PERUSTETTU 1959 | WWW.KUHMOLAINEN.FI | IRTONUMERO 2,50 € TIISTAI 27. KESÄKUUTA 2017 NRO 51 Uuteen kauteen Pelicansin jääkiekkoilija Arttu Heikkinen lomaili Kuhmossa. >> 2 Kuhmon Betonin projektipäällikkö Sirpa Huttunen kutsui työvuorossa olleen henkilökunnan yhteiskuvaan viime torstaina. >> 6 Betonialalla nyt paljon töitä Kasvuyritys: Kuhmon Betoni Oy palkkaisi vaikka heti lisää työvoimaa. Työpaikalla on hyvä yhteishenki. Päivän urakka oli loppusuoralla. Hotelli Kalevalassa puolestaan vietettiin vilkasta lasten juhannusta. >> 10 Juhannusta eri tavoin 6 4 1 4 8 8 1 2 6 2 5 7 1 7 2 6 Antero KomulAinen. Petri Tiusanen puhui Iivantiirassa Kainuun hengellisillä juhannusjuhlilla. >> 4 Pääkirjoitus: Kesätyöpaikan löytämisessä on etua omasta aktiivisuudesta. >> 18 Poroveistos Esko Heikuran presidentille veistämä poro Hossassa. Työnantajien tulee huolehtia siitä, että kesätyökokemus on kannustava
Kuhmossa Kontion koulun vararehtori Eero Juntunen oli samalla hyvällä asialla kesäkuun alussa haastaessaan koulun kevätjuhlassa koululaisia nukkumaan loman aikana yhden yön teltassa. 1977, kerrottiin juhannuksenvietosta, unkarilaisten tekemästä ystävyyskaupunkivierailusta ja huolellisesti ensi-iltaansa valmistautuneesta Kuhmolaistetterista. Luonnonpäivän aikaan Kuhmossa oli koleata, mutta luonnossa yöpyjän kannalta hyönteismäärä oli vielä mukavan vähäinen. He ehtivät tänne juuri juhannuksen viettoon. Onkin hieman eriskummallista, kuinka sinänsä varsin ikiaikaisesta ulkona nukkumisesta tai luonnossa liikkumisesta ylipäätään on onnistuttu varustekauppiaiden juhlaa. Jonkun retkeilykertomuksen voimme julkaista kesän aikana myös Kuhmolaisessa. Kuhmolaisista työttömistä työttömyyskassa-avustuksia sai 327 ja työttömyyskorvausta 286 henkilöä. Juhannuksena esitettiin vielä erikseen lapsille Pekka Puupää -näytelmä. Olen nukkunut ulkona niin kuusen juuressa, teltassa kuin paljaan taivaan allakin. Esillä oli jatkotoimet ystävyyssuhteiden vahvistamiseksi Kuhmon ja Orozlanyn välillä. Vaatimattomilla välineillä katettu aamupala on tietysti toinen. Aamun varhainen herääminen käen kukkumiseen ja aamukasteiseen luontoon on yksi parhaista asioista, mitä luonto voi tarjota. Palvelukodin johtaja Sari Eronen kehuu nuorten omatoimisuutta työnhaussa. Niistä aineksista syntyy varmasti mukavia kirjoitelmia syksyllä. kesäkuuta. Näytelmän oli ohjannut Kaarina Kähkönen. kesäkuuta 2017 Vanha kysymys: Ratkaiseeko sää juhannustunnelman. Kuhmolaisessa, joka ilmestyi juhannuksen jälkeen 30. Kuka tietää, vaikka yhdestä telttayöstä poikii pitempiaikainenkin harrastus toistuvasta kesäperinteestä puhumattakaan. Tällä palstalla katsotaan menneisyyteen. Työpaikka on tärkeässä osassa vanhempien koululaisten ja opiskelijoiden kesässä. K uhmon Kelon juhannusvalvojaisissa kerrottiin käyneen noin 1500 ihmistä. Raekuuro oli piiskannut maisemaan, kun vieraat lähestyivät majoituspaikkaansa. Kuhmolaisteatteri oli luottanut Heikuran käsikirjoituksiin vuodesta 1969 alkaen yhteä kesää lukuun ottamatta. Järjestysmiehiä oli töissä 20 ja lisäksi poliisi koiran kanssa. Koleus ei haittaa hyvin varustautunutta retkeilijää, mutta kun hautovan lämpimät kesäyöt aikanaan tulevat – ja ne kyllä tulevat –, varusteiden merkitys putoaa ratkaisevasti. Ensi-ilta oli heinäkuun alussa. Työttömyysaste siellä 5,2 prosenttia. 6. Se, mikä ulkona nukkumisesta jää päällimmäisenä mieleen, liittyy harvoin varusteisiin. Palstan kokosi Antero Komulainen 40 vuotta sitten Kelon kesäteatteri ja Pekka Puupää -näytelmä vuodelta 1977.. A Mitä vähemmän varusteita, sitä enemmän elämyksiä. Mitä vähemmän varusteita ja tekniikkaa on mukana, sitä enemmän retkeily tarjoaa elämyksiä. T alven mittaan Kuhmossa oli valmisteltu vierailua, jonka unkarilaisen Orozlanyn kaupungin valtuuskunta teki Kuhmoon. Nuku yö ulkona Kolumni Timo Kyllönen timo.kyllonen@slpmedia.fi Kirjoittaja on Kuhmolaisen päätoimittaja M onet asiat erottavat kesätyömarkkinat ja pidempiaikaisen työn markkinat toisistaan. Uusi kysymys: Aiotko käydä Musiikkijuhla Sommelon tapahtumissa. Heikuran käsialaa ja ohjaus Jussi Koivusillan työtä. Tässä lehdessä kerrotaan kahdesta kuhmolaisesta nuoresta, jotka hakeutuivat töihin hieman epätavallisempaan kesätyöpaikkaan, kehitysvammaisten palvelukoti Kultakuuseen. Vastauksia yhteensä 256 kappaletta. Arvatenkin koululaiset pääsevät purkamaan telttaretken muistoja syksyllä kouluvuoden alkajaisiksi. 2 KESKUSTELE KUHMOLAINEN – Tiistaina 27. Käsikirjoitus oli Unto E. Vaikka pesti olisi lyhyt, se on mitä parasta vaihtelua koulunkäyntiin ja samalla valmistautumista työelämään. Kesätyöntekijöiden ohella myös työnantajilta on pystyttävä odottamaan hyvää suoritusta. K uhmolaisteatteri oli harjoitellut noin 50 kertaa, ennen kuin se toi näytelmänsä kylän viimeinen nainen kesäteatterinäyttämölle. Kaikki työnantajat allekirjoittanevat Erosen kehut, sillä aktiivisuus, työhalujen näyttäminen ja halukkuus nähdä vaivaa omien toiveiden toteutumiseksi antavat erittäin hyvän kuvan työnhakijasta hänen iästään riippumatta. Se oli laskussa. Paluu luontoon -henkinen tsemppaus on aina hieno asia, kuinkahan moni lienee ottanut kehotuksesta vaarin. Aika mukava ”kotiläksy”, jonka tekemisessä voi olla mukana koko perhe. Vanhan suomalaisen tavan mukaan sääkin lämpeni pyhistä päästyä. Paras työllisyystilanne Kainuussa oli Vuolijoella. Siinä missä omat isovanhempamme liikkuivat luonnossa tottuneesti ilman apuvälineitä, nukkuivat reppu pään alla ja kaivoivat sieltä eväsleivät ja onkivehkeet ruokapuolta varten, nykyretkeilijä saattaa kokea vaellusväsymystä jo varustekaupasta palatessaan. Niissä on paljon myös samaa, ja yksi näistä molempia yhdistävistä asioista on työnhakijan oma aktiivisuus. Ei 57 prosenttia (147 vastausta). Vaikka kaikki lasketaan, jälkimmäisessä tavassa on eniten niitä aineksia, jotka jäävät muistiin. Kesätyö on avannut monelle opiskelijalle tien vakituiseen työsuhteeseen. Kahvinkeittoon pystyy myös vakituinen henkilöstö. Luonnossa pärjää kuitenkin edelleen varsin vähillä vermeillä. Vastaukset: Kyllä 43 prosenttia (109 vastausta). Sopivan haastavien työtehtävien osoittaminen on työnantajan velvollisuus, jonka laiminlyömällä tämä tekee karhunpalveluksen kaikille. Ehkä tosin niiden puutteeseen, jos keli yllättää täysin. Näyttelijöinäkin oli lapsia ja katsojia yhteensä 250 ja se sai pyrskähdellä naurusta. Kesätyönantajalla on tärkeä tehtävä Pääkirjoitus 27.6.2017 Paikallislehti Kuhmolainen, perustettu 10.7.1959 6 Päätoimittaja: Timo Kyllönen 044 332 5320 6 Jakelupäivystys: 0800 955 05 6 Sähköpostit: etunimi.sukunimi@slpmedia.fi % 43 57 K esäkuun puolivälissä 1977 Kuhmon työttömyysaste oli 16 prosenttia. www.kuhmolainen.fi S uomen latu kannusti alkukesästä kaikkia kynnelle kykeneviä nukkumaan yön ulkona Luonnonpäivän kunniaksi 17
Nyt myös nettiajanvaraus www-sivuiltamme www.kuhmonlaakaripalvelu.fi Lähetteemme ovat voimassa terveys keskuksen laboratoriotutkimuksiin ja myös röntgenkuvauksiin. Tuolloin lupauksen muistomerkin hoidosta antoi 90-luvun alussa Helli Hyytiäinen ja hän puhui muistomerkillä torstainakin. Hän korosti, että muistopäivän tilaisuus on vuosittainen ja viestitti tehtävän siirtoa ja muistomerkin sisältämää tietoa nuoremmille yhdistyksen ja osaston jäsenille. Kirjoita viestin alkuun KUH ASIA sitten viesti Ohje: Yleisönosastossa julkaistaan ensisijaisesti vain omalla nimellä kirjoitettuja mielipiteitä. S eminaareja.. KesäALE alkaa! Muhos, Valtatie 23 Kuhmo, Koulukatu 9 Oulainen, Oulaistenkatu 24 puh. • Ortopedian ja traumatologian erikoislääkäri Janne Heikkinen to 20.7. Laskijoina yhdessä Kuhmon Maanpuolustusnaiset ja Rajasisarten Kuhmon osasto. 19:00 Kuhmo-talo, Lentua-sali Pohjolan Pauhu Suuri Kantelekonsertti 20/14€ Perjantaina 30.6. Se on heillä perinne 22. Uusimme myös reseptit, Kela korvaa osan kuluista! Lääkäripalvelu Vuokatti, Snowpolis • Yleislääketieteen, keuhkosairauksien ja allergologian erikoislääkäri Marko Karppinen ti 27.6. Kaukopartio-osasto Marttinan miehet paljastivat kaukopartio-osasto Marttinan muistimerkin 26.5.1990 ja siihen laajennuksen 20.6.1993. ja ke 5.7. 28.6.-2.7.2017 SO M M EL O www.sommelo.net • facebook.com/sommelo MUSIIKKIJUHLA Kainuussa ja Vienan Karjalassa Keskiviikkona 28.6. 15:00 Kuhmo-talo, Lentua-sali Oli Ilo Karjalainen Kabaree 20/14€ ... gynekologiset tutkimukset (ultra), luomenpoistot, todistukset, sydänfilmit, rasitus-EKG, Holter-tutkimukset ja asiakkaat vauvasta vaariin. • Alaraajatutkimukset ja tukipohjalliset fysioterapeutti Markku Vikström ke 5.7. klo 10-16 24.6.-13.8. Kaikki kirurgiset taudit, pkl-toimenpiteet, luomenpoistot, tukija liikuntaelinsairaudet, urheiluvammat, tapaturmat, eläkeasiat, työkyvyn arvioinnit, ajokorttija asetodistukset. Fysiatri arvioi ja diagnosoi myös hermostollisiin ja muihin sairauksiin liittyvää toimintakyvyn alentumista, sekä sen hoitoa ja kuntoutustarvetta. Marttinan Asevelikerho nimesi tuon päivämäärän Osasto Marttinan muistopäiväksi. 6. Osasto Marttinan johtajana toimi kapteeni ja myöhemmin majuri Paul Marttina. AnTero KomulAinen Soita p. Nimimerkkikirjoituksia julkaistaan vain poikkeustapauksissa. 0400 678 989 ma-pe 10-17, la 10-14 Te r v e t u l o a ! Antero Komulainen antero.komulainen@slpmedia.fi Kuhmon Maanpuolustusnaiset ja Rajasisarten Kuhmon osasto laskivat kukat kaukopartio-osasto Marttinan muistimerkille viime torstaina. 0400 892 192 info@raatteenportti.fi Tervetuloa! Esillä harvinainen dokumentti ”44. Lauantaina 1.7. divisioonan kujanjuoksu” Maastopolut talvisodan taistelutantereelle Lounas 24.6.-6.8. Kirjoita napakasti. päivänä kesäkuuta. kesäkuuta 2017 – KUHMOLAINEN 3 Mielipiteet: toimitus.kuhmolainen@slpmedia.fi, Kuhmolainen, Kainuuntie 103, 88900 Kuhmo. Tekstiviestit: Lähetä viesti numeroon 17192. Vuonna 1941 ensimmäinen 16-miehinen partio lähti lentokuljetuksella toimialueelleen. ja to 27.7. Hänellä oli tiedusteluyhteyksiä Kuhmossa jo ennen talvija jatkosotavuosia. Kirjoituksia ei palauteta. Osasto Marttinan muistomerkille kukat Osasto Marttinan muistopäivänä 22. Erikoislääkärin lähetteellä. K ursseja.. • Fysiatrian erikoislääkäri Saija Paavola ma 24.7., ti 25.7., ke 26.7. klo 10-19 14.8.-30.9. Raatteentie 2, Suomussalmi www.raatteenportti.fi p. Toimitus pidättää oikeuden lyhentää ja otsikoida tekstiä. Mm. ja paljon muuta! Lähde Sommelon konserttiretkille: Muita konsertteja: Raatteen PoRtti LottaKanttiini UUDiStUnUt taLViSotanÄYtteLY! Avoinna: 6.5.-22.6. Hyytiäinen kertasi tapahtumia muistomerkin pystytysvaiheesta ja juhlallisuuksista. 19:00 Kuhmo-talo, Lentua-sali Me Naiset 20/14€ Lauantaina 1.7. Uutisvinkit ja tiedustelut: Puhelimitse 044 332 5320, sähköpostitse toimitus.kuhmolainen@slpmedia.fi. klo 10-16 Avoinna ryhmille ympäri vuoden. 15:00 Hossan Kansallispuisto Sommelon avajaiskonsertti Me Naiset 20/14€ Opastettu konserttija patikkaretki Suomen uusimpaan kansallispuistoon! Linja-autokuljetus (10€) konserttiin Kuhmon torilta 9:30 ja Suomussalmen Jaloniemestä 11:45 K onsertteja.. Mm. 010 665 9017 tai laita sähköpostitse ilmoitukset.kuhmolainen@slpmedia.fi Ilahduta ystävääsi onnittelulla Kuhmolaisessa ?. Tiistaina 27. Kirjoittajan nimeä ei anneta toimituksen ulkopuolelle. Ilmainen linja-autokuljetus konserttiin Kuhmo-talolta 19:00, paluu keskustaan 22:00 Torstaina 29.6. 20:00 Lieksantie 1965, Jonkeri Laulu Jonkerille Lähde iltanuotiokonserttiin kauniin Jonkerinjärven tuntumaan! Ohjelmassa runolaulua, kanteleja haitarimusiikkia sekä yhteislaulua. Jämäksessä sijaitsevalle muistomerkille laskettiin kukat. Fysiatrian erikoislääkäri tutkii tukija liikuntaelinsairauksia, kuten selän, niskan ja nivelten oireita ja kiputiloja. MRI-kuvaukset (magneettirekka) to 29.6. (08) 652 1533 www.kuhmonlaakaripalvelu.fi • Yleislääketieteen erikoislääkäri Airi Mäkinen ti 27.6. todistukset, sydänfilmit, rasitus-EKG, luomenpoistot ja asiakkaat vauvasta vaariin. • Kirurgi Esko Ripaoja ma 10.7. Kuhmon Maanpuolustusnaiset ja Rajasisarten Kuhmon osasto ovat hoitaneet muistomerkin ympäristöä kukkaistutuksin ja muutoinkin muistomerkin laajennusvaiheen pystytyksestä alkaen 90-luvun alusta alkaen. klo 11-15 Ruokailut ryhmille tilauksesta Herkulliset munkkikahvit Matkamuistot Lääkäreiden vastaanottopäivät Kysy myös päivystyksestä Puhelinajanvarauksemme avoinna arkisin klo 9-15 Koulukatu 10 Kuhmo, p
Fin Forelia on alan suurin toimija Suomessa. – Jos valmiuksia ja kokemusta on tälle alalle, niin tervetuloa juttelemaan, viestittää Huttunen Valimontieltä Sormulan teollisuusalueelta. myös Kerimäeltä. Se tuottaa noin 53 miljoonaa taimea vuodessa. Fin Forelia on erityisesti taimien kasvattaja ja tukkumyyjä. – Tuotanto on myyty pitkälle vuoden loppua kohti. Se tuottaa noin 53 miljoonaa taimea vuodessa. Kauppahintaa ei julkistettu. Ruotsissa on juuri valmistunut elementtitehtaan laajennus. Tällä hetkellä myydään marras–joulukuuta, kertoi projektipäällikkö Kuhmon Betonin tuotantoa johtava kuhmolainen projektipäällikkö Sirpa Huttunen. YBT OY:llä yli puolet liikevaihdosta tuli Ruotsista. Vauhti on ollut hyvä jo viimeiset 1,5 vuotta, ja kuluva vuosi on viime vuotta parempi. YBT Oy:n yhtiöissä työskentelee Kuhmon Betonin tuotanto vauhdissa Viimeiset 1,5 vuotta Kuhmon Betonille ja YBT Oy:lle erittäin hyvää tilausten aikaa. Metsähallitus oli saanut yhtiöstä useita tarjouksia. Lisäksi YBT on osakkaana Ruotsissa Prefabmästarna Sverige AB:ssa, jonka tuotantotehdas sijaitsee Perämeren rannalla Öjebynissä Skellefteån ja Luulajan välissä. Huttunen pitää rakennusalan koulutusta tärkeämpänä. Tässä betonielementissä on sileä hiekkapuhallettu pinta. Toiveena on, että betonityöntekijällä olisi rakennusalan ammattikoulutus ja alan työkokemusta. Antero Komulainen antero.komulainen@slpmedia.fi Metsähallitus myy metsäpuiden taimia tuottavan Fin Forelia Oy:n koko osakekannan yhtiön toimivalle johdolle, toimitusjohtaja Timo Salmiselle, Esko Ikäheimoselle ja Antti Lännenpäälle. YBT Oy:n liikevaihto yhdessä Kuhmon Betonin kanssa ylitti 11 miljoonaa euroa. Metsähallitus on aikaisemmin myynyt Virossa taimituotantonsa Viron valtiolle 2015. – Metsähallitus irtaantuu omistajapolitiikan mukaisesti kannattamattomista liiketoiminnoista, joihin taimiliiketoiminta on pitkään kuulunut. Tämän hetkiset 85 työntekijää siirtyvät osakekaupan myötä uuden omistajan palvelukseen. Hän opiskeli aikoinaan rakennusalan tutkinnon ammattikoulussa Kuhmossa ja jatkoi opiskeluaan rakennusmestariksi ja hankki myös betonityönjohtajan pätevyyden. Ilahtunut Huttunen on Kuhmon Betonin hyvästä yhteishengestä ja työpaikkahengestä. Kun kotimaan rakennussuhdanne on nyt hyvä, niin työntekijöitä tarvitaan jatkossa lisää. Fin Forelia Oy:llä on taimitarhat Nurmijärvellä, Saarijärvellä, Kerimäellä ja Rovaniemellä. Uusi työntekijä aloittaa yleensä sellaisista tehtävistä, jotka hän oppii nopeasti tullessaan ja taidot kehittyvät siitä eteenpäin vaativimpiin tehtäviin. Kuhmon Betonin omistaa ylitorniolainen YBT Oy. Erkki HauTala/arkisTokuva. Yhtiön Kuhmon tiloissa Valimontiellä on tilaa kaksinkertaistaa tuotanto, jolloin tarvittaisiin jälleen lisää työntekijöitä. Fin Forelialla on Metsähallituksen kanssa Kuhmon alueelle sopimus voimassa ja uusi neljän vuoden sopimuskausi alkaa ensi vuonna.Fin Forelian liikevaihto vuonna 2016 oli noin 7 miljoonaa euroa. A Jos valmiuksia ja kokemusta on tälle alalle, niin tervetuloa juttelemaan. Fin Forelian toimitusjohtaja Timo Salminen kertoi, että Kuhmoon valtion metsiin tulee taimia pääasiassa Saarijärveltä ja Rovaniemeltä. Lisäksi Kuhmon betoni on erikoistunut siltaelementteihin. Liikevaihto kasvoi vuonna 2016 yli 50 prosenttia. Nyt yhtiössä myydään joulukuuta eli tuotanto on vilkas pitkälle eteenpäin. Kaupasta tiedotettiin viime viikiolla. 4 PUHEENAIHEET KUHMOLAINEN – Tiistaina 27. Kirjainlyhenne tulee sanoista Ylitornion Betonituote. Kuhmossa työskentelee projektipäällikön lisäksi 14 työntekijää. Kuhmon tuotanto olisi tilojen puolesta mahdollisuus kaksinkertaistaa. Tuotantotehtaat sijaitsevat Ylitorniossa, Raahessa ja Kuhmossa. – Tuotanto olisi tilojen puolesta mahdollista kaksinkertaistaa Kuhmossa, toteaa Huttunen. Perheyrityksen perustamisen juuret juontavat vuoteen 1958. Pääkonttori sijaitsee Ylitorniossa. kesäkuuta 2017 Antero Komulainen antero.komulainen@slpmedia.fi Kuhmon Betoni Oy:llä on hyvä työtilanne ja tilauskanta. Projektipäällikkö Huttunen totesii lisäksi, että vaativien kohteiden elemenntit tehdään usein juuri Kuhmossa. Huttunen totesi työvoimatarpeesta, että yhtiöön haluttaisiin palkata heti kaksi betonielementtityöntekijää lisää ja yksi työnjohtaja. Kotimainen taimimarkkina on tasapainottunut viime vuosina ylitarjonnasta Metsähallitus myy pois puiden taimituotantonsa Fin Forelia Oy on alan suurin toimija Suomessa. Viime vuonna suurimmat kohteet olivat palvelutalon elementit Järvenpäähän ja asuinkerrostalon elementit Kuopioon. Yhtiö tarvitsee nyt lisää työntekijöitä. Betonielementtituotantoa menee Kuhmosta juuri nyt Kuopion ja pääkaupunkiseudun kohteisiin. Kauppa selkeyttää Metsähallituksen roolia ja on linjassa ydintoimintoihin vahvasti keskittyvän strategiamme kanssa, Metsähallituksen pääjohtaja Pentti Hyttinen linjaa. Kuhmon Betonin rakennuselementeistä on rakennettu normaalimpien kerrostalokohteiden lisäksi vaativia arkkitehtien suunnittelemia erikoiskohteita – jopa yksi iso temppeli Helsinkiin, ja yhtenä viimeisimmistä tyylikäs rinnehotelli Sotkamoon. Betonirakentamisen tilanne näyttää yhKuhmon Betonin tuotantoa johtava projektipäällikkö Sirpa Huttunen kertoi, että kaksi betonielementtityöntekijää ja yksi työnjohtaja otettaisiin töihin heti. Kuhmoon kaupalla on myös merkitystä, sillä Fin Forelia on toimittanyt tänne taimia jälleenmyyjiensä kautta Metsähallituksen istutuksiin valtion metsissä ja myös yksityisten ja yhtiöiden metsien istutuksiin. Sirpa Huttunen projektipäällikkö, Kuhmon Betoni noin 50 betonialan ammattilaista
