>> 4
Tuupalan koulun rehtori ja perusopetuksen
esimies Onni Heikkinen jää eläkkeelle. >> 8-9
NRO 7
PERUSTETTU 1959
IRTONUMERO 2 e
Rajan partiointi
lähes puolittuu
Säästöt purevat myös
Kuhmossa. >> 10-11
Juholle MM-hopeaa
Tutut lääkärit
jatkavat
Coronaria Hoitoketju lupaa, että suurelta osin entiset viisi lääkäriä jatkavat
Liberec: Mikkonen taktikoi mukaan mestaruustaisteluun >> 14 terveysasemalla. Hän siivoili työpöytäänsä perjantaina ja teki viimeisen
työpäivänsä ennen lomia tiistaina. Eläköitymisen
kautta, sanoo eversti Ismo
Kurki. TAMMIKUUTA 2013
Revontulet
Revontulilla voi
houkutella matkailijoita Kuhmossakin. >> 2. >> 16
Pääkirjoitus: Kunnille enemmän mahdollisuuksia hoitaa tehtäviä joustavasti. >> 4-5
Työttömille
valmentajia
Suurimmaksi osaksi
valtion rahoittama kokeilu
toi Kuhmon työttömille
uusia valmentajia. >> 6
WWW.KUHMOLAINEN.FI
PERJANTAI 25. Kun Heikkinen aloitti rehtorina Tuupalan koulussa, oli se
yli 600 oppilaan opinahjo. Liikennevalot
Torin kulman
hitaista valoista
valtuutetun aloite
Kun ne ovat lakeihin pohjautuvia, ei niistä pääse hyvällä halullakaan irti. En edes vilkaissut ja ajattelin, että olen vapaalla . Kaveri jatkoi, että tulevat tänne päin ja
ovat muuten kohta aivan perässä.
Pakoon ajava mopopoika ohitti meidät oikealta parin
metrin päästä kevyen liikenteen väylää pitkin . ajakoot. Se veti vauhdikkaasti pitkän köyden
päässä pelkkää puuvenettä. Se
tapahtuu noin 3-6 vuoden välein. Seuraavaksi suurimmaksi ryhmäksi nousee opetus- ja kulttuuritoimi. Nyt ei ole tarvinnut vuosikausiin käydä. Tämä lisäsi
turvallisuuden tunnetta
syrjässä olevien asuntojen
eläjissä.
On harhaa kuvitella, että tilanne itärajalla on niin seesteinen, että mieslukua voidaan vähentää vartioinnista sillä perusteella, että
teknistä laitteistoa
kehitetään.
Keskustelua Rajavartiolaitoksen
säästöistä
Gallup: Mitä mieltä olet Kuhmon terveyspalveluista?
On siellä pitänyt jonkin verran jonottaa,
mutta aika hyvin ne toimii. Puhelimella sinne on vaikea päästä ja
saa jonottaa.
Keijo
Ikonen
Kuhmo
Hyvät on terveyspalvelut minulle olleet.
Päivystäjällekin olen päässyt ihan hyvin.
Taisto
Pääkkönen
Kuhmo. Olin palaamassa syntymäpäivän
juhla-aterialta ja viemässä sukulaisperhettä kotiinsa ennen
matkaani Kuhmoon.
Lönnrotinkadun ja Kauppakadun risteyksen kohdalla kaveri etupenkillä katsoi torille päin ja tuumasi, että tuolla
muuten poliisi ajaa mönkijällä vilkut päällä jonkun mopopojan perässä. Kohta takaa-ajo oli sen uudemman sillan kohdalla. Pääosan niistä olen ottanut pysähtyneestä autosta.
Joskus kuvaustilanteita osuu eteen jopa puoliväkisellä.
Tuulilasin läpi kuvasin Katermassa lumisella tiellä yllättävän henkilöauton. Se
kaventaa kuntien kykyä toimia haluamallaan
tavalla.
Ei ole yllätys, että suurin osa lakisääteisistä
tehtävistä käsittelee sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämistä. tammikuuta 2013
2 KESKUSTELE
Kolumni
Pääkirjoitus 25.1.2013
Antero Komulainen
Päätoimittaja Martti Huusko
antero.komulainen@almamedia.fi
Kirjoittaja on paikallislehti
Kuhmolaisen toimittaja.
Autosta nähty ja Kaupungilla kädet täynnä
lehteen kuvattu lakisääteisiä tehtäviä
T
äällä Kuhmolaisessa vaihdettiin autoa. Sain auton pysähtymään muutaman metrin päähän peuroista. Ei voi moittia.
Liisa
Haapalainen
Kuhmo
Vähän olen terveyspalveluja tarvinnut,
mutta silloin, kun olen apua tarvinnut, olen
niitä saanut. KUHMOLAINEN Perjantaina 25. Otin auton penkkien välistä kameran ja kuvasin takaa-ajosta läheltä pari ruutua.
Eräänä talvi-iltana tein nettisivuillemme varoitusuutisen
teiden varressa liikkuvista metsäpeuroista. Kun suuntasin
Ei tullut mieleen
kuvata, siinä tuli
mieleen, että huh huh,
tästä muuten kirjoitin!
A
kameran peuraan, niin sitä tähdätessä huomasin, että tähän kuvaan tulee vielä hirvikin. Lähdin siltä istumalta ajamaan keikalle Ylä-Vieksille ja ajatukset olivat jo
muualla. mönkijäpoliisi seurasi vilkut päällä perässä. Noin 11 kilometrin päässä Siikalahden kylällä tiellä eteen juoksi lumisateessa melkoinen peuralauma . Ajamme
99 prosenttia kaikista juttukeikkamatkoista yksin, kamera ja autoradio kaverina.
Vuosien mittaan olen kuvannut auton sisältä tuulilasin läpi tai sivuikkunasta puolikymmentä asiallista uutiskuvaa. niitä
oli koko tieaukon leveydeltä. Kuhmon keskustassa kuvasin autoon murtautuvan vankikarkurin . Lentiirantien varressa kuvasin
keikalta palatessa avonaisesta sivuikkunasta metsäpeuran
ja hirven samaan kuvaan . Kaikki ei kyllä kehu.
Toivo
Polvinen
Kuhmo
Hyvin vähän olen käyttänyt terveyspalveluita. Sitten seuraavat ympäristö ja liikenneja viestintäministeriön toimialaan liittyvät
tehtävät.
On tietenkin hyvä, että yhtenäisellä lainsäädännöllä varmistetaan kaikille kansalaisille periaatteessa samanlaiset palvelut.
Käytäntö on kuitenkin jo pitkään osoittanut, että syrjäseuduilla kuten Kuhmossakin
esimerkiksi terveyspalveluiden hoitaminen
lakisääteisellä tavalla on lähes mahdotonta.
Tämän vuoksi pitäisi pystyä luomaan portaikko, joka tarjoaa kunnille enemmän mahdollisuuksia hoitaa tehtäviä joustavasti.
www.kuhmolainen.fi
Muistan ennen aikaan
Kuhmossa 1950-,60- ja vieläpä
70-luvulla, oli rajavartijat tuttu
näky rajanvarsikylissä. Kävivät
taloissa kysymässä kuulumiset,
onko näkynyt mitään erikoista
liikettä ja miten talon asukkaat
voivat. aivan tuurilla. tuulilasin läpi.
Siitä on kohta jo 20 vuotta.
Toukokuussa 2010 ajoin omalla autolla Kajaanin keskustassa Lönnrotinkadulla. Ei tullut mieleen kuvata.
Siinä tuli mieleen, että huh huh , tästä muuten kirjoitin!
V
altuusto järjestäytyi tiistaina.
Nyt osin vanhat ja osin uudet
naiset ja miehet vastaavat viranhaltijoiden työtä ohjaavaa päätöksentekoa.
Juuri valmistunut kuntaliiton selvitys
osoittaa, kuinka kapeaksi luottamushenkilöiden ja itsenäisten kuntien päätöksenteko on
vuosien ja vuosikymmenien mittaan muuttunut.
Ylijohtaja Silja Hiironniemen tekemän selvityksen perusteella valtio on sälyttänyt kuntien tehtäväksi yhteensä 535 isoa ja pientä
vaatimusta
Hyvärisen Leipomo
Ma 28.1. Toimitus pidättää oikeuden lyhentää ja otsikoida tekstiä. Yksi
parhaimmista työmotivaation
lähteistä lienee heille kansalaisten osoittama vilpitön luottamus ja tuki.
kpl
kg
KONSULENTIT:
Pe 25.1. päivän Kuhmolaista. Siellä oli myös muita
jätteitä. Sinne ovat saaneet
maatua Venäjän pojat, ei niitä
kukaan haudannut. Luulen, että isällä oli tuolloin kiire
toukotöihin kotipellolle.
Vaikka kotini Riienniva ei ollut aivan sotatantereilla, silti sodan jäljet olivat sielläkin näkyvillä talven jäljiltä.
Huoltotie kulki kotini ohi ja
edelleen selkosen halki kohti
Saunajärven rintamaa. 010 538 0111,
ark. Kirjoittajan
nimeä ei anneta toimituksen ulkopuolelle. Tulevaisuuteen
suuntautuen on siis merkittävää, että tärkeimmät turvallisuusviranomaisemme saavat ne
resurssit, joilla muutokset on
mahdollista hallitusti toteuttaa.
Kaiken kaikkiaan on selvää,
että rajamiehemme ja poliisit
hoitavat työnsä niin hyvin kuin
resurssit antavat myöten. Kirjoita napakasti. ja menimme lähemmäs. Toinen
merkittävä sisäasianministeriön alainen turvallisuusviranomaisemme Rajavartiolaitos
julkaisee säästösuunnitelmansa, jolla on merkittäviä vaikutuksia Kainuuseenkin niin työllisyyden kuin turvallisuuden
kannalta.
On selvää, että resursseja ja
henkilöstövoimavaroja tulee
keskittää sinne, missä nähdään
työn painopistealueiden olevan.
Miten tämä päätetään ja toteutuu poliisiresursseja jaettaessa?
Onko oikein, että harvaanasutulla alueella poliisin tuloa joudutaan odottamaan kohtuuttoman pitkään. Itse sodan kulkua, sen seurauksia.
Seminaarissa käsiteltiin ja
pohdittiin myös kuuluisan Dolinin hiihtoprikaatin vaiheita
rajan Suomen puolella.
Lukemastani tuli ajatuksiin
muisto talvisodan evakkoreissun jälkeen.
Olimme tulleet vähän ennen
muita kyläläisiä evakosta kotiin, tosin nimismiehen luvalla.
Kotini oli säilynyt polttamatta.
Niin oli hyvä tulla takaisin. Eikä muuta.
Ajan kuluessa keppimerkki
hävisi.
Tuohon aikaan ei Kuhmossa
venäläissotilaiden hautoja arvostettu eikä merkkejä haudoilla uusittu.
