisesti kertoneet omaa mielipidettään. Myös Kuusamon rajanylityspaikan liikennettä rajoitetaan samasta syystä elokuun loppuun saakka. Keskustelun avasi sosiaalidemokraattien Riikka Seppänen. Maria Kalliokoski Maakunnan sisällä on kuitenkin isot erot. Samalla Kainuuta vaivaa työvoimapula. Sen tulevaisuus pitää olla tarkkaan harkittu, Pääkkönen sanoo. Oinas-Panuman mielestä keskustelun sävy on pysynyt hyvänä. Selvää on, että tarve uudelle soteasemalle on, mutta rahoitus tai vuokraaja ei ole vielä selvillä. Kyllönen mukaan nykyinen alue on hyväksi todettu paikka, joka on Sonja Pikkarainen Sisäministeriö on tiedottanut koronarajoitusten päättyvän ulkorajaliikenteessä kesäkuun lopussa eli 30.6.2022. – Nykyinen paikka on kylän arvokkain alue. Koemme, että olisi todella harmillista, jos sillä merkittävällä määrällä palautetta ei olisi mitään vaikutusta. Kainuussa oli toukokuun lopussa vähiten työttömiä työnvälitystilaston ensimmäisen tiedon eli vuoden 2006 jälkeen, Kainuun ely-keskus kertoi tiistaina. Vaikeinta oli löytää terveydenhuollon erityisasiantuntijoita kuten lääkäreitä, hammaslääkäreitä ja eläinlääkäreitä sekä hoivapalvelun ja terveydenhuollon työntekijöitä, terveydenhuollon asiantuntijoita kuten sairaanhoitajia ja asiakaspalvelutyöntekijöitä. Kainuussa oli toukokuussa vähiten työttömiä sitten vuoden 2006 ja käyttäjätahoihin hän piti erittäin tärkeinä. Rakennettavuusselvitystä ja kohtakteUusi soteasema tulee nykyiselle alueelle Kuhmon kaupunginvaltuusto kokoontui maanantai-iltana 20. Elinvoimavaliokunnan puheenjohtaja Seppo Vilén (kesk.) taas korosti, että päätöksenteon pohjalla ovat olleet järkiperusteet, eivät poliittiset tai tunteelliset ratkaisut. Työttömiä oli toukokuun lopussa 2 594. Suomeen saapuvilta kolmansien maan kansalaisilta ei enää heinäkuun alusta lukien edellytetä rokotustai covid-19 -testitodistuksia, eikä rajanylityspaikoilla tehdä koronatestejä, Kainuun rajavartiolaitoksen tiedotteessa kerrotaan. Sitä ympäristöä on helppo hyödyntää kuntalaisten ja kuntoutujienkin, Seppänen sanoo. Pulaa oli myös teollisuuden ja rakentamisen avustavista työntekijöistä. Venäjän koronarajoitukset ovat yhä voimassa, eikä niiden poistumisesta ole toistaiseksi tietoa. Pesäpallokentän ja linja-autoaseman paikkaa silloin kannattivat viranhaltijoista kaupunginjohtaja Tytti Määttä ja tekninen johtaja Jari Juntunen. Työvoiman kysyntä olikin vuonna 2021 Kainuussa ennätyksellisen vilkasta. Soteaseman sijaintipaikka puhututti valtuutettuja noin puolen tunnin ajan. Koronarajoitukset poistuvat ulkorajaliikenteessä heinäkuussa. Aukioloa rajoitetaan elokuun loppuun 31.8.2022 saakka klo 08.00–19.00 väliselle ajalle. – Se alue niin isona antaa mahdollisuuden sijoittaa soteaseman aika moneen paikkaan siellä. Keskustan valtuustoryhmän puolesta puhui Kaisa Oinas-Panuma, jonka mielestä oli hienoa, että soteaseman rakentaminen on selkeästi herättänyt kiinnostusta ja keskustelua on käyty aktiivisesti ja avoimesti. Kuun lopussa useissa ammateissa oli vähemmän työttömiä työnhakijoita kuin avoimia paikkoja. Sitä ei voi ohittaa olankohautuksella. Matti Pääkkönen (kesk.) äänesti asiassa aiemmin kaupunginhallituksessa tyhjää. – Ranta-alue voidaan ottaa kaikkien meidän kuntalaisten käyttöön, vaikka siellä soteasema olisikin. Paikka olisi ollut perusteltu myös keskustan kauppiaita ajatellen, sillä sijainnin on ajateltu piristävän keskustan elämää. Määrä oli 618 vähemmän kuin vuotta aiemmin ja 477 vähemmän kuin toukokuussa 2019 eli ennen koronakriisiä. – Erityisesti asiantuntijanäkemykset maan kosteuden osalta tukevat nykyistä tonttia
Kaavassa on ollut jonkin verran haasteitakin. Ääniharavaksi nousi kuhmolainen Mikko Polvinen, joka sai eniten ääniä. – Olen otettu ja kiitollinen jäsenistölle laajasta luottamuksesta. Kaupunginvaltuuston ensimmäinen varapuheenjohtaja Antti Komulainen (ps.) taas toivoi valtuutetuilta mielenkiintoa soteasemaa kohtaan myös jatkossa. – Meillä on uimahallihanketta, terveysasemahanketta ja muutakin tarvetta, niin tulee mieleen, mikä voi olla kaupungin investointitahti, että emme velkaannu liikaa. Nyt asemakaavalla oli valtuustoryhmien tuki ja toiveena oli, että tärkeä projekti saataisiin vihdoin etenemään ongelmitta. Pitkällä aikajänteellä Viléniä huolestuttaa muun muassa väkiluvun lasku ja rahoituspohjan kapeneminen, kaupungin velkaantuminen sekä osaavan työvoiman puute tulevaisuudessa. – Verotulot ovat valtionosuuksien lisäksi vahva pohja meidän toiminnalle ja elinvoimaratkaisut pönkittävät kestävää rahoituspohjaa tulevaisuudessakin, Mikko Polvinen (ps.) sanoi. kesäkuuta 2022 – KUHMOLAINEN 5 Uusi soteasema tulee nykyiselle alueelle Kaupunginvaltuustossa kokoustettiin vielä hybridimallilla, eli osa valtuutetuista oli läsnä paikan päällä ja osa Teamsin välityksellä. Perussuomalaisilla suunnitelmissa on vaalistartti ja Kainuu-kiertue. Myös ruskean naaraskarhun pinnassa on pieniä kulumia. Menetykset ovat aika isot, hallintojohtaja Juhana Juntunen kertoo. Annetuista äänistä sai Mikko Polvinen 32 prosenttia, Eila Aavakare 25, Tea Heikkinen 23 ja Sami Pihlajamaa 20 prosenttia. Henkilöstökuluista määräaikaisten työsuhteiden kasvu sekä sairaspoissaolojen lisääntyminen huolestutti valtuutettuja. – Tässä on tärkeää, että olemme yksimielisiä, niin kuntalaiset kuin valtuusto, Kyllönen lisää. SONJA PIKKARAINEN SONJA PIKKARAINEN. Talousjohtaja Eija Jansson kehotti päättäjiä pitämään kirkkaana mielessä, että talousarvion tavoitteisiin pyrkiminen on tärkeää. Seppo Vilén (kesk.) muistutti, että kyseessä on neljän kuukauden raportti, vaikka se ansiokas onkin. – Erittäin tärkeä asia meidän elinvoiman kannalta, ja on harmillista, että tätä on pitänyt näinkin pitkään jumpata, Riikka Seppänen (spd.) taas sanoi. Valtuutetut olivat kiitollisia kaupungin nopeasta toiminnasta strategian päivittämiseksi vastaamaan maailmantilannetta, uusien kansainvälisten suuntien miettimisestä sekä nuorison kansainvälisestä kasvatuksesta huolehtimisesta. – On ollut mukava nähdä, että valtuutetut ovat olleet aktiivisia paikan suhteen. Betonikarhut on tehnyt ITE-taiteilija Esko Määttä. – Kaavoitus on kaupungin ykköstehtäviä. Myös Kirsi Virtanen (vas.) nosti esiin pelon siitä, onko kaupungilla rahaa soteaseman rakentamiseen. – Itä-Suomen talouteen vaikuttaa todella paljon itäyhteistyön päättyminen. Vaikka tulevaisuuskuva ei ole kauhean selkeä, on myös mahdollisuuksia ja iloisia asioita, Kaisa Oinas-Panuma (kesk.) muistutti. Kainuu tarvitsee Perussuomalaisen kansanedustajan, ja olen valmis tekemään työtä vahvemman kainuulaisen äänen kuulumiseksi eduskunnassa, Mikko Polvinen totesi Kainuun piirin tiedotteessa. – Tällaisen asian pitäisi mennä maaliin yhdellä ammuksella ja nyt ammutaan jo kolmatta kertaa. Mikko Polvinen (ps.) korosti, että kaavan eteen on tehty todella paljon töitä ja prosessi on ollut pitkä. Maantien 900 (Hyryntien) asemakaavan muutos Kantolankujan Pajakkakosken sillan välillä hyväksyttiin. Lisäalue antaa lisää rakentamismahdollisuuksia ja elinvoimaa yritysten laajentumisvaatimusten mukaisesti. Hyryntien asemakaavan muutos läpi Sonja Pikkarainen Soteaseman sijainnin päättämisen lisäksi kaupunginvaltuuston esityslistalla maanantaina oli Hyryntien asemakaavan muutos, Kuhmon kaupungin kolmannesvuosiraportointi, Kuhmon kaupungin strategian päivittäminen ja kunnanvaltuutetun aloite. Perussuomalaisten Kainuun piirin järjestämän jäsenäänestyksen tulos on vahvistettu ja perussuomalaisten kainuulaiset kansanedustajaehdokkaat on valittu. Kaavoituksessa onnistuminen luo elinkeinoelämälle edellytyksiä ja toimeliaisuutta. Puukoulustakin taitaa vielä olla maksamatonta velkaa, Vilén pohti. Äänestysaktiivisuus oli lähes 70 prosenttia. Asemakaavan muutos mahdollistaa Hyryntien tielinjauksen siirron etelään päin niin, että Kuhmo Oy:n ja Kuhmon Lämpö Oy:n teollisuuskortteleiden tilan tarve on saatu maksimoitua. Valtuuston kokous striimattiin ja sen tallenne on edelleen nähtävissä Kuhmon kaupungin Youtube -kanavalla. Torstaina 23. Mikko Polvinen eduskuntavaaliehdokkaaksi ääniharavana Sonja Pikkarainen Kuhmo-talon rantamaisemaa vahtivat karhut Maltti ja Viltti ovat kärsineet ilkivaltaa. Kaupunginvaltuusto hyväksyi myös kaupunginhallituksen esityksen Kuhmon kaupungin strategian päivittämiseksi. Strategiaa on päivitetty kansainvälisyystoiminnan osalta. Lisäksi Kokoomuksen Minna Karjalainen jätti valtuustoaloitteen, jossa hän ehdotti kaupungin kartoittavan mahdollisuuksia järjestää liikuntaneuvontaa lapsille ja perheille, joilla on sille tarvetta koulujen Move! -liikuntamittausten perusteella. Jaakko Kyllönen (kok.) toivoo yksimielisyyttä myös kansalaisilta, ja että valituksia asiasta ei enää tulisi. Ilkivallan tekoja on jouduttu ennenkin korjailemaan, kuten Viltin takajalasta näkee. Ollaan yhtä kiinnostuneita ja innostuneita itse suunnitteluvaiheessa. Jäsenvaalin aikana saavutettu tulos tuntui mahdolliselta, koska sain vaalien aikana kannustavia yhteydenottoja koko Kainuun alueelta. Kuhmon kaupunginvaltuustossa päätökset tehtiin yksimielisesti. Keskikesän lähestymisen kunniaksi ennen kokousta kuultiin kesämuusikoiden Mesi Pollarin ja Ville Pikkaraisen musiikkiesitykset. liikenteen ja saavutettavuuden kannalta paremmalla sijainnilla kuin keskustassa. Karhuille on tehty ilkivaltaa useasti niiden ilmestyttyä rantaan kesällä 2007 ja niitä on jouduttu korjaamaan ennenkin. Toiseksi eniten ääniä sai kajaanilainen Eila Aavakare. Kun viime vuoden lopulla strategiaan oli sisällytetty ”elävä suhde Kostamuksen ja Karjalan tasavallan kanssa”, sitä muutetaan nyt siten, että Kuhmo tarjoaa nuorille ja lapsille kansainvälisyyskokemuksia. Kuhmon kaupunki omistaa karhut. Kolmannesvuosiraportissa valtuutettuja ilahdutti erityisesti verotulojen kasvu. Asemakaavan muutos on ollut valmisteilla jo lähes parin vuoden ajan ja asia on välissä palautettu valmisteluun ja suunnitelmaa on muutettu. Esimerkiksi Kuhmon ja Kostamuksen välinen ystävyyskaupunkitoiminta on jäädytetty. Harmaata uroskarhua Vilttiä on oletettavasti potkittu kylkeen ja sen pintaan on tullut pari lommoa. Kaupungin karhuteoksille tehty ilkivaltaa Viltti-karhun kylkeen on ilmestynyt kolo. Venäjän hyökättyä Ukrainaan yhteistyö itänaapurin kanssa on katkennut ja on hämärän peitossa, milloin yhteistyötä voidaan jatkaa. Tarve uudelle on akuutti tällä hetkellä. – Meillä ei ole minusta tänä vuonna varaa menettää euroja. – Voidaan olla ylpeitä siitä, että passiivityömarkkinatukimaksut ovat pienentyneet pienimmäksi pitkään aikaan, ja siitä tulee antaa tunnustus sinne, minne se kuuluu, eli työsuhdehallinnon alueelle. Kainuun perussuomalaiset äänestivät Mikko Polvisen ja Eila Aavakaren eduskuntavaaliehdokkaiksi. Syitä ilmiöiden kasvun takana haluttiin selvitettäväksi. – Kustannukset ovat nousseet hurjasti siitä, mitä on suunniteltu
– Tämä olisi yksi kohde Kainuussa, joka kannattaisi suojella ja kunnostaa, Kainuun ely-keskuksen luonnonsuojeluasiantuntija Pekka Halonen toteaa. Vaikka kohde olisi suojeltu, ei sitä välttämättä ole mitenkään kunnostettu, Halonen täsmentää. Sen myötä suoalue pensoittuu, Ympäristoasiantuntija Pekka Halosen mukaan lettorämeiltä kerätään tietoa muun muassa niiden koosta, kunnosta ja edustavuudesta. Harvinainen kohde, joka kuuluu uhanalaisiin luontotyyppeihin Kainuussa. Erityisesti halutaan panostaa soiden ennallistamiseen. – Pelkkä suojelu ei riitä. Ajantasaista tietoa tarvitaan lettosoiden esiintymisestä, kunnosta ja ennallistamistarpeista, minkä vuoksi ympäristöministeriö on käynnistänyt LETOT-hankkeen. 6 PUHEENAIHEET KUHMOLAINEN – Torstaina 23. – Tärkeä tavoite on etsiä kunnostettavia alueita. Lettosoita uhkaa moni asia, joista yksi on ojittamisen aiheuttama kuivuminen. Jokaisella askeleella kuuluu märkä moiskahdus, kun kumisaapas irtoaa soisesta maasta. Kyseessä on rahkaisen lettorämeen malliesimerkki Kajaanin Kontiomäessä. kesäkuuta 2022 Eeva-Maria Brotherus Uhanalaisia lettosoita suojelemalla turvataan luonnon monimuotoisuutta. Tarkoituksena on lisätä lettokohteiden suojelua ja kunnostamista. Kainuussa yksityismaalla olevat lettosuot ovat kaiken kaikkiaan huonossa kunnossa. Ely inventoi Kuhmon lettosoita Tavoitteena on kerätä tietoa kainuulaisten lettojen määrästä ja kunnosta.. Ympärillä levittäytyy aito suomaisema kitukasvuisine puineen. Tilanne on huonompi kuin arvasimmekaan, Halonen kertoo
. . . . – Aina jos saadaan joku kohde suojeltua ja tila pysymään hyvänä, niin on se pieni voitto sekin, Halonen painottaa. Uusia lettokohteita Halonen uskoo löytyvän suojelualueiden ulkopuolelta, yksityisomistuksessa olevilta mailta. Kuvassa huurresammallähteikkö, joka on hyvin harvinainen ja uhanalainen luontotyyppi. . Palautuminen on kuitenkin hyvin hidasta ja epävarmaa. Suojelemisella on suora vaikutus luonnon monimuotoisuuteen. Letot ovat suoluontotyypeistä monimuotoisimpia ja harvinaisimpia. kesäkuuta 2022 – KUHMOLAINEN 7 Ympäristoasiantuntija Pekka Halosen mukaan lettorämeiltä kerätään tietoa muun muassa niiden koosta, kunnosta ja edustavuudesta. – Jos ympärillä on vielä jäljellä suota ja kosteutta tarjolla, hyvällä tuurilla soistumiskehitys voi lähteä uudelleen käyntiin, Halonen kertoo. Kartoituksia tehdään kesä–syyskuun aikana muun muassa Paltamossa, Kajaanissa, Kuhmossa ja Puolangalla. Soilta löytyy usein erilaisia rakentamisen jälkiä. . Torstaina 23. Parhaiten lettoja turvataan suojelemalla ja ennallistamalla niitä. Yleisintä tämä on ollut Etelä ja Keski-Suomessa mutta myös Kainuussa runsasravinteisia soita on muutettu pelloiksi. . Kuivumiskehityksen hidastaminen tai pysäyttäminen vaatisi usein alueen ympärillä olevien ojien tukkimista. Jos maanomistajilla on halukkuutta suojella maillaan olevia soita, on ympäristöministeriöltä mahdollista saada siihen rahoitusta. . Niitä esiintyy eniten ja lajirikkaimpana alueilla, joilla maaja kallioperässä on runsaasti kalkkia. Jotta ojittamisen tai rakentamisen vaikutuksia voitaisiin poistaa, tulisi kohde ensin suojella. Lähde: ymparisto.fi. Lähes puolet uhanalaisista suolajeista elää ensisijaisesti letoilla. Prosessi on työläs ja vaatii pintakerroksen kuorimista. Scorpidium cossonii). puiden kasvu voimistuu ja lajisto köyhtyy. – Suotyypeistä letot ovat harvinaisimpia. Lähes kaikki lettoluontotyypit ovat valtakunnallisesti uhanalaisia. Aivan viime aikoina on ryhdytty kuitenkin kokeilemaan niittyjen ja peltojen palauttamista soiksi. Tätä varten kuitenkin tarvitaan ajantasaista tietoa lettojen määrästä ja nykytilasta. Lettoa ei voi enää palauttaa, kun se on kerran pelloksi tehty, Saastamoinen tarkentaa. EEVA-MARIA BROTHERUS LETOT Monipuolista suoluontoa . Kuvassa Kontiomäessä sijaitsevalle suolle aikoinaan rakennettu kaivo. – Käytännössä se on lettokohteen täydellinen tuho. Lettojen taantuminen on heikentänyt myös lettolajiston elinvoimaisuutta. Pekka Halonen esittelee runsasravinteisilla letoilla kasvavaa lettosirppisammalta (lat. Myös runsas pohjavesien purkautuminen, esimerkiksi harjujen ja reunamoreenien tuntumassa tai vaarojen rinteillä, voi muodostaa paikoin lettokasvillisuudelle sopivat olosuhteet. Koko Kainuun alueella lettosoita inventoidaan tämän ja ensi vuoden aikana. . Hanketta koordinoi Suomen ympäristökeskus ja maastokartoituksista vastaa ely-keskus. . . Uhanalaisen luontotyypin tilasta halutaan ajantasaista tietoa. Ojittamisen lisäksi, voimakkaimmin lettojen häviämiseen on vaikuttanut soiden raivaaminen pelloiksi. Kyseisille reheville kasvupaikoille keskittyy harvinainen suolajisto, luonnonsuojeluasiantuntija Jouko Saastamoinen kertoo
Paritai laumareviirejä ei havaittu lainkaan Kainuuseen ulottuvilla Juntin, Kuivajärven, Pirttivaaran tai Kallio-Hossan havaintoalueilla. Hotelli Kalevala on avoinna juhannusaattona ja juhannuspäivänä sekä sunnuntaina 26.6. Tapausten toteennäyttäminen on vaikeaa, mutta pidetään todennäköisenä, että sitä tapahtuu, hän sanoo. Siellä päi vys tykses sä hoi de taan po ti laat, joi den hoitoa ei ter vey den ti laa vaa ran ta mat ta voi da siir tää seu raa vaan ar ki päivään. Lähde: Luonnonvarakeskuksen (Luke) susien kanta-arvio, maaliskuu 2022. Lentiirassa kirkossa on myös messu juhannuspäivänä lauantaina 25.6. Iivantiiran seurakuntakodin osoite on Juttuantie 2370. Hänen mukaansa siellä susitilanne on ”riistäytynyt käsistä”. Kuhmon Apteekki on avoinna juhannusaattona 24.6. . Erävalvojana toimiva Voutilainen ei usko susia salametsästettävän Kainuussa. kello 10–21. . Kuhmon seurakunnassa on useita hengellisiä tapahtumia juhannusviikonloppuna. Koiria ei uskalla laskea maastoon ennen kuin maassa on lunta, jolloin susien jäljet näkee, hän sanoo. Kuhmo-talossa Kahvila Juttuassa kello 14. Karttaan on merkitty mustalla ääriviivalla viimevuotiset, jo hävinneet reviirit. Keittiö avautuu kello 11 ja sulkeutuu 15 minuuttia ennen sulkemisaikaa. – Reviirin perustaneet sudet pysyttelevät edelleen tutulla alueella. kello 7.30–14. Suomen luonnonsuojeluliiton suurpetovastaava Siiri Auvinen kertoo kainuulaisten olleen huolestuneita susien mahdollisesta salametsästyksestä ja susikannasta yleensä. . Liikkeen Jaurakon varastolla ei palvelua. 8 PUHEENAIHEET KUHMOLAINEN – Torstaina 23. Tipaksen reviirillä asusti susipari, samoin Saramon ja Peurajärven reviireillä. Voutilainen on huolestunut etenkin hänen eniten seuraamansa Sotkamon eteläosan tilanteesta. Kesämuusikoilla on Kahvikonsertit torstaina 23.6 ja sunnuntaina 26.6. järjestetään Iivantiiran seurakuntakodilla. Tiistaina Teams-yhteydellä järjestetyssä kanta-arviota koskevassa mediatilaisuudessa esitettiin, voisiko idän heikentynyt susitilanne johtua osittain salametsästyksestä. Se on hankala rikollisuuden muoto tapahtuessaan erämaisissa olosuhteissa. . Kaupungintalo Kuhmossa on avoinna ennen juhannusta torstaina 23.6. Huoltamokahviloista ja -ravintoloista Huoltamo Kuksa Kainuuntien varressa on avoinna juhannusaattona kello 7.30–17, juhannuspäivänä kello 10–18 ja sunnuntaina kello 9-20. . Hän on seurannut alueen suurpetotilannetta vuodesta 1978, jolloin Tassu-havaintojärjestelmä alkoi toimia. Torin jäätelökioski on avoinna juhannusaattona kello 10-14, juhannuspäivänä suljettu ja tulevana sunnuntaina jälkeen kello 10-14. . Voutilainen sanoo susikannan kasvaneen merkittävästi viimeisen viiden vuoden aikana. Lentiiran piirakkapuoti on juhlaviikonlopun vuoksi avoinna viikonloppuna vain juhannusaattona kello 9–13. . – Reviirejä ei havaittu lainkaan Kainuuseen ulottuvilla Juntin, Kuivajärven, Pirttivaaran tai Kallio-Hossan havaintoalueilla, Valtonen kertoo. Juhannusviikonlopun aikaan kiireellinen hammashoito ja päivystys ovat Kainuun keskussairaalan (KAKS) päivystyksessä Kajaanissa. Kanta on runsastunut lännessä ja vähentynyt idässä – siitä painopisteen muuttuminen johtuu, Valtonen kertoo sähköpostitse. Tätä ei Valtosen mukaan kuitenkaan selitä idän ravintoresurssien väheneminen. aukiolo arvioidaan tilanteen mukaan. Rautakauppa Lehto Kainuuntiellä on avoinna juhannusaattona kello 8-12. Kainuusta on hävinnyt neljä susireviiriä. . Dna-näytteiden ja sukulaisuusanalyysien perusteella todettiin kahden eri naaraan jälkeläisiä, joilla oli sama isä. Kaesan Kotileipomon kahvila on avoinna juhannusaattona kello 7–12. . Katso laajempi kokonaisuus aukioloista www.kuhmolainen.fi (otsikolla Juhannusajan tapahtumia ja palveluja Kuhmossa) ja lisäksi yritysten ja toimijoiden kotisivuilta. Villipeura Hotelli Kainuussa on avoinna juhannusaattona ja juhannuspäivänä kello 10–01 ja sunnuntaina 26.6. Luken raportin mukaan susien laumatai parireviirejä havaittiin varsinkin Sotkamon ja Kuhmon sekä esimerkiksi Kajaanin Vuolijoen alueella. Ruokakaupat ovat avoinna juhannusviikonloppuna aattona, juhannuspäivänä ja sunnuntaina. Sitä voivat tulla seuramaan muutkin. Tappojoen reviirillä oli perhelauma, jossa arvioitiin olevan 11 sutta. Hammaslääkäri. Hyvärisen Leipomon puoti Leipurintiellä on avoinna ennen juhannusta torstaina 23.6. Reviirien määrä on länsiosissa kasvussa, mutta se ei tarkoita susien kuitenkaan siirtyneen sinne, täsmentää Luken erikoistutkija Mia Valtonen. Idässä vähemmän susia, vaikka ravintoa riittää SUSIKANTA Reviiritilanne . Luken arviot suurpetojen määristä pohjautuvat merkittäviltä osin vapaaehtoisten petoyhdyshenkilöiden Tassu-havaintojärjestelmään kirjaamiin havaintoihin. klo 8–15. Lentiiran Lomakylässä sytytetään juhannuskokko juhannusaattona kello 19. Saunajärven reviirin perhelaumassa arvioitiin olevan viidestä kuuteen sutta. Susikannan väheneminen idässä ei Suomen Metsästäjäliiton Kainuun piirin toiminnanjohtajan Juhani Voutilaisen havaintojen mukaan näy Kainuussa. Punaisilla ääriviivoilla on susien tämänvuotiset reviirit. Tämä ei näy susien dna-näytteitä keränneen Juhani Voutilaisen arvioiden perusteella Kainuussa. Kainuun hengelliset juhannusjuhlat 25.–26.6. konfirmaatiomessu tavallisesta poikkeavaan aikaan kello 11–13. kello 10 alkaen, ja sunnuntaina 26.6. . Vartiuksen reviirillä arvioitiin olevan kolmen suden perhelauma. kello 9-12, juhannuspäivänä se on suljettu ja sunnuntaina 26.6. Toisaalta taas muutamista reviireistä ei ole tehty havaintoja ollenkaan. – Ravintoresurssit maan itäosissa ovat pysyneet suurin piirtein ennallaan, hän sanoo. . Luonnonvarakeskuksen (Luke) raportin mukaan sudet ovat vähentyneet Itä-Suomessa. Hotelli Kalevalan rannassa on kota ja sen tulilla voi paistaa makkaraa. – Sanktiot salametsästyksestä ovat niin kovat, että kiinni jääminen olisi kova isku metsästäjälle. Kuhmon Shell Helmi Simpukka on avoinna juhannusaattona, -päivänä ja ensi sunnuntaina kello 8–16. kello 10–12. Ravintola on avoinna puoleen yöhön, ravintolan keittiö on avoinna tuolloin kello 17– 21. Tarkemmat ohjeet sivulta sote.kainuu.fi. Itä-Suomessa susilaumojen ja -parien määrä on ollut laskussa. Kuhmon kirkossa on messu juhannuspäivänä 25.6. LUKE Kainuun susikanta painottuu tällä hetkellä eniten maakunnan itäja eteläosiin. Se ei kuitenkaan ole sukulaisuussuhteiltaan perinteinen perhelauma. kesäkuuta 2022 Laura Hiltunen Luonnonvarakeskuksen (Luke) tiistaina julkaiseman raportin mukaan Suomen susikannan painopiste on siirtynyt entistä enemmän maan länsiosaan. Voutilainen on kerännyt susien yksilötunnistamiseen käytettäviä dna-näytteitä maastosta. Kahvila Retro keskustassa Kainuuntie 91:ssä on avoinna juhannusaattona kello 10-14, juhannuspäivänä suljettu ja sunnuntain 26.6. – Susitilanteen vuoksi koirametsästys voidaan unohtaa. Soitot kello 9-10 päi vys tys nume roon 040 651 4696. Ääriviivojen sisällä on susien arvioitu lukumäärä reviirillä. Viime vuonna alueella havaittiin reviirejä. Rajan läheisyydessä on tehokas erävalvonta, hän arvioi. Susien runsastumiseen lännessä on syynä ainakin alueen hyvät ravintoresurssit. . Juhannusajan tapahtumia tarjolla jonkin verran. avoinna kello 12–14. . Antero Komulainen Kuhmon terveysaseman päivystys on avoinna juhannusaattona, -päivänä ja sunnuntaina kello 9–17 ja päivystävä lääkäri on paikalla. Terassilla aattona ja juhannuspäivänä esiintyy Andy & Juppe Acoustic Duo. – Jonkin verran olen saanut yhteydenottoja liittyen susien salametsästykseen. Laakajärven reviirillä arvioitiin olevan kuuden suden perhelauma. Vuolijoki-Marttinen-reviirillä arvioitiin olevan kuusi sutta