Päälle tuli kylmäasvaltti, Huotari kertoo. Poliisia tarvittiin juhannuksena Vanha savupiippu poistuu maisemasta Timo Kyllönen timo.kyllonen@slpmedia.fi Yksi Kuhmosta Sormulaan päin ajaessa silmään pistävä maamerkki katosi viikonloppuna, kun Kuhmon Lämpö Oy:n korkein savupiippu purettiin. Piipun huomattava madaltuminen tarkoittaa myös muutosta vesihöyryn leviämisalueessa. Juhannusaattona keskellä päivää pelastuslaitos kävi hälytystehtävässä hellalla käryävän ruuan vuoksi Piilolankankaalla Virkatie 26:n kerrostalossa. Asvaltin alla oleva syöpymä oli huomattavasti tien pinnalle näkyvää reikää suurempi. Sen mukaan tulee viesti urakoitsijalle, joka lähettää paikalle joko päivystäjän tarkistamaan tilanteen tai korjaajan. Tien korjaukseen sunnuntaina hälytetty Joni Huotari Kuhmon Rakennuspojista kertoo, että tien pinnalle reikä näytti melko pieneltä, mutta asvaltin alla oli yli puoli metriä kertaa puoli metriä laaja vajoama. Yhtiön Kuhmon tiloissa Valimontiellä on tilaa kaksinkertaistaa tuotanto, jolloin tarvittaisiin jälleen lisää työntekijöitä. Puoli kuutiota ei ole kaukana murskemäärästä, joka sinne lapioitiin. Tilalle rakennetaan kaksi piippua, teräksinen 35 metrinen ja toinen samanmittainen, mutta lasikuidusta valmistettu. Juhannusaattoillan sää oli viileä, mutta ennustettua parempi. Timo Kyllönen. Iso vajoama Kekkostiellä Kekkostiehen puhkesi viime viikon lopulla suurikokoinen vajoama tierumpuun syntyneen reiän vuoksi. Tässä betonielementissä on sileä hiekkapuhallettu pinta. – Ely totesi, että vesihöyryn seassa on niin vähän hiukkasia ja leviämisalue on niin suuri, että siitä ei ole haittaa, Markku Piirainen sanoo. Yksi teollisuusalueen maamerkeistä katoaa tulevana viikonloppuna, kun Kuhmon Lämpö Oy:n 50-metrinen piippu puretaan. Kuhmon länsiosassa Katermassa voimalaitoksen lähellä oli yksi murtoyritys varastorakennukseen, jonka tutkinta vahingontekona on kesken. Kotihälytyksiä oli 2–3 ja lisäksi metelöintiä ja häiriökäyttäytymistä. Elokuussa kattilat jo pitää saada käyntiin, joten ennen sitä täytyy tehdä monta asiaa nopeasti, Piirainen sanoo. Tämän vuoksi Kuhmon Lämpö on teettänyt Ilmatieteen laitoksella leviämismallinteen, jossa on arvioitu uutta leviämisaluetta. Viitisen kilometriä Kekkostien tienhaarasta pohjoiseen päin sijannut paikka oli Perälahdentien jälkeisessä notkelmassa. – Piippu katkaistiin polttoleikkaamalla. – Kesästä tulee kiireinen, sillä rakennustyöt on helpointa tehdä heinä–elokuussa, kun lämmöntarve on pienimmillään. – Tienkäyttäjän linjalla tehdään ensimmäinen arvio siitä, onko tehtävä kiireellinen vai ei. – Piippu purettiin, sillä lämmön talteenottojärjestelmän asentamisen jälkeen vesihöyryjen lämpötila putoaa nykyisestä 150 asteesta noin 30 asteeseen. Pöllänen siirtyi toimitusjohtajan töistä eläkkeelle ja teknisen asiantuntijan tehtäviin vuoden 2017 alussa. Vuonna 1990 rakennetun ja noin 50 metriä korkean teräspiipun maisemasta poistaminen liittyy lämmön talteenottojärjestelmän rakentamiseen. Tällöin varoalue piipun ympärillä kasvaisi niin suureksi, että on parempi vaihtaa piippu, Kuhmon Lämpö Oy:n toimitusjohtaja Markku Piirainen sanoo. Jälkimmäiseen yhdistetään kahdesta kattilasta tulevat vesihöyryt, ja teräspiippu toimii varapiippuna, johon höyryt voidaan johtaa häiriötilanteissa. Hänen poikansa insinööri Eero Pöllänen johti ja toimi yhtiön toimitusjohtajana pitkään. Varsinaisiin rakennustöihin lämpölaitoksella päästään myöhemmin kesällä. – Vajoaman pohjalle laitettiin muovia, jotta maat eivät vajuisi heti uudestaan rumpuun. Piipussa on ulkovaippa, eristekerros ja sisäpiippu. Projektipäällikkö Sirpa Huttunen on yhtenäistänyt YBT Oy:n ja Kuhmon Betonin käytäntöjä. Timo Kyllonen Kuhmon Betonin tuotantoa johtava projektipäällikkö Sirpa Huttunen kertoi, että kaksi betonielementtityöntekijää ja yksi työnjohtaja otettaisiin töihin heti. Kuhmon Betoni Oy on perustettu vuonna 1977. Kuhmon Betonin tuotanto vauhdissa Poliisia tavoiteltiin hälytyssoitoilla 14 kertaa Kuhmossa juhannusviikonloppuna aattoillasta sunnuntaiaamuun. AnTero KomulAinen Timo Kyllönen timo.kyllonen@slpmedia.fi Kekkostiehen puhkesi viime viikon lopulla vaarallinen reikä, kun maa oli vajunut asvaltin alta tierumpuun. Kuhmon Betonin perusti kuhmolainen Oskari Pöllänen. Se oli aika työläs homma tuossa korkeudessa, Piirainen arvioi. Vanha teräspiippu purettiin katkomalla se kolmeen osaan. Tämä mallinne on hyväksytty ely-keskuksessa. Jos vaurio arvioidaan vaaralliseksi, korjaaja lähetetään yleensä heti, Karjalainen sanoo. Lisäksi on soitettava Tienkäyttäjän linjalle, jotta tieto korjaustarpeesta välittyy eteenpäin. Muutos on niin suuri, että riskinä on jään kertyminen piipun ulkopintaan. kesäkuuta 2017 – KUHMOLAINEN 5 tiölle hyvältä sekä Ruotsissa että Pohjois-Suomessa. YIT:n työnjohtaja Toivo Karjalainen neuvoo, että mikäli tiellä liikkuja löytää vastaavan reiän, siitä tulee varoittaa muita tielläliikkujia esimerkiksi risuilla. Tämä työtapa on Markku Piiraisen mukaan valittu siitä syystä, että raskaan, 25– 30 tonnia painavan piipun kaataminen kokonaisena olisi vaatinut huomattavan järeän nosturikaluston hankkimista. Hän on kehittänyt tuotantoa, tilojen käyttöä ja työturvallisuutta. Tiistaina 27. Katkomisvaiheessa piipun ulkovaipasta leikattiin irti ”sormus”, minkä jälkeen päästiin purkamaan eristeet ja katkaisemaan sisäpiippu. Lämmön talteenottojärjestelmän piippuineen toimittaa suomalainen Condens Heat Recovery Oy. Näin ollen katkominen on kustannuksiltaan edullisempaa, ja paikallinen yritys pystyy hoitamaan sen
Näistä 22 vaadinta sai vasan, jotka tarkistettiin. Apuna tutkimustöissä jälkien ja jäänteiden etsintään käytettiin koiria. Siinä vaiheessan Heikura ei tiennyt, mihin tarkoitukseen poroveistos tulee. Presidentti ja hänen puolisonsa tutustuivat kansallispuistoon osana luontopainotteista maakuntakierrostaan Kainuussa ja Pohjois-Karjalassa 17.–18. Kainuun 40:sta satelliittipannalla merkitystä metsäpeurasta 11 peuravaadinta vaelsi kesälaitumilleen Venäjän puolelle. Hanna Laukkanen Esko Heikura kestoi, ettei tiennyt viime keväänä tilausvaiheessa ja veistoaikana kuukausiin, että poroveistos lahjoitetaan presidentille. A Vain pari päivää ennen avajaisia sain tietää, mihin tarkoitukseen poroveistos menee. anu Heikkinen arTo JunTunen. Vasojen varttuessa isommaksi ne liikkuvat laajemmalla alueella ja sen vuoksi erilaisten tapahtumien tulkinta ei onnistu enää tutkimuspantaa kantavan emän paikkatietojen perusteella tietokannasta niin helposti kuin alkukesän aikana. Kahden vasan todettiin menneen karhujen ravinnoksi Itä-Kuhmon alueella ja yhden seurannassa olleen vasan jäänteet löytyivät Etelä-Kuhmon alueelta karhun tai ahman jäljiltä. Tänä keväänä maastotöitä tehtiin kolmen Luonnonvarakeskuksen ja yhden Metsähallituksen työntekijän voimin. kesäkuuta 2017. Tarkempi seuranta päätetään aina juhannukseen. Lahjan luovuttivat Hossan kansallispuiston edustajat. Vasta pari päivää ennen Hossan kansallisspuiston avajaisia Esko Heikura sai tietää, mihin tarkoitukseen poroveistos lopulta menee. Vasomisprosentti on ollut tavallisesti 85–90 prosentin välillä. Poro on saanut nimekseen Väinämö presidentti Sauli Niinistön toisen nimen mukaan. Vasaseurantajakson 15.5.–23.6. Kuva on otettu vuonna 2015. Suomen puolelle jäi seurantaan 29 merkittyä metsäpeuravaadinta. Lahjaa oli ottamassa vastaan myös presidentin puoliso, rouva Jenni Haukio. Normaalikokoisen poroveistoksen materiaalina Heikura käytti päällekkäin liimattua kuusivanerilevyä – Tein poron ja sille tuli sitten Suomussalmelta oikeat poron sarvet. Hän on voittanut moottorisahaveistossa Suomen mestaruuksia, mutta veistää puuta muillakin välineillä. Vasaseuranta jatkuu elokuussa, jolloin jäljelle jääneet vasalliset vaatimet ja niiden vasat vielä kerran tarkistetaan. Heikura veisti presidentin poron Luonnonvarakeskus (Luke) on seurannut ja tutkinut satelliittipannoilla merkittyjen metsäpeurojen vasomista ja vasojen selviytymistä Kainuussa usean vuoden ajan. Esko Heikura puuveistäjä Kuhmosta Kuhmolaisen puuveistäjän Esko Heikuran veistämä oikean kokoinen poro ihastuttaa kävijöitä Hossan luontokeskuksessa Suomussalmella. – Mahtavalta tuntui, totesi Heikura lyhyesti veistoksen luovutuksesta ja presidenttiparin tapaamisesta. kansallispuisto kesäkuun puolivälissä. 6 PUHEENAIHEET KUHMOLAINEN – Tiistaina 27. Kuhmossa Metsäkadun varressa asuva 64-vuotias puuveistäjä Esko Heikura kertoi poroveistoksen taustoista, että Hossasta otettiin yhteyttä helmi-maaliskuussa ja ehdotettiin poroveistoksen tekoa. Hossasta tuli avaamisen myötä Suomen 40. Puuveistäjä Esko Heikura on kotoisin Kuhmosta Härmänkylän Tasangosta. Tutkimusta tukee Metsäpeura-Life hanke (LIFE15 NAT/ FI/000881 WildForestReindeerLIFE). Tein veistosta pikkuhiljaa kuukausien ajan, kertoi Heikura Poroa on veistetty moottorisahalla ja aidon näköinen pinta on viimeistelty hiomalaikalla. Arto Juntunen Antti Paasivaara Luonnonvarakeskus Metsäpeurojen vasonta viivästyi tänä keväänä Metsäpeuran vasominen viivästyi tänä keväänä tavallisesta. Pantapeuroille syntyi tänä keväänä poikkeuksellisen monta vasaa vielä kesäkuun puolella. Puuveistäjä Esko Heikuran veistämä poro on esillä Hossan luontokeskuksessa. Yhden vasan katoaminen jäi Pohjois-Kuhmon alueella tarkemmin selvittämättä ja juhannuksen tienoilla Lentuan alueella kadonneen pantapeuran vasan tapahtumien tutkinta on vielä kesken. Pantapeurojen vasomisprosentti oli tänä vuonna noin 76 prosenttia, joka on huomattavasti alhaisempi kuin aiempina vuosina. Pitkään venyneen talven vuoksi seurannassa olleiden metsäpeurojen vasominen viivästyi tänä vuonna normaalista keväästä keskimäärin noin viidellä vuorokaudella. Heikura lähetti näytteeksi Hossaan erikoisella tekniikalla veistetyn hirviveistoksen ja sitä kautta osapuolet pääisvät sopimukseen poroveistoksen tilauksesta. Esko Heikura oli poron luovutustilaisuudessa paikalla. Yksi pantapeuran vasa kuoli heti syntyessään Pohjois-Kuhmon alueella. aikana 22 vasoneelta pantavaatimelta oli menehtynyt kuusi vasaa. kesäkuuta 2017 Antero Komulainen antero.komulainen@slpmedia.fi Hossan kansallispuisto lahjoitti kansallispuiston avajaisissa presidentti Sauli Niinistölle poroveistoksen, jonka kuhmolainen puuveistäjä Esko Heikura on veistänyt. Veistos jää pysyvästi Hossan luontokeskukseen
Arto Paasilinna: Jäniksen vuosi Sovitus: Esa Leskinen, Sami Keski-Vähälä, Kristian Smeds Ohjaaja: Antti Hovilainen Kirkkotie 23, Kuusamo Varaa liput ennakkoon: www.kuusamonnäyttämö.fi Ensi-ilta pe 30.6.2017 Kaikki esitykset alkaa klo 18.00. 19:00 Kuhmo-talo, Lentua-sali Pohjolan Pauhu Suuri Kantelekonsertti 20/14€ Perjantaina 30.6. verkkosivut! Torstaina 29.6. 15:00 Kuhmo-talo, Lentua-sali Oli Ilo Karjalainen Kabaree 20/14€ ... Pe 14.7. Ohjaus Topi Mikkola. Reitti Kuhmo-Suomussalmi. Tule mukaan tekemään tapahtumaa ja varaa myyntipaikkasi! Pieni paikka 2x4 m 15 € ja iso paikka 4x4 30€. (08) 655 4100 www.hotellikalevala.fi www.facebook.com/HotelliKalevala Tervetulo a! * Ravintola Kanteletar à la carte klo 16 – 22 9. ilmaiseksi, ryhmät 10 €/hlö, kun ryhmässä vähintään 20 hlöä Lisätietoja ja ryhmävaraukset p. 28.6.-2.7.2017 SO M M EL O www.sommelo.net • facebook.com/sommelo MUSIIKKIJUHLA Kainuussa ja Vienan Karjalassa Keskiviikkona 28.6. 7. Rastiviikon osakilpailupalkintojen jako. Hyrynsalmen kesäteatterissakin on luvassa komeadiaa Iloinen ilmastonmuutos -näytelmässä. Hinta sis. (08) 652 0771 Avoinna ma–pe klo 9.00-16.00 www.matka-kyllonen.fi matkatoimisto@matka-kyllonen.inet.fi teatteriretKet Vuolijoen kesäteatteri PUTKINOTKO su 2.7. Ensi-ilta nähdään 30. Markku Hyväsen käsikirjoittama näytelmä saa ensi-iltansa 9. Liput 12 €, tuntia ennen esitystä ovelta tai ennakkoon Topilta, p. Pentti Anttilan käsikirjoittama näytelmä saa ensi-iltansa 21.7. Reitti Kuhmo-Sotkamo-Kajaani-Vuolijoki. KAINUUN RASTIVIIKKO 25.-30.7.2017 RASTI, KUHMO, FINLAND 5 V U O T I S J U H L A V I I K K O Ilmoittautuminen 1.7.2016 alkaen Tervetuloa viettämään leppoisaa ja Kainuun Rastiviikon perinteitä kunnioittavaa koko perheen suunnistusja lomaviikkoa Kuhmoon www.rastiviikko.. Kuhmolainen kädenjälki näkyy myös Vuolijoen kesäteatterissa Topi Mikkolan ohjaamassa Putkinotkonäytelmässä. Rastiviikon osakilpailupalkintojen jako. www.facebook.com/KainuuOrienteeringWeek www.twitter.com/Rastiviikko www.instagram.com/kainuuorienteeringweek Perjantaina 28.7. heinäkuuta. klo 19 Ke 12.7. klo 19 Ti 11.7. Tule mukaan tekemään tapahtumaa ja varaa myyntipaikkasi! Pieni paikka 2x4 m 15 € ja iso paikka 4x4 30€. klo 15 & 19 EsITyksET Ensi-ilta pe 30.6. Pe 4.8. heinäkuuta iltapäivällä kello 15. Varaukset ja tiedustelut: jari@visitkuhmo.fi, 044 294 4400, www.rastiviikko.fi NIKKE ANKARA KUHMO-TALOLLA pe 28.7.2017 klo 20 – 21 Liput 15 € (Kaikukortti käy) Konsertti on järjestetty ”Yhdessä-teemalla”mukana: Liikennöitsijä A. www.rastiviikko.fi Tapahtumatoripäivä Tule varaa 4x4 Varaukset jari@visitkuhmo.fi, Koe 50. esitys klo 18 ja su 30.7. kesäkuuta. Ma 3.7. : Lauantaina 1.7. Esitykset 10.7., 11.7., 12.7., 13.7., 14.7., 15.7., 17.7., 18.7., 19.7., 20.7., 21.7., 22.7. K ursseja.. klo 15.30 ja 30.7. www.rastiviikko.fi Perjantaina 28.7. Ensi-iltansa 3.7. 30 € Timo Kyllönen timo.kyllonen@slpmedia.fi Kainuun kunnissa esitetään tänä kesänä useita kesäteatterinäytelmiä. Lähtö 20.7. saavat näytelmä on Kajaanin Harrastajateatterin ohjelmistoa. klo 15 & 19. klo 16 – 23 * Maisematerassi avoinna aamusta-iltaan tarjolla terassimenu * Ke 28.6. – 30.7. 040 572 6102. Ke 5.7. S eminaareja.. Kainuun Rastiviikko Kuhmossa Rastin kylällä tiistaista 25.7. Varaukset ja tiedustelut: jari@visitkuhmo.fi, 044 2944400. Maija Kauhanen – Raivopyörä esiintymässä Koko kesän ajan 50. bussi ja lippu. klo 15 & 19 Ma 3.7. Su 9.7. Teatteri Havukka Sotkamossa esittää näytelmän Täyspuuvillakuosi. klo 16.30. 