Nuorempi sukupolvi ei tiedä
ensinkään venäläissotilaiden
haudoista. 18. Kirjoituksia koskevat
tiedustelut 010 665 9017. 18, su 12 . Siinä kerrotaan Kuhmossa pidetystä Talvisotaseminaarista.
Seminaarissa pohdittiin
Suomen ja Venäjän sota-arkistoista saatuja tietoja molempien maiden historiantutkijoiden
näkökulmasta. Kalaa
saimme ruuaksi lähijärvistä.
Eräänä alkukesän päivänä
lähdimme Eero-veljen kanssa
kalastusreissulle. Näen tämän asian
hyvin arveluttavana sekä voimankäyttövaltuuksien että uskottavuuden näkökulmasta.
Keitä varten poliisi sitten on?
Mielestäni vastuu on kannettava kaikissa olosuhteissa siitä,
että kansalaisoikeuksiin kuuluvat ja laadukkaat palvelut säilyvät koko Suomessa.
Suomessa joillakin sektoreilla odotellaan lähivuosina toteutuvaa EU:n ja Venäjän viisumivapautta, jolla on merkittävä
vaikutus rajaliikenteeseemme.
On selvää, että heikentyvä turvallisuusvarmistus luo paineita
Rajavartiolaitokselle riittävän
turvallisen rajatarkastuksen toteuttamiseksi. Uutisvinkit: Puhelimitse 044 332 5320, sähköpostitse toimitus.kuhmolainen@almamedia.fi.
Talvisotamuistelmani
Turvallisuudesta
pidettävä huolta
MIELIPIDE Luin taas ker-
MIELIPIDE Olemme pitkin
taalleen viime joulukuun 4. Tekstiviestit: Lähetä viesti numeroon 17192. ja entiset lähitalojen
asukkaat ovat olleet manan majoilla jo monet vuodet. Tien
varrella oli monenlaista tavaraa
talven jälkeen.
Huoltotien varrella kotini lähellä oli suuri korsu. Miten tämä toiminta jatkuu ja kehittyy. Soudimme kotiin ja
veljeni ilmoitti vainajien löydöstä heti viranomaisille.
Muutaman päivän päästä tuli paikalle pioneeriryhmä. Hyvärisen Leipomo
Torikatu 24, 88900 Kuhmo
p. Ja haju oli paha.
Vaikka kaikki oli surullista
katseltavaa, olimme silti hyvillä
mielin kun saimme tulla kotiin.
Vähitellen päästiin elämän
alkuun. Tuskin
minäkään sitä hautapaikkaa
enää muistaisin, maisematkin
ovat muuttuneet.
Kun luin Dolinin hiihtoprikaatista ja sen surullisesta kohtalosta aloin miettiä,, olivatko
nekin Kapeanjoelle surmatut
venäläissotilaat Dolinin porukkaa ja minne niillä oli ollut matka. Eero otti
usein minut, nuoren siskonsa
mukaan kalalle.
Olimme soutaneet veneellä
etäälle Lutjanjärven ja Riienjärven väliselle joelle. Niin myös minä
veljeni kanssa lakkareissulla ollessani. Siinä kerrotaan,
että venäläissotilaiden jäännösten etsintä aloitetaan venäläisten toimesta Suomen maamperällä.
Siitä tiedosta on kulunut jo
toistakymmentä vuotta enkä
ole kuullut, että venäläisryhmiä
olisi ollut etsimässä kaatuneiden jäännöksiä.
Kesällä 1940 paikalliset
asukkaat löysivät useita yksittäisiä sotilaita. Kirjoituksia ei palauteta. Sillä päästiina alkuun ja
saimme saimme maitoa. Miksikähän olivatkaan harhailleet pitkin selkosia, ja yksin?
Se on suuri kysymysmerkki.
Toini Juntunen
viime syksyä saaneet lukea lehdistöstä poliisin määrärahojen
vähenemisestä ja sen vaikutuksesta kenttätyöhön ja kansalaisten turvallisuuteen. Se oli ollut
joukkosidontapaikka sodan aikana. Ne siellä kelluivat
rantavedessä. Huomasimme heti joen rannoilla tummia
?möykkyjä?. Muistelen
siinä olleen luvun 7. Tähän saakka
kansalaisten mieliä on tyynnytelty HARVA-hankkeen muodossa, jossa hälytys ja informaatio on osoitettu lähimmälle sopivalle partiolle. Lehmämme oli jouduttu teurastamaan evakkoreissulla. tammikuuta 2013 KUHMOLAINEN
3
Mielipiteet: toimitus.kuhmolainen@almamedia.fi, Kuhmolainen, Kainuuntie 103, 88900 Kuhmo. Hän päätteli sen merkeistä.
Taisipa kalastus sillä reissulla jäädä. . Korsun ympäristö oli käy-
tettyjen sidetarpeiden sekamelskaa. Kirjoita viestin alkuun
KUH ASIA sitten viesti Ohje: Kirjoittajan on ilmoitettava nimensä ja yhteystietonsa toimitukselle, vaikka kirjoitus toivottaisiinkin julkaistavaksi nimimerkillä. Nehän olivat venäläissotilaita. Eeroveljeni lähti oppaaksi heille.
Pioneerit hautasivat vainajat
yhteishautaan joenvarsiniitylle.
Merkkinä haudalla oli vain vaatimaton honkakeppi. Ja osa oli maalla-
kin.
Kun menimme lähemmäs
veljeni tunnisti yhden upseeriksi. 1,2 kg
partiointiin. Mutta isä haki jostain lehmän. Harvaan asuttujen seutujen turvallisuuden edistäminen on yhtä
tärkeää kuin kaupunkiturvallisuuden kehittäminen.
Poliisiylijohtaja Paatero ja
muutkin tahot ovat nostaneet
viime aikoina esille kansalaisten
mahdollisuuden ?turvallisuus-
Tervetuloa AK-Markettiin!
Poutun kermainen
KASSLER
Snellman Aito
KARJALANPAISTI
499
499
159
199
315
500 g (9,98 kg)
5
kg
Valio
OLTERMANNI
1 kg
699
kpl
TO-LA
Suomalainen
takuumurea
PALVELUTISKISTÄ PAAHTOPAISTI
rs
Vaasan ISOPAAHDOT
pkt
graham, monivilja,
vehnä (3,18-3,03 kg)
Vaasan
Hyvänmielen
PULLA
400 g (4,98 kg)
Suomalainen
luuton possun
KINKKU
kpl
Grillistä
possun
ULKOFILE
1190 649 890
kg
kg
kg
AK Market
HK:n
BURGERIT
300 g, viipaloitu
(10,50 kg)
100 g (5,00 kg)
pkt
Porokylän RUISLEIPÄ 650 g
kokonainen ja siivutettu (3,06 kg)
199
050
kpl
MA-KE
kpl
Edam täyteläinen
JUUSTO 350 g (5,71 kg)
400
199
2 pkt
HK:n Sininen
Si
LENKKI
580 g (3,43 kg)
Espanjalainen
JÄÄVUORISALAATTI
199
Minna Karjalainen
kaupunginvaltuutettu (kok)
Ta
Tarjoukset
T
voimassa
Pe 25. su 27.1. 8 . 21, la 8 . tai niin
kauan kuin tavaraa riittää.
ka
Snellman
ylikypsä KINKKU
n. rikollisuuden ennaltaehkäisyn ja turvallisuuden
lisäämiseksi. syyskuuta 2001 päivätyn
Kuhmolaisen. Kai löytämämme kaatuneet
sotilaat on kirjattu sota-arkistojen päiväkirjoihin.
Omasta arkistostani löysin
11. Perjantaina 25
Se on
yksi syy, miksi uskallamme
vähentää partiointia, Kurki
sanoo.
Toisaalta liikkumavara on
pieni supistusten jälkeen.
. Lukemat tarkoittavat, että nykytasosta partioinnin määrä
putoaa 40 prosenttia.
. Ei tarvitse jännittää tänne tuloa, Teemu Ahtonen vakuuttaa.
Ota yhteyttä, jos haluat mukaan:
Teemu Ahtonen 044 7255238,
Janne Pyykönen 044 7255239. Se on kyllä vähän. Meillä on aikaa ja mahdollisuus mennä syvemmälle, sanoo Janne Pyykönen.
Valmennus on työnhakijalle vapaaehtoista. 6. Työt siirtyvät, ihmiset eivät, Kurki tiivistää.
Rajavartiosto toimii yhteistyössä pelastuslaitoksen ja
poliisin kanssa. He myös ovat yhteydessä te-keskukseen ja kaupunkiin, jotta kaikki työnhakijan tarvitsemat palvelut pelaavat yhteen.
Valmentajat viestittävät
asiakkailleen, että he ovat
heidän puolellaan. He eivät
ole viranomaisia vaan tarjoavat kaupungin uutta palvelua
työnhakijoille.
. Rajan tuntumassa tehtävät tulevat usein
rajavartioston hoidettaviksi.
Rajavartioasemien henkilöstöleikkaukset syövät myös
pelastusta ja rikoksentorjuntaa rajaseuduilla.
. Emme voi luvata, että
huomaamme kaikki luvattomat maahantulot, Kurki kertoo.
Jatkossa rajavartiolaitos panostaa kattavaan valvontaan
Kaakkois-Suomessa, jossa
koko raja käydään päivittäin
tarkastamassa koiran kanssa.
Kainuun rajavartioston
alueella ei ole ollut tähänkään mennessä resursseja tai
tarvetta vastaavanlaiseen
koirapartiointiin.
Kainuun ja Koillismaan rajalla on 25 . Asiakkaista pidetään huoli ja autetaan
heitä oikeaan paikkaan oikeaan aikaan.
. Jos on joitakin
työnhaun kannalta olennaisia kykyjä ja taitoja, jotka voi
helposti saavuttaa, työnhakijaa autetaan ne hankkimaan.
Jokaisen valmennus räätälöidään siis työnhakijan tarpeita vastaavaksi. Säästötoimenpiteiden
jälkeen partioita on 3 . Yhdessä he pyrkivät
ottamaan työttömän olemassaolevat kyvyt ja vahvuudet
käyttöön. Jos laittoman maahantulon paine kasvaa, voimme olla vaikeuksissa, Kurki sanoo.
Säästötoimien takia Kainuun rajavartioston kokonaisvahvuus supistuu nykyisestä 257 hengestä noin 180
henkeen.
Lisäksi Kainuun rajavartioston henkilöstöpalveluita,
taloushallinnon tehtäviä sekä
joitain johtotöitä keskitetään
valtakunnallisen rajavartiolaitoksen alaisuuteen vuodesta 2014 alkaen.
Kainuun rajavartioston
esikunnan kokonaisvahvuus
putoaa nykyisestä 67 hengestä 40 henkeen. Näistä valtaosa on porojen ja metsästyskoirien eksymisiä rajan väärälle puolelle.