Puuautomiehen pitää olla hyvätapainen rämäpää Tällä Valmet 565:lla Ilpo Piirainen aloitti ratinkääntelyn 8-vuotiaana. – Kun aloitin, hevosvoimia oli 300 ja vähän yli. Kesäkuun alusta eläkkeelle jäänyt Ilpo Piirainen ajoi puutavara-autoa 43 vuotta. – Olen kiitollinen siitä, että on ollut puutavaranajoa työllisyystilanteista riippuen, hän toteaa. Kun puuja rahtiautot polkevat lumen, syntyy tielle polannetta. Tiestön talvihoidosta hänellä on huomauttamista. – Se on pylväsautolla aika mielenkiintoinen kierrellä Haminan ympyräkaupungissa. Kyllä Kuhmossa ainakin aika hyvästi lanataan pienempiäkin teitä, hän kertoo. – Sattui lähtö ja lopetus aika lähelle, pitkin Suomea kiertänyt Piirainen naurahtaa. – Saatan käydä tai olla käymättä, jos sellainen tilaisuus tulee. Piirainen ei kuitenkaan poissulje mahdollisuutta hypätä puuauton rattiin. NIKO KEMPPAINEN. Piirainen kertoo, että metsäautoteille on rakennettu tiuhaan kohtaamispaikkoja, mutta kyläteillä niitä ei ole nykyään tarpeeksi. Työpäivälle kertyi pituutta 15 ja puoli tuntia. – Ja joutaa lastenlapsien luona enempi käymään. Nykyään vuorokautinen ajoaika on enintään 9 tuntia. Vapaan jälkeen aloitin kevennettynä työt. Turvallisia ovat olleet kilometrit, joita Piirainen laskee kertyneen nelisen miljoonaa. Kalusto ja tekniikka ovat kehittyneet harppauksin 70-luvulta nykyaikaan. Torstaina 23. Traktori täyttää 56 vuotta, isäntä 64. – Sorateillä on nykyään villitys, että kun ojia kaivetaan, tie kapenee niin perkeleesti. Tehdaspuuta ajettiin etupäässä Pielisen uittoon. Tänä päivänä niitä on 760. Puuautomiehillä on tapana laittaa pientareelle varoituskolmiot siirryttäessä valtatieltä soratielle. Lanssiin mennessä pitää jo katsella, minkälaista mäkeä on paluumatkalla. Piirainen muistelee, että ranka oli pitkää. – Kyllä siellä niitä näkee, ja komeita revontulia talvella. Piirainen ajoi talvisin turvetta, kesällä marjoja ja puita. – Suhteellisen hyvässä kunnossa on eteläpuolen Kuhmon ja Sotkamon väli ja päätiet. Puunajo on aina ollut Piiraisen laji. Rahtimiehen urasta hän ei ole edes haaveillut. Kotiseutu on tullut tutuksi ratin takaa, kylät ja tiet mutkineen. A Sorateillä on nykyään villitys, että kun ojia kaivetaan, tie kapenee niin perkeleesti. – Lienköhän pysähtynyt mennessä kertaakaan. Siellä on sitten ryvettävä. Vain yhden kerran on puukärry ja toisen kerran hakeautosta nuppi kaatunut. Luontomaisemat ovat pitäneet mielen virkeänä. Kun ronttosta polkaisee, niin jotain tapahtuukin, eikä vaan sutia lyö. Hän tuntee läpikotoisin myös Kuhmon tiet. Hän on muun muassa vetänyt 20 vuotta kylälatua omaksi ja naapureiden iloksi. Ei tarvittu paperikarttaa enää. Kotiseutujen tiet ja mutkat tulivat tutuiksi. Melkein kaikki työkalenterit ovat yhä tallessa. – Auraamaan ei lähdetä ennen kuin lumisade loppuu. Rekkaa hän on ajanut vuodesta 1979, kun armeijasta jäi käteen sotilaspassin lisäksi rekkakortti. Syynä on myös rahtien pitkät linjat ja yöpyminen tien päällä. Piirainen on ollut osana sotkamolaisissa elinkeinoissa logistiikkapuolen näkökulmasta. – Sain siitä Haminan pyörityksestä ihan tarpeeksi. Monessa paikassa on käynyt mielessä, että tuohon voisi talon tehdä. Kohtaamispaikkoja ei ainakaan isommille autoille ole, kuten Saviahon lenkillä tai Kuhmossa Hirvelän-Niemiskyläntiellä, Piirainen sanoo. Voimaa tarvitaan erityisesti metsäautoteillä. Pitää tiettyyn paikkaan osata ottaa vauhtia ja tiettyyn hiljentää. Puunajun Piirainen aloitti Pekka Haapalaisella. Mehän ajetaan kellon ympäri, oli mikä keli mikä oli. 43 vuotta myöhemmin hän työskenteli viimeiseksi Markku Komulaiselle, jonka tukikohta sijaitsee puolen kilometrin päässä ensimmäisestä työpaikasta. Tien päällä on tullut vastaan karhuja ja susilaumoja. – Tuli nosturivaa’at ja GPS, jolloin helpottui pinojen löytyminen. Mutta ei se parempaan suuntaan ainakaan tunnu menevän, paljoa uutta pintaakaan ei Kainuussa tänä vuonna vedetä. Nuorena Piirainen jaksoi tehdä pitkiäkin päiviä, mutta kotiin hän halusi aina yöksi, jotta näkisi edes vilaukselta perhettä. Kilometrit ovat takana, mutta synnyinkodissa Sipisen kylällä riittää askaretta. – Siellä on kuitenkin vastaja myötämäkeä talvellakin. kesäkuuta 2022 – KUHMOLAINEN 9 Niko Kemppainen Rekkamies Ilpo Piirainen aloitti työuransa Kaitainsalmella, jossa hän ajoi marjoja Jansalle. – Yli kymmenen vuotta sitten työn raskauden takia uuvuin, koska ei enää nähnyt muuta kuin puupäitä ja jäin omalle lomalle hetkeksi. Sotkamon lisäksi Piirainen tuntee Lieksan, Nurmeksen, Valtimon, Juukan ja läpikotaisin Kuhmon tiet. 2000-luvulta alkaen tietotekniikka on helpottanut myös rekkamiehen elämää. Tuolloin hän aloitti myös työt nykyisellä työnantajalla Markku Komulaisella, josta hän jäi myös eläkkeelle. – Puuautomiehen pitää olla hyvätapainen rämäpää. – Marjat, maidot, puut, turpeet, hakkeet – kaikki nämä luontoystävälliset ajut, hän luettelee. Lähtö Sotkamosta kello 4, paluu 19.30. Vuoden -87 kalenterin mukaan Piirainen vei heinäkuussa pylväskuorman Haminaan. – Eipä myö sille maheta, jos ei ole rahaa, millä aukaista. Uittopaikalle kun mentiin, nupista pystyi hyppäämään kärryyn suoraan. On siinä pikkusen eroa. Rekkamiehen täytyy osata lukea tietä. Piiraisella on ollut useita työnantajia vuosikymmenten varrella, niin Sotkamossa kuin Kuhmossakin. Kyllä se sitten lopussa satama löytyi. – Lastattiin kärryyn kaksi nippua ja nuppiin pantiin yksi. Oli varmaan seitenmetristä se puu. – Siinä on yleensä puhelinnumero, ja tietää, että sieltä voi tulla rekka vastaan. Kesäkuun alusta Piirainen jäi eläkepäivien viettoon
Minun on helpompi olla se Litku Klemetti ison yleisön edessä. . Musiikin tekeminen maaseudun rauhassa on mukavaa vastapainoa keikkailulle ja sosiaaliselle kiertue-elämälle. – Tavoite oli kuitenkin koko ajan, että kesän keikat toteutuvat. Hän ei itse viihdy festarivieraana, mutta nauttii festareilla esiintymisestä kaikista eniten. Olen lukenut paljon elämässäni, mutta silloin innostuin siitä uudelleen. – Olemme molemmat introvertteja, joten meille sopii hyvin maaseutuasuminen. Edeltävän viikonlopun Klemetti on viettänyt keikkaillen ja kesäinen festaritunnelma on päässyt käynnistymään. ”Minun on helpompi olla se Litku Klemetti ison yleisön edessä” Suurten lavojen Litku Klemetti Kuhmosta FAKTA . Luen kaikenlaisia tekstejä eri silmin ja se on siistiä. ARKISTO / TAPIO KINNUNEN. – Tykkään eniten soittaa kesällä, ulkona ja päiväsaikaan. – On aina juhlavaa, kun uusi levy ilmestyy. Klemetti iloitsee festarikauden käynnistymisestä siitäkin syystä, että hänelle muusikkona festareilla on suuri merkitys. Parhaillaan hän viettää kesää Luhangan maaseudulla Keski-Suomessa vanhassa maalaistalossa, jonka hän osti puolisonsa Pekka Tuomen kanssa puolitoista vuotta takaperin. Toukokuun ajan Klemetti piti taukoa keikkailusta. On mahtavaa päästä nauttimaan työn hedelmistä. . – Olen pyrkinyt tekemään lähestyttävää, hyvän kuuloista, koskettavaa, kepeää ja ajatonta musiikkia. Kirjoittaminen on Klemetille terapeuttista ja hän kirjoittaa erityisesti silloin, kun hänellä menee huonosti. – Kieli on kiinnostava juttu. Sairaslomalla Klemettiä auttoi lääkityksen saaminen kohdilleen ja ajan viettäminen mieluisalla tavalla. Litku on toki Kuhmossa 19-vuotiaaksi asuttuaan esiintynyt paikkakunnalla ennenkin, muun muassa kesämuuskoiden riveissä. Sanna Klemetti on syntyjään kuhmolainen ja muutti Kainuusta pois vasta aikuisiällä. Syksyllä edessä on uuden levyn julkaisu ja siihen liittyvä kiertue. Kotiseutuyhteyttä vahvistaa myös se, että Klemetti aloittaa Kainuun Sanomien kolumnistina heinäkuun alussa. Hän teki vain itsestään mukavia asioita, kuten kävi pyöräretkillä. Kuka: Kainuulaislähtöinen muusikko ja laulaja-lauluntekijä . Silloin hän esiintyi Hotelli Kainuussa. . Uusi levy poikkeaa aiemmasta tuotannosta siten, että levyä on tehty pitkään ja ajan kanssa. Pekka on kotoisin Kuusamosta, ja toisinaan haaveilemme siitä, että vanhempana muuttaisimme takaisin Kainuuseen tai Koillismaan suuntaan. Hän määräsi itsensä sairaslomalle niin pitkäksi aikaa, että ahdistus helpotti. Raskas kevät kulminoitui ahdistuskohtaukseen ja keikan peruuntumiseen Turussa. Albumit: Horror’15 (2016), Päivä päivältä vähemmän (2017), Juna Kainuuseen (2017), Taika tapahtuu (2018), Ding Ding Dong (2019), Kukkia muovipussissa (2021) Sanna ”Litku” Klemetti oli bändinsä kanssa ensimmäistä kertaa Kuhmossa levytystensä ja valtakunnalliseen suosioon ponkaisemisensa jälkeen toukokuussa 2018. Luhangan talossa sijaitsee myös oma studio, jossa Klemetti ja Tuomi tekevät musiikkia. Pekka, joka äänittää ja tuottaa Litku Klemetin levyt, on satsannut kotistudioomme. Asuu: Luhangassa . – Identiteettini on vahvasti kainuulainen ja kaipaan Kainuuseen usein. Klemetti on tehnyt neljän vuoden ajan levyä, joka näkee päivänvalon ensi syksynä. . Syntynyt: vuonna 1987 . 10 ELÄMÄNMENO KUHMOLAINEN – Torstaina 23. Klemetti työsti noin neljääkymmentä kappaletta, joista levylle valikoitui kymmenen. Kuhmolaislähtöinen muusikko viihtyy isoilla lavoilla ja valmistautuu uuden levyn julkaisuun syksyllä. Sanna Klemetti, tunnetaan taiteilijanimellä Litku Klemetti . Tavoitteena on ollut tehdä kaikin tavoin laadukas äänite ja klassikkolevy. Hän kuvailee suhdettaan alueeseen vahvaksi ja on jopa harkinnut muuttamista takaisin. kesäkuuta 2022 Niina Turunen Kainuusta kotoisin olevalle laulajalauluntekijä Sanna ”Litku” Klemetille kuuluu haastavan kevään ja kuukauden sairasloman jälkeen hyvää. . Kun opiskelin kirjoittamista Jyväskylän avoimessa yliopistossa, opin tiedostamaan kirjoittamisen tekniikkaa ja aloin myös lukea enemmän. Hän esiintyy mieluiten isoilla lavoilla, sillä Litku Klemetin musiikkiin sopii paremmin suuri yleisö kuin pieni, intiimi yleisö
Tavoitteena on pikemminkin kasvattaa yleistä torjuntamotivaatiota tiedotuksen ja yhteistyön avulla, sekä kokeilla ja kehittää toimivia torjuntatapoja yhdessä ideoiden. Vieraslajiprojektin toinen toimintavuosi käynnistyi toukokuussa V ieraslajit ovat monien arvioiden mukaan toiseksi vakavin uhka luonnon monimuotoisuudelle, heti elinympäristöjen pirstoutumisen jälkeen. Kainuussa vieraslajiongelmaan on vielä mahdollista vaikuttaa tehokkaastikin, mutta se vaatii aluksi verkkokalvojen herkistämistä vieraslajiongelman näkemiselle. Vieraslajien hävittäminen herättää ristiriitaisia tunteita, ja jopa kiivasta vastustustakin. Perunan, kirjolohen, ja lukuisten koristekasvien kaltaisten vieraslajien läsnäolo ei välttämättä ole haitallista. Vieraslajiongelman ratkaisukeinoista ei tarvitse tehdä ongelmaa, jos ne voidaan sujauttaa sulavasti osaksi arkista aherrusta niin kunnissa, kuin kotipuutarhoissa ja postilaatikoillakin. Kainuun vetovoima matkailumaakuntanakaan ei perustu villeihin lupiineihin, vaan pikemminkin puhtaaseen pohjoisen luontoon. Laitellaanpa näitä alulle lisääkin.Esitän myös etukäteen pahoitteluni, mikäli pientareilla ja puistikoissa pahaenteisesti sinertävät lupiinimeret alkavat hyppiä nyt Kainuun ja Ekokympin vieraslajiprojekti 2021-2023 VIERASLAJIUUTISET – NAPPAA LEHTI TALTEEN! Miksi vieraslajeja torjutaan. Lajin päätyminen kansalliselletai EU:n vieraslajilistalle perustuu tutkimustietoon, ja tällöin se joutuu myös lainsäädännöllisten toimenpiteiden kohteeksi. Tämän liitteen tarkoituksena on esitellä muutamia pieniä tekoja, joita jokainen meistä voi asian edistämiseksi tehdä varsinaisten kitkemishommien lisäksi. Toivon vilkasta keskustelua myös sosiaalisen median puolelle, ja edelleenkin kannattaa soitella ja viestitellä matalalla kynnyksellä. Laki määrää haitalliset vieraskasvit kasvatuskieltoon ja velvoittaa maanomistajat torjuntatöihin. Näiden kuntien alueella toteutetaan budjettiin kuuluvia kokeiluita ja talkoita, mutta Ekokympin vetovastuu mahdollistaa hyvien käytäntöjen juurruttamisen koko Kainuun alueelle. Tästä kuuluvat kiitokset kaikille projektin taustavaikuttajille ja Ekokympille. Vieraslaji määritellään haitalliseksi, kun se aiheuttaa luontaisen kilpailun puuttuessa merkittävää haittaa alkuperäisluonnolle. lukemanne informaation vuoksi uudella tavalla silmille. Tulokaslajiksi voisi Kainuussa ajatella vaikkapa hirvikärpäsen, jonka nousu kohti pohjoista on aistittavissa lähes vuosittain, niin ikävää kuin se onkin. Kainuun projekti keskittyy erityisesti vieraskasveihin, joten esimerkiksi minkki jää valveutuneiden metsästäjien torjuttavaksi, vaikka haitallinen tuholaiseläin ja vieraslaji onkin. Vieraslajien vaikutukset eivät siis näy pelkästään omalla postilaatikolla kukkivana lupiinina, vaan ne heijastuvat koko ekosysteemiin aina ruuantuotantoa myöten. Ely-keskuksen uhkasakkojen pelossa ei kannata kuitenkaan menettää yöuniaan, mikäli hallinnoimansa alueen vieraslajien hävittämiseen tähtäävän suunnittelutyön edellyttämän vieraslajitietotaidon sisäistäminen on kuitenkin aloitettu, esimerkiksi tätä lehteä selailemalla. Suomessa vieraslajien kustannukset ovat vuosittain arviolta satoja miljoonia euroja, ja maailmanlaajuisesti puhutaan sadoista miljardeista. Kustannukset liittyvät muun muassa satotappioihin, tauteihin, tuholaisiin ja kiinteistöjen arvon alenemiseen, sekä julkisrahoitteiseen tutkimukseen ja torjuntatyöhön. Kainuun ja Ekokympin vieraslajiprojekti 2021-2023 K ainuuseen alettiin kaavailemaan omaa vieraslajihanketta Ely -keskuksen rahoituskierroksen yhteydessä parisen vuotta sitten, ja Vieraslajit Veks! -projekti näki päivänvalonsa toukokuussa 2021. Nappaa siis aukeama talteen vaikka mökin ulkohuoneeseen, tai tärpiksi meheville kahvipöytäkeskusteluille! Tsemppiä torjuntoihin toivottaa: Ville Juntunen Vieraslajit Veks! Instagram: @vieraslajitveks Facebook: @vieraslajitkainuu Sähköposti: ville.juntunen@ekokymppi.fi Puhelin ja Whatsapp: 044 7100 144 www.vieraslajitveks.fi Lupiinit kannattaa poistaa maasta juurineen.. Vieraslajit aiheuttavat paikallisen lajikirjon kapenemista, ja jopa sukupuuttoja. Lain noudattamista valvoo Ely-keskus, jolla on tarvittaessa valtuudet poistattaa vieraslajiesiintymät maanomistajan kustannuksella. Terveydelle haitallisen jättiputken poistamista ei kenties niinkään hämmästellä, mutta kukkiva lupiini on monelle tienvarsien silmänilo, eikä mummolan pihan kurtturuusun haitallisuutta ole helppoa sisäistää. Haluan kiittää kaikkia aktiivisia yksityishenkilöistä hyvistä keskusteluista tämän ja edelliskesän aikana. Juttutuokioista oppii aina uutta puolin jos toisinkin, ja projektin käynnistämisen kannalta ne ovat olleet elintärkeitä. Kokeilut ovat esimerkiksi vieraslajien laidunnusta, höyrytystä tai peittämistä. Allekirjoittaneelle tämä mahdollisti sekä paluumuuton Kainuuseen, että intohimoisen lupiinintorjuntaharrastuksen muuttumisen haastavaksi ja mielenkiintoiseksi työksi. Ely-keskuksen rahoitus kattaa potista puolet, ja Ekokymppi osallistuu jätehuollon kehittämisen ja muun organisoinnin lisäksi myös kustannuksiin. Eronteko niin sanotun tavallisen vieraslajin, tulokaslajin, ja haitallisen vieraslajin välillä voi auttaa ymmärtämään ongelman luonnetta. Vieraslajitietoisuutta pyritään lisäämään tiedotuksen ja neuvonnan avulla koko Kainuussa, ja toivoaksemme tietoisuus johtaa myös toimintaan. Aikoinaan vieraslajien haitoista ei tiedetty, eivätkä sormella osoittelu tai syyllistäminen helpota tilannetta nytkään. Antoisaa on ollut myös yhteistyö toisten hankkeiden kanssa, ja vieraslajityö sujahtaakin hienosti mukaan monenlaiseen toimintaan. Ravintoketjun huipulla hallitsematon vieraslajien leviäminen tuntuu sekä lompakossa että ruokapöydässä, sillä torjunnoissa viivyttely pahentaa ongelmaa nopeasti. Kunnista rahoitukseen osallistuvat Kajaani, Kuhmo, Sotkamo, Suomussalmi ja Paltamo. Vieraslajit ovat ylittäneet valtameren tai vuoriston kaltaisia luontaisia leviämisesteitä ihmisen avustuksella
Auringonpaiste voi aktivoida oireet uudelleen vielä hyvän aikaa jälkikäteenkin. Muutamakin aktiivinen käyttäjä saa tehtyä paljon tärkeää kartoitusta, ja Kainuun alueen iNaturalist -kartta on projektinkin säännöllisessä seurannassa. Aluetta täytyy kuitenkin tarkkailla senkin jälkeen, sillä vain kymmensenttinenkin kasvi voi muodostaa siemeniä. Lainsäädännön vähimmäisvaatimus on tehokas leviämisen ehkäisy, mikä tarkoittaa vähintään kukintojen poistamista ennen siemenen kypsymistä. Ominaisuuksiensa vuoksi kurtturuususta on tullut mittava ongelma etenkin rannikoilla, jonne se kulkeutuu lintujen mukana pitkältä sisämaasta asti. Jäte suljetaan tiiviisti jätesäkkiin pariksi-kolmeksi vuodeksi, minkä jälkeen lämmössä mädänneen kasvijätteen voi turvallisesti siirtää kotikompostiin. Aurinko ei kuitenkaan tuhoa vieraslajien siemeniä, eikä myöskään kotikompostin lämpö siihen riitä. Esiintymät on hyvä saada kartalle niin taajamista, kuin syrjäkyliltäkin. Mitä sitkeämpi jäte, sitä pidempi mädätysaika. Pienimmät siementaimet voi nyppiä pois hansikkaat kädessä alkukesästä. Peittämällä kurtturuusu biohajoavalla katteella tai muovipressulla noin kolmen vuoden ajaksi voidaan juurakko hävittää tehokkaasti. Purojen varsille asettuessaan hentojuurinen kasvi aiheuttaa eroosiota, joka voi pilata vaelluskalojen kudun tukkimalla kutusoraikot. Pressun alla juuret, ja jopa osa siemenpankkia tuhoutuu lämmön vaikutuksesta, minkä jälkeen paikalle voi halutessaan kylvää suomalaisten niittykukkien siemenseoksen pölyttäjien iloksi. Kurtturuusun tunnistaminen voi olla hankalaa, ja tuntomerkit kannattaa tarkastaa rauhassa vieraslajit. Oransseja säkkejä voi hakea maksutta kunnista ja lajitteluasemilta. Lupiini leviää tehokkaasti siemenestä, joka säilyy itämiskelpoisena jopa kymmeniä vuosia. Kasvaa jopa parimetriseksi, ja on helpoiten tunnistettavissa poksahtavasta siemenkodastaan. Tunnistukseen ja torjuntaan löytyy ohjeet www.vieraslajit.fi. Siementaimia nousee alueelle seuraavinakin kesinä, ja näitä kannattaa nyppiä pois säännöllisesti. Torjunta aloitetaan ennen hedelmän kypsymistä, sillä sen sinkoamat lukuisat siemenet voivat kulkeutua uusille kasvupaikoille kengissä ja vaatteissa. Torjunta tehdään pilvisellä säällä, ja kasvin pääjuuri katkaistaan lapiolla 10-20 cm syvyydestä. Näännyttää voi myös riipimällä vihreät lehdet oksista paksujen nahkahanskojen avulla useamman kerran kesässä muutaman vuoden ajan. LÄJITYS JA KOMPOSTOINTI Jättipalsamin, jättiputken ja lupiinin siementä tai kukintoja sisältämätön kasvijäte kannattaa läjittää tai kompostoida torjuntapaikalla. Turvallisen niittojätteen voi myös kerätä vaikkapa kompostikehikkoon. Lisääntyy erittäin nopeasti, joten havainnoista kannattaa ilmoittaa heti. Jokainen onnistunut siementuotanto kerryttää maaperän siemenpankkia sadoilla uusilla siemenillä. Torjunta kannattaakin aloittaa yläjuoksulta, ja edetä kohti hitaammin virtaavaa alajuoksua. Torjuntojen ajoitus ja torjuntatapa vaikuttavat jätteen määrään: kasvukauden alussa kasvimassaa ei synny paljoa, ja vain riskialtis kasvijäte kannattaa sulkea säkkiin kuljetusta varten. Uudet esiintymät täytyykin torjua heti, sillä kunnolla asetuttuaan sen poistamisesta tulee yhä vaikeampaa. Kannattaa liittyä projekteihin ”suomen vieraslajit” ja ”vieraslajien torjunta suomessa”. Kaiken säkitetyn vieraskasvijätteen voi toimittaa veloituksetta Ekokympin lajitteluasemille aukioloaikoina. Etenkin jättiputken kukinnon kanssa kannattaa käyttää kaksintai kolminkertaistakin jätesäkkiä. Maaaineksen kaivaminen ja kuljetus siirtävät usein ongelman muualle, ja maahan jääneistä juurenpätkistä nousee uutta versoa torjuntapaikallekin. Ehdottomasti tärkeintä on poistaa kasvin kukinnot, jottei se ehdi kerryttää siemenpankkiaan. Lapiolla ylös kaivetut juurakot voi kuivattaa auringossa vaikkapa pressun tai kiveyksen päällä, tai ne voi kääntää kuivumaan juuret taivasta kohti niille sijoilleenkin. Kasvin hävitys Kainuusta oli jo hyvällä mallilla, kunnes rahoituksen katkeaminen päätti torjunnat muutama vuosi sitten. Esiintymät voivat villiintyä uudelleen, joten kartoitus ja ilmoitukset ovat tärkeä osa torjuntatyötä. Laajat kasvustot on järkevintä niittää muutaman kerran kesässä matalaksi, jolloin juuren elinvoima hiipuu yhteyttämisen estyessä. Nyrkkisääntönä vasta kukkiminen ja siemenen muodostuminen muodostavat leviämisriskin. Mobiililaitteeseen ladattavalla iNaturalist -sovelluksella vieraskasvin saa kartalle lähes yhtä nopeasti, kuin siitä ehtii ottaa kuvan. Lupiini myös sitoo ilmakehän typpeä kasvupaikalleen rehevöittäen sen alkuperäislajeille elinkelvottomaksi. Projekti jatkaa osaltaan myös kymmenkunta vuotta sitten Kuhmossa toimineen Ystävyyden puiston jättiputkiprojektin ansiokasta työtä. Allekirjoittanut löytyy iNaturalistista nimimerkillä vieraslajitveks, ja suosittelen sovelluksen asentamista erittäin lämpimästi kaikille vähääkään luonnossa liikkuville. Pari #soolotalkoopaikkaakin on jo yksityisten käyttäjien havaintojen perusteella löytynyt, kiitos niistä! Jätteenkäsittely Vieraslajit kartalle – ja Veks! iNaturalist -sovellus osaksi torjuntatyötä Kuvien lähteet: vieraslajit.fi Kuva: Pekka Malinen, CC-BY-NC-4.0 Espanjansiruetana. Maaperän mylläämisen seurauksena siemenet voivat tarttua kenkiin ja vaatteisiin, joten kengät kannattaa kopistella huolella. Vieraskasvia sisältävälle maa-ainekselle ei ole vielä keksitty toimivia käytäntöjä, sillä maan uusiokäyttäminen edellyttää sen olevan vieraslajeista puhdasta. Siemenpalolle ehtineet kukinnot tulee säkittää, sillä ne voivat kehittyä vielä katkaistunakin. Parimetrisiksi kasvavat kotimaiset väinönputket, karhunputket ja ukonputket sekoitetaan toisinaan jättiputkiin. Muun jätteen voi kompostoida tai läjittää torjuntapaikalle, mutta juurien kanssa on oltava tarkkana. Aina viime vuosiin asti vieraslajien kartoitus tarkoitti yleensä työläiden lomakkeiden manuaalista täyttämistä. Espanjansiruetanan erottaa kotimaisista etanoista parhaiten hengitysaukosta, joka sijaitsee kilven puolivälin etupuolella. Tämäkin kasvi on tuotu alun perin puutarhan vetonaulaksi, ja alkuperää voi päätellä nimien perusteella. Tavallisimpia tuntomerkkejä ovat litteät, naurismaiset kiulukat, sekä karvaiset ja kurttuiset lehdet. Kattavan kartoituksen avulla voidaan tulevaisuudessa suunnitella esimerkiksi ajoreittejä ja aikatauluja tienvarsiniittoihin. Espanjansiruetanan munat leviävät mullan, taimien ja muiden puutarhatuotteiden mukana, sekä kaukoliikenteen ja maansiirtojen välityksellä. Esiintyy yleensä joukoittain, toisin kuin kotimaiset etanalajit. Siementä sisältävää maa-ainesta ei missään nimessä myllätä ja kuljetella tontin ulkopuolelle. Muovikate täytyy lopuksi kerätä pois maasta. Lupiinin voi läjittää muutamaan suurempaan läjään, jotta kasvualustan rehevöitymiseltä vältytään. Leviämistapansa vuoksi kurtturuusun kasvatuskielto koskee koko maata, ja vähintäänkin muuttolintujen suosimat marjat on kerättävä pois ennen kypsymistä. Säkkeihin ei myöskään saa pakata multaa ja maata, joten juurakot täytyy puhdistaa maa-aineksesta jo torjuntapaikalla. Jättiputkea voi hyvin torjua omatoimisestikin, mutta ihon ja kasvot peittävästä vaatetuksesta täytyy huolehtia. Paikan voi myös nurmettaa, jolloin versot lakoavat ruohonleikkuun yhteydessä. Merkittävin leviämisväylä taajamissa on metsään tai joutomaalle kipattu puutarhajätekuorma, jossa kasvi on päässyt juurtumaan siementämään hallitsemattomasti. Vieraslajibongaukset näkyvät myös inaturalist.laji.fi -sivuston kartalla. Yksivuotinen, mehevävartinen ruohokasvi viihtyy etenkin kosteikoilla ja puronvarsilla. Tätä puutarhojen täystuholaista ei toistaiseksi Kainuusta laajalti löydy, ja tällaisena tilanne täytyy pitääkin. Kaikista jättiputkihavainnoista kannattaakin ilmoittaa joko kuntaan tai Vieraslajit Veks! -projektille, mieluiten kuvan kanssa. Kännykän GPS-paikannus merkitsee sijainnin automaattisesti, ja tekoäly voi jopa tunnistaa kasvin kuvasta. Pieniä määriä kukintoja ja siemenkotia voi hävittää poltettavaksi menevän kotitalousjätteen mukanakin, pakattuna tiiviisti vaikkapa kaksinkertaiseen ostoskassiin. Uutta kukintoa nousee sinnikkäästi pitkälle syksyyn asti, joten niiton ohessa kannattaa kaivaa terhakkaimpia yksilöitä ja karkulaisia juurineen ylös. Säkkejä ei kannata täyttää ns. Voi levittää listeriaa ja sydänmatoa, jotka ovat haitallisia