Jenny Kinnunen, Saara Heikkinen ja Tinja Heikkinen ovat muun muassa pohtineet tapoja viestiä nuorille. Veneessä mukana myös vaimo Tuula Levy sekä norjanharmaa Jaro. >> 4-5 Kaupunki käyttää sosiaalista mediaa yhä enemmän viestinnässään. PERUSTETTU 1959 | WWW.KUHMOLAINEN.FI | IRTONUMERO 2,50 € PERJANTAI 27. Timo Kyllönen. >> 22 Uimataito Joka kolmas suomalainen ei osaa uida lainkaan. Piispa kertoo Kamarimusiikissa aistimastaan tunnelmasta ja luo katsauksen kirkon tämän hetkiseen tilaan>> 8 Puhetta uskosta ja kulttuurista 6 4 1 4 8 8 1 2 6 5 8 5 1 8 3 Keskiviikkona Lammasjärvellä veneillyt Jorma Jonninen sanoo, että Kuhmossa on tosi vähän veneilijöitä, ja tänä kesänä heitä on näkynyt vielä aikaisempiakin kesiä vähemmän. HEINÄKUUTA 2018 NRO 60 Kalakisapäivitys Paavo Kinnunen nosti Autiojärvestä 1 750 gramman ahvenen. >> 6-7 Some on tärkeä viestintäväylä Oulun piispa Samuel Salmi vieraili Kuhmossa. >> 5 Hyvin vähän valvottavaa Veneily: Veneilijöiden oma harkinta korostuu turvallisessa vesiliikenteessä
Sunnuntai-iltaan mennessä konserteissa oli käynyt hieman yli 16 000 henkeä. Sosiaalisessa mediassa tiedottaminen on arvokasta taloudenkin näkökulmasta. Kuumempiakin paikkoja löytyy, sillä korkein mitattu lämpötila on vuodelta 1913 Californian Death Valleystä, jolloin elohopea kiipesi 56,7 asteeseen. Kaupungin aktiivinen toiminta sosiaalisessa mediassa on korvaamatonta Kuhmon ja kuhmolaisten yritysten näkyvyyden kannalta. Palstan kokosi Elias Kaskela. Yksi sosiaalisen median hyödyntämisen lähtökohdista on vastaanottajalähtöisyys. Eri kanavien hyödyntäminen mahdollistaa sen, että viestit leviävät monipuolisesti erilaisille yleisöille. Tätä on osattu hyödyntää iät ja ajat: Kuhmossakin on edelleen talouksia, joissa itse keitetyt mehut lasketaan hetteen pohjaan ympäri vuoden takuuvarmasti tasaisena pysyvään kylmyyteen. K ulttuuriyhteistyö Kostamuksen kanssa on helppoa yhteisen taustan vuoksi. Jos näin kävisi, asumismukavuuteen liittyvästä viileästä saattaisi tulla nykyistäkin arkisempaa, joka kotiin myytävää kauppatavaraa siinä missä lämmöstäkin. Kuhmon ja Kostamuksen kulttuuriyhteistyö on lähtenyt erittäin vaivattomasti liikkeelle. Sunnuntaina pidettiin perukkakonsertit myös Lautasvaaralla ja Nivan Anttilassa. Yhdeksässä tapauksessa auto tönäisi jalankulkijaa, pyöräilijää tai mopoilijaa. Kuvassa Vladimir Shiskin, Zonja Zhuk, Tatjana Shiskin, Ljudmila Osipenko. päivä heinäkuuta 1988 muun muassa Kamarimusiikin perukkakonserteista, kulttuuriyhteistyöstä Kostamuksen kanssa sekä Kuhmon keskustan liikenteestä. Kommentti uutiseen mobilistien tapahtumasta (24.7.) K uluvan hellejakson aikana on esitetty erilaisia arvioita siitä, voivatko pitkät paahteiset jaksot olla jatkossa yhä todennäköisempiä myös Suomessa. Kamarimusiikkiväen on todellakin ruvettava pohtimaan sitä, miten hieno musiikkijuhla saadaan ”myytyä” nuoremmille ikäluokille. Valtavan runsasluminen talvi – sikäli kun sitä nyt pystyy palauttamaan mieleensä – ja sitä seuraava helteinen kesä on aikamoinen yhdistelmä. Varsinaiseksi kuhmolaisen yleisön lemmikiksi on noussut monitaituri Radu Chisu. Päivisin keskustan kadut tukkeutuvat kaupoissa kävijöistä, joiden on päästävä autolla lähes kynnyskivelle saakka, vaikka välimatkat ovatkin lyhyet. Suomessa luonnon tarjoamaa jäähdytystä ryhdyttiin hyödyntämään ensimmäisenä Helsingissä vuosituhannen vaihteessa, kun Helsingin Energian kaukojäähdytysverkko valmistui. Varsinkin illat ovat toivottomia, sillä Kainuuntiellä ja Koulukadulla pyörii kiihkotahtinen pilis, jossa kumi vonkuu. Joillakin kaupungin palveluntuottajilla on lisäksi omat sivunsa sosiaalisen median alustoilla. Ihmeteltävän helposti, sanoo Neuvostoliiton Kulttuurija tiedekeskuksen johtaja Vladimir Shiskin odottaessaan lauantai-iltaa ja ensimmäistä kokemustaan Kuhmon kamarimusiikista. Se on huolestuttavan iäkästä ja harmaantunutta. Jäähdytyksen yhteydessä kerätty lämpö voidaan hyödyntää uusiutuvan kaukolämmön tuottamiseen. Tänä kesänä koettu kuumuus korostaa entisestään Suomen ainutlaatuisuutta asuinpaikkana. Käyttökelpoista ja käytännössä täysin hyödyntämätöntä viileää ei tarvitse etsiä kaukaa, sillä sitä löytyy maaperästä sekä järvien ja meren pohjasta. Sosiaalisen median hyödyntäminen on hyvä lisä perinteiseen viestintään, jota kaupunki jatkaa muun muassa julisteiden ja paikallislehden kanssa tehtävän yhteistyön muodossa. Yksittäinen julkaisu voi tavoittaa jopa kymmeniä tuhansia vastaanottajia. Kaukojäähdytyksen toimintaperiaate on yksinkertainen ja verrattavissa kaukolämpöön sillä erotuksella, että siinä missä kaukolämmössä lämpöenergiaa tuodaan kiinteistöön, kaukojäähdytyksessä sitä viedään kiinteistöstä pois. Kommentti konserttisihteerin haastatteluun (24.7.) www.kuhmolainen.fi Eipä mainostettu lipunostopisteellä minne viedään arpaliput ja että on koko arvonta! Eikö sellaisesta pitäisi antaa asiakkaille tietoa. Kaupunki etsii tapoja viestiä yhä laajemmalle yleisölle Pääkirjoitus 27.7.2018 Paikallislehti Kuhmolainen, perustettu 10.7.1959 6 Päätoimittaja: Timo Kyllönen 044 332 5320 6 Jakelupäivystys: 0800 955 05 6 Sähköpostit: etunimi.sukunimi@slpmedia.fi P erukkakonsertit kokosivat paljon kuulijoita. Kaikki Kuhmon kamarimusiikin perukkakonsertit pidettiin viime sunnuntaina. Kaupunki onkin ottanut askeleen kohti kaupunkilaisia ja yhteistyökumppaneitaan aktivoidessaan tiedottamistaan siellä, missä kuhmolaisia, Kuhmon ystäviä sekä Kuhmon yhteistyökumppaneita liikkuu. A Runsasluminen talvi ja helteinen kesä on aikamoinen yhdistelmä. 2 KESKUSTELE KUHMOLAINEN – Perjantaina 27. Perinteisten tiedotteiden muodossa viestiminen ei esimerkiksi tavoittaisi monia nuoria kuhmolaisia. Tällä hetkellä Kuhmon keskustan onnettomuudet kuvastanevat puutteellisia liikennejärjestelyjä ja huonoja asenteita. Lentiiran kirkko oli täynnä ja erityisen ihastuneita oltiin Timo Korhosen kitaran sointiin kirkossa. 30 vuotta sitten Lentiirassa ihastuttiin kitaramusiikkiin Kamarimusiikkifestivaaleilla 1988.. heinäkuuta 2018 Konserteissa vasta toistakymmentä vuotta käyneenä 50+ -henkilönä olen pohtinut juuri samaa asiaa eli yleisön ikärakennetta. Alustoilla julkaiseminen on edullista ja mahdollistaa laajan vastaanottajakunnan tavoittamisen. Ilmatieteen laitoksen mukaan Kuhmon keskilämpötila vuosina 1981–2010 on ollut 1–2 astetta. Pääväylille on on väistyviltä kaduilta lähes mahdotonta tunkeutua. Viileyttä järven pohjasta Kolumni Timo Kyllönen timo.kyllonen@slpmedia.fi Kirjoittaja on Kuhmolaisen päätoimittaja. Iloa tästä varjostaa kuitenkin kaksi asiaa: ensinnäkin kuumuus ei sovi kaikille ihmisille, ja toiseksi ilmiön sidonnaisuus ilmastonmuutokseen ei aiheuta hurraa-huutoja. V iime vuoden aikana Kuhmon keskustassa kolaroitiin 23 kertaa. Kuumin pysyvästi asuttu paikka löytyy Saudi-Arabiasta, jossa vuoden keskilämpötila on 30,7 astetta. Kuhmolaisessa uutisoitiin 26. Kirjoitin talvella siitä, kuinka Kuhmon runsailta tuntuneet lumisateet olivat sittenkin aika kohtuullisia verrattaessa niitä maailman lumisimpiin paikkoihin. Jos samalla tavalla verrataan Kuhmon säätä muualle maailmaan, huomataan, että meillähän on lähes välihousukelit koko vuoden ajan. Kaupungilta löytyy tili monista eri palveluista. K uhmon kaupunki on alkanut hyödyntää sosiaalisen median kanavia viestinnässään yhä enemmän kuluvan vuoden aikana
Luokkahuoneisiin voisi sijoittua tätä teatteritoimintaa ja vaikkapa Mikkolan Topin ainutlaatuinen Pullomuseo sekä pysyvä luontovalokuvanäyttely. Nimimerkkikirjoituksia julkaistaan vain poikkeustapauksissa. Esimerkiksi Antti Leinosen ja monien muidenkin luontokuvaajien. Sieltä haju kai siirtyi eka kerroksen johonkin luokkaan, joka pantiin käyttökieltoon. heinäkuuta 2018 – KUHMOLAINEN 3 Mielipiteet: toimitus.kuhmolainen@slpmedia.fi, Kuhmolainen, Kainuuntie 103, 88900 Kuhmo. Kirjoita viestin alkuun KUH ASIA sitten viesti Ohje: Yleisönosastossa julkaistaan ensisijaisesti vain omalla nimellä kirjoitettuja mielipiteitä. Johannes Pulkkinen arkisto/Johannes Pulkkinen Käykää Kontion koulun purkamista vastustavat siellä kellarikerroksen luokissa. Kaunishan rakennus on. Siellä jo yli kymmenen vuotta on ollut hajua. Kirjoittajan nimeä ei anneta toimituksen ulkopuolelle. Kontion vanhaa koulurakennusta ei tulisi purkaa vaan ottaa se hyötykäyttöön läpi vuoden. Että voidaanko korjata ja millä rahalla ja maksatteko edes osan korjauksesta. Uutisvinkit ja tiedustelut: Puhelimitse 044 332 5320, sähköpostitse toimitus.kuhmolainen@slpmedia.fi. pantit 1,20€ 99 3 99 5 49 kpl kpl ps RIISIPIIRAKKA 10 kpl KAURAKARPALOLEIPÄ 400 g (9,98 kg) Kaesan konsulentilta PERjANTAINA 59 kg kg VESIMELONI, Espanja 19 50 89 kg KIVENNÄISVESI 1,5 l (0,40 l) K-ruokamestarin RUODOTTOMAT LOHIMEDALjONGIT Yksittäin 1,15€/plo (0,50€/l) sis. ELLEI TOISIN MAINITA Herkkutori palvelee torstaisin ja perjantaisin klo 9.00-17.00, TERVETULOA! SUOMI Tavallista paremmasta ruokakaupasta MUNKKIRINKILÄ TOMAATTI sis. Siinäpä pari ideaa. Uskon, että erilaisia rahoituskanaviakin ylläpitoon olisi mahdollista saada, mikäli halukkuutta riittää hakemusten tekemiseen. Kuhmossa on innokkaita harrastajia ja onhan siellä omasta takaa ohjaajaksi monipuolinen kulttuurimies, Mikkolan Topi. Nimim. Ei edes allerginen Miksi Rajakadulla annetaan koiran haukkua heti aamusta turhaan, se tympeän kuuloista??!! On ihmisiä jotka haluais aamulla nukkua pitempään!!! TeksTariT Lukijakuva Pojat poseeraavat pyöriensä kanssa rastin kylällä vuonna 1939. Kuva on Eila Pulkkisen kuva-albumista PALVELEMME: MA-LA 8-21, SU 10-21 Torikatu 24, KUHMO, p. Perjantaina 27. pantin 0,40€ 3 00 3 plo. Kyllä ne matkailijoita kiinnostaisi ja Kuhmo saisi positiivista julkisuutta kulttuurimyönteisenä kaupunkina. Kirjoituksia ei palauteta. Kuvassa Jouko Pääkkönen ja Tiina Häkli vuonna 2015 esitetyssä kesäteatterinäytelmässä Rajaralli. MIELIPIDE Antero Komulainen kirjoitti kolumnissaan 13.7. Muistan – itsekin ollessani harrastajana kuhmolaisteatterissa – kuinka Kelolla toiminut kesäteatteri veti todella bussilasteittain väkeä Kuhmoon. Kesäsäilöön jätetyt virsikirjat haisivat kauan. osuvasti, että Kuhmo tarvitsee kesäteatterin ja muutoinkin teatteritoimintaa. Nyt olisi aika ryhtyä aktiviseen teatteritoiminnan kehittämiseen. Kirjoita napakasti. 040 829 8890 Tavallista parempi ruokakauppa TARJOUKSET VOIMASSA TO-SU 26. Toimitus pidättää oikeuden lyhentää ja otsikoida tekstiä. Kuvassa vasemmalta Reino Pulkkinen, Matti Piirainen, Martti Koistinen, Matti Pulkkinen, Martti Pikkarainen ja Aarne Sutinen. Tekstiviestit: Lähetä viesti numeroon 17192. – 29.7. Mainioita näytelmätekstejä on vaikka kuinka paljon ja saattaisipa Kuhmosta löytyä oma kirjailijakin, kuten aikoinaan oli Unto Heikura. Lisäideoita varmasti kuhmolaisilta löytyy! Maarit Hyvönen Teatteri pidentää ikää Kirjoittaja toivoo Kuhmoon teatteritoimintaa
Kuhmon vapaa-aikatoimen johtaja Timo Heikkilä sanoo, että uimarantojen läheiselle vesiliikenteelle ei ole olemassa virallisia ohjeita. Veneilyn valvonta vähäistä Timo Kyllönen timo.kyllonen@slpmedia.fi Pajakkakosken alajuoksulta Suvantotielle päin kulkevaa polkua parannetaan syksyn aikana. Edelleen metsähallitus katsoo, että kartellivahinkoja koskevan oikeuskäytännön kehittyminen sekä vahingonkärsijän aseman selkeyttäminen puoltavat muutoksenhakua. raakapuukartelliasiassa. Hankarannan ja Kuhmoniemen välissä oli tiistaina liikenteessä muutamia veneitä ja yksi vesijetti. Vesiliikenteen valvonnassa keskeistä on valvoa ruorijuopumuksia ja veneiden varustelua. Pitkospuutarpeet kuljetettiin maastoon vuosi sitten keväällä moottorikelkalla, Kyllönen kertoo. Vähintä, mitä rantojen lähellä pitäisi vesillä liikkuvien tehdä, on nopeuden vähentäminen. Hän arvioi, että Lammasjärvellä veneilyä vähentää entisestään se, ettei vesistö ole läpiajettava. Pehmeän maaston kohtiin rakennetaan pitkospuita noin 700 metrin matkalle. – Toinen asia, ettei kartoista löydy merkittyjä reittejä. Samalle väylälle sattuessaan vaaratilanteita voi syntyä, ja niiden ennaltaehkäisyssä tarvitaan molempien osapuolten varovaisuutta. Veneen varustelun suhteen poliisi on tarkka, ja sakko on Heikki Klemetin mukaan aika herkässä. Klemetti sanoo, että vaikka varsinaista huviveneilyä on niin Kuhmossa kuin muissakin Kainuun kunnissa varsin vähän, mökkiveneilyn valvonnalle on tarvetta. Ruorijuoppoja tavataan lähinnä lyhyillä siirtomatkoilla, kun omalta mökiltä on lähdetty ajamaan naapurimökille. – Uimaranta tai sen läheisyys ovat sellaisia alueita, että niillä pitää veneilijöillä tai vesiskootterin kuljettajilla olla ajatusta mukana ja ottaa toisten turvallisuus huomioon, Heikkilä sanoo. Uusia pitkoksia Pajakkajoen varrelle Pajakkakosken alapuolella kulkee polku Suvantotielle päin. Valitusluvan hakeminen koskee näyttökynnystä koskevia oikeusohjeita. Pientä puhaltajaa löytyy järjestään, lähes joka toisesta veneestä. – Jos moottoriveneestä puuttuu pelastusliivi tai kelluntaväline, se on varmasti päiväsakkojen paikka. – Jokaisen kannattaa ottaa järki käteen ja miettiä, minkälaista on turvallinen veneily. Veneilijöille kirjoitetaan useimmiten sakko veneen varustelun puutteista. – Vesillä ruorijuopumuksen raja on yksi promille, joten sitä yhden, kahden tai kolmen kaljan juojaa löytyy vesillä aika paljon. Uisteluporukoitakin on tänä kesänä näkynyt aikaisempia vuosia vähemmän, kesämökillä Kuhmossa lähes koko kesän asunut Jonninen sanoo. Pajakkajokea seurailevan pitkospolun on määrä valmistua ennen lumia. Keskiviikkona Lammasjärvellä veneillyt Jorma Jonninen sanoo, että valvontaa ei ole näkynyt, eikä toisaalta ole juuri valvottavaakaan. Työn alla on parhaillaan Unskin uran wc:n uusiminen ja sankarivainajien hautakivien tekstien maalaaminen. Vanhempi konstaapeli Heikki Klemetti poliisin liikenneryhmästä kertoo, poliisin vesijetti partioi Kuhmossa viime kesänä kamarimusiikin aikaan vain yhden kerran. Meillä on kuitenkin vain kolme venekoulutettua miestä ja kaksi nytkin lomalla, joten ei tässä hirveästi lähdetä valvomaan vesiliikennettä muiden töiden ohella. Vaikka sammutin näyttäisi vihreää, se saattaa tositilanteessa vain tussahtaa. 4 PUHEENAIHEET KUHMOLAINEN – Perjantaina 27. Poliisi korostaa veneilijöiden omaa harkintaa, sillä vesiliikenteen rajoitukset ovat tieliikennettä lievempiä. – Liikenneryhmällä on iso vene Oulujärvellä ja lisäksi helposti paikasta toiseen siirrettävä vesijetti, joilla käydään mahdollisuuksien mukaan valvomassa. – Polun rakentaminen aloitettiin Green Care -hankkeen aikana, mutta aika loppui siinä kesken. Ei-paikkakuntalaisena on ajettava uusilla paikoilla aika varovasti, kun ei tunne vesiä. Syksyllä polkua parannetaan pitkoksilla, joiden tarpeet on jo ajettu maastoon. heinäkuuta 2018 Timo Kyllönen timo.kyllonen@slpmedia.fi Vesiliikennettä valvotaan Kuhmossa ja koko Kainuussa minimaalisen vähän. – Verrattuna kotipaikalleni Maaningalle täällä on tosi vähän veneitä. Poliisi katsoo myös, että moottoriveneestä löytyy tyhjennysväline ja mela tai airot tai ankkuri köysineen. Metsähallitus katsoo, että asialla on laajempaa yhteiskunnallista merkitystä, jonka vuoksi valittaminen on perusteltua. Liivien ei tarvitse olla päällä, mutta kaikille veneessä olijoille on oltava oikein mitoitetut liivit. Myös Heikki Klemetti peräänkuuluttaa vesillä liikkujilta järjen käyttöä, sillä vesillä ei ole nopeusrajoituksia kuin erittäin harvoissa paikoissa. Toinen keskeinen asia on, että veneissä, joissa on yli 35-hevosvoimainen moottori, sisämoottori tai keitin, pitää olla sammutin. – Yleisin virhe näissä on sammuttimen huoltamattomuus, sillä kosteassa ja tärisevässä tilassa oleva sammutin pitää huoltaa joka vuosi. Metsähallitus valittaa kartelliasiassa. Jos leima on kuukaudenkin vanha, katsotaan, että sammutin puuttuu kokonaan. Ympäristöprojekti 2018 on kaupungin oma hanke, jossa Kyllösen vetämä 14-henkinen työporukka tekee erilaisia kaupunkikuvaan liittyviä töitä. Kaupungin Ympäristöprojekti 2018 -hankkeen vetäjä Jorma Kyllönen kertoo, että ajatuksena on jatkaa Pajakkakosken kävelyreittiä ja rakentaa samalla kiertolenkin mahdollisuus ulkoilijoille. Timo Kyllönen Metsähallitus on jättänyt korkeimpaan oikeuteen valituslupahakemuksen ja valituksen koskien Helsingin hovioikeuden toukokuista tuomiota ns. Kuuma sää ja hyvin lämpimät järvivedet houkuttelevat vesille niin uimareita kuin veneilijöitäkin
Rannalla on omat huomioitavat juttunsa kuten tumma vesi, välimatkat ja pohjan muodot, Hiltunen kertoo. Nuorisotyöttömyys keskittyy Kajaaniin. – Selälle uiminen on ilman muuta erittäin vaarallista. Nopeinta muutos on ollut Suomussalmella, jossa työttömiä työnhakijoita oli kesäkuussa Kainuun kunnista kolmanneksi vähiten. Hän mainitsee esimerkkinä Ruukinrannan ja sen vastakkaisen Koposensaaren välisen alueen, jolla näkyy silloin tällöin saaressa käyviä uimareita. – Alkaa olla kaikki kokeiltu. heinäkuuta 2018 – KUHMOLAINEN 5 Hankarannan ja Kuhmoniemen välissä oli tiistaina liikenteessä muutamia veneitä ja yksi vesijetti. Alle 25-vuotiaiden osuus työttömistä oli 19,8 %. Alueelliset erot lasten uimataidossa ovat kuitenkin suuria. Hyrynsalmi Kajaani Kuhmo Paltamo Puolanka Ristijärvi Sotkamo Suomussalmi Kainuu Kesäkuu 2018 muutos vuoden takaisesta 12,3 11,6 11,8 15,2 12,6 7,6 8,8 10,9 11,3 6 339 37 13 11 85 27 520 Kainuun työttömyys kesäkuu 2018 Työttömyysaste 114 1 992 419 206 129 41 417 362 3 680 -21 -283 -109 -14 -14 -9 -103 -136 -689 Kesäkuu 2018 % Kesäkuu 2018 kpl Työttömät työnhakijat Lähde: Kainuun te-toimisto -4 +112 +10 +3 +12 +6 +148 muutos vuoden takaisesta kpl Avoimet työpaikat Työttömyys laskenut etenkin Suomussalmella Anttijussi Ripaoja anttijussi.ripaoja@slpmedia.fi Suomi on tuhansien järvien maa, mutta moni meistä ei silti osaa uida. Kuhmon Ruukinranta on tarkastettu viimeksi keväällä ja todettu kunnossa olevaksi. Koulutuksen suorittamiseksi edellytetään kahdeksantoista vuoden ikää sekä hyvää uimataitoa ja fyysistä kuntoa. Viime vuoteen nähden työttömiä oli koko Kainuussa noin 16 % vähemmän. Riskien arviointi ja suositusten antaminen sekä valvonta ovat Suomessa Turvallisuusja kemikaalivirasto Tukesin vastuulla. Luonnonvedessä uidessa on muistettava, että olosuhteet poikkeavat uimahallista suuresti. – Nuorella ja hyväkuntoisellakin voi tulla yllättävä lihaskramppi uidessa, jolloin apu on tarpeen.. Kuntien omassa harkinnassa kuitenkin on, noudattavatko ne Tukesin antamia suosituksia. Suomen MetsätKuntoon on yrittäjä Teemu Mäkeläisen mukaan etsinyt metsureita Kajaanista ja Sotkamosta koko kesän ajan, mutta tekijöitä ei ole löytynyt. – Se on kiva ja mukava harrastus, kun sen tekee turvallisesti. Elina Pikkarainen elina.pikkarainen@slpmedia.fi Työttömyys laski Kehys-Kainuussa jälleen nopeammin kuin Kajaanin seutukunnassa. Myös pitkäaikaistyöttömiä on neljännes viime vuotta vähemmän. Hiltusen mukaan ennen kauden alkua sukeltajien on muun muassa käytävä tarkistamassa rannan turvallisuus. Tuolloin kyselyyn vastasi 2 758 henkilöä, jotka olivat 15 – 64-vuotiaita. Uimavalvonta on Hiltusen mukaan pääasiassa kuntien vastuulla. Kehys-Kainuun ja Kajaanin työttömyysasteet olivat lähes samalla tasolla: KehysKainuussa 11,6 %, Kajaanin seutukunnassa 11,1 %. Jotkut koulut käyttävät myös lapsia ahkerammin uimassa kuin toiset, Hiltunen pohtii. Rantapelastajat koulutetaan huolehtimaan erityisesti myös omasta turvallisuudestaan. Yksin en suosittele uimaan, vaan aina kannattaa olla kaveri mukana. Luonnonvesissä uiminen eroaa paljon uimahalliympäristöstä. Valvonnan tarve uimarannoille kartoitetaan riskinarviointi-menettelyn avulla. Hiltunen kehottaa uimaan rannan suuntaisesti, jotta jalat yltävät aina tarvittaessa pohjaan. Suomen Uimaopetusja Hengenpelastusliiton (SUH) koulutussuunnittelija Anne Hiltusen mukaan noin kolmannes suomalaisista on näiden kriteerien valossa uimataitoinen. Kolmannes ei osaa uida Kunnan tehtävänä on huolehtia myös virallisten uimarantojen kunnosta. Kainuun työttömyys on laskenut lähemmäs valtakunnan keskitasoa, joka oli kesäkuussa 10,4 %. SUH kouluttaa tavallisten uimavalvojien lisäksi avovesiin erikoistuneita rantapelastajia. Avoimia työpaikkoja oli Kainuun TE-toimistossa 40 % vähemmän kuin vuosi sitten, tällä hetkellä yhteensä 520. Timo Kyllönen Timo Heikkilä huomauttaa, että uimaranta ja -paikka ovat kaksi eri asiaa. – Uimahalleissa sääolosuhteet ovat stabiilit, vesi on kirkasta ja näkyvyys on hyvä. EteläSuomessa uimahallit ovat lähellä, mutta pohjoiseen mennessä uimahalliverkosto harvenee ja välimatkat kasvavat. Työttömyys on laskenut Kainuussa yhtäjaksoisesti kolme vuotta. Paltamossa työttömyys on laskenut selvästi Kainuun hitaimmin. Aikuisten uimataitoa on tutkittu edellisen kerran Suomessa vuonna 2011. Aiemmin tämä oli kunnallisen terveystarkastajan tehtävä. Heikkilä sanoo, että pitkän matkan uimareiden kannattaa pyytää mukaansa aina huoltovene, joka paitsi näkyy muille veneilijöille, tuo myös uimarille turvaa väsymisen tai muiden mahdollisten ongelmien varalta. Kainuun alhaisin työttömyysaste eli 7,6 % oli Ristijärvellä, korkein eli 15,2 % Paltamossa. – Lämpimät vedet voivat houkutella ihmisiä pitkänmatkan uimiseen avovedellä, ja siinä tullaan siihen kysymykseen, että onko uimari enää turvallisessa paikassa ajatellen muuta vesiliikennettä. Rannan läheisyydestä poistunut uimari voi olla veneilijän kannalta yllättävässä paikassa. Avovesillä uidessa matkan ja suunnan arvioiminen vaikeutuu. Yrityksen imagoon kuuluu Mäkeläisen mukaan pyrkiä suomalaisten työllistämiseen. Kunnan tehtävänä on huolehtia myös virallisten uimarantojen kunnosta. Tarpeen määrittää muun muassa rannan kävijämäärä, mahdollinen hyppytorni, veneliikenne ja virtaukset. Koulujen opetussuunnitelmiin on sisällytetty mukaan uimaopetus. Ei mielellään otettaisi ulkomaista työvoimaa, mutta kai se kohta pakko on, Mäkeläinen sanoo. Kahdessa kunnassa eli Sotkamossa ja Ristijärvellä työttömyystilanne on keskitasoa alhaisempi. Koko Kehys-Kainuun työttömyysaste on laskenut viidenneksellä. Täysin uimataidottomia on Hiltusen mukaan vain prosentti väestöstä. – Jos näistä tulee tiettyjä riskejä, niin kunnan tai kaupungin on hyvä pohtia, olisiko valvonta rannalla tarpeellista. Venereiteillä hän neuvoo käyttämään uimaripoijua tai värikästä lakkia. Suurin osa eli 339 työpaikkaa on Kajaanissa. Moni on käynyt kokeilemassa, muttei ole jäänyt. – Suomihan on pitkä maa. Heistä 68 prosenttia osasi uida kunnolla. Pohjoismaissa käytettävän uimataidon määritelmän mukaan henkilö on uimataitoinen, kun hän syvään veteen pudottuaan ja pinnalle noustuaan pystyy uimaan yhtäjaksoisesti 200 metriä, josta vähintään 50 metriä selällään. Mantereen ja saaren välinen alue on veneilyväylä. Tuorein uimataitotutkimus on viime vuodelta. Koko Kainuussa työttömiä työnhakijoita oli kesäkuussa 11,3 %, yhteensä 3 680 henkilöä. Työttömiä on Suomussalmella lähes kolmasosa vähemmän kuin vuosi sitten. Perjantaina 27. Timo Kyllönen Lapset ovat keskimäärin parempia uimaan kuin aikuiset. Se saattaa näkyä heikompana uimataitona. Siihen osallistuneista kuudesluokkalaisista 76 prosenttia osasi uida