19:00 Kuhmo-talo, Lentua-sali Me Naiset 20/14€ Tämän kesän ohjelmassa mm. Ma 10.7. Avoinna ma–pe klo 9-16 Kainuuntie 84, 88900 Kuhmo Puh. Komediaa kesänäyttämöillä Kesäteatterit ja kesämenot Väinämöinen 9, 88900 Kuhmo, p. Ke 12.7. heinäkuuta Työväentalolla. Suomussalmen kesäteatteri KUPLA to 20.7. klo 19 Ti 4.7. klo 9 – 16 Kuhmon torilla. Pe 7.7. klo 19 To 13.7. klo 12.30 Kuhmosta, linja-autoasema, paluu teatterin jälkeen. Näytelmän on ohjannut Maria Korkatti. Ma 7.8. Ensi-ilta pidetään lauantaina 1. Suomussualmen kesäteatterissa nähdään Kupla-näytelmä. TEATTERI HAVUKKA ESITTÄÄ: Okko Leo – Kimmo Penttilä ENSI-ILTA: la 1.7.2017 klo 19.00 MUUT ESITYKSET: ti 4.7.2017 klo 19.00 ke 5.7.2017 klo 19.00 la 8.7.2017 klo 16.00 su 9.7.2017 klo 15.00 ke 12.7.2017 klo 19.00 to 13.7.2017 klo 19.00 to 20.7.2017 klo 19.00 pe 21.7.2017 klo 19.00 su 23.7.2017 klo 15.00 ke 26.7.2017 klo 19.00 to 27.7.2017 klo 19.00 pe 28.7.2017 klo 19.00 ke 2.8.2017 klo 19.00 to 3.8.2017 klo 19.00 la 5.8.2017 klo 16.00 www.teatterihavukka.net Sotkamon Työväentalolla • Akkoniementie 3 • Liput: 15€ Lisätiedot ja lippuvaraukset: info@teatterihavukka.net • 044 7255 800 S LTA: ENSSII IL ENSI ILTA: la 1 7 2017 klo 19 00 la 1 7 2017 klo 19 00 Okko Leo – Kimmo Penttilä Okko Leo Kimmo Penttilä M ie O len n iin M ahtava M ies Kamarimusiikkikeskuksen Terävässä päässä Kontionkatu 22, Kuhmo Topi on koonnut vuosien varrelta Rosa Liksomin hauskimmat ja mahtavimmat miesmonologit. Kyllönen, Kuhmon Sähkö, Kuhmo Oy, No-Pan Auto, Kuhmon OP, KRV/Kuhmon Peurat ja Kuhmon kaupunki. Kuhmossa ei nähdä omaa kesäteatteria, mutta Topi Mikkola esittää Kamarimusiikkikeskuksen Terävässä päässä Rosa Liksomin miesmonologeja 10. Esityksen kesto 1 tunti. ja paljon muuta! K onsertteja.. Ke 9.8. Pe 11.8. Puolangalla esitetään Askanmäen kesäteatterissa komedia Pöytä on katettu. Ensi-ilta on 13. klo 19 Ke 5.7. Paltaniemen teatterissa esitetään Onnen maa -näytelmää alkaen 9. 044 377 7287 Ohjaus Topi Mikkola Su 2.7. 08 6155 5451, Kuhmo-talon toimisto tai www.lipputoimisto.fi Mustikkakankaantie 12, Vuolijoki www.kesateatterivuolijoki.fi Tervetuloa! VUOLIJOEN NÄYTTÄMÖTAIDEYHDISTYS RY Vuolijoen kesäteatteri 2017 PENTINPUROLLA Joel Lehtosen Liput: 12 €, lapset 5 €, alle 7-v. 15:00 Hossan Kansallispuisto Sommelon avajaiskonsertti Me Naiset 20/14€ Kuljetus Kuhmosta & Suomussalmelta, ks. Su 16.7. Liput: p. Lisätiedot Matka-Kyllöseltä. sunnuntaihin 30.7.2017 TapahTumaToripäivä perjantaina 28.7. Varaa myyntipaikkasi! Pieni paikka 2x4 m 15€ ja iso paikka 4x4 30€. klo 19 Su 16.7. Varaukset ja tiedustelut: jari@visitkuhmo.fi, 044 2944400. Kajaanin Kaukametsän amfiteatterissa esitetään Uppo-Nalle -musiikkiteatterinäytelmää. heinäkuuta alkaen. klo 9-16 Tapahtumatoripäivä Kuhmon torilla. Ohjelmassa mm. Su 6.8. klo 19 Su 9.7. Kuusamon Näyttämö esittää Su 2.7. klo 9-16 Tapahtumatoripäivä Kuhmon torilla. Ohjelmassa mm. Kajaanissa esitetään myös Ruunajaiset-näytelmää Teppanakeskuksessa. esitys klo 15
klo 18 la 22.7. 15 hlöä) 11 € Käteismaksu Varaukset 040 512 7301 teatteriretikka.net TO 13.7. klo 16.00 (kirjapäivät) ma 17.7. klo 17 Ma 10.07. klo 18 sunnuntai 30.7. klo 14 maanantai 31.7. ................. klo 14 maanantai 24.7. Suomussalmen kesäteatterissa 2017 KUP LA KUP LA LIPPU 13 € Ryhmät (väh. klo 19 Su 09.07. klo 18 SU 16.7. klo 19.00 su 30.7. klo 19.00 to 13.7. klo 15 ti 18.7. klo 19.00 (suuri osa varattu) to 27.7. klo 19.00 to 20.7. ................. klo 19 To 27.07 klo 19 Su 30.07. 2,5€/1,5€) Kajaani-info puh 08 6155 2555, lippu.. klo 18 TO 3.8. klo 19.00 ke 26.7. klo 16.00 Pääsyliput: 15 € /henkilö, alle 16 v. ......... klo 16.00 ma 24.7. klo 18 To 3.8. ja ovelta ma-to 11-22, pe 11-04, la 12-04, su 12-22 KEMPPAINEN Lihapiirakka, pihvi, kananmuna ja kaisermakkara, mausteet AUTOGRILLI RASTI-JUNTUNEN p. KUHMOLAINEN – Tiistaina 27. klo 19 Su 16.07. klo 18 to 20.7. klo 19 Ke 12.07. klo 15 TI 8.8. klo 19 Su 23.07. TAI YLI 20 v. klo 18 SU 30.7. klo 18 TO 10.8. klo 15 Su 2.7. klo 19 ESITYKSET To 20.07. klo 19 PPe 14.07. klo 13 ja 17 la 5.8. klo 18 ensi-ilta sunnuntai 23.7. klo 15 su 6.8. KEBABIA, MAKKARAPERUNAT, HAMPURILAISIA PIENESTÄ ISOON YM. klo 12 La 15.7. klo 15 Teppanakeskus, Ilmarintie 6, 87200 Kajaani Liput 15€ / 10€ (+pm. KIANTA-LINJAT OY (08) 6155 5545, 0400 386 265, 0400 163 030 Hinnat: 15 € /aikuinen, 7 € /lapset 4–12 v. KOKEMUKSELLA PERINTEISIÄ GRILLIHERKKUJA! PEHMISTÄ Meiltä myös! Musiikkiteatteriesitys Kaukametsän amfiteatterilla La 1.7. Lisätietoja ja lippuvaraukset: puh. klo 15 su 23.7. klo 12 Ke 5.7. klo 18 keskiviikko 26.7. klo 15. klo 15 ja Klo 18 Ti 4.7. 5 hlöä). ................ klo 19.00 la 15.7. ................ Kesäteatterissa on 500 hengen tuulisuojattu ja katettu katsomo. klo 18 La 5.8. klo 13 Paltaniemen teatteri Sutelantie 28, Paltaniemi Näytelmä: (Markku Pölönen) Onnen maa Ohjaus ja dramatisointi: Anne Ballini Esitysajat: su 9.7. Näytelmän kesto noin 2 tuntia, väliajalla tarjolla kahvia, pullaa ja maittavia makkaroita. ................... ....... klo 19.00 ke 19.7. klo 15 TI 1.8. klo 19.00 ti 18.7. 044 200 9300 Tori, 89600 Suomussalmi ESIM. klo 18 to 13.7. 5 €, alle 7 v. klo 18 SU 23.7. klo 15 ja klo 18 Ti 1.8. klo 12 To 6.7. maksutta Esitykset : Tervatörmän kesäteatteri Virrantie 11, Hyrynsalmi Tiedustelut ja varaukset: Ilkka Halmetoja 040-541 7565 Helena Kinnunen 040-718 3174 Esitysajat ajalla 21. 10 € Ryhmät: 13 € 10-19 henkeä, 20 ja yli 12 €, Varaukset: einoleinotalo@gmail.com Ma 03.07. Hintaan sisältyy laivamatka, pääsymaksu ja kohdeoppaan palvelut. klo 17 Ma 17.07 klo 19 Ke 19.07. klo 15 TI 25.7. ................. klo 17 Ma 31.07. klo 17 Ti 25.07. klo 15 ja klo 18 Liput 15/10 € www.vaarakollektiivi.fi Turjanlinnaan Ilmari Kiannon maisemiin 26.6.–13.8.2017 päivittäin klo 11.00 ja 15.00 (väh. klo 18 perjantai 28.7. Vietä kiva kulttuuripäivä Suomussalmella! KIANTA-LAIVALLA KIANTA-LAIVALLA Kesäteatterit ja kesämenot. klo 18 la 15.7. 040 865 0327 Askan Ahertajat ry www.puolankainfo.fi tervetulo A tAAs kokemAAn HAusk A, muttA mYÖs puHuttelevA teAtteriel ämYs ! Liput 13 e , lapset 5-12 v. 5 e , ryhmät vähintään 20 henkilöä 10 e , alle 5 v. klo 18 SU 13.8. klo 15 Su 6.8. klo 18 TO 27.7. klo 18 AskAnmäen kesäteAtterissA puolAngAllA kesällä 2017 markku Hyvösen pÖYtä on kAtettu Käsikirjoitus: Markku Hyvönen • Ohjaaja: Maria Korkatti • Tuotanto: Askan Ahertajat ry ti 11.7. klo 19.00 ti 25.7. ................. klo 19 TTo 03.08. – 31.7.2017 perjantai 21.7. ilmaiseksi. klo 19 To 13.07. klo 18 SU 6.8. klo 15 TI 18.7. klo 19 Su 06.08. klo 15 Su 16.7. klo 19.00 su 23.7. klo 13 ja 17 Esitysajat: ensi-ilta sunnuntaina 9.7. klo 18 TO 20.7. Ryhmäale -10% yli 20 hengen ryhmille. klo 16.00 ti 11.7. klo 19 Pe 04.08. klo 18 Ke 2.8. kesäkuuta 2017 8 ILOINEN ILMASTONMUUTOS Käsikirjoitus: Pentti Anttila, ohjaus: Tapani Kyllönen Liput: Aikuiset 10 €, lapset alle 12 v. Risteilyt myös aikataulun ulkopuolella. klo 19 To 06.07
Tiedustelut ja varaukset: Mauri Karjalainen 040 823 2489, sähköposti: jokijarvi@jokijarvi.com www.jokijarvi.com Käsikirjoitus Sirkku Peltola Ohjaus Elsa Ruokangas Jokijärven kyläseuran näytelmäryhmä esittää Mummun saappaassa soi fox Kesähintaan majoitus kahdelle alk. Tervetuloa! Kesäteatteripaketti kahdelle Disco Karaoke Pubiruokaa Yksityistilaisuudet 234 asiakaspaikkaa P U B J A L O N R A I T T I J a l o n k a t u 1 , 8 9 6 S u o m u s s a l m i j a l o n r a i t t i @ k i a n n o n k u o h u t . klo 18 la 29.7. klo 19 to 13.7. sekä rintamatunnuksilla ilmaiseksi. klo 15 & 19 to 27.7. klo 18 ke 19.7. ti 4.7. klo 19 su 9.7. klo 19 su 9.7. klo 18 la 8.7. klo 18 ke 2.8. klo 18 pe 14.7. f i P . to 6.7. Sisältää majoituksen, runsaan aamiaisen, virkistyskylpylän käytön, kesäteatteriruokailun esityspäivinä ja kesäteatterilipun. Tiedustelut ja varaukset: Mauri Karjalainen 040 823 2489 sähköposti: jokijarvi@jokijarvi.com O ik eu ks ia va lv oo : Su om en N äy te lm ä ki rja ili ja t ja Kä si ki rjo itt aj at www.jokijarvi.com Liput 13 €, alle 12-v 5 €. klo 13 ti 18.7. Pyydä ryhmällesi majoitus/ kesäteatteripaketin tarjous! Sisältää runsaan aamiaisen, virkistyskylpylän käytön. /utran-uusi-teatteri/ Uittopäälliköntie 2, 80170 Joensuu | Lippuja myös Carelicumista, Karjalaisen Iso Myyn pisteeltä ja Visit Karelia kautta. klo 13 ti 11.7. klo 15 & 19 to 20.7. (08) 711 153 herkkulounasta ja ämmän leipää! ma-pe 9-19, la 9-18, su 11-19 MA rkk u pöl öse n kom edia ESITYKSET: pe 30.6. klo 14 ja 18 ti 18.7. Katettu, esteetön katsomo jossa selkänojalliset penkit ja hyvä kuuluvuus. 20 hlöä.) Tiedustelut ja ryhmävaraukset Tuula Heikura 050 433 2402 Anne Rautajoki 044 030 0030 www.holjakka.fi LIPUT MYÖS NETISTÄ: www.visitkarelia.fi Käsikirjoitus: Sinikka ja Tiina Nopola Sovitus ja ohjaus: Tuula Heikura Höljäkäntie 82 Tervetuloa viihtymään koko perheen teatteriin Höljäkkä Areenalle! su 16.7. klo 18 ti 18.7. kesäkuuta 2017 – KUHMOLAINEN 9 LOUKUN KESÄTEATTERI, EGYPTINKORPI, LIEKSA rakkausresepti Käsikirjoitus: Tanja Puustinen-Kiljunen Ohjaus: Kirsikka Leino, Lieksan kansalaisopisto LIPUT: aikuiset 12 €, ryhmissä 11 €, (väh. 4 4 6 8 3 2 6 4 4 Puffetti väliajalla ja ennen esitystä. klo 15 & 19 to 3.8. /hlö/vrk/2hh 55 € /hlö/vrk/2hh 80 € Jalonkatu 1, Suomussalmi p. 20 henk.), lapset (7-15 v.) 5 €, alle 7-vuotiaat maksutta, rintamatunnuksilla maksutta Tiedustelut ja ryhmävaraukset Martti Kärki 0400 194 949, 0400 779 646 Loukun Seurojentaloyhdistys ry., Kuohatintie 2, 81860 Viekijärvi Ennakkomyynti Karelia Expert matkailupalvelu Oy, Lieksa www.loukunkesateatteri.nettisivu.org to 6.7. klo 15 & 19 to 13.7. ke 5.7. 12€, lapset (3–15 v.) 7€, alle 3 v. klo 18 ke 5.7. klo 19 ke 19.7. MIKA NUOJUA // PERTTI KOIVULA // TUIJA NUOJUA ANNA OJANNE // MAMMU KOSKELO // PERTTU LAAKSO NUMMIDUUNARIT 20 1 6 VARAA PAIKKASI ENNAKKOON!. Tilauksesta ryhmille ruokailua toiveen mukaan, kysy! www.ammanleipa.fi * LO UN AS KA HV ILA -KONDITORIA HER KKU SU US TA * Tuore et leivonnaiset ja loun as Jalonkaarre 3-5 (Jalonniemitalo) Suomussalmi, p. klo 19 ESITYKSET LIPUT LOUNAS MA-PE KLO 10.30–16, LA-SU KLO 11–16. pe 30.6. klo 18 ti 25.7. , www.utranuittotupa.. klo 13 ma 24.7. klo 19 to 6.7. klo 18 pe 7.7. klo 19 to 3.8. klo 19 to 20.7. klo 18 ke 12.7. klo 15 ti 11.7. klo 18 ESITYKSET: pe 30.6. klo 18 pe 28.7. 08 710 770 hotelli@kiannonkuohut.fi www.kiannonkuohut.fi KYLPYLÄHOTELLI KIANNON KUOHUT HOTELLI KIANNON KUOHUT Ravintolamme avoinna 26.6.-13.8.2017: Á la Carte ravintola ma-su 18-21.30 KESÄTEATTERIRUOKAILU SEISOVASTA PÖYDÄSTÄ avoinna kaikille esityspäivinä: Ti ja to 16.00-21.00 Su 12.00-14.30 ja 17.30-21.00 Ryhmiltä etukäteisvaraus. ti 4.7. la 8.7. 010 309 2340, myynti@utranuittotupa.. ti 11.7. klo 19 su 23.7. klo 19 to 13.7. klo 18 pe 21.7. LIPUT: 28 € // 26 € // 15 € Sesonkimenu 28 € // Väliaikakahvi 7 € LIPUNMYYNTI: puh. Ryhmät -10% (väh. klo 18 ti 4.7. klo 18 ke 26.7. klo 19 to 20.7. klo 14 ja 19 ti 11.7. pe 7.7. ke 5.7. klo 19 Väliajalla puffetti Jokijärven kyläseuran näytelmäryhmä esittää Mummun saappaassa soi fox Sirkku Peltola Käsikirjoitus Elsa Ruokangas Ohjaus Jokijärven katetulla PÖLKKY-teatterilla ENSI-ILTA Pe 30.6.2017 klo 19.00 Su 2.7.2017 klo 13.00 To 6.7.2017 klo 19.00 Pe 7.7.2017 klo 19.00 Su 9.7.2017 klo 13.00 Ke 12.7.2017 klo 19.00 Pe 14.7.2017 klo 19.00 Su 16.7.2017 klo 13.00 Pe 21.7.2017 klo 19.00 Su 23.7.2017 klo 13.00 Ti 25.7.2017 klo 19.00 Ke 26.7.2017 klo 19.00 La 29.7.2017 klo 13.00 Su 30.7.2017 klo 13.00 MUUT ESITYKSET Liput 13 €, alle 12-v 5 €. Tiistaina 27. Hintatarjous voimassa 13.8.2017 saakka. klo 15 ti 1.8. klo 19 su 16.7. klo 19 Aik. klo 15 & 19 to 6.7. klo 19 ti 1.8
Barbashin on opiskellut siellä myös valmentajaksi. – Sanottaisiinko vaikka tämä keppihevosjuttu, Aino vastaa kysyttäessä, mikä tapahtumassa oli parasta. Osallistuja tarvitsee jumppavaatteet ja lisäksi uima-asun. Koleasta säästä huolimatta paikalle saapui reilusti lapsia vanhempineen. Teltalla Eija Södö paistoi tarjolle makkaraa ja muurinpohjalettuja. Lapset kokoontuvat ensin puoleksi tunniksi ja sen jälkeen aikuiset puoleksi tunniksi. Ensimmäinen kokoontuminen on 1. Tänä vuonna puhumassa olivat muun muassa Hanna ja Taneli Skyttä, jotka edustavat Open Doorsjärjestöä sekä Lähetysyhdistys Kylväjää. Karaistuskerho alkaa lauantaina 1.7. Kainuun hengellisillä juhannusjuhlilla on pitkät perinteet. Etenkin jousiammunta oli lasten mieleen, ja lähes kaikki sitä kokeilleet lapset halusivat kokeilla uudestaankin. Juminkeko on Kuhmossa sijaitseva Kalevalan ja karjalaisen kulttuurin informaatiokeskus. Sitä katsomaan saapui lapsien lisäksi myös runsaasti aikuisia. päivänä heinäkuuta. – Minua kiehtoo täällä erityisesti yksinkertainen Jumalan sana ja virren veisuu. – Tulee hyvä olo koko päiväksi ja tulee into tehdä, sanoo Barbashin. Antero Komulainen antero.komulainen@slpmedia.fi Juminkeko järjestää Kuhmossa karaistuskerhon, joka kokoontuu alussa seitsemän kertaa, mutta jatkaa tarvittaessa pitempään. Lapsille oli järjestetty monenlaisia eri aktiviteetteja, kuten köysirata, keppihevoskilpailu, pehmoaseammuntaa, elämänlanka, sekä jousiammuntakilpailu. kesäkuuta 2017 Timo Kyllönen timo.kyllonen@slpmedia.fi Parikanniemensäätiön julistustyöntekijä Petri Tiusanen arvioi, että Kainuun hengelliset juhannusjuhlat hakevat tietyssä mielessä vertaistaan. Sergey Barbashin sanoo, että jokaiselle osallistujalle katsotaan omanlaisensa karaistusohjelma. – Tykkään juhannuksesta, mutta vappu on lempijuhla, Aino toteaa määrätietoisesti. Vapaa pääsy. AnTero KomulAinen Ainutlaatuiset juhannusjuhlat Juhannusjuhlien ohjelmaan kuuluvat runsaat tauot, kahvittelut ja ruokailut. Karaistus alkaa 10 minuutin jumpalla ja jatkuu erilaisilla kylmään veteen totuttautumisilla. emiliA ruhA. – Se on esikuva heikoille ihmisille, toista kertaa Iivantiirassa mukana oleva Tiusanen sanoi. Ohjaajana karaistamisessa toimii liikunnanopettaja Sergey Barbashin, joka on tutustunut siihen opiskellessaan yliopistossa Petroskoissa. Timo Kyllonen Kalevalassa vietettiin Lasten Juhannusta Emilia Ruha toimitus.kuhmolainen@slpmedia.fi Juhannusaattona järjestettiin Kalevala-hotellilla juhannustapahtuma lapsille. – Perusajatus on se, että kaupungissa tapahtuu juhannuksena, ja hotellin näkökulmasta me toivotaan, että hotelli on se, missä tapahtuu, Lehtonen muotoilee. Päätteeksi tarjotaan lämmintä teetä. Juhannusjuhlat keräävät nykyvuosina 100–150 hengen osanottajajoukon. Hyvää näissä juhlissa on se, että nämä kantavat Kainuu-nimeä: ihmisiä tulee tänne laajalta alueelta, Tiusanen sanoi lauantaina Iivantiiran seurakuntakodilla. Vartiainen kertoo pitävänsä juhannuksesta, mutta se ei kuitenkaan ole hänen lempijuhlansa. Juminkeko ja Barbashin haluavat edistää lyhytkestoisessa karaistustuokiossa osallistujien immuniteettia sairauksia vastaan ja terveenä pysymistä. Juhlat järjestää yhteistyössä Iivantiiran seurakuntakotiyhdistys ja Kuhmon seurakunta. Seitsemän kerran osallistujat saavat Kuhmon sankari-sertifikaatin. On kokoonnuttu muun muassa rakenteilla olevien navetoiden heinäsuojissa. Iivantiiran seurakuntakotiyhdistyksen sihteerin ja taloudenhoitajan Martti Väisäsen mukaan juhlia on pidetty 1940-luvulta saakka. Tapahtuma oli osallistujille ilmainen. 10 KUHMOLAINEN – Tiistaina 27. Martti Väisänen sanoi, että väljällä ohjelmalla halutaan antaa juhlavieraille mahdollisuus seurusteluun ja kuulumisten vaihtamiseen. Lapset pääsivät liikkumaan muun muassa keppihevosilla Hotelli Kalevalan Lasten juhannuksessa. Tämänvuotisten juhannusjuhlien teema on Heikoissa väkevä. Ilta huipentui juhannuskokon sytyttämiseen kello kahdeksalta illalla. Lisäksi myytävänä oli pillimehuja ja muuta pientä suuhunpantavaa. Myöhemmin juhlapaikaksi vakiintui Iivantiiran Malilanniemi, missä nostettiin suuri teltta Kotirannan kentälle. Siitä pääsi nauttimaan myös tapahtumaan osallistunut Aino Vartiainen. 1980-luvun alussa juhlat siirtyivät Iivantiiran seurakuntakodille – Väisäsen mukaan ne pidettiin siellä ensimmäisen kerran jo rakennusvaiheessa. Lehtosen mukaan tapahtuman perusajatuksena on tarjota kokoontumispaikka Kuhmolaisille perheille juhannukseksi. – Aiemmin, kun kylillä asui suuria perheitä, juhlavieraita oli jopa 500–600 henkeä. Sulejmani kertoo viihtyneensä tapahtumassa, kuten ympäröivistä iloisista ilmeistä päätellen moni muukin. – Aluksi juhlia pidettiin eri puolilla Kainuuta kodeissa ja pihapiireissä. Karaistuskerho järjestetään Kuhmossa sekä nuorille että aikuisille peräkkäin omina ryhminään. Parikanniemensäätiön puhujat ovat juhlien vakiovieraita, ja lisäksi vierailevia puhujia kutsutaan eri lähetysjärjestöistä. Vieressä hänen poikansa Daniil. – Kesää, aurinkoa ja yhdessäoloa perheen kanssa, mies vastaa kysyttäessä, mitä juhannus merkitsee hänelle. Kokkoa katsomaan tulleelle Mujo Sulejmanille juhannuksella on yhteisöllinen merkitys. Lapsille ja heidän vanhemmilleen oli ulkona myytävänä myös ruokaa ruokateltalla. Seurapuheen lauantaina pitänyt Tiusanen kertoi, että teema nousee Jeremian kirjasta ja kertoo Jeremian heikkoudesta. Karaistuskerhon kautta intoa arjen tekemiseen Sergey Barbashin ohjaa puolen tunnin mittaista karaistuskerhoa eri ryhminä sekä lapsille että aikuisille Kuhmossa Ruukinrannalla heinäkuun alusta alkaen viikottain. Toiset kahlaavat tai pulahtavat järvessä, toisille kaadetaan vettä päälle, jos se hänelle sopii ja niin edelleen. Osallistuminen on maksutonta. Sergey Barbashin sanoo, että yksi hyöty aamupäivän karaistuksesta on se, että se antaa voimaa ja vireyttä loppupäiväksi. Tallessa on kuvia, joissa ihmisiä on valtavat määrät pihamaalla, Väisänen kertoi. Tämän lisäksi Kalevala-hotellissa oli saatavilla buffetruokailu. Kahdeksaa lähestyttäessä pihalle alkoikin kokoontua huomattavasti enemmän ihmisiä kuin alkuillasta. Nuoremmille lapsille keppihevosrata oli mieleen. Ruukinrannalla, klo 10 lapset ja klo 10.30 aikuiset. Jousen käytössä lapsia opasti tapahtumaa organisoimassa ollut Hannu Lehtonen. Myös moni aikuinen innostui kokeilemaan