Ihmisiin liittyviä rajatapahtumia on noin viisi, joista
yksi tai kaksi on laittomia
Partiointi rajalla vähenee eikä Kainuun rajavartioston komentaja Ismo Kurki uskalla enää luvata, että raj
A
Emme voi
luvata, että
huomaamme
kaikki
luvattomat
maahantulot.
Ismo Kurki
Kainuun rajavartioston komentaja
maahantuloja.
. Kokeilussa työskentelee nyt 3
henkilöä. Siihen
voi hakeutua itse tai sinne voi
tulla te-toimiston tai työvoiman palvelukeskuksen kautta. 30 rajatapahtumaa vuosittain. tammikuuta 2013
4 PUHEENAIHEET
Yksi henkilö
kuoli
autopalossa
Kuhmossa kuoli yksi henkilö
autopalossa taajaman ulkopuolella maanantain ja tiistain välisenä yönä 21.?22.
päivinä tammikuuta. Auttavia partioita on samassa suhteessa vähemmän,
Kurki linjaa.
MARJATTA KURVINEN
Juha Heinonen, Janne Pyykönen ja Teemu Ahtonen ovat töissä
uudessa kaupungin hallinnoimassa ja valtion pääasiassa kustantamassa kokeilussa, jossa työttömät saavat yksilövalmennusta.
kanssa. Valmennus on tarkoitettu
ensisijaisesti yli vuoden työttömänä olleille.
Valmentajat ovat yhteydessä kuhmolaisiin yrityksiin
ja yhdistyksiin saadakseen
tietoa niiden työvoimatarpeista. Tai kyse voi olla siitä, ettei pitkän työsuhteen
jälkeen työttömäksi joutunut
enää hallitse sitä, miten työhaastatteluissa toimitaan.
Nyt näitä pieniä ja isompiakin työllistymisen esteitä
ryhdytään Kuhmossa etsimään ja poistamaan.
Kuhmo on valittu työllisyyspoliittiseen kuntakokei-
luun, jonka rahoituksesta 75
prosenttia tulee valtiolta. Rajavartioasemilla
sopeutustoimet leikkaavat 59
työpaikkaa.
Potkuja tai lomautuksia
rajavartioston työntekijöille
ei ole tulossa, sillä luonnollinen eläköitymistahti riittää.
Nykyään rajaa partioidaan
päivittäin 6 . Hanketta koordinoivan Juha Heinosen ohella ovat työnsä nyt aloittaneet
työhönvalmentajat Teemu
Ahtonen ja Janne Pyykönen, jotka ryhtyvät varsinaiseen asiakastyöhön.
He etsivät työttömille sijoitus- ja työpaikkoja kaupungilta, yhdistyksistä ja yrityksistä tai ohjaavat heitä esimerkiksi koulutukseen.
Valmentajat tekevät työtä
yhteistyössä työnhakijan
rin itärajalle riittää vartioita
noin 27 kilometrin välein.
Yhteensä rajavartioasemille jää 136 työntekijää. Tapauksessa ei epäillä rikosta.
Kuolinsyyn tutkinta on kesken.
Poliisilla on melko varma
käsitys palossa kuolleesta
henkilöstä, mutta kuolinsyyn
tutkinnan vuoksi poliisi ei
tiedota asiasta enempää tässä vaiheessa.
Ajoneuvo oli palanut kokonaan ja tulipalo oli ohi, ennen kuin tapahtuma havaittiin.
Palanut ajoneuvo on tutkittu ja paikkatutkinta on
tehty, mutta palon syttymissyyn osalta tutkinta on kesken.
Poliisi kertoo, että auto paloi muualla kuin tiealueella.
Tapauksen tutkinnan johto on Kajaanissa, mutta tapausta tutkii myös Kuhmon poliisi.
Itärajan
partiointi
vähenee
rajusti
Kainuu: Rajavartiolaitoksen säästötoimet
leikkaavat Kainuun ja
Koillismaan itärajan
partioinnin lähes puoleen.
Antti Hyvärinen
antti.hyvarinen@almamedia.fi
Melkein
sata henkeä
vähemmän
Kuhmon väkiluku on yhä
laskenut vuoden 2012 aikana.
Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan Kuhmossa oli vuoden 2012 lopussa
9242 asukasta. Partiot ovat vahvuudeltaan kahdesta neljään henkeä, joten
sopeutusten jälkeen rajaa on
yhtä aikaa partioimassa noin
15 rajavartijaa.
Supistusten jälkeisellä
vahvuudella laskien Kainuun
ja Koillismaan 406 kilomet-
Työttömät saavat
yksilövalmennusta
Marjatta Kurvinen
marjatta.kurvinen@almamedia.fi
Työllistyminen voi olla joskus pienestä kiinni, esimerkiksi sähköisen cv:n puuttumisesta. Kyse on töiden uudelleen järjestelystä,
eli työntekijät jatkavat Kajaanissa eri johdon alaisuudessa.
. Se on 92 henkeä vähemmän kuin vuotta
aiemmin.
Laskuvauhti on kuitenkin
hieman hellittänyt, sillä vuoden 2011 aikana kuhmolaisten määrä väheni peräti 162
henkilöllä.
Sotkamon väkiluku on ennakkotiedon mukaan vähentynyt viime vuonna vain 17
hengellä ja oli vuoden lopussa 10 678.
Suomussalmella vähennys
oli viime vuonna 123 henkilöä ja väkiluku 8815.
. KUHMOLAINEN Perjantaina 25. 9 partion voimin. Siellä on keskimäärin 15
vartijaa koko 406 kilometrin
rajaosuudella, toteaa Kainuun rajavartioston komentaja, eversti Ismo Kurki.
Kainuun rajavartioston
vahvuus pienenee seuraavan
neljän vuoden aikana noin 80
hengellä
(08) 633 22 112
Vuokatinmaa Loma-asunnot, sales@vuokatinmaa.com
Jäätiönrinteenpolku 3, 88610 Vuokatti, p. 655 0095 Su
12 . Rajavartioasemilla työpaikat
vähenevät 59:llä.
. Tekniikka ja talous lyövät kättä rajavartiolaitoksen juuri julkaistuissa säästötavoitteissa sillä
tavoin, että hirvittää.
Keskiviikkona tuli tietoon,
että Kainuun rajavartioston
kokonaisvahvuus supistuu
nykyisestä 257 hengestä noin
180 henkeen. 13
JAURAKON NOUTOPIHA PALVELEE: ma . 3 . 21. 17, la 8 . asti.
Arla
kermajuusto
Atria
Gotler
p. Sis. 42 m², 3 . Siinä sama 10 hengen
vuororyhmä hoitaa Vartiuksen rajatarkastukset ja maastorajavalvonnan rajanylitysliikenteen tarpeiden rytmissä.
Vartiuksen rajaliikenteessä vilkkaimmat tunnit ovat
aamulla ja illalla.
Kainuussa arvioidaan olevan ylivahvuutta, jolla autetaan lyhyillä komennuksilla
Kaakkois-Suomen rajavartiostoa vuosina 2015?2016.
Rakenneuudistus etenee todella kovaa vauhtia. tammikuuta 2013 KUHMOLAINEN
5
ANTERO KOMULAINEN
PALJONKO?
Rajavartioston
leikkaukset
. /hlö sekä
kylpyläkäynnin Katinkullassa tai vaihja
toehtoisesti tunnin keilailun (1 rata) Varaukset
:
ot
ied
ät
lis
ja loma-asunnon loppusiivous.
Tarjoukset voimassa 16.2. Katinkullan kylpyläkäynnin & max. Perjantaina 25. 4 hengen liput
Angry Birds puistoon.
Koko viikonloppu esim. 17 p. 4 hlöä/varaus, lisäliput á 16 . pe 8 . pe 8 . 5 hlöä 255 ?. Henkilöstömäärän vähennys toteutetaan eläköitymisen kautta.
Kainuun rajavartiosto on ottanut rajavartioita viimeksi
töihin vuonna 2005.
. 010 538 0100, 88900 KUHMO
PALVELEMME: ma . Esikunnan tukipalveluista 25
työntekijää siirtyy valtakunnallisen esikunnan alaisuuteen.
. Supistuvat rajavartijajoukot pystyvät onneksi työskentelemään tehokkaasti,
kun heillä on käytössään ajan
viimeisin valvontatekniikka
ja hyvä kalusto. Kukaan ei ole turvassa.
Tarkoitan tässä yhteydessä
turvallisuutta omassa työyhteisössä, en asustamista, elämistä ja toimintaa rajan pinnassa. 5 hlöä 175 ?.
Sis. Työt vähentyvät esikunnassa ja rajan pinnassa. Pääosa henkilöstön ale-
nemisen luvusta tulee Kuhmossakin rajavartioinnista,
maastorajan valvonnasta,
miettii Kainuun rajavartioston komentaja Ismo Kurki.
Päällystön määrä rajavartioasemilla on korkea, mikä
johtuu rajakomppanian lakkauttamisesta Kajaanissa.
Kun 2/3 vähenee rajavalvonnan henkilöstöstä ja 1/3 hallinto- ja tukipalveluista, Kurjen mukaan sama suhde toteutuu Kuhmossakin.
Rajatarkastushenkilöstö
Vartiuksessa säilyy. Samoin johtaminen tapahtuu reaaliajassa tällä hetkellä Kajaanista
käsin.
Kuhmon ja kuhmolaisten
onni on, että meillä on Vartiuksen rajanylityspaikka ja
aikanaan rajatarkastukset tulivat rajavartiolaitoksen tehtäväksi.
le!
il
Viherpeukalo
Kekkilän
SISÄKUKKAMULTA
30 L
5
90
ps
Biolan
TAIMI- ja KYLVÖMULTA
15 L
550 890
33 L
ps
ps
Perliitti 6 L ja Vermikuliitti 3 L
?maanparannusaineet taimikasvatukseen?
6
90
ps
Nelson Garden siemenet saapuneet!
Runsas
valikoima,
n. Vartiuksessakin on henkilöstöä, joka
tekee myös rajavalvontaa.
Yksivuorojärjestelmä saattaa
tulla kokeiltavaksi Kuusamon tapaan myös Vartiukseen. liput Angry Birds
puistoon maks. Kainuun rajavartioston kokonaisvahvuus putoaa neljän
vuoden aikana 257:stä noin
180 henkeen.
Herkuttele
laktoosittomilla
laskiaispullilla ja
Runebergin tortuilla!
. +358 (0)8 633 22 112
Flora
margariini
99
4
95
4
1 kg
99
0
400 g
kg
(7,95 kg)
kg
(6,89 kg)
kg
(6,89 kg)
Pirkka
olut
24-pack
Olvi
olut
12-pack
22
1190
279
80
Pepsi,
Pepsi-Max
1,5 l, 2-pack
PALVELEMME:
Ma-la 8.30 . Kainuu ja Koillismaa kuuluvat Kainuun rajavartioston valvomaan alueeseen.