Twitterissä on paljon eri alojen asiantuntijoita ja mielipidevaikuttajia. – Sosiaalinen media on lisäksi maailmanlaajuinen, ei vain paikallinen – vaikka sitä voi myös paikallisena käyttää, Määttä lisää. Viestinnän kohderyhmiä voi jakaa eri tavoin. Yksi kaupungin tavoitteista onkin viestiä Kuhmosta tavalla, joka houkuttelee paikkakunnalle uusia asukkaita ja yrittäjiä. – Someviestinnän ohjetta ja suunnitelmaa on ollut mukana tekemässä sosiaaliseen mediaan keskittynyt asiantuntijayritys, Määttä kertoo. Kun tarkasteltiin kuulovaurion esiintymistä eri ryhmissä, kävi ilmi, että vaurioita oli lähes kolme kertaa yleisimmin kuulokkeilla kuuntelevilla muihin verrattuna. Tekeillä on viestintäsuunnitelma. – Tavoitteena on saada tuhat seuraajaa ennen kuin lopetan työni elokuun toisella viikolla, viestinnän harjoittelija Saara Heikkinen kertoo. – Perustavoittavuus on sellainen yhdestä kahteen tuhatta ihmistä. Kaikista lapsista joka viides kuunteli musiikkia kuulokkeistaan 1-2 päivänä viikossa, joka kymmenes yli kolmena päivänä. Kaupungin Facebook-sivuilla on esimerkiksi noin 1800 seuraajaa. Suosituimmat päivitykset tavoittavat kuitenkin jopa tuhansia ihmisiä enemmän. Someagentit ovat muun muassa viestineet kaupungin järjestämistä tapahtumista sekä suunnitelleet sitä, millä tavoin kaupunki voisi viestiä toiminnastaan nuorille. Viestinnän harjoittelija Saara Heikkinen laatii parhaillaan viestintäsuunnitelmaa, jossa on käytetty myös ulkopuolisen toimijan apua. Pienellä osalla vaurio oli kummassakin korvassa. Tutkittavia lapsia oli yli 3000, puolet poikia, puolet tyttöjä. Heikki Arvilommi (JAMA Otolaryngol Head Neck Surg doi:10.1001/jamaoto.2018.0646) Kuulovaurioita jo lapsilla kuulokemusiikista Esimerkiksi kuulokemusiikin kuuntelu liian kovalla äänenvoimakkuudella voi aiheuttaa kuulovaurioita. Facebookia taas suosivat erityisesti keski-ikäiset, Heikkinen kertoo. Yksi tapa on jakaa vastaanottajat yksilöihin ja yhteisöihin. Kuulontutkimus paljasti noin 14 prosentilla lapsista tyypillisen kuulovaurion, jossa korkeiden äänien kuulo on alentunut. Se on myös hyvin edullinen, minkä ansiosta pienet kunnat ja kaupungit voivat tehdä hyvin näkyvää viestintää, kaupunginjohtaja Tytti Määttä sanoo. – Sähkökriisin aikaan twiitit tavoittivat hyvin ihmisiä. Kaupunki kokee somekanavat toimiviksi viestintäväyliksi niiden vuorovaikutuksellisuuden, edullisuuden ja laajan yleisön takia. – Sosiaalinen media on hyvä viestintäväline, joka mahdollistaa vuorovaikutuksen. – Julkaisujen suunnittelussa ja muotoilussa on aina otettava huomioon kanavan erityislaatu ja sen käyttäjäryhmä. Esimerkiksi erityisesti nuorten suosimaan Instagramiin perustettu Kuhmon kaupungin tili on kerännyt lähes 800 seuraajaa noin kahden kuukauden aikana. Eivät välttämättä kaupunkilaisia, mutta medioiden edustajia ja turvallisuusalan ammattilaisia kyllä, Määttä sanoo. Heilläkin vaurio on kytköksissä musiikin kuunteluun kannettavilla laitteilla. – Sekä yksilöt että yhteisöt – esimerkiksi yritykset tai sidosryhmät – voivat olla Kuhmossa tai missä päin maailmaa tahansa, Määttä sanoo. Jo ennen ikää, jolloin altistutaan kovalle musiikille festareilla ja rock-konserteissa, näyttää monella jo olevan valmiiksi korkeiden äänien kuulo alentunut ja alttius pahemmalle vauriolle olemassa. – Mitä enemmän kommentteja ja tykkäyksiä tulee, sitä useamman henkilön julkaisu tavoittaa. Molemmat kohderyhmistä voivat sijoittua eri tavoin maantieteellisesti. Instagram esimerkiksi on nuorten suosiossa. Toinen tapa on lähestyä ryhmiä kanavien mukaan. Aika moni, eli neljä kymmenestä ei harrastanut musiikin kuuntelua kuulokkeilla. Korkeat desibelit ja pitkäaikainen altistus aiheuttavat parantumattomia kuulovaurioita. Someagentit Tinja Heikkinen ja Jenny Kinnunen sekä viestinnän harjoittelija Saara Heikkinen sanovat, että kaupungin asioiden seuraaminen on monen mielestä helpompaa somen kautta. Kaupunki on muun muassa ottanut haltuunsa uusia somekanavia, joilla on saavutettu uusia yleisöjä. Kaupungilla on eri kanavissa eri seuraajamäärät. Anne Salminen anne.salminen@slpmedia.fi Kuhmon kaupunki on lisännyt aktiivisuuttaan sosiaalisessa mediassa kuluvan vuoden aikana. Kesän aikana kaupungilla on Heikkisen lisäksi työskennellyt kaksi someagenttia, joiden kahden viikon mittainen työjakso päättyy tänään perjantaina. Heiltä kyseltiin myös, miten paljon he kuuntelivat musiikkia puhelimistaan tai muista laitteistaan. Joillakin lapsista oli myös oireita kuulon alenemasta, vaikka yleensä sitä ei itse edes huomaa. Viestintäsuunnitelmassa määritellään muun muassa viestimisen tarkemmat kohderyhmät. Tutkijat toteavatkin, että jo näin nuorilla lapsilla kuulovaurio on kytköksissä musiikin kuunteluun kannettavilla laitteilla. Osana sitä tehtiin 9-11 vuotiaille ensimmäinen kuulontutkimus audiometrilla eli kuulonmittauslaitteella. Musiikin kuuntelusta liian kovalla joko nappikuulokkeista tai rock-konserteissa on jo pitkään varoiteltu nuoria. Vaikka näyttö kuulokemusiikin ja kuulovaurion yhteydestä vaatiikin vielä lisätutkimuksia, pitävät tutkijat tulosta huolestuttavana. Määttä kertoo, että twiitit toimivat hyvänä viestintävälineenä esimerkiksi sähkökriisin aikaan. Esimerkiksi minun ja Tytti Määtän tekemä 52 sekunnin pituinen video kaupungin sometileistä on tavoittanut 5500 ihmistä ja sillä on 3800 näyttökertaa, Saara Heikkinen kertoo. – Sen jälkeen minua on pyydetty kertomaan Kuhmon kaupungin kriisiviestinnästä moniin eri tilaisuukKaupunki tavoittaa somella tuhansia Eri somekanavien kautta kaupunki tavoittelee erilaisia kohdeyleisöjä. Seuraajien määrä ei kuitenkaan suoraan kerro sitä, kuinka monta ihmistä julkaisut tavoittavat. heinäkuuta 2018. Toimittajat seuraavat aktiivisesti Twitteriä. Elias KasKEla 6 PUHEENAIHEET KUHMOLAINEN – Perjantaina 27. Erasmus-yliopistossa Rotterdamissa on meneillään pitkäaikainen lasten seurantatutkimus. Uusi hälyttävä tutkimustulos Hollannista osoittaa nyt, että kuulon alenemaa löytyy jo muutoin terveiltä kymmenvuotiailta lapsilta
– Minulle on tärkeää, että tehdään näkyväksi kaupungin tekemää työtä ja vahvistetaan paikallista yhteisöllisyyttä viestinnän kautta, Määttä sanoo. Myös Kainuun keskussairaalan pääaula on käytettävissä. . Ovet avoinna helteestä kärsiville aNNe SalmiNeN perjantaina 27. Jos keskusteluun ei ehdi vastata lainkaan, sitä ei kannata tehdä, Määttä sanoo. Helteiden jatkuminen on nostanut asuntojen lämpötiloja todella tukalaksi, joka voi olla terveysriski kenelle tahansa, varsinkin riskiryhmille. Facebook paras käyttäjäanalyysiin Fakta Määtän viestintäteemat: . Anne Salminen anne.salminen@slpmedia.fi Kuhmon kaupunginjohtaja Tytti Määttä sanoo, että erityisen tärkeää sosiaalisessa mediassa viestimisessä on vastuullisuus. Kuntien terveysasemat ja niiden yhteydessä olevat hoito-ja hoivaosastot ovat pääsääntöisesti ilmastoituja ja ne ovat käytettävissä normaalien aukioloaikojen mukaisesti. – Se on myös yksi syy sille, miksi laadimme kaupungille viestintäsuunnitelman. Viestinnässä edustetaan omaa työnantajaa, Määttä sanoo. 2) Kuntayhteisön yhteisöllisyyden parantaminen ja kunnan tunnettuuden nostaminen. Yhtenä keinona tässä toimii paikallisten yritysten ja yhteisöjen asioista sekä tekemisistä viestiminen 3) Harvaan asutun maaseudun monipuolisesta elämästä ja toimintaympäristöstä kertominen. – Jos on tulossa oikein kiivastahtinen päivä, on mietittävä, että ehtiikö somessa esimerkiksi aloittaa keskustelua. – Yksittäinen twiitti voi helposti tavoittaa sen 50 000 ihmistä, Määttä sanoo. . Se luo hyvää kuvaa kaupungin viestinnästä, että kaupunginjohtajakin on henkilökohtaisesti siellä viestimässä, hän lisää. – Kymmenen päivän sääennusteen mukaan lämpötila liikkuu päivisin 25–30 asteessa ja öisin 15–20 asteessa. Määtän kirjoittama twiitti, jossa hän kannusti kaupungin ja maaseudun väliseen vuorovaikutukseen, poiki muun muassa haastattelut Helsingin Sanomiin ja Maaseudun tulevaisuuteen. . Fakta . Yksi syy sosiaalisen median käytölle on myös paikallisen osaamisen esille tuominen. Toisia käytetään kaupunkilaisille viestimiseen, toisilla taas tavoitellaan esimerkiksi Kuhmon ulkopuolisia yhteistyökumppaneita ja yleistä näkyvyyttä kaupungille. Lisää tapaamisia ja koulutusta on luvassa elokuussa, kun viestintäsuunnitelma alkaa olla hyvällä mallilla. – Johtajalla pitää olla visio siitä, että miten hän sosiaalista mediaa käyttää. Yleensä kaupungin Facebook-julkaisut ovat suosituimpia 45-55-vuotiaiden keskuudessa. Määtän mukaan eri kanavia ei voi laittaa tärkeysjärjestykseen, sillä jokaisella niistä on eri tehtävä. Kaupungin omien sivujen lisäksi eri organisaatioilla voi olla omia sivuja. Pitää olla tavoitteet, että miksi sitä tehdään ja miksi se on osa työtä, Määttä sanoo. Eri somekanavissa esimerkiksi rentouden aste on hyvin erityyppinen. Viestintätiimin jäsenet on valittu eri yksiköistä, esimerkiksi kirjastosta ja varhaiskasvatuksesta. Lähde: mietitytti.com PE Hyvärisen DONITSIT Koulukatu 22, Kuhmo, p. Yhtenä keinona tässä toimii eri ammattiryhmien työn näkyväksi tekeminen sekä kuntajohtajatyöni varsin avoin avaaminen julkiseksi. Seuraajia on jo niin paljon, että yksittäinen twiitti voi päätyä uutiseksi. Kuhmolaisissa yrityksissä yritysvierailuja tekevä Määttä on esimerkiksi saanut palautetta, ettei yrityksen olemassaolosta ole tiedetty ennen Määtän somepäivitystä. Sai raan hoi ta jan ym pä ri vuo ro kauti nen pu he lin päi vys tys, 08 6156 6000. Esimerkiksi kirjastolla on oma sivu Facebookissa ja Instagramissa. Kaupungin sivut löytyvät Facebookista, Instagramista, Twitteristä ja Youtubesta. 25 henkilöstä koostuva ryhmä on saanut ensimmäisen koulutuksen keväällä. 1) Kuntaorganisaation tuottamien palveluiden ja tekemisen tuominen esille. heinäkuuta 2018 – KUHMOLAINEN 7. siin. Määttä itse ei esimerkiksi salli minkäänlaista vihapuhetta millään foorumillaan. Se tekee myös yhteenvedon kiinnostuneimpien käyttäjien keski-iästä, Heikkinen sanoo. Päi vys tä vä eläin lää kä ri, 0600 303 301. Useassa eri somekanavassa – Twitterissä, Instagramissa, Snapchatissa, Facebookissa, blogeissa ja Youtubessa – päivittävä Määttä on asettanut somettamiselleen rajat ja tavoitteet. Soi ta en nen päi vys tyk seen läh te mis tä ja sil loin, kun tar vit set sai raan hoi ta jan neu vo ja. Someagentit Tinja Heikkinen ja Jenny Kinnunen sekä viestinnän harjoittelija Saara Heikkinen sanovat, että kaupungin asioiden seuraaminen on monen mielestä helpompaa somen kautta. – Viestimme myös esimerkiksi paikallislehden ja julisteiden kautta ja järjestämme keskustelutilaisuuksia. Mitään niistä elementeistä ei saa unohtaa, koska on niin erilaisia ihmisiä, jotka meidän pitää tavoittaa, Määttä sanoo. Somettamista täytyy suunnitella. Twiitit ovatkin usein levikiltään laajimpia. Naa pu reiden ja lä heis ten olisi syytä huo leh tia ikäih mi sen ja ris ki ryh miin kuu luvien hy vin voin nis ta kuu mal la ke säsääl lä, sote tiedottaa. – Facebookista näkee, montako ihmistä julkaisu on tavoittanut. Määttä itse aloitti sosiaalisen median aktiivisemman päivityksen käytyään kunnanjohtajille suunnatussa koulutuksessa vuonna 2016. . . – Talvisotamuseosta tehty video oli esimerkiksi suosituin yli 65-vuotiaiden keskuudessa. . Perinteisiäkään kanavia ei sovi someaikakaudella unohtaa. So siaa li päi vys tys, 044 797 0676. Sosiaalisessa mediassa aktiivisesti toimivan Määtän omalla Twittertilillään on yli 6000 seuraajaa. Viestintätiimi jatkaa somen parissa Facebook tarjoaa somekanavista parhaat edellytykset käyttäjäanalyysiin, kertoo Saara Heikkinen. – Hel teel lä myös tois ten hy vinvoin tiin kan nat taa kiin nit tää ta vallis ta enem män huo mio ta. Kaupunginjohtaja painottaa vastuullisuutta Tytti Määttä kertoo saaneensa erityisesti 25-45-vuotiailta positiivista palautetta kaupungin aktiivisesta somepäivittelystä. Kuhmon kaupunki löytyy sosiaalisen median kanavista hakusanalla @kuhmonkaupunki. Kai nuun so te ja Kai nuun kun nat ovat kartoittaneet ilmastoituja tiloja, joissa helteestä kärsivät ihmiset voivat käydä vilvoittelemassa. Keväällä niin kävikin – mutta positiivisessa mielessä. Sen takia on olemassa tietenkin myös ohjeistus siitä, miten viestintää tehdään. Koulutuksessa määriteltiin muun muassa omat viestintäteemat. 08 655 0095 Palvelemme: ma-la 8 – 21 su 10 – 21 H E I K U R A TARJOUKSET VOIMASSA PERJANTAISUNNUNTAI ELLEI TOISIN MAINITTU 6 90 1 59 5 90 kg 9 00 1 79 8 95 Atria KANAN REISIKOIPI marinoitu kg 3 pkt kg 49 kpl Lihatiskiltä Atria possun ULKOFILE extra Tumma RYPÄLE Atria Berliini MAKKARA 500 g kg 3 50 2 pkt Atria Wilhelm GRILLIMAKKARAT 350-400 g (4,38-5,47/kg) KULTA KATRIINA kahvi 450-500 g (6,00-6,67/kg) Rajoitus 1 erä/talous Kkortilla Kkortilla Yksittäin ja ilman korttia 1,99/pkt Yksittäin ja ilman korttia 3,49/pkt Nivan KIRJOLOHI Kainuun sote tiedottaa, että helteestä kärsivät kainuulaiset voivat hakeutua ainuun soten tiloihin vilvoittelemaan. Video pehmolelujen yökyläilystä kaupungintalolla taas keräsi suosiota 35-45-vuotiaiden keskuudessa, Heikkinen kertoo. Niko kemppaiNeN Viime keväänä perustettu viestintätiimi jatkaa sosiaalisen median päivittämistä, kun viestinnän harjoittelija Saara Heikkinen ja someagentit Jenny Kinnunen ja Tinja Heikkinen päättävät työjaksonsa. Tiimiläiset viestivät työstään muun työn ohessa
–Tavattoman paljon iloisia asioita piispan virkaan on liittynyt. Elämässä muistot kantavat. – Ihmisten välinen ilmapiiri on hienoa nähtävää. Tulokulman on oltava se, että haluamme rakastaa lähimmäisiämme ja kunnioittaa toisiamme. Minua puhuttelee se ettei kyse ole vain musiikista, vaan yhteistyöstä, jonka taso on viritetty niin korkealle, että se on jo lähes matemaattisen tarkkaa, Salmi ylistää. Piispa Salmi on elämässään kahden aikakauden välissä, sillä hän jää eläkkeelle piispan virasta syksyllä 1. – Kuhmo on luonnoltaan aivan fantastinen. Sillä tavalla tämä tapahtuma tukee sitä yhteisöllisyyttä, joka meidän aikanamme on monesti aika lailla hakusessa, Salmi pohtii. Merkittävänä asiana virkauran varrelta Salmelle on jäänyt mieleen erityisesti yhteyden rakentaminen kirkkojen välille niin lännessä kuin idässä. Salmen mukaan muutosvauhtiin liittyvät myös erilaiset liberaalit sävyt, jotka ovat nousseet laajaan keskusteluun. Täällä muodostuu sellainen iso perhe. Elämässä muistot kantavat, Salmi toteaa. En ole niitä ihmisiä jotka vastustavat muutoksia millään tavalla, pikemminkin tuen muutoksia. Piispan toivo yhteistyössä A Tavattoman paljon iloisia asioita piispan virkaan on liittynyt. Salmi kertoo olevansa iloinen esimerkiksi siitä, että on saanut tavata uransa varrella kolme eri paavia. Salmi on käynyt yhteensä kolmessa konsertissa, eikä hänellä ole kuin positiivista sanottavaa kokemuksista. – Taso on huikea. – Meidän tehtävämme on pienenä kansakuntana aina muistaa se, että meidän tulee vaalia ihmisten välisiä kohtaamisia. Armon sanoma on keskeinen sanoma, jonka varaan kirkko rakentuu. Salmen mukaan pohjoissuomalaisena on oltava ylpeä siitä, että Kuhmo on pystynyt nostamaan tapahtuman kansainvälisiin mittoihin. marraskuuta. – On tällaisia periaatteellisia kysymyksiä, joissa kirkon mielestäni on edettävä rauhallisesti ja pidettävä silmällä sitä, että kirkolla on oma perinteinen historiamme, joka toimii vahvasti korrektiivina sen suhteen mihin kaikkeen meidän tulee venyä ajan paineessa. – Haluan korostaa, että mikään yksityiskohta kirkon normijärjestelmässä ei ole sellainen, joka ylittää sen, että meillä kirkossa on armo joka kuuluu kaikille. Monet käyvät useita kertoja täällä, mutta aina on uusia kävijöitä, nuoria ja vanhoja. Piispa päätyi Kuhmoon kahtalaisten yhteyksien kautta. 8 PUHEENAIHEET KUHMOLAINEN – Perjantaina 27. Sen rinnalla ei ole yhtään mitään, mikä vaikuttaa ihmisen ja Jumalan väliseen suhteeseen, eivät meidän mielipiteemme eivätkä eettisen kysymykset. Samuel Salmi Oulun piispa Samuel Salmi Ikolan pappilassa. Salmen mukaan kaikista ristiriidoista huolimatta olennaista on kuitenkin se, että kirkossa säilyisi keskinäinen luottamus ihmisten välillä. – Kun tulee paikan päälle ja näkee täällä ainutlaatuisen tunnelman ja toisaalta erityislaatuisen korkeatasoisen osaamisen, niin kyllä se tekee vaikutuksen, Salmi toteaa festivaalin herättämistä vaikutelmista. Myös suhteet Venäjän ortodoksiseen kirkkoon ovat Salmen aikana kehittyneet ja tässä hän näkee hengellisen lisäksi myös valtiollisen tason. Kuhmon ympäristö on tullut tutuksi, kun piispa seurueineen on vieraillut paikallisten opastamana muun muassa Lentualla veneajelulla sekä Lentiiran lomakylässä, jossa seurue sai kuulla seikkaperäisiä kertomuksia tervanpoltosta. Elias KasKEla. Lisäksi vierailu talvisotamuseoon teki tutuksi raskaampaa historiaa. Piispa löytää Kamarimusiikkifestivaaleilla aistimastaan tunnelmasta lääkettä myös aikamme ongelmiin. Sillä tavalla voimme rakentaa turvallista tulevaisuutta. Salmi on toiminut piispana 18 vuoden ajan ja kysyttäessä laajempaa katsausta kuluneelle virkakaudelle, nousee kirkon muutosvauhti esille suurimpana asiana. heinäkuuta 2018 Elias Kaskela elias.kaskela@slpmedia.fi Oulun piispa Samuel Salmi vieraili Kuhmossa muutaman päivän ajan toisella kamarimusiikkiviikolla. Salmi kertoo muistojensa uran varrelta olevan kaikkiaan positiivisia. Pian eläköityvä piispa peräänkuuluttaa malttia kirkon muutosvauhdissa sekä yhteistyötä ja luottamusta niin kirkon sisällä kuin kanssakäymisessä muiden kirkkokuntien kanssa. Törmätäänkin toisenlaiseen elämään ja elämäniloon, jossa kulttuuri, ihmisten välinen kohtaaminen ja musiikin kautta elämysten hakeminen ovat vahvasti aistittavissa koko ajan, Salmi kertoo. – Suomen kirkossa on tapahtunut aika lailla muutoksia virkakauteni aikana ja olen käynyt piispana näitä muutoksia läpi koko kirkon kanssa. – Usein pohjoiset seudut samaistetaan mielikuvissa luontoon ja ajatellaan, että tänne tullaan esimerkiksi vaeltamaan. Luonnon ja järvien kauneus on ollut hyvin avartavaa ja hienoa. Monet asiat ovat menneet hienoon suuntaan, mutta joissakin asioissa toivoisi sitä, että muutoksen vauhti ei olisi niin suurta kuin se on ollut. Kulttuurin lisäksi Salmi arvostaa myös Kuhmon luonnon korkealle. Salmelle klassinen musiikki on ollut sydäntä lähellä aina lukioiästä asti ja kun Kamarimusiikkifestivaali oli tullut aiemmin tutuksi lähinnä radion kautta, oli vierailu varsin mieluisa. Ensinnäkin Kuhmon kirkkoherra Timo Suutari on hänen vanha tuttunsa Oulun hiippakunnasta ja toiseksi Kuhmon Kamarimusiikkifestivaali oli esittänyt piispalle kutsun Kuhmoon. Kuitenkin kirkossa on otettu tavattoman paljon uusia asioita vastaan ja tuntuukin siltä, että tällä hetkellä ihmiset odottavat sitä että päästäisiin hengähtämään välillä, Salmi analysoi kirkon tilaa
Sivu 10. FaniProductions Meiltä myös MatkapuheliMet Kainuuntie 101, 88900 Kuhmo, p. Hoover HVTUS542 WH PAKASTINKAAPPI korkeus 85 cm, tilavuus 82 l 199 € Mitsubishi ILMALÄMPÖPUMPUT 1295 € PYYKINPESUKONEET ja ASTIANPESUKONEET 299 € TELEVISIOT samsung, Philips, LG, Finlux... heinäkuuta 2018 Kuhmo Soi Kuhmon kamarimusiikki 14.–28.7.2018 Kuhmon Kamarimusiikin ainutlaatuista tunnelmaa välitetään uusille yleisöille sosiaalisessa mediassa jaettavien tunnelmallisten videoiden kautta. (08) 655 0621 www.kuhmonputkityo.fi KesätarjouKsia Vaihda vanha ilmalämpöpumppusi uuteen Mitsubishi LN25 (lumenvalkea) ilmalämpöpumppuun. Kuhmon tunnelmia maailmalle Kamarimusiikin aikana kuvattuja tunnelmallisia videoita käytetään festivaalin markkinointiin sosiaalisessa mediassa. Tarjous. 199 € VESIAUTOMAATIT 95 € SÄILIÖPAKASTIMET 199 € HUOM! UUSI R32 KYLMÄAINE! alk. Yhdellä videoista esiintyy pianisti Nino Gvetadze, joka on kuvattuna kuhmolaisessa viljapellossa. alk. alk. alk. K aupan päälle sulatusvesiohjain! ei sisällä kylmäaineen lisätäytöstä eikä matkakuluja. alk. Perjantaina 27
Videolla sellisti Maja Bogdanovic ja viulisti Daniel Rowland soittavat Lammasjärven rannalla. Faniproductions – Näitä videoita on ensinnäkin mukava tehdä, ja kun tapahtuman hyvän fiiliksen saa siihen ja sen välitettyä katsojille, markkinointi on houkutelevampaa. Katso video digilehdestä. Kolmannella videolla esiintyy pietarilaislähtöinen viulisti Sergey Malov. Karvonen sanoo, että somemaailmassa videoiden tulee olla lyhyitä. Ei tällaista ole missään muualla, eikä tätä tunnelmaa ole muualla. Kun olen näyttänyt näitä kamarimusiikin uusia videoita tapahtumaa tuntemattomille ihmisille, hekin ovat sanoneet, että nyt on pakko päästä kamarimusiikkiin, Karvonen nauraa. Liikkuvalla kuvalla tavoitetaan uutta yleisöä Maja Bogdanov, sello, ja Daniel Rowland, viulu, Lammasjärven äärellä. Hänen mukaansa somessa on mahdollista tavoittaa kokonaan uutta yleisöä myös kamarimusiikkiin. Marko Karvonen sanoo, että tunnelmavideoiden tekemiseen Kuhmon Kamarimusiiki antaa poikkeuksellisen hyvän ympäristön. Kuhmon kamarimusiikista tunnelmallisia videoita tehnyt Marko Karvonen sanoo, että somemarkkinointi on nykyään erittäin tärkeää. Video tarjoaa Karvosen mukaan myös ainutlaatuisen mahdollisuuden saada markkinointiin mukaan haluttua tunnelmaa. – Tämä on semmoinen kaverusten yhteinen harrastus. Jos halutaan löytää uutta yleisöä, siinä työssä liikkuva kuva on todella tärkeä. Videot on tuottanut Karvosen ja Esa Haverisen tuore yhteinen yritys FaniProductions. Samasta syystähän lehdissäkin lisätään juttujen yhteyteen videoita, ja liikkuvan kuvan käyttämisestä markkinoinnissa onkin tullut tärkeä osa mitä tahansa mediaa. Marko Karvonen sanoo, että ne toimivat ilman vuosilukuja myös jatkossa, ja niitä aiotaan nostaan markkinoinnissa esiin myöhemminkin aina silloin tällöin. Faniproductions Sergey Malov, viulu, veti videon kuvausten aikana päälleen metalliyhtye AC/ DC:n paidan. – Kyllä nykypäivänä some-markkinointi on iso osa koko markkinoinnista, vaikka perinteisiäkin kanavia edelleen taritaan. Toisella videolla georgialaislähtöinen pianisti soittaa ja kuljeskelee kuhmolaisessa maalaismaisemassa eli ohrapellossa. – Se, että kuinka lähelle ympäri maailmaa kiertäviä tähtiä konserttivieras pääsee Kuhmossa, on vaikuttavaa. Tuoreet markkinointivideot julkaistaan tällä viikolla. – Kuhmossa ainutlaatuista ja erikoista on juuri se, miten maailmantähdet innostuvat täällä erilaisista asioista, ja haluavat lähteä soittamaan instrumenttejaan vaikka järven rantaan, videoita kuvannut Marko Karvonen kertoo. 10 Kuhmo Soi Timo Kyllönen timo.kyllonen@slpmedia.fi Kuhmolainen luonto ja maailmanluokan taiteilijat näyttelevät pääosia Kuhmon Kamarimusiikin tuoreilla markkinointivideoilla. – Päävideossa on kuvattu tunnelmia aamusta iltaan eli siinä ollaan aamupalalla mökkirannassa, ja päivä päättyy yöuintiin, mikä on kamarimusiikin aikaan aika tyypillistä Kuhmoa. A Festivalin aikana puhutaan Kuhmon hengestä, ja sitä haluamme näillä videoilla kuvata. Ja kun se tuodaan videolle, se on varmasti parasta markkinointia, Karvonen summaa. – Festivalin aikana puhutaan Kuhmon hengestä, ja sitä haluamme näillä videoilla kuvata. Kuvausten tuloksena Marko Karvonen ja Esa Haverinen ovat valmistaneet kolme videota, yhden kaksi minuuttia pitkän ja kaksi lyhyempää. Kuhmon Kamarimusiikin kanssa aikaisemminkin yhteistyötä tehnyt Karvonen kertoo, että tämänkertaisten kuvausten tarkoituksena oli tuottaa sosiaalisen median markkinointiin video, jossa tuodaan esiin niitä tunnelmia, mitä kamarimusiikin aikana koetaan Kuhmossa
