>> 6 Pääkirjoitus: Kuhmon matkailun kehittämiselle toimivat kulkuyhteydet ovat äärimmäisen tärkeät. B1223 Autoon 050 432 9243 Antero Heikkinen. >> 14 Metsäpeurat 1970-luvulla Kuhmon jäähallissa vilisee pistepörssin kärkimiehiä kaukalossa ensi sunnuntaina jääkiekon II divisioonan ottelussa. Meiltä ensiapukoulutukset! Kela Taksi Kainuu 0800 02189 Mainitse auton num. Santelli toimii muun muassa kääntäjänä. PERUSTETTU 1959 | WWW.KUHMOLAINEN.FI | IRTONUMERO 2,50 € PERJANTAI 27. >> 2 Jussi Väisänen on yrittäjänä ateriaja pitopalvelu Pitoeväs Ky:ssä. Oikealla Riina Uusimäki, joka vastaa yrityksen kaikesta leivontaan liittyvästä. Tänä vuonna se laajenee. 044 745 2250, www.kalevalantt.fi Seuraa meitä Facebookissa! YLEISLÄÄKÄRIAIKOJA SAATAVANA NYT MYÖS YKSITYISASIAKKAILLE! Ajanvaraus p. >>8 Metsäpeuran historia on toisessa osassa. 044 745 2250 . Kulttuuritarjonta laajaa Italialainen Giulia Santelli sai ensi kosketuksen Veikko Huovisen kirjoihin opiskeluaikanaan. Näitä pelimiehiä löytyy ottelun molemmista joukkueista eli Kiva HT:stä ja YJK:sta >> 19 Pistepörssin miehet kokoon JARNO HILTUNEN 6 4 1 4 8 8 1 2 6 2 5 7 Koulukatu 20, 88900 Kuhmo, p. Sattumoisin hän päätyi kirjailijan selkosille itsekin. TAMMIKUUTA 2023 NRO 8 Yrittäjyys verissä Pitoeväs: Yrittäjä Jussi Väisänen toimii tutuissa tiloissa. Eläintä ryhdytään palauttamaan entisille seuduilleen. >> 4 Kuhmossa on kulttuuritarjontaa vuoden aikana pakahduttavan paljon. Yritys toimii Maikin ja Maikkulin entisissä tiloissa
Sambailen ja twistailen toisaalla. Palstan kokosi toimittaja Antero Komulainen 20 VUOTTA SITTEN Käräjätuomari Jouko Saarella oli 27.1.2003 tullessaan syli täynnä asiakirjoja, kun Kuhmon metsänhoitoyhdistyksen entisen toiminnanjohtajan talousrikosepäilyjen käsittely oli alkamassa.. Kiistelemistä tulee riittämään vuosikausiksi. Jos olisikin junanvaunu, jossa voisi kuunnella kamarimusiikkia tai aaltojen liplatusta, tai katsoa videolta tanssia tai konserttia, ja siten virittäytyä Kuhmotunnelmaan jo matkan aikana. Kun sen säilyttämistä kuitenkin halutaan. Raadollisesti ajattelen, että jo se, ettei pelkää kuolemaa, on voitto. Kuhmo-taloa ja Kuhmon Kamarimusiikkia voi varmasti pitää tämän kulttuurikehityksen kivijalkoina, joiden tukemana on syntynyt paljon muuta suurempaa ja pienempää. Seisominen viestii tuntoaistille, kirkkolaulu kuulolle, suitsukkeen tuoksu hajuaistille, kirkkojen kauneus silmille. Kiusaannun nojatuolikirkoista. Afrikan eloisien kristittyjen tanssahtelu tai Pohjois-Amerikan afroamerikkalaisen reipas gospel-meno on kivaa. ”Kristus nousi kuolleista, kuolemalla kuoleman voitti ja haudoissa oleville elämän antoi”, lauletaan ortodoksikirkossa pääsiäisenä. Sama autuus kuolemanjälkeisestä elämästä on tarjolla myös luterilaisuudessa. Oppi elämästä ja kuolemasta on uskontojen ytimiä. Niin kauan kuin ihmisiä kantaa rakkaus eikä tuomion henki antaa näkemysten rehottaa (Matt 7: 1–5). Kovat pakkaset nostivat pörssihinnan ennätyslukemiin. Kristuksen tärkein viesti on rakkaus, tilan antaminen erilaisuudelle ja ihmisyyden hyväksyminen sen monissa olomuodoissa. 2 MIELIPIDE KUHMOLAINEN – Perjantaina 27. Metsänhoitoyhdistyksen toimistotyöntekijä oli tehnyt rikosilmoituksen toiminnanjohtajasta 1.10.1999, mikä johti toiminnanjohtajan erottamiseen ja käsittelyyn käräjäoikeudessa. tammikuuta 2023 ”Jos rakennusta ei voida käyttää ihmisten toimintaan, olisiko toinen vaihtoehto tehdä siitä vaikka varasto. Tapahtumiin mahtuisi hyvin väkeä kauempaakin, mutta yhteyksien heikkous voi vaikeuttaa tulemista. Ortodoksisessa hautauspalveluksessa arkku on avoin viestinä ihmisen kehollisuuden kunnioituksesta myös elämän päätyttyä. Koen niin vahvana rakkaiden edesmenneitten rukousten kantovoiman, että olen jo varma, että jossakin kohdataan. Määrätietoinen työ ja matkailun kehittäminen tehdään lähes mahdottomaksi jatkuvassa epävarmuudessa. Syytteeseen liittyi luvattomia hakkuita ja puutavaran myyntiä niistä. Liian iso kulu kaupungin kukkaroon. Ortodoksinen kirkko lienee opillisesti lähinnä alkukirkkoa. Graninge Kainuu valaisi asiaa yrittäjille. Minä en kehtaa. Elokuva saa talvisen ilmeensä Kuhmossa. Syyttäjä vaati entiselle toiminnanjohtajalle kolmen vuoden ehdotonta vankeusrangaistusta törkeästä kavalluksesta, törkeästä väärennyksestä, kolmesta törkeästä varkaudesta, kahdesta petoksesta, kolmesta törkeästä petoksesta ja törkeän varkauden yrityksestä. Vuoden päästä ensi-iltansa näkevän Etulinjan edessä -elokuvan kuvauksia tehdään yhdeksän päivän ajan Vuosangassa armeijan harjoitusalueella maalis-huhtikuussa. Hinnan muutokset ovat puistattaneet energian käyttäjiä. Kulttuurin lisäksi koko muu matkailukenttä on hyvin riippuvainen Kajaanin lentoyhteyksistä. Vai pitäisikö siitä tehdä muistomerkki. Ei tarvitse pelätä joutuvansa läpsyttämään käsiään, säikähtää jiihaa-huutoja tai sambakulkuetta adventtikirkossa Helsingin Paavalin kirkon malliin. Kulttuuri on osa kuhmolaisten arkea monella tavalla ja varsinkin laajasti ymmärrettynä. Opetuspuhe, evankeliumin ja psalmien luku herättelevät ajattelemaan. Elokuva kertoo ruotsinkielisen Jalkaväkirykmentti 61:n vaiheista jatkosodassa, Syvärin asemasotavaiheesta aina Tienhaaran torjuntataisteluihin vuosina 1942–43. Vaihetuin luterilaisesta ortodoksiksi. Hiljennyn kirkossa. S ähkömarkkinat muuttuivat sateiden loputtua. Keskustelua Kontion koulun kohtalosta. Ihmiset eivät halua käyttää aikaansa matkustamiseen, mutta voisiko matkastakin tehdä jo elämyksen. Sieluani ruokkii palvelusten muuttumattomuus. Kuhmolaisessa 28.1.2003 uutisoitiin ison 3-4 päivää kestävän käräjäoikeuden käsittelyn alkamisesta, tulevista sotaelokuvan kuvauksista Vuosangassa sekä korkealle nousseesta sähkön pörssihinnasta. Kukaan ei tiedä kuoleman jälkeisestä ajasta, eikä erehtyminen sen suhteen liene kovin vakavaa. Sambaa kirkossa. Pitkät etäisyydet vaativat nopeita yhteyksiä. Tarjonta on niin laajaa, että tietoa siitä olisi hyvä saada suuremmallekin joukolle. Sambaa sinä vaan kirkossa, jos se tuntuu oikealta. Ortodoksipalvelusten meditatiivisuus puhuttelee kuitenkin kainuulaista korvenpeikkoa enemmän. Hyvä kohde ei riitä, jos perille pääsy on vaikeaa Pääkirjoitus 27.1.2023 Paikallislehti Kuhmolainen, perustettu 10.7.1959 6 Päätoimittaja: Mari Heikura 040 7543 579 6 Jakelupäivystys: 0800 955 05 6 Sähköpostit: etunimi.sukunimi@hillagroup.fi K uhmon metsänhoitoyhdistyksen entisen toiminnanjohtajan talousrikosepäilyjä koskeva oikeudenkäynti alkoi 27.1.2003. Ortodoksikirkko on aistien kirkko. U utta sotaelokuvaa kuvataan Åke Lindmanin ohjaamana Kuhmossa. Jo päiväkodissa ja kouluissa kulttuuri on tärkeässä osassa ja mahdollisuudet kulttuuriharrastuksiin ovat paikkakunnan kokoon nähden monipuoliset. K uhmon maine kulttuurikaupunkina pohjautuu suureen määrään erilaisia kulttuuritapahtumia ja -toimijoita. Syyttäjän mukaan rikokset ovat aiheuttaneet vahinkoa kaikkiaan 670000 euron edestä. Lisämenoja kunnalle tuskin kukaan kaipaa vaikka rakennus on monille muistorikas.” www.kuhmolainen.fi Koulu on hieno, mutta pitää saada purkaa. Kolumni Eila Valtanen Kirjoittaja on timoniemeläinen metsänhoitaja. K uolema on kiinnostanut minua, outolintua, pennusta asti. Kunnioitan syvästi kunkin vakaumusta. Pääsiäisen juhlakautena tervehditään sanomalla ”Kristus nousi kuolleista!”, johon vastataan ”Totisesti nousi”. Maailman myllerryksissä rakastan pysyvyyttä. Ehkä englantilaista Nunna Maria Normanbyläistä mukaillen minä, tunkkaisen ennakkoluuloni rasittama, pistän lopulta tanssiksi paratiisissa, jos sinne asti pääsen. Sähkösopimuksien tekeminen on entistä mutkikkaampaa. A Ortodoksikirkko on aistien kirkko
Perjantaina 27. Luottopuu on paikallinen, luotettava ja vakavarainen puukauppakumppani. Tarvittaessa nopea korjuu ja hyvä ennakkorahoitus. Erikoisruokavaliot huomioidaan. Tekstareihin tarkoitettujen viestien eteen kirjoitetaan tekstari. Nimimerkkikirjoituksia julkaistaan vain poikkeustapauksissa. tammikuuta 2023 – KUHMOLAINEN 3 Mielipiteet: toimitus.kuhmolainen@slpmedia.fi, Kuhmolainen, Kainuuntie 103, 88900 Kuhmo. Puukauppa Metsänhoidon palvelut Tieja ojituspalvelut Ostamme leimikoita kevään ja kesän korjuuseen. Mielestäni on hyvä, että Kontion alueen ja sen lähiympäristön tulevaa käyttöä on lähdetty suunnittelemaan asemakaavan kautta. Päädyttiinpä lopulta mihin ratkaisuun tahansa, alueen maapohja pitää säilyttää kaupungin omistuksessa. Kuulumme Suomen Vahvimmat -luottoluokituksen piiriin. luottopuu.fi Perheen lakiasiat Perintöasiat Palvelut yrityksille avustin.fi Verkkosivut ja -kaupat Valokuvaukset ja videotuotannot Markkinoinnin suunnittelu kipinamedia.fi Mikko Mikkonen Puukauppa, erikoispuutavara 044 294 4134 Hannu Kurkinen Puukauppa, tuhkalannoitukset 040 179 4114 Eeva Haavisto Tilitykset ja laskutus 050 383 4710 Timo Kyllönen Metsän uudistukset 040 911 2128 Pentti Heikkinen Tieja ojituspalvelut 041 310 3750 luotettava kumppani TARVITSETKO APUA päivittäisen ruuan kanssa tai juhlien järjestämiseen. 2 99 ps (9,97/kg) Hyvärisen KAURASÄMPYLÄ 300 g tumma RYPÄLE 500 g, Etelä-Afrikka/Namibia APPELSIINI 1,5 kg, Espanja PE MIELIPIDE Elinvoimavaliokunta käsitteli ehdotuksen Kontion koulun alueen asemakaavan muutoksen nähtäville asettamisesta kokouksessaan 11.1.2023. Olemme muuttaneet, palvelemme uusissa toimitiloissa osoitteessa Pajukuja 2 B. Uutisvinkit ja tiedustelut: Puhelimitse 044 332 5320, sähköpostitse toimitus.kuhmolainen@slpmedia.fi. Tekstiviestit: Lähetä tekstiviesti tai whatsapp-viesti toimitukseen numeroon 044 332 5320. 2010-luvun alkupuolella Kontion koulurakennusten kunto tutkittiin perusteellisesti. Nyt on aika keskustella ja valtuusto tekee aikanaan lopullisen päätöksen asiasta. Tuhkalannoituskausi alkaa pian, uusia hankkeita ehditään hakea vielä maaliskuun levitykseen. Vaikka valmistelun aikana onkin järjestetty kuulemistilaisuuksia, on edelleen hyvä käydä kuntalaiskeskustelua. Uutena palveluna tieja ojituspalvelut, kysy lisää Pentti Heikkiseltä. Valiokuntien kokoukset ovat suljettuja, mistä johtuen niissä käytyjä keskusteluja ei voi kommentoida julkisuudessa, mutta päätökset ovat julkisia. Makeat ja suolaiset kahvileivät. Täyteja voileipäkakut. Tämän vuoksi kaupunki teki päätöksen uuden koulun rakentamisesta. 08 655 0095 H E I K U R A 4 90 1 79 1 99 kg kg PALVELEMME: Ma-la 7 – 21 Su 10 – 21 TARJOUKSET VOIMASSA PERJANTAISUNNUNTAI ELLEI TOISIN MAINITTU 14 90 7 90 Leikkeletiskistä Atria LAUANTAI MAKKARA Lihatiskiltä Naudan KULMAPAISTI Lihatiskiltä Possun KYLJYS 6 99 Snellman kunnon KARJALANPAISTI 500 g rs (13,98/kg) kg rs (3,98/kg) ps (1,19/kg) Keräily ja kotiinkuljetus ma-pe Verkkokauppa K-ruoka.fi Maksutavat: verkkomaksu, pankkikortti, käteinen. Kotiinkuljetus tarvittaessa. Kirjoita napakasti. Kirjoituksia ei palauteta. Tutkimusten perusteella rakennusten korjausasteen todettiin nousevan niin korkeaksi, ettei korjaaminen ollut järkevää. On hyvä keskustella ainakin siitä, onko kaupungilla varaa ylläpitää rakennusta, jota ei voida käyttää, mahdollisen myynnin vaikutuksista alueen käyttöön ja ulkopuolisesta korjausrahoituksesta. Remontoiminen olisi ollut erittäin kallista eikä kukaan pystynyt takaamaan, poistuisivatko tilojen sisäilmaongelmat korjaamalla. ME AUTAMME! TILAUKSESTA ATERIAPALVELU: Lämmin kotiruoka sis. PitoEväs Ky Virkatie 2, 88900 KUHMO, 044 235 4890 pitoevas@gmail.com https://pitoevas-ky.webnode.fi/ k.heikura@kuhmo.net Koulukatu 22, p. Tulevassa kaavassa alueelle voidaan määritellä sellaisia rakennuksia, jotka ovat tärkeitä kaupunkikuvallisen kokonaisuuden kannalta. PITOPALVELU: Muistotilaisuudet, syntymäpäivät, häät, rippijuhlat. Pitopaketit. Ohje: Yleisönosastossa julkaistaan ensisijaisesti vain omalla nimellä kirjoitettuja mielipiteitä. salaatin ja jälkiruuan kotiin kuljetettuna. Kirjoittajan nimeä ei anneta toimituksen ulkopuolelle. Toimitus pidättää oikeuden lyhentää ja otsikoida tekstiä. Seppo Vilén Vastaus Antti Sallisen kysymykseen Kontion koulun rakennuksen suojelumerkinnästä www.kuhmolainen.fi. Shellin vieressä oleva uusi toimitila
– Muistotilaisuuksia, häitä, synttäreitä... Riina Uusimäki. Samoissa Virkatien tiloissa on aikaisemmin toiminut myös Pitopalvelu Maikkuli Ky:n palvelu, johon Juha Väisäseltä löytyy yhteys. Viime vuonna toimintansa aloittanut yritys tarjoaa ateriaja pitopalvelua. Palvelu voidaan tarjota myös kotipakettina, joka on Väisänen ja Uusimäen mukaan suosittu palvelu. Totesimme, että Kainuussa lastensuojelupalveluissa on puutteita, ja työvoimapulaa on ollut usean vuoden ajan, kertoo sosiaalihuollon ylitarkastaja SaKainuun lastensuojelussa puutteita Kunnat ja kuntayhtymät painivat rekrytointiongelmissa. Vieressä äänetön yhtiömies Riina Uusimäki, joka toimii myös leipuri-kondiittorina. Pitoeväs tuli Maikkulin entisiin tiloihin Pitoeväs Ky on uusi tulokas kuhmolaisten pitopalveluja ateriapalveluyritysten joukossa. On myös muita yksityishenkilöitä, jotka haluavat tilata valmista ruokaa pakettina. Tällainen on muun muassa asiakassuunnitelmien laatiminen ajallaan. Avi saattoi Kainuun sotea koskevan päätöksen Kainuun hyvinvointialueelle tiedoksi ja huomioitavaksi palveluja suunniteltaessa ja toteutettaessa. Eräänä kilpailuvalttina Väisänen ja Uusimäki näkevätkin erityisruokavaliot. luettelee yrittäjä Jussi Väisänen. Yrityksen runkona toimii ateriapalvelutoiminta ja siihen liittyvä ruoanjakelu. Kasvisja vegaaniruokavalion lisääntyminen näkyy myös Kuhmossa. Pitoeväs on varsin tuore tulokas kuhmolaisessa pitoja ateriapalvelun kentässä. Kainuun sosiaalija terveydenhuollon kuntayhtymää se ohjasi kiinnittämään vakavaa huomiota lastensuojeluasioihin. 4 PUHEENAIHEET KUHMOLAINEN – Perjantaina 27. – Toiveita pyritään aina noudattamaan, sanovat Uusimäki ja Väisänen. Jakelupalvelu on suunnattu erilaisille asiakasryhmille, kuten vanhuksille ja muille asiakkaille, jotka eivät itse voi tehdä ruokaa. Erilaiset kasviruokavaliot ovat nykyään lisääntyneet Kuhmossakin, erityisesti nuorten parissa, mikä on näkynyt myös juhlatilaisuuksien ruokapöydissä ja pitopakettien sisällyksessä. Uusimäki sanoo, että ei oota ei mielellään ryhdytä tarjoamaan ja kaikkea ollaan valmiita kokeilemaan Yritys ottaa huomioon myös ruoka-aineallergiat ja muut erityisruokavaliot, kuten vegaanisen ruokavalion. – Kokeillaan uutta. Kaikenlaisia juhlia on pidetty tässä Lepokynnään salissa tai menty jonnekin toiseen paikkaan, selvittää Riina Uusimäki. Ihan alle vuosi tässä on kuitenkin tehty ja yllättävänkin paljon niitä on ollut, Uusimäki sanoo viitaten vegaaniseen ja vegetaristiseen vaihtoehtoon. Aluehallintovirasto havaitsi valvonnassaan, että lastensuojelun sosiaalityöntekijäresurssit olivat useissa kunnissa riittämättömät täyttämään palvelujen järjestämiselle laissa asetettuja velvoitteita. – Olemme tarkastelleet, miten palvelut on toteutettu ja asiakassuunnitelmat laadittu. – Meillä on tämä keittiö vuokralla ja salin puoli käytössä juhlatilaisuuksia varten, Väisänen kertoo. – Se säästää asiakkailta aikaa ja vaivaa. – Tosiaan, minähän olin töissä tädillä Maikkulissa ja rupesin jatkamaan tätä omalla nimellä, kun täti lopetti. Lastensuojelun järjestämisvelvollisuus on siirtynyt Kainuun hyvinvointialueelle tämän vuoden alusta alkaen. Esimerkiksi täytekakkujen Väisänen kertoo aina olevan gluteenittomia ja laktoosittomia. Riittämättömät resurssit vaarantavat asiakasturvallisuuden lastensuojelussa sekä vaikuttavat palvelujen laatuun ja sisältöön heikentävästi. Kuntayhtymän yhtymähallituksen kokouksen pöytäkirjasta huomattiin kesäkuussa 2022, että lastensuojelutyöntekijöiden henkilöstötilanne on Kainuussa vaikea. Kunnat ovat antaneet aville selvityksiä tilanteeseen johtaneista syistä ja kertoneet sosiaalityöntekijöiden huonosta saatavuudesta, vaikka korjaavia toimenpiteitä ja rekrytointeja on yritetty tehdä. Yrittäjyys ja pitopalvelutoiminta näyttääkin tulevan vähän verenperintönä Väisäselle. Toimintansa yritys on aloittanut toukokuun alussa 2022. Tässä suhteessa yrityksessä nähdäänkin mahdollisuuksia, ja muun muassa kasvisruokavaihtoehtojen kehittämistä onkin tarkoitus pohtia. Jussi Väisäsellä ja Riina Uusimäellä on aikaa huokaista, sillä ruokakierto on juuri saatu valmiiksi. A Kokeillaan uutta. tammikuuta 2023 Marjatta Kurvinen, Maria Hoppania Pohjois-Suomen aluehallintovirasto, avi, on antanut useiden alueiden sote-toimijoille hallinnollista ohjausta lastensuojelupalvelujen järjestämisestä. Ohjausta saivat myös monet muut Oulun alueen toimijat. – Meillä on pitopakettipalvelu ja ateriapalvelu. – Kaikki leivontaan liittyvä ja mainonta. Pitopalvelun rungot ovat valmiina, mutta niitä räätälöidään asiakkaiden toiveiden mukaisiksi. Nytkin oli tulossa tilaisuus, jossa pitää olla mukana myös kasvisvaihtoehto. – Tädin firma oli tässä, Väisänen kertoo ja lisää, että aikaisemmin siinä on toiminut myös lounasravintola. Lastensuojeluun ei saada työntekijöitä. Tutuissa tiloissa: Yrittäjä Jussi Väisänen on työskennellyt aikoinaan myös Pitopalvelu Maikkulissa. Riina Uusimäki toimii yrityksessä leipuri-kondiittorina, jonka tehtäviin kuuluvat jälkiruoat ja kakut. JOUKO HÄNNINEN/ARKISTO Jarno Hiltunen Pitoeväs Ky:n keittiössä vallitsee tällä hetkellä rauha. Pitoeväs toimii Lepokynnään kiinteistössä Virkatiellä. Täytekakkuja tilauksesta saapi, paistoksia saapi, kinkkupiirakoita saapi, voileipäkakkuja: kaikkia konditoriatuotteita... Palveluvalikoimasta löytyy myös pitopalvelu
Osuuskunta Maitosuomi on Valion suurin omistajaosuuskunta, joka vastaa toiminta-alueensa omistajatilojen maidon hankinnasta ja tarjoaa omistajayrittäjilleen laadukkaita palveluja. – Keskipohjanmaan ja Kainuun Sanomien digilukijoille palvelun on tarkoitus pikemminkin parantua kuten aiemminkin on kerrottu. Tämä ei ole mikään Hilla-spesiaali juttu, vaan koskee media-alaa laajemminkin, Luoma sanoo. Muutospaineita aiheuttaa myös konsernissa jo käynnissä oleva kehitystyö. Myös huostaan otetun lapsen vanhemmille on laadittava vanhemmuuden tukemiseksi erillinen asiakassuunnitelma. Kaikki vakanssit pitäisi kuitenkin olla täytettynä, jotta asiakasmitoitus olisi sen mukainen kuin laissa on säädetty, Vaskivuo sanoo. Hän kuitenkin painottaa, että yhdenkään konsernin lehtijulkaisun lakkauttamista ei suunnitella. Tällä hetkellä Keskipohjanmaa ilmestyy digitaalisena näköislehtenä seitsemänä päivänä viikossa, Kainuun Sanomat kuutena päivänä. Lisäksi sosiaalityön opiskelijoita on ollut määräaikaisesti tehtävissä. Toimitusjohtaja Luoman mukaan mahdollinen 29 henkilön irtisanottavan määrä perustuu neuvottelujen tavoitteeksi asetettuun vähintään 1 miljoonan euron pysyvään vuotuiseen kulusäästöön. Maitosuomelle on tullut meijerifuusioiden kautta useita kiinteistöjä. Asiakassuunnitelman laatiminen on yksi lapsen asioista vastaavan sosiaalityöntekijän keskeisemmistä velvollisuuksista. Se tulee muuttamaan monella tapaa toimitusten työtä suunniteltujen toimintatapamuutosten lisäksi. Toinen suuri muutos on median kuluttamisen ja tuottamisen voimakas digitalisoituminen ja paperisten sanomalehtien levikin lasku. Hilla Group Oyj syntyi kaksi vuotta sitten yrityskauppojen myötä, ja konsernin palvelukseen on siirtynyt henkilöstöä, jolla on pitkä työhistoria aivan muiden konsernien palveluksessa. Hilla Group -konsernin lehtiä ovat muun muassa Kainuun Sanomat, Sotkamo-lehti, Kuhmolainen ja Ylä-Kainuu. Puolueen paikallisyhdistyksen hallitus teki kannanoton 14. Neuvotteluissa ovat mukana emoyhtiö Hilla Group Oyj, Jopox Oy, Botnia Print Oy Ab, Kokkolan Jakelu Oy ja SLP Jakelu Oy. Antero Komulainen Osuuskunta Maitosuomi laittoi Kuhmossa Valma-kaupalta tyhjäksi jääneen ja vapautuneen kiinteistön myyntiin maa-alueineen nettihuutokauppaan. – Olemme kesästä asti panostaneet toimituksellisien tietojärjestelmien uudistamiseen. Kainuu nousuun ry toimii koko Oulun vaalipiirin alueella ja sen tavoitteena on saada perussuomalainen kansanedustaja Kainuusta. Vaskivuo toteaa, että lain mukaan asiakassuunnitelma tulisi tehdä myös sosiaalihuollon asiakkaille asiakkuuden alettua. päivänä tammikuuta ja korkein tarjous oli 41600 euroa. Tällöin sosiaalihuoltolain mukaisia asiakkaita ei lasketa työntekijäkohtaiseen asiakasmitoitukseen. Tarkoituksena oli selvittää, miten lastensuojelupalvelut järjestetään Kainuussa. Koko henkilöstön mahdollinen 90 vuorokauden lomauttaminen on Luoman mukaan viimesijainen keino. Virassa olevilla työntekijöillä oli vastuulla yli 35 lasta, joka menee yli lakisääteisen mitoituksen. Se on myynyt vapautuneet kiinteistöt viime vuosina nettihuutokaupalla. Mikään liiketoiminta ei ollut erityisessä myötätuulessa. Lisäksi asiakaskirjauksissa oli viivettä 1–4 viikkoa, vaikka lain mukaan asiakaskirjaukset tulisi kirjata heti, kun asiakkaan asia on käsitelty. Polviselle tukiyhdistys ku Vaskivuo. Meihin vaikuttaa rankimmin paperin hinnan yli kaksinkertaistuminen, sanoo toimitusjohtaja Mikko Luoma. Kiireisimmäksi ajaksi Väisänen ja Uusimäki toteavat kesän. Perjantaina 27. Lastensuojelun avohuollon asiakkaista keskimäärin 64 prosentilla oli laadittuna asiakassuunnitelma ja sosiaalihuollon asiakkaista vain kahdeksalla prosentilla. On luonnollinen asia, että tätä mietitään. tammikuuta, jolloin se piti myös järjestäytymiskokouksensa. Se päättyi maanantaina 23. Se syntyi kahden osuuskunnan, Osuuskunta Maitosuomen ja Osuuskunta ItäMaidon, fuusioituessa syyskuussa 2019. Osuuskunta Maitosuomella oli 1973 omistajatilaa vuoden 2022 alussa. Maitosuomen maidonhankintaalueeseen kuuluu 116 kuntaa EteläPohjanmaalla, Pohjois-Pohjanmaalla, ruotsinkielisellä Pohjanmaalla, Pohjois-Hämeessä, Keski-Suomessa, Etelä-Savossa, Pohjois-Savossa, Kainuussa ja Pohjois-Karjalassa. tammikuuta 2023 – KUHMOLAINEN 5 Pitoeväs tuli Maikkulin entisiin tiloihin Tutuissa tiloissa: Yrittäjä Jussi Väisänen on työskennellyt aikoinaan myös Pitopalvelu Maikkulissa. Meneillään on myös jakeluun liittyviä muutoksia, kuten jakelureittien optimointia. Muutosneuvottelut voivat johtaa enintään 29 henkilön irtisanomiseen, enintään 229 henkilön työsopimuksen ehtojen muuttamiseen sekä enintään 565 henkilön enintään 90 vuorokauden lomautuksiin vuoden 2023 loppuun mennessä. Asiasta tiedotti Sotkamon perussuomalaiset, jonka jäsenistö on kokouksessaan päättänyt tukea Oulun vaalipiirissä Polvista. – On selvä, että tulos tulee olemaan huono. Ne sattuivat yrityksen alkuaikoihin, jolloin muutakin ”alkuhässäkkää” piisasi. Yrittäjä Jussin Väisänen hoitaa kaikki juoksevat asiat, kuten kaupassa käynnit, ruoanjakelut ja yrityksen kirjanpidon. Osa muutoksista tulee ulkoa ja koskee koko media-alaa, osa on konsernin sisäisiä muutostarpeita. 