Kommentti
Leipurintie 22, Kuhmo, Puh. 21
Koulukatu 22, p. Siitä säästötoimet vievät 5 vuoden kuluessa 26 työpaikkaa, pääasiassa maastorajan valvonnasta.
Vuonna 2017 Kuhmon alueen henkilöstön määräksi
ennustetaan 71. majoitus 2 vrk 42 m²
loma-as. (08) 655 7700
www.hyvarisenleipomo.com
leipomo@hyvarisenleipomo.com
Martti Huusko
martti.huusko@almamedia.fi
javartiosto huomaisi kaikki laittomat maahantulot.
Kuhmon rajalta vähenee 26
Antero Komulainen
antero.komulainen@almamedia.fi
Kainuun rajavartiostolla oli
viime vuonna töissä 97 henkilöä. 010 538 0180
Nauta-sika
JAUHELIHA
Possun
SUIKALEET
Luuton possun
KINKKU
Possun
KASSLER
59
6
95
7
89
6
89
6
kg
(6,59 kg)
Tuo perheesi tutustumaan maailman suurimpaan Angry Birds sisäaktiviteettipuistoon.
1 yö perheelle, loma-as. 250
eri lajiketta.
Hinnat alk.
065
ps
puh
Uutela-nimisen tilan
osti Vartiuksen kyläyhdistys.
Kyläyhdistys on ostanut tontilla sijaitsevan koulun jo
vuonna 2002. Jos jatketaan tällä samalla konseptilla.
Valtuusto: Keskustalla
puheenjohtajuudet
Jarno Hiltunen
jarno.hiltunen@almamedia.?
Vuoden ensimmäinen uuden
valtuuston kokous soljui sopuisasti. (Päivi Hoffren), kesk Tuomo Piirainen
(Eero Pöllänen), kesk Eija
Komulainen (Maarit Rauhala), kesk Heikki Heikkinen
(Tapani Pääkkönen), ps Antti
Komulainen (Ilmo Komulainen), ps Riitta-Maria Härkönen (Arja Määttä), sd Kari Nikulainen 1. tammikuuta.
Varsinaiset ja varajäsenet:
Valtuuston vaalilauta-
kunta: Kesk Väinö Huotari
pj. (Jari
Kyllönen), vihr / Vas Mervi
von Matt (Mari Heikura).
Tekninen lautakunta: kesk
JARNO HILTUNEN
Liikennevalot
herättävät hilpeyttä
Jarno Hiltunen
jarno.hiltunen@almamedia.?
. Reijo
Malinen (Anssi Kärnä), ps
Jaakko J. (Heimo Kärnä), kesk. Peruna- ja juures-
puolella tilanne on ollut hankalampi.
Jaakko Kyllönen (kok)
kantoi huolta paikkakunnan
pienten tuottajien eduista.
Hänestä olisi paikallaan, jos
isommat hankinnat tehtäisiin hankintarenkaan kautta.
Kirsi Virtanen (vas) viittasi muutama viikko sitten
olleeseen hankintapolitiikkaa käsitelleeseen tapahtumaan.
. Maija Koponen (Erja Mannersuo), vas.
Tuula Kilpeläinen (Seija Kyllönen), vihr. Onko viesti siällytetty
myös meidän omaan asiakirjaamme?
Palautepuheenvuoron pitänyt Jouni Kilpeläinen (sd)
kertoi, että aikaistettu uudenvuoden ilotulitus on saanut paljon kiitosta ihmisiltä.
. Klemetti vpj. (Anneli Kyllönen).
Valtuuston puheenjohtajisto: Kesk Anneli Kinnunen
pj., ps Aimo Tervamäki 1. Paikkakunnan tuotannon suosiminen on hyvin
ympäristöä säästävää ja eurot
jäävät lisäksi Kuhmoon pyörimään.
Hän totesi, että hankintalakia on pyrittävä soveltamaan siten, että hankinnat
koituvat paikallisen tuotannon ja palvelujen hyväksi.
Torin kulman liikennevalot ovat hitaat.. Liikennevalot ovat herättäneet hilpeyttä, totesi MarjaStiina Suihko (vihr) valtuustossa 22. Me teemme päätökset
toisten puolesta. Varajäsenet kutsutaan numerojärjestyksessä.
Sivistyslautakunta: kesk
Päivi Ho?ren pj. (Simo
Lehtomäki), kesk Helena
Kampman 2. vpj. Yhtymähallitus:
kesk Anneli Kinnunen (Maarit Rauhala).
Tarkastuslautakunta: vas
Mauri Piirainen.
Pelastuslautakunta: kesk
Anneli Kinnunen (Helena
Kampman).
Kainuun poliisilaitoksen
poliisin neuvottelukunta:
ps Aimo Tervamäki (Jari
Haapalehto).
Käräjäoikeuden lautamiehet: kesk Timo Huotari,
vas Seija Kyllönen, sd Seija
Forsberg-Piirainen.
Kiinteistötoimitusten
uskotut miehet: kesk Eija
Komulainen (ei varajäseniä),
kesk Antti Jokela, ps Arja
Määttä, sd Markku Pietikäinen, vas Kirsi Virtanen, vihr
Jouni Laaksonen, kd Heikki
Haverinen.
Kuntapäivät: Anneli Kinnunen (Aimo Tervamäki),
Matti Pääkkönen (Kari Nikulainen).
Hankintalaki on ollut hankala laki paikallisen tuotannon näkökulmasta, totesi
kaupunginjohtaja Eila Valtanen.
Kuitenkin paikallista tuotantoa pitää olla riittävästi ja
yrittäjille tarpeeksi markkinoita tuotteilleen.
Heikki Heikkinen (kesk)
totesi lähiruoan herättäneen
eniten keskustelua.
. (5. Valtuusto löi sinetin
luottamuspaikkavalinnoille
ja lähetti Kämärää koskevan
maa-alueen ostotarjouksen
jatkovalmisteluun ryhmien
välisen sopimuksen mukaisesti.
Valtuusto soi nuijan kopautuksen Vartiuksen koulun tontin myynnille 200 eurolla. Vedotaan, että hankintarenkaaseen kuuluva asia ja
siitä on hankala poiketa.
Hän totesi siihen olevan
kuitenkin olemassa hyviä toimintamalleja, joita eräillä
paikkakunnilla sovelletaankin.
Esimerkiksi kalapuolella
lähiruokaa on tällä hetkellä
tarjolla. (Simo Lehtomäki), kesk Seppo Vilén (Jorma Karjalainen), kesk Paula
Rahikainen (Liisa Malinen),
ps Pentti Sorjonen vpj. (Pekka Huttu-Hiltunen), kd Tauno Harinen
(Heikki Haverinen).
Keskusvaalilautakunta:
kesk Jorma Karjalainen pj.
Valtuutetut saivat kokouksesta lähtiessään Kuhmo-kynät ja -pinssin. (Esa
Korhonen), sdp Leena Lappalainen (Miia Ainasoja).
Kainuun sote, yhtymävaltuusto: kesk Matti Pääkkönen (Seppo Vilén), kesk Eija Komulainen (Päivi Hoffrén), ps Antti Komulainen
(Unto Kyllönen), sd Eira Piipponen (Miia Ainasoja).
Yhtymähallitus: kesk
Pekka Heikkinen (Matti
Pääkkönen), vas Mauri Piirainen (Raili Tervo).
Tarkastuslautakunta:
kesk Anneli Kyllönen.
Kainuun liitto, yhtymävaltuusto: kesk Tuomo Piirainen (Tuomas Kettunen),
kesk. vpj.
ja kesk Pekka Heikkinen 2.
vpj.
Kaupunginhallitus: Kesk
Matti Pääkkönen pj. Jaakko Kyllönen
(Minna Karjalainen), vas /
vihr Kirsi Virtanen (Raili Tervo).
Tarkastuslautakunta: kesk
Veikko Tikkanen pj. Niiden, jotka ovat meille valtakirjan
vaaleissa antaneet, muistutti
hän valtuuston suuresta vastuusta.
Kuhmon kaupunginvaltuuston päättämät valinnat hallitukseen, lautakuntiin ja muihin toimielimiin. (Eino Kähkönen), ps Jouko Miettinen (Unto Kyllönen), kd Ulla-Maija Haverinen vpj. Kauko Huotari), kok / vihr Irmeli Aalto
(1.Eira Salmensuo), vas / kd
Matti Ryynänen (2.Maija
Taskinen). (Toni Piironen), ps Mikko Polvinen
(Pentti Sorjonen), sd Ensio
Pikkarainen (Kari Peltonen),
kok Erja Mannersuo (Minna
Karjalainen).
Teknisen lautakunnan
valvontajaosto: kesk Eino
Kähkönen pj. Rauha Määttä (Raija Pulkkinen), kesk. (Helena Malinen), kesk Tuomas Ket-
tunen (Matti Laatikainen),
kesk Antti Jokela (Heimo
Kärnä), kesk Sirpa Pääkkönen (Kaisu Partanen), ps Unto Kyllönen (Toni Piironen),
ps Arja Määttä (Riitta-Maria
Härkönen), sd Jouni Kilpeläinen (Keijo Aaltonen), kok.
Heikki Hyvönen vpj. vpj. Helena Kampman (Eija
Komulainen), ps Aimo Tervamäki (Mikko Polvinen), sd
Kari Nikulainen (Jouni Kilpeläinen). Erkki Mäntymäki vpj. tammikuuta.
Hän puhui torin luona olevista liikennevaloista, joiden
vaihtumista saa odottaa tovin jos toisenkin.
Liikkuminen on siksi hidasta.
Valtuutetun aloitteessa
Suihko esitti valojen uudelleen ajoittamista ja asian korjaamista.
Hankintalakiin kantaa ottanut Erkki Mäntymäki
(vihr) toivoi ponnessaan, että
kaupunki hankinnoillaan
vaikuttaisi myönteisesti paikallisiin palveluihin ja tuotantoon.
. tammikuuta 2013
6 PUHEENAIHEET
Sinetti
luottamuspaikoille
JARNO HILTUNEN
Jari Kanerva pj. KUHMOLAINEN Perjantaina 25. Kuvassa etualalla perussuomalaisten Aimo Tervamäki ja Ilmo Komulainen.
(3.Tapani Pääkkönen), ps
Riitta-Maria Härkönen (4.Arja Määttä), sd Markku Pietikäinen vpj. Nykyään rakennuksessa toimii kylätalo.
Lisäksi valtuusto sai käsiteltäväkseen muita-asioita.
Valtuuston puheenjohtaja
Anneli Kinnunen loi pikaisen katsauksen tuleviin haasteisiin, kuten kuntauudistukseen ja palvelujärjestelmän
remonttiin.
. Valtuuston
kokous oli 22. (Jouko Miettinen), sd Miia Ainasoja (Leena Lappalainen).
