045 639 7657 Jaakko Kyllöne n w w w .k uh m on ko ko om us .fi 49 85 86 87 88 89 90 Suzuki DF 2.5.S 650 € Nurmikon kasvu etenee puretun Kontion koulun ”uuden puolen” paikalla, ja niin etenevät kaava-asiatkin. TOUKOKUUTA 2021 NRO 41 Kontiolle kaavaa Suunnittelua: Kaupunginhallitus saa seuraavaksi käsiteltäväkseen Kontion koulujen alueen kaavan vireilletulon. Lammasjärven kevättulva oli laskussa. >> 6 Kuhmossa lapsille ja nuorille on luvassa monenlaista puuhaa kesäleirien ja pelipäivien muodossa. Se vaatii vielä kaupunginhallituksen hyväksynnän. >> 2 Kesätekemistä nuorisolle Kuhmolainen tänä keväänä lakitettava ylioppilas Veeti Juntunen kirjoitti laudaturit kemiasta, pitkästä matematiikasta, saksasta, fysiikasta, yhteiskuntaopista, englannista ja ruotsista. >> 15 Pääkirjoitus: Kuntavaalien tulos summataan Kainuussa ja sen perusteella jaetaan myös maakuntahallinnon paikat. Kuhmon kaupunki kuuluttaa lähiaikoina julkisesti Kontion koulujen alueen kaavan vireilletulon ja siihen liittyvän asemakaavamuutosta koskevan osallistumisja arviointisuunnitelman. >> 18 Tuomet kukkivat komeasti Kuhmossa viime viikonloppuna. ANTERO KOMULAINEN JUHA NEUVONEN. PERUSTETTU 1959 | WWW.KUHMOLAINEN.FI | IRTONUMERO 2,50 € TIISTAI 25. >> 7 Lammasjärven pinta laskee 6 4 1 4 8 8 1 2 6 2 5 7 2 1 2 1 Maatalouskoneiden huolto ja korjaus P
Ei mikään ”se aika kuusta” Kolumni Noora Limnell noora.limnell@slpmedia.fi Kirjoittaja on Kuhmolaisen toimittaja. Noin puolet maailman ihmisistä on vuosisatojen ajan luokiteltu tahtomattaan vähemmän kelvollisiksi omien, täysin normaalien ruumiintoimintojensa takia. Menkkoihin liitetään edelleen paljon häpeää, koska kautta historian kuukautisia on pidetty epäpuhtaina. Taannoisen Kainuun hallintokokeilun aikana puolueiden paikkajaolle löytyi virallisempi menettelytapa ja silloin nähtiin Kainuussa myös maakuntavaaleilla valitut maakuntavaltuustot. Kuukautiset eivät ole sairaus, mutta joskus kuukautiskivut voivat olla niin rajuja, että se vie työkyvyn. Myös pojille on tärkeää puhua kuukautisista. Kesä tulee olemaan erityinen, sillä saan olla koko kesän äitiyslomalla, se on mukava juttu. % 34 66 A Mainoksissa siteisiin kaadetaan sinistä litkua, eikä verenpunaista.. Kainuussa on ollut vähemmän esillä se, että kuntavaalitulos vaikuttaa myös maakuntahallintoon. Asioista tulisi puhua niiden oikeilla nimillä, jotta asian ympärillä leijuvia tabuja saadaan rikottua. Jäätelöstä ja auringosta. Varsinkin alkukesällä luonto on ihana, kaikki tuoksut puhkeavat kukkaansa. Suoraa puhetta kuukautisista tarvitaan vielä paljon. Se että kuntavaalitulosta tarkastellaan myös kokonaisuutena Kainuussa maakuntatasolla on menettelytapana monelle yllätys. Kun lapset oppivat jo nuorena kyseessä olevan täysin normaali ruumiintoiminto, se lieventää asiaan liittyvää häpeää. Kainuun maakuntahallinnon paikkajako näyttää käytännön osoittamalta toimintamallilta, joka on ollut viime vuodet käytössä. Menkoille on keksitty myös meillä Suomessa erilaisia kiertoilmaisuja. Silti sairasloman saaminen kuukautisten takia on monesti hankalaa. Olisi hyvä, jos kuntavaalien tuloksen vaikutus maakuntaan tuotaisiin nykyistä selvemmin esiin myös tämän kevään vaalityössä. Yhteensä 190. Ne neuvottelevat keskenään paikkajaosta ja ehkä hieman kuntakohtaisistakin paikoista. Uusi kysymys: Voittaako Suomi jääkiekon maailmanmestaruuskisat 2021. Vaikka menkkapuhe on lisääntynyt, silti mainoksissa siteisiin kaadetaan sinistä litkua, eikä verenpunaista. Perusidean lisäksi myös poikien olisi hyvä tietää mitä oireita verenvuodon lisäksi nainen voi saada. Kesän tietää tulleen kun pääskyset tulevat, odotan kesää innolla. Menkkapuhetta olisi mielestäni hyvä aikaistaa, koska uteliaisuus asiaa kohtaan herää aiemmin. Kainuun kuntien ja kaupunkien yhteenlasketun vaalituloksen perusteella aletaan jossain vaiheessa alkavaa kesää jakaa puolueille myös paikkoja Kainuun liiton hallintoon, Kainuun sote-yhtymän hallintoon ja muihin paikkoihin. Odotan kesää, kesässä parasta on se kun kasvit alkavat kasvamaan. Tämä kertoo suhtautumisemme kuukautisiin olevan edelleen vinksallaan. Pahimmassa tapauksessa nainen kärsii kuukauden aikana viikon verran pahoinvoinnista, oksentelusta, päänsärystä, ilmavaivoista, huimauksesta sekä mielialamuutoksista. Odotan kesää kovasti, odotan mökille pääsyä, sillä sinne ei pääse talvella. Kesässä parasta on se kun saa olla mökillä luonnon helmassa. Kuukautiset ovat siis hyvin yleinen ja tuiki tavallinen asia. Kuntavaalien tulos vaikuttaa myös maakuntahallintoon Pääkirjoitus 25.5.2021 Paikallislehti Kuhmolainen, perustettu 10.7.1959 6 Päätoimittaja: Pekka Lassila 0400 456848 6 Jakelupäivystys: 0800 955 05 6 Sähköpostit: etunimi.sukunimi@slpmedia.fi Marika Kyllönen Kuhmo Maria Karuvuori Kuhmo Tuisu Tigerstedt Kuhmo Mervi Heikkinen-Ehoniemi Kuhmo Siitä kun lumet on enimmäkseen sulanut pois. Oireet ovat siis hurjia, mutta valitettavasti kuukautiskipuihin suhtaudutaan yhä vähätellen. Ehdokkaat ovat pitäneet sitä esillä liian vähän. Kuukautisista puhutaan koulussa suurin piirtein viidennellä luokalla terveystiedon tunnilla. Henkilöiden nimet vahvistetaan piirikokouksissa ja kuntien valtuustot nimeävät lopulta maakuntatasolle edustajat. Viime päivinä kuukautissuojien maksuttomuudesta on keskusteltu paljon somessa. Ensimmäisenä tämän teki Skotlanti vuonna 2020. Vastaukset: Kyllä, 126 vastaajaa, 66 prosenttia. Asiantuntijoiden mukaan myös Suomessa olisi selkeä tarve maksuttomille tai ainakin halvemmille kuukautissuojille. Kesässä parasta on vapaus. Edelleen erilaiset uskomukset ja tabut vaikeuttavat monien naisten elämää ympäri maapalloa. Maakuntatasolla kuntavaalien tulos on enemmän puolueiden piirien pyöriteltävänä. toukokuuta 2021 Vanha kysymys: Oletko nähnyt jo pääskysen tänä keväänä Kuhmossa. Kun on lämmin. Gallup: Mistä tietää että on kesä. Ymmärrystä ja tietoa kaivataan lisää. Moni kärsii näiden oireiden lisäksi järkyttävän kovista alavatsakivuista. Kuntavaaliehdokkuus on myös maakuntatason toimintaa. www.kuhmolainen.fi K arkeasti sanottuna noin puolet tällä planeetalla tallaavista ihmisistä vuotaa jossain vaiheessa elämäänsä verta kuukausittain. Ei, 64 vastaajaa, 34 prosenttia. Moni maa on viime aikoina ilmoittanut tarjoavansa maksuttomia kuukautissuojia niitä tarvitseville. 2 MIELIPIDE KUHMOLAINEN – Tiistaina 25. K untavaaleissa valitaan valtuutetut kaupunkien ja kuntien valtuustoihin
Varaukset nettiajanvarauksella tai puhelimitse. Limingantie 5. Korva-, nenäja kurkkutautien erikoislääkäri Arno Talvisara tiistaisin 29.6., 6.7. KOKO KUHMO MUKANA 44 Tauno harinen dir.cant. Gynekologi Päivi Ovaskainen ma 14.6. 0503244896 Sähköposti: tmi.susanna(at)hotmail.com VASTAANOTTOPÄIVÄT VASTAANOTTOPÄIVÄT Nettiajanvaraus medika.fi Koulukatu 20, Kuhmo Ajanvaraus 08 6521 533 | ma-to klo 8-16, pe 8-14 medika.fi Palvelemme myös etänä – puhelinja nettiajanvaraus. krs, 88610 VUOKATTI Ajanvaraus 08 6521 533 | ma-to klo 8-16, pe 8-14 medika.fi | 24/7 Palvelemme myös etänä – puhelinajanvaraus. ja 21.6. 040 952 8336 OSTA NYT! APUA! KALAKAVERI / KOIRAKAVERI Varastoa ulos alle ostohintojen. KUHMON TORILLA TO-PE 27.-28.5. Oman erikoisalan ja yleislääketieteen potilaat, todistukset. Kidekuja 2, 3. 9 90 20 € (29,50) VAPOJA JA KELOJA Kalakaverin MONITOIMITIMANTTI 5 IN 1 MUIKKUVERKKOJA 12-16 mm 15 90 2 kpl 2 ville heikkinen (sit.) myynti-insinööri 3 pekka huttu-hiltunen musiikin tohtori, tutkija 4 elisa kerola musiikin maisteri, rehtori 5 sakari kukko (sit.) muusikko 6 Sabrina logeais luontomatkailuyrittäjä 7 mari mäntylä musiikin maisteri, kitaransoiton lehtori 8 ville nyman filosofian maisteri, ohjelmistosuunnittelija 9 antti sallinen maantieteilijä, tutkija 10 kati sarvela hammaslääketieteen lisensiaatti, terapeutti 11 marja-stiina suihko filosofian maisteri 12 suvi tauriainen filosofian maisteri, geologi kuhmo on vihreä MORGONDAGENS KUHMO ÄR GRÖNT Äänestä kuntavaaleissa | Rösta i kommunalvalet 13.6.2021 Ennakkoäänestys | Förhandsröstning 26.5.–8.6.2021 Mainoksen maksaja: Kuhmon Vihreät ry ÄÄNESI VALTUUSTOSSA ! 26 Tmi Susanna Kyllönen Kakut -suolaiset ja makeatP. Yleislääkäri Henri Lempinen ti 8.6. Kirurgi Esko Ripaoja ke 2.6. Tiistaina 25. Meiltä nyt oireettoman henkilön koronatestit ja todistukset esim. NYT Kivikankaan käsinpauloitetut LOKKA-VERKOT 1,80/30 m TIMANTTIVIILA (latta) KALASTAJAN LASIT Polarisoidut, UV-Suojatut (1/as) TORJU TYLSYYS! LATTAVIILA – karkeudet 400 ja 600 (teroita vaikka kirves) 2 VEITSENJA PUUKONTEROITINTA SAKSENTEROITIN Trekking HOUSUT vahvistetut, vedenkestävät polvet ja takapuoli (98,-) Kotimaiset POSSUNKORVAT Kotimaisia PANTOJA JA VALJAITA (24,50-62,-) KALASTUSMAGNEETIT Koirakaveri on nyt Oulussa, Limingantullissa os. Ortopedian ja traumatologian erikoislääkäri, liikuntatieteiden maisteri Imke Höfling ti 25.5., torstaisin 3.6., 10.6., 17.6. Ajokorttitodistukset: tavallinen 80,00 € laajennettu 90,00 € MRI-kuvaukset (magneettirekka) sunnuntaisin 30.5. (sit.) 45 maija inget erityisopettaja, eläkeläinen (sit.) 46 jaakko mikkola psykologi, eläkeläinen 47 erkki mäkinen yrittäjä, eläkeläinen. Fysiatrian erikoislääkäri Eija Ahoniemi ke 16.6. Röntgenlääkäri Anita Hiltunen pe 4.6. ja 24.6. Vain kirurgiset asiakkaat. työtä tai matkustusta varten, sekä vasta-ainetesti verikokeella. Korona torppasi myynnin. Laboratoriotutkimukset arkisin lähetteellä tai ilman! Laboratorio avoinna tiistaisin 8.6. ja 22.6. 30 Kokemusta Näkemystä Tahtoa toimia 43 Perheiden parhaaksi. Laboratoriokokeet myös ilman lähetettä! LT, yleislääkäri, psykiatrian erikoislääkäriksi erikoistuva Juha Käkelä ma 31.5. Myös ilman lähetettä. Yleislääkäri Samu Pelkonen ma 14.6. Neurologian erikoislääkäriksi erikoistuva Perttu-Pekka Piirainen maanantaisin 14.6. ja 13.6. Käsikirurgian erikoislääkäri Tuomo Korhonen pe 4.6. TERVETULOA MOIKKAAMAAN! Harry’s TYÖHOUSUT Housujen ostajille vapaa-ajan housut kaupan päälle! Striker VETOKELA + VAPA (69,-) HAUKIHEITTOPERHOT (norm 11,50/kpl) -50 % 29 50 49 50 19 50 19 50 10 € /2 kpl 10 € 11 50 € 1 € 5 € alk. Ultraäänitutkimukset myös ilman lähetettä. ja 13.7. toukokuuta 2021 – KUHMOLAINEN 3 kalakaveri.fi | koirakaveri.fi | p. Ortopediset potilaat
Kaisa Oinas-Panuma kaupunginvaltuutettu (kesk.) Työhyvinvoinnista vetoa ja pitoa Mielipide. Kunnat vaativat nyt oikaisua päätöksiin ja valittavat, ettei niitä ole kuultu eikä asiasta neuvoteltu perussopimuksen edellyttämällä tavalla. Kuhmon omien työntekijöidensä hyvinvointia voisi konkreettisesti lisätä vaikka kasvattamalla vuosittain käytettävissä olevien työpsykologikäyntien määrää, jolloin työpsykologilla käyntiä ei ainakaan jättäisi käyttämättä niiden vähyyden vuoksi. €. Mutta entäpä jos uudistusta ei tulekaan. ARKISTO/ANTERO KOMULAINEN MIELIPIDE Kuluneella valtuustokaudella on käsitelty ansaitusti kaupungin vetoja pitovoimatekijöitä – ikärakenteeltaan vinoutuneelle kunnallehan on äärimmäisen tärkeää tietää, miten kuntaan saadaan houkuteltua paluumuuttajia ja uusia tulijoita rakentamaan elämäänsä, mielellään pitkäksi aikaa. Näillä päätöksillä kunnat ja kuntien edustajat saatiin siilipuolustukseen. Uusia ideoita löytyy varmasti, kun valtuustokausi alkaa – eivätkä kaikki niistä varmasti maksa maltaita, vaan tuovat pitkässä juoksussa säästöjä. Olisimme odottaneet sotehallituksen Kuhmon ja Suomussalmen edustajilta enemmän pelisilmää huolehtia siitä, ettei säästöjä lähdettäisi paloittelemaan. Anna äänesi kuulua!. Se voi aiheuttaa esimerkiksi käynnin ’panttaamista’ vielä tiukempaan aikaan, jolloin vähät käyntikerrat eivät ainakaan riitä, vaikka ongelma olisi työpsykologin ratkaistavissa. Kommentti. Jos säästöjä todella olisi haluttu saada aikaan, olisi hallitukseen pitänyt tuoda päätettäväksi kerralla iso tasapainoinen paketti, joka olisi edes jossakin määrin ”kirpaissut” kaikkia kuntia. Jaakko Kyllönen yrittäjä, Kuhmo kuntavaaliehdokas, KOK Juhani Seppänen asianajaja, Suomussalmi kuntavaaliehdokas, KOK Viikonloppupäivystyksiä koskevat päätökset strateginen virhe! ”Soten hallitus ja sotejohtaja tekivät strategisen virheen lähtiessään paloittelemaan säästöpäätöksiä”, kirjoittavat Jaakko Kyllönen ja Juhani Seppänen. Viikonloppupäivystyksiä koskevien päätösten jälkeen on selvää, että tavoitetta ei nosteta eikä alkuperäiseen tavoitteeseenkaan päästä. Pahinta tässä on, että alijäämään oleellisesti vaikuttavia säästöpäätöksiä ei taida olla tarkoituskaan tehdä. Näin ykköspuheenjohtajiksi olisi mahdollista saada asiansa osaavia luottamushenkilöitä muista puolueista. Se paljonko, olisi riippunut sotejohtajan ja hallituksen rahkeista. Näin olisi saatu jotain aikaa. Säästötavoitetta pitäisi siis nostaa. Kuhmostahan voisi tulla vaikka alan uranuurtaja, jos vain uskallamme luoda ja kehittää työhyvinvoinnista pitävää vetovoimatekijää. Soten hallitus ja sotejohtaja tekivät strategisen virheen lähtiessään paloittelemaan säästöpäätöksiä. Kainuun soten toimintakulut ovat n. Ilman toimivia malleja työhyvinvoinnin lisääminen ja vaikka työuupumuskehityksen katkaiseminen ovat vaikeita tehdä. Yksityiselle työnantajalle työhyvinvoinnin lisääminen voi olla vaikeaa resurssipulan tai vaikka esimerkin puutteen vuoksi. On turha luulla, että punavihreän hallituksen kaavailemat ”perälaudat” tulevat kestämään seuraavan hallituksen joutuessa tasapainottamaan valtion taloutta. Kannanotto. toukokuuta 2021 MIELIPIDE Kainuun sote päätti lopettaa Kuhmon ja Suomussalmen viikonloppupäivystykset, arvioitu säästö yhteensä 0,5 milj. Sotehallituksen enemmistöllä lienee hiljainen yhteisymmärrys siitä, että annetaan valtion hoitaa ongelmat soteuudistuksen myötä. Jokainen uusi säästöesitys tulee aiheuttamaan massiivisen vastustuksen ja säästöpäätökset oikaisuvaatimuksia. Työn kuormitusta voi lisätä myös tahattomasti osaamaton johtaminen, jonka ratkaiseminen esimerkiksi esimiesten ja tiimijohtajien koulutuksella on jokaisen euron väärti. Äänestäjillä onkin kuntavaaleissa mahdollisuus katkaista Keskustan vuosikymmeniä jatkunut ylivalta Kuhmossa ja Suomussalmella. Myös Kuhmon ja Suomussalmen kunnanhallitusten ja valtuustojen keskustalaisten puheenjohtajien ja kunnanjohtajien olisi pitänyt olla hyvissä ajoin hereillä. Punavihreän hallituksen velkarahan holvaaminen on sitä luokkaa, että pää tulee väistämättä vetävän käteen. Punavihreän hallituksen jatkaminen tulevan budjettiriihen yli ei myöskään ole läpihuutojuttu. 17 milj.€ ja talouden seurantaraportin 1.1.-31.3.2021 pohjalta arvioitu alijäämä n. Ja jos uudistus tuleekin, ei valtio tule nykytasoisia sotemenoja Kainuun osalta hyväksymään. Työelämän haasteet, kuten työuupumus ja masennus eivät kuitenkaan ole mitään vain korona-ajan mukanaan tuomia ilmiöitä, vaan ne ovat olleet yhteiskunnassamme iso ongelma jo ennen sitä ja aiheuttavat ennenaikaista eläköitymistä. Mutta entäpäs jos lähdettäisiinkin siitä, että voisimme tarjota maaseutumaisen ja luonnonläheisen kunnan lisäksi työhyvinvointia. Näen, että yhteistyöllä voidaan saada vaikka mitä aikaiseksi, ja että kaupungilla on hyvät mahdollisuudet paitsi olla esimerkki, myös auttaa yksityisiä olemaan parempia työnantajia tarjoamalla yhteistyökanavia. Helppoa ja yksinkertaista listaamieni asioiden edistäminen ei ole, mutta työhyvinvointi voisi tässä maailman ajassa todella olla sellainen tekijä, että sen perässä kannattaisi olla, tulla ja jäädä. Eduskunnan talousvaliokunnan kuulemien asiantuntijoiden lausunnot olivat poikkeuksellisen kriittisiä. Jälkikäteinen voivottelu, ettei kuntaa ole kuultu, ei anna vakuuttavaa kuvaa asioiden hoidosta. Kun soteuudistuksen jälkeen valtio päättää, paljonko sotemäärärahat ovat, ja kun valtiolla ei rahaa ole, tulee kyyti olemaan kylmää. Taloussuunnitelman mukainen säästötavoite 20 milj.€ ei ole siten riittävä. 27 milj.€. 4 MIELIPIDE KUHMOLAINEN – Tiistaina 25. Niitä voi lähettää toimitukseen ensisijaisesti sähköpostilla osoitteeseen: toimitus.kuhmolainen@slpmedia.fi. Mielipidekirjoituksia voi lähettää myös postitse osoitteeseen: Paikallislehti Kuhmolainen, Kainuuntie 103, 88900 Kuhmo. 350 milj.€/vuosi, kuluvalle vuodelle budjetoitu alijäämä n. Työpahoinvointihan se vasta kallista onkin. Ja kun taloutta ei saada omin päätöksin tasapainoon, on oma sotehallinto Kainuussa pian tiensä päässä. Mielipiteet julkaistaan kirjoittajan omalla nimellä. Lähetä kirjoituksesi julkaistavaksi Kuhmolaisen mielipidesivulla! Paikallislehti Kuhmolainen julkaisee lukijoiden mielipiteitä ja valokuvia