229 henkilön työsopimuksen ehtojen muuttamisen taustalla on Mikko Luoman mukaan konsernin historia. Valma-kiinteistön hinnaksi 41 600 euroa JARNO HILTUNEN Kokki ei nyt ollut paikalla. – Ammattilaiset ovat käyneet työsopimukset läpi, ja tuosta määrästä on löytynyt perusteltuja tarpeita sopimusten yhdenmukaistamiseen ja ajanmukaistamiseen. Hilla Group Oyj ei ole vielä julkaissut vuoden 2022 tulosta. Kainuussa Hilla Group julkaisee Kainuun Sanomia, Koti-Kajaania sekä paikallislehtiä Ylä-Kainuuta, Sotkamo-lehteä ja Kuhmolaista. Neuvotteluissa päätetään toimenpiteistä, joiden avulla Hilla Group vastaa viimeaikaisiin mittaviin muutoksiin media-alan toimintaympäristössä. Vieressä äänetön yhtiömies Riina Uusimäki, joka toimii myös leipuri-kondiittorina. JARNO HILTUNEN Paperin hinnan rankka nousu ja median kuluttamisen muutokset vaativat sopeutumista. Neuvotteluiden piirissä on kaikki Hilla Groupin 565 työntekijää. Kainuussa tehdään myös yhdennettyä lastensuojelua. – Maakuntalehtien printtilehden julkaisupäivien vähentäminen on yksi vaihtoehto, johon voidaan neuvottelujen tuloksena päätyä. – Hyvin me siitä suoriuduttiin, Uusimäki naurahtaa iloisesti.. – Monet kustannukset ovat nousseet. Neuvottelut alkavat helmikuun alussa ja päättyvät aikaisintaan maaliskuun puolivälissä. – Kainuussa oli alun perin yhdeksän virkaa auki, joista neljä saatiin täytettyä. Asiakasmäärän vaihteluväli oli myös suuri. Kamarimusiikin aikaan päivät saattoivat hyvinkin venyä 13-tuntisiksi tai pidemmiksikin. Jarno Hiltunen Kuhmolaista perussuomalaisten kansanedustajaehdokasta Mikko Polvista tukemaan on perustettu tukiryhmä. Uusimäki kertoo kesään kuuluneen myös sadan hengen häät. Mitoitus laskee 30 asiakkaaseen vuoden 2024 alusta alkaen. Hilla Group Oyj käynnistää muutosneuvottelut Katariina Anttila Hilla Group Oyj käynnistää tuotannollisiin, taloudellisiin ja toiminnan uudelleenjärjestämiseen liittyviin syihin perustuvat muutosneuvottelut koko henkilöstönsä kanssa. Liikevaihto oli reilut 40 miljoonaa euroa
Se nimettiin sen osaksi vuonna 2019. Mielestäni Kuhmossa on parasta: Luonnossa: 4 erillaista vuodenaikaa, harrastusmahdollisuudet, kulttuuri, kamarimusiikki. 6 PUHEENAIHEET KUHMOLAINEN – Perjantaina 27. Se tekee Kuhmon kulttuurielämästä poikkeuksellisen laajan ja näkyvän tänä vuonna. Tämä on ensimmäinen kerta, kun valinta kohdistui Suomeen. Kuhmossa lukion Wanhojen tansseja Lentua-salin lavalla säestää Kuhmon Puhallinorkesterin Suuri viihdeorkesteri paikan päällä. Käyn koulua: Kuhmon yhteiskoulussa 9lk. Kuhmon kaupungin visio on: täyttä elämää metsän ja kulttuurin valtakunnassa, kertoi kaupunginjohtaja Tytti Määttä ministerille ja vierailuun osallistuneille kuulijoille. Ikäni on: 15 täytän 16. Kuhmon Musiikkiopisto toimii Kuhmossa ja Sotkamossa. Kuhmossa kaupunki ja toimijat panostavat kulttuuriin. Mottoni on: Eteenpäin on menevän mieli. Kaupungin osalta siinä ovat mukana kaupungin kirjasto, kulttuuri, avustukset, Kuhmo-talon yhtiövastike ja Kuhmon Musiikkiopisto. Nuorisovaltuusto on osa kunnallista päätöksentekokoneistoa ja sen tehtävänä on ottaa kantaa kaikkiin nuoria koskeviin asioihin. Lainauksia oli 30425 vuonna 2021 ja se on neljännes kirjaston koko lainausmäärästä joka on yli 120 000 lainauksen luokkaa. Tässä hän on joulukantaatin harjoituksissa. Kuhmo saa kulttuurista pito-, vetoja elinvoimaa. Kuhmon kesämuusikot ovat toimineet vuodesta 1996 ja kesämuusikko-mallia on siirretty Kuhmosta muihinkin kaupunkeihin ja kuntiin. Kuhmo on vuoden 2023 suomalais-ugrilainen kulttuuripääkaupunki. JARNO HILTUNEN NUORI VAIKUTTAJA Kuhmon Musiikkiopiston tanssinopettaja, liikuntatieteen maisteri Maija Palsio on opiskellut klovneriaa ja siirtänyt oppeja käytäntöön opetuksessaan.. Minun nimeni: Linda Kinnunen. Uutena mahdollisuutena alkoi noin 1,5 vuotta sitten tanssin yleisen oppimäärän opetus. Kesällä Kuhmon kesämuusikoiden pariakymmentä konserttia kokoontuu kuuntelemaan päivittäin 80– 100 hengen yleisö. – Kuhmo on Suomen metsäkeskeisin kaupunki, joka on tunnettu korkeatasoisesta musiikkija kirjallisuuskulttuurista, erityisesti kamarimusiikista ja Kalevalasta sekä yhteisöllisestä elämäntavasta, jossa arvostetaan hyvän jakamista, osaamista ja laatua. Sotkamossa Kuhmon Musiikkiopiston ja nuorten urheiluvalmennuksen yhteistyön mahdollisuuksia on tunnusteltu Beat Your Best-hankSisältöä Kuhmon kulttuuritarjonnasta löytyy pakahduttavan runsaasti, mutta kauempaa tuleville tapahtumakävijöille Kuhmon saavutettavuus on iso haaste. Harrastan: Huilun ja pianon soittoa. Haluaisin muuttaa Kuhmosta: Lisää paikkoja kaupunkiin pyöräilylle, polkuja yms., kohtaamispaikkoja nuorille etenkin, teematapahtumia. Lisäksi kaupunki on tarjonnut tapahtumien järjestämiseen kaupungin tilat veloituksetta sopimuksen perusteella. tammikuuta 2023 Antero Komulainen Tiedeja kulttuuriministeri Petri Honkoselle esiteltiin sellainen määrä Kuhmolaista kulttuurielämää, että sen tietäminen ja muistaminen on haastavaa paikallisille kuhmolaisillekin. Lisäksi normaalivuosina Kuhmo-talossa järjestetään Kuhmon ja Sotkamon muskari-ikäisten lasten juhlava momo-konsertti. Artic Lakeland markkinoi Kainuuta, ja sen yhteistyö on nyt aikaisempaa laajempi. Omatoimikirjaston Kuhmo avasi huhtikuussa 2022. Kalevala on osana Suomen maabrändiä ja se tulee esiin Visit Finlandin ja Artic Lakelandin kautta. Hakemuksen pääteemana olivat Kuhmon ja Suomen kansalliseepos Kalevalan välinen yhteys, sekä monet tavat, joilla Kalevala ja kirjallisuuskulttuuri näkyvät Kuhmon arjessa. Terveiseni päättäjille: Pidetään Kuhmo elävänä kaupunkina! Nuorisovaltuuston jäsenet esittäytyvät Linda Kinnunen harrastaa muun muassa laulua. Minua myös kiinnostaa asiat, joista päätetään. Kuhmon eloisa kulttuuriklusteri on hyvin laaja Jarno Hiltunen Kuhmolaisen juttusarjassa esitellään Kuhmon nuorisovaltuuston jäsenet. Kuhmo on Unescon luovien alojen verkoston jäsen – Suomen ainut kirjallisuuskaupunki. Visit Finland auttaa Suomessa toimivia matkailuyrityksiä kansainvälistymään, kehittämään, myymään ja markkinoimaan kilpailukykyisiä ja laadukkaita matkailutuotteita. Kuhmo kulttuurin valtakuntana on tänä vuonna aikaisempaa täydempi. Tulevaisuudelta toivon: Rauhaa, terveyttä, itseäni kiinnostavia jatkoopintoja, palvelujen pysymistä Kuhmossa. Kuhmossa on myös kesätanssijoita. Kainuu – Kuhmo vahvasti – ja lähes koko Pohjois-Pohjanmaa on mukana Euroopan kulttuuripääkaupungin toiminnassa. Asun: Kuhmossa, Perukassa. Oppilaita on 400. Siinä ovat mukana kirjasto, tapahtumat, museot – myös talvisotamuseo, ja kansalaisopistoyhteistyö Sotkamon kunnan kanssa. Kulttuurin nettomenot asukasta kohti ovat noin 217 euroa. Runolaulu aineettomana kulttuuriperinteenä ja ehdokkaana Unescon aineettoman kulttuuriperinnön listalle, luetteli Määttä. Kaupunki haki jäsenyyttä Juminkeon aloitteesta. Halusin nuorisovaltuustoon koska: Halusin vaikuttaa nuorten asemaan ja mahdollisuuksiin Kuhmossa. Kuhmon kirjastoautolla on kaupungin alueella 100 pysäkkiä. Laulua, hiihtoa ja muuta urheilua. Oulu valittiin vuoden 2026 Euroopan kulttuuripääkaupungiksi. Musiikkiopisto antaa varhaisiän musiikkikasvatusta sekä musiikin laajan oppimäärän opetusta
Toteutuessaan määräaikainen koulutus olisi mahdollista aikaisintaan vuonna 2024, Honkonen arvelee. Siinä on tavoitteena Euroopan neuvoston sertifioima kulttuurireitti. Taideja kulttuurikasvatus on siellä näkyvässä roolissa – niin kuin liikunta ja ulkoilukin. Täällä toimii elokuvateatteri Pajakkakino. Kuhmo-talon valmistumisesta tulee tänä vuonna kuluneeksi 30 vuotta. Tekstiilitaiteilija Ariadna Donner työskentelee Kuhmon Iivantiirassa ja lisäksi kaupugissa asuu kuvataiteilijoita. Lukukausimaksuja Honkonen ei näe ratkaisuksi koulutuksen rahoitukseen. Kuhmo – suomalais-ugrilainen kulttuuripääkaupunki 2023 -avajaiset järjestetään 24.2. Perjantaina 27. Koulutuksesta ei Suomen kokoisella valtiolla ole varaa leikata, Honkonen toteaa. Kävijämäärä ja lipunmyynti on merkittävä osa tapahtuman budjettia. RunolauluAkatemiassa erityisen merkittävä tällä hetkellä on Singing Heritage Route -kulttuurireittihanke. Tarvitaan yhteinen poliittinen näkemys siitä, että koulutus turvataan, Honkonen toivoo. Sillä on suurempi yleisömäärä kuin monella Suomen festivaalilla. Honkonen muistuttaa, että loppujenlopuksi kyse on yliopistojen tahdosta. Kainuun brändin vahvistaminen kulttuurimaakuntana voisi yleisellä tasolla olla vetovoimaa lisäävä asia, Honkonen esittää. Kuhmon kamarimusiikki on saanut monia tunnustuspalkintoja. Jumikeossa on yksi maailman laajimmista Kalevala-teosten kokoelmista. Välivuoden 2023 pitää Joutsen tanssi. Tapahtumat toteuttavat monta kuhmolaista toimijatahoa yhteistyössä. Kuhmon mallin mukaisia juhlia järjestetään maailmalla muuallakin. Määräaikainen opettajankoulutus tarkoittaisi esimerkiksi 2–3 vuoden koulutusohjelmaa. Molemmat toimivat kansainvälisesti verkottuneina. Kainuussa työvoimapulaa on lähes joka alalla. Honkonen ei kannattanut lukukausimaksujen perimistä EU:n ulkopuolisilta opiskelijoilta, mutta myöntää nyt, että tasokasta koulutusta on järkevää markkinoida alueille, jossa siitä ollan valmiita maksamaan. Ministeri Honkonen vieraili tiistaina Kainuussa Kuhmossa ja Kajaanissa. Niissä on noin 22 000 kävijää. Suomalais-ugrilainen kulttuuripääkaupungin huomioivat myös Kuhmon Kamarimusiikki ja Musiikkijuhla Sommelo kesällä 2023 ja jo talven aikana Juminkeko. Juha Sipilän (kesk.) hallituksen aikana leikattiin korkeakoulutuksesta. Avajaiset osuvat Kuhmon Talvi -tapahtumaan 19.–25.2.2023. Omiakin kulttuuripääkaupunki-tapahtumia tulee – eniten Kuhmoon ja satelliittitapahtumana Ilomantsiin. Hilpeä heinäkuu on järjestetty Kuhmossa lapsille, lapsiperheille ja muillekin jo 15 vuoden ajan. Sari Rusanen toiminnanjohtaja, Kuhmon Kamarimusiikki Opetusministeriö tutkii määräaikaista opettajankoulutusta. Nuoret ihmiset haluavat seikkaillakin välillä. Kuhmon kulttuuritoimijoiden ketju on myös huomaamattoman pitkä luun ja muihin arkaaisiin kansanmusiikin muotoihin erikoistunut festivaali. – Kuhmon kulttuuriklusteri on rakennettu yli 50 vuodessa – intohimoisesti, päämäärätietoisesti, yhdessä, esitteli Rusanen. Runolaulu-Akatemia on kulttuurija tutkimuskeskus. Esiintymässä on 100 kansainvälistä taiteilijaa. Mutta Sari Rusasella oli vielä paljon esiin nostettavaa Kuhmon kulttuuriklusterista. Vime kesänä niissä heinäkuun aikana oli 3000 kävijää. Soten kulut kasvavat koko ajan, joten rahoitus on hankittava talouskasvun kautta. Kun Kuhmo on valittu ensimmäisenä suomalaisena paikkakuntana suomalais-ugrilaiseksi kulttuuripääkaupungiksi, niin päätapahtuma järjestetään Musiikkijuhla Sommelossa 26.6.-2.7.2023. Vastuullisuutta Kuhmon Kamarimusiikki on lisännyt Ekokompassin ja STF-ohjelmien kautta. Meillä on puoli miljoonaa veronmaksajaa liian vähän, Honkonen kiteyttää. Kuhmon seurakunnan tiloissa järjestetään kulttuuritapahtumia kuten urkukonsertteja ja hengellisen musiikin konsertteja. Kuhmo-talon suunnittelijoina olivat arkkitehti Matti Heikkinen/Uki Arkkitehdit Oy ja akustikko Matti halme. – Norjassa malli toimii erittäin hyvin, pidetään tietynlaisena elämänvaiheena lähteä pohjoiseen töihin valmistumisen jälkeen. päivinä heinäkuuta. Honkonen tunnustaa tosiasiat: sote-palvelut vaativat paljon rahaa eikä näinä aikoina haluja ole leikata puolustuksestakaan. Antero Komulainen Musiikinopetusta lapset, nuoret ja aikuisetkin saavat kouluissa, musiikkilinjan omaavassa lukiossa ja päivähoidossa. Tilaisuuksia on 14 päivän aikana yhteensä yli 100. Vuosittain siinä on noin 30 000 konserttikäyntiä. Se ulottuu Liettuan Vilnasta Latvian, Viron, Helsingin, itärajan paikkakuntien – myös Kuhmon – kautta Lappiin. Kuhmossa työskentelee kirjailijoita, luontokuvaajia, säveltäjä Outi Tarkiainen sekä muita tunnettuja säveltäjiä sekä muusikoita. Lisäksi Kuhmossa on Kuhmon Puhallinorkesteri, Kuhmo Big Band ja Kuhmon Nuorisoseuran Kuhmolaisteatteri eli kesäteatteri, jonka näytökset 1970-luvun alussa kokosivat suuremmat yleisömäärät kuin Kuhmon Kamarimusiikki silloin. tammikuuta 2023 – KUHMOLAINEN 7 keessa. EFA edustaa noin 100 musiikki-, tanssi-, teatterija monialaista festivaalia, kansallisia festivaaliyhdistyksiä ja kulttuurijärjestöjä 40 maasta. Honkonen haluaisi, että opintolainahyvitys toteutettaisiin jo ensi vaalikaudella. Kuhmo-talon myötä Kuhmoon saatiin myös oma musiikkiopisto. musiikkia ja taidetta voi opiskella kansalaisopistossa. – Suomen perusongelma Ruotsiin verrattuna on se, että meillä on yhtä raskas kansantalous, mutta vähemmän ihmisiä kustantamaan sitä. Kuhmossa toimii useita kuoroja ja lauluryhmiä ja niillä on konsertteja sekä esiintymisiä. Vuosi-ilmoituksensa mukaan Juminkeko-säätiö sai viime vuonna 1,4 miljoonan lahjoituksen. Esimerkiksi työmarkkina-ja sosiaaliturva uudistukset on saatava sellaisiksi, että ihmisten on taloudellisesti järkevää mennä töihin. Jos viisi lähtee, niin kyllä vähintään yksi myös jää, Honkonen perustelee. Kuhmon maaseudulla on kulttuuria ja perinteitä. Lisäksi siellä järjestetään noin 525 muuta tilaisuutta kuten kokouksia, opetustilaisuuksia, perhejuhlia tms. Hän nostaa esimerkiksi Yhdysvallat, jossa maksullinen koulutus haaskaa valtavan määrän potentiaalia. Niiden toteuttajat ja ylläpitäjät asuvat tai toimivat eri puolilla kaupunkia. Sen suurin tapahtuma on useiden yhteistyökumppaneiden kanssa järjestetty yli 2000 kävijän ilta, Taiteiden yö. Toiminnan ytimessä on Kalevalaan liittyvän kulttuuriperinteen vaaliminen ja tunnetuksi tekeminen. Kuhmon kamarimusiikki on Suomen vanhin ja kävijämäärältään suurin kamarimusiikin tapahtuma. Se järjestetään normaalisti heinäkuussa joka vuosi, kahden viikon ajan ja aina eri teemalla. Keskusteluja Kainuun ja Oulun yliopiston välillä on jo käyty. – Vuosittain Kuhmo-talosssa on noin 250 yleisötapahtumaa, joissa on noin 40 000 kävijää. Tällä teemalla Kuhmoon on tulossa on yli 100 tilaisuutta vuoden aikana. Kuhmon päiväkotien arkeen kuuluvat laulut ja musiikki, nukketeatteri tai muut esitykset, joiden toteuttamiseen lapset osallistuvat – niitä on kuukausittain. Tämä kuhmolaisten suosittu olohuone valmistui kesäksi 1993. Kuhmossa on kiinnostavat museot. Juminkeko rakennutti Arkistoja kirjastorakennus Koppasen yksityisin varoin. Juminkeko toimii myös kansainvälisesti muun muassa Unescon kirjallisuuskaupunkiverkostossa, jossa on 42 kaupunkia 32 eri maasta. Se on 38 vuotta toiminut kansallinen Kalevala-kulttuurikeskus. Juminkeko on Kalevalan koti Kuhmossa. Ensi kesänä se järjestetään 53. Kuhmon kaupungin kulttuuritoimi järjestää edullisemmilla lippujen hinnoilla matalan kynnyksen tapahtumia. RunolauluAkatemiaa ylläpitää Runolaulu-Akatemian kannatusyhdistys. Se alkoi muodostua Kuhmon kamarimusiikkifestivaalien käynnistämisestä 1970. Opintolainahyvitys olisi Honkosen mukaan keino, joka tulisi ehdottomasti ottaa käyttöön harvaanasuttujen kuntien korkeakoulutetun työvoiman saatavuuden parantamiseksi. Lisäksi Kuhmossa kulkija voi löytää paikallisten leipomoiden ja leipojien rönttöset ja Lentiiran piirakkapuodin, jossa kesäpäivänä voi käydä yli 200 asiakasta. Kajaanissa Honkonen nostaa esimerkiksi KAMKin pelialan, jolla on myös kansainvälistä vetovoimaa ja on tärkeää markkinoida myös ulkomaille. Hän myös kertoo kuulleensa Kuhmossa opettajien kanssa keskustellessaan, että luonto ja puurakenteinen koulu olivat syitä muuttaa Kainuuseen. Jyrki Kataisen (kok.) ja Jutta Urpilaisen (sdp) kaudella leikattiin perusopetuksesta ja esimerkiksi kuntien osuuksista. ANTERO KOMULAINEN/ARKISTO A Kuhmon kulttuuriklusteri on rakennettu yli 50 vuodessa – intohimoisesti, päämäärätietoisesti, yhdessä. – Kuhmo on kamarimusiikin mekka, maailman kamarimusiikin pääkaupunki, totesi Sari Rusanen. Kuhmon Musiikkiopiston tanssinopettaja, liikuntatieteen maisteri Maija Palsio on opiskellut klovneriaa ja siirtänyt oppeja käytäntöön opetuksessaan. Musiikkijuhla Sommelo aloitettiin Kuhmossa vuonna 2005. Ekokompassin kautta ympäristöjohtamisesta tulee arkipäivää yhä useammalle. Kuhmon Kamarimusiikin toiminnanjohtaja Sari Rusasen kertoi ministerille Kuhmon kulttuuritoimijoiden laajasta työstä ja aloitti sen julkistamalla kokonaisuuden Kuhmon kulttuuriklusteriksi. Konsertteja on vuosittain noin 35 ja käyntikertoja noin 6000. Tukkilaiskisat ovat palanneet Kuhmon kesään. Festivaalin aikana Kuhmossa järjestetään musiikkikurssit. – Ne ovat olleet virheellisiä ratkaisuja, joista pitää ottaa opiksi. Musiikkijuhla Sommelo on Suomen ainoa runolauEnna Poutiainen – Opetusministeriössä on tutkittu mahdollisuutta järjestää määräaikaista opettajankoulutusta Kajaaniin, tiede-ja kulttuuriministeri Petri Honkonen (kesk.) kertoo. Lisäksi on Kirjallisuusmessut ja tänä vuonna alkava uusi valokuvatapahtuma Lens Lentiira. kerran 9.–22. Sillä on EFFE-laatuleima, jonka myöntää EFA, Euroopan festivaaliyhdistys. – Lentua-sali on yksi Pohjois-Euroopan parhaista siihen tarkoitukseen suunnitelluista saleista, esitteli toiminnanjohtaja Sari Rusanen hieman ennen kuin ministeri vietiin rönttöskahveille Lentua-salin lavalle. Talomuseot, kylien tapahtumat ja näyttelyt ovat avoinna eritysesti kesällä. Runolaulu-Akatemia käynnistettiin Kuhmossa vuonna 2010