Teknisen lautakunnan
tietoimitusjaosto: kesk Väinö Huotari pj. Anneli Kyllönen (Maire Pulkkinen), ps
Toni Piironen (Vikke Kilponen), sd Miia Ainasoja (Eira
Piipponen), kok. (Väinö Huotari), kesk Maarit Rauhala
(Elvi Pulkkinen), kesk Teuvo
Seppänen (Eino Kähkönen),
kesk Helena Malinen (Liisa
Malinen), kesk Raija Pulkkinen (Anja Väisänen), ps Ilmo
Komulainen vpj. (Timo
Huotari), kesk. (Vesa Rantanen), kok
pantit 0,80
2
Voimassa S-Etukortilla 24.?27.1.
4
Lähituottaja
Etusi 18 %
49
4
50
Parkinniemen
Puutarha
Kirsikkatomaatti
250 g (9,96/kg)
5
/2 pkt
Kotivara
Venäläinen meetvursti
ti
170 g (13,24/kg)
Yksittäin tai ilman S-Etukorttia 2,75/pkt
k (
(16,18/kg)
6 8/kg)
99
Korpela
Savusaunakinkku
500 g (11,98/kg)
1
Etusi 21 %
2
19
49
Fazer
Puikulat
400-550 g
(3,31-2,71/kg)
Apetit
Pizzapohja
510 g (4,29/kg)
Ilman S-Etukorttia 2,79 (5,47/kg)
ABC-Lohtajan S-market
palvelee
joka päivä 6?24 h.
Palvelemme arkisin 8?21 , lauantaisin 8?18, sunnuntaisin 12?18
Vuokatti la 8?20, Kajaanin Laajankangas ja Kuhmon Koulukatu la 8?21, su 12?21. Perjantaina 25. tammikuuta 2013 KUHMOLAINEN
Voimassa S-Etukortilla 24.?27.1.
2
Etusi 20 %
95
Suomalainen
Atria Perhetilan
Broilerin fileesuikaleet
300-400 g (9,83-7,38/kg)
Ilman S-Etukorttia 3,69 (12,30-9,23/kg)
3
79
Valio
Olo-ruoansulatusjogurtti 8-pack
1 kg/pkt
2
Suomalainen
99
HK
Rypsiporsaan
lihasuikaleet
400 g (7,48/kg)
1
25
Brazil
Appelsiinitäysmehu
1 l/prk
0
69
1
/kg
Navel
Appelsiini
Egypti, 1-lk
39
Rainbow
Itämaiset
wokvihannekset
450 g (3,09/kg)
2
Voimassa to-su
to su
Voimassa to-su
99
Bon Aqua
Kivennäisvedet
2 x 1,5 l
3 l (0,73/l)
sis
Kainuun
metsäiset vaaramaisemat
ovat tässä mielessä epäotolliset.
Etelään mentäessä revontulien esiintymistodennäköisyys laskee nopeasti. Jos
sattuvat suotuisat kelit ja on
ilta, katsellaan, tuleeko niitä
A
Kainuu voi ihan
hyvin ottaa
listoilleen
revontulet.
Jyrki Manninen
geofyysikko
taivaalle.
Monin paikoin järjestetään myös revontulien metsästysretkiä, joiden aikana
muun muassa kuljetaan lumikengillä maastossa.
Paras paikka katsella revontulia on aukea. Kainuu voi ihan hyvin
ottaa listoilleen revontulet,
toteaa geofyysikko Jyrki
Manninen Sodankylän geofysiikan observatoriosta.
Yrittäjän ja matkailijan on
kuitenkin otettava huomioon, että todennäköisyys
nähdä oikeita luonnon revontulia vaihtelee.
. Revontulet ovat siis
mitä sopivin matkailutuotteeksi . Sillä on sellainen turkki,
että se pimeässä loistaa kuin
karpiittilamppu, kuvailee
Konsta Pylkkänen.
MARJATTA KURVINEN
toja Internetistä neuvokin
avustuksella.
Internet-yhteys on salattu
ja siten turvallinen.
Kuhmon kirjaston lisäksi
asiakaspalvelupisteitä on
Suomussalmella ja Paltamossa. myös täällä Kuhmossa ja Kainuussa.
. KUHMOLAINEN Perjantaina 25. Revontulet kiinnostavat myös nykyajan ihmisiä.
Tämän vuoksi Jyrki Manninen pitää revontulista luontomatkailuyrittäjille suunnatun koulutuksen Kajaanissa
29. 16.. tammikuuta.
Manninen puhuu turisti-
Nappaa tulirepo ja tule rik
Jarno Hiltunen
jarno.hiltunen@almamedia.fi
Kun ihmiset eivät tienneet,
mitä revontulet ovat, antoivat he niille erilaisia uskomuspohjaisia selityksiä
Monilla kansoilla on omia
nimityksiä taivaalliselle värileimulle. Itäisen ja pohjoisen
Suomen kansanperinne tun-
tee ne muun muassa tuliketun ja tulirevon nimillä. Matkailijalle voi
tarjota revontuliesityksiä. Oulun ja Kainuun korkeudella 60 . Muuta korvaavaa on oltava tilalle. Kostamuksessa palvelu
toimii Skypen välityksellä.
Palvelun on mahdollistanut Kainuun Nuotta ry:n Juuret ja siivet -hanke, joka auttaa maahanmuuttajia kotoutumaan suomalaiseen yhteiskuntaan tasavertaisiksi jäseniksi, työllistymään ja jäämään pysyvästi Kainuuseen.
Tarkoitus on muun muassa auttaa maahanmuuttajia
työllistymään tai ryhtymään
yrittäjiksi.
Inna Ponomarenko esitteli Neuvokin toimintaa keskiviikkona Kuhmossa venäjän kielellä.
Neuvokit auttavat asiakkaita ma-pe
kello 9 . Veikko Huovisen
lukijoille tulikettu on tuttu.
. Kuhmossa se toimii kirjastossa, jonka asiakaspalvelupisteestä voi ottaa videopuhelun omakieliseen neuvonantajaan, neuvokkiin.
Neuvokin kanssa voi puhua venäjää, kurdia, arabiaa,
persiaa, afgaania, englantia
tai sopimuksen mukaan
myös ranskaa, suahilia ja somalia.
Kuhmossa tarvetta on lähinnä venäjänkieliselle neuvonnalla. 70 yötä. Maailman ihmisistä ainoastaan 2
Neuvokki auttaa
maahanmuuttajia
Marjatta Kurvinen
marjatta.kurvinen@almamedia.fi
Kainuun maahanmuuttajat
saavat omalla kielellään etäneuvontaa omissa asuinkunnissaan.
Kyseessä on eNeuvokki,
maahanmuuttajien omalla
kielellä toimiva neuvontapalvelu. Vanhimmat revontulikuvaukset lienevät jo Cro-Magnon ihmisten luolien kattoihin piirtämiä kuvia, kertoo
Manninen.
Cro-Magnon on eräs varhainen nykyihmisen muoto,
joka eli 35 000 . Kun palvelua esiteltiin keskiviikkona Kuhmon
kirjastossa, esittely tehtiin
venäjän kielellä.
Palvelun avulla voi keskustella neuvokkinsa kanssa,
kopioida paperiset asiakirjat
tietokoneen näytölle sekä
näyttää asiakirjat neuvokille.
Lisäksi on mahdollista tulostaa asiakirjoja sekä etsiä tie-
Revontulten komean mystistä loimua Hyvälehdon talolla Rastilla vuonna 2007. 10 000 vuotta sitten. Jos sen nappasi,
sai ihminen rikkautta ja kaikkea hyvää. Myös
sään vaihtelut vaikuttavat
taivaanilmiön näkemiseen.
Sään pitää olla selkeä.
. Näkyminen ei silti ole varmaa.
Huonoina vuosina saattaa
sattua, että reposia ei näe ollenkaan ja hyvinä taas, että
näkee melkein joka yö. Revontulien esiintymistä voidaan ennustaa vuorokauden t
prosenttia asuu alueella, jossa on mahdollisuus nähdä revontulia.
Sodankylän korkeudella
on keskimäärin 150 yötä vuodessa, jolloin revontulia näkyy. Kyseessä on uskomuksellinen
turkiseläin. tammikuuta 2013
8 ELÄMÄNMENO
Revontulista
turismituote
Taivaalla: Revontulet
sopivat matkailutuotteeksi myös
Kuhmossa ja Kainuussa
Jarno Hiltunen
jarno.hiltunen@almamedia.fi
Revontulissa ei ole kyse vain
hiukkasista ja aurinkotuulesta.
Ennen kaikkea revontulet
ovat mahtava ja lumoava
luonnonnäytelmä, jonka värikylläisyys iskee tajuntaan.
Niissä on ihmeen ja myytin
tuntua
Sinulla on oikeus kieltää tietojesi käyttö. Osa tämän aurinkotuulen
hiukkasista tunkeutuu Maan
magneettikentän sisään napaalueilla.
. Mikäli
yrittäjä tekee revontulituotteen, täytyy Piiraisen mukaan ottaa huomioon myös
revontuliin liittyvä muu aineisto.
. Alle 25-vuotiaat työttömät:
51 -> 71
. Työttömyysaste, lomautetut
mukaan lukien: 18,1 -> 19,9
oli 5,5 prosenttia. Historia ja tarinat pitää ottaa myös
mukaan.
Tässä on jo koossa matkailupaketti, vaikka revontulia
ei taivaalla näkisikään.
Ennusteiden mukaan nyt
on revontulien näkymisen
kannalta hyvä vuosi. 200 km korkeudessa.
. Työttömyys kasvoi Kainuussa 8
prosenttia vuoden takaisesta,
kun se koko maassa kasvoi yli
10 prosenttia.
Työnvälitystilaston työttömyysaste eli työttömien
osuus koko työvoimasta oli
koko maassa 10,7 prosenttia.
Lomautuksista ja työvoiman kysynnän vähenemisestä johtuen on odotettavissa,
että työttömyys pysyttelee
Kainuussa talvikuukaudet likipitäen vuodenvaihteen tasolla. Se johtui osaksi kausivaihtelusta, mutta myös lomautukset ja irtisanomiset
yleistyivät. Keväällä työvoiman kysyntä tavallisesti kasvaa, jolloin työttömyyden uskotaan
taas vähentyvän.
Tilaa Kuhmolainen ja osallistu arvontaan
Kestotilaus 4 kk tilausjaksolla 37 . Se on ekstraa, jos sattuu
näkemään.
Urpo Piiraisen mukaan revontulet riittävät houkuttelemaa matkailijoita. alv 10%. Se
on 729 enemmän kuin marraskuussa ja 398 enemmän
kuin vuosi sitten. Työttömät, lomautetut mukaan lukien: 733 ->795
. Toukokuusta alkaen työttömyysluvut kipusivat edellistä vuotta
korkeammalle.
Näin vuodesta 2012 kehittyi Kainuussa edellisvuotta
heikompi työllisyysvuosi.