Useana päivänä on tarjolla jokin multi-mediaesitys tai muita toimintoja kalevalaisesta maailmasta, satutuokioita, näytelmiä sekä jopa kyykkäpeliäkin. Hilpeä heinäkuu avataan jo huomenna 28.6. ja 13.7., ja kiintoisan lintukaraoken11.7. Kuhmo Soi ilmestyy pe 7.7., ti 11.7., pe 14.7., ti 18.7., pe 21.7. tarjoaa tänä vuonna hienon liikuntaja luontolisän Hilpeään heinäkuuhun. Petola järjestää myös kaksi luontopolkua, 4.7. Yli sadan tapahtuman kokonaisuus pyörähtää käyntiin jo huomenna keskiviikkona. Kalevala-tietouden levittämisestä vastaa Juminkeko. ja 26.7. Kuhmon museot avaavat ovensa erikoisilla lastenkierroksilla: Tuupalan mummolassa käydään talomuseon keskiviikkoisilla kierroksilla ja Talvisotamuseossa tutustumassa Isoisän taisteluihin niinikään keskiviikkoina 5.,12.,19. Ilmoitusvaraukset ke 28.6. ja 27.7.). Sen ohjelmassa on yli 100 kulttuuri-, puuhaja luonto-ohjelmaa lapsille, perheille ja kaikille lapsenmielisille. Sommelo tarjoaa jo 1.7. Kuhmo-talon kesämuusikot tarjoavat klassista, kansanmusiikkia ja viihdettä omissa kahvikonserteissaan 7.7. Kainuun Pirtin taitopajoissa 12. AnTero KomulAinen. Kesämuusikoitten suuri lastenkonsertti avaruusseikkailuteemallaan 3.7. 050 315 5849 Hintaan lisätään alv 24 % Ilmoitusaineistot ke 28.6. Tulossa on myös antoisa Ötökkäretki 18.7. puuhataan monenlaisten materiaalien parissa ja jokainen saa tasolleen ja taipumuksilleen sopivaa opastusta käsitöissä. Lisätietoa tapahtuman kotisivuilta www.lastenkuhmo.fi Hilpeä heinäkuu saapuu jo 11. Hilpeän heinäkuun ideana on tarjota runsaasti hyvää mieltä, mutta myös osoittaa kaikille lasten ja nuorten kanssa puuhaaville tasokkaan kulttuuritarjonnan ja luontoelämysten merkitys myönteisen kasvun ja kehittymisen kannalta. saa lisäkseen tänäkin vuonna pienille lapsille suunnatun konsertin 26.7. Tapahtumien toivotaan keräävän yleisöä yli sukupolvirajojen, sillä yhdessä koetut hauskat tai ajatusta herättävät hetket kantavat miellyttävinä muistoina pitkälle tulevaisuuteen. Kesämuusikoiden ohjaajina työskentelevät Tommi Tuikka ja Sara Pollari. Kuhmon Kamarimusiikin tarjoukset liittyvät klassiseen musiikkiin: varsinainen lastenkonsertti Eläinten karnevaaleineen kuullaan 16.7. kesäkuuta 2017 – KUHMOLAINEN 11 koko 1x31 hinta 85 € koko 1x42 hinta 115 € koko 1x65 hinta 170 € koko 2x31 hinta 185 € KAMARIMUSIIKKI SOI KUHMOSSA 9.-22.7. kerran lasten Kuhmoon. Käsillä tekemisen iloja tarjoaa Kainuun Pirtti. Hilpeän heinäkuun esitteen graafisesta suunnittelusta on jälleen vastannut Klaus von Matt. mennessä Eine Kotamaa eine.kotamaa@slpmedia.fi Puh. mutta myös musiikkikurssien useat vapaapääsyiset oppilaskonsertit sopivat perhekunnittain nautittavaksi. asti päivittäin kello 14 Kuhmo-talon Kahvila Juttuassa. klo 9 Kuhmon torilla koko perheen tapahtumalla Musiikkijuhla Sommelon avajaisten yhteydessä. Sotkamon kansalaisopiston Kuhmon toimipiste tarjoaa osaamista luonnonyrttien käyttöön liittyen (1.7. näppärimusisointia, joka varmasti ilahduttaa kaikenikäisiä. Näistä löydätte lisätietoja esitteestä tai verkkosivuilta. Kainuun Rastiviikko 25.-30.7. Tiistaina 27. Luontoon voi tänä kesänä tutustua Luontokeskus Petolan näyttelykierroksilla, joissa kohdataan suurpetoja useastikin, ohjatusti ja turvallisessa näyttely-ympäristössä. mennessä ilmoitukset.kuhmolainen@slpmedia.fi Kainuuntie 103, 010 665 9012 koko 2x42 hinta 255 € koko 2x65 hinta 325 € koko 2x88 hinta 390 € koko 3x65 hinta 450 € Kuhmolainen toimitus.kuhmolainen@slpmedia.fi Kuhmossa tarjotaan melkoinen annos tekemistä kesän 2017 Hilpeässä heinäkuussa. Tanssikurssin loppunäytös antaa mahdollisuuden ihailla kursseilla opittua. Myöhemmin heinäkuussa, 26.7. Kuhmolainen julkaisee viisi Kuhmo Soi -teemaliitettä, joissa kirjoitetaan festivaalin tapahtumista, taiteilijoista ja ihmisistä Kuhmon kesässä. Mukana tänä vuonna ovat Hotelli Kainuu, Hotelli Kalevala, Kainuun Pirtti, Kainuun Rastiviikko, Kuhmolainen yleisurheilucup, Kuhmolaisen Tanssin Ystävät, Kuhmon Green Care -hanke, Kuhmon kaupunginkirjasto, Kuhmon 4H-yhdistys, Lentiiran kyläyhdistys, Sotkamon kansalaisopiston Kuhmon toimipiste sekä Tuupalan museo ja Talvisotamuseo. Yhdessä toimijat ovat luoneet avajaiskonsertin jälkeen runsaan kuukauden verran musiikkia, käsillä tekemistä, liikuntaa, luontoelämyksiä, runoja ja näyttelykierroksia. Yleisurheilukisoissa voi juosta kilpaa tai hypätä pituutta ja tanssikurssilla opetella monia nykytanssin lajeja. Mukavia puuhia tarjoavat myös Kuhmon Green Care -hanke (26.7.), Hotelli Kalevala seikkailupäivässään (9.7.) ja Hotelli Kainuu, joka peluuttaa lapsia sisätiloissa maanantaisin. esitetään vielä pienille lapsille suunnattu konsertti. kerran 28.6.?31.7. Lentua-salissa. Musiikkisisällöstä vastaavat Musiikkijuhla Sommelo, Kuhmon Kamarimusiikki sekä Kuhmo-talo. Lasten Kuhmo – Hilpeä heinäkuu järjestetään Kuhmossa 11. Aina on mahdollisuus tutustua myös talon näyttelyihin ja kirjoihin. ja 19.7. Iloa liikkumisesta saa Kuhmolainen yleisurheilucupissa 20.7., Kuhmolaisen Tanssin Ystävien tanssikurssilla sekä Lentiiran kyläyhdistyksen pihaolympialaisissa 8.7., missä on myös mahdollista leipoa piirakoita. Kuhmo Soi -liite jaetaan tilaajien lisäksi festivaalien lipunmyyntija infopisteissä sekä kahvi-, ruokaja majoituspaikoissa. Syväjärven mukavassa ympäristössä on tarjolla 4H:n toimesta lettuja ja leikkejä 5.7. Yrittäjä, ole näkyvillä luetussa mediassa. Hilpeän heinäkuun esite on ilmestynyt. Hilpeä heinäkuu alkaa Kuhmossa Kuhmon kesäkesämuusikoiden Suuri lastenkonsertti saa tällä kertaa avaruusteeman ja se esitetään maanantaina 3.7. Hilpeän heinäkuun perustajat ja päätoimijat, Juminkeko, Musiikkijuhla Sommelo, Kuhmon Kamarimusiikki, Kuhmo-talo ja Luontokeskus Petola, ovat saaneet yhteiseen Lasten Kuhmo -rinkiin 13 yhteistyökumppania. Valtaosin tilaisuudet ovat maksuttomia, mutta joihinkin liittyy pääsylippu, osallistumismaksu tai ilmoittautuminen. Tarjoamme ilmoitustilaa 5 kpl:n sarjana yhteishintaan
12 KUHMOLAINEN – Tiistaina 27. Vastaukset voit tarkastaa Kaesan Kotileipomossa. Yhdistä ympyrän numero oikeaan kuvaan. Check the answers@ Kaesan Kotileipomo.. kesäkuuta 2017 8 15 23 28 17 20 2 7 4 16 10 19 14 12 25 3 1 18 6 21 11 27 13 5 22 24 26 9 Kuhmo taajama tutuksi kartan kanssa KuhmO Kuhmo discovery map kierros kannattaa aloittaa tai päättää Kaesan Kotileipomoon. Match the control circle numbers with the photos
Gps-paikannusta hyödyntävä mobiilipeli, jossa tarkoituksena on, että pelaaja vierailee mahdollisimman monessa kulttuurihistoriallisesti merkittävässä kainuulaisessa kohteessa. . Se vastaa erinomaisesti tämän hetken pelisuuntauksia. Pelin kulttuuritietoiskut on koottu yhteistyössä Kainuun kuntien kanssa. Kainuu 100 on Suomen kulttuurirahaston Kainuun rahaston omantuotannon hankkeena toteutettu pelihankinta, jota on tukenut Suomen Kulttuurirahaston keskusrahasto. . Kainuu 100 on kansainvälisessä kontekstissakin uranuurtava projekti, Toivanen sanoo. – Kainuu 100 on kolmas pelimme. Pelissä on esillä esimerkiksi tunnettuja naisia, kuten lyyrikko Isa Asp, sekä taiteilija Akseli Gallen-Kallelan maalauspaikka Kuhmossa, Seppänen luonnehtii. Pelissä on tällä hetkellä yhteensä satakunta kulttuurikohdetta kaikissa Kainuun kunnissa. – Lisäksi peli sopii erinomaisesti matkailijoille tai lomailijoille. Pelin tuottajaksi valikoitui paikallinen hyötypelien edelläkävijä, Afterlife Entertainment, joka tunnetaan etenkin taloushallintaa opettavasta pelistään Money Flow Challenge. . – Ja vaikka sotahistoria on Kainuussa erittäin tärkeässä osassa, olemme halunneet sisällyttää peliin myös muitakin kulttuuriaiheita. . Antti Seppänen ja Antti Toivanen haluavat haastaa kaikki kokeilemaan uutta juhlavuoden mobiilipeliä. . Tätä rikasta paikalliskulttuuria oli kuitenkin jollain tavalla tuotteistettava, jotta se olisi virittänyt enemmän kiinnostusta, Toivanen muotoilee. Pelissä Robo palaa tulevaisuudesta tutustuakseen Kainuun menneisyyteen. Kainuu 100 hyödyntää Suomessakin hittipeliksi nousseen Pokémon Gon tapaan gps-paikannusta. . Peliä voi käyttää myös puhtaasti gps-sovelluksena kulttuurikohteiden paikantamiseen, eikä tutkimuspisteiden kerääminen ole pakollista. Hyvin monella nuorella kulkee aina puhelin mukana. Vastaavia hankkeita voitaisiin toteuttaa muissakin maakunnissa. Suomen Kulttuurirahaston Kainuun rahaston asiamies Antti Toivanen kertoo, että rahaston hoitokunta pähkäili viime vuonna, kuinka lapsia ja nuoria saisi houkuteltua enemmän kulttuurin pariin. Toivasen mukaan idea kehittyi lapsia ja nuoria tarkkailemalla. Saaduilla tutkimuspisteillä on mahdollista sisustaa Robon tyhjää avaruusalusta erinäisillä esineillä, ja seurailla, mitä Robo päättelee ihmisten esineillä aikanaan tehneen. . Toivasen ja Seppäsen mukaan peliä voisi hyödyntää esimerkiksi koulujen liikunnantai historiantunneilla, sillä se avaa paikallistuntemusta aivan uudella tavalla. kesäkuuta 2017 – KUHMOLAINEN 13 Aino Isojärvi aino.isojarvi@slpmedia.fi Suurisilmäinen, sympaattinen robottihahmo liukuu pitkin tyhjän avaruusaluksen käytäviä. Se yhdistää mukavalla tavalla oppimisen ulkoiluun ja kokemuksiin, Toivanen kehuu. . Kainuu sai oman Pokémon Gon Peli Kainuu 100 . Jatkokehitystä ajatellen peli voitaisiin tulevaisuudessa toteuttaa esimerkiksi eri kielillä. Peli palkittiin Finnish Game Awardseissa Vuoden hyötypelinä 2015. Se on samalla juuri lanseeratun Kainuu 100-mobiilipelin keulahahmo. . Ohjelma myös muistaa, missä kohteissa pelaaja on käynyt aikaisemmin. Tiistaina 27. – Mobiilisovellukset ovat nykyaikaa. . Kun Robo laskeutuu maankamaralle, pelaajalle avautuu kartta, jossa näkyy tähdillä merkittyinä erilaisia kulttuurihistoriallisesti merkittäviä kohteita. Peliä muun muassa suositellaan lukiokurssisuunnitelmissa. Monet eivät miellä pelejä kulttuuriksi, vaikka niissä on valtavasti potentiaalia. . – Kun lukee historiaa, on mahdollista nähdä myös tulevaisuuteen. Tällä hetkellä pelistä löytyy satakunta kulttuurikohdetta kaikista Kainuun kunnista. Uusi gps-paikannusta hyödyntävä mobiilipeli kokoaa yhteen Kainuun kulttuurihistoriallisesti merkittävät kohteet. –Pelitavoitteeksi voisi ottaa kilpikonnakaverin, Seppänen vinkkaa.. . Kun kohteella esimerkiksi Elias Lönnrotin patsaalla vierailee, pelaaja saa itselleen tutkimuspisteitä. Opetuspelien suosio jatkaa kasvuaan, ja lisäksi mobiilisuunnistus on valtavassa nosteessa, Seppänen kertoo. Tämä kaukaisen galaksin asukas, Robo, muistuttaa hieman Disney-Pixarin lastenelokuvan, WALL-E:n nimikkohahmoa. Mitä merkittävämpi kohde, sitä enemmän pisteitä. . Käydessään kohteessa pelaaja saa aiheesta tietoiskun ja kerää samalla tutkimuspisteitä. Seuraavaksi hankkeessa tullaan tarkkailemaan pelin käyttäjämääriä. Samalla peli kertoo kohteesta monipuolisella tietoiskulla. Elias Lönnrotin patsaan kohdalla peli kertoo paitsi Lönnrotista, myös patsaan tekoprosessista ja sen tekijästä, Mauno Oittisesta. Pelin on kehittänyt vuonna 2013 perustettu kajaanilainen Afterlife Entertainment, joka tunnetaan Opetushallituksen kanssa yhteistyössä kehittämästään hyötyja opetuspelistään Money Flow Challenge. – Ihan kaikkia paikkoja pelistä ei vielä löydy, mutta uusia kohteita lisätään jatkuvasti, kertoo peliä kehittänyt Antti Seppänen, kajaanilaisen Afterlife Entertainmentin toimitusjohtaja
Syksyllä 10-vuotisjuhlia juhlivassa Kultakuusessa on 12 asukasta ja saman verran henkilökuntaa. Toinen aamujen vakiorutiini on aamukokous, jossa talon asukkaille kerrotaan alkavan päivän ohjelma. Hän piti työstään niin paljon, että houkutteli täksi kesäksi mukaansa parhaan ystävänsä Emman. – Nuoret myös tuovat uusia ja raikkaita ideoita tekemiseen, Eronen kiittelee. Nuorten hakeutuminen meille töihin on hyvin harvinaista, Eronen sanoo. Yrityksen pääpaikka on Tampereella. – Meillä on sikäli mukava tilanne, että henkilökunta on pysynyt lähes samana koko ajan, Sari Eronen kertoo. Vuorovaikutus talon asukkaiden kanssa on välitöntä, vaikka vuorovaikutus onkin välillä sanojen sijaan eleiden ja ilmeiden varassa. Palvelukodin johtaja Sari Eronen sanoo, että heidän kesätyöpaikkavalintansa ei ole tavanomaisimmasta päästä. – Jonna on hyvä esimerkki nuoresta, joka tulee rohkeasti kysymään ja kokeilemaan työtä kehitysvammaisten kanssa, sillä moni aikuinenkin pelkää erilaisuuden kohtaamista. Nuoret ovat kesätöissä Kultakuusessa. Aamulla nostetaan asukkaat ylös, harjataan hampaat, naisilta harjataan hiukset ja miehiltä ajetaan parta sekä tarjoillaan ja tarvittaessa syötetään aamupala, Jonna kertoo aamuvuoron rutiineista. Sari Eronen kannustaa nuoria kysymään heiltä töitä, sillä työskentely on kaikinpuolin opettavaista. Sari Eronen sanoo, että talon asukkaat pitävät erittäin paljon nuorista työntekijöistä. – Ennen tänne tuloani minua mietitytti kehitysvammaisten kohtaaminen jonkin verran, mutta työt aloitettuani huomasin, että he ovat ihan samanlaisia ihmisiä kuin muutkin, Romppanen sanoo. Vuosi sitten hän oli kaksi viikkoa kesätyösetelillä ja saman verran palkallisena työntekijänä. Alan opiskelijana Jonna Romppanen saa tehdä kaikkia muita työtehtäviä paitsi lääkkeiden jakamisia, Emma Juntunen taas toimii muiden hoitajien avustajana. kesäkuuta 2017 Timo Kyllönen timo.kyllonen@slpmedia.fi Kuhmolaiset Emma Juntunen, 16, ja Jonna Romppanen, 17, katselevat päivän lehteä Veikko Seilosen kanssa kehitysvammaisten palvelukoti Kultakuusessa. A On luonnollista, että kun heidät oppii tuntemaan, ennakkoluulotkin katoavat. Molemmat ovat suuntautumassa hoitoalalle, sillä Jonna aloittaa syksyllä toisen vuoden ja Emma ensimmäisen vuoden lähihoitajaopinnot Kajaanissa. – Minä olen kokeillut aikaisemmin vanhustenhoitoa kesätöissä ja lastenhoitoa tet-harjoittelussa, joten tämä on kolmas hoitoalan kokemus. En silti aio suuntautua kehitysvammapuolelle vaan ensihoitoon, Jonna sanoo. Timo Kyllönen. Kolme uutta yksikköä on parhaillaan rakentumassa. Sari Eronen Kultakuusen palvelukodissa kesätöissä olevat Emma Juntunen ja Jonna Romppanen vakuuttavat, että he ovat parhaassa kesätyöpaikassa. Kultakuusi työllistää tänä kesänä yhden Jonnan ja Emman lisäksi vielä yhden nuoren kesätyösetelillä. 14 ELÄMÄNMENO KUHMOLAINEN – Tiistaina 27. Hänen mukaansa ihmisten ennakkoluulot kehitysvammaisten suhteen liittyvät usein siihen, että kehitysvammaiset eivät aina ymmärrä tekojensa seurauksia. Juntunen on kahden viikon kesätyösetelijaksolla ja Romppanen lähes kahden kuukauden mittaisessa työsuhteessa. Kultakuusen palvelukoti kuuluu Kehitysvammaisten palvelusäätiön perustamaan Tukena Oy:öön, jolla on 27 palveluyksikköä eri puolilla Suomea. – Tämä on paras kesätyöpaikka, tänne kannattaa tulla, Jonna vinkkaa. Emman kokemus kehitysvammaisten kohtaamisesta oli samanlainen kuin Jonnalla, mitä Sari Eronen pitää luonnollisena asiana. Heidän ansiostaan asukkaat saavat enemmän huomiota ja pääsevät hieman tavallista useammin ulos. Jonna Romppanen on Kultakuusessa töissä jo toista kesää. – Tämä on kiva paikka, kun työ ei ole pelkkää perushoitoa vaan työhön kuuluu myös päivätoimintaa. – Meillä on kuitenkin Kultakuusessa sellaiset asukkaat, ettei työntekijöiden tarvitse pelätä. Kesätyöpaikka Kultakuusessa tarkoittaa monipuolista hoitotyötä. Jonna vahvistaa tämän ja sanoo työskentelyn olevan mukavaa. Kehitysvammaiset ovat hyvin aitoja, joten kun heille on avoin ja aito, yhteistyö sujuu. Ennakkoluuloja karistamassa Emma Juntunen (vas), Veikko Seilonen, Jonna Romppanen ja Sinikka Heikkinen tutustuvat päivän lehteen palvelukoti Kultakuusessa. – On luonnollista, että kun heidät oppii tuntemaan, ennakkoluulotkin katoavat