erityisesti koirille ja kotieläimille. Lopulta itävät siemenet loppuvat, ja luonnonkasvit valtaavat jälleen alueen. Tyynen valtameren rannikoilta kotoisin oleva sitkeä kasvi, jota on käytetty runsaasti koristeistutuksissa ja pientareilla. Perinteisemmän ruusun näköinen, eli kerroksittainen ja useampiterälehtinen kukka ei ole lainsuojaton kurtturuusu, vaan mahdollisesti jokin jalostettu alalaji. Kiireinen havainnoija voi jättää tunnistamisen käyttäjäyhteisöllekin, mutta yhteisöllisessä sovelluksessa on kohteliasta tunnistella sekä omia, että muidenkin havaintoja. Jättipalsamin voi jättää niille sijoilleenkin, mutta kasvin tyviosa pitää murskata juurtumisen estämiseksi. Jättiputken jopa 10 cm paksu, karvainen ja punertava ja varsi, sekä metrin levyiset teräväreunaiset lehdet ovat kuitenkin selvästi massiivisempia, ja aggressiivinen ulkonäkökin on suorastaan luotaantyöntävä. Kaukasianjättiputki on lajeista yleisin, ja kukkii kolmantena elinvuotenaan, jonka jälkeen se kuolee. Tunnistus ja torjunta Komealupiini (Lupinus polyphyllus) Jättipalsami (Impatiens glandulifera) Kurtturuusu (Rosa rugosa) Jättiputki (Heracleum persicum -ryhmä) VIERASKASVIJÄTE ON PARASTA KÄSITELLÄ TORJUNTAPAIKALLA Torjuntojen lisääntyessä lisääntyy myös jätteen määrä. Typpipitoinen niittojäte täytyy käsitellä oikein, jottei se jää rehevöittämään kasvualustaa. Jätteen voi myös kompostoida, mikäli se ei sisällä siementä. Pituudeltaan hieman kotimaista ukkoetanaa lyhempi, noin 7-14 cm. Vieraslajijäte käsitellään torjuntapaikalla aina kun mahdollista. Kainuun ja Ekokympin vieraslajiprojekti 2021-2023 Kainuun ja Ekokympin vieraslajiprojekti 2021-2023 Pohjois-Amerikasta 1800-luvun alussa Eurooppaan tuotu komealupiini oli aikoinaan suosittu puutarhakasvi, joka on sittemmin levinnyt räjähdysmäisesti etenkin eteläisessä Suomessa, mutta myös meillä Kainuussa. Iholle joutunut kasvineste on pestävä heti pois. Kaikki tässä mainitut vieraslajit lisääntyvät joko siemenestä, juurenpätkästä, tai molemmista, joten myös maa-aineksen siirtäminen aiheuttaa aina leviämisriskin. Maavarren elinvoimaa voi näännyttää katkomalla maanpäälliset varret useita kertoja kesässä, jolloin kasvin yhteyttäminen estyy. Himalajan vuoristoalueelta peräisin oleva jättipalsami tuotiin koristekasviksi 1800-luvun loppupuolella. Varsi on tiheästi suorien, erimittaisten piikkien ja karvojen peitossa. ”vihreällä kasvijätteellä”, joka ei muodosta leviämisriskiä, ja koostuu pääosin vedestä. Sovellus on muutenkin luontoharrastajan paras ystävä, jolla saa tunnistettua pihan jokaisen kasvin ja pörriäisen. Kasvijätettä ei missään nimessä kärrätä laittomille tunkioille tai joutomaille tontin ulkopuolelle! MÄDÄTYS JÄTESÄKISSÄ Siementä ja juuriakin sisältävän jätteen voi tuhota torjuntapaikalla auringon lämmön avulla. Kasvualustaksi sille sopivat niin paljaat hiekkakentät kuin sammaleinen metsäpohjakin, joten vaarassa olevien alkuperäislajien kirjo on runsas. Tällaisen kartoituksen mielekkyys vaikkapa kuntien muun viheraluetyön ohessa olisi kyseenalaista, kun työt seisahtuisivat jokaisen vieraskasviyksilön kohdalla. Nykyaikaisilla menetelmillä kartoittaminen on kuitenkin helppoa, ja jopa hauskaa. Kasvuston voi vaikkapa peittää pressulla 2-3 vuodeksi, ja nakella ympäristön karkulaiset sen päälle kuivumaan. Jäte kannattaa käsitellä torjuntapaikalla, sillä vetinen kasvi kuivahtaa auringossa lähes olemattomaksi hötöksi. Torjunnassa vaaditaan pitkäjänteisyyttä, ja paras tulos saadaan yhdistelemällä erilaisia menetelmiä. Siemenkotia voi kuitenkin taivuttaa ja katkaista varovasti muovipussiin. Sekä kitkentä että niitto tulee toistaa pari-kolme kertaa kesässä muutaman vuoden ajan, jolloin tuloksia näkee jo parissa vuodessa. Valtakunnallisen linjauksen mukaisesti tarpeetonta kuljetusta tulisi välttää, sillä kaikki vieraskasvijäte ei suinkaan muodosta leviämisriskiä. Kukka on yksikertainen, aniliininpunainen (pinkki) tai harvemmin valkoinen, ja siinä on viisi terälehteä. Muodostaa läpitunkemattomia kasvustoja, joiden hävittäminen on työlästä ja kallista. Suomessa tavattuja kaukasian-, armenian ja persianjättiputkia voidaan kutsua yleisesti jättiputkiksi, sillä kaikki löytyvät hävitettävien listalla. Kukkinut kasvi kuitenkin varistaa maahan valtavan määrän siemeniä, jotka säilyvät elinvoimaisina vuosikausia. Lehtien lomasta pilkistävät nelimetristen putkien päissä keikkuvat pilvimäiset kukinnot omana kerroksenaan. Lähelle ei kannata suojautumatta työntyäkään, sillä iholle päässyt kasvineste voi aiheuttaa yhdessä auringonvalon kanssa vakavia palovamman kaltaisia oireita. Kukinto suljetaan tiukasti tupla-triplajätesäkkiin, ja toimitetaan Ekokympin lajitteluasemalle. Torjuntatyöt jättiputkiviidakossa muistuttavat kohtausta elokuvassa ”Kulti, kutistin kakarat”. Siemen liikkuu virran mukana, joten syy joen varrella putkahteleviin kasveihin voi löytyä kaukaakin yläjuoksulta. Tehokkain torjuntapa on kitkeminen, sillä kasvi irtoaa helposti maasta juurineen. Kukintoja ja siementä sisältävä kasvijäte täytyy aina säkittää. Kasvijäte ei edistä uuden kasvuston elinvoimaa samoin kuin lupiinilla. Peitteen tulee ylettyä reilusti kasvuston reunojen yli. fi -sivustolta. Kookkaan juurakkonsa avulla talvehtiva komealupiini puskee pintaan heti sulavan lumipeitteen reunoilta, ja nämä voimakkaimmat yksilöt kannattaa kaivaa juurineen ylös heti keväällä. Laaja jättiputkikasvusto muistuttaa viidakkoa, jossa miehenkorkuisten varsien kannattelema lehtikatto varjostaa muun kasvillisuuden tieltään. Kuhmossa, Suomussalmella, Sotkamossa ja Risu-Mattilassa on myös vaihtolavat vieraslajijätteelle. Aurinko kuivattaa ja kutistaa jätteen lähes olemattomiin, ja myös aurinkokuivatut lupiinin juurakot voi kompostoida. Kainuussa vieraslajijätteen värikoodina toimii oranssi tai keltainen, jotta jatkokäsittely Majasaaren jätekeskuksella onnistuu. Laajoja kasvustoja voi niittää viikatteella tai siimaleikkurilla mahdollisimman läheltä maanpintaa, mutta katkaistusta tyvestä versoaa helposti uusia varsia. Juurakon kaivaminen on niittoa huomattavasti tehokkaampi torjuntakeino. Jäte kompostoidaan tai läjitetään paikan päällä. Maahan kumottuun kasviin voi kasvaa uusia varsia, minkä vuoksi kasvin tyviosa tulee murskata juuresta ensimmäiseen niveleen asti, tai huolehtia ettei läjitetty kasviaines pääse kosketukseen maaperän kanssa.Toimiva keino on kitkeä kasveja kainaloon sopiviin nippuihin, rutistella ja polkea niiden tyviosa, ja jättää pieniin kasoihin kuivahtamaan. Säkin voi vetää oman säkkinsä päälle myös lajitteluasemalle toimituksen yhteydessä. Kiitollinen torjuttava, sillä siemenpankki säilyy elinvoimaisena vain pari-kolme vuotta. Kartoitus on siksi alueellisesti vaihtelevaa, osin vanhentunutta, ja ennen kaikkea riittämätöntä suunnitelmallisen torjuntatyön kannalta. ORANSSIT SÄKIT KÄYTTÖÖN – EKOKYMPPI VASTAANOTTAA VELOITUKSETTA Leviämiskykyiset osat, kuten kurtturuusun juuret ja marjat, jättipalsamin kukinnot ja hedelmät, sekä lupiinin kukinnot ja siemenpalot suljetaan jätesäkkiin ja hävitetään asianmukaisesti. Torjunnassa suositellaan näännyttämistä tai tukahduttamista. Vahvistettu iNaturalist-havainto siirtyy suoraan lajitietokeskuksen kartalle, jonka löytää osoitteesta www.laji.fi. Väritys vaihtelee oranssinpunaisesta likaisenruskeaan ja mustaan. Merenrantakasvi ei säikähdä pientä lumiauran tönäisyä tai tiesuolaakaan. Peittäminen ja nurmettaminen lienevät useimmissa pihapiireissä vaivattomimmat ja turvallisimmat vaihtoehdot sitkeäjuurisen kurtturuusun hävittämiseen. Vanhojen esiintymien torjuntaan kuluu vuosia, ja työ vaatii ammattimaisten välineiden lisäksi ämpäritolkulla hikeä
Kaukasianjättiputki on lajeista yleisin, ja kukkii kolmantena elinvuotenaan, jonka jälkeen se kuolee. Pieniä määriä kukintoja ja siemenkotia voi hävittää poltettavaksi menevän kotitalousjätteen mukanakin, pakattuna tiiviisti vaikkapa kaksinkertaiseen ostoskassiin. ”vihreällä kasvijätteellä”, joka ei muodosta leviämisriskiä, ja koostuu pääosin vedestä. Siementä sisältävää maa-ainesta ei missään nimessä myllätä ja kuljetella tontin ulkopuolelle. Vieraslajijäte käsitellään torjuntapaikalla aina kun mahdollista. Vieraslajibongaukset näkyvät myös inaturalist.laji.fi -sivuston kartalla. Kukkinut kasvi kuitenkin varistaa maahan valtavan määrän siemeniä, jotka säilyvät elinvoimaisina vuosikausia. Jäte kompostoidaan tai läjitetään paikan päällä. Typpipitoinen niittojäte täytyy käsitellä oikein, jottei se jää rehevöittämään kasvualustaa. Esiintyy yleensä joukoittain, toisin kuin kotimaiset etanalajit. Perinteisemmän ruusun näköinen, eli kerroksittainen ja useampiterälehtinen kukka ei ole lainsuojaton kurtturuusu, vaan mahdollisesti jokin jalostettu alalaji. Lapiolla ylös kaivetut juurakot voi kuivattaa auringossa vaikkapa pressun tai kiveyksen päällä, tai ne voi kääntää kuivumaan juuret taivasta kohti niille sijoilleenkin. Siemenpalolle ehtineet kukinnot tulee säkittää, sillä ne voivat kehittyä vielä katkaistunakin. Kukka on yksikertainen, aniliininpunainen (pinkki) tai harvemmin valkoinen, ja siinä on viisi terälehteä. Kasvijäte ei edistä uuden kasvuston elinvoimaa samoin kuin lupiinilla. Valtakunnallisen linjauksen mukaisesti tarpeetonta kuljetusta tulisi välttää, sillä kaikki vieraskasvijäte ei suinkaan muodosta leviämisriskiä. Nyrkkisääntönä vasta kukkiminen ja siemenen muodostuminen muodostavat leviämisriskin. Himalajan vuoristoalueelta peräisin oleva jättipalsami tuotiin koristekasviksi 1800-luvun loppupuolella. Kookkaan juurakkonsa avulla talvehtiva komealupiini puskee pintaan heti sulavan lumipeitteen reunoilta, ja nämä voimakkaimmat yksilöt kannattaa kaivaa juurineen ylös heti keväällä. Turvallisen niittojätteen voi myös kerätä vaikkapa kompostikehikkoon. Auringonpaiste voi aktivoida oireet uudelleen vielä hyvän aikaa jälkikäteenkin. Paikan voi myös nurmettaa, jolloin versot lakoavat ruohonleikkuun yhteydessä. Kukintoja ja siementä sisältävä kasvijäte täytyy aina säkittää. Uudet esiintymät täytyykin torjua heti, sillä kunnolla asetuttuaan sen poistamisesta tulee yhä vaikeampaa. Siemenkotia voi kuitenkin taivuttaa ja katkaista varovasti muovipussiin. Lähelle ei kannata suojautumatta työntyäkään, sillä iholle päässyt kasvineste voi aiheuttaa yhdessä auringonvalon kanssa vakavia palovamman kaltaisia oireita. Varsi on tiheästi suorien, erimittaisten piikkien ja karvojen peitossa. Kännykän GPS-paikannus merkitsee sijainnin automaattisesti, ja tekoäly voi jopa tunnistaa kasvin kuvasta. Etenkin jättiputken kukinnon kanssa kannattaa käyttää kaksintai kolminkertaistakin jätesäkkiä. Kasvaa jopa parimetriseksi, ja on helpoiten tunnistettavissa poksahtavasta siemenkodastaan. Lehtien lomasta pilkistävät nelimetristen putkien päissä keikkuvat pilvimäiset kukinnot omana kerroksenaan. Parimetrisiksi kasvavat kotimaiset väinönputket, karhunputket ja ukonputket sekoitetaan toisinaan jättiputkiin. Leviämistapansa vuoksi kurtturuusun kasvatuskielto koskee koko maata, ja vähintäänkin muuttolintujen suosimat marjat on kerättävä pois ennen kypsymistä. Torjunta tehdään pilvisellä säällä, ja kasvin pääjuuri katkaistaan lapiolla 10-20 cm syvyydestä. Lupiinin voi läjittää muutamaan suurempaan läjään, jotta kasvualustan rehevöitymiseltä vältytään. Vieraskasvia sisältävälle maa-ainekselle ei ole vielä keksitty toimivia käytäntöjä, sillä maan uusiokäyttäminen edellyttää sen olevan vieraslajeista puhdasta. Peittämällä kurtturuusu biohajoavalla katteella tai muovipressulla noin kolmen vuoden ajaksi voidaan juurakko hävittää tehokkaasti. Merenrantakasvi ei säikähdä pientä lumiauran tönäisyä tai tiesuolaakaan. Torjunta aloitetaan ennen hedelmän kypsymistä, sillä sen sinkoamat lukuisat siemenet voivat kulkeutua uusille kasvupaikoille kengissä ja vaatteissa. Kiitollinen torjuttava, sillä siemenpankki säilyy elinvoimaisena vain pari-kolme vuotta. Jättipalsamin voi jättää niille sijoilleenkin, mutta kasvin tyviosa pitää murskata juurtumisen estämiseksi. Espanjansiruetanan erottaa kotimaisista etanoista parhaiten hengitysaukosta, joka sijaitsee kilven puolivälin etupuolella. Aluetta täytyy kuitenkin tarkkailla senkin jälkeen, sillä vain kymmensenttinenkin kasvi voi muodostaa siemeniä. Jättiputken jopa 10 cm paksu, karvainen ja punertava ja varsi, sekä metrin levyiset teräväreunaiset lehdet ovat kuitenkin selvästi massiivisempia, ja aggressiivinen ulkonäkökin on suorastaan luotaantyöntävä. Jäte suljetaan tiiviisti jätesäkkiin pariksi-kolmeksi vuodeksi, minkä jälkeen lämmössä mädänneen kasvijätteen voi turvallisesti siirtää kotikompostiin. Kainuussa vieraslajijätteen värikoodina toimii oranssi tai keltainen, jotta jatkokäsittely Majasaaren jätekeskuksella onnistuu. Pari #soolotalkoopaikkaakin on jo yksityisten käyttäjien havaintojen perusteella löytynyt, kiitos niistä! Jätteenkäsittely Vieraslajit kartalle – ja Veks! iNaturalist -sovellus osaksi torjuntatyötä Kuvien lähteet: vieraslajit.fi Kuva: Pekka Malinen, CC-BY-NC-4.0 Espanjansiruetana. Kuhmossa, Suomussalmella, Sotkamossa ja Risu-Mattilassa on myös vaihtolavat vieraslajijätteelle. Sekä kitkentä että niitto tulee toistaa pari-kolme kertaa kesässä muutaman vuoden ajan, jolloin tuloksia näkee jo parissa vuodessa. Kasvuston voi vaikkapa peittää pressulla 2-3 vuodeksi, ja nakella ympäristön karkulaiset sen päälle kuivumaan. Ehdottomasti tärkeintä on poistaa kasvin kukinnot, jottei se ehdi kerryttää siemenpankkiaan. Espanjansiruetanan munat leviävät mullan, taimien ja muiden puutarhatuotteiden mukana, sekä kaukoliikenteen ja maansiirtojen välityksellä. Sovellus on muutenkin luontoharrastajan paras ystävä, jolla saa tunnistettua pihan jokaisen kasvin ja pörriäisen. Kattavan kartoituksen avulla voidaan tulevaisuudessa suunnitella esimerkiksi ajoreittejä ja aikatauluja tienvarsiniittoihin. Aurinko kuivattaa ja kutistaa jätteen lähes olemattomiin, ja myös aurinkokuivatut lupiinin juurakot voi kompostoida. Purojen varsille asettuessaan hentojuurinen kasvi aiheuttaa eroosiota, joka voi pilata vaelluskalojen kudun tukkimalla kutusoraikot. Mitä sitkeämpi jäte, sitä pidempi mädätysaika. Merkittävin leviämisväylä taajamissa on metsään tai joutomaalle kipattu puutarhajätekuorma, jossa kasvi on päässyt juurtumaan siementämään hallitsemattomasti. Tyynen valtameren rannikoilta kotoisin oleva sitkeä kasvi, jota on käytetty runsaasti koristeistutuksissa ja pientareilla. Aurinko ei kuitenkaan tuhoa vieraslajien siemeniä, eikä myöskään kotikompostin lämpö siihen riitä. Tätä puutarhojen täystuholaista ei toistaiseksi Kainuusta laajalti löydy, ja tällaisena tilanne täytyy pitääkin. Uutta kukintoa nousee sinnikkäästi pitkälle syksyyn asti, joten niiton ohessa kannattaa kaivaa terhakkaimpia yksilöitä ja karkulaisia juurineen ylös. Säkkeihin ei myöskään saa pakata multaa ja maata, joten juurakot täytyy puhdistaa maa-aineksesta jo torjuntapaikalla. Maaperän mylläämisen seurauksena siemenet voivat tarttua kenkiin ja vaatteisiin, joten kengät kannattaa kopistella huolella. Kiireinen havainnoija voi jättää tunnistamisen käyttäjäyhteisöllekin, mutta yhteisöllisessä sovelluksessa on kohteliasta tunnistella sekä omia, että muidenkin havaintoja. Torjunnassa vaaditaan pitkäjänteisyyttä, ja paras tulos saadaan yhdistelemällä erilaisia menetelmiä. Kaiken säkitetyn vieraskasvijätteen voi toimittaa veloituksetta Ekokympin lajitteluasemille aukioloaikoina. Siementaimia nousee alueelle seuraavinakin kesinä, ja näitä kannattaa nyppiä pois säännöllisesti. Esiintymät on hyvä saada kartalle niin taajamista, kuin syrjäkyliltäkin. LÄJITYS JA KOMPOSTOINTI Jättipalsamin, jättiputken ja lupiinin siementä tai kukintoja sisältämätön kasvijäte kannattaa läjittää tai kompostoida torjuntapaikalla. Vanhojen esiintymien torjuntaan kuluu vuosia, ja työ vaatii ammattimaisten välineiden lisäksi ämpäritolkulla hikeä. Kannattaa liittyä projekteihin ”suomen vieraslajit” ja ”vieraslajien torjunta suomessa”. Lupiini leviää tehokkaasti siemenestä, joka säilyy itämiskelpoisena jopa kymmeniä vuosia. Nykyaikaisilla menetelmillä kartoittaminen on kuitenkin helppoa, ja jopa hauskaa. Pituudeltaan hieman kotimaista ukkoetanaa lyhempi, noin 7-14 cm. Oransseja säkkejä voi hakea maksutta kunnista ja lajitteluasemilta. Jokainen onnistunut siementuotanto kerryttää maaperän siemenpankkia sadoilla uusilla siemenillä. Lopulta itävät siemenet loppuvat, ja luonnonkasvit valtaavat jälleen alueen. Aina viime vuosiin asti vieraslajien kartoitus tarkoitti yleensä työläiden lomakkeiden manuaalista täyttämistä. Muutamakin aktiivinen käyttäjä saa tehtyä paljon tärkeää kartoitusta, ja Kainuun alueen iNaturalist -kartta on projektinkin säännöllisessä seurannassa. Iholle joutunut kasvineste on pestävä heti pois. Kurtturuusun tunnistaminen voi olla hankalaa, ja tuntomerkit kannattaa tarkastaa rauhassa vieraslajit. Torjunta kannattaakin aloittaa yläjuoksulta, ja edetä kohti hitaammin virtaavaa alajuoksua. Pressun alla juuret, ja jopa osa siemenpankkia tuhoutuu lämmön vaikutuksesta, minkä jälkeen paikalle voi halutessaan kylvää suomalaisten niittykukkien siemenseoksen pölyttäjien iloksi. Tehokkain torjuntapa on kitkeminen, sillä kasvi irtoaa helposti maasta juurineen. Kaikista jättiputkihavainnoista kannattaakin ilmoittaa joko kuntaan tai Vieraslajit Veks! -projektille, mieluiten kuvan kanssa. Kaikki tässä mainitut vieraslajit lisääntyvät joko siemenestä, juurenpätkästä, tai molemmista, joten myös maa-aineksen siirtäminen aiheuttaa aina leviämisriskin. Kasvualustaksi sille sopivat niin paljaat hiekkakentät kuin sammaleinen metsäpohjakin, joten vaarassa olevien alkuperäislajien kirjo on runsas. Peittäminen ja nurmettaminen lienevät useimmissa pihapiireissä vaivattomimmat ja turvallisimmat vaihtoehdot sitkeäjuurisen kurtturuusun hävittämiseen. ORANSSIT SÄKIT KÄYTTÖÖN – EKOKYMPPI VASTAANOTTAA VELOITUKSETTA Leviämiskykyiset osat, kuten kurtturuusun juuret ja marjat, jättipalsamin kukinnot ja hedelmät, sekä lupiinin kukinnot ja siemenpalot suljetaan jätesäkkiin ja hävitetään asianmukaisesti. Säkkejä ei kannata täyttää ns. Muodostaa läpitunkemattomia kasvustoja, joiden hävittäminen on työlästä ja kallista. Torjuntojen ajoitus ja torjuntatapa vaikuttavat jätteen määrään: kasvukauden alussa kasvimassaa ei synny paljoa, ja vain riskialtis kasvijäte kannattaa sulkea säkkiin kuljetusta varten. Jäte kannattaa käsitellä torjuntapaikalla, sillä vetinen kasvi kuivahtaa auringossa lähes olemattomaksi hötöksi. Yksivuotinen, mehevävartinen ruohokasvi viihtyy etenkin kosteikoilla ja puronvarsilla. Muovikate täytyy lopuksi kerätä pois maasta. Laajoja kasvustoja voi niittää viikatteella tai siimaleikkurilla mahdollisimman läheltä maanpintaa, mutta katkaistusta tyvestä versoaa helposti uusia varsia. Jätteen voi myös kompostoida, mikäli se ei sisällä siementä. Lainsäädännön vähimmäisvaatimus on tehokas leviämisen ehkäisy, mikä tarkoittaa vähintään kukintojen poistamista ennen siemenen kypsymistä. Pienimmät siementaimet voi nyppiä pois hansikkaat kädessä alkukesästä. Kartoitus on siksi alueellisesti vaihtelevaa, osin vanhentunutta, ja ennen kaikkea riittämätöntä suunnitelmallisen torjuntatyön kannalta. Maaaineksen kaivaminen ja kuljetus siirtävät usein ongelman muualle, ja maahan jääneistä juurenpätkistä nousee uutta versoa torjuntapaikallekin. Laaja jättiputkikasvusto muistuttaa viidakkoa, jossa miehenkorkuisten varsien kannattelema lehtikatto varjostaa muun kasvillisuuden tieltään. Näännyttää voi myös riipimällä vihreät lehdet oksista paksujen nahkahanskojen avulla useamman kerran kesässä muutaman vuoden ajan. Kainuun ja Ekokympin vieraslajiprojekti 2021-2023 Kainuun ja Ekokympin vieraslajiprojekti 2021-2023 Pohjois-Amerikasta 1800-luvun alussa Eurooppaan tuotu komealupiini oli aikoinaan suosittu puutarhakasvi, joka on sittemmin levinnyt räjähdysmäisesti etenkin eteläisessä Suomessa, mutta myös meillä Kainuussa. Allekirjoittanut löytyy iNaturalistista nimimerkillä vieraslajitveks, ja suosittelen sovelluksen asentamista erittäin lämpimästi kaikille vähääkään luonnossa liikkuville. Lisääntyy erittäin nopeasti, joten havainnoista kannattaa ilmoittaa heti. Tällaisen kartoituksen mielekkyys vaikkapa kuntien muun viheraluetyön ohessa olisi kyseenalaista, kun työt seisahtuisivat jokaisen vieraskasviyksilön kohdalla. Suomessa tavattuja kaukasian-, armenian ja persianjättiputkia voidaan kutsua yleisesti jättiputkiksi, sillä kaikki löytyvät hävitettävien listalla. Torjuntatyöt jättiputkiviidakossa muistuttavat kohtausta elokuvassa ”Kulti, kutistin kakarat”. Esiintymät voivat villiintyä uudelleen, joten kartoitus ja ilmoitukset ovat tärkeä osa torjuntatyötä. Siemen liikkuu virran mukana, joten syy joen varrella putkahteleviin kasveihin voi löytyä kaukaakin yläjuoksulta. Jättiputkea voi hyvin torjua omatoimisestikin, mutta ihon ja kasvot peittävästä vaatetuksesta täytyy huolehtia. Maavarren elinvoimaa voi näännyttää katkomalla maanpäälliset varret useita kertoja kesässä, jolloin kasvin yhteyttäminen estyy. Muun jätteen voi kompostoida tai läjittää torjuntapaikalle, mutta juurien kanssa on oltava tarkkana. Maahan kumottuun kasviin voi kasvaa uusia varsia, minkä vuoksi kasvin tyviosa tulee murskata juuresta ensimmäiseen niveleen asti, tai huolehtia ettei läjitetty kasviaines pääse kosketukseen maaperän kanssa.Toimiva keino on kitkeä kasveja kainaloon sopiviin nippuihin, rutistella ja polkea niiden tyviosa, ja jättää pieniin kasoihin kuivahtamaan. Laajat kasvustot on järkevintä niittää muutaman kerran kesässä matalaksi, jolloin juuren elinvoima hiipuu yhteyttämisen estyessä. Torjunnassa suositellaan näännyttämistä tai tukahduttamista. Kukinto suljetaan tiukasti tupla-triplajätesäkkiin, ja toimitetaan Ekokympin lajitteluasemalle. Ominaisuuksiensa vuoksi kurtturuususta on tullut mittava ongelma etenkin rannikoilla, jonne se kulkeutuu lintujen mukana pitkältä sisämaasta asti. Tavallisimpia tuntomerkkejä ovat litteät, naurismaiset kiulukat, sekä karvaiset ja kurttuiset lehdet. Tunnistus ja torjunta Komealupiini (Lupinus polyphyllus) Jättipalsami (Impatiens glandulifera) Kurtturuusu (Rosa rugosa) Jättiputki (Heracleum persicum -ryhmä) VIERASKASVIJÄTE ON PARASTA KÄSITELLÄ TORJUNTAPAIKALLA Torjuntojen lisääntyessä lisääntyy myös jätteen määrä. Peitteen tulee ylettyä reilusti kasvuston reunojen yli. Tunnistukseen ja torjuntaan löytyy ohjeet www.vieraslajit.fi. Väritys vaihtelee oranssinpunaisesta likaisenruskeaan ja mustaan. Kasvijätettä ei missään nimessä kärrätä laittomille tunkioille tai joutomaille tontin ulkopuolelle! MÄDÄTYS JÄTESÄKISSÄ Siementä ja juuriakin sisältävän jätteen voi tuhota torjuntapaikalla auringon lämmön avulla. Tämäkin kasvi on tuotu alun perin puutarhan vetonaulaksi, ja alkuperää voi päätellä nimien perusteella. Mobiililaitteeseen ladattavalla iNaturalist -sovelluksella vieraskasvin saa kartalle lähes yhtä nopeasti, kuin siitä ehtii ottaa kuvan. Vahvistettu iNaturalist-havainto siirtyy suoraan lajitietokeskuksen kartalle, jonka löytää osoitteesta www.laji.fi. Säkin voi vetää oman säkkinsä päälle myös lajitteluasemalle toimituksen yhteydessä. fi -sivustolta. Voi levittää listeriaa ja sydänmatoa, jotka ovat haitallisia erityisesti koirille ja kotieläimille. Projekti jatkaa osaltaan myös kymmenkunta vuotta sitten Kuhmossa toimineen Ystävyyden puiston jättiputkiprojektin ansiokasta työtä. Juurakon kaivaminen on niittoa huomattavasti tehokkaampi torjuntakeino. Lupiini myös sitoo ilmakehän typpeä kasvupaikalleen rehevöittäen sen alkuperäislajeille elinkelvottomaksi. Kasvin hävitys Kainuusta oli jo hyvällä mallilla, kunnes rahoituksen katkeaminen päätti torjunnat muutama vuosi sitten