Erään sellistin sairastuminen ilmeni vasta konserttipäivän aamuna. 11 Kuhmo Soi Elias Kaskela elias.kaskela@slpmedia.fi Kuhmon Kamarimusiikkifestivaalin taustalla raksuttaa suuri koneisto, jonka toimintaan vaikuttavat useat muuttujat. Lehdistöpäällikkö Juhani Koivistolle on kertynyt runsaasti tarinoita vuosien varsilta esimerkiksi soitinten rikkoutumisista ja yllättävistä sairastumisista, mutta positiivisempiakin yllätyksiä on toki sattunut. Huusko oli lähtenyt vapaaehtoisena mukaan ja päätynyt soittamaan taustanauhoja konserttiin. – Ei ole onneksi vielä sattunut, Huusko kommentoi tämän vuoden festivaalin tilannetta. Antti Huusko Harppu kulkee vakaasti Antti Huuskon käsissä, eikä yllätyksille ole sijaa. Konserttisihteeri kertoo, että yllättäviä sattumuksia tapahtuu vuosi vuodelta vähemmän toimintatapojen kehittyessä yhä paremmiksi. Organisaatio on hyvin järjestetty ja eri palaset, kuten kuljetus, backstage ja muut taustavoimat pelaavat hyvin yhteen. Positiivisempiin yllätyksin voitanee laskea muutamat ennätykset, joita Koivisto on pannut merkille. Rytäkässä viulun kaula katkesi. Konserttisihteerin mukaan kaikkea mahdollista pyritään pitämään varalla ja myös erikoisempia esineitä on tullut kanniskeltua mukana. Festivaalin yleisjärjestelyiden vastaava Antti Huusko kertoo, että lähtökohtaisesti yllättävät tilanteet pyritään ehkäisemään ennakoimalla. Tuuraajat löydettiin, mutta he saivat tiedon vasta kello 12 konsertin alkaessa jo kello 16. Nuottien sivuja vaihdetaan iPadiin liitettävällä pedaalilla ja jos siitä loppuvat patterit, vaikeutuu nuotin luku huomattavasti. Festivaalin pitkäaikainen valokuvaaja Stefan Bremer jatkaa vähintäänkin yhtä hurjalla tarinalla, joka tapahtui 80-luvun lopulla. Jonkin asteinen ennätys tehtiin varmasti vuonna 1989, kun järjestettiin 24 tuntia kestävä konsertti. Loppuun vielä ennätyksistä ehkä komein: vuodelta 1987 Koiviston mieleen nousee vain Kuhmossa mahdollinen ennätys, kun eräs trumpetisti söi 18 rönttöstä kerralla. Tällekin tarinalle saatiin kuitenkin onnellinen loppu, kun soitin saatiin syksyllä korjattua melkein entiselleen. Hän oli laittanut viulukotelonsa nojaamaan auton perään ja huomannut tutun, jonka kanssa täytyi vaihtaa pari sanaa. Esimerkiksi kaikista nuoteista on mukana varakappaleet, joten nuottien häviämisen vaarakin on minimaalinen. Viulu unohtui auton taakse ja kun taiteilija sitten hyppäsi takaisin autoon ja lähti pakittamaan, kuului takaa kauhea rysähdys, kun viulu jäi auton alle. Huusko kertoo, että taiteilijat auttavat usein toisiaan vaikkapa viulun kielen katketessa. Kun yllätyksiä sitten tulee, eivät työntekijät suinkaan jää aseettomiksi, vaan hätään voidaan vastata esimerkiksi tarpeistolla, josta löytyy muun muassa nuottitelineitä yllättäviä tilanteita varten. Erityisen traagiseksi tapauksen teki se, että kyseessä oli Lontoon Royal Academylta lainassa oleva Stradivarius. Huuskolle erikoisimpana sattumuksena mieleen on jäänyt tapaus lavamiesajoilta. Elias KasKEla. Tästä seurasi tietysti suuret järjestelyt, mutta erityisen vaikean tilanteesta teki se, että sellisti soitti kappaleessa, jota kukaan muu ei ollut harjoitellut ja samaan kappaleeseen täytyi löytää vielä uusi pianistikin. Koivistolle on jäänyt soitinten rikkoutumisista mieleen erityisesti yksi tapaus. Kuhmossa on hänen mukaansa erityisen hyvä osaaminen ja kokemus. Tekniikka kuitenkin tuo nykyään jännitystä myös nuottien pariin, sillä iPadilta luettavat nuotit tuottavat välillä ongelmia. Kamarimusiikkifestivaalilla ollaan varauduttu hyvin myös yllättäviin tilanteisiin. Eräs taiteilija oli tullut kysymään lavajärjestäjiltä, osaako kukaan lukea nuottia. Yllätyksiltä ei siis varmasti voida välttyä, mutta niihin voidaan silti varautua mahdollisimman hyvin. Lisäksi esimerkiksi cembaloita löytyy varalle tarvittaessa. Bremer oli syömässä Tuupalan ruokalassa, kun eräs silloinen musiikkikurssilainen, nykyinen taiteilija, ryntäsi sisään nauraen hysteerisesti ja veti Bremerin ulos kuvaa ottamaan. Ulkona selvisi naurun syy: taiteilija oli tullut viettämään ruokatuntia Tuupalan koululle ja parkkeerasi autonsa koulun edustalle. Neljän tunnin harjoittelu haastavalle ja pitkälle Chopinin kappaleelle vaikutti mahdottomalta aikataululta, mutta kun konsertin aika sitten koitti, meni kappale loistavasti. Soitinten mennessä rikki on kyse jo suuremman luokan yllätyksestä. Ennätys tehtiin Koiviston mukaan paitsi konsertin kestossa, myös kuulijoiden sitkeydessä, sillä peräti 247 vierasta oli ostanut lipun koko konsertin kestolle. Kysyimme festivaalin työntekijöiltä, miten mahdolliset yllätykset otetaan huomioon. – Olen joskus jopa kantanut viulun sordiinoa laukussa mukana kaiken varalta, Hoogeveen kertoo. Vuonna 1981 eräs viulisti lähti Kontion koulun lavalta esityksen jälkeen ja kompastui matkalla backstagelle. Ei siis auttanut muu kuin hakea Bremer ottamaan tilanteesta kuva ja taiteilija pääsikin poseeraamaan säpäleinä olevan viulun kanssa. Samalla ajaudutaan muistoissa vuosien varrelle, kun festivaalin konkarit muistelevat Kamarimusiikkifestivaalin pitkän historian mehukkaimpia kommelluksia. Koiviston mukaan tänäkin vuonna yksi ikävä sairastapaus on saatu käännettyä plussan puolelle. – Pyritään olemaan aikataulua aina vuorokautta, kahta edellä ja sopimaan asiat ennakkoon, Huusko kertoo. Rysähdystä säikähtänyt taiteilija pisti ykkösen silmään ja ajoi vahingossa vielä toisenkin kerran viulun päältä. Yllätykset estetään ennakoimalla A Pyritään olemaan aikataulua aina vuorokautta, kahta edellä ja sopimaan asiat ennakkoon. Konserttisihteeri Satu Hoogeveen kertoo, että kaikki mahdollinen suunnitellaan mahdollisimman tarkkaan, jotta yllätyksiä ei tulisi. Esimerkiksi lämpövaihteluiden aiheuttamat liimausten irtoamiset jousisoittimissa eivät ole lainkaan ennekuulumattomia, joten on tärkeää, että korjaajia on saatavilla nopeasti. Taiteilijoilla on festivaalilla käytettävissään viuluja jousikorjaajat, mikä on Hoogeveenin mukaan aivan olennaista
34 (1862) Tami Pohjola, Soo-Hyun Park, Yuval Gotlibovich, Joona Pulkkinen, Juhani Lagerspetz Väliaika Johannes Brahms (1833—1897): Jousisekstetto nro 1 B-duuri op. 12 Kuhmo Soi Perjantai 27.7. Das Wohltemperierte Klavier II (Hyvin viritetty klaveeri) Juhani Lagerspetz J. S. 437 (1899; sov. Mozart (1756—1791): Komtuurikohtaus oopperasta Don Giovanni KV 527 (1787) Jaakko Kortekangas, Thomas Florio, Peter Walker, Janne Thomsen, Kaisa Kortelainen, Kyeong Ham, Blanca Gleisner, Lauri Sallinen, Christoffer Sundqvist, Jaakko Luoma, Noora Kärnä, Olivier Darbellay, Ville Hiilivirta, Mari Pakarinen, Darren Acosta, Harri Lehtinen, Constantin Bogdanas, Florin Szigeti, Abel Puustinen, Pierre Frapier, Vanessa Szigeti, Daichi Nakamura, Ivan Vuk?evi?, Annariina Jokela, Dorel Fodoreanu, Beata Antikainen, Petri Mäkiharju, Dalia Stasevska 67. Bach (1685—1750): Preludi ja fuuga nro 1 C-duuri BWV 870 kok. S. Mozart (1756—1791): Sarja Händelin tapaan C-duuri KV 399 (1782) Irina Zahharenkova W. J. 11.00 KUHMON KIRKKO €18,50/14 BACHIN B.A.C.H. 11.00 KONTION KOULU €18,50/14 YLEVIÄ VALSSEJA Franz Schubert (1797—1828): 12 Valssia D. Bach (1685—1750): Brandenburgilainen konsertto nro 2 F-duuri BWV 1047 (1721) Janne Thomsen, Kyeong Ham, Mari Pakarinen, Önder Baloglu, Boreakvartetti, Zoran Markovi?, Wolfgang Abendroth 65. A. A. Mozart (1756—1791): Kymmenen muunnelmaa Gluckin teemasta G-duuri KV 455 pianolle ”Unser dummer Pöbel meint” (1784) Juhani Lagerspetz W. 14.15 LENTIIRAN KIRKKO €18,50/14 HÄNDELIN HÄNDEL Georg Friedrich Händel (1685— 1759): Urkukonsertto B-duuri op. A. 7/5 (1761; transkriptio uruille Clément Loret) Wolfgang Abendroth Georg Friedrich Händel (1685— 1759): Kolme koraalia oratoriosta Messias (transkriptio uruille William Thomas Best) Wolfgang Abendroth Georg Friedrich Händel (1685— 1759): And he shall purify Wolfgang Abendroth Georg Friedrich Händel (1685— 1759): He trusted in God Wolfgang Abendroth Georg Friedrich Händel (1685— 1759): Halleluja Wolfgang Abendroth Georg Friedrich Händel (1685— 1759): Urkukonsertto F-duuri op. Mozart (1756—1791): Viisi kontratanssia KV 609 (luonnoksia oopperasta Figaron häät) huilulle, kahdelle viululle, sellolle, kontrabassolle ja lyömäsoittimille (1791) Irina Stachinskaya, Karolina Weltrowska, Constantin Bogdanas, Dorel Fodoreanu, Panu Pärssinen, Harri Lehtinen W. 969 pianolle ”Valses nobles” (1827) Nino Gvetadze Carl Maria von Weber (1786—1826): Invitation to the Dance (Tanssiinkutsu) op. 4/4 (1738; transkriptio uruille Clément Loret) Wolfgang Abendroth 66. 65 pianolle (1819) Valeria Resjan Johann Strauss II (1825—1899): Keisarivalssit op. 18b pianolle (1860) Laura Mikkola Johannes Brahms (1833—1897): Pianokvintetto f-molli op. 16.15 KUHMO-TALO €18,50/14 SALIERIN MOZART W. 44/1 (1904; säveltäKamarimusiikin ohjelma 27.–28.7.. 18.15 KUHMO-TALO €26,50/20 BRAHMSIN BRAHMS Johannes Brahms (1833—1897): Teema ja muunnelmat d-molli op. 10.00 SALAKAMARI MUSIIKIN YTIMESSÄ Esittely suomeksi Tuija-Maija Nurminen, Harri Lehtinen, Juhani Koivisto 64. 7/1 (1744; transkriptio uruille Clément Loret) Wolfgang Abendroth Georg Friedrich Händel (1685— 1759): Fuuga g-molli HWV 605 (1716?) Wolfgang Abendroth Georg Friedrich Händel (1685— 1759): Fuuga a-molli HWV 609 (1716?) Wolfgang Abendroth Georg Friedrich Händel (1685— 1759): Fuuga c-molli HWV 610 (1716?) Wolfgang Abendroth Georg Friedrich Händel (1685— 1759): Urkukonsertto g-molli op. S. 18 (1859-60) Kasmir Uusitupa, Leena Jaakkola, Yuval Gotlibovich, Dalia Stasevska, Klaus Mäkelä, Senja Rummukainen Johannes Brahms (1833—1897): Andante, un poco adagio jousikvintetosta f-molli (1864; rekonstruktio pianokvintetosta op. A. 34 Antony Grey) Önder Baloglu, Pierre Frapier, Ralph Szigeti, Joona Pulkkinen, Beata Antikainen 68. huilulle, klarinetille ja pianokvintetille Arnold Schönberg 1925) Irina Stachinskaya, Christoffer Sundqvist, Önder Baloglu, Adrian Ibañez-Resjan, Barbora Hilpo, Alexander Buzlov, Claudio Trovajoli Jean Sibelius (1865—1957): Valse triste op. 21.15 KONTION KOULU €18,50/14 BEETHOVENIN BEETHOVEN Ludwig van Beethoven (1770— 1827): Andante favori F-duuri WoO 57 pianolle (1803) Laura Mikkola Ludwig van Beethoven (1770— 1827): Muunnelmia C-duuri WoO 28 Mozartin Don Giovanni -oopperan aarian Là ci darem la mano teemasta huilulle, viululle ja alttoviululle (1797) Janne Thomsen, Vanessa Szigeti, Ralph Szigeti Ludwig van Beethoven (1770— 1827): Pianokvartetto op. 10.00 KUHMO-TALO/KAHVILA JUTTUA TANSSIEN MUSIIKIN YTIMESSÄ Esittely englanniksi Ksenia Parkhatskaya, Juhani Koivisto 69. 16a (1796-97; säveltäjän sovitus) Nikita Boriso-Glebsky, Yuval Gotlibovich, Klaus Mäkelä, Juhani Lagerspetz Lauantai 28.7. Bach (1685—1750): Sarja nro 5 c-molli BWV 1011 soolosellolle (1720) Julian Arp J
040 169 6509 www.kuhmofestival.fi Kuhmon Kamarimusiikki Lentiirantie 342, Kuhmo, p. jazzyhtyeelle Duke Ellington ja Billy Strayhorn) Oulu All Star Big Band, Ksenia Parkhatskaya, Daniil Nikulin Ikivihreitä Duke Ellingtonilta, Count Basieltä ja Elle Fitzgeraldilta Oulu All Star Big Band, Ksenia Parkhatskaya, Daniil Nikulin. 044 7255 390, Pajakkakatu 2, www.kuhmo.fi/kirjasto Avoinna ma – ke, pe klo 10 – 19 ja to klo 10 – 16, la 21.7. 76 viululle ja pianolle (1922-24) Vanessa Szigeti, Matilda Kärkkäinen György Ligeti (1923—2006): Vanhoja unkarilaisia salonkitansseja huilulle, klarinetille ja jousille (1949) Kaisa Kortelainen, Lauri Sallinen, Vanessa Szigeti, Adrian IbañezResjan, Annariina Jokela, Lauri Kankkunen, Odile Simon 73. 40 (1874; transkriptio viululle ja pianolle) Sergey Malov, Dasol Kim Erik Satie (1866—1925): Je te veux (Haluan sinut) pianolle (1897) Dasol Kim Arthur Honegger (1892—1955): Danse de la chèvre (Vuohen tanssi) H 39 huilulle (1921) Janne Thomsen Maurice Ravel (1875—1937): Vocalise-étude en forme de habanera (1907; sov. – 28.7. p. 08 6557111/neuvonta www.hyvinvointisampo.fi jän sovitus pianolle) Valeria Resjan Dmitri Šostakovitš (1906—1975): Neljä valssia op. Avoinna 13.-28.7. 14.15 KONTION KOULU €8,50** SUDEN TANSSI, LASTENKONSERTTI Sergei Prokofjev (1891—1953): Pekka ja susi op. 16.15 KUHMO-TALO €18,50/14 Camille Saint-Saëns (1835—1921): Dance macabre (Kalman tanssi) op. 050 360 8882 Poikkea herkuttelemaan erilaisilla kalaja liharuuilla. Avoinna päivittäin klo 11.00 – yömyöhään Rajakatu 56 p. joka päivä klo 9 – 16 Liput: 5€, 3€ ja 13€ TUUPALAN MUSEO Tervatie 1 Avoinna 1.7. Kamarimusiikkikeskus Terävä pää, Kontiokatu 22 Kuhmo Esitykset 15.7., 16.7., 17.7., 18.7.,19.7., 20.7., 21.7., 23.7., 24.7., 25.7., 26.7., 27.7., 28.7. 08-61 555 395 Avoinna 1.7. 34 (1877; säveltäjän sovitus viululle ja pianolle) Sergey Malov, Juhani Lagerspetz Aleksandr Borodin (1833—1887): Polovetsialaisia tansseja oopperasta Ruhtinas Igor (sov. – 31.8. 18.15 KONTION KOULU €18,50/14 NOPEASTI NOPEAMMIN NOPEIMMIN Johannes Brahms (1833—1897): Unkarilainen tanssi nro 1 g-molli (1880; sov. 20.15 KUHMO-TALO €18,50/14 CROSSOVER Pjotr Tšaikovski (1840—1893): Valssi scherzo C-duuri op. Myös kahvia, viiniä ja olutta tarjolla. viululle ja pianolle Joseph Joachim) Nikita Boriso-Glebsky, Dasol Kim Johannes Brahms (1833—1897): Unkarilainen tanssi nro 17 (1880; sov. 13 Kuhmo Soi Työväen Näyttämöpäivien yleisön suosikki ja Tuolikiertopalkinnon voittaja 2007 palaa ohjelmistoon Kuhmon Kamarimusiikkijuhlille. joka päivä klo 10-22. Herkulliset perinteiset Akonkoskentie 1, p. 040-540 9262 www.pajakkakino.net ELOKUVA kulttuuria taidetta elämyksiä! Elokuvia Kuhmossa vuodesta 1939! GRILLIRUOAT Myös elintarvikkeet, juomat, kahvit ja kahvileivät. 67 (1936) Jaakko Kortekangas, Irina Stachinskaya, Blanca Gleisner, Lauri Sallinen, Noora Kärnä, Roope Gröndahl, Vanessa Szigeti, Born Lau, Alexander Buzlov Esitystä suositellaan yli 5-vuotiaille. viululle ja pianolle Fritz Kreisler) Nikita Boriso-Glebsky, Dasol Kim Béla Bartók (1881—1945): Romanialaisia kansantansseja BB 68 (1915; sov. kahdelle pianolle Ann Pope) Valeria Resjan, Nino Gvetadze Pjotr Tšaikovski (1840—1893): Sarja Pähkinänsärkijä (sov. – 31.8. Liput 12 € tuntia ennen ovelta. 040 572 6102 K A L L I G R A F I A A J A M A A L AU K S I A J U M I N K E K O Kontionkatu 25 Avoinna heinäkuussa joka päivä klo 12–18. klo 16.30. Viululle ja pianolle Joseph Joachim) Nikita Boriso-Glebsky, Dasol Kim Johannes Brahms (1833—1897): Unkarilainen tanssi nro 6 Des-duuri (1880; sov. klo 10 – 15 Käsintehdyt BURGERIT KAHVI ja KAHVILEIVÄT JÄÄTELÖT ym. 040 771 2122 Palvelemme: ma – pe 10 – 21, la – su 12 – 21 Jäätelötötteröt, erikoisuutena tervajäätelö. Rosa Liksomin REITARI monologi omaperäisestä kuvataiteilija Reidar Särestöniemestä. P. 97c huilulle, klarinetille ja pianolle (1955) Irina Stachinskaya, Christoffer Sundqvist, Claudio Trovajoli 70. 71. ma – pe klo 10 – 16 Vapaa pääsy KUHMON KAUPUNGINKIRJASTO P. 044 294 4400, Torikatu 22 www.cafetorilla.fi Tourist information i Avoinna 15.7. 040 825 6060, petola@metsa.fi, luontoon.fi/petola Petola avoinna joka päivä klo 9 17 Suomen suurpedot ja metsäpeura Hossan kansallispuisto Kainuun parhaat retkikohteet lounas klo 10.30 – 15.00 Päivällinen klo 16.00 – 19.00 Kamarimusiikin ajan päivittäin Väinämöinen 2, 88900 Kuhmo P. huilulle ja harpulle Christian Lardé ja Marie-Claire Jamet) Kaisa Kortelainen, Lior Ouziel Claude Debussy (1862—1918): Danse sacrée et Danse profane (Pyhä tanssi ja maallinen tanssi) harpulle ja jousikvintetille (1904) Lior Ouziel, Borea-kvartetti, Odile Simon Witold Lutos?awski (1913—1994): Tanssipreludeja yhdeksälle instrumentille (1959) Irina Stachinskaya, Kyeong Ham, Christoffer Sundqvist, Noora Kärnä, Olivier Darbellay, Abel Puustinen, Born Lau, Lauri Kankkunen, Panu Pärssinen 72. viululle ja pianolle Zoltán Székely 1925-6) Nikita Boriso-Glebsky, Dasol Kim Maurice Ravel (1875—1937): Tzigane, konserttirapsodia op. LOUNAS ma-pe klo 10-14, myös mukaan! puh. joka päivä klo 8 – 20 KALATELTTA Maakunnan rannassa, Kontionkadulla, p. KAMIL DOW Palestiinan K a l e v a l a B & B Villa Betulla HUONEITA VAPAANA Varaa villa.betulla@pp.inet.fi tai 040 568 7703 TALVISOTAMUSEO Väinämöinen 11, p. viululle ja pianolle Joseph Joachim) Nikita Boriso-Glebsky, Dasol Kim Johannes Brahms (1833—1897): Unkarilainen tanssi nro 7 A-duuri (1880; sov
(08) 655 7700 www.hyvarisenleipomo.com leipomo@hyvarisenleipomo.com Maistuvat herkut Kuhmossa leipoo VALITSE POLKUSI 2018-2019 Jatko-opintoihin tähtääviä opintoja • Musiikkilinja • Oikeustieteen linja • Lääketieteisiin suuntaava linja • Sosionomiväylä Ammatillinen koulutus • Kasvatusja ohjausalan perustutkinto Kommunikaation ja viittomakielisen ohjauksen osaamisala • Koulunkäynnin ja aamuja iltapäivätoiminnan ohjauksen ammattitutkinto Ammatillisiin koulutuksiin jatkuva haku opiston nettisivuilla Lyhytkurssit • Yrittäjyyskurssit: Courses for Entrepreneurs 27.-29.8.2018 and 26.-28.9.2018 Further information www.rovala.fi/rovala-opisto/lyhytkurssit www.rovala.fi/rovala-opisto puh. Matleena on suostunut journalistiseen kokeeseen: miltä kamarimusiikki kuulostaa korvissa, joita ei ole vielä totutettu klassiseen musiikkiin kymmenissä konserteissa. – Osaan soittaa ulkoa ”Pienet sammakot”, Matleena Kinnunen kertoo edistymisestään pianoharrastuksessa. Viulistin sormet menivät tosi nopeasti ja vauhdikkaasti, Matleena kuvailee. Saksofonia hänelle alkaa syksyllä opettaa Christian Blom. . Pianonsoittoa vuoden harrastanut ja ensi syksynä saksofonin kakkossoittimekseen ottava Matleena on käynyt aiemmin Kuhmon musiikkiopiston oppilaskonserteissa, mutta kamarimusiikkikonsertissa ei koskaan. Kahden kaiuttimen välissä on aurinko aurinkolasit päässä. Musiikki toi hänen mieleensä myrskyn. – Tykkäsin viulusta. Sen tulkitsevat Lotus Tinat, viulu, sekä Naoko Ichihashi, piano. – Musiikista tuli mieleen aurinko, jota väsyttää. . Perhonen valmistuu kappaleen aikana ja Matleena kääntää puhtaan sivun. Lempikappale kamarimusiikkikonsertissa oli Jean Sibeliuksen viulukonserton osa Allegro moderato. Nämä kissat ovat vähän niin kuin balettitanssijoita. 040 487 3010 Hae meille! Anne Salminen anne.salminen@slpmedia.fi Ihan aluksi kuusivuotiaan Matleena Kinnusen on rynnättävä pihan poikki antamaan lämmin halaus häntä tervehtivälle tutulleen. Paperinen ohjelma putoaa muutaman kerran maahan. Seuraavana on vuorossa Fransesca Puron, viulu, ja Ichihashin, piano, tulkinta Pablo de Sarasateen teoksesta Malaguena D-duuri op. – Sitä ei ollut yhtään vaikea opetella. Noin viisitoista minuuttia kestävän viulukonserton osan viimeisillä minuuteilla Matleenan jalat alkavat vihjailla, että nyt vipatuttaa. . Matleena – luonnollisesti – saa valita istumapaikat konserttisalissa. Se on laskemassa vuorien taakse, Matleena sanoo ja kääntää sivua. 30 alttoviululle ja pianolle. . Ohjelma putoaa taas pari kertaa maahan. – Mennäänkö aika eteen, hän sanoo ja johdattaa äitinsä Päivi Kinnusen sekä toimittajan eturivin luo. Sen jälkeen on hyvä tervehtiä toimittajaa. – Iloisissa kohdissa aurinko poppaa, Matleena selittää. Lempikesätekemistä on uiminen. . Matleena on soittanut pianoa vuoden Juha Jokelaisen ohjauksessa. Nämä kissat ovat vähän niin kuin balettitanssijoita. – Enää kolme kappaletta tämän jälkeen, Matleena kuiskaa hiljaa. Laukku siirtyy tuolilta pois. – Viulun soittaminen on tosi kivan kuuloista, mutta jos ei osaa soittaa, niin sitten se ei ole kivan kuuloista, Matleena sanoo. 21. 69 pianolle ja sellolle osasta Adagio cantabile – Allegro vivace tuo Matleenan mieleen kaksi aurinkoa. A Musiikista tuli mieleen tanssivat kissat. Koekonsertiksi on valikoitunut tiistain oppilaskonsertti Kontion koululla. Viulun ensimmäiset korkeat sävelet alkavat muotoutua perhosen muotoon tyhjälle lehtiölle. Ennen teoksen alkamista Matleena ehtii kertoa mielipiteensä viulun äänestä. 14 Kuhmo Soi Myymälä avoinna ma-pe 7.30 – 14.00 Leipurintie 22, Kuhmo, puh. Kun Tinat ja Ichihashi aloittavat soittonsa ja vangitsevat nuoren pianistin huomion, ei ole epäilystä siitä, kumpaan kategoriaan Tinatin soitto kuuluu. Vuorossa on viulua soittavan Aada Kuopan ja pianisti Matilda Kärkkäisen tulkinta Edourad Lalon Espanjalaisesta sinfoniasta op. . Hän odottaa erityisesti uusien kaverien saamista. Niiden yli lentää balettiperhonen." Matleena Kinnunen Mitä tapahtuu, kun kuusivuotias Matleena Kinnunen kuuntelee kamarimusiikkikonserttia ensimmäistä kertaa. Esittäytyessään Matleena tarjoaa nimensä sijasta hennon kädenpuristuksen ja vienon hymyn. Seuraavana vuorossa on alttoviulua soittavan Ronja Lehtisen ja Ichihashin tulkinta Henri Vieuxtempsin teoksesta Elegia f-molli op. Anne SAlminen. . Eturivillä on tarkalleen ottaen kaksi tyhjää paikkaa, koska yhdelle on laskettu toisella puolella istuvan henkilön laukku. Siitä Matleenan paperille piirtyy nukkuva kissa, joka näkee hyvää unta: kissa saa syödä kaloja. Ensimmäisenä ohjelmassa on Jean Sibeliuksen teoksen Viulukonsertto d-molli op. Musiikkia tottumattomille korville Fakta . 47 osa Allegro moderato. Aplodien jälkeen Matleena kertoo pitäneensä teoksesta. Matleena aloittaa syksyllä eskarin, mikä on hänestä mukavaa. Pitkään jännittävässä tilanteessa hiljaa istuminen ei varmasti ole kuusivuotiaalle helppoa. Konsertin viimeinen kappale, selloa soittavan Evert Odén ja pianossa jälleen soittavan Ichihashin tulkinta Ludwig van Beethovenin Sonaatin A-duuri nro 3 op. . – Tämä on karhunrutistushalaus, Matleena hymyilee ja jatkaa rutistamista. 21 nro 1. – Musiikista tuli mieleen tanssivat kissat. Sille piirtyy kaksi balettitossuja jalassaan pitävää kissaa, aurinko ja perhonen. . On aika vaihtaa taktiikkaa. Kaivan laukusta tyhjän lehtiön ja pyydän Matleenaa piirtämään eläimiä ja asioita, joita musiikki tuo hänen mieleensä. Niiden yli lentää balettiperhonen, Matleena kuvailee. Konsertin jälkeen Matleena kietoo kätensä toimittajan ympärille ja halaa hämmästyttävän lujaa. Mukavinta pianonsoitossa on uusien asioiden oppiminen. – Tässä on kolme paikkaa, Matleena ilahtuu ja väläyttää loistavan hymyn
Juha-Antti Heikkinen Kuhmolaista vieraanvaraisuutta AApo RAinio M inun kamarimusiikkini. Ajomatkan aikana kyytiläiseni kyselivät paljon Kuhmosta, Suomesta ja elämästä täällä. Piliksen lopussa soittajat kyselivät, voisivatko he tulla käymään jossain minun juhlissani. Kun olimme pakanneet soittajat ja matkatavarat autoon lähdimme ajamaan Kuhmoa kohti. Ja yöllä saunaillasta tullessamme, jouduin ajamaan kyytiläisteni kanssa pilistä pari kierrosta. Vaatteet ja päivystäjän puhelin kuuloetäisyydellä pidin vartin oppitunnin löylynheitosta, uimisesta ja muusta kesäisestä saunomisesta. Koko kesän ajan buffet aamiainen 10 €/hlö, joka päivä klo 8-10 À la carte klo 16-22 (13.-29.7. Kamarimusiikki säteilee positiivisesti koko Kuhmoon. klo 16-23) Maisematerassi 8-22, uusittu terassimenu Saunat, sisäja ulkoporeallas 10 €/hlö klo 18-20 Kesävuokraamo avoinna aamusta iltaan Väinämöinen 9, 88900 Kuhmo, p. Ja millainen taika on Kuhmon kesäyöllä muualta tulleeseen. Konsertin jälkeen kvartetti jätti soittimensa Hotelli Kainuun narikkaan ja liittyi muuhun juhlaväkeen. Ilta oli normaalia hiljaisempi. 040 569 0096 Avoinna: ma-pe 9.30-17 HUOM! AVOINNNA la 21.7. Ja paikalla oli paljon ensikertalaisia saunojia vieraiden joukossa. (08) 655 4100, www.hotellikalevala.fi www.facebook.com/HotelliKalevala Koulukatu 9, Kuhmo Valtatie 23, Muhos Ihanien vaatteiden aarreaitta Tervetuloa! l kalastusluvat l Asesepän palvelut l Teroituspalvelut l Puukot l Hyvä valikoima uistimia l Polkupyörien vuokrausta Tervetuloa! l Onkimatoja l Puukot ja kuksat kaiverruksin Kainuuntie 87, Kuhmo p. Kvartetti lupasi yhteen ääneen tulla paikalle ja soittaa juhlissani. Valomerkin jälkeen suuntasimme vielä Ruukin rannalle soittamaan. FSA45 AKKUTRIMMERI Polycut-terällä, säädettävä leikkuupään työkulma,taimisuoja Suomi-veneet 990 € 690 € Suzuki MOOttORIt tohatsu MFS 5 alk. Vein kvartetin myös Kamarimusiikin saunailtaan. 15 Kuhmo Soi Jopo 24” 379 € 129 € AKKUTUOTTEET 2:n vUOdEn TAKUUllA Esim. Kamarimusiikin auton ikkunat olivat reilusti auki, kyytiläiset viilensivät pääteen kesäyössä ja radiosta soi Trio Niskalaukauksen saksankielinen levy. Tulimme heti hyvin juttuun ensimmäisistä hetkistä lähtien. Ensimmäisten Kajaanin lentokentältä hakemieni esiintyjien joukkoon sattui mukavista nuorista belgialaisista ja ranskalaisista koostunut kvartetti. Työtehtävät koostuivat esiintyjien ja vip-vieraiden kuljettamisesta, sekä sekalaisista tapahtuman toimivuuteen vaikuttavista huoltokuljetuksista. salaatin LOUNASTARJOUS arkisin klo 11 14 M inua pyydettiin kertomaan kahdenvuosikymmenen takaisia hetkiäni Kamarimusiikin palveluksessa. Juhlien jo ollessa käynnissä kerroin vierailleni tällaisesta lupauksesta. klo 10-13 Kehyksiä -70% linssien ostajille Lahjatavaroita ja koruja -70% Aurinkolaseja -30% Koruja alk. Pari tuntia juhlien alkamisen jälkeen uima-allasosastolle marssi Danel-kvartetti viimeisen päälle frakeissa. Ainoa oikea reittihän menee matkahuollolta torin kautta Shellin ympyrään ja takaisin. 5€ TALO TÄYNNÄ TARJOUKSIA KUHMO PIZZERIA-KEBAB Avoinna: ma-to, su 11 21, pe ja la 11 03 Koulukatu 13 – 15 Kuhmo, p. Pienen painostuksen jälkeen huomasin uudeksi työvelvollisuudekseni opettaa taiteilijoille, kuinka saunotaan. 0,33 l juoman ja salaatin PIZZAT 3:lla täytteellä sis. Ja frakit päällä he sitten soittivat kuhmolaiselle nuorisojoukolle yksityiskonsertin. Konsertti on varmasti paras konsertti, joka on soitettu kyseisen uima-altaan reunalla. Olin saunaillassa kertonut kvartetille mikä on pilis. Ja tarjoaa mahdollisuuden tavata erilaisia ja hienoja ihmisiä ympäri maailmaa. Asepalveluksesta kotiutumiseni jälkeisenä kesänä olin töissä kuskina Kamarimusiikilla. Ja siihen ei aina tarvita virallisia konsertteja ja ohjattuja taitelijatapaamisia. Pidin koko lupausta pilana. Pitkin festivaalia huomasin, että minulle sattui usein saman kvartetin kuljettaminen. salaatin PIZZAT 3:lla täytteellä KEBABIT sis. Soittajia ei näkynyt eikä kuulunut. 650 276 8 00 € 9 00 € 18 00 € KEBABIT -ranskalaisilla -kermaperunoilla -riisillä -rullalla PERHEPIZZAT 3:lla täytteellä, sis. Tarina on hyvä esimerkki siitä, kuinka kansainvälisesti arvostettu taiteilija kohtaa aidon kuhmolaisen vieraanvaraisuuden. Kun selitin että minulla on väliviikonloppuna synttärit ja olen varannut Hotelli Kainuun uima-allasosaston, he innostuivat