Diakoniapäivystys tiistaisin ja torstaisin klo 9-10 Kuhmon srk-keskuksessa. Haluaisitko olla ystäväperhe yhden päivän ajan, su 16.7. klo 10 messu Kuhmon kirkossa (l: Kupiainen, s: Pääkkönen, k: Gogolev). Klo 18 Siioninvirsiseurat Ahovaaran Kiteellä, Valtimontie 645. Vapaa pääsy – Tervetuloa! AVOINNA ma–pe 9–17 la 9–13 P. Sinulle me toivotamme päivänpaistetta koulutielle. Niissä todetaan, että runsaan viidenkymmenen vuoden aikana ihomelanoomapotilaiden määrä on 7-9-kertaistunut. 010 665 9012, asiakaspalvelu.kuhmolainen @slpmedia.fi Tilattu lehti luetaan! Kerro mielipiteesi! Haluatko saada keskustelua aikaan ajankohtaisesta asiasta. LC Kuhmo/Helenat, Kuhmon kaupunki ja yhteistyöyritykset Siunaus toimitettu Kuopiossa sukulaisten, ystävien ja työkavereiden kesken. Paljon onnea 7-vuotiaalle Nikolle!! :lla äiti, iskä, Topi ja Onni tarjoaa iloa koko perheelle! Tukijat Lasten Kuhmo – Hilpeä heinäkuu avautuu jälleen kaikkien iloksi! Avajaisia vietetään Kuhmon torilla ke 28.6. klo 12-13.30 Gospel Riders –moottoripyöräkiertue srk-keskuksen rannassa. Tule kokeilemaan uusia leikkivälineitä koko perheellä. Melaniini on ruskea tai ruskean musta pigmentti, joka värjää ruskettuvan ihon. 4. klo 18 iltahartaus Kuhmoniemen vanhan kirkon muistomerkillä, Eskil Piiran sukuseuran muistokiven paljastustilaisuuden yhteydessä. Kultaiset kuviokihlat kaksi yhden hinnalla! Talven löytöpäivät 7.1.–29.1. klo 17.00. ukrainalaisille lapsille. Kokeen alussa ja lopussa plakit värjättiin fluoresoivalla värillä ja palkkimäärät analysoitiin tietokoneavusteisesti UV-valossa otetuista kuvista. Ero oli merkitsevä. Tutkijat onnistuivat kehittämään kaksikin yhdistettä, joilla melanosyytit saatiin tekemään melaniinipigmenttiä luontaisella tavalla. Lapsija perhetyö: Voit ilmoittaa 3-6 v. Tästä syystä Bostonilaiset tutkijat yrittivät etsiä ainetta, joka saisi ihon melanosyytit, eli ihon tummumisesta vastaavat solut, tekemään melaniinia. Siksi lojutaan auringossa tai solariumissa. Piiraisen sukuseuran kirkkopyhä. 044 738 4317. Keinoruskettavat väritkään eivät anna UV-suojaa. Tiistaina 27. Menetelmä vaatii vielä perusteelliset turvallisuustestit ennekuin se voi tulla käyttöön ihmisillä. Kuhmon kirkko ja Lentiiran kirkko avoinna klo 12-18 joka päivä ajalla 26.6.-6.8. (ei Kalevala Koru, patterit, varaosat, leikkokukat, tupakkatuotteet) -20 % Loppukuun ajan kaikki hyllytavarat Torstaina (22.6.) ilmestyneessä Kuhmolaisessa oli virhe. Mehutarjoilu! Heti avajaisten jälkeen istutetaan Maakunnan rantaan ”Tulevaisuuden Kuusi” 100-vuotiaalle Suomelle ja samalla 100-vuotiaalle Lions-järjestölle. Vastoin menneitten vuosikymmenien kalvakasta muotia nykyihmiset haluavat ruskettua näyttääkseen hyvältä ja sporttiselta. Ostokset voi maksaa myös romukullalla. sunnuntai helluntaista 2.7. La 1.7. Diakoniatyö: Diakoniapäivystys tiistaisin ja torstaisin klo 9-10 srk-keskuksessa. Alle 30-vuotiaiden raamattuja keskustelupiiri kokoontuu torstaisin klo 18 srk-keskuksen siivessä. klo 9 Musiikkijuhla Sommelon avajaisten yhteydessä. Kun ihmisen iholle siveltiin ainetta, sivelykohta muuttui ruskeaksi noin viikon kuluessa. Niinpä ihosyöpä lisääntyy huimaa vauhtia. Tutkijat korostavat, että he ovat kiinnostuneita ihosyövän ehkäisystä, ei kosmetiikasta. klo 18 Kuhmon kirkossa “Jumalalle rakas” kaikille avoin kiitosjuhla ja Suomen Raamattuopiston Kainuun aluejohtajan, Jouko Puhakan lähtöjuhla. Osalla tutkituista CRP:n pitoisuus oli jo lähtötilanteessa alle raja-arvon 0.5 milligrammaa litrassa, eikä heillä tapahtunut merkitsevää CRP:n vähentymistä. klo 12 ulkoilmajumalanpalvelus Lentiiran vanhan kirkon muistomerkillä (l+s: Suutari, k: Gogolev). toimitus.kuhmolainen@ slpmedia.fi Kainuuntie 103, 88900 Kuhmo Elimistössä pesivät vähäoireiset tulehdukset suurentavat sydänja verisuonitautien riskiä. klo 14 päihdeongelmaisten raamattuja rukouspiiri Lähiötuvalla, Karhunpolku 3A (alakerta). KUHMO Jumalanpalveluselämä ja yleinen srk-työ: Ti 27.6. alkaen lähetyssihteeri marjaleena.suutari@evl.fi, p. Hampaat pestiin kahdesti päivässä ja koe kesti 60 päivää. Plakkitahnaryhmässä plakkien määrä pieneni 49 ja verrokkiryhmässä 24 prosenttia. Lähetä tekstari numeroon 17192. lapset syksyllä 2017 alkavaan päiväkerhoon puh. Pe 30.6. Ma 3.7. Sinulle me laulamme laulun tämän pienen. Niitä ei kuitenkaan pidä jäädä odottelemaan, sillä jo nyt tieteellinen näyttö hyvän suuhygienian lukuisista terveyshyödyistä on täysin kiistatonta. Ei lähtöäs todeksi uskoa vois, sua emme viell’ antaneet ois. Seurakuntakeskuksessa otetaan vastaan (Ukrainan sotalasten leiriä varten) hyväkuntoista vaatetta ja pientä tavaraa 13-17 -vuotiaille, myös pieniä määriä nuoremmille lapsille. Ke 28.6. Kerhopaikkana on Piilolan kerhotila (Karhunpolku 2 N). Tutkimukseen otettiin 61 tervettä nuorta aikuista henkilöä, jotka jaettiin kahteen ryhmään. Ota yhteyttä 23.6. 044 738 4324. TERVETULOA LÖYTÖRETKELLE NURMEKSEEN! alennuksella Teemme korujen korjaukset liikkeessämme. Eläviin ihmisiin ainetta ei vielä kokeiltu. Matti Viljanen Hammastahnalla sydäntauteja vastaan Ihminen ruskettuu auringon valossa, jotta iho saisi suojaa haitalliselta UV-säteilyltä. Kahvitarjoilu Sutelantie parkkipaikka. Lentiira: 4. Tyttäret perheineen onnittelevat. Jumalanpalve-luksen jälkeen lapsen/lasten haku kirkosta ja vienti iltapäivän lopulla Paloniemen leirikeskukseen. Huonon suuhygienian seurauksena syntyy karieksen lisäksi ikenien, ientaskujen ja hampaan kiinnityskudoksen tulehduksia ja vaurioita. klo 18 iltahartaus siunauskappelissa. Heikki Arvilommi aidon suojaavan rusketuksen antava aine. 044 738 4308 tai emilia.pulkkinen@ evl.fi. Niillä vaikutettiin solujen entsyymeihin, jotka ovat vastuussa melaniinin synteesistä. Rakkaamme Janne Matti Valtteri KOVALAINEN * 28.1.1986 † 2.5.2017 Kaivaten Tiina isä veli ja sisko perheineen sukulaiset, ystävät ja työkaverit Emme arvanneet aamuna keväisen, että oli se päiväsi viimeinen. Vaikka plakkitahna vaikutti CRP:n pitoisuuksiin samalla tavalla kuin sydäntauteja ehkäisevät kolesterolilääkkeet, tarvitaan tahnan vaikutuksista sydäntauteihin vielä laajoja eteneviä tutkimuksia. Toinen ryhmä käytti hampaidenpesussa tavallista hammastahnaa ja toinen erityistä plakkitahnaa. Kahvitarjoilu. Yhteislaulua Viisikielisestä laulukirjasta. Ke 5.7. Mukana Jouko Puhakka (opetus), Heikon ihmisen lauluryhmä ja julistustyöntekijä Jari Niva. Illan ohjelmassa hengelliset laulut ja Suomi 100 vuotta -teema. sunnuntai helluntaista 2.7. kesäkuuta 2017 – KUHMOLAINEN 15 Meidän unto-isä täyttää 85 vuotta 28.6. Testeissä vaalean hiirilajin nahka ja karvat saatiin muuttumaan ruskeiksi. Ero oli tilastollisesti merkitsevä. Tervetuloa tutustumaan esim. Yhteislähtö kimppakyydein srk-keskukselta klo 17.00. Maakunnanrannan leikkipuiston avajaiset to 29.6. Kuhmon kirkko ja Lentiiran kirkko avoinna klo 12-18 joka päivä ajalla 26.6.-6.8. Kirjoita viestin alkuun KUH ASIA sitten viesti. Sen sijaan alussa raja-arvon ylittäneillä plakkitahnaryhmäläisillä CRP-pitoisuus pieneni 29 prosenttia, kun se verrokeilla suureni 25 prosenttia. numeroituihin Leijonan Suomi 100 v juhlakelloihin. Elimistön tulehdustilan arvioinnissa käytettiin herkkää C-reaktiivisen proteiinin (CRP) mittausta. Yksi tärkeimmistä kroonisesti tulehtuneista paikoista on suu. Klo 18 Armas Palm ja Nando kesäillan konsertti Lentiiran kirkossa. Plakkitahnassa oli ainetta, joka värjäsi plakit turkooseiksi. Lämmin kiitos osanotosta. (013) 48 0146 | Kirkkokatu 20, NURMES | www.kauppalankorujakelloliike.fi Aloitamme vuoden hyllyjen tyhjennyksellä – kaikki pois Tämän juhlavuoden teemoina ovat Suomi 100 v ja Kalevala Koru 80v . Amerikkalainen tutkijaryhmä osoitti, että hampaan pinnalle syntyneitä plakkeja tehokkaasti poistava hammastahna vaimentaa elimistön tulehdustilaa. Oikaisu p. Srk-mestarin ja Kuhmon kirkon suntion lomaja vapaapäivien sijaisen puh. Ihomelanooma lisääntyy länsimaissa huimaa vauhtia. klo 18 iltahartaus siunauskappelissa. Mehiläinen Oy:n järjestämiin juhannusjuhliin osallistuivat sekä hoitajat että asukkaat, ja heitä oli yhteensä sata henkeä. Juuri ilmestyneet Lääkärilehti ja Duodecim-lehti kirjoittavat molemmat ongelmasta. Kirja -ja äänitepöytä! Tarjoilua. Kirjoitusvirheen vuoksi jutusta puuttui asukas-sana. 29.6. Pesua tuli jatkaa niin pitkään, että väri poistui hampaiden pinnalta
18.30 Suomi on venäläinen. 19.00 Stolberg (12). 06.51 Nimipäiväonnittelu: 27.6. 07.26 Herra Heinämäki (S). 22.20 Päivän sää. 15.00 Ihmemies MacGyver (12). 08.23 Angry Birds Toons (S). 13.30 Selviytyjät. 22.35 Elokuva: Bad Ass (16). 21.00 Pop’n’Roll. 09.06 Hyvää elämää. 11.00–12.00 Valehtelevat viettelijät (7). Suomen herkullisin ruokayhteisö ja suosittu sosiaalinen keittokirja tulee nyt myös televisioon! Soppa365 on kupliva, innostava ja mutkaton ruokaohjelma arjen keskelle. 17.00 Pikku Kakkonen. 02.10–02.45 Nurse Jackie (12). 11.57–12.24 Hehku. 11.00 Yle Uutiset Uusimaa. 10.00–10.43 Piikkejä paratiisissa (7). 07.00 Musapoksi. 18.00 Maailman kauheimmat naapurit. Mankalan kylän vanhasta kansakoulusta tehdyn kodin ison pihapiirin istutusalue kunnostetaan ja tehdään perennapenkille multakattaus. 00.40 Revolution (16). 10.05 Soppa365. 06.55 Huomenta Suomi. 16.00 Extant 1. 10.00 Ota rahat ja juokse. 22.25 Tulosruutu. 17.30 Salatut elämät (S). 07.18 Franklin ja ystävät (S). 08.37 Nokkelikot (7). 18.15 Ninja Warrior. 13.30 Ruokaritarit Jamie ja Jimmy. 14.45 MasterChef Australia. 17.00 The Late Show With Stephen Colbert. 09.35 Kauniit ja rohkeat (S). 21.55 Urheiluruutu. 08.26 Galaxi. 06.52 Metkat Mesiläiset (S). 19.30 Au pairit Los Angelesissa. 18.13 Yle Uutiset alueeltasi. 16.55 Vain elämää. 23.45 Oddasat. 16.20 Tanskan aarteenmetsästäjät. 16.50 Onnenarpa. 23.20 Elokuva: Riddick – paluu (16). 22.20 Päivän sää. 23.40 Ali Show: Ressu Redford. 00.30 60 Days In. 18.00 Holby Cityn sairaala (12). 16.50 Onnenarpa. 11.14 Yle Uutiset Lounais-Suomi. 07.56 Martta puhuu (S). 17.10–17.53 Piikkejä paratiisissa (7). 14.50 Eloonjääneet. Sub 09.30 Duudsonit (12). 13.30 Oma koti kullan kallis. 15.30 Piha ja parveke. 08.00 Madagascarin pingviinit (S). 14.00 Kun äiti tai isä juo. 10.00 Scorpion 1. 06.50 Lego Friends (S). 06.55 Huomenta Suomi. 22.50 Yle Uutiset. 10.00 Scorpion 1. 04.45–05.00 Astral-TV. 11.30 Hehku. 11.42 Yle Uutiset Itä-Suomi. 13.00 Onnelliset (S). 16.55 Hauskat kotivideot. 18.00 Salatut elämät (7). 10.48 Päivän kasvo. 00.00 Leijonan luola USA. 15.50 A-studio. 13.00 Kun sydän särkyy. 16.55 Novosti Yle. 11.00–12.00 Lääkärit. 09.00 Eläinpotilaiden pelastaja. 15.00 Yle Uutiset. Kuvassa Dicte Svendsen (Iben Hjejle). 14.30 Grand Designs – unelma-asunnot. 19.00 Kummeli (7). 20.00 Muisti: Kutsumus. 10.48 Päivän kasvo. 16.50 Novosti Yle. 08.50 Näin Norjassa. 16.30 Ali Show: Aki Pyysing. 17.10–17.53 Piikkejä paratiisissa (7). 17.30 Salatut elämät (7). 03.30 Poliisit (S). 08.28 Angry Birds Stella (S). 10.48 Päivän kasvo. 11.14 Yle Uutiset Lounais-Suomi. 00.30 Leijonan luola USA. 20.00 Vintiöt (12). 20.00 Mad Cook Show (S). 19.00 Ninja Warrior. 19.25 Tulosruutu. 20.30 Rillit huurussa 10. 20.00 Ketonen & Myllyrinne (12). 19.30 Satula (7). 00.10–00.40 Cuckoo (12). 22.30 Yle Uutiset. 09.30 Suomi on venäläinen. 21.00 Neropatin päiväkirja 2: Isoveli isottelee (7). 06.00 Myyrä ja Panda (S). 16.50 Novosti Yle. 19.20 Päivän sää. 10.00–10.43 Piikkejä paratiisissa (7). 17.00 Kauniit ja rohkeat (S). 10.00 Vanhasta uudeksi – kierrätysvinkkejä. MTV3 29.06.2017 / Piha ja parveke Istutusalueen kunnostusta Iitissä. 17.00 Yle Uutiset. 19.20 Päivän sää. 15.30 Middle (7). Hänellä on synnyinseudulta rankkoja muistoja mutta myös ystäviä, ja nyt myös innostava työpaikka rikostoimittajana. 02.00 The Late Show With Stephen Colbert. 16.00 Au pairit Los Angelesissa. 23.10 Grimm (12). 02.10 The Late Show With Stephen Colbert. 06.00 Myyrä ja Panda (S). 15.00 Yle Uutiset. 18.13 Yle Uutiset alueeltasi. 14.00 Kun mieli sairastaa. 06.00 Myyrä ja Panda (S). 12.10 Oddasat. 08.27 Tenavat (7). 20.55 Urheiluruutu. 11.07 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi. 17.00 Yle Uutiset. kausi (12). 18.20 Päivän kasvo. 08.22 Galaxi. kesäkuuta 2017 TV l TIISTAI 27.6. 13.45 Andrew Maynen metkut (S). 08.35 Lego Ninjago (7). 11.42 Yle Uutiset Itä-Suomi. 21.00 Elokuva: RED (12). 14.15–14.45 Ikimuistoinen: Olavi Virta. MTV3 06.00 Aamusää. 18.00 Holby Cityn sairaala (12). 19.00 Seitsemän Uutiset. MTV3 06.00 Aamusää. 19.25 Tulosruutu. 11.00 Kummeli (7). 20.58 Keno. 21.00 Villi kortti. 18.30 Salatut elämät (S). Yle TV1 06.25 Elämä käännekohdassa. 09.35 Kauniit ja rohkeat (S). 06.53 Nelli ja Iiro (S). 19.00 Hauskat kotivideot. 06.25 Disney esittää: Leijonakaarti. 17.00 The Late Show With Stephen Colbert. 11.00 Kummeli (7). 07.10 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (7). 22.00 Love Island (S). 14.40 MasterChef Australia. 11.35 Yle Uutiset Keski-Suomi. 14.30 Askel uuteen elämään. 16.57 Yle Uutiset viittomakielellä. 07.45 Tashi (7). 12.30 Bathinan erilaiset maailmat. 23.35–00.05 Taivastiellä. 20.55 Urheiluruutu. 06.15 Myyrä ja Panda (S). 09.35 Kauniit ja rohkeat (S). 11.00 Kummeli (7). 09.30 Suomi on ruotsalainen. 11.42 Yle Uutiset ItäSuomi. 15.50 Leijonan luola USA. 08.00 Madagascarin pingviinit (7). 22.00 Elokuva: The Way Back (12). 14.40 Vaiheessa: Unelmien nainen. 07.35 Sonic Boom (7). 08.24 Futaajat. 20.49 Luottomies (12). 15.10 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa. 15.10 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa. 18.30 Salatut elämät (7). 16 TELEVISIO KUHMOLAINEN – Tiistaina 27. 22.25 Tulosruutu. 07.32 Killi ja Kiki (S). 02.45 Rekkakuskit jäällä (7). 21.50 Ulkolinja: Kalliit vieraat – Teure Gäste. 23.20 Liftarit. 18.30 Salatut elämät (S). 07.10 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (S). 22.00 Kymmenen Uutiset. 21.00 Hyvät ja huonot uutiset. 11.07 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi. 20.55 Urheiluruutu. 18.13 Yle Uutiset alueeltasi. kausi (12). 20.30 Luottomies (12). 12.30 Tanskalainen maajussi. 07.44 Timppa (S). 22.40 Ali Show: Aki Pyysing. 15.00 Ihmemies MacGyver (12). Sub 09.30 Duudsonit (12). 16.00 Extant 1. 15.10 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa. 11.45 LIVE: Tiedä ja Voita. 12.10 Oddasat. 11.56 Yle Uutiset Pohjois-Suomi. 07.06 Hermanni Hiiri (S). 11.35 Yle Uutiset Keski-Suomi. 20.00 Uusi päivä (S). 17.00 The Late Show With Stephen Colbert. 10.00 The Late Late Show with James Corden. 11.00–12.00 Valehtelevat viettelijät (7). 