Hyvässä hengessä naapurien kanssa käytävät keskustelut kuitenkin ehkäisevät torjumatta jäävien kasvustojen leviämistä tontilta toiselle. Yritykset voivat järjestää vaikkapa virkistyspäiviään vieraslajitalkoilun merkeissä, tai sponsoroida kaupunginosatalkoita. Kainuun ja Ekokympin vieraslajiprojekti 2021-2023 Mieslahden kylälle Paltamoon pystytetään perinnebiotooppeja suojelevan Helmi-hankkeen toimesta lammaslaidun, jossa lampaiden tehtävänä on avaran kylämiljöön suojelemisen lisäksi hävittää alueella esiintyvä jättipalsami. Projektille voi laitella viestiä kaikenlaisen yhteistyön ja talkoilun tiimoilta, tai ihan muuten vaan. Tämän vuoksi toivomme kärsivällisyyttä myös kotitien pientareen siementuotannon estämiseen, kunnes niittoaikatauluihin saadaan taloudellisesti ja ympäristöystävällisesti kestävä ratkaisu. Vieraslajit Veks! -projektin tarkoituksena on keksiä pysyviä käytäntöjä yhteistoimintaan tiedotuksen ja verkostoitumisen kautta. Näitäkin kohteita voi vielä ehdotella. Hyvänä esimerkkinä tästä on tuore yhteistyö 4H-yhdistyksen kanssa, jonka ansiosta nuoret saavat kesätöitä, ja maanomistaja pääsee samalla eroon vieraslajeistaan. Kohteelle voidaan järjestää aitaus ja eläimet, jotka popsivat suihinsa niin palsamia kuin lupiiniakin. Niittomurskaimet töihin Talkoot ja kokeilut. Urakoijien kannattaa myös pohtia niittomurskainten käyttöä vieraslajityössä etenkin niillä alueilla, joissa julkisrahoitteisten niittojen aikataulut aiheuttavat leviämisriskin. Niittomurskaimella saa kätevästi matalaksi kotipihojenkin kurtturuusut ja lupiinit, jonka jälkeen alueen voi esimerkiksi peittää maatuvalla peitteellä. Innokkaat vapaaehtoiset voivat myös ilmoittautua projektille, ja voitaisi vaikka kokeilla talkooavun järjestämistä ikäihmisille tätä kautta.Kainuu on mukana valtakunnallisessa #soolotalkoot -kampanjassa, ja kuntiin ilmestyy tänä kesänä opastekylttejä, joiden tienoilta vieraslajeja voi torjua omatoimisesti aina ohikulkiessaan. Niittomurskainten koppeihin tarvitaan muutenkin vieraslajitietoisuutta, jotta tuleentunut ja siementä levittävä lupiini osataan väistää, ja toisaalta pahimpiin lupiinikeskittymiin voidaan käyttää hieman enemmän aikaa silloin kun siementä ei vielä ole. Kurtturuusun torjunnassa tarjontaa voisi tulla esimerkiksi peittomenetelmää käyttäen, tai kahmarikauhan ja maa-aineksen seulonnan yhdistelmällä. Vieraslajiprojektikin kaipaa vinkkejä sopivista paikoista laidunnuskokeilulle. Pidetään vieraslajit puheenaiheena, mutta hyvässä hengessä. Ollaanpa yhteyksissä ja, ollaanpa hyvässä yhteishengessä Kukkien poimiminen kuuluu jokamiehenoikeuksiin, joten on täysin sallittua ja suositeltavaakin poistaa kukkivat vieraslajit aina kohdatessaan. Loppukesään ajoittuvat niitot levittävät usein lupiinin siementä, mutta etenkin syrjäkylillä se on alun perin tarttunut laitteen mukaan yksittäisten tienliittymien karkulaisista. Torjuntamotivaatiota tämä kierre ei luonnollisesti paranna. Biohajoavan katteen käyttämistä kokeillaan myöskin sopivilla paikoilla. Vieraslajiprojekti kerää listaa torjuntaa tarjoavista lähiaikoina avattaville www.vieraslajitveks.fi -verkkosivuille, ja voi auttaa muutenkin käytännön asioissa Tienvarsiniittojen aikataulut ovat synnyttäneet muna vai kana -asetelman, jossa tielaitosta syytetään kotipihalle saapuneesta lupiinista. Juurineen kitkemiseen tarvitaan kuitenkin aina maanomistajan lupa, joten edes pimeyden turvin ei pidä mennä naapurin puolelle kaivelemaan. Vieraslajien torjunta on lain mukaan aina maanomistajan vastuulla riippumatta siitä, mistä vieraslaji on tontille alun perin tupsahtanut. Talkoiden järjestämiseen saa apua, ja ehdotuksia talkoopaikoiksi kaivataan edelleen. Esimerkin, keskustelun ja yhteisymmärryksen voima on merkittävä ase taistelussa vieraslajeja vastaan. Yksikin kitketty kasvi on aina etteenpäin. Ei syyllistetä eikä osoitella sormella, vaan heivataan hymyssä suin Vieraslajit Veks! Parasta porukalla Tieto, talkoohenki ja yritysten tuki edistävät tavoitetta Ekokympin uusi Parasta Porukalla -sanonta pätee hyvin myös vieraslajien torjuntaan. Paikallisista 4Hyhdistyksistä kannattaakin hetimmiten kysellä apua lupiinin ja jättipalsamin torjuntaan! Muutakin yritystoimintaa mahtuu mukaan. Aina eivät kuitenkaan aika ja voimavarat riitä vieraskasvien hallintaan, joten mukaan tarvitaan palveluntarjoajia. Kaikkiin vieraslajiasioihin löytyy varmasti jokin ratkaisu, tai ainakin opitaan keskustelemalla jotain uutta. Kylätiellä leviävää lupiini pysähtyy vain, jos siemenpalkoja ei pääse syntymään ennen niittokoneen saapumista. Edullinen vieraslajien torjuntapalvelukin tulisi monelle tarpeeseen. Aivan kuten kiertotalouden ja jätehuollonkin kohdalla, myös vieraslajien torjunnassa vaaditaan laajaa yhteistyötä julkisen ja yksityisen sektorin välillä
Torstaina 23. Modern Kaakkois-Aasian heimoAIKA SUURI tapSUKUUSA:n ELELEE Du fva komea TuoEPÄtyppiMerimonen Fazer ‘pihlajaArola vintiöiCara ITSEkirjeIVAA -paini Japania vanhin Eero Rosakka vetreä kirjoitelmia -AIKA SÄÄnukkuPalo am-taikina Jacques vaaEHKÄ kosteana -visti -TV -lahja ‘lehtinaisia’ Lapin nyt poikia -KUTI kyviä HaapaRic k‘pyydät’ miehiä ba si lyödä TiihoLeena juoni sotakankaiPirjo PIHApäivän SEPIpainiALLaven nytkin Kotro PINjäykisKEHÄisoisiä säikpäätä kuljettaa Waltin -villat Ah o JONO antaa makua joki aJAKO tarun kunkku poroista ällöjä + Ag hallitusti todiste antaa mitali ÄTSIÄ riutKOTItoja Frii Ranin Aalto suikaOPPINEITA laulajasäveltäjä ORGAANINEN YHDISTE yhteistyöjärjestö päällikkö ympäri maata keskikesän! On vapaata! VÄYLÄ patauti PUOLISUUKSIA tiedotuspalvelu YKSIKSEEN maan raha vuoristo’ veikkausEngren Jylhä mas tunkanto turi vaavin berts SIISTI hapon suoloja museo muntaa matin ’sisko’ tivia HO kurre pehmeää ehkäisi leita ajan naisia nen 28.04. kesäkuuta 2022 – KUHMOLAINEN 15 -kortti TALOUSGiannaHuristelemme . lyttyyn Kari tai Juha TELMÄ NOITE -JOKI tävää kin x2 ta Piltti usein rannallakin vakin 20 > terrorisoi huuliote ’1/50’ ta ÄÄNEKÄSTÄ 4. Jo sif ma n savu runoääntä tä Lymi Jo rm a Ke m pp ain en 20 22 Seppä lä Päijät-Häme
Kun Olavi kuoli, niin mulla tuli semmonen runosuonenveto. – Se oli musta ihanaa aikaa. Runoja Irina Iléniltä on syntynyt lapsesta saakka. Irina Ilén sanoo aina halunneensa uskoa hyvyyteen, kauneuteen ja rakkauteen, ja siksi Ukrainan sota tuntuu hänestä erityisen raskaalta. Sen takia en oikeastaan puhunut niistä jutuista, joista tunsin, että ne ovat olleet mulle hirveän raskaita. Isoäiti harrasti myös kulttuuria. Hän kertoo muistavansa, kun häntä itseään kannettiin lapsena väestösuojaan Helsinkiä pommitettaessa. Silloin kun Turun yliopistossa tutustuttiin, en ensin uskonut, että sovitaan yhteen. Tukeuduin hirveästi kaikkeen runouteen. Itkuja surukausi muuttuivat vähitellen kaipaukseksi, ja Olavin kuolemasta on nyt kulunut puolitoista vuotta. – Isoäiti oli mun henkinen kasvattaja ja hän oli äärettömän tärkeä ja rakas. – Kun sitten lähdin eräänä kesänä Italiaan ja viivyin siellä vähän kauemmin, mulle tuli ihan hirveä ikävä Olavia. Ukrainan sodan alkaminen oli Irina Ilénille kova järkytys, kuten oli ollut muun muassa Tšetšenian sotakin. Irina Ilén kertoo pariskunnan olleen naimisissa 60 vuotta. – En ole voinut käsittää, että ihminen voi olla niin paha. Irina Ilén uskoo hyvyyteen Lähtösi jäi varjoksi on Irina Ilénin toinen runokirja. – Tunsimme toisemme vielä aikaisemmin. Kun mulle tuli aika itsenäistyä, saattoi meille tulla kahnauksia. Yhteinen ystävä oli sanonut Olavista ja Irinasta tulevan vielä parin, mutta Irina ei ollut ottanut sanoja silloin todesta. Runoista välittyy usko hyvyyteen, rakkauteen ja ihmiseen. Mussa tekee hirveän pahaa, jos puhutaan homoista ja lesboista pahaa. Irina vietiin Hartolaan, jossa hän viihtyi. Myös kuolema on hänen mielestään eräänlainen sulautuminen ”johonkin”. Se oli maaseutua ja mä olin aina ollut kaupunkilainen. Ilén sanoo joskus hyvin harvoin lukevansa Raamattua. Runoni ovat minun henkilökohtaisia tuntemuksiani, hän virkkaa. – Kyllähän niissä runoissa se ikävä näkyy. Mulla ei ollut kovin helppo lapsuus. Ne olivat minulle tärkeitä henkireikiä, kuten kirjallisuus ja taide yleensä. Ilén kertoo pohtineensa, miten Venäjän kyyninen hyökkäys vaikuttaisi meidän nuorisoomme, sillä Ilénin mielestä suurin osa nuorista haluaa kuitenkin uskoa ihmiseen ja hyvyyteen. Ne ovat olleet minulla niin sanotusti yöpöytälaatikossa. Koulussa hän rakasti ainekirjoitusta, kuten myös kuvaamataitoa ja lukemista. Runoissa heijastuu kaipaus edesmennyttä puolisoa, Olavi Iléniä kohtaan. Ensimmäinen, Olen kivi jota silität, ilmestyi 2014. – Ihminenhän on semmoinen, että mehän kannetaan kyllä lapsuuden traumoja. – Mun vanhemmat erosivat. Toisin kuitenkin kävi, ja löytyi ”joku semmoinen yhteinen sävel”. Mun parhaimmat ystäväni joutivat Ruotsin puolelle, mutta mua ei päästetty, koska oli kuultu, että sieltä ei saataisi takaisin kaikkia lapsia. Kirjoittaminen säilyi aina Ilénin elämässä, vaikka hän harrasti myös kuvataidetta ja järjesti näyttelyjäkin. Hannele-nimi on sama kuin hänen isoäitinsä tyttärellä, joka oli kuollut nuorena vähän ennen Irinan syntymää. Luonto on tärkeä Ilénille, ja hän kuvaa luontokokemusta puhdistavaksi ja sulauttavaksi. Niin kuin Uuno Kailaaseen ja Saima Harmajaan – ja saksalaiseen runouteen. Irina Ilén kertoo isoäidin olleen tärkeä hahmo elämässään. Nimi on tullut nyttemmin tärkeäksi hänelle. Tietysti sukupolviero oli suuri. – Mulla oli jo kotoa lähtöisin sellainen kulttuurinälkä. Ilén sanoo ihmiselämän olevan kummallinen: se on kuin jatkuva salaisuus. Jo syntymä on mun mielestä suuri salaisuus. Olen aina halunnut uskoa hyvyyteen, kauneuteen ja rakkauteen. – En halua olla poliittinen tai kantaa ottava runoilija. Maailman tilanne on heijastunut myös Ilénin runoihin, vaikka se voi olla vähän piilossa. Hän on työskennellyt kuvaamataidon opettajana, ja hän on tehnyt myös itse kuvituksen runokirjaansa.. Irina Iléniltä on ilmestynyt runokirja, Lähtösi jäi varjoksi. kesäkuuta 2022 Jarno Hiltunen – Siellähän on sellaisia runoja, jotka ovat syntyneet ajat sitten. JARNO HILTUNEN Irina Ilénille kuvataide on aina ollut tärkeä. – Mun mielestä sekin on suuri salaisuus, eikä sillä tavalla voi ruveta ihmisiä yksilöimään tai heidän ominaisuuksiaan. Mun mielestä jokainen ihminen on yhtä arvokas. Rupesi syntymään runoja pitkästä aikaa, kertoo Irina Ilén. 16 ELÄMÄNMENO KUHMOLAINEN – Torstaina 23. Luonteeltaan Ilén kertoo olevansa sellainen, että hän ei halua kantaa muassaan katkeruutta. Siellä eivät pommikoneet lennelleet tai sireenit soineet. Mä päätin, kun mulle tuli omia lapsia, että mä en omia lapsia rasita millään tavalla ikävillä asioilla. Uudessa kirjassaan hän käyttää etunimiä Irina Hannele. – Jouduin evakkoon joidenkin lasten kanssa. – Voidaan kyllä sanoa, että koettiin sitä ja koettiin tätä ja elettiin noin ja elettiin näin
Sampo hidasti vauhtinsa, hiipi ikikuusen luo ja kurkisti. Tontut, metsäpeura, kärppä, saukko, Lapinpöllo ja susi juttelivat iloisesti, kunnes Mummi sanoi, että nyt on aika valmistella huomista juhannusjuhlaa. Sampo tiesi, että hylätyn metsämökin vanhalla niityllä kasvoi sadoittain villikukkia. Ja niin sitten mentiin! ”Veli-Takkuturkki!” Sampo huikkasi sillä aikaa, kun Sissi, Pyry ja Taika piilottelivat männyn takana ja Tuuli lenteli edes takaisin. Ukki ilmoitti, että hänen puutarhassaan kaikki eläimet kunnioittivat toisiaan eikä yksi syönyt toista. Sampo kurkisteli tassua ja huudahti, että se oli tulehtunut. Taika vapisi muiden takana, mutta uskalsi silti sanoa ’hei’. Sitten hän koetti suden kuonoa ja totesi sen olevan kuuma, sudella oli kuumetta ja se oli vakavaa. Takkuturkki myöntyi ja lönkytti Sampon ja Ukin rinnalla koko matkan Ukkilaan ja Mummilaan. Yhtäkkiä se näki harmaan suden sammalmättäällä ja pelästyi niin kauheasti, ettei hoksannut paeta. En voi antaa sinun mennä, ennen kuin kuume on laskenut ja haava parantunut.” Takkuturkki huolestui, muut eläimet pelkäsivät sitä, eivätkä uskaltaisi tulla Ukille hoitoon. Mummi tuli tervehtimään ja toi potilaalle valtavan vadillisen lihalientä, sillä se vahvisti sairaita. Potilas sai maata sammalmättäällä suuren koivun varjossa tonttukodin takapihalla. Uikutus kuului vasemmalta puron luota. Sitten Ukki veti varovaisesti piikkilanka-aidan pätkän tassusta ja antoi sen apurilleen Sampolle. ”Mummi, Mummi! Missä Ukki?” ”Sampo, metsäpaloako sinä juokset karkuun?” Sampo kertoi haavoittuneesta sudesta, ja Mummi neuvoi menemään Ukin työhuoneelle. Aikaisin aamulla Taikan eno Hirvo asteli Ukin pihalle saamaan rohtoa. Sampotonttu tepasteli mustikkavarpujen keskellä iloiten, koska oli tulossa loistava mustikkakesä. En voi enää astua sillä ja se on kovin kipeä.” ”Oi, Veli-Susi, saanko tulla katsomaan?” Susi antoi luvan ja Sampo meni reippaasti makaavan suden luo. Ohoh, siellä makasi suuri susi nuolemassa etukoipeaan. Ensiksi Ukki antoi tulehdusrohtoa, jonka Takkuturkki joi mukisematta. Sen pituinen se. Ukki tuli sopivasti esittelemään potilaansa toisilleen ja hoitamaan niitä. ”Nyt sinun pitää tulla meille, jotta voin hoitaa sinua. Sampo huomasi heti, että sudella oli hätä. Tuuliakaan ei susi hermostuttanut. Matka sinne kulki kuusikon läpi. Iloista juhannusta ja auttavaista välittävää sydäntä kaikille kuhmolaisille, toivottaa Laila Escartín-Sorjonen Satuhaltiatar JUHANNUSSATU S amp o t ont t u ja T a kk u tu rk ki. Mummi-tonttu levitti valkoisia pellavaliinoja narulle tuultumaan, kun Sampo pyyhälsi läähättäen puutarhaan. Ukki pesi haavan virtaavassa vedessä, laittoi siihen salvaa ja kietoi pellavaisen liinan tassun ympärille, jonka sitoi narulla. Ikuisuudelta tuntuneen silmänräpäyksen ajan susi ja metsäpeura tuijottivat toisiaan. Sinne Sampo kiiruhti huutaen koko ajan Ukkia. Ja juhannusaatosta tuli upea! Jopa Takkuturkki osallistui juhliin, eikä kukaan pelännyt, sillä kaikki olivat Äitimaan lapsia, ja kun oltiin Ukki-tontun hoidossa, poikettiin tavallisista luonnonlaeista. Ukki kiitti metsänhenkiä siitä, että oli juuri valmistanut ison satsin tulehdusrohtoa Hirvo-metsäpeuralle, ja nopein liikkein hän pakkasi sitä aina valmiina olevaan lääkepussukkaan, heitti sen selkäänsä ja pyysi Sampoa viemään hänet suden luo. Sampo kehotti uudelleen Takkuturkkia odottelemaan ja lähti juoksemaan minkä kintuistaan pääsi mummilaan ja ukkilaan. Kumpareen vierellä näkyi jotain harmaata. Mikä sinun on?” Susi nosti komean päänsä ja tuijotti keltaisilla silmillään Sampoon, niin että hänestä tuntui kuin susi näkisi hänen sielunsa salaisimpiin sopukoihin. ”Veli-Tonttu, kolme auringonlaskua sitten sotkeuduin ihmisten kuolleeseen piikkikäärmeeseen ja se pureutui syvälle tassuuni. ”Kiitos kiltti Veli-Tonttu, mikä on nimesi?” ”Minä olen Sampo, entä sinä, Veli-Susi?” ”Minä olen Takkuturkki. Tontut valmistelivat kuumeisesti juhannusjuhlia. Takkuturkki nuolaisi Mummin kättä ja sai hänet kikattamaan. Kevein askelin Sampo kipitti ääntä kohti. ”Minä olen Ukki-tonttu ja nyt me parannamme sinut!” Takkuturkki huokaisi helpotuksesta. Hirvo tepasteli sinne tänne Ukkia odotellessa. Hän astui rohkeasti kuusen takaa ja kutsui: ”Veli-Susi, olen Sampo-tonttu. Ennen nukkumaan menoa Sampo kävi kurkistamassa Takkuturkkia ja toivottamassa hyvää yötä, oli jännittävää, että takapihalla makasi suuri susi. Taika säikähti, mutta Sissi ja Pyry halusivat tavata suden. Juhannus oli ihanaa, Sampon lempijuhla joulun jälkeen. Kun synnyin olin takkuisin pentueesta, ja emo antoi näköiseni nimen.” Sampo nauroi, että se totta totisesti sopi, sillä Veli-Suden tuuhea turkki oli takkuisempi kuin pajukko järven rannalla. Silloin Ukki tuli työhuoneelta kertomaan että: ”Me olemme kaikki Äitimaan lapsia, yksi syö kasveja ja toinen metsästää eläimiä, kukin luontonsa mukaan, ei pahuuttaan, vaan kuten Äitimaa on käskenyt.” Taikakin rentoutui, kun Ukki istui heidän kanssaan. Hirvo ymmärsi, että susi oli vaaraton. Nelistään ystävykset saivat Taikan taivutettua tulemaan mukaan. Mummi-tonttu oli pyytänyt Sampoa keräämään ison niittykukkakimpun koristamaan pääpöytää. Ilma oli lämmintä ja tuoksui sammaleelta, laholta puulta ja pölyltä: keskikesältä kuusikossa! Sampolla ei ollut kiire, oli niin paljon katseltavaa, haisteltavaa ja… kuultavaa! ”Joku uikuttaa!” Sampo höristi korviaan suuntaan ja toiseen. Torstaina 23. Aamiaisen jälkeen Sampo juoksi ystäviensä luo kertomaan Takkuturkista. Takkuturkista tuntui, ettei se ollut ehtinyt oikein edes odottaa, kun se jo kuuli kahden jalkaparin sipsuttelua mättäällä. Hän veti keuhkot täyteen. Suden piti odottaa, heillä ei menisi kauaa. Ikikuusen takaa ilmestyivät siinä samassa nuori ja vanha tonttu. kesäkuuta 2022 – KUHMOLAINEN 17 lipa kerran ihana kesäpäivä. Sampo ilmoitti pontevasti, että susi piti parantaa pikimmiten ja nyt hän aikoi hakea Ukkitontun paikalle, sillä hän oli metsän paras parantaja. Jotkut niistä pelkäävät sinua.” ”Minä en koskaan tee pahaa sinun ystävillesi, Veli-Sampo, sinä pelastit minut.” Sampo kutsui ystävänsä luokseen ja esitteli heidät. Sitten Takkuturkki kumarsi päällään ja laski katseensa maahan. Aamu oli tyyni eikä tuuli tuonut hajuja. Sampo veti huoneen oven auki ja kertoi Takkuturkista, ennen kuin Ukki ehti sanoa mitään. ”Haluan esitellä sinulle ystäväni. Ukki pyysi Takkuturkkia lönkyttämään purolle, sillä haava piti pestä kunnolla, siellä Ukki käski suden mennä sivuttain makuulle ihan rannalle
Hääkutsu Hartaus Kerttu Immonen Kirjoittaja on kuhmolainen eläkepappi. He tekevät maastotöitä Kainuun, Savon ja Lapin alueilla. Kasvukauden aikaiset sääolot ovat keskeinen tekijä antoisalle marjavuodelle tai marjakadolle. Musiikkijuhlan päätöstä vietetään Uljaskan pirtissä Ala-Rimmillä. Taivaaseen on vain yksi tie. Tuo kutsu on meille esitetty juurta jaksain Pyhässä Raamatussa. Kainuussa Marjapartio havainnoi mustikan lisäksi hillan kukintaa. Sommelossa esiintyy muiden muassa kantelevirtuoosi Ida Elina. Jokaisessa kohteessa he käyvät kaksi kertaa kesän aikana. Minun rippivirteni seitsemäs säkeistö alkaa sanoilla: Sydän hämmästyypi näissä / ilohäissä,/ lunastetut riemastuu. Havaintoverkoston tiheys ei kuitenkaan ole riittävä paikalliseen tarkkuuteen. – Luken marjasatoseurannan ja Ilmatieteen laitoksen sääseurannan ansiosta käytössämme on laajat aineistot säätietoihin perustuvien marjasatomallien pohjaksi. – Nyt voidaan saamelaiset, kveenit, metsäsuomalaiset, ruotsinsuomalaiset, virolaiset ja muutkin Viron erilaiset ryhmät, muun muassa setut sekä unkarilaisten ryhmät ja kaikkialle maailmaan sijoittuneet siirtolaisryhmät ottaa uudella tavalla huomioon juhlavuoden ohjelmassa. Tämän takia ennusteet ovat olleet valtakunnan tasolla, Luken erikoistutkija Rainer Peltola taustoittaa. Golgatan ristillä Jumalan rakkaus luomaansa ihmistä kohtaan oli äärimmillään. – Päätyötehtävämme on tutkimusmetsien perustaminen ja maastossa tehtävä marjasatoseuranta. Eräänä isona kokonaisuuten on Afrikka-teemainen konsertti. Silloin olisi hyvä olla poutaa ja suhteellisen lämmintä, jotta pölyttäjähyönteiset olisivat mahdollisimman aktiivisia. Satoennusteet ovat perustuneet valtakunnallisen marjahavaintoverkoston tuottamiin seurantatuloksiin. Parhaimmillaan voidaan päästä 10x10 kilometrin tarkkuuteen. Venäjän hyökkäys Ukrainaan kuitenkin on muuttanut suunnitelmia. Järjestäjät näkevät sinänsä ikävässä tilanteessa myös myönteisiä sivuvaikutuksia. Kutsu koskee nyt-hetkeä, huomenna se voi olla myöhäistä. Ensimmäisellä maastokäynnillä Torssonen ja Kotilainen perustivat jokaiseen kohteeseen viisi neliömetrin kokoista laskentaruutua ja laskivat jokaisessa ruudussa olevat mustikat tai hillat. Onko niin, että hääkutsu on ylitse muiden, ilomme on silloin ylimmillään. Nyt suunnitelmia on muutettu ja suuntauduttu Pohjoismaihin, Viroon ja Unkariin. Johanneksen evankeliumissa tuo kutsu kuuluu: ”Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän.” Jottei yksikään: Jumalan tahto on, ettei kenenkään paikka Taivaan hääjuhlassa jäisi tyhjäksi. Monet virsikirjamme virret ylistävät päätössanoissa Taivaan iloa ja juhlariemua. Se puku on Jeesuksen lahjavanhurskaus. Jeesuksen kutsu on kutsu Karitsan häihin. Usein jo päällyskuori kertoo, että sisällä on juhlakutsu. Kaksikko on työskennellyt Kainuussa jo ainakin Hyrynsalmen, Ristijärven, Sotkamon ja Kuhmon alueilla. – Hanke aloitettiin, koska marjasatoennusteiden paikalliselle ja alueelliselle tarkkuudelle on ollut kysyntää. Kulttuurimatkailun mahdollisuuksia käsittelevässä seminaarissa 29. Peltolan mukaan esimerkiksi viime vuonna kuivuus verotti mustikkasatoa. Näin alkukesästä posti on yllättänyt monet. Kukinnan aikaiset hallat sekä yöpakkaset vaurioittavat myös kukkia. Jeesus on lähettänyt kutsun Sinulle ja minulle, ihan jokaiselle. Golgatan ristillä Jeesus sovitti koko maailman synnit. MARJUT LEHTO Jarno Hiltunen Musiikkijuhla Sommelon lippujen ennakkomyynti on sujunut hyvin, vaikka etukäteen olikin pelätty kahden poikkeusvuoden tehneen yleisön varovaiseksi. Marjut Lehto Luonnonvarakeskus (Luke) ja Ilmatieteen laitos yhdistävät aineistonsa marjasatojen ja kesäsäiden välisen yhteyden tarkemmaksi selvittämiseksi Marjasää-hankkeessa. Myös länsiafrikkalaiseen musiikkiperinteeseen tutustutaan. Syntien anteeksi saaminen on tie Jumalan valtakuntaan. Sommelon alkuun on viikon päivät. Päivän evankeliumissa tapaamme kolme kutsun torjujaa: Ensimmäisen kieltäytyjän esteenä on omaisuus. Pakkasen purema kukka ei pääse marjaksi saakka. 18 ELÄMÄNMENO KUHMOLAINEN – Torstaina 23. – Saman kunnan alueella kukinta voi olla hyvinkin erilaista eri paikoissa. Heti kutsun luettuamme alamme mielessämme valmistautua: Mistä puku, mitä lahjaksi. Satonäkymistä kiinnostuneet voivat seurata Luken Instagram-tiliä @ luonnonvarakeskus ja tunnistetta #Marjapartio. (Virsi 307:7a) A Kutsu Jumalan valtakuntaan on tärkein kutsu, jonka ihminen saa. Avajaiset pidetään keskiviikkona 29. kesäkuuta 2022 J oko luit päivän postin. – Alkuperäisessä ohjelmassa, jolla nimitystä haettiin, oli mukana luonnollisesti useita osuuksia, jossa Venäjällä asuvat suomalais-ugrilaisia kieliä puhuvat kansat olisivat olleet keskeisiä osallistujia. – Ennakkomyynnissä on ostettu ja varattu lippuja mukavasti, erityisesti Värttinän konserttiin keskiviikkoiltana, kertoo Pekka Huttu-Hiltunen Sommelon tiedotteessa. Marjasatoseurantaa tehdään kunnissa useammalla eri alueella. Sommelon ennakkolippujen myynti lähtenyt hyvin käyntiin. Jeesus sanoi: ”Mitä hyödyttää ihmistä, jos hän voittaa omakseen koko maailman mutta menettää sielunsa?” Rikkaus voi olla suuri siunaus, mutta silloin jos se muodostuu pelastumisen esteeksi, se koituukin turmioksi. – Kriittinen vaihe marjasatojen muodostumisessa on kukinta. Siellä kuullaan runolaulukonsertti, jota järjestäjät kuvailevat tunnelmalliseksi. Ensi sunnuntaiaiheena on Kutsu Jumalan valtakuntaan. Toinen kieltäytyy harrastuksensa vuoksi. Tämä tapahtuu lähivuosien aikana. Kolmannen esteenä on naimisiin meno. Se on tärkein kutsu, jonka ihminen saa. joulukuuta 2023. Hän sanoo, että marjasatoihin vaikuttavat säätekijät tunnetaan kuvailevalla tasolla aika hyvin. Marjasatoennusteista tarkempia tutkimuksen avulla Hilla Torssonen (vas.) ja Johanna Kotilainen mittaavat laskentaruutua varten neliömetrin kokoisen alueen. Kansainvälinen työpaja kokoontuu Kuhmoon tiistaina 28. Kutsujana on itse Jeesus Kristus, Jeesus on tehnyt kalliit valmistelut ennen kutsun lähettämistä. Lisäksi päivitämme viikoittain Luonnonvarakeskuksen Instagramia. kesäkuuta. Maastossa he kiinnittävät huomiota muun muassa kukkien määrään, puustoon ja siihen, miten mustikka kasvaa alueella. Kuhmo valittiin ensimmäisenä suomalaisena paikkakuntana suomalais-ugrilaiseksi kulttuuripääkaupungiksi 2023, ja Sommelo on juhlavuoden päätapahtuma Kuhmossa. Värttinä on Suomen menestynein ja kuuluisin kansanmusiikkiyhtye, ja se aloittaa juhlakiertueensa juuri Sommelosta. Marjasää-hankkeessa työskentelee kesän aikana Marjapartio, joka perustaa tutkimusmetsiä ja tekee marjasatoseurantaa. Alkamassa oleva festivaali on siinä mielessä poikkeuksellinen, että ”erikoisuutena” siinä on Joutsentanssi-festivaalin ohjelman lomittuminen Sommelon konserttien kanssa, minkä toivotaan tuovan lisäarvoa molemmille kulttuuritapahtumille. Hanketta rahoittavat Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahastosta Kainuun, Lapin, Pohjois-Pohjanmaan ja Pohjois-Karjalan ely-keskukset. Näiden karttojen laadinnassa käytetään hyväksi säätietoja. kesäkuuta käymään läpi ensi vuoden Sommelon ohjelmaa. Kiertue kantaa nimeä Oi Dai, joka on myös yhteen kolmannen studioalbumin nimi. Aviopuoliso, oma perhe ja vanhemmat ovat parhaimpia maallisia Jumalan lahjoja, mutta nekään eivät saa mennä edelle kaikkein tärkeimmästä kutsusta, kutsusta Jumalan valtakuntaan. Marjasää-hanke alkoi 1. – Lopullisena tavoitteena on tuottaa satokauden aikana karttoja, joista näkyisivät sato-odotukset alueittain. Marjasää-hankkeessa työskentelee kesän aikana Marjapartio eli Johanna Kotilainen ja Hilla Torssonen. – Lisäksi tutkimme marjojen kasvuympäristöä sekä kirjoitamme ylös alueen pääpuulajin. – Kohteet valikoituvat havainnoitavan lajin perusteella eli metsässä tulee kasvaa esimerkiksi mustikkaa. Ystäväni! Jeesuksen nimessä ja veressä, saat uskoa kaikki syntisi anteeksi. Luonnonvarakeskuksen ja Suomen 4H:n marjasatoseurannan yhteistyö jatkuu tänä vuonna. kesäkuuta näkökulma on erityisesti Itäja Pohjois-Suomessa sekä uudessa eurooppalaisessa kulttuurireitissä, Singing Heritage Routen kehittämisessä ja virallistamisessa. 4H:n kanssa yhteistyössä tehtyjä havaintoja voi tutkia osoitteessa marjahavainnot.fi. Seminaarin alustajina ovat Sari Kaasinen, joka oli vetäjänä Saimaailmiössä, eli Savonlinnan ja lähialueiden yhteisessä kampanjassa Euroopan kulttuuripääkaupungiksi, kaupunginjohtaja Tytti Määttä, joka on myös Oulu 2026 -kulttuurisäätiön hallituksen jäsen, sekä Saamelaisarkistonhoitaja Suvi Pilvi King. Mukana on esiintymässä myös yhtyeen voimahahmo alkuvuosilta, Sari Kaasinen. – Mustikka kukkii maakunnan alueella kohtalaisesti tai hyvin paikasta riippuen. tammikuuta 2022 ja päättyy 31. Morsiamen hääilo ja valmistelut ovat eri sarjassa kuin kutsuvieraan. Jeesus on valmistanut Golgatan ristillä kutsun vastaan ottaneille valkoisen hääpuvun. Se tie kulkee Golgatan ristin kautta. Aineistoja yhdistämällä tuotetaan säätekijöihin perustuvia marjasatomalleja, joita voidaan hyödyntää tarkempien marjasatoennusteiden laadinnassa. On paljon hyviä harrastuksia, mutta jos niiden vuoksi torjumme Jumalan kutsun, ajankäyttömme tärkeysjärjestys on väärä. Myös hilla kukkii paikoitellen hyvin. Havaintojen tekemiseen on aina oltava myös maanomistajan lupa. Sommelosta kerrotaan, että muitakin konsertteja on varattu, mutta lippuja todennäköisesti riittää vielä paikan päältäkin ostettavaksi