(08) 6155 5451 * kuhmo.talo@kuhmo.fi * www.kuhmotalo.fi Kahvila Juttua Kuhmo-talossa Kainuulaisia herkkuja, jäätelöä ja virvokkeita järvimaisemassa p. juna-, bussija laivaliput, hotellit . JUHLAMATKA 4.-10.2. Kuten niin usein, alkaa päivä barokkihenkisellä kirkkokonsertilla – tai oikeastaan kahdella, sillä Wolfgang Abendroth ilahduttaa Lentiiran kirkossa Georg Friedrich Händelin sävelillä. Juuri tällaista festivaalia vain ei voi olla muualla.. Festivaalin päätöskonserttiin saadaan myös vuosi sitten ihastuttanut tanssija Ksenia Parkhatskaya. 0600 398 300 Lentokenttä jatkokuLjetukset. Tuupalan uutta salia on vihdoin testattu, ja sen käyttöön ja akustiikkaan liittyvät ongelmat saadaan toivottavasti talven aikana ratkottua, mutta uuden paikan vaikutus festivaaliin on niidenkin jälkeenkin arvailujen varassa. kuhmo-nurmes-kuhmo, ajopäivät pe ja su, ennakkoilmoittautuminen 2 h ennen lähtöä. Lähde mukaan PÄRNUUN 439€ alk. täysihoidon, hoidot, laivamatkat, lääk.tarkastuksen, kuljetukset, sekä juhlaillallisen ja ohjelman. 9 pv 1165€ sis. Vaikka Bach on säveltäjistä suurimpia, lienee tämä konsertti kamarimusiikillisesti päivän painavinta antia. Tilausajot 08 652 0421 Koulukatu 12, Kuhmo kainuun.matka@akyllonen.fi 30v. Oopperan teemoihin palataan vielä Ludwig van Beethovenin muunnelmasarjan myötä päivän päätöskonsertissa. Koivisto on blogeissaan paitsi kirjannut muistiin tämän kesän tapahtumia, myös palannut aikaisempien festivaalikesien tapahtumiin. Kamarimusiikin tunnelmiin pääsee palaamaan blogikirjoitusten avulla A Onhan tämä jotenkin erikoinen yhdistelmä. Lapsiperheiden puolestaan kannattaa muistaa saman tilan päiväkonsertti, jonka ainoana kappaleena on aina yhtä toimiva Sergei Prokofjevin Pekka ja Susi. Kuhmo-talo 25-vuotias Kuhmo-talo on mitä tahansa, juuri Teidän tarpeittenne mukaan. Kahlasin loivaa hiekkarantaa syvemmälle, heittäydyin hypotermiakohtauksen uhallakin 21-asteiseen veteen ja katselin uiskennellessani rauhallisessa rantamaisemassa kohoavaa konserttitaloa, järven toisella puolella alkavaa loputonta metsää ja rannalla päivystäviä karhuja, jotka eivät ole aivan oikeita, mutta voisivat hyvin olla. Nouda tai tilaa matkaesite. Bachin Brandenburgilainen konsertto nro 2, sarjan riemukkain konsertto. Lehdistöpäällikkö Juhani Koiviston päivittäin kirjoittamat blogikirjoitukset löytyvät festivaalin kotisivuilta www.kuhmofestival.fi. Lähes kaksi viikkoa kamarimusiikin huumaa on takana, mutta vielä päästään kymmeneen konserttiin ennen uuden juhlakauden odotusta. Kyllönen Oy:n ja Kattilinjojen tilausbusseilla kaikkialle . Onhan tämä jotenkin erikoinen yhdistelmä. Hän on kaivanut muistinsa lokeroista kutkuttavia hetkiä tai tapahtumia vuosien takaa. mahtava matkatuotanto myynnissä. Bussija pakettimatkat kotija ulkomaille . 08 653 0410, korjaamo p. Neljäs perjantain teemasäveltäjistä on Johannes Brahms. Suurempi yleisö mahtuu kuitenkin Kuhmon kirkkoon, jossa kuullaan J.S. Lauantai alkaa hienostuneilla valsseilla Kontion koululla, vaikka itse odotankin tässä konsertissa eniten Dmitri Šostakovitšin vähän kieroon kasvaneita tanssisävelmiä. Oopperan ystäviä on tänä kesänä hellitty suhteellisen paljon. Konserttiin saadaan myös vuosi sitten täällä ihastuttanut tanssija Ksenia Parkhatskaya, joten aivan tavallista kamarimusisointia on turha odottaa. Lauantain konsertti kello 18.15. Samasta osoitteesta löytyy myös aikaisempien kesien blogit. (08) 655 0256 Fax 08 625 0428 akyllonen@kuhmo.net www.akyllonen.fi . Festivaali päättyy Pjotr Tšaikovskin säveliin. Mikko Nortela Kirjoittaja on Kuhmo-talon toimitusjohtaja. lentoliput, kotija ulkomaanmatkat . Mozartin sävellyskonsertti sisältää toki kevyempiäkin sävyjä, mutta tuo kohtaus on jo esittäjistönsä koon vuoksi melkoinen ilmestys. Kuhmon Kamarimusiikin konsertit 64–73 Kuhmon KamarimusiiKKi/Juuso Westerlund Tämä on kuultava! Kuhmolainen toimitus.kuhmolainen@slpmedia.fi Huomenna päättyvän kamarimusiikkifestivaalin kuluvan kesän helteisiin tunnelmiin pääsee palaamaan vielä vaikka tulevan talven pimeinä kuukausina. Juuri tällaista festivaalia vain ei voi olla muualla, Koivisto kirjoittaa 20.7. 16 Kuhmo Soi Koulukatu 12, 88900 KUHMO Puh. päivätyssä blogikirjoituksessaan. Don Giovannin Komtuurikohtaukseen päättyvä W.A. Ilmastoidut bussit, 10-56 paikkaa . Bussimatkat A. Katsotaan, eteneekö kaupungin päätös toteutukseensa konsertin otsikon mukaisesti ”nopeasti nopeammin nopeimmin”, vai onko matkassa muitakin kuin tanssisävelten kaikuja. on luultavasti viimeinen kerta, jolloin Kontion koulussa soi kamarimusiikkia. Venäjän viisumit . Tilaisuuus kuin tilaisuus – me autamme Tule tiedustelemaan jo Kamarimusiikin aikaan siitä, miten voimme auttaa tapahtumanne onnistumisessa! p. PalVelut: • Määräaikaishuollot • Lisävarusteet • Varaosat • Vaihteistonhuuhtelu • Ilmastointihuolto • 4-pyöräsuuntaus • Lasinvaihdot • Vianetsintä Tervetuloa! Myymälä p. ryhmämatkat . Sarja baletista Pähkinänsärkijä saapuu lavalle Duke Ellingtonin ja Billy Strayhornin sovituksena ja Oulu All Star Big Bandin esityksenä. Tilaa tai hae MatkaOpas! Ja Tulppaanimatkalle! + monia muita upeita matkoja! Hollanti 18.-26.4. Esiintyjistä päätellen laadusta ei kuitenkaan tingitä, joten viikkolippulaistenkin kannattaa harkita lähdön venyttämistä myöhäisiltaan. 08 6520 066 myynti@varikkosuora.fi, korjaamo@varikkosuora.fi Kainuuntie 117, 88900 Kuhmo, www.varikkosuora.fi AVOINNA: ma-pe 7.30-17.00 Varaosaliike ja Autokorjaamo 100 € KAtsAstus tArjous sis. päästöt, katsastustarkistus, katsastusmaksu ja käyttö (110 € obd ja diesel) Henkilöja pakettiautoille TAKSIASEMA 24 h vuorokaudessa • Taksit tarpeen mukaan – jopa 8 henkilölle • Pyörätuolija paarikuljetukset Lisätietoja kotisivuiLtamme tai soittamaLLa www.kuhmontaksipalvelu.fi P. 08 652 0421 Fax 08 652 0428 . 0400 202 833, kahvila.juttua@kuhmotalo.fi Vuokrataan: • Minibussi 8+1 hlö • Paljukärry 6-8 hlö • Lämmintä varastotilaa: Henkilöautot, huonekalut yms. – Varhain tänä aamuna kävin ensimmäistä kertaa Kuhmo-urani aikana uimassa Lammasjärvessä. seuramatkat kainuun.matka@akyllonen.fi www.kainuunmatkatoimisto.fi Koulukatu 12, 88900 KUHMO Puh. Julian Arpin ja Juhani Lagerspetzin tulkintoja mestarin sävelistä odotan myös mielenkiinnolla
460€/kk. Myytävänä H purjevene venetrailerilla. Hp 2800 €. 0400 586 055. vkl 200 €, viikko 300 €. autom. 040 578 4943. Kajaanissa. Laadukasta, kuivaa koivupilkettä, 35 tai 50 cm. P. 050 343 9240. KT 4h+k+wc/suih.x2. 050 435 7361 soitot iltaisin. P. Viking ruohonleikkurit suoraan tai vaihtaen. 31m², 450€/ kk + sähkö. 046 545 3132. Androidja peruskassakoneet. 050 414 4955. Siisti kaksio 45 m2 Kirkkokatu 8, Kajaani. Romut ja romuautot ym. Tarjoa p. Puh. Vuokra 650e + sähkö + vesi. 050 588 9311. Suzuki perämoottorit alk. Pihapuiden kaadot ammattitaidolla kiiveten tai maasta kaataen. Hei nainen 68-75 v. 0400 120 350. P. Puolanka Paltamo Ristijärvi Hyrynsalmi. Nettihuutokaupalla Kuhmossa VARASTOJA yhdellä kaupalla 9 kpl www.huutokaupat.com/949600 Nopealle Suomi 520 L soutuvene 1990 €, sis. Puh. Vuokrataan/myydään kerrostaloyksiö 32 m², lasitettu parveke, järvi näköalalla Kuhmosta. 0505124920. 050 589 2116. Kysy lisää p. Vast. P. Kajaanin torilla 25.28.7.18. Puh: 050 486 1213. Tiedust. rantanenmauri@gmail.com p. P. Heti vapaa, p. Perjantaina 27. Olen kunnollinen, rehellinen, savuton, raitis mies. krs, torille 100 m, Kainuuntie 17, Sotkamo. Romuakut ehdottomasti laitettava akuille kuuluvaan kaukaloon. -86. P. Kajaani, Teppana. KT 2h + k + s + parveke. Heti vapaa. Etuteltta, kahdet renkaat, kemsa. 95m² Otanmäki. Parvekkeellinen yksiö Rajalähiöstä. 720 €. Esla City rollaattori, punainen, 250 e. Puh. n. Monta myyjää. Vähän käytetty runkopatjasänky, kaunis pääty + petauspatja. Helkama & Merida polkupyörät. Isoa kaksiota voi myös tarjota. P. Kajaani Louhikatu 1. Uudet kodinkoneet varmasti halvalla! Myös iltaisin. Ei tupakointia, kotieläimiä. 50 t€. P. Ti-su 10-24, 1,99 e/min. Puh. 040 022 9447. Auki joka päivä klo 10-14 Suontauksentie 28. alkaen romunkeruun Sotkamossa Heinälahdentien ja Pikitien risteyksessä (Rinteellä). P. Ajamaton/uusi, halpa. Lasitettu parveke, autopaikka. P. 045 673 6990. 0500 295 813. Alueella kameravalvonta. Yksiö Sotkamon keskustassa. 0440 131 493. Pihakirppis pe 27.7. Vuokra 650 € + v + s. rantamökki. Siisti yksiö Sotkamossa lähellä keskustaa, parveke + autopaikka. Aittakirpputori 27.7-3.8. 045 354 7131 Hautauspaketit alkaen 590 e . Saunallinen rivitalokaksio 61 m2. P. H. 040 930 9590. ILMALÄMPÖPUMPUT KODINKONEET KYLMÄLAITTEET l l l 30 vuoden kokemus kylmä-, kodinkoneja laitoskonehuollosta , myös ilmalämpöpumppujen myynti, asennus ja huolto . 044 053 5575. Yht. Takuutyönä. Myytävänä Halutaan vuokrata Vuokralle tarjotaan Kaikenlaista Kainuun Sanomat Koti-Kajaani Kuhmolainen Sotkamo-lehti Ylä-Kainuu Alk. P. Lisää palvelusta osoittteessa: http://www.tori.?/vi/6947190.htm Tarvitsetko apua remontoimisessa tai talon maalauksessa. tavaraa. 500 €. 0400 488 330. tai sop. Ostan halvat h-/p-autot, traktorit, mopot, mönkijät, mottorikelkat, veneet, as-vaunut ym. Ostetaan omakotitalo Kajaanista. 61 m2, 2.krs. Sisältäen arkun, uurnan, vaatetuksen, arkkuun huoltamisen ja kuljetuksen Kainuun alueella. Muuttokirppis Vierikatu 7 Sotkamo, jatkuu ke-la 25.-28.7 klo 1015. 180e. Tule tekemään löytöjä. Kajaanilaista työvoimaa. Kuusamon ja Posion perattua muikkua to 26.7. P. Syntynyt 14.5. 2000 kg. Puh. Paljon tavaraa. Myös myyd. P. Runsas valikoima kalastusvälineitä, Weke katiskat, Lindeman verkot. 4-pyöräinen sähköskootteri (omistajan halvaantumisen vuoksi). Kuljetus tarvittaessa. Katsastettu, normaali varusteilla. 0440 330 021. Asuntovaunu Solifer Artic 450. 48m2, 3 krs. Romu Green Steel Oy, 044 546 5294, 040 741 8436. Monipuol. 040 726 7264. 040 191 2131. Hp. H. Ei eläimiä, savuton. Audi A4 1.8 bens. Tiedustelut sähköpostitse: siirtola116@hotmail.. 040 530 1212. Vuokra 628 e+sähkö+vesi+autop. 044 532 5919. 044 557 5527. Toiveissa 5 h ja kaukolämmitys. Vapaa 1.9. Myös kattojen maalaus/pinnoitukset. 590 e/kk. Kylmäja kodinkonehuolto Manninen Oy, Suomussalmi. 045 803 0265. Ei seksilinja. Tai ostetaan rintamamiestalo tai pientila. P. Halutaan ostaa yksiö tai pieni kaksio Kajaanin keskusta alueelta tai yläkaupungilta. Hinta max. Parvekkeellinen kerrostalokaksio 47 m² Ämmänsaaren keskustassa. Kajaani. P. Pentinkulman Marjat, myymme Polka mansikkaa itsepoimien, ilman jonotusta. P. 050 574 6012. 0400 229 447. 044 264 6260 tai 050 359 1924. Ostetaan talo/tila Puolangalta. P. Vap. 050 367 8540 Koti-ja konetyöpalvelu Matero . Tule tee löytöjä! Iisa auttaa, suhteet, työ ja terveys. Remontoitu yksiö Kasarminkadulla 33 m2, autopaikka, jossa lämmitys. klo 15-20 ja to 26.7. 040 513 2633 Kuhmo Kotimaista lasia ja Arabiaa. 0500 161 498. basso-kitara, rullaluistimet ym. Tmi konttorikeskus Väisänen myynti@konttorikeskus.com P. Vuokralle tarjotaan Yksiö 33,5 m 2 , ei parveketta, 2. P. Hinta 590e + vesim. Puh. P. Vapautuu 1.10.2018. Crosstrainer-kuntolaite 40e, Toyota Avensis 1.6 puskurit yms, -98. P. 045 123 4568. Meiltä myös serti?oidut kosteantilan remontit. 08 741 068 Laatukeskus Heikura Ky, Hyrynsalmi www.laatukeskushyrynsalmi.fi Pese matot harjaamatta ! Swipen pesuaineet ja Aloe Vera -tuotteet, Anja p. Htai p-auto, as.vaunu/auto, käteisellä. P. Sähköist. p: 044-9784936 Ossin Kodinkonehuolto Edullinen huoltohinta ja ajokilometrit. Omakotitalo Huuhkajanvaarasta läheltä päiväkotia Vimpelinlammen puolelta. Toyota Yaris 4 x 100 uudet renkaat, 195/50 x 15 ajamattomat, hp. 046 951 3059. Hinnasta sovitaan! P. Asuntoauto, puh 040 731 2621. 044 053 5575. 0400 683 722. 0400 906 580. 620 e. P. Suomussalmi. Nyt mahtava 4 vuoden takuu. Puh. P. Keskusta Kni 2h+k+ph+parveke. 045 841 0605. 040 846 4114. Pilkekone Palax Kombi 2 ja autonkuljetuskärry kant. Kaksio 60 m2, 2h + k, lasit. K a j a a n i n k e s k u s t a s s a K T 2h+k+parveke 51 m2. Vuokra 345 €/kk Suomussalmen Pitämällä. P. Sari 0700 84 444, ota talteen. 045 638 1730. Täysin remontoitu kt-yksiö Ämmänsaaren keskustassa paveluiden keskellä. 0400 385 787. rt 3h+k+s, at, iso piha + kat. Sotkamon torilla klo 9:30, Kajaanin torilla 10:30-11:30, Paltamon torilla 12:30-13:00, Ristijärven torilla 13:30-14:00, Hyrynsalmen torilla 14:3015:00, Ämmänsaaren torilla 15-16, Puolangan torilla 17:00. Heti vapaa. Ongelmajätteiden ja jäteöljyjen tuonti kielletty. -89, Hyrynsalmella. Paltamossa. 040 757 3527. Vuokra 780 e/kk+vesi ja sähkö. vh.13000€. 050 536 8359. 040 8202 743. Kainuun Sanomat Koti-Kajaani Kuhmolainen Sotkamo-lehti Ylä-Kainuu Myytävänä | Ostetaan | Halutaan vuokrata | Vuokralle tarjotaan | Kaikenlaista YHDE LLÄ ILMO ITU KSE LLA TA VO ITA T KOK O KAINUUN Kaj. Hytillinen vene Apassi + 50 hv Yamaha moottori, vm. Luotettava auttaja/ennustaja. 044 533 8353. Katso lisätietoja ja kuvat www.MyyJaOsta.com/1801011. V. 050 551 5023. P. 1.9. 044 712 2000 (24 h) Lönnrotinkatu 3, Kajaani, ma-pe 10-16 toimisto@hautauspalveluhelmi.fi www.hautauspalveluhelmi.fi HAUTAUSPALVELU HELMI Taatusti Kainuun edullisimmat remontit. krs, 2h+k+s 62 m2, hyväkuntoinen. Myös unien tulk. www.kainuunhomekoirapalvelu.fi. Kirjallinen sopimus ja työmme on kotitalousvähennyskelpoinen. Sotkamossa. Myynti, ohjelmointi ja huolto. P. 61 m2 Kajaanin keskustasta. P. Myös myynti mahdollinen. Etsin sinua yhteisiin harrastuksiin ja kaikkeen yhdessäoloon. parveke, 650e + sähkö + vesi. Tilava parvekkeellinen kerrostaloyksiö Teppanasta + autopaikka. Ostetaan Metsäpalsta Vuokatti-Sotkamo alueelta. 040 869 9788. Hinta 50e. P. Soita 0700 93077 Noita tietää! (1,98€/min+pvm) Qtoy pl 84 Oulu50 Ota uusi suunta elämääsi. Vuosien kokemuksella ja vankalla ammattitaidolla kilpailukykyiseen hintaan. ”Löydänkö ystävän”. P. Lisätietoja nettimarkkinat ID 1538388 tai p. P. Kuhmolaisen kontt. Halutaan vuokrata Kiltti ja tunnollinen liikunnanohjaajaopiskelija etsii yksiötä/pientä kaksiota Kajaanista, soita Essi 044 250 4597. Kuivaa 33 cm koivuklapia. Iso takapiha. Huutokauppa ja kirppis lauantaina 28.7.2018 klo 10.00 Saunajärventie 31, Kuhmo. Yht.otot iltaisin p. VW Passat 1.8 bens. Tule tekemään löytöjä! Vähän käytetty säiliöpakastin 98l. Tarvitseeko kotisi pientä vai isompaa remonttia tai ulkomaalausta. Vapaa. 040 587 7480. 3-henkinen perhe etsii 3 h, k, Teppanasta. Varaosa& Huoltopalvelu p. P. 040 911 1648 Matti Penttinen. Myytävänä kuivia koivupilkkeitä, edullisesti kotiin toimitettuna, puh 0440 195 451. 1h+kk+WC/Suihku 30 m² Kajaanin keskusta. terassi. As.vaunu Solifer Artic 500 L vm. P. 1000 €. Edullisesti. Vähänkäytetty Rosenlew säiliöpakastin 210 l ja päältätäytettävä pyykinpesukone 6 kg. Puh. Toiveena edulliset asumiskustannukset. Myynnissä mm. Kaikenlaista Pystykorvan 3 narttupentua , ei papereita. 6:lle. KT 2 h + k + s + parv. P. Korkeus 85 cm, leveys 54 cm. 040 582 2760 soita klo 17-19. 0400 281 991, (08) 712 150. Autotallikirppis ke 25.7. krs, vapaa. Soita ja sovi ilmainen arviointi. -97 suoraan ajosta. Soita meille, niin teemme tarjouksen. 050 530 8162. 044 326 6036 / 044 500 5159. Vanhoja rahoja, myös juhlarahat. Vapaa 1.9 alk. heinäkuuta 2018 – KUHMOLAINEN 17 18 Koti-Kajaani | Keskiviikko 25.7.2018 Jätä ilmoitus Kainuun Pörssiin lehtesi verkkosivujen kautta. Sotkamossa. mukaan. 0400 218 461. Katto-, ikkunaja oviremontit. -00, ajoaikaa 7/19. Skootteri 4-tahti Baotion, vähän ajettu. P. Stihl sahat, raivurit, trimmerit, painepesurit, puhaltimet, pensasleikkurit. 3 mh + khh + k + s, leivinuuni/ varaavatakka ja oma tontti. Säävaraus. Puh. Kuolinpesät, muuttotyhjennykset. Kodintarvikkeita, mattoja, kankaita, huonekaluja, vaatteita. P. airoimet ja nimitarra. Romuliike aloittaa ke 25.7. alkaen. 050 562 1932. Suomussalmi kk. P. Perikunta myy tilavan saunallisen rivitaloasunnon Kuhmon keskustasta edullisesti. 044 503 4288 Kuhmo. 050 537 4350. P. Koko 120 x 200. Tarjotaan vuokralle siistikuntoinen 34 m² saunallinen rivitaloyksiö omalla takaterassilla. Pohjanpystykorvan narttupentu. Siistikuntoinen asuntovaunu Solifer 500l rek. 050 303 1839. Soita 0445400558. 045 139 6620. Tavarakirppis, Kalevankatu 1, Kajaani. puh. Käteismaksu+Pivo. Omakotitalo Purolasta 5h+k+sauna. 2xrenkaat, hp 1250 e. 044 327 7482. klo 12-18, Savikontie 4, Kylmällä. Lehtikankaalla 59,5 m2, 3. Asuntoauto vuokrattavana Vuokatissa. Ilmalämpöpumppu. Tervetuloa! Pensasaidanleikkaukset ja pihapuunkaadot puh. 54t. kodin tavaraa. Siisti ja rauhallinen. Myös muut metsäpalvelut. 2xrenkaat, hp. Maksuton romuautojen nouto/ romutustodistus, metalliromujen nouto. 050 435 7361. Vapaa 1.9. 044 020 0009. Sisäilmaja homekoiratutkimukset Kainuussa. klo 11-15 Syväyksenkatu 14, Suomussalmi. Kysy, et pety! 040 551 5335 Voimaa autoon/pakettiautoon. 0400 689 091. 9,90€
Mamma Mia! – Here We Go Again pe, la ja su 18.00 Hotel Transylvania – monsterit matkalla pe ja la 16.00 Yleisön toiveesta lisää näytöksiä Hotel Transylvaniasta Basheer Muallem, Mauno Kuvaja ja Ibrahim Muallem kunnostivat Ikolan pappilan venettä yhteisvoimin. Erikoiseksi veneprojektin teki se, että kunnostajina toimivat Kuhmossa vierailleet Palestiinan kristityt. Perheen isä Ibrahim Muallem on ollut rakentamassa monia kohteita työvuosinaan niin israelilaisilla työmailla kuin kotikylässä Palestiinan Aboudin kylässä. päivään saakka. Kuhmolainen Mauno Kuvaja opasti miehiä veneenpaikkauksen ja tervankäsittelyn saloihin. On arvokas se uhritie, jota saatte käydä. Hän katsoo jo pidemmälle. Hän hyväksi ihmisen näki ja elämän, häneen siirsi. A Jumalalla on anteeksiantamusta silti juuri meille.” Seitsemän sanaa ristillä Hartaus Timo Suutari Kirjoittaja on Kuhmon seurakunnan kirkkoherra. Vene on alun perin rakennettu Pudasjärvellä 2012 paikallisen veneentekijän toimesta. On joka hetki kultainen, kun käymme elonteitä. Ibrahimin perhe viihtyi Kuhmossa kokonaisen viikon tutustumassa paikkoihin, missä heidän poikansa hääjuhla oli neljä vuotta sitten Lentiiran kirkossa. Joka hetki Hän luo uutta ja ihmeitä nähdä voi. Poika, katso äitisi” Olosuhteiden sekamelskassa kysymme, kuka on lähimmäiseni tai äitini, veljeni. ”Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit” Hyljättynä oleminen kipeintä kaikesta. Taitavat kädet Nuo Luojan taitavat kädet, kerran ihmisen piirsi. Ajatus on ottaa vastaan pappilassa huutokauppatarjouksia veneestä aina elokuun 20. Se vaikka onkin haikeaa, kun taas on eron hetki – joskus näemme uudestaan, se on silloin ilon retki. Onko ristin sanoista meille voimaa ja hyötyä. ”Isä, sinun käsiisi minä annan henkeni” Lopullinen antautuminen Jumalan hyvyyteen luottaen. ”Isä anna heille anteeksi, he eivät tiedä mitä tekevät” Ihmiskunta ei edes ymmärrä milloin ja miten he hylkäävät tai ristiinnaulitsevat oman Luojansa. Viimeisenä multien päällä on seisova juuri hän, jonka halu on auttaa ihmistä. Elokuva on suomenkielinen. 7. ”Tänä päivänä pitää sinun oleman minun kanssani paratiisissa” Ryöväri pyytää apua kuollessaan ja samalla ristin ryövärille ja syntiselle on tie auki taivaaseen. Musiikki oli sekä herkkää että jykevää. Haydnin sävellys kuvaa Jeesuksen seitsemän viimeistä puheenvuoroa ristinpuulla. 4. Sitä mietin tässä juuri, vaan en voi käsittää. ”Se on täytetty” Kun synnitön kantaa syntien kuorman, hän on toden totta täyttänyt kaiken Jumalan lain ja paratiisin lankeemuksen rangaistuksen. Lukuisten pyyntöjen johdosta esitetään vielä perjantain ja lauantain iltapäivänäytöksinä animaatiotarina Hotel Transylvania 3: monsterit matkalla. Tarvitaan vain tämä avunpyyntö. Kuhmolainen Mauno Kuvaja opasti Ibrahim Muallemia tervan käytössä. Se on kutsumuksen maa, käy sinne matka vielä. Terva oli miehille tuttua hieman eri muodossa. ”Vaimo, katso poikasi. 1. Veneen nimeksi tuli kuin luonnostaan Rauhanvene Aboud. Synnin kantaja joutuu aina Jumalasta eroon. Palestiinalaisille suurin vesialue on Kuolleen meren vesiallas. Jumalalla on anteeksiantamusta silti juuri meille. Elävää vettä ja elämän tarkoitusta tarjoava Vapahtaja nääntyy itse janoon. Veneen valmistuttua hikisen iltapäivän päätteeksi työryhmälle syntyi ajatus huutokaupata vähällä käytöllä olevan Ikolan vene Palestiinan kristittyjen hyväksi. 3. Veneeseen voi käydä tutustumassa Ikolan pappilan Lammasjärven puoleisessa rannassa. 18 ELÄMÄNMENO KUHMOLAINEN – Perjantaina 27. Kun rakkauden laki on täytetty ja langenneet maksettu vapauteen, ei kukaan voi enää syyttää Jumalan valittuja. Se on Luojan taitavuutta, kun meihin elämän loi. Timo Suutari Rauhanvenettä kunnostettiin Palestiinan hyväksi Timo SuuTari Timo SuuTari Pajakkakinossa esitetään elokuvia Hotel Transylvania 3 ja Mamma Mia. Jokainen, joka tekee Jumalan tahdon eli elää Vapahtajan opetuslapsena, on meille äiti, veli tai sisar. Rooleihinsa palaavat myös Pierce Brosnan, Stellan Skarsgård sekä Colin Firth Sophien mahdollisina isinä, Samina, Billinä ja Harryna. Seudun kaikki vesilähteet ovat Israelin määräämän säännöstelyn alla. Hän ihmisen muovasi taiten, ja teki omaksi kuvakseen. Yllättäen lähellä ristiä ollaankin lähimpänä taivasta. Siellä lähes kaikki suvun rakennukset on rakennettu yhteistyöllä kivitaloiksi. Se aina siunauksiin vie, saa kerran lyhteet nähdä! Paula Tarvainen Jyväskylä Runoja ihmeistä ja ikävästä Runoni. Kirkkoherran mukana vene on kulkeutunut Pajakan rannalle ja sillä on laskettu Pajakkakoski kahdessa eri juhlatapahtumassa Ensi elokuulla voi joku onnellinen voi saada omakseen Aboud-veneen, jonka tuotto menee rauhankasvatukseen Israelissa. ”Minun on jano” Helteisen päivän perustuska liittyy ravintoon ja juomiseen. heinäkuuta 2018 K amarimusiikin keskiviikon aamukonsertin teema oli herkkä ja puhutteleva. Kutsumuksen maa Heipä hei, taas sanottiin ja kyynel silmiin vieri, kun ovella me halattiin, se ikävää taas tiesi. Oli lyhyt – aika yhteinen, se virvoitti nyt meitä. Jumalasta erillään oleminen aiheuttaa kokonaisen elämän janon, jonka vain taivas voi tyydyttää. Kuhmolaisia ryhmiä on usein vieraillut heidän kotikylässään Jerusalemin pohjoispuolella. 5. Taas lähdönhetki eteen saa, on koti teillä siellä. Kuhmolaiset suunnittelevat matkaa jälleen Aboudin kylään kevättalvella 2019. Jumala hylkää kuitenkin Jeesuksen, koska me olemme tehneet syntiä ja Jeesus suostuu kantamaan seurauksen siitä. Tuoreen tervan tuoksusta ei voi erehtyä. Pajakkakosken niskalla kunnostettiin viime torstaina Ikolan pappilan vanhaa puuvenettä. Pikkutarkasti teki kaiken, otti hänet näin omakseen. Voisiko näistä sanoista kuulija oppia jotain. Ja jokaista ihmiskunnan jäsentä kutsutaan tähän yhteyteen. Kyllä varmasti on. Ibrahimin poika Basheer Muallem puolestaan asuu Berliinissä, koska Palestiinan kristityillä on vaikeuksia löytää toimeentuloa kotiseudullaan. 6. Viaton kärsijä voi lopulta vain luottaa Jumalan oikeudenmukaisuuteen. Vastaavaan puukäsittelyyn he kertoivat Palestiinassa käytettävän etupäässä jäteöljyn ja bensiinin sekoitusta. Venettä ja järviä miehet eivät kotiseudullaan juuri näe. 2. ABBAn musiikilla ryyditetty Mamma Mia – Here We Go Again on jatko-osa vuosikymmenen takaiselle Mamma Mia! -elokuvalle ja etsii selitystä äiti Donnan (Meryl Streep) romanssin ja Sophie -tyttären (Amanda Seyfried) syntymälle. On ihminen ihme suuri, sen jokainen ymmärtää