Italiassa julkaistaan paljon käännöksiä englanninkielisistä maista sekä Ranskasta ja Saksasta. . . Nytkin hän oli parhaillaan yhteydessä kustantamoon. Tällaisia ovat esimerkiksi kuoleman, surun ja masennuksen käsittely italialaisille lapsille suunnatussa kirjassa. Monitieteellisen teoksen käsittely opinnäytetyössä edellytti Santellilta tutustumista biologiaan, ekologiaan ja metsän historiaan. Jotkut aiheet voivat olla liian erikoisia uudelle yleisölle. Pitää myös Giulia in Finlandia -blogia, jonka tavoitteena on tehdä Suomea tunnetuksi Italiassa. . Giulia Santelli on sittemmin kääntänyt lastenkirjoja ja sarjakuvia suomesta italiaksi. Se oli hänen ensimmäinen käännöstyönsä. Ensin pitää miettiä, onko kirjalle yleensä markkinoita toisessa maassa. Santelli on myös kääntänyt Rene Ertomaan laulusarjan Varjo ja valo, joka perustuu A.W. . Se oli yllätys! Silloin löysin Veikko Huovinen -seuran ja olin oikein innoissani. Alunperin Santellin piti kirjoittaa pro gradu arktisesta hysteriasta, mutta hän vaihtoi aihetta Veikko Huovisen kirjaan. Monilla kääntäjillä on omia erikoisalueitaan. Sarjakuvan kääntäminen oli paitsi hauskaa myös haastavaa, sillä puhekuplissa tilaa oli rajoitetusti ja teoksessa kukki huumori, joka piti saada toimimaan myös italiaksi. Joku on keskittynyt suomalaiseen runouteen ja joku toinen tietokirjallisuuteen. . Olisi mukava myös kääntää gradu suomeksi. Jäntin kirjoittamaa sarjaa on käännetty useille kielille. Italiassa tunnetaan suomalaisista kirjailijoista muun muassa Arto Paasilinna ja Kari Hotakainen. – Jos ei olisi mitään tukea, olisi vaikeampaa saada kirjoja esimeriksi italiaksi. Santelli käsitteli myös kääntämiseen liittyviä ongelmia. Kun santelli muutti Kainuuseen, hän ei miettinyt, että Veikko Huovinen oli täältä päin myös kotoisin. . . – Oli tosi antoisaa. Huovista ei ole vielä käännetty italiaksi ja Santelli on eräs harvoista italialaisista, jotka tietävät Huovisen. Lisää Giuliasta: https://giuliainfinlandia.blog/fi/ Kun Giulia Santelli muutti Kainuuseen oli yllätys, että Veikko Huovinen oli myös näiltä selkosilta. – Oli loistava tavata muita kiinnostuneita. Santelli keskusteli Raassinan kanssa käännösstrategioista. Ketsuppi muutettiin tomaattikastikkeeksi. Kotoisin Toscanasta, Italiasta. Gradun sanastossa on 11 sivua tieteellistä termistöä, jotka kaikki esiintyvät Puukansan tarinassa. Aloittelevalle kääntäjälle on tärkeää ottaa itse ehdotuksineen yhteyttä kustantamoihin. . Kääntäjältä vaaditaan luovuutta ja ymmärrystä siitä kulttuurista, jonka teosta on kääntämässä. 8 ELÄMÄNMENO KUHMOLAINEN – Perjantaina 27. Käännöksessä kertoja käyttää runollista ja riimitettyä kieltä, kun alkukielisessä versiossa hahmot puhuvat samalla tavalla nykykieltä. Kääntämiseen vaikuttaa moni asia. Käännöksessä tehdään pastalaatikko, joka laitetaan uuniin. . Opiskeli Bolognan yliopiston maisteriohjelmassa Suomen kirjallisuutta. Italiaan käännettäessä sanasto tuotti päänvaivaa, eikä Santellin äidinkielessä välttämättä ollut vastaavia kansanomaisia sanoja eläimistä ja kasveista. Italiankielisen version hän on lähettänyt Veikko Huovinen -seurallekin. . Asuu tällä hetkellä Kuhmossa, mutta ei pysty kuvittelemaan asuvansa koko elämäänsä samassa paikassa. Humoristeista Paasilinnan suoraviivaisempi huumori on ehkä paremmin käännettävissä ja ymmärrettävissä ulkomailla kuin Huovisen huumori ja satiiri. – Tajusin heti, että tuosta kirjasta voi kirjoittaa paljon. . Myös kustantamot erikoistuvat. Havukka-ahon ajattelija oli jo muualla niin käsitelty teos, että hän päätyi lopulta Puukansan tarinaan, joka on erikoinen kirja sotkamolaisen kirjailijan tuotannossa. . Syntynyt 1993. . . Kielija ruokakursseja hän tarjoaa myös itsenäisesti yrittäjänä verkossa. JARNO HILTUNEN. Pienenä maana suomalaisella kirjallisuudella on vain pieni tila käännösmarkkinoilla. – Kun kustantamon kanssa on aloitettu yhteistyö, niin voi olla, että sieltä otetaan lopulta yhteyttä. Siten hän lisää tunnettuuttaan ja verkostoituu. Giulia Santelli – kääntäminen italiaan onnistuu Kuhmossakin FAKTA Giulia Santelli . Juminkeossa työskennellessään hän käänsi Marko Raassinan Kalevala-sarjakuvan, ja Italiassa se ilmestyi 2021. Yrjänän runoihin. Kuitenkaan makaronilaatikkoa ei voinut korvata jollakin toisella ruoalla, sillä se on tyypillinen ruoka Suomessa. Ainakin siitä olisi hyötyä muille tutkijoille. Hän vieraili myös Huovishuoneella ja keskusteli seuran jäsenten kanssa. Hän lopetti työt Juminkeossa vuoden 2021 lopussa, ja on nyt työskennellyt kääntäjänä sekä pitänyt kielija ruoanlaittokursseja kansalaisopistossa. Esimerkiksi Pikku hiiri -kirjassa tehtiin makaronilaatikkoa, joka oli italialaisille tuntematon. Nyttemmin Santellilta on ilmestynyt myös kaksi lastenkirjan käännöstä Riikka Jäntin Pikku hiiri -sarjasta. – Huomioon on otettava, mitä kirjailija haluaa sanoa ja miten saman pystyy kertomaan toisenkieliselle yleisölle, Santelli sanoo. tammikuuta 2023 Jarno Hiltunen Kun Giulia Santelli opiskeli maisteriohjelmassa yliopistossa 2019, tutustui hän ensimmäistä kertaa Veikko Huovisen tuotantoon. – Sitten rupesin tunnistamaan paikkojen nimiä ja yhdistämään niitä Huoviseen. Samasta paketista löytyy romaani ja tietokirja, ja päähenkilönä on metsä. Kääntämisen näkökulmasta kirja olisi vähintäänkin haasteellinen. Koulutukseltaan metsänhoitajana Huoviselle metsä oli hyvinkin tuttu. Kirjallisuuden vientikeskus Fili tukee suomenkielisen kirjallisuuden kääntämistä, mikä on Santellista hyvä. Santelli toteaa, että on toisaalta hyväkin, että kääntäjiä suomesta italiaan on vähän, sillä verkostoituminen on siten helpompaa. Minulle on ollut kunnia ja iloa pitää puhe Huovisseuran puolesta Kainuun kirjamessuilla. Italialainen Giulia Santelli on viihtynyt Kuhmossa. . – Jos sarja menee hyvin, niin toivottavasti jatkan yhteistyötä Sinnoksen kanssa ja pääsen kääntämään koko sarjan, sanoo Santelli. Kääntäjänä Santelli on uransa alussa ja siinä on omat haasteensa. Käännöstöiden lisäksi opettaa kansalaisopistossa italiaa ja ohjaa italialaisia ruokakursseja. Parhaillaan kirjoittaa kirjaa suomalaisesta aiheesta italiaksi
Palvelu toimii maanantaista perjantaihin viitenä päivänä viikossa. Ronkainen toteaa, että kuntoilijoita lähtee entistä enemmän hiihtoladulle, kun talvi-illat tulevat valoisammiksi. Kuhmossa Pääkkönen & Piiraisessa myydään suksia ja hiihtovälineitä sekä voiteita. Sesonki on käynnissä. Testipareja on tarjolla noin 50. Murtomaasuksia huolletaan ja myydään jo paljon. Talvella kunnostetaan useita suksipareja viikossa. KAJAANIN Intersportissa myydään ja huolletaan suksia ja vuokrataan muun muassa fatbike-polkupyöriä. Talvimatkailukeskuksista kaikenikäiset hiihtäjät ja laskettelijat saavat vuokrattua kunnossa olevia suksipaketteja lasketteluun, murtomaahiihtoon, ja esimerkiksi maastopyöräilyyn. Kajaanissa on lisäksi hyvät kunnostetut talvipyöräilymaastot, ja sinnekin pyöriä vuokrataan. Omia suksia ei välttämättä tarvitse, jos haluaa kunnossa olevat sukset alleen. Myyjä ja suksien huoltaja Mikko Koskenniemi sanoo, että vaikka suksia on välillä työn alla paljonkin, niin matkailijalle ja kuntoilijalle saadaan sukset kuntoon 2–3 tunnissa ja muulloin edetään huoltoon tulleiden suksien jonon mukaan. tammikuuta 2023 // A13 Antero Komulainen • Talviliikuntavälineiden vuokraus ja huolto ovat jo täydessä vauhdissa Vuokatissa ja Rukalla. Maajoukkuehiihtäjien suksien huolto ja voitelut kilpailukuntoon tapahtuvat tietysti heidän omassa huoltotiimissä, mutta paljon samoja asiakkaita on ollut myös Ski Servicellä. Asiakkaina on myös huippuhiihtäjiä ja SM-mitalihiihtäjiä. Kesportissa tehdään suksille perusvoitelut ja tarpeen mukaan pitovoitelu. Jos suksiin haluaa hionnan ja huipputason voitelun, niin silloin sukset lähetetään Kuhmosta Sotkamon liikkeisiin ja sitä kautta niihin saa vaikka uunivoitelun. – Meillä ei ole laskettelusuksia, mutta liukulumikenkiä on, jotka ovat uusi juttu ja joissa on melkoinen hype nyt päällä. Usein asiakas rakentaa kulloisenkin pidon suksiinsa itse päivän kelin mukaan. Sukset kannattaa tuoda ajoissa. Alan liikkeissä myydään suksien ja siteiden lisäksi hiihtoasuja, monoja, hiihtokäsineitä ja päähineitä sekä muita välineitä ja varusteita. Uusien suksien ostaja pääsee kokeilemaan suksia maastoon. Murtomaasuksia tulee yritykseen huollettavaksi myös Kainuun ulkopuolelta suksipussierinä. Kainuun Sanomat // Torstaina 26. SUOMUSSALMELLA Sporttipaja pystyy palvelemaan talviliikunnan asiakkaita laajalla tarjonnalla suksista ja muista liikuntavälineistä urheiluasuihin. Kauppias Mika Ronkainen kertoo, että laskettelusuksien huolto on keskittynyt Vuokatin alueelle, sitä heillä ei ole. Muualla sesonki vilkastuu, kun talvi-illat tulevat valoisammiksi. Perusvoitelun suksiin saa yleensä saman päivän aikana tai seuraavaksi päiväksi kulloisenkin työtilanteen mukaan. Omien suksien huoltoasioissa kannattaa olla ajoissa liikkeellä. Luistimien teroitukseen löytyy palvelu Kuusamon liikekeskuksesta. KESPORT KUHMON myyjällä Sami Malisella on 14 vuoden kokemus suksien huoltamisesta. Siellä tehdään perusluistovoiteluja ja entiset voiteet puhdistetaan suksien pohjista pois. Joskus sukset saa voideltuna mukaansa puolessa tunnissa, joskus seuraavana päivänä. Pitopohjasuksiin tehdään karvan puhdistuksia ja karvan vaihtoja. KESPORT KUHMOSSA perushuollot onnistuvat samana päivänä. VUOKATTI SKI SERVICESTÄ Sotkamosta kerrotaan, että sesonki on jo menossa – sekä suksien että liukulumikenkien osalta. Uusia myytäviä suksia pääsee kokeilemaan ladulle ennen hankintapäätöstä. Vuokatti Ski Service toimii uudessa Vuokatti Areenassa. Päivän työtilanne ratkaisee. Sähköpyöriä vuokrataan jonkin verran. Suksille tarvitaan silloin noin kahden viikon voitelureissu. Talviliikuntavälineet kannattaa huoltaa kuntoon ajoissa Talvimatkailukeskuksissa liikuntavälineiden huolto, vuokraus ja myynti ovat jo täydessä vauhdissa. ANTERO KOMULAINEN Vapaa-aika ja matkustaminen M ai no sl iit e hillagroup.fi/mainostajalle Kainuu & Koillismaa. Urheiluosaamisen lisäksi yritys toimii metsäpalvelualalla ja pyörittää kenkäkauppaa. Vuokatti Ski Servicessä suksia huoltaa 2–4 työntekijää päivittäin asianmukaisten koneiden kanssa. Kuntaja kaupunkikeskuksissa palvelujen kysyntä on jatkuvaa ja vilkastumassa, kun illat tulevat valoisammiksi. Kuusamon matkailuneuvonnasta kerrotaan, että sekä talviliikuntavälineiden, murtomaahiihtosuksien että laskettelusuksien huolto ja vuokraus on keskittynyt Rukalle. Useissa paikoissa perushuollot saadaan tehtyä saman päivän aikana, vaativammat hionnat ja uunivoitelut vievät enemmän aikaa. Vaativammat huollot tehdään Vuokatissa ja niihin, kuten uunivoiteluun, on syytä varata aikaa puoli viikkoa, jos ei vie itse suksia Vuokattiin. Yrittäjä Mika Mäkeläinen kertoi, että talviliikuntavälineiden ja huoltojen osalta talvi näyttää vilkastuvan ja lunta on Suomussalmelle saatu paljon
www.tapahtumienkainuu.fi KAIKKI MERKKIAURINKOLASIT MYYMÄLÄSTÄMME TÄLLÄ KUPONGILLA * -35 % Kauppakatu 10, SUOMUSSALMI www.kello-optiikka.fi APPALAINEN Kell ptiikka O O *Ei koske tilaustuotteita. Voimassa 15.4.2023 asti. Ajankohtaiset tapahtumasi näkyvät alueesi lehden verkkopalvelussa ja painetussa lehdessä. Kysy lisää. Ei jälleenmyyjille. tammikuuta 2023 MAINOSTA JA TAVOITA IHMISIÄ JOKO HY VIN PAIKALLISESTI TAI PUOLI SUOMEA KAT TAVASTI. Laaja ammat tilaisten verkostomme mediamyynnissämme aut taa mielellään. HILL AGROUP.FI/MAINOS TA JALLE Huomio kaikki tapahtumien järjestäjät! Ilmoita kaikki tapahtumasi Tapahtumien Kainuukalenterissa. TERVETULOA AURINKO! TERVETULOA SOVITTAMAAN JA LÖYTÄMÄÄN OMASI! LAAJA VALIKOIMA hillagroup.fi/mainostajalle A10 // Kuhmolainen // Perjantaina 27. A14 // Kainuun Sanomat // Torstaina 26. tammikuuta 2023
Ukkohallassa tapahtuu ympäri vuoden, mistä esimerkkeinä maailmankuulun suopotkupallon MM-kisojen rinnalle kehitetyt helmikuussa järjestettävät umpihankijalkapallon ja umpihankifrisbeegolfin MM-kisat. Pohjanmaalta käy meillä paljon matkailijoita, joten tie taitaa viettää tänne hyvin. Täydellisen talvipäivän kruunaa, kun pääsee illalla kylpylään, Mustonen visioi. Palkitseva kokemus todentaa, että Kainuu on todella metsäistä aluetta. Paljakan luonnonpuistossa ei voi hiihtää, mutta latu menee aivan alueen vierestä, jolloin sen koskematon luonto on siten aistittavissa, Penttinen kertoo. Kainuun huipulla sijaitsevan vaaran päällä olevista näköalahuoneistoista on näkymät kymmenien kilometrien päähän. Hiihtämiseen löytyy kaikilta kolmelta paikkakunnalta latuprofiileja niin kunnonkohotukseen kuin kilpahiihtoonkin. Kolmen kunnan muodostama Erä-Kainuu tarjoaa monipuolisia mahdollisuuksia niin aktiivilomalaiselle kuin luonnon rauhasta nauttijalle. Alueelta löytyy paljon ainutlaatuisia kohteita, joita muualla Suomessa ei yksinkertaisesti ole. Olemmehan me lähempänä kuin Lappi, matkailun asiantuntija Leena Penttinen Puolangalta muistuttaa. Itselleni tulee vieraita varten mieleen Julma-Ölkyn jääputous talvella, toisena Kiantajärven aurinkolatu, kolmantena vaihtoehtona ehkä talvipyöräily Hossan maisemissa sähköavusteisella fatbikella. Ukkohallan saunamaailman yhdeksän erilaista saunaa kutsuvat rentoutumaan, Hyrynsalmen kehityspäällikkö Pekka Oikarinen mainitsee muutamia matkailutärppejään. Vapaakelkkailuun (freeride) tarkoitettuja alueitakin löytyy kaksi kappaletta. Toisesta matkailukeskuksesta tai kunnasta toiseen on helppo siirtyä moottorikelkalla, ja retken päätteeksi päästä kylpylään ja puhtaisiin lakanoihin, vinkkaa Suomussalmen matkailukoordinaattori Tiia Mustonen. Siellä käy niin paljon ihmisiä, että putoukselle johtavaa polkua ei tarvitse pitää auki talvisin. Elämyksiä monenlaiseen makuun Vaarojen huipuilta avautuu huikeita maisemia, mitä ihaillessa on tilaa hengittää ja myös hellittää. Metsäelämys säilyy aivan huipulle asti. P uolanka, Hyrynsalmi ja Suomussalmi muodostavat erämaan tuntua hehkuvan matkailualueen, jonne on helppo tulla nauttimaan luonnon rauhasta. Ja mikäpä on ihaninta kuin lähteä keväthangilla Kiantajärvelle hiihtelemään aurinkolatua pitkin. Talvilomaa ajatellen lunta riittää hyvinkin huhtikuun loppuun saakka. Hepokönkään parkkipaikalle vievää tietä aurataan läpi talven, Penttinen sanoo. Et ole silloin todellakaan ruuhka-Suomen keskellä. Kainuun Sanomat // Torstaina 26. Kainuun vaaramaisemat ovat talvella takuulla lumisia, sillä ensilumi sataa usein jo marraskuun alussa. Meillä on mahdollista lähteä, vaikka viikoksi, hiihtämään Upitrekin järjestämille vaelluksille, Mustonen mainitsee. Suomessa ei juurikaan ole vesiputouksia, ja veisinkin vieraani ehdottomasti myös Hepokönkään vesiputoukselle. tammikuuta 2023 // A15 Esimerkiksi Hossan kansallispuistosta löytyy ylläpidettyjä reittejä talvipyöräilyä varten. Mystisen sinisen taivaan alla ja lumimaisemassa putous on maaginen näky. LUE LISÄÄ SEUDUN TUOREITA TALVIMATKAILU-UUTISIA: Kolmen kunnan muodostaman Erä-Kainuun alueelta löytyy sykähdyttävää luontoa, pirteitä aktiviteetteja sekä hemmottelua rentoutumiseen. Kuvat: Suomussalmen matkailupalvelut / kuvaaja Harri Tarvainen Täydelliset talvipäivät odottavat matkailijaa Erä-Kainuussa Kuhmolainen // Perjantaina 27. Kahden vaaran väliin rakennetussa Ukkohallan matkailukylässä Hyrynsalmella tunnelma on kuin alppikylässä ja palveluvalikoimaa löytyy joka lähtöön. tammikuuta 2023 // A11. MAINOS ” Et ole silloin todellakaan ruuhkaSuomen keskellä. Kainuun matkailukeskuksia yhdistää laaja moottorikelkkareittien verkosto ja ajettavaa riittää 2 000 kilometriä
Kuitenkin tutkimusten mukaan metsästyksen hyväksyttävyys on vuosikymmenten aikana vahvistunut, sanoo Metsähallituksen erätalousjohtaja Jukka Bisi. Kiinnostus metsästystä kohtaan syntyy nykyisin kaupungeissa, mutta ainakaan Etelä-Suomessa seurat eivät ole kovin vastaanottavaisia. – Metsästyksessä on aina sellainen riski, että keskustelu kärjistyy. Jos konflikti paisuu, voi käydä niin, ettei millään muulla ole enää väliä kuin sillä, että päästään rankaisemaan vastapuolta. Pitää myös pohtia, onko omassa toiminnassa jotain korjattavaa, mikä luo uskottavuutta ulospäin. Konfliktien ratkaisemiseen on monta keinoa.. Ääripäissä on vain niukasti ihmisiä, vaikka julkisesta keskustelusta voi päätellä muuta. Ei kannata esimerkiksi sanoa: Nyt sinä ylireagoit. Ei pitäisi ainakaan tyrmätä keskustelijaa vain sillä perusteella, että hän edustaa väärää porukkaa. Kun kärkevään somekommenttiin – olipa kyse metsästyksestä tai muusta – kirjoittaa asiallisen faktapohjaisen kommentin, keskustelun suunnan voi saada käännetyksi. Aina asiallisuuskaan ei toimi. – En ole huolissani metsästyksen tulevaisuudesta, elleivät metsästäjät itse hölmöile sitä, sanoo Aleksi Lumme, joka edistää asiallista metsästyskeskustelua somessa Metsästäjäsyndikaatti-nimisellä Instagramtilillä. Riistakonflikteista ja toimintaympäristön muutoksesta keskusteltiin viimeviikkoisilla Riistapäivillä, joilla Metsästäjäliitto palkitsi Aleksi Lumpeen Wadén-palkinnolla hänen työstään metsästyskeskustelun parantamisen parissa. Susien metsästys on Joni Pellikan mukaan yksi sitkeimmistä ja pitkäikäisimmistä riistakonflikteista, jossa kaikille kivaa ratkaisua ei löydy. Lumpeen mielestä kyseisessä tapauksessa vastapuolikin tyri: sen tapa tuoda esille eläinoikeuksia ei motivoinut parantamaan toimintaa. Tutkija Joni Pellikka Luonnonvarakeskuksesta kertoo eri riistakonflikteista tehtyjen tutkimusten osoittavan, että valtaosa suomalaisista suhtautuu kyseisiin, esimerkiksi ilveksen metsästystä tai merimetsoja koskeviin konflikteihin neutraalisti. 12 ELÄMÄNMENOA KUHMOLAINEN – Perjantaina 27. Lumme kannustaa metsästäjiä ja metsästysseuroja avoimuuteen. Harrastus liikuttaa tunteita ja voi synnyttää keskustelun eettisyydestä. Onko metsästys kriisissä ja metsästäjien maine koetuksella. tammikuuta 2023 Marjatta Kurvinen Metsästäjä ampui pyöräilijän kansallispuistossa, Suomussalmen pienpetokisoista nousi valtakunnallinen kohu, karhuja kävelee pyyntiraudat käpälissään. SusiLife on oiva esimerkki siitä, että konfliktien ratkaisemiseksi ei useinkaan ole yhtä keinoa. Keskustelua seuranneet metsästäjät eivät ole ihan sitä mieltä. Ratkaisuun tarvitaan yleensä haittaa aiheuttavan eläinkannan vähentämistä, olosuhteiden korjaamista niin, etteivät eläimet pääse tekemään vahinkoja, ihmisten opettamista sietämään eläimiä sekä lakien ja sääntöjen korjaamista. Keskustelu kuohahtaa säännöllisin väliajoin samoin argumentein eri puolilla Suomea. Jos huolta ei oteta vakavasti, vastapuoli voi koventaa otteita ja tehdä vaikkapa lakialoitteen toiminnan kieltämiseksi. Vaikka ensimmäinen reaktio hyökkäyksessä on puolustautuminen, pitäisi vastapuolta lähestyä uteliaana ja pyrkiä synnyttämään henkilökohtaisia luottamuksellisia suhteita. Ei suostuta edes samaan pöytään vastapuolen kanssa ja ajetaan läpi vain omaa yhtä ratkaisua. Hyvinkin pieni klikki voi pysäyttää vastapuolen toiminnan. Esimerkiksi syksyisen pienpetokisaa koskevan keskustelun alkureaktio oli niin voimakas, ettei siinä Lumpeen mukaan ollut paljon tehtävissä, vaikka pohjatietoja korjattiinkin. Kun metsästystä kohtaan esitetään kritiikkiä, metsästäjän kannattaa pitää pää kylmänä ja vastata epäasialliseenkin kommenttiin asiallisesti, neuvoo Aleksi Lumme. Metsästäjät eivät saa poteroitua omaan kuplaansa Aleksi Lumme muistuttaa, että metsästysaiheisessa somekeskustelussa pätevät ihan samat säännöt kuin vaikka keskustellessa puolison kanssa. Hölmöilyä ovat esimerkiksi ulostulot, joissa kerskaillaan saaliilla tai naureskellaan isojen raatokasojen ympärillä. Se on osa metsästyksen erityisyyttä. Se yleensä vain pahentaa tilannetta. Asiallisuus vetää lisää asiallisuutta ja on kaikille miellyttävämpää, sanoo Aleksi Lumme. Ei siis kannata poteroitua omaan metsästäjäkuplaan ja jatkaa arvostelua herättävää toimintaa maan alla. Hän muistuttaa, ettei metsästyskeskustelu saa olla vain reaktiivista vaan metsästäjien pitää myös omaaloitteisesti jakaa tietoa. ALEKSI LUMME Asiallinen keskustelu vastapuolen kanssa poistaa ennakkoluuloja, sanoo rakentavasta metsästyskeskustelusta palkittu Aleksi Lumme
Ilmoita tunnistamasi lajit ja laskemasi maksimimäärät BirdLifelle viimeistään perjantaina 3.2. Koulutuksessa suunnittelet omaa uraasi ja tulevaisuuttasi, huomioiden elämäntilanteesi, erityistaitosi ja kiinnostuksesi. ja lopulliset tulokset helmikuun aikana. – Nämä heijastuvat erilaisina konflikteina meidän työpöydälle, Bisi sanoo. Koulutukseen sisältyy webinaareja, omatoimista työskentelyä sekä henkilökohtaista ohjausta ja sparrausta. – 22.5.2023. Tulosmajakka on käytössäsi maksutta myös koulutuksen jälkeen, voit jatkaa liiketoimintasuunnitelmasi kehittämistä, kun sen aika on. Verkkomarkkinoinnilla lisää asiakkaita (710177) Tämän päivän ostaja etsii tuotteita ja palveluita ensimmäisenä verkosta. Laske montako yksilöä kutakin lajia on enimmillään näkyvissä samaan aikaan (näin vältät laskemasta samoja yksilöitä moneen kertaan). Koulutus auttaa sinua konkreettisesti ja helposti hyödyntämään digitaalisen markkinoinnin työkaluja ja hankkimaan lisää asiakkaita verkon kautta. Tarkkaile tunnin ajan lintuja omalla pihalla tai muulla paikalla joko lauantaina 28. – 8.6.2023. Koulutus kestää 10 päivää. Koulutukset ovat maksuttomia. Koulutusaika 9.5. Kasvata myyntiäsi! Myynnin ja markkinoinnin verkkokoulutus (710178) Ilman asiakkaita yksikään yritys ei voi toimia ja siksi sinäkään yrittäjänä et voi laiminlyödä myyntiä ja markkinointia. Tapahtuman tarkoituksena on kannustaa ihmisiä tarkkailemaan kotipihan lintuja ja lähiluontoa. Tarkempia tietoja www.tyomarkkinatori.fi, Kainuun TE-toimisto Anne Möttönen puh. During this online training you will make a practical business plan, which is tailor-made for your business idea and yourself. Koulutus kestää 10 päivää. Suunnitelma tehdään Tulosmajakkaan. tammikuuta. Koulutus kestää 10 päivää. Pihabongaukseen ilmoitettuja havaintoja voi seurata päivittyvillä verkkosivuilla www.pihabongaus.fi. Osallistuneiden kesken arvotaan palkintoja. Tärkeintä on, että haluat työllistyä ja/tai toimia yrittäjämäisesti luovan alan toimijana. – 4.8.2023. Jos kotipihan linnut eivät ole vielä tuttuja, löydät tavallisimmat talvilintumme esittelevän videon sekä kuvia ja lyhyet lajiesittelyt osoitteesta www.pihabongaus.fi. 10.5.2023. Koulutuksessa saat työkaluja kannattavuuden parantamiseen hinnoittelun ja verosuunnittelun keinoin. – 6.7.2023. Apply before 2.4. Koulutuksessa saat konkreettiset työkalut tulokselliseen markkinointiin ja myyntiin. Tunnista havaitsemasi lintulajit. Riistanhoitoyhdistyksen jäsenistä puolet asuu muualla kuin Puolangalla. – 23.5.2023. Hakuaika päättyy 18.6. Viikonloppuna selviää, onko ilmiö valtakunnallinen. tammikuuta 2023 – KUHMOLAINEN 13 Yrittäjäkoulutukset Kainuussa tyomarkkinatori.fi Kainuun TE-toimisto ja ValmennusMajakka järjestävät kaikille yrittäjyyttä miettiville, yrityksen perustamista tai ostamista suunnitteleville tai äskettäin yrittäjäksi ryhtyneille henkilöille koulutusta. Pihabongauksen tulokset kertovat talvisesta linnustostamme ja sen muutoksista. Mitä osaat ja haluat tehdä. Toki suosituimmille alueille luvat menevät muutamissa minuuteissa.. . Koulutusaika 2.5. Apply berore 18.6. . – 6.4.2023. Tavoitteena on, että saada yrityksesi verkkokauppa pystyyn kuukaudessa. . Koulutusaika 6.6. Missä olet nyt. Jo 18. Koulutus kestää 10 päivää. Pihabongauksen avulla saadaan tarkka kuva talven lintutilanteesta ja sitä voidaan verrata aikaisimpiin vuosiin. Ymmärrätkö miten verkkosivusto luodaan tai miten sosiaalinen mediaa valjastetaan myyntimieheksesi. Hakuaika päättyy 19.2. . Myös Kuhmo on ollut mukana bongauksissa. Voit olla luovan alan kokenut konkari tai vastaalkaja. – Meidän tehtävämme on tarkkailla muutoksia ja ottaa kansalaisten tasavertainen kohtelu huomioon. Mitä työntekijän palkkaus maksaa. Koululuokat ovat voineet osallistua Pihabongaukseen maanantaista lähtien. Koulutusaika 4.7. 