– Oopperassa eivät pyssyt pauku, eikä sodalla mällätä. – Kevyen musiikit esittäjät eivät enää ymmärrä, mitä työtä äänen eteen pitää tehdä. Näyttely avoinna tukikohdassa 3. 15.7. 21.5.2022 Kajaani Rakkaudella muistaen sisaret ja veli perheineen veljen lapset perheineen sukulaiset ja ystävät On kädessä kulku kohtalon. kello 17. Pyhäkoulu saarnan aikana. mennessä lastenohjaajalle p. Kyytiin pääse myös matkan varrelta. klo 18.00 Rukousilta Tervetuloa tilaisuuksiin! HELLUNTAISEURAKUNTA Rajakatu 5, p. SINI RIEKKI Rakkaamme Mervi Eila Marketta HUOTARI s. Maanantai 27.6. Oopperalaulajien äänen voisi ajatella olevan kovilla lauluntäyteisen viikonlopun aikana. SUOMI SOI 2022 Ma 27.6.2022 klo 18.30 Yhteislaulutilaisuus, Musiikkijuhla Sommelo ja Joutsentanssi -festivaali esittäytyvät. Rakkaudella kaivaten Veijo Kati, Guido, Isa, Noel ja Liam Tiina, Olli, Pyry ja Aava Minna, Jarmo, Pihla ja Otto sukulaiset ja ystävät Siunaus on suoritettu läheisten läsnä ollessa. Heinäkuun ensimmäinen viikonloppu on Raatteentie-oopperan lisäksi täynnä muuta oopperateemaista ohjelmaa Suomussalmella. Työmäärä on iso, ja välillä voimat tuntuvat loppuvan kesken. 044 738 4308. Oopperassa laulamme myös ilman mikrofonia, eli ääntä pitää tuottaa paljon. En ymmärrä, mikä ihmiskuntaa riivaa. Torstaina 23. Klo 11 KONFIRMAATIOMESSU Kuhmon kirkossa (l+s: Pääkkönen, k: Lohi), Huom. 13.5.2022 Kuhmo Lähdit niin hiljaa, että aamu vain kuuli. Kun työryhmä pääsi tekemään ohjausharjoituksia, sai Anttila uutta energiaa. kesäkuuta. Raatteentiellä on hänen mielestään yleisesti ottaen voimakas merkitys, mutta se korostuu nykyisessä tilanteessa. Klo 12.30 raamattutunti, klo 13.30 lauluseurat, toivelauluja säestää Martti Väisänen, klo 15 seurat (Alpo Kinnunen, Pertti Heikkinen, Heli ja Petri Tiusanen). Pianon ääressä istuu pianisti Anu Kosonen. Koko homma on omilla harteillani ja se on aikamoinen urakka. Lämmin kiitos osanotosta. Ilm. 13.5.2022 Kuhmo Lähdit niin hiljaa, että aamu vain kuuli. Tahtosi, Isä, tapahtukoon. Mutt' sydämiimme läpi elämän jätit muistosi lämpimän. Klo 18 TYÖIKÄISTEN NAISTEN RAAMATTUPIIRI kokoontuu Ikolan pappilassa. Pukujen myötä teosta tuodaan myös nykyaikaan, niiden suhteen on tehty hienoja oivalluksia. kesäkuuta 2022 – KUHMOLAINEN 19 matkatoimisto@matka-kyllonen.fi Kainuuntie 84, 88900 Kuhmo www.matka-kyllonen.fi I 08 652 0771 Matka-Kyllönen Oy www.matka-kyllonen.fi | 08 652 0771 matkatoimisto@matka-kyllonen.fi 45 € 450 € Su 24.7.Suomussalmen kesäteatteriin Kunnon ihminen. ilm. 28.8.1953 Kuhmo k. Sylissään matkalle Sinut kantoi tuuli. Projektin eteen on tehty paljon töitä, enkä ole saanut nostettua itselleni palkkaa kulujen suuruuden vuoksi. Tulossa on monipuolinen viikonloppu, Anttila kuvailee. Klo 10 MESSU Lentiiran kirkossa (l+s: Antola, k: Lohi). Majoitus Lapland Hotel Ylläskaltio. Iloinen leski on maailman eniten esitetty operetti ja se on kevyempi lopetus viikonlopulle. – Olen opiskellut lajia yli 30 vuotta. 2 hlö huone. Rakkaamme Mervi Eila Marketta HUOTARI s. Ilm 22.7. Ohjaaja Vilppu Kiljunen on nerokkaalla tavalla ratkaissut näitä asioita. Sunnuntaina esitysvuorossa on Juulia Tapolan ohjaama Iloinen leski -operetti. Iltamissa on tarjolla ruokaa ja oopperan solistien laulua. Kesäteatterilla on esimerkiksi leveämpi näyttämö kuin harjoitustiloissa, joten lavasteet täytyy testata ennen tositoimia. – Olisi mahtavaa, jos kainuulaiset näkisivät työni arvon, jotta voisin hengittää loppukesän vapaammin. Sylissään matkalle Sinut kantoi tuuli. Lauantaina 2. (08) 617 2371 l www.kuhmonseurakunta.fi Kirkkotie 6-8 Kuhmon seurakunta Juhannuspäivä 25.6. Anttila myös sanoo, ettei joka ilta voi rellestää. 22.7.1954 Kuhmo k. Sitä pitää käyttää huolellisesti, jotta jaksaa, Anttila sanoo. Anttila on hyvillään siitä, että oopperan väki saa näyttämön viikoksi käyttöönsä ennen ensi-iltaa 1. Torstai 30.6. Sateella seurakuntasalissa. – Oopperan sanoma on, ettei sota ole ikinä ratkaisu. Rakkaudella kaivaten Veijo Kati, Guido, Isa, Noel ja Liam Tiina, Olli, Pyry ja Aava Minna, Jarmo, Pihla ja Otto sukulaiset ja ystävät Siunaus on suoritettu läheisten läsnä ollessa. – Esitys on hauska toteutus Juulia Tapolalta. Miten voi olla mahdollista, että joku hyökkää toiseen maahan. heinäkuuta kesäteatterilla on Ilta rakkaudelle -konsertti, jossa on Anttilan sanoin luvassa muun muassa hyviä duettoja sekä tunnettu Con Te Partirò -kappale. Makkaranpaistoa ja kahvitarjoilu. Kiitos hoivakoti Honkalinnan henkilökunnalle rakkaamme hyvästä hoidosta. Toiveena on, että kainuulaiset ihmiset innostuisivat oopperasta. Suomussalmen keskustassa Seurahuoneella järjestetään sota-ajan iltamat sekä perjantaiettä lauantaiiltana. mennessä. 044 206 3850 www.kuhmonhelluntaisrk.net. Keskiviikko 29.6. Oopperassa eivät pyssyt pauku Viime kesänä Suomussalmen kesäteatterin lavalla esitetty Taipaleenjokiooppera veti katsomoon sankoin joukoin ihmisiä. Lämmin kiitos osanotosta suruumme. Messun jälkeen kahvit ja klo 14.15 ruokailu. Anttila kertoo, että oopperalle on saatu pieniä tukisummia, jotka helpottavat tuskaa. Vaatii 10– 15 vuoden opiskelun, ennen kuin tätä työtä voi tehdä ammatikseen. Tervetuloa! Sotatieteiden tohtori Tapio Saarelaisen luento ja näyttely tarka-ampuja Simo Häyhästä, Keltaisessa talossa. PÄIVÄKERHOT alkavat elokuussa 2,5-6 vuotiaille. Anttilan lisäksi laulamassa on Emilia Vesalainen-Pellas. Kuhmon reserviläisjärjestöt JYRKÄNKOSKEN TUKIKOHTA Juhla 3.7.2022 klo 14.00 alkaen Juhla alkaa lipunnostolla Tervehdyssanat kenraali Paavo Kiljunen Puhe kansanedustaja Tuomas Kettunen Kuhmon Mieslaulajat esiintyvät johtajanaan Pekka Mikkola Kenttähartaus isä Kauko Ivanoff Kahvitarjoilu juhlavieraille kioskilla. Lämmin kiitos osanotosta suruumme. Musiikkia tuottaja kuvailee upeaksi ja dramaattisemmaksi kuin viime kesäisessä Taipaleenjoki-oopperassa. Klo 9 MIELENTERVEYSKUNTOUTUJIEN TAPAHTUMA seurakuntakeskuksen rannassa. Klo 10 MESSU Iivantiiran seurakuntakodilla (l: Petri Tiusanen, s: Jorma Sutinen), Heikon ihmisen lauluryhmä. Kirkkokahvit ja klo 12.30 lähetysjuhla, Marja-Leena ja Timo Suutari, Haverisen lähettiperhe. Heinäkuun ensimmäinen viikonloppu on Raatteentie-oopperan lisäksi täynnä muuta oopperateemaista ohjelmaa. Suomussalmen kesäteatterilla ooppera asetellaan lopulliseen loistoonsa. – Tätä työtä ei pysty tekemään, jos rilluttelee liikaa. – 24.7.2022 päivittäin klo 10.00 – 18.00 Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. Tervetuloa! Sini Riekki Raatteentie-oopperan harjoitukset alkavat Suomussalmella 27. sunnuntai helluntaista 26.6. heinäkuuta. 22.7.1954 Kuhmo k. Oopperassa on Anttilan mukaan huomioitu vallitseva maailmantilanne. Klo 10 MESSU Kuhmon kirkossa (l+s: Pääkkönen, k: Gogolev). Äänenkäyttöä ja perustekniikkaa on opeteltu paljon ja ääntä on tottunut käyttämään. Pyhäkoulu saarnan aikana. 3. aika! Klo 18 SIIONINVIRSISEURAT Ikolan pappilassa. Mutt' sydämiimme läpi elämän jätit muistosi lämpimän. Juhannuksena ei ole tilaisuuksia! Helluntaiherätyksen Juhannuskonferenssia voi seurata internetistä uskotv.fi Ti 28.6. Klo 10 MESSU Iivantiiran seurakuntakodilla (l: Antola, s: Petri Tiusanen), Iivantiiran lauluryhmä. mennessä. Veljemme Ossi Eemeli KILPELÄINEN s. Klo 18 KESÄILLAN HARTAUSHETKI siunauskappelissa. Kahvila Juttua Vapaa pääsy. Kiitos hoivakoti Honkalinnan henkilökunnalle rakkaamme hyvästä hoidosta. Ruskamatka Ylläkselle 18.-23.9. ja lisätiedot 30.6. Toukokuussa oopperaa varten alkoivat ohjausharjoitukset, ja kesäkuussa on päästy treenaamaan orkesterin kanssa. Raatteentie-oopperan ensi-ilta Suomussalmen kesäteatterilla Kaunisniemessä 1.7. – Lavasteet ovat hyvin puhuttelevat, niiden kanssa on tehty hyvää työtä, oopperan tuottaja Jyrki Anttila kehuu. P. – Viime vuosi oli todella rankka
21.30 The Harlins. YLE TV1 07.00 Tervo & Halme tosisuomalaisuutta etsimässä. 10.00 Annan herkulliset leivonnaiset. 17.30 Malory Towers (7). YLE TV2 06.50 Lastenohjelmaa. 11.10 Yle Alueuutiset. 09.00 Sydänmailla (12). 12.00 Francon jälkeen – Alcántaran perhe (7). 23.00–23.55 Daddy and the Muscle Academy (16). 13.30 Miki Liukkonen, sivullinen. 16.45–16.55 Pitääkö mun kaikki hoitaa. 19.30 Frendit (S). YLE TEEMA & FEM 08.30–12.00 YLE FEM. 09.00 Rakkauden koodi. 14.00 À la Laila. 21.45 Retkiruokaa islantilaisittain. 06.25 Kindi Kids (S). 18.10 Luontotuokio. 13.30 Kummeli (7). YLE TV2 06.50 Lastenohjelmaa. 09.45 Uusi Päivä (S). 15.55 Huikeat kakkutaiturit. 21.00 Rallin MM: Kenia, huippuhetket. 00.50 Frendit (S). 08.10 Tobot Galaxy Detectives. 18.30 Luontohetki: Taistelevat alfaurokset. 15.05 Pientä pilaa. 12.25 Valitut Palat Collection. 06.25 Rusty Rivets (S). YLE TV1 07.00 Kadonneet perijät. 07.10 LEGO Ninjago: Wun teepuoti -kooste (7). 11.00 Pisara. 17.10 Viidakkoperhe (12). 19.20 Pilanpäiten. 20.30 Yle Uutiset. 02.15 Wipeout USA. 09.56 Tipu Touhukas (7). 21.00 Subleffa: Hidden Figures – Varjoon jääneet (7). 22.30–00.25 Yle Live: Prince, Rave Un2 the Year 2000. 09.35 Paavo Pesusieni (7). 09.00 Palomies Sami (S). 11.00 Puutarhakausi. 10.30–11.00 Kauniit ja rohkeat. SUB 07.00–08.00 Simpsonit (7). 18.10 Kasper ja Petra (S). 09.00 Bob’s Burgers (7). 21.50 Yle Uutiset. 19.10 Tulosruutu. 19.00 Frendit (S). 16.50 Novosti Yle. 12.25 Viidakkoperhe (12). 07.16 Tilkkupeiton tarinoita (S). YLE TV2 06.50 Lastenohjelmaa. 08.40 Luontomatkalla. 10.55–11.44 Martin Clunes saarimatkoilla. 06.55 Pyjamasankarit (7). 16.50 Novosti Yle. 18.20 8 minuuttia. 08.35 Pac-Manin aavemaiset seikkailut (7). 19.30 Tervetuloa Sjölyckaniin (S). 13.30 Suomen surkein kuski. YLE TV1 06.25 Metsien kätkemä. 11.00 First Dates Suomi. 00.25 Elokuva: Empire State (16). 12.55 Makuja ja mietteitä. LAUANTAI 25.6. 01.10 Harry Wild (12). 11.05 McLeodin tyttäret (12). 15.05 Isä Matteon tutkimuksia. 10.30–11.00 Donal Skehan: Terveelliset herkut. 07.35 Tuire ja Sateenkaarimaa. 10.30 LIVE: Onnenarpa. 10.30–11.00 Kauniit ja rohkeat (S). 22.20 Tulosruutu. 03.45 Rantabaari (12). 09.00 Paavo Pesusieni: Biitsibileet (7). YLE TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 18.00 Intohimona Italia. 11.40 Jäljet päättyvät Berliiniin (12). 08.35 Norjalainen safari. 08.25 Sonic Boom (7). 02.30 Wipeout USA. 21.00 Historia: William Randolph Hearst. 09.30 Veden valtakunta. 20.45 Urheiluruutu. NELONEN 06.00 CoComelon (S). 19.20 Päivän sää. 00.20 Frendit (S). 15.55 Pientä pilaa. 19.30 Simpsonit (7). 09.00 LEGO Ninjago: Wun teepuoti -kooste (7). 18.00 Yle Uutiset. 09.30 Emmerdale. 17.00 Burgerimiehet Pohjolassa. 22.25 Tulosruutu. 09.55 Puhutaan seksistä – Ottarin elämä. 07.40 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä (7). 18.05 Karjalan kunnailla (7). 22.00 Elokuva: Salainen agentti 007 Istanbulissa (16). 06.45 Halinallet: Tervetuloa Halimaahan (S). 09.45 Ruotsin salaiset huoneet. 18.00 BUU-klubben. 15.00 Isä Matteon tutkimuksia. 12.00 Schitt’s Creek (S). 07.30 Suomi juhlii: Juhannus. 16.00 Midsomerin murhat (12). 10.00 Annan herkulliset leivonnaiset. 06.55 Ylen aamu. 06.55 Ylen aamu. YLE TEEMA & FEM 08.10–12.00 YLE FEM. 16.30 Donal Skehan: Terveelliset herkut. 20.58 Keno ja Synttärit. 16.00 Donal Skehan: Terveelliset herkut. 08.50 Puuha-Pete (S). 17.30–20.00 YLE FEM. 18.00 Salaperäinen varkaus (S). 13.30–14.40 SM-viikko: Leuanveto SM. 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 11.00 Kasper Strömman ja Suomen saunat. 16.00–16.47 Ihana Elisa (12). 00.15 Tilt Esports. 12.30 Game of Games Suomi. 08.40 Mumindalen (7). 21.00 Elokuva: Huuliharppukostaja (16). 13.30 Kummeli (7). 16.00 Tolpalla. 14.55 Remppa vai muutto Vancouver. 17.00 Koiralle koti. 23.05 Subleffa: Ocean’s 8 (7). 19.00 Seitsemän uutiset. 20.00 Kandit. 16.50 Novosti Yle. 19.00 Seitsemän uutiset. 09.15 Lea (12). 14.55 Remppa vai muutto Vancouver. 22.20 Päivän sää. 12.30 Viidakkoperhe (12). 19.00 Stadi vs. 11.05 Jumalanpalvelus. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 19.00 Hauskat kotivideot 10 vuotta. 10.30 LIVE: Onnenarpa. 22.35 Elokuva: Ready Player One (12). 12.30–14.30 Salatut elämät (7). 18.30 Emmerdale. 11.00 Aarrepaja UK. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 19.20 Urheiluextra. 08.05 Angry Birds Stella (S). 22.00 Kymmenen uutiset. 00.30 Burgerimiehet Pohjolassa. 17.05–01.05 YLE FEM. 14.00 Miki Liukkonen, sivullinen. 13.00 Iskelmä-Suomi: Kuningattaret. 18.20 8 minuuttia. 08.35 Daltonit (S). 00.20 Elokuva: Riddick – paluu (16). 14.05 Luontohetki: Taistelevat alfaurokset. 06.55 Muumilaakson tarinoita. YLE TEEMA & FEM 08.20–12.00 YLE FEM. 09.00 Sydänmailla (12). 16.20 Kandit. 22.25 Ennen elokuvaa: Hyvästi, kaunokaiseni. SUB 06.30 Monchhichi (S). 12.00–17.25 YLE TEEMA. 17.30 Kauniit ja rohkeat (S). TV VIIKKO 24. 07.58 Dinofarmi (S). 06.55 Muumilaakson tarinoita. 21.45 Yle Uutiset. 17.00 Koti koiralle. 14.00 Unelma-asunto auringon alta. 16.30 Kaiken maailman ennätykset. 14.05–14.55 Ranskan radion filharmonikot esiintyvät. 16.00–18.00 Rantabaari (12). 21.30 Perjantai-dokkari: Ilkosillaan. 18.15 Suunnistuksen MM, sprinttiviesti. 09.10 Paavo Pesusieni (7). 11.44 Retkiruokaa islantilaisittain. 08.25 Sonic Boom (7). TIISTAI 28.6. 08.00 LEGO City Adventures (7). 10.30 Tanskan aarteenmetsästäjät. 19.00 Seitsemän uutiset. 15.20 Ikimuistoinen: Carola. 09.35–10.00 Paavo Pesusieni (7). 23.35 The Harlins. 21.00–22.30 Simpsonit uusi kausi. 21.00 SMviikko:Maratonmelonta SM. 10.15 Soramonttuprinsessat. 15.00 Isä Matteon tutkimuksia. 10.00 Rallin MM: Kenia, EK 16. 06.55 Pyjamasankarit (7). 09.25 Paksut pariskunnat. 12.00 Komisario Lewis (12). 23.45–00.10 Knock, knock (12). 14.00 Unelma-asunto auringon alta. 10.00 Poika joka katosi musiikkiin (S). 06.30 Tuire ja Sateenkaarimaa. 16.00 Masked Singer USA. 06.05 Arpo (S). KESKIVIIKKO 29.6. 21.00 Tom of Finland (12). 21.30 Kesäillan valssi. 18.07 Mosaiikki (S). 07.35 Sunny Bunnies (S). 22.45 Pysäyttäkää Nyqvist (16). 12.00 Valitut lapset. 18.00 BUU-klubben. 00.05 Lauma. 20.00 Frendit (S). 20.00 Intohimona Italia. 03.15 Rantabaari (12). 14.30 Rantabaari (S). 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 08.20 Keskiajalla keksittyä (7). 08.26–08.47 Eksynyt Ozissa (7). 22.35–00.10 Get the Gringo (16). 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. 18.20 8 minuuttia. 13.10–14.50 Kankkulan kaivolla (S). 07.31 Robo ja riiviöt (S). SUB 06.30 Monchhichi (S). 22.10 Lotto ja Jokeri. 21.00 Kummeli esittää: Kontio & Parmas (S). 07.50 LEGO Ninjago (7). 17.00 Koiralle koti. 08.05 Angry Birds Stella (S). (S). 01.15 Suurmestari. 21.00 Miki Liukkonen, sivullinen. 13.30 Kummeli (7). 13.15 Syntipukki (S). 19.20 Päivän sää. 09.00 Elokuva: Gnoomit (7). 23.05 NCIS: New Orleans (12). 17.00 Suurmestari. 06.40 Monchhichi (S). 18.00 Suurmestari. 21.00 Alice Levine: Seksistä suoraan (16). 22.25 Tulosruutu. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 11.00 First Dates Suomi. 07.20 Smurffit (7). 21.00 Mestari Cheng (7). 12.00 Schitt’s Creek (S). 18.00 Kotoisa 48h. 10.15 Soramonttuprinsessat. 17.10 Viidakkoperhe (12). Yle Teema & Fem klo 23.05. 15.00 Suomen surkein kuski. 22.00 Kymmenen uutiset. 11.00 Anne ja Anders Pohjolassa. 11.15 McLeodin tyttäret (12). 08.10 Tobot Galaxy Detectives. 22.20 Päivän sää. 18.30 Emmerdale (7). MAANANTAI 27.6. 09.40 Tanskan aarteenmetsästäjät. Norjalainen Per Vålnes ilmoitettiin kadonneeksi joulukuussa 2011. 18.30 Emmerdale. 22.20 Kesäillan valssi. 20.00 Lauma. 14.30 Pitääkö olla huolissaan?. 14.00 Rallin MM: Kenia, Power Stage. 09.48 Kotikadun jengi ja vihreä valo (7). 07.50 LEGO Ninjago (7). 20.58 Keno ja Synttärit. 08.40–08.47 Patu-koira (7). 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 21.00 Allsång på Skansen. 14.15–14.47 Kummeli (7). YLE TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 09.00 Bob’s Burgers (7). 21.00 Pysäyttäkää Nyqvist (16). 19.30 Kyllä nolottaa (12). 00.20 Suurmestari UK. 08.23 Kengulahti (S). 18.45 MasterChef Australia. 02.15 Rantabaari (12). 13.55 Hauskat kotivideot. 23.50–00.15 Spitting Image (12). 00.00–00.22 Enemmän elokuvasta: Hyvästi, kaunokaiseni. 02.20 Schitt’s Creek (S). 17.00 Koiralle koti. 17.00 Koiralle koti. 18.25 Suunnistuksen MM, sprintin knock-out. 00.40 4D: Koukussa rusketukseen. 10.15 Soramonttuprinsessat. 19.45 Kesäillan valssi. 19.45 Hengaa Helmareiden kanssa. 15.00 Masked Singer USA. 06.05 Arpo (S). 13.10–14.35 Tyttö ja hattu (S). 07.45 Maija Mehiläinen (S). 21.00 Elokuva: Pirates of the Caribbean: Maailman laidalla (12). 06.10 My Little Pony (S). 08.23 Galaxi. 10.15 Soramonttuprinsessat. 18.30 Veden valtakunta. 16.00 Pientä pilaa. 11.00 Grand Designs UusiSeelanti. 16.50 Novosti Yle. 08.27 Taruvaeltajat (7). 21.45 Yle Uutiset. 19.25 Tulosruutu. 11.15 Elokuva: Monsterit-yliopisto (7). 19.25 Tulosruutu. MTV3 06.15 Aamusää. 19.30 Täydellinen kesä (S). 21.00 A-studio. 08.24 Aika härdelli! (7). 13.55 Hauskat kotivideot. 23.45–00.05 Kaksi ruumista rannalla (12). 10.45 Minä ja koirani. NELONEN 06.00 Bing (S). 23.35 Murha Helsingörissä (12). 22.20 Päivän sää. 20.45 Sauna. 00.30–01.05 Lähiruokaa Färsaarten tapaan. 13.00 MasterChef Suomi. 23.05–23.50 Mitä tapahtui Per Vålnesille. 15.50 Poldark (12). 14.30 Viisi miestä viikossa. 18.35 Suunnistuksen MM, sprintti. 16.50 Novosti Yle. 10.00 Rallin MM: Kenia, EK 9. 12.30–14.30 Salatut elämät (7). 20.30 Yle Uutiset. 12.25 Simpsonit (7). 00.20 Kummeli esittää: Kontio & Parmas (S). 07.20 Muumilaakson tarinoita (S). 08.10 Mia ja minä (S). 15.00 Pientä pilaa. 20.55 Urheiluruutu. 10.30 Salakuljettaja. 11.00 Uinnin MM, aamupäiväkilpailut. 09.12 Mahti-Mopsi (7). 07.55 Maija Mehiläinen (S). 08.35 Daltonit (7). 14.40 Ikimuistoinen: Nuori rytmi. 10.00 Emmerdale. 06.55 Ylen aamu. 19.30 Tervetuloa Sjölyckaniin. 12.00 Valitut Palat Collection. 19.30 Sami Kurosen makumatka Pohjois-Karjalassa. 12.00 Kino: Apassilinnake (S). 18.14 Nälkäiset nallet (S). 14.30–14.52 Mehiläiskesä (S). 07.27 Apina Apunen, asentajaapina (S). 21.00 Selviytyjät. 09.00 Sydänmailla (12). 09.00 Palomies Sami (S). 09.30–09.54 Luontohetki: Taistelevat alfaurokset. 09.30 Emmerdale (S). 07.36 Osku (S). 22.50–01.20 Yle Live: Grammy Awards 2022. 06.10 My Little Pony (S). 18.30 Huutokauppakesä. 11.10 Yle Alueuutiset. 11.10 Yle Alueuutiset. 07.45 Maija Mehiläinen (S). 12.45 Kandit. 17.05 Tiettömän taipaleen takana. 21.00 Elokuva: 007 ja Kultasormi (16). 22.00 Blackport (16). 13.55 Hauskat kotivideot. 18.00 Emmerdale. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 16.40 Huikeat kakkutaiturit. 14.30 Metropolitan: Porgy ja Bess. 18.30 Från jord till bord. 13.25 Tilt Esports. 10.45 Hauskat kotivideot 10 vuotta. 18.15–19.34 Elämäni Biisi. 22.25 Tulosruutu. 19.00 Seitsemän uutiset. 13.30–14.25 Lady Chatterleyn tapaus. 09.05 Puhutaan seksistä – Ottarin elämä. 20.00 Huvila & Huussi. 20.55 Urheiluruutu. 20.00 Frendit (S). 18.26 Siv-tädin kengät. 11.55 Simpsonit (7). YLE TV2 06.50 Lastenohjelmaa. 12.00–13.25 Leftover Women. 12.25 Valitut Palat Collection. 23.40 Madventures Suomi (7). 09.00 Galaxi. 20.58 Keno ja Synttärit. 20.00–20.55 Sydämet (12). 12.00 Valitut Palat Collection. 21.00 Elokuva: Pirates of the Caribbean: Vierailla vesillä (12). 20.00–00.30 YLE TEEMA. 21.00 Kino: Hiljainen pako (7). 22.04 Urheiluruutu. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 06.25 Kindi Kids (S). 09.00–10.00 Mökkireissu. YLE TV2 06.50 Lastenohjelmaa. 17.00 Pientä pilaa. 09.01 Kulman kunkut (S). 19.40 Vera Stanhope tutkii (12). 18.00 Emmerdale (7). 11.00 Jan Guillou – ylivoimainen journalisti. 18.00 Yle Uutiset. 19.00 Kadonneen aarteen arvoitus (12). 19.30 Tervetuloa Sjölyckaniin (S). 16.00 Kummeli (7). 22.30 Subleffa: Poliisiopisto 7 – Moskovan keikka (7). 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 08.45 Makuja ja mietteitä. 23.35 Subleffa: Harry Potter ja kuoleman varjelukset, osa 1 (12). 09.23 Dronettajat (7). 15.30 Super-Jahti. 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. 15.55 Koti koiralle. 20.00 Frendit (S). 10.00 Life – elämässä eksyneet (12). 17.10 Viidakkoperhe (12). 09.30 Huutokauppakesä. 15.10–16.25 Kuningaskobran jäljillä. 07.35 Sunny Bunnies (S). 19.00–19.54 Historia: Göringin veljekset. 09.01 Näin meillä (7). 15.00 Selviytyjät. 18.30 Yle live: Paula Provinssirockissa. 08.23 Galaxi. 15.00 Ylen aamun parhaat. 12.00 Pimeä historia: Verinen Viipuri. 13.00 SM-viikko: Studio. 12.00 Valitut Palat Collection. 22.00 Kymmenen uutiset. 12.00–14.15 Kummeli (7). 14.00 Yliopistollinen eläinsairaala: Koirat syöpänäytteitä haistelemassa. 00.05 Tilt Esports. 12.55 Simpsonit (7). 