Mitenkähän tähän on Kuhmon valtuustosta käsin vaikutettu. Joka kerta juuri rajakunnat ovat suurimmat kärsijät pakotteista. Jokaiselle pitää löytyä Kuhmossa katto pään päälle syistä riippumatta. Pidetään huolta toisistamme, autetaan ongelmissa olevia. Eiköhän olisi jo tien kunnossapitäjän vuoro. Onneksi musiikki jatkaa voimakkaasti. Jos tuon tienrakennelman tarkoituksena oli hillitä autoilijoiden kaasujalkaa, niin ehkä ne betonikarhut olisivat ajaneet asian paremmin. Iloa ja jaksamista työhönne. Perussuomalaiset kehuu pitäneensä edellisellä valtuustokaudella maahanmuuton tavoitteessa. Keskittämisen vuoksi tänne ei koulutuspaikkoja ole luvassa. Valta ei ulotu edes Vartiuksen raja-asemalle, ja jos joku maahanmuuttaja haluaa Kuhmoon asettua, niin ei sitäkään voi valtuusto estää. Tie siirtyi jonkin verran pohjoiseen, joten tiehen tuli samalla mutkaa. Olen kiertänyt maailmaa kaikissa maanosissa, jokaisessa Euroopan maassa, ja nähnyt läheltä miten siellä menee. Mm. Kaikki valtuutetut, niin miehet kuin naiset ovat parantamassa kotipaikkansa hyvinvointia. Ne ovat teollisuuden selkäranka täällä nyt ja tulevaisuudessa. Vika ei kuitenkaan ole aura-auton kuljettajassa, vaan kaupunki aikanaan merkkasi ja ohjeisti tuossa kohtaa tien paikan aikaisemmasta poiketen. On surullista nähdä 60 70 luvulla rakennettujen omakotitalojen hinnan putoavan nollaan jopa taajamassakin. Se ei ole sortoa – se on sukupuolten tasa-arvoa. Käytä äänesi vaalissa, että demokratia eli kansanvalta toimii kunnolla. Koulukiusaamisen, lapsiperheiden, erityislasten vanhempien ja vanhusten kotipalvelujen, terveyden edistämisen ja naisyrittäjyyden kysymyksissä on intoa jatkaa yhdessä tällä porukalla Kajaanissa. On maamme köyhä siksi jää, jos kultaa kaivannet. Nuoret katoavat peruskoulun ja lukion jälkeen maailmalle, usein sinne jäävätkin. Meillä Kuhmossa on vahvaa puuosaamista: Kuhmon Saha, Kuhmon elementti Sampo, Crosslam, AA-puu jne. Korpilinna sitten purettiin palkkatöinä vuonna 1970. Tosi on. Lämmin kiitos 15.5. Kainuussa on syytä yhä useamman äänestää. Olet hieno esimerkki kuhmolaisista nuorista, jotka arvostavat kotipaikkakuntaansa, mutta samalla pyrkivät rohkeasti eteenpäin. Liikuntapaikat on pidettävä kunnossa. Toivottavasti näämme teitä opiskelun jälkeen täällä Kuhmossa työelämässä.” onnittelut seitsemän laudaturin ylioppilaalle www.kuhmolainen.fi “Nii,kelirikko vaivaa järkiään hiekkateitä ja niihin ei kyllä pelkkä murskekuormien ajo riitä,vaan oikeasti korjattava pintaa syvemmältä.” kommentti kelirikoista MIELIPIDE Esimakua puoluerajat ylittävästä halusta tukea toistensa esityksiä saatiin, kun Kainuun Nytkis – naisjärjestöt yhteistyössä järjesti 11.5. Sen katolta otettiin ensimmäiset ilmakuvat kirkonkylän taajamasta. Korpilinna rakennettiin talkoovoimin ja vihittiin käyttöön 13.9.1927. Keskustelijat osoittivat arvostusta toistensa puheenvuoroille ja kiinnostusta ratkoa myös muiden esittämiä asioita. Naisen ääni on kuulunut ratkaisuissa heikommin. Kukin panelisti toi esille oman tasa-arvoon liittyvän aiheen. Kajaani, Sotkamo, Nurmes ja Lieksa siivilöivät sopivasti kutsumattomattomat vieraat. Kaukana paha maailma. toukokuuta 2021 – KUHMOLAINEN 5 MIELIPIDE On kulunut jo 17 vuotta kun korjasivat Tapionkadun. Näiden tarpeista on huolehdittava kaikin tavoin. Väitän, että miesten syrjäyttämisen ja sorron tavoitteilla ei kukaan naisvaltuutettu toimi. Uutta teollisuutta on tänne vaikea keksiä jo etäisen sijaintinsa vuoksi, mutta tietenkin tervetullutta. Eipä ole sitten mikään ihme jos kuljettaja pimeässä auratessaan ajaakin mutkan suoraan, ja samalla työntää ylempänä olevasta penkereestä ”siivun” pois. Perussuomalaisten kunnallisvaaliehdokas Uusi vanhemmuuslain luonnos puhuu synnyttäjästä ja tunnustajasta. Jouko Miettinen Kulttuurihistorialliset rakennukset. Vaarana on aina EU:n Venäjälle astettamat pakoitteet. LUKIJAN KUVA/KAUKO HUOTARI Kuhmo nyt – miten tulevaisuudessa. Siksi olisi kunnassa mietittävä omakustanteisia vuokra-asuntoja väliinputoajille eli heille, joilla ei ole varaa vanhusten kalliisiin hoitokoteihin. Täällä on turvallista elää. Vuonna 1950 valmistunut kansakoulu, milloin on sen vuoro. Se on miestenkin etu. Pandemian jälkeen on panostettava rajaan voimakkaasti, jotta päästään vielä parempiin tuloksiin. Poliittisilla ryhmillä on eri painotuksia. Tavoitteemme on, että kehotuksemme, äänestä naista, nostaa naisten osuuden valtuutetuista 50 prosenttiin. Uskon, että naisten yhteistoiminta kannattaa käynnistää joka kunnassa. Tienreunan penger tehtiin ylemmäksi tietä. Uskonpa, että naisvaltuutettujen yhteistyön henki näkyy ja kuuluu Kainuun kunnissa. Miehillä ja naisilla on erilaisia tavoitteita ja tärkeysjärjestyksiä. Naisia on valtuustoissa aina ollut vähemmän kuin miehiä, nykyisin 39 prosenttia . Toimintaan on osallistunut tähän asti aktiivisesti 3 poliittista ja 3 epäpoliittista naisjärjestöä. En sano että tuo on ainoa ”heikko” paikka Kuhmossa, vaan niitä näkyy olevan joka puolella kaupunkia. Nytkis ry – Naisjärjestöt yhteistyössä perustettiin Suomeen 33 vuotta sitten. Mutta olen myös 17 eri keväänä korjannut tuon tienreunan ja yrittänyt johonkin jätteet kottikärryllä työntää. Nimimerkki mökkiläinen. Keskustelun kuluessa koimmekin jotain erityistä. Kyllä siinä sitten riittää päättäjille pohdintaa, että mistä saadaan korjaukseen eurot. Täällä ei kuule rasistisia huutoja, koska ei ole ketään, kelle huutelisi. Kauko Huotari Kuhmo Tien muoto ja kunto Aura-auto “siivuttanut” tienpengertä. Tapio Lipsonen Sit. naisiin kohdistuvan perheväkivallan ennalta ehkäisemiseksi ja uhrien auttamiseksi löytyy yhdessä laaja-alainen kokonaisnäkemys ongelmasta ja samalla monipuolisesti ratkaisuja, jotka liittyvät ihmiselämän kaikkiin vaiheisiin. Innostetaan siihen tapaamiamme ihmisiä ja autetaan tilaamaan kotiäänestys tarvittaessa. Kirjoittajan lähettämä kuva. Kirkonkylän kansakoulu valmistui 1884 ja purettiin 1969. Kaiken näkemäni jälkeen, jos saisin valita, missä haluan pysyvästi asua: Vastaus on KUHMO, näette oikein, KUHMO. ”Onnea Veeti. Naisia vaivaa mm. Hyvinvoinnin tavoitteet sekä keinot hyvinvoinnin parantamiseksi nähdään monenlaisina ja hieman erilaisina eri silmälasien läpi katsottuna. Helena Aaltonen Kainuun Nytkis – naisjärjestöt yhteistyössä pj. Tuolla tavalla ne tienreunat vähitellen rapaantuu ja pinnoite alkaa särkyä. 17 talvea aura-auto on siitä kulkenut. Olisi korvattava synnyttäjä ja panostaja. Kolme uutta poliittista naisryhmää halusi tilaisuudessa liittyä Kainuun Nytkis -toimintaan. Kajaanissa Naisten vaalipaneelin, jossa esiintyi naisehdokkaat kuudesta puolueesta. Kuhmon kulttuuritarjonta on hyvissä kantimissa kiitos Kamarimusiikin, Sommelon, Juminkeon ja Kuhmotalon. Paneelin teema Kajaanissa oli Käytä äänesi – Äänestä naista! ”Sorretaanko miehiä?” -kysyi eräs mies tilaisuuden FB-viestinnän yhteydessä. Naiset yhdessä vaikuttamaan MIELIPIDE Kirkko on yleensä se ensimmäinen maamerkki ja muut rakennukset jäävät usein toisarvoisiksi. Kainuussa on liian vähän naisia. Kuhmon päivystysvuorossa oleville henkilöille ja erityisesti Riikka Leppäselle hyvästä hoidosta. Tuli vahva tunne, että naisten esille tuomia asioita kannattaa jatkossa pyrkiä hoitamaan yhdessä muiden puolueiden naisvaltuutettujen kanssa eikä vain oman valtuustoryhmän kanssa. Liikunnan harrastamiseen luonto sinänsä tarjoaa upeat puitteet. koulutusja vaikutusmahdollisuuksien puute. Tiistaina 25. Rajaliikenne, rajakauppa ja matkustaminen oli vilkasta ja äärimmäisen tärkeää meille Kuhmossa ennen koronapandemiaa. MIELIPIDE Kun katsoo Suomen karttaa, huomaa, että Kuhmo sijaitsee suojaisessa poukamassa Venäjän rajalla. Naisten ja naisjärjestöjen yhteistyön vahvistamista varten perustettiin Kainuun Nytkis pari vuotta sitten. Suuri vahinko, että ammattikoulu luiskahti muualle. TEKSTARIT Lähetä sana tekstari ja viestisi numeroon 044 332 5320
Museovirasto on antanut siitä lausunnon. Se vaatii vielä kaupunginhallituksen hyväksynnän. Metsäpeuroja pääsi poronhoitoalueelle Toukokuun 2021 puolivälissä kaksi metsäpeuravaadinta pääsi huonosti suljetusta riukuveräjästä poronhoitoalueelle. Kontion vanhasta koulusta on tehty suojeluesitys, joka on ELY-keskuksella käsittelyssä. – Nykyisellä voimassa olevalla asemakaavalla ei voida toteuttaa alueelle uutta käyttöä. Asemakaavatyössä Kontion koulu huomioidaan vaihtoehtoisesti sekä alueelle jäävänä että purettavana rakennuksena. – Peura-aidan tuntumassa vasoo useita metsäpeuravaatimia, joten lähiviikkoina olisi tavallistakin tärkeämpää huolehtia porttien sulkemisesta, muistuttaa riistanhoitaja Pekka Kilpeläinen Metsähallituksesta. 6 PUHEENAIHEET KUHMOLAINEN – Tiistaina 25. Metsähallitus pyytää sulkemaan auki jääneet portit ja veräjät sekä ilmoittamaan rikkoutuneista porteista ja muista peura-aitaan liittyvistä ongelmakohdista Pekka Kilpeläiselle, puhelin 040 7285 150. Antamassaan lausunnossa Museovirasto pitää tärkeänä Kontion koulun suojelua ja säilymistä erityisesti sen kaupunkikuvallisen ja historiallisen merkityksen vuoksi. Jos veräjää ei suljeta kunnossa, siitä aiheutuu kenttähenkilökunnalle päivien tai viikkojen työ ja pahimmassa tapauksessa metsäpeurat joudutaan ampumaan poronhoitoalueen puolella. Kainuussa poronhoitoalueen rajalla kulkee noin 90 kilometriä pitkä peura-aita, jonka tarkoitus on estää metsäpeurojen ja porojen risteytyminen. – Nyt vuotanut riukuveräjä oli kiinni vielä huhtikuun alussa, jolloin teimme peura-aidan vuosittaisen kuntotarkistuksen, lisää Kilpeläinen. Muutosalueelle on ajateltu suunniteltavaksi matkailuun liittyvää liiketoimintaa kuten hotelli sekä palveluja matkailijoille ja kaupunkilaisille. Kaavatyön lähtökohtina on tekniselle lautakunnalle esitelty, että suunnittelussa huomioidaan alueen erityispiirteet, kuten tärkeät viheralueet ja kulkuyhteydet sekä Kuhmo-talosta ranta-alueille ja järvelle avautuvat näkymät. Suunnittelualueella on voimassa kaksi asemakaavaa. Peurojen kulkeutuminen aidan väärälle puolelle havaittiin Luonnonvarakeskuksen satelliittipantaseurannassa. Peurojen kulkeutuminen aidan väärälle puolelle havaittiin Luonnonvarakeskuksen satelliittipantaseurannassa. Järvi näkyy tummana ja rajattuun alueeseen kuuluvat alakulmasta lukien Tervansoitajan hamina viheralueineen, Kontion koulujen alue, Kuhmo-talon alue, sekä Ruukin rannan uimarannan aluetta ja rannalla kulkeva Mikael Soinisen polku eli tutunnin rantaraitti. Porteista tai muista aukkopaikoista aidan läpi menneet eläimet pyritään ensisijaisesti saamaan takaisin halutulle puolelle. Alueella on myös urheilukenttä. Sen mukaan suojelutarve kohdentuu pääasiassa rakennuksen ulkoarkkitehtuuriin ja rakennusrunkoon. Kontion koulujen alueen asemakaavamuutos lähti liikkeelle Kuhmon kaupunki kuuluttaa lähiaikoina julkisesti Kontion koulujen alueen kaavan vireilletulon. Esittelyteksti Kuhmon tekniselle lautakunnalle. Asemakaavamuutoksen tavoitteena on ratkaista Kontion koulun alueen tuleva maankäyttö. Metsäpeura-aidan portin kunnollinen sulkeminen vie aikaa kulkijalta minuutin. Sinne on sijoiteltu alustavasti uimahalliakin. PEKKA KILPELÄINEN Antero Komulainen Kuhmon kaupunki kuuluttaa lähiaikoina julkisesti Kontion koulujen alueen kaavan vireilletulon ja siihen liittyvän asemakaavamuutosta koskevan osallistumisja arviointisuunnitelman. Asemakaavamuutoksen tavoitteena on ratkaista Kontion koulun alueen tuleva maankäyttö, todetaan esittelyssä lautakunnalle. Museoviraston mukaan Kontion vanhan koulun suojelu olisi luontevinta ratkaista käynnistettävän asemakaavoituksen yhteydessä. Kahta korttelia ja sekä rakennuskaavatie-, puisto-, urheiluja vesialueita koskeva rakennuskaavan muutos on vahvistettu 1.9.1989. Asemakaava mahdollistaa korttelialueelle enintään kaksikerroksisen rakennuksen rakentamisen. OAS/SWECO A Nykyisellä voimassa olevalla asemakaavalla ei voida toteuttaa alueelle uutta käyttöä. Suunnittelussa huomioidaan koko ranta-alue ja sen käyttö. Ihmisten kulkua helpottamaan on aitaan tehty erilaisia portteja ja veräjiä. toukokuuta 2021 Antero Komulainen Kaksi metsäpeuravaadinta pääsi viime viikolla poronhoitoalueelle huonosti suljetusta peura-aidan portista Hyrynsalmen Valtalanvaarassa. Alueella on entuudestaan muun muassa virkistysreittejä, leikkipaikkoja ja viheralueita, joilla viihdytään ja käydään esimerkiksi piknikillä. Tekninen lautakunta käsitteli asiaa ja teki esityksen kaupunginhallitukselle kokouksessaan 20. Tässä vaiheessa sinne on ajateltu matkailuun liittyvää liiketoimintaa, kuten hotelli ja palveluja. Toukokuun puolivälissä kaksi metsäpeuravaadinta pääsi huonosti suljetusta riukuveräjästä poronhoitoalueelle. Kuhmo-talon kortteli osoitetaan asemakaavassa kulttuuritoimintaa palvelevien rakennusten korttelialueena. Kontion koulun kortteli osoitetaan asemakaavassa opetustoimintaa palvelevien rakennusten korttelialueena. Kuhmon rakennuskaavan keskusta-alueen useita kortteleita sekä niihin liittyviä puisto-, kaavatieja liikennealueita sekä vesialueita koskeva rakennuskaavan muutos on vahvistettu 27.11.1996. Jos portteja ei suljeta kunnolla, pääsevät metsäpeurat ja vastaavasti porot kulkeutumaan aidan väärälle puolelle. Alueelle on alustavasti ideoitu myös Kuhmon uuden uimahallin paikkaa. päivänä toukokuuta
KKV aloitti keväällä 2019 tutkinnan taksien välityskeskusten toiminnasta Kela-kyytien välittämisessä. Kainuun Taksivälityksen eli Korpitaxin tutkinta on päätetty yrityksen muutettua KKV:n ongelmallisiksi arvioimia toimintatapoja. Lammasjärven latvavesillä esimerkiksi Juolungan suunnan Kalliojärvi on myös kääntynyt laskuun, mutta Lentuan vedenpinta nousee vielä. Viraston arvion mukaan menettelytapojen muutokset sekä alan murrostila huomioon ottaen tarvetta selvityksen jatkamiselle ei ole. Vaalikoneen avautuessa kaikki ehdokkaat eivät ole vielä vastanneet vaalikoneen kysymyksiin, joten se täydentyy sitä mukaa, kun ehdokkaat vastaavat kysymyksiin. KKV päätti yritysten tutkinnan, sillä viraston arvion mukaan näiden tekemät menettelytapojen muutokset sekä alan murrostila huomioon ottaen tarvetta selvityksen jatkamiselle ei ole. Välityskeskusten menettelyissä oli piirteitä, jotka haittasivat toimivaa kilpailua ja estivät uusien yrittäjien alalle tuloa. Lentuan vedenpinta on ylimmillään näillä näkymin tämän viikon aikana, kun sääennusteet ovat luvanneet tavallisia kesäsateita. Asian käsittelyn aikana Korpitaxi ja Taksi Saimaa luopuivat KKV:n ongelmallisiksi arvioimista toimintatavoista, jotka koskivat taksiyrittäjien mahdollisuutta saada Kela-kyytejä, välityskeskusten piirissä sovittuja laajoja ajovuorojärjestelyjä, taksiyrittäjien tasapuolista kohtelua kyytien välityksessä ja taksiyrittäjien mahdollisuutta toimia myös muiden välitysyhtiöiden kanssa. Kaikki kysymykset ovat niin sanottuja janakysymyksiä, jossa toisessa ääripäässä on täysin eri mieltä ja toisessa täysin samaa mieltä. Suomen ympäristökeskuksen (SYKE) tilastojen mukaan Lammasjärven pinta nousee tälle tasolle kolmen vuoden välein. Kilpailuja kuluttajavirasto lopetti Korpitaxin tutkinnan Kilpailuja kuluttajavirasto (KKV) on päättänyt Kainuun Taksivälityksen eli Korpitaxin, tutkinnan. Neljän yhä tutkinnassa olevan välityskeskuksen selvitykset ovat eri vaiheissa, ja näistä tutkinnoista tiedotetaan myöhemmin niiden valmistuessa. Päätetyt selvitykset ovat osa KKV:n laajempia taksitutkintoja, joissa kohteena on Kela-kyytejä välittävien yritysten mahdollisesti kilpailua rajoittava toiminta. Tulvahuipun kohdalla se saattaa vaikuttaa Lentuaan sentin tai kaksi. Tiistaina 25. toukokuuta 2021 – KUHMOLAINEN 7 Kuhmolainen Kilpailuja kuluttajavirasto (KKV) on 20.5.2021 on päättänyt kahden taksien välityskeskuksen, Taksi Saimaan ja Kainuun Taksivälityksen eli Korpitaxin, tutkinnan. Viime keväänä Lammasjärven kevättulva nousi reilut 10 senttiä ylemmäksi. KKV päätti seitsemän välityskeskuksen tutkinnan kesällä 2020, mutta jatkoi tutkintaa vielä kuuden keskuksen osalta. KKV on selvitysten aikana nostanut esiin välityskeskuksille niiden ongelmallisia menettelytapoja, jotka ovat viraston arvion mukaan kilpailulain vastaisia. Vedenpintaa nostettaneen vielä hieman yli metri arviolta kesäkuun puoliväliin tai juhannuksen tienoille mennessä. Virasto voi kuitenkin ottaa tutkinnasta poistetut asiat uudelleen käsittelyyn, mikäli se saa uutta tietoa, jonka perusteella on syytä epäillä menettelytapojen johtavan merkittäviin kilpailunvastaisiin vaikutuksiin. Kainuun Sanomien vaalikone on avattu Kuntavaaleihin on aikaa alle kuukausi. – Nyt annetut päätökset ovat osa KKV:n laajempaa tutkintakokonaisuutta taksimarkkinoilla. Nyt myös Taksi Saimaan ja Kainuun Taksivälityksen eli Korpitaxin tutkinta on päätetty yritysten muutettua viraston ongelmallisiksi arvioimia toimintatapoja. Päätetyt selvitykset ovat osa KKV:n laajempia taksitutkintoja, joissa kohteena on Kela-kyytejä välittävien yritysten mahdollisesti kilpailua rajoittava toiminta. Samaan aikaan Lammasjärven vedenpinta oli kääntynyt laskuun. Kainuun Sanomien vaalikoneesta pääset vertailemaan ehdokkaiden kantoja suhteessa omiisi. ARKISTO/ANTERO KOMULAINEN. Välityskeskusten on huolehdittava siitä, että kyytejä tarjotaan tasapuolisin ja syrjimättömin ehdoin, KKV:n johtaja Valtteri Virtanen toteaa. Vaalikone löytyy Kainuun paikallislehtien nettisivuilta. Viime sunnuntaiaamuna 23.5 Lammasjärven vedenpinta oli lukemassa 163.43. Ongelmat ovat korostuneet Kelakyytien välittämisessä, sillä ne ovat merkittävä tulonlähde monille taksiyrittäjille, ja niiden osuus koko alan liikevaihdosta on kansallisesti arviolta jopa 20 prosenttia. Se ei vielä rannoilla erityisemmin tunnu jäiden lähdön jälkeen. Kyytejä välittävät välityskeskukset ovat paikallisten taksiyrittäjien omistamia, ja niillä on usein hyvin vahva asema omalla toiminta-alueellaan. Kuhmokin kuuluu SYKE:n varoitusalueeseen, jossa vesi voi nousta pelloille ja paikallisteille. KKV on kertonut alalla esiin nousseista ongelmista aiemmin sekä täsmentänyt verkkosivuillaan viraston kilpailuvalvonnan painopisteitä taksimarkkinoilla. Säännöstellyn Ontojärven pintaa on nostettu huhtikuun puolivälistä lähtien jo 2,5 metriä. Vaalikoneessa valitaan ensin oma kunta, jolloin yleisten kysymysten jälkeen tulevat kuntakohtaiset kysymykset. Kuva viime sunnuntailta eli helluntaipäivältä Kuhmon seurakuntakeskuksen rantatuomien luota Kontion koulun suuntaan, missä maisema on muuttunut. Vaalikoneeseen pääset Kainuun paikallislehtien nettisivuilta. ANTERO KOMULAINEN Kuhmolainen Kainuun Sanomien ja Kainuun paikallislehtien yhteinen vaalikone on avautunut. Viime sunnuntaiaamuna Ontojärven vedenkorkeus oli 158,06 NN. Vaalikoneessa on 18 yleisesti kuntaan ja kunnalliseen päätöksentekoon liittyviä kysymyksiä ja sitten kullekin Kainuun kunnalle räätälöityjä kysymyksiä. Lammasjärven kevättulva oli aika tavanomainen. Mahdollisuus on myös valita siltä väliltä. ARKISTO/ANTERO KOMULAINEN Antero Komulainen Kuhmossa tuomet alkoivat kukkia erityisesti viime viikolla ja kokonaiset puut olivat valkoisina kukassa viikonvaihteessa. Tuomet kukkivat ja Lammasjärven vedenpinta laski Tuomet kukkivat Kuhmossa ja Lammasjärven vedenpinta on ohittanut kevään 2021 tulvahuippunsa. KKV puuttui välityskeskusten toimintaan, sillä se on rajoittanut yrittäjien mahdollisuuksia kehittää toimintaansa ja vähentänyt kilpailua alueen taksimarkkinoilla. Vastaamalla kaikkiin kysymyksiin saa varmimmin ehdokkaan, jolla on samanlaisia ajatuksia ja arvoja kuin vaalikoneeseen osallistuvalla lukijalla. Sen pinta kävi tämän kevään huipussaan 163.46 NN viime keskiviikosta perjantaihin