1.6.2023. Koulutuksiin hakeudutaan sähköisellä lomakkeella osoitteessa www.tyomarkkinatori.fi. tai sunnuntaina 29. Entrepreneurship course learn all areas of how to start a company (710175) People who are considering entrepreneurship have different backgrounds: goals, skills and knowledge differ from each other. Muutospaineita aiheuttavat nyt esimerkiksi metsänomistuksen uusjako, tuulivoimarakentaminen, muun virkistyskäytön lisääntyminen, intensiivinen metsätalous, suojelualueet, tyhjenevä maaseutu sekä toisaalta uhanalaistuvat lajit ja runsastuva riistaresurssi. . . Tämä tarkoittaa jatkuvaa yhteensovittamista ja valintoja siitä, mikä milläkin valtion alueella on ensisijaista toimintaa, sanoo erätalousjohtaja Jukka Bisi Metsähallituksesta. (710013) Koulutuksessa opit tunnistamaan ja tuotteistamaan omaa osaamistasi, tutustut kevytyrittäjyyden eri muotoihin (osuuskunta, laskutuspalvelut ja freelancer-työ). Esimerkiksi Puolangalla asuvista, riistanhoitomaksun maksaneista neljännes on 60–70-vuotiaita ja liki 70 prosenttia yli 50-vuotiaita. kertaa järjestettävä Pihabongaus on kansalaistiedettä parhaimmillaan. BirdLife julkaisee verkkosivuillaan tuloksia tapahtuman aikana, alustavan yhteenvedon 30.1. Koulutuksesta saat konkreettiset ohjeet tehokkaan verkkokaupan perustamiseen tai toimivan verkkokaupan kehittämiseen. Mietityttääkö mistä ja miten löydät sopivan ja pätevän työntekijän. – 3.8.2023. Hakuaika päättyy 16.4. Valmennusmajakka offers you an opportunity to be involved in a service which helps you accomplish your dreams as an entrepreneur. Samalla kartoitat, mitä lisäosaamista tarvitset edetäksesi kohti tavoitteitasi. Esimerkiksi taannoinen maastopyöräilijän kuolema metsästysonnettomuudessa johti metsästyksen rajauksiin joillakin suosituimmilla Suomen suurimmassa luontotapahtumassa tarkkaillaan tunnin ajan lintuja omalla pihalla tai muulla paikalla. Pihabongaukseen voi osallistua kuka tahansa ja missä tahansa Suomessa. – Se on kova tie. Opit myös ylläpitämään omaa työhyvinvointiasi ja työskentelemään tehokkaasti. Hakuaika päättyy 18.6. Hakuaika päättyy 23.4. virkistysalueilla. Koulutukset toteutetaan verkkokoulutuksena. Koulutusaika 8. . Aineisto osoittaa muun muassa viherpeipon ja hömötiaisen vähentyneen sekä pikkuvarpusen ja mustarastaan runsastuneen, kertoo BirdLifen suojeluja tutkimusjohtaja Teemu Lehtiniemi. Yrittäjästä työnantajaksi ja esihenkilöksi työkaluja kasvuun (710189) Yrittäjä, oletko palkkaamassa työntekijää. Viimeaikaisten havaintojen perusteella ainakin Etelä-Suomessa on tavallista runsaammin punatulkkuja. Hakuaika päättyy 23.4. 30.5.2023 (710008). Pihabongaus antaa tietoa FAKTA Pihabongauksen osallistumisohjeet . Viime talvena Pihabongaukseen osallistui yli 25 000 ihmistä noin 17 500 paikalla, ja havaintoja ilmoitettiin yhteensä lähes 800 000 lintuyksilöstä. Kun Kainuussa – metsästäjien maakunnassa – asuu nykyisin alle 10 000 metsästäjää, Oulun kaupungissa heitä on jo 15 000. . Entä osaatko käyttää nykyajan myyntityökaluja. . Koulutusaika 13.3. Koulutus kestää 10 päivää. Kuka tahansa voi osallistua Pihabongaukseen, eikä kyseessä ole kilpailu. Se tuottaa arvokasta lintutietoa koko Suomesta, ja on helppoa ja mukavaa osallistujille. Koulutusaika 7.3. 029 503 9078 tai ValmennusMajakka Ella Kärki puh. . Aloittavan yrittäjän tehopaketti – Opi kaikki yrityksen perustamisen osa-alueet Koulutuksen aikana teet käytännönläheisen, itsesi näköisen liiketoimintasuunnitelman. Metsästysympäristö muutoksessa Metsähallituksen Eräpalvelujen koko henkilöstö on alkanut suunnitella, mitä toimia metsästyksen toimintaympäristön muutos edellyttää Metsähallitukselta. – Pihabongaus tuottaa valtavan määrän lintutietoa. Hakuaika päättyy 10.4. Perjantaina 27. Kun paikallisten metsästäjien määrä vähenee, Metsähallitus voi lisätä ulkopaikkakuntalaisten lupakiintiöitä. Havainnot voi ilmoittaa myös postikortilla osoitteella BirdLife Suomi, Annankatu 29 A 16, 00100 Helsinki. Tiedätkö sinä mitkä asiat on huomioitava, kun yrityksessäsi mietitään verkkokaupan perustamista. Periaate toteutuu Suomessa valtion mailla, jonne lupia voivat ostaa kaikki. Tutustut yleisimpiin digitaalisiin työvälineisiin, joista voit valita itsellesi sopivimmat asiakaspalveluun, markkinointiin ja myyntiin sekä taloushallintoon. Verkkokauppa pystyyn kuukaudessa (710186) Verkkokauppa on tänä päivänä monen yrityksen tärkeimpiä myyntikanavia. 0295 020 702 tai facebook.com/koulutusneuvonta. Lintulajien tai yksilöiden määrällä ei ole merkitystä. . Kasvata yrityksen tuottavuutta hyödyntämällä digitaalisia työkaluja (710187) Koulutuksen tavoitteena on oppia hyödyntämään yritystoiminnan eri osa-alueiden digitaalisia työkaluja, kasvattamaan myyntiä ja kannattavuutta sekä kehittämään omaa osaamistasi yrittäjänä. Starting dates: 17.4. Entä miten toimia fiksuna esihenkilönä ja työyhteisösi operatiivisena johtajana. . Suomessa metsästyksen hyväksyttävyyttä lisää periaate, että kaikille taataan mahdollisuus metsästykseen eikä harrastus siten ole elitistinen. • 3. 3.7. Koulutus kestää 10 päivää. Koulutuksessa oppimistasi asioista on laajasti hyötyä työelämässä, teitpä töitä kevytyrittäjänä, freelancerina tai toisen palveluksessa. Luovuus elämäntapana ja elinkeinona (710010) Koulutus lähtee liikkeelle sinusta luovan alan osaajana. Se on helppokäyttöinen yritystoiminnan suunnitteluun ja kehittämiseen tehty verkko-oppimisympäristö. Yksi suuri muutos on metsästäjien kiihtyvä keskittyminen kaupunkeihin, mikä näkyy Kainuussa erityisen selvästi. Saat myös perustiedot kevytyrittäjän sosiaaliturvasta, teet alustavia yritystoimintaan liittyviä laskelmia ja konkreettisen kevytyrittäjyyden suunnitelman. . Pihabongaukseen ei tarvitse erikseen ilmoittautua. Joka vuosi yhä suurempi osa Kainuussa metsästävistä asuu muualla kuin Kainuussa ja kainuulaiset metsästäjät ovat yhä ikääntyneempiä. Hakuaika päättyy 21.5. On tärkeää, että tiedät, kuinka saat omat tuotteesi ja palvelusi verkossa hyvin esille, niin että potentiaaliset asiakkaat varmasti löytävät sinut. – 28.7.2023 (710009). Tämä on itsestään selvää, mutta tiedätkö kuinka teet myyntiä kasvattavaa markkinointia. Sama tilanne on muissakin Kainuun maaseutukunnissa. Koulutusaika 18.4. – 17.5.2023. Hakuaika päättyy 2.4. Koulutukset järjestetään • 24.4. 040 510 3289, Koulutusneuvonta puh. osoitteessa www.pihabongaus.fi . Parempi ja yleisempi tapa estää konflikteja on neuvonnan kautta, sanoo Jukka Bisi. Minustako yrittäjä. Postikortissa on oltava lintuhavaintojen lisäksi havainnoitsijan ja havaintopaikan osoitteet, havainnointiajankohta ja havainnoitsijoiden määrä. . Esihenkilön toiminta ja asenteet vaikuttavat ehkäpä eniten siihen, millaista muiden on tehdä työtä ja millainen ilmapiiri työpaikalla tai etätyön tekijällä on. Koulutuksesta saat tiedot ja taidot rekrytointien ja työsopimusten käytännön hoitamiseen sekä työkaluja esihenkilönä toimimiseen. Hakuaika päättyy 26.2. Paranna yrityksesi kannattavuutta (710176) Yritystoiminnassa kehittämiskohteeksi numero yksi nousee usein kannattavuuteen liittyvät kysymykset
TAVOITAMME KATTAVASTI VAALIPIIRISI ÄÄNESTÄJÄT *Kansallisen mediatutkimuksen (KMT 2022) mukaan Hilla Groupin julkaisuja pitää luotettavana 85 % lukijoista ja medioitamme luetaan keskimäärin 30 min. Kristus sovitti minun ja sinun syntisi kertakaikkisella uhrillaan Golgatan ristinpuulla. Pyydystys onnistui, ja kahdeksan peuraa siirrettiin autokyydillä yli 300 kilometriä lounaaseen Suomenselän Salamaperälle. Jumala on ilmoittanut itsensä meille luomakunnassa, Jumala puhuu meille omassatunnossamme mutta erityisesti Jumala ilmaisee itsensä meille Raamatussa, jonka Jumalan Pyhän Hengen johdatuksessa olevat ihmiset ovat kirjoittaneet. Raamatun keskeinen sanoma on evankeliumi eli ilosanoma. Kirkkovuodessa tämän viikon aiheena on: Jeesus herättää uskon. Autamme Sinua tarvittaessa mainoksen suunnittelusta aina sen valmistamiseen asti. Rakastava Jumala lähestyy meitä ja vetää meitä puoleensa iankaikkisella rakkaudella. Ihminen on luotu elämään yhteydessä Jumalan kanssa ja ihminen on levoton ja rauhaton kunnes saavuttaa tämän yhteyden. Jotta peurat eivät olisi kuljetuksen aikana loukanneet itseään tai stressaantuneet, niin niille annettiin rauhoittavaa lääkettä. Käytiin kyllä aikoinaan jopa oikeutta tapettujen peurojen alkuperästä. Kuin osoitukseksi peurojen suunnistustaidosta eräs hirvas vaelsi Suomenselältä melko pian takaisin Kuhmoon. Jeesus herättää meissä uskon, sekään ei nouse meistä itsestämme. Jumalan voi oppia tuntemaan vain siten, että hän itse ilmoittaa itsensä meille. Kuhmon Viiksimon ja Luisuan särkkien eli pitkittäisharjujen koskemattomat jäkäliköt toimivat vetotekijöinä 1970 ja 1980 luvuilla. Juttusarjassa Alpo Komulainen kertoo metsäpeuran levinnäisyydestä Kainuun selkosilla. Myös susien vähäisyys Suomen puolella houkutteli. Koko luomakunta kaipaa armahtajaa. Jeesuksen ihmeteot ja niiden ihmisten todistukset, jotka ovat saaneet tuntea hänen voimansa, herättävät uskon häneen auttajana ja Vapahtajana. hillagroup.fi/mainostajalle Luotettavassa ja tarkasti luetussa* uutisympäristössä vaaliviestisi huomataan. Vähäinen ei ole myöskään se historiavelka, joka meillä suomalaisilla on metsäpeuralle. Vaikka oma voimasi on vaatimaton Vierelläsi voimallinen Jumala on! Mitään kansakuntaa Herra halveksi ei Synnit koko maailman Hän ristille vei. Vasta toinen siirtoistutus onnistui. Metsäpeuroja palautettiin entisille asuinseuduilleen 1970-luvulla.. Yhteys saadaan oppimalla tuntemaan Jumala ja Jeesus Kristus, jonka Jumala lähetti maan päälle, jotta kaikki häneen uskovat saisivat iankaikkisen elämän. Vaadin 468 löydettiin myöhemmin Tipakselta petojen tappamana. Symposiumin ansioksi on laskettava tärkeimmän vasomisalueen eli Elimyssalon rauhoittaminen sekä metsäpeuratutkimuksen aloittaminen, joka vahvisti yhteistyötä valtakunnanrajan molemmin puolin. Kaukana ja lähelläsi ihminen on Joka Vapahtajalle on korvaamaton!” Jeesus herättää uskon Hartaus Jaakko Antola Ehdolla. Ilosanoma on, että Jeesus Kristus on elämällään, kuolemallaan ja ylösnousemisellaan kukistanut synnin vallan. Ei pidä vähätellä sitä imagoarvoa, minkä tuo sarviniekka, jota on kutsuttu myös suomenpeuraksi, toi tullessaan takaisin ”kotikonnuilleen”. Ajallansa työsi kantaa saa hedelmää. Peuranpyynti on aikoinaan mahdollistanut osaltaan suomalaisten, karjalaisten ja lappalaisten selviämisen subarktisten talvien puristuksessa lähes koko Suomessa. Kristuksen turvissa on turvallista elää ja kuolla. Meidän tehtävämme nyt on kertoa se! Rukoile ja työtä tee, muu Luojalle jää. Hallan paliskunnan poronomistajat suosivat alkuun peurahirvaiden ja porovaadinten yhteistyötä. Tästä ydinjoukosta on muodostunut se parintuhannen pään metsäpeurapopulaatio, jonka pohjoiset reunat tavoittelevat 2020-luvulla pohjoisessa jo Yli-Kiimingin seudun poronhoitoaluetta. Niinpä kokouksen jälkeen Kuhmon Viiksimon vartion päällikölle Toivo Heikkiselle annettiin tehtäväksi pyydystää isolla verkkoaitauksella metsäpeuroja Viiksimosta siirrettäväksi Suomenselän jäkäläkankaille. tammikuuta 2023 T ämä kirjoitus on syntynyt Katekismusta selaamalla. Tärkein vetotekijä oli pitkään Lentuan järvi saarineen. Kun metsäpeurat alkoivat purkautua itärajan yli länteen, hirvaat toimivat tiedustelijoina. 14 ELÄMÄNMENO KUHMOLAINEN – Perjantaina 27. Vaikka Siivosen Lauri aikoiMetsäpeuroja maaliskuussa 2015 Lamminpään pellolla. Toki monien kansallispuistojen perustaminen (muun muassa Hiidenportti vuonna 1982) ja luonnonsuojelunvalvojan viran muuttaminen ympäristöministeriksi (Matti Ahde) olivat kauaskantoisempia. Kävikin niin, että peurat menehtyivät kuljetuksen päätteeksi. Se tarjosi yli satapäiselle karjalle sekä syötävää että turvaa susilta. Vaikka jälkeläiset olivat kookkaampia, olivat ne puolivilleinä vaikeita paimennettavia. Katekismus antaa meille paljon ajateltavaa ja voi selkeyttää ajatuksiamme uskosta. Jeesus Kristus kuoli, jotta eläisimme. Jo ennen vuoden 1972 peurakokousta oli syntynyt ajatus siirtää metsäpeuroja entisille asuinseuduilleen, jotta nopeutettaisiin peuran paluuta muuallekin Suomeen. Pekka Simojoen laulussa Evankeliumi sanotaan: Pahuutensa tähden tänään vaikeroi maa. Kastettuina kristittyinä saamme uskoa tämän kaiken omalle kohdallemme ja olla turvallisella mielellä. Niinpä mahdolliset metsäpeurat saivat lisätä vain paliskunnan lihantuottoa. Saamme uskossa ottaa vastaan syntien anteeksiantamuksen joka päivä. Pieniä partteja pistelehti myös Lieksan Ruunaan sekä Suomussalmen puolen Malahvian ja Kuurtosärkillä. Koska Suomussalmi oli jo poronhoitoaluetta, tutkijoita alkoi huolettaa peurojen geneettinen puhtaus. Kysy pakettitarjousta alueen lehtiin ja muista tavoista tavoittaa (esitteet, vaaliliitteet jne.) mediamyyjältäsi tai myynti@hillagroup.fi Vaalimainokset -30% normaalihinnoista EDUSKUNTA VAALIT 2023 VAALIPÄIVÄ 2.4.2023 ENNAKKOÄÄNESTYS 22.-28.3.2023 Oulun vaalipiirin julkaisumme tavoittavat yhteensä 240.000 lukijaa Metsäpeuran historiaa Kainuussa, osa 2 Kuhmon Lentiirassa Ryti-Palosen kämpällä elokuun lopulla vuonna 1972 pidetyn metsäpeurasymposiumin anti metsäpeuran palauttamiseksi Suomeen oli merkittävin yhteen lajiin kohdistuva tapahtuma Suomen ensimmäisen virallisen luonnonsuojeluvuoden 1970 jälkeen
klo 11.00 Jumalanpalvelus, mukana Vuoripuro lauluryhmä. 23.10.1947 Ilomantsi k. Tilitiedot: Valamon luostari FI44 1695 3000 0066 60. Jotta saataisiin selville peurojen liikkeet, lisääntyminen sekä talviettä kesäpaikat, alettiin merkitä metsäpeuravaatimia kauas näkyvillä ja numeroiduilla kaulapannoilla. paikka. Suomi elvyttää 2023 -kysely on nyt käynnistynyt. Markku Suominen ja Kauko Kilpeläinen taisivat olla tunnetuimpia tutkimusapulaisia peurapuolella. Klo 18 NAISTEN RAAMATTUPIIRI kokoontuu seurakuntakeskuksen salissa. Klo 14.30 HARTAUSHETKI Lepokynnään salissa, Virkatie 2. Ehtoollinen. Viesti: "Martin muistolle". Eräs heidän tehtävänsä oli pyrkiä ampumaan metsäpeurat poronhoitoalueelta ja porot peura-aidan eteläpuolelta. Tilitiedot: Valamon luostari FI44 1695 3000 0066 60. 2023 Alpo Komulainen P. Torstai 2.2. Syksyllä 2022 jaettiin missiotapahtuman yhteydessä Se löytyi -kirja. Juntunen s. Klo 14-15.30 LÄHIÖTUVAN RAAMATTUPIIRI kokoontuu Lähiötuvalla, os. Nykyisin on ollut keskustelua peura-aidasta, joka ulottuisi viitostieltä aina Perämerelle asti, koska nuo Suomenselän perua olevat siirtopeurojen runsaat jälkeläiset ovat pyrkimässä jo Kiiminkijoen yli pohjoisen poronhoitoalueelle. Tilitiedot: Valamon luostari FI44 1695 3000 0066 60. Tiistai 31.1. Rakkaamme Martti Juhani PALVIAINEN s. Huom. Klo 18 TYÖIKÄISTEN NAISTEN RAAMATTUJA RUKOUSPIIRI kokoontuu Lähetyssopessa. tammikuuta 2023 – KUHMOLAINEN 15 Rakkaamme Leila Mirja Tuulikki HUOTARI o.s. 9.1.1936 k. Lämmin kiitos kaikille Leilaa hoitaneille ja osanotoista suruumme. Keskiviikko 1.2. Martin muistoa voi kunnioittaa tukemalla Valamon luostarin toimintaa. Elo nyt maistuu tosi hyvälle, kun olet päässyt siitä jyvälle. (08) 617 2371 l www.kuhmonseurakunta.fi Kirkkotie 6-8 Kuhmon seurakunta Perjantai 27.1. 11.1.2023 Kuhmo Iankaikkinen muisto Marja Mirka, Aino, Urho, Armi Mari ja Ilkka, Akseli, Inari Anton Sisarukset perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät Martti on siunattu Valamon luostarin kirkossa 21.1.23. Jos et ole vielä saanut sellaista, voit noutaa sen seurakuntakeskuksesta viraston aukioloaikoina (ma-pe klo 9-11.30 ja 12.30-14). Klo 8-9 RUKOUSPIIRI kokoontuu Lähetyssopessa (käynti seurakuntakeskuksen sisäpihalta). 20.12.2022 Kiittäen ja kaivaten Liisa Paavo Kalervo perheineen Marko perheineen Katja perheineen veli ja siskot perheineen sukulaiset ja ystävät Ota hellästi syliisi ja taivaaseen kanna, ruusuilla peittele ja levätä anna. Ontojoella 4.1. sunnuntai loppiaisesta 29.1. Kiitos kaikille hänen hoitoonsa osallistuneille ja meitä monin tavoin muistaneille. Karhunpolku 3 A. Tutkijoiden tueksi palkattiin maastokelpoisia tutkimusapulaisia, jotka seurailivat ja raportoivat peurojen elämää. Onnittelevat: Päivi ja Seppo Joensuusta RUOKALISTAT KOTIHOITOATERIAT Ma: Jauhelihakastike, peruna, kartanovihannes, tuoresalaatti, karviaiskiisseli Ti: Broilerikiusaus, sadonkorjuuvihannes tuoresalaatti, puolukkakiisseli Ke: Lohikeitto, tuorekurkku, mustikka-vadelmakiisseli To: Kasvispyörykät, peruna, puutarhurin sekoitus, kreikkalainen salaatti, rusina-persikkakeitto Pe: Uunimakkara, perunasose, parsakaali-keltainen porkkana, tuoresalaatti, maitokiisseli ja marjahillo La: Kaalilaatikko, pitopöydänkasvis, puolukkahillo, mousse Su: Uunilohi, tillikastike, perunasose, kruunusekoitus, Runebergin torttu KOULURUOKA Peruskoulu, lukio, ammattioppilaitos ja päiväkoti Ma: Jauhelihakastike, peruna, kiinankaali-paprikakuutio-maissi Ti: Broilerikiusaus, lämmin kasvis: porkkana, jäävuorisuikale-kurkkukuutio-tomaattikuutio Ke: Lohikeitto, rieska, tuorekurkku To: Kasvispyörykät, peruna, kermaviilikastike, kreikkalainen salaatti Pe: Uunimakkara, perunasose, porkkanaraaste-tuorekurkkusuikale, jälkiruokana Runebergin torttu Muutokset mahdollisia HELLUNTAISEURAKUNTA Rajakatu 5, p. Klo 10 PYHÄKOULU kokoontuu seurakuntakeskuksen Lähetyssopessa jumalanpalveluksen ajan, sisäänkäynti sisäpihan puolelta. Tervetuloa tilaisuuksiin! Lauantaina 29.1. Martin muistoa voi kunnioittaa tukemalla Valamon luostarin toimintaa. 11.1.2023 Kuhmo Iankaikkinen muisto Marja Mirka, Aino, Urho, Armi Mari ja Ilkka, Akseli, Inari Anton Sisarukset perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät Martti on siunattu Valamon luostarin kirkossa 21.1.23. Kyselyyn pääsee osoitteesta: https://link.webropol.com/s/SuomiElvyttaa2023 Sydänliitto selvittää elvytysvalmiutta naan kannatti suomenpeuran nimeämistä ihan omaksi lajikseen, selvyyttä tapettujen peurojen/porojen alkuperästä ei oikeudessakaan täysin pitävästi saatu. Kolehti Raamattuopiston aluetyölle. Viesti: "Martin muistolle" Rakkaamme Martti Juhani PALVIAINEN s. Veli Esa se tänään pyöreitä täyttää: Kuusikymppis iän saavutit ja meidät kaikki sillä yllätit Intoa riittää moneenkin menoon, jalka se nousee jos johonkin kenoon. Sydänliitto toivoo runsaasti vastauksia, jotta kyselyistä saataisiin vertailukelpoisia ja voitaisiin selvittää kehitystä suomalaisten elvytysvalmiudessa. Klo 13.30 HARTAUSHETKI Pallotuvalla. klo 11.00 Jumalanpalvelus, Petri Nuotio marttyyrien ääni järjestöstä. Osa peuroista siirtyi 1990-luvun alkuvuosina Ristijärven ja Sotkamon rajoille Hiisijärven harjuille ja Solasuon ympäristöön, osan suunnistaessa Ontosen ja Nurmesjärven kautta Vepsän ja Ontojoen välisille kankaille. paikka! Maanantai 30.1. Minun ensimmäiset peurahavaintoni Sotkamossa ovat 3.1.1993 Solasuon alueelta ja 14.1.1993 Nurmesjärven länsipuolelta Pihlajaja Pellinkankaalta. 11.1.2023 Kuhmo Iankaikkinen muisto Marja Mirka, Aino, Urho, Armi Mari ja Ilkka, Akseli, Inari Anton Sisarukset perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät Martti on siunattu Valamon luostarin kirkossa 21.1.23. Martin muistoa voi kunnioittaa tukemalla Valamon luostarin toimintaa. Kun apuna oli maastokelpoisia hiihtomiehiä jopa muutama kolttasaamelainenkin, parhaina talvina saatiin pannoitettua kymmeniä vaatimia. Jotta porot ja peurat eivät sekautuisi geneettisesti, rakennettiin valtion varoilla peura-aita Venäjän rajalta Kuhmon pohjoisrajalle viitostielle asti Hyrynsalmella. Kiitos kaikille hänen hoitoonsa osallistuneille ja meitä monin tavoin muistaneille. 044 206 3850 www.kuhmonhelluntaisrk.net Su 29.1. Kun juhlapäivänäs’ otit hatkat, niin pidentyi nämä halausmatkat. Klo 10 MESSU Kuhmon kirkossa (l: Pääkkönen, s: Hakulinen, k: Lohi). Helikopteria ja lentokonetta käytettiin kevättalvisin paitsi peurojen ja hirvien myös petojen laskentoihin. klo 18.00 Rukousilta Su 5.2. Ti 31.1. Viesti: "Martin muistolle" Rakkaamme Martti Juhani PALVIAINEN s. Niinpä onnittelut runon tään myötä, pitäkää hauskaa vaikka pitkin yötä. Mukana Jorma Sutinen, Pertti Heikkinen, Erkki Heikkinen ja Jouko Malinen sekä laulukööri Takametsien miehet (Erkki, Pertti, Jouko). Kiitos kaikille hänen hoitoonsa osallistuneille ja meitä monin tavoin muistaneille. Klo 10-12 PEITTOPIIRI kokoontuu seurakuntakeskuksen salissa. Kirjapöytä. 4. Vuosituhannen vaihteeseen mennessä vasatuotto (jopa yli 10 prosenttia) kasvatti Kainuun peurakantaa niin, että peurojen syötyä Lentuan seudun jäkäliköt, niiden piti seuraavaksi loikata joukolla länteen. Klo 18 MIESTEN RAAMATTUPIIRI kokoontuu seurakuntakeskuksen salissa, huom. 23.10.1947 Ilomantsi k. Klo 10 Kuhmon tori SILJA KERÄNEN eduskuntavaalikampanjan avauskiertueella Kainuussa Mainoksen maksaja: Kuhmon vihreät ry Tervetuloa juttelemaan kahvikupposen äärelle! Metsäpeuran historiaa Kainuussa, osa 2 ALPO KOMULAINEN Sydänliitto teki vuonna 2019 tutkimuksen, jolla selvitettiin suomalaisten elvytysvalmiuksia, mahdollisia elvyttämisen esteitä sekä kuinka hyvin sydäniskuri eli defibrillaattori tunnetaan. Merkinnässä käytettiin muun muassa nukutusnuolia siten, että helikopterilla ajettiin peuroja miesketjua päin. 23.10.1947 Ilomantsi k. Klo 18 RAAMATTUOPISTON SEURAT Kuhmon kirkossa alkaen tarjoilulla klo 17.30. Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. Perjantaina 27