10.00 Emmerdale (7). 00.50 El Chapo (12). 02.20–03.20 4D: Shokeeraavat vartalot (12). 18.30 Arkistosta: Falkenswärdin mööpelit (S). 20.30 Frendit (S). 21.00 Subleffa: Safe (16). 14.55 Ylen aamun parhaat. 18.30 Veden valtakunta. 20.00 Frendit (S). 23.00 Syyttömänä tuomittu. 03.35–04.04 Schitt’s Creek (7). 07.45 Maija Mehiläinen (S). 08.05 Päivä elämässä. 22.55 Minun musiikkini. YLE TEEMA & FEM 08.35–12.00 YLE FEM. 18.30 Veden valtakunta. 21.40 Roy Grace (12). 14.55 Remppa vai muutto Vancouver. 18.40 Kovat miehet (7). 10.30–11.00 Kauniit ja rohkeat (S). 23.35 Bull. 09.00 Remppa vai muutto Vancouver. 18.20 Vedenalaisen maailman asukkaita (S). 21.00 Subleffa: Rogue Assassin (16). 10.30 LIVE: Onnenarpa. 13.00 Tanskalainen maajussi. 06.10 My Little Pony: Pony Life. 06.53 Hyrräpäät (S). 18.15 Tervo & Halme tosisuomalaisuutta etsimässä. 18.12 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 16.55 Muodin edelläkävijät. 12.00 Pihlajasatu (12). 21.35 8 minuuttia. 16.30 Uusi Päivä (S). 22.25 Raastava tunnustus (12). 15.30–17.00 Simpsonit (7). 00.05 Kova laki (12). 08.10 Tobot Galaxy Detectives (7). 02.45 Schitt’s Creek (S). 16.30 Kauniit ja rohkeat (S). 23.50 Burgerimiehet Pohjolassa. 22.30 Kino: Hyvästi, kaunokaiseni (12). 11.50 Luonnonkaunis Ahvenanmaa: Kämmekät. 08.20 Late Lammas (S). 22.05 Ulkolinja: Kiina valloittamassa Jäämerta. 16.55 Onnenarpa. 20.58 Keno ja Synttärit. 08.11 Kaarle (S). 17.00 Suurmestari UK. 18.12 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 12.55 Sydämet (12). 10.00 Kauniit ja rohkeat (12). 20.00–23.55 YLE TEEMA. 06.55 Pyjamasankarit (7). 17.30–20.00 YLE FEM. 09.00 Bob’s Burgers (7). 08.25 Sonic Boom (7). 22.20 Päivän sää. 12.20 Elokuva: Arthur ja kaksi maailmaa (7). SUNNUNTAI 26.6. 16.30 Uusi Päivä (S). 09.00 Bob’s Burgers (7). 14.25 Ikimuistoinen: Iskelmäklassikot. 22.00 Kymmenen uutiset. 13.00 Tanskalainen maajussi. 20.45 Urheiluruutu. 14.00 Yliopistollinen eläinsairaala: Aapo-koira näkee harhoja. 18.12 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 09.55 Uinnin MM, aamupäiväkilpailut. 19.00 Simpsonit (7). 13.20 Luontoretkellä. 18.30 Moderni perhe (S). 14.30 Baywatch (12). 12.00 Sydämet (12). 08.35 Ukrainasta Paraisille. 11.30 Rakkauden koodi. 20.00–20.54 Atlantic Crossing (12). 08.35 Teini-ikäisten mutanttininjakilpikonnien nousu (7). 08.35 Teini-ikäisten mutanttininjakilpikonnien nousu (7). Osa 1/5. 14.00 Viisi miestä viikossa. 06.57 Poppelikumpu (S). 22.35 Harry Wild (12). 18.00 Kohti kaukaisia rantoja. 22.20–23.55 Leijonasydän (16). 18.21 Super-Jontti ja RähjäRiitta (S). 21.00 Kummeli esittää: Kontio & Parmas (7). 17.00 Sunnuntailounas (7). 19.44 Majakka. 09.45 Uusi Päivä (S). 20.30 Frendit (S). 19.10 Päivän sää. 19.25 Tulosruutu. 10.00 Emmerdale. NELONEN 06.00 Bing (S). 10.30 MasterChef Australia. 09.46 Athleticus. 11.00 First Dates Suomi. 08.10 Tobot Galaxy Detectives (. 08.34 Jönneli (S). 22.25–00.30 Härmä (16). 12.00–17.25 YLE TEEMA. 14.55 Remppa vai muutto Vancouver. MTV3 07.30 Myyrän parhaat ystävät 2 (S). 09.48 Muutos. 21.00 Fractures (12). 12.00–16.55 YLE TEEMA. 17.25–20.00 YLE FEM. 18.00 BUU-klubben. 07.35 Tuire ja Sateenkaarimaa (S). 20.00 Suurmestari. 08.05 Angry Birds Stella (S). 06.55 Muumilaakson tarinoita. 12.00 Valitut lapset. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 17.00 Yle Uutiset. 12.25 Valitut Palat Collection. MTV3 08.00 Muumilaakson tarinoita (S). 11.00 8 minuuttia. 16.30 Kaiken maailman ennätykset. 22.08 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 19.20 Päivän sää. 20.00–00.45 YLE TEEMA. KUHMOLAINEN – Torstaina 23. 19.10 Tulosruutu. 21.00 Elokuva: 007 – Pallosalama (16). 20.00–20.52 Hemingway (12). 15.55 Prisma: Epidemia – näkymätön vihollinen. 15.15 Kotkan poikii ilman siipii. 12.00 Kino: Tohtori Mabusen testamentti (12). 17.30 Sunnuntailounas (S). 11.29 Uusi Päivä (S). 09.30 Emmerdale. 20.00–20.55 Sydämet (12). 14.00–14.55 Ikuinen liike. 07.45 Maija Mehiläinen (S). PERJANTAI 24.6. 16.55 Onnenarpa. 14.30 Baywatch (12). 08.15 Salakuljettaja. 20.00 Koko Suomi leipoo. 13.45 Minä ja pikkusiskoni (S). 15.00 Aarrepaja UK. 04.45–05.39 Maajussille morsian maailmalla. 12.00–17.19 YLE TEEMA. 11.40 Rakkaudesta puutarhaan. 19.30 Simpsonit (7). 16.55 Muodin edelläkävijät. 11.40 Jäljet päättyvät Berliiniin (12). 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. Lande. 18.23 Sukkahittimittari. 17.10 Viidakkoperhe (12). 20.55 Urheiluruutu. 11.00 8 minuuttia. 20.00 Suurmestari UK. 12.30 Game of Games Suomi. 08.35 Pac-Manin aavemaiset seikkailut (7). 09.10 Paavo Pesusieni (7). 19.00–19.49 Karjalan kunnailla. 20.00 Tukien varassa. 07.37 Pikku Kakkonen: Seikkailukone. 06.25 Kindi Kids (S). 08.24 Tipu Touhukas (7). 15.15 Ole hiljaa ja ui!. 06.20 Rusty Rivets (S). 19.00 Seitsemän uutiset. 23.20 Frendit (S). 21.05 Räsynukke (16). 17.00 Yle Uutiset. 11.00 Simpsonit (7). ennakkotunnelmat. 12.00 Schitt’s Creek. 18.00 Wipeout USA. 20.58 Keno ja Synttärit. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. YLE TV1 06.25 Tukien varassa. 11.00 Simpsonit (7). 16.20–17.19 Francon jälkeen – Alcántaran perhe (7). 17.30 Kauniit ja rohkeat (S). 12.25 Viidakkoperhe (12). 06.25 Uutisaamu. 13.15 Rakastin sinua, Hilde (7). 15.40 Kesäillan valssi. 08.30 Tutkimusretki pohjoisnavalle (S). 12.45 Kasvis-tv. 20.00 Frendit (S). 08.10 Arthur ja minimoit (7). 08.35 Tulevaisuuden unelmaasunnot. 23.35 Unelma-asunto auringon alta. 15.30 Vintiöt. 10.50 Piilotetut kyvyt. SUB 06.30 Monchhichi (S). 15.20 Uusi Sherlock (12). 20.15 Suurperheen maalaiselämää. 01.00 Unelma-asunto auringon alta. 06.05 Arpo (S). 15.30–17.00 Simpsonit (7). 16.10 Huikeat kakkutaiturit. 07.06 Pipsa Possu (S). 20.00 Koko Suomi leipoo. 01.25 Roba (7). 23.50 Subleffa: Pimeyden ytimessä (16). 08.00 LEGO City Adventures (S). MTV3 06.15 Aamusää. 18.00 Wipeout USA. 11.35 Makuja ja mietteitä. 22.00 Pysäyttäkää Nyqvist (16). MTV3 06.15 Aamusää. 17.10 Rakkaudesta puutarhaan. 20.30 Frendit (S). 06.51 Nimipäiväonnittelu: 25.6. 07.40 LEGO Friends (S). 21.05 A-studio. 07.04 Stella ja Sami (S). 17.30 Kauniit ja rohkeat (S). 21.00 Kino Klassikko: Tri Outolempi (12). 07.28 Antiikkikaksintaistelu. 12.55 MasterChef Australia. 09.30 Veden valtakunta. SUB 06.30 Monchhichi (S). 10.00 Jumalanpalvelus. 14.35 Sydämet (12). 01.00 Unelma-asunto auringon alta. 13.00 Historia: Lontoon suuri ruttoepidemia. 22.00 SM-viikko: Kooste. 19.25 Tulosruutu. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 06.25 Uutisaamu. 22.45 Hyvät vai pahat päihteet. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 09.00 Bob’s Burgers (S). 14.45 Arkistokuvia: Työ ja terveys (S). 07.11 Ilona ja luonnon ihmeet. 18.24 Seikkailu Suomenlinnassa. 12.00–17.55 YLE TEEMA. Hänen autonsa löytyi asumattomalta alueelta. 17.10–17.55 Lyijykynätehtaan tyttö (12). TORSTAI 30.6. 08.05 Angry Birds Stella (S). 19.40 Uudista minut. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 18.00 Huvila & Huussi. 07.50 LEGO Ninjago (7). 20.30 Yle Uutiset. 04.45–05.38 Maajussille morsian maailmalla. 18.07 Robottijunat (S). 06.10 My Little Pony (S). kesäkuuta 2022 20 PSM-sivuvaihto // Torstaina 23. 22.35 Taxi Driver (16). MTV3 06.15 Aamusää. 02.45–03.45 4D: Seksikäs somea varten (7). 16.00 Donal Skehan: Terveelliset herkut. YLE TV1 06.25 Rajankäyntiä. 17.15 Huikeat kakkutaiturit. 11.00 First Dates Suomi. 08.25 Sonic Boom (S). 18.55 Uinnin MM, iltakilpailut. 11.02 Arkistosta: Falkenswärdin mööpelit (S). NELONEN 06.00 Bing (S). 17.00 Yle Uutiset. 14.00 Unelma-asunto auringon alta. 06.25 Kindi Kids (S). 16.55–17.25 Unelmakoti Sisiliassa. 08.10 Arthur ja minimoit (7). 07.40 LEGO Friends (S). 18.10 Urheiluruutu. NELONEN 06.00 CoComelon (S). 08.36–08.48 Minä, Elvis Riboldi. 11.00 8 minuuttia. 19.00 Simpsonit (7). 15.50 A-studio. 23.20 Kummeli esittää: Kontio & Parmas (7). 23.15–00.10 Sauna. 18.15 Pikku keksijät (S). (S). 13.00 Historia: William Randolph Hearst. 18.10 MasterChef Australia. 22.15 Varjojen maa (16). 21.00 Lea (12). 08.10 BUU-klubben. 10.45 Pisara. 07.35 Sunny Bunnies (S). 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 18.30 Koston aika. NELONEN 06.00 Bing (S). 18.00 Kotkan poikii ilman siipii (S). 06.30 Tuire ja Sateenkaarimaa. 10.00 Life – elämässä eksyneet (12). 11.00 First Dates Suomi. 08.55 Historia: Bastiljin valtauksen päiväkirja (12). 20.55 Urheiluruutu. 18.00 Ennakkostudio. 22.00 Reykan tapaus (16). 20.00 Midsomerin murhat (12). 11.30 Simpsonit (7). 18.00 Elokuva: Cast Away – tuuliajolla (12). 14.55 Ylen aamun parhaat. 07.10 Pyjamasankarit (7). 10.00 Life – elämässä eksyneet (12). 18.25 Sportliv. 08.00–08.49 Avara luonto: Tarunhohtoinen Yellowstone. 17.00 Pikku Kakkonen. 15.00 Rallin MM: Kenia, EK 12. 20.30 Yle Uutiset. 07.45 Maija Mehiläinen (S). 20.25–20.50 Gino perheineen Italiassa. 19.10 Elokuva: Mies ja alaston ase (12). 16.20 Tervo & Halme tosisuomalaisuutta etsimässä. 14.50 Kohti kaukaisia rantoja. 22.55 Ihmiskaupan jäljillä (12). 08.10 Tobot Galaxy Detectives. 20.00 Tervo & Halme tosisuomalaisuutta etsimässä. 20.58 Keno ja Synttärit. 12.00–13.50 Spaceship Earth. sunnuntaina 26.6. 22.15 Viikon sää. 17.15 Elokuva: Arthur ja Maltazard (7). 09.30–10.00 Valitut Palat Collection. 12.00 Elokuva: My Little Pony elokuva (7). 16.00 Rallin SM: Seinäjoki. 18.30 Moderni perhe (S). 23.30 Ennakkoluulo ja ylpeys (16). 12.00–17.25 YLE TEEMA. 08.24 Ryhmä Hau (S). 12.25 Uusi Päivä (S). 08.11 Oktonautit (S). 15.00 Ritz Hotel London: kurkistus huippuhotelliin. 17.30 Tom Sawyer (7). 18.11 Käärmeitä kyydissä (S). YLE TEEMA & FEM 08.15–12.00 YLE FEM. 14.35–14.46 Arkistokuvia: Armi ja Gil Hilario Helsingissä (S). YLE TEEMA & FEM 08.05–11.58 YLE FEM. 23.10 Subleffa: Game Night (16). 19.00–19.53 Prisma: Epidemia – näkymätön vihollinen. 14.30 Kilot pois – parempi elämä?. 22.25 Tulosruutu. 22.35 Bull. 14.00 Yliopistollinen eläinsairaala: Sallin ura ravihevosena vaarassa. 09.30–10.00 Valitut Palat Collection. 20.00 Kasper Strömman ja Suomen saunat. 21.00 The Harlins. 18.27 Hupsulit (S). 10.00 Jaksa paremmin. 16.00–16.49 Ihana Elisa (12). 18.12 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 20.00 Hauskat kotivideot 10 vuotta. 23.00 Harlots – Paheen pesä (16). 08.35 Pac-Manin aavemaiset seikkailut (7). 09.11 Kun olin ikäisesi (7). 23.30–00.45 Kino: Venäläinen poika (12). 21.00 Subleffa: Pimeyden ytimessä (16). 12.30 Game of Games Suomi. 09.04 Luontomatkalla. 17.30 Makuja ja mietteitä. 16.00 Simpsonit (7). 20.30 The Harlins. 16.00–16.45 Ihana Elisa (12). 12.00 Schitt’s Creek (S). 20.30 Yle Uutiset. kesäkuuta 2022 MITÄ TAPAHTUI PER VÅLNESILLE. 06.25 Uutisaamu. 06.55 Muumilaakson tarinoita. 13.30 Viisi miestä viikossa. 16.55 Pikku Kakkonen. 14.30–15.10 Kilot pois – parempi elämä. 08.24 Salainen museo (S). 21.58 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 17.00 Yle Uutiset. 06.05 Arpo (S). 04.15–05.08 Maajussille morsian maailmalla. 11.15 McLeodin tyttäret (12). 09.45 Uusi Päivä (S). 17.00 Kirppiksen Kingi. 22.25 Tulosruutu. 18.58 Arkistosta: Falkenswärdin mööpelit (S). 15.00 Akallinen mies (7). 15.35 Eksoottiset junamatkat. 20.30 Yle Uutiset. 02.25 Posse. 22.00 Kymmenen uutiset. 20.00 Burgerimiehet Pohjolassa. 10.00 Emmerdale. 10.20 Tiettömän taipaleen takana. 18.30 Emmerdale. 23.35–23.56 Night of the Living Dicks (16). 21.30 Kesäillan valssi. 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. 18.30 Koripallon MM-karsinta LIVE: Suomi – Ruotsi. 20.30 Yle Uutiset. 08.10 Mia ja minä (7). 16.30 Simpsonit (7). 18.55–20.45 Uinnin MM, iltakilpailut. 14.30 Baywatch (12). 13.10–14.30 Maailman kaunein tyttö (7). 19.44 Sportliv. 17.00 Amazing Race. 21.00 Pitääkö olla huolissaan?. 10.30 Tareq Taylorin ruokamatka. 20.00–00.25 YLE TEEMA. 09.30 Emmerdale (7). 06.55 Muumilaakson tarinoita (S). 20.00 Stadi vs. 08.25 Sonic Boom (7). 06.55 Ylen aamu. 18.00 Nallukka (S). 12.30 Game of Games Suomi. 18.00 Emmerdale (S). 12.00–17.25 YLE TEEMA. 15.55 Avara luonto: Eläimet piilokamerassa. 07.20 Maijuli (S). 07.03 Isot koneet. 18.30 Moderni perhe (S). 15.30 Tanskalainen maajussi. 15.00 Supernanny Suomi. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 18.00 Yle Uutiset. 12.00 Valitut Palat Collection. 17.10 Onnenarpa. 23.50 Frendit (S). 04.15 Simpsonit (7). 06.50 Halinallet: Tervetuloa Halimaahan (S). 04.45–05.14 Simpsonit (7). 18.45–19.34 Avara luonto: Tarunhohtoinen Yellowstone. 18.00 Masked Singer USA. – 30.6. 17.10 Viidakkoperhe (12). 11.45 MasterChef Australia. 22.30 Elämäni Biisi. 17.00 Suurmestari UK. 12.30 Grand Designs UusiSeelanti. 16.05 Ihana Elisa (12). Lande. 19.45 Hengaa Helmareiden kanssa. 09.30 Emmerdale. 07.20 Smurffit (7). 15.00 Isä Matteon tutkimuksia (7). 10.20 Norjalainen safari. 21.50 Kino: Lohikäärmeen vanki (16). 09.30 Veden valtakunta. 19.50 Pakko neuloa. 22.25 Tulosruutu. 19.45 Erikoisryhmä Potsdam (12). 19.30 Tervetuloa Sjölyckaniin. 20.00 The Harlins. 03.20 Antti Holma ja maastamuuttajat. 16.15 Remppa vai muutto Vancouver. 20.00 Sydämet (12). 09.00 Sydänmailla (12). 06.25 Kindi Kids (S). 02.10 Rikospaikka (7). 20.00–00.22 YLE TEEMA. 17.10 Elokuva: Mies ja alaston ase 33 1/3: Viimeinen solvaus (12). 07.30–08.00 Simpsonit (7). 15.08 Ikimuistoinen: Marion. 15.20 Elokuva: Mies ja alaston ase 2 ½ (12). 03.10 Schitt’s Creek (7). 12.25 Valitut Palat Collection. 21.43 Pysäyttäkää Nyqvist (16). 06.52 Tik Tak (S). 15.20 Elokuva: Beauty and the Beast – Kaunotar ja hirviö (12). 21.25 Pirullista peliä (12). 11.00 8 minuuttia. 00.30 Game of Games Suomi. 09.00 Anne ja Anders Pohjolassa. 08.24 Galaxi. 08.19 Galaxi. 06.51 Nimipäiväonnittelu: 26.6. 20.35 Kesäillan valssi. 08.30–09.24 Viisas eläin. 08.35 Pac-Manin aavemaiset seikkailut (7). 23.45–00.45 Yle Live: Popeda. 19.20 Päivän sää. 11.40 Jäljet päättyvät Berliiniin (12). 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 22.20 Päivän sää. Lande. 17.00 Pikku Kakkonen. 02.45 Rantabaari (12). 16.00 Aarrepaja. 10.50 RSO Musiikkitalossa. 17.25 Lauman uusi jäsen. 21.00 Kotoisa. 18.00 Yle Uutiset. 12.00 Valitut lapset. 10.00 Päivä elämässä. 08.44 Petteri Kaniini (S). 07.45–09.00 Muumilaakson tarinoita (S). 22.30 Elokuva: Harry Potter ja kuoleman varjelukset, osa 1 (12). 23.35–00.30 Keith Haring – katutaiteen ihmelapsi. 06.25 Uutisaamu. 07.55 Maija Mehiläinen (S). 12.00 Simpsonit (7). 19.00 Salakuljettaja. 06.55 Pyjamasankarit (7). 09.30–10.00 Valitut Palat Collection. 09.00 Remppa vai muutto Vancouver. 17.25–23.50 YLE FEM. 17.00 Yle Uutiset. 11.57 Uusi Päivä (S). 18.00 Yle Uutiset. 12.30–14.30 Salatut elämät (S). 15.30 Masked Singer USA. 12.30–14.30 Salatut elämät (7). 20.58 Keno ja Synttärit. 14.50 Uusi Kino: Kuka on nainen. 17.00 Yle Uutiset. 18.00 Viiru ja Pesonen (S). 11.30 Arkistosta: Falkenswärdin mööpelit (S). 18.30 Anne ja Anders Pohjolassa. 21.49 Urheiluruutu. 08.19 Galaxi. 19.00 Seitsemän uutiset. 20.00 Yle Live: Kaija Koo. 19.45 Hengaa Helmareiden kanssa. 01.30 Unelma-asunto auringon alta. 00.35 Murha Helsingörissä (12). 17.55–20.00 YLE FEM. 17.21 Paula Koivuniemi @studio. 18.00 Yle Uutiset. 10.03 Huutokauppakesä. 09.00 Sydänmailla (12). 11.40–12.35 Sauna. 19.00–19.48 Martin Clunes saarimatkoilla. 19.00 Simpsonit (7). 22.00 Yle Uutiset. 09.19 Lasten tasavalta (7). 13.15 Pohjanmaa (12). 13.55 Hauskat kotivideot. 09.45 Uusi Päivä (S). 11.25 Simpsonit (7). 08.35 Daltonit (S). 17.45 Koti koiralle. 15.30 Simpsonit (7). 15.00 Rantabaari (7). 17.10 Koti koiralle. 07.50 LEGO Ninjago (7). 08.25–08.47 Peter Pan (7). 14.30 Jamie Oliver: Helpot arkiruoat. 17.25 Kasper Strömman ja Suomen saunat. 23.30–00.20 Totuuden kaksi puolta (12). 09.25 Elokuva: Pikku Delfiini – unelmien laineilla (7). 07.20 Smurffit (S). 16.50 Novosti Yle. 13.30–14.00 Veden valtakunta. 19.00 Perienglantilainen skandaali (12). 10.00 Poika joka katosi musiikkiin. 15.15 Huvila & Huussi. 13.45 Sydämet (12). 02.55 Unelma-asunto auringon alta. 18.00 Jalkapallomaaottelu FIN – JPN. 19.15 Tulosruutu. 21.00 Subleffa: Jenny’s Wedding (S). 18.24 Eläinten ystäviä (S). 11.45 Huikeat kakkutaiturit. 13.30 Elokuva: Mies ja alaston ase (12). 21.00 Rallin MM: Kenia, huippuhetket. 12.30–14.30 Salatut elämät (7). 18.00 Moderni perhe (7). 14.20 Huvila & Huussi. 00.00–01.00 Vesala YleXPopissa. 15.30–17.00 Simpsonit (7). NELONEN 06.00 Bing (S). 09.55 Norjalaisia tarinoita. 18.30 Emmerdale. 09.30–10.00 Valitut Palat Collection. 18.00 Emmerdale. 11.00 Uusi Päivä (S). 12.00 Valitut Palat Collection. 22.35 Imatran ajo 60 v. 12.25 Viidakkoperhe (12). 09.45 Pohjolan luonto. 00.20 Elokuva: Vice (16). 08.35 Daltonit (S). 17.00 Selviytyjät. 19.30 Tervetuloa Sjölyckaniin. 18.30 Puutarhakausi. 23.40–00.25 Melbournen sarjamurhaaja (16). 17.30 Kauniit ja rohkeat. 03.50 Antti Holma ja maastamuuttajat. MTV3 08.00 Muumilaakson tarinoita. 17.15 Raumanmeri 2002: Nylon Beat. 09.00 Remppa vai muutto Vancouver. 12.00 Ainsleyn Välimeren herkut. 17.00 Yle Uutiset. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 01.55 Game of Games Suomi. 08.00 Barbapapa (S). 21.50 Chippendalesin kirous (12). 06.55 Pyjamasankarit (7). 23.15–00.10 Ulkolinja: Libanonia uhkaa kaaos. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 14.30 Kaunis Veera eli Ballaadi Saimaalta (7). 18.00 Yle Uutiset. 12.30 Pitääkö olla huolissaan?. 21.00 Amazing Race. 17.30–20.00 YLE FEM. 08.10 Possu ja Kärpänen (S). 08.05 Angry Birds Stella (S). 07.50 LEGO Ninjago (7). 10.00 Annan herkulliset leivonnaiset. 08.35 Pac-Manin aavemaiset seikkailut (7). 09.00–10.00 Mökkireissu. 16.55 Onnenarpa. 15.00 Isä Matteon tutkimuksia. 09.25 Tilt Esports (S). 07.35 Sunny Bunnies (S). 11.15 McLeodin tyttäret (12). 10.45 Minä ja koirani. 09.00 Hauskat kotivideot 10 vuotta. 10.30 Jamie Oliver: Helpot arkiruoat. 22.00 Kymmenen uutiset. 15.00 Suurmestari. 11.10 Yle Alueuutiset. 15.00 Ylen aamun parhaat. 21.00 Subleffa: Täydellinen maailma (16). 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 18.00 Amazing Race. 20.01 Jan Guillou – ylivoimainen journalisti. 09.30 Veden valtakunta. 12.30 Viidakkoperhe (12). 14.30 Kilot pois – parempi elämä?. 14.30 Rantabaari (12). 22.35 Drakar – ystävyyden roadtrip (12). 16.30 Uusi Päivä (S). 18.30 Tareq Taylorin ruokamatka. 10.00 Reissukirkko: Ihminen Jumalan tarinassa. 17.00 Pikku Kakkonen. 08.36–08.47 Voihan Poni (7). 21.00 Eksoottiset junamatkat. 07.26 Fluugalaiset (S). 09.00 Galaxi. 21.30 Freddie Mercury: loppunäytös (12). 18.00 Moderni perhe (S). NORSK RIKSKRINGKASTING AS / YLE. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 13.50 Eero Saarinen: arkkitehti. 08.10 Tintin seikkailut (7). 23.05 The Harlins. 16.00 Yleisurheilun Valkean kaupungin kisat. 10.00 Jaksa paremmin. 01.20 Suurmestari UK. 16.25 Huikeat kakkutaiturit. 22.15 Päivän sää. 22.00 Elokuva: Salainen agentti 007 ja tohtori No (16). 15.52 Katri Helena – juhlakonsertti. kesäkuuta 2022 TV-VIIKKO // A15 A14 // TV-VIIKKO PSM-sivuvaihto // Torstaina 23. 22.50 Pornovallankumous (16). 03.50 Antti Holma ja maastamuuttajat. 16.00 Tolpalla. 00.35 Unelma-asunto auringon alta. 17.45 Livet – suomenruotsalaisia tarinoita. 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. 08.50 Puuha-Pete (S). 11.50 SM-viikko: Kahvakuula SM. 20.00 Huvila & Huussi. 20.00–20.55 Sydämet (12). 15.00 Rantabaari (12). 02.20–03.25 4D: Sytyn lihavista naisista (12). 10.45 Kovat miehet (7). 08.10 Oggi ja torakat (7). YLE TV1 06.25 Kandit. 15.50 A-studio. 07.20 Smurffit (7). 10.30 LIVE: Onnenarpa. 15.55 Huikeat kakkutaiturit. 11.00 Lea (12). 22.49 Drakar – ystävyyden roadtrip (12). 18.22 Minusta tulee isoveli (S). 10.30–11.00 Kauniit ja rohkeat (S). 19.00 Sami Kurosen makumatka Pohjois-Karjalassa. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 19.20 Pilanpäiten. 18.00 Emmerdale. 21.45 Kino: And Then We Danced (12). 14.58 Ikimuistoinen: Pirkko Mannola. 10.45 Minä ja koirani. 09.10 Piilotetut kyvyt – 5 vuotta myöhemmin. 07.45 Postimies Pate, erikoislähettipalvelu (S). YLE TEEMA & FEM 08.05–12.00 YLE FEM. 18.30 Veden valtakunta. 13.30 Unelma-asunto auringon alta. 16.30 Uusi Päivä (S). 08.25 Muumilaakson tarinoita (S). Vålnesin perhe ja ystävät aavistelivat, että kaikki ei ollut kohdallaan. 09.30–10.00 Valitut Palat Collection. SUB 07.00 Simpsonit (7). 19.30 Simpsonit (7). 18.00 Moderni perhe (S). 08.46–08.55 Jarin ja Karin kesäloma (S). 21.54 Urheiluruutu. 15.30 Kummeli (7). 15.00 Teknavi. SUB 06.30 Monchhichi (S). 21.00 Komisario Lewis (12). 19.00 Seitsemän uutiset. 20.00 Stadi vs. 01.20 Suurmestari UK. 06.10 My Little Pony (S). 17.00 Pikku Kakkonen. 06.05 Arpo (S). 18.55 Foylen sota (12). 19.00 Simpsonit (7). 14.00 Unelma-asunto auringon alta. 16.50 Novosti Yle. 21.49 Urheiluruutu. 18.10 Urheiluruutu. 06.30 Tuire ja Sateenkaarimaa. 21.50 Pornovallankumous (16). 23.10 Raumanmeri 2002: Nylon Beat. 14.00 Unelma-asunto auringon alta. 08.00 Prisma: Epidemia – näkymätön vihollinen. 06.30 Tuire ja Sateenkaarimaa. 08.05 Lähiruokaa Färsaarten tapaan. 18.20 8 minuuttia. YLE TV1 07.00 Antiikkikaksintaistelu. 21.00 Roba (12). 07.35 Sunny Bunnies (S). 17.00 Kummeli Pistohiekalla (S). 18.00 Kokkikaksikko Bärtil ja Isa ( S ). 12.00 Grand Designs UusiSeelanti. 10.10 Livet – suomenruotsalaisia tarinoita. 13.00 Tanskalainen maajussi. 14.24 Ikimuistoinen: Laila Kinnunen. 14.44 Ikimuistoinen: Tamara Lund. 10.00 Kotoisa 48h. 14.00 Unelma-asunto auringon alta. 09.00 Remppa vai muutto Vancouver. 10.00 Tareq Taylorin ruokamatka. 17.00 Joonas Nordman Show. 16.30 Luottomies 2 (7). 20.40 Play Rape (12). 08.35 Daltonit (S). 22.00 Kymmenen uutiset. 19.00 Simpsonit (7). 08.20 Kotijumppaa Sofian kanssa. 06.30 Tuire ja Sateenkaarimaa. 22.35 Suurmestari. 07.20 Smurffit (S). 07.40 LEGO Friends (S). 07.40 LEGO Friends (S). 16.00 Ihana Elisa (12)