H Liput vain 16€ H Karaoke H B-oikeudet H Naisten valtaa H H Mahtavat maisemat H Maksuksi käyvät liikuntaja kulttuurisetelit H Lipunmyynti alkaa klo 19.30 H Heikki Koskelo ja Antti Ahopelto & Taivaankaari Esiintyjien esittelyt, uutiset, videot ja kuvat tansseista sekä ohjelmisto www.napis.fi Tiedustelut 040 761 8165. P. Ennakkoon myös Sotkamossa Intersport Piipposessa, os. Evankelista Kyösti Erkinkorpi. Evankeliuminilta. Myös tilikeräys Kainuun kansanlähetys, FI58 5760 0310 0003 27, tiedonanto Reijo 70 v. Koulukatu 11, p. Klo 11:00 Jumalanpalvelus. 9:00 Aamurukous. Hinta 30€. Tervetuloa sukulaiset ja ystävät 90-vuotissyntymäpäiväjuhliini la 28.7. Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. Kaivaten Anna, Mikko, Matleena ja Arvo Emmi, Mikko, Elli ja Jenna Ilona, Miikka, Leo ja Eetu Outi, Dimitrios ja Michail sisarukset sukulaiset ja ystävät Siunaus Vantaalla Pyhän Laurin kappelissa 10.8. Klo 18 Kuhmon kirkossa KOULUUN LÄHTEVIEN SIUNAAMINEN. Ke 1.8. Rukouspalvelua. 040-540 9262 www.pajakkakino.net Elokuvat 27. Tervetuloa! Kainuuntie 91 puh. sunnuntai helluntaista 29.7. klo 9 Tuupalan koulu Joutsentanssi -lasten tanssileiri 98 €/vko/lapsi Pe 3.8. Vain käteisellä! Ovelta 17.8. 11:00 Ehtoollisjuhla. 044 500 1705 Kamarin puoti avoinna heinäkuussa tiistaisin ja torstaisin klo 11-13. Klo 10 SANAJUMALANPALVELUS Kuhmon kirkossa (l+s: Suutari, k: Kilponen). Katso tulevat tapahtumat: www.kuhmonmobilistit.fi. joka päivä klo 12 – 18. Pe 3.8. (08) 617 2371 l www.kuhmonseurakunta.fi Kirkkotie 6-8 Kuhmon seurakunta Perjantai 27.7. heinäkuuta 2018 – KUHMOLAINEN 19 Pe 27.7. Jos sijaltain en nousisi, taivaaseen ota tykösi. Kainuuntie 9, sekä Vuokatissa Hyvän Olon Puodissa, os. klo 20-01 tv-tanssien (Alfa-tv) nauhoitus Tanssi kanssain Maria Tyyster & Rodeo Juha Tapio, Tuure Kilpeläinen & Kaihon Karavaani, DJ Esko Eerikäinen Lippuja ennakkoon www.lippu.fi 30€+kulut. Messun jälkeen kirkkokahvit ja SIIONIINVIRSISEURAT Lentiiran srk-salissa. Kukkatervehdyksenä toivotaan yhtä kukkaa. Ma 30.7. Ikolan pappilassa (Hyryntie 26) tarjolla: klo 11 – 13 KEITTOLOUNAS; klo 10 – 16 VOHVELEITA ja PAIKALLISIA HERKKUJA. Sunnuntai 5.8. Tanssi-iltoina Napiksen lipunmyynnistä 30€. Muistotilaisuus läheisten kesken. 10. Lämmin kiitos osanotosta. Klo 17:00 Naisten piiri (alakerrassa). To 2.8. – 5.8. 5 € La 28.7. Matti Kyllönen, Nivankylä Rakas äitimme ja mummomme Saimi Johanna MÄKELÄINEN o.s. Tervetuloa! HELLUNTAISEURAKUNTA Rajakatu 5 Rajakatu 56 p. 8:30 Radio Kajaus, Sana sunnuntaiksi, Ritva Vataja. Perjantaina 27. Karppanen * 15.2.1929 Kuhmo † 6.7.2018 Kuhmo Kiittäen ja rakkaudella muistaen lapset ja lastenlapset perheineen muut sukulaiset ja ystävät Levolle lasken luojani, armias ole suojani. Kuhmon kirkko ja Lentiiran kirkko avoinna 25.6. KIITOS Kuhmon Mobilistit ry kiittää kaikkia kävijöitä ja talkoolaisia mukavasta tapahtumasta! Arvonnassa olleet lahjakortit on toimitettu voittajille. klo 14 Niva-talolle. Olemme myös facebookissa La 28.7. klo 14.15 Kontion koulu Kuhmon Kamarimusiikin lastenkonsertti Suden tanssi 8,50 € Su 29.7. Klo 18 ILTAHARTAUS siunauskappelissa. klo 15 Juminkeko Kyykkäpeli Ma 30.7.-pe 3.8. Lauantai 4.8. 18:00 Sanan ja rukouksen ilta. Lounaskahvila jatkaa 2.8. klo 17 Kuhmon keskusta Joutsentanssi -lasten tanssileirin esitys Tarina sinusta ja pienen pienistä possuista La 4.8. Su 29.7. Su 5.8. Klo 10 MESSU Kuhmon kirkossa (l: Pääkkönen, s: Kerttu Immonen). Ti 31.7. KESän 2018 HuIPPuVIEraIlu PErJanTaIna 17.8. Huomaa näytäntöajat! Tervetuloa! Käteismaksu! Pe, la, su 18.00 -S10€ 1h 54 min Pe ja la 16.00 -K7/48€ 1h 37min Jatkoa seuraa elokuun puolella! Lauantaina 28.7. klo 10.30, iso sali. Lähetysilta. – 29.7. Huvilatie 2 B. klo 18.30 Kuhmo-talo Kulttuuritoimi Vapaa pääsy Tervetuloa! Rakkaamme Mikko Johannes PÖLLÄNEN * 24.12.1956 Lentiira † 14.7.2018 Vantaa Kun päättyy tää, muisto vain jää. Klo 14 PIHASEURAT Louhelassa, Reijo 70v, ei lahjoja, ei kukkia. Keskiviikko 1.8. 6:30 Radio Kajaus, Aamun Sana, Kaija Suhonen. Klo 10 MESSU Lentiiran kirkossa (l: Pääkkönen, s: Sauli Typpö, Herättäjäyhdistyksestä, k: Tauno Harinen). 040 665 2946 (käynti Rajakadun puolelta) KAMARIN PUOTI AVOINNA tiistaisin ja torstaisin klo 11 – 13. klo 13 Luontokeskus Petola Tunnetko ahman. Vapaa asustus. Ensimmäisen luokan aloittavat saavat tilaisuuden jälkeen pienen kirjalahjan. Kolehti nimikkolähettien työn hyväksi. lippu 35€. 18:00 JUMALAN KOHTAAMISEN ILTA, Paavo Järvinen. Evankelistat Eila ja Jorma Kauppinen. klo 16 Kuhmon keskusta Joutsentanssi Kuhmolaiset -tanssiteatteriesitys klo 19 Kuhmo-talo Joutsentanssi -festivaalin juhlanäytös 10 € / 15 € KAIKKI TAPAHTUMATIEDOT www.hilpeäheinäkuu.fi Lasten Kuhmo -työryhmä Juminkeko, Kuhmon Kamarimusiikki, Kuhmo-talo, Luontokeskus Petola ja Musiikkijuhla Sommelo Poimintoja tulevista tapahtumista Hilpeän heinäkuun tukijat: 2018 Yhteislauluilta maakuntalauluja Ma 30.7
04.40–05.27 Lemmen viemää (7). 12.00 Remontilla rahoiksi. 06.53 Raa Raa, leikkisä leijona (S). 15.30 Rakas, ostin meille kodin. 18.13 Yle Uutiset alueeltasi. 08.24–08.25 Galaxi. 13.10 Kahden ladun poikki (7). 23.15 About a Boy (7). 20.55 Urheiluruutu. 16.00 Simpsonit (7). 06.55 Ylen Aamu-tv. 21.00 #Subleffa: Yksin kotona 4 (7). 10.30 Moderni perhe (S). 10.00–11.00 Salatut elämät (7). 09.30 Sadan vuoden talo. 10.50 Päivän kasvo. 18.00 MasterChef Suomi. 02.50 Arrow (16). 22.20 Päivän sää. MTV3 06.30 Aamusää. 00.30 Alasti-klubi. 17.20 Exiä rannalla UK. 19.25 Tulosruutu. 03.45–04.39 Arrow (16). 07.39 Planeetta Kosmo (S). YLE TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 12.00–17.20 YLE TEEMA. YLE TV1 08.00 Yle Uutiset. 06.52 Hau Hau, Piip ja Veli (S). 11.55 Bon (S). 06.53 Taikakaruselli (S). 13.55 Napakymppi. 22.55 Yle Uutiset. 19.20 Päivän sää. 20.00 Heikoin lenkki. 01.55 Crazy Ex-Girlfriend (S). 11.30 Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa. 22.45 Elokuva: Wallander: Ennen routaa (16). 16.35–17.55 Salatut elämät (S). 19.00 Ninja Warrior. 19.00 Kriminalisti (12). 19.00 Ninja Warrior. 13.00 American Idol. 07.59 Vilkki Ankka (S). 18.30 Sadan vuoden talo. 10.06 Pax maan kamaralla (S). 20.00 Suomen paras palomies. 01.50 Arrow (16). LAUANTAI 28.7. 18.00 Omenavarkaat (S). 12.00 LIVE: Tiedä ja Voita. 12.00 Kino: Jokapäiväinen leipämme (S). TIISTAI 31.7. 10.30 Leila leipoo Ranskassa. 16.00 Isä Matteon tutkimuksia (7). TORSTAI 2.8. 20.00–23.55 YLE TEEMA. 10.00–11.00 Lemmen viemää. 15.00 Ihmemies MacGyver (12). 15.00–15.25 Kummeli (7). 21.00 Elokuva: The Expendables 2 (16). 08.31 Tenavat (7). 21.00 Näe minut. 06.50 Angry Birds Blues (S). 16.27–16.55 Uusi Päivä (S). 22.35 F1 Extra. 04.55–05.42 Lemmen viemää. 19.50–20.00 Yhden illan juttu (16). 21.05 A-studio. 15.00 Ihmemies MacGyver (12). 15.50 A-studio. 19.30 Kesäterassi. 08.35 K3 (S). 12.00 Arvo Pärtin matkassa. 13.30 Remontilla rahoiksi. 10.00–11.00 Lemmen viemää (7). 15.00 Kummeli (7). 15.00–15.45 Altai 30 päivässä. 16.27–16.55 Uusi Päivä (S). 10.00 Kohteessa: Romania. 22.00 Kymmenen Uutiset. 06.50 Angry Birds Blues (S). 19.20 Playing House (7). 16.20 Kesäksi kotiin. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 00.05 Ulosottomiehet. 12.00 Francon jälkeen – Alcantaran perhe (7). 10.30 Moderni perhe (7). 12.20 Ikimuistoinen: Tauno Palo. 10.00 Holby Cityn sairaala (12). 22.35 Isänmaan puolesta (12). 22.00 Kymmenen Uutiset. 16.55 Pientä pilaa. 20.00 Aarteenetsijät. 18.00 Heikoin lenkki. NELONEN 05.00 Astral-TV. 12.00 MasterChef Suomi. 15.00 Ihmemies MacGyver (12). 11.00 Yle Alueuutiset. 07.49 Ota koppi!. 12.00–17.25 YLE TEEMA. 08.40 Tyttöjen erämaaseikkailu. 11.00 Remonttipiiskuri. 11.00 Salatut elämät (7). 06.00 Transformers Rescue Bots (7). 19.45 Eläinten ystävät. 19.25 Tulosruutu. 21.00 Elokuva: 007 – Timantit ovat ikuisia (16). 07.25–08.48 Lassie (7). 06.55 Ylen Aamu-tv. 16.00 Simpsonit (7). 02.20 Exiä rannalla UK. 11.35 Dokumenttiprojekti: Lo and Behold (S). 23.50–00.20 Stugor. 20.40 Tätä on vanhemmuus. 19.20 Päivän sää. 12.00–14.15 Vita ja Wanda. 10.30 Vanhasta uudeksi – kierrätysvinkkejä. 09.10 Mona Vampyyri (S). 11.29 Mysteerisaari (7). 06.50 Angry Birds Piggy Tales. 06.55 Kung Fu Panda (7). 16.00 Isä Matteon tutkimuksia (7). 21.50 Yle Uutiset. 15.10–15.55 Kirjojen Suomi: Pilkun jälkeen. 21.55 Urheiluruutu. YLE TEEMA & FEM 08.30–12.00 YLE FEM. 20.00 Napakymppi. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 06.55 Huomenta Suomi. 17.25 Hyvinä ja huonoina päivinä. 17.25–19.55 YLE FEM. 13.00 Leilan superfood. 15.00 Yle Uutiset. 15.30 Amazing Race. 14.35 #Subleffa: Uuno Turhapuro menettää muistinsa (7). 16.30 Simpsonit (7). 12.30 Mutsi (S). 19.50 Sub.doc: Steinbrennerin talo. 17.25 Vanhasta uudeksi – kierrätysvinkkejä. KUHMOLAINEN – Perjantaina 27. 11.00 Elämää Philadelphiassa (7). 21.00 Henkesi edestä (12). 02.50 Anthony Bourdain maailmalla. YLE TV1 06.25 Toisenlaiset frendit. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 23.25–00.26 Viisi mestaritaloa: Le Cabanon. 18.30 Talot huokuvat historiaa. 07.05 Niksi-Nella (S). 06.55 Ylen Aamu-tv. 22.15 Komisario Montalbano (12). 07.17 Killen kimppakyyti (S). 20.00 Yökylässä Maria Veitola. MTV3 08.00 Puuha-Pete (S). 19.00 Seitsemän Uutiset. 16.28 Uusi Päivä (S). 06.55 Angry Birds Piggy Tales. 17.00 Leijonan luola USA. 10.00 Holby Cityn sairaala (12). 11.00 Uskon ulottuvuuksia. 16.05–18.30 Latela. 20.58 Keno ja Synttärit. 23.30 Katastrofin anatomia (12). 09.30 Fresh Off the Boat (S). 16.50 Novosti Yle. 14.25 Purkutuomion piinaamat. 10.00–11.00 Lemmen viemää. 13.25 Taiteen maantiede: Ranska. SUB 06.15–09.30 Lastenohjelmia. 08.43 Aisopoksen teatteri (S). 18.05 Kaikki hyvin, Pekka (12). 16.25 RSO Musiikkitalossa. 18.00 Yle Uutiset. 18.13 Kulmikkaat kaverit (S). 00.35 Sääntö-Suomi. 15.50 Suomi on suomalainen. 11.05 Kesäksi kotiin. 09.00–09.50 Casualty (12). 18.07 Lalla ja Mix (S). 01.15 Ulosottomiehet. 12.00 Lofoottien kalamestari. 01.40 Viikingit (12). 15.00 Formula 1 Ennakkotunnelmat. 06.55 Huomenta Suomi. 02.30 Extant (16). 15.00–15.45 Punklandia. 23.25 Food Evolution. 20.30 Yle Uutiset. 10.00 Unelmien puutarhat. 00.35 Ina <3 porno (16). 11.53 Tappiset (S). 01.25 Penny Dreadful (16). 20.00 Suomi on suomalainen. 15.10–16.40 Foylen sota (12). 08.10 Ritariprinsessa Nella (S). 16.00 Mestareiden mestari. 21.00 Selviytyjät. 13.00 Siskot. 15.10 Ylen aamu-tv. 02.20 Sub.doc: Steinbrennerin talo. 13.30 Remontilla rahoiksi. 09.30 Fresh Off the Boat (S). NELONEN 06.00 Transformers Rescue Bots (7). 17.55 Kauniit ja rohkeat (S). 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 08.12 Viiru ja Pesonen (S). 17.25–23.07 YLE FEM. 22.00–00.20 HasBeen (12). YLE TV1 06.25 Toisenlaiset frendit. 11.00–12.00 Kokkisota. 16.55 Arkistojen salat. 19.48 Anjan matkassa. 03.40–04.35 I Dated a Psycho. 21.00 Elokuva: 007 – Hänen majesteettinsa salaisessa palveluksessa (16). 20.00 Simpsonit (12). 06.51 Nimipäiväonnittelu: 27.7. 08.50 Näin Norjassa. 12.00–14.40 Playing House (7). 23.30 Elokuva: Casino Royale (12). 18.00 Yle Uutiset. 13.00 American Idol. 10.00 Emmerdale (12). 21.50 Yle Uutiset. NELONEN 06.00 Transformers Rescue Bots (7). 00.40 Rikospaikka. 10.00–12.50 Uusi Päivä (S). 19.00 Puutarhan pelastajat. 21.55 Urheiluruutu. heinäkuuta 2018 PERJANTAI 27.7. 21.00 Alasti-klubi. 19.45 Rouvat ryöstäjinä (12). 15.30 Latela. 09.05–09.50 Katoava Pohjola. 07.00 Ritariprinsessa Nella (S). 15.10 Ylen aamu-tv. 11.00 Suomen hauskin tavis (7). 11.00 Mitä vain vuoksesi, lemmikkini. 03.55 Ensitreffit alttarilla Australia. 15.35 Kokkisota. 13.00 American Idol. 10.30 Vanhasta uudeksi – kierrätysvinkkejä. 16.05 Tanja ja kuuro Eurooppa. 09.30 Pokka pitää (S). 11.30–14.35 Simpsonit (7). 23.30–00.25 Ulkolinja: Katolisen kirkon suojissa. 12.40 Elämä käännekohdassa. 04.25 Ensitreffit alttarilla Australia. 10.22–10.25 Bon (S). 06.25 LEGO Friends (S). 02.25 Ex on the Beach Ruotsi (7). 18.00 Paavo Pesusieni (7). 08.11 Pikku Kakkonen: Seikkailukone. 08.29 Pertti ja Purtti (7). 18.30 Perilliset (12). 17.00 Leijonan luola USA. 14.00 Kioski. 18.19 Seikkailu Suomenlinnassa (S). 20.00 Bumtsibum. 01.05 Tyrant (16). 09.15 Riistametsällä. 18.11 Pikku Roy (S). 22.20 Päivän sää. YLE TEEMA & FEM 09.20–12.00 YLE FEM. 18.00 Paavo Pesusieni (S). 04.30–05.25 Bear Grylls – Selviytyjien saari. 17.00 Elokuva: Finding Neverland – tarinan lähteillä (7). 07.50 My Little Pony: Ystävyyden taikaa -lyhäri (S). 10.30 Vanhasta uudeksi – kierrätysvinkkejä. 09.00 Candice sisustaa. 20.30 Simpsonit (7). 18.00 Yle Uutiset. 12.00 Emmerdale (12). 10.30 Kaikkea kaupan. 16.00 Uusi Päivä (S). 10.30 LIVE: Onnenarpa. 19.39 Sportnytt. 06.55 Angry Birds Piggy Tales. 12.10 Antiikkikaksintaistelu. 16.30 Simpsonit (7). 20.00–20.55 Jean-Michel Jarre: Matka ääniin. 03.10 Ninja Warrior. 08.50 Näin Norjassa. 21.00 Amazing Race. 23.35–00.20 Bates Motel (16). YLE TV1 06.25 Aarteenetsijät. 12.00 Emmerdale (7). 12.00 LIVE: Tiedä ja Voita. 02.45 Rikoksista pahin (12). 17.00 Elokuva: Tarzan (12). 07.00 Kung Fu Panda (7). 13.56 Kova ulkokuori. 16.20 Exiä rannalla UK. Lande. 02.25–04.13 Kallista kipua (12). 22.00 Kymmenen Uutiset. 08.26 Villi tulevaisuus (7). 11.00 Pisara. 07.41 Tiketi Tok (S). 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 08.41 Lulu ja lehmä (7). 19.00 Tiedemakasiini. 16.00 Huvila & Huussi. 16.20 Vihreämpi elämä. 08.50 Angry Birds Piggy Tales. 16.30–17.55 Salatut elämät (7). 17.25–19.54 YLE FEM. 15.00 Ruokamatka Euroopan kaupunkeihin. 07.10 Touhukkaat (S). 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 07.00 Ritariprinsessa Nella (S). 17.00 Sohvaperunat. 19.25 Tulosruutu. 18.45 Avara luonto: Villi Japani. 22.55 About a Boy (7). 11.00 Mitä vain vuoksesi, lemmikkini. 11.00–12.00 Kokkisota. 17.00 Yle Uutiset. 12.00–12.55 Arvo Pärtin matkassa. 16.50 Novosti Yle. 18.19 Maatalon elämää (S). 06.55 Ylen Aamu-tv. 14.30 Remonttipiiskuri. 06.53 Metkat Mesiläiset (S). 17.00 Yle Uutiset. 06.50 Angry Birds Blues (S). 00.00–00.30 Kesäksi kotiin. 01.05 Top Gear. 13.10 Serenaadi sotatorvella (S). heinäkuuta 2018 TV-VIIKKO // A23 A22 // TV-VIIKKO PSM-sivuvaihto // Torstaina 26. 18.10 Casualty (12). 16.50 Novosti Yle. 08.07 Simo (S). SUB 06.10–09.30 Lastenohjelmia. 20.00–23.52 YLE TEEMA. 11.00 Leo juhlii maailmalla. 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi. 23.20 Neste Ralli Finland: Lauantain parhaat. 00.50 Arman ja Suomen rikosmysteerit (7). 07.43 Noksu (S). 15.00 Exiä rannalla UK. 21.15 Tarinanmetsästäjät (12). 16.50 Novosti Yle. 15.07 Mercur (7). 16.30–17.55 Salatut elämät (S). 12.35 Burgerimies. 16.00 Simpsonit (7). MTV3 06.30 Aamusää. 15.10 Ylen aamu-tv. 07.51 Askarrellaan. 19.45 Ajankuvia Tukholmasta. 07.01 Laululeikit. 10.30 Vanhasta uudeksi – kierrätysvinkkejä. 11.30 Mitä vain vuoksesi, lemmikkini. 22.00 Uusi Sherlock: The Abominable Bride (16). 19.10–19.50 Playing House (7). 21.00 Satuhäät. 22.05 Urheiluruutu. 22.05 Ulkolinja: Isis – Raqqan painajainen. 15.30 Arktiset vedet. 20.00 Myytinmurtajat. 03.45–04.40 I Dated a Psycho. 10.30 Leila leipoo Ranskassa. 18.30 Simpsonit (7). 16.50 Novosti Yle. 21.00 Kino: Kuin raivo härkä (16). 19.00 Suomen hauskin tavis (S). 16.30 Simpsonit (7). 13.55 Suomen hauskin tavis (7). 18.30 Ollaan kuulolla. 20.30 Minun totuuteni. 11.45 Herkkuja: Tryffeliunelmia. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 09.00–09.50 Casualty (12). 08.30 Alva (S). 15.15 Satuhäät. 20.00 Kotoisa. 06.40 LEGO City (7). 11.30–12.40 Norjan naisten erikoisjoukot. 23.05–23.52 The Young Pope – piru vai pyhimys (16). 14.15 Lofoottien kalamestari. 12.40–13.10 Vaarallista laihdutusta?. 16.35 Ruotsalaisia salaisuuksia. 09.55 Mysteerisaari (7). SUB 06.15–09.30 Lastenohjelmia. 18.20 Päivän kasvo. 08.25 Sonic Boom (7). 06.59 Kotkaperhe. 19.20 Playing House (7). 09.13 Bon (S). 19.20 F1 Extra. 14.00 Myytinmurtajat. 07.55 Arvaa kuinka paljon sinua rakastan (S). 14.00 Talo Ranskassa. 02.10 Anthony Bourdain maailmalla. 09.00 Candice sisustaa. 23.25–00.20 Raja jota ei ylitetä (16). 17.10–17.55 Kennedyt (12). 01.45 Billions (12). 18.09 Jontti tulee kylään. 18.30 Sadan vuoden talo. 17.10 Doc Martin (12). 09.30 Talot huokuvat historiaa. YLE TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 17.00–18.00 Pikku Kakkonen. 21.30–23.07 Elokuva: Lasketaan laituriin (7). 15.55 Onnenarpa. 11.30–14.00 Simpsonit (7). 12.00 Emmerdale (7). 16.35–17.55 Salatut elämät (7). 10.30 LIVE: Onnenarpa. 06.25 Hisse Hoksausmaassa (S). 12.00–13.25 Elokuva: Intohimon vallassa (12). 13.00 American Idol. 19.40 Wendy and The Refugee Neverland (12). 09.05 Kesäterassi. 09.00 Yle Uutiset. 08.35 Disney esittää: Star Wars Rebels (7). 09.11 Kirjajuttuja. 22.00 Kymmenen Uutiset. 09.00 Yle Uutiset. 09.00 Candice sisustaa. 16.30 Simpsonit (7). 15.55–16.50 Isä Matteon tutkimuksia (7). 00.20 Penny Dreadful (16). 07.29 Astroset (S). 15.55 Onnenarpa. 12.10 Antiikkikaksintaistelu. 02.45 Suomen huutokauppakeisari. 09.00–09.50 Casualty (12). 08.50 Näin Norjassa. 09.05 Kesäterassi. NELONEN 06.00 Transformers Rescue Bots (7). 06.25 LEGO Friends (S). 09.00 Ystäväni Marlon (7). 10.00 Emmerdale (7). 13.15 Family Files – Perheeni tarina (S). 22.20 Tulosruutu. 20.30 Yle Uutiset. 19.39 Sportnytt. 19.45–19.55 Ajankuvia Tukholmasta. 10.00 Iloa puutarhasta. 03.25 Arrow (12). 12.00 LIVE: Tiedä ja Voita. 08.10 Rusty Rivets (S). 08.54 Lulun luontoseikkailut (S). 11.30 Salatut elämät (S). 21.55 SuomiLOVE. 06.51 Nimipäiväonnittelu: 2.8. 12.00–12.50 Kohteessa: Albania ja Kosovo. 17.00 Kauhukeittiö. 23.35–00.25 Villi kortti. 02.15 Pallon ympäri (S). 21.00 Allsång på Skansen. 19.00 Seitsemän Uutiset. 20.30 Simpsonit (7). 16.55 Arkistojen salat. 07.06 Tilda ja hänen ystävänsä (S). 17.55 Kauniit ja rohkeat (S). 07.10 Disneyn esikoulu: Sofia ensimmäinen (7). 09.34 Jessi ja Janni. 08.19 Late Lammas (S). 09.00 Maailman parhaat hupivideot. 09.27 Steffi (7). 18.42 ZombieLars (12). 08.02 Anton Siilinen ratkaisee (S). 07.51 Nelli ja Noora (S). 11.30 Mitä vain vuoksesi, lemmikkini. 16.55 Arkistojen salat. 20.55 Urheiluruutu. 22.55 Kotikatsomo: Korpelan kujanjuoksu (7). 19.20 Päivän sää. SUB 09.00 Poikamiesboksi (S). 10.00 Holby Cityn sairaala (12). 12.30 Mutsi (S). 07.55 Peukaloisen uudet retket (7). 09.30 Remppa vai muutto. 19.30 Teknavi. 06.25 Disneyn esikoulu (7). 07.32 Sasu (S). 20.30 Simpsonit (S). 10.50 Päivän kasvo. 20.00 Remonttipiiskuri. 16.50 Novosti Yle. 22.00 Kymmenen Uutiset. KESKIVIIKKO 1.8. 18.30 Huutokauppakesä. 12.40 Elämä käännekohdassa. 19.30–20.48 Hello Ladies – The Movie (7). 17.55 Kauniit ja rohkeat (S). 13.30 Remontilla rahoiksi. 22.10–23.55 Kolme muskettisoturia (12). 13.45 Palanen: Muistot. SUNNUNTAI 29.7. 13.00–13.55 Historia: Kuuban tarina. 15.35 Näe minut. 20.00 Tanja ja kuuro Eurooppa: Kommunismin jälkeen. 10.00 Tiedemakasiini. 19.25 Tulosruutu. 00.10 Arman Pohjantähden alla (7). 14.55 Vain elämää. YLE TV1 06.25 Tanja ja kuuro Eurooppa. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 17.00 Yle Uutiset. 12.40–13.40 RSO Musiikkitalossa. YLE TEEMA & FEM 09.00–12.00 YLE FEM. 22.00 Yle Uutiset. 06.55 Angry Birds Piggy Tales. 07.05 Angry Birds Blues (S). 17.25 Vanhasta uudeksi – kierrätysvinkkejä. 07.55 Peukaloisen uudet retket (7). YLE TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 18.10 Urheiluruutu. NELONEN 06.00 Transformers Rescue Bots (7). 00.15–04.00 Uutiskkuna. 23.00 Outlander – Matkantekijä (16). 12.50 Orankien äiti (12). 16.30 Simpsonit (7). 11.00 MasterChef Suomi. 12.00–17.25 YLE TEEMA. 12.40–13.53 Uusi Päivä: Mä voin selittää kaiken (7). 20.00 Simpsonit (7). 14.30 Pientä pilaa. 10.00 Holby Cityn sairaala (12). 06.25 LEGO Friends (S). 07.04 Anniina Ballerina (S). 12.30 Mutsi (S). 22.45–00.39 Yle Live: Brit Awards 2018. 18.45 Tarinanmetsästäjät (12). 03.30 Äärimmäiset kauneusihanteet. 13.00 Leilan superfood. 18.25 Emmerdale (7). 10.00 Emmerdale (7). 20.30 Simpsonit (12). 09.30 Leijonan luola (S). 09.00 Hauskat kotivideot. 14.55 Heikoin lenkki. 20.30 Yle Uutiset. 22.25 Tulosruutu. 13.10 Majakan kaksi puutarhaa. 17.25 Vanhasta uudeksi. 08.10 Vili Vilperin seikkailut (7). 12.00 Kotiseutu (7). 21.00 Sateenkaaren tuolla puolen (12). 07.12 Tinga Tinga -tarinat (S). MAANANTAI 30.7. 21.05 Poldark (12). 09.30 Pokka pitää (S). 09.30 Fresh Off the Boat (S). 20.55 Urheiluruutu. 12.30 Mutsi (S). 22.00 The Handmaid’s Tale – Orjattaresi (16). 14.55 Hauskat kotivideot. 22.40 Stalkkeri (12). 00.30 Arman Pohjantähden alla (7). 06.55 Angry Birds Piggy Tales. 16.05 Isä Matteon tutkimuksia (7). 11.00 Elämää Philadelphiassa (S). 20.00 Heikoin lenkki. 08.59 Galaxi. 10.00 Hauskat kotivideot. 07.27 Martta puhuu (S). 17.00–17.57 Pikku Kakkonen. 10.30 LIVE: Onnenarpa. 23.25 Yle Uutiset. 19.30 Kesäterassi. 22.30 Melk (12). 08.28 Galaxi. 19.45 Mittatilaustyönä. 01.10 Ex on the Beach Ruotsi. 18.00 Lenni Lohikäärme (S). 12.00 Emmerdale (12). 20.00–00.26 YLE TEEMA. 21.30 Tarinat taulujen takaa. 21.55 Urheiluruutu. 18.00 Heikoin lenkki. 13.30 Sinatra: All or Nothing at All. 06.51 Nimipäiväonnittelu: 31.7. 19.20–19.40 Playing House (7). 20.58 Keno ja Synttärit. 12.40 Elämä käännekohdassa. 06.55 Ylen Aamu-tv. 09.12 Karvinen (7). 12.10 Antiikkikaksintaistelu. 16.00 Huvila & Huussi. 19.25 Tulosruutu. 23.00 Yle Uutiset. 19.00 Seitsemän Uutiset. 12.00 LIVE: Tiedä ja Voita. 22.35 Pukumiehet (7). 20.00 Simpsonit (7). 07.10 Disneyn esikoulu (7). 19.00 Playing House (7). 18.00 Yle Uutiset. 03.25 Bosch (12). 09.01 Aappo ja Tööt (S). 09.20 Tiettömän taipaleen takana. 15.30 Kummeli nuts. 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi. 19.30 Onnela (12). 18.12 Inui (S). 06.51 Nimipäiväonnittelu: 29.7. 08.25 Urheiluhullut (S). 23.40 Agatha Christie: Eikä yksikään pelastunut (16). 20.00 Simpsonit (7). 08.55 Alvin ja pikkuoravat (S). 00.45 Ulosottomiehet. 20.00 Mercur (7). 09.21 Otso ja sopulit (7). 20.30 Yle Uutiset. 17.25–23.15 YLE FEM. 21.00 Stadi vs. 09.30 Fresh Off the Boat (S). 09.30 Leijonan luola (S). 21.00 Kino Klassikko: Etsivätoimisto 2-3: Kuolkaa, paskiaiset! (12). 20.55 Urheiluruutu. 00.05–00.54 The Same Sky – Isku sydämeen (12). 15.00 Yle Uutiset. 08.23 Galaxi. 20.58 Keno ja Synttärit. 13.30 Remontilla rahoiksi. 15.48 Mercur (7). 10.00 Doc Martin (12). 22.20 Päivän sää. 00.35 Billions (7). 22.15 Viikon sää. 14.30 Toisenlaiset frendit. 20.00 Suomen huutokauppakeisari. 22.50 Yle Uutiset. 18.20 Päivän kasvo. 11.00–12.00 Mitä vain vuoksesi, lemmikkini. 20.00 Kesäksi kotiin. 16.20 Aarteenetsijät. 09.00 Candice sisustaa. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 14.15 Ruokamatka Euroopan kaupunkeihin. 09.30 Leijonan luola (S). 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 16.00 Isä Matteon tutkimuksia (7). 16.27–16.55 Uusi Päivä (S). 00.25 Suomen surkein kuski. 06.52 Kuiske (S). 09.05 Kesäterassi. 20.45 Ruotsin salaiset huoneet. 08.25 Muumilaakson tarinoita (S). 02.35 Billions (12). 19.00 Playing House (7). 07.56 Kaapo (S). 13.40 Historia. 08.24 Galaxi. 10.30 Jaksa paremmin. 03.55–04.17 Mutsi (S). 01.00 Arrow (16). 19.10 Tulosruutu. 21.50 Yle Uutiset. 08.50 Näin Norjassa. 23.00 Girls (16). 11.00 Yle Uutiset. 16.00 Uusi Päivä (S). 07.25 Kung Fu Panda (7). 16.00 Pallon ympäri (S). 04.10 Ensitreffit alttarilla Australia. 01.20 Exiä rannalla UK. 07.58 Vekarat! (S). 11.05 Itse asiassa kuultuna. 22.25 Tulosruutu. 10.59 Erämaan armoilla. 14.55 Vain elämää. 07.00 Angry Birds Blues (S). 17.00 Yle Uutiset. 20.45 Ruotsin salaiset huoneet. 09.12 Koiruli ja Kaija (S). 22.25 Happy Valley, varjojen laakso (16). 19.15 Formula 1 Paalupaikka. 21.00 #Subleffa: Johan Falk 15 – Veritimantit (16). 19.45–19.55 Ajankuvia Tukholmasta. 12.00–17.25 YLE TEEMA. 