Epäsuotuisa kehitys näkyi
myös Kuhmossa, jossa Vaalan lisäksi oli kaikkein vaikein työttömyys. Revontulet esiintyvät
100 . Kun Kuhmossa työttömyysaste vuoden 2011 joulukuussa oli lomautetut mukaan lukien 18,1
prosenttia, oli se 2012 joulukuussa 19,9 prosenttia.
Työttömyys kasvoi kaikissa ryhmissä, ilmenee Kainuun ely-keskuksen tiedotteesta.
Työttömien määrä kasvoi
vuoden takaisesta kaikissa
Kainuun kunnissa Hyrynsalmea lukuun ottamatta, suhteellisesti eniten Paltamossa
(27 %). Ei riitä, että matkailija
vain näkee revontulet. Myös Ristijärvellä (9,8 %) ja Sotkamossa (12,1 %) tilanne oli muihin
Kainuun kuntiin verrattuna
selvästi parempi.
Vaikein tilanne oli Kuhmossa, jossa työttömyysaste
joulukuussa kipusi 19,9 prosenttiin ja Vaalassa, jossa
työttömyysaste kohosi 18,9
prosenttiin.
Työttömyys kasvoi, vaikka
samanaikaisesti myös työvoiman kysyntä kasvoi.
Uutta työvoimaa tarvittiin
viime vuonna aiempia vuosia
enemmän. Pitkäaikaistyöttömät: 118 ->
128
. Kun happi- tai typpiatomi tai
molekyyli virittyy hiukkasen
törmätessä, se purkaa ylimääräisen energian valona.
. 58 ?)
11 ?/kk
7,40 ?/kk
Tilaaja
n
voit vo a
ittaa
iPadin
(arvo 6
31.1.20
13
30 ?)
Soita tilauksesi 010 665 9012
Lähetä tekstiviesti numeroon 17192:
- kestotilaus: KUH TILAA KESTO13 oma nimesi ja osoitteesi
- määräaikaistilaus: KUH TILAA 4M13 oma nimesi ja osoitteesi
Sähköpostilla: asiakaspalvelu.kuhmolainen@almamedia.fi
Mainitse kampanjatunnus KESTO13/4M13.
Hinta sis. Uusia avoimia työpaikkoja ilmoitettiin
Kainuun työ- ja elinkeinotoimistoihin joulukuussa selvästi vähemmän kuin aiemmin.
Myös nuorisotyöttömyys
kasvoi joulukuussa. Tarjous on voimassa kotimaassa talouteen, johon ei vielä tule lehteä. + 1 kk kaupan päälle
Määräaikaistilaus 4 kk 44 . Esiintymiseen vaikuttaa Auringon aktiivisuus, joka vaihtelee noin 11 vuoden jaksoissa.
revontulista, kun tarkoittaa
komeina leimuavia reposia
taivaalla.
tarkkuudella.
kkaaksi
Lapissa kerrottiin juoksevien tulikettujen turkin osuvan puihin ja hännän lumihankeen synnyttäen näin salaperäisen leimun taivaalle.
Revontulten on arveltu
esiintyvän myös Kalevalassa.
Siellä niiden nimitys on Pohjolan portit.
Lähde: www.ilmatieteenlaitos.fi/
tulikettutarinoita
Revontulet ovat kelluntatuotteen osa Urpo Piiraiselle
EräPiirasta.
. Nauhoitamme asiakaspalveluun tulevat puhelut sisäistä koulutus- ja opetustarkoitusta varten.
Kanta-asiakas 2013
kestotilaajana
olet kanta-asiakas. Suurin
syy siihen oli joulukuussa oppilaitoksista valmistuneiden
hakeutuminen työmarkkinoille.
Joulukuun lopussa Kainuun työ- ja elinkeinotoimistoissa oli 5 344 työtöntä. Avoimia työpaik-
Työttömyys kohosi jälleen joulukuussa.
koja ilmoitettiin Kainuun
työ- ja elinkeinotoimistoihin
14 prosenttia enemmän kuin
edellisenä vuonna, mutta se
ei riittänyt työttömyyden
kasvun pysäyttämiseen.
Joulukuussa työttömyys
kohosi Kainuussa jälleen roimasti. Aurinko lähettää ympärilleen sähköisesti varattuja
hiukkasia, elektroneja ja protoneja.
. (alv 24%). Yli 50-vuotiaat työttömät:
383 -> 411
. Myös Sotkamossa ja
Puolangalla kasvu oli keskimääräistä suurempi (12 %).
Työnvälitystilaston työttömyysasteella mitaten paras
tilanne oli edelleen Paltamossa, jossa työttömyysaste
Kuhmon
työttömyyden vertailu,
joulukuu 2011 ja 2012
. (norm. Puhelun hinta 010-alkuiseen numeroon on 8,35 snt/puhelu +
6 snt/min, matkapuhelimesta 8,35 snt/puhelu + 17,18 snt/min. Perjantaina 25. tammikuuta 2013 KUHMOLAINEN
9
MARKUS SIRKKA
FAKTA
Revontulien synty
. Lapissa
revontulet ovat antaneet jopa
syyn sesongin pidentämiseen joulun ajan yli, kertoo
Yle Sápmi:n uutinen.
Suurempi
määrä
työtä vailla
VILJA PURSIAINEN
2012: Suotuisasta alusta
huolimatta edellistä
vuotta heikompi
työllisyysvuosi
FAKTA
Jarno Hiltunen
jarno.hiltunen@almamedia.fi
Vaikka vuoden 2012 alussa
työllisyystilanne kehittyi Kainuussa suotuisasti, ei sitä iloa
kestänyt loputtomiin. Ilmakehässä hiukkaset törmäävät atomeihin ja molekyyleihin.
. Emme lupaa, että menemme revontulia katsomaan, menemme uimaan,
painottaa Piirainen.
Samalla, kun asiakkaat
kelluvat koskessa, he näkevät
pohjantulten leimuavan taivaalla, mikäli onni potkaisee.
. Eniten niitä tapahtui rakennus- ja teollisuustyössä.
Lomautuksien ja irtisanomisten takia myös uuden
työvoiman kysyntä hiljeni
vuoden lopulla. Tekstiviestitilauksen hinta on 0,85 ?, puhelinnumerosi välittyy lehdelle.
Tietoja voidaan käyttää markkinointiin henkilötietolain mukaisesti
KUHMOLAINEN Perjantaina 25. Isännän
vastaus on yksinkertainen: Hän on luvannut jokaiselle päiväpalkan silloin, kun hän pestasi miehiä työhön. Nyt oppilasmäärä on 237.
Päätöksen eläkkeelle lähdön ajankohdasta Heikkinen
teki reilu vuosi sitten.
Onni Heikkinen kertasi
koulu- ja työvuosiaan oppilaille ja Tuupalan koulun
henkilökunnalle päivänavauksessa viime tiistaina.
Heikkinen on itsekin Kuhmon kunnallisen keskikoulun entinen oppilas. Joka ehtii tehdä työtä pidempään, saa suuremman tyydytyksen ja ilon
elämälleen.
Lomalla: Viimeinen
työpäivä oli tiistaina ?
seuraavaksi kaikki lomat
ja eläkkeelle elokuun
alusta 2013.
Antero Komulainen
antero.komulainen@almamedia.fi
Tuupalan koulun rehtori ja
perusopetuksen esimies Onni Heikkinen siirtyy eläkkeelle. Hain Tuupalan koulun
matematiikan, fysiikan ja kemian lehtorin virkaa ja myös
virkaa Kemistä. Ensi kesän ohjelma on
saanut hyvän vastaanoton.
Teemaa ja kokonaisuutta pidetään hyvänä, Rusanen kertoo.
Myös viime viikon Matkamessuilla Kamarimusiikin
ohjelma kiinnosti kovasti.
Unohtaen toispuoleisen olen pelokas
mihinkään uskomatta.
Jumalani karkaa kauas silloin eksyn.
Katsoessani tähtitaivasta
sydämeni pakahtuu äidin ikävästä, isän kaipuusta
lapseni älä huoli, meillä ei mitään hätää.
Elä kuin viimeistä päivää, lauseena huono
mistäpä tiedämme milloin naksahtaa siis elä,
nöyränä älä rehvastele kunnioittaen Jumalaa
jaksan ylihuomennakin.
Te hiljaiset kaverit siellä jossakin
ette unohon jää, pikku sopukka rinnassani
on varattu teille, pimeinäkin talviöinä
tähtien tuikkiessa olette mukana.
Ristin käteni, rukoilen naapurin pojalle
enkelin suojelusta, siinä mukana omatki lapset.
Helena Piirainen
Lauvus
Kirjoittaja luo katseen tähtitaivaalle ja mieleen muistuvat vanhemmat.. Samoissa tiloissa toimii nyt Tuupalan koulu. Miksi
isäntä ei saisi osoittaa jalomielisyyttään ja hyvyyttään
myös vähän työtä tehneille.
Viikkomme kuvaa meille ansaitsematonta armoa. Aika monen
muun kuhmolaisen nuoren
lailla hän suuntasi opiskelemaan matemaattisia aineita
Oulun yliopistoon.
. Päivän päätteeksi hän
palkitsee jokaisen työmiehen täyden päivän palkalla. Koko elämästä-
Perusopetuksen esimies ja Tuupalan koulun rehtori Onni Heikkinen sii
kaikki Heikkisen pitämät puheet.
ni olen viettänyt keskikouluaika mukaan lukien tässä talossa 38 vuotta. Kyllä niitä hankalia ja ikäviä päiviä mahtuu
kaikkien työuralle. Jokainen laivan miehistön jäsen on varmaan myöhemmin hakeutunut ?normaaleihin. Alkoi
pohdinta siitä, kenen palkkoja tulisi laskea ja kenen kenties nostaa.
Itse olen kerran ollut työpaikassa, jossa
jokaisella oli täysin samanlainen palkka.
Kyseessä oli lähetystyön laiva Logos II.
Laivan kapteeni, pursimies, kansimies, siivooja, apupoika
ja -tyttö, jokainen saivat aivan samanlaista palkkaa: ylöspidon ja 20 dollaria taskurahaa määräajoin. töihin ja joutunut miettimään
työn arvoa myös aikamme rahassa mitattuna. tammikuuta 2013
10 ELÄMÄNMENO
Hartaus
Onni
Heikkinen
Eri työ, sama
lomilta
palkka!
eläkkeelle
Timo Suutari
Kirjoittaja on Kuhmon kirkkoherra.
P
residentti käynnisti maassamme huomaamattaan suuren palkkakeskustelun. Lähes 80 viikkolippua on
jo nyt myyty, mikä enteilee
hyvää, arvioi toiminnanjoh-
taja Sari Rusanen keskiviikkona.
Kamarimusiikin ohjelman
postitus on parhaillaan käynnissä.
Ennakkomyynti myös
muille kuin yhdistyksen jäsenille käynnistyy 14. Kaikki olivat sitoutuneet samaan tulotasoon.