23.30–23.58 Edit: Elämää Sanan roolin jälkeen. 22.00 Armoton todellisuus (12). NELONEN 06.00 Lastenohjelmaa. 13.15 Hedelmätön puu (7). 18.30 The Voice of Finland. 08.24 Galaxi. 01.25 Rikospaikka. 10.30 The Voice of Finland. 12.00 Dos vidas – Kaksi elämää (12). YLE TV2 06.50 Lastenohjelmaa. 21.45 Yle Uutiset 21.45. 19.40–20.25 Midsomerin murhat (12). 10.15 Salakuljettaja. 18.00 BUU-klubben. 10.30 Kauniit ja rohkeat. 19.45 Jäljet päättyvät Berliiniin (12). 08.50 Jumppahetki: Kehonhuolto ja venyttely. 16.50 Yle Uutiset viittomakielellä. 02.20 Veriveljet (12). 16.55 Makuja saamelaisesta keittiöstä. 20.30 Yle Uutiset 20.30. 23.05 Hautalehto: Kylmä syli (16). 16.30 Kauniit ja rohkeat. 12.40–13.38 Luontomatkalla Ugandassa. 11.20 Michael Palin Irakissa. 12.00–17.24 YLE TEEMA. 23.10 Perjantai: Mihin tarvitsemme hengellisyyttä?. 19.10 Tulosruutu. – 2.2. 23.25–00.25 Outlander – Matkantekijä (16). 21.00 Hengaillaan. 16.00–16.45 Milanon naisten paratiisi. 14.55 Leijonan luola USA. 14.20 Rahavirrat (S). 18.00 Päivän sää. 16.00 Salatut elämät. 23.40–00.30 Puhtaus ja vaara (7). 12.00 MOT. YLE TV1 06.25 Ylen aamu. 22.20 Päivän sää ja Tulosruutu. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 09.00 Bob’s Burgers (7). 15.00 Stadi vs. 19.30 Rakkautta vain (S). 16.58 Uutiset. 08.36 Voihan Poni (7). 20.00–00.01 YLE TEEMA. 21.00 Vuoroin vieraissa Maria Veitola. 16.30 Vintiöt (7). 10.00 Scott & Bailey (12). 20.55 Urheiluruutu. 22.15 Peaky Blinders – gangsteriklaani (16). 02.30 Suomen huutokauppakeisari. 17.00 Suomalainen menestysresepti. NELONEN 06.00 Lastenohjelmaa. 11.00 Paksut pariskunnat. 21.30 Perjantai-dokkari: Luojan lapset. 21.00 Subleffa: The Accountant (16). 12.00–17.25 YLE TEEMA. YLE TV2 06.50 Lastenohjelmaa. SUB 06.30 Teletapit (S). 10.50 Yle Alueuutiset. 20.58 Keno ja Synttärit. 02.00 LEGO Masters Australia. 08.55 Perjantai-dokkari: Suljetulla. 19.00 Taitoluistelun EM: Jäätanssin vapaatanssi. 07.20 Muumilaakson tarinoita (S). 03.00 Poliisit 2020 (7). 21.35 Keno ja Synttärit. 09.00 Koti koiralle. 22.45 Hotelli Kash King (12). 10.40 Kaipuu maalle – kyläkoulusta koti. 20.55 Urheiluruutu. 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 17.00 Sami Kurosen makumatka Pohjois-Karjalassa. 14.20 Britannian rantakohteissa. 21.05 Ivalo (16). 09.00 Schitt’s Creek (S). 19.30 Frendit (S). YLE TV2 06.50 Lastenohjelmaa. 17.25 Uutiset. 23.35 Hockey Night – Tien päällä. 16.35 Yle Uutiset selkosuomeksi. 13.30 Kodit uusiksi. 19.30 Salatut elämät. 09.30 Sami Kurosen makumatka Pohjois-Karjalassa. 12.00 Moderni perhe (S). 17.25 Syyllinen (12). 18.30 Emmerdale. 21.45 Yle Uutiset 21.45. Lande. 11.05 Mikaela&Thomas. 00.00 Nyt jos koskaan (S). 23.00 Arman ja Suomen rikosmysteerit (12). 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 10.00 Emmerdale. 10.15 Salakuljettaja. 15.00 Olet mitä syöt. 23.10 Varjojen maa (16). 12.05 Urheilustudio. 17.25–19.53 YLE FEM. 10.00 Korkeasaari. 18.23 Yle Uutiset alueeltasi. 22.44 Uusi Kino: Peli (S). 18.00 Yle Uutiset 18.00. 20.00 Gordon Ramsay: Ruokatähti haussa. 08.10 Daltonit (S). 19.00 Simpsonit (7). 20.00–23.57 YLE TEEMA. 22.45 Outlander – Matkantekijä (16). 12.00 Silkkitie 30 päivässä. 10.40 Rantamaa & Libiso – Retkikunta Jäämerelle. 17.55 Uutiset. 09.00 Hauskat kotivideot. 22.35–23.05 Hockey Night – Tien päällä. 22.25 Tulosruutu. 10.30–11.00 Kauniit ja rohkeat (S). 17.25 Pimeys välillämme (12). 09.05 Bob’s Burgers (7). 01.05 Emma Willis: Syntymän ihme. 10.00 Elokuva: Paavo Pesusieni kuivalla maalla (7). 13.15–14.28 Fennada-klassikot: Jokin ihmisessä (12). 19.20 Päivän sää. 20.00 Nyt jos koskaan (S). 09.30 Talot huokuvat historiaa. YLE TEEMA & FEM 08.10–12.00 YLE FEM. 20.00 Radion sinfoniaorkesterin konsertti. 10.00 Huippuvuorten vesillä. 15.00 Isä Matteon tutkimuksia (12). 08.24 Galaxi. 15.00 Elokuva: Vaaleanpunainen pantteri (12). 16.55 Onnenarpa. 19.15 Modernit Miehet (12). YLE TEEMA & FEM 08.15–12.00 YLE FEM. 12.55 Valitut Palat Collection. 16.00 Hypoteesi UK. 22.00 Kymmenen uutiset. 14.05 Fatei ja meri (S). 19.20 Taitoluistelun EM: Miesten vapaaohjelma. 17.00 Yle Uutiset 17.00. 06.25 Huomenta Suomi. MTV3 06.15 Aamusää. 15.15 Simon Reeve järvimaisemissa. 19.35 Modernit Miehet (12). 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 07.45 Denver (S). 12.00–17.25 YLE TEEMA. 23.05–00.42 Kino: Toiset ihmiset (16). kierros. 09.30 Puoli seitsemän. 23.40 Elokuva: Mission Impossible – Ghost Protocol (12). 22.00 McDonald & Dodds (12). 19.55 Tapaus Carlos (7). 17.10–17.55 Onnenlahti (12). 23.05 Näin tehtiin elokuva SISU. 22.00–00.45 Jääkiekon NHL, Colorado Avalanche – St. 20.00 Rikkaat ja rahattomat. 10.25 Alppihiihdon MC, N suurpujottelu 1. 01.45 Kodit uusiksi. 12.30 Ensitreffit alttarilla 2.0. 21.50 Kullannuput (12). 10.00 Huikeat kakkutaiturit. 12.30 Salatut elämät (S). 12.30 Onnenlahti (12). 21.45 Kino Suomi: Pimeys odottaa (12). 19.00 Seitsemän uutiset. 19.20 Päivän sää ja Tulosruutu. 03.50 Suurmestari UK. 02.45 Suurmestari UK. 18.00 Mikko Mallikas (S). 21.49 Urheiluruutu. 15.00 Ota rahat ja juokse. 22.35 Elokuva: Wallander: Sellisti (16). 02.20 Arman ja viimeinen ristiretki (16). 18.30 Puoli seitsemän. 17.55 Uutiset. 16.55 Makuja saamelaisesta keittiöstä. 12.00–17.25 YLE TEEMA. 20.00 På spåret. 20.00 Frendit (S). 14.45 Uutisvuosi. 17.05 Viiden jälkeen. 09.01 Näin meillä (7). 14.55 Leijonan luola USA. 20.00 Fosca (12). 14.00 Suurmestari UK. YLE TV1 06.25 Ylen aamu. 14.40 Uusi Kino: Maa joka nousee ja laskee (7). 17.55 Uutiset. 12.30 Onnenlahti (12). 13.55 Remppa vai muutto Vancouver. 14.55 Pablo Picasso ja Francoise Gilot. 12.00 Holby Cityn sairaala (12). 12.00 Jamie Oliver: Helpot arkiruoat. 22.00 Kymmenen uutiset. 08.05 Itse asiassa kuultuna. 22.00 Kymmenen uutiset. 13.30 Suomalainen menestysresepti. 17.00–18.00 Pikku Kakkonen. kierros. 15.30 Putous. 15.50 Arto Nyberg. 21.00 Hautalehto: Kylmä syli (16). 04.15–04.45 Amerikan rajavartijat. 08.20 Monchhichi (S). 14.00 Taitoluistelun EM: Jäätanssin rytmitanssi. 06.55 Muumilaakson tarinoita (S). 13.29 Fosca (12). 23.35–00.25 Outlander – Matkantekijä (16). 16.58 Yhdistetyn MC, M yhteislähtö 10 km. 18.00 Selviytyjät. 10.00 Emmerdale. 17.00 Ensitreffit alttarilla 2.0. 01.00 Lukaalit laajemmaksi. 15.55 Poliisikoira Rex (12). 21.00 Arman ja viimeinen ristiretki (12). 18.10 Urheiluruutu. 02.25 Suurmestari UK. 18.05 Uutishuone (7). 15.50 A-studio. 17.05 Viiden jälkeen. 18.30 Emmerdale. 17.15 Taitoluistelun EM: Loppunäytös. 06.55 Muumilaakson tarinoita (S). 17.25–20.00 YLE FEM. 14.30 MM-rallin huippuhetket: Monte Carlo. 20.00 Pitääkö olla huolissaan?. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 17.04 Päivän sää. 16.45 Egenlandin matkakohteet: Tarinoita ja outoja ääniä Hailuodossa. 18.30 Puoli seitsemän. 10.45 Näin Norjassa. 08.27 Kotijumppaa Sofian kanssa. 22.15 Viikon sää. 23.40 Elokuva: Inferno (12). 12.30 Salatut elämät (S). 04.05–04.35 Amerikan rajavartijat. 22.10 Yle Live: Celeste. 23.00 Arman ja viimeinen ristiretki (7). 22.00 Tukahduttava rakkaus (12). 09.00 Yle Uutiset 9.00. 11.15 McLeodin tyttäret (12). Lande. 13.30 Anna Järvinen ja naiset. 16.15 Britannian rantakohteissa. 23.00–01.02 Kino: Topaz (12). 20.30 Simpsonit (12). 14.00 Suurmestari UK. 20.00 Simpsonit (7). MTV3 06.15 Aamusää. 22.45 Oddasat. 12.00 Fosca (12). 08.20 Unelmana ekokylä. 01.30 Suurmestari UK. 08.25 Tero hoitaa (7). 19.00–19.25 Modernit Miehet (12). 06.25 Huomenta Suomi. 18.30 Hockey Night Live. 20.00 Theroux ja alkoholin kirous (12). 17.30 Viiden jälkeen. 11.00 Poliisit UK: Ajojahti (12). 15.55 Poliisikoira Rex (12). 17.00 Hauskat kotivideot. 21.22 Solsidan – Onnea onkimassa (12). 12.30 Salatut elämät (S). 22.20 Päivän sää. 18.00 Moderni perhe (S). 23.15–00.10 Blackport (16). 13.10 Kirjat, joilla on merkitystä. 19.20 Päivän sää. 04.05 Kyllä nolottaa (7). 18.25 Liiga: Lukko – HIFK. 20.00 Kulttuuricocktail Live. 17.00 Yle Uutiset 17.00. 07.45 Nuori Robin Hood. 15.55 Liigan runkosarja. 10.30–11.00 Kauniit ja rohkeat. 15.00 Maailman rohkeimmat sukeltajat. 11.00 LIVE: Onnenarpa. 04.35–05.10 Kyllä nolottaa (7). 09.40 Tanskan aarteenmetsästäjät. 09.00 Kadonneen kirjeen arvoitus (12). 08.30 Ponipulmia. 09.30 Puoli seitsemän. 15.45 Novosti Yle. 13.00 Kirjat, joilla on merkitystä. 16.25–16.50 Yhdistetyn MC, M 7,5 km. 13.00 Poliisit UK: Ajojahti (12). PERJANTAI 27.1. 12.30 Onnenlahti (12). 14.00 Remppa vai muutto Australia. 17.25 Uutiset. 11.00 Efter Nio. 02.05 Leijonan luola USA. 19.20 Tulosruutu. 00.00 Leijonan luola USA. 20.05 Verta, hikeä ja luksusta. 15.00 Olet mitä syöt. 21.00 Historia: Neuvostoliitto 1922 – 1991. 19.00 Subleffa: Vuonna 85 (12). 17.04 Päivän sää. 18.00 Moderni perhe (S). Lande. 08.23 Galaxi. 17.55 Uutiset. 17.10 Onnenlahti (12). 09.30–10.00 Virkakoirat (7). 00.05 Vuoroin vieraissa Maria Veitola. 09.30 Virkakoirat (7). 09.10 Yhdistetyn MC, M mäki HS 109. 04.45–05.40 Stadi vs. 14.00 Dokumenttiprojekti: Hiljainen kieli (S). 22.25 Tulosruutu. 12.30 Onnenlahti (12). 18.30 Vaihdevuodet – ne tulevat sinullekin. 18.30 Luontomatkalla. 22.55 Pitääkö olla huolissaan?. 21.05 Subleffa: Suuri puhallus (12). Lande. 16.55 Onnenarpa. 18.21 Puoli7 tänään. Lande. 08.00 Puuha-Pete (S). 18.30 Emmerdale. 22.00 Lupausten linnake (12). 09.00 Koti koiralle. 16.50 Liigan runkosarja. Louis Blues. 20.00 Suomalainen menestysresepti. 17.10 Neiti Fisher nuoremman tutkimukset (12). 22.00 Kymmenen uutiset. 17.55 Uutiset ja Päivän sää. 20.00 The Voice of Finland. 14.30 Taitoluistelun EM: Naisten vapaaohjelma. YLE TEEMA & FEM 08.15–12.00 YLE FEM. 18.23 Yle Uutiset alueeltasi. 17.04 Päivän sää. 19.20 Päivän sää. 14.30 MTV Uutiset Live. 17.30 The Voice of Finland. 02.00 Uusi elämä etelässä. 17.10 Professori T (12). 13.00 Kirjat, joilla on merkitystä. 18.45 Arto Nyberg. 15.30 The Harlins. tammikuuta 2023 TV VIIKKO 27.1. 16.00–16.41 Milanon naisten paratiisi. 13.30 Simpsonit (7). 21.49 Urheiluruutu. 08.35 Erämaan armoilla – Kanada. 22.00 Hiljainen todistaja (16). 16.58 Uutiset. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 21.00 Kullannuput (12). 00.05 Simpsonit (12). 16.05 Yle Uutiset selkosuomeksi. 09.10 Erämaan armoilla – Kanada. 21.00 Koskinen (12). 00.05 Pako – Janne öNacciö Tranbergin tarina (12). 09.00 Hauskat kotivideot. 22.55 Oddasat. 12.00 Poliisikoira Rex (12). 16.58 Uutiset ja Päivän sää. 08.10 Daltonit (7). 18.00 Päivän sää. 19.00 Seitsemän uutiset. 16.50 Novosti Yle. 06.55 Muumilaakson tarinoita (S). YLE TV1 06.25 Ylen aamu. SUB 06.30 Teletapit (S). TORSTAI 2.2. 19.00–19.53 Historia: Trotskin viimeiset vuodet (12). 16.50 Yle Uutiset viittomakielellä. 20.00–20.45 Matkapassi: Amsterdam. 20.00 Suomen huutokauppakeisari. 17.05 Pelastetaan villieläimet. 14.55 Rikkaiden & kuuluisien ökylomat. 21.00 Harjunpää (12). 18.05 Freestylen MC, kumpareet. 12.00 Simpsonit (7). 04.10–05.10 Kova laki (12). 13.15 Jälkeen syntiinlankeemuksen (7). 03.45 Poliisit UK: Ajojahti. 12.15 Yhdistetyn MC, HS 109 N. 12.00 Olet mitä syöt. 08.35 Paavo Pesusieni (S). 16.45 Novosti Yle. 02.00 Rajavalvojat (S). 16.15 Novosti Yle. YLE TV2 06.50 Lastenohjelmaa. 20.58 Keno ja Synttärit. (7). 00.10–00.40 Puoli seitsemän. 12.30 Salatut elämät (7). Lande. 16.30 Kauniit ja rohkeat. 21.00 Stadi vs. 11.35 Yle Oddasat. 00.05 ESPN dokumentti: Vihollisista parhaat, osa 3. 06.55 Muumilaakson tarinoita (7). 18.00 Hauskat kotivideot. 16.00 Hypoteesi UK. 23.00 Uusi Kino: Grasshopper. 17.30 Suurmestari Ruotsi. 15.35 Yle Uutiset selkosuomeksi. 08.16 Galaxi. 18.30 Emmerdale. MTV3 06.15 Aamusää. 16.00 Ulosottomiehet. 12.55 Viimeinen sana. 16.00 Hypoteesi UK. 18.00 BUU-klubben. 09.00 Galaxi. 21.00 Subleffa: Koodinimi U.N.C.L.E. 13.30 Ensitreffit alttarilla 2.0. 11.00 Poliisit UK: Ajojahti (12). 20.00 MOT. 18.00 Hockey Night Live. 13.25 Perjantai: Mihin tarvitsemme hengellisyyttä?. 15.00–15.55 Kylmä. 19.50 Livet – suomenruotsalaisia tarinoita. 16.00 Milanon naisten paratiisi. 14.20 Erityisen vaarallinen. 17.10 Flinkkilä & Kellomäki. 10.00 Emmerdale. 08.17 Haukku ja Poku (7). 01.25 NFL-studio. 19.50 Best of Posse. 22.35 Theroux ja alkoholin kirous (12). 10.15 Urheilustudio. 20.00 Elossa 24h. 04.05 Forensic Files (12). 12.10 Urheilustudio. 14.55 Ylen aamun parhaat. 23.45 NFL Playoffs. 09.45 Uusi päivä (S). 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 16.31 Pilanpäiten. 10.15 Riistametsällä. 11.44 Oddasat. 17.25 Strömsö. 20.00 Viimeinen sana. 23.10 Deutschland 89 (16). YLE TV2 06.50 Lastenohjelmaa. YLE TEEMA & FEM 08.27–12.00 YLE FEM. 10.00 Scott & Bailey (12). 03.20 Poliisit 2020 (7). 02.10 Karkurit (12). 09.45 Saariston sankarit. 02.25 Elämää luonnon armoilla. 13.55 Remppa vai muutto Vancouver. 14.00 Kaiken maailman ennätykset. 09.00 Schitt’s Creek (7). NELONEN 06.00 Lastenohjelmaa. 20.00 Koti koiralle. 09.00 Kylmää ja märkää. 21.00 Vintiöt (7). 11.00 Simpsonit (7). 21.40 Elokuva: Fast & Furious 7 (12). 18.05 Viiden jälkeen erikoishaastattelu. SUNNUNTAI 29.1. 13.25 Alppihiihdon MC, N suurpujottelu 2. 16.10 Yle Oddasat. 18.00 Yle Uutiset 18.00. 10.30–11.00 Kauniit ja rohkeat. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 20.30 Yle Uutiset 20.30. 15.50 Tarmo Peltokoski johtaa Latviassa. MTV3 06.15 Aamusää. MTV3. 11.00 Poliisit UK: Ajojahti (12). 19.20 Sportliv. 10.00 Tuomiopäivä. 11.55 Kylmän sodan Suomi: Kauko-ohjattu maa. 09.46 Athleticus (S). 00.35 Vintiöt (7). 21.45 Yle Uutiset 21.45. 19.00–19.50 Vapauden kutsu (12). 17.45 Norjan eläimiä. 12.00 Moderni perhe (S). 09.01 Kulman kunkut (S). 11.30 Urheilustudio. 17.35 Pimeys välillämme (12). 02.55 Kenen kotona?. 09.00 Kadonneen kirjeen arvoitus (12). 14.55 Haluatko miljonääriksi?. 20.00 Luonto, ihminen ja taide. 19.39 Sportnytt. 10.00–10.45 Scott & Bailey (12). 16.00 Kaikki kutoo!. 19.25 Tulosruutu. 12.55 Taitoluistelun EM: Naisten vapaaohjelma. 11.10 Yhdistetyn MC, HS 109 M. 20.00 The Voice of Finland. 21.00 Godard – vain elokuvaa. 07.55 Trollz (7). 15.00 The Harlins. 21.05 Perjantai: Mihin tarvitsemme hengellisyyttä?. 18.05 Elokuva: Vaaleanpunainen pantteri (12). 10.59 Tuntematon perillinen Norja. 11.40 Yle Oddasat. 16.20 Yle Uutiset viittomakielellä. 13.00 Putous. 11.00 LIVE: Onnenarpa. 19.00 Modernit Miehet (12). 10.15 Urheilustudio. 14.00 Luontohetki: Pohjoisen eläinlääkärit. 12.00 Holby Cityn sairaala (12). 15.00 Urheilustudio. 12.46 Fosca (12). 17.00 Urheilustudio. 18.30 Puoli seitsemän. 06.25 Huomenta Suomi. 16.30 Kauniit ja rohkeat (S). 12.00 Moderni perhe (S). 09.00 Hauskat kotivideot. 20.55 Urheiluruutu. 14.30 Viipurin henki. 19.30 Putous. 17.05 Viiden jälkeen. 11.00 Jumalanpalvelus. 09.30 Puoli seitsemän. 08.10 Superapulaiset. 20.30 Yle Uutiset 20.30. 17.30 Viiden jälkeen. 21.30 NFL-studio. 04.45–05.40 Stadi vs. 06.55 Muumilaakson tarinoita (S). 04.00–04.30 Amerikan rajavartijat. 20.00 Frendit (S). 14.00 Ennen elokuvaa:Marnie – vaarallisella tiellä. YLE TV1 07.00 Anne ja Anders Pohjolassa. 17.30 Viiden jälkeen. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 18.00 Yle Uutiset 18.00. 08.48 Vatsani ja minä. 09.05 Riistametsällä. 01.05 Hautalehto: Kylmä syli (12). 14.10 Historia: Neuvostoliitto 1922 – 1991. 17.00 Poliisit UK: Ajojahti. 19.30 Salatut elämät. 08.24 Mimun maailma (7). 11.50 Lasse Virén – Jälkikaikuja. 17.00 Pikku Kakkonen. 22.55 Oddasat. 20.00 Ota rahat ja juokse. 11.00 LIVE: Onnenarpa. 11.30 Simpsonit (7). 16.55 Yle Uutiset alueeltasi. 20.00 Britannian rantakohteissa. 17.10 Onnenlahti (12). 16.10 Pilanpäiten. 09.55 Tipu Touhukas (7). 16.40 Yle Oddasat. 13.00 Poliisit UK: Ajojahti (12). 17.00 Poliisit UK: Ajojahti. 17.25–19.53 YLE FEM. 11.00 Luontomatkalla. 13.20 Rakkaudesta musiikkiin Tbilisissä. 19.30 Salatut elämät. 13.00 Kirjat, joilla on merkitystä. 10.00 Scott & Bailey (12). 21.00 Vain muutaman huijarin tähden (7). 15.55 Hauskat kotivideot by Roni Back. 17.25–17.48 CLUE – kultaisen kellon arvoitus (12). 21.00 Efter Nio. 04.50–05.48 Poliisit UK: Ajojahti (12). 00.00–00.30 Puoli seitsemän. 12.25 Professori T (12). 08.29 Salainen museo (S). 23.00 Viimeinen sana. 18.00 Päivän sää. 08.19 Galaxi. 03.30–04.35 4D: Syön 3000 kaloria minuutissa. 08.25 Poika, tyttö, koira, kissa, hiiri ja juusto (7). 12.00 Moderni perhe (S). 14.45 Mäkihypyn MC, Kulm HS 235 karsinta. 10.05 Jumalanpalvelus. 06.55 Muumilaakson tarinoita (S). 09.00 Bob’s Burgers (S). kierros. 13.00 Jamie Oliver: Kaikki kokkaamaan. 12.30 Simpsonit (7). 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 01.00 4D: Ihmisbarbiet (S). 16.40 Oddasat ja Novosti Yle. 19.00 Seitsemän uutiset. 12.55 Valitut Palat Collection. 07.20 Muumilaakson tarinoita (S). SUB 06.30 Teletapit (S). 19.39 Sportnytt. SUB 06.30 Teletapit (S). 08.40 Lulu ja lehmä (7). 22.06 Solsidan – Onnea onkimassa (12). 19.00–19.24 Modernit miehet (7). 19.00 Simpsonit (7). 19.00 Kaipuu maalle – kyläkoulusta koti. 01.25 Aallonmurtaja (12). 16.00 Näin Norjassa. 15.40 Yle Oddasat. 12.00 Jamie Oliver: Kaikki kokkaamaan. 14.40 Ylen aamun parhaat. 19.00 Simpsonit (7). 21.50 Jade. 11.39 Oddasat. 22.00 Ulkolinja: Öljy-yhtiöiden valhe. 21.00 A-studio. Martin Scorsesen maineikas mafia-elokuva perustuu Nicholas Pialeggin kirjaan gangsteri Henry Hillin elämästä. 18.00 Yle Uutiset 18.00. 23.10 Uusi Kino: Peli (S). 14.00 Selviytyjät. 19.00 Hangen kantama. 07.45 Nuori Robin Hood. 21.35 Keno ja Synttärit. 17.30 Rikkaat ja rahattomat. 18.30 Koti koiralle. 22.00 NFL Playoffs. 11.00 Simpsonit (7). 21.45 Yle Uutiset 21.45. 18.00 Melukylän lapset (S). 22.35 Rikospaikka. 20.00 Riistetyt – Seksikauppa. 17.00 Yle Uutiset 17.00. 00.05 Suomalainen menestysresepti. 21.05 A-studio. 08.15 Egenland. 10.00 Emmerdale. 08.24 Avaruuden aarteet (7). 09.30–10.00 Virkakoirat (7). 16.30 Suomen huutokauppakeisari. 15.05 Vain muutaman huijarin tähden (7). 18.15–18.36 Luontohetki: Pohjoisen eläinlääkärit. 08.37 Näin meillä (7). 23.10 Pesästä lentoon. 16.45 Novosti Yle. 12.55 Valitut Palat Collection. 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 15.55 Haluatko miljonääriksi?. 16.05 MOT. 12.00 Holby Cityn sairaala (12). 18.30 Unelmien maa (12). 20.30 Yle Uutiset 20.30. 11.00 Paksut pariskunnat. 13.55 Remppa vai muutto Vancouver. 22.00 Kymmenen uutiset. 08.20 Monchhichi (S). 16.40 Yle Oddasat. 19.30–19.53 Yle Nyheter TVnytt. YLE TV1 06.25 Ylen aamu. 17.00 Remppa vai muutto Suomi. 19.10 Uutisextra. 13.30 Kulttuuricocktail Live. 12.00 Unelma-asunto auringon alta. 23.10 Subleffa: Terminator 2 – Tuomion päivä (16). 01.05 Arman ja Suomen rikosmysteerit (7). 22.00 Elokuva: Thor: Ragnarök (12). 09.00 Hauskat kotivideot. 22.35 Uusi Kino: Grasshopper. 08.35 Paavo Pesusieni (7). 11.00 LIVE: Onnenarpa. 22.35 Missä olit, kun Christensen teki poliisimurhat. 13.50 Tanskalainen maajussi. 08.36 Hilda Hokkus (7). 03.05 Suomen Tulli rikosten jäljillä (7). 21.00 Subleffa: Trauma Center (16). 16.55 Onnenarpa. 12.30 RSO Musiikkitalossa. 19.00 Seitsemän uutiset. 11.44 Oddasat. 12.55 Valitut Palat Collection. 22.50 Ensimmäinen vuosi. 14.00 Antonio Banderas ja Pedro Almodóvar. 15.10 Mäkihypyn MC, HS 235 Kulm. 17.05 Viiden jälkeen. 09.48 Kotikadun jengi ja vihreä valo (7). 10.10 Livet – suomenruotsalaisia tarinoita. 17.00 Pikku Kakkonen. 22.30 Ensimmäinen vuosi. 11.30–12.00 Kylmää ja märkää. 19.30 Päivä Ruotsissa. 13.15–14.24 Kahden ladun poikki (7). 18.00 Mäkihypyn MC, Kulm HS 235 karsinta. 12.30 Pitääkö olla huolissaan?. 10.00 Huikeat kakkutaiturit. 18.30 Puoli seitsemän. 21.00 Halliyleisurheilua: Karlsruhe. 20.00–01.04 YLE TEEMA. 02.20 Score 2022. 17.25 Uutiset. 13.50 Tanskalainen maajussi. 01.10 Kenen kotona?. 17.00 Yle Uutiset 17.00. 00.30 Koskinen (12). 09.45–10.35 Vain muutaman huijarin tähden (7). 10.45 Punkaharjun pojat. 10.05 Ykkösaamu. 20.55 Urheiluruutu. 11.00 Lääkärit vastaan internet. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 17.00 Poliisit UK: Ajojahti (12). 19.30 Salatut elämät. 08.15 Cherrie – ulos pimeydestä. 12.00 Blomstedt ja Argerich Luzernissa. 19.00 Suomen huutokauppakeisari. 17.05–23.58 YLE FEM. 18.05 Viiden jälkeen erikoishaastattelu. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 22.00 Ivalo (16). 04.35–05.30 Ota rahat ja juokse. 22.00 Kymmenen uutiset. 13.30 Ota rahat ja juokse. 04.15–04.45 Amerikan rajavartijat. 18.30 Lääkärit vastaan internet. 07.50 Professori Balthazar (S). YLE TV2 06.50 Lastenohjelmaa. 20.00 Midsomerin murhat. 12.30 10 vuotta nuoremmaksi 10 päivässä. 12.00 Laulu sisällissodasta: Loppu (12). 23.30–00.00 Puoli seitsemän. 12.00 Jamie Oliver: Helpot arkiruoat. SUB 06.30 Teletapit (S). 22.25 Tulosruutu. 13.00 Poliisikoira Rex (12). 09.45 CLUE – kultaisen kellon arvoitus (12). 19.00 Seitsemän uutiset. 12.00 Elossa 24h. 21.05 Rantamaa & Libiso – Retkikunta Jäämerelle. 08.10 Oggi ja torakat (7). 19.30 The Voice of Finland. 14.30 MTV Uutiset Live. 10.50 Yle Alueuutiset. 16.58 Uutiset. 08.50 Jumppahetki: Pihajumppa. 11.00 Strömsö. 03.35 Ulosottomiehet. 08.10 Palomies Sami (S). 22.25 Tulosruutu. 19.00 Prisma: Romahtavat rakennukset. 19.25 Tulosruutu. 21.00 Erikoisjoukot (12). 23.10 Prisma: Mammuttien hautausmaa. 18.00 Ulosottomiehet: Aika maksaa. 14.05 Hengaillaan. 22.10 Saalistajat (16). 08.10 Daltonit (S). 18.00 Moderni perhe (S). 12.00–17.25 YLE TEEMA. 17.04 Päivän sää. 09.30 Puoli seitsemän. 19.25 Tulosruutu. 17.00 Yle Uutiset 17.00. 14.30 MTV Uutiset Live. 23.10–00.10 Timanttinen keikka. 07.20 Muumilaakson tarinoita (S). (7). 15.30 Hockey Night Live. 20.00–01.02 YLE TEEMA. 10.45 Näin Norjassa. 13.30 Anna Järvinen ja naiset. 06.25 Huomenta Suomi. 10.00 Emmerdale. 12.40–13.37 Luontomatkalla. 16.35 Yle Uutiset selkosuomeksi. 18.21 Puoli7 tänään. 04.15–05.15 Vaimot vaihtoon USA. 17.00 Sami Kurosen makumatka Pohjois-Karjalassa. 13.00 Simpsonit (7). 16.30 Kauniit ja rohkeat. 15.20 Vera Stanhope tutkii (12). MAANANTAI 30.1. 19.13 Kasvis-tv. 00.50 Kenen kotona?. 