Kokoontumisrajoitus 50 henkilöä Kainuussa – lievennyksen kanssa Kalahässäkkä-tapahtuman tunnelmaa takavuosilta Kuhmon torilla. Kaiken kokoisten yleisötilaisuuksien ja yleisten kokousten järjestäjien on otettava huomioon tartuntatautilain 58 c:n asettamat velvoitteet, jotka on myös kuvattu OKM:n ja THL:n turvaohjeessa. Lisäksi se on kaikkien aikojen toiseksi menestynein Suomen euroviisu osallistujamäärään suhteutettuna. EBU/THOMAS HANSES JARNO HILTUNEN vielä välttämättömiä tartuntataudin leviämisen ehkäisemiseksi. Pohjois-Suomen aluehallintovirasto kuitenkin katsoo, että kokoontumisrajoitukset ovat Suuremmatkin tilaisuudet ovat mahdollisia turvaohjetta noudattaen. Sen jälkeen tuleekin jo viime aikojen parhaana Suomen tämän vuotinen Blind Channel. Finaali-ilta nähtiin tuloslaskentoineen lauantai-illasta pitkälle yöhän sunnuntain puolelle 22.–23.5. 8 PUHEENAIHEET KUHMOLAINEN – Tiistaina 25. Oululaislähtöinen Blind Channelin menestyskappale Dark Side ei ole mitään perinteistä euroviisupoppia vaan on kategorialtaan violent poppia. Kainuussa koronakaranteeniin määrättyjä on tällä hetkellä yhteensä 86. Suomen menestynein kilpailuesitys euroviisuissa on ollut rovaniemeläisen Lordin voitto vuonna 2006 kappaleella Hard Rock Hallelujah. Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa voi 21.5. Rajoituspäätöksillä turvataan ihmisten perustuslain mukaista oikeutta elämään paitsi suojelemalla riskiryhmiä ja muuta väestöä, myös turvaamalla terveydenhuollon kantokykyä. Kuhmolaisella henkilöllä todettiin perjantaina maahantulotestissä koronatartunta, jonka johdosta kuusi henkilöä on karanteenissa, tiedotti Kainuun sote maanantaina. Suomen euroviisuedustajan Blind Channelin toinen solisteista, Niko Vilhelm, on työskennellyt Kuhmossa kesämuusikko-ohjaajana vuosina 2019 ja 2020 ja esiintynyt noina Kuhmon kesinään Kuhmo-talon lisäksi monessa kuhmolaisessa yksityistilaisuudessa. Kainuun sote kehottaa jatkamaan ohjeiden mukaisia varotoimia sekä hakeutumaan koronatestiin matalalla kynnyksellä. Blind Channelin kokoonpano on Niko Vilhelm (laulu), Joel Hokka (laulu ja kitara), Joonas Porko (kitara), Olli Matela (basso), Tommi Lalli (rummut) ja Aleksi Kaunisvesi (kosketinsoittimet). Päätöksellä kumotaan PohjoisSuomen aluehallintoviraston edelliset, 6.5.2021 annetut päätökset. Antero Komulainen Suomi ja Blind Channel sijoittui vuoden 2021 Eurovision laulukilpailussa kuudenneksi Rotterdamissa Hollannissa. Kaikissa tilaisuuksissa on kuitenkin otettava huomioon tartuntatautilain pykälän 58 c velvoitteet. Päätös on voimassa 21.5.– 13.6.2021. Lisäksi kolme henkilöä määrättiin karanteeniin. Hyrynsalmen tartuntaryppääseen liittyen perjantaina todettiin suomussalmelaisella henkilöllä positiivinen koronatestitulos. Ohje täydentää suoraan tartuntatautilaista tulevia velvoitteita. Uuden päätöksen mukaisesti yli 50 henkilön yleisötilaisuuksien tai yleisten kokousten järjestämisen edellytyksenä ei ole enää niin sanottu lohkojärjestely eli tapahtuman jakaminen erillisiin katsomolohkoihin. Kainuun alueen ilmaantuvuus on nyt 25 (per 100 000 asukasta/14 vuorokautta) ja positiivisten testien osuus viime viikolla 0,7 prosenttia otetuista testeistä. Rajoitusten alueellisen lieventämisen jälkeenkin on huomattava, että kunnat voivat asettaa paikallisia rajoituksia silloin, kun se on ennakoivasti välttämätöntä epidemian leviämisen estämiseksi. Toimija voi toteuttaa velvoitteensa asiakaspaikkatai tilajärjestelyin tai muulla toimintansa erityispiirteet huomioon ottavalla tavalla. Sisätiloissa ja alueellisesti rajatuissa ulkotiloissa voidaan kuitenkin järjestää yleisötilaisuuksia ja yleisiä kokouksia, joihin osallistuu yli viisikymmentä (50) henkilöä edellyttäen, että turvallisuus niissä voidaan varmistaa noudattaen OKM:n ja THL:n 21.9.2020 antamaa ja viimeksi 22.2.2021 päivitettyä ohjetta. Koronavirustilanne on PohjoisSuomessa rauhallinen: sekä PohjoisPohjanmaa että Kainuu ovat epidemian perustasolla. Vaikka tilanne on Pohjois-Pohjanmaalla rauhallinen, Keski-Pohjanmaan viimeaikaisista tartuntaketjuista on tullut joitakin tartuntoja myös Pohjois-Pohjanmaalle. Testaukset ajanvarauksella terveysasemilla arkipäivisin sekä päivittäin KAKS:n koronatestausasemalla (puh. alkaen järjestää myös yli 50 henkilön tilaisuuksia, jos niissä noudatetaan Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) ja opetusja kulttuuriministeriön (OKM) turvaohjetta. Tapaus ei liity Hyrynsalmen ryppääseen. Kilpailun voitti Italia ja sen rokkaava euroviisuedustaja Måneskin kappaleella Zitti E Buoni, pistesaalis 524. Blind Channel kuudes yleisön pistevyöryllä Blind Channelin vauhdikkaat solistit Niko Vilhelm ja Joel Hokka. 040 165 0020). Alueilla kielletään kaikki yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset, joihin osallistuu yli 50 henkilöä. Suomessa lähetystä seurasi 1,4 miljoonaa katsojaa, huippuhetkinä yli 1,6 miljoonaa ja eri lähteiden mukaan Iso-Britanniassa lukemat olivat 7,4 miljoonaa, Ranskassa 5,5 miljoonaa, Saksassa 7,7 miljoonaa ja Italiassa 4,5 miljoonaa. toukokuuta 2021 Kuhmolainen Pohjois-Suomen AVI on tehnyt torstaina tartuntatautilain mukaisen päätöksen kokoontumisten rajoittamisesta Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun alueella. Ministeriö on myös suositellut perustason alueille päätöksiä, joilla yleisötilaisuuksien yleisömäärä rajataan enintään 50 henkilöön ja yli 50 henkilön tilaisuuksia voidaan järjestää niin, että OKM:n ja THL:n ohjetta noudattaen asiakkaiden on tosiasiallisesti mahdollista välttää lähikontakti toisiinsa. Päätöksessä otettu huomioon sosiaalija terveysministeriön uusin ohjaus Sosiaalija terveysministeriö on 10.5.2021 ohjannut kaikki alueet siirtymään alueellisen epidemiavaiheen mukaisiin toimenpiteisiin tartuntataudin torjunnassa. Seurueella tarkoitetaan ohjeessa esimerkiksi samassa taloudessa asuvia tai muutenkin jatkuvasti tai säännöllisesti yhteydessä olevia henkilöitä. Yksi koronatartunta – kuusi karanteenissa. Ohjeessa vaaditaan muun muassa vähintään kahden metrin turvavälit. Tapahtuman henkilömäärä tulee rajata siten, että henkilöiden tai seurueiden väliin jää vähintään 2 metriä. Se sai pisteitä 301 eli raadeilta 83 pistettä ja yleisöltä peräti 218 pistettä. Bändin Dark Side on Suomen viisuhistorian toiseksi menestyksekkäin euroviisu
Kampanjan yhteisenä tavoitteena on reitin matkustajamäärien kasvattaminen syksyn aikana niin, että DAT:lla olisi perusteet jatkaa Kajaanin reitin liikennettä vuoden 2022 alusta markkinaehtoisesti. Traficom on kilpailuttanut valtion maksaman lentoliikenteen ajalle 19.4.–31.12.2021 viidelle maakuntalentoasemalle: Joensuu, Jyväskylä, Kajaani, Kokkola ja Kemi. Kajaanin-reittiliikenteessä on kyse kuitenkin ostoliikenteestä, jonka viimeinen päivä vuodenvaihteessa. Päivytyksessä tarkastellaan alueita, jotka mahdollisesti jäävät metsätalouskäytön ulkopuolelle tai joilla metsätalous on rajoitettua. DANAPIX Metsähallitus Metsätalous Oy täydentää valtion maiden alue-ekologista verkostoa koko maassa. Tavoitteena on saada mukaan Kajaanin ja Kainuun liiton lisäksi kaikki Kainuun kunnat rahapanoksella. Luontokohteiden lisäksi verkosto koostuu lajiesiintymistä, ekologisista yhteyksistä, riistan elinympäristöistä sekä kulttuuri-, virkistys-, ja maisemakohteista. Yrittäjät peruuttivat Kuhmon Kesäriehan 2021 Kesäkuun lopussa 2019 Kesärieha järjestettiin Kuhmon jäähallissa kolmepäiväisenä tapahtumana. Mukana osarahoittajana olivat myös Kuhmon kaupunki ja Sotkamon ja Suomussalmen kunnat. Musiikkijuhla Sommelokin on joutunut tekemään muutoksia ensi kesän tapahtumasisältöön. . Markkinoilla lentovaihtoehtoa tuodaan esille sekä Kainuussa että Helsingissä. Alueekologisen tarkastelun periaatteita noudattava päivitys käynnistyy toukokuussa Pohjanmaa-Kainuun alueella. – Tavoitteena on aktivoida lentomatkustamista varsinkin syksyllä, kun oletettavasti koronarajoitukset hellittävät, Kajaanin kehitysjohtaja Risto Hämäläinen kertoo. . Kampanjan kuntarahoitus oli silloin kokonaisuudessaan 40 000 euroa, ja vähintään sama summa on nytkin tavoitteena. Kajaani, Kainuun Liitto ja kunnat päättävät kukin erikseen osallistumisestaan yhteismarkkinointikampanjaan. Silloin Kajaanin rahoitusosuus oli 20 000 euroa. Yhtiö täytti kaikki asetetut vaatimukset. ATR42 lentokoneilla. Päivällä junalippujen hinnat ovat 57–68 euron hintaisia. Sen jälkeen lentojen pitäisi jatkua markkinaehtoisesti. Kajaanin reitin kilpailutuksen voitti halvimman tarjouksen tehnyt virolainen Raf Avia. toukokuuta 2021 Antero Komulainen Kuhmon Yrittäjien hallitus päätti peruuttaa Kesärieha 2021 -tapahtuman. Koronatilanteen ja -ohjeistuksen vuoksi tapahtuma jouduttiin peruuttamaan myös kesältä 2020. Koulutuksen aiheena on luontokohteiden tunnistamista ja rajaamista, lahopuun mittausta sekä lajien tunnistamista. Kajaanin lentoliikenne alkoi Datin koneet tulevat Kainuun taivaalle. Sisällytämme tarkastuskohteisiin myös luontojärjestöjen kanssa käydyssä vuorovaikutusprosessissa esiin tulleita kohteita, kertoo suunnittelupäällikkö Ilkka Herukka Metsähallitus Metsätalous Oy:stä. . Keskiviikon aamukoneeseen lipun hinta on tällä hetkellä 44 euroa. Yhteismarkkinointiponnistuksella yritetään saada matkustajamääriä kasvamaan. Vertailun vuoksi aamujuna 3.40 veisi maanantaina Helsinkiin 49 eurolla. . DAT lentää reitillä päivittäin. Lennot operoi DAT:n liettualainen tytäryhtiö DAT LT. Sen tavoitteena oli erityisesti lanseerata Flyben uusia lentovuoroja. – Me olemme lähdössä mukaan markkinointiin. DAT:n ensimmäinen lento kohti Helsinkiä lähtee Paltaniemeltä varhain maanantaiaamuna kello 5.40. – PohjanmaaKainuun päivitykseen sisältyy muun muassa järjestöjen esiin nostamia asioita muun muassa korpien tunnistusta. Traficom ei kuitenkaan tehnyt sen kanssa sopimusta, koska neuvottelujen aikana tuli esille, ettei yhtiön reitille aikoma suomalaisen Maavoima Oy:n omistama Saab 340 lentokone täyttänyt reitin lentoteknisiä vaatimuksia. TAUSTA Lentokilpailutus . – Epävirallisesti olemme käyneet neuvotteluja ja kaikki kunnat ovat ilmoittaneet olevansa mukana, mutta summista ei ole vielä puhuttu. Kesäriehan tavoitteena oli myös lisätä ja laajentaa Kuhmon kesän tapahtumatarjontaa. Vuokatin kanavatkin ovat kyllä käytössä, kunnanjohtaja Mika Kilpeläinen kertoo. Traficom aloitti sen jälkeen neuvottelut reitille toiseksi valitun tanskalainen DAT AS:n kanssa ja teki sen kanssa sopimuksen. Metsätalous Oy:n PohjanmaaKainuun alueen päivitykseen osallistuvia suunnittelijoita perehdytetään alue-ekologiseen suunnitteluun muun muassa kaksipäiväisellä koulutuksella kesäkuun alussa. Neuvotteluissa on sovittu elo-syyskuussa alkavasta ja lokakuun loppuun kestävästä yhteismarkkinointikampanjasta, jonka tavoitteena on lentomatkustuksen aktivointi ja lisääminen. Torstaina koneeseen olisi saanut menolipun 69 eurolla käsimatkatavaroilla, mutta iltapäivän koneeseen lippu maksoi 59 euroa. – Vuosina 2017–2020 tehtiin edellinen Pohjanmaan ja Kainuun alueekologisen verkoston päivitys, jolla tarkennettiin ja täydennettiin luontokohdeverkostoa. Nyt suunnittelijamme suuntaavat maastotarkastukset tämänhetkisten päivitystarpeiden mukaan. DAT on todennut julkisuuteen, että heidän tavoitteensa on pitkäjänteinen kannattava reittilentoliikenne Kajaanin reitillä, ja että reitti on kaupallisesti elinkelpoinen oikealla tavalla operoituna. Kuhmon Yrittäjien keskeisinä yhteistyökumppanina tapahtuman järjestämisessä toimivat silloin Musiikkijuhla Sommelo ja Kuhmon kaupunki. Kesäkuun lopussa 2019 Kerärieha järjestettiin Kuhmon jäähallissa kolmepäiväisenä tapahtumana. DAT aloittaa Kajaanin reittilennot 24.5. Kuhmon yrittäjillä oli silloin myös aktiivista yhteydenpitoa Kostamuksen yrittäjien kanssa. Se on Kuhmon Yrittäjien järjestämä ilmainen messutapahtuma, jossa tuodaan esille paikallista yrittäjien osaamista samalla Musiikkijuhla Sommelon järjestämisen aikaan. ARKISTO/NIKO KEMPPAINEN Jukka Keränen Ilmasilta Kajaanin ja Helsingin välillä alkoi jälleen muutaman viikon tauon jälkeen eilen maanantaina, kun tanskalainen DAT A/S aloittaa valtion maksaman lentoliikenteen. Kajaanin kaupunki, Kainuun liitto, Kainuun Yrittäjät ja alueen matkailutoimijat ovat tavanneet DAT:n johtoa ja keskustelleet yhteistyön jatkumisesta. Kesärieha järjestettiin viimeksi vuonna 2019 Kuhmon jäähallissa. Metsähallitukselta maastoselvityksiä. . Metsätalous on näillä alueilla rajoitettua tai alueet ovat metsätalouskäytön ulkopuolella. Mallina on kahdeksan vuoden takainen Flybe-kampanja. Valtion maiden alue-ekologisen verkoston ytimiä ovat luonnonsuojelualueet ja monikäyttömetsien luontokohteet. . . Tanskalaisyhtiö on ilmoittanut kiinnostuksensa lentojen jatkumiseen, mutta ilman matkustajamäärän kasvua se ei onnistu. Lajitiedon osalta paikkatietoaineistomme täydentyy kohteilla tehtyjen maastotarkastusten perusteella, jatkaa suunnittelupäällikkö Herukka. Lisäksi DAT:n palveluja nostetaan esiin alueen eri viestintäkanavissa kuten Kainuun Yrittäjien yrityskanavissa ja matkailualueiden kanavissa, samoin miten myös Flyben lentoja markkinoitiin niissä kampanjayhteistyön lisäksi. 10 KUHMOLAINEN – Tiistaina 25. DAT lentää Kajaaniin 45-paikkaisella koneella. Kajaani on osallistunut vastaavalla tavalla yhteismarkkinointikampanjaan vuonna 2013 lentoyhtiö Flyben kanssa
Kuhmossa on toimittava niin, että uusissa ja kasvavissa yrityksissä syntyy uusia työpaikkoja erityisesti nuorille aikuisille. Yhdessä maakunnan muiden kuntien kanssa on panostettava toimivien liikenneyhteyksien säilyttämiseen ja kehittämiseen Kainuussa. Lapsille on taattava riittävät harrastusmahdollisuudet mielellään jo koulupäivän yhteyteen. Työperäisen maahanmuuton merkitys väestön tasapainon tavoittamisessa on tunnustettava ja siihen on luotava mahdollisuudet. työllistämistoimet) tuetaan yritysten mahdollisuuksia toimia ja kehittyä Kuhmossa. Raskaan liikenteen vaatimukset tiestölle on otettava huomioon. Verotulojen kehityksellä tulee turvata kuntalaisten perustarpeet ja hyvinvointi. Kaiken päätöksenteon pitää olla ennakkoluulotonta ja kasvuhakuista. Perheiden arjen tarpeet huomioon Lapsiperheitä on tuettava joustavan terveydenhoidon, koulutuksen ja varhaiskasvatuksen avulla. Hankinnoissa on pidettävä tiiviisti yhteyttä paikallisiin yrityksiin. Kehittyvät yritykset elinehto Terve ja kilpailukykyinen elinkeinoja yrityskulttuuri pitää olla perustana, kun verotuloja pyritään kasvattamaan. Lentoliikenne Kajaaniin on turvattava ja Kuhmon lentokenttää on kehitettävä vastaamaan myös yritysten tarpeita. Tältä pohjalta toimimme Kuhmon kehittämisen ja kehittymisen sekä kuntalaisten hyvinvoinnin puolesta. Kaupungin tulee huolehtia, että kaavoituksella ja muilla kunnallishallinnon käytettävissä olevilla keinoilla (esim. Vaalipäivä 13.6. Siinä korostuu halu kehittää Kuhmoa ja koko Suomea vapaaseen, länsimaiseen yhteiskuntajärjestykseen perustuvana avoimena yhteiskuntana, jossa yksilönvapaus ja ihmisoikeudet on turvattu. Avoimuus ja yhteistyö eri tahojen kanssa on tavoitteenamme päätöksenteossa. Energian hinnan on taattava kuhmolaisten yritysten kilpailukyky. Toimitaan yhdessä kolmannen sektorin toimijoiden kanssa. Digitaalinen saavutettavuus, toimivat laajakaistayhteydet ovat elinkeinotoiminnan perusedellytys. kokoomuslaista kunta-asiaa juuri Sinulle Kuhmon Kokoomus tekee kokoomuslaisen arvomaailman mukaista politiikkaa. Toimivat ja laadukkaat yrityspalvelut pitää saada lähelle yrityksiä. Ennakkoäänestys 26.5.-8.6. Avoimuus ja yhteistyö kunniaan Kuhmon kuntapolitiikassa Muista äänestää!. Erityisesti tarkkaan harkittua työperäistä maahanmuuttoa on tuettava
Kuitenkin me asumme täällä suurten aarteitten äärellä. Ihminen etusijalla Sosiaalija terveyspalveluissa ihminen on etusijalla. Lähtökohdaksi palvelujen kehittämiselle on otettava ihminen. Ratkaisu on, että piilottamisen sijaan meidän on aktiivisesti työstettävä tuotettamme aina paremmaksi. Rauhasta ja hiljaisuudesta hyvinvointia, retkeilyä, kamarimusiikkia – mitä muuta. Olemme täällä vuosia puhuneet etätyön ja monipaikkaisen työnteon puolesta. Lapsilla tulee olla myös taitoja, joiden avulla ryhmä opettelee tunnistamaan kielteisiä käyttäytymisen piirteitä. Arjen turvallisuudessa tulee kiinnittää huomiota liikkumisen turvallisuuteen. Heränneisiin huoliin voi saada tarvittaessa tukea oppilashuoltohenkilöstön tai perheneuvolan kautta. Kunnan tehtävänä ei olla yrittäjänä, mutta sen pitää luoda olosuhteita ja mielialaa, jotta yrittäjä ja yritys menestyisivät. Puusta, luonnosta, rauhasta on työstettävä entistäkin parempia ja innovatiivisempiä kehitelmiä. Hyvin johdettu toiminta lasten ja nuorten hyvinvointiin ja kehitykseen tähtäävissä palveluissa takaa varhaisen puuttumisen ja työn tulosten seuraamisen esiin tulevissa ongelmissa riittävän ajoissa. puutuoteteollisuuteen on saatava ammattitaitoista työvoimaa. Aarretta täytyy hoitaa, säilyttää, huolehtia, että se on käytettävissä silloin kun tarvitaan. Keskeistä on palvelun saatavuus oikea-aikaisesti sujuvissa hoitoketjuissa. Tämä on ilokseni näkynyt myös Kuhmossa. Palveluita on kehitettävä muiden kuntien kanssa yhteistyössä, erillistä maakuntahallintoa ei tarvita. Hankinnat tulee suunnata mahdollisuuksien mukaan ja tasapuolisesti paikkakunnan yrityskenttään kilpailulainsäädäntö huomioiden. Arjen turvallisuus taattava Sujuva arki on monen kuntalaisen toivelistan kärjessä. Sekä kansalaisopistoettä musiikkiopistotoimintaan on panostettava niin, että niiden mahdollisuudet tavoittaa asukkaita laajalti säilyvät. On yhtä tärkeää osata hävitä kuin voittaa. Liikuntaja kulttuuripalveluiden merkitys kuntalaisten hyvinvointiin ja terveyteen on muistettava. Kuhmon vahvuudet on pystyttävä hyödyntämään.. Kuhmo kuuluu ns. Se vie koko Kuhmoa eteenpäin, sanoo Jaakko Kyllönen. Aikuiskoulutuksen tulee tarjota mahdollisuus yleissivistävään ja tutkintoon johtavaan koulutukseen. Kaikki muut kunnat sadan päällä, Kajaani sijalla 125. Kuhmon Kokoomus huolehtii osaltaan siitä, että kaupungissamme tehdään oikeita ja pitkällä aikavälillä toimivia strategisia suunnitelmia siten, että kuntalaiset voivat luottaa tulevaisuuteen. Toiminnassa on suosittava verkostomaista, moniammatillista työskentelyä. Jaakko Kyllönen Yrittäjä Koronapandemian mainingeissa ollaan yhä enemmän huolissaan lasten ja nuorten elämän eriytymiskehityksestä. Kehittyvä digitaalisuus tuo palveluvalikoimaan joustavuutta. Näin voimme elävöittää Kuhmon ja pitää sen ihan parhaana ikinä! Erja Mannersuo Agrologi, AMK Varastointiongelma Kuntatesti ja tähtikunnat Yhdessä kasvamaan Kaukana ja kuitenkin niin lähellä Kainuun lapset ovat suuren aarteen omistajia ja aikanaan sen hoitajia. Päätöksenteko kestävälle pohjalle Kuhmon kaupungin talous on pidettävä tasapainossa ja talouden uhkatekijöiden merkitystä on arvioitava pitkällä aikavälillä. Ryhmässä opitaan yhdessä uusia taitoja. Koronakurimus kuitenkin osoitti meille, että riittävät välimatkat, luonto ja oma rauha on ollut ensiarvoisen tärkeää, kun olemme yrittäneet selvitä tästä pahasta pandemiasta. Ammatillisen koulutuksen paikkoja on lisättävä joustavia opintopolkuja luoden. Lapset viettävät esiopetuksessa ja koulussa osan päivästään. Erilaiset luontopolut ja aktiviteetit ovat olleet kovassa käytössä. Päätöksentekijöinä meidän on myös huolehdittava, että nuorille on Kuhmossa tarjolla koulutuspaikkoja. Osalla elämä näyttää sujuvan kaikin puolin hyvin, osalle kerääntyy vaikeuksia, joiden vaikutukset voivat olla kauaskantoiset. Lapselle ja nuorelle on tärkeää, että hänellä on kavereita, hän saa myönteistä palautetta osaamisestaan ja hänet huomataan persoonana. Kunnan on käytävä aktiivista vuoropuhelua poliisin ja rajaviranomaisten kanssa. Ihmiset ovat kovan vuoden aikana hakeutuneet runsain joukoin luonnon helmaan. Lisäksi huolehditaan siitä, että meillä on hyvät ulkoilureitit ja harrastuspaikat ympäri vuoden. Lähipalvelut kuntalaisille on säilytettävä riittävän hyvällä tasolla terveydenja sosiaalihuollon sekä muiden peruspalveluiden osalta. Sitten voidaan miettiä, myydäänkö, kenelle ja millä hinnalla! Matti-Jussi Pollari Ekonomi Suomen Kuvalehti suoritti kevätalvella ns. Lapsen ja nuoren oikeus fyysiseen koskemattomuuteen on ehdoton. Parhaiten menestyi Sotkamo, sijalla 79. Erityisesti varhaiskasvatuksessa on paneuduttava syrjäytymisen ehkäisyyn moniammatillisesti verkostotyöskentelyä hyödyntäen. Keskeistä on ensihoidon nopea saatavuus, ammattimainen hoitotarpeen arviointi ja sujuvat hoitoprosessit. Meillä Kuhmossa on luontoa, luonnon materiaaleja, ideointikykyä ja tekemisen rohkeutta – inhimillisestä lämmöstä ja rikkaasta kainuulaismurteesta puhumattakaan. Kuka tekee työt, ansaitsee rahat ja hoivaa. Luonto, rauha ja puhtaus ovat valtteja, joiden arvo nousee takuuvarmasti seuraavina vuosikymmeninä. Yhdessä Kainuun muiden kuntien ja eri sidosryhmien kanssa on Opetuksen pohja on pidettävä kunnossa etsittävä kestäviä ratkaisuja sote-menojen hallitsemiseen. Vastuumme lapsista ja nuorista on yhteinen. Hyvinvoiva, ammattitaitoinen ja työhönsä sitoutunut henkilöstö mahdollistaa laadukkaiden palvelujen tuottamisen kuhmolaisille uudessa ja terveellisessä sote-keskuksessa. Tarvittaessa on otettava käyttöön saatavuuden takaamiseksi palveluseteli. Jokaiselle nuorelle on tarjottava mahdollisuus suorittaa ammatillinen perustutkinto. Loput Kainuun kunnat olivat sijoilla 268 Kuhmo, 269 Ristijärvi, 275 Suomussalmi, 281 Puolanka, 287 Paltamo ja 290 Hyrynsalmi, kun tutkimuksessa tarkasteltiin yhteensä 293 kuntaa. Kolmannen sektorin toimijoille, mm. Kuntatestin, jossa laitettiin Suomen kuntia järjestykseen elinvoiman, väestön ja talouden perusteella. Tähtikuntatesti Kainuun osalta ei aiheuta hurraahuutoja. Hiljaisiin hälyttäviin signaaleihin on reagoitava nopeasti. Hyvää oloa tuottaa, kun saa kannustusta ja kehuja kavereilta. Sininen liekki Kuhmossa 2 3 kokoomuslaista kunta-asiaa juuri Sinulle | 5/2021 Sininen liekki Kuhmossa kokoomuslaista kunta-asiaa juuri Sinulle | 5/2021 Kainuun väki on ollut vähenemässä viime vuosina. Hankinnoissa tulee ottaa huomioon aina yritysvaikutusarviointi (YRVA.) Hansel, hankintarenkaat ja nettikauppa ovat vieneet liikaa ostovoimaa muualle. On paljolti meistä itsestämme kiinni, olemmeko yhden tai useamman tähden kunta. Maakuntamme on monella tavalla rikas. Lukion ylläpitäminen on etusijalla. Kunnan HYTE-työ on osa tätä kokonaisuutta. Kunnan opetukselliset ja kasvatukselliset erityistarpeet tulee huomioida henkilöstöresurssien määrissä ja osaamisen kehittämisessä. Energian edullisuus on yksi vetovoimatekijä. Moni on kertonut löytäneensä luonnon uudelleen ja jatkavansa luonnossa liikkumista. Kuhmossa lasten on mahdollista kehittää taitojaan ja kaverisuhdeosaamistaan myös monipuolisten harrastusten parissa. Vaikka virus ei jättänyt rauhaan edes näitä kaukaisia mantuja, se paljasti ihmiselle, kuinka tärkeää meille kaikille luonto ja rauha on. Minna Karjalainen Luokanopettaja Kuhmo pitkine etäisyyksineen on ennen ollut lähinnä kesäloman eksoottinen kaukokohde tai pakollisen sukulaisvierailun päämäärä. Mökkeily omassa rauhassa on myös ollut ennätys suosittua ja mökeillä on viivytty aikaisesta keväästä myöhäiseen syksyyn. Tunne-elämätaitojen ja kiusaamisen välinen yhteys on kiistaton. Tuote on tietysti varastoitava huolellisesti, että se kestää aikaa. Testiä voi pitää varsin luotettavana, koska sen laatijat (Timo Aro ja Eero Laesterä) ovat Suomen johtavia asiantuntijoita alallaan. viihtyvyyden, kaavoituksen, mutta ennen kaikkea hankintojen kautta. Toiminnan painopistettä on siirrettävä varhaiseen ongelmien ehkäisyyn ja peruspalveluiden vahvistamiseen. Koko kylä kasvattaa -ote on edelleen arvossaan. Kaikki kunnat eivät ole veljiä keskenään ja jokaisella on omat vahvuutensa ja heikkoutensa. Tämä korostuu erityisesti välituntileikeissä ja liikuntatunneilla. Kuka Kuhmosta ja kuhmolaisista huolehtii, jos väki vähenee. urheiluseuroissa, on luotava edellytykset tehokkaaseen, harrastajille edulliseen toimintaan. Etätyö onnistuu Yksi pandemia tärkeimpiä havaintoja ja kokemuksia on ollut se, että työtä ja opiskelua voidaan tehdä aidosti etätyönä. Yritys ja elinkeinomyönteisen ilmapiirin ylläpitäminen on yksi kuntamme tehtäviä, meidän kuntalaisena tulee hyväksyä myös menestyminen, vain menestyvät yritykset luovat työllisyyttä, verotuloja sekä hyvinvointia. Se on ainoa tapa tuoda elinvoimaa, työtä ja verotuloja paikkakunnalle. Näiden palveluiden kehittymistä on tuettava pitkäjänteisesti. Sotkamon sijoitusta voi pitää erinomaisena, mutta kotikuntamme Kuhmon ei ja Kajaanin olisin odottanut maakunnan suurimpana keskuksena olevan rankattu korkeammalle. Elämän laatu kaikille tärkeä Kaupungin tulee huolehtia, että kuntalaisilla on mahdollisuudet omaan aktiivisuuteen perustuvaan laadukkaaseen elämään ja itsensä monipuoliseen toteuttamiseen. Kyky tunnistaa omia tunteitaan on olennainen lähtökohta, että osaa lukea toisten tunteita. Päätöksenteossa on rohjettava katsoa tarpeeksi pitkälle tulevaisuuteen. Päätöksissä on muistettava kaikki tekijät: lapset, nuoret, ikäihmiset ja luonnollisesti uutterat ja ammattitaitoiset työntekijät sekä eri aloilla toimivat yrittäjät. – Yritysten menestyminen on ykköstavoite. Lääkäriin on päästävä sujuvasti. Nyt meillä on tuhannen taalan paikka hyödyntää näitä kokemuksia, jotka ovat konkretisoituneet aidosti ympäri Suomen. Suurin syy häntäpään sijoituksiin on ikääntyvä väestörakenne, joka aiheuttaa heikon huoltosuhteen ja työllisten ja yritysten määrä on liian pieni. Puusta sahatavaraa, rakennuselementtejä, lämpöäkin – mitä muuta. Kasvatusalan ammattilaisten tehtävä on tukea kodin kasvatustyötä. Rajat ovat edelleen rakkautta ja päivärutiinit tukevat hyvinvointia. Erityisesti Kuhmon vahvoille alueille, esim. Laadukkaat perusterveydenhuoltopalvelut edellyttävät riittävää hoitajaja lääkäriresurssia sekä väestöpohjaan sopivia palveluprosesseja. Näin on varmasti kainuulaisen elämänmuodonkin kanssa: näiden aarteiden äärelle on kyllä tulijoita aikanaan. Kuhmon Kokoomus pitää tärkeänä, että kohtuulliset ryhmäkoot ja opettajien riittävä määrä varhaiskasvatuksesta alkaen mahdollistavat laadukkaan oppimisen, monipuolisen tuen ja lapsen kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin toteutumisen. Puuttuminen epäasialliseen käyttäytymiseen vaatii aikuisilta valvontaa ja johdonmukaisuutta. Kuhmossa on hyviä yrityksiä sekä yrittäjiä, mutta miten saada ne investoimaan, lisäämään tuotantoa sekä palveluja kuntalaisille ja viemään niitä ulos. Yrittäjämielialaa luodaan mm. Kuhmossa toisen asteen koulutuksen kehittäminen on suurin haaste. Meidän tulee huolehtia siitä, että Kuhmossa on täällä aidosti hyvät digija mobiiliyhteydet millä mahdollistamme suotuisan kehityksen jatkumisen. Oppisopimus¬koulutukseen tarvitaan uusia avauksia, joissa yrittäjillä on aktiivinen rooli. Ostovoima tulee kääntää kotikuntaan. Luonnosta saamme puuta, riistaa, valokuvia – mitä muuta. Luontoja liikuntapalvelut on pidettävä niin hyvässä kunnossa, että kuhmolaiset voivat olla edelleen helposti yhteydessä monipuoliseen luontoon. Se huolestuttaa. Turvallisuuden kansalaisille takaavien ammattilaisten työskentelyyn ensihoidossa ja pelastustoimessa on järjestettävä riittävät toimintaedellytykset. Vastaavanlainen testi on tehty myös 2017 kuntavaalien alla. Oli odotettavissa, että kärjessä ovat suuret kaupungit. ”Aika tavaran kaupitsee”, totesi entinen kauppiaskin. yhden tähden ryhmään. Tämä aarre on nyt meidän käsissämme ja sen hoitajia valitaan kesäkuun kuntavaaleissa. Varhaiskasvatus ja koulu ovat nousseet aiempaa merkityksellisempään rooliin oppimisen taitojen, turvallisten aikuisten ja säännöllisen ruokailun myötä. Mitenkä tässä odotellaan ne muutamat vuosikymmenet markkinoiden kypsymistä tälle laadulle
Meillä Kuhmossa on luontoa, luonnon materiaaleja, ideointikykyä ja tekemisen rohkeutta – inhimillisestä lämmöstä ja rikkaasta kainuulaismurteesta puhumattakaan. Kunnan opetukselliset ja kasvatukselliset erityistarpeet tulee huomioida henkilöstöresurssien määrissä ja osaamisen kehittämisessä. Rauhasta ja hiljaisuudesta hyvinvointia, retkeilyä, kamarimusiikkia – mitä muuta. Jokaiselle nuorelle on tarjottava mahdollisuus suorittaa ammatillinen perustutkinto. Hyvin johdettu toiminta lasten ja nuorten hyvinvointiin ja kehitykseen tähtäävissä palveluissa takaa varhaisen puuttumisen ja työn tulosten seuraamisen esiin tulevissa ongelmissa riittävän ajoissa. Nyt meillä on tuhannen taalan paikka hyödyntää näitä kokemuksia, jotka ovat konkretisoituneet aidosti ympäri Suomen. Kyky tunnistaa omia tunteitaan on olennainen lähtökohta, että osaa lukea toisten tunteita. Koronakurimus kuitenkin osoitti meille, että riittävät välimatkat, luonto ja oma rauha on ollut ensiarvoisen tärkeää, kun olemme yrittäneet selvitä tästä pahasta pandemiasta. Vastuumme lapsista ja nuorista on yhteinen. Lukion ylläpitäminen on etusijalla. Ihminen etusijalla Sosiaalija terveyspalveluissa ihminen on etusijalla. Hyvinvoiva, ammattitaitoinen ja työhönsä sitoutunut henkilöstö mahdollistaa laadukkaiden palvelujen tuottamisen kuhmolaisille uudessa ja terveellisessä sote-keskuksessa. Kuntatestin, jossa laitettiin Suomen kuntia järjestykseen elinvoiman, väestön ja talouden perusteella. Kaikki kunnat eivät ole veljiä keskenään ja jokaisella on omat vahvuutensa ja heikkoutensa. Kuhmo kuuluu ns. Moni on kertonut löytäneensä luonnon uudelleen ja jatkavansa luonnossa liikkumista. Sininen liekki Kuhmossa 2 3 kokoomuslaista kunta-asiaa juuri Sinulle | 5/2021 Sininen liekki Kuhmossa kokoomuslaista kunta-asiaa juuri Sinulle | 5/2021 Kainuun väki on ollut vähenemässä viime vuosina. Kuhmon Kokoomus pitää tärkeänä, että kohtuulliset ryhmäkoot ja opettajien riittävä määrä varhaiskasvatuksesta alkaen mahdollistavat laadukkaan oppimisen, monipuolisen tuen ja lapsen kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin toteutumisen. Ratkaisu on, että piilottamisen sijaan meidän on aktiivisesti työstettävä tuotettamme aina paremmaksi. Rajat ovat edelleen rakkautta ja päivärutiinit tukevat hyvinvointia. Sotkamon sijoitusta voi pitää erinomaisena, mutta kotikuntamme Kuhmon ei ja Kajaanin olisin odottanut maakunnan suurimpana keskuksena olevan rankattu korkeammalle. Jaakko Kyllönen Yrittäjä Koronapandemian mainingeissa ollaan yhä enemmän huolissaan lasten ja nuorten elämän eriytymiskehityksestä. Oli odotettavissa, että kärjessä ovat suuret kaupungit. Hiljaisiin hälyttäviin signaaleihin on reagoitava nopeasti. Kasvatusalan ammattilaisten tehtävä on tukea kodin kasvatustyötä. Kunnan on käytävä aktiivista vuoropuhelua poliisin ja rajaviranomaisten kanssa. Kolmannen sektorin toimijoille, mm. Vastaavanlainen testi on tehty myös 2017 kuntavaalien alla. Keskeistä on ensihoidon nopea saatavuus, ammattimainen hoitotarpeen arviointi ja sujuvat hoitoprosessit. viihtyvyyden, kaavoituksen, mutta ennen kaikkea hankintojen kautta. Kuitenkin me asumme täällä suurten aarteitten äärellä. Näiden palveluiden kehittymistä on tuettava pitkäjänteisesti. Minna Karjalainen Luokanopettaja Kuhmo pitkine etäisyyksineen on ennen ollut lähinnä kesäloman eksoottinen kaukokohde tai pakollisen sukulaisvierailun päämäärä. Tuote on tietysti varastoitava huolellisesti, että se kestää aikaa. Yritys ja elinkeinomyönteisen ilmapiirin ylläpitäminen on yksi kuntamme tehtäviä, meidän kuntalaisena tulee hyväksyä myös menestyminen, vain menestyvät yritykset luovat työllisyyttä, verotuloja sekä hyvinvointia. Suurin syy häntäpään sijoituksiin on ikääntyvä väestörakenne, joka aiheuttaa heikon huoltosuhteen ja työllisten ja yritysten määrä on liian pieni. Erityisesti Kuhmon vahvoille alueille, esim. Tämä on ilokseni näkynyt myös Kuhmossa. Erilaiset luontopolut ja aktiviteetit ovat olleet kovassa käytössä. Keskeistä on palvelun saatavuus oikea-aikaisesti sujuvissa hoitoketjuissa. Ihmiset ovat kovan vuoden aikana hakeutuneet runsain joukoin luonnon helmaan. Se vie koko Kuhmoa eteenpäin, sanoo Jaakko Kyllönen. Parhaiten menestyi Sotkamo, sijalla 79. Palveluita on kehitettävä muiden kuntien kanssa yhteistyössä, erillistä maakuntahallintoa ei tarvita. Kuhmossa toisen asteen koulutuksen kehittäminen on suurin haaste. Aikuiskoulutuksen tulee tarjota mahdollisuus yleissivistävään ja tutkintoon johtavaan koulutukseen. Lääkäriin on päästävä sujuvasti. Näin voimme elävöittää Kuhmon ja pitää sen ihan parhaana ikinä! Erja Mannersuo Agrologi, AMK Varastointiongelma Kuntatesti ja tähtikunnat Yhdessä kasvamaan Kaukana ja kuitenkin niin lähellä Kainuun lapset ovat suuren aarteen omistajia ja aikanaan sen hoitajia. Luonnosta saamme puuta, riistaa, valokuvia – mitä muuta. urheiluseuroissa, on luotava edellytykset tehokkaaseen, harrastajille edulliseen toimintaan. Vaikka virus ei jättänyt rauhaan edes näitä kaukaisia mantuja, se paljasti ihmiselle, kuinka tärkeää meille kaikille luonto ja rauha on. Kuka tekee työt, ansaitsee rahat ja hoivaa. Näin on varmasti kainuulaisen elämänmuodonkin kanssa: näiden aarteiden äärelle on kyllä tulijoita aikanaan. Lapselle ja nuorelle on tärkeää, että hänellä on kavereita, hän saa myönteistä palautetta osaamisestaan ja hänet huomataan persoonana. Heränneisiin huoliin voi saada tarvittaessa tukea oppilashuoltohenkilöstön tai perheneuvolan kautta. Sekä kansalaisopistoettä musiikkiopistotoimintaan on panostettava niin, että niiden mahdollisuudet tavoittaa asukkaita laajalti säilyvät. Puusta, luonnosta, rauhasta on työstettävä entistäkin parempia ja innovatiivisempiä kehitelmiä. Varhaiskasvatus ja koulu ovat nousseet aiempaa merkityksellisempään rooliin oppimisen taitojen, turvallisten aikuisten ja säännöllisen ruokailun myötä. – Yritysten menestyminen on ykköstavoite. Olemme täällä vuosia puhuneet etätyön ja monipaikkaisen työnteon puolesta. Toiminnassa on suosittava verkostomaista, moniammatillista työskentelyä. Aarretta täytyy hoitaa, säilyttää, huolehtia, että se on käytettävissä silloin kun tarvitaan. Luonto, rauha ja puhtaus ovat valtteja, joiden arvo nousee takuuvarmasti seuraavina vuosikymmeninä. Kunnan HYTE-työ on osa tätä kokonaisuutta. Koko kylä kasvattaa -ote on edelleen arvossaan. Lisäksi huolehditaan siitä, että meillä on hyvät ulkoilureitit ja harrastuspaikat ympäri vuoden. Kunnan tehtävänä ei olla yrittäjänä, mutta sen pitää luoda olosuhteita ja mielialaa, jotta yrittäjä ja yritys menestyisivät. Yhdessä Kainuun muiden kuntien ja eri sidosryhmien kanssa on Opetuksen pohja on pidettävä kunnossa etsittävä kestäviä ratkaisuja sote-menojen hallitsemiseen. Se huolestuttaa. Oppisopimus¬koulutukseen tarvitaan uusia avauksia, joissa yrittäjillä on aktiivinen rooli. Etätyö onnistuu Yksi pandemia tärkeimpiä havaintoja ja kokemuksia on ollut se, että työtä ja opiskelua voidaan tehdä aidosti etätyönä. Sitten voidaan miettiä, myydäänkö, kenelle ja millä hinnalla! Matti-Jussi Pollari Ekonomi Suomen Kuvalehti suoritti kevätalvella ns. Loput Kainuun kunnat olivat sijoilla 268 Kuhmo, 269 Ristijärvi, 275 Suomussalmi, 281 Puolanka, 287 Paltamo ja 290 Hyrynsalmi, kun tutkimuksessa tarkasteltiin yhteensä 293 kuntaa. Arjen turvallisuudessa tulee kiinnittää huomiota liikkumisen turvallisuuteen. Lapsen ja nuoren oikeus fyysiseen koskemattomuuteen on ehdoton. Meidän tulee huolehtia siitä, että Kuhmossa on täällä aidosti hyvät digija mobiiliyhteydet millä mahdollistamme suotuisan kehityksen jatkumisen. Lapsilla tulee olla myös taitoja, joiden avulla ryhmä opettelee tunnistamaan kielteisiä käyttäytymisen piirteitä. Hankinnoissa tulee ottaa huomioon aina yritysvaikutusarviointi (YRVA.) Hansel, hankintarenkaat ja nettikauppa ovat vieneet liikaa ostovoimaa muualle. Toiminnan painopistettä on siirrettävä varhaiseen ongelmien ehkäisyyn ja peruspalveluiden vahvistamiseen. ”Aika tavaran kaupitsee”, totesi entinen kauppiaskin. Ryhmässä opitaan yhdessä uusia taitoja. Kuhmossa on hyviä yrityksiä sekä yrittäjiä, mutta miten saada ne investoimaan, lisäämään tuotantoa sekä palveluja kuntalaisille ja viemään niitä ulos. Lapset viettävät esiopetuksessa ja koulussa osan päivästään. Erityisesti varhaiskasvatuksessa on paneuduttava syrjäytymisen ehkäisyyn moniammatillisesti verkostotyöskentelyä hyödyntäen. Liikuntaja kulttuuripalveluiden merkitys kuntalaisten hyvinvointiin ja terveyteen on muistettava. Kuhmossa lasten on mahdollista kehittää taitojaan ja kaverisuhdeosaamistaan myös monipuolisten harrastusten parissa. Päätöksentekijöinä meidän on myös huolehdittava, että nuorille on Kuhmossa tarjolla koulutuspaikkoja. Kuhmon vahvuudet on pystyttävä hyödyntämään.. On yhtä tärkeää osata hävitä kuin voittaa. Kehittyvä digitaalisuus tuo palveluvalikoimaan joustavuutta. Lähtökohdaksi palvelujen kehittämiselle on otettava ihminen. Kaikki muut kunnat sadan päällä, Kajaani sijalla 125. Osalla elämä näyttää sujuvan kaikin puolin hyvin, osalle kerääntyy vaikeuksia, joiden vaikutukset voivat olla kauaskantoiset. Ammatillisen koulutuksen paikkoja on lisättävä joustavia opintopolkuja luoden. Päätöksissä on muistettava kaikki tekijät: lapset, nuoret, ikäihmiset ja luonnollisesti uutterat ja ammattitaitoiset työntekijät sekä eri aloilla toimivat yrittäjät. Kuka Kuhmosta ja kuhmolaisista huolehtii, jos väki vähenee. Yrittäjämielialaa luodaan mm. Luontoja liikuntapalvelut on pidettävä niin hyvässä kunnossa, että kuhmolaiset voivat olla edelleen helposti yhteydessä monipuoliseen luontoon. Päätöksenteko kestävälle pohjalle Kuhmon kaupungin talous on pidettävä tasapainossa ja talouden uhkatekijöiden merkitystä on arvioitava pitkällä aikavälillä. Turvallisuuden kansalaisille takaavien ammattilaisten työskentelyyn ensihoidossa ja pelastustoimessa on järjestettävä riittävät toimintaedellytykset. Tarvittaessa on otettava käyttöön saatavuuden takaamiseksi palveluseteli. Mitenkä tässä odotellaan ne muutamat vuosikymmenet markkinoiden kypsymistä tälle laadulle. puutuoteteollisuuteen on saatava ammattitaitoista työvoimaa. Puusta sahatavaraa, rakennuselementtejä, lämpöäkin – mitä muuta. Tunne-elämätaitojen ja kiusaamisen välinen yhteys on kiistaton. Tämä aarre on nyt meidän käsissämme ja sen hoitajia valitaan kesäkuun kuntavaaleissa. Testiä voi pitää varsin luotettavana, koska sen laatijat (Timo Aro ja Eero Laesterä) ovat Suomen johtavia asiantuntijoita alallaan. Lähipalvelut kuntalaisille on säilytettävä riittävän hyvällä tasolla terveydenja sosiaalihuollon sekä muiden peruspalveluiden osalta. Laadukkaat perusterveydenhuoltopalvelut edellyttävät riittävää hoitajaja lääkäriresurssia sekä väestöpohjaan sopivia palveluprosesseja. Päätöksenteossa on rohjettava katsoa tarpeeksi pitkälle tulevaisuuteen. Hyvää oloa tuottaa, kun saa kannustusta ja kehuja kavereilta. On paljolti meistä itsestämme kiinni, olemmeko yhden tai useamman tähden kunta. Energian edullisuus on yksi vetovoimatekijä. Mökkeily omassa rauhassa on myös ollut ennätys suosittua ja mökeillä on viivytty aikaisesta keväästä myöhäiseen syksyyn. Ostovoima tulee kääntää kotikuntaan. Kuhmon Kokoomus huolehtii osaltaan siitä, että kaupungissamme tehdään oikeita ja pitkällä aikavälillä toimivia strategisia suunnitelmia siten, että kuntalaiset voivat luottaa tulevaisuuteen. Maakuntamme on monella tavalla rikas. Elämän laatu kaikille tärkeä Kaupungin tulee huolehtia, että kuntalaisilla on mahdollisuudet omaan aktiivisuuteen perustuvaan laadukkaaseen elämään ja itsensä monipuoliseen toteuttamiseen. yhden tähden ryhmään. Tämä korostuu erityisesti välituntileikeissä ja liikuntatunneilla. Se on ainoa tapa tuoda elinvoimaa, työtä ja verotuloja paikkakunnalle. Hankinnat tulee suunnata mahdollisuuksien mukaan ja tasapuolisesti paikkakunnan yrityskenttään kilpailulainsäädäntö huomioiden. Tähtikuntatesti Kainuun osalta ei aiheuta hurraahuutoja. Arjen turvallisuus taattava Sujuva arki on monen kuntalaisen toivelistan kärjessä. Puuttuminen epäasialliseen käyttäytymiseen vaatii aikuisilta valvontaa ja johdonmukaisuutta
Satoi tai paistoi. Useimmat meistä pitävät nykyisen kaltaista hyvinvointia itsestään selvänä jatkumona. Mitä sillä tarkoitamme. He uskovat puolueensa menestykseen.. Me emme ainoastaan puhu kauniita ja pyri hyvään, vaan ryhdymme toimeen ja teemme hyvää. Se taas tarkoittaa Ilmarille päiväkotipaikkaa kotikulmilta, Lauri-vaarille kuuntelevia korvia, Irmelille sytostaattihoitoa, toimivaa ojarumpua, sekakuorolle harjoittelutiloja, Eemelille vieroituspalveluja ja naapurin Lissulle työttömyysturvaa sekä koulutusta uuteen työhön. Kaikki puolueet pyrkivät hyvään. Vaaleissa mitataan luottamusta. Kukapa nyt tieten tahtoen hyvinvoinnin pahoinvoinnilla korvaisi. Siksi sydän on oikealla. Ilman toimivaa taloutta maailma olisi niin kylmä, että pakkasesta saisi lämpöä hakea. Siksi sydän on oikealla. Luottamusta ehdokkaisiin, puolueisiin sekä kunnissa ja kaupungeissa tehtyihin päätöksiin. Sininen liekki Kuhmossa 4 kokoomuslaista kunta-asiaa juuri Sinulle | 5/2021 48 minna karjalainen KM, luokanopettaja 49 jaakko kyllönen Toimitusjohtaja, yrittäjä 50 jari kyllönen Yrittäjä 52 jorma piirainen Eläkeläinen 53 matti-jussi pollari Ekonomi 51 erja mannersuo Agrologi, AMK Kokoomuksen viesti kuntavaaleissa on, että sydän on oikealla. Ilman toimivaa taloutta ei olisi hyvinvointia, ei koulutusta, ei terveydenhoitoa, ei ikäihmisten palveluja, ei sosiaaliturvaa – eikä juuri mitään muutakaan inhimillistä, humaania, lämmintä ja vastuullista. Nämä eivät ole meille välivaalit valtakunnanpolitiikasta, vaan vaalit, joissa valitaan päättäjät, jotka haluavat kantaa vastuuta paikallisista asioista ja kehittää omaa asuinympäristöään paremmaksi. Yhtälö on oikeastaan yksinkertainen: kun kunnassa ihmisillä on hyvän elämän eväitä, sen sydän sykkii, talous on hyvässä kunnossa ja syntyy työtä ja työpaikkoja. Tule mukaan tekemään omasta kunnastasi parasta mahdollista! Petteri Orpo Kansallisen Kokoomuksen puheenjohtaja Siksi sydän on oikealla Sininen Liekki kokoomuslaista kunta-asiaa juuri Sinulle Maksaja: Kainuun Kokoomus ry Päätoimittaja: Miariikka Tervonen Taitto: SLP Kustannus Oy Painopaikka: Suomalainen Lehtipaino, Kajaani – Vaaleissa mitataan luottamus Kokoomukseen, toteavat Petteri Orpo (vas.) ja Matti-Jussi Pollari. Epävarmuuksista huolimatta me kokoomuslaiset näemme mahdollisuudet kunnissamme. Monet eivät koe, että se olisi millään tavalla uhattuna. Uskallan väittää, että kokoomus on menestynyt aiemmissa kuntavaaleissa siksi, että me otamme kuntapolitiikan tosissamme. Kaikki ne maailman parhaat julkiset palvelut, mitkä vasemmisto on yrittänyt itselleen omia, on rakennettu oikeistolaisen politiikan ja ideologian helmillä
Lapion löytäjälle on luvassa palkkio, jonka voi lunastaa Kuhmon kaupungin kirjastolta 1.6.– 30.7. Kuhmon kaikki kesätoiminnat lapsille ja nuorille on koottu osoitteeseen www.kuhmo.fi, kohtaan lomatoiminnat. Kesäkuussa Kuhmoon rantautuu jälleen iloisen värisiä hiekkalapioita 30 kappaletta. Leiriläisryhmät toimivat leiriajan oman ryhmän kanssa. Uimahalli on tuolloin avoinna vain lapsille ja nuorille. Kuhmon uimahallilla kello 9.30– 11.00. Leirien ohjelmat pitävät tänä kesänä sisällään pyöräretken, toiminta-areenan, rastitehtäviä, pelejä ja leikkejä sekä askartelua ja muuta käsillä tekemistä. Tiistaina 25. Tuupalan museo, Tervatie 1. NÄYTTELYT Talvisotamuseo, Väinämöinen 11. Tapahtumaan tulee ottaa mukaan oma mato-onki ja syötit tai virveli, sekä hattu ja kalapussi. Huomioi ulkovaatetus. Menetettyään isänsä Freddy päättää, että hänestä tulee susimaisin ihmissusi ja kaupunkinsa katuja partioiva ja ihmisiä pelastava yön kuningas, kuten isästään. Pelituntia vietetään kesäkuun ajan keskiviikkoisin klo 17–18. 17.5.– 31.8. Leirille mahtuu vielä yksittäisiä nuoria. klo 17. Novellikoukku kokoontuminen, Kuhmon kaupunginkirjasto, Pajakkakatu 2, 27.5. Alkunäyttely. Tuupalan museo. ma– pe klo 9–15. klo 10–11. Pelitunnilla pelataan jäähallin kaukalossa pihalla ulkopelejä toiveiden mukaisesti. Urheilukeskuksen Pomppis-leiriä on tänä vuonna aikaistettu, jotta huoltajat ehtivät kuljettaa sisarukset molemmille leireille. Perinteisen Suomi Soi -tapahtumasarjan aloittaa tänä kesänä Viihdekuoro Laulelo Outi Pollarin johdolla. Juminkeko, Kontionkatu 25. Talvisotamuseo. Kokoontumisessa kuunnellaan novelleja ja tehdään käsitöitä lahjoitettavaksi. Ulkoillessa kannattaa olla tarkkana, sillä kesäkuussa Kuhmoon rantautuu taas iloisen värisiä hiekkalapioita, joiden löytämisestä palkitaan.. Paluu valkokankaille pakottaa ikoniset hahmot tekemään jotain täysin käsittämätöntä: yhdistämään voimansa pelastaakseen kaiken. Animaatio-elokuva. Kahvitarjoilu! OmaisOiva-kahvila, Kuhmon seurakuntakeskus, Kirkkotie 6-8, 25.5. Rantaongintatapahtumassa kalastetaan Kuhmon 4H:n ja Kuhmon kalamiesten kanssa. Lisää tapahtumia osoitteessa www.menoinfo.fi Menoinfo Noora Limnell Kuhmon nuorisopalvelut järjestää kesäkuussa kaksi Pomppis-päiväleiriä. välisenä aikana. klo 18. ma–pe klo 7–17, la klo 7–14. Luvassa kivaa tekemistä kesään Tällekin kesälle Kuhmossa on lapsille ja nuorille kaikkea mukavaa tekemistä. asti ma–su klo 12–18, suljettu 29.5.–30.5. Ulkoiluja talkoopäivä Syväjärvellä, Syväjärvi, Pohjoispuolentie 1940, 29.5. Leirit ovat samalla viikolla 14.– 18.6. luokkalaiset ovat urheilukeskuksessa. ma–pe klo 10–16. Tule luoja Touhupäiviä vietetään juhannuksen jälkeen Maakunnanrannalla ma–to 21.–24.6. toukokuuta 2021 – KUHMOLAINEN 15 TEIJA KYLLÖNEN TAPAHTUMAT Ikäihmisten neuvontapiste, Kuhmon kaupunginkirjasto, Pajakkakatu 2, 31.5. 1.–3. klo 11–13. kahdessa eri paikassa. Touhupäiville kannattaa varustautua eväillä, janojuomalla ja juoksuun sopivilla kengillä. Ohjelmaa järjestävät kesätyöntekijät ja ohjaajat. 010 665 9017. klo 12–13.30. 18.5.–30.6. Tapahtumaan voi ilmoittautua paikan päällä tai Kuhmon kaupungin nettisivuilla. klo 18.30. Kuhmon kaupunginkirjasto, Pajakkakatu 2. Suomi Soi Viihdekuoro Laulelo, Kuhmo-talo, Koulukatu 1, 31.5. Laitetaan yhdessä Syväjärvi kesäkuntoon ulkoilun ja talkoilun merkeissä. Leirejä ohjaavat koulutetut kesätyöntekijät ja liikuntaja nuorisopalveluiden ohjaajat. 70-luvun Lontooseen, keskelle punk rock-vallankumousta sijoittuva Cruella seuraa Estella-nimistä huijaria, joka on sekä nokkela että luova – ja päättänyt nousta muotimaailman suureksi nimeksi. Tämän kesän uutena lajina pelataan tankotennistä. Kuhmon kesä tarjoaa tekemistä lapsille ja nuorille muun muassa kesäleirien ja pelipäivien muodossa. Pomppis-leirejä järjestetään kaksin kappalein kesäkuussa. Kaiken ikäisten lasten ja nuorten kanssa Touhupäivillä pelataan kesäja joukkuepelejä sekä kierretään toimintapisteillä. Alku: ryijyjä ja maalauksia. Vaikka mukana onkin Tule luo -auto, niin rankkasateen sattuessa siirrytään nuorisotila Yläkertaan. Kuka pelkää puudelia (7), 26.5. Vesipeuhu on maksullinen tapahtuma. klo 13. Mukaan mahtuu 30 ensimmäistä vesipeuhaajaa. Pelitunti on kaiken ikäisille ja mukaan kannattaa ottaa janojuomaa. 4.6. klo 17.30. Talvisodan tapahtumat Kuhmossa. Vesipedoille on luvassa vesipeuhuaamu, jota vietetään 7–12 vuotiaiden kanssa keskiviikkona 23.6. Voit ilmoittaa tapahtumasi Menoinfoon osoitteessa www.kuhmolainen.fi. Tom & Jerry (7), 26.5. ma–ke klo 10–19, to, pe klo 10–16. klo 9–14. Jos löydät Kuhmotarrallisen lapion, jossa on onnitteluteksti, niin toimi mukana olevan ohjeen mukaan. Ruusuja ja kaupunkeja kahden piirin yhteisnäyttely. Tom & Jerry on sekoitus animaatiota ja näyteltyä elokuvaa. Maakunnanrannalla kalastetaan korkkiongilla ja virveleillä ti 29.6. ELOKUVAT Cruella(12), 28.5.–30.5. 3.5.– 29.5. Kaesan kahvila, Kainuuntie 87. Kansalaisopiston taidepiirien kevätnäyttely. Ohjaajat muistuttavat, että sisään mennään yhtenä ryhmänä joten paikalle on syytä saapua ajoissa. Talomuseo. 3.5.–30.6. Tiedustelut, p. Topi Mikkolan pullonäyttely. luokkalaiset ovat leirillä Tuupalan yhtenäiskoululla ja 4.–6. Kevät kauden päätöskerta Kuhmon Srk-keskuksen takana rannassa/ nuotiopaikalla yhteistyössä srk:n kanssa. Monenlaisia pulloja näytteillä Topi Mikkolan laajasta pullokokoelmasta
toukokuuta 2021 16 x2 Meriperusalias humus heijastuksia luettelointi “ Immanuel AUTTA tulee taikina PYSYVIÄ jäljiPielisen CH CH 3 3 . -joki saksal. lehmän nimisiä murru suoja sillimerkki halli nystyjä Voitan! dromipoikia tekemisen tö x2 kala kieli uksissa soppia naliini mukana miehiä " " alus soga ku x2 1. lehti heittiö ak ul le Pavlov sorkkia Musta tratta purjemuspalinpaikka Baker NiinisMÄTÄ aatkaf alistavia ahvenvaltio Kivi seemil. KUHMOLAINEN – Tiistaina 25. sia Mansen stadion kelloa tiakin näkkö keria -PILLI vain! ärJorma Kemppainen 2020 TEHTYÄ tea ” ISIÄ kov patio ja UP OCH CH 3 3 tottumattomia telmä ÄTSIÄ pylväskukkaiLEMUTA ” ” urkki JETSULLEEN ” silmilläkin järvi 1 000 eivät peloton jyä. ristiELINU adreC . HIHNOJA tutkivaa ” -1. “ “ rannalla “ Piltti koulussa ITKEÄ luoto ILO ” K. 50 hevin leffan Tim o Cas tro koiratarha eläinSOKKELI Utsjokea Lahpriima PETO voi vikkeliä OduJo ODKA ahasete on -elämys Tomniesix2 kehno Kazan EHKÄ ilmi persoPerua MarkHanna raa rynseu-vene 1
Lisäksi tapahtuma-alalle suunnataan työja elinkeinoministeriössä valmisteltu tapahtumatakuu. Opetusja kulttuuriministeriö varautuu tukemaan avustuksilla yleishyödyllisenä toimintana järjestettäviä taideja kulttuurifestivaaleja liiketaloudellisin periaattein toimivia taideja kulttuurifestivaaleja, kun järjestäjän arvonlisäverollinen liikevaihto oli enintään 150 000 euroa vuonna 2019 ammattimaista tai ainakin osittain taiteen ammattilaisia työllistävää kesäteatteritoimintaa. Avustuksia taideja kulttuurifestivaaleille ja kesäteattereille voidaan jakaa yhteensä noin 9 miljoonaa euroa, jos eduskunta hyväksyy käsiteltävänä olevan lisätalousarvioesityksen. klo 9–14 Syväjärven alue, Pohjoispuolentie 1940, Kuhmo Syväjärvi kesäkuntoon yhteisvoimin lauantaina Puutarh a on yhteinen ilomme! Huom! Juhannukseen saakka olemme avoinna myös sunnuntaisin. Ma-pe 9-20, la 9-16, su 10-16 SoulSpace Finland Oy HAUKIPERÄN PUUTARHA Juntusrannantie 30 a, Suomussalmi | puutarha@soulspace.fi | 040 5059 223 Kukat paikalliselta puutarhalta! Puutarha on yhteinen ilomme! Petuniaamppelit alk. Paketista suunnataan kulttuuriin ja taiteeseen yhteensä 127,36 miljoonaa euroa. Osallistujilta kootaan myös toiveita alueen kehittämiseksi. Avustuksia taideja kulttuurifestivaaleille ja kesäteattereille voidaan jakaa yhteensä noin 9 miljoonaa euroa. Teos on kierrätystaidetta, sillä materiaalina on Kuhmo-talon käytöstä poistetut väliverhot. Ulkoilupäivän aikana on tarkoitus siistiä Syväjärven ympäristö kesäkuntoon: kerätään roskat, kasataan risut ja raikastetaan kohteen ilmettä. – Syväjärvi on monipuolinen virkistyskohde. Asiakas on jo parin vuoden ajan voinut antaa Kelalle luvan lähettää päätökset ja muut asiakirjat vain verkossa. Avustukset on tarkoitettu toiminnan tukemiseen, joka on vaikeutunut tai estynyt koronapandemiasta aiheutuvien rajoitusten takia 1.1.–30.9.2021. Avustukset kuuluvat kulttuuri-, liikuntaja tapahtuma-alan uuteen korona-tukipakettiin, joka on yhteensä noin 230 miljoonaa euroa ja sisältyy eduskunnalle annettuun vuoden 2021 toiseen lisätalousarvioesitykseen. Kela-lain muutos selkeyttää päätöksen toimittamista koskevaa lainsäädäntöä. Syväjärvi saa kesän ajaksi uutta ilmettä, kun Kuhmon Kuvataideyhdistys tekee sinne yhteisöllisen ympäristötaideteoksen nimeltä Kaarnemetsä. Tiistaina 25. Työpajatoiminta on saanut rahoitusta Suomussalmen ja Kuhmon yhteisestä vuoden 2021 taiteenja kulttuurin kokeiluhankkeesta. Lakiin Kansaneläkelaitoksesta tehty muutos selkeyttää päätöksen toimittamista asiakkaalle, mutta kaikissa etuuksissa päätöstä ei vielä voi saada pelkästään verkossa. Haettavaksi avustukset ja apurahat tulevat opetusja kulttuuriministeriön, Taiteen edistämiskeskuksen ja Suomen elokuvasäätiön kautta. Teokseen liittyy myös äänimaailma, joka on kooste korpin ja teoksen syntymiseen liittyvistä äänistä. Tapahtuma-alalle on valmisteltu myös erillinen tapahtumatakuu. Kaarneet eli korpit lehahtavat lentoon Syväjärven rantamaisemissa. KLO 9-16 PUUTARHANEUVONTAA TARJOUKSIA, ARVONTA KAHVITARJOILU Runkoruusut upeina! kork. Monivuotinen kaunokainen 10 € 3 kpl Erä petunioita 1 € kpl Vietämme PUUTARHAPÄIVÄÄ LA 29.5. Kesänavauspäivän kunniaksi mukana olijoille tarjotaan kahvit ja makkarat Kuhmon 4H-yhdistyksen kioskista. 180 cm 55 € kpl 10 € kpl Leonardo da Vinci Whiter shade of pale Upeita enkelinsilmäpelargonioita ja paljon hyötykasveja! Mm. Halutessaan asiakas saa siis jatkossakin asiakirjat postitse kotiin. Kanteleensoittoa Sommelo-klubilla Kuhmossa kesällä 2017. Järven ympärillä ja särkillä polveilee mukavat retkeilyreitit, joiden varrella on useita tulentekopaikkoja, kerrotaan Metsähallituksen tiedotteessa. Lain muutos astuu voimaan 1.6.2021. Paikalla on hanskoja, roskapusseja ja työvälineitä. tomaattien, kurkkujen ja kurpitsoiden taimia, yrttejä, maa-artisokkaa ja parsanjuurakoita Tervetuloa! Pohjoisen hedelmäpuut ja marjakasvit! 29 42 17 39 Ministeriö tukee avustuksilla taideja kulttuurifestivaaleja Kuhmolainen Opetusja kulttuuriministeriö on avannut haettavaksi taideja kulttuurifestivaalien ja kesäteattereiden korona-avustukset. Tavoitteena on talkoilla siistiä paikat kuntoon kesän retkiä varten. klo 9–14. Kelasta lähetettiin vuonna 2020 yhteensä 14,8 miljoonaa päätöstä ja kirjettä. Hallituksen linjaamassa tukipaketissa on pyritty huomiomaan erityisesti alan moninaisuus ja työnteon erilaiset muodot, kuten keikkatyöläiset, itsensä työllistäjät, yksinyrittäjät, freelancerit ja toiminimellä toimivat. Päivän järjestelyistä vastaavat yhteistuumin Metsähallitus, Kuhmon 4H-yhdistys ja Kuhmon Kuvataideyhdistys. Avustusten hakuaika päättyy 22.6.2021. Järvestä voi narrata kirjolohia oikeat luvat hankittuaan. Asiakkaalle muutos tulee olemaan parannus kahdella tavalla: hän voi tarkistaa päätöksen liitteineen verkosta ja välttää turhan paperipostin. Tapahtuma toteutetaan koronatilanne ja -ohjeistus huomioiden, muun muassa käsidesiä ja maskeja on saatavilla. JORMA AIROLA/SOMMELO Kuhmolainen Yhä useampi haluaa Kelan päätöksen vain verkossa. Kela-lakiin muutos päätöksen toimittamista. Koko perheen ulkoilupäivän aikana tutustutaan Syväjärven luontoon ja reitteihin sekä esitellään alueen aktiviteetteja. Talkoopäivän ohella myös yleisö pääsee osallistumaan taideteoksen luomiseen. Suostumuksen voi kuitenkin antaa jo nyt. Mahdollisuudella toimittaa päätökset vain verkossa on merkittävät ympäristövaikutukset. Syväjärven kesänavaus lauantaina 29.5. Kulttuurille, taiteelle, liikunnalle ja tapahtuma-alalle suunnattavalla tukipaketilla tuetaan näiden alojen elpymistä koronapandemiasta. Lakia Kansaneläkelaista on jo aiemmin tulkittu niin, että päätös on asiakkaan suostumuksella voitu toimittaa pelkästään verkossa. Tarkoituksena on myös edistää toiminnan jatkumista mahdollisimman joustavasti rajoitusten päätyttyä. toukokuuta 2021 – KUHMOLAINEN 17 Kuhmolainen Kuhmon Syväjärvellä vietetään kaiken kansan yhteistä kesänavauspäivää lauantaina 29.5. Yhteisöllistä teosta ovat kuvataiteilija Urho Kähkösen vetäminä olleet tekemässä Kultakuusikoti, Mäntykangaskoti, Koppelokoti, Hyvinvointi Sammon asukkaat, Valkaman kuntoutusyksikkö, Kuhmon kirjastolla työpajassa vierailleet sekä Hietaperän koulun 3–6 luokkalaiset. Uskonnollisille tapahtumille tarkoitetut avustukset tulevat haettavaksi opetusja kulttuuriministeriön erillisellä haulla
– Olen lukenut melkein kaikki Ilkka Remeksen kirjat. – Aika paljon tuli sitä tietokoneella istumista, kahdeksankin tuntia päivässä on jo aika pitkä aika. Kirjoituksiin kertaaminen sujui hyvin, kun pohjatyöt oli tehty huolella, Juntunen kertoo. – Joka tapauksessa pitää mennä jonnekin isommalle paikkakunnalle opiskelemaan, ja Aalto-yliopisto on Suomen arvostetuin kauppakorkeakouluista, joten sama mennä parhaaseen. Lisäksi päälle tulivat läksyt, jotka nekin tehdään tietokoneella. Kotikaupunkiaan Kuhmoa Juntunen pitää mukavana paikkana asua. kesäkuuta Kuhmo-talolla. toukokuuta 2021 Maria Kurtti Kuhmolaisen Veeti Juntusen pitkäjänteinen opiskelu palkittiin tiistaina, kun ylioppilaskokeiden tulokset tulivat. – Olen viihtynyt Kuhmon lukiossa. Kuun lopussa selviää, pääseekö Juntunen suoraan todistuksella opiskelemaan kauppatieteitä Espoon Aalto-yliopistoon. Veeti Juntunen Kevään 2021 ylioppilas Veeti Juntunen ei halunnut painaa ylioppilaslakkia päähänsä kuvauksia varten, vaan odottaa virallisia ylioppilasjuhlia. 18 ELÄMÄNMENO KUHMOLAINEN – Tiistaina 25. Pienen lukion etu on, että ryhmäkoot ovat pieniä. Tunnit pidettiin etäopetuksessa Teamsin kautta ja oppitunteja saattoi olla päivässä kuusikin tuntia. Myös Kuhmon yhteislukio saa häneltä kiitokset. A Tein koko lukion ajan kovasti töitä opiskelujen eteen. Vaikka etäopetus ei tuottanut Juntuselle sinänsä ongelmia, pitää hän kuitenkin ehdottomasti enemmän lähiopetuksesta. Lukion ylioppilasjuhla pidetään 5. Samaan aikaan kavereitakaan ei päässyt oikein näkemään muuten kuin netin välityksellä. Kuhmon seitsemän ällän ylioppilas JUHA NEUVONEN Pitkäjänteinen opiskelu kannatti, sillä Veeti Juntusen ylioppilastutkinnossa komeilee seitsemän laudaturia. – Tein koko lukion ajan kovasti töitä opiskelujen eteen. Kesäkuun alussa koettaa puolestaan odotettujen ylioppilasjuhlien aika. Esimerkiksi Seppo Saarion Miten sijoitan pörssiosakkeisiin on hyvä yleisteos. – Kuun lopussa tulee tieto, että pääseekö suoraan todistuksella sisään vai pitääkö käydä pääsykokeissa. – Talousasiat ja sijoittaminen kiinnostavat. Kuhmon yhteislukiossa on noin 75 opiskelijaa. Tulevaisuudensuunnitelmissa on kauppatieteiden opiskelu Aaltoyliopistossa Espoossa. Kirjoituksiin kertaaminen sujui hyvin, kun pohjatyöt oli tehty huolella. Ennen opintoja vuorossa on kuitenkin armeija, jonka nuori mies aloittaa heinäkuun alussa Kainuun prikaatissa. Ne ovat mukaansatempaavia ja jännittäviä. Silloin opettajilta saa helpommin myös yksilöllistä opetusta. Viime keväänä Kuhmon yhteislukiossa oltiin koronan takia etäopetuksessa noin kaksi ja puoli kuukautta ja syksyllä vielä kuukauden ajan. Kirjoitukset menivät lopulta vielä paremmin, kuin Juntunen oli osannut odottaa. Juntusen kotona juhlia jatketaan sukulaisten ja kavereiden kesken. Ylioppilaskirjoituksissa menestyminen on vaatinut ahkeraa työskentelyä alusta asti. Espoossa asuu myös jonkin verran sukulaisia. Kuhmon yhteislukion ylioppilasjuhlat järjestetään Kuhmotalolla 5. kesäkuuta.. – Mutta pitkä matematiikka on sellainen, että siinä pärjääminen vaatii paljon työtä ja kiinnostusta. Jos kokoontumisrajoitukset estävät vieraiden osallistumisen, striimataan tapahtuma yleisölle netin välityksellä. Juntunen uskoo kuitenkin sopeutuvansa hyvin uuteen asuinympäristöön. Myös lukeminen kuuluu harrastuksiin. Mikään lukion oppiaineista ei ole tuottanut Juntuselle erityisiä haasteita, vaan hän on pärjännyt hyvin kaikissa aineissa. Opiskelun vastapainona Juntunen harrastaa kuntosalia ja lenkkeilyä. Kesän alussa Juntunen työskentelee Kuhmossa kuntavaalien ennakkoäänestyspaikan vaalivirkailjana. Juntunen kirjoitti laudaturit kemiasta, pitkästä matematiikasta, saksasta, fysiikasta, yhteiskuntaopista, englannista ja ruotsista. Se tuntui raskaalta. Kahdeksannesta Juntusen kirjoittamasta aineesta äidinkielestä tuli eximia. Niitä käsitteleviä tietokirjoja olet lukenut useita. Jos opiskelupaikka Aalto-yliopistosta tärppää, tulee muutto Kuhmosta pääkaupunkiseudulle olemaan iso muutos. Tähtäimessä ovat opinnot Suomen parhaassa kauppakorkeakoulussa Aalto-yliopistossa. Tuloksena oli seitsemän laudaturia ja yksi eximia. Nykyään lukeminen painottuu tietokirjallisuuteen
Diakoniavastaanotto toimii ajanvarauksella. Metsästä löytyy puuharasteja ja karhukin on jo herännyt talviuniltaan ja tervehtii lapsia pupujussin kanssa. Palkinnot jakoi Kuhmo-Skin puheenjohtaja Hannu Määttä. Klo 12 omaishoitajien OmaisOivakahvilan kevään päätös seurakuntakeskuksen rannassa nuotiopaikalla, sateella sisätiloissa. Klo 14 kokoontuu Lähiötuvan raamattupiiri, Karhunpolku 3 A. Kahvija makkaratarjoilu. Viime torstain 20.5. Rakkaudella Anne, Heini, Toni ja Vauva Rakasta veljeä muistaen Paavo perheineen Raija perheineen Veli Silja perheineen Ari perheineen Eila perheineen Tuovi Lämmöllä muistaen Helli ja Unto perheineen Muut sukulaiset, ystävät ja tuttavat KUHMO Kirkkoon voi tulla tilaisuuksiin 50 henkilöä/sivuristi eri osastoille tai parville. Harri Haimakainen Kokenut yleislääkäri Salla Haimakainen Ihotautien ja allergologian erikoislääkäri Naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri Heidi Räty Kuhmo: 16.6. 18.8.1958 Kuhmo k. Kevään viimeinen lapsija perhetyön kerho ti 25.5. Jumalanpalvelukset ja toiminta Ti 25.5. Diakoniatyö Ti 25.5. Alkaa klo 16 ja päättyy klo 12. Suomen kansan sananlasku. klo 14–22 . 044 738 4308, anne. Kerhoryhmät 2 ½-3 –vuotiaille ja 4-5 –vuotiaille. Kevätkauden toiminta päättyy viikolla 21. klo 10 messu Kuhmon kirkossa (l: Pääkkönen, s: Hakulinen, k: Gogolev). tilaisuudessa palkinnot saivat Niina Kähkönen, Linda Kinnunen, Salla Malinen, Veera Pääkkönen ja Tuula Seilonen. Lisätiedot ja ilm. klo 10-12 peittopiirin kevätviikkomessu Kuhmon kirkossa (huom. 044 738 4315, anne.malinen@evl.fi tai Anu Haverinen p. Puhelimitse voi sopia kirkollisista toimituksista, asioida kirkkoherranvirastossa ja taloustoimistossa sekä tilata haudanhoitosopimuksen. Kirkkovaltuuston kokous ke 2.6. Poni vierailee. klo 18 Kuhmon kirkossa kevätkirkko lapsiperheille. Su 30.5. Keräyslupa RA/2020/639, 1.9.2020 alkaen, voimassa toistaiseksi, myöntänyt Poliisihallitus 29.5.2020. Oikealla Kuhmo-Skin puheenjohtaja Hannu Määttä. klo 1014 kesäpäivätoimintaa 4-6 -vuotiaille Piilolan kerhopaikassa. Kesätoimintaa lapsille: Ti 8.6. Osallistu oman seurakunnan yhteisvastuukeräykseen lahjoittamalla seuraavasti: Yhteisvastuu.fi/Kuhmo. mennessä puh. Jäi meille suru sanaton ja muistot kultaiset. klo 9.30-11 Piilolan srk-kodilla, Karhunpolku 2 N. Anne Pääkkönen p. ja ke 9.6. Omat eväät mukaan. To 10.6.-pe 11.6. Kasvatusja diakoniatyöntekijät tavoitat myös WhatsApp-viestillä. Nuorten lauluryhmä avustaa. KUHMO-SKI A-oikeudet Kainuuntie 91 (Apteekin vieressä) Avoinna pe 28.5. Alussa hartaushetki, kodalla seurakunnan perhetyö paistaa lettuja. Antero Komulainen Kuhmo-Ski palkitsi kauden 2020– 2021 hiihtokoulun ohjaajia. klo 12 alkaen Lentuan koskella lapsiperheille suunnattu retkeilypäivä. Pidä 2 metrin turvaetäisyys muihin ihmisiin. Pyhän Kolminaisuuden päivä 30.5. Iltahartaus klo 18 siunauskappelissa keskiviikkoisin ajalla 2.6.-4.8. ULKOTERASSI P. Klo 15.30 kokoontuminen seurakuntakeskuksen parkkipaikalle ja lähtö miesten metsämarssille Syväjärven maastoon. Klo 18 Kuhmon kirkossa kevätkirkko lapsiperheille. klo 12 omaishoitajien OmaisOivakahvilan kevään päätös seurakuntakeskuksen rannassa nuotiopaikalla, sateella sisätiloissa. Kuumia ja kylmiä juomia . 15.3.2021 Kempele Sinä aina muistit ja huolta kannoit et paljon pyytänyt vaan kaikkesi annoit. Voit ilmoittaa lapsesi päiväkerhoon. Kirkkoherranvirastossa on myytävänä hengellisiä kortteja Yhteisvastuukeräyksen hyväksi, hintaan 1 €/kpl, 5 kpl/4 € ja 10 kpl/7 €. MobilePay: 15403. 044 738 4314, anu.haverinen@evl.fi. Klo 14 kokoontuu Lähiötuvan raamattupiiri, Karhunpolku 3 A. yöleiri 4-6 -vuotiaille Piilolan kerhopaikassa. Poni vierailee. viestin. Kodalla ja Välisuvannon laavulla on mahdollista paistaa omia makkaroita. Perhekerhossa tarjolla lämmin ateria 2 €/perhe. paakkonen@evl.fi. Asioi terveenä ja käytä suositusten mukaisesti suojamaskia tai kokokasvovisiiriä. Lapset ja perheet Perhekerho kokoontuu ti 25.5. Suolaista ja makeaa purtavaa . Tilille Aktia FI8240550010414841, Nordea FI1620891800006775, Pohjola pankki FI1450000120236228, käytä Kuhmon seurakunnan viitenumeroa 306238. Ke 26.5. ja la 29.5. klo 18 Kuhmon kirkossa. Kuollut: Hilja Aino Huotari 90 v., Silja Saara Huotari 90 v., Jouni Kalevi Huovinen 60 v., Veikko Reino Ilmari Koistinen 70 v. Jäätelöt . 044 738 4308. Tule luo -autolla askarrellaan 4H:n väen kanssa. Seurakunnan työntekijät tavoitat puhelimitse ja yhteystiedot löytyvät seurakunnan verkkosivuilta. sekä 15.6. Rakas puoliso, isä ja ukki Sähköteknikko ja yrittäjä Hannu Antero PULKKINEN s. toukokuuta 2021 Aurinko nousee kello 03.16 ja laskee kello 22.44 Nimipäiviään viettävät: Ti: Urpo Ke: Minna, Vilma, Miina, Mimmi, Minni, Vilhelmiina To: Ritva Pe: Alma La: Oliver, Olivia, Oiva, Oivi Su: Pasi Ma: Helka, Helga Ti: Teemu, Nikodemus Hädässä ystävä tunnetaan. • Krooniset kivut , niska-, selkä-, ja hartiavaivat Naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri Marjo Pantti Kuhmo: 1.6. Alkaa klo 16 ja loppuu klo 11. Kuhmo-Ski on hiihdon ja ampumahiihdon erikoisseura. Ke 16.6.-to 17.6. Lämmin kiitos osanotosta surussamme. Kuhmo-Ski palkitsi ohjaajia Kuhmo-Skin palkittuja hiihtokouluohjaajia eli Niina Kähkönen (vas.), Linda Kinnunen, Salla Malinen, Veera Pääkkönen ja Tuula Seilonen. 044 581 3133 Sotkamossa 18.-19.6. Käteislahjoituksen voi tuoda kuoressa seurakuntakeskuksen ovelle postilaatikkoon tai lippaaseen kirkkoherranvirastoon ma-pe klo 9-11.30. Laboratorionäytteenotto lähetteellä tai ilman! Pekka Tiura Fysiatrian erikoislääkäri Kuhmo: 3.6. Seurakuntakeskuksen ulko-oven edessä on postilaatikko, mihin myös voi jättää yhteydenottopyynnön työntekijälle, esirukouspyynnön tms. paikka). Tiistaina 25. Tarvittaessa voit tuoda yhteydenottopyynnön seurakuntakeskuksen pääovella sijaitsevaan postilaatikkoon. PÄIVYRI Tänään on tiistai 25. Ilm. Kahvija makkaratarjoilu. Huolehdi käsija yskimishygieniasta ja käytä suosituksen mukaisesti kasvomaskia. Ke 26.5. yöleiri 6-10 -vuotiaille Hietaperän koululla. Se on toiminut Kuhmossa noin 32 vuotta. päivätoimintaan ja yöleirille ma 31.5. Ota yhteyttä: Anne Malinen p. klo 10 Kuuloyhdistyksen kevätmessu Kuhmon kirkossa ja kirkkokahvit. toukokuuta 2021 – KUHMOLAINEN 19 Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. Yleisöä ja ehtoolliselle meneviä ei näytetä videolähetyksessä. Asiointi ja yhteydenotto Seurakuntakeskuksen ulko-ovet ovat avoinna ma-pe klo 9-11.30 ja 12.30-14. Kuhmon kirkossa on videostriimaus ja se on katsottavissa seurakunnan facebook-sivuilla ja youtube-kanavalla
Lämpöpumppujen asennus . 0400 673 079, betoniasema p. 0400 120 481 hannu.karhu@ asianajotoimistokarhu.fi MAIJA IMMONEN Kainuuntie 88, p. 044 554 8331 www.suunnittelueevakaisa.fi Suunnittelutoimisto Eeva-Kaisa *rakennuslupakuvat REMONTIT laadukkaasti, siististi ja ammattitaidolla Aki Pääkkönen p. 08 652 0924 Parturi-kampaamo Ajavaraus myös netissä www.salonmammamia.fi ma-pe 8-18, la 9-15 * Parturi-kampaamopalvelut * Kauneushoitola p. rakennuspeltityöt Jauratie 8, Kuhmo ik.peltitarvike@gmail.com IK-PELTITARVIKE OY. 0400 295 966, 040 752 4999 www.paikallis-sahko.fi KAJAANI | KUHMO | SOTKAMO | SUOMUSSALMI | KUUSAMO | OULU | KUOPIO ELÄINLÄÄKÄRI Sari Sievänen p. Kuntohoitaja/hieroja Katja Kukila HO HOIITO TO SOPPI P. toukokuuta 2021 20 Asianajajat Autokorjaamot Kierrätys Metsänhoitopalvelut Kiinteistönvälitys Työsuoritukset Parturi-kampaamot Rakennuspalvelut Varaa oma mainospaikkasi p. 040 552 50 63 joonas.komulainen@srjk.fi Luotettavaa ja laadukasta rakennuspalvelua Kuhmossa Rakennussuunnittelu ja rakennuslupakuvat Rakennesuunnittelu Hirsija CLT-tuotannonsuunnittelu Hirsija CLT-rakennusten toimitukset sekä urakointi Kodin remontit (kylpyhuoneet, saunat, keittiöt, yms.) Vastaava työnjohtaminen Tilitoimistot Koulukatu 14, 88900 Kuhmo, p. Kiinteistönvälitys . 08 653 0410, korjaamo p. 050 521 6017 www.hierontakaukola.fi Erja Kaukola koulutettu hieroja • Nuohous • Muuraus • Tulisija-asennus • Pihapuunkaadot • Pensasaitojen leikkaus P. Kaupanvahvistus Kiinteistönvälitys Anita Mikkonen Oy LKV Anita Mikkonen, YKV, LKV Koulukatu 14 p. Avoinna ke ja pe 9-16 Koulukatu 5 p. Huotari p. Asianajajan toimintaa valvovat asianajajaliitto ja oikeuskansleri. 044 250 8513 kari.paakkonen@kuhmo.net . 040 187 5375 Profiilipellit, saumakatot, vesikourut, kattoturvatuotteet, listat ja piipunpellitykset ym. 045 7731 6800 Koulukatu 13-15, Kuhmo Koulukatu 5, 88900 KUHMO Puh. 040 838 6010 KAIKKI SÄHKÖALAN PALVELUT, LAITTEET JA TARVIKKEET. 040 934 6665 apremontit@gmail.com p. Myynnissä POLTTOPUURANKAA Koulutettu hieroja Riitta Vartiuksen kylätalo p. 040 722 3909, Kainuuntie 86 KOULUTETTU Kiertävä hieroja, Kalevalainen jäsenkorjaaja puh. 0400 386 394 GLASS-TECH-SYSTEM TUULILASIN KORJAUKSET • GTS TURVAMERKINNÄT Työsuoritukset P. 050 315 5849 050 315 5849 . 08 6520 066 myynti@varikkosuora.fi, korjaamo@varikkosuora.fi • Määräaikaishuollot • Ilmastointihuollot • Tuulilasit • 4-pyöräsuuntaukset • Automaattivaihteiston huuhtelut • Renkaat • Hitsaustyöt Asianajaja on asianajajaluetteloon hyväksytty lakimies, jolla on säädetty kokemus ja taito. pesut ja kastelut • Siirtolavat ja kontit 8 35 m 3 , vuokraukset ja tyhjennykset • ADR-kuljetukset • Arkistojen tuhoukset • Siirrettävät wc:t (Baja-Maja) 8 kpl Ympäristölogistiikka ja kuljetus JÄTEKULJETUKSET Koulukatu 12, 88900 KUHMO Jätepakkaaja-auto 044 294 0901 Loka-auto (24 h) 044 294 0900 Toimisto (08) 653 0121 jateyhtyma@kuhmo.net www.jateyhtyma.fi METSÄTYÖ Kari Pääkkönen p. HAVERINEN p. +358 (0) 449 789 566 www.care4u.fi, info@care4u.fi ma-pe klo 9-18, la klo 9-13 facebook.com/vesitorninkirppis PIILOLANTIE 47, p. tulosta säännöt ja hintalaput Valokuvausliikkeet www.m-ekuva.fi Koulukatu 8 Avoinna ma, ti, to klo 9 – 17, muulloin sopimuksen mukaan p. 0400 279 835 www.kuljetustaattola.fi AA-ryhmä kokoontuu ke klo 19 ja su klo 18. 045 624 3373 . MÄTÄSTYKSET, OJANKAIVUT . (08) 652 0055 TEITÄ PALVELEVAT Juha, Salla, Siiri, Sami Minna 0500 160 029 Jalkaterapeutti 040 126 3110 Koulukatu 14 Eläinlääkärit Hammasteknikot ja -lääkärit Rajakatu 36, p. 045 690 8249 www.kuhmontyovire.fi . Asianajotoimistot hoitavat myös maksuttomia oikeudenkäyntejä. Kauppaja arviokirjojen laadinta . 044 554 4850 Nuohouspalvelut Kuljetuspalvelut Puutavaraliikkeet www.hemppa.fi, p. • HUOLTO • MYYNTI • tietokoneet • puhelimet • televisiot • riistakamerat • valvontakamerat • aurinkosähköjärjestelmät • Tracker-koiratutkat ma-pe klo 9.00-16.30 Lääkäripalvelut p. 050 316 0748 Maanrakennus, maa-ainestoimitukset, TIENVARSIEN RAIVAUKSET konetyohaverinen@gmail.com • pyöräalustainen kaivinkone • traktori • minikaivuri LATTIOIDEN HIONNAT sekä muut kodin remontit Eero Piirainen p. 044 235 4268/Mikko Sami p. 050 545 3115 P. ISTUTUKSET, TAIMIKONHOITO . 044 746 2058 henrisuominen1@gmail.com BETONI-KARELIA Betonia Nurmeksesta Pitkänmäentie 42 myynti p. varaa myyntipaikkoja . Miina | 010 665 7216 miina@kaistadesign.. 0400 296 261 Koulukatu 10 p. Yleiset palvelut • Jätesäiliöiden myynti • Jätesäiliöiden tyhjennykset • Sakoja umpikaivojen tyhjennykset • Viemärien avaukset, pesut ja kuvaukset viemärikameralla • Katujen, pihojen ym. 040 531 2449 • siivousja hoivatyöt • puutarhaja sekatyöt Myynti: Suomussalmi 044 982 4037 sani.makelainen @kiantakeittiot.com Kuhmo 044 989 0699 tanja.kinnunen@kiantakeittiot.com Tuotanto 044 976 0985 tenho.kela@kiantakeittiot.com keittiökalusteet ja -remontit kalusteiden ovenvaihdot liukuovet, komerot wcja kylpyhuonekalusteet mittaus, suunnittelu, asennus l l l l l KIANTA KEITTIÖT Paikallista ja parasta palvelua! Puusepänkatu 16, p. 08 655 7111/vaihde www.hyvinvointisampo.fi Palvelut myös yksityisasiakkaille • Lääkärin-, sairaanja terveydenhoitajan palvelut • Laboratoriopalvelut • Fysioterapia, jalkahoidot • Ensiapukoulutukset Koulukatu 20 Kuhmo RISTO HAVERINEN Puh. 010 219 5600 • Tilintarkastukset • Kirjanpidot • Yritysjärjestelyt/ sukupolvenvaihdokset • Perukirjat/ perinnönjaot Tilija Tarkastustoimisto Ari Piirainen Oy Puh. Mainokset • esitteet • asiakaslehdet • ?yerit • julisteet Logot ja yritysilmeet • nettibannerit Katso lisää www.kaistadesign.. 044 202 3958 • Kainuuntie 88 II krs, 88900 KUHMO • Koivukoskenkatu 15 L 3 , 87100 KAJAANI Rätinki Kainuu Oy p.040 593 7675 pauliina.raisanen@ratinki.fi www.ratinki.fi YRITYKSESI KOKOINEN TILITOIMISTO Nuohoukset ja piipunkorjaukset Ari Laukkanen 0400 275 129 Ilmastoinnin puhdistukset Juuso Laukkanen 045 664 0060 Palvelut hoitaa: . Kainuuntie 92, KUHMO Puh. Sähköasennukset . 044 209 9508 sisustusasennusaho.fi Kodin SÄHKÖASENNUS M. www.jalkasalonkihyvahoiva.com Jalkahoidot Fysioterapiapalvelut ATK-palvelut Myös perusjalkahoidot. Eine | 050 315 5849 eine.kotamaa@slpmedia.. Rajakatu 52, Tarinatupa Onko alkoholiongelmia. 2 x 42 mm mainos palveluhakemistossa maksaa yrityksellesi vain 168€ + alv / kk (4 julkaisukertaa/kk) Palveluhakemisto voisi olla sinunkin mainospaikkasi! Kainuuntie 101, Kuhmo P. 050 315 5849 Tiesitkö, että esim. 0400 293 411 Kainuuntie 99, Kuhmo VELI KINNUNEN KY • maanrakennustyöt kaivinkoneilla ja pyöräkuormaajalla • lavettija maa-aineskuljetukset • JITA-jätevesijärjestelmät ja rumpuputket • betoniset rumpu/kaivonrenkaat • Rumtec-teräsrummut Jouni & 0400 385 769 www.velikinnunenky.fi sisäremontit maalaustyöt kalusteasennukset Puh. 0400 889 672 Myös Kainuuntie 117, 88900 Kuhmo, www.varikkosuora.fi AVOINNA: ma-pe klo 7.30-17.00 Myymälä p. Huolto ja korjaus Mainostoimistopalvelut Monikanavaista markkinointia kaikilla välineillä, kaikissa medioissa. 0400 125 587 Petri p. PUUNKORJUU hankintana ja pystykaupalla, myös ENERGIAPUUKOHTEET . 045 874 1077 Päivi Komulainen lähihoitaja, jalkahoidon at suorit. 045 213 2920 anita@anitamikkonen.fi NETTIAJANVARAUS www.aijanhammas.fi Kainuuntie 88, Kuhmo p. 044 745 2250, www.kalevalantt.fi • Kelan kuntoutus • Fysikaaliset ja hyvän olon hoidot • Ateriapalvelut kotiin vietynä • Kokousja juhlapalvelut • Sairaanhoitoja hoivapalvelut kotiin Väinämöinen 2, KUHMO Puh. 050 373 7895 Kainuuntie 91 Erikoishoitolat Hierojat Kainuuntie 101, 88900 Kuhmo P. 08 655 0167 Koulukatu 13-15 Henry 044 332 9016 Ari 040 574 6997 kuhmontietokonehuolto.. 050 315 5849 Varaa oma mainospaikkasi p. Ota yhteyttä! Maija Kyllönen, Virkatie 2 p. KONETYÖ HAVERINEN p. 040 537 2930 l SAHATAVARAT l HÖYLÄTAVARAT l LISTAT l LEVYT l OVET l KESTOPUUT • ERISTEET • YM RAKENNUSTARVIKKEET Puutavaraa rakentamiseen : Palvelemme ma – pe 7 – 17, la 8 – 12 Katso tarjouksemme kotisivuiltamme www.puuhanski.com Varaa oma mainospaikkasi p. KUHMOLAINEN – Tiistaina 25. 040 506 2121 Vanhusten ateriapalvelut pitopalvelu Maikkuli Ky Kotileipomot ja pitopalvelut Juhlat, muistotilaisuudet 0400 202 833 juttuakahvila.fi ROKULI HAMMAS OY P. (08) 655 0621 KODINKONEET ja KODINELEKTRONIIKKA: • Kylmälaitteet • Pesukoneet • Televisiot • Pienlaitteet • Puhelimet • Asennukset PAIKALLISTA PALVELUA • LVI-suunnittelu ja asennukset • Urakointi • Mitsubishi lämpöpumput Jarkko 040 838 1030, Pekka 044 722 5932 Avoinna ma-pe klo 7.00 – 17.00 Palvelut asumiseen, turvallisuuteen, puhtaanapitoon ja rakentamiseen Koulukatu 9 P
045 690 8249 www.kuhmontyovire.fi . Eine | 050 315 5849 eine.kotamaa@slpmedia.. 040 531 2449 • siivousja hoivatyöt • puutarhaja sekatyöt Myynti: Suomussalmi 044 982 4037 sani.makelainen @kiantakeittiot.com Kuhmo 044 989 0699 tanja.kinnunen@kiantakeittiot.com Tuotanto 044 976 0985 tenho.kela@kiantakeittiot.com keittiökalusteet ja -remontit kalusteiden ovenvaihdot liukuovet, komerot wcja kylpyhuonekalusteet mittaus, suunnittelu, asennus l l l l l KIANTA KEITTIÖT Paikallista ja parasta palvelua! Puusepänkatu 16, p. Lämpöpumppujen asennus . Miina | 010 665 7216 miina@kaistadesign.. 045 624 3373 . +358 (0) 449 789 566 www.care4u.fi, info@care4u.fi ma-pe klo 9-18, la klo 9-13 facebook.com/vesitorninkirppis PIILOLANTIE 47, p. 044 235 4268/Mikko Sami p. Sähköasennukset . Yleiset palvelut • Jätesäiliöiden myynti • Jätesäiliöiden tyhjennykset • Sakoja umpikaivojen tyhjennykset • Viemärien avaukset, pesut ja kuvaukset viemärikameralla • Katujen, pihojen ym. 040 552 50 63 joonas.komulainen@srjk.fi Luotettavaa ja laadukasta rakennuspalvelua Kuhmossa Rakennussuunnittelu ja rakennuslupakuvat Rakennesuunnittelu Hirsija CLT-tuotannonsuunnittelu Hirsija CLT-rakennusten toimitukset sekä urakointi Kodin remontit (kylpyhuoneet, saunat, keittiöt, yms.) Vastaava työnjohtaminen Tilitoimistot Koulukatu 14, 88900 Kuhmo, p. ISTUTUKSET, TAIMIKONHOITO . HAVERINEN p. 044 745 2250, www.kalevalantt.fi • Kelan kuntoutus • Fysikaaliset ja hyvän olon hoidot • Ateriapalvelut kotiin vietynä • Kokousja juhlapalvelut • Sairaanhoitoja hoivapalvelut kotiin Väinämöinen 2, KUHMO Puh. 050 315 5849 Tiesitkö, että esim. rakennuspeltityöt Jauratie 8, Kuhmo ik.peltitarvike@gmail.com IK-PELTITARVIKE OY. Kuntohoitaja/hieroja Katja Kukila HO HOIITO TO SOPPI P. 0400 295 966, 040 752 4999 www.paikallis-sahko.fi KAJAANI | KUHMO | SOTKAMO | SUOMUSSALMI | KUUSAMO | OULU | KUOPIO ELÄINLÄÄKÄRI Sari Sievänen p. Kainuuntie 92, KUHMO Puh. 045 874 1077 Päivi Komulainen lähihoitaja, jalkahoidon at suorit. toukokuuta 2021 – KUHMOLAINEN 21 Asianajajat Autokorjaamot Kierrätys Metsänhoitopalvelut Kiinteistönvälitys Työsuoritukset Parturi-kampaamot Rakennuspalvelut Varaa oma mainospaikkasi p. 050 315 5849 050 315 5849 . 044 554 4850 Nuohouspalvelut Kuljetuspalvelut Puutavaraliikkeet www.hemppa.fi, p. 08 653 0410, korjaamo p. 0400 296 261 Koulukatu 10 p. 08 6520 066 myynti@varikkosuora.fi, korjaamo@varikkosuora.fi • Määräaikaishuollot • Ilmastointihuollot • Tuulilasit • 4-pyöräsuuntaukset • Automaattivaihteiston huuhtelut • Renkaat • Hitsaustyöt Asianajaja on asianajajaluetteloon hyväksytty lakimies, jolla on säädetty kokemus ja taito. 040 838 6010 KAIKKI SÄHKÖALAN PALVELUT, LAITTEET JA TARVIKKEET. PUUNKORJUU hankintana ja pystykaupalla, myös ENERGIAPUUKOHTEET . tulosta säännöt ja hintalaput Valokuvausliikkeet www.m-ekuva.fi Koulukatu 8 Avoinna ma, ti, to klo 9 – 17, muulloin sopimuksen mukaan p. 050 316 0748 Maanrakennus, maa-ainestoimitukset, TIENVARSIEN RAIVAUKSET konetyohaverinen@gmail.com • pyöräalustainen kaivinkone • traktori • minikaivuri LATTIOIDEN HIONNAT sekä muut kodin remontit Eero Piirainen p. 0400 386 394 GLASS-TECH-SYSTEM TUULILASIN KORJAUKSET • GTS TURVAMERKINNÄT Työsuoritukset P. 040 537 2930 l SAHATAVARAT l HÖYLÄTAVARAT l LISTAT l LEVYT l OVET l KESTOPUUT • ERISTEET • YM RAKENNUSTARVIKKEET Puutavaraa rakentamiseen : Palvelemme ma – pe 7 – 17, la 8 – 12 Katso tarjouksemme kotisivuiltamme www.puuhanski.com Varaa oma mainospaikkasi p. 044 554 8331 www.suunnittelueevakaisa.fi Suunnittelutoimisto Eeva-Kaisa *rakennuslupakuvat REMONTIT laadukkaasti, siististi ja ammattitaidolla Aki Pääkkönen p. pesut ja kastelut • Siirtolavat ja kontit 8 35 m 3 , vuokraukset ja tyhjennykset • ADR-kuljetukset • Arkistojen tuhoukset • Siirrettävät wc:t (Baja-Maja) 8 kpl Ympäristölogistiikka ja kuljetus JÄTEKULJETUKSET Koulukatu 12, 88900 KUHMO Jätepakkaaja-auto 044 294 0901 Loka-auto (24 h) 044 294 0900 Toimisto (08) 653 0121 jateyhtyma@kuhmo.net www.jateyhtyma.fi METSÄTYÖ Kari Pääkkönen p. 08 655 0167 Koulukatu 13-15 Henry 044 332 9016 Ari 040 574 6997 kuhmontietokonehuolto.. www.jalkasalonkihyvahoiva.com Jalkahoidot Fysioterapiapalvelut ATK-palvelut Myös perusjalkahoidot. 08 655 7111/vaihde www.hyvinvointisampo.fi Palvelut myös yksityisasiakkaille • Lääkärin-, sairaanja terveydenhoitajan palvelut • Laboratoriopalvelut • Fysioterapia, jalkahoidot • Ensiapukoulutukset Koulukatu 20 Kuhmo RISTO HAVERINEN Puh. MÄTÄSTYKSET, OJANKAIVUT . 045 7731 6800 Koulukatu 13-15, Kuhmo Koulukatu 5, 88900 KUHMO Puh. (08) 655 0621 KODINKONEET ja KODINELEKTRONIIKKA: • Kylmälaitteet • Pesukoneet • Televisiot • Pienlaitteet • Puhelimet • Asennukset PAIKALLISTA PALVELUA • LVI-suunnittelu ja asennukset • Urakointi • Mitsubishi lämpöpumput Jarkko 040 838 1030, Pekka 044 722 5932 Avoinna ma-pe klo 7.00 – 17.00 Palvelut asumiseen, turvallisuuteen, puhtaanapitoon ja rakentamiseen Koulukatu 9 P. Myynnissä POLTTOPUURANKAA Koulutettu hieroja Riitta Vartiuksen kylätalo p. KONETYÖ HAVERINEN p. Asianajotoimistot hoitavat myös maksuttomia oikeudenkäyntejä. 040 506 2121 Vanhusten ateriapalvelut pitopalvelu Maikkuli Ky Kotileipomot ja pitopalvelut Juhlat, muistotilaisuudet 0400 202 833 juttuakahvila.fi ROKULI HAMMAS OY P. 040 187 5375 Profiilipellit, saumakatot, vesikourut, kattoturvatuotteet, listat ja piipunpellitykset ym. 050 521 6017 www.hierontakaukola.fi Erja Kaukola koulutettu hieroja • Nuohous • Muuraus • Tulisija-asennus • Pihapuunkaadot • Pensasaitojen leikkaus P. 0400 120 481 hannu.karhu@ asianajotoimistokarhu.fi MAIJA IMMONEN Kainuuntie 88, p. 0400 673 079, betoniasema p. 0400 279 835 www.kuljetustaattola.fi AA-ryhmä kokoontuu ke klo 19 ja su klo 18. 050 373 7895 Kainuuntie 91 Erikoishoitolat Hierojat Kainuuntie 101, 88900 Kuhmo P. Huolto ja korjaus Mainostoimistopalvelut Monikanavaista markkinointia kaikilla välineillä, kaikissa medioissa. 044 250 8513 kari.paakkonen@kuhmo.net . Ota yhteyttä! Maija Kyllönen, Virkatie 2 p. 044 209 9508 sisustusasennusaho.fi Kodin SÄHKÖASENNUS M. varaa myyntipaikkoja . 0400 889 672 Myös Kainuuntie 117, 88900 Kuhmo, www.varikkosuora.fi AVOINNA: ma-pe klo 7.30-17.00 Myymälä p. Huotari p. Avoinna ke ja pe 9-16 Koulukatu 5 p. 08 652 0924 Parturi-kampaamo Ajavaraus myös netissä www.salonmammamia.fi ma-pe 8-18, la 9-15 * Parturi-kampaamopalvelut * Kauneushoitola p. 044 746 2058 henrisuominen1@gmail.com BETONI-KARELIA Betonia Nurmeksesta Pitkänmäentie 42 myynti p. 010 219 5600 • Tilintarkastukset • Kirjanpidot • Yritysjärjestelyt/ sukupolvenvaihdokset • Perukirjat/ perinnönjaot Tilija Tarkastustoimisto Ari Piirainen Oy Puh. 045 213 2920 anita@anitamikkonen.fi NETTIAJANVARAUS www.aijanhammas.fi Kainuuntie 88, Kuhmo p. Rajakatu 52, Tarinatupa Onko alkoholiongelmia. 040 722 3909, Kainuuntie 86 KOULUTETTU Kiertävä hieroja, Kalevalainen jäsenkorjaaja puh. Mainokset • esitteet • asiakaslehdet • ?yerit • julisteet Logot ja yritysilmeet • nettibannerit Katso lisää www.kaistadesign.. 050 545 3115 P. (08) 652 0055 TEITÄ PALVELEVAT Juha, Salla, Siiri, Sami Minna 0500 160 029 Jalkaterapeutti 040 126 3110 Koulukatu 14 Eläinlääkärit Hammasteknikot ja -lääkärit Rajakatu 36, p. 0400 293 411 Kainuuntie 99, Kuhmo VELI KINNUNEN KY • maanrakennustyöt kaivinkoneilla ja pyöräkuormaajalla • lavettija maa-aineskuljetukset • JITA-jätevesijärjestelmät ja rumpuputket • betoniset rumpu/kaivonrenkaat • Rumtec-teräsrummut Jouni & 0400 385 769 www.velikinnunenky.fi sisäremontit maalaustyöt kalusteasennukset Puh. • HUOLTO • MYYNTI • tietokoneet • puhelimet • televisiot • riistakamerat • valvontakamerat • aurinkosähköjärjestelmät • Tracker-koiratutkat ma-pe klo 9.00-16.30 Lääkäripalvelut p. Kiinteistönvälitys . 040 934 6665 apremontit@gmail.com p. Tiistaina 25. 0400 125 587 Petri p. Kaupanvahvistus Kiinteistönvälitys Anita Mikkonen Oy LKV Anita Mikkonen, YKV, LKV Koulukatu 14 p. 050 315 5849 Varaa oma mainospaikkasi p. Asianajajan toimintaa valvovat asianajajaliitto ja oikeuskansleri. 044 202 3958 • Kainuuntie 88 II krs, 88900 KUHMO • Koivukoskenkatu 15 L 3 , 87100 KAJAANI Rätinki Kainuu Oy p.040 593 7675 pauliina.raisanen@ratinki.fi www.ratinki.fi YRITYKSESI KOKOINEN TILITOIMISTO Nuohoukset ja piipunkorjaukset Ari Laukkanen 0400 275 129 Ilmastoinnin puhdistukset Juuso Laukkanen 045 664 0060 Palvelut hoitaa: . 2 x 42 mm mainos palveluhakemistossa maksaa yrityksellesi vain 168€ + alv / kk (4 julkaisukertaa/kk) Palveluhakemisto voisi olla sinunkin mainospaikkasi! Kainuuntie 101, Kuhmo P. Kauppaja arviokirjojen laadinta
Polisi ymmärtää hyvin, että raskaiden ajoneuvojen kuljettajilla on sinänsä hyvä tarkoitus saada kuvaajat hyvälle mielelle, mutta seuraukset voivat Kallion mukaan olla arvaamattomat. toukokuuta 2021 VERKOSSA www.kuhmolainen.fi/tilaustarjous Tarjous on voimassa kotimaan talouksiin, joissa ei ole voimassa olevaa tilausta. Lisätietoja ympäristönsuojelusihteeri Risto Saarinen, puh. Valitusaika päättyy 27.6.2021. – Raskaiden ajoneuvojen äänimerkit ovat todella voimakkaita ja voivat häiritä ja pelästyttää muita tiellä liikkujia ja eläimiä. Tilaa nyt! Saat kaiken tämän: * Kuhmolainen kotiin kannettuna * näköislehti * verkon maksulliset sisällöt * sovellus (norm. Eläkeliitto: Käteisen rahan saatavuus turvattava Poliisi tiedottaa, että teiden varsilla on talven ja kevään aikana ilmennyt uusi vaaranpaikka: lapset ja nuoret tarkkailevat ja kuvaavat rekkoja eli rekkaspottaavat. Päätös sisältää ratkaisun maa-aineslain 21 §:n mukaisesta hakemuksesta toiminnan aloittamiseen mahdollisesta muutoksenhausta huolimatta. 044 7255256 tai risto.saarinen@kuhmo.fi ILMOITUS MAA-AINESJA YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖKSESTÄ Kuhmon kaupungin tekninen lautakunta on 20.5.2021 § 39 myöntänyt seuraavan maa-ainesja ympäristöluvan: Hakija: Metsähallitus Metsätalous Oy Hakijan osoite: Lentiirantie 342 D, 88900 KUHMO Toiminta: Kivija sora-aineksen louhintaan, murskaukseen ja varastointiin. Poliisi: Rekkaspottaaminen voi olla vaarallista. Sanomalehdestä saat parhaiten tietoa äänestyspäätöksen taustaksi* Lue siis Kuhmolaista! 39€ 3 kuukautta Tilaa Kuhmolainen lahjaksi tai iloksi itsellesi! Seuraa vaalikesän uutisia Kuhmolaisesta. Lupapäätös asiakirjoineen pidetään nähtävänä Kuhmon kaupungin virastotalolla 24.5. Valitusaika päättyy 27.6.2021. – Käteinen on laillinen maksuväline. + 16,69 snt/min. 044 7255256 tai risto.saarinen@kuhmo.fi Kuhmolainen Eläkeliiton liittovaltuusto otti kevätkokouksessaan kantaa käteisen rahan saatavuuteen Suomessa. Emme kuitenkaan halua, että kenenkään lapsi jää harrastuksensa takia auton alle. Käteisen rahan saatavuus on vähentynyt Suomessa dramaattisesti, vaikka käteinen on eniten käytetty maksuväline euroalueella ja tärkeä palvelu myös Suomessa tuhansille ikääntyneille. SÄHKÖPOSTILLA asiakaspalvelu.kuhmolainen@slpmedia.fi Mainitse viestissäsi kampanjatunnus. 22 KUHMOLAINEN – Tiistaina 25. On hyvä myös huomioida, että tarpeettoman äänimerkin ja valomerkin antamisesta voidaan määrätä 100 euron suuruinen liikennevirhemaksu. Poliisi ei halua olla ilonpilaaja, mutta tällainen toiminta ei Kallion mukaan ole välttämättä turvallista. Luvan antopäivä on 25.5.2021. – Ihmisillä tulee olla jatkossakin vapaus valita maksutapansa. Näin tilaat Kuhmolaisen helposti TEKSTIVIESTILLÄ numeroon 13234 KUH TILAA kampanjatunnus nimi osoite sähköposti sekä lahjansaajan nimi osoite sähköposti. Päätöksen voi hakea muutosta Pohjois-Suomen hallinto-oikeudelta. Päätöksen voi hakea muutosta Pohjois-Suomen hallinto-oikeudelta. Hinta 0,90 €. Tieliikennelain mukaan ajoneuvolla ajettaessa on annettava äänitai valomerkki taikka muulla tavalla on kiinnitettävä muiden tienkäyttäjien huomiota, jos se on vaaran välttämiseksi tarpeen. Eläkeliitolla on jäsenmäärältään Kuhmon suurin paikallinen eläkeläisyhdistys. Lisätietoja ympäristönsuojelusihteeri Risto Saarinen, puh. Luvan antopäivä on 25.5.2021. 54€) Kampanjatunnus 21K3 *IRO Research Tuhat suomalaista -tutkimus 2021 ILMOITUS MAA-AINESJA YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖKSESTÄ Kuhmon kaupungin tekninen lautakunta on 20.5.2021 § 38 myöntänyt seuraavan maa-ainesja ympäristöluvan: Hakija: Kähkönen Asko ja Riitta Hakijan osoite: Purnuntie 101, 88740 HÄRMÄNKYLÄ Toiminta: Kivija sora-aineksen louhintaan, murskaukseen ja varastointiin. Kuka päättää sinua koskevista asioista. Lupapäätös asiakirjoineen pidetään nähtävänä Kuhmon kaupungin virastotalolla 24.5. 28.6.2021 välisenä aikana. Nämä palvelut on myös huoltovarmuuden kannalta luokiteltu kriittisiksi palveluiksi, toteaa liittovaltuusto kantanaan. Valitusaika päättyy 27.6.2021. Lupapäätös asiakirjoineen pidetään nähtävänä Kuhmon kaupungin virastotalolla 24.5. – Poliisi pitää raittiissa ilmassa valokuvaamista toki hienona harrastuksena. Tilausehdot osoitteessa www.slpkustannus.fi/tilausehdot SOITTAMALLA puh. Se tarkoittaa, että niiden on mahdollistettava kaikille kansalaisille ilmaiset tai ainakin kohtuuhintaiset käteisnostot ja taattava riittävät käteispalvelut. Päätöksen voi hakea muutosta Pohjois-Suomen hallinto-oikeudelta. 28.6.2021 välisenä aikana. Näin ovat linjanneet sekä eurojärjestelmä että Suomen Pankki, tähdentää Eläkeliiton puheenjohtaja Raimo Ikonen. Eläkeliiton liittovaltuusto muistuttaa, että käteinen on hyväksytty maksutapa kaikkialla euroalueella. – 28.6.2021 välisenä aikana. Heidän tavoitteenaan on saada ohikiitävä rekka räpsyttelemään valoja tai tööttäämään. Pankeilla on yhteiskunnallinen vastuu käteispalvelujen tarjoajina. Pyydämmekin lasten vanhempia keskustelemaan kotona lastensa kanssa liikenteen vaaroista ja turvallisista kuvauspaikoista, Kallio sanoo. – Rekasta kuvataan video, joka ladataan sosiaaliseen mediaan, yleensä TikTokiin, Youtubeen tai Instagramiin, poliisitarkastaja Heikki Kallio Poliisihallituksesta kertoo. 010 665 9012 Ma pe klo 9.00 15.00 Puhelun hinta 8,35 snt/puh. Eläkeliiton liittovaltuusto muistuttaa, että samalla kun digitaaliset maksutavat ovat helpottaneet monien arkea, on tämä sähköisen asioinnin digiloikka syrjäyttänyt osan iäkkäistä kansalaisista. Lisätietoja ympäristönsuojelusihteeri Risto Saarinen, puh. 044 725 5256 tai risto.saarinen@kuhmo.fi ILMOITUS MAA-AINESJA YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖKSESTÄ Kuhmon kaupungin tekninen lautakunta on 20.5.2021 § 40 myöntänyt seuraavan maa-ainesja ympäristöluvan: Hakija: Destia Oy Hakijan osoite: Yrttipellontie 6, 90230 OULU Toiminta: Kivija sora-aineksen louhintaan, murskaukseen ja varastointiin. Suomen Pankin mukaan ainakin kansalaisten päivittäisen hyvinvoinnin kannalta tärkeät palvelut, ennen muuta elintarvikkeiden, lääkkeiden ja polttoaineen hankinta, on voitava tehdä käteistä käyttäen. Luvan antopäivä on 25.5.2021. – Sähköiseen asiointiin tottumattomien ryhmien sekä iäkkäiden ihmisten pankkiasiointi on jäänyt aiempaa heikommin saavutettavaksi ja se on heille keskimääräistä kalliimpaa, todetaan kannanotossa. Kuvaajat ottavat riskejä menemällä liian lähelle ajorataa, roikkuvat sillalta tai menevät jopa moottoriteiden keskiviheriöille, Kallio sanoo. Käteisen rahan saatavuutta heikentää pankkikonttoriverkon karsiminen ja henkilökohtaisen pankkipalvelun alasajo, joka on johtanut siihen, että monet iäkkäät kansalaiset kohtaavat yhä suurempia pankkiasioinnin esteitä
alv 10 %) Ma – la klo 7.00 – 11.00 Puhelut palvelunumeroon ovat maksuttomia www.kuhmolainen.fi TILAUSHINNAT Kuhmo Oy on kansainvälisesti toimiva yksityinen Kuhmossa sijaitseva sahayritys. Suomalainen Lehtipaino Oy, Kajaani ISSN: .................................... 216€ (hinnat sis. • Olet kiinnostunut oman työsi kehittämisestä ja tuot kehitysideoita rakentavasti esiin. Toimimme kestävän metsätalouden periaatteiden mukaisesti. Kuhmon Jäähalli Oy Hallitus Sitoutumaton – Uutismedian liiton jäsenlehti 10.7.1959 Päätoimittaja........................ (08) 653 0121, fax (08) 652 0428 www.jateyhtyma.. Saat työajalta palkkaa ja koulutuspäiviltä opintososiaaliset etuudet. Kehity ammattilaiseksi kanssamme! Puuteollisuuden ammattitutkintoon (sahausprosessinhoitaja) ja koneasennuksen/kunnossapidon ammattitutkinto oppisopimuskoulutus alkaa kesäkuussa 2021. Kainuuntie 103, 88900 Kuhmo Puhelin: ................................ Tiistaina 25. Omat tiedot osoitteenmuutos. MUISTA ROMUTUSPALKKIOT Maksetaan hyvä hinta kaikesta romusta. • Pystyt toimimaan vuorotyössä Koulutuksen tavoitteena on monipuolinen ammatillinen osaaminen työopastuksen ja itsenäisen harjoittelun kautta. sähköpostit ....... • Sinulla on huolellinen ote työntekoon ja olet motivoitunut kehittämään itseäsi sahausprosessin tai kunnossapidon osaajaksi. Teoriakoulutukset pidetään pääosin sahan teollisuusalueella ja tarpeen mukaan myös ulkopuolisissa koulutustiloissa. (08) 653 0121 jateyhtyma@kuhmo.net, www.jateyhtyma.fi YMPÄRISTÖN PARHAAKSI JÄTEYHTYMÄ! LUOTETTAVAA JÄTTEENHUOLINTAA KUHMOSSA KAINUUN JÄTEYHTYMÄ OY • Jätekuljetukset pakkaavalla jäteautolla – jäteastioiden myynti, vuokraus ja tyhjennykset • Vaihtolavakuljetukset vaihtolava-autolla – roskalavojen tyhjennykset ja vuokraus (8-15 m 3 lavat) • Loka-/sakoja viemärihuoltopalvelut – sakokaivojen tyhjennykset – viemärien avaukset, sulatukset ja pesut • Öljynerotuskaivojen tyhjennykset • Katujen, pihojen ja kattojen pesut • Kastelut • ADR-kuljetukset • Hiekkakaivojen tyhjennykset • Paperin/arkistojen tuhouspalvelu • Siirrettävät wc:t Loka-auto 044 294 0900 Pakkariauto 044 294 0901 Sopimusperusteinen on paras LUOTETTAVAA JÄTTEENHUOLINTAA KUHMOSSA jo 40 vuotta. toukokuuta 2021 – KUHMOLAINEN 23 KOKOUKSET Osa-aikaiselle reippaalle KUKKAMYYJÄLLE paikka Nevalaisen taimimyymälässä, Kainuuntie 104. alv 24 %). Tietosuojaseloste on nähtävissä lehden konttorissa tai osoitteessa www.kuhmolainen.fi. Hae nyt SAHAN TAI KUNNOSSAPIDON OPERAATTORI Oppisopimuskoulutus (puuteollisuuden ammattitutkinto) 7 paikkaa, Koneasennuksen ja kunnossapidon ammattitutkinto, 3 paikkaa. lakko) tai asiakkaasta johtuvan syyn vuoksi voi julkaista ilmoitusta, lehti ei vastaa ilmoittajalle aiheutuneesta vahingosta. • Työkokemus on suotavaa, mutta ei välttämätöntä. 8 kappaletta Kivikylän tuotteita KONTINJOEN HERKKUKULMA KONTINJOEN MYYMÄLÄ AVOINNA MA PE 10.00 14.00 (lounas 1 (lounas 10.00 13.30) puh. 21.6.2021 alkavaan ryhmään valitaan 10 saha-alasta innostunutta. SLP Kustannus Oy Painopaikka: ........................ 044 2314 252, 0400 892 414, www.utacon.fi Varastotie 9, Utajärvi, Mustikkakankaan teollisuusalue, p. 2243-173X (verkkojulkaisu) 010 Yritysnumeroon soittaminen maksaa 8,35 snt/ puhelu + 16,69 snt/minuutti (sis. (08) 653 0121, fax (08) 652 0428 www.jateyhtyma.. Yhtiön tilinpäätösasiakirjat ovat nähtävänä viikon ajan ennen kokousta Kuhmon Laskentapalvelut Oy toimistossa, Koulukatu 14, 88900 Kuhmo. 0787-5312 (painettu) ISSN: .................................... Kotimaan lisäksi toimitamme tuotteitamme 25 eri vientimaahan. 08 – 6530121 www.jateyhtyma.fi / jateyhtyma@kuhmo.net Kaikenlaista PÖRSSI • p. KAINUUN JÄTEYHTYMÄ Oy 88900 KUHMO puh. Pekka Lassila 0400 456 848 Toimittaja Jarno Hiltunen 050 430 7458 Toimittaja Antero Komulainen 050 566 2493 Toimittaja Noora Limnell 050 310 6535 Konttori avoinna: ................. Myyntijohtaja Kirsi Kela 044 332 5332 Julkaisupäivät: ..................... Työllistämme 140 henkilöä jonka lisäksi yhteistyökumppaneidemme palveluksessa on yli 300 henkilöä. 010 665 9012 asiakaspalvelu.kuhmolainen@slpmedia.fi www.slpkustannus.fi/lukijailmoitukset Katso ajatuksiani ja videoitani facebook.com/tapio.lipsonen UTACON Oy OSTETAAN JA NOUDETAAN romuautot, rautaromut ym. 0800 95 505 MAHDOLLISET JAKELUHÄIRIÖT Kestotilaus 12 kk maksuvälillä ........ Koulutukseen hakeminen Hae 30.5.2021 mennessä osoitteessa www.kuhmo.eu/sahalle Lisätiedot www.kuhmo.eu koulutusja laatupäällikkö Aapo Mikkonen 040 535 0661 aapo.mikkonen@kuhmo.eu • Jätekuljetukset pakkaavalla jäteautolla • Vaihtolavakuljetukset vaihtolava-autolla • Loka-/sako ja viemärihuoltopalvelut • Öljynerotuskaivojen tyhjennykset • Katujen, pihojen ja kattojen pesut • Kastelut • ADR-kuljetukset • Hiekkakaivojen tyhjennykset • Paperin/arkistojen tuhouspalvelu • Siirrettävät wc:t Sopimusperusteinen on paras LUOTETTAVAA JÄTTEENHUOLINTAA KUHMOSSA jo 40 vuotta. 0400 239 548 www.kuhmolainen.fi Voit ilmoittaa uuden osoitteen myös puhelimitse p. 010 665 9012 tai sähköpostilla osoitteeseen asiakaspalvelu.kuhmolainen@ slpmedia.fi www.kuhmolainen.fi . (08) 653 0121, fax (08) 652 0428 www.jateyhtyma.. metalliromut. 0400 892 414, www.utacon.fi, sakari.kantojarvi@utacon.fi Sotkamon kansalaisopisto, Kuhmon toimipiste Sotkamon ja Kuhmon kurssien oppilastöitä on koottu kuvin ja videoin virtuaaliseen kevätnäyttelyyn. etunimi.sukunimi@slpmedia.fi Osoite: .................................. Soita ja kysy lisätietoja p. / jateyhtyma@kuhmo.net Koulukatu 12, 88900 KUHMO, puh. / jateyhtyma@kuhmo.net Koulukatu 12, 88900 KUHMO, puh. Työssäoppiminen toteutetaan sekä päiväettä vuorotyössä eri sahausprosessin vaiheissa. Kaksi vuotta kestävässä oppisopimusohjelmassa kasvat sahausprosessin tai kunnossapidon moniosaajaksi ja pääset työskentelemään erilaisissa prosessitehtävissä sahalla. Liikevaihtomme on noin 90 miljoonaa euroa vuodessa. (08) 653 0121 jateyhtyma@kuhmo.net, www.jateyhtyma.fi YMPÄRISTÖN PARHAAKSI JÄTEYHTYMÄ! LUOTETTAVAA JÄTTEENHUOLINTAA KUHMOSSA KAINUUN JÄTEYHTYMÄ OY • Jätekuljetukset pakkaavalla jäteautolla – jäteastioiden myynti, vuokraus ja tyhjennykset • Vaihtolavakuljetukset vaihtolava-autolla – roskalavojen tyhjennykset ja vuokraus (8-15 m 3 lavat) • Loka-/sakoja viemärihuoltopalvelut – sakokaivojen tyhjennykset – viemärien avaukset, sulatukset ja pesut • Öljynerotuskaivojen tyhjennykset • Katujen, pihojen ja kattojen pesut • Kastelut • ADR-kuljetukset • Hiekkakaivojen tyhjennykset • Paperin/arkistojen tuhouspalvelu • Siirrettävät wc:t Loka-auto 044 294 0900 Pakkariauto 044 294 0901 YMPÄRISTÖN PARHAAKSI JÄTEYHTYMÄ! Loka-auto 044 294 0900 Pakkariauto 044 294 0901 Kevätsiivoukseen, remppaan LAVOJA 10 – 38 m 3 siellä, lavoja täällä. Ilmoitukset ja tilaukset 010 665 9012 (ma-pe klo 9-15) Mediamyynti: ....................... KAINUUN JÄTEYHTYMÄ Oy 88900 KUHMO puh. Pyydä tarjous! puh. puhelinpalvelu klo 8-16 Myyntipäällikkö Eine Kotamaa 050 315 5849 ..................................................... 0400 159 455 Tuoretta isoa MUIKKUA torstaina 27.5. Kokouspaikka on Eskobar, Kainuuntie 84, 88900 Kuhmo. tarkoituksiin ilmoittamalla siitä Kuhmolaisen asiakaspalveluun. 78€ 4 kk maksuvälillä ............ tiistai: aineistot perjantaina klo 16 perjantai: aineistot keskiviikkona klo 16 Kainuun pörssi: aineistot tiistaina klo 10 Kustantaja: ........................... Vastuu virheistä ja huomautukset: Lehden suurin vastuu hyväksytyn ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä tai ilmoituksen poisjäännistä on ilmoituksen hinta. Muistutukset on tehtävä viimeistään kahdeksan (8) päivän kuluessa ilmoituksen julkaisemisesta. Asiakasrekisteri: Kuhmolaisen asiakasrekisterissä olevia tietoja käytetään asiakassuhteen ylläpitoon ja hoitoon. Kevätnäyttely on nähtävissä alla olevassa linkissä 30.5.2021 saakka: https://www.thinglink.com/card/1450012294766395393 Tarkastettua SIEMENja RUOKAPERUNAA (10 lajia), karpaloita ja Lapin hillaa KUHMON TORILLA keskiviikkoisin klo 9-11 KANGASNIEMEN PERUNA puh. Tuotamme vuosittain sahatavaraa yli 400 000 kuutiometriä. Ti laaja voi kieltää tietojensa käytön em. 050 307 5439 KIVIKYLÄN MYYNTIAUTO KUHMON TORILLA KESKIVIIKKONA KLO 09.00 14.00 MAKKARAKASSI 10 € sis. Kuhmon tori klo 7.30 – 8.30 HERKKUKASSI 20 € sis. asiakaspalvelu.kuhmolainen@slpmedia.fi aineistot@slpmedia.fi toimitus.kuhmolainen@slpmedia.fi Henk.koht. 4 kappaletta Kivikylän tuotteita MAALAISHYYTELÖ KESKIVIIKKONA HYVÄRISEN LEIPOMON KUUMA KUKOT KLO 9 ALKAEN SAVUKYLKI tai KASSLER MUKANA MAUKKAAT KIVIKYLÄN KAALIKÄÄRYLEET JA PALVILIHAKEITTOA Kuhmon Jäähalli Oy:n varsinainen yhtiökokous pidetään torstaina 10.6.2021 klo 17.00 alkaen. Lehti toimitetaan ylivoimainen este (lakko ym.) varauksin. Kiellot ja kyselyt rekisteriselosteesta kir jallisina ja allekirjoitettuina osoitteeseen: Kuhmolainen, Kainuuntie 103, 88900 Kuhmo. KAINUUN JÄTEYHTYMÄ Oy 88900 KUHMO puh. / jateyhtyma@kuhmo.net Koulukatu 12, 88900 KUHMO, puh. p. (08) 653 0121 jateyhtyma@kuhmo.net, www.jateyhtyma.fi YMPÄRISTÖN PARHAAKSI JÄTEYHTYMÄ! LUOTETTAVAA JÄTTEENHUOLINTAA KUHMOSSA KAINUUN JÄTEYHTYMÄ OY • Jätekuljetukset pakkaavalla jäteautolla – jäteastioiden myynti, vuokraus ja tyhjennykset • Vaihtolavakuljetukset vaihtolava-autolla – roskalavojen tyhjennykset ja vuokraus (8-15 m 3 lavat) • Loka-/sakoja viemärihuoltopalvelut – sakokaivojen tyhjennykset – viemärien avaukset, sulatukset ja pesut • Öljynerotuskaivojen tyhjennykset • Katujen, pihojen ja kattojen pesut • Kastelut • ADR-kuljetukset • Hiekkakaivojen tyhjennykset • Paperin/arkistojen tuhouspalvelu • Siirrettävät wc:t Loka-auto 044 294 0900 Pakkariauto 044 294 0901 Koulukatu 12, 88900 KUHMO | puh (08) 653 0121 | jateyhtyma@kuhmo.net | www.jateyhtyma.fi Sopimusperusteinen on paras LUOTETTAVAA JÄTTEENHUOLINTAA KUHMOSSA jo 40 vuotta. 52€ Vuosikerta .................... Mikäli lehti ei ylivoimaisen esteen (esim. Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen 12 §:n yhtiökokoukselle määräämät asiat. Tämä koulutus on tarkoitettu juuri sinulle, jos… • Olet aktiivinen ja vastuuntuntoinen työntekijä. Lehdellä on täydet oikeudet kaikkeen julkaistavaksi lähetettyyn aineistoon. Käytämme tuotteisiimme pääasiassa kainuulaista raaka-ainetta noin 850 000 kuutiometriä vuodessa. ma-pe klo 9-11 ja 12-14, puhelinpalvelu klo 9-15 Sähköpostit: ......................... Kuhmolaisella on oikeus käyttää ja luovuttaa rekisterissä olevia tietoja suoramarkkinointiin, etämyyntiin sekä mielipideja markkinatutkimuk siin henkilötietolain mu kaisesti. Vuorotöissä maksamme työehtosopimuksen mukaiset lisät. 144€ 6 kk maksuvälillä ............ Luontoa kunnioittaen jalostamme kainuulaista puuta kannattavasti asiakkaidemme tarpeisiin. Koulutusohjelmaan osallistuville solmitaan koulutuksen ajaksi kahden vuoden määräaikainen työsopimus
KUHMOLAINEN – Tiistaina 25. Kajaani Kuhmo Sotkamo +18°C 2 +18°C 2 +19°C 2 ke to pe Joensuu Kajaani Lahti Oulu Rovaniemi Pori Jyväskylä Helsinki Tampere Turku Vaasa Kemi 11 10 11 10 12 12 9 11 11 12 13 10 7 13 9 10 11 12 9 11 6 10 11 10 12 16 14 9 14 11 17 11 12 15 14 17 15 15 11 12 11 6 7 7 9 7 6 3. rajavartija, evp. Päivälämpötila 5...10 astetta. Runsasta pilvisyyttä ja etenkin aamulla paikallisia vesisateita, illalla pilvipeite rakoilee. 77 54 55 56 57 58 59 60 Lämmintä Suomessa toissapäivänä Kylmää toissapäivänä Paikallisennuste tänään Kotimaa iltapäivällä Kotimaa 20 25 30 15 10 5 0?C +5 +10 +15 +20 +25 +30 Odotettavissa tänään Kainuussa Sää vuosi sitten KUHMO Nurmes Valtimo Meteorologi Anna Latvala +9 +8 +9 +10 1 Keskiviikkona Torstaina Perjantaina Lauantaina +11°C 3 +7°C 3 +16°C 6 +19°C 4 Turku +17,9 °C Saana ?7,8 °C Heikkoa tuulta. toukokuuta 2021 24 PERUSSUOMALAISTEN KUNTAVAALIEHDOKKAAT Timo Haverinen työnjohtaja 61 Satu Heikkinen lähihoitaja 63 Tarja Immonen konepuuseppä 66 Tuomas Huotari maanviljelijä 65 Seppo Hietala (sit.) yrittäjä, eläkeläinen 64 Vesa Haverinen yrittäjä 62 Kari Juntunen liikenneopettaja, yrittäjä 67 Antti Komulainen kuljetussuunnittelija 69 Timo Klemetti yrittäjä 68 70 Jani Kyllönen postityöntekijä 72 Toni Lahtinen yrittäjä 75 Unto Kyllönen eläkeläinen 74 Markus Kyllönen opiskelija 73 Markku Komulainen metsätalousteknikko, yrittäjä Kalle Komulainen eläkeläinen 71 Timo Piirainen Lvi-asentaja 79 Mikko Polvinen insinööri YAMK 81 Marika Tuomela medianomi, kotiäiti 84 Pentti Sorjonen eläkeläinen 83 Jaana Sankilampi ylitarkastaja, tiiminvetäjä 82 Joona Piironen yhdistelmäajoneuvonkuljettaja, ajoneuvoasentaja 80 Janne Lehtonen taksiautoilija 76 78 Tapio Lipsonen (sit.) rehtori, eläkeläinen Jouko Miettinen vanh