15.00 Isä Matteon tutkimuksia. 13.00 Tanskalainen maajussi. 08.05 Angry Birds Stella (S). 16.00 Yleisurheilun Valkean kaupungin kisat. 11.25 Simpsonit (7). 16.00–16.47 Ihana Elisa (12). 19.10 Päivän sää. TORSTAI 30.6. 23.00 Harlots – Paheen pesä (16). 17.00 Yle Uutiset. 06.55 Muumilaakson tarinoita. 06.25 Kindi Kids (S). 10.00 Päivä elämässä. 10.30–11.00 Donal Skehan: Terveelliset herkut. 22.35 Drakar – ystävyyden roadtrip (12). 17.00 Amazing Race. 14.30 Viisi miestä viikossa. 16.50 Novosti Yle. 18.14 Nälkäiset nallet (S). 10.00 Poika joka katosi musiikkiin. 18.12 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. 09.10 Paavo Pesusieni (7). 21.00 Lea (12). YLE TV1 06.25 Tukien varassa. 20.30 Yle Uutiset. 18.00 Kokkikaksikko Bärtil ja Isa ( S ). 13.55 Hauskat kotivideot. 10.00 Annan herkulliset leivonnaiset. 11.57 Uusi Päivä (S). 17.00 Kummeli Pistohiekalla (S). SUB 06.30 Monchhichi (S). 17.00 Yle Uutiset. 19.00 Seitsemän uutiset. 09.45 Ruotsin salaiset huoneet. 18.30 Moderni perhe (S). 14.40 Ikimuistoinen: Nuori rytmi. 18.30 Veden valtakunta. 10.00 Annan herkulliset leivonnaiset. 09.00 Sydänmailla (12). 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 11.00 Jan Guillou – ylivoimainen journalisti. 19.40 Vera Stanhope tutkii (12). 08.36–08.48 Minä, Elvis Riboldi. 16.20 Kandit. 18.00 Emmerdale (S). 23.05 NCIS: New Orleans (12). 16.30 Luottomies 2 (7). 18.30 Koston aika. 14.30 Baywatch (12). 09.00 Bob’s Burgers (7). 13.00 MasterChef Suomi. 16.30 Donal Skehan: Terveelliset herkut. 21.00 Kino Klassikko: Tri Outolempi (12). 19.30 Kyllä nolottaa (12). 22.20 Päivän sää. 19.00–19.49 Karjalan kunnailla. 10.45 Minä ja koirani. 09.30 Emmerdale (S). 19.30 Simpsonit (7). 10.00 Jaksa paremmin. YLE TV1 07.00 Kadonneet perijät. YLE TEEMA & FEM 08.20–12.00 YLE FEM. MTV3 06.15 Aamusää. 10.00 Kauniit ja rohkeat (12). 18.00 Kotkan poikii ilman siipii (S). 06.30 Tuire ja Sateenkaarimaa. 11.05 Jumalanpalvelus. 18.00 Elokuva: Cast Away – tuuliajolla (12). 13.00 Tanskalainen maajussi. 20.00–00.45 YLE TEEMA. kesäkuuta 2022 TV-VIIKKO // A15 A14 // TV-VIIKKO PSM-sivuvaihto // Torstaina 23. 18.00 Wipeout USA. 19.25 Tulosruutu. 11.30 Rakkauden koodi. 18.00 Emmerdale. 22.25 Tulosruutu. 19.45 Hengaa Helmareiden kanssa. 17.00 Pikku Kakkonen. 00.00–01.00 Vesala YleXPopissa. 22.00 Kymmenen uutiset. 21.54 Urheiluruutu. 21.00 Roba (12). 01.20 Suurmestari UK. 18.26 Siv-tädin kengät. 14.55 Remppa vai muutto Vancouver. 11.30 Arkistosta: Falkenswärdin mööpelit (S). 11.05 McLeodin tyttäret (12). 20.30 Frendit (S). 18.22 Minusta tulee isoveli (S). 12.25 Uusi Päivä (S). 15.55 Huikeat kakkutaiturit. 10.00 Poika joka katosi musiikkiin (S). 22.00 Kymmenen uutiset. 11.00 Puutarhakausi. 09.00 Sydänmailla (12). 12.00 Kino: Tohtori Mabusen testamentti (12). 09.45 Pohjolan luonto. 08.05 Lähiruokaa Färsaarten tapaan. 13.15 Pohjanmaa (12). 11.00 Anne ja Anders Pohjolassa. 20.58 Keno ja Synttärit. 11.00 Uusi Päivä (S). 10.45 Pisara. 21.05 Räsynukke (16). 08.00 LEGO City Adventures (S). 23.50–00.15 Spitting Image (12). 06.10 My Little Pony (S). LAUANTAI 25.6. 07.45 Maija Mehiläinen (S). 12.00 Pihlajasatu (12). 09.30 Veden valtakunta. 22.30 Elämäni Biisi. SUB 06.30 Monchhichi (S). 15.00 Rantabaari (7). 07.50 LEGO Ninjago (7). 12.30–14.30 Salatut elämät (7). 20.35 Kesäillan valssi. 10.03 Huutokauppakesä. 17.30 Kauniit ja rohkeat (S). YLE TV1 07.00 Antiikkikaksintaistelu. 13.30–14.25 Lady Chatterleyn tapaus. 14.00 Yliopistollinen eläinsairaala: Sallin ura ravihevosena vaarassa. YLE TEEMA & FEM 08.10–12.00 YLE FEM. 09.00 Galaxi. 21.30 Kesäillan valssi. YLE TEEMA & FEM 08.15–12.00 YLE FEM. 21.00 Pitääkö olla huolissaan?. 15.30 Simpsonit (7). 17.00 Pikku Kakkonen. 02.20 Schitt’s Creek (S). 13.15 Syntipukki (S). 09.00 Anne ja Anders Pohjolassa. YLE TV1 07.00 Tervo & Halme tosisuomalaisuutta etsimässä. 22.35 Harry Wild (12). 08.25 Sonic Boom (7). 06.50 Halinallet: Tervetuloa Halimaahan (S). 13.55 Hauskat kotivideot. 17.15 Huikeat kakkutaiturit. 12.30 Game of Games Suomi. 17.10 Viidakkoperhe (12). 18.00 Amazing Race. 12.55 Makuja ja mietteitä. 18.07 Robottijunat (S). 15.20 Uusi Sherlock (12). 09.10 Piilotetut kyvyt – 5 vuotta myöhemmin. 20.55 Urheiluruutu. YLE TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 19.30 Täydellinen kesä (S). MTV3 08.00 Muumilaakson tarinoita. 08.45 Makuja ja mietteitä. 21.00 Subleffa: Safe (16). 23.05 The Harlins. 20.45 Urheiluruutu. 20.00–20.55 Sydämet (12). 17.00 Burgerimiehet Pohjolassa. 21.05 A-studio. 23.35–00.30 Keith Haring – katutaiteen ihmelapsi. 15.15 Kotkan poikii ilman siipii. 13.45 Minä ja pikkusiskoni (S). 10.10 Livet – suomenruotsalaisia tarinoita. 11.40 Jäljet päättyvät Berliiniin (12). 07.11 Ilona ja luonnon ihmeet. 09.23 Dronettajat (7). 14.45 Arkistokuvia: Työ ja terveys (S). 22.00 Reykan tapaus (16). 15.00 Isä Matteon tutkimuksia (7). 18.00 Yle Uutiset. 08.40 Luontomatkalla. NORSK RIKSKRINGKASTING AS / YLE. 06.25 Uutisaamu. 18.10 MasterChef Australia. 22.55 Ihmiskaupan jäljillä (12). 14.00 Yliopistollinen eläinsairaala: Aapo-koira näkee harhoja. 09.00 Paavo Pesusieni: Biitsibileet (7). Vålnesin perhe ja ystävät aavistelivat, että kaikki ei ollut kohdallaan. 06.25 Uutisaamu. 18.30 Emmerdale. 20.30 Frendit (S). 13.20 Luontoretkellä. 19.30 Simpsonit (7). 17.10 Onnenarpa. 14.30 Rantabaari (S). 18.15 Pikku keksijät (S). 15.00 Rallin MM: Kenia, EK 12. 19.30 Tervetuloa Sjölyckaniin. 16.50 Novosti Yle. 14.00 Unelma-asunto auringon alta. 14.30 Pitääkö olla huolissaan?. 14.00–14.55 Ikuinen liike. 19.30 Frendit (S). 02.45 Schitt’s Creek (S). 14.00 Viisi miestä viikossa. 20.00 Burgerimiehet Pohjolassa. 12.00 Schitt’s Creek (S). 21.25 Pirullista peliä (12). 07.20 Smurffit (S). 16.50 Novosti Yle. 23.30–00.45 Kino: Venäläinen poika (12). 18.24 Eläinten ystäviä (S). 08.23 Kengulahti (S). 21.50 Chippendalesin kirous (12). 06.55 Muumilaakson tarinoita. 06.10 My Little Pony (S). 15.00 Rantabaari (12). YLE TV2 06.50 Lastenohjelmaa. 06.55 Pyjamasankarit (7). 12.25 Valitut Palat Collection. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 18.30 Yle live: Paula Provinssirockissa. 08.10 Tobot Galaxy Detectives (7). 12.00 Kino: Apassilinnake (S). 20.00 Yle Live: Kaija Koo. 08.35 Daltonit (S). 22.00 Kymmenen uutiset. 06.52 Tik Tak (S). 08.35 Tulevaisuuden unelmaasunnot. 08.00 Barbapapa (S). 08.15 Salakuljettaja. 20.00 Huvila & Huussi. 00.20 Kummeli esittää: Kontio & Parmas (S). 19.44 Majakka. 09.45 Uusi Päivä (S). 10.30–11.00 Kauniit ja rohkeat (S). 11.00 Grand Designs UusiSeelanti. 08.10 Mia ja minä (7). 02.25 Posse. 13.10–14.35 Tyttö ja hattu (S). 16.00–16.49 Ihana Elisa (12). 15.00 Isä Matteon tutkimuksia. 13.50 Eero Saarinen: arkkitehti. 15.30 Super-Jahti. 22.30 Subleffa: Poliisiopisto 7 – Moskovan keikka (7). 14.30 Jamie Oliver: Helpot arkiruoat. 19.45 Erikoisryhmä Potsdam (12). 20.00–20.55 Sydämet (12). 12.30 Viidakkoperhe (12). 20.25–20.50 Gino perheineen Italiassa. 16.00 Donal Skehan: Terveelliset herkut. 19.25 Tulosruutu. 21.00 Amazing Race. 21.00 Allsång på Skansen. 19.00 Seitsemän uutiset. 11.15 McLeodin tyttäret (12). 15.20 Elokuva: Mies ja alaston ase 2 ½ (12). 08.24 Tipu Touhukas (7). 09.00 Rakkauden koodi. 14.30 Kaunis Veera eli Ballaadi Saimaalta (7). 15.00 Ylen aamun parhaat. 18.11 Käärmeitä kyydissä (S). 11.00 8 minuuttia. 21.00 Elokuva: 007 – Pallosalama (16). 18.00 Jalkapallomaaottelu FIN – JPN. 16.05 Ihana Elisa (12). 12.00 Schitt’s Creek (S). 18.00 Yle Uutiset. 13.55 Hauskat kotivideot. 07.28 Antiikkikaksintaistelu. Lande. 15.35 Eksoottiset junamatkat. 20.30 Yle Uutiset. 03.10 Schitt’s Creek (7). 10.30 LIVE: Onnenarpa. 22.35 Taxi Driver (16). 19.45 Kesäillan valssi. 13.00 Iskelmä-Suomi: Kuningattaret. 20.00 Tervo & Halme tosisuomalaisuutta etsimässä. 09.56 Tipu Touhukas (7). 18.30 Veden valtakunta. 15.55 Pientä pilaa. 15.20 Elokuva: Beauty and the Beast – Kaunotar ja hirviö (12). 11.40–12.35 Sauna. 10.00 Emmerdale. 22.50–01.20 Yle Live: Grammy Awards 2022. 18.35 Suunnistuksen MM, sprintti. 13.25 Tilt Esports. 03.50 Antti Holma ja maastamuuttajat. 23.45–00.45 Yle Live: Popeda. 10.30–11.00 Kauniit ja rohkeat. 19.00 Simpsonit (7). 20.00 Kandit. 08.44 Petteri Kaniini (S). 07.40 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä (7). 12.00 Sydämet (12). 11.00 8 minuuttia. 11.00 Lea (12). 15.00 Ylen aamun parhaat. 10.30 Tanskan aarteenmetsästäjät. 06.05 Arpo (S). 09.00 Sydänmailla (12). 15.50 A-studio. SUB 07.00–08.00 Simpsonit (7). 15.00 Ritz Hotel London: kurkistus huippuhotelliin. 06.55 Pyjamasankarit (7). 17.10 Viidakkoperhe (12). 13.00 Tanskalainen maajussi. 16.30 Uusi Päivä (S). 19.20 Pilanpäiten. 17.00 Koti koiralle. 17.55–20.00 YLE FEM. 01.30 Unelma-asunto auringon alta. 07.40 LEGO Friends (S). 14.30 Baywatch (12). 17.00 Sunnuntailounas (7). 11.40 Jäljet päättyvät Berliiniin (12). 20.00 Hauskat kotivideot 10 vuotta. kesäkuuta 2022 – KUHMOLAINEN 21 PSM-sivuvaihto // Torstaina 23. 08.10 Tobot Galaxy Detectives. Osa 1/5. 15.30 Masked Singer USA. 07.20 Smurffit (7). 09.25 Elokuva: Pikku Delfiini – unelmien laineilla (7). 22.25 Tulosruutu. 10.30 LIVE: Onnenarpa. 21.40 Roy Grace (12). 08.35 Daltonit (S). 08.00 Prisma: Epidemia – näkymätön vihollinen. 06.10 My Little Pony (S). 23.05 Subleffa: Ocean’s 8 (7). 06.30 Tuire ja Sateenkaarimaa. 18.25 Suunnistuksen MM, sprintin knock-out. 19.00 Simpsonit (7). 09.00 Sydänmailla (12). MTV3 08.00 Muumilaakson tarinoita (S). 16.00 Tolpalla. 07.45 Postimies Pate, erikoislähettipalvelu (S). 06.25 Uutisaamu. 10.30 LIVE: Onnenarpa. 21.00 The Harlins. 10.30 LIVE: Onnenarpa. 09.30 Veden valtakunta. 14.55 Ylen aamun parhaat. 09.48 Kotikadun jengi ja vihreä valo (7). SUB 06.30 Monchhichi (S). 01.10 Harry Wild (12). 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. 23.50 Frendit (S). 20.30 The Harlins. 18.10 Urheiluruutu. 10.30–11.00 Kauniit ja rohkeat (S). 17.00 Joonas Nordman Show. 15.10–16.25 Kuningaskobran jäljillä. 18.12 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 10.15 Soramonttuprinsessat. 18.30 Emmerdale. 18.00 Yle Uutiset. 21.00 Elokuva: Pirates of the Caribbean: Vierailla vesillä (12). 18.00 Nallukka (S). 22.04 Urheiluruutu. 07.45 Maija Mehiläinen (S). 22.35 Elokuva: Ready Player One (12). SUNNUNTAI 26.6. 17.10 Elokuva: Mies ja alaston ase 33 1/3: Viimeinen solvaus (12). 09.00 Remppa vai muutto Vancouver. 10.20 Tiettömän taipaleen takana. 08.05 Angry Birds Stella (S). 11.00 Kasper Strömman ja Suomen saunat. MTV3 07.30 Myyrän parhaat ystävät 2 (S). 20.00–20.55 Sydämet (12). 18.15 Suunnistuksen MM, sprinttiviesti. 15.55 Avara luonto: Eläimet piilokamerassa. 22.20 Kesäillan valssi. 23.00 Syyttömänä tuomittu. 20.40 Play Rape (12). 09.30 Huutokauppakesä. sunnuntaina 26.6. 09.00 Galaxi. 17.30 Malory Towers (7). 19.00 Frendit (S). 21.00 Subleffa: Täydellinen maailma (16). 11.00 8 minuuttia. 06.10 My Little Pony: Pony Life. 15.00 Isä Matteon tutkimuksia. 21.30 Kesäillan valssi. 12.00–17.55 YLE TEEMA. 08.35 Pac-Manin aavemaiset seikkailut (7). 20.00–00.30 YLE TEEMA. 17.15 Raumanmeri 2002: Nylon Beat. 10.50 Piilotetut kyvyt. 22.25 Tulosruutu. 18.27 Hupsulit (S). 06.30 Tuire ja Sateenkaarimaa. 21.00 Fractures (12). 16.55 Onnenarpa. 22.35 Bull. 07.40 LEGO Friends (S). 23.35 Unelma-asunto auringon alta. 04.45–05.14 Simpsonit (7). 16.00 Ihana Elisa (12). 09.46 Athleticus. 12.00–17.25 YLE TEEMA. 22.00 Elokuva: Salainen agentti 007 ja tohtori No (16). 16.50 Novosti Yle. 21.00 Kummeli esittää: Kontio & Parmas (S). 14.05–14.55 Ranskan radion filharmonikot esiintyvät. 21.30 The Harlins. 08.35 Daltonit (S). 06.55 Muumilaakson tarinoita. 22.08 Yle Uutiset Uutis-Suomi. YLE TV1 06.25 Metsien kätkemä. 06.55 Ylen aamu. 17.21 Paula Koivuniemi @studio. 13.00 Historia: William Randolph Hearst. 12.00–14.15 Kummeli (7). 19.00 Seitsemän uutiset. 13.30 Kummeli (7). 02.45 Rantabaari (12). 12.25 Simpsonit (7). 14.00 Miki Liukkonen, sivullinen. YLE TV2 06.50 Lastenohjelmaa. 17.05 Tiettömän taipaleen takana. 22.00 SM-viikko: Kooste. 20.00 Stadi vs. Lande. YLE TV2 06.50 Lastenohjelmaa. 19.00 Hauskat kotivideot 10 vuotta. 08.35 Daltonit (7). ennakkotunnelmat. 09.01 Kulman kunkut (S). 17.05–01.05 YLE FEM. 18.23 Sukkahittimittari. 22.00 Kymmenen uutiset. 21.45 Yle Uutiset. 22.00 Pysäyttäkää Nyqvist (16). 16.30 Uusi Päivä (S). 07.36 Osku (S). 17.00 Koiralle koti. 14.30 Kilot pois – parempi elämä?. 17.10 Viidakkoperhe (12). NELONEN 06.00 Bing (S). 10.50 RSO Musiikkitalossa. 15.00 Selviytyjät. 18.00 Yle Uutiset. 06.53 Hyrräpäät (S). 09.00 Bob’s Burgers (7). 12.30 Grand Designs UusiSeelanti. 19.00 Stadi vs. 13.45 Sydämet (12). 23.30 Ennakkoluulo ja ylpeys (16). 16.00 Midsomerin murhat (12). 07.35 Sunny Bunnies (S). 06.55 Pyjamasankarit (7). 06.55 Ylen aamu. 10.00 Jaksa paremmin. 15.00 Aarrepaja UK. 19.10 Elokuva: Mies ja alaston ase (12). 16.55–17.25 Unelmakoti Sisiliassa. 20.30 Frendit (S). 02.15 Wipeout USA. 14.00 Unelma-asunto auringon alta. 09.35–10.00 Paavo Pesusieni (7). 08.11 Oktonautit (S). 22.00 Yle Uutiset. 16.00 Kummeli (7). 21.00 Alice Levine: Seksistä suoraan (16). 16.55 Pikku Kakkonen. 22.00 Blackport (16). 18.30 Emmerdale. 14.55 Remppa vai muutto Vancouver. 08.10 Arthur ja minimoit (7). 16.30 Kaiken maailman ennätykset. 11.10 Yle Alueuutiset. 17.25–20.00 YLE FEM. 09.45 Uusi Päivä (S). 08.10 Mia ja minä (S). 10.00 Annan herkulliset leivonnaiset. 09.55 Puhutaan seksistä – Ottarin elämä. 08.24 Aika härdelli! (7). 12.00 Schitt’s Creek (S). 15.20 Ikimuistoinen: Carola. 11.00 First Dates Suomi. 18.10 Kasper ja Petra (S). 19.00 Seitsemän uutiset. 20.00 Frendit (S). MTV3 06.15 Aamusää. 06.05 Arpo (S). 20.30 Yle Uutiset. 14.05 Luontohetki: Taistelevat alfaurokset. 07.35 Tuire ja Sateenkaarimaa (S). 18.00 Emmerdale. 06.55 Muumilaakson tarinoita (S). 21.49 Urheiluruutu. 14.00 Unelma-asunto auringon alta. 06.05 Arpo (S). SUB 06.30 Monchhichi (S). 09.00 Sydänmailla (12). 21.00 Elokuva: Pirates of the Caribbean: Maailman laidalla (12). 18.25 Sportliv. 20.30 Yle Uutiset. 15.30 Kummeli (7). 12.55 MasterChef Australia. 17.00 Koiralle koti. 09.19 Lasten tasavalta (7). 14.15–14.47 Kummeli (7). 08.24 Salainen museo (S). 12.00–16.55 YLE TEEMA. 02.20–03.20 4D: Shokeeraavat vartalot (12). 08.05 Angry Birds Stella (S). 03.20 Antti Holma ja maastamuuttajat. 16.00–16.45 Ihana Elisa (12). 21.00 Tom of Finland (12). 16.50 Novosti Yle. 07.58 Dinofarmi (S). 14.00 Unelma-asunto auringon alta. 21.45 Retkiruokaa islantilaisittain. 08.10 Oggi ja torakat (7). 21.45 Yle Uutiset. 18.55 Foylen sota (12). 11.10 Yle Alueuutiset. 11.00 First Dates Suomi. 10.20 Norjalainen safari. 08.25–08.47 Peter Pan (7). 07.35 Sunny Bunnies (S). YLE TEEMA & FEM 08.05–12.00 YLE FEM. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 08.10 Tobot Galaxy Detectives. Lande. 06.55 Pyjamasankarit (7). 17.25 Lauman uusi jäsen. 08.50 Puuha-Pete (S). NELONEN 06.00 Bing (S). 06.30 Tuire ja Sateenkaarimaa. 11.00 Simpsonit (7). 20.00 Suurmestari UK. 12.00 Valitut lapset. 08.36–08.47 Voihan Poni (7). 17.00 Yle Uutiset. 10.30 Salakuljettaja. 19.50 Pakko neuloa. 12.00 Valitut Palat Collection. 07.50 LEGO Ninjago (7). 17.00 Suurmestari UK. 09.01 Näin meillä (7). 22.20 Tulosruutu. 21.58 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 18.00 Ennakkostudio. 17.10 Viidakkoperhe (12). 21.49 Urheiluruutu. 13.30–14.00 Veden valtakunta. 22.25 Ennen elokuvaa: Hyvästi, kaunokaiseni. 16.20 Tervo & Halme tosisuomalaisuutta etsimässä. 18.30 Moderni perhe (S). 08.25 Sonic Boom (7). 17.30 Makuja ja mietteitä. 21.30 Freddie Mercury: loppunäytös (12). 20.00 Suurmestari. 23.35 The Harlins. 19.20 Päivän sää. 10.15 Soramonttuprinsessat. 03.15 Rantabaari (12). 22.00 Elokuva: Salainen agentti 007 Istanbulissa (16). 18.10 Urheiluruutu. 12.00 Francon jälkeen – Alcántaran perhe (7). 19.20 Pilanpäiten. 15.30–17.00 Simpsonit (7). 11.00 First Dates Suomi. 08.30 Tutkimusretki pohjoisnavalle (S). 16.20–17.19 Francon jälkeen – Alcántaran perhe (7). 17.00 Yle Uutiset. 17.30–20.00 YLE FEM. 00.30–01.05 Lähiruokaa Färsaarten tapaan. 06.25 Rusty Rivets (S). 23.00–23.55 Daddy and the Muscle Academy (16). 06.57 Poppelikumpu (S). YLE TV2 06.50 Lastenohjelmaa. 00.00–00.22 Enemmän elokuvasta: Hyvästi, kaunokaiseni. 12.30–14.30 Salatut elämät (7). 19.30 Sami Kurosen makumatka Pohjois-Karjalassa. 08.10 BUU-klubben. 08.19 Galaxi. 09.30 Emmerdale. 10.30 MasterChef Australia. 20.00 Frendit (S). 03.45 Rantabaari (12). 20.55 Urheiluruutu. 07.35 Sunny Bunnies (S). 08.05 Angry Birds Stella (S). 10.15 Soramonttuprinsessat. 15.00 Masked Singer USA. 13.30 Kummeli (7). 08.46–08.55 Jarin ja Karin kesäloma (S). 18.58 Arkistosta: Falkenswärdin mööpelit (S). 11.00 Simpsonit (7). 07.55 Maija Mehiläinen (S). 09.40 Tanskan aarteenmetsästäjät. 19.00 Simpsonit (7). 00.30 Game of Games Suomi. 07.30 Suomi juhlii: Juhannus. 07.30–08.00 Simpsonit (7). 14.30–15.10 Kilot pois – parempi elämä. 18.15–19.34 Elämäni Biisi. 23.35–23.56 Night of the Living Dicks (16). 21.00 Pysäyttäkää Nyqvist (16). MAANANTAI 27.6. 23.10 Subleffa: Game Night (16). 20.58 Keno ja Synttärit. 19.00 Salakuljettaja. 23.35 Bull. 22.20 Päivän sää. 06.25 Kindi Kids (S). 09.00 Palomies Sami (S). 18.00 Moderni perhe (S). 08.35 Pac-Manin aavemaiset seikkailut (7). 20.00 Intohimona Italia. 03.50 Antti Holma ja maastamuuttajat. TIISTAI 28.6. 18.40 Kovat miehet (7). 08.10 Arthur ja minimoit (7). 20.30 Yle Uutiset. 09.30–10.00 Valitut Palat Collection. 23.50 Burgerimiehet Pohjolassa. YLE TV2 06.50 Lastenohjelmaa. 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. 10.00 Tareq Taylorin ruokamatka. 21.50 Kino: Lohikäärmeen vanki (16). 20.00 Frendit (S). 18.05 Karjalan kunnailla (7). 08.23 Galaxi. 15.50 A-studio. 15.40 Kesäillan valssi. 23.05–23.50 Mitä tapahtui Per Vålnesille. 13.30 Viisi miestä viikossa. 12.00–17.25 YLE TEEMA. 17.10 Rakkaudesta puutarhaan. 20.58 Keno ja Synttärit. 17.15 Elokuva: Arthur ja Maltazard (7). 11.15 Elokuva: Monsterit-yliopisto (7). Norjalainen Per Vålnes ilmoitettiin kadonneeksi joulukuussa 2011. 07.31 Robo ja riiviöt (S). 14.00 Rallin MM: Kenia, Power Stage. 10.00 Emmerdale. 14.24 Ikimuistoinen: Laila Kinnunen. 16.15 Remppa vai muutto Vancouver. 22.10 Lotto ja Jokeri. 00.20 Elokuva: Riddick – paluu (16). 06.55 Muumilaakson tarinoita. 13.30 Unelma-asunto auringon alta. 07.10 LEGO Ninjago: Wun teepuoti -kooste (7). 07.20 Smurffit (7). 10.45 Hauskat kotivideot 10 vuotta. 12.30–14.30 Salatut elämät (7). 09.00 Elokuva: Gnoomit (7). 17.25–23.50 YLE FEM. 15.05 Pientä pilaa. 12.25 Valitut Palat Collection. 19.44 Sportliv. 16.00 Tolpalla. 18.30 Puutarhakausi. 21.00 Rallin MM: Kenia, huippuhetket. 14.30 Baywatch (12). 15.05 Isä Matteon tutkimuksia. 13.30–14.40 SM-viikko: Leuanveto SM. 22.25 Tulosruutu. 23.20 Kummeli esittää: Kontio & Parmas (7). 21.00 Kino: Hiljainen pako (7). 18.45 MasterChef Australia. 11.50 Luonnonkaunis Ahvenanmaa: Kämmekät. 01.00 Unelma-asunto auringon alta. 09.00 Palomies Sami (S). 22.20 Päivän sää. 08.19 Galaxi. 21.00 Kummeli esittää: Kontio & Parmas (7). 16.00 Pientä pilaa. 18.00 Moderni perhe (S). 08.35 Norjalainen safari. 01.20 Suurmestari UK. 07.50 LEGO Ninjago (7). 12.45 Kasvis-tv. (S). 07.20 Muumilaakson tarinoita (S). 20.00–23.55 YLE TEEMA. 21.00 Mestari Cheng (7). 19.00–19.54 Historia: Göringin veljekset. 18.30 Moderni perhe (S). 22.50 Pornovallankumous (16). 19.45 Hengaa Helmareiden kanssa. 10.00 Reissukirkko: Ihminen Jumalan tarinassa. 11.00 First Dates Suomi. 00.30 Burgerimiehet Pohjolassa. 00.35 Murha Helsingörissä (12). 03.35–04.04 Schitt’s Creek (7). 09.30 Emmerdale. 06.05 Arpo (S). 18.30 Emmerdale (7). NELONEN 06.00 CoComelon (S). 18.00 Yle Uutiset. YLE TEEMA & FEM 08.35–12.00 YLE FEM. 10.15 Soramonttuprinsessat. 11.15 McLeodin tyttäret (12). 08.35 Teini-ikäisten mutanttininjakilpikonnien nousu (7). 12.00 Grand Designs UusiSeelanti. 07.45 Maija Mehiläinen (S). 08.25 Sonic Boom (7). 15.55 Prisma: Epidemia – näkymätön vihollinen. PERJANTAI 24.6. 07.50 LEGO Ninjago (7). 22.15 Päivän sää. 21.00 SMviikko:Maratonmelonta SM. 19.00–19.48 Martin Clunes saarimatkoilla. 21.50 Yle Uutiset. 11.00 8 minuuttia. 22.00 Kymmenen uutiset. 14.30 Kilot pois – parempi elämä?. kesäkuuta 2022 MITÄ TAPAHTUI PER VÅLNESILLE. 20.00 Koko Suomi leipoo. 22.30 Elokuva: Harry Potter ja kuoleman varjelukset, osa 1 (12). 20.00–20.52 Hemingway (12). 20.58 Keno ja Synttärit. 18.10 Luontotuokio. 09.30 Emmerdale. 20.00–20.54 Atlantic Crossing (12). 17.45 Koti koiralle. 13.00 Historia: Lontoon suuri ruttoepidemia. 10.00 Kotoisa 48h. 12.20 Elokuva: Arthur ja kaksi maailmaa (7). 19.45 Hengaa Helmareiden kanssa. 16.00 Donal Skehan: Terveelliset herkut. 19.25 Tulosruutu. 06.05 Arpo (S). 14.35 Sydämet (12). 11.00 Aarrepaja UK. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 07.45–09.00 Muumilaakson tarinoita (S). 04.15–05.08 Maajussille morsian maailmalla. 09.00–10.00 Mökkireissu. TV VIIKKO 24. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 02.15 Rantabaari (12). 09.30 Veden valtakunta. 23.40–00.25 Melbournen sarjamurhaaja (16). 22.35 Suurmestari. 21.43 Pysäyttäkää Nyqvist (16). 01.25 Roba (7). 19.00 Seitsemän uutiset. 14.00 Yliopistollinen eläinsairaala: Koirat syöpänäytteitä haistelemassa. 18.30 Luontohetki: Taistelevat alfaurokset. 23.50 Subleffa: Pimeyden ytimessä (16). MTV3 06.15 Aamusää. 21.00 Komisario Lewis (12). 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 10.00 Life – elämässä eksyneet (12). 11.55 Simpsonit (7). 15.30 Tanskalainen maajussi. 06.25 Kindi Kids (S). 20.00 Koko Suomi leipoo. 08.11 Kaarle (S). 18.00 Suurmestari. 14.50 Uusi Kino: Kuka on nainen. 21.00 Miki Liukkonen, sivullinen. 21.00 Kotoisa. 16.30 Simpsonit (7). 17.00 Pientä pilaa. 00.20 Elokuva: Vice (16). 08.20 Keskiajalla keksittyä (7). 19.00–19.53 Prisma: Epidemia – näkymätön vihollinen. 18.45–19.34 Avara luonto: Tarunhohtoinen Yellowstone. 21.00 Rallin MM: Kenia, huippuhetket. 07.40 LEGO Friends (S). 20.00 Lauma. 18.12 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 19.20 Päivän sää. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 08.10 Possu ja Kärpänen (S). 13.55 Hauskat kotivideot. 08.25 Sonic Boom (S). 07.10 Pyjamasankarit (7). 18.20 8 minuuttia. 23.10 Raumanmeri 2002: Nylon Beat. 00.05 Lauma. 09.30 Emmerdale (7). 08.35 Daltonit (S). 22.20 Päivän sää. 00.25 Elokuva: Empire State (16). 02.30 Wipeout USA. 10.00 Life – elämässä eksyneet (12). 17.10 Viidakkoperhe (12). 15.08 Ikimuistoinen: Marion. 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 06.25 Uutisaamu. 07.16 Tilkkupeiton tarinoita (S). 20.55 Urheiluruutu. 15.00 Suomen surkein kuski. 18.30 Arkistosta: Falkenswärdin mööpelit (S). 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 17.45 Livet – suomenruotsalaisia tarinoita. 16.55 Onnenarpa. 06.25 Kindi Kids (S). 20.00–00.25 YLE TEEMA. 08.05 Päivä elämässä. 14.00 Unelma-asunto auringon alta. 08.30–09.24 Viisas eläin. 08.35 Pac-Manin aavemaiset seikkailut (7). 16.55 Muodin edelläkävijät. 17.00 Pikku Kakkonen. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 08.35 Teini-ikäisten mutanttininjakilpikonnien nousu (7). 09.00 Bob’s Burgers (S). 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 14.55 Remppa vai muutto Vancouver. 19.00 Seitsemän uutiset. 10.00 Emmerdale (7). YLE TV1 06.25 Rajankäyntiä. MTV3 06.15 Aamusää. 22.25–00.30 Härmä (16). 20.45 Urheiluruutu. 21.45 Kino: And Then We Danced (12). 20.00 Stadi vs. 18.30 Veden valtakunta. 11.45 MasterChef Australia. 22.25 Tulosruutu. 17.00 Kirppiksen Kingi. 20.58 Keno ja Synttärit. 18.00 Kohti kaukaisia rantoja. 07.45 Maija Mehiläinen (S). 20.55 Urheiluruutu. 16.55 Muodin edelläkävijät. 18.30 Huutokauppakesä. 12.45 Kandit. 18.00 BUU-klubben. 21.00 Elokuva: Huuliharppukostaja (16). 17.30 Tom Sawyer (7). 09.10 Paavo Pesusieni (7). 18.20 8 minuuttia. 15.00 Supernanny Suomi. 19.20 Päivän sää. 06.55 Pyjamasankarit (7). 16.30 Kaiken maailman ennätykset. 14.30 Metropolitan: Porgy ja Bess. 16.00 Simpsonit (7). 08.35 Ukrainasta Paraisille. 21.00 Subleffa: Hidden Figures – Varjoon jääneet (7). 00.15 Tilt Esports. 18.00 Emmerdale (7). 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. NELONEN 06.00 Bing (S). 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 08.10 Tintin seikkailut (7). 16.30 Uusi Päivä (S). 15.00 Teknavi. 20.00 Midsomerin murhat (12). 12.00–13.25 Leftover Women. 09.15 Lea (12). SUB 06.30 Monchhichi (S). 21.30 Perjantai-dokkari: Ilkosillaan. 08.05 Angry Birds Stella (S). 20.45 Sauna. 21.00 Subleffa: Jenny’s Wedding (S). 08.25 Muumilaakson tarinoita (S). 01.55 Game of Games Suomi. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 12.00 Komisario Lewis (12). 10.45 Minä ja koirani. 22.20–23.55 Leijonasydän (16). 22.15 Varjojen maa (16). 07.03 Isot koneet. 08.24 Ryhmä Hau (S). 18.30 Tareq Taylorin ruokamatka. 07.06 Pipsa Possu (S). 09.00 Bob’s Burgers (7). 08.34 Jönneli (S). 21.50 Pornovallankumous (16). 16.00–18.00 Rantabaari (12). 09.00 Bob’s Burgers (7). 09.04 Luontomatkalla. 09.55 Uinnin MM, aamupäiväkilpailut. 12.25 Valitut Palat Collection. 12.30 Game of Games Suomi. – 30.6. 08.20 Kotijumppaa Sofian kanssa. 22.30–00.25 Yle Live: Prince, Rave Un2 the Year 2000. 20.58 Keno ja Synttärit. 19.30 Tervetuloa Sjölyckaniin. 04.15 Simpsonit (7). 15.55 Huikeat kakkutaiturit. 07.20 Maijuli (S). 09.45 Uusi Päivä (S). 18.00 Huvila & Huussi. 17.30 Sunnuntailounas (S). 14.20 Huvila & Huussi. 12.30 Pitääkö olla huolissaan?. 06.40 Monchhichi (S). 17.00 Yle Uutiset. 08.00 LEGO City Adventures (7). 09.30–09.54 Luontohetki: Taistelevat alfaurokset. 19.20 Päivän sää. 12.00 Schitt’s Creek. 12.55 Sydämet (12). 