20.00 Koukussa pornoon (12). 19.30 Kesäterassi. 07.05 Mohvelit (S). 02.30 Salvation (12). 09.35 Kauniit ja rohkeat (S). 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 14.00 Myytinmurtajat. 08.25 Muumilaakson tarinoita (S). 22.35 Top Gear. 07.25 Kung Fu Panda (7). YLE TV1 06.25 Elossa 24h. 21.00 Aika on meidän (12). 16.00 Simpsonit (7). 22.00 Latela. 11.30 Kulutustavaratarkastajat. 02.05 Tyrant (16). 20.58 Keno ja Synttärit. 09.16 Minä ja ritarini (7). 15.50–15.55 Vieraana: Suad. 19.00 Seitsemän Uutiset. YLE TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 16.00 Myytinmurtajat. 18.00 Yle Uutiset. 08.15 Palomies Sami (S). 14.30 Formula 1 Ennakkotunnelmat. 13.00–16.00 Leijonan luola. 22.25 Siinä näkijä missä tekijä (12). 13.00 Kielletyt koirarodut. 19.20 Päivän sää. 07.25 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (7). 09.35 Kauniit ja rohkeat (S). 17.00 Kauhukeittiö. 22.05 Koukussa pornoon (12). 17.00 Yle Uutiset. 18.30 Erämaan armoilla. 01.30 Antti Holma ja maastamuuttajat. 10.30 LIVE: Onnenarpa. 07.00 Angry Birds Blues (7). 02.05 Game Night. 23.25 Suomen huutokauppakeisari. 07.35 Nalle. 11.00 Formula 1: Unkarin osakilpailu. 11.00–12.00 Grillikuume. 17.00 Remonttipiiskuri. 18.30 Elämä käännekohdassa. 20.00 Vain elämää. 15.50 Tarinanmetsästäjät (12). 00.20 Elokuva: Panttivanki (16). 17.00 Leijonan luola USA. 11.00 Rantahotelli (S). 07.04 Lumiukot (S). 18.23 Lulun luontoseikkailut (S). 14.24–14.55 Kova ulkokuori. 03.10 Stand Up! – SPESIAALI: Ilari Johansson (S). 07.48 Pingu (S). 15.30 Latela. 23.35 Vares – Kaidan tien kulkijat (16). 12.00 Salatut elämät (S). 18.00 Me kolme (S). 09.05 Kesäterassi. 19.00 Haluatko miljonääriksi?. 15.55–16.45 Avara luont. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 18.00 Ex-Onnelliset (7). 08.35 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (7). 07.52 Onneli ja Anneli. 23.40 Radalla. 15.00 Yle Uutiset. 13.10 Niin se on poijjaat (S). 18.25 Emmerdale (12). 15.00 Yle Uutiset. 03.25 Anthony Bourdain maailmalla. 07.35 Sonic Boom (7). 10.30 Salatut elämät (S). 01.50 Ex on the Beach Ruotsi (7). 10.00–11.00 Lemmen viemää (7). 10.00 Emmerdale (12). 16.30 Salatut elämät (S). 20.00 Kuinka nainen pokataan. 11.00 Mitä vain vuoksesi, lemmikkini. 09.35 Kauniit ja rohkeat (S). 09.00 Minun totuuteni. 20.30 Yle Uutiset. 15.55 Onnenarpa. 17.55 Kauniit ja rohkeat (S). 19.10–21.44 Jalkapallon EM U19: Loppuottelu. 07.51–07.57 Runoja & rusinoita (S). 10.50 Päivän kasvo. 08.18 Galaxi. SUB 09.00–10.00 Poikamiesboksi (S). 20.00 Burgerimies. 22.20 Päivän sää. 19.00 Seitsemän Uutiset. 10.00 Yle Uutiset. 16.00 Huvila & Huussi. 18.13 Yle Uutiset alueeltasi. 20.00 Elossa 24h. 12.30 Mutsi (S). 23.20–00.05 Rakas kiven sisässä. 14.30 Jonas Kaufmann ja Puccini. 09.00 Casualty (12). 17.10–17.55 Doc Martin (12). 20.58 Keno ja Synttärit. 15.30 Ruokaritarit Jamie ja Jimmy. 06.55 Huomenta Suomi. 19.00 Vain elämää. 02.30 BiisiBattle. 17.10 Doc Martin (12). 16.00 Neste Ralli Finland LIVE: Kakaristo 2. 07.55 Peukaloisen uudet retket (S). 19.00 Suomen huutokauppakeisari. 10.00 Doc Martin (12). 18.00 Kasper ja Petra (S). 09.05 Elossa 24h. 17.25–19.55 YLE FEM. 19.00 Napakymppi. 22.45 Suomen surkein kuski. 22.25 Tulosruutu. 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi. 20.58 Keno ja Synttärit. 07.25 Kung Fu Panda (7). 12.05 Tanja ja kuuro Eurooppa: Ensi-iltasäihkettä. 04.15–05.10 NCIS: New Orleans (12). 08.35 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (7). 07.30 My Little Pony (7). 07.36 Postimies Pate, erikoislähettipalvelu (S). 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 22.25 Tulosruutu. 06.51 Nimipäiväonnittelu: 28.7. 21.55 Ennen kuolemaa (16). 06.45 Myyrä ja Panda (S). 17.25 Vanhasta uudeksi – kierrätysvinkkejä. 21.00 Luther (16). 14.40 Satuhäät. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 14.00–15.00 Kuninkaittemme jäljillä. 13.00 Kova ulkokuori. 17.25 Vanhasta uudeksi – kierrätysvinkkejä. 10.00 Doc Martin (12). 20.50 Urheiluruutu. 23.50 Suomen huutokauppakeisari. 19.45 Pilanpäiten. 07.05 Angry Birds Blues (S). 08.15 Palomies Sami (S). 17.00 Sääntö-Suomi. 14.35 Selviytyjät. 23.40 Rankat duunit. 11.00 Yle Alueuutiset. 18.20 Päivän kasvo. 14.45 Giant (S). 18.00 Leijonan luola USA. 17.00 Leijonan luola USA. 18.30 Simpsonit (7). 12.00–17.25 YLE TEEMA. 08.05–08.50 Puutarhan pelastajat. 07.55 Peukaloisen uudet retket (7). 13.00 Neste Ralli Finland LIVE: Ruuhimäki 2, Power Stage. 14.30 Remonttipiiskuri. 21.00 Elokuva: Star Wars: Pimeä uhka (12). 15.05 Pisara. 23.10 Top Gear. 18.00 Yle Uutiset. 22.30 Yle Uutiset. 17.00 Yle Uutiset. 15.50 A-studio. 21.05 Kotikatsomo: Korpelan kujanjuoksu (7). 18.00 MasterChef Suomi. 18.20 Pihlajakadun tuhmat tädit 2 – vaatteet pois (12). AIKA ON MEIDÄN (12) sunnuntaina 29.7. 02.15 Exiä rannalla UK. 03.00 Penn & Teller. Ruotsalainen sukukronikka rakkaudesta, ristiriidoista ja tulevaisuuden toiveista, joitakin vuosikymmeniä rauhanpäivästä 1945 eteenpäin. 18.00 Minä osaan! (S). 17.10–17.53 Vuoroin vieraissa (7). 20.00–00.01 YLE TEEMA. 06.25 LEGO Elves (7). 09.35 Kauniit ja rohkeat (S). 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 11.29 Mitä vain vuoksesi, lemmikkini. 12.00 Emmerdale (7). 20.55 Urheiluruutu. 23.45–00.15 Murhaaja PohjoisKoreasta. 07.04 Dinojuna (S). 18.00 Vinter Varg ja 29 ovea (7). 10.00 Holby Cityn sairaala (12). 19.00 Historia: Maailman suurimmat juhlat. 10.05 Avara luonto: Afrikan villi länsi. 20.00 Mercur (7). 03.50 Stand Up! – SPESIAALI: Naurupartio (S). 23.05 Ennen kuolemaa (16). 07.00 Ritariprinsessa Nella (S). 09.55 Yle Uutiset. MTV3 06.30 Aamusää. 15.10 Ylen aamu-tv. 07.00 Ludovic (S). 11.00 Mitä vain vuoksesi, lemmikkini. 17.00 Mestareiden mestari. 15.30 Kummeli (7). 01.30 Napamiehet (S). 19.30 Kesäterassi. 22.35 Formula 1 kooste: Unkarin osakilpailu. 14.40–17.00 Kätilömies (7). 21.00 #Subleffa: Kukkoilijat (16). YLE TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 13.45 Prisma: Eläinäidit. 10.30 Moderni perhe (7). 22.00 Huuto syvyydestä (12). YLE TEEMA & FEM 08.40–12.00 YLE FEM. 03.20 Alone – yksin erämaassa. 13.00 Sininen laulu: Suomen taiteiden tarina. 20.58 Keno ja Synttärit. 12.00 Leijonan luola USA. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 13.20 Luontoretkellä. 22.35 Myytinmurtajat. 21.00 #Subleffa: Daredevil (16). 16.00 Simpsonit (7). 18.30 Sadan vuoden talo. YLE TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 18.30 Pokka pitää (S). 18.15 Kohteessa: Serbia. 08.27 Merten syvyyksissä (7). 06.52 Humps (S). 10.50 Päivän kasvo. 18.10 Urheiluruutu. 22.00 Kymmenen Uutiset. 02.35 Viikingit (16). 18.50 Mökkireissu. 14.15–14.31 10 tapaa tulla dumpatuksi (16). 06.55 Huomenta Suomi. 09.35 Kauniit ja rohkeat (S). 19.00 Ninja Warrior. 08.10–08.35 Sonic Boom (7). 18.24 Korkeasaaren eläinlapset (S). 18.10 Casualty (12). 18.25 Entä jos. 08.39 Tallitytöt. 16.00 Uusi Päivä (S). 07.29 Kim ja Kai (S). 08.59 Galaxi. 13.55 Napakymppi. 21.00 Elokuva: 007 – Elä ja anna toisten kuolla (16). 13.30 Remontilla rahoiksi. 17.55 Kauniit ja rohkeat (S). 17.50 Tissit (7). 07.20 Vili Vilperin seikkailut (S). 08.29–08.40 Uula ja Kuu (S). 13.55 Haluatko miljonääriksi. 21.30 Dokumenttiprojekti: Hyvä postimies (S). 18.00 Paavo Pesusieni (S). 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 16.00 Huvila & Huussi. 09.30 Remppa vai muutto: Jillian ja Justin. 14.00 Henkesi edestä (12). 23.00–23.55 Olive Kitteridge (12). 22.45 Elokuva: Broken Arrow – operaatio erämaassa (16). 18.30 Simpsonit (12). 19.00 Vuoroin vieraissa (7). 11.00 Yle Alueuutiset. 23.50 Neste Ralli Finland: Perjantain parhaat. 18.13 Yle Uutiset alueeltasi. 06.51 Nimipäiväonnittelu: 1.8. 11.00 Yle Uutiset. 21.00 Elokuva: Tie pohjoiseen (12). 18.25 Emmerdale (7). 00.25 Arman ja Suomen rikosmysteerit (7). 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi. 14.35 Kivet kertovat. 00.40 Rouva Ministeri (7). 04.25–05.12 Lemmen viemää. 19.50 Rantahotelli (S). 19.00 Jenni tapaa romaneja. 19.40–20.00 Yhden illan juttu (16). 16.28 Uusi Päivä (S). 20.30 Yle Uutiset. 09.00 Tanskalaisten antiikkiaarteita. 08.35 My Little Pony (S). 11.00 Yle Alueuutiset. 20.00 Mercur (7). 06.55 Huomenta Suomi. 09.30 Fresh Off the Boat (S). 19.45–19.54 Ajankuvia Tukholmasta. 03.30 Ninja Warrior. 19.00–19.48 Prisma: Eläinäidit. 09.08 Kesäleiri (7). 18.00 Paavo Pesusieni (S). 02.00 Ex on the Beach Ruotsi (7). 09.25 Peter Pan (7). 13.30 Samassa liemessä. 10.19 Tappiset (S). Montreaux (7). 18.20 Päivän kasvo. 22.25 Tulosruutu. 16.55 Arkistojen salat. 07.55–08.18 Ryhmä Hau (S). 14.25 Mercur (7). 14.00 Näe minut. 18.26 Mainio Macaron (S). 03.00 Ninja Warrior. 18.00 Yle Uutiset. 18.30 Steffi (7). 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 07.50 My Little Pony (S). NELONEN 06.00 Transformers Rescue Bots (7). 10.00 Elämä käännekohdassa. 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi. 14.40 Rakas, ostin meille kodin. 12.00–17.25 YLE TEEMA. 14.00 Myytinmurtajat. 11.30 Jenni tapaa romaneja. 01.25 Grillit huurussa (S). 18.15–18.40 Luontohetki. 16.30 Leslie Caron, tähti vasten tahtoaan. 17.00–17.57 Pikku Kakkonen. 15.55 Onnenarpa. 23.00 Neste Ralli Finland: Sunnuntain parhaat. 21.00 Sohvaperunat. 15.05 SuomiLOVE. 07.19 Rikke (S). 14.55 Heikoin lenkki. 18.00 Alva (S). 10.00 Doc Martin (12). 07.21 Sanni Sateenkaari (S). 21.00 #Subleffa: Pulp Fiction – tarinoita väkivallasta (16). 20.30 Simpsonit (7). 03.00 BiisiBattle. Yle Teema & Fem klo 21.00. 20.30 Yle Uutiset. 12.30 Täydellinen kesä (S). 23.20 #Subleffa: Yksin kotona 4 (7). 08.50 Näin Norjassa. MTV3 06.30 Aamusää. 18.57 Keltapaita (S). 13.00 American Idol. 08.10 Vili Vilperin seikkailut (S). 10.00 Emmerdale (7). SUB 06.10–09.30 Lastenohjelmia. 17.00 Leijonan luola USA. 16.50 Novosti Yle. 18.12 Kaverini Tuuve (S). 21.00 Pitääkö olla huolissaan?. 13.00 Leila leipoo Ranskassa. 18.00 Paavo Pesusieni (7). 18.13 Yle Uutiset alueeltasi. YLE TV1 08.00 Yle Uutiset. 18.26 BUU-arvoituksia (S). 07.25 Kikattava Kakkiainen (S). 17.25 Tanskalainen maajussi. 20.00 Pallon ympäri (7). 19.00 Seitsemän Uutiset. 11.00 Perheyrityksen sukupolvenvaihdos. 17.00 Pihlajasatu (7). 01.25 Billions (7). 13.25–14.49 Kaksi vanhaa tukkijätkää (7). 17.10 Doc Martin (12). 09.35 Kivet kertovat. 18.10 Casualty (12). 13.27 Kova ulkokuori. 17.00 Yle Uutiset. 07.45 Disneyn esikoulu (7). 17.00 Kenen kotona?. 23.35 Agatha Christie: Eikä yksikään pelastunut (16). 17.25–19.54 YLE FEM. 10.00 Doc Martin (12). 19.30 Kesäterassi. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 15.00 Yle Uutiset. 09.10 Mona Vampyyri (S). 12.00 LIVE: Tiedä ja Voita. 21.55 Urheiluruutu. 18.25 Emmerdale (7). 23.50 Elokuva: Isku Kolumbiaan (12). YLE TEEMA & FEM 09.15–12.00 YLE FEM. 19.10 Tulosruutu. 21.00–21.55 Historia: Unelma paremmasta elämästä. 10.50–12.40 Uusi Päivä (S). 18.45 Bonusperhe (12). 17.30 Pihlajasatu (12). 09.48 Kammokatu (7). 18.30 Sadan vuoden talo. 22.35 Prisma: Eläinäidit. 21.00 #Subleffa: Ja saapuu oikea yö (16). Osa 1/10. 21.00 #Subleffa: Uhma (16). 21.00 Kino: Musta Orfeus (12). 20.45 Urheiluruutu. 02.50–03.42 Last Man on Earth (7). 14.30 Toisenlaiset frendit. 22.10 Lotto, Jokeri ja Lomatonni. 16.00 Exiä rannalla UK. 09.39 ZombieLars (12). 18.10 Casualty (12). 09.00–09.50 Casualty (12). 08.05 Ryhmä Hau (S). 19.00 Kummeli (7). 01.35 Aallonmurtaja (16). 22.00–23.15 Dok: Demokratian hyvä viikko. 07.30 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (7). NELONEN 06.00 Transformers Rescue Bots (S). 11.00 Kauppakaupunkien aarteita. 18.30 Simpsonit (7). 09.30–10.00 Poikamiesboksi (S). 12.10 Antiikkikaksintaistelu. 09.30 Sadan vuoden talo. 20.00 Mökkireissu. 14.40 Kioski Show. 19.00 Hauskat kotivideot. 14.40 Unelmarempat. 23.45 112 (7). 12.35–13.15 He loivat Tanskan. 01.10 Zoo (12). 21.00 Elokuva: Beck: Invaasio (12). 18.30 Simpsonit (S). YLE TEEMA & FEM 09.00–12.00 YLE FEM. 08.35 Disney esittää: Star Wars Rebels (7). 06.40 LEGO City (7). 14.00 Bear Grylls – Selviytyjien saari. 15.30–15.54 Kummeli (7). 23.30–00.30 Super-EM: Telinevoimistelua ja soutua. 14.20 Viulunrakentaja Jacob von der Lippe. 17.25–20.00 YLE FEM. 19.00 Seitsemän Uutiset. 13.50 Satuhäät. 21.00 A-studio. 10.50 Päivän kasvo. 15.15 Elokuva: Asterix ja viikingit (7). TV VIIKKO 27.7.–2.8. 23.10 Katastrofin anatomia (12). 09.28 Laita ittes likoon. 20.00 Neste Ralli Finland LIVE: Harju 2. 15.00 Ihmemies MacGyver (12). 01.30 Rysän päällä. 21.05 Näytön paikka (7). 21.35 The Same Sky – Isku sydämeen (12). 07.14 I-hah-haa. 09.01 Näin meillä (7). YLE TEEMA & FEM 09.30–12.00 YLE FEM. 15.10 Ylen aamu-tv. 14.45 Maailman parhaat hupivideot. 06.53 Hyrräpäät (S). 07.36 Pusse (S). 07.28 Keppihevostalli. 15.15 80-luku: Minä olen muistanut. 10.30 LIVE: Onnenarpa. 13.55 Haluatko miljonääriksi?. 19.00 Haluatko miljonääriksi?. 17.00–18.00 Pikku Kakkonen. 22.20 Päivän sää. SUB 06.15–09.30 Lastenohjelmia. 15.55 Onnenarpa. 20.45 Altai 30 päivässä. 10.00–11.00 Lemmen viemää. 18.10 Casualty (12). 08.05–08.55 Avara luonto. JOHAN PAULIN. 13.00 Leilan superfood. 22.50–00.01 Family Files – Perheeni tarina (S). 23.10 #Subleffa: Vicky Cristina Barcelona (12). 12.00–12.55 Olive Kitteridge (12). 09.35–10.00 Kuninkaallinen akatemia (7). 09.54 Keltapaita (S). 11.05 Yle Alueuutiset. 06.45 Myyrä ja Panda (S). 10.00 Huutokauppakesä. 22.20 Päivän sää. 08.45 Retki-Roope (S). 17.00–18.00 Pikku Kakkonen. 07.50 My Little Pony (S). 22.00 Kymmenen Uutiset. 20.00 Simpsonit (7). 19.20 Päivän sää. 11.00–12.00 Kokkisota. 06.25 Hisse Hoksausmaassa (S). 16.00 Uusi Päivä (S). 08.25 Sonic Boom (7). 20.00 Do Not Resist. 18.30 Yleisurheilun GP-sarja: Lapinlahti. MTV3 06.30 Aamusää. 14.25–14.54 Vuosirenkaita. 10.30 Vanhasta uudeksi – kierrätysvinkkejä. heinäkuuta 2018 20 TV-VIIKKO PSM-sivuvaihto // Torstaina 26. 17.10 Doc Martin (12). 10.00 Itse asiassa kuultuna. 04.05 Ensitreffit alttarilla Australia. 18.00 Samassa liemessä. 18.13 Aisopoksen teatteri (S). 22.25 Tulosruutu. 17.30 Salatut elämät (7). 07.41 Puutarhan tonttu. 21.50 Yle Uutiset. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 09.05 Kesäterassi. 08.10 Rusty Rivets (S). 08.10 My Little Pony (S). 12.00–17.24 YLE TEEMA. 22.30 Satuhäät. 09.35 Kuninkaallinen akatemia (7). 09.20 Tyttöjen erämaaseikkailu. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 14.35 Pientä pilaa. 22.55–00.30 Pakolaishelvetti (12). 20.00–20.55 Taiteen maantiede: Ranska. 08.45 Oktonautit (S). 07.06 Puuharit (S). 09.57 Tipu Touhukas (S). 07.55 Peukaloisen uudet retket (7). 17.05–17.20 Giant (S). 08.24 Aappo ja Tööt (S). (S). 03.00 Anthony Bourdain maailmalla. 09.00 Pikakurssi kodinostoon. 23.45 Illallinen äidille. 22.00 Motherland – äitien sota (7). 21.00 Villi kortti. 19.45 Jäljet päättyvät Berliiniin (12). 18.00 Putous. 05.00–05.47 Lemmen viemää. 15.00 Yle Uutiset. 04.15–05.15 Tee minusta täydellinen. 16.00 Uusi Päivä (S). 19.00 Playing House (7). 13.00 Luciferin viimeinen elämä (7). 03.45 Napamiehet (12). 08.34 Mimosa ja Lennu (S). 08.55 Alvin ja pikkuoravat (S). 15.00 Top Gear. 11.00 Tanskalainen maajussi. 18.15 Stugor. 13.10 Komppanian neropatit (S). 18.20 Päivän kasvo. YLE TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 12.40 Elämä käännekohdassa. 15.00 Ihmemies MacGyver (12). 15.00 Yle Uutiset. 18.13 Yle Uutiset alueeltasi. 17.00 Salatut elämät (S). 06.50 Angry Birds Piggy Tales. 21.00 Radalla. 20.00–00.39 YLE TEEMA. 19.00 Ninja Warrior. 00.40 Isänmaan puolesta (12). 19.00 Myytinmurtajat. 18.25 Emmerdale (7). 18.20 Mimmi Lehmä ja Varis (S). 19.45 Vihainen marsu (S). 07.50 Disney esittää (S). 06.51 Nimipäiväonnittelu: 30.7. 09.30 Neste Ralli Finland LIVE: Ruuhimäki 1. 02.40 Grillit huurussa (S). 11.39 Pax maan kamaralla (S). 08.35 Disney esittää (7). 13.30–15.18 Kohta 18 (12). 17.00 Mökkireissu. 19.35 Ryhmä Pullman (12). 23.10 Midnight Sun (12). 05.10–05.57 Lemmen viemää. 14.00 Viisi mestaritaloa: Le Cabanon. 22.35 F1 Extra. 09.30 Sadan vuoden talo. 03.15 Exiä rannalla UK. MTV3 08.00 Monchhichi (S)
00.25 Suomen surkein kuski. 12.00 Arvo Pärtin matkassa. 23.35 Vares – Kaidan tien kulkijat (16). 01.30 Rysän päällä. 18.00 Kasper ja Petra (S). 20.30 Yle Uutiset. (S). 18.20 Pihlajakadun tuhmat tädit 2 – vaatteet pois (12). 12.05 Tanja ja kuuro Eurooppa: Ensi-iltasäihkettä. 14.00–15.00 Kuninkaittemme jäljillä. 21.50 Yle Uutiset. 10.00 Itse asiassa kuultuna. 08.29–08.40 Uula ja Kuu (S). 17.00 Yle Uutiset. 10.30 LIVE: Onnenarpa. 09.55 Yle Uutiset. 09.30 Leijonan luola (S). 07.25 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (7). 18.25 Emmerdale (7). 13.00–13.55 Historia: Kuuban tarina. 22.20 Päivän sää. 13.00 Leilan superfood. 09.00–09.50 Casualty (12). 16.30 Simpsonit (7). 18.00 Heikoin lenkki. 19.00 Haluatko miljonääriksi?. 18.30 Sadan vuoden talo. 16.00 Simpsonit (7). 18.20 Päivän kasvo. 18.30 Sadan vuoden talo. 15.00 Exiä rannalla UK. 07.25 Kung Fu Panda (7). 01.50 Arrow (16). 17.25 Vanhasta uudeksi – kierrätysvinkkejä. 17.30 Salatut elämät (7). 19.45 Mittatilaustyönä. 08.05 Ryhmä Hau (S). heinäkuuta 2018 PERJANTAI 27.7. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 10.00 Emmerdale (12). NELONEN 06.00 Transformers Rescue Bots (7). 20.00 Napakymppi. NELONEN 06.00 Transformers Rescue Bots (7). 08.15 Palomies Sami (S). 17.00–18.00 Pikku Kakkonen. 16.00 Huvila & Huussi. 02.10 Anthony Bourdain maailmalla. 23.45 112 (7). 10.00 Elämä käännekohdassa. 12.00–12.55 Olive Kitteridge (12). 08.29 Pertti ja Purtti (7). 20.00 Mercur (7). 12.30 Mutsi (S). 14.00 Henkesi edestä (12). 17.25–19.55 YLE FEM. 18.30 Sadan vuoden talo. 07.30 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (7). 15.15 Elokuva: Asterix ja viikingit (7). 20.00 Neste Ralli Finland LIVE: Harju 2. 15.30–15.54 Kummeli (7). 09.30 Sadan vuoden talo. 06.40 LEGO City (7). 16.30–17.55 Salatut elämät (7). 18.30 Yleisurheilun GP-sarja: Lapinlahti. 18.00 Samassa liemessä. 20.00 Heikoin lenkki. 08.25 Muumilaakson tarinoita (S). 09.30 Neste Ralli Finland LIVE: Ruuhimäki 1. 22.05 Urheiluruutu. SUB 09.00–10.00 Poikamiesboksi (S). 10.30 Kaikkea kaupan. 19.00 Kriminalisti (12). 19.35 Ryhmä Pullman (12). 09.01 Näin meillä (7). 19.20 Playing House (7). 17.25 Tanskalainen maajussi. 04.55–05.42 Lemmen viemää. 09.20 Tiettömän taipaleen takana. Yle Teema & Fem klo 21.00. 16.00 Myytinmurtajat. 15.55 Onnenarpa. 16.00 Exiä rannalla UK. 22.20 Päivän sää. 20.00 Aarteenetsijät. 18.13 Yle Uutiset alueeltasi. 22.00 Latela. 19.30 Kesäterassi. 19.30 Onnela (12). 06.50 Angry Birds Piggy Tales. 14.40 Unelmarempat. 14.20 Viulunrakentaja Jacob von der Lippe. 12.40–13.53 Uusi Päivä: Mä voin selittää kaiken (7). 19.25 Tulosruutu. 19.20 F1 Extra. 22.35 Top Gear. 11.30–14.35 Simpsonit (7). 23.50 Elokuva: Isku Kolumbiaan (12). 18.10 Casualty (12). MAANANTAI 30.7. 19.00 Vuoroin vieraissa (7). 14.55 Heikoin lenkki. 02.30 Salvation (12). 13.00 American Idol. 08.31 Tenavat (7). 18.12 Inui (S). 03.45–04.40 I Dated a Psycho. 21.05 A-studio. 18.30 Simpsonit (S). 10.00 Doc Martin (12). 06.45 Myyrä ja Panda (S). 22.50 Yle Uutiset. 22.00 Motherland – äitien sota (7). 23.25–00.20 Raja jota ei ylitetä (16). 11.00 Remonttipiiskuri. 06.51 Nimipäiväonnittelu: 30.7. 18.19 Maatalon elämää (S). 10.30 Salatut elämät (S). 14.35 Kivet kertovat. 07.06 Tilda ja hänen ystävänsä (S). 07.36 Postimies Pate, erikoislähettipalvelu (S). 10.00 Holby Cityn sairaala (12). 19.10 Tulosruutu. 01.25 Penny Dreadful (16). 03.00 Ninja Warrior. 10.30 LIVE: Onnenarpa. 06.51 Nimipäiväonnittelu: 29.7. 19.45 Rouvat ryöstäjinä (12). 23.00–23.55 Olive Kitteridge (12). 20.00 Bumtsibum. 18.13 Yle Uutiset alueeltasi. 09.35 Kauniit ja rohkeat (S). SUB 06.15–09.30 Lastenohjelmia. 18.30 Sadan vuoden talo. 19.50 Sub.doc: Steinbrennerin talo. 11.05 Yle Alueuutiset. 16.05–18.30 Latela. 01.30 Antti Holma ja maastamuuttajat. 07.14 I-hah-haa. 20.00–20.55 Jean-Michel Jarre: Matka ääniin. 09.16 Minä ja ritarini (7). 14.00 Talo Ranskassa. 13.27 Kova ulkokuori. 13.10 Komppanian neropatit (S). 12.00 Francon jälkeen – Alcantaran perhe (7). 22.10–23.55 Kolme muskettisoturia (12). 17.25–19.55 YLE FEM. 16.05 Isä Matteon tutkimuksia (7). 15.30 Arktiset vedet. 17.00–17.57 Pikku Kakkonen. 10.00 Unelmien puutarhat. 22.00 Kymmenen Uutiset. 23.30 Katastrofin anatomia (12). 07.35 Sonic Boom (7). 19.48 Anjan matkassa. 22.45 Elokuva: Broken Arrow – operaatio erämaassa (16). 21.00 #Subleffa: Pulp Fiction – tarinoita väkivallasta (16). 19.20 Päivän sää. 20.58 Keno ja Synttärit. KESKIVIIKKO 1.8. 09.05 Elossa 24h. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 12.00 Salatut elämät (S). 02.50 Arrow (16). 15.00 Top Gear. 19.50 Rantahotelli (S). 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi. 18.30 Ollaan kuulolla. 17.00–18.00 Pikku Kakkonen. 23.50–00.20 Stugor. 18.15 Kohteessa: Serbia. 09.30 Talot huokuvat historiaa. 09.11 Kirjajuttuja. 10.06 Pax maan kamaralla (S). 13.00 Leilan superfood. 02.35 Viikingit (16). 01.10 Ex on the Beach Ruotsi. 10.30 LIVE: Onnenarpa. 11.45 Herkkuja: Tryffeliunelmia. 18.30 Perilliset (12). 19.00 Playing House (7). 13.00–16.00 Leijonan luola. 15.00 Yle Uutiset. 08.35 My Little Pony (S). 06.55 Huomenta Suomi. 08.05–08.50 Puutarhan pelastajat. 11.30 Kulutustavaratarkastajat. 18.00 Paavo Pesusieni (7). 07.39 Planeetta Kosmo (S). 19.00 Tiedemakasiini. 11.00–12.00 Kokkisota. 19.50–20.00 Yhden illan juttu (16). 18.25 Emmerdale (7). 22.00 Uusi Sherlock: The Abominable Bride (16). 12.00 Kino: Jokapäiväinen leipämme (S). 02.25 Ex on the Beach Ruotsi (7). 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 00.35 Ina <3 porno (16). MTV3 06.30 Aamusää. 19.20 Päivän sää. 15.50 Tarinanmetsästäjät (12). 07.32 Sasu (S). 10.50 Päivän kasvo. 15.30 Kummeli nuts. 15.00 Formula 1 Ennakkotunnelmat. 22.05 Koukussa pornoon (12). 18.30 Simpsonit (7). 20.58 Keno ja Synttärit. 07.25 Kikattava Kakkiainen (S). 09.27 Steffi (7). 09.00–09.50 Casualty (12). 04.10 Ensitreffit alttarilla Australia. 09.30 Remppa vai muutto. 21.00 #Subleffa: Johan Falk 15 – Veritimantit (16). 20.00 Suomen paras palomies. 23.20 Neste Ralli Finland: Lauantain parhaat. 16.35–17.55 Salatut elämät (7). 18.19 Seikkailu Suomenlinnassa (S). 23.40 Radalla. 04.30–05.25 Bear Grylls – Selviytyjien saari. 06.55 Ylen Aamu-tv. 18.45 Tarinanmetsästäjät (12). 08.30 Alva (S). 06.50 Angry Birds Blues (S). 01.00 Arrow (16). 16.00 Uusi Päivä (S). 21.55 Urheiluruutu. 23.25 Yle Uutiset. 09.05 Kesäterassi. 10.30 Vanhasta uudeksi – kierrätysvinkkejä. 17.00 Yle Uutiset. 21.00 A-studio. 00.00–00.30 Kesäksi kotiin. heinäkuuta 2018 TV-VIIKKO // A23 A22 // TV-VIIKKO PSM-sivuvaihto // Torstaina 26. 15.10 Ylen aamu-tv. 17.55 Kauniit ja rohkeat (S). 13.30 Remontilla rahoiksi. 08.10 My Little Pony (S). 20.30 Simpsonit (12). 04.15–05.10 NCIS: New Orleans (12). SUB 06.10–09.30 Lastenohjelmia. YLE TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 14.35 #Subleffa: Uuno Turhapuro menettää muistinsa (7). 18.25 Emmerdale (7). 09.00 Candice sisustaa. 16.00 Huvila & Huussi. 11.00 Mitä vain vuoksesi, lemmikkini. 23.00 Outlander – Matkantekijä (16). 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 11.05 Itse asiassa kuultuna. 09.00–09.50 Casualty (12). 21.00 Alasti-klubi. 15.35 Näe minut. 16.30–17.55 Salatut elämät (S). 06.59 Kotkaperhe. 13.55 Napakymppi. 11.00 Uskon ulottuvuuksia. 18.15–18.40 Luontohetki. 12.30 Mutsi (S). 01.10 Zoo (12). 17.55 Kauniit ja rohkeat (S). 08.10 Vili Vilperin seikkailut (S). 06.50 Angry Birds Piggy Tales. 09.48 Kammokatu (7). 19.00 Seitsemän Uutiset. 20.00 Elossa 24h. 07.27 Martta puhuu (S). 07.35 Nalle. 09.13 Bon (S). 02.45 Suomen huutokauppakeisari. 06.25 LEGO Elves (7). 20.00 Suomen huutokauppakeisari. 08.24–08.25 Galaxi. 07.04 Lumiukot (S). 08.59 Galaxi. 14.30 Toisenlaiset frendit. 11.00 Perheyrityksen sukupolvenvaihdos. 13.25–14.49 Kaksi vanhaa tukkijätkää (7). 07.25 Kung Fu Panda (7). 