20.00 Hauskat kotivideot. 20.30 Luottomies (12). 14.15 MasterChef Australia. 06.53 Samsam (S). 18.55 HS-uutiset ja sää. 19.00 Ninja Warrior. 22.35 Oddasat. 11.30 Hehku. 22.00 Kymmenen Uutiset. 08.20 Angry Birds Piggy Tales (S). 20.00 Ketonen & Myllyrinne (12). 19.25 Tulosruutu. 21.35 Kansan liike: Kaikilla ei ole joukkoliikennettä!. 11.14 Yle Uutiset LounaisSuomi. 08.50 Näin Norjassa. 15.30 Teknavi. 11.30 Hehku. Kausi 1, 9/10. 10.15 LIVE: Onnenarpa. 06.51 Nimipäiväonnittelu: 29.6. 08.23 Angry Birds Toons (S). 16.00 Uusi päivä (S). 12.03 Yle Uutiset Lappi. 16.20 Veden saartamat. 18.55 HS-uutiset ja sää. 12.30 Aamujumpan aakkoset. 10.48 Päivän kasvo. 20.00 Suomen huutokauppakeisari. 10.00 Scorpion 1. Sub 28.06.2017 klo 23.00 / Sanansaattajat 2. 20.58 Keno. 23.00 The Late Late Show with James Corden. 12.15 Viidakkoperhe (7). 20.00–20.52 The Musketeers (12). 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 15.00–15.25 Rentoa ruokaa Lontoossa. 20.40 Luottomies (12). 06.25 Disney esittää: Leijonakaarti (7). 16.50 Novosti Yle. 08.20 Angry Birds Piggy Tales (S). 21.00 Love Island (7). 11.07 Yle Uutiset KaakkoisSuomi. 20.00 Rakkautta vain (S). Yle TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 03.45 Poliisit (12). 11.56 Yle Uutiset Pohjois-Suomi. 15.00 Ihmemies MacGyver (12). 13.45 Suomen hauskin tavis (S). 16.50 Onnenarpa. 08.19 Syrhämä (7). 08.28 Angry Birds Stella (S). 06.00 Myyrä ja Panda (S). 00.00 Rakas, sinusta on tullut pullukka. Sub 09.30 Duudsonit (12). 11.49 Yle Uutiset Pohjanmaa. 16.00 Suomen kaunein koti. 14.30 Hurjat sääilmiöt. 23.10 Satisfaction (16). 07.35 Sonic Boom (7). 01.00 Hävyttömät 5. 11.28 Yle Uutiset Pirkanmaa. 11.21 Yle Uutiset Häme. 07.03 Tie tähtiin (S). 07.10 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (7). 04.00 Rajavalvojat (S). 07.35 Sonic Boom (7). 22.05 Dicte (16). 11.57–12.24 Hehku. 08.28 Angry Birds Stella (S). 10.30 Sinun viikkosi, minun viikkoni. 19.30 Yle FOLK: Suomen katusoittokeisari. 22.00 Lilyhammer (12). 02.00 The Late Show With Stephen Colbert. 07.53 Petteri Kaniini (S). 21.05 A-studio. 11.00–12.00 Valehtelevat viettelijät (S). 16.31 Ali Show: Aki Tykki. kausi (12). 07.10 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (S). 16.31 Ali Show: Ressu Redford. 08.35 Lego Ninjago (7). 23.35 112 (7). 20.30 Simpsonit (7). 03.00 Poliisit (S). 08.23 Galaxi. 21.00 Love Island (7). 20.00 Suomen hauskin tavis (S). 10.00 Ota rahat ja juokse. 11.45 LIVE: Tiedä ja Voita. 06.25 Disney esittää: Leijonakaarti (7). 17.00 Pikku Kakkonen. 11.00–12.00 Lääkärit. 01.00 Hävyttömät 5. kausi (12). 13.45 Heikoin lenkki. 09.35 Kauniit ja rohkeat (S). 10.00 Perhe-elämä muutoksessa. 15.00 Kolme päivää nukkumatta. 13.30 Bathinan erilaiset maailmat. 00.40 Mustamaalattu (7). 18.00 Yle Uutiset. 08.00 Madagascarin pingviinit (S). 15.55 Avara luonto: Monsuunin maat. MTV3 06.00 Aamusää. 18.30 Hulahula Suomi – Kaikkien aikojen juhannusjuhlat. 23.35 Hävyttömät (12). 08.20 Angry Birds Piggy Tales (S). 23.00 Sanansaattajat. 23.00 Sanansaattajat. 06.15 Myyrä ja Panda (S). 19.40 Yle FOLK: Suomen katusoittokeisari. 16.00 Extant 1. 11.45 LIVE: Tiedä ja Voita. 21.55–21.59 Urheiluruutu. 23.50–00.15 Naistenosastolla Amerikassa (12). Yle Kuvapalvelu Yle TV1 06.25 Puutarhaunelmia: remix. 11.14 Yle Uutiset Lounais-Suomi. 08.23 Angry Birds Toons (S). 23.00 Stand Up! (S). 11.00 Yle Uutiset Uusimaa. 09.30 Paremman elämän toivossa. 09.30 Suomi on venäläinen. 19.00 Kansan mies (7). 07.35 Sonic Boom (7). 22.00 Mad Cook Show (S). 22.00 Kymmenen Uutiset. 11.00 Kummeli (7). 01.00 Hävyttömät 5. 18.00 Yle Uutiset. 06.59 Lauludiplomi. 02.30 Zoo (12). 14.30 Ruotsin surkein kuski. 03.25–04.00 Nurse Jackie (12). 08.23 Jenni (7). 11.28 Yle Uutiset Pirkanmaa. 06.50 Lego Friends (S). 11.49 Yle Uutiset Pohjanmaa. 23.15 Oddasat. 11.35 Yle Uutiset KeskiSuomi. 14.40 MasterChef Australia. 07.01 Jokeri Pokeri Box. 14.30–14.55 Rentoa ruokaa Lontoossa. 11.00 Yle Uutiset Uusimaa. 06.51 Nimipäiväonnittelu: 30.6. 21.50 Yle Uutiset. 17.55 Vain elämää. 21.50 Yle Uutiset. 12.11–12.25 Hehku. 22.25 Tulosruutu. 12.03 Yle Uutiset Lappi. 15.45 Leijonan luola USA. 02.30 Poliisit (S). 12.15 Viidakkoperhe (7). 01.45 Leijonan luola USA. 10.40 Ihanat autot. 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi. 21.00 Hyvät ja huonot uutiset. 09.00 Holby Cityn sairaala (12). 00.10– 01.00 Villi kortti. 15.30 Au pairit Los Angelesissa. kausi (12). 17.55 Haluatko miljonääriksi?. Nelonen 05.00 Astral-TV. 09.06 Manuela leipoo. 18.20 Päivän kasvo. 07.06 Stella ja Sami (S). 19.30 Satula (S). 16.00 Diili. 19.00 Kummeli (7). 19.30 Piha ja parveke. 11.21 Yle Uutiset Häme. 11.28 Yle Uutiset Pirkanmaa. 20.00 Uusi päivä (S). 10.15 LIVE: Onnenarpa. 17.50 Haluatko miljonääriksi?. 17.30 Salatut elämät (7). 01.25 Kohde (12). 21.50 Yle Uutiset. Sub 09.30 Duudsonit (12). 18.55 HS-uutiset ja sää. 12.30 Yksineläjä Severin. 03.30 Rajavalvojat (S). 21.05 Yle Live: Vesa-Matti Loiri. 10.05 Soppa365. 07.34 Hilla ja avaruuden Eetu (S). 19.45 Mittatilaustyönä. 19.00 Suomen huutokauppakeisari. 11.00–12.00 Lääkärit. 23.30–00.00 Ali Show: Aki Tykki. 22.40 Prisma: Attenborough ja isot linnut. 17.55 Ravit: Toto65 vihjeet. 18.00 Holby Cityn sairaala (12). 11.56 Yle Uutiset Pohjois-Suomi. Nelonen 27.06.2017 klo 10.05. 19.50–20.49 Hairy Bikers: Villi Pohjola. 07.00 Vertailuruutu. 06.51 Nimipäiväonnittelu: 28.6. 23.50–00.20 Panorama: Antibioottien kuolema. 18.00 Yle Uutiset. Tanskalaisen jännityssarjan keskushenkilö Dicte palaa Aarhusiin. 22.20 A-studion Ulkolinja: Kohti uutta lokakuuta. 13.00 Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa. 10.15 LIVE: Onnenarpa. 08.28 Angry Birds Stella (S). 15.30 Kolme miestä ja tyttö (7). 07.37 Fluugalaiset (S). 21.00 Allsång på Skansen video. 22.00 The Late Late Show with James Corden. 13.00 Tanskan toisenlaiset frendit. 08.20 Angry Birds Piggy Tales (S). 16.30 Ali Show: Seksikäs Suklaa. 16.45 Onnenarpa. 20.30 Yle Uutiset. 04.15 Poliisit (7). 20.50 Yle FOLK: Suomen katusoittokeisari. 07.19 Nelli ja Noora (S). (Shantel VanSanten as Vera and Anna Diop as Rose). 20.00 Piha ja parveke. 01.30 Virta (12). 11.49 Yle Uutiset Pohjanmaa. 18.13 Yle Uutiset alueeltasi. 03.00–04.00 Lemmen viemää (7). kausi (12). 11.30– 11.57 Hehku. kausi (12). 10.05 Soppa365. kausi (7). 08.39 Sohvaset (7). 22.45 Lilyhammer (12). 10.00 Piikkejä paratiisissa (7). 03.10–04.10 Lemmen viemää (7).. kausi (12). 08.50 Näin Norjassa. 02.00 The Late Show With Stephen Colbert. 20.00 Liftarit. 10.30 Vanhasta uudeksi – kierrätysvinkkejä. 04.30–05.00 Astral-TV. 15.50 Leijonan luola USA. TV l KESKIVIIKKO 28.6. 06.25 Disney esittää: Leijonakaarti (S). 22.00 Kymmenen Uutiset. Kati käy läpi miten kitkeminen, kanttaaminen ja kattaminen tapahtuu. 22.45 Festariagentit. 19.00 Kummeli (7). 02.30–03.05 Nurse Jackie (12). 06.55 Ylen Aamu-tv. 07.45 Tashi (7). 13.30 Tanskalainen maajussi. 10.00 Ota rahat ja juokse. 18.30 Suomi on venäläinen. 23.00 Raja jota ei ylitetä (16). 17.00 Yle Uutiset. 20.39 Luottomies (12). 07.56 Melkein mestari. 20.00 Paimelan autoparoni. 21.00 Pitääkö olla huolissaan?. 00.20 Rikoksista pahin (12). 13.00 Minä soitan sinulle illalla (7). 19.00 Ninja Warrior. 20.58 Keno. 22.00 Supertähdet (S). TV l TORSTAI 29.6. 11.35 Yle Uutiset KeskiSuomi. 18.30 Salatut elämät (7). 14.40 Vaiheessa: Viimeinen kesä. 10.00 Scorpion 1. Yle TV1 30.06.2017 klo 22.05 Dicte (16) Kausi 1, 1/5. 18.20 Päivän kasvo. 09.00 Holby Cityn sairaala (12). Yle TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 16.00 Paimelan autoparoni. 18.00 Festariagentit. 02.45 Leijonan luola USA. 18.20 Päivän kasvo. 06.52 Hei Taavi (S). 09.00 Holby Cityn sairaala (12). 11.00–12.00 Lääkärit. 17.10–17.53 Piikkejä paratiisissa (7). 15.30– 16.17 Maailman nopein mies. 20.30 Simpsonit (7). 21.55–21.59 Urheiluruutu. 03.00 Poliisit (7). 18.00 Holby Cityn sairaala (12). 10.00 Ota rahat ja juokse. 21.00 Hyvät ja huonot uutiset. 01.15 Sleepy Hollow (12). 19.00 Seitsemän Uutiset. 17.00 Yle Uutiset. 21.00 Vuosia nuoremmaksi. 07.19 Hau Hau, Piip ja Veli (S). 17.00 Kauniit ja rohkeat (S). 15.00 Ihmemies MacGyver (12). 13.30 Lippu rakkauteen. 08.00 Madagascarin pingviinit (7). 07.14 Pikkuli (S). 09.00 Ihan kuin ihmiset (S). 04.00 Rajavalvojat (S). kausi (12). 06.50 Lego Friends (S). Nelonen 05.00 Astral-TV. 20.30 Sara La Fountain Australiassa. 00.45 Stand Up! (S). 03.00–04.00 Lemmen viemää (7). 07.45 Tashi (S). 00.10 Viikingit (16). 14.00 Satuhäät. 16.50 Hauskat kotivideot. 22.30 Tulosruutu. kausi (12). 04.45–05.00 Astral-TV. 21.50 Yle Uutiset. 08.05 Apina opena. 11.49 Yle Uutiset Pohjanmaa. 08.03 Anton Siilinen ratkaisee (S). 12.15 Viidakkoperhe (7). 11.45 LIVE: Tiedä ja Voita. Yle TV1 06.25 Kysymyksiä luonnosta. 12.10 Oddasat. 22.55 Oddasat. 09.00 Ihan kuin ihmiset (S). 14.38 Palanen: Viimeinen työpäivä. 10.00–10.43 Piikkejä paratiisissa (7). 18.00 Salatut elämät (7). 08.35 Lego Ninjago (7). 08.50 Näin Norjassa. 17.55 Haluatko miljonääriksi?. 20.30 Yle Uutiset. 09.00 Holby Cityn sairaala (12). 23.55–00.25 Koko elämä pelissä. 16.00 Uusi päivä (S). 17.00 The Late Show With Stephen Colbert. 16.00 Extant 1. 15.50 Muisti: Viron ystävät. 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi. 17.00 Pikku Kakkonen. 01.00 Virta (12). 19.00 Hauskat kotivideot. 22.20 Päivän sää. 14.00–14.42 Sovitut ottelut. 19.25 Tulosruutu. 14.30 Alone – yksin erämaassa. 16.55 Hauskat kotivideot. 07.49 Puutarhan tonttu. 02.20–02.55 Nurse Jackie (12). 17.00 Kauniit ja rohkeat (S). 19.20 Päivän sää. 19.00–19.46 Rakkaudesta puutarhaan. 10.05 Soppa365. 01.35 Zoo (12). 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 13.45 Ihan kuin ihmiset (S). Nelonen 05.00 Astral-TV. 15.10 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa. 18.00 Suomen surkein kuski. 18.00 Maailman kauheimmat naapurit. 08.35 Lego Ninjago (7). 09.06 Manuela leipoo. 06.55 Ylen Aamu-tv. 20.30 Yle Uutiset. 23.00 The Late Late Show with James Corden. 22.35 NCIS: New Orleans (12). 18.30 Suomi on venäläinen. 20.58 Keno. 15.30 Au pairit Los Angelesissa. 06.55 Huomenta Suomi. 10.41–10.55 Danne ja Bleckan. MTV3 06.00 Aamusää. 19.30 Au pairit Los Angelesissa. 22.20 Päivän sää. 19.00 Hauskat kotivideot. 04.30–05.00 Astral-TV. 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi. Yle TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 13.30 Koiralle koti. 06.15 Myyrä ja Panda (S). 17.00 Kauniit ja rohkeat (S). 19.30 Satula (S). 21.00 Love Island (7). 10.00 The Late Late Show with James Corden. 17.10–17.54 Piikkejä paratiisissa (7). 08.00–08.21 Olivia (S). 11.42 Yle Uutiset Itä-Suomi. 11.21 Yle Uutiset Häme. 22.35 Rikoksista pahin (12). 19.00 Kummeli (7). 07.45 Tashi (7). 06.15 Myyrä ja Panda (S). 23.30 Stand Up! (S). 06.55 Ylen Aamu-tv. 00.00 Rakas, sinusta on tullut pullukka. 22.00 Naistenosastolla Amerikassa (12). Nelonen 05.00 Astral-TV. 20.30 Yle Uutiset. 03.00–04.00 Lemmen viemää (7). 15.00 Yle Uutiset. 20.55 Urheiluruutu. 20.00 Ketonen & Myllyrinne (12). 00.00 Rakas, sinusta on tullut pullukka. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 23.00 Festariagentit. 11.21 Yle Uutiset Häme. 06.55 Ylen Aamu-tv. 21.00 Satuhäät. 07.31 Jepu Neulanen (S). 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi. 12.15 Viidakkoperhe (7). Yle TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 08.23 Angry Birds Toons (S). 13.00 Sisulla ja sydämellä (S). 23.10 Yle Uutiset. 11.57–12.25 Hehku. 15.50 Leijonan luola USA. 11.28 Yle Uutiset Pirkanmaa. (U), HD. 08.18 Galaxi. kausi (12). 12.03 Yle Uutiset Lappi. 19.20 Päivän sää. 21.55 Urheiluruutu. 08.34 Hullabalooba (7). 15.30 Kun päre palaa liikenteessä. 22.00 Love Island (7). 17.30 Salatut elämät (7). 18.55 HS-uutiset ja sää. 07.32 Richard Scarry: Touhulan arvoituksia (S). 23.50–00.35 Yle Live: Gasellit. 11.07 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi. 03.45 Poliisit (7). 14.00 Koiralle koti. 13.30 Yksineläjä Severin. 18.00 Yle Uutiset. 11.56 Yle Uutiset Pohjois-Suomi. 19.30 Au pairit Los Angelesissa. 18.00 Salatut elämät (7). 23.40 Yle Uutiset. 01.45 Stand Up! (S). 19.00 Seitsemän Uutiset. 23.40 Valkyrien (12). 10.15 LIVE: Onnenarpa. 15.00 Yle Uutiset. Yle TV1 06.25 Liftarit. 22.40 Nuori MacGyver (12). 14.50 Hädänalaisten eläinten ystävä. 12.10 Oddasat. 07.54 Itikkaötökät. 16.00 Eduskunnan kyselytunti. 12.03 Yle Uutiset Lappi. 22.25 Vikinglotto, Jokeri ja Lomatonni. 19.00 Seitsemän Uutiset. 13.00 Ihana seikkailu (S). 17.00 Pikku Kakkonen. 07.44 Askarrellaan. 20.00 Kokkisota. 02.00 Rekkakuskit jäällä (7). 21.05 Kansan mies (7). 13.00 Nuoret maajussit. 16.00 Aku ja 7 ihmettä (S). 18.00 Salatut elämät (7). 20.30 Simpsonit (7). 09.00 Ihan kuin ihmiset (S). 01.35 Revolution (16). TV l PERJANTAI 30.6. 09.06 Hyvää elämää. 06.55 Huomenta Suomi. 23.00 Sanansaattajat. 04.15 Poliisit (S). 20.00 Diili. 11.00–12.00 Valehtelevat viettelijät (S). 01.10 Eloonjääneet (12). 07.18 Arvaa kuinka paljon sinua rakastan (S). 21.00 Vares – Pahan suudelma (16). 11.00 Yle Uutiset Uusimaa. 06.50 Lego Friends. 23.40 Ali Show: Seksikäs Suklaa
15.00 Teknavi. klo 20–21. 08.32 Vilkki Ankka (S). 10.48 Päivän kasvo. 20.00 Tanskan aarteenmetsästäjät. 09.01 Tenavat (7). Yle TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 12.30 Faija hoitaa (S). Finlandiavoittaja Mikko Rimmisen menestysromaanin innoittama draamakomedia kolmen nuoren miehen ystävyydestä ja kesästä Helsingin Kalliossa. 06.15 Myyrä ja Panda (S). 00.30 Incorporated – pimeyden verkko (16). 19.15 Pilanpäiten. 18.45 Avara luonto: Monsuunin maat. 01.25 Pukumiehet (7). 07.53 Kasper ja Liisa (S). 11.00 Soppa365. Alien-kauhusaagan uusin osa. 18.00 Yle Uutiset. 06.51 Nimipäiväonnittelu: 2.7. 23.55–00.20 Näin se vain on. 15.10 Ylen aamutv: Tänään otsikoissa. TV l SUNNUNTAI 2.7. 19.00 Mannerheim – Jörn Donnerin kertomana. 22.25 Tulosruutu. 07.35 Lego Friends (S). Kuhmon luonto -valokuvanäyttely. 16.30 Suur-Hollola -ravit. 20.00 Vain elämää. 19.00 Ninja Warrior. 11.35 Leijonan luola USA. 17.00 Yle Uutiset. 00.25 Ensimmäisen asteen murha (7). kausi (12). Kuhmon Kirjasto. 15.10 Veden saartamat. ti–su klo 12–18. 10.00 The Late Late Show with James Corden. 08.44– 08.53 Jari ja Kari (S). 09.44 Tero hoitaa (7). 22.00 Kymmenen Uutiset. Nelonen 05.00 Astral-TV. 10.00 Ota rahat ja juokse. 11.19 Yle Uutiset Lounais-Suomi. 22.40–00.00 Kotikatsomo: Kuulustelu (12). MTV3 08.05 Littlest Pet Shop (S). klo 12, 2.7. 17.00 Posse. 20.45 Urheiluruutu. 08.43–08.55 Jetron matkaan (S). 12.30 Lajinsa viimeinen (S). 08.35 Star Wars Rebels (7). 09.00 Galaxi. 23.10–00.40 Merchants of Doubt. 20.50 Urheiluruutu. 13.00 Lajinsa viimeinen (S). 14.30 Faija hoitaa. 19.00 Seitsemän Uutiset. 19.10–19.55 Kohteessa: Bukarest. klo 22, 30.6. 09.30–10.00 Kung Fu Panda (7). 10.40–11.39 Nettideittailun vaarat. 12.10 Rentoa ruokaa Lontoossa. 15.05 Pisara. Nelonen 05.00 Astral-TV. 07.44 Raa Raa, leikkisä leijona (S). 20.00 Heikoin lenkki. TapahTumaT KUHMO Laulu Jonkerille #100luontohelmeä, Jonkerin lähtöpaikka, Lieksantie 1965, 1.7. Gru ja hänen tuore vaimonsa Lucy palaavat valkokankaalle aina arvaamattomien kätyrien kera. ElokuvaT SOTKAMO Alien: Covenant (K16), 28.6. 21.00 A-studio. 19.30 Satula (7). 07.08 Kimmo Kuu (S). 19.00 Ninja Warrior. Sotkamon Makasiinumuseo. 19.10 Tulosruutu. 16.45 Festariagentit. 23.15–00.00 Jane Kennedy, kuolinsyyntutkija (12). 14.00–14.47 Maailman nopein mies. Sub 09.00 EpicTV: Elämää äärirajoilla (S). 11.05 Yle Uutiset Uusimaa. 12.35 Elokuva: The Best Exotic Marigold Hotel (7). 14.00 Oma koti kullan kallis. 09.55 Harri & Bip. 21.00–21.40 Satisfaction (16). 12.55 Viidakkoperhe (7). MTV3 06.00 Aamusää. 11.45 Doctor Who (12). 07.46 Maukka ja Väykkä (S). 09.05 Paavo Pesusieni (S). 06.53 Postimies Pate, erikoislähettipalvelu (S). 20.30 Simpsonit (7). Sotkamon Makasiinimuseo, Sopalantie 1. 11.00–12.00 Lääkärit. (S). 11.20 Vaaleanpunainen pantteri. 10.05 Soppa365. 010 665 9017. 14.00 Love Island (7). 