11.40 Rakkaudesta puutarhaan. 18.12 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 21.00 Eksoottiset junamatkat. 23.45–00.05 Kaksi ruumista rannalla (12). 12.00–13.50 Spaceship Earth. 23.15–00.10 Ulkolinja: Libanonia uhkaa kaaos. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 17.30 Kauniit ja rohkeat (S). 23.35 Subleffa: Harry Potter ja kuoleman varjelukset, osa 1 (12). 10.30 Jamie Oliver: Helpot arkiruoat. 13.10–14.50 Kankkulan kaivolla (S). 18.30 Från jord till bord. 17.10 Koti koiralle. 08.26–08.47 Eksynyt Ozissa (7). 20.00 Frendit (S). 08.27 Taruvaeltajat (7). 09.35 Paavo Pesusieni (7). 11.10 Yle Alueuutiset. 20.00 Huvila & Huussi. 20.30 Yle Uutiset. 14.25 Ikimuistoinen: Iskelmäklassikot. 02.45–03.45 4D: Seksikäs somea varten (7). 08.24 Galaxi. 13.30 Kummeli (7). 10.00 Rallin MM: Kenia, EK 16. 08.40 Mumindalen (7). 10.30 Tareq Taylorin ruokamatka. 15.50 Poldark (12). SUB 07.00 Simpsonit (7). 15.15 Huvila & Huussi. 06.45 Halinallet: Tervetuloa Halimaahan (S). 12.00 Valitut lapset. 21.00 Selviytyjät. 09.11 Kun olin ikäisesi (7). 12.00 Valitut Palat Collection. 16.00 Masked Singer USA. 12.00–17.25 YLE TEEMA. 19.00 Simpsonit (7). 10.00 Jumalanpalvelus. 18.00 Masked Singer USA. 19.15 Tulosruutu. 16.30 Kauniit ja rohkeat (S). 18.24 Seikkailu Suomenlinnassa. 10.45 Kovat miehet (7). 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. YLE TEEMA & FEM 08.05–11.58 YLE FEM. 18.00 Kotoisa 48h. 09.00–10.00 Mökkireissu. 09.12 Mahti-Mopsi (7). 20.01 Jan Guillou – ylivoimainen journalisti. 13.00 SM-viikko: Studio. 22.49 Drakar – ystävyyden roadtrip (12). 18.00 Intohimona Italia. 11.00 Pisara. 07.35 Tuire ja Sateenkaarimaa. 14.30 Rantabaari (12). 11.00 Uinnin MM, aamupäiväkilpailut. 23.35 Murha Helsingörissä (12). 16.55 Onnenarpa. 14.00 Unelma-asunto auringon alta. 07.26 Fluugalaiset (S). 12.00–17.19 YLE TEEMA. 22.00 Kymmenen uutiset. 12.00 Valitut Palat Collection. Torstaina 23. 22.25 Tulosruutu. 07.37 Pikku Kakkonen: Seikkailukone. 20.58 Keno ja Synttärit. 09.48 Muutos. 18.07 Mosaiikki (S). 10.30–11.00 Kauniit ja rohkeat (S). 19.30 Simpsonit (7). 19.30 Tervetuloa Sjölyckaniin (S). 16.10 Huikeat kakkutaiturit. 15.15 Ole hiljaa ja ui!. 16.45–16.55 Pitääkö mun kaikki hoitaa. 15.30–17.00 Simpsonit (7). 18.15 Tervo & Halme tosisuomalaisuutta etsimässä. YLE TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 07.35 Sunny Bunnies (S). (S). 18.21 Super-Jontti ja RähjäRiitta (S). 06.25 Kindi Kids (S). 18.30 Emmerdale. 19.00 Seitsemän uutiset. 00.50 El Chapo (12). 16.50 Novosti Yle. 19.25 Tulosruutu. 09.30–10.00 Valitut Palat Collection. 12.00 Ainsleyn Välimeren herkut. 21.00 Historia: William Randolph Hearst. 12.25 Valitut Palat Collection. YLE TV1 06.25 Kandit. 19.00 Kadonneen aarteen arvoitus (12). 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 13.30 Elokuva: Mies ja alaston ase (12). 07.20 Smurffit (7). 18.55–20.45 Uinnin MM, iltakilpailut. 16.25 Huikeat kakkutaiturit. 18.30 Anne ja Anders Pohjolassa. 10.00 Emmerdale. 10.00 Life – elämässä eksyneet (12). 22.45 Hyvät vai pahat päihteet. 20.30 Yle Uutiset. 12.25 Viidakkoperhe (12). 20.00 The Harlins. 18.00 BUU-klubben. 16.00 Aarrepaja. NELONEN 06.00 Bing (S). 11.02 Arkistosta: Falkenswärdin mööpelit (S). 12.30 Game of Games Suomi. 15.55 Koti koiralle. 06.51 Nimipäiväonnittelu: 26.6. 09.30–10.00 Valitut Palat Collection. NELONEN 06.00 CoComelon (S). 22.15 Viikon sää. 21.35 8 minuuttia. 09.55 Norjalaisia tarinoita. 23.20 Frendit (S). 08.10 Tobot Galaxy Detectives (. 19.00 Perienglantilainen skandaali (12). 06.20 Rusty Rivets (S). 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 12.00 Pimeä historia: Verinen Viipuri. 18.00 Yle Uutiset. 07.27 Apina Apunen, asentajaapina (S). 06.51 Nimipäiväonnittelu: 25.6. 22.30 Kino: Hyvästi, kaunokaiseni (12). 15.30–17.00 Simpsonit (7). 19.00 Simpsonit (7). 12.30–14.30 Salatut elämät (7). 15.00 Pientä pilaa. 08.10 Tobot Galaxy Detectives. 11.44 Retkiruokaa islantilaisittain. 08.40–08.47 Patu-koira (7). 19.40 Uudista minut. 11.50 SM-viikko: Kahvakuula SM. 09.25 Paksut pariskunnat. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 07.50 LEGO Ninjago (7). 14.58 Ikimuistoinen: Pirkko Mannola. 11.40 Jäljet päättyvät Berliiniin (12). 17.25 Kasper Strömman ja Suomen saunat. 11.45 Huikeat kakkutaiturit. 08.50 Puuha-Pete (S). 09.30 Veden valtakunta. 17.00 Pikku Kakkonen. NELONEN 06.00 Bing (S). 09.30–10.00 Valitut Palat Collection. 17.00 Koiralle koti. 00.05 Kova laki (12). 14.55 Ylen aamun parhaat. 09.00 Remppa vai muutto Vancouver. 12.30–14.30 Salatut elämät (S). 12.00 Valitut Palat Collection. 00.50 Frendit (S). 23.45–00.10 Knock, knock (12). 18.55 Uinnin MM, iltakilpailut. 18.00 BUU-klubben. 04.45–05.38 Maajussille morsian maailmalla. 15.52 Katri Helena – juhlakonsertti. 22.00 Kymmenen uutiset. 16.50 Novosti Yle. 07.20 Smurffit (S). 09.00 Remppa vai muutto Vancouver. 09.30–10.00 Valitut Palat Collection. 00.35 Unelma-asunto auringon alta. 11.00 First Dates Suomi. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 14.35–14.46 Arkistokuvia: Armi ja Gil Hilario Helsingissä (S). 11.30 Simpsonit (7). 08.00–08.49 Avara luonto: Tarunhohtoinen Yellowstone. 00.20 Suurmestari UK. 22.05 Ulkolinja: Kiina valloittamassa Jäämerta. 04.45–05.39 Maajussille morsian maailmalla. 20.00 Frendit (S). 17.10–17.55 Lyijykynätehtaan tyttö (12). 01.15 Suurmestari. 23.40 Madventures Suomi (7). 17.30–20.00 YLE FEM. 12.30 Game of Games Suomi. 14.44 Ikimuistoinen: Tamara Lund. 06.10 My Little Pony (S). 18.20 Vedenalaisen maailman asukkaita (S). 02.10 Rikospaikka (7). 23.15–00.10 Sauna. 08.20 Late Lammas (S). 22.45 Pysäyttäkää Nyqvist (16). 07.04 Stella ja Sami (S). 14.00 À la Laila. 16.30 Uusi Päivä (S). Yle Teema & Fem klo 23.05. KESKIVIIKKO 29.6. 07.40 LEGO Friends (S). 14.50 Kohti kaukaisia rantoja. 20.00–00.22 YLE TEEMA. 19.00 Sami Kurosen makumatka Pohjois-Karjalassa. 12.30 Viidakkoperhe (12). 09.00 LEGO Ninjago: Wun teepuoti -kooste (7). 11.10 Yle Alueuutiset. 06.30 Tuire ja Sateenkaarimaa. 20.00 Kasper Strömman ja Suomen saunat. 13.15 Rakastin sinua, Hilde (7). 11.29 Uusi Päivä (S). 19.30 Tervetuloa Sjölyckaniin (S). Hänen autonsa löytyi asumattomalta alueelta. 21.00–22.30 Simpsonit uusi kausi. 10.45 Minä ja koirani. 18.20 8 minuuttia. 18.00 Salaperäinen varkaus (S). 01.00 Unelma-asunto auringon alta. 17.30–20.00 YLE FEM. 18.00 Emmerdale. 11.15 McLeodin tyttäret (12). 18.30 Koripallon MM-karsinta LIVE: Suomi – Ruotsi. 12.25 Viidakkoperhe (12). 10.55–11.44 Martin Clunes saarimatkoilla. 13.10–14.30 Maailman kaunein tyttö (7). 12.55 Simpsonit (7). 08.35 Pac-Manin aavemaiset seikkailut (7). 20.15 Suurperheen maalaiselämää. 17.00 Selviytyjät. 08.55 Historia: Bastiljin valtauksen päiväkirja (12). YLE TEEMA & FEM 08.30–12.00 YLE FEM. 09.00 Remppa vai muutto Vancouver. 22.35 Imatran ajo 60 v. 19.10 Tulosruutu. 15.00 Akallinen mies (7). 17.00 Suurmestari UK. 15.30 Vintiöt. 17.30 Kauniit ja rohkeat (S). 08.35 Pac-Manin aavemaiset seikkailut (7). 10.00 Rallin MM: Kenia, EK 9. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 22.35–00.10 Get the Gringo (16). 12.00 Elokuva: My Little Pony elokuva (7). 09.05 Puhutaan seksistä – Ottarin elämä. 09.00 Hauskat kotivideot 10 vuotta. 21.00 Elokuva: 007 ja Kultasormi (16). 17.30 Kauniit ja rohkeat. 14.55 Remppa vai muutto Vancouver. 00.40 4D: Koukussa rusketukseen. 18.00 Yle Uutiset. 18.00 Wipeout USA. 12.00–17.25 YLE TEEMA. 11.35 Makuja ja mietteitä. 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. 18.00 Viiru ja Pesonen (S). 00.05 Tilt Esports. 18.00 Moderni perhe (7). 13.30 Miki Liukkonen, sivullinen. 08.25 Sonic Boom (7). 19.30 Tervetuloa Sjölyckaniin. 20.00 Sydämet (12). 17.00 Koiralle koti. 09.25 Tilt Esports (S). 02.20–03.25 4D: Sytyn lihavista naisista (12). 17.00 Suurmestari. 14.30–14.52 Mehiläiskesä (S). 06.55 Ylen aamu. 16.00 Rallin SM: Seinäjoki. 16.40 Huikeat kakkutaiturit. 22.55 Minun musiikkini. 12.25 Viidakkoperhe (12). 18.20 8 minuuttia. 12.00 Valitut lapset. 12.00 Simpsonit (7). 21.00 Subleffa: Pimeyden ytimessä (16). 07.55 Maija Mehiläinen (S). 12.00 Valitut Palat Collection. 22.20 Päivän sää. 21.00 A-studio. 06.55 Ylen aamu. 02.55 Unelma-asunto auringon alta. 13.30 Suomen surkein kuski. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 20.00 Tukien varassa. 17.00 Yle Uutiset. 21.00 Subleffa: Rogue Assassin (16). 17.00 Yle Uutiset. 09.45 Uusi Päivä (S). 07.45 Maija Mehiläinen (S). 07.35 Sunny Bunnies (S). 18.30 Veden valtakunta. 15.00 Suurmestari. 19.20 Urheiluextra. 00.20 Frendit (S). 23.30–00.20 Totuuden kaksi puolta (12). 19.10 Tulosruutu. 08.23 Galaxi. 22.25 Raastava tunnustus (12)
Kirjallinen sopimus ja työmme on kotitalousvähennyskelpoinen. Likakaivojen tyhjennykset Seppo Keränen Hyrynsalmi. Auton perässä vedettävä ja helposti liikuteltavissa. 6 henk., h. P. Kalaa. B-kortti. Bobcat minikaivurit 2 ja 3,5 tonnia, hinta alkaen 130 € vrk. Käteismaksulla. Toyota Avensis farkku 2,0 diesel, vm. P. Sotkamo kerrostaloyksiö. 600 € viikko. Autonkuljetustraileri umpipohjalla, kantavuus 2 ton. Kysy lisää. Vuokralle tarjotaan Kaikenlaista. Katso kuvat ja käyttökohteet www.tervamaali.?. Esla potkuja kävelypyörät. purettava tai kunnostettava, 64 m2 Kuluntalahti Salmijärventie 114, valm. 050 400 9268. Pyytäi sin auttajia ottamaan yhteyttä, puh. Anja p. P. 0440 426 446 Romut ja romuautot ym. 0400 286 512. Romutustodistus. Käyttöön otettu 15.4.2002. Soita 044 540 0558 www.kainuunhomekoirapalvelu.fi Metalliromut ja romuautot ym. Mäkeläinen Oy. 130€/vrk. Tarjotaan vuokralle 3h + k Kajaanissa, Salonkadulla. Lindeman kalaverkot. 0400 383 594. P. Toimitus mahdollinen. P. Romu Green Steel Oy, 040 741 8436, 044 546 5294. Vanha käy kun on kunnossa ja ei laho. Ei seksilinja. Väri pu nainen, hinta 600e. Puh 050 520 7888. Kylmäja kodinkonehuolto Manninen Oy, Suomussalmi. 044 948 2400. 58 m² parvekkeellinen kaksio Raja lähiössä, vapautuu 1.8. 050 378 6891 Saunallinen rivitalokaksio 48 m² Vuolijoen keskustassa. 044 384 8960. Kohtuuhintainen asuntovaunu. Myös OP-rahoituksella. Saariselkä lomahuoneisto vko 26, 28 ja 30 .Kontiomäki vapaa rivitalokolmio. 040 727 3316 Kajaani Pilkekone Palax toimii sähköllä ja traktorilla. Ostan vanhoja k-autoja, pakettija h-autoja, myös vialliset. Siisti yksiö Ämmänsaaren keskus tassa. 30 vuoden kokemus kylmä-, kodinkoneja laitoskonehuollosta , myös ilmalämpöpumppujen myynti, asennus ja huolto . 0500 374 187. 044 327 7482 Soita Matille klo 9-21, 040 911 1648. Kalustettu yksiö 38 m2 + parveke Espoossa. 050 411 4756. Hinta 7800 €. P. asti myös lyhyeksi ajaksi. Asuntoauto rek. Hinta 100€. Nopeasti kannot pois, helppo käyttää. Kaadamme pihapuut turvallisilla välineillä ja tekniikoilla. KOTIMAINEN MANDO KASSA: Mando 15,6”, Tablet 10” Itsepalvelukassa Mando Maksupäätteet integraatiolla/ erikseen Vielä erä peruskassakoneita. 0400 281 991, (08) 712 150. Maukasta ja edullista kalaa juhannukseksi. Puh. P. kokemuksella.Ilmainen sijaisauto.KYSY TARJOUS! Ahmonkokoauto / 0505252400 Pese matot harjaamatta! Swipen pesuaineet ja Aloe Vera -tuotteet. 0400 120 350. Sisäilmaja homekoiratutkimukset Kainuussa. Okt 1 ½ kerr. Soita meille, niin teemme tarjouksen. P. 25 m² parvek keellinen yksiö Pohjolankadulta, vapaa. P. Maksuton autojen nouto/romutustodistus. 040 5071343 Kainuun Ovipinnoite Ota uusi suunta elämääsi. 040 513 2633 Kuhmo, Oili p. Ostetaan vastoja 12 kpl juhannukseksi. Tarjolla 30.9. P. 045 649 2444. Nouto. Teemme kaikki metsurija metsänhoitotyöt. 2017, satamapeite. JAPA 315+ ROAD KLAPIKONE joka toimii omalla sähköstartilla varustetulla bensiinimoottorilla. 1500e. Hiukan rantarakennus, Tervatie 1, TERVETULOA! Ilmoittautumiset: 040 564 0109/ liisa.piirainen@gmail.com Hautauspaketit alkaen 390 e . 8.7.2022, päivittäin klo 10-14.30. P. 119,-, metsurija sahatarvikkeet. Ostetaan romuautot, verovelkaiset, rikkinäiset, leimaamattomat tai muu ten sinulle ylimääräiset. 2005, 2400 e. " Kiitos teille, jotka autoitte nuorta miestä sairauskohtauksen yllättäessä Vienankadulla ma 13.6.2022. palvelu. P. Soita p: 044-9784936 AUTON PINNOITUKSET Kaikki autojen sisä ja maalipinnan hoito ja kunnostus työt vakaalla ammatti taidolla. -56, erill. Minn Kota sähkö& Suzuki perämoottorit. Kainuun Sanomat Koti-Kajaani Kuhmolainen Sotkamo-lehti Ylä-Kainuu Alk. Traileri muuli V750x v. Sisältäen arkun, kahvat tai uurnan, kukan, vaatetuksen, arkkuun huoltamisen ja kuljetuksen Kainuun alueella. Vuokrataan saunallinen yksiö kes kustassa (Äsaari), autokatospaikka, heti vapaa. Kalustettu kolmio Sotkamo tai Kajaani kahdelle siistille ja tupakoimattomalle työntekijälle heinäkuun alusta syyskuun loppuun. 0400 324 705. 029 7031 9900 teemu.makelainen@sahasoi.fi mika.makelainen@sahasoi.fi Kantojyrsin. 17 Kni. Kaikki huo mioidaan. Työnnettävät ruohonleikkurit, jyrsimet, akkusahat, puhaltimet, painepesurit, akkutrimmerit alk. Etuovi T38242 Vanhat työkalut, astiat, maljakot, matot, lelut, kellot, aitta / vinttitavarat, kuolinpesät, jäämistöt. Kiitos! Myytävänä talo järven rannalla. Pakattu n. Ostaja on kajaanilainen. P. Ajettu 11214 km. 0500 381 406. 0400 381 976 Ovipinnoituspalvelua 50-90 -luvun sisälaakaoville, väli-/komeron/ kaapinovet, myös kuljetus-/as. Maalatkaa tervamaalilla! Talot, mökit, saunat, aitat, kodat, kaikki puurakenteet! 100% homesuojaus! Peittää pilkut ja pisteet! 3, 5, 10, 20, 30 astioissa rahtivapaasti! Tilaus 050 3833 330. 040 513 5897. 11,00€ Kaikenlaista Vuokralle tarjotaan Halutaan vuokrata Ostetaan Myytävänä Seinäkellojen huollot ja korjaukset sekä sveitsiläiset rannekellot takuutyönä. P. Sari 0700 84 444, ota talteen. 0400 120 350. Myös unien tulk. Keskiviikkona ja torstaina 22 23.6.2022 Tokmannin pihalla Kasarminkatu klo 9 alk. B-kortti. P. 044 995 4649. 0400 299 254. Rally USA 2000 sähkömopo myydään tarpeettomana uudelle käyttäjälle. 045 8840710 Sotkamo, Aira p. kesäkuuta 2022 22 KOTI-KAJAANI 22.6.2022 | 39 Kainuun Sanomat Koti-Kajaani Kuhmolainen Sotkamo-lehti Ylä-Kainuu Myytävänä | Ostetaan | Halutaan vuokrata | Vuokralle tarjotaan | Kaikenlaista YHDE LLÄ ILMO ITU KSE LLA TA VO ITA T KOK O KAINUUN Jätä ilmoitus Kainuun Pörssiin lehtesi verkkosivujen kautta. Runsas kesäkalastusvalikoima. Unet. 0400 120 350. T. Siirrettävä saunamökki, 16m², saunomisvalmiina, pintakäsitelty, uusi, kuljetus vaihtolava autolla, panelirakenteinen, h. Uudet akut vaihdettu 6/22. Myytävänä Kala-Palta R v. 050 3228 234. P. 040 582 2760. KALLIGRAFIA -kurssi SOTKAMOSSA, 4.7. Lähellä uimarantaa. 2,21+mvm, pl 17 esp. T:mi KONTTORIKESKUS VÄISÄNEN Lamminkatu 6, 87150 Kajaani myynti@konttorikeskus.com p. Käytetty asuntovaunu tai taukotupa, halvat. Luotettava auttaja/ennustaja. 044 568 5609." Ukko-Palta, 5hv Evinrude irtotankilla ja venetelakka. 2017, Yamaha 15hv v. Tmi Sutinen p. Kajaanilaista työvoimaa. 0400 168 083. Sintin kalakoju Lupakuvat, muutoskuvat, suunnittelupalvelu, valvonta ja konsultointi. Soita 040 557 4883. Hyvää Juhannusta! Stihl moottorisahat & raivurit, myös vaihtaen. Tuoretta kuhafilettä Kajaanin taajama-alueella kotiin toimitettuna torstaina 24€/kg. 050 594 3597. 08 741 068 Palvelemme ma-pe 9-17, la 9-13 LAATUKESKUS HEIKURA KY Hyryntie 18, Hyrynsalmi www.laatukeskushyrynsalmi.fi Pihapuiden kaato, kantojyrsinnät, puiden ja oksien ajo traktorityönä. Maksu käteinen. 10500e, p.040 734 6001. Sahasoi Oy puh. 044 712 2000 (24 h) Lönnrotinkatu 3, Kajaani, ma-pe 10-16 www.hautauspalveluhelmi.fi HAUTAUSPALVELU HELMI Myytävänä skootteri malli Ovet to MBK YN505AD/49. 040 565 7652. Valmistamme myös polttopuut, vaikka suoraan metsästä liiteriisi. Kalastaja Esko. Poistamme myös kannot kantojyrsimellä . P. KUHMOLAINEN – Torstaina 23. P. Minimitilaus 3 kg. P. Viikkoosakkeet viikko 30 Kiinteistö Oy Tunturitähti ja viikko 41 Kuusamon Lomaparatiisi. Tilaukset p. Kysy tarjous! Kainuun alueella ja lähikunnissa. talousrak. P. Tisu 1024, 1,99 e/min. Tiedustelut p. 044 203 2462. P. Varaosa& Huoltopalvelu p. Tarvitsetko apua remontoimisessa tai talon maalauksessa. P. 0400410 220 ja 040 7746103. Käteismaksu, nouto. 050 325 3473 Kajaani. Ahmonkokoauto/0505252400 RUOSTESUOJAUS JA ÄÄNIERISTYS FINIKOR Käsittely palvelut meiltä 20v. 046 682 4154. 0400 120 350. 500 g vakuumipakkauksiin. 044 293 9603. Selvänäkijä 0700 17131 30v kok. P. Nuask. 4-hengen asuntoauto vuokrattavana. 2022, veneellä ajettu 55h. Tontti 1 960 m2. Rieju MRT 50 SM Motard. Vuokra 480€. www.pkainulainen.fi p. P
Kuhmo kt-kolmio, Koulukatu 8. Kts Tori.fi 0400 239 200 tuomo@ohtonen.fi PÖRSSI Poikkeavia aukioloaikoja Hyvää kesää! Liikkeemme suljettu perjantai 24.6.2022 (juhannusaatto) Liikkeemme suljettu 11.-24.7.2022 (Kamarimusiikin ajan) Tarjolla vakituinen työpaikka HENKILÖKOHTAISENA AVUSTAJANA N. Ilmoitukset ja tilaukset 010 665 7200 (ma-pe klo 9-15) Mediamyynti: ....................... 1.6. Vap. Kuhmolaisella on oikeus käyttää ja luovuttaa rekisterissä olevia tietoja suoramarkkinointiin, etämyyntiin sekä mielipideja markkinatutkimuk siin henkilötietolain mu kaisesti. etunimi.sukunimi@hillagroup.fi Osoite: .................................. 050 594 3597. – 24.6. www.kuhmolainen.fi Joka päivä verkossa! p. Luonnos uusista säännöistä on nähtävänä kahvilassa. Myyntijohtaja Kirsi Kela Julkaisupäivät: ..................... Lehdellä on täydet oikeudet kaikkeen julkaistavaksi lähetettyyn aineistoon. asiakaspalvelupiste suljettu 6.6. Hilla Group Oyj Painopaikka: ........................ 2022, veneellä ajettu 55 h. saakka) 040 754 3579 Toimittaja Jarno Hiltunen 050 430 7458 Toimittaja Antero Komulainen 050 566 2493 Konttori ............................... N. Asiakasrekisteri: Kuhmolaisen asiakasrekisterissä olevia tietoja käytetään asiakassuhteen ylläpitoon ja hoitoon. Kainuun vieressä. Sarjat kaiken ikäisille. sähköpostit ....... 2017, Yamaha 15 hv v. Traileri muuli V750x v. 040 7511749 ..................................................... 044 2939603 Kuhmo kalustettu yksiö, Hot. Työ pääasiassa arkisin päivällä 8 h. 84€ 4 kk maksuvälillä ............ Tietosuojaseloste on nähtävissä lehden konttorissa tai osoitteessa www.kuhmolainen.fi. klo 10-13 Kala-Palta R v. lakko) tai asiakkaasta johtuvan syyn vuoksi voi julkaista ilmoitusta, lehti ei vastaa ilmoittajalle aiheutuneesta vahingosta. Ti laaja voi kieltää tietojensa käytön em. Asiat: Aja Btalojen lämmityksen ja yhdistyksen sääntöjen muuttaminen. 20 km Kuhmon keskustasta. Tarjoa. Mikäli lehti ei ylivoimaisen esteen (esim. Tervetuloa! Hallitus Palsta on tarkoitettu järjestöjen ja yhdistysten sisäiseen tiedottamiseen. Hinta 7800 euroa. 56€ Vuosikerta .................... Torstaina 23. Mari Heikura (lomalla 10.7. puhelinpalvelu klo 8-16 Myyntipäällikkö Eine Kotamaa 050 315 5849 Myyntiryhmän päällikkö Titta Toivanen p. 156€ 6 kk maksuvälillä ............ P. VIRTANEN AJAN SÄVEL Sitoutumaton – Uutismedian liiton jäsenlehti 10.7.1959 Päätoimittaja........................ Leena Hirvonen Kustantaja: ........................... 010 665 7200 ma-pe klo 9-15 Sähköpostit: ......................... kesäkuuta 2022 – KUHMOLAINEN 23 SARJAKUVAT B. P. klo 18 korkeus, 40 m, 60 m, 100 m. Rally USA 2000 sähkömopo myydään tarpeettomana uudelle käyttäjälle. Kuhmon torilla 23. 010 665 7200, asiakaspalvelu.kuhmolainen@slpmedia.fi Ilahduta ystävääsi onnittelulla Kuhmolaisessa. Vastuu virheistä ja huomautukset: Lehden suurin vastuu hyväksytyn ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä tai ilmoituksen poisjäännistä on ilmoituksen hinta. alv 24 %). 1.6. Lehti toimitetaan ylivoimainen este (lakko ym.) varauksin. SEURAT SEURAT Kivakisat ma 27.6. Puhelinpalvelu p. Topin maustamat uuden sadon avomaankurkut juhannuspöytään. Suomalainen Lehtipaino Oy, Kajaani ISSN: 0787-5312 (painettu) ISSN: 2243-173X (verkkojulkaisu) 010 Yritysnumeroon soittaminen maksaa 8,35 snt/ puhelu + 16,69 snt/minuutti (sis. Uudet akut vaihdettu 6/22. Tiedustelut p. 040 252 6529. 045 144 8043. P. Työehtosopimuksen mukainen korkeampi palkka. Vap. yksiö, Piilopolku 11. Muistutukset on tehtävä viimeistään kahdeksan (8) päivän kuluessa ilmoituksen julkaisemisesta. 010 665 7200 • asiakaspalvelu.kuhmolainen@ slpmedia.fi • www.slpkustannus.fi/lukijailmoitukset Tarjotaan vuokralle Myydään Ostetaan Omakotitalo taajaman ulkopuolelta. Kuhmo parv. 228€ (hinnat sis. 0800 95 505 MAHDOLLISET JAKELUHÄIRIÖT Kestotilaus 12 kk maksuvälillä ........ 2017, satamapeite. – 12.8. Kainuuntie 103, 88900 Kuhmo Puhelin: ................................ Kiellot ja kyselyt rekisteriselosteesta kir jallisina ja allekirjoitettuina osoitteeseen: Kuhmolainen, Kainuuntie 103, 88900 Kuhmo. asiakaspalvelu.kuhmolainen@slpmedia.fi aineistot@slpmedia.fi toimitus.kuhmolainen@slpmedia.fi Henk.koht. Ei kaupallista toimintaa sisältäviä ilmoituksia. alv 10 %) Ma – la klo 7.00 – 11.00 Puhelut palvelunumeroon ovat maksuttomia www.kuhmolainen.fi TILAUSHINNAT KOKOUKSET RUOKALISTAT KOTIHOITOATERIAT Ma: Nakkikeitto, juusto, tuorekurkku Ti: Broileriperunalaatikko, aurinkokasvis, kaaliraaste-porkkanaraaste-kurkkusuikale Ke: Kaalilaatikko, pitopöydän kasvis, jäävuori-kurkku-tomaattisalaatti, puolukkahillo To: Jauhelihapihvi, perunasose, kastike, porkkanaviipale, kaaliraaste-kesäkurpitsasuikalemangokurpitsapalat Pe: Kirjolohikiusaus, isot kasvissuikaleet, punajuurisuikale-porkkanasuikale-omenasuikale La: Possunlihakeitto, suolakurkku, mustaherukkavispipuuro Su: Riistalihakäristys, perunasose, puutarhurinkasvis, kerroskiisseli KOULURUOKA työkeskus, päivätoiminta ja päiväkoti Ma: Nakkikeitto, tuorejuusto, klementiini Ti: Broileriperunalaatikko, kaaliraaste-porkkanaraastekurkkusuikale Ke: Kaalilaatikko, jäävuori-kurkku-tomaattisalaatti, puolukkahillo To: Jauhelihapihvi, perunasose, kaaliraaste-kesäkurpitsasuikalemangokurpitsapalat Pe: Kirjolohikiusaus, punajuurisuikale-porkkanasuikale-omenasuikale Muutokset mahdollisia Lentiiran Kyläyhdistys ry YLIMÄÄRÄINEN KOKOUS to 30.6.2022 klo 18.00 kylätalon kahvilassa. tarkoituksiin ilmoittamalla siitä Kuhmolaisen asiakaspalveluun. • p. tiistai: aineistot perjantaina klo 16 perjantai: aineistot keskiviikkona klo 16 Kainuun pörssi: aineistot tiistaina klo 10 Sisältöjohtaja: ..................... 70 vuotias liikuntaesteinen nainen
uljas pulkkis lib. 1pv pääsylippu festareille Majoitus 2hh Aamiainen kts. KUHMOLAINEN – Torstaina 23. panu rajala kapellimestari mikk murdvee/ eero lehtimäki rooleissa mm.: Juha Kotilainen Jyrki Anttila Aki Alamikkotervo Marika Hölttä Tuomas Miettola. kesäkuuta 2022 24 Kajaanihallin kenttä 7.-9.7.2022 Kajaani INFO Liput 1pv / 59€ 3 pv / 125€ VIP 1pv / 99€ Festari-infot osoitteesta kajaanifest.fi DJ:t oodeej ja NiN0 joka päivä OHJELMA JA AIKATAULUT Majoituspaketit / Sis. VIIHDEKONSERTTI ”Ilta Rakkaudelle” La 2.7.2022 klo 18 Suomussalmen kesäteatteri Liput 30€ Oopperalipun ostaneille 25€ Tenori Jyrki Anttila Sopraano Emilia Vesalainen-Pellas Pianisti Anu Kosonen tuottaja@operart.fi 044 9801167 Sota-ajan iltamat Suomussalmen seurahuoneella pe 1.7. lisää kajaanifest.fi/majoituspaketit Torstai 7.7. KLO:20:00 SUOMUSSALMEN SEURAHUONEELTA LÖYDÄT MYÖS LIPUT KAIKKIIN ESITYKSIIN ensi-ilta suomussalmen kesäteatterin areena pe 1.7.2022 klo 17.00 & la 2.7. klo 14.00 säv. VIIKATE Klo 15:00 TELAKETJU Klo 16:30 MOVETRON Klo 18:00 EPPU NORMAALI Klo 19:45 BESS Klo 21:45 KLAMYDIA Klo 23:30 Lauantai 9.7. KLO:20:30 LA 2.7. LYÖMÄTTÖMÄT Klo 14:30 KÄTFISH Klo 16:00 VIIVI Klo 17:30 MOUHOUS Klo 19:00 PARIISIN KEVÄT Klo 20:30 ITALOBROTHERS (DE) Klo 22:00 GETTOMASA Klo 23:30 Oikeudet muutoksiin pidätetään. LAZY BONEZ Klo 15:30 IKIROUTA Klo 17:15 TEMPLE BALLS Klo 18:45 CYAN KICKS Klo 20:15 SKID ROW (US) Klo 21:45 BLIND CHANNEL Klo 23:30 Perjantai 8.7