17.20 Exiä rannalla UK. 20.00–20.55 Taiteen maantiede: Ranska. 20.30 Simpsonit (7). 17.25–19.54 YLE FEM. 06.55 Ylen Aamu-tv. 09.00 Ystäväni Marlon (7). 19.00 Myytinmurtajat. 06.55 Angry Birds Piggy Tales. 02.30 BiisiBattle. 10.50 Päivän kasvo. 18.20 Mimmi Lehmä ja Varis (S). YLE TV1 06.25 Elossa 24h. 10.50 Päivän kasvo. 08.12 Viiru ja Pesonen (S). 12.00 LIVE: Tiedä ja Voita. 19.15 Formula 1 Paalupaikka. 10.00 Doc Martin (12). 07.50 My Little Pony (S). 07.55 Peukaloisen uudet retket (7). 00.40 Rouva Ministeri (7). 18.15 Stugor. Perjantaina 27. 17.00 Leijonan luola USA. 23.30–00.30 Super-EM: Telinevoimistelua ja soutua. 11.00 Elämää Philadelphiassa (7). 18.30 Simpsonit (12). 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi. 07.00 Angry Birds Blues (S). 21.00 #Subleffa: Yksin kotona 4 (7). 18.00 Yle Uutiset. 12.00–13.25 Elokuva: Intohimon vallassa (12). 03.10 Stand Up! – SPESIAALI: Ilari Johansson (S). YLE TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 13.10 Serenaadi sotatorvella (S). 19.45 Pilanpäiten. 09.00 Minun totuuteni. 07.25–08.48 Lassie (7). 22.00 The Handmaid’s Tale – Orjattaresi (16). 10.00 Kohteessa: Romania. 18.10 Casualty (12). 11.30 Salatut elämät (S). 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 18.26 Mainio Macaron (S). 13.00 Neste Ralli Finland LIVE: Ruuhimäki 2, Power Stage. 15.55 Onnenarpa. 13.50 Satuhäät. 21.00 Elokuva: The Expendables 2 (16). 15.15 Satuhäät. 21.00 Elokuva: Tie pohjoiseen (12). YLE TV1 06.25 Aarteenetsijät. 15.00 Yle Uutiset. 06.55 Huomenta Suomi. 17.00–17.57 Pikku Kakkonen. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 09.55 Mysteerisaari (7). NELONEN 06.00 Transformers Rescue Bots (S). 15.00–15.45 Altai 30 päivässä. YLE TEEMA & FEM 09.20–12.00 YLE FEM. 03.45 Napamiehet (12). 23.00 Girls (16). 06.45 Myyrä ja Panda (S). 21.55 Urheiluruutu. 08.35 K3 (S). 19.45 Vihainen marsu (S). 10.30 LIVE: Onnenarpa. 01.40 Viikingit (12). 00.25 Arman ja Suomen rikosmysteerit (7). 11.05 Kesäksi kotiin. 09.35–10.00 Kuninkaallinen akatemia (7). 06.40 LEGO City (7). 22.00 Kymmenen Uutiset. 19.00 Seitsemän Uutiset. 07.41 Tiketi Tok (S). 12.00 LIVE: Tiedä ja Voita. 03.55 Ensitreffit alttarilla Australia. 16.27–16.55 Uusi Päivä (S). 18.10 Casualty (12). 06.55 Ylen Aamu-tv. 09.00 Maailman parhaat hupivideot. 11.29 Mitä vain vuoksesi, lemmikkini. 19.00 Puutarhan pelastajat. YLE TEEMA & FEM 09.15–12.00 YLE FEM. 18.45 Avara luonto: Villi Japani. 14.15–14.31 10 tapaa tulla dumpatuksi (16). 17.10 Doc Martin (12). 19.25 Tulosruutu. 09.01 Aappo ja Tööt (S). 18.30 Simpsonit (7). 16.00 Simpsonit (7). MTV3 08.00 Monchhichi (S). 17.25–23.15 YLE FEM. 04.15–05.15 Tee minusta täydellinen. 17.00 Pihlajasatu (7). 20.58 Keno ja Synttärit. 14.15 Lofoottien kalamestari. 22.15 Komisario Montalbano (12). NELONEN 06.00 Transformers Rescue Bots (7). 19.45 Ajankuvia Tukholmasta. 08.26 Villi tulevaisuus (7). 19.10–21.44 Jalkapallon EM U19: Loppuottelu. 12.20 Ikimuistoinen: Tauno Palo. 22.35 F1 Extra. 02.30 Extant (16). 19.00 Playing House (7). 01.25 Grillit huurussa (S). 07.51 Nelli ja Noora (S). 17.00 Leijonan luola USA. 21.00 Satuhäät. 12.00 MasterChef Suomi. 21.00 Aika on meidän (12). 22.25 Tulosruutu. 08.05–08.55 Avara luonto. 19.30 Kesäterassi. 11.30 Mitä vain vuoksesi, lemmikkini. 19.00 Ninja Warrior. 19.25 Tulosruutu. 02.20 Exiä rannalla UK. 18.00 Yle Uutiset. 22.40 Stalkkeri (12). 14.25 Mercur (7). 11.00 Suomen hauskin tavis (7). 06.55 Huomenta Suomi. 22.00 Kymmenen Uutiset. 14.55 Hauskat kotivideot. 20.00 Simpsonit (7). 02.45 Rikoksista pahin (12). 15.00 Ruokamatka Euroopan kaupunkeihin. 15.00 Ihmemies MacGyver (12). 12.40 Elämä käännekohdassa. 09.30 Pokka pitää (S). 13.30 Remontilla rahoiksi. 08.10 Rusty Rivets (S). 09.30 Fresh Off the Boat (S). 22.00 Huuto syvyydestä (12). 13.55 Suomen hauskin tavis (7). 22.35 Myytinmurtajat. 12.35 Burgerimies. 14.55 Heikoin lenkki. 17.55 Kauniit ja rohkeat (S). 22.25 Tulosruutu. 01.50 Ex on the Beach Ruotsi (7). 10.00 Emmerdale (7). 01.45 Billions (12). 19.30 Kesäterassi. 09.15 Riistametsällä. YLE TV1 08.00 Yle Uutiset. 18.13 Aisopoksen teatteri (S). 16.55 Pientä pilaa. 19.00 Jenni tapaa romaneja. 20.30 Yle Uutiset. 07.59 Vilkki Ankka (S). 11.00 Yle Uutiset. 18.57 Keltapaita (S). 16.55 Arkistojen salat. 07.19 Rikke (S). 17.00 Kenen kotona?. 21.00 Sohvaperunat. 10.30 Moderni perhe (S). 12.00 Leijonan luola USA. 16.30 Leslie Caron, tähti vasten tahtoaan. 20.00 Do Not Resist. 13.00 Sininen laulu: Suomen taiteiden tarina. 10.00 Hauskat kotivideot. 20.00 Remonttipiiskuri. 18.13 Yle Uutiset alueeltasi. 15.50 A-studio. 07.55 Peukaloisen uudet retket (7). 03.45–04.39 Arrow (16). 21.00 Radalla. MTV3 06.30 Aamusää. 21.05 Kotikatsomo: Korpelan kujanjuoksu (7). YLE TV2 06.50 Pikku Kakkonen. JOHAN PAULIN. 17.00 Sääntö-Suomi. 18.00 Paavo Pesusieni (S). 15.00 Ihmemies MacGyver (12). 10.05 Avara luonto: Afrikan villi länsi. 10.00–11.00 Salatut elämät (7). 06.55 Angry Birds Piggy Tales. 17.25 Vanhasta uudeksi – kierrätysvinkkejä. 09.10 Mona Vampyyri (S). 11.00–12.00 Kokkisota. 20.30 Yle Uutiset. 18.00 Minä osaan! (S). 09.08 Kesäleiri (7). SUNNUNTAI 29.7. YLE TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 06.51 Nimipäiväonnittelu: 27.7. 17.00 Yle Uutiset. 16.50 Novosti Yle. 14.35 Pientä pilaa. 14.15 Ruokamatka Euroopan kaupunkeihin. 12.40–13.10 Vaarallista laihdutusta?. 16.20 Vihreämpi elämä. 21.00 #Subleffa: Daredevil (16). 14.30 Pientä pilaa. 17.25–20.00 YLE FEM. 18.00 Yle Uutiset. 16.27–16.55 Uusi Päivä (S). 08.45 Oktonautit (S). 12.10 Antiikkikaksintaistelu. 07.04 Dinojuna (S). 20.45 Urheiluruutu. 08.40 Tyttöjen erämaaseikkailu. 23.30 Elokuva: Casino Royale (12). 19.00 Seitsemän Uutiset. 21.00 Henkesi edestä (12). 12.30 Täydellinen kesä (S). 09.30 Leijonan luola (S). 17.25 Vanhasta uudeksi. 17.25 Vanhasta uudeksi – kierrätysvinkkejä. heinäkuuta 2018 – KUHMOLAINEN 21 PSM-sivuvaihto // Torstaina 26. 10.00–11.00 Lemmen viemää (7). YLE TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 17.10 Doc Martin (12). 08.34 Mimosa ja Lennu (S). 14.30 Formula 1 Ennakkotunnelmat. 13.00 American Idol. NELONEN 06.00 Transformers Rescue Bots (7). 10.19 Tappiset (S). 23.25 Food Evolution. 20.55 Urheiluruutu. 10.00 Yle Uutiset. 03.55–04.17 Mutsi (S). 18.00 Leijonan luola USA. 07.29 Kim ja Kai (S). 13.40 Historia. 22.55–00.30 Pakolaishelvetti (12). 13.25 Taiteen maantiede: Ranska. 08.10–08.35 Sonic Boom (7). 07.12 Tinga Tinga -tarinat (S). 12.00–17.25 YLE TEEMA. 22.05 Ulkolinja: Isis – Raqqan painajainen. 07.21 Sanni Sateenkaari (S). 22.00 Kymmenen Uutiset. 11.30 Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa. 15.10 Ylen aamu-tv. 03.10 Ninja Warrior. 08.39 Tallitytöt. 16.05 Tanja ja kuuro Eurooppa. 03.50 Stand Up! – SPESIAALI: Naurupartio (S). 21.00 Sateenkaaren tuolla puolen (12). 12.00 Remontilla rahoiksi. 22.45–00.39 Yle Live: Brit Awards 2018. 08.50 Näin Norjassa. 01.15 Ulosottomiehet. 15.30 Amazing Race. 18.30 Erämaan armoilla. 11.29 Mysteerisaari (7). 12.00 LIVE: Tiedä ja Voita. 19.40 Wendy and The Refugee Neverland (12). 13.55 Haluatko miljonääriksi. 22.45 Elokuva: Wallander: Ennen routaa (16). 11.00 Pisara. 09.25 Peter Pan (7). 20.55 Urheiluruutu. 20.45 Ruotsin salaiset huoneet. 19.00–19.48 Prisma: Eläinäidit. 14.45 Giant (S). 21.00 Elokuva: Star Wars: Pimeä uhka (12). 14.25 Purkutuomion piinaamat. 22.55 Kotikatsomo: Korpelan kujanjuoksu (7). SUB 09.00 Poikamiesboksi (S). 20.00–00.26 YLE TEEMA. 13.55 Haluatko miljonääriksi?. 18.25 Entä jos. 18.10 Casualty (12). 20.00–00.01 YLE TEEMA. 22.00 Kymmenen Uutiset. 11.30–14.00 Simpsonit (7). 07.04 Anniina Ballerina (S). 11.00 Yle Alueuutiset. 16.28 Uusi Päivä (S). 18.00 Paavo Pesusieni (7). 21.00 Näe minut. 06.52 Humps (S). 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 18.26 BUU-arvoituksia (S). 09.30 Leijonan luola (S). 23.35 Agatha Christie: Eikä yksikään pelastunut (16). 09.35 Kauniit ja rohkeat (S). 14.40–17.00 Kätilömies (7). 22.00–23.15 Dok: Demokratian hyvä viikko. 22.45 Suomen surkein kuski. 07.55 Peukaloisen uudet retket (7). 20.00 Yökylässä Maria Veitola. 23.45–00.15 Murhaaja PohjoisKoreasta. 00.05 Ulosottomiehet. 19.00 Seitsemän Uutiset. 23.25 Suomen huutokauppakeisari. 07.51 Askarrellaan. 16.00 Isä Matteon tutkimuksia (7). 23.40 Agatha Christie: Eikä yksikään pelastunut (16). 11.00 Tanskalainen maajussi. 12.00–12.55 Arvo Pärtin matkassa. 00.20 Penny Dreadful (16). 17.25 Hyvinä ja huonoina päivinä. 09.00 Pikakurssi kodinostoon. SUB 06.15–09.30 Lastenohjelmia. 22.25 Tulosruutu. 16.50 Novosti Yle. 13.10 Niin se on poijjaat (S). 20.00 Koukussa pornoon (12). 16.00 Isä Matteon tutkimuksia (7). 17.50 Tissit (7). 17.00 Leijonan luola USA. 22.35 Prisma: Eläinäidit. LAUANTAI 28.7. 16.55 Arkistojen salat. 22.55 Yle Uutiset. 18.10 Urheiluruutu. 21.00 Kino: Musta Orfeus (12). 10.00 Emmerdale (12). 19.00 Ninja Warrior. 19.00 Kummeli (7). 20.00 Simpsonit (12). 21.15 Tarinanmetsästäjät (12). 21.05 Näytön paikka (7). 18.30 Steffi (7). 15.55 Onnenarpa. 20.50 Urheiluruutu. 01.55 Crazy Ex-Girlfriend (S). 11.30 Mitä vain vuoksesi, lemmikkini. 07.36 Pusse (S). 17.00 Leijonan luola USA. 16.00 Uusi Päivä (S). 07.01 Laululeikit. 01.05 Top Gear. 10.50–12.40 Uusi Päivä (S). 09.12 Koiruli ja Kaija (S). 13.10 Kahden ladun poikki (7). 00.40 Isänmaan puolesta (12). 07.25 Kung Fu Panda (7). 11.00 Salatut elämät (7). 17.00 Elokuva: Finding Neverland – tarinan lähteillä (7). 20.40 Tätä on vanhemmuus. 15.00 Ihmemies MacGyver (12). 18.00 MasterChef Suomi. 14.00 Myytinmurtajat. 07.28 Keppihevostalli. 08.28 Galaxi. 21.00 Elokuva: 007 – Hänen majesteettinsa salaisessa palveluksessa (16). 16.50 Novosti Yle. 23.30–00.25 Ulkolinja: Katolisen kirkon suojissa. 00.50 Arman ja Suomen rikosmysteerit (7). 17.10 Doc Martin (12). 06.53 Metkat Mesiläiset (S). 17.30 Pihlajasatu (12). 09.00 Yle Uutiset. 00.40 Rikospaikka. 20.58 Keno ja Synttärit. 01.35 Aallonmurtaja (16). 11.00 Yle Alueuutiset. 14.00 Myytinmurtajat. 12.00–17.25 YLE TEEMA. 21.00 Kino Klassikko: Etsivätoimisto 2-3: Kuolkaa, paskiaiset! (12). 13.00 Leila leipoo Ranskassa. 16.00 Simpsonit (7). 18.30 Talot huokuvat historiaa. 11.00–12.00 Mitä vain vuoksesi, lemmikkini. 16.00 Simpsonit (7). 10.00 Tiedemakasiini. 21.00 Villi kortti. 10.00 Huutokauppakesä. 11.00 Yle Alueuutiset. 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi. 20.00 Tanja ja kuuro Eurooppa: Kommunismin jälkeen. 09.39 ZombieLars (12). 10.22–10.25 Bon (S). 15.00–15.45 Punklandia. 10.00–11.00 Lemmen viemää. 00.05–00.54 The Same Sky – Isku sydämeen (12). 14.00 Viisi mestaritaloa: Le Cabanon. 13.55 Napakymppi. 21.50 Yle Uutiset. 02.50 Anthony Bourdain maailmalla. 12.00 LIVE: Tiedä ja Voita. 14.24–14.55 Kova ulkokuori. 19.40–20.00 Yhden illan juttu (16). 06.55 Angry Birds Piggy Tales. YLE TEEMA & FEM 09.00–12.00 YLE FEM. 07.00 Angry Birds Blues (7). 14.55 Vain elämää. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 22.25 Happy Valley, varjojen laakso (16). 23.10 Midnight Sun (12). 19.00 Playing House (7). 23.00 Neste Ralli Finland: Sunnuntain parhaat. 21.00 Elokuva: Beck: Invaasio (12). 07.10 Disneyn esikoulu: Sofia ensimmäinen (7). 17.00 Kauhukeittiö. 18.09 Jontti tulee kylään. 06.51 Nimipäiväonnittelu: 31.7. 08.35 Disney esittää (7). 19.00 Ninja Warrior. 06.25 Disneyn esikoulu (7). 17.05–17.20 Giant (S). 09.00 Hauskat kotivideot. 06.55 Ylen Aamu-tv. 09.30 Remppa vai muutto: Jillian ja Justin. 18.07 Lalla ja Mix (S). 06.25 LEGO Friends (S). 19.00 Napakymppi. 07.50 My Little Pony: Ystävyyden taikaa -lyhäri (S). 08.27 Merten syvyyksissä (7). 17.25 Vanhasta uudeksi – kierrätysvinkkejä. YLE TEEMA & FEM 08.30–12.00 YLE FEM. 03.00 BiisiBattle. MTV3 08.00 Puuha-Pete (S). 01.05 Tyrant (16). 03.00 Anthony Bourdain maailmalla. 12.10 Antiikkikaksintaistelu. 18.20 Päivän kasvo. 15.48 Mercur (7). 15.10 Ylen aamu-tv. 09.05 Kesäterassi. 15.30 Latela. 12.00 Emmerdale (7). 22.25 Tulosruutu. NELONEN 06.00 Transformers Rescue Bots (7). 16.00 Huvila & Huussi. 18.11 Pikku Roy (S). 06.52 Kuiske (S). 15.55–16.50 Isä Matteon tutkimuksia (7). 09.30 Sadan vuoden talo. 09.00 Casualty (12). 17.00 Leijonan luola USA. 14.40 Kioski Show. 08.41 Lulu ja lehmä (7). 18.00 Heikoin lenkki. 06.00 Transformers Rescue Bots (7). 07.45 Disneyn esikoulu (7). 10.00–11.00 Lemmen viemää. 18.00 Yle Uutiset. 13.30 Remontilla rahoiksi. SUB 06.10–09.30 Lastenohjelmia. 08.25 Urheiluhullut (S). 06.55 Kung Fu Panda (7). 01.20 Exiä rannalla UK. 17.00 Elokuva: Tarzan (12). 16.30 Simpsonit (7). 19.30 Kesäterassi. 09.00–09.50 Casualty (12). 16.00 Uusi Päivä (S). 12.10 Antiikkikaksintaistelu. 11.00 Mitä vain vuoksesi, lemmikkini. 10.00–11.00 Lemmen viemää. 08.50 Näin Norjassa. 14.30 Toisenlaiset frendit. 19.00 Historia: Maailman suurimmat juhlat. 18.00 Ex-Onnelliset (7). 18.12 Kaverini Tuuve (S). 22.20 Tulosruutu. 13.30–15.18 Kohta 18 (12). 09.28 Laita ittes likoon. 06.50 Angry Birds Blues (S). 03.40–04.35 I Dated a Psycho. 09.30 Sadan vuoden talo. 10.30 Vanhasta uudeksi – kierrätysvinkkejä. 20.00 Kotoisa. 16.00 Neste Ralli Finland LIVE: Kakaristo 2. 13.56 Kova ulkokuori. 07.05 Niksi-Nella (S). 20.45 Altai 30 päivässä. 02.20 Sub.doc: Steinbrennerin talo. 08.15 Palomies Sami (S). 09.30 Pokka pitää (S). 11.00 Kauppakaupunkien aarteita. 10.30 LIVE: Onnenarpa. 21.55 Ennen kuolemaa (16). 00.30 Arman Pohjantähden alla (7). 22.35 Formula 1 kooste: Unkarin osakilpailu. 17.10–17.53 Vuoroin vieraissa (7). YLE TV1 08.00 Yle Uutiset. 05.10–05.57 Lemmen viemää. 23.10 #Subleffa: Vicky Cristina Barcelona (12). 19.30 Kesäterassi. AIKA ON MEIDÄN (12) sunnuntaina 29.7. 19.39 Sportnytt. 12.10 Antiikkikaksintaistelu. 18.00 Yle Uutiset. 23.10 Katastrofin anatomia (12). 09.34 Jessi ja Janni. 16.50 Novosti Yle. 13.10 Majakan kaksi puutarhaa. 07.06 Puuharit (S). 18.00 Paavo Pesusieni (S). 23.05–23.52 The Young Pope – piru vai pyhimys (16). 15.07 Mercur (7). 16.35–17.55 Salatut elämät (S). 20.00–00.39 YLE TEEMA. 07.05 Angry Birds Blues (S). 22.20 Päivän sää. 21.55 Urheiluruutu. 19.25 Tulosruutu. 07.49 Ota koppi!. 15.30 Ruokaritarit Jamie ja Jimmy. 07.51–07.57 Runoja & rusinoita (S). 09.20 Tyttöjen erämaaseikkailu. 09.35 Kauniit ja rohkeat (S). 17.25–19.54 YLE FEM. 14.00 Kioski. 10.00 Doc Martin (12). 12.30 Mutsi (S). 10.00 Doc Martin (12). 19.10–19.50 Playing House (7). 07.29 Astroset (S). 11.00 Formula 1: Unkarin osakilpailu. 06.51 Nimipäiväonnittelu: 28.7. 17.00–18.00 Pikku Kakkonen. 08.11 Pikku Kakkonen: Seikkailukone. 19.25 Tulosruutu. 17.10–17.55 Doc Martin (12). 09.05 Kesäterassi. 03.25 Anthony Bourdain maailmalla. 21.00 Luther (16). 00.15–04.00 Uutiskkuna. 12.30 Mutsi (S). 16.30 Simpsonit (7). 09.30 Fresh Off the Boat (S). 02.35 Billions (12). 07.10 Touhukkaat (S). 02.15 Pallon ympäri (S). 22.35 Pukumiehet (7). 06.53 Raa Raa, leikkisä leijona (S). 22.30 Satuhäät. 20.00 Burgerimies. 11.00 Leo juhlii maailmalla. 20.30 Yle Uutiset. 06.53 Hyrräpäät (S). 08.25 Sonic Boom (7). 19.00 Seitsemän Uutiset. 15.55 Onnenarpa. 16.00 Uusi Päivä (S). 13.00 Luciferin viimeinen elämä (7). 17.25–23.07 YLE FEM. YLE TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 11.00 Yle Alueuutiset. 11.00–12.00 Grillikuume. 10.30 Vanhasta uudeksi – kierrätysvinkkejä. MTV3 06.30 Aamusää. 22.20 Päivän sää. 12.00 Emmerdale (12). 21.00 Pitääkö olla huolissaan?. 18.24 Korkeasaaren eläinlapset (S). 22.20 Päivän sää. 09.30 Fresh Off the Boat (S). 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi. 13.45 Prisma: Eläinäidit. MTV3 06.30 Aamusää. 17.00 Mestareiden mestari. 20.00 Suomi on suomalainen. 18.00 MasterChef Suomi. 07.17 Killen kimppakyyti (S). 07.00 Ritariprinsessa Nella (S). 19.00 Ninja Warrior. 13.00 American Idol. 10.00 Holby Cityn sairaala (12). 21.00 #Subleffa: Kukkoilijat (16). 22.30 Yle Uutiset. 20.00 Vain elämää. 19.00 Suomen huutokauppakeisari. 20.30 Simpsonit (7). 07.00 Ritariprinsessa Nella (S). 07.05 Mohvelit (S). YLE TV1 06.25 Tanja ja kuuro Eurooppa. 14.00 Myytinmurtajat. 09.05 Kesäterassi. 18.25 Emmerdale (7). 10.50 Päivän kasvo. 20.00 Kuinka nainen pokataan. 09.00 Yle Uutiset. 20.30 Simpsonit (S). 21.00 Kino: Kuin raivo härkä (16). 18.00 Yle Uutiset. 21.50 Yle Uutiset. TIISTAI 31.7. 08.10 Vili Vilperin seikkailut (7). 19.30–20.48 Hello Ladies – The Movie (7). 20.00–23.52 YLE TEEMA. 04.05 Ensitreffit alttarilla Australia. 14.45 Maailman parhaat hupivideot. 07.00 Ritariprinsessa Nella (S). 09.30 Fresh Off the Boat (S). 12.00 Emmerdale (7). 11.39 Pax maan kamaralla (S). 21.00 Elokuva: 007 – Elä ja anna toisten kuolla (16). 16.25 RSO Musiikkitalossa. 22.20 Päivän sää. 19.00 Hauskat kotivideot. 09.57 Tipu Touhukas (S). 20.00 Pallon ympäri (7). 18.30 Simpsonit (7). 13.00 Leilan superfood. 11.00–12.00 Kokkisota. 18.23 Lulun luontoseikkailut (S). 02.25–04.13 Kallista kipua (12). 09.10 Mona Vampyyri (S). 07.50 My Little Pony (S). 15.00 Yle Uutiset. 07.55 Arvaa kuinka paljon sinua rakastan (S). 09.12 Karvinen (7). 09.35 Kivet kertovat. 15.00 Yle Uutiset. 10.00 Doc Martin (12). 18.00 Paavo Pesusieni (S). 16.20 Aarteenetsijät. 11.00 MasterChef Suomi. 08.50 Näin Norjassa. 15.55 Onnenarpa. 18.10 Urheiluruutu. 17.00 Yle Uutiset. 10.00–11.00 Lemmen viemää (7). 13.20 Luontoretkellä. 11.30 Jenni tapaa romaneja. 12.00 LIVE: Tiedä ja Voita. 15.50–15.55 Vieraana: Suad. 16.00 Uusi Päivä (S). 18.00 Me kolme (S). YLE TEEMA & FEM 08.40–12.00 YLE FEM. 12.00 Emmerdale (12). 09.30 Fresh Off the Boat (S). 16.27–16.55 Uusi Päivä (S). 16.30 Simpsonit (7). 08.59 Galaxi. 17.10 Doc Martin (12). 10.30 Leila leipoo Ranskassa. 20.30 Yle Uutiset. 16.00 Pallon ympäri (S). 21.05 Poldark (12). 12.00 Kotiseutu (7). 04.25 Ensitreffit alttarilla Australia. 21.30–23.07 Elokuva: Lasketaan laituriin (7). 21.00 Stadi vs. 15.30 Latela. 19.45 Jäljet päättyvät Berliiniin (12). 09.00 Candice sisustaa. 15.30 Rakas, ostin meille kodin. 13.30 Remontilla rahoiksi. 06.25 Hisse Hoksausmaassa (S). 17.55 Kauniit ja rohkeat (S). 10.30 Vanhasta uudeksi – kierrätysvinkkejä. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 14.55 Vain elämää. TV VIIKKO 27.7.–2.8. 10.30 Leila leipoo Ranskassa. 15.35 Kokkisota. 23.10 Top Gear. 19.20–19.40 Playing House (7). 09.35 Kauniit ja rohkeat (S). 06.50 Angry Birds Blues (S). 22.00 Yle Uutiset. 18.20 Päivän kasvo. 20.30 Yle Uutiset. 14.00 Bear Grylls – Selviytyjien saari. 06.25 LEGO Friends (S). 10.00–12.50 Uusi Päivä (S). 12.40 Elämä käännekohdassa. 10.00 Holby Cityn sairaala (12). 18.13 Yle Uutiset alueeltasi. 16.20 Kesäksi kotiin. 21.35 The Same Sky – Isku sydämeen (12). 22.00 Kymmenen Uutiset. 13.30 Sinatra: All or Nothing at All. 08.35 Disney esittää: Star Wars Rebels (7). 06.52 Hau Hau, Piip ja Veli (S). NELONEN 05.00 Astral-TV. 08.10 Ritariprinsessa Nella (S). 16.50 Novosti Yle. 07.10 Disneyn esikoulu (7). 09.54 Keltapaita (S). 10.59 Erämaan armoilla. 14.00 Näe minut. 08.54 Lulun luontoseikkailut (S). 19.00 Seitsemän Uutiset. 15.00 Ihmemies MacGyver (12). 15.10–16.40 Foylen sota (12). 20.30 Yle Uutiset. 12.00–17.25 YLE TEEMA. 22.55 About a Boy (7). 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 06.55 Huomenta Suomi. 21.00–21.55 Historia: Unelma paremmasta elämästä. 15.10 Ylen aamu-tv. 17.00 Remonttipiiskuri. 11.00 Yle Uutiset. 00.30 Alasti-klubi. 12.00–14.40 Playing House (7). 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 06.55 Huomenta Suomi. Montreaux (7). 07.55–08.18 Ryhmä Hau (S). 07.48 Pingu (S). 03.00 Penn & Teller. 00.20 Elokuva: Panttivanki (16). 22.15 Viikon sää. 15.00 Yle Uutiset. 22.50–00.01 Family Files – Perheeni tarina (S). 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 09.00 Candice sisustaa. 18.13 Kulmikkaat kaverit (S). 09.21 Otso ja sopulit (7). 06.51 Nimipäiväonnittelu: 2.8. 18.30 Huutokauppakesä. 04.40–05.27 Lemmen viemää (7). 21.30 Dokumenttiprojekti: Hyvä postimies (S). 22.35 Isänmaan puolesta (12). 19.39 Sportnytt. 10.00 Holby Cityn sairaala (12). 08.55 Alvin ja pikkuoravat (S). 15.05 Pisara. 23.50 Suomen huutokauppakeisari. 19.30 Teknavi. Lande. 12.40–13.40 RSO Musiikkitalossa. 19.45–19.55 Ajankuvia Tukholmasta. 11.30–12.40 Norjan naisten erikoisjoukot. 20.58 Keno ja Synttärit. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 20.58 Keno ja Synttärit. 15.30 Kummeli (7). 15.00–15.25 Kummeli (7). 20.00 Kesäksi kotiin. 19.10 Tulosruutu. 22.25 Tulosruutu. 07.56 Kaapo (S). 13.00 Siskot. 13.15 Family Files – Perheeni tarina (S). Osa 1/10. YLE TV1 06.25 Toisenlaiset frendit. 17.00 Salatut elämät (S). 03.30 Ninja Warrior. 06.55 Ylen Aamu-tv. 18.25 Emmerdale (12). 21.55 Urheiluruutu. 21.50 Yle Uutiset. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 23.40 Rankat duunit. 19.00 Vain elämää. 02.40 Grillit huurussa (S). 11.00 Elämää Philadelphiassa (S). 15.00 Yle Uutiset. 08.25 Muumilaakson tarinoita (S). 07.52 Onneli ja Anneli. 14.30 Remonttipiiskuri. 18.50 Mökkireissu. 18.00 Omenavarkaat (S). 00.45 Ulosottomiehet. 14.30 Jonas Kaufmann ja Puccini. 16.55 Arkistojen salat. 10.50 Päivän kasvo. 20.00 Mökkireissu. 12.00–12.50 Kohteessa: Albania ja Kosovo. 09.30–10.00 Poikamiesboksi (S). 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 21.55 SuomiLOVE. 17.00 Yle Uutiset. 08.43 Aisopoksen teatteri (S). 12.35–13.15 He loivat Tanskan. 19.45–19.54 Ajankuvia Tukholmasta. MTV3 06.30 Aamusää. 08.23 Galaxi. 10.30 Vanhasta uudeksi – kierrätysvinkkejä. 00.35 Billions (7). 18.05 Kaikki hyvin, Pekka (12). 13.00 Kielletyt koirarodut. 00.35 Sääntö-Suomi. 19.45–19.55 Ajankuvia Tukholmasta. 03.30 Äärimmäiset kauneusihanteet. 16.00 Huvila & Huussi. 22.25 Tulosruutu. 17.55 Kauniit ja rohkeat (S). 22.25 Siinä näkijä missä tekijä (12). 04.25–05.12 Lemmen viemää. 08.45 Retki-Roope (S). 10.00 Emmerdale (7). 08.18 Galaxi. 07.58 Vekarat! (S). 19.20 Playing House (7). 10.30 Moderni perhe (7). 14.40 Satuhäät. 23.25–00.26 Viisi mestaritaloa: Le Cabanon. 03.15 Exiä rannalla UK. 13.00 Kova ulkokuori. 22.00–00.20 HasBeen (12). 19.20 Päivän sää. 08.50 Angry Birds Piggy Tales. 18.00 Lenni Lohikäärme (S). 20.30 Minun totuuteni. 18.30 Pokka pitää (S). 07.41 Puutarhan tonttu. 16.00 Isä Matteon tutkimuksia (7). 11.00 Mitä vain vuoksesi, lemmikkini. 23.35–00.20 Bates Motel (16). 08.07 Simo (S). 15.05 SuomiLOVE. 21.00 Amazing Race. 12.00–17.20 YLE TEEMA. YLE TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 18.20 Päivän kasvo. 18.20 Päivän kasvo. 23.00 Yle Uutiset. 23.15 About a Boy (7). 18.00 Yle Uutiset. 03.20 Alone – yksin erämaassa. 07.55 Peukaloisen uudet retket (7). 12.40 Elämä käännekohdassa. 06.25 LEGO Friends (S). 22.30 Melk (12). 08.35 Disney esittää: Star Wars Rebels (7). 16.20 Exiä rannalla UK. 08.50 Näin Norjassa. 10.30 Moderni perhe (7). 07.30 My Little Pony (7). 09.00 Tanskalaisten antiikkiaarteita. 12.00 Emmerdale (7). 23.45 Illallinen äidille. 12.00–17.25 YLE TEEMA. 18.42 ZombieLars (12). 17.00 Yle Uutiset. 09.35 Kuninkaallinen akatemia (7). 08.10 Rusty Rivets (S). 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi. 07.55 Peukaloisen uudet retket (S). 14.35 Selviytyjät. 18.10 Casualty (12). 09.00 Candice sisustaa. 06.25 Hisse Hoksausmaassa (S). 21.00 Selviytyjät. 21.00 Elokuva: 007 – Timantit ovat ikuisia (16). 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 20.00 Simpsonit (7). 07.20 Vili Vilperin seikkailut (S). 15.50 Suomi on suomalainen. 16.00 Simpsonit (7). 10.30 Jaksa paremmin. 10.00 Holby Cityn sairaala (12). 08.25 Sonic Boom (7). 18.00 Putous. 11.55 Bon (S). 21.00 Allsång på Skansen. 20.00–23.55 YLE TEEMA. 23.05 Ennen kuolemaa (16). 02.05 Tyrant (16). 12.00–17.25 YLE TEEMA. YLE TEEMA & FEM 09.00–12.00 YLE FEM. 22.35 F1 Extra. 03.25 Arrow (12). 10.00 Iloa puutarhasta. 08.02 Anton Siilinen ratkaisee (S). 18.45 Bonusperhe (12). 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 18.00 Vinter Varg ja 29 ovea (7). 07.43 Noksu (S). 16.00 Mestareiden mestari. 10.00 Emmerdale (7). 17.00 Yle Uutiset. YLE TEEMA & FEM 09.30–12.00 YLE FEM. 19.20 Päivän sää. 20.00 Mercur (7). 23.35–00.25 Villi kortti. 16.35 Ruotsalaisia salaisuuksia. 14.25–14.54 Vuosirenkaita. 01.30 Napamiehet (S). 14.40 Rakas, ostin meille kodin. 08.55 Alvin ja pikkuoravat (S). 20.00 Myytinmurtajat. 11.35 Dokumenttiprojekti: Lo and Behold (S). 15.55–16.45 Avara luont. 21.30 Tarinat taulujen takaa. 19.00 Seitsemän Uutiset. 16.50 Novosti Yle. 16.30 Simpsonit (7). YLE TV1 06.25 Toisenlaiset frendit. 23.20–00.05 Rakas kiven sisässä. 18.30 Elämä käännekohdassa. 22.10 Lotto, Jokeri ja Lomatonni. 01.25 Billions (7). 16.50 Novosti Yle. 20.00 Simpsonit (7). 15.15 80-luku: Minä olen muistanut. 17.10–17.55 Kennedyt (12). 12.00–17.24 YLE TEEMA. 22.00 Kymmenen Uutiset. 09.35 Kauniit ja rohkeat (S). 13.00 American Idol. 12.30 Mutsi (S). 13.30 Samassa liemessä. 12.00 Lofoottien kalamestari. 17.00 Sohvaperunat. 03.25 Bosch (12). 16.28 Uusi Päivä (S). 20.55 Urheiluruutu. 21.00 #Subleffa: Uhma (16). 13.45 Palanen: Muistot. 13.00 American Idol. SUB 06.15–09.30 Lastenohjelmia. 15.50 A-studio. 08.35 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (7). 14.30 Remonttipiiskuri. 11.00 Rantahotelli (S). 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 07.00 Kung Fu Panda (7). 02.15 Exiä rannalla UK. TORSTAI 2.8. 06.51 Nimipäiväonnittelu: 1.8. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 07.05 Angry Birds Blues (S). 20.00 Simpsonit (7). 11.53 Tappiset (S). 20.58 Keno ja Synttärit. 15.00 Ihmemies MacGyver (12). 23.20 #Subleffa: Yksin kotona 4 (7). 18.13 Yle Uutiset alueeltasi. 12.00–14.15 Vita ja Wanda. 08.24 Galaxi. 20.55 Urheiluruutu. 19.00 Haluatko miljonääriksi?. 20.30 Simpsonit (7). 20.45 Ruotsin salaiset huoneet. 00.10 Arman Pohjantähden alla (7). 18.00 Alva (S). 17.00 Kauhukeittiö. 09.05 Kesäterassi. 15.10–15.55 Kirjojen Suomi: Pilkun jälkeen. 08.19 Late Lammas (S). 07.50 Disney esittää (S). 12.40 Elämä käännekohdassa. 16.30 Salatut elämät (S). 08.50 Näin Norjassa. 08.35 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (7). 15.10 Ylen aamu-tv. 21.00 #Subleffa: Ja saapuu oikea yö (16). 19.00 Suomen hauskin tavis (S). 13.30 Remontilla rahoiksi. 20.00 Mercur (7). 08.24 Aappo ja Tööt (S). 02.50–03.42 Last Man on Earth (7). 02.05 Game Night. 19.45 Eläinten ystävät. 12.50 Orankien äiti (12). 06.53 Taikakaruselli (S). 20.55 Urheiluruutu. 20.00 Heikoin lenkki. 17.00 Mökkireissu. 07.00 Ludovic (S). 11.00 Mitä vain vuoksesi, lemmikkini. Ruotsalainen sukukronikka rakkaudesta, ristiriidoista ja tulevaisuuden toiveista, joitakin vuosikymmeniä rauhanpäivästä 1945 eteenpäin. 15.00 Yle Uutiset. 19.20 Päivän sää. 15.00 Kummeli (7). 09.05–09.50 Katoava Pohjola. 02.00 Ex on the Beach Ruotsi (7). 16.55 Arkistojen salat. 05.00–05.47 Lemmen viemää. 06.55 Angry Birds Piggy Tales. 23.50 Neste Ralli Finland: Perjantain parhaat