11.05–12.02 Rakastan sinua loppuun asti. 09.54–09.55 Tipu Touhukas (S). 06.55 Huomenta Suomi. 18.10 Urheiluruutu. 20.30 Simpsonit (7). 19.37 Vastavirtaan (12). 21.05 Kotikatsomo: Kuulustelu (12). klo 17.15, 2.7. 06.52 Hyrräpäät (S). 08.19 Oktonautit (S). 20.30 Yle Uutiset. 09.39 Eläinhoitolan tarinoita. 09.55 Yle Uutiset. 19.00 Hauskat kotivideot. klo 18, 3.7. 16.55 Haapasalo Goes America (S). 18.00 Huippukokki landella. 15.30 Au pairit Los Angelesissa. 20.00 Suomen ihanimmat häät. 07.04 Ota koppi!. 10.40 Leijonan luola USA. 10.35 Vaaleanpunainen pantteri. 22.15 Viikon sää. 08.05–08.55 Avara luonto: Monsuunin maat. 20.00 Stadi vs Lande. 03.40–04.40 Lemmen viemää (7). Näyttelyn kuvien lisäksi esillä on ranta-asemakaava ja sitä koskenut, kaavan kumoutumiseen johtanut valitusprosessi. 16.00 Love Island (7). 18.00 Kauhukeittiö. 15.00 Yle Uutiset. 10.00 Rakastan sinua loppuun asti. 22.00 Hyvät ja huonot uutiset. 13.00 Suomen kaunein koti. 21.00 Hyvät ja huonot uutiset. 09.08 Råtta Booris (S). 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 12.08 Yle Uutiset Lappi. ma–ke, pe klo 10–19, to klo 10–16. 08.05–08.51 Rakkaudesta puutarhaan. 11.33 Yle Uutiset Pirkanmaa. Lentua-seuran kokoama valokuvanäyttely aiheena Kuhmon monipuolinen luonto. 09.00 Holby Cityn sairaala (12). 23.40 Exiä rannalla UK. 09.37 Galaxi Play. 27.6.–11.8. 23.00 Festariagentit. 17.00 The Late Show With Stephen Colbert. 13.35 Puutarhaunelmia: remix. 12.40 Leijonan luola USA. 22.10 Päivän sää. 19.00 Kummeli (7). 15.55 Pepi egyptiläinen: Maa, joka rakastaa hiljaisuutta (S). 06.15 Myyrä ja Panda (S). Get Out (K16), 29.6. 11.10 Uusi päivä (S). Voit ilmoittaa tapahtumasi Menoinfoon osoitteessa www.kuhmolainen.fi. 11.40 Uusi päivä (S). ti–pe klo 12–18, la, su klo 12–15. 13.40 Luontoretkellä: Kalastajien paratiisi. 23.10 Grimm (12). 08.30 Oktonautit (S). 02.40 The Late Show With Stephen Colbert. Maija Kauhanen Raivopyörä Sommelo, Hotelli Kalevala, Väinämöinen 9, 28.6. 27.6.–8.8. 22.20 Päivän sää. 10.15 LIVE: Onnenarpa. 06.00 Myyrä ja Panda (S). 00.05 Ali Show: Kristiina Komulainen. Nelonen 05.00 Astral-TV. 16.50 Onnenarpa. 07.10 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (7). 18.55 HS-uutiset ja sää. 01.40 Hävyttömät 5. 08.05 Madagascarin pingviinit (S). 09.05–09.48 Avec Tastula. 21.50 Yle Uutiset. 20.30 Yle Uutiset. 04.00–05.00 Astral-TV. 11.12 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi. 12.00–12.24 Hehku. kesäkuuta 2017 – KUHMOLAINEN 17 TV l LAUANTAI 1.7. 11.00 Fresh Off the Boat (S). 11.00 Fresh Off the Boat (S). 19.30 Au pairit Los Angelesissa. 13.00 Ginan maailma. 13.30 Lajinsa viimeinen (S). 01.40 Elokuva: Trespass (16). 17.00 Kauniit ja rohkeat (S). Tervajärven talomuseo. 10.00 Eläinsairaala (7). kausi (12). 17.30 Salatut elämät (7). 19.05 Urheiluruutu. 08.26 Villi tulevaisuus (7). 23.00 Suomen huutokauppakeisari. 11.47 Yle Uutiset Itä-Suomi. 18.00 Ruisrock: Chisu. 15.45 Love Island (7). 16.00–16.43 Kansan liike: Jakamisen kaunis ajatus. 09.12 Neljä ja puoli kaverusta (7). 14.00 Love Island (S). Vapaa pääsy. 19.30 Syyttäjä (12). 11.30 Ketonen & Myllyrinne (12). 13.45 Liftarit. 22.00 Kymmenen Uutiset. 19.00 Seitsemän Uutiset. ti–pe klo 12–18, la, su klo 12–15. 18.00 Yle Uutiset. 17.00 Tanssiurheilua: Performing Arts. 22.30 Yle Uutiset. 10.30 Trinny & Susannah Skandinaviassa. 21.00 Elokuva: Pussikaljaelokuva (12). Yle TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 07.41 Ludovic (S). 17.00 Yle Uutiset. 19.00 Vain elämää. 19.30 Täydellinen kesä. Musiikissa Nando ja Armas Palm, puhuu Jaakko Sopanen, Anssi Niskanen. 06.00 Tashi (7). Lisää tapahtumia osoitteessa www.menoinfo.fi. 18.55 HS-uutiset ja sää. 17.00 Pikku Kakkonen. 10.30 Piha ja parveke. 03.30–05.00 Astral-TV. 08.09 NiksiNella (S). 08.55 Nuori Robin Hood (S). 11.00–11.04 Yle Uutiset. 09.00 Yle Uutiset. 14.15 Suomen historian myytit : Suomalaisten juuret. 08.20 Sonic Boom (7). 08.25 Angry Birds Piggy Tales (S). Marsalkka (Jussi Nikkilä) on kolmekymppinen elämäntaiteilija, jonka parhaat ystävät Henninen (Eero Milonoff) ja Lihi (Ylermi Rajamaa) houkuttelevat paistattelemaan päivää eloisaan kaupunkimaisemaan. Kuhmon kaupunginkirjasto, Pajakkakatu 2. 21.01 Amazing Race. 16.00 Naapureita ja ystäviä (7). 09.30 Manuela leipoo. klo 17–18. 07.55 Ryhmä Hau (S). 21.55–22.04 Urheiluruutu. klo 13.15, 1.7. 12.35–13.34 Ravintola Kong Hans – unelma tähdistä. 08.04 Ystävät (S). 20.58 Keno. 18.12 Yle Uutiset alueeltasi. 07.16 Anniina Ballerina (S). 23.35 Pelimies. ma–pe klo 12–18, poikkeus 1.7.– 31.7. 11.30 Makujen viikonloppu. 06.45 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (S). 09.05 Kauniit ja rohkeat (S). 22.00 Jätä se! (7). 10.00 The Late Late Show with James Corden. 11.00 Upeat skandikodit. 08.35 Lego Ninjago (7). 00.00 Grimm (12). 10.00–10.43 Piikkejä paratiisissa (7). 19.10 Satuhäät. 19.25 Tulosruutu. 16.00 Maajussille morsian. klo 17.45, 1.7. kausi (12). 17.00 Suomen surkein kuski. 01.00 Legends (12). 20.55 Urheiluruutu. 13.45 Superpesis LIVE: Studio. 23.30 Festariagentit. 21.50 Yle Uutiset. Niemelä, Niemeläntie 1. 15.50 Leijonan luola USA. 19.00 Seitsemän Uutiset. klo 22. Hevosenhoitotunti, Luontohyvinvointikeskus Tyynelä, Juholankyläntie 26 D, 27.6. 20.00 Sydän kolmantena jalkana (12). 04.15–05.00 Astral-TV. 19.20 Urheiluextra. 00.35–01.14 Kova laki: Erikoisyksikkö (16). 12.30 Lippu rakkauteen. 09.26 Karvinen (7). Paluu Kuhmon keskustaan noin klo 22.00. 10.00 Elixir Life. 11.6.–30.9. 06.50 Lego Friends (S). 11.40 Yle Uutiset Keski-Suomi. 13.30 Trinny & Susannah Skandinaviassa. 21.15 Rakkautta vain (S). 20.00 Uusi päivä (S). 00.05 Modus (12). 20.58 Keno. 14.00 Villi kortti. Yle TV1 08.00 Yle Uutiset. 21.55 Urheiluruutu. 18.25 HS-uutiset ja sää. 15.15–15.40 Rentoa ruokaa Lontoossa. 19.00 Yle Uutiset. NäyTTElyT KUHMO Juminkeko, Kontionkatu 25. 22.05 The Late Late Show with James Corden. 12.15 Oddasat. Nimekkäillä näyttelijöillä varustetussa hyväntuulisessa toimintakomediassa entinen agentti Frank Moses (Bruce Willis) joutuu keskelle sekavaa tilannetta, jossa panoksena on vaarallinen ydinase, joka uhkaa joutua vääriin käsiin. 08.00 Madagascarin pingviinit (7). 09.00 Hauskat kotivideot. Yle TV1 08.00 Yle Uutiset. 20.00 Vintiöt (7). 12.00 Illallinen äidille. 22.55–23.48 Pako Syyriasta. Nelonen 02.07.2017 klo 21.00 Elokuva: Pussikaljaelokuva. 13.00 Hairy Bikers: Villi Pohjola. 21.55 Urheiluruutu. 14.00 Superpesis LIVE: Itä – Länsi, Naiset. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 06.25 Myyrä ja Panda (S). 18.00 Paimelan autoparoni. 19.00 Ninja Warrior. 02.15–03.10 Diili. 11.40 Heikoin lenkki. 06.25 Disney esittää: Leijonakaarti (S). 13.45 Superpesis LIVE: Studio. klo 22, 2.7. 15.30 Huippujengi. Tiedustelut, p. 07.15 Kaapo (S). 09.00 Eläinpotilaiden pelastaja. Yle TV1 06.25 Muisti: Kutsumus. klo 18. 11.00–12.00 Valehtelevat viettelijät (12). Puhuttu suomeksi. 09.14 Aika härdelli! (7). 07.40 Sonic Boom (7). 20.00 Tuubi. 08.30 Angry Birds Toons (S). 17.10–17.53 Piikkejä paratiisissa (7). 16.55 Andrew Maynen metkut (S). 18.20 Päivän kasvo. 11.30 Lentävät koirat. 15.00 Ihmemies MacGyver (12). 02.30 Poliisit (7). 22.45–00.15 Hamlet 2 (12). 23.25 Elokuva: Kummisetä II (12). 02.50–03.25 Nurse Jackie (16). 21.50 Yle Uutiset. Jonkerijärvi on yksi itsenäisyyden juhlavuoden luontohelmistä. 18.30 Arena eSports. 09.01 Vasikantanssi: Lehmipoika ja vasikkatyttö (7). 00.40 Poliisit (S). 09.30–10.00 EpicTV: Elämää äärirajoilla (S). 11.26 Yle Uutiset Häme. Viimeiset esitykset. 19.05 Urheiluruutu. 18.15 Pokka pitää (S). 20.58 Keno. 00.10 Viikingit (16). 07.28 Riku ja Rami (S). 17.10 Rakkaudesta puutarhaan. 02.10 Maailman kauheimmat naapurit. 18.15 Veden saartamat. 11.45 LIVE: Tiedä ja Voita. 13.30 Aamujumpan aakkoset. 06.52 Maikki ja pelottava Pontso (S). 15.30 Salatut elämät (7). 16.50 Novosti Yle. 20.30 Yle Uutiset. 18.00 Holby Cityn sairaala (12). Itse ilkimys 3 2D/3D (K7), 30.6. TV l MAANANTAI 3.7. 17.55 Haluatko miljonääriksi?. 07.38 Pipsa Possu (S). 06.55 Ylen Aamu-tv. 01.00 Viikingit (16). 22.15 Lotto, Jokeri ja Lomatonni. 03.30 Rajavalvojat (S). 17.25 Supertähdet (S). 14.30 Suunnistuksen MM: Sprintti. 08.30 Muumilaakson tarinoita (S). 07.41 Killi ja Kiki (S). 00.40 Rakas, sinusta on tullut pullukka. 08.50 Näin Norjassa. 21.00 Selviytyjät. 22.35 Oddasat. 02.20–03.15 Sleepy Hollow (12). 17.10 Inhimillinen tekijä. 20.30 Simpsonit (7). 11.10 Soppa365. 19.20 Päivän sää. 21.00 Elokuva: RED 2 (12). 19.00 Yle Uutiset. 08.10 Pikku Kakkonen: Seikkailukone. 20.00 Vintiöt (12). 01.55 Amazing Race. 09.30–10.00 EpicTV: Elämää äärirajoilla (S). 01.20 Bosch (16). 07.10 Mitä ihmettä. 07.50 Tashi (7). ma–ke, pe klo 10–19, to klo 10–16. 17.00 Yle Uutiset. 16.55–18.13 Suunnistuksen MM: Sprinttiviesti. 16.20 Rakkautta vain (S). 06.51 Nimipäiväonnittelu: 1.7. 15.00 Yle Uutiset. 01.10 Eloonjääneet (12). 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 16.55 Andrew Maynen metkut (S). 22.00 Kymmenen Uutiset. 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi. 09.00 Elokuva: Asterix ja viikingit (7). 16.50 Novosti Yle. 18.30 Hauskat kotivideot. 10.00 Yle Uutiset. klo 18. 16.00 Uusi päivä (S). 03.15 Poliisit (S). 03.45 Poliisit (7). Huovishuone. 03.00–04.00 Maailman kauheimmat naapurit. 09.30 Kung Fu Panda (7). 02.00 Poliisit (S). 17.25 Hauskat kotivideot. • Kuhmosta konserttiin on linja-autokuljetus, lähtö klo 19.00 Kuhmotalolta. 14.45 MasterChef Australia. 16.31 Ali Show: Kristiina Komulainen. 12.20 Näin Norjassa. 21.30 Dokumenttiprojekti: Meän kesä (S). klo 22. 22.25 Tulosruutu. 08.18 Galaxi. 10.40 Uusi päivä (S). klo 12–18. 07.55 Madagascarin pingviinit (7). 18.00 Maailman kauheimmat naapurit. 20.00–20.48 Villi kortti. 11.54 Yle Uutiset Pohjanmaa. 22.40 Suomen huutokauppakeisari. 07.58 Sanni Sateenkaari (S). 10.00–10.45 Kohteessa: Bukarest. 15.00 Salatut elämät (7). 15.00 Faija hoitaa. Sub 09.00 EpicTV: Elämää äärirajoilla (S). 01.10 Poliisit (S). Sub 09.30 Duudsonit (12). 19.30 Supertähdet (S). 15.30 Mutsi (S). Animaatioseikkailu. 12.35 Tanskan aarteenmetsästäjät. 01.00 Virta (16). 11.00 Yle Uutiset. Vierailevana panelistina mediapersoona Arman Alizad. 07.05 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (7). 12.01 Yle Uutiset Pohjois-Suomi. Menoinfo. 22.30 Rizzoli & Isles (12). 23.30 NCIS: New Orleans (12). 22.35 Elokuva: Johan Falk 9 – Kaikkien ryöstöjen äiti (16). 12.50– 11.57 Historia: Sotalaiva Mars. 06.40 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (S). 18.45 Kansan liike: Jakamisen kaunis ajatus. 22.20 Tulosruutu. 21.00 Kunnian puolesta (12). 06.51 Nimipäiväonnittelu: 3.7. 19.10 Tulosruutu. 09.00 Yle Uutiset. 11.25 Vaaleanpunainen pantteri. 06.30 Sonic Boom (7). Nelonen 03.07.2017 klo 21.00 Hyvät ja huonot uutiset. 18.30 Salatut elämät (7). 18.6.–15.7. 15.00 Love Island (7). Yle TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 07.15 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (S). MTV3 08.05 Littlest Pet Shop (S). 12.00 Ketonen & Myllyrinne (12). 08.55 Nuori Robin Hood (S). 08.19 Late Lammas (S). 11.30 Ketonen & Myllyrinne (12). 21.00 Lincoln (12). 12.6.–14.7. 12.51 Dokumenttiprojekti: Vesku. 08.50 HS Lasten uutiset. 10 kuvaa Jonkerilta #100luontohelmeä. 11.30 Hehku. 21.00 Maissilapset (16). 13.00 Faija hoitaa (S). SOTKAMO Tervajärven talomuseo, Tervajärventie 16. 08.25 Lego Ninjago (7). 09.30 Suomi on venäläinen. Lasten ja nuorten hoitotunnilla opetellaan hevosen päivittäistä hoitamista. 23.40 Mad Cook Show (S). 11.00 Pisara. 22.35 Pukumiehet (7). 14.00 Superpesis LIVE: Itä – Länsi, Miehet. 11.00 Kummeli (7). 13.30 Faija hoitaa (S). 09.00 Galaxi. Kauhutrilleri. Vahva laulu, sydäntä riipaisevat tarinat, rouhea Saarijärven kantele ja samanaikaisesti soitetut lyömäsoittimet! SOTKAMO Ehtoollisjuhla, Sotkamon Helluntaiseurakunta, Makkosentie 51, 2.7. 15.00 Yle Uutiset. 16.00 Extant 1. 15.40 Luonnon yrttiapteekki. 10.30 Jaksa paremmin. 14.05– 14.49 Prisma: Uneton Amerikka. 18.30 Suomi on venäläinen. 03.00 Rajavalvojat (S). 13.05 Naistenosastolla Amerikassa (12). 13.40 Koskenkylän laulu (S). 12.35 Rentoa ruokaa Lontoossa. 02.00 Eloonjääneet (16). Nelonen 01.07.2017 klo 21.00 Elokuva: RED 2. 09.05 Inhimillinen tekijä. 20.30 Ja’mie: Private School Girl (S). 15.05 Historia: Egyptin pyhät eläimet. 18.10 Urheiluruutu. 16.30 Suur-Hollola -ravit. 13.45 Hurjat rakkauskilot (S). 21.00 ExOnnelliset (7). 27.6.–30.7. 10.00 Scorpion 1. 16.50 Novosti Yle. 08.30 Muumilaakson tarinoita (S). 22.00–22.50 Raja jota ei ylitetä (16). 19.30 Ketonen & Myllyrinne (12). 07.30 Lego Friends (S). 21.45 Neiti Marple: Kuoleman sininen kukka (12). 00.00 Leijonan luola USA. 14.50 Rentoa ruokaa Lontoossa. klo 11. 06.15 Myyrä ja Panda (S). Akseli Gallen-Kallelan Kalevala-grafiikkaa ja piirustuksia. 10.05–10.50 Kiehtova maailma: Junalla halki Afrikan. 20.00 Ketonen & Myllyrinne (12). Tiistaina 27. 03.10–04.10 Maailman kauheimmat naapurit. Estääkseen ydinaseen joutumisen vääriin käsiin ja pelastaakseen miljoonien hengen, Frank ja hänen kirjava tiiminsä lyövät hynttyyt yhteen vielä kerran. 12.40 Haapasalo Goes America (7). 09.05 Paavo Pesusieni (S). 16.00 Salatut elämät (7). 06.00 Tashi (7). 18.00 Yle Uutiset. 12.00 Ketonen & Myllyrinne (12). 18.00 Salatut elämät (7). Puheenjohtaja Kari Ketonen sekä panelistit Paula Noronen, Juha Vuorinen, Mikko Kuustonen ja Niina Lahtinen saavat uudet etunimet ja puivat maissin haittavaikutuksia ranskalaisiin villihamstereihin
Se viestii pelaajan sitkeydestä ja kestävyydestä. Pelicans pelaa harjoitusotteluja tiiviisti koko elokuun elokuussa. Tulopuolella Pelicanseihin on tulossa ainakin 22-vuotias hyökkääjä Aleksi Mustonen, joka oli viime kaudella Liigan yllättäjäjoukkue Ilveksen tehokkaimpia maalintekijöitä ja pistemiehiä. Pääpalkinto arvotaan kaikkien vastanneiden kesken 29.7. SOITA PUH. päivänä syyskuuta, jolloin Lahteen tulee vastustajaksi Vaasan Sport. Myöhemmin juniorivuosina Kärpissä Heikkinen pelasi hyökkääjänä 16-, 17-, 18 ja 20-vuotiaiden Suomen maajoukkueissa. Siinä pelaa hyökkääjänä Joonas Komulainen, tuttu seurakaveri Heikkiselle Kiva HT:n ja Oulun Kärppien vuosilta. Viime kaudella lokakuussa Arttu Heikkinen nostettiin Heinolan Peliitoista Liigaan ja Lahden Pelicanseihin. Päävalmentajana toimii Petri Matikainen, valmentajina Pasi Nurminen ja Kari Eloranta. Heikkinen ei normaalisti istu jäähypenkillä paljonkaan. 010 665 9012 Arkisin klo 8–16. videovalmentaja ja joukkueenjohtaja on Simo Vehviläinen. Kuhmossa häntä valmensi monena juniorivuotena Timo Heikkinen. – Peli on siellä fiksumpaa, mutta virheet siellä näkyvät selvemmin. Sopimus on nyt 1+1 vuotta. – Siellä on tosi hyvä organisaatio ja hyvät puitteet. Heikkinen kertoi ajatelleensa, että sillä tavalla se ensimmäinen liigapeli tuleekin. Hän viihtyy kaupungissa hyvin. Pelicanseissa Heikkisellä on ollut hyvä vastaanotto. Juhannuksen hän vietti synnyinpaikkakunnallaan Kuhmossa. Hän suoritti varusmiespalvelusta ja sai peleissä Hokissa erittäin hyvin peliaikaa. Puolustajaksi siirtyneellä Saku Kinnusella on tässä vaiheessa try out -sopimus KalPan kanssa elokuun 2017 loppuun saakka. Oulussa asuvan kotiväen kesämökki sijaitsee Lentiirassa. 18 URHEILU&LIIKUNTA KUHMOLAINEN – Tiistaina 27. Kiva HT:n junioreissa Heikkinen pelasi 5–15-vuotiaana. Kuhmon lomallaan Heikkinen lepäili, kävi punttisalilla, lenkkeili ja pelasi tennistä. Kausi 2013-14 Kajaanin Hokissa ja Mestiksessä oli Heikkiselle tärkeä. – Kesä on hyvää aikaa valmistautua kunnolla. Heikkinen on 190 senttiä pitkä ja painaa noin 88 kiloa. Hinta 8,35 snt/puh + 16,69 snt/min. KÄTEVÄSTI VERKOSSA www.kuhmolainen.fi/ lomatarjous TILAA KUHMOLAINEN! Antero Komulainen antero.komulainen@slpmedia.fi Jääkiekkoilija Arttu Heikkisellä, 24, on nyt 1+1 vuoden sopimus liigajoukkue Lahden Pelicansin kanssa. Jääkiekkoilija Arttu Heikkinen pelasi viime kaudella 43 liigaottelua Lahden Pelicanseissa. Heikkinen pelasi Pelicanseissa eri kentällisissä hyökkääjänä – pääasiassa 3. 