Viikon evankeliumiteksti tuo eteemme yhtä lailla erikoiset työsopimusneuvottelut: Isäntä palkkaa työmiehiä pellolle päivätyöhön. Olen työskennellyt tällä
koululla ensi kesään mennessä 33 vuotta. Mutta
ajan oloon hyvät asiat jäävät
MARTTI LARIKKA
TÄMÄN RUNON KIRJOITIN
Lohdutus
Viikkolippulaisia
jo noin 80
Kuhmon Kamarimusiikin lipunmyynti musiikkiyhdistyksen jäsenille alkaa ensi viikolla.
Viikkolippuja kamarimusiikkiin on varattu jo ennen
joulua.
. Viimeisenä töihin tullut saa saman palkan kuin aamuvarhaisesta raatanut. Toki valehtelisin, jos sanoisin, etten päivääkään
vaihtaisi pois. Hän teki viimeisen
työpäivänsä rehtorina ja perusopetuksen esimiehenä
viime tiistaina. Kemistä tuli
tieto valinnasta ensin, mutta
en saanut sieltä asuntoa järjestymään heti. Vaikka hän
ehtisi vain rukoilla yhden pienen rukouksen. Kristittynä elävä ja perille pääsevä ihminen puolestaan saa paljon enemmän kuin ansaitsee: Kristus on tehnyt ihmisen elämän suhteen täyden päiväntyön,
ja hänen päiväpalkkansa annetaan meistä jokaiselle, joka
haluaa liittyä tuohon samaan Jumalan työhön. Tämä saa aamusta asti työskennelleissä aikaan suuren turhautuman: ?Miksi nuo vähän työtä tehneet
saavat saman verran kuin me paljon raataneet?. helmikuuta.
. Sitten tuli tieto valinnasta Kuhmoon.
Kun tietotekniikka tuli valinnaisaineiksi, niin Heikkinen aloitti opettamaan myös
sitä.
. Hän nimittäin ihmetteli, miksi 40 eri kansallisuutta pystyi tekemään tuollaista työtä sulassa sovussa ja noin pienellä palkkiolla. Lähetyslaivan
suurin palkka laivan miehistölle olikin siinä, että he saivat
tehdä mielekästä työtä ja kiertää maailman meriä ja satamakaupunkeja tärkeän tehtävän lähettämänä.
A
Viikkomme kuvaa
ansaitsematonta
armoa.
Laivan elämään tutustunut skeptikko joutui toteamaan:
Tämähän on aivan kuin YK-järjestö, mutta sillä erolla, että
tämä vain näyttää käytännössä toimivan. Rehtorina hän
vielä opetti matematiikkaa ja
tietotekniikkaa, mutta kun
Heikkinen nimitettiin perusopetuksen esimieheksi, niin
hänestä tuli täysipäiväinen
hallintomies.
Kun Heikkinen aloitti rehtorina, Tuupalan koulussa oli
631 oppilasta. Heikkinen
viettää lomaa heinäkuun loppuun saakka, jonka jälkeen
hän on eläkkeellä.
Onni Heikkinen valittiin
matematiikan, fysiikan ja kemian lehtorin virkaan Tuupalan koululle vuonna 1980 ja
hänet valittiin rehtoriksi
vuonna 1995. Hän tuli keskikoulun oppilaaksi syksyllä 1965,
jatkoi syksyllä 1970 Kuhmon
yhteislukiossa ja kirjoitti sieltä ylioppilaaksi. Lähetystyöhön lähtevä voi sitoutua vähävaraisuuteen tehtävän
ihanteiden vuoksi. Laivakokemus on kuitenkin jäänyt lähtemättömästi mieleen: Palkalla
ei ole hallitsevaa merkitystä, jos elämän tarpeet täyttyvät,
ja työ ja tehtävä on mielekästä ja palkitsevaa, ja kun ihminen kokee tasa-arvoa toisten kanssa. Se on pitkä
aika, mutta toisaalta tuntuu,
että vastahan aloitin työni
tässä talossa.
Heikkinen sanoo viihtyneensä työssään ja työtä on
kyllä riittänyt ihan mukavasti.
. Hän pestaa miehiä aamuvarhain, keskipäivällä ja iltapäivällä (Matt 20:1-16)
sunnuntai loppiaisesta 27.1.
Klo 10 MESSU Kuhmon kirkossa, l: Kupiainen, s:
Tuomo Ruuttunen. alkaen.
Ilmoittelen töihinpaluusta. 20.00!
HELLUNTAISEURAKUNTA
Parturi-kampaamo
Su 27.1. klo 18 Raamattupiiri.
Su 3.2. 010 665 9012,
asiakaspalvelu.kuhmolainen
@almamedia.fi
ja Ritva Mikkola kertovat Iringan orpolapsista ja lähetystyöstä. klo 11 Ehtoollisjuhla.
Tulossa:
Ti 12.2. 044 500 1705
La 26.1. Lähtiessään Heikkinen viestitti oppilaille, että
heillä on yhtä hyvät etenemismahdollisuudet kuin esimerkiksi joissakin niin sanotussa hienoissa Helsingin
kouluissa opiskelevilla.
. Sitäkin voi opetella.
Heikkinen soitti päivänavauksessa Georg Otsin laulaman kappaleen Kun päättyy
työ, sävellys Rauno Lehtinen
ja sanat Juha Vainio.
vosi työhuonettaan jo viime perjantaina. Ps. Tuupalan koulun vs. klo 18 kohtaamisen ilta.
Ke 30.1. 18.00
KIERTOLAKI
(kotiseututeatteritallenne) 1?
PUHELINVARAUKSET
kello 18.00 . Niitä vietettiin kaikkiaan
3 päivää ja väkeä vieraili koululla paljon avoimien ovien
päivänä. apulaisrehtori Marjut Kyllönen. (08) 617 2371 L www.kuhmonseurakunta.?
Kirkkotie 6-8
Tervetuloa elokuviin!
Rajakatu 5
b
Ilahduta ystävääsi
onnittelulla Kuhmolaisessa
Soita p. Muutoksista tiedotettiin oppilaiden kautta koteihin.
NIILO
MALISEN
omaiset
En juhli.
KODIN TEHTÄVIIN JA TILAPÄISEEN TYÖVOIMAPULAAN!
Tilaa puh. 14 lounas ja arvontaa yhteisvastuukeräyksen hyväksi.
PYHÄKOULU sunnuntaisin klo 10 alk. Perjantaina 25. Remontin valmistuttua
sen ajan oppilaat antoivat ohjeen nuoremmilleen vaalia
koulun kuntoa niin, että se
on hyvässä kunnossa myös
heidän lapsilleen.
Toinen muistoihin mukavana jäänyt iso tapahtuma oli
koulun 50-vuotisjuhlat hienoissa remontoiduissa tiloissa. Jumalanpalveluksen jälkeen srk-keskuksessa kirkkokahvi, siioninvirsiseurat sekä HerättäjäYhdistyksen Kuhmon paikallisosaston vuosikokous.
Klo 15 lähetysteemainen
PERHEHARTAUSHETKI srk-salissa, Jaakko
KOULURUOKA
Peruskoulu, lukio, ammattiopisto, työkeskus, päivätoiminta ja päiväkoti
Ma: Makkarakeitto, tuorejuusto,
klementiini
Ti: Sitruunainen broilerikastike,
riisi/peruna, mustaherukkahillo,
amerikansalaatti-tomaatti-kurkkusalaatti
Ke: Kirjolohikiusaus, punajuuriomena-porkkanasalaatti
To: Lihapyörykkä, ruskeakastike, perunat, kaali-kultapikkelsiretiisisalaatti
Pe: Ohrasuurimopuuro, lauantaimakkara, sekamarjakeitto
Muutokset
mahdollisia.
-TYÖAPUA
Lämmin kiitos
osanotostanne ja
myötäelämisestä
surussamme.
Rakkaat onnittelut
80-vuotiaalle
Kaleville
Toivottaa Helli, Maarit, Ari,
Tiina, Minna, Tuomas, Marika, Joni, Mikko, Miia, Meiju,
Rauni, Kaisu, Tero, Maiju,
Keijo ja Arja
Tilattu lehti
luetaan!
p. Tarjoilusta vapaaehtoinen
maksu orpolasten hyväksi.
Torstai 31.1.
Klo 14 LAULUPIIRI srk-keskuksen salissa.
Perjantai 1.2.
Klo 12 vuoden 2013 Yhteisvastuukeräyksen
INFOTILAISUUS, materiaalin jako
ja päiväkahvit srk-keskuksen salissa. Tähän mappiin on koottu
pinnalle mielen sopukoihin,
ikävät painuvat taka-alalle.
Näin ihminen jaksaa elää katkeroitumatta.
Yhtenä kohokohtana Heik-
PÄIVYRI
PE 25.1.
Aurinko nousee: 9.03
Aurinko laskee: 15.27
Nimipäivät: Paavo, Pauli, Paul
LA 26.1.
Aurinko nousee: 9.00
Aurinko laskee: 15.30
Nimipäivät: Joonatan
SU 27.1.
Aurinko nousee: 8.57
Aurinko laskee: 15.33
Nimipäivät: Viljo
MA 28.1.
Aurinko nousee: 8.54
Aurinko laskee: 15.37
Nimipäivät: Kalle, Kaarlo, Kaarle
kinen muistaa koko Tuupalan koulun remontin vuosina
2004 ja 2005. Lapset voivat piirtää halutessaan tervehdyksen orpolapsille,
joka postitetaan Iringaan. Kuhmon
kirkon keittiössä.. Tervetuloa uudet ja vanhat
kerääjät sekä vapaaehtoiset.
Sunnuntai 3.2.
Klo 10 MESSU Kuhmon kirkossa, jonka jälkeen
srk-keskuksessa klo 11 . Ja muistakaa, hyvä toiset huomioiva käyttäytyminen on aina asia, joka vie
eteenpäin. Hänen sijaisenaan
työskentelee vs. klo 18 Hannu-Heikki
Hyppönen.
Mäkikatu 10, p. klo 18 Sanan ja rukouksen ilta.
To 31.1. Hartaushetken jälkeen pientä
tarjoilua, lapsille limsaa ym. 17, aattoina 9 . klo 15.30 Käsityöpiiri.
Klo 18 Nuorten naisten ilta.
Pe 1.2. klo 18 Rukousilta.
Tervetuloa!
PAJAKKAKINO
Rajakatu 56
040-5409262
TALVIALE
jatkuu
30-50%
www.pajakkakino.net
5-25E
-20%
-30-50%
Nappa-Asu Oy
Huomaa näytäntöajat!
Hyvät asiakkaat!
?EILISPÄIVÄN KUHMO
ELÄVISSÄ KUVISSA?
Tarjouskorista
KENGÄT
SORMIKKAAT ja
RUKKASET
Pe-ma joka päivä 18.00
LAUKUT
Kainuuntie 78
p. 14 TerveKoulukatu 9, puh. 2013 eli 18 vuotta. klo 17 Ehtoopalvelus.