15.05 Isä Matteon tutkimuksia (12). 03.25 Hypoteesi UK. 23.05 Laittomien autojen takavarikoijat. 20.00–20.51 Fosca (12). 18.12 Lulun luontoseikkailut (S). 18.21 Puoli7 tänään. YLE TEEMA & FEM 08.25–12.00 YLE FEM. 23.15 Subleffa: Game Night (16). 22.10–23.57 Kino: Van Gogh – Ikuisuuden porteilla (12). 13.00 Poliisit UK: Ajojahti (12). 21.45 Yle Uutiset 21.45. 13.00–17.24 YLE TEEMA. 19.30 Rakkautta vain (S). 20.58 Keno ja Synttärit. 15.55 Yle Uutiset alueeltasi. 08.00 Puuha-Pete (S). 17.25–19.53 YLE FEM. 19.20 Päivän sää. 08.55 Huomenta Suomi. 20.00–00.42 YLE TEEMA. 09.12 Kärpästen Harri (7). 13.00 Simpsonit (7). 17.00 Yle Uutiset 17.00. 16.50 Novosti Yle. 03.05 The Murder of Molly McLaren: Social Media Murders (7). 14.55 Ylen aamun parhaat. 08.25 Nuorten matkassa. 11.05 McLeodin tyttäret (12). 23.10–00.00 Puhtaus ja vaara (7). 10.00 Yle Uutiset 10.00. 15.00 LEGO Masters Australia. 23.25 Wayne (16). 01.00 Suomen Tulli rikosten jäljillä (7). NELONEN 06.00 Lastenohjelmaa. 18.23 Yle Uutiset alueeltasi. LAUANTAI 28.1. 00.15 Olet mitä syöt. 22.20 Päivän sää. 09.57 Tipu Touhukas (7). 11.00 Poliisit UK: Ajojahti (12). 14.30 Ylen aamun parhaat. 16.55 Yle Uutiset alueeltasi. 08.35 Paavo Pesusieni (7). 10.00 Suorinta reittiä (S). 17.25–00.10 YLE FEM. 09.00–09.40 Kadonneen kirjeen arvoitus (12). 18.00 Yle Uutiset 18.00. 07.45 Nuori Robin Hood. 14.30 MTV Uutiset Live. 04.25–05.25 Vaimot vaihtoon USA. 17.25–19.53 YLE FEM. 19.30–19.53 Yle Nyheter TVnytt. KESKIVIIKKO 1.2. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 09.30 Puoli seitsemän. 17.45 Mäkihypyn MC, Kulm HS 235. 11.43 Kasvis-tv. 22.00 Pako – Janne öNacciö Tranbergin tarina (12). 09.30 Schitt’s Creek (7). 08.00 Yle Uutiset 8.00. 08.20 Keskiajalla keksittyä (7). 16.00 Salatut elämät. 20.55 Urheiluruutu. tammikuuta 2023 TV-VIIKKO // A9 A8 // TV-VIIKKO PSM-sivuvaihto // Torstaina 26. 11.00 På spåret. 03.15 Ulosottomiehet: Aika maksaa. 11.00 Tapaus Carlos (7). 08.51 Jumppahetki: Reipas jumppa. 21.00 A-studio. 17.00–18.00 Pikku Kakkonen. Lande. 04.35–05.05 Forensic Files (12). 18.00 BUU-klubben. YLE TV2 06.50 Lastenohjelmaa. 19.00 Seitsemän uutiset. 08.00 Suurmestari UK. 16.10 Francon jälkeen – Alcántaran perhe (7). 13.50 Tanskalainen maajussi. NELONEN 06.00 Lastenohjelmaa. 15.00 Suomalainen menestysresepti. 15.20 Uusi Sherlock (12). 15.35 A-studio viittomakielellä. 18.30 Talot huokuvat historiaa. 10.20 Pelastetaan villieläimet. 02.05 Kaappaus keittiössä. 13.40 Anna Järvinen ja naiset. 09.35 Talot huokuvat historiaa. 22.05 Simon Reeve järvimaisemissa. 03.15 Poliisit 2020 (7). 20.30 Yle Uutiset 20.30. 21.44 Solsidan – Onnea onkimassa (12). 10.30 Tanskan aarteenmetsästäjät. 06.25 Huomenta Suomi. 07.45 Nuori Robin Hood (S). 17.00 Nyt jos koskaan (S). 10.25 Alppihiihdon MC, N pujottelu 1. 22.25 Tulosruutu. 22.00 Peliskandaali (7). 08.15 Superapulaiset. 17.30 Viiden jälkeen. 11.15 McLeodin tyttäret (12). 03.30–04.30 Poliisit 2020 (7). 04.20–04.50 Amerikan rajavartijat. 21.00 Temptation Island Suomi (12). 15.05 Remppa vai muutto Australia. 14.55 A-studio. 18.05 Viiden jälkeen erikoishaastattelu. 09.05 Jotunheimenin paimenet. 16.55 Onnenarpa. 14.25 Kätevän emännän juhlat (S). 07.45 Denver (S). 16.00 Salatut elämät. 14.00 Suurmestari UK. 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 20.58 Keno ja Synttärit. 11.00 LIVE: Onnenarpa. 10.35 Vatsani ja minä. 08.00 Avara luonto: Vihreä planeetta. 08.30 Muumilaakson tarinoita (S). 15.00 Isä Matteon tutkimuksia (12). 18.15 Strömsö. 02.55 Stadi vs. 17.25 Pinteessä pahin (S). 12.30 Salatut elämät (12). 03.30–04.30 Vaimot vaihtoon USA. 16.00–16.40 Milanon naisten paratiisi. 20.00 Radion sinfoniaorkesterin konsertti. 02.00 Rajavalvojat (S). 15.30 Suomen huutokauppakeisari. 12.05 Metsän selviytyjät. 19.30 Rakkautta vain (S). NELONEN 06.00 Lastenohjelmaa. 08.20 Nimipäiväonnittelu: 30.1. 13.00 Simpsonit (7). 11.40 Yle Oddasat. 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 16.05 Laittomien autojen takavarikoijat. 12.00 Luonto, ihminen ja taide. 09.34 Kun olin ikäisesi (7). 11.39 Oddasat. 16.00 Milanon naisten paratiisi. 10.30 Huikeat kakkutaiturit. 12.00 Holby Cityn sairaala (12). 09.00 Bob’s Burgers (7). tammikuuta 2023 16 PSM-sivuvaihto // Torstaina 26. 20.30 Yle Uutiset 20.30. SUB 06.30 Teletapit (S). 18.00 BUU-klubben. 17.00 Simpsonit (7). 03.00–03.55 Stadi vs. 00.10–00.40 Puoli seitsemän. 12.25 Pisara. 22.35 Stadi vs. 18.10 Sukkahittimittari. 18.45–19.35 Avara luonto: Vihreä planeetta. 16.58 Uutiset. 22.20 Päivän sää. 22.00 Koskinen (12). 02.55 Kenen kotona?. 19.00 Frendit (S). 08.30 Muumilaakson tarinoita (S). 21.00 Yökylässä Maria Veitola. 13.25 Alppihiihdon MC, N pujottelu 2. 19.00 Koti koiralle. YLE TV1 06.25 Ylen aamu. 11.50 Elokuva: Kätyrit (7). 03.20 Wayne (16). 19.00 Nyt jos koskaan (S). 12.00 Tervo & Halme tosisuomalaisuutta etsimässä. 19.00–19.45 Michael Palin Irakissa. 02.30 Hypoteesi UK. 18.22 Raka Bananer. 19.25 Tulosruutu. 18.30 Tuntematon perillinen Norja. 22.55 Oddasat. 15.00 Suurmestari. 21.00 Solsidan – Onnea onkimassa (12). 10.00 Koti koiralle. 07.55 Professori Balthazar (S). 18.05–18.54 Uutishuone (7). 20.30 Yle Uutiset 20.30. 16.00 Salatut elämät. 12.45 Enemmän elokuvasta: Lämäri. 19.00 Seitsemän uutiset. 18.26 Vahaveitikat (S). 12.40 Luontomatkalla. 14.00 Suurmestari UK. 14.00 Historia: Ronald Reaganin Amerikka. 18.30 Puoli seitsemän. 11.55 Norjaa ristiin rastiin. ELOKUVA: Mafiaveljet, MTV3 perjantaina klo 22.35. 06.55 Muumilaakson tarinoita (S). 17.00–17.57 Pikku Kakkonen. 16.55 Yle Uutiset alueeltasi. 08.35 Simonin tanssikoulu. 16.50 Yle Uutiset viittomakielellä. 07.30 Teletapit (S). 00.30 Aallonmurtaja (16). 02.45 Rajavalvojat (S). 18.23 Yle Uutiset alueeltasi. 09.00 Vaihdevuodet – ne tulevat sinullekin. 08.55 Huomenta Suomi. 15.30 Ota rahat ja juokse. 15.00 Hangen kantama. 12.40 Urheilustudio. 21.49 Urheiluruutu. 16.05 Uusi päivä (S). 09.00 Galaxi. 17.05 Viiden jälkeen. 03.50 Ulosottomiehet: Aika maksaa. 18.21 Puoli7 tänään. 19.30 Missä olit, kun Christensen teki poliisimurhat. 09.00 Bob’s Burgers (S). 18.00 BUU-klubben. 23.00 Pasila (12). 16.55 Makuja saamelaisesta keittiöstä. 12.00 Moderni perhe (S). 15.00 Stadi vs. 10.20 Unelmana ekokylä. 17.25 Tanskalainen maajussi. 14.30 Urheilustudio. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 09.30 Virkakoirat (7). 17.10 Professori T (12). 16.35 Yle Uutiset selkosuomeksi. 03.15 Elämää luonnon armoilla. MTV3 06.15 Aamusää. 20.45 Luontoretkellä lintusaarella. 20.45 Urheiluruutu. 14.50 Elossa 24h. 19.16–19.25 Arkkitehtuurin helmiä. 21.50 Partanen (12). 14.55 Selviytyjät. 13.45 Elokuva: Mestarietsivä Sherlock Gnomes (7). 09.00 Efter Nio. 14.55 Ennen elokuvaa:Marnie – vaarallisella tiellä. 09.00 Sami Kurosen makumatka Pohjois-Karjalassa. 14.20 Erityisen vaarallinen. 21.05 A-Talk. 16.30 Kauniit ja rohkeat. 20.00 Muodin huipulle. 11.00 Poliisit UK: Ajojahti (12). 22.00 Kymmenen uutiset. 12.00 Jamie Oliver: Helpot arkiruoat. 19.00 Yhdistetyn MC, N 5 km. 11.45 Urheilustudio, Jatkoerä. 10.00 Luontoretkellä Antarktiksella. 16.45 LEGO Masters Australia. 12.55 Valitut Palat Collection. 17.45 Livet – suomenruotsalaisia tarinoita. NELONEN 06.00 Lastenohjelmaa. 02.10 Inside the Mind of Vladimir Putin. 21.25 Hustlers – korkojen kera (16). 14.00 Suurmestari UK. 14.30 MTV Uutiset Live. 11.28 Paksut pariskunnat. 02.05 Wayne (16). 18.10 Urheiluruutu. 22.05 Erikoisjoukot (12). 10.00 Egenland. 13.30 Midsomerin murhat (12). 08.50 Jumppahetki: Tasapaino ja voimaharjoitus. 17.30 Hauskat kotivideot. 12.00 Kino: Topaz (12). MTV3 07.00 Koiralle koti. 23.40–00.20 Ykkösaamu. 22.45 Ulkolinja: Öljy-yhtiöiden valhe. 21.25–21.55 Verta, hikeä ja luksusta. 02.45–04.00 Liha – uhka planeetallemme?. 17.30 Viiden jälkeen. 08.10 Palomies Sami (S). 01.35 Narcos: Mexico (16). 10.45 Yle Alueuutiset. YLE TEEMA & FEM 08.20–12.00 YLE FEM. 13.55 Remppa vai muutto Australia. 13.00 Simpsonit (7). 13.15 Vaarallista vapautta (S). SUB 06.30 Teletapit (S). kierros. 23.50–00.20 Puoli seitsemän. 21.00 Verta, hikeä ja luksusta. 23.55 Uusi elämä etelässä. 09.23 Keltainen Lumimies (7). 20.00 Frendit (S). Lande. 12.30 10 vuotta nuoremmaksi 10 päivässä. 22.20 Päivän sää. 09.00 Kadonneen kirjeen arvoitus (12). 19.20 Urheiluextra. 09.11 Lassie (7). 21.49 Urheiluruutu. 18.05 Viiden jälkeen erikoishaastattelu. TIISTAI 31.1. MTV3 07.00 Koiralle koti. 23.00 Näin tehtiin elokuva SISU. 00.35 Suomen huutokauppakeisari. 10.30 Tuomiopäivä. 01.30 Arman ja viimeinen ristiretki (16). 23.25–01.04 Yung Lean: In My Head (16). KUHMOLAINEN – Perjantaina 27. 18.00 Haluatko miljonääriksi?. 12.00 Elokuva: Viidakkojengi (7). 11.55 Kulttuuricocktail Live. Joe Pescin suoritus palkittiin sivuosa-Oscarilla. 19.30–19.53 Yle Nyheter TVnytt. 03.50 Kaappaus keittiössä. 17.25 Uutiset. 09.05–09.49 Historia: Amerikan Führer. 17.25 Uutiset. 18.30 Emmerdale. 10.50 Yle Alueuutiset. 08.00 Suurmestari UK. 23.25–23.50 Pasila (12). 16.55 Onnenarpa. 16.05 Remppa vai muutto Suomi. 15.55 Uusi päivä (S). 14.20 Erityisen vaarallinen. 12.55 Yhdistetyn MC, M HS 109. 19.00 Remppa vai muutto Suomi. 19.10–19.24 Herkkuja: Saksanpähkinäunelma. 16.55 Yle Uutiset alueeltasi. 15.25 A-Talk. 10.00 Jaksa paremmin. 21.00 Subleffa: Jali ja suklaatehdas (7). 20.00 Suurmestari. 00.35 Selviytyjät. 01.35 Frendit (S). 23.25–00.20 Elias on pelastettava. 22.20 Päivän sää. 22.10 Lotto ja Jokeri. 19.00–19.46 Kaikenkarvaiset ystäväni (7). 08.45 Kaipuu maalle – kyläkoulusta koti. 15.00 Kodit uusiksi. 00.15 Uusi elämä etelässä. 21.49 Urheiluruutu. 19.48 Sportliv. 22.40–00.01 White Riot (16). 11.40 Herkkuja: Saksanpähkinäunelma. 16.00 Eduskunnan kyselytunti. 09.00 Kadonneen kirjeen arvoitus (12). 20.30 Frendit (S). 12.40–13.37 Luontomatkalla. 15.00 Isä Matteon tutkimuksia (12). 17.40 Liigan runkosarja. 02.00 Uusi elämä etelässä. 09.34 Merten syvyyksissä (7). 16.55 Makuja saamelaisesta keittiöstä. 20.58 Keno ja Synttärit. 21.40 Elokuva: Hercules (12). 17.00 Frendit (S). 20.00 Frendit (S). 21.00 Elokuva: Mission Impossible – Ghost Protocol (12). 15.50 Yle Uutiset viittomakielellä. 17.30 Urheilustudio. 12.25 Yhdistetyn MC, M 12,5 km. 14.00 Putous. 16.00 Salatut elämät. 23.35 Olet mitä syöt. 18.00 Yle Uutiset 18.00. 10.00 Scott & Bailey (12). 07.45 Nuori Robin Hood (S). 13.50 Tanskalainen maajussi. 22.55 Oddasat. 13.30 Anna Järvinen ja naiset. 18.00 Haluatko miljonääriksi?. 09.30 Virkakoirat (7). 13.55 Remppa vai muutto Australia. 18.00 Päivän sää. 09.30–10.00 Schitt’s Creek (7). 22.35 Elokuva: Mafiaveljet (16). 01.15 Putous. 07.30 Teletapit (S). 10.30 Sportliv. 10.30 Kauniit ja rohkeat (S). 08.20 Paavo Pesusieni (7). 08.35 Paavo Pesusieni (7). 17.05 Nyt jos koskaan (S). 09.45 Uusi päivä (S). 21.00 Pintaa syvemmältä (7). 18.05 Viiden jälkeen erikoishaastattelu. 10.55 Pisara. 19.30 Salatut elämät. Lande. 18.30 Tuomiopäivä. 08.45 Tapaus Carlos (7). 23.20 Subleffa: Trauma Center (16). 17.50 Lemmikkilekurit. 09.45 Saariston sankarit. (12). YLE TEEMA & FEM 08.15–12.00 YLE FEM. 18.23 Yle Uutiset alueeltasi. 11.35 Yle Oddasat. 10.45 Punkaharjun pojat. 18.00 Yle Uutiset 18.00. 18.05–18.55 Uutishuone (7). 23.05 Arman ja viimeinen ristiretki (16). 18.21 Puoli7 tänään. 11.40 Yle Oddasat. 21.00 Kino Klassikko: Nainen katoaa (12). 15.00 Isä Matteon tutkimuksia (12). 18.17 Leikitään Bärtilin kanssa (S). 09.50 Tanskalainen maajussi. 08.50 Jumppahetki: Tuolijumppa. 10.45 Yle Alueuutiset. YLE TV1 07.00 Prisma: Mammuttien hautausmaa. 10.30 Jaksa paremmin. 22.25 Tulosruutu. 01.25 Simpsonit (7). 21.00 Stadi vs. 20.40 Olipa kerran Araljärvi.(7). 12.00–17.00 YLE TEEMA. 20.45 Urheiluruutu. 17.00 Yle Uutiset 17.00. 13.10 Urheilustudio
09.00 Kadonneen kirjeen arvoitus (12). 17.05 Viiden jälkeen. 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi. YLE TEEMA & FEM 08.15–12.00 YLE FEM. 02.20 Arman ja viimeinen ristiretki (16). 12.30 Simpsonit (7). 20.00 Frendit (S). 19.00 Seitsemän uutiset. 20.30 Yle Uutiset 20.30. 18.00 Yle Uutiset 18.00. 23.05 Laittomien autojen takavarikoijat. 22.00–00.45 Jääkiekon NHL, Colorado Avalanche – St. 09.57 Tipu Touhukas (7). 08.15 Egenland. 08.51 Jumppahetki: Reipas jumppa. 14.30 Taitoluistelun EM: Naisten vapaaohjelma. 17.25 Strömsö. 15.50 Tarmo Peltokoski johtaa Latviassa. 09.05–09.49 Historia: Amerikan Führer. 19.10–19.24 Herkkuja: Saksanpähkinäunelma. 21.45 Yle Uutiset 21.45. 15.00 Suurmestari. 13.25 Alppihiihdon MC, N suurpujottelu 2. 22.45 Outlander – Matkantekijä (16). 19.20 Päivän sää ja Tulosruutu. 11.20 Michael Palin Irakissa. 01.35 Frendit (S). 20.55 Urheiluruutu. 11.45 Urheilustudio, Jatkoerä. 07.30 Teletapit (S). 04.00–04.30 Amerikan rajavartijat. 19.00 Seitsemän uutiset. 20.55 Urheiluruutu. 21.49 Urheiluruutu. 14.25 Kätevän emännän juhlat (S). 16.00 Milanon naisten paratiisi. 20.00–00.42 YLE TEEMA. 19.20 Päivän sää. 11.30–12.00 Kylmää ja märkää. MTV3 06.15 Aamusää. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 22.45 Ulkolinja: Öljy-yhtiöiden valhe. 13.50 Tanskalainen maajussi. 17.55 Uutiset. 13.30 Suomalainen menestysresepti. 23.40–00.20 Ykkösaamu. 20.30 Frendit (S). 02.05 Wayne (16). 17.04 Päivän sää. 19.00 Seitsemän uutiset. 20.58 Keno ja Synttärit. 23.15–00.10 Blackport (16). 00.00–00.30 Puoli seitsemän. 07.20 Muumilaakson tarinoita (S). 22.25 Tulosruutu. 03.05 The Murder of Molly McLaren: Social Media Murders (7). 14.20 Rahavirrat (S). 18.30 Koti koiralle. 18.00 Mäkihypyn MC, Kulm HS 235 karsinta. 15.50 Yle Uutiset viittomakielellä. 09.11 Lassie (7). 03.30–04.35 4D: Syön 3000 kaloria minuutissa. 19.25 Tulosruutu. SUB 06.30 Teletapit (S). 18.21 Puoli7 tänään. 14.10 Historia: Neuvostoliitto 1922 – 1991. 17.00 Nyt jos koskaan (S). 21.00 A-studio. 12.55 Valitut Palat Collection. 08.17 Haukku ja Poku (7). Lande. 21.00 Subleffa: Trauma Center (16). 18.00 Päivän sää. SUB 06.30 Teletapit (S). 19.30 Salatut elämät. 22.00 Kymmenen uutiset. tammikuuta 2023 – KUHMOLAINEN 17 PSM-sivuvaihto // Torstaina 26. Lande. 17.00 Pikku Kakkonen. 22.00 Ivalo (16). 20.00–23.57 YLE TEEMA. 18.30 Luontomatkalla. 04.15–05.15 Vaimot vaihtoon USA. 18.05 Viiden jälkeen erikoishaastattelu. 09.45–10.35 Vain muutaman huijarin tähden (7). 19.00 Seitsemän uutiset. 18.12 Lulun luontoseikkailut (S). 16.55 Onnenarpa. 08.10 Daltonit (S). 16.00 Näin Norjassa. 23.00 Uusi Kino: Grasshopper. 23.10 Prisma: Mammuttien hautausmaa. 19.00 Simpsonit (7). 20.58 Keno ja Synttärit. 20.45 Urheiluruutu. 11.39 Oddasat. 16.55 Onnenarpa. 11.00 LIVE: Onnenarpa. 20.00 Nyt jos koskaan (S). 16.50 Yle Uutiset viittomakielellä. 15.45 Novosti Yle. 17.30 The Voice of Finland. 15.30 Hockey Night Live. 16.05 Yle Uutiset selkosuomeksi. 18.15–18.36 Luontohetki: Pohjoisen eläinlääkärit. 19.20 Taitoluistelun EM: Miesten vapaaohjelma. 21.00 Kino Klassikko: Nainen katoaa (12). 16.55 Yle Uutiset alueeltasi. 10.10 Livet – suomenruotsalaisia tarinoita. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 12.00 Holby Cityn sairaala (12). 10.50 Yle Alueuutiset. 21.05 Rantamaa & Libiso – Retkikunta Jäämerelle. 12.00 Moderni perhe (S). 15.55 Poliisikoira Rex (12). 08.55 Perjantai-dokkari: Suljetulla. 17.25 Pimeys välillämme (12). 14.55 Selviytyjät. 20.00 Riistetyt – Seksikauppa. 09.30 Sami Kurosen makumatka Pohjois-Karjalassa. 20.00 Frendit (S). 23.55 Uusi elämä etelässä. LAUANTAI 28.1. 08.24 Avaruuden aarteet (7). 11.00 Poliisit UK: Ajojahti (12). 03.30–04.30 Poliisit 2020 (7). 15.30 Suomen huutokauppakeisari. 11.40 Herkkuja: Saksanpähkinäunelma. 18.10 Urheiluruutu. 09.05 Riistametsällä. 11.00 Lääkärit vastaan internet. 22.35 Rikospaikka. 13.15–14.28 Fennada-klassikot: Jokin ihmisessä (12). 12.55 Yhdistetyn MC, M HS 109. 13.45 Elokuva: Mestarietsivä Sherlock Gnomes (7). 01.25 Simpsonit (7). 09.30 Puoli seitsemän. 12.00 Jamie Oliver: Helpot arkiruoat. 23.10 Varjojen maa (16). 16.05 Remppa vai muutto Suomi. 21.00 Vuoroin vieraissa Maria Veitola. 16.35 Yle Uutiset selkosuomeksi. 09.55 Tipu Touhukas (7). 13.55 Remppa vai muutto Australia. 17.35 Pimeys välillämme (12). 14.55 Leijonan luola USA. 10.00 Huikeat kakkutaiturit. 13.00 Kirjat, joilla on merkitystä. 10.00 Emmerdale. 13.00 Poliisit UK: Ajojahti (12). 18.05 Freestylen MC, kumpareet. 14.00 Ennen elokuvaa:Marnie – vaarallisella tiellä. 17.25 Uutiset. 17.00 Suomalainen menestysresepti. 17.30 Viiden jälkeen. 16.31 Pilanpäiten. 12.30 Salatut elämät (S). 20.00 Viimeinen sana. 06.25 Huomenta Suomi. 07.45 Denver (S). 16.15 Britannian rantakohteissa. 12.00 Simpsonit (7). 18.05 Viiden jälkeen erikoishaastattelu. 13.30 Ota rahat ja juokse. 23.10–00.10 Timanttinen keikka. 21.00 Subleffa: The Accountant (16). 15.50 Arto Nyberg. 12.30 Ensitreffit alttarilla 2.0. 09.10 Yhdistetyn MC, M mäki HS 109. 11.50 Elokuva: Kätyrit (7). 13.40 Anna Järvinen ja naiset. 20.00 Rikkaat ja rahattomat. 19.00 Frendit (S). 19.30 Frendit (S). 21.45 Yle Uutiset 21.45. 02.00 Uusi elämä etelässä. 12.00 Moderni perhe (S). 13.25 Perjantai: Mihin tarvitsemme hengellisyyttä?. 01.05 Emma Willis: Syntymän ihme. 18.05–18.55 Uutishuone (7). 00.05 ESPN dokumentti: Vihollisista parhaat, osa 3. 19.30 Missä olit, kun Christensen teki poliisimurhat. 13.00 Simpsonit (7). 12.30 Salatut elämät (S). 11.40 Yle Oddasat. 17.10–17.55 Onnenlahti (12). 09.30 Puoli seitsemän. 20.00 The Voice of Finland. 17.30 Viiden jälkeen. 18.30 Puoli seitsemän. 16.58 Uutiset ja Päivän sää. 20.00 På spåret. 22.20 Päivän sää. 14.05 Hengaillaan. 18.05 Viiden jälkeen erikoishaastattelu. 19.35 Modernit Miehet (12). 08.10 Daltonit (7). 16.55 Onnenarpa. 15.00 Stadi vs. 10.30 Kauniit ja rohkeat (S). 12.10 Urheilustudio. 08.00 Yle Uutiset 8.00. 19.20 Sportliv. 21.49 Urheiluruutu. 23.05–00.42 Kino: Toiset ihmiset (16). 14.00 Kaiken maailman ennätykset. 18.30 Emmerdale. 04.15–04.45 Amerikan rajavartijat. 18.30 Puoli seitsemän. 09.00 Hauskat kotivideot. 09.48 Kotikadun jengi ja vihreä valo (7). 19.39 Sportnytt. 16.55 Makuja saamelaisesta keittiöstä. 13.20 Rakkaudesta musiikkiin Tbilisissä. 16.00 Salatut elämät. 18.00 BUU-klubben. 08.24 Mimun maailma (7). 20.00 MOT. 22.25 Tulosruutu. 21.35 Keno ja Synttärit. 10.40 Rantamaa & Libiso – Retkikunta Jäämerelle. 00.35 Selviytyjät. 15.00 Isä Matteon tutkimuksia (12). 18.30 Vaihdevuodet – ne tulevat sinullekin. 16.25–16.50 Yhdistetyn MC, M 7,5 km. 09.30 Puoli seitsemän. 17.40 Liigan runkosarja. 14.55 Leijonan luola USA. 21.40 Elokuva: Hercules (12). 20.00 Britannian rantakohteissa. 10.00 Tuomiopäivä. 19.30 Rakkautta vain (S). 12.55 Valitut Palat Collection. PERJANTAI 27.1. 17.00 Sami Kurosen makumatka Pohjois-Karjalassa. 17.30 Viiden jälkeen. 14.50 Elossa 24h. 17.10 Onnenlahti (12). 08.30 Muumilaakson tarinoita (S). 20.00 Radion sinfoniaorkesterin konsertti. MTV3. 14.00 Putous. 21.00 Vintiöt (7). 12.30 Onnenlahti (12). 09.12 Kärpästen Harri (7). 17.25–20.00 YLE FEM. YLE TV1 06.25 Ylen aamu. 10.00 Scott & Bailey (12). SUB 06.30 Teletapit (S). 14.45 Uutisvuosi. 11.00 Poliisit UK: Ajojahti (12). 18.45–19.35 Avara luonto: Vihreä planeetta. 10.40 Kaipuu maalle – kyläkoulusta koti. 00.05 Pako – Janne öNacciö Tranbergin tarina (12). kierros. 08.25 Tero hoitaa (7). 19.25 Tulosruutu. 07.45 Nuori Robin Hood (S). 17.00 Simpsonit (7). 19.30 Salatut elämät. 02.20 Score 2022. 12.00 Laulu sisällissodasta: Loppu (12). 09.05 Bob’s Burgers (7). 04.05 Kyllä nolottaa (7). 06.25 Huomenta Suomi. 08.25 Nuorten matkassa. 10.30 Kauniit ja rohkeat. 15.10 Mäkihypyn MC, HS 235 Kulm. 11.39 Oddasat. 17.05 Pelastetaan villieläimet. 15.55 Liigan runkosarja. 21.00 Kullannuput (12). 12.00–17.25 YLE TEEMA. 23.10 Perjantai: Mihin tarvitsemme hengellisyyttä?. 19.00 Modernit Miehet (12). 21.00 Elokuva: Mission Impossible – Ghost Protocol (12). TIISTAI 31.1. 02.05 Leijonan luola USA. 22.44 Uusi Kino: Peli (S). 09.34 Merten syvyyksissä (7). 18.21 Puoli7 tänään. 22.05 Erikoisjoukot (12). 06.25 Huomenta Suomi. 12.00 Blomstedt ja Argerich Luzernissa. 08.35 Paavo Pesusieni (S). 10.15 Riistametsällä. 22.00 Tukahduttava rakkaus (12). 23.15 Subleffa: Game Night (16). NELONEN 06.00 Lastenohjelmaa. 21.00 Hengaillaan. 20.00 Gordon Ramsay: Ruokatähti haussa. 21.30 NFL-studio. 11.00 Tapaus Carlos (7). 10.00 Scott & Bailey (12). 08.35 Simonin tanssikoulu. 17.25 Tanskalainen maajussi. 11.00 Jumalanpalvelus. 11.00 Poliisit UK: Ajojahti (12). 08.27 Kotijumppaa Sofian kanssa. 14.00 Suurmestari UK. 13.55 Remppa vai muutto Vancouver. 17.10 Professori T (12). 12.25 Pisara. 14.00 Historia: Ronald Reaganin Amerikka. 22.00 Kymmenen uutiset. 02.45–04.00 Liha – uhka planeetallemme?. 08.24 Galaxi. 12.55 Valitut Palat Collection. 09.30 Talot huokuvat historiaa. 19.10 Tulosruutu. 19.45 Jäljet päättyvät Berliiniin (12). 09.00 Kadonneen kirjeen arvoitus (12). 02.20 Veriveljet (12). 10.05 Jumalanpalvelus. 18.00 Moderni perhe (S). 22.00 Ulkolinja: Öljy-yhtiöiden valhe. 09.30–10.00 Schitt’s Creek (7). NELONEN 06.00 Lastenohjelmaa. 15.00 Stadi vs. 13.00 Putous. 22.00 Kymmenen uutiset. 21.00 Halliyleisurheilua: Karlsruhe. 14.20 Erityisen vaarallinen. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 22.00 Hiljainen todistaja (16). 17.55 Uutiset. 17.25 Uutiset. 02.25 Suurmestari UK. kierros. – 2.2. 18.30 The Voice of Finland. 15.00 Olet mitä syöt. 12.30 Salatut elämät (7). 11.00 Luontomatkalla. 18.22 Raka Bananer. 07.20 Muumilaakson tarinoita (S). 14.30 MTV Uutiset Live. 08.30 Muumilaakson tarinoita (S). 10.00 Emmerdale. YLE TEEMA & FEM 08.20–12.00 YLE FEM. 21.05 Subleffa: Suuri puhallus (12). 09.30 Virkakoirat (7). 10.00 Yle Uutiset 10.00. 18.23 Yle Uutiset alueeltasi. 15.20 Uusi Sherlock (12). 23.35–00.25 Outlander – Matkantekijä (16). 09.45 CLUE – kultaisen kellon arvoitus (12). 19.00 Koti koiralle. 10.25 Alppihiihdon MC, N suurpujottelu 1. 12.00 Elokuva: Viidakkojengi (7). 14.40 Ylen aamun parhaat. 02.10 Inside the Mind of Vladimir Putin. 01.00 4D: Ihmisbarbiet (S). 01.25 Aallonmurtaja (12). 19.15 Modernit Miehet (12). 08.30 Ponipulmia. 07.55 Trollz (7). 17.50 Lemmikkilekurit. 03.25 Hypoteesi UK. 20.30 Simpsonit (12). 18.23 Yle Uutiset alueeltasi. 22.35–23.05 Hockey Night – Tien päällä. 19.30 Rakkautta vain (S). 14.30 MTV Uutiset Live. Lande. 04.05 Forensic Files (12). NELONEN 06.00 Lastenohjelmaa. NELONEN 06.00 Lastenohjelmaa. 12.30 Pitääkö olla huolissaan?. Lande. 09.45 Saariston sankarit. 01.35 Narcos: Mexico (16). 15.00 Olet mitä syöt. 22.35 Missä olit, kun Christensen teki poliisimurhat. 18.00 Yle Uutiset 18.00. 17.30 Viiden jälkeen. 17.00 Sami Kurosen makumatka Pohjois-Karjalassa. 00.05 Simpsonit (12). 04.50–05.48 Poliisit UK: Ajojahti (12). 17.00–18.00 Pikku Kakkonen. 19.00–19.53 Historia: Trotskin viimeiset vuodet (12). 15.55 Haluatko miljonääriksi?. 16.30 Kauniit ja rohkeat (S). 21.35 Keno ja Synttärit. 16.45 LEGO Masters Australia. 03.15 Ulosottomiehet: Aika maksaa. 16.00 Ulosottomiehet. 08.10 Oggi ja torakat (7). 12.30 Onnenlahti (12). SUNNUNTAI 29.1. 16.30 Kauniit ja rohkeat. 18.30 Hockey Night Live. 13.30 Kodit uusiksi. 17.10 Professori T (12). 21.00 Pintaa syvemmältä (7). 19.20 Urheiluextra. 17.45 Livet – suomenruotsalaisia tarinoita. 20.00 Suomalainen menestysresepti. 20.00 Fosca (12). YLE TEEMA & FEM 08.25–12.00 YLE FEM. 12.30 10 vuotta nuoremmaksi 10 päivässä. 17.55 Uutiset. 10.00 Scott & Bailey (12). 09.00 Hauskat kotivideot. 18.05 Viiden jälkeen erikoishaastattelu. 19.00–19.45 Michael Palin Irakissa. 17.00 Poliisit UK: Ajojahti (12). 09.30 Puoli seitsemän. 21.05 A-Talk. 22.00 Kymmenen uutiset. 03.50 Kaappaus keittiössä. 15.00 Isä Matteon tutkimuksia (12). 08.36 Hilda Hokkus (7). 17.10 Flinkkilä & Kellomäki. 08.48 Vatsani ja minä. 21.00 Yökylässä Maria Veitola. 22.35 Stadi vs. 16.40 Yle Oddasat. 02.45 Rajavalvojat (S). 19.30 Salatut elämät. SUB 06.30 Teletapit (S). 18.00 BUU-klubben. 14.00 Dokumenttiprojekti: Hiljainen kieli (S). 07.20 Muumilaakson tarinoita (S). 22.20 Päivän sää. 15.25 A-Talk. 08.35 Paavo Pesusieni (7). 16.55 Yle Uutiset alueeltasi. 19.00–19.46 Kaikenkarvaiset ystäväni (7). 08.50 Jumppahetki: Tasapaino ja voimaharjoitus. 02.30 Suomen huutokauppakeisari. 01.05 Arman ja Suomen rikosmysteerit (7). 17.00 Yle Uutiset 17.00. 12.30 Salatut elämät (S). 18.30 Emmerdale. 21.00 Godard – vain elokuvaa. 20.58 Keno ja Synttärit. 19.00 Seitsemän uutiset. 20.00 Simpsonit (7). 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 17.25 Uutiset. 16.00–16.41 Milanon naisten paratiisi. 19.50 Best of Posse. 17.00 Yle Uutiset 17.00. 18.23 Yle Uutiset alueeltasi. 01.00 Suomen Tulli rikosten jäljillä (7). 19.30–19.53 Yle Nyheter TVnytt. 17.00–17.57 Pikku Kakkonen. 21.40 Elokuva: Fast & Furious 7 (12). 14.55 A-studio. 11.30 Urheilustudio. 20.00 Suurmestari. NELONEN 06.00 Lastenohjelmaa. 15.35 Yle Uutiset selkosuomeksi. 02.00 Rajavalvojat (S). 23.25–00.20 Elias on pelastettava. 13.00 Poliisit UK: Ajojahti (12). 17.00 Poliisit UK: Ajojahti. 17.55 Uutiset ja Päivän sää. 17.25 Uutiset. 11.44 Oddasat. 09.50 Tanskalainen maajussi. 06.55 Muumilaakson tarinoita (S). 23.10 Uusi Kino: Peli (S). 22.00 Kymmenen uutiset. 22.00 Koskinen (12). 16.45 Egenlandin matkakohteet: Tarinoita ja outoja ääniä Hailuodossa. MAANANTAI 30.1. 00.35 Suomen huutokauppakeisari. 13.00 Poliisit UK: Ajojahti (12). 14.55 Pablo Picasso ja Francoise Gilot. 08.37 Näin meillä (7). 18.00 Hockey Night Live. 06.55 Muumilaakson tarinoita (S). Louis Blues. 08.35 Paavo Pesusieni (7). 20.30 Yle Uutiset 20.30. 21.00 Subleffa: Koodinimi U.N.C.L.E. 18.17 Leikitään Bärtilin kanssa (S). 19.30 Rakkautta vain (S). 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 21.00 A-studio. 12.00 Elossa 24h. 16.10 Yle Oddasat. 00.00 Leijonan luola USA. 07.55 Professori Balthazar (S). 02.55 Kenen kotona?. 14.00 Suurmestari UK. 20.00 Theroux ja alkoholin kirous (12). 04.20–04.50 Amerikan rajavartijat. 19.00 Remppa vai muutto Suomi. 04.15–04.45 Amerikan rajavartijat. 09.00 Bob’s Burgers (S). 23.00 Näin tehtiin elokuva SISU. 21.25 Hustlers – korkojen kera (16). 19.00 Prisma: Romahtavat rakennukset. 22.35 Elokuva: Wallander: Sellisti (16). 06.25 Huomenta Suomi. 08.00 Avara luonto: Vihreä planeetta. 08.20 Paavo Pesusieni (7). 18.05–18.54 Uutishuone (7). 17.00 Ensitreffit alttarilla 2.0. 18.30 Unelmien maa (12). 08.00 Puuha-Pete (S). 01.00 Lukaalit laajemmaksi. 20.00 Suomen huutokauppakeisari. 08.35 Erämaan armoilla – Kanada. 16.55 Yle Uutiset alueeltasi. 23.05 Hautalehto: Kylmä syli (16). 22.00 Elokuva: Thor: Ragnarök (12). 13.10 Urheilustudio. 20.00 Midsomerin murhat. MTV3 06.15 Aamusää. 14.20 Britannian rantakohteissa. 21.00 Vain muutaman huijarin tähden (7). 18.05 Viiden jälkeen erikoishaastattelu. 09.01 Näin meillä (7). 02.25 Elämää luonnon armoilla. 15.15 Simon Reeve järvimaisemissa. 16.35 Yle Uutiset selkosuomeksi. 10.00 Koti koiralle. 21.00 Harjunpää (12). 18.00 Selviytyjät. 16.00 Hypoteesi UK. (7). 21.25–21.55 Verta, hikeä ja luksusta. 13.00 Kirjat, joilla on merkitystä. YLE TEEMA & FEM 08.27–12.00 YLE FEM. 17.25–17.48 CLUE – kultaisen kellon arvoitus (12). 19.00 Nyt jos koskaan (S). 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 08.20 Nimipäiväonnittelu: 30.1. 22.00 Peliskandaali (7). 22.35 Uusi Kino: Grasshopper. 00.05 Suomalainen menestysresepti. 18.00 Melukylän lapset (S). 18.00 Moderni perhe (S). SUB 06.30 Teletapit (S). 03.20 Poliisit 2020 (7). 10.30 Huikeat kakkutaiturit. 22.00 Armoton todellisuus (12). 10.30 Jaksa paremmin. 21.00 Temptation Island Suomi (12). 14.00 Luontohetki: Pohjoisen eläinlääkärit. 22.00 Pako – Janne öNacciö Tranbergin tarina (12). 19.30 The Voice of Finland. 00.35 Vintiöt (7). 00.30 Koskinen (12). MTV3 06.15 Aamusää. 17.30 Urheilustudio. 13.30 Kulttuuricocktail Live. YLE TV1 06.25 Ylen aamu. 21.50 Partanen (12). 21.00 Arman ja viimeinen ristiretki (12). 20.00–00.01 YLE TEEMA. 21.49 Urheiluruutu. 23.00 Pasila (12). MTV3 06.15 Aamusää. 22.35 Theroux ja alkoholin kirous (12). 21.44 Solsidan – Onnea onkimassa (12). 15.55 Yle Uutiset alueeltasi. 18.05 Elokuva: Vaaleanpunainen pantteri (12). 15.55 Uusi päivä (S). 01.30 Arman ja viimeinen ristiretki (16). 22.55 Oddasat. 11.35 Yle Oddasat. YLE TEEMA & FEM 08.10–12.00 YLE FEM. Martin Scorsesen maineikas mafia-elokuva perustuu Nicholas Pialeggin kirjaan gangsteri Henry Hillin elämästä. 15.55 Poliisikoira Rex (12). 20.00 Kulttuuricocktail Live. 09.00 Schitt’s Creek (S). 12.00 Moderni perhe (S). 13.25 Alppihiihdon MC, N pujottelu 2. 22.00 Kymmenen uutiset. 17.25–19.53 YLE FEM. 18.00 BUU-klubben. 12.05 Metsän selviytyjät. 08.10 Superapulaiset. 21.00 Stadi vs. 18.30 Puoli seitsemän. 10.00–10.45 Scott & Bailey (12). 09.00 Koti koiralle. 14.20 Erityisen vaarallinen. 22.00 Kymmenen uutiset. 14.30 Urheilustudio. 21.45 Yle Uutiset 21.45. 13.15–14.24 Kahden ladun poikki (7). 08.20 Monchhichi (S). 10.30 Tanskan aarteenmetsästäjät. 10.30–11.00 Kauniit ja rohkeat (S). 13.30 Simpsonit (7). 10.30 Tuomiopäivä. 17.05 Viiden jälkeen. 16.05 Laittomien autojen takavarikoijat. 04.45–05.40 Stadi vs. 12.25 Professori T (12). 10.00 Emmerdale. 12.30 10 vuotta nuoremmaksi 10 päivässä. 11.40 Yle Oddasat. 23.10 Pesästä lentoon. 11.55 Kylmän sodan Suomi: Kauko-ohjattu maa. 21.49 Urheiluruutu. 20.30 Yle Uutiset 20.30. 08.50 Jumppahetki: Tuolijumppa. 03.50 Ulosottomiehet: Aika maksaa. kierros. SUB 06.30 Teletapit (S). 14.00 Remppa vai muutto Australia. 17.25 Syyllinen (12). 08.10 Daltonit (S). 04.45–05.40 Stadi vs. 10.55 Pisara. 16.58 Uutiset. 17.45 Norjan eläimiä. 15.30 Ota rahat ja juokse. 13.30 Ensitreffit alttarilla 2.0. 03.35 Ulosottomiehet. 10.15 Urheilustudio. 09.45 Uusi päivä (S). 17.25–19.53 YLE FEM. 18.30 Puoli seitsemän. 01.25 NFL-studio. 10.15 Urheilustudio. 14.55 Haluatko miljonääriksi?. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 21.00 Solsidan – Onnea onkimassa (12). 09.23 Keltainen Lumimies (7). 17.25–19.53 YLE FEM. 21.00 Hautalehto: Kylmä syli (16). 23.00 Arman ja viimeinen ristiretki (7). 11.00 Paksut pariskunnat. 21.00 Subleffa: Jali ja suklaatehdas (7). 12.05 Urheilustudio. 10.45 Näin Norjassa. 12.30 Salatut elämät (12). 15.00 Suomalainen menestysresepti. 10.30–11.00 Kauniit ja rohkeat. 23.45 NFL Playoffs. 23.25–23.50 Pasila (12). 22.45 Hotelli Kash King (12). 12.00 Jamie Oliver: Kaikki kokkaamaan. 15.00 Hangen kantama. 23.00–01.02 Kino: Topaz (12). 16.58 Yhdistetyn MC, M yhteislähtö 10 km. 02.00 Uusi elämä etelässä. 11.00 Poliisit UK: Ajojahti (12). 10.45 Yle Alueuutiset. 17.05 Nyt jos koskaan (S). 15.00 The Harlins. 17.00–18.00 Pikku Kakkonen. 14.30 Ylen aamun parhaat. 21.00 Erikoisjoukot (12). 18.21 Puoli7 tänään. 22.10–23.57 Kino: Van Gogh – Ikuisuuden porteilla (12). 16.55 Makuja saamelaisesta keittiöstä. 09.30 Virkakoirat (7). 14.55 Ennen elokuvaa:Marnie – vaarallisella tiellä. 12.00 Jamie Oliver: Helpot arkiruoat. 07.45 Nuori Robin Hood (S). 12.00 Kino: Topaz (12). 14.40 Uusi Kino: Maa joka nousee ja laskee (7). 17.00 Frendit (S). 15.00–15.55 Kylmä. 21.22 Solsidan – Onnea onkimassa (12). 17.25–00.10 YLE FEM. 14.55 Rikkaiden & kuuluisien ökylomat. 10.00 Huippuvuorten vesillä. 14.55 Ylen aamun parhaat. 10.00 Emmerdale. tammikuuta 2023 TV-VIIKKO // A9 A8 // TV-VIIKKO PSM-sivuvaihto // Torstaina 26. 19.48 Sportliv. 13.00 Jamie Oliver: Kaikki kokkaamaan. 16.55 Makuja saamelaisesta keittiöstä. 19.20 Päivän sää. 20.00 Frendit (S). 16.45 Novosti Yle. 18.00 Päivän sää. 09.00 Efter Nio. 16.50 Yle Uutiset viittomakielellä. 19.20 Tulosruutu. 01.30 Suurmestari UK. 12.55 Valitut Palat Collection. 04.10–05.10 Kova laki (12). 17.00 Pikku Kakkonen. 01.45 Kodit uusiksi. 20.05 Verta, hikeä ja luksusta. YLE TV1 06.25 Ylen aamu. 08.25 Poika, tyttö, koira, kissa, hiiri ja juusto (7). 15.00 Elokuva: Vaaleanpunainen pantteri (12). 14.00 Suurmestari UK. 01.15 Putous. 11.00 Paksut pariskunnat. 06.55 Muumilaakson tarinoita (7). 16.00 Salatut elämät. 08.05 Itse asiassa kuultuna. 13.10 Kirjat, joilla on merkitystä. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 03.15 Elämää luonnon armoilla. Lande. 09.00 Kylmää ja märkää. 22.15 Viikon sää. Lande. 18.00 Haluatko miljonääriksi?. 12.30 Onnenlahti (12). 15.00 Urheilustudio. 17.05 Viiden jälkeen. 00.15 Uusi elämä etelässä. 19.00 Subleffa: Vuonna 85 (12). 12.00 Holby Cityn sairaala (12). 07.45 Denver (S). 15.00 Isä Matteon tutkimuksia (12). 12.00 Tervo & Halme tosisuomalaisuutta etsimässä. (12). 12.00 Unelma-asunto auringon alta. 09.01 Kulman kunkut (S). 14.30 Viipurin henki. 02.55 Kenen kotona?. 19.16–19.25 Arkkitehtuurin helmiä. 01.05 Hautalehto: Kylmä syli (12). 12.40–13.37 Luontomatkalla. 17.00 Urheilustudio. 10.30 Sportliv. 18.10 Sukkahittimittari. 20.00 Ota rahat ja juokse. 19.00 Suomen huutokauppakeisari. 14.30 MTV Uutiset Live. 11.55 Kulttuuricocktail Live. 08.19 Galaxi. 15.55 Hauskat kotivideot by Roni Back. 16.55 Makuja saamelaisesta keittiöstä. 12.00 Luonto, ihminen ja taide. 08.20 Unelmana ekokylä. 20.00–20.51 Fosca (12). 08.00 Suurmestari UK. 10.00 Korkeasaari. 14.00 Selviytyjät. 18.10 Urheiluruutu. 18.21 Puoli7 tänään. 14.00 Taitoluistelun EM: Jäätanssin rytmitanssi. 18.21 Puoli7 tänään. 11.05 Mikaela&Thomas. 12.00 MOT. 13.55 Remppa vai muutto Australia. 00.50 Kenen kotona?. 18.30 Emmerdale. 18.26 Vahaveitikat (S). 17.00 Yle Uutiset 17.00. 23.10 Deutschland 89 (16). 23.10–00.00 Puhtaus ja vaara (7). 10.00 Suorinta reittiä (S). 18.00 Ulosottomiehet: Aika maksaa. 12.00 Poliisikoira Rex (12). 22.35 Elokuva: Mafiaveljet (16). 11.44 Oddasat. 04.35–05.30 Ota rahat ja juokse. 18.30 Lääkärit vastaan internet. 15.00 Maailman rohkeimmat sukeltajat. 19.00 Kaipuu maalle – kyläkoulusta koti. 18.00 BUU-klubben. 08.45 Kaipuu maalle – kyläkoulusta koti. 18.30 Tuomiopäivä. 22.30 Ensimmäinen vuosi. 09.35 Talot huokuvat historiaa. 20.40 Olipa kerran Araljärvi.(7). 19.20 Päivän sää. 10.00 Huikeat kakkutaiturit. 17.05 Viiden jälkeen. 13.00 Simpsonit (7). 18.00 Päivän sää. 09.30–10.00 Virkakoirat (7). 15.40 Yle Oddasat. NELONEN 06.00 Lastenohjelmaa. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 17.55 Uutiset. 15.30 The Harlins. 08.24 Galaxi. 00.05 Vuoroin vieraissa Maria Veitola. 21.00 Historia: Neuvostoliitto 1922 – 1991. 17.45 Mäkihypyn MC, Kulm HS 235. 16.15 Novosti Yle. 12.15 Yhdistetyn MC, HS 109 N. 18.30 Tuntematon perillinen Norja. Joe Pescin suoritus palkittiin sivuosa-Oscarilla. 15.00 Isä Matteon tutkimuksia (12). 18.00 Päivän sää. 13.30 Anna Järvinen ja naiset. 09.00 Galaxi. 16.50 Novosti Yle. 22.00 Lupausten linnake (12). 20.00 Luonto, ihminen ja taide. 21.05 A-studio. 10.00 Emmerdale. 08.20 Keskiajalla keksittyä (7). 09.05 Jotunheimenin paimenet. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 20.00 Pitääkö olla huolissaan?. Lande. 16.30 Kauniit ja rohkeat. 12.00 Holby Cityn sairaala (12). 20.55 Urheiluruutu. tammikuuta 2023 TV VIIKKO 27.1. 23.25 Wayne (16). 20.58 Keno ja Synttärit. 06.55 Muumilaakson tarinoita (S). 06.55 Muumilaakson tarinoita (S). 22.55 Oddasat. YLE TV2 06.50 Lastenohjelmaa. 11.15 McLeodin tyttäret (12). 16.55 Onnenarpa. YLE TV2 06.50 Lastenohjelmaa. 10.30–11.00 Kauniit ja rohkeat. 18.25 Liiga: Lukko – HIFK. 02.00 LEGO Masters Australia. 09.45 Saariston sankarit. 15.30 Putous. 19.00 Yhdistetyn MC, N 5 km. 02.10 Karkurit (12). 23.00 Viimeinen sana. 00.30 Aallonmurtaja (16). Lande. 11.30 Simpsonit (7). 20.55 Urheiluruutu. 16.45 Novosti Yle. 20.00 The Voice of Finland. 22.00 McDonald & Dodds (12). 10.45 Punkaharjun pojat. 13.00 Kirjat, joilla on merkitystä. 16.30 Kauniit ja rohkeat. 21.45 Yle Uutiset 21.45. 17.15 Taitoluistelun EM: Loppunäytös. 08.50 Jumppahetki: Pihajumppa. 08.15 Superapulaiset. 11.00 Efter Nio. 22.25 Tulosruutu. 08.50 Jumppahetki: Kehonhuolto ja venyttely. 10.20 Pelastetaan villieläimet. 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 11.40 Yle Oddasat. 09.00 Sami Kurosen makumatka Pohjois-Karjalassa. 21.05 Perjantai: Mihin tarvitsemme hengellisyyttä?. 02.00 Rajavalvojat (S). 18.00 Mikko Mallikas (S). 12.55 Taitoluistelun EM: Naisten vapaaohjelma. 12.00–17.24 YLE TEEMA. 13.00 Simpsonit (7). 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 19.30 Salatut elämät. 09.00 Kadonneen kirjeen arvoitus (12). 10.15 Salakuljettaja. 13.50 Tanskalainen maajussi. 08.00 Suurmestari UK. 12.30 Onnenlahti (12). 18.23 Yle Uutiset alueeltasi. 09.46 Athleticus (S). 19.55 Tapaus Carlos (7). 22.15 Peaky Blinders – gangsteriklaani (16). 18.00 Yle Uutiset 18.00. 11.00 LIVE: Onnenarpa. 03.30–04.30 Vaimot vaihtoon USA. 07.50 Professori Balthazar (S). 14.30 MTV Uutiset Live. 18.23 Yle Uutiset alueeltasi. 19.00 Simpsonit (7). 08.40 Lulu ja lehmä (7). 14.30 MTV Uutiset Live. 12.00 Fosca (12). 11.10 Yhdistetyn MC, HS 109 M. 00.10–00.40 Puoli seitsemän. 18.15 Strömsö. 08.55 Huomenta Suomi. 10.45 Näin Norjassa. 19.00 Simpsonit (7). YLE TV2 06.50 Lastenohjelmaa. 23.40 Elokuva: Mission Impossible – Ghost Protocol (12). 02.45 Suurmestari UK. 21.45 Kino Suomi: Pimeys odottaa (12). 17.05 Viiden jälkeen. 20.00 Frendit (S). Lande. 16.30 Suomen huutokauppakeisari. 22.06 Solsidan – Onnea onkimassa (12). 12.00 Silkkitie 30 päivässä. 18.00 Yle Uutiset 18.00. 00.15 Olet mitä syöt. 08.15 Cherrie – ulos pimeydestä. 03.45 Poliisit UK: Ajojahti. 08.35 Paavo Pesusieni (7). 21.50 Jade. 11.28 Paksut pariskunnat. Perjantaina 27. 16.00–16.40 Milanon naisten paratiisi. 11.15 McLeodin tyttäret (12). 10.20 Unelmana ekokylä. 00.10–00.40 Puoli seitsemän. 22.55 Pitääkö olla huolissaan?. 14.20 Erityisen vaarallinen. 19.30 Salatut elämät. 19.40–20.25 Midsomerin murhat (12). 09.00 Bob’s Burgers (7). 01.25 Rikospaikka. 10.35 Vatsani ja minä. 23.30–00.00 Puoli seitsemän. 03.00 Poliisit 2020 (7). 20.30 Yle Uutiset 20.30. 21.00 Stadi vs. 09.00–09.40 Kadonneen kirjeen arvoitus (12). 03.15 Poliisit 2020 (7). 19.30–19.53 Yle Nyheter TVnytt. 17.00 Yle Uutiset 17.00. 17.10 Neiti Fisher nuoremman tutkimukset (12). 17.00 Yle Uutiset 17.00. 15.50 A-studio. 16.10 Pilanpäiten. 10.30 The Voice of Finland. 17.30 Hauskat kotivideot. 17.25 Pinteessä pahin (S). 09.00 Yle Uutiset 9.00. 06.25 Huomenta Suomi. YLE TV2 06.50 Lastenohjelmaa. 16.20 Yle Uutiset viittomakielellä. 13.00 Simpsonit (7). 13.30 Anna Järvinen ja naiset. 13.29 Fosca (12). 20.00 Elossa 24h. 16.00 Hypoteesi UK. 16.55 Onnenarpa. 18.00 Hauskat kotivideot. 03.00–03.55 Stadi vs. 04.25–05.25 Vaimot vaihtoon USA. 23.35 Olet mitä syöt. 12.40 Luontomatkalla. 17.25–19.53 YLE FEM. 09.00 Schitt’s Creek (7). 17.30 Suurmestari Ruotsi. 22.25 Tulosruutu. 22.20 Päivän sää ja Tulosruutu. 13.55 Remppa vai muutto Vancouver. 12.55 Valitut Palat Collection. 23.00 Arman ja Suomen rikosmysteerit (12). 17.04 Päivän sää. 20.00 Muodin huipulle. 19.39 Sportnytt. 11.00 Poliisit UK: Ajojahti (12). YLE TV2 06.50 Lastenohjelmaa. 08.55 Huomenta Suomi. 21.49 Urheiluruutu. 18.00 BUU-klubben. 19.00 Seitsemän uutiset. 16.00 Salatut elämät. 08.10 Palomies Sami (S). 18.30 Puoli seitsemän. 16.35 Yle Uutiset selkosuomeksi. 17.10 Onnenlahti (12). 08.16 Galaxi. 21.00 Verta, hikeä ja luksusta. 08.45 Tapaus Carlos (7). 16.00 Salatut elämät. 16.30 Vintiöt (7). 22.50 Ensimmäinen vuosi. 09.45 Uusi päivä (S). 10.45 Yle Alueuutiset. 18.00 Yle Uutiset 18.00. 17.00 Yle Uutiset 17.00. 23.40–00.30 Puhtaus ja vaara (7). 20.30 Yle Uutiset 20.30. TORSTAI 2.2. 12.46 Fosca (12). 21.50 Kullannuput (12). 12.40–13.37 Luontomatkalla. 18.00 Moderni perhe (S). 13.30 Anna Järvinen ja naiset. 10.00 Luontoretkellä Antarktiksella. 13.50 Tanskalainen maajussi. 10.50 Yle Alueuutiset. 07.45 Nuori Robin Hood. YLE TEEMA & FEM 08.15–12.00 YLE FEM. 09.00 Vaihdevuodet – ne tulevat sinullekin. 19.00–19.50 Vapauden kutsu (12). 22.40–00.01 White Riot (16). 13.15 Hedelmätön puu (7). 09.00 Bob’s Burgers (S). 19.00–19.24 Modernit miehet (7). 12.30 RSO Musiikkitalossa. 06.55 Muumilaakson tarinoita (S). 22.20 Päivän sää. 11.55 Norjaa ristiin rastiin. 17.30 Rikkaat ja rahattomat. 23.05 Näin tehtiin elokuva SISU. 16.58 Uutiset. 13.00–17.24 YLE TEEMA. kierros. 16.00 Kaikki kutoo!. 22.00 NFL Playoffs. 14.30 MM-rallin huippuhetket: Monte Carlo. 12.00 Moderni perhe (S). 09.30 Virkakoirat (7). 09.00 Hauskat kotivideot. 17.30 Viiden jälkeen. 19.30 Putous. 12.00 Jamie Oliver: Helpot arkiruoat. 18.30 Emmerdale. 12.00–17.25 YLE TEEMA. 20.58 Keno ja Synttärit. 12.00–17.00 YLE TEEMA. 13.15 Vaarallista vapautta (S). 02.05 Kaappaus keittiössä. 21.00 Efter Nio. 13.50 Tanskalainen maajussi. 19.25 Tulosruutu. 16.00–16.45 Milanon naisten paratiisi. 10.00 Jaksa paremmin. 18.45 Arto Nyberg. 00.00 Nyt jos koskaan (S). 10.15 Salakuljettaja. YLE TV1 07.00 Anne ja Anders Pohjolassa. 09.34 Kun olin ikäisesi (7). 09.00 Kadonneen kirjeen arvoitus (12). 19.00 Hangen kantama. 16.40 Oddasat ja Novosti Yle. 15.00 Kodit uusiksi. 23.30–23.58 Edit: Elämää Sanan roolin jälkeen. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 11.00 Simpsonit (7). 15.05 Remppa vai muutto Australia. 19.00 Seitsemän uutiset. YLE TEEMA & FEM 08.15–12.00 YLE FEM. 02.30 Hypoteesi UK. 14.55 Ylen aamun parhaat. 22.25 Tulosruutu. 12.55 Viimeinen sana. 16.58 Uutiset. 03.50 Suurmestari UK. MTV3 07.00 Koiralle koti. 09.10 Erämaan armoilla – Kanada. 09.00 Hauskat kotivideot. 20.00–01.04 YLE TEEMA. 22.10 Saalistajat (16). 21.05 Ivalo (16). 06.55 Muumilaakson tarinoita (S). 17.04 Päivän sää. 07.45 Nuori Robin Hood. KESKIVIIKKO 1.2. 16.50 Liigan runkosarja. 22.05 Simon Reeve järvimaisemissa. 18.00 Yle Uutiset 18.00. ELOKUVA: Mafiaveljet, MTV3 perjantaina klo 22.35. 02.55 Stadi vs. 04.35–05.05 Forensic Files (12). 12.00 Holby Cityn sairaala (12). 08.00 Puuha-Pete (S). 09.30–10.00 Virkakoirat (7). 14.00 Suurmestari UK. 16.50 Novosti Yle. 16.00 Milanon naisten paratiisi. 23.10 Subleffa: Terminator 2 – Tuomion päivä (16). 07.45 Nuori Robin Hood. 08.23 Galaxi. 22.10 Yle Live: Celeste. 13.30 Midsomerin murhat (12). 22.55 Oddasat. 11.00 LIVE: Onnenarpa. 19.50 Livet – suomenruotsalaisia tarinoita. 10.00 Scott & Bailey (12). 10.59 Tuntematon perillinen Norja. 16.40 Yle Oddasat. 16.50 Yle Uutiset viittomakielellä. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 16.00 Eduskunnan kyselytunti. 19.13 Kasvis-tv. 20.00 Radion sinfoniaorkesterin konsertti. 17.25 Uutiset. 20.55 Urheiluruutu. 22.20 Päivän sää. 03.20 Wayne (16). 11.00 Simpsonit (7). 21.30 Perjantai-dokkari: Luojan lapset. 14.45 Mäkihypyn MC, Kulm HS 235 karsinta. 18.30 Emmerdale. 12.00–17.25 YLE TEEMA. 03.05 Suomen Tulli rikosten jäljillä (7). 10.00 Elokuva: Paavo Pesusieni kuivalla maalla (7). 11.00 LIVE: Onnenarpa. 14.00 Antonio Banderas ja Pedro Almodóvar. 10.05 Ykkösaamu. 04.35–05.10 Kyllä nolottaa (7). 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 23.50–00.20 Puoli seitsemän. 11.00 LIVE: Onnenarpa. 09.40 Tanskan aarteenmetsästäjät. 15.05 Isä Matteon tutkimuksia (12). 12.00–17.25 YLE TEEMA. 16.05 MOT. 16.58 Uutiset. 09.00 Koti koiralle. 16.00 Salatut elämät. 08.10 Palomies Sami (S). 10.45 Punkaharjun pojat. 22.20 Päivän sää. 10.50 Yle Alueuutiset. 11.50 Lasse Virén – Jälkikaikuja. 17.00 Hauskat kotivideot. NELONEN 06.00 Lastenohjelmaa. 23.25–00.25 Outlander – Matkantekijä (16). 17.00 Remppa vai muutto Suomi. 10.00 Egenland. 11.05 McLeodin tyttäret (12). YLE TV1 06.25 Ylen aamu. 22.55 Oddasat. 17.04 Päivän sää. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 09.00 Galaxi. 19.30 Päivä Ruotsissa. 07.30 Teletapit (S). 20.45 Urheiluruutu. 19.10 Uutisextra. 16.00 Hypoteesi UK. 19.20 Päivän sää. 23.40 Elokuva: Inferno (12). 16.30 Kauniit ja rohkeat. 22.45 Oddasat. 20.45 Luontoretkellä lintusaarella. 23.20 Subleffa: Trauma Center (16). 11.00 Strömsö. 18.30 Talot huokuvat historiaa. YLE TV2 06.50 Lastenohjelmaa. 14.00 Suurmestari UK. 12.40–13.38 Luontomatkalla Ugandassa. 12.45 Enemmän elokuvasta: Lämäri. 19.00 Taitoluistelun EM: Jäätanssin vapaatanssi. 18.00 Haluatko miljonääriksi?. 21.00 Koskinen (12). 17.00 Poliisit UK: Ajojahti. 17.05–23.58 YLE FEM. 11.00 På spåret. 15.35 A-studio viittomakielellä. 21.45 Yle Uutiset 21.45. 09.00 Bob’s Burgers (7). 19.30–19.53 Yle Nyheter TVnytt. 10.25 Alppihiihdon MC, N pujottelu 1. 22.10 Lotto ja Jokeri. 22.25 Tulosruutu. SUB 06.30 Teletapit (S). 19.00–19.25 Modernit Miehet (12). 09.30 Schitt’s Creek (7). 12.25 Yhdistetyn MC, M 12,5 km. 08.36 Voihan Poni (7). 01.10 Kenen kotona?. 15.00 Ota rahat ja juokse. 23.35 Hockey Night – Tien päällä. YLE TV1 07.00 Prisma: Mammuttien hautausmaa. 16.55 Yle Uutiset alueeltasi. 15.05 Vain muutaman huijarin tähden (7). 20.00 Koti koiralle. 12.00 Dos vidas – Kaksi elämää (12). 13.15 Jälkeen syntiinlankeemuksen (7). 20.00–01.02 YLE TEEMA. 17.00 Yle Uutiset 17.00. 14.05 Fatei ja meri (S). 04.05–04.35 Amerikan rajavartijat. 11.35 Yle Oddasat. 12.00 Olet mitä syöt. 19.25 Tulosruutu. 16.05 Uusi päivä (S). (7). 16.10 Francon jälkeen – Alcántaran perhe (7). 09.30 Puoli seitsemän. 15.20 Vera Stanhope tutkii (12). 20.30 Yle Uutiset 20.30. 12.00 Moderni perhe (S). 15.00 LEGO Masters Australia. 18.05 Uutishuone (7). 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi. YLE TV2 06.50 Lastenohjelmaa. 12.40 Urheilustudio. YLE TV1 06.25 Ylen aamu. 13.55 Remppa vai muutto Vancouver. 20.00–20.45 Matkapassi: Amsterdam. 08.20 Monchhichi (S). 20.30 Yle Uutiset 20.30. 18.00 Yle Uutiset 18.00. 11.43 Kasvis-tv. 13.00 Poliisikoira Rex (12). MTV3 06.15 Aamusää. MTV3 07.00 Koiralle koti. 23.25–01.04 Yung Lean: In My Head (16). 08.29 Salainen museo (S). 23.05 Arman ja viimeinen ristiretki (16)