kesäkuuta. Matti Kähkönen sai Säynäjärvestä 1,190 kiloisen ahvenen 22. Kala saatiin Seilosenkylän suunnalta Pitkäjärvestä. päivä kesäkuuta. 22 KUHMOLAINEN – Perjantaina 27. Kolmannella sijalla on tällä hetkellä Leena Juntunen, joka sai 6,120 kiloa painavan hauen Lentiirajärvestä 23. Pyyntivälineenä toimi vetouistin. Neljännellä sijalla lasten haukikisassa on Nuutti Kyllönen, 9, joka sai Särkisestä 4,635 kilon hauen 28. Hauen pituus oli 110 senttiä. Lasten sarjassa on käynyt kova kuhina, kun sarjaan on saatu kuusi ilmoitusta lisää. päivä heinäkuuta. Katiskalla pyydetyllä kalalla oli pituutta 44,5 senttiä ja sen selän korkeus oli 13 senttiä. päivään elokuuta saakka. kesäkuuta saadulla 310 gramman ahvenella. Viestiin mukaan kalan pituus, kalan paino, pyyntivesi, pyyntiväline, pyyntipäivä, kalastajan nimi, osoite, puhelinnumero sekä kahden todistajan nimet. sähkögrillin, telttoja, puutarhalyhtyjä, kylmälaukkuja tikkatauluja sekä lisäksi päivittäin jaossa on lottorivejä. Hauen pituus oli 125 senttimetriä. kesäkuuta napatulla 10,2 kilon hauella. Kuha saatiin vaapulla ja sen pituus oli 67,5 senttimetriä. LOMA LOTTO Osallistu! Palkinnot Pääpalkintoina ovat Philips Gala-kahvinkeitin ja 100 €:n lahjakortti! Arvomme viikoittain ihania kesätuotteita mm. Toisena lasten haukikisassa on kajaanilainen Ville Oskari Korhonen, joka sai Lammasjärvestä 7,2 kilon hauen 15. Lähetä viesti tänään klo 23.59 mennessä. Viestin lähetys on onnistunut kun saat paluuviestin: ”Kiitos osallistumisesta kesäkisaan!”. päivänä kesäkuuta. Kalan pituus oli 91 senttimetriä. Kuhakisan johtopaikkaa pitää Hannu Kilpeläinen Ontojärvestä 24. heinäkuuta. Hakkaraisen takana haukikisan kakkospaikkaa pitää Kasper Koistinen heittouistimella 1. Tällä saaliilla pidetään lasten haukikisan kisan kolmatta sijaa. päivä heinäkuuta. Tekstiviestin hinta on 1,10€. 51 59 66 32 61 18 27 50 81 68 87 45 65 19 76 15 03 99 23 94 Kuhmolainen toimitus.kuhmolainen@slpmedia.fi Kesäkuun alussa käynnistyneessä Kuhmolaisen Suurin Kala 2018 -kilpailussa on päästy jo pitkälle ja lisää saalisilmoituksia on kesäkuun lopun päivityksen jälkeen tullut runsaasti. Kisaan voit osallistua vain tekstiviestillä. Hauella oli pituutta 110 senttimetriä, ja se pyydettiin virvelillä uistinta vetäen. Pyyntivälineenä oli avokelavirveli ja uistin. Lasten kuhakisan johtopaikan otti Artturi Huotari ,joka sai Ontojärvestä 2,032 kiloisen kuhan 4. kesäkuuta saadulla 7,270 kilon kuhalla, jolla oli pituutta 80 senttiä. Pituutta kuhalla oli 54 senttimetriä. ONNENNUMEROT 27.7. heinäkuuta. Paavo Kinnunen kalasti 1750 grammaa painavan ahvenen 23. Kinnunen ei ole aiemmin saanut yhtä isoa ahventa, vaikka isoja vonkaleita on pyydykseen tullut ennenkin. Hauen pituus oli 94,5 senttimetriä ja se pyydettiin lusikkauistimella. heinäkuuta 2018 Lähetä tekstiviesti: KS KISA nimesi ja yhteystietosi numeroon 17191 Jos matkapuhelinnumerosi päättyy johonkin yllä olevista onnennumeroista, voit osallistua tämän päivän arvontaan tekstiviestillä. Kilpailukalat ovat hauki, ahven ja kuha. Pyyntivälineenä toimi heittouistin. Toimitus toivoo myös kalasta ja pyytäjästä kuvaa sähköpostin liitteeksi tulosuutisointia varten. Kalakisan saldoa Alhaalla Väinö Hakkarainen ja 14,4, kiloinen hauki (vas.) sekä Aapo Heikura ja 5,8 kiloinen hauki (oik.) Ylhäällä Nuutti Kyllönen ja 4,635 kiloinen hauki (vas.) sekä Ville Oskari Korhonen ja 7,7 kiloinen hauki (oik.) RUOKALISTAT KOTIHOITOATERIAT Ma: broileri-kasviskastike, peruna, romanescovihannes, tuoresalaatti, sydänystävän puuro Ti: lihamakaronilaatikko, parsakaali, tuoresalaatti, boysenmarjakiisseli Ke: lohikeitto, juusto, tomaatti, sekamehukiisseli To: maksamurekepihvi, ruskea kastike, peruna, kesähelmisekoitus, porkkanaraaste, puolukkahillo, tropiikinvaahto Pe: kinkkukiusaus, paolavihannes, tuoresalaatti, hedelmäkiisseli La: sianlihaperunalaatikko, kruunusekoitus, mustikkapuuro Su: ranskalainen kala, kastike, perunasose, herne-maissi-porkkana, leivonnainen KOuLuRuOKA Työkeskus, päivätoiminta ja päiväkoti Ma: broileri-kasviskastike, ohrahelmi, tuoresalaatti Ti: lasagnette, tuoresalaatti Ke: lohikeitto, tuorejuusto, karjalanpiirakka, banaani To: ohrasuurimopuuro, kinkkuleike, mustikka-vadelmakeitto Pe: juustoinen jauhelihaperunavuoka, tuoresalaatti Muutokset mahdollisia. päivänä kesäkuuta nappaama 8,29 kilon hauki. Aikuisten sarjan haukikisan johtopaikka vaihtui, kun Väinö Hakkarainen nappasi Lammasjärvestä Luotolanselältä 14,4 kiloisen hauen 5. Lasten sarjan haukikisan johdossa jatkaa kajaanilaisen Vili-Valtteri Löhösen, 10, Pikku Kuumunjärvestä 24. Jos sähköpostia ei ole käytettävissä, niin silloin soitto toimitukseen 050 3106535. Hauki oli saatu uistimella ja pituutta sillä oli 104,5 senttimetriä. Saalisilmoituksia on tullut viime päivityksen jälkeen yhdeksän, joista lastensarjaan kuusi ja aikuisten sarjaan kolme ilmoitusta. Huom. Kuhmolaisen Suurin kala 2018 -kilpailu jatkuu vielä noin kuukauden 31. päivä heinäkuuta. Esimerkki: KS KISA, Leena Lehdenlukija, Lukukatu 1, 87100 Kainuu, maili@sähköposti.fi. Kilpailukalat ovat hauki, ahven ja kuha ja saalisilmoitukset kootaan ensisijaisesti sähköpostiviesteinä osoitteeseen toimitus.kuhmolainen@slpmedia.fi. Aapo Heikura, 8, sai Saarijärvestä 5,8 kiloisen hauen 4. Toista paikkaa pitää espoolainen Kosti Rautiainen, 7, joka sai Pitkäjärvestä 1,7 kilon kuhan 22. Lasten ahvensarjan johdossa on Eemi Rautiainen, 5, mato-ongella 17. Tekstiviesti pitää lähettää numerosta, jonka kaksi viimeistä numeroa ovat samat kuin jokin päivän kahdestakymmenestä onnennumerosta. Suurin kala 2018 kilpailusarjat ovat aikuiset sekä 12-vuotiaat ja nuoremmat. heinäkuuta Autiojärvestä Vepsältä
Huolehdi siitä, että myös yhteistyö logot ovat painokelpoisia. Layers/Tasot-valikon saat näkyviin Window/Ikkuna-valikosta kohdasta Layers/Tasot. Kuhmolaisella ja muilla SLP Kustannus Oy -konserniin kuuluvilla lehdillä on oikeus käyttää ja luovuttaa rekisterissä olevia tietoja suoramarkkinointiin, etämyyntiin sekä mielipideja markkinatutkimuk siin henkilötietolain mu kaisesti. Korkeus on sen sijaan ilmoittajan päätettävissä ja voi vaihdella paljonkin riippuen tekstimäärästä. Ilmoitukset ja tilaukset 010 665 9012 .......................................................Myyntineuvottelija Eine Kotamaa 050 315 5849 ..................................................... klo 9– PS Puunkantokassit 15 €/kpl, 2 kpl 25€ kaikki koot Paavo Kuusamonkylän Metsästäjät ry KesäKoKous 5.8.2018 klo 13.00 metsästysmajalla. Ti laaja voi kieltää tietojensa käytön em. Esillä sääntömääräiset asiat. As magnam res et eossus essedi volorei ctenisqui dipsales porum, sapietestiure pr maiore volluptassitodkmmo expedit ionsequatem estoraccus ullupta. Lisätietoja Kainuun TE-toimisto, Pentti Hyypijev puh. Koon muuttamisen jälkeen ilmoituksen elementit tulee sijoitella uudelleen. Voit syöttää ylävalikkokenttään oikean leveyden (W:) ja korkeuden (H:). alv 24 %). 192€ (hinnat sis. Timo Kyllönen 044 332 5320 Toimittaja Jarno Hiltunen 050 430 7458 Toimittaja Antero Komulainen 050 566 2493 Konttori avoinna: ................. Tämän ilmoitusmallin minimikorkeus on 55 mm. Tervetuloa! Kivakisat ma 30.7. Ilmoituksen koon muuttaminen Muuta tarvittaessa ilmoituksen leveyttä ja arvioitua korkeutta riippuen tekstimäärästä. . Myyntijohtaja Kirsi Kela 044 332 5332 Ilmestymispäivät .................. Kouluttajan lisätiedot (jos ei ole mukana tekstissä) : xxxxxxxxxxx xxxxxxxxxx, puh. saakka ma pe 10 16 Iivantiiran seudun kesätapahtuma Sunnuntaina 29.7.2018 klo 10-15 Iivantiiran koululla ja koulun kentällä. Ilmoittajan nimi koko mm Ilmoituksen otsikko väri/mv TE_Ilmoituksen nimi_92x170_Pohjalainen_vari.pdf lehti mihin ilmoitus menee LEHTI-ILMOITUS Leveys märitellään lehden palstanleveyden mukaan ja korkeus riippuu tekstimäärästä, yleensä korkeusasteen pienin mittamuutosyksikkö on 5 mm. tiistai: aineistot perjantaina klo 16 perjantai: aineistot keskiviikkona klo 16 Kainuun pörssi: aineistot tiistaina klo 10 LT 2017 ................................ Perjantaina 27. 126€ 6 kk maksuvälillä ............ klo 18. Tarvittaessa tekstin muotoilua voi muuttaa myös manuaalisesti (esim. Palstanleveys tarkoittaa siis ilmoituksen leveyttä. Lehdellä on täydet oikeudet kaikkeen julkaistavaksi lähetettyyn aineistoon. 59 ensimmäistä sopii matkalle. Joidenkin Tabloid-lehtien ilmoituskorkeus voi myös olla määrätty, tämäkin pitää tarkistaa mediakortista. Johtokunta Sitoutumaton – Sanomalehtien Liiton jäsenlehti 10.7.1959 Päätoimittaja........................ Johtokunta Tekstin sijoittaminen ja tekstityylit Piilota Grafikka-layer/taso sillä se helpottaa tekstin muokkaamista. xxx xxx.xxx.@xxxx.xx xxxxxxxxx xxxxxxxxxx TE-palvelujen lisätiedot (tarpeen mukaan) : Koulutusneuvonta 0295 020 702 facebook.com/koulutusneuvonta www.te-palvelut.fi/xxx Koulutuspaikan nimi Kadunnimi XX PL XXX | 12345 Kaupunki www.koulutuspaikanverkko-osoite.fi Kouluttajan logo Työvoimakoulutus te-palvelut.fi Elementti Sampo Oy, Kainuun TE-toimisto ja Kainuun ELY-keskus järjestävät Kuhmossa yhteishankintakoulutuksena: Teollisen puukerrostaloja tilaelementtirakentajan koulutus (REKRYKOULUTUS) 17.9.2018 – 8.2.2019 (680690) Koulutuksen tavoitteena on kouluttaa Elementti Sampo Oy:n taloelementtitehtaan palvelukseen elementtivalmistajia ja -asentajia, jotka osaavat työskennellä tehokkaasti valmistusprosessissa. Tekstilaatikko voi alkaa vähintään 6 mm etäisyydeltä logon kuviosta. Tekstilaatikon pitää alkaa vähintään 6 mm etäisyydeltä logon kuviosta. Nmi poratr, quas sum conserf. Taivalkoski, teatteri alkaa klo 15, pääsylippu 13 €. Kun teksti on sijoitettu, voit tarvittaessa muokata edelleen ilmoituksen korkeutta Page Tool -sivutyökalun avulla. Sam, que volum estis dolec impori andi sequos excerferunt molupta lodent eteostquatur amestdis derenisplamnim. Kehyksen kokoa täytyy muuttaa siten, että se sopii uuden ilmoituksen muotoon. Kiellot ja kyselyt rekisteriselosteesta kir jallisina ja allekirjoitettuina osoitteeseen: Kuhmolainen, Kainuuntie 103, 88900 Kuhmo. klo 10 16 Ohjelmassa vapaata seurustelua ja museoon tutustumista Vapaa pääsy Tuupalan museo avoinna 31.8. asiakaspalvelu.kuhmolainen@slpmedia.fi ilmoitukset.kuhmolainen@slpmedia.fi toimitus.kuhmolainen@slpmedia.fi Henk.koht. Hiljainen kansa Suomussalmi klo 11-11.30. Väliotsikko Arial Bold 9 pt Faceper epreptatus quiam dipsandebit eiunt autdiciumlu faceper epreptatus quiam dipsandebit eiunt autdiciumluken coresnatur as volorumdebis maio. Huomioitavaa PDF-tiedostossa Lehteen lähetetään aina PDF-tiedosto. Siirrä vihreä vaakapalkki oikeaan paikkaan. P. 040 563 4793 Taksi T. Ilmoittautumiset: Matka-Kyllönen p. lakko) tai asiakkaasta johtuvan syyn vuoksi voi julkaista ilmoitusta, lehti ei vastaa ilmoittajalle aiheutuneesta vahingosta. Elementti Sampo Oy työllistää koulutuksen hyväksytysti suorittaneet, työhön soveltuvat henkilöt. Logon kokoa ei saa muuttaa. Se tehdään ilman leikkausvaroja/bleedejä press-asetuksilla, ellei lehdestä toisin ilmoiteta. arkisin klo 9-11 ja 12-14, la suljettu Sähköpostit: ......................... Eino Pikkaraisen sota-ajan tarinoita sisältävän vihkosen julkistus. Poista esimerkkiteksti ja laita sen tilalle oma teksti. Etlab idevollor sent, volorumque occat. Jos olet rehellinen ja palveluhaluinen, ota yhteyttä p. Tarvittavat EU-logot tai yhteistyökumppaneiden logot sijoitetaan myös alareunaan, tällöin kouluttajan yhteystiedot voi sijoittaa lisätietojen yhteyteen. Ennen kesäkokousta riistakolmiolaskenta klo 9.00, kokoontuminen lahtivajalle. Haemme esim. TE-palvelujen logon paikka on vasemmassa yläkulmassa marginaaleja noudattaen. Ilmoituksen koko Esimerkki-ilmoituksen koko on 92 mm x 170 mm (eli se on kaksipalstainen). Vastuu virheistä ja huomautukset: Lehden suurin vastuu hyväksytyn ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä tai ilmoituksen poisjäännistä on ilmoituksen hinta. Kesäkokouksen jälkeen hirvipalaveri metsästysmajalla. Yleisin palstanleveys kahdelle palstalle on 92 mm, mutta se voi vaihdella (74, 81, 92 tai 125 mm), joten tarkista mitat etukäteen lehden verkkosivuilta mediakortista. . Suomalainen Lehtipaino Oy, Kajaani 010 Yritysnumeroon soittaminen maksaa 8,35 snt/puhelu + 16,69 snt/minuutti (sis. Kouluttajan logo ja tarvittavat muut logot Kouluttajan logo sijoitetaan vasempaan alareunaan. PDF-tiedosto kannattaa nimetä tähän tyyliin: Mallin rakenne Layereillä/tasoilla on Tekstit, Grafiikka ja Ohjeet. Lähtö varikolta klo 8.30 ja bussi kiertää perinteiset reitit. Koulutuksesta järjestetään infotilaisuus torstaina 9.8.2018 klo 10.00 Kainuun TE-toimiston Kuhmon toimipaikassa. Klikkaa ilmoituspohjaa. . Taksi T. Tapahtuman teemana ’Energiaa...’. etunimi.sukunimi@slpmedia.fi Osoite: .................................. lihavoida verkko-osoitteet tms). klo 12 aiheesta ’Auringosta sähköt kotiin ja mökille’. Ilmoituksen pohjassa on marginaalit, joiden sisään tekstilaatikko sijoitetaan. 02950 39031 tai pentti.hyypijev@te-toimisto.fi Rajakiven Riistamiehet Ry Sääntömääräinen KESÄKOKOUS Rajahonka la 11.8.2018 klo 12.00. (Videoyhteys muihin TE-toimistoihin on mahdollinen – varmista asia oman alueesi TE-toimistosta!) Infotilaisuuden jälkeen klo 11.00 tehdaskäynti Elementti Sampo Oy:llä. Varatkaa sopivat rahat Kallioniemeä ja teatteria varten. Valitse Page Tool/Sivutyökalu (kuvakkeessa pieni musta nuoli ja sivu). Lehti toimitetaan ylivoimainen este (lakko ym.) varauksin. Asiakasrekisteri: Kuhmolaisen asiakasrekisterissä olevia tietoja käytetään asiakassuhteen ylläpitoon ja hoitoon. Kirpputorimyyjät voivat vapaasti myydä omasta peräkontistaaan. Lentopalloturnaus, arpajaiset, lasten pelejä, puffetti. Huom. 69€ 4 kk maksuvälillä ............ Koulutus on tarkoitettu puuelementtien tuotantoon soveltuville, mielellään teknisen koulutuksen saaneille työttömille tai työttömyysuhanalaisille työnhakijoille. Tekstit-layerillä on esimerkkiteksti. www.kuhmolainen.fi Katso jutun videosisältö Katso lisää kuvia Avaa juttuun liittyvä linkki www.kuhmo.fi KUHMON KAUPUNKI TIEDOTTAA Haetaan ajokoneenkuljettajaa metsän lannoitukseen Kuhmon alueelle. 46€ Vuosikerta .................... . Bussimatka on jäsenille maksuton, ei jäsenet 20 €. 0800 95 505 MAHDOLLISET JAKELUHÄIRIÖT TILAUSHINNAT Kestotilaus 12 kk maksuvälillä ........ Tarvittavat EU-logot tai yhteistyökumppaneiden logot sijoitetaan myös alareunaan, tällöin kouluttajan yhteystiedot voi sijoittaa lisätietojen yhteyteen. kinnunen – parasta palvelua – SEURAT SEURAT Kuhmon Eläkeläiset ry. Obis corpor soluptaes de verunte eiumad magnimus aletke emquo maximet fugiatem repariti ut vellestisti nemiuntiumo volut odic te offici conecus et reprovid quatempos csentus otatisq uidunt, si volupta dit veri dit recus restem ipiet. Ilmoituksen pohjassa on valmiiksi marginaalit 6 mm reunasta, joiden sisään tekstilaatikko sijoitetaan. Korkeus, aitajuoksut. tarkoituksiin ilmoittamalla siitä Kuhmolaisen asiakaspalveluun. 08 652 0771. Ilmoituksen nimeäminen Ilmoituksen nimi tulee muuttaa vastaamaan ilmoituksen todellista kokoa. Kehyksen koon muuttaminen Avaa Grafikka-layer/taso ja siirrä kehyselementti niin, että se on oikeasta yläkulmastaan oikealla kohdalla ilmoitukseen nähden. Teatterimatka Taivalkosken kesäteatteriin su 5.8.2018 ”Simpauttaja”. Jokijärvi Kallioniemi klo 13-14, pääsylippu 5 €. Kinnunen on 2:n tila-auton taksiyritys. Kainuuntie 103, 88900 Kuhmo Puhelin: ................................ Lehdellä voi olla määriteltynä ilmoituksille myös minimikoko. Teatterin jälkeen ruokailu n. te-palvelut.fi Työvoimakoulutus Pääotsikko Arial Regular Otaspedi tatur. Henkilötietolain edellyttämä rekisteriseloste on nähtävillä Kuhmolaisessa. Tee tämä viimeisenä, kun teksti on sijoitettu ja tiedät, mikä on ilmoituksen lopullinen korkeus. Tarkista ylävalikosta, että mitat (W: ja H:) ovat samat kuin mallipohjan mitat ja että kehys on kohdallaan. Hakuaika päättyy 26.8.2018 Hakeminen Koulutukseen haetaan internetissä osoitteessa www.te-palvelut.fi tai henkilökohtaisesti TE-toimiston kautta. Mikäli lehti ei ylivoimaisen esteen (esim. Layers/Tasot-valikosta voit valita näkyviin tarvitsemiasi layereitä, lukita niitä tai piilottaa tarpeettomia (silmä auki -> layer on käytössä, silmää ei näy -> layer on kiinni). Suurenna tai pienennä ympäröivä kehys vetämällä vasemmasta alakulmastaan (tai vasemmasta reunasta kun säädät leveyttä ja alareunasta kun säädät korkeutta) haluamaasi kohtaan. 4549 kpl Kustantaja: ........................... klo 17. Voit korvata esimerkkitekstin omalla tekstillä joko kopioimalla tekstiä toisesta tiedostosta tai File/Place (Tiedosto/Sijoita) -komennolla. Tietokirjailija Pertti Kiira esitelmöi kylän kuntosalihankkeesta. heinäkuuta 2018 – KUHMOLAINEN 23 sarjakuvat SUPERMUKULA B. sähköpostit ....... Puh. henkilöitä, jotka ovat soveltuvia viimeistelytöihin (tasoitus, maalaus, kalusteasennukset, lattian pintamateriaalien asennus, listoitus). Aurinkosähkön asiantuntija Janne Käpylehto luennoi n. 0400 283 929 tai 040 715 6823 Helenan päivä Tuupalan museolla tiistaina 31.7. Mahdolliset yhteystiedot sijoitetaan logon yhteyteen. SLP Kustannus Oy Painopaikka: ........................ Haemme palvelukseen koko-/osa-aikaista kuljettajaa. Tarkista vielä, että reunat näkyvät valmiissa PDF-tiedostossa. VIRTANEN AJAN SÄVEL Erä LAKKAA Kuhmon torilla la 28.7. Muistutukset on tehtävä viimeistään kahdeksan (8) päivän kuluessa ilmoituksen julkaisemisesta. Linja-autoasemalta lähtö klo 9.00. ALV 10 %) Ma – la klo 6.30 – 11.00 Puhelut palvelunumeroon ovat ilmaisia. Tarvittavat tekstityylit ovat Paragraph Styles/Kappaletyylit -valikossa. 010 665 9012 ilmoitukset.kuhmolainen@slpmedia.fi KOKOUKSET
3, Kesk. Kajaani Kuhmo Sotkamo +19°C 2 +21°C 1 +20°C 1 la su ma Joensuu Kajaani Lahti Oulu Rovaniemi Pori Jyväskylä Helsinki Tampere Turku Vaasa Kemi 29 30 27 24 30 25 28 25 23 26 25 27 31 31 28 25 30 27 29 26 25 28 26 27 25 25 24 27 24 29 25 27 27 26 27 25 30 30 25 26 26 22 22 20 5 4 6 8 Soita p. Aurinkoista ja poutaa. Pertti Kiiran esitelmän aiheena on Kuntosali Iivantiiraan. Päivälämpötila 21...24 astetta. 0, Hyl. kerran järjestettävässä koko perheen kesäjuhlassa on luvassa lentopalloturnaus ja maaseudun kehittämistä luotaava seminaari. 3, Kesk. 0) 1) Oiva Kärnä 41.37, 2) Inka/ Kerttu Maija/ 52.04, 3) Lauri Rajala 52.10, 4) Mimmi Määttä 55.05. Marjahavaintoja kerätään 24 KUHMOLAINEN – Perjantaina 27. heinäkuuta. Luken erikoistutkija Rainer Peltola kannustaa jokaista marjahavaintojen tekemiseen. 0) 1) Arto Huotari KuPe, 41.46, 2) Mika Kähkönen KuPe, 52.02, 3) Kauko Kilpeläinen KuPe, 1.03.00. OSTETAAN Kuhmon tori ma-la 17-20.00 .fi Yhteistyössä: Lakkaa, roskaista ja puhdistettua mustikkaa Muut paikkakunnat ja aloituspäivät: 045-148 5755 Peurarastien tulokset Havukkavaaralta 24. kello 10 alkaen. tuloksia Tiistain Kuhmolaisessa (24.7.) kerrottiin virheellisesti, että Iivantiiran kyläjuhla järjestetään lauantaina. Nopsa-pyörä Kuhmon kamarimusiikkitapahtumassa vuokralla olleet pyörät myynniSSä nyt alk. nyt -30%-50% 260 ,ma – pe 9.30 – 18, la 9.30 – 14 Luonnonvarakeskus on ottanut käyttöön karttapohjaisen marjahavainnot.fi-palvelun, johon kerätään eri puolilla Suomea tehtyjä havaintoja mustikan, puolukan ja suomuuraimen eli lakan kukista, raakileista ja kypsistä marjoista. 0, Hyl. 010 665 9017 tai laita sähköpostitse ilmoitukset.kuhmolainen@slpmedia.fi Ilahduta ystävääsi onnittelulla Kuhmolaisessa . Oikea tapahtumapäivä on sunnuntai 29. Havaintometsä näkyy palvelussa vain 5 x 5 kilometrin alueen tarkkuudella. 0) 1) Peetu Kärnä 1.45.33. Iivantiiran kesätapahtuma 29.7. Salaisten marjapaikkojen paljastumista palvelujen käyttäjien ei tarvitse pelätä. heinäkuuta 2018. heinäkuuta. C rata 1.6 km (Läht. Palveluun tallennetut havainnot ovat kaikkien ulottuvilla. 0, Hyl. D rata 1.9 km (Läht. 0) 0) Suunnistaja , 0) Karoliina Partanen KuPe, 0) Senja Huotari KuPe, 0) Pentti Malinen KaSu, 0) Nea Pääkkönen KuPe, 0) Tytti Määttä , 0) Erja Kähkönen KuPe, 0) Eija Juntunen KuPe, 0) Heimo ja Irma Kärnä , 0) Hannu Määttä , 0) Tilda Määttä , 0) Urpo Piirainen KuPe. 4, Kesk. Havaintoja voi tehdä kuka tahansa kirjautumalla palvelun käyttäjäksi ja aloittamalla havaintojen teon. A rata 5.4 km (Läht. Jo 23. B rata 3.9 km (Läht. Tietokirjailija Janne Käpylehto pitää luennon aiheesta Auringosta sähköt kotiin ja mökille. 0) 1) Jarkko Rajala 1.04.59, 2) Hannu Malinen KuPe, 1.05.32, 3) Jouko Kähkönen KuPe, 1.28.26. 12, Kesk. 0, Hyl. 1, Kesk. Oma rata (Läht. 0, Hyl. aletuotteita nyt Sportti alen loppukiri paljon uusia Pyörillä ajettu 1-2 viikkoa, myös hybridipyöriä Esim. Iivantiiran kyläjuhla pidetään sunnuntaina Lämmintä Suomessa toissapäivänä Kylmää toissapäivänä Paikallisennuste tänään Kotimaa iltapäivällä Kotimaa 20 25 30 15 10 5 0?C +5 +10 +15 +20 +25 +30 Odotettavissa tänään Kainuussa Sää vuosi sitten KUHMO Nurmes Valtimo Meteorologi Juha Föhr +21 +23 +23 +23 3 Lauantaina Sunnuntaina Maanantaina Tiistaina +23°C 4 +25°C 3 +27°C 3 +27°C 2 Ylivieska +32,2 °C Saana +8,3 °C Heikkoa tai kohtalaista koillistuulta. naisten 3-vaiht