Lämpimästi tervetuloa!
www.ort.?/kajaani
Kainuuntie 91
puh. tuloa!
Satu Pöysä
KAJAANIN
ORTODOKSINEN
SEURAKUNTA
Kuhmon kirkko
La 26.1. tammikuuta 2013 KUHMOLAINEN
11
JARNO HILTUNEN
A
Hyvä toiset
huomioiva
käyttäytyminen
on aina asia,
joka vie eteenpäin.
Onni Heikkinen
saan laajaa yhteistyötä.
. 010 665 9017 tai laita sähköpostitse
ilmoitukset.kuhmolainen@almamedia.fi
Perjantai 25.1.
ONNITTELUJA
Klo 9 SOPPIKOKOUS lähetystyön vapaaehtoisille
Lähetyssopessa! Tule suunnittelemaan vuoden 2013
lähetystapahtumia ja Lähetyssoppivuoroja.
3. Otan vastaan
lahjakorttiasiakkaat.
Hyvää kevään odotusta!
Pe 14.00 ja 16.00,
la 13.00 ja 15.00
-SSu 15.00 1h 36 min 5?
To 31.1. 040 734 6797. Hän oli mukana jo suunnittelussa ja remonttirahojen haalinnassa.
Remontti vaati eri vaiheis-
KOTIHOITOATERIAT
Ma: Makkarakeitto, juusto, tomaatti, ruispuolukkapuuro
Ti: Sitruunainen broilerikastike, peruna, syyssadonvihannes, amerikansalaatti-tomaattikurkku, ruusunmarjakiisseli
Ke: Kirjolohikiusaus, paola,
punajuuri-porkkana-omenasalaatti, mustikkakiisseli
To: Lihapyörykkä, ruskea kastike, perunat, porkkanaviipale,
kaali-kultapikkelsi-retiisisalaatti, vadelmarahka
Pe: Palapaisti, peruna, isot
juureskuutiot, kiinankaali-persikka-kesäkurpitsasalaatti, sekamarjakeitto
La: Lihakeitto, suolakurkku,
mustaherukkavispipuuro
Su: Riistalihakäristys, perunasose, puutarhurinkasvis, kerroskiisseli
Muutokset mahdollisia.
Tuupalan koululla kahden
rehtorin virkavuosista kertyy
49 vuotta. 040 734 6797
Kuhmon 4H-yhdistys, Koulukatu 9
Kuhmolaista kädentaitoa
Käsityömyymälä
Apilassa, www.apilapuoti.?
Avoinna ma-pe 9 . 040 764 5726
Kuhmon seurakunta
Tervetuloa!
www.kuhmonhelluntaisrk.net
Puh. rehtorina
työskentelee Anja Karhunen
ensi heinäkuun loppuun
saakka. Esillä on myös erilaisia esineitä Tansaniasta. Rehtori Tauno
Rantonen johti koulua vuosina 1964?1995 eli 31 vuotta
ja Onni Heikkinen vuodet
1995. 040 765 1090
Jään lastenhoitovapaalle 4.2. klo 11 Jumalanpalvelus.
Ti 29.1
17.00
Kainuuntie 88,
puh. 040 354 7244
jalkahoidot M para?inihoito
vyöhyketerapeuttinen
jalkojen hieronta
Torikatu 9, KUHMO
Hiushuone Tuulia
0440 505 805
Kuljetusliikkeitä
Hyvän ilman kampaamo
JÄTEKULJETUKSET
Rajakatu 36, 88900 Kuhmo
Ympäristölogistiikka
ja kuljetus
Parturi-kampaamo
Koulukatu 13, Kuhmo
Anneli Haaksila
p. (08) 652 0020
INTERFLORA
Koulukatu 13-15,
88900 Kuhmo
Puh. 617 820 . 0400 120 481
Muutakin kuin karhunpalveluksia...
30 vuoden kokemuksella.
LAITTEET - HUOLTO - TARVIKKEET LAAJAKAISTA- JA PUHELINLIITTYMÄT
Hierojia
Kotileipomoja
Kampaamoja
Kiertävä hieroja,
Kalevalainen
jäsenkorjaaja
Parturi-kampaamo
MAIJA IMMONEN
Myymälä 653 0065
Huolto
044 553 0064
avoinna ma-pe 9.00 . (08) 655 0167
Kainuuntie 86
Puh. 044 353 1007
t???
r4??H???
Juolukkakuja 2, Kuhmo
p. 0400 296 261
p. (08) 655 0187
045 126 4000
Kainuuntie 88
p. tammikuuta 2013
Yhteisnäkyvyys verkkopalvelussa ja lehdessä
NAUTI PAIKALLISESTA
PALVELUSTA
§
ATK-palveluja
Asianajajia
Asianajotoimisto
HANNU KARHU
Koulukatu 5,
p. 0500 160 029
Asiantuntevaa palvelua
s
s
s
s
s
s
Fysioterapia
Lymfaterapia
Akupunktio
Nivel- ja nikamakäsittelyt
Hieronnat
Tukisukat ja -hihat
Koulukatu 10
p. (08) 652 0924
21 v. 040 764 5726
Joustavat aukioloajat.
s*ÊTESÊILIÚIDENMYYNTI
s*ÊTESÊILIÚIDENTYHJENNYKSET
s3AKO HIEKKAKAIVOJEN
tyhjennykset
s6IEMÊRIENAVAUKSET. ammattitaidolla
KOULUTETTU
Parturi-kampaamo
Kaija Romppanen
Hakatie 4
Anita 040 754 4282
Mustikkatie 18
puh. (08) 652 1343,
0400 185 359
MYÖS AKUPUNKTIO ja
ÄÄNENHUOLTO
Hammasteknikoita
ERIKOISHAMMASTEKNIKKO
Timo Kyllönen
Kainuuntie 88, Kuhmo
p. KUHMOLAINEN Perjantaina 25. 044 060 7741
Mäkikatu 10, p. 652 0202
Parturi-kampaamo
Koulutettu hieroja
Heikki Huotari p. 617 8270
www.nopanauto.?
Kuntohoitaja/hieroja
Katja Kukila
P. 044 332 9089
Parturi-kampaamo Kuhmon
Koulutettu hieroja
Päivi Töyrylä p. 050 373 7895
Myös perusjalkahoidot.
HOI
HO
ITO
SOPPI
Koulukatu 8
J Eläinlääkäreitä
ELÄINLÄÄKÄRI
Sari Sievänen
p. (08) 652 0055
p. 040 722 3909
öljyt
KUHMO p. 0400 293 411
Huoltotie 11, Kuhmo
www.kuhmolainen.?
Tuomo Piirainen
Koulutettu hieroja
y?????
o????????
Päivi
Pesonen Ky
Fysioterapia- ja
hierontapalvelut
Koulukatu 14, Kuhmo
Puh. (08) 622 977,
045 7731 6800
www.salonmammamia.?
M
M
Jalkasalonki
HyväHoiva
p. Varaosat p. 655 1651
Kainuuntie 85, 88900 KUHMO
Autohuoltoja
Sini
Kaikkiin automerkkeihin
- määräaikais- ja muut huollot
- ilmastointilaitehuollot
- ohjauskulmien säätö
- tarvikeosat nopeasti
- alueen ajanmukaisin rengasliike
RISTO HAVERINEN
Koulukatu 5
p. 040 561 4898
Hakemisto
myös verkossa!
Vienantie 33,
p
sulatukset ja pesut
s+ATUJEN
040 595 8501
Forum II krs.
Teija
p. Kampaamo
Nauti paikallisesta palvelusta: www.kuhmolainen ?
HAE
E
Parturi-kampaamo
Kainuuntie 91, 88900 Kuhmo
Pätevä palveluhakemisto
www.kpkuhmo.?
L kiinteistönvälitys L isännöinti L kiinteistönhuolto
L siivous L kirjanpito L julkinen kaupanvahvistus
L kauppa- ja arviokirjojen laatiminen
Juha Ahtonen LKV P. PIHOJENYM PESUT
ja kastelut
s3IIRTOLAVAT
M3,
vuokraukset ja tyhjennykset
s!$2
KULJETUKSET
s!RKISTOJENTUHOUKSET
s3IIRRETTÊVÊTWC T KPL
Koulukatu 8
()%2/*!
Kainuuntie 88 (takapiha)
heikkinen.satu@suomi24.fi
Päivi Komulainen
Kinttupolku 19 A p. (08) 652 0127
Jalkahoitoja
Koulutettu kuppari
Irene Piirainen
Koulutettu hieroja
Hermorataterapeutti
Koulukatu 8 C, p. 652 1455,
040 567 6842
Kainuuntie 88, Kuhmo
Koulukatu 14, 2. 050 530 1335
Koulukatu 12, 88900 KUHMO
*ÊTEPAKKAAJA
AUTO
044 294 0901
Loka-auto (24 h) 044 294 0900
Toimisto (08) 653 0121
jateyhtyma@kuhmo.net
WWW JATEYHTYMA l
Kiinteistöpalveluja
KUHMON
KIINTEISTÖPALVELUT OY
Hae tuotteita tai palveluita:
Esim. 050 328 2020. 040 849 1569
6ÊINÊMÚINEN
PARTURI-KAMPAAMO
Koulutettu hieroja, hermoratahieroja
Elämäsi kuntoon.
sFysioterapia
(myös lähetteellä)
sLymfaterapia
sHieronnat
s*ALKAHOIDOT
sSuolahuone
sPäivä- ja yöparkki
p. 044 332 5853
Puh. 045 874 1077
Paula Kyllönen p. 044 297 6069
Kuhmon Kainuuntie 99
Hierontapiste
Fysioterapiapalveluja
p. 044 299 1121
G
O
L
D
W
E
L
L
Mar-Leen
Hiukset
Iivantiira
Kekkostie 5050
puh. (08) 652 0438, 0400 453 349
p. krs
Myös kotikäynnit.
www.pksintukka.com
Koulukatu 14
HTTP PERSONAL lMNET l
ELAINLAAKARI SS
NAUTI
PAIKALLISESTA
PALVELUSTA
p. 086 550 196
p. 044 275 0084
Parturi-kampaamo
Kainuuntie 88,
II krs.
Erikoishoitoloita
@ Kukkakauppoja
PARTURI-KAMPAAMO
Klassi?a ja rytmilli?ä
HIERONTAA
Kontiokatu 17 B 16, 88900 Kuhmo
p
Perjantaina 25. tammikuuta 2013 KUHMOLAINEN
Ammattitaidolla
erilaiset
LEHTITUOTTEET
Kysy lisää
p.
p.010
(08)665
6329017
530
Kainuuntie 103, Kuhmo
www.kuhmolainen.fi
LVI-alan erikoisliikkeitä
Tilitoimistoja
Meiltä myös
työvaatteet:
KUHMON
+AINUUNTIE
+UHMO
+OULUKATU