30,40€ Kampanjatunnus 17MK2 KESÄKAVERI 2 kuukaudeksi TEKSTIVIESTILLÄ Lähetä viesti “KUH TILAA kampanjatunnus, nimi, osoite, sähköpostiosoite” numeroon 13234. Heikkisen vahvuuksia pelaajana ovat luisteluvauhti. Vastustajaksi kahteen otteluun Lahteen tulee énsin KHL-joukkue Severstal ja sen jälkeen lähinnä kotimaisia liigajoukkueita. Joukkueen sisäisen pistepörssin kärkimies, hyökkääjä Vili Sopanen siirtyi KHL:ään, kakkosmies Juhani Tyrväinen HIFK:hon ja kolmonen Antti Erkinjuntti Sveitsiin. Koko kauden saldoksi jäi 3 maalia ja kaksi syöttöä. Elokuusta on tulossa vilkas harjoitusotteluja turnauskuukausi ja runkosarja alkaa syyskuussa. Kokeneista pelaajia siirtyi muualle. Liigajoukkueella oli loukkaantumiskierrettä ja pian sen jälkeen Heikkinen jäi liigaan koko loppukaudeksi. 45,60€ Kampanjatunnus 17MK3 KESÄKAVERI 3 kuukaudeksi 25€ Norm. Yllätys oli kuitenkin se, että hän jäi lähes koko loppukaudeksi Pelicanseihin. 18,24€ Kampanjatunnus 17MK1 KESÄKAVERI 5 viikoksi 35€ Norm. ja 4. Heikkinen teki maalin ensimmäisessä liigapelissään – toisessa vaihdossa ensimmäisen kerran kiekkoon koskiessaan. Lajiharjoituksia jäällä tulee sitten varmasti riittävästi, kun joukkueharjoitukset alkavat elokuun alussa. Heikkinen on tässä vaiheessa harjoituskautta hankkinut voimaa. Lahdessa Arttu Heikkinen asuu kaksiossa keskustassa. Pelicans on tämän hetken tilanteen mukaan menossa viime kautta nuoremmalla joukkueella liigaan. Harjoittelu kauden aikana on sellaista, että niissä valmistetaan joukkuetta seuraaviin peleihin. Kiva HT:n entisillä junioreilla on sopimus miesten liigajoukkueissa Arttu Heikkisen (Pelicans) ja Joonas Komulaisen (Sport) lisäksi Tuomas Ahtonen (KalPa), Aleksi Klemetti (KalPa). Heikkinen näkee Mestiksen erityisesti kehittyvien pelaajien sarjana. AnTero KomulAinen. Liigapeleissä on vauhti ja taitovaatimukset kovemmat. Kilpailuun osallistutaan tekstiviestillä. Hänellä on ehyt kausi alla ja hän on pystynyt harjoittelemaan suunnitelmien mukaisesti. Osallistu! 15€ Norm. Pelicansien liigakausi alkaa reilun kahden kuukauden kuluttua 8. Matkapuhelinnumerosi kaksi viimeistä numeroa on ONNENNUMEROSI! Seuraa kesäkisaa Kuhmolaisesta ajalla 11.–29.7. Sinä talvena hänellä tapahtui tasonnosto miesten sarjassa, joka vei hänet seuraaviksi kausiksi Mestikseen Kouvolan Kookoohon ja Heinolan Peliittoihin, mutta niissä hänellä oli rikkinäisiäkin kausia. Kiva HT:n paidassa hän ei ole pelannut 10 vuoteen. Pelicanseissa kohti uutta liigakautta Jääkiekkoilija Arttu Heikkinen valmistautuu Lahden Pelicansien joukkueessa liigakauteen. Lahdessa asuva Heikkinen vietti juhannusviikonloppuna lomaa synnyinpaikkakunnallaan Kuhmossa. Pelicansien valmentajanippu on tulevallakin kaudella kokenut, maineikas ja tunnettu. Hän on nöyrä kahden suunnan pelaaja, hyökkääjä, joka myös puolustaa. kentällisessä ja tai siellä, minne käsky kävi – välillä ykköskentän laiturinakin. kesäkuuta 2017 Kuhmolainen – uutisia läheltäsi! LOMA LOTTO Osallistu Kuhmolaisen kesäkisaan Lomalottoon! Arvomme upeita viikkoja päiväpalkintoja. – Sopivan kokoinen kaupunki minulle. Niiden jälkeen Pelicans pelaa Grazin turnauksessa Itävallassa ainakin kaksi ottelua. Liigassa pisteillä ja voitoilla on joukkueelle erittäin suuri merkitys. Sen osoittavat useimmat aikaisemmat tilastot. Hinta 0,85€
68,70€ 4 kk maksuvälillä ....... ALV 10%) Tiistai Perjantai, klo 16 Perjantai Keskiviikko, klo 16 AINEISTOAIKATAULU Ma – la klo 6.30 – 11.00 Puhelut palvelunumeroon ovat ilmaisia. Tervetuloa! Puh. retkelle to 13.7. Ei lakisääteisiä kokousilmoituksia, ei kaupallista toimintaa sisältäviä ilmoituksia. Sitoutumaton – Sanomalehtien Liiton jäsenlehti Päätoimittaja........................ 124,20€ 6 kk maksuvälillä ....... 10.7.1959 010 Yritysnumeroon soittaminen maksaa matkaja lankapuhelimesta 8,35 snt/puhelu + 16,69 snt/ minuutti (sis. Kuhmon torilla KOURUMYYNTI 0400 772 624 Pekka Heikkisen leiPäauto uunituoreiden leipien ja leivonnaisten kanssa P. Lehti toimitetaan ylivoimainen este (lakko ym.) varauksin. Lieksan kautta Paateriin, jossa tutustutaan Eva Ryynäsen ateljeehen ja juomme kahvit klo 12-13.30. tiistai, perjantai Levikkialue: .......................... 182,40€ (hinnat sis. Asiakasrekisteri: Kuhmolaisen asiakasrekisterissä olevia tietoja käytetään asiakassuhteen ylläpitoon ja hoitoon. klo 10. Kiellot ja kyselyt rekisteriselosteesta kir jallisina ja allekirjoitettuina osoitteeseen: Kuhmolainen, Kainuuntie 103, 88900 Kuhmo. Mikäli lehti ei ylivoimaisen esteen (esim. sähköpostit ....... 040 557 5931. 182,40€ (hinnat sis. Asiakasrekisteri: Kuhmolaisen asiakasrekisterissä olevia tietoja käytetään asiakassuhteen ylläpitoon ja hoitoon. Romu Green Steel Oy p. Kuhmo LT 2016 ................................ 040 741 8436, 044 546 5294 NoudetaaN ja ostetaaN kaikenlaista metalliromua, romuautot (romutustodistus) KESÄKUKKIEN MYYNTI JATKUU ark. Mikäli lehti ei ylivoimaisen esteen (esim. 08 655 0407 www.kuhmo.fi KUHMON KAUPUNKI TIEDOTTAA T B I T S E K U R I S U I P E T A K E U L A A H A A T I N A T K O R I N A A R T E I S T O A R A S K A S K A V A K A I S A R E S I T E I A T A N T L I M A K E L P O O T T E E T V A P P U A T H O S O T U S E N S I A V O I M E T A T L A S J I V E I L A I M E N T A A A R K K U E R K I T I T K U S I I R A P I A T L I I N A N A A T T I N I V O A U T A H R L T V I N N O K A S I L A K O I J A T A S I A T I L K A T L I A T R A J A P I L A R A A J A T O N O R A V A T A A K E N U S A A R I P R A K A T A U R A T P O N I T A T R A I N U K R P E T O S K A A O S S I L S A K I I L U A S I V U T I K K U N A L O N N E T O T S A T A K A A T A P A T V I S I O R E I L U T I I M A T H E V O N E N K A N S A T T S A A R I A R A T P A R A S L O U K O T K K I H O S U A B A S S O U S A I N K O H D A T O R P A N A K U I T A T A U H T U A A P I L A T V I R N A T K J O O G A T A U L I S I J A S O P U R E E T R A T A S O S A L L I S E T A H M I L A N A N N E T A L S A T S A T A O L K A I N A U K I O T I S O U S N A P A T A T U L K I N T A T U J U S E T P I I M Ä T A K T I O T P E T A T A A N I T T A I N T I A A N I JUHANNUSRISTIKON (22.6.) RATKAISU Peurarastit ti 27.6. klo 19.00 Unskin uran takalenkillä. Japanilainen sananlasku Katerman VII jakokunnan osakkaiden kesäretki teatteriin Vuonislahden kesäteatteriin su 23.7.2017 Retkiohjelma: Bussimatka Hietaperästä klo 9, Vieksinjoentietä ja Heinälahdentietä Kuhmoon, matkahuolto n. Lehdellä on täydet oikeudet kaikkeen julkaistavaksi lähetettyyn aineistoon. 45,80€ Vuosikerta ............... – 18.7.2017. asiakaspalvelu.kuhmolainen@slpmedia.fi ilmoitukset.kuhmolainen@slpmedia.fi toimitus.kuhmolainen@slpmedia.fi Henk.koht. 0800 95 505 MAHDOLLISET JAKELUHÄIRIÖT TILAUSHINNAT Kestotilaus 12 kk maksuvälillä ... asiakaspalvelu.kuhmolainen@slpmedia.fi ilmoitukset.kuhmolainen@slpmedia.fi toimitus.kuhmolainen@slpmedia.fi Henk.koht. tarkoituksiin ilmoittamalla siitä Kuhmolaisen asiakaspalveluun. Kuhmolaisella ja muilla SLP Kustannus Oy -konserniin kuuluvilla lehdillä on oikeus käyttää ja luovuttaa rekisterissä olevia tietoja suoramarkkinointiin, etämyyntiin sekä mielipideja markkinatutkimuk siin henkilötietolain mu kaisesti. Muistutukset on tehtävä viimeistään kahdeksan (8) päivän kuluessa ilmoituksen julkaisemisesta. Ajo-ohjeet Kainuuntie 88, ala-piha. PÄIVYRI Tänään on tiistai 27. Kuhmo LT 2016 ................................ Myyntijohtaja Kirsi Kela 044 332 5332 Ilmestymispäivät .................. 2,50 €/m 5” SAUMATON, peräkärry mukaan TIKKAITA, PIIPUNHATTUJA ke 28.6. alv 24 %). etunimi.sukunimi@slpmedia.fi Verkkopalvelu: ..................... Suomalainen Lehtipaino Oy, Kajaani Syntymäpäivä: ..................... ALV 10%) Tiistai Perjantai, klo 16 Perjantai Keskiviikko, klo 16 AINEISTOAIKATAULU Ma – la klo 6.30 – 11.00 Puhelut palvelunumeroon ovat ilmaisia. Henkilötietolain edellyttämä rekisteriseloste on nähtävillä Kuhmolaisessa. Lehdellä on täydet oikeudet kaikkeen julkaistavaksi lähetettyyn aineistoon. 10.7.1959 010 Yritysnumeroon soittaminen maksaa matkaja lankapuhelimesta 8,35 snt/puhelu + 16,69 snt/ minuutti (sis. Korjaustyön aikana kiertoliikenne tapahtuu Riihilammentien kautta Hirvelän tieltä. Opastus Nurmestien risteys. 044 363 6446 Kuhmon torilla ke 28.6. Ti laaja voi kieltää tietojensa käytön em. Henkilötietolain edellyttämä rekisteriseloste on nähtävillä Kuhmolaisessa. Muistutukset on tehtävä viimeistään kahdeksan (8) päivän kuluessa ilmoituksen julkaisemisesta. Kainuuntie 103, 88900 Kuhmo Puhelin: ................................ tarkoituksiin ilmoittamalla siitä Kuhmolaisen asiakaspalveluun. Kiellot ja kyselyt rekisteriselosteesta kir jallisina ja allekirjoitettuina osoitteeseen: Kuhmolainen, Kainuuntie 103, 88900 Kuhmo. klo 10-17, la klo 10-14, su suljettu PALSTALAN PUUTARHA Haatajantie 109, Kuhmo, p. 45,80€ Vuosikerta ............... Tervetuloa! Sitoutumaton – Sanomalehtien Liiton jäsenlehti Päätoimittaja........................ Timo Kyllönen 044 332 5320 Toimittaja Jarno Hiltunen 050 430 7458 .......................................................Toimittaja Marjatta Kurvinen vapaalla Toimittaja Antero Komulainen 050 566 2493 Konttori avoinna: ................. Kuhmolaisella ja muilla SLP Kustannus Oy -konserniin kuuluvilla lehdillä on oikeus käyttää ja luovuttaa rekisterissä olevia tietoja suoramarkkinointiin, etämyyntiin sekä mielipideja markkinatutkimuk siin henkilötietolain mu kaisesti. Retki on maksuton. klo 18-19 Jämäsvaara. www.kuhmolainen.fi Osoite: .................................. SLP Kustannus Oy Painopaikka: ........................ alv 24 %). Ilmoitukset ja tilaukset 010 665 9012 .......................................................Myyntineuvottelija Eine Kotamaa 050 315 5849 ..................................................... Ei laskutuslisää. www.kuhmolainen.fi Osoite: .................................. Testijuoksu ja kuntoliikuntatapahtuma to 29.6. SLP Kustannus Oy Painopaikka: ........................ Suomalainen Lehtipaino Oy, Kajaani Syntymäpäivä: ..................... tiistai, perjantai Levikkialue: .......................... lakko) tai asiakkaasta johtuvan syyn vuoksi voi julkaista ilmoitusta, lehti ei vastaa ilmoittajalle aiheutuneesta vahingosta. lakko) tai asiakkaasta johtuvan syyn vuoksi voi julkaista ilmoitusta, lehti ei vastaa ilmoittajalle aiheutuneesta vahingosta. 4585 kpl Kustantaja: ........................... 124,20€ 6 kk maksuvälillä ....... kesäkuuta 2017 Aurinko nousee kello 02.34 ja laskee kello 23.35 Nimipäiviään viettävät: Ti: Elviira, Elvi Ke: Leo To: Petri, Pekka, Petra Pe: Päivö, Päiviö La: Aaro, Aaron Su: Mari, Maria, Marika Ma: Arvo Ti: Ulla, Ulpu Korkeakin torni alkaa maasta. Ti laaja voi kieltää tietojensa käytön em. arkisin klo 9-11 ja 12-14, la suljettu Sähköpostit: ......................... 68,70€ 4 kk maksuvälillä ....... 4585 kpl Kustantaja: ........................... kesäkuuta 2017 – KUHMOLAINEN 19 sarjakuvat SUPERMUKULA B. Vastuu virheistä ja huomautukset: Lehden suurin vastuu hyväksytyn ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä tai ilmoituksen poisjäännistä on ilmoituksen hinta. Myyntijohtaja Kirsi Kela 044 332 5332 Ilmestymispäivät .................. Vastuu virheistä ja huomautukset: Lehden suurin vastuu hyväksytyn ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä tai ilmoituksen poisjäännistä on ilmoituksen hinta. Matkaamme Vuonislahden rantateatteriin, jossa katsomme klo 14 näytelmän Maanveri rintamalta raiviolle. VIRTANEN AJAN SÄVEL LIIKENNEKESKEYTYS Liikenne katkaistaan Kupsusensalmen sillan kohdalta Seilosen tiellä 26.6. mennessä joko Harri Piiraiselle p. 050 372 8554 tai Markku Tuohiselle p. Näytöksen jälkeen ruokailu, jonka jälkeen paluu Kuhmoon. arkisin klo 9-11 ja 12-14, la suljettu Sähköpostit: ......................... 010 665 9012 ilmoitukset.kuhmolainen@ slpmedia.fi l Rivi 1,50 € + alv Palsta on tarkoitettu järjestöjen ja yhdistysten sisäiseen tiedottamiseen. Timo Kyllönen 044 332 5320 Toimittaja Jarno Hiltunen 050 430 7458 .......................................................Toimittaja Marjatta Kurvinen vapaalla Toimittaja Antero Komulainen 050 566 2493 Konttori avoinna: ................. Lehti toimitetaan ylivoimainen este (lakko ym.) varauksin. 0800 95 505 MAHDOLLISET JAKELUHÄIRIÖT TILAUSHINNAT Kestotilaus 12 kk maksuvälillä ... Ilmoitukset ja tilaukset 010 665 9012 .......................................................Myyntineuvottelija Eine Kotamaa 050 315 5849 ..................................................... etunimi.sukunimi@slpmedia.fi Verkkopalvelu: ..................... Tiistaina 27. klo 9.15-12. Kuhmon kaupunki, tiepalvelut 4” RÄYSTÄSKOURUA alk. Ilm. Kainuuntie 103, 88900 Kuhmo Puhelin: ................................ SEURAT SEURAT. sähköpostit ......
juhlaviikko Liitteessä kerrotaan juhlaviikon tapahtumat, mielenkiintoiset henkilöhaastattelut ja kurkistetaan rastiviikon historiaan. Painoa hauella oli 7,7 kiloa. 7-17, LA 9-13 -20 % 65 90€ +sävytys /9 l 85 90€ +sävytys /9 l 69 90€ +sävytys /9 l Värisilmä PILKE, kuultava puunsuoja, kirkas Teknos PANU+ talomaali, valkoinen Värisilmä PEITTO peittävä puunsuoja, valkoinen COLOrAmAmAALAUsväLINEET 92 90€ +sävytys /11,7 l Tule tutustumaan uutuuksiimme! mAALIKUNINKAIDEN LUOTTOPAKKI Tikkurila vINHA valkoinen Ilmoita paikkakunnan parhaat tarjoukset ja menovinkit. 99 mm, 3 palstan lev. Kuhmon torilla vietetään torIPäIvää. kesäkuuta 2017 Kainuuntie 79, Kuhmo, p. Lämmintä Suomessa toissapäivänä Kylmää toissapäivänä Paikallisennuste tänään Kotimaa iltapäivällä Kotimaa 20 25 30 15 10 5 0?C +5 +10 +15 +20 +25 +30 Odotettavissa tänään Kainuussa Sää vuosi sitten KUHMO Nurmes Valtimo Meteorologi Riikka Lahtinen +16 +15 +15 +16 4 Keskiviikkona Torstaina Perjantaina Lauantaina +15°C 3 +16°C 2 +20°C 3 +21°C 5 Mikkeli +19,8 °C Salla +1,4 °C Voimistuvaa luoteistuulta. HaLuatKo onnIteLLa 50-vuotIasta rastIvIIKKoa. Perjantaina 28.7. 150 mm koko 1x31 pmm 39 € koko 1x42 pmm 59 € koko 1x65 pmm 79 € koko 2x31 pmm 79 € koko 2x42 pmm 115 € koko 2x65 pmm 129 € koko 2x88 pmm 149 € koko 3x65 pmm 179 € Muut koot kysy tarjous! rastiviikko-juhlaliite ti 25.7. kesäkuuta. Oletko mukana torilla tai kilpailukeskuksess a. jaetaan Kuhmolaisen välissä joKaIseen taLouteen Kuhmon keskustaajamassa sekä rastiviikon vieraille. Yhteistyökumppani, yhdistys, yhteisö ja yritys! 1290 € 149 € trimmeri 122 C 219 € mOOttOriSAHA 135 Kuhmolaisen Suurin kala 2017 -kilpailun avauskalat on nyt pyydystetty ja ilmoitettu mukaan kisaan. 47 mm, 2 palstan lev. ota yhteyttä ja varaa onnitteluilmoitus. Ensimmäiset hauet Kuhmolaisen kalakisaan Niko Mikkonen ja metrin mittainen hauki. Liitteessä ilmoitat tuotemyyntisi tiedoksi rastiviikkokävijöiden lisäksi myös paikkakuntalaisille . Tähän mennessä komeimman kalan kilpailuun on ilmoittanut Janne Toivonen, joka saalisti juhannuspäivänä Lentiirajärvestä 10,76 kiloa painaneen hauen. Kajaani Kuhmo Sotkamo +20°C 3 +19°C 3 +19°C 4 ke to pe Joensuu Kajaani Lahti Oulu Rovaniemi Pori Jyväskylä Helsinki Tampere Turku Vaasa Kemi 15 17 15 11 16 14 17 14 14 17 14 19 18 21 18 16 21 17 21 16 16 19 18 19 23 18 20 18 20 19 20 19 20 20 20 15 18 14 15 14 13 16 14 10 7 12 9 6. 20 KUHMOLAINEN – Tiistaina 27. Hauki haksahti Toivosen vetämään professoriin. mennessä Eine Kotamaa eine.kotamaa@slpmedia.fi Puh. Rastilla 50. 10-vuotias Niko Mikkonen pyydysti juhannusaattona tasan metrin mittaisen hauen Ontojärvestä jigiä heittelemällä. Päivälämpötila 13...15 astetta. 050 315 5849 Hintaan lisätään alv 24 % Kainuuntie 103, 010 665 9012 Tarjoamme ilmoitustilaa tarjoushintaan: 1 palstan lev. Vaihtelevaa pilvisyyttä, sadekuuroja. (08) 655 0137 PALVELEMME ARK. Kaikki kisaajat ovat tällä hetkellä haukisarjassa. Tomi Kilpeläinen puolestaan onnistui nappaamaan 9,06 kiloa painaneen hauen virvelillä Lammasjärvestä 18. Ilmoitusvaraukset ja aineistot ke 5.7