Pieni toimisto, varastohuone, vesipiste. Sisältäen arkun, kahvat tai uurnan, kukan, vaatetuksen, arkkuun huoltamisen ja kuljetuksen Kainuun alueella. Kaikki ajoneuvoon liittyvät paperiasiat hoidetaan asianmukaisesti paikan päällä. 040 513 2633 Kuhmo, Aira p. 041 312 4262 (Joni) Suksia perinteisen ja vapaan. P. 0400 280244. P. Tervetuloa kalan ostoon! Ostetaan hyväkuntoinen okt/paritalo/rivitalo 4h+keittiö Kajaanista. Humminbird ICE Helix 5X Chirp GPS G3 FB pilkkikaiku, se testivoittaja . tammikuuta 2023 18 KOTI-KAJAANI 25.1.2023 | 31 Kainuun Sanomat Koti-Kajaani Kuhmolainen Sotkamo-lehti Ylä-Kainuu Myytävänä | Ostetaan | Halutaan vuokrata | Vuokralle tarjotaan | Kaikenlaista YHDE LLÄ ILMO ITU KSE LLA TA VO ITA T KOK O KAINUUN Kainuun Sanomat Koti-Kajaani Kuhmolainen Sotkamo-lehti Ylä-Kainuu Alk. Soita ja sovi näyttö p. Helkama polkupyörät, valot, nastarenkaat. Luottot. P. Vuokra 500€/kk puh. 12,00€ YH DEL LÄ ILMOITUK SEL LA TA VO ITAT KOKO KAIN UU N Jätä ilmoitus Kainuun Pörssiin lehtesi verkkosivujen kautta. 044 970 5257. 040 563 2390. 235cm leveä. P. Siisti yksiö Kauppakadulla, Ämmän saaressa. Vap. Soita p: 044 978 4936 Lumenpudotukset katoilta, lumenkolaukset pihoilta. Puh. Muuttovalmis saunallinen rivitalokaksio Vuolijoella. 0400 488 330 Henk./pak.autoja, asuntoautoja/-vaunuja, myös katsastamattomat ja vialliset käy, 0-10000€. Vuolijoelta, Neulastieltä. Henry p. Koivupilke 30 cm. P. P. Pese matot harjaamatta! Swipen pesuaineet ja Aloe Vera -tuotteet, Anja p. Tarjoa rohkeasti omaasi. 045 635 0488 Yksiö 33 m² , Brahenk, 3 krs hissi, 440€/kk+vesi/sähkö. Kaikenlaista Vuokralle tarjotaan Ostetaan Myytävänä LP ja CDlevyjä Tavarakirppis, paik ka numero 5. Stihl moottorija akkusahat & raivurit, myös vaihtaen. 045 673 0727. tuoretta järvikalaa sekä kylmäja lämminsavulohta. Vakuus 440€, vapaa. tied. 0500 386 872. Tarjotaan vuokralle siistiä toimitilaa, n. 044 368 3664 Kaikenlaista. Luotettava auttaja/ennustaja. Kaksio läpitalon, Kauppakatu 28, n. Kalaa myynnissä Tokmannin pihalla to 26.1. 044 787 9570 Rivitalokaksio 53 m2 Kontiomäestä. 040 717 7261. Kalaverkot, talvikalastustarvikkeet. Yst. Saunallinen rivitalokaksio 61 m² Suomussalmen tervatieltä. Löytyy mm. Puh. 0440 295 650. Soita meille, niin teemme tarjouksen. Myös unien tulk. Sinä joka varastit mustat kävelysau vat selkävammaiselta, ti 24.1. Tisu 1024, 1,99 e/min. Skandikeittiöt. 040 729 2104 Hyväkuntoinen matkailuauto. Juhlarahat, mitalit, kunniamerkit sekä vanhat markkamääräiset rahat. 045 2679519 ja Erkki p. 48 m2. Tied. 0500 386 872. Esla potkuja kävely pyörät. P. 040 727 3316 Kajaani Hautauspaketit alkaen 390 e . 050 589 2116 -Kuljetus Oy Kajaani, Paltamo, Ristijärvi, Hyrynsalmi, Suomussalmi l Jätehuoltoa l Lokapalveluja l Vaihtolavatyöt l Romun keräys/osto 040 848 5872 Ostetaan käytettyjä paistorasvoja myös muilta alueilta Keittiöremontti jopa 50% edullisem min. 97 2010. 044 712 2000 (24 h) Lönnrotinkatu 3, Kajaani, ma-pe 10-16 www.hautauspalveluhelmi.fi HAUTAUSPALVELU HELMI Ostetaan asuntovaunu noin v. Henkilösekä pakettiajoneuvoja, myös matkailuajoneuvot kiinnostaa. 0400 450 692. Irtokuorma 4,5m³ 360e toimitettuna KniSmo. 040 8612935. 30.1.23. 044 384 8960. KUHMOLAINEN – Perjantaina 27. MyydäänRuuvilumilinko. 30 m2 Kajaani Kauppakatu 13. ja pe 27.1. Kajaanilaista työvoimaa. Kuhmo yksiö ydinkeskusta, juuri remontoitu, heti vapaa. 046 6615 994. AlaTalkkari lumilinko hyväkuntoi nen, hydrauliluukuilla. Sari 0700 84 444, ota talteen. Myös OP-rahoituksella. Liike-/ varastotila 68 m² Pikkuketussa. madepyyntiin. Noudamme paikan päältä, maksamme käteisellä. Tarvitsetko apua remontoimisessa tai talon maalauksessa. 045 630 4154 Ostetaan omakotitalo Suomussalmelta. alk klo 9. Ei seksilinja. Kirjallinen sopimus ja työmme on kotitalousvähennyskelpoinen. Asuntoon kuuluu autokatos paikka. Puh. P. 046 890 4319. VARAOSA& HUOLTOPALVELU p. 0500 374 187 Vuokrataan siisti rivitalo kaksio 2h+kk+s 45m². Tarjoa rohkeasti omaasi viestillä tai soittamalla. tuomo@ohtonen.fi, p. 0400 239 200. Uudet Cubcadet lumilingot, sekä käytettyjä/huollettuja linkoja. P. Vuokra 400 €/kk kuten takuukin. tarkistetaan. 08 741 068 Palvelemme ma-pe 9-17, la 9-13 LAATUKESKUS HEIKURA KY Hyryntie 18, Hyrynsalmi www.laatukeskushyrynsalmi.fi Ota uusi suunta elämääsi. Koivupilkettä 33 cm ja 40 cm. P. City marketin aulasta, palauta sauvat heti infopisteelle. Weke katiskat mm
helmikuuta klo 13-15 kaikille avoimeen keskustelutilaisuuteen, jossa aiheena on suurpedot. YJK:n pävalmentaja Pekka Palo ja joukkueenjohtaja Kyösti Mattila kertoivat, että YJK tulee sunnuntaina Kuhmoon parhaalla mahdollisella miehistöllään. Siitä ottelusta Kiva HT:llä oli poissa neljä vakiokokoonpanon puolustajaa, mutta heitä korvattiin hyökkääjillä, jotka hoitivat hommansa erinomaisesti. Ontosen Metsästäjät ry VUOSIKOKOUS 5.2.2023 klo 18 Kahvila Retro. Tulevassa keskustelutilaisuudessa julkistetaan kyselyn tulokset ja keskustellaan esimerkiksi Kuhmon suurpetojen määrään sekä haaskaruokinnan tulevaisuuteen liittyvistä kysymyksistä. 88€ 4 kk maksuvälillä ....... 9.6. alv 10 %) Ma – la klo 7.00 – 11.00 Puhelut palvelunumeroon ovat maksuttomia www.kuhmolainen.fi TILAUSHINNAT Kuhmon jäähallissa vilisee pistepörssin kärkimiehiä kaukalossa ensi sunnuntaina jääkiekon II divisioonan 5. 8.6. Kiva HT on sarjataulukossa kolmantena ja YJK neljäntenä. Lehti toimitetaan ylivoimainen este (lakko ym.) varauksin. Kuhmolaisella on oikeus käyttää ja luovuttaa rekisterissä olevia tietoja suoramarkkinointiin, etämyyntiin sekä mielipideja markkinatutkimuk siin henkilötietolain mu kaisesti. Myyntijohtaja Kirsi Kela Julkaisupäivät: ..................... Mikäli lehti ei ylivoimaisen esteen (esim. etunimi.sukunimi@hillagroup.fi Osoite: .................................. asiakaspalvelu.kuhmolainen@slpmedia.fi aineistot@slpmedia.fi toimitus.kuhmolainen@slpmedia.fi Henk.koht. Kiva HT:n joukkueenjohtaja Mika Kyllönen kertoi, että Ville Määttä on todennäköisesti mukana sunnuntain ottelussa. Ensin Laser HT tulee Kuhmoon lauantaina 11.2 ja viikkoa myöhemmin lauantaina 18.2. 0800 95 505 MAHDOLLISET JAKELUHÄIRIÖT Kestotilaus 12 kk maksuvälillä ........ 164€ 6 kk maksuvälillä ............ 08-6520771 tai matkatoimisto@matka-kyllonen.fi. Vastuu virheistä ja huomautukset: Lehden suurin vastuu hyväksytyn ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä tai ilmoituksen poisjäännistä on ilmoituksen hinta. Tarkemman matkaesitteen saat Matka-Kyllönen Oy:n matkatoimistosta tai Kuhmon Osuuspankista. alv 24 %). tiistai ja perjantai, aineistot 2 arkipäivää ennen julkaisua Kainuun pörssi: aineistot tiistaina klo 10 Kustantaja: ........................... 240€ (hinnat sis. 040 7511749 ..................................................... 7.6. Kyselyyn tuli lähes 1000 vastausta. aamiainen, aamupäivä vapaata tai käynti Berliinin televisiotornissa (lisähinta n. Lehdellä on täydet oikeudet kaikkeen julkaistavaksi lähetettyyn aineistoon. lohkosta. 0400 892 414, www.utacon.fi, sakari.kantojarvi@utacon.fi Kuhmon Riistanhoitoyhdistyksen KOKOUS Kuhmo-talo, Pajakkasali to 9.2.2023 klo 18.00. Kiva HT matkaa vierasotteluun. Ilmoitukset ja tilaukset 010 665 7200 (ma-pe klo 9-15) Mediamyynti: ....................... sähköpostit ....... Johtokunta kokoontuu klo 12.30. YJK on keskeisiltä osin kokenut ja tämän sarjatason niksit hallitseva joukkue. Kainuuntie 103, 88900 Kuhmo Puhelin: ................................ lakko) tai asiakkaasta johtuvan syyn vuoksi voi julkaista ilmoitusta, lehti ei vastaa ilmoittajalle aiheutuneesta vahingosta. Kiva HT:llä on takana kuuden ottelun voittoputki eli YJK:lle ei ole pisteet tarjolla Kuhmosta nytkään. Muistutukset on tehtävä viimeistään kahdeksan (8) päivän kuluessa ilmoituksen julkaisemisesta. Mari Heikura 040 754 3579 Toimittaja Jarno Hiltunen 050 576 0472 Toimittaja Antero Komulainen 050 566 2493 Konttori avoinna ................. Lauantaina YJK pelaa sarjaottelun Sotkamossa. Kivan miehistöstä on poissa ainakin Arttu Heikkinen ja Antti Kurkela. Tietosuojaseloste on nähtävissä lehden konttorissa tai osoitteessa www.kuhmolainen.fi. Käsitellään sääntömääräiset asiat. tammikuuta 2023 – KUHMOLAINEN 19 SARJAKUVAT B. puhelinpalvelu klo 8-16 Myyntipäällikkö Eine Kotamaa 050 315 5849 Myyntiryhmän päällikkö Titta Toivanen p. klo 15.00 Ylivieskan Jääkarhut II DIVISIOONAN OTTELU Kalliojoen Erämiehet ry VUOSIKOKOUS su 5.2.2023 klo 12.00 Käpylässä. Pistepörssiä johtaa edelleen Kiva HT:n Heikki Klemetti. Hinta 1035 €/hlö/2h-huone ja 1195 €/hlö/1h-huone. E l o h o p e a k e r h o l a i n e n Hyvin sanottu -keskustelutilaisuus suurpedoista – Tule mukaan keskustelemaan! Tervetuloa Kuhmo-talolle 4. Tervetuloa! Juonnon Erämiehet ry:n VUOSIKOKOUS Erärinteellä su 5.2.2023 klo 13.00. Kuhmon riistanhoitoyhdistyksen hallitus ELOHOPEAKERHON MATKA Berliiniin 6.-9.6.2023 Tervetuloa mukaan alkukesän matkalle Berliiniin Saksan pääkaupunkiin! Matkaohjelma: 6.6. 044 2314 252, 0400 892 414 www.utacon.fi Maksu nopeasti tilillenne! UTACON Oy Varastotie 9, Utajärvi, Mustikkakankaan teollisuusalue, p. Sen ykköskentällisessä pelaavat keskushyökkääjänä Konsta Härkönen ja laidoilla Kalle Hyvärinen sekä Lauri Laakko. lohko: 1) Klemetti Heikki Kiva HT 12 + 30 = 42, 2) Hyvärinen Kalle YJK 6 + 32 = 38, 3) Klemetti Tommi Kiva HT 14 + 23 = 37, 4) Härkönen Konsta YJK 14 = 33, 5) Kangas Juho Et-Po 11 + 20 = 31, 6) Laakko Lauri YJK 17 + 13 = 30, 7) Tauriainen Mikko Laser HT 13 + 15 = 28, 8) Niskanen Jesse Kiva HT 10 + 16 = 26, 9) Kallio Tuomas TIHC 11 + 14 = 25, 10) Heikkinen Jussi Kiva HT 11 + 14 = 25 Miesten II divisioonan jääkiekko-ottelu: Kuhmon Kiva HTYlivieskan Jääkarhut, su 29.1, kello 15 alkaen Jäähallissa pistepörssin kärkimiehiä sunnuntaina • www.kuhmolainen.fi •. Löydät linkin myös kuhmo.fi-sivujen etusivun kautta. 58,67€ Vuosikerta .................... Ti laaja voi kieltää tietojensa käytön em. Johtokunta kokoontuu klo 17.30. Hilla Group Oyj Painopaikka: ........................ Kiva HT:n maalivahti Oskari Huotari on ollut jäätävän hyvä kahdessa viime ottelussaan. Sitoutumaton – Uutismedian liiton jäsenlehti 10.7.1959 Päätoimittaja........................ Ilmoittaudu mukaan: https://link.webropol.com/s/suurpetokeskustelu. Tervetuloa. aamiainen, vierailu Stasin ent. Perjantaina 27. YJK-ottelun jälkeen Kiva HT:llä on aikaa virittaytyä Laser HT:n kohtaamiseen. Seuran merkkivuoden suunnittelu alkaa. Sitovat ilmoittautumiset 10.2.2023 mennessä Matka-Kyllönen Oy, puh. Kuhmon suurpetotyöryhmän järjestämällä kuntalaiskyselyllä kerättiin joulu-tammikuussa kuhmolaisten kokemuksia ja mielipiteitä suurpetoihin liittyvistä eri teemoista. tarkoituksiin ilmoittamalla siitä Kuhmolaisen asiakaspalveluun. Kiellot ja kyselyt rekisteriselosteesta kir jallisina ja allekirjoitettuina osoitteeseen: Kuhmolainen, Kainuuntie 103, 88900 Kuhmo. keskiviikkoisin klo 9-11 ja 12-15 Puhelinpalvelu p. Suomalainen Lehtipaino Oy, Kajaani ISSN: 0787-5312 (painettu) ISSN: 2243-173X (verkkojulkaisu) 010 Yritysnumeroon soittaminen maksaa 8,35 snt/ puhelu + 16,69 snt/minuutti (sis. Hinta edellyttää vähintään 30 osanottajaa. Kiva HT ja Ylivieskan Jääkarhut kohtaavat Kuhmon jäähallissa ja lohkon pistepörssin 10:n kärjestä löytyy seitsemän näiden joukkueiden pelaajaa. vankilassa Hohenschönhausenissa, jokilaivaristeily, iltapäivä vapaata tai tutustuminen Museosaareen, illallinen. p. Ilmoittautumisia pyydetään kahvitarjoilun mitoittamiseksi. Asiakasrekisteri: Kuhmolaisen asiakasrekisterissä olevia tietoja käytetään asiakassuhteen ylläpitoon ja hoitoon. Pistepörssin kärki II-divisioonan 5. VS Otteluisäntänä Kuhmon Laskentapalvelut Oy Liput 5 € Tervetuloa! sunnuntaina 29.1. 010 665 7200 ma-pe klo 9-15 Sähköpostit: ......................... VIRTANEN KOKOUKSET OSTETAAN JA NOUDETAAN Isoja ja pieniä eriä: Rautaromut, autonromut, kuparit, messingit ym. Molemmat pelasivat viimeksi Kuhmossa hyvän ottelun, kun Kiva HT kaatoi näyttävästi paikallisottelussa Vuokatti Team Sportin. aamiainen, lennot Berliini-Helsinki-Joensuu, linja-auto Kuhmoon. linja-auto Kuhmo-Joensuu, lennot Finnair Joensuu-HelsinkiBerliini, kiertoajelu, majoittuminen Park Inn by Radisson am Alexanderplatz, illallinen. 32 €), iltapäivällä vierailu Charlottenburgin linnassa, illallinen. Valtakirjojen ja metsästyskorttien tarkastus alkaa klo 17.00
Kuhmon matkaan ranskalaisilla liittyy ruokailu Hotelli Kalevalassa talvisen Lammasjärven rantamaisemissa. Ei Sievin Arktis ja Talvikas mallit PIQUANT Nyt laatukengät halvalla! kengät ja asusteet -30 % TALVIKENGÄT 55 € Hinnat alk. Vaihtelevaa pilvisyyttä ja poutaa. Elinkeinopäällikkö Pekka Horttanainen esitteli Kuhmon kaupungin yrityspalveluseteliä ja puhui myös siitä, millaisia kehittämishankkeita tai rahoituksia on mahdollista hakea ja mitä se edellyttää hakijalta. – 16.2. Ympäristötuelle olisi ollut käyttöä määrärahoja enemmän ja osa metsänomistajien hakemuksista siirtyi maksuun tälle vuodelle. OHO! ma-pe 9.30-17.00, la 9.30-14.00 Kainuuntie 78, p. 20 KUHMOLAINEN – Perjantaina 27. Kainuussa metsänomistajille maksettiin viime vuonna kemera-tukia 2,2 miljoona euroa. – Se (jäsenyys) oli aiemmin rajattu vain naisyrittäjille. Varoja olisi ollut käytettävissä 2,9 miljoonaa euroa. Hän loi katsauksen myös muihin tapoihin, joilla yrittäjä voi kehittää omaa osaamistaan ja miten esimerkiksi työnantaja-yrittäjä voi hyödyntää oppisopimusta henkilöstönsä täydennyskoulutuksessa. Kajaani Kuhmo Sotkamo ?2°C 1 ?5°C 2 ?3°C 3 la su ma Joensuu Kajaani Lahti Oulu Rovaniemi Pori Jyväskylä Helsinki Tampere Turku Vaasa Kemi 1 1 1 ?1 1 ?3 ?1 ?4 1 1 ?4 1 ?1 ?1 ?4 ?1 ?1 ?2 1 2 1 ?5 2 1 ?3 ?1 1 1 2 ?5 ?5 ?8 ?7 ?5 ?8 ?8 ?5 4 4 6 9. Yrittäjä voi tehdä itselleen oppisopimuksen yrityksensä kanssa Ritva Juntunen puhuu Työmarkkinatorista, joka on KEHA-keskuksen ja työja elinkeinoministeriön toteuttama työelämäpalvelu. Yhteinen palvelu on suunnattu julkisille, yksityisille ja kolmannen sektorin työelämäja koulutuspalveluiden tarjoajille sekä eri työnvälitysalustojen työpaikoille. tammikuuta 2023 Vain 15. Vuonna 2022 koko maassa ympäristötukea maksettiin yhteensä 8,1 miljoonaa euroa. Ranskalaiset majoittuvat Vuokattiin, mistä yhtenä matkan ohjelmana on joulukierros Kuhmossa. Päivälämpötila ?8...?10 astetta. Suometsien hoitoon tukia maksettiin vain puolet viime vuoden määrästä. Metsäkeskus myöntää ympäristötukea metsänomistajille korvauksena metsän määräaikaisesta suojelusta. Kemeravarojen käyttö on vähentynyt viimeisten vuosien ajan. Ympäristötuki säilyttänyt suosionsa. Koulutusrahasto maksaa tehdystä tutkinnosta myös stipendin. -30 % -40 % 49 € Hinnat alk. Tästä kertoi Sirpa Keränen Kuhmon yrittäjänaisista. Vierailu elvyttää Kuhmossa joulukierroksen, jonka Kuhmossa toimiva Kalevalan Juhlatakomo toteutti viimeksi jouluna 2019. Yleisimpiä suojeltuja kohteita olivat rehevät ja puustoiset metsät, kuten lehdot ja korvet, pienvesien välittömät lähiympäristöt sekä monimuotoisuudelle merkittävät kangasmetsät. Kolmantena puhujana oli Ritva Juntunen Kuhmon kaupungin kuntakokeilusta. Kainuussa maksettiin viime vuonna 270 000 euroa ympäristötukea korvauksena metsien määräaikaisesta suojelusta. 040 765 1090 Tervetuloa palvelevaan kenkäkauppaan! 35 € LAUKUT Vain 27.-28.1. Suometsänhoitoon käytettiin reilu 50 000 euroa, kun varoja olisi ollut käytettävissä 160 000 euroa. Keränen on itsekin tehnyt oppisopimuksen itselleen oman yrityksensä kanssa. Sirpa Keränen kertoi tasa-arvoa viedyn eteenpäin sillä tavalla, että Yrittäjänaiset ry:een voivat liittyä nykyisellään myös miesyrittäjät. Ympäristötukisopimuksella metsänomistaja sitoutuu jättämään arvokkaan luontoympäristön hakkuiden ja metsänhoitotöiden ulkopuolelle 10 vuodeksi. Kainuussa kemeravaroja käytettiin eniten Jarno Hiltunen Naisyrittäjille suunnattu tiedotustilaisuus osaamisen kehittämisen näkökulmasta järjestettiin Taitotehtaalla keskiviikkona. alkaen RUKKASET, LOUKUESTEET, TOSSUT -20 % -20 % Migant NILKKURIT alk. Vuodelle 2023 ympäristötukeen osoitettuja määrärahoja on käytettävissä noin 15 miljoonaa euroa, joten lisäys määrärahoissa edellisvuoteen verrattaessa on huomattava. Samoin työantaja voi selata siellä työnhakijoita ja ilmoittaa työpaikasta ja saada ehdotuksia työnhakijoista. Kainuussa tuen käyttöaste oli maan korkein eli 74 prosenttia, PohjoisPohjanmaalla toiseksi korkein eli 72 prosenttia ja Lapissa viidenneksi korkein eli 66 prosenttia verrattaessa tukien käyttöä maakunnittain käytettävissä olleisiin varoihin. Nuoren metsän hoitoon varoja käytettiin hieman edellisvuotta vähemmän, kerrotaan Suomen Metsäkeskuksen tiedotteessa. MARI HEIKURA / ARKISTO Lämmintä Suomessa toissapäivänä Kylmää toissapäivänä Paikallisennuste tänään Kotimaa iltapäivällä Kotimaa 20 25 30 15 10 5 0?C +5 +10 +15 +20 +25 +30 Odotettavissa tänään Kainuussa Sää vuosi sitten KUHMO Nurmes Valtimo Meteorologi Joonas Koskela ?10 ?9 ?10 ?10 3 Lauantaina Sunnuntaina Maanantaina Tiistaina ?4°C 5 ?2°C 5 ?2°C 5 ?3°C 4 Vaasa +8,2 °C Muonio ?19,3 °C Heikkoa tai kohtalaista länsilounaista tuulta. Turvemaiden tuhkalannoitukseen ja kivennäismaiden boorilannoitukseen kemera-tukea maksettiin 159 000 euroa, joka on kolminkertainen määrä vuoteen 2021 verrattuna. Tilaisuuden järjesti Kuhmon yrittäjänaiset. Kuhmoon saapuu yhteensä 160 ranskalaista helmikuussa neljänä eri päivänä joulukierrokselle Kalevalan alueelle pohjolan taloon. – Jos lähtisin tekemään jotakin tutkintoa, voisi olla, että joutuisin maksamaan siitä 800 euroa, mutta jos teen oppisopimuksen itseni kanssa, ei tarvitse maksaa mitään. Vuonna 2022 Kainuussa nuoren metsän hoidon tukea maksettiin 1,6 miljoonaa euroa, kun käytettävissä olisi ollut 2,1 miljoonaa euroa. Työnhakija voi laittaa palveluun oman työnhakuprofiilinsa, jolloin hän saa ehdotuksia sopivista työpaikoista. Alustavan tiedon mukaan seurueissa on lapsiperheitä. Pohjoisen maakunnissa tuen käyttöasteet olivat koko maan keskimääräistä käyttöastetta korkeampia. Metsäteiden perusparannukseen ja tekemiseen varoja käytettiin yli neljännes enemmän vuoden takaiseen määrään verrattuna. EINE KOTAMAA Joulupukille tulee töitä Kuhmossa helmikuussa. Oppisopimus lienee useimille ainakin jollakin tavalla tuttu, mutta vähän tuntemattomampaa lienee, että yrittäjä voi tehdä myös itselleen oppisopimuksen oman yrityksensä kanssa. KOTIMAISIA talvikenkiä 27.1. Ranskalaiset saapuvat kotimaastaan suoralla charter-lennolla Kajaanin lentoasemalle. Kohteena on Pohjolan talo, missä ryhmät tapaavat joulupukin, leipovat piparkakkuja ja askartelevat. Kuhmoon 160 ranskalaista joulukierrokselle Kuhmolainen Kainuussa kemeravarojen käyttöaste oli maan korkein, mutta se jäi silti neljänneksen tavoitteesta. Hän kertoi muun muassa Työmarkkinatorista ja miten palvelua voi